Yhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajana

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajana"

Transkriptio

1 Iin Yrittäjät ry:n tiedotuslehti 2/2011 M Itella Oyj Monipuoliset markkinat sivu 4 Tunnelmaa Tannilassa sivu 12 Illissä juostaan perjantaisin sivu 14 Iin Yrittäjät ry iiläinen Jaetaan joka talouteen Iissä ja Yli-iissä Kuivaniemen Yrittäjillä juhlavuosi Kuivaniemen Yrittäjät ry on perustettu vuonna 1981, ja yhdistyksen 30-vuotisjuhlaa vietettiin Merihelmessä viime lauantaina. Yhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Eino Herva, jonka jälkeen kyseistä tehtävää ovat hoitaneet Mirja Väätäjä, Jouko Väätäjä, Alpo Kaakkuriniemi ja Matti Kumpulainen sekä nykyinen puheenjohtaja Ari Kaakkuriniemi, joka on vastannut toimesta vuodesta 2004 lähtien. Yhdistyksen jäsenmäärä on vuosien varrella vakiintunut noin neljäänkymmeneen, ja näkyvintä toimintaa ovat jo 26 kertaa järjestetyt pitäjämarkkinat, joilla Yrittäjien virvoketeltta karaokeineen palvelee vuosittain. Merkkipäiväjuhlassa huomioitiin pitkään toimineita yrittäjiä yrittäjäristein. Suomen Yrittäjien kultaisella ansiomerkillä sekä yrittäjäristin timanttiristillä neljänkymmenen vuoden yrittäjäurasta muistettiin Matti Kumpulaista, ja timanttiristit viidenkymmenen vuoden yrittäjyydestä saivat Erkki Jyrkäs ja Pauli Herva. Kolmikymmenvuotisesta yrittäjyydestä puolestaan palkittiin timanttiristein Arja Hokkanen, Ari Kaakkuriniemi, Seppo Ylitalo ja Veikko Södö. Lisäksi kultaiset yrittäjäristit (20 vuotta yrittäjänä) luovutettiin Jouko Hervalle, Sari Hirvaskoskelle ja Hannu Kehukselle, hopeiset (10 vuotta yrittäjänä) Arja Honkamaalle ja Nina Timoselle sekä pronssiristi viiden vuoden yrittäjätaipaleesta Jouni Aikiolle. APUA JALKAONGELMIIN APUVÄLINETEKNIKOLTA Yksilölliset tukipohjalliset Ortopediset jalkineet Erityisjalkineet Kengän muutostyöt, esim. korotukset ja keinupohjat Asunnonmuutostyöt APUVÄLINEPALVELU KAJAVA OY Apuvälineteknikko Marko Kajava Vastaanotto Laitakuja 4, Ii (Jalkahoitaja Tanja Kurolan tiloissa) Ajanvaraus puh Iin Yrittäjät ry www-sivut osoitteessa ECO-DRIVE 345,- 249,- 209,- 199,- Kirkkotie 1, Ii Puh Yritystiloja vuokrattavana Iin Micropoliksessa on puhdas-, tuotanto- ja toimistotiloja yritysten vaativaan käyttöön. Erikokoisia toimistoja yritystiloja on vapaana nopeastikin. Muistathan myös, että Micropolis on mainio kokousten ja seminaarien pitopaikka. Tilavaraukset ja tarjouspyynnöt: p SEPA:n hyödyt ovat kaikenkokoisten yritysten saatavilla. Nyt voit uudistaa ja tehosta yrityksesi talous- ja kassanhallintaa OP-Pohjola-ryhmän maksamisen palveluilla. Voit nopeuttaa maksuliikennettä ja saat kustannussäästöjä. Tule käymään Oulun OP:n Yrityskonttorissa, Isokatu 14, 6. krs tai soita Kysy myös teollisuustiloista, tiedustelut: Ari Alatossava, p

2 2 Iiläinen Iin Yrittäjät ry:n tiedotuslehti 2/ Pääkirjoitus Iin markkinahumu Syyssato on parhaimmillaan ja Iin iloiset markkinat ovat tulossa. Tapahtuma on koonnut vuosi vuodelta yhä enemmän väkeä Wanhan Haminan raitille. Iin Yrittäjät tarjoavat tuttuun tapaansa Huilingissa kahvia ja grillimakkaraa. Yrittäjien talkooporukka ahkeroi ja palvelee markkinaväkeä mielellään, sillä he tietävät, että markkinoiden onnistuminen palkitsee myös paikkakunnan omaa kaupankäyntiä ja muuta liiketoimintaa. Nämä vanhanajan markkinat ovat hyvä muistutus siitä, mitä oikea kaupankäynti on: siinä myyjä ja asiakas kohtaavat. Vanhanajan markkinatapahtumaan kuuluu ihmisten välinen kanssakäyminen, hauskanpito, leikillinen sananvaihto ja tinkaus. Nykyajan nettikaupan ja pörssimeklareiden kaudella kaupankäynti on kasvotonta. Markkinavoimat sanelevat hinnat, ja yritykset joutuvat hinnoittelemaan tuotteet vallitsevien markkinoiden mukaan. Vanhanajan markkinat on rentouttava irtiotto tästä kylmästä liikemaailmasta. Markkinoiden ohjelmassa on myös markkinakaraokekilpailu, johon odotetaan runsasta osanottoa. Lauantai-iltana markkinatansseissa Iisakissa valitaan karaokekuningas ja -kuningatar. Seinäjoen Yrittäjäpäiville lähtee 11 aktiivista yrittäjäjäsentä Iistä. Ensi vuonna tapahtuma järjestetään Oulussa, joten alueemme yrittäjillä ovat paremmat mahdollisuudet osallistua Yrittäjäpäiville. Iin keskustan liikkeiden palvelutarjonta monipuolistuu, kun Alko avaa Iihin uuden myymälän torstaina klo 10:00 Kisatielle vasta valmistuneeseen Makeaa markkinoilta. Kuva: Ismo Piri Osuuskauppa Arinalta vuokrattuun liiketilaan, jonka suuruus on noin 150 m2. Tämä on ollut Iin kauppiaiden sekä asiakkaiden toiveena hyvin, hyvin pitkään. Iin kuntakeskukseen tulee vastuullinen ja palveleva erikoisliike. Iin Yrittäjien jäsenmäärä on kasvanut ja meitä on 143. Tervetuloa mukaan toimintaamme. Iin Yrittäjät ry onnittelee sinnikästä 30-vuotiasta Kuivaniemen Yrittäjät ry:tä ja toivottaa menestystä yhteistyökumppanilleen. Tervetuloa mukaan markkinahumuun Iin Wanhaan Haminaan!!! Anna Turtinen Iin Yrittäjät ry:n puheenjohtaja P.S. Tässä lehdessä on tietoa yrittäjien työterveyshuollosta Hyvät yritykset pitävät kunnan elinvoimaisena. Ne menestyvät, kun yrittäjä ja työyhteisö voivat hyvin. Työelämän kehittäminen ja työurien pidentäminen on kirjattu hallitusohjelmaan. Tavoitteena on keskimääräisen eläkkeelle siirtymisiän nostaminen. Vain joka kymmenennellä yksinyrittäjällä on sopimus työterveyspalveluista. Kyselyssä lähes puolet kaikista yrittäjistä ei tiennyt, että sopimuksen järjestäminen on mahdollista. Kuitenkin työssäjaksamisesta, sairauksien ennaltaehkäisystä ja työterveyshuollosta kaivataan lisää tietoa, ja myös Kela-korvaukset tunnetaan melko heikosti. Tämä kaikki ilmenee Varman tekemästä tutkimuksesta. Terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät asiat on saatava järjestykseen. Varsinkin kun tiedetään, että yrittäjämäinen ajattelu vahvistuu työelämässä ja ihmiset hakevat enemmän omaehtoista työtä. Julkaisija: Iin Yrittäjät ry Vastaava toimittaja: Anna Turtinen Toimittaja: Ritva Piri Valokuvat ja ilmoitusmarkkinointi: Ismo Piri Ulkoasu ja taitto: Aija Tihinen Painopaikka: Kalevaprint Oy, Oulu 2011 Iiläisen jakelun hoitaa Posti. Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys ma pe klo suoraan Postin palvelunumeroon tai Uusia jäseniä ja seniorijäsenyys Yhdistykseen on edellisen lehden ilmestymisen jälkeen liittynyt kymmenen uutta jäsentä, ja jäsenyrityksiä on nyt yhteensä 143. Iin Rakennustyö Oy on rakentamista ja muuta laillista liiketoimintaa harjoittava yritys, jota luotsaa Jussi Koskela. Ii-Set Ky on Risto Käyrän mainostoimistoalan toimiva yritys. Jarofix Oy on Jari Penttilän saneerauksiin sekä ikkunoiden ja ovien asennuksiin perehtynyt yritys. J-Peg T:mi / Ravintola Iisakki toimii majoitus- ja ravintolatoiminnan sekä rakentamispalveluiden, sähkötöiden ja muun laillisen liiketoiminnan parissa, ja yritystä pyörittää Juha Anttila. Parturiliike Essi Häyrynen on parturija kampaamoalan yritys, jonka alaa ovat myös hiustenpidennykset, kosmetologi- ja hierontapalvelut sekä rakennekynnet ja kosmetiikkatuotteiden maahantuonti. Pellavaate on Katja Kärjen yritys, jonka toimialaa on vaatteiden, jalkineiden, laukkujen, asusteiden, korujen ja muiden vaatteisiin liittyvien tuotteiden vähittäiskauppa sekä vähittäiskauppa myös verkossa. Eero Tuomela Jukka Jäppinen Tanja Kurola Antero Kurttila Iin Yrittäjät ry:n hallitus Puheenjohtaja Anna Turtinen (Iin MP Oy) puh , Varapuheenjohtaja Eero Tuomela (Iin Hiekka ja Sora Oy) puh , Sihteeri Tanja Kurola puh , Rahastonhoitaja Heikki Helekoski (HH-Yrityspalvelut) puh , PP Konetyö on Pasi Paakkolan viherrakentamiseen ja maisemanhoitopalveluihin keskittynyt Rakennusliike S.Nauhan omistaa Samuli Nauha, ja yritys toimii talonrakennusja saneerausalalla. Rakennus-Vartti on rakentamista, remontointia ja muuta laillista liiketoimintaa harjoittava yritys, jota luotsaa Ville Tuomikoski. T:mi Iin Mikrotuen yrittäjänä toimii Paavo Viinamäki ja yrityksen palveluja ovat ATKlaitteisto- ja ohjelmistokonsultointi, it-tuki ja suunnittelu, laitteistojen huolto ja asennus sekä ohjelmistojen ja tietoturvaohjelmistojen asennus. Iin Yrittäjät ry:n hallitus on keskusjärjestön suosituksen mukaisesti päättänyt, että yhdistyksessä voi olla myös seniorijäsenenä, vaikka olisikin luopunut omasta yritystoiminnasta. Seniorijäsen saa Suomen Yrittäjien jäsenetuja ja jäsenetupalveluja, kun seniorijäsenmaksu on keskusjärjestön suosituksen mukainen. Seniorijäsenrekisteristä ja jäsenmaksujen laskutuksesta vastaa keskusjärjestö. Tänä vuonna SY:n suositus seniorijäsenmaksun suuruudeksi on 50 euroa, ja osa summasta palautuu tavallisten jäsenmaksujen tavoin paikallisjärjestölle. Heikki Helekoski Riitta Paakkola Yrittäjät Seinäjoelle Vuoden tärkein yrittäjätapahtuma, Valtakunnalliset Yrittäjäpäivät, järjestetään tänä vuonna Seinäjoella Tapahtuman pääteemana on Yrittäjyys kantaa Suomea, jota tukee alateema Yrittäjyyden kasvumaa. Yhteistyökumppaneiden muodostamalla Yrittäjyyden kasvumaalla annetaan työvälineitä ja evästystä kaikille yrityksensä kehittämisestä ja kasvattamisesta kiinnostuneille. Lea Aalto Risto Väyrynen Lea Aalto (Kulta-Aalto) puh , Jukka Jäppinen (Paavo Jäppinen Ky) puh , Antero Kurttila puh , Riitta Paakkola (Iin Jätehuolto Paakkola Oy) puh , Risto Väyrynen (Iin Puu- ja Metallituote Tmi) puh , Tapahtumassa yrittäjät, päättäjät ja vaikuttajat kokoontuvat yhteen, ja tiedossa on runsaasti ohjelmaa ja ajatustenvaihtoa mukavaa yhdessäoloa unohtamatta. Lisäksi tapahtumaa ryydittää ripaus tangoa. Päivät huipentuvat juhlagaalaan, jossa huomioidaan Valtakunnallisella yrittäjäpalkinnolla palkittavat. Henkistä ja hengellistäkin ravintoa on tapahtumassa tarjolla Hyvän mielen aamussa sekä yrittäjäkirkossa. Kyyti yhdestä numerosta Kelan korvaamien taksikuljetusten tilaaminen muuttuu syyskuussa Taksiyrittäjien ja Kelan välinen lomakeliikenne on poistumassa syyskuun lopulla, kun takseissa otetaan käyttöön ajovälityspäätteet, jotka lähettävät kuljetusten tiedot sähköisesti suoraan Kelalle. Entinen järjestelmä on ollut käytössä neljäkymmentä vuotta, joten siinä suhteessa uudistus on kyllä jo paikallaan, toteaa kuivaniemeläinen taksiyrittäjä ja Kelataksi -projektin yhdyshenkilö Matti Vääräkangas. Käytännössä uusi järjestelmä tarkoittaa samanlaista suorakorvausta, joka toimii apteekeissa. Vääräkankaan mukaan uudistuksesta koituu yrittäjille sekä hyviä että huonoja puolia. -Kaupungeissa systeemi on jo ollut käytössä, mutta maaseudulla tämä on uutta, hän kertoo. Hyvinä puolina hän mainitsee Kelan ja yrittäjien välisen paperisodan loppumisen sekä tilitysten selkeytymisen. -Kela maksaa kuljetuksen yrittäjälle ja perii sen sitten tarvittaessa suoraan asiakkaalta, mikäli kyyti ei korvauksen piiriin kuulukaan. Ennen yrittäjä on joutunut hoitamaan perinnän itse, jos kuljetusta ei ole kelpuutettu korvattavaksi, Vääräkangas selventää. Järjestelmän huonoihin puoliin puolestaan lukeutuvat Kyyti järjestyy yhdellä soitolla, aiemmin asiakkaan on pitänyt itse tavoitella vapaita takseja uusien laitteiden hankintakustannukset ja tiedonvälitysmaksut. -Helppous tietysti maksaa, tuumii autoilija. -Lisäksi kyydit jakautuvat jatkossa tasaisemmin eri taksien kesken, jolloin ison Kela-asiakaskunnan omaavien taksien Kela-kyydit voivat vähetä, hän arvioi. Kyyti tilataan Kelataksinumerosta ei takseilta Asiakkaille uudistus näkyy lähinnä muuttuvassa puhelinnumerossa. -Jatkossa Kela-kyydit tilataan yhdestä numerosta, ja järjestelmä lähettää lähimmän vapaan taksin hoitamaan kuljetuksen, eli asiakas ei välttämättä saa omaa tuttua nimikkotaksiaan, Vääräkangas valottaa. Toisaalta hän huomioi, että Tiedotteita järjestelmäuudistuksesta saa muun muassa Kelataksi-projektin yhdyshenkilönä toimivalta Matti Vääräkankaalta ja muilta taksiautoilijoilta sekä terveyskeskuksista. Kuva: Ismo Piri kyyti joka tapauksessa järjestyy yhdellä soitolla, kun aiemmin asiakkaan on pitänyt itse tavoitella vapaita takseja. Käyttöön tuleva uusi numero on taksikeskuksen, mutta välittää pelkästään Kela-kyytejä. Uuden järjestelmän myötä on asiakkaan kerrottava tarkka osoite, mistä haetaan ja minne viedään, koska puhelut vastaanottava keskus ei ole paikallinen. -Lisäksi tulee mainita, onko kyseessä edestakainen matka vaiko pelkkä vienti, ja tuleeko saattaja mukaan, Vääräkangas muistuttaa. Maininta saattajasta on tärkeä mahdollisten yhteiskuljetusten vuoksi. Käytännössä maaseudun asukkaat edelleenkin usein saavat tutun lähitaksin kyyditsemään esimerkiksi terveyskeskuskäynneillä, ja myös paluukyytiä tilattaessa on mahdollista pyytää oman paikkakunnan auto hakemaan, jos asiakkaalla on valmius "omaa" taksia odottaa. -Näin on Kelalta luvattu, kunhan asiakas muistaa mainita kuljetuksen tilaavalle hoitohenkilökunnalle haluavansa oman paikkakunnan taksin, yrittäjä painottaa. Oman nimikkotaksinkin voi edelleen halutessaan tilata, mutta silloin asiakas joutuu maksamaan kyydin kokonaan itse ja hakemaan Kelalta korvauksen siitä jälkikäteen. Oulun sairaanhoitopiirin alueella uusi järjestelmä otetaan Työterveyshuolto yrittäjän, yrityksen ja henkilöstön terveydeksi Yrittäjistä vain noin neljännes on työterveyshuollon piirissä. Yksinyrittäjistä jopa 90% on ilman työterveyshuollon sopimusta, mikä ilmenee työeläkevakuutusyhtiö Varman yrittäjäasiakkailleen tekemästä kyselystä, johon vastasi noin 2500 yrittäjää. Yksi syy siihen on, että yrittäjillä ei ole tarpeeksi tietoa työterveyshuollon tarjoamista palveluista. Tämän on todettu olevan este monelle työterveyshuoltopalveluiden hankkimisessa. Toinen syy on, etteivät työterveyshuollon tarjoamat palvelut vastaa yrityksien tarpeita ja odotuksia. Yrittäjän oma terveydenhuolto on vapaaehtoista, mutta työnantajalla on velvollisuus järjestää työsopimus- ja virkasuhteessa oleville työntekijöilleen lakisääteinen ehkäisevä työterveyshuolto. Työterveyshuoltolaki koskee Suomessa tehtävää työtä, johon työnantaja on velvollinen soveltamaan työturvallisuuslakia Työnantajalla on oltava työterveyshuollon palveluntuottajan kanssa yhteistyössä laadittu kirjallinen sopimus sekä toimintasuunnitelma työterveyshuollon järjestämisestä. Yrittäjä voi ostaa kyseiset palvelut terveyskeskuksesta tai yksityiseltä sektorilta, tai hankkia palvelut omalta tai yritysten yhteiseltä työterveysasemalta. Voimassa oleva sopimus ja toimintasuunnitelma ovat edellytyksiä Kelan korvauksen saamiselle. Kilpailutus ja sopimusten sisältö tärkeitä Työterveyshuoltopalvelu voidaan kilpailuttaa. Samalla voidaan miettiä, mitä sopimus sisältää, esimerkiksi paljonko se maksaa ja vastaako se yrityksen vaatimuksia. Työterveyspalveluiden tuottajat tarjoavat usein valmista pakettia, joka on pienyrittäjän tarpeisiin liian laaja ja kallis. Palveluiden tarjonnan käyttöön ja puhelinlinja Kelan numeroon avataan 1.9. Täten kyytejä voi numerosta varata jo syyskuun alusta lähtien, kunhan kuljetus itsessään tapahtuu jälkeen. Kyseiseen päivämäärään asti kuljetukset tapahtuvat vanhan järjestelmän mukaisesti. Muista sairaanhoitopiireistä Kainuu siirtyy uuteen järjestelmään syyskuun alussa ja Lappi ensi vuoden tammikuussa. Tietoa uudistuksesta löytyy terveyskeskuksista ja autoilijoilta, ja Kela tiedottaa palvelumuutoksista lehti-ilmoituksin. Ritva Piri Kelan korvaamien taksikuljetusten tilauspuhelin alkaen. Puhelun hinta 1,16 + ppm / min Puhelinlinja avataan 1.9. minkä jälkeen kyytien varaaminen on mahdollista. Kuljetuksen on kuitenkin tapahduttava jälkeen. heikkous kummastuttaa, kun tiedämme, että 90% kaikista Suomen yrityksistä on alle kymmenen työntekijän yrityksiä. Oulunkaaren kuntayhtymä tekee parhaillaan selvitystä työterveyshuollon järjestämisestä omalla toimialueellaan. Tämä on ollut kuntien yhteinen tahto, ja näin myös Iin kunnan työterveyshuoltopalvelu siirtyisi kunnan tuottamaksi palveluksi, jona se on ollutkin aiemmin vuoteen 2009 asti. Hyvä terveys on sama kuin hyvä elämä. Työelämän kehittäminen ja työurien pidentäminen on kirjattu hallitusohjelmaan. Tavoitteina pidetään keskimääräisen eläkkeelle siirtymisiän nostamista, muutoksiin liittyvän turvallisuuden lisäämistä, tasa-arvon vahvistamista sekä perheen ja työn yhteensovittamisen parantamista. Tähän päästään muun muassa työelämän laadun parantamisella ja osaamisen kehittämisellä. Ennaltaehkäisevä työterveyshuolto on tärkeässä asemassa, jos työurat halutaan pidemmiksi. Laadukkaan työterveyshuollon saatavuus on varmistettava. Yrittäjien ja lyhytaikaisessa työsuhteessa olevien työntekijöiden työterveyshuoltoa on kehitettävä edelleen. Anna Turtinen

3 4 Iiläinen Iin Yrittäjät ry:n tiedotuslehti 2/ Viihdettä, toimintaa ja kaupankäyntiä Wanhan Haminan markkinat Wanhan Haminan markkinat kokoaa jälleen markkinamyyjät ja -väen Iin Haminalle. Huilingin alue museoineen sekä kirkko ja seurakuntatalo parkkialueineen ovat kaikki markkinoiden käytössä. IIN WANHAN HAMINAN MARKKINAT Markkinat juontaa ja markkinaväkeä viihdyttää laulaja, juontaja, lauluntekijä ja viihdyttäjä Veepee Lehto (sanoitukset mm. Kaiken takana on nainen, Mä joka päivä töitä teen) Lauantai klo Haminan avoin onkimestaruuskisa, Nätteporin ranta Haminan markkinarauhan julistaminen, Veepee Lehto Kiertoajelu; Laitakarin tuulivoimalaan tutustuminen Ensiesitys Wanhan Haminan kunniaksi, Veepee Lehto Talutusratsastusta lapsille Kiertoajelu; Iin Vihreään Kortteliin tutustuminen Karaokekisan karsinnat Opastettu kävelykierros Wanhalla Haminalla, lähtö Haminan portilta Onkimestaruuskisojen palkintojenjako Veepee Lehto esiintyy KulttuuriKauppilassa Valto Pernu Photo Marathon (lisät Keihäs- ja kuulakisat, Iin urheilukenttä Meijän Onni -näytelmä Iin Työväentalolla, Kuivaniemen Roolinvaihtajat, ohjaus Sanna Kluukeri Karaokefinaali ja markkinatanssit, Ravintola Iisakki Sunnuntai 4.9. klo Ohjelma-anti tarjoaa monipuolista asiaa, viihdettä ja kaupantekoa. Myyjiä ja erilaisia tuotteita on tarjolla aiempaa monipuolisemmin. Markkinaisännäksi Haminalle on saatu juontaja, lauluntekijä ja hauskuttaja Veepee Lehto. Markkinoiden ajaksi Veepee julistaa omaan tyyliinsä Haminalle markkinarauhan Wanhan ajan jumalanpalvelus, Iin Kirkko Veepee Lehto esiintyy Valto Pernu Photo Marathon tulokset, Huilingin näyttämö Lauluja lapsille ja Satuja hatusta, Veepee Lehto Opastettu kävelykierros Wanhassa Haminassa, lähtö Haminan portilta Veepee Lehto esiintyy Markkinoilla otettu paras/onnistunein Wanhan ajan kuvaus tai vanhan ajan asu palkitaan. Arvontojen tuloksia Meijän Onni -näytelmä Iin Työväentalolla, Kuivaniemen Roolinvaihtajat, ohjaus Sanna Kluukeri MARKKINOILLA MOLEMPINA PÄIVINÄ markkinamyyjää tarjoaa tuotteitaan Yläkatu 13, tutustuminen Vanhan Simunan taloon ja sen kunnostuksiin Haminalla pihakirppiksiä, tee löytöjä! Valokuvauta itsesi/kaverisi asiaankuuluvassa ympäristössä, voit pukeutua perinteiseen tapaan Ylirannan Rodeossa testataan taitoja Kotiseutumuseo, uittomuseo sekä kala- ja maatalousmuseo avoinna vierailijoille Huilingin museokahvila avoinna, Iin Yrittäjät palvelevat Iin seurakuntatalo muonittaa markkinaväkeä Valto Pernun kotitalo Asematie 317 avoinna markkinapäivinä klo Markkinat yhteistyössä: Iin kunta, Ii-Instituutti, KulttuuriKauppila, Iin seurakunta, Iilaakso Oy, Iin Yrittäjät ry, Iin Kalamiehet Ensiesityksensä saa Wanhasta Haminasta kertova laulu. Vee- Pee tunnetaankin erityisesti lukuisista hittisanoituksistaan, kuten Kaiken takana on nainen ja Mä joka päivä töitä teen sekä myös omista lähinnä humoristisista lauluistaan. Markkinaväki saa kuultavakseen monipuolista viihdykettä. Opastetuilla kierroksilla kuullaan elävästi kerrottua historiaa Haminan elämästä. Tämän lisäksi Haminaan voi tutustua nyt myös omatoimisesti uusien, kiitosta saaneiden esitetaulujen avulla. Esitetauluja on toteutettu Haminalle sekä Kauppilan ja Haminan yhdistävälle maisemareitille. Markkinoilta on paljon ostettavaa, samoin haminalaisten kirpputoreilta voi tehdä todellisia löytöjä. Uutta ja mielenkiintoista on, että nyt voi päästä tutustumaan haminalaisen talon sisälle ja saada tietoa Vanhan Simunan talon (Yläkatu 13) kunnostusvaiheista ja toteutetuista töistä. Valto Pernu Photo Marathonilla kuvataan Iitä Markkinoihin liittyen uutta - mutta vanhaa perinnettä vaalivaa - Iin historiaa tehdään KulttuuriKauppilasta käsin toteutettavalla Valto Pernu Photo Marathonilla. Avoimen 12-tuntisen tapahtuman aikana Iitä valokuvataan polkupyörillä kulkien. Parhaat kuvat esitellään markkinoilla sunnuntaina, ja ne ovat myös sanomalehti Kalevan sivuilla yleisön arvioitavana. Tämän lisäksi nuori iiläinen valokuvaaja seuraa Suomen viimeisen torivalokuvaajan Valto Pernun jalanjälkiä Haminan raitille Ala- ja Yläkatujen varteen on kesän mittaan ilmaantunut alueen värikkäästä menneisyydestä kertovia kylttejä. pystyttämällä telttansa markkinoille. Markkinaväki voi kuvauttaa itsensä joko vanhaan asuun tai nykymuotiin pukeutuneena markkinoille kuuluvassa asianmukaisessa ympäristössä. Monipuolista tietoa ja käytännön tutustumista energiaan Haminalaisen rakennuksen energia-asioihin ja kunnostuksiin tutustumisen lisäksi markkinayleisöllä on lauantaina erinomainen mahdollisuus saada käytännön tietoa energian Riittipä markkinakansaa ennenkin 1800-luvun loppupuolella saattoi Haminan markkinoille kertyä väkeä yli 2000 henkeä, vaikka asukkaita Haminassa oli vain nelisensataa. Markkinapaikka sijaitsi Haminan länsipäässä kirkon lähellä eli lähes samoilla sijoilla, missä nykyisetkin markkinat pidetään. Pääsääntöisesti tapahtuma järjestettiin alkukesällä tervakaupan ja lohenpyynnin aikaan, mutta tervakaupan hiipumisen myötä markkinatkin siirtyivät syksyyn. Iijoen yläjuoksulta eli ylimaista tuli tervaa myyviä talonpoikia, jotka toivat tullessaan runsaasti muutakin kansaa. Oululaiset kauppiaat puolestaan vuokrasivat haminalaisilta myyntihuoneita ja asuivat itsekin markkinoiden ajan vuokralla Haminassa. Kauppakojuja pystytettiin Haminan katujen varsille rakennusten seinustoille. Markkinat olivat tuohon aikaan kuuluisa tapahtuma, jossa oli tarjolla myös huvituksia, kuten muun muassa posetiivari, ampumateltta ja karuselli. Markkinatanssit kruunasivat tapahtuman, ja kaupanteon ohella ilakoitiin monin eri tavoin, joista kaikki eivät kylläkään olleet luvallisia. Markkinat avattiin juhlallisesti rummutuksella ja virkavallan edustaja luki kuvernöörin julistuksen. Todellisuudessa tapahtuman meno oli kuitenkin varsin villiä, sillä etenkin viinan salakaupasta seurasi juopottelua ja tappeluita, ja taskuvarkaiden oli helppo ottaa osansa humalaisten markkinavieraiden omaisuudesta. Vuonna 1876 varustettiinkin lukkarin puustellista yksi huone kalterein, jolloin sitä voitiin käyttää tarvittaessa putkana. Lähde: Iin kunnan internet-sivut, Pertti Huovisen artikkeli Kesäisten Lohimarkkinoiden ehdoton vetonaula oli jääkiekkoilija Juhamatti Aaltosen ja MM-pokaalin vierailu Huilingin lavalla. Iin kunta huomioi urheilijaa tonttilahjoituksella. Onnittelemassa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Jari-Jukka Jokela, vuoroaan odottelevat kunnanhallituksen puheenjohtaja Ilkka Pakonen ja kunnanjohtaja Markku Kehus. Ahma-juniorit seuraavat silmä tarkkana. Kuvat: Ismo Piri teosta ja energia-asioista sekä ympäristöä ja omaa kukkaroa säästävistä ratkaisuista, joita pystymme itse kukin toteuttamaan arkiaskareissamme. Markkinoilta järjestetään vapaa kyyditys paljon puhuttuun, mutta monien vähän tuntemaan tuulivoimalaan. Iin Vihreässä Korttelissa energiaratkaisut ovat olleet etusijalla suunnittelusta toteutuksiin. Vihreä Kortteli on rakentumassa, joten myös sinne järjestetään markkinoilta kyyditys. Suomen Ympäristökeskuksen asiantuntija Kaarina Lauantaina on erinomainen mahdollisuus saada käytännön tietoa energian teosta ja energia-asioista Kuvausta Valto Pernun tapaan Lajissaan ensimmäinen Valto Pernu Photo Marathon järjestetään Wanhan Haminan markkinoiden yhteydessä. Maratonissa osallistujat valokuvaavat iiläisiä kohteita kaikkiaan kahdentoista tunnin ajan tuomareilta saatujen tehtävien mukaisesti. Jokainen tehtävä tulee suorittaa sille määrätyssä ajassa, ja kuva palautetaan tuomareille. Vasta sen jälkeen kilpailija pääsee tutustumaan seuraavaan tehtävään. Valokuvamaratonin osallistujat liikkuvat pääsääntöisesti polkupyörillä, mikä myös kuvastaa Valto Pernun henkeä. Voittaja valitaan parhaan kuvasarjan perusteella, ja pääpalkintona on tuhat euroa. -Kilvassa annetaan tehtävät, ja kilpailijat voivat itse pohtia, millaisen kuvauskohteen arvelevat parhaiten tehtäviä vastaavan, selittää idean "isä" ja kisan taiteellinen johtaja sekä tuomarinakin toimiva Antti J. Leinonen. Muina Toivonen antaa käytännön tietoa keinoista, joilla itse kukin voi säästää paitsi ympäristöä myös omaa kukkaroaan. Markkinoilla on siis tarjolla laaja paketti energia-asioista. tuomariston jäseninä toimivat sanomalehti Kalevan valokuvaaja Jarmo Kontiainen ja palkittu rock-henkinen kuvaaja Vesa Ranta. Myös Kalevan lukijat voivat katsoa kuvia lehden nettisivuilla ja äänestää omasta mielestään parasta kuvaa. Kuvamaraton alkaa markkinalauantaina aamuyhdeksältä ja jatkuu iltayhdeksään. Voittajat puolestaan julkistetaan seuraavana päivänä Huilingin lavalla puoliltapäivin. Tapahtuman järjestämisestä vastaa Taidekeskus KulttuuriKauppila, joka myös toimii maratonin kilpailukeskuksena. Valokuvaustaito etusijalla Antti J. Leinonen kertoo ajatuksen valokuvamaratonista muhineen mielessään jo pidemmän aikaa, ja Valto Pernun elämäntyyliä pohdiskellessaan Tutustumiset ja energiatietous liittyy Kohti hiilineutraalia kuntaa -hankkeeseen, johon myös Ii on sitoutunut meidän kaikkien yhteiseksi hyväksi luvulta peräisin olevilla markkinoilla on paljon sekä uutta että vanhaa. Tervetuloa! Risto Tolonen Lisätietoa Riitta , Risto , markkinapaikkavaraukset Minna hän keksi liittää maratoniin liikkumisen polkupyörällä. -Vastaavia valokuvaustapahtumia on järjestetty muuallakin Suomessa, mutta yleensä niissä on kuljettu jalkaisin, hän mainitsee. Leinosen mukaan nykyisellä kuvankäsittelyohjelmien valtakaudella on aiheellistakin painottaa valokuvaustaitoa itsessään, ja kuvien muokkaaminen onkin kisassa ehdottomasti kiellettyä. Maratonin osanottajien on pitänyt ilmoittautua ennakkoon, ja osallistujamääräksi rajattiin tuossa vaiheessa 40 henkilöä. Määräaikaan mennessä ilmoittautuneita oli 35, mikä tietää tuomareille aikamoista urakkaa, kun jokainen kuvaaja osallistuu kuudella valokuvalla. Sekä Leinonen että KulttuuriKauppila ovat erittäin tyytyväisiä kuvamaratonia kohtaan osoitetusta kiinnostuksesta ja odottavat tapahtumaa mielenkiinnolla. LIPPOKALASTUKSEN SM-KISA Ii klo Kisa-alue Raasakan alapuoli nelostien siltaan asti Tavoite Iijoen kalanhoidon ja mädinhankinnan edistäminen kesäisten siikojen istutus, Iijoen velvoitehoidon esittely Lippokisan 1. osa, kalojen ja mädin talteenotto Siian lypsy ja mädin talteenotto, Iijoen kalanhoidon esittely Lippokisan 2. osa, kalojen ja mädin talteenotto Lipottujen emokalojen lypsy Emokalat ja mäti Rantakestilän hautomoon / Kalakeittoa, puffetti, kalanmyyntiä Lisätietoa Vesa , Lauri Ennakkoilmoittautumiset Wanhan Haminan markkinoilla STUDIO VOI HYVIN KOKONAISVALTAISET HOIDOT JUURI SINUA VARTEN Monipuolinen hierontavalikoima AVOIMET OVET! Turvehoidot NISKA-HARTIAHIERONTA Hemmotteluhoidot ILMAN AJANVARAUSTA. Räätälöimme henkilökohtaisen KAHVITARJOILU hoitosuunnitelman Sinun tarpeesi ja toivomuksesi mukaan Valtarintie 2, Ii Nettiajanvaraus Uusia ajatuksia metsästä. Stora Enson Tähtitilillä metsä jatkaa kasvuaan puukaupan jälkeenkin. Kysy lisää lähimmältä Stora Enson puunostajalta. Stora Enso Metsä Tapani Vainionpää, Ii, p Simo Rautio, Haukipudas, Yli-Ii, p PIRISTYSTÄ ALKAVAAN SYKSYYN Kuivaniemi, puh ,

4 6 Iiläinen Iin Yrittäjät ry:n tiedotuslehti 2/ TULOSSA SYYSKUUSSA HUIPPUVIERAILU OIJÄRVEN SAMPOLASSA la SOUVARIT klo Järj. Oijärven Ns. & Ohjelmapalvelu Satakieli la karaoketanssit Paloasemantie 13, Ii puh. (08) fax. (08) Vikapäivystys työajan ulkopuolella puh Iin Energia Oy Taksi ERKKI MUHONEN Olhava Vanhoilla taloilla on tarina Wanhan Haminan markkinoiden aikana Horst Drees ja Auli Mattinen-Drees järjestävät pihakirppiksen sekä Avoimet ovet kotonaan Haminalla osoitteessa Yläkatu 13. Pariskunta osti talon vuonna Halusimme vanhan talon, jolla on tarina, he selittävät. Alun perin vanhan Simunan talon rakennutti luvun puolivälissä Simuna Viinamäki, ja rakennuksen kunnostukseen uudet omistajat hakivat opastusta sekä museovirastosta että tutustumalla vanhoihin puukaupunginosiin muualla Suomessa. -Erityisesti katselimme erilaisia tilaratkaisuja ja entisöintejä sekä pohjan tuuletuksen ja keittiöremonttien toteutuksia, he muistelevat. Idean avointen ovien järjestämiseen he saivat Loviisan Vanhassa vara parempi -tapahtumasta, missä moniin taloihin pääsi tutustumaan sisälle saakka, ja omistajat myös esittelivät omia ratkaisujaan. Vanhojen talojen ohella Dreesit arvostavat myös vanhoja huonekaluja, joista suurin osa on kirpputorilöytöjä. Seinällä olevaan tauluun on ikuistettu talon piirustukset, jotka tosin ovat valmistuneet myöhemmin kuin itse talo. -Ajattelimme, että jospa vuorostaan joku saisi ideoita ja uskoa vanhan talon kunnostukseen tutustumalla meidän taloomme, Auli Mattinen-Drees valottaa. Dreesit viihtyvät Haminalla, vaikka tontit ovatkin pienenpuoleisia. -Omamme on kuitenkin kohtalaisen kokoinen suhteessa moneen muuhun tonttiin, joten harjoitamme pientä kotitarveviljelyäkin, joskin laatikoissa, he myhäilevät. He iloitsevat myös alueella suoritetuista kunnostustöistä, joiden ansiosta pihat ja muu ympäristö pysyvät nyt huomattavasti kuivempina kuin ennen. -Ja onhan täällä aivan ainutlaatuinen miljöö, he huomioivat. Hirsiseinien hieno piilutus on suoritettu koneellisesti, koska käsityönä urakka olisi ollut valtava. Kuvat: Ismo Piri Taivalkosken Kalan Pentti Parviainen on tuttu näky niin Wanhan Haminan kuin Kuivaniemenkin markkinoilla. Kuva Kuivaniemeltä viime vuoden markkinoilta. Kuva: Ismo Piri Kalaa ja perunoita ynnä muuta maistuvaa Taivalkosken Kalan Pentti Parviainen on totuttu näkemään Wanhan Haminan markkinoilla jo vuosia. Taivalkoskella kalanviljelylaitosta pitävä mies kiertelee kesäisin ahkeraan erilaisissa tapahtumissa ja markkinoilla myyden kirjolohi-, muikku- ja peruna-annoksia. Parviainen on syntyjään paljasjalkainen haminalainen, sillä hänen lapsuudenkotinsa sijaitsee aivan Huilingin lähettyvillä. Ajan mittaan mies on ehtinyt sitten nähdä paikan jos toisenkin, ja hän on muun muassa toiminut kymmenen vuotta kalanviljelyalan opettajana Kajaanissa. Sopivan "kalafarmin" paikka löytyi sitten Taivalkoskelta, missä Parviainen nykyisin yritystään pyörittää. Wanhan Haminan markkinoille Parviainen on osallistunut ensimmäisistä markkinoista alkaen ja todennut ilolla niin kävijöiden kuin kauppiaidenkin lisääntymisen vuosien mittaan. -Torikauppiaat eivät välttämättä heti ensi yrittämällä ota uutta tapahtumaa omakseen, hän on huomannut. Parviaisen mukaan myös ohjelmalla on markkinoillakin suuri merkitys, jotta yleisö saadaan liikkeelle ja kiinnostumaan. Päätöinään Parviainen viljelee kirjolohia, jotka enimmäkseen myydään tuoreena, esimerkiksi fileinä tai kuutioina, asiakkaan tarpeista riippuen. -Jonkin verran myös savustetaan, ja torimyynnin ruoka-annoksissa käytämme itse kasvatettua kalaa, hän kertoo. Viime vuosina kirjolohen mäti on kasvattanut suosiotaan, ja sitä yrittäjä on toimittanut muun muassa Virolahdelle myytäväksi venäläisille, jotka mätiin ovat mielistyneet. Wanhan Haminan markkinoilla Parviainen apulaisineen palvelee tuttuun tapaan Huilingin näyttämön tuntumassa Autokorjaamo Leo Erkkilä Konttilantie 711 Olhava P , Ruostevaurio- ja kolarikorjaukset Korjausmaalaukset Jarrujen testaukset Ym. autojen korjausta POHJATUTKIMUS- JA MITTAUSPALVELU OY PALVELUMME RAKENTAJILLE: pohjatutkimukset ja perustamislausunnot jätevesien käsittelysuunnitelmat kuivatussuunnitelmat ja pintavaaitukset työmaa- ja rakennusmittaukset Paulaharjuntie 22, Oulu Puh , Faksi karttapalvelut tilarajojen haku ja merkintä jakosopimukset maa-ainesten ottamissuunnitelmat kaupanvahvistajan palvelut Leipojantie 4, Ii Puh , Faksi Kuljetusliike Backman Ky Pojankuja 3, Ii Puh. (08) , Haminan vilkas taajama Metsäkoneurakointi T. Sergejeff Oy Lampikuja 9, Ii p Hamina oli pitkään pelkkä kauppapaikka, ja 1800-luvun alussa siellä oli vain muutama asuintalo. Nykyisen muotoinen Iin Hamina syntyi muutamassa vuosikymmenessä 1800-luvun puolivälin jälkeen. Asemakaavasta tai rakennusluvista eivät tuolloiset asukkaat lieneet kuulleetkaan, ja niinpä asutuksesta tuli hyvin tiivis. Haminasta tuli Iin keskustaajama, jossa toimivat kaupat, kahvilat ja käsityöläiset. Haminan rakennuksia ehdittiin melkoisesti purkaa ennen suojelutarpeeseen heräämistä, mutta nyttemmin rakennuksia on remontoitu sekä rakennettu myös joitakin kokonaan uusia. Myös alueen kunnallistekniikka on uusittu viime vuosina, ja Haminasta on tullut nykyaikainen ja rauhallinen asuma-alue, missä menneet vuosikymmenet ja -sadat ovat kuitenkin edelleen läsnä. Haminan kadut ja kujat ovat > edelleen kapeita ja talot tiheässä. Kuva: Ismo Piri Iisakki & Metro Varaa pikkujoulut ajoissa. Meillä täyttyy listat aina etuajassa! Puh

5 8 Iiläinen Iin Yrittäjät ry:n tiedotuslehti 2/ Passikuvista ateljeekuviin Studio Salama Tokkopa Juho Tauriainen arvasi kahdentoista ikäisenä valokuvausharrastusta aloitellessaan, että kuvaamisesta vielä jonain päivänä tulisi hänelle ammatti. Niin kuitenkin kävi, ja Tauriaisen yritys Studio Salama on viime keväästä lähtien toiminut Kärkkäinen Expressin tiloissa. Yrittäjänä Tauriainen on toiminut osa-aikaisesti jo vuodesta 2008 lähtien. Omien toimitilojen hankkimisen myötä yrittäjyys on muuttunut kokoaikaiseksi, ja pitkän tauon jälkeen on kuvaamopalveluja nyt tarjolla sekä iiläisille että ohikulkijoille. Häitä, perheitä ja lemmikkejä Studio Salaman palveluihin kuuluvat kaikenlaiset kuvaukset ateljeekuvista passikuviin, sekä perinteisten filmirullien kehityspalvelu. -Filmirullien kehitys tapahtuu yhteistyössä Kärkkäisen kanssa, ja kuvat valmistuvat useimmiten seuraavaksi päiväksi, yrittäjä kertoo. Passikuvat näyttelevät merkittävää osaa kuvaamon palveluissa, ja kesäajalle ominaiseen tapaan on hääkuvausten osuus ollut suuri. -Myös lapsi- ja perhekuvia otetaan paljon, ja lisäksi monet asiakkaat haluavat Parturiliikkeen "vahdinvaihto" Ritva Aallon vuosikymmeniä iiläisiä palvellut parturiliike lopetti toimintansa kesäkuussa, ja heinäkuun alussa puikkoihin - tai pikemminkin saksiin - tarttui nuori yrittäjä Essi Häyrynen. Parturiliike Essi Häyrynen jatkaa toimintaa samoissa tiloissa ja samaan tapaan nykyisin tulla ikuistetuiksi myös lemmikkieläinten kanssa, Tauriainen listaa. Pienten lasten kuvaamiseen yrittäjä varaa reilusti aikaa, koska lapset ovat helposti aluksi varsin jännittyneitä, eikä tärkeä hymy tahdo heti irrota. Nykytekniikan ansiosta ateljeekuvien valmistumista ei tarvitse enää odottaa viikkokausia. -Koevedokset lataan Suomen Mallikuvan verkkokauppaan, ja asiakkaalle lähetetään nettilinkki, minkä kautta hän pystyy tilaamaan valitsemansa kuvat verkosta, yrittäjä selittää. Järjestelmän ansiosta asiakas pääsee ruuhkaisimpinakin aikoina tutustumaan kuviin parin viikon sisällä kuvauksesta ja voi sitten rauhassa valita juuri haluamansa kuvat. Palvelua kaivattu Tauriainen on saanut asiakkailta runsaasti palautetta, jonka mukaan kuvaamopalveluita on Iissä kaivattu. -Vastaanotto on ollut todella hyvä, ja asiakkaat ovat myös tehneet kehitysehdotuksia, kuvaaja iloitsee. kuin edeltäjänsä, eli tärkeimpänä palveluna on edelleen miesten hiustenleikkuu ilman ajanvarausta. Avajaispäivänä Iin Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Anna Turtinen kävi yhdistyksen puolesta onnittelemassa tuoretta yrittäjää kukkatervehdyksen keralla. Passikuvilla on merkittävä osuus kuvaamon palveluissa Parhaillaan hänellä onkin meneillään sisustussuunnittelu liikkeen ulkoasun ja viihtyisyyden kohentamiseksi. Lisäksi yrittäjä arvostaa tiloissa toimivien pienyrittäjien hyvää henkeä sekä erittäin toimivaa yhteistyötä Kärkkäisen kanssa. Myyntityökokemusta jo entuudestaankin omaava ja visuaaliviestintää opiskellut yrittäjä näkee palveluissaan vielä paljon kehittämismahdollisuuksia. -Etenkin koulukuvaukset kiinnostavat, ja verkkokaupan kautta toimittaessa vanhemmatkin voisivat valita juuri haluamansa kuvat. Näin päästäisiin eroon raskaista ja hintavista kuvapaketeista, joita koulu- ja päiväkotikuvauksiin erikoistuneet yritykset nykyisin kauppaavat, Tauriainen tuumii. Ritva Piri Samaan aikaan sekä kameran edessä että takana. Kuvaajakin voi joskus tulla kuvatuksi. Kuva: Ismo Piri Kohti hiilineutraalia kuntaa HINKU eli Kohti hiilineutraalia kuntaa -hanke on paikallisen ilmastotyön edistämishanke, jota koordinoi Suomen ympäristökeskus. Hankkeen tarkoituksena on löytää kuntien, yritysten, asukkaiden ja asiantuntijoiden ideoiden ja yhteistoiminnan avulla ratkaisuja kasvihuonekaasupäästöjen hillitsemiseksi. Hanke käynnistyi vuonna 2008 viidessä kunnassa, ja se on tuottanut runsaasti tuloksia kolmen vuoden aikana. Keskeisiä teemoja HIN- KU-hankkeessa ovat esimerkiksi rakennusten energiatehokkuus, uusiutuvat energianlähteet, liikkumisen ekotehokkaat vaihtoehdot, vihreät julkiset hankinnat ja kestävä elämäntapa. Käytännön toimina mukana olevissa kunnissa on toteutettu kasvihuonekaasupäästöjen inventaarioita ja rakennusten energiakatselmuksia sekä tehty arvioita mahdollisuuksista lisätä uusiutuvan energian käyttöä. Myös kuntien asukkaat ja yritykset ovat ryhtyneet toimiin Naavan kasvu puiden oksilla ei enää nykyisin riitä merkiksi päästöjen vähyydestä. Kuva: Ritva Piri omien ilmastovaikutustensa pienentämiseksi. Hankkeen avulla pyritään levittämään tietoa parhaista käytännöistä ilmastonmuutoksen hillinnässä. Iissä rakenteilla olevan Vihreän korttelin energiaratkaisut sekä tuulivoimahankkeet ja hakkeen käytön lisääminen ovat käytännön toimia, joilla ympäristöhyötyihin pyritään. Ilmastonmuutoksen hillintä voi olla taloudellisestikin kannattavaa, jolloin se hyödyttää myös kuntien asukkaita. Hankkeeseen liittyviä uutisia löytyy kunnan internet-sivuilta, missä uutiskirje Hinku välittää tietoa hankkeen tapahtumista ja tuloksista. Pohjalliset ja jalkineet jalan mukaan Apuvälinepalvelu Kajava Oy Päätuotteinaan yritys valmistaa yksilöllisiä tukipohjallisia, joiden avulla voidaan ennaltaehkäistä ja korjata alaraajojen virheasennoista koituvia ongelmia ja kiputiloja. Myös yksilölliset ortopediset jalkineet ja erityisjalkineet järjestyvät yrityksen kautta. Marko Kajava on lähtöisin Kuusamosta, minkä terveyskeskuksessa hänellä toimii edelleen etävastaanotto. Apuvälineteknikoksi hän valmistui vuonna 1997 ja ehti ennen yrittäjäksi ryhtymistään työskennellä kymmenisen vuotta Oulussa Proteesisäätiön / Respecta Oy:n palveluksessa. Kajavan taustalta löytyy myös timpurin koulutus, jonka ansiosta hän suorittaa vanhojen talojen remontointeja aputoiminimellään Rakennuspalvelu Kajava. -Mielelläni keskittyisin kokonaan apuvälinepuolelle, mutta se ei aina ole mahdollista johtuen sairaanhoitopiirien kilpailutuskäytännöistä, hän toteaa. -Kyseisestä syystä en myöskään toistaiseksi pysty yhteistyöhön terveyskeskuksen kanssa täällä Iissä, yrittäjä harmittelee, mutta toivoo asian kääntyvän paremmalle tolalle ensi vuoden puolella seuraavan tarjouskierroksen jälkeen. Huolellinen tutkiminen ja tarkat mitat Tukipohjallisia varten Kajava ottaa asiakkaan jaloista tarkat mitat, minkä jälkeen hän työstää pohjalliset verstaallaan. Pohjalliset valmistuvat kahdenkymmenen parin sarjoissa, jolloin mitanottoa seuraa kipsityövaihe ja sen jälkeinen pohjallisen prässäys kipsin päälle. Pohjallinen kuumennetaan ja jäähdytetään, ja muotti puretaan. Lopuksi valmistunut pohjallinen hiotaan, pinnoitetaan ja viimeistellään. Asiakkaitaan Kajava tapaa muun muassa terveyskeskuksissa sekä muissa etävastaanottopisteissä, ja hän tekee myös kotikäyntejä. Osa asiakkaista saa tukipohjalliset maksusitoumuksella, mutta monet myös omakustanteisesti. Pohjallisten valmistus tapahtuu Iissä Kajavan kodin yhteydessä sijaitsevissa tuotantotiloissa, ja asiakas saa valmiit pohjalliset kotiin postitse. Totuttelu niiden käyttöön kestää kaksi viikkoa, ja tuotteilleen yrittäjä antaa neljän kuukauden Marko Kajava esittelee muottia, jonka avulla asiakkaan jaloista saadaan tarkat mitat pohjallisten valmistusta varten. Kuva: Ismo Piri Jalkavaivat mielletään ikäihmisten ongelmiksi, mutta asentovirheitä löytyy kaikenikäisiltä takuun. Normaalien tukipohjallisten verollinen hinta on 140 euroa, ja ne kestävät käytössä kahdesta neljään vuotta, toisinaan pidempäänkin. -Lähinnä pohjallisten elastinen pintamateriaali painuu ja kuluu hiljalleen, yrittäjä valottaa. Ortopedisten jalkineiden hankinta perustuu niin ikään tarkkaan mitanottoon ja yksilölliseen valmistukseen. Ne tilataan erikoistuneelta valmistajalta ja ovat tarpeen, jos tavallisesta kenkäkaupasta ei jalkineita tahdo löytyä. -Kengäthän kuuluvat ihmisen perusoikeuksiin, Kajava painottaa. Jalkaongelmat eivät riipu iästä -Jalkavaivat mielletään helposti ikäihmisten ongelmiksi, mutta asentovirheitä löytyy kaikenikäisiltä, Kajava huomauttaa. Virheasentojen korjaaminen tapahtuu tukipohjallisilla, jotka muotoillaan juuri asiakkaan jalalle sopiviksi. Yrittäjä muistuttaa, että etenkin diabeetikkojen ja reumaatikkojen kohdalla jalkojen oikealla hoidolla on suuri vaikutus sekä toimintakykyyn että elämänlaatuun. -Myös urheilijoiden, etenkin juoksijoiden, jalkavaivojen taustalta löytyy helposti jalkojen asentovirheitä, jotka pystytään hoitamaan, hän mainitsee. Kajava kehottaa asiakkaita ottamaan yhteyttä myös suoraan ilman lähetettäkin. -Kaikkia ongelmatilanteita ei välttämättä huomata lääkärissäkään, ja hoitamattomina vaivat vain pahenevat ajan myötä, hän mainitsee. Yrittäjän vastaanotto toimii tällä hetkellä ajanvarausperiaatteella Tanja Kurolan jalkahoitolan tiloissa osoitteessa Laitakuja 4. Jalkaongelmista kärsiviä Kajava kannustaa kysymään rohkeasti yhteys- ja lisätietoja vaikkapa terveyskeskuksista. Tietoa löytyy myös yrittäjän nettisivuilta com. Ritva Piri FYSICOR Laitakuja 4, Ii Fysioterapiapalvelut puh Kuivaniemen Elo- ja kalamarkkinat lauantaina kello Nuorisoseuran talolla Ässien solisti Jore Siltala esiintyy kello 11, 12 ja 13 Huutokauppa kello tanssiliput 12 e Kilpailuja Muurikkalättyjä Poniajelua ja -ratsastusta Bingo kello Pöytävaraukset ja lisätietoja: Raimo Ikonen, , ja Hanna Miettunen, Iltatansseissa kello Anu Tammela puh. (08)

6 10 Iiläinen Iin Yrittäjät ry:n tiedotuslehti 2/2011 1/ JÄRJESTÄ JUHLASI MERIHELMEEN! MATKAILUKESKUS Hyvä ruoka ja ystävällinen palvelu. Mahtavat merimaisemat sekä tilava tanssisali ovat ryhmäsi käytössä vaikka koko päivän. Häät, sukujuhlat syntymäpäivät, vietä ne laadukkaasti ja mukavasti meillä. Kysy tarjousta ryhmällesi Jouni Aikio tai 70 km Oulusta pohjoiseen ja 40 km Kemistä etelään. Täällä me olemme, Kuivaniemellä, aivan matkasi varrella. Tervetuloa! CAMPING Aivan meren rannalla on käytettävissäsi kolme rantamökkiä (6 hlö max), kolme upeaa rivitalohuoneistoa sekä 7 kesäkäyttöön tarkoitettua 2-hengen mökkiä. Lisäksi 30 karavaanaria pystyy majoittumaan yhtäaikaisesti autoineen ja vaunuineen. Uudet siistit huoltotilat ovat myös käytettävissäsi. Saunomaan pääset joko nykyakaiseen perhesaunaan tai ajan patinoimaan rantasaunaan. Tutustu Merihelmen panoraama-esittelyyn nettisivuillamme. Tervetuloa! , CAMPING Maanrakennustyöt T:mi Hannu Huovinen Puh Iin yrittäjät yhteistyöhön Opasmedian kanssa Iin Yrittäjien ja Opasmedian välillä solmittiin yhteistyösopimus, joka antaa etuja yrittäjäjärjestömme jäsenille. Sähköinen ja helppokäyttöinen Iiopas päivitetään sisältämään sekä Iin kunnan organisaation numero- ja nimitiedot että yritysten ajantasaiset yhteystiedot. Oppaan ovat tuottaneet yhteistyössä Iin Yrittäjät, Iin kunta ja Opasmedia. Aidosti paikallinen kuntaopas löytyy internetistä osoitteesta Iin kunta on jatkanut yhteistyösopimusta Opasmedian kanssa, ja kunnan yritysrekisteri on siirretty Iioppaaseen. Kaikki Iin yhteystiedot ja palvelut ovat kätevästi yhdessä paikassa, ja Iiopas on paikallisille yrityksille tehokas kanava asiakkaiden tavoittamiseen. Oppaasta voi etsiä tietoja yrityksen nimellä, henkilön nimellä, tittelillä, puhelinnumerolla ja palveluihin tai tuotteisiin kohdistuvalla hakusanalla. Opasmediasta ollaan yhteydessä Iin yrityksiin syyskuusta lähtien. Yritysten perustiedot päivitetään kohdalleen ja samalla tarjotaan myös eri vaihtoehtoja yritysten laajempaan näkyvyyteen. Iioppaan näkyvyyksiä voi hyödyntää myös esimerkiksi yrityksen tai yhdistyksen omina nettisivuina. Ilmaisiin perustietoihin sisältyvät yrityksen markkinointinimi, toimipaikan osoite, puhelinnumero, linkki nettisivuille, sähköpostiosoite ja yrityksen toimiala. Yrittäjät voivat myös itse ottaa yhteyttä Opasmediaan ja päivittää tietonsa oikeiksi lähettämällä yrityksen tiedot ja y-tunnuksen sähköpostilla osoitteeseen opasmedia.com. Näkyvyyden laajennusmahdollisuuksista saat lisää tietoa osoitteesta com/mediatiedot/ Eija Heikkinen Opasmedia Oy Kokonaisvaltaista hermoratahierontaa Mestarikurssi suoritettu Sirkka Jaara Pikkusorosentie Ii puh SEPAan valmistautumisella jo kiire Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät ry suoritti elokuun alussa kyselyn, jonka mukaan yrityksissä ei ole riittävästi valmistauduttu SEPA-järjestelmän käyttöönottoon, ja lähes viidennes kyselyyn vastanneista ei ollut lainkaan tietoinen koko SEPA-maksatuspalvelusta. Järjestelmään siirtyminen tarkoittaa käytännössä, että marraskuun alusta lähtien pankit eivät enää vastaanota kotimaisessa muodossa olevia maksuaineistoja eivätkä hyväksy kotimaisia tilinumeroita. SEPA koskettaa kaikkia yrityksiä, joilla on maksuliikennettä, vaikka yritysten maksuliikenne Iin Yrittäjät ry Liity jäseneksi. Kysy lisää: Koulutettu hieroja Mirkka Mäkelä Kisatie 13, 1i P KLASSINEN HIERONTA tapahtuisi pelkästään kotimaassa. Pahimmassa tapauksessa yritysten laskujen ja palkkojen maksu järjestelmän muuttuessa katkeaa, kunnes tarvittavat muutokset saadaan tehdyiksi. PPY:n toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen kehottaa yrittäjiä hoitamaan asian kuntoon mahdollisimman pian, jotta tarvittavat ohjelmistopäivitykset ehditään suorittaa ajoissa. Jos suuri osa yrittäjistä jättää asian hoitamisen viime hetkeen, on uhkana pankkien ja ohjelmistotoimittajien ruuhkautuminen. Kolehmaisen mukaan järjestelmän käyttöönotto on isohkoillakin yrityksillä vienyt useita päiviä. Kohde: Iin Seurakunnan Karhun leirikeskus. Kuva: Anna Turtinen. SEPA-maksujen käyttöönotosta sovitaan oman pankin kanssa. Jos yrityksen käytössä on verkkopankki, pankki tekee siihen tarvittavat muutokset, mutta muihin pankkiyhteysja taloushallinnon ohjelmistoihin päivitykset täytyy tilata niiden toimittajilta. Samalla tarkistetaan myös yhteystapa ja turvajärjestelyt pankkiin, ja korttimaksuja vastaanottavien yritysten on päivitettävä korttimaksupäätteet. Neuvoja ja apua järjestelmän vaatimista toimenpiteistä voi kysyä omalta pankilta sekä oman yrityksen tilitoimistolta ja ohjelmistotoimittajalta. Olipa kyse kerros- ja rivitalosta, julkisesta rakennuksesta tai omakotitalosta, me Iin MP Oy:ssä teemme maalaus- ja tasoitetyöt ammattittaidolla ja takuuvarmasti. Aliurakoimme rakennusliikkeille ja yksityisille koti talouksille niin korjausrakentamis- kuin uudistuotantokohteissakin. Toimimme koko Oulun talousalueella. Pyydä tarjous! puh Soita TAKSI numerosta se vastaa AINA Kelan suorakorvausmatkat numerosta Puhelun hinta 1,16 + ppm/min Jotta onnistuisit kerralla! HAUKIPUDAS Revontie 47, Haukipudas (08) , fax (08) , PALVELEMME: arkisin 7 19 lauantaisin IIN METSÄTYÖ OY Ma-Ke 9-17 To-Pe 9-18 Parturi-kampaamo Merja Pakonen Kauppilantie 3, Ii Kansantaiteilija Valto Pernun säätiö Metsän hakkuuta vuodesta 1972 lähtien. Asematie Ii Timo Eero Alpo Tarjoamme seuraavia palveluja: - Kiinteistön kokonaishuolto - Jätehuolto ja vaihtolavat - Likakaivojen tyhjennys - Viemärien avaus, sulatus ja kuvaus - Lumen auraus, hiekoitus ja harjaus Iin Jätehuolto Paakkola Oy - Tienvarsien niitto murskaimella tai puomikoneella - Maanajo ja levitys / teiden lanaus - Kaivinkonetyöt 9 tonnin koneella viemäriliitännät! - Kysy myös muita palveluja Yhteystiedot: Veli Juho Mikko Toimisto (08) Faksi (08) Metsäalan kokonaisurakointia Kannolta tehtaalle puh Kuvaamme niin ilo- kuin surujuhlat. Kauttamme myös asiakaslehdet ja jutut lehtiin. Ismo Piri, p ,

7 12 Iiläinen Iin Yrittäjät ry:n tiedotuslehti 2/ Tannilan tansseissa on tunnelmaa Heinäkuisina perjantaiiltoina täyttyy Tannilan Maaja kotitalousseuran talo menevästä tanssimusiikista ja pihamaa hilpeästä puheensorinasta, kun talolla tanssitaan. Väkeä kertyy läheltä ja kauempaakin, ja lukuisat jo vuosikymmeniä muualla asuneet ihmiset tulevat tansseihin nimenomaan vanhoja tuttavia tavatakseen. Myös kesämökkiläisiä tapahtuma houkuttaa. -Tansseja järjestetään vain heinäkuun aikana juuri siksi, että kylän väkimäärä tuplaantuu kesälomien aikaan, kertoo seuran puheenjohtaja Juha Viitala, jonka mukaan paikan erikoisuuksiin kuuluvat myös joka tansseissa järjestettävät arpajaiset. -Ja toimiihan meillä tanssi-iltoina Yli-Iin ainoa myyntigrilli, virnistää puheenjohtaja pilke silmäkulmassaan. Tanssitoiminnalla pitkät perinteet Tannilan Maamiesseura eli nykyinen Maa- ja kotitalousseura on perustettu jo luvulla, mutta nykyisen toimitalon seura on omistanut vuodesta 1974 lähtien. Aiemmin huveja järjestettiin talon entisen omistajan raittiusseura Korven Voiman toimesta. Oston aikaan rakennus oli varsin huonokuntoinen, joten Maamiesseuralta kului pari vuotta talon kunnostukseen ennen kuin tanssien järjestämistä Heinäkuu ja perjantai-ilta saa tanssijalan väpättämään, ja Tannilan Maa- ja kotitalousseuran talon täyttymään tanssahtelijoista. Kuva: Ismo Piri voitiin jatkaa. Vielä tuohon aikaan niitä pidettiin joka viikonloppu ja toisinaan tiheämpäänkin, kun väkeä vielä riitti niin järjestely- kuin asiakaspuolellakin. Lisäksi talvisin pidettiin hiihtokilpailuja, jotka keräsivät osanottajia laajalta alueelta ympäri Oulun lääniä. Vaikka tanssien järjestäminen on vuosien varrella vähentynyt, toimii Maa- ja kotitalousseura edelleen Tannilassa Toiminnassa on mukana runsaasti myös kylän ulkopuolista jäsenistöä vireästi. -Järjestysmieskortin omaavia valvojia on parikymmentä, ja lisäksi useilta myyntihenkilöiltä löytyy anniskeluun tarvittava lupa ja hygieniapassi, ja lisänä tietysti vielä muu talkooväki, Viitala laskee. Toiminnassa on mukana runsaasti myös kylän ulkopuolista jäsenistöä. Lisäksi tehdään yhteistyötä muiden alueella toimivien yhdistysten kanssa. Kesäkaudella toukokuusta syyskuun lopulle taloa myös vuokrataan muun muassa syntymäpäivä- ja hääjuhlia varten, ja talvella seura järjestää kylän talvitapahtuman, joka viime vuosina on järjestetty Matkavaaran hiihtomaassa kyläläisten rakentaman kodan ympäristössä. Talvisaikaan toimitalo puolestaan pidetäänkin kylmillään korkeiden lämmityskustannusten takia. Viime keväänä Tannilan koulun viimeinen kevätjuhlakin järjestettiin seurantalolla, ja koulun nyt jäätyä oppilaista tyhjilleen, on seuran johtokunnassa pohdittu opinahjon tulevia käyttömahdollisuuksia. Talon lisäksi maa- ja kotitalousseuran omistuksessa on vuokrakäyttöön tarkoitettua kalustoa isoista koneista karaokelaitteisiin. Tarvitessaan seuralta voi tiedustella myös vaikkapa traktoriruiskua tai peltojyrää, kangaspuita, kaasugrilliä, partytelttaa sekä kahviastiastoa tai isoa kahvinkeitintä. Niin kuivaan kuin märkään imurointiin käypä laitekin valikoimasta löytyy. Remontointiin tukea JoMMalta Toimitaloa on vuosien varrella kunnostettu useaan otteeseen vastaamaan nykyajan tarpeisiin. Sisävessat rakennettiin 1990-luvulla, ja parin viime vuoden aikana talossa on toteutettu ikkuna- ja keittöremontti, johon haettiin ja saatiin rahallista tukea Maaseudun kehittämisyhdistys JoMMa ry:n kautta. -Muutostyöt suoritettiin talkoilla, ja omarahoitustakin Seuran omistuksessa on vuokrakäyttöön tarkoitettua kalustoa isoista koneista karaokelaitteisiin tarvittiin, mutta JoMMan tuki oli hyvä apu, toimijat kertailevat. Hankerahoituksen saantiin ja käyttöön liittyvä paperisota olikin heidän mielestään projektin hankalin vaihe, mutta toimivat tilat ovat olleet vaivan arvoisia. Tänä kesänä puolestaan on pihan valopylväisiin asennettu asuntoautoilla liikkuvia kävijöitä varten pistorasiat, jotka ovat tanssi-iltaisin käytössä. -Seuraavaksi olisi vuorossa ulkoverhoilun korjailu ja maalaus, joten ensi vuodellekin on tekemistä luvassa, lupaavat aktiiviset tannilalaiset. Ritva Piri Yllä: Entisiä ja nykyisiä talkoolaisia ja toimihenkilöitä, vas. Jorma Rasvala, Juha Viitala, Olavi Viitala ja Urpo Säynäjäkoski. Alla: Remontin myötä seurantalolle saatiin ajanmukaiset ja toimivat keittiötilat. Kuvat: Ritva Piri Työkaverit luovat hyvän työpaikan Kevennyksiä Viihtyminen työpaikoilla riippuu vahvasti työkavereista, paljastivat Eläkevakuutusyhtiö Eteran järjestämät tarinatalkoot. Tarinatalkoisiin lähetettiin vuoden aikana useita satoja työkaveruudesta kertovia tarinoita, jotka antavat elämänmakuisen kuvan suomalaisen työelämän arjesta niin ilon, muutosten kuin surunkin hetkinä. Tarinatalkoiden taustalta löytyy Eteran Työkaveruudesta työvoimaa -kampanja, joka puolestaan liittyy tavoitteeseen pidentää suomalaisten työuria. Tutkimusten mukaan juuri hyvät työkaverit ja reilu pomo vaikuttavat keskeisesti ihmisten haluun jatkaa työelämässä vielä eläkeiän lähestyessä tai hieman "kremppaisenakin". Työyhteisön vaikutus työpäivien arkeen ja työhyvinvointiin myös edellyttää kunkin työyhteisön omien pelisääntöjen noudattamista. Eteran kampanjalla pyritään myös antamaan välineitä itse kunkin oman roolin arvioimiseen ja kehittämiseen työyhteisössä. Hyvä työilmapiiri näyttäytyi tarinoissa hyvän työpaikan merkkinä, ja työkaverien kerrottiin tekevän töihin lähdöstä mukavamman. Usein työkaverit myös tukivat toisiaan ja loivat yhteishenkeä sekä jakoivat huumoria keskenään. Lisäksi taukojen ja yhteisten hetkien merkitys mainittiin huomattavaksi yhteishengen luojaksi. Vastaavasti selvisi huonon työilmapiirin negatiivinen vaikutus. Huono työilmapiiri nimittäin kuuluu merkittävimpiin yksittäisiin tekijöihin, joka ajaa ihmisiä työkyvyttömyyseläkkeelle. Eteran tutkimusten mukaan huono ilmapiiri kuormittaa yli kolmannesta työntekijöistä ainakin jonkin verran. Lisäksi kuormitusta aiheuttavat usein ikään liittyvät asenteet. Eteralta painotetaan työhyvinvointitoimien merkitystä työkyvyttömyyden ennaltaehkäisyssä ja työvuosien lisäämisessä, sillä hyvinvointiin satsatut taloudelliset panostukset voidaan saada moninkertaisina takaisin. Lähde: Suomen Yrittäjät; Mirka Moilasen artikkeli Eräänä päivänä paavi haluaa lähteä ajelemaan limusiinillaan Rooman kaduille. Kuljettaja ei ole koskaan kuljettanut paavia ilman poliisisaattuetta, joten hän ajaa hyvin hiljaa. -Kovempaa, kovempaa, paavi yllyttää, mutta kuljettaja ajaa yhä hitaasti. Silloin paavi haluaa päästä ajamaan ja ajaa yhä nopeammin ja nopeammin. Lopulta hänen vauhtinsa on 120 km tunnissa, ja kaksi moottoripyöräpoliisia pysäyttää heidät. Mutta paavi ei saa edes sakkoja. -Mikset sakottanut sitä, kysyy toinen poliiseista, johon toinen vastaa: -Se oli joku tosi iso kiho, sillähän oli paavi kuskina. Vaimo miehelleen: -Muistatko sen viimesyksyisen metsästysretkesi? -Kyllä, miten niin? -Eräs niistä hirvistä soitti ja ilmoitti, että sinulle on syntynyt vasa. Lasten neuvoja: Kun isäsi on vihainen ja kysyy: "Näytänkö minä sinusta tyhmältä?", älä vastaa. Älä sano äidillesi, ettei hänen dieettinsä tehoa. Jos haluat saada kissanpennun, aloita pyytämällä ponia. Älä ärsytä siskoasi, jos hänellä on pesäpallomaila kädessä. Jos saat kokeista huonon numeron, näytä se äidillesi, kun hän on puhelimessa.

8 14 Iiläinen Iin Yrittäjät ry:n tiedotuslehti 2/ Kulttuurimaisemareitti valmistuu pikkuhiljaa Iin kuntaan on valmistumassa syksyn aikana kulttuurimaisemareitti, jota on jo kesän mittaankin rakennettu. Kulttuurimaisemareitti -hankkeen tavoitteena on rakentaa kävelyreitti Vanhasta Haminasta Taidekeskus KulttuuriKauppilaan. Ruustinnan reitiksi nimetyn reitin varrella sijaitsee Koskiniemen alue, mistä on kesän aikana raivattu pensaikkoa avaten näkymää Iijoelle. Alueelle tulee myös kävelytie sekä onki- ja eväspaikat ja lisäksi kesällä 2012 järjestettävän ART Ii Biennaalin ympäristötaideteokset. Maisemareitin on tarkoitus valmistua helmikuussa Vanhaan Haminaan, Koskiniemeen ja Kauppilantien varrelle pystytetään yhteensä 25 opastaulua, joista kaikki muut paitsi Koskiniemen alueen taulut, on pystytetty jo kuluvan kesän aikana. Koskiniemeen kyltit saadaan syksyn mittaan. Kulttuuripolun opastauluissa kohtaavat eri elämänalueet, kuten menneisyys ja nykyisyys sekä ihminen, luonto ja taide euron suuruisen hankkeen rahoittaa Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto - Jokivarsien Moderni Maaseutuyhdistys ry:n eli JoM- Man ja ELY-keskuksen kautta. Rahaston tuki hankkeelle on 100%. Hanke toteutetaan Taidekeskus KulttuuriKauppilan, Iin kunnan teknisten palveluiden sekä Ii-Instituutin kansainvälisyys- ja kulttuuripalveluiden yhteistyönä. Tekninen ja kulttuuritoimi tuottavat siis hankkeen yhdessä. Lisäksi mukana on aktiivisesti myös Iin seurakunta, jonka omistuksessa Koskiniemen alue on. Heli Paaso-Rantala Ruustinnan reittiä voi seurata kirkolta Koskiniemen alueen kautta Kulttuuri- Kauppilaan tutustuen matkan varrella opastauluihin. Kuva: Ismo Piri Seurakunta tiedottaa Itsensä tutkiminen! Kesä on mennyt ja syksy painaa päälle. Kesälaitumella oleminen tahtoo meille kaikille merkitä lipsumista aikatauluista ja turvallisista tavoista, jotka ovat välttämättömiä arkisen arjen pyörittämisessä. Siksi syksyn tulo merkitsee myös itsetutkistelun aikaa. Se on myös ryhdistäytymisen aikaa monessa mielessä. Siihenhän tämä aika antaa meille kosolti ohjeita. Meille annetaan ohjeita, miten elää tervettä ja hyvää elämää, miten ruokailla hyvin ja terveellisesti ja niin, etteivät mittarin lukemat ole hälyttäviä. On paljon ohjeita, miten fyysisen kunnon saa nopeasti ja tehokkaasti nousemaan hyvälle tasolle. Meille annetaan myös hyviä ohjeita, joilla vältämme stressin ja turhan kiireen ja saavutamme mielenrauhan. Nämä kaikki ovat tietenkin tärkeitä, mutta niistä tulee helposti uusi taakka kaiken muun lisäksi. Oman onnellisuuden ja hyvän olon projekti saattaa kääntyä nopeasti itseään vastaan. Kristillinen perinne opettaa meille myös itsetutkistelua. Kuitenkaan sen tarkoitus ei ole, että me sen seurauksena siirtyisimme oman elämän paranteluprojektiin. Kristillisen itsetutkistelun tarkoituksena on siirtää meidät armon ja anteeksiantamuksen kautta itse Hyvyyden läheisyyteen. Mielenrauha ei siis synny omatekoisena, vaan se saadaan lahjana Jumalan armon ja rakkauden kautta. Tämä saa sitten olla lähtökohtana hyvälle ja kohtuulliselle elämälle kaikilla elämän alueilla. Siunattua syksyä toivottaen Tapani Ruotsalainen Iin kirkkoherra Kuva: Ismo Piri. Wanhan ajan jumalanpalvelus Iin kirkossa su 4.9. klo Käytetään vanhaa messusävelmistöä ja vanhaa virsikirjaa. Väki voi pukeutua vanhan ajan asuihin. Illinjuoksuja jo kymmeniä vuosia Kansanlauluja uusin sanoin Perjantai-iltaisin toukokuulta syyskuun viimeiseen perjantaihin asti täyttyy Illinsaaren hiihtomajan seutu juoksijoista, tukijoukoista ja yleisöstä. Lähtö tapahtuu yhteislähtönä, ja metsän suojaan säntää monenikäisiä menijöitä - nuorimmat nipin napin kouluiässä ja iäkkäimmät jo charmantisti harmaantuneita. Illinjuoksut on alun alkaen Käyrän urheilusuvun eli Aarnen, Matin ja Pekan alulle saattama tuote. He järjestivät niin sanottuja Tapionhiihtoja lauantaisin luvulla. Tapionperältä Iin Asematien varrelta hiihdettiin Illinsaareen, missä kierrettiin viiden kilometrin latu, ja tapahtumasta kehittyi aikanaan isohko juttu. Samainen porukka alkoi vuosikymmenen lopulla juosta kesäperjantaisin Illinsaaressa viitosen lenkkiä, ja kun tapahtumasta vielä kirjoitettiin lennokkaita juttuja Rantapohjaan, alkoi juoksijoita kertyä. Tapahtuma ja käsite Illinjuoksut syntyi. Kymmenisen vuotta sitten kyseisten käyräläisten lopetettua juoksemisen uhkasi tapahtuma kadota ja näivettyikin muutaman hengen kisailuksi. Taavi Kaikkonen, joka oli ollut mukana käyräläisten juoksuissakin, ryhtyi jatkamaan tapahtuman järjestämistä saaden mukaan muitakin aiemmin mukana olleita. Myös entisen kirjoittajan tyylillä tehtyjä juttuja juoksuista alkoi Rantapohjan sivuille ilmestyä, mikä jälleen herätti kiinnostuksen niin juoksijoissa kuin yleisössäkin. Tämän kesän suurin osallistujamäärä onkin ollut lähes 70 juoksijaa, ja viime kesänä puolestaan kirjattiin yli 800 suoritusta. Kahden kilometrin matka sujuu vaikka paljain jaloin. Kuvassa Jatta Nurmela. Yhteislähdössä kaikenikäiset juoksijat mahtuvat samalle viivalle. Kuvat: Ismo Piri Ajanottoon ja tulosten kirjaamiseen tarvitaan aina muutamia toimihenkilöitä, ja tapahtuman päätuomarina on omasta mielestään "vasta kakskymmentä vuotta" toiminut Taavi Kaikkonen. Pitkäaikainen "Illinmies" on myös Kalevi Kantola. Toimihenkilöt tuumaavatkin porukalla, että jonkunhan on homma hoidettava, muutoin mittava perinne voisi katketa. Lyhyempi matka nuorimmille Illinsaaressa juostiin pitkään vain viiden kilometrin matkalla, kunnes tämän vuosituhannen alkuvuosina otettiin mukaan kahden kilometrin lenkki, mikä osoittautuikin onnistuneeksi ratkaisuksi, sillä se innosti Illinjuoksut houkuttelevat harrastajia laajasti myös Iin ulkopuolelta monet lapset kisailemaan Illiin. Nykyisin nuorimmatkin juoksijat käyvät aikuisten lailla kovaa kamppailua kelloa vastaan pyrkien aina parantamaan edellistä ennätysaikaansa. Jos aika sitten vähän kohenee edellisviikosta, on taas seuraavana perjantaina päästävä radalle uuden ennätyksen hakuun - ellei parane, yritetään viikon päästä uudelleen! Illinjuoksut houkuttelevat juoksun harrastajia laajasti myös Iin ulkopuolelta. Monet kansallisen tason huippu-urheilijatkin harjoittelevat ja testaavat kuntoaan Illinsaaren pehmeällä radalla, kuten muun muassa Oulun Pyrintöä edustava juoksija Elina Lindgren sekä nuori kempeleläinen hiihtäjälupaus Sanna Martikkala. Molemmat ovat kuluvanakin kesänä vierailleet Illinjuoksuissa useita kertoja. Viime talvena ikäluokkansa Suomenmestaruuksia saavuttanut ja niiden myötä 20-vuotiaiden MM-valmennusryhmään päässyt Martikkala ja hänen valmentajansa Hannu Kaikkonen pitävät Illinsaaren viitosta sekä sopivana testijuoksuna että kovana harjoituksena. Nina Peltolan tutustuminen iiläisnuoriin alkoi kesän rippileireillä. Kuva: Ismo Piri Nuorisotyö tuntuu omalta Nina Peltola aloitti työt nuorisotyönohjaajana Iin seurakunnan palveluksessa kesäkuun alussa, ja pääsi heti alkajaisiksi tositoimiin rippileireille. Työteliäs aloitus ei kuitenkaan innokasta ohjaajaa säikäyttänyt. -Iiläiset nuoret ovat tosi mukavia, ja leireillä oli hyvä yhteishenki, ja lisäksi täällä on paljon isoiskoulutukseen haluavia nuoria, hän kiittelee. Peltola on syntyisin Kempeleestä ja asuu siellä edelleen, sillä Iihin muutto ensi kevääseen kestävän työrupeaman ajaksi ei tuntunut järkevältä. Työn ohessa hän tekee opinnäytetyötään valmistuakseen joulun alla kirkollisen pätevyyden omaavaksi yhteisöpedagogiksi, mikä hienon nimikkeen alla tarkoittaa juuri nuorisotyönohjaajaa. Opintonsa Peltola on suorittanut Keski-Pohjanmaan Ammattikorkeakoulun Ylivieskan yksikössä Raudaskylän toimipisteessä. Alun alkaen hän opiskeli peruskoulun jälkeen parturi-kampaajaksi, mutta ammatti ei tuntunut omalta, joten hän hakeutui heti jatkamaan opiskelua. -Olen rippikoulusta saakka osallistunut seurakunnan vapaaehtoistyöhön sekä toiminut leireillä muun muassa isosena, joten ala tuntui sopivalta, ja opiskelupaikkakin oli oikein kiva, hän kertaa. Syksyllä toiminta vilkastuu Rippileirien jälkeen ovat nuorisotyönohjaajat päässeet suunnittelemaan tulevaa syksyä. -Nuortenillat alkavat, ja suunnitteilla on myös Avoimet ovet -toimintaa yhdessä kunnan nuorisotyön kanssa, ohjaaja valottaa. Seurakunnan nuorisotyötä Peltola vetää yhdessä pitkään seurakunnassa toimineen Jii- Pee Nyyssösen kanssa, ja työ on vastannut odotuksia. -Iin seurakunnassa on työntekijöiden kesken rento ilmapiiri, ja uusi tulokas otetaan hyvin mukaan, hän iloitsee. Nuorisotyönohjaajan ammatissa Peltola haluaa myös jatkossa työskennellä, ja hän toivoo löytävänsä vakituisenkin työpaikan Oulun seudulta. Kansanlaulukirkossa kaikuvat pelimannien säestäminä tutut sävelmät, joihin on tehty hengelliseen käyttöön sopivat uudet sanoitukset, ja jumalanpalveluksen kulku perustuu pitkälti laulamiseen. Iin kirkossa seurakuntalaiset pääsivät ensimmäisen kerran osallistumaan kansanlaulukirkkoon elokuun puolivälissä. Säestyksen hoitivat Iin pelimannit perinteisin pelimannisoittimin, eikä urkumusiikkia kuultu lainkaan. Laulamassa oli seurakuntalaisten tukena pelimannien lisäksi kirkkokuoro. Kansanlaulukirkon musiikki perustuu suomalaiseen kansanlauluperinteeseen, ja sen kehittäjinä ovat toimineet Kaija Eerola laulujen sovittajana sekä Anna-Maija Kaskinen, joka on sanoittanut tutut sävelmät jumalanpalvelukseen sopiviksi. Kansanmusiikin lisäksi kansanlaulukirkossa kuullaan usein Konsta Jylhän hengellisiä sävelmiä. Kansanlaulukirkko -vihkonen julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2005, minkä jälkeen kansanlaulukirkon suosio on ollut jatkuvassa kasvussa. Sitä nimitetäänkin matalan kynnyksen jumalanpalvelukseksi, ja suosion arvellaan johtuvan paljolti juuri sävelmien tuttuudesta. Myös esirukous ja uskontunnustus tapahtuvat kansanlaulukirkossa laulaen, ja esimerkiksi uskontunnustuslaulu "Uskon isään taivaalliseen" lauletaan tutulla Arvon mekin ansaitsemme -sävelellä. Iin kirkossa kansanlaulukirkko järjestettiin tavallisesta jumalanpalveluskäytännöstä poiketen sunnuntai-iltana. Myös monissa muissa seurakunnissa on otettu tavaksi sijoittaa se etenkin kesäisten juhlapyhien tai tapahtumien yhteyteen. Kansanlaulukirkossa lauletaan pelimannimusiikin säestyksellä ja kansanlaulujen sävelin. Kuva: Ismo Piri

9 Kun haluat tehdä hyvän puukaupan Pudasjärvi Puh Kuusamo Puh KONEET KOTIPIHAAN JA VÄHÄN ISOMMILLEKIN PIHOILLE Tervetuloa koeajamaan ja toteamaan John Deeren ylivoima! Puutarhatraktori JD X110 18,5 hv työleveys 107 cm hydrovaihteisto 2 vuoden takuu (sis. alv. 23%) Zatelliitintie 10, KEMPELE Puh

Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013

Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013 1 Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013 Hyvä yhdistysväki Tässä kirjeessä kerrotaan seuraavista asioista: Liiton organisaatiouudistus Revanssin toimituksen uudet yhteystiedot Yhdistysten juhlista ja tapahtumista

Lisätiedot

kielipassi Moduuli 1

kielipassi Moduuli 1 kielipassi Moduuli 1 minä ja lähipiiri MINÄ / IHMINEN / MODUULI 1 / A1.3 Osaan kertoa perustiedot itsestäni kirjallisesti ja suullisesti. Osaan vastata henkilötietokysymyksiin. Osaan täyttää henkilötietolomakkeen.

Lisätiedot

Talouden koko. Kantrin lukijat elävät keskivertosuomalaista suuremmassa taloudessa.

Talouden koko. Kantrin lukijat elävät keskivertosuomalaista suuremmassa taloudessa. Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite. Kantri kertoo tästä ajasta, maaseudun elämästä, ihmisistä ja ilmiöistä lämpimästi ja terävästi. Se ei kaihda kaivautua pintaa syvemmälle, mutta uskaltaa

Lisätiedot

Talent Partners Group / Forma & Furniture lukijatutkimus 2007 LUKIJATUTKIMUS 2007

Talent Partners Group / Forma & Furniture lukijatutkimus 2007 LUKIJATUTKIMUS 2007 LUKIJATUTKIMUS 2007 Lukijoiden ammattiryhmät Ammati Otos (kpl) %-koko otannasta Vähittäiskauppias 141 kpl. 70,5 % Sisäänostaja 7 kpl. 3,4 % Sisustussuunnittelija 11 kpl. 5,7 % Muu 41 kpl. 20,5 % Yhteensä

Lisätiedot

yrittäjän työterveyshuolto

yrittäjän työterveyshuolto yrittäjän työterveyshuolto Tiivistelmä 1 Yrittäjän oma hyvinvointi on tärkeää niin yrittäjän itsensä kuin koko liiketoiminnan kannalta. Hyvinvoinnin yksi osatekijä on toimiva työterveyshuolto. Työterveyshuollolla

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS Syyskuu 2016 NAANTALIN SEURAKUNTA Syksyn toimintaa Velkualla Messu kirkossa su 11.9. klo 16.30. Risto Räty ja Tiina Lustig Kummelissa: Ehtoollishartaus ke 14.9. ja 12.10. klo 17. Marja Saantola ja Reini

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

Uusi Myllypuron Ostari

Uusi Myllypuron Ostari Citycon on aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Ostari Citycon on kauppakeskusten aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä. Luomme puitteet menestyvälle

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta 15.12.2017 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 1/2017 PÖYTÄKIRJA Aika 25.01.2017 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä

Lisätiedot

Yrityksen ja työterveyshuollon yhteistyö. Elon työhyvinvointipalvelut 1

Yrityksen ja työterveyshuollon yhteistyö. Elon työhyvinvointipalvelut 1 Yrityksen ja työterveyshuollon yhteistyö Elon työhyvinvointipalvelut 1 Työterveyshuollon tavoitteet edistää työntekijöiden työ- ja toimintakykyä ennaltaehkäistä sairauksia tukea työympäristön ja työyhteisön

Lisätiedot

Valtaosa 67% viljelijöistä on jatkamassa ennallaan. Toiminnan laajentamista suunnittelee 16% viljelijöistä.

Valtaosa 67% viljelijöistä on jatkamassa ennallaan. Toiminnan laajentamista suunnittelee 16% viljelijöistä. MTK TERVO-VESANTO JÄSENKYSELY 2009 Yleistä kyselyn toteutuksesta MTK Tervo-Vesanto ry:n jäsenkysely toteutettiin 12.4.-5.5.2009 välisenä aikana. Kysely oli internet-kysely. Kyselystä tiedotettiin jäseniä

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 11/2016 MARRASKUU

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 11/2016 MARRASKUU KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 11/2016 MARRASKUU Kouvolan Ydinkeskusta ry Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044 311 8251 s posti. toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta! Puheenjohtaja Sihteeri Taiteellinen johtaja Helena Toivanen Irma Pakarinen Rita Varonen Laulutalo, Kauppakatu 51 Laulutalo, Kauppakatu 51 Kilpisenkatu 14 a 13 80100 Joensuu 80100 Joensuu 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd 18 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 19 Putkiremontti voidaan nykyisin TOTEUTTAA useilla eri tavoilla. Yleisimmät näistä ovat perinteinen putkiremontti, sukitus ja pinnoitus tai edellisten yhdistelmä.

Lisätiedot

Hampaasi ovat tärkeät. Tarvitset niitä joka päivä.

Hampaasi ovat tärkeät. Tarvitset niitä joka päivä. Hampaasi ovat tärkeät. Tarvitset niitä joka päivä. Hampaasi ovat tärkeät Tarvitset hampaitasi joka päivä kun syöt, naurat ja puhut. Ehjät hampaat ja terve suu ovat tärkeitä hyvän elämän edellytyksiä. Mene

Lisätiedot

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia..

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. 2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. Pääkirjoitus. Hei vaan kaikki lukijat, tässä olisi nyt toinen numero lehdestä jolla on nyt nimikin.

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2009.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2009. Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2009. HALLINTO Puheenjohtaja Timo Tiiro Varapuheenjohtaja Heino Seluska Sihteeri Miikka Häyrynen Rahastonhoitaja Kati Södö Hallituksen

Lisätiedot

Näillä aiheilla Nikon haluaa rohkaista kuvaajia luovaan ilmaisuun ja kannustaa heitä kuvaamaan ihmisten iloa kaikkialla maailmassa.

Näillä aiheilla Nikon haluaa rohkaista kuvaajia luovaan ilmaisuun ja kannustaa heitä kuvaamaan ihmisten iloa kaikkialla maailmassa. Nyt saat tilaisuuden koskettaa maailmaa. Nikonin kansainvälinen valokuvauskilpailu 2008-2009 5.6.2008 Maailman tunnetuimpiin valokuvauskilpailuihin kuuluva Nikon Photo Contest International järjestetään

Lisätiedot

VALINNANVAPAUS. sosiaali- ja terveyspalveluissa mitä, miten ja miksi?

VALINNANVAPAUS. sosiaali- ja terveyspalveluissa mitä, miten ja miksi? VALINNANVAPAUS sosiaali- ja terveyspalveluissa mitä, miten ja miksi? 1 VALINNANVAPAUS enemmän terveyttä samalla rahalla Sote-uudistuksen tavoitteena on kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa

Lisätiedot

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Sukuseura valmistautuu vireään kesään 2007, jolloin järjestetään 6. sukujuhlat 30.6. 1.7. Kolarin Nuottavaarassa sekä julkaistaan uusi, täydennetty ja korjattu

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011 30.3.2011 29 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011 KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula Kaitila-Juntunen

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 TOIMINTA Soittokunnan kevätmatinea pidettiin 12.4.2015 Kangasalan Pirtillä. Kapellimestarina toimi Raimo Hilden Valkeakoski-Opiston Kangasalan

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 1/2007

Körpäkkäsanomat 1/2007 Körpäkkäsanomat 1/2007 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

Konttimäki-kylistä komein

Konttimäki-kylistä komein Konttimäki-kylistä komein Faktaa kylästä Asukasluku 119 Taloja n.70 Kyläyhdistys toiminut vuodesta 1979 alkaen, alkuun kylätoimikuntana Kyläyhdistyksen jäsenmäärä 136 Konttinetti (konttimaki.suntuubi.com)

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

t i e d o t t a a! MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 KIRJASTO TIEDOTTAA KUNNANVIRASTO SULJETTUNA LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Porissa 20.4.

t i e d o t t a a! MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 KIRJASTO TIEDOTTAA KUNNANVIRASTO SULJETTUNA LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Porissa 20.4. MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 t i e d o t t a a! Palstamillimetrin hinta 1.1.2013 alkaen 0,99 (sis.alv 24%) LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Laitakarin alue tullaan kaavoittamaan. Tämä tarkoittaa sitä

Lisätiedot

Jarmo Solja, Kommodori

Jarmo Solja, Kommodori Jarmo Solja, Kommodori Kommodorin mietteitä Vuoden viimeistä Puuskaa eetteriin! Tällä kertaa palstatilan valtaa kuvat, kun kauden ylivoimainen päätapahtuma, 50-vuotisjuhla, vietettiin Teatteriravintolassa

Lisätiedot

POHJOIS-IIN KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 1/2015 HALLITUKSEN KOKOUS 1( 5 )

POHJOIS-IIN KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 1/2015 HALLITUKSEN KOKOUS 1( 5 ) POHJOIS-IIN KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 1/2015 HALLITUKSEN KOKOUS 1( 5 ) PAIKKA: Kylätupa AIKA: keskiviikko 21.1 2015 klo 17.30 Paikalla: Anita Sievänen phj./siht. Markku Veijola, Anu Käyrä, Auvo Anisimaa,

Lisätiedot

1) Vastaajan taustatiedot

1) Vastaajan taustatiedot Seuran toiminnan arviointi: Hyvä xxxxx:n jäsen, Olet aloittamassa seuran toiminnan arviointikyselyyn vastaamista. Hienoa! Seuran toimintaa halutaan kehittää entisestään, ja sitä varten Sinun kokemuksesi

Lisätiedot

Veikko Ekman, Haapajärveltä. Satu Pinola, Kärsämäeltä. Jukka Lehtosaari, Pyhäjärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä

Veikko Ekman, Haapajärveltä. Satu Pinola, Kärsämäeltä. Jukka Lehtosaari, Pyhäjärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS ESITYSLISTA 1/2013 Aika: perjantai 15.2.2013 klo 9.00 10.35 Paikka: Haapajärvi, hallituksen kokoushuone Jäsenet (alleviivatut paikalla) Maija-Liisa Veteläinen Raimo Kaisto Riitta

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Kuljetusten kilpailutuksen tarjousten vertailu ja päätösehdotus

Kuljetusten kilpailutuksen tarjousten vertailu ja päätösehdotus TARJOUSTEN VERTAILU 1 (8) Kuljetusten kilpailutuksen tarjousten vertailu ja päätösehdotus 1. Jämsän kaupungin ruoka- ja ateriakuljetukset umpeutuvat 31.5.2012 ja uuden 1.6.2012 alkavan sopimuskauden (3+1

Lisätiedot

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4. muistio Parasta ja hyödyllistä hankkeessa on ollut Tapaamiset. On tutustuttu toisiimme ja eri kaupunkien matkailutiloihin. Muiden tekemisen peilaaminen omaan toimintaan

Lisätiedot

Pilkkikilpailut v Vilkjärvi. NAISET 1 Pirjo Huopainen 2500gr 2 Martta Huuskonen 1585gr 3 Varpu Korhonen 925gr

Pilkkikilpailut v Vilkjärvi. NAISET 1 Pirjo Huopainen 2500gr 2 Martta Huuskonen 1585gr 3 Varpu Korhonen 925gr Pilkkikilpailut v. 2007 29.12.2007 Vilkjärvi 1 Pirjo Huopainen 2500gr 2 Martta Huuskonen 1585gr 3 Varpu Korhonen 925gr 1 Juha Pohjonen 2520gr 2 Matti Hiltunen 1855gr 3 Timo Tujula 1750gr 4 Mika Kärmeniemi

Lisätiedot

Puheenjohtaja kertoi LT:n kokouksesta. Pöytäkirja on toimitettu myös Koulutus- ja turvallisuuskomitean jäsenille (illalla 29.8.2001, huom. RV).

Puheenjohtaja kertoi LT:n kokouksesta. Pöytäkirja on toimitettu myös Koulutus- ja turvallisuuskomitean jäsenille (illalla 29.8.2001, huom. RV). SUOMEN ILMAILULIITTO RY PÖYTÄKIRJA Laskuvarjotoimikunta Koulutus- ja turvallisuuskomitea Kokous 4-2001 AIKA: PAIKKA: Ke 29.8.2001 klo 18.00 alkaen SIL ry, Malmi LÄSNÄ: Ilkka Keinänen puheenjohtaja Timo

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla Haukiputaan vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksen pöytäkirja 17.8. kello 18.00 Haukiputaan koululla 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus Kokous avattiin kello 18.02 ja paikalla olivat Suvi Siltala

Lisätiedot

OMAISHOITAJA, TULE RYHMÄÄN VIRKISTÄYTYMÄÄN, JAKAMAAN KOKEMUKSIA JA IRROITTAUTUMAAN ARJESTA

OMAISHOITAJA, TULE RYHMÄÄN VIRKISTÄYTYMÄÄN, JAKAMAAN KOKEMUKSIA JA IRROITTAUTUMAAN ARJESTA OULUNKYLÄN OMAISRYHMÄ JOKA TOINEN tiistai KLO 13.30-15.00 Oulunkylän Kirkko, Teinintie 10 Takkahuone 2 krs. OMAISHOITAJA, TULE RYHMÄÄN VIRKISTÄYTYMÄÄN, JAKAMAAN KOKEMUKSIA JA IRROITTAUTUMAAN ARJESTA Kevät

Lisätiedot

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 26.1.2007 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 21.1.2007 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Kari Meriläinen, Sari Söderman, Jari Kaivolahti.

Lisätiedot

-mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi. siisti - siistin - siistimpi

-mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi. siisti - siistin - siistimpi MILLAINEN? vertailu -mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi kevyt - kevyen - kevyempi siisti - siistin - siistimpi iloinen - iloisen hidas hitaan - iloisempi - hitaampi -mpi (komparatiivi) KAKSITAVUISET,

Lisätiedot

- LOSE WEIGHT SMILING- Sisältö: Painonpudotus, painonhallinta ja elämäntapamuutos leiri

- LOSE WEIGHT SMILING- Sisältö: Painonpudotus, painonhallinta ja elämäntapamuutos leiri - LOSE WEIGHT SMILING- Painonpudotus, painonhallinta ja elämäntapamuutos leiri Sisältö: - FIT CAMP idea - Liikunta - Ruokailu - Ilmoittautuminen ja yhteystiedot 1. FIT CAMP FIT CAMP on leiriohjelma joka

Lisätiedot

Kiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 1/2014 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU Paikka: Perinnetalo/ Jääkärisali Aika: 26.4.2014 klo 11:00 alkaen Tilaisuuden kesto noin tunnin Esityslista Kaartin

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP 7.6.2012 Tausta Kuusi haastateltavaa, joista viisi osallistui keskusteluun jollain tasolla Ikähaarukka 70-83 vuotiaita Aktiivisia ikäihmisiä, käyvät säännöllisesti ikäihmisille suunnatuissa toiminnoissa

Lisätiedot

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 Ala-Ounasjoen Erästäjät PÖYTÄKIRJA Johtokunta Rovaniemi 17.2.2010 ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 AIKA 17.2.2010 klo 18.00 PAIKKA Toimitalo, Erästäjänpolku OSALLISTUJAT Seuran jäseniä 25 liitteenä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

Pääset kyselyyn alla olevan linkin kautta ja kyselyn vastausaika päättyy

Pääset kyselyyn alla olevan linkin kautta ja kyselyn vastausaika päättyy Liite 4. Kysely työnantajan edustajalle Kelan työhönkuntoutuksen (TK2) kehittämishankkeesta Hyvä vastaanottaja, Yrityksenne on mukana Kelan työikäisten kuntoutuksen kehittämishankkeessa (TK2-hanke). Hankkeen

Lisätiedot

Kuopion Bridgekerho ry

Kuopion Bridgekerho ry Kuopion Bridgekerho ry ; Kuopion Bridgekerho ry:n v.2009 voittopisteet ; ------------------------------------------- Hanski Matti 41 Koponen Ismo 35 Seppälä Janne 30 Miettinen Heikki 27 Siekkinen Jarmo

Lisätiedot

Tässä nipussa ohjeita sekä kaksi paperia, jotka palautat opolle: Tet-muistiinpanolomake: oma työskentely ja ammatin esittely (kaksipuolinen paperi)

Tässä nipussa ohjeita sekä kaksi paperia, jotka palautat opolle: Tet-muistiinpanolomake: oma työskentely ja ammatin esittely (kaksipuolinen paperi) Oppilaan nimi Luokka: Ohjeet tet-jaksolle Tässä nipussa ohjeita sekä kaksi paperia, jotka palautat opolle: Tiedote sinulle ja huoltajalle: ei tarvitse palauttaa kenellekään. Tet-muistiinpanolomake: oma

Lisätiedot

RIKALANMÄKI. Sinun kokemuksesi on meidän tarinamme

RIKALANMÄKI. Sinun kokemuksesi on meidän tarinamme RIKALANMÄKI Sinun kokemuksesi on meidän tarinamme TERVETULOA RIKALANMÄELLE. Rikalanmäki Salon Halikon kulttuurimaisemassa yhdistää historialliset puitteet ja modernin palvelun. Meillä onnistutte luomaan

Lisätiedot

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016 Tulokset ILMAHIRVI Sarja S15 1. Antti Santakangas EH 183 2. Jesse Pöyliö La 164 3. Miko Mäkitalo La 159 4. Emmi Jauhiainen KS 157 5. Juuso Ahola La 156 Sarjassa

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 21.9.2010 1(5) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä, aloitteita, asioita ja

Lisätiedot

SÄÄNNÖT SUJUVA! RAKENNETTU YMPÄRISTÖ 2025 INFOGRAFIIKKAKILPAILU 1 KILPAILUN TARKOITUS KILPAILUTEHTÄVÄ INFOTYÖPAJAT...

SÄÄNNÖT SUJUVA! RAKENNETTU YMPÄRISTÖ 2025 INFOGRAFIIKKAKILPAILU 1 KILPAILUN TARKOITUS KILPAILUTEHTÄVÄ INFOTYÖPAJAT... SÄÄNNÖT Sujuva! Säännöt Sivu 2 (6) SUJUVA! RAKENNETTU YMPÄRISTÖ 2025 INFOGRAFIIKKAKILPAILU SÄÄNNÖT 1 KILPAILUN TARKOITUS... 3 2 KILPAILUTEHTÄVÄ... 3 3 INFOTYÖPAJAT... 4 4 SARJAT JA OSALLISTUJAT... 4 5

Lisätiedot

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin

Lisätiedot

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015 Suomen Kirjailijaliitto r.y. Sivu 1 (6) Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015 Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto Tunnustuspalkinto on annettu vuodesta 1949 lähtien

Lisätiedot

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään. Rippikoulut 2016 Vuonna 2016 rippikouluikäisiä ovat vuonna 2001 syntyneet nuoret. Rippikouluun voivat ilmoittautua myös ne, joilla rippikoulu on jäänyt käymättä tai jos on aloittanut koulun 6-vuotiaana

Lisätiedot

MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010. Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan

MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010. Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010 Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan MAKSULIIKEUUTISET 2 (5) E laskulla rahanarvoisia etuja Tässä Maksuliikeuutisten

Lisätiedot

Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista

Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista Kirsi Ahola Työelämän lait ohjaavat esimiestä määrittelemällä velvollisuudet ja toimintatavat Työturvallisuuslaki 738/2002: Työnantaja on velvollinen

Lisätiedot

TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO

TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO Katja Reinikainen Kansalaisareena 2016 Taustaa Tiedotteen kirjoittaminen lähtee tarpeesta tiedottaa yhteisöä/organisaatiota koskevasta asiasta. Tiedotteen tarkoitus

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VASTAAJIA: 56 SUKUPUOLI MIES (11) NAINEN (43) EI VASTAUSTA/EOS (2) ELÄMÄNTILANNE TYÖSSÄ (18) TYÖTÖN (6) KOULULAINEN/OPISKELIJA (5) ELÄKELÄINEN (26)

Lisätiedot

Pälkäneen Valokuitu Oy

Pälkäneen Valokuitu Oy INFO 15.09.2016 INFO 16.09.2016 Tervetuloa Pälkäneen Valokuitu Oy:n järjestämään infotilaisuuteen valokuituverkon rakentamisesta ja verkossa tarjottavista palveluista Pälkäneen kunnan alueelle Pälkäneen

Lisätiedot

KUTSU HYVINVOINNIN SEUTUSEMINAARIT /LÄNSI-POHJA

KUTSU HYVINVOINNIN SEUTUSEMINAARIT /LÄNSI-POHJA KUTSU HYVINVOINNIN SEUTUSEMINAARIT /LÄNSI-POHJA Lapin aluehallintovirasto, Lapin liitto, Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri, Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, Lapin taidetoimikunta, Terveys ry ja

Lisätiedot

Lilli Huolenpito PALVELUKUVAUS

Lilli Huolenpito PALVELUKUVAUS 1 (6) v 2.1 Lilli Huolenpito PALVELUKUVAUS Sisällysluettelo 1 Palvelun yleiskuvaus ja palveluvaihtoehdot... 3 2 Palvelun sisältö... 3 2.1 Lilli Huolenpito Mini... 4 2.2 Lilli Huolenpito Perus... 4 2.3

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

RAKENNETUN SUOMEN TARINA

RAKENNETUN SUOMEN TARINA RAKENNETUN SUOMEN TARINA LASSE ANSAHARJU / VASTAVALO.FI Rakennusurakka Suomi: runsaan sadan vuoden työ takana, mitä siitä näkyy tässä ajassa? Kirja on ainutlaatuinen esitys rakennetun ympäristömme vaiheista

Lisätiedot

Toivoa tulevaan -kirjakampanja

Toivoa tulevaan -kirjakampanja Ennakkokartoitus seurakuntien päättäjille. Vastaukset 28.2.2014 mennessä! Syrjäytymisen ehkäisemiseksi Toivoa tulevaan -kirjakampanja NUORILLE AUTTAJILLE PÄÄTTÄJILLE KASVATTAJILLE HAASTE Hyvä Sanoma ry

Lisätiedot

OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli)

OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli) LIITE 5 1 KITEEN KAUPUNKI Sivistyskeskus OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli) 1. Sopijapuolet Tilaaja: Yhteyshenkilö: Kiteen kaupunki Sivistyskeskus Kiteentie 25 82500 KITEE Perusopetuksen

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

YTK SuomiAreenalla: Työttömyyden tukemisesta työllisyyden tukemiseen

YTK SuomiAreenalla: Työttömyyden tukemisesta työllisyyden tukemiseen UUTISKIRJE lokakuu 2016 Kerro kaverille YTK TIETOA YTK:STA JÄSENPALVELUT ANSIOTURVAN ABC AJANKOHTAISTA YHTEYSTIEDOT Tässä kirjeessä: YTK SuomiAreenalla: Työttömyyden tukemisesta työllisyyden tukemiseen

Lisätiedot

Rakentajan info. Mannisenmäki -alueen erityispiirteitä. RAKENNUSVALVONTA Kaisa Hirvaskoski-Leinonen, lupa-arkkitehti

Rakentajan info. Mannisenmäki -alueen erityispiirteitä. RAKENNUSVALVONTA Kaisa Hirvaskoski-Leinonen, lupa-arkkitehti Rakentajan info Mannisenmäki -alueen erityispiirteitä RAKENNUSVALVONTA Kaisa Hirvaskoski-Leinonen, lupa-arkkitehti 12.9.2016 Suunnittelun lähtökohtia Rakennus tulee suunnitella aina paikkaansa Maasto-olosuhteet,

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 maaliskuu

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 maaliskuu KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 maaliskuu Kouvolan Ydinkeskusta ry I Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola I 044 311 8250, 044 311 8251 I toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi Toiminnanjohtaja Marja-Leena

Lisätiedot

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Tuotteita käyttävistä ihmisistä on tullut parempia mainoksia, kuin perinteisistä medioista Miksi näin on? 3

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.

Lisätiedot

Ota yhteyttä, autamme mielellämme! Intrum Justitia Oy PL 47, Helsinki p PUHTIA BISNEKSEEN

Ota yhteyttä, autamme mielellämme! Intrum Justitia Oy PL 47, Helsinki p PUHTIA BISNEKSEEN Ota yhteyttä, autamme mielellämme! Intrum Justitia Oy PL 47, 00811 Helsinki p. 09 2291 1600 www.intrum.fi 10.2016 LUOTTOTIETO- JA PERINTÄPALVELUT TEHOSTA YRITYKSESI RAHANKIERTOA JA MINIMOI LUOTTOTAPPIORISKIT.

Lisätiedot

Muistio. Päivystyksen johto-huone (Sisäänkäynti päivystyksestä)

Muistio. Päivystyksen johto-huone (Sisäänkäynti päivystyksestä) Muistio 1(5) Asiakasraati Aika Keskiviikko 25.2.2016 kello 16.00 18.00 Paikka Osallistujat Päivystyksen johto-huone (Sisäänkäynti päivystyksestä) Seppo Ranta, asiakasraadin puheenjohtaja, johtajaylilääkäri

Lisätiedot

Suomen Höyrypursiseuran Saimaan regatta 2011

Suomen Höyrypursiseuran Saimaan regatta 2011 Suomen Höyrypursiseuran Saimaan regatta 2011 Punkaharju Tuunaansaari Saimaan regatta järjestetään lauantaina heinäkuun 2. päivä Punkaharjun Tuunaansaaressa. Tuunaansaaren Lomakeskusalue tarjoaa loistavat

Lisätiedot

Tesoman elinkaarikorttelin suunnittelua yhdessä sidosryhmien kanssa. Eläkeläisvaltuuston kokous klo

Tesoman elinkaarikorttelin suunnittelua yhdessä sidosryhmien kanssa. Eläkeläisvaltuuston kokous klo Tesoman elinkaarikorttelin suunnittelua yhdessä sidosryhmien kanssa Eläkeläisvaltuuston kokous 24.3. klo 12.-14.30 Tesoman elinkaarikortteli 2 Tesoman elinkaarikortteli Kilpailun tarkoituksena on saada

Lisätiedot

SKAL:n & Taksiliiton hiihtomestaruuskilpailut Tulostettu klo Sivu 1 STL 6v 1km Lähti : 3 Keskeytti : 0 Hylätty : 0

SKAL:n & Taksiliiton hiihtomestaruuskilpailut Tulostettu klo Sivu 1 STL 6v 1km Lähti : 3 Keskeytti : 0 Hylätty : 0 Tulostettu 12.03.16 klo 13.30.05 Sivu 1 STL 6v 1km 1 503 Savolainen Anni Kuopion Taksiautoilijat ry 17.35,9 0,0 2 504 Vepsäläinen Julianna Suonenjoen Taksiautoilijat r 20.29,5 +2.53,6 3 502 Juvani Iiris

Lisätiedot

Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919. Tapamme toimia. Leppäkosken Sähkö Oy. Arvomme. Tarjoamme kestäviä energiaratkaisuja asiakkaidemme

Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919. Tapamme toimia. Leppäkosken Sähkö Oy. Arvomme. Tarjoamme kestäviä energiaratkaisuja asiakkaidemme Energiantuotanto Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919 Sähkö -konserni on monipuolinen energiapalveluyritys, joka tuottaa asiakkailleen sähkö-, lämpö- ja maakaasupalveluja. Energia Oy Sähkö

Lisätiedot

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka. PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu

Lisätiedot

EI MIKÄÄN NÄISTÄ. KUVITETTU MINI-MENTAL STATE EXAMINATION Ohjeet viimeisellä sivulla. 1. Mikä vuosi nyt on? 2. Mikä vuodenaika nyt on?

EI MIKÄÄN NÄISTÄ. KUVITETTU MINI-MENTAL STATE EXAMINATION Ohjeet viimeisellä sivulla. 1. Mikä vuosi nyt on? 2. Mikä vuodenaika nyt on? POTILAS: SYNTYMÄAIKA: TUTKIJA: PÄIVÄMÄÄRÄ: 1. Mikä vuosi nyt on? 2000 2017 2020 1917 EI MIKÄÄN NÄISTÄ 2. Mikä vuodenaika nyt on? KEVÄT KESÄ SYKSY TALVI 3. Monesko päivä tänään on? 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10

Lisätiedot

TERVETULOA VETURITALLEILLE!

TERVETULOA VETURITALLEILLE! TERVETULOA VETURITALLEILLE! Veturitallit on Jyväskylän nuorten ja nuorten aikuisten aktiivisen toiminnan keskus. Veturitalleilla nuoret järjestävät oman elämänsä näköistä toimintaa. Ota Veturitallien työntekijöihin

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito 30.9.2009. Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN

Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito 30.9.2009. Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN Onnistuneen kasvatuskumppanuuden aloittamisen kannalta on tärkeää, että päivähoitoa koskevaa tietoa on saatavilla kun tarve lapsen päivähoidolle syntyy.

Lisätiedot

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen Esittelyteksti (mainostyylinen): Koskaan ihminen ei ole tiennyt niin paljon kuin nyt. Mutta huomenna tiedämme taas

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Miten sinne pääsee? Paikallismuseoiden markkinointi ja saavutettavuus

Miten sinne pääsee? Paikallismuseoiden markkinointi ja saavutettavuus Miten sinne pääsee? Paikallismuseoiden markkinointi ja saavutettavuus Kotkan paikallismuseo seminaari 27.4. Riina Nurmio, maakuntatutkija Etelä-Karjalan museo Potentiaalisista kävijöistä pitää saada kävijöitä

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUSETELI

HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUSETELI HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUSETELI Mikä on palveluseteli? Palveluseteli on rahallinen avustus kunnalta. Palvelusetelillä voi ostaa palveluita, jotka kunnan kuuluu järjestää asukkailleen. Henkilökohtaisen

Lisätiedot

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE Lupaus laadusta SalPa taitoluistelu on Sinettiseura Valmennuksen terveiset Luistelijat muistakaa täyttää harjoituspäiväkirjaa, aina silmuista ylöspäin. Uuden vuoden jälkeen

Lisätiedot

KESÄYRITTÄJÄN KÄSIKIRJA 2016

KESÄYRITTÄJÄN KÄSIKIRJA 2016 KESÄYRITTÄJÄN KÄSIKIRJA 2016 Kuinka asiat tapahtuvat? MIKÄ ON KESÄYRITTÄJÄ? Kesäyrittäjä-ohjelma on luotu nuorille toisten nuorten toimesta, opettamaan yrittäjämäistä toimintaa ja oma-aloitteisuutta. Projektin

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 Yhdistys on saavuttanut tunnustetun aseman Ylläksen alueen vaikuttajana. Yhdistyksen jäsenmäärä on noussut tasaisesti ja on nyt 226. 1. Jäsentapaamiset

Lisätiedot

KESÄPILKIN MM-KILPAILUT KESÄPILKIN MM-KILPAILUT

KESÄPILKIN MM-KILPAILUT KESÄPILKIN MM-KILPAILUT Maanantai 25.7.2005 klo 00-00 1. Antti Malinen Neste Pudasjärvi 13 1477 1. 2. Aarno Tauriainen Kala-Taival 22 1327 2. 3. Mika Kokko Cafe Amaretto 10 769 3. 4. Esa Ontero Iin Kalamiehet 1 685 4. 5. Airi

Lisätiedot