KESKITTYMINEN PYHÄÄN ANTAMISEEN OSA 3
|
|
- Kaisa Laine
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Toora jakso MISHPATIM - Shemot (2. Moos.) 21:1-24:18 KESKITTYMINEN PYHÄÄN ANTAMISEEN OSA 3 Säädetty Antaminen / Kolmannen Vuoden Kymmenykset Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi. Matt.6:21 Shabbat shalom, suuresti rakastetut! Kun palaamme uskon juutalaisille juurille ja apostoliselle hebrealaiselle perustukselle, täytyy meidän myös palauttaa ennalleen Pyhä Antaminen. Korvausteologia on vaikuttanut Yeshuan ruumiiseen monilla alueilla ja erityisesti antamisen alueella. Useimmat ihmiset eivät tiedä kuinka antaa, kenelle antaa ja milloin antaa, niinpä he eivät koskaan pääse ulos henkisestä ja/tai taloudellisesta kuivuudesta! Pyhä Antaminen on sydämen asia ja siksi se tulee Elohimin (Jumalan) itsensä Sydämestä! Hän näytti meille tien antamisen areenalla antamalla meille kalleimman, minkä pystyi, Hänen ainokaisen Poikansa, Hänen Verensä alttarille, jotta sinä ja minä voisimme pelastua synnistä ja saatanalta! Yeshua oli Elohimin Ensihedelmän Uhri ja Hän antoi Hänet MEILLE! Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Joh. 3:16 Kun meillä on Yeshuan luonne, olemme luonnostaan antajia! Kaikessa minä olen osoittanut teille, että näin työtä tehden tulee huolehtia heikoista ja muistaa nämä Herran Jeesuksen sanat, jotka hän itse sanoi: Autuaampi on antaa kuin ottaa. Apt. 20:35 JATKOA TOISESTA OSASTA Palautetaanpa mieleen vielä antamisen neljä kategoriaa: Säädetty antaminen, vapaaehtoinen antaminen, uhrin antaminen ja hyvityksen antaminen. Säädetyssä Antamisessa on kymmenyksille KOLME kategoriaa : Ensimmäiset kymmenykset kuuluvat kokonaisuudessaan leeviläisille! 3.Moos.27: Kolmannen vuoden kymmenykset jaetaan leeviläisille, leskille, orvoille ja muukalaisille! 5.Moos.26:12 Juhlan kymmenykset jaettaviksi sinulle, perheellesi, palvelijoillesi ja palveluvuorossa oleville leeviläisille. 5.Moos.14:22-27 Olemme puhuneet, että ENSIMMÄISET KYMMENYKSET kuuluvat kokonaisuudessaan leeviläisille (Osa 2) ja Osassa 4 puhummetoisista Kymmenyksistä tai JUHLAN KYMMENYKSISTÄ. Nyt puhumme Kolmannen Vuoden Kymmenyksistä. KOLMANNEN VUODEN KYMMENYKSET Kun kolmantena vuotena, kymmenysten vuotena, olet suorittanut loppuun kaikki kymmenykset
2 saamastasi sadosta ja antanut ne leeviläiselle, muukalaiselle, orvolle ja leskelle, ja he ovat syöneet sinun porttiesi sisäpuolella ja tulleet ravituiksi. 5.Moos.26:12 Kolmannen Vuoden Kymmenykset jaetaan leeviläisten, leskien, orpojen ja muukalaisten kesken! Minä kutsun näitä almuiksi. Jopa almuista jotka ovat pääosin tarkoitettu köyhille, olemme velvoitettuja antamaan ENSIN leeviläisille/yahven (Jumalan) Palvelijoille. Niinpä ensimmäinen osa almuista annetaan tarpeessa oleville leeviläisille jotka tunnet. Heidän ei välttämättä tarvitse olla mentoreitasi tässä tapauksessa. Nämä leeviläiset joita haluat tukea, voivat olla lähetystyössä tai alueellasi ponnistelevia pappeja. Näiden jälkeen voit antaa köyhille, orvoille, leskille ja muukalaisille, jotka eivät ole leeviläisiä eivätkä palvelutyössä. Eli ensiksi huolehdit köyhistä jotka ovat YAHVEN Palvelutyössä ja vasta sitten heistä, jotka eivät ole! Olet antanut ne leeviläiselle, muukalaiselle, orvolle ja leskelle, ja he ovat syöneet sinun porttiesi sisäpuolella ja tulleet ravituiksi. 5.Moos.26:12b Varhaisissa kirjoituksissa puhutaan kolmen erilaisen, muinaisessa Israelissa säädetyn kymmenyksen olemassaolosta! Niiden kahden kymmenyksen lisäksi, joista jo sanoin, että sinun tulee maksaa joka vuosi; ensimmäinen leeviläisille ja toisena juhlien kymmenykset, olet velvoitettu tuomaan joka kolmas vuosi kolmannen kymmenyksen. Se on velvollisuuteni antaa tarvitseville (Juutalaisten vanhat tavat/antiquities of the Jews.Book 4, luku 8, kappale 22). Toinen maallikko kirjailija vahvistaa tämän, mikä on kirjoitettu Tobiaan kirjassa (Tobit) 1:6-8 (vanhat, ei-kanoniset käsikirjoitukset), Otettuani ensihedelmät ja kymmenykset tuloistani sekä ensimmäiset kerityt villat, minä antaisin ne papeille, Aaronin pojille, alttarilla. Kaikista tuloistani antaisin kymmenyksen leeviläisille, jotka ovat palvelutehtävässä Jerusalemissa; toisen kymmenyksen myisin ja voiton käyttäisin joka vuosi Jerusalemissa; kolmannen kymmenyksen antaisin niille, joille minulla olisi velvollisuuteni. Joka kolmas vuosi tuo kaikki kymmenykset sinä vuonna saamastasi sadosta ja pane ne talteen porttiesi sisäpuolelle. 5.Moos 14:28 Huomaa, että joka kolmas vuosi koko Israelin täytyi antaa lisäkymmenys köyhille, (Kolmannen vuoden kymmenykset!) aloittaen köyhistä papeista ja sen jälkeen kaikki muut köyhät ja apua tarvitsevat ihmiset! Kun annamme köyhille, orvoille ja leskille kuten on säädetty, voimme pyytää Yahven (Jumalan) siunausta! Niin sano Herran, Jumalasi, edessä: Minä olen vienyt pois talostani sen, mikä on pyhäkölle pyhitettyä, ja olen antanut sen leeviläiselle ja muukalaiselle, orvolle ja leskelle, aivan sinun käskysi mukaa, jonka olet minulle antanut. Katso pyhästä asunnostasi, taivaasta, ja siunaa kansaasi Israelia ja sitä maata, jonka olet meille antanut, niinkuin valalla vannoen lupasit isillemme, maata, joka vuotaa maitoa ja mettä. 5.Moos.26:13,15 ANNA KOLMANNEN VUODEN KYMMENYKSET KUUKAUSITTAIN, JONKA SUURUUS ON 3,33% Sen sijaan että odottaisit antaaksesi lisäkymmenykset aina kunkin kolmen vuoden jakson lopussa,
3 tai kolmas ja kuudes vuosi seitsemän vuoden jaksossa, suosittelemme, että erotat sen KUUKAUSITTAIN seuraavalla tavalla: Jos palkkasi on 1000$ kuukaudessa, Ensimmäinen Kymmenys leeviläisille on 100$, Toinen Kymmenys (Juhlan Kymmenykset) olisi toiset 100$ ja Kolmannen Vuoden Kymmenykset olisivat 33,3$ tai 1/3 osa kymmenyksestä (%3,33), joka vastaa kerran kolmessa vuodessa yhdellä kertaa maksettavaa määrää. Sinä voisit teknisesti alkaa laskea vuosia ja erottaa se kaikki kerralla kolmen vuoden välein, vaan suosittelen, että erotat sen kuukausittain. Sen avulla minulla on aina jotain annettavaa köyhille ja tarvitseville. SAPATTI VUOSI Huomaa, että seitsemän vuoden jaksossa meidän tarvitsee antaa kolmannen vuoden kymmenykset kolmas ja kuudes vuosi. Seitsemäs eli Sapattivuosi on rhuolenpidon ja jakamisen vuosi ilman rajoituksia. Mutta seitsemäntenä vuotena jätä se korjaamatta ja lepäämään, että kansasi köyhät saisivat siitä syödä; ja mitä jäljelle jää, sen metsän eläimet syökööt. Samoin tee viinitarhallesi ja öljytarhallesi. 2.Moos.23:11 Sapattivuoden aikana samoin kuin Sapatti-päivien aikana, YAHVE varustaa meitä LEVÄTESSÄMME! Tietysti tästä siunauksesta voivat nauttia vain ne, jotka juhlivat Sapattia ja kunnioittavat Maan Seitsemättä Vuotta kuin myös Henkilökohtaista Lepoa! Kyllä! Vaatii uskoa tehdä näin! (Heb.11:6) HALUATKO ANTAA ENEMMÄN KÖYHILLE! Sinä voit ehdottomasti päättää antaa enemmän köyhille kuin on säädetty, jos Pyhä Henki sinua niin ohjaa, mutta en ehdottaisi antamaan yhtään vähempää kuin minimin! Joka tukkii korvansa vaivaisen huudolta, se joutuu itse huutamaan, vastausta saamatta. Snl.21:13 Jos olemme jo jakaneet almumme, eikä meillä ole mitään jäljellä annettavaksi köyhille, on tärkeää rukoilla ja etsiä Yahvea (Jumalaa). Ehkäpä tässä tapauksessa Hän haluaa meidän lainaavan Häneltä vähän rahaa!" Joka vaivaista armahtaa, se lainaa Herralle, ja hän maksaa jälleen hänen hyvän tekonsa. Snl.19:17 Jos tunnet johdatusta antaa enemmän almuja kuin on säädetty tai Kolmannen Vuoden Kymmenykset, YAHVE lupaa maksaa takaisin sinulle! On tilanteita, jolloin perheemme jäsen (omaa lihaa) tarvitsee apua -se velvoittaa meitä rukoilemaan ja pyytämään Yahvelta neuvoa miten meidän tulisi auttaa. Tämä pyyntö voi tulla jo annettujen almujen lisäksi. Kyseessä voi olla myös hengellisen perheen jäsen! Eikö tämä: että taitat leipäsi isoavalle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi, kun näet alastoman, vaatetat hänet etkä kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi? Jes. 58:7 Tärkeä varoitus Köyhille antamisessa on kaksi ääripäätä: 1.Ei anna ollenkaan ja on hyvin tunteeton heidän kärsimyksilleen. 2.Antaa kaiken vääränlaisesta myötätunnosta.
4 Ensiksi mainittu, joka ei anna, vajoaa kamalaan kiroukseen! Hänen rukouksensa eivät tule vastatuiksi! Joka tukkii korvansa vaivaisen huudolta, se joutuu itse huutamaan, vastausta saamatta. Snl.21:13 Toinen henkilö, joka antaa liian paljon, voi kokea tulleensa hyväksikäytetyksi, koska Jumala ei anna hänelle tarpeeksi hänen omiin tarpeisiinsa! Oikeastaan tässä tapahtui niin, että annoit köyhille harkitsematta oman perheesi tarpeita, Ensimmäisiä Kymmenyksiä leeviläisille, tai sinulle Sanaa opettavia Pastoreita/Mentoreita. Ajattelit tekeväsi hyvän asian, mutta oikeastaan erehdyksessä vain suoritit kylmästi omia asioitasi. Niinpä sinusta tulikin köyhä! Yeshua oikaisi Judas Iscariotia kun hän nuhteli Maria Magdalenaa hänen voideltuaan Yeshuan kalliilla tuoksuvoiteella sen sijaan, että olisi antanut siitä saatavan tulon köyhille. Ja kun hän oli Betaniassa, pitalisen Simonin asunnossa, tuli hänen aterialla ollessaan nainen, mukanaan alabasteripullo täynnä oikeata, kallista nardusvoidetta. Hän rikkoi alabasteripullon ja vuodatti voiteen hänen päähänsä. Niin oli muutamia, jotka närkästyivät ja sanoivat keskenään: Mitä varten tämä voiteen haaskaus? Olisihan voinut myydä tämän voiteen enempään kuin kolmeensataan denariin ja antaa ne köyhille. Ja he toruivat häntä.mutta Jeesus sanoi: Antakaa hänen olla. Miksi pahoitatte hänen mieltään? Hän teki hyvän työn minulle. Köyhät teillä on aina keskuudessanne, ja milloin tahdotte, voitte heille tehdä hyvää, mutta minua teillä ei ole aina. Mark. 14:3-7 Yeshua selitti, ettei meidän pitäisi asettaa köyhien auttamista Hänen/Hänen rakastamisensa yläpuolelle. Kun rakastamme Häntä, me myös siunaamme heitä, jotka opettavat Sanaa meille! Niinpä älä anna köyhille sitä osaa, joka on tarkoitettu muihin tärkeisiin asioihin, kuten mentorisi siunaamiseen ja perheesi ruokaan! Itseasiassa joissain tapauksissa, kun siunaat Yahven (Jumalan) Palvelijat ensin, saat olla vastaanottamassa yliluonnollisen avun ja siunauksen kuten köyhän lesken ja Elian tapauksessa! (1.Kun.17) Niin Elia sanoi hänelle: Älä pelkää; mene ja tee niinkuin olet sanonut. Mutta leivo minulle ensin pieni kaltiainen ja tuo se minulle. Leivo sitten itsellesi ja pojallesi. Sillä näin sanoo HERRA, Israelin Jumala: Jauhot eivät lopu ruukusta, eikä öljyä ole puuttuva astiasta siihen päivään asti, jona HERRA antaa sateen maan päälle. 1.Kun.17:13,14 Lyhyesti, Kolmannen Vuoden Kymmenykset ovat almuja, jotka annetaan köyhille ja tarvitseville aloittaen köyhistä leeviläisistä (saarnaajat, lähetystyöntekijät jne.), sitten seurakuntasi köyhille, sitten muille köyhille. Voit itse päättää annatko rahaa vai ruokaa. Koska köyhiä ei koskaan puutu maasta, sen tähden käsken minä sinua näin: Avaa auliisti kätesi veljellesi, kurjalle ja köyhälle, joita sinun maassasi on. 5.Moos.15:11 Kuinka määrittelet, kuka on oikeasti KÖYHÄ? Mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin. 1.Tim.6:8 Me elämme kuluttajien yhteiskunnassa, joten palataanpa takaisin perusperiaatteisiin: Henkilö, jolla ei ole paikkaa mihin mennä, tai rahaa vuokrata asuntoa eikä ruokaa tai vaatteita, on köyhä. Tietysti meidän täytyy ottaa huomioon hänen kykynsä tehdä töitä ja mahdollistaa sekä rohkaista häntä siinä asiassa. Voimme auttaa tarpeessa olevia veljiä ja siskoja antamalla ruokaa ja vaatteita sekä jopa hankkimaan elantonsa omalla työllään. Voimme opettaa heitä, miten kylvää oikein köyhyydessä kuten se leski, joka antoi roponsa Temppelin uhriarkkuun leeviläisten elannoksi! Kuten hyvin tunnettu kansanomainen sananparsi sanoo Kumpi on parempi, ruokkia joku kalalla vai opettaa hänet kalastamaan? Useimmissa tapauksissa, jos voit luottaa seurakuntasi johtajiin, on suositeltavaa viedä Kolmannen
5 Vuoden Kymmenykset seurakuntaasi, missä pastorin pitäisi tietää ketkä ovat tarpeessa olevia orpoja ja/tai leskiä ympärilläsi. HANKKIUDU EROON KÖYHYYDEN KIROUKSESTA! Hankkiuduttuasi irti köyhyyden kirouksesta, on olemassa suuri lupaus, jonka varassa meidän pitäisi seistä! Tosin ei köyhää sinun keskuudessasi tulisi ollakaan, sillä Herra on runsaasti siunaava sinua siinä maassa, jonka HERRA, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi ja jonka saat ottaa omaksesi. 5.Moos.15:4 Tämä voimallinen Lupaus tuli toteutetuksi varhaisten Juutalais Apostolien aikana Jerusalemissa 2000 vuotta sitten! Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä sanonut omaksensa mitään siitä, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä. Ja apostolit todistivat suurella voimalla Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja suuri armo oli heillä kakilla. Ei myöskään ollut heidän seassaan ketään puutteenalaista; sillä kaikki, joilla oli maatiloja tai taloja, myivät ne ja toivat myytyjen hinnan ja panivat apostolien jalkojen juureen; ja jokaiselle jaettiin sen mukaan, kuin hän tarvitsi. Apt.4:32-35 Todellisen Apostolisen Pappeuden palauttaminen voi johdattaa yltäkylläisyyden paikkaan ja siunaukseen, eikä keneltäkään puutu mitään! Apostolisen Uskon Juutalaisten Juurten palauttaminen ja Korvausteologian hävittäminen jokaisesta kirkosta ja seurakunnasta, johdattaisi todelliseen yhtenäisyyteen sekä köyhyyden ja puutteen hengen karkottamiseen erityisesti, kun nuo seurakunnat nousevat siunaamaan Israelia tositoimin! Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä. 1.Moos.12:3 Ystävänne ja mentorinne Israelissa Piispa Dominiquae ja Rabbi Baruch Bierman
MARIA VOITELEE JEESUKSEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MARIA VOITELEE JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka on Betania, kylä lähellä Jerusalemia. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin
KESKITTYMINEN PYHÄÄN ANTAMISEEN
Torah Portion BERSHALACH - Shemot (2. Moos.) 13:17-17:16 OSA 1 KESKITTYMINEN PYHÄÄN ANTAMISEEN VANHURSKAAN ANTAMISEN ENNALLEENASETTAMINEN Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi. Matt.
KESKITTYMINEN PYHÄÄN ANTAMISEEN osa 6 PAPPEUTEEN LIITTYVÄ ANTAMINEN
Toora jakso KI TISA Shemot (2. Moos.) 30:11-34:35 KESKITTYMINEN PYHÄÄN ANTAMISEEN osa 6 PAPPEUTEEN LIITTYVÄ ANTAMINEN Ja Aabrahamin kautta, niin sanoakseni, on Leevikin, joka kymmenyksiä ottaa, maksanut
KESKITTYMINEN PYHÄÄN ANTAMISEEN OSA 2
Toora jakso YITRO Shemot (2. Moos.) 18:1-20:23 KESKITTYMINEN PYHÄÄN ANTAMISEEN OSA 2 Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi. Matt. 6:21 Shabbat shalom, suuresti rakastetut! Kun palaamme
Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen. Heikki Pekkarinen
Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen Heikki Pekkarinen marraskuussa 2008 Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen 1. äänite Daavid ja Salomo Room. 15:4 Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu,
Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25
1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias
USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com
1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi
Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa
Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, (1 Moos.17:7) Jumalan lupaukset Israelille
RADIKAALI ELÄMÄ. =Raamatullinen elämä. Viisas taloudenhoito
RADIKAALI ELÄMÄ =Raamatullinen elämä Viisas taloudenhoito RAHA RAAMATUSSA 38 vertausta, joista 16 kertoo rahan ja omaisuuden käyttämisestä Jeesus puhui rahasta enemmän kuin mistään muusta yksittäisestä
ONKO LAKI LEGALISMIA?
Tooran osuus TETZAVEH Shemot (2. Moos) 27: 20-30:10 ONKO LAKI LEGALISMIA? Laki on kuitenkin pyhä ja lain käsky pyhä, vanhurskas ja hyvä. Room 7: 12 Shabbat shalom rakkaat ystävät! Tämän Riemuvuoden aikana
ERITYINEN HAPPAMATTOMAN LEIVÄN (MATZA) JUHLAN ERIKOISJULKAISU 2016
Toora jakso PESACH I (2. Moos. 12:21-51) (4. Moos. 28:16-25) ERITYINEN HAPPAMATTOMAN LEIVÄN (MATZA) JUHLAN ERIKOISJULKAISU 2016 Nouse ja armahda Siionia, sillä aika on tehdä sille laupeus ja määrähetki
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti
JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.
Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika
Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,
LEHTIMAJANJUHLA SUKKOT
Marita Rautio LEHTIMAJANJUHLA SUKKOT Kutsu viettämään juhlaa Israelille: 3. Moos. 23:33-43, 4. Moos. 29: 12 39, 5. Moos. 16:13-15 Kaikille kansoille: Sak. 14: 16 19 Viimeinen kolmesta syysjuhlasta ja Herran
Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net
Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan
Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma
Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26
JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Nasaretissa, Jeesuksen lapsuuskotikaupungissa,
Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa
Reijo Telaranta Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun
Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta
Kristus-keskeinen elämä Osa 4: Majakka-ilta 17.10.2009 Antti.Ronkainen@majakka.net Room. 8:29 (KR92) Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin
Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
JEESUS PARANTAA SOKEAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin
JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Opetuslapset ovat yhä Jerusalemissa lukittujen ovien takana,
Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.
Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,
Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.
elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla
JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki
Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.
SEURAKUNNAN KESKINÄINEN RAKKAUS
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) SEURAKUNNAN KESKINÄINEN RAKKAUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Suora
Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso
Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin Rukouskoulu 2014 2. jakso Mitä rukous on Ylösnousemuksen voima On Kristus ylösnoussut Hän elää minussa Kristus meissä, kirkkauden toivo Herätetyt yhdessä Hänen kanssaan,
Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,
PROFEETTA ELIA SARPATISSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) PROFEETTA ELIA SARPATISSA 1. Kertomuksen taustatietoja Israelin kuninkaana oli nyt Ahab, pohjoisen valtakunnan seitsemäs kuningas (n. 874-853 ekr.), Omrin
ARKKI PYSÄHTYY. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Tietysti vedenpaisumuksen jälkeen.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ARKKI PYSÄHTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Araratin vuorella. Sen sijaintia ei tarkkaan tiedetä.
AVAIN JOKA AVAA TAIVAAT AMERIKAN YLLÄ JA KAIKKIEN KANSAKUNTIEN YLLÄ, JOTKA TAHTOVAT OTTAA SEN VASTAAN
Tooran jakso SHEMOT, 2 Mooses 1:1-6:1 AVAIN JOKA AVAA TAIVAAT AMERIKAN YLLÄ JA KAIKKIEN KANSAKUNTIEN YLLÄ, JOTKA TAHTOVAT OTTAA SEN VASTAAN Elia oli yhtä vajavainen ihminen kuin mekin. Hän rukoili rukoilemalla,
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun
Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa
Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for
Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin
1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA
1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.
PERKELE KIUSAA JEESUSTA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PERKELE KIUSAA JEESUSTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin
VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat
VERTAUS LAUPIAASTA SAMARIALAISESTA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VERTAUS LAUPIAASTA SAMARIALAISESTA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Lainoppinut = kirjanoppinut, kuului hengellisiin johtohenkilöihin.
tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.
LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra
Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,
Rukoilemme: Kun me rukoilemme
1 sutkksnkanomra Rukoilemme: Niin Herra, kosketa meitä tälläkin hetkellä Henkesi ja Sanasi kautta, kuten tuossa virressä veisasimme: "Kosketa minua, Henki, kosketa, kirkkaus! Anna elälle suunta ja tarkoitus.!
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa
Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,
Mihin pelastutaan taivaaseenko?
Mihin pelastutaan taivaaseenko? Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, ihmisen poika, joka on taivaassa. Valtaosa ihmisistä ja kirkoista on jo satojen ja satojen vuosien
Puhe Kajaanin Kl-kodilla su 11.07.2010. Väläyksiä Raamatun henkilöistä
Puhe Kajaanin Kl-kodilla su 11.07.2010 Väläyksiä Raamatun henkilöistä Minä otan puheeseeni pieniä väläyksiä joistakin Raamatun henkilöistä. Nämä henkilöt, niin kuin yleensäkin kaikki Raamatun henkilöt,
Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016
Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä ÄÄ ÄÄ ÄÄ SV: Niin, kertokaa minulle! Yleisö: Jokaisessa lahjoituksessa on siunauksensa. SV: Kyllä, mutta miksi tehdä lahjoitus? Yleisö: Lahjoittamista on,
Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo
Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Ristiäiset. Lapsen kaste
Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi
Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.
1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää
Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1
Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Kristinoppi 3 sisältää eskatologian ja ekklesiologian. Eli opit lopun ajoista ja seurakunnasta. Eskatologian katsaus meillä oli syksyllä Nyt meillä
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 4. vuosi nro APT_5 /28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 14.6.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) DIAKONIEN VALINTA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät
Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible
JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)
NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015
NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on
Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija
Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille
Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:
Seurakunta saajana. ei ole niin tärkeää kuin. Sinä antajana
Armo antaa Seurakunta saajana ei ole niin tärkeää kuin Sinä antajana Säännöllinen antaminen nyt 111 antaa tilille 50-450 joka kuukausi + 15-20 joka 2.-4. kuukausi + 20-30 kolehtiin 50 /kk + kolikon antajat
Kleopas, muukalainen me toivoimme
Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina
Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SADANPÄÄMIEHEN USKO 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Meille jo tutussa Jeesuksen kotikaupungissa, Kapernaumissa b) Kertomuksessa
Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 3, aihe 5 Viisi tasoa
Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 3, aihe 5 Viisi tasoa Nämä luennot ovat mukailtuja lyhennelmiä ja pohjautuvat MLM-kursseihin, joiden aiheet on saatu Raamatun ohjeista ja esimerkeistä, ja tässä esityksessä
Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama
Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.
PASTORI HARRI SAMUEL HUOVISEN VIRKAAN ASETTAMINEN Lahti
1/6 PASTORI HARRI SAMUEL HUOVISEN VIRKAAN ASETTAMINEN Lahti 26.08.2012 Kristuksessa rakas veljemme, Harri Samuel Huovinen, sinun perheesi ja koko läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä VT:n sanoilla,
Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo
Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Vanhaa viiniä uusiin leileihin...
Vanhaa viiniä uusiin leileihin... Ensimmäinen liitto Hebr 8:7 Sillä jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty sijaa toiselle. Toinen liitto Hebr 10 9 sanoo hän sitten: "Katso, minä
KUNNIOITUKSEN PALAUTTAMINEN # 2
Tooran osuus CHUKAT (4. Moos) 19: 1-22: 1 KUNNIOITUKSEN PALAUTTAMINEN # 2 ELÄMÄN JA KUOLEMAN KYSYMYS! Antakaa kaikille se, mikä kuuluukin antaa: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle
JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA 1. Kertomuksen taustatietoja Nyt meillä on poikkeuksellisesti kaksi eri kertomusta. Ne eivät
H1 342 HEVENU SHALOM ('Ps. 122:8) Me toimme Shalomin
H1 342 HEVENU SHALOM ('Ps. 122:8) Me toimme Shalomin 1 HEPREA, LAULUT JA MUSIIKKI, https://genfibeta.weebly.com/h1.html (genfibeta.weebly.com/ muuttuu myöhemmin gen.fi/-osoitteeksi) H1 LAULUT 326 350,
Millainen on Kristuksen toinen tuleminen?
Millainen on Kristuksen toinen tuleminen? Vaikka Jeesus on Jumalan valtakunnan hallitsija ja itse valtakunnan tulemisesta sanotaan, ettei se tule nähtävällä tavalla, itse Kristuksen tulemisesta Raamattu
Kouluun lähtevien siunaaminen
Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 49/52 MARIA MAGDALEENA SAA NÄHDÄ JEESUKSEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MARIA MAGDALEENA SAA NÄHDÄ JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Yhä ollaan Jeesuksen tyhjällä haudalla. b) Ajallinen yhteys
Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:
1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"
ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ISMAEL SYNTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin
Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden
Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana
Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies
Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta
Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen
SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui b) Ajallinen yhteys muihin