Turvetutkimusraportti 383

Transkriptio

1 GEOLOGIA TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Vaala, part 1 Jukka Häikiö

2 GEOLOGIA TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 383 GEOLOGICAL SURVEY OF FILAD Report of Peat Investigation 383 Jukka Häikiö VAALASSA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT OSA 1 Abstract: The peatlands and peatreserves of Vaala Part 1 Kuopio 2008

3 Jukka Häikiö Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Geologian Tutkimuskeskus. Turvetutkimusraportti 383, 108 sivua, 76 kuvaa, 2 taulukkoa ja 5 liitettä. Geologian tutkimuskeskus (GTK) tutki Vaalan kunnan alueella vuosina 1972, 1977, 1978, 1993, 1994 ja 1995 valtakunnan turvevarojen kartoitukseen liittyen 72 suoaluetta yhteispinta-alaltaan ha. Tämä on 56 % kunnan yli 20 ha:n suuruisten soiden pinta-alasta. Tutkituista soista 41 % on avosoita, 40 % rämeitä, 1 % korpia ja loput 18 turvekankaita ja peltoja. Luonnontilaisten suotyyppien osuus on 52 % havainnoista. Tutkittujen soiden turpeista rahkavaltaisia on 38 %, saravaltaisia 60 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Vaalan suot ovat melko ohutturpeisia. Tässä raportissa tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,3 m ja kokonaisturvemäärä 249 milj. suo-m 3. Tutkitusta suoalasta on yli 1,5 metrin syvyistä aluetta ha, jonka kokonaisturvemäärä on noin 139 milj. suo-m 3. Turvekerrostumien kuiva-ainemäärällä painotettu tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,7 %, turpeen kuiva-ainepitoisuus 92,5 kg/suo-m 3, tehollinen lämpöarvo 21,9 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,23 % turpeen kuivapainosta. Tutkituista soista energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita löytyi 53 suolta yhteensä ha. Tämä on 25 % tutkitusta kokonaissuoalasta. Yhteenlaskettu käyttökelpoinen energiaturvemäärä on 86 milj. suo-m 3 eli 7,969 milj. tonnia kuiva-aineena. Soiden energiasisältö kuivana on 211,3 milj. GJ eli 58,7 milj. MW ja 50 %:n kosteudessa 154,6 milj. GJ eli 42,9 milj. MW. Ympäristöturvetuotantoon soveltuvia alueita löytyi 5 suolta. Tuotantoon sopivaa aluetta on yhteensä 230 ha ja turvetta 1,6 milj. suo-m 3 Avainsanat: suo, turve, energiaturve, kasvuturve, Vaala Jukka Häikiö Geologian tutkimuskeskus PL Kuopio Sähköposti: jukka.haikio@gtk.fi ISB ISS

4 Häikiö Jukka Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1 The peatland and peat resources of Vaala. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 383. Geological Survey of Finland, Report of peat investigation 383, 108 pages, 76 fi gures, 2 table and 5 appendices. Abstract: The Geological Survey of Finland studied 72 peatlands in Vaala municipality in 1972,1977,1978,1993, 1994 and The total area of studied peatlands was hectares, which is about 56 % of the total peatland area of Vaala municipality exceeding 20 hectares. The moust common cover peatland types were open fens (41 %), pine bogs (40 %), spruce mires (1 %) and the cultivated peat soils or drained peatland forest types (18 %). The proportion of undrained peatlands was 52 % in study times. The distribution of Sphagnum, Carex and Bryales dominated peat was 38 %, 60 % and 2 %. The mean degree of peat humification (H1-10) was 5.2. The peatlands of Vaala are relatively shallow. The mean depth of studied peatlands was 1.3 m and the total storage of peat approximately 249 million m 3 in situ. The studied area deeper than 1.5 m cover ha and contains about 139 million m 3 of peat in situ. The peatland area weighted average ash content of peat was 3.7 % of dry weight, the dry bulk density 92.5 kg/m 3 in situ, effective calorific value of dry peat 21.9 MJ/kg and the sulphur content 0.23 % of dry weight. Altogether 53 mires covering ha were evaluated to be suitable for fuel peat production. This is about 25 % of the studied total peatland area. The available amount of fuel peat is about 86 million m 3 in situ or tons of dry weight. The energy content is million GJ or 42.9 million MW at 50 % moisture content. Five (5)peatlands were found suitable for horticultural and litter peat production. The area and peat quantity of these areas is 230 ha and 1.6 million m 3 in situ. Keywords: peatland, mire, peat, energy peat, horticultural peat, Vaala. Jukka Häikiö Geological Survey of Finland P.O. Box 1237 FI KUOPIO FILAD jukka.haikio@gtk.fi

5 SISÄLLYSLUETTELO JOHDATO... 7 TUTKIMUSMEETELMÄT... 8 Kenttätutkimukset... 8 Laboratoriomääritykset... 8 AIEISTO KÄSITTELY JA TULOSTEET SOIDE SOVELTUVUUS TURVETUOTATOO TUTKITUT SUOT Kivirimpi Kuvaja Iso-Onneton Kurkirimpi Rumala Kivenrimpi Matorimpi Kuusirimpi Kivineva Kärjenrimpi Puronräme Kaunistonneva Pyöriäneva Kallioneva Tuulensuunsuo Pelsonrimpi Kantosuo Pesämaanaro Tamma-aro Pieni Pelso Kukkosuo Sirkkasuo Syrjäsuo Rasinsuo Pieni Tolkansuo Iso Laajansuo Varpusuo Märkäläisensuo Laitasuo Kontiosuo Parttuaisensuo Lylysuo Laajanneva Pieni Laajansuo Karjainneva Mustasuo Pirttilamminneva Löytölamminsuo Alaniitty Isosuo... 54

6 Jukka Häikiö 41. Sarvisuo Ahvenlahdensuo iskansuo Jämminsuo Saarisuo Hautalamminsuo Haukijärvensuo Haukipuronsuo Kivisuo Pieni Vaivaissuo Vaivaissuo Vehkasuo Kaihlalahdensuo Paatinsuo Hakosuo Pihlajasuo Mutasuo Tervasuo Rimpisuo Susisuo Liemisuo Pieni Potkunsuo Potkunsuo Jerusaleminsuo Matkasuo Sahinsuo Matkalamminkuru Iso Lehmisuo Pitkäkorpi Multasuo Siirassuo Iso Hetesuo TULOSTE TARKASTELU Suot ja turvekerrostumat...88 Laboratoriomääritysten tulokset...89 Soiden soveltuvuus turvetuotantoon...89 Soidensuojelu...90 KIITOKSET...90 KIRJALLISUUS...90 LIITTEET

7 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 JOHDATO Vaalan kunta sijaitsee Oulun läänissä Oulun ja Kajaanin puolivälissä Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntien rajalla. Vaalan kunnassa on Geologian tutkimuskeskuksen tekemien peruskarttamittausten mukaan yli 20 ha:n suoalueita yhteensä ha, joka on n. 28 % kunnan maapinta-alasta (Lappalainen ym. 1980). Metsätaloudellisen aikakausikirjan (1998) mukaan Vaalassa on suota ha, mikä on 56,8 % kunnan maapinta-alasta. äin ollen pieniä alle 20 ha:n soita ja kenttäkerroksen kasvillisuuden perusteella soiksi luokiteltuja alueita (biologista suota) on Vaalassa ha. Geologinen tutkimuslaitos suoritti turvetutkimuksia Pelson suoalueella vuosina (Salmi 1952). Salmen tutkima suoala oli yhteensä 4360 ha, josta oli Vaalan kunnan puolella noin 2000 ha. Turvetta ajateltiin käytettävän Pelsolle rakennettavassa suuressa sähkövoimalaitoksessa tai poltto- ja voiteluainetehtaassa, jonka suunnittelu eteni ennen 2. maailmansodan loppumista jo hyvin pitkälle. Kesällä 1972 tutkittiin yhteistyössä Vaalan kunnan kanssa 11 suota yhteisalaltaan ha polttoturvetuotantoon soveltuvien soiden löytymiseksi (Lappalainen 1972). Tutkimuksia on myöhemmin tehty vuosina 1977,1978, ja ämä turvetutkimukset liittyvät osana Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) tehtävänä olevaan valtakunnan turvevarojen kokonaisinventointiin. Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä energia- ja kasvuturvetuotantoon soveltuvia soita. Tutkimuksissa huomioidaan myös turpeen ja soiden muut käyttömahdollisuudet. Tutkimustulokset palvelevat turvetuottajia ja turpeen käyttäjiä ja antavat myös tietoa soiden ja turpeen soveltuvuudesta esimerkiksi maa- ja metsätalouteen sekä soiden suojelu- ja virkistyskäyttöön. Tähän turvetutkimusraporttiin sisältyvät vuoden 1972 ja sen jälkeen tutkitut suot, joita on 72 kpl yhteisalaltaan ha. Tutkittujen soiden nimet ja sijainti näkyvät kuvassa 1. Yhdessä Salmen tutkimusten kanssa Vaalan tutkittu suoala on yhteensä noin ha, mikä on 61 % yli 20 hehtaaria suurien soiden pinta-alasta. Tässä raportissa julkaistaan yleiskuvaus jokaisesta tutkitusta suosta, turvemääristä ja soveltuvuudesta turvetuotantoon. Geologian tutkimuskeskuksen turveinventoinnin kehittäminen ja maksullisuus raportin (KTM, Energiaosasto 1990) mukaisesti yksityiskohtaisia tutkimustuloksia ei julkaista, vaan niitä voi tilata GTK:n Itä-Suomen yksiköstä. Yksityiskohtaiset suoselostukset sisältävät mm. erilaisia suokarttoja, turvekerrostuman poikkileikkauskuvia sekä tarkempia tietoja turpeen laadusta, määrästä ja laboratorioanalyysien tuloksista. Tutkimustuloksia on mahdollista tilata kiinteistö, suo, kunta, maakunta tai vesistöalue kohtaisesti. Tietoja voi tilata myös sähköisinä tiedostoina. Tämä paperitulosteena tehty raportti löytyy myös GTK:n internet-sivuilta ( 7

8 Jukka Häikiö TUTKIMUSMEETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa noudatettiin GTK:n turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen ym. 1984). Suot tutkittiin linjatutkimusmenetelmällä. Suon hallitsevan osan läpi vedettiin selkälinja ja sitä vastaan kohtisuoraan sijaitsevia poikkilinjoja. Poikkilinjat ovat yleensä 200 metrin etäisyydellä toisistaan. Tutkimuspisteet ovat linjoilla 100 metrin välein. Syvyys- ja pohjamaalajitietoja täydennettiin syvyyskairauksin sekä tutkimuslinjoilla että syvyystutkimuslinjoilla siten, että kairauspisteiden väli on enintään 50 m. Suopinnan korkeuden ja laskusuhteiden selvittämiseksi tutkimuslinjat vaa- ittiin ja korkeudet sidottiin valtakunnalliseen 60- järjestelmän kiintopisteverkkoon. Jokaiselta tutkimuspisteeltä määritettiin suotyyppi ja mättäisyys (peittävyys -% ja korkeus). Puustosta havainnoitiin puulajisuhteet prosenttiosuuksina sekä kehitys- ja tiheysluokka. Kairauksin selvitettiin turvekerrosten paksuus, pääturvelajit ja turpeen lisätekijät (6-asteikko), turpeen maatuneisuus (von Postin 10-asteikko), tupasvillan kuitujen määrä (6-asteikko) ja liekoisuus (%-osuus). Lisäksi tutkittiin liejukerrostumat ja määritettiin pohjamaalaji. Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella valittiin pisteet, joiden turpeet edustivat mahdollisimman hyvin suon käyttökelpoista turvekerrostumaa ja niiltä otettiin yleensä tilavuustarkat näytesarjat laboratoriomäärityksiä varten. Turvenäytteistä määritettiin Kuopion Geologian tutkimuskeskuksen turvelaboratoriossa happamuus, vesipitoisuus, tiheys eli kuivatilavuuspaino ja tuhkapitoisuus. Osasta näytteitä määritettiin myös lämpöarvo ja rikkipitoisuus. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märkäpainosta ja tuhkapitoisuus prosentteina kuivan turpeen painosta (+815 ± 25 o C hehkutettuna). Kuivatilavuuspaino ilmoittaa suossa olevan turpeen kuiva-aineen määrän tilavuusyksikköä kohden (kg/suo-m 3 ). Lämpöarvot on mitattu jauhetuista, homogenisoiduista ja pilleriksi puristetuista turvenäytteistä LECO AC-300 kalorimetrillä. (ASTM D 3286). Tulokset ilmoitetaan tehollisina lämpöarvoina kuivalle turpeelle ja 50 %:n käyttökosteudessa olevalle turpeelle (MJ/kg). Turpeen rikkipitoisuus on analysoitu LECO SC-32 rikkianalysaattorilla (menetelmä 810L). 8

9 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Vaala Ñ Vaala km Kuva 1. Vaalassa tutkitut suot. 1.KIVIRIMPI 2.KUVAJA 3.ISO-OETO 4.KURKIRIMPI 5.RUMALA 6.KIVERIMPI 7.MATORIMPI 8.KUUSIRIMPI 9.KIVIEVA 10.KÄRJERIMPI 11.PURORÄME 12.KAUISTOEVA Suojelu- ja atura-alue Vesistö Valuma-alue Pelto Suo 13.PYÖRIÄEVA 14.KALLIOEVA 15.TUULESUUSUO 16.PELSORIMPI 17.KATOSUO 18.PESÄMAAARO 19.TAMMA-ARO 20.PIEI PELSO 21.KUKKOSUO 22.SIRKKASUO 23.SYRJÄSUO 24.RASISUO 69 Turvetuotantoon soveltuva suo Muu käyttö 25.PIEI TOLKASUO 26.ISO LAAJASUO 27.VARPUSUO 28.MÄRKÄLÄISESUO 29.LAITASUO 30.KOTIOSUO 31.PARTTUAISESUO 32.LYLYSUO 33.LAAJAEVA 34.PIEI LAAJASUO 35.KARJAIEVA 36.MUSTASUO 37.PIRTTILAMMIEVA 38.LÖYTÖLAMMISUO 39.ALAIITTY 40.ISOSUO 41.ISO SARVISUO 42.AHVELAHDESUO 43.ISKASUO 44.JÄMMISUO 45.SAARISUO 46.HAUTALAMMISUO 47.HAUKIJÄRVESUO 48.HAUKIPUROSUO 49.KIVISUO 50.PIEI VAIVAISSUO 51.VAIVAISSUO 52.VEHKASUO 53.KAIHLALAHDESUO 54.PAATISUO 55.HAKOSUO 56.PIHLAJASUO 57.MUTASUO 58.TERVASUO 59.RIMPISUO 60.SUSISUO 61.LIEMISUO 62.PIEI POTKUSUO 63.POTKUSUO 64.JERUSALEMISUO 65.MATKASUO 66.SAHISUO 67.MATKALAMMIKURU 68.ISO LEHMISUO 69.PITKÄKORPI 70.MULTASUO 71.SIIRASSUO 72.ISO HETESUO 9

10 Jukka Häikiö AIEISTO KÄSITTELY JA TULOSTEET Tutkimusaineistot on tallennettu numeeriseen muotoon. Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja tekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen ym. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä ja nämä yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja tekijöiden määrät on laskettu turvemäärillä painottaen. Turpeesta havaitut lieko-osumat on muunnettu tilastollisesti kantopitoisuusprosenteiksi 0-1 ja 1-2 metrin syvyyskerroksille. Liekoisuus on jaettu viiteen eri luokkaan: liekoja on erittäin vähän (alle 1 %), vähän (1,0 1,9 %), kohtalaisesti (2,0 2,9 %), runsaasti (3,0 3,9 %) ja erittäin runsaasti (yli 4 %). Jokaisesta tutkitusta suosta on GTK:n turvearkistoon arkistoitu yksityiskohtainen suoseloste, suokartta ja poikkileikkauskuvat. Suoselosteissa on tietoja suon sijainnista, ympäristöstä, laskusuhteista, pintaaloista, syvyyksistä, suotyypeistä, ojitustilanteesta, turvelajeista ja turpeen maatuneisuudesta. Suokartasta (kuva 2) ilmenee tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti, pistekohtaiset turvesyvyydet ja heikosti maatuneen rahkaisen pintakerroksen paksuus sekä turpeen keskimääräinen maatuneisuus. Kartassa on lisäksi turvekerrostuman paksuutta osoittavat syvyyskäyrät. Soiden syvimmistä tutkimuslinjoista on piirretty poikkileikkauskuvia, joista nähdään turvekerrostuman rakenne, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit sekä suon pinnan ja pohjan korkeudet (kuva 3). Edellä mainittujen perustulosteiden lisäksi turvetutkimusaineistosta on saatavissa tasokarttoja ja listauksia esim. suotyypeistä, liekoisuudesta, suon pinnan ja pohjan korkeudesta, liejuista ja pohjamaalajeista. 3,4 B0 3 3,8 3 3,9 4 / / m 3,9 3 / ,2 122 / 18 3,5 4,5 3 4,6 1 / m 1 / 8 3,3 195 / / ,8 A0 3,7 1 / / 7 4, / 15 2 / / / 14 5,3 4,7 1 / ,3 B1030m 5, / 12 2 / / ,8 4 / 8 4, / 11 1 / / 0 2 / / / / 0 3 A m -1040m 3,800 / m 4,6 3 / / m 4 3 / m , ,6 A m 10 1 / 5 2 / 13 0 / 14 2 / / 14 4, , , / 16 2 / / 1517 A m 11 4,7 17 4,9 5, , / 18 1 / 18 1 / 16 9 / , , A m 0 / / ,6 5, / 25 0 / 20 5 / ,4-445m 4,7 26 4, / 8 A m 4 / 12 2 / , , / 23 0 / / 20 A m ,1 5,9 25 4, ,2 1 / 25 A m 2 / 15 1 / ,6 4, / / 12 7 / 23 A m / / 0 A1600m Karjainneva, Vaala, kl Turvekerrostuman paksuus 6,4 0,3-1m 2/17 1-1,5m 1,5-2m 2-3m 15 Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maatuneen pintakerroksen/ koko turvekerrostuman paksuus (dm) Turvekerrostuman paksuus (dm) 0 500m c Geologian tutkimuskeskus 2006 Pohjakartta c Maanmittauslaitos lupanro 245/MYY/06 Kuva 2. Esimerkki suokartasta. Tutkimuspisteen yläpuolella oleva luku ilmoittaa turpeen keskimaatuneisuuden ja alapuolella olevat heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuuden ja koko turvekerroksen paksuuden desimetreinä. 10

11 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 Kuva 3. Esimerkki suon poikkileikkauskuvasta. Ylemmästä kuvasta ilmenee turvekerroksen maatuneisuus ja alemmasta turvelajit, pohjamaalajit ja suotyypit. Merkkien selitykset ovat liitteessä 2. 11

12 Jukka Häikiö SOIDE SOVELTUVUUS TURVETUOTATOO Turvetta käytetään energiaturpeena ja ympäristöturpeena. Energiaturpeeksi soveltuvat kaikki saraturpeet ja rahkaturpeet, joiden maatuneisuus on vähintään H5. Ympäristöturpeena käytetään pääasiassa heikosti maatuneita rahkaturpeita. Käyttökohteita ovat mm. kasvuturve viljelykäytössä, kuiviketurve eläinsuojissa, imeytysturve lietelannan käsittelyssä, öljynimeytysturve ja kompostiturve. Suomessa suurimmat ympäristöturveryhmät ovat olleet kuivikkeet ja kasvualustatuotteet (Rinttilä,R. Ym.1998). Hyvälaatuisen kasvuturpeen eli viljelyturpeen laatuvaatimukset ovat tiukat. Siihen soveltuu vain H1-3 maatunut rahkaturve, joka koostuu valtaosin Acutifolia- ryhmän sammalista. Kasvu- ja maanparannusturpeen määritelmä on melko väljä. Turpeen on oltava koostumukseltaan vain pääosin suokasvien jäännöksiä ja maatumisasteen H1-6 (Toivonen 1997, liite 3). Turvekerrostuman koko ja paksuus, turvelajit, turpeen maatuneisuus sekä turpeen muut fysikaaliset ja tietyt kemialliset ominaisuudet ja kuivatettavuus ovat tärkeimpiä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon. Ohut, alle 0,6 m paksu heikosti maatunut rahkaturvevaltainen pintakerros on luokiteltu energiaturpeeksi, koska se kunnostusvaiheessa sekoittuu alla olevaan maatuneeseen turpeeseen ja voidaan siten tuottaa energiaturpeena. Jos heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuus on yli 0,6 m se on luokiteltu ympäristöturpeeksi soveltuvaksi. Turpeiden ja soiden käyttökelpoisuutta arvioitaessa on nojauduttu Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeeseen. Tuhka- ja rikkipitoisuuden osalta on sovellettu Energiaturpeen laatuohjeen 2006 jyrsin- ja palapolttoturpeille asettamia laatuvaatimuksia (liite 4). Tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on pidetty yleensä 1,5 metriä. Metsäojitetuilla alueilla voidaan turvekerroksen painumisen ansiosta ottaa tuotantoon tätä matalampia alueita. Tuotantoon soveltuvalle alueelle ei ole asetettu vähimmäiskokoa, vaan pienetkin alueet on huomioitu. Tuotantokelpoisen turpeen määrää laskettaessa on alueen keskisyvyydestä vähennetty 0,3 0,5 m, mikä vastaa kunnostuksen ja tuotannon aikaista hävikkiä sekä tuotannon jälkeen suon pohjalle jäävää turvekerrosta. Soiden käyttömuotoja arvioitaessa on myös otettu huomioon soiden sijainti vesistöjen suhteen sekä luonnonsuojelulliset näkökohdat. Soiden omistussuhteita ei ole selvitetty. TUTKITUT SUOT 1. Kivirimpi Kivirimpi (kl , x = 7133,5, y = 3484,9) sijaitsee Enonkylästä runsaat 10 km lounaaseen, osaksi Kestilän puolella. Tutkittu suoalue käsittää Kivirimmen lisäksi siihen välittömästi liittyvän Sonnikankaannevan. Enonlahdesta alkava ja Kestilä-Vuolijoki tielle päättyvä metsäautotie kulkee itäreunan tuntumassa. Myös eteläpään lähelle tulee metsäautotie (kuva 4). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella. Pinta ja pohja viettävät verraten jyrkästi (2,5 m/km) kohti suoalueen keskellä virtaavaa Kuikkaojaa. Kuikkaojaa (57.054, Kuikkaojan va) myöten vedet laskevat Mulkuanjärveen (57.052,Mulkuanjärven a). Suo on tutkittu vuonna 1978, eikä tietoja ole sen jälkeen päivitetty Tutkimuspisteitä on 2,4 kpl/10 ha. Suoalueen pinta-ala on 450 ha. Siitä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 285 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 128 ha ja yli 2 m:n syvyistä 100 ha. Yli 1 m:n syvyisestä alueesta on Kivirimmessä 185 ha ja Sonnikankaannevassa 100 ha. Yli 2 m:n syvyisen alueen jakautuminen vastaavasti on 80 ha ja 20 ha. Turvekerroksen keskipaksuus on koko suossa 1,3 m ja yli 1,5 m syvällä osalla 2,2 m. Heikosti maatunutta rahkaista pintakerrosta ei ole. Suurin tavattu turvepaksuus on 3,0 m. Tutkimuspisteistä on 45 % avosuolla, 54 % rämeellä, 1 % korvessa. Kivirimmen yleisin suotyyppi on rimpineva. Eteläpäässä suota rimmet ovat pienialaisia ja jänteet epämääräisempiä kuin keski- ja pohjoisosassa. Pohjoispuoliskolla on paikoin jopa avovesirimpiä. Reunoilla ja lahdekkeissa on tupasvilla-, isovarpu- ja sararämeitä. Sonnikankaanneva on etelä- ja keskiosastaan varsinaista sararämettä, jonka verraten korkeilla rämemättäillä kasvaa kituvaa mäntyä. Reunoilla on tupasvilla- ja isovarpurämettä. Kuikkaojan varressa on isovarpu- ja korpirämettä. Suon itälaita on ojitettu. 12

13 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 Turpeesta on 14 % rahka-, 86 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 2 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 1 % ja varpuainesta sisältävien 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat sara- (Ct)(67 %), rahkasara- (SCt)(19 %) ja sararahkaturve (CSt)(7 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta, moreeni ja savi. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4, pintakerroksen 3,5 ja pohjakerroksen 6,3. Maatuneisuus vaihtelee suuresti suon eri osissa ja syvyyksissä. Liekoja on erittäin vähän (0,1 %). Turvenäytteet laboratoriomäärityksiä varten on otettu 4 pisteeltä. Kivirimmen turpeiden tuhkapitoisuus on tavallista korkeampi. Suurimmillaan (10-20 %) tuhkapitoisuudet ovat 0,5 m:n paksuisessa pintakerroksessa, josta ne turvekerroksen keskiosassa laskevat lähelle saraturpeiden normaaliarvoja, mutta nousevat taas pohjimmaisissa kerroksissa suhteellisen korkeiksi. Pintaosan korkea tuhkapitoisuus johtuu itäreunan metsäojien suolle tuomasta lietteestä. Keskimääräinen tehollinen lämpöarvo on kahden pisteen näytteistä tehtyjen määritysten mukaan 21,5 MJ/kg. Tuhkapitoisuuden vaihtelusta johtuen eri kerrosten lämpöarvojen vaihteluväli suuri (13,3-23,4 MJ/kg). Kivirimpi - Sonnikankaannevalla on yli 1,5 m syvää aluetta 128 ha ja siinä on tuotantokelpoista turvetta 2,2 milj. suo-m 3. Kestilän kunnan puolella oleva osa suosta kuuluu Rumalan Kuvajan - Oudonrimpien soidensuojelualueeseen, joten mahdollisuutta turvetuotantoon ei ole. Kuva 4. Tutkimuspisteiden sijainti Kivirimmellä. 13

14 Jukka Häikiö 2. Kuvaja Kuvaja (kl , x = 7136,8, y = 3486,5) sijaitsee Oulujärven länsipuolella Vaalasta noin 30 km etelään. Vaala-Vuolijoki maantieltä on suon eteläpäähän metsäautotietä matkaa n. 3 km. Suo rajoittuu mataliin moreenikankaisiin ja ympäröiville suoalueille johtaviin suosalmiin (kuva 5). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää loivasti kohti lounaiskulmaa, josta saa alkunsa Mulkuanjokeen laskeva Kuikkaoja (57.054, Kuikkaojan va) Suo on tutkittu vuonna 1978, eikä tietoja ole päivitetty sen jälkeen. Tutkimuspisteitä on 1,6 kpl/10 ha. Kuvajan pinta-ala on 430 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 210 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 133 ha ja yli 2 m:n syvyistä 85 ha. Koko suon keskisyvyys (1,2 m) on pieni. Eteläpuoliskossa on syvänne alue, jonka syvimmässä pisteessä on turvetta 2,8 m. Kuvajan tutkimuspisteistä on 85 % avosuolla ja 15 % rämeellä. Suo on suurimmaksi osaksi vaikeakulkuista, osin ylipääsemätöntä rimpinevaa. Keskiosassa on laajahko avovesirimpialue. Muualla rimmet ovat mutasaran (Carex limosa) ja vaalean saran (Carex lividan)luonnehtimia ruoppa- ja sammalrimpiä. Paikoin on lievää ruohoisuutta. Jänteet ovat yleensä matalia, mutta keskiosan avovesirimpialueella muutamat rämejänteet ovat erittäin hyvin kehittyneitä ja kasvavat paikoin kookasta puustoa. Suon koillis- ja itäosat ovat muuta suota vähäravinteisempia ja siitä johtuen vallitsevina suotyyppeinä ovat lyhytkorsineva ja tupasvillaräme. Metsäojitus on muuntanut suotyyppejä paikoin etelä- ja länsilaidalla. Turpeesta on 28 % rahka-, 72 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 1 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 9 % ja varpuainesta sisältävien 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SCt) ja sararahkaturve (CSt). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9, heikosti maatuneen pintakerroksen 3,7 ja maatuneen pohjaosan 6,1. Ohutturpeisessa pohjoisosassa turpeiden maatuneisuus on lähes pinnasta alkaen kohtalainen (H5-6) tai hyvä (H7-10). Eteläosassa on paksuhko heikosti maatuneen (H1-4) turpeen pintakerros ja sen alapuolella on yleensä vain kohtalaisesti maatuneita turpeita. Suon pohjamaana on hiekka ja kivinen moreeni. Liekopuuta on erittäin vähän (0,1 %). Laboratorionäytteet on otettu yhdeltä pisteeltä. Turpeiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,6 % (vaihteluväli 3,7-6,4 %). Lämpöarvomäärityksiä ei ole tehty. Kuvajan turpeet sopivat ominaisuuksiensa puolesta hyvin energiaturpeeksi, mutta erittäin vetisenä ja suhteellisen ohutturpeisena suona Kuvajalla ei ole turveteollista merkitystä. Kainuun lintutieteellisen yhdistyksen tekemän kartoituksen mukaan Kuvajalla on runsas ja monipuolinen linnusto (Ruuskanen 1974). Suo on suurimmaksi osaksi suojeltu ja kuuluu laajaan Rumalan-Kuvajan-Oudonrimpien soidensuojelualueeseen. Kuva 5. Tutkimuspisteiden sijainti Kuvajalla. 14

15 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 3. Iso-Onneton Iso-Onneton (kl , x = 7137,3, y = 3484,4) sijaitsee noin 4 km Enonkylästä länteen. Suo rajoittuu mataliin moreenikankaisiin ja pohjoisessa Kurkirimpeen (4). Lähin metsäautotie on yli kilometrin päässä. Suon pinta on m merenpinna yläpuolella ja viettää loivasti kohti luoteisreunaa. Suoallas sijaitsee vedenjakajalla. Vedet laskevat luoteeseen ja päätyvät metsäojia myöten Veneojaan (57.048, Veneojan va). Korkeajännitelinja kulkee suon itäosan halki (kuva 6). Suo on tutkittu vuonna 1978 eikä tietoja ole päivitetty sen jälkeen. Tutkimuspisteitä on 2,3 kpl/10 ha. Koko suon pinta-ala on 120 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 55 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 22 ha ja yli 2 m:n syvyistä 2 ha. Turvekerros on suhteellisen ohut. Koko suon keskisyvyys on vain 1,0 m. Vain yhdellä pisteellä on turvetta yli 2 m (2,1 m). Tutkimuspisteistä on 85 % avosuolla ja 15 % rämeellä. Vedenjakaja sijainnista johtuen suo on vähäravinteinen ja suotyypit ovat karuja. Yleisin suotyyppi on rahkamättäinen lyhytkorsineva. Laiteilla on rahkanevaa sekä tupasvilla- ja pallosararämettä. Koilliskulmalla on rahkanevaojikkoa. Turpeesta on 99 % rahkavaltaista ja 1 % saravaltaista. Tupasvillan jäänteitä sisältävien turpeiden osuus on 94 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahkaturve (ErSt) ja tupasvillasuoleväkkörahkaturve (ErShSt). Pohjamaana on hiekkamoreeni. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2, heikosti maatuneen pintakerroksen 2,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,4. Liekoja on erittäin vähän (0,1 %). Turpeiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,1 %, vaihteluväli 2,1-5,9 %. Syrjäisen sijainnin, pienen koon ja turvekerroksen mataluuden vuoksi Iso Onnettomalla ei ole turveteollista merkitystä. Suo kuuluu Rumalan-Kuvajan-Oudonrimpien soidensuojelualueeseen.. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 %. Vihisuolla on yli 1,5 m syvyistä aluetta 42 ha ja alue jakautuu useaksi erilliseksi altaaksi. Tällä alueella on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta yhteensä 0,38 milj. suo-m 3. Tästä yli 1,5 m syvyisestä alueesta tuotantoon soveltuvat parhaiten keski- ja luoteisosan 25 ha:n ja 12 ha:n kokoiset altaat. Suon keskiosan yli 1,5 m syvyisen alueen pintaosassa on noin 7 ha:n alalla ympäristöturvetta 0,04 milj.suo-m 3. Kuva 6. Tutkimuspisteiden sijainti Iso Onnettomalla. 15

16 Jukka Häikiö 4. Kurkirimpi Kurkirimpi (kl , x = 7138,7, y = 3483,6) sijaitsee Enonkylästä 5 km länteen. Pohjoispuolella on Rumala (5) ja eteläpuolella Iso Onneton (3). Itäja länsipuolella on metsäautotien pää noin 0,5 km:n päässä (kuva 7). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää pohjoisosassa koilliseen ja eteläosassa lounaaseen. Pohjoisosan vedet laskevat Rumalan suuntaan (54.047, Syväpuron va)ja eteläosan Oudonjärven suuntaan (54.048, Veneojan va). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 1,6 kpl/10 ha. Kurkirimmen turvekerros on ohut. Koko suon 330 ha:n pinta-alasta on yli 1,5 m:ä syvää aluetta vain 5 ha. Koillis- ja lounaisosassa on yli 1 m:ä syvää aluetta yhteensä 70 ha. Kummassakin altaassa on suurin turvesyvyys 1,9 m. Koko suon keskisyvyys on 0,8 m. Tutkimuspisteistä on 87% avosuolla ja 13% rämeellä. Suon keskiosassa on matalajänteistä rimpinevaa, mutta yleisin suotyyppi on lyhytkorsineva, Laiteilla on paikoin rahkanevaa ja tupasvillarämettä. Turpeesta on 88 % rahka- ja 12 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 1 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 88 % ja varpuainesta sisältävien alle 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahkaturve (ErSt) (66 %) ja rahkasaraturve (SCt). Saraturpeita on vain suon pohjoispäässä. Muualla turvekerroksen muodostaa yleensä tupasvillarahkaturve, jossa on varsinkin pintaosissa lisätekijänänä suoleväkköä. Pohjamaalajina on hiekkamoreeni. Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 4,6. Pintakerroksen keskimaatuneisuus on vain 2,5, mutta syvemmällä olevien kerrosten keskimaatuneisuus on erittäin hyvä (7,6). Kurkirimpi ei sovellu ohuen turvekerroksen takia turvetuotantoon. Kuva 7. Tutkimuspisteiden sijainti Kurkirimmellä. 16

17 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 383, 2008 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 5. Rumala kiosassa lähes ylipääsemättömän vetistä. Reunoilla on lyhytkorsinevaa ja rahkanevaa. Turpeesta on 12 % rahka-, 88 % saravaltaista. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 6 % Yleisin turvelaji on rahkasaraturve (SCt). Turvekerroksen mataluuden vuoksi turvelajimääritykset on tehty vain selkälinjoilta. Poikkilinjoilta on määritetty vain turpeen syvyys, suotyyppi ja pohjamaalaji. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 7,1. Liekoja on erittäin vähän,0,1 %. Rumalalla ei ole vetisyyden ja ohuen turvekerroksen takia turveteollista merkitystä. Suon linnusto on runsas ja monipuolinen (Ruuskanen 1974). Suo kuuluu Rumalan-Kuvajan-Oudonrimpien soidensuojelualueeseen. Rumala (kl , x = 7141,0, y = 3485,0) sijaitsee Oulujärven länsipuolella Enonkylästä 4-5 km luoteeseen. Vaala-Vuolijoki tieltä tulevat metsäautotiet pohjoispäähän ja kaakkoiskulmaan. Suo rajoittuu loivapiirteisiin moreenisaarekkeisiin ja suosalmiin (kuva 8). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää loivasti kohti luoteis- ja pohjoisreunaa. Vedet laskevat metsäojia myöten pohjoiseen ja päätyvät lopulta ikulanojaan (57.046, ikulanojan va). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuslinjasto on hyvin harva. Tutkimuspisteitä on 1,4 kpl/10 ha. Pinta-ala on 400 ha. Tästä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 290 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 43 ha ja yli 2 m:n syvyistä 10 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,1 m. Suurin kairattu turvepaksuus on 2,4 m. Tutkimuspisteistä on 84% avosuolla ja 16 % rämeellä. Melkein koko suo on rimpinevaa, joka on suon kes- Kuva 8. Tutkimuspisteiden sijainti Rumalalla. 17

18 Jukka Häikiö 6. Kivenrimpi Kivenrimpi (kl , x = 7143,9, y = 3480,1) sijaitsee Veneheiton eteläpuolella. Vaala-Vuolijoki tieltä lähtevä ja ikulanojalle päättyvä metsäautotie kulkee suon eteläreunaa pitkin ja länsipään poikki. Suon koillisreuna rajoittuu Matorimpeen (7) ja luoteispää Kärjenrimpeen (10) sekä Puronrämeeseen (11) (kuva 9). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää n. 2,5 m/km kohti luoteispäätä. Vedet laskevat Syväpuroa myöten (57.047, Syväpuron va) eittävänjokeen (57.042, eittävänjoen keskiosan a). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 2,8kpl/10ha. Koko suon pinta-ala on 300 ha. Tästä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 190 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 81 ha ja yli 2 m:n syvyistä 7 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,1 m ja yli 1,5 m syvän alueen 1,7 m. Syvimmät alueet ja syvin piste (2,2 m) ovat luoteispäässä. Tutkimuspisteistä on 72 % avosuolla, 18 % rämeellä ja 10 % turvekankaalla. Tutkimuksen aikaan suon ojittamaton keskiosa oli matalajänteistä rimpinevaa. Kaakkoispäässä oli rimpineva- ja sararämeojikkoja. Luoteispäässä oli vanhan ojituksen alueella metsittynyttä karhunsammalmuuttumaa ja nuorempien ojitusten alueella rimpineva- ja sararämeojikkoja ja muuttumia. Turpeesta on 15 % rahka- ja 85 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on alle 1 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 4 % ja varpuainesta sisältävien 9 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SCt) ja kortesaraturve (EqCt). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,4. Liekoja on erittäin vähän, 0,1 %. Laboratorionäytteet on otettu 2 pisteeltä. Turpeiden tuhkapitoisuus, keskimäärin 5,1 %, on korkea. Vaihteluväli on 3,3-7,0 %. Korkeimmat tuhkapitoisuudet ovat ohuessa pintakerroksessa. Metsäojitus on kuivattanut suota tehokkaasti, koska turpeiden vesipitoisuus on keskimäärin vain 89,9 % ja kuivatilavuuspaino 106 kg/suo-m 3. Keskimääräinen tehollinen lämpöarvo on kuivalla turpeella 21,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,5 MJ/kg. Kivenrimmen luoteispäässä on osittain kuivatettua, turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta 80 ha. Tuotantokelpoisen turpeen määrä on n.1,0 milj. suo-m 3. Kuva 9. Tutkimuspisteiden sijainti Kivenrimmellä. 18

19 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 7. Matorimpi Matorimpi (kl , x = 7144,9, y = 3481,8) sijaitsee Veneheiton eteläpuolella. ikulanojalta tuleva metsäautotie haarautuu ympäröimään suon pohjoispäätä. Suo on syntynyt n. 2,5 km pitkään ja n. 1 km leveään, luode-kaakko suuntaiseen, matalien moreeniselänteiden rajoittamaan altaaseen (kuva 10). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää n. 2,5 m/km kohti luoteispäätä. Vedet laskevat perattua Rimaskanojaa myöten ikulanojaan (57.046, ikulanojan va) ja edelleen eittävänjokeen (57.042, eittävänjoen keskiosan a). Suo on tutkittu vuonna Sen jälkeen tutkimusta on täydennetty laboratorionäytteiden otolla. Tutkimuspisteitä on 3,0 kpl/10 ha. Pinta-ala on 320 ha. Tästä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 250 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 200 ha ja yli 2 m:n syvyistä 135 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,8 m ja yli 1,5 m syvän alueen 2,4 m. Suurin kairattu turvepaksuus on 4,8 m. Tutkimuspisteistä on 24% avosuolla, 24% rämeellä, 1 % korvessa ja 51 % turvekankaalla. Suon kaakkoispäässä on luonnontilaista, matalajänteistä rimpinevaa. Luoteispuolisko on ojituksen ansiosta metsittynyttä rimpinevamuuttumaa ja turvekangasta. Turpeesta on 6 % rahka- ja 94 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on alle 1 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien alle 1 % ja varpuainesta sisältävien 6 %. Yleisimmät turvelajit ovat saraturve (Ct), varpurahkasaraturve (SCt) ja rahkasaraturve (SCt). Turvekerrostuma koostuu lähes kokonaan saraturpeesta, jossa on hyvin vähän lisätekijöitä. Vähäiset rahkaturvekerrostumat keskittyvät kapeille reunavyöhykkeille. Puiden jäänteitä on eniten suon pohjalla, mikä osoittaa soistumisen alkaneen metsämaan soistumana, mutta varsin pian suotyyppien muuttuneen puuttomiksi nevatyypeiksi ja säilyneen sellaisena lähes nykypäivään saakka. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta, savi ja moreeni. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Saraisille rimpinevoille tyypillisesti turpeen pääosan maatuneisuus on heikko (H4). Heikosti maatuneen turpeen seassa on hyvin maatuneita linssejä, ja koko pohjaosa on hyvin maatunutta. Liekoja on erittäin vähän (0,3 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6-1,0 m syvyysvälillä (1,2 %). Laboratorionäytteet on otettu 7 pisteeltä. Turpeen tuhkapitoisuuden keskiarvo on 6,0 %. Suhteellisen korkea arvo johtuu luoteispään kahden näytepisteen pintaosan (0-20 cm) korkeista tuhka-arvoista. äillä pisteillä tuhkapitoisuutta nostavat sideriitti l. rautakarbonaattisaostumat. äitä ravinteisille rimpinevoille tyypillisiä saostumia on pienialaisina linsseinä suon luoteispäässä. Keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 98 kg/suo-m 3. Vaihteluväli on näytepisteittäin kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 %. Matorimmellä on 200 ha yli 1,5 m syvää, energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta, jossa on tuotantokelpoista turvetta 3,8 milj. suo-m 3,. Suohehtaarilla on tuotantokelpoista turvetta keskimäärin m 3. Suokuution keskimääräinen energiasisältö kuivana on 0,56 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,50 MW. 19

20 Jukka Häikiö Kuva 10. Tutkimuspisteiden sijainti Matorimmellä. 8. Kuusirimpi Kuusirimpi (kl , x = 7145,4, y = 3483,1) sijaitsee Veneheiton kaakkoispuolella Matorimmestä koilliseen. Koillispuolelle ja luoteispään tuntumaan tulevat metsäautotiet. Suo rajoittuu mataliin moreeniselänteisiin (kuva 11). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää kohti luoteispäätä. Vedet laskevat metsäojia myöten ikulanojaan (57.046, ikulanojan va). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 1,7 kpl/10 ha. Pinta-ala on 230 ha. Tästä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 50 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 5 ha. Koko suon keskisyvyys on 0,8 m. Syvin piste on 1,6 m. Tutkimuspisteistä on 87 % avosuolla, 13 % rämeellä. Luonnontilaisena suo on ollut suurimmaksi osaksi rimpinevaa, mutta metsäojituksen ansiosta se oli tutkimuksen aikaan rimpinevamuuttumaa. Keskiosassa oli vanhaa ojitusaluetta, joka oli metsittynyt. Turpeista on saravaltaisia 97 % ja rahkavaltaisia loput 3 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve (SCt). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4. Liekoja on erittäin vähän (0,1 %). Pohjamaalajina on moreeni. Kuusirimpi on laaja ja edullisen muotoinen suo, mutta sen turvekerros on liian ohut turvetuotantoon. 20

21 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 Kuva 11. Tutkimuspisteiden sijainti Kuusirimmellä. 9. Kivineva Kivineva (kl , x = 7134,0, y = 3493,0) sijaitsee Vaalan ja Vuolijoen kuntien rajalla noin 10 km Enonkylästä etelään. Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää kohti itäreunaa (kuva 12). Vedet laskevat suon itäosassa olevaan Kivijärveen ja sieltä edelleen Oulujärveen (59.32, Ärjänselän a). Suo on tutkittu vuonna 1981, eikä tietoja ole päivitetty sen jälkeen. Tutkimuspisteitä on 1,3 kpl/10 ha ja syvyystutkimuspisteitä 2,4 kpl/10 ha. Tutkimus käsittää vain suon eteläosan. Tutkitun alueen pinta-ala on 509 ha. Tästä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 357 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 263 ha ja yli 2 m:n syvyistä 147 ha. Koko alueen keskisyvyys on 1,6 m ja yli 1,5 metriä syvän alueen 2,3 m. Suurin kairattu turvepaksuus on 4,3 m. Tutkimusajankohtana tutkimuspisteistä oli 37 % avosuolla, 34 % rämeellä,1 % turvekankaalla ja 21 % pellolla. Yleisimmät suotyypit olivat laiteilla isovarpurämeen ojikot ja keskiosassa vaivaiskoivun valtaamat rimpinevamuuttumat. Sen jälkeen suolle on raivattu peltoa lisää ja osa suosta on otettu turvetuotantoon. Turpeesta on 5 % rahka- ja 95 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 24 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 1 % ja varpuainesta sisältävien 21 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SCt) ja saraturve (Ct). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hieta ja savi. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatunutta rahkaista pintakerrosta ei ole, vaan turvekerros muodostuu pinnasta pohjaan eri lisätekijöitä sisältävistä saraturpeista. Liekoja on erittäin vähän (0,3 %). Laboratorionäytteet on otettu 2 pisteeltä. Rimpinevamuuttumalta otettujen näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,4 % ja varsinaisen saranevan muuttumalta otettujen näytteiden 5,5 %. Vastaavasti turpeiden keskimääräiset teholliset lämpöarvot ovat 20,7 MJ/kg (vaihteluväli 19,1-22,1 MJ/kg) ja 19,8 MJ/ kg (vaihteluväli 17,5-20,6 MJ/kg), koko suon keskiarvo 20,2 MJ/kg. Turpeiden vesipitoisuus on keskimäärin 90,9 %. Keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 94 kg/suo-m 3. Kivinevalla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta 263 ha. Suossa on tuotantokelpoista turvetta on 4,7 milj.suo-m 3 ja kuiva-ainetta 0,442 milj. tonnia, jonka energiasisältö on 8,924 Milj. GJ eli 2,479 Milj. MW. Suohehtaarilla on tuotantokelpoista turvetta keskimäärin suo-m 3. Turvekuution energiasisältö 50 %:n kosteudessa on 1,67 MJ eli 0,46 MW. Kivinevalla on jo turvetuotantoa n. 65 ha:n alalla. 21

22 Jukka Häikiö 22 Kuva 12. Tutkimuspisteiden sijainti Kivinevalla.

23 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Kärjenrimpi Kärjenrimpi (kl , x = 7145,2, y = 3476,6) sijaitsee Veneheiton eteläpuolella. Suo rajoittuu länsireunalta Mustanmaan tiehen, pohjoisreunalta Syväpuroon ja Puronrämeeseen, etelässä ja idässä moreenisaarekkeisiin ja niiden välisiin suosalmiin (kuva 13). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää länteen. Suon pohjoispuolisko kuuluu Syväpuron vesistöalueeseen (57.047) ja eteläpuolisko Veneojan vesistöalueeseen (57.048). Molemmat laskevat eittävänjokeen. Tutkimuspisteitä on 3,2 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 2,4 kpl/10 ha. Tutkitun alueen pinta-ala on n. 600 ha. Tästä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 390 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 311 ha ja yli 2 m:n syvyistä 210 ha. Suurin kairattu syvyys on 3,5 m. Koko suon keskisyvyys on 1,5 m ja yli 1,5 m:ä syvän alueen 2,1 m. Tutkimuspisteistä on 26 % avosuolla, 70 % rämeellä, 1 % korvessa ja 4 % turvekankaalla. Turpeesta on 38 % rahka- ja 62 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 11 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 17 % ja varpuainesta sisältävien 11 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SCt), sararahkaturve (CSt) ja suon pintaosan tupasvillarahkaturve (ErSt). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta, hiekka ja moreeni. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,8. Liekoja on erittäin vähän (0,3 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,1-0,5 m syvyysvälillä (1,0 %). Turpeiden tuhkapitoisuus on luoteiskulmalta otetuissa näytteissä keskimäärin 2,1 %. Syväpuron ympäristössä tuhkapitoisuus on hieman suurempi keskiarvojen vaihdellessa 2,6-5,8 % välillä. Kärjenrimmessä on turvetuotantoon soveltuvaa aluetta 310 ha ja tuotantokelpoista turvetta 5,0 milj. suo-m 3. Suo on Vapo Oy:n omistuksessa ja sitä on valmisteltu kasvu- ja energiaturvetuotantoon. Kuva 13. Tutkimuspisteiden sijainti Kärjenrimmellä. 23

24 Jukka Häikiö 11. Puronräme Puronräme (kl , x = 7146,2, y = 3477,2) sijaitsee Veneheiton eteläpuolella. Suon luoteispää rajoittuu uutilan ja Veneheiton peltoihin, eteläreuna Kärjenrimpeen (10) ja kaakkoispää Kivenrimpeen (6) (kuva 14). Suon luoteispää on 103 m ja kaakkoispää 112 m merenpinnan yläpuolella. Pinta viettää kohti Syväpuroa (57.047, Syväpuron va), joka laskee eittävänjokeen (57.042, eittävänjoen keskiosan a). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 1,5 kpl/10 ha. Koko suon pinta-ala on 650 ha. Tästä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 450 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 336 ha ja yli 2 m:n syvyistä 240 ha. Keskisyvyys on koko suossa 1,6 m ja yli 1,5 m syvällä alueella 2,4 m. Suurin syvyys on 3,6 m. Heikosti maatuneen rahkaisen pintakerroksen paksuus on keskimäärin 0,2 m. Tutkimuspisteistä on 29 % avosuolla, 57% rämeellä, 5% korvessa, 6 % turvekankaalla ja 3 % pellolla. Suon luoteispuolisko on keskiosastaan puutonta rahkanevaa, jota luonnehtivat korkeat rahkamättäät ja niiden väliset pienet rimpilaikut. Alue on ollut aiemmin sararimpinevaa, mutta suhteellisen vähän aikaa sitten alkanut rahkoittua ihmisen kuivatustoimien vaikutuksesta. Kaakkoispuoliskon yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme ja rahkaräme. Turpeesta on 35 % rahka-, 65 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 1 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 12 % ja varpuainesta sisältävien 4 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SCt), suoleväkkösararahkaturve (SchCSt) ja tupasvillarahkaturve (ErSt). Yleisin pohjamaalaji on hieta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,8. Liekoja on erittäin vähän (0,4 %). Laboratorionäytteet on otettu 3 pisteeltä. Turpeiden tuhkapitoisuus on pieni, keskimäärin 2,6 %. Kuivan tuhkallisen turpeen lämpöarvo on keskimäärin 22,4 MJ/kg ja 50 % kostean turpeen 9,9 MJ/kg. Alimmat yksittäiset lämpöarvot ovat heikosti maatuneilla rahkaturpeilla (18,3 MJ/kg) ja suurimmat kerrostumien keskivaiheilla olevilla rahkaturpeilla (25,5 MJ/kg). Turpeiden vesipitoisuus on keskimäärin 91,4 % ja kuivatilavuuspaino 92 kg/suo-m 3. Puronräme soveltuu hyvin energiaturvetuotantoon. Yli 1,5 metriä syvällä 336 ha:n alueella on tuotantokelpoista turvetta 6,4 milj. suo-m 3. Suohehtaarilla on tuotantokelpoista turvetta keskimäärin m 3. Suokuution keskimääräinen energiasisältö on kuivana 0,57 MW ja 50 %:n kosteudessa on 0,51 MW. Vapo Oy valmistelee Puronrämeelle turvetuotantoaluetta. Kuva 14. Tutkimuspisteiden sijainti Puronrämeellä. 24

25 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Kaunistonneva Kaunistonneva (kl , x = 7152,3, y = 3472,5) sijaitsee molemmin puolin uutila - Muhos maantietä. Suo rajoittuu pohjoisessa Kaunistonkanavaan ja lännessä moreenisaarekkeisiin, etelässä ja idässä soistuneisiin, pinnaltaan tasaisiin hiesumaihin (kuva 15). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää itään. Vedet laskevat uutilankanavaa ja Kemilänkavaa myöten eittävänjokeen (57.042, eittävänjoen keskiosan va). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 1,2 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 2,1 kpl/10 ha. Tutkitun alueen pinta-ala on 345 ha. Tästä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 33 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 5 ha. Keskisyvyys on 0,7 m. Suurin syvyys on 1,9 m. Tutkimuspisteistä on 14 % avosuolla, 55 % rämeellä,30 % turvekankaalla ja 1 % pellolla. Maantien länsipuoli on keskiosasta luonnontilaista rahkanevaa, pohjois- ja eteläosasta rahkanevan- ja lyhytkorsinevan ojikkoa sekä muuttumaa. Tien itäpuoli on varpuja puolukkaturvekangasta. Turpeesta on 61 % rahka-, 36 % sara- ja 3 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 4 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 27 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CSt) ja rahkasaraturve(sct). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,5. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta, hiekka ja moreeni. Kaunistonnevalla on 16 ha:n suuruinen turvetuotantoalue. yt tutkittu yli 1 m:n syvyinen 33 ha:n alue rajoittuu tuotantokenttään ja soveltuu hyvin sen lisäalueeksi. Tällä valmiiksi kuivatetulla alueella on tuotantokelpoista turvetta 0,23 milj.suo-m 3. Tuotantoalueella ja nyt tutkitulla lisäalueella on tuotantokelpoista turvetta yhteensä 0,40 milj. suo-m 3. Kuva 15. Tutkimuspisteiden sijainti Kaunistonnevalla. 25

26 Jukka Häikiö 13. Pyöriäneva Pyöriäneva (kl , x = 7152,8, y = 3470,1) sijaitsee Kylmälänkyläntien länsipuolella uutilasta 5 km pohjoiseen. Suo rajoittuu voimakkaasti huuhtoutuneisiin moreenikankaisiin. Suon pohjoisosaa sivuaa metsäautotie (kuva 16). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella. Suo sijaitsee ympäristöä ylemmällä tasolla ja siitä johtuen eritystä viettosuuntaa ei ole, vaan vedet laskevat laiteilla olevia metsäojia myöten suosalmien kautta joka ilmansuuntaan. Suo sijaitsee eittävänjoen keskiosan valuma-alueella (57.042). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 3,1 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 4,6 kpl/10 ha. Pintaala on 120 ha. Tästä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 47 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 25 ha ja yli 2 m:n syvyistä 11 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,0 m ja yli 1,5 m syvän alueen 2,0 m. Suurin syvyys on 2,6 m. Tutkimuspisteistä on 46 % avosuolla ja 54 % rämeellä. Suon reunoilla on moreenisaarekkeiden ympärillä metsäojat. Yleisimmät suotyypit suon keskellä ovat rimpineva ja lyhytkorsineva. Laiteilla on tupasvillarämettä, lyhytkortista nevarämettä ja rahkarämettä sekä niiden ojikkoja. Turpeesta on 60 % rahka- ja 40 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 11 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 46 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillasararahkaturve (ErCSt), suoleväkkörahkasaraturve (SchSCt) ja rahkasaraturve (SCt). Turvekerroksessa on erityisesti laiteilla useita hiilikerroksia. Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 4,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,8. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,3 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hieta ja hiesu. Pyöriänevasta on otettu tilavuustarkat näytteet 2 pisteeltä. Turpeen kuivatilavuuspaino on keskimäärin 96 kg/suo-m 3. Alhaisimmat kuivatilavuuspainot ovat heikosti maatuneessa rahkavaltaisessa pintaturvekerroksessa ja korkeimmat pohjaturvekerroksessa. Tuhkapitoisuus on alhainen (ka. 1,9 %). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/ kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,5 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 %. Pyöriäneva on saarekkeiden rikkoma ja pohjaltaan epätasainen suo. Turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta on 25 ha ja tuotantokelpoista turvetta 0,38 milj.suo-m 3. Heikosti maatuneen rahkaisen pintakerroksen paksuus on keskimäärin 0,6 m. Suohehtaarilla on tuotantokelpoista turvetta keskimäärin m 3. Suokuution keskimääräinen energiasisältö on kuivana 0,57 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,51 MW. Kuva 16. Tutkimuspisteiden sijainti Pyöriänevalla. 26

27 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Kallioneva Kallioneva (kl , x = 7153,8, y = 3470,5) sijaitsee uutilasta 6 km luoteeseen Kylmälänkyläntien länsipuolella. Raja-aavan turvetuotantoalueelle vievä tie kulkee suon kaakkoispään halki. Suo rajoittuu voimakkaasti huuhtoutuneisiin, kivisen rakan peittämiin moreenimuodostumiin(kuva 17). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää kohti luoteispäätä. Suon laiteilla on metsäojia ja vedet laskevat niitä pitkin pohjoiseen Kantokanavaan ja sitä tietä Tyrnävänjokeen ( Tyrnävänjoen yläosan va). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 3,9 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,1 kpl/10 ha. Tutkitun alueen pinta-ala on 145 ha. Tästä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 72 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 40 ha ja yli 2 m:n syvyistä 22 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,2 m ja yli 1,5 m syvän alueen 2,1 m. Syvin alue on suon kaakkoispäässä Syvimmässä kairauspisteessä on turvetta 3 m. Tutkimuspisteistä on 32 % avosuolla ja 68 % rämeellä. Vallitsevina suotyyppeinä ovat pääosin luonnontilaiset rahkaneva ja räme. Myös muuttuneet tupasvilla- ja isovarpurämeet ovat yleisiä. Turpeesta on 85 % rahka- ja 15 % saravaltaista. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 47 % ja varpuainesta sisältävien 17 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahkaturve (ErSt), puhdas rahkaturve (St) ja sararahkaturve (CSt). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,1. Liekoja on erittäin vähän (0,5 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6-1,0 m syvyysvälillä (1,1 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Kallionevasta on otettu tilavuustarkat näytteet 3 pisteeltä. Turpeen kuivatilavuuspaino on keskimäärin 106 kg/suo-m 3. Alhaisimmat kuivatilavuuspainot (35 42 kg) ovat suon heikosti maatuneessa rahkavaltaisessa pintaturvekerroksessa. Tuhkapitoisuus on alhainen (ka. 1,8 %). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,3 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,22 %. Kallionevalla on tuotantokelpoista aluetta on yli 1,5 metriä syvä 40 ha:n alue. Sen pintaosassa on tuotantokelpoista ympäristöturvetta 0,20 milj. suo-m 3 ja pohjaosassa tuotantokelpoista energiaturvetta 0,44 milj. suo-m 3. Suokuution keskimääräinen energiasisältö on kuivana 0,62 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,55 MW. Kuva 17. Tutkimuspisteiden sijainti Kallionevalla. 27

28 Jukka Häikiö 15. Tuulensuunsuo Tuulensuunsuo (kl , x = 7155,7, y = 3471,0) sijaitsee Pelson Lintukummun eteläpuolella. Suoalue rajoittuu pohjois-, länsi- ja eteläsivuilta maanteihin ja itäsivulta vankilan peltoihin (kuva 18). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää kohti pohjoispäätä, josta vedet laskevat Kantokanavaan ja edelleen Tyrnävänjokeen ( Tyrnävänjoen yläosan va). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 2,6 kpl/10 ha ja syvyystutkimuspisteitä 5,9 kpl/10 ha. Tutkitun alueen pinta-ala on 211 ha. Tästä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 188 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 150 ha ja yli 2 m:n syvyistä 81 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,8 m. Syvin alue (3,3 m) on suon pohjoisosassa. Tutkimuspisteistä on 28 % avosuolla, 25 % rämeellä, 3 % korvessa, 33 % turvekankaalla ja 7 % pellolla. Turvekankaat sijaitsevat suon keskellä olevan ison kanavan molemmin puolin ja peltojen läheisyydessä. Turpeesta on 1 % rahka-, 98 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 13 % ja varpuainesta sisältävien 7 %. Yleisimmät turvelajit ovat saraturve (Ct) ja ruskosammalsaraturve (BCt). Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,6, pintakerroksen 3,8 ja pohjakerroksen 5,8. Liekoja on erittäin vähän. Suon pohja on tasainen ja muodostuu hiekasta. äytesarjat laboratoriomäärityksiä varten on otettu 3 pisteeltä. Tuhkapitoisuuden keskiarvo on 3,5 %, tehollinen lämpöarvo kuivalla turpeella on keskimäärin 21,0 MJ/kg ja 50 % käyttökosteudessa 9,3 MJ/kg. Turpeen vesipitoisuuden keskiarvo on 89,8 %. Kuivatilavuuspaino on keskimäärin 105 kg/suo-m 3. Tuulensuunsuolla on 150 ha yli 1,5 m syvää energiaturvetuotantoon sopivaa aluetta. Tuotantokelpoisen turpeen määrä on 1,73 milj. suo-m 3. Suokuution keskimääräinen energiasisältö 50 %:n käyttökosteudessa on 0,54 MW. Kuva 18. Tutkimuspisteiden sijainti Tuulensuunsuolla. 28

29 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Pelsonrimpi Pelsonrimpi (kl , x = 7154,2, y = 3471,5) sijaitsee 6 km uutilasta pohjoiseen. Tutkittu alue käsittää Kylmälänkyläntien länsipuolella olevan osan Pelsonrimpeä. Pelsonrimpi tien itäpuolella on ollut jo pitkään turvetuotannossa (kuva 19). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää loivasti kohti pohjoista. Vedet laskevat metsäojia myöten Kantokanavaan ja sitä tietä Tyrnävänjokeen (( Tyrnävänjoen yläosan va). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 3,1 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 7,1 kpl/10 ha. Tutkitun alueen pinta-ala on 75 ha. Tästä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 50 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 33 ha ja yli 2 m:n syvyistä 19 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,4 m. Syvimmässä kairauspisteessä on turvetta 2,9 m. Tutkimuspisteistä on 24 % avosuolla, 62 % rämeellä, 11 % turvekankaalla ja 3 % pellolla. Suo on ojitusten kuivattama. Yleisimmät suotyypit ovat rimpineva-, tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttuma. Turpeesta on 17 % rahka- ja 83 % saravaltaista. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 21 % ja varpuainesta sisältävien 12 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SCt) ja tupasvillarahkaturve (ErSt). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hieta ja hiekka. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,3. Pelsonrimmellä on turvetuotantoon soveltuvaa aluetta 33 ha ja tuotantokelpoista turvetta 0,50 milj. suo-m 3. Laboratorionäytteitä ei ole otettu, mutta oletettavasti turpeen fysikaaliset ominaisuudet ovat samat kuin maantien toisella puolella olevalla turvetuotantoalueella. Kuva 19. Tutkimuspisteiden sijainti Pelsonrimmellä. 29

30 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 383, 2008 Jukka Häikiö 17. Kantosuo Kantosuo kl , x = 7156,3, y = 3476,7 sijaitsee Pelson Puutteenperän itäpuolella. Suo rajoittuu pohjoisessa Välikanavaan ja muinaisiin rantavalleihin, muualla turve- ja hiesupohjaisiin peltoihin (kuva 20). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää 2,5 m/km kohti eteläkulmaa. Vedet laskevat Rokuanojaan ( Rokuanojan va). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 3,2 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 7,4 kpl/10 ha. Kantosuon pinta-ala on 560 ha. Tästä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 314 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 98 ha ja yli 2 m:n syvyistä 45 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,1 m. Syvin alue on suon koillisosassa. Syvimmässä pisteessä on turvetta 2,9 m. Suo on kokonaan ojitettu. Tutkimuspisteistä on 3 % avosuolla, 1 % rämeellä, 3 % korvessa, 67 % turvekankaalla ja 25 % pellolla. Turpeesta on 1 % rahka-, 76 % sara- ja 23 % ruskosammalvaltaista. Yleisin turvelaji on ruskosammalsaraturve (BCt). Suon pohjalla on kerros rus- kosammalturvetta (Bt) ja sen yläpuolella pintaan saakka ruskosammalsaraturvetta (BCt). Turvelajeista ja eri syvyyksillä esiintyvistä sideriittiraidoista päätellen Kantosuo on ollut koko olemassaolonsa ajan hyvin ravinteikas. Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 4,8. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja hiekka. Kantosuon itäosan syvänteestä on otettu tilavuustarkat näytteet 3 pisteeltä. Turpeen kuivatilavuuspaino on keskimäärin 110 kg/suo-m3. Suurimmat kuivatilavuuspainot ovat läheltä suon pintaa otetuissa turvenäytteissä. Tuhkapitoisuus on korkea (ka. 6,1 %). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,5 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,18 %. Kantosuon itäosassa on turvetuotantoon soveltuvaa aluetta 100 ha. Tuotantokelpoista turvetta on 1,4 milj. suo-m3. Suokuution energiasisältö 50 %:n kosteudessa on 0,58 MW. Kuva 20. Tutkimuspisteiden sijainti Kantosuolla. 30

31 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Pesämaanaro Pesämaanaro kl , x = 7158,4, y = 3475,3 sijaitsee Pelsolta 2 km koilliseen. Suo rajoittuu luoteipäässä Rokuanjärvelle vievään tiehen, kaakkoispäässä Välikanavaan ja Kantosuohon, koillis- sekä lounaissivulta muinaisiin rantavalleihin (kuva 21). Suon pinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää kohti kaakkoispäätä. Vedet laskevat Välikanavaan ja siitä Anttilankanavan kautta Rokuanojaan (57.045, Rokuanojan va). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 4,5 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,7 kpl/10 ha. Pesämaanaron pinta-ala on 130 ha. Tästä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 32 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 3 ha. Koko suon keskisyvyys on 0,8 m. Syvin alue on suon kaakkoisosassa. Koko suo on metsäojitettu. Tutkimuspisteistä on 6 % rämeellä ja 94 % turvekankaalla. Yleisimmät suotyypit ovat karhunsammalmuuttuma ja puolukkaturvekangas. Turpeesta on 16 % rahka-, 45 % sara- ja 39 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 26 %. Yleisin turvelaji on ruskosammalsaraturve (BCt). Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,5. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,1 %). Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Suosta on otettu tilavuustarkat näytteet 3 pisteeltä. Turpeen kuivatilavuuspaino on korkea (ka. 135 kg/suo-m 3 ). Tuhkapitoisuus on keskimäärin 5,1 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on korkea, 22,2 MJ/kg. Lämpöarvo 50 %:n käyttökosteudessa on 10,0 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 %. Pesämaanarossa on tasainen hiekkapohja, turvekerros metsäojituksen ansiosta kuivunut ja tiivistynyt, joten tuotantokelpoisena voidaan pitää yli 1 metrin syvyistä 30 ha:n aluetta. Tuotantokelpoisen turpeen määrä on 0,27 milj. suo-m 3. Alue on kaakkoispuolella sijaitsevan Kantosuon tuotantoon soveltuvan alueen jatkeena. Suokuution energiasisältö 50 % kosteudessa on korkea (0,75 MW). Kuva 21. Tutkimuspisteiden sijainti Pesämaanarolla. 31

32 Jukka Häikiö 19. Tamma-aro Tamma-aro (kl , x = 7158,6, y = 3477,7) sijaitsee Pelsolta 5 km koilliseen. Suo rajoittuu muinaisen Itämeren rantavalleihin. Pelsolta Rokuanjärvelle vievä tie kulkee suon luoteispään halki (kuva 22). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää 1,5 m/km kohti kaakkoispäätä. Vedet laskevat metsäojia myöten Rokuanojaan (57.045, Rokuanojan va). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 4,8 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 6,2 kpl/10 ha. Koko suon pinta-ala on 215 ha. Tästä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 53 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 11 ha ja yli 2 m:n syvyistä 3 ha. Koko suon keskisyvyys on 0,8 m. Syvimmässä kairauspisteessä on turvetta 2,5 m. Tutkimuspisteistä on 34 % avosuolla, 61 % rämeellä ja 6 % turvekankaalla. Keskiosassa selkälinjan tienoilla on rimpinevaa, laiteilla on isovarpu-, varsinaista sara- ja lyhytkortista nevarämettä. Pohjois- ja eteläreunalla sekä kaakkoispäässä on metsäojitusta. Turpeesta on 60 % rahka-, 39 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 52 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahkasaraturve (ErSCt), tupasvillasararahkaturve (ErCSt) ja tupasvillarahkaturve (ErSt). Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 4,8 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,2. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,2 %). Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Suosta on otettu tilavuustarkat näytteet 3 pisteeltä. Turpeen kuivatilavuuspaino on keskimäärin 113 kg/ suo-m 3. Tuhkapitoisuus on keskimäärin 2,5 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on korkea (ka. 22,4 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 10,0 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 %. Tamma-arolla on kahdessa pitkänomaisessa syvänteessä yli 1,5 m syvää aluetta yhteensä 11 ha. Syvien alueiden pienen pinta-alan takia edellytyksiä kannattavalle turvetuotannolle ei ole. Kuva 22. Tutkimuspisteiden sijainti Tamma-arolla. 32

33 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Pikku Pelso Pikku Pelso (kl , x = 7155,1, y = 3480,9) sijaitsee 3-4 km:n päässä eittävältä Veneheittoon vievän tien molemmin puolin (kuva 23). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella, ja viettää n. 2 m/km kohti lounaisreunaa. Vedet laskevat Haapakaarronkanavaa länteen Päiväkanavaan ja edelleen Rokuanojaan ( Rokuanojan va). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 0,7 kpl/10 ha ja syvyystutkimuspisteitä 1,1 kpl/10 ha. Tutkitun alueen pinta-ala on 640 ha. Tästä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 200 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 69 ha. Koko suon keskisyvyys on 0,9 m ja yli 1,5 m syvän alueen 1,7 m. Suurin kairattu turvepaksuus on 2,3 m. Suo on suurelta osalta hyvin tasasyvää turvekerroksen paksuuden vaihdellessa 1 m:n molemmin puolin. Syvimmät alueet ovat lounaiskulmalla. Tutkimuspisteistä on 14 % avosuolla, 1 % rämeellä, 73 % turvekankaalla ja 12 % pellolla. Luonnontilaisena Pikku Pelso on ollut jänteistä rimpinevaa. Vuosikymmeniä vaikuttanut harva kanavointi on kuivattanut rimpiä, mutta kanavanvarsia lukuun ottamatta suo ei ole metsittynyt. Ainoastaan jänteillä kasvaa pensasmaista koivua. Turpeet ovat pinnasta pohjaan lähes puhdasta saraturvetta (Ct). Paikoin on lisätekijänä ruskosammalten jäänteitä (BCt). Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 7,0. Heikosti maatunutta rahkaista pintakerrosta ei juuri ole. Pohjamaana on hiekka. Laboratorionäytteet on otettu kahdelta pisteeltä. Keskimääräinen tuhkapitoisuus on pohjoisosaa edustavassa näytesarjassa 6,1 % ja eteläosaa edustavassa 4,4 %. Turpeiden lämpöarvot ovat hyvät. Pohjoisosassa kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,0 MJ/kg ja eteläosassa 23,5 MJ/kg. Keskimääräinen vesipitoisuus on 88,9 %. Pikku Pelsolla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta n.70 ha. Tuotantokelpoisen turpeen määrä on 0,84 milj. suo-m 3. Suokuution energiasisältö on 50 %:n kosteudessa 2,03 MJ eli 0,56 MW. Laskelmassa on turpeen kuivatilavuuspaino 95 kg/suo-m 3 ja tehollinen lämpöarvo 10,7 MJ/kg. Kuva 23. Tutkimuspisteiden sijainti Pikku Pelsolla. 33

34 Jukka Häikiö 21. Kukkosuo Kukkosuo (kl , x = 7157,1, y = 3487,7) sijaitsee imisjärvestä lounaaseen Vaala eittävä tien eteläpuolella (kuva 24). Suon pinta on noin 135 m merenpinnan yläpuolella ja viettää loivasti kohti eteläpäätä, josta metsäojien tuomat vedet laskevat Oulujärveen. Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 1,4 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,1 kpl/10 ha. Tutkitun alueen pinta-ala on 167 ha. Turvekerros on hyvin ohut, keskisyvyys 0,4 m. Syvimmät alueet ovat suon länsilaidalla. Tutkimuspisteistä on 6 % avosuolla, 75 % rämeellä ja 19 % turvekankaalla. Vallitsevina suotyyppeinä ovat muuttuneet isovarpu- ja lyhytkorsinevaräme. Turpeesta on 78 % rahka- ja 22 % ruskosammalvaltaista. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 17 %. Yleisimmät turvelajit ovat puhdas rahkaturve (St) ja tupasvillarahkaturve (ErSt). Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 3,9. Yleisin pohjamaalaji on hieta. Kukkosuolla ei ole turveteollista merkitystä Kuva 24. Tutkimuspisteiden sijainti Kukkosuolla. 34

35 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Sirkkasuo Sirkkasuo (kl , x = 7159,5, y = 3488,2) sijaitsee imisjärvi eittävä tien pohjoispuolella. Suo rajoittuu itäreunalta imisjärveen ja muualta Pikku Rokuan hiekkadyyneihin (kuva 25). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää kohti eteläosaa, jonka läpi virtaa imisjärveen laskeva Sirkkapuro (59.313, imisjoen va). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 1,9 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 0,7 kpl/10 ha. Pinta-ala on 70 ha. Tästä on yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 30 ha. Koko suon keskisyvyys on 2,5 m. Suo syvenee pohjoisreunalta hyvin nopeasti. Syvin piste on 3,1 m. Tutkimuspisteistä on 61 % rämeellä ja 39 % turvekankaalla. Vallitsevina suotyyppeinä ovat tupasvillaräme- ja varsinainen sararämemuuttuma sekä puolukkaturvekangas. Turpeesta on 36 % rahka-, 63 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 3 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 9 % ja varpuainesta sisältävien 6 %. Yleisin turvelaji on puhdas saraturve (Ct). Yleisiä ovat myös sararahka- (CSt) ja puhdas rahkaturve (St). Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,9. Liekoja on erittäin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja hiekka. Sirkkasuosta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen kuivatilavuuspaino on keskimäärin 82 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,6 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,4 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,21 %. Sirkkasuon turpeet soveltuvat energiakäyttöön. Turvetuotantoon sopivaa aluetta n. 30 ha. Keskiosassa suota turvekerroksen alaosa on imisjärven pinnan alapuolella. Tuotantokelpoista turvetta on 0,6 milj. suo-m 3. Suokuution energiasisältö 50 %:n kosteudessa on 1,54 MJ eli 0,43 MW. Kuva 25. Tutkimuspisteiden sijainti Sirkkasuolla. 35

36 Jukka Häikiö 23. Syrjäsuo Syrjäsuo (kl , x = 7169,3, y = 3484,4) sijaitsee Vaalasta noin 10 km Utajärvelle päin, runsaan kilometrin päässä Oulujoen pohjoispuolen tiestä. Suo rajoittuu eteläreunalta Syrjävaaran ja Murtokankaan harjuihin. Pohjoisreunalta suo rajoittuu ilman näkyvää rajaa Kiliaituuksensuohon. Suon molempiin päihin tulee soranajotie (kuva 26). Suon pinta on m meren pinnan yläpuolella. Pinta viettää verraten jyrkästi kohti luoteiskulmaa, josta vedet laskevat Syrjäsuon kanavaa myöten Kokonojaan ja edelleen Oulujokeen (59.211, Utasen a). Pohjoisosan vedet laskevat metsäojia ja Koivikonojaa myöten pohjoiseen Oilinginojaan (59.213, Oilinginojan va). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 1,3 kpl/10 ha. Syrjäsuon pinta-ala on 520 ha. Tästä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 330 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 138 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,2 m. Syvimmät alueet sijaitsevat suon luoteisosassa. Suurin havaittu turvepaksuus on 3,0 m. Tutkimuspisteistä on 35 % avosuolla, 54 % rämeellä, 3 % turvekankaalla ja 7 % pellolla. Suon keskiosassa Koivikonojan läheisyydessä on isovarpu-, tupasvilla- ja sararämeitä. Kauempana ojasta vallitsevana suotyyppinä on rahkamättäinen lyhytkorsineva. Rahkoittuminen on ilmeisesti seurausta metsäojituksesta. Turpeesta on 59 % rahka- ja 41 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 5 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 44 % ja varpuainesta sisältävien 6 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (SCt), tupasvillarahka- (ErSt) ja sararahkaturve (CSt). Suon kaakkoisosassa turvekerros on rahkaturvevaltaista ja luoteisosassa saraturvevaltaista. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,5. Liekoja on erittäin vähän (0,2 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6-1,0 m syvyysvälillä (0,7 %). Syrjäsuo on laaja, mutta verraten ohutturpeinen suo. Turpeet ovat hyvin maatuneita ja tuhkapitoisuus on yhdeltä pisteeltä otettujen näytteiden mukaan kohtuullinen (ka. 3,6 %). Turpeiden keskimääräinen vesipitoisuus on 90,7 %. Turvenäytteiden kuivatilavuuspainoa ei ole määritetty, mutta esimerkiksi Iso Laajansuossa vastaavan turpeen kuiva-aineen määrä on 92 kg/suo-m 3 ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 22,4 MJ/kg ja 50 %:a kostean turpeen 10,0 MJ/kg. äitä lukuja käyttäen saadaan suokuution energiasisällöksi 50 %:n kosteudessa 0,51 MW. Tuotantoon sopivalla yli 1,5 m syvällä 138 ha:n alueella on tuotantokelpoista turvetta 1,9 milj. suo-m 3 Kuva 26. Tutkimuspisteiden sijainti Syrjäsuolla. 36

37 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Rasinsuo Rasinsuo (kl , x = 7169,1, y = 3488,7) sijaitsee Syrjävaaran pohjoispuolella Vaalasta noin 10 km luoteeseen. Eteläreunalla oleville hiekkamontuille tulee autotie (kuva 27). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella. Pinta viettää kohti kaakkoiskulmaa, josta vedet laskevat Rasinojaa myöten Järvenjärveen ja Kutujokea edelleen Oulujokeen (59.261, Kutujoen a). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 1,9 kpl/10 ha. Koko suon pinta-ala on 280 ha. Tästä on yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 30 ha. Koko suon keskisyvyys on 0,9 m ja yli 1,5 metriä syvän alueen 1,8 m. Turvekerros on suhteellisen ohut. Suon keskellä on pieni yli 2 metrin syvyinen alue ja kaksi erillistä yli 1,5 metrin syvyistä aluetta. Suurin tavattu turvepaksuus on 2,3 m. Suon pohja on verraten tasainen ja muodostuu pääasiassa hiekasta. Tutkimuspisteistä on 69 % avosuolla, 19 % rämeellä ja 12 % turvekankaalla. Suon keskiosa on vetistä saranevaa, joka laiteita kohti siirryttäessä muuttuu lyhytkorsinevaksi. Etelä- itä- ja pohjoisreunalla on tupasvillarämevyöhyke, jolla on eri-ikäisiä metsäojia. Turpeesta on 49 % rahka- ja 51 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 1 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 33 % ja varpuainesta sisältävien alle 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahka- (ErSt), rahkasara- (SCt) ja saraturve (Ct). Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 4,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,9. Liekoja on erittäin vähän (0,3 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6-1,0 m syvyysvälillä (1,2 %). Rasinsuolla ei ole ohutturpeisena suona turveteollista merkitystä. Suo liittyy Syrjävaaraan kauniina maisemallisena osana, suolinnusto on runsaslukuinen ja reunamien rämeet erinomaisia hillamaita, joten suo tulisi säilyttää luonnontilaisena. Kuva 27. Tutkimuspisteiden sijainti Rasinsuolla. 37

38 Jukka Häikiö 25. Pieni Tolkansuo Pieni Tolkansuo (kl , x = 7171,8, y = 3488,4) sijaitsee Vaalasta noin 10 km linnuntietä pohjoiseen. Tutkittu alue käsittää Utajärven laajasta Tolkansuoalueesta Vaalan kunnan puolella olevan lahdekkeen. Pohjoispäässä suo rajoittuu Tolkansuohon ja muualla rikkonaiseen moreenimaastoon. Itäpuolelle tulee ajotie (kuva 28). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää noin 2 m/km etelään. Vedet laskevat itäreunalta Tolkanojaa (59.264) Järvenjärveen ja Kutujokeen ( Kutujoen a). Lounaiskulman vedet laskevat metsäojia myöten länteen Oilinginojaan ( Oilinginojan a) ja sitä tietä Oulujokeen. Suo on tutkittu vuonna 1977 ja tutkimusta on tarkennettu myöhemmin syvyysmittauksin. Tutkimuspisteitä on 2,2 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 6,2 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 260 ha, mistä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 198 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 114 ha ja yli 2 m: syvyistä 80 ha. Syvimmät kairauspisteet (3,1 m) ovat suon kaakkoiskulmalla. Tutkimuspisteistä on 74 % avosuolla ja 26 % rämeellä. Yleisin suotyyppi on rimpineva. Suon keskiosassa on laaja avovesirimpialue. Reunamilla on lyhytkorsi-, kalvakka- ja saranevaa sekä rämeitä. Metsäojituksia on vain suon laiteilla. Turpeesta on 25 % rahka- ja 75 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SCt), kortesaraturve (EqCt), tupasvillarahkaturve (ErSt) ja suoleväkkörahkasaraturve (SchSCt). Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 4,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,1. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,2 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiekka ja hieta. Pieni Tolkansuolla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta 114 ha ja tuotantokelpoista turvetta 2,0 milj.suo-m 3. Suolla on runsas linnusto (mm. hanhia) ja hirvet käyttävät sitä laitumenaan. Käytännössä turvetuotanto on mahdotonta, koska tutkitun alueen pohjoisosa kuuluu Tolkansuon soidensuojelualueeseen ja muu osa suota atura-alueeseen. Kuva 28. Tutkimuspisteiden sijainti Pieni Tolkansuolla. 38

39 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Iso Laajansuo Iso Laajansuo (kl , x = 7164,2, y = 3493,4) on rikkonainen suoalue, joka rajoittuu pohjoisessa linjalle Rahkasuo Kuoppamäki. Eteläosa on Vaalan kirkonkylän liepeillä. Suon länsireunalla on maa-aineksen ottopaikka ja itäreunalla ampumaradalle sekä vedenottamolle johtavat tiet (kuva 29). Vedenottamolta on rakennettu vesijohto suon halki kohti Järvikylää. Toinen vesijohto on suon lounaiskulmalla. Suon pinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää enimmäkseen pohjois-luoteeseen noin 4 m/km. Vedet laskevat ojia pitkin Varpuojaan, josta Ala-Parttuaisen puroon ja edelleen reittiä Välijoki-Keskijärvi-Alajärvi-Kutujoki Oulujokeen (59.261,Kutujoen a). Luoteisreunalta vedet virtaavat Piironojan kautta Keskijärveen. Suon eteläreunalta vedet laskevat metsäojia pitkin suoraan Oulujärveen. Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 3,2 kpl/10 ha ja syvyystutkimuspisteitä 5,5 kpl/10 ha. Koko suon pinta-ala on 330 ha. Tästä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 166 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 107 ha ja yli 2 m:n syvyistä 62 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,2 m ja yli 1,5 m syvän alueen 2,2 m. Suurin havaittu turvepaksuus on 3,7 m. Suo on ojitettu lähes kokonaan. Tien Oulu-Kajaani eteläpuolella on pieni luonnontilainen alue. Tutkimuspisteistä on 4 % avosuolla, 75 % rämeellä ja 21 % turvekankaalla. Suon keski- ja luoteisosassa vallitsevana suotyyppinä on tupasvillarämemuuttuma ja isovarpurämemuuttuma. Varpuojan ympäristössä esiintyy puolukka- ja varputurvekangasta. Itäreunalla vallitsevana suotyyppinä on kangasräme. Länsireunalla on isovarpurämemuuttumaa, pallosararämettä, tupasvillarämettä ja sen muuttumaa. Suon eteläosassa vallitsevina ovat lyhytkortinen nevaräme ja sen muuttuma sekä lyhytkorsineva ja keidasräme. Turpeesta on 80 % rahka ja 20 % saravaltaista. Saravaltaista turvetta on suon keskiosan väli- ja pohjakerroksessa. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 10 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 33 % ja varpuainesta sisältävien 10 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahka-(ers), rahka-(s)ja sararahkaturve (CSt). Pohjamaa on enimmäkseen hiekkaa ja hietaa. Ainoastaan länsireunalla on moreenia. Liejua ei esiinny. Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 4,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,4. Liekoja on erittäin vähän (0,7 %). Runsaimmin (1,2 %) niitä esiintyy 0,6 1,0 m syvyysvälillä. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet 4 pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,8 %, vesipitoisuus 90,4 %, kuiva-ainemäärä 92 kg/suo-m 3, tehollinen lämpöarvo kuivana 22,4 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 10,0 MJ/ kg. Rikkipitoisuus on 0,23 %. Hieman kohonneita rikkipitoisuuksia esiintyy suon keskiosassa. Eteläosan pohjakerroksen heikosti maatuneen saraturpeen kuiva-ainemäärä on pieni. Iso Laajansuolla on yli 1,5 metriä syvää turvetuotantoon soveltuvaa aluetta kolmessa eri altaassa yhteensä 102 ha. äistä keski- ja koillisosassa olevilla on heikosti maatunut rahkainen pintakerros paksu. Keskiosan altaan 63 ha:n pinta-alasta 37 ha:n alalla on paksu kerros heikosti maatunutta rahkaturvetta. Sen tilavuus on 0,56 milj.suo-m 3. Tämä tupasvillan jäänteitä sisältävä, enimmäkseen Acutifolia-ryhmän rahkasammalista muodostunut kerros sopii ominaisuuksiensa perusteella kasvuturpeeksi. Sen alla on n. 0,70 milj. suo-m 3 kohtalaisesti palaturpeeksi soveltuvaa turvetta. Eteläosan allas sisältää kohtalaisesti palaturpeeksi soveltuvaa turvetta 25 ha alalla 0,43 milj. suo-m 3 ja pohjoisosan allas 14 ha:n alalla 0,18 milj. suo-m 3. Suokuution keskimääräinen energiasisältö on kuivana 0,57 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,51 MW. 39

40 Jukka Häikiö Kuva 29. Tutkimuspisteiden sijainti Iso Laajansuolla. 27. Varpusuo Varpusuo (kl , x = 7166,3, y = 3494,1) sijaitsee Keskijärven itäpuolella, 5 km kuntakeskuksesta pohjoiseen. Suo rajoittuu pohjoisessa Ala- Parttuaisenojaan ja muualla moreenimaihin. Suon länsireunalle tulee metsäautotie (kuva 30). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää pohjoisluoteeseen n. 6 m/km. Vedet laskevat metsäojia pitkin Varpuojaan ja Ala-Parttuaisenojaan ( Ala-Parttuaisen puron va) ja edelleen Välijoen, Keskijärven, Alajärven ja Kutujoen ( Kutujoen a) kautta Oulujokeen. Suon on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 3,2 kpl/10 ha ja syvyystutkimuspisteitä 6,7 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 345 ha. Tästä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 168 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 123 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,3 m ja yli 1,5 m syvän 2,4 m. Suurin turvepaksuus on 3,7 m. Suo on kokonaan ojitettu. Tutkimuspisteistä on 9 % avosuolla, 73 % rämeellä, 1 % korvessa ja 17 % turvekankaalla. Suon keskiosan vallitseva suotyyppi on varsinainen sararämemuuttuma ja suon itäosan varsinainen saranevamuuttuma. Lisäksi esiintyy tupasvilla-, isovarpu- ja pallosararämemuuttumia. Ruoho- ja heinäkorpimuuttumaa on Ala-Parttuaisen puron varressa. Turpeesta on 29 % rahka, 70 % sara ja 1 % ruskosammalvaltaista. Rahkavaltaiset turpeet ovat ohuena kerroksena suon pinnassa sekä reuna-alueilla. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 11 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 9 % ja varpuainesta sisältävien 10 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (SCt) ja saraturve (Ct). Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 4,8 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,3. Liekoja on erittäin vähän (0,4 %). Runsaimmin niitä esiintyy 0,1 0,5 m syvyysvälillä (1,2 %). Pohjamaa on suurelta osin hietaa. Syvimmillä alueilla on hiesua ja reuna-alueilla hiekkaa ja moreenia. Syvimmillä alueilla on turpeen alla ohut kerros karkeadetritusliejua ja hiesuista liejua. 40

41 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet 6 pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,1 %, vesipitoisuus 90,0 %, kuivaainemäärä 97 kg/suo-m 3, tehollinen lämpöarvo 21,9 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,20 %. Varpusuolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metriä syvää aluetta kahdessa altaassa yhteensä 123 ha ja tuotantokelpoista turvetta 2,34 milj. suom 3. Suokuution energiasisältö on kuivana 0,59 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,53 MW. Turveominaisuuksien puolesta suo soveltuu parhaiten jyrsinturvetuotantoon. Heikosti maatunut rahkainen pintakerros on ohut. Kuva 30. Tutkimuspisteiden sijainti Varpusuolla. 28. Märkäläisensuo Märkäläisensuo (kl , x = 7168,6, y = 3491,9) sijaitsee Järvikylän pohjoispuolella, maanteitse 7 km kunnan keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu lännessä Tolkanojaan, etelässä Kutujokeen ja muualla moreenikankaisiin. Pohjoisosassa on metsäautotie (kuva 31). Suon pinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää etelään keskimäärin 3 m/km. Vedet laskevat metsäojia pitkin Tolkanojaan, Kutuojaan ja suoraan Järvenjärveen (59.261, Kutujoen a). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 4,0 kpl/10 ha ja syvyystutkimuspisteitä 7,6 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 230 ha. Tästä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 134 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 72 ha ja yli 2 m:n syvyistä 37 ha. Yli 1,5 m syvää aluetta on kolmessa eri altaassa. Koko suon keskisyvyys on 1,2 m ja yli 1,5 m syvän alueen 2,1 m. Suurin kairattu turvepaksuus on 2,7 m. Tutkimuspisteistä on 4 % avosuolla, 69 % rämeellä, 1 % korvessa, 25 % turvekankaalla ja 1 % pellolla. Suo on kokonaan ojitettu. Yleisimmät suotyypit ovat keskiosassa tupasvillarämemuuttuma ja muualla puolukkaturvekangas ja varsinainen sararämemuuttuma. Puusto on keskimäärin suhteellisen tiheänä kasvavaa, varttunutta mänty- ja koivutaimikkoa. Turpeesta on 74 % rahka, 25 % sara ja 1 % ruskosammalvaltaista. Saravaltaista turvetta on suurimman altaan itäosassa sekä suon länsi- ja eteläosan 41

42 Jukka Häikiö pienissä altaissa. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 22 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 28 % ja varpuainesta sisältävien 11 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve (SCt), joka sisältää usein myös puun jäänteitä. Pohjamaana on hietaa ja hiesua. Pohjalla on liejua suon länsiosassa enimmillään metrin vahvuudelta. Muualla ei liejua juurikaan ole. Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,5. Heikosti maatunut rahkainen pintakerros on melko ohut. Liekoja on vähän (1,4 %). Runsaimmin niitä esiintyy 0,1 0,5 m syvyysvälillä (2,7 %). Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,5 %, vesipitoisuus 87,8 %, kuiva-ainemäärä 118 kg/suo-m 3, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on 0,25 %. Märkäläisensuolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa, yli 1,5 metriä syvää aluetta yhdessä altaassa 58 ha. Valtaosa alueesta soveltuu palaturvetuotantoon. Tuotantokelpoisen turpeen määrä on 1,02 milj. m 3. Suokuution keskimääräinen energiasisältö on kuivana 0,71 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,63 MW. Kuva 31. Tutkimuspisteiden sijainti Märkäläisensuolla. 42

43 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Laitasuo Laitasuo (kl , x = 7168,2, y = 3495,5) sijaitsee Latvakankaalla, maanteitse 7 km kunnan keskustasta pohjoiskoilliseen. Kapea suoalue rajoittuu luoteessa Ylä-Parttuaisen puroon, kaakossa Ala-Parttuaisen puroon ja muualla moreenimaihin. Länsiosan halki menee metsäautotie (kuva 32). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää itäosassa itään ja länsiosassa länteen n. 3 m/km. Vedet laskevat metsäojia pitkin Ylä-Parttuaisen puroon ja edelleen Kutujokeen ( Ylä- Parttuaisen puron va) sekä Ala-Parttuaisen puroon ja edelleen Välijokeen ( Ala-Parttuaisen puron va). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 7,9 kpl/10 ha ja syvyystutkimuspisteitä 7,0 kpl/10 ha. Tutkitun alueen pinta-ala on 47 ha, josta on yli 1 m:n syvyistä aluetta 12 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 6 ha. Koko suon keskisyvyys on 0,8 m. Suon keskiosassa on maljamainen syvänne, jonka syvimmässä pisteessä on turvetta 1,8 m. Suosta on ojitettu noin puolet. Luonnontilaista aluetta, joka on suurimmaksi osaksi lyhytkorsinevaa, on suon keski- ja länsiosassa. Tutkimuspisteistä on 23 % avosuolla, 65 % rämeellä ja 12 % korvessa. Ojitetut alueet ovat suurimmaksi osaksi tupasvillarämemuuttumaa. Reunoilla pallosararämemuuttuma on yleisin suotyyppi. Turpeesta on 58 % rahka ja 42 % saravaltaista. Saravaltainen turve on vallitsevana suon pohjakerroksessa sekä suon itäosassa. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 10 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 69 %. Yleisin turvelaji on tupasvillan jäänteitä sisältävä rahkaturve (ErSt). Suon pohja on hietaa. Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 4,8 ja maatuneen pohjaosan 6,6. Liekoja on erittäin vähän (0,4 %). Runsaimmin niitä esiintyy 0,1 0,5 m syvyysvälillä (0,9 %). Yleisin pohjamaalaji on hieta. Moreenia on reuna-alueilla. Liejua ei esiinny. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,9 %, vesipitoisuus 87,9 %, kuiva-ainemäärä 131 kg/suo-m 3, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,1 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,12 %. Kuiva-aine- ja lämpöarvoja heikentää melko paksu heikosti maatunut rahkainen pintakerros. Väli- ja energiaturpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 153 kg/m 3 ja tehollinen lämpöarvo 21,1 MJ/kg. Suokuution energiasisältö (0,90 MW) on poikkeuksellisen korkea. Hyvin kuivuneen ja tiivistyneen turvekerroksen ja hiedan tasoittaman pohjan ansiosta tuotantoon sopivaa on koko yli 1 metriä syvä 12 ha:n alue. Mikäli myös pinnassa oleva heikosti maatunut rahkaturve tuotetaan energiaturpeena, on tuotantokelpoisen turpeen määrä 0,12 milj. suo-m 3. Kuva 32. Tutkimuspisteiden sijainti Laitasuolla. 43

44 Jukka Häikiö 30. Kontiosuo Kontiosuo (kl , x = 7169,3, y = 3496,4) sijaitsee Latvakankaalla, maanteitse 9 km kunnan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu moreenimaihin. Länsireunalla on metsäautotie (kuva 33). Suon pinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää enimmäkseen länteen n. 4 m/km. Vedet laskevat metsäojia myöten Ylä-Parttuaisen puroon ja edelleen Kutujokeen ( Ylä-Parttuaisen puron va) sekä suon itä- ja eteläosista Ala-Parttuaisen puroon ja edelleen Välijokeen ( Ala-Parttuaisen puron va). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 5,4 kpl/10 ha ja syvyystutkimuspisteitä 6,0 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 110 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 20 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 7 ha. Koko suon keskisyvyys on 0,7 m ja yli 1,5 m:n syvyisen alueen 1,8 m. Syvin piste on 2,1 m Suo on lähes kokonaan ojitettu. Lounaisosassa on 5 ha:n alue luonnontilaista lyhytkorsinevaa. Sen pohjoispuolella on vallitsevana suotyyppinä tupasvillarämemuuttuma. Suon keski- ja pohjoisosa ovat enimmäkseen puolukka- ja ruohoturvekangasta. Turpeet ovat rahkavaltaisia. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 18 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 43 % ja varpuainesta sisältävien 5 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahkaturve (ErSt) ja tupasvillan jäänteitä sisältävä sararahkaturve (ErCSt). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,5. Liekoja on erittäin vähän (0,2 %).Pohjamaa on enimmäkseen hietaa lukuun ottamatta reuna-aluetta, jossa on moreenia. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,0 %, vesipitoisuus 90,7 %, kuiva-ainemäärä 97 kg/suo-m 3, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,3 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,11 %. Kontiosuo on suurimmaksi osaksi hyvin ohutturpeinen. Lounaisosassa on 7 ha yli 1,5 syvää aluetta, joka soveltuu pienimuotoiseen palaturvetuotantoon. Tuotantokelpoista turvetta on 0,09 milj. suo-m 3. Suokuution energiasisältö on 50 %:n kosteudessa 0,48 MW. Kuva 33. Tutkimuspisteiden sijainti Kontiosuolla. 44

45 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Parttuaisensuo Parttuaisensuo (kl , x = 7167,2, y = 3497,7) on pieni suo Puolangalle vievän tien varressa, noin 6 km kunnan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu moreenikankaisiin (kuva 34). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää itäosassa pohjoiseen (3 m/km) ja muualla länteen (3 m/km). Vedet laskevat metsäojia ja Kitronpuroa myöten Ala-Parttuaisen puroon ja edelleen Välijokeen. ( Ala-Parttuaisen puron va). Tutkimuspisteitä on 4,7 kpl/10 ha ja syvyystutkimuspisteitä 5,5 kpl/10 ha. Suo on tutkittu vuonna Koko suon pinta-ala on 64 ha. Tästä on yli 1 m: syvyistä aluetta 17 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 7 ha. Koko suon keskisyvyys on 0,8 m ja yli 1,5 m:ä syvän alueen 1,8 m. Suon keskiosassa on pienialainen syvänne, jossa on enimmillään turvetta 2,3 m. Tutkimuspisteistä on 63 % rämeellä ja 37 % turvekankaalla. Suo on ojitettu kokonaan. Suon keskiosa on tupasvillaräme- ja paikoin karhunsammalmuuttumaa. Reunoilla on pallosararämemuuttumaa. Turpeesta on 46 % rahka- ja 54 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 11 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 57 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahkaturve (ErSt) ja rahkasaraturve (SCt). Ensiksi mainittua on runsaasti suon koillisosan pintakerroksessa ja jälkimmäistä muualla väli- ja pohjakerroksessa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 7,1. Liekoja on erittäin vähän (1,0 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,1-0,5 m syvyysvälillä (2,2 %). Pohjamaana on ohutturpeisella reuna-alueella moreeni ja suon keskiosassa hiekka sekä hieta. Liejua ei juurikaan esiinny. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus 2,9 %, vesipitoisuus 88,4 % ja kuiva-ainemäärä 116 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 21,7 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,6 MJ/kg. Korkeimmat lämpöarvot ovat turvekerrostuman keskiosassa ja alhaisimmat pintaosassa. Keskimääräinen rikkipitoisuus 0,16 %. Parttuaisensuon turpeet soveltuvat hyvin energiakäyttöön. Tuotantoon sopivalla yli 1,5 m syvällä 7 ha:n alueella on tuotantokelpoista turvetta 0,09 milj. suo-m 3. Suokuution keskimääräinen energiasisältö kuivana on 0,70 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,62 MW. Kuva 34. Tutkimuspisteiden sijainti Parttuaisensuolla. 45

46 Jukka Häikiö 32. Lylysuo Lylysuo (kl , x = 7166,0, y = 3496,0) on pieni moreenimaiden ympäröimä suo Puolangantien länsipuolella, 5 km kunnan keskustasta koilliseen (kuva 35). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää länsiluoteeseen n. 4 m/km. Vedet laskevat metsäojia pitkin Rovajokeen, josta edelleen Ala- Parttuaisen puroon ( Ala-Parttuaisen puron va) ja Kutujokeen. Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 7,9 kpl/10 ha ja syvyystutkimuspisteitä 8,4 kpl/10 ha. Koko suon pinta-ala on 38 ha, josta on yli 1 metrin syvyistä aluetta 14 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 10 ha ja yli 2 metrin 5 ha. Suon keskiosan syvänteessä on suurin turvepaksuus 3,7 m. Tutkimuspisteistä on 33 % rämeellä 67 % turvekankaalla. Suo on kokonaan ojitettu. Vallitsevana suotyyppinä on reuna-alueella varputurvekangas ja keskiosassa tupasvillarämemuuttuma. Turpeesta on 28 % rahka ja 72 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 2 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 37 % ja varpuainesta sisältävien 1 %. Yleisin turvelaji on kortteen jäännöksiä sisältävä rahkasaraturve (EqSCt). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,7. Liekoja on erittäin vähän (0,1 %). Runsaimmin niitä esiintyy 0,1 0,5 m syvyysvälillä (0,4 %). Pohjamaa on enimmäkseen hiekkaa. Matalilla reuna-alueilla on moreenia. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,7 %, vesipitoisuus 89,5 %, kuiva-ainemäärä 105 kg/suo-m 3, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,2 MJ/kg ja 50 %;n kosteudessa 9,4 MJ/kg. Keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,16 %. Lylysuolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metriä syvää aluetta 10 ha, jossa on käyttökelpoista turvetta n. 0,17 milj. suo-m 3. Suokuutiossa on energiaa kuivana keskimäärin 0,62 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,55 MW. Suo soveltuu parhaiten jyrsinturvetuotantoon. Heikosti maatunut rahkainen pintakerros on ohut. Kuva 35. Tutkimuspisteiden sijainti Lylysuolla. 46

47 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Laajanneva Laajanneva (kl , x = 7164,2, y = 3496,5) sijaitsee Oulu Kajaani -valtatien pohjoispuolella 3 km kunnan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu etelässä ja lännessä harjuun, idässä Mustasuohon ja muualla moreenimuodostumiin. Suon länsireunalla on vanha Puolangantie. Eteläreunassa on Vaalan kaatopaikka (kuva 36). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää luoteeseen n.2 m/km. Vedet laskevat metsäojia myöten Rovaojaan ja siitä Ala-Parttuaisen puroa ( Ala-Parttuaisen puron va)) Kutujokeen ja lopulta Oulujokeen ( uojuan a). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 3,9 kpl/10 ha ja syvyystutkimuspisteitä 5,8 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 270 ha, josta on yli 1 metrin syvyistä aluetta 110 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 71 ha ja yli 2 metrin syvyistä 45 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,2 m ja yli 1,5 m:ä syvän alueen 2,3 m. Syvin alue on suon pohjoispuoliskossa. Suurin turvepaksuus on 4,0 m. Suosta on ojitettu pohjois, länsi ja eteläreunat. Tutkimuspisteistä on 50 % avosuolla 35 % rämeellä ja 15 % turvekankaalla. Suon eteläosassa on rimpinevaa ja kermikeidasta, pohjoisosassa rimpinevamuuttumaa ja saranevaa. Koillisosassa on vallitsevana lyhytkorsineva. Reuna alueilla on isovarpurämettä ja varputurvekangasta. Turpeesta on 61 % rahka ja 39 % saravaltaista. Saravaltainen turve on vallitsevana suon keskiosassa ja rahkavaltainen reunaosassa. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 2 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 19 % ja varpuainesta sisältävien 3 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara (SCt) ja sararahkaturve (CSt). Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 4,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,8. Liekoja on erittäin vähän (0,2 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6 1,0 m syvyysvälillä (0,4 %). Suon syvimmillä alueilla on pohjalla ohut kerros karkeadetritusliejua. Laajanlammen läheisyydessä on myös hienodetritusliejua. Pohjamaa on suurimmaksi osaksi hiekkaa. Moreenia on suon pohjois- ja itäreunalla. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet 2 pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,2 %, vesipitoisuus 91,5 %, kuivaainemäärä 85 kg/suo-m 3, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,8 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,15 %. Laajannevalla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metriä syvää aluetta 65 ha. Koillisosassa on 19 ha:n alue, jossa heikosti maatunut rahkakerros on paksu. Tältä alueelta on mahdollista tuottaa ympäristöturvetta n. 0,25 milj. suo-m 3. Turve on pääosin viljelyturpeeksi soveltuvaa Acutifolia-ryhmän rahkaturvetta. Laajansuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta 0,92 milj. suo-m 3. Turve sopii ominaisuuksiltaan parhaiten jyrsinturpeeksi. Suokuution energiasisältö on kuivana 0,51 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,46 MW. Kuva 36. Tutkimuspisteiden sijainti Laajannevalla. 47

48 Jukka Häikiö 34. Pieni Laajansuo Pieni Laajansuo (kl , x = 7162,1, y = 3495,0) sijaitsee kunnan keskustan itäpuolella. Suo rajoittuu pohjoispuolella harjuun ja eteläpuolella moreenimaihin. Teitä on eri puolilla suota ja rautatie lävistää suon pohjoisosaa (kuva 37). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää etelälounaaseen n. 6 m/km. Vedet laskevat metsäojien ja Juuvanojien kautta Oulujärveen (59.311, iskanselän lähialue). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 3,8 kpl/10 ha ja syvyystutkimuspisteitä 6,6 kpl/10 ha. Koko suon pinta-ala on 238 ha, josta on yli 1 metrin syvyistä aluetta 114 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 75 ha ja yli 2 metrin syvyistä 49 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,2 m ja yli 1,5 metriä syvän alueen 2,3 m. Suolla on kaksi syvännettä. Lounaisosan syvänteessä on turpeen paksuus muutaman ha:n alueella 3,3 m. Suo on suurelta osin ojitettu. Luonnontilaista aluetta on suon keskiosassa n. 20 ha. Tutkimuspisteistä on 13 % avosuolla, 50 % rämeellä, 2 % korvessa ja 35 % turvekankaalla. Suon itäosan reuna-alueiden vallitseva suotyyppi on puolukkaturvekangas. Keskiosassa on tupasvilla- ja isovarpurämemuuttumaa. Länsiosa on enimmäkseen kermikeidasmuuttumaa. Ojittamaton alue on varsinaista- ja ruohoista sararämettä. Turpeesta on 43 % rahka ja 57 % saravaltaista. Rahkavaltaista turvetta on turvekerroksen pintaosassa ja ohutturpeisilla reuna-alueilla. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 5 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 23 % ja varpuainesta sisältävien 11 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve (SCt). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,1. Liekoja on erittäin vähän (0,3 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6 1,0 m:n syvyysvälillä (0,6 %). Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Moreenia on suon länsi- ja eteläosassa. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,6 %, vesipitoisuus 90,5 %, kuiva-ainemäärä 93 kg/suo-m 3, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,4 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,14 %. Pieni Laajansuolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metriä syvää aluetta kahdessa eri altaassa yhteensä 68 ha. Käyttökelpoista turvetta on 1,22 milj. suo-m 3. Turveominaisuuksien puolesta alue soveltuu parhaiten jyrsinturvetuotantoon. Heikosti maatunut rahkainen pintakerros on melko paksu muutaman hehtaarin alueella suon länsiosassa. Suokuution energiasisältö on kuivana 0,55 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,49 MW. Kuva 37. Tutkimuspisteiden sijainti Pieni Laajansuolla. 48

49 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 383, 2008 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Karjanneva Karjainneva (kl , x = 7161,1, y = 3497,6) sijaitsee Oulu-Kajaani -valtatien eteläpuolella 4 km kunnan keskustasta itään. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon keskellä olevalle pellolle tulee tie sekä pohjoisesta että idästä. Suo rajoittuu suurelta osin moreenimaihin. Pohjoisreunalla on harjumuodostuma (kuva 38). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää etelään n.4 m/km. Vedet laskevat metsäojia pitkin Soutuojaan, josta edelleen Oulujärveen (59.311, iskanselän lähialue). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 3,8 kpl/10 ha ja syvyystutkimuspisteitä 6,8 kpl/10 ha. Koko suon pinta-ala on 210 ha, josta on yli 1 metrin syvyistä aluetta 107 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 64 ha ja yli 2 metrin syvyistä 19 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,1 m ja yli 1,5 m syvän alueen 1,9 m. Syvin alue on suon eteläosassa. Suurin turvepaksuus on 2,6 m. Tutkimuspisteistä on 13 % avosuolla, 41 % rämeellä, 22 % turvekankaalla ja 24 % pellolla. Suo on lähes kokonaan ojitettu. Suon pohjoisosassa on pieni luonnontilainen lyhytkorsinevan alue. Suon keskiosa on peltoa. Itäreunalla on isovarpuräme- ja varsinaista sararämemuuttumaa, länsiosassa näiden lisäksi myös turvekangasta. Turpeesta on 50 % rahka ja 50 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 11 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 9 % ja varpuainesta sisältävien 13 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve (SCt). Suon pohjalla on paikoin ohut kerros detritus- ja hiesuliejua. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 4,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,0. Liekoja on erittäin vähän (0,5 %). Runsaimmin (0,9 %) liekoja esiintyy 0,1 0,5 m:n syvyysvälillä. Karjainnevasta on otettu laboratoriomäärityksiä varten tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,9 %, vesipitoisuus 88,2 %, kuiva-ainemäärä 108 kg/suo-m 3, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 22,3 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,14 %. Karjainnevalla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metriä syvää yhtenäistä aluetta 52 ha, jossa on käyttökelpoista turvetta n. 0,73 milj. suo-m 3. Suokuution energiasisältö on kuivana 0,67 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,59 MW. Turveominaisuuksiltaan suo soveltuu parhaiten jyrsinturvetuotantoon. Pohjakerrokset soveltuvat kohtalaisesti myös palaturvetuotantoon. Heikosti maatunut rahkainen pintakerros on ohut ja paikoin se puuttuu kokonaan. Kuva 38. Tutkimuspisteiden sijainti Karjainnevalla. 49

50 Jukka Häikiö 36. Mustasuo Mustasuo (kl , x = 7163,2, y = 3498,2) sijaitsee Oulu-Kajaani valtatien pohjoispuolella noin 5 km Vaalan keskustasta itään. Suo rajoittuu etelässä harjuun ja sen liepeille tuulen kasaamiin dyyneihin, muualla moreenisaarekkeisiin ja Laajannevaan. Kulkuyhteydet ovat hyvät (kuva 39). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää loivasti (1-2 m/km) eteläkaakkoon. Vedet laskevat Laajanpuron kautta Oulujärveen ( iskanselän lähialue). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 2,9 kpl/10 ha ja syvyystutkimuspisteitä 8,8 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on noin 164 ha. Siitä on yli 1 metrin syvyistä 121 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 93 ha ja yli 2 metrin syvyistä 69 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,9 m ja yli 1,5 metriä syvän alueen 2,6 m. Suurin turvepaksuus on 3,8 m. Tutkimuspisteistä on 59 % avosuolla ja 41 % rämeellä. Suon eteläosassa on vallitsevana suotyyppinä rimpineva ja pohjoisosassa kalvakka- ja lyhytkorsineva. Reuna-alueella on tupasvillarämettä. Turpeesta on 52 % rahka-, 47 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 5 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 21 % ja varpuainesta sisältävien 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (SCt)ja sararahkaturve (CSt). Pohjamaana on eteläosassa hiekka ja pohjoisosassa moreeni. Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,7. Liekoja on erittäin vähän (0,4 %). Runsaimmin (0,9 %) liekoja esiintyy 0,6-1,0 m:n syvyysvälillä. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytesarjat kahdelta pisteeltä. Turpeet ovat vähätuhkaisia, keskiarvo 2,2 %. Keskimääräinen vesipitoisuus on 91,2 %, kuiva-ainemäärä 87,6 kg/suo-m 3, tehollinen lämpöarvo kuivana 20,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus on 0,18 %. Energiaturvetuotantoon soveltuvalla yli 1,5 metriä syvällä 93 ha:n alueella on tuotantokelpoista turvetta 1,95 milj. suo-m 3. Suokuution energiasisältö on kuivana 0,50 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,44 MW. Kuva 39. Tutkimuspisteiden sijainti Mustasuolla. 50

51 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Pirttilamminneva Pirttilamminneva (kl , x = 7165,0, y = 3497,7) sijaitsee Puolangalle vievän tien itäpuolella 6 km Vaalan keskustasta koilliseen. Tieltä on suolle matkaa noin 0,5 km. Metsäautotie tulee suon pohjoispäähän. Suo rajoittuu paikoin voimakkaasti huuhtoutuneisiin moreenikankaisiin. Lännessä ja etelässä suo on yhteydessä Laajannevaan ja Mustasuohon (kuva 40). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää pohjoiseen noin 2 m/km. Vedet laskevat metsäojia myöten Kitronpuroon, josta edelleen Ala-Parttuaisen puron (59.267), Välijoen ja Keskijärven kautta (59.261, Kutujoen a) Oulujokeen. Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 3,4 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,7 kpl/10 ha. Koko suon pinta-ala on 196 ha. Tästä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 98 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 83 ha ja yli 2 m:n syvyistä 61 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,4 m ja yli 1,5 m:ä syvän alueen 2,5 m. Pirttilamminneva on reunoilta nopeasti syvenevä suo. Suurin turvepaksuus (3,6 m) on Pirttilammen läheisyydessä. Tutkimuspisteistä on 29 % avosuolla, 63 % rämeellä ja 8 % turvekankaalla. Suosta on metsäojitettu noin puolet. Luonnontilaisessa keskiosassa on enimmäkseen lyhytkorsinevaa. Ojitetuilla alueilla on varsinaisen sararämeen ja tupasvillarämeen muuttumaa. Turpeesta on 54 % rahka- ja 46 % saravaltaista. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 28 %. Rahkavaltaiset turpeet sijoittuvat suon pinta- ja välikerroksiin ja saravaltaiset pohjaosiin. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SCt) ja tupasvillasararahkaturve (ErCSt). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,4. Liekoja on erittäin vähän (0,4 %). Runsaimmin (1,0 %) liekoja esiintyy 0,6-1,0 m:n syvyysvälillä. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Pirttilamminnevasta on otettu tilavuustarkat näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen kuivatilavuuspaino on keskimäärin 91 kg/suo-m 3. Tuhkapitoisuus on keskimäärin 2,4 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,2 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,9 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,13 %. Pirttilamminnevalla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metriä syvää aluetta 74 ha. Pirttilammen ympärille on jätetty suojavyöhyke. Suon eteläosan paksu, heikosti maatunut rahkainen pintakerros on energiaturvetuotantoa haittaava tekijä. Tämä lahdekkeinen 35 ha:n alue on mahdollista hyödyntää aluksi ympäristöturvetuotannossa. Pintakerros on enimmäkseen tupasvillan jäänteitä sisältävää Acutifolia-ryhmän rahkaturvetta. Tätä viljelyturpeeksi soveltuvaa turvetta on n. 0,28 milj. suo-m 3. Energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta on 1,13 milj. suo-m 3. Suokuution energiasisältö on kuivana 0,56 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,50 MW. Kuva 40. Tutkimuspisteiden sijainti Pirttilamminnevalla. 51

52 Jukka Häikiö 38. Löytölamminsuo Löytölamminsuo (kl , x = 7170,1, y = 3491,4) sijaitsee Vaalasta noin 8 km pohjoiseen. Suo rajoittuu mataliin moreenikankaisiin, kaakkoispäässä autotiehen ja luoteispäässä Tolkanojaan. Kaakkoispäässä on n. 3 ha:n suuruinen Löytölampi (kuva 41). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää suon keskeltä kohti luoteis- ja kaakkoispäätä. Vedet laskevat molemmista päistä Tolkanojaan (59.264,) ja siitä Järvenjärveen (59.261, Kutujoen a) sekä edelleen Oulujokeen. Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 4,6 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 7,7 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 105 ha. Tästä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 73 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 53 ha ja yli 2 m:n syvyistä 36 ha. Suo sijaitsee luode-kaakko-suuntaisessa laaksossa ja syvenee reunoiltaan nopeasti. Koko suon keskisyvyys on 1,5 m ja yli 1,5 m:ä syvän alueen 2,1 m. Suurin turvepaksuus on 2,4 m. Tutkimuspisteistä on 17 % avosuolla, 79 % rämeellä ja 4 % turvekankaalla. Ojittamaton alue on enimmäkseen lyhytkorsinevaa ja tupasvillarämettä. Ojitetulla alueella tupasvillaräme- ja varsinainen sararäme- sekä isovarpurämemuuttuma ovat yleisimmät suotyypit. Turpeesta on 71 % rahka-, 26 % sara- ja 3 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 11 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 28 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillan jäänteitä sisältävä sararahkaturve (ErCSt) ja rahkasaraturve (SCt). Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,3. Liekoja on koko suossa erittäin vähän (0,5 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat syvillä alueilla hieta, hiesu ja hiekka ja matalilla alueilla moreeni. Löytölamminsuosta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen kuivatilavuuspaino on keskimäärin 91 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,8 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,4 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,21 %. Löytölamminsuolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:ä syvää aluetta 50 ha, jossa on tuotantokelpoista turvetta 0,80 milj. suo.m 3. Heikosti maatunut rahkainen pintakerros on suon keskiosaa lukuun ottamatta melko ohut. Suokuution keskimääräinen energiasisältö on kuivana 0,54 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,48 MW. Kuva 41. Tutkimuspisteiden sijainti Löytölamminsuolla. 52

53 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Alaniitty Alaniitty (kl , x = 7170,1, y = 3495,4) sijaitsee n.10 km kunnan keskustasta pohjoiskoilliseen. Suo rajoittuu moreenikankaisiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät suon ympäri kiertävän metsäautotien ansiosta (kuva 42). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää etelälounaaseen n. 5 m/km. Vedet laskevat metsäojia pitkin Ylä-Parttuaisen puroon, josta edelleen Kutujokeen ( Kutujoen a). Suo on tutkittu vuonna Suon pinta-ala on 105 ha, josta on yli 1 m:n syvyistä aluetta 11 ha. Koko suon keskisyvyys on 0,7 m. Suon keskellä on pieni yli 1 m:ä syvä alue, jossa ovat suon syvimmät (1,2 m) turvepisteet. Tutkimuspisteistä on 63 % rämeellä ja 37 % turvekankaalla. Suo on kokonaan ojitettu. Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillarämemuuttuma ja puolukkaturvekangas. Edellinen on vallitseva suon keskiosassa ja jälkimmäinen erityisesti pohjois- ja itäosassa. Turpeesta on 54 % rahka, 25 % sara ja 21 % ruskosammalvaltaista. Sara- ja ruskosammalvaltaista turvetta on eniten suon etelä- ja itäosassa. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 27 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 24 % ja varpuainesta sisältävien 7 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SCt) ja sararahkaturve (CSt). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Liekoja on keskimääräisesti (2,0 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6 1,0 m:n syvyysvälillä (4,8 %). Pohjamaana ovat hiekka, hieta ja moreeni. Alaniitty ei sovellu turvetuotantoon mataluutensa vuoksi. Kuva 42. Tutkimuspisteiden sijainti Alaniityllä. 53

54 Jukka Häikiö 40. Isosuo Isosuo (kl , x = 7171,0, y = 3498,5) sijaitsee Vaala Oterma maantien länsipuolella noin 9 km:n päässä Vaalasta. Maantie leikkaa suon itäpäätä ja siltä erkaneva metsäautotie kulkee lähellä suon pohjoisreunaa. Myös suon eteläpuolella on metsäautotie (kuva 43). Suo rajoittuu mataliin moreenikankaisiin. Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää suon keskiosassa olevalta vedenjakajalta kohti molempia päitä. Vedet laskevat Ala-Parttuaisen puroa myöten (59.267) Kutujokeen ja edelleen Oulujokeen( Kutujoen a). Tutkimuspisteitä on 2,6 kpl/10 ha ja syvyystutkimuspisteitä 4,3 kpl/10 ha. Suo on tutkittu vuonna 1977 ja tutkimusta on täydennetty syvyysmittauksin Tutkimustietoja ei ole päivitetty sen jälkeen. Tutkitun alueen pinta-ala 185 ha. Tästä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 109 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 57 ha ja yli 2 m:n syvyistä 40 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,4 m ja yli 1,5 m:ä syvän alueen 2,7 m. Syvin alue (yli 4 m) on suon itäosassa. Tutkimuspisteistä on 33 % avosuolla, 46 % rämeellä, 1 % korvessa ja 20 % turvekankaalla. Itäpäässä on vanhalla ojitusalueella turvekangasta. Keski- ja länsiosat ovat myöhemmin ojitettuja. Täällä vallinneet lyhytkorsinevat ovat ojikkoina ja muuttumina. Reunoilla on tupasvillaräme- ja sararämemuuttumia. Turpeesta on 22 % rahka- ja 78 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 2 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 22 % ja varpuainesta sisältävien 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat saraturve (Ct), tupasvillarahkaturve (ErSt), kortesaraturve (EqCt) ja rahkasaraturve (SCt). Rahkaturpeet sijoittuvat turvekerroksen pintaosaan ja saraturpeet muodostavat syvemmällä olevat kerrokset. Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,9. Liekoja on erittäin vähän (0,7 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6-1,0 m:n syvyysvälillä (2,6 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiekka ja hieta. Turpeiden tuhkapitoisuus vaihtelee 2,2 5,1 %:n välillä, keskiarvon ollessa 3,3 %. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 90,8 % ja kuiva-aineen määrä 90 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 22,4 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 10,0 MJ/kg. Isosuon turpeet ovat vähätuhkaisia ja korkean lämpöarvon omaavia. Energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta on 57 ha ja sillä on tuotantokelpoista turvetta 1,25 milj. suo-m 3. Suokuution energiasisältö on kuivana 0,56 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,50 MW. Kuva 43. Tutkimuspisteiden sijainti Isosuolla. 54

55 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Sarvisuo Sarvisuo (= Iso Sarvisuo)(kl , x = 7172,2, y = 3494,9) sijaitsee Vaalasta 17 km pohjoiseen. Vaala Oterma tieltä on 5 km matkaa metsäautotietä pitkin suon pohjoisreunaan. Myös suon kaakkoiskulmaa sivuaa metsäautotie (kuva 44). Suon pinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää kohti suon eteläreunaa n. 5 m/km. Vedet laskevat metsäojia myöten Kutujokeen ( Kutujoen a). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 2,3 kpl/10 ha ja syvyystutkimuspisteitä 3,0 kpl/10 ha. Tietoja ei ole sen jälkeen päivitetty. Koko suon pinta-ala on 360 ha. Tästä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 176 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 86 ha ja yli 2 m:n syvyistä 58 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,2 m ja yli 1,5 m:ä syvän alueen 2,4 m. Suon syvimmät alueet ovat kaakkoispäässä, jonka suunnikkaan muotoisessa altaassa on melko laajalla alalla turpeen paksuus yli 3 metriä. Suurin havaittu turvepaksuus on 4,1 m. Tutkimuspisteistä on 48 % avosuolla, 51 % rämeellä, 1 % korvessa ja 1 % turvekankaalla. Sarvisuo on suurimmaksi osaksi metsäojitettu. Ojittamattomia alueita on kaakkoisosassa. Siellä yleisimmät suotyypit ovat rimpineva, lyhytkorsineva ja saraneva. Länsipuoliskolle ovat tyypillisiä tupasvillarämeja sararämeojikot sekä muuttumat, joilla kasvaa harvakseltaan kituvaa mäntyä. Turpeesta on 74 % rahka-, 25 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 1 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 36 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahkaturve (ErSt), rahkasaraturve (SCt) ja sararahkaturve (CSt). Tupasvillarahkaturpeet ovat yleisimpiä suon länsipuoliskolla ja laiteilla. Saravaltaiset ja saraa lisätekijänä sisältävät turpeet ovat taas vallitsevina suon syvimmillä alueilla itäosassa. Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,3. Liekoja on vähän (1,5 %). Runsaimmin (5,0 %) liekoja esiintyy 0,6-1,0 m:n syvyysvälillä. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. äytesarjat laboratoriomäärityksiä varten on otettu kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 90,4 % ja kuivatilavuuspaino 106 kg/ suo-m 3. Keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,9 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 22,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 10,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 %. Sarvisuolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta 80 ha. Tuotantokelpoisen turpeen määrä on 1,52 milj. suo-m 3. Suokuution energiasisältö on kuivana 0,67 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,59 MWh. Kuva 44. Tutkimuspisteiden sijainti Sarvisuolla. 55

56 Jukka Häikiö 42. Ahvenlahdensuo Ahvenlahdensuo (kl , x = 7176,2, y = 3498,2) sijaitsee Oterman länsipuolella. Suo rajoittuu pohjoisessa Oterma aamankylä tiehen ja etelässä Otermajärven Ahvenlahteen (kuva 45). Suon pinta viettää 2,5 m/km etelään kohti Otermanjärveä. Vedet laskevat metsäojia myöten Otermanjärveen ja Kutujokeen (59.261). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 1,2 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 1,1 kpl/10 ha. Tutkitun alueen pinta-ala on 472 ha, josta on yli 1 m:n syvyistä aluetta 371 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 307 ha ja yli 2m:n syvyistä 239 ha. Koko suon keskisyvyys on 2,1 m ja yli 1,5 m:ä syvän alueen 2,9 m. Syvimmät alueet ovat suon kaakkoisosassa. Suurin tavattu turvepaksuus on 5,3 m. Turpeesta on 72 % rahka-, 17 % sara- ja 10 % ruskosammalvaltaista. Varpuainesta sisältävien turpeiden osuus on 19 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SCt) ja sararahkaturve (CSt). Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 4,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,2. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Turpeiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on kolmelta pisteeltä otettujen näytteiden mukaan 4,0 %. Tuhkapitoisuuksien vaihteluväli on 2,0 7,3 %. Ahvenlahdensuolla on tuotantokelpoista aluetta 250 ha, ja tuotantokelpoista turvetta on 6,0 milj. suom 3. Ahvenlahdensuo on otettu jokseenkin kokonaan turvetuotantoon. Kuva 45. Tutkimuspisteiden sijainti Ahvenlahdensuolla. 56

57 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa iskansuo iskansuo (kl , x = 7178,2, y = 3497,0) sijaitsee Oterman länsipuolella Oterma aamankylä tien pohjoispuolella. Suo rajoittuu idässä Iso Tallikankaaseen, pohjoisessa Jämminlampeen ja lännessä mataliin moreenisaarekkeisiin ja etelässä Ahvenlahdensuohon(kuva 46). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää kohti pohjoista. Vedet laskevat pohjoispään kautta metsäojia myöten Heteojaan(59.253) ja edelleen aamanjokeen (59.252, aamanjoen keskiosan a). Suo on tutkittu vuonna Tutkimusta on täydennetty myöhemmin syvyysmittauksin. Tutkimuspisteitä on 0,6 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 1,6 kpl/10 ha. Tutkitun alueen pinta-ala on 200 ha, josta on yli 1 m:n syvyistä aluetta 150 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 64 ha ja yli 2 m:n syvyistä 27 ha. iskansuon keskiosa on ohutturpeista, mutta suon molemmissa päissä on syvänteet. Koko suon keskisyvyys on 1,4 m ja yli 1,5 m:ä syvän alueen 2,2 m. Suurin turvepaksuus (3,6 m) on pohjoisosassa. Tutkimuspisteistä on 63 % avosuolla ja 37 % rämeellä. Yleisimmät suotyypit ovat rimpineva, saraneva ja kalvakkaneva Turpeesta on 80 % rahka- ja 20 % saravaltaista. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 41 % ja varpuainesta sisältävien 10 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CSt) ja rahkasaraturve (SCt). Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,8. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. iskansuolla on turvetuotantoon soveltuvaa aluetta 60 ha. Tuotantokelpoisen turpeen määrä on 1,0 milj. suo-m 3. Suokuution energiasisältö on kuivana 0.48 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,42 MW. Suon eteläpäässä on turvetuotantoalue, joka liittyy viereisen Ahvenlahdensuon tuotantoalueeseen. Kuva 46. Tutkimuspisteiden sijainti iskansuolla. 57

58 Jukka Häikiö 44. Jämminsuo Jämminsuo (kl , x = 7177,9, y = 3496,0) sijaitsee Otermalta noin 8 km länteen. Oterma aaman tie jakaa suon kahteen osaan. Itäreunalta suo rajoittuu iskansuohon (kuva 47). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää kohti länsireunaa. Vedet laskevat luoteisnurkalta Heteojaan ja lounaisnurkalta aamanojaan (59.252,aamanjoen keskiosan a). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 0,9 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 1,1 kpl/10 ha. Tutkitun alueen pinta-ala on 187 ha, josta on yli 1 m:n syvyistä aluetta 38 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä kahdessa eri osassa yhteensä 12 ha. Koko suon keskisyvyys on 0,8 m ja yli 1,5 m:ä syvän alueen 1,6 m. Suurin syvyys on 1,8 m. Tutkimuspisteistä on 40 % avosuolla ja 60 % rämeellä. Turpeesta on 95 % rahka- ja 5 % saravaltaista. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 51 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahkaturve (ErSt) ja sararahkaturve (CSt). Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 4,8 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,2. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Jämminsuo ei sovellu energiaturvetuotantoon. Kuva 47. Tutkimuspisteiden sijainti Jämminsuolla. 58

59 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Saarisuo Saarisuo (kl , x = 7178,0, y = 3499,5) sijaitsee Otermalta aamankylään johtavan tien pohjoispuolella. Tieltä erkanee metsäautotie, joka sivuaa suon länsireunaa (kuva 48). Suo on tutkittu vuonna 1977 ja 1981 tutkimusta on täydennetty syvyysmittauksilla. Tutkimuspisteitä on 1,0 kpl/10 ha ja syvyystutkimuspisteitä 2,0 kpl/10 ha. Koko suon pinta-ala on 450 ha, josta on yli 1 m:n syvyistä aluetta 135 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 80 ha ja yli 2 m:n syvyistä 25 ha. Koko suon keskisyvyys on 0,9 m ja yli 1,5 m:ä syvän alueen 1,9 m. Suon syvin alue on pohjoispuoliskossa. Suurin tavattu turvepaksuus on 2,8 m. Tutkimuspisteistä on 64% avosuolla, 36% rämeellä ja 1 % turvekankaalla. Suon pohjois- ja keskiosa on vetistä rimpinevaa. Eteläpäässä ja reunaosissa on lyhytkorsinevaa ja rahkanevaa. Reunaosat on Haapolammen ympäristöä lukuun ottamatta metsäojitettu. Turpeesta on 58 % rahka-, 41 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 8 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 18 % ja varpuainesta sisältävien alle 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SCt) ja sararahkaturve (CSt). Rahkavaltaiset turpeet muodostavat turvekerroksen heikosti maatuneen pintaosan ja saravaltaiset turpeet hyvin maatuneen pohjakerroksen. Pohjamaalajina on hiekka ja hiekkamoreeni. Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 4,9 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 6,0. Liekoja on erittäin vähän. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu kahdelta pisteeltä. Keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,7 %. Kuivatilavuuspaino on 101 kg/suo-m 3. Keskimääräinen tehollinen lämpöarvo on kuivalla turpeella 20,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,13 %. Saarisuolla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta 80 ha ja sillä on energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta 1,1 milj. suo-m 3. Suokuution keskimääräinen energiasisältö kuivana on 0,59 MW ja 50 :n kosteudessa 0,51 MW. Kuva 48. Tutkimuspisteiden sijainti Saarisuolla. 59

60 Jukka Häikiö 46. Hautalamminsuo Hautalamminsuo (kl , x = 7167,1, y = 3501,3) sijaitsee Vaalasta n. 10 km koilliseen. Suo rajoittuu moreenimäkiin. Pohjoispäähän tulee metsäautotie Puolangantieltä ja eteläpään tuntumaan tulee tie Kankarista Vaivaissuolle johtavalta tieltä (kuva 49). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella. Vedet laskevat eteläosasta Iso Kankarinlampeen ( iskanselän lähialue), itäosasta Haukijärveen (59.341, Aittojoen alaosan a) ja pohjoisosasta Ala-Parttuaisen puroon ( Ala-Parttuaisen puron va). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 2,8 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 6,5 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 324 ha. Tästä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 177 ha, yli 1,5 m:n syvyisen 106 ha ja yli 2 m:n syvyisen 56 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,3 m ja yli 1,5 m:ä syvän alueen 2,2 m. Hautalamminsuo on muodoltaan hyvin rikkonainen ja siitä johtuen myös pohjan muodoiltaan epätasainen. Syvin alue (4,2 m) on pohjoisosassa. Tutkimuspisteistä on 40 % avosuolla, 50 % rämeellä, 7 % turvekankaalla ja 3 % pellolla. Suon keskiosat ovat lyhytkorsinevaa, saranevaa ja paikoin rimpinevaa. Laiteilla on varsinaista sararämettä ja tupasvillarämettä. Turpeesta on 62 % rahka-, 37 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 32 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SCt) ja tupasvillarahkaturve (ErSt). Suon pinnassa oleva heikosti maatunut tupasvillarahkaturvekerros on paikoin hyvin paksu. Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,2 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,4. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,4 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta, moreeni ja hiekka. Hautalamminsuosta on otettu tilavuustarkat näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen kuivatilavuuspaino on keskimäärin 81 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,1 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,3 MJ/kg. Suokuution energiasisältö on kuivana 0,47 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,42 MW eli suhteellisen alhainen. Hautalamminsuon yli 1,5 m syvä alue koostuu useasta erillisestä syvänteestä. Pohjoisosassa on melko yhtenäinen noin 30 ha:n suuruinen alue, joka olisi mahdollista kuivattaa painovoimaisesti ja soveltuisi energiaturvetuotantoon. Tuotantokelpoista turvetta on 0,5 milj. suo-m 3, mistä osa on heikosti maatunutta rahkaista pintaturvetta. Muut syvänteet ovat niin pienialaisia ja hajallaan, ettei edellytyksiä kannattavalle turvetuotannolle ole. Suota ei suositella turvetuotantoon. Hautalamminsuolla on maisemallisesti kauniita alueita, joten se tulisi säilyttää luonnontilaisena. Kuva 49. Tutkimuspisteiden sijainti Hautalamminsuolla. 60

61 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Haukijärvensuo Haukijärvensuo (kl , x = 7166,0, y = 3504,1) sijaitsee n.5 km Kankarista koilliseen. Suo rajoittuu kumpumoreenimaastoon. Suon länsipään halkaisee Kankarista Vaivaissuolle johtava Haukijärventie ja suon eteläreunaan tulee metsäautotie (kuva 50). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää koilliseen. Vedet laskevat eri teitä Aittojokeen (59.341, Aittojoen alaosan a) ja sitä tietä Oulujärveen. Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 7,6 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 7,3 kpl/10 ha. Tutkitun alueen pinta-ala on 161 ha. Tästä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 109 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 76 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,6 m ja yli 1,5 m:ä syvän 2,5 m. Haukijärvensuo on muodoltaan rikkonainen ja muodostuu neljästä suosalmien yhdistämästä syvänteestä. Suo syvenee reunoilta nopeasti. Syvin alue on pohjoisosassa. Syvimmässä pisteessä on turvetta 5,3 m. Tutkimuspisteistä on 19 % avosuolla, 77 % rämeellä ja 4 % turvekankaalla. Puuttomat nevaosat ovat pääasiassa lyhytkorsinevaa ja laiteitten rämeet tupasvillarämettä. Turpeesta on 60 % rahka-, 39 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 35 %. Yleisin turvelaji on turvekerroksen pintaosassa tupasvillarahkaturve (ErSt) ja syvemmällä rahkasaraturve (SCt). Suon pohjoisosassa on syvänne, jonka pohjalla on karkea ja hienodetritusliejua noin 2 metriä. Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,8. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,4 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiesu ja hieta. Haukijärvensuosta on otettu tilavuustarkat näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen kuivatilavuuspaino on keskimäärin 85 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,3 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,2 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,4 MJ/kg. Korkeimmat kuivatilavuuspainot ja lämpöarvot ovat turvekerroksen keskiosassa. Haukijärvensuolla on turvetuotantoon soveltuvaa aluetta noin 70 ha. Tuotantokelpoista turvetta on 1,4 milj. suo-m 3, josta on heikosti maatunutta rahkaista pintaturvetta 0,3 milj. suo-m 3. Suokuution keskimääräinen energiasisältö kuivana on 0,50 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,44 MW. Kuva 50. Tutkimuspisteiden sijainti Haukujärvensuolla. 61

62 Jukka Häikiö 48. Haukipuronsuo Haukipuronsuo (kl , x = 7167,0, y = 3504,8) sijaitsee 6 km Kankarista koilliseen. Vaivaissuolle menevä tie ylittää suon (kuva 51). Suo rajoittuu korkeisiin moreenimäkiin. Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää pääosin kohti suon läpi virtaavaa Haukipuroa. Länsi- ja keskiosista suota vedet virtaavat Haukipuroon ja edelleen Polvijärveen. Itäreunalta taas metsäojia myöten Ahveroiseen, josta kanavaa pitkin Kuikkapuroon ja siitä Kaihlasen kautta Aittojokeen ja Polvijärveen. Polvijärvestä vedet laskevat Aittojokea (59.341, Aittojoen alaosan a) pitkin Oulujärven Jaalanganlahteen. Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 5,1 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 7,1 kpl/10 ha. Koko suon pinta-ala on 118 ha, josta on yli 1 m:n syvyistä aluetta 50 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 24 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,0 m ja yli 1,5 m:ä syvän alueen 2,0 m. Syvimmässä pisteessä on turvetta 2,7 m. Tutkimuspisteistä on 9 % avosuolla, 66 % rämeellä, 1 % korvessa ja 24 % turvekankaalla. Keskellä suota on pieni ojittamaton alue, mutta muuten suo on metsäojitettu. Keskiosassa on tupasvillarämettä ja tupasvillarämeojikkoa sekä -muuttumaa, varsinaista sararämettä ja rahkarämemuuttumaa. Reunoilla on pallosararäme- ja isovarpurämemuuttumaa sekä paikoin puolukka- ja mustikkaturvekangasta. Länsiosassa on Haukipuron varressa ruohoista saranevaa. Turpeesta on 67 % rahka-, 30 % sara- ja 3 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 15 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 26 % ja varpuainesta sisältävien 10 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CSt), tupasvillarahkaturve (ErSt) ja rahkasaraturve (SCt). Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,6. Liekoja on vähän (1,0 %). Runsaimmin (2,0 %) liekoja esiintyy 0,1-0,5 m:n syvyysvälillä. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja hiesu. Haukipuronsuosta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen kuivatilavuuspaino on keskimäärin 105 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,5 %. Korkeimmat kuivatilavuuspainot ja tuhkapitoisuudet ovat pohjan läheisessä turvekerroksessa. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/ kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,5 MJ/kg. Haukijärvensuolla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta 20 ha. Tuotantokelpoisen turpeen määrä on 0,30 milj. suo-m 3. Suokuution keskimääräinen energiasisältö on kuivana 0,62 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,56 MW. Kuva 51. Tutkimuspisteiden sijainti Haukijärvensuolla. 62

63 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Kivisuo Kivisuo (kl , x = 7168,6, y = 3502,6) sijaitsee Kankarista n.7 km pohjoiseen. Suon on erikokoisten moreenisaarien ja niemien pirstoma. Suon luoteiskulmaa sivuaa metsäautotie(kuva 52). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella. Suo sijaitsee vedenjakajalla. Länsiosan vedet laskevat länteen Ala-Parttuiaisen puroon (59.267), eteläosan Haukipuroon ja edelleen Aittojokeen ( Aittojoen alaosan a), itäosan Vaivaissuon kautta Kaihlaseen ( Kaihlasen-Vanhajoen a). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 3,9 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 8,0 kpl/10 ha. Koko suon pinta-ala on 368 ha. Tästä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 219 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 155 ha ja yli 2 m:n syvyistä 102 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,5 m ja yli 1,5 m:ä syvän alueen 2,4 m. Syvimmät alueet ovat kaakkois- ja luoteisosassa. Suurin turvepaksuus (2,7 m) on suon kaakkoisosassa. Tutkimuspisteistä on 46 % avosuolla, 48 % rämeellä ja 6 % turvekankaalla. Yleisimmät suotyypit ovat lyhytkorsineva, varsinainen saraneva, rimpineva ja varsinainen sararäme. Metsäojitusta on enimmäkseen vain suon reunoilla. Turpeesta on 33 % rahka-, 64 % sara- ja 2 % ruskosammalvaltaista. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 15 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SCt), sararahkaturve (CSt), rahkaturve (St) ja saraturve (Ct). Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,1. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,3 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, moreeni ja hieta. Kivisuosta on otettu tilavuustarkat näytteet viideltä pisteeltä. Turpeen kuivatilavuuspaino on keskimäärin 92 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,2 %. Korkeimmat kuivatilavuuspainot ovat suon pinnan lähellä olevissa turvekerroksissa. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,7 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,6 MJ/kg. Korkeimmat lämpöarvot ovat turvekerrostuman keskiosassa. Kivisuolla on n. 150 ha turvetuotantoon soveltuvaa aluetta. Tuotantokelpoisen turpeen määrä on 2,85 milj. suo-m 3. Suokuution energiasisältö on kuivana 0,55 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,49 MW. Kuva 52. Tutkimuspisteiden sijainti Kivisuolla. 63

64 Jukka Häikiö 50. Pieni vaivaissuo Pieni Vaivaissuo (kl , x = 7169,0, y = 3504,7) sijaitsee Kankarista 8 km koilliseen. Suo rajoittuu kaakkoispäässä Vaivaissuohon ja muualla luode-kaakkosuuntaisiin moreenimäkiin. Kaakkoispäässä on maantie ja pohjoislaitaa seurailee metsäautotie (kuva 53). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää 8 m/km kohti kaakkoispäätä. Vedet laskevat Vaivaissuon kanavaa myöten Kuikkapuroon ja siitä Kaihlaseen ( Kaihlasen Vanhajoen a). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 6,5 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,8 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 79 ha. Tästä on yli 1 m:n syvyistä aluetta 52 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 40 ha ja yli 2 m:n syvyistä 28 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,9 m ja yli 1,5 m:ä syvän alueen 2,9 m. Suo syvenee reunoilta nopeasti. Syvin alue on kaakkoispäässä. Syvimmässä kairauspisteessä on turvetta 5,4 m. Tutkimuspisteistä on 24 % avosuolla, 57 % rämeellä, 3 % korvessa ja 16 % turvekankaalla. Suo on kokonaan metsäojitettu. Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillarämeen ja lyhytkorsinevan muuttumat. Turpeesta on 32 % rahka-, 68 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 12 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 15 % ja varpuainesta sisältävien 11 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SCt) ja sararahkaturve (CSt). Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,7. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,2 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, hiesu ja hieta. Pienestä Vaivaissuosta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen kuivatilavuuspaino on keskimäärin 86 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,1 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,5 MJ/kg. Korkeimmat kuivatilavuuspainot ja lämpöarvot ovat läheltä suon pintaa otetuissa näytteissä. Pieni Vaivaissuolla on turvetuotantoon soveltuvaa aluetta 40 ha. Tuotantokelpoisen energiaturpeen määrä on 0,96 milj.suo-m 3. Suohehtaarilla on tuotantokelpoista turvetta keskimäärin m 3. Suokuution keskimääräinen energiasisältö on kuivana 0,51 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,45 MW. Kuva 53. Tutkimuspisteiden sijainti Pieni Vaivaissuolla. 64

65 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Vaivaissuo Vaivaissuo (kl , x = 7167,7, y = 3506,915) sijaitsee Jaalangan pohjoispuolella, maanteitse n. 15 km kunnan keskustasta itäkoilliseen. Suo rajoittuu kaakossa Kaihlaseen ja luoteessa Pieneen Vaivaissuohon ja Kivisuohon. Idässä ja etelässä suo rajoittuu moreenikankaisiin. Liikenneyhteydet ovat hyvät (kuva 54). Suon pinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää kohti suon keskelle kaivettua kanavaa. Vedet laskevat kaakkoispään kautta Kuikkapuroon ja sitä tietä Kaihlaseen (59.342), josta edelleen Aittojokeen ja Jaalanganlahteen ( Aittojoen alaosan a). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 3,8 kpl/10 ha ja syvyystutkimuspisteitä 7,1 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 460 ha, josta on yli 1 metrin syvyistä aluetta 288 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 217 ha ja yli 2 metrin syvyistä 160 ha. Suo on luode-kaakko suuntaisessa laaksossa ja syvenee reunoilta nopeasti. Koko suon keskisyvyys on 1,5 m ja yli 1,5 m:ä syvän alueen 2,4 m. Suurin kairattu turvepaksuus on 3,4 m. Tutkimuspisteistä on 12 % avosuolla, 24 % rämeellä, 1 % korvessa, 30 % turvekankaalla ja 34 % pellolla. Suo on kokonaan ojitettu ja raivattu suurelta osalta pelloksi. Yleisin suotyyppi on karhunsammalmuuttuma. Suon reunoilla on yleisesti korpiräme- ja pallosararämemuuttumaa. Turpeesta on 22 % rahka, 73 % sara ja 5 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 12 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 5 % ja varpuainesta sisältävien 9 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (SCt) ja sararahkaturve (CSt). Suon pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros liejua. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja hiesu. Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,1 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,2. Liekoja on erittäin vähän (0,1 %). Laboratoriomäärityksiä varten on otettu näytteet kuudelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,6 %, kuivatilavuuspaino 96 kg/suo-m 3, tehollinen lämpöarvo kuivana 21,0 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,21 %. Suokuution keskimääräinen energiasisältö on kuivana 0,56 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,50 MW. Vaivaissuon turvekerros on kuivatuksen ansiosta tiivistynyt, ja suon pohja on tasainen, joten energiaturvetuotantoon soveltuvana voidaan pitää yli 1 m:n syvyistä aluetta, jota on noin 280 ha. Tuotantokelpoista turvetta on koko alueella 4,48 milj.suo-m 3. Kuva 54. Tutkimuspisteiden sijainti Vaivaissuolla. 65

66 Jukka Häikiö 52. Vehkasuo Vehkasuo (kl , x = 7171,1, y = 3501,0) sijaitsee Vaalasta 12 km koilliseen, Vaala Oterma maantien itäpuolella. Suo rajoittuu moreenikankaisiin ja itäpuolella olevaan Hakosuohon. Sekä eteläettä pohjoispuolella on metsäautotie (kuva 55). Suon pinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää eri suuntiin. Pohjoisosan vedet laskevat läheiseen Otermajärveen (140,6 m mpy) ja eteläosan vedet moreenisaarekkeiden välitse läheiselle Kivisuolle, josta on maaston jyrkän vieton ansiosta hyvä lasku länteen Ala-Parttuaisen puroon ( Ala-Parttuaisen puron va). Suo on tutkittu vuonna 1977 eikä tietoja ole sen jälkeen päivitetty. Tutkimuspisteitä on 4,5 kpl/10 ha ja syvyystutkimuspisteitä 4,0 kpl/10 ha. Koko suon pinta-ala 150 ha, josta on yli 1 metrin syvyistä aluetta 75 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 45 ha ja yli 2 metrin syvyistä 30 ha. Suossa on kaksi erillistä syvännettä. Koko suon keskisyvyys on 1,1 m ja yli 1,5 m:ä syvän alueen 2,2 m. Suurin kairattu turvepaksuus on 3,7 m. Tutkimuspisteistä on 39 % avosuolla, 55 % rämeellä ja 6 % pellolla. Vehkasuon länsipuolisko on pääosin keidassuota. Alueen eteläosa on luonnontilaista keidasrämettä, keskiosa keidasrämeojikkoa ja pohjoisosa peltoa. Laiteet ovat pääasiassa sararämettä. Itäpuolisko on tupasvilla- ja isovarpurämettä sekä näiden ojikkoja. Turpeesta on 57 % rahka- ja 43 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 1 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 25 % ja varpuainesta sisältävien 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahkaturve (ErSt), tupasvillasararahkaturve (ErCSt), suoleväkkörahkaturve (SchSt) ja rahkasaraturve (SCt). Pohjamaana on moreeni. Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,8. Liekoja on erittäin vähän (0,2 %). Runsaimmin (0,9 %)liekoja esiintyy 0,6-1,0 m:n syvyysvälillä. Laboratorionäytteet on otettu neljältä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 97 kg/suo-m 3, tuhkapitoisuus 2,8 %, tehollinen lämpöarvo kuivana 22,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 10,0 MJ/kg. Keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,18 %. Vehkasuo soveltuu pienialaiseen energiaturvetuotantoon. Yli 1,5 metriä syvällä 45 ha:n alueella on tuotantokelpoista turvetta 0,77 milj. suo-m 3. Suokuution keskimääräinen energiasisältö on kuivana 0,60 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,54 MW. Kuva 55. Tutkimuspisteiden sijainti Vehkasuolla. 66

67 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Kaihlalahdensuo Kaihlalahdensuo (kl , x = 7176,3, y = 3500,8) sijaitsee Otermajärven pohjoispuolella. Suo rajoittuu eteläreunalta Kaihlalahteen ja muualta moreenisaarekkeisiin. Vaala Puokiovaara maantie kulkee suon eteläosan halki (kuva 56). Suon länsipuoliskon pinta on metriä ja itäpuoliskon metriä merenpinnan yläpuolella. Pinta viettää kohti Otermajärveä, johon suon vedet laskevat metsäojia myöten. Otermajärven pinnan keskikorkeus on 140,6 m, joten Kaihlalahdensuosta voidaan kuivattaa painovoimaisesti vain länsipuolisko. Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 2,9 kpl/10 ha. Koko suon pinta-ala on 175 ha, josta on yli 1 metrin syvyistä aluetta 120 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 86 ha ja yli 2 metrin syvyistä 60 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,5 m ja yli 1,5 m:ä syvän alueen 2,3 m. Suurin kairattu turvepaksuus(2,6 m) on suon länsipuoliskolla. Tutkimuspisteistä on 55 % avosuolla, 33 % rämeellä, 10 % turvekankaalla ja 2 % pellolla. Tutkimusajankohdan jälkeen suo on lähes kokonaan metsäojitettu. Länsipuoliskon keskiosa on rimpinevamuuttumaa ja pieneltä osalta ojittamatonta saraja kalvakkanevaa. Saarisuohon rajoittuvalla luoteiskulmalla on lyhytkorsi- ja kalvakkanevan ojikkoa. Pohjoisreunalla on metsittynyttä isovarpurämemuuttumaa. Itäpuoliskossa on pohjoisreunalla isovarpurämemuuttumaa, keskiosassa rimpinevamuuttumaa ja eteläosassa Talliniemessä luhtaista saranevaa. Turpeesta on 13 % rahka-, 86 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 1 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 5 % ja varpuainesta sisältävien 5 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SCt), kortesaraturve (EqCt) ja saraturve (Ct). Rahkavaltaiset turpeet sijoittuvat suon pohjoisosaan. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hieta. Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,1. Liekoja on erittäin vähän (0,1 %). Runsaimmin (0,2 %) liekoja esiintyy 0,6-1,0 m:n syvyysvälillä. Laboratorionäytteet on otettu yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,3 % ja keskimääräinen tehollinen lämpöarvo kuivana 21,9 MJ/kg sekä 50 %:n kosteudessa 9,7 MJ/kg. Turpeen vesipitoisuus on 90,3 % ja kuiva-aineen määrä 90 kg/ suo-m 3. Kaihlalahdensuosta soveltuu energiaturvetuotantoon maantien pohjoispuolella olevasta alueesta noin 30 ha. Tuotantokelpoisen turpeen määrä on 0,54 milj. suo-m 3. Suokuution energiasisältö on kuivana 0,55 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,49 MW. Kuva 56. Tutkimuspisteiden sijainti Kaihlalahdensuolla. 67

68 Jukka Häikiö 54. Paatinsuo Paatinsuo (kl , x = 7176,2, y = 3504,1) sijaitsee Vaala Puolanka maantien ja Paatinjärven välissä, Vaalasta 21 km pohjoiseen. Paatinjoki halkaisee suon kahteen osaan (kuva 57). Suon pinta on metriä merenpinnan yläpuolella. Pinta viettää tasaisesti kohti Paatinjokea ja Paatinjärveä (140,9 m mpy). Vedet laskevat metsäojia myöten Paatinjokeen (59.265) ja sitä tietä Otermajärveen ( Otermajärven lähialue). Ilman pumppausta suo voidaan kuivattaa vain 1-2 metrin syvyyteen. Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 2,5 kpl/10 ha. Koko suon pinta-ala on 300 ha. Tästä on yli 1 metrin syvyistä aluetta 235 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 180 ha ja yli 2 metrin syvyistä 150 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,8 m ja yli 1,5 m:ä syvän alueen 2,5 m. Suurin turvepaksuus on 3,6 m. Tutkimuspisteistä on 59 % avosuolla, 32 % rämeellä, 3 % korvessa 1 % turvekankaalla ja 5 % pellolla. Paatinjoen itäpuolella suo on keskiosaa lukuun ottamatta metsäojitettu. Eteläosassa on vajaat 10 ha suopeltoa. Suon keskiosa on lyhytkorsi- ja kalvakkanevaa. Laiteilla on saraneva- ja sararämeojikkoja. Paatinjoen länsipuolella suo on kokonaan metsäojitettu. Keskiosa on saranevamuuttumaa ja laideosat lyhytkortisen nevan ja isovarpurämeen muuttumia. Turpeesta on 48 % rahka- ja 52 % saravaltaista. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 4 % ja varpuainesta sisältävien vajaa 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat suoleväkkörahkaturve(schst), rahkasaraturve (SCt), kortesaraturve (EqCt) ja suoleväkkörahkasaraturve (SchSCt). Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,4, heikosti maatuneen pintakerroksen 3,4 ja maatuneessa pohjakerroksen 6,0. Laboratorionäytteet on otettu kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on Paatinjoen itäpuolelta otetuissa näytteissä 4,1 % ja länsipuolelta otetuissa 4,5 %. Keskimääräinen kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on länsipuoliskon saravaltaisilla turpeilla 22,2 MJ/kg ja itäpuoliskolla rahkavaltaisilla turpeilla 21,3 MJ/kg. Paatinsuo on turvekerroksen paksuuden ja laadun puolesta sopiva energiaturvesuoksi, mutta kun turvekerros on puoliksi Paatinjärven pinnan alapuolella, se jää ainakin perinteisillä menetelmillä harjoitettavan turvetuotannon ulkopuolelle. Kuva 57. Tutkimuspisteiden sijainti Paatinsuolla. 68

69 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Hakosuo Hakosuo (kl , x = 7170,1, y = 3502,6) sijaitsee 12 km Vaalasta koilliseen Otermajärven eteläpuolella. Suo rajoittuu pohjoispäästä Otermajärveen ja eteläpäästä Vehkasuohon. Pohjoispään halki kulkee metsäautotie (kuva 58). Suon keskiosassa pinta on 148 m merenpinnan yläpuolella ja viettää kohti molempia päitä. Vedet laskevat pohjoispäästä Otermajärveen ja eteläpäästä Kivisuon kautta Ala-Parttuaisen puroon (59.267). Tutkimuspisteitä on 3,9 kpl/10 ha ja syvyystutkimuspisteitä 3,5 kpl/10 ha. Suo on tutkittu vuonna 1977, eikä tietoja ole päivitetty sen jälkeen. Hakosuon pinta-ala on 100 ha, josta on yli 1 metrin syvyistä aluetta vain 12 ha. Koko suon keskisyvyys on 0,8 m ja yli 1,5 m:ä syvän alueen 2,5 m. Suurin kairattu turvepaksuus (2,7 m) on lähellä Otermajärven rantaa. Tutkimuspisteistä on 41 % avosuolla ja 59 % rämeellä. Suon keskiosa on rahkarämemättäistä rimpi- ja lyhytkortista nevaa. Pohjoispäässä on vanhaa ojitusaluetta ja suotyypit ovat pääasiassa tupasvillaja isovarpurämeen sekä lyhytkortisen nevan muuttumia. Eteläpäässä on uutta ojitusta ja suotyypit ovat lyhytkortisen nevan ja tupasvillarämeen muuttumia. Turpeesta on 93 % rahka- ja 7 % saravaltaista. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 30 % ja varpuainesta sisältävien 9 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahkaturve (ErSt), suoleväkkörahkaturve (SchSt) ja rahkaturve (St). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0. Liekoja on erittäin vähän (0,7 %). Ohuen turvekerroksen takia Hakosuolla ei ole turveteollista merkitystä. Kuva 58. Tutkimuspisteiden sijainti Hakosuolla. 69

70 Jukka Häikiö 56. Pihlajasuo Pihlajasuo (kl , x = 7170,5, y = 3507,8) sijaitsee Otermajärven kaakkoispuolella. Suon luoteispää rajoittuu Otermajärveen ja kaakkoispää Vanhajokeen. Idässä on vastassa Haarasuo, muualla suo rajoittuu matalaan moreenimaastoon. Luoteispäähän tulee kaksi mökkitietä (kuva 59). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella. Vedet laskevat kaakkoisosasta metsäojia myöten Vanhajokeen (59.342) ja luoteisosasta Otermajärveen (59.262). Suon on tutkittu vuonna 1972 ja tutkimusta on täydennetty vuonna Tutkimuspisteitä on 1,8 kpl/10 ha ja syvyystutkimuspisteitä 4,1 kpl/10 ha. Tutkitun alueen pinta-ala on 476 ha. Tästä on yli 1 metrin syvyistä aluetta 257 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 152 ha ja yli 2 metrin syvyistä 74 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,2 m ja yli 1,5 m:ä syvän alueen 2,1 m. Syvimmät alueet ovat suon kaakkoisosassa. Syvimmissä kairauspisteissä on turpeen paksuus 3,4 m. Tutkimuspisteistä on 63% avosuolla, 27% rämeellä, 2% korvessa ja 9 % turvekankaalla. Avosuoalueen keskiosassa on rimpinevaa, varsinaista saranevaa, lyhytkorsinevaa ja rahkanevaa. Rämealueilla on varsinaista sararämettä ja tupasvillarämettä. Etelä- ja kaakkoisosissa suotyypit ovat muuttuneet ojituksen vaikutuksesta. Turpeesta on 24 % rahka- ja 76 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 14 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 10 % ja varpuainesta sisältävien 1 %. Yksittäisistä turvelajeista ovat yleisimpiä rahkasara- (SCt) ja sararahkaturpeet (CSt). Turvekerroksen heikosti maatunut pintaosa on pääasiassa sararahkaturvetta, keski- ja pohjaosat taas rahkasaraturvetta. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiekka ja hieta. Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,0. Liekoja on erittäin vähän (0,1 %). Pihlajasuolla on turvetuotantoon soveltuvaa aluetta 150 ha. Tuotantokelpoisen energiaturpeen määrä on 2,4 milj. suo-m 3. Suokuution energiasisältö on kuivana 0,58 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,50 MW. Kuva 59. Tutkimuspisteiden sijainti Pihlajasuolla. 70

71 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Mutasuo Mutasuo (kl , x = 7172,8, y = 3507,6) sijaitsee Otermajärven itäpuolella. Suon luoteiskulma rajoittuu Mutalahteen ja lounaiskulma Sääskilahteen. Suon länsiosan halki kulkee maantie ja pohjoislaitaa seurailee metsäautotie (kuva 60). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää n. 4 m/km kohti Otermajärveä. Vedet laskevat Otermajärveen (59.262). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 1,1 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 0,7 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 137 ha, josta on yli 1 metrin syvyistä aluetta 60 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 42 ha ja yli 2 metrin syvyistä 30 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,3 m ja yli 1,5 m:ä syvän alueen 2,8 m. Mutasuon keskellä on syvänne, jossa on muutamalla pisteellä turvetta 4,7 m. Tutkimuspisteistä on 25 % avosuolla, 50 % rämeellä ja 25 % pellolla. Suotyypit ovat ojituksen seurauksena osittain muuttuneita. Yleisimmät suotyypit ovat rahkaneva ja lyhytkorsineva. Reunaosilla on isovarpurämettä. Turpeesta on 66 % rahka- ja 34 % saravaltaista. Varpuainesta sisältävien turpeiden osuus on 13 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CSt), rahkaturve (St), kortesaraturve (EqCt) ja rahkasaraturve (SCt). Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 4,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,6. Suon keskisyvänteessä on pohjamaalajina savi, muualla hiekkamoreeni. Laboratorionäytteet on otettu yhdeltä pisteeltä. Keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,4 % ja happamuus 5,1. Muita määrityksiä näytteistä ei ole tehty. Mutasuon turpeet ovat suurelta osalta Otermajärven pinnan alapuolella, joten mahdollisuutta perinteisellä tavalla tapahtuvaan turvetuotantoon ei ole. Kuva 60. Tutkimuspisteiden sijainti Mutasuolla. 71

72 Jukka Häikiö 58. Tervasuo Tervasuo (kl , x = 7175,3, y = 3508,0) sijaitsee Otermajärven koillispuolella. Suon eteläreuna rajoittuu Otermajärveen laskevaan Tervajokeen ja luoteisosa Tervalampeen. Pohjoislaidalla on metsäautotie (kuva 61). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää kohti Tervajokea. Vedet laskevat Tervajokeen (59.263) ja siitä Otermajärveen (59.262, Otermajärven lähialue). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 0,7 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 1,1 kpl/10 ha. Tervasuon pinta-ala on 390 ha, josta on yli 1 metrin syvyistä aluetta 155 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 93 ha ja yli 2 metrin syvyistä 50 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,0 m ja yli 1,5 m:ä syvän alueen 2,0 m. Paksuturpeisimmat alueet ovat suon eteläosassa. Suurin havaittu turvepaksuus on 2,8 m. Tutkimuspisteistä on 49 % avosuolla ja 51 % rämeellä. Suon ohutturpeinen pohjoisosa on metsäojitettu kokonaan. Alue on ollut luonnontilaisena isovarpurämettä. Keskiosa on rimpinevaa, jota erottaa laiteitten rämeistä lyhytkortisen nevan ja rahkanevan vyöhykkeet. Turpeesta on 55 % rahka- ja 45 % saravaltaista. Varpuainesta sisältävien turpeiden osuus on 23 %. Yleisimmät turvelajit ovat kortesaraturve (EqCt), rahkasaraturve (SCt) ja sararahkaturve (CSt). Turvekerroksen pinta- ja keskiosa muodostuvat saraturpeista ja pohjaosa rahkaturpeista. Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 4,8 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,1. Pohjamaalajina on laiteilla hiekkamoreeni, keskiosassa hiesu ja savi. Tervasuon turpeet ovat osittain Tervajoen ja Otermajärven pinnan alapuolella, joten edellytyksiä perinteisin menetelmin tapahtuvalle turvetuotannolle ei ole. Kuva 61. Tutkimuspisteiden sijainti Tervasuolla. 72

73 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Rimpisuo Rimpisuo (kl , x = 7182,4, y = 3500,5)sijaitsee Paatinjärven luoteispuolella noin 30 km Vaalasta pohjoiseen. Suon pohjoisreunaa seurailee Potkun metsäautotieltä erkaneva pistotie. Suo rajoittuu mataliin moreenisaariin ja selänteisiin (kuva 62). Suon pinta on merenpinnan yläpuolella ja viettää kohti luoteiskulmaa, josta saa alkunsa Rimpioja. Suoalueen vedet laskevat Rimpiojaa ja metsäojia myöten Potkunjokeen (59.234, Potkunjoen alaosan va). Suo on tutkittu vuonna 1977, eikä tietoja ole sen jälkeen päivitetty. Tutkimuspisteitä on 2,5 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 320 ha, josta on yli 1 metrin syvyistä aluetta 140 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 39 ha ja yli 2 metrin syvyistä 20 ha. Koko suon keskisyvyys on 0,9 m ja yli 1,5 m:ä syvän alueen 2,0 m. Pohjoisosassa on yli 2 m:ä syvä allas, jossa on suon syvin kohta, 2,8 m. Tutkimuspisteistä on 74 % avosuolla ja 26 % rämeellä. Pohjoisosan yleisin suotyyppi on rimpineva, eteläosan taas lyhytkorsineva ja saraneva. Laajimmat rämealueet ovat itäreunalla. Yleisimmät tyypit ovat tupasvilla-, isovarpu- ja sararäme. Turpeesta on 32 % rahka- ja 68 % saravaltaista. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 9 % ja varpuainesta sisältävien 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat saraturve (Ct), kortesaraturve (EqCt) ja sararahkaturve (CSt). Suon pohjamaalajina on kivinen moreeni. Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,7. Liekoja on erittäin vähän. Rimpisuon energiaturvetuotantoon soveltuvalla yli 1,5 m syvällä noin 40 ha:n alueella on tuotantokelpoista turvetta 0,60 milj. suo-m 3. Heikosti maatunut rahkainen pintakerros on ohut. Suokuution energiasisältö kuivana on 0,56 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,49 MW. Laskuissa on kuiva-aineen määrä 95 kg/suo 3, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,4 MJ/kg. Kuva 62. Tutkimuspisteiden sijainti Rimpisuolla. 73

74 Jukka Häikiö 60. Susisuo Susisuo (kl , x = 7181,3, y = 3507,3) sijaitsee kunnan pohjoisosassa Paatinjärven itäpuolella. Vaalasta on suolle matkaa 30 km ja Vaala Puokiovaara tieltä n. 3 km. Suon lounaiskulmalla oleville pelloille tulee viljelystie. Itä- ja pohjoispuolen kankailla kulkee metsäautotie (kuva 63). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja se viettää n. 2,5 m/km kohti länsireunalla virtaavaa Susipuroa. Vedet laskevat Susipuroa myöten Paatinjärveen ( Paatinjärven va). Susisuo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 2,7 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 380 ha, josta on yli 1 metrin syvyistä aluetta 260 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 144 ha ja yli 2 metrin syvyistä 75 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,4 m ja yli 1,5 m:ä syvän alueen 2,3 m. Suurin havaittu turvepaksuus on 4,5 m. Tutkimuspisteistä on 40 % avosuolla, 57 % rämeellä ja 3 % pellolla. Suolla on eri-ikäistä ojitusta. Suon keskiosassa on harvakseltaan mäntyä kasvavaa rimpineva- ja saranevamuuttumaa, jossa kasvaa silmiin pistävän runsaasti siniheinää. Tämän sararämettä muistuttavan keskiosan ympärillä on vyöhyke rimpi- ja saranevaa, jotka paikoin lyhytkorsinevan välittäminä muuttuvat reunojen tupasvilla- tai sararämeiksi. Turpeista on saravaltaisia 89 % ja rahkavaltaisia 11%. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 10 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 8 % ja varpuainesta sisältävien 25 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (SCt), varpusara- (Ct), korterahkasara- (EqSC)ja saraturve (Ct). Saravaltaiset turpeet vallitsevat suon keskiosassa ja rahkavaltaiset ohutturpeisilla reuna-alueilla. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiekka ja hieta. Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,1 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,3. Liekoja on erittäin vähän (0,2 %). Runsaimmin liekoja esiintyy matalilla reuna-alueilla ja pohjan läheisissä kerroksissa. Laboratorionäytteet on otettu kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,1 %, vesipitoisuus 90,7 %, tehollinen lämpöarvo kuivana 23,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 10,5 MJ/kg. Susisuolla on energiaturvetuotantoon sopivaa yli 1,5 m:ä syvää aluetta 145 ha. Tuotantokelpoisen turpeen määrä on 2,61 milj. suo-m 3. Suokuution energiasisältö on kuivana 0,58 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,52 MW. Turpeen kuivatilavuuspainoksi on oletettu 90 kg/suo-m 3. Kuva 63. Tutkimuspisteiden sijainti Susisuolla. 74

75 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Liemisuo Liemisuo (kl , x = 7182,0, y = 3505,6) sijaitsee Paatinjärven pohjoispuolella Susisuosta länteen. Suo rajoittuu idässä Susipuroon ja Susisuohon, muualla moreenikankaisiin. Etäisyys Vaalasta on noin 30 km. Suon eteläpäätä sivuaa metsäautotie (Kuva 64). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Pinta viettää kohti eteläreunaa. Vedet laskevat metsäojia ja Susipuroa myöten Paatinjärveen ( Paatinjärven va). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 2,9 kpl/10 ha.pinta-ala on 185 ha, josta on yli 1 metrin syvyistä aluetta 80 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 61 ha ja yli 2 metrin syvyistä 20 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,1 m ja yli 1,5 m:ä syvän alueen 2,0 m. Syvin alue on suon keskellä Liemilammin ympäristössä Tutkimuspisteistä on 49 % avosuolla, 51 % rämeellä. Suon länsireunalla on sararäme- ja saranevamuuttumaa, keskiosassa on pieni rimpineva-alue ja laiteilla sara- ja tupasvillarämettä. Pohjoispuoliskossa on laajahko rahkaneva-alue, jota ympäröivät lyhytkorsinevan, rahkarämeen ja tupasvillarämeen vyöhykkeet. Viereiseen Susisuohon verrattuna Liemisuo on suotyypeiltään selvästi karumpi. Turpeesta on 41 % rahka- ja 59 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on vajaa 1 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 23 % ja varpuainesta sisältävien 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat saraturve (Ct), kortesaraturve (EqCt) ja tupasvillarahkaturve (ErSt). Saravaltaiset turpeet vallitsevat suon länsi- ja keskiosassa. Rahkavaltaisia turpeita on eniten itäosassa ja reuna-alueilla. Pohjamaalajina on moreeni. Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 4,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,2. Liekoja on erittäin vähän (0,2 %). Runsaimmin (0,7 %)liekoja esiintyy 0,6-1,0 m:n syvyysvälillä. Laboratorionäytteet on otettu kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on saraturvealuetta edustavassa näytesarjassa 3,7 % ja rahkaturvealuetta edustavassa 1,9 %. Vastaavasti ovat keskimääräiset ph:t 4,3 ja 3,4, vesipitoisuudet 90,8 % ja 91,8 % sekä kuivan turpeen teholliset lämpöarvot 23,5 MJ/kg ja 22,9 MJ/kg. Suokohtainen keskiarvo on kuivana 23,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 10,4 MJ/kg. Liemisuolla on Energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta n. 60 ha. Tuotantokelpoisen turpeen määrä on 0,9 milj. suo-m3. Jos kuivatilavuuspainoksi oletetaan 90 kg/suo-m3, on suokuution energiasisältö kuivana 0,58 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,52 MW. Kuva 64. Tutkimuspisteiden sijainti Liemisuolla. 75

76 Jukka Häikiö 62. Pieni Potkunsuo Pieni Potkunsuo (kl , x = 7183,4, y = 3507,2) sijaitsee Vaalasta runsaat 30 km pohjoiseen. Puolanka Vaala tieltä on suolle matkaa noin 3 km. Eteläpäätä sivuaa Susilammelle päättyvä metsäautotie. Suo rajoittuu eteläpäässä Susisuohon ja koilliskulmalta Potkunsuohon. Uudella peruskartalla suon nimenä on Taussuo (kuva 65). Suon pohjoispää on 153 m merenpinnan yläpuolella. Täältä pinta viettää tasaisesti kohti eteläpäätä 147 m korkeuteen. Vedet laskevat eteläpäästä metsäojia myöten Susilampeen ja edelleen Paatinjärveen ( Paatinjärven va). Suon tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 2,7 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 145 ha,josta on yli 1 metrin syvyistä aluetta 90 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 49 ha ja yli 2 metrin syvyistä 30 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,3 m ja yli 1,5 m:ä syvän alueen 2,1 m. Syvin alue on eteläosassa, jossa muutamalla pisteellä on turvetta 2,5 m. Tutkimuspisteistä on 69 % avosuolla, 31 % rämeellä. Eteläpäässä on vallitsevana suotyyppinä rimpinevaojikko. Muuten koko suo on luonnontilainen. Keskiosan syvimmällä alueella on vallitsevana rimpineva, joka muuttuu pohjoisosassa saranevaksi. Reunoilla on vaihtelevan levyisenä vyöhykkeenä sara- ja tupasvillarämettä. Mättäisyys on keskimäärin 30 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Turpeesta on 19 % rahka- ja 81 % saravaltaista. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 10 % ja varpuainesta sisältävien 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat saraturve (Ct), kortesaraturve (EqCt), rahkasaraturve (SCt) ja sararahkaturve (CSt). Suon eteläosassa ovat saraturpeet vallitsevina pinnasta pohjaan. Pohjoisosassa suon pinnalla on ohut rahkaturvekerros ja sen alapuolella pohjaan jatkuva saraturvekerros. Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 4,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,1. Liekoja on erittäin vähän (0,2 %). Runsaimmin (1,0 %) liekoja esiintyy 0,6-1,0 m:n syvyysvälillä. Pieni Potkunsuon eteläosassa on lähellä Susisuota turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta n. 50 ha, jossa on tuotantokelpoista turvetta 0,8 milj. suo-m 3. Eteläosaa lukuun ottamatta Pieni Potkunsuo kuuluu Iso Sarvisuon Jerusaleminsuon ojitusrauhoitusalueeseen. Kuva 65. Tutkimuspisteiden sijainti Pieni Potkunsuolla. 76

77 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Potkunsuo Potkunsuo (kl , x = 7183,5, y = 3509,9) sijaitsee kunnan koilliskulmalla, maanteitse noin 30 km:n päässä Vaalasta. Vaala Puolanka maantie kulkee suon kaakkoispään kautta ja Sarvikankaan metsäautotie seurailee suon koillisreunaa. Koilliskulmalla suota on Ylä-Potkunjärvi (kuva 66). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Pinta viettää keskimäärin 1 m/km kohti suon pohjoisosan halki virtaavaa Potkunjokea. Ylä-Potkunjärvestä lähtevää Potkunjokea myöten suon vedet laskevat Ala-Potkunjärveen (59.235, Potkunjoen yläosan va) ja siitä edelleen Utosjokeen (59.234, Potkunjoen alaosan va). Potkunsuon on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 2,3 kpl/10 ha. Pinta-ala on 800 ha, josta on yli 1 metrin syvyistä aluetta 330 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 222 ha ja yli 2 metrin syvyistä 150 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,0 m ja yli 1,5 m:ä syvän alueen 2,1 m. Suon syvin alue on Potkunjoen pohjoispuolella. Suurin havaittu turvepaksuus on 3,1 m. Tutkimuspisteistä on 61 % avosuolla ja 39 % rämeellä. Vallitsevina suotyyppeinä ovat lyhytkorsineva ja rimpineva. Rämeistä ovat yleisimpiä tupasvilla- ja sararäme. Ojitusta on vähän. Turpeesta on 43 % rahka-, 57 % sara- ja 0,2 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 3 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 24 % ja varpuainesta sisältävien 7 %. Potkunojan eteläpuolella on saravaltaisten turpeiden osuus 54 % ja rahkavaltaisten 46 %. Potkunjoen pohjoispuolella ja samalla suon syvimmällä osalla on saraturpeiden osuus 70 %, rahkaturpeiden 26 % ja ruskosammalturpeiden 4 %. Viimeksi mainitulla alueella ovat yleisimpiä turvelajeja kortesaraturve (EqCt), rahkasaraturve (SCt), sararahkaturve (CSt) ja saraturve (Ct). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,2 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,7. Liekoja on erittäin vähän (0,1 %). Runsaimmin (0,4 %) liekoja esiintyy 0,6-1,0 m:n syvyysvälillä. Potkunsuon luoteisosassa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:ä syvää aluetta 220 ha. Tuotantokelpoista turvetta on 3,55 milj. suo-m 3. Tuotantoon soveltuva alue ei kuulu Iso Sarvisuo Jerusaleminsuon ojitusrauhoitusalueeseen. Kuva 66. Tutkimuspisteiden sijainti Potkunsuolla. 77

78 Jukka Häikiö 64. Jerusaleminsuo Jerusaleminsuo (kl , x = 7187,7, y = 3506,9) sijaitsee kunnan pohjoiskulmalla, maanteitse noin 40 km:n päässä Vaalasta. Sarvikankaan metsäautotie kulkee pitkin suon koillisreunaa (kuva 67). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää kaakkoon. Vedet laskevat Potkunjokeen( Potkunjoen yläosan va). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 2,2 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 320 ha, josta on yli 1 metrin syvyistä aluetta 45 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 3 ha. Koko suon keskisyvyys on 0,6 m. Turvekerroksen paksuus on suurimmassa osassa suota alle metrin. Suurin havaittu turvepaksuus on 1,9 m. Tutkimuspisteistä on 62 % avosuolla ja 38 % rämeellä. Kaakkoisosan suotyyppejä ovat rimpi- ja saranevat, luoteisosan lyhytkorsinevat ja saranevat. Reunamilla on tupasvilla-, sara- ja isovarpurämeitä. Turpeesta on 71 % rahka- ja 29 % saravaltaista. Yleisimpiä turvelajeja ovat sararahka- (CSt), rahkasara- (SCt) ja tupasvillarahkaturve (ErSt). Suon pohjamaalajina on kivinen moreeni. Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 3,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,8. Liekoja on erittäin vähän (0,1 %). Ohuen turvekerroksen takia Jerusaleminsuolla ei ole turveteollista merkitystä. Suo kuuluu Iso Sarvisuon Jerusaleminsuon ojitusrauhoitusalueeseen. Kuva 67. Tutkimuspisteiden sijainti Jerusaleminsuolla 78

79 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Matkasuo Matkasuo (kl , x = 7182,7, y = 3502,5) sijaitsee Paatinjärven pohjoispuolella. Metsäautotie sivuaa suon länsipäätä (kuva 68). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää luoteeseen kohti Potkunjokea, johon vedet laskevat metsäojia myöten (59.235, Potkunjoen yläosan va). Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 2,0 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 240 ha. Tästä on yli 1 metrin syvyistä aluetta 35 ha. Suon turvekerros on hyvin ohut keskisyvyyden jäädessä 0,6 metriin. Suurin tavattu turvepaksuus on 1,3 m. Tutkimuspisteistä on 70 % avosuolla, 28 % rämeellä ja 2 % turvekankaalla. Suo on kokonaan metsäojitettu. Luonnontilaisena se on ollut kapeita rämelaiteita lukuun ottamatta vetistä lyhytkorsinevaa. Ojituksen seurauksena suotyypit ovat ojikko- ja muuttumavaiheessa. Pohjoisosassa paksuturpeisella alueella oli 1 2 m:ä korkea männyn taimisto. Turpeesta on 57 % rahka- ja 43 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 6 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 45 % ja varpuainesta sisältävien 5 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahkaturve (ErSt), rahkasaraturve (SCt) ja sararahkaturve (CSt). Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,8. Ohutturpeisena Matkasuolla ei ole turveteollista merkitystä. Kuva 68. Tutkimuspisteiden sijainti Matkasuolla. 79

80 Jukka Häikiö 66. Sahinsuo Sahinsuo (kl , x = 7166,4, y = 3511,6) sijaitsee Kaihlasen koillispuolella noin 25 km:n päässä Vaalasta. Puokioon vievältä tieltä tulee metsäautotie suon etelä- ja itäreunalle (kuva 69). Suon pinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää kohti Ahveroista ja siitä lähtevää Ahveroisenpuroa. Vedet laskevat Ahveroisen puroa myöten Kaihlaseen (59.34, Kaihlasen va) ja siitä Aittojokea ( Aittojoen alaosan va) Oulujärveen. Suo on tutkittu vuonna Tutkimuspisteitä on 0,9 kpl/10 ha. Pinta-ala on 260 ha, josta on yli 1 metrin syvyistä aluetta 180 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 103 ha ja yli 2 metrin 80 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,6 m ja yli 1,5 m:ä syvän alueen 2,6 m. Suurin kairattu turvepaksuus on 5,0 m. Tutkimuspisteistä on 13 % avosuolla, 42 % rämeellä ja 46 % turvekankaalla. Suon länsiosassa on Ahveroisenpuron varrella kuusivaltaista turvekangasta, joka muuttuu keskiosaan siirryttäessä mäntyvaltaiseksi varputurvekankaaksi ja sararämeojikoksi. Suon itäosan keskellä on puutonta sararimpinevan ja lyhytkorsinevan ojikkoa. Laiteilla on leveä sararämeojikkovyöhyke. Keskiosan rämeiltä järein puusto on hakattu. Turpeesta on 11 % rahka- ja 89 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 3 % ja varpuainesta sisältävien 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat saraturve (Ct) ja rahkasaraturve (SCt). Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,2. Liekoja on erittäin vähän (0,4 %). Runsaimmin (6,7 %) liekoja esiintyy 0,6-1,0 m syvyysvälillä. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta, savi ja hiekka. äytesarjat laboratoriomäärityksiä varten on otettu kolmelta pisteeltä. Turpeiden tuhkapitoisuus on länsiosasta otetuissa näytteissä 4,1 %, itäosasta otetuissa 6,0 % ja keskiosasta otetuissa 40,0 %. Viimeksi mainitulla pisteellä suuri tuhkapitoisuus johtuu sideriittisaostumista. Metsäojituksen ansiosta turpeiden vesipitoisuus on keskimäärin vain 89 paino-%. Kuivan turpeen keskimääräinen tehollinen lämpöarvo on 22,4 MJ/kg vaihteluvälin ollessa 19,3 24,9 MJ/kg. Sahinsuolla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta 100 ha. Tuotantokelpoista turvetta on 2,20 milj. suo-m 3. Olettaen, että keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 90 kg/suo-m 3, on suokuution energiasisältö kuivana 0,56 MW ja 50 % kosteudessa 50 MW. Kuva 69. Tutkimuspisteiden sijainti Sahinsuolla. 80

81 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Matkalamminkuru Matkalamminkuru (kl , x = 7168,0, y = 3513,6) sijaitsee Jaalanka Puokiovaara tien eteläpuolella Vaalasta n. 25 km itään. Suon länsipäätä rajaa Vanhajoki ja itäpää liittyy ilman selvää rajaa Iso Lehmisuohon. Kaakkoispäästä suo on rajattu Matkalamminselän kaakkoispää Lehmikallio tasalle. Suon pohjois- ja eteläpuolen kankaille tulevat metsäautotiet (kuva 70). Suon pinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää kohti suon keskiosaa. Vedet laskevat metsäojaa myöten Vanhajokeen ja sitä tietä Kaihlaseen ( Kaihlasen Vanhajoen a). Vanhajoen pinnankorkeus on Matkalammessa 137,4 m mpy, joten suon pohjaosaa ei voi kuivattaa normaalisti ojittamalla. Suo on tutkittu vuonna Tutkimusta on täydennetty myöhemmin ottamalla tilavuustarkat laboratorionäytesarjat kahdelta pisteeltä. Tutkimuspisteitä on 2,6 kpl/10 ha. Pinta-ala on 280 ha, josta on yli 1 metrin syvyistä aluetta 220 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 167 ha ja yli 2 metrin syvyistä 140 ha. Suoallas on jyrkkärantainen ja tasapohjainen. Keskisyvyys on koko suossa 1,9 m, yli 1 m syvällä osalla 2,3 m ja yli 1,5 m syvällä 2,7 m. Suurin havaittu turvepaksuus on 5,4 m. Tutkimuspisteistä on 45 % avosuolla, 42 % rämeellä ja 14 % turvekankaalla. Suo on metsäojitettu Iso Lehmisuohon rajoittuvaa kaakkoisosaa lukuun ottamatta. Vanhoilla ojitusalueilla suon keskiosassa suotyypit olivat tutkimusajankohtana metsittyneitä muuttumia ja turvekankaita. Länsipäässä oli nuorempaa ojitusta, ja siellä oli yleisimpänä suotyyppinä tupasvillarämeojikko. Kaakkoispäässä oli laiteilla lyhytkortista nevaa ja keskiosassa matalajänteistä sammalrimpinevaa. Turpeesta on 42 % rahka- ja 58 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 2 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 26 % ja varpuainesta sisältävien 20 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SCt), varpurahkasaraturve (SCt), suoleväkkösararahkaturve (SchCSt), tupasvillarahkaturve (ErSt), saraturve (Ct) ja kortesaraturve (EqCt). Tupasvillaturpeiden pääesiintymisaluetta ovat länsipään pintaosa ja itäpään lyhytkorsinevan alue. Saraturve ja sitä ominaisuuksiltaan muistuttava suoleväkkörahkaturve muodostavat turvekerroston pääosan. Pohjalla on laajoilla alueilla cm:n vahvuinen liejukerros. Pohjamaana on pääasiassa savi ja hiekka. Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,5. Heikosti maatunut pintakerros on ohut. Liekoja on erittäin vähän (0,3 %). Kahdelta pisteeltä otettujen näytesarjojen mukaan turpeiden tuhkapitoisuus vaihtelee 2,9 ja 5,8 %:n välillä keskiarvon ollessa 4,3 %. Vesipitoisuus on pintaosassa % ja syvemmällä %. Kuiva-ainetta on suokuutiossa keskimäärin 86 kg. Keskimääräinen tehollinen lämpöarvo on kuivalla turpeella 20,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,15 %. Matkalamminkurussa on yli 1,5 m syvällä 167 ha:n alueella 3,6 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, jonka hyödyntämisen estävät kuivatusvaikeudet. Vuosituhansien saatossa maankohoaminen on kallistanut maanpinta itään ja sen johdosta Vanhajoen vedenpinta on noussut niin, että suuri osa suon turpeista on Matkalammin ja Vanhajoen vedenpinnan alapuolella. Kuivatusvaikeuksien vuoksi Matkalamminkuru ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 70. Tutkimuspisteiden sijainti Matkalamminkurulla. 81

82 Jukka Häikiö 68. Iso Lehmisuo Iso lehmisuo (kl , x = 7166,3, y = 3515,8) sijaitsee Jaalangan koillispuolella Jaalanka Puokiovaaran tiestä 3-4 km:n päässä. Suon tuntumassa on metsäautoteitä (kuva 71). Suo rajoittuu luode-kaakko suuntaisiin moreeniselänteisiin. Suon pinta on metriä merenpinnan yläpuolella ja viettää kohti lounaiskulmaa. Vedet laskevat länsipäästä Matkalamminkurun kautta Vanhajokeen ja eteläreunalta Saukkopuroa Ryöjönpuroon (29.347) ja edelleen Aittojokea ( Aittojoen alaosan a) Oulujärveen. Tutkimuspisteitä on 0,5 kpl/10 ha ja syvyystutkimuspisteitä 1,2 kpl/10 ha. Suo on tutkittu vuonna 1978, eikä tietoja ole sen jälkeen päivitetty. Koko suon pinta-ala on 440 ha. Tästä on yli 1 metrin syvyistä aluetta 240 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 174 ha ja yli 2 metrin syvyistä 120 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,4 m ja yli 1,5 m:ä syvän alueen 2,4 m. Paksuturpeisimmat alueet ovat suon keskiosassa, missä suurin kairattu turvepaksuus on 3,5 m. Tutkimuspisteistä on 83 % avosuolla ja 17 % rämeellä. Suo on lähes kokonaan luonnontilainen. Vanhaa ojitusta on koillisreunalla ja lounaisreunalla Saukkopuron varressa. Uudempaa ojitusta on kaakkoispäässä. Keskiosassa koillisreunalta suon halki Saukkopuroon kaivetun ojan kuivattava vaikutus ulottuu vain ojan välittömään läheisyyteen ja näkyy lähinnä jänteiden taimettumisena. Suon keskiosat ovat pääasiassa välipintajänteistä rimpinevaa, joka muuttuu paikoin kuivemmaksi saranevaksi ja kalvakkanevaksi. Reunamilla on vaihtelevanlevyinen tupasvilla- ja pallosararämevyöhyke. Turpeesta on 15 % rahka- ja 85 % saravaltaista. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 6 % ja varpuainesta sisältävien 8 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SCt) ja saraturve (Ct). Suon pohjamaalajina on kivinen moreeni. Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,1 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,3. Liekoja on erittäin vähän (0,1 %). Tilavuustarkat turvenäytteet on otettu kahdelta pisteeltä. Turpeiden keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 98 kg/suo-m 3, keskimääräinen tuhkapitoisuus 3,7 %, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,4 MJ/kg ja keskimääräinen rikkipitoisuus 0,17 %. Iso Lehmisuon turvetuotantoon soveltuvalla yli 1,5 m syvällä 174 ha:n alalla on tuotantokelpoista turvetta 3,30 milj. suo-m 3. Yhden suokuution keskimääräinen energiasisältö on kuivana 0,58 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,51 MW. Kuva 71. Tutkimuspisteiden sijainti Iso Lehmisuolla. 82

83 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Pitkäkorpi Pitkäkorpi (kl , x = 7145,6, y = 3511,0) sijaitsee Oulujärven Kuuskanlahden pohjoispuolella Vaalan ja Paltamon rajalla juuri Vaalan puolella. Suo rajoittuu matalaan moreenimaastoon (kuva 72). Suon pinta-ala on 34 ha ja turvekerroksen keskisyvyys on 0,5 m. Ohutturpeisena suo soveltuu parhaiten metsän kasvatukseen. Kuva 72. Tutkimuspisteiden sijainti Pitkäkorvessa. 70. Multasuo Multasuo (kl.3432, x = 7156,2, y = 513,7) sijaitsee kantatie 77:n eteläpuolella Vaalan ja Paltamon rajalla (kuva 73). Suo rajoittuu kallioiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät luoteispäätä kiertävän metsäautotien ansiosta. Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää loivasti etelälounaaseen. Vedet laskevat metsäojia myöten Kylmäpuroon ja sitä tietä Oulujärveen (59.311, iskanselän lähialue). Koko suo on ojitettu. Suo on tutkittu Tutkimuspisteitä on 4,4 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 6,9 kpl/10 ha. Suon pinta-ala on 110 ha, josta on yli 1 metrin syvyistä aluetta 83 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 69 ha ja yli 2 metrin syvyistä 58 ha. Koko suon keskisyvyys on 2,0 m ja yli 1,5 m:ä syvän alueen 2,7 m. Tutkimuspisteistä on 6 % avosuolla, 63 % rämeellä, 1 % korvessa ja 30 % turvekankaalla. Yleisimmät suotyypit ovat isovarpurämeen ja rahkarämeen muuttumat. Turvekankaista yleisin on varputurvekangas. Turpeesta on 64 % rahka-, 30 % sara- ja 6 % ruskosammalvaltaista. Puunjäännöksiä sisältävää turpeiden osuus on 5 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 43 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillasararahkaturve (ErCSt), rahkasaraturve (SCt), varpusararahkaturve (CSt) ja sararahkaturve (CSt). Turvekerroksen keskimaatuneisuus on 4,5 ja energiaturpeeksi sopivassa osassa 4,9. Liekoja on vähän (0,1 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Liejuja on syvimmissä painanteissa. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen vesipitoisuus on 91,3 %. Kuiva-aineen määrä on 87 kg/suom 3. Tuhkapitoisuus on 2,7 %. Tehollinen lämpöarvo on kuivalla turpeella 21,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,6 MJ/kg. Multasuolla on 65 ha turvetuotantoon soveltuvaa aluetta, jossa on tuotantokelpoista turvetta 1,23 milj. suo-m 3. Suokuution energiasisältö on kuivana 0,52 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,46 MW. Heikosti maatunut rahkainen pintakerros on paikoin paksu. 83

84 Jukka Häikiö Kuva 73. Tutkimuspisteiden sijainti Multasuolla. 71. Siirassuo Siirassuo (kl , x = 7164,0, y = 3478,5) sijaitsee uojualta noin 5 km länteen Rokualle vievän tien eteläpuolella. Eteläpuolelta suo rajoittuu Rokuan harjun dyyneihin. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon pohjoisosa kuuluu Utajärven kuntaan (kuva 74). Suon pinta on m:n korkeudella merenpinnasta ja viettää kohti koillisreunaa. Vedet laskevat Siirasojaan ( Siirasojan va), joka yhtyy Oulujokeen uojuan alapuolella. Tutkimuspisteitä on 2,1 kpl/10 ha ja syvyystutkimuspisteitä 4,5 kpl/10ha. Suon pinta-ala on 213 ha, josta on yli 1 metrin syvyistä aluetta 129 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 97 ha ja yli 2 metrin syvyistä 68 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,7 m ja yli 1,5 m:ä syvän alueen 2,6 m. Suon syvin alue on keskiosassa. Suurin tavattu turvepaksuus on 4,8 m. Länsiosa on ohutturpeista, muinaisen Itämeren rantavallien väleihin syntynyttä suota. Tutkimuspisteistä on 9 % avosuolla, 44 % rämeellä, 13% korvessa ja 34 % turvekankaalla. Ojituksen ansiosta suotyypit ovat miltei koko suon alueella muuttuneet. Suon keskiosassa on tupasvillaräme- ja rahkarämemuuttumia, koillisosassa varsinaista korpea. Pohjoisosassa on saraneva- ja sararämemuuttumia sekä varpu- ja ruohoturvekankaita. Turpeesta on 25 % rahka-, 68 % sara- ja 7 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 50 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 15 %. Yleisimmät turvelajit ovat eri lisätekijöitä sisältävät rahkasaraturve (SCt), sararahkaturve (CSt), saraturve (Ct) ja rahkaturve (St). Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,4. Liekoja on erittäin vähän (0,8 %). Runsaimmin (2,7 %) liekoja esiintyy 0,6-1,0 m:n syvyysvälillä. Laboratorionäytteet on otettu 6 pisteeltä. Tuhkapitoisuuden keskiarvot vaihtelevat pisteittäin 1,7 6,0 %:n välillä. Haitallisen korkeita tuhkapitoisuuksia löytyy vain pohjan läheisistä kerroksista. Turpeen kuivatilavuuspaino on korkea, keskimäärin 108 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen keskimääräinen tehollinen lämpöarvo on 21,2 MJ/kg ja 50 % kostean 9,4 MJ/kg. Suokuution energiasisältö kuivana on 0,64 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,55 MW. Siirassuolla on turvetuotantoon soveltuvaa aluetta noin 100 ha ja sillä on tuotantokelpoista energiaturvetta 2,10 milj. suo-m 3. 84

85 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 Kuva 74. Tutkimuspisteiden sijainti Siirassuolla. 72. Iso Hetesuo Iso hetesuo (kl , x = 7181,5, y = 3497,3) sijaitsee noin 25 km Vaalasta pohjoiseen. Oterma - aama tieltä erkanee suon eteläreunaa sivuava metsäautotie. Metsäautotiet tulevat myös suon länsiosan ja pohjoisosan tuntumaan. Iso Hetesuolla tarkoitetaan tässä laajaa suoaluetta, joka muodostuu Iso Hetesuosta, Pienestä Hetesuosta ja Matokurusta. Suoaluetta erottavat ympäröivistä soista erikokoiset moreenisaarekkeet ja selänteet. Iso Hetesuo rajoittuu lounaislaidalla Hetejärveen. Pohjoislaidalla virtaa Potkunjoki (kuva 75). Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää verraten jyrkästi lounaaseen kohti Hetejärveä (134,7 m) ja koilliseen kohti Potkunjokea. Suon keskellä on luode-kaakkosuunnassa vedenjakaja. Sen pohjoispuolella vedet laskevat Potkunjokeen (59.234) ja edelleen Utosjokeen (59.22 Utosjoen alaosan a). Eteläpuolella vedet laskevat Hetejärveen ja siitä Heteojaa (59.253) myöten aamanjokeen (59.25 aamanjoen va). Tutkimuspisteitä on 1,0 kpl/10 ha ja syvyystutkimuspisteitä 2,5 kpl/10 ha. Pinta-ala on 650 ha, josta on yli 1 metrin syvyistä aluetta 245 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 126 ha. Keskisyvyys on koko suossa 1,0 m, yli 1 m:ä syvällä osalla 1,6 m, yli 1,5 m:ä syvällä 2,1 m ja yli 2 m:ä syvällä 2,5 m. Suon keskiosassa ovat syvimmät alueet. Suurin tavattu turvepaksuus on 3,6 m. Tutkimuspisteistä on 34 % avosuolla, 50 % rämeellä ja 16 % turvekankaalla. Iso Hetesuon keskiosaa lukuun ottamatta suoalue on metsäojitettu kokonaan. Ojittamattomalla alueella on vallitsevana suotyyppinä jänteinen rimpineva. Rimpineva-aluetta ympäröi lyhytkorsinevan vyöhyke, joka vaihettuu suon reunaosia lähestyttäessä sararämeeksi. Pieni Hetesuo on pääasiassa varputurvekangasta. Matokurun länsiosa on koivua kasvavaa turvekangasta ja itäosa lyhytkorsinevan ja tupasvillarämeen muuttumaa. 85

86 Jukka Häikiö Turpeesta on 9 % rahka- ja 91 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 1 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 2 % ja varpuainesta sisältävien 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat saraturve (Ct) ja rahkasaraturve (SCt). Rahkavaltaiset turpeet sijoittuvat reunaosille ja saravaltaiset suon keskiosiin. Pohjamaalajeina ovat hiekka, hiekkamoreeni ja paikoin kivinen hiekkamoreeni. Koko turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,6. Liekoja on erittäin vähän (0,1 %). Tilavuustarkat turvenäytteet on otettu kahdelta pisteeltä. Toinen näytesarja edustaa metsäojituksen kuivattamaa aluetta ja toinen rimpineva-aluetta. Ojitetulla alueella kuivatilavuuspaino on keskimäärin 93 kg/suo-m 3 ja ojittamattomalla alueella 88 kg/suo-m 3. Koko suon keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 91 kg/suo-m 3. Tuhkapitoisuuksien keskiarvot ovat pisteittäin 3,7 % ja 3,3 %. Kuivan turpeen keskimääräinen tehollinen lämpöarvo on 21,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,6 MJ/kg. Keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,18 %. Iso Hetesuon turpeet soveltuvat ominaisuuksiensa puolesta energiaturpeeksi. Tuotantoon soveltuvalla yli 1,5 m syvällä 120 ha:n alueella on tuotantokelpoista turvetta 1,9 milj. suo-m 3. Suokuution energiasisältö on kuivana keskimäärin 0,54 MW ja 50 %:n kosteudessa 0,49 MW. Kuva 75. Tutkimuspisteiden sijainti Iso Hetesuolla. 86

87 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Vaala Ñ Vaala km 09 Suojelu- ja atura-alue Vesistö Valuma-alue Pelto Suo Turvetuotantoon soveltuva suo Muu käyttö Kuva 76. Turvetuotantoon soveltuvien soiden sijainti 87

88 Jukka Häikiö TULOSTE TARKASTELU Suot ja turvekerrostumat Vaalassa on peruskartoilta tehdyn pinta-alamittauksen mukaan 20 ha ja sitä suurempia yhtenäisiä suoalueita 137 kappaletta yhteispinta-alaltaan ha (Lappalainen ym.1985). Tähän raporttiin sisältyvän 72 suon pinta-ala on yhteensä ha, mikä on 56 % yli 20 hehtaarin suuruisten soiden kokonaisalasta. Suokasvillisuusvyöhykejaossa Vaalan suot kuuluvat Pohjanmaan aapasoihin eli sara-aapoihin. Alajaottelussa kunnan eteläosan suot kuuluvat Suomenselän ja Pohjois-Karjalan aapasoihin ja pohjoisosan Pohjois-Pohjanmaan aapasoihin (Aapala ym,1998). Paikallisista olosuhteista johtuen Rokuan ympäristössä on Keski-Suomelle tyypillisiä vietto- ja rahkakeitaita. Tutkitut suot sijaitsevat kunnan länsiosassa n. 105 metrin ja pohjoisosassa n. 160 metrin korkeudella. Alue oli Ancylusjärven peitossa noin vuotta sitten, jolloin mannerjää oli hävinnyt Suomesta. imensä tämä järvivaihe on saanut Ancylus fluviatilis kotilon mukaan. Maan nopean kohoamisen ansiosta Vaalan alue nousi Ancylusjärvestä vuotta sitten. Oulujärvi, jonka luusua on noin 122 metrin korkeudessa, kuroutui Ancylusjärvestä noin (kalibroitu ikä)vuotta sitten (Pajunen 2000). Soistumisen ajankohdan ja soiden iän määrittämiseksi on otettu radiohiiliajoitusnäytteet 5:n suon pohjaturpeesta. Radiohiili-iät on kalibroitu käyttäen hyväksi tietokone-ohjelmaa (Stuiver & Reimer 1993). Kalibroitujen radihiili-ikien nollavuosi on Suon nimi Su-:o Korkeus(m mpy) kalibroitu 14C-ikä Matorimpi Su BP Kurkirimpi Su BP Tuulisuo Su BP Tervolanluhta Su BP Matkalamminkuru Su BP Kurkirimpi ja Tuulisuo (Pelso) ovat saaneet alkunsa hyvin pian Ancylusjärvestä paljastumisen jälkeen. Matorimpi on syntynyt vajaa 2000 vuotta ja Matkalamminkuru runsaat 2000 vuotta Ancylusjärvestä paljastumisen jälkeen. Tervolanluhta on Oulujärven iskanselän rannalla oleva suo, jonka pohja on nykyisin 3,2 m Oulujärven pinnan alapuolella. Soistuminen rantaluhtana (BEqCt)on alkanut maankuoren kallistumisen aiheuttaman veden nousun seurauksena joitakin satoja vuosia Oulujärven kuroutumisen jälkeen. Pinta-alalla painotettuna Vaalan soiden tutkimuspisteistä 37 % on moreenipohjaisia, 34 % hiekkapohjaisia, 20 % hietapohjaisia ja 6 % savi- ja hiesupohjaisia. Suon pohjalla olevaa liejua on havaittu 6 %:ssa tutkimuspisteistä. Liejua on tavattu 50 suon pohjalla. Liejukerrokset ovat yleensä ohuita. Liejujen yleinen esiintyminen osoittaa, että useimmat suot ovat saaneet alkunsa matalan lammen umpeenkasvusoistumasta. Turpeen paksuuskasvun myötä suo on myöhemmin levittäytynyt ympäröivälle metsämaalle. Vaalassa tutkitut suot ovat pääosin ohutturpeisia (Taulukko 2). Tässä raportissa olevien soiden keskisyvyys 1,3 m on hieman alle kaikkien Suomessa tutkittujen soiden keskisyvyyden 1,4 m (Virtanen ym.2003). Yli metrin syvyisten alueiden keskisyvyys on 1,8 m, yli 1,5 metrin syvyisten alueiden 2,3 m ja yli 2 metriä syvyisten 2,6 m. Yli metrin syvyistä aluetta on yhteensä ha (51 % tutkitusta suoalasta), yli 1,5 metrin syvyistä aluetta ha (31 %) ja yli 2:n metrin syvyistä aluetta ha (19 %). Tutkittujen soiden kokonaisturvemäärä on noin 249 milj.m 3, josta on yli 1 metriä syvällä alueella 187 milj. m 3 (75 %) ja yli 1,5 metriä syvällä 139 milj.m 3 (56 %). Turpeen keskimääräinen paksuuskasvu voidaan laskea radiohiiliajoitetuista soista. Keskimääräinen turpeen paksuuskasvu on ollut Matkalamminkurussa 0,45 mm/v, Matorimmessä 0,42 mm/v, Tervolanluhdassa 0,36 mm/v, Tuulisuossa 0,35 mm/v ja Kurkirimmessä 0,18 mm/v. Suomen soiden turpeen paksuuskasvu vaihtelee 0,2 mm:stä/v 4,0 mm:iin/v, keskiarvon ollessa noin 0,50 mm/v (Korhola ja Tolonen 1996). Mäkilän ym. (2002) mukaan GTK:n tutkimien soiden syvyysvyöhykkeisiin painotettu soiden turpeen keskimääräinen pitkäaikainen kerrostumisnopeus on 0,32 mm/v. Tutkittujen soiden turpeista on saravaltaisia 68 % 88

89 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 ja rahkavaltaisia 30 %. Ruskosammalvaltaisten turpeiden osuus on 2 %. Rahka- ja saraturpeiden lisätekijöinä on mm. tupasvillaa sekä varpujen ja puun jäänteitä. Tupasvillaa ja suoleväkköä sisältävät vähäravinteiset rahkaturpeet ovat lähinnä suon pintaosassa, kun taas ravinteikkaammissa olosuhteissa syntyneet raatetta ja kortetta lisätekijänä sisältävät saraturpeet ovat useimmiten suon keski- ja pohjakerroksessa. Ruskosammalvaltaisia turpeita on joidenkin soiden pohjakerroksissa. Laboratoriomääritysten tulokset Laboratorionäytteitä on otettu 72 suolta yhteensä 125 näytepisteeltä. Energiaturvekäyttöön soveltuviksi katsottujen turpeiden keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 93 kg/suo-m 3. Ympäristöturpeiden keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 56,6 kg/suom 3, väliturpeiden 91,6 kg ja hyvin maatuneiden energiaturpeiden 99,8 kg/suo-m 3. Keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,6 % eli noin 3,3 kg/suo-m 3. Keskimääräinen rikkipitoisuus on kasvu- ja ympäristöturpeilla 0,12 %, väliturpeilla 0,18 % ja polttoturpeilla 0,23 %. Energiaturpeen laatuohjeen (liite 4) mukaan rikkipitoisuus tulee ilmoittaa, mikäli se ylittää arvon 0,50 %. Energiakäyttöön luokiteltujen turpeiden keskimääräinen tehollinen lämpöarvo kuivana on 21,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,7 MJ/kg. Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Tässä raportissa olevasta 72 suosta energia- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvia alueita löytyi 53 suolta yhteensä ha (Taulukko 1 ja kuva 76). Tämä on 25 % tutkitusta kokonaissuoalasta ( ha). Teolliseen turvetuotantoon (tuotantoala yli 50 ha) soveltuvia soita on 35 kpl yhteisalaltaan ha. Luku ei sisällä soidensuojelualueeseen kuuluvan Kivirimmen 120 ha:n tuotantokelpoista aluetta. Laajimmat tuotantoon soveltuvat alueet ovat Veneheiton Puronrämeellä (336 ha) ja Kärjenrimmellä (310). Soita, joissa on tuotantoon soveltuvaa aluetta ha, on 13 kpl yhteisalaltaan 736 ha. Osa pienikokoisista soista voidaan ottaa tuotantoon vieressä olevan tuotantosuon lisäalueena. Tässä raportissa olevissa soissa on tuotantokelpoista energiaturvetta 86,1 milj.suo-m 3. Turpeen kuiva-ainepaino on 7,696 milj. tonnia ja turpeen energiasisältö on 50 %:n kosteudessa 42,944 milj. MW. Suokuution keskimääräinen energiasisältö 50 %:n kosteudessa on 0,50 MW. Vaalassa ei ole varsinaisesti ympäristöturvesoita. Viideltä energiaturvesuolta löytyy riittävän paksu pintakerros heikosti maatunutta rahkaturvetta, joka voidaan nostaa ennen energiaturvetuotantoa tai sen yhteydessä ja käyttää kasvu- tai imeytysturpeena. Ympäristöturvetuotantoon sopivaa aluetta on yhteensä noin 230 ha ja turvetta 1,6 milj.suo-m 3. Tämän raportin soista on tutkimusajankohdan jälkeen otettu joko kokonaan tai osin turvetuotantoon tai tuotanto on valmisteilla seuraavissa soissa: Kivineva (9), Kärjenrimpi (10), Puronräme (11), Tuulensuusuo (15), Pikku Pelso (20), Isosuo (40), iskansuo (43) ja Susisuo (60). 89

90 Jukka Häikiö Soidensuojelu Tässä raportissa olevista soista Kivirimpi (1), Kuvaja (2), Iso Onneton (3) ja Rumala (5) kuuluvat Rumala-Kuvaja-Oudonrimmet atura 2000 suojelualueeseen. Tämä alaltaan ha:n suuruinen alue on linnustollisesti hyvin arvokas aapasoiden ja keitaiden muodostama kokonaisuus. Pienen Potkunsuon (62)pohjoisosa, osa Potkunsuosta (63) ja Jerusaleminsuo (64) kuuluvat Sarvisuo-Jerusaleminsuon atura 2000 suojelualueeseen. Suojelualueen pinta-ala on ha. Pieni Tolkansuo (25) kuuluu pääosin Utajärven kunnassa sijaitsevaan Tolkansuon atura 2000 suojelualueeseen (Kainuun ympäristökeskus ym. 2006). Rasinsuo (24) ja Hautalamminsuo (46) eivät ole suojelusoita, mutta niitä esitetään säästettäväksi KIITOKSET Vaalan turvetutkimusten maastotöihin tutkijoina ovat osallistuneet Heimo Porkka, Teuvo Herranen, Markku Tuomikoski, Pekka Hakokari, Rauno Malinen, Hannu Kinnunen. Turpeiden laboratorioanalyysit on tehty GTK:n turvelaboratoriossa Kuopiossa. Analyysien tekijöinä ovat olleet Seija Parviainen, Arja Salpakari ja Anne Backman. Suokarttojen ja profiilien piirtämisestä ovat vastanneet Ritva Jokisaari ja Riitta Turunen. Geologi Matti Maunu on tarkastanut raportin. Myös kaikille muille tämän raportin eri työvaiheisiin osallistuneille tekijä esittää parhaimmat kiitokset. KIRJALLISUUS Aapala, K.,Heikkilä, R. ja Lindholm, T Suoluonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Teoksessa: Suomen suot (toim. Vasander, H.) Suoseura ry, 168 s. Ekholm, M Suomen vesistöalueet, Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja - Sarja A s. Energiaturpeen laatuohje Polttoaineluokitus ja laadunmääritys, näytteenotto ja ominaisuuksien määritys. Energiateollisuus r.y., Metsäteollisuus r.y. ja Turveteollisuusliitto r.y.. ordic Innovation Centre ordtest, T EVIR 009. Method. 23 s. Hänninen, P., Toivonen,T. ja Grundström, A Turvetutkimustietojen laskentamenetelmät. Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto,, raportti P 13.4/83/ s. Kainuun ympäristökeskus, Metsähallitus, Pohjanmaan luontopalvelut Kainuun ATURA 2000 verkoston hoidon ja käytön yleissuunnitelma. KTM, Energiaosasto Geologian tutkimuskeskuksen turveinventoinnin kehittäminen ja maksullisuus. Työryhmän raportti. Lappalainen,E Lausunto Vaalan kunnassa 1972 suoritetuista turvetutkimuksista. Geologian tutkimuskeskus. Arkistoraportti. Lappalainen, E. ja Häikiö, J Suomen suovarat. Geologian tutkimuskeskus, maaperäosasto, raportti P 13.4/85/ s. 90

91 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1 Lappalainen, E., Sten, C.G. & Häikiö, J Turvetutkimusten maasto-opas. Geologian tutkimuskeskus. Opas n:o 12, 62 s. Mäkilä, M., Kankainen, T., Toivonen, T. ja Grundström, A Turpeen pitkäaikainen kerrostumisnopeus Suomessa. Geologian tutkimuskeskus. Maaperä ja ympäristö. Raportti P Pajunen, H. (ed.)2000. Carbon in Finnish lake sediments. Geological Survey of Finland, Special Paper 29. Rinttilä, R., Selin, P., Reinikainen, O Turve ympäristönhoidossa. Yhteenveto tutkimuksista, käyttökokemuksista ja viranomaisohjeista. Vapo Oy. Ruuskanen, J Soita ja lintuja. Teoksessa Kainuun linnut 3. Toim. P.Helo. Kainuun lintutieteellisen yhdistyksen jäsenjulkaisu vuosilta Salmi, M Turvetutkimuksia Pelson suoalueella. Geologinen tutkimuslaitos, Geoteknillisiä julkaisuja :o 52. Stuiver,M.& Reimer,P Extended 14C Data Base and Revised Calib C Age Calibration Program. Radiocarbon 35 (1), Toivonen, T Heikosti maatuneen rahkaturpeen laatuluokitus. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti s. Tomppo, E., Katila, M., Moilanen, J., Mäkelä, H. & Peräsaari, J Kunnittaiset metsävaratiedot Metsätieteen aikakauskirja;4b (1998):,839s. ISS Turveteollisuusliitto Kasvuturpeen laadunmääritysohje. Turveteollisuusliitto Turvetuotannon ympäristövaikutusten arviointi. Ohjeita turvetuotannon luonto- ja naapuruussuhdevaikutusten arvioimiseksi. 66 s. Virtanen, K., Hänninen, P., Kallinen, R-L., Herranen, T. & Jokisaari, R Suomen turvevarat 2000, Geologian tutkimuskeskus, tutkimusraportti s., 7 liitettä. 91

92 Taulukko 1. Tuotantoon soveltuva pinta-ala, turvemäärä ja energiasisältö Vaalan kunnassa tutkituissa soissa Suon nimi Tuotanto- Ympäristö- Energia- Kuiva- Lämpö- Energiasisältö Tuhka- Rikki- Huomautuksia kelpoinen turvevarat turvevarat ainetta arvo kuivana pit. (%) pit. (%) pinta-ala (milj.m3) (milj.m3) (milj. tn) (MJ/kg) (milj. GJ / milj. MW) kuivap. kuivap. (ha) 1. Kivirimpi 128 2,20 0,198 20,7 4,098/1,139 5,0 suojeltu 2. Kuvaja 0 0 4,6 suojeltu 3. Iso Onneton 0 0 3,1 suojeltu 4. Kurkirimpi Rumala 0 0 6,3 suojeltu 6. Kivenrimpi 80 1,00 0,106 21,3 2,258 / 0,627 5,1 7. Matorimpi 200 3,80 0,372 20,7 7,709 / 2,141 6,0 8. Kuusirimpi 0 0,0 9. Kivineva 263 4,7 0,442 20,7 8,924 / 2,479 4,4 tuotannossa 10. Kärjenrimpi 310 5,00 0,475 21,2 10,070 / 2,797 2,1 tuotantosuunnitelma 11. Puronräme 336 6,40 0,588 22,4 13,189 / 3,663 2,6 tuotantosuunnitelma 12. Kaunistonneva 33 0,23 0,022 21,2 0,463 / 0, Pyöriäneva 25 0,38 0,036 21,4 0,780 / 0,217 1,9 0, Kallioneva 40 0,20 0,44 0,047 21,1 0,992 / 0,275 1,8 0, Tuulensuunsuo 150 1,73 0,182 21,0 3,814 / 1,059 3,5 0,25 tuotantoa 16. Pelsonrimpi 33 0,50 0,047 21,1 1,002 / 0, Kantosuo 100 1,40 0,154 21,4 3,295 / 0,915 6,1 0, Pesämaanaro 30 0,27 0,036 22,2 0,809 / 0,225 5,1 0, Tamma-aro Pikku Pelso 70 0,84 0,079 23,5 1,755 / 0,488 4,7 21. Kukkosuo Sirkkasuo 30 0,60 0,049 21,3 1,047 / 0,291 4,6 0, Syrjäsuo 138 1,90 0,175 23,0 4,020 / 1,116 3,6 24. Rasinsuo 0 0 luontoarvoja 25. Pieni Tolkansuo 0 0 atura 26. Iso Laajansuo 102 0,56 1,31 0,121 22,4 2,699 / 0,749 2,8 0, Varpusuo 123 2,34 0,227 21,9 4,970 / 1,380 5,1 0, Märkäläisensuo 58 1,02 0,120 21,7 2,610 / 0,730 3,5 0, Laitasuo 12 0,12 0,016 20,1 0,316 / 0,088 1,9 0, Kontiosuo 7 0,09 0,009 20,3 0,179 / 0,050 2,0 0, Parttuaisensuo 7 0,09 0,010 21,7 0,227 / 0,063 2,9 0, Lylysuo 10 0,17 0,018 21,2 0,380 / 0,110 2,7 0, Laajanneva 65 0,25 0,92 0,078 21,8 1,700 / 0,470 3,2 0, Pieni Laajansuo 68 1,22 0,120 21,4 2,420 / 0,670 3,6 0, Karjainneva 52 0,73 0,079 22,3 1,760 / 0,490 3,9 0, Mustasuo 93 1,95 0,171 20,6 3,519 / 0,977 2,2 0, Pirttilamminneva 74 0,28 1,13 0,103 22,2 2,286 / 0,635 2,4 0, Löytölamminsuo 50 0,80 0,073 21,3 1,555 / 0,432 3,8 0, Alaniitty Isosuo 57 1,25 0,112 22,4 2,520 / 0,700 3,3 41. Sarvisuo 80 1,52 0,161 22,6 3,641 / 1,011 3,9 0, Ahvenlahdensuo 250 6,01 0,540 22,0 11,880 / 3,300 3,1 tuotannossa 43. iskansuo 60 1,00 0,080 21,4 1,712 / 0,476 tuotantoa 44. Jämminsuo 0 0 2,6 45. Saarisuo 80 1,10 0,111 20,9 2,322 / 0,645 2,7 46. Hautalamminsuo 30 0,50 0,041 20,8 0,842 / 0,234 2,6 luontoarvoja 47. Haukijärvensuo 70 0,30 1,40 0,119 21,2 2,523 / 0,701 3,3 48. Haukipuronsuo 20 0,30 0,032 21,4 0,684 / 0,190 3,5 49. Kivisuo 150 2,85 0,262 21,7 5,645 / 1,568 4,2 50. Pieni Vaivaissuo 40 0,96 0,083 21,4 1,764 / 0,490 4,1 51. Vaivaissuo 280 4,48 0,430 21,0 9,031 / 2,508 4,6 0, Vehkasuo 45 0,77 0,075 22,5 1,680 / 0,467 2,8 0, Kaihlalahdensuo 30 0,54 0,049 21,9 1,064 / 0,296 4,5 54. Paatinsuo Hakosuo Pihlajasuo 150 2,40 0,235 21,2 4,982 / 1,384 4,1 57. Mutasuo Tervasuo Rimpisuo 40 0,60 0,057 21,2 1,208 / 0, Susisuo 145 2,61 0,235 23,5 5,520 / 1,533 4,1 61. Liemisuo 60 0,90 0,081 23,2 1,879 / 0,522 2,9 62. Pieni Potkunsuo 50 0,80 0,076 21,8 1,656 / 0, Potkunsuo 220 3,55 0,337 21,8 7,352 / 2, Jerusaleminsuo 0 0 ojitusrauhoitus 65. Matkasuo Sahinsuo 40 1,16 0,108 21,4 2,308 / 0,641 3,7 67. Matkalamminkuru Iso Lehmisuo 170 2,89 0,283 21,2 6,004 / 1,668 3,7 0, Pitkäkorpi Multasuo 65 1,23 0,107 21,7 2,322 / 0,6450 2,7 0, Siirassuo 100 2,10 0,227 21,2 4,808 / 1,336 4,7 0, Iso Hetesuo 120 1,90 0,173 21,6 4,085 / 1,135 3,3 0,18 Yhteensä / keskiarvo ,59 86,10 7,969 21,9 211,278 / 58,688 4,0 0,23

93 Taulukko 2. Vaalassa tutkittujen soiden pinta-ala, Keskisyvyys, turpeen keskimaatuneisuus ja turvemäärä. SYVYYSALUE > 0.3 m Suon Suon nimi Kartta- Pinta- Keskisyvyys (m) Keskimaat. Turvemäärä milj. suo-m 3 nro lehti ala(ha) S1-3 S4 S5-10 Yht. S5-10 Yht. S1-3 S4 S5-10 Yht. C1-10 C1-10 C KIVIRIMPI KUVAJA ISO-OETO KURKIRIMPI RUMALA KIVERIMPI MATORIMPI KUUSIRIMPI KIVIEVA KÄRJERIMPI PURORÄME KAUISTOEVA PYÖRIÄEVA KALLIOEVA TUULESUUSUO PELSORIMPI L KATOSUO PESÄMAAARO TAMMA-ARO PIKKU PELSO KUKKOSUO SIRKKASUO SYRJÄSUO RASISUO PIEI TOLKASUO ISO LAAJASUO VARPUSUO MÄRKÄLÄISESUO LAITASUO KOTIOSUO PARTTUAISESUO LYLYSUO LAAJAEVA PIEI LAAJASUO KARJAIEVA MUSTASUO PIRTTILAMMIEVA LÖYTÖLAMMISUO ALAIITTY ISOSUO SARVISUO AHVELAHDESUO ISKASUO JÄMMISUO SAARISUO HAUTALAMMISUO HAUKIJÄRVESUO HAUKIPUROSUO KIVISUO PIEI VAIVAISSUO VAIVAISSUO VEHKASUO KAIHLALAHDESUO PAATISUO HAKOSUO PIHLAJASUO MUTASUO TERVASUO RIMPISUO SUSISUO LIEMISUO PIEI POTKUSUO POTKUSUO JERUSALEMISUO MATKASUO SAHISUO MATKALAMMIKURU ISO LEHMISUO PITKÄKORPI MULTASUO SIIRASSUO ISO HETESUO Yhteensä/keskiarvo

94 LIITE 1

95 LIITE 2

96 LIITE 3