Yhteenveto suurten, Euroopan komissiolle raportoivien vedenjakelualueiden talousveden valvonnasta ja laadusta vuonna 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhteenveto suurten, Euroopan komissiolle raportoivien vedenjakelualueiden talousveden valvonnasta ja laadusta vuonna 2015"

Transkriptio

1 Ympäristöterveyden osasto Vesi ja terveys -yksikkö Yhteenveto suurten, Euroopan komissiolle raportoivien vedenjakelualueiden talousveden valvonnasta ja laadusta vuonna 2015 Outi Zacheus, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL Yhteenveto suurten, Euroopan komissiolle raportoivien vedenjakelualueiden (jäljempänä EU-laitos) talousveden valvonnasta ja laadusta perustuu talousvesiasetuksen (461/2000) edellyttämään viranomaisvalvontaan. Talousvesiasetusta muutettiin syksyllä 2015 ja uusi asetus (1352/2015) tuli voimaan Uudella talousvesiasetuksella on nyt saatettu kansallisesti voimaan Euroopan unionin neuvoston direktiivi 98/83/EY ihmisten käyttöön tarkoitetun veden laadusta eli juomavesidirektiivi ja annettu Neuvoston direktiivi 2013/51/EURATOM, joka koskee vaatimuksia väestön terveyden suojelemiseksi ihmisten käyttöön tarkoitetussa vedessä olevilta radioaktiivisilta aineilta. Vuonna 2015, kuten edellisenäkin vuonna, Suomessa oli 154 suurta, juomavesidirektiivin raportointikriteerit täyttävää EU-laitosta, jotka toimittivat talousvettä noin 4,4 miljoonalle käyttäjälle. Käyttäjien määrä oli pysytellyt samalla tasolla edellisvuoteen verrattuna ja vastasi noin 80 % väestöstä. Talousvedestä 43 % valmistettiin pohjavedestä, 38 % pintavedestä ja loput allasimeytyksen, sadetuksen tai rantaimeytyksen avulla tuotetusta tekopohjavedestä. Pohjaveden osuus oli noussut kaksi prosenttiyksikköä edellisen vuoden tilanteesta ja pintaveden osuus vastaavasti vähentynyt. Viiden EU-laitoksen talousvedestä yli puolet toimitettiin elintarviketeollisuuden käyttöön. 154 suurta EU-laitosta, joilla oli 4,4 miljoonaa talousveden käyttäjää Talousveden tuotantoon käytetystä raakavedestä - 43 % pohjavettä - 38 % pintavettä - 19 % tekopohjavettä Talousveden laadun valvonta Talousveden laatua tutkittiin yhteensä yli valvontatutkimuksen avulla, mikä on hiukan enemmän kuin vuonna 2014, jolloin tutkimusten määrä oli ollut Eniten tutkittiin yksittäisten torjunta-aineiden esiintymistä talousvedessä. Näitä tutkimuksia tehtiin lähes , mikä on tutkimusta enemmän kuin vuonna Talousvesiraportointiin on valittu neljätoista yksittäistä torjunta-ainetta, joiden kaikki tulokset raportoitiin. Nämä aineet ovat sellaisia, joita voidaan joskus tavata talousvedessä. Muiden yksittäisten torjunta-aineiden osalta raportoitiin ainoastaan havaitut pitoisuudet. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Institutet för hälsa och välfärd National Institute for Health and Welfare Neulaniementie 4, Kuopio, PL/PB/P.O. Box 95, FI Kuopio, Finland puh/tel

2 2/6 Jokaista jatkuvaan valvontaan kuuluvaa muuttujaa tutkittiin tutkimuksen avulla. Yhteensä yli valvontatutkimusta, joista tutkimuksella selvitettiin laatuvaatimusten täyttymistä tutkimuksella selvitettiin laatusuositusten täyttymistä Vaikka viranomaisvalvonta oli suurelta osin talousvesiasetuksen (461/2000, alkaen asetus 1352/2015) vaatimusten mukaista, se ei toteutuneiden näytemäärien perusteella ollut kaikkien EU-laitosten osalta riittävää. Joko yksittäisen tai useamman muuttujan näytteenottoon liittyviä puutteita oli yhteensä 27 EU-laitoksen viranomaisvalvonnassa (Kuva 1), mikä on seitsemän laitosta enemmän kuin vuonna Laitokselta lähtevän veden nitriitin viranomaisvalvontaan liittyneitä puutteita oli eniten (N=15 EU-laitosta) ja ne myös olivat pääasiallinen syy näytteenoton puutteiden kasvuun edellisvuoden tilanteeseen nähden. Nitriittipitoisuus on määritettävä käyttäjän hanasta otetun näytteen lisäksi myös laitokselta lähtevästä vedestä, jossa nitriitin enimmäispitoisuudeksi on asetettu 0,10 mg/l. Kuva 1. Näytepuutteellisten EU-laitosten määrä.

3 3/6 Talousveden laatu Talousveden laatu oli erittäin hyvällä tasolla, sillä 99,99 % valvontatutkimustuloksista täytti talousveden laadulle asetetut vaatimukset. Laatuvaatimukseen nähden poikkeavia tuloksia todettiin ainoastaan Escherichia coli -bakteerin (1/5019 tutkimusta), enterokokkien (3/827 tutkimusta), fluoridin (1/653 tutkimusta), nitriitin (laitokselta lähtevä vesi) (1/751 tutkimusta) ja vinyylikloridin (1/71 tutkimusta) tutkimuksissa. Jokaisen edellä mainitun muuttujan kohdalla kyse oli yksittäisen EU-laitoksen toimittaman veden laadusta. LAATUVAATIMUS Laatuvaatimuksen täyttyminen (%) Suurin tulos Kuinka monen EU-laitoksen talousvedessä oli laadun puute Escherichia coli 99,98 1 pmy/100 ml 1 Enterokokit 99,6 100 pmy/100 ml 1 Fluoridi 99,8 2,0 mg/l 1 Nitriitti, lähtevä vesi 99,9 0,28 mg/l 1 Vinyylikloridi 98,6 0,52 μg/l 1 Escherichia coli bakteerin löydös, 1 pmy/100 ml, liittyi vesitornin saastumiseen ja johti vesitornin ja verkoston klooridesinfiointiin. Enterokokkeja havaittiin kolmesti yhden EUlaitoksen talousvedessä. Pitoisuus oli suurimmillaan 100 pmy/100 ml. Tilanteen hoitaminen edellytti talousveden klooridesinfiointia. Veden käyttäjiä kehotettiin keittämään talousvesi ennen sen käyttöä. Fluoridin laatuvaatimuksen täyttämätön tutkimustulos, 2,0 mg/l, aiheutui liian vähäisestä laimennusveden määrästä ja tilanne korjattiin lisäämällä laimennusveden määrää. Laitokselta lähtevän veden nitriittipitoisuus ylitti kerran enimmäispitoisuuden arvon. Tilanne ei johtanut toimenpiteisiin. Vinyylikloridia oli tutkittu yhteensä 71 talousvesinäytteestä. Suurin vinyylikloridipitoisuus oli 0,52 µg/l. Tässä tapauksessa vinyylikloridihavainto jäi ainoaksi ja sen arvioitiin johtuneen analytiikassa tapahtuneesta virheestä. Tapahtuma johti kuitenkin talousveden puhdistuksen tehostamiseen. Vinyylikloridin arviointiin sovellettiin laskennallisen pitoisuuden raja-arvoa 0,50 µg/l. Talousvesiasetuksen (461/2000) mukaan vedessä todetun aineen raja-arvona käytetään havaitsemisrajaa. Laskennallisten muuttujien arviointia on selkeytetty vuonna 2016 Valviran verkkosivuilla julkaistussa talousvesiasetuksen (1352/2015) soveltamisohjeessa Ohjeessa on todettu, että jos laskennallinen muuttuja mitataan vedestä, enimmäispitoisuutena pidetään WHO:n terveysperusteista raja-arvoa, jotka ovat akryyliamidille 0,50 μg/l, epikloorihydriinille 0,40 μg/l ja vinyylikloridille 0,30 μg/l.

4 4/6 EU-laitoksilla ei ollut tarvetta määrittää akryyliamidin ja epikloorihydriinin laskennallisia pitoisuuksia, koska laitoksilla ei ollut käytetty polyakryyliamideja eikä veden käsittelyssä tai laitemateriaaleissa ollut myöskään käytetty epoksihartseja. Laitokset olivat voineet jättää pois myös vinyylikloridin laskennallisen määrityksen, koska talousvedessä ei ollut todettu tri- eikä tetrakloorieteeniä eikä materiaaleissa käytetystä PVC:stä tiedetty liukenevan vinyylikloridia. Vain yksi laitos raportoi laskeneensa akryyliamidin pitoisuuden, joka oli enimmillään 0,0125 µg/l. Akryyliamidi ja epikloorihydriini olivat molemmat määritetty kolmesta talousvesinäytteestä. Akryyliamidia ei vedestä havaittu ja epikloorihydriinin suurin pitoisuus oli 0,05 μg/l, joka jäi alle WHO:n raja-arvon. Talousvedessä ei havaittu enimmäisarvoihin nähden poikkeavia torjunta-aineiden pitoisuuksia. Uraani, joka oli lisätty talousvesiasetukseen ja valvottavien muuttujien luetteloon vuonna 2014, oli määritetty 69 EU-laitoksen talousvedestä. Kaikki talousvedessä todetut pitoisuudet täyttivät uraanille asetetun enimmäispitoisuusrajan. Uraanipitoisuus oli enimmillään 19 µg/l. Yhdellä EU-laitoksella oli aluehallintoviraston myöntämä poikkeuslupa yksittäiselle torjunta-aineelle, 2,6-diklooribentsoamidille (BAM). Kesäkuun 2015 loppuun saakka myönnetyn poikkeuksen enimmäispitoisuus oli 0,15 µg/l. Talousvesiasetuksen mukaan kyseisen torjunta-aineen suurin sallittu pitoisuus talousvedessä on 0,10 µg/l. Vuonna 2015 kaikki laitoksen talousvedestä tutkitut 2,6-diklooribentsoamidipitoisuudet täyttivät asetuksessa määritellyn enimmäispitoisuuden. Vuonna 2015 talousveden laadun tavoitetason saavutti 99,61 % valvontatutkimustuloksista. Tavoitetaso jäi saavuttamatta seuraavilla muuttujilla: koliformiset bakteerit, ph, pesäkkeiden lukumäärä, haju, maku, sameus, väri, alumiini, hapettuvuus, mangaani ja rauta. Yleisimmät talousveden laadun häiriöt liittyivät liian suureen rautapitoisuuteen (21 EU-laitoksen talousvedessä) ja pesäkeluvun epätavallisiin muutoksiin (10 EU-laitoksen talousvedessä). Viitteellinen kokonaisannos oli tutkittu neljän EU-laitoksen talousvedestä pitoisuuden ollessa enimmillään 0,05 msv/vuosi. Talousvesiasetuksen mukaan nitraatti- ja nitriittipitoisuuksia on tarkasteltava alla esitetyn kaavan mukaisesti. Kyseinen kaava on sisällytetty talousvesiasetuksen (461/2000) liitteen I taulukon 2 huomautukseen 4 (huomautus 5 asetuksessa 1352/2015). Vuoden 2015 laskelmien perusteella yksikään summatulos ei ylittänyt lukuarvoa yksi (N=564). Laskelmat oli tehty lähes kaikkien EU-laitosten talousvedestä. Nitraattipitoisuus/50 + nitriittipitoisuus/3 1

5 5/6 LAATUSUOSITUS Tavoitetason täyttyminen (%) Suurin tulos Kuinka monen EU-laitoksen talousvedessä oli laadun häiriö Koliformiset bakteerit 99,4 8 pmy/100 ml 6 ph 99,9 6,0 / 9,3 4 Pesäkkeiden lukumäärä 97,5-10 Haju 99,7-5 Maku 99,98-1 Sameus 99,7-5 Väri 99,5-6 Alumiini 99,8 300 μg/l 2 Hapettuvuus 99,8 6,4 mg/l 1 Mangaani 99,8 470 μg/l 6 Rauta 98, μg/l 21 Talousveden laadusta tiedottaminen Talousvesiasetuksen (461/2000) 16 :n (21 asetuksessa 1352/2015) mukaan terveydensuojeluviranomaisen on huolehdittava siitä, että talousveden toimittaja tiedottaa riittävästi toimittamansa talousveden laadusta. Lähes kaikki EU-laitokset hyödyntävät tiedottamisessaan talousveden toimittajan tai kunnan verkkosivuja. Myös sosiaalista mediaa, kuten Facebookia, on ryhdytty käyttämään talousvesiasioista tiedottamiseen. Tämän lisäksi tietoa jaetaan edelleen paikallislehtien ja -radion välityksellä sekä talousveden toimittajan asiakaslehdessä ja talousveden käyttäjille suunnatuissa tiedotteissa. Myös puhelinta, sähköpostia ja tekstiviestejä hyödynnetään. Tiedon sisältö ja tiedottamisen tiheys vaihtelevat. Tiedottaminen voi koskea koko edellisen vuoden talousveden laadun tuloksia tai osavuosituloksia veden käyttäjän kannalta keskeisimmistä veden laadun muuttujista. Myös häiriötilanteista tiedottaminen sekä verkostossa toteutettavista korjaus- ja huoltotoimenpiteistä tiedottaminen kuuluu olennaisena osana tiedotustoimintaan. Juomavesidirektiivin edellyttämä raportointi Tässä yhteenvedossa esitettyjen tietojen keruu toteutettiin talousvesiasetuksen (1352/2015) 21 :n mukaisesti vuoden 2016 aikana. Kunnan terveydensuojeluviranomainen lähetti tiedot aluehallintovirastoon, josta ne tarkistusten jälkeen lähetettiin edelleen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle (THL). THL vastaa siitä, että yhteenveto suurten laitosten talousveden valvontaa ja laatua koskevista tiedoista raportoidaan Euroopan komissiolle ihmisten käyttöön tarkoitetun veden laadusta annetun neuvoston direktiivin 98/83/EY 13 artiklan mukaisesti. THL toimittaa komissiolle seuraavan

6 6/6 kansallisen yhteenvedon vuosien tilanteesta helmikuun 2018 loppuun mennessä. Talousveden laatua ja valvontaa koskevat säädökset, ohjeistus sekä kansalliset yhteenvedot talousveden valvonnasta ja laadusta ovat saatavilla Valviran Talousvesiverkkosivulla Euroopan komissio jakaa talousveden laatua ja valvontaa koskevaa tietoa omilla verkkosivuillaan. Tiedot pohjautuvat jäsenmaiden toimittamiin raportteihin Yksityiskohtaiset tulokset talousveden valvonnasta ja laadusta on esitetty alla luetelluissa liitteissä Liitteet Liite 1. Yhteenveto EU:lle raportoivista vedenjakelualueista (ns. EU-laitos) vuonna Liite 2. Yhteenveto talousveden laadusta: laatuvaatimukset. Liite 3. Yhteenveto talousveden laadusta: laatusuositukset. Liite 4. Talousveden yksittäiset torjunta-aineet. Liite 5. Yhteenveto laatuvaatimuksen tai laatusuosituksen täyttämättömistä valvontatutkimustuloksista. Liite 6. Poikkeusta koskevat tiedot. Liite 7. Viranomaisvalvontaan liittyneet näytteenoton puutteet. Liite 8. EU-laitokset, joiden viranomaisvalvontaan liittynyt näytteenotto ei kaikilta osin vastannut STM:n asetuksen 461/2000 ( alkaen asetus 1352/2015) vaatimuksia. Liite 9. Yhteenveto talousveden laadusta Manner-Suomessa: laatuvaatimukset. Liite 10. Yhteenveto talousveden laadusta Manner-Suomessa: laatusuositukset.

Yhteenveto suurten, Euroopan komissiolle raportoivien vedenjakelualueiden talousveden valvonnasta ja laadusta vuonna 2016

Yhteenveto suurten, Euroopan komissiolle raportoivien vedenjakelualueiden talousveden valvonnasta ja laadusta vuonna 2016 Ympäristöterveyden osasto Terveysturvallisuusosasto, Asiantuntijamikrobiologian yksikkö Yhteenveto suurten, Euroopan komissiolle raportoivien vedenjakelualueiden talousveden valvonnasta ja laadusta vuonna

Lisätiedot

Yhteenveto suurten, Euroopan komissiolle raportoivien vedenjakelualueiden talousveden valvonnasta ja laadusta vuonna 2017

Yhteenveto suurten, Euroopan komissiolle raportoivien vedenjakelualueiden talousveden valvonnasta ja laadusta vuonna 2017 Ympäristöterveyden osasto Terveysturvallisuusosasto, Asiantuntijamikrobiologian yksikkö Yhteenveto suurten, Euroopan komissiolle raportoivien vedenjakelualueiden talousveden valvonnasta ja laadusta vuonna

Lisätiedot

Yhteenveto suurten, EU:lle raportoivien laitosten talousveden valvonnasta ja laadusta vuonna 2013

Yhteenveto suurten, EU:lle raportoivien laitosten talousveden valvonnasta ja laadusta vuonna 2013 Ympäristöterveyden osasto Vesi ja terveys -yksikkö Yhteenveto suurten, EU:lle raportoivien laitosten talousveden valvonnasta ja laadusta vuonna 2013 Outi Zacheus, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL

Lisätiedot

Yhteenveto suurten, EU:lle raportoivien laitosten talousveden valvonnasta ja laadusta vuonna 2014

Yhteenveto suurten, EU:lle raportoivien laitosten talousveden valvonnasta ja laadusta vuonna 2014 Ympäristöterveyden osasto Vesi ja terveys -yksikkö Yhteenveto suurten, EU:lle raportoivien laitosten talousveden valvonnasta ja laadusta vuonna 2014 Outi Zacheus, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL

Lisätiedot

Talousvettä toimittavan laitoksen kokoluokka (m 3 /d)

Talousvettä toimittavan laitoksen kokoluokka (m 3 /d) Liite 1. Yhteenveto keskisuurista laitoksista. Talousvettä toimittavan laitoksen kokoluokka (m 3 /d) 10 100 100 400 400 1 000 Yhteensä Laitokset ja yksiköt 407 177 113 697 Talousveden käyttäjät 85 800

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus 1 (4) Liperin kunta, tekninen osasto Riikonen Kari kari.riikonen@liperi.fi Keskustie 10 83100 LIPERI Tilausnro 219952 (4774J/VALVVIIN), saapunut 3.5.2017, näytteet otettu 3.5.2017 Näytteenottaja: Väisänen

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus 1 (5) Liperin kunta, tekninen osasto Riikonen Kari kari.riikonen@liperi.fi Keskustie 10 83100 LIPERI Tilausnro 219962 (4774J/VALVLIYL), saapunut 3.5.2017, näytteet otettu 3.5.2017 Näytteenottaja: Väisänen

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 1 (5) Keski-Savon Vesi Oy Borginkatu 9 78300 VARKAUS Tilausnro 237265 (4618/Valvont), saapunut 14.6.2018, näytteet otettu 14.6.2018 Näytteenottaja: Anne Parkkinen NÄYTTEET Lab.nro Näytteen kuvaus 16184

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus 13.11.2017 17-8046 #1 1 (4) Martonvaaran vesiosuuskunta Tossavainen Jarmo jarmo.tossavainen@luukku.com Tilausnro 228289 (4765J/VERJAKSO),

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus 19-6964 #1 1 (3) Pykäläinen Erkki erkki@karjalanrakennuspalvelu. Ohvanantie 97 82200 HAMMASLAHTI Tilausnro 255669 (4797J/KÄYTTÖ), saapunut 30.8.2019, näytteet otettu

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 1 (5) Kajaanin Vesi Onnelantie 10 87100 KAJAANI Tilausnro 230585 (10007/HETERAVO), saapunut 13.12.2017, näytteet otettu 13.12.2017 (8:30-10:00) Näytteenottaja: Halonen Jarmo NÄYTTEET Lab.nro Näytteen kuvaus

Lisätiedot

Terveydensuojelulain ja talousvesiasetuksen vaatimukset vesihuoltolaitoksille

Terveydensuojelulain ja talousvesiasetuksen vaatimukset vesihuoltolaitoksille Terveydensuojelulain ja talousvesiasetuksen vaatimukset vesihuoltolaitoksille Puhdasvesi-risteily 2016 Häiriöttömän vesihuollon turvaaminen 22.9.2016 Erja Alanen, Lounais-Suomen aluehallintovirasto Terveydensuojelulaki

Lisätiedot

Uusi talousvesiasetus: Sosiaali- ja terveysministeriön asetus talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista 461/2000

Uusi talousvesiasetus: Sosiaali- ja terveysministeriön asetus talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista 461/2000 Uusi talousvesiasetus: Sosiaali- ja terveysministeriön asetus talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista 461/2000 (muutosasetus 442/2014) Ajankohtaista laboratoriorintamalla 2014 1 Muutoksia:

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus 26.5.2017 17-3029 #2 1 (3) Varparannan vesiosuuskunta Vatanen Kyösti info@varparannanvesihuolto.com Onkaniementie 3 81120 KATAJARANTA

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 31.5.2017 17-3131 #1 1 (3) Karttulan Vesiosuuskunta Kissakuusentie 8 72100 KARTTULA Tilausnro 220428 (4908/Jaks+5v), saapunut 11.5.2017,

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 5.9.2016 16-6969 #1 1 (3) Pieksänkosken vesiosuuskunta Väänänen Pekka Rannanmaantie 64 73360 PAJULAHTI Tilausnro 210662 (4912/Jaksott),

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus 17-9087 1 (2) Pykäläinen Erkki erkki@karjalanrakennuspalvelu. Ohvanantie Tilausnro 230149 (4797J/KÄYTTÖ), saapunut 28.11.2017, näytteet otettu 28.11.2017 Näytteenottaja: Hirvonen Aki NÄYTTEET Lab.nro Näytteen

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 1 (3) Pöljän vesiosuuskunta Törnroos Jani Pohjolanmäentie 50 71800 SIILINJÄRVI Tilausnro 218285 (4358/Käyttö17), saapunut 20.3.2017, näytteet otettu 20.3.2017 Näytteenottaja: Jani Törnroos NÄYTTEET Lab.nro

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 1 (5) Kajaanin Vesi Onnelantie 10 87100 KAJAANI Tilausnro 242619 (10007/HETERAVO), saapunut 8.10.2018, näytteet otettu 8.10.2018 (12:25-13:15) Näytteenottaja: Halonen Jarmo NÄYTTEET Lab.nro Näytteen kuvaus

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 1 (5) Kajaanin Vesi Onnelantie 10 87100 KAJAANI Tilausnro 235634 (10007/HETERAVO), saapunut 16.5.2018, näytteet otettu 16.5.2018 (12:40-13:40) Näytteenottaja: Halonen Jarmo NÄYTTEET Lab.nro Näytteen kuvaus

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 20.9.2017 17-6793 #1 1 (3) Karttulan Vesiosuuskunta Kissakuusentie 8 72100 KARTTULA Tilausnro 226225 (4916/Jaksotta), saapunut 4.9.2017,

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 1 (5) Kajaanin Vesi Onnelantie 10 87100 KAJAANI Tilausnro 238394 (10007/HETERAVO), saapunut 12.7.2018, näytteet otettu 12.7.2018 (9:45-11:00) Näytteenottaja: Halonen Jarmo NÄYTTEET Lab.nro Näytteen kuvaus

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0288/178. Tarkistus. Michel Dantin PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0288/178. Tarkistus. Michel Dantin PPE-ryhmän puolesta 17.10.2018 A8-0288/178 Tarkistus 178 Michel Dantin PPE-ryhmän puolesta Mietintö Michel Dantin Ihmisten käyttöön tarkoitetun veden laatu (COM(2017)0753 C8-0019/2018 2017/0332(COD)) A8-0288/2018 Ehdotus

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 1 (3) Heinäveden kunta Tekninen lautakunta Kermanrannantie 7 79700 HEINÄVESI Tilausnro 211333 (4359/TALVES), saapunut 6.9.2016 Näytteenottaja: Kuuva Kauko NÄYTTEET Lab.nro Näytteen kuvaus 25581 Raakavesi

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE TALOUSVESI

TESTAUSSELOSTE TALOUSVESI Tilaaja Enontekiön Vesihuolto Oy Ounastie 165 99400 Enontekiö Ahma ympäristö Oy PL 96 96101 Rovaniemi TESTAUSSELOSTE TALOUSVESI Näytteenottopaikka Enontekiön Vesihuolto, verkosto, Hetta, Keskuskeittiö

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 1 (4) Outokummun kaupunki Vesihuoltopalvelut Laitinen Teemu Hovilankatu 2 83500 OUTOKUMPU Tilausnro 256433 (4031/VALVONTA), saapunut 17.9.2019, näytteet otettu 17.9.2019 (10:00) Näytteenottaja: M. Kinnunen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista 461/2000

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista 461/2000 Valvira kiittää Oikeusministeriötä ja Edita Publishing Oy -yhtiötä oikeudesta julkaista Finlex- verkkosivustolla olevasta alkuperäisestä STM asetuksesta 461/2000 ja em. asetuksen muutoksesta (STM asetus

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 1 (5) Kajaanin Vesi Onnelantie 10 87100 KAJAANI Tilausnro 199915 (10007/HETERAVO), saapunut 10.12.2015, näytteet otettu 9.12.2015 (8:15-9:15) Näytteenottaja: Halonen Jarmo NÄYTTEET Lab.nro Näytteen kuvaus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus Sosiaali- ja terveysministeriön asetus talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 2 päivänä kesäkuuta 2014

Lisätiedot

Pernajan Saariston Vesiosuuskunta

Pernajan Saariston Vesiosuuskunta Pernajan Saariston Vesiosuuskunta Valvontatutkimusohjelma 2015-2019 Sisällysluettelo 1 Organisaatio ja yhteystiedot 3 2 Valvontatutkimusohjelma 3 3 Veden laadun tavoite 3 4 Veden osto 3 5 Veden kulutus,

Lisätiedot

Outi Zacheus AVAUKSIA. Talousveden valvonta ja laatu vuonna 2008 Yhteenveto viranomaisvalvonnan tuloksista

Outi Zacheus AVAUKSIA. Talousveden valvonta ja laatu vuonna 2008 Yhteenveto viranomaisvalvonnan tuloksista Outi Zacheus AVAUKSIA Talousveden valvonta ja laatu vuonna 2008 Yhteenveto viranomaisvalvonnan tuloksista 18 2010 Kirjoittaja ja THL Ruotsinkielinen tiivistelmä: Aazet Oy Taitto: Outi Zacheus Yliopistopaino

Lisätiedot

Í%R]'ÂÂÂVqEÎ. Päivämäärä Sivu 1 / 2

Í%R]'ÂÂÂVqEÎ. Päivämäärä Sivu 1 / 2 113-2016-00010172 Päivämäärä 14.9.2016 Sivu 1 / 2 Reisjärven Vesiosuuskunta Asiakasnro: KF0000653 Reisjärven Vesiosuuskunta Kirkkotie 6 A 1 85900 Reisjärvi Jakelu : Jorma Turunen (jorma.turunen@selanne.net),

Lisätiedot

TYÖPAJA NÄYTETULOSTEN TIEDONSIIRROSTA LABORATORIOISTA VIRANOMAISJÄRJESTELMIIN Vesianalyysitulosten tiedonsiirto

TYÖPAJA NÄYTETULOSTEN TIEDONSIIRROSTA LABORATORIOISTA VIRANOMAISJÄRJESTELMIIN Vesianalyysitulosten tiedonsiirto TYÖPAJA NÄYTETULOSTEN TIEDONSIIRROSTA LABORATORIOISTA VIRANOMAISJÄRJESTELMIIN 1.3.2017 Vesianalyysitulosten tiedonsiirto Ari Markkanen ari.markkanen@valvira.fi Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus 8.12.2017 17-8139 #1 1 (4) Polvijärven kunta, tekn.toimi Soikkeli Ari ari.soikkeli@polvijarvi.fi Välitie 2 83700 POLVIJÄRVI Tilausnro

Lisätiedot

Analyysi Menetelmä Yksikkö

Analyysi Menetelmä Yksikkö Tutkimustodistus 2018-12169 1(2) 08.06.2018 Pihtiputaan Lämpö & vesi Pertti Pasanen 44800 Pihtipudas Näytetiedot Näyte Kirkonkylän verkosto Shell Putaanportti Näyte otettu 30.05.2018 Näytteen ottaja Kirsi

Lisätiedot

Taulukko 2. Kemialliset laatuvaatimukset Muuttuja Enimmäisarvo ja yksikkö Huomautukset Pääosin raakavedestä peräisin olevat muuttujat

Taulukko 2. Kemialliset laatuvaatimukset Muuttuja Enimmäisarvo ja yksikkö Huomautukset Pääosin raakavedestä peräisin olevat muuttujat LIITE I 1. Talousveden laatuvaatimukset ja -suositukset (enimmäisarvot) Taulukko 1. Mikrobiologiset laatuvaatimukset Muuttuja Enimmäisarvo ja yksikkö Escherichia coli 0 pmy/100 ml Enterokokit 0 pmy/100

Lisätiedot

Näytenumero Näytetunnus Tunnus Ottopvm. Näytteenottaja Saapunut pvm. Tutkimus alkoi Tutkimus valmis

Näytenumero Näytetunnus Tunnus Ottopvm. Näytteenottaja Saapunut pvm. Tutkimus alkoi Tutkimus valmis Tutkimustodistus '1.RA03' Kierros: elo 26.09.2018 Ranuan Infra Oy Keskustie 11 97700 Ranua Tulokset hyväksynyt Hanna Kemppe Laboratoriokemisti 040 704 0528 22569 (26.09.2018), 22570 (21.09.2018), 22571

Lisätiedot

Uimarannat asetusmuutokset ja kesän 2014 epidemiat. Erikoissuunnittelija Outi Zacheus, THL, Vesi ja terveys -yksikkö

Uimarannat asetusmuutokset ja kesän 2014 epidemiat. Erikoissuunnittelija Outi Zacheus, THL, Vesi ja terveys -yksikkö Uimarannat asetusmuutokset ja kesän 2014 epidemiat Erikoissuunnittelija Outi Zacheus, THL, Vesi ja terveys -yksikkö 6.5.2015 Outi Zacheus, THL 1 STM:n asetusten (177/2008 ja 354/2008) muutosten taustat

Lisätiedot

Esitys laiksi terveydensuojelulain muuttamisesta (HE 124/2016)

Esitys laiksi terveydensuojelulain muuttamisesta (HE 124/2016) Sosiaali- ja terveysvaliokunta 16.9.2016 Esitys laiksi terveydensuojelulain muuttamisesta (HE 124/2016) Riina Liikanen Vesiasiain päällikkö, TkT 15.9.2016 1 Esiintyjän nimi Talousvesihuolto Suomessa Turvallisen

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 5.8.2016 16-4011 #1 1 (4) Vesi-Mega Oy (posti) Laskutie 1 89400 HYRYNSALMI Tilausnro 206203 (10070/UKKOH VO), saapunut 31.5.2016, näytteet

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 19.4.2016

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 19.4.2016 TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 19.4.2016 16-2170 #1 1 (4) Uudenkaupungin kaupunki Uudenkaupungin Vesi PL 20 23501 UUSIKAUPUNKI Tilausnro 189593 (WUKI/N1), saapunut 5.4.2016, näytteet otettu 5.4.2016

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 27.3.2018 18-1878 #1 1 (4) Uudenkaupungin kaupunki Uudenkaupungin Vesi Nervanderinkatu 9 23500 UUSIKAUPUNKI Tilausnro 212152 (WUKI/V2), saapunut 19.3.2018, näytteet otettu

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 28.4.2017 16-2916 #4 1 (3) Kotakylän Vesiosuuskunta Tirkkonen Erkki Piilianlahdentie 15 73600 KAAVI Tilausnro 204620 (4546/Jatkuva),

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Vesilaitosvesi Tilausnro (1001/VIHTIVL), saapunut , näytteet otettu Näytteenottaja: Tilaaja, JM

TESTAUSSELOSTE Vesilaitosvesi Tilausnro (1001/VIHTIVL), saapunut , näytteet otettu Näytteenottaja: Tilaaja, JM LÄNSI-UUDENMAAN VESI JA YMPÄRISTÖ RY Laboratorio TESTAUSSELOSTE Vesilaitosvesi 12.12.2016 16-4749 #1 1 (4) Vihdin kunta / Vihdin Vesi PL 13 03101 NUMMELA Tilausnro 98290 (1001/VIHTIVL), saapunut 21.11.2016,

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 31.5.2016

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 31.5.2016 TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 31.5.2016 16-3220 #1 1 (4) Vehmaan kunta Vesilaitos Saarikontie 8 23200 VINKKILÄ Tilausnro 190647 (WVEHMAA/P1), saapunut 10.5.2016, näytteet otettu 10.5.2016 (11:15) Näytteenottaja:

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty tai rekisteröity laboratorio. Eurofins Nab Labs Oy. Survontie 9 D JYVÄSKYLÄ Puh. EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT

REKISTERIOTE Hyväksytty tai rekisteröity laboratorio. Eurofins Nab Labs Oy. Survontie 9 D JYVÄSKYLÄ Puh. EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT 1 Eurofins Nab Labs Oy Survontie 9 D 40500 JYVÄSKYLÄ Puh. 0404503100 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT elintarvikkeet Pseudomonas aeruginosa akkr SFS-EN ISO 16266:2008, pakattu vesi ilmoitettavat eläintaudit

Lisätiedot

Talousvesiasetuksen soveltamisohje. Osa II Säännöskohtaiset soveltamisohjeet

Talousvesiasetuksen soveltamisohje. Osa II Säännöskohtaiset soveltamisohjeet Talousvesiasetuksen soveltamisohje Osa II Säännöskohtaiset soveltamisohjeet Ohje 5/2015 Ohje 5/2015 2 (71) Osa II Sisällys 1. Asetuksen tarkoitus... 4 2. Soveltamisala... 4 3. Määritelmät... 8 4. Talousveden

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus 18-10090 #1 1 (3) Kiteen Vesikunta info@kiteenvesikunta.fi Kalapolku 11 82500 KITEE Tilausnro 245705 (4743J/VERKOSTO), saapunut 18.12.2018,

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 11.11.2015

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 11.11.2015 1 (5) Kokemäen Vesihuolto Oy Tulkkilantie 2 32800 KOKEMÄKI Tilausnro 243666 (0KOKEMVE/talousve), saapunut 30.10.2015, näytteet otettu 29.10.2015 (7-11) Näytteenottaja: Tapio Jussila NÄYTTEET Lab.nro Näytteen

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 30.6.2015

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 30.6.2015 1 (6) Kankaanpään kaupunki Tekninen virasto Vaajasaari Marja PL 36 38701 KANKAANPÄÄ Tilausnro 231959 (0KANKA/Kankaanp), saapunut 17.6.2015, näytteet otettu 17.6.2015 (9:40) Näytteenottaja: Terv. tark.

Lisätiedot

lannoitevalmisteet, viranomaisvalvonta

lannoitevalmisteet, viranomaisvalvonta 1 Metropolilab Oy Viikinkaari 4 00790 Helsinki Puh. 010 391 350 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT ilmoitettavat eläintaudit Salmonella akkr SFS-EN ISO 6579-1:2017 Lemmikki- ja kotieläinten salmonellatutkimukset

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 1 (4) Uudenkaupungin kaupunki Ympäristöterveydenhuolto Pankkitie 1 23600 KALANTI Tilausnro 220551 (WKUSTAVI/V4), saapunut 9.10.2018, näytteet otettu 9.10.2018 (10:30) Näytteenottaja: Terv.tark. Kati Lorjo

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesi Tilausnro (0KEURUU/Tal.vesi), saapunut , näytteet otettu Näytteenottaja: Mika Väle

TESTAUSSELOSTE Talousvesi Tilausnro (0KEURUU/Tal.vesi), saapunut , näytteet otettu Näytteenottaja: Mika Väle 1 (7) Keuruun kaupunki Keuruun Vesi Väliaho Seppo Kantolantie 6 42700 KEURUU Tilausnro 288532 (0KEURUU/Tal.vesi), saapunut 26.4.2017, näytteet otettu 25.4.2017 Näytteenottaja: Mika Väle NÄYTTEET Lab.nro

Lisätiedot

YHTI 2B Laboratoriot

YHTI 2B Laboratoriot YHTI 2B Laboratoriot Heli Laasonen heli.laasonen@valvira.fi / yhti@valvira.fi Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja

Lisätiedot

Tilausnro (90PYHÄRA/Verkosto), saapunut , näytteet otettu Näytteenottaja: Jyrki Nurmi

Tilausnro (90PYHÄRA/Verkosto), saapunut , näytteet otettu Näytteenottaja: Jyrki Nurmi TESTAUSSELOSTE 17-11019 1 (6) Talousvesi #1 13.6.2017 Pyhärannan Kunta Tekninen osasto Talousvedet Pajamäentie 4 23950 PYHÄRANTA Tilausnro 292426 (90PYHÄRA/Verkosto), saapunut 1.6.2017, näytteet otettu

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 26.5.2016

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 26.5.2016 TESTAUSSELOSTE 1 (4) Paraisten kaupunki Vesihuoltolaitos Rantatie 28 21600 PARAINEN Tilausnro 190664 (WPAR/V3), saapunut 10.5.2016, näytteet otettu 10.5.2016 (08:30) Näytteenottaja: M. Laaksonen NÄYTTEET

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 26.5.2015

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 26.5.2015 TESTAUSSELOSTE 1 (4) Vehmaan kunta Vesilaitos Saarikontie 8 23200 VINKKILÄ Tilausnro 178531 (WVEHMAA/P1), saapunut 4.5.2015, näytteet otettu 4.5.2015 (11:00) Näytteenottaja: Terv.tark. Konsta Kulmala NÄYTTEET

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 2.11.2015

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 2.11.2015 1 (3) Uudenkaupungin kaupunki Ympäristöterveydenhuolto Pankkitie 1 23600 KALANTI Tilausnro 185289 (WTAIVA/Lähtevä), saapunut 13.10.2015, näytteet otettu 13.10.2015 Näytteenottaja: Kati Lorjo NÄYTTEET Lab.nro

Lisätiedot

Muutokset talousvesiasetuksessa (461/2000) ja juomavesidirektiivissä. Raili Venäläinen Sosiaali- ja terveysministeriö

Muutokset talousvesiasetuksessa (461/2000) ja juomavesidirektiivissä. Raili Venäläinen Sosiaali- ja terveysministeriö Muutokset talousvesiasetuksessa (461/2000) ja juomavesidirektiivissä Raili Venäläinen Sosiaali- ja terveysministeriö Talousveteen liittyvän lainsäädännön muutokset Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Lisätiedot

Käyttäjien määrä. Muu Pintavesi Yhteensä Etelä- Suomi Altia Oyj * Nurmijärvi

Käyttäjien määrä. Muu Pintavesi Yhteensä Etelä- Suomi Altia Oyj * Nurmijärvi Liite 1. Yhteenveto talousvettä toimittavista laitoksista. * elintarviketeollisuus käyttää yli 50 % laitoksen toimittamasta vedestä Käyttäjien määrä Toimitetun talousveden määrä (m 3 /d) Allas/ sadetettu

Lisätiedot

Testausseloste. Sieniojanharjun VO. N.ottopaikka: Sieniojanharju vo P-koord: I-koord: Koordinaatisto: ETRS-TM35FIN

Testausseloste. Sieniojanharjun VO. N.ottopaikka: Sieniojanharju vo P-koord: I-koord: Koordinaatisto: ETRS-TM35FIN 9632 Rovaniemi 1 (2) Raporttinumero: 62175 Saaja: Pyhä-Luosto Vesi Oy Luontotie 1 9853 PYHÄTUNTURI Tilauksen tiedot: Asiakastunnus: 171 Tilaustunnus: R-18-1382 Tilauksen kuvaus: Pyhä-Luosto Vesi, vedenottamot,

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 1 (4) Uudenkaupungin kaupunki Uudenkaupungin Vesi Nervanderinkatu 9 23500 UUSIKAUPUNKI Tilausnro 225002 (WUKI/V2), saapunut 5.3.2019, näytteet otettu 5.3.2019 (10:10) Näytteenottaja: Terv.tark. Kati Lorjo

Lisätiedot

Analyysi Menetelmä Yksikkö 32057-1 Verkostovesi Pattasten koulu. * SFS-EN ISO pmy/ml 1 Est. 7,5 Sähkönjohtavuus, 25 C * SFS-EN 10523:2012

Analyysi Menetelmä Yksikkö 32057-1 Verkostovesi Pattasten koulu. * SFS-EN ISO pmy/ml 1 Est. 7,5 Sähkönjohtavuus, 25 C * SFS-EN 10523:2012 1 Tutkimustodistus 214-3257 1(4) Raahen Vesi Oy Marintie 1 9214 Pattijoki Näytetiedot Näyte Verkostovesi Näyte otettu 25.8.214 Näytteen ottaja Jukka Ollikkala Saapunut 26.8.214 Näytteenoton syy Jaksottainen

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 13.5.2016 16-2916 #2 1 (3) Kotakylän Vesiosuuskunta Tirkkonen Erkki Piilianlahdentie 15 73600 KAAVI Tilausnro 204620 (4546/Jatkuva),

Lisätiedot

Pvm/Datum/Date akkr ISO Sisäilmanäyte. akkr ISO Sisäilmanäyte

Pvm/Datum/Date akkr ISO Sisäilmanäyte. akkr ISO Sisäilmanäyte 1 Eurofins Environment Testing Finland Oy Niemenkatu 73 15140 LAHTI Puh. 0403567895 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT asumisterveystutkimukset Formaldehydi akkr STM:n Asumisterveysohje (2003:1), Asumisterveysopas

Lisätiedot

Asukkaat ovat kysyneet Kalliojärven ja Kivijärven veden käyttökelpoisuutta talous-, uima-, pesu- ja löylyvedeksi.

Asukkaat ovat kysyneet Kalliojärven ja Kivijärven veden käyttökelpoisuutta talous-, uima-, pesu- ja löylyvedeksi. 12.5.2011 Kainuun ELY-keskus PL 115 87101 Kajaani Asukkaat ovat kysyneet Kalliojärven ja Kivijärven veden käyttökelpoisuutta talous-, uima-, pesu- ja löylyvedeksi. Ympäristöterveydenhuolto on arvioinut

Lisätiedot

Liite 1. Yhteenveto EU:lle raportoivista vedenjakelualueista (ns. EU-laitos) vuonna 2017

Liite 1. Yhteenveto EU:lle raportoivista vedenjakelualueista (ns. EU-laitos) vuonna 2017 Liite 1. Yhteenveto EU:lle raportoivista vedenjakelualueista (ns. EU-laitos) vuonna 2017 Allas/ sadetettu Rantaimeytetty Muu Yhteensä Etelä- Suomi FIDW543002 Altia Oyj, Nurmijärvi X 500 1 260 0 0 0 0 1

Lisätiedot

Testausseloste. Pittiövaaran vo, lähtevä vesi. Yksikkö Tulos Enimmäispitoisuus Menetelmä / Laboratorio

Testausseloste. Pittiövaaran vo, lähtevä vesi. Yksikkö Tulos Enimmäispitoisuus Menetelmä / Laboratorio 9632 Rovaniemi 1 (2) Raporttinumero: 39636 Saaja: Sodankylän Lämpö ja Vesi Oy Kasarmintie 1 996 SODANKYLÄ Tilauksen tiedot: Asiakastunnus: 57 Tilaustunnus: R-17-561 Tilauksen kuvaus: Sodankylän Vesi Oy,

Lisätiedot

Talousvettä. lainsäädäntö. Ylitarkastaja Jari Keinänen Sosiaali- ja terveysministeriö

Talousvettä. lainsäädäntö. Ylitarkastaja Jari Keinänen Sosiaali- ja terveysministeriö Talousvettä koskeva lainsäädäntö Ylitarkastaja Jari Keinänen Sosiaali- ja terveysministeriö Vesi- ja ympäristöalan 19.5.2008 TALOUSVEDEN VALVONTA YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JA YMPÄRISTÖNSUOJELUN KOKONAISUUDESSA

Lisätiedot

Talousvesiasetuksen ja talousveden radioaktiivisuuden valvonnan muutokset. Jari Keinänen Sosiaali- ja terveysministeriö

Talousvesiasetuksen ja talousveden radioaktiivisuuden valvonnan muutokset. Jari Keinänen Sosiaali- ja terveysministeriö Talousvesiasetuksen ja talousveden radioaktiivisuuden valvonnan muutokset Jari Keinänen Sosiaali- ja terveysministeriö Talousvesiasetuksen (461/2000) muutos Ministerille allekirjoitettavaksi toukokuun

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesi

TESTAUSSELOSTE Talousvesi 1 (5) Humppilan Vesihuolto Oy Syrjälä Mika Yritystie 2 31640 HUMPPILA Tilausnro 288393 (0HUMPVES/talousve), saapunut 25.4.2017, näytteet otettu 25.4.2017 (10.20-11.00) Näytteenottaja: Tarja Andersson NÄYTTEET

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus Tilausnro (WRAISIO/R2), saapunut , näytteet otettu (13:30) Näytteenottaja: SaKo

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus Tilausnro (WRAISIO/R2), saapunut , näytteet otettu (13:30) Näytteenottaja: SaKo TESTAUSSELOSTE 1 (4) Raision kaupunki Ympäristövirasto Nallinkatu 2 21200 RAISIO Tilausnro 157803 (WRAISIO/R2), saapunut 15.7.2013, näytteet otettu 15.7.2013 (13:30) Näytteenottaja: SaKo NÄYTTEET Lab.nro

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus Tilausnro (WNAANT/N1), saapunut , näytteet otettu (09:40) Näytteenottaja: VS

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus Tilausnro (WNAANT/N1), saapunut , näytteet otettu (09:40) Näytteenottaja: VS TESTAUSSELOSTE 1 (4) Raision kaupunki Tekninen keskus Ympäristönvalvontapalvelut PL 100 21201 RAISIO Tilausnro 156291 (WNAANT/N1), saapunut 4.6.2013, näytteet otettu 4.6.2013 (09:40) Näytteenottaja: VS

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Vesilaitosvesi

TESTAUSSELOSTE Vesilaitosvesi 1 (4) Vihdin kunta / Vihdin Vesi Saarikko Santeri vesilaitoksen johtaja PL 13 03101 NUMMELA Tilausnro 103919 (1001/VIHTIVL), saapunut 7.9.2017, näytteet otettu 7.9.2017 (9,00-10,10) Näytteenottaja: Terv.tark.

Lisätiedot

Vesijohtoverkostosta ja -laitteista talousveteen liukenevat metallit

Vesijohtoverkostosta ja -laitteista talousveteen liukenevat metallit 1.5.217 Vesijohtoverkostosta ja -laitteista talousveteen liukenevat metallit Vesihuoltopäivät Jyväskylä 1.5.217 8.5.217 Page 1 Hankkeen tausta Juomavesidirektiivin muutos (liite II D) Talousveden valvontanäytteet

Lisätiedot

Käyttäjien määrä. Hollolan vesihuoltolaitos c/o Aqua Palvelu Oy Hollola, Salpakangas

Käyttäjien määrä. Hollolan vesihuoltolaitos c/o Aqua Palvelu Oy Hollola, Salpakangas Taulukko 1. Yhteenveto EU:lle raportoivista vedenjakelualueista (ns. EU-laitos) vuonna 2015. * elintarviketeollisuus käyttää yli 50 % laitoksen toimittamasta vedestä DWID (käytetään EUraportoinnissa) EU:lle

Lisätiedot

A. Talousvedelle asetetut laatuvaatimukset ja -suositukset

A. Talousvedelle asetetut laatuvaatimukset ja -suositukset 2614.86.2012 1 (6) KIVIJÄRVEN JA KALLIOJÄRVEN KÄYTTÖ TALOUS-, UIMA-, PESU- JA LÖYLYVETENÄ - Ympäristöterveydenhuollon arvio perustuen terveydensuojelulain nojalla annettuihin asetuksiin ja Terveyden- ja

Lisätiedot

KÖYLIÖN KUNNAN VESILAITOKSEN VALVONTATUTKIMUSOHJELMA VUOSILLE 2007-2011

KÖYLIÖN KUNNAN VESILAITOKSEN VALVONTATUTKIMUSOHJELMA VUOSILLE 2007-2011 KÖYLIÖN KUNNAN VESILAITOKSEN VALVONTATUTKIMUSOHJELMA VUOSILLE 2007-2011 1. YLEISTÄ Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen, 461/2000 talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista, mukaan kunnan

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio 1 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry, Tampere PL 265 (Patamäenkatu 24) 33101 Tampere Puh. 03 2461111 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT elintarvikkeet Elohopea akkr Sisäinen menetelmä KVVY

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty tai rekisteröity laboratorio. Kymen Ympäristölaboratorio Oy. Patosillantie KUUSANKOSKI Puh.

REKISTERIOTE Hyväksytty tai rekisteröity laboratorio. Kymen Ympäristölaboratorio Oy. Patosillantie KUUSANKOSKI Puh. 1 Kymen Ympäristö Oy Patosillantie 2 45700 KUUSANKOSKI Puh. 05 5443300 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT elintarvikkeet Aerobiset mikro-organismit 30 C akkr NMKL 86:2013 Anaerobiset sulfiittia pelkistävät

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Vesilaitosvesi

TESTAUSSELOSTE Vesilaitosvesi 1 (3) Inkoon kunta / Inkoon Vesi -vesihuoltolaitos Rissanen, Ilkka PL 6 10211 INKOO Tilausnro 112187 (1195/BollBeha), saapunut 29.1.2019, näytteet otettu 29.1.2019 (10:15) Näytteenottaja: tilaaja, Helander

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio 1 Ramboll Finland Oy Ramboll Analytics Niemenkatu 73 15140 LAHTI Puh. 0403567895 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT asumisterveystutkimukset Formaldehydi akkr STM:n Asumisterveysohje (2003:1), Asumisterveysopas

Lisätiedot

Jarkko Rapala Talousvesiasetuksen uudistus 2017 laboratorioiden näkökulmasta

Jarkko Rapala Talousvesiasetuksen uudistus 2017 laboratorioiden näkökulmasta Jarkko Rapala Talousvesiasetuksen uudistus 2017 laboratorioiden näkökulmasta 1 Tausta Juomavesidirektiivin (98/83/EY) liitteiden muutos Komission direktiivi (EU) 2015/1787 Muutokset saatettava kansallisesti

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 1 (6) Kankaanpään kaupunki Tekninen virasto Vaajasaari Marja PL 36 38701 KANKAANPÄÄ Tilausnro 261466 (0KANKA/Kankaanp), saapunut 17.6.2016, näytteet otettu 16.6.2016 Näytteenottaja: Terv.tark. Susanna

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesi

TESTAUSSELOSTE Talousvesi 1 (5) Säkylän kunta Vesihuoltolaitos Rantatie 268 27800 SÄKYLÄ Tilausnro 292956 (90SÄKYLÄ/Verkosto), saapunut 6.6.2017, näytteet otettu 6.6.2017 Näytteenottaja: Jari Rakkolainen NÄYTTEET Lab.nro Näytteen

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT Ruka. Terveydensuojelulain ja talousvesiasetuksen edellyttämä vesilaitoksen riskinarviointi

POHJOIS-SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT Ruka. Terveydensuojelulain ja talousvesiasetuksen edellyttämä vesilaitoksen riskinarviointi POHJOIS-SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 14.11.2018 Ruka Terveydensuojelulain ja talousvesiasetuksen edellyttämä vesilaitoksen riskinarviointi Vesiasiain päällikkö Riina Liikanen, TkT Vesilaitosyhdistys 1 Riina

Lisätiedot

Vesianalyysit saneerauksessa

Vesianalyysit saneerauksessa Vesianalyysit saneerauksessa Prosessi-insinööri Nina Leino Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy Lainsäädäntö talousveden laatu Talousvesiasetusten soveltaminen vedenlaadun valvontaan Talousveden

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio Ramboll Finland Oy Ramboll Analytics Niemenkatu 73 15140 LAHTI Puh. 0403567895 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT asumisterveystutkimukset Haihtuvat orgaaniset yhdisteet (VOC), aktiivikeräys akkr ISO

Lisätiedot

Porvoon Saariston Vesihuoltolaitos osk. Valvontatutkimusohjelma 2015-2019. 5.2.2015 Harry Viiala, Esko Väänänen, Heikki Riisiö, Maarit Lönnroth

Porvoon Saariston Vesihuoltolaitos osk. Valvontatutkimusohjelma 2015-2019. 5.2.2015 Harry Viiala, Esko Väänänen, Heikki Riisiö, Maarit Lönnroth Porvoon Saariston Vesihuoltolaitos osk Valvontatutkimusohjelma 2015-2019 5.2.2015 Harry Viiala, Esko Väänänen, Heikki Riisiö, Maarit Lönnroth Sisällysluettelo 1 Yhteystiedot ja organisaatio 3 2 Valvontatutkimusohjelma

Lisätiedot

Tutkimustodistus AR-18-RZ Sivu 1/5 Päivämäärä

Tutkimustodistus AR-18-RZ Sivu 1/5 Päivämäärä Murakan vesiosuuskunta Annie Henno Yhdystie 5 19600 HARTOLA s-posti: annie.henno@phnet.fi Tutkimusnro EUAA56-00002831 Asiakasnro 0000852 Näytteenottaja Tomi Kekki Tutkimuksen yhteyshenkilö Jorma Nordlund

Lisätiedot

Pvm/Datum/Date Viljely, Valviran Asumisterveysasetuksen soveltamisohje 8/2016, Osa IV

Pvm/Datum/Date Viljely, Valviran Asumisterveysasetuksen soveltamisohje 8/2016, Osa IV 1 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry, Raumalab PL 283 (Lensunkatu 9) 26101 RAUMA Puh. 02 246 1271 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT asumisterveystutkimukset Mikrobit (homeet, hiivat, bakteerit

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty tai rekisteröity laboratorio. Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy, Kuopion laboratorio. Yrittäjäntie KUOPIO Puh.

REKISTERIOTE Hyväksytty tai rekisteröity laboratorio. Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy, Kuopion laboratorio. Yrittäjäntie KUOPIO Puh. 1 Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy, Kuopion Yrittäjäntie 24 70150 KUOPIO Puh. 050 3004176 RUOKAVIRASTON REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT elintarvikkeet Aerobiset mikro-organismit akkr ISO 4833:2013 Anaerobiset

Lisätiedot

Asetusluonnokseen on lisätty maininta vesilaitostarkastuksista osana viranomaisvalvontaa.

Asetusluonnokseen on lisätty maininta vesilaitostarkastuksista osana viranomaisvalvontaa. Terveydensuojelujaosto 64 23.08.2017 LUONNOS SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUKSEKSI TALOUSVEDEN LAATUVAATIMUKSISTA JA VALVONTATUTKIMUKSISTA ANNETUN STM:N ASETUKSEN 1352/2015 MUUTTAMISEKSI, LAUSUNTO

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ Raakavesi, Matinmäen vedenottamo, Hepomäen pumppaamo, hana rakennuksen sisällä

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ Raakavesi, Matinmäen vedenottamo, Hepomäen pumppaamo, hana rakennuksen sisällä SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 19.7.2018 18-5108 1 (3) Kajaanin Vesi Onnelantie 10 87100 KAJAANI Tilausnro 238188 (10007/MATINMVO), saapunut 9.7.2018, näytteet otettu

Lisätiedot

Liite 1. EU-laitosten luettelo (* elintarviketeollisuus käyttää yli 50 % laitoksen toimittamasta talousvedestä).

Liite 1. EU-laitosten luettelo (* elintarviketeollisuus käyttää yli 50 % laitoksen toimittamasta talousvedestä). Liite 1. EUlaitosten luettelo (* elintarviketeollisuus käyttää yli 50 % laitoksen toimittamasta talousvedestä). Laitos Sijainti Käyttäjät Pohjavesi Toimitetun talousveden määrä (m 3 /vrk) Allas/ sadetettu

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Vesilaitosvesi

TESTAUSSELOSTE Vesilaitosvesi LÄNSI-UUDENMAAN VESI JA YMPÄRISTÖ RY Laboratorio TESTAUSSELOSTE Vesilaitosvesi 3.8.2017 17-2767 #1 1 (6) Vihdin kunta / Vihdin Vesi Saarikko Santeri vesilaitoksen johtaja PL 13 03101 NUMMELA Tilausnro

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ Raakavesi, Hannusrannan vedenottamo, Salmijärven venttiiliasema, hana rakennuksen sisällä

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ Raakavesi, Hannusrannan vedenottamo, Salmijärven venttiiliasema, hana rakennuksen sisällä SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 19.7.2018 18-5104 1 (3) Kajaanin Vesi Onnelantie 10 87100 KAJAANI Tilausnro 238225 (10007/HANNUSVO), saapunut 10.7.2018, näytteet otettu

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio Jyväskylän ympäristölaboratorio Eeronkatu 10 40720 JYVÄSKYLÄ Puh. 014 626650 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT asumisterveystutkimukset Mikrobit (homeet, hiivat, bakteerit ja aktinobakteerit) akkr

Lisätiedot

Liite 1. Yhteenveto talousvettä toimittavista laitoksista * elintarviketeollisuus käyttää yli 50 % laitoksen toimittamasta vedestä

Liite 1. Yhteenveto talousvettä toimittavista laitoksista * elintarviketeollisuus käyttää yli 50 % laitoksen toimittamasta vedestä Liite 1. Yhteenveto talousvettä toimittavista laitoksista 2014. * elintarviketeollisuus käyttää yli 50 % laitoksen toimittamasta vedestä DWID (käytetään EUraportoinnissa) Laitos Sijainti Allas/ sadetettu

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 29.5.2015

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 29.5.2015 1 (3) Heinäveden kunta Tekninen lautakunta Kermanrannantie 7 79700 HEINÄVESI Tilausnro 188708 (4232/TALVE), saapunut 11.5.2015, näytteet otettu 11.5.2015 Näytteenottaja: Kuuva Kauko NÄYTTEET Lab.nro Näytteen

Lisätiedot