TALOUDEN TASAPAINOTTAMISOHJELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TALOUDEN TASAPAINOTTAMISOHJELMA"

Transkriptio

1 1 KV TALOUDEN TASAPAINOTTAMISOHJELMA Toimenpidekooste Talouden tasapainottamistoimenpiteet ovat euromääräisiä muutoksia valtuuston vahvistamaan vuoden 2013 talousarvioon verrattuna. Toimenpiteet on kerätty palvelukeskuksittain. Kunkin tasapainottamistoimenpiteen kohdalla arvioidaan vuoden 2013 talousarvioon verrattuna kustannusvaikutus, vähentämistoimenpiteen aiheuttamat seuraukset ja vaikutukset sekä toimenpiteen aiheuttama riskiarvio. Henkilöstön vähentämisen osalta mainittava tasapainottamistoimenpiteenä vakanssi ja kustannusvaikutuksena kaikki henkilöstökulut (ml. sivukulut). Asiakirjassa on erillisiä kehityshankkeita, joiden selvittämisen jälkeen on saatavissa säästöjä tai toiminnan tehostamista. Kehityshankkeiden selvittäminen tehdään pääosin vuoden 2014 aikana. Lisäksi taulukkoon on kerätty talousarvioon varatut ja sisältyvät kertaluonteiset kulut, jotka poistuvat tulevina vuosina. HALLINTO- JA TALOUSPALVELUT Sosiaali- ja terveysjaosto Tasapainottamistoimenpiteet Tasapainottamistoimenpide Vapaaehtoiset palkattomat vapaat, v Lehti-ilmoitusten vähentäminen (työpaikkailmoitukset), v Hankinnat jäädytetään, vain välttämättömät tehdään, v Järjestetään vain massakoulutuksia ja sisäisiä koulutuksia Orivedellä, v Eläköityvän sos.tt viran muuttaminen etuuskäsittelijäksi/sosiaaliohjaajaksi 7/13 Määrärahavaraus SHL:n mukaisiin kuljetuksiin (vähennetään ko. summa VPL:stä), v Kustannus-vaikutus Seuraukset ja vaikutukset TA-14 M: Työn kuormitus lisääntyy, työt kasaantuvat? M: Toteutettavissa ilmoituksia pienentämällä käyttämällä sähköisiä hakukanavia M: M: M: Neuvoteltava Tampereen kaupungin kanssa --> malli lähenee Tamperetta 0 Kuljetusten painopiste ikäihmisten osalta siirtyy SHL:ään --> malli lähenee Tamperetta, hillitsee kustannusten nousua seuraavien vuosien aikana

2 2 Kehitysvammaisten kuntoutusohjaajan/sos.tt ja vammaispalveluiden sos.ohjaajan yhdistäminen 100 % ohjaajaksi, v Perusterveydenhuollon päivystyksen uudelleen järjestely (MedGroup, kustannus /vuosi, sopimus päättyy ). Terveyskeskuksen päivystysajan lyhentäminen (esim. klo 8-16), jonka jälkeen Acuta. M: Neuvoteltava Tampereen kaupungin kanssa. Kaikki kehitysvamma-huollon ja vammaispalveluiden työ keskittyy yhdelle työntekijälle --> haavoittuvaisuus M: Neuvoteltava Tampereen kaupungin kanssa. Ma-to klo ei omaa päivystystä etäisyys kasvaa, asiakasnäkökulma. Toisaalta päivystyksen järjestäminen nykymallin mukaan erittäin kallista, kustannukset tulisivat nousemaan vuonna 2014 jopa 30 % (n ) nykyisen palveluntuottajan kanssa. Toteutettu vuoden 2014 palvelutilauksessa ja talousarvion laadinnan yhteydessä. Eräjärvelle sote-palvelujen lähipalvelupiste, jossa mm. neuvola ja kotihoitopiste Treen Yta: vapautuvien vakanssien tarveharkinta, mahdolliset muutokset Omaishoidon lomituksen palvelusetelikokeilu, v Toimistosihteerin (vanhuspalvelut) vakanssin vähentäminen Eräjärven terveysaseman lääkäri- ja hammaslääkäripalvelujen keskittäminen yhteen pisteeseen. Turvataan: - lääkärien ja hammaslääkärien saatavuus (nyt ei ole hakijoita yhden lääkärin työpisteisiin), -seniorituen saatavuus, - työajan tehokkaampi käyttö (aikaa ei kulu liikkumiseen), - työn organisointi ja laitteiden käyttö tehokkaampaa yhdessä yksikössä. Toteutettu vuoden 2014 palvelutilauksessa ja talousarvion laadinnan yhteydessä. Palvelujärjestelmän rakenne muuttuu lähemmäksi Tampereen kaupungin järjestelmää Toteutettu vuoden aikana ja jatkuu tulevina vuosina. M: Varattua määrärahaa jää käyttämättä, koska palvelun tarjoajia on ollut vähän M: Vakanssia ei ollut välttämätöntä täyttää Tampereen yt-alueella. Palvelualuejohtajan/ 2. suunnittelupäällikön viran vähentäminen Vuodeosastopaikkojen vähentäminen ja tehostetun palveluasumisen lisääminen (nettosäästö noin 100 euroa/hoitopaikka x 10 paikkaa) M: M: Toteutettu alkaen Toteutettu alkaen. Lisäksi suunnittelupäällikön vakanssi lopetettu , ja tehtävät siirretty hallintojohtajalle. Ei ole toteutunut täysin, koska vuodeosasto remontti on pitkittynyt syksyyn Vuodeosaston paikkamäärä on vähennetty 23

3 3 Tehostetun palveluasumisen/ Onninkodin siirtäminen omalle tuotannolle Tehostamismahdollisuu s sopimuksen päättyessä. paikkaan. Tehostetuista asumispalvelupaikoista on ollut Tampereen seudulla pulaa, joten vuoden 2014 aikana on jouduttu hoitamaan pitkäaikaishoidon päätöksellä olevia potilaita myös vuodeosastolla ja Tähtiniemikotiin perustetuilla lisäpaikoilla. M: Toteutettu alkaen. Vuosi 2013 M: Vuosi 2014 M: Vuosi 2015 M: Jatkovalmisteltavat ja -päätettävät kehityshankkeet Hanke Sisältö Tavoite (, määrä ym.) Tilaratkaisujen uudelleenselvittely Oriveden Palvelutalosäätiön sopimuksen tarkistaminen Lasten ja nuorten sosiaalipalveluiden keskittäminen Orivesi-taloon ja aikuisväestön sosiaalipalveluiden keskittäminen kaupungintalolle. Mielenterveystoimiston tilojen myynti. Henkilöstön siirrot tiloista toisiin. Kaikkiin tiloihin tulee käyttöä, ei kasvun mahdollisuuksia. Tampereelta vieraileville erityistyöntekijöille ja esimiehille täytyy löytää myös sopivat tilajärjestelyt ko. toimipisteisiin. Sopimusta tarkistetaan vuoden 2014 aikana Sosiaalitoimen avopalveluiden tuotanto keskittyisi kahteen toimipisteeseen, yhteistyön tiivistyminen, asiakasnäkökulma. Toimitilojen määrä vähenee -> säästö vuokra- ja ylläpitokustannuksissa Toteutettu alkaen Oriveden Palvelutalosäätiön tuottamat palvelut vastaavat kaupungin palvelutarvetta Toteutetaan vuoden 2015 aikana. Kehitysvammahuollon asumisyksikkö Vanhuspalveluiden palvelurakennemuutoshanke Vähennetään ulkopuolisilta ostettavien laitos- ja avohoidon paikkamäärää. Uusi yksikkö omalle tuotannolle. Avo- ja laitoshoidon suhteen saattaminen valtakunnallisen Autettuja paikkoja 12 ja ohjattuja paikkoja 12. Nykyisessä ryhmäkodissa toiminta lakkaa. Ei ole toteutunut, hankkeen suunnittelu jatkuu vuonna 2015.

4 4 laatusuosituksen 2013 tasolle (suunnittelu käynnissä ja hakemus ARA:lle on lähetetty mennessä (Ki Oy Oriveden Kotikoivu)): Pitkäaikaisen laitoshoidon paikkamäärän vähentäminen 3,74% -0,87% = 2,87% (Suositus 75 vuotta täyttäneestä väestöstä 2 3% on pitkäaikaisessa laitoshoidossa.) Kaikki paikat 43, muutoksen jälkeen 35 paikka (joista on 75 vuotta täyttäneiden käytössä 33. Vähennys 8 paikkaa. Mitoitus 0,65 = 22,75 työntekijää (nykyinen henkilöstö 27) = - 4,25 Siirretään paikkojen vähentymisen myötä 4 vakanssia varahenkilöstöön säästetään sijaiskuluissa tai siirretään henkilöstö uuteen yksikköön. Terveyskeskuksen akuuttikuntoutuksen paikkamäärän tarveselvitys. Suunnitelma nykyisen ylikapasiteetin käytöstä tai sen vähentämisestä. Vähennys, arvio -20 paikkaa. Palvelurakenteen vastatessa nykyistä sekä pitkäaikaisen ja lyhytaikaisen hoidon tarpeeseen tulee uudelleen arvioida terveyskeskussairaalan akuuttikuntoutuksen paikka määrä ja tehdä tarvittavat vähennykset. Pitkäaikaisen tehostetun palveluasumisen paikkamäärän lisääminen tasosta 5,22% tasoon 7% Suositus 75 vuotta täyttäneestä väestöstä 6 7% on pitkäaikaisen tehostetun palveluasumisen piirissä. Lyhytaikaisen hoidon paikkamäärän lisääminen vastaamaan tarvetta (omaishoidontuen vp:t) Säästö n euroa (+ saadaan mitoitus suosituksen mukaiseksi + luovutaan 5 ja 3 hengen huoneista) Säästöarvio - 20 tk-paikkaa= euroa Arvio 23 tk- akuuttikuntoutus paikkaa riittää. Tarkoittaa n. 20 paikan vähennystä. Voidaanko palvelua myydä muille kunnille? Tilojen muu käyttö? Rakennetaan uusi tehostetun palveluasuminen yksikkö Orivedelle yht. 45 paikkaa ( ryhmät) (samassa yhteydessä vanhainkotipaikkoja vähennetään 8, vuodeosastopaikkoja 20 ja kotiutetaan 15 asukasta ulkokunnista. Näin saatetaan vanhuspalvelurakenne suosituksenmukaiselle tasolle ja säästetään n euroa) Uusi tehostettu palv.asuminen: arvioidut kustannukset euroa Säästö vk: euroa

5 5 Kaikki paikat nyt 75, joista 75 vuotta täyttäneille pitkäaikaisille as. kohdennettu 60 paikkaa (= 5,22%/ vastaavan ikäisestä väestöstä) ja loput 15 paikkaa alle 75-vuotiaille ja lyhytaikaisen hoidon asiakkaille. Lisäys tarve 21 pitkäaikaista paikkaa ja 2 lyhytaikaista paikkaa yht. 23 paikkaa. Paikat yhteensä 98. Säästö tk: euroa Säästö ostopalvelut ulkokunnista: euroa Säästöt yht euroa Erotus uusi kohde - säästöt: euroa (Huom! luvut ovat laskennallisia arvioita) Tehostetun palv.asumisen paikat vuonna 2013 yht. 73, joista Orivedellä yht. 58 paikkaa ja ulkokunnissa 15 paikkaa. Lisäys 23 paikkaa + ulkokunnista kotiutettavat 15 yht. 38 paikkaa. Käyttöaste 95% huomioiden Orivedelle tarvitaan heti 40 uutta paikkaa. Huom! Vuoteen 2018 mennessä 75 vuotta täyttäneitä on Tästä laskien 7 % on 88 paikkaa. Alle 75-vuotiaiden tarve, jaksopaikkatarve ja käyttöaste 95 % huomioiden kokonaismäärä yht. 105 paikkaa. Lisäystarve vuoteen 2018 mennessä yht. 47 paikkaa Optimaalinen ryhmäkoko 15, siten 45 paikkaa ( ) ja mahd. tarv. 2 lisäpaikkaa. 75 vuotta täyttäneiden omaishoidon tuen saattaminen tasolta 2,1% (=24 as/v) tasolle 6%/ vastaavanikäisestä väestöstä (=69 as/v). Vuosittain + 10 tuen saajaa, neljän vuoden ajan. Kotihoidon tehostaminen Ympärivuorokautisen kotihoidon käynnistäminen Edellä esitetyt toimet tukevat kotona asumista ja ehkäisevät/ siirtävät pitkäaikaisen ympärivuorokautisen hoidon piiriin joutumista. Säästöstä voidaan osoittaa määrärahat omaishoidontuen saajien määrän saattamiseksi suosituksen mukaiselle tasolle. Kotihoito saatetaan ympärivuorokautiseksi nykyistä toimintaa tehostamalla, kustannukset 0 euroa. Rakennemuutos on käynnistynyt vuoden 2014 aikana ja kestänee vuoden 2016 loppuun saakka. Uuden tehostetun asumispalveluyksikön rakentaminen alkanee kesällä Vuodeosaston paikkaluku on pienennetty 23-paikkaan syksyllä Potilaita on siirretty Tähtiniemikotiin lisäpaikoille ja kotihoito on alkanut toimimaan ympärivuorokautisesti.

6 6 Rakennemuutos saadaan toteutettu lopullisesti sitten, kun uusi tehostetun palveluasumisen yksikkö aloittaa toiminnan, arvio kesä Vuodeosaston tyhjiksi jääneisiin tiloihin siirtyy maaliskuussa 2015 äitiys- ja lastenneuvola.

7 7

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko 1 75 vuotta täyttäneen väestön määrän absoluuttinen ja suhteellinen kehitys Kuusikossa

Lisätiedot

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISOHJELMA 2013-2014

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISOHJELMA 2013-2014 1 LIITE KHALL 20.1.2014 7 LIITE KVALT 10.2.2014 3 Versio 10.1.2014 TALOUDEN TASAPAINOTTAMISOHJELMA 2013-2014 Toimenpidekooste Talouden tasapainottamistoimenpiteet ovat euromääräisiä muutoksia valtuuston

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelut

Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut sisältävät palveluohjauksen, kotihoidon tukipalveluineen, omaishoidontuen, palveluasumisen ja terveyskeskussairaalan palvelut ja ennakoivan ja kuntouttavan toiminnan

Lisätiedot

HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET

HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET LIITE 1(1) HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET VÄESTÖTIEDOT 1.1.2006 560 905 231 704 187 281 174 868 204 337 128 962 1 488 057 KOKO VÄESTÖ 560 905 231 704 187 281 174 868 204

Lisätiedot

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT Vastaanottopalvelut + 0,9 me Hoitoonpääsy ja yhteydensaanti parantunut Tavoite 90 %:n vastausprosentti lokakuussa > tason ylläpitäminen ja parantaminen Siilaisen vastaanottotilojen

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu 2015

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu 2015 Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu 2015 1 75 vuotta täyttäneen väestön määrän absoluuttinen ja suhteellinen kehitys Kuusikossa 31.12.2011 31.12.2015

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2016 ja TP Simo 1-4/2016. Simo TP 2015

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2016 ja TP Simo 1-4/2016. Simo TP 2015 Horisontti 14/2016 7 000 6 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 14/2016 ja 5 000 4 000 3 000 1 000 809 1 654 205 765 154 363 1 582 121 1 652 3 573 1 649 4 551 841 2 920 242 594

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 136 Sairaansijojen ja muiden hoitopaikkojen vahvistaminen vuodelle 2014 HEL 2014-002648 T 06 00 00 Päätös päätti äänestyksen jälkeen esittelijän ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

Työryhmä on pitänyt nyt yhteensä 5 kokousta. Näiden kokousten perusteella raportoidaan seuraavaa:

Työryhmä on pitänyt nyt yhteensä 5 kokousta. Näiden kokousten perusteella raportoidaan seuraavaa: 1 Väliraportti (Luonnos) Karkkilan vuoden 2012 talousarvion sopeuttaminen Karkkilan kaupunginhallitus nimesi 7.11.2011 pitämässään kokouksessa työryhmän valmistelemaan esitystä PTKY Karviaisen toiminnan

Lisätiedot

SISÄLLYS Johdanto Kaavion numero ja nimi

SISÄLLYS Johdanto Kaavion numero ja nimi SISÄLLYS Johdanto Kaavion numero ja nimi 1 Länsi-Pohjan ikäihmisten määrä vuonna 27 ja ennuste vuoteen 22 (Lähde: Tilastokeskus) 2 Länsi-Pohjan 75-84 vuotiaat kunnittain vuonna 27 ja ennuste vuoteen 22

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät Si TP15. Si TP14

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät Si TP15. Si TP14 Horisontti TP 7 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 2014 6 000 4 000 3 000 1 000 809 649 1 654 1 161 537 1 749 3 573 2 692 4 551 4 456 2 920 3 816 594 365 2 128 2 646 TP15 TP14

Lisätiedot

TAVOITE 2016 1 906 308 000 TAVOITE 2015 2 160 502 000. Hoitopäivät Kustannukset. Suunnitelma valmis Toiminnan aloittaminen 12/2015 8/2016

TAVOITE 2016 1 906 308 000 TAVOITE 2015 2 160 502 000. Hoitopäivät Kustannukset. Suunnitelma valmis Toiminnan aloittaminen 12/2015 8/2016 Joensuu Palveluohjelma: Työikäisten palvelut Kehitysvammaisten palvelujen organisointi Kärkihanke: Kehitysvammaisten asumispalveluiden avopainotteisuuden edistäminen Tuotantopuolen vastuuhenkilö: Sosiaalipalvelujen

Lisätiedot

Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari

Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari 1. Hyvinvointikertomus Kunta Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari Valtuuston päätös laadinnasta ja tarkasteltavasta

Lisätiedot

Kehitysvammaiset. 12,0 Palveluasuminen (ohjattu asuminen) 4,0. 4,0 Tuettu asuminen (tukiasuminen) 3,0 5,0 % 5,0 % 5,0 %

Kehitysvammaiset. 12,0 Palveluasuminen (ohjattu asuminen) 4,0. 4,0 Tuettu asuminen (tukiasuminen) 3,0 5,0 % 5,0 % 5,0 % KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN LAUSUNTO ARAN AVUSTUSHAKEMUKSEEN Kunta Orivesi 562 Kuntakoodi Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) edellyttää kunnan sosiaali- ja terveystoimen lausunnon hankkeesta

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2015 ja TP

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2015 ja TP Horisontti 6 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja 5 000 4 000 3 000 1 000 1 161 649 263 600 518 271 1 749 542 960 2 288 1 384 4 348 960 3 261 120 365 600 2 165 14 TP14 14

Lisätiedot

Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä. HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko

Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä. HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko Ikäihmisten palvelujen kehittämistä linjaavat Suosituksen tavoitteena on lisätä ikäihmisten

Lisätiedot

Hoito-hoiva tietopaketin KUVAindikaattorit. Keski-Suomen kuntien vertailut Koonnut I&O muutosagentti Tuija Koivisto

Hoito-hoiva tietopaketin KUVAindikaattorit. Keski-Suomen kuntien vertailut Koonnut I&O muutosagentti Tuija Koivisto Hoito-hoiva tietopaketin KUVAindikaattorit Keski-Suomen kuntien vertailut Koonnut I&O muutosagentti Tuija Koivisto KUVA-indikaattorit KUVA indikaattorit Osana sote-uudistusta valmistellaan yhtenäistä mittaristoa

Lisätiedot

SOPEUTTAMISTOIMENPITEET VUODELLE 2017 Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito

SOPEUTTAMISTOIMENPITEET VUODELLE 2017 Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito SOPEUTTAMISTOIMENPITEET VUODELLE 2017 Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito Palveluvaliokunta 20.6.2017 21.6.2017 Raija Inkala 1 Talouden toteuma: toukokuu 2017 (5kk) KOKO IKÄHOIVAN KOKONAISUUS/SISÄISET JA

Lisätiedot

Palvelut. Minna Joensuu/ Espoon kaupunki. minna.joensuu[at]espoo.fi Päivitetty

Palvelut. Minna Joensuu/ Espoon kaupunki. minna.joensuu[at]espoo.fi Päivitetty Palvelut Minna Joensuu/ n kaupunki minna.joensuu[at]espoo.fi Päivitetty 5.3.2018 Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja -etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus

Lisätiedot

Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa

Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa Tulot asukkaita/hpv /as/hpv yht. /kk Asukkailta perittävät vuokrat 15 550 8 250 KELA:n enimmäisvuokra Asukkaiden sähkömaksut 15 20 300 voidaan

Lisätiedot

HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE VIISIKKO HUOMAUTUKSET

HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE VIISIKKO HUOMAUTUKSET HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE VIISIKKO HUOMAUTUKSET VÄESTÖTIEDOT 1.1.2004 559 330 224 231 184 039 175 059 200 966 1 343 625 KOKO VÄESTÖ 559 330 224 231 184 039 175 059 200 966 1 343 625 0-64-vuotiaat

Lisätiedot

Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus ja kirjastopalvelut

Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus ja kirjastopalvelut Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus ja kirjastopalvelut Terveyspalvelut Perusterveydenhuollon avohoidon lääkärin

Lisätiedot

Sosiaalijohtaja ehdottaa, että lautakunta päättää antaa vuoden 2015 arviointikertomukseen liittyen valtuustolle seuraavan selvityksen:

Sosiaalijohtaja ehdottaa, että lautakunta päättää antaa vuoden 2015 arviointikertomukseen liittyen valtuustolle seuraavan selvityksen: Sosiaalilautakunta 77 08.09.2016 Selvityksen antaminen/ arviointikertomus vuodelta 2015 60/02.02.02/2016 SOS 77 Sosiaalijohtaja Eija Komulainen Kaupunginhallitus on päättänyt pyytää kokouksessaan 4.7.2016

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja TP Simo Simo TP 2016

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja TP Simo Simo TP 2016 Horisontti 7 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja 6 5 1 89 4 3 116 328 1 24 1 44 3 463 1 56 4 795 761 2 76 6 48 365 1 92 12 649 472 1 445 Perhehoidon ja lyhytaikaisen avohuollon

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 2014

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 2014 IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 214 Väestömäärät kunnittain / sote-alueittain 6 5 47 653 4 37 996 38 215 41 584 35 331 3 25 769 28 73 2 19 58 1 9 28 75 vuotta täyttäneiden määrä kunnittain / sote-alueittain

Lisätiedot

SAVONRANNAN JA KERIMÄEN VANHAINKOTIEN JA KARPALOKODIN TOIMINNALLISET MUUTOKSET Jorma Hongisto Sosiaalipalvelujen tulosaluejohtaja

SAVONRANNAN JA KERIMÄEN VANHAINKOTIEN JA KARPALOKODIN TOIMINNALLISET MUUTOKSET Jorma Hongisto Sosiaalipalvelujen tulosaluejohtaja SAVONRANNAN JA KERIMÄEN VANHAINKOTIEN JA KARPALOKODIN TOIMINNALLISET MUUTOKSET 14.8.2018 Jorma Hongisto Sosiaalipalvelujen tulosaluejohtaja KAUPUNGINVALTUUSTON KYSYMYKSET 1. Esitetystä Päivärinteen lakkauttamisesta

Lisätiedot

Lapin läänin kuntien ikä ja palvelurakenteen kuvaus vuonna 2007 sekä ennuste vuoteen 2020

Lapin läänin kuntien ikä ja palvelurakenteen kuvaus vuonna 2007 sekä ennuste vuoteen 2020 Lapin läänin kuntien ikä ja palvelurakenteen kuvaus vuonna 27 sekä ennuste vuoteen 22 Lapin seniori ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke 27 29 Sauli Juupaluoma Timo Nurmela SISÄLLYS Johdanto Kaavion numero

Lisätiedot

Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti Pöytyän kansanterveystyön

Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti Pöytyän kansanterveystyön SELVITYS TALOUSTOIMIKUNNALLE PERUSTURVAPALVELUT/Eeva-Sirkku Pöyhönen TOTEUTUNEET SÄÄSTÖT 2014 2015 Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ paikkaa ja vuoden 2015 lopussa 495 paikkaa

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ paikkaa ja vuoden 2015 lopussa 495 paikkaa Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (5) 56 Sairaansijojen ja muiden hoitopaikkojen vahvistaminen vuodelle 2015 HEL 2015-000691 T 06 00 00 Päätös Käsittely päätti vahvistaa sosiaali- ja terveysviraston

Lisätiedot

Toimintakyky ja sosiaalinen turvallisuus työryhmän nykytilan kuvaus

Toimintakyky ja sosiaalinen turvallisuus työryhmän nykytilan kuvaus Toimintakyky ja sosiaalinen turvallisuus työryhmän nykytilan kuvaus Väliraportti 14.1.2014 Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Sosiaalijohtaja Alpo Komminaho 4.2.2014 Terveydenhuollon palveluiden järjestämistapa

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMENPITEISTÄ V. 2007 TALOUSARVIOSSA PYSYMISEKSI

RAPORTTI TOIMENPITEISTÄ V. 2007 TALOUSARVIOSSA PYSYMISEKSI 1 RAPORTTI TOIMENPITEISTÄ V. 2007 TALOUSARVIOSSA PYSYMISEKSI Hallituksen alainen toiminta Suunnittelu- ja kehittämisyksikkö Yhteiset palvelut Toiminta sopeutuu talousarvion 2007 voimavaroihin vähentämällä

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 2015

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 2015 IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 215 Väestömäärät kunnittain / sote-alueittain 6 5 46 463 47 353 4 4 9 37 888 35 293 41 897 3 25 81 2 19683 1 8 864 5 541 Hanko Hyvinkää Inkoo Järvenpää Karviainen Kerava Lohja

Lisätiedot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet Talouden tasapainottamisohjelma hyväksytty valtuustossa

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet Talouden tasapainottamisohjelma hyväksytty valtuustossa Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet 2014 Talouden tasapainottamisohjelma hyväksytty valtuustossa 4.11.2013 71 Alla olevassa taulukossa: TA = talousarvioon sisältyvät toimenpiteet TOT = merkitään

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 seuranta

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 seuranta OPERATIIVINEN SOPIMUS seuranta 1.1.-30.6. Vanhus- ja vammaispalvelut Taloudelliset tavoitteet 1.1 Määrärahat 1.000 TP 15 TAM Ennuste Tulot 34 738 33 824 33 891 Menot 179 494 180 299 180 326 Netto 144 756

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 2012

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 2012 IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 212 Väestömäärät kunnittain/sote-alueittain (Väestörekisterikeskus, rekisteritilanne 31.12.212) 6 5 4 3 2 1 927 45619 39647 43984 37583 34499 5375 25618 4729 28851 18751 37942

Lisätiedot

Hyvinvoinnin palvelualueen näkymät vuoteen 2019

Hyvinvoinnin palvelualueen näkymät vuoteen 2019 Hyvinvoinnin palvelualueen näkymät vuoteen 2019 Valtuuston talous- ja strategiaseminaari 4.6.2018 Johtaja Taru Kuosmanen 1 AL 29.5.2018 Tilanteen johdosta tullaan esittämään lisätalousarviota ennustettujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 3619/02.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 3619/02.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 45 Asianro 3619/02.02/2013 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden vuoden 2013 tekniset talousarviomuutokset Perusturvan palvelualue Vanhus- ja vammaispalvelujen

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT 1. Tili- ja vastuuvelvollinen: hallintojohtaja Tuija Peurala 2. Toiminnan kuvaus Tulosalue sisältää Tampere Orivesi sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistoiminta-alueen järjestämät

Lisätiedot

Turku: kotihoidon asiakkaat (sisältää myös kotipalvelun palveluseteli- ja. Säännöllisen kotihoidon (kotipalvelun ja kotisairaanhoidon) asiakkaat

Turku: kotihoidon asiakkaat (sisältää myös kotipalvelun palveluseteli- ja. Säännöllisen kotihoidon (kotipalvelun ja kotisairaanhoidon) asiakkaat HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET VÄESTÖTIEDOT 1.1.2008 568 531 238 047 192 522 175 286 207 866 131 585 1 513 837 KOKO VÄESTÖ 568 531 238 047 192 522 175 286 207 866 131 585

Lisätiedot

Horisontti: Osavuosikatsaus, tammi-elokuu 2016 Perhepalvelut

Horisontti: Osavuosikatsaus, tammi-elokuu 2016 Perhepalvelut Horisontti: Osavuosikatsaus, Perhepalvelut Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset nuoret (perhehoito, lyhytaikaiset avohuollon sijoitukset, laitoshoito ja ammatilliset perhekodit) Määrä yhteensä (lapset

Lisätiedot

Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä. 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja. Järvenpään kaupunki 1

Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä. 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja. Järvenpään kaupunki 1 Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja 1 30.9.2010 Miksi tarvittiin palvelurakenteen keventäminen? Kaupunginhallitus päätti v. 2007, että kaikkien hoidon

Lisätiedot

Talousarvio 2017 Muutosesitykset ja tasapainotilanne

Talousarvio 2017 Muutosesitykset ja tasapainotilanne Talousarvio 2017 Muutosesitykset ja tasapainotilanne 21.9.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 est Est 2016 LTK 2017 (ilman esh) Myyntituotot 1 526 837 1 347 234 1 347 234 1 388 029

Lisätiedot

PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016

PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 ptltk 28.10.2015 PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 Toimintaympäristöanalyysi Suunnitelmakaudella perusturvapalvelujen toimintaan tulee voimakkaasti vaikuttamaan valtakunnan tason päätökset

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016: tilinpäätösraportointi

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016: tilinpäätösraportointi OPERATIIVINEN SOPIMUS : tilinpäätösraportointi Vanhus- ja vammaispalvelut Taloudelliset tavoitteet 1.1 Määrärahat 1.000 TP TAM TP Tulot 34 738 33 824 33 640 Menot 179 494 180 327 176 929 Netto 144 756

Lisätiedot

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Nuorten ja aikuisten toisen asteen koulutus ja muu aikuiskoulutus Kulttuuri, liikunta ja vapaa-ajanpalvelut Terveyspalvelut

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 5.1.216] KUUKAUSIRAPORTTI MARRASKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Marraskuu 215 MARRASKUU PÄHKINÄNKUORESSA Marraskuun raportin perusteella voidaan toiminnan osalta todeta seuraavaa:

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 %

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 % KOLARI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 840 23,2 % 4 168 4 247 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 901 (23%) 1 312 (32%) kasvu 411 hlöä 75

Lisätiedot

LAADUKKAILLA PALVELUILLA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUSTANNUSSÄÄSTÖIHIN

LAADUKKAILLA PALVELUILLA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUSTANNUSSÄÄSTÖIHIN SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJA PIA NURME PORVOON KAUPUNKI Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå LAADUKKAILLA PALVELUILLA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUSTANNUSSÄÄSTÖIHIN Sosiaali- ja terveysjohtaja Pia Nurme

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA

IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA Sosiaali- ja terveysjohtaja Eeva-Sirkku Pöyhönen eeva-sirkku.poyhonen@paimio.fi Kemiönsaaren valtuustoseminaari 31.12.2016 Paimiossa oli 75 vuotta täyttäneitä

Lisätiedot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet Talouden tasapainottamisohjelma hyväksytty valtuustossa

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet Talouden tasapainottamisohjelma hyväksytty valtuustossa Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet 2014-2016 Talouden tasapainottamisohjelma hyväksytty valtuustossa 4.11.2013 71 Alla olevassa taulukossa: TA2015 = talousarviokirj. sisältyvät toimenpiteet

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä) PELKOSENNIEMI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 947 29,9 % (296 hlöä) 807 766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 289 (30%) 354 (44%) kasvu

Lisätiedot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet Talouden tasapainottamisohjelma hyväksytty valtuustossa

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet Talouden tasapainottamisohjelma hyväksytty valtuustossa Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet 2014 Talouden tasapainottamisohjelma hyväksytty valtuustossa 4.11.2013 71 Alla olevassa taulukossa: TA = talousarvioon sisältyvät toimenpiteet TOT = merkitään

Lisätiedot

HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET

HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET LIITE 1(1) HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET VÄESTÖTIEDOT 1.1.2007 564 521 235 019 189 711 175 354 206 368 130 178 1 501 151 KOKO VÄESTÖ 564 521 235 019 189 711 175 354 206

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 3.11.215] KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Lokakuu 215 LOKAKUU PÄHKINÄNKUORESSA Lokakuun raportin perusteella voidaan toiminnan osalta todeta seuraavaa: Lääkäripalvelujen

Lisätiedot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet Talouden tasapainottamisohjelma hyväksytty valtuustossa

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet Talouden tasapainottamisohjelma hyväksytty valtuustossa Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet 2014-2016 Talouden tasapainottamisohjelma hyväksytty valtuustossa 4.11.2013 71 Alla olevassa taulukossa: TA2015 = talousarviokirj. sisältyvät toimenpiteet

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUKETJUN ANALYYSI TILANTEESSA. Terveys- ja hoivapalveluiden johtoryhmä

IKÄIHMISTEN PALVELUKETJUN ANALYYSI TILANTEESSA. Terveys- ja hoivapalveluiden johtoryhmä IKÄIHMISTEN PALVELUKETJUN ANALYYSI 18.4.16 TILANTEESSA Terveys- ja hoivapalveluiden johtoryhmä 12..16 Ikäihmisten palveluiden strategiassa 12-1-2 on pidetty palveluketjun kehittämistä ohjaavana valtakunnallista

Lisätiedot

Kotihoidon asiakkaat yhtenä päivänä joulukuussa 2001/poikkileikkaustilanne. Säännöllisen kotipalvelun asiakkaat 6 217 933 852 2 333 1 716 12 051

Kotihoidon asiakkaat yhtenä päivänä joulukuussa 2001/poikkileikkaustilanne. Säännöllisen kotipalvelun asiakkaat 6 217 933 852 2 333 1 716 12 051 ESPOO/HELSINKI/TAMPERE/TURKU/VANTAA Vanhuspalvelut 2001 LIITE 1 HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE VIISIKKO HUOMAUTUKSET VÄESTÖTIEDOT 1.1.2002 559 718 216 836 179 856 173 686 197 853 1 327 949 KOKO VÄESTÖ

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä) KEMIJÄRVI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 7 892 31,9 % (2617 hlöä) 6 517 6 068 Ikääntynden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 2 544 (32%) 2 901 (45%) kasvu

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä) POSIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 633 30,8 % (1163 hlöä) 2975 2766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1123 (31 %) 1341 (45%) kasvu

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelujen nykytila

Ikäihmisten palvelujen nykytila Ikäihmisten palvelujen nykytila Leena Forma Tutkijatohtori 28.9.2015 Vanhojen ihmisten palvelujen tutkimus Tampereen yliopistossa Terveystieteiden yksikkö: Yleistyvä pitkäikäisyys ja sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT 1. Tili- ja vastuuvelvollinen: Hallintojohtaja Tuija Peurala 2. Toiminnan kuvaus Tulosalue sisältää Tampere Orivesi sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistoiminta-alueen järjestämät

Lisätiedot

Palveluasumisen nykytila seurantatutkimuksen. Sari Kehusmaa tutkimuspäällikkö

Palveluasumisen nykytila seurantatutkimuksen. Sari Kehusmaa tutkimuspäällikkö Palveluasumisen nykytila seurantatutkimuksen valossa Sari Kehusmaa tutkimuspäällikkö Tutkimus on osa I&O-kärkihankkeen seurantaa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Lisätiedot

Nousiaisten kunnanvaltuuston esitys Moision kiinteistön myymisestä ja palvelutuotannon kilpailuttamisesta

Nousiaisten kunnanvaltuuston esitys Moision kiinteistön myymisestä ja palvelutuotannon kilpailuttamisesta Yhtymähallitus 137 21.06.2017 Yhtymähallitus 154 30.08.2017 Yhtymähallitus 208 15.11.2017 Nousiaisten kunnanvaltuuston esitys Moision kiinteistön myymisestä ja palvelutuotannon kilpailuttamisesta 48/00.04.02/2017

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 24.1.2017 Liisa Niiranen 10,1 % 9 % 7,5 % 11,3 % Timo Aro 2016 Lapin väestöennuste Ennuste 2040 Ennuste 2030 Ennuste 2020

Lisätiedot

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä)

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä) KITTILÄ 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 6 470 18,7 % 7 476 7 835 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 211 (19%) 1 798 (24%) kasvu 587 hlöä

Lisätiedot

Heinolan kaupungin vanhuspalvelujen tehostaminen

Heinolan kaupungin vanhuspalvelujen tehostaminen Heinolan kaupungin vanhuspalvelujen tehostaminen Kotihoidon ja asumispalvelujen lääkäripalvelut Valvanne Symposium III 31.8.2015 Riitta West Heinolan väestöennuste (65 v täyttäneet) 4000 3500 3000 2500

Lisätiedot

Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu

Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu Palveluohjelma: Työikäisten palvelut Avopalvelujen vahvistaminen Kehittämishanke: Avopalvelujen vahvistaminen mielenterveystyö ja vastaanottotoiminta Tuotantopuolen

Lisätiedot

JOENSUU TOTEUMA TP TAVOITE

JOENSUU TOTEUMA TP TAVOITE JOENSUU Palveluohjelma: Työikäisten palvelut Kehitysvammaisten palvelujen organisointi Kärkihanke: Kehitysvammaisten asumispalveluiden avopainotteisuuden edistäminen Tuotantopuolen vastuuhenkilö: Sosiaalipalvelujen

Lisätiedot

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille 1. Kallion kuntien ikääntyvän väestön määrä ja ennusteita Taulukko 1. Ikääntyvän väestön määrä Kallion kunnissa 31.12.2012 ja 31.12.2013 (ennakkoväkiluku) sekä ennuste vuosille 2014-2016, 2020, 2025, 2030

Lisätiedot

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018 PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018 Perusturvan hallinto Hyvinvointilautakunta vahvistaa sitovat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla. Perusturvajohtaja, johtava

Lisätiedot

Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018

Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018 Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018 SHL 21 :n mukaista tehostettua asumispalvelua henkilöille, joilla hoidon ja huolenpidon tarve on ympärivuorokautinen palvelusuunnitelman mukaisesti

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu SALLA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 781 31,9 % (1258 hlöä) 3 091 2 852 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1 240 (32%) 1 430 (46%) kasvu

Lisätiedot

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Ikääntyvien asumispalvelut Pitkäaikaisen laitoshoidon vähentäminen aloitettiin, kun Senioripihan tehostetun asumispalvelun yksikkö valmistui.

Lisätiedot

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019 PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019 Perusturvan hallinto Hyvinvointilautakunta vahvistaa sitovat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla. Perusturvajohtaja, johtava

Lisätiedot

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun Lähtökohdat talousarvion valmisteluun Tilaajajohtaja Kari Hakari Kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 5.5.2014 Toimintaympäristö 2 Väestö Väestön kasvun osatekijät 3500 3000 2500 2000 1500

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O kärkihanke)

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O kärkihanke) Sosiaali- ja terveysvaliokunta keskiviikko 12.10.2016 klo 09:30 / HE 134/2016 Pyydetty tilastoyhteenveto (12.10.2016) Asiantuntija: Anja Noro, THT, dosentti, Projektipäällikkö, STM kotihoitoa ja vahvistetaan

Lisätiedot

Esityksen sisältö. HILMO-tietoa ja koulutusta kotihoidon tiedontuottajille

Esityksen sisältö. HILMO-tietoa ja koulutusta kotihoidon tiedontuottajille HILMO-tietoa ja koulutusta kotihoidon tiedontuottajille 8.9.2010 8.9.2010 Riikka Väyrynen 1 Esityksen sisältö THL tilastoviranomaisena HILMO-kokonaisuus Kotihoidon laskenta 30.11. Tiedonkeruuprosessi Kehitysnäkymiä

Lisätiedot

OMAN PALVELUASUMISTUOTANNON LISÄÄMINEN SAVONLINNAN KAUPUNGISSA

OMAN PALVELUASUMISTUOTANNON LISÄÄMINEN SAVONLINNAN KAUPUNGISSA OMAN PALVELUASUMISTUOTANNON LISÄÄMINEN SAVONLINNAN KAUPUNGISSA 1. Tausta ja selvityksen toteutus Savonlinnan kaupunginvaltuusto päätti talousarviossaan vuodelle 2014, että vuonna 2014 selvitetään kaupungin

Lisätiedot

HILMO-tietoa ja koulutusta sosiaalihuollon tiedontuottajille

HILMO-tietoa ja koulutusta sosiaalihuollon tiedontuottajille HILMO-tietoa ja koulutusta sosiaalihuollon tiedontuottajille 29.9.2010 29.9.2010 Riikka Väyrynen 1 Esityksen sisältö THL tilastoviranomaisena HILMO-kokonaisuus Sosiaalihuollon hoidon päättymisilmoitukset

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen palveluseteliprojekti

Vanhuspalvelujen palveluseteliprojekti Vanhuspalvelujen palveluseteliprojekti Kuntatalousfoorumi 3.6.2010 Mari Patronen projektijohtaja Tampereen kaupunki Sitran Palvelusetelihanke T A M P E R E E N K A U P U N K I 1 Palvelusetelin arvo Tehostettu

Lisätiedot

Tilinpäätös > Lisää suoritetietoja tarvittaessa saatavilla Anu Vuoriselta )

Tilinpäätös > Lisää suoritetietoja tarvittaessa saatavilla Anu Vuoriselta ) Tilinpäätös 214 --> Lisää suoritetietoja tarvittaessa saatavilla Anu Vuoriselta (anu.vuorinen@oulunkaari.com, 44 365 5473) Perhepalvelut Kuntien väkiluvut 9 61 8 537 3 356 2 945 3 193 Katso myös kuvaajat

Lisätiedot

Toimialan toiminnan kuvaus

Toimialan toiminnan kuvaus Toimialan toiminnan kuvaus Joensuun kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelukeskus vastaa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä Joensuussa sekä yhteistoimintasopimuksiin pohjautuen Kontiolahden ja

Lisätiedot

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille 2009-2030 Tavoitteena hyvinvoinnin tasa-arvo Jokaiselle on turvattava oikeus hyvään vanhuuteen Valtakunnallinen Ikäihmisten palvelujen laatusuositus 2008 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen tilastot vuodelta 2013, SOTKANET

Vanhuspalvelujen tilastot vuodelta 2013, SOTKANET 1 Vanhuspalvelujen tilastot vuodelta 213, SOTKANET Koonnut hanketyöntekijä Tuija Koivisto Sisällys 1. Ikääntyneiden tavallinen palveluasuminen... 3 2. Ikääntyneiden tehostettu palveluasuminen... 5 3. Vanhainkotihoito...

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä) SAVUKOSKI 2. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 1 103 28 % (317 hlöä) 986 943 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 315 (28 %) 453

Lisätiedot

Selvitys: Ympärivuorokautinen hoito OYS-ERVA-alueella

Selvitys: Ympärivuorokautinen hoito OYS-ERVA-alueella Selvitys: Ympärivuorokautinen hoito OYSERVAalueella Sanna Salmela, projektipäällikkö Suvi Helanen, hankesuunnittelija Projekti: Järjestämissuunnitelman toteutusta tukeva työnjako ja laitospaikat 1.11.201430.3.2015

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (930 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (930 hlöä) RANUA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 4 093 21,8 % (930 hlöä) 3 254 3 040 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 904 (22 %) 1

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumisyksikköihin liittyvien tukiasuntojen

Kehitysvammaisten asumisyksikköihin liittyvien tukiasuntojen HELSINGIN KAUPUNKI Kehitysvammaisten asumisyksikköihin liittyvien tukiasuntojen tarvekuvaus ASU -hanke Diaarinumero HEL 2016-010089 HELSINGIN KAUPUNKI TILAHALLINTO TARVEKUVAUS Kehitysvammaisten tukias.

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,1 % (544 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,1 % (544 hlöä) MUONIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 2 375 22,1 % (544 hlöä) 2 313 2 297 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 527 (22%) 658

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017: tilinpäätösraportointi

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017: tilinpäätösraportointi OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017: tilinpäätösraportointi Hyvinvointitoimiala Palvelualue: Vanhus- ja vammaispalvelut 1 Taloudelliset tavoitteet 1.1 Määrärahat 1.000 TOT 2016 TAM 2017 TP 2017 Tulot 33 640 34

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström ETELÄ-SAVON SOTE Pertunmaa 19.2.2016 Hans Gärdström 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 2 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 3 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 4

Lisätiedot

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2015-2018 PÄIVITYS 17.9.2014

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2015-2018 PÄIVITYS 17.9.2014 Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2015-2018 PÄIVITYS 17.9.2014 Vanhusten tehostettu palveluasuminen Tarve ja perustelut: Pitkäaikaisen laitoshoidon purkaminen, niveltyy Siilaisen peruskorjaukseen, tarve

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Mari Patronen YTM, M.A. European Studies, EMBA

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Mari Patronen YTM, M.A. European Studies, EMBA Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 14.11.2016 YTM, M.A. European Studies, EMBA Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistuksen tavoitteet 1. Nykyaikaistaa ja uudistaa

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAHUOLTO. Maksu Maksu Asiakasmaksulaki 7b ja 7c ja 21

KEHITYSVAMMAHUOLTO. Maksu Maksu Asiakasmaksulaki 7b ja 7c ja 21 KEHITYSVAMMAHUOLTO Asiakasmaksulaki 4 : Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain mukainen erityishuolto ja erityishuollon saamiseksi välttämättömät kuljetukset ovat maksuttomia. Kehitysvammaisen

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna)

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna) SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YKSILÖJAOSTO HYVINVOINTIJAOSTO SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Perusturva HALLINTO Perusturva Toimistopalvelut Talousasiat Terveyspalvelujen

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI HENKILÖSTÖRESURSSI- YKSIKKÖ. TUNNUSLUVUT TALOUSARVIO 2015 Tp 2011 Tp 2012 Tp 2013 Ta 2014 Ta 2015

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI HENKILÖSTÖRESURSSI- YKSIKKÖ. TUNNUSLUVUT TALOUSARVIO 2015 Tp 2011 Tp 2012 Tp 2013 Ta 2014 Ta 2015 Henkilöstöresurssiyksikkö TUNNUSLUVUT TALOUSARVIO 2015 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Vakinaiset virat/toimet 631 638 573 615,2 568,4 Ulkopuolelta ostettu työvoima/päivät 833 2 330 1 360 470 400 HENKILÖSTÖRESURSSI-

Lisätiedot

Perusturvalautakunta liite nro 6

Perusturvalautakunta liite nro 6 Perusturvalautakunta 25.10.2017 liite nro 6 Ikääntyneiden palveluasuntotarpeen ja -kannan arviointi Hakijan perustiedot (sen henkilön yhteystiedot joka koonnut arviointimallin tiedot) Kunta: Äänekoski

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Tulos / Mittari / arviointikriteeri Seuranta 31.10. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus paranee vähintään 1,8 % Kotihoidon asiakaspalvelutunnin

Lisätiedot

KESKI-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI SOSIAALI- JA TERVEYS LAUTAKUNTA JA HELLI LIIKELAITOS

KESKI-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI SOSIAALI- JA TERVEYS LAUTAKUNTA JA HELLI LIIKELAITOS KESKI-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI SOSIAALI- JA TERVEYS LAUTAKUNTA JA HELLI LIIKELAITOS Johtokunta Johtaja Airi Turunen Hallintopäällikkö vs. Marja Havukainen Johtava lääkäri Vastaava hammaslääkäri

Lisätiedot