HEHKU! AREENAN KOONTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HEHKU! AREENAN KOONTI"

Transkriptio

1 HEHKU! AREENAN KOONTI

2 Löydät työpohjat sekä puhujien aineistot täältä! TIIVISTELMÄ aineistot Annetaan nuorille positiivisia kokemuksia ja enemmän vastuuta toteuttaa omia käsikirjoituksiaan. Kaikki ovat verkostossa johtajia - ajattelun lisääminen. Lisätään Lapin ETNO:n kaltaisia tunnustuksia. Osallistetaan järjestökenttä mukaan. Tehdään enemmän toimintaa, jossa nuoret pääsevät itse suunnittelemaan ja toteuttamaan asioita. Tuodaan palvelut sinne, missä nuoret ovat. Työnantajat kohtaamaan nuoria. Nuoriin täytyy luottaa ja antaa heille vastuuta. Virkamiesten tulee mahdollistaa tämä. Sallitaan virheet! Julkisen kehittämisen kulttuurin tulee kannustaa kokeiluihin ja sallia epäonnistuminen. Mokista oppiminen on oleellista. Löydät käytännön ideoita ja työkaluja Lapin nuorten palveluiden edistämiseksi sivuilta Keskeiset askelmerkit: 1. Ota oma verkosto haltuun 2. Piirrä palvelupolku esiin 3. Muotoile palvelulupaus 4. Lisää herkkyyttä

3 MERKITYSTÄ JA HYVINVOINTIA NUORILLE, MERJA FISCHER Jokaisessa kohtaamisessa täytyy nähdä mahdollisuus antaa toiselle ihmiselle positiivinen kokemus.» Päivät ovat kohtaamisten ketjuja. Huonot kohtaamiset välittyvät eteenpäin. Muistetaan, että olemme osa ketjua. Otetaan vastuuta omasta käyttäytymisestämme. Merjan videot: Victor Franklin: Search for Meaning: v=r_bjoeecpji&feature=share&list=pl8b77edd38c116b2d Kohtaamisten ketjut: v= &set=vb &type=2&theater Kerro nuorille, että heillä on enemmän potentiaalia paljon enempään. Aiheuta myönteisyyttä, jolla jaksetaan eteenpäin. Me voidaan kannustaa ja osoittaa, että välitetään. Oppimista tapahtuu, kun olemme liikuttuneessa tilassa. Pystyttäisiinkö ajattelemaan, että pystyn enempään? Virheitä saa tapahtua. Virheet pitää sallia. Haasteet synnyttävät merkitystä. Nuorille täytyy antaa riittävän haastavia tehtäviä. Niistä selviämällä pääsee eteenpäin. Keino toimii sekä nuorten että kaiken työelämän parissa. Kollegojen ja esimiehen arvostuksen kokeminen välittyy myös asiakkaisiin ja kaikkeen muuhun asti

4 Riskinoton puute estää näkemästä nuorten mahdollisuuksia. Me kontrolloidaan oman pelon takia liikaa nuoria. Nuoret ovat tänä päivänä entistä enemmän avoimempia. Meidän pitäisi oppia olemaan yhtä avoimia! Nuorten täytyy päästä kirjoittamaan oma käsikirjoituksensa, ei näytellä vanhempien asettamaa kirjoitusta. Silloin kaikki ottaa vastuuta

5 LAPIN ETNON HYVÄ TYÖNANTAJA - TUNNUSTUS: JOULUPUKIN PÄÄPOSTI» Oli hienoa, että joku yritys uskoi omiin mahdollisuuksiin.» Lisää ETNO:n kaltaisia tunnustuksia. Myös rohkeille viranomaisille, jotka uskaltaa kokeilla nuorten kanssa asioita!» Hienoa Lappi tässäkin asiassa valtakunnan ensimmäisenä - onnea Joulupukin pääposti

6 Kuntapäättäjät mukaan. Pysyvätkö kunnat, rahoittajat ja viranomaiset järjestöjen matkassa? UNELMA + TARINA: millä siihen pääsee? Oman unelman tunnistaminen ratkaisee. Juttele sitten nuorten kanssa heidän omista vahvuuksistaan. Katso askelten kautta miten omaan unelmaan päästään. Kohdataanko varhain avoimesti yhdessä vai suljetusti yksin ja myöhään? Omien henkilökohtaisten kokemusten kautta mietittiin, että kuinka päästä kiinni varhaiseen avoimeen työhön. Meidän pitäisi uskoa nuoriin enemmän. Positiivista yhteistyötä. Suuntaudutaan varhaisessa vaiheessa kohti verkostoja

7 VERKOSTON JOHTAMINEN, PETRIKKI TUKIAINEN Jokainen meistä on johtaja omassa verkostossaan. Tämä johtaminen ei ole edustuksellista, virallista tai muodollista. Verkostona oppiminen, kehittäminen ja yhdessä tekeminen on jaettua johtamista! Miten me nähdään tämä laajemmassa kokonaisuudessa?» Jos se on prosessi, sitä pitää myös prosessina johtaa. Lapin ohjelma on syntynyt erinomaisesti osallistavana juttuna. Kuitenkin kysymys jäi: kuinka moni siitä tietää? Kuinka saadaan vision luomiseen osallistuneet jakamaan viestiä eteenpäin? Verkostoon otetaan ihmiset mukaan päänahka kerrallaan. Kasa perunoita kuoritaan pottu kerrallaan. Siinä on kyse verkostojohtamisen taidoista. Teillä on paljon työkaluja, NUPO, elinikäinen oppiminen, yrittäjyyskasvatus, opetussuunnitelmaprosessi - monta asiaa, joiden pöydissä te istutte jo valmiiksi, paikkoja johon teidät kutsutaan, asioita jota toteutatte arjessa. Kaikki se liittyy verkostoon. Kertokaa niistä muille! Tänään on positiivisesti noussut esiin työelämäyhteistyö. Miten yritykset otetaan mukaan? Sieltä voisi syntyä helposti uusia ideoita, kun uudet tahot otetaan mukaan verkostoon

8 Pystyvätkö verkoston jäsenet saamaan itsensä paikallisesti kokoon? Jos tänään päättäisitte, että pitäisi tavata säännöllisesti, niin kuinka monelle se olisi läpihuutojuttu omassa organisaatiossa saada nämä tapaamiset aikaan?... Ei nouse kuin yksi käsi. Tämä siitä huolimatta, että pitäisi verkostoa johtaa! Täytyy tavata, ilman tapaamisia ei synny luottamusta tai toimintaa! Tämän on oltava keskeistä verkostoon osallistuville organisaatioille. Onko verkostossa tai meissä itsessämme piilossa olevaa osaamista tai ominaisuuksia - jotain mikä ei johtajuuden takia pääse esiin? Asioiden esiin tuominen on johtamistehtävä. Verkosto tarvitsee omaa sisäistä viestintää. Synnyttääkö se yhteistä tekemistä? Onko jokainen viesti sellainen, että se lisää kuuluvuutta johonkin kokonaisuuteen? Verkostoviestinnän työkalujen on oltava sellaisia, että ne synnyttää yhteenkuuluvutta

9 Meillä ei ole nykymaailmassa resursseja, että parhaat tekisivät jotain. Verkostossa jokaisen otettava vastuuta. Nuorisotakuun ydinkysymys on se, kuka kulkee nuoren rinnalla? Mitä meidän johtamisessa pitää tehdä, että tämä selkeä ja konkreettinen tavoite toteutuu? Verkostoyhteistyö on luottamusyhteistyötä. Luottamusta syntyy, kun vietetään aikaa yhdessä. Jos ette voi varmistelematta hoitaa asioita, silloin teillä on vähemmän kuin enemmän luottamusta. Kannattaa käyttää aikaa luottamuksen synnyttämiseen. Jos haluaa yhden viestin tuoda muista maakunnista, niin jokaisen lappilaisen opettajan täytyy opettajanhuoneessa ottaa esiin nuorisotakuun ja nupon työkaluna

10 Summa summarum, jos olisi unelmaverkosto, siinä lähdettäisiin asiakkaasta eli nuoresta ja myös työelämästä, jonne työpaikkoja tuodaan. Miten me rakennetaan innostusta, että syntyy me- kieli? Me tehtiin tämä ja tämä. Ei niin, että minä tai tuo teki näin. Vaan me, verkosto, yhdessä. Suunnittelua 10%, tekemistä 90%. Tarvitaan palvelulupaus: alueellisesti, verkostoon paikallisesti ja omaan työhön. Me ollaan kaikki jonkinlaisessa muutoksessa mukana. Sieltä tulee sanahirviö muutosjohtamisen taito. Johtamisen näkökulmasta tulee se, etten voi sanoa Sirpalle, että sun pitää muuttua. Mulla ei oo siihen oikeutta. En voi sanoa mitä Sirpan pitää tehdä. Täytyy vaan katsoa peiliin

11 LAPIN NUORTEN VUOSI - PETRI VIRTA (ZESTMARK), petri.virta@zestmark.fi, Annetaan nuorten itse suunnitella ja toteuaaa asiat. Kantava ajatus: nuoret nuorten joukossa ovat kaikista uskoaavimpia. Kaikkien pitää itse pitää löytää, mitä on merkityksellinen tekeminen. Oli rohkea teko Lapin pääaäjiltä antaa nuorille tämä mahdollisuus. Mahdollisuus suunnitella, toteuaaa ja kokeilla. Asiaan kuuluu epäonnistumisia ja oppimista. Kun nuorille antaa vastuuta, kyllähän he sen kantaa

12 OPPIMISKAHVILAN PÖYTÄKESKUSTELUIDEN SEKÄ VIESTISEINÄN SATOA

13 » Puhukaa nuorten äänellä ja kuunnelkaa nuoria» Antakaa vanhemmat lapsille vastuuta ja tukekaa rohkeutta» Rakastakaa mitä teette» Kuunnellaan nuoria - tuetaan ja annetaan vastuuta» Barentsin nuorten oma kuva - identiteetti synnyttää merkityksellistä elämää» Onko paikallisen nuorten ohjaus- ja palveluverkoston johtajuus selkeästi määritelty?» Ota nuoret mukaan paikalliseen työhön, niin he myös jäävät. Kotikuntaan, maakuntaan... sidoksia!

14

15 Yritysten ja yrittäjäjärjestöjen aseman vahvistaminen! Nuoren palvelutarve ensin selvitettävä, sitten oikea palvelu tarjolle. Täytyy saada epäonnistua. Palveluviidakon selkeyttäminen. Nuoriin täytyy luottaa ja heille antaa vastuuta! Virkamiesten tulee mahdollistaa tämä. Ensityöpaikkojen tehdä tätä. Koulun rooli. Vanhempien merkitys. Itsetunnon perusta! Palvelut yhteen paikkaan, ei tyhjän päältä pois. Fyysinen konkreettinen matalan palvelun kynnyksen piste. Ei kaikkea nettiin. Tärkein asia: EI pallotella. Ajatellaan, että minä aikuisena kohtaan nuoren ja hänen asiansa kuuluu minulle. Perheen ja vanhemmuuden merkitys. Tuetaan niitä. Suomalaiselle kulttuurille on piirre, että vanhemmat luottavat liikaa, että lasten pitäisi olla itsenäisiä liian aikaisin. Jouston kautta harkintaa. Sen sijaan, että tulkitaan lakia rajoittamisen kautta, katsotaan mitä laki mahdolistaa. Mitä ei ole kielletty, voi tehdä. Mistä löytyy se taho, joka saa opettajat edes kiinnostumaan nuorisotakuusta? Visualisointi auttaisi monessa muussakin asiassa hahmottamaan monimutkaisia kokonaisuuksia! Maailmanparannukseen tarvitaan meitä kaikkia oman sukupolvemme edustajina, tarvitsemme vuoropuhelua ja perinteisen sektori- ja ikäryhmäajattelun purkamista. Jos ajatellaan, että nuorten hyväksi on tehty eri hankkeita, niin missä eri tulokset? LANUTI:sta jatkuneen prosessiin täytyy jatkua, lisää HEHKU:n kaltaisia juttuja, jotka jättävät asiat elämään

16 Personal trainer - rinnallakulkija nuorten prosesseihin Ammatteihin tutustumista ja tietoa niistä lisättävä. "Toki se mulle kuuluu" - asenne käyttöön. Tarvitaan uutta kulttuuria opettajien ja nuorten ohjaajien kontaktien luomiseksi yrityksiin! Arktisen alueen mahdollisuudet! Nuorille matalan kynnyksen paikkoja osallistua mahdollisuudet aidosti näkyviin!

17 Kun nuori tulee puheille, niin silloin kännykät laitetaan kiinni. Ei hoideta muita asioita. Kuunnellaan. Nuori huomaa heti, että otetaanko hänet tosissaan. Siitä asia alkaa purkautumaan. Se on ammattimaisuutta. Kaikkien nuorten palveluiden tuoqamisessa mukana olevien organisaaroiden täytyy ymmärtää, eqä paikallisen verkoston toimintaan osallistuminen = ydintehtävän toteuqamista

18

19 Jokaisen nuorten parissa työtään tekevän tulisi käydä opintomatkalla järjestötyössä. Uusien ajatusten ja oivallusten ken=ä löytyy sieltä. Itse oivalsin parhaiten oman osaamisen poten?aalin juuri järjestötyön kau=a... Saisimmeko juuri pienuudesta ja toisten tuntemisesta jotenkin sitä merkitystä elämään?

20 IDEOITA TOIMENPITEIKSI + TYÖKALUT Kuten eräs osallistuja kommentoi Viestiseinällä, Ihminen ei ole tuote - eli emme istu standardisoituihin prosesseihin. Siksi kuvaamme tässä esimerkinomaisia ideoita siitä, miten voit hyödyntää tapahtuman keskeisiä tuloksia ja työkaluja arjessa. Työpohjat saatavilla: aineistot

21 Lapin nuorten palveluiden visio, missio ja arvot Näiden parissa Lapissa on tehty loistava ja osallistava pohjatyö. Keskeinen kysymys tästä eteenpäin on miten strategian raamit ymmärretään ja hyödynnetään käytännön tasolla? 1) Ota oma verkosto haltuun 2) Piirrä palvelupolku esiin 3) Muotoile palvelulupaus 4) Lisää herkkyyttä Verkostotyötä ja - johtamista tukeva viestintä Nuorten personal trainerit Elinkeinoelämän ja työnantajien osallistaminen Opetustoimen ja opettajien osallistaminen Nuorten vastuuttaminen Taustalla kokeiluihin kannustava kulttuuri, jossa epäonnistuminen on sallittua

22 1) OTA OMA VERKOSTO HALTUUN KUULOLLA OLEVAT Henkilöt, jotka voivat olla porenvarejoina, edistäjinä, ovenavaajina, mahdollistajina sekä tarvifaessa siirtyä akeiviksi Kaikki ovat verkostossa johtajia. Vastuuta ei voi ulkoistaa. Mikä on oma rooli asioiden käytäntöön viemisessä? Verkostoon osallistutaan eri tavoin ja eri tasoilta. SATUNNAISET Verkoston toimenpiteiden toteutukseen silloin tällöin osallistuvat henkilöt Verkoston jäsenten täytyy kyseenalaistaa jatkuvasti omaa rooliaan. Voiko tehdä enemmän erilaisista rooleista: kuulolla olevana taustavaikuttajana tai aktiivina? Verkostoa johdetaan viestinnällä. Sen täytyy tehdä osaamista ja tekijöitä näkyväksi. Viestinnän tulee innostaa ihmisiä toimimaan, siirtymään tarvittaessa aktiiviseksi ja osallistujia huomaamaan oman osaamisensa hyödyntämisen paikat. Mitä työkaluja käytätte verkostossa viestimiseen: kokoukset, tapahtumat, uutiskirjeet, nettisivut, jne? Tiimi AKTIIVIT Toimenpiteiden toteutukseen olennaisese osallistuvat henkilöt ja eimit, luofopelaajat YDIN Verkostoa koordinoivat henkilöt Tiimi Tiimi Verkosto elää! Viesentä aufaa jäseniä siirtymään ulkokehältä akeiviksi ja toisinpäin. Hae työpohja oman verkostosi hahmottamiseen täältä: aineistot Tee harjoitus yksin tai yhdessä. Täydentäkää mukaan oikeat ihmiset. Laittakaa rekisterit ja työkalut kuntoon.

23 2) PIIRRÄ PALVELUPOLKU ESIIN Hyödyntäkää omassa verkostossanne palvelumuotoilun ajatuksia. Ne auttavat palastelemaan ameebamaisen möykyn hallittavaksi kokonaisuudeksi tarkastelemalla asioita palveluiden käyttäjien silmin: Käyttäjäprofiilin tekeminen: pohtikaa paikallisesti millainen on tyypillinen palveluiden käyttäjä? Kontaktipisteet käyttäjien ja palvelutuottajien välillä: mitä tapahtuu kohtaamisissa, mitä tunteita syntyy ja kuinka palvelut koetaan, aistitaan tai nähdään? Palvelupolun täydentäminen

24 Esipalveluvaihe OHJAUTUMINEN Ydinpalveluvaihe PALVELU Jälkipalvelun vaihe ITSENÄISTYMINEN Marja Heinistön työpajan aineisto sekä työpohjat ovat vapaasti käytettävissä: aineistot Työpajassa esiin nousseita huomioita: Miten paljon siirtyminen palvelusta toiseen menee, kuinka kauan kestää ja kuka kulkee nuoren rinnalla? On ihan sama, kenen luukulle nuori tulee. Se on merkityksellistä. Jos nuori menee ekana sossun luukulle, siellä olevan ihmisen täytyy pystyä ohjaamaan eteenpäin. Jokaisen polulla olevan täyty pystyä tarttumaan nuoren tilanteeseen, riippumatta vaiheesta. Jo se, että nuori on tehnyt päätöksen tulla asiakkaaksi, tarkoittaa se, että on jo tehnyt jotain. Ei hän tarvitse tällöin etsivän nuorisotyön tukijaa, vaan coachingia ja sparrausta. Mitä tämä voisi olla? Tukijan täytyy toimia etsivän nuorisotyöntekijän tapaan, mutta hän ei voi olla liikaa leimallisesti ongelmanuorten käsittelijä. Kaikkea ei voi selättää etsivän nuorisotyön hartioille. Ennalta ehkäisevä työ on avain! = taustalle tarvitaan palvelulupaus

25 DIAN OTSIKON PAIKKA Ut malesuada bibendum dolor vestibulum pulvinar. Suspendisse mauris metus Suscipit laoreet posuere vitae, tincidunt sed risus. Nam sodales, nibh ac convallis placerat» mauris lorem porta quam, eu aliquet massa mauris a mauris. Cras mollis augue id ultricies viverra.» Donec sodales convallis mauris At viverra metus luctus non. In sed erat at quam dapibus porttitor. Donec laoreet porta tincidunt

26 3) MUOTOILE PALVELULUPAUS HEHKU! Areenalla innostuttiin palvelulupaus- ajattelusta keinona edistää verkostojen koordinointia paikallisesti ja maakunnan tasolla Nuorten palveluiden tuottamiseen osallistuvien organisaatioiden toimintakulttuurit ovat toisinaan hyvinkin erilaisia. Kun palvelupolku on selvillä, palvelulupauksen muotoileminen konkretisoi yhteisen vision, roolituksen ja vastuunjaon käytännön tasolle:» mikä on maakunnassa kaikkien nuorten palveluita tuottavien tahojen yhteinen palvelulupaus?» mikä on kunkin paikallisen ohjaus- ja palveluverkoston oma yhteinen palvelulupaus?» mikä on kunkin verkoston jäsenen oma palvelulupaus osana verkoston palvelupolkua?

27 4) LISÄÄ HERKKYYTTÄ Palvelupolku- ja lupaus auttavat luomaan herkkyyttä. Nuorten parissa tapahtuu ja tehdään jo paljon. Aktivisuuden harha on mahdollinen. Välillä täytyy tarkastella kriittisin silmin tehdäänkö oikeita asioita ja tehdäänkö asioita oikein?» Työkaluna voi käyttää oikealla olevaa Sinisen meren strategian nelikenttää. Mitä täysin uutta tarvitaan, mitä pitäisi poistaa, mitä hyväksi havaittua lisätä ja mitä vähentää? 1. LUO 2. POISTA Pohdittavaksi:» Miten nuorten antamaan asiakaspalautteeseen suhtaudutaan? Kuuntelun on oltava herkkää ja reagoimisen aktiivista.» Tarpeiden kuunteleminen ei saa olla töksähtävää Mitä haluatte? - tyyppistä, vaan herkkien signaalien kuuntelua.» Kaatuuko hyvin järjestetty asia esimerkiksi väärään koollekutsujaan? 3. KOROSTA / LISÄÄ 4. SUPISTA / VÄHENNÄ Kim, W. Chan - Mauborgne, Renée 27

28

29 MITÄ MUUTA PITÄISI TEHDÄ? Yritysten ja työnantajien ääni voisi kuulua enemmän osallistujien puheissa? Tässä Lappi erottautui asiantuntijoiden mukaan muusta Suomesta, vaikka työnantajien rooli on nuorisotakuun tärkein elementti. Ratkaisuehdotus: nuorisovaltuustot kohtaamaan työelämää» Löytyy jo valmis konsepti siihen, kuinka kunnat kuulevat nuoria, eli nuorisovaltuustot. Sovelletaan tätä lähestymistapaa ja pistetään nuorisovaltuusto kohtaamaan kunnan elinkeinoelämää. Hyödynnetään olemassa olevia alustoja (yritysjärjestöt, jne)

30 Osallistuminen ja osallistaminen korostuivat. Nuoret ovat hyviä neuvonantajia kertomaan kertoivat mikä on tarpeetonta. Syrjäytyneisyys- puhe ja hössötys voitaisiin jättää pois sanavarastosta. Kaivataan lisää unelmointia, tavoitteiden ja tulevaisuuden esiin tekemistä ja näkemistä. Se ei ole helppo tehtävä. Nuoret myönsivät tämän suoraan. Siihen tarvitaan tukea. - Petri Virta

31 MITÄ MUUTA PITÄISI TEHDÄ? Palvelut on tuotava sinne, missä nuoret ovat. Ei odoteta passiivisesti.» Opettajat ja opetustoimi saadaan kiinnostumaan nuorisotakuusta jalkautumalla opettajien keskuuteen sekä esimerkiksi kertomalla yrittäjyydestä ja siitä kuinka työelämän odotukset kytkeytyvät heidän opetussuunnitelmaan. Kyse ei ole kerran vuodessa järjestettävästä seminaarista, vaan osallistavasta prosessista. Huom! Opettajat eivät halua tuupattua sisältöä, vaan mahdollisuuden itse soveltaa oppimiaan asioita käytännössä.» Pop- up - palvelupisteet: nuorten neuvomista ABC- huoltoasemilla, CV- bussi kouluihin, jne. Palvelut kulkevat kevyesti nuorten mukaan.» Katso esimerkki Keski- Suomesta, kuinka nuorten yrittäjyys on tuotu mukaan opetukseen osallistavan strategiatyön kautta: wp- content/uploads/jyväskylä- strategia.pdf

32 Suurin huoli Lapissa vaikuttaa olevan 20- vuotiaista miehistä. Kuinka heidät voi tavoittaa ennaltaehkäisevästi? Pohjois- Pohjanmaalta löytyy oivaltava esimerkki palvelun jakelukanavasta : MOPOTUNING- hanke. Sen tavoite oli luoda osallisuuteen perustuvia menetelmiä nuorten miesten liikuntaan aktivointiin ja syrjäytymisen ehkäisyyn. Avainasemassa oli Puolustusvoimien kanssa tehty yhteistyö. Koska mahdollisimman moni nuori mies täytyi pystyä tavoittamaan, hanke tavoitti heidät kutsuntojen kautta. Kutsunnat olivat palvelun yksi jakelukanava

33 MITÄ MUUTA PITÄISI TEHDÄ? Nuoristakuun personal trainer - mallin kehittäminen.» Tarvitaan kevyt keino nuorten luotsaamiseksi palveluiden äärelle ja niissä eteenpäin. Ei ongelmanuorille. Opot ovat ylityöllistettyjä. Nuorille sparrausta ja valmennusta, keskusteluaikaa. Paikka miettiä omaa tilannetta, mihin hakea ja miten. Ennaltaehkäisevästi kaikille.» Työpajatoiminnot ovat leimaantuneita. Niissä ovat syrjäytyneet, narkkarit ja ongelmalliset, sanoi yksi nuori. Samoin etsivä nuorisotyö oli joidenkin mielestä liian leimaantunutta

34 Annetaan nuorille niin vaa?via tehtäviä, e=ä kun he selviävät niistä niin itseluo=amus kasvaa taatus?. Mä luulen, e=ä virheitä pelkää enemmän keski- ikäinen virkamies kuin vaikka nuori opiskelija :) Käsi ylös ketä ei pelota Jokaisessa on valtavas? poten?aalia - millä keinoilla sinnikkyy=ä, tahdonvoimaa ja rohkeu=a voidaan treenata ja kenen kanssa?

35 MITÄ MUUTA PITÄISI TEHDÄ? Nuoret mukaan paikallisten verkostojen toimintaan» Paikallisten verkostojen toiminnassa voisi olla mukana innostavia, toimintaa ohjaavia ja tulevaisuusorientoituneita kohtaamisia sekä työpajoja, joissa nuorten äänen tulisi kuulua. Nuoriin täytyy luoqaa ja antaa heille vastuuta. Virkamiesten tulee mahdollistaa tämä.» Annetaan rohkeuqa kokeilla» Mitä viranomaiset voisivat jäqää nuorten itsensä tehtäväksi?» Johtajat luopumaan mikromanageroinnista Lähdetkö Lapin puolesta töihin?» Lapin kehittäjien sekä nuorten palveluiden tuottajien täytyy tarjota nuorille paikkoja osallistua oman alueen kehittämiseen, tämä sitoo heidät osaksi kotikuntaa / maakuntaa

36 MITÄ VIEN KÄYTÄNTÖÖN? Tuen nuoria tekemään omia valintoja! Opin, että lappilaiset on hauskaa ja rentoa porukkaa. Huippuja nuoria täällä! Vien käytäntöön Merjan esittelemät unelma- askeleet ja autan muita nuoria hahmottamaan unelmiaan. Nuorten palvelupolut...nuorisotakuu ja mahdollisuudet :) kuuntelen nuorien mielipiteitä asioista, ja aijon todella hyödyntää sitä nuorisovaltuustossa! :) vien käytäntöön ajattelumallin, anna nuorille mahdollisuus kokeilla rajojaan, epäonnistuakin. Ole paikalla kun he onnistuvat, jotta he tietävät tehneensä sen hyvin! uskoa omaan ja yhteiseen tekemiseen Tiedottaminen ja motivoinnin korostus verkostotoimijoille. Hyvin hehkuu! :) Verkostot laajempaan hyödyntämiseen! Kokoan yhteen selkeät esimerkki työkalut ja jaan ne Nuorisotakuu on voima - nuoret ovat tulevaisuus Positiivinen viestintä Vien kokemukseni rovaniemen nuorisovaltuustolle! Aitoja, välittäviä kohtaamisia <3 palvelulupaus Hymyillen, läsnäolevasti, positiivisesti, nuorten vuoksi! Yhdessä :) Nuori on oman elämänsä johtaja! Fischerin luento..verkostotyö..omaan työhön rikastuttaa..hankeideaa sisältöä

37 Kiitos kaikille osallistuneille. Työ jatkuu! Koonti: Toni Pienonen Business Arena Oy LANUTI: Työpohjat ja puhujien aineisto: aineistot Kuvia tapahtumasta:

NUORTEN PALVELUT KUNTOON LAPISSA - LOPPURAPORTTI !

NUORTEN PALVELUT KUNTOON LAPISSA - LOPPURAPORTTI ! NUORTEN PALVELUT KUNTOON LAPISSA - LOPPURAPORTTI 10.1.2014 Business Arena Oy toni.pienonen@businessarena.fi vilma.mutka@businessarena.fi Business Arena Oy on laatinut tämän loppuraportin Lapin ELY- keskuksen

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

Tiera Kokouskutsu 1 (8) Rel lautakunta Aika , klo 15:00. Käsiteltävät asiat. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Tiera Kokouskutsu 1 (8) Rel lautakunta Aika , klo 15:00. Käsiteltävät asiat. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Tiera Kokouskutsu 1 (8) Aika 31.08.2016, klo 15:00 Paikka Auditorio Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Viranhaltijoiden päätösten otto-oikeus 4 DP 5

Lisätiedot

#näkemystehdas. Sisällöntuotanto on myynti- ja markkinointikoneiston

#näkemystehdas. Sisällöntuotanto on myynti- ja markkinointikoneiston #näkemystehdas Sisällöntuotanto on myynti- ja markkinointikoneiston sydän. Sisältömarkkinointi on tehokas keino tarjota asiakkaallesi ostopäätöstä helpottavaa tietoa. Kiteytettynä sisältömarkkinointi tarkoittaa

Lisätiedot

Zestmark! - merkityksellinen elämä nuorille!!

Zestmark! - merkityksellinen elämä nuorille!! Zestmark! - merkityksellinen elämä nuorille!! www.zestmark.fi! www.zestmark.fi ZestMark auttaa nuoria rakentamaan omaa tulevaisuuttansa kohtaamisten ja valmennusten avulla.! www.zestmark.fi Visiona: 100

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. Muuttuva Museo. Mainostoimisto Bock s Office Oy

Graafinen ohjeisto. Muuttuva Museo. Mainostoimisto Bock s Office Oy Graafinen ohjeisto Muuttuva Museo Mainostoimisto Bock s Office Oy Johdanto Muuttuva Museo elää ajan hengessä perinteitä kunnioittaen. Se aktivoi kokemaan ja uskaltaa uudistua. Se haluaa puhutella myös

Lisätiedot

Tiera Pöytäkirja 6/ (7) Testilautakunta Aika , klo 22:49-22:52. Käsitellyt asiat

Tiera Pöytäkirja 6/ (7) Testilautakunta Aika , klo 22:49-22:52. Käsitellyt asiat Tiera Pöytäkirja 6/2016 1 (7) Aika 21.06.2016, klo 22:49-22:52 Paikka A1 Käsitellyt asiat 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 28 Pöytäkirjan tarkastus 29 Viranhaltijoiden päätösten otto-oikeus

Lisätiedot

Nuoren asiakkaan kohtaaminen motivoiva vuorovaikutus. Ulla Heimonen & Minna Piirainen

Nuoren asiakkaan kohtaaminen motivoiva vuorovaikutus. Ulla Heimonen & Minna Piirainen Nuoren asiakkaan kohtaaminen motivoiva vuorovaikutus Ulla Heimonen & Minna Piirainen Nuoret haluavat, että Aikuinen pysähtyy nuoria varten, vaikka tuntisikin asian sillä hetkellä vähemmän tärkeäksi. Aikuinen

Lisätiedot

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Ihmiset haluavat olla synny0ämässä jotain itseään suurempaa. Työelämän arvot vastuu on jokaisella

Lisätiedot

Hollolan kunta. graafinen ohjeistus 6/2015

Hollolan kunta. graafinen ohjeistus 6/2015 Hollolan kunta graafinen ohjeistus 6/2015 Logo Logon suoja-alueet suoja-alue Logon suoja-alue määrittäminen tapahtuu logon o-kirjaimen avulla. Elementtejä ja tekstejä ei suositella sijoitettavaksi tälle

Lisätiedot

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.

Lisätiedot

Palvelutaloyhdistyksen Graafinen ohjeisto

Palvelutaloyhdistyksen Graafinen ohjeisto Palvelutaloyhdistyksen 17.7.2012 www.koskenrinne.fi/media Ohjeiston esittely Palvelutaloyhdistys Koskenrinne ry on perustettu vuonna 1945 ja se on alueen vanhin vanhusten palveluita tuottava yhdistys.

Lisätiedot

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta 23.09.2014 1 Nuorisotakuu osana nuorisotoimea 1. Nuorten työpajatoiminta 2. Etsivä nuorisotyö 3. Monialainen yhteistyö 2 1. Nuorten työpajat Nuorten työpajoilla

Lisätiedot

PK-PRO. Graafinen ohjeisto. Tunnukset voit ladata: www.pk-pro.fi/media 01.01.2014

PK-PRO. Graafinen ohjeisto. Tunnukset voit ladata: www.pk-pro.fi/media 01.01.2014 Graafinen ohjeisto 01.01.2014 Tunnukset voit ladata: www.pk-pro.fi/media Ohjeiston esittely Suunnittelu-, konsultointi-, valvonta- ja projektinjohtopalvelumme kattaa teollisuuden, liike-elämän, kunnan,

Lisätiedot

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia 2010-2015 Satakunnan YES-keskus Projektipäällikkö Jenni Rajahalme Miksi maakunnallinen strategia? - OKM:n linjaukset 2009 herättivät kysymyksen:

Lisätiedot

Graafinen ohjeistus. Pienikin iskussa

Graafinen ohjeistus. Pienikin iskussa Graafinen ohjeistus Logot Original logo jota käytetään mm. rahoittajien logojen yhteydessä. Yleisimmin käytettävä logo Värillinen logo jota käytetään vaihtoehtoisesti sellaisissa julkaisuissa joihin vaakaversio

Lisätiedot

AP KIINTEISTÖPALVELUT

AP KIINTEISTÖPALVELUT AP KIINTEISTÖPALVELUT GRAAFINEN OHJEISTO PJG 21052012 AP KIINTEISTÖPALVELUT GRAAFINEN OHJEISTO Logo 4-6 Värimääritykset 7 Typografia 8-9 Yritysgrafiikka - Käyntikortti 10 - Kirjekuoret 11 - Lomakkeet 12-13

Lisätiedot

Luottamus sytyttää - oletko valmis?

Luottamus sytyttää - oletko valmis? 16.03.2016 Jyväskylä PESÄPUU RY Toivo syntyy tekemisestä, pienistä teoista, hiljaisten äänten kuulemisesta, teoista, jotka jättävät toivon jälkiä. Toivo on tie unelmien toteutumiseen. Luottamus sytyttää

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori Vanhemmuuden tuen reseptikirja Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi Vanhemmuus on terveen psyykkisen kasvun kasteluvesi (kasvuntuki.fi) Reseptikirjan

Lisätiedot

SUJUVALLE POLULLE AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA

SUJUVALLE POLULLE AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA SUJUVALLE POLULLE AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA - MONIALAINEN YHTEISTYÖMALLI Ota koppi verkostotapaaminen, Hanko 24.10.2018 Tuula Hapulahti, Luksia 26.10.2018 Sujuva polku, Monialainen yhteistyömalli Sujuva

Lisätiedot

NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN

NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN 1(5) NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN Ammattitaitovaatimukset : tunnistaa sosiaalista vahvistamista tarvitsevan nuoren ja/tai hallitsee varhaisen tukemisen ja kohtaamisen menetelmiä pystyy toimimaan moniammatillisessa

Lisätiedot

Nuorisotakuu -koulutus Onnistunut monialainen verkostoyhteistyökohtaaminen. Marja Heinistö, Tapu Nieminen/ Villinikkarit Oy

Nuorisotakuu -koulutus Onnistunut monialainen verkostoyhteistyökohtaaminen. Marja Heinistö, Tapu Nieminen/ Villinikkarit Oy Nuorisotakuu -koulutus Onnistunut monialainen verkostoyhteistyökohtaaminen 21.3.2014 Marja Heinistö, Tapu Nieminen/ Villinikkarit Oy Tänään 8.30 Aamukahvit tarjolla (AVI tarjoaa) 9.00 Tervetuloa! / Opetustoimen

Lisätiedot

JÄLKITYÖPAJA

JÄLKITYÖPAJA JÄLKITYÖPAJA 12.12.2013 AGENDA 12.12.2013 1) Jälkityöpajan tarkoitus ja tavoitteet - Esittäytyminen 2) HEHKU! Areenan arviointi ja osallistujapalaute - Lopputulos eli tapahtuma sekä koko valmisteluprosessi

Lisätiedot

Kohtaamisen taito. Aito kohtaaminen. Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo. LAPE-päivät , Tampere

Kohtaamisen taito. Aito kohtaaminen. Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo. LAPE-päivät , Tampere Kohtaamisen taito Aito kohtaaminen Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo LAPE-päivät, Tampere Aidon kohtaamisen kampanja Olemme kuulleet paljon lapsia, nuoria ja perheitä. Kohtaamisen merkitys nousee koko ajan

Lisätiedot

Nuorten elämäntaitojen vahvistaminen 27.11.2013

Nuorten elämäntaitojen vahvistaminen 27.11.2013 Nuorten elämäntaitojen vahvistaminen 27.11.2013 Ulla Sirviö-Hyttinen, Suomen Lions liitto ry./ Lions Quest-ohjelmat Sanna Jattu, Nuorten keskus ry Anna-Maija Lahtinen, Suomen lasten ja nuorten säätiö Elämäntaidot

Lisätiedot

Miksi nuorisotyöntekijän ammattiosaamista tarvitaan koululla?

Miksi nuorisotyöntekijän ammattiosaamista tarvitaan koululla? Miksi nuorisotyöntekijän ammattiosaamista tarvitaan koululla? Maija Lanas 3.10.2017 Oulun yliopisto University of Oulu Nuorisotyöllä on paljon annettavaa kouluun. Mitä? Uusille toimijoille ei kuitenkaan

Lisätiedot

Strategia päätöksentekoa ja työyhteisöä ohjaamassa. Kirkon Johtamisforum Kanava 2 Paasitorni

Strategia päätöksentekoa ja työyhteisöä ohjaamassa. Kirkon Johtamisforum Kanava 2 Paasitorni Strategia päätöksentekoa ja työyhteisöä ohjaamassa Kirkon Johtamisforum Kanava 2 Paasitorni 18.-19.1.2018 Kanava 2: Strategia päätöksentekoa ja työyhteisöä ohjaamassa Etsitään osallistujien kokemusten

Lisätiedot

Oma ilme. Mika Hatanpää kaupunginsihteeri

Oma ilme. Mika Hatanpää kaupunginsihteeri Graafinen ohjeisto Oma ilme Graafisen ohjeistuksen tarkoituksena on antaa Kankaanpään kaupungin viestinnälle yhdenmukainen ja helposti tunnistettava ulkoinen ilme. Tämä ohjeisto on työväline niille, jotka

Lisätiedot

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013 Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Nuorten Kipinä -kehittämisryhmä Tausta Hankkeiden (Ester, Koppi, sähköinen asiointi) yhteiset tavoitteet

Lisätiedot

KUVA SOITTOKUNNASTA. KOKO 460x260px. KESKIPALSTA LEV.620px. Eurajoen Nuorisosoittokunta, Kaharin osoite Design by Sari Nieminen

KUVA SOITTOKUNNASTA. KOKO 460x260px. KESKIPALSTA LEV.620px. Eurajoen Nuorisosoittokunta, Kaharin osoite Design by Sari Nieminen LOGO 140px NAVI LEV.140px ja KORK.40px NUOTTIAVAIN LOGO Linkit Rauman Kansalaisopisto: Suomen Puhallinorkesteriliitto: Rauman musiikkiopisto: Palmgren Konservatorio: Tänään harjoitukset jo poikkeuksellisesti

Lisätiedot

NextMakers-kasvuyritysbarometri. Julkaistu Microsoft Fluxissa

NextMakers-kasvuyritysbarometri. Julkaistu Microsoft Fluxissa NextMakers-kasvuyritysbarometri Julkaistu 9.2.2017 Microsoft Fluxissa NextMakers-kasvuyritysbarometri 1/2017 NextMakers-barometri käsittelee kasvuyrityksille kiinnostavia, ajankohtaisia aiheita. Ensimmäisen

Lisätiedot

Ohjaamo-kyselyn tuloksia

Ohjaamo-kyselyn tuloksia Ohjaamo-kyselyn tuloksia 18.6.2019 0 Ohjaamo-kysely Kyselyt toteutettiin maalis-huhtikuun aikana sähköisesti. Vastauksia saatiin yhteensä 285. Nuorten kyselyyn saatiin 196 vastausta, joista 54% asioi Fredrikinkadun

Lisätiedot

Terveysliikuntapalveluiden tuotteistaminen. SHF-hankkeen loppuseminaari

Terveysliikuntapalveluiden tuotteistaminen. SHF-hankkeen loppuseminaari Terveysliikuntapalveluiden tuotteistaminen SHF-hankkeen loppuseminaari 4.9.2014 Business Arena Oy on vuonna 2000 perustettu kehittämisen asiantuntijayritys. Tuotamme organisaatioille tietoa ja ideoita

Lisätiedot

Aidon kohtaamisen. loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo , Saimaa Stadium

Aidon kohtaamisen. loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo , Saimaa Stadium Aidon kohtaamisen loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo, Saimaa Stadium Aidon kohtaamisen kampanja Olemme kuulleet paljon lapsia, nuoria ja perheitä. Kohtaamisen merkitys nousee koko ajan esille.

Lisätiedot

YHTEISKUNTAKUMMI. Osallisuuden tarvelähtöinen tukeminen. Konsepti 1/2019

YHTEISKUNTAKUMMI. Osallisuuden tarvelähtöinen tukeminen. Konsepti 1/2019 YHTEISKUNTAKUMMI Osallisuuden tarvelähtöinen tukeminen Konsepti 1/2019 SAATTEEKSI Tutkimusperustaiset konseptit Tämä konsepti on suunnattu vastaamaan turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten sosiaalisen tuen

Lisätiedot

Onnistunut monialainen verkostoyhteistyö -kohtaaminen

Onnistunut monialainen verkostoyhteistyö -kohtaaminen Onnistunut monialainen verkostoyhteistyö -kohtaaminen Seinäjoki 7.3.2014 Tänään 8.45 Aamukahvit 9.15 Tervetuloa/ Annika Kattilakoski, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Ota verkosto haltuun! - virittäytyminen

Lisätiedot

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen

Lisätiedot

Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus

Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Yhteistoiminnalla kohti vammaisen lapsen ja perheen hyvää elämää -innopaja 9.4.2013 Riihimäki Työskentelyn ohjeistus Alun puheenvuoroissa esiteltiin

Lisätiedot

Inno-Vointi. Miten onnistua julkisen sektorin uudistamisessa? OPUS-hankkeen kick-off. Inno-Vointi

Inno-Vointi. Miten onnistua julkisen sektorin uudistamisessa? OPUS-hankkeen kick-off. Inno-Vointi Miten onnistua julkisen sektorin uudistamisessa? OPUS-hankkeen kick-off 1 Johtamisella innovaatioita ja hyvinvointi julkiselle sektorille () 2010-2013 Olennaista on kyky tehdä innovaatioita, uudistamista

Lisätiedot

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA 5.2.2016 Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö 2 10.2.2016 Keskeinen lähtökohta työhyvinvoinnille yksilö yhteisöllisyyden rakentajana ja yhteisöllisyys yksilön tukena arvostava

Lisätiedot

Osaamisen tasa-arvo, Keski-Suomi, Koonti pienryhmädialogeista

Osaamisen tasa-arvo, Keski-Suomi, Koonti pienryhmädialogeista Osaamisen tasa-arvo, Keski-Suomi, 13.2.2019 Koonti pienryhmädialogeista Järjestetty 5 tapahtumakokonaisuutta eri puolilla Suomea: Turku, Joensuu, Rovaniemi, Vaasa, Jyväskylä. Päätapahtumana ollut Erätauko-dialogi,

Lisätiedot

Matkalla yhteiseen osallisuuteen - kohti uudenlaista toimintakulttuuria. Elina Kataja & Erika Niemi

Matkalla yhteiseen osallisuuteen - kohti uudenlaista toimintakulttuuria. Elina Kataja & Erika Niemi Matkalla yhteiseen osallisuuteen - kohti uudenlaista toimintakulttuuria Elina Kataja & Erika Niemi Mitä osallisuus tarkoittaa? Kohtaamista, kunnioittavaa vuorovaikutusta, äänen antamista, mielipiteiden

Lisätiedot

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kotkan perusopetuksen pajapäivä, 10.10.2015 Tuija Metso Suomen Vanhempainliitto Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö noin 1350

Lisätiedot

Alkukartoituksen yhteenvetoa Tämän tiedämme teistä Ulla & Heli. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä

Alkukartoituksen yhteenvetoa Tämän tiedämme teistä Ulla & Heli. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä Alkukartoituksen yhteenvetoa Tämän tiedämme teistä Ulla & Heli Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä Alkukartoitus Alkukartoituksen avulla kartoitettiin hankkeiden työskentely-

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)

Lisätiedot

1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään

1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään Satakieli-teesit 1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään Lapsuus on arvokas ja merkityksellinen aika ihmisen elämässä se on arvojen ja persoonallisuuden muotoutumisen aikaa. Jokaisella lapsella on oikeus

Lisätiedot

MATKALLA TÖIHIN TYÖELÄMÄVALMIUDET. & iida. saara

MATKALLA TÖIHIN TYÖELÄMÄVALMIUDET. & iida. saara MATKALLA TÖIHIN MITEN RAKENNAN OMAN POLKUNI? MISTÄ MOTIVAATIOTA? OSAANKO MINÄ? SUOMEN KIELEN TAITO JA VIESTINTÄ? VERKOSTOITUMINEN? MIHIN VOIN VAIKUTTAA? MIHIN KAIKKEEN KANNATTAA OSALLISTUA? OLENKO MINÄ

Lisätiedot

Veturointi-toiminta Kokemuksen äärellä

Veturointi-toiminta Kokemuksen äärellä Veturointi-toiminta Kokemuksen äärellä Mitä Veturointi on? Veturointi-toiminnassa lastensuojelun nuoret aikuiset kokemusasiantuntijat työskentelevät nuorten sekä perheiden/muiden lähiverkostojen tukena

Lisätiedot

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa 3,2 M vuosibudjetti amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa hdessä koulutustakuuseen seminaari 22.4.2015 65 työntekijää 5 yksikköä Nuoriso- ja koulutustakuu ovat hyviä asioita, mutta monen opiskelun ja

Lisätiedot

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Perhekeskus kevätseminaari 23.5.2018 Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Mitä perhekeskus tekee? Toimii yhteisöllisenä kohtaamispaikkana, mahdollistaa

Lisätiedot

Sisältö. Tunnus 3 Tunnuksen käyttötapoja 4 Värit 5 Typografia - Verkossa 6 Typografia - Printissä 7

Sisältö. Tunnus 3 Tunnuksen käyttötapoja 4 Värit 5 Typografia - Verkossa 6 Typografia - Printissä 7 Graafinen ohjeisto Sisältö Tunnus 3 Tunnuksen käyttötapoja 4 Värit 5 Typografia - Verkossa 6 Typografia - Printissä 7 2 Tunnus Vaakaversio Kompaktiversio Suojaetäisyydet Logon suoja-alue Grönä Åretin versaali

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen kehittämisverkosto Loisto

Varhaiskasvatuksen kehittämisverkosto Loisto Varhaiskasvatuksen kehittämisverkosto Loisto Loisto-verkosto Opetushallituksen koordinoima varhaiskasvatuksen kehittämisverkosto Mukana 131 kuntaa ja 6 yksityistä varhaiskasvatuksen järjestäjää Loisto

Lisätiedot

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Oppilaiden puhetta hyvinvoinnista Siksi en viittaa paljon mutta olen kehittynyt siinä ja en välitä vaikka moititaankin

Lisätiedot

Nuorten ohjaamo matalan kynnyksen asiointipiste Lapin ELO Jatkuvan oppimisen ja ohjauksen yhteistyöryhmä 23.8.2015 Kehittämispäällikkö Tarja

Nuorten ohjaamo matalan kynnyksen asiointipiste Lapin ELO Jatkuvan oppimisen ja ohjauksen yhteistyöryhmä 23.8.2015 Kehittämispäällikkö Tarja Nuorten ohjaamo matalan kynnyksen asiointipiste Lapin ELO Jatkuvan oppimisen ja ohjauksen yhteistyöryhmä 23.8.2015 Kehittämispäällikkö Tarja Saarelainen Rovaniemen kaupunki 040-3548086 tarja.saarelainen@rovaniemi.fi

Lisätiedot

Moninaisuus on rikkaus Lahti

Moninaisuus on rikkaus Lahti Moninaisuus on rikkaus Lahti 28.10.2014 Petri Puroaho Tilaisuuden tavoite Tehdä näkyväksi työpajatoiminnan moniulotteisuutta ja merkityksellisyyttä. Nostaa esiin kolmannen sektorin / välityömarkkinoiden

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

VPK ja maahanmuuttajat Vieraalla maalla kaukana. Miten kohdata vieraasta kulttuurista tulevan?

VPK ja maahanmuuttajat Vieraalla maalla kaukana. Miten kohdata vieraasta kulttuurista tulevan? VPK ja maahanmuuttajat Vieraalla maalla kaukana Miten kohdata vieraasta kulttuurista tulevan? Erilaisia maahanmuuttajia Työperäinen maahanmuutto sekundäärimaahanmuuttajat Pakolaiset Turvapaikanhakijat

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,

Lisätiedot

OPITAAN YHDESSÄ! OPAS MEILLE KAIKILLE OPPIMISESTA TYÖELÄMÄSSÄ. Päivitetty 2017

OPITAAN YHDESSÄ! OPAS MEILLE KAIKILLE OPPIMISESTA TYÖELÄMÄSSÄ. Päivitetty 2017 70-20-10 - OPITAAN YHDESSÄ! OPAS MEILLE KAIKILLE OPPIMISESTA TYÖELÄMÄSSÄ Päivitetty 2017 O. Ala-Nissilä, T. Kauma, J. Kröger, T. Leppänen, M. Nissén-Feldt, E. Penttilä, S. Raatikainen, I. Sankkila, L.

Lisätiedot

VADELMAVENE - tiimikoulu, minä ja muut tiimissäni

VADELMAVENE - tiimikoulu, minä ja muut tiimissäni Keino-workshop 1. Toimiva tiimi ja temperamenttityypit VADELMAVENE - tiimikoulu, minä ja muut tiimissäni tehdään? Hauska ja nopea tiimivalmennus 2 x 3 tuntia tuottavaan tiimityöhön Työpaikalle, jossa on

Lisätiedot

Tervetuloa kotiin! Jalasjärvi

Tervetuloa kotiin! Jalasjärvi Tervetuloa kotiin! Jalasjärvi Graafi nen ohjeistus 2011 Vapaat tontit - Rakentaminen - Mökkipörssi - Lähipalvelut - Harrastukset - /asuminen Sininen: Pantone 293 C Jalasjärven perustunnus C 96 % M 70 %

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena Elina Palola, STM Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään Raskaita lastensuojelutoimia joudutaan tekemään aivan liikaa: ongelmiin

Lisätiedot

MERKITYSTÄ JA HYVINVOINTIA NUORILLE

MERKITYSTÄ JA HYVINVOINTIA NUORILLE MERKITYSTÄ JA HYVINVOINTIA NUORILLE Millä keinoilla synnytämme nuorille merkityksellistä elämää? Millaista tukea nuori tarvitsee elämänsä valinnoissa? Merja Fischer, TkT, KTM, Valoma HEHKU 26.11.2013 merja@valoma.fi

Lisätiedot

Graafi nen ohjeisto 1.0 JELPPIS.COM

Graafi nen ohjeisto 1.0 JELPPIS.COM Graafi nen ohjeisto 1.0 JELPPIS Sisältö Sisältö...2 Logo...3 Logo...4 Värivaihtoehdot...5 Suoja-alueet...6 Kielletty käyttö...7 Värit...8 Päävärit...9 Lisävärit...10 Typografia...11 Typografi a...12 Lomakkeet...13

Lisätiedot

ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri

ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri Perehtyminen kotona: Millainen on oppimista tukeva arviointikulttuuri? Palauta mieleen OPSin luku 6. Koonti ja keskustelu opettajainkokouksessa: Mikä

Lisätiedot

Laiskuus on katsojan silmissä

Laiskuus on katsojan silmissä Laiskuus on katsojan silmissä Nuorten hyvinvointia tukemassa Ilmiöitä syrjään jäämisen taustalla Vamoksen näkökulmia Ketä kiinnostaa!!! - Välineitä ja välittämistä nuoren elämään 21.11.2013 Keskiuudenmaan

Lisätiedot

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa 70-20-10 malli Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä AMKE 28.10.2015 Jarmo Kröger, kehittämispäällikkö Koulutuskeskus Salpaus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla Keravan nuorisopalvelut ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla 16.3.2017 Etsivän nuorisotyön asiakkaat NEET-nuoret ovat etsivän nuorisotyön tyypillistä kohderyhmää ikä 16-29

Lisätiedot

Keskustelun yhteenveto -Vaasa

Keskustelun yhteenveto -Vaasa Keskustelun yhteenveto -Vaasa Viisi tapahtumaa eri puolilla Suomea: Turku, Joensuu, Rovaniemi, Jyväskylä, Vaasa Päätapahtumana on ollut Erätauko-dialogi, jossa pureuduttu koulutukselliseen tasa-arvoon.

Lisätiedot

Sote-liikelaitoksen visio ja arvot

Sote-liikelaitoksen visio ja arvot Sote-liikelaitoksen visio ja arvot Hankejohtaja Mira Uunimäki ja projektipäällikkö Tiina Karppinen Sote-virkamieskoordinaatioryhmä 24.1.2019 Ohjeet Projektin eteneminen ja työvaiheet Työskentely alkanut

Lisätiedot

Arvioinnin tuloksia toimintakulttuurin muuttumisesta. Anna Saloranta, tutkija Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto

Arvioinnin tuloksia toimintakulttuurin muuttumisesta. Anna Saloranta, tutkija Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto Arvioinnin tuloksia toimintakulttuurin muuttumisesta Anna Saloranta, tutkija Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto Asiakkaat 4,556277056 Asiakkaat Kierros 1 Kierros 2 3. kierros 3,830897704 3,722135008

Lisätiedot

Sytykkeitä uudistuvaan yri0äjyyteen kipinöistä roihuksi

Sytykkeitä uudistuvaan yri0äjyyteen kipinöistä roihuksi Sytykkeitä uudistuvaan yri0äjyyteen kipinöistä roihuksi Villinikkarit Oy/Keski-Suomen Yrittäjät ry Petrikki Tukainen 050 505 00 77 petrikki.tukiainen@villinikkarit.fi @ petrikki Kuva: KSML Sytykkeitä ajatteluun

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää?

Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää? Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää? Osallisuus osana arkea 19.3.2019 Veera Laurila, Sokra-koordinaatiohanke Osallisuus on Ihminen kokee olevansa merkityksellinen osa kokonaisuutta.

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

Hyväksytty kaupunginhallituksessa xx.xx.2010

Hyväksytty kaupunginhallituksessa xx.xx.2010 1 Loviisan kaupungin graafinen ohjeisto Hyväksytty kaupunginhallituksessa xx.xx.2010 2 Sisällys Logon ja visuaalisen ilmeen suunnittelu ja toteutus: Aptual Oy www.aptual.fi Sisällys Logo Vaakuna Värimaailma

Lisätiedot

KEHITTÄVÄT KESÄPÄIVÄT: Nakitus

KEHITTÄVÄT KESÄPÄIVÄT: Nakitus 24. 25.8.2010 Koska ruoka on tärkeä osa inhimillistä elämää, aloitettiin KEKE-tapahtuma perinteiseen tapaan ruokailemalla kunnolla. Ruokailun jälkeen olikin vuorossa tiukka työskentelyrupeama, joka kesti

Lisätiedot

MITÄ OHJAAMOT OVAT YHTEISKUNNALLISESTI - TULKINTOJA Erilaisia yrityksiä määrittää ja vaikuttaa 1. nuorten palvelujen integraatio yksi ovi, yksi

MITÄ OHJAAMOT OVAT YHTEISKUNNALLISESTI - TULKINTOJA Erilaisia yrityksiä määrittää ja vaikuttaa 1. nuorten palvelujen integraatio yksi ovi, yksi MITÄ OHJAAMOT OVAT YHTEISKUNNALLISESTI - TULKINTOJA Erilaisia yrityksiä määrittää ja vaikuttaa 1. nuorten palvelujen integraatio yksi ovi, yksi luukku, monialainen tieto ja tuki 2. nuorten työmahdollisuuksien

Lisätiedot

Yhteisöllinen opiskeluhuolto PKKY:ssä

Yhteisöllinen opiskeluhuolto PKKY:ssä Yhteisöllinen opiskeluhuolto PKKY:ssä Opiskeluterveyspäivä Opiskeluyhteisön hyvinvointi 16.11.2016 Jatta Herranen jatta.herranen@pkky.fi Lähtökohdat 2 Tavoitteenamme on olla arvostettu ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Asumissosiaalinen työote

Asumissosiaalinen työote 31.3.2017 Asumissosiaalinen työote Heli Alkila Asunto ensin - periaate Uudistuva ammatillisuus Laajentuva työyhteisö Arvot, unelmat, valta ja eettisyys: Unelmat antavat suunnan tekemiselle. Mikä on minun

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta. Graafinen ohjeisto

Kirkkonummen kunta. Graafinen ohjeisto Kirkkonummen kunta Graafinen ohjeisto Versio 09.01.2013 Graafisen ohjeiston tarkoitus 2 Vahva kunta on nähtävä merkittävänä kilpailuetuna. Yritys- ja julkisuuskuvan tärkeä osa on yrityksen tai organisaation

Lisätiedot

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?

Lisätiedot

Liikemerkin suoja-alue

Liikemerkin suoja-alue 1 Liikemerkki Suomen Fysioterapeutit Ry:n liikemerkki muodostuu tunnusosasta sekä tekstiosasta. Merkki ilmentää positiivisuutta, dynaamisuutta sekä ihmisläheisyyttä viestien myös asiantuntijuutta ja ammattilaisuutta.

Lisätiedot

Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa. Keskustelutilaisuus Rovaniemi

Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa. Keskustelutilaisuus Rovaniemi Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa Keskustelutilaisuus Rovaniemi 14.2.2017 Teemaryhmät Mikä on opetuksen, kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön tulevaisuuden kunnassa? Millaisia ovat haasteet? Mitä

Lisätiedot

Vastaväitteiden purku materiaali

Vastaväitteiden purku materiaali Vastaväitteiden purku materiaali Ymmärrä, vastaa, ohjaa Ja kun Kun vastaväitteet on purettu, niin; Odota vastausta viimeiseen kysymykseen ja kun saat vastauksen kyllä, niin silloin voit todeta hienoa!

Lisätiedot

Koulutus ohjaajille Tuki nuorten projekteille

Koulutus ohjaajille Tuki nuorten projekteille Koulutus ohjaajille Tuki nuorten projekteille mahdollisuus itää sinussa Nuorille isoin oppimiskokemus oli ryhmässä rohkaistuminen ja omana itsenään avoimesti oleminen. Hae Mahis-tukea! Itseluottamus ja

Lisätiedot

Merkityksellisyyden johtamisesta. Merja Fischer, TkT, KTM

Merkityksellisyyden johtamisesta. Merja Fischer, TkT, KTM Merkityksellisyyden johtamisesta Merja Fischer, TkT, KTM 2.6.2015 Ihmisiä motivoi eniten edistyminen merkityksellisessä työssä Fischer & Vainio 2014 Ihmiset haluavat olla synnyttämässä jotain itseään suurempaa.

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään

Lisätiedot

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti

Lisätiedot

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Hanne Kalmari PsL, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Lape-muutosohjelman hankepäällikkö Muutos tehdään yhdessä

Lisätiedot

Kuinka onnellisia suomalaiset ovat työssään? Human@Work 30/09/2014 1

Kuinka onnellisia suomalaiset ovat työssään? Human@Work 30/09/2014 1 Kuinka onnellisia suomalaiset ovat työssään? Human@Work 30/09/2014 1 Human@Work Human@Work auttaa asiakkaitaan rakentamaan innostavasta yrityskulttuurista kestävää kilpailuetua palveluliiketoimintaan.

Lisätiedot

Tuottavuutta ja hyvinvointia finanssialalle

Tuottavuutta ja hyvinvointia finanssialalle Kuinka me yhdessä toimimme? Miten minä voin vaikuttaa? Työn tulevaisuus Finanssiala on suuressa murroksessa ja ala kohtaakin laajalti vaikuttavia muutostekijöitä tulevaisuudessa. Asiakaskäyttäytymisen

Lisätiedot

Finfami unelmien työpaikka ja järjestö omaisten asialla. Yhdessä enemmän.

Finfami unelmien työpaikka ja järjestö omaisten asialla. Yhdessä enemmän. Finfami unelmien työpaikka ja järjestö omaisten asialla Yhdessä enemmän. Tukea. Toivoa. Mukana. Sinä voit vaikuttaa. Työhyvinvointi on meidän jokaisen asia FinFami on järjestö mielenterveysomaisten asialla.

Lisätiedot

Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii!

Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii! Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii! Minna Koirikivi, Centria-ammattikorkeakoulu Reetta Leppälä, Centria-ammattikorkeakoulu Mari Myllylä, Alavieskan kunta Paula Santapakka, Centria-ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Tulevaisuuskakku. Ryhmätöiden tuotoksia ja Sitran puheenvuorosta mieleen jääneitä asioita

Tulevaisuuskakku. Ryhmätöiden tuotoksia ja Sitran puheenvuorosta mieleen jääneitä asioita Tulevaisuuskakku Ryhmätöiden tuotoksia ja Sitran puheenvuorosta mieleen jääneitä asioita 1. Mitkä taidot ovat hyväksi tulevaisuuden ammatteihin suunnatessa? Kirjoitus ja lukutaito Luetun ymmärtäminen Kuuntelemisen

Lisätiedot

Osallistaminen kunnissa. Osallisuustyöryhmä Laura Kelhä

Osallistaminen kunnissa. Osallisuustyöryhmä Laura Kelhä Osallistaminen kunnissa Osallisuustyöryhmä 23.5.2019 Laura Kelhä Osallisuus lainsäädännössä Osallistuminen on oikeus, josta on säädetty muun muassa perustuslaissa (731/1999). Kuntalaissa (410/2015) säädetään

Lisätiedot