Impulsseja. Energiakäänne mistä Saksan energiapolitiikan mullistuksessa on kyse? Toukokuu Petri Hakkarainen

Transkriptio

1 Impulsseja Toukokuu 2013 Petri Hakkarainen Energiakäänne mistä Saksan energiapolitiikan mullistuksessa on kyse? Ydinvoimasta luopuminen vuoteen 2022 mennessä on vasta Saksan energiakäänteen (Energiewende) ensimmäinen askel. Todellinen tulikoe on muiden tavoitteiden saavuttaminen vuoteen 2050 mennessä: uusiutuvien energiamuotojen nostaminen energiahuollon pääosaan, kasvihuonekaasupäästöjen leikkaaminen ja energiatehokkuuden parantaminen. Tuuli- ja aurinkovoiman nopea nousu marginaalista valtavirtaan on ollut energiakäänteen ensimmäinen menestystarina, mutta saksalaiskuluttajat maksavat siitä kallista hintaa. Kun uusiutuvien energiamuotojen rooli kasvaa edelleen, on Saksan paitsi muutettava niiden tukijärjestelmää, myös pohdittava koko sähkömarkkinoidensa rakennetta uudestaan. Uusiutuvien rinnalle Saksa tarvitsee lähivuosikymmeninä yhä myös fossiilisia energianlähteitä. Kaivatut investoinnit moderneihin voimalaitoksiin ovat toistaiseksi jääneet tekemättä ja vuonna 2012 Saksan hiilidioksidipäästöt kääntyivät hienoiseen nousuun. Kiivaasta julkisesta keskustelusta huolimatta energiakäänne nauttii yhä saksalaisten valtaosan luottamusta. Energiewende on kansallinen suurprojekti, jossa onnistumisesta on tullut arvovaltakysymys. Lyhyen aikavälin uhrauksien uskotaan johtavan pitkällä aikavälillä sekä ympäristön, kansantalouden että energiaturvallisuuden kannalta myönteisiin tuloksiin.

2 HAKKARAINEN ENERGIAKÄÄNNE Johdanto Die Energiewende suoraan suomennettuna energiakäänne on sana, jolta ei ole eurooppalaisessa energiakeskustelussa kahden viime vuoden aikana kovin helposti voinut välttyä. Saksan energiapolitiikan meneillään olevaa mullistusta luonnehtiva termi on lyönyt itsensä nopeasti läpi myös yli kielirajojen. Etenkin englannin kieleen energiewende tuntuu jo vakiintuneen lainasanaksi siinä missä aiemmin tutuiksi ovat tulleet angst, weltanschauung ja schadenfreude. Saksan energiakäänteen mahdollisuuksiin varautuneimmin suhtautuvat saavat epäilemättä näistä germanismeista rakennettua koherentin tarinankin. Vaikka itse termi on tätä nykyä monille jo tuttu, on kuva tämän energiakäänteen varsinaisesta olemuksesta Saksan rajojen ulkopuolella kuitenkin yhä melko kapea ja pintapuolinen usein riippumatta siitä, suhtautuuko hankkeeseen myönteisesti vai kielteisesti. Lähtökohtaisen kriittisesti Energiewendeä tarkastelevat tahot pelkistävät Saksan nykyisen energiapolitiikan herkästi yksinomaan kahden vuoden takaiseksi päätökseksi luopua ydinvoimasta vuoteen 2022 mennessä. Tätä ydinvoimapäätöstä puolestaan pidetään äkillisenä, tunteenomaisena ja jopa hysteerisenä reaktiona Japanissa maaliskuussa 2011 tapahtuneeseen Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuteen. Saksan yksipuolisesti, naapureita ennakkoon kuulematta tekemän suunnanmuutoksen pelätään jatkossa sotkevan eurooppalaiset energiasisämarkkinat, nostavan sähkön hintaa, lisäävän hiilidioksidipäästöjä ja uhkaavan verkkoinfrastruktuurin vakautta. Epäluulon rinnalla kulkee usein ihmetys: ovatko saksalaiset menettäneet järkensä ja uhraamassa taloudellisen kilpailukykynsä vapaaehtoisesti? Toinen koulukunta puolestaan ihannoi lähes kritiikittä Saksaa esimerkillisenä edelläkävijänä, jota muut ennemmin tai myöhemmin väistämättä seuraavat. Tästä näkökulmasta ydinvoiman ja fossiiliset polttoaineet uusiutuvilla energiamuodoilla korvaava Energiewende on tienavaaja kolmannelle teolliselle vallankumoukselle, joka voi vielä palauttaa globaalin kehityksen maapallon kantokyvyn kannalta kestävälle uralle. Lyhyen aikavälin uhrausten uskotaan kantavan Saksassa pitkällä tähtäimellä hedelmää, kun hiilidioksidipäästöt vähenevät, tuontiriippuvuus laskee, uusia työpaikkoja syntyy ja hajautettu tuotanto demokratisoi koko energiasektorin. Samanaikaisesti Saksan harteille kasataan suuria odotuksia kansainvälisen ilmastopolitiikan näkökulmasta. Yhden maailman johtavista teollisuusmaista toivotaan omalla esimerkillään osoittavan, että päästöjen vähentäminen ja koko energiapoliittisen aineenvaihdunnan mullistaminen on mahdollista ilman taloudellisen aseman menettämistä. Monet toiveet vihreästä kasvusta ja suuresta transformaatiosta joko elävät tai kuolevat Saksan energiakäänteen kohtalon myötä. 1 1 Kolmannen teollisen vallankumouksen käsitettä on tehnyt tunnetuksi ennen muuta Jeremy Rifkin (2011), The Third Industrial Revolution: How Lateral Power is Transforming Energy, the Economy, and the 2

3 Kuten tavallista, totuus löytyy tässäkin tapauksessa jostain äärimmäisten näkemysten välimaastosta. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on toisaalta avata Saksan uuden energiapolitiikan alkuperää, motiiveja ja tavoitteita, toisaalta luodata ajankohtaista saksalaiskeskustelua energiakäänteen tulevasta suunnasta ja keinovalikoimasta. Prosessin eri osatekijöiden puntarointi auttaa toivottavasti myös pohtimaan avoimesti sitä, missä määrin Energiewende on vain Saksan erillistie ja miltä osin se tarjoaa todellisia oppeja muillekin Suomi mukaan lukien. Ydinvoimasta luopumisen pitkä historia Kenties yleisin Saksan energiakäännettä koskeva väärinymmärrys liittyy ydinvoimasta luopumisen historiaan. Japanin dramaattiset tapahtumat keväällä 2011 olivat kiistatta merkittävä shokki Saksan energiapolitiikalle, mutta ydinvoimasta luopumisen juuret ulottuvat Saksassa tuntuvasti kauemmaksi. Kaksi vuotta sitten tapahtuneessa ei missään tapauksessa ollut kysymys pelkästä äkillisestä suunnanmuutoksesta. Päin vastoin, ydinvoimasta luopumista koskeva päätös kesällä 2011 oli luonteva jatko pitkälle kehityskaarelle, josta todellisen poikkeuksen muodostivat itse asiassa vain muutamat Fukushimaa edeltäneet kuukaudet. Ydinvoimaa vastustaneet kansalaisliikkeet alkoivat nostaa päätään jo pian sen jälkeen, kun ensimmäiset kaupalliseen sähköntuotantoon tarkoitetut ydinvoimalat otettiin käyttöön 1960-luvun loppupuolella silloisessa Länsi-Saksassa. Lisäpuhtia protestit saivat 1970-luvun kuluessa, kun ympäristöliike ja rauhanliike löysivät toisensa ja ydinvoiman energiakäytön riskejä koskevat huolet yhdistyivät ydinaseiden vastustamiseen. Atomkraft? Nein Danke -tunnuksen voittokulku vahvistui entisestään ja 1980-lukujen taitteessa. Suurmielenosoitukset sekä ydinjätteen alasaksilaiseen Gorlebeniin kuljettamista että uusia ydinvoimalahankkeita vastaan tavoittivat enenevässä määrin länsisaksalaisen yhteiskunnan valtavirran. Sivustatukea ympäristöliike sai valtavilta rauhanmarsseilta, joilla haluttiin estää Naton risteilyohjusten sijoittaminen Länsi-Eurooppaan. Jo Three Mile Islandin ydinvoimalaonnettomuuteen Yhdysvalloissa vuonna 1979 reagoitiin Länsi-Saksassa voimakkaasti, mutta aivan uudelle tasolle huoli ydinvoiman riskeistä nousi Tshernobylin tapahtumien myötä keväällä Vain muutamaa viikkoa myöhemmin liittokansleri Helmut Kohlin hallitus täydensi kokoonpanoaan uudella ympäristöministeriöllä, jonka vastuulle sälytettiin myös reaktoriturvallisuus. Käytännössä Tshernobyl oli lopullinen kuolinisku uusille ydinvoimalaprojekteille Saksassa. Tuohon aikaan keskeneräiset uudishankkeet, joista viimeisimpien rakennustyöt oli aloitettu vuonna 1982, saatettiin vielä kansalaisten vastustuksesta huolimatta loppuun. Niiden jälkeen ydinvoiman lisärakentaminen olisi kuitenkin ollut poliittisesti äärimmäisen vaikeaa. Neckarwestheim 2 sai keväällä 1989 kunnian olla viimeinen uusi sähköverkkoon kytketty saksalainen ydinvoimala. World. Karl Polanyilta (1944) lainattua suurta transformaatiota on viime vuosina liitetty niin ikään energiapolitiikan globaaliin muutokseen, esim. Wissenschaftlicher Beirat der Bundesregierung Globale Umweltfragen, WBGU (2011), Welt im Wandel: Gesellschaftsvertrag für eine Große Transformation, 3

4 HAKKARAINEN ENERGIAKÄÄNNE Ydinvoima näytteli silti merkittävää osaa yhdistyneen Saksan energiantuotannossa koko 1990-luvun ajan. Entisen DDR:n ydinvoimalat ajettiin pikavauhdilla alas vuosina , mutta läntisen Saksan parikymmentä ydinvoimalaa tuottivat tasaisesti noin kolmanneksen Saksan sähköstä vuosina Vasta vuonna 2007 ydinvoiman osuus putosi ensimmäistä kertaa alle 30 prosentin. 2 Pitkään jatkuneet ruohonjuuritason vaatimukset ydinvoiman alasajosta alkoivat saada poliittista vastakaikua vuoden 1998 liittopäivävaalien jälkeen, jolloin Kohlin ja kristillisdemokraattien (CDU/CSU) 16-vuotinen valtakausi päättyi sosiaalidemokraattien (SPD) vaalivoittoon. Liittokansleri Gerhard Schröderin johtaman uuden hallituskoalition toinen osapuoli oli vihreät, joiden syntyhistoriassa juuri ydinvoiman vastainen liike oli ollut keskeisessä osassa. Vuonna 1998 puolue nousi ensimmäistä kertaa liittovaltiotasolla hallitusvastuuseen. Jo vaaliohjelmien perusteella oli odotettavissa, että punavihreä hallitus ajaisi ydinvoimasta luopumista (Atomausstieg) ja vihreät ympäristöministeri Jürgen Trittinin johdolla vieläpä hyvinkin nopealla aikataululla. Lopulta Schröderin hallitus neuvotteli kesällä 2000 yhdessä Saksan ydinvoimaloista vastanneiden neljän energiayhtiön kanssa valmiiksi sopimuksen, jonka mukainen lakimuutos astui voimaan vuonna Uusi ydinvoimalaki määritteli kullekin voimalaitosyksikölle kokonaissähköntuotantomäärää koskevan katon, joka oli laskettu korkeintaan 32 vuoden käyttöiän mukaan. Käytännössä tämä teollisuuden kanssa neuvoteltu konsensus tarkoitti vaiheittaista luopumista ydinvoimasta 2020-luvun alkupuolelle mennessä. Punavihreän hallituksen luopumispäätös jätti silti vielä takaportteja auki. Tarkkoja voimalaitoskohtaisia sulkemisajankohtia ei lyöty lukkoon, sillä laki mahdollisti sallittujen sähkömäärien siirtämisen vanhemmilta laitoksilta uudemmille. Tämän järjestelyn tarkoituksena oli saada vanhimmat ja suuremmiksi turvallisuusriskeiksi arvioidut reaktorit suljettua jo ennen niiden laskennallisen elinajan päättymistä, mutta energiayhtiöt olivat halukkaita tulkitsemaan megawattituntien siirto-oikeutta myös toisensuuntaiseksi. Energiayhtiöiden kannalta oli houkutteleva vaihtoehto pitkittää lähimpänä sallitun elinkaarensa loppua olevien laitosten lopullista alasajoa, koska vuosituhannen alun konsensuksella ei saavutettu puoluerajat ylittävää yhteisymmärrystä. Ydinvoiman kannattajien piirissä toive luopumispäätöksen muuttamisesta toisenlaisen hallituskoalition aikana eli yhä vahvana. Ja kuten myöhemmin kävi ilmi, toive ei ollut perusteeton. Angela Merkelin ensimmäisen hallituksen, CDU/CSU:n ja SPD:n ns. suuren koalition aikana sosiaalidemokraatit vielä estivät ydinvoimakurssin muutoksen, mutta Merkelin muodostettua toisen hallituksensa vuonna 2009 liberaalipuolue FDP:n kanssa ydinvoimaloiden kohtalo palasi jälleen asialistalle. Mielipiteitä Saksassa rajusti jakaneen yhteiskunnallisen keskustelun päätteeksi Merkelin hallitus päätti syyskuussa 2010 jatkaa käytössä olleen 17 ydinvoimalan käyttöikää keskimäärin 12 vuodella aiempaan luopumispäätökseen verrattuna. Ennen vuotta 1980 rakennetut reaktorit saivat kahdeksan vuotta lisäaikaa, sitä uudemmille lisävuosia myönnettiin 14. Päätös, jota yleisesti kutsuttiin luopumisesta luopumiseksi (Ausstieg aus dem Ausstieg), oli kiistatta tuntuva muutos aiempaan linjaan. On silti tärkeä muistaa, ettei Merkelin hallituskaan käytännössä 2 Muitakin varsin kattavia tilastosarjoja Saksan energiarakenteesta löytyy Saksan talousministeriön internetsivuilta: 4

5 pyörtänyt luopumispäätöstä, lisärakentamisen esiin nostamisesta puhumattakaan. Kyse oli yksinomaan aiemmin sovittua hitaammasta luopumisaikataulusta. Hallituksen syksyn 2010 energiastrategiassa (Energiekonzept) ydinvoimaa luonnehdittiin yhä vain siltateknologiaksi kohti uusiutuvien energiamuotojen ja energiatehokkuuden aikakautta. 3 Alle kuusi kuukautta tämän ydinvoimasillan venyttämisen jälkeen Merkelin hallitus joutui kuitenkin uudenlaisen tilanteen eteen. Tiedot Fukushiman ydinvoimalaonnettomuudesta järkyttivät saksalaista yhteiskuntaa perustavanlaatuisella tavalla, joka poikkesi monista muista ydinvoimaa käyttävistä maista. Huomio ei kiinnittynyt Japanin maantieteellisiin erityispiirteisiin eikä tsunamien ja maanjäristysten epätodennäköisyyteen Saksan oloissa. Sen sijaan Fukushima nähtiin suorana osoituksena ydinvoimateknologiaan alati liittyvistä riskeistä, joiden vaikutukset harvakseltaan toteutuessaankin ovat kestämättömän suuria. Kansalaismielipiteen enemmistö oli jo edeltävänä vuoden 2010 syksynä ollut ydinvoimaloiden käyttöiän pidentämistä vastaan, mutta maaliskuussa 2011 ydinvoiman puolestapuhujat jäivät lopullisesti vastustajien jalkoihin. Merkelin hallitus, joka oli vastikään joutunut käyttämään valtavasti poliittista pääomaa ajaakseen läpi epäsuositun ydinvoimalinjauksensa, oli nyt nopeasti valmis muuttamaan omaa päätöstään. Kun pohditaan yllättävän ratkaisun motiiveja, ei puoluepoliittista opportunismiakaan voi kokonaan syrjäyttää. Maaliskuun lopussa olivat edessä tärkeät vaalit Baden-Württembergissä, yhdessä Saksan suurimmista osavaltioista, jossa toimi myös neljä maan seitsemästätoista ydinvoimalasta. Osavaltiota hallinnut CDU-FDP-koalitio oli vaalikamppailussa alakynnessä, joten ydinvoimakeskustelun avaamisesta saatettiin hyvinkin toivoa sille viime hetken vetoapua. Jos näin oli, toive oli turha. Vihreiden ja SPD:n vaalivoitto ajoi CDU:n Baden-Württembergissä oppositioon ensimmäistä kertaa sitten luvun. Joka tapauksessa Saksan uuden ydinvoimaratkaisun leimaaminen pelkäksi lyhyen tähtäimen populismiksi tai yleisen mielipiteen paineen alla taipumiseksi ei vaikuta selityksenä riittävältä. Todennäköistä on, että Fukushiman tapahtumat johtivat myös Merkelin hallituksen sisällä ydinvoiman riskien aitoon uudelleenarviointiin. Poliittisen toteuttamiskelpoisuuden rinnalla uudessa pohdinnassa olivat alusta lähtien mukana myös eettiset tekijät. Vain runsas viikko Fukushiman jälkeen liittohallitus päätti sulkea seitsemän Saksan vanhinta ydinvoimalaa välittömästi kolmen kuukauden turvallisuusselvitysten ajaksi sekä asettaa ns. eettisen komission pohtimaan Saksan tulevan energiapolitiikan turvallisuutta. Vajaat parikymmentä saksalaisvaikuttajaa yhteiskunnan eri aloilta yhteen koonnut eettinen komissio suositteli kaksi kuukautta myöhemmin antamassaan loppuraportissa ydinvoimasta luopumista kymmenen vuoden sisällä, 2020-luvun alkuun mennessä. 4 Päättäessään uudesta energialaki- 3 Bundesregierung (2010), Energiekonzept für eine umweltschonende, zuverlässige und bezahlbare Energieversorgung, 4 Ethik-Kommission Sichere Energieversorgung (2011), Deutschlands Energiewende Ein Gemeinschaftswerk für die Zukunft, bericht-ethikkommission.html. 5

6 HAKKARAINEN ENERGIAKÄÄNNE paketista kesäkuun 2011 alussa liittohallitus omaksui tämän suosituksen lähes sellaisenaan. Sen myötä kaikki Fukushiman jälkeen jo tilapäisesti alas ajetut seitsemän ydinvoimalaa sekä Krümmelin reaktori Pohjois-Saksassa suljettiin pysyvästi saman tien. Jäljelle jääneille yhdeksälle ydinvoimalalle määriteltiin reaktorikohtainen sulkemisaikataulu, joka johtaa reaktorien pysäyttämiseen vuodesta 2015 alkaen, viimeiset kolme niistä viimeistään vuoden 2022 lopussa. Tämä päätös poisti Saksan sähköverkosta kesällä 2011 yhdellä iskulla kahdeksan reaktoria ja niiden mukana yli kahdeksan gigawattia ydinvoimakapasiteettia. Päätöksen yhteiskunnallinen vaikutus oli silti fyysistä tuotantorakennettakin merkittävämpi. Vaikka ydinvoimasta luopumisen päätepisteen osalta palattiin käytännössä Schröderin hallituksen kymmenen vuoden takaiseen aikatauluun, oli kyseessä paljon enemmän kuin pelkkä ympyrän sulkeutuminen. Suurin laadullinen ero aiempaan on siinä, että kesän 2011 päätöksellä käsiteltiin viimein loppuun saksalaista yhteiskuntaa vuosikymmenten ajan repinyt kysymys ydinvoiman tulevaisuudesta. Vasta nyt konsensus on todellinen. Luopumispäätöksen ajoi läpi hallituskokoonpano, jota ydinvoimamyönteisempää Saksaan on vaikea kuvitella. Ydinvoimalain muutos hyväksyttiin liittopäivillä käytännössä yksimielisesti, sekä hallitus- että oppositiopuolueiden äänillä ainoastaan vasemmistopuolue äänesti ehdotusta vastaan, koska olisi halunnut luopumisaikataulusta vielä nopeamman. Uutta ydinvoimapoliittista suunnanmuutosta ei siis ole realistista odottaa, tulevan vuosikymmenen vaalituloksista riippumatta. Poliittisten epävarmuustekijöiden poistuttua vaikuttaa viimein selvältä, että sähköntuotanto ydinvoimalla todella päättyy Saksassa 2020-luvun alussa. Kuvio 1: Saksan sähköntuotannon jakautuminen energianlähteittäin 2010 ja 2012 Lähde: AG Energiebilanzen Viimeinen suuri ydinvoimaan liittyvä debatti on Saksassa tästä huolimatta yhä edessä. Pitkään laiminlyödyt ydinjätteen välivarastointia ja loppusijoittamista koskevat kysymykset on vihdoin ratkaistava. Vuosikymmeniä jatkunut soutaminen ja huopaaminen Gorlebenin ja muiden mahdollisten loppusijoituspaikkojen välillä on johtanut siihen, että saksalaista ydinjätettä on edelleen välivarastoituna Ranskan La Hagueen ja Britannian Sellafieldiin. Keväällä 2013 liittohallitus ryhtyi purkamaan koko 2000-luvun jatkunutta pattitilannetta avaamalla soveltuvan sijaintipaikan etsinnän uudestaan puhtaalta pöydältä. Luvassa on taatusti pitkä ja 6

7 ristiriitainen keskustelu, päätöksen arvellaan venyvän 2030-luvulle asti. Koko energiakäänteen mittakaavassa kyseessä on silti pelkkä sivujuoni. Energiewenden päähuomio kiinnittyy tätä nykyä jo kaikkeen muuhun kuin ydinvoimaan. Energiakäänne suurena kansallisena projektina Energiewende-termiäkään ei keksitty tyhjästä keväällä Käsitteen laajempaa huomiota saanut ensiesiintyminen osui jo edellä kuvattuun ja lukujen taitteen mielipideilmastoon. Saksalainen ympäristöntutkimuslaitos Öko- Institut julkaisi vuonna 1980 tutkimuksen, joka lupasi energiakäänteen tuovan kasvua ja hyvinvointia ilman öljyä ja uraania. 5 Vihreän liikkeen piiristä pian yleisempäänkin käyttöön levinneen Energiewende-sanan määritelmä on alusta lähtien pysynyt kutakuinkin ennallaan. Ydinvoimasta luopuminen on vasta energiakäänteen ensimmäinen askel, sen pitkän aikavälin tavoitteena on myös fossiilisten energiamuotojen korvaaminen uusiutuvilla energianlähteillä, paremmalla energiatehokkuudella ja energiankulutuksen vähentämisellä. Tämä perusfilosofia on yhdistänyt kaikkia Energiewende-skenaarioita kolmen viime vuosikymmenen aikana, vaikka niiden arviot muutoksen aikataulusta ja uusiutuvien energiamuotojen lopullisesta osuudesta ovatkin vaihdelleet. Vuosituhannen vaihteen ydinvoimakonsensuksen jälkeen Saksan punavihreä hallitus otti Energiewende-termin omakseen ja alkoi käyttää sitä oman energiapolitiikkansa iskusanana. Energiakäänteen jatkaminen oli jopa omana kohtanaan Schröderin toisen hallituksen hallitusohjelmassa vuonna Samalla termistä tuli mitä ilmeisimmin poliittisesti leimautunut, sillä heti Merkelin CDU:n astuttua valtaan Energiewende katosi liittohallituksen virallisesta sanavarastosta tyystin. Ennen maaliskuuta 2011 energiakäänne-sana ei esiinny kertaakaan yhdessäkään Merkelin hallituksen avaindokumenteista, olipa kyse vuosien 2005 ja 2009 hallitusohjelmista, vuoden 2007 integroidusta energia- ja ilmasto-ohjelmasta tai syksyn 2010 energiastrategiasta. 7 Fukushiman jälkeen semanttinen linja kuitenkin muuttui. Energiewende koki kevään 2011 kuluessa todellisen renessanssin, kun sekä hallitus itse että tiedotusvälineet alkoivat käyttää sitä Merkelin hallituksen uuden energiapolitiikan synonyyminä. Huhti- ja toukokuun 2011 ajan Saksan energiapolitiikan tulevaisuutta pohtinut eettinen komissio käytti pitkälti yli rupeamansa puolivälin vain neutraaleimmiksi koettuja ilmaisuja kuten energiatulevaisuus tai energiakonsensus, mutta päätyi lopulta nimeämään koko loppuraporttinsa Saksan energiakäänteeksi. Liittohallituksen kesäkuun 2011 energialakipakettia kutsuttiin jo 5 Florentin Krause, Hartmut Bossel, Karl-Friedrich Müller-Reißmann (1980), Energie-Wende: Wachstum und Wohlstand ohne Erdöl und Uran. 6 SPD & Bündnis 90/Die Grüne (2002), Erneuerung, Gerechtigkeit, Nachhaltigkeit: Für ein wirtschaftlich starkes, soziales und ökologisches Deutschland Für eine lebendige Demokratie. 7 CDU, CSU & SPD (2005), Gemeinsam für Deutschland: Mit Mut und Menschlichkeit; CDU, CSU & FDP (2009), Wachstum, Bildung, Zusammenhalt; Bundesregierung (2007), Eckpunkte für ein integriertes Energie- und Klimaprogramm; Energiekonzept

8 HAKKARAINEN ENERGIAKÄÄNNE virallisestikin energiakäännepäätöksiksi. Ydinvoimakiistan ratkaisu vapautti silminnähden voimavaroja muille osa-alueille, niinpä saksalainen energiakeskustelu sai Energiewende-otsakkeen alla saman tien myös aiempaa kokonaisvaltaisemman luonteen. Yhden taakse jätettävän energiateknologian sijaan alettiin keskittyä laajemmin ja pidemmällä tähtäimellä edessä olevaan vanhasta luopumisen sijaan uuden luomiseen. Pohdittavaa tulevassa riittääkin. Energiewenden nimissä Saksa on asettanut itselleen tiukat ja kunnianhimoiset tavoitteet, joiden saavuttaminen edellyttää koko energiainfrastruktuurin ja tuotantorakenteen perusteellista muutosta vajaan neljän vuosikymmenen kuluessa. Ydinvoiman kohtaloa lukuun ottamatta kaikki muut energiakäänteen tavoitteet on johdettu sellaisinaan Merkelin hallituksen syksyllä 2010 laatimasta kattavasta energiastrategiasta. Vaikka tavoitteet jäivät aiemmin kiistellyn ydinvoimaratkaisun varjoon, ydinvoimamuuttujan poistuttua yhtälöstä ne muodostavat koko Energiewenden todellisen olemuksen. Tavoitteiden luettelo on pitkä, niistä tärkeimmät koskevat kasvihuonekaasupäästöjä, uusiutuvia energiamuotoja sekä energiatehokkuutta. Vuoden 1990 tasoon verrattuna Saksa aikoo leikata hiilidioksidipäästöjään vähintään 80 prosentilla vuoteen 2050 mennessä ja 40 prosentilla jo vuoteen 2020 mennessä. Uusiutuvien energiamuotojen osuuden sähkönkulutuksesta on oltava 80 prosenttia vuonna 2050, välitavoite vuodelle 2020 on 35 prosenttia. Uusiutuvilla energiamuodoilla on tarkoitus kattaa 60 prosenttia kokonaisenergiankulutuksesta vuonna Myös energiankulutukseen haetaan merkittävää muutosta: primäärienergiankulutus on tarkoitus puolittaa ja sähkönkulutustakin vähentää 25 prosentilla nykyiseen verrattuna vuosisadan puoliväliin mennessä. Rakennuskannan energiantarvetta aiotaan vähentää samassa ajassa 80 prosentilla. 8 Tehtävä ei todellakaan ole yksinkertainen. Vuosikymmenten mittainen prosessi vastaa monien arvioiden mukaan suuruusluokaltaan lähinnä Saksan sodanjälkeistä jälleenrakennusta ja jälleenyhdistymistä. Onkin kenties sopivaa, että ilman energia-etuliitettä saksan kielen sanalla Wende kuvataan juuri vuosien tapahtumia, Berliinin muurin murtumisesta Saksan yhdistymiseen. Energiakäänne on mittakaavaltaan monin tavoin samankaltainen. Edessä on valtavia teknologisia ja taloudellisia haasteita, joihin kaikkiin ei suinkaan vielä ole ratkaisuja valmiina. Virheitä on jo tehty, eikä niiltä tulevaisuudessakaan varmasti vältytä. Saksa ei tietenkään lähtenyt tälle tielle yksinomaan itseään kiusatakseen. Uusiutuvien energiamuotojen aikakauteen tähtäävän energiapolitiikan murroksen uskotaan takaavan Saksalle niin taloudellisesti kuin ympäristönkin kannalta kestävämmän tulevaisuuden. Pitkän aikavälin muutosprosessi vaatii kuitenkin lyhyen tähtäimen uhrauksia, joiden rinnalla on kaiken aikaa pystyttävä huolehtimaan 8 Tavoitteista ja niiden saavuttamisen monitoroinnista tarkemmin esim. BMWi & BMU (2012), Erster Monitoring-Bericht Energie der Zukunft ja Expertenkommission zum Monitoring-Prozess Energie der Zukunft (2012), Stellungnahme zum ersten Monitoring-Bericht der Bundesregierung für das Berichtsjahr 2011, utionen/monitoringenergiederzukunft/erstermonitoringbericht/erstermonitoringberichtundoeffentlichedis kussion-node.html;jsessionid=5c bbc2c49b1df177243bf07. 8

9 energian huoltovarmuudesta, teollisuuden kilpailukyvystä, sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja ympäristönäkökulmien huomioimisesta. Tällaisen sukupolvelta toiselle ulottuvan suurhankkeen toteuttaminen edellyttää kaikilta asianosaisilta pitkäjänteistä ajattelua ja yhteiskunnan laajan enemmistön tukea. Juuri tämän vuoksi eettinen komissio painotti kevään 2011 loppuraportissaan, että energiakäänne voi onnistua ainoastaan niin, että koko yhteiskunta kaikkine sektoreineen sitoutetaan yhteiseen ponnistukseen (Gemeinschaftswerk). Toistaiseksi energiakäänne nauttii yhä saksalaisten valtaosan luottamusta. Vaikka hallitus- ja oppositiopuolueiden, osavaltioiden ja kuntien, tiedotusvälineiden ja kansalaisjärjestöjen sekä suurteollisuuden ja pienyritysten suunnilta kuuluu hyvinkin vaihtelevia näkemyksiä siitä, miten Energiewende pitäisi toteuttaa, itse hankkeen mielekkyyttä ei julkisessa keskustelussa toistaiseksi ole vakavasti kyseenalaistettu. Näin siitä huolimatta, että Energiewenden kolmannen vuoden käynnistyessä esiin on noussut koko joukko avoimia kysymyksiä, muutamia aivan ilmeisiä ongelmiakin. Energiakäänteessä onnistumisesta on tullut kansallinen arvovaltakysymys. Suurprojektin läpiviemiselle elintärkeän yhteiskunnallisen konsensuksen säilyminen ei silti ole itsestään selvää ja ensimmäisiä signaaleja rivien rakoilusta on jo nähtävissä. Uusiutuvien energiamuotojen tukijärjestelmän tulevaisuus on avainasemassa sekä energiakäänteen yhteiskunnallisen hyväksynnän että koko Saksan tulevan energiajärjestelmän suhteen. Uusiutuvat energiamuodot uuden energiajärjestelmän perustana Uusiutuvien energiamuotojen buumi on ehdottomasti Saksan 2000-luvun energiapolitiikan tähän asti suurin menestystarina. Etenkin nopeasti kasvaneiden tuuli- ja aurinkovoiman ansiosta uusiutuvien energiamuotojen osuus Saksan sähkönkulutuksesta on reilussa vuosikymmenessä yli kolminkertaistunut, alle seitsemästä prosentista vuonna 2000 jo 23 prosenttiin vuonna Nykyisellä vauhdilla Saksa saavuttaa ongelmitta seuraavan uusiutuville energiamuodoille asetetun välitavoitteensa, 35 prosenttia sähkönkulutuksesta vuonna Alkutahdit tälle kasvulle annettiin jo osana punavihreää energiakäännettä vuosituhannen vaihteessa. Aloite tuli parlamentista, jossa SPD:n ja vihreiden liittopäiväedustajat halusivat nopeuttaa uusiutuvien energianlähteiden käyttöönottoa vastapainona ydinvoimasta luopumiselle luvun alusta lähtien varsin vaatimattomin tuloksin toiminut uusiutuvien energiamuotojen tukijärjestelmä korvattiin vuonna 2000 voimaan astuneella uudella lailla uusiutuvista energiamuodoista (Erneuerbare-Energien-Gesetz, EEG). 9

10 HAKKARAINEN ENERGIAKÄÄNNE Kuvio 2: Uusiutuvien energiamuotojen osuus sähkönkulutuksesta vuosina ja Energiewende-tavoitteet vuosille Lähde: BDEW EEG-laki loi uusiutuville energiamuodoille syöttötariffijärjestelmän, joka takasi kullekin teknologialle erikseen määritellyn, seuraavat 20 vuotta kiinteästi voimassa pysyvän tukitason. Helposti ennakoitavissa olevalla tuotolla haluttiin taata investointiturvallisuus uusiin energiamuotoihin tarvittaville sijoittajille. Pioneerien kannustamiseksi ja teknologian odotettavissa olevan halpenemisen huomioimiseksi järjestelmään rakennettiin myös dynamiikka, jonka ansiosta uusille tulijoille myönnettävien tariffien tukitaso putoaa automaattisesti tietyn prosenttimäärän vuodesta toiseen. Tämä pudotus ei kuitenkaan vaikuta järjestelmässä jo mukana oleviin takautuvasti. Lisäksi uusiutuville energiamuodoille taattiin laissa ensisijainen pääsy sähköverkkoon. Verkko-operaattorit on siis velvoitettu järjestämään kaikille uusiutuvien energiamuotojen tuottajille yhteys siirtoverkkoon sekä vastaanottamaan joka ikinen näiden tuottama kilowattitunti. EEG-lakia on muutettu alkuperäisestä versiostaan jo useamman kerran, mutta nämä perusperiaatteet investointiturvallisuus ja etuoikeutettu pääsy verkkoon ovat edelleen voimassa. Syöttötariffijärjestelmän ansiosta alkuperäisessä tavoitteessa on onnistuttu yli odotusten: uusiutuvat energiamuodot on saatu nostettua merkittäväksi osaksi Saksan energiahuoltoa jopa huomattavasti ennakoitua nopeammin. Varsinaisessa tarkoituksessaan EEG on siis toiminut vähintäänkin toivotulla tavalla. Menestyksestä on kuitenkin maksettu jo nyt kallis hinta. Vaikka kunkin eri teknologian tukitasoja on laskettu jatkuvasti vuosittain, on alusta lähtien ylivoimaisesti korkeinta tariffia nauttineen aurinkovoiman osuuden nopea kasvu pitänyt huolen siitä, että keskimääräinen tukitaso on itse asiassa noussut alun 8,5 sentistä kilowattitunnilta vuoden 2013 lähes 24 senttiin kilowattituntia kohti. Alkuvuosien korkeiden tariffien kumulatiiviset vaikutukset yhdistyvät myöhempien vuosien tuntuvasti suurempiin volyymeihin: siinä missä 10

11 EEG-kelpoista uusiutuvan energian tuotantoa oli vuonna 2000 yhteensä noin 10 terawattituntia, on uusiutuvilla tuotettu sähkömäärä vuoteen 2013 mennessä paisunut yli kymmenkertaiseksi, 132 terawattituntiin. 9 Lopputuloksena on, että syöttötariffijärjestelmän vuotuiset kokonaiskustannukset ylittävät vuonna 2013 ensimmäistä kertaa 20 miljardin euron rajan, ja kehityssuunta on nousujohteinen. Tapahtuupa järjestelmälle lähivuosina mitä tahansa, ulottuvat jo tähänastisilla toimilla lukkoon lyödyt kustannusvaikutukset joka tapauksessa pitkälle tulevaisuuteen. EEG:n piiriin heti järjestelmän käynnistyessä tulleitakin tuottajia tuetaan silloisella tariffitasolla vielä seuraavat kahdeksan vuotta, tänä vuonna verkkoon kytkettyjen tuuli- ja aurinkovoimaloiden tuet puolestaan yltävät luvulle. Kuvio 3: Sähkön kuluttajahinnan kehitys Saksassa , c/kwh Lähde: BDEW Järjestelmää ei rahoiteta verovaroin valtion budjetista, vaan EEG-kulut on siirretty suoraan sähkölaskuun kuluttajien maksettavaksi. Verkko-operaattoreiden ennusteeseen perustuvalla, kullekin vuodelle etukäteen määriteltävällä EEGlisällä (EEG-Umlage) katetaan verkko-operaattorien uusiutuvan energian tuottajille maksamien syöttötariffien ja sähkön markkinahinnan välinen erotus. Julkisuudessa juuri EEG-lisän kehitystä seurataan suurennuslasilla, niinpä sen lähes 50-prosenttinen nousu vuodesta 2012 (3,59 c/kwh) vuoteen 2013 (5,28 c/kwh) johti myrskyisään keskusteluun koko energiakäänteen aiheuttamasta kalliista laskusta. Vaikka EEG-lisän muutos oli kiistatta dramaattinen, on silti syytä muistaa, että se on edelleen vain yksi tekijä sähkön kuluttajahinnoissa, joissa markkinahinnan päälle kasataan koko joukko muitakin lisiä ja veroja. Vuonna 2013 sähkön keskimääräinen hinta Saksassa on 28,5 c/kwh tästä EEG-lisän osuus on vajaa viidennes, verojen ja lisien yhteenlaskettu osuus jopa hieman yli puolet. Kaikki sähkönkuluttajat eivät myöskään osallistu uusiutuvien kustannusten ja- 9 Bundesverband der Energie- und Wasserwirtschaft BDEW (2013), Erneuerbare Energien und das EEG: Zahlen, Fakten, Grafiken. 11

12 HAKKARAINEN ENERGIAKÄÄNNE kamiseen tasapuolisesti. Energiaintensiivinen teollisuus on vapautettu EEG-lisän maksamisesta joko kokonaan tai osittain, mikä tietysti lisää tavallisten kansalaisten maksettavaksi jäävää osuutta. Sähkön kuluttajahinnat kuuluvat Saksassa perinteisesti EU-maiden korkeimpiin. Jos hinnat edellen jatkavat nousuaan, kiihtyy keskustelu sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja vähätuloisimpia uhkaavasta energiaköyhyydestä väistämättä. Toistaiseksi sähkön hintakehitys on kuitenkin ollut huomattavasti lämmityskustannusten ja liikenteen polttoainehintojen nousua maltillisempaa. Huomion kiinnittyminen EEG-lisän kehitykseen on osoittanut, että uusiutuvat energiamuodot ovat nykyisessä, marginaalikustannuksiin ja kilowattitunteihin perustuvassa ns. energy only -järjestelmässä paradoksaalisesti myös oman menestyksensä uhreja. Energy only -sähkömarkkinoilla tuottajille maksetaan ainoastaan niiden tuottamasta sähköstä, niin että kallein kunakin hetkenä tarvittava tuotantomuoto määrittää kaikkien tuottajien saaman hinnan. Käytännössä ilman polttoainekustannuksia näillä markkinoilla toimivien aurinko- ja tuulivoiman jatkuvasti kasvava osuus polkee itse asiassa varsinaista sähkönhintaa alas. Mitä enemmän uusiutuvilla tuotettua sähköä on markkinoilla, sitä matalampi on sähkön pörssihinta. Pörssihinnan laskiessa ennalta asetettujen syöttötariffien ja markkinahinnan erotus kasvaa, ja sitä suuremmaksi paisuu EEG-lisällä rahoitettava kokonaispotti. Ja kun EEG-lisä nousee, saa uusiutuvien energiamuotojen kustannuksia kritisoiva keskustelu lisää vettä myllyynsä. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, ettei markkinahinnan putoaminen tavallisesti heijastu kuluttajahintoihin yhtä suoraan. Viimeistään viime kuukausien aikana kaikki energiakeskustelun osapuolet ovat kuitenkin joutuneet myöntämään, ettei tukijärjestelmä voi jatkua nykymuotoisena loputtomiin. Perusteellinen reformi on ennen pitkää väistämättä edessä. Marginaalisen pienen sektorin kasvattamiseen räätälöity mekanismi ei sovellu enää tilanteeseen, jossa uusiutuvat kattavat neljänneksen sähkönkulutuksesta, tulevaisuudessa tavoiteltavista prosentin osuuksista puhumattakaan. Kokonaiskustannusten lisäksi ongelmana on myös tarkemman ohjausvaikutuksen puuttuminen. Uusiutuvan energian tuottajat saavat tätä nykyä takuuvarman tariffin 20 vuodeksi riippumatta siitä, onko kyseisen teknologian lisääminen juuri valitulle sijaintipaikalle kokonaisuuden kannalta alkuunkaan järkevää. Ensimmäisiä korjausliikkeitä on jo tehty aurinkoenergian suhteen, kun liittohallitus vuonna 2012 päätti asettaa 52 gigawatin katon tuettavalle aurinkovoimakapasiteetille. Nykytahdilla rajapyykki saavutetaan muutaman vuoden kuluessa, sen jälkeen syöttötariffien maksaminen uusille aurinkovoimahankkeille loppuu kokonaan. Perustavanlaatuisin dilemma liittyy kuitenkin uusiutuvien energiamuotojen ja vallitsevan energy only -markkinajärjestelmän väliseen ristiriitaan, joka alkaa Saksassa vaikuttaa rakenteellisesti yhteensovittamattomalta. Tähän on johtanut ennen muuta se, että tuuli- ja aurinkovoiman asema Saksan uusiutuvassa energiapaletissa on jatkuvasti yhä dominoivampi. Vaikka biomassalla ja vesivoimalla vielä toistaiseksi tuotetaan lähes puolet Saksan uusiutuvasta sähköstä, sekä viime vuosien toteutuneet kasvuluvut että etenkin tulevaisuuden suunnitelmat rakentuvat käytännössä yksinomaan tuulen ja auringon varaan. Näitä energiamuotoja leimaavat korkea pääomaintensiivisyys, matalat huoltokustannukset ja käytän- 12

13 nössä olemattomat polttoainekustannukset. Toisin sanoen, uusien tuuli- ja aurinkovoimalaitosten rakentaminen edellyttää suuria alkuinvestointeja, mutta niiden käyttö sen jälkeen on varsin edullista. EEG:n alkuvaiheiden ylikompensaatioista ja räikeimmistä windfall-tuotoista on ollut syytäkin päästä eroon, jotta myös sijoittajat kantaisivat osansa riskeistä. Mutta jostakin sijoittajien on silti tulevaisuudessakin saatava alkuinvestointinsa takaisin. Kun nollakustannuksilla sähkömarkkinoille tuleva uusiutuva energia jatkuvasti laskee kilowattitunnin pörssihintaa, alkaa näyttää selvältä, ettei tämä voi mitenkään onnistua puhtaan markkinaehtoisesti. Toinen nimenomaan aurinko- ja tuulivoimalle tyypillinen ominaisuus on tietysti niiden voimakas riippuvuus sääoloista, minkä vuoksi ne eivät juurikaan reagoi markkinoilta saataviin hintasignaaleihin. Auringon paistaessa ja tuulen puhaltaessa sähköntuotanto kannattaa matalillakin hinnoilla, toisaalta korkeatkaan hinnat eivät tyyninä ja pilvisinä hetkinä pysty kannustamaan tuotannon lisäämiseen. Koko asennettu tuuli- ja aurinkovoimakapasiteetti ei käytännössä koskaan tuota sähköä yhtäaikaisesti. Jos nimenomaan näillä ailahtelevilla energiamuodoilla halutaan jatkossa kaikkina vuoden- ja vuorokaudenaikoina kattaa leijonanosa Saksan sähkönkulutuksesta, tarvitaan huomattavaa ylikapasiteettia, joka yhteenlaskettuna ylittää äärimmäisetkin kysyntäpiikit tuntuvasti. Toistaiseksi uusiutuvien tuotanto ei vielä kertaakaan ole ylittänyt sähkön kokonaiskysyntää Saksassa, mutta tuo hetki tulee koko ajan lähemmäksi. Yleistyessään se johtaisi nykyisessä markkinarakenteessa aurinkoisina ja tuulisina ajankohtina yhä useammin negatiivisiin sähkönhintoihin, jolloin sähkön tukkuostaja saa kilowattituntiensa lisäksi myös euroja korvaukseksi sähkön vastaanottamisesta. Jo nyt tällaisia hintatilanteita esiintyy hetkellisesti muutaman kerran vuodessa uusiutuvan ja konventionaalisen sähköntuotannon yhteisvaikutuksena, tyypillisesti tuulisina ja aurinkoisina pyhäpäivinä. Edessä olevan EEG-reformin rinnalla Saksassa onkin alettu puhua tarpeesta luoda kokonaan uudella logiikalla toimivat sähkömarkkinat. Sen sijaan että energiakäänteen tavoitteena oleva tuuli- ja aurinkovoiman varaan rakennettava sähköntuotanto yritettäisiin väkisin integroida osaksi vanhaa sähkömarkkinarakennetta, saattaisikin olla viisaampaa kehittää uuteen tuotantorakenteeseen paremmin soveltuvat sähkömarkkinat. Eri ajatushautomot ja konsulttiyritykset ovat jo alkaneet laatia kilpailevia malleja tällaiseksi markkinarakenteeksi. Viisasten kiveä ei tunnu vielä löytyneen eikä poliittisia linjauksia ole tehty, mutta joitain yhteisiä nimittäjiä keskustelussa alkaa hahmottua. Uuden markkinadesignin on synnyttävä uusiutuvien energiamuotojen ympärille ja taattava niille investointiturvallisuus, mutta kilowattituntien sijaan uusi järjestelmä voisikin palkita osapuolia sekä kulutuksen että tuotannon joustavuudesta. Parhaassa tapauksessa kokonaisvaltainen markkinamalli huomioisi myös fossiilisten polttoaineiden muuttuvan roolin, jotta rinnakkaisilta järjestelmiltä tulevaisuudessa vältyttäisiin. 13

14 HAKKARAINEN ENERGIAKÄÄNNE Fossiiliset energiamuodot: mistä investointeja hiiltä vähäpäästöisempään kaasuun? Fossiiliset energiamuodot ovat Saksan nykyisessä energiakokonaisuudessa huomattavasti ydinvoimaa ja uusiutuvia merkittävämmässä asemassa. Yksinomaan sähköntuotannossa kivi- ja ruskohiilen yhteenlaskettu osuus vuonna 2012 oli yli 44 prosenttia, lisäksi maakaasulla tuotettiin 11 prosenttia ja öljylläkin muutama prosentti sähköstä. Reilusti yli puolet Saksan sähköstä tuotetaan siis edelleen fossiilisilla polttoaineilla. Liikenteen ja lämmityksenkin huomioivassa energian kokonaiskulutuksessa fossiilisten osuus on luonnollisesti vielä hallitsevampi: öljy, maakaasu sekä kivi- ja ruskohiili vastasivat viime vuonna yhteensä 79 prosentista Saksassa kulutetusta energiasta. 10 Kuvio 4: Energian kokonaiskulutus Saksassa energianlähteittäin ,4 11,6 8,0 12,1 12,2 21,6 33,1 öljy maakaasu kivihiili ruskohiili ydinvoima muut uusiutuvat Lähde: AG Energiebilanzen Itse asiassa vasta nämä lukemat paljastavat energiakäänteen todelliset mittasuhteet. Hiilidioksidipäästöjä ja uusiutuvia energiamuotoja koskevien tavoitteiden saavuttaminen edellyttää toistaiseksi vahvasti fossiiliseen energiarakenteeseen niin radikaalia muutosta, että siihen verrattuna ydinvoimasta luopuminen on pelkkää alkulämmittelyä. Käytännössä ydinvoiman lisäksi myös hiilivoimasta on ainakin sähköntuotannossa luovuttava kokonaan vuosisadan puoliväliin mennessä. Fossiilisille energiamuodoille sähköntuotannossa vielä lähivuosikymmeniksi varattu uusiutuvia energiamuotoja täydentävä rooli kuuluisi suunnitelmien mukaan ennen muuta maakaasulle. Maakaasun puolesta puhuvat paitsi sen huomattavasti hiiltä pienemmät päästöt, myös sen parempi soveltuvuus joustavaan, nopeasti tarpeen mukaan pysäytettävään ja uudelleen käynnistettävään tuotantoon, jonka avulla tuuli- ja aurinkovoiman ailahteluja voi helpoimmin tasata. 10 AG Energiebilanzen (2013), Energieverbrauch in Deutschland im Jahr 2012, 14

15 Hiilidioksidipäästöjen ja hiilivoiman kohtalo on myös tärkeä mittari, kun energiakäänteen etenemistä arvioidaan Saksan ulkopuolella. Moni epäilijä arvioi jo kaksi vuotta sitten ydinvoimasta luopumisen johtavan sekä päästöjen kasvuun että hiilivoiman osuuden lisäämiseen. Vuonna 2012 molemmat odotukset kävivät toteen. Vaikka Saksa täytti kirkkaasti Kioton sopimuksen päästövähennysvelvoitteensa vuosille , lisääntyivät Saksan yhteenlasketut kasvihuonekaasupäästöt vuonna 2012 edellisvuoteen verrattuna 1,6 prosentilla, noin 14 miljoonalla CO 2-tonnilla. Selitys tälle löytyy paitsi kylmemmän talven lämmitystarpeesta, myös huolestuttavasta liikahduksesta sähköntuotannossa vuosien 2011 ja 2012 välillä. Vaikka uusiutuvien osuus kasvoi 1,6 prosenttiyksiköllä, samansuuntainen kehitys oli myös kivihiilellä (+0,6) ja ruskohiilellä (+1,0). Maakaasun osuus sen sijaan putosi peräti 2,3 prosenttiyksiköllä. 11 Yksittäisen vuoden perusteella ei vielä pidä tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta suunta on Saksan energiapolitiikan ilmastovaikutusten kannalta ilman muuta huolestuttava. Nykytilanteen valossa näyttää epätodennäköiseltä, että Saksa saavuttaisi vuodelle 2020 asettamansa 40 prosentin päästövähennystavoitteen, realistiset arviot antavat odottaa korkeintaan 35 prosentin vähennystä. Useampikin yhtäaikainen trendi vahvistaa tällä hetkellä hiilen asemaa kaasuun verrattuna. Atlantin takainen liuskekaasun (shale gas) tuotannon nopea kasvu on muutamassa vuodessa tehnyt Yhdysvalloista merkittävän hiilenviejän. Halvan liuskekaasun tieltä amerikkalaisten omasta käytöstä vientiin vapautunut kivihiili on johtanut hiilen maailmanmarkkinahinnan putoamiseen. Myös nesteytetyn maakaasun (LNG) spot-markkinahinnat ovat maailmalla pudonneet, mutta niistä Saksa ei juurikaan ole päässyt hyötymään. Saksaan perinteisesti putkia pitkin Venäjältä, Norjasta ja Hollannista hoituva kaasuntuonti perustuu pitkäaikaisiin, öljyn hintaan kytkettyihin toimitussopimuksiin. Kaasun kannalta muutenkin epäedullista kilpailutilannetta heikentää entisestään EU:n päästökauppajärjestelmän nykytila. EU:n päästökaupan kriisistä puhuttaessa täytyy toki muistaa, että järjestelmä toimii edelleen täysin ongelmitta varsinaisen julkilausutun tavoitteensa osalta. Päästökatto (cap) vie tasaisen varmasti kohti EU:n yhteisesti vuodelle 2020 sovittua päästövähennystavoitetta. Mutta cap-and-trade -järjestelmän toiselta puoliskolta, varsinaiselta päästökaupalta odotetusta ohjausvaikutuksesta kohti vähähiilisempiä investointeja ei enää ole tietoakaan. Vielä viisi vuotta sitten päästöoikeuksien hinnat liikkuivat noin 30 eurossa per hiilidioksiditonni, mikä olisi hyvinkin riittänyt tekemään maakaasusta kilpailukykyisen vaihtoehdon hiilelle. Euroopassa vuosia jatkuneen talouskriisin ja laskusuhdanteen takia hiipunut teollisuustuotanto on kuitenkin johtanut tilanteeseen, jossa päästötavoitteessa pysytään huomattavasti ennakoitua helpommalla. Päästöoikeussertifikaateista on tällä hetkellä huomattavaa ylitarjontaa, minkä vuoksi hiilidioksiditonnin hinta on romahtanut ajoittain jopa alle kolmeen euroon. EU:n komission ehdottama hätäratkaisu (ns. backloading), jossa markkinoilta olisi tilapäisesti poistettu 900 mil- 11 Umweltbundesamt (2013), Treibhausgasausstoss in Deutschland 2012; Bundesverband der Energieund Wasserwirtschaft BDEW (2013), Entwicklungen in der deutschen Strom- und Gaswirtschaft

16 HAKKARAINEN ENERGIAKÄÄNNE joonaa päästösertifikaattia hintojen nostamiseksi, kaatui keväällä 2013 muodollisesti Euroopan parlamentin vastustukseen. Parlamenttiakin merkittävämpi kanto kaskessa oli kuitenkin Saksan liittohallituksen kuukausia jatkunut kyvyttömyys ottaa virallista kantaa backloadingehdotukseen. Ympäristöministeriö olisi ollut backloadingin kannalla, mutta talousministeriö piti tätä vaarallisena markkinamekanismiin puuttumisena. Liittokansleri Merkel on sittemmin puheenvuoroissaan antanut ymmärtää, että päästökaupan korjausliike on kyllä mahdollinen, mutta vain yhteisymmärryksessä Saksan teollisuuden kanssa ja osana laajempaa kansallista energiamarkkinareformia. 12 Saksan haluttomuus puuttua päästökauppamekanismiin on varsin yllättävää energiakäänteen tavoitteiden kannalta. Korkeamman päästöoikeushinnan pitäisi loogisesti ajateltuna olla Saksan omien intressien mukaista, sillä se olisi yksinkertaisin keino ohjata investointeja vähäpäästöisempiin fossiilisiin voimalaitoksiin. Juuri niitä Saksa energiakäänteen onnistumiseksi kipeästi tarvitsee. Tästä huolimatta edes backloading, esillä olleista eurooppalaisista vaihtoehdoista selvästi kevyin tapa, ei ollut Saksan hyväksyttävissä. Niinpä kehitys näyttääkin vääjäämättä vievän kohti kansallisia ratkaisuja. Uusista teknologioistakaan ei Saksan kaasuongelmaan kovin äkkiä ole ratkaisua luvassa. Energiajätti RWE luopui Wilhelmshaveniin vuosia suunnittelemastaan Saksan ensimmäisestä LNG-terminaalista vähin äänin jo kesällä Sekä liuskekaasuun porausmenetelmään (fracking) että hiilidioksidin talteenottoon ja varastointiin (CCS) suhtaudutaan Saksassa ympäristövaikutussyistä erittäin epäluuloisesti. Yhtenä vaihtoehtona keskusteluun on viime aikoina noussut ajatus uusille voimaloille asetettavista päästöstandardeista, jollaisia ajavat tällä hetkellä sekä Yhdysvallat että Britannia. Riittävän tiukat standardit mahdollistaisivat käytännössä vain modernien kaasuvoimaloiden tai CCS-teknologialla varustettujen hiilivoimaloiden rakentamisen. Toinen aika ajoin esitettävä vaihtoehto olisi kansallinen hiilidioksidivero, jonka poliittisen läpiviemisen edellytykset ovat kuitenkin varsin heikot. Kaikki edellä mainitut vaihtoehdot perustuvat olettamukseen, että tekeillä ylipäänsä olisi uusia voimalaitosinvestointeja, joita olisi tarpeen ohjata hiilen sijaan kohti kaasua. Näin asia ei kuitenkaan tällä hetkellä ole. Saksan hiilidioksidipäästöihin viime vuonna vaikuttanut siirtymä kaasusta kohti hiiltä on toistaiseksi tapahtunut lähes yksinomaan olemassa olevien voimaloiden käyttötunteina, ei uusina investointeina. Saksan on usein väitetty kevään 2011 jälkeen ehtineen jo voimakkaasti investoida uusiin hiilivoimaloihin, mutta väite ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Vuonna 2012 Saksassa otettiin käyttöön kaksi uutta hiilivoimalaa, mutta niiden lupamenettely oli käynnistetty jo vuonna Rakenteilla on parhaillaan kahdeksan hiilivoimalaa, kaikki nämä hankkeet on aloitettu vuosina Näiden lisäksi vuonna 2011 käynnistettiin alustavasti suunnitelmat kahdesta uudesta hiilivoimalasta, joiden kohtalo on kuitenkin epäselvä. Joko taloudellisesti kannattamattomina tai kansalaisliikkeiden vastustuksen vuoksi Saksassa on sen sijaan vuosina joko jäädytetty tai tyystin keskeytetty yh- 12 Merkelin puhe Petersberg Climate Dialogue kokouksessa Berliinissä , 16

17 teensä peräti 26 hiilivoimalahanketta. 13 Kaasuvoimaloiden kannalta on toki laiha lohtu, ettei uusia investointipäätöksiä hiilivoimaankaan ole tehty. Toisaalta pelättyjä pitkän tähtäimen lock-in-vaikutuksiakaan ei vielä ole päässyt syntymään. Energiakäänteen tavoitteisiin pääseminen edellyttää joka tapauksessa sijoittajien mobilisoimista myös fossiilisektorilla. Päällimmäinen syy nyt vallitsevaan investointihaluttomuuteen löytyy jälleen energy only -sähkömarkkinoiden ja energiakäänteen yhteensopimattomuudesta. Nykyinen sähkömarkkinajärjestelmä luotiin markkinoiden vapauttamisen yhteydessä nimenomaan tasaisesti perusvoimaa ympäri vuoden parhaassa tapauksessa kaikkina sen 8760 tuntina tuottaville ydin-, hiili- ja kaasuvoimaloille. Mutta uusiutuvien energiamuotojen vallatessa jatkuvasti alaa eivät fossiiliset energiamuodotkaan ole enää tämän markkinarakenteen puitteissa omimmillaan. Kun kaivatuille moderneille fossiilisille voimaloille on tulevina vuosikymmeninä tarjolla vain uusiutuvien jäljiltä jääviä aukkoja paikkaava ja yhä pienemmäksi muuttuva sivuosa, ei investointi-ilmapiiri ole erityisen houkutteleva. Jos uudessa kaasuvoimalassa tuotettua sähköä saakin tulevaisuudessa tunnin sijaan myytyä vaikkapa vain tuntina vuodessa, alati matalammalla pörssihinnalla, ei sekään enää maksa itseään takaisin yksinomaan kilowattitunteihin perustuvilla markkinoilla. Tämän dilemman ratkaisemiseksi Saksassa, kuten monessa muussakin Euroopan maassa, pohditaan parhaillaan mahdollisuuksia kansallisten kapasiteettimarkkinoiden tai kapasiteettimekanismien luomisesta. Kapasiteettimarkkinoilla fossiilisille voimalaitoksille tavalla tai toisella maksettaisiin korvausta myös varallaolosta, eli kapasiteetin ylläpidosta silloinkin kun ne eivät tuota sähköä. Kapasiteettimarkkinoiden vastustajat muistuttavat, että tällä mekanismilla luotaisiin viime kädessä jälleen uusi tukiaismuoto. Uhkana olisi markkinataloudelle vieras maailma, jossa kaikki energiantuotanto perustuisi tukiaisiin. Vastaargumenttina voi kysyä, onko täysin subventoimatonta energiantuotantoa koskaan ollutkaan. Kansainvälisen energiajärjestö IEA:n tuorein World Energy Outlook muistuttaa, että vuonna 2011 maailmanlaajuiset fossiilisille energiamuodoille suunnatut tuet olivat 523 miljardia, uusiutuvien tuet puolestaan 88 miljardia dollaria. 14 Vielä painavampi argumentti erillisiä kapasiteettimarkkinoita vastaan koskee kuitenkin koko erillisen lähestymistavan mielekkyyttä. Selvästi sähkömarkkinoiden rakenteeseen liittyvä ongelma olisi todennäköistä viisainta ratkaista sähkömarkkinoita uudistamalla, sen sijaan että niiden rinnalle luodaan sekä uusiutuvia että fossiilisia varten omat rinnakkaisjärjestelmänsä. Yksinomaan kansalliset kapasiteettimarkkinaratkaisut useissa yksittäisissä EUjäsenmaissa puolestaan pirstaloisivat tavoitteena olevaa eurooppalaista energian sisämarkkinaa entisestään. Vastaava tarve kokonaisvaltaisemmalle lähestymistavalle leimaa itse asiassa koko energiakäänteen tulevaisuutta. 13 Deutsche Umwelthilfe (2013), Kohlekraftwerksprojekte in Deutschland, 14 International Energy Agency IEA (2012), World Energy Outlook

18 HAKKARAINEN ENERGIAKÄÄNNE Voiko energiakäännettä hallita? Tässä tekstissä on toistaiseksi tietoisesti käsitelty Saksan energiakäännettä lähes yksinomaan sähköntuotannon näkökulmasta, ennen muuta siksi, että se kuvastaa osuvasti vallitsevan keskustelun painotuksia. Energiewenden tähänastista taivalta voikin hyvällä syyllä kutsua pelkäksi sähköntuotantokäänteeksi, siinä määrin vähälle huomiolle muut energiasektorit liikenne ja lämpö sekä energiankulutus kaiken kaikkiaan ovat toistaiseksi jääneet. Silti jo edellä perusteellisemmin esitellyt, ainoastaan sähköntuotantoon liittyvät ongelmatkin riittävät heijastamaan energiakäänteen yleisempää monimutkaisuutta. Energiakäänteen myötä Saksan sähköntuotantorakenne ei muutu ainoastaan käytettävien energianlähteiden osalta. Samalla kun uusiutuvat energiamuodot korvaavat ydinvoimaa ja fossiilisia energiamuotoja, muuttuu energiantuotanto kovaa vauhtia keskitetystä hajautetuksi. Perinteisesti suurissa voimalaitosyksiköissä tuotetun ja niistä kuluttajille jaetun sähkön sijaan tulevaisuus kuuluu yhä kasvavassa määrin pienissä yksiköissä tuotetulle sähkölle, jota toisaalta käytetään paikallisesti, mutta toisaalta myös kerätään pieninä puroina suurkuluttajia varten. Myös maantieteellinen painopiste muuttuu olennaisesti. Saksan teollisuus ja muut suuret kulutuskeskukset ovat voittopuolisesti maan etelä- ja länsiosissa, missä suurten voimalaitosyksiköidenkin valtaosa sijaitsee. Uusiutuvien tuotanto ei samaa rakennetta noudata, etenkin tuulivoimakapasiteetti keskittyy pääasiassa itään ja pohjoiseen. Tämä rakennemuutos asettaa täysin uudenlaisia vaatimuksia verkkoinfrastruktuurille. Tuoreimpien arvioiden mukaan Saksaan on rakennettava seuraavan vuosikymmenen aikana lähemmäs kilometriä uutta korkeajännitteistä siirtoverkkoa, paikallisemman tason jakeluverkon tarve on monikymmenkertainen. Toistaiseksi tämä verkkoinfrastruktuurin uusiminen on edennyt pahasti aikataulusta jäljessä. Syyt ovat moninaisia, puuttuvasta rahoituksesta hitaisiin lupamenettelyihin ja ruohonjuuritason vastustuksesta osavaltioiden välisiin koordinaatio-ongelmiin. Samalla kun verkkorakentamisen hidasteisiin on pyritty puuttumaan, ovat myös vaatimukset paremmin synkronoidusta energiapolitiikasta alkaneet saada laajempaa kannatusta. Uusiutuvien energiamuotojen kasvutahtia pitäisi tarvittaessa voida jarruttaa paremmin vastaamaan verkkoinfrastruktuurin vastaanottokykyä. Saksan sähköverkon uusimiseen kohdistuu paineita myös koko järjestelmän vakauden näkökulmasta. Kun ailahtelevan, vaikeasti ennustettavan tuotannon osuus kasvaa, myös frekvenssiheilahtelujen ja laajamittaisten sähkökatkosten riski suurenee. Yhä hajautetummassa rakenteessa verkon vakauden ylläpito muuttuu jatkuvasti vaikeammaksi tehtäväksi. Toistaiseksi blackouteilta on vältytty, mutta huolettomuuteen ei ole varaa. Jos pahimmat skenaariot toteutuisivat ja verkko toisensa jälkeen kaatuisi ketjureaktiossa, vaikutukset ulottuisivat äkkiä myös Saksan naapurimaihin. Jo nyt naapurit ovat saaneet tuntea Saksan infrastruktuurin puutteiden vaikutukset omassa sähköverkossaan toisella tavalla: kun siirtokapasiteetti Pohjois-Saksan tuulivoimaloista kohti eteläisen Saksan kuluttajia maan sisällä aika ajoin ylikuormittuu, löytää osa sähköstä tiensä perille naapurimaiden kautta koukkaamalla. Erityisesti Puola ja Tshekki mutta myös Hollanti ovat jo joutuneet vaikeuksiin näiden ei-toivottujen fysikaalisten loop flow - virtausten vuoksi. 18