JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Valintakoe k2010 Sivu 1. Nimi: Henkilötunnus:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Valintakoe k2010 Sivu 1. Nimi: Henkilötunnus:"

Transkriptio

1 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Valintakoe k2010 Sivu 1 Tehtävä 1. Tehtävän enimmäispistemäärä on 15. Aineiston ensimmäisessä osassa Apajalahti ja Sotala kuvaavat tekijänoikeuksia suojaamaan luotujen käytänteiden tavoitteita ja kehitystä 1600-luvulta nykypäivään. Aineiston toinen osa sisältää useiden kansalaisjärjestöjen, kuluttajansuojayhdistysten ja sähköisten palveluntarjoajien EU:n elimille kohdistaman avoimen kirjeen, jossa kritisoidaan suunniteltua hallitusten välistä ACTA-sopimusta. Aineiston kolmannessa osassa professori Saarenpää esittelee informaatio-oikeuden periaatteita. Laadi aineistoa apunasi käyttäen essee-muotoinen vastaus, jossa pohdit seuraavaa kysymystä: Millaisia ongelmia nykymuotoiseen tekijänoikeuslainsäädäntöön ja esitettyyn ACTA-sopimukseen liittyy tietoverkottuneessa nyky-yhteiskunnassa? Kirjoita vastauksesi alapuolelle sille varattuun tilaan.

2 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Valintakoe k2010 Sivu 2 Tehtävä 2. Tehtävän enimmäispistemäärä on 15. Sosiaalisen median ilmenemismuodot ovat moninaisia. Sisällöntuottamiseen ovat blogit ja podcastit, sisältöjen jakamiseen esimerkiksi YouTube ja Flickr, sosiaalisia verkostopaveluja ovat LinkedIn, Facebook, Twitter, Plaxo, Myspace, Orkut ja IRC-Galleria. Sosiaaliseen mediaan voidaan lukea myös Wikipedia, Second Life ja Habbo Hotel. Seuraava tehtävä astuu askeleen kohti tulevaisuutta ja poimii aihepiirinä scifistä, tieteiskirjallisuudesta, verkosta, joka on vielä kuvitteellinen. Teknologian kehittyessä syntyy yhä uudenlaisia järjestelmiä, joissa eri ihmiset voivat olla kontaktissa toistensa kanssa. Yksi tällainen voisi olla Eevat tutkimusryhmän työpöydällä oleva verkkorakenne, joka mahdollistaa kuvan ja äänen lisäksi myös aidon tuntuisen fyysisen kontaktin. Verkko koostuu veden päällä kelluvista pesistä, jotka ovat yhteydessä toisiinsa kvanttikaapeleilla. Edellytyksenä on kuitenkin, että veden pinnalla kelluvat kaapelit eivät saa mennä ristiin toistensa ylitse. Kahta pesää yhdistää toisiinsa enintään yksi kaapeli. Kaapelien välille jää vapaita vesitiloja, joiden pinta aktivoituu sitä reunustavista kaapeleista vahvistaen kyseisen vesitilan kulmissa olevien pesien keskinäistä yhteyttä. Tällaisia vapaita vesitila-alueita kutsutaan lammikoiksi. Tehtävä. Kuinka monta kaapelia voidaan enintään rakentaa mikäli pesiä, joita yhdistää kaapeli, on viisi kappaletta? Montako pesäparia jää ilman yhteyskaapelia? Kuinka monta lammikkoa jää kaapelien välille? Vastaa samoihin kysymyksiin myös kun pesiä on kuusi. Perustele vastauksesi! Lopuksi vastaa näihin kolmeen kysymykseen kun pesiä on sata tai vaihtoehtoisesti kerro sanallisesti kuinka lähtisit ongelmia ratkomaan? Kirjoita vastaukset ja perustelut tähän alle. Tarvittaessa voit jatkaa paperin kääntöpuolelle. Pesiä on viisi: Pesiä on kuusi: Pesiä on sata:

3 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Valintakoe k2010 Sivu 3 Tehtävä 3. Tehtävän enimmäispistemäärä on 15. Kuvaa jollakin sopivalla toimintojen kuvaustekniikalla, pseudokoodilla tai tuntemallasi ohjelmointikielellä ratkaisu seuraavalle ongelmalle: Luetaan käyttäjän antamia kokonaislukuja, kunnes käyttäjä antaa lopetusarvon -99. Sitten tulostetaan annettujen lukujen kolme suurinta ja kolme pienintä arvoa.

4 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Valintakoe k2010 Sivu 4 Tehtävä 4. Tehtävän enimmäispistemäärä on 15. Tehtävä koostuu osista A ja B. Ohjelmistotuoteperheiden suunnittelun ja johtamisen avulla voidaan merkittävästi parantaa tuotteiden laatua, nopeuttaa tuotteiden kehitystä ja lanseeraamista markkinoille, ja alentaa tuotekehityskustannuksia. Mikä tärkeintä, ohjelmistotuoteperheiden avulla voidaan tarjota ihmisille massaräätälöityjä palveluja eli (parhaassa tapauksessa) ihmiset kokevat saavansa heille yksilöllisesti räätälöityjä palveluja, mutta palveluiden tuottajat kykenevät tuottamaan palvelut kustannustehokkaasti riittävän suuressa mittakaavassa. Varioituvuusmallintaminen on keskeistä tuoteperheiden ja massaräätälöitävien palveluiden suunnittelussa ja toteuttamisessa. Sen avulla tuoteperheelle määritellään yhteisiä ominaisuuksia, jotka ovat automaattisesti mukana kaikissa tuoteperheen tuotteissa, ja varioituvia ominaisuuksia, jotka ovat valittavissa yksittäisiin tuotteisiin. Kaikki ominaisuudet toteutetaan vain kerran. Esimerkiksi matkapuhelintuoteperheissä puheluiden tekeminen ja vastaanottaminen ovat yhteisiä ominaisuuksia. Valokuvaaminen puolestaan on varioituva ominaisuus eli joissain puhelinmalleissa ei ole kameroita, joissakin malleissa on matalan resoluution kamerat, ja joissakin on korkean resoluution kamerat. Variointipisteet määrittelevät mikä tuoteperheissä voi varioitua. Jokainen variantti liittyy vähintään yhteen variointipisteeseen pakollisten tai valinnaisten varioituvuusriippuvuuksien kautta ja kuvaa, miten variointi tapahtuu. Edellisessä esimerkissä valokuvaaminen on variointipiste, matalan resoluution kamera on sen ensimmäinen valinnainen variantti ja korkean resoluution kamera on toinen valinnainen variantti. Niissä puhelinmalleissa, joihin tuotepäälliköt eivät valitse kumpaakaan valinnaista varianttia, ei ole valokuvaamismahdollisuutta. Variointipisteiden välillä, varianttien välillä, ja varianttien ja variointipisteiden välillä on rajoiteriippuvuuksia, jotta tuotteet on esimerkiksi mahdollista toteuttaa teknisesti. Matkapuhelintuoteperheelle voidaan esimerkiksi määritellä videopuheluvariointipiste, jolla on valinnaiset matalan ja korkean resoluution videopuheluvariantit. Varioituvuusmallintamisen aikana määritellään esimerkiksi seuraava rajoiteriippuvuus: mikäli tuotepäällikkö valitsee tuotteelle matalan resoluution kameravariantin, hänen ei ole mahdollista valita korkean resoluution videopuheluvarianttia (variantti poissulkee variantin). Varioituvuusmallit voidaan kuvata graafisesti kuvan X esittämien symbolien avulla. Mikäli variantit ovat vaihtoehtoisia, on valittava vähintään min ja enintään max varianttia. Oletuksena on, että min=1 ja max=1. Varioituvuusmalleihin linkitetään erilaisia artefakteja, kuten esimerkiksi tuotevaatimuksia kuvaavia tekstidokumentteja. Tässä tehtävässä ei kuitenkaan tarkastella näitä artefakteja. Kuva X.

5 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Valintakoe k2010 Sivu 5 Tehtävä 4. Tehtävä-osa A. Kodin turvajärjestelmää massaräätälöidään varustepaketeilla, joita ostaja voi valita. Kuvaa tarkoin kuvassa Y esitetyn varioituvuusmallin perusteella, mitä turvallisuuspaketteja ostajat voivat ostaa ja mitä ominaisuuksia turvajärjestelmässä eri ostojen seurauksena voi olla. Kuva Y. Tehtävä-osan A vastaustila:

6 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Valintakoe k2010 Sivu 6 Tehtävä 4. Tehtävä-osa B. Tuoteluettelot ovat elektronisten kauppapaikkojen keskeisiä osia. Ostajat haluavat selata luetteloita löytääkseen sopivia tuotteita. Myyjät laittavat tuotteiden kuvaukset luetteloihin. Kauppapaikkojen omistajat päättävät mitä tuoteryhmiä kauppapaikoissa on tarjolla. Kauppapaikka voi rajautua esimerkiksi pelkästään kirjojen myyntiin. Muita tuoteryhmiä lisäämällä liikevaihtoa voidaan kuitenkin kasvattaa. Selainpohjaisen tuoteluetteloiden hallintaohjelmiston keskeisiä osia ovat tuotekategoriat, tuotetiedot, käyttöliittymä, ja ohjelmiston käyttämä kieli. Tuotekategorioita kauppapaikassa on oltava vähintään yksi ja enintään kolme. Määriteltyjä tuotekategorioita ovat kirjat, musiikki (CD-levyillä), ja elokuvat (DVD-levyillä). Käyttöliittymä voi olla joko HTML- tai XHTML-pohjainen. Järjestelmä tukee suomen, ruotsin, ja englannin kieltä, mutta vain yhtä kieltä kerrallaan. Tuotetiedoissa perustuotetiedot (kuten teoksen nimi) ovat pakolliset. Lisäksi tuotetietoihin voidaan valita muiden asiakkaiden antamista numeerisista laatuarvioista laskettuja tilastoarvoja (kuten keskiarvo) ja/tai muiden asiakkaiden kirjoittamia arvioita teoksista. Jos tuotetietoihin valitaan vain numeerisia tilastoarvoja, järjestelmä on aina suomenkielinen. Piirrä vastaustilaan seuraavalle sivulle 7 varioituvuusmalli kuvan X esittämien symbolien mukaisesti.

7 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Valintakoe k2010 Sivu 7 Tehtävä 4. Tehtävä-osan B vastaustila:

Juha Peltomäki JAMK/Teknologia

Juha Peltomäki JAMK/Teknologia Juha Peltomäki JAMK/Teknologia Web vuonna 2009 Web on nyt n. 18 vuotta vanha ilmiö Muistatteko Internet-kuplan vuonna 2000? Internetin kaupallistuminen käynnistyi vuonna 1996 (ebay ja Amazon) Amazon saavutti

Lisätiedot

1. Valitse aineiston perusteella oikea vaihtoehto: b) Uudet liiketoimintamallit ovat korvanneet perinteisen musiikkimyynnin vähenemisen.

1. Valitse aineiston perusteella oikea vaihtoehto: b) Uudet liiketoimintamallit ovat korvanneet perinteisen musiikkimyynnin vähenemisen. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Valintakoe k2011 Sivu 1 Tehtävä 1. Tehtävän enimmäispistemäärä on 15. Nimi: Henkilötunnus: Vastaa monivalintakysymyksiin merkitsemällä rastilla valitsemasi vaihtoehto alla olevaan

Lisätiedot

Sosiaalinen media ja moniammatillisuus nuorille suunnatussa työssä

Sosiaalinen media ja moniammatillisuus nuorille suunnatussa työssä Sosiaalinen media ja moniammatillisuus nuorille suunnatussa työssä ArctiChildren InNet -seminaari, Rovaniemi 25.1.2012 projektisuunnittelija Anna-Laura Marjeta, Verke projektisuunnittelija Heikki Lauha,

Lisätiedot

Tietotekniikan valintakoe

Tietotekniikan valintakoe Jyväskylän yliopisto Tietotekniikan laitos Tietotekniikan valintakoe 2..22 Vastaa kahteen seuraavista kolmesta tehtävästä. Kukin tehtävä arvostellaan kokonaislukuasteikolla - 25. Jos vastaat useampaan

Lisätiedot

Digitaalisen palvelun luoman asiakasarvon tunnistaminen

Digitaalisen palvelun luoman asiakasarvon tunnistaminen TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Digitaalisen palvelun luoman asiakasarvon tunnistaminen VALIT-hankkeen päätösseminaari 6.11.2017 Tuija Rantala, Erikoistutkija, VTT Erilaisten kanavien hyödyntäminen digiaikana

Lisätiedot

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää!

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Median matkassa Media on tuotettua todellisuutta. Media tarjoaa informaatiota ja tapoja ymmärtää maailmaa. Suomalaiseksi sanaksi media on päätynyt englannin

Lisätiedot

YHTEISKUNTATIETEIDEN TIEDEKUNTA, LAPIN YLIOPISTO. Tehtävä I (max 15 pistettä) Vastaajan nimi. Hallintotieteen valintakoe

YHTEISKUNTATIETEIDEN TIEDEKUNTA, LAPIN YLIOPISTO. Tehtävä I (max 15 pistettä) Vastaajan nimi. Hallintotieteen valintakoe 1 YHTEISKUNTATIETEIDEN TIEDEKUNTA, LAPIN YLIOPISTO Hallintotieteen valintakoe 10.6.2008 Valintakokeessa on tehtävät I, II ja III. Jokaiselle tehtävälle on oma oheismateriaalinsa. Kokeen yhteispistemäärä

Lisätiedot

Yhteisöllinen media museoiden verkkopalveluissa

Yhteisöllinen media museoiden verkkopalveluissa Yhteisöllinen media museoiden verkkopalveluissa Museoliiton tiedottajapäivät Kotka 18-19.9.2008 Sirpa Stenström, verkkoviestintäsuunnittelija Tampereen kaupunki, sivistyspalvelut Tampereen kaupunki Mitä

Lisätiedot

bloggie - hauska ja helppo Mobile HD Snap -kamera

bloggie - hauska ja helppo Mobile HD Snap -kamera Tiedote 7.1.20100 bloggie - hauska ja helppo Mobile HD Snap -kamera Pieni ja kompakti MHS-PM5/PM5K ja MHS-CM5 tallentaa 1920x1080 teräväpiirtoisia MP4-videoita ja viiden megapikselin valokuvia. Tyylikäs,

Lisätiedot

DESCOM: VERKKOKAUPPA JA SOSIAALINEN MEDIA -TUTKIMUS 2011

DESCOM: VERKKOKAUPPA JA SOSIAALINEN MEDIA -TUTKIMUS 2011 DESCOM: VERKKOKAUPPA JA SOSIAALINEN MEDIA -TUTKIMUS 2011 30.8.2011 MIKKO KESÄ, tutkimusjohtaja, HM JUUSO HEINISUO, tutkimuspäällikkö, HM INNOLINK RESEARCH OY YHTEENVETO TAUSTATIEDOT Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

Tietoyhteiskunta muuttuu muuttuuko mikään?

Tietoyhteiskunta muuttuu muuttuuko mikään? Tietoyhteiskunta muuttuu muuttuuko mikään? Educa 27.1.2012 Hannu Laukkanen 1 Aiheitamme tänään Tieto ja viestintätekniikka - TVT- koulussa ja opetuksessa Sosiaalinen media mahdollisuuksien media Tekijänoikeudet

Lisätiedot

Lapset, nuoret ja sosiaalinen media. Pirjo Sallmén Kirjastot.fi, 2013

Lapset, nuoret ja sosiaalinen media. Pirjo Sallmén Kirjastot.fi, 2013 Lapset, nuoret ja sosiaalinen media Pirjo Sallmén Kirjastot.fi, 2013 Tilastoja 89% suomalaisista 16 74-vuotiaista käyttää nettiä - EU-maiden välisessä vertailussa suomalaiset nuoret sijoittuvat internetin

Lisätiedot

Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten. Mikael Alatalo, palvelutuotantojohtaja, Fonecta

Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten. Mikael Alatalo, palvelutuotantojohtaja, Fonecta Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten Mikael Alatalo, palvelutuotantojohtaja, Fonecta Asunnonvälitys Autokauppa Matka-ala Vaatekauppa Mitä verkossa ympärillämme Logistiset palvelut Pankki- ja vakuuttaminen

Lisätiedot

Hallintotieteen ja soveltavan psykologian sekä johtamisen valintakoe 2016

Hallintotieteen ja soveltavan psykologian sekä johtamisen valintakoe 2016 Hallintotieteen ja soveltavan psykologian sekä johtamisen valintakoe 2016 Kokeen osat Kirjallisuusosio (enimmäispistemäärä 45) Tehtävä I Prosessikonsultoinnin uusi aalto (enimmäispistemäärä 15) Tehtävä

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN LUONNONVARA- JA YMPÄRIS- TÖALAN VALINTAKOE 2008 MATEMATIIKKA

AMMATTIKORKEAKOULUJEN LUONNONVARA- JA YMPÄRIS- TÖALAN VALINTAKOE 2008 MATEMATIIKKA AMMATTIKORKEAKOULUJEN LUONNONVARA- JA YMPÄRIS- TÖALAN VALINTAKOE 008 MATEMATIIKKA TEHTÄVIEN RATKAISUT Tehtävä. Maljakossa on 0 keltaista ja 0 punaista tulppaania, joista puutarhuriopiskelijan on määrä

Lisätiedot

5. Kuinka kauan pystyisit olemaan ilman sähköisiä mediavälineitä? (Ei tarkoita puhelimella soittamista.)

5. Kuinka kauan pystyisit olemaan ilman sähköisiä mediavälineitä? (Ei tarkoita puhelimella soittamista.) 1. Luokka-aste 3 66 22.8% 4 92 31.8% 5 103 35.6% 6 23 8 % 7 2 0.7% 8 2 0.7% 9 1 0.3% 2. Sukupuoli Tyttö 159 55 % Poika 130 45 % 3. Mitä sähköisiä mediavälineitä käytät päivittäin koulussa? ATK-luokan/kirjaston

Lisätiedot

1. Luokka-aste Kysymykseen on vastattu 299 kertaa Vaihtoehto Lukumäärä Prosentti 3 2 0.7% 4 0 0 % 5 0 0 % 6 42 14 % 7 91 30.4% 8 78 26.1% 9 86 28.

1. Luokka-aste Kysymykseen on vastattu 299 kertaa Vaihtoehto Lukumäärä Prosentti 3 2 0.7% 4 0 0 % 5 0 0 % 6 42 14 % 7 91 30.4% 8 78 26.1% 9 86 28. 1. Luokka-aste Kysymykseen on vastattu 299 kertaa 3 2 0.7% 4 0 0 % 5 0 0 % 6 42 14 % 7 91 30.4% 8 78 26.1% 9 86 28.8% 2. Sukupuoli Tyttö 179 59.9% Poika 120 40.1% 3. Mitä sähköisiä mediavälineitä käytät

Lisätiedot

Mitä ope)ajan tulee /etää ne/stä ja sosiaalisesta mediasta Jyväskylä, 29.11. Oskari Uo/nen vies/ntäkonsul?, yri)äjä

Mitä ope)ajan tulee /etää ne/stä ja sosiaalisesta mediasta Jyväskylä, 29.11. Oskari Uo/nen vies/ntäkonsul?, yri)äjä Mitä ope)ajan tulee /etää ne/stä ja sosiaalisesta mediasta Jyväskylä, 29.11. Oskari Uo/nen vies/ntäkonsul?, yri)äjä Millaisia kokemuksia ja ajatuksia teillä on sosiaalisesta mediasta? Mihin koulussa voitaisiin

Lisätiedot

Tutustu Rajavartiolaitoksen sivuilla koiratoimintaan ja Kuukauden koira -blogiin. Vastaa seuraaviin kysymyksiin:

Tutustu Rajavartiolaitoksen sivuilla koiratoimintaan ja Kuukauden koira -blogiin. Vastaa seuraaviin kysymyksiin: Rajoja turvaamassa Tehtävät TIEDÄ 1. Mitä asioita rajaturvallisuus pitää sisällään? Mainitse ainakin kolme. 2. Mitä tehtäviä Rajavartiolaitoksella on? Listaa ranskalaisilla viivoilla. 3. Minkä eri viranomaisten

Lisätiedot

Opas valinnaisuuteen. Saarnilaakson koulu

Opas valinnaisuuteen. Saarnilaakson koulu Saarnilaakson koulu Opas valinnaisuuteen Sisällysluettelo 1. Valinnaisuus perusopetuksessa... 2 2. Valinnaiset aineet... 3 3. Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit... 3 4. Arviointi... 4 Valinnaiset

Lisätiedot

Koulutuspäivä ensisaapumistoimijoille

Koulutuspäivä ensisaapumistoimijoille Koulutuspäivä ensisaapumistoimijoille 25.9.2018 Etämyynti Ensisaapumisvalvonta ensisaapumisvalvonta@evira.fi Etämyynti usein sähköistä kauppaa Etämyynti Elintarvikkeiden myyntiä etäviestintävälineellä

Lisätiedot

Tekijänoikeus, miten käytän toisen työtä, Digilupa ja koulun muut käyttöluvat

Tekijänoikeus, miten käytän toisen työtä, Digilupa ja koulun muut käyttöluvat Tekijänoikeus, miten käytän toisen työtä, Digilupa ja koulun muut käyttöluvat Juha Kallanranta Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto ry Turku 11.10.2014 Juha Kallanranta 2003 Tekijänoikeuden sisältö Tekijänoikeuden

Lisätiedot

Miten hyödyntää sosiaalista mediaa tehokkaasti

Miten hyödyntää sosiaalista mediaa tehokkaasti Tiedepuisto // Sähäkkä-hanke Miten hyödyntää sosiaalista mediaa tehokkaasti mainonta markkinointi rekrytointi Santeri Lanér, VTM Tietotekniikan ammattilainen vuodesta 1996 Yrittäjänä ja konsulttina vuodesta

Lisätiedot

Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt LessonApp - nopea kokeilu Tampereen ammattikorkeakoulussa

Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt LessonApp - nopea kokeilu Tampereen ammattikorkeakoulussa Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt LessonApp - nopea kokeilu Tampereen ammattikorkeakoulussa Kokeilun kuvaus Kokeilu alkoi TAMKissa 4.4.2019 pidetyllä työpajalla. Osallistujia oli TAMKissa 11 ja

Lisätiedot

Suvi Junes Tietohallinto / Opetusteknologiapalvelut 2012

Suvi Junes Tietohallinto / Opetusteknologiapalvelut 2012 Tiedostot Uudet ominaisuudet: - Ei Tiedostot-kohtaa alueen sisällä, vaan tiedostonvalitsin, jolla tiedostot tuodaan alueelle siihen kohtaan missä ne näytetään - Firefox-selaimella voi työpöydältä raahata

Lisätiedot

JAKELUPISTE KÄYTTÖOHJE 2/6

JAKELUPISTE KÄYTTÖOHJE 2/6 käyttöohjeet JAKELUPISTE KÄYTTÖOHJE 2/6 1. Esittely JakeluPiste on helppo ja yksinkertainen ratkaisu tiedostojen lähettämiseen ja vastaanottamiseen. Olipa kyseessä tärkeä word dokumentti tai kokonainen

Lisätiedot

työvälineenä Työsuojelutoimijoiden verkostotapaaminen, Eeva Penttilä

työvälineenä Työsuojelutoimijoiden verkostotapaaminen, Eeva Penttilä Sosiaalinen media verkoston työvälineenä Mitä on sosiaalinen media? Sosiaalinen media tarkoittaa verkkoviestintäympäristöjä, joissa jokaisella käyttäjällä tai käyttäjäryhmällä on mahdollisuus olla aktiivinen

Lisätiedot

Onnistu sisällöissä ja somessa Differo Oy. Riikka Seppälä @seppalar1 Riikka.Seppala@Differo.fi 11.3.2015

Onnistu sisällöissä ja somessa Differo Oy. Riikka Seppälä @seppalar1 Riikka.Seppala@Differo.fi 11.3.2015 Onnistu sisällöissä ja somessa Differo Oy Riikka Seppälä @seppalar1 Riikka.Seppala@Differo.fi 11.3.2015 Differosta Autamme yrityksiä jalkauttamaan kohderyhmää kiinnostavaa puhetta verkkoon sisältöstrategian

Lisätiedot

DNA Digitaaliset elämäntavat -tutkimus Lisätietoja:

DNA Digitaaliset elämäntavat -tutkimus Lisätietoja: DNA Digitaaliset elämäntavat -tutkimus Digitaalinen asiointi, yhteenveto medialle Lisätietoja: osastopäällikkö Niina Hagman, Market Intelligence & Insight, DNA Oyj, puh. 044 044 2251, niina.hagman@dna.fi

Lisätiedot

11.4. Context-free kielet 1 / 17

11.4. Context-free kielet 1 / 17 11.4. Context-free kielet 1 / 17 Määritelmä Tyypin 2 kielioppi (lauseyhteysvapaa, context free): jos jokainenp :n sääntö on muotoa A w, missäa V \V T jaw V. Context-free kielet ja kieliopit ovat tärkeitä

Lisätiedot

EDUBOX opetusvideopalvelu

EDUBOX opetusvideopalvelu KÄYTTÖOHJE v17072015 EDUBOX opetusvideopalvelu Sisällysluettelo Edubox online video tutorial library 2 Yleistä 3 Rekisteröityminen Käyttöoikeuden hankinta Käyttäjäryhmän valinta Käyttöliittymä 7 Kurssinäkymä

Lisätiedot

Seutuverkot Syysseminaari Veli-Matti Karppinen Kainuun Nuotta ry

Seutuverkot Syysseminaari Veli-Matti Karppinen Kainuun Nuotta ry Seutuverkot Syysseminaari 2018 08.11.2018 Veli-Matti Karppinen Kainuun Nuotta ry Kainuun Nuotta ry GrowNow oy OK KAINUU ---- Lähidemokratia Vuosikokous Johtokunta Johtoryhmä Toiminnanjohtaja Teppana johtoryhmä

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa oppimisympäristöissä

Oppimisen arviointi uusissa oppimisympäristöissä Oppimisen arviointi uusissa oppimisympäristöissä Lehtori Sanna Ruhalahti, HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Oppimisen arviointi Tavoite on, että opiskelija tietää, mitä osaa ja mitä hänen on vielä

Lisätiedot

Isoverstaan didaktiset kärjet levitykseen -hanke. Päätösseminaari

Isoverstaan didaktiset kärjet levitykseen -hanke. Päätösseminaari Isoverstaan didaktiset kärjet levitykseen -hanke Päätösseminaari 21.1.2016 1 2 Isoverstaan opiskelijakysely 2015 Isoverstaan didaktiset kärjet levitykseen -hanke 3 Opiskelijakysely 2014 ja 2015 2014: Didaktiset

Lisätiedot

Ari Haasio Yliopettaja, YTL, FM Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Ari Haasio Yliopettaja, YTL, FM Seinäjoen ammattikorkeakoulu Ari Haasio Yliopettaja, YTL, FM Seinäjoen ammattikorkeakoulu Kannattaako vaivautua? Lisää Töitä Uusia välineitä opeteltavaksi Aikaa palaa opetuksen suunnitteluun Omien kokemusteni mukaan sosiaalisen median

Lisätiedot

Sosiaalinen media työnhaussa

Sosiaalinen media työnhaussa Sosiaalinen media työnhaussa Sosiaalisen rekrytoinnin kanavat Englantilaisen yrityksen Provide vuonna 2012 luoma sosiaalisen rekrytoinnin kompassi (inhunt.fi) Some sopii kaikille ei vain viestintä- ja

Lisätiedot

YouTube videonjakopalvelu

YouTube videonjakopalvelu YouTube videonjakopalvelu DigiReWork 12.12.2017 Nina Thomenius Työpajan sisältö Mitä ovat videonjakopalvelut, mihin niitä käytetään YouTube ja sen ominaisuudet Bränditilin luominen yritykselle & ylläpito-oikeudet

Lisätiedot

Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten. Aleksi Issakainen, tarjoamapäällikkö, Fonecta

Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten. Aleksi Issakainen, tarjoamapäällikkö, Fonecta Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten Aleksi Issakainen, tarjoamapäällikkö, Fonecta Asunnonvälitys Autokauppa Matka-ala Vaatekauppa Pankki- ja vakuuttaminen Autonvuokraus Mitä verkossa ympärillämme tapahtuu

Lisätiedot

ZA5558. Flash Eurobarometer 320 (European Contract Law in Business-to-Business Transactions) Country Questionnaire Finland

ZA5558. Flash Eurobarometer 320 (European Contract Law in Business-to-Business Transactions) Country Questionnaire Finland ZA5558 Flash Eurobarometer 320 (European Contract Law in Business-to-Business Transactions) Country Questionnaire Finland Fl320 FLASH EUROBAROMETER Business attitudes towards cross border business to business

Lisätiedot

Käyttöliittymäsuunnitelma

Käyttöliittymäsuunnitelma Jyväskylän yliopisto SUUNNITELMA Tietotekniikanlaitos 10.11.2003 KÄKI-projekti Käyttöliittymäsuunnitelma Sami Huttunen Tatu Lamminmäki Juha Lappi Eija Pelkkikangas Sisältö SISÄLTÖ...1 1. JOHDANTO...1 2.

Lisätiedot

Dahua NVR4104/4108-P-4KS2

Dahua NVR4104/4108-P-4KS2 1 Dahua NVR4104/4108-P-4KS2 Dahua NVR4000-4KS2 on ensimmäinen Lite-sarjan tallennin joka tukee 4K resoluutiota ja H.265 videopakkausta. Tämä lite-sarjan tallennin tarjoaa jopa 8Mp kuvatarkkuuden. Tallennin

Lisätiedot

Discendum Oy

Discendum Oy 1 CV+ ansioluettelon luominen ja muokkaus CV+ - Yleistä 3 CV+ -ansioluettelon luominen 5 Tietojen muokkaaminen Perustoiminnot 7 CV+ sisältöjen otsikoiden muokkaus 8 Koulutus- ja työkokemustiedot Todistuksen

Lisätiedot

Digi-tv vastaanottimella toteutetut interaktiiviset sovellukset

Digi-tv vastaanottimella toteutetut interaktiiviset sovellukset Vaatimusmäärittely Digi-tv vastaanottimella toteutetut interaktiiviset sovellukset Versio Päiväys Tekijä Kuvaus 0.1 12.10.01 Pekka Koskinen Ensimmäinen luonnos 0.2 17.10.01 Pekka Koskinen Lisätty vaatimuksia

Lisätiedot

Khall liite 1 Kh 26.1.2016

Khall liite 1 Kh 26.1.2016 1 Khall liite 1 Kh 26.1.2016 Luonnos 31.12.2015 SUOMUSSALMEN KUNNAN SOSIAALISEN MEDIAN OHJEET Tämä ohje sisältää Suomussalmen kunnan ja kuntakonsernin yhteisöjen toimintaperiaatteet sosiaalisen median

Lisätiedot

Avoin data Avoin kirjasto Kuvailupäivät 20.3.2013

Avoin data Avoin kirjasto Kuvailupäivät 20.3.2013 Avoin data Avoin kirjasto Kuvailupäivät 20.3.2013 Aineistojen kuvailun uudistaminen laajemmassa yhteydessä Tiedon tallennuksen ja haun uusi ekosysteemi Kansalliskirjaston hankkeet: RDA, UKJ, Melinda, Finna,

Lisätiedot

Matka tietoyhteiskuntaan kohti paratiisia vai kadotusta?

Matka tietoyhteiskuntaan kohti paratiisia vai kadotusta? TieVie-juhlaseminaari 20.3.2007 Matka tietoyhteiskuntaan kohti paratiisia vai kadotusta? Olli-Pekka Heinonen YLE Tietotekniikan 6. sukupolvea Tietotekniikka-ajan lyhyt historia 1. sukupolvi, suurkoneet

Lisätiedot

TUBESSA ON VOIMAA. Ensimmäistä kertaa vertailussa mukana myös blogit sekä Instagram!

TUBESSA ON VOIMAA. Ensimmäistä kertaa vertailussa mukana myös blogit sekä Instagram! TUBESSA ON VOIMAA Me haluttiin tutkia kuinka paljon ja tehtiin heinäkuussa 2018 laajamittainen (n=1000) kyselykartoitus 15 35-vuotiaille jo kolmatta vuotta peräkkäin. Ensimmäistä kertaa vertailussa mukana

Lisätiedot

Thl.fi konseptointi 2. työpaja

Thl.fi konseptointi 2. työpaja MARKO SAARINEN marko.saarinen@solita.fi +358 40 740 1711 TERO SAARENPÄÄ tero.saarenpaa@solita.fi +358 50 359 0556 Thl.fi konseptointi 2. työpaja 28/8/2012 Agenda Työpajasta Varsinaiset työt Status ja taustamateriaali

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN VALMENNUS

SOSIAALISEN MEDIAN VALMENNUS SOSIAALISEN MEDIAN VALMENNUS Eveliina Toivonen 21.3.2016 VALMENNUKSEN SISÄLTÖ 1. Sosiaalinen media yleisesti 2. Sosiaalisen median kanavat 3. Käyttöönotto 4. Sosiaalisen median suunnitelma 5. Sisältömarkkinointi

Lisätiedot

OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN KÄÄNNÄ SIVUA

OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN KÄÄNNÄ SIVUA OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN OSTOT TUKEVAT KASVUA Kasvuyrittäjänä tiedät, että kasvu on ennen muuta tekemistä. Millaisia tekoja tarvitaan tuloksekkaaseen ostamiseen? Tässä Esan seitsemän steppiä, joilla

Lisätiedot

Foscam kameran asennus ilman kytkintä/reititintä

Foscam kameran asennus ilman kytkintä/reititintä Foscam kameran asennus ilman kytkintä/reititintä IP laitteiden asennus tapahtuu oletusarvoisesti käyttäen verkkokaapelointia. Kaapeli kytketään kytkimeen tai suoraan reittimeen, josta laite saa IP -osoitetiedot,

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,

Lisätiedot

Yhteisöllisen tuotekehyksen avoin verkkolaboratorio. Asta Bäck

Yhteisöllisen tuotekehyksen avoin verkkolaboratorio. Asta Bäck Yhteisöllisen tuotekehyksen avoin verkkolaboratorio Asta Bäck Sosiaalisen median mahdollisuuksia Palvelu voi rakentua kokonaan käyttäjien tuottaman aineiston ja käyttäjien aktiviteetin ympärille Flickr

Lisätiedot

Sosiaalisen median lähtökohtia ja käyttökokemuksia. Verkostokoordinaattori Pekka Hytinkoski HY, Ruralia-instituutti, Mikkeli

Sosiaalisen median lähtökohtia ja käyttökokemuksia. Verkostokoordinaattori Pekka Hytinkoski HY, Ruralia-instituutti, Mikkeli Sosiaalisen median lähtökohtia ja käyttökokemuksia Verkostokoordinaattori Pekka Hytinkoski HY, Ruralia-instituutti, Mikkeli Sosiaalinen media? Jussi-Pekka Erkkola (2008) kuvailee sosiaalisen median seuraavasti:

Lisätiedot

Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet

Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet A2-kielet Vieraat kielet: Eteläisellä alueella tarjolla seuraavat vapaaehtoiset kielet: espanja saksa ranska Valinta valinnaisten aineiden kanssa. Äidinkielen

Lisätiedot

Ksenos Prime Käyttäjän opas

Ksenos Prime Käyttäjän opas Ksenos Prime Käyttäjän opas Versio 11.301 Turun Turvatekniikka Oy 2011 Selaa tallenteita. Tallenteiden selaaminen tapahtuu samassa tilassa kuin livekuvan katselu. Voit raahata hiirellä aikajanaa tai käyttää

Lisätiedot

Aika Vaihe Lopputulos

Aika Vaihe Lopputulos Ruokis-hanke ICT PROJEKTI: Projektin ohjaaja: Lasse Seppänen Projektipäällikkö: Tommi Leppänen Projektin jäsenet: Jenita Karimäki, Tuija Pörhölä, Kalle Veuro ja Olli Savisaari Projekti Projektin tarkoitus

Lisätiedot

Isoverstaan opiskelijakysely. Jari Kukkonen

Isoverstaan opiskelijakysely. Jari Kukkonen Isoverstaan opiskelijakysely Jari Kukkonen Jari.kukkonen@uef.fi Vastaajat N=1070 Sukupuoli Mies Count Nainen Row N %Count Row N % Iisalmen lyseo ja aikuislukio 24 43,6% 31 56,4% Ilomantsin lukio 22 34,9%

Lisätiedot

Sosiaalinen media Lions-toiminnassa

Sosiaalinen media Lions-toiminnassa Sosiaalinen media Lions-toiminnassa SuurPNAT Porvoo 22.3.2012 Thorleif Johansson Sosiaalisessa mediassa käyttäjät tuottavat pääosan sisällöstä. Blogit Muu Kotisivut YouTube Skype Facebook Twitter Mikä

Lisätiedot

rakennetaan strategisesti kohdistetuilla ITC-ratkaisuilla?

rakennetaan strategisesti kohdistetuilla ITC-ratkaisuilla? Miten ylivoimaa i rakennetaan strategisesti i kohdistetuilla ITC-ratkaisuilla? Toimitusjohtaja it j Sami Ensio, Innofactor Oy Miten ylivoimaa rakennetaan strategisesti kohdistetuilla ICT- ratkaisuilla

Lisätiedot

Keskeneräisten tarujen kirja

Keskeneräisten tarujen kirja Keskeneräisten tarujen kirja Tarve kokeilla jotain uutta Peliesittelyt ja digitarina Laadi peliesittely valitsemastasi pelistä. Sisällytä esittelyysi ainakin seuraavat asiat: Pelin nimi Lyhyt esittely

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

Jabra. Engage 50. Käyttöopas

Jabra. Engage 50. Käyttöopas Jabra Engage 50 Käyttöopas 1. Tervetuloa...3 2. Jabra Engage 50:n yleiskatsaus.4 2.1 Stereo-vaihtoehto 2.2 Mono-vaihtoehto 2.3 Mukana tulevat lisälaitteet 2.4 Valinnaiset lisätarvikkeet 3. Käyttötapa...7

Lisätiedot

Tutkimus: Verkkolasku, automaatio ja liikekumppanien kanssakäynti avoimessa verkossa. Ajankohta helmikuu 2012

Tutkimus: Verkkolasku, automaatio ja liikekumppanien kanssakäynti avoimessa verkossa. Ajankohta helmikuu 2012 Tutkimus: Verkkolasku, automaatio ja liikekumppanien kanssakäynti avoimessa verkossa Ajankohta helmikuu 2012 Taustatiedot Yli 1000 500-999 50-499 10-49 Alle 10 Neljäs kysely helmikuussa 2012 Toteutettiin

Lisätiedot

Tutustu Daisy-soittimeen!

Tutustu Daisy-soittimeen! Tutustu Daisy-soittimeen! Daisy-julkaisut Äänikirjat, -lehdet, oppaat, tiedotteet Äänen lisäksi kuvia, piirroksia, taulukoita Tiedostot MP3-muotoisia Jakelu CD-levyillä tai verkon kautta Daisy-julkaisuja

Lisätiedot

Asiantuntijoiden rekrytointi sosiaalisessa mediassa. Juha Frey, Netprofile 6.9.2011

Asiantuntijoiden rekrytointi sosiaalisessa mediassa. Juha Frey, Netprofile 6.9.2011 Asiantuntijoiden rekrytointi sosiaalisessa mediassa Juha Frey, Netprofile 6.9.2011 Ennen: Kun sanot mitä sanot, saat mitä haet. Sivistynyt y 47-v, raitis ja kunnollinen POIKAMIES, joka ei juo eikä tupakoi

Lisätiedot

IPR ja DRM. Eetu Luoma Dr.Elma projekti TKTL, Jyväskylän yliopisto

IPR ja DRM. Eetu Luoma Dr.Elma projekti TKTL, Jyväskylän yliopisto IPR ja DRM Eetu Luoma Dr.Elma projekti TKTL, Jyväskylän yliopisto Määritelmät IPR Intellectual Property Rights eli oikeudet henkiseen pääomaan Jaetaan pääosin teollisiin oikeuksiin - keksinnöt (patentit),

Lisätiedot

Sosiaalinen media markkinointivälineenä

Sosiaalinen media markkinointivälineenä Sosiaalinen media markkinointivälineenä Sosiaalinen media on hyvä apuväline brändin kannatuksen kasvattamiseksi ja tietoisuuden levittämiseksi. B2B-yrityksessä, jossa sosiaalista mediaa edelleen vain ihmetellään

Lisätiedot

Prewise kyselytutkimus 2009: Sosiaalinen media yrityskäytössä. Tiivistelmä tuloksista 1.10.2009

Prewise kyselytutkimus 2009: Sosiaalinen media yrityskäytössä. Tiivistelmä tuloksista 1.10.2009 Prewise kyselytutkimus 2009: Sosiaalinen media yrityskäytössä Tiivistelmä tuloksista 1.10.2009 1 Sisältö Tutkimusasetelma Vastaajien taustatiedot Tulokset Analyysiä ja johtopäätöksiä 2 Tutkimusasetelma

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Valintakoe s2011 Sivu 1 Tietojärjestelmätieteen opiskelijavalinta. Nimi: Henkilötunnus:

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Valintakoe s2011 Sivu 1 Tietojärjestelmätieteen opiskelijavalinta. Nimi: Henkilötunnus: JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Valintakoe s2011 Sivu 1 Tehtävä 1. Tehtävän enimmäispistemäärä on 15. Esitä lyhyesti äskeisen esityksen keskeinen sisältö. Ilmaise asiasi sujuvasti ja selkeästi, kokonaisilla virkkeillä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/2018 VUONIITYN PERUSKOULU JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/5 Kokousaika klo :15

HELSINGIN KAUPUNKI 1/2018 VUONIITYN PERUSKOULU JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/5 Kokousaika klo :15 JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/5 Kokousaika 3.4.2018 klo 17.40-19:15 Kokouspaikka Vuoniityn peruskoulu, Koukkusaarentie 9 Läsnä Das Bhowmik Elina, puheenjohtaja Taruvuori Teemu Luiskari Petri Tiikasalo Päivi

Lisätiedot

Social Media Newsroom Olet jo sosiaalisessa mediassa, halusit tai et. Ota keskustelun ohjat omiin käsiisi.

Social Media Newsroom Olet jo sosiaalisessa mediassa, halusit tai et. Ota keskustelun ohjat omiin käsiisi. Social Media Newsroom Olet jo sosiaalisessa mediassa, halusit tai et. Ota keskustelun ohjat omiin käsiisi. MAINEENHALLINTA KUNTOON SOSIAALISESSA MEDIASSA. OSALLISTU JA JOHDA KESKUSTELUA BRÄNDISI YMPÄRILLÄ.

Lisätiedot

Valinnaiset aineet Paulaharjussa

Valinnaiset aineet Paulaharjussa Valinnaiset aineet Paulaharjussa 2016-2017 30.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä 1) Valinnaisten aineiden laajuus: 1 vvt sanallinen arviointi 38 tuntia > ei mennä kovin syvälle, opettajien osaaminen

Lisätiedot

I: Mitä ovat ja miten ilmentyvät johtamiskompetenssit organisaatiossa? (max. 20 pistettä)

I: Mitä ovat ja miten ilmentyvät johtamiskompetenssit organisaatiossa? (max. 20 pistettä) 1 YHTEISKUNTATIETEIDEN TIEDEKUNTA, LAPIN YLIOPISTO Hallintotieteen valintakoe 9.6.2010 klo 10-14 Hallintotieteen valintakokeeseen sisältyy yhteensä neljä erillistä tehtävää. Kolmeen tehtävään (tehtävät

Lisätiedot

d) kestävällä matkailukehityksellä Euroopan neuvoston määritelmän mukaan? (1 pist.)

d) kestävällä matkailukehityksellä Euroopan neuvoston määritelmän mukaan? (1 pist.) Lapin yliopisto 1(5) MATKAILUTUTKIMUKSEN VALINTAKOE 16.6.2005 KAIKILLE PAKOLLINEN TEOS: Vuoristo, Matkailun maailma (Maksimipistemäärä 20 pistettä) 1. Mitä tarkoitetaan: a) matkustustaseella? (1 pist.)

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

TEEMA 3 ESITYSGRAFIIKKA JA VERKKOJULKAISUT

TEEMA 3 ESITYSGRAFIIKKA JA VERKKOJULKAISUT TEEMA 3 ESITYSGRAFIIKKA JA VERKKOJULKAISUT Aulikki Hyrskykari & Juhani Linna LUENTO 6 9.10.2018 TÄMÄ VIIKKO o Viimeisten harjoitusten H8 ja H9 palautus ensi maanantaina tänään niihin liittyvät ylimääräiset

Lisätiedot

Hallintaliittymän käyttöohje

Hallintaliittymän käyttöohje Hallintaliittymän käyttöohje 1. Yleisiä huomioita Hallintaliittymän käyttöä helpottavia yleisiä huomioita: - Käytä listanäkymien hakukentissä kentän vieressä olevaa hakunappia, älä enter-näppäintä. - Älä

Lisätiedot

TaikaLaskut. pikaohje

TaikaLaskut. pikaohje TaikaLaskut pikaohje Laskutus Laskut sivulla voi lisätä / muuttaa / käsitellä laskuja. Uusi lasku lisätään Lisää uusi -linkistä. Laskuja voi hakea erilaisilla kriteereillä: Näytä: kaikki, avoimet, lähetetyt,

Lisätiedot

B U S I N E S S O U L U

B U S I N E S S O U L U S I S Ä L L Ö N T U O T T A M I N E N, T Y Ö K A L U T J A V I N K I T 8. 1 0. 2 0 1 9 V E R K K O J A L A N J Ä L K I B U S I N E S S O U L U K I R S I M I K KO L A & I L K K A K A U P P I N E N 8.10.2019

Lisätiedot

Auta asiakkaita löytämään kauppaasi! Terhi Aho/ 21.4.2016

Auta asiakkaita löytämään kauppaasi! Terhi Aho/ 21.4.2016 Auta asiakkaita löytämään kauppaasi! Terhi Aho/ 21.4.2016 #ässäthihasta #tuloslove Verkkokaupan hakukoneoptimointi 1. Löydettävyys 2. Mitä on hakukoneoptimointi? 3. Avainsanatutkimus 4. Asiakaspalvelu

Lisätiedot

C-ohjelmointikielen perusteet, osa 1

C-ohjelmointikielen perusteet, osa 1 C-ohjelmointikielen perusteet, osa 1 Kurssi johdattaa sinut askel askeleelta C-ohjelmoinnin perusteisiin. Kurssi suoritetaan kokonaan netissä vuorovaikutteisella alustalla itseopiskeluna tutorin avustuksella.

Lisätiedot

Q1 Monenko suomalaisen pörssiyhtiön osakkeita omistat?

Q1 Monenko suomalaisen pörssiyhtiön osakkeita omistat? Q1 Monenko suomalaisen pörssiyhtiön osakkeita omistat? Vastattuja: 363 Ohitettuja: 0 1-3 4-10 11-20 yli 20 1-3 4-10 11-20 yli 20 7,16% 26 34,71% 126 38,57% 140 19,56% 71 Yhteensä 363 1 / 20 Q2 Mikä on

Lisätiedot

Sonera sovelluspalomuurin muutoshallintaohjeistus

Sonera sovelluspalomuurin muutoshallintaohjeistus Sonera sovelluspalomuurin muutoshallintaohjeistus 1. GUI-clientin asennus GUI-client saadaan ladattua osoitteesta https://partnergate.sonera.com/firewall.html Asennusohjeet löytyvät myös osoitteesta https://partnergate.sonera.com/firewall.html

Lisätiedot

12. Valinnaisuus perusopetuksessa

12. Valinnaisuus perusopetuksessa 12. Valinnaisuus perusopetuksessa Valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa jatkoopintovalmiuksia. Valinnaiset opinnot tarjoavat oppilaille mahdollisuuden

Lisätiedot

Sosiaalinen media kivi- ja teräsrakentamisen ammatillisessa koulutuksessa

Sosiaalinen media kivi- ja teräsrakentamisen ammatillisessa koulutuksessa Sosiaalinen media kivi- ja teräsrakentamisen ammatillisessa koulutuksessa 1- vaihe Tammi 2010 touko 2011, toteutuma sekä 2-vaiheen suunnitelma Raahen ammattiopisto Aija Keski-Korsu Sisältö Osallistuminen

Lisätiedot

MIKKELI atk-luokka, I krs, Otto Mannisenkatu 10

MIKKELI atk-luokka, I krs, Otto Mannisenkatu 10 MIKKELI atk-luokka, I krs, Otto Mannisenkatu 10 340110 TIETOTEKNIIKKA TUTUKSI JATKOKURSSI SENIORIT C ma 13.00-15.15 7.1.2013-11.2.2013, 18 oppituntia Varttuneen aikuisen kattava tietokonekurssi, jolla

Lisätiedot

Vaasan yliopisto (8) Tietotekniikan ja tuotantotalouden kandidaattiohjelma Valintakoe

Vaasan yliopisto (8) Tietotekniikan ja tuotantotalouden kandidaattiohjelma Valintakoe Vaasan yliopisto 6.6.2014 1(8) Valintakoe Vastaajan nimi: Lue nämä ohjeet ennen kuin aloitat valintakokeen tekemisen! Valintakokeessa on kolme osiota: Tuotantotalouden osio (tehtävät 1 ja 2, maksimipisteet

Lisätiedot

Verkkoviestintäkartoitus

Verkkoviestintäkartoitus Verkkoviestintäkartoitus 9.2.2015 Minna Helynen minna.helynen@tampere.fi http://www.tyollisyysportti.fi/seutunuotta https://www.facebook.com/seutunuotta @seutunuotta http://takuullatekemista.blogspot.fi/

Lisätiedot

Piirros Mika Kolehmainen

Piirros Mika Kolehmainen Piirros Mika Kolehmainen Liikunnan syventävä kurssi Liikunnan tarkoitus on tuottaa iloa, virkistystä ja hyvinvointia. Tavoitteena on motoristen perustaitojen vahvistaminen ja monipuolistaminen sekä liikunnallisten

Lisätiedot

Alkuarvot ja tyyppimuunnokset (1/5) Alkuarvot ja tyyppimuunnokset (2/5) Alkuarvot ja tyyppimuunnokset (3/5)

Alkuarvot ja tyyppimuunnokset (1/5) Alkuarvot ja tyyppimuunnokset (2/5) Alkuarvot ja tyyppimuunnokset (3/5) Alkuarvot ja tyyppimuunnokset (1/5) Aiemmin olemme jo antaneet muuttujille alkuarvoja, esimerkiksi: int luku = 123; Alkuarvon on oltava muuttujan tietotyypin mukainen, esimerkiksi int-muuttujilla kokonaisluku,

Lisätiedot

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Illan ohjelma Ekonomian valinnaisaineryhmän kahvila Tervetulosanat Opinto-ohjaajien esitys VALINNAISAINEIDEN ESITTELY KOULUN LUOKKATILOISSA PERUSKOULUN OPPIAINEET

Lisätiedot

OP-eTraderin käyttöopas

OP-eTraderin käyttöopas OP-eTraderin käyttöopas Tämä käyttöopas on lyhennetty versio virallisesta englanninkielisestä käyttöoppaasta, joka löytyy etrader - sovelluksen Help-valikosta tai painamalla sovelluksessa F1 -näppäintä.

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN SOSIAALISEN MEDIAN KÄYTTÖPOLITIIKKA

PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN SOSIAALISEN MEDIAN KÄYTTÖPOLITIIKKA 1 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI 11.1.2011 PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN SOSIAALISEN MEDIAN KÄYTTÖPOLITIIKKA Mikä on sosiaalinen media Sosiaalinen media on vaikutuskanava, joka yhdistää sisällöt ja ihmiset käytännöllisesti

Lisätiedot

D-Link DSL-504T ADSL Reitittimen Asennusohje ver. 1.0

D-Link DSL-504T ADSL Reitittimen Asennusohje ver. 1.0 D-Link DSL-504T ADSL Reitittimen Asennusohje ver. 1.0 Tervetuloa D-Link ADSL reitittimen omistajaksi. Tämän ohjeen avulla saat reitittimesi helposti ja nopeasti toimimaan. Tämä ohje kannattaa lukea läpi

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Valintakoe k2008 Sivu 1 Tietojärjestelmätieteen opiskelijavalinta Nimi: Henkilötunnus:

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Valintakoe k2008 Sivu 1 Tietojärjestelmätieteen opiskelijavalinta Nimi: Henkilötunnus: JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Valintakoe k2008 Sivu Tehtävä. Vastaa kuhunkin seuraaviin kymmeneen kysymykseen valitsemalla oikea vaihtoehto a) d). Kysymyksiin liittyy johdantotekstejä, joihin tulee tutustua ennen

Lisätiedot

Eye Pal Solo. Käyttöohje

Eye Pal Solo. Käyttöohje Eye Pal Solo Käyttöohje 1 Eye Pal Solon käyttöönotto Eye Pal Solon pakkauksessa tulee kolme osaa: 1. Peruslaite, joka toimii varsinaisena lukijana ja jonka etureunassa on laitteen ohjainpainikkeet. 2.

Lisätiedot

Asymmetrinen informaatio

Asymmetrinen informaatio Asymmetrinen informaatio Luku 36 Marita Laukkanen November 24, 2016 Marita Laukkanen Asymmetrinen informaatio November 24, 2016 1 / 10 Entä jos informaatio tuotteen laadusta on kallista? Ei ole uskottavaa,

Lisätiedot

InnoOmnia. Toisin nähden, toisin tehden toisin sanoen. Uusia tuulia opetukseen. Mervi Jansson

InnoOmnia. Toisin nähden, toisin tehden toisin sanoen. Uusia tuulia opetukseen. Mervi Jansson InnoOmnia Toisin nähden, toisin tehden toisin sanoen. Uusia tuulia opetukseen. Mervi Jansson Mikä on InnoOmnia? Yrittäjien, opiskelijoiden ja omnialaisten kohtauspaikka. Omnian kehittämisyksikkö, jossa

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet A2- kieli (2 h) saksa ranska ruotsi Liikunnan syventävä (2h) Musiikin syventävä

Lisätiedot