Hae TTT ry:n opintoapurahaa s. 9

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hae TTT ry:n opintoapurahaa s. 9"

Transkriptio

1 Hae TTT ry:n opintoapurahaa s. 9 1/2014

2 Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry Sisältö: 3 Pääkirjoitus 5 Ammatissa 6 TTT:n nuorisotoiminta 8 Metsäntutkimusväki ry ja Tutkivat ry yhdistyivät 9-10 Hae opintorahaa Jäsenedut Kalenteri asiaa 11 Yhteistietoja Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry Ratamestarinkatu 11, 8 krs Helsinki p toimisto@tttry.fi Päätoimittaja Heikki Tuominen Toimitussihteeri Tiina Huhtala Osoitteenmuutokset info@pardia.fi ISSN

3 Puheenjohtajalta Kuva: Matti Raivio Muutosten myllerryksessä Putoaako Suomi kelkasta? Suomen vaurauden perusta on aina ollut metsä ja siitä saatavat moninaiset tuotteet sellu, paperi, sahatavara ja laajemmin ajateltuna myös koko paperikoneteollisuus. Nokia ja koko ICT- teollisuus oli vain hetken lupaus jostain paremmasta. Eri lähteet ovat arvioineet, että Suomen talouden kasvu-uralta on leikkautunut 15 miljardia euroa. Se on valtava summa rahaa ja vaurautta. Nyt Suomen teollisuustuotanto sakkaa pahasti. Tämä puuttuva raha tarkoittaa sitä, että Suomella ei ole rahaa rahoittaa hyvinvointiyhteiskunnan palveluita. On aivan pakko miettiä uusia ja tehokkaampia tapoja tuottaa palveluita ja muuttaa rakenteita. Valtion hallinto on ollut suuressa muutoksessa jo lähes kymmenen vuoden ajan. Moni jäsenemme on joutunut katkerasti toteamaan, että vanha hokema valtion leipä on pitkä mutta kapea ei pidä enää paikkaansa kuin kapeuden suhteen. Eikä yrityssektorin työpaikoissa ole yhtään sen helpompaa. Jäsenistömme irtisanomisiin päättyneitä YT-neuvotteluita käyty mm. A-katsastuksessa, VTT:llä, VR:llä ja THL:ssa. Eläkelupauksesta on pidettävä kiinni. Työllisyys- ja kasvusopimuksessa sovittiin palkankorotusten kahdesta merkittävästä uudistamistyöstä työeläkeuudistuksesta ja sekä neuvottelujärjestelmän uudistamisesta. Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat aloittaneet neuvottelut työeläkeuudistuksesta, joka tulisi voimaan vuoden 2017 alusta. Neuvottelut on arvioitu vaikeiksi. Työeläkejärjestelmämme on todettu useissa vertailussa perusteiltaan vahvaksi. Joustava eläkkeelle siirtymisikä on erittäin merkittävä järjestelmän vahvuus. Suurille muutoksille ei ole tarvetta. Jotta suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on turvattu myös jatkossa, kaikkien ikäryhmien työllisyysasteen on noustava reippaasti. Hyvinvointiin tarvittavat resurssit tulevat vain ja ainoastaan työtä tekemällä. Työurat eivät pitene eläkepolitiikalla, vaan työelämää ja sen käytäntöjä pitää uudistaa konkreettisin toimin. Nuorten on päästävä töihin heti opintojen jälkeen. Työaikojen on oltava entistä joustavampia ja ikääntyneiden työssä jaksamista on tuettava kaikilla nyt käytössä olevilla ja on myös kehitettävä uusia keinoja. Eläke-uudistuksen on oltava kestävä ja oikeudenmukainen tulevien sukupolvien kannalta. Työeläkemaksuja on kerättävä niin, että ne riittävät pitkällä aikavälillä myös nuorten eläketurvan rahoitukseen. Työeläkkeiden tason on oltava vanhuuden toimeentulon kannalta riittävän suuria myös tulevaisuudessa. Neuvottelujärjestelmän uudistaminen. Neuvottelujärjestelmän uudistaminen työryhmän työskentely on myös alkanut ja asialistalla ovat ainakin seuraavat asiat: työehtosopimusnormien määräytyminen ja noudattaminen, paikallinen sopimi- 3

4 nen, työrauhajärjestelmä, neuvotteluprosessin kehittäminen ja sopimuksettomat alat. Näistäkään neuvotteluista ei voi povata helppoja. Neuvottelu- ja sopimusjärjestelmä toimii nykyisinkin varsin hyvin ja se ehkä tärkein on suomalaisen yhteiskunnan vakauden perusta. Työtaisteluoikeus on työntekijöiden perusoikeus, jolla turvataan palkansaajien tasapuolinen neuvotteluasema. Työtaisteluun aloittamisen kynnystä ei voida näissä neuvotteluissa korottaa virkamiesten eikä minkään muunkaan työntekijäryhmän osalta. Työnantajan esityslistalla säilyy edelleen vaatimus siitä, että lainvastaisista työtaisteluista tuomittavien seuraamusten suuruutta pitää nostaa kokonaan toiselle tasolle ja pohtia myös lakkoiluun ryhtyvien korvausvastuuta laittomista lakoista aiheutuvista vahingoista. TTT tekee herkeämättä yhteistyökumppaniensa kanssa yhteistyötä, että molemmista merkittävistä neuvottelu- ja työeläkejärjestelmän uudistamishankkeesta saadaan paras mahdollinen lopputulos. TTT:n edustajakokous vaihtuu edustajistoksi. TTT:n edustajakokous hyväksyi sääntömuutoksen jossa TTT:n sääntöjä muutettiin siten, että entisestä kerran vuodessa kokoontuvasta n. 130 henkisestä edustajakokouksesta luovuttiin ja sen tilalle tulee kaksi kerta vuodessa kokoontuva kuusikymmentäjäseninen edustajisto. Edustajiston järjestäytymiskokouksessa TTT:n edustajistoon valitaan neljän vuoden toimikaudeksi kuusikymmentä edustajaa jäsenmäärien suhteessa kuitenkin siten, että jokaisella jäsenjärjestöllä on vähintään yksi jäsen. Edustajistoon valittavan jäsenen tulee olla jäsenjärjestön jäsen tai sen palveluksessa oleva toimihenkilö. Muutoksen päämääränä on lisätä vuosikokousta keskustelevammaksi ja avoimemmaksi. Muutoksella haetaan edullisempaa, keveämpää, läpinäkyvämpää ja modernimpaa hallintoa. Edustajiston päätettävät asiat käsitellään ajankohtaisempina (toimintakertomus keväällä ja toimintasuunnitelma syksyllä). Edustajisto valitsee uuden hallituksen jonka muodostaa puheenjohtajan lisäksi kaksitoista varsinaista jäsentä, nykyisen kahdeksantoista sijaan. Hallitusta muodostettaessa on pyritään siihen, että eri ammattikunnat tulevat tasapuolisesti edustetuksi ja että hallituksen jäsenten työpaikat jakautuvat mahdollisimman laajasti eri työnantajaorganisaatioihin. Hallitusta muodostettaessa otetaan huomioon mahdollisuuksien mukaan myös tasa-arvo näkökulma. Toivotan kaikille TTT:n jäsenille mukavaa kevään odotusta! Terveisin: puheenjohtaja LUOTTAMUSMIES ON JÄSENIÄ VARTEN Työpaikallasi on pardialainen luottamusmies, jonka puoleen voit aina kääntyä, mikäli työ- tai virkasuhteeseen liittyen ilmenee jotain kysyttävää. Luottamusmies neuvoo ja tukee jäseniä mm. seuraavissa asioissa: sopimusten soveltaminen ja tulkinta (palkat, työajat, työaikakorvaukset, loma-ajan palkat jne.) työ- ja virkalainsäädännön soveltaminen ja tulkinta tarpeen mukaan myös muut työnantajan ja työntekijän välisiin suhteisiin liittyvät asiat KUINKA TOIMIN ONGELMAN ILMAANTUESSA * selvitä kuka on työpaikkasi luottamusmies ja ota häneen yhteyttä * mikäli luottamusmies ei löydä ratkaisua ongelmaan, Pardian asiamiehet auttavat luottamusmiestä palvelussuhteen ehtoihin liittyvissä sopimusten ja lakien soveltamis- ja tulkintakysymyksissä KÄYTÄ LUOTTAMUSMIEHEN PALVELUJA Pardian kotisivut löydät osoitteesta :n kotisivut löydät osoitteesta 4

5 Ammatissa Jari Lievonen rakentaa ja korjaa siltoja. Kuka olet? Jari Lievonen, rkm., työpäällikkö. Asun vaimoni Eilan kanssa Kangasniemellä. Täytin viime vuonna 50 vuotta. Harrastuksena on luonnossa liikkuminen ja metsästys. Varsinkin keväällä mielipuuhaa on halonhakkuu omassa kotirannassa Puulavedellä. Lisäksi lähellä sydäntä ovat amerikkalaiset V8-autot ja tietenkin Elviksen musiikki. Kuninkaita on vain yksi. Missä työskentelet? Olen työskennellyt Destia Oy:ssä jo yli 28 vuotta ja työalueena on laaja Itä-Suomi. Me toteutamme tiimini kanssa mm. sillankorjaukseen ja kaikkeen betonirakentamiseen liittyviä urakoita eri asiakkaille. Työsopimuspaikkana on Kuopion aluetoimisto, mutta paljolti työhöni kuuluu liikkuminen ympäri Itä-Suomea hoitamassa projekteihin liittyviä asioita ja asiakaskontakteista huolehtiminen. Mikä on parasta työssäsi? Parasta työssäni on monipuolisuus ja työkaverit ja toimiminen erilaisten asiakkuuksien parissa. Me toteutamme varsin erilaisia projekteja joista moni on teknisesti haastavia ja vaikeasti toteutettavia insinöörirakentamista. Jo pelkästään betoni on mielenkiintoinen materiaali hallittavaksi Suomen nopeasti vaihtelevissa olosuhteissa. Betoniosaamisen osalta ei tulla ikinä täysin valmiiksi, mutta sen kanssa kyllä pystyy elämään kun on huolellinen eikä luule itsestään liikoja. Betoniasioissa nöyryys kannattaa aina. Sellainen vanha sanonta on, että kun on saanut tuntea betonin hajun nenässään niin on aina betonimies. Minulle pääsi näin käymään. Työssäni liikun paljon autolla ja vaikka se välillä on raskastakin niin vastapainoksi se antaa paljon kun pääsee näkemään uusia paikkakuntia ja tutustumaan erilaisiin ihmisiin ja osaajiin ympäri Itä-Suomea. Ihmisten kanssa yhdessä työskentelystä mie tykkään. Miten kiinnostuit liittosi asioista? Kiinnostus yhdistystoimintaan varmaan juontaa jo nuoruudestani. Olen nimittäin harrastanut joukkuelajeja ja tykkään joukkueena pelaamisesta. Tuloksellinen työn tekeminen ja työntekijöiden hyvinvointi muodostuu tiimipelaamista ja onnistumiset siinä palkitsee koko henkilöstöä ja työnantajaa. Siinä on mielestäni avaimet menestymiseen. Olen ollut koko työurani yhdistyksen jäsen ja liittoni (InTek ry) toiminnassa aktiivisesti yli 10 vuotta. Aloitin juuri liiton puheenjohtajan tehtävät ja tavoitteenani on panostaminen jäsenten hyvinvointiin ja jäsenhankinnan aktivoi- Kuva: Kristiina Kuosmanen tumiseen. Uusien jäsenten hankinnalla ja heitä aktivoimalla toimintaan me varmistamme jatkossakin oman ammattikuntamme arvostuksen ja osaamisen Suomessa sekä riittävän jäsenistömme edunvalvonnan. TTT on hankkinut jäsentensä käyttöön lomahuoneistot Leviltä ja Vierumäeltä oletko ajatellut käyttää näitä jäsenetuja? Me vaimoni kanssa rakastamme Suomea ja arvostamme Suomen luontoa. Varsinkin Pohjois-Suomessa ja Lapissa viihdymme hyvin. Jatkossa tulemme panostamaan vielä enemmänkin kotimaan matkailuun ja lomahuoneistoja tullemme kyllä käyttämään. Miten tietoinen olet muista TTT:n jäseneduista? Tietoa jäseneduista minä löydän hyvin TTT:n nettisivuilta. Ne ovat selkeät ja hyvin ylläpidetyt. 5

6 TTT:n Nuorisotoiminta Nuorisotoiminta käynnistyi , kun kuusi innokasta järjestöaktiivia kokoontui Vantaalla Sokos Hotel Vaakunassa. Seminaarin aluksi saatiin TTT:n puheenjohtajan katsaus ajankohtaisiin asioihin niin taloustilanteesta kuin järjestömaailmastakin. Seminaarin aiheina olivat odotukset nuorisotoiminnalta sekä nuoret AY-toiminnassa. Näistä aiheista käytiin hyvää keskustelua osallistujien kesken. Pääpaino nuorisotoiminnalla tulisi olla matalan kynnyksen tapahtumien järjestäminen, jossa jäsenet pääsisivät tutustumaan järjestötoimintaan. Lisäksi toiminnalla pyritään saamaan nuorten ääni paremmin kuulumaan, niin TTT:ssä kuin muussakin AY-toiminnassa. Toiminnalle ei ole asetettu ikärajaa ja mukaan voivat lähteä itsensä nuorekkaaksi kokevat jäsenet, jotka haluavat tutustua AY-toimintaan. Seminaarissa valittiin TTT:n PlusMiinus 30 -toimikuntaan toimijat. Toimikunnan päätehtävänä on järjestää nuorisoseminaari syksyllä 2014 ja saada nuorten jäsenten ääntä kuulumaan TTT:n toiminnassa. Minkä takia toimintaa tarvitaan? Lähitulevaisuudessa tullaan tekemään monia ratkaisuja työelämän suhteen, jotka konkretisoituvat vasta tulevaisuudessa. Näitä ratkaisuja tehdessä olisi tärkeää, että ne, joita nämä ratkaisut tulevat koskemaan eli nuoret, saisivat sanoa mielipiteensä ja osallistua päätöksentekoon. Toinen syy TTT:n nuorisotoiminnalle on uusien toimijoiden tukeminen ja mukaan saaminen. Ammattiyhdistystoimijoista suuri osa on tällä hetkellä suurten ikäluokkien edustajia ja kun vanhat toimijat jäävät eläkkeelle, niin jatkajien löytäminen on hankalaa. Työelämän kehittäminen vaatii jatkossakin AY-toimijoita, jotta voimme viedä asioita eteenpäin. Tämän päivän nuoren toiveet työelämän kehittämistarpeista eivät välttämättä ole yhtenevät kohta eläkkeelle jäävän toiveiden kanssa. Toiminnan kehittäminen tarvitsee sopivassa suhteessa vanhoja konkareita ja meitä uusia toimijoita. Tervetuloa mukaan mielenkiintoiseen AY-toimintaan ja vaikuttamaan tulevaisuuden työelämään! Jos olet kiinnostunut TTT:n nuorisotoiminnasta, ota yhteyttä Petteri Väänäseen. Omaa yhdistystä koskevissa asioissa kannattaa olla rohkeasti yhteydessä puheenjohtajaan, hallituksen jäseneen tai henkilöstön edustajaan, kuten esimerkiksi luottamusmieheen. Petteri Väänänen nuorisotoimikunnan puheenjohtaja 6

7 1. NIMI JA LIITTO 2. MIKSI MUKAAN AY-TOIMINTAAN 3. PARAS KOKEMUS TOIMINNASSA 1. PETTERI VÄÄNÄNEN, Maanpuolustuksen teknisten toimihenkilöiden liitto MTTL ry 2. Neuvoin työkavereita sopimusasioissa jo ennen alkamista luottamusmieheksi. Samoin otin aktiivisesti selvää sopimustilanteesta. Kun paikallisen luottamusmiehen paikka vapautui, niin minua pyydettiin alkamaan luottamusmieheksi. Alueelliset luottamusmiehet lupasivat tukea tarvittaessa, joten uskalsin suostua toimeen. 3. Parhaita kokemuksia AY-toiminnasta olen saanut paikallisista neuvotteluista, joissa olen saanut vietyä jäsenten asioita eteenpäin. Myös vaikuttaminen työyhteisön sopimuksiin ja ohjeistukseen ovat tarjonneet hyviä kokemuksia. Muitten henkilöstöedustajien tapaaminen erilaisissa tilaisuuksissa on tuonut myös hyviä kokemuksia. Muilta toimijoilta on aina saanut tukea, kun sitä on tarvittu. 1. KIRSI VORNANEN, Tilastoväen Unioni 2. Uteliaisuus kaikkea uutta kohtaan sai suostumaan kun työkaveri houkutteli mukaan oman yhdityksen hallitukseen. Ei ollut selkeää käsitystä siitä mihin oli ryhtymässä, mutta mietti miksikäs ei. Taustalla oli kuitenkin kiinnostus yhteisiä asioita kohtaan ja mahdollisuus päästä vaikuttamaan. 3. Pysyy ajantasalla niin oman työpaikan asioista kuin ay-kentän tasolla yleisesti. Tutustuu uusiin ihmisiin ja kuulee kokemuksia siitä, miten muissa yhdistyksissä ja työpaikoilla samojen asioiden kanssa toimitaan. 1. KATARIINA ISSUKKA, Valtion Tutkimusalojen Tekniset Toimihenkilöt Vate ry 2. Ay toimintaan lähdin mukaan, koska halusin päästä näkemään mihin kaikkeen itsekin voi vaikuttaa olemalla mukana. Myös halu saada nuorten ääni ja mielipiteet kuulumaan tässä usein todella ukkoutuneessa ay-toiminnassa on viime aikoina ollut asia, joka innostaa olemaan ay-toiminnassa mukana. 3. Parasta tässä ay-toiminnassa on ollut, että on päässyt tutustumaan erilaisiin ihmisiin ja nähnyt miten muissa työpaikoissa hoidetaan ay-toimintaan liittyviä asioita. Myös nuorisotoiminta ja vaikutusmahdollisuudet sitä kautta ovat olleet ay-toiminnan parhaita kokemuksia. 1. HELI UDD, Tilastoväen Unioni 2. Tulin aluksi ay-toimintaan hieman kokeilumielellä, mutta toiminta imaisi minut nopeasti mukaansa. Ay-toiminta kiinnostaa, koska sen kautta avautuu erilaisia vaikutusmahdollisuuksia. Lisäksi toiminnan kautta saa paljon tietoa omasta työyhteisöstä sekä työelämästä yleensä. 3. Ay-toiminnassa kaikkein parasta ovat kohtaamiset ihmisten kanssa, niin omassa työyhteisössä kuin sen ulkopuoellakin. 1. SAARA TOIVONEN, Valtion Tutkimusalojen Tekniset Toimihenkilöt VATE ry 2. Lähdin mukaan AY-toimintaan työpaikkani luottamusmiehen houkuttelemana. Pikkuhiljaa myös kiinnostus lisääntyi kun sain lisää tietoa AY-toiminnasta. Erilaisia tehtävissäkin on tullut toimittua; olen mm. ollut yhdistyksen hallituksessa sihteerinä ja nuorisovastaavana. Nykyisessä työpaikassani olen varaluottamusmies ja olen yhdistyksessä myös toinen nuorisotoiminnanvetäjä. Olen siis päässyt näkemään AY-toimintaa monen erilaisen roolin kautta. AY-toiminta kiinnostaa minua siksi, koska on tärkeää, että työpaikoilla toimitaan lain mukaan, ei tapahdu kiusaamista/syrjintää, on turvallista työskennellä ja että työehtosopimukset neuvotellaan yhdessä työnantajan kanssa. Lisänä tietysti tulevat vielä ammattijärjestön tarjoamat monenlaiset edut jäsenilleen. 3. AY-toiminnan parasta antia on ollut minusta tiedon saanti ammattijärjestöjen toiminnasta sekä vaikutusmahdollisuuksista. Lähtemättömän jäljen ovat antaneet myös valovoimaiset luennoitsijat eri tapahtumissa. AY-toiminnan kautta on päässyt mukaan erilaisiin tapahtumiin ja saanut uusia ystäviä. 7

8 Metsäntutkimusväki ry (Metla) ja Tutkivat ry (MTT) ovat allekirjoittaneet yhdistysten yhdistymistä koskevan aiesopimuksen Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen päätti tammikuussa 2013 asettaa Luonnonvarakeskuksen perustamishankkeen, jonka tuloksena Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT), Metsäntutkimuslaitos (Metla) sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) yhdistetään yhdeksi uudeksi tutkimuslaitokseksi. Myöhemmin keväällä 2013 fuusioituvaan laitokseen päätettiin liittää myös osa TIKE:stä. Uusi Luonnonvarakeskus aloittaa toimintansa , jolloin toiminta erillisinä virastoina päättyy. Samanaikaisesti toteutettava valtion tutkimusrahoituksen kokonaisuudistus vähentää budjettirahoitusta huomattavasti vuoteen 2017 asti. Vaikka tutkimuslaitosten yhdistäminen antaa mahdollisuuksia toiminnan kehittämiseen ja osaamisen yhdistämiseen, on sillä vääjäämättä vaikutusta myös henkilöstöön. Muutostilanteilta - kipeiltäkin sellaisilta - ei tulla välttymään. Tältä pohjalta oli aika alkaa pohdiskelemaan henkilöstön asemaa Luonnonvarakeskuksessa. Alkuun mietintöjä käytiin lähinnä Metsäntutkimusväki ry:n puheenjohtajan toimesta pienellä aktiiviporukalla. Heti ensimetreiltä asti oli selvää, että pienen yhdistyksen vaikutusmahdollisuudet eivät ole riittävät tulevassa Luonnonvarakeskuksessa. Tilanteen parantamiseksi esille nousi useita eri vaihtoehtoja, joista yhdistyminen Tutkivat ry:n kanssa katsottiin selkeästi parhaimmaksi vaihtoehdoksi. Yhdistymällä yhdeksi suureksi yhdistykseksi, saavutetaan suurempi yhdistyskoko, mikä vahvistaa yhdistyksen asemaa neuvoteltaessa työnantajan kanssa virka- ja työehtosopimusjärjestelmään liittyvistä sopimuksista sekä henkilöstöön liittyvistä kysymyksistä. Yksi yhteinen yhdistys pystyy tehokkaammin ja edullisemmin harjoittamaan jäsentensä edunvalvontaa. Ensimmäiset yhdistymistä koskevat keskustelut käytiin Metsäntutkimusväki ry:n puheenjohtajan Annukka Korpijaakon ja Tutkivat ry:n silloisen pääluottamusmies Risto Sinisalon välillä. Samoihin aikoihin käynnistyi TTT:n oma tutkimuslaitosuudistusta käsittelevä työryhmä, jonka kokousten yhteydessä oli luonteva keskustella myös yhdistysten tulevaisuudesta. Yhteisesti todettiin, että molempien yhdistysten toiminta on melko samankaltaista ja henkilöstörakenteessakaan ei ole suurempia eroja. Huomattiin, että myönteisiä seikkoja alkoi löytyä enemmänkin, joten päätettiin esittää yhdistymistä yhdistysten hallituksille. Kuva: Tuija Hytönen Kevään 2013 aikana yhdistymisajatuksia käsiteltiin molempien yhdistysten hallituksissa ja monenmoista tietoa vaihdettiin puolin jos toisin. Myös yhdistysten varallisuuteen liittyvät asiat aiheuttivat perusteellista pohdintaa. Suuri harppaus yhdistymisajatuksille saatiin kesäkuussa, kun Tutkivat ry:n tuore pääluottamusmies Taru Könkö ehdotti tapaamista pienellä porukalla. Tapaaminen järjestettiin elokuussa TTT:n tiloissa Heikki Tuomisen isännöimänä. Yhteinen tahtotila löytyi varsin nopeasti ja tapaamisia päätettiin jatkaa. Keskusteluiden pohjalta tulimme siihen lopputulokseen, ettei edunvalvonnallisesti ole kannattavaa ylläpitää kahta TTT:läistä jäsenyhdistystä tulevassa Luonnonvarakeskuksessa. Emme myöskään lähteneet perustamaan uutta yhdistystä, vaan päädyimme pitämään Metsäntutkimusväki ry:n lakkauttamista ja toiminnan siirtoa Tutkivat ry:hyn parhaana ratkaisuna. Molempien yhdistysten hallitusten hyväksyttyä yhdistymisen, luonnostelimme aiesopimuksen, joka allekirjoitettiin Jokioisissa Metsäntutkimusväki ry:n ja Tutkivat ry:n välillä. Molempien yhdistysten hallitukset tulevat esittämään keväällä järjestettävissä yleiskokouksissaan jäsenistölle aiesopimuksen toteuttamista ja yhdistysfuusion eteenpäinvientiä. Tilanne on historiallinen, sillä molemmat yhdistykset ovat vanhoja jo Virkamiesliiton alkuajoilta olevia toimivia yhdistyksiä. Metsäntutkimusväki ry:llä kuluva vuosi on 42. toimintavuosi ja Tutkivat ry:llä 43. toimintavuosi. Toivomme ja uskomme, että uusi yhteenliittymä on jäsenistön parhaaksi ja toimintaa jatketaan vahvana jäsenistöä tukevana Tutkivat ry:nä. 8

9 HAE OPINTOAPURAHAA TTT ry:n OPINTOTUKIRAHASTOSTA TTT ry:n opintotukirahaston tarkoituksena ovat Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt ry:n jäsenten ammatillisten ja ammattia täydentävien opintojen ja opintomatkojen tukeminen. Tarkoituksensa toteuttamiseksi opintotukirahasto jakaa apurahoja ja stipendejä. Vuodeksi 2014 on varattu apurahoina myönnettäväksi euroa. Apurahan myöntää kesäkuussa 2014 kokoontuva TTT:n hallitus. Apurahaan oikeutettuja ovat TTT:n jäsenet, jotka apurahaa hakiessaan ovat olleet TTT:n alajärjestön jäsenenä vähintään kolme vuotta. Annamme etusijan hakijoille, jotka täyttävät seuraavat ehdot: kyse on ammatillisesta tutkintoon tähtäävästä opiskelusta hakijan oma taloudellinen panos on merkittävä hakija ei ole saanut apurahaa aiemmin ja pääsääntö on, että apurahaa haetaan ennen opintojen päättymistä. Apurahojen myöntämisessä huomioimme myös seuraavat seikat: kaikkien jäsenjärjestöjen jäsenet niin miehet kuin naisetkin tulevat tasavertaisesti huomioiduksi. Mikäli hyväksyttäviä hakemuksia on liian monta suhteessa jaettavaan rahamäärään, voidaan valinta suorittaa myös arpomalla. Mikäli apurahan saaja eroaa Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry:n jäsenyydestä työnantajaa vaihtamatta kahden vuoden kuluessa valmistumisesta, sitoutuu hän maksamaan hänelle myönnetyn apurahan takaisin. TTT ry:n opintotukirahastolle osoitettu hakemuslomakkeelle laadittu hakemus on jätettävä mennessä :n toimistoon, os. Ratamestarinkatu 11, Helsinki tai sähköpostilla: tiina.huhtala(at)tttry.fi Hakemuslomakkeita ja TTT ry:n opintotukirahaston ohjesääntö on saatavissa TTT:n toimistosta sekä kotisivuilta -> jäsenelle -> koulutus. Lisätietoja antaa Tiina Huhtala, puh TTT:n jäsenillä uusi lomakohde Vierumäellä TTT:n uusin jäsenetu, upouusi 65 m 2 suuruinen Chalets huoneisto Vierumäellä valmistuu huhtikuun alussa. Loma-asunnon varustukseen kuuluu kaikki veitsistä viinilaseihin ja haarukoista huonekaluihin. Nauti oman saunan lempeistä löylyistä ja sen jälkeen vilvoittelusta parvekkeella. Lukittava varasto on käytössäsi urheiluvälineiden säilytyksessä. Asuntoon kuuluu myös siivous- ja liinavaatepalvelu, joten pääset kokonaan keskittymään vapaa-ajan viettoon. Lisätietoa loma-asunnosta löytyy TTT:n kotisivuilta Kuvia Vierumäki Chalets lomahuoneistosta 9

10 Levin lomakohteet TTT:llä on Levillä jäsentensä käytössä 65 m 2 suuruinen lomahuoneisto Kätkäläinen. Lisätietoa ja varauskalenteri löytyy TTT:n kotisivuilta Kuvia Levin Kätkäläisestä TTT:n jäsenet ovat oikeutettuja 50% alennukseen majoitushinnasta Kylpylähotelli Levitunturin normaalista huoneenhinnasta ja alennus myönnetään myös tarjoushinnoista. Huoneen hintaan sisältyy aamiaiset, aamu-uinti, sisäänpääsyn kerran päivässä uuteen elämyskylpylään, osallistuminen kylpylän viikko-ohjelmaan, sisäänpääsyn David Kuntokeskukseen, tanssiravintolaan sekä lapsilla kylpylän uuteen Lasten-maailmaan. Alennus myönnetään voimassa olevaa jäsenkorttia ja kuvallista henkilökorttia vastaan, joten kortit ehdottomasti mukaan. Kylpylähotelli Levitunturin jäsentarjoukset löydät hotellin kotisivuilta /jasenedut Kuva Kylpylähotelli Levitunturista TTT:n jäsenkalenteri on ilmainen jäsenetusi, joka toimitetaan vaan sen erikseen tilanneille! Tilausohjeet löydät kesän aikana TTT:n nettisivujen etusivulta. 10

11 Yhteystietoja Palkansaajajärjestö Pardia ry Ratamestarinkatu 11, 3krs, Helsinki Neuvonta / vaihde Jäsenyysasiat / jäsenrekisteriasiat sähköposti: info@pardia.fi Jäsenyyteesi liittyvissä asioissa voit ottaa yhteyttä maanantaista perjantaihin varmimmin klo Palvelusuhteenehtoihin liittyvissä asioissa Pardian edunvalvontaosasto Yksityisten alojen edunvalvonta: neuvottelupäällikkö Katja Heikkilä Liikenne- ja viestintäministeriön hallintoalan virastot: asiamies Timo Nousiainen Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan virastot: lakimies Pekka Pietinen Sisäasiainministeriön ja puolustusministeriön hallinnonalan virastot: asiamies Mikko Äikäs Työ- ja elinkeinoministeriön ja ympäristöministeriön hallinnonalan virastot: asiamies Jarmo Lehtonen Valtiovarainministeriön hallinnonalan virasto: lakimies Pirkko Janas Ulkoasianministeriön hallinnon alan virastot ja yksityisten alojen virastoja: vastaava lakimies Ari Komulainen Yksityiset alat: asiamies Pentti Ekola Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan virastot ja yksityinen sosiaaliala: -asiamies Esko Pallaspuro Pardian jäsenpalvelut: jäsenpalvelusihteeri Leena Vesanto :n toimistonyhteystiedot: Ratamestarinkatu 11, 8 krs, Helsinki, puheenjohtaja Heikki Tuominen , heikki.tuominen@tttry.fi hallinnon johto virastojen- ja yritysten neuvottelutoiminnan tuki hallintoassistentti Tiina Huhtala tiina.huhtala@tttry.fi TTT ry:n opintoapurahat yhdistysten palkkakysely kokousjärjestelyt ja kokoussihteerin tehtävät tiedotteiden toimittaminen nettisivujen päivitys JATTK-työttömyyskassa Pasilanraitio 9 B, Helsinki Puh. (09) (ma-to klo , poikkeuksia loma- ja ruuhka-aikoina) Kassanjohtaja Eeva Kivijärvi Yhteydenotot työttömyyskassa-asioissa myös sähköpostilla: asiakaspalvelu@jattk.fi 11

12 TTT ry:n hallitus kokouksessa 12

Visio. Arvot. TTT on paras asiantuntijoiden ammattijärjestö. Yhdenvertaisuus Vastuullisuus Yhteistyö

Visio. Arvot. TTT on paras asiantuntijoiden ammattijärjestö. Yhdenvertaisuus Vastuullisuus Yhteistyö Visio TTT on paras asiantuntijoiden ammattijärjestö. Arvot Yhdenvertaisuus Vastuullisuus Yhteistyö Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry on osaavien ja koulutettujen ammattilaisten yhteistyöjärjestö,

Lisätiedot

Hae Kalevi Eloholman opintoapurahaa

Hae Kalevi Eloholman opintoapurahaa Hae Kalevi Eloholman opintoapurahaa 1/2011 Puheenjohtajalta Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry 1 2011 Heikki Tuominen Ammattiliittojen tärkeimpänä tehtävänä on luoda turvaa Ammattiliittojen tärkeimpänä

Lisätiedot

Osaaja tekee. Shutterstock. Liity Verovirkailijain Liittoon!

Osaaja tekee. Shutterstock. Liity Verovirkailijain Liittoon! Osaaja tekee. Shutterstock Liity Verovirkailijain Liittoon! Verovirkailijain Liitto tukenasi työelämässä VISIO Verovirkailijain Liitto on Verohallinnon suurin ja vaikuttavin henkilöstöjärjestö, joka neuvottelee

Lisätiedot

Hae Kalevi Eloholman opintoapurahaa

Hae Kalevi Eloholman opintoapurahaa Hae Kalevi Eloholman opintoapurahaa 1/2012 Puheenjohtajalta Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry 1 2012 Heikki Tuominen Hankeähky uhkaa! Maan hallitus on aloittanut ponnekkaasti hallinnon uudistamisen.

Lisätiedot

VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY

VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY ORGANISAATIO STTK ry Pardia ry TTT ry VATE ry Toimihenkilöiden ammatillinen keskusjärjestö Yhteiskunnallinen edunvalvoja Keskustason pääsopija Edunvalvontajärjestö

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry:n jäsenlehti 2 2015. VaKHen uusi pääluottamusmies esittäytyy s. 5. Tutustu TTT:n jäsenetuihin! s.

Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry:n jäsenlehti 2 2015. VaKHen uusi pääluottamusmies esittäytyy s. 5. Tutustu TTT:n jäsenetuihin! s. Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry:n jäsenlehti 2 2015 VaKHen uusi pääluottamusmies esittäytyy s. 5 Tutustu TTT:n jäsenetuihin! s. 12 puheenjohtajalta Nyt tarvitaan yhteistyötä ja neuvottelutaitoja

Lisätiedot

VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY

VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY ORGANISAATIO STTK ry Pardia ry TTT ry VATE ry Toimihenkilöiden ammatillinen keskusjärjestö Yhteiskunnallinen edunvalvoja Keskustason pääsopija Edunvalvontajärjestö

Lisätiedot

Valtion tutkimusalojen tekniset toimihenkilöt VATE ry. Jäsentensä edunvalvoja

Valtion tutkimusalojen tekniset toimihenkilöt VATE ry. Jäsentensä edunvalvoja Valtion tutkimusalojen tekniset toimihenkilöt VATE ry Jäsentensä edunvalvoja Toiminta Valtion tutkimusalojen tekniset toimihenkilöt VATE ry on paikallisesti työpaikkatasolla toimiva, useiden eri ammattiryhmien

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry:n jäsenlehti 1/2015

Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry:n jäsenlehti 1/2015 :n jäsenlehti 1/2015 1/2015 Tekevät+ sisältö 4 3 Puheenjohtajalta 4 Meriliikenneohjaajat ry 6 Nuorisotoiminta 7 Luottamusmies 8 Tutkivat ry 10 Autokatsastajat AK ry 12 TTT:n jäsenedut 14 Esittely 15 Yhteystiedot

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

Työmarkkinoiden pelikenttä

Työmarkkinoiden pelikenttä Työmarkkinoiden pelikenttä Luennon sisältö Työmarkkinajärjestöt Palkansaajien keskusjärjestöt Työnantajien keskusjärjestöt Ammattiliitto Luottamusmiesjärjestelmä Paikallinen toiminta Toimihenkilökeskusjärjestö

Lisätiedot

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

hallituksen jäsenet koulutiedottaja luottamusmiehet Pääluottamusmies hallituksen jäsenet, luottamusmiehet puheenjohtaja sihteeri ja pääluottamusmies

hallituksen jäsenet koulutiedottaja luottamusmiehet Pääluottamusmies hallituksen jäsenet, luottamusmiehet puheenjohtaja sihteeri ja pääluottamusmies Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste! Koulutiedottaja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 INFRA-ALAN TOIMIHENKILÖLIITTO INTEK RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1 TALOUDELLINEN EDUNVALVONTA 1.1 Palvelussuhteen ehtojen tarkistukset vuonna 2015 Kertomusvuoden sopimuksen mukaan palkkoja korotettiin 1.8.2015

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimisto-, hallinto- ja IT-alan ammattilaiset Toimintasuunnitelma 2014 Carita Bardakci 14.11.2013 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Toimisto-, hallinto ja IT-alan ammattilaiset 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. JOHDANTO

Lisätiedot

Hae TTT ry:n opintoapurahaa. s. 10

Hae TTT ry:n opintoapurahaa. s. 10 Hae TTT ry:n opintoapurahaa s. 10 1/2013 Jäsenhankintakampanja 14.2. 31.12.2013 Lisätietoja sivulla 5 Yhteistyöllä eteenpäin! Kuva: Tiina Huhtala Kuva: Tiina Huhtala Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Ammatilliset verkostot 2 Valtakunnallisten ammatillisten verkostojen tarkoitus ja tehtävä seurata ja pysyä ajan tasalla ammattialan ja jäsenten tilanteista ja tarpeista. sisällön ja ajankohtaisen tiedon

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1.10.2015 Kuopion kaupungin JHL 862 toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallinen tila Yhdistyksen toiminnallinen tila Jäsenmäärä Yhdistyksen

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1 Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Kuntavaalit

Lisätiedot

JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013

JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013 JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013 KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY Lähetettiin syyskuussa kaikille Jytyn jäsenille, joiden sähköpostiosoitteet olivat jäsenrekisterissä. Vastauksia yhteensä

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta TIEDOTE ESPOON JHL-YHDISTYSTEN YHDISTYMISHANKKEESTA Maan hallituksen päätökset ja Sote-hanke toteutuessaan, vaikuttavat myös meidän JHL

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava Järjestötoiminta Jatketaan jäsen- ja työpaikkakartoitusta ammattinimikkeistä ja työpaikoista nykyiset/potentiaaliset jäsenmäärät/työpaikka Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste!

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009

TOIMINTAKERTOMUS 2009 INFRA-ALAN TOIMIHENKILÖLIITTO INTEK RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 nettiversio 1 1 TALOUDELLINEN EDUNVALVONTA 1.1 Palvelussuhteen ehtojen tarkistukset vuonna 2009 - Tupo kausi 1.3.2008 28.2.2010 Kertomusvuoden

Lisätiedot

Ammattiliitto Unio ry Puheenjohtaja Heli Martinmäki 1

Ammattiliitto Unio ry Puheenjohtaja Heli Martinmäki 1 Ammattiliitto Unio ry 5.11.2018 Puheenjohtaja Heli Martinmäki 1 Miksi uusi ammattiliitto? - Pardian edustajakokous linjasi 28.8.2018 kokouksessaan, että Pardian 27.11.2018 oleva edustajakokous tulee tekemään

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017!

ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017! 1 ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017! Sodankylän JHL ry:n toimintaa Syyskokouksessa viime vuoden lopulla hyväksyttiin toimintasuunnitelma tälle vuodelle: mm. 20.5. Ikean ostosmatka, Hyvän olon

Lisätiedot

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 2019

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 2019 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 2019 1 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Työmarkkinajärjestö, joka vastaa opetusalan edunvalvonnasta varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin. Ainoa ammattijärjestö, joka neuvottelee

Lisätiedot

JHL 674 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2017

JHL 674 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2017 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3.

Lisätiedot

OPISKELIJA- JÄSENEKSI SUPERIIN ILMAINEN JÄSENYYS JA PARHAAT JÄSENEDUT!

OPISKELIJA- JÄSENEKSI SUPERIIN ILMAINEN JÄSENYYS JA PARHAAT JÄSENEDUT! OPISKELIJA- JÄSENEKSI SUPERIIN ILMAINEN JÄSENYYS JA PARHAAT JÄSENEDUT! Hei opiskelija, onnittelut opiskelupaikastasi ja tervetuloa SuPerin jäseneksi! Olet valinnut tärkeän ammatin. Superilaiset ovat lähihoitajia

Lisätiedot

Yhteistyöllä vahva liitto

Yhteistyöllä vahva liitto Yhteistyöllä vahva liitto Vaaliohjelma 2012 Yhteistyöllä vahva liitto Metallin yhteistyön vaaliliiton toiminnan perustana ovat työväenliikkeen keskeiset arvot: vapaus, tasa-arvo, solidaarisuus ja suvaitsevaisuus.

Lisätiedot

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010 JÄRJESTÖSEKTORIN EXTRA Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori Iloisin mielin kohti tulevaa vuotta 2011 Joulukuu 2010 Näin joulun alla on hyvä pysähtyä

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA TORJUNTAVOITTOJA JA BANAANIPOTKUJA ROHKEITA PELINAVAUKSIA JYTY PELAA SUJUVASTI MONILLA PELIKENTILLÄ JA TEKEE ROHKEITA PELINAVAUKSIA JÄSENTENSÄ HYÖDYKSI. ME EMME TYYDY VAIN TURVAAMAAN

Lisätiedot

MTTL Akavassa. Lyhyt oppimäärä

MTTL Akavassa. Lyhyt oppimäärä MTTL Akavassa Lyhyt oppimäärä MTTL aseman muutos pähkinänkuoressa Ennen: Puolustusvoimissa ja RAKL oma luottamusmiessopimus Pardialla ei omaa pääluottoa Puolustusvoimissa TES: MTTL neuvotteli VES: Pardia

Lisätiedot

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC NORDEA UNIONI SUOMI RY TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC Työpaikkaosastoille Järjestötoimikunta 2012 R A T A M E S T A R I N K A T U 12A 8.K R S, 00520 H E L S I N K I TYÖPAIKKATOIMINNAN TOIMINTAMALLI 1. TOIMIALUE

Lisätiedot

Hätäkeskusammattilaisten liitto. www.halry.fi

Hätäkeskusammattilaisten liitto. www.halry.fi Hätäkeskusammattilaisten liitto 112 112 www.halry.fi TYÖTÄ SINUN TURVALLISUUTESI PUOLESTA Meidän HAL Me hätäkeskusammattilaiset teemme arvostettua ja vastuullista työtä yhteiskunnan turvallisuuden puolesta.

Lisätiedot

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa.

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa. Liittymällä Sähköliiton jäseneksi olet hyvässä seurassa. Meitä sähköliittolaisia on noin 36 000 ajamassa parempia työehtoja kaikille. Meitä on niin rakennustyömailla, voimalaitoksissa ja tehtaissa kuin

Lisätiedot

VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) AMMATTIOSASTO 250 RY. 13.10.2014

VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) AMMATTIOSASTO 250 RY. 13.10.2014 VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) VANAJAN METALLITYÖVÄEN 2(6) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 SISÄLLYS 1 AMMATTIOSASTO 250 2 EDUNVALVONTA 3 TYÖSUOJELU 4 SISÄISET JÄRJESTÖTEHTÄVÄT 5 NEUVOTTELUKUNTA 6 KONSERNIYHTEISTYÖ

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

Jäsenenä ammattiliitto Prossa

Jäsenenä ammattiliitto Prossa Jäsenenä ammattiliitto Prossa Jäsenyys Pron on toimihenkilötyön ammattilaisten asiantuntijoiden, esimiesten ja toimihenkilöiden oma etujärjestö. Jäseneksi voi liittyä koulutuksesta, ammattinimikkeestä,

Lisätiedot

SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖ JA JÄSENJÄRJESTÖT 2014

SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖ JA JÄSENJÄRJESTÖT 2014 SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖ JA JÄSENJÄRJESTÖT 2014 SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖ - on vuonna 1935 perustettu valtakunnallinen hostellitoiminnan keskusjärjestö. - liittyi kansainväliseen hostelliliittoon, IYHF:ään,

Lisätiedot

MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN

MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN OPISKELIJAELÄMÄÄ UUDENMAAN INSINÖÖRIOPISKELIJAT UIO RY Onnittelut opiskelupaikasta! Aloittavien opiskelijoiden infossa kannattaa käväistä Opiskelun ei

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2008

TOIMINTAKERTOMUS 2008 INFRA-ALAN TOIMIHENKILÖLIITTO INTEK RY TOIMINTAKERTOMUS 2008 nettiversio 1 1 TALOUDELLINEN EDUNVALVONTA 1.1 Palvelussuhteen ehtojen tarkistukset vuonna 2008 - Tupo kausi 1.10.2007 28.2.2010 Kertomusvuoden

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen AVUSTUSOHJESÄÄNNÖT 1 (6) YLEISAVUSTUS 1 Avustuksen hakeminen Yleisavustusta voidaan myöntää Jyväskylän ammattikorkeakoulussa koulutusalajärjestöinä tai vastaavassa asemassa toimiville rekisteröidyille

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

Toimihenkilöbarometri 2013

Toimihenkilöbarometri 2013 Toimihenkilöbarometri 2013 Seppo Nevalainen 2 7. 11. 2 0 1 3 Vastanneet jäsenliitoittain Yhteensä N = 1288 Miehet N = 307 Naiset N = 979 Naisten osuus, % Vastausprosentti Painokerroin Ammattiliitto PRO

Lisätiedot

Hei terveydenhoitaja, tervetuloa meidän joukkoon!

Hei terveydenhoitaja, tervetuloa meidän joukkoon! Hei terveydenhoitaja, tervetuloa meidän joukkoon! Terveydenhoitaja huolehtii suomalaisten terveydestä, Tehy hoitajien eduista Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö valvoo koulutetun hoitohenkilöstön

Lisätiedot

Työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat 29.11.2004 allekirjoittaneet neuvottelutuloksen tulopoliittiseksi sopimukseksi vuosille 2005 2007.

Työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat 29.11.2004 allekirjoittaneet neuvottelutuloksen tulopoliittiseksi sopimukseksi vuosille 2005 2007. TES : 313011 PL: 01-06 P ö y t ä k i r j a Merenkulkulaitoksen ja Merenkulkulaitoksen tekniset toimihenkilöt MERTE ry:n välisestä työehtosopimusneuvottelusta, joka pidettiin Merenkulkulaitoksessa 9.12.2004.

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019

JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019 JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019 JHL, Varsinais-Suomi Toiminnan painopisteet yhdistyksen toimintasuunnitelmassa Liitto määrittelee toiminnan painopisteet vuosittain koko liitto-organisaatiolle.

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan

Lisätiedot

Järjestämisprojekti. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto

Järjestämisprojekti. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto Järjestämisprojekti Julkisten ja hyvinvointialojen liitto Järjestäminen- miksi? JHL:n strategia 2022: perustehtävä, arvot, visio Perustehtävä: JHL edistää yhdessä jäsentensä kanssa jäsenistön työoloja,

Lisätiedot

Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA

Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA 1. TYÖSKENTELYAPURAHAT vuodelle 2011 = APURAHAT TOHTORINTUTKINTOON TÄHTÄÄVIIN OPINTOIHIN 1. ERÄ 2. JATKO-OPISKELIJOIDEN MATKA-APURAHAT 3. TUTKIJOIDEN

Lisätiedot

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Liite 1 Me HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. EDUNVALVONTA TAVOITE MITÄ TEHDÄÄN MISSÄ JA MILLÄ VÄLINEELLÄ työsuhdeturva palvelurakennemuutoksessa jäsenten palkkojen oikeudenmukaisuus paikallinen

Lisätiedot

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA 1 YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA Työmarkkinat ovat murroksessa. Suomea varjostanut taantuma on jatkunut ennätyksellisen pitkään. Pk-yritysten merkitystä ei tule aliarvioida taantumasta

Lisätiedot

LIITTYMINEN SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖN JÄSENJÄRJESTÖKSI

LIITTYMINEN SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖN JÄSENJÄRJESTÖKSI LIITTYMINEN SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖN JÄSENJÄRJESTÖKSI SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖ - On vuonna 1935 perustettu yleishyödyllinen hostellitoiminnan keskusjärjestö. - Suomen Hostelljärjestö ja verkoston yli 40

Lisätiedot

Ammatilliset opettajat AO ry on tekemässä OAJ:n ja OAO:n linjauksia ja toteuttaa niitä / toteuttaa OAJ:n ja OAO:n päättämiä linjauksia.

Ammatilliset opettajat AO ry on tekemässä OAJ:n ja OAO:n linjauksia ja toteuttaa niitä / toteuttaa OAJ:n ja OAO:n päättämiä linjauksia. LIITE 4 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Ammatilliset opettajat Yrkeslärarna AO ry Ammatilliset opettajat Yrkeslärarna AO ry on OAJ:n Ammatilliset Opettajat OAO ry:n jäsenyhdistys ja Opetusalan Ammattijärjestö

Lisätiedot

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö

Lisätiedot

PALKKARAPORTTI 2014 TTT:n perusyhdistysten keskipalkat vuodelta 2014 sekä palkkakehitys 2003 2014 ja 1998 2014

PALKKARAPORTTI 2014 TTT:n perusyhdistysten keskipalkat vuodelta 2014 sekä palkkakehitys 2003 2014 ja 1998 2014 PALKKARAPORTTI TTT:n perusyhdistysten keskipalkat vuodelta sekä palkkakehitys 2003 ja 1998 1 YHTEENVETO Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry lähetti yhdistyksilleen kesäkuussa palkkakyselyn. Kyselyn

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty :n syyskokouksessa 25.11.2016 Sivu 2 / 10 Sisällysluettelo Järjestötoiminta... 3 Edunvalvonta...

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

Järjestötiedote 3/2015

Järjestötiedote 3/2015 10.3.2015 Järjestötiedote 3/2015 Jakelu: Omakotiliiton jäsenjärjestöjen (piirit, yhdistykset) hallitusten jäsenet, noin 1120 vastaanottajaa. Järjestötiedote lähetetään sähköpostitse käytettäväksi sisäisessä

Lisätiedot

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Hankkia lisää jäseniä

Lisätiedot

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry, ruotsiksi Miljöstuderande MYY rf ja englanniksi The Association

Lisätiedot

Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015

Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015 14.11.2014 Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015 Yksityinen sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2015 - JHL YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES 299451 PL 01 PR 101-113 (liite 2)

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES 299451 PL 01 PR 101-113 (liite 2) TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES 299451 PL 01 PR 101-113 (liite 2) OPETUSMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 14. päivänä lokakuuta 2008 opetusministeriön

Lisätiedot

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ 23.9.2016 Paperiliitto r.y. 1 PAPERILIITTO Yksi liitto (21:stä) yli miljoona jäsenisestä SAK:sta Perustettu vuonna 1906 Tampereella 61

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

10 hyvää syytä. Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu

10 hyvää syytä. Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu 10 hyvää syytä Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu 10 hyvää syytä, miksi järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu Yhteiset pelisäänöt 1. Tehokas yhteistyö henkilöstön kanssa Luottamusmies

Lisätiedot

LTOL. Lastentarhanopettajaliitto

LTOL. Lastentarhanopettajaliitto LTOL Lastentarhanopettajaliitto SISÄLLYS Postiosoite Rautatieläisenkatu 6, 00520 Helsinki Käyntiosoite Kellosilta 7, 00520 Helsinki Sähköposti liitolle lastentarha@lastentarha.fi, henkilöille etunimi.sukunimi@lastentarha.fi

Lisätiedot

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 KESKEISET TULOKSET Henkilöt jäivät eläkkeelle ensisijaisesti, koska tunsivat tehneensä osuutensa työelämässä. Eläkkeelle jääneet

Lisätiedot

LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT

LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT 1. Yleistä Luottamusmiesvalinnoissa noudatetaan Palvelualojen Ammattiliitto PAMin hallituksen vahvistamia luottamusmiesvalintoja koskevia sääntöjä. Näillä säännöillä ei ole

Lisätiedot

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 Hyvääsyksynalkuakaikillejäsenillemme! KävimmeelokuunlopussaretkelläPorvoossajaHangossa.Oliupeasääjamuutenkin reissuolionnistunut.kuvassaistunmustionlinnankartanonportaikolla.enollutkäynytsiellä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Suomen lastensuojelun avohuollon toimijat ry Toimintakertomus Yhdistyksen

Suomen lastensuojelun avohuollon toimijat ry Toimintakertomus Yhdistyksen Suomen lastensuojelun avohuollon toimijat ry 2.1.2014 Toimintakertomus 2012-2013 Yhdistyksen alku Yhdistyksen idea sai alkunsa 2011 Vaasassa lastensuojelun sijaishuollon päivillä, jossa muutamien toimijoiden

Lisätiedot

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 JHL 310 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2018 2 Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa

Lisätiedot

TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON

TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON LÄHTÖKOHDAT Selvittää jäseneksi liittyneiden ajatuksia ammattiliittoon liittymisestä, mitkä ovat tärkeimmät syyt, jotka ovat merkinneet

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 877 henkilöä (12.11.14 tilanne) Jäsenten ammattialat Jäsenten työpaikat: toimisto, puhtauspalvelu, tekniikka, ravintohuolto, hoitotyö, Tikkamäki,

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

- Raahen seutukunnan paikallisjärjestön ( RAPJ ) toiminnasta tiedottaminen ja sen toiminnan kehittämiseen osallistuminen

- Raahen seutukunnan paikallisjärjestön ( RAPJ ) toiminnasta tiedottaminen ja sen toiminnan kehittämiseen osallistuminen 14.11.2011 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Toiminnan painopisteitä ja tavoitteita - paikallisen edunvalvonta- ja työsuojeluorganisaation toimintaedellytysten ja toimintakyvyn kehittäminen ja vahvistaminen,

Lisätiedot

Yleinen järjestökoulutus:

Yleinen järjestökoulutus: Tervehdys Sinulle luottamusmies tai muuten vaan liittosi toiminnasta kiinnostunut fiksu henkilö! Olen alle listannut hieman liiton järjestämää alkuvuoden 2018 koulutusta; listasta löytyy ihan varmasti

Lisätiedot