Koululehti 1/2008. Hölmöläiset Kuva Juha Hyvärinen. Upeaa kesää kaikille! Koulu alkaa taas tiistaina klo 9.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koululehti 1/2008. Hölmöläiset 2008. Kuva Juha Hyvärinen. Upeaa kesää kaikille! Koulu alkaa taas tiistaina 12.8.2008 klo 9."

Transkriptio

1 Koululehti 1/2008 Hölmöläiset Kuva Juha Hyvärinen Upeaa kesää kaikille! Koulu alkaa taas tiistaina klo 9.

2 Jo joutui armas aika Auroran koulu täytti tänä lukuvuonna 50 vuotta. Juhlavuosi oli täynnä toimintaa: Joulujuhla vuosimallia 1958, Aurockra-konsett., Oliver Twistmusikaali, pieni koulumuseo, Aurorapäivän tempaus, Suuri Hölmöläisjuhla... Espoon uintikisoissa kauhoimme kultamitallejakin. Poikien jalkapallo- ja salibandyjoukkueet voittivat kumpikin pronssia. Koulussamme käynnistyi toinen ryhmäintegraatioluokka. Kokemukset kehitysvammaisista oppilaista ovat todella myönteiset. Käynnistimme Turvallisen iltapäivän (TIP) kokeilun, jossa tarjottiin aikaisempaakin enemmän mahdollisuuksia harrastaa koulussa. Ensi lukuvuosi on hankkeen toinen kokeiluvuosi, ja toiminta eikun laajenee. Henkilökunnasta monelle päättyvä lukuvuosi oli yksi parhaista. Keskiarvoksi annoimme lukuvuodelle asteikolla 4-10 lähes 9 -. Päättyvään lukuvuoteen mahtuu paljon yhteisiä onnistumisen kokemuksia tärkeissä asioissa. Saimme oikein ystävällistä palautetta myös vanhemmille tehdyssä tyytyväisyyskyselyssä. Kodin ja koulun yhteistyö on ollut laajaa ja monipuolista. Upea Studia Auroraluentosarja on kaivettu jälleen esiin. Koti& Koulu ry. on rahoittanut retkiämme ja mm. laajentanut koulumme kerhotarjontaa. Hienoa! Takana on siis hyvä ja antoisa kouluvuosi. Kaunis kiitos siitä Auroran henkilökunnalle., oppilaille ja heidän vanhemmilleen. Erityisesti haluan aikuisistamme kiittää meiltä toisiin tehtäviin siirtyviä opettajiamme Mirja-Riikka Kilposta, Jukka Sarpilaa ja Leila Hännistä sekä koulunkäyntiavustaja Arja Koskista. Paljon kiitoksia myös apulaisrehtori Ulla Hämäläiselle ja koulusihteerillemme Riitta Enqvistille, rehtorin oikealle ja vasemmalle kädelle sekä koulun tämän lukuvuoden johtoryhmän jäsenille Liisa Mattilalle, Anna-Liisa Kurjelle ja Hanna- Leena Tiusaselle. Toivotan kaikille oppilaille ja heidän vanhemmilleen - ja erityisesti yläkouluun siirtyville kuudesluokkalaisille - hyvää kesää.. Martti Hellström rehtori

3 Auroran koulun johtokunnan kokous Auroran koulun johtokunnassa on ollut tapana, että johtokunnan jäsenet kirjoittavat vuorollaan johtokunnan kokouksesta. Oman kirjoitukseni jaan kahteen osaan ensin kerron johtokunnan kokouksen sisällöstä ja sen jälkeen jätän pienet kirjalliset jäähyväiseni Auroran koululle. Kuulimme johtokunnan kokouksessa Auroran tämän lukuvuoden tärkeistä teemoista: Turvallisen iltapäivän kokeilusta, ryhmäintegraatioluokista sekä Auroran koulun oppimiskeskustoiminnasta. Kaikissa näissä hankkeissa koulu on saavuttanut tuloksia, joista kaikki Auroralaiset (lapset, huoltajat, opettajat jne,) voivat olla aidosti ylpeitä. Koulussa ei ole selvästi tyydytty tavanomaisiin ratkaisuihin, vaan etsitty parasta tapaa tehdä asioita. Hyvä koulu löytää toiminnastaan myös kehitettävää seuraaviksi vuosiksi. Aurorassa on päätetty paneutua ainakin henkilökunnan hyvinvointiin ja oppimis- ja kasvatustuloksiin. Kumpaankin näistä peruskoulun parhaalla lääkkeellä pedagogiikalla. Johtokunta päätti myös järjestää perinteisen Aurora-seminaarin sekä anoa kahta lauantai työpäivää. Vapaat on tarkoitus sijoittaa syyslomaan. Tämä johtokunta kokoontuu vielä kerran ensi syksynä. Sitten onkin aika löytää uusia jäseniä tähän tärkeään tehtävään. Viisi vuotta Aurossa on ollut minulle loistavaa aikaa. Auroran "henki" on pistänyt minua useamman kerran ja saanut minut yrittämään parhaani. Toivottavasti myös te oppilaat saitte nautiskella tästä innostuksestani näinä vuosina. Aurorassa koin itseni tärkeäksi ja arvokkaaksi - siksi Aurora pysyy aina mielessäni. Näillä eväin on hyvä siirtyä kohti uusia haasteita. Jukka Sarpila Niittykummun koulun vs. rehtori ( ) Päivänkehran koulun rehtori ( )

4 LUKUVUODEN TYÖ- JA LOMA-AJAT ESPOON SUOMENKIELISISSÄ PERUSKOULUISSA Hallintopäällikkö on hyväksynyt espoolaiskoulujen seuraavat työ- ja loma-ajat. Listaan on merkitty boldilla muutokset, joihin johtokunta on anonut lupaa. Syyslukukausi (ti) (la) Syysloma (to) (pe) Mahdollisesti lomaa myös ti ja ke Mahdollisesti koulupäivä la (koko koulun näytelmä) Joululoma (su) (ti) * itsenäisyyspäivä osuu lauantaille Kevätlukukausi (ke) (la) Talviloma viikko 8 (ma) (su) * mahdollisesti Auroran päivä la 7.3. *pääsiäloma huhtikuussa pe ma 13.4 * Vappuloma pe 1.5. * Helatorstailoma to Työpäiviä yhteensä 188..

5 AURORAN KOULU TOIMINTAKALENTERI ELOKUU * ti 14.8 Lukuvuoden avaus * pe 17.8 Koulurauhanjulistus * ke 22.8 Retki Bodomille (3-4 lk) * Leirikoulu Velskolassa (TriMix ja SixMix) Elokuun kasvatusteemana Koulurauha SYYSKUU * Oppilaparlamenttivaalit viikolla 36 * Jalkapallon alkukarsinnat/espoo * ke 12.9 Afrotales- esitys * ti 18.9 Oppilasparlamentti kokoontuu klo 9 * to 27.9 YU-kisat /Espoo * VIIKKO 37: Valinnaiskurssit starttasivat * to ja pe 20. ja 21.9 Koulukuvaus * ti TIIMIN TEEMAPÄIVÄ 1 (Liikenne ja turvallisuus) Syyskuun kasvatusteemana kaunis ja kohtelias puhe LOKAKUU * to 4.10 Liikuntatempaus * ke Aleksis Kiven päivän * to 11.1o Arttu Koistisen sähkökannelkonsertti * ti pe Syysloma * ma Oppilasparlamentin kokous * ke YK-päivän avaus * ke TIIMIN TEEMAPÄIVÄ 2 (Kansainvälisyys ja kulttuuri). * VIIKKO 43 Kultuurisiestat Lokakuun kasvatusteemana koulukäyttäytymisen kuvioita MARRASKUU * Oliver Twistin harjoitukset alkoivat marraskuun alussa * ma TIIMIN TEEMAPÄIVÄ 3 (Teknologia) * ke Oppilasparlamentin kokous * pe Adventtikirkko Marraskuun kasvatusteema: pukeutuminen JOULUKUU * ti 4,12. Kuudesluokkalaiset soittivat veteraaneille * ke 5.12 Itsenäisyyspäivän luonas * to 6.12 lomaa * VIIKOT 50 ja 51 luokanopetusviikkoja * ma klo Bändikonsertti * la koulupäivä. Kuusijuhla vm luokat järjestävät koko koululle * ke ja to Oliver Twist; 5-6- luokat järjestävät koko koululle * pe Todistustenjako Joulukuun kasvatusteema juhlatavat TAMMIKUU * ma 7.1 Vuoden 2008 avaus * tammi-helmikuussa uinnit 0-6 lk * to Oppilasparlamentin kokous * pe TIIMIN TEEMAPÄIVÄ 5 (Ihmiseksi kasvu) Tammikuun tapateema kaunis ruokailu HELMIKUU * Alkuopetus kävi Avaruudessa :-) * pe 8.2. tietoturvapäivä * pe TIIMIN TEEMAPÄIVÄ 5 (Teknologia ja ihminen)

6 * uinnit 0-6 lk jatkuvat * Viikko 8 talviloma * ma Oppilasparlamentin kokous * Espoon hiihtokilpailut ke 27.2 * 28.2 Kalevalanpäivän avaus HUHTIKUU * ma 7.4. Studia Aurora: Mediakasvatus * ti 8.4. Oppilasparlamentin kokous * ke 30.4 Oma vapputapahtuma Taikuri. Helmikuun tapateema: nettikäytös Huhtikuun tapateema reilu kaveri MAALISKUU * la 8.3. koulupäivä: Auroranpäivän tempaus * to Espoon uintikisat * ma Oppilasparlamentin kokous * to Via Dolorosa (yhteistyö Järvenperän koulun kanssa) * Pääsiäisloma pe ma 24.3 * ke TIIMIN TEEMAPÄIVÄ 7 (Kestävä kehitys ja tulevaisuus) TOUKOKUU * to 1.5. Lomaa. * pe 2.5 Siivouspäivä. * ke 7.5. Studia Aurora: Perheen kriisit * ti 13.5 Hölmöläispäivä ti 13.5 * ke Uusien eppujen tutustuminen * ti kevätkirkko * la Todistustenjako 1-5 luokat , * la luokan kevätjuhla klo 8-9 Maaliskuun tapateema riitojen ratkaiseminen Toukokuun tapateema:perhejuhlat Auroran Uutisia Opettajakunnassa muutoksia Kolme Auroran koulun opettajaa siirtyy tänä keväänä muihin tehtäviin. Virkavapaalla jatkaa edelleen niinikään kolme opettajaa. Uutena ekaluokan opettajana aloittaa syksyllä Kia Sjöman, Ensi syksyn kolmansia luokkia opettavat Marko Laaksonn ja Ismo Lehikoinen. Martti Hellström Kesäkuun alussa koululle palkataan vielä uusia opettajia. ja eräiden opettajien tehtävät muuttuvat. Opettajien sijoittuminen eri luokille ja tehtäviin julkaistaan koulun nettisivuilla kesäloman aikana. 57 eppua Ensi syksynä koulun aloittaa noin 57 uutta ekaluokkalaista. Starttiluokalle tulee neljä oppilasta. Tervetuloa. Luokat muuttavat Viime syksynä lähes puolet luokista vaihtoi luokkahuo-netta. Nyt vain muutama luokka tekee niin. Luokkien osoitteet laitetaan koulun ulko-oviin elokuussa.

7 Ensi lukuvuoden hankkeitamme Ensi syksynä jatkamme Aurorassa mielenkiintoisia kehittämishankkeitamme: Starttia, skidi- ja sinikarhuja, sekä ryhmäintegraatioluokkia. Olemme kahtena viime vuonna panneet kuudennet luokat opiskeleman samassa luokkatilassa kahden opettajan johdolla. Koulun kokemukset tästä työtavasta ovat olleet innostavat. Myös pääosa oppilaista ja vanhemmista on antanut hankkeelle hyvää palautetta. Ensi lukuvuonna SixMixiä ei kuitenkaan oteta käyttöön Opettajien parityöskentely jatkuu 4a- ja 4c-luokissa sekä startin ja Liisa Mattilan ekaluokassa. Auroran koulu jatkaa oppimiskeskuksena, jonka tehtäviin kuuluu järjestää täydennyskoulutusta espoolaisopettajille.. TIP-kokeilu laajenee Ensi syksynä jatkamme Turvallisen iltapäivän kokeiluhanketta. TIP ottaa vastuulleen myös eka- ja tokaluokkalaisten lakisääteisen iltapäivätoiminnan. TIP- palveluista tiedotetaan tarkemmin koulumme nettisivuilla. Hankkeen myötä koulumme kerhotarjonta monipuolistuu ja moninkertaistuu. Koulun kanslia kesällä Koulutyön kesäkeskeytyksen aikana koulun ovet ovat kiinni ja opettajat ja oppilaat ovat ansaitsemallaan kesälomalla. Kesän aikana pyydetään vanhempia hoitamaan kouluun ja opetukseen liittyvät asiat rehtorin kautta. Rehtorin tavoittaa parhaiten kännykästä ja lähettämällä sähköpostia. AURORAN KOTI JA KOULU TIEDOTTAA Auroran Koti ja Koulu ry:n avoin ja ilmainen KESÄKERHO MA - PE KLO Kaikenikäisille oppilaille tarkoitettu liikunnallinen kesäkerho toimii Auroran koulun kentällä joka arkipäivä kahden ensimmäisen kesälomaviikon ajan. Kerhossa pelataan, leikitään ja retkeillään koulun kentällä ja lähimaastossa. Vetäjinä ovat Ivo Hackman sekä Lauri Arvola. Kokoontuminen aamuisin 9.30 koulun kentällä. Ota mukaan juomapullo ja halutessasi pienet suolaiset eväät. Muista sään mukaiset varusteet! Perjantaisin sään salliessa retki Aurorapuistoon. Kerho on maksuton, eikä siihen tarvitse ilmoittautua etukäteen. Lapsia ei ole vakuutettu. Tervetuloa!

8 aurora Koululehti Entinen Auroran Uutiset ja Aurora Express. ISSN ilmestyy noin 1-2 kertaa lukukaudessa Auroran Koti & Koulu ry:n tuella. Päätoimittaja rehtori Martti Hellström Auroran koulu Perustettu 1957.Entinen Myllykylän kansakoulu. Peruskoulun ala-aste. Ensi syksynä 17 alakoulun luokkaa ja starttiluokka. 319 oppilasta ja 40 aikuista työntekijää Koulun rehtori Martti Hellström martti. Koulun apulaisrehtori Ulla Hämäläinen ulla. Koulusihteeri Riitta Enqvist Puhelimet Koulun kanslia, Riitta Enqvist (09) Opettajien työtila (09) Rehtori Martti Hellström (09) ja Apulaisrehtori Ulla Hämäläinen (09) ja Keittiö, Irma-Astrid Mesiäinen (09) kuva. Juha Hyvärinen Postiosoite: Pl Espoon kaupunki Käyntiosoite: Lippajärventie 44 a Espoo

Koululehti 4/2006. Upeaa kesää kaikille! Koulu alkaa taas 15.8. klo 9

Koululehti 4/2006. Upeaa kesää kaikille! Koulu alkaa taas 15.8. klo 9 Koululehti 4/2006 Kesäisiä riemuja. KUVA: Juha Hyvärinen Upeaa kesää kaikille! Koulu alkaa taas 15.8. klo 9 Juhlapuheen aika Suomessa koululaisilla on pitkä kesäloma. Onneksi. Kesä on suomalaisille tärkeä

Lisätiedot

Koululehti 2/2007. Upeaa kesää kaikille! Koulu alkaa taas tiistaina 14.8.2007 klo 9.

Koululehti 2/2007. Upeaa kesää kaikille! Koulu alkaa taas tiistaina 14.8.2007 klo 9. Koululehti 2/2007 Upeaa kesää kaikille! Koulu alkaa taas tiistaina 14.8.2007 klo 9. Yhteenvedon aika Auroran koulu täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Olemme lähettäneet yläkouluihin joka vuosi puolensataa

Lisätiedot

2/2006. Koululehti. mikki-dvd:t. Kuva Juha Hyvärinen. Tässä lehdessä mm.:

2/2006. Koululehti. mikki-dvd:t. Kuva Juha Hyvärinen. Tässä lehdessä mm.: Koululehti 2/2006 Kuva Juha Hyvärinen Tässä lehdessä mm.: Käykää netissä antamassa palautetta Lomalle Topelius-projekti alkaa Uusia opettajia u mikki-dvd:t mikki-dvd:t Keskitalven terveisiä Eput ilmoitettiin

Lisätiedot

Koululehti 15. 16.vuosikerta Huhtikuu Lokakuu 2003 2004

Koululehti 15. 16.vuosikerta Huhtikuu Lokakuu 2003 2004 Koululehti 15. 16.vuosikerta Huhtikuu Lokakuu 2003 2004 aurora huhtikuu 2004 sivu 1 4 ja 1/2 viikkoa! Koulua on vielä hieman yli neljä viikkoa. Vapunalusviikolla ensivuoden eput tutustuivat koulumme. Eppuja

Lisätiedot

"Koulu alkoi hellesäässä. (Kuva: Juha Hyvärinen)

Koulu alkoi hellesäässä. (Kuva: Juha Hyvärinen) Koululehti 3/2007 "Koulu alkoi hellesäässä. (Kuva: Juha Hyvärinen) Hienoa syksyä ja Auroran 50-vuotisjuhlavuotta kaikille! Koulu alkaa... Auroran koulu täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Juhlavuosi tulee näkymään

Lisätiedot

koululehti 17.vuosikerta joulukuu 2005 Kuva: Juha Hyvärinen Lukuvuositiedote 2005-2006 Joulun ajan ohjelma Kutsu Lumikin esityksiin

koululehti 17.vuosikerta joulukuu 2005 Kuva: Juha Hyvärinen Lukuvuositiedote 2005-2006 Joulun ajan ohjelma Kutsu Lumikin esityksiin koululehti 17.vuosikerta joulukuu 2005 Kuva: Juha Hyvärinen Lukuvuositiedote 2005-2006 Joulun ajan ohjelma Kutsu Lumikin esityksiin Hyvää joulukuuta! Syyslukukausi 2005 on pian takana.monessa on jo onnistuttu.

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

kaikki luokat Kaikki luokat 2.luokat 1.-5.lk 3.-6.lk 5. luokat 4.-6.luokat Kaikki luokat

kaikki luokat Kaikki luokat 2.luokat 1.-5.lk 3.-6.lk 5. luokat 4.-6.luokat Kaikki luokat MAA-TULLI Elokuu Syyslukukausi 11.8. 22.12.16 vko 32 vko 33 vko 34 TOIMINTAKALENTE -RI Tapahtuma Koulu alkaa 11.8. klo 9.00 koulun pihalta Koulurauhan julistus Teema: Lajittelu kuntoon Taideretki Kiasmalle

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ 1. LUKUVUODEN 2012-2013 TYÖ JA LOMA-AJAT LUKUVUOSI 2012-2013 Syyslukukausi 14.8.2012 (ti) - 21.12.2012

Lisätiedot

Auroran koululehti. 16. vuosikerta. Joulukuu 2004. Päätoimittaja Martti Hellström

Auroran koululehti. 16. vuosikerta. Joulukuu 2004. Päätoimittaja Martti Hellström Auroran koululehti. 16. vuosikerta. Joulukuu 2004. Päätoimittaja Martti Hellström Juliste Mirkka Forsberg Aurora Joulu 2004 1 Hyvää Joulukuuta! Koulutyö on tätä luettaessa syyslukukauden loppusuoralla.

Lisätiedot

Reaalin yo-info syksyn kirjoittajille klo 11.20, 1. vuositason vanhempainilta

Reaalin yo-info syksyn kirjoittajille klo 11.20, 1. vuositason vanhempainilta VIIKKO PVM PÄIVÄ Elokuu 10.8.2015 ma 33 11.8.2015 ti RESSUJEN KOULUTYÖ ALKAA 1. JAKSO ALKAA ROT 12.8.2015 ke 13.8.2015 to Ilm. uusintakuulusteluun päättyy klo 12.00 ROT 14.8.2015 pe Uusintapäivän 8-koodin

Lisätiedot

Malvaan koulu. Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma

Malvaan koulu. Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma 1 Malvaan koulu Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma Malvaan nykyinen koulu on rakennettu v. 1956. Alkava lukuvuosi on 55. koulumme historiassa. Malvaan koulu on kaksiopettajainen perusopetuksen alakoulu.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3815/12.01.00/2014 177 Lukuvuoden 2015-2016 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

TER-VE-TU-LOA, E-PUT!

TER-VE-TU-LOA, E-PUT! Koululehti 15. 16.vuosikerta Helmikuu Lokakuu 2003 2004 TER-VE-TU-LOA, E-PUT! aurora helmikuu 2004 sivu 1 Tervetuloa, eput! iistai 3.2. on jännittävä päivä: ensi syksyn ekaluokkalaiset käyvät ilmoittautumassa

Lisätiedot

Lukuvuoden työajat

Lukuvuoden työajat Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 127 Lukuvuoden 2017-2018 työajat Asianro 895/12.00.01/2016 Sivistysjohtaja Matti Sivonen 22.11.2016: Perusopetuslain 23 :n mukaan lukuvuosi alkaa 1. päivänä elokuuta ja

Lisätiedot

TAPAHTUMAKALENTERI SYKSY 2015 Päivitetty 21.8.2015

TAPAHTUMAKALENTERI SYKSY 2015 Päivitetty 21.8.2015 TAPAHTMAALENTERI SYSY 201 Päivitetty 21.8.201 Pvm PPILAILLE PETTAJILLE LATAS JHTAMINEN HALLINT ALAL E L ma 10.8. ti 11.8. ke 12.8. to 1.8. pe 1.8. la 1.8. su 16.8. ma 17.8. oulu alkaa 7. luokat klo 8.00

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2015 Sivu 1 / 1 3991/12.01.00/2015 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi ELOKUU 7. luokkalaisten ryhmäyttämiset syyskuun SYYSKUU Vanhempainilta 7. luokkalaisten huoltajille lokakuun loppuun Alueen vastaava nuoriso-ohjaaja

Lisätiedot

koulun nimi Valmistava opetus

koulun nimi Valmistava opetus ASIKKALAN KUNTA koulun nimi Valmistava opetus LUKUVUOSISUUNNITELMA (PA9 ) 2016-2017 YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Perusopetukseen valmistava opetus Tallukantie 1 Postinumero ja postitoimipaikka 17200

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 25.09.2013 Sivu 1 / 1 4015/12.01.00/2012 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Marjo Tuoriniemi,

Lisätiedot

TAMMIKUU 2014 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai JOULUKUU 2013

TAMMIKUU 2014 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai JOULUKUU 2013 1 TAMMIKUU 2014 1 2 3 4 5 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi ja joulu Venäjällä Koululaisten Joululoma 22.12.2013-6.1.2014 6 7 8 9 10 11 12 JOULUKUU 2013 48 1 49 2 3 4 5 6 7 8 50 9 10 11 12 13 14 15 51

Lisätiedot

Syksy saapuu hiljalleen, siirtää kesän eiliseen..

Syksy saapuu hiljalleen, siirtää kesän eiliseen.. Syystervehdys! Syksy saapuu hiljalleen, siirtää kesän eiliseen.. No niin on uusi lukuvuosi taas lähtenyt liikkeelle. Uudet oppilaat ja ohjaajat ovat kotiutuneet kouluumme. Oppilaita on nyt 22, joten hieman

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49

Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49 Sivu 1 Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49 Loppuvuoden aikatauluja: Tirlittan-näytelmä Viides luokka esittää Tirlittan-näytelmän Wiljamissa. Koulun oma näytös on tiistaina 16.12. klo 12.00. Muut näytökset ovat

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49

Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49 Sivu 1 Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49 Tirlittan-näytelmä Viides luokka esittää Tirlittan-näytelmän Wiljamissa (Urheilukatu 1). Koulun oma näytös on tiistaina 16.12. klo 12.00. Koulupäivä päättyy näytöksen

Lisätiedot

Pirjo Rintala, puheenjohtaja Pirkko Korhonen Päivi Kamppi, varapuheenjohtaja Katariina Wargelin Anna-Maija Tuuliainen Anne Kilpeläinen Vexi Virtanen

Pirjo Rintala, puheenjohtaja Pirkko Korhonen Päivi Kamppi, varapuheenjohtaja Katariina Wargelin Anna-Maija Tuuliainen Anne Kilpeläinen Vexi Virtanen JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULU Johtokunta Alakoulun opettajanhuone, 3. krs Pitkäkatu 8 klo 18.00-20.12 PÖYTÄKIRJA 1/2014 torstai 13.3.2014 Päätöksentekijät Muut läsnäolijat Allekirjoitukset Pirjo Rintala, puheenjohtaja

Lisätiedot

Viikkotiedote 13.3.2015 vko 11

Viikkotiedote 13.3.2015 vko 11 Sivu 1 Viikkotiedote 13.3.2015 vko 11 Koulussa oppilaspaikkoja Tulevalle 1. luokalle mahtuu vielä oppilaita. Asiasta saa tiedottaa ja kiinnostuneita voi neuvoa olemaan kouluun yhteydessä. Vuosittain uusia

Lisätiedot

Koululehti 5/2006. Kodin ja koulun yhteistyötä Auroraseminaarissa 6.9.2006 KUVA: Juha Hyvärinen. Upeaa syksyä kaikille!

Koululehti 5/2006. Kodin ja koulun yhteistyötä Auroraseminaarissa 6.9.2006 KUVA: Juha Hyvärinen. Upeaa syksyä kaikille! Koululehti 5/2006 Kodin ja koulun yhteistyötä Auroraseminaarissa 6.9.2006 KUVA: Juha Hyvärinen Upeaa syksyä kaikille! Koulu alkoi taas Suomessa koululaisilla on pitkä kesäloma. Mutta joka syksy koulu alkaa.

Lisätiedot

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 1 TAMMIKUU 2013 1 2 3 4 5 6 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi Venäjällä Loppiainen 7 8 9 10 11 12 13 JOULUKUU 2012 48 1 2 49 3 4 5 6 7 8 9 50 10 11 12 13 14 15 16 51 17 18 19 20 21 22 23 52 24 252627

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Selostus Juha Nurmi tulee pyytämään lausuntoa nuorisovaltuustolta, koskien koulujen työ-

Lisätiedot

TAPAHTUMAKALENTERI SYKSY 2016 Päivitetty

TAPAHTUMAKALENTERI SYKSY 2016 Päivitetty TAPAHTMAALENTERI SYSY 2016 Päivitetty 1.8.2016 Pvm PPILAILLE PETTAJILLE LATAS JHTAMINEN HALLINT ALAL ke 10.8. Suunnittelupäivä, aamukahvit klo 8.0, veso klo 9-12 Suunnittelupäivä, aamukahvit klo 8.0, veso

Lisätiedot

Kevään näytelmänä Grimmin veljesten

Kevään näytelmänä Grimmin veljesten Koululehti 17.vuosikerta 15. Toukokuu Lokakuu 2003 2005 Kevään näytelmänä Grimmin veljesten PUNAHILKKA TO 2.6. 2005 kl0 18-20 Kevätjuhla lähimetsässä. Neljä viikkoa koulua Koulua on jäljellä neljä viikkoa.

Lisätiedot

Koulukeskus, luokka 22, Lampitie 3, Koski TL

Koulukeskus, luokka 22, Lampitie 3, Koski TL Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 9/2011 108 Kokousaika Torstai 8.12.2011 klo 18-18.47 Kokouspaikka Koulukeskus, luokka 22, Lampitie 3, Koski TL Saapuvilla olleet jäsenet läsnä poissa Jalli Marja pj. :t 103-112

Lisätiedot

Auroran opsstrategia

Auroran opsstrategia Auroran opsstrategia Auroran opsstrategian on laatinut ops-tiimi, ja siinä on otettu huomioon koulun miljoonat työtehtävät ja opettajien antamat kommentit. kiire kiire kiire Opstyön päämäärät Opetussuunnitelmatyön

Lisätiedot

JAKSO 1 YLÄASTE LUKIO 33 MA 12.08. TI 13.08. koulu alkaa koulu alkaa KE 14.08. Etkot 16-20 TO 15.08. ilm.its.kuulusteluihin PE 16.08. 34 MA 19.08.

JAKSO 1 YLÄASTE LUKIO 33 MA 12.08. TI 13.08. koulu alkaa koulu alkaa KE 14.08. Etkot 16-20 TO 15.08. ilm.its.kuulusteluihin PE 16.08. 34 MA 19.08. JAKSO 1 YLÄASTE LUKIO 33 MA 12.08. TI 13.08. koulu alkaa koulu alkaa KE 14.08. Etkot 16-20 TO 15.08. ilm.its.kuulusteluihin PE 16.08. 34 MA 19.08. tentteihin ilmoittautuminen 20.8.-24.8. TI 20.08. itsenäisten

Lisätiedot

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue Tammikuu PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA LA Ampumahiihtopaviljonki, rak 359 Riimu, rak. 358 Helmikuu Ma Ti Ke To Pe La Su Ma Ti Ke To Pe La Su

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2016-2017

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2016-2017 Sivistyslautakunta 84 28.10.2015 Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2016-2017 728/12.00.01/2015 Sivistyslautakunta 84 Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksessa

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 8.05-9.20. RO juniorit 8.05. WILMA 14A v05 /KLm

Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 8.05-9.20. RO juniorit 8.05. WILMA 14A v05 /KLm Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 9.30-10.45 4 7 7 1 2 6 11.25-12.40 ruokailut 5 1 4 12.50-14.05 17 Sunnuntai VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA. Laitasaaren alakoulu

MUHOKSEN KUNTA. Laitasaaren alakoulu MUHOKSEN KUNTA Laitasaaren alakoulu TYÖSUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016 KOULU- JA OPPILASTIEDOT LUKUVUONNA 2015-2016 2 KOULUTIEDOT koulun nimi Laitasaaren alakoulu koulun osoite Hotintie 22, 91510 Rova

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

7-luokka Ari-Matti 2015

7-luokka Ari-Matti 2015 7-luokka Muutos siirryttäessä yläkouluun Vastuu omasta opiskelusta! Välineet Myöhästelyt Yhteys aineenopettajaan jos kysyttävää ko. aineesta Useita opettajia Luokanvalvoja hoitaa Poissaolot Oppilaan Wilma

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. Sivistyslautakunta Tiistai klo

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. Sivistyslautakunta Tiistai klo ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009 Sivistyslautakunta 27.01.2009 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 27.01.2009 klo 18.00 18.40 Kunnanviraston kokoushuone Hietala Ritva Mattila

Lisätiedot

Huhtikuun tiedotteet. Tervetuloa!

Huhtikuun tiedotteet. Tervetuloa! TIEDOTE 04/2015 Huhtikuun tiedotteet Oppilaat viettävät koulussa pääsiäisjuhlaa kiirastorstaina 2.4.2015. Koulu alkaa työjärjestyksen mukaisesti ja päättyy kaikilla luokilla ruokailuun. Kevään vanhempainiltoja:

Lisätiedot

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Kauhavan kaupunki Sivistystoimi NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Varhaiskasvatus-esiopetus, esiopetus-alkuopetus, alakoulu-yläkoulu ja yläkoulu-toinen aste Oppilaanohjauksen, tehostetun ja erityisen tuen -KELPO

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna Sivistyslautakunta 81 26.10.2016 Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2017-2018 625/12.00.01/2016 Sivistyslautakunta 26.10.2016 81 Varhaiskasvatus

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info Elokuu Viikko 32 Jakso 1 7 Maanantai 8 Tiistai 9 Keskiviikko 10 Torstai 11 Perjantai 12 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2014-2015 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

pe 1.8. la 2.8. su 3.8. ma 4.8. ti 5.8. ke 6.8. to 7.8. pe 8.8. opettajatyöpäivä 9-15 veso, henkilökunnan valokuvaus la 9.8. su 10.8.

pe 1.8. la 2.8. su 3.8. ma 4.8. ti 5.8. ke 6.8. to 7.8. pe 8.8. opettajatyöpäivä 9-15 veso, henkilökunnan valokuvaus la 9.8. su 10.8. ELOKUU pe 1.8. la 2.8. su 3.8. ma 4.8. ti 5.8. ke 6.8. to 7.8. pe 8.8. opettajatyöpäivä 9-15 veso, henkilökunnan valokuvaus la 9.8. su 10.8. ma 11.8. ti 12.8. ke 13.8. lukuvuoden aloitus klo 9.00 liikuntasalissa,

Lisätiedot

LUKUVUOSISUUNNITELMA Yhteiskoulu Lukuvuosi 2014-2015. Anne Rossi (Aulikki Nevanpää 1.8.2014-31.10.2014) 044-7501 300

LUKUVUOSISUUNNITELMA Yhteiskoulu Lukuvuosi 2014-2015. Anne Rossi (Aulikki Nevanpää 1.8.2014-31.10.2014) 044-7501 300 Kunta Pomarkku LUKUVUOSISUUNNITELMA Yhteiskoulu Lukuvuosi 2014-2015 YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite Lukiontie 5 Kanslia Postinumero 29630 Telekopionumero - Rehtori Jussi Heervä Vara-/apulaisrehtori Tarja

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi KUUKAUSI TOIMENPIDE VASTUUHENKILÖ LÄSNÄ LOMAKKEET TAI MUU KIRJALLI- NEN MATERIAALI ELOKUU 7. luokkalaisten ryhmäyttämiset syyskuun loppuun

Lisätiedot

Oheismateriaali: sivistyslautakunnan päätös

Oheismateriaali: sivistyslautakunnan päätös Kunnanhallitus 385 21.11.2016 Kunnanhallitus 404 05.12.2016 Sivistyslautakunnan päätös 26.10.2016 81 (Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2017-2018),

Lisätiedot

TAPAHTUMAKALENTERI SYKSY 2017 Päivitetty

TAPAHTUMAKALENTERI SYKSY 2017 Päivitetty TPHTMENTERI YY 2017 Päivitetty 0..2017 2 Pvm YÄ Pvm ti 8.8. eso klo 9-1, ruokailu + kahvit klo 11.0-12.0 ti 8.8. eso klo 9-1, ruokailu + kahvit klo 11.0-12.0 ke 9.8. eso klo 9-1, ruokailu + kahvit klo

Lisätiedot

JOPO VUOSIKELLO

JOPO VUOSIKELLO Marraskuu -Suunnitelmat jatkoopiskelupaikoista -Opintovierailut/tutustumiset - 2.leirikoulu Lokakuu -1.työpaikkaopiskelu -syysloma Oppimissuunnitelman laadinta (huoltaja mukana), -TAVOITTEET! Syyskuu -Ensimmäisten

Lisätiedot

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015 1 TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015 Tervetuloa takaisin musiikkiopiston opintojen pariin kesätauon jälkeen. Tervetuloa mukaan musiikkiopiston toimintaan myös kaikki uudet oppilaat ja heidän vanhempansa. Seuraavassa

Lisätiedot

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Kuparivuoren koulu 1. Oppilaat Noin 300. Keskikokoinen koulu 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Oppilaat tulevat pääasiassa keskustan ja Luonnonmaan alueelta, kieliluokilla ja

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu. Lukuvuosi 2015-2016 Setlementti Puijola Kuopio

ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu. Lukuvuosi 2015-2016 Setlementti Puijola Kuopio ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu Lukuvuosi 2015-2016 Setlementti Puijola Kuopio Toiminta-ajatus: Iltapäivätoiminnan tavoitteena on luoda lapsille virikkeellinen ja turvallinen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v. 2013 ja v. 2014 18.11.2014 Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Opetusministeriö on 1.3.2010 myöntänyt 10 000 ja 29.12.2011 8000 Tyrnävän kunnalle opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Hyvää alkavaa lukuvuotta koko Vanttilan kouluyhteisö!

Hyvää alkavaa lukuvuotta koko Vanttilan kouluyhteisö! Hyvää alkavaa lukuvuotta koko Vanttilan kouluyhteisö! Uusi lukuvuosi on jälleen kerran alkanut. Vanttilan koulussa se on seitsemäs lukuvuosi. Satojen lasten ja nuorten ääni kuuluu taas pihalla ja käytävillä.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 28.09.2016 Sivu 1 / 1 3739/2016 12.01.00.00 151 Lukuvuoden 2017-2018 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016. Inarin koulu

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016. Inarin koulu ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016 Inarin koulu 2 1. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TAVOITTEET JA ARVOT Iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea koulun ja kodin yhteistä kasvatustyötä. Toiminnan

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan

Lisätiedot

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 Oma Malk (6.lk) NUUKSION KOULUSSA TAPAHTUU: Menemme Solvallaan vielä keskiviikkona 30.11. Vietämme koululla Hyvät käytöstavat -teemaviikkoa 16.-25.11. Harjoittelemme

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/5 Märynummen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Märynummen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 32 Jakso 1 8 Maanantai 9 Tiistai 10 Keskiviikko 11 Torstai 12 Perjantai 13 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05

Lisätiedot

Kevätlukukausi to 7.1. la Talviloma ma su (vko 9) Pääsiäinen pe 2.4. ma

Kevätlukukausi to 7.1. la Talviloma ma su (vko 9) Pääsiäinen pe 2.4. ma 2 LUKUVUODEN 2009-10 AIKATAULUT TYÖAIKA Lukuvuosi ke 12..2009 la.6.2010 Syyslukukausi ke 12.. pe 1.12.2009 Syysloma ma 12.10 su 1.10.2009 Joululoma la 19.12.2009 ke 6.1.2010 Kevätlukukausi to.1. la.6.2010

Lisätiedot

Lukuvuositiedote 07-08 www.keuruu.fi/pihlajavesi

Lukuvuositiedote 07-08 www.keuruu.fi/pihlajavesi Lukuvuositiedote 07-08 www.keuruu.fi/pihlajavesi www.peda.net/veraja/keuruu/pihlajavesi pihlajavesi@keuruu.fi Pihlajaveden ala-aste Valkeajärventie 77 42910 Pihlajavesi (014) 757 037 puh. 040 0153510 kännykkä

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

11.8.2014 23.12.2014 Kevätlukukausi

11.8.2014 23.12.2014 Kevätlukukausi Kunta Pomarkku LUKUVUOSISUUNNITELMA*) Lukio Lukuvuosi 2014-2015 YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite Lukiontie 5 Postinumero 29630 Telekopionumero 5505 674 Postitoimipaikka Pomarkku Sähköposti lukio@edu.pomarkku.fi

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Opettajat. Tuntikehys

Vuosisuunnitelma. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Opettajat. Tuntikehys Aitoon koulu Sivu 1/5 Vuosisuunnitelma Koulun perustiedot Koulu:Aitoon koulu Ylläpitäjä:Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto:Ala-asteen koulu Oppilasmäärä luokittain : 5 opp. : 7 opp. 3. 1k:4opp. 4. lk:

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Koulun alkaessa Vuodet eivät ole veljiä keskenään! Kun viime kouluvuosi polkaistiin käyntiin tutuilla opettajilla ja muulla henkilökunnalla, niin tämä vuosi

Lisätiedot

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi Tervetuloa koululaisen vanhemmaksi Lukuvuosi 2016-2017 Syyslukukausi ti 16.8. ke 21.12.2016, lisäksi 5.12. on vapaapäivä Syysloma to 13.10. su 16.10. Kevätlukukausi ke 4.1. la 3.6.2017 Talviloma ma 20.

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 8/2016. Keskiviikkona klo Mellilän kunnantalo, Loukeentie 24, Mellilä

MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 8/2016. Keskiviikkona klo Mellilän kunnantalo, Loukeentie 24, Mellilä 1 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 14.12.2016 klo 18.30 KOKOUSPAIKKA Mellilän kunnantalo, Loukeentie 24, 32300 Mellilä SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Jäsenet Varajäsenet ( ) Korimäki Eeva, pj. Valta Anne ( ) Häkkinen

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri lukuvuodelle

Tapahtumakalenteri lukuvuodelle Tapahtumakalenteri lukuvuodelle 2017 2018 J 1 10.8.2017 28.9.2017 ti 8.8. ja veso (1/1): suunnittelupäivät ke 9.8. esteellisyys yovalvonnoissa tiedoksi rehrille 10.8. syyslukukausi alkaa pe 11.8. ma 14.8.

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA LUKUVUODELLE

KIRKONKYLÄN KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA LUKUVUODELLE KIRKONKYLÄN KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2016-2017 Opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä,

Lisätiedot

Koulutulokasinfo. Lukion auditorio

Koulutulokasinfo. Lukion auditorio Koulutulokasinfo 30.1.2017 Lukion auditorio Elina Taipalus / Järvenpään kaupunki 2017 Illan ohjelma: klo 18.00 tilaisuus alkaa, avaus Elina Taipalus, perusopetuksen johtava asiantuntija Perusopetuksesta

Lisätiedot

Koulussamme kokoontuu kaksi oppilaskerhoa. Lisäksi koulussamme toimii Kimmo Ketolan liikuntakerho keskiviikkoisin.

Koulussamme kokoontuu kaksi oppilaskerhoa. Lisäksi koulussamme toimii Kimmo Ketolan liikuntakerho keskiviikkoisin. Rautajärven koulu Sivu 1/5 Vuosisuunnitelma Koulun perustiedot Koulu:Rautajärven koulu Ylläpitäjä:Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto:Ala-asteen koulu Oppilasmäärä luokittain l. lk. 6 oppilasta 2. lk.

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE 2010-2011 KUHANIEMEN KOULU HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45.

LUKUVUOSITIEDOTE 2010-2011 KUHANIEMEN KOULU HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45. HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45. Yhteisen aloituksen jälkeen vanhemmilla on mahdollista tavata koulun opettajia eri luokissa. LUKUVUOSITIEDOTE

Lisätiedot

Toimintakalenteri v. 2012

Toimintakalenteri v. 2012 Toimintakalenteri v. 2012 Tammikuu ke 4. Kuulolähipalvelua Nurmijärvellä klo 14.00-15.00 Nurmijärven kunnantalo, Keskustie 2 B to 5. Kuulolähipalvelua Klaukkalassa klo 10.00-11.00 Klaukkalan kirkon tiloissa,

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Lielahden koulu Oppilaita on yhteensä 607 - yläkoulussa 324 - alakoulussa 283 Luokkia - 7. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta - 8. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta

Lisätiedot

Lähetetty koululautakunnan suomenkieliselle jaostolle hyväksyttäväksi 28.8.2012

Lähetetty koululautakunnan suomenkieliselle jaostolle hyväksyttäväksi 28.8.2012 1 KEMIÖNSAAREN KUNTA TAALINTEHTAAN KOULU Erkki Hakola Koulumäentie 3 25900 Taalintehdas TAALINTEHTAAN KOULUN TYÖSUUNNITELMA Hyväksyminen sekä tuntikehys ja sen käyttö Lukuvuosi 2012-2013 Lähetetty koululautakunnan

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 33 Jakso 1 10 Maanantai 11 Tiistai 12 Keskiviikko 13 Torstai 14 Perjantai 15 Lauantai 9.30-10.45 4 7 7 1 2 6 11.25-12.40 ruokailut 5 1 4 12.50-14.05 16 Sunnuntai VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

Lisätiedot

TUPOKSEN YHTENÄISKOULUN TAPAHTUMAKALENTERI LV

TUPOKSEN YHTENÄISKOULUN TAPAHTUMAKALENTERI LV TUPOKSEN YHTENÄISKOULUN TAPAHTUMAKALENTERI LV. 2016 17 Päivitetty 13.9.16. Koulumme tavoitteet tänä lukuvuotena: TVT:n pedagogisen käytön kehittäminen koulupäivän toiminnallisuuden ja liikunnallisuuden

Lisätiedot

tapahtumakalenteri helmikuu maaliskuu Mäntsälän Rauhanyhdistys

tapahtumakalenteri helmikuu maaliskuu Mäntsälän Rauhanyhdistys helmikuu to 09.02. 18:00 Sisarilta Rauhanyhdistys Tarjoiluryhmä C pe 10.02. 19:00 Raamattuluokka Rauhanyhdistys pe 10.02. 20:00 nuortenillanvietto Rauhanyhdistys la 11.02. 08:00 Yksityistilaisuus su 12.02.

Lisätiedot

2014 TOIMINTAKALENTERI

2014 TOIMINTAKALENTERI 2014 TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU 1 1 KE Uudenvuodenpäivä 1.-31.1 Seututoimikuntien järjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksinapj 2 TO KOKO VUOSI: Aktivointiprojekti, Aluetoimikunnan kokoukset, Ammattiosastojen

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys.

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys. Harhalan koulu Sivu 1/6 Vuosisuunnitelma Koulun perustiedot Koulu:Harhalan koulu Ylläpitäjä:Kaupungm ylläpitämä koulu Koulumuoto:Ala-asteen koulu Oppilasmäärä luokittain Suunnitelma l. luokka 5 2. luokka

Lisätiedot

Viikkotiedote 30.10.2015 vko 44

Viikkotiedote 30.10.2015 vko 44 Sivu 1 Viikkotiedote 30.10.2015 vko 44 Viikkotiedotteen lopussa Muutto-asiaa! Lyhtyjuhla keskiviikkona 11.11. klo 8.00. Lyhtyjuhlapäivänä kaikkien oppilaiden koulupäivä alkaa klo 8.00. Aureliassa vapaita

Lisätiedot

Sivu 1/7 TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2012-2013 Koulun tiedot Koulu: Talman koulu Koulumuoto: peruskoulun luokat 1-6 Opetuskieli: suomi Koulupiiri: Koulun yhteystiedot Koulun nimi: Talman koulu Osoite:

Lisätiedot

esityslista Nimi Tehtävä Läsnäolo Kauppinen, Olli Jnsuun kaupunki, jäsen Turtiainen, Anu-Helena Jnsuun kaupunki, varajäsen

esityslista Nimi Tehtävä Läsnäolo Kauppinen, Olli Jnsuun kaupunki, jäsen Turtiainen, Anu-Helena Jnsuun kaupunki, varajäsen 08.12.2016 4/2016 1 Joensuun normaalikoulun johtokunta Aika 08.12.2016, 16:00 Paikka Tulliportin koulun neuvotteluhuone Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Korpela, Jukka Yhka, puheenjohtaja Hirvonen, Pekka

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Taustatietoja Kysely toteutettiin toukokuun lopulla 2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan 7966:lle huoltajalle

Lisätiedot