TOTEUTUUKO VOIMAVARAKESKEINEN VERKOSTOTYÖ MAININGIN PERHETYÖSSÄ?

Transkriptio

1 TOTEUTUUKO VOIMAVARAKESKEINEN VERKOSTOTYÖ MAININGIN PERHETYÖSSÄ? Erityistason voimavarakeskeinen Psykoterapiakoulutus (perheterapiakoulutuksen sovellus) Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian sekä Aikuis- ja yhteisökoulutus Oy:n yhteistyöhanke Opinnäytetyö Irma Honkanen-Lilja

2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO PSYKOTERAPIA Voimavarakeskeisyys Dialogisuus Narratiivisuus VERKOSTOTYÖ Dialoginen verkostotyö Ennakointidialogeja PERHEYHTEISÖ MAININGIN TOIMINNAN KUVAUSTA VERKOSTOLLINEN TYÖSKENTELY PERHETYÖSSÄ Verkostollinen työote Asiakas perheen verkostopalaveri Verkostotyön ja verkostopalaverin analysointi VERKOSTOTYÖN KEHITTÄMINEN MAININGISSA LÄHTEET... 23

3 1 1 JOHDANTO Äidin päihteiden käyttö on yleisin syy pienten lasten huostaanottoihin Suomessa. Päihdeongelmaan liittyy hyvin voimakkaasti sen kieltäminen ja salaaminen. Siksi vanhempien päihteidenkäytön selvittämiseen lastensuojelun tarpeen arvioinnin yhteydessä tulee kiinnittää erityistä huomiota. Pieni lapsi ei voi odottaa. Oikea-aikaiset ja oikeisiin asioihin suunnatut tukitoimet ovat erityisen tärkeitä. Raskaana oleva nainen tai pienen vauvan äiti, jolla on päihdeongelma, tarvitsee pitkäkestoista hoitoa ja tukea. Äitiyden identiteetin löytyminen ja vauvan tarpeiden ensisijaisuus sekä päihteistä kuntoutuminen ovat iso elämänmuutos ja vaativat siksi riittävästi aikaa. Työskentelen perhekuntoutuksessa Mainiemen kuntoutumiskeskuksessa, Maininki yhteisössä. Maininki on päihdekuntoutusta tarjoava perheyhteisö. Mainiemessä toteutetaan Maxwell Jonesin mallin mukaista demokraattista yhteisökuntoutusta. Yhteisökuntoutuksesta mainitsen kuvatessani perhekuntoutusyhteisö Maininkia. Perhetyöntekijänä ajattelen, että opinnäytetyöni tulisi olla työtäni ja työni kautta perheitä hyödyttävä prosessi, joka kehittää työtämme perheiden hyväksi. Mielestäni työntekijöiden yhteinen näkemys kuntoutumista tukevista toimintatavoista, tukee myös perheen kuntoutumista. Voimavarakeskeisen verkostosuuntautuneen ajattelun vahvistaminen on se, mitä haluan lisätä perhetyössämme. Kuntoutumisen tukeminen ja motivoiminen on asiakkaan ja perheen olemassa olevien voimavarojen tukemista ja uusien voimavarojen yhteistä löytämistä, sekä niiden vahvistamista. Erityisesti haluaisin, että me kaikki oppisimme kuuntelemaan asiakkaita ja perheitä oikealla tavalla. Perheet kertovat elämästään tarinoita tai yksittäisiä tapahtumia ja kokemuksia, niihin piiloutuu paljon sellaista, joka menee ohitse kuulijan korvien. Juuri se, joka olisi pitänyt kuulla jää usein kuulematta. Kuuntelun ymmärtäminen ja kuuntelemaan pysähtymisen opetteleminen on mielestäni sitä, mitä haluan viedä työyhteisööni. Tehtävänä ajattelen tämän olevan haastava, mutta uskon, että voimavaraisuus, dialogisuus ja narratiivisuus kiinnostavat työntekijöitä ja heille herää halu tutustua uudella tavalla asiakkaiden ja perheiden kanssa tehtävään työhön.

4 2 Opinnäytetyöni tarkoituksena on, myös kuvata tämänhetkistä verkostotyötä perhetyössämme, miten se toteutuu, vai toteutuuko se? Millaisia verkostollisia työtapoja me käytämme. Verkostopalaveria kuvaan esimerkillä, asiakasperheen verkoston kokoontumista sen kulkua ja tapahtumia. Analysoiden sen kulkua ja ilmiöitä, miten siinä näkyy voimavarakeskeisyys, dialogisuus ja narratiivisuus. Tarkoituksena vahvistaa verkostotyön näkyvyyttä ja käyttöä perhetyössä. Verkostollisen työotteen tarkoituksena on saada perhe avoimeen dialogiin muiden toimijoiden kanssa. Tekemään ongelmistaan läpinäkyviä ja näin rehellisesti kohdattavia. Ideaali tavoite olisi että, kaikki verkostonjäsenet olisivat tietoisia perheen tilanteesta ja uskaltaisivat toimia perheen hyväksi, silloinkin kun perhe itse ei koe olevansa avun tarpeessa. Mielestäni tämä asettaa haasteen päihdekuntoutukselle, miten lisäämme perheverkostojen valmiutta toimia perheen tukena. 2 PSYKOTERAPIA 2.1 Voimavarakeskeisyys Voimavarakeskeisen psykoterapian tarkoituksena on kohdata asiakas niin, että hänen kykynsä kohdata elämäänsä vahvistuu, hänen äänet tulevat kuulluksi, hänen ainutkertaisuutensa tulee huomioiduksi. Voimavarakeskeinen psykoterapia on kuuntelua ja aitoa kiinnostusta asiakkaan kokemuksista. Terapian tarkoituksena on etsiä uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia merkityksellisille asioille. Voimavarakeskeinen terapia on asiakaslähtöistä, siinä oletetaan että asiakkaalla itsellään on voimavaroja ja kykyjä ratkaista asioita. Terapian tarkoituksena on vahvistaa asiakkaan näkemystä itsestään ja toiminnastaan. Harold Goolishian, maailmankuulu psykoterapeutti, on antanut hyvän ohjeen terapeuteille: Kuuntele, mitä ihmiset sanovat, älä sitä mitä he mielestäsi tarkoittavat (Haarakangas, 2008, 78). Terapeuttisessa keskustelussa asiakkaan on saatava kokemus siitä, että on tullut kuulluksi. Terapeuttista keskustelua käydään erilaisten teoriasuuntausten ohjaamana, ne täydentävät ja mahdollistavat psykoterapiassa esiin tulevien asioiden laajemman tarkastelun. Ne eivät pois sulje toisiaan, vaan luovat kokonaisuuden jota nimitetään voimavarakeskeiseksi psykoterapiaksi. Voimavarakeskeinen psykoterapia tukeutuu kontekstuaaliseen, konstruktionistiseen ja narratiiviseen käsitykseen ihmisestä ja hänen elämästään yhteiskunnassa.

5 3 Ihmisten todellisuuteen ja sosiaaliseen rakenteeseen vaikuttavat yksilöiden menneisyys, ihmisten nykyhetki ja toiveet tulevaisuudesta. Ihmiset rakentavat oman todellisuutensa vuorovaikutuksessa ympäristöönsä ja muiden ihmisten näkemykseen yhteiskunnasta ja toisistaan. Sosiaalinen konstruktionismin näkökulmasta ihmisen olemisen perusmuotona on osallistuminen jatkuvaan, yhä uusia muotoja löytävään keskusteluun. Todellisuus syntyy yhteisesti tuotetussa dialogisessa prosessissa. Sosiaalinen konstruktionismi korostaa sitä, että todellisuus on sosiaalinen rakennelma, joka rakennetaan kussakin tilanteessa vuorovaikutukseen osallistujien väliin (Georgen &MacNamee 2000). 2.2 Dialogisuus Dialogi sana tulee Kreikan sanasta dialegesthai, joka tarkoittaa puhumista yhdessä, tavoitteena keskinäinen yhteisymmärrys. Mihail Bahtin on kuvannut tutkimuksissaan, että tuotamme ilmaisun ruumiin toimintana, olemme subjekteja fysiologisessa mielessä. Puheen muodostamiseen käytämme koko kehoa, mutta heti kun tämä ilmaisu tulee ulos näkyväksi ja kuultavaksi, kuulija tulee sen ilmaisun aktiiviseksi muokkaajaksi. (Seikkula, 2009,1.) Dialogi on sanojen tai merkitysten vuorovaikutusta, pyrkimyksenä on saada erilaiset keskusteluun tuodut tai siinä esille tulevat asiat keskustelemaan keskenään. Dialogissa olennaista on kohdata asiat ilman vastakkainasettelua tai valta-aseman tuomaa merkitystä. Keskustelussa annetaan tilaa myös niille ajatuksille, jotka eivät itselle ole merkityksellisiä. (Holm,12/1997,31.) Dialoginen yhdessäolo on sanallista ja ruumiillista vuorovaikutusta. Dialogia käydään ulkoisen ja sisäisen ajatusmaailman kanssa. Dialogisessa keskustelussa kaikki havainnot ja tunteet ovat yhtä arvokkaita ja oikeita. Osallistujilla on velvollisuuksia ja oikeuksia käytävässä keskustelussa. Keskustelussa osallistujat ovat kuulemansa viestin vastaanottajia, sekä sen aktiivisia muokkaajia. Ihminen käsittelee ja tulkitsee äänellään ja eleillään kaikkea keskustelussa esiin tulevaa tietoa. Dialogissa puhe ja kuuntelu erotetaan toisistaan. Dialogisuus nähdään suhteena sekä prosessina. Suhde on kahden ihmisen yhdessä luomaa tasavertaista, kunnioittavaa ja avointa luottamusta, joka on myös kokonaisvaltaista läsnäoloa. Prosessissa se on kuuntelemista ja kuulluksi tulemista, ymmärryksen kehittymistä, merkityksen muodostumista ja muuttumista. Kauko Haarakangas kuvaa, että parantavassa keskustelussa asiakkaan sosiaalisenverkoston ja hoitavan työryhmän luoma moniäänisyys, dialogisuus, refleksiivisyys, ovat perhekeskeisenhoidon tärkeimmät terapeuttisuuden tekijät. (Haarakangas, 2001,44.)

6 2.3 Narratiivisuus 4 Narratiivinen terapia on ihmisen sisäisen tarinan kuulemista. Narratiivistä terapiaa voidaan kuvata yhteisenä matkana, joka tapahtuu vuorovaikutuksessa asiakkaan ja terapeutin välillä. Narratiivisen terapian tausta-ajatuksena pidetään terapeutin uteliaisuuden säilyttämistä ja kykyä esittää asiakkaalle kysymyksiä, joihin kukaan ei tiedä vastausta etukäteen. Keskusteluissa asiakkaat kuvaavat elämäänsä ja kokemuksiaan tarinoina. Terapeutti kulkee asiakkaan identtiteettisessä- ja horisontaalisessa kokemusmaailmassa terapiassa. William James on jaotellut ihmisten tulkitsevan todellisuuttaan kahdella tavalla, loogis-rationaalisesti ja kertomuksellisesti eli narratiivisesti. (Bruner 1997.) Narratiivinen ajattelu liittyy jokapäiväisen arkielämän tapahtumiin ja sosiaalisiin suhteisiin. Todellisuudet jäsentyvät, säilyvät ja muuttuvat kertomusten, narratiivien, avulla. Tarkoituksena on etsiä haitallisten tarinoiden varjoon jääneitä vaihtoehtoisia tarinoita yhdessä asiakkaan kanssa. Asiakkaiden tarinoihin sisältyy uskomuksia ja määritelmiä heidän elämästään ja toiminnastaan. Tarinoissa rakentuu ohuita kuvauksia, jotka johtavat usein ohuisiin johtopäätöksiin asiakkaan elämässä. Ohuet johtopäätökset ovat määritelmiä tai uskomuksia joita asiakas saattaa pitää tosina ja toimia niiden rajoissa. Toisinaan tarinat toimivat myös muutoksen esteinä, ne hallitsevat ihmistä ja estävät muutoksen mahdollisuuden vaikuttamalla ihmisen kykyyn toimia ja tehdä päätöksiä. Ohuet johtopäätökset, jotka liittyvät ongelman kyllästämään tarinaan, vievät ihmisiltä voimia, sillä ne perustuvat tavallisesti ajatukseen heikkoudesta, kyvyttömyydestä, häiriöistä ja riittämättömyydestä ( Morgan 2005, 21). Ulkoistaminen on terapeuttinen menetelmä, jonka lähtöoletus on, että ihminen eikä ihmissuhde ole ongelma - vaan ongelma on ongelma tai suhde siihen on ongelmallinen (Holm 12/1997,26). Ulkoistavissa keskusteluissa pyrkimys on puhua ongelmista siten, että asiakas kokee sen itsestään erillisenä asiana. Ongelman ulkoistaminen konkretisoituun, kun asiakas nimeää ongelman. Ongelman nimeäminen ja ulkoistaminen asiakkaasta, antaa mahdollisuuden terapeuttiseen keskusteluun nimetynongelman ja asiakkaan välisestä suhteesta. Ulkoistamisen tavoitteena onkin saada asiakas huomaamaan, että hän ja ongelma eivät ole yksi ja sama asia. Tämä auttaa asiakasta miettimään suhdettaan elämäntilanteeseensa uudella tavalla. Kun ongelma ulkoistetaan eikä ihminen enää pidä itseään ongelmana, hänelle avautuu ovi hänen omiin tietoihinsa, taitoihinsa ja tapoihinsa kohdata ongelman vaikutukset ( Russell & Garey 2006, 16 ).

7 5 Vaihtoehtoisten tarinoiden löytäminen ja esiin houkutteleminen mahdollistaa voimavaraisten tarinoiden lihottamisen, joka tapahtuu toiminnan, tietoisuuden ja suhteiden maailmassa. Tarinoita lihavoitetaan yhdessä asiakkaan kanssa, jolloin keskustelu tukee asiakkaan omaa toimintaa suhteessa itseensä ja elämäänsä. Vaihtoehtoiset tarinat voivat vähentää ongelmienvaikutusta ja luoda uusia elämisen mahdollisuuksia aivan samoin kuin ohuet kuvaukset ja johtopäätökset voivat ylläpitää ongelmia (Morgan 2005, 22). Ainutkertaisia avautumia etsivässä keskustelussa terapeutti pyrkii löytämään asiakkaan kertomista tarinoista poikkeavia tarinoita. Poikkeavat tarinat tarkoittavat niitä erityisiä hetkiä, jolloin asiakas on toiminut toisella tavalla tai kuvannut ongelmaansa eri sanoin, kuitenkin niin, että se on ollut vastoin vallitsevaa uskomusta asiakkaan tilasta. Asiakas voi nähdä ongelman vaikutuksia suhteessa itseensä, ja hänen on helpompi arvioida miten ongelma ei ole vaikuttanut häneen tai missä tilanteissa ongelma ei ole läsnä. Näitä hetkiä nimitetään terapiassa ainutkertaisiksi avautumiksi. Muun muassa ainutkertaisia avautumia korostavilla keskusteluilla ihmisille annetaan mahdollisuus itse kertoa, millaisia aikomuksia hänellä on elämässään, ja vahvistetaan samalla sitä, mitä hän elämässä arvostaa (White 2008, 222). Narratiivinen terapia on uudenlaisten ajatusten ja toimintojen kohtaamista. Keskusteluissa on pyrkimys ohjata asiakasta siirtymään vähitellen uuden ajatuksen äärelle, pois tutusta ja turvallisesta ei toimivasta mallista, muutosta tukevan ajattelun pariin. 3 VERKOSTOTYÖ Verkostolla tarkoitetaan asiakkaan elämään ja sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyvien ihmisten yhteistä ryhmää, jotka liittyvät asiakkaan tai hänen perheensä elämään kukin omasta kontekstista. Verkostoja on mahdollista muodostaa eri kokoonpanoilla ja asiakkaalla tai perheellä voi olla useampi verkosto, jotka toimivat perheen tukena. Verkostojen tarkoituksena on toimia asiakasta tai perhettä tukien, tietoisena tuettavan asiakkaan tai perheen tavoitteista ja suunnitelmista. Verkostollisessa työtavassa on tärkeämpää ajatella verkostollisesti, ja nähdä asiakas tai perhe verkostollisissa suhteissa muiden ihmisten kanssa. Verkoston luomiseen on erilaisia tapoja ja menetelmiä. Toiminta tapahtuu perheen kanssa yhteistyössä, perhe määrittää verkostopalaveriin kutsuttavien omaisten, ystävien ja viranomaisten läsnäolon. Kutsuminen tapahtuu kirjeellä, jossa perhe kertoo palaverista ja miksi perhe haluaa kutsua henkilön(t) paikalle. Kutsussa ilmenee paikka, päivämäärä ja kellon aika, sekä se miten kauan palaverille on varattu aikaa.

8 6 Verkostopalaveriin kutsutaan aina hoitoyhteisön ulkopuolelta palaverin vetäjiksi verkostotyön konsulttityöpari. Verkostollisen työskentelyntarve nousee esille silloin, kun auttamistyössä tarvitaan eri alojen osaamisen yhdistämistä. Jaakko Seikkula kehitti 1980-luvulla käsitteen rajasysteemi, jolla tarkoitetaan perheen ja sairaalan yhteistyön tuloksena syntyvää itsenäistä toimintajärjestelmää (Haarakangas 1/2001,33). Rajasysteemin käsite tavoitti jotain tuosta itsenäisyydestä. Se määrittyi vuorovaikutukseen osallistuvien vastavuoroisesti kehittyväksi toimintajärjestelmäksi. Vain rajasysteemiin osallistujat voivat osallistua sen merkityksen määrittämiseen, sitä ei voi kontrolloida ulkoapäin (Seikkula, Arnkil, 2007, 27). Vaikeissa asiakas tai perhe tilanteissa voidaan hakea ratkaisuja tai tehdä päätöksiä useamman auttajan mielipiteiden ja havaintojen vahvistamalta pohjalta. Verkostollisella työotteella haetaan myös selkeyttä eri toimijoiden välisiin työskentelypintoihin. Parhaimmillaan moniammatillinen kokonaisuus muodostuu toisiaan täydentävistä osista, joissa ammattilaiset tietävät, keihin olla yhteydessä, kun täydentävää asiantuntemusta tarvitaan. Verkoston kokoaminen aloitetaan esimerkiksi, verkostokartan piirtämisellä asiakkaan tai perheen kanssa. Verkostokarttaan nimetään niitä henkilöitä, jotka asiakas tai perhe tuo näkyväksi ja kokevat heidät osallisina elämäänsä. Perhetyössä verkostoa voidaan koota myös lapsen ympärille, etsitään niitä ihmisiä, jotka ovat lapselle merkityksellisiä aikuisia ja edustavat lapselle luottamusta ja turvallisuutta. Verkostokokouksen aloitteen tekijänä voi olla jokainen, joka haluaa saada selvyyttä ja yhteistä ymmärrystä huolta aiheuttavan tilanteen selkeyttämiseksi. Kutsuja toimii aina asiakaan tai perheen kanssa yhdessä. Verkostopalaveriin kutsutaan niitä ihmisiä, joiden ajatellaan olevan merkityksellisiä asiakkaalle tai perheelle, tai heidän olisi hyvä olla läsnä kuulemassa asiakkaan tai perheen tilanteesta ja osallistuvan yhteiseen keskusteluun. Verkostoon kutsutuilla ihmisillä on myös oikeus kieltäytyä kutsusta. Ne ihmiset jotka toimivat verkostossa, myös sitoutuvat toimintaan. Verkostopalaverit dokumentoidaan aina verkoston ollessa paikalla, tarkistetaan että kaikille on syntynyt yhtenäinen näkemys verkoston käsittelemästä asiasta ja mahdollisesti sovituista toimenpiteistä tai päätöksistä. Verkostotyö on aina asiakasta ja perhettä kunnioittavaa, luottamukseen perustuvaa ja korjaavaan kokemukseen pyrkivää työskentelyä. Verkostotyötä soveltavia työtapoja on erilaisia, kuitenkin kaikissa malleissa perusajatus on asiakkaiden ympärillä

9 7 olevien ihmisten yhteisestä dialogista. Ihmisten ollessa yhteisessä dialogissa keskenään syntyy yhteistä ymmärrystä asiakkaan tai perheen tilanteesta, ja näin voidaan rakentaa yhteisiä tavoitteita ja suunnitelmia asiakkaan tai perheen tueksi. Verkostotyö on myös vastuun jakamista eri ammattiryhmien välillä, sekä selkeyttää toimijoiden tavoitteita yhdensuuntaisiksi. Sokrateen ajattelun mukaisesti totuus ei synny eikä sijaitse yhden ihmisen päässä: se syntyy totuutta yhdessä etsivien ihmisten välillä, heidän dialogisessa kanssakäymisessään. Tämä ajatus on yhteneväinen postmoderniin tiedonkäsitykseen liittyvän todellisuuden sosiaalisen rakentumisen teorian kanssa (Haarakangas 2008, 45). Verkostotyö on voimavaroja ja ratkaisuja hakevaa dialogista kohtaamista. Dialoginen keskustelu luodaan aina kussakin tilanteessa sen keskustelun ehdoilla. Seuraavassa kappaleessa käsittelen dialogiseen työskentelyyn ohjaavia ajatuksia. 3.1 Dialoginen verkostotyö Dialoginen verkostotyö on vuoropuhelua eri ihmisten ja toimijoiden kesken. Dialoginen kohtaaminen synnyttää asioiden yhteistä ymmärrystä. Keskustelussa on tärkeää huomioida jokaisen osallistujan mahdollisuus oman mielipiteensä tai ajatuksensa ilmaisemiseen. Dialogin mahdollistaa se, että keskustelijat sovittavat kommenttinsa siihen mitä toiset keskustelun osanottajat sanovat. Korjaava dialogi nähdään ihmisten välisessä suhteessa. Tavoitteena on, että puhujien välille syntyy jotain yhteistä, vaikka heidän näkemyksensä poikkeaisivatkin toisistaan. Yhteisessä dialogissa voidaan muodostaa sellaista ymmärrystä, joka ei olisi kenenkään yksin tavoitettavissa. Verkostoihin mukaan kutsuttujen omaisten ja ystävien merkitys on suuri, sillä heidän suhteensa asiakkaaseen tai perheeseen on arkitodellisempi, sekä he ovat ihmisiä joiden kanssa kyseinen ihminen tai perhe kokee elämäänsä ja peilaa valintojaan. Bahtin(1991) liittää dialogisen suhteen syntymisen eri tietoisuuksien väliseen kommunikaatioon eikä itse kunkin päänsisäiseen prosessointiin. Kommunikaation onnistumisen peruskysymykseksi nousee se, tuleeko ihminen kuulluksi. Kuulluksi tuleminen edellyttää aina vastausta, sillä - kuten Bahtinia lainaten edellä jo totesimme - sanalle (ja sitä myötä ihmiselle) ei ole mitään kauheampaa kuin vastausta vaille jääminen (Seikkula ym. 2007, 93).

10 8 Dialogisessa verkostotyössä puhutaan rajasysteemistä, se on asiakkaan, omaisten ja hoitohenkilökunnan välinen yhteinen vuorovaikutussysteemi, jonka toimintaa ei voi määrätä sairaalan osastolta käsin. Nimitys rajasysteemi on monella tavalla hyödyllinen, koska se auttoi ymmärtämään, että tärkein tapahtuma on tässä vuorovaikutuksessa, rajalla (Seikkula, Arnkil,2005, 24). Dialogisessa verkostotyössä on kyse vastavuoroisesta verkostotyön prosessista, jossa muutos voi alkaa työntekijän toiminnan muuttumisesta tai perheen muutoksesta. 3.2 Ennakointidialogeja Ennakkodialogit eivät ole hoitokäytäntö vaan keino toteuttaa verkostokokouksia niin, että osanottajat löytävät tapoja koordinoida yhteistoimintaansa. Ennakointidialogi tähtää huolien vähentämiseen, jaettuun vastuuseen ja asiakkaan tai perheen lähitulevaisuuteen, esimerkiksi kysymyksellä, nyt on vuosi kulunut ja olet saanut perheesi tilanteen tasapainoisemmaksi, millaisia voimavaroja löysit itsestäsi tässä prosessissa? Näkemys on aina asiakasta voimaannuttava, tukien onnistumisia ja ylläpitäen jatkuvuutta. Ennakointidialogien tavoitteena on tuottaa mahdollisimman moniääninen, voimavarakeskeinen ja tasavertainen vuoropuhelu. Tarkoitus on rakentaa toivoa ja toimintamahdollisuuksia. Kukin puhuu vuorollaan ja muut kuuntelevat, toisen puhetta ei saa keskeyttää eikä kommentoida. Kyseessä ei siis ole keskustelu sanan tavanomaisessa merkityksessä, vaan kirjaimellisesti vuoropuhelu ja vuoro kuuntelu. Asiakaspalavereissa lähdetään liikkeelle myönteisestä tulevaisuudesta ja haetaan voimavaroja ongelmien sijaan. Ennakointidialogeissa huolten vyöhykkeellä käytetään erilaisia työmuotoja. Ennakointidialogit ovat verkostomaiseen työskentelyyn soveltuvia palaverimuotoja. Verkostokonsultin käyttämiä työ muotoja on esimerkiksi, asiakastyössä tulevaisuuden muistelu - verkostopalaveri ja työntekijöiden ennakointimetodi. Ennakointidialogissa esitetään kaikille osallistujille sarja kysymyksiä ääneen ajateltavaksi. Ennakointidialogeja suunnittelutyössä ovat, alueneuvonpidot, teemaneuvonpidot ja tulevaisuuden muistelu - suunnittelupalaveri. Asiakastyössä käytetyt ennakointidialogit soveltuvat hyvin lasten, nuorten ja perheiden kanssa työskentelyyn. Ennakointidialogeilla on lähitulevaisuuteen kurottava tavoite: tähdätään huolia vähentävän yhteistyösuunnitelman laadintaan. Niillä on kuitenkin myös välitön, itse dialogitilanteeseen liittyvä tavoite (Seikkula ym. 2007, 58). Verkostoneuvonpidoissa lähtökohtana on, että ihmiset lähtevät palaverista pois toiveikkaampina ja voimaantuneimpina kuin sinne tullessaan.

11 4 PERHEYHTEISÖ MAININGIN TOIMINNAN KUVAUSTA 9 Mainiemen kuntoutumiskeskuksessa toteutetaan Maxwell Jonesin mallin mukaista demokraattista yhteisökuntoutusta. Yhteisökuntoutuksen tarkoituksena on, että kaikki yhteisön jäsenet tukevat toisiaan siihen, että kuntoutumiskeskuksessa vallitsee päihteettömyyttä ja kuntoutumista tukevailmapiiri. Yhteisökuntoutuksen ohjaavina arvoina ovat sallivuus, yhteisöllisyys ja todellisuuden kohtaaminen -konfrontaatio. Toiminnassa korostuu yhteisön jäsenten tasavertainen yhteistyö, avoin kommunikaatio ja keskinäinen vastuu. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että toiminta suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä asiakkaiden kanssa, kun toiminta on suunniteltua ja tavoitteellista se kirjataan näkyville ja sopimusta arvioidaan säännöllisesti yhteisessä foorumissa. Yhteisökuntoutuksen avulla saadaan aikaan muutoksille suotuisa ja asiakkaan muutosvalmiutta vahvistava ympäristö. Maininki yhteisö on sitoutunut toteuttamaan Mainiemessä vallitsevaa demokraattista yhteisökuntoutusta. Jokaisella yhteisöllä on kuitenkin mahdollisuus asettaa omia yhdessä yhteisön kanssa sovittuja sitoumuksia, jotka saattavat olla erillään vallitsevasta käytännöstä, kuitenkin yhteisöllisyyttä tukevia sopimuksia. Perheyhteisö huomioi perheiden ja erityisesti lasten tarpeet yhteisökuntoutuksen toteutuksessa. Mainingissa työskentelee moniammatillinen työryhmä, joka koostuu sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisista. Työryhmässämme on viisi työntekijää, joista yksi on sosiaali- ja perhetyön ammattilainen, kaksi sairaanhoitajaa heistä toinen on myös perheterapeutti, yksi lähihoitaja ja yksi päihdetyöntekijä. Lasten kanssa työskentelyssä olemme myös kaikki mukana. Työskentely tapahtuu kuntouttavan perhetyön näkökulmasta, jossa huomio kohdistuu perhetyöhön ja heidän yhteiseen työskentelyyn, parisuhteen ongelmiin, päihdetyöhön, sekä lasten hyvinvoinnin turvaamiseen perheessä. Perhekuntoutukseen tulevat perheet valikoituvat usein lastensuojelun asiakkaista, sillä vanhemman tai vanhempien päihdeongelma on saattanut perheen lastensuojelun asiakkaaksi. Joissakin tapauksissa perheiden lapset ovat sijoitettuna avohuollon tukitoimin sijaisperheisiin tai laitoshoidon ajaksi omaan perheeseen. Maininki yhteisö on neljälle perheelle tarkoitettu kuntoutumisyhteisö, jossa perheet asuvat kuntoutumisen ajan rivitalo asunnoissa. Perheiden arjesta on pyritty rakentamaan mahdollisimman kodinomainen kokonaisuus. Vanhemmat ovat vastuussa lapsistaan ja

12 perheen arjen sujumisesta. Perheet toimivat Mainingissa kuin kotonaan, kaikki arjen askareet kuuluvat perheiden omaan kuntoutukseen. 10 Perhekuntoutuksessa päivärytmi luo toiminnan kehyksen, jokaiselle päivälle suunnitellaan oma ohjelma, joka mietitään aina maanantaisin viikkosuunnittelussa. Viikonsuunnitteluun vaikuttavat kaikki yhteisön jäsenet, jokaisen mielipiteet ja tarpeet huomioidaan ja niistä keskustellaan yhdessä. Viikkosuunnitelmassa on näkyvillä kaikki yhteisön toimintaa suuntaavat toiminnot. Kuntouttavaan suunnitelmaan sisältyy myös asiakkaan omat tavoitteet viikon ajalle. Viikko-ohjelmassa on myös palauteryhmä, joka on tarkoitettu oman ja muiden yhteisön jäsenten kuntoutumisen arviointiin. Tavoitteellisen ja arvioivan työskentelyn apuvälineenä käytämme kahta erilaista ORS arviointilomaketta (Outcome Rating Scale). ORS- lomakkeet ovat apuvälineitä arvioitaessa asiakkaan omaa kuntoutumista, sekä yhteisössä vallitsevaa ilmapiiriä. Suunnitelmallisuus on yksi meidän kuntoutusta ylläpitävistä arvoista. Yhteisön yhdessä miettimät arvot luovat yhteisölle turvallisuutta ja tukevat yhteisöä rehelliseen, avoimeen ja luottavaan työskentelyyn. Mainingissa perheiden kanssa työskennellään yhteisöllisesti, joka tarkoittaa, että perheissä olevien asioiden ja ongelmien käsittelyä käydään yhteisissä ryhmissä, joissa on paikalla kaikki Mainingissa olevat ihmiset. Ohjelma rakentuu keskustelevista ryhmistä ja toiminnasta. Yhteisessä keskustelussa saadaan aikaan moniääninen dialogi. Perheet vaihtavat mielipiteitä ja saavat toisiltaan palautetta. Vastavuoroinen ajatusten vaihto ja konfrontaatio on kuntouttavaa ja perheiden omiin voimavaroihin perustuvaa työskentelyä. Ryhmien aiheet liikkuvat elämänhallinnan osa-alueilla, siinä työstetään yksilön näkemystä omasta tilanteestaan, perheiden tilannetta, vanhemmuutta, parisuhdetta, talousasioita, päihdeongelmaa, lasten hyvinvointia, siis asioita, jotka tukevat perheiden selviytymistä. Perheet työskentelevät omien verkostojensa kanssa kuntoutumisen aikana. Osalla perheistä on toimiva verkosto, jonka he kutsuvat heidän tuekseen ja suunnittelemaan yhdessä perheen kuntoutumista. Perheille, joilla ei aikaisemmin ole ollut verkostotyön tarvetta tai eivät ole tienneet mahdollisuudesta tukiverkoston rakentamiseen. Olemme kertoneet verkostotyöstä ja sen mahdollisuuksista tukea ja auttaa perhettä. Seuraavassa kappaleessa kuvaan meidän työyhteisön tapoja tehdä verkostollista työskentelyä. Kuva-

13 sin erään verkostotapaamisen kulkua, jota myös analysoin voimavarakeskeisyyden, dialogisuuden ja narratiivisuuden kautta VERKOSTOLLINEN TYÖSKENTELY PERHETYÖSSÄ 5.1 Verkostollinen työote Tässä luvussa kuvaan perheiden kanssa tehtävää verkostotyötä Mainingissa. Kuvaan miten verkostotyö näkyy meidän perhetyössä tänään. Käytän esimerkkinä kuntoutuksessa ollutta perhettä. Perheessä henkilöiden nimet olen muuttanut suojatakseni heidän yksityisyyttään. Perheen tullessa kuntoutumisjaksolle perhe on tietoinen siitä, että perheen kanssa työskentelemme myös perheenverkoston kanssa. Perheenverkosto voi olla mukana jo kuntoutuksen suunnittelussa, ja tavata perhettä koko kuntoutumisen ajan. Perhe kutsutaan alkuhaastatteluun ja tutustumaan Maininkiin. Toivomme että, haastatteluun osallistuvat perheen työntekijät kotikunnasta, sillä perheen käytännön asioiden selvittäminen edesauttaa perheen päätöksen tekoa. Mainingista haastatteluun osallistuvat kaikki paikalla olevat henkilöt. Kuntoutumisjaksolla olevien perheiden osallistumista haastatteluun pidämme hyvin tärkeänä, sillä heillä on kokemus siitä millaista on olla kuntoutumassa Mainingissa. Vastuu alkuhaastattelusta on koko yhteisöllä, jokainen on paikalla yhteisön jäsenenä ja tekee kysymyksiä tai esittää näkemyksiään omista lähtökohdistaan käsin. Tutustumisella Maininkiin, sekä toisiin perheisiin pyrimme antamaan tulevalle perheelle aidon kuvan, siitä mihin he ovat sitoutumassa. Tapaamisen tarkoituksena on luoda yhteisöllisyyttä, rakentaa luottamusta ja avoimuutta perheiden välille. Perheillä on mahdollisuus saada kokemusta ryhmässä olemisesta ja yhdessä käytävästä keskustelusta. Yhteisöllisyyden ja voimavarakeskeisen työskentelyn yhteen sovittaminen on hyvin luontevaa, sillä se on mitä suurimmassa määrin terapeuttista. Perheen tullessa perhekuntoutukseen on työmme painopiste luottamussuhteen syntymisessä perheeseen. Autamme perhettä asettumaan yhteisöön ja tutustumaan Mainiemeen. Ajattelen, että läsnäolo ja kuunteleminen on niitä asioita, joilla vahvistamme syntynyttä suhdetta perheen kanssa. Perheen kanssa työskentely on kaikella tavalla terapeuttista, se

14 12 on perheen peilinä toimimista. Se, mitä perhe tai yksilö peilistä näkee, tulee olla rehellistä ja aitoa palautetta. Ajattelen, että muutosta voi tehdä ja toteuttaa vain palautteen kautta, sillä olemmehan suhteessa toisiimme ja rakennamme minäkuvaamme ja toimintaamme aina suhteessa muiden ihmisten kautta. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen on opeteltavissa oleva asia. Palaute on hyvin voimavarakeskeistä työskentelyä, se on aitoa välittämistä ja sen osoittamista. Se vaatii rohkeutta kohdata näkemäänsä ja vastuuta asian esille tuomisesta. Mielestäni se on jatkuvaa dialogia itsensä, sekä toisten ihmisten kanssa. Osa perheistä tulee kuntoutumisjaksolle ilman taustalla toimivaa perheverkostoa. Syitä verkoston puuttumiselle, tai vain viranomaisista koostuvalle verkostolle, voi olla perheen kokema häpeä, ajatus siitä, ettei muut välitä tai uskomus että selviämme ilman muiden apua. Ajattelen kuitenkin, että meille tulevista perheistä suurin osa on vasta hakeutunut hoidon piiriin tai lastensuojelun tarve on nyt tullut aiheelliseksi. Verkostollisentyöotteen näkyminen arjessa ja ryhmissä on työssämme toisaalta hyvin selvää ja pyrkimyksemme siihen on yhteinen. Verkostollinen työote näkyy ryhmissä, perheiden omaisten ja ystävien äänet kuuluvat keskusteluissa ja heidän kuulumistaan ryhmissä myös nostetaan esille. Esitetään kysymyksiä, jotka haastavat perhettä miettimään tilannettaan laajempaa näkemystä vasten. Esimerkiksi, ollaan kiinnostuneita perheen isovanhempien, sisarusten tai ystävien mielipiteistä, mitähän sinun veljesi ajattelee kaikesta tästä mitä kerroit? onko, joku ystävistäsi maininnut olevansa huolissaan sinusta? sillä niillä ihmisillä on suurempi merkitys perheen elämässä, kuin virkansa puolesta läsnä olevalla työntekijöillä. Ryhmä keskusteluissa on usein monia ihmisiä, jotka eivät ole paikalla, mutta he kuuluvat yhteisissä keskusteluissa olemassa olevina ihmisinä. Esimerkiksi, Raimo joka oli Roopen kanssa kuntoutumisjaksolla, kertoili usein Roopen äidistä. Mari, jolla on myös päihdeongelma, oli usein ryhmissä näkymättömänä ja kuitenkin hyvin merkittävänä henkilönä läsnä. Huoli Marista kuului läpi Raimon omien huolien ja vaikutti näin hyvin olennaisesti Raimon päätöksien tekoon ja elämään Roopen kanssa. Roopen ikävä äitiä kohtaan ja epätietoisuus siitä koska äiti tulisi käymään, olivat kipeitä hetkiä niin Roopelle kuin Raimollekin. Ajattelen, että meillä työntekijöinä on vastuu kuulla ja ajatella heidän perhettä sellaisena kun se kerrotaan.

15 13 Perheet joiden kanssa aloitamme keskustelun verkostonkokoamisen edistämiseksi, ovat uuden asian edessä, joka aiheuttaa heille erilaisia tunteita, joiden kanssa he työskentelevät samanaikaisesti edetessään kohti verkoston tapaamista. Työntekijänä minun vastuuni on motivoida perhe kutsumaan ja tapaamiseen omaisia ja ystäviä, sekä keskustelemaan asioistaan avoimesti heidän kanssaan. Ajattelen, että tämän päätöksen tekemiseen perhe tarvitsee paljon tukea ja rohkaisua. Mielestäni verkostotyö perustuu ensisijaisesti luottamukseen, avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen. 5.2 Asiakas perheen verkostopalaveri Raimon työskentely alkoi ryhmissä keskustellen, hän kertoili mietteitään tilanteesta johon perhe oli ajautunut. Raimon oman päihdeongelman lisäksi hänen vaimonsa Mari on päihdeongelmainen. Perheen vanhempien tiet erosivat, kun Raimo tarttui lastensuojelun tarjoamaan mahdollisuuteen päihdekuntoutuksesta Roopen kanssa. Raimon epätietoisuus perheen tulevaisuudesta ja suunnitelmista ahdistivat Raimoa. Aloitimme Raimon kanssa verkoston kokoamisen verkostokartan piirtämisellä, joka toteutettiin Roopen tarpeen kautta, sillä mietimme että Roope on nyt se lapsi, joka tarvitsee ympärilleen tukea ja turvaa. Raimo kertoi, ettei hän pysty lupaamaan oman raittiutensa puolesta mitään. Mietimme Raimon kanssa niitä ihmisiä, jotka ovat Roopelle tärkeitä ja kenen luona Roope on ollut aiemmin. Verkostoon löytyi muutamia henkilöitä, joille Raimo kirjoitti kutsukirjeet. Kutsutuissa oli myös sosiaali- ja lastensuojeluntyöntekijät. Kutsutut saapuivat kaikki paikalle. Työntekijänä kutsuin palaveriin ulkopuolisen vetäjän, joka vastasi palaverin rakenteesta ja sujumisesta, hän myös kirjasi asiat muistiin. Kirjaaminen tapahtui avoimena kirjauksena, näkyviin kirjoitettiin palaverissa esiin tulevat asiat. Roopen läsnäolo oli mielestämme tärkeää, mutta mietimme miten tuemme Roopea palaverin aikana. Pyysimme Raimoa juttelemaan Roopen kanssa tulevasta tapaamisesta ja kertomaan ketä kaikkia ihmisiä tulee kylään. Sovimme, että lastenhoitaja oli koko ajan Roopen tukena. Palaveriin osallistuivat Raimon vanhemmat, Aili ja Tauno, sekä Raimon mummu Alma. Isoäiti Alma, on Raimon äidin äiti, hän oli ollut työssään kunnan terveyssisar. Raimon appivanhemmat Saara ja Kari, appiukko on myös Raimon työnantaja. Mari ja Raimo sekä Roope. Työntekijöitä paikalla oli lastensuojelun- ja sosiaalityön työntekijät, sekä

16 Mainingista perhetyöntekijä ja sairaanhoitaja sekä lastenhoitaja. Palaverin ulkopuolisena vetäjänä toimi työntekijä toisesta yhteisöstä. 14 Vetäjänä toiminut työntekijä kertoi aluksi palaverin rakenteesta ja miten toimimme. Sovimme yhdessä aikataulusta ja tauosta. Palaveri alkoi esittäytymisellä, jokainen kertoi vuorollaan nimensä ja miksi oli saapunut paikalle. Nimet kirjoitettiin muistiin luentotaululle, kaikkien nähtäväksi. Seuraavaksi Raimo kertoi, miksi oli kutsunut ihmiset paikalle. Raimo sanoi, että hänellä on huoli Roopen tulevaisuudesta, sillä ei itse kokenut omien voimavarojensa riittävän turvaamaan pojan tarpeita. Raimo kertoi, että halusi nyt puhua suoraan asiat halki. Raimo halusi, että isovanhemmilla olisi tieto perheen tilanteesta ja nyt mahdollisuus puhua asiasta yhdessä. Roope istui isän vieressä ja katseli kaikkia ihmisiä ympärillään, hän oli selvästi huolissaan ja ihmeissään mitä nyt tapahtuu. Palaverin vetäjästä käytän lyhennettä V: ja samoin jokaisen kohdalla etunimen alkukirjainta kaksoispisteen takana. V: Kysyi Roopelta, mitä hän haluaisi sanoa nyt, kun olemme tässä kaikki paikalla? Ro: Mietti pienen hetken ja sanoi haluavansa olla isän kanssa. V: Haluat siis olla isän kanssa? Ro: Joo V: Onko jotain muuta mitä sinä Roope haluaisit? Ro: Haluan papan kanssa kalaan. V: Vai kalaan haluat, kävisitkö kysymässä papalta koska menette kalaan? Ro: Käveli Tauno papan syliin ja jäi istumaan siihen, he keskustelivat yhteisistä kalajutuista. V: Sanoi Roopelle, että jos häntä alkaa väsyttämään aikuisten puheet tai hän haluaa lähteä ulos, niin hän voi pyytää vaikka lastenhoitajan mukaansa leikkimään. Ro: Nyt haluan olla papan kanssa. V: Se sopii ole rauhassa vain ja jos haluat kysyä jotain, niin nosta toinen kätesi pystyyn ja viittaat kuin koulussa. Katsotaanpas osaatko? no niin hienosti se sujuu. Tähän mennessä käyty keskustelu on ollut lämminhenkinen, pyrkimys on herättää luottamusta ja rohkeutta osallistujien välillä, puhua ääneen asioista, joita miettii omassa sisäisessä dialogissaan. Raimon avauspuheenvuoron tunteikkuus ja rehellinen avoimuus oli hyvin voimaannuttava ja puhdistava. Siinä oli selkeä viesti osallistujille, että on lupa

17 15 puhua rehellisesti. Roopen ja vetäjän välinen keskustelu oli Roopea rohkaiseva ja samalla siirsi palaverin fokuksen Roopeen, ja siihen miksi nyt olemme tässä miettimässä asioita. V: Alusti osallistujat seuraavalle kierrokselle, jossa jokainen sai kertoa oman mielipiteensä perheen tilanteesta. Omista huomioistaan ja niistä mitkä asiat perheellä on kunnossa. Asiat kirjattiin näkyviin, jokaisen sanojan nimen kohdalle. A: Kyllä me olemme tästä puhuneet isän kanssa, mutta en uskonut sen olevan näin vakavaa. Roopekin on ollut aina niin kiltti, en ole huomannut, että pitäisi olla huolissaan. Ajattelin, että poika haluaa olla mummolassa, kun pääsee papan kanssa kalaan. T: Niin kyllä minäkin aina joskus otan sauna kaljan tai kaksi, nuorempana tuli joskus juotua enemmänkin. A: Niin, kyllä se silloin sinullekin maistui, mutta ymmärsit sitten lopettaa ajoissa. T: Juu, mutta nyt pojan tilanne on huonossa jamassa, se on kyllä väärin tuota poikaa kohtaan. V: Tarkoitatko omaa poikaasi vai pojan poikaasi? T: Raimo on jo aikuinen, mutta tarkoitan Roopea, hänestä minulla huoli on. V: Haluaisitko sanoa jotain pojallesi? T: Olisi kyllä paljon sanomista, mutta sanon kun ensin mietin rauhassa. V: Se sopii, jatkammeko eteenpäin? Ra: Onhan tätä jatkunut jo pitkään, mutta viimekesänä se alkoi olla jokapäiväistä. Kävin lääkärissäkin, kun en saa nukuttua, mutta ei ne lääkkeet mitään ole auttaneet. Työstä en aiemmin ole poissa ollut juomisen takia, mutta nyt niitä rokulipäiviä on ollut yli sallitun määrän. V: Olet kuitenkin jaksanut välillä olla työssä? Ra: Joo olen yrittänyt, mutta on kurjaa valehdella Karille päin naamaa, kun ei ole pystynyt lähtemään töihin. Kyllä Kari on varmaan sen huomannut? M: Meillä on velkaa niin paljon, etten jaksa enää välittää, niin ne on kaikki Raimon pelivelkoja. Raimon takia on kaikki mennyt. Miksi minun pitäisi yksin yrittää? En voi luottaa Raimoon enää. S: Miksi ihmeessä sinä Mari et ole hoidossa kuten Raimo? Missä olet ollut nyt, kun perheesi on täällä Mainiemessä? Minä en ymmärrä enää yhtään mitään, (S: purskahtaa itkemään ja painaa päänsä alas). K: Kyllä on hyvä, kun Raimo ja Roope on täällä. Raimo on hyvä isä. Olin minä huo-

18 16 mannut sitä juomista, mutta en saanut kysyttyä onko jotain huolia. Tuon meidän Marin päihteiden käytöstä en ole tiennyt, mutta nykyäänhän naiset juo kohta enemmän kuin miehet. Eikös niistä ole ihan tilastojakin? V: Taidat olla oikeassa naisten juomisen lisääntymisestä, mutta mitä ajattelet näiden nuorten tilanteesta tänään? K: Vaikealta tuntuu kuulla, että oma tytär ei halua yrittää korjata perhetilannetta vaikka siihen on annettu mahdollisuus. Toivoisin kyllä, että pitäisivät kiinni toisistaan. Al: Onhan meidän suvussa aina ollut juomareita, Raimon pappakin kuoli maksakirroosiin. Eikä meillä ole koskaan tarvinnut lasten kanssa pakoon lähteä, eikä muiden hoitaa. Teidän pitäisi muistaa aina se päivä kun rakastuitte. Minä aina vaikeina aikoina ajattelin meidän isää (puolisoaan) ja sitä päivää kun tapasimme. Siitä sai aina uskoa ja toivoa parempaan. Sos.tt: Olemme huolissamme perheen tilanteesta ja haluamme puuttua tilanteeseen nopeasti, ettei perheen tilanne vaikeudu enempää. Maksusitoumuksesta ja kuntoutumisen kestosta olen täällä myös puhumassa. Lastensuojelu: Meille on tullut lastensuojeluilmoituksia, joihin meidän pitää vastata toimimalla. Raimon ja Marin kuuleminen näissä asioissa on nyt toinen kerta, kun puutumme perheen tilanteeseen. Lapsen turvaaminen on nyt meille tärkein asia. Perhetyöntekijä: Raimon ja Roopen yhteiselo on alkanut sujua mukavasti, Raimo pärjää kotiaskareissa ihan kivasti ja Roope auttelee isää mielellään. Raimon päihdeongelma ja peliriippuvuus on vakavia asioita, joihin pitää puuttua tosissaan. Sh: Olen huolissani Raimon lääkemääristä. Uni ongelma on yksi huolenaiheeni, sillä Raimon jaksaminen pojan kanssa on suorassa yhteydessä Raimon unentarpeeseen. Lastenhoitaja: Olen kuullut Roopen puhuvan paljon äidistä, hänellä on selvästi ikävä ja huoli äidistä. M: Minullakin on ikävä Roopea, haluaisin Roopen kotiin. Roope nostaa kätensä ja ilmoittaa, ettei halua kuunnella enää juttuja. V: Mitä haluaisit tehdä? Ro: Haluan mennä syömään ja leikkimään ulos. V: Voit lähteä ulos, mutta Roope onko sinulla mitään kysyttävää meiltä aikuisilta? Ro: Ei ole. Kysyn sitten illalla. Roope ja lastenhoitaja lähtevät välipalalle ja ulos leikkimään.

19 Palaverin vetäjä nosti keskustelusta muutamia asioita esille, jotka hän laittoi huoli otsakkeen alle. Jokainen sai korjata jos oli tullut väärin ymmärretyksi. 17 Huoli: - Vakava tilanne - Roopen tilanne huolestuttaa - Juominen jokapäiväistä ja uniongelma - Velkaa paljon, en jaksa välittää, peliriippuvuus - Huoli Marin päihdeongelmasta, missä hän viettää aikaansa - Terveydelliset huolet, lapsen turvallisuus - Perheen koko tilanne - Roopen turvallisuus ja tarpeet, riippuvuus ongelmat vakava asia - Lääkitys, uniongelma, jaksaminen - Roopen on ikävä äitiä. Tässä keskustelussa oli paljon, - tässä ja nyt - ääneen sanottuja asioita, joita jokainen oli aiemmin itsekseen miettinyt, mutta ne olivat jääneet sisäiseen ajatteluun. Keskustelussa näkyi miten kuulijasta tuli sanotun ilmaisun muokkaaja. Osallistujat kuuntelivat ja olivat vuorovaikutuksessa niin sanoilla kuin olemuksellaan. Tunteet mitä keskustelu nostatti kuulijoissa, kulki heidän välisissä suhteissa. Osallisuus, tiedostaminen ja todellisuus näkyivät narratiivisena lähestymisenä, kun ilmaisut kulkivat historiasta nykypäivään, sekä jokaisen henkilökohtaisessa identiteetissään. Kuulluksi tuleminen toteutui mielestäni hyvin, ajattelen että sanomisien kirjaaminen näkyviin on myös tapa ottaa vastaan viesti ja tulla kuulluksi. Roopen osallisuus oli mielestäni välttämätön, sillä korjaavat kokemukset lapselle ovat tärkeitä hänen kehityksensä kannalta. Mietin olisiko Roopen mielipide pitänyt kysyä toisella tavalla tai olisiko hänelle pitänyt esittää kysymyksiä enemmän. Mielestäni kuuntelimme Roopea ja annoimme hänelle mahdollisuuden olla tilanteessa joka oli hänellekin uusi. Kolmannen kierroksen aiheeksi V: nosti kysymyksen, miten asiat olisivat jos ne olisivat paremmin? Asiat kirjattiin jälleen kaikkien nähtäville. S: Että, vanhemmat olisivat molemmat täällä Roopen kanssa. Ovat olleet, niin kauan yhdessä. Tukisivat toisiaan ja jatkaisivat perheenä.

20 18 A: Kumpikin tarvitsee apua yhdessä tai erikseen, sillä Roopelle on tärkeää olla molempien vanhempien kanssa. Jos, ette yhdessä pystytä olemaan, niin pojasta pitää huolehtia kuitenkin. Juomisen on loputtava ensimmäisenä, sitten kyllä muutkin asiat paranevat. Al: Elämässä on niin paljon hyvää ja kaunista siihen pitää vaan uskoa. Helppoa elämää ei ole, se vaatii jokaiselta oman työnsä. Te olette vielä nuoria, teillä on paljon aikaa korjata virheenne, ja huolehtia toisistanne. Ei aina tarvitse ensimmäisenä erota, sitä voi olla erillään ja antaa aikaa toiselle ja itselleen. Aika on hyvä lääke. T: Niin, ainahan ihmisillä on huolia, mutta korjata niitä pitää. Kumpikin hoitakoon asiansa kuntoon. Roope tarvitsee turvaa ja pysyvyyttä. Esikoulukin pojalla alkaa syksyllä. K: Juu, ajattelin että jos Raimo olisi täällä nyt rauhassa pojan kanssa ja Mari vois tulla kanssa perheensä luokse. Raimon ei tarvitse pitää kiirettä töihin, hoidat nyt nämä asiat kuntoon ja tulet sitten verstaalle. M: Meidän suhde ei enää ole mahdollinen. Asunto pitää myydä ja yrittää maksaa velat pois. Raimon pitää maksaa minut ulos asunnosta. Enkä aio tulla tänne hoitoon. R: Olen samaa mieltä, asunto pitää saada myydyksi ja velat maksettua pois. Toivon, että saan jatkaa täällä hoidossa Roopen kanssa. Jos saisin välillä apua pojan hoidon kanssa niin yrittäisin jaksaa. Perhetyöntekijä: Niin, mietin miten tuettaisiin Roopen ja äidin tapaamisia, sillä Roopen oikeus on tavata toistakin vanhempaa. Lapsenhoito apua saa meiltä työntekijöiltä ja muutenkin, kun vain puhut ääneen tarpeista. Jos Raimo jatkaa täällä kuntoutumistaan Roopen kanssa, niin ei nyt heti suuria murheita tule mieleeni. Tietenkin se asuntoasia tulee hoidettavaksi ja se vie kyllä energiaa, mutta tuo se sitten selvyyttäkin Raimon tilanteeseen. Toivoisin, että Roopen kanssa puhuttaisi asioista, sillä hänellä on varmasti paljon kysymyksiä. Lapsi jaksaa paremmin kuin hänelle vastataan, sillä hän vaistoaa paljon sellaista mitä me aikuiset yritämme peitellä. Sh: Olen samoilla linjoilla työparini kanssa. Toivottaisin isovanhemmatkin tervetulleiksi tänne Maininkiin, sillä täällä voi olla vierailulla ja yötä, jos haluaa. Raimon ja Roopen jatkaminen täällä perhekuntoutuksessa on hyvä asia, tuemme Raimoa kaikin tavoin. Marilla on myös mahdollisuus tavata Roopea Mainingissa. Sostt: Näihin raha-asioihin pitää vielä palata, mutta maksusitoumus kyllä järjestyy. Marillakin on mahdollisuus hakeutua päihdehoitoon, jos hän itse kokee sitä tarvitsevansa. Lastensuojeluntt: Roopen kannalta tilanne on nyt turvattu. Haluan kysyä, miten toimimme, jos isä ei jaksa olla raittiina? Äidin puheesta olen ymmärtänyt, että hän ei aio lähteä päihdekuntoutukseen. Onko mahdollista nimetä isovanhemmista heitä, jotka ot-

21 tavat vastuun Roopesta, jos isä tai äiti ei voi vastuuta kantaa? Tämä selkiyttäisi lastensuojelun tilannetta nyt, tässä kohtaa perheen tilanteessa. 19 Palaverin vetäjä nostaa esiin niitä asioita, jotka vaikuttavat perheen tilanteen parantumiseen tällä hetkellä ja vaativat päätöksien tekemistä. V: Kysyy näihin asioihin mielipiteitä verkostolta: päihdehoito, Roopen asiat, asunnon myynti ja velat. Yhteiseen keskusteluun oli vielä aikaa ja verkosto pohti jokaisen asian hyvin rauhallisesti, päihdeongelman osalta yhteinen päätös tuki Raimon ja Roopen kuntoutumista Mainingissa, ja Mari halusi vielä miettiä oman kuntoutumisen tarvetta. Marille kerrottiin hänen mahdollisuudestaan tulla perhekuntoutukseen, jos hän muuttaa kantaansa kuntoutuksen tarpeesta. Roopen ja Raimon kuntoutuksen jatkuminen merkitsee myös, sitä että Roopen sijoittaminen avotyöntukitoimin johonkin perhekeskukseen ei ole nyt ajankohtaista. Isä voi olla lapsensa huoltajana, kun jatkaa päihteettömänä Mainingissa. Lastensuojelu halusi varmistaa epävirallisesti vielä, mihin Roope toimitetaan, jos isä alkaa juoda. Roopen isovanhemmat (molemmilta puolilta) ilmoittivat olevansa käytettävissä jos tarvitaan apua Roopen hoidossa. Roopen esikoulun aloittamiseen on vielä aikaa. Syksy tulee nopeasti, joten kerroimme Lammilla toimivasta esikoulusta, jossa Roope voisi aloittaa syksyllä. Roopen oikeus tavata äitiä on järjestettävä niin, että äidin päihteettömyys varmistetaan ensin huumeseuloilla ja puhallustestillä. Tapaamiset järjestetään Mainingissa tai siihen varatussa valvotussa tapaamisessa koti kunnassa. Äiti Mari oli tietoinen käytännöstä ja hän siihen lupautui sitoutumaan. Tapaaminen järjestetään, joka toinen viikko, neljä tuntia kerrallaan. Asunnon myynti oli selkeä asia. Isovanhemmat ottivat sen vastuulleen, sillä heillä oli kotoa helpompi hoitaa asiaa, kuin Raimolla Mainiemestä. Siivous ja tavaroiden siirtoon Raimo lupautui menemään apuun. Tauno ja Kari sopivat asunnon myynnin hoitamisesta yhdessä. Velkojen maksuun ei kaikki rahat riitä, mutta suunnitelma pitää tehdä. Ulosottoviranomaiselle ja velkaneuvojalle on varattava ajat mahdollisimman nopeasti.

22 20 Verkoston yhteiseen käsitykseen perheen tilanteesta syntyi selkeä runko, jonka mukaan voidaan edetä. Jokainen verkostonjäsen tietää miten toimia ja heillä on Raimon antama lupa käydä keskustelua hänen ja Roopen asioista ja puuttua niihin jos tilanne niin vaatii. Seuraavan palaverin tapaaminen sovittiin kahden kuukauden päähän, jolloin paikalla olisi kaikki nyt paikalla olevat henkilöt. Kriisipalaverin voi kutsua koolle, se joka kokee sen tarpeelliseksi. Verkoston vetäjä päätti palaverin kiittäen kaikkia osallistujia aktiivisuudesta. Palaverin edetessä perheen asioihin tuli ymmärrystä, pitkään piilossa pidetyt tilanteet saatiin puhuttua, ja sanottua asioita, jotka edistivät perheen ongelmien esiin tulemista. Ne herättivät hämmästystä, epäuskoa ja erilaisia tunteita. Verkoston toiminta oli yhteinen, toiminta käytännöt hyväksyttiin ja todettiin tarpeellisiksi. Selkeästi näkyi helpotuksen tunteita ja, jopa kevyttä keskustelua asioista, joita oli käsitelty viimeisen kolmen tunnin aikana. Sallivuus ja ymmärrys oli myös esillä, vaikka äiti Marin tilanne näkyi tunteita herättävänä, sitä ei yritetty väkisin saada mahtumaan samaan viitekehykseen, vaan sallittiin hänen oma vastuun kantaminen ja itsenäinen ratkaisunteko. Rajaus tuli vain Roopea kohtaan olevissa asioissa esille suhteessa äitiin. Ajattelen, että palaverin raskaudesta huolimatta jokainen poistui paikalta ainakin hiukan voimaantuneempana kuin sinne tullessaan. Keskustelussa nousi esille verkostonjäsenten omien sisäisten dialogien näkyminen ja merkityksellisyys, samoin kuin keskustelussa kuului ja näkyi perheiden yhteiset voimavarat, perhe-elämän arvot, uskomukset ja yhteisesti rakennettu todellisuus. 5.3 Verkostotyön ja verkostopalaverin analysointi Työssämme tiedottaminen on avointa, asioista keskustellaan yhdessä. Ajattelemme että asiakas on oman elämänsä toteuttaja ja hän tekee päätöksiä ja sitoumuksia itse elämästään. Pidämme keskustelut aina avoimina ja läpinäkyvinä, joka näkyy esim. Raimon tilanteessa siinä, että puhumme hänen kanssaan myös niistä tunteista jotka heräävät meissä itsessä, suhteessa hänen ja Roopen tilanteeseen. Keskustelemme myös Roopen äidin tilanteesta, sillä se vaikuttaa Raimon päätöksiin.

23 21 Yhteisöllisyys tukee voimavarakeskeisyyttä, sillä yksilö nähdään oman toimintansa asiantuntijana. Luottamuksen ja ihmistä kunnioittavan suhteen rakentaminen on molemminpuolista työskentelyä. Siihen päästään vain asiakasta kuuntelemalla, keskustelemalla ja rohkaisemalla häntä kertomaan ajatuksiaan. Voimavarakeskeisen työskentely on asiakkaan vahvuuksien näkemistä ja niiden hänelle tietoiseksi tekemistä. Esimerkiksi Raimon motivoiminen verkostotyöskentelyyn oli hänen kuuntelemistaan ja tietoista asioiden vastaanottamista, hän kertoi tunteistaan, joita ei olisi halunnut miettiä, mutta jokaisesta keskustelusta ryhmässä tai kahden, hän koki olevansa toiveikkaampi. Raimolle verkostotyöskentely tuli tutummaksi, mutta kutsuttavien ihmisten tärkeysjärjestys esti Raimoa toimimasta. Päätimme lähestyä asiaa Roopen kautta, näin siirsimme katseet hänestä poikaan ja saimme tilaa alkavalle työskentelylle, löysimme yhteisen kohteen. Kuvaisin tätä narratiiviseksi tavaksi toimia. Raimon ja Roopen perheen tilanne oli sellainen, jossa kaikkien voimavarat ovat tärkeitä. Ryhmässä käytyjen keskustelujen kautta Raimo sai paljon palautetta muilta yhteisön jäseniltä, joka vahvisti hänen käsitystään itsestään ja mahdollisuuksistaan jatkaa yksinhuoltajana pojan kanssa. Verkostokartan piirtäminen Roopen lähtökohdista oli Raimolle mielekkäämpää ja hän koki olevansa isänä vastuullinen ja kantavansa vastuunsa tällä tavalla. Kutsut Raimo kirjoitti Roopen kanssa, ja kertoi samalla pojalle ketä kutsutaan kylään. Mielestäni tämä kutsujen kirjoittaminen ja kylään kutsuminen on narratiivista toimintaa, jossa isä rakentaa tarinaa pojalle ja itselleen, miksi me kutsumme meidän läheiset tänne väliaikaiseen kotiin kylään. Ajattelen, että tämä on isän sisäistä dialogia, jossa hän vahvistaa omaa toimintaansa ja tekee siitä merkityksellistä. Varsinaisessa verkostopalaverissa toimittiin vetäjän suunnittelemalla sabluunalla, joka oli hyvin selkeä ja mieliin painuva. Tapaaminen aloitettiin esittäytymisellä, jossa jokainen sai ensimmäisen kontaktin muihin paikalla oleviin ihmisiin. Kertoessaan nimensä ja ajatuksen miksi on saanut kutsun, saapua paikalle. Näin, jokainen sai tuntumaa tulevaan keskusteluun. Esittäytymisessä käydään jo dialogia ja solmitaan sidettä verkostoon, tullaan sen jäseniksi. Luottamus alkaa syntyä kun jokainen kokee tulleensa kuulluksi. Kuunnellessaan muita jokainen käy omaa dialogiaan asiasta ja miettii mitä vielä tulisi sanoa. Kaikki tulee kuulluksi ja jokaisen mielipide on tärkeä, ne kirjataan näkyville kaikkien luettaviksi.