Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu"

Transkriptio

1 Johdanto Yksi asia on, että Kristus ristiinnaulittiin, mutta on aivan toinen asia, että meidät ristiinnaulitaan. Samoin on yksi asia, että hän teki Jumalan tahdon, mutta on aivan toinen asia, että me teemme sen. Häntä ei ristiinnaulittu puolestamme, jotta me välttyisimme siltä, vaan jotta me tulisimme ristiinnaulituiksi hänen kanssaan. Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu. 1.Kor.15:3. meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha Jes.53:5. Tiedämme kaikki, että Kristus ristiinnaulittiin meidän tähtemme, että hän kuoli syntiemme tähden, että hän kärsi syntiemme rangaistuksen. On kuitenkin hyvin vähän tunnettua, että meidät ristiinnaulittiin hänen kanssaan ja että uskon kautta voimme - ja meidän tulee - saada se toteutetuksi elämässämme. Useimmat eivät ole kuulleetkaan siitä, jotkut ovat kuulleet huhuja siitä, varsin harvat ovat panemassa sitä käytäntöön elämässään ja äärimmäisen harvat ovat saaneet armon saada sen toteutetuksi elämässään. Tämän kirjasen tarkoituksena on, että useammat onnistuisivat siinä. Kunpa sinä, rakas lukija, olisit yksi heistä. Minut on ristiinnaulittu 1.luku Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani. Gal.2:20. Kuten emme enää elä itse, emme myöskään enää elä itsellemme, 2.Kor.5:15, vaan toisille! Tässä on kristinuskon ydin ja vahva perustus uskollemme Kristukseen. Elämämme on jatkuvaa tappiota ja suurta epäonnistumista, ennen kuin tämä tulee todeksi elämässämme. Itselle elämisestä seuraa pelkkää kurjuutta, koska meissä itsessämme, turmeltuneessa luonnossamme, ei ole mitään hyvää. Kukaan ei kykene omin voimin vaeltamaan Kristuksen jalanjäljissä, tekemään Jumalan tahtoa, pitämään Jumalan käskyjä. Jokaisen ihmisen luonto on täysin turmeltunut, parantumaton, voimaton ja mahdoton. Mitä enemmän pyrimme tekemään hyvää, sitä enemmän huomaamme, että yritys on toivoton. Mitä tällaiselle läpeensä turmeltuneelle ja mahdottomalle ihmiselle pitäisi tehdä? Kun olemme kokeneet ja tunnustaneet tämän, kun olemme murheellisia ja hädässä tilanteemme johdosta, Jumala avaa silmämme näkemään, että ristiinnaulittiin Kristuksen kanssa. Jumala ei naulinnut ristiin vain meitä rasittavaa velkakirjaa, Kol.2:14, vaan lisäksi itse velallisen. 1 COPYRIGHT STIFTELSEN SKJULTE SKATTERS FORLAG, NORWAY brunstad.org

2 Kristuksen työ sisältää tämän. Isä näkee asian näin. Asia on näin. Kaikkein useimmat eivät ole ikinä saaneet nähdä ja kokea tätä. He eivät ole ikinä tulleet siihen pisteeseen, että oikeutetusti olisivat voineet sanoa Paavalin tavoin: Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Enää en elä minä. Näin emme voikaan sanoa, emmekä missään tapauksessa saa sanoa, ennen kuin elämme voittavaa elämää. Jos vaikka loukkaannun, suutun tai huolehdin asioista, ja sitten sanon, että en enää elä itse, vaan Kristus elää minussa - niin silloinhan väitän, että Kristus loukkaantuu, suuttuu ja huolehtii asioista. Silloinhan väitän, että Kristus tekee syntiä, mikä on röyhkeää! Kukapa eläisi läpikotaisin voittavaa elämää tässä maailmassa? Jokainen, joka uskoo tulleensa ristiinnaulituksi Kristuksen kanssa, jokainen, joka ei enää elä itse! Rakas lukija. Tämä asema sinun on otettava, ja kun olet lopulta saanut armon päästä siihen, niin siinä sinun on välttämättä pysyttävä. Nämä ovat suuria ja käsittämättömiä asioita! Mutta Jumala onkin suuri, ja nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja. Itse Jumala, joka hyvyydessään on päättänyt kutsua meidät näin suurella kutsumuksella, on tekevä tällaisen huikean suurtyön meissä. 1.Tess.5: Vanha minämme on ristiinnaulittu 2. luku Tiedämme, että vanha minämme on yhdessä hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta tämä syntinen ruumis menettäisi valtansa emmekä enää olisi synnin orjia. Room.6:6. Tiedämme, sanoo Paavali Rooman seurakunnalle. Kenellepä voisi kirjoittaa saman nykyisin? Kukapa oikeasti tietäisi vanhan minänsä tulleen ristiinnaulituksi Kristuksen kanssa? Juuri tämä asia on nyt sydämelläni - mahdollisimman monen tulee tulla tietämään, ymmärtämään ja kokemaan tämä. Miksi? Siksi, että sillä on niin valtava vaikutus elämäämme! Kun Kristus ristiinnaulittiin, niin samalla ristiinnaulittiin vanha minämme hänen kanssaan. Inhimillisesti katsoen Golgatalla ei naulittu samalle ristille ketään muuta. Miten sitten vanha minämme saattoi samalla kertaa tulla naulituksi samalle ristille? Jopa ennen, kuin vanha minämme näki päivänvalon? Selitys on siinä, että Jeesus todella syntyi ihmislapseksi, ja niin oikeasti sai saman lihan ja veren ja oman tahdon kuin meillä on. Tämän oman tahtonsa hän voitti, tai tuomitsi; tämän Isä katsoo merkitsevän sitä, että vanha ihmisemme ristiinnaulittiin hänen kanssaan, että me kuolimme Kristuksen ruumiissa ja sen myötä. Autuas on jokainen, jonka silmät avautuvat näkemään tämän! Hän on löytänyt evankeliumin salaisuuden, avaimen kaikkeen voittoon ja kirkkauteen! 2 COPYRIGHT STIFTELSEN SKJULTE SKATTERS FORLAG, NORWAY brunstad.org

3 Nyt tämä vanhan minämme ristiinnaulitseminen, jonka Jeesus toteutti Golgatalla, on toteutettava jokaisessa meistä. Mitä sitten tarkoitetaan vanhalla minällämme? Sitä, että mielemme suostuu siihen, minkä tiedämme synniksi, ja ruumiimme toteuttaa sen. Tämä minä on hylättävä ja ristiinnaulittava. Ef.4:22. Kol.3:8. Sitä, mitä emme tällä hetkellä tiedä synniksi, emme tietenkään voi nyt ristiinnaulita tai hylätä. Se olisi mieletöntä. Mutta heti, kun uusi asia valkenee meille synniksi, voimme ja meidän täytyy ristiinnaulita ja hylätä se. Kaikki tietoinen synti on peräisin vanhasta minästä. Sen tähden täydellinen vanhan minän hylkääminen on sama kuin täydellinen voitto tietoisesta synnistä, niin pitkälle, kuin valo loistaa. 3. luku Ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen Gal. 5: 24. Mikä ristiinnaulitaan? Vanhan luontonsa himoineen ja haluineen, sanoo Paavali, tuo viisas uskon totuuden opettaja. Mikä silloin tulee kytketyksi pois toiminnasta? Vanha luonto. Millaiset teot silloin lakkaavat? Lihan teot ja aikaansaannokset. Ne, joita Paavali on juuri tätä ennen luetellut jakeissa Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus, kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen. Varoitan teitä, kuten olen jo ennenkin varoittanut: ne, jotka syyllistyvät tällaiseen, eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa. Sanat niitä ja muu sellainen ilmaisevat, että lihan aikaansaannoksia on paljon enemmän, että listassa on vain joitakin esimerkkejä niistä. Voimme jatkaa listaa muutamilla muilla tavallisilla lihan teoilla: valehtelu, varkaus, mielistely, teeskentely, panettelu, vääryys, laupeudettomuus, kärsimättömyys, leppymättömyys, nurina ja valitus, turhamaisuus, kunnianhimo, epäluulo. Missä raja kulkee? Raja kulkee siinä, mihin asti kunkin ihmisen valo, omatunto, kullakin hetkellä valaisee. Teot, joita teemme vastoin parempaa tietoamme, ovat lihan tekoja tai vanhan minämme tekoja. Älkää valehdelko toisillenne. Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen. Kol.3:9. Jos vaikkapa suutumme, kun jokin tavara putoaa tai menee rikki, tai jos mielistelemme rikasta lahjojen toivossa, niin on ilmeistä, että turmeltunut luontomme ei ole ristiinnaulittu, vanha minä ei ole poisriisuttu - edellyttäen, että tiedämme suuttumisen ja mielistelyn synniksi, mikä nyt yleensä tiedetään. 4. luku 3 COPYRIGHT STIFTELSEN SKJULTE SKATTERS FORLAG, NORWAY brunstad.org

4 Kirottu on jokainen, joka on ripustettu paaluun Gal. 3:13. Vanhan minämme ristiinnaulitseminen Kristuksen kanssa merkitsee, että lihan puolesta - luonnollisina ihmisinä - olemme Jumalan silmissä kirottuja. Nyt meidän on tultava myös omissa silmissämme kirotuiksi lihan puolesta, niin että teemme lopun kaikesta omastamme emmekä luota omaan ymmärrykseemme emmekä tunteisiimme. Silloin katoaa paljon erilaatuista kuviteltua suuruutta, samoin paljon väittelyä ja riitaa. - Joka näkee itsensä lihan osalta kirottuna, on todella nähnyt oikein, ja se auttaa häntä saamaan sekä Jumalan että ihmisten hyväksymisen. Ennen kaikkea tämä auttaa jokaista tekemään totta siitä, että meidät on ristiinnnaulittu Kristuksen kanssa. 5. luku Maailma on minulle ristiinnaulittu ja minä maailmalle Minä taas en ikinä tahdo kerskailla mistään muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä. Siinä on maailma minulle ristiinnaulittu ja minä maailmalle. Gal.6:14. Kristuksen risti on todella ainoa kerskailun aihe! Koska tälle ristille vanha minämme kerran naulittiin. Ja tälle ristille meillä kaikilla on nyt mahdollisuus tulla ristiinnaulituiksi! Käytä tilaisuus hyväksesi. - Mikä siunattu ja väkevä kaksois-ristiinnaulitseminen tässä tapahtuukaan. Minä ristiinnaulitsen maailman - hylkään sen. Yhtenä seurauksena siitä maailma ristiinnaulitsee ja hylkää minut. Silläpä pääsin eroon maailmasta! Saan toivomani, tarpeeksi pitkän välimatkan maailmaan! Syvä, ylipääsemätön kuilu avautuu maailman sekä sen himojen ja minun uusien halujeni välille - halujen, jotka kohdistuvat jumalalliseen ja ikuiseen, ei enää ajalliseen. Tämä ristiinnaulitseminen on niin hyvä ja tarpeellinen! Juuri sen todellisuuden puute aiheuttaa niin sanomattoman paljon kurjuutta useimpien Jumalan lasten sydämessä ja elämässä. Ihmiset eivät todellakaan ymmärrä asioita kuten Paavali. Päinvastoin, he elävät siinä karmivan suuressa väärinkäsityksessä, että tulee pysytellä mahdollisimman lähellä maailmaa, kuitenkin niin, että ei vallan repsahda sinne. Siitä on muka paljon etua. Voi kauhistus! Asia onkin juuri päinvastoin! 4 COPYRIGHT STIFTELSEN SKJULTE SKATTERS FORLAG, NORWAY brunstad.org

5 Ristin loukkaus 6. luku Ristin loukkaavuutta ei saa poistaa. Gal.5:11. Meidän täytyy hyväksyä osaksemme ristiin liittyvä häpeä, pilkka ja vaino. Gal.6:12. Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset (jumalanpalvelijat) torjuvat sen herjauksena 1.Kor.1:23. Jumalanpalvelijat eivät koe herjauksena sitä, että Kristus ristiinnaulittiin, vaan sen järisyttävää merkitystä meille: Samalla tulimme mekin ristiinnaulituiksi. Tämä merkitsee armotonta hylkäystuomiota kaikelle omallemme. Mitään omaamme - edes kaikkein parasta, mitä meissä on - ei voi käyttää mihinkään, sillä ei ole merkitystä, vaan se hylätään täydellisesti, eikä sitä arvosteta millään tavalla. Miten ärsyttävää! Mitä parempana pidämme itseämme, mitä älykkäämpiä olemme omissa silmissämme, sitä ärsyttävämpää. Tämä on kuitenkin totuus - hyödyllinen totuus - joten sen on vallittava sellaisenaan, ilman lievennyksiä, aina! Siis: minkä on vallittava sellaisenaan ja oltava peruuttamaton? Kuolemantuomion kaikelle omallemme! Kaikki omamme naulittiin Jeesuksessa Kristuksessa ristille ja siksi se kuuluu sinne. Ristin voima 7. luku koska Kristuksen risti silloin menettäisi merkityksensä. Puhe rististä on Jumalan voima.1.kor.1: Mikä on ristin merkitys ja voima? Sen voima tekee lopun vanhasta minästämme ja sen teoista, sen voima vapauttaa meidät synnistä ja sulkee pois lihan aikaansaannokset. Sen voima vapauttaa meidät siitä, minkä jo tiedämme synniksi sekä kaikesta siitä, mikä vähitellen valkenee meille synniksi. Ristin merkitys ja voima on - tietysti - ristiinnaulitsemisessa! Ristin naulat pitävät ristiinnaulitun kiinni ristissä, eikä hän pääse menemään minne tahtoo vaan kuolee suhteellisen nopeasti. Ristin tehtävänä on siis tappaa meidät lihan puolesta. Aluksi kuolemme kerta kaikkiaan pois omasta itsestämme, suuresta ja vahvasta itsestämme - siinä määrin kuin sen tunnemme. Seuraavaksi kuolemme pois synnistä, vähä vähältä, sitä mukaa kuin opimme tuntemaan sitä ja, uskon kautta, saamme sen ristiinnaulituksi luku 5 COPYRIGHT STIFTELSEN SKJULTE SKATTERS FORLAG, NORWAY brunstad.org

6 Ristinsä kantaminen Joka ei kanna ristiään ja kulje minun jäljessäni, ei voi olla minun opetuslapseni. Luuk.14:27. Silloin Pilatus heidän vaatimuksestaan luovutti Jeesuksen ristiinnaulittavaksi. Jeesusta lähdettiin viemään. Kantaen itse ristiään hän kulki kaupungin ulkopuolelle paikkaan, jota kutsutaan Pääkallonpaikaksi, heprean kielellä Golgata. Joh.19: Ristinsä kantaminen merkitsee vain yhtä asiaa - mitään muuta se ei voi merkitä - nimittäin sitä, että itse avustamme ristiinnaulitsemisessamme. Niin tekee vain se, joka ymmärtää ristiinnaulitsemisensa välttämättömyyden. Vain paatuneet rikolliset ristiinnaulitaan. Kuka ihminen tahtoo kantaa ristiä, jolle hänet itsensä naulitaan? Jokainen, joka pitää itseään lihan puolesta paatuneena rikollisena, ja juuri siksi on kiitollinen siitä, että pääsee eroon itsekkäästä luonnostaan. Jokainen, joka on oivaltanut, että juuri kaikki oma on esteenä onnelle ja edistymiselle. Ristin juurella vai ristillä? 9. luku Ristin juurelle tulemisesta on kirjoitettu ja laulettu paljon, vaikka Raamattu ei siitä mitään puhukaan. Raamattu sitä vastoin puhuu Kristuksen kanssa ristiinnaulituksi tulemisesta, eli toisin sanoen ristillä olemisesta. Tästäpä ei tavallisesta puhuta mitään. Kaikenlaiset ihmiset voivat tulla ristin juurelle. Ristillä taas riippuvat vain ne, jotka verisesti vihaavat omaa elämäänsä ja koko sydämestään rakastavat Jumalaa. He tahtovat seurata Jeesuksen jäljissä mihin hintaan hyvänsä. Uskon kautta he tulevat osallisiksi Kristuksen kuolemasta ja Jeesuksen elämästä. Voimme saada syntimme anteeksi ristin juurella, mutta emme voittoa synnistä ja omasta itsestämme. Voiton saamme ristillä. Ristin juurella voimme tehdä syntiä. Sitä emme voi tehdä ristillä. Avautukoon nyt monien silmät näkemään tämän siunatun uskon salaisuuden! Ristin vihollisena eläminen 10. luku Noudattakaa minun antamaani esimerkkiä, veljet, ja ottakaa oppia niistä, jotka elävät meidän tavallamme. Olenhan usein sanonut teille ja nyt sanon aivan itkien, että monet elävät Kristuksen ristin vihollisina. Heidän loppunsa on kadotus. Vatsa on 6 COPYRIGHT STIFTELSEN SKJULTE SKATTERS FORLAG, NORWAY brunstad.org

7 heidän jumalansa ja häpeä heidän kunniansa, ja heajattelevat vain maallisia asioita. Fil.3: Kun tässä kehotetaan noudattamaan Paavalin esimerkkiä, niin kehotus on tietysti kohdistettu uskoville. Hän sanoo usein puhuneensa tästä murheellisesta tilanteesta, että uskovista monet elivät Kristuksen ristin vihollisina. Nykyisin tilanne on sama tai vielä pahempi. Eivät he olleet sen tosiasian vihollisia, että Kristus ristiinnaulittiin. He olivat Kristuksen ristin vihollisia, koska sen tehtävänä on ristiinnaulita vanha luontomme himoineen ja haluineen. Tällöin rististä joutuu kärsimään muun muassa tässä mainittu halu herkkuruokiin ja -juomiin, ja yleensäkin halu maallisiin asioihin. Jos tahdomme elää itsellemme, niin on aivan luonnollista, että meistä tulee juuri sen ristin vihollisia, jonka tehtävänä on oman itsekkään luontomme ristiinnaulitseminen. Raamattu kehottaa tyytymään vähään ja sanoo, että yltäkylläisyys ja mahtaileva elämä eivät ole Jumalasta. Lisäksi se sanoo, että jos rakastamme maailmaa ja sitä, mitä maailmassa on, Isän rakkaudella ei ole meissä sijaa. 1.Joh.2: Kaiken tällaisen rakkauden maalliseen on kuoltava ristillä. Jos sitten emme tahdo luopua siitä, vaan päinvastoin hemmotella vatsaamme kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, niin että olemme riippuvaisia hyvästä ruuasta ja himoitsemme kaikkea suurta ja hienoa ja upeaa tässä maailmassa, kaikkea mikä näyttää hyvältä, niin on itsestään selvää, että olemme Kristuksen ristin vihollisia. Kristuksen risti kun on kuolemantuomio kaikelle sellaiselle. Voimme ottaa aivan toisenlaisen esimerkin. Jos herroina vallitsemme seurakuntaa ja tahdomme jatkaa sitä, niin silloin olemme tietysti sen sanan vihollisia, joka kieltää sellaisen hallitsemisen sekä sen sanan, jonka mukaan johtajan tulee olla kaikkien palvelija ja orja. Meistä tulee ristin vihollisia, ristin, jonka on määrä ottaa hallitseminen hengiltä. Ihmiset näkevät hienon ruuan ja ylellisen elämän ja vallan käyttämisen suurena. Siinä se vika onkin. Kunpa nyt monen silmät avautuisivat näkemään, miten säälittävän pientä kaikki sellainen on, sekä näkemään, miten suuri rikkauden lähde usko on, kun tyydymme siihen, mitä meillä on 1.Tim.6: luku Kolme ristiinnaulittua ja heidän seuraajansa Kun tultiin paikkaan, jota kutsutaan Pääkalloksi, he ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja rikolliset, toisen hänen oikealle puolelleen, toisen vasemmalle. Toinen ristillä riippuvista pahantekijöistä herjasi hänkin Jeesusta. Hän sanoi: "Etkö sinä ole Messias? Pelasta nyt itsesi ja meidät!" Mutta toinen moitti häntä: "Etkö edes sinä pelkää Jumalaa, vaikka kärsit samaa rangaistusta? Mehän olemme ansainneet tuomiomme, meitä rangaistaan tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa." Ja hän sanoi: "Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi." Jeesus vastasi: "Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa." Luuk.23:33; COPYRIGHT STIFTELSEN SKJULTE SKATTERS FORLAG, NORWAY brunstad.org

8 Keskimmäisellä ristillä riippui Jumalan Poika, koska hän tuli vapaaehtoisesti ihmisen pojaksi, koska hän tuli osalliseksi lihasta ja verestä, niin kuin mekin, koska hän puki ylleen ihmisen oman tahdon, joka meillä on, mutta jonka hän aina kielsi ja teki Isän tahdon, koska hän ei koskaan tehnyt syntiä, koska hän rakasti kaikkia ihmisiä pelastaakseen heidät ja sanoi heille totuuden. Siinä hän riippui, hän, joka koko elämänsä ajan oli kantanut ristinsä, kieltänyt oman tahtonsa, hän, joka siis - hengellisesti puhuen - oli elänyt koko elämänsä ristiinnaulittuna siitä päivästä lähtien, kun hän oli riittävän vanha ymmärtääkseen sen. Kahdella muulla ristillä riippui pahantekijä. He olivat aina tehneet oman tahtonsa eivätkä Jumalan tahtoa. He olivat eläneet synnissä. Näiden kahden välillä oli kuitenkin aivan oleellinen ero. Toinen oli kova ja epäuskoinen, kun taas toinen oli pehmeä, tosiasiat tunnustava ja uskova. Toinen paadutti itsensä ja joutui siksi ulkopuolelle, kun taas toinen pääsi Jeesuksen mukana paratiisiin. Kumpikaan näistä kahdesta ei ollut vaeltanut Jeesuksen jalanjäljissä, eivätkä nytkään saaneet siihen tilaisuutta. Näin käy jokaisen, joka kääntyy elämänsä viime hetkillä. Kaikkien meidän on aloitettava, niin kuin tämä toinen rosvo, rukoilemalla armahdusta tai syntien anteeksiantoa. Me kaikki aloitamme rosvoina. Mutta jos nyt tämä rosvo on meille esikuva, kun on kysymys pelastuksen saamisesta, niin ei se kuitenkaan tarkoita, että hän on esikuva elämällemme siitä eteenpäin. Monet ovat kutsuttuja - ja saavat siihen tilaisuuden - seuraamaan keskimmäistä ristiinnaulittua näistä kolmesta ja vaeltamaan niissä jalanjäljissä, jotka hän on jättänyt jälkeensä, hän, joka ei tehnyt omaa tahtoaan, vaan joka aina eli ristiinnaulittuna. Asia on niin, että kaikki ihmiset - tietävätpä he sen tai eivät - lukeutuvat näihin kolmeen tai seuraavat yhtä näistä ristinnaulituista. Ne, jotka Jumalan armosta voittavat, kuuluvat tähän keskimmäiseen joukkoon. Ne, jotka eivät voita, mutta jotka tunnustavat syntinsä ja pyytävät syntejään anteeksi, kuuluvat toiseen joukkoon, ja ne, jotka paaduttavat itsensä eivätkä pyydä anteeksi, kuuluvat kolmanteen joukkoon. On kuvaavaa, että niin monet uskovat itse pitävät tätä toista rosvoa esikuvanaan ja esimerkkinään ja saavat siitä lohdutuksensa, aivan niin kuin ne, jotka samasta syystä lohduttautuvat publikaanin rukoukseen. Oikeaa tässä on se, että juuri näin meidän on aloitettava. Suuri virhe on siinä, että ihmiset ajattelevat, että näin sen tulee jatkua loppuun asti. Paikka Kristuksen kanssa keskimmäisellä ristillä on valitettavasti niin tuntematon ja niin vähän käytetty! Ketä näistä kolmesta sinä, rakas ystävä, haluat tästedes seurata? Tule alas ristiltä! 12. luku Ohikulkijat pilkkasivat häntä. Päätään nyökyttäen he sanoivat: "... Pelasta nyt itsesi, jos kerran olet Jumalan Poika. Tule alas ristiltä!" Ylipapit yhtyivät hekin pilkkaan 8 COPYRIGHT STIFTELSEN SKJULTE SKATTERS FORLAG, NORWAY brunstad.org

9 yhdessä lainopettajien ja vanhimpien kanssa. He sanoivat: tulkoon nyt ristiltä alas! Silloin me uskomme häneen. Matt.27: Hän olisi voinut tulla alas ristiltä, mutta jääminen ristille - juuri se oli hyve. - Kristuksen seuraajia pilkataan samalla tavoin, sillä he eivät - niin kuin muut ihmiset - voi elää itselleen himojensa mukaan, vaan jatkuvasti joutuvat kieltämään itsensä. Heidänhän ei täydy; mutta he ovat valinneet sen, he haluavat sitä, sillä se on Jumalan tahto, ja se on heille kaikkein parasta. Myös meidät otetaan hyvin vastaan ja meistä pidetään, jos me vain tulemme alas ristiltä ja olemme niin kuin muut ihmiset. Mutta me seuraamme mieluummin Kristusta. Itsensä kieltäminen 13. luku Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Matt.16:24. Jeesus sanoi kaikille: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Luuk.9:23. Näemme tästä, ettei Kristuksen seuraaminen ole mikään itsestäänselvyys, vaikka olemme kääntyneitä. Se on, päinvastoin, erittäin suuri kysymys vieläpä sen jälkeen, kun ollaan tultu Jeesuksen opetuslapseksi. Mutta jos joku todella haluaa seurata häntä, saa hän tässä selkeän tiedon, mitä hänen tulee tehdä, jotta se onnistuisi. Suuri kysymys, niin kauan kuin olemme tässä majassa, on ja tulee olemaan se, mitä teemme omalle tahdollemme. Juuri tästä on kysymys tässä kaikessa! Meillä kaikilla on valtavan suuri ja monitahoinen oma tahto, joka vastustaa Jumalan tahtoa. On itsestään selvää, etteivät nämä molemmat toisiaan vastaan taistelevat tahdot voi tapahtua samanaikaisesti. Jos teen oman tahtoni mukaan, rikon Jumalan tahtoa vastaan. Jos teen Jumalan tahdon, silloin olen myös rikkonut tai kieltänyt tai ristiinnaulinnut oman tahtoni. Jos haluan kulkea saman tien kuin Jeesus, tien, jonka hän on meille avannut, silloin minun täytyy joka päivä kieltää oma tahtoni ja ottaa se risti, johon oma tahtoni tulee ristiinnaulita; sillä sen Jeesus teki. Sellaiset ovat hänen jalanjälkensä. Sekä Kristuksen kärsimykset että hänen seuraajiensa kärsimykset ovat kolmenlaiset. I Ruumiilliset kärsimykset. II. Hän kärsi tullessaan kiusatuksi. Hepr.2:18 ja 5:7. Siis kärsimykset oman tahdon kieltämisen seurauksena. III. Kärsimykset sen johdosta, etteivät kaikki halunneet ottaa vastaan hänen sanaansa ja hänen pelastustaan. Kristus eli ristiinnaulittuna koko elämänsä ajan. Hepr.12:2. Hän on Mestari siinä. Hän opettaa tätä omasta elämästään käsin opetuslapsilleen. Kun on sanottu, että Kristus 9 COPYRIGHT STIFTELSEN SKJULTE SKATTERS FORLAG, NORWAY brunstad.org

10 tuomitsi synnin lihassa, Room.8:3, tarkoittaa se juuri tätä. Hän kielsi tai tuomitsi oman tahtonsa, niin ettei se koskaan toteutunut. Kristuksen kanssa ristiinnaulittuna oleminen tarkoittaa myös käytännössä sitä, että sanon jatkuvasti ei, ei ja aina vain ei, joka kerta, kun tulen kiusatuksi. Jos annan periksi kiusaukselle ja sanon kyllä, kyllä, tarkoittaa se taas sitä, että tulen alas ristiltä. Meidän tulee mennä monenlaisten kiusausten kautta elämään. Tämä on sitä, että jatkuvasti tarjoamme ei -vastauksen kaikelle omalle tahdollemme. Tässä meidän tulee olla uskollisia eikä tehdä mitään poikkeuksia. Emme myöskään saa väsyä sanomaan ei. Jotta me kuolisimme pois synneistä 14. luku Itse, omassa ruumiissaan, hän "kantoi meidän syntimme" ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle " 1.Piet.2:24. Se, että Kristus kuoli, on yksi asia; mutta että meidän on kuoltava, se on aivan toinen asia. Mutta juuri siksi Kristus kuoli, sanoo Pietari. Kuinka me nyt sitten voimme kuolla elävinä ollessamme? - Siten, että pidämme itsemme ristiinnaulittuina hänen kanssaan, ristiinnaulittuina kaikkea sitä vastaan, mikä on vastoin Jumalan tahtoa, mieltä ja olemusta, hyvyyttä ja vanhurskautta - niin että voimme esteettä elää vanhurskaudelle, niin kuin Pietari asian ilmaisee. Kun me ensin olemme tulleet ylös ristille ja sitten uskollisesti pysymme siellä (emme tule taas pois ristiltä) - silloin kuolemme aivan varmasti pois synnistä. Se on kyllä totta, mitä niin usein epäuskossa sanotaan, että teemme syntiä niin kauan kuin elämme, mutta tämä tulee tulkita oikein: niin kauan kuin elämme itse, niin kauan kuin emme ole Kristuksen kanssa ristinnaulittuja, juuri niin kauan me teemme syntiä, emmekä voi muuta. Mutta nyt on siis tilaisuus uskon kautta kuolla, kun elämme, tai kuolla pois synnistä. Kun kerran olemme kuolleet pois synnistä, kuinka voisimme edelleen elää siinä? Room.6:2. Kadottaa elämänsä Kristuksen tähden 15. luku Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Matt.16:25. Samoin olemme me velvolliset panemaan henkemme alttiiksi veljiemme puolesta. 1.Joh.3:16. Kaikki ovat yleensä peloissaan elämänsä puolesta ja tekevät kaikkensa välttyäkseen luonnolliselta 10 COPYRIGHT STIFTELSEN SKJULTE SKATTERS FORLAG, NORWAY brunstad.org

11 kuolemalta. Vain poikkeustapauksessa on tässä merkityksessä tarvetta panna elämänsä alttiiksi; mutta jos siihen olisi tarvetta, silloin se pitää tehdä. Kristushan pani myös elämänsä alttiiksi puolestamme. Mutta kuitenkin tällä sanalla on suurin merkitys hengellisessä mielessä. Mitä siis tarkoittaa, hengellisesti puhuen, että panemme elämämme alttiiksi? Tahtomme on elämämme, meidän oma elämämme. Siten kutsutaan myös kuolevan ihmisen testamenttia hänen viimeiseksi tahdokseen. Luopuminen omasta tahdosta tai sen uhraaminen - on sama kuin panna elämänsä alttiiksi, kadottaa elämänsä. Kun sen sijaan tapahtuu toisen henkilön tahto, silloin hänen elämänsä totuudessa vallitsee, ja minun elämäni katoaa. Jos henkemme otetaan, tapahtuu silloinkin toisen tahto, eikä meidän tahtomme. Siksi tämä sana on yhteydessä itsensä kieltämiseen ja ristinsä ottamiseen. Missä meillä on tilaisuus kadottaa oma elämämme, oma tahtomme? Ristillä! Tähän on olemassa vain tämä yksi ja sama ratkaisu: Minut on ristiinnaulittu Kristuksen kanssa. Kunpa tämä sana syöpyisi itse kunkin sydämeen! Kuollut Kristuksen kanssa 16. luku Mutta jos kerran olemme kuolleet Kristuksen kanssa, uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan. Room.6:8. Jos olemme hänen kanssaan kuolleet, saamme hänen kanssaan myös elää. 2.Tim.2:11. Hänen kanssaan eläminen ei tarkoita vain sitä, että saamme iankaikkisen elämän, vaan oikeastaan sitä, että voitamme hänen kanssaan, vaellamme hänen jalanjäljissään. Useimmat ajattelevat, että tämä on mahdotonta tässä maailmassa. Ja nyt olemme saaneet perustelut sille, miksi emme usko voittoon omassa elämässä. Emme usko olevamme kuolleet hänen kanssaan, ristiinnaulitut hänen kanssaan. Vasta sitten, kun uskomme olevamme kuolleet hänen kanssaan, voi tulla mielekkääksi uskoa siihen, että olemme osallisia hänen voittoelämästään. Miksi näin? Siksi, että vanha ihminen on mahdoton. Se ei voi olla alamainen Jumalan laille. Mutta kun me, osallisina Kristuksen kuolemaan, pääsemme vanhasta ihmisestä eroon, silloinhan olemme päässeet eroon siitä, mikä tekee jok'ikiselle ihmiselle mahdottomaksi pitää Jumalan käskyt tai tehdä hänen tahtonsa. Etkö nyt näe tätä ihmeellistä ratkaisua sekä vaikeuteen että arvoitukseen?silloin uskomme myös saavamme elää hänen kanssaan. Emme muuten!!! Emme, ellemme - uskossa - pidä itseämme kuolleina hänen kanssaan. 11 COPYRIGHT STIFTELSEN SKJULTE SKATTERS FORLAG, NORWAY brunstad.org

12 Me näet päättelemme näin: Kun yksi on kuollut kaikkien puolesta, niin kaikki ovat kuolleet. 2.Kor.5:14. Nyt meidän pitää todella päätellä myös omalla kohdallamme, että olemme kuolleet Kristuksessa Jeesuksessa. Että omistamme tämän itsellemme uskossa, ja kaikessa toimimme niin kuin ne, joilla ei ole mitään sanottavanaan, joilla ei ole omaa tahtoa, jonka tulee elää.silloin saamme voiton! Mutta kun nyt olemme kuolleet pois siitä, mikä piti meitä vallassaan, olemme päässeet vapaiksi laista. Room.7:6. Se, että Kristus on kuollut, tiedetään yleisesti, mutta että me olemme kuolleet - että tämä kuolema voi alkaa toimia meissä - se on täysin tuntematon asia. Kunpa tämäkin tulisi meille tutuksi ja meidän omistukseemme! Olemme kuolleet siitä, minkä vankina olimme. Minkä vankeina? - Olemme kuolleet synnin vallasta, lihasta himoineen ja haluineen, vanhasta ihmisestä. Se oli valhetta, vihaa, kateutta, toistemme sietämisen puutetta, panettelua, nyrpistelyä ja loukkaantumista, murehtimista, ahneutta, epäluuloa jne.. Tämän kyniminen meistä ei hyödytä. Jos parhaassa tapauksessa saamme jotain siitä kynityksi, niin se tulee takaisin. Tähän on tarjolla siis tämä ainut, täydellinen ja siunattu ulospääsy: Voit tulla Kristuksen kanssa ristiinnaulituksi ja kuolla tästä kaikesta, minkä vankina olet, minkä orjana olet. Jos revit lehdet puusta kesällä, siihen kasvaa uudet lehdet, sillä puussa on elämää ja toimintaa. Kun talvi tulee, ei sinun tarvitse tehdä lehdille mitään; ne putoavat joka tapauksessa; sillä silloin luonto on eräänlaisessa kuolleessa tilassa. Mitään ei kasva, niin kauan kuin tämä kuolema vallitsee. Kunpa synnilliselle luonnollesi koittaisi pian myöhäissyksy, rakas lukija, niin että lehtiä putoaa runsain määrin! Kunpa lihallesi koittaisi ikuinen talvi ja hengellesi ikuinen kesä! Kunpa aurinkosi nousisi, niin kuin Jesaja sanoo, eikä enää milloinkaan laskisi! Aamen. Osallistumalla hänen kuolemaansa 17. luku Tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta. Fil.3:10. Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän. Room. 6:5. Kärsimykset, jotka tuovat yhtäläisen kuoleman hänen kanssaan, ovat niitä kärsimyksiä, jotka on mainittu 13 luvussa II joukossa, kärsimyksiä, jotka syntyvät itsensä kieltämisestä, siitä, että oma tahto kärsii ristinkuoleman. Kuolleiden ylösnousemuksen kirkkaus tulee eri ihmisillä olemaan mitä suurimmassa määrin erilainen. 1.Kor.15: 41 ja 42. Se on tarkoin suhteessa siihen, kuinka paljon me olemme täällä armon ajassa tulleet liitetyiksi hänen kanssaan yhteen hänen kuolemassaan. Paavali oli saavuttanut suunnattoman paljon Kristuselämää. Mutta 12 COPYRIGHT STIFTELSEN SKJULTE SKATTERS FORLAG, NORWAY brunstad.org

13 yhtä hän ei ollut saavuttanut: täydellistä yhteenliittymistä hänen kuolemaansa. Tätä hän tavoitteli! Niin meidänkin tulee tehdä. Kun me uskollisesti päivästä toiseen, vuodesta toiseen pidämme itsemme ristiinnaulittuina Kristuksen kanssa - pysymme ristillä - niin synti todella kuolee vähän kerrallaan. Tulemme Kristuksen kaltaisiksi, ristillä. Siinä määrin kuin tulemme hänen kaltaisikseen ristillä, samassa määrin henki sisimmässämme tulee samankaltaiseksi hänen kirkastuneen elämänsä kanssa. Kuolleiden ylösnousemuksessa saamme kirkastuneen ruumiin, joka vastaa sitä kirkastuselämää, josta henkemme on tullut osalliseksi sinä aikana, kun me olimme täällä lihamme päivinä, kun meistä tehtiin hänen kaltaisiaan hänen kuolemassaan. Samankaltaisesta kuolemasta tulee samankaltainen elämä. Kun elämäämme ei todella tule tuollaista kuolemaa, niin se johtuu todella siitä, ettemme todella usko sellaiseen kuolemaan. Pitää itsensä todella kuolleena synnille 18. luku Ajatelkaa tekin samoin itsestänne: te olette kuolleet pois synnistä ja elätte Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa. Room.6:11. Meidän tulee ajatella, että tässä puhutaan todellisesta kuolemasta. Jos uskomme sen, että tässä tarkoitetaan sitä, että meidän on oltava todellaeläviä Jumalalle, silloin meidän on myös uskottava se, että meidän on oltavatodella kuolleita synnistä. Kuollut merkitsee todella kuollut, tai sitä, että olemme totuudessa kuolleet. Juuri tästä on kysymys - niin tässä tapauksessa kuin kristinuskossa ylipäänsä - että syntyy jotain todellista tulosta. Kun ollaan enemmän tai vähemmän epäuskoisia, niin kuin useimmat valitettavasti ovat, on helppo ajatella, ettei meidän ole tarkoitus kuolla oikeasti, vaan pelkästään ikään kuin. Tässä on koira haudattuna. Se, että yritetään olla kuollut, olla ikään kuin kuollut, sen ovat tuhannet ihmiset havainneet turhaksi yritykseksi, eivätkä aiheetta. Koska he eivät ole saaneet tietää sitä salaisuutta, että voivat uskoa olevansa todella kuolleet Kristuksen kanssa, niin he ovat kerran luopuneet uskomasta täyteen voittoon kaikesta synnistä. Miten ihminen voi siis saada toteutumaan sen, että hän tulee ristiinnaulituksi Kristuksen kanssa? Yksin ja ainoastaan uskon kautta! Uskon kautta täytettyyn työhön, uskon kautta siihen, että meidän todellinen kuolemamme synnistä kuului täytettyyn työhön, uskon kautta tätä asiaa koskeviin raamatunjakeisiin. Tämä uskon salaisuus tulee varjella puhtaalla omallatunnolla. Siis: ei ikään kuin - vaan todella - 13 COPYRIGHT STIFTELSEN SKJULTE SKATTERS FORLAG, NORWAY brunstad.org

14 Kastettu hänen kuolemaansa 19. luku «Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa.» Room.6:3. Sitä ei kuitenkaan valitettavan moni tiedä. Useimmat eivät tiedä muuta kuin, että heidät kastettiin, jotta he voivat sanoa tulleensa kastetuiksi. Se oli vain jotain, mikä piti saada tehdyksi pois päiväjärjestyksestä. Mutta kastehan on hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa. 1.Piet.3:21. Se, joka kastetaan, tekee liiton, tai paremminkin sopimuksen, Jumalan kanssa. Mistä siinä sovitaan? - Tulee kuolla pois kaikesta omastaan, pitää vanha luontonsa himoineen ja haluineen ristillä, tuomita kuolemaan koko oma tahto ja, sen nostaessa päätään, viedä se uskollisesti aina kuolemaan. Tulee myös hylätä vanha minä ja pitää se poissa, jotta voi elää uutta elämää. Muuten onnistuminen on mahdotonta. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. Room.6:4. Meidät kastetaan häneen, joka kuoli puolestamme. Meidät kastetaan, jotta kuolemme itse: kuolemme pois itsestämme ja synnistä Golgatan ristillä. Olettehan kuolleet - haudatkaa siis! 20. luku Kol. 3, 3 9. Olemme oikeastaan kaikki kuolleita Kristuksen ruumiissa ja sen kautta. Meidän kaikkien tulee olla kuolleita. Juuri sen tähden täytyy jokaisen nyt toteuttaa tämä, uskon kautta. Siksi Paavali sanoo: Haudatkaa siis! Pidä huoli, että saat sen tehdyksi! Mitä pitää haudata? Kaikki! Kaikki, mikä ei ole Jumalasta! Kaikki, mikä on lihasta! Siksi jakeessa 8 ja 9 lukee: «Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki (nimittäin lihan teot): viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustanne; Älkää puhuko valhetta toisistanne (vain joitakin harvoja esimerkkejä), te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa». Tämä on siis todella kuninkaallinen käsky koko Jumalan kansalle: Haudatkaa siis! Kiiruhtakoon jokainen noudattamaan käskyä! 21. luku 14 COPYRIGHT STIFTELSEN SKJULTE SKATTERS FORLAG, NORWAY brunstad.org

15 Kuolema tekee työtään meissä «Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. Me tosin elämme, mutta meidät annetaan Jeesuksen tähden alituisesti alttiiksi kuolemalle, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi näkyviin kuolevaisessa ruumiissamme. Meissä siis tekee työtään kuolema, mutta teissä elämä.» 2. Kor. 4, Mikä on kuoleman tehtävä? Vain tämä yksi: viedä kuolemaan, hakea kuoleman valtakuntaan. Yleisessä merkityksessä se hakee yhden toisensa jälkeen kuolemaan, ristin kuolemaan Golgatalla. Mutta ei tämä kuoleman työ koostu meissä vain yksittäisen henkilön kertakaikkisesta kuolemaan viemisestä, vaan myös siitä, että jokaisessa meissä viedään lisää itsestämme tähän kuolemaan. Pyrimme pyhitykseen, ja se tapahtuu meissä juuri näin. Mainittujen jakeiden ilmaisut ovat hyvin kuvaavia: «Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa». Meillä pitää olla tämä kuolema aina käden ulottuvilla, jotta voimme«jatkuvasti» «antaa kuolemaan» kaiken omamme, kun huomaamme jotain. Tällöin Jeesuksen elämä voi ilmestyä kuolevaisessa ruumiissamme. Se, joka kadottaa oman elämänsä, löytää samalla Kristuselämän. Meissä siis tekee työtään kuolema. Se ryöstää omastamme ja tuhoaa sen, Kristuksen Hengen, mielen ja elämän eduksi - jotka samalla täyttävät meitä yhä enemmän. Jos se kuolee 22. luku Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon. Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. Joh.12:24 ja 25. Jos se kuolee! Juuri tämä on se suuri kysymys. Voi, kuinka ihmiset pitävätkään kiinni omastaan, puolustavat itseään, pyrkivät pelastamaan elämänsä ja tekemään siitä niin hienon. Ikuiseksi tappioksi! Suunnilleen kaikki ihmiset ovat sitä mieltä, että omaa elämää tulee puolustaa ja pitää siitä huolta mahdollisimman hyvin. Sen tähden he käyttävät kykyjään ja voimiaan ja kaiken tietotaitonsa juuri tähän. He luulevat, että on tarkoitus päästä niin pitkälle kuin mahdollista tässä maailmassa, eivätkä edes aavista, että vain tämän vastakohta kannattaa. Jakeet, jotka edelsivät tämän luvun alussa olevia jakeita, tuovat esiin syyn, miksi Jeesus sanoi näin. Se oli vastaus siihen, että Hän oli saanut tiedon siitä, että oli joitakin, jotka niin mielellään halusivat nähdä hänet. Jeesus ymmärsi hyvin, että heidän ajatustapansa oli olemukseltaan väärä. He ajattelivat saavansa kokea jotain erityisen suurta, vaikuttavaa ja loistokasta, jotain samantapaista, kuin heidän aiemmin näkemänsä suuruudet, mutta vielä suurempaa!!!! 15 COPYRIGHT STIFTELSEN SKJULTE SKATTERS FORLAG, NORWAY brunstad.org

16 Mutta mitä Jeesus oli? Hän oli Mestari kulkemaan toista tietä, menemään alas! Hän oli nöyrä ja hiljainen sydämeltään, eikä kukaan ollut mielistynyt hänen ulkonäköönsä; ja nyt hän oli pian matkansa päässä, naulittuna ristille kaupungin ulkopuolella, Pääkallopaikalla, rikollinen kummallakin puolellaan, ihmisten hylkäämänä ja unohtamana, ja lopuksi jopa itse Jumalan hylkäämänä! Jos sinä, rakas lukija, haluat luopua kaikesta omastasi, kaikilta osin, ja niin kuin vehnänjyvä -eläessäsi- tulla pannuksi maahan ja kuolla, silloin et ole elänyt turhaan tässä maailmassa, silloin tuotat runsaan sadon, samanlaisen kuin Jeesus tuotti. Mitä suunnatonta hedelmää hänen elämänsä (kuolemansa) onkaan tuottanut! 23. luku Ristillä kuolee myös uskonnollinen toimintamme Paavalin mukaan kaikki muu on samantekevää sen rinnalla, että ihminen on luotu uudeksi. Silloin on ennen kaikkea synnin poistuttava; sen jälkeen onkin kaiken muun vuoro, mikä ei sovi yhteen uuden luomuksen kanssa. Tätä kaikkea muuta voimme kattavasti kutsua inhimilliseksi toiminnaksi; meidän on kuoltava eroon siitä niin, että se lakkaa. Tämä onkin varsin laaja alue! Maailmassa on valtavan paljon hyvää tarkoittavaa inhimillistä toimintaa, valtavan paljon hössötystä! Vaikka tarkoitus olisi hyvä, niin se tuottaa vahinkoa, minkä vuoksi se on Sanan vastaista. Joka puhuu seurakunnassa, puhukoon Jumalan antamin sanoin, ja joka toimii, toimikoon Jumalan sanan mukaisesti. Ensimmäisenä esimerkkinä tällaisesta toiminnasta ovat kaikki lahkot kaikkine päähänpinttymineen! Mitä kirkot ja kirkkokunnat ovat? Pelkkää ihmisten keksintöä! Missä Raamatussa on kirjoitettu jotain sellaisista organisaatioista! Luku ja jae? Mihin perustuvat esimerkiksi evankelis-luterilainen kirkko, baptistikirkko tai helluntaiseurakunta? Luku ja jae? Mihin perustuu se, että ihmistä kutsutaan papiksi tai pastoriksi, kun hän on käynyt jonkin koulun tai suorittanut tutkintoja? Luku ja jae? Kysymys on pelkästä turhamaisuudesta, elatuksen varmistamisesta, halusta hallita ja typeryydestä! Onko tämä toiminta hyödyllistä? Tarpeellista? Ei, se on pelkkä taakka, riesa, tyhjää tyhmyyttä. Niin, jopa naurettavaa tyhmyyttä. Kun pastori sitten kaiken kukkuraksi opettelee ja omaksuu tietyllä, hartaalla äänenpainolla puhumisen, niin hän on hengellisten ihmisten silmissä täysi pelle. Sellaisen näkeminen ja kuuleminen oksettaa. Luther näki asian samalla tavalla paimenkirjeessään Böömin veljille Mutta täytyyhän ihmisen kuulua johonkin puolueeseen, täytyyhän häntä voida kutsua joksikin, täytyyhän hänen olla kirjattuna johonkin jäsenluetteloon - näin sanotaan. Missä näin on kirjoitettu? Luku ja jae? Mihin kirkkokuntaan ensimmäiset apostolit ja muut sen ajan kristityt kuuluivat? Luku ja jae? Ei, rakas hyvää tarkoittava ja kaikesta lukeneisuudestasi huolimatta kovin tietämätön ystäväni, se on pelkkää valhetta. 16 COPYRIGHT STIFTELSEN SKJULTE SKATTERS FORLAG, NORWAY brunstad.org

17 Emme tarvitse sellaisia asioita nykyisin sen enempää kuin alkukristittyjen aikaan. Päinvastoin! Näistä asioista on mittaamattoman paljon vahinkoa! Lahkot ovat lihan aikaansaannoksia, Gal.5:19-21, ne ovat selvästi nähtäviä syntejä, Paholaisen tekoa. On kai pakko myöntää, että on aika paksua väittää, että nämä olisivat tarpeellisia Jumalan valtakunnan edistämiseksi maan päällä!? - Jumalan kansan parissa on suunnattoman paljon ihmisistä lähtöisin olevaa uskonnollista toimintaa. Tässä on vain pikaisesti annettu muutamia selkeitä esimerkkejä. - Maailmalliset ihmiset eivät ole ne, jotka eniten vastustavat Jumalan totuuksia. Ei, nykyisin kuten Jeesuksenkin aikaan, totuutta vastustavat eniten uskonnolliset johtajat, jotka saavat elatuksensa uskonnollisuudesta. Nämä puolustavat elinkeinoaan totuuden sijasta. Miten viheliäistä! Miten alhaista! Miksi he huusivat: "Pois! Pois! Ristiinnaulitse hänet!" Koska hän rakasti heitä niin paljon, että kertoi heille totuuden! 24. luku Ristillä kuollessaan hän omassa ruumiissaan sai aikaan sovinnon Jumalan ja näiden molempien välille ja teki näin lopun vihollisuudesta. Ef. 2:16 On äärettömän vaikeaa saada sopua ja yksimielisyyttä aikaan ihmisten välille edes tärkeimmistä asioista, edes pääasiasta. Jos joku siinä onnistuu, niin suoritusta pidetään loistavana. Kristuksessa Jeesuksessa meidät on kuitenkin kutsuttu tulemaan yhdeksi, täydellisesti yhdeksi, niin että olemme yhtä kuin saman ruumiin jäsenet. Yhtä keskenämme ja yhtä Jumalan kanssa. Voimme hyvin sanoa, että ihmiset ovat vallan mahdottomia. He riitelevät ja tappelevat ja ovat eripuraisia pienistä ja suurista asioista niin kauan kuin elävät. Niin kauan kuin elävät, siinäpä asian ydin onkin. Siksi Jeesus veikin omassa ruumiissaan meidät kaikki kanssaan ristille kuolemaan. Hengellisesti puhuen voimme sanoa, että ristin naulat ovat lävistäneet meidän kaikkien luonnollisen ihmisen, ja nämä naulat liittävät meidät yhteen. Kun uskon kautta saamme nähdä tämän näin ja pidämme siitä lujasti kiinni, niin vasta silloin syntyy todellista, kestävää ja jatkuvasti paranevaa yhteyttä. Yhdeksi tulemisemme Jumalan kanssa perustuu siihen, että olemme ristiinnaulittuja Kristuksen kanssa. Aivan sama koskee yhdeksi tulemista keskenämme. Ristin sana on ihmeellinen! Sillä on hämmästyttävä voima ja vaikutus! 25. luku 17 COPYRIGHT STIFTELSEN SKJULTE SKATTERS FORLAG, NORWAY brunstad.org

18 Jos kuoletatte; ei muuten Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos Hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää. Room.8:13. Lihan mukaan eläminen merkitsee samaa kuin lihan, oman itsekkään luontomme, halujen toteuttamista, Gal.5:16. Se tuottaa lihan aikaansaannoksia, se merkitsee synnin tekemistä ja laittomuuteen syyllistymistä, koska silloin rikomme niitä jumalallisia lakeja, jotka tunnemme ennestään. Jos jatkamme lihan aikaansaannoksissa elämistä, elämme synnissä, elämme luontomme mukaan, niin kuolemme. Jos emme elä lihan mukaan olemme siis ristiinnaulinneet vanhan minämme himoineen ja haluineen. Olemme ristiinnaulittuja sen suhteen, minkä tiedämme synniksi. Kun lisäksi Hengen avulla kuoletamme syntiset tekomme, niin saamme elää. Syntiset teot ovat jotain muuta kuin oman itsekkään luontomme halujen toteuttamista, jotka tarkoittavat sitä, että teemme jotain, minkä etukäteen tiedämme vääräksi. Syntiset teot taas näemme syntisiksi vasta suuremmassa valossa, kun jo olemme tehneet teon. Niihin tekoihin ei mielemme eikä valaistunut minämme ole osallistunut, siksi ne ovat syntisiä tekoja. Kristuksen seuraaminen ja se, että saamme elää, edellyttää kahta asiaa: I. Emme elä luontomme mukaan, emme toteuta itsekkään luontomme haluja. Emme tee mitään, minkä tiedämme vääräksi II. Kuoletamme (tuomitsemme, hylkäämme) syntiset tekomme sitä mukaa kuin ne paljastuvat. Lopetamme kaiken sellaisen tekemisen, minkä vähitellen saamme tietää vääräksi. Emme voi vihata ja ristiinnaulita sellaista, mitä emme tiedä vääräksi. Ristiinnaulitseminen ei voi ulottua oman valomme rajojen ulkopuolelle. Mutta tämän valon piirissä me voimme ja meidän täytyy ristiinnaulita kaikki väärä. Tahdotko kuolla pois omasta itsestäsi? 26. luku Miten tämä kaikki sitten on mahdollista toteuttaa? Uskon kautta. On kirjoitettu: Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä, johon sinut on kutsuttu! Pyrkikää pyhään elämään ja hurskaisiin tekoihin! Kaikki ymmärrämme, ettemme voi pyrkiä saamaan uskoa siihen, että olemme ristiinnaulittuja jonkin suhteen, mitä haluamme säilyttää itsellämme. Usko siihen, että olemme ristiinnaulittuja Kristuksen kanssa, voi syttyä meissä vasta, kun olemme kyllästyneet itseemme ja kaikkeen omaamme, ja olemme kuolemanväsyneitä syntiin ja kaikkeen itsekkyyteen. Silloin olemme kiitollisia siitä, että voimme tulla 18 COPYRIGHT STIFTELSEN SKJULTE SKATTERS FORLAG, NORWAY brunstad.org

19 ristiinnaulituiksi Kristuksen kanssa, kiitollisia siitä, että hänestä tulee elämämme Herra ja johtaja. Kun meillä on tämä asenne, niin Jumala kyllä huolehtii siitä, että voimme voittaa omaksemme uskon siihen, että olemme ristiinnaulittuja Kristuksen kanssa. On siis kaksi asiaa, joita tarvitaan, jotta voisimme tulla ristiinnaulituiksi Kristuksen kanssa: I. Tahto ja halu II. Usko 27. luku Valtaisat seuraukset siitä, että olemme ristiinnaulittuja Kristuksen kanssa: Voittava elämä Valitettavasti kovin moni ei usko voittoelämään. Monet ovat yrittäneet, mutta ovat ajat sitten luopuneet tästä pitäen sitä täysin toivottamana. Voittamiselle ei enää suoda ajatustakaan. Eikä se ole mikään ihme, niin kauan kuin ollaan tietämättömiä siitä, että on mahdollista tulla ristiinnaulituksi Kristuksen kanssa, että on mahdollista kuolla eläessään. On mahdotonta voittaa synti, jos ei olla ristiinnaulittuja Kristuksen kanssa. Vanha ihminen ei voi voittaa, vaikka sitä kuinka pingottaisi, tai siitä tulisi hyvinkin hurskaan näköinen. Mutta sen voi ristiinnaulita tai panna pois. Jos emme usko, että vanha ihminen on ristiinnaulittu, on mahdotonta voittaa. Jos taas uskomme, että se on ristiinnaulittu, on mahdotonta tehdä syntiä. Jompikumpi. Näitä kahta asiaa ei voida yhdistää; ne eivät voi olla voimassa samanaikaisesti. Kun ristiinnaulitseminen on läsnä, synti on poissa, mutta jos synti on läsnä, silloin liha ei ole ristiinnaulittu. Lepo Jumalassa Yksi kaikkein suurimmista etuuksista täällä maan päällä on lepo Jumalassa, se, että ollaan hiljaa ja turvassa kaikissa olosuhteissa, kaikissa elämän myrskyissä, ahdistuksissa ja vastoinkäymisissä, kaikissa mahdollisissa kiusallisissa tilanteissa. Tämä lepo on täysin mahdotonta saavuttaa, jos emme ole ristiinnaulittuja Kristuksen kanssa. Mutta jumalattomat ovat kuin kuohuva meri. Ei se tyynny, vaan kuohuttaa esiin mutaa ja liejua. Jumalattomilla ei ole rauhaa, sanoo minun Jumalani.. Jes.57:20 ja 21. Vanha ihminen on niin mahdoton ja niin levoton, eikä voi olla hiljaa. Sillä on paljon murheita, koska sen tulee pitää huolta niin paljosta ja on peloissaan sen menettämisestä. Vanha ihminen on myös täynnä epäuskoa ja epäluuloa. Se on kuolemaan tuomittu, ja siksi se pelkää jatkuvasti ja on lakkaamatta levoton. 19 COPYRIGHT STIFTELSEN SKJULTE SKATTERS FORLAG, NORWAY brunstad.org

20 Meidän tulee suuresti ylistää Jumalaa tämän ainutlaatuisen vapautuksen ja lunastuksen johdosta: Ristiinnaulittu Kristuksen kanssa! Silloin saamme lopultakin levon ja rauhan ja turvan. Silloin tulemme lepoon Jumalassa, ja meillä on niin kuin Jeesuksella, joka makasi veneen perällä ja nukkui, kun Genesaretin järvellä myrskysi. Kasvu Ei ole hengellistä kasvua, jos liha ei ole ristiinnaulittu. Jos emme ole Kristuksen kanssa ristiinnaulittuja, silloin olemme lihassa, lain alaisuudessa; olemme lain orjia, synnin orjia ja poljemme täysin paikoillamme. On kyllä mahdollista saada lisää Raamatun tuntemusta ja muuta tietoa, sekä harjoitusta luikertelemiseen ja puolustautumiseen, mutta hengellinen kasvu on vain paikoillaan marssimista: tehdään syntiä ja saadaan anteeksi, tehdään syntiä ja saadaan anteeksi - loputtomiin. Itse asian luonteeseen kuuluu, että niin kauan kuin vanha ihminen elää ja vaikuttaa, niin kauan myös vanhat ongelmat tulevat esiin yhä uudestaan. Ja tämähän on täysin vastoin käsitettä kasvu. Vasta sitten, kun uskossa on voinut nähdä itsensä ristillä Kristuksen kanssa, voidaan totuudessa puhua hengellisestä kasvusta. Seurakuntaelämä Eräässä laulussa sanotaan niin kuvaavasti: Rakkauden, yhteyden henki ristillä omistetaan. Ja eräässä toisessa laulussa: On autuus nyt tulla yhteen, kun liha on ristillä. Siitä todella seuraa rakentumista ja kaikkea muuta hyvää. Silloin keskinäisestä yhteydestä - mikä onkin kaikkein vaikeinta - tulee todella siunattu. Aivan niin kuin ei kukaan pääse lainkaan eteenpäin olematta ristillä kaiken omansa kanssa, samoin on myös seurakunnassa. Siinä ei voi tapahtua ruumiin jäsenten yhteen kasvua, ellei jok'ikinen ole ristiinnaulittu. Tai toisin sanoen: elävä Jumalan seurakunta - Kristuksen ruumis - koostuu ainoastaan sellaisista sieluista, jotka ovat ristiinnaulittuja tai jotka ristiinnaulitsevat itsensä Kristuksen kanssa. Koska muuten ei voi tapahtua ruumiin kasvua. Vanha ihminen, joka ei ole ristiinnaulittu, estää kasvun. Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu Minut on ristiinnaulittu Kristuksen kanssa Ristiinnaulittu on vanha minä Golgatalle kanssa Jeesuksen! 20 COPYRIGHT STIFTELSEN SKJULTE SKATTERS FORLAG, NORWAY brunstad.org

21 Naulittu on! Naulittu on! Golgatalle kanssa Jeesuksen. (Room.6:6) Kerto: Jeesus teki sen! Siitä kiitämme! Usko siihen voiton tae on.! Voitan synnin, voitan synnin! Liha himoineen saa tuomion. (1.Joh.5:4) Jeesus Kristus otti orjan muodon, Lihan, veren päälleen puki hän. Salaisuuden, arvoituksen! Suuren saamme täällä ymmärtää. (Room.1: 3. Hepr.2:17. 1.Tim.3:16. Ef.5: 31 ja 32) Jeesus ristille kun ripustettiin, Siellä silloin kuolin minäkin. Halleluja! Halleluja! Synnin häpeä niin lakkasi. (Room.7:4. Kol.3:3. 2.Kor.5:15) Olin Herran kanssa ristinpuulla; Koska sama liha tuomittiin. Voitto suuri! Synnin juuri kukistettiin kanssa Mestarin.. (Gal.2:20. Gal.6:14. Hepr.2:14) Synnin hedelmät ja synnin juuren kantoi ristille hän ruumiissaan. Ristinpuulle! Ristinpuulle! 21 COPYRIGHT STIFTELSEN SKJULTE SKATTERS FORLAG, NORWAY brunstad.org

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

1Moos. 2:16-17 Herra Jumala sanoi ihmiselle: "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta,

1Moos. 2:16-17 Herra Jumala sanoi ihmiselle: Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, Syntiinlankeemus 1Moos. 2:16-17 Herra Jumala sanoi ihmiselle: "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Matt.7:15-23, Totuus ja harha

Matt.7:15-23, Totuus ja harha Matt.7:15-23, Totuus ja harha Matt.7:15-23: "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. 16. Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Lihan teot ja Hengen hedelmät

Lihan teot ja Hengen hedelmät Lihan teot ja Hengen hedelmät 18.10.2009 19.Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, 20.epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat,

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää

Lisätiedot

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista. 1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Juuri edellä Paavali on käsitellyt sitä, miksi Jumala sitten antoi lakinsa, jos sitä ei kerran tarvita pelastukseen.

Juuri edellä Paavali on käsitellyt sitä, miksi Jumala sitten antoi lakinsa, jos sitä ei kerran tarvita pelastukseen. 1 Roomalaiskirjeen selitys 13 Room. 6:1 6 Savonlinnan Tuomiokirkko, 30.1.2013 Kaste ja uusi elämä Olemme käsitelleet Paavalin Roomalaiskirjettä ja päässeet luvun 5 loppuun. Luvuissa 1 5 Paavali on esittänyt

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: 1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Onko toista ylösnousemusta Jumalan valtakuntaan?

Onko toista ylösnousemusta Jumalan valtakuntaan? Onko toista ylösnousemusta Jumalan valtakuntaan? Ensimmäiseen ylösnousemukseen pääsevät valitut ovat onnellisia, koska toisella kuolemalla ei ole heihin valtaa. He siis saavat ikuisen elämän jo ensimmäisen

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta Kristus-keskeinen elämä Osa 4: Majakka-ilta 17.10.2009 Antti.Ronkainen@majakka.net Room. 8:29 (KR92) Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia 20.7.2014, Eura Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia - Rm 1:1 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

1. KAPITTEL 2. KAPITTEL

1. KAPITTEL 2. KAPITTEL 1. KAPITTEL Joka alusta oli, jonka me kuulimme, jonka me silmillämme näimme, jota me katselleet olemme, ja meidän kätemme pidelleet ovat elämän sanasta, 2 (Ja elämä on ilmestynyt, ja me olemme nähneet,

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI

PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI OPPITUNTI I Pyhä Henki persoona Markku Tenhunen 1 LUPAUS PYHÄSTÄ HENGESTÄ Joh.14:15-26 Apt. 1:7-9 RAAMATULLINEN POHJA Apt.2:1-21 Ef.1:11-14 Apt.10:38 Joh.16:7-14

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26

Lisätiedot

Kiusaukset elämässämme

Kiusaukset elämässämme Kiusaukset elämässämme Laitoin tällaisen otsikon puheelleni sen tähden, koska tiedän, että kaikki me joudumme erilaisiin kiusauksiin elämässämme. Luulen niin, ettei meistä yksikään selviä ilman kiusauksia

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Jeesuksen seuraaminen maksaa

Jeesuksen seuraaminen maksaa Jeesuksen seuraaminen maksaa Mt 8:18-34 18. Seuraa minua! Kun Jeesus näki, miten paljon väkeä hänen ympärillään oli, hän käski lähteä vastarannalle. 19. Muuan lainopettaja tuli silloin hänen luokseen ja

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

1. Pietarin kirje 4. luku

1. Pietarin kirje 4. luku 1. Pietarin kirje 4. luku 1 opettaja Isak Penzev 2014 Shalom, hyvät ystävät. Me jatkamme oppituntia, ja tarkoituksemme on etsiä apostolien kirjoituksista Tooran tekstiä. Eikä ainoastaan tekstiä, vaan Tooran

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Tule sellaisena kuin olet. 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014

Tule sellaisena kuin olet. 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014 Tule sellaisena kuin olet 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014 Suvaitsevaisuus ja armo Syyllisyyden taakat Miksi tein / en tehnyt, miksi sanoin, miksi en estänyt, miksi petin, miksi valehtelin, miksi en

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA SOKEAN

JEESUS PARANTAA SOKEAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Elämä Jumalan lapsena

Elämä Jumalan lapsena 1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti. Viimeinen ateria Jeesus sanoi oppilailleen: - On tullut minun aikani mennä pois. Jeesus tarkoitti, että hän kuolee pian. Oppilailleen Jeesus lupasi: - Minä olen aina teidän kanssanne. Älkää olko surullisia.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Ensimmäinen

Nettiraamattu. lapsille. Ensimmäinen Nettiraamattu lapsille Ensimmäinen pääsiäinen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Rukoilemme: Kun me rukoilemme

Rukoilemme: Kun me rukoilemme 1 sutkksnkanomra Rukoilemme: Niin Herra, kosketa meitä tälläkin hetkellä Henkesi ja Sanasi kautta, kuten tuossa virressä veisasimme: "Kosketa minua, Henki, kosketa, kirkkaus! Anna elälle suunta ja tarkoitus.!

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde?

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? DOGMATIIKKA Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? JUMALA RAKKAUS EHTOOLLINEN KIRKKO PELASTUS USKONTUNNUSTUKSET

Lisätiedot

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan KONFIRMAATIOMEU B EKOMUKAUTU virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

95. Raamattuluento: Minä elän

95. Raamattuluento: Minä elän 1 Sievissä 3. helmikuuta 2018 www.sanaveli.com, Youtube/Veli Tuomi veli.tuomi@gmail.com 95. Raamattuluento: Minä elän Alkurukous: Herra, sinä elämän lähde, sinä vain voit puhua meille elämästäsi suloisesti.

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Joh.20: Tämän jälkeen Paavali kertoo miten varma tuo ylösnousemus on, miten monet kohtasivat ylösnousseen Jeesuksen.

Joh.20: Tämän jälkeen Paavali kertoo miten varma tuo ylösnousemus on, miten monet kohtasivat ylösnousseen Jeesuksen. Joh.20:19-31 Joh.20:19-31: Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Armolahjat ja luonnonlahjat

Armolahjat ja luonnonlahjat Armolahjat ja luonnonlahjat Rakkauden palvelua varten Jumalan antamat lahjat Luonnonlahjat ja armolahjat liittyvät t syvällisell llisellä tavalla ihmisen kokonaisvaltaiseen kutsumukseen. Luonnonlahjat

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35: Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka*. 14. He keskustelivat kaikesta siitä,

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

TASAPAINOISET IHMISSUHTEET

TASAPAINOISET IHMISSUHTEET TASAPAINOISET IHMISSUHTEET Ihmissuhdeinventaario Jumalan suunnitelma ihmissuhteille Syntiinlankeemuksen seuraukset Terveet ihmissuhteet Riippuvuusjatkumo Epäterveet riippuvuudet Irti epäterveistä riippuvuuksista

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot