KIVISIÄ TARINOITA. Teksti ja kuvitussuunnitelma ARTO SYVÄJÄRVI. Kirjan kansi: Arto Syväjärvi. Kartat: Arto Syväjärvi.

Transkriptio

1

2 2 KIVISIÄ TARINOITA Teksti ja kuvitussuunnitelma ARTO SYVÄJÄRVI Kirjan kansi: Arto Syväjärvi Kartat: Arto Syväjärvi Arto Syväjärvi

3 Sisällys 3 Lukijalle 5 Oriveden alueen kartta 6 Eräjärven kyläkartta 7 Suomalaista kiviteollisuutta 8 Räjähdys- ja louhintavälineiden kehitystä 10 Kivitöistä ja liikenneyhteyksistä 11 Kiven varhaisia käyttökohteita 11 Kädentaidot kunniaan 13 Käsinkivillä jauhamassa 1920-luvulla 14 Vanha tarina Eräjärveltä 15 Eräjärven liikenteellinen sijainti luvulla Kovasinkivet 17 Graniitin käytöstä Eräjärven myllyteollisuudessa 19 Rappuvuoren Jaakobin tikapuut 20 Heinäsen kauppa Kurkivuoresta 23 Heinäsen konkurssi 24 Kivinavetat ja kivisillat 25 Rakennusten perustuksista 31 Kvartsia ja maasälpää, mutta ei sentään kultaa 34 Eräjärven kirje 35 Kuljetus- ja kulkutavoista Eräjärvellä 41 Maaliikennettä 41 Lossiliikennettä Rönninsalmen ja Huutonenän kautta 44 Laivaliikennettä, varppareita ja proomuja sekä ruoppausta 46

4 Kivimiesten tarinoita 52 4 Emmanuel Manu Kuivanen 53 Paavo Sinkka 57 Vilho Järvinen 60 Feliks Palttala 65 Martti Ojala 69 Eino Ojala 71 Kivitöistä merille, Juuso Alhainen 74 Sälpäyhtiön alkuvaiheita, Arvo Grönqvist 76 Reijo Tuomaala 78 Rauno Paronen 81 Kiviveistämöllä ja laattakivimontulla, Unto Siuro 83 Työvaiheita kiviveistämöllä nykyisin 85 Muistelmia kivivuoren juurelta, Sakari Helander 86 Ylöjärven Takamaan kuparikaivoksella 1950-luvulla 89 Kovasimista laattakiviin pitäjänrajalla, Erkki Nieminen 92 Varppareita ja sahatavaraa Tiirikaisilla, Uolevi Jokinen 95 Uuden polven kivimiehiä 98 Tarvekivilouhintaa ja kultakaivostyötä Orivedellä, Ari Heikkilä 99 Asutuskeskuslouhintaa maakunnassa, Mika Helenius 114 Tarvekiven asennusta, Jorma Salokangas 116 Kiuaskivituotantoa, Mikko Seppälä 121 Karttoja ja ilmakuvia louhosalueista 123 Pitäjän kivimiehiä Sanastoa 134 Lähdeluettelo 136 Kiitokset 137

5 LUKIJALLE 5 Oriveden Eräjärven alueen kivityöstä ei ole aiemmin kirjoitettu historiallista yhteenvetoa. Aloittaessani keräämään kertomuksia tähän vuonna 1986 on innoittajana oma kiinnostus tähän aiheeseen ja tavoite ehtiä saamaan viimeisten kivimiesten muistelmat paperille. Tavoitteena on ollut käsitellä aihetta painottuen kivityöhön kivimiesten omien ajatuksien pohjalta. Kirjan haastatteluista pääosa ajoittuu vuosille Kivihistoriaa käsitellään kirjassa luvulta nykypäivään. Kiitän omasta puolestani kaikkia kirjan teossa avustaneita. Jokainen kirjaa lukeva voi tukea Oriveden Joonas-koulun oppilaiden harrastus- ja virkistystoimintaan sopivaksi katsomalla summalla koulun tilille. Kivisiä tarinoita sisältää kivihistoriaa ja kuvausta oleellisesti kiviteollisuuteen vaikuttavista liikenneyhteyksistä sekä paikoin yksityiskohtaistakin kuvausta kivityön kädentaidoista. Aiheina ovat kovasinkivet, laattakivet, käsinkivet, myllynkivet, graniitin louhinta- ja työstäminen sekä asentaminen, kivinavetat, kivisillat, maasälpä, kiuaskivet, kulta sekä kivityömenetelmät ja kivityökalut. Juurakon ja Viitaniemen ilmakuvat kertovat louhoksien vanhoista rakennuksista ja louhintasuunnista. Tampereella, 1. Maaliskuuta 2002 Arto Syväjärvi

6 6

7 7

8 8 SUOMALAISTA KIVITEOLLISUUTTA Suomen kiviteollinen toiminta käynnistyy luvulla Viipurissa. Kiveä louhitaan tuolloin julkisiin rakennuksiin, katukiviksi ja muistomerkeiksi. Tuolloin suuri osa kivitöistä teetetään vankityövoimalla. Suomalainen kiviteollisuus syntyy vähitellen luvun alussa. Alan teollisen kehittymisen pääongelmana on Venäjän vallan alaisuus ja tästä johtuva epävarmuus ulkomaisen pääoman saamiseksi sekä huono maantieteellinen sijainti. Kiviteollisuudella tarkoitetaan mineraalien ja kivilajien louhimista sekä muokkaamista joko taloudellisia tai tehdastarpeita varten tai rakennus- ja koristetarkoituksiin. Tässä kirjassa termi kiviteollinen toiminta tarkoittaa aikakautta ennen lukua, jolloin toiminta oli mittasuhteiltaan vielä melko vaatimatonta ja työ oli vielä pääosin käsityötä. Oriveden alueella tällaista toimintaa on kovasinkivien louhinta ja työstäminen luvulta alkaen. Tämä toiminta painottuu naapuripitäjän Längelmäen puolelle. Louhinnalla tarkoitetaan kallion irrottamista ja kivimassan sekä kalliotilojen jatkokäsittelyä. Teollisuus on tuotantotoimintaa, joka jalostaa alkutuotannon aikaansaamia tai täysin luonnonvaraisia tuotteita. Suomen ensimmäiset ja suurimmat kiviteollisuusyritykset ovat Oy Granit (1886), Suomen Kiviteollisuus (1900) ja Suomen Vuolukivi Oy (1893) sekä Itä- Suomen Graniitti. Tuolloin noin 70 % teollisesta työvoimasta on Pori - Tampere - Lahti - Viipuri- linjan eteläpuolella. Samalla alueella sijaitsevat lähes kaikki maamme suurtilat ja kartanot. Työvoimasta on tuolloin ylitarjontaa. Kivivaroja hyödynnetään lähinnä etelärannikolta ja Lounais-Suomesta. Raakakiven merkittävimpiä louhintapaikkoja ovat Hanko, Karjalan kannas, Vehmaa, Taivassalo, Uusikaupunki, Kuru, Ylämaa, Mikkeli, Imatra ja Viitasaari sekä Nunnanlahti. Vuoden 1918 jälkeen kivialan yrityksien lista on jo huomattavasti pidempi. Mukana on Orivedellä syntyneen ja Vehmaalla uransa luonut Eetu Lehdon Kiviliike (1914), Einari Koskivaara, Virolahden Kiisket, Urho Heinänen (1912), Osakeyhtiö Näsi (1911) ja Suomen Graniitti. Oriveden Eräjärvellä graniittikiviteollisuuden osalta toimintaa harjoittavat Vihtori Heinänen, Näsin Kiviteollisuus ja Suomen Graniitti sekä paikkakunnan omat yrittäjät ja yksittäiset kivimiehet. Helsinkiläinen vientiekspertti Urho Heinänen vie onnistuneesti kiveä Venäjälle pääosin välisenä aikana sekä luvulla Englantiin ja Yhdysvaltoihin. Heinäsen aikana Eräjärven kiveä päätyy tiettävästi katukiveksi Viipuriin ja patsaan jalustakiveksi Latviaan. Osakeyhtiö Näsi Oy:n toiminta keskittyy Kuruun ja Suomen Graniitti toimi sen lisäksi myös Hyvinkäällä. Ensimmäisen maailmansodan aikana suoritetaan mittavia linnoitustöitä pitkin Suomen etelärannikkoa. Tulot niistä jäävät kuitenkin saamatta Venäjän lokakuun vallankumouksen takia vuonna Kiviteollisuus kokee tämän jälkeen kuitenkin nousukauden , kunnes talouslama alkaa vaikuttamaan. Vientilistan tuotteitamme ovat graniitti, vuolukivi, kovasimet, hiomakivet, kvartsi, maasälpä ja

9 9 nupukivet. Vuosi 1928 on kiviteollisuuden lakkovuosi ja 1931 vienti pysähtyy yleismaailmallisen laman takia. Ajanjakso on jälleen nousukautta. Sotavuosina toiminta on jälleen vähäistä ja vientiä on lähinnä Saksaan. Graniittilaadut saavat omat nimensä luvulla. Toisen maailmansodan jälkeen kiviteollisuus elpyy varsin nopeasti kuten muutkin teollisuudenalat. Vuosi 1947 on suomalaisen kivenviennin huippuvuosi. Suurin osa viennistä menee Yhdysvaltoihin tapahtuu kuitenkin viennin romahdus. Työkustannukset ovat kohonneet liikaa ja aina vaikeasti saatavia pääomia konekaluston hankkimiseen puuttuu. Samat ongelmat jatkuvat luvun alkuvuosina. Tämä kehitys huipentuu 1956 yleislakkoon. Kiviteollisuus elpyy tasaisesti tultaessa luvulle. Ammattitaitoisesta työvoimasta on pulaa. Suomalaiset rakennuttajat eivät liiemmin arvosta kiveä, mutta ulkomaanvientiin kivi kelpaa luvun alusta kiviteollisuus alkaa taas kehityttyä ja vuonna 1977 viennin osalta menee todella hyvin. Kehitys jatkuu saman suuntaisena tultaessa luvulle. Maailman kiviteollisuuden pääraaka-aine on edelleen marmori. Graniitin käyttö tosin kasvaa koko ajan. Tärkeintä on edelleen lisätä graniitin kotimaista käyttöä ja jalostaa se yhä pidemmälle vientiä varten. Sama pätee myös muihin kivilaatuihin. Kiviteollisuus on tänään yhä enemmän pääomavaltainen teollisuudenala. Työt tehdään pääosin koneilla ja pienellä työntekijämäärällä. Automaatio ei kuitenkaan koskaan korvaa ihmistyötä kokonaan. Tällä hetkellä rakennus- ja muistomerkkikiveä viedään pääasiassa Italiaan, Ranskaan, Espanjaan ja Saksaan. Henkilökuntaa Suomessa on kiven louhinnassa, hakkuussa ja hionnassa on noin Maamme oloissa varsin harvinainen maasälpätoiminta painottuu louhintaan Eräjärvellä ja Tammelassa sekä Kuortaneella. Eräjärvellä louhintayrittäjiä ovat maisteri Pajala, Fanny Paunu & Aarne Laaksovirta, Suomen Mineraali Oy, Paraisten Kalkkikivi Oy, Suomen Vuolukivi Oy, Näsin Kiviteollisuus, Suomen Graniitti ja oman kylän Uiherlan Sälpä Oy sekä lukuisat muut muutaman miehen yrittäjät. Eräjärven harvinainen fosfaattimineraalirikkaan pegmatiittiesiintymän tietoja löytyy jo August Anderssonin päiväkirjamerkinnöistä geologisen kartoituksen yhteydessä luvulta. Rautatehtaille louhitaan kvartsia jo luvulla ja sitä etsiessä löytyy myös maasälpä. Louhoksia Eräjärven alueelle avataan yhteensä noin 30 kappaletta. Louhoksista saadaan myös berylliä, kolumbiittia, tantaliittia, kiillettä ja sotateollisuudessakin käytettyä litiumin raakaainetta amblygoniittia. Harvinaisimmat fosfaattimineraalit ovat Volbortin väyryneniitti ja oman pitäjän Seppo Lahden viitaniemiitti, jotka he määrittelevät väitöskirjoissaan. Louhintatyöt alkavat Eräjärven Juurakon maasälpälouhokselta syksyllä Maasälpälouhinnan nousu- ja laskukaudet myötäilevät varsin pitkälti Suomen koko kiviteollisuuden suhdanteita. Maasälpätoiminta Eräjärvellä loppuu vuonna Pitäjässä on edelleen kiuas- ja laattakivituotantoa. Kivityöperinteet jatkuvat edelleen oman pitäjän ulkopuolella uuden polven kivimiesten toimesta. Maasälpälouhokset ovat mineraalikauppiaiden ja kivialan harrastelijoiden suosiossa edelleen.

10 10

11 KIVITÖISTÄ JA LIIKENNEYHTEYKSISTÄ 11 KIVEN VARHAISIA KÄYTTÖKOHTEITA Kirjassa Suomalainen kivi Veikko Anttila kuvaa seuraavasti kiven varhaisia käyttökohteista: Kivi on ollut luontainen raaka-aine kestävyytensä ja painonsa ansiosta. Varhaiset keihäät, nuolenkärjet ja kirveet sekä työstämisessä tarvittavat taltat ovat esimerkkejä näistä. Kiveä on käytetty painona kalastajien verkkojen alapauloina ja veneen ankkureina sekä maalinsurvomiskivinä. Pieniä käsinkiviä viljan jauhatukseen kotikäyttöön on valmistettu ympäri Suomea. Ne ovat hierinkiviä, joilla jyvät ja siemenet muserretaan laakeaa ja koverrettua aluskiveä vasten. Suurempien myllynkiviä varten syntyy oma teollisuutensa. Liuskekivi on ollut suosittua jo luvulta lähtien ehkä juuri sen helpon työstettävyyden suhteen. Sitä päätyy saunojen ja riihien kiukaisiin, takkamuureihin sekä porraskiveksi. Kovasinkivenä se on ollut kuitenkin tunnettua myös Suomen ulkopuolella. Suomesta on viety kovasimia Viroon luvun keskivaiheilta luvulle asti. Längelmäellä toiminta on alkanut luvun alkupuolella. Savupirtin suomalainen rakentaa saunansa kiukaan kivestä. Nuotiossa kuumennettujen kivien lämpö siirretään saunan pesuvesiin. Eräjärven pitäjän vanhinta kivirakentamista edustaa Eräpyhän pronssikautinen hauta. Tohtori Helmer Salmon käsityksen mukaan Eräpyhä on pronssikautinen polttohauta, vaikkakaan siitä ei nykytutkimus ole löytänyt tuhkaa ja luunsiruja esinelöydöistä puhumattakaan. Raunion hajottaminen monesti, yhdessä luonnonvoimien kanssa on hävittänyt tyystin nämä todisteet. Kivien joukossa on kuitenkin varta vasten valittuja pitkuliaisia hauta-arkun kiviä. Ne ovat muodostaneet vainajan viimeisen leposijan. Kalmisto on kunnostettu tohtori Salmon ohjeiden mukaisesti entisajan muotoonsa. Toisen käsityksen mukaan Eräpyhä on ollut pyyntimiesten pyhä paikka, jossa he ovat uhranneet runsaan saaliin vuoksi. Pronssikautisia hautoja on kutsuttu monin paikoin Lounais- Suomessa Nunnankirkoksi, jossa ne ovat toimineet uhri- ja muuna kokouspaikkana. Nunnankirkon ei siis välttämättä ole tarvinnut merkitä hartaudenharjoituspaikkaa tai rakennusta. Kuningas Eerik XIV vangitaan vuonna 1568 ja hänen puolisonsa Kaarina Maununtytär pelkää samaa kohtaloa osakseen. Tarinan mukaan hän piiloutuu Eräpyhään, Liuksialan väen rakentamaan kivijalalliseen lappalaiskotaan. Eräpyhä on tuolloin vesiteiden risteyskohta ja varmaankin myös jonkinlainen kokoontumispaikka. Kansanvalistusseuran vuoden 1911 kalenteri tukee tätä käsitystä ja kotarakenteiden jäänteitä on todistettavasti ollut alueella vielä luvulla. Kaarinan piilopaikka on nimetty Nunnankirkoksi. Tämä olisi näin myöhempää käyttöä pronssikautiselle polttohaudalle 10 hehtaarin jylhiä kalliomuodostelmia sisältävä alue on nykyisin luonnonsuojelualue, jossa on viitoitettu patikkareitti. Lopullista selvyyttä alueen vaiheista tuskin koskaan saadaan selville.

12 Lauri Karmalan Eräpyhän läheltä Pyhälahdesta rantapellosta luvun lopussa löytämä kivikautinen kirves. Raaka-aineen valinnan ansiosta kiveen on saatu hyvä terä. Myös kvartsia on sen kovuuden ja teräväsärmäisyyden ansiosta käytetty vuosisatoja teräaseina. 12

13 KÄDENTAITOIDOT KUNNIAAN 13 Vihdoin on tässä huomattava käsiteollisuuden tärkeys ja hyöty. Tämäkin seikka on suuriarvoinen, sillä käsityön taito estää työmiestä joutilaana kuluttamasta pitkiä talvi-iltoja, jotka näin menevät hyödyttöminä hukkaan ja lisäksi vielä saattavat herättää irstaita ja huonoja tapoja. Tällaiset tavat taas vuorostaan suuressa määrin alentavat työmiehen arvoa ja haittaavat hänen tulevaisuuttaan, jota vastoin käsityöntaito, jota hän kunnollisen ja taitavan isännän johdolla on harjoittanut, auttaa häntä saamaan paremman työpaikan, kuin mitä hän muuten saisi, tai saattaa tilaisuuteen käsityöllä elättää itseänsä ja omaisiansa. Käsitöitä taitava mies sitä paitsi tuskin milloinkaan saattaa joutua liian kovaan hätään, jos hänellä taitonsa ohessa myöskin on työkykyä. Sillä hän saattaa hyödykseen käyttää senkin ajan, minkä käsitöitä taitamaton maaton menettää tai joutilaana kuluttaa. Varakkaanpuolisenkin miehen tulisi hankkia itselleen niin suuri taito käsitöistä kuin mahdollista, sillä siitä kostuu sekä hänen terveytensä että hänen kukkaronsa. Erittäin tähdellinen on kuitenkin käsityötaito maantyöntekijälle, koska sitä jo joinkin määrin kysytään maatyössä tarvittavien työkalujen valmistamisessa ja kunnossa pitämisessä. Ja kaikkialla jokapäiväisessä elämässä saattaa kätevä maantyöntekijä niin käyttää taitoansa, että se lisää hänen tuloansa ja vähentää hänen menoansa siten, että hän itse saattaa tehdä paljon semmoista, jota hänen muutoin täytyisi muilla teettää maksusta. Liekö tämä vuoden 1888 almanakan kehotus maantyöntekijöille hankkia kädentaitoja itselleen vaikuttanut myös kivimiehiin. Onhan tuolloin tapana lähteä ensin kivimetsään, jotta saa tukevat perustukset ja sokkelikivet omaan pirttiin. Kaikki on kotiin päin, mitä itse pystyy käsityönä tekemään. Kivityötä on siis riittämiin jo rakennuksissa. Silta- ja kivinavettatyöt sekä julkisten rakennusten kivityöt urakoivat todelliset ammattikivimiehet, jotka ovat saaneet taidon useimmiten kisälliperintönä edellisen sukupolven edustajalta. Eräjärvellä kivitietämystä lisäävät Heinäsen työnjohtaja Kalvolasta, jota kutsutaan "Puumanniksi". Samoin monien muiden Eräjärvellä toimineiden kivialan yrityksien työnjohtajilta saadaan oppia louhintaan. Kivitietous siirtyy ulkopaikkakuntalaisilta pitäjän omille miehille. Kivimiehissä on talon isäntiä, torppareita ja varsinkin pula-aikana luvun alussa myös muiden ammattikuntien edustajia, joilta muu työ on loppunut. Kokonaisuudessaan kivityö on taloudellisesti merkittävä asia pitäjän työllisyydelle ja kehitykselle. Tosi kivimies kyllä tiedetään työporukan sisällä ja tällaista ammattimiestä arvostetaan. Kivimiehenä pidetään yleensä käsiporauksen, koneporauksen, louhinnan räjäytystyöt, piikkaustyön tai kivenhionnan hallitsevaa miestä. Kovasin- ja laattakivityössä tällaista jaottelua ei ole. Sälpätyön lajittelijatkin voidaan tulkita kivimiestaitojen oppilaiksi, josta taitojen karttuessa ja omalla kiinnostuksella on mahdollisuus edetä vaativimpiin kivimiehen töihin.

14 KÄSINKIVILLÄ JAUHAMASSA LUVULLA 14 Pitäjän suuremmissa taloissa on yleensä käsinkivet eli hierinkivet, jotka on valmistettu yleensä harmaasta graniitista tai muusta tarkoitukseen soveltuvasta lähialueen kivestä. Suurella talolla tarkoitetaan tässä taloa, jossa on kaksi palvelijaa navetassa ja yksi sisällä sekä kaksi renkiä. Lehmiä on vähintään 10 kappaletta. Talossa on myös vakituinen seppä ja paja, joka tekee sepäntöitä myös muille. Jauhoja jauhetaan myös muiden lähitalojen tarpeisiin. Kivet kulkevat perintönä isännältä seuraavalle isännälle. Tultaessa luvulle käsinkivet poistuvat käytöstä. Vielä talvi- ja jatkosodan aikaan niille on todellista käyttöä. Satoja vuosia palvelleet kivet päätyvät lopulta talojen porraskiviksi ja osa museoihin. Suuremmat viljamäärät, lähinnä karjan tarpeisiin, käydään jauhattamassa lähiseutujen suurmyllyissä. Pitäjässä on muutama pienempi vesivoimalla ja tuulivoimalla toimiva mylly, jotka eivät hitautensa vuoksi riitä oman kylän tarpeisiin. Käsinkivet asennetaan yleensä hevostalliin tai aittarakennukseen. Niitä varten rakennetaan laudoilla reunustettu tukeva pöytä. Reunalaudat estävät jauhoja valumasta pöydältä lattialle. Kerralla jauhetaan jauhoja vain päivän tarpeita varten, koska vilja säilyttää tuoreutensa paremmin jyvinä. Säilytys laareissa on vaivatonta ja jyvät pysyvät kuivina. Käsinkivien ympärillä seisoo vastakkain kaksi jauhajaa, jotka ottavat käsillä lomittain otteen päällimmäiseen kiveen upotetusta kiertotapista. Oman puoliympyrän alueella vääntövastus on aina kovempi. Talon lastenkin tekee mieli vääntää kiviä, mutta ne ovat liian raskaat liikkumaan. Kivien keskireikään nostetaan vieressä olevasta ämpäristä jyviä aina kourallinen kerrallaan. Jyvät jauhaantuvat kahden kiven välistä ulos pöydälle. Jauhaantumattomat jyvät voidaan kerätä pöydältä eroteltaviksi siivilällä ja syöttää jyvät uudelleen kivien läpi, jos ne ovat liian karkeita. Jauhot lakaistaan pöydältä linnunsulkaa apuna käyttäen jauhoastiaan. Kivillä jauhetaan ruista, kauraa, ohraa ja vehnää. Vehnästä tehtyä pullaa tarjoillaan vain suurina juhlapyhinä. Vehnänjyvien jauhaminen riittävän hienoiksi on työläämpää ja suurempia vehnämyllyjä rakennetaan vasta luvulla. Kuoreveden Savon kylässä on käytössä Suomen ensimmäisiä puimakoneita luvun lopussa. Aamulla puiduista jauhoista leivotaan iltapäiväkahville pullaa ja uutta tekniikkaa ihmetellään. Puurojauhot tehdään rukiista ja kaurasta. Uutispuurossa jyvät jauhetaan karkeaksi periaatteella jyvä poikki toinen puolikas kolmas kokonainen. Ohrasta tehdään hiivaleipärieskoja. Mallasjauhoille eli talkkunajauhoille on oma resepti. Ruisjyvät lietetään rantavedessä ja vahditaan, etteivät ne mätäne. Sopivasti happamoitettuna ne nostetaan vedestä ja valutetaan jyvät pintakuiviksi. Jyvät voidaan myös keittää rantapadassa isolla puukauhalla sekoittaen. Nyt jyvät laitetaan kuumaan leivinuuniin levälleen, jossa ne kuivuvat. Tämän jälkeen jyvät jauhetaan käsinkivillä jauhoiksi ja nautitaan niitä puolukkahillon kera. Talon pikkutyttöjen tehtäväksi jää kontata leivinuuniin lastaamaan linnunsulalla kuumuudesta murenneiden tiilien koloihin ja arinan alle jääneet jyvät, jotka syötetään kanoille. - Eeva Tertsunen -

15 VANHA TARINA ERÄJÄRVELTÄ 15 Kopansalmen pohjoisrannalla sijaitsee Eräjärven pitäjän ainoa ratsutila, Koppalan rustholli. Suuri osa Eräjärven pitäjän maa-alueesta kuuluu sille. Maat ovat erinomaista viljelysseutua ja kalaa tulee runsaasti. Tarinan mukaan saapuu pitäjään oppinut mies ja sanoo ihastuksissaan: " Kun mä ensin saan nenäni sijan, niin kyllä sitten takapuolelleni tilaa levitän". Mies vuokraa Koppalan rusthollista itselleen torpan ja antaa sille nimen Vetterkulla. Vetterkullan torppa paisuu ja laajenee nopeasti. Rengistä tulee isäntä ja päinvastoin. Koppalan rustholli saa nimen Vetterkullan tila. " Eräjärven Napoleon" - nimen saaneelle oppineelle tämä ei riitä. Kolmannes Kuivasen talon maista ja puolet Hirtolahden liittyy nerokkaiden kauppojen ansiosta Vetterkullan tilaan, josta tulee noin tuhannen hehtaarin suurtila pitäjään. Vuonna 1736 on Eräjärvellä taloja seuraavasti: Kuivanen 1, Hirtolahti 1, Kauppila 3, Nikkilä eli Haapaniemi nykyinen kirkonkylä 2, Järvenpää 4, Uiherla 6, Vihasjärvi 5, Hietalahti 3, Joensuu 1 ja Koppala 2. Tällaiseen pitäjään kiviteollinen toiminta tulee 1700-luvun alkupuolella. Vielä silloin ei tiedetä, mitä kaikkea rikkautta maaperä tulee tarjoamaan. Viljelysalueet ja kalavedet vetävät väkeä puoleensa. ERÄJÄRVEN LIIKENTEELLINEN SIJAINTI LUVULLA Eräjärven pitäjä ei ole niin eristetty ja huono liikenneolosuhteiltaan kuin se on vielä nykyäänkin. Talviaikaan pitäjän läpi kulkee paljon käytetty ns. turkutie. Tietä kulkee matkakuormat aina Savosta ja Karjalasta Turkuun ja takaisin. Turkutien reitti kulkee seuraavasti: Tie laskeutuu Eräjärven jäälle Kauppilan kylän Ala-Jussilan maalta ja kulkee Rökäskallion ohi ja jäältä noustaan Kortelahti nimisen lahden kohdalta. Reitti jatkuu yli Peltolan tilan ja Uiherlan joen. Täältä jatketaan etelään maata myöten, kunnes tullaan Längelmäveden rantaan ja sieltä Kuhmalahdelle. Jopa kaksikymmentä hevoskuormaa on nähty matkaavan kohti Turkua. Rökäskallio saa jostakin tuntemattomasta syystä matkaajien erikoishuomion. Kuvaava seikka on matkaajien lausahdus:" Lähellä jo ollaan, kun jo vähän Turuulle hajahtaa." Rökäskallio on siis jonkinlainen matkaajien taukopaikka. Eräjärven ensimmäinen kirkko valmistuu tämän kallion lähelle ja matkaajat nimittävät sen Rökäskallion kirkoksi ja sen mukaan eräjärveläisiä kiiskeiksi eli rökkäiksi luvun lopulla on kirkko jonkin aikaa punainen. Tämän vuoksi saavat eräjärveläiset nimityksen punasenkirkonmiehet. Pilkkanimi ei kuitenkaan miellytä ja kirkko maalataan keltaiseksi. Kirkon paikaksi harkitaan myös soraharjua, jossa sijaitsee nykyisin Hirtolahden talo. Paikan katsotaan olevan liikaa syrjässä kirkonmäestä.

16 KOVASINKIVET 16 Längelmäki ja Kuusamo ovat Suomen merkittävimmät hiottujen kovasimien eli liippojen valmistuspaikkakunnat. Karkeampia kovasinlaatuja työkalujen teroittamiseen valmistetaan jo luvulta lähtien Kalvolassa. Kovasinkivien kotiteollinen louhinta alkaa Eräjärven- Längelmäen rajamailla 1700-luvun alkupuolella. Sieltä se leviää vähitellen koko Längelmäen- Eräjärven- Oriveden seudulle. Kovasimet ovat aluksi hiomattomia, hakattuja tekeleitä. Kauppa luvulla tapahtuu lähipitäjissä lähinnä vaihtokauppaperiaatteella muihin tarvikkeisiin. Louhinta on aluksi erittäin alkeellista. Louhokset ovat pitkiä ja varsin matalia. Pintaa syvemmälle joudutaan menemään, koska kivi on pinnassa halkeilevaa ja kuivaa. Kivi nostetaan montusta tikkailla. Myöhemmin koneellistumisen myötä louhoksia syvennetään ja levennetään huomattavasti luvun puolivälin jälkeen kovasinkauppa laajenee valtakunnalliseksi ja hiottuja kovasimia aletaan valmistaa. Längelmäen ja Kuhmoisten rajalla Leppäkosken kylässä aloittaa toimintansa vientiä harjoittava kovasintehdas luvun alussa. Hiominen tapahtuu aluksi myllynkivien yläpinnassa yksitellen. Myöhemmin käytetään puukiekkoja, joiden yläpintaan on vieri viereen hakattu rautapiikkejä. Puukiekon voimalähteenä on vesiratas tai turbiini. Nyt pystytään hiomaan useita kovasimia kerrallaan. Ulkomaanviennin merkittävimpiä kohteita ovat Turkki ja Etelä-Amerikka. Vuosisadan vaihteen paikkeilla kovasinteollisuus on niin laajaa, että se sitoo seudun koko vapaan työvoiman. Työväeksi louhoksille tuodaan luvulla jopa sotavankeja Pietarista saakka. Nämä ns. laukkuryssät asustavat pienissä itse rakentamissa hökkeleissä metsässä. Eväslaukussaan heillä on aina limppua ja teetä. Kovasinlouhoksista otetaan kiveä satunnaisesti myös kivilaattoiksi ja porraskiviksi ja muihinkin paikallisiin tarpeisiin. Fylliitin varhaisempia käyttökohteita ovat myös talojen uunit ja savupiiput, jotka muurataan ohranvihneellä sitkistetyllä savella. Varsinainen laajamittainen laattakivituotanto käynnistyy vasta koneellistumisen myötä 1930-luvulla. Hankalat kuljetusyhteydet ja syrjäinen sijainti sisämaassa sekä vähäinen markkinointi ovat myös laattakivituotannon esteenä. Betonin käyttö rakennusteollisuudessa alkaa syrjäyttää tarvekiven käyttöä. Edes parantuneet liikenneyhteydet luvun alussa eivät enää auta asiaa. Eri kokoisia louhoksia on laskettu avatun Oriveden ja Längelmäen alueelle yhteensä yli 200 kappaletta. Laattakivilouhintaa on ollut myös Pajukannan-Päilahden alueella ja vielä nykyäänkin Viitapohjaan menevän tien varressa. Laattakiven käyttö esim. tulisijojen käyttöön entisaikojen malliin on lisännyt kysyntää.

17 Kovasinkiven louhintaa 1926 Rikhard Viskurin (kuvassa oikealla) johdolla pitäjänrajan louhoksella. 17

18 18 Vanhantalon montun nostoraana on ollut ladotun tukimuurin päällä vuonna Laivamontun viimeksi louhittua länsipäätä vuonna 2001.

19 GRANIITIN KÄYTÖSTÄ ERÄJÄRVEN MYLLYTEOLLISUUDESSA 19 Kovasinlouhokset eivät viime vuosisadalla ole seudun ainoita kivilouhoksia. Graniittia louhitaan paikallisiin tarpeisiin, kuten kivinavetoihin, uuneihin, siltoihin ja sokkeleihin. Myös käsinkiviä ja myllynkiviä valmistetaan runsaasti. Näihin käytetyn kivien valinta osoittaa, että kiventuntemus on hyvä. Raaka- aineena käytetään pääasiallisesti Rappuvuoren graniittia. Varsinaisia luonnonvoimalla käyviä jauhinlaitoksia ei vielä ole Eräjärvellä luvulla. Vaatimaton tuulimylly saattaa pitäjästä löytyä, mutta se tyydyttää vain oman talon tarpeet. Puuro- ja leipäjauhot tehdään graniitista valmistetuilla, lihasvoimin väännettävillä käsinkivillä. Useimmat talolliset tekevät talvisaikaan 4-6 päivää kestäviä myllymatkoja Längelmäen Pääskylään tai Oriveden Leppähampaalle. Kesällä soudetaan Kangasalan Vääksyn myllyyn, joka on hyvässä maineessa. Jauhojen kulutus on vielä vähäistä ja rehuviljaa kasvatetaan vähän. Ihmisravintona pyritään käyttämään muita ravintoaineita kuin leipää luvun lopulla Eräjärven myllyolot alkavat parantua. Uiherlan kylässä oleva Katilan tila joutuu tunnetun kauppiaan ja maanviljelijän Heikki Kauppisen omistukseen. Hän kohdistaa huomionsa Katilan maan läpi hiljaa virtaavaan Uiherlan jokeen. Varsinaista putousta joessa ei ole, mutta saahan omalle maalleen rakentaa padon. Kauppinen astelee Oriveden Päilahden Mattilaan, jonka isäntä on kuuluisa kätevyydestään ja myllykoneiden rakennustaidosta. Mattilan isännän johdolla rakennetaan vesivoimainen mylly. Kivijalka ja jauhinkivi on paikkakunnan kiveä. Valmistuttuaan mylly saa nimekseen Katilan mylly. Myllyn ollessa vielä rakenteilla Kauppinen sairastuu. Hän kykenee ainoastaan kerran katsomaan uutta myllyään, joka jauhaa kalkuttelee hiljalleen. Kauppinen kuolee vuonna Ensimmäisenä myllärinä Eräjärven ensimmäisessä myllyssä toimii sama mies, jolta Kauppinen Katilan tilan osti. Hän saa nimensä ammattinsa mukaan Myllymäen Joonas. Mikään nopea jauhinlaitos ei Katilan mylly ole, sillä talven pakkasaikoina joen vesi kuivuu vähiin. Putouksen mataluuden takia on myllyn ratas pitänyt asettaa mahdollisimman alas. Keväisin ja syksyisin pohjavesi jarruttaa ratasta ja se pääsee vaivoin pyörimään. Kun mylläri kaataa illalla tynnyrillisen rukiita toriin eli jauhinkiven keskiosaan, saa rauhassa mennä nukkumaan ja kääntää kerran kylkeäkin ennen kuin tarvitsee uudelleen myllyyn mennä. Kaikesta huolimatta palvelee Katilan mylly eräjärveläisiä yli 30 vuotta. Jauhoja tehdään vähän ulkopitäjäläisillekin. Viime vuosisadan alkuvuosina Uiherlanjoki perataan. Se aiheuttaa sen, että Eräjärven kunta ostaa myllyn. Padot ja mylly rakennuksineen revitään hajalle. Nykyään Eräjärven ensimmäisen myllyn paikalla ei ole kiveä kiven päällä. Katilan mylly saa kuitenkin pian seuraajan, sillä ensimmäisen myllyn rakennusmestarin lähin naapuri Päilahden Anttila alkaa rakentaa myllyä Eräjärven Majaalahden rannalle, lähelle nykyistä Eräjärven osuusmeijeriä. Myllyssä toimii vaihtelevalla menestyksellä pitäjän ensimmäinen öljymoottori. " Se on aivan kuin vikuri hevonen", annetaan siitä usein toistuva arvostelu. Usein myllymiehet saavat odotella moottorin käynnistymistä jopa iltaan saakka. Kun moottori viimein käynnistyy, tulee jauhoa nopeasti. Yhtä nopeasti saattaa moottori myös tehdä lakon. Moottori vaihdetaan höyrykoneeseen, joka ei ehdi kauan palvella myllyn

20 20 tulipalon vuoksi. Kärventynyt höyrylokomobiili kuljetetaan Vihasjärvelle Längelmäveden rantaan, jossa se pyörittää Tiirikaisten sahaa ja myllyä. Ns. Salmen mylly ansaitsee maininnan Eräjärven myllyistä. Se rakennetaan Uiherlan joen yläjuoksulle vuosisadan alkuvuosina ulkopaikkakuntalaisten toimesta. Voimalähteenä on höyrykone valmistuu Eräjärven osuusmeijerin mylly. Se vaientaa Salmen myllyn. Se on jonkun vuoden lukittuna, kunnes eräänä aamuyönä ihmiset keskipitäjällä näkevät myllyn muuttuneen kokoksi. Uuden myllynrakennustekniikan myötä on myös jauhinkivien aika ohi. Myllynkivissä käytetään raaka-aineena syväkiviä, graniitteja ja hiekkakiveä Säkylän alueella. Eräjärvellä pääraaka-aine myllynkivissä on graniitti. Hierinkiviä tehdään myös kiilleliuskeesta, jossa on seassa kovia stauroliittikiteitä. Niitä ilmestyy aina lisää liuskeen kuluessa, jolloin kiveä ei tarvitse myllynkivien tapaan erikseen teroittaa. Eräjärven kirkonkylässä on tuulimylly, joka pyörittää Antinmyllyn- kiviä. Vetterkullassa on myös tuulimylly, jonka myllärinä toimii Johannes Emanuelsson (myöh. Alhainen). Myllynkivet ovat kivimiesten tekemiä, joille talon isäntä kuljettaa yleensä pihaansa sopivan raakakiven työstettäväksi. Myllärit teroittavat myllynkivet yleensä itse. RAPPUVUOREN JAAKOBIN TIKAPUUT Kiviteollisen toiminnan tiedetään alkaneen 1700-luvulla Viipurin alueella. Noin 1750-luvulta lähtien Vironlahdella louhitaan lohkareita, joita käytetään sekä rakennusten että muistomerkkien valmistukseen. Kivenjärkäleiden irrotus saattaa kestää jopa vuoden ja kuljetus useita kuukausia. Kovametalliporat ja sähkölaukaisu tuovat helpotusta työhön vasta 1900-luvun alkupuolella alkaa Eräjärven graniittivarat kiinnostaa. Hämeenlinnalainen Vihtori Heinänen tarvitsee raaka-ainetta kiviveistämölleen. Hän kuulee Rappuvuoren kivirikkaudesta ja saapuu Eräjärvelle. Hän ostaa Ala- Kuivasen tilasta osan silloista Kuivasvuorta ja aloittaa työt. Työt ovat vilkkaimmillaan Kivi viedään kesällä ensin hevosilla Längelmäveden rantaan, josta laiva vie ne Oriveden satamaan ja sieltä junaan. Talvella kiveä kuljetetaan jäätä myöten. Maailman sekava tilanne hiljentää louhinnan ensimmäisen maailmansodan aikana.

21 21 Ala-Kuivasen Piiu-hevonen ja kivityömiehet tupakkatauolla Kuivasvuoressa vuonna Kivenlastausta rekeen samalla työmaalla. Oikealta Puumanni, Ilmari Kuivanen, Matti Tuomela sekä Artturi Kiltti.

22 22 Heinäsen kiviveistämön mainontaa Hämeen Sanomissa vuonna Heinänen tuo uusia oppeja kiven louhintatekniikasta ja työstämisestä pitäjään. Näitä oppeja alkaa mestarinsa viitoittamalla tiellä toteuttaa eräjärveläinen Matti Helander. Eräjärvi saa oman hautamuistomerkkien veistäjän. Toiminta alkaa luvulla Kuivasten kylässä. Pian hän siirtää veistämön maantien varteen Hirtolahden kylään. Työtä saa kymmenkunta miestä ja kauniit hautapatsaat löytävät tiensä maakuntaan. Tuolloin graniittia käytetään runsaasti myös navetoihin ja asuinrakennusten sokkeleihin luvulla alkaa betoni jo syrjäyttää graniittia.

23 Heinäsen kauppa Kurkivuoresta Kivenhakkaaja Vihtori Heinäselle, Hämeenlinnan kaupungista, myymme me allekirjoittaneet omistamamme Ala-Kuivanen nimisestä puolikkaasta Kuivasen yksinäistä verotaloa, Eräjärven kappelissa, Kurkivuori- nimisen vuoren maalla merkittyine rajoineen, sekä Längelmäveden rannalla sijaitsevan, niinikään maalla merkittyine rajoineen, lastauspaikan ja sille johtavan tiemaan Kurkivuoresta, keskenämme suostutusta kolmentuhannen f 3000:f markan kauppasummasta, josta kolmesataa f 300:f markkaa maksettuina käsirahoina kuitataan ja on jäännös kauppasummana maksettava kuukauden kuluessa tästä lukien. Myyjällä on oikeus kymmenen vuoden aikana kaadattaa ja pois viedä alueelta kaikki ne puut, jotka rinnankorkeudelta täyttävät kuusi tuumaa ja enemmän; metsä on leimattava asianomaisten toimesta tänä vuotena. Ostajalla on oikeus talosta erotuttaa, myyjiä enempi kuulematta, edellä mainitut alueet omalla kustannuksellaan. Alueet saa ostaja haltuunsa nyt heti, jotka täten luovutamme. Eräjärvellä lokakuun 6 päivänä Herman Kuivanen Liina Kuivanen Edellä olevan kaupan hyväksyn. Aika ja paikka edellä mainitut. Todistavat Vihtori Heinänen Ludvig Parvinen Leena Helanteri Kirjoittaja Frans Jurva.

24 24 Heinäsen konkurssi Hämeenlinnan kaupungin RAASTUVANOIKEUS Hämeenlinnassa toukokuun 9 p:nä 1937, N:o 27 Maanviljelijä E. Kuivanen Eräjärvi Raastuvanoikeus saa täten kunnioittaen lähettää Teille O.Y. Heinäsen kiviveistämö- nimisen toiminimen konkurssivalvontaa koskevan ilmoituksen Viran puolesta: Yrjö Järviranta Tässä Hämeenlinnan kaupungissa kotipaikkaoikeutta nauttivan toiminimen O.Y.Heinäsen kiviveistämö- nimisen toiminimen täällä tekemän anomuksen johdosta saada velkojiensa tyydyttämiseksi luovuttaa kaiken omaisuutensa on Raastuvanoikeus tänään julkisen haasteen kautta kutsunut sanotun toiminimen kaikki velkojat maanantaina ensi= tulevan heinäkuun 19 päivänä ennen kello kahtatoista (XII) päivällä Raastuvanoikeuteen saapumaan, saamiansa mainitussa konkurssissa ilmoittamaan ja valvomaan sillä tavalla kuin Marraskuun 9 päivänä 1868 annetussa Keisarillisessa Konkurssisäännössä lähemmin määrätään, josta tämän kautta annetaan tieto Teille ilmoitettuna velkojana. Hämeenlinnan Raatihuoneella huhtikuun 19 päivänä Raastuvanoikeuden puolesta: Yrjö Järviranta

25 25 KIVINAVETAT JA KIVISILLAT Kivinavetan tekijä saa jo luvulla verohelpotuksia, koska metsiä halutaan tuolloin hyödyn aikakautena säästää luku on viljamakasiinien teon aikaa. Eräjärven lainajyvämakasiini ja nykyinen kivimuseo valmistuu vuonna luvun vaihteesta alkaen aletaan graniittia käyttää kivinavetoihin ja myös kivikellareihin. Määrällisesti kiveä kuluu runsaasti, koska kiviseinän on oltava kaksinkertainen. Hikoilun estää kaksinkertaisen seinän välissä oleva ilmarako. Merkittävimpiä kivinavettojen työkohteita ovat Vetterkullan (1893), Hirtolahden (1904), Ylä-Kuivasen(1912), Ala-Kuivasen(1914), Kaupin sekä luvulla rakennettu Mäki-Ruokosen kivinavetta. Mäki-Ruokosen navetassa välikatto tehdään jo betonista. Sementtijauhe kuljetetaan Oriveden asemalta hevosparireellä 140 kilon puutynnyreissä työmaalle. Kivet työmaalle tuodaan Kurkivuoresta. Kivityötä urakoitsee Manu Kuivanen ja Artturi Kiltti. Sahalahden Iltanen tekee myös kivitöitä Eräjärvellä. Koulurakennuksien kivityö annetaan yleensä urakkahuutokaupalla kivimiehelle. Samaan urakkaan kuuluu yleensä myös kaivon teko. Wihtori Humaliston urakoitsema Ala-Kuivasen kivinavetta valmistumassa vuonna Kuljetuksen lisäksi kivien latominen seinäksi on hidasta, koska nostoraanaa ei ole. Jonkinlainen kolmijalka on ja se helpottaa kivien nostoa vain kohtisuoraan ylöspäin alimmilla kierroksilla eli sihdeillä. Kivenlohkaretta kammetaan rautakangilla ja puurullilla eteenpäin. Kuvan puolatikkailla kivi pyöriteltiin seuraavaan kivikerrokseen.

26 26 Sivuprofiili Vetterkullan kivinavetasta. Rakennekuva ylhäältä. Päätyrakenne.

27 27 Vetterkullan 1893 rakennetun kivinavetan länsipääty alkuperäisasussaan. Itäpääty luvun remontin ja katonkorotuksen jälkeen. Parveen saatiin korotuksen jälkeen ajettua heinää.

28 28 Manu Kuivasen 1912 rakentama Ylä-Kuivasen monisiipinen ja kulmikas tiili- ja kivinavetta tammikuussa Suuria määriä graniittia louhitaan pitäjän lukuisiin kivisiltoihin, joista mainittakoon Kuoresalmen silta (1916,1935), Salmen silta (1927), Rönninsalmen silta(1930), Suojoen silta (1931) ja Kurkisilta(1950). Pitäjän tunnettuja sillanrakentajaurakoitsijoita ovat Emmanuel Kuivanen ja Valeri Ojala ( ), jota myös Kivivaleriksi kutsuttiin. Paikkakunnan kivitietoutta ja raaka-ainetta käytetään myös pitäjän ulkopuolella jo luvulta lähtien.

29 29 Juntattavat lankut ovat 6-7 metriä pitkiä. "Emännän" tehtävä on raanan siirtäminen rautakangella seuraavan lankun kohdalle. Puolatikkaita pitkin käydään rasvaamassa rissat vaseliinilla. Kuva on otettu puiselta varasillalta. Taustalla vasemmalla Halmeen talo. Paikan lähellä on kauppa, jonka omistajia ovat olleet Koskela, Taipale ja Äyräs. Salmen sillan paalutus Ojalat Suojoen siltatyömaalla vuonna 1930.

30 rakennetun Kuoresalmen siltakiviä louhitaan Kurkivuoressa. Polkupyöräilijä on Antto Mäkinen ja panostaja Lauri Nieminen (dynamiittipötköt kädessä). Vuoden 1935 Kuoresalmen siltatyön urakoitsee Tielaitos. Vieressä Manu Kuivasen 1916 rakentama kiviarkkujen päälle rakennettu puusilta.

31 31 RAKENNUSTEN PERUSTUKSISTA Muutamia käytännön ohjeita. Perustusta laadittaessa on ennen kaikkea kiinnitettävä huomiota siihen, että perustus ulottuu jäätymättömään maahan saakka. Erilaiset maalaadut jäätyvät eri syvyydelle, joten on mahdoton tässä suhteessa antaa mitään pätevää yleisohjetta. Meillä ei sitä paitsi ole vielä tarkoin tutkittukaan eri maanlaatujen routaantumista. Tiedetään kuitenkin, että Etelä-Suomessa edullisissa olosuhteissa routa painuu noin 1,5 m syvyyteen ja Pohjois-Suomessa noin 1,8 m syvyyteen. Maan routaantumiseen vaikuttavat monet seikat, kuten maakerrosten rakenne ja niiden vesipitoisuus. Samoin vaikuttavat talvinen lumipeite hyvin suuressa määrässä routaantumissyvyyteen. Lumettomilla paikoilla maa routaantuu syvemmältä kuin lumisilla; samoin käy, jos lumipeite on tallattu kiinteäksi, kuten esimerkiksi teiden ja polkujen kohdalla. Onpa havaittu tapauksia, jolloin kauttaaltaan samanlaiseen maahan ja samaan syvyyteen upotettu vesijohto on pihapolun kohdalla useamman kerran jäätynyt rikki, ennen kuin huomattiin, että tallatun polun kohdalla maa jäätyi syvemmältä kuin tallaamattomalla kohdalla. Vesiperäinen savi- ja mutamaa routaantuvat syvimmälle. Kivikot ovat myöskin pahoja routaantumaan. Hieta- ja soramaat routaantuvat vähimmin, ellei niissä satu olemaan vesisuonia tai ellei pohjavesi ole hyvin lähellä pintaa. Kuivat hietanummet eivät useinkaan routaannu muuta kuin noin sm syvyydelle. Karkeassa soramaassa pysähtyy routa usein noin 1 m syvyyteen; savensekaisessa soramaassa se menee syvemmälle, noin 1,2 1,3 metrin syvyyteen. Niin kuin jo mainittiinkin, on siis mahdoton antaa mitään varmaa ohjetta tässä suhteessa. Rakentajan olisi tutkittava tämä asia rakennuspaikalla tahi, niin kuin yleisemmin tapahtuu, kaivettava perustuksensa sen verran syvemmälle, ettei tämäkään puoli jää sattuman varaan, sillä toisena talvena maa routaantuu syvemmälle kuin toisena. Luonto ei ole kaavamainen näissä asioissa, joten meidän on toimittava sen mukaan ja arvosteltava kutakin tapausta erikseen. Tässä alempana aiomme tutustuttaa lukijoita muutamiin perustamistapoihin. Otamme tarkastelun alaisiksi vain sellaiset tavat, jotka yleisimmin tulevat kysymykseen. Samalla rajoitumme pääasiassa painaviin kivirakennuksiin, joita maaseudullakin on yhä enemmän alettu rakentaa.

32 Yllä olevassa kuvassa on piirrettynä vanhanaikainen hyvä kiviperustus. Perushauta on kaivettu routarajan alapuolelle saakka niin leveäksi, että sen pohjalla voidaan työskennellä. Maa on tässä kiinteätä ja kuivaluontoista, joten haudan seinämät ovat verraten pystysuorat, eikä haudan pohjalle ole tarvinnut panna soraa. Haudan pohja on kaivettu tasaiseksi ja samalla heikosti viettäväksi alimpaan nurkkaan päin, josta salaoja johtaa veden pois perustuksista. Suurimmat kivet on asetettu pohjalle poikkisuuntaan ja tuettu pienimmillä kivikiiloilla niin, etteivät ne liikahtele. Näiden päälle on pantu toinen kivikerros, mutta nyt pituussuuntaan ja samalla limitykseen, niin etteivät pystysaumat tule samalle kohdalle kuin alimmassa kivikerroksessa. Kivet on tuettu taas kivikiiloilla ja suurempiin koloihin on pantu irtokiviä. Työtä on samaan tapaan jatkettu, kunnes on tultu melkein maanrajaan saakka, sillä maa painuu perustuksen vierillä, joten kivet tulisivat näkyviin. Tavallisesti jätetään perustuksen yläpinta noin 10 sm alemmaksi valmiin pihamaan pintaa. Perustuksen päälle on asetettu kivijalkakivi, sekin kiiloilla tuettuna. Kun päälle tulee paksumpi muuri, on kivijalan taakse valettu levitys säästöbetonista (sementtiä, soraa ja suurempia kiviä). Samalla kivijalkakiven saumat on muurattu 32

33 33 umpeen. Perustuskivien saumoja ei tarvitse muurata, kunhan kiilaus vain muuten on tehty huolellisesti ja tarpeeksi tiukaksi. Perustuskivien vierien täyttäminen maalla on erittäin tärkeä tehtävä, koska siitä riippuu, miten syvälle vesi ja pakkanen pääsevät tunkeutumaan. Täyttämiseen on paras käyttää soransekaista maata. Täyttäminen tehdään kerroksittain, jolloin noin 20 sm paksuinen kerros kerrallaan nuijitaan tiiviiksi. Jos maa on kuivaa, valellaan vetää päälle, jolloin maa nuijittaessa paremmin puristuu kokoon. Tällä tavalla jatketaan, kunnes perustuksen vieret ovat täynnä. Kun perustushauta on kaivettu routarajan alapuolelle, perusmuuri rakennettu huolellisesti ja sen sivut kunnollisesti täytetty, voimme olla varmat, että perustus on hyvä. Se maksaa ehkä jonkun verran enemmän kuin huolimattomasti tehty, mutta meidän on muistettava, että asumme ankarassa pohjolassa, joka vaatii meiltä kaikin puolin paremmin varustetun rakennuksen. Näillä ohjeilla rakentajia valistettiin vuoden 1927 Pellervo- lehdessä. Kivinavettojenkin mittavasta kivityöstä on näin ollen näkyvissä vain puolet koko komeudesta. Kivijalka talonpoikien asuinrakennuksissa yleistyy vasta luvulla. Sitä ennen käytetään lähinnä yksittäisiä kivenlohkareita runkohirsien alla.

34 KVARTSIA JA MAASÄLPÄÄ, MUTTA EI SENTÄÄN KULTAA 34 Syyskesällä 1916 saapuu Oriveden pappilan torpan poika, maisteri A. Pajala Eräjärvelle Juoppolan taloon. Hän on kuullut kerrottavan, että Eräjärven Uiherlassa on iso valkoinen kallio. Juoppolan isännän kanssa hän lähtee tutkimaan vuoria, ja jo puolen tunnin kävelyn jälkeen löydetään mineraalirikkaus, jopa niin suuri, että löytäjä ei osaa sen arvoa edes arvata. Asiantuntijana hän tietää, että esiintymän kannattavuus perustuu siihen, miten helposti siitä ampumisen jälkeen käsin pystytään lajittelemaan puhdasta sälpää. Pajala laatii löydettyyn vuoreen kontrahdin eli vuokrasopimuksen, jossa tarkkaan määritellään vuokranmaksu eri mineraaleista tonnia kohti, jopa kullastakin. Pajala on nähnyt samanlaisesta vuoresta Uralilla louhittavan kultaakin. Pian alkaa löytäjä vuorityön, joskin varsin vaatimattomassa laajuudessa. Esiintymään avataan 5 metriä syvä kuoppa. Louhittu kvartsi löytää tiensä rautatehtaille. Puhtain maasälpä, jossa ei ole epäpuhtauksia kuten turmaliinia ja biotiittia päätyy Arabian posliinitehtaalle Riihimäelle. Yksi kriteeri on myös alhainen rautapitoisuus (alle 0,1%). Sälpätyön ensinäytös loppuu kuitenkin lyhyeen. Syynä on pääoman puute ja kansalaissodan sekavat ajat. Keuhkotauti päättää Pajalan liiketoimet lopullisesti. Pajalan ollessa kuolinvuoteellaan käy häntä katsomassa silloisen Oriveden rovastin U. Paunun puoliso. Tälle sairas lupaa lahjoittaa Eräjärvellä Juoppolan maalla olevan kaivosalueensavuokraoikeuden. Tätä ei lahjan saaja osaa vielä tuolloin ottaa vakavasti. Kuluu parikin vuotta, ennen kuin Fanny Paunu päättää käydä katsomassa lahjaansa. Kuinka ollakaan on Juoppolan tila jo useamman kerran myyty ja vuokrasopimus on unohdettu mainita kauppakirjoissa. Koko kaivosalue on joutunut pienviljelijä August Toivion omistukseen. Rouva ja hänen vävynsä maisteri Aarne Laaksovirta saavat ostettua kaivosalueen markan hinnasta vuonna 1923 ja myyjä on kauppaansa tyytyväinen. Vuonna 1930 syksyllä alkaa mainitussa Toivion vuoressa teräksen ja tulen kolkko laulu, jota jatkuu talvikauden Töitä johtaa agrologi Reijo Martiala, joka toimii myöhemmin usean vuoden ajan myös Paakkilan asbestitehtaan hoitajana ja konttoripäällikkönä. Louhinta on kuitenkin melko vaatimatonta, koska vielä ei ole koneita ja poraus tapahtuu käsin. Lähin kunnollinen tiekin on 2 kilometrin päässä. Sälpäkivikuorma toisensa jälkeen matkaa hevosten vetämänä Mäkikaupin talon pihaan, missä lopullinen lajittelu tapahtuu. Sieltä sälpä kuljetetaan autolla Orivedelle. Kuormia menee myös Längelmäveden rantaan reittiä Palttala- Pyhäniemi, josta talvella se kuljetetaan jäätä myöten noin 15 kilometrin matka Oriveden asemalle. Kuljetukset helpottuvat hieman vasta, kun Perkiöntie valmistuu vuonna Maailma elää pulakauden puristuksessa. Työt louhoksella keskeytyvät kesän 1931 ajaksi. Työt jatkuvat vielä vuoteen 1933, jolloin Martiala siirtyy Suomen Mineraali Oy:n palvelukseen. Eräjärvi selviää kuitenkin varsin hyvin siihen asti suurimmasta Suomea kohdanneesta työttömyydestä. Maaseudun osana on tuolloin kantaa 65 % valtakunnan työttömyydestä vuosina Niistä 19 % on maataomistavia, 39 % teollisuus- ja muiden alojen työläisiä ja kokonaista 42 % maa- ja metsätyöntekijöitä eli heitä, jotka ovat tottuneet saamaan toimeentulonsa maataloudesta ja lähinnä metsätöistä. Metsästä saatavan puun hinta laskee jyrkästi ja hakkuumäärät romahtavat. Työttömyyden lieventämistöitä ovat

35 35 metsänhoitotoimenpiteet. Kivitöissä Eräjärven sälpälouhoksella on luvulla väkeä laidasta laitaan maanviljelijöistä muurareihin. Myös naapuripitäjistä tulee työntekijöitä. Sälvän lajittelua Mäkikaupin talon pihassa Kesällä 1935 saa Suomen Vuolukivi vuokraoikeuden Toivion sälpävuoreen. Vuoden vaihtuessa alkaa dieselmoottori ja paine-ilmaporat työnsä. Kevään edetessä aletaan tehdä töitä kahdessa vuorossa. Miehiä on töissä yli 80. Räjähdyspanokset räjähtelevät tiheinä sarjoina ja sälpäkivi kuormataan autoihin louhospaikalla. Sälpää lähtee jopa Italiaan saakka. Vuoden jälkeen on jo monta tuhatta tonnia sälpää lähetetty ja omistaja saanut pääomalleen satakertaisen koron. Sääli vähävaraista pienviljelijää, joka tietämättömyydessään vaihtaa ensioikeutensa hernerokkaan. Sälpävuori on tuohon aikaa suurin, mitä Suomessa tunnettaan. ERÄJÄRVEN KIRJE Odottakaapas hieman, kun allekirjoittanutkin kurkottaa lyhyttä kaulaansa ja katsoo - on, kevättä se on. Eikös Kynttelinpäivä jo ole ohi, siitähän kevät alkaneeksi lasketaan. Niin ja Sivin päivä, sekin on jo ohi. Sivin päivänähän esiisämme jo heittivät kanan hännästä hangelle. Kevättä sen täytyy jo olla, kun ensimmäisiä kotieläimiä lasketaan jo laitumelle. Tänne hyisen huurteen alle ei niin tarkkaan tunne kesän tuloa, mutta aikaan nähden sen pitäisi jo olla ovella. Onhan parasta siirtyä vanhoille kutupaikoille vaikkapa onkimiestä odottelemaan.

36 36 Kotvan aikaa onkin vierähtänyt siitä, kun allekirjoittanut on uskaltanut hiiskua olemassaolostaan tämän lehden palstoilla. Kuulin kyllä lottain runomittaisen ruikutuksen, kuulinpahan jotain muitakin murinoita, mutta ei täälläkään kiiskin valtakunnassa sovi milloin tahansa mölistä, jos mielii yhtenäisyyttä ympäristön kanssa. Sinä lukijani, jos lainkaan huomaat näitä rivejä, oletat varmaan, että nyt on tapahtunut jotain kauheita, kun vihdoinkin täältäkin päin ääniä kuuluu. Mutta sinä erehdyt. Aina tännekin kertomisen arvoista kuuluu, kuten nytkin, mutta ajallaan vaikeneminenkin on kultaa. Ne tavalliset talvisesongithan ovat täälläkin. Kinkerit, kilpa-ajot, verotukset ja tukkiajot päiväin polttavina puheenaiheina. Kinkerit menivät entiseen rauhalliseen tapaan, kuten ennenkin. Lukutaito on täälläkin kuulustelijoita tyydyttävä. Heikompia on entiseen tapaan armahdettu, eikä pöydän alle ole ketään näin ollen asetettu. Kilpa-ajoja ei ole tänne heikkojen jäiden tähden järjestetty. Tyydyttiin vain kolmipäiväisiin maankamaralla toimitettuihin hevosnäyttelyihin. Ja näin tyydytettiin uljaitten hevostemme omistajain mielihalu ja sillä hyvä. Kunnallinen verotuskin on jo saatu loppuun suoritetuksi. Kuulemani mukaan on äyrejä riittänyt miltei jokaiselle niitä haluaville. Kerrottiinpa niitä jääneenkin, jos nimittäin joku olisi epähuomiossa jäänyt vähemmälle. Kerrottiinhan samalla äyrihinnan laskevan huomattavasti niiden runsaan lukumäärän perusteella, joten olkoon lohdutukseksi edes tämä toivon kipinä vastaiselle ruikutuslaumalle. Kun nämä päivän kysymykset tässä tuli edes tuotua ja tuntuu vielä tuolla evän alla jotakin olevan, kun nyt ei olisi vain kateutta. Olemme täältä käsin seuranneet längelmäkeläisten y.m. onnea siitä, että heillä on toivoa joskussa saada kylänsä läpi oikein rautatie. Onhan sekin mukavaa ja teillekin sinne possun laitumille ylen sopivaa ja ylösrakentavaista. Mutta me samalla ajattelemme täällä omaa kohtaloamme. Olemmehan perinpohjin syventynyt ja aina vain syvemmälle pyrkinyt noihin sälpäkaivoksiimme ja tämän yhteydessä vakavastikin ajatelleet, että rautatie tulisi kulkea näiden kaivosten välittömässä yhteydessä, sillä tuo sälpäkivi on painavaa nykyisilläkin kulkuneuvoilla siirrellä kaukana olevien rautateitten varsille. Kun nyt jo huomataan, että meillä täällä on moneksi vuosikymmeneksi riittämiin asti koko Euroopan tarpeiksi maasälpää. Ja kuten tiedämme, on sitä näihin asti pääasiallisimmin saatu Norjasta, mutta laadultaan huonompaa kuin tämä meikäläinen sälpä. Sillä näkyy olevan hyvät mahdollisuudet kelvata ulkomaiden tarpeisiin, puhumattakaan omanmaan tarpeista, nehän ovat pienet ja vähällä tyydytetyt. Mutta olkaapas huoleta. Kuollaan meilläkin joskussa, sanoi ennen erään talon emäntä, kun ei naapuriin kutsuttu hautajaisiin. Onhan meilläkin oikeus odottaa sitä hetkeä, jolloin rautatie rakennetaan Valkeakoskelta suoraan Jyväskylään ja tämä johdetaan juuri meidän sälpäkaivostemme syrjitse suoraan päämääräänsä kohden. Silloin olemme teidän onnenne tasoilla, ja silloin me täällä leikkaammekin kultaa puuveitsellä sekä lähettelemme maailmanmarkkinoille arvokkaampia mineraaleja kuin kovasimet konsanaan ovat olleet. Kohotamme tuotantoa satakertaisesti, samoin siitä koituvia tuloja käärimme kaikessa hiljaisuudessa liiveihimme, hymyillen vain verotusherroille hyvän mielen hymyä. Kiiski.

37 37 Rissasen tuurilaiset Juurakon isolla montulla Vilho Järvisen johtamia kivimiehiä.

38 38 Suomen Vuolukivi Oy on eräjärveläisten kivimiesten työnantaja ajalla Ongelmaksi muodostuvat kalliit kuljetuskustannukset, ja toive rautatien rakentamisesta Valkeakoskelta Eräjärven louhoksen ohi Jyväskylään on vain utopistinen haave. Sälpää lastaamassa Chevroletiin vasemmalta Aarne Siren, Juuso Lehtinen, Teodor Helminen, Arvo Lehtonen, Onni Suntinen, Bruuno Mäkelä (autoilija), Vilho Järvinen ja Vihtori Lindroos. Vuonna 1950 Suomen Mineraali Oy ostaa louhoksen. Louhintatyöt alkavat keväällä 1953 ja jatkuvat vuoteen Työnjohtajana toimii Jussi Piironen pari vuotta, jonka jälkeen Kosti Luoto jatkaa kevääseen Viimeisinä vuosina on työssä kymmenkunta miestä. Myyntikelpoista sälpää saadaan 3000 tonnia vuodessa ja lisäksi jonkin verran kvartsia. Palkkakustannusten noustessa ja sälpäesiintymän laadun heikennyttyä toiminta päättyy. Vuonna 1935 kesällä Aliina Viitaniemi löytää marjamatkallaan sammaleen alta valkoista kiveä, joka osoittautuu hyvänlaatuiseksi maasälväksi. Arvo Grönqvist, Kustaa Lehto, Kosti Luoto ja Toivo Hakala tekevät maa-alueesta sopimuksen Aliina ja Vilho Viitaniemen kanssa viideksi vuodeksi marraskuussa alkaa louhintatyöt Eräjärven Viitaniemen maasälpälouhoksessa. Esiintymä on vielä suurempi kuin Toivion esiintymä. Kesän 1936 ajan louhoksella on hiljaista perustetaan toiminimi Uiherlan Sälpäyhtiö A. Grönqvist ja kumpp. Viitaniemeen raivataan 2,5 kilometrin tie ja työt ovat jälleen vauhdissa. Kesällä 1937 ajetaan vuoreen jo kuorma-autolla. Sälvän kuljetus nopeutuu huomattavasti. Oriveden asemalla on vuokrattu varastoalue sälpää varten, josta kivi lastataan junaan.