MIKKELIN KAUPUNKI KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTALAUTAKUNTA ORGANISAATIO 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MIKKELIN KAUPUNKI KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTALAUTAKUNTA ORGANISAATIO 2016"

Transkriptio

1 1

2 2 MIKKELIN KAUPUNKI KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTALAUTAKUNTA ORGANISAATIO 2016 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Tulosalueet Sivistystoimenjohtaja Johtoryhmä Yleiset kulttuuripalvelut Kulttuurijohtaja Museot Kirjastot Tukipalvelut (lautakunta, avustukset) Sivistystoimenjohtaja Museotoimenjohtaja Kirjastotoimenjohtaja nuorisojohtaja Orkesteri Intendentti Footer 1

3 3 Talousarvion 2016 toimintaohjeet Talousarvion rakenne ja toiminnan ja talouden sitovuudet käyttötalous Kaupunginvaltuusto päättää, miten talousarvio ja sen perustelut sitovat kaupunginhallitusta ja kaupungin tilivelvollisia viranhaltijoita. Kaupunginvaltuusto hyväksyy talousarviossa kaupungin toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Tavoitteiden lisäksi valtuuston nähden sitoviksi voidaan määritellä määräraha, tuloarvio tai toimintakate. Sivistystoimi on bruttomääräisesti budjetoitu budjettirahoitteinen yksikkö, jota sitoo valtuustoon nähden tulojen ja menojen määrärahat. Mikkelin kaupungin kaupunginvaltuustoon nähden sitovat erät ovat budjettirahoitteisilla yksiköillä bruttobudjetoituna tulojen ja menojen määrärahat. Poikkeaminen talousarvion sitovista tavoitteista edellyttää valtuuston hyväksyntää. Budjettirahoitteisten yksiköiden määrärahojen perustana olevat suoritteet ovat ohjeellisia ja poikkeamat suoritetasossa alaspäin tarkoittavat sitä, että valtuuston myöntämiä määrärahoja tulisi jäädä käyttämättä. Myös toiminnan tuottavuutta on saatava lisättyä läpi koko kaupunkiorganisaation siten, että suoritteet saadaan toteutettua pienemmällä määrärahalla. Olennaiset vajaukset tuloissa on käsiteltävä menonylitysten tapaan valtuustossa lisätalousarvioissa tai erillisenä asiana. Talousarviovuoden tuloslaskelman sitovuus valtuustoon nähden on velvoite toimia valtuuston hyväksymän suunnitelman mukaisesti. Taloussuunnitelman muihin vuosiin kohdistuvat menoarviot eivät oikeuta vielä varojen käyttöön, vaan talousarvio hyväksytään vuosittain. Toimielinten ja viranhaltijoiden pitää kuitenkin toimia suunnitelmassa asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Määrärahojen käyttö ja vastuut Yleiset vastuut määrärahoista Sivistystoimen tilivelvollisia viranhaltijoita ovat toimialajohtaja, tulosaluejohtajat sekä tulosalueiden päälliköt. Lautakunnan ja tulosalueiden esimiesten on valvottava, että valtuuston hyväksymää talousarviota noudatetaan. Määrärahojen käyttöön liittyy velvoite toimialarajat ylittävään yhteistyöhön, jonka avulla haetaan koko kannalta edullisempia ja tehokkaampia tapoja palvella asukkaita ja yrityksiä. Yhteistyötä tulee tämän osalta tiivistää myös koko konsernin tasolla. Palvelujen tuottamista koko kaupunkikonsernissa ohjaavat valtuuston hyväksymä kaupungin strategia ja sitä toiminnallistavat strategiset hyvinvointiohjelmat; asukkaiden hyvinvointiohjelma, elinkeinojen hyvinvointiohjelma sekä ympäristön hyvinvointiohjelma. Kunkin tulosalueen tai tulosyksikön tilivelvollinen viranhaltija on vastuussa määrärahojen riittävyydestä sekä tulojen kertymisestä. Laskut tulee kohdentaa aiheutumisperusteen mukaan sille menokohdalle, jonne ne kuuluvat. Vain pakottavassa tapauksessa anotaan lisämäärärahaa kaupunginvaltuustolta, ennen määrärahan ylittymistä. Määräraha-anomukseen on aina sisällytettävä esitys lisämäärärahatarpeen rahoittamisesta ja lisämääräraha on etsittävä ensisijaisesti asianomaiselta toimialalta. Talouspalveluilta on aina pyydettävä lausunto ennen määrärahaesityksen käsittelyä. Tulosyksikköjen väliset määrärahasiirrot toteutetaan sivistystoimen toimintasäännön mukaisesti.

4 4 Vastuuyksikkökohtaiset käyttösuunnitelmat tulee käsitellä ja hyväksyä koko henkilökunnan työpaikkakokouksessa. Toimintasäännön mukaisesti tulosalueen päällikkö vahvistaa tulosyksikköjen käyttösuunnitelman ja ohjeistaa tarvittavassa laajuudessa käyttösuunnitelman toteutuksessa. Seurantavastuu Toiminnassa on noudatettava kaupunginhallituksen hyväksymää sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan ohjetta. Jokaisella tilivelvollisella on henkilökohtainen vastuu sisäisen valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä ja jatkuvasta ylläpidosta johtamansa toiminnan osalta. Uuden kuntalain (410/2015) 124 :n mukaan tilintarkastuskertomukseen on sisällytettävä lausunto sisäisen valvonnan ja konsernivalvonnan asianmukaisesta järjestämisestä sekä esitys vastuuvapauden myöntämisestä tai mahdollisesta muistutuksesta, joka voidaan kohdistaa vain tilivelvollisiin. Kuntalain tarkoittamia tilivelvollisia ovat mm. kaupunginhallituksen, lautakuntien, johtokuntien ja toimikuntien jäsenet, kaupunginjohtaja ja toimielinten ja yksiköiden johtavat viranhaltijat. Tilivelvollisuus merkitsee sitä, että viranhaltijan toiminta tulee valtuuston arvioitavaksi, viranhaltijaan voidaan kohdistaa tilintarkastuskertomuksessa muistutus ja viranhaltijalle voidaan myöntää vastuuvapaus. Pysyväisohjeet Kaupunginhallitus on antanut seuraavat talouden hoitoon liittyvät erillisohjeet: Hankintasääntö Kh 305/ , Hankintatoiminnan yhteiset periaatteet ja yhteiset kriteerit Kh 429/ Perinnän toimintatapaohje 2010 Sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan ohje kh 431/ Kassanhoito- ja alitilitysohje Kh 22/ Projektitoiminnan ohje 2013 Projektitoiminnan osalta määrärahojen käytössä noudatetaan annettuja projektiohjeita. Projektin tulo- ja menoarvio vuonna 2016 aloitettavaksi päätettyjen tai vuodelta 2015 jatkuvien projektien osalta sisältyy kunkin hallintokunnan määrärahoihin. Projektit eritellään muista määrärahoista omaksi kokonaisuudeksi, jotta projektikohtaiset seurannat voidaan toteuttaa. Vuodelta 2015 jatkuvien hankkeiden tuloennakot kirjataan vuodelle Hankkeet on eritelty tilausnumerolla. Projektihakemukset allekirjoitetaan sivistystoimen toimintasäännön mukaisesti. Projektin vastuuhenkilö huolehtii, että projektisuunnitelmasta, päätöksestä ja rahoituspäätöksestä sekä loppuraportista lähetetään kopio liikuntapalvelut/ Arja Hämäläinen. Tilausnumero projektin seurantaa varten avataan sen jälkeen, kun tieto hyväksytystä projektipäätöksestä on saapunut em. henkilölle. Projektien laskut hyväksytään kasvatus- ja opetuslautakunnan vahvistamien hyväksymisoikeuksien mukaisesti. EU-projektilaskuissa täytyy aina olla merkintä EU-projekti. Avustukset Asianomaiset lautakunnat päättävät talousarvion tultua hyväksytyksi myönnettävät avustukset määrärahojensa puitteissa. Tulosyksikkö, jonka määrärahoihin yleishyödyllisten tai muiden yhteisöjen avustus sisältyy, voi maksaa avustuksen vuodelle 2016 vasta sen jälkeen, kun yhteisön

5 5 tilinpäätöstiedot, toimintakertomus sekä tilintarkastuskertomus vuodelta 2015 on saatu. Mikäli avustus on myönnetty jotakin määrättyä tarkoitusta varten, on avustuksen myöntäneen tulosyksikön pyydettävä yksilöity tiliselvitys avustuksen käytöstä. Taloudellisen ja toiminnallisen tuloksen seuranta Lautakuntien alaisten tulosalueiden tulee laatia valtuuston hyväksymän talousarvion mukaiset käyttötaloussuunnitelmat tammikuun loppuun mennessä ja ne tulee olla tallennettuina kaupungin yhteiseen intranettiin. Käyttösuunnitelmassa ei muuteta enää kaupunginvaltuuston hyväksymiä kokonaistuloja ja kokonaismenoja eikä toimintakatetta ja myös tiliryhmien sisällä tuotot ja kulut tulee vastata valtuuston hyväksymää talousarviota. Käyttösuunnitelmassa toimielin ottaa kantaa viranhaltijoiden toimivaltaan ja laskujen hyväksymiseen. Laskujen hyväksyjien ja henkilöstöpäätöksiä tekevien tulee olla kaupungin viranhaltijoita. Käyttösuunnitelma on vahvistettava mennessä. Vuonna 2016 hallintokuntien toimintaa ja taloutta seurataan vähintään kolme kertaa vuodessa. Seurannan ajantasaisuus, oikeellisuus ja sen ohjausvaikutukset ovat keskeisiä tekijöitä valtuustolle annettavissa seurantaraporteissa. Kaupunginhallitukselle raportoidaan toimintojen ja talouden kehityksestä kuukausittain. Kaupunginhallituksen kuukausittaisessa raportoinnissa kukin toimialajohtaja selvittää, miten talouden tasapainottamiseksi päätettyjä toimenpiteitä on viety toimialalla eteenpäin. Maaliskuun lopun toteutuman perusteella tehtävän seurannan yhteydessä raportoidaan keskeisimmät strategiset toimenpiteet ja kehittämisohjelmien toteutuminen (asukkaiden hyvinvointiohjelma, luonnon ja ympäristön hyvinvointiohjelma, elinkeinojen hyvinvointiohjelma, Lupaus 2016 ja tasapainoisen kasvun ja talouden ohjelma) kaupungin elinvoimaisuuden edistämiseksi tehdyt toimenpiteet, henkilöstön määrän kehitys sekä talouden toteutuminen ja toiminnalliset muutokset, jotka ovat jo tiedossa. Heinäkuun lopun mukainen seurantaraportti on lähtökohtana seuraavan vuoden talousarvion valmistelussa ja tässä seurannassa raportoidaan myös kaikki toiminnalliset tavoitteet ja tunnusluvut (talousarviokirjassa esitetyt ohjeelliset toiminnan tavoitteet ja niiden toteutuminen suhteessa annettuun määrärahaan). Lokakuun toteutuman mukaan raportoidaan keskeisempien strategisten toimenpiteiden ja kehittämisohjelmien toteutuminen, elinvoimaisuuden kehittyminen, henkilöstön kehitys sekä talouden seuranta. Lautakunnat hakevat mahdolliset lisämäärärahat viimeistään lokakuun seurannan yhteydessä. Tulosalueiden päälliköt valmistelevat tulosalueensa toteutumaennusteen ja kirjallisen raportin kuukausittain. Sivistystoimen johtoryhmä ja tulosalueiden johtoryhmät käsittelevät talousarvion toteutumaraportit ja ennusteet, joiden perusteella valmistellaan seurannat lautakuntaan ja kaupunginhallitukselle. Kunkin yksikön päällikön tulee seurata oman yksikkönsä määrärahatilannetta ja tehdä tarvittavat toimenpiteet, jotta myönnetyissä määrärahoissa pysytään. Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunnan toiminta perustuu bruttoperiaatteeseen. Tulo- ja menomäärärahoja seurataan erikseen eikä toimintakate tasolla.

6 6 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta seuraa toimielimen ja tulosalueiden toimintaa ja taloutta valtuuston ja kaupunginhallituksen talousraportointi aikataulun mukaisesti. Käyttötalouden menoperusteet Kunta-alan virka- ja työehtosopimukset ovat voimassa asti ja kausi jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäinen jakso päättyy vuoden 2015 lopussa. Palkkamenoihin on varattu 1,2 prosentin korotusvara perustuen työehtosopimusneuvotteluiden ennakkolinjaukseen sekä 5,5 prosentin suuruinen lomarahavaraus. Ohjeet talousarviolaadinnasta on annettu ja yleisenä ohjeena toimintakulujen osalta oli jäädyttäminen vuoden 2014 tilinpäätöksen tasolle. Sopeuttamistoimenpiteet Koko kaupungin vuoden 2016 tulostavoite on noin euroa ja sisältää seuraavat toimenpiteet: valtionosuuksia lisätään 1 milj. eurolla eläköityminen hyödynnetään 70 %:sti (2,45 milj. euroa) perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon integraatiosta saatava synergiahyöty on 1,7 milj.euroa lukiokoulutusta tehostetaan 0,1 milj. eurolla sosiaali- ja terveystoimen tuotantolautakunta hakee talousarvioesityksensä lisäksi toiminnastaan säästöjä (1,5 milj.euroa) toimintakuluja leikataan (yht. 1,7 milj.euroa) toimintatuottoja kasvatetaan koko kaupungin osalta (1 milj.euroa) Eläköitymiseen liittyvä säästötavoite on kohdennettu toimialoille henkilöstömäärän suhteessa. Avustuksiin ja muihin toimintakuluihin liittyvä säästötavoite on kohdennettu toimialoille raamissa osoitettujen määrärahojen suhteessa. Sisäiset erät Talouspalveluiden veloituksissa on huomioitu Kunnan Taitoa Oy:n palvelumaksut sekä taloussuunnittelun kustannukset. Jakoperusteena on käytetty tositerivimääriä tilinpäätöksessä Tietohallinnon kustannukset on jaettu toimialoille atk- ja tietoliikennepalveluiden sekä atkohjelmien käyttöoikeuksien kustannusten suhteessa. Kuntien Tiera tai muun ulkoisen palveluntarjoajan laskut kirjataan tietohallinnossa keskitetysti ja vyörytetään ulkoisena kuluna toimialoille laitemäärien suhteessa ja osa laskuista suoraan aiheuttamisperiaatteen mukaisesti. Tietohallinto kirjaa ja koordinoi kulut, jolloin tietohallinnon kokonaiskustannuksiin saadaan parempi kokonaishallinta. Hankintapalveluiden veloituksesta puolet perustuu yhteisesti kilpailutettavien hankintojen kustannuksiin ja toinen puoli materiaalihallinto-ohjelmiston käyttöönottoon. Henkilöstöpalveluiden veloitus on jaettu toimialoille vuodelle 2015 palkkojen ja palkkioiden määrärahojen suhteessa ja jyvitettävä kulu pitää sisällään myös työnantajapalvelut. Elinvoima- ja kilpailukykypalveluista on toimialoille jyvitetty tukityöllistämisen, kesätyöntekijöiden, oppisopimuskoulutusten sekä yhteisen koulutuksen kustannukset. Puhelinvaiheen kustannukset kohdennetaan toimialoille liittymien mukaan.

7 7 Ruoka- ja puhtauspalveluiden hinnoittelu perustuu toiminnan kustannuksiin ilman katetta. Ruoka- ja puhtauspalveluiden hintaan vaikuttaa suoraan asiakkaan tarvitseman palvelun laatu, määrä ja tuottamisajankohta. Tilakeskuksen vuokrat lasketaan Haahtela-tilahallintaohjelmalla vuokran jakautuessa ylläpito- ja pääomavuokraan. Hankinnat Hankintatoiminnan yhteiset periaatteet ja kriteerit on hyväksytty kaupunginhallituksessa 429/ Hankintatoiminnan yhteisten periaatteiden vieminen operatiiviseen toimintaan toteutetaan kaupungin hankintasäännön ja tarjouspyyntöjen yhteisten kriteerien kautta Hankintasääntö on päivitetty vuonna 2015 ja se tukee nyt esitettyjen periaatteiden toteutumista operatiivisella tasolla. Nyt esitettyjen yleisten periaatteiden mukaan laaditut tarjouspyyntöjen yleiset kriteerit varmistavat että kaikissa kaupungin julkaisemissa tarjouspyynnöissä yhteiset periaatteet näkyvät myös yhtenäisinä vaatimuksina. Hankinnoissa tulee noudattaa kaupungin hankintasääntöä (Kh 305/ ) Palvelu- ym. sopimukset ja sitoumukset käsitellään hankintarajojen mukaisesti ja päätöksen tekijä allekirjoittaa päätösvaltaansa liittyvät asiakirjat. Hankintaprosessissa tulee noudattaa seuraavia periaatteita ja menettelytapoja: 1. Hankittava hyödyke tai palvelu on määritettävä mahdollisimman tarkasti ja yksiselitteisesti ottaen huomioon myös tuotteiden ja palvelujen aiheuttama ympäristökuormitus. 2. Tuotteiden hankinnassa tulee ensisijaisesti käyttää Mikkelin kaupungin ja Etelä- Savon sairaanhoitopiirin ky:n tuotekatalogeja. 3. Mikäli tuotekatalogeista ei löydy tarvittavaa tai vastaavaa hyödykettä tai palvelua, niin osto/tilaus suoritetaan sopimustoimittajilta. Mikäli sopimustoimittajia on enemmän kuin yksi, tulee hyödyke tai palvelu kilpailuttaa minikilpailutuksena sopimustoimittajien kesken. Tiedot toimittajista löytyvät hankintapalveluiden kotisivuilta. 4. Mikäli sopimustoimittajilta ei löydy tarvittavaa palvelua tai hyödykettä tule hankinta kilpailuttaa. 5. Kansallisen kynnysarvon ylittävissä kilpailutuksissa tulee noudattaa lakia julkisista hankinnoista ja Mikkelin kaupungin hankintasääntöä. Kansallisen kynnysarvon ylittävät hankinnat tulee kilpailuttaa Cloudia-hankintajärjestelmän kautta mennessä. 6. Kansallisen kynnysarvon alittavissa kevytkilpailutuksissa tai puitejärjestelyjen sisäisissä minikilpailutuksissa tulee kilpailutus suorittaacloudia-pienhankintaportaalin kautta mennessä. Kevyt- ja minikilpailutus tulee suorittaa, mikäli

8 8 hankinnan veroton arvo ylittää euroa. Alle 3000 euron hankinnoissa hyödynnetään kaupungin kilpailuttamia sopimustoimittajia. 7. Hankinnasta ilmoitetaan: hankintarajat ylittävissä hankinnoissa kaupungin www-sivuilla hankintakalenterissa Cloudiassa (tarjous- ja/tai pienhankintaportaali) Hilmassa (hankintarajat ylittävät hankinnat ja tarpeen vaatiessa myös alittavat Hankintapäätökset ja hankintarajat Hankintarajat ylittävistä kilpailutuksista tehdään valituskelpoinen hankintapäätös, oikaisuohje valitusosoituksineen. Mikäli kevytkilpailutuksen arvo alittaa kansallisen kynnysarvon, ei oikaisuohjetta ja valitusosoitusta markkinaoikeuteen lähetetä hankintapäätöksen liitteenä, vaan oikaisuvaatimusohje. Hankintapäätöksiä ovat oikeutettuja tekemään seuraavat viranhaltijat: kaupunginjohtaja, toimialajohtajat, tulosalueiden esimiehet, tulosyksiköiden esimiehet, hankintapäällikkö ja talouspäällikkö. Liikelaitoksen johtaja ja taseyksikön johtaja rinnastetaan toimialajohtajaan. Hankintarajat (alv 0 %) ja valtuudet määritellään seuraavasti: 1. Yli euron hankintapäätökset, jotka koskettavat kahta tai useampaa toimialaa tekee kaupunginhallitus valtuuston hyväksymien määrärahojen puitteissa. 2. Hankintapäällikkö voi tehdä useampia toimialoja koskevat alle euron hankintapäätökset ja sopimukset. 3. Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää yli euron ylittävät hankinnat valtuuston hyväksymien määrärahojen puitteissa. 4. Kaupunginjohtajalla ja toimialojen johtajilla hankintapäätösten ja sopimusten hankintaraja on euroa valtuuston hyväksymien määrärahojen puitteissa. 5. Tulosalueen esimiehellä ja talouspäälliköllä hankintapäätösten ja sopimusten hankintaraja on euroa valtuuston hyväksymien määrärahojen puitteissa. 6. Tulosyksikön esimiehellä hankintapäätösten ja sopimusten hankintaraja on euroa valtuuston hyväksymien määrärahojen puitteissa. Toimialakohtaiset hankinnat Hankinnat on suunniteltava ja valmisteltava niin hyvissä ajoin ja siten, että eri organisaatioiden hankinnat voidaan saattaa osaksi koko kaupungin ja konsernin hankintaprosessia ja näin hyödyntää täysimääräisesti saatavilla olevia määrä-, logistiikka ja ostoeräetuja.

9 9 Toimialat nimittävät hankintavastaavansa ja laativat omat hankintaohjelmansa, jossa määritellään ja ajastetaan merkittävät hankinnat. Toimialat toimittavat tarvittavat tiedot hankintapalveluihin hankintakalenterin ja kilpailutusten toteuttamista varten välittömästi talousarvion hyväksymisen jälkeen mennessä. Toimialat saavat tarvittaessa apua hankintapalveluista tai Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:stä. Materiaalin kierrätys ja poisto Ensisijaisesti materiaalia hyödynnetään kierrättämällä tuotteita kaupungin yksiköiden välillä. Kaupungin omasta käytöstä poistettu materiaali myydään pääsääntöisesti tarjouskilpailun perusteella eniten tarjoavalle. Kierrätyksessä ja tarjouskilpailussa hyödynnetään sähköpostitiedottamista, sisäistä tai ulkoista tiedottamista, riippuen materiaalin arvosta. Myyntipäätöksen tekee tulosyksikön esimies tai henkilö, jolla on oikeus myydä kaupungin omasta käytöstä poistettua materiaalia. Mikäli myynnistä aiheutuvat kustannukset ylittävät materiaalin arvon, pitää materiaali poistaa mahdollisimman kustannus- ja ympäristötehokkaasti. Tässä hyödynnetään joko Mikkelin seudun jätehuoltoyhtiötä Metsäsairila Oy:tä, Mikkelin kierrätyspisteitä, metallin vastaanottotoimijoita tai uuden oston yhteydessä sopimusliikettä vaihtoperiaatteella. Hankintatoiminnan seuranta ja valvonta Toimialoilla hankintatoiminnan seurannasta ja valvonnasta vastaavat toimialakohtaiset hankintavastaavat yhteistyössä tulosyksikön johtajien kanssa. Toimialajohtajat vastaavat siitä että hankintavastaavien ja tulosyksikön johtajien päätökset ja toiminta ovat hankintalain, kaupungin hankintasäännön sekä kaupungin hankintatoiminnan yhteisten periaatteiden ja kriteerien mukaisia. Epäselvissä ja hankalissa tapauksissa hankintavastaavat saavat työlleen tukea hankintatiimiltä, jonka jäseniä hankintavastaavat ovat, tuomalla asian käsiteltäväksi hankintatiimiin. Hankintatiimi voi tarvittaessa viedä asian konsernitarkastajan käsiteltäväksi. Konsernitarkastaja vastaa lisäksi virkansa puolesta siitä, että muussakaan kaupungin hankintatoiminnassa ei tapahdu väärinkäytöksiä tai hankintalain, kaupungin hankintasäännön eikä kaupungin hankintatoiminnan yhteisten periaatteiden ja kriteerien vastaista toimintaa. Konsernitarkastaja tuo esille tulleet väärinkäytökset käsittelyyn kaupunginhallitukseen, joka päättää mihin toimiin asian suhteen ryhdytään.

10 10

11 11 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Tavoitteena on edistää kaupunkilaisten hyvinvointia, harrastuneisuutta, lisätä poikkihallinnollisuutta, kehittää toimintaympäristöjä ja sähköisten palvelujen käyttöä sekä tehostaa kumppanuussuhteita yhdistysten ja järjestöjen kanssa. Lautakunta vastaa yleisten kulttuuripalvelujen, liikunta- ja nuorisopalvelujen, kirjastopalvelujen, museopalvelujen ja orkesteripalvelujen tuottamisesta. Palvelusuunnitelma Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunnan alaiset tulosalueet järjestävät asukkaiden hyvinvointia edistäviä ja syrjäytymistä ehkäiseviä palveluita. Ne tuottavat monipuolista ja laadukasta kulttuuri- ja liikuntatarjontaa, mikä mahdollistaa kuntalaisille sekä ohjattuja että omaehtoisia palveluja. Yleisö- ja kävijämääriä pyritään kasvattamaan erilaiset kohderyhmät huomioimalla, kehittämällä käyttäjälähtöisiä palveluja ja markkinointia. Lautakunnan palvelut ovat pääasiallisesti lähipalveluita, joiden järjestäminen maantieteellisesti laajalla alueella on niukkenevilla resursseilla vaikeaa. Jos halutaan, että palvelut ovat käytettävissä eripuolilla kaupunkia, lautakunnan alaisista toiminnoista ei voi enää vähentää resursseja. Avustuksilla ja monipuolisilla yhteistyösopimuksilla ylläpidetään palvelutarjoomaa ja luodaan mahdollisuuksia kolmannen sektorin toimijoille kokeilla uudentyyppisten palveluiden tuottamista. Kaupungin eri toimijoiden kesken pyritään yhteistyöhön. Esimerkkinä poikkihallinnollisesta työstä ovat matalankynnyksen Olkkari-toiminta, kirjastojen ja yhteispalvelun yhteinen asiakaspalvelu sekä KulttuuriKameli ja Kulttuuripolku. Vuonna 2016 otetaan käyttöön perusopetuksen ja kirjastojen yhteinen Kirjastopolku. Valtakunnallisen liikuntaorganisaation Valon kanssa toteutettavalla täydellisellä liikuntavuodella (osa Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä hanketta) tähdätään liikunnallisiin kokeiluihin ja kaupunkilaisten liikunnallisen elämäntavan, ilon, hyvinvoinnin sekä yhteisöllisyyden ja osallisuuden lisäämiseen. Lautakunnan alaiset tulosalueet osallistuvat aktiivisesti Suomi 100 juhlavuoden valmisteluun. Lautakunnan alaiset toimialat vaikuttavat myönteisesti Mikkelin mainekuvaan viihtyisänä kulttuurikaupunkina. ASUKKAIDEN OSALLISTAMINEN HYVINVOINNIN TUOTTAMISEEN Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori kaupunkistrategiasta Toimenpide Vastuutus toimialalla Ei yhtään läheistä ystävää %-osuus: tavoite: 8-9 lk:t 6,5 tavoite: ammattikoululaiset 24 tavoite: lukiolaiset 18 Tulosalueiden päälliköt Humalajuominen, %-osuus: tavoite: 8-9 lk:t 7 tavoite: ammattikoululaiset 30 tavoite: lukiolaiset 20. Tupakointi päivittäin, %-osuus: tavoite: 8-9 lk:t 10 tavoite: ammattikoululaiset 32 tavoite: lukiolaiset 5 Kokeillut laittomia huumeita, %-osuudet tavoite: 8-9 lk:t 5 tavoite: ammattikoululaiset 15 tavoite: lukiolaiset 8 Kulttuuri- ja liikuntapalveluiden käyttö: tavoite: kirjaston kävijät tavoite: museoiden kävijät tavoite: orkesterin kuulijamäärä Yleiset kulttuuripalvelut: tavoite: kävijämäärät omissa ja yhteistyössä tavoite: kävijämäärät kohdeavustetuissa tapahtumissa tavoite: säännöllisiä kulttuuriavustusta saavien kävijä/osallistujamäärä tavoite: uimahallikäynnit tavoite: teatterin kävijämäärät Järjestetään matalan kynnyksen palveluita nuorille ja pyritään turvaamaan palvelut niiden piiriin hakeutuville. Nuorten osallistumismahdollisuuksien lisääminen Luovasti lisää lukutaitoja hankkeessa ja Erityisnuoret ja digiajan osallisuuden tukeminen monialaisissa toimintaympäristöissä hankkeessa. Päihteettömyys kaikessa nuorisotoiminnassa. Kehitetään palvelusisältöjä ja viestintää. Toimitilojen ajantasaisuus: Naisvuoren uimahallin peruskorjaus ja uuden taidemuseon rakentaminen sekä teatterin remontti Kirjastopalvelut, liikunta- ja nuorisojohtaja Sivistystoimen johtaja ja tulosalueiden päälliköt nuorisojohtaja, museotoimenjohtaja

12 12 Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen (Mitä muutoksia lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskykyyn tarvitaan, jotta indikaattori kehittyy myönteiseen suuntaan) Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi Osallistavien palveluiden ja ohjauksen kehittäminen Nuorisopalvelut: Etsivän nuorisotyön vakinaistaminen Kirjastopalvelut: ammattitaitoisen henkilöstön työajan käyttäminen asiakaskontakteihin, rutiineiden automatisointi Määräaikaisina työskentelevien etsivänuorisotyöntekijöiden työn jatkuvuuden varmistaminen Ohjaustaitojen ja osallistavien menetelmien oppiminen ja hyödyntäminen Uusien osaamisvaatimusten huomioiminen rekrytoinneissa Uusien osaamisvaatimusten huomioiminen rekrytoinneissa Uusien osaamisvaatimusten, erityisesti sähköisten palveluiden hallinta ja osaaminen, tulee huomioida henkilöstön täydennyskoulutuksissa. Digitaalisten mahdollisuuksien parempi Uuden kirjastojärjestelmän käyttöönotto hyödyntäminen Turvataan alueellinen Kulttuuripolun ja KulttuuriKamelin osalta tapahtumatuotanto ja monipuoliset sekä yhteistyö koulujen ja päivähoidon kanssa laadukkaat kulttuuritapahtumat. tiivistetään. Suunnitellaan toimivat yhteistyösopimukset ja toimeksiannot. Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Kirjastopalvelut: uusi kirjastojärjestelmä, joka mahdollistaa muun muassa sähköisten aineistojen etäkäytön, omien tietojen muokkaamisen, luku- ja kuuntelukokemusten jakamisen ja tallentamisen omiin tietoihin ja esimerkiksi verkkomaksamisen. Nuorisopalvelut: salassapitosäädösten vuoksi etsivä nuorisotyö ei voi tällä hetkellä käyttää samaa henkilötieto-ohjelmaa sosiaalitoimen Olkkariin sijoittaman henkilökunnan kanssa. Joudutaan tekemään kaksinkertaista kirjausta, mikä vie työaikaa ja vaikeuttaa yhteistoimintaa nuorten asioiden edistämisessä. Kaupunginorkesteri: konserttien välittäminen internetin kautta. Museot: Finna (Kansallinen Digitaalinen Kirjasto) aineiston kartuttaminen ja sitä kautta museotoimen kokoelma-aineistojen avaaminen kattavammin yleisölle internetissä. Sähköisen asiakirjahallinnan mahdollisuuksien parempi hyödyntäminen, esimerkiksi toteutetaan avustusten sähköinen haku. Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? Kahden etsivän nuorisotyöntekijän vakinaistaminen maksaisi vuositasolla noin euroa siitä lähtien, kun valtionavustusta ei enää saada. Valtionavustuskaudella avustus kattaa työntekijöiden palkkakustannukset. Tällä hetkellä avustuksella on palkattuna viisi etsivää nuorisotyöntekijää. Kirjastoammatillinen henkilöstö on turvattava ja sen määrässä on huomioitava kirjastoasetuksen määräys korkeakoulutetun henkilökunnan määrästä. Tämä tulee lisäämään henkilöstökuluja noin /vuosi. Markkinoinnin kehittämiseen tarvitaan lisää työresurssia. Orkesterin toimintamäärärahat vaikuttavat mahdollisuuteen käyttää vierailevia taiteilijoita ja muusikkoavustajia; tällä on suora vaikutus esitettävään ohjelmistoon, konserttien houkuttelevuuteen ja järjestettävien konserttien määrään. Toisten orkesterien kanssa tehtävällä yhteistyöllä ohjelmiston mahdollisuudet monipuolistuvat. Avustuksiin ja asiantuntijapalkkioihin varattuja määrärahoja ei ole varaa laskea nykyisestä. Toimistosihteerin kokopäiväinen toimi kulttuuripalveluissa tulisi toteuttaa mahdollisimman pian. ELINKEINOJEN HYVINVOINTI JA KOKO KAUPUNGIN ELINVOIMA Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori kaupunkistrategiasta Toimenpide Vastuutus toimialalla Työttömyysaste, %-osuus: Etsivän nuorisotyön turvaaminen. nuorisojohtaja tavoite: alle 25-vuotiaat 10 Mikkelin mainekuvan kehitys: tavoite: imagotutkimuksen 7. sija 4. sija Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen Laadukkaiden tapahtumien, konserttien ja näyttelyiden järjestäminen. Etelä-Savon kulttuuri- ja luovien alojen tulevaisuusohjelma Kulttuurijohtaja, orkesterin intendentti, museotoimenjohtaja Tulosaluejohtajat

13 13 Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi Viestinnän ja markkinoinnin kehittäminen Uusien viestintä- ja markkinointikanavien hyödyntäminen Viestintä- ja markkinointikoulutuksen lisääminen Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Uusien viestintä- ja markkinointikanavien hyödyntäminen, mm. some ja kaupungin sähköiset mainos- ja infotaulut aktiiviseen käyttöön. Huomioitava kuntalaisten ohjaaminen sähköisten palveluiden käyttöön. Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? Riittävät henkilöstön koulutusmäärärahat uusien viestintäkanavien ja -tapojen koulutukseen. Toimivat työvälineet ja atk-ohjelmat ja laitteet. Riittävä markkinointibudjetti. LUONNON JA YMPÄRISTÖN HYVINVOINTI Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori kaupunkistrategiasta Toimenpide Vastuutus toimialalla Hoidettujen ja opastettujen retkeilyreittien ja luontopolkujen pituus (43km): tavoite: opastettu ja tuotteistettu 100 %:sesti. Keskitytään tiettyihin valikoituihin reitteihin ja pidetään ne kunnossa. nuorisojohtaja Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi Toimitilojen kehittäminen saavutettaviksi, esteettömiksi ja ympäristöystävällisemmiksi. Taidemuseon peruskorjaus. Museotoimen hajallaan sijaitsevien säilytystilojen saaminen yhden katon alle. Terveelliset ja turvalliset toimintaympäristöt Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Digitaalitekniikan tarjoamien mahdollisuuksien parempi hyödyntäminen pysyvissä ja vaihtuvissa näyttelyissä. Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? Toimitilojen kehittäminen vaatii suuria investointeja pitkällä tähtäimellä. Retkeilyreittien hoitoon ei ole juurikaan varattu määrärahoja, hoito omalla työvoimalla. Kehittämismahdollisuudet rajalliset.

14 14 Palvelu Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Vastuuhenkilö: Virpi Siekkinen Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Talousarvio Muutos Muutos % (valtuusto) (lautakunta) (kv) Kokousten määrä yhteensä kpl Nettokustannus/kokous ,5 Kustannukset ,5 Tuotot ,0 Netto ,5 Avustukset Teatteri ,0 Musiikkiopisto ,9 Mikaeli ,7 Avustukset yhteensä ,4 Toimintakulut yhteensä ,4 Viestit tilaajalle

15 15 YLEISET KULTTUURIPALVELUT Yleisten kulttuuripalveluiden tehtävänä on tarjota laadukkaita ja monipuolisia kulttuuripalveluja, tukea asukkaiden omaa harrastustoimintaa, luoda mahdollisuuksia taiteen perusopetukseen taiteen eri aloilla, jakaa avustuksia sekä edistää kotiseututyötä. Kulttuuripalvelut luovat ja edistävät kuntalaisten yleistä hyvinvointia ja terveyttä sekä lisäävät yhteisöllisyyttä ja osallistamista sekä kunnan vetovoimaisuutta. Palvelusuunnitelma Painopisteenä on lasten ja nuorten sekä ikäihmisten kulttuuripalvelut ja erilainen tapahtumatoiminta. Erityisesti tapahtumissa huomioidaan kulttuuriperintöohjelman mukaiset kaupungin merkkipäivät: 7.3.(Mikkelin syntymäpäivä), lokakuun 1. sunnuntai (Mikkelinpäivä) sekä liittyneiden kuntien vuotuispäivät ja perinteiset tapahtumat. Merkkipäiviä tullaan hyödyntämään kaupungin myönteisen imagon markkinoinnissa. Kulttuuripalvelut organisoivat edelleen myös kansallisen veteraanipäivän ja itsenäisyyspäivän juhlien ohjelmien suunnittelun. Avustuksilla ja monipuolisilla yhteistoimintasopimuksilla mahdollistetaan eri taiteenlajien tapahtumat ja taiteen perusopetuksen palvelut. Toteutetaan edelleen laajaa poikkihallinnollista Kulttuuripolkua Mikkelin peruskouluihin sekä päivähoidon kanssa järjestettävää KulttuuriKamelia päiväkoteihin. Kulttuuripolussa ja KulttuuriKamelissa otetaan huomioon kulttuuriperintöohjelmassa valmistetut opetusmateriaalit. Kulttuuripolku ja KulttuuriKameli ovat laajentuneet koskemaan myös Suomenniemen ja Ristiinan alueita. Lisäksi ollaan mukana kehittämässä Etelä-Savoon seudullista Lastenkulttuurikeskus Verson toimintaa. Käyttäjälähtöisiä sekä sähköisiä palveluja tullaan kehittämään vahvasti eteenpäin yhdessä kaupungin muun palvelutuotannon kanssa. Kulttuuripalvelujen alueellinen, tasa-arvoinen ja hyvä saavutettavuus tulee turvata laajentuneessa kaupungissa. Osallisuutta ja osallistumista kulttuurin toimijoiksi aktivoidaan erilaisilla toimenpiteillä. Kansainvälisyyttä ja sen edistämistä tuetaan kohdeavustuksilla. ASUKKAIDEN OSALLISTAMINEN HYVINVOINNIN TUOTTAMISEEN Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori kaupunkistrategiasta Toimenpide Vastuutus toimialalla Kulttuuri- ja liikuntapalveluiden käyttö: - kävijämäärä omissa ja muiden kanssa yhteistyössä järjestetyissä tapahtumissa - kävijämäärä tapahtumissa, joihin myönnetty kohdeavustusta - säännöllistä toiminta-avustusta saavien kävijä/osallistujamäärä Vetovoimaiset ja monipuoliset kulttuuritapahtumat ja muu kulttuuritoiminta Mikkelin eri alueilla. Kulttuuriperintöohjelman jalkauttaminen: Mikkelin syntymäpäivän muistaminen - Mikkelinpäivä, lokakuun 1. sunnuntai - liittyneiden kuntien vuotuispäivät ja perinteiset tapahtumat - kaikki yllämainitut hyödynnetään markkinoinnissa ja tapahtumatuotannossa - asukkaiden paikallisidentiteetin vahvistaminen - alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen ja osallisuuden kehittäminen kulttuuritapahtumien avulla Vuosi 2016: Kulttuuriperintöohjelman huomioiminen tapahtumatoiminnassa kulttuurituottajat: Susanna Latvala, Sirpa Pyrhönen, toimistosihteeri Aija Kuuppo, kulttuurijohtaja Marita Kajander, tietopalvelusihteeri Päivi-Kristiina Erola hoitaa Suomenniemen tapahtumien koordinointia. Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen (Mitä muutoksia lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskykyyn tarvitaan, jotta indikaattori kehittyy myönteiseen suuntaan) Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi Turvataan alueellinen tapahtumatuotanto ja monipuoliset sekä laadukkaat kulttuuripalvelut. Suunnitellaan toimivat Kulttuuripolun ja KulttuuriKamelin osalta yhteistyötä koulujen ja päivähoidon kanssa tiivistetään. Lastenkulttuurikeskus Verson kanssa kehitetään yhteistyötä. Uusien osaamisvaatimusten, erityisesti sähköisten palveluiden hallinta ja osaaminen, tulee huomioida täydennyskoulutuksissa.

16 16 yhteistyösopimukset ja toimeksiannot Vuosi 2016: Jatketaan yhteistyötä polun ja kamelin osalta. Olemme mukana verson strategiatyössä. Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Vuosi 2016: Sähköisten osaamisvaatimusten hallinta, osaaminen ja mahdollinen syventäminen. Edistetään organisaatio ja yksilöhyvinvointia. Sähköisen asiakirjahallinnan mahdollisuuksien parempi hyödyntäminen: Toteutetaan avustusten sähköinen haku. Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? Avustuksiin ja asiantuntijapalkkioihin varattuja määrärahoja ei ole varaa laskea nykyisestä. ELINKEINOJEN HYVINVOINTI JA KOKO KAUPUNGIN ELINVOIMA Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori kaupunkistrategiasta Toimenpide Vastuutus toimialalla Mikkelin mainekuvan kehitys Toteutetaan korkeatasoisia ja vetovoimaisia kulttuuritapahtumia. Hyvät kulttuuripalvelut lisäävät Mikkelin kaupungin vetovoimaa (mm. olemme mukana asuntomessujen ja Suomi 100v. juhlavuoden suunnittelussa) kulttuurijohtaja, kulttuurituottajat Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi Viestinnän ja markkinoinnin kehittäminen omien tapahtumien osalta Viestintäkanavien kehittäminen ja hyödyntäminen nettisivujen ja sosiaalisen median kautta. Markkinointisuunnitelman päivittäminen. Henkilöstön koulutuksen lisääminen markkinoinnissa ja viestinnässä sekä erityisesti sosiaalisen median käytössä Vuonna 2016: Ylläpidetään ja syvennetään viestintää ja markkinointia. Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Jatketaan K9- kulttuurikortin pilotoimista mobiiliversioksi, hyödennetään sähköisiä infotauluja, sosiaalinen media kattavasti käyttöön tiedotuksessa ja markkinoinnissa, kehitetään sähköistä avustusten hakua Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? Toimivat työvälineet ja atk-ohjelmat ja laitteet. Avustuksiin ja asiantuntijapalkkioihin varattuja määrärahoja ei ole varaa laskea nykyisestä. LUONNON JA YMPÄRISTÖN HYVINVOINTI Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori kaupunkistrategiasta Toimenpide Vastuutus toimialalla Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin?

17 17 Palvelu: Kulttuuripalvelut Vastuuhenkilö: Marita Kajander Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Talousarvio Muutos Muutos % (valtuusto) (lautakunta) (kv) Järjestöjen/yhteisöjen kulttuuriavustukset, järjestömäärä Järjestöjen kulttuuriavustukset, järjestömäärä kpl ,0 Avustettujen järjestöjen jäsenmäärä kpl ,0 Muu kulttuuritoiminta Muu kulttuuritoiminta, asiakkaat kpl ,0 / asiakas /asiakas 19,70 27,39 30,45 30,32 2,93 10,7 Yhteensä ,7 Tuotot ,2 Netto ,7 Kulttuuripalvelut yhteensä Toiminnan kulut yhteensä ,7 Tuotot ,2 / asukas /asukas 9,83 11,04 12,27 12,22 1,18 10,7 Tuottojen osuus kuluista (%) % 3,8 3,4 14,2 14,2 10,8 318,8 Netto ,7 Ammatillinen henkilöstö hlö 4,00 4,00 4,00 4,00 0 0,0 Toimitilat, m2 m , ,5 322,5 32,2 Toimintatulot ,2 Toimintamenot ,7 Toimintakate ,7 Viestit tilaajalle Toiminta jakautuu lasten ja nuorten sekä ikäihmisten ja muuhun kulttuuritoimintaan kuten erilaisiin tapahtumiin. Asiantuntijapalveluista leikkaaminen tarkoittaa palveluiden laadun mahdollista heikkenemistä ja vähemmän rahan kohdistamista kulttuuritarjonnan sisältöön. Yhteistyö muiden kumppaneiden, kuten kolmannen sektorin kanssa täydentää kaupungin omaa kulttuuritarjontaa. Yleisten kulttuuripalveluiden tehtävä on jakaa myös avustuksia. Avustusten leikkaaminen heikentää pienten järjestöjen asemaa ja toiminnan kehittämistä kaupungissa. Hyvinvointistrategian toteuttaminen näiltä osin heikentyy. Avustusmäärärahojen vähentäminen heijastuu suoraan tapahtumien kävijämääriin ja myönnettyihin avustusmäärärahoihin.

18 18 Museot Mikkelin kaupungin museoiden tehtävänä on säilyttää, tallentaa ja tehdä tunnetuksi paikallista aineellista ja visuaalista kulttuuriperintöä harjoittamalla tutkimusta, opetusta, näyttely- ja julkaisutoimintaa sekä tarjoamalla monipuolisia kuvataidepalveluja. Taidemuseo toimii Etelä-Savon aluetaidemuseona ja edistää museotoimintaa, visuaalista kulttuuria sekä taiteeseen liittyvän tiedon saatavuutta toiminta-alueellaan. Päämajamuseo vaalii talvi- ja jatkosodan aikaisen Mikkeliin sijoitetun Suomen armeijan päämajan historiallista perinnettä. Palvelusuunnitelma Keskeisiä tavoitteita ovat kulttuuriperinnön tallettaminen ja säilyttäminen sekä kulttuuriperinnön arvostuksen lisääminen. Lisäksi tavoitteena on tulosalueen peruspalveluiden turvaaminen museolain ja asetuksen edellyttämällä tavalla huomioiden erityisesti lapset ja nuoret, ikääntyneet ja erityisryhmät. ASUKKAIDEN OSALLISTAMINEN HYVINVOINNIN TUOTTAMISEEN Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori kaupunkistrategiasta Toimenpide Vastuutus toimialalla Kulttuuri- ja liikuntapalveluiden käyttö Kokoelmien digitointi Näyttelyiden ja tapahtumien tuottaminen ja kehittäminen Museotoimen toimialaan liittyvän tutkimuksen edistäminen Museoamanuenssit, museovirkailijat Museotoimenjohtaja, museoamanuenssit Museotoimenjohtaja, museoamanuenssit Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen (Mitä muutoksia lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskykyyn tarvitaan, jotta indikaattori kehittyy myönteiseen suuntaan) Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi Digitaalisten mahdollisuuksien parempi hyödyntäminen Finna aineiston kartuttaminen Tuotetaan digitaalisia näyttelyelementtejä Päämajamuseoon osana Sotahistoriakeskuksen selvitystyötä Suur-Savon museon perusnäyttelyn uudistus aloitetaan tuottamalla digitaalisia näyttelyelementtejä Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Uusien osaamisvaatimusten huomioiminen rekrytoinneissa Finna (Kansallinen Digitaalinen Kirjasto) aineiston kartuttaminen ja sitä kautta museotoimen kokoelma-aineistojen avaaminen kattavammin yleisölle internetissä. Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? Päämajamuseon digitaalisia näyttelyelementtejä tuotetaan Sotahistoriakeskuksen selvitystyöhön osoitetulla rahoituksella. Suur- Savon museon perusnäyttelyn uudistus toteutetaan vaiheittain usean vuoden kuluessa. Tähän haetaan ulkopuolista rahoitusta. ELINKEINOJEN HYVINVOINTI JA KOKO KAUPUNGIN ELINVOIMA Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori kaupunkistrategiasta Toimenpide Vastuutus toimialalla Mikkelin mainekuvan kehitys Toteutetaan korkeatasoisia ja kiinnostavia näyttelyitä Museotoimenjohtaja, amanuenssit Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi Viestinnän ja markkinoinnin kehittäminen Uusien viestintä- ja markkinointikanavien hyödyntäminen, mm. Some Viestintä ja markkinointikoulutuksen lisääminen Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Uusien viestintä- ja markkinointikanavien hyödyntäminen, mm. Some. Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? Korkeatasoisten näyttelyiden tuottaminen ja niiden markkinointi vaativat riittävän rahoituspohjan. Museotoimen palveluiden laajuuden ja tason säilyttäminen ei ole mahdollista mikäli resursseja yhä leikataan.

19 19 LUONNON JA YMPÄRISTÖN HYVINVOINTI Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori kaupunkistrategiasta Toimenpide Vastuutus toimialalla Rakennetun ympäristön laatu Toimitilojen kehittäminen asiakas- ja ympäristöystävällisemmiksi Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta, sivistystoimenjohtaja, museotoimenjohtaja Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi Toimitilojen kehittäminen saavutettaviksi, esteettömiksi, ympäristöystävällisemmiksi ja olosuhteiltaan museoalan standardeja vastaaviksi. Taidemuseon siirto uusiin tiloihin. Museotoimen hajallaan sijaitsevien kokoelmasäilytystilojen yhdistäminen yhden katon alle esimerkiksi maakunnalliseen kokoelmakeskukseen. Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Digitaalitekniikan tarjoamien mahdollisuuksien parempi hyödyntäminen pysyvissä ja vaihtuvissa näyttelyissä. Taidemuseon toimitiloissa uuden tekniikan tarjoamat mahdollisuuden huomioidaan jo suunnitteluvaiheessa. Tuotetaan digitaalisia näyttelyelementtejä Päämajamuseoon osana Sotahistoriakeskuksen selvitystyötä. Digitaalitekniikan hyödyntäminen Suur-Savon museon perusnäyttelyssä. Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? Vaatii suuria investointeja pitkällä tähtäimellä Palvelu: Museot Vastuuhenkilö: Matti Karttunen Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Talousarvio Muutos Muutos % (valtuusto) (lautakunta) (kv) Museot, käynnit kpl ,9 / käynti /käynti 46,57 38,81 38,79 38,42 0-1,0 / aukiolotunti /h 224,04 187,47 195,53 193,69 6 3,3 Kävijämäärä per käyttötunti kpl/h 4,3 4,5 4,7 4,7 0 4,2 Näyttelyiden määrä kpl ,0 Tallenteiden määrä kpl ,2 Sijoitettavien teosten määrä kpl ,0 Yhteensä ,9 Tuotot ,3 Toiminnan kulut yhteensä ,8 Tuotot ,3 Tuottojen osuus kuluista (%) % 8,0 9,3 8,8 8,9-0,4-4,3 Netto ,2 Viestit tilaajalle Museotoimen kaikki yleisökohteet ovat yleisölle avoinna normaalisti, mikä heijastuu toteumaan kävijämäärien kasvuna sekä /käynti ja / aukiolotunti kustannusten pienenemisenä. Yleisökohteissa on esillä 10 pysyvää näyttelyä ja 7 suurempaa vaihtuvaa näyttelyä. Toimitilojen kunto on useassa kohteessa heikko ja tilat soveltuvat huonosti museokäyttöön.

20 20 Kirjastot Kirjasto tarjoaa kirjasto- ja tietopalveluja Mikkelin kaupungin asukkaille sekä yhteistoimintasopimusten mukaisesti seudun kuntien asukkaille. Mikkelin kaupunginkirjasto toimii myös Etelä-Savon maakuntakirjastona. Palvelusuunnitelma Kirjastotoimintaa kehitetään palvelustrategian linjausten mukaan lähipalveluna, mutta taloudentasapainottamistoimenpiteet vaikuttavat siihen, voidaanko kaikki nykyiset kirjaston toimipaikat säilyttää. Keskeisimpiä haasteita ovat riittävän kirjastoammatillisen henkilökunnan säilyttäminen ja henkilökohtaisten asiantuntijapalveluiden kehittäminen muuttuvat asiakastarpeet huomioiden. Kirjastojen ja yhteispalvelupisteen yhteisen asiakaspalvelun kehittämistä jatketaan aikaisempien kokemusten perusteella. ASUKKAIDEN OSALLISTAMINEN HYVINVOINNIN TUOTTAMISEEN Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori kaupunkistrategiasta Toimenpide Vastuutus toimialalla Ei yhtään läheistä ystävää Nuorten osallistumismahdollisuuksien lisääminen (Luovasti lisää lukutaitoja Lasten ja nuorten tiimi, Asiakaspalvelutiimi hanke, ERNOD-hanke) Kulttuuri- ja liikuntapalveluiden käyttö: kirjaston käyttö/kävijät Tapahtumien kehittäminen: asukastupa, lukemisen edistäminen Palvelupäälliköt, Tapahtuma- ja viestintätiimi Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen (Mitä muutoksia lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskykyyn tarvitaan, jotta indikaattori kehittyy myönteiseen suuntaan) Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi Osallistavien menetelmien käyttö kirjastotyössä Koko kirjaston kattavan kokoelmapolitiikan toteuttaminen Ammattitaitoisen henkilöstön työajan käyttäminen asiakaskontakteihin Kirjastopolun lanseeraaminen Kokoelman yhteiskäyttö koko asiakaskuntaa hyödyntävästi Sähköisten aineistojen käytön laajentaminen Asiakastiedon ja palautteen kerääminen ja hyödyntäminen Asiakkaan kohtaamiseen ja osallisuuden huomioimiseen liittyvien taitojen lisääminen Uusien osaamisvaatimusten huomioiminen rekrytoinneissa (huomio myös asetuksen mukaiseen pätevyyteen) Esimiesten ja henkilökunnan tulee sisäistää Yksi kirjasto, yksi asiakaskunta, yksi kokoelma ajattelu Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Avoimen lähdekoodin kirjastojärjestelmä, joka mahdollistaa muun muassa sähköisten aineistojen etäkäytön, omien tietojen muokkaamisen, luku- ja kuuntelukokemusten jakamisen ja tallentamisen omiin tietoihin ja esimerkiksi verkkomaksamisen. Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? Henkilöstöresurssista ei ole enää varaa supistaa ilman tuntuvia aukioloaikojen leikkauksia tai toimipaikkojen lakkauttamisia. Lisäksi ammattitaitoinen kirjastoammatillinen henkilöstö on turvattava ja sen määrässä on huomioitava kirjastoasetuksen määräys korkeakoulutetun henkilökunnan määrästä. Tämä tulee lisäämään henkilöstökuluja noin /vuosi. Kokoelman yhteiskäyttö lisää riskiä kuljetuskustannusten kasvamiseen, mutta se on välttämätöntä tilanteessa, jossa aineistomäärärahaa on supistettu rajusti. ELINKEINOJEN HYVINVOINTI JA KOKO KAUPUNGIN ELINVOIMA Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori kaupunkistrategiasta Toimenpide Vastuutus toimialalla Asukkaiden koulutustaso Edistetään omaehtoista ja tutkintoon johtavia opiskelua tarpeita palvelevan kokoelman ja tiedonhaun ohjauksen avulla. Tarjotaan väylä tietoyhteiskuntataitojen opetteluun: esimerkiksi Mobiilihelpin järjestäminen osana asukastupaa. Palvelupäällikkö (kokoelmat), Kokoelmatiimi Informaatikko Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen

21 21 Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi Mobiililaitteiden käyttäminen osallisuudessa ja lukemiseen innostamisessa. Käytetään mobiililaitteita osana kirjavinkkausta ja muita sisältöjen avaamisen keinoja. Koulutetaan henkilökuntaa hyödyntämään mobiililaitteita ja opastamaan niiden käyttöä asiakkaille. Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Luovasti lisää lukutaitoja hankkeessa on hankittu 10 tablettitietokonetta kirjaston asiakkaiden käyttöön. Jotta voimme hyödyntää laitteita esimerkiksi kirjastokäytön opetuksessa, tarvitsemme laitteita enemmän. Kirjastolle tarvittaisiin vähintään 10 tablettitietokonetta lisää asiakaskäyttöön. Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? Vuodelle 2016 tai 2017 tulisi budjetoida käyttötalousmenoihin e uusien tablettitietokoneiden hankintaan. LUONNON JA YMPÄRISTÖN HYVINVOINTI Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori kaupunkistrategiasta Toimenpide Vastuutus toimialalla Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? Palvelu: Kirjastopalvelut Vastuuhenkilö: Virpi Launonen Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Talousarvio Muutos Muutos % (valtuusto) (lautakunta) (kv) Pääkirjasto Pääkirjasto, lainat kpl ,5 / laina /laina 3,66 3,68 4,02 3,95 0 7,3 / toimintatunnit /h 701,49 786,52 768,25 754,56-31,96-4,1 Käynnit kpl ,0 / käynti /käynti 5,52 5,34 6,12 6,01 0,67 12,5 Aukiolotunnit viikossa h ,4 Pääkirjasto yhteensä ,4 Tuotot yhteensä ,7 Netto ,7 Lähikirjastot Lähikirjastot, lainat kpl ,8 / laina /laina 4,59 4,66 5,20 5,20 0,54 11,7 / toimintatunnit /h 91,85 89,84 101,87 101,87 12,03 13,4 Käynnit kpl ,7 / käynti /käynti 8,21 6,92 9,32 9,32 2,40 34,6 Aukiolotunnit viikossa h ,3 Lähikirjastot yhteensä ,0 Tuotot yhteensä ,4 Netto ,7 Kirjastoautot Kirjastoautot, lainat kpl / laina /laina 4,41 4, ,41-100

22 22 Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Talousarvio Muutos Muutos % kj (valtuusto) (lautakunta) (kv) Käynnit kpl / käynti /käynti 11,50 21, , Kirjastoautot yhteensä Tuotot yhteensä Netto Kirjastot yhteensä Kirjastot yhteensä, lainat kpl ,4 / laina /laina 4,02 4,07 4,47 4,42 0,35 8,6 / lainaaja /lainaaja 136,34 142,97 154,32 152,78 9,81 6,9 Lainaajat / asukas (peittävyys) % 34,21 34,89 38,90 43,57 8,68 24,9 Käynnit kpl ,1 / käynti /käynti 6,53 6,10 7,21 7,14 1,04 17,1 Bruttokulut / asukas /asukas 58,01 62,33 62,00 61,40-0,93-1,5 Verkkopalvelun käyttö ,7 Asiantuntijapalvelut ,4 Kirjastot yhteensä ,5 Tuotot yhteensä ,3 Netto ,5 Kirjastopalvelut yhteensä Toiminnan kulut yhteensä ,5 Toiminnan tuotot yhteensä ,2 Tuottojen osuus kuluista (%) % ,6 Netto ,3 Viestit tilaajalle Kirjastopalveluissa on tehty seuraavat toimenpiteet talousarvioraamiin pääsemiseksi: Kirjastojärjestelmä euroa. Säästö syntyy siitä, ettei makseta enää erillistä lisenssimaksua, vaan kustannus muodostuu laajassa kirjastojen välisessä yhteistyössä tehdystä ylläpito- ja kehittämistyöstä ja kilpailutetusta Lumme-kirjastojen yhteisestä palvelimesta. Ei vaikuta palveluun. Kirjastoauton lakkauttaminen, säästö euroa. Kirjastoautopalveluiden lakkauttaminen tarkoittaa maaseudun palveluiden heikentymistä. Kirjastopalveluiden saatavuus pyritään takaamaan huomioimalla asiointikuljetukset kirjastojen aukioloajoissa sekä tarjoamaan kouluille, joilla kirjastoauto on käynyt, siirtokokoelmia sekä kohdennettuja monilukutaitoa edistäviä yhteistyömuotoja. Tähän on kuitenkin ohjattava työpanosta. Aineistot, säästö euroa. Aineistomäärärahan leikkaaminen heikentää kirjaston mahdollisuuksia tarjota lain määräämiä ajantasaisia ja uusiutuvia aineistoja asiakkaiden käyttöön. Ei pystytä ottamaan käyttöön sähköisiä kirjoja, vaikka asiakkaat haluaisivat päästä käyttämään niitä. Henkilöstökuluihin osoitettu säästövelvoite on kirjastojen osalta euroa, johon päästään jättämällä täyttämättä kaksi osa-aikaeläkkeen sijaisuutta sekä yksi eläköitymisen seurauksena tyhjäksi jäävä vakanssi sekä jättämättä palkkaamatta sijaista alkaen pitkään poissaoloon, joka jatkuu vuoden 2016 puolella. Henkilöstövähennykset tarkoittavat sitä, että toimipaikkojen aukioloaikoja joudutaan supistamaan huomattavasti. Paine palveluverkon kriittiseen tarkasteluun on huomattava. Vuoteen 2014 verrattuna kirjaston kuluissa on Anttolan ja Haukivuoren yhteispalvelujen kustannukset ja Suomenniemen, Ristiinan ja Rantakylän yhteispalvelujen järjestämisestä saatu tulo on jäänyt pois, ja niiden kustannukset ovat kokonaan kirjaston budjetissa.

23 23 nuorisopalveluiden tehtävänä on luoda toimintaedellytykset ja tukea monipuolista liikunta- ja nuorisotoimintaa, edistää kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä sekä tukea nuorten kasvua, kehitystä ja kansalaisvalmiuksia. edistää palveluillaan ja rakennetulla ympäristöllä asukkaiden hyvinvointia ja ehkäisee syrjäytymiskehitystä. Monipuolinen nuorisotyö ja liikuntapaikkatarjonta kannustavat kuntalaisia ohjattuun ja omaehtoiseen toimintaan. Liikuntapaikkarakentaminen ja jo olemassa olevien liikuntapaikkojen kunnostaminen paremmin nykyvaatimuksia vastaaviksi lisää kuntalaisten liikkumista. Tällainen vaikutus on esimerkiksi lähiliikuntapaikkojen perusparannuksella. Palvelusuunnitelma ovat lähipalveluita, joiden tavoitettavuus sekä kaupunki- että haja-asutusalueella tulee turvata. Palveluiden ylläpitäminen maantieteellisesti laajalla alueella ja edelleen niukkenevilla resursseilla on vaikeaa, ja palveluverkkoon on tarkastelujakson aikana tehty vähennyksiä lähinnä toimitilojen osalta kaupunginvaltuuston asettaman talouden tasapainottamisohjelman sekä keväällä 2014 valmistuneen palveluverkkoselvityksen mukaisesti. Vähän käytössä olevien liikuntapaikkojen ja reittien lakkauttamista, edelleen palveluverkkosuunnitelman mukaisesti, joudutaan harkitsemaan. Kaupungin tarjoamaa tai yhteistyössä eri tahojen kanssa tarjottavaa liikunnan ohjausta ja sitä kautta liikkumisen määrää pyritään lisäämään. Liikunnan ohjauksen kysyntä ja tarve tulee lähivuosina korostumaan. Liikkumisen unelmavuoden läpivienti erilaisine liikuntakokeiluineen ja hankkeineen kannustaa kaupunkilaisia liikkumaan enemmän, millä tähdätään terveyden ja hyvinvoinnin lisääntymiseen. Sivistys- ja sote-toimialojen lisääntyvä yhteistyö Olkkari-toiminnassa mahdollistaa nuorten matalan kynnyksen ohjauspalvelujen suotuisan kehityksen edelleen. Etsivää nuorisotyötä esitetään vakinaistettavaksi, jotta nuoria hyvin tavoittava ja joustavasti kohtaava työmuoto saadaan turvattua. Tähän ei toistaiseksi tarvita eurovarausta, sillä valtionapu etsivään työhön tulee jatkumaan. Naisvuoren uimahallin peruskorjaus nykyaikaiseksi uimahalliksi aloitettaneen kesäkuussa Remontin valmistuttua uusittu uimahalli palvelee liikkujia entistä paremmin. ASUKKAIDEN OSALLISTAMINEN HYVINVOINNIN TUOTTAMISEEN Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori kaupunkistrategiasta Toimenpide Vastuutus toimialalla Ei yhtään läheistä ystävää, %-osuus Liikuntaseuroihin harrastamaan ohjaaminen, omatoimiseen liikuntatoimintaan kannustaminen, eri lajeihin tutustuminen koulujen urheilukilpailuissa (uusien joukkuekilpailujen vakiinnuttaminen: luistelukilpailu, kouluviestikarnevaali) Nuorisotalot, Kaikki liikkumaan! hankkeen ohjaajat, liikuntasuunnittelija Humalajuominen, tupakointi päivittäin, kokeillut laittomia huumeita, %-osuudet Maahanmuuttajien kotouttaminen liikunnan avulla. Tutor-toiminnan aloittaminen maahanmuuttajanuorille yhdessä oppilaitosten kanssa Liikuntapaikkamaksujen pitäminen kohtuullisella tasolla, jotta harrastamisen hinta ei oleellisesti nouse Nuorisotalojen toiminnasta informointi, taloille ohjaaminen, ryhmäytys kaikille 7- luokkalaisille Nuorten kannustaminen vertaisryhmätoimintaan Olkkarissa ja nuorisotiloissa. Neljä uutta nuorten omatoimista vertaisryhmää. Päihteettömyys kaikessa nuorisotoiminnassa Välitön puuttuminen päihde-epäilyn herätessä ja eteenpäin ohjaus tarvittaessa Tarvittaessa henkilökunnan koulutusta varhain puuttumiseen, kohtaamiseen, puheeksi ottamiseen (nuorisotyö, uimahallit) Liikuntasuunnittelija nuorisojohtaja, liikuntapaikkapäällikkö, hallimestarit Nuoriso-ohjaajat, nuorisosihteeri, etsivä nuorisotyö Nuorisosihteeri, etsivä nuorisotyö Etsivä nuorisotyö, nuoriso-ohjaajat Nuorisosihteeri, hallimestarit

24 24 Koulutuksen ulkopuolelle jääneet vuotiaat, %-osuus Kulttuuri- ja liikuntapalveluiden käyttö: Uimahallikäynnit Liikunnan ohjauksen lisääminen Liikuntakokeilujen lisääminen Nuorisolain edellyttämät ilmoitukset oppilaitoksista opiskelunsa keskeyttäneistä, yhteydenotto nuoreen ilmoitusten perusteella ja toimenpiteet Etsivälle työlle tieto jokaisesta opiskelunsa keskeyttäneestä nuoresta Kutsuntaikäisten ikäryhmän tavoittaminen kutsunnoissa ja tarvittaessa etsivän nuorisotyön asiakkuus Toimitilojen ajantasaisuus ja liikkumisen lisääminen: Naisvuoren uimahallin peruskorjauksen aloittaminen kesäkuussa Liikkumisen lisääminen, liikkumaan motivointi: Liikkumisen unelmavuoden toteuttaminen yhteistyössä muiden tahojen kanssa Kampanjatuotteet: bonuskuukausi kuukausilipun ostajalle elo-syyskuussa ja huhti-toukokuussa, uimahallikäyntien lisääntyminen hiljaisina aikoina Etsivä nuorisotyö, Olkkaritiimi Etsivä nuorisotyö, liikuntasuunnittelija, liikunnanohjaaja nuorisojohtaja, hallimestarit Koko henkilöstö Hallimestarit Soveltavan liikunnan ryhmien lisääminen joko omana toimintana tai yhdessä eri toimijoiden kanssa koordinoiden, 5 uutta pysyväisluonteista liikuntaryhmää eri kohderyhmille Liikunnanohjaaja, erityisliikunnan ohjaaja, liikuntasuunnittelija Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen (Mitä muutoksia lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskykyyn tarvitaan, jotta indikaattori kehittyy myönteiseen suuntaan) Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi Osallistavien palveluiden ja ohjauksen kehittäminen Etsivän nuorisotyön vakinaistaminen Määräaikaisina työskentelevien etsivänuorisotyöntekijöiden työn jatkuvuuden varmistaminen Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Tajua Mut! signaalijärjestelmän käytön vakinaistaminen ja nuoren liputustoiminnon arkipäiväistyminen yhä varhemmin tapahtuvan puuttumisen mahdollistamiseksi. Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? Etsivä nuorisotyö on vuosittain anottavien valtionapumäärärahojen varassa. Määräaikaisuudet ja sidonnaisuus valtionapurahoihin aiheuttavat henkilöstön vaihtuvuutta ja siten kontaktien katkeamista nuoriin. Etsivä nuorisotyö vähenee, mikäli valtionavut työmuodolle vähenevät, ja loppuu, jos valtionapuja ei enää myönnetä. Viiden etsivän nuorisotyöntekijän vakinaistaminen maksaisi vuositasolla noin euroa siitä lähtien, kun valtionavustusta ei enää saada. Valtionavustuskaudella avustus kattaa työntekijöiden palkkakustannukset. ELINKEINOJEN HYVINVOINTI JA KOKO KAUPUNGIN ELINVOIMA Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori kaupunkistrategiasta Toimenpide Vastuutus toimialalla Työttömyysaste, %-osuus Nuorten tavoittaminen, motivointi, Etsivä nuorisotyö, nuorisosihteeri - alle 25-vuotiaat ohjaus eteenpäin oikealle taholle - alle 30-vuotiaat tarvittaessa valmistuneiden osuus Jalkautuvan työmuodon vahvistaminen nuorten tavoittamiseksi Mikkelin mainekuvan kehitys Laadukkaiden liikuntapaikkojen rakentaminen ja kunnossapito nuorisojohtaja, liikuntapaikkapäällikkö, liikuntapaikkojen hoitajat

25 25 Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Lipas-liikuntapaikkajärjestelmän parempi hyödyntäminen. Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? Liikuntapaikkojen rakentaminen ja kunnostaminen on sidoksissa kaupungin investointiohjelmaan ja sen laajuuteen. LUONNON JA YMPÄRISTÖN HYVINVOINTI Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori kaupunkistrategiasta Toimenpide Vastuutus toimialalla Hoidettujen ja opastettujen retkeilyreittien ja luontopolkujen pituus (43km) Keskitytään tiettyihin valikoituihin reitteihin ja pidetään ne kunnossa Liikuntapaikkapäällikkö, liikunta- ja nuorisojohtaja, liikuntapaikkojen hoitajat Ekologinen jalanjälki Ulkoilureittien ja liikuntapaikkojen valaisimien vaihto EU-direktiivin mukaisiin vähemmän kuluttaviin valoihin Liikuntapaikkapäällikkö, liikunta- ja nuorisojohtaja Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi Keskitytään valikoitujen, nykyistä harvempien reittien ylläpitoon ja ohjataan käyttöä niille Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Ylläpito omalla työvoimalla ja tarvittaessa vähäisin ostopalveluin Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? Retkeilyreittien hoitoon ei ole juurikaan varattu määrärahoja, hoito omalla työvoimalla. Kehittämismahdollisuudet rajalliset. Ulkoilureittien valojen vaihto vähemmän kuluttaviin tulee huomioida kaupungin investointiohjelmassa yhdessä katuvalojen vaihdon kanssa. Ulkoilureittien osalta kustannusarvio jopa euroa.

26 26 Palvelu: Vastuuhenkilö: Antti Mattila Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Talousarvio Muutos Muutos % (valtuusto) (lautakunta) (kv) Ulkoliikunta-alueet Ulkoliikunta-alueet, kpl kpl ,3 / alue /alue ,4 / hoidettu m2 /m² 17,18 19,05 19,01 19,17 0,12 0,6 Yhteensä ,9 Tuotot ,7 Netto ,3 Liikuntareitit Liikuntareitit, km km / km /km 244,28 431,35 433,86 433,86 2,51 0,6 Yhteensä kulut ,6 Tuotot ,8 Netto ,6 Jäähallit Käyttöaste % % 64,02 77,33 77,33 77,33 0 0,0 / käyttötunti /h 193,04 156,03 179,79 192,42 36,39 23,3 Yhteensä ,3 Tuotot ,6 Netto ,4 Uimahallit Uimahallit, käynnit kpl ,9 / käynti /käynti 9,26 8,73 11,23 11,23 2,50 28,6 / käynti (netto) /käynti 6,36 5,84 7,22 7,22 1,38 23,7 / aukiolotunti /h 232,52 351,21 478,63 478,63 127,42 36,3 / aukiolotunti (netto) /h 159,88 234,69 307,80 307,80 73,11 31,2 Tuottojen osuus kuluista (%) % 31,20 33,20 35,69 35,69 2,49 7,5 Yhteensä ,0 Tuotot ,8 Yhteensä (netto) ,9 Sisäliikuntatilat Yhteensä ,1 Tuotot ,8 Netto ,4 Liikuntapaikat yhteensä Liikuntapaikat, kustannukset yhteensä ,3 Tuotot yhteensä ,6 Netto ,8 / asukas /asukas 106,96 104,92 110,81 112,60 7,68 7,3 Liikuntatoiminta Liikuntatoiminta, käynnit kpl / käynti /käynti 2,76 1,91 5,25 5,25 3,34 175,3 Yhteensä ,2 Tuotot ,7 Netto ,4 Seura- ja järjestötoiminta Seura- ja järjestötoiminta, seurojen määrä kpl 50,00 60,00 45,00 45,00-15,00-25,0 Yhteensä ,7 Tuotot Netto ,7 Liikuntapalvelut yhteensä Toiminnan kulut yhteensä ,4

27 27 Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Talousarvio Muutos Muutos % (valtuusto) (lautakunta) (kv) Tuotot ,2 / asukas /asukas 116,24 117,36 121,37 122,48 5,12 4,4 Tuottojen osuus kuluista (%) % 16,54 17,66 18,65 18,48 0,82 4,6 Netto ,3 Nuorisopalvelut Nuorisotilat, käynnit kpl ,5 / käynti /käynti 28,45 31,63 34,70 34,70 3,07 9,7 Avoimet ovet tuntia viikossa h 148,84 134,50 124,50 124,50-10,00-7,4 Yhteensä ,0 Tuotot ,8 Netto ,1 Leirikeskukset Leirikeskukset, käynnit kpl / käynti /käynti 23,55 60,83 60,83 60,83 0 0,0 Yhteensä 2 472, , , ,08 0 0,0 Tuotot ,0 Netto ,0 Nuorisotoiminta Nuorisotoiminta, käynnit kpl / käynti /käynti 21,10 24,48 24,66 24,66 0,18 0,7 Yhteensä ,7 Tuotot ,0 Netto ,8 Järjestöjen nuorisotoiminta Järjestöjen nuorisotoiminta, avustettuja järjestöjä kpl Yhteensä ,5 Tuotot ,4 Netto ,2 Erityisnuorisotyö Erityisnuorisotyö yhteensä ,0 Tuotot Netto ,2 Nuorisotyö yhteensä Toiminnan kulut yhteensä ,6 / alle 29-vuotias asukas /asukas 78,65 86,27 89,37 88,50 2,23 2,6 Tuotot ,6 Tuotot % kuluista % 21,1 19,5 18,4 18,5-1,0-4,9 Netto ,8 Toimintakulut ,0 Toimintatuotot ,8 Toimintakate ,4 Viestit tilaajalle Talousarvioraamiin pääsemiseksi liikunta- ja nuorisopalveluissa on tehty seuraavat toimenpiteet: Karkialammen kuntotalon sopimusta muutetaan siten, että tuki kuntotalolle on /vuosi (leikkaus ), lopetetaan liikuntaneuvonnan ostosopimus ESLI:n kanssa säästö /vuosi, leikataan avustuksia yhteensä , leikataan kalustomäärärahaa , lopetetaan Kalevankankaan Mäntyniemen latulenkin ylläpito ja nostetaan liikuntapaikoilta ja nuorisotiloilta kerättäviä tuloja noin Kaupunginhallituksen talousarvion valmistumisen jälkeen osoittama henkilöstömäärärahavähennys on tehty liikuntapalveluiden hallinnosta ja nuorisotiedostuksesta. Koska toiminnasta ei voitu luopua vastaavalla summalla, talousarvio on vaarassa ylittyä. Kaupunginhallituksen liikuntapaikoille osoittama lisäys on jaettu liikuntapaikkojen ylläpitoon (sähkö, muut toimintakulut), jotta kuluja ei tarvitsisi kattaa muualta ja kh:n painottama lähiliikuntatoiminta voitaisiin pitää nykyisenkaltaisena.

28 28 Kaupunginorkesteri Kaupunginorkesteri tuottaa korkeatasoista ja monipuolista konserttitoimintaa Mikkelissä ja Etelä-Savossa yhteistyössä paikallisten ja maakunnallisten musiikkitoimijoiden, lähiorkesterien sekä kotimaisten ja kansainvälisten yhteistyökumppanien kanssa. Palvelusuunnitelma Orkesteri tuottaa taide-elämyksiä ja osallistuu kaupungin monipuolisen kulttuuritarjonnan ylläpitämiseen. Sen tehtävänä on taidemusiikkitradition vaaliminen ja kehittäminen sekä yleisötyö kaikenikäisen kuulijakunnan parissa. Orkesteri on asukkaiden hyvinvoinnin kehittymistä mahdollistava helposti saavutettava kulttuuritoimija, ja tunnettu yhtenä kulttuurisesti vireän alueen vetovoimatekijöistä. Orkesteri pyrkii tavoittamaan entistä laajemman ja monipuolisemman yleisöpohjan kehittämällä markkinoinnin ja viestinnän toimenpiteitä, mm. kohderyhmäsuunnattua markkinointia sekä erilaisten sähköisten kanavien ja sosiaalisen media käyttöä. Yleisötyön kautta orkesteri huomioi erilaiset yleisöt monipuolisella ohjelmistopolitiikalla mm. koulu- ja laitoskonsertein sekä vierailu- ja tilausesiintymisin. Taloudelliset raamit asettavat rajat kehittämistoimenpiteiden tuloksellisuudelle. Orkesteri tekee yhteistyötä paikallisten ja alueellisten musiikkitoimijoiden kanssa, erityisesti Saimaa Sinfonietta - orkesteriyhteistyötä Lappeenrannan kaupunginorkesterin kanssa. ASUKKAIDEN OSALLISTAMINEN HYVINVOINNIN TUOTTAMISEEN Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori kaupunkistrategiasta Toimenpide Vastuutus toimialalla Kulttuuri- ja liikuntapalveluiden käyttö: orkesteri/kuulijamäärä Markkinoinnin ja viestinnän kehittäminen; sähköiset kanavat, sosiaalinen media Intendentti, nuotistonhoitaja-tuottaja Konserttisisältöjen kehittäminen; monipuolinen ja kiinnostava ohjelmisto ja vierailijat Yleisötyö; uusien yleisöjen tavoittaminen, konserttikokemusten syventäminen Konserttien välittämien internetin kautta Intendentti, ylikapellimestari Intendentti, nuotistonhoitaja-tuottaja, orkesterisihteeri, ylikapellimestari, muusikot Intendentti Konserttivierailut Intendentti Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen (Mitä muutoksia lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskykyyn tarvitaan, jotta indikaattori kehittyy myönteiseen suuntaan) Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi Määräajaksi rekrytoidun Nuotistonhoitaja-tuottajan tehtävä tulee Korkeatasoinen taiteellinen toiminta ja nuotistonhoitaja-tuottajan kuluista 60 % vakinaistaa ja osoittaa siihen pysyvä hyvä työaikasuunnittelu ovat merkittävät on otettu orkesterin toimintamenoista, resurssi. tekijät muusikoiden työhyvinvoinnille. mikä aiheuttaa haasteita konserttituotantoon. Ko. tehtävä on Hallinnon työhyvinvoinnin takaavat kuitenkin orkesterin toiminnan kannalta riittävät resurssit kehittämiseen ja välttämätön. operatiiviseen toimintaan sekä Konserttisisältöjen kehittäminen käytettävissä olevien resurssien mukaan edellyttää riittäviä määrärahoja esim. mitoitetut tavoitteet. vieraileviin taiteilijoihin. Tällä hetkellä alan yleinen palkkiotaso on karkaamassa Mikkelin orkesterin ulottumattomiin. Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Konserttien välittäminen internetin kautta parantaa kulttuuripalveluiden saavutettavuutta ja lisää tunnettuutta. Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? Nuotistonhoitaja-tuottajan työresurssi antaa mahdollisuuksia kehittämistyöhön. Toimintamäärärahat vaikuttavat mahdollisuuteen käyttää vierailevia taiteilijoita ja muusikkoavustajia; tällä on suora vaikutus esitettävään ohjelmistoon, konserttien houkuttelevuuteen ja järjestettävien konserttien määrään sekä lipunmyyntituloihin. Toisten orkesterien kanssa tehtävällä yhteistyöllä ohjelmiston mahdollisuudet monipuolistuvat. Internetvälitteinen konserttitoiminta edesauttaa saavutettavuutta, mutta edellyttää muusikoille maksettavia tekijänoikeuskorvauksia.

29 29 ELINKEINOJEN HYVINVOINTI JA KOKO KAUPUNGIN ELINVOIMA Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori kaupunkistrategiasta Toimenpide Vastuutus toimialalla Mikkelin mainekuvan kehitys Korkeatasoinen konserttitoiminta Intendentti, ylikapellimestari, muusikot Markkinoinnin ja viestinnän kehittäminen Intendentti, nuotistonhoitaja-tuottaja Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? LUONNON JA YMPÄRISTÖN HYVINVOINTI Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori kaupunkistrategiasta Toimenpide Vastuutus toimialalla Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? Palvelu: Orkesteri Vastuuhenkilö: Nikke Isomöttönen Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Talousarvio Muutos Muutos % (valtuusto) (lautakunta) (kv) Orkesteritoiminta, konsertit ja esitykset kpl ,0 / konsertti /konsertti ,6 Kuulijoiden määrä kpl ,3 / kuulija /kuulija ,8 Kuulijoiden määrä / konsertit ja esitykset kpl/konsertti ,1 Toiminnan kulut yhteensä ,0 Tuotot ,6 Tuotot % kuluista % 15,9 12,8 11,7 11,8-1 -7,8 Netto ,9

30 Viestit tilaajalle Talousarvioraamissa orkesterille asetettu TA2015 tasoon nähden 31 % korkeampi tulo-odotus perustuu aiempien vuosien menestyksekkääseen hanketoimintaan, muttei ole realistinen. Tulo-odotusta pienennetään ja vastaavalla summalla vähennetään toimintakuluja katteen tasapainottamiseksi. Tämä tarkoittaa konserttimäärien ja kuulijatavoitteen pienentämistä sekä solistien ja kapellimestarien käytön sekä lehti-ilmoittelun ym. mainonnan vähentämistä. Toimenpiteet vaikeuttavat taiteellisen laadun ylläpitämistä, kiinnostavien konserttisisältöjen tuottamista ja tulotavoitteiden täyttämistä. Orkesteri haluaa kiinnittää ylläpitäjän huomion siihen, että korkeiden kiinteiden kulujen (mm. vakituiset kuukausipalkat, vuokrat) vuoksi muutokset toimintamäärärahoissa kohdistuvat budjetin siihen osaan, jolla varsinainen tuloja ja suoritteita tuottava esiintymistoiminta järjestetään. Parhaan hyödyn ylläpitäjä saa orkesterista turvaamalla sille ammattimaisen orkesteritoiminnan edellyttämät määrärahat laadukkaiden, kiinnostavien ja monipuolisten sisältöjen toteuttamiseen. 30

31 31 TALOUSARVIORAKENNE KN Kulttuuri-,nuoriso- ja liikuntalautakunta Sivistystoimenjohtaja 1402KN1 Kultt.- ja vapaa-aika hallinto Sivistystoimenjohtaja 1402KN11 Kulttuuri- ja vapaa-aika hallinto Sivistystoimenjohtaja 1402KN2 Yleiset kulttuuripalvelut Kulttuurijohtaja 1402KN21 Kulttuuripalvelut KN= Hallinto ja lautakunta Teatteri Musiikkiopisto Mikaeli 1042KN211 Kulttuuritoiminta ja hallinto Kulttuurijohtaja Kulttuuripalveluiden hallinto 1402KN3 1402KN4 Kaupunginorkesteri Intendentti 1402KN31 Orkesteri Kaupunginorkesteri Museot Museotoimenjohtaja 1402KN41 Museot Museoiden hallinto Taidemuseo Suur-Savon museo Aluetaidemuseo Päämajamuseo Viestikeskus Lokki Museoprojektit Ristiina Suomenniemi

32 KN5 Kirjastopalvelut Kirjastotoimenjohtaja 1402KN51 Kirjastot 1402KN511 Mikkelin kirjastot Pääkirjasto Mikkeli-Sali Anttola Mikkelin kirjastoauto Lähemäki Otava Rantakylä Haukivuoren kirjasto Kalevankankaan kirjasto Ristiinan kirjasto Suomenniemen kirjasto 1402KN512 Pertunmaa 1402KN513 Puumala 1402KN514 Hirvensalmi Pertunmaan kirjasto Puumala kirjasto Hirvensalmen kirjasto 1402KN52 Kirjaston projektit 1402KN6 1402KN521 Kirjaston projektit nuorisojohtaja 1402KN61 Liikuntapalvelut 1402KN611 Liikuntapalvelut Kirjaston projektit Liikuntapalveluiden hallinto Ohjaustoiminta Ohjaaja-avustus Koulutusavustus Liikuntapaikka-avustus Muut kohdeavustukset Liikunnan projektit

33 KN612 Ulkoliikuntapaikat 1402KN613 Jäähallit ja kuplahalli Urheilupuisto Keinonurmikentät Nurmikentät Hiekka-/luistelukentät Muut kentät Golfkenttä Huoltorakennukset Koneet ja kalusto Yhteiset kustannukset Hänninkenttä Ristiina Suomenniemi Uimarannat Ulkoilureitit Ostopalvelusopimukset Retkisatamat Kilpahalli Harjoitushalli Kuplahalli 1402KN614 Uimahallit ja sis.liik.tilat 1402KN6141 Uimahallit Rantakeidas Naisvuoren uimahalli 1402KN6142 Sisäliikuntatilat Rantakeidas, sali Rantakeidas, kuntosali Runebergin urheilutalo Muut sisäliikuntatilat Hauki-halli Ristiinan sisäliikuntatilat

34 KN62 Nuorisotyö 1402KN621 Nuorisotyö Nuorisopalveluiden hallinto Nuorisoavustukset 1402KN6211 Nuorisotoiminta Kattilansilta Starlight Skeittihalli Moisio-Tuukkala Kv-toiminta Rantakylä Anttola Otava Kesätoiminta Tapahtumat Haukivuori Etsivä nuorisotyö Ristiina Suomenniemi Saksala Susiniemi Vanha Sotku 1402KN6212 Muut tilat Vuokratut tilat 1402KN6213 Nuorisotyöprojektit Nuorisotyöprojektit

35 35 KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTALAUTAKUNTA HYVÄKSYJÄT JA ASIANTARKASTAJAT 2016 TULOSALUE Tulosyksikkö Tulosyksikön nimi Sis.tilaus Hyväksyjä 1. varahyväksyjä 2. varahyväksyjä Asiatarkastajat Asiatarkastajan varahenkilö Tukipalvelut Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Paula Sihvonen Virpi Siekkinen, Päivi Salovainio Aija Kuuppo Mirja Keituri, Tarja Hytönen Tukipalvelut Teatteri Virpi Siekkinen Paula Sihvonen, Päivi Salovainio Aija Kuuppo Arja Hämäläinen Tukipalvelut Musiikkiopisto Virpi Siekkinen Paula Sihvonen, Päivi Salovainio Aija Kuuppo Arja Hämäläinen Tukipalvelut Mikaeli Virpi Siekkinen Paula Sihvonen, Päivi Salovainio Aija Kuuppo Arja Hämäläinen Tukipalvelut Palkkailmoitukset ja tasetilit Paula Sihvonen Virpi Siekkinen, Päivi Salovainio Armi Karvonen Arja Hämäläinen Kulttuuripalvelut Kulttuuripalvelut Marita Kajander Susanna Latvala, Sirpa Pyrhönen, Virpi Siekkinen Kulttuuripalvelut Palkkailmoitukset ja tasetilit Marita Kajander Susanna Latvala, Sirpa Pyrhönen, Virpi Siekkinen Aija Kuuppo Aija Kuuppo Mirja Keituri, Tarja Hytönen Mirja Keituri, Tarja Hytönen Orkesteri Kaupunginorkesteri Nikke Isomöttönen Virpi Siekkinen, Paula Sihvonen Armi Karvonen; alkaen Anu Pettinen Arja Hämäläinen; alkaen Armi Karvonen Orkesteri Palkkailmoitukset ja tasetilit Nikke Isomöttönen Virpi Siekkinen, Paula Sihvonen Armi Karvonen; alkaen Anu Pettinen Arja Hämäläinen; alkaen Armi Karvonen Museot Museon hallinto Matti Karttunen Anna-Maria Larikka Seija Häkkinen Päivi Rantanen Museot Taidemuseo Matti Karttunen Anna-Maria Larikka Seija Häkkinen Päivi Rantanen Museot Suur-Savon museo Matti Karttunen Anna-Maria Larikka Seija Häkkinen Päivi Rantanen Museot Aluetaidemuseo Matti Karttunen Anna-Maria Larikka Seija Häkkinen Päivi Rantanen Museot Päämajamuseo Matti Karttunen Anna-Maria Larikka Seija Häkkinen Päivi Rantanen Museot Viestikeskus Lokki Matti Karttunen Anna-Maria Larikka Seija Häkkinen Päivi Rantanen Museot Museoprojektit Matti Karttunen Anna-Maria Larikka Seija Häkkinen Päivi Rantanen Museot Ristiina Matti Karttunen Anna-Maria Larikka Seija Häkkinen Päivi Rantanen Museot Suomenniemi Matti Karttunen Anna-Maria Larikka Seija Häkkinen Päivi Rantanen Museot Kirjastot Palkkailmoitukset ja tasetilit Matti Karttunen Anna-Maria Larikka Seija Häkkinen Päivi Rantanen Mikkelin kirjastot Virpi Launonen Sylvia Stavén, Pirjo Sapman Mari Karvonen, Mari Haatainen, Tili /kirjastoaineisto: kaikki kirjaston vastuuyksiköt Päivi Laurikainen Päivi Laurikainen, Arja-Hillevi Huttunen, Tili /kirjastoaineisto kaikki kirjaston vastuuyksiköt Arja-Hillevi Huttunen Kirjastot Pertunmaan kirjasto Virpi Launonen Sylvia Stavén, Pirjo Sapman Mari Karvonen, Mari Haatainen Päivi Laurikainen, Arja Huttunen Kirjastot Puumalan kirjasto Virpi Launonen Sylvia Stavén, Pirjo Sapman Mari Karvonen, Mari Haatainen Päivi Laurikainen, Arja Huttunen Kirjastot Hirvensalmen kirjasto Virpi Launonen Sylvia Stavén, Pirjo Sapman Mari Karvonen, Mari Haatainen Päivi Laurikainen, Arja Huttunen Kirjastot Kirjaston projektit Virpi Launonen Sylvia Stavén, Pirjo Sapman Mari Karvonen, Mari Haatainen Päivi Laurikainen, Arja Huttunen Kirjastot Irtain omaisuus Virpi Launonen Sylvia Stavén, Pirjo Sapman Mari Karvonen, Mari Haatainen Päivi Laurikainen, Arja Huttunen Kirjastot Palkkailmoitukset ja tasetilit Virpi Launonen Sylvia Stavén, Pirjo Sapman Mari Karvonen, Mari Haatainen Päivi Laurikainen, Arja Huttunen Liikuntapalveluiden hallinto Antti Mattila Tarja Sinioja, Tiina Juhola Tarja Hytönen, Aija Kuuppo Mirja Keituri, Arja Hämäläinen Ohjaustoiminta Antti Mattila Tarja Sinioja, Tiina Juhola Tarja Hytönen, Aija Kuuppo, Matti Poutiainen Mirja Keituri, Arja Hämäläinen

36 36 TULOSALUE Tulosyksikkö Tulosyksikön nimi Sis.tilaus Hyväksyjä 1. varahyväksyjä 2. varahyväksyjä Asiatarkastajat Asiatarkastajan varahenkilö Ohjaaja-avustus Antti Mattila Tarja Sinioja, Tiina Juhola Tarja Hytönen, Aija Kuuppo Mirja Keituri, Arja Hämäläinen Koulutusavustus Antti Mattila Tarja Sinioja, Tiina Juhola Tarja Hytönen, Aija Kuuppo Mirja Keituri, Arja Hämäläinen Liikuntapaikka-avustus Antti Mattila Tarja Sinioja, Tiina Juhola Tarja Hytönen, Aija Kuuppo Mirja Keituri, Arja Hämäläinen Muut kohdeavustukset Antti Mattila Tarja Sinioja, Tiina Juhola Tarja Hytönen, Aija Kuuppo Mirja Keituri, Arja Hämäläinen Urheilupuisto Pekka Turunen Tarja Sinioja, Antti Mattila Arja Hämäläinen, Tarja Hytönen Tarja Turunen, Mirja Keituri Hiekkatekonurmi Pekka Turunen Tarja Sinioja, Antti Mattila Arja Hämäläinen, Tarja Hytönen Tarja Turunen, Mirja Keituri Nurmikentät Pekka Turunen Tarja Sinioja, Antti Mattila Arja Hämäläinen, Tarja Hytönen Tarja Turunen, Mirja Keituri Hiekka-/luistelukentät Pekka Turunen Tarja Sinioja, Antti Mattila Arja Hämäläinen, Tarja Hytönen Tarja Turunen, Mirja Keituri Muut kentät Pekka Turunen Tarja Sinioja, Antti Mattila Arja Hämäläinen, Tarja Hytönen Tarja Turunen, Mirja Keituri Golfkenttä Pekka Turunen Tarja Sinioja, Antti Mattila Arja Hämäläinen, Tarja Hytönen Tarja Turunen, Mirja Keituri Huoltorakennukset Pekka Turunen Tarja Sinioja, Antti Mattila Arja Hämäläinen, Tarja Hytönen Tarja Turunen, Mirja Keituri Koneet ja kalusto Pekka Turunen Tarja Sinioja, Antti Mattila Arja Hämäläinen, Tarja Hytönen Tarja Turunen, Mirja Keituri Yhteiset kustannukset Pekka Turunen Tarja Sinioja, Antti Mattila Arja Hämäläinen, Tarja Hytönen Tarja Turunen, Mirja Keituri Hänninkenttä Pekka Turunen Tarja Sinioja, Antti Mattila Arja Hämäläinen, Tarja Hytönen Tarja Turunen, Mirja Keituri Ristiinan kentät Pekka Turunen Tarja Sinioja, Antti Mattila Arja Hämäläinen, Tarja Hytönen Tarja Turunen, Mirja Keituri Suomenniemen kentät Pekka Turunen Tarja Sinioja, Antti Mattila Arja Hämäläinen, Tarja Hytönen Tarja Turunen, Mirja Keituri Uimarannat Pekka Turunen Tarja Sinioja, Antti Mattila Arja Hämäläinen, Tarja Hytönen Tarja Turunen, Mirja Keituri Ulkoilureitit Pekka Turunen Tarja Sinioja, Antti Mattila Arja Hämäläinen, Tarja Hytönen Tarja Turunen, Mirja Keituri Ostopalvelusopimukset Pekka Turunen Tarja Sinioja, Antti Mattila Arja Hämäläinen, Tarja Hytönen Tarja Turunen, Mirja Keituri Retkisatamat Pekka Turunen Tarja Sinioja, Antti Mattila Arja Hämäläinen, Tarja Hytönen Tarja Turunen, Mirja Keituri Rantakeidas Virpi Lahti Kimmo Kellman, Antti Mattila, Tarja Tarja Turunen Arja Hämäläinen, Tarja Hytönen Sinioja Naisvuoren uimahalli Virpi Lahti Kimmo Kellman, Antti Mattila, Tarja Tarja Turunen Arja Hämäläinen, Tarja Hytönen Sinioja Rantakeidas, sali Virpi Lahti Kimmo Kellman, Antti Mattila, Tarja Tarja Turunen Arja Hämäläinen, Tarja Hytönen Sinioja Rantakeidas, kuntosali Virpi Lahti Kimmo Kellman, Antti Mattila, Tarja Tarja Turunen Arja Hämäläinen, Tarja Hytönen Sinioja Runebergin urheilutalo Kimmo Kellman Virpi Lahti, Antti Mattila, Tarja Sinioja Tarja Turunen Arja Hämäläinen, Tarja Hytönen Muut sisäliikuntatilat Kimmo Kellman Virpi Lahti, Antti Mattila, Tarja Sinioja Tarja Turunen Arja Hämäläinen, Tarja Hytönen

37 37 TULOSALUE Tulosyksikkö Tulosyksikön nimi Sis.tilaus Hyväksyjä 1. varahyväksyjä 2. varahyväksyjä Asiatarkastajat Asiatarkastajan varahenkilö Hauki-halli Kimmo Kellman Virpi Lahti, Antti Mattila, Tarja Sinioja Tarja Turunen Arja Hämäläinen, Tarja Hytönen Ristiinan sisäliikuntatilat Kimmo Kellman Virpi Lahti, Antti Mattila, Tarja Sinioja Tarja Turunen Arja Hämäläinen, Tarja Hytönen Kilpahalli/jäähalli Pekka Turunen Tarja Sinioja, Antti Mattila Arja Hämäläinen, Tarja Hytönen Tarja Turunen, Mirja Keituri Harjoitushalli Pekka Turunen Tarja Sinioja, Antti Mattila Arja Hämäläinen, Tarja Hytönen Tarja Turunen, Mirja Keituri Maapohjahalli Pekka Turunen Tarja Sinioja, Antti Mattila Arja Hämäläinen, Tarja Hytönen Tarja Turunen, Mirja Keituri Liikunnan projektit Antti Mattila Tarja Sinioja, Tiina Juhola Tarja Hytönen, Aija Kuuppo Mirja Keituri, Arja Hämäläinen Nuorisopalveluiden hallinto Antti Mattila Tarja Sinioja, Sanna Kuntonen Mirja Keituri Tarja Hytönen, Aija Kuuppo Kattilansilta Sanna Kuntonen Antti Mattila, Tarja Sinioja Mirja Keituri Tarja Hytönen, Aija Kuuppo Skeittihalli Tarja Sinioja Antti Mattila, Sanna Kuntonen Mirja Keituri Tarja Hytönen, Aija Kuuppo Starlight Tarja Sinioja Antti Mattila, Sanna Kuntonen Mirja Keituri Tarja Hytönen, Aija Kuuppo Moisio-Tuukkala Tarja Sinioja Antti Mattila, Sanna Kuntonen Mirja Keituri Tarja Hytönen, Aija Kuuppo Kv-toiminta Tarja Sinioja Antti Mattila, Sanna Kuntonen Mirja Keituri Tarja Hytönen, Aija Kuuppo Rantakylä Tarja Sinioja Antti Mattila, Sanna Kuntonen Mirja Keituri Tarja Hytönen, Aija Kuuppo Anttola Tarja Sinioja Antti Mattila, Sanna Kuntonen Mirja Keituri Tarja Hytönen, Aija Kuuppo Otava Tarja Sinioja Antti Mattila, Sanna Kuntonen Mirja Keituri Tarja Hytönen, Aija Kuuppo Kesätoiminta Tarja Sinioja Antti Mattila, Sanna Kuntonen Mirja Keituri Tarja Hytönen, Aija Kuuppo Tapahtumat Tarja Sinioja Antti Mattila, Sanna Kuntonen Mirja Keituri Tarja Hytönen, Aija Kuuppo Haukivuori Tarja Sinioja Antti Mattila, Sanna Kuntonen Mirja Keituri Tarja Hytönen, Aija Kuuppo Etsivä nuorisotyö Sanna Kuntonen Antti Mattila, Tarja Sinioja Mirja Keituri Tarja Hytönen, Aija Kuuppo, Ristiina Tarja Sinioja Antti Mattila, Sanna Kuntonen Mirja Keituri Tarja Hytönen, Aija Kuuppo, Suomenniemi Tarja Sinioja Antti Mattila, Sanna Kuntonen Mirja Keituri Tarja Hytönen, Aija Kuuppo Nuorisoavustukset Antti Mattila Tarja Sinioja, Sanna Kuntonen Mirja Keituri Tarja Hytönen, Aija Kuuppo Susiniemi Sanna Kuntonen Antti Mattila, Tarja Sinioja Mirja Keituri Tarja Hytönen, Aija Kuuppo Vanha Sotku Sanna Kuntonen Antti Mattila, Tarja Sinioja Mirja Keituri Tarja Hytönen, Aija Kuuppo Vuokratut tilat Sanna Kuntonen Antti Mattila, Tarja Sinioja Mirja Keituri Tarja Hytönen, Aija Kuuppo Projektit Sanna Kuntonen Antti Mattila, Tarja Sinioja Mirja Keituri Tarja Hytönen, Aija Kuuppo

38 38 TULOSALUE Tulosyksikkö Tulosyksikön nimi Sis.tilaus Hyväksyjä 1. varahyväksyjä 2. varahyväksyjä Asiatarkastajat Asiatarkastajan varahenkilö Kaikki kulttuuri- nuorisoja liikuntalautakunnan alaiset tulosalueet Irtain omaisuus Antti Mattila Kimmo Kellman, Virpi Lahti, Pekka Turunen, Tarja Sinioja Arja Hämäläinen, Tarja Turunen, Mirja Keituri Tarja Hytönen, Aija Kuuppo Palkkailmoitukset ja tasetilit Pekka Turunen, Virpi Tarja Sinioja, Virpi Siekkinen Arja Hämäläinen, Mirja Keituri, Tarja Turunen Tarja Hytönen, Aija Kuuppo Lahti, Kimmo Kellman, Antti Mattila, Sanna Kuntonen , , , , Työterveyspalvelut tilit , Paula Sihvonen Virpi Siekkinen, Päivi Salovainio Armi Karvonen Arja Hämäläinen

39 39 Toimielin Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Sisäisen tilauksen nimi/projektin nimi Nuorten mediataitojen kehitt. Vaikuttamisen ja osall.avulla Kustannuspaikka Tilausnumero Rahoittaja/ rahoituspäätös/pvm. ja päätösnumero Alkupvm Loppupvm Projektin vastuuhenkilö Hyväksyjä/Varahyväksyjä Asiatarkastaja/vara-asiatarkastaja OKM/361/627/ Antti Mattila Antti Mattila/ Mirja Keituri/ Etsivä nuorisotyö ISAVI/3877/ / Maakuntakirjaston toiminta OKM /623/2010 OKM /623/2011 Kohti Kohaa ISAVI/3893/ / Kansalliset suositukset lukukoiratoimintaan kirjastoissa Antti Mattila Antti Mattila/ Mirja Keituri/ vuosikohtain en>jatkuva Virpi Launonen Virpi Launonen/Sylvia Stavén Virpi Launonen Virpi Launonen/Sylvia Stavén ISAVI/3894/ / Virpi Launonen Virpi Launonen/Sylvia Stavén Luovasti lisää lukutaitoja ISAVI/3892/ / Virpi Launonen Virpi Launonen/Sylvia Stavén Sadut elämään ISAVI/3891/ / Virpi Launonen Virpi Launonen/Sylvia Stavén Kulttuurisäpinää senioreille Etelä- Savossa Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta KiVa-kerho 2 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Orkesterin aluetyö Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Lapsille suunnatun toiminnan ja sisältöjen kehittäminen Kulttuuri-, nuoriso- ja Mikkelin kaupunginorkesterin liikuntalautakunta markkinoinnin ja viestinnän Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta projektit 2016 kehittämishanke Kirkonvarkauden alueen julkinen taide OKM /620/2015 Seutuvaliokunta 26/ Marita Kajander Marita Kajander/ Susanna Latvala/ Sirpa Pyrhönen Mari Haatainen/Mari Karvonen Mari Haatainen/Mari Karvonen Mari Haatainen/Mari Karvonen Mari Haatainen/Mari Karvonen Mari Haatainen/Mari Karvonen Aija Kuuppo/Tarja Hytönen ISAVI/4499/ / Tarja Sinioja Tarja Sinioja/ Mirja Keituri/ Tarja Hytönen OKM, 23/221/2015 enn.ilmoitus Nikke IsomöttönenNikke Isomöttönen/Virpi Siekkinen OKM, 23/221/2015 enn.ilmoitus Nikke IsomöttönenNikke Isomöttönen/Virpi Siekkinen OKM/641/620/ Nikke IsomöttönenNikke Isomöttönen/Virpi Armi Karvonen/Arja Hämäläinen// alkaen Anu Pettinen/Armi Karvonen Armi Karvonen/Arja Hämäläinen// alkaen Anu Pettinen/Armi Karvonen Armi Karvonen/Arja Hämäläinen// alkaen Anu Siekkinen Pettinen/Armi Karvonen TKT/3/521/ Matti Karttunen Matti Karttunen Seija Häkkinen/Päivi Rantanen /Anna-Maria Larikka Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Kokoelmat kuntoon ja käyttöön OKM/182/621/ Matti Karttunen Matti Karttunen Seija Häkkinen/Päivi Rantanen /Anna-Maria Larikka Maahanmuutt.kotoutt.liikunn.av ISAVI/4171/ / Antti Mattila Tiina Juhola Aija Kuuppo /Tarja Hytönen

40 40 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta ks 2016 tulosalueittain Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Hallinto/Avustukset Kulttuuripalvelut Museot Kirjastopalvelut Orkesteri Yhteensä Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta tulosalueittain ks Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Hallinto/Avustukset Kulttuuripalvelut Museot Kirjastopalvelut Orkesteri

41 41 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta tiliryhmittäin ks 2016 Myyntituotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Henkilöstökulut Palvelujen ostot Aineet tarvikkeet ja tavarat Avustukset Muut toimintakulut Toimintatuotot tiliryhmittäin ks 2016 Muut toimintatuotot; ; 58 % Myyntituotot; ; 21 % Tuet ja avustukset; ; 21 % Toimintakulut tiliryhmittäin ks 2016 Muut toimintakulut; ; 33 % Henkilöstökulut; ; 36 % Avustukset; ; 12 % Aineet tarvikkeet ja tavarat; ; 6 % Palvelujen ostot; ; 13 %

MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ 2015

MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ 2015 Kaupunginhallitus 5.10.2015 Liite 1 305 MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ 2015 Yleistä Hankintasääntö on Mikkelin kaupungin yleinen hankintaohje. Hankinnalla tarkoitetaan kaikkea Mikkelin kaupungin varoin

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ

MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ Yleistä Hankintasääntö on Mikkelin kaupungin yleinen hankintaohje. Hankinnalla tarkoitetaan kaikkea Mikkelin kaupungin varoin hankittavaa palvelua tai hyödykettä. Hankintalaki

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ

MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ Hyväksytty KH 2.5.2016 149 Voimaantulo 2.5.2016 Yleistä Hankintasääntö on Mikkelin kaupungin yleinen hankintaohje. Hankinnalla tarkoitetaan kaikkea Mikkelin kaupungin

Lisätiedot

Liite 1 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta

Liite 1 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 25.1.2017 8 1 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Käyttösuunnitelma 2017 2 MIKKELIN KAUPUNKI KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTALAUTAKUNTA ORGANISAATIO

Lisätiedot

KULTTUURILAUTAKUNTA 73

KULTTUURILAUTAKUNTA 73 KULTTUURILAUTAKUNTA 73 Palvelu: Kulttuuripalvelut Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Kari Silvennoinen 2012 2013 2014 2015 2015 / 2014 2015 / 2013

Lisätiedot

KULTTUURILAUTAKUNTA 74

KULTTUURILAUTAKUNTA 74 KULTTUURILAUTAKUNTA 74 Palvelu: Kulttuuriosasto/Kulttuuripalvelut Vastuuhenkilö: Hilkka Heikkinen TA 13/TA 14 TP 12/TA 14 Kulttuuritalot/-keskukset, käynnit 13 013 8 312 29 100 210 000 86,1 % 96,0 % /

Lisätiedot

Palvelu: Kulttuuripalvelut Vastuuhenkilö: Kari Silvennoinen

Palvelu: Kulttuuripalvelut Vastuuhenkilö: Kari Silvennoinen KULTTUURILAUTAKUNTA JA 77 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/osasto Palvelu: palvelut Vastuuhenkilö: Kari Silvennoinen talot ja -keskukset talot/-keskukset, käynnit kpl 278291 308889 220000 220000 100 71

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta Liite 1 7. Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta Käyttösuunnitelma 2018

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta Liite 1 7. Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta Käyttösuunnitelma 2018 Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta 24.1.2018 Liite 1 7 1 Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta Käyttösuunnitelma 2018 2 Sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualue, organisaatio 1.1.2018 Sivistyksen

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNKI KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTALAUTAKUNTA ORGANISAATIO 2016

MIKKELIN KAUPUNKI KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTALAUTAKUNTA ORGANISAATIO 2016 1 2 MIKKELIN KAUPUNKI KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTALAUTAKUNTA ORGANISAATIO 2016 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Tulosalueet Sivistystoimenjohtaja Johtoryhmä Tukipalvelut (lautakunta,av ustukset)

Lisätiedot

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1 Tehtäväalue: 210501 Hyvinvointi LIITE 1 Hyvinvointilautakunnan tehtävät ja toimivalta Lautakunta johtaa ja kehittää hyvinvointitoimialaa (aikaisemmat kirjasto- ja kulttuuritoimen ja vapaa-aikatoimen toimialat)

Lisätiedot

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta , liite 1

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta , liite 1 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 24.8.2016 61, liite 1 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Seuranta 7/2016 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Tavoitteena on edistää kaupunkilaisten

Lisätiedot

HYVINVOINTIJOHTAMINEN MIKKELIN KAUPUNKI

HYVINVOINTIJOHTAMINEN MIKKELIN KAUPUNKI HYVINVOINTIJOHTAMINEN MIKKELIN KAUPUNKI 2.9.2015 Tervis - loppuseminaari Arja Väänänen, terveyden edistämisen koordinaattori Kuntakehittäjä, Tervis- hanke Mikkelin kaupunki Kunta pyrkii edistämään asukkaidensa

Lisätiedot

VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI

VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI TOIMINTASÄÄNTÖ 1. LUKU Varkauden sivistyslautakunta päättää toimintasäännöllä alaistensa palvelualueiden tehtävistä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut Kaupunginhallitus 16.5.2016 Liite 1 185 Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut 16.5. 2016 Mikkelin poliittis-hallinnollinen rakenneluonnos Konsernijaosto (5) Elinvoimajaosto (ryhmien & KH pj:t) Valtuusto

Lisätiedot

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019

Lisätiedot

Liite 1 Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvatus ja opetuslautakunta Käyttösuunnitelma 2017

Liite 1 Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvatus ja opetuslautakunta Käyttösuunnitelma 2017 1 Liite 1 Kasvatus- ja opetuslautakunta 26.1.2017 8 Kasvatus ja opetuslautakunta Käyttösuunnitelma 2017 2 MIKKELIN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA ORGANISAATIO 2017 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

Lisätiedot

Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs

Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs Mikkeli Pöytäkirja 2/2017 1 (7) Aika 16.02.2017, klo 16:30-17:19 Paikka Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs Käsitellyt asiat 4 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku

Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku 26.9.2018 Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku Strateginen linjaus ja painopiste v. 2019 Strategian linjaus: Asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen Vuoden 2019 painopiste: syrjäytymisen ehkäiseminen,

Lisätiedot

Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 102 ja tulee voimaan 1.1.2013. Muutoksia KV 25.2.2013, 49 6, 7 Muutoksia

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Hyvinvointipalvelut Vastuuhenkilö: hyvinvointijohtaja As. luku

Hyvinvointipalvelut Vastuuhenkilö: hyvinvointijohtaja As. luku Hyvinvointipalvelut Vastuuhenkilö: hyvinvointijohtaja As. luku 76 125 Vapaa aikalautakunnan käsittelyyn 27.9.2016 660 Kulttuuripalvelut Kulttuuripalveluihin kuuluvat yleiset kulttuuripalvelut, lastenkulttuurikeskus,museot,

Lisätiedot

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (5-9) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (5-9) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita) Kaupunginvaltuusto 19.12.2016 Liite 2 155 KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS 19.12.2016 Talousarvion 2017 käsittelyjärjestys 1. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan puheenvuoro 2. Kaupunginjohtajan talousarvioesittely

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 9. Kasvatus- ja opetuslautakunta Käyttösuunnitelma 2018

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 9. Kasvatus- ja opetuslautakunta Käyttösuunnitelma 2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta 25.1.2018 Liite 1 9 1 Kasvatus- ja opetuslautakunta Käyttösuunnitelma 2018 2 Sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualue, organisaatio 1.1.2018 Sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualue

Lisätiedot

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta Valtuustoseminaari 23.5.2017 Miksi? Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen Toiminnan kehittäminen ja parantaminen Toiminnan taloudellisuus ja tuloksellisuus

Lisätiedot

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen Ii- instituutti liikelaitos Johtokunta 4.11.2014, liite 1. Ii-instituutti -liikelaitoksen johtokunnan toimintasuunnitelma: Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym.

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 7 / 2014 Sivu 1 27.08.2014

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 7 / 2014 Sivu 1 27.08.2014 Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 7 / 2014 Sivu 1 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 27.08.2014 Kokoustiedot Aika 27.08.2014 Keskiviikko klo 17:00-20:13 Paikka Kaupungintalo, 2. kerros, lautakuntien

Lisätiedot

VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12.

VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12. VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12.2013 153 VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Vapaa-aikatoimiala Palvelualue: Kirjastopalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus täydentää toimialan strategista sopimusta. Tässä sopimuksessa määritellään kaupungin

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Kulttuurin tulosyksikön toimintaohje 3.2.4 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 18.12.2013 Voimaan 1.1.2014 Viimeksi muutettu 31.1.2017 Voimaan 1.2.2017 1

Lisätiedot

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Åbo stad Sammanträdets datum Ärende nr 1 5045-2014 (045) Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Sammandrag: Turun

Lisätiedot

KULTTUURI. Kulttuuri / Kulttuuripalvelut TP 2014 TA 2015 TAmuutokset. Kulttuuri / Museotoimi TP Kulttuuri / Kirjasto TP 2015

KULTTUURI. Kulttuuri / Kulttuuripalvelut TP 2014 TA 2015 TAmuutokset. Kulttuuri / Museotoimi TP Kulttuuri / Kirjasto TP 2015 KULTTUURI Kulttuuri / Kulttuuripalvelut Korjattu TA 2015 Poikkeama Toimintatuotot 238 252 0 252 231-21 -2,9 % Toimintakulut -413-295 -4-299 -310-11 -24,9 % Toimintakate -174-43 -4-47 -79-31 -54,9 % Kulttuuri

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Liikunta- ja nuorisopalvelujen tulosyksikön toimintaohje 3.2.5 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 18.12.2013 Voimaan 1.1.2014 Viimeksi

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta Liite 1 17

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta Liite 1 17 Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta 30.8.2017 Liite 1 17 Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta Seuranta 7/2017 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Tavoitteena on edistää kaupunkilaisten hyvinvointia,

Lisätiedot

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (1 8) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (1 8) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita) Kaupunginvaltuusto 9.11.2015 Liite 2 104 KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS 9.11.2015 Talousarvion 2016 käsittelyjärjestys 1. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan puheenvuoro 2. Kaupunginjohtajan talousarvioesittely

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 23

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 23 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2017 Nro 23 ELINVOIMALAUTAKUNNAN ALAISTEN PALVELUYKSIKKÖIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty elinvoimalautakunnassa 13.6.2017) 1 Soveltamisala Elinvoimakunnan alaisten palveluyksiköiden

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 11.9.2017 Toimielimet ja valmistelevat viranhaltijat VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2020 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutettu: 22.1.2007 Muutettu: 8.12.2008 (jäsenmäärä), voimaantulo 1.1.2009 Muutettu:

Lisätiedot

Liikuntalautakunta Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/ /2016. Liikuntalautakunta

Liikuntalautakunta Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/ /2016. Liikuntalautakunta Liikuntalautakunta 7 09.02.2017 Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/02.02.02/2016 Liikuntalautakunta 09.02.2017 7 Kunnanvaltuusto hyväksyi 14.11.2016 vuoden 2017 talousarvion

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Sisällysluettelo 1. Toimialan toiminta-ajatus...

Lisätiedot

32 Talousarvion toteutumisen seuranta 2017, kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta

32 Talousarvion toteutumisen seuranta 2017, kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Mikkeli Pöytäkirja 4/2017 1 (10) Aika 26.04.2017, klo 16:59-18:01 Paikka Kaupungintalo, lautakuntien kokoushuone, 2. krs. Käsitellyt asiat 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 29 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Mikkelin kaupungintalo, 2. kerros, lautakuntien kokoushuone (käynti sisäpihan puolelta

Mikkelin kaupungintalo, 2. kerros, lautakuntien kokoushuone (käynti sisäpihan puolelta Mikkeli Kokouskutsu 1 (14) Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 20.08.2015 Aika 26.08.2015, klo 17:00 Paikka Mikkelin kaupungintalo, 2. kerros, lautakuntien kokoushuone (käynti sisäpihan puolelta

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: Muutettu ,voimaantulo 1.1.

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: Muutettu ,voimaantulo 1.1. KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 12.3.2012 Voimaantulo:1.1.2013 Muutettu 10.12.2012,voimaantulo 1.1.2013 2 Sisällysluettelo 1. LUKU VAPAA-AIKALAUTAKUNTA...

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Kulttuurin tulosyksikön toimintaohje 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 29.9.2017 Voimaan 1.10.2017 1 Toiminta-ajatus Kulttuurin tulosyksikkö vastaa kaupungin

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN HANKINTAOHJELMA KH KV

KITEEN KAUPUNGIN HANKINTAOHJELMA KH KV KITEEN KAUPUNGIN HANKINTAOHJELMA 2017-2021 KH 11.12.2017 392 KV 18.12.2017 83 HANKINTAOHJELMA Sivu 2 (8) Kiteen kaupungin käyttämät tavara- ja palveluhankinnat olivat vuonna 2016 yhteensä 42,6 miljoonaa

Lisätiedot

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toimintakertomus 2016

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toimintakertomus 2016 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 22.2.2017 Liite 1 15 1 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toimintakertomus 2016 2 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Tavoitteena on edistää kaupunkilaisten

Lisätiedot

Elämänlaatulautakunta ELÄMÄNLAATUPALVELUIDEN TALOUSARVIO Elämänlaatulautakunta

Elämänlaatulautakunta ELÄMÄNLAATUPALVELUIDEN TALOUSARVIO Elämänlaatulautakunta Elämänlaatulautakunta 71 21.09.2016 ELÄMÄNLAATUPALVELUIDEN TALOUSARVIO 2017 Elämänlaatulautakunta 21.09.2016 71 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 4.7.2016 ( 196) antanut talousarvioraamin vuosille 2017-2019.

Lisätiedot

Talousarvio jakaantuu käyttötalousosaan, tuloslaskelmaosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan sekä vastaa kunnan organisaatiorakennetta.

Talousarvio jakaantuu käyttötalousosaan, tuloslaskelmaosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan sekä vastaa kunnan organisaatiorakennetta. Kaupunginhallitus on hyväksynyt 19.12.2016 535 Savonlinnan kaupunki Talousarvio 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE VUODELLE 2017 Savonlinnan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 12.12.2016 hyväksynyt

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 1. SITOVUUDEN MÄÄRITTELY Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava valtuuston hyväksymää talousarviota. Talousarvion käyttötalousosassa on asetettu kunnan

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 4

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 4 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2019 Nro 4 ELINVOIMALAUTAKUNNAN ALAISTEN ORGANISAATIOYKSIKÖIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty elinvoimalautakunnassa 18.12..2018, tulee voimaan 1.1.2019) 1 Soveltamisala Elinvoimalautakunnan

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018 Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018 Kuntaliiton ajankohtaiset Erityisasiantuntija Johanna Selkee, Suomen Kuntaliitto ry Sisältö Kulttuuripolitiikan ajankohtaiset. Alv-muutosesitys, VM179:00/2018:

Lisätiedot

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 0 Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Valtuusto / /2017 1 Sisällysluettelo 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus;

Lisätiedot

ennuste / Käyttö % '14/15 TOTEUTUMISENNUSTE 2014 yhteensä TA 2015 TP

ennuste / Käyttö % '14/15 TOTEUTUMISENNUSTE 2014 yhteensä TA 2015 TP Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 10/ 2015, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon ennuste Johdon Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2014 TA Lokakuu Lokakuu ennuste / ennuste

Lisätiedot

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1 Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Valtuusto 23.3.2015 16 2 Vieremän kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN HANKINTAOHJELMA KH KV

KITEEN KAUPUNGIN HANKINTAOHJELMA KH KV KITEEN KAUPUNGIN HANKINTAOHJELMA 2017-2021 KH 11.12.2017 392 KV 18.12.2017 83 HANKINTAOHJELMA Sivu 2 (9) Kiteen kaupungin käyttämät tavara- ja palveluhankinnat olivat vuonna 2016 yhteensä 42,6 miljoonaa

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 23.10.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 116 Teknisen lautakunnan vuoden 2013 syyskuun seurantaraportti ja käyttösuunnitelman tarkistaminen kiinteiden rakenteiden ja laitteiden (94)

Lisätiedot

Mikkelin kaupungintalo, 2. kerros, lautakuntien kokoushuone (käynti sisäpihan puolelta

Mikkelin kaupungintalo, 2. kerros, lautakuntien kokoushuone (käynti sisäpihan puolelta Mikkeli Pöytäkirja 6/2015 1 (17) Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 26.08.2015 Aika 26.08.2015, klo 17:02-20:44 Paikka Mikkelin kaupungintalo, 2. kerros, lautakuntien kokoushuone (käynti sisäpihan

Lisätiedot

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma Vesihuoltolaitoksen johtokunta 4 19.01.2011 Vesihuoltolaitoksen johtokunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2011 2/02.02.02/2010 VESI 4 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio on kunnan kaikkia

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 4

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 4 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2015 Nro 4 KULTTUURILAUTAKUNNAN ALAISTEN PALVELUALUEIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty kulttuurilautakunnassa 2.12.2014, tulee voimaan 1.1.2015) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2

Lisätiedot

HANKINTASTRATEGIA Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

HANKINTASTRATEGIA Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto HANKINTASTRATEGIA Kaupunginhallitus 23.1.2017 Kaupunginvaltuusto 30.1.2017 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 STRATEGISET ARVOT... 3 Avoimuus... 3 Kestävä kasvu... 3 Kuntalaislähtöisyys... 3 Uudistumisvalmius... 3

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi

Lisätiedot

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (2-6) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (2-6) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita) Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 Liite 2 104 KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS 11.12.2017 Talousarvion 2018 käsittelyjärjestys 1. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan puheenvuoro 2. Kaupunginjohtajan talousarvioesittely

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) KULTTUURITOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU KULTTUURILAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Toimiala

Lisätiedot

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalvelun yksiköt tuottavat kuntalaisille hyvinvointia lisääviä ja tukevia palveluita. Ne tarjoavat

Lisätiedot

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016 VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016 Vapaa-ajanlautakunta 28.2.2017 Sisällysluettelo VAPAA-AJANLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 3 KULTTUURIPALVELUT... 4 LIIKUNTAPALVELUT... 6 NUORISOPALVELUT... 8

Lisätiedot

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta Öo Liite/Kvalt 13.10.2014, 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Isonkyrön kunta Isonkyrön kunnan ja kuntakonsernin 1 (5) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta

Lisätiedot

VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 Sisällys VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET... 1 1. Yleistä... 1 2. Hyvän hallinnon, talouden ja valvonnan toteuttaminen... 1 3. Talousarvion sitovuustasot... 2 4. Hankintavaltuudet ja hankintojen

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS 2018 SODANKYLÄNTIEN ALUELAUTAKUNTA

PALVELUSOPIMUS 2018 SODANKYLÄNTIEN ALUELAUTAKUNTA PALVELUSOPIMUS 2018 SODANKYLÄNTIEN ALUELAUTAKUNTA PALVELUSOPIMUS 2018 1. Sopimusosapuolet Tämän sopimuksen osapuolia ovat Rovaniemen kaupungin Alueelliset palvelut/ ja Sivistyspalvelut. 2. Sopimuksen tarkoitus

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 2/2018 Sivistystoimiala

OSAVUOSIKATSAUS 2/2018 Sivistystoimiala KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: toimialajohtaja Timo Jalonen Tilivelvollisen viranhaltijan arvio talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Keskeiset

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 18.5.2009 1999/nro 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN KESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 Sivistystoimen lautakunnan alaisen sivistystoimen keskuksen toimintaan

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö

Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö Sisällysluettelo 1. Sivistystoimen toimialan toiminta-ajatus... 1 2. Toimielimien

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus

TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus Käyttötalousosa Yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka Malin TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 146 898 1 121 390 1

Lisätiedot

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 26.4.2017 Liite 1 32 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Maaliskuu

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 04 TALOUSASIAT HARJAVALLAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN 2018 SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Hyväksytty valtuusto 11.6.2018

Lisätiedot

HYVINVOINTI- VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ

HYVINVOINTI- VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ HYVINVOINTI- VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyvinvointivaliokunta 13.9.2017 1 Sisällysluettelo 1 Hyvinvointivaliokunnan toimintasäännön soveltaminen... 3 2 Hyvinvointipalveluiden tehtävät... 3 3 Tulosalueen

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelma. Nuorisolautakunta

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelma. Nuorisolautakunta Nuorisolautakunta 62 28.10.2015 Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Nuorisolautakunta 26.8.2015 Nuorisolautakunnan talousarviossa vakinaisen henkilöstön palkkojen ja sivukulujen

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta 30.11.2017 Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 10/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Lokakuu

Lisätiedot

Oulun kaupungin hankinnat Valtuustokoulutus Oulun kaupunki/konsernihallinto, kaupunkistrategia/anna-maria Levy

Oulun kaupungin hankinnat Valtuustokoulutus Oulun kaupunki/konsernihallinto, kaupunkistrategia/anna-maria Levy Oulun kaupungin hankinnat Valtuustokoulutus 8.6.2017 Oulun kaupunki/konsernihallinto, kaupunkistrategia/anna-maria Levy Sisältö Oulun kaupungin ostot Mikä on julkinen hankinta? Hankintatoiminnan ohjaus

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KOKKOLAN KAUPUNKI Syyskuu 2014 Keskushallinto SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN TAVOITE JA TARKOITUS; KÄSITTEET 3. SISÄISEN

Lisätiedot

ennuste / Käyttö % '14/15 TOTEUTUMISENNUSTE 2014 yhteensä TA 2015 TP

ennuste / Käyttö % '14/15 TOTEUTUMISENNUSTE 2014 yhteensä TA 2015 TP Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 9/ 2015, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon ennuste Johdon Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2014 TA Syyskuu Syyskuu ennuste / ennuste

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta Liite MIKKELIN KAUPUNGIN MUSEOT Visio ja strategia 2018

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta Liite MIKKELIN KAUPUNGIN MUSEOT Visio ja strategia 2018 Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta 29.8.2018 Liite 1 80 MIKKELIN KAUPUNGIN MUSEOT Visio ja strategia 2018 Toiminta-ajatus Mikkelin kaupungin museot tallentaa ja vaalii Mikkelin seudun ja Etelä-Savon

Lisätiedot

Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Huhtikuu Huhtikuu Johdon ennuste /

Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Huhtikuu Huhtikuu Johdon ennuste / Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 4/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon ennuste Johdon Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Huhtikuu Huhtikuu Johdon ennuste / ennuste

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan

Lisätiedot

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019

UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019 1 (7) UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019 Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta hyväksynyt 27.2.2018. Ohje voimassa 15.3.2018 alkaen 2 (7) Sisällysluettelo 1. Yleistietoa

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh Säännöt ja ohjeet nro 368 Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille Hyväksytty: Kh 3.12.2018 11 Voimaantulo: 1.1.2019 1 Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 2 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 2 3 Avustettava

Lisätiedot

SÄÄNTÖKOKOELMA 055. Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston hyväksymä

SÄÄNTÖKOKOELMA 055. Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston hyväksymä 1 JOENSUUN KAUPUNKI Kaupunginkanslia KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA 055 JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 4 :n 2 momentti poistettu (KV 25.11.2002) Muutos 11 :n 3 momenttiin

Lisätiedot

TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014

TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 Hallintokunta Sitovuustaso Kustannuspaikka Vapaa-aikalautakunta Liikunta ja urheilu 434, 437, 445 ja 465 Järjestetään monipuolisia liikuntamuotoja eri-ikäisille kuntalaisille.

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

Ristiinan aluejohtokunta Liite Alustava esitys aluejohtokunnista Hallintorakenneuudistuksen ohjausryhmän kokous 22.8.

Ristiinan aluejohtokunta Liite Alustava esitys aluejohtokunnista Hallintorakenneuudistuksen ohjausryhmän kokous 22.8. Ristiinan aluejohtokunta 14.9.2016 Liite 1 71 Alustava esitys aluejohtokunnista Hallintorakenneuudistuksen ohjausryhmän kokous 22.8.2016 Aluejohtokuntien määrä ja rakenne Mikkelissä on 4 aluejohtokuntaa

Lisätiedot