Kuulumisia seurakunnasta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuulumisia seurakunnasta"

Transkriptio

1 Kuulumisia seurakunnasta Kalvolan seurakunnan pääsiäisleh 2015 Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin -- ettekö huomaa? Minä teen en auomaahan ja joet kuivuuden keskelle. Jes. 43:19 Toses, toses: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon. Joh. 12:24 1

2 Juhlien juhla! Kuluneen kevätkauden aikana on kinkeriaiheena ollut pääsiäinen. Ylösnousemus on krisllisen uskon keskeisin asia. Ellei Kristus olisi noussut kuolleista, olisi uskomme ja koko seurakuntaelämä vailla pohjaa. Kriskunta on ottanut silminnäkijöiden todistukset Ylösnousseesta historiallisena tositapahtumana ja siihen uskotaan. Usko Jeesukseen merkitsee Paavalin mukaan sitä, että Jumala on herättänyt uskovatkin yhdessä Kristuksen kanssa ja antanut toivon taivaaseen pääsemisestä. Pääsiäinen ei ole vain kaunis, keväinen juhla, jolloin muistellaan kerran Jerusalemissa tapahtuneista asioita. Pääsiäinen on nykyhetken asia. Kristty voi ajatella todeksi omalla kohdallaan sen, mitä Jeesus vastasi uskoon tulleelle risnryövärille Golgatalla: Toses: jo tänään olet minun kanssani paraisissa. (Luuk. 23: 43) Milloin tahansa tulee aika siirtyä tästä ajasta ikuisuuteen, kristty saa lohduttautua Jeesuksen lupauksella: Jos uskot, saat nähdä Jumalan kirkkauden. (Joh. 11:40) Meidän elämäämme varjostaa syn. Se tekee meidät niin heikoiksi, että jos meidän olisi itse ansaittava pelastus itsellemme, se olisi yhtä suuri ihme, kuin jos kuollut nousisi omin voimin haudasta. Omin voimin ei kukaan pääsisi ikuiseen elämään. Jumala teki pelastumisen meille mahdolliseksi. Hänen hyvyyttään on, että hän ei jättänyt meitä omaan avuttomuuteemme. Hän ei halua yhdenkään ihmisen joutuvan kadotukseen. Hänen oikeudenmukaisuuttaan on, että hän ei katso syntejä läpi sormiensa. Vääryydet on sovitettava ja velat maksettava. Meidän olisi pitänyt itse määrättyä oikeudenmukaisuusperiaatetta noudattaen maksaa omat synvelkamme. Ihmiseksi tulleena Jumala kärsi kuitenkin meidän puolestamme. Jeesus ei kuollut ainoastaan ruumiillises. Hän sai kärsiä sen vaivan, joka on seurausta siitä, kun synen tähden heitetään pois Jumalan edestä. Evankeliumi ei pääty kuitenkaan Golgatan tapahtumiin. Juhlien juhla alkoi pääsiäisaamun ilosanomalla. Jumalan uusi luomisteko alkoi Jeesuksen tyhjältä haudalta. Se on takeena siitä, että me kerran nousemme haudastamme, kun Jumala herättää kaikki kuolleet ja saamme katoamattoman hahmon. Hauta ei ole kaiken päätepiste. Jeesukseen uskoessamme me voimme jo nyt elää ikuista elämää, vaikka se täydellises toteutuu vasta ylösnousemuksessa. Pääsiäinen muistuttaa perille pääsemisestä. Joskus on ajateltu, että pääsiäinen suomalaisena nimityksenä merkitsee pääsemistä paastoajan rajoituksista. Laskiaisena laskeudutin paastoon ja pääsiäisenä saain vapautua siitä. Tällainen ajattelutapa kiinnittää huomion kuitenkin sivuasioihin, siihen, mitä ihmiset saavat aikaan. Raamattu sanoo, että pelastus ei perustu meidän tekemisiimme. Armosta teidät on pelastettu. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. (Ef. 2:8-9) Jeesus esi Jerusalemiin saapuessaan, mitä hänelle tulee tapahtumaan. Pilkan, häväistyksen, kärsimyksen ja risnkuoleman jälkeen alkaa uusi elämä, jota ei varjosta enää kuolema. Oleellista oli, että hänellä oli päämäärä, jota koh hän kulki. Hän oli varma siitä, että hän ei ole saalis, jonka kuolema saa pitää omanaan. Päinvastoin hän voittaa omalla kuolemallaan kuoleman. Me, jotka luonnostamme olemme kuoleman otteessa, emme voi sitä voittaa, mutta Jeesukseen uskoessamme me saamme voiton. Jumalan laupeus on kuitenkin niin runsas ja hän rakas meitä niin suures, että hän teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. (Ef. 2:4-5) Vapahtajan siunaamaa juhla-aikaa Sinulle toivottaa Ant Herkkola 2

3 Kevät Kevään tuoksu on jo ilmassa. Sen saattoi haistaa he maan paljastuttua. Luonto on kuin kuollut talvella ja keväällä on ihmeellistä seurata elämän heräämistä. Ihan kuin meitä ihmisiäkin kutsuttaisiin uudistumaan, heittämään kaikki vanha nuhraantunut pois ja pukeutumaan uuteen pukuun. Muistan lapsena, kuinka oli hienoa kierrellä luonnossa ihmettelemässä purojen solinaa ja todeta ojan varsilla ensimmäiset leskenlehdet ja rentukat. Ja, kun pitkään lumen ja jään alla ollut sivue koini aukeni, oli hienoa ajaa pyörällä sitä kuin taivas olisi auennut. Luonnon kirkossa kulkiessa saamme ihastella Jumalan suuruutta ja rukouksessa tuoda oman elämämme hänen eteensä. Jäiden lähdettyä järvestä, laineet loiskivat ja tuuli humisee. Voi kokea oman pienuuden ja Jumalan suuruuden. Hiljaisuudessa voi kuulla Jumalan äänen ja saa kokea rauhan, joka tulee Häneltä ja on meidän käsityskykymme yläpuolella. Siunausta pääsiäisen aikaan ja kevääseen! Elisa Peltonen Hiljaisen viikon e Palmusunnuntaina kaipaan pajun sitkeyttä. Koen syyllisyyttä, janoan rohkeutta. Palmusunnuntaina iloitsemme virpojista ja lähdemme matkalle hiljaiseen viikkoon, etäen, että se ei ole helppo e. Pyydämme voimaa ja rohkeutta. Kiirastorstaina kohtaan Sinut viinissä ja leivässä, luomakuntasi anmissa. Kiitos, että saan kohdata Sinut ehtoollisessa, yhteyden ja anteeksiantamuksen ateriassa. Näet kaiken elämääni kuuluvan. Poista kaikki syn ja puhdista minut. Pitkäperjantaina koko maailma kärsii kanssasi. Se oli kärsimyksen ja kuoleman perjantai, siksi voit ymmärtää kaikkia kärsiviä. Lauantaina on aivan hiljaista. Usein tuntuu, että kärsimyksellä ja kuolemalla on voitto. Kaikki on hiljaista. Pääsiäisaamuna aurinko nousee. Koko maailma herää uuteen elämään. Luomakunta ylistää Sinua: Sinä voit kuoleman! Kuolemalla ei ole voittoa. Olet, Kristus, voittanut sen. Miten hieno uunen kaikille pimeydessä ja pelossa oleville.olemme armahdettuja ja lunastettuja. Lähdemme viemään uusta eteenpäin. Pääsiäisviikolla valo tulvii luonnossa ja täyttää sydämeni. Kohtaan Sinut maailman ihmeissä. Kaiken katoavaisen keskellä elämä virkoaa. Lahjoitat minulle ja kaikelle luodulle voimaa. Opeta luottamaan Sinun sanaasi ja näkemään Sinun mahdollisuutesi kaikessa elämässä. Siunaan itseni risnmerkillä. evl.fi/pyhä, Paastonajan ja pääsiäisajan rukouksia 3

4 Yhteisvastuukeräys ajassa mukana Elisa Peltonen Kun Yhteisvastuukeräys ensimmäisen kerran järjestetin keväällä 1950, Suomi oli hiljalleen toipumassa sodan aiheuttamista koettelemuksista. Varoilla tuetin huonokuntoisten asuinrakennusten kunnostusta ja äien virkistystoimintaa. Köyhille kodeille hankitin lehmä tai hevonen, invalidille pyörätuoli tai vanhukselle kunnollinen vuode. Myös lahjakkaita lapsia autetin kouluun. Joka vuodelle valitin erityiskohde, johon varoja suunnatin. Näin tuoin esille erilaisia vaikeuksissa olevia ryhmiä kuten lesket, orvot, työttömät, asunnottomat, kehitysvammaiset, invalidit ja yksinäiset vanhukset luvulla lama-suomessa kukaan ei kyseenalaistanut komaisen avustustoiminnan mielekkyyttä. Keräys vastasikin ajan haasteisiin valitsemalla avustuskohteiksi ylivelkaantuneita, mielenterveyspolaita ja muita sosiaaliturvan leikkauksista kärsineitä. Yleinen asennekasvatus sai yhä tärkeämmän sijan Yhteisvastuukeräyksen tavoitteissa. Tiedotus - ja koulutus materiaalin jatkuvaa kehittämistä ja erityises nuoriin keskittymistä pidetin tärkeänä. Aivan uusia keräystoiminnan muotoja otetin käyttöön kuten esimerkiksi keräyspuhelinnumero ja lahjoitusyhteys Internen kautta luvulla keräyskohteiksi valitin edelleen Suomessa asioita tai ihmisryhmiä, jotka tarvitsevat huomiota. Yksi tällainen kohde oli viime vuonna 2014, saattohoidon kehittäminen. Saattohoito jo asiana sinänsä herät keskustelua. Kuolema ei ole helppo aihe. Tänä vuonna 2015 Yhteisvastuukeräys haluaa kehittää komaassa vapaaehtoistyötä. Sen merkitys aina vain kasvaa. Suurella sydämellä - verkkopalvelu on tähän as toiminut vain isoimmissa kaupungeissa, nyt pyritään laajentamaan se koko maahan. Vapaaehtoisten koulutukseen myös panostetaan. Ulkomainen kohde on Hai, jossa vuonna 2000 maanjäristys tuhosi laajal alueita ja rakennuksia. Nyt autetaan koulutusta, joka on maassa kallista. Yhteisvastuukeräystä 1950-luvulla Yhteisvastuukeräykselle valitin vuonna 1963 ensimmäinen ulkomainen avustuskohde. Jotkut pelkäsivät, että ulkomaisen avustuskohteen myötä keräyksen tuotto pienenisi. Toiset taas uskoivat, että kansainvälinen diakonia toisi uutta innostusta keräystä kohtaan ja lisäisi sen tuottoa. Näin kävikin. Vuoden 1963 tulos kasvoi selväs, samoin vuosina 1965 ja 1967, jolloin ulkomaille menevää osuutta kasvatetin vakiintui linja, jonka mukaan varat käytetin huolellises suunniteltuihin pitkäkestoisiin kehityshankkeisiin muun muassa sairaanhoidon, alkeis- ja ammatkoulutuksen, maanviljelyn ja sosiaalihuollon kehittämisen sekä pakolaistyön alueilla luvulle oli ominaista niin sanottujen kunniattomien keräyskohteiden valinta. Avustettavien joukkoon nostetin alkoholisteja ja vapautuvia vankeja. Keräyksen tehtäväksi nähin huomion kiinnittäminen yhteiskunnan ulkopuolelle jääviin ryhmiin. Lapsia koulussa Hailla. Luukkaan evankeliumin kymmenennessä luvussa kerrotaan, kuinka lainoppinut kysyy Jeesukselta: Kuka sitten on minun lähimmäiseni? Jeesus vastaa kertomalla vertauksen laupiaasta samarialaisesta. Hän osoittaa, että lähimmäinen on se, joka osuu kohdallemme ja tarvitsee apua. Hän kutsuu meitä seuraamaan esimerkkiään ja huolehmaan vähimmistä veljistämme ja sisaristamme. Yhteisvastuukeräys tuo esille avuntarvitsijoita komaasta ja kauempaa. 4

5 Yhteisvastuukeräys Kalvolassa Kalvolan seurakunnassa on listakerääjiä lähinnä haja-asutusalueiden kylissä ja lipaskerääjiä S- marken ovella. Lähimmäistuvan tuotto menee Yhteisvastuukeräykseen alkuvuoden ja keräykselle on kerätty kolehteja jumalanpalveluksissa ja kinkereillä. Kirkkokuoro esiintyy sunnuntaina 19.4 Yhteisvastuun hyväksi. Summa kertyy pienistä puroista ja tärkeää on myös asiaan liittyvät keskustelut ja tapaamiset, ei ainoastaan raha. Seuraavassa on kahden kalvolalaisen yhteisvastuukerääjän haastattelu. Toinen heistä, Vuokko Vaaramo on kerännyt monia vuosia sitten ja Kaisa Pielä kerää nyt ensimmäistä kertaa. Haastateltavana on Vuokko Vaaramo, eläkkeellä oleva opettaja. 1.Milloin toimit yhteisvastuukerääjänä ja kuinka kauan? Toimin kerääjänä kahdenkymmenen vuoden ajan 1970-ja 1980-luvuilla. 2. Millä alueella Kalvolassa keräsit? Alueenani oli Kyhkysenniemi ja Könnölänmäki. Se oli hyvä alue, lista tuli aina täyteen. Moni oli jo varannut rahan valmiiksi odottamaan kerääjän tuloa. 3.Saitko koskaan kriitstä tai kielteistä palautetta? Vastaanotto oli hyvä ja asiaan suhtaudutin posiivises. Ainoastaan yhdestä taloudesta ei näiden vuosien aikana osallistuttu keräykseen. 4.Miten koit kerääjänä toimimisen? Halusin olla mukana auttamassa ja jutella ihmisten kanssa. 5. Mitä ajattelet Yhteisvastuukeräyksestä? Se on yksi tärkeimmistä keräyksistä. Sen avulla saadaan paljon hyvää aikaan. 6. Tuleeko joku vanha muisto mieleesi keräykseen liittyen? Ennen minua samaa aluetta keräsi uskollises Taimi Lehvehmas. Hän keräsi varmaan saman ajan kuin minä. Hänen innoittamanaan lähdin keräämään. 7. Nykyään listakeräys on vähäisempää, lipaskeräystä on ja muita keräysmuotoja. Mitä siitä ajattelet? Se on valitettavaa, koska listakeräyksellä saadaan paras tulos. Kiitos Vuokolle haastattelusta! 5

6 1. Kerro itsestäsi, kuka olet ja millainen on nyt elämänlanteesi? Nimeni on Kaisa Pielä ja asun Taljalassa. Perheeseeni kuuluu aviomies Hannu sekä 3- ja 1- vuoaat tytöt Tuuli ja Elsa. Pihalla haukkuu karjalankarhukoira Wiima. Muumme Eurasta vuosi sitten asumaan tänne mieheni kopaikkaan ja asumme nyt kolme polvea samassa pihapiirissä, mummulaan on lyhyt matka. Olen tällä hetkellä hoitovapaalla. 2. Olet mukana Yhteisvastuukeräyksessä listakerääjänä. Kuinka tuttu asia Yhteisvastuu on sinulle ennestään? Yhteisvastuukeräys on tuttu marketen auloissa päivystävistä lipaskerääjistä. Sen tarkemmin en ole aikaisemmin aiheeseen tutustunut. 3. Mitä ajattelet tämän vuoden keräyskohteista? Kohteita on varmas vaikea valita koska avun tarpeessa olevia on niin paljon. Lapsien auttaminen ja koulutuksen edistäminen on tärkeää, se luo kivijalan kaikelle. Olisi mukava jälkeenpäin etää miten kohteissa on avustuksilla saatu aikaan etenkin nyt kun itse mukana kerääjänä. Komaassa tehtävän vapaaehtoisverkoston kasvattaminen ei varmaan ole helppo homma, ihmisten vapaa-ajasta kun on koko ajan kilpailemassa yhä useampi taho. 4. Yhteisvastuukeräys kuuluu seurakunnan diakoniatyöhön. Miten muuten olet mukana seurakunnan toiminnassa ja mitä se sinulle merkitsee? Vanhempi tytär käy kolmevuoaiden kerhossa ja molempien tyttöjen kanssa ollaan välillä käyty Tuijan kehossa eli perhekerhossa. On mukavaa että pienelläkin paikkakunnalla on mukavas ohjelmaa kohoidossa oleville lapsille vanhempineen. 5. Pääsiäinen, krisllisen kirkon suuri juhla lähestyy, mitä se merkitsee Sinulle? Keväällä valoa tulvii päivä päivältä enemmän, energisyys lisääntyy ja meno kiihtyy kesää koh. Pääsiäinen tuo mukavan hengähdystauon kiihtyvään rytmiin. Pääsiäisessä mukavaa on se että sitä voi viettää omalla tavallaan ja vaikka joka vuosi erilaises, tradiot eivät velvoita. Tänä vuonna saan varmas innokasta seuraa pääsiäisaskarteluihin vanhemmasta tytöstä. Mukavaa on myös aina pääsiäisen aikaan nauta uudelleen syntyvästä luonnosta! Kiitos haastattelusta! Taivaan Isän siunaamaa kevättä ja pääsiäistä sinulle! Perhetapahtuma Su klo Aloitamme perhejumalanpalveluksella kirkossa. Sen jälkeen ruokailu ja toimintapisteitä koko perheelle seurakuntatalolla. Tervetuloa koko ajaksi tai vain hetkeksi! Tapahtuma on ilmainen. 6

7 Evankeliumi kaikille ja kaikkialle Tuomo Saarikko Jeesus sanoi: Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. (Mark. 16:15) ja siitä lähen Jeesuksen seuraajat ovat lähteneet lähelle ja kauas kertomaan Jumalan rakkaudesta ja Jeesuksen pelastustyöstä. Edelleen on maita, joissa evankeliumia ei ole julistettu ja täällä Suomessakin lisääntyy se joukko, joka ei ole evankeliumia kuullut. Fyysinen lähteminen on nykyäänkin tärkeää mutta myös kosohvalla istuen voi toteuttaa. Jeesuksen käskyä. Nimittäin suuri osa maailman ihmisistä on tavoitettavissa Internen kautta. Eikä Interneä tule jättää kaikkien muiden leikkikentäksi, vaan kristtyjen on oltava siellä mukana mutta viisaas. Jeesus sanoi myös: Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset. (Matt. 10:16) Kuvat ja videot ovat kiinnostavia ja nopeampia katsottavia kuin teksn lukeminen. Niiden kautta voi jakaa muistoja nuortenilloista, leireistä ja tapahtumista. Eikä kuvien tarvitse olla pelkkiä muistoja, vaan niillä voi olla kertoa jotain olennaista elämästä, uskosta tai Jumalasta. Siihen tarkoitukseen Instagram-kuvapalvelu on erinomainen. Pelkän yksipuolisen edottamisen lisäksi on hyvä päästä vuoropuheluun ihmisten kanssa. Olen ollut hyvin iloinen nuorisotyön Ask.fm -sivustosta, johon ihmiset voivat jättää kysymyksiä nimellä tai nimettömäs. Osaan kysymyksistä on helppo vastata mutta joskus joutuu tekemään enemmän selvitystyötä. Kysymykset ovat käsitelleet lempiruokia ja -elokuvia mutta suurimmassa määrin hengellisiä asioita: miten pääsen Taivaaseen, miksi Jumala ei aina auta, mitä tapahtuu, jos tekee itsemurhan. Seurakuntamme nuorisotyössä Facebook on ensisijainen ja nopein edotusväline. Nuorisotyön ilmoitukset tavoittavat n ihmistä viikoittain eli näin moni ihminen on ainakin selannut seurakunnan ilmoituksen ohi. Vaikka nessä näkyminen ja kommunikoin on tärkeää, se ei poista aidon kohtaamisen merkitystä. Yhä useampi ihminen nuori ja vanha kaipaa kuuntelijaa ja tukijaa elämäänsä. Siksi on tärkeää olla siellä, missä ihmiset ovat ja olla valmis kohtaamaan ihmisiä. Joskus ihmisten asiat ovat aivan arkipäiväisiä ja he vain kaipaavat, että joku olisi kiinnostunut ja kuuntelisi. Joskus taas tarvitaan ohjausta ammatauttajan luo. Kuuntelijan ja tukijan tehtävä ei kuulu vain seurakunnan työntekijöille, vaan jokainen seurakuntalainen voi olla Jeesuksen lähetläs. Vaikka se tehtävä tuntuisi ylivoimaiselta, Jeesus on luvannut olla meidän kanssamme jokaisena hetkenä (Matt. 28:20). Pieneen ja suureen tehtävään on hyvä valmistautua rukoillen: Jeesus, sinä olet antanut minulle tärkeän tehtävän. Auta minua tekemään Sinun tahtosi mukaan ja kuljeta minua, minne Sinä haluat. Opeta minua auttamaan toisia ja kertomaan Sinusta. Aamen. 7

8 PÄÄSIÄISEN AJAN TILAISUUKSIA KALVOLAN SEURAKUNNASSA su Palmusunnuntain ehtoollisjumalanpalvelus klo 10 kirkossa. su Hiljaisen viikon alkaessa -laisuus klo 18 seurakuntatalossa. Anne Tuovinen puhuu ihmiskaupan vastaisesta toiminnasta aiheenaan Ihmisenä ihmiselle. Hän kertoo Kalvolan seurakunnan nimikkoläheten, Rendicin perheen, työstä Kyproksella. Kaija Aittokumpu ja Pälkäneen Ylistyskuoro vastaavat musiikista. Juonto Ant Herkkola. Iltatee lähetyksen hyväksi Pikkuväen pääsiäishartaus klo 10 seurakuntatalossa Hiljaisen viikon istai iltalaisuus klo 18 seurakuntatalossa. Syvennymme hiljaisen viikon sanomaan sanan, laulun ja rukouksen äärellä. Lasse Jussila Hämeen Kansanlähetyksestä, virsisäestykset Reetta Salonen, juonto Ant Herkkola. Iltatee lähetyksen hyväksi. ke 1.4. Hiljaisen viikon keskiviikko iltalaisuus klo 18 seurakuntatalossa. Syvennymme hiljaisen viikon sanomaan sanan, laulun ja rukouksen äärellä. Lasse Jussila Hämeen Kansanlähetyksestä, lähetyssihteeri Arja Inovaara, säestys Reetta Salonen. Iltatee lähetyksen hyväksi. to 2.4. Kiirastorstain ehtoollisiltakirkko klo 18 kirkossa. pe 3.4. Pitkäperjantain jumalanpalvelus klo 10 kirkossa. su 5.4. Pääsiäispäivän ehtoollisjumalanpalvelus klo 10 kirkossa. ma 6.4. Toisen pääsiäispäivän ehtoolliskirkko klo 10 Rimmin rukoushuoneessa. POIMINTOJA KEVÄÄN 2015 TOIMINNASTA Lähimmäistupa ja kirpputori avoinna keskiviikkoisin klo kesäkuun alkuun. Keskiviikkona tuvalla tarjolla hirvisoppaa, tuotto Yhteisvastuukeräykselle! pe Rukousilta klo 17 Kalvolan seurakuntatalossa ja Raamattuluennot klo Kalvolan seurakuntatalossa ja Viikkoehtoollinen klo Kalvolan seurakuntatalossa Kouluun lähtevien siunaus klo Kalvolan kirkossa. Lehden julkaisija: Kalvolan seurakunta Puh Hallintoe Iittala Valokuvat: s. 1 adzica / freeimages.com; s. 2 freebibleimages.org, Joel Milhouse / creaonswap.com; s. 3 hortongrou, teslacoils, xdodo, Marlin2009 / freeimages.com; s. 4 kirjasta Yhteisvastuun ajankuvat, Minna Elo / Kirkkopalvelut; s. 6 ilco / freeimages.com; s. 8 anyone71 / freeimages.com 8

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti. Viimeinen ateria Jeesus sanoi oppilailleen: - On tullut minun aikani mennä pois. Jeesus tarkoitti, että hän kuolee pian. Oppilailleen Jeesus lupasi: - Minä olen aina teidän kanssanne. Älkää olko surullisia.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Jeesus, suuri Opettaja

Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta Kristus-keskeinen elämä Osa 4: Majakka-ilta 17.10.2009 Antti.Ronkainen@majakka.net Room. 8:29 (KR92) Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Saarna. Mummollani oli luottamus pelastukseen. Hän turvautui elämässään Kristukseen.

Saarna. Mummollani oli luottamus pelastukseen. Hän turvautui elämässään Kristukseen. Vaalisaarna 20.9.2015 Kuusamon kirkko Tuomo Törmänen 17. sunnuntai helluntaista, aihe: Jeesus antaa elämää Vaalisaarnan pohjana olevat Raamatun tekstit Jes. 26: 12 14, 19; Fil. 1:20 26 ja Evankeliumi Joh.

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta Pääsiäisaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 24.3. klo 10 Palmusunnuntain messu Tiellä ken vaeltaa? Suomen Lähetysseuran

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi

Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi Nettiraamattu lapsille Jaakob, petturi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011 Bible

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti.

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti. JOHDANTO - sopisi 2. luokkalaisille 1) JOHDANTO pala aiheena anteeksi pyytäminen Liturgisena lauluna alkusiunaus: Pappi: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen Seurakunta: Aamen, aamen, aamen Pappi: Herra,

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

Maahan kätkeminen. Rukoushetken johtaja laatii johdantosanat itse tai käyttää seuraavia vaihtoehtoja:

Maahan kätkeminen. Rukoushetken johtaja laatii johdantosanat itse tai käyttää seuraavia vaihtoehtoja: Maahan kätkeminen Kaavaa voidaan käyttää uurnaa tai tuhkaa maahan kätkettäessä tai kun vainaja lasketaan hautaan toisella paikkakunnalla varsinaisen hautaan siunaamisen jo tapahduttua. Rukoushetken johtaa

Lisätiedot

PAASTOHARTAUDET 2017

PAASTOHARTAUDET 2017 1 PAASTOHARTAUDET 2017 Tervetuloa valmistautumaan pääsiäiseen sanan ja rukouksen äärellä, missä ja milloin sinulle sopii. Siunattua paastonaikaa sinulle! Jumala, kohotkoon kunniasi yli taivaitten, kirkkautesi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

Perhejumalanpalvelukset

Perhejumalanpalvelukset Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta

Lisätiedot

Taivas, Jumalan kaunis koti

Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,

Lisätiedot

TERVETULOA SEURAKUNTAAN KIRKKO ELÄMÄN ARJESSA JA JUHLASSA

TERVETULOA SEURAKUNTAAN KIRKKO ELÄMÄN ARJESSA JA JUHLASSA TERVETULOA SEURAKUNTAAN KIRKKO ELÄMÄN ARJESSA JA JUHLASSA KRISTILLINEN SEURAKUNTA Seurakunta on kristittyjen yhteisö. Se toimii paikallisesti ja osana suurempaa kokonaisuutta, maailmanlaajuista kristillistä

Lisätiedot

Palmusunnuntaista pääsiäiseen

Palmusunnuntaista pääsiäiseen Palmusunnuntaista pääsiäiseen 25.3-2.4.2018 Jumala toimii ennen ihmistä Pääsiäiskertomukset lepäävät kahden peruspilarin varassa. Hauta on tyhjä. Tämä on väkevä tosiasia, jota evankelistat eivät mitenkään

Lisätiedot

Viimeiseksi opetuslapsen huippujutuksi määrittelemme: Riippuvaisuus on vaikeaa, koska emme näe sinua Jumala. Auta meitä löytämään sinut joka päivä.

Viimeiseksi opetuslapsen huippujutuksi määrittelemme: Riippuvaisuus on vaikeaa, koska emme näe sinua Jumala. Auta meitä löytämään sinut joka päivä. MERKKIEN SELITYKSET: Koko tunnin pääajatus Kinkkinen pähkinä purtavaksi Viisastelijat kertovat joka tunti paljastuvan opetuslapsen huippuominaisuuden Sinun on valittava oikeat vaihtoehdot päästäksesi jatkamaan

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60. Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Läheisen kuoltua. Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 249, 383, 384 tai 397.

Läheisen kuoltua. Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 249, 383, 384 tai 397. Läheisen kuoltua Rukoushetki läheisen kuoltua (saattohartaus) vietetään omaisten pyynnöstä. Se pidetään potilashuoneessa, sairaalan kappelissa tai kodissa. Rukoushetken johtaa pappi, muu seurakunnan työntekijä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan KONFIRMAATIOMEU B EKOMUKAUTU virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

Joh.20: Tämän jälkeen Paavali kertoo miten varma tuo ylösnousemus on, miten monet kohtasivat ylösnousseen Jeesuksen.

Joh.20: Tämän jälkeen Paavali kertoo miten varma tuo ylösnousemus on, miten monet kohtasivat ylösnousseen Jeesuksen. Joh.20:19-31 Joh.20:19-31: Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja

Lisätiedot

Jumalan kansan koti-ikävä

Jumalan kansan koti-ikävä Jumalan kansan koti-ikävä ARMO TEILLE JA RAUHA JUMALALTA, MEIDÄN ISÄLTÄMME, JA HERRALTA JEESUKSELTA KRISTUKSELTA! Rukoilkaamme Tämän kolmannen (3) pääsiäisen jälkeisen sunnuntain aiheena on: Jumalan kansan

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA SOKEAN

JEESUS PARANTAA SOKEAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat RUKOUHETKI EURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖTÄ POITETTAEA 1. Alkuvirsi Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 38: 1-3, 176: 1-3, 181: 1-3, 194, 317. Virren sijasta voi olla muuta musiikkia. 2. Johdanto Alkusiunaus

Lisätiedot

Ihmisen toivottomuuden alku

Ihmisen toivottomuuden alku Nettiraamattu lapsille Ihmisen toivottomuuden alku Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Alina Rukkila Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

Katekismus rukouksen apuvälineenä

Katekismus rukouksen apuvälineenä Katekismus rukouksen apuvälineenä On sanottu, että kaikista maailman katekismuksista Lutherin Vähä Katekismus on ainoa, jota voi rukoilla. Rukouksen näkökulma on katekismuksessa aivan keskeinen. Keskiajalla

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Helmikuu Yhteisvastuukeräys Munkkiniemen seurakunnassa. Nälkä tilaisuus antaa ja saada!

Helmikuu Yhteisvastuukeräys Munkkiniemen seurakunnassa. Nälkä tilaisuus antaa ja saada! Helmikuu 2018 Yhteisvastuukeräys Munkkiniemen seurakunnassa Nälkä tilaisuus antaa ja saada! Yhteisvastuu 2018 torjuu nälkää ja köyhyyttä Suomessa nähdään nälkää. Vuosittain yli 10 000 ihmistä joutuu turvautumaan

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna

Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 1 Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 14.5.2018 Embargo 14.5.2018 klo 10 piispa Teemu Laajasalo Ja silloin maailma ymmärtää Joh. 17: 18-23 Jeesus rukoili ja sanoi: Isä, niin kuin sinä lähetit minut

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot