Kuka tietää ja miten subjektin suhde maailman kanssa

Transkriptio

1 Kuka tietää ja miten subjektin suhde maailman kanssa Maria Viitanen Inf Filosofia Informaatioverkostot Aalto yliopisto

2 2 Lukijalle Filosofian osa alue epistemologia eli tiedon teoria käsittelee sitä, mitä voimme tietää ja miten. Tässä esseessä lähestyn epistemologiaa subjektin kannalta kuka tietää ja miten. Tämä on mielestäni ihmiselämän ja koko filosofiankin kannalta oleellinen lähtökohta. Ihmisen ajattelutoiminnan tarkastelussa ajaudumme helposti kognitiotieteen reviirille, mutta olen yrittänyt pärjätä kehittelyissäni ilman kognitiotieteellistä pohjaa, vaikka se onkin saattanut tehdä pohdinnoista paikoitellen hieman keveitä. Esseetä kirjoittaessani olen huomannut, että subjektiuden ja ajattelun tutkimus johtaa helposti paitsi ontologisiin kysymyksiin ( Mistä voimme tietää, olevamme olemassa? ) myös moraalifilosofiaan: Miten meidän tulisi elää? Tässä kontekstissa tietysti miten meidän tulisi ajatella. Olen parhaani mukaan pitäytynyt antamasta tähän mitään erityistä vastausta, mutta tulokseni ovat oleellisia oikeastaan juuri silloin, kun ne ymmärretään jonkinlaisena elämisen taitona tietysti tulkittuna omien arvoasetelmien pohjalta. Päätyökaluna ajattelua tutkiessani on ajatusmallin konsepti. Ajatusmallilla tarkoitan välinettä, jonka avulla tulkitsemme ja koostamme tiedoksi aistien, tunteiden ja kielen kautta saamamme informaatio. Kiinnitän erityisesti huomiota siihen prosessiin, miten ajatusmallit muokkautuvat ja syntyvät ihmisten välisessä kanssakäymisessä, josta puolestani erittelen erityisesti kieltä. Lisäksi tutkin toiminnan vaikutusta ajatusmallien syntyyn. Kielen tutkimisessa käytän apuna joitakin esimerkkejä kaunokirjallisuudesta, sukupuolentutkimuksesta sekä tieteellisen kielen vaikutuksista maailmamme toimintaan. Lopuksi pohdin aikaa sekä tapausesimerkkinä ajatusmallista että yleisesti ihmisajatteluun ja olemiseen vaikuttavana tekijänä. Tieto ja sen sfääri Je pense, donc je suis. Mistä tiedämme olevamme olemassa? Descartesin vastaus tähän ontologiseen kysymykseen sivuaakin sopivasti valitsemaamme lähtökohtaa epistemologiaan. Lähtekäämme kuitenkin vielä hieman laajemmalle harhapolulle ontologiaan. Määritelkäämme ensin olemassaolo. Onko jonkin ominaisuus, että se on olemassa? Voimme ensinnäkin todeta, että olemassaolo on aikaan ja useimmiten myös paikkaan sidoksissa oleva ominaisuus. Eri sfääreissä voidaan myös määritellä omat olemassaolon lakinsa. Esimerkiksi matematiikan sfäärissä voi olla olemassa eri asioita kuin biologisessa sfäärissä. Matematiikassa ei myöskään ole olemassa aikaa aivan sillä tavalla kuin muissa sfääreissä; jollekin muuttujalle voi antaa nimeksi aika, muttei se vaikuta muiden matemaattisten yhtälöiden todellisuuteen. Eri sfäärien olemassaololla onkin yleensä omat suhteensa aikaan ja paikkaan.

3 3 Jos ajattelemme tietämisen sfääriä, astumme subjektisuuden valtakuntaan. Tietämisen sfäärissä oikeastaan tarkkaillaan ja muokataan muiden sfäärien rajoja. Tietämisen sfäärissä ajatusmalli on kuningatar. Tarkastelkaamme ajatusmallia vertauksen avulla: Ajatusmalli on kuin tietokoneohjelma. Tietyt syötteet, jotka saadaan aistien, kielen tai tunteiden kautta prosessoidaan algoritmin avulla ja lopuksi saadaan palautteena päätelmä. Vertaus itse on yleinen ajatusmalli ja yleensä se perustuu konkreettisen asian vertaamiseen abstraktin kanssa. Ajatusmallimme rakentuvat päällekkäisille abstraktiotasoille vähän samoin kuin kielikin, johon havaintoon tartumme ponnekkaammin myöhemmin, joten on luontevaa käyttää tätä verbaalisena työkaluna asioita selitettäessä. Tietämisen sfääri on siis jatkuvassa liikkeessä, jossa se rakentaa itseään ja käsitystä muista sfääreistä. Mitä sitten tarkoitetaan, kun puhutaan olemassaolosta tietämisen sfäärissä? Tietämisen sfäärissä voi olla olemassa tieto muista sfääreistä ja niiden ominaisuuksista erilaisten ajatusmallien muodossa. Tämä tieto ei kuitenkaan ole muuttumatonta, koska tietäjät ovat aina ajallisen ja paikallisen muutoksen kourissa. Muutos tapahtuu vuorovaikutuksen kautta sekä ajatusmallien keskinäisen että ajattelijan ja ulkomaailman välisen vuorovaikutuksen kautta. Oikeastaan ilman vuorovaikutusta, systeemi lakkaisi olemasta, sillä ilman syötteitä uusia asioita ei opita ja vanhat radat kuihtuvat käyttämättöminä. Ärsykkeet ovat eräänlainen energiasyöte ajattelusysteemille, joka pitää sen järjestyksen tilassa termodynamiikan toisen lain mukaanhan kaikki systeemit ajautuvat kohti epäjärjestystä eli entropiaa, jos siihen ei siirry energiaa systeemin ulkopuolelta. Ennen kuin sanasta tuli selvää pässin lihaa Jossain oli tyhjyys. [] Olin nulikkaiässä. Minulla ei ollut sanoja abstrakteille asioille. Saatoin kuitenkin tuntea tyhjyyden. (Westö:111) Siirtykäämme rakentamaan pohdinnallemme seuraavaa tasoa. Mitä katkelma Kjell Westön romaanista Leijat Helsingin yllä voi kertoa meille tietämisestä? Ensinnäkin voimme ymmärtää, että lapsilla ei ole kaikelle sanoja. Kuten romaanin päähenkilö Riku tässä toteaa, tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö sellaisia asioita, joille ei ole sanoja, voisi tietää saatikka sitten, etteivätkö sellaiset asiat olisi olemassa. Ennen sanoja ovatkin olemassa havainto ja tunne. Tunne on merkki jonkinlaisesta subjektin ja ympäristön suhteen tilasta. Se on myös palaute jollekin alkeelliselle ajatus tai tulkintamallille. Monimutkaisemmaksi tilanne muuttuu, kun muistot tunteista verbalisoidaan. Näin ne voi välittää toiselle subjektille, ja tässä kohtaa kuvaan astuvat semantiikka ja viestintä. Semantiikassa sanoilla eli merkitsijöillä on sekä aiottu merkitys että konnotaatio, joka vaihtelee yksilöiden ja kulttuurien välillä. Aivomme koostuvat oppivasta verkostollisesta rakenteesta, joten jokainen ajatusmalli on subjektiivisen prosessin tulos. Viestinnässä subjektit ovat median välityksellä vuorovaikutuksessa keskenään, ja tulkitsevat parhaansa mukaan toistensa viestejä. Yhteinen kieli auttaa yksilöllisiä ajatusmalleja konvergoitumaan sekä semanttisesti että rakenteellisesti, jolloin viestinnän

4 4 onnistumisen edellytykset kasvavat. Kielellisen viestinnän avulla myös synnytämme uusia ajatusmalleja, jotka toimivat tulevan viestinnän pohjana. Visuaaliset ei sanalliset viestit ovat myös varsin luotettu viestinnän tapa. Visuaaliseen viestintään tosin istuvat kutakuinkin samat semantiikan periaatteet kuin verbaaliseenkin kuva on myös symboli ja merkitsijä. Viestintää siis karakterisoi jonkinlaisen yleisesti hyväksytyn koodin käyttäminen. Ajatusmallien konvergenssin lisäksi tapahtuu kielen sosiaalista konvergenssia, joka puolestaan asettaa tiukemmat raamit mahdollisille ajatusmalleille. Massamedialla ja tieteillä on sosiaalisen konvergenssin luomisessa suuri rooli. Samalla ne eivät kuitenkaan absoluuttisesti pysty vaikuttamaan kaikkeen viestintään, koska on yksityisten ihmisten välisen vuorovaikutuksen volyymi ja varianssi on niin suurta sekä sähköisessä että kasvokkain tapahtuvassa viestinnässä. Palatkaamme vielä tunteeseen, joka edelsi sanallisuutta. Kieli syntyy yhteistyön ja yhdessä toimimisen tarpeesta. Miten kieli on voinut rakentua? Luultavasti kyky empatiaan on ollut oleellisessa roolissa. Me pystymme ainakin periaatteessa huomaamaan, jos toinen ihminen pahoittaa mielensä tai innostuu jostakin. Kielen kehittymistä on varmasti ainakin vauhdittanut toisessa aistitut ei kielelliset reaktiot viestintään. Kuten nykyäänkin voimme huomata, itse viestintä ei välttämättä aina ole tarkoitettu vain kielelle koodatun informaation vaihtamiseen se voi ilmaista myös esimerkiksi välittämistä tai valta peliä. Itse kielen rakennetta on kiinnostava tutkia tästä näkökulmasta. Esimerkiksi persoonapronominit ilmaisevat puhujien välistä suhdetta: minä on puhuja ja sinä on se, jolle puhutaan; hän ei ota osaa keskusteluun. Näiden primitiivien olemassaolo kielii siitä, että puhujilla ja heidän suhteillaan on väliä. Toinen tekijä, joka on muokannut kielen syntymistä, on varmasti ollut tarve luoda loogisia kokonaisuuksia. On selvää, että minä, sinä ja hän tarkoittavat eri asioita ja ovat toisiinsa nähden loogisessa suhteessa. Kaikilla näillä käsitteillä on myös muuhun todellisuuteen nähden samantyyppinen toimijan rooli. Myös ihmisen ajatusmallit pyrkivät luomaan samanlaisia erotteluja, suhteita ja yhteyksiä. Kieli siis voi ilmaista sekä rakenteellisesti, että sisällöllisesti ajatteluamme. Todennäköisesti kielen ja ajatusmallien suhde on kuitenkin enemminkin symbioottinen kuin lineaarinen syyseuraussuhde. Ne ovat kehittyneet ja jatkavat kehittymistään yhdessä sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla. Mitä tarina Punaisista kengistä kertoo meille moraalista? Tietäminen, kieli ja ihmisten väliset suhteet. Moraalifilosofiassa pohdiskellaan, mikä on oikeaa ja väärää subjektin toimintaa suhteessa ympäristöönsä. Tämän esseen kannalta meille on mielenkiintoista, mikä on moraalitiedon suhde subjektiin ja edelliseen pohjautuen miten moraalia voi viestiä. Tutkikaamme aluksi moraalitiedon muotoutumista ja sen viestimistä. Artikkelissaan moraalin ja kirjallisuuden suhteesta Josef Früchtl kuvaa kuusi tapaa, joilla moraalifilosofia ja kirjallisuus ovat olemassa suhteessa toisiinsa modernista näkökulmasta. Tarkastelkaamme tarinaa Punaisista kengistä. Kokeilen tässä Früchtlin erästä modernismin näkökulmasta sallittua viitekehystä moraalifilosofian ja kirjallisuuden suhteen määrittelyyn.

5 5 Tarina menee suunnilleen näin: Orpo ja köyhä tyttö askartelee itselleen punaiset kengät. Orpo tyttö adoptoidaan ja adoptioäiti heittää tytön kengäntekeleet menemään muiden vanhojen rääsyjen kanssa. Tyttö suree menetettyjä kenkiään. Myöhemmin muori vie tytön suutarille, jossa tyttö saa valita itselleen uudet kengät. Tyttö valitsee itselleen vanhoja kenkiään muistellen punaiset kengät, vaikka ne ovat periaatteessa säädyttömät. Tyttö ei voi vastustaa käyttää kenkiä kirkossa, vaikka tätä paheksutaan. Lopulta tyttö ottaa tanssiaskelia kenkien kanssa eikä pysty lopettamaan. Hän tanssii pakahtuakseen, kunnes ainoa ratkaisu tytön pelastamiseksi on katkaista jalat kenkineen päivineen. (Tarina on kerrottu paremmin mm. Clarisa Pinkola Estésin teoksessa Women Who Run with the Wolves. ) Viitekehys, jota haluan käyttää, on komplementarismi ja tarkemmin, kirjallisuuden suhteellinen ensisijaisuus. Schellingin (jota Früchtl käyttää kyseisen ajattelun edustajana) peruste arvottamiselle on, että vain taide voi tarjota filosofian vaatiman asetelman, jossa subjekti ja objekti ovat erossa tosistaan, jossa subjekti voi tarkastella tajuntaa objektina. Filosofian ongelma Schellingin (ja saksalaisten idealistien) mukaan oli itsensä perustelu itsetietoisuuden kautta, mihin filosofia kykeni vain intellektuellin intuition kautta. Kirjallisuus taas tarjosi välineen sekä lähtökohdan itsetietoisuus että sen seurausten tutkinnalle. Martha Nussbaum (toinen ajattelun edustaja) puolestaan perusteli kirjallisuuden ensisijaisuutta sen kyvyllä kuvata arvoasetelmien pluralismia, ilman että ne tarvitsisi loogisesti sovittaa yhteen. (Früchtl:105) Schellingin perusteella tarina Punaisista kengistä voi siis kertoa meille jotain oleellista moraalista, koska kykenemme tarkastelemaan tarinan premissejä ja siitä juontavia tapahtumia. Tarinan opetuksen voi periaatteessa ajatella olevan, että tukahdutettu halu varomattomasti valloilleen päästettynä johtaa turmioon. Tämä opetus on parhaimmillaan juuri tarinan muodossa, sillä voimme tarttua siihen kokonaisuudessaan objektina. Filosofiassa meidän tulisi ensin perustella koko joukko ihmisen elämään liittyviä asioita ja silti olisimme loppujen lopuksi vain intuition varassa. Nussbaumin perusteella tarina punaisista kengistä kertoo meille kasvattiäidin hyvästä tarkoituksesta hänen heittäessään itse tehdyt punaiset kengät menemään riistäen tytöltä terveellisen tavan itsensä toteuttamisen, mikä myöhemmin johtaa tytön turvautumiseen vaarallisiin noiduttuihin kenkiin epäterveelliseen itsensä toteuttamiseen. Tarina kertoo meille myös tytön vilpittömästä tykästymisestä punaisiin kenkiin ja kyvyttömyydestä tunnistaa vaaraa. Esseen ajatuksenkehittelyn kannalta Nussbaumin tulkinta on kiinnostavampi. Samaistumme tarinan hahmoihin ja tapahtumiin. Asetumme tarinan subjektien asemaan ja tunnemme heidän tunteitaan eli käytämme jälleen empatiakykyämme. Samalla voimme tarkastella kokonaisuutta, ja miettiä, mikä konflikti määrittää henkilöiden todellisuutta ja miten se ratkeaa tai voisi ratketa. Sääntöjen generointia yrittävä moraalifilosofia on pulassa kyetessään toimimaan vain yhdestä arvoperustasta käsin. Jos taas argumentoidaan suoraan relativistisesta näkökulmasta, ajaudutaan pian moraalin tyhjäksi tekemiseen ( kaikki on tavallaan oikein ). Tarinan avulla esitetty moraalinen tilanne taas kestää pluralismin motivoidessaan tunteiden avulla yleisöään omaan ratkaisuunsa näiden silti ymmärtäessä eri toimijoiden näkökulmien väistämätön erilaisuus.

6 6 Eron moraalifilosofian ja tarinoiden välillä voi ajatella olevan myös niiden tiedonvälitystavassa. Moraalifilosofiassa vedotaan rationaalisuuteen ja tarinoissa tunteisiin. Voimme saada tietoa kielellisesti esitettyjen loogisten päättelyketjujen eli filosofian kautta, mutta myös kielen avulla herätettyjen tunteiden kautta tarinoiden avulla. Tarinoiden avulla voimme elää tilanteet ja oppia kokemuksen kautta. Tarinat tarjoavat toisin sanoen subjektin kannalta oleellisempaa tietoa moraalista. Ja lopulta subjekti onkin se, joka moraalia tarvitsee. Subjekti tarvitsee sitä yhteiskunnassa toimimiseen ja vastaavasti yhteiskunta tarvitsee moraalisia subjekteja toimiakseen. Moraali kehittyy siinä missä yhteiskunta kehittyy; nykyajan elämässä suvereeniin moraaliseen toimintaan ei enää riitä kymmenen käskyä, vaikka uskontojen rooli moraalin vaalimisen ja kehittämisen instituutioina onkin ollut tärkeä. Tietäminen vs. tietoisuus Painotamme nykymaailmassa tietämistä tietoisuuden kustannuksella. Suvereenina moraalisena subjektina toimimiseen kuuluu nykyään olennaisena osana ajattelu ja tietoisuuskoneistomme ylläpito. Aivomme tarvitsevat samaan tapaan harjoitusta kuin ruumiimmekin. Buddhalaisessa ja zeniläisessä perinteessä on olemassa erityistä tietoisuuden harjoittamista, jota kutsutaan yleisesti meditaatioksi. Tarkoitus on tulla tietoisemmaksi, kuinka ollakaan omasta olemassaolosta. Suurin osa filosofeista sen sijaan on päättänyt selvittää olemassaolon salaisuuden pähkäilyllä. Taipumus pähkäilyyn on tavallisessa ihmisessäkin niin vahva, että aloitteleva meditaation harjoittaja voi todeta pähkäilyn jatkuvan, vaikkei varsinaisia filosofisen olemassaolon perusteita aktiivisesti miettisikään. Pää on suorastaan kuin vilkas katu, jonka hiljenemistä on turha toivoa. Voimmekin todeta olemassaolon kokemisen ja sen ajattelemisen olevan kaksi eri asiaa. Kumpi on sitten oleellisempaa ajattelu ja tietoisuuskoneistomme kannalta? Luultavasti olemme onnellisia, kun kykenemme molempiin. Tutkimme elämistä sekä kielen että tunteen tasolla; kiinnostuksemme elämistä kohtaan on luonnollisesti paitsi älyllinen mutta myös taidollinen. Avainasemassa on yleisesti suhteemme maailman kanssa. Joissain tilanteissa vuorovaikutus on älyllisempää joissain intuitiivisempaa. Tärkeää on kuitenkin huomata, että tapa, jolla harjoitamme älyllisyyttä vaikuttaa myös intuitiiviseen suhteeseemme maailman kanssa ja toisinpäin. Opimme filosofian kurssilla, että vastustajan päihittävien väittelytekniikoiden ylenmääräinen käyttö johtaa hedelmättömään ja pysähtyneeseen ajatteluun. Lopulta ajattelu tottuu uusien ideoiden systemaattiseen torpedointiin; harjoitus tekee mestarin, ja vasaralle kaikki asiat ovat nauloja. Suhde maailmaan voi määrittyä ja harjoittua myös kehollisuuden kautta. Esimerkiksi Feldenkreismenetelmässä kehon toimintaa tutkitaan pienten liikkeiden avulla, tarkoituksena luoda uusia liikeja toimintamalleja (8). Menetelmä perustuu meditoinnin tavoin tietoisuuden kehittämiseen. Tullessaan harjoituksen avulla tietoiseksi toimintamallistaan, sitä voi alkaa muokata. Feldenkreis

7 7 siis perustuu holistiseen käsitykseen ihmisolennosta, jossa kaikentyyppinen toiminta vaikuttaa kaikkeen. Kiinnostavaa on, että adjektiivi tietoinen on johdettu tieto substantiivista. Tietoisuus tietoisuudesta on siis kenties tullut suomalaisten ajatteluun myöhemmässä vaiheessa. Tietää verbi taas on yleisimmin hyväksytyn selityksen mukaan johdos tie sanasta. Näin tietää olisi merkinnyt tuntea tai osata tie (4). Voidaan ajatella uusien sanojen syntyneen tarpeesta selittää uusi ajatusmalli. Sanojen tullessa käyttöön uuden ajatusmallin on ollut helppo levitä. Nykyään meillä on sana tietoisuudelle, mutta onko se silti lapsipuolen asemassa tietoon nähden? Tietoa arvostetaan, koska se nähdään hyödylliseksi. Meidän tarvitsee tuntea tie. Luonteeltaan materialistinen yhteiskuntamme näkee tiedon materialisoituvan taitoina ja tuotteina. Tietoisuutta taas on vaikeampi vaihtaa, sillä ei ole markkinoita. No johan on markkinat! Ferraro ja kumppanit kertovat markkinoiden vallasta artikkelissaan Economics Language and Assumptions: How Theories Can Become Self fulfilling (Ferraro et al. 2005). Artikkelin argumentti on, että sosiaalitieteiden teorioista tulee helposti itsensä toteuttavia. Esimerkkitieteenalana käytetään nyky yhteiskunnan parasta asiantuntijaa eli taloustiedettä. Tieteelliset teoriat toteuttavat itseään Ferraron ja kumppanien mukaan kolmea eri tietä: rakenteiden suunnittelun, normien asettamisen ja kielen kautta. Meitä kiinnostaa tässä erityisesti esimerkki markkinoista: [ ] uskotaan markkinamekanismien olevan tehokkaampia eturistiriitojen ratkaisemisessa itsekkäiden toimijoiden välillä kuin valta ja vaikutusprosessien, sukulaisuuden ja ryhmäjäsenyyden tai jopa moraalisten tai ideologisten periaatteiden. (Ferraro et. al:11) Myös intialainen ruohonjuuriaktivismia tutkinut Rajni Bakshi puhuu markkinoista kirjassaan Bazaars, Conversations and Freedom. Hän asettaa vastakkain markkinafundamentalismin ja basaarit. Basaareilla Bakshi tarkoittaa ihmisten sosiaalisille kokoontumispaikoille kehittyviä ideoiden, viihteen ja kauppatavaran vaihtofoorumeita. Bakshin mukaan basaarit eroavat markkinafundamentalismista juuri siinä, että ne tunnustavat taloudellisen toiminnan ihmiselämän erottamattomaksi osaksi. Markkinafundamentalismi puolestaan erottaa kaupankäynnin muusta inhimillisestä toiminnasta ja tekee markkinoista oman sfäärinsä, jolla on omat matemaattiset lakinsa, jotka eivät välttämättä päde muutenkaan reaalimaailmassa. Jos tarkastelemme sitä, miten markkinat terminä edustaessaan tiettyä ajatusmallia valtaa alaa vaihtoehtoisilta ajatusmalleilta, emme voi kuin ihmetellä termin dominoivuutta. Ehkä markkinoiden menestyksen voi jäljittää matemaattisten luonnontieteiden ihailuun luvun lopulla mm. taloustieteilijät Jevons ja Walras ottivat mallia fysiikasta määrittäessään taloudelliselle toiminnalle matemaattisia lainalaisuuksia. Vaikka myöhemmin teorioiden matemaattinen pohja on kyseenalaistettu, taloustieteestä on tullut fysiikan kaltainen voimahahmo.

8 8 Vaikka olemme hieman jo siirtymässä normiston selittävälle alueelle, palatkaamme vielä kieleen. Ajattelu ohjaa kielen kehitystä ja kielen käyttäminen ajatusmallien dominanssia ja käyttöä. Lopulta olemme vuorovaikutuksessa maailman kanssa käytettävissämme olevien ajatusmallien kautta. Tiedämme, mitä markkinat tarkoittaa, saatavilla oleva tietomme maailmasta on saturoitunut termin käytöllä, ja lopulta meille on luontevaa alkaa toimia maailmassa markkinalogiikan mukaisesti. Hankala sukupuoli Ottakaamme tähän vielä esimerkki sukupuolentutkimuksen alalta. Sukupuolentutkija Judith Butler on tutkinut sukupuolien syntyä kirjassaan Hankala sukupuoli: Feminismi ja identiteetin kumous. Butler lähtee tarkastelussaan liikkeelle sosiaalisen ja biologisen sukupuolen käsitteistä. Feministiteoreetikot hylkäävät biologia on kohtalo ajattelun ja esittävät, että sosiaalinen sukupuoli on kulttuurinen tulkinta biologisesta sukupuolesta tai että sosiaalinen sukupuoli on kulttuurisesti rakentunut (Butler:56) Butler kuitenkin jatkaa tutkimusta ja kiinnittää huomionsa rakentuneisuuden mekanismiin. Hän esittää kysymyksen, eikö tällainen tulkinta tee sukupuolesta väistämätöntä, eikö tässä tapauksessa kohtalona olekin kulttuuri. Hän lainaa Beauvoiria: [ ] Beauvoir on selkeä siinä, että naiseksi tullaan, mutta näin tehdään kulttuurin pakottamana. Ja selvästikään pakko ei tule biologisesta sukupuolesta. [ ] Jos ruumis on tilanne, kuten Beauvoir väittää, voidaan vedota vain ruumiiseen, joka on jo tulkittu kulttuurisin merkityksin, ja siksi biologinen sukupuoli ei voi kelvata diskurssia edeltäväksi anatomiseksi tosiasiaksi. Osoittautuu siis, että biologinen sukupuoli on määritelmän mukaan koko ajan ollut sosiaalinen sukupuoli. (Butler:57) Useimmat ihmiset ottavat sukupuolen itsestään selvänä asiana. Sen voi nähdä, siitä voi puhua yksiselitteisillä termeillä, sillä on biologinen tehtävä. Ensimmäinen illuusion murskaaja on kuitenkin se huomio, että kulttuuriset roolimme ovat vahvasti sukupuolittuneet. Taloustieteellisissä tutkimuksissa naisten ja miesten eroista on mm. havaittu, että matrilineaarisissa kulttuureissa naiset ovat miehiä kilpailunhaluisempia kuin omassa patriarkaalisessa kulttuurissamme. Täytämme paitsi biologista mutta ennen kaikkea kulttuurista odotetta käyttäytyessämme sukupuolemme mukaan. Beauvoirin huomio asettaa meille haastavan tehtävän. Mistä aloitamme diskurssin, ellemme aloita sitä biologisesta sukupuolesta? Se että ruumis on tilanne vertautuu yleisesti filosofian ongelmaan: myös ajatusmalli on tilanne. Sillä ei ole mitään pysyviä premissejä, koska se on luotu toisten ja taas toisten ajatusmallien varaan. Muistanemme, että Schellingin mukaan ajatusmallien tietoisuutta ei voi tarkkailla objektina kuin taiteen kautta. On myös ilmeistä, että olemme muna kana tilanteessa myös evoluution kannalta. Kulttuuri on myös osa sitä todellisuutta, jossa biologinen kehitys tapahtuu. Suhteessa vaikkapa sukupuoleen kulttuuri muuttuu nopeammin kuin biologia, mikä toisaalta on myös osoitus biologian määrittävyyden joustavuudesta.

9 9 Mitä kulttuurimme siis tahtoo ajatella sukupuolista? Kaksi läpilyövää ajatusmallia lienevät polaarisuus ja komplementaarisuus: miehet ja naiset ovat toisiaan täydentäviä vastakohtia. Ajattelu sisältää yleensä myös heteronormatiivisen olettamuksen. Sukupuoliajattelussa on nähtävissä ehkä samanlainen taipumus dominanssiin kuin markkina fundamentalismissa. Sukupuolesta tulee identiteetille ja käyttäytymiselle määrittäjä numero Uno. Sukupuoli myös jakaa ihmisiä kahteen kulttuuriseen ryhmään, joiden sisällä muodostuu omat normistonsa. Se siis muuttaa kulttuurista todellisuutta myös tässä suhteessa. Markkinat ovat kuolleet Mitä olemme oppineet sukupuolesta ja markkinoista? Ajatusmallin tullessa vallitsevaksi, sillä on suuri vaikutus todellisuuteemme. Siitä tulee toisin sanoen normi, jota emme edes tajua normiksi. Esimerkiksi Stephen Gudemanille oli suuri yllätys alkaessaan aloittelevana antropologisena taloustieteilijänä tutkia panamalaista maaseutuyhteisöä, etteivät yhteisön jäsenet toimineetkaan rationalistisen itsekkäästi. Yhteisössä oli esimerkiksi kummivanhempi instituutio, jonka siteet ylittivät taloudelliset eturistiriidat joka suhteessa. Myöhemmin Gudeman tutustui mm. Marxin teorioihin ja alkoi kehittää uutta lähestymistapaa taloudelliseen toimintaan, ja kirjoitti lopulta tutkimuksensa markkinamaatalouteen siirtymisen haitoista. (Gudeman:2 3) Antropologisen tutkimuksen yksi päämenetelmä on osallistuva havainnointi. Menetelmä pyrkii parhaansa mukaan ratkaisemaan tutkijan omien ajatusmallien ohjailevan vaikutuksen tutkimuksen tuloksiin. Sulautuminen tutkittavaan yhteisöön pitäisi paitsi taata oudon tarkkailijan muutoksen luonnolliseksi ja huomaamattomaksi osaksi tutkimuskohdetta mutta myös avata tutkijan ajatusmaailmaa kohteelle ja osoittaa tämän väistämättömät kulttuuriset ennakkoluulot. Käyttäytymismallit, jotka ohjaavat jokapäiväistä elämäämme eivät ole kaukana normittavista ajatusmalleistamme. Samoin kuin uskomme neoklassisen taloustieteen rationaalisen itsekkyyden olevan väistämätön ihmistoiminnan perusta, käyttäydymme useimmissa tilanteissa kulttuurista omaksutun mallin mukaan. Tällaisista näkyvistä tavoista olemme jokseenkin tietoisia varsinkin, jos olemme matkustelleet jonkin verran. Esimerkiksi tiedämme, että kaupassa kuuluu kerätä ostoksensa koriin ja sitten mennä kassalle jonottamaan ja maksamaan niistä. Kaupassa asioidessa tai jonottaessa ei ole tapana keskustella tai vaikkapa tanssahdella. Jotkut filosofit ovat ehdottaneet kankeiden käyttäytymismallien rikkomista elämänlaatua parantavana tekijänä. Esimerkiksi Esa Saarinen on muotoillut asian niin, että ihmisten tulisi nähdä kaikki tilanteet mahdollisuuksina uudenlaiseen toimintaan. Esimerkiksi ruokalassa jonottamista ei välttämättä tarvitse nähdä jonottamisena, vaan vaikkapa tilaisuutena saada uusia kiinnostavia ajatuksia vieressään seisovilta ihmisiltä. Erich Fromm taas puhuu rakkaudesta asenteena maailmaa kohtaan teoksessaan Die Kunst des Liebens (suom. Rakastamisen taito). Hän analysoi monia nykyelämässä vallalla olevia asenteita ahneudesta piittaamattomuuteen ja uskoo niiden aiheuttavan haluttomuutta elämään. Rakkaudellisella asenteella ahneuden voi kääntää anteliaisuudeksi ja piittaamattomuuden välittämiseksi. Fromm tunnistaa monia luutuneita käyttäytymis ja ajatusmalleja ja myös huomioi niiden ongelmia. Alkaa jopa tuntua säännöltä, että

10 10 mitä jäykempi käyttäytymismalli, sitä varmemmin se on huono. Inspiroitunut ja rakkaudellinen asenne ei tarvitse käyttäytymismalleja samoin kuin harjaantunut moraali ei tarvitse pitkällistä rationaalista järkeilyä toimiakseen. Missäpä muussa inhimillisessä toiminnassa kaavat olisivatkaan tärkeämpiä kuin ihmisten välisessä viestinnässä. Kjell Westön romaanissa Henrik haluaisi keskustella ihastuttavan Rouva R:n kanssa elämästä ja maailmankaikkeudesta, mutta lopulta keskustelu jää seuraavaan sananvaihtoon: Olen niin kauan halunnut jutella kanssanne, Henrik sanoo, kun hän ja rouva R kulkevat hiekkarantaa [ ] Rouva R hymyilee vakavan näköisenä ja sanoo kohteliaasti muutaman sanan siitä, miten ihmisten välillä on niin monenlaisia esteitä. [ ] Tiedättekö, minusta te olette aina ollut ihana, Henrik sanoo. Älkää nyt suuttuko, mutta teillä on niin kaunis hymy. Tiedättekö mitä minä inhoan? Rouva R sanoo. Inhoan sitä että minun on pakko hymyillä, kun puhun asioista joihin suhtaudun äärimmäisen vakavasti. (Westö:30) Jää lukijan tulkinnan varaan, mikä sävy on tuolla esteellä, joka jää Henrikin ja Rouva R:n välille, mutta viesti on selvä. Sopivat tilaisuudet vapaaseen kommunikaatioon tuntuvat olevan harvassa ja silloinkaan ei ole helppo päästä yhteisymmärrykseen. Monet kaunokirjalliset teokset kertovatkin väärinymmärryksistä ja epätäydellisestä kommunikaatiosta, koska se on niin yleinen ristiriita. Epäonnistumisen ja väärinymmärretyksi joutumisen pelko lienee juuri se, joka ajaa meidät turvautumaan niin vahvasti konventioihin ja käyttäytymismalleihin. Käyttäytymismallit eivät kuitenkaan takaa viestinnän onnistumista vaan saattavat päinvastoin lamauttaa viestintää, jolloin ei käytetä verbaalisen ja fyysisen kielen täyttä ilmaisuvoimaa. Ehkä epäonnistumisen pelossa piilee myös markkinafundamentalismin viehätys. Vihdoinkin ihmisten motiivit voidaan hajottaa matemaattisiin yhtälöihin. Kuinka selkeää ja voimauttavaa! Ongelmana vain on se, että markkinafundamentalismi on äärimmäinen käyttäytymismalli, joka toimii tehokkaasti vain teoriassa, vaikka se olisi todellisuudessakin laajalti omaksuttu. Ajan vanki Tuokaamme lopuksi vielä yhtälöömme eräs tärkeimmistä ja toimintamme läpäisevimmistä ajatusmalleistamme, nimittäin aikakäsityksemme. Aikakäsitys jos mikä, tuo myös esille kulttuuriset maailmankuvaerot. Käsitelkäämme nyt aikaa kuitenkin länsimais suomalaisesta näkökulmasta. Aikaa on vaikea ymmärtää, mutta silti näytämme tulevan sen kanssa toimeen oikein hyvin. Meillä on aikayksikkömme, jotka muodostavat loogisen systeemin millisekunneista vuosituhansiin. Meillä on menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus. Lisäksi on olemassa yhtäaikaisia ja eriaikaisia tapahtumia. Jokainen ajanhetki on uniikki tilanne, jota parhaiten tunnelmoinee seuraava katkelma J.R.R. Tolkienin runosta:

11 11 I sit beside the fire and think of how the world will be when winter comes without a spring that I shall never see. For still there are so many things that I have never seen: in every wood in every spring there is a different green. I sit beside the fire and think of people long ago, and people who will see a world that I shall never know. (J.R.R. Tolkien) Runo tuo myös vahvasti esille ajan subjektiivisen luonteen. Aika ja paikka karakterisoivat subjektin ainutlaatuisuutta. Paikka on konkreettisempi ja aika abstraktimpi tekijä. Materiamme liikkuu molemmissa ulottuvuuksissa, mutta edellisessä on kyse tahdostamme ja jälkimmäisessä meidän ei tarvitse tehdä mitään liikkuaksemme. Ajassa liikkumisen vääjäämättömyys saattaa ahdistaa hallinnanhaluista subjektia; joskus jotkut yrittävät taistella kelloa vastaan, mutta se lienee etukäteen hävitty kamppailu. Tietoisuus ajankulusta aiheuttanee sitä terävämpää tuskaa, mitä tarkemmin kykenemme aikaa mittaamaan nyt vierähti sekunti ja samalla 1000 millisekuntia. Ehkä ongelma on siinä, ettemme kykene ymmärtämään aikaa kuin konkreettisemman paikkaulottuvuuden metaforana. Paikassa liikumme konkreettisesti ja aistimme ovat kehittyneet sen havainnointiin. Liikkeen havainnoinnissa aika ja paikka liittyvät yhteen, mutta tässäkin tapauksessa havainnoimme helpommin liikettä suhteessa paikkaan kuin aikaan. Aikakäsitys on kehittynyt muun kulttuurimme kanssa symbioosissa. Mitä enemmän mahdollisia sosiaalisia ja taloudellisia paikkoja on tullut ihmisten käyttöön (vaikkapa kaupungistumisen myötä), sitä tarkemmin on täytynyt koordinoida sitä, millä ajanhetkellä on missäkin. Puolestaan mitä tarkemmin on voinut tunnistaa ajanhetkiä, sitä enemmän erotettavissa olevia paikkojakin on voinut syntyä. Kuinka ollakaan, ajan mitattavuus on myös tärkeää markkinoille, joilla käydään kauppaa ihmisten ja pääoman käytettävissä olevista sekunneista, jotta jokainen ajanhetki saadaan tehokkaasti käyttöön. Aika on rahaa. Se, että tiedämme työtuntimme arvon sentilleen, ei kuitenkaan ratkaise meille ajan arvoitusta. Miten meidän pitäisi suhtautua menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen? Tulevaisuuden

12 12 arvon voimme tosin selvittää diskonttaamalla käden käänteessä. Jos taas päätämme arvostaa menneisyyttä, hyvä ratkaisu on haalia kokemuksia, joita voi sitten muistella vanhana kiikkustuolissa. Mitä meidän siis pitäisi tehdä nykyhetkessä? Kuinka paljon voimme valmistella tulevia nykyhetkiä käyttämällä nykyhetkeä tulevaisuuden suunnitteluun? Meillä alkaa olla vakavia elämänhallinnallisia ongelmia, kun vaihtoehtojen määrä kasvaa ja valmiiden polkujen määrä vähenee ympäristön muuttuessa kaoottisemmaksi. Fysikaalisesti ajateltuna vaihtoehtojen kasvu nimenomaan johtaa ennustamattomuuteen. Eräs ratkaisu on tosiaan unohtaa aika ja oppia vaistonvaraisesti tekemään itseään miellyttäviä asioita tai ylipäätään asioita, mitä ihmiset yleensä tekevät elämässään. Kuten olemme kuitenkin todenneet aikaisemmissa kappaleissa, se mitä tekee, on lopulta se keneksi tulee. Mitä enemmän viettää aikaa jonkun asian parissa, sitä enemmän muuttuu tuoksi asiaksi. Mitä enemmän kieltää, sitä kielteisemmäksi tulee ja mitä enemmän uskaltaa, sitä rohkeammaksi tulee. Siksi ei ole yhdentekevää, miten viettää päivänsä, vaikka kuvitelmissaan olisi joku muu. Kaunokirjallisuuden puolella Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuva kertoo tästä ilmiöstä: Gray tekee sopimuksen paholaisen kanssa ja vaikka säilyy ulkomuodoltaan kauniina ja nuorena, muuttuu ihmisenä yhä inhottavammaksi. Eräs mahdollinen suhtautuminen aikaan on muodostaa siihen subjektiivinen suhde vähän samaan tapaan kuin Tolkienin runossa kuvaillaan. Ajan kulumisella on jokaiselle henkilökohtainen merkitys. Jokaisen elämä muodostaa ainutlaatuisen paikka aikakuvion. Tässä suhteessa kaikille yhteinen aika, jota voi vaikkapa mitata sekuntikellon kanssa, on vain sosiaalinen rakenne, jonka avulla olemme keskenämme vuorovaikutuksessa. Sukupuoliajattelun tapaan lähtökohdaksi ja kohtaloksi luullaan biologista eli fysikaalista aikaa, mutta lopulta on todettava kulttuurisen ajan olevan todellinen kohtalomme. Yhteenveto Mitä olemme oppineet tämän kehittelyn tuloksena? Näistä hajanaisista ajatuksenpätkistä on kutoutunut jonkinlainen ajatuksenharso, joka antaa yhden näkökulman elämään suhteessa ajatteluun, kieleen ja sosiaaliseen toimintaan: Ajattelutoiminnan ja tietoisuuden avulla olemme vuorovaikutuksessa maailman kanssa ja siinä läsnä. Näiden pohjalle ja näitä rakentaa kieli, joka tarkentaa ja rakenteistaa suhdettamme maailman kanssa. Moraali on erityinen taito toimia yhteiskunnassa, joka perustuu omille ajatusmalleilleen. Jotkin ajatusmallit kielen avustuksella saattavat huomaamatta ottaa ylivallan ja alkaa määrittää laajaa joukkoa muita ajatusmalleja ja näin vaikuttaa vahvasti sosiaaliseen ja aktuaaliseen todellisuuteemme. Liika rakenteisuus suhteessa maailmaan saattaa myös sulkea pois mahdollisuuksia ja lukita luovuutta. Vapauttava oivallus voi olla, että todellisuus muodostuu subjektien suhteista toisiinsa, jotka yhdessä voivat vapaasti määrittää sitä

13 13 Lähteet: 1. Westö, Kjell: Leijat Helsingin yllä. 7. painos. Otava, Keuruu: Estés, Clarisa Pinkola: Women Who Run With the Wolves. The Random House Publishing Group, USA: Früchtl, Josef: The Modern Morals of Litterature (Nopan kurssimateriaalissa) 4. Tieto sanan etymologiasta. cf13 4bcb ad26 b45201ddf475 Lainattu Ferraro, Fabrizio; Pfeffer, Jeffrey & Sutton, I. Robert: Economics Language and Assumptions: How Theories Can Become Self fulfilling. Academy of Management Review 2005, Vol. 30, No. 1, Butler, Judith: Hankala sukupuoli: Feminismi ja identiteetin kumous. Gaudeamus, Helsinki: Gudeman, Stephen: The Anthropology of Economy: Community, Market and Culture. Blackwell Publishers Inc., Great Britain, Cornwall: Feldenkreis menetelmästä. Feldenkreis Lainattu Fromm, Erich: Die Kunst des Liebens. Ullstein Buch, Ulm/Donau: Wilde, Oscar: Dorian Grayn muotokuva. Otava, Keuruu: 2009