Valtioneuvoston kanslia MUISTIO VNEUS Siivola Heli(VNK), Eteläpää Mari(VNK)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtioneuvoston kanslia MUISTIO VNEUS Siivola Heli(VNK), Eteläpää Mari(VNK)"

Transkriptio

1 Valtioneuvoston kanslia MUISTIO VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK), Eteläpää Mari(VNK) Viite Asia Vallettan epäviralliset päämieskokoukset 3.2.; EU27-kokous unionin tulevaisuudesta Päämiehet jatkavat Bratislavassa syyskuussa 2016 aloitettua keskustelua 27 jäsenvaltion EU:n kehittämisestä. Tavoitteena on esittää yhteinen näkemys unionin haasteista ja kehittämistarpeista Rooman sopimuksen 60- vuotisjuhlan yhteydessä maaliskuussa Suomi pitää tärkeänä, että Bratislavan prosessi saatetaan päätökseen Rooman päämiestapaamisessa. Tämän jälkeen painopisteen tulee olla tehokkaassa toimeenpanossa. Suomen näkemyksen mukaan tavoitteenasettelun tulee olla realistinen. Uuden konventin käynnistäminen tai perussopimusten muuttaminen ei ole ajankohtaista. On tärkeää jatkaa EU:n kehittämistä tavalla, joka varmistaa unionin yhtenäisyyttä. Unionin on keskityttävä olennaiseen ja kyettävä uudistuksiin saadakseen takaisin kansalaisten luottamuksen. Jäsenmaiden on noudatettava yhdessä sovittuja sääntöjä. Unionin on tarjottava välineitä kasvuun ja talouden vakauteen. Tarvitaan vähemmän mutta parempaa sääntelyä, sisämarkkinoiden tiivistämistä ja vapaakaupan edistämistä. Suomi pitää tärkeänä EU:n panostusta Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanoon. Energia- ja ilmastopolitiikan tulee tukea EU:n kilpailukykyä. EU:n tulee edistää bio- ja kiertotaloutta sekä puhtaita ratkaisuja (cleantech). Suomen kannalta on oleellista, että EU säilyy relevanttina kauppapoliittisena toimijana. EU:n tulee pyrkiä vapaakauppasopimuksiin kolmansien maiden kanssa ja varmistaa niiden voimaantulo ja toimeenpano. Suomi pitää tärkeänä, että nuorisoa koskeviin haasteisiin vastattaessa hyödynnetään kansallisten toimien lisäksi jo olemassa olevia ja toimivia EUinstrumentteja. EU:n tulee olla yhtenäinen ja tehokas toimija kansainvälisellä areenalla, erityisesti unionin lähialueilla.

2 EU:n puolustusyhteistyötä tulee kehittää, jotta unioni ja sen jäsenvaltiot pystyisivät paremmin vastaamaan tulevaisuuden turvallisuushaasteisiin. EU:n tulee hyödyntää täysimääräisesti käytössään olevat välineet. 2 EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaa ja muita muuttoliikettä koskevia järjestelyitä tulee kehittää. Eteneminen muuttoliikkeen ulkoisen ulottuvuuden osalta on erityisen ajankohtaista. BRATISLAVAN PROSESSI EU27-jäsenmaat päättivät kesäkuun 2016 Eurooppa-neuvoston yhteydessä käynnistää poliittisen pohdinnan 27 jäsenvaltion EU:n kehittämiseksi. Unionin tulevaisuuden kannalta keskeisiin kysymyksiin haetaan ratkaisuja Bratislavan päämiestapaamisessa syyskuussa 2016 aloitetussa prosessissa. Huomio on erityisesti muuttoliikkeessä, sisäisessä ja ulkoisessa turvallisuudessa, talouskasvussa sekä nuorison koulutus- ja työllistymismahdollisuuksissa. Asiakokonaisuuksia on käsitelty Eurooppa-neuvoston kokouksissa syksyn aikana. Aiheiden käsittely jatkuu Maltalla 3.2. järjestettävässä epävirallisessa päämieskokouksessa. Tavoitteena on saada prosessi päätökseen Rooman sopimuksen 60-vuotispäivän yhteydessä Roomassa järjestettävässä päämiestapaamisessa hyväksymällä julistus unionin tulevaisuudesta. ROOMAN JULISTUKSEN VALMISTELU Maltan päämieskokouksessa on tarkoitus keskustella tulevan Rooman julistuksen sisällöstä. Tarkoituksena on käsitellä ensinnäkin peruslähtökohtia (ml. integraation perusta, yhteiset arvot ja unionin saavutukset), toiseksi unionin toimintaympäristöä ja ajankohtaisiin haasteisiin vastaamista sekä kolmanneksi unionin kehitystarpeita. Tavoitteenasettelun tulee olla realistinen. Unionin on keskityttävä olennaiseen kasvun ja turvallisuuden edistämiseen sekä muuttoliikkeen tehokkaampaan hallintaan kansalaisten huoliin vastaamiseksi. Suomen näkökulmasta julistuksen valmistelussa tulisi huomioida erityisesti seuraavat näkökulmat. I Peruslähtökohdat Hallitusohjelman mukaisesti EU:n tärkein tehtävä on rauhan, turvallisuuden, vaurauden ja oikeusvaltion turvaaminen maanosassamme. EU perustuu länsimaisiin arvoihin, joita ovat muun muassa vapaus ja kansanvalta, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittaminen sekä oikeusvaltioperiaate. EU:n jäsenvaltioiden tulee olla täysin sitoutuneita EU:n perussopimusten noudattamiseen, näihin arvoihin ja siihen, että niihin kiinnitetään erityistä huomiota myös jäsenyysneuvotteluissa. On tärkeää, että kaikessa unionin toiminnassa huomioidaan toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteet ja kunnioitetaan perussopimusten mukaista toimivallan jakoa. Unionia on uudistettava ja sen toimintaa parannettava, mutta Suomi ei pidä perussopimusten muuttamista ajankohtaisena.

3 II Unionin toimintaympäristö ja haasteet 3(5) Euroopan unioni on uuden aikakauden edessä. Britannian ero merkitsee muutoksia niin unionin sisäisen kehityksen kuin sen ulkoisen aseman suhteen. Samaan aikaan EU:n turvallisuusympäristön nopea muutos, muuttoliike ja jäsenvaltioiden hitaana jatkuva talouskasvu edellyttävät unionilta ja sen jäsenvaltioilta yhtenäisyyttä ja uudistumiskykyä. Yleinen näkemys EU 27:n kesken on, että Britannian kanssa käytäviin neuvotteluihin tulee suhtautua rakentavasti. Tavoitteena on minimoida Britannian lähdön haitalliset vaikutukset. Tulevassa suhteessa oikeuksien ja velvollisuuksien on oltava tasapainossa. Useat jäsenmaat ovat korostaneet, että EU 27:n tulevaisuus on EU:n ja Britannian välisen uuden suhteen sisältöä tärkeämpää. Olennaisinta on unionin yhtenäisyyden turvaaminen. Euroopan lähialueiden yhteiskuntien epävakaus ja konfliktit Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä ja Itä- Euroopassa ovat muuttaneet EU:n turvallisuusympäristöä. Venäjä on pitkälti hylännyt yhteistyöhön perustuvan turvallisuuden ja haastaa Euroopan turvallisuusjärjestyksen. Myös terrori-iskut ja terrorismin uhan kasvaminen Euroopassa ovat vaikuttaneet kansalaisten turvallisuuden tunteeseen. On myös varauduttava siihen, että Yhdysvaltojen uuden hallinnon politiikkalinjauksilla on vaikutuksensa EU:n toimintaympäristöön. III Unionin kehittämistarpeet Unionin yhtenäisyyden varmistaminen on Suomelle keskeinen tavoite. Suomelle on tärkeää, että EU:n toimintakykyä vahvistetaan, jotta unioni kykenee tehokkaaseen päätöksentekoon jäsenvaltioiden ja kansalaisten etujen turvaamiseksi. Unionin on tarjottava välineitä kasvun, kestävän kehityksen ja vakauden edistämiseen, sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden vahvistamiseen sekä muuttoliikkeeseen vastaamiseen. EU:n ulkoista toimintaa tulee vahvistaa. Yhteisten arvojen noudattaminen ja sääntelyn toimivuuden parantaminen on olennaista kaikessa toiminnassa. Keskeisessä asemassa on jo päätettyjen asioiden tehokkaampi toimeenpano ja yhteisten sääntöjen noudattamisen vahvistaminen. 1) Kasvu, kestävä kehitys ja vakaus Sisämarkkinat Sisämarkkinoiden edelleen kehittäminen ja niiden toimivuuden parantaminen on yritysten, kuluttajien ja työntekijöiden etu ja samalla EU:n globaalin kilpailukyvyn edellytys. Lainsäädännön tehokkaampi täytäntöönpano ja oikea soveltaminen on keskeistä. EU-sääntelyn tulee edistää kilpailukykyä, talouskasvua ja työllisyyttä. Sen on keskityttävä olennaisiin kysymyksiin ja oltava nykyistä kevyempää ja toimivampaa. Sosiaalinen ulottuvuus, nuoriso On tärkeää, että jäsenvaltiot edistyvät yhteisesti sovituissa työllisyys- ja sosiaalitavoitteissa. Keskeisintä ovat jäsenvaltioiden omat toimet ja niiden sitoutuminen tarvittaviin muutoksiin. Kansallisten toimien lisäksi tulisi hyödyntää jo olemassa olevia ja toimivia EU-instrumentteja. EU:n nuorisoa koskevaa Erasmus+ -ohjelmaa ja unionin tukea jäsenvaltioille nuorisotyöttömyyden torjumiseksi on jo vahvistettu.

4 Investoinnit 4(5) Suomi tukee Euroopan investointiohjelmaa ja erityisesti investointien esteiden purkamista sekä yksityisten investointien edistämiseen tähtäävää työtä. Euroopan strategisten investointien rahasto (ESIR) mahdollistaa investoinnit korkeamman riskin hankkeisiin ja riskirahoituksen etenkin pkyrityksille. Energia- ja ilmastopolitiikka Pariisin sopimus tulee toimeenpanna määrätietoisesti sekä EU:ssa että YK:n ilmastosopimuksen puitteissa. Hiilineutraalisuuden tulisi olla EU:n pitkän aikavälin ilmastotavoitteena. Energia- ja ilmastopolitiikan tulee tukea EU:n kilpailukykyä. Bio- ja kiertotalous EU:n tulee kehittää bio- ja kiertotaloutta ja puhtaita ratkaisuja (cleantech). Tämä on keskeistä teollisuuden kilpailukyvyn ja kasvuedellytysten turvaamiseksi sekä uuden liiketoiminnan synnyttämiseksi. EU-sääntelyn tulee edistää liiketoimintaa näillä sektoreilla. Kauppapolitiikka EU tulee säilyä relevanttina kauppapoliittisena toimijana ja edistää osaltaan monenvälisen kaupan vapauttamista. EU:n tulee pyrkiä vapaakauppasopimuksiin kolmansien maiden kanssa ja varmistaa niiden voimaantulo ja toimeenpano. EU:n sääntöjärjestelmä tulee säilyttää vapaakauppaa tukevana. Talous- ja rahaliitto Suomi on talous ja rahaliiton jäsenenä sitoutunut edistämään euroalueen vakautta. Tavoitteena on sääntöperusteinen ja toimiva euroalue, jossa jokaisella jäsenvaltiolla itsellään on ensisijainen vastuu omasta talouspolitiikastaan. Samoin jokainen jäsenvaltio vastaa itse veloistaan. Suomi pyrkii palauttamaan no bail out -säännön uskottavuuden. EMU:a ei tule kehittää sellaisen talouskoordinaation syventämisen kautta, joka johtaisi yhteisvastuun laajentamiseen. Lyhyellä aikavälillä jatkotyön tulee keskittyä erityisesti pankkiunionin loppuunsaattamiseen, talouden ja finanssipolitiikan ohjausjärjestelmän tehostamiseen ja euroalueen ulkoisen edustuksen vahvistamiseen. 2) Turvallisuus Sisäisen turvallisuuden kehittäminen Sisäisen turvallisuuden rajat ylittävien uhkien, erityisesti terrorismin, torjumiseksi on oltava yhteisiä keinoja. EU:n ja jäsenmaiden on parannettava yhteistyötään. Ulkoisen toiminnan ja turvallisuuden vahvistaminen EU:n tulee toimia tuloksekkaasti kansainvälisellä areenalla, erityisesti EU:n lähialueilla, vahvistaa yhteistä ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaansa ja parantaa sisäisten ja ulkoisten politiikkojen yhteyksiä. EU:n toimintaa konfliktien ehkäisyssä ja niiden syihin vaikuttamisessa on vahvistettava.

5 5(5) Puolustusyhteistyön tiivistäminen vahvistaa EU:n ja sen kansalaisten turvallisuutta ja unionin roolia uskottavana globaalina toimijana. Joulukuun Eurooppa-neuvosto linjasi, miten puolustusyhteistyön tiivistämisessä edetään. 3) Muuttoliike Muuttoliikkeen parempi hallinta on yksi keskeisimmistä kysymyksistä EU:n tulevaisuuden kannalta. Muuttoliike vaatii EU:lta ja sen jäsenvaltioilta uudenlaista ajattelua ja toimintatapoja. EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaa ja muita muuttoliikettä koskevia järjestelyjä tulee kehittää. EU-tason toimia muuttoliikkeen perimmäisiin syihin vaikuttamiseksi on vahvistettava. Unionin rajaturvallisuutta tulee kehittää edelleen. Kaikkien jäsenmaiden oikeasuhtainen osallistuminen taakanjakoon tulee varmistaa. Yhdessä sovittuja sääntöjä on noudatettava ja EU:n päätösten toimeenpanoa tehostettava. *** Unionin tuleva monivuotinen rahoituskehys (2021-) on keskeinen väline yllä mainittujen asiakokonaisuuksien tehokkaassa täytäntöönpanossa. Rahoituskehystä valmisteltaessa tulisi huolehtia, että rahoituksen painopisteet vastaavat ajankohtaisia tarpeita, kuten kasvu ja työllisyys, muuttoliike, ulkorajavalvonta ja puolustusyhteistyö. Rahoitettujen toimien on tähdättävä eurooppalaisen lisäarvon syntymiseen ja vaikuttavuuteen. Tärkeää on myös miettiä keinoja yksinkertaistaa menettelyjä. Seuraavissa rahoituskehysneuvotteluissa on noudatettava tiukkaa budjettikuria. Britannian eron myötä EU:n talousarvion menotasoa tulisi pienentää merkittävästi. LIITTEET Asiasanat Hoitaa Tiedoksi Eurooppa-neuvosto, EU:n tulevaisuus VNK ALR, EUE, LVM, MMM, OKM, OM, PLM, SM, STM, TEM, TULLI, UM, VM, VTV, YM

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00027 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.01.2017 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 23.-24.1.2017 EU-puheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2016-00445 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 20.07.2016 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 24.-25.7.2016 EU-puheenjohtajamaa Slovakia järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MUISTIO VNEUS VNEUS Eteläpää Mari(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MUISTIO VNEUS VNEUS Eteläpää Mari(VNK) Valtioneuvoston kanslia MUISTIO VNEUS2016-00514 VNEUS Eteläpää Mari(VNK) 12.09.2016 Viite Asia Epävirallinen valtion tai hallitusten päämiesten kokous Bratislavassa 16.9. EU:n päämiehet kokoontuvat keskustelemaan

Lisätiedot

Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa

Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa EU:n merkitys Suomen elinkeinoelämälle Ulkomaankaupasta 2/3 EU-sisämarkkinoilla Työntekijöiden liikkuminen vaivatonta Sijoituskannasta 80 % EU-maissa Neuvotteluvoima

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK201700027 VNEUS Korhonen Ville(VNK) 05.04.2017 Asia Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari ja sosiaalisen ulottuvuuden kehittäminen Kokous U/E/UTPtunnus E 59/2016

Lisätiedot

Ajankohtaiset asiat EU:ssa. 29.10.2014 Niina Pautola-Mol Neuvotteleva virkamies VNEUS

Ajankohtaiset asiat EU:ssa. 29.10.2014 Niina Pautola-Mol Neuvotteleva virkamies VNEUS Ajankohtaiset asiat EU:ssa 29.10.2014 Niina Pautola-Mol Neuvotteleva virkamies VNEUS Ajankohtaiset haasteet EU:ssa Heikko talouskasvu Korkea työttömyys, erityisesti nuorisotyöttömyys Investointien vähäisyys

Lisätiedot

EU27-PÄÄMIESTEN TULEVAISUUSPOHDINNAN JA ROOMAN JULISTUKSEN SEURANTA

EU27-PÄÄMIESTEN TULEVAISUUSPOHDINNAN JA ROOMAN JULISTUKSEN SEURANTA EU27-PÄÄMIESTEN TULEVAISUUSPOHDINNAN JA ROOMAN JULISTUKSEN SEURANTA TIMO MIETTINEN, FT, YLIOPISTOTUTKIJA EUROOPPA-TUTKIMUKSEN VERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTO E 29/2017 vp Valtioneuvoston selvitys: EU27-päämiesten

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2017-00239 VNEUS Siivola Heli(VNK) 28.04.2017 Asia EU27-päämiesten tulevaisuuspohdinnan ja Rooman julistuksen seuranta Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja

Lisätiedot

Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS VNEUS Virolainen Meri(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta

Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS VNEUS Virolainen Meri(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2011-00692 VNEUS Virolainen Meri(VNK) 14.10.2011 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU; Eurooppa-neuvoston 23.10.2011 valmistelut; Euroalueen kehittäminen

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2019-00189 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 14.03.2019 Asia Ison-Britannian eroprosessi EU:sta Kokous Eurooppa-neuvosto (Artikla 50) 21.03.2019 U/E/UTP-tunnus E 125/2016

Lisätiedot

1995 Schengen Sisämarkkinat

1995 Schengen Sisämarkkinat Tähänastisista saavutuksista... 1957 Rooman sopimus 1992 Maastrichtin sopimus 1995 Schengen 2004 Laajentuminen itään 1987 Erasmus 1993 Sisämarkkinat 2002 Euro 2012 Nobelin rauhanpalkinto 1 10 painopistettä

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00329 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 17.05.2017 Viite Asia Yleisten asioiden neuvosto 22.5.2017 Suomea kokouksessa edustaa valtiosihteeri Samuli Virtanen. Kokouksen ainoana

Lisätiedot

EU-ministerivaliokunta käsitteli asiat pidetyssä kokouksessaan.

EU-ministerivaliokunta käsitteli asiat pidetyssä kokouksessaan. Valtioneuvoston EU-sihteeristö LÄHETE VNEUS2010-00421 VNEUS Suomalainen Irma 07.06.2010 Viite Asia Lissabonin sopimuksen toimeenpano; eriytyvä integraatio, EU yhteinäisenä globaalina toimijana Ohessa lähetetään

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen. Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00389 VNEUS Parko Veera(VNK) 16.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11)

Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-01340 TUO-10 Ritola Leena(UM) 04.12.2017 Asia Valmistautuminen 10.-13.12.2017 järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00749 VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) 05.11.2018 Asia Suomen EU-puheenjohtajakausi 2019; neuvoston 18 kuukauden ohjelma 1.1.2019-30.6.2020 (ns. trion ohjelma)

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00195 ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) 12.02.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Asia EU-Venäjä huippukokous Brysselissä 28.1.2014; tulokset

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00657 VNEUS Ruso Henrik(VNK) 09.10.2015 Asia EU-lainsäädännön ja -lainsäädäntöehdotusten arviointi Suomen kannalta Kokous EU-ministerivaliokunta 09.10.2015-09.10.2015

Lisätiedot

VALKOINEN KIRJA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA. Pohdintaa ja skenaarioita: EU27

VALKOINEN KIRJA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA. Pohdintaa ja skenaarioita: EU27 VALKOINEN KIRJA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA Pohdintaa ja skenaarioita: EU27 1 Kun juhlimme Rooman sopimusten 60-vuotispäivää, 27 jäsenvaltion yhdentyneen Euroopan on aika luoda näkemys tulevaisuudestaan.

Lisätiedot

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201700964 TUO20 Hurtta Mia(UM) 13.09.2017 Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00229 VNEUS Siivola Heli(VNK) 13.03.2018 Asia EU:n kehittäminen; institutionaaliset kysymykset Kokous U/E/UTP-tunnus E 96/2017 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

1(6) VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN TEEMAT 2017 HAUSSA PAINOPISTEALUE 1. TYÖLLISYYS JA KILPAILUKYKY SELVITYS-/TUTKIMUSTEEMA

1(6) VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN TEEMAT 2017 HAUSSA PAINOPISTEALUE 1. TYÖLLISYYS JA KILPAILUKYKY SELVITYS-/TUTKIMUSTEEMA VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN TEEMAT 2017 HAUSSA PAINOPISTEALUE 1. TYÖLLISYYS JA KILPAILUKYKY 1.1 Asuntomarkkinoiden toimivuus A) Varainsiirtoveron asuntomarkkinavaikutukset B) Vuokra-asuntosijoitusalan

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00963 TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) 25.07.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Kaksikäyttötuotteiden vientiä koskeva Euroopan unionin valvontajärjestelmä

Lisätiedot

Pohdintaa ja skenaarioita Euroopan tulevaisuudesta

Pohdintaa ja skenaarioita Euroopan tulevaisuudesta Pohdintaa ja skenaarioita Euroopan tulevaisuudesta Vesa-Pekka Poutanen Talouspoliittinen neuvonantaja Euroopan komission Suomen-edustusto ------------- Kuntamarkkinat 13.9.2017 1 2 EUROOPAN TULEVAISUUTEEN

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/1. Tarkistus. Harald Vilimsky, Mario Borghezio ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/1. Tarkistus. Harald Vilimsky, Mario Borghezio ENF-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0392/1 1 Johdanto-osan G kappale G. ottaa huomioon, että globalisaatio on lisännyt keskinäistä riippuvuutta ja Pekingissä tai Washingtonissa tehdyillä päätöksillä on suora vaikutus elämäämme;

Lisätiedot

Bratislavan julkilausuma

Bratislavan julkilausuma Bratislava, 16. syyskuuta 2016 Bratislavan julkilausuma Kokoontuessamme tänään Bratislavassa eurooppalainen hankkeemme elää vaikeita aikoja. 27 jäsenvaltiota yhteen kokoavassa Bratislavan huippukokouksessa

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0029(COD) Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0029(COD) Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0029(COD) 19.9.2016 TARKISTUKSET 15-26 Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585.811v02-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

9498/17 eho/mmy/akv DG B 1C

9498/17 eho/mmy/akv DG B 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9498/17 SOC 416 EMPL 324 EDUC 249 SAN 208 ECON 441 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Työllisyyskomitea ja sosiaalisen suojelun komitea

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00236 VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) 20.03.2018 Asia Suomen EU-puheenjohtajakausi 2019; kansallinen puheenjohtajuusohjelma; parlamentaarinen prosessi Kokous

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2008-00136 LPY Murto Risto 30.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Viite Asia EU; liikenne; Komisssion suositus neuvostolle komission

Lisätiedot

15375/16 paf/lr/hmu 1 DRI

15375/16 paf/lr/hmu 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. joulukuuta 2016 (OR. en) 15375/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea (Coreper II) Neuvosto POLGEN 163 INST 521 CODEC 1849 PE 119 Ed. asiak.

Lisätiedot

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä.

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä. Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201501182 TUO10 Seppänen Erkki(UM) 30.09.2015 Asia Komission päätösesitys Maailman kauppajärjestön TRIPSneuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Kumpuvaara Outi(TEM)

Kumpuvaara Outi(TEM) Työ ja elinkeinoministeriö EKIRJE TEM201100696 Kumpuvaara Outi(TEM) 20.12.2011 Suuri valiokunta Viite Asia Komission valtuuttaminen aloittamaan neuvottelut Amerikan yhdysvaltojen ja Euroopan unionin sopimuksesta

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Vuori-Kiikeri Anu(UM) EDUSKUNTA Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Vuori-Kiikeri Anu(UM) EDUSKUNTA Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2012-01705 ITÄ-10 Vuori-Kiikeri Anu(UM) 10.12.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU-Venäjä -huippukokoukseen valmistautuminen U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö MINVA UM

Ulkoasiainministeriö MINVA UM Ulkoasiainministeriö MINVA UM2017-01361 TUO-10 Sorsimo Tiina(UM) 04.12.2017 Viite Asia Ulkoasiainneuvosto kauppaministerien kokoonpanossa 10.-13.12.2017 Buenos Airesissa WTO:n 11. ministerikokouksen (MC11)

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK2017-00050 VNEUS Korhonen Ville(VNK) 19.05.2017 Asia Komission tiedonanto Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin perustamisesta Kokous U/E/UTP-tunnus E 59/2016

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 6.12.2017 A8-0350/1 1 42 kohta 42. katsoo, että vahvan puolustusteollisuuden kehittäminen vahvistaa EU:n teknologista riippumattomuutta; pyytää kehittämään teollisia ja teknologisia resursseja, joita tarvitaan

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00604 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 03.09.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Mayotten aseman muuttaminen Euroopan unioniin nähden/poikkeukset ja siirtymäkaudet

Lisätiedot

10 KEINOA EUROOPAN UNIONIN UUDISTAMISEKSI YRITYSTEN SILMIN. Kauppakamarin linjaukset EU:n tulevaisuudesta

10 KEINOA EUROOPAN UNIONIN UUDISTAMISEKSI YRITYSTEN SILMIN. Kauppakamarin linjaukset EU:n tulevaisuudesta 10 KEINOA EUROOPAN UNIONIN UUDISTAMISEKSI YRITYSTEN SILMIN Kauppakamarin linjaukset EU:n tulevaisuudesta Tavoitteet Toimiva vapaakauppa ja terve talouskasvu EU:n ykköstavoitteeksi. Talouskasvun ja työpaikkojen

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00602 EUR-10 Mäkinen Mari(UM) 13.05.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Suositus neuvoston päätökseksi komission valtuuttamisesta aloittaa

Lisätiedot

Tampereelta Dubliniin EU:n muuttoliikepolitiikan normit, arvot ja käytäntö

Tampereelta Dubliniin EU:n muuttoliikepolitiikan normit, arvot ja käytäntö Tampereelta Dubliniin EU:n muuttoliikepolitiikan normit, arvot ja käytäntö EMN ja EP:n Suomen tiedotustoimisto Eurooppasali 1.12.2017 Heidi Kaila/VNEUS Esityksen sisältö Tampereen Eurooppa-neuvoston (1999)

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2016-00570 EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) 15.12.2016 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi unionin osallistumisesta useiden jäsenvaltioiden

Lisätiedot

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi)

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi) Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM2014-00869 HSO Schulman Markus 11.09.2014 KÄYTTÖ RAJOITETTU perustuslaki 50 liitteenä olevien EUdokumenttien osalta Suuri valiokunta Asia Neuvoston päätös komission

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-20 Veikanmaa Henrik(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-20 Veikanmaa Henrik(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2015-00383 ITÄ-20 Veikanmaa Henrik(UM) 09.04.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Euroopan unionin ja Ukrainan välinen huippukokous 27.4.2015

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00915 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 02.01.2019 Asia Ison-Britannian eroprosessi EU:sta Kokous U/E/UTP-tunnus E 125/2016 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Lisätiedot

VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset

VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY Metsäteollisuuden EU-linjaukset 1 EUROOPAN UNIONI on Suomelle tärkeä. EU-jäsenyyden myötä avautuneet sisämarkkinat antavat viennistä elävälle Suomelle ja suomalaisille

Lisätiedot

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet 1 Sisältö 10:30-11.00 YTS2017: Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot Strategiset tehtävät Keskustelu n 5-10 min 11.30-12.00 Hybridiuhat ja informaatiovaikuttaminen

Lisätiedot

LIITE EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT. 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE. Tiedote FI - PE 305.

LIITE EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT. 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE. Tiedote FI - PE 305. 31 EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE 33 LIITTEET Liite I Julkilausuma ballististen ohjusten leviämisen ehkäisemisestä...sivu 35 Liite II Julkilausuma

Lisätiedot

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON SELVITYKSESTÄ EUROOPAN KOMISSION EHDOTUKSIIN TALOUS- JA RAHALIITON KEHITTÄMISEKSI

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON SELVITYKSESTÄ EUROOPAN KOMISSION EHDOTUKSIIN TALOUS- JA RAHALIITON KEHITTÄMISEKSI LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON SELVITYKSESTÄ EUROOPAN KOMISSION EHDOTUKSIIN TALOUS- JA RAHALIITON KEHITTÄMISEKSI Timo Miettinen, FT Eurooppa-tutkimuksen keskus Helsingin yliopisto Presentation Name / Firstname

Lisätiedot

EU-asioiden valmistelu valtioneuvostossa. Yksikön päällikkö Kirsi Pimiä

EU-asioiden valmistelu valtioneuvostossa. Yksikön päällikkö Kirsi Pimiä EU-asioiden valmistelu valtioneuvostossa Yksikön päällikkö Kirsi Pimiä EU-asioiden kansallinen valmistelu - toimintaperiaate Lähtökohtana asioiden järjestelmällinen yhteensovittaminen Yksittäiset linjaukset

Lisätiedot

Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen

Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ ASIANTUNTIJALAUSUNTO Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen 24.11.2015 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle E 65/2015 vp Komission tiedonanto "Kaikkien

Lisätiedot

10416/19 ess/as/jk 1 LIFE.1.C

10416/19 ess/as/jk 1 LIFE.1.C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10416/19 SOC 496 EMPL 384 ECON 649 EDUC 328 SAN 310 GENDER 30 ANTIDISCRIM 20 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA. Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS

HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA. Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS Suomen tulevaisuuden visio: Suomi 2025 yhdessä rakennettu Tilannekuva/SWOT Kestävä kasvu ja julkinen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0392/23 23 8 kohta 8. kehottaa EUH:ta, komissiota, neuvostoa ja yksittäisiä jäsenvaltioita toimimaan strategisesti soveltamalla yhdennettyä lähestymistapaa ja käyttämällä kaikkia käytettävissään

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00076 NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) 28.01.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Neuvottelut Euroopan unionin ja Albanian tasavallan sekä Euroopan unionin

Lisätiedot

KESKUSTANUORTEN E U R O V A A L I O H J E L M A

KESKUSTANUORTEN E U R O V A A L I O H J E L M A KESKUSTANUORTEN EUROVAALIOHJELMA 2019 EU:N SUUNTA ON PÄÄTETTÄVÄ Euroopan unioni on taitekohdassa ja tulevaisuuden kannalta keskeinen kysymys on päättää suunta, johon unionia lähdetään kehittämään. EU:lle

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2014-00972 VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) 01.12.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Suomen EU-politiikan avaintavoitteet 2015 U/E/UTP-tunnus EUTORI-tunnus Ohessa

Lisätiedot

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä 2.11.2017 1 YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIAN PERUSTEET Yhteiskunnan turvallisuusstrategia (YTS) valtioneuvoston

Lisätiedot

Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS VNEUS Liukko Arno Eduskunta Suur Valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS VNEUS Liukko Arno Eduskunta Suur Valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2008-00676 VNEUS Liukko Arno 06.10.2008 Eduskunta Suur Valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia Lissabonin sopimus - eteneminen Irlannin kansanäänestyksen

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Kojo Veera(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Kojo Veera(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00933 VNEUS Kojo Veera(VNK) 21.01.2019 Asia Alueiden komitean ja talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanojen vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Kokouksen ainoana aiheena on Ison-Britannian eroprosessi EU:sta.

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Kokouksen ainoana aiheena on Ison-Britannian eroprosessi EU:sta. Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2018-00556 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 11.07.2018 Viite Asia Yleisten asioiden neuvosto (artikla 50) Suomea kokouksessa edustaa pysyvä edustaja Marja Rislakki. Kokouksen

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM KUPO Berden Iina(OKM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM KUPO Berden Iina(OKM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2018-00171 KUPO Berden Iina(OKM) 14.06.2018 Asia EU; Kulttuuri ja av; Euroopan uusi kulttuuriohjelma Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EOS Rajala Arto(TEM) JULKINEN. Suuri valiokunta

Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EOS Rajala Arto(TEM) JULKINEN. Suuri valiokunta Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM2011-00693 EOS Rajala Arto(TEM) 22.12.2011 JULKINEN Suuri valiokunta Viite Asia Komission suositus neuvostolle 29.11.2011 valtuuttaa komissio neuvottelemaan Baltian

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LAS Manner Olessia(LVM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LAS Manner Olessia(LVM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00451 LAS Manner Olessia(LVM) 21.11.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Pohjoisen ulottuvuuden liikenne- ja logistiikkakumppanuudesta

Lisätiedot

Sisäministeriö MINVA SM OIKEUS- JA SISÄMINISTEREIDEN JA EU-INSTITUUTIOIDEN EDUSTAJIEN KOKOUS ; YHTEENVETO KOKOUSAIHEISTA

Sisäministeriö MINVA SM OIKEUS- JA SISÄMINISTEREIDEN JA EU-INSTITUUTIOIDEN EDUSTAJIEN KOKOUS ; YHTEENVETO KOKOUSAIHEISTA Sisäministeriö MINVA SM201600167 KVY Rytkönen Riikka(SM) 23.03.2016 Viite Asia OSA; Oikeus ja sisäministereiden ja EUinstituutioiden edustajien kokous 24.3.2016 OIKEUS JA SISÄMINISTEREIDEN JA EUINSTITUUTIOIDEN

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2018-00413 KVY Saunamäki Iikka(SM) 29.10.2018 Asia Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 516/2014 muuttamisesta

Lisätiedot

EU-asioiden valmistelu valtioneuvostossa. Yksikön päällikkö Satu Keskinen

EU-asioiden valmistelu valtioneuvostossa. Yksikön päällikkö Satu Keskinen EU-asioiden valmistelu valtioneuvostossa Yksikön päällikkö Satu Keskinen EU-asioiden kansallinen valmistelu - toimintaperiaate Lähtökohtana asioiden järjestelmällinen yhteensovittaminen; kattavuus, tehokkuus

Lisätiedot

Suomi on tyytyväinen neuvottelutulokseen ja kannattaa sopimuksen allekirjoittamista.

Suomi on tyytyväinen neuvottelutulokseen ja kannattaa sopimuksen allekirjoittamista. Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-00068 ASA-40 Jokinen-Gavidia Johanna(UM) 25.01.2017 Asia Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Afganistanin islamilaisen tasavallan yhteistyösopimus kumppanuudesta

Lisätiedot

SUOMEN YRITTÄJIEN EUROVAALIOHJELMA KITEYTETTYNÄ

SUOMEN YRITTÄJIEN EUROVAALIOHJELMA KITEYTETTYNÄ SUOMEN YRITTÄJIEN EUROVAALIOHJELMA KITEYTETTYNÄ Tavoitteena kestävän kasvun Eurooppa Tulevat Euroopan parlamentin vaalit ovat tärkeät myös yrittäjille. Suomen Yrittäjät vaikuttaakin Euroopan unionin asioihin

Lisätiedot

Komission julkinen kuuleminen, jonka määräaika päättyy

Komission julkinen kuuleminen, jonka määräaika päättyy Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM201500311 LAVO Leinonen Antti 24.08.2015 Asia Komission julkinen kuuleminen digitaalisen sisällön ja tavaroiden sähköisen kaupan sopimussäännöistä Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

EU-ministerivaliokunta käsitteli asiat pidetyssä kokouksessaan.

EU-ministerivaliokunta käsitteli asiat pidetyssä kokouksessaan. Valtioneuvoston EU-sihteeristö LÄHETE VNEUS2010-00421 VNEUS Suomalainen Irma 07.06.2010 Viite Asia Lissabonin sopimuksen toimeenpano; eriytyvä integraatio, EU yhteinäisenä globaalina toimijana Ohessa lähetetään

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista, Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00255 TSO Vänskä Anne(STM) 23.09.2016 JULKINEN Asia EU; Työturvallisuus ja työterveys; Komission ehdotus; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-20 Ohls Sara(UM) EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-20 Ohls Sara(UM) EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00097 TUO-20 Ohls Sara(UM) 24.01.2013 EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA Viite U/E-tunnus: EUTORI-numero: EU/2013/0461 Ohessa lähetetään perustuslain 97

Lisätiedot

Komission vihreä kirja pääomamarkkinaunionista. Valtioneuvoston selvitys E 3/2015 vp

Komission vihreä kirja pääomamarkkinaunionista. Valtioneuvoston selvitys E 3/2015 vp Komission vihreä kirja pääomamarkkinaunionista Valtioneuvoston selvitys E 3/2015 vp Pääomamarkkinaunionin tausta - Pääoman vapaa liikkuvuus yksi EU:n perusvapauksista Viime vuosina on luotu pankkiunioni,

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM Työ ja elinkeinoministeriö MINVA TEM201700205 TMO Juvonen Satu(TEM) 26.04.2017 JULKINEN Viite Asia Epävirallinen kilpailukykyneuvosto 3.5 Malta EUpuheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen kilpailukykyministerikokouksen

Lisätiedot

Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS)

Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2016-00119 LAVO Innanen Tanja 20.05.2016 Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Kokous U/E/UTP-tunnus U 13/2016

Lisätiedot

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13 Oikeusministeriö E-JATKOKIRJE OM2015-00097 LAVO Leinonen Antti 07.02.2015 JULKINEN Suuri valiokunta Asia EU/OSA; Eräiden Haagin lapsikaappaussopimukseen liittyneiden valtioiden liittymisen hyväksyminen

Lisätiedot

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00224 YVA Pastila-Eklund Mari AMOS 09.11.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission ehdotus neuvoston suositukseksi laadukkaan ja tehokkaan oppisopimuskoulutuksen

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta. Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2012-00516 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 21.09.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppa-neuvoston päätös komission jäsenmäärästä U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201400317 LHO MiettinenBellevergue Seija (LVM 03.06.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS valtuuksien antamisesta

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00158 LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM 17.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan meriturvallisuusviraston

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Suuri valiokunta

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Suuri valiokunta Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2014-00647 VNEUS Siivola Heli(VNK) 03.09.2014 Suuri valiokunta Asia Alueiden komitean ja talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanojen vahvistaminen U/E/UTP-tunnus EUTORI-tunnus

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena Eurooppa-neuvoston edellä mainitussa kokouksessa hyväksymät päätelmät.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena Eurooppa-neuvoston edellä mainitussa kokouksessa hyväksymät päätelmät. Eurooppa-neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en) EUCO 19/17 CO EUR 24 CONCL 7 SAATE Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Asia: Eurooppa-neuvoston kokous (14. joulukuuta

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Pietarinen Päivi(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Pietarinen Päivi(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00447 VNEUS Pietarinen Päivi(VNK) 18.06.2018 Asia Oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamisen varmistamista koskevat kehittämistoimet unionissa Kokous U/E/UTP-tunnus

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2012-00760 12.10.2012. EDUSKUNTA Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2012-00760 12.10.2012. EDUSKUNTA Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö EKIRJE VM201200760 12.10.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia Pankkiunioni osana EMU:n kehittämistä U/Etunnus: EUTORInumero: EU/20121429 Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/69. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/69. Tarkistus 8.3.2018 A8-0048/69 69 Younous Omarjee, Kostas Chrysogonos, Javier Couso Permuy, Luke Ming Flanagan, Tania González Peñas, Kateřina Konečná, Paloma López Bermejo, Jiří Maštálka, Dimitrios Papadimoulis,

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217. RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217. RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217 RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 14.4.2016 JOIN(2016) 6 final 2016/0112 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM)

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO OKM2015-00149 NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) 31.08.2015 Asia Euroopan neuvoston urheilukilpailujen manipuloinnista

Lisätiedot

Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017

Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 1.3.2017 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto 28.2.2017 1 Teemat EU:n

Lisätiedot

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2015-00160. VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2015-00160. VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201500160 VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015 Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Kansainvälisen televiestintäliiton (ITU) maailman radioviestintäkonferenssissa

Lisätiedot

Sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden keskinäisriippuvuus - SM:n strateginen tutkimushanke

Sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden keskinäisriippuvuus - SM:n strateginen tutkimushanke keskinäisriippuvuus - SM:n strateginen tutkimushanke Kansainvälisen turvallisuusympäristön nopea ja jatkuva muutos sekä maailman-laajuiset turvallisuusongelmat (mm. terrorismi ja laajamittainen maahanmuutto)

Lisätiedot

A8-0316/13

A8-0316/13 18.11.2015 A8-0316/13 13 14 kohta 14. muistuttaa, että internetyhtiöillä ja palveluntarjoajilla on lakisääteinen velvollisuus tehdä yhteistyötä jäsenvaltioiden viranomaisten kanssa poistamalla kaikki laiton

Lisätiedot

Taloudellisen tilanteen kehittyminen

Taloudellisen tilanteen kehittyminen #EURoad2Sibiu Taloudellisen tilanteen kehittyminen Toukokuu 219 KOHTI YHTENÄISEMPÄÄ, VAHVEMPAA JA DEMOKRAATTISEMPAA UNIONIA EU:n kunnianhimoinen työllisyyttä, kasvua ja investointeja koskeva ohjelma ja

Lisätiedot

Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla.

Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla. Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00170 KVY Sulander Heidi(SM) 12.05.2017 Asia EU/OSA; Neuvoston täytäntöönpanopäätös suosituksen antamisesta Schengen-alueen yleisen toiminnan vaarantavissa poikkeuksellisissa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2015 COM(2015) 98 final 2015/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista FI FI PERUSTELUT Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä

Lisätiedot