KOKKOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA ( )

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOKKOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA ( )"

Transkriptio

1 1 KOKKOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA ( ) 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (713/2014), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009), jätelain (646/2011) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa peritään käsittelymaksu tämän taksan mukaisesti. Maa-aineslain mukaisista maksullisista suoritteista ja maa-aineslain 4 :n mukaisesta maa-ainesluvan ja ympäristölupahakemuksen yhteiskäsittelystä määrätään maa-ainestaksassa. 2 jen määräytymisperusteet 2.1 Ympäristönsuojeluviranomaisen maksut perustuvat luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelyn keskimääräiseen oma kustannusarvoon, joka sisältää asian käsittelystä viranomaiselle aiheutuneet kokonaiskustannukset. 2.2 Kokonaiskustannuksiin kuuluvat asian käsittelystä aiheutuvien erilliskustannusten lisäksi käsittelyn aiheuttama osuus hallinto-, toimitila- ja pääomakustannuksista sekä muista viranomaisen yhteiskustannuksista. Kokonaiskustannuksiin kuuluvat lisäksi asianosaisten kuu lemisesta sekä hakemuksen ja päätöksen tiedottamisesta aiheutuvat kulut. 2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 60 tunnilta. 3 Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelymaksut 3.1 Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut on esitetty liitteenä olevassa maksutaulukossa. 4 Menettelyn laajuudesta johtuvat lisämaksut 4.1 Edellä 3 :ssä mainitun maksun lisäksi peritään tarvittaessa asian käsittelystä seuraavat lisämaksut: 1) asiantuntijaviranomaisen lausunto erillisen laskun mukaisesti 2) konsultti- tai asiantuntijaselvitys erillisen laskun mukaisesti

2 2 3) ympäristönsuojeluasetuksen 13 :n 2 momentissa tarkoitetun kuulemistilaisuuden tai katselmuksen järjestämisestä aiheutuneet kulut 5 n alentaminen 5.1 Mikäli asian käsittelyn vaatima työmäärä on merkittävästi keskimääräistä vähäisempi, voidaan käsittelymaksu määrätä 35 prosenttia 3 :n mukaista maksua pienemmäksi. 5.2 Toiminnan olennaista muuttamista tai uudistamista koskevan hakemuksen sekä ilmoituksen uudistamisen käsittelymaksu voidaan määrätä 50 prosenttia 3 :n mukaista mak sua pienemmäksi. 5.3 Lupapäätöksen edellyttämän lupamääräysten tarkistamista koskevan hakemuksen käsittelymaksu on 70 prosenttia 3 :n mukaista maksua pienempi. 5.4 Luvan tai ilmoituspäätöksen teknisluontoisesta muuttamisesta tai muus ta lupamääräysten vähäisestä muu toksesta, jonka vaatima työmäärä on merkittävästi keskimääräistä pienempi, voidaan käsittelymaksu mää rätä 50 prosenttia 3 :n mukaista mak sua pienemmäksi. 5.5 Olemassa olevien toimintojen lupa-asioiden käsittelystä peritään 3 :n mukainen maksu, jos asian käsittelyn vaatima työmäärä vastaa uudelta toiminnalta vaadittavan luvan käsittelyä. 5.6 Jos ympäristösuojelulain 39 :n mukainen ympäristölupahakemus koskee sellaista toimintaa, johon ei sovelleta ympäristönsuojelulain 44 :n 1 mom. mukaista ilmoitusta sanomalehdissä tai sellaisesta 10:n luvun asiaa, johon ei sovelleta ympäristönsuojelulain 121 :n mukaista kuulemista, vähennetään tämän taksan 3 :n mukaisesta maksusta n alentamista ei sovelleta vesilain mukaisten asioiden eikä muiden asioiden käsittelyn yhteydessä. 5.7 Mikroyritykset annetaan 20 % alennus valvonnasta (liitteen kohta Valvontasuunnitelman mukaiset maksut ) perittävistä maksuista, siten kuin ympäristönsuojelulain 206 :ssä säädetään. Alennuksen saamiseksi toiminnanharjoittajan on ennen tarkastusta tai viimeistään tarkastuksen yhteydessä annettava valvontaviranomaiselle riittävät tiedot mahdollisen alennuksen myöntämiseksi. Alennusta ei voi saada takautuvasti asian käsittelyn jälkeen. Mikäli tarvittavia työntekijä-, liikevaihto- ja tasetietoja ei pyynnöstä huolimatta ilmoiteta, maksu voidaan määrätä alentamattomana. 6 n määrääminen poikkeustapauksissa 6.1 Milloin tämän taksan soveltaminen johtaa luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelyn laajuus ja työmäärä huomioon ottaen kohtuuttoman pieneen tai

3 3 suureen maksuun, voidaan erityistapauksissa käsittelymaksu periä 3 :n mukaisista maksuista poiketen myös asian käsittelyajan perusteella lasketun omakustannusarvon ja muiden asian käsittelystä aiheutuneiden erilliskustannusten perusteella. Tällöin mak sun määräämiseen tulee liittää laskelmaperuste maksulle sekä erittely muis ta erilliskustannuksista. 7 Hakemuksen, ilmoituksen tai muun asian peruuttaminen tai raukeaminen 7.1 Mikäli hakija peruuttaa hakemuksensa, ilmoituksensa tai muun asian taikka asian käsittely kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa raukeaa muusta syys tä ennen päätöksen antamista ja viranomainen on ryhtynyt oleellisiin toimiin hakemuksen käsittelemiseksi, peritään 3 :n mukaisesta maksusta 50 prosenttia sekä muut hakemuksen käsittelystä aiheutuneet kustannukset 4 :n mukaisesti. 8 Hakemuksen tai ilmoituksen hylkääminen tai tutkimatta jättäminen 8.1 Hakemuksesta tai ilmoituksesta, josta on tehty hylkäävä päätös, voidaan tämän taksan mukainen maksu määrätä 30 prosenttia pienemmäksi. Mikäli hylkäävän päätöksen perusteet ovat niin selkeät, että asian laajemmalle käsittelylle ei ole ollut perusteita, voidaan maksu määrätä 80 prosenttia 3 :n mukaista maksua pienemmäksi. 8.2 Jos hakemus tai ilmoitus on päätetty jättää tutkittavaksi ottamatta, maksua ei peritä. 9 Palautetun hakemuksen käsittelymaksu 9.1 Tuomioistuimen muutoksenhaun johdosta uudelleen käsiteltäväksi palauttaman asian tämän taksan mukaisesta käsittelymaksusta vähennetään, mitä samassa asiassa aikaisemmin annetusta ympäristönsuojeluviranomaisen päätöksestä on peritty. 9.2 Jos tuomioistuin muutoksenhaun johdosta kumoaa päätöksen sen vuoksi, että hakija ei ole ollut hakemansa luvan tarpeessa, palautetaan mahdollisesti peritty maksu kokonaisuudessaan. 10 Vakuuspäätöksen maksu 10.1 Ympäristönsuojelulain 199 :n mukaisen vakuuden hyväksymistä koskevan asian käsittelystä peritään lisämaksu, joka on 20 prosenttia kyseistä toimintaa koskevasta 3 :n mukaisesta maksusta.

4 4 11 sta, maksun palauttamisesta ja poikkeuksesta päättäminen 11.1 sta, maksun palauttamisesta, maksun alentamisesta ja maksun lykkäämisestä määrää kunnan ympäristönsuojeluviranomainen pääasiaa koskevassa päätöksessä. Mikäli päätösvalta asiassa on kaupungin hallintosäännössä delegoitu virkamiehelle, päätös maksusta tehdään viranhaltijapäätöksen yhteydessä. 12 n suorittaminen ja periminen 12.1 on suoritettava 30 vuorokauden kuluessa siitä, kun asiaa koskeva päätös on annettu. Viivästyneestä maksusta peritään kulloinkin voimassa olevaa viivästyskorkoa korkolain (633/1982) 4 :n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan Mikäli tämän taksan mukaista maksua ei muistutuksesta huolimatta ole maksettu, voidaan se periä ulosottotoimina ilman erillistä tuomiota tai päätöstä siinä järjestyksessä kuin verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annetussa laissa (367/1961) säädetään. 13 Voimaantulo ja siirtymäsäännökset 13.1 Tämän taksan mukaisten asioiden käsittelystä, jotka ovat tulleet vireille sekä joista on kuulutettu tai asiasta on muutoin annettu tieto asianosaiselle ennen tämän taksan voimaantuloa, peritään käsittelymaksu aiemmin voimassa olleen Kokkolan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksan mukaisesti Tämä taksa tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta Kokkolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta on hyväksynyt tämän taksan päätöksellään 15 päivänä kesäkuuta 2016 ( 110).

5 5 MAKSUTAULUKKO Ympäristölupaa edellyttävä laitos tai toiminta (YSLja YSA) LIITE Metsäteollisuus - puunsuojakemikaaleja käyttävä laitos (muu kuin puukyllästämö, yli 1 tonni vuodessa) 4250,- Metalliteollisuus - metallien tai muovien elektrolyyttistä tai kemiallista pintakäsittelyä suorittava laitos, piirilevyvalmistamo, peittaamo, fosfatointilaitos tai alumiinin anodisointilaitos (allas 5 30 m 3 ) 4250,- Energiantuotanto - öljyä, kivihiiltä, puuta, turvetta, kaasua tai muuta poltettavaa ainetta käyttävä voimalaitos, kattilalaitos tai muu laitos (20-50 MW) 4550,- Kemikaalien tai polttoaineiden varastointi - polttonesteiden jakeluasema 2700,- - muu vaarallisen nestemäisen kemikaalin varasto 3200,- - grillihiilen valmistuslaitos (väh tonnia vuodessa) 4250,- - kivihiilivarasto 3200,- Haihtuvia orgaanisia yhdisteitä käyttävä toiminta - laitos, jossa käytetään haihtuvia orgaanisia yhdisteitä (kulutus yli 10 tonnia ja alle 50 tonnia vuodessa) 4250,- Malmien tai mineraalien kaivaminen tai maaperän ainesten otto - kivenlouhimo tai muu kuin maarakennustoimintaan liittyvä kivenlouhinta (käytössä vähintään 50 päivää) 3650,- - kiinteä tai siirrettävä murskaamo tai kalkkikiven jauhatus (käytössä vähintään 50 päivää) 2800,- Maa-aineslain mukaisista maksullisista suoritteista ja maa-aineslain 4 :n mukaisesta maa-ainesluvan ja ympäristölupahakemuksen yhteiskäsittelystä määrätään maa-ainestaksassa. Mineraalituotteiden valmistus - kiinteä betoniasema tai betonituotetehdas 4550,- - kevytsoratehdas tai kevytbetonitehdas (yli 3000 tonnia vuodessa) 3650,- - keramiikka- tai posliinitehdas (tuotanto vähintään 200 tonnia vuodessa ja enintään 75 tonnia vuorokaudessa ja/tai uunikapasiteetti enintään 4 m 3 ja lastauskapasiteetti enintään 300 kg/m 3 uunia kohden) 3200,- Nahan tai tekstiilien laitosmainen tuotanto tai käsittely

6 - tekstiilien vesipesula tai kemiallinen pesula (väh. 1 tonni/vrk) 2900,- 6

7 7 Ympäristölupaa edellyttävä laitos tai toiminta (YSL ja YSA) Elintarvikkeiden tai rehujen valmistus - teurastamo (tuotantokapasiteetti 5-50 tonnia vuorokaudessa 4100,- - lihanjalostuslaitos taikka muu lihaa tai lihatuotteita käsittelevä laitos (raaka-ainekulutus vähintään 1000 tn/vuosi ja valmiiden tuotteiden tuotanto enintään 75 tn/vrk) 3650,- - kalastustuotteita käsittelevä laitos (raaka-ainekulutus vähintään 100 tonnia vuodessa ja valmiiden tuotteiden tuotanto enintään 75 tn/vrk) 3650,- - maidon keräily-, käsittely- tai jalostuslaitos (vastaanotetun maidon määrä tonnia vuorokaudessa) 3200,- - jäätelötehdas tai juustomeijeri (tuotanto vähintään 1000 tonnia vuodessa) 3200,- - perunan tai juuresten käsittely- tai jalostuslaitos (raaka-ainekulutus vähintään 2000 tonnia vuodessa ja valmiiden tuotteiden tuotanto enintään 300 tn/vrk) 3200,- - vihanneksia, öljykasveja, melassia tai mallasohraa käsittelevä tai niistä tuotteita jalostava laitos (raaka-ainekulutus vähintään tonnia vuodessa ja valmiiden tuotteiden tuotanto enintään 300 tn/vrk) 3200,- - muu kasviperäisiä raaka-aineita käsittelevä tai niistä tuotteita jalostava laitos (raaka-ainekulutus vähintään tonnia vuodessa ja valmiiden tuotteiden tuotanto enintään 300 tn/vrk) 3200,- - makeistehdas (tuotanto vähintään 15 tonnia/vrk) 2800,- - panimo (tuotanto vähintään mutta alle 5 miljoonaa litraa vuodessa ja enintään litraa vuorokaudessa) 3650,- - Siiderin ja viinin valmistus käymisteitse (tuotanto vähintään litraa mutta alle 10 miljoonaa litraa vuodessa ja enintään litraa vuorokaudessa) 3650,- - muu virvoitus- ja alkoholijuomia valmistava laitos (tuotanto vähintään 50 miljoonaa litraa vuodessa ja enintään litraa vuorokaudessa) 3650,- - mallas-, alkoholi- tai virvoitusjuomien pakkaamo (tuotanto vähintään 50 miljoonaa litraa vuodessa) 3200,- - rehuja tai rehuvalkuaista valmistava tai sekoittava laitos (tuotanto tonnia vuodessa) 3200,- - eineksiä valmistava laitos (tuotanto vähintään 5000 tonnia ja alle tonnia vuodessa) 3650,- Eläinsuojat - eläinsuoja 2100,- - turkistarha 2100,-

8 8 Ympäristölupaa edellyttävä laitos tai toiminta (YSL ja YSA) Liikenne - muu lentopaikka kuin lentoasema 5100,- - linja-auto- tai kuorma-auto- tai työkonevarikko (yli 50:lle linja-autolle, kuorma-autolle tai työkoneelle) 3200,- - ulkona sijaitseva moottoriurheilurata 2700,- Jätehuolto - Maankaatopaikka (alle tonnia vuodessa) 3200,- - laitos, jossa poltetaan maa- ja metsätalouden kasviperäistä jätettä ja käsittelemätöntä puujätettä 3200,- - laitos tai paikka, jossa hyödynnetään tai käsitellään siinä toiminnassa tai sillä paikalla syntyneitä vaarallisia jätteitä 3200,- - kotitaloudessa, siihen rinnastettavassa tai toiminnassa syntyneen vaarallisen jätteen varastointipaikka tai romuajoneuvojen tai käytöstä poistettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden varastointipaikka (varastointikapasiteetti alle 50 tonnia) 2800,- - pilaantumattoman maa-ainesjätteen, betoni-, tiili- tai asfalttijätteen muu käsittely kuin sijoittaminen kaatopaikalle (alle tn/vuosi) - ruhojen ja eläinperäisen jätteen käsittelylaitos (enintään 10 tn/vrk) 3200,- - autopurkamo - muu jätteiden hyödyntämis- tai käsittelylaitos (alle tonnia vuodessa) 2800,- - muu jätteiden ammattimainen tai laitosmainen hyödyntäminen tai käsittely (alle tonnia vuodessa) 2800,- Vesihuolto - jätevesien puhdistamo tai jätevesien johtaminen muualle kuin yleiseen viemäriin jos siitä aiheutuu YSL 27 :n 2 momentin 2 kohdan mukainen seuraus 2300,- Muu toiminta - ulkona sijaitseva ampumarata 2700,- - pysyvä, ulkona sijaitseva laitosmainen suihkupuhalluspaikka 2700,- - kiinteä eläintarha tai huvipuisto 3200,- - krematorio tai lemmikkieläinten polttolaitos 3200,- - ympäristönsuojelulain 27 :n 2 momentin 3 kohdan mukainen toiminta, josta saattaa ympäristössä aiheutua eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 :n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta; tuntitaksan mukaan, kuitenkin enintään 2550,- - muu ympäristölupa 60,-/h

9 9 Ympäristönsuojelulain 116 :n mukainen toiminnan rekisteröinti (YSL liite 2) - rekisteröitävä energiantuotantoyksikkö (VNA 445/2010) 1200,- - asfalttiasema (VNA 846/2012) 600,- - polttonesteiden jakeluasema (VNA 444/2010) 600,- - toiminta, jossa käytetään haihtuvia orgaanisia yhdisteitä (VNA 435/2001, 4 ) 1200,- - kemiallinen pesula 600,- Muut ympäristönsuojelulakiin perustuvat päätökset - tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toiminnasta tehtävän ilmoituksen käsittely (YSL 118 ) Toiminta joka vaatii kuulutuksen 1100,- Yksi tapahtumapaikka ei vaadi kuulutusta 100,- Useampi päivä tai tapahtumapaikka ei vaadi kuulutusta 200,- - koeluontoisesta toiminnasta tehtävän ilmoituksen käsittely, sis. kuulutus (YSL 119 ) 1600,- - poikkeukselliset tilanteet, sis. kuulutus (YSL 120 ja123 ) 1480,- - poikkeukselliset tilanteet, ei edellytä kuulutusta (YSL 120 ja 123 ) 480,- - ympäristöluvan muuttaminen erityisen selvityksen perusteella (YSL 90 ) 480,- - ympäristöluvassa asetetun määräajan pidentämiseksi jätetyn hakemuksen käsittely, sis. kuulutus (YSL 91 ) 1480,- - ympäristöluvassa asetetun määräajan pidentämiseksi jätetyn hakemuksen käsittely, ei edellytä kuulutusta (YSL 91 ) 480,- Valvontasuunnitelman mukaiset maksut (YSL:n nojalla luvanvaraiset ja rekisteröidyt laitokset ja toiminnot) - valvontasuunnitelman mukainen valvontakäynti 300,- - uusintatarkastus, mikäli valvontasuunnitelman mukaisessa valvontakäynnissä on havaittu korjattavia puutteita 210,- - YSL:n 175 :n tai 176 :n nojalla annetun määräyksen noudattamisen valvomiseksi taikka 181 :ssä tarkoitetun toiminnan keskeyttämisen valvontakäynti 210,- Jätelain 100 :n mukaisten asioiden käsittely - jätteenkeräystoiminnan merkitseminen jäterekisteriin ml. päivitykset 180,-

10 10 Vesilain mukaisten asioiden käsittely - vesilain mukaisten asioiden (mm. talousveden ottamisen rajoittaminen, ojitusasiat) käsittely tuntitaksan mukaan 60,-/h Merenkulun ympäristönsuojelulain mukaisten asioiden käsittely - huvivenesataman jätehuoltosuunnitelman käsittely ja hyväksyminen ml. tarkistaminen ja voimassaoloilmoituksen käsittely, sekä toiminnan merkitseminen ympäristönsuojelun tietojärjestelmään 60,-/h Muiden asioiden käsittely - tarkkailusuunnitelman käsittely ja hyväksyminen 300,- - muiden ympäristölupiin liittyvien suunnitelmien hyväksyminen 180,- - muiden, kuin haittaa kärsivän asianosaisen aloitteesta vireille paneman ilmeisen perusteettoman asian käsittely 240,- - Kokkolan kaupungin ympäristönsuojelumääräyksiin haetun poikkeuksen käsittelymaksu 120,- - toiminnanharjoittajan vaihtumista koskevan ilmoituksen käsittely (YSL 170 ) 60,- - poikkeamisen myöntäminen talousvesien käsittelyvaatimuksista enintään viideksi vuodeksi (YSL 157 ) 60,- -käsittelyratkaisu (rakennus- /toimenpidelupa), joka koskee kiinteistön jätevesien käsittelyä viemäriverkkoon liittymättömien osalta 165,- - kaupungin lupa vesialueen ruoppaukseen ja/tai ruoppausmassojen sijoittamiseen laskutetaan tuntitaksan mukaan 60,-/h - maankäyttö- ja rakennuslain tarkoittamissa maisematyöluvissa noudatetaan Kokkolan kaupungin rakennusvalvontaviranomaisen kulloinkin voimassa olevaa maksutaulukkoa

HALSUAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

HALSUAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA HALSUAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

TAMMELAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 TAMMELAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1. Ympäristönsuojelulain (527/2014), Valtioneuvoston asetuksen ympäristönsuojelusta (713/2014) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan,

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 64 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 64 euroa tunnilta. 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain 527/2014 jätelain (646/2011), vesilain (587/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan

Lisätiedot

LESTIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

LESTIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA LESTIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

TOHOLAMMIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA TOHOLAMMIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

VETELIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

VETELIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA VETELIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Vetelin kunnanvaltuuston xx.xx.201x ( xx) hyväksymä Voimassa xx.xx.201x lukien 1 VETELIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (PVM) 1 Soveltamisala

Lisätiedot

Viite. MAKSUTAULUKKO euroa. Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat. Ehdotus uudeksi maksuksi. maksu

Viite. MAKSUTAULUKKO euroa. Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat. Ehdotus uudeksi maksuksi. maksu Viite MAKSUTAULUKKO euroa Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat Metsäteollisuus - sahalaitos tai viilutehdas - puunsuojauskemikaaleja käyttävä laitos Nykyinen maksu Ehdotus uudeksi maksuksi Metalliteollisuus

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat

Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat MAKSUTAULUKKO euroa Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat KUOPIO vanhat maksut Metsäteollisuus - sahalaitos tai viilutehdas, 4 100,00 - puunsuojauskemikaaleja käyttävä laitos 4 100,00 KUOPIO ehdotus

Lisätiedot

Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut on esitetty liitteenä olevassa maksutaulukossa.

Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut on esitetty liitteenä olevassa maksutaulukossa. LIPERIN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016 Teknisen lautakunnan hyväksymä 18.8.2015 85 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KOKKOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 KOKKOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (713/2014), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009), jätelain (646/2011) ja vesilain (587/2011) mukaisen

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KAARINAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KAARINAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Maksujen määräytymisperusteet... 1 3 Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelymaksut... 1 4 Menettelyn

Lisätiedot

KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (muutokset kursiivilla)

KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (muutokset kursiivilla) KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (muutokset kursiivilla) Ympäristö- ja rakennuslautakunnan hyväksymä 14.11.2013 x 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), jätelain (646/2011),

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 43 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 43 euroa tunnilta. 1 KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA HUMPPILAN KUNTA KUNNANVALTUUSTO 2001 KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristösuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen

Lisätiedot

SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016

SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016 1 Khall. 30.06.2014 156 Liite 72 Kvalt. 06.10.2014 50 Liite 33 SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016 - ympäristönsuojelun maksutaksa Hyväksytty Siikalatvan kunnanvaltuustossa 06.10.2014

Lisätiedot

KANNONKOSKEN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN JA PIHTIPUTAAN KUNTIEN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA

KANNONKOSKEN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN JA PIHTIPUTAAN KUNTIEN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA POHJOISEN KESKI-SUOMEN YMPÄRISTÖTOIMI KANNONKOSKEN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN JA PIHTIPUTAAN KUNTIEN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA Hyväksytty: Ympäristölautakunta

Lisätiedot

KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennuslautakunnan hyväksymä 12.11.2015 x 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011), vesilain (587/2011)

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunnan hyväksymä XX XXX

POLVIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunnan hyväksymä XX XXX Liite nro 49 1 POLVIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunnan hyväksymä XX.12.2016 XXX 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain

Lisätiedot

1/6 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. 1 Soveltamisala

1/6 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. 1 Soveltamisala 1/6 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1. Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

VÖYRIN KUNTA. Ympäristönsuojeluviranomaisen valvonta- ja tarkastusmaksut

VÖYRIN KUNTA. Ympäristönsuojeluviranomaisen valvonta- ja tarkastusmaksut VÖYRIN KUNTA Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Ympäristönsuojeluviranomaisen valvonta- ja tarkastusmaksut Valtuuston hyväksymä 24.4.2014 Astuu voimaan 1.6.2014 SISÄLTÖ 1 SOVELTAMISALA... 3 2 MAKSUJEN

Lisätiedot

2.3 Kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta.

2.3 Kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta. Salon kaupunginvaltuusto 27.1.2014 11 1 (5) SALON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011) mukaisen

Lisätiedot

SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 2014

SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 2014 1 Khall. 30.06.2014 156 Liite 72 Kvalt. 06.10.2014 50 Liite 33 SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 2014 - ympäristönsuojelun maksutaksa Hyväksytty Siikalatvan kunnanvaltuustossa 06.10.2014

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA. J u l k a i s s u t Tornion kaupunginkanslia Nro 2

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA. J u l k a i s s u t Tornion kaupunginkanslia Nro 2 1(6) TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA J u l k a i s s u t 2011 Tornion kaupunginkanslia Nro 2 Tornion, Keminmaan ja Tervolan ympäristölautakunnan 18.01.2011 hyväksymä Voimaantulopäivä19.01.2011

Lisätiedot

Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa. Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristövaliokunta

Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa. Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristövaliokunta Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Kunnanvaltuusto 11.11.2013 135 Rakennus- ja ympäristövaliokunta 17.12.2013 146 0 SISÄLTÖ 1 Soveltamisala... 2 2 Maksujen määräytymisperusteet... 2 3 Perusmaksut...

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET ALKAEN

HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET ALKAEN HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 1.4.2016 ALKAEN Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 25.1.2016 6 Voimaantulo: 1.4.2016 HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN

Lisätiedot

Raision kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Raision kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Raision kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011), vesilain (587/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta. 1 Ympäristölautakunta 9.12.2015 66 liite 3 LAPINLAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONNAN JA YMPÄRISTÖPALVELUIDEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONNAN JA YMPÄRISTÖPALVELUIDEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA N:o 5 HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN T A K S A K O K O E L M A 2010 HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONNAN JA YMPÄRISTÖPALVELUIDEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA N:o Kv Taksan nimi 5/2010 11.10.2010 Ympäristönsuojeluviranomaisen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus 1 Soveltamisala 1(6) 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), jätelain (646/2011), vesilain (587/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kunnanvaltuuston hyväksymä

SIILINJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kunnanvaltuuston hyväksymä SIILINJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kunnanvaltuuston 7.12.2015 hyväksymä 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta. Ympäristölautakunta 15.11.2017 48, liite 3 LAPINLAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2018 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014) ja, vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja merenkulun

Lisätiedot

EURAJOEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

EURAJOEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA EURAJOEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Yhteisvaltuusto hyväksynyt: 19.9.2016 Voimaantulopäivä 1.1.2017 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011)

Lisätiedot

Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Kouvolan kaupunki Rakennus- ja ympäristölautakunta 5.3.2014 28 KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

LIPERIN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Elinympäristölautakunnan hyväksymä Soveltamisala

LIPERIN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Elinympäristölautakunnan hyväksymä Soveltamisala LIPERIN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2019 Elinympäristölautakunnan hyväksymä 4.9.2018 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston 17.12.2001 93 hyväksymä

Kunnanvaltuuston 17.12.2001 93 hyväksymä SIMON KUNTA Kunnanvaltuuston 17.12.2001 93 hyväksymä YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun

Lisätiedot

LIITE LEMPÄÄLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSAAN

LIITE LEMPÄÄLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSAAN LIITE LEMPÄÄLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSAAN MAKSUTAULUKKO Lempäälän kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen maksut ympäristönsuojelulain, merenkulun ympäristönsuojelulain, jätelain, vesilain

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET

TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET Voimaan 1.1.2017 voimassa 2017-2018 Ympäristölautakunta 20.09.2016 / 120 Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN

Lisätiedot

VAASAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (hyväksytty 17.12.2014 114)

VAASAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (hyväksytty 17.12.2014 114) VAASAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (hyväksytty 17.12.2014 114) 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Lupa- ja viranomaistoiminnot SÄÄNTÖKOKOELMA 884 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

Lupa- ja viranomaistoiminnot SÄÄNTÖKOKOELMA 884 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1(7) JOENSUUN KAUPUNKI KUNNALLINEN Lupa- ja viranomaistoiminnot SÄÄNTÖKOKOELMA 884 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunnan hyväksymä 19.11.2014 121 1 Soveltamisala

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 47 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 47 euroa tunnilta. 1 Soveltamisala 1(6) 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), vesilain (264/1961) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

3.1 Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut on esitetty liitteenä olevassa maksutaulukossa.

3.1 Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut on esitetty liitteenä olevassa maksutaulukossa. 1(4) KITEEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty: Kiteen ympäristölautakunta Pvm Voimaan: 1.1.2016 1 Soveltamisala 1..1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011), vesilain

Lisätiedot

Hyväksytty: Rantasalmen kunnanhallituksessa Juvan kunnanhallituksessa Sulkavan kunnanhallituksessa 8.1.

Hyväksytty: Rantasalmen kunnanhallituksessa Juvan kunnanhallituksessa Sulkavan kunnanhallituksessa 8.1. YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rantasalmi, Juva ja Sulkava Hyväksytty: Rantasalmen kunnanhallituksessa 12.2.2018 33 Juvan kunnanhallituksessa 22.1.2018 3 Sulkavan kunnanhallituksessa 8.1.2018 16 Voimaan:

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 50 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 50 euroa tunnilta. 1 RUOVEDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) ja jätelain (646/2011) mukaisen

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2017

KONTIOLAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2017 1 KONTIOLAHDEN KUNTA Ympäristölautakunta KONTIOLAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2017 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja maankäyttö-

Lisätiedot

LAITOS TAI TOIMINTA euroa. Ympäristölupaa edellyttävän laitoksen tai toiminnan lupapäätöksen valmistelu (YSA 2 )

LAITOS TAI TOIMINTA euroa. Ympäristölupaa edellyttävän laitoksen tai toiminnan lupapäätöksen valmistelu (YSA 2 ) MAKSUTAULUKKO Maksutaulukko sisältää kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen maksut ympäristönsuojelulain, vesilain, jätelain ja merenkulun ympäristönsuojelulain mukaisten lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden

Lisätiedot

Taksan mukaiseen käsittelymaksuun lisätään erikseen asianosaisten kuulemisesta sekä hakemuksen ja päätöksen tiedottamisesta aiheutuneet kulut.

Taksan mukaiseen käsittelymaksuun lisätään erikseen asianosaisten kuulemisesta sekä hakemuksen ja päätöksen tiedottamisesta aiheutuneet kulut. 1 Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksynyt 14.2.2013 Taksa tulee voimaan 1.3.2013 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (86/2000), jätelain (646/2011), vesilain (587/2011)

Lisätiedot

Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa alkaen

Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa alkaen Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1.5.2009 alkaen 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Uudenkaupungin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Uudenkaupungin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) ja vesilain (587/2011)

Lisätiedot

KEURUUN JA MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKIEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRAN- OMAISEN TAKSA

KEURUUN JA MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKIEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRAN- OMAISEN TAKSA KEURUUN JA MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKIEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRAN- OMAISEN TAKSA Keurusselän ympäristönsuojelujaosto 18.5.2016 (36 ) Keuruun kaupunginvaltuusto 17.4.2000 (34 ) Yhteistoimintasopimus kohta 7

Lisätiedot

KITTILÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN KÄSITTELEMIEN ASIOIDEN MAKSUPERUSTEET

KITTILÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN KÄSITTELEMIEN ASIOIDEN MAKSUPERUSTEET KITTILÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN KÄSITTELEMIEN ASIOIDEN MAKSUPERUSTEET 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Liite ILOMANTSIN KUNTA Kuntaympäristölautakunta YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty: 20.2.2018 11 Voimaan: 1.5.2018 1 Soveltamisala 2 Maksujen määräytymisperusteet Ympäristönsuojelulain (527/2014),

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 KALAJOEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Valtuuston 11.11.2014 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2015 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT HAMINAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTOIMEN TAKSA - Ympäristönsuojeluviranomaisen maksut hyväksytty 1.11.2016 Haminan ympäristölautakunnassa 187. YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT 1.1.2017 alkaen 1 Soveltamisala

Lisätiedot

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 65 tunnilta.

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 65 tunnilta. JOENSUUN KAUPUNKI Lupa ja viranomaistoiminnot JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus ja ympäristölautakunnan hyväksymä 20.12.2017 105 1 Soveltamisala 1(7) Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

PETÄJÄVEDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

PETÄJÄVEDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA PETÄJÄVEDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Petäjäveden kunnan teknisen lautakunnan lupajaosto 31.1.2017 9 Petäjäveden kunnanhallitus 6.3.2017 47 Petäjäveden kunnanvaltuusto 13.3.2017 15 1 Soveltamisala

Lisätiedot

Kaavin ympäristölautakunta Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Liite nro 14 KH , liite n:o 4 Valt

Kaavin ympäristölautakunta Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Liite nro 14 KH , liite n:o 4 Valt Kaavin ympäristölautakunta 11.12.2014 Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Liite nro 14 KH 19.1.2015, liite n:o 4 Valt. 27.1.2015, liite n:o 1 1 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 1.1.2011 ALKAEN

HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 1.1.2011 ALKAEN HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 1.1.2011 ALKAEN Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 15.11.2010 86 Voimaantulo: 01.01.2011 HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN

Lisätiedot

Ympäristönsuojelu- viranomaisen taksa

Ympäristönsuojelu- viranomaisen taksa 1/YMPLA 27.11.2013 Ympäristönsuojelu- viranomaisen taksa Hyväksytty ympäristölautakunnassa 27.11.2013 Voimaantulo 01.01.2014 2. LOIMAAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1

Lisätiedot

Hangon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Hangon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Hangon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Hangon kaupungin ympäristölautakunnan hyväksymä xx.xx.2015 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011)

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Outokummun kaupungin kaupunkirakennelautakunnan hyväksymä

OUTOKUMMUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Outokummun kaupungin kaupunkirakennelautakunnan hyväksymä 1 OUTOKUMMUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Outokummun kaupungin kaupunkirakennelautakunnan hyväksymä 19.6.2018 39 1 Soveltamisala Outokummun kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen perii

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

JOROISTEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA JOROISTEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/00), vesilain (587/11), jätelain (646/11) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/09) mukaisen luvan,

Lisätiedot

LAITILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

LAITILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA LAITILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET

TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET Voimaan: 1.1.2019 voimassa: 2019-2020 Taksan käsittelypäätökset: Ympäristölautakunta 25.9.2018 / 99 Kunnanhallitus 8.10.2018 / 268 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kunnallisen ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Kunnallisen ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Kunnallisen ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 27.1.1997 Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.12.2000 111 Muutettu kaupunginvaltuustossa 29.6.2006 78 Muutettu kaupunginvaltuustossa

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA YLÖJÄRVEN KAUPUNKI (liite 2 / ymp.ltk. 17.12.2013) 1 (7) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunta hyväksynyt 17.12.2013 197 Voimaantulo 10.2.2014 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (86/2000),

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA HYVINKÄÄN KAUPUNKI Ympäristölautakunta 1(5) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunta 24.11.2016 95 Voimaantulopäivä 1.1.2017 1 Soveltamisala 1.1 Hyvinkään kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen

Lisätiedot

2.3. Liedon kunnan ympäristöviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 50 euroa tunnilta.

2.3. Liedon kunnan ympäristöviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 50 euroa tunnilta. 1 LIEDON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1. Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on (38) 40 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on (38) 40 euroa tunnilta. SULKAVAN KUNTA YMPÄRISTÖLUPATAKSA YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty rakennuslautakunta 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/) ja vesilain (264/1961) mukaisen

Lisätiedot

2.3 Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 54,50 euroa tunnilta.

2.3 Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 54,50 euroa tunnilta. SIPOON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (YSL, 527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KAUHAVAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KAUHAVAN KAUPUNKI KAUHAVAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kauhavan kaupunginvaltuusto hyväksynyt 10.03.2014 16 Voimaantulopäivä 13.03.2014 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000)

Lisätiedot

LAITOS TAI TOIMINTA Ympäristölupaa edellyttävä laitos tai toiminta (YSA 7 )

LAITOS TAI TOIMINTA Ympäristölupaa edellyttävä laitos tai toiminta (YSA 7 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty 14.12.2010, 112 ympäristölautakunta MAKSUTAULUKKO Äänekosken kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen julkisoikeudelliset maksut ympäristönsuojelulain,

Lisätiedot

RÄÄKKYLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. Kunnanhallituksen hyväksymä

RÄÄKKYLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. Kunnanhallituksen hyväksymä RÄÄKKYLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kunnanhallituksen hyväksymä 29.4.2013 81 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009)

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennusjaoston hyväksymä

TAMPEREEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennusjaoston hyväksymä TAMPEREEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennusjaoston hyväksymä 10.3.2015 1 Soveltamisala 2 Maksujen määräytymisperusteet Ympäristönsuojelulain (527/2015), merenkulun ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

JALASJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 JALASJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen sekä jätelain (646/2011) mukaisen ilmoituksen

Lisätiedot

Ruskon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Ruskon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Ruskon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011), vesilain (587/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen

Lisätiedot

PIRKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

PIRKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA PIRKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 2 Maksujen määräytymisperusteet 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) ja vesilain (587/2011)

Lisätiedot

Rantasalmen kunnan ympäristölautakunta XX.XX. 2015 / XX

Rantasalmen kunnan ympäristölautakunta XX.XX. 2015 / XX YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rantasalmi, Juva ja Sulkava Hyväksytty: Rantasalmen kunnan ympäristölautakunta XX.XX. 2015 / XX Voimaan: 1.1.2016 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014),

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNTA 1 Kosken Tl, Auran, Marttilan, Pöytyän ja Tarvasjoen kuntien Ympäristönsuojelun maksutaksa

KOSKEN TL KUNTA 1 Kosken Tl, Auran, Marttilan, Pöytyän ja Tarvasjoen kuntien Ympäristönsuojelun maksutaksa KOSKEN TL KUNTA 1 1 Soveltamisala 1.1. Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä ympäristönsuojeluviranomaisessa peritään käsittelymaksu

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

JÄMSÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA JÄMSÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä Jämsän kaupungin

Lisätiedot

Nousiaisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Nousiaisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Nousiaisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET

TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET Voimaan 1.1.2015 voimassa 2015-2016 Ympäristölautakunta 09.09.2014 / 98 Kunnanhallitus 20.10.2014 / 289 Kunnanvaltuusto 10.11.2014 /

Lisätiedot

Maksut ja myyntitulot Imatran seudun ympäristötoimi Ympäristönsuojelu

Maksut ja myyntitulot Imatran seudun ympäristötoimi Ympäristönsuojelu Maksut ja myyntitulot 2017 Imatran seudun ympäristötoimi Ympäristönsuojelu Imatran seudun ympäristölautakunta 20.9.2016 1 YMPÄRISTÖNSUOJELU-, VESI- JA JÄTELAIN MUKAINEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Imatran

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

JOROISTEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA JOROISTEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), lain ympäristönsuojelulain muuttamisesta (423/2015) vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA Taksan voimaantulo 1.3.2014 Hyväksytty 11.2.2014 16 1 LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI LIITE 1

HAMINAN KAUPUNKI LIITE 1 HAMINAN KAUPUNKI LIITE 1 YMPÄRISTÖTOIMEN TAKSA - Ympäristönsuojeluviranomaisen maksut hyväksytty 4.11.2014 Haminan ympäristölautakunnassa 125. YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

YMPÄRISTÖPALVELUT HELMI

YMPÄRISTÖPALVELUT HELMI 1 YMPÄRISTÖPALVELUT HELMI VIRANOMAISPALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT YMPÄRISTÖNSUOJELU 2015 2 Tämä taksa tulee voimaan Ympäristöpalvelut Helmen toiminta-alueen kunnissa Haapavedellä ja Pyhännällä 1.3.2015

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPATAKSA UURAISTEN KUNTA

YMPÄRISTÖLUPATAKSA UURAISTEN KUNTA YMPÄRISTÖLUPATAKSA UURAISTEN KUNTA UURAISTEN KUNNNAN MAASEUTUYMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 11.12. 2012 UURAISTEN KUNNANHALLITUS HYVÄKSYNYT 17.12. 2012 384 Voimaan 1.1.2013 2 Ympäristönsuojelulaki 105 Tämän lain

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

ASIKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunnan päätös 1.10.2009 79 1(7) ASIKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) 105 :n ja vesilain (264/1961) 21 luvun 9 :n mukaan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN

YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 1.1.2015 ALKAEN Sysmän kunnanvaltuusto 17.11.2014 36 2 (7) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala Tätä taksaa noudatetaan ja sen mukainen maksu peritään

Lisätiedot

Maksut ja myyntitulot Imatran seudun ympäristötoimi Ympäristönsuojelu

Maksut ja myyntitulot Imatran seudun ympäristötoimi Ympäristönsuojelu Maksut ja myyntitulot 2016 Imatran seudun ympäristötoimi Ympäristönsuojelu Kaupunginvaltuusto 7.12.2015 1 YMPÄRISTÖNSUOJELU-, VESI- JA JÄTELAIN MUKAINEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Imatran seudun (Imatra,

Lisätiedot

Maksut ja myyntitulot Imatran seudun ympäristötoimi Ympäristönsuojelu Ympäristölupataksat

Maksut ja myyntitulot Imatran seudun ympäristötoimi Ympäristönsuojelu Ympäristölupataksat Maksut ja myyntitulot 2017 Imatran seudun ympäristötoimi Ympäristönsuojelu Ympäristölupataksat Kaupunginvaltuusto 14.12.2016 1 YMPÄRISTÖNSUOJELU-, VESI- JA JÄTELAIN MUKAINEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Imatran

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA YLÖJÄRVEN KAUPUNKI 1 (7) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunta hyväksynyt 7.6.2016 Voimaantulo 1.1.2017 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), merenkulun ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty ympäristöteknisessä lautakunnassa 25.11.2015 102. Voimassa 1.1.2016 alkaen. 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain

Lisätiedot

Pedersören kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Pedersören kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Pedersören kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Ympäristö- ja rakennuslautakunnan hyväksymä 21.11.2017, 97 Tulee voimaan 1.1.2018 1 Soveltamisala 1.1 Kunnallisen ympäristönsuojeluviranomaisen käsittelemästä

Lisätiedot

2.3. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 48 euroa tunnilta.

2.3. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 48 euroa tunnilta. 1/6 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1. Ympäristönsuojelulain (86/2000), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 03 RAHOITUSASIAT HARJAVALLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 2009 Hyväksytty kaupunginvaltuusto 20.10.2008/75 Voimaantulo

Lisätiedot

TORNION KAUPUNUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. j u l k a i s s u t Tekniset palvelut Nro 1. Ympäristölautakunnan xx.xx.

TORNION KAUPUNUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. j u l k a i s s u t Tekniset palvelut Nro 1. Ympäristölautakunnan xx.xx. 1(5) TORNION KAUPUNUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA j u l k a i s s u t 2009 Tekniset palvelut Nro 1 1 Soveltamisala Ympäristölautakunnan xx.xx.2009 hyväksymä Voimaantulopäivä xx.xx.2009 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN

Lisätiedot

FORSSAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

FORSSAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1(6) FORSSAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Forssan kaupunginvaltuusto hyväksynyt 14.11.2016 58 Voimaan 15.11.2016 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011) ja

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 50 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 50 euroa tunnilta. VIRTAIN KAUPUNKI LUPAPALVELULAUTAKUNTA VIRTAIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Virtain kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun tämän taksan mukaisesti

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Taksa on hyväksytty teknisessä lautakunnassa 19.6.2018 119 Voimaantulo 1.8.2018. 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011)

Lisätiedot