PÖYTÄKIRJA /2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PÖYTÄKIRJA /2010"

Transkriptio

1 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja (saapui kohdassa 7.1) Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg Hanna Kylmäniemi Lauri Koskentausta Väinö Tikkakoski Ilari Autio 1. Kokouksen avaaminen Varapuheenjohtaja Koskentausta avasi kokouksen kello 17: Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Esityslistan hyväksyminen työjärjestykseksi Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi. (Liite 1) 4. Ilmoitusasiat Sihteeri Kujala kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kujalaa ruuasta. Langetettiin myöhästymissakko tiedotusvastaava Ståhlbergille. Paheksuttiin yleisvastaava Tikkakoskea ja tiedotusvastaava Ståhlbergia asiattomasta käytöksestä. Todettiin ulkoasiainvastaava Niemelän olevan Islannissa Oratorin KV-viikolla ja puheenjohtaja Rytkösen saapuvan sovitusti myöhässä. Yleisvastaava Tikkakoski ja taloudenhoitaja Koskentausta ilmoittivat olleensa Yliopiston Farmasiakunta ry:n vuosijuhlissa. Yleisvastaava Kylmäniemi ja sihteeri Kujala kertoivat olleensa Valtio-opin opiskelijat ry:n vuosijuhlissa. Opintovastaava Autio ja sihteeri Kujala ilmoittivat olleensa Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistyksen vuosijuhlissa ja tilaisuuden olleen erityisen hauska. Todettiin Haalaribileitä, Ystävänpäiväsitsejä ja Codex-sitsejä vietetyn ja tilaisuuksien olleen onnistuneita. 1

2 Todettiin Suomen Laki salin avajaisia vietetyn. Opintovastaava Autio ilmoitti tulleensa valituksi oikeustieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston varajäseneksi. Onniteltiin Autiota. Tiedotusvastaava Ståhlberg ilmoitti muuttaneensa. Velvoitettiin Ståhlberg järjestämään tupaantuliaiset lähitulevaisuudessa. Opintovastaava Autio kertoi tavanneensa opetusvaradekaani Johanna Niemen. Epäiltiin yleisvastaava Kylmäniemellä olevan ilmoitusasiaa. Epäiltiin ulkoasiainvastaava Niemelällä olevan ilmoitusasiaa. Epäiltiin yleisvastaava Tikkakoskella olevan ilmoitusasiaa. 5. Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen Hyväksyttiin pöytäkirja 6/2010 muutoksin. Siirryttiin käsittelemään kohtaa 6.2 Laskiaisrieha. 6. Yleisasiat 6.1 Urheiluvastaavan vierailu Toivotettiin yleisvaliokunnan urheiluvastaava Erno Kaskinen tervetulleeksi. Todettiin hänellä olevan läsnäolo- ja puheoikeudet. Keskusteltiin yhdistyksen jäsenten aktivoimisesta urheilutoimintaan. Kaskinen esitteli suunnitelmiaan urheilutoiminnan lisäämiseksi. Kiitettiin Kaskista vierailusta. Siirryttiin käsittelemään kohtaa 9.1 Kurssitoimikunnan vierailu. 6.2 Laskiaisrieha Keskusteltiin laskiaispullien kuljettamisesta Ullanlinnanmäelle. Siirryttiin käsittelemään kohtaa 10.1 Inter Vivoksen päätoimittajan vierailu. 6.3 Kertun kepittäjäiset Todettiin Kertun kepittäjäisiä vietettävän ke Keskusteltiin lähtöajoista, lipunmyyntiajoista ja tilaisuuden mainosjulisteista. Yleisvastaava Kylmäniemi ilmoitti, että haalarimerkit on tilattu. 2

3 6.4 Kevätkiljava Yleisvastaava Kylmäniemi kertoi saaneensa vahvistuksen Kiljavan leirikeskuksen varauksesta. 6.5 Muut yleisasiat Keskusteltiin haalarimerkeistä ja taskumateista. Velvoitettiin yleisvastaava Tikkakoski hankkimaan hallituksen huoneeseen uusi silppuri. Päätettiin järjestää Kiitossitsit ke Ulkoasiat 7.1 Matkavastaavan vierailu Toivotettiin ulkoasiainvaliokunnan matkavastaava Tuomas Tiensuu tervetulleeksi. Todettiin hänellä olevan läsnäolo- ja puheoikeudet. Tiensuu esitteli yhdistyksen Syysmatkan kohdevaihtoehtoja ja budjettilaskelmia. Paheksuttiin varapuheenjohtaja Koskentaustaa varapuheenjohtajan nuijan väärinkäytöstä. Puheenjohtaja Rytkönen saapui paikalle. Kiitettiin Tiensuuta vierailusta ja perusteellisesta esityksestä. Siirryttiin käsittelemään kohtaa 6.1 Urheiluvastaavan vierailu. 7.2 Muut ulkoasiat Puheenjohtaja Rytkönen kertoi vierailleensa Hollannin suurlähettilään vastaanotolla yhdistyksen edustajana. Vastaanotettiin Tampereen yliopiston kauppatieteiden opiskelijat - Boomi ry:n vuosijuhlakutsu. Päätettiin valita tilaisuuteen lähtevät yhdistyksen edustajat seuraavassa kokouksessa. Vastaanotettiin Justus ry/rf:n esittelykirje. Vastaanotettiin Oikeustieteen Ylioppilaiden Yhdistys Lex ry:n vuosijuhlakutsu. Päätettiin alustavasti, että koko hallitus lähtee edustamaan yhdistystä. Keskusteltiin laskiaissitseistä. Taloudenhoitaja Koskentausta kertoi Eteläsuomalaisen osakunnan kiinnostuksesta järjestää yhteistä toimintaa yhdistyksen kanssa. Todettiin yhteiskuntaoikeustieteellisen seminaarin pidettävän ke Kuppalassa. Todettiin Isabella Lehden ilmaisseen kiinnostusta osallistua Metsäylioppilaat ry:n vuosijuhliin ja päätettiin lähettää hänet edustamaan yhdistystä. 3

4 8. Opintoasiat 8.1 Seminaarivapaapaikat Myönnettiin vapaapaikka WSOYpron järjestämään seminaariin Vahingonkorvaus arvopaperimarkkinoilla Paulina Tapolalle. Myönnettiin vapaapaikka Talentum Lakikoulutuksen seminaariin Ympäristöasioiden ajankohtaispäivä Tero Mikkoselle. 8.2 Oppiaineryhmäkohtaisten opiskelijaedustajien nimittäminen Todettiin haun päättyneen. Kiitettiin opintovastaava Autiota huonosta vitsistä. Päätettiin siirtää asian käsittely opintovaliokunnan kokouksen jälkeiseen hallituksen kokoukseen. 8.3 Yhteistyö Kaapatut Lapset ry:n kanssa Puheenjohtaja Rytkönen kertoi saaneensa yhteydenoton koskien mahdollista tulevaa yhteistyötä Kaapatut Lapset ry:n kanssa. Päätettiin pyytää seminaaritoimikuntaa selvittämään yhteistyömahdollisuutta. 8.4 Muut opintoasiat Opintovastaava Autio ilmoitti Lakimiesliiton tarjoamien seminaarien selvinneen. Vastaanotettiin Suomen teollisoikeudellinen yhdistys r.y.:ltä tiedote koskien stipendejä. Todettiin tänään olleen rikosoikeuden sekä bio- ja lääkintäoikeuden suunnittelukokoukset ja opintovastaava emeritus Otto Markkasen edustaneen opiskelijoita tilaisuuksissa. Todettiin tiedekuntaneuvoston kokouksen olevan ti Nimitettiin Joona Vepsäläinen opetustaitotoimikunnan jäseneksi ja Kaisa Muinonen toimikunnan varajäseneksi. 9. Talousasiat 9.1 Kurssitoimikunnan vierailu Toivotettiin kurssitoimikunta tervetulleeksi ja myönnettiin kurssitoimikunnan jäsenille läsnäolo- ja puheoikeus. Tarkasteltiin kurssitoimikunnan raporttia valmennuskurssien toiminnasta keväällä Kiitettiin kurssitoimikuntaa käynnistä. Kokoustauko alkoi kello 21:35. Kokoustauko päättyi kello 21:51. 4

5 Siirryttiin käsittelemään kohtaa 9.3 Cursus Iuris Oy. 9.2 Yrityssuhteet Puheenjohtaja Rytkönen kertoi yhteistyöstä KPMG Oy:n kanssa. Todettiin hallituksen edustajien ja yrityssuhdetoimikunnan tapaavan Castrén & Snellman Attorneys Ltd:n edustajia to Keskusteltiin tilaisuuden luonteesta. Päätettiin mennä tapaamaan Asianajotoimisto Hannes Snellman Oy:n edustajia ti 2.3. kello 18:00 alkaen. 9.3 Cursus Iuris Oy Pidettiin Cursus Iuris Oy:n yhtiökokous 1/2010. Siirryttiin käsittelemään kohtaa 6.3 Kertun kepittäjäiset ja todettiin, että tästä edespäin kokous etenee esityslistan mukaisessa järjestyksessä. 9.4 Avustusanomukset Vastaanotettiin seminaaritoimikunnan avustusanomus koskien seminaaria Internet, media ja yksityisyyden suoja. Päätettiin pyytää lisäselvitystä. Vastaanotettiin viinikerho Pohjasakan avustusanomus koskien to 4.3. järjestettävää Viini-iltaa. Päätettiin myöntää avustusta 1,50 euroa jokaista tilaisuuteen osallistuvaa yhdistyksen jäsentä kohden, eli 70,50 euroa. 9.5 Tilavuokrat Myönnettiin tilankäyttöoikeus yksityishenkilölle ti 6.3. kello 12:00 ke 7.3. kello 12:00 siivoussitoumuksella, vekselillä ja 400 euron vuokralla. (Liite 2) Myönnettiin tilankäyttöoikeus viinikerho Pohjasakalle to kello 17:00 24:00 siivoussitoumuksella, edellyttäen, ettei Studia Iuridicaa järjestetä kyseisenä ajankohtana. (Liite 3) 9.6 Muut talousasiat Keskusteltiin Haalaribileiden toteumasta. Keskusteltiin mahdollisen toimikunnille ja valiokunnille järjestettävän talouskoulutuksen tarpeellisuudesta. Keskusteltiin HYYn toiminta-avustuksen hakuajasta ja menettelystä. 10. Tiedotusasiat 10.1 Inter Vivoksen päätoimittajan vierailu Toivotettiin tervetulleeksi Inter Vivoksen päätoimittaja Nina Toivonen ja myönnettiin hänelle puheoikeus. 5

6 Toivonen esitteli itsensä ja kertoi suunnitelmistaan tulevalle vuodelle. Keskusteltiin toimituksen kokoonpanosta. Kiitettiin Toivosta vierailusta. Langetettiin tiedotusvastaava Ståhlbergille matkapuhelinsakko. Kokoustauko alkoi kello 18:20. Kokoustauko päättyi kello 18:38. Siirryttiin käsittelemään kohtaa 7.1 Matkavastaavan vierailu Nettisivu-uudistus Harmiteltiin tarjouksien puutteellisuutta ja vähäisyyttä. Todettiin, että nettisivu-uudistuksen huolellinen toteutus edellyttää tarjoustenjättömääräajan pidentämistä Muut tiedotusasiat Tiedotusvastaava Ståhlberg ilmoitti päivittäneensä yhdistyksen nettisivuja. Keskusteltiin Adobe InDesign ohjelmasta. Velvoitettiin tiedotusvastaava Ståhlberg opettelemaan ohjelman käyttö perusteellisesti. Valtuutettiin puheenjohtaja Rytkönen hankkimaan järjestelmäkamera ja vakuutus. Päätettiin tehdä asiasta valtakirja. 11. META 11.1 Vuosijuhla Vastaanotettiin vuosijuhlakutsut. Kiitettiin sihteeri Kujalaa vuosijuhlakutsujen lähettämisestä ja iloittiin vuosijuhlien lähestymisestä. Sihteeri Kujala kertoi käyneensä tutustumassa Kalastajatorppaan ja käynnin olleen suuri menestys. Sihteeri Kujala ilmoitti vuosijuhlatoimikunnan kokouksen siirtyneen järjestettäväksi ke Keskusteltiin vuosijuhlamarsalkoista, kutsuvieraista ja alumnikiintiöstä Muut esille tulevat asiat Keskusteltiin hallituksen vastuusta yhdistyksen tilaisuuksissa. 12. Seuraava kokous Seuraava kokous päätettiin pitää ma kello 18:00. 6

7 13. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Rytkönen päätti kokouksen kello 00:45. Pöytäkirjan vakuudeksi Tuomas Rytkönen hallituksen puheenjohtaja Liina Kujala sihteeri 7

Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.4 Haalaritoimikunnan puheenjohtajan vierailu.

Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.4 Haalaritoimikunnan puheenjohtajan vierailu. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 25.10.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg (saapui

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 28.2.2011 8/2011

PÖYTÄKIRJA 28.2.2011 8/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 28.2.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 7.6.2011 Paikka: Läsnä: Mannerheimintie 3B, 5. krs Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.5.2009 Paikka: Ruutikatu 3 Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja (saapui kohdassa 7.2.) Kristiina Lindholm, sihteeri Jesse Viljanen Johanna Säteri Sini

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 30.12.2010 48/2010 PYKÄLÄ RY:N

PÖYTÄKIRJA 30.12.2010 48/2010 PYKÄLÄ RY:N PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Torstai 30.12.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Hanna Kylmäniemi Lauri Koskentausta

Lisätiedot

Ulkoasiainvastaava Niemelä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Niemelää ruuasta.

Ulkoasiainvastaava Niemelä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Niemelää ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 8.11.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg Hanna Kylmäniemi

Lisätiedot

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi.

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 27.10.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iina-Mari Supperi Otto Markkanen Tuomo Leino Panu

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kiitettiin Asianajotoimisto Bird & Birdiä kokouspaikasta ja -tarjoiluista.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kiitettiin Asianajotoimisto Bird & Birdiä kokouspaikasta ja -tarjoiluista. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 6.4.2009 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Bird&Bird Oy Mannerheimintie 8 Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Sini Paajanen Jesse

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 9.5.2011 16/2011

PÖYTÄKIRJA 9.5.2011 16/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.5.2011 Paikka: Fondia Oy, Lönnrotinkatu 5 Läsnä: Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5.5.2014 19/2014

PÖYTÄKIRJA 5.5.2014 19/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.5.2014 Paikka: Tallikuja 2 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt (saapui

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 10.1.2011 2/2011

PÖYTÄKIRJA 10.1.2011 2/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 10.1.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 19.9.2011 25/2011

PÖYTÄKIRJA 19.9.2011 25/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 19.9.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen (saapui kohdassa

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012

PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 1.10.2012 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.8.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2009

PÖYTÄKIRJA /2009 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 1.3.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri Sini

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 11.2.2013 7/2013

PÖYTÄKIRJA 11.2.2013 7/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.2.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Britta

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 2.6. klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.kerros Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5.2.2007 7/2007

PÖYTÄKIRJA 5.2.2007 7/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.2..2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 14.3.2011 10/2011

PÖYTÄKIRJA 14.3.2011 10/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.3.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 15.11.2010 41/2010 PYKÄLÄ RY:N

PÖYTÄKIRJA 15.11.2010 41/2010 PYKÄLÄ RY:N PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 15.11.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg (saapui

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.8.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011

PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.8.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014

PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Perjantai 21.3.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 10.2.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.4.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 22.3.2010 12/2010

PÖYTÄKIRJA 22.3.2010 12/2010 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.3.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Lauri Koskentausta, varapuheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg Hanna

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012 Aika: Maanantai 23.10.2012 Paikka: Läsnä: Cafe Vanha Vanha ylioppilastalo Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Mikko Murto (sihteeri) Rene Male Riku Saarinen Suvi Syvänen

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 21.9.2009 klo 18.45 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.7.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 18.5.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5. kerros Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Jesse Viljanen

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 16.3.2015 klo 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 16.3.2015 klo 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5.4.2010 14/2010

PÖYTÄKIRJA 5.4.2010 14/2010 PÖYTÄKIRJA 5.4.2010 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.4.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Panu

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 9.3.2015 kello 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 9.3.2015 kello 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: kello 18.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 19.4.2010 16/2010

PÖYTÄKIRJA 19.4.2010 16/2010 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 19.4.2010 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja (saapui kohdassa 8) Liina Kujala, sihteeri Panu

Lisätiedot

Puheenjohtaja Karvinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Karvista ruoasta.

Puheenjohtaja Karvinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Karvista ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 15.9.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto

Lisätiedot

Puheenjohtaja Tirkkonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tirkkosta ruoasta.

Puheenjohtaja Tirkkonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tirkkosta ruoasta. Pöytäkirja 19.2.2012 8/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012 Aika: Sunnuntai 19.2.2012 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 5 A, 5. krs Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri)

Lisätiedot

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 6.10.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.4.2014 Paikka: Porthaninkatu 4 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt Katariina

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 7.2.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 7.3.2011 9/2011

PÖYTÄKIRJA 7.3.2011 9/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 7.3.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 8.9.2014 30/2014

PÖYTÄKIRJA 8.9.2014 30/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 8.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Jere Hjelt Katariina Järvi

Lisätiedot

Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta.

Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2017 AIKA: klo 18.30 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Suvilahdenkatu 10 B, 5. krs Helinä Teittinen, puheenjohtaja Jemina Fallenius, sihteeri Tuomas Rudanko Joel

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 16.11.2009 klo 18.15 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja (saapui kohdassa 6) Kristiina Lindholm,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 19.4.2011 14/2011

PÖYTÄKIRJA 19.4.2011 14/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 19.4.2011 Paikka: Läsnä: Pykälä ry:n toimisto, Mannerheimintie 3B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen (saapui

Lisätiedot

Yleisvastaava Krootila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin yleisvastaava Krootilaa ja häntä avustanutta tiedotusvastaava Malea ruoasta.

Yleisvastaava Krootila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin yleisvastaava Krootilaa ja häntä avustanutta tiedotusvastaava Malea ruoasta. Pöytäkirja 5.2.2012 6/2012 Aika: Sunnuntai 5.2.2012 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male (poistui kohdassa

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2.7.2011 20/2011

PÖYTÄKIRJA 2.7.2011 20/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 2.7.2011 Paikka: Läsnä: Villamonlahdentie 67, Hämeenlinna Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 10.5.2010 19/2010

PÖYTÄKIRJA 10.5.2010 19/2010 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 10.5.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg Hanna Kylmäniemi

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.5. kello 20.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.kerros Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 24.5.2015 kello 19.30. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 24.5.2015 kello 19.30. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: kello 19.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 29.9.2014 33/2014

PÖYTÄKIRJA 29.9.2014 33/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 28.4.2014 18/2014

PÖYTÄKIRJA 28.4.2014 18/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 28.4.2014 Paikka: Pursimiehenkatu 12 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 19.10.2009 klo 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna

Lisätiedot

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus.

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 12.5.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5. krs Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto Markkanen

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello 15.08. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello 15.08. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika : Sunnuntai 11.1.2009 kello 15.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja (saapui kohdassa 5) Kristiina Lindholm,

Lisätiedot

Puheenjohtaja Karvinen ilmoitti havainneensa paikalleen jäämisen aiheuttavan sairastumista.

Puheenjohtaja Karvinen ilmoitti havainneensa paikalleen jäämisen aiheuttavan sairastumista. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.2.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto

Lisätiedot

Yleisvastaava Kutvonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kutvosta ruuasta.

Yleisvastaava Kutvonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kutvosta ruuasta. PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Unioninkatu 22 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 12.4.2010 15/2010

PÖYTÄKIRJA 12.4.2010 15/2010 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 12.4.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg (saapui

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 29.1.2007 6/2007

PÖYTÄKIRJA 29.1.2007 6/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.1.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Hannu

Lisätiedot

Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen seuraavaan kokoukseen.

Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen seuraavaan kokoukseen. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.1.2015 klo 18.00 Paikka Läsnä: Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 17.10.2011 28/2011

PÖYTÄKIRJA 17.10.2011 28/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 17.10.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 13.3.2007 13/2007

PÖYTÄKIRJA 13.3.2007 13/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 13.3.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas Rytkönen

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 23.3.2009 kello 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna

Lisätiedot

Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn.

Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 17.45 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta.

Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.30 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 27.9.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

Yleisvastaava Paajanen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Paajasta ruoasta.

Yleisvastaava Paajanen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Paajasta ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 8.9.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto Markkanen

Lisätiedot

Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta.

Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.15 Paikka: Mannerheimintie 3 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 11.1.2010 2/2010

PÖYTÄKIRJA 11.1.2010 2/2010 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.1.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg Hanna Kylmäniemi

Lisätiedot

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta.

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta. PÖYTÄKIRJA 9.1.2012 2/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS 2/2012 Aika: Maanantai 9.1.2012 klo 17.15 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33B Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 3.12.2013 Paikka: Läsnä: Töölöntorinkatu 7, 00260 Helsinki Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen (lähti kohdassa 8.3) Tuomas

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 25.11.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 22.2.2009 7/2009

PÖYTÄKIRJA 22.2.2009 7/2009 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 22.2.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

Taloudenhoitaja Supperi kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Supperia ruoasta.

Taloudenhoitaja Supperi kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Supperia ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.10.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto

Lisätiedot

Yleisvastaava Sukura kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Sukuraa ruuasta.

Yleisvastaava Sukura kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Sukuraa ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKUS Aika: klo 18.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.8.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 1.9.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.11. klo 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.1.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2012

PÖYTÄKIRJA /2012 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 4.6.2012 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Dittmar & Indrenius Pohjoisesplanadi 25 A Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Mikko Murto Rene

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 24.5.2010 22/2010

PÖYTÄKIRJA 24.5.2010 22/2010 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 24.5.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg Hanna Kylmäniemi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 22.9.2014 32/2014

PÖYTÄKIRJA 22.9.2014 32/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Jere Hjelt Katariina

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 14.11.2011 31/2011

PÖYTÄKIRJA 14.11.2011 31/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.11.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen (poistui kohdassa 9.2)

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 8.10.2007 37/2007

PÖYTÄKIRJA 8.10.2007 37/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 8.10.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas

Lisätiedot

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta.

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Elmiira Kutvonen

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 16.2.2015 klo 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 16.2.2015 klo 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 16.2.2015 klo 18.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2010

PÖYTÄKIRJA /2010 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.2.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg Hanna Kylmäniemi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 25.8.2014 28/2014

PÖYTÄKIRJA 25.8.2014 28/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 25.8.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 13.10.2014 35/2014

PÖYTÄKIRJA 13.10.2014 35/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.10.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.11.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen Iina-Mari Supperi Otto Markkanen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 15.9.2014 31/2014

PÖYTÄKIRJA 15.9.2014 31/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 15.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 1.8.2009 Paikka: Saarenjärventie 560 25500 Perniö Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri Sini Paajanen Jesse Viljanen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 7.5.2012 19/2012

PÖYTÄKIRJA 7.5.2012 19/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 7.5.2012 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Krogerus Oy Unioninkatu 22 Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin Studia Iuridican pidetyn. Kiitettiin kaikkia puhujia.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin Studia Iuridican pidetyn. Kiitettiin kaikkia puhujia. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 27.4. klo 18.30 Paikka: Läsnä: Leppäsuonkatu 9 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri Sini Paajanen Jesse Viljanen

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 03/2015. Aika: Maanantai 12.1.2015 klo 18.00. Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 03/2015. Aika: Maanantai 12.1.2015 klo 18.00. Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 12.1.2015 klo 18.00 Paikka: Läsnä: Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 15.6.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2010

PÖYTÄKIRJA /2010 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 15.3.2010 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja (saapui kohdassa 5) Liina Kujala, sihteeri Panu

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 24/2012 Aika: Keskiviikko 15.8.2012 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Mikko Murto

Lisätiedot

Opintovastaava Markkanen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Markkasta ruoasta.

Opintovastaava Markkanen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Markkasta ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 2.9.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Panu Paajanen, varapuheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto

Lisätiedot

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1)

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1) PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Paikka: Merikannontie 3 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah (poistui kohdassa 7.4) Elmiira Kutvonen

Lisätiedot

Sihteeri Hellgrén, ulkoasiainvastaava Viherkenttä ja opintovastaava Tukiainen kertoivat saaneensa opintopisteitä.

Sihteeri Hellgrén, ulkoasiainvastaava Viherkenttä ja opintovastaava Tukiainen kertoivat saaneensa opintopisteitä. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot