Tuija. uusi kappalainen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tuija. uusi kappalainen"

Transkriptio

1 19 uusi kappalainen Nimi: Tuija Marketta Wilman, 46 vuotta Perheeseen kuuluvat: Jochum-puoliso, 2 lasta, itsepäinen kääpiösnautseri Koulutus: Teologian maisteri Pappisvihkimys: vuonna 2003 Aikaisempi työkokemus: sitä sun tätä... minulla on työkokemusta hoitoalalta, olen ollut myyjänä ja kanslia-apulaisena. Papintöissä olen ollut Karjaan ruotsalaisessa, Pohjan suomalaisessa, Karjaan suomalaisessa ja viimeeksi Lohjan seurakunnassa. Papinvirkoihin on ajoittain ollut vaikea saada viranhaltijoita etenkin pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Asiat ovat hyvällä mallilla Tammisaaren seurakunnassa, sillä meillä on kolme pappia seurakuntaviroissa ja yksi sairaalapappi. Mikä sai sinut jättämään mielenkiintoisen työn suurehkossa seurakunnassa ja hakemaan kappalaiseksi keskisuureen seurakuntaan, jonka enemmistökielenä on ruotsi? Viihdyin erittäin hyvin Lohjalla, mutta vähitellen minulle tuli tunne, etten ollut löytänyt omaa paikkaani. Seurakuntapapin ja sairaalapapin tehtävien sekä pitkähkön työmatkan yhdistelmä sysäsi minut pohtimaan omia päämääriäni. Suoritettuani pastoraalitutkinnon, joka vaaditaan vakituisen viran viranhakuun, lähetin hakupaperini Tammisaareen. Ja täällä sitä nyt ollaan. Tammisaaren seurakunnassa työhösi kuuluu erilaisia tehtäviä ja tapaat monenikäisiä ihmisiä. Missä tunnet itsesi kotoisaksi, mikä on sinun vahvuutesi? Mielestäni viihdyn niin kirkossa kuin kotikäynneillä, myös silloin, kun istun lattialla yhdessä päiväkerhon lasten kanssa. Vahvuuteni on kaksikielisyyteni (huom. suomi ja ruotsi. Ymmärrän savoa, mutta en osaa sitä hiljaa enkä kovaa). Mitä teet mieluiten vapaa-ajallasi? Miten rentoudut? Olen huomannut eräänlaisen kausittaisen vaihtelun. Juuri nyt elän neulomisvaihetta. Tätä ennen ompelin ristipistotöitä. Mutta kirjoista en luovu... luen paljon ja monenlaista. Mieheni on antanut ukaasin: jokaista uutta kirjaa kohden minun pitäisi luopua viidestä, sillä hyllytila uhkaa loppua. Se on vaikeaa! Koiran kanssa ulkoileminen on myös rentouttavaa. Tuija Millaisista elokuvista ja minkalaisesta musiikista pidät? Katselen mielelläni elokuvia, jotka antavat ajattelemisen aihetta, esim. Niinkuin taivaassa, Taru sormusten herrasta, Matrix. Erilaiset mielialat vaativat taas omanlaisensa musiikin! Jazzpianisti Jacques Loussierin Bachtulkinnat ovat suosikkejani. Kuuntelen musiikkia laidasta laitaan: klassista, mutta yhtä mieluusti seuraavia: Bruce Springsteen (olen ollut kahdessa konsertissa!), Eric Clapton, Mikko Kuustonen ja Johanna Kurkela. Kaunein työhön liittyvä muistosi? Kun sain kastaa kummityttöni Mayan. Mitä toivot tulevaisuudelta? Viiden vuoden kuluttua voin sanoa: elän nythetkeä. Vastakohtana on tällöin seuraavat elämäntavat: sit-ku, mut-ku, voi-ku! Näistä voimme keskustella toiste lisää. Teologina toivon oppineeni lisää kelttiläisestä spiritualiteetista, s.o. hengellisyydestä, jossa yhdistyy maanläheinen juurevuus ja syvä hengellisyys. (YL, TW)

2 lähikuvassa 20 Kun Odensöntieltä osaa valita oikean tienhaaran vasemmalle, päädymme Saikkosten pihamaalle. Oikealla näkyy vastakynnetty, muhevamultainen pelto. Leevi-koira haukkuu arvokkaasti, harvakseltaan, ei pelotellakseen vaan ilmoittaakseen isäntäväelle, että vieras on saapunut. Olemme keskellä alkukesän vehreää maisemaa, syreenit ja tervakukat loistossaan ja meri pilkottaa rantapuiden välistä. Pihalla näkyy muoviämpäreitä ja lapioita ja pihassa touhukas kolmivuotias latoo miehen ottein suuria pahvilaatikoita perinteiseen maitokärryyn. Ja sieltähän Annikki ilmestyy portaille ja toivottaa kävijän tervetulleeksi. Annikki esittäytyy Kuva ja teksti: Eeva Hanner Kuten niin monet muutkin tammisaarelaiset, Annikki on tänne muualta muuttanut, avioliiton ja työn myötä. Talon isäntä kuuluu paljasjalkaisten suomenkielisten vähemmistöön. Tammisaari oli tullut Annikille tutuksi opiskeluaikana, jolloin hän oli täällä kesätöissä. Ei ollut vaikea ihastua kaupunkiimme kun vielä sattumalta oli se tilanne, että ruotsin kieli oli koulussa Annikin lempiaineita; nyt sille oli käyttöä. Sosiaalityöntekijän ammattia ei kukaan luultavasti valitse ikään kuin vahingossa sivullinenkin ymmärtää, että työ on vaativaa, mutta myös antoisaa, siinä kohtaa ihmisiä, joiden kanssa tulee miettiä, miten jostakin vaikeasta tilanteesta päästään eteenpäin. Työ vaatii halua auttaa ja valmiutta kohdata erilaisia ihmisiä ja tilanteita. Mikä sai sinut valitsemaan sosiaalityöntekijän alan? Kyllä pohjimmiltaan on kyse halusta auttaa vaikeuksissa olevia ihmisiä. Näen tässä kodin perintöä. Meidän kotimme oli aina avoin ihmisille, jotka tarvitsivat apua. Toinen tärkeä kodinperintö on se näkemys, että kaikki ihmiset ovat samanarvoiset, vanhempani osoittivat ennakkoluulottomuutta. Miten kuvailisit työtäsi? Ihan loppuun asti työ tuntui mielekkäältä ja antoisalta; oli hyvä ja palkitseva kokemus kun sai nähdä, että joku avun hakija oli todella tullut autetuksi ja taas päässyt elämässä eteenpäin. Työssäni rukous asiakkaiden puolesta on aina ollut minulle tärkeä voimavara. Seurakunnan diakoniatyön ja sosiaalitoimiston yhteistyö on aina toiminut hyvin ja sillä on ollut suuri merkitys. Työssäsi sait antaa paljon ja joudut joskus vaikeidenkin haasteiden eteen kuinka voimavarat riittivät ja mitä merkitsi työn ja perheen yhteensovittaminen? Lasten varttuessa oli isovanhempien apu korvaamaton, hehän asuivat kesän ajan tässä samassa pihapiirissä ja he olivat perheellemme ja lapsille tukena ja turvana tarjoten iltapäivähoidon myös syksyisin ja talviaikaan. Ja lasten vielä asuessa kotona olivat tietenkin kaikki omat harrastukset katkolla.

3 21 lähikuvassa Kuka: Annikki Saikkonen, äskettäin eläkkeelle siirtynyt sosiaalityöntekijä Miten löysit tiesi seurakuntaan? Heti ensimmäisenä tulee mieleeni uskova alakoulun opettajani, joka myös piti pyhäkoulua. Lopetimme jokaisen koulupäivän virrellä Nyt vielä etehesi, oi Jeesus, polvistun. Ensin kävin itse pyhäkoulua ja tyttökerhoa ja myöhemmin toimin kuusi vuotta pyhäkoulun opettajana. Siinä tunteja valmistaessa ja pitäessä sain olla sekä antajana että vastaanottajana. Opiskeluaikanani osallistuin Turussa Tykyn toimintaan ja Tampereella Kansan Raamattuseuran toimintaan. Ja olet myös löytänyt paikkasi Tammisaaren seurakunnassa. Tämä meidän oma joukko tuntuu hyvältä ja jumalanpalvelus on minulle tärkeä. Ja vaikka meidän tavallista messuamme arvostellaankin, se kuitenkin minusta on hyvä juuri tällaisena. Joskus tuntuu, että rukoukselle voisi antaa vielä lisää tilaa. Muuta toimintaa ajatellen toivoisin keskusteluryhmää nuoremmille eläkeläisille ja vielä työssä käyville. Toimit messuissa tekstinlukijana vuorolistan mukaan. Mitä tämä tehtävä on sinulle merkinnyt? Tuntuu hyvältä, että löytyy tällainen pieni palvelutehtävä ja itselleni tekstit voivat avautua uudella tavalla kun valmistaudun lukemaan. Muistan vielä ns. ensiesiintymiseni kun sain koulutyttönä Tyrvään kirkossa Vammalassa lukea psalmin 84 Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi Herra Sebaot! ; kirkko, johon mahtuu noin 900 henkeä oli ääriään myöden täysi koska seurakunnassa oli piispanvierailu. Jouduin todella valmistautumaan siihen, koska opettelin psalmin ulkoa. Voisitko vielä mainita jonkun raamatunlauseen, joka usein tulee mieleen, joka merkitsee sinulle paljon? Jeesus sanoo: Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. Perhe: aviomies Markku, kolme aikuista tytärtä, neljä lastenlasta Alkujuuret: 19 ensimmäistä ikävuotta Vammalassa, vuonna 1974 Tammisaareen Harrastukset: luonnossa liikkuminen, lukeminen Kirja parhaillaan menossa: Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa

4 aikuiset 22 Syntymäpäiväjuhla 8.10 kl. 13 seurakuntakodissa kaikille kuluvana vuonna näitä merkkivuosia täyttäneille 70, 75, 80, 85, 90, 95 vuotta. Kutsutut saavat seurakunnasta erillisen kutsukirjeen. SENIORIPYSÄKKI Senioripysäkki yli 60-vuotiaille Senioripysäkki-ryhmiä toimii usealla paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Nyt tällaista ryhmää ollaan aloittamassa täällä Tammisaaressa. Ryhmässä keskustellaan luottamuksellisesti muun muassa ikääntymisestä, yksinäisyydestä, tarpeettomuuden tunteesta, lapsuudesta, perhesuhteista. Ryhmäohjaajana toimii Kaarina Ylimys, puh Ota rohkeasti yhteyttä häneen niin saat lähempiä tietoja. Raamattupiiri alkaa 8.9. klo seurakuntakodilla, jatkuen joka toinen viikko. Tervetuloa keskustelemaan, kyselemme ja pohdimme yhdessä. Taidenäyttely Tammisaaren kirkossa Kuolemasta elämään Kuvataiteilija/kirkkoherra Christer Åberg. Avajaiset kirkossa to klo 19 ja iltamusiikkia näyttelyn yhteydessä pe klo 19. Seurakuntapiiri Kokoonnumme srk-kodilla syksyn aikana kolme kertaa: 8.9.(ei lounasta tällä kertaa), , klo Syömme lounaan ruotsinkielisen eläkeläispiirin kanssa ja sen jälkeen meidän porukkamme siirtyy olohuoneeseemme ja jatkamme siellä yhdessäoloa; hartaushetki, keskustelua tai jotakin ohjelmaa sekä juomme kahvit. Tervetuloa entiset ja uudet jäsenet. RAASEPORIN SEURAKUNTIEN SUOMENKIELISTEN SYYSRETKI Teemme yhteisen retken maanantaina Grantorpin leirikeskukseen, joka kuulemma sijaitsee Raaseporin maantieteellisessä keskipisteessä. Retken hinta on 15 ja siihen sisältyy bussikuljetus, aamukahvi, lounas ja iltapäiväkahvi. Lähtö aamulla, tarkempi aika EU:ssa. Ilmoittautuminen 4.9. mennessä Eeva Hannerille puh

5 23 Juniorit (7-13v. tytöt ja pojat) Juniorkerhot alkaavat to 3.9. JUNIORKERHO 1: Tammisaaren srk-kodin kerhohuoneistossa to klo JUNIORKERHO 2: Langansbölen Gläntanilla (srk-koti) to klo Kerhoissa juniorikäisille erilaisia toimintoja kuten pikkukokkailua, luovaa askartelua, draamaa, leikkimielisiä kilpailuja, juhlia, kertomuksia, mahdollisia ylläreitä... Tule mukaan metkaan menoon, voit löytää lisää kavereita ja itsestäsikin jotain ihan uutta! Iltapäiväkerhon MAHIS-iltapäivä srk-kodin kerhohuoneistossa ke klo Alkaa 2.9. Lapsikuoro Seurakunnan lapsikuoro jatkaa toimintaansa. Seuraa ilmoittelua EU-lehdestä tai soita kanttori Marjolle ( ). Nuoret Nuorten Open House Kulanilla (yli 14-vuotiaille) avaa ovensa pe klo Isoskoulutukseen? Ilmoittautuminen pe mennessä Kulanilla tai puh /Lea. Koulutus alkaa syyskuun viimeisellä viikolla yhdessä sovittavana aikana. Nuorisojumis eli nuorisojumalanpalvelus pe klo Tammisaaren srk-kodilla, jonka jatkona nuorten Open House Kulanilla. Tule ja näe ja koe! Mahdollista muuta? Seuraa EU:n Tammisaaren seurakunnan ilmoituspalstaa. lapsi & nuoriso Lapset Avoin aamupäivä ke klo alkaen vanhemmille ja heidän alle kouluikäisille lapsilleen Tammisaaren seurakuntakodin kerhohuoneistossa, Larssonintie 1. Täällä kohtaat samassa elämäntilanteessa olevia aikuisia ja lapset löytävät leikkitilassa leluja ja toisia lapsia. Tarjolla kahvia, teetä, mehua ja pikkupurtavaa. Tule jakamaan kokemuksiasi tai vain nautiskelemaan leppoisasti seurasta. Jokainen huolehtii lapsistaan itse. Iloisesti mukaan! Tervetuloa! Kaipaat tietoja? Olisi ideoita/asiaa/juteltavaa... soita / Lea. Diakoniavastaanotto Larssonintie 1, puh Avoinna ma, ti & to klo Diakonissa Carita Englund puh aikuiset Pastori Suvi-Päivi Koski vierailee luonamme Saamme verestää vanhoja muistoja ja laulaa osia Tammisaari-messusta. Suvi-Päivi kertoo myös tutkimustyöstään ja laulamme kirjasta Hengellisiä lauluja ja virsiä. Mukana Sopusointu-kuoro. Tilaisuus on seurakuntakodissa ja alkaa klo Kahvitarjoilu. Tervetuloa!

6 kontakt & info Pastorskansliet (kl. 9-13) Kirkkoherranvirasto (klo 9-13) Larssonsv.1 Larssonint. 1 Telefax Telefax Ekonomikontoret Taloustoimisto Larssonsv. 1,Öppet Larssonint. 1, Auki 9-13 Ekon.chef Christer Lindvik Talousjoht. Christer Lindvik Diakonimottagningen Diakoniavastaanotto Larssonsv Larssonint. 1 öppen kl. 9-10/må, ti &to auki klo ma, ti &to Ungdomskansliet Nuorisotoimisto Barnkansliet Församlingshemmet Seurakuntakoti Larssonsv Larssonint. 1 Kyrkan Kirkko Ramsdal lägergård Ramsdalin leirikeskus Österby förs.hem Österbyn srk-koti Personal Työntekijät Kyrkoherde Kirkkoherra Anders Lindström Anders Lindström Kaplan Kappalainen Eeva Hanner Eeva Hanner Kaplan Kappalainen Tuija Wilman Tuija Wilman Sjukhuspräst Sairaalapappi Ann-Sofi Storbacka Ann-Sofi Storbacka A-kantor Marjo Danielsson A-kanttori B-kantor Niels Burgmann B-kanttori Diakonissa Carita Englund Diakonissa Ungd.ledare Kjell Wikström Ungd.ledare/finsk Lea Ojalainen Nuorisotyönohjaaja Barnl.Sonja Knuts-Söderlund Eftis-& barnledare Carita Knuts Informatör Yvonne Lindström Tiedottaja Kanslist Carita Berghäll Kanslisti Kanslist Marina Åsten Kanslisti Förs.mästare Håkan Lindroos Seurakuntamestari Förs.hemsvärdinna Mona Sjöholm Srk-kodin emäntä Lay out: Yvonne Lindström Fotografier/kuvat: Yvonne Lindström, Anders Lindström, Kjell Wikström Tryck/painopaikka: Ekenäs Tryckeri Veckoannons: VN, KP (torsdagar)/viikkoilmoitus: EU (torstaisin) I programmet kan förekomma förändringar/ohjelmaan saattaa tulla muutoksia.

Marjo. kanttori-marjo

Marjo. kanttori-marjo 19 Marjo kanttori-marjo Marjo Danielsson, o.s. Suurivuori, on syntynyt 26.3.1959 silloisessa Helsingin pitäjässä, kuusilapsisen sisarussarjan nuorimpana. Marjo on musiikin maisteri, ammattimuusikko ja

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kevät 2016 Sisällysluettelo Lapsityönjohtajan tervehdys 3 Perhekerhot 4 Avoinkerho Musaperhekerho Päiväkerho 5 Musiikkitoimintaa 6 Musapäiväkerho Lapsikuoro Koululaisten

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

Akaan srk:n riparivuosi 2017

Akaan srk:n riparivuosi 2017 Akaan srk:n riparivuosi 2017 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

VUOSIRAPORTTI Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura. mielenterveysseura.fi/kriisipuhelin

VUOSIRAPORTTI Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura. mielenterveysseura.fi/kriisipuhelin VUOSIRAPORTTI 2018 Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura /kriisipuhelin Vuonna 2017 avioeroon päättyi 13 485 avioliittoa, hieman edellisvuotta vähemmän. (Tilastokeskus)

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa Toimintaa lapsiperheille Kaarelassa Kevät 2015 KANNELMÄEN SEURAKUNTA ESIKOISVAUVAKERHO Torstaisin klo 13.30-15 Kirkon nuorisotila Nurkassa (alk. 15.1.) Kerho on avoin kohtaamispaikka, ilmoittautumista

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 07 09 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 05 07 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

P. Tervonen 11/ 2018

P. Tervonen 11/ 2018 P. Tervonen 11/ 2018 Olen 50 vuotias puhdistuspalvelualan kouluttaja Minun tyttäreni on sairastunut psyykkisesti, hänen ikänsä on 14 v Minulla on mies ja kaksi muuta lasta, toinen heistä on muualla opiskelemassa

Lisätiedot

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI www.lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Lähestymme jälleen pääsiäisen aikaa ja aina se koskettaa

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa

Lisätiedot

Orimattilan seurakunnassa ja Artjärven kappeliseurakunnassa

Orimattilan seurakunnassa ja Artjärven kappeliseurakunnassa YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Katja Kerkkänen 050 5546531 katja.kerkkanen@evl.fi kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat:

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta HYVÄN TEKIJÖITÄ KAIVATAAN - pienikin teko on tärkeä! Mitä sinä voisit tehdä? Iltapäiväkerho toimia mummona tai vaarina Pyhän Annan lastenkirkolla Pyhän Annan lastenkirkon

Lisätiedot

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Kun sinut kastettiin, vanhemmillesi, kummeillesi ja seurakunnalle annettiin tehtäväksi huolehtia kristillisestä kasvatuksestasi. Kuulostaa juhlalliselta.

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot

Näkövammaistyö Kevät

Näkövammaistyö Kevät Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.

Lisätiedot

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu Kuva: Pixabay/Hans Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu 2019 www.kotka-kyminseurakunta.fi Jumalanpalvelukset - To 2.5. klo 18 Arjen hengähdys -rukoushetki ja ehtoollinen - Su 5.5. klo 10 Messu Vox Consolationis

Lisätiedot

Nimeltä kutsuttu. seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen asiakirja

Nimeltä kutsuttu. seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen asiakirja Nimeltä kutsuttu seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen asiakirja Tämä on meille tärkeää Kun pienen lapsen läheiset ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, välittyy rakkautta ja huolenpitoa.

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

SUUREN PAASTON ARKIPÄIVÄN EHTOO- JA AAMUPALVELUS

SUUREN PAASTON ARKIPÄIVÄN EHTOO- JA AAMUPALVELUS SUUREN PAASTON ARKIPÄIVÄN EHTOO- JA AAMUPALVELUS EHTOOPALVELUS P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän... Tulkaa kumartukaamme... ja psalmi 103

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa AIKATAULU VIRITÄ! -tapahtumista Perhonjokilaakson alueella Aikataulu päivittyy edelleen riippuen kunkin yhteisön toiveista ja tarpeista. Osa tilaisuuksista on avoimia,

Lisätiedot

HERTTONIEMEN SEURAKUNNAN RIPARIT 2020

HERTTONIEMEN SEURAKUNNAN RIPARIT 2020 HERTTONIEMEN SEURAKUNNAN RIPARIT 2020 V A I N K E R R A N E L Ä M Ä S S Ä! T E R V E T U L O A R I P A R I L L E! Olet saattanut kuulla biisin, jossa lauletaan: Vaik askeleet on aamuisin viel tahmeita,

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY 1 KASTE ON LAHJA Ylösnoussut Kristus antoi kirkolleen tehtävän: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Haastattelun suorittaja (1.kerta) Päivä Haastattelun suorittaja (2.kerta) Päivä

Haastattelun suorittaja (1.kerta) Päivä Haastattelun suorittaja (2.kerta) Päivä TULOHAASTATTELU Nimi Nuoren nro Haastattelun suorittaja (1.kerta) Päivä Haastattelun suorittaja (2.kerta) Päivä Tulohaastattelun tarkoituksena on nuoren mielipiteiden kuuleminen ja nuoren tilanteen laajempi

Lisätiedot

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Tuomas Niskanen 050 5546531 kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat: Marja Salo 050 33 99 128

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille kohtaamisen paikkoja. Tutustu ja löydä oma paikkasi! Sisällysluettelo Yhteystiedot ilmoittautumiseen

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA,

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, ILMAISTA TOIMINTAA MONENIKÄISILLE! ILMOITTAUTUMINEN 1. JA 2.8. kotisivujen kautta! LAULUA, LIIKUNTAA, TOUHUA, MUSIIKKIA, PYHÄKOULUA, KERHOJA PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT,

Lisätiedot

ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA

ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA Diakonian tutkimuksen päivä 9.11.2007 Riikka Haahtela Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos Tampereen yliopisto NAISTYÖN

Lisätiedot

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi Tämä ja luennon alkuosuus nähtävissä kurssikotisivulla https://courses.helsinki.fi/fi/tum- 412/124268595 Materiaali myös blogipalvelussa, josta myös harjoittelunohjaajat näkevät nämä! TUM-412 Luento 5.11.2018

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot