OPISKELIJAT KOTIKUNNITTAIN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OPISKELIJAT KOTIKUNNITTAIN"

Transkriptio

1 1(2) OPISKELIJAT KOTIKUNNITTAIN 1. Yleistä Suomen Kuntaliitolle ja kunnille toimitettavia kotikuntakohtaistettuja, laskennallisia rahoituslaskelmia varten tarvitaan tilastointipäivän (20.1. tai 20.9.) opiskelijamäärät lukiokoulutuksessa, ammatillisessa peruskoulutuksessa ja oppisopimuskoulutuksena järjestettävässä ammatillisessa peruskoulutuksessa kotikunnittain. Opiskelijan kotikunta ilmoitetaan tilastointipäivän tilanteen mukaisena. Kotikunnaksi ilmoitetaan joko opiskelijan ilmoittama tai koulutuksen järjestäjän selvittämä kunta. Henkilötunnuksia ei ilmoiteta. Huomioitava on, että lukiokoulutuksen kohdalla opiskelijoiden kotikunnat ilmoitetaan erikseen alle 18-vuotiaana opintonsa aloittaneista opiskelijoista (tyyppi 3) ja eri kohdassa niistä opiskelijoista, jotka ovat aloittaneet opintonsa 18 vuotta täytettyään (tyyppi 4). Opetus- ja kulttuuriministeriön järjestämisluvan perusteella sisäoppilaitoksessa lukiokoulutusta järjestävän oppilaitoksen kaikki lukion koko oppimäärää suorittavat opiskelijat ilmoitetaan alle 18-vuotiaana opintonsa aloittaneissa oppilaissa (tyyppi 3). Rahoitusjärjestelmän edellyttämänä tietona ilmoitetaan lisäksi kotikuntaa vailla olevien opiskelijoiden määrä. Kotikuntaa vailla olevista opiskelijoista ilmoitetaan lisäksi kansalaisuudet. 2. Tietojen toimittaminen - kotikuntia korkeintaan 250, kansalaisuuksia korkeintaan 40 Tiedot opiskelijoista kotikunnittain sekä kotikuntaa vailla olevista kansalaisuuksittain annetaan internetin välityksellä www-lomakkeilla, jos koulutuksen järjestäjällä on opiskelijoita koulutusmuodoittain korkeintaan 250:sta kunnasta, kansalaisuuksia korkeintaan 40. Muussa tapauksessa pyydetään ottamaan yhteyttä Opetushallituksen tieto ja rahoitus -yksikköön. Kun tiedot on annettu www-lomakkeella, niitä ei tule toimittaa Opetushallitukselle enää muulla tavoin. Www-tallennuksessa on koulutusmuodon perustietolomakkeen lisäksi lomakkeet opiskelijoiden kotikuntatiedoille sekä kotikuntaa vailla olevien opiskelijoiden kansalaisuustiedoille.

2 2(2) 2.1 Opiskelijat kotikunnittain Lomakkeet koulutusmuodoittain: Lukiokoul. alle 18v. aloittaneet kotikunnittain (Tyyppi=3) Lukiokoul. yli 18v. aloittaneet kotikunnittain (Tyyppi=4) Ammatillinen peruskoulutus kotikunnittain (Tyyppi=5) Oppisopimuskoulutus, peruskoulutus kotikunnittain (Tyyppi=61) Opiskelijat kotikunnittain-lomakkeelle tallennetaan - kuntanumero ja ko. kunnasta olevien opiskelijoiden määrä tilastointipäivänä - kotikuntaa vailla olevien koodi (1 tai 200) ja opiskelijoiden määrä tilastointipäivänä - opiskelijamäärä yhteensä, jonka on oltava sama kuin perustietolomakkeella oleva vastaava opiskelijamäärä Kotikuntaa vailla olevat opiskelijat Opiskelijat kotikunnittain -lomakkeella koodilla 1 tai 200 ilmoitetuista opiskelijoista tallennetaan lisäksi tiedot kansalaisuuden mukaan. Tiedot voidaan antaa wwwtallennuksena riippumatta siitä, miten kotikuntatiedot on annettu. Lomakkeet koulutusmuodoittain: Lukiokoulutus alle 18 v. aloitt. kotikuntaa vailla olevien kansalaisuudet (Tyyppi=3) Lukiokoulutus yli 18 v. aloitt. kotikuntaa vailla olevien kansalaisuudet (Tyyppi=4) Ammatillinen peruskoulutus kotikuntaa vailla olevien kansalaisuudet (Tyyppi=5) Oppisopimuskoulutus, peruskoul. kotikuntaa vailla olevien kansalaisuudet (Tyyppi=61) Kotikuntaa vailla olevat opiskelijat/kansalaisuus-lomakkeelle tallennetaan - kansalaisuuskoodi kirjaimin ja ko. kansalaisuutta olevien opiskelijoiden määrä tilastointipäivänä - opiskelijamäärä yhteensä, jonka on oltava sama kuin Opiskelijat kotikunnittain -lomakkeelle tallennettu, kotikuntaa vailla olevien koodilla 1 tai 200 ilmoitettu opiskelijamäärä LIITE 1 Kunnat LIITE 2 Kansalaisuuskoodit 2013

3 KUNNAT 2013 KOMMUNER Akaa Akaa 005 Alajärvi Alajärvi 009 Alavieska Alavieska 010 Alavus Alavus 016 Asikkala Asikkala 018 Askola Askola 019 Aura Aura 035 Brändö Brändö 043 Eckerö Eckerö 046 Enonkoski Enonkoski 047 Enontekiö Enontekis 049 Espoo Esbo 050 Eura Eura 051 Eurajoki Euraåminne 052 Evijärvi Evijärvi 060 Finström Finström 061 Forssa Forssa 062 Föglö Föglö 065 Geta Geta 069 Haapajärvi Haapajärvi 071 Haapavesi Haapavesi 072 Hailuoto Karlö 074 Halsua Halsua 075 Hamina Fredrikshamn 076 Hammarland Hammarland 077 Hankasalmi Hankasalmi 078 Hanko Hangö 079 Harjavalta Harjavalta 081 Hartola Hartola 082 Hattula Hattula 086 Hausjärvi Hausjärvi 111 Heinola Heinola 090 Heinävesi Heinävesi 091 Helsinki Helsingfors 097 Hirvensalmi Hirvensalmi 098 Hollola Hollola 099 Honkajoki Honkajoki 102 Huittinen Huittinen 103 Humppila Humppila 105 Hyrynsalmi Hyrynsalmi 106 Hyvinkää Hyvinge 283 Hämeenkoski Hämeenkoski 108 Hämeenkyrö Tavastkyro 109 Hämeenlinna Tavastehus 139 Ii Ii 140 Iisalmi Idensalmi 142 Iitti Iitti 143 Ikaalinen Ikalis 145 Ilmajoki Ilmajoki 146 Ilomantsi Ilomants 153 Imatra Imatra 148 Inari Enare 149 Inkoo Ingå 151 Isojoki Storå 152 Isokyrö Storkyro 164 Jalasjärvi Jalasjärvi 165 Janakkala Janakkala 167 Joensuu Joensuu 169 Jokioinen Jockis 170 Jomala Jomala 171 Joroinen Jorois 172 Joutsa Joutsa 174 Juankoski Juankoski 176 Juuka Juuka 177 Juupajoki Juupajoki 178 Juva Juva 179 Jyväskylä Jyväskylä 181 Jämijärvi Jämijärvi 1

4 KUNNAT 2013 KOMMUNER Jämsä Jämsä 186 Järvenpää Träskända 202 Kaarina S:t Karins 204 Kaavi Kaavi 205 Kajaani Kajana 208 Kalajoki Kalajoki 211 Kangasala Kangasala 213 Kangasniemi Kangasniemi 214 Kankaanpää Kankaanpää 216 Kannonkoski Kannonkoski 217 Kannus Kannus 218 Karijoki Bötom 224 Karkkila Högfors 226 Karstula Karstula 230 Karvia Karvia 231 Kaskinen Kaskö 232 Kauhajoki Kauhajoki 233 Kauhava Kauhava 235 Kauniainen Grankulla 236 Kaustinen Kaustby 239 Keitele Keitele 240 Kemi Kemi 320 Kemijärvi Kemijärvi 241 Keminmaa Keminmaa 322 Kemiönsaari Kimitoön 244 Kempele Kempele 245 Kerava Kervo 249 Keuruu Keuruu 250 Kihniö Kihniö 256 Kinnula Kinnula 257 Kirkkonummi Kyrkslätt 260 Kitee Kitee 261 Kittilä Kittilä 263 Kiuruvesi Kiuruvesi 265 Kivijärvi Kivijärvi 271 Kokemäki Kumo 272 Kokkola Karleby 273 Kolari Kolari 275 Konnevesi Konnevesi 276 Kontiolahti Kontiolahti 280 Korsnäs Korsnäs 284 Koski Tl Koski Tl 285 Kotka Kotka 286 Kouvola Kouvola 287 Kristiinankaupunki Kristinestad 288 Kruunupyy Kronoby 290 Kuhmo Kuhmo 291 Kuhmoinen Kuhmoinen 295 Kumlinge Kumlinge 297 Kuopio Kuopio 300 Kuortane Kuortane 301 Kurikka Kurikka 304 Kustavi Gustavs 305 Kuusamo Kuusamo 312 Kyyjärvi Kyyjärvi 316 Kärkölä Kärkölä 317 Kärsämäki Kärsämäki 318 Kökar Kökar 319 Köyliö Kjulo 398 Lahti Lahtis 399 Laihia Laihela 400 Laitila Laitila 407 Lapinjärvi Lappträsk 402 Lapinlahti Lapinlahti 403 Lappajärvi Lappajärvi 405 Lappeenranta Villmanstrand 408 Lapua Lappo 410 Laukaa Laukaa 2

5 KUNNAT 2013 KOMMUNER Lavia Lavia 416 Lemi Lemi 417 Lemland Lemland 418 Lempäälä Lempäälä 420 Leppävirta Leppävirta 421 Lestijärvi Lestijärvi 422 Lieksa Lieksa 423 Lieto Lundo 425 Liminka Limingo 426 Liperi Liperi 444 Lohja Lojo 430 Loimaa Loimaa 433 Loppi Loppi 434 Loviisa Lovisa 435 Luhanka Luhanka 436 Lumijoki Lumijoki 438 Lumparland Lumparland 440 Luoto Larsmo 441 Luumäki Luumäki 442 Luvia Luvia 475 Maalahti Malax 476 Maaninka Maaninka 478 Maarianhamina Mariehamn 480 Marttila Marttila 481 Masku Masku 483 Merijärvi Merijärvi 484 Merikarvia Sastmola 489 Miehikkälä Miehikkälä 491 Mikkeli S:t Michel 494 Muhos Muhos 495 Multia Multia 498 Muonio Muonio 499 Mustasaari Korsholm 500 Muurame Muurame 503 Mynämäki Mynämäki 504 Myrskylä Mörskom 505 Mäntsälä Mäntsälä 508 Mänttä-Vilppula Mänttä-Vilppula 507 Mäntyharju Mäntyharju 529 Naantali Nådendal 531 Nakkila Nakkila 532 Nastola Nastola 535 Nivala Nivala 536 Nokia Nokia 538 Nousiainen Nousis 541 Nurmes Nurmes 543 Nurmijärvi Nurmijärvi 545 Närpiö Närpes 560 Orimattila Orimattila 561 Oripää Oripää 562 Orivesi Orivesi 563 Oulainen Oulainen 564 Oulu Uleåborg 309 Outokumpu Outokumpu 576 Padasjoki Padasjoki 577 Paimio Pemar 578 Paltamo Paltamo 445 Parainen Pargas 580 Parikkala Parikkala 581 Parkano Parkano 599 Pedersören kunta Pedersöre 583 Pelkosenniemi Pelkosenniemi 854 Pello Pello 584 Perho Perho 588 Pertunmaa Pertunmaa 592 Petäjävesi Petäjävesi 593 Pieksämäki Pieksämäki 595 Pielavesi Pielavesi 3

6 KUNNAT 2013 KOMMUNER Pietarsaari Jakobstad 601 Pihtipudas Pihtipudas 604 Pirkkala Birkala 607 Polvijärvi Polvijärvi 608 Pomarkku Påmark 609 Pori Björneborg 611 Pornainen Borgnäs 638 Porvoo Borgå 614 Posio Posio 615 Pudasjärvi Pudasjärvi 616 Pukkila Pukkila 619 Punkalaidun Punkalaidun 620 Puolanka Puolanka 623 Puumala Puumala 624 Pyhtää Pyttis 625 Pyhäjoki Pyhäjoki 626 Pyhäjärvi Pyhäjärvi 630 Pyhäntä Pyhäntä 631 Pyhäranta Pyhäranta 635 Pälkäne Pälkäne 636 Pöytyä Pöytyä 678 Raahe Brahestad 710 Raasepori Raseborg 680 Raisio Reso 681 Rantasalmi Rantasalmi 683 Ranua Ranua 684 Rauma Raumo 686 Rautalampi Rautalampi 687 Rautavaara Rautavaara 689 Rautjärvi Rautjärvi 691 Reisjärvi Reisjärvi 694 Riihimäki Riihimäki 697 Ristijärvi Ristijärvi 698 Rovaniemi Rovaniemi 700 Ruokolahti Ruokolahti 702 Ruovesi Ruovesi 704 Rusko Rusko 707 Rääkkylä Rääkkylä 729 Saarijärvi Saarijärvi 732 Salla Salla 734 Salo Salo 736 Saltvik Saltvik 790 Sastamala Sastamala 738 Sauvo Sagu 739 Savitaipale Savitaipale 740 Savonlinna Nyslott 742 Savukoski Savukoski 743 Seinäjoki Seinäjoki 746 Sievi Sievi 747 Siikainen Siikainen 748 Siikajoki Siikajoki 791 Siikalatva Siikalatva 749 Siilinjärvi Siilinjärvi 751 Simo Simo 753 Sipoo Sibbo 755 Siuntio Sjundeå 758 Sodankylä Sodankylä 759 Soini Soini 761 Somero Somero 762 Sonkajärvi Sonkajärvi 765 Sotkamo Sotkamo 766 Sottunga Sottunga 768 Sulkava Sulkava 771 Sund Sund 777 Suomussalmi Suomussalmi 778 Suonenjoki Suonenjoki 781 Sysmä Sysmä 783 Säkylä Säkylä 4

7 KUNNAT 2013 KOMMUNER Taipalsaari Taipalsaari 832 Taivalkoski Taivalkoski 833 Taivassalo Tövsala 834 Tammela Tammela 837 Tampere Tammerfors 838 Tarvasjoki Tarvasjoki 844 Tervo Tervo 845 Tervola Tervola 846 Teuva Östermark 848 Tohmajärvi Tohmajärvi 849 Toholampi Toholampi 850 Toivakka Toivakka 851 Tornio Torneå 853 Turku Åbo 857 Tuusniemi Tuusniemi 858 Tuusula Tusby 859 Tyrnävä Tyrnävä 886 Ulvila Ulvsby 887 Urjala Urjala 889 Utajärvi Utajärvi 890 Utsjoki Utsjoki 892 Uurainen Uurainen 893 Uusikaarlepyy Nykarleby 895 Uusikaupunki Nystad 785 Vaala Vaala 905 Vaasa Vasa 908 Valkeakoski Valkeakoski 911 Valtimo Valtimo 092 Vantaa Vanda 915 Varkaus Varkaus 918 Vehmaa Vehmaa 921 Vesanto Vesanto 922 Vesilahti Vesilahti 924 Veteli Vetil 925 Vieremä Vieremä 927 Vihti Vichtis 931 Viitasaari Viitasaari 934 Vimpeli Vimpeli 935 Virolahti Virolahti 936 Virrat Virdois 941 Vårdö Vårdö 946 Vöyri Vörå 976 Ylitornio Övertorneå 977 Ylivieska Ylivieska 980 Ylöjärvi Ylöjärvi 981 Ypäjä Ypäjä 989 Ähtäri Etseri 992 Äänekoski Äänekoski 5

8 VALTIOT JA MAAT AF AFG Afganistan 248 AX ALA Ahvenanmaa 528 NL NLD Alankomaat 008 AL ALB Albania 012 DZ DZA Algeria 016 AS ASM Amerikan Samoa 020 AD AND Andorra 024 AO AGO Angola 660 AI AIA Anguilla 010 AQ ATA Antarktis 028 AG ATG Antigua ja Barbuda 784 AE ARE Arabiemiirikunnat 032 AR ARG Argentiina 051 AM ARM Armenia 533 AW ABW Aruba 036 AU AUS Australia 031 AZ AZE Azerbaidžan 044 BS BHS Bahama 048 BH BHR Bahrain 050 BD BGD Bangladesh 052 BB BRB Barbados 056 BE BEL Belgia 084 BZ BLZ Belize 204 BJ BEN Benin 060 BM BMU Bermuda 064 BT BTN Bhutan 068 BO BOL Bolivia 535 BQ BES Bonaire, Sint Eustatius ja Saba 070 BA BIH Bosnia ja Hertsegovina 072 BW BWA Botswana 074 BV BVT Bouvet nsaari 076 BR BRA Brasilia 826 GB GBR Britannia 086 IO IOT Brittiläinen Intian valtameren alue 092 VG VGB Brittiläiset Neitsytsaaret 096 BN BRN Brunei 100 BG BGR Bulgaria 854 BF BFA Burkina Faso 108 BI BDI Burundi 136 KY CYM Caymansaaret 152 CL CHL Chile 1

9 VALTIOT JA MAAT CK COK Cookinsaaret 188 CR CRI Costa Rica 531 CW CUW Curaçao 262 DJ DJI Djibouti 212 DM DMA Dominica 214 DO DOM Dominikaaninen tasavalta 218 EC ECU Ecuador 818 EG EGY Egypti 222 SV SLV El Salvador 232 ER ERI Eritrea 724 ES ESP Espanja 710 ZA ZAF Etelä-Afrikka 239 GS SGS Etelä-Georgia ja Eteläiset Sandwichsaaret 728 SS SSD Etelä-Sudan 231 ET ETH Etiopia 238 FK FLK Falklandinsaaret 242 FJ FJI Fidži 608 PH PHL Filippiinit 234 FO FRO Färsaaret 266 GA GAB Gabon 270 GM GMB Gambia 268 GE GEO Georgia 288 GH GHA Ghana 292 GI GIB Gibraltar 308 GD GRD Grenada 304 GL GRL Grönlanti 312 GP GLP Guadeloupe 316 GU GUM Guam 320 GT GTM Guatemala 831 GG GGY Guernsey 324 GN GIN Guinea 624 GW GNB Guinea-Bissau 328 GY GUY Guyana 332 HT HTI Haiti 334 HM HMD Heard ja McDonaldinsaaret 340 HN HND Honduras 344 HK HKG Hongkong 360 ID IDN Indonesia 356 IN IND Intia 368 IQ IRQ Irak 364 IR IRN Iran 2

10 VALTIOT JA MAAT IE IRL Irlanti 352 IS ISL Islanti 376 IL ISR Israel 380 IT ITA Italia 626 TL TLS Itä-Timor 040 AT AUT Itävalta 388 JM JAM Jamaika 392 JP JPN Japani 887 YE YEM Jemen 832 JE JEY Jersey 400 JO JOR Jordania 162 CX CXR Joulusaari 116 KH KHM Kambodža 120 CM CMR Kamerun 124 CA CAN Kanada 132 CV CPV Kap Verde 398 KZ KAZ Kazakstan 404 KE KEN Kenia 140 CF CAF Keski-Afrikan tasavalta 156 CN CHN Kiina 417 KG KGZ Kirgisia 296 KI KIR Kiribati 170 CO COL Kolumbia 174 KM COM Komorit 178 CG COG Kongo (Kongo-Brazzaville) 180 CD COD Kongo (Kongo-Kinshasa) 166 CC CCK Kookossaaret 408 KP PRK Korean demokraattinen kansantasavalta (Pohjois-Korea) 410 KR KOR Korean tasavalta (Etelä-Korea) 300 GR GRC Kreikka 191 HR HRV Kroatia 192 CU CUB Kuuba 414 KW KWT Kuwait 196 CY CYP Kypros 418 LA LAO Laos 428 LV LVA Latvia 426 LS LSO Lesotho 422 LB LBN Libanon 430 LR LBR Liberia 434 LY LBY Libya 438 LI LIE Liechtenstein 3

11 VALTIOT JA MAAT LT LTU Liettua 442 LU LUX Luxemburg 732 EH ESH Länsi-Sahara 446 MO MAC Macao 450 MG MDG Madagaskar 807 MK MKD Makedonia 454 MW MWI Malawi 462 MV MDV Malediivit 458 MY MYS Malesia 466 ML MLI Mali 470 MT MLT Malta 833 IM IMN Mansaari 504 MA MAR Marokko 584 MH MHL Marshallinsaaret 474 MQ MTQ Martinique 478 MR MRT Mauritania 480 MU MUS Mauritius 175 YT MYT Mayotte 484 MX MEX Meksiko 583 FM FSM Mikronesia 498 MD MDA Moldova 492 MC MCO Monaco 496 MN MNG Mongolia 499 ME MNE Montenegro 500 MS MSR Montserrat 508 MZ MOZ Mosambik 104 MM MMR Myanmar 516 NA NAM Namibia 520 NR NRU Nauru 524 NP NPL Nepal 558 NI NIC Nicaragua 562 NE NER Niger 566 NG NGA Nigeria 570 NU NIU Niue 574 NF NFK Norfolkinsaari 578 NO NOR Norja 384 CI CIV Norsunluurannikko 512 OM OMN Oman 586 PK PAK Pakistan 585 PW PLW Palau 275 PS PSE Palestiina 4

12 VALTIOT JA MAAT PA PAN Panama 598 PG PNG Papua-Uusi-Guinea 600 PY PRY Paraguay 604 PE PER Peru 612 PN PCN Pitcairn 580 MP MNP Pohjois-Mariaanit 620 PT PRT Portugali 630 PR PRI Puerto Rico 616 PL POL Puola 226 GQ GNQ Päiväntasaajan Guinea 634 QA QAT Qatar 250 FR FRA Ranska 260 TF ATF Ranskan eteläiset alueet 254 GF GUF Ranskan Guayana 258 PF PYF Ranskan Polynesia 638 RE REU Réunion 642 RO ROU Romania 646 RW RWA Ruanda 752 SE SWE Ruotsi 652 BL BLM Saint Barthélemy 654 SH SHN Saint Helena 659 KN KNA Saint Kitts ja Nevis 662 LC LCA Saint Lucia 663 MF MAF Saint Martin (Ranska) 666 PM SPM Saint-Pierre ja Miquelon 670 VC VCT Saint Vincent ja Grenadiinit 276 DE DEU Saksa 090 SB SLB Salomonsaaret 894 ZM ZMB Sambia 882 WS WSM Samoa 674 SM SMR San Marino 678 ST STP São Tomé ja Príncipe 682 SA SAU Saudi-Arabia 686 SN SEN Senegal 688 RS SRB Serbia 690 SC SYC Seychellit 694 SL SLE Sierra Leone 702 SG SGP Singapore 534 SX SMX Sint Maarten (Alankomaiden osa) 703 SK SVK Slovakia 705 SI SVN Slovenia 5

13 VALTIOT JA MAAT SO SOM Somalia 144 LK LKA Sri Lanka 729 SD SDN Sudan 246 FI FIN Suomi 740 SR SUR Suriname 744 SJ SJM Svalbard ja Jan Mayen 756 CH CHE Sveitsi 748 SZ SWZ Swazimaa 760 SY SYR Syyria 762 TJ TJK Tadžikistan 158 TW TWN Taiwan 834 TZ TZA Tansania 208 DK DNK Tanska 764 TH THA Thaimaa 768 TG TGO Togo 772 TK TKL Tokelau 776 TO TON Tonga 780 TT TTO Trinidad ja Tobago 148 TD TCD Tšad 203 CZ CZE Tšekki 788 TN TUN Tunisia 792 TR TUR Turkki 795 TM TKM Turkmenistan 796 TC TCA Turks- ja Caicossaaret 798 TV TUV Tuvalu 800 UG UGA Uganda 804 UA UKR Ukraina 348 HU HUN Unkari 858 UY URY Uruguay 540 NC NCL Uusi-Kaledonia 554 NZ NZL Uusi-Seelanti 860 UZ UZB Uzbekistan 112 BY BLR Valko-Venäjä 548 VU VUT Vanuatu 336 VA VAT Vatikaani 862 VE VEN Venezuela 643 RU RUS Venäjä 704 VN VNM Vietnam 233 EE EST Viro 876 WF WLF Wallis ja Futuna 840 US USA Yhdysvallat (USA) 6

14 VALTIOT JA MAAT VI VIR Yhdysvaltain Neitsytsaaret 581 UM UMI Yhdysvaltain pienet erillissaaret 716 ZW ZWE Zimbabwe 7

Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd

Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd 1 (10) Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd Akaa (020) 563 457 573 Alajärvi (005) 206 181 203 Alavieska (009) 25 47 23 Alavus (010) 261 274

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset Itsenäisyyspäivän 6.12.2018 korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. MIKKELI Perjantai 7.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. MUSTASAARI Maanantai 3.12. EVIJÄRVI Maanantai 3.12. MÄNTYHARJU

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset Itsenäisyyspäivä 6.12.2018 korvaavat t Sairaalatoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. RANTASALMI Maanantai 3.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. RANUA Perjantai 7.12. ENONKOSKI Maanantai 3.12. ROVANIEMI Perjantai

Lisätiedot

1.1.2013 alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. (24 %) Veroton Exkl. moms. Kunta

1.1.2013 alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. (24 %) Veroton Exkl. moms. Kunta 020 Akaa 200,00 248,00 005 Alajärvi 400,00 496,00 009 Alavieska 100,00 124,00 010 Alavus 400,00 496,00 016 Asikkala 300,00 372,00 018 Askola 100,00 124,00 019 Aura 100,00 124,00 035 Brändö 200,00 248,00

Lisätiedot

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta 1 (21) Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Uusimaa (01) Kaupunkimaiset kunnat (1) Espoo (049) 6 516 6 407 7 342 Hanko (078) 252 277 234 Helsinki (091) 23

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot Yhteensä: Manner-Suomi 87 200 334,6 10,9 58,4 97 008 300,0 11,7 51,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 4 735 399,7 12,2 63,6 3 745 380,1 14,4 56,3 Helsinki 14 957 399,2 12,1 62,4 13 921 349,0 16,7 44,0 Vantaa 5 652

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 9 Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain 2005 2015 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 10014 10189 10171 10139 Aasia 885 1019 1088 1256 1552 1790 1737 1727 1920

Lisätiedot

Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain (Lähde: Vipunen ja CIMO)

Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain (Lähde: Vipunen ja CIMO) Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain 2008 2017 (Lähde: Vipunen ja CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8667 9388 10123 9931 10014 10189 10171 10139 10444 9551 Aasia 1256 1552 1790 1737 1727 1920 1783 1762

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3.

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3. Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3. Lähde: Kuntaliiton tiedustelu, ennakkotieto Jos muun kuin vakituisen asuinrakennuksen veroprosenttia ei ole määrätty, on käytetty yleistä kiinteistöveroprosenttia.

Lisätiedot

7.11.2013 Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella.

7.11.2013 Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella. Koodi Kunta 020 AKAA X X X X X X X X 005 ALAJÄRVI X X X X X X X X X X 009 ALAVIESKA X X X X X X X X X 010 ALAVUS X X X X X X X X X X 016 ASIKKALA X X X X X X X X X X 018 ASKOLA X X X X X X X X X X 019

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Yhteensä: Manner-Suomi 101 405 363,59 11,10 59,0 115 631 335,39 11,83 52,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 6 115 429,83 12,46 63,7

Lisätiedot

Kotikuntaluettelo 2014 Sisältää Manner-Suomen kunnat ja 999 = Kotikunta muu tai tuntematon

Kotikuntaluettelo 2014 Sisältää Manner-Suomen kunnat ja 999 = Kotikunta muu tai tuntematon 005 Alajärvi Alajärvi 009 Alavieska Alavieska 010 Alavus Alavus 016 Asikkala Asikkala 018 Askola Askola 019 Aura Aura 020 Akaa Akaa 046 Enonkoski Enonkoski 047 Enontekiö Enontekis 049 Espoo Esbo 050 Eura

Lisätiedot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Alkava ARA-tuotanto kunnittain 5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2013. 759/2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2013. 759/2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2013 759/2013 Verohallinnon päätös metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta Annettu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2013 Verohallinto

Lisätiedot

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT Kunta (lopullinen kysely Manner- Suomen kuntajaon 1.1.2016 mukaan) Akaa Alajärvi Alavieska Alavus Asikkala Askola Aura Enonkoski Enontekiö Espoo Eura Eurajoki Evijärvi Forssa

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 9 Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain 2000 2011 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 6880 7475 7434 7555 8241 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 Aasia 515 524 574 512 773 885 1019 1088

Lisätiedot

Two-person household, EUR per month

Two-person household, EUR per month Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691 96 Enonkoski 432 562

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 10 Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain 2004 2013 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8241 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 10014 10189 Aasia 773 885 1019 1088 1256 1552 1790 1737

Lisätiedot

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019 2 henkeä, 3 henkeä, 4 henkeä, Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508

Lisätiedot

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691 96 Enonkoski 432 562

Lisätiedot

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat Yksin asuva, kohden Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691

Lisätiedot

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018 Yksin asuva, kohden Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691

Lisätiedot

Sopimusasiakkaan ulkomaanpuheluhinnasto

Sopimusasiakkaan ulkomaanpuheluhinnasto Ulkomaanpuheluhinnasto 01.01.2013 /min + pvm Afganistan 1,33 Alankomaat 0,20 Alankomaat - matkapuhelimet 0,38 Alankomaiden Antillit 1,15 Albania 0,41 Albania - matkapuhelimet 0,57 Algeria 0,41 Algeria

Lisätiedot

Suomesta 1 / 9. Kaikki yhteensä. 515 Afganistan. 3 Arabiemiirikunnat. 2 Armenia Azerbaidžan Bangladesh. 2 5 Georgia Hongkong.

Suomesta 1 / 9. Kaikki yhteensä. 515 Afganistan. 3 Arabiemiirikunnat. 2 Armenia Azerbaidžan Bangladesh. 2 5 Georgia Hongkong. / Vaihto opiskelu Suomesta kohde ja lähtömaittain 000 00 (Lähde: CIMO) Suomesta 000 00 000 00 00 00 00 00 00 00 00 Kaikki yhteensä 0 0 0 Aasia Afganistan Arabiemiirikunnat Armenia Azerbaidžan Bangladesh

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Helsingin kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Annikki Thodén 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska 17 Pohjois-Pohjanmaa IPRA 010 Alavus 14 Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

Faba edustajistovaali 2015 Maidontuotanto-vaalipiirin vaalialueet

Faba edustajistovaali 2015 Maidontuotanto-vaalipiirin vaalialueet Faba edustajistovaali 2015 Maidontuotanto-vaalipiirin vaalialueet Sisältää Maanmittauslaitoksen Yleiskarttarasteri 1:4 500 000 aineistoa, 2014 Akaa Asikkala Askola Aura Eura Eurajoki Finström Forssa Föglö

Lisätiedot

TILASTOKESKUS - Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilasto 2013

TILASTOKESKUS - Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilasto 2013 Koko maa 430 117 37 398 76 951 39 553 005 Alajärvi 1 314 100 310 210 009 Alavieska 464 11 45 34 010 Alavus 870 26 63 37 016 Asikkala 435 40 45 5 018 Askola 205 17.. 019 Aura 66 8 5-3 020 Akaa 543 290 454

Lisätiedot

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009)

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009) KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009) KUNTA KOORDINAATTORI ETELÄ Artjärvi Asikkala Askola Borgå Esbo Espoo Forssa Hamina Hattula Heinola Helsinki Hollola Hyvinkää

Lisätiedot

Kunta MTV3:n näkyvyysalue

Kunta MTV3:n näkyvyysalue Kunta MTV3:n näkyvyysalue Akaa Alajärvi Alavieska Keski- Alavus Asikkala Askola Aura Enonkoski Enontekiö Espoo Eura Eurajoki Evijärvi Keski- Forssa Haapajärvi Keski- Haapavesi Keski- Hailuoto Halsua Keski-

Lisätiedot

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2013 kunnittain. Kuntia 320

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2013 kunnittain. Kuntia 320 020 AKAA X X X X X X X X X 005 ALAJÄRVI X X X X X X X X X X 009 ALAVIESKA X X X X X X X X 010 ALAVUS X X X X X X X X X X 016 ASIKKALA X X X X X X X X X X 018 ASKOLA X X X X X X X X X X 019 AURA X X X X

Lisätiedot

VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56

VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56 VM/KAO, 3.2.2014 maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56 UUSI UUSI NYKYINEN MUUTOS MUUTOS 5 Alajärvi 10 268 38 422 387 16 199 217 2 144 020 56 765 624 35 079

Lisätiedot

VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v ALUSTAVA TIETO

VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v ALUSTAVA TIETO VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v. 2017 ALUSTAVA TIETO NYKYINEN ALENNETTU UUSI NETTO- NETTO- 97 Hirvensalmi 2 290 111 302 105 030 580 492 574 220 250,8 435 Luhanka

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn perusopetuksen 4.-5 luokkien ja luokkien vastaajamäärä ja aineiston kattavuus kunnittain 2017.

Kouluterveyskyselyn perusopetuksen 4.-5 luokkien ja luokkien vastaajamäärä ja aineiston kattavuus kunnittain 2017. Kouluterveyskyselyn perusopetuksen 4.-5 luokkien ja 8.-9. luokkien vastaajamäärä ja aineiston kattavuus kunnittain 2017. Perusopetuksen 4.-5. luokat Akaa 313 70 % 191 49 % Alajärvi 203 82 % 157 66 % Alavieska

Lisätiedot

Naapurit-pelin voittokooste

Naapurit-pelin voittokooste Naapurit-pelin voittokooste Voittaneiden osuus pelanneista kunnittain Aikajaksot: pelin 2. vuosi 11.5.2015 10.5.2016 ja 1. vuosi 11.5.2014 10.5.2015 Kunta 2. vuosi Muutos ed. vuoteen Lestijärvi 91 % 12

Lisätiedot

terveydenhuollon nettomenot Kunta Väkiluku 1000 /as /as. /as. /as.

terveydenhuollon nettomenot Kunta Väkiluku 1000 /as /as. /as. /as. Kunnan Kunnan Vuosien 2011-2013 Vuosien 2011-2013 Muutokset, Muutokset, keskiarvo vuoden keskiarvo vuoden (+)nousee (+)nousee Kaikki kunnat 5 398 173 16 676 457 3 089 16 676 457 3 089 Etelä-Karjala 132

Lisätiedot

Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013

Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013 9.1.2013 Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013 Lähde: VM 28.12.2012 ja OKM 31.12.2012 Kunta Asukas- Kunnan siitä: Muut opetus- Valtion- Erät,

Lisätiedot

VM/KAO/vs, maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42

VM/KAO/vs, maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42 VM/KAO/vs, 10.4.2014 maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42 UUSI UUSI NYKYINEN MUUTOS MUUTOS 5 Alajärvi 10 268 38 488 788 16 199 217 2 144 020 56 832 025 35

Lisätiedot

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013 Dnro A129/200/2012 LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013 Annettu Helsingissä 27 päivänä marraskuuta 2012 Verohallinto on verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91a :n

Lisätiedot

VM/KAO/vs, maks ESITYS, vos-muutokset kunnittain min

VM/KAO/vs, maks ESITYS, vos-muutokset kunnittain min VM/KAO/vs, 9.4.2014 maks 340 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592-638 Vuoden 2014 tasolla nuoret -3% ja mediaani -42-56 vanhukset +5,5 % UUSI UUSI UUSI UUSI NYKYINEN MUUTOS MUUTOS v. 2014 5 Alajärvi

Lisätiedot

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018 Suomen Kuntaliitto 7.3.2019 KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018 Väkilukukerroin: 0,4170 Verotettavien tulojen kerroin: 0,00002430 1) Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavat

Lisätiedot

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2013 kunnittain. Kuntia 320

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2013 kunnittain. Kuntia 320 2013 Kutsuikäryhmät ovat vielä joidenkin kuntien osalta puutteelliset. Kaikista kunnista tietoa Joukkotarkastusrekisteriin ei vielä ole saatavissa. Päivitetty 19.8.2013 020 AKAA X X X X X X X X X 005 ALAJÄRVI

Lisätiedot

287 Kristiinan- Kristinestad

287 Kristiinan- Kristinestad 1 Suomen metsäkeskuksen Julkisissa palveluissa on kolmetoista metsäkeskusaluetta. Nimet (suomeksi ja ruotsiksi), toimipaikat ja toimialueet ovat seuraavat: 01 Rannikon alue, Helsinki 49 Espoo Esbo 78 Hanko

Lisätiedot

Sivu TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - 2 Varsinais-Suomi 00 Laitila Lieto Loimaa 0 Marttila 1 Masku 03 Mynämäki 2 Naantali 3 Nousiainen

Sivu TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - 2 Varsinais-Suomi 00 Laitila Lieto Loimaa 0 Marttila 1 Masku 03 Mynämäki 2 Naantali 3 Nousiainen Sivu 1 02.. TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - 2 Uusimaa Askola Espoo Hanko 1 Helsinki Hyvinkää Inkoo Järvenpää 2 Karkkila Kauniainen Kerava Kirkkonummi 0 Lapinjärvi Lohja 3 Loviisa 0 Myrskylä 0

Lisätiedot

287 Kristiinan- Kristinestad

287 Kristiinan- Kristinestad 1 Suomen metsäkeskuksen Julkisissa palveluissa on kolmetoista metsäkeskusaluetta. Nimet (suomeksi ja ruotsiksi), toimipaikat ja toimialueet ovat seuraavat: 01 Rannikon alue, Helsinki 49 Espoo Esbo 78 Hanko

Lisätiedot

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015 Suomen Kuntaliitto 17.2.2016 KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015 Väkilukukerroin: 0,3926575 Verotettavien tulojen kerroin: 0,00002355 1) Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavat

Lisätiedot

Manner-Suomi

Manner-Suomi Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot 31.12.2014 Taulu 1b. Liikennekäytössä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan Manner-Suomi 3 011 154 2 595 867 304 255 95 176 12 446 3 410

Lisätiedot

Toimeentulotuen menot

Toimeentulotuen menot 1 (12) Perus Perus,,, yhteensä yhteensä, Uusimaa (01) Askola (018) 275 31,80 13-40,8 9-62,3 298 16,30 Espoo (049) 45 152 0,20 5 243 4 853-12,4 51 249 0,30 Hanko (078) 772-5,3 70 23,60 17-6,4 861-3,5 Helsinki

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot Yhteensä: Manner-Suomi 94 550 347,51 11,02 58,5 106 038 318,13 11,79 51,2 47,1 % 7,0 % Pääkaupunkiseutu Espoo 5 354 410,61 12,32 63,3 3 958 403,52 14,80 55,1 57,5 % 20,1 % Helsinki 16 295 415,79 12,29

Lisätiedot

Päätukihaun sähköisten hakemusten osuus 455-lomakkeen jättäneistä tiloista

Päätukihaun sähköisten hakemusten osuus 455-lomakkeen jättäneistä tiloista hakemusten osuus 455-lomakkeen jättäneistä tiloista Ahvenanmaan valtionvirasto BRÄNDÖ 5 16 31,25 ECKERÖ 12 14 85,71 FINSTRÖM 45 92 48,91 FÖGLÖ 17 30 56,67 GETA 16 25 64,00 HAMMARLAND 38 56 67,86 JOMALA

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset Yhteensä: Manner-Suomi 66 944 297,48 11,49 50,6 30 064 305,47 12,08 51,9 Pääkaupunkiseutu Espoo 2 718 379,85 13,82 56,8 1 027 380,85 15,83 54,9 Helsinki 10 405 349,17 16,14 44,4 3 516 348,55 18,43 42,8

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kaksiot (2h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kaksiot (2h) Yhteensä: Manner-Suomi 23 702 276,77 11,07 51,5 11 031 288,91 11,81 51,8 Pääkaupunkiseutu Espoo 896 326,91 14,19 51,4 401 336,05 16,26 50,0 Helsinki 3 146 348,19 15,19 49,0 1 071 354,11 17,11 48,9 Vantaa

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, yksiöt (1h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, yksiöt (1h) Yhteensä: Manner-Suomi 27 520 257,35 14,02 32,5 11 432 253,42 15,28 32,5 Pääkaupunkiseutu Espoo 827 293,32 16,67 33,5 297 273,60 19,44 32,0 Helsinki 5 306 292,71 19,88 29,2 1 864 279,88 22,78 28,7 Vantaa

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kolmiot ja isommat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kolmiot ja isommat (3h+) Yhteensä: Manner-Suomi 15 722 398,96 10,11 81,0 7 601 407,77 10,40 81,4 Pääkaupunkiseutu Espoo 995 499,45 12,64 81,1 329 532,27 14,22 81,5 Helsinki 1 953 504,15 13,31 78,2 581 558,65 14,79 77,0 Vantaa

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, kolmioissa ja isommissa asuvat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, kolmioissa ja isommissa asuvat (3h+) Yhteensä: Manner-Suomi 32 699 430,98 10,59 78,6 23 323 401,83 10,20 81,1 Pääkaupunkiseutu Espoo 2 389 481,02 11,70 80,6 1 324 507,61 13,03 81,2 Helsinki 7 338 481,37 11,52 79,4 2 534 516,64 13,65 77,9

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, yksiöissä (1h) asuvat

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, yksiöissä (1h) asuvat Yhteensä: Manner-Suomi 18 484 258,65 12,13 34,2 38 952 256,20 14,39 32,5 Pääkaupunkiseutu Espoo 676 293,81 14,42 34,1 1 124 288,11 17,37 33,1 Helsinki 2 443 291,85 14,62 32,8 7 170 289,38 20,62 29,1 Vantaa

Lisätiedot

Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012

Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012 Tilastot Liite 2 Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012 sivu Vammaisten tulkkauspalveluun oikeutetut ja käyttäjät 2 Vammaisten tulkkauspalveluun oikeutetut, Etelä- ja Länsi-Suomi 3 Vammaisten

Lisätiedot

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot 10.7.2014 Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot 30.6.2014 Taulu 1. Liikennekäytössä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan Autot Henkilöautot Manner-Suomi 3 077 789 61 591 2

Lisätiedot

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot 8.4.2014 Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot 31.03.2014 Taulu 1. Liikennekäytössä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan Ajoneuvot Autot Henkilöautot Manner-Suomi 4 969 511

Lisätiedot

Kunnat ja suuralueet. 020 Akaa 3 Länsi-Suomi. 005 Alajärvi 3 Länsi-Suomi. 009 Alavieska 4 Pohjois- ja Itä-Suomi. 010 Alavus 3 Länsi-Suomi

Kunnat ja suuralueet. 020 Akaa 3 Länsi-Suomi. 005 Alajärvi 3 Länsi-Suomi. 009 Alavieska 4 Pohjois- ja Itä-Suomi. 010 Alavus 3 Länsi-Suomi Kunnat Suuralueet 020 Akaa 3 Länsi-Suomi 005 Alajärvi 3 Länsi-Suomi 009 Alavieska 4 Pohjois- ja Itä-Suomi 010 Alavus 3 Länsi-Suomi 016 Asikkala 2 Etelä-Suomi 018 Askola 1 Helsinki-Uusimaa 019 Aura 2 Etelä-Suomi

Lisätiedot

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2014

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2014 Suomen Kuntaliitto 17.2.2015 KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2014 Väkilukukerroin: 0,34940169 Verotettavien tulojen kerroin: 0,00002153 1) Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavat

Lisätiedot

Ajoneuvokanta, kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1. Rekisterisssä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

Ajoneuvokanta, kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1. Rekisterisssä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan 14.4.2015 Ajoneuvokanta, kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot 31.03.2015 Taulu 1. Rekisterisssä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan Maakunta, Autot Henkilöautot Manner-Suomi 3 763 193 71 261 3

Lisätiedot

Sairaanhoitokorvausten saajat ja maksetut korvaukset

Sairaanhoitokorvausten saajat ja maksetut korvaukset Koko maa 3 843 226 0,0 29 945 033 1 306 452 820 1 860 023 872 43,63 Akaa 12 194 0,0 97 287 4 209 979 5 988 343 43,27 Alajärvi 7 286 0,0 66 351 3 001 586 4 170 275 45,24 Alavieska 1 707 0,0 15 333 581 555

Lisätiedot

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016 Suomen Kuntaliitto 13.2.2017 KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016 Väkilukukerroin: 0,56896046 Verotettavien tulojen kerroin: 0,00003316 1) Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavat

Lisätiedot

Sairaanhoitokorvausten saajat ja maksetut korvaukset

Sairaanhoitokorvausten saajat ja maksetut korvaukset Koko maa 1 080 626 2 837 676 123 031 267 396 309 641 43,36 Akaa 2 903 7 540 295 007 953 094 39,13 Alajärvi 1 315 3 491 139 159 460 001 39,86 Alavieska 97 181 9 030 26 434 49,89 Alavus 1 338 2 981 143 131

Lisätiedot

THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien keskiarvoja, ikävakioitu

THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien keskiarvoja, ikävakioitu THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien 2011-2013 keskiarvoja, ikävakioitu Kuntakoodi Kunta Aivoverisuoni-indeksi Dementiaindeksi Mielenterveysindeksi 020 Akaa 96,1

Lisätiedot

,67 28, ,40 27,90 KUNNITTAIN:

,67 28, ,40 27,90 KUNNITTAIN: VM/KAO, 4.12.2014 Sote-rahoituksen, valtionosuusuudistuksen ja vos-leikkausten vaikutukset kuntien talouteen Sote-uudistuksen vaikutus; rajoittamaton (B1.) ja rajoitettu* (B2.) *= Muutos enintään -/+ 400

Lisätiedot

Summaarisessa riita-asiassa toimivaltainen käräjäoikeus kunnittain

Summaarisessa riita-asiassa toimivaltainen käräjäoikeus kunnittain Summaarisessa riita-asiassa toimivaltainen käräjäoikeus kunnittain Summaarisessa riita-asiassa toimivaltainen käräjäoikeus määräytyy vastaajan kotikunnan perusteella. Taulukon vasemmanpuoleisessa sarakkeessa

Lisätiedot

Korkean tuberkuloosi-ilmaantuvuuden maat sekä pakolaisilta ja turvapaikanhakijoilta maakohtaisesti seulottavat sairaudet

Korkean tuberkuloosi-ilmaantuvuuden maat sekä pakolaisilta ja turvapaikanhakijoilta maakohtaisesti seulottavat sairaudet Korkean tuberkuloosi-ilmaantuvuuden maat sekä pakolaisilta ja turvapaikanhakijoilta maakohtaisesti seulottavat sairaudet Afghanistan x x Alankomaat Alankomaiden Antillit Albania Algeria x x Amerikan Samoa

Lisätiedot

1.1.2014 alk. Ortokuvat Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. Veroton Exkl. moms. Kunta

1.1.2014 alk. Ortokuvat Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. Veroton Exkl. moms. Kunta 020 Akaa 200.00 246.00 005 Alajärvi 400.00 492.00 009 Alavieska 100.00 123.00 010 Alavus 400.00 492.00 016 Asikkala 300.00 369.00 018 Askola 100.00 123.00 019 Aura 100.00 123.00 035 Brändö 200.00 246.00

Lisätiedot

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain (Tiedot on laskettu vuoden kuntien perusteella. Kuntaliitokset on huomioitu)

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain (Tiedot on laskettu vuoden kuntien perusteella. Kuntaliitokset on huomioitu) Akaa 853 853 877 910 910 858 858 793 780 735 702 730 699 633 640 647 Alajärvi 389 389 398 398 398 398 398 388 373 373 343 302 266 291 291 271 Alavieska 104 104 104 104 104 104 104 104 104 104 104 104 92

Lisätiedot

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain Akaa 800 800 805 815 791 801 819 914 965 886 919 927 925 891 908 Alajärvi 236 252 252 285 309 334 340 361 400 400 400 400 379 379 379 Alavieska 49 49 57 65 75 81 85 93 99 99 104 104 104 104 104 Alavus

Lisätiedot

Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1b. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1b. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot 30.09.2013 Taulu 1b. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan Kunta Ajoneuvot Autot Henkilöautot Pakettiautot Kuorma-autot

Lisätiedot

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä Suomen metsäkeskus 6.2.2017 Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä 1.1.-31.12.2016 Välisumma (näkyvät rivit yhteensä) 6 368 727 495 110 66 060 Kunnostusojitus ja suometsänhoito Metsätien

Lisätiedot

LTH-tutkimukseen osallistuneet perheet, terveydenhoitajien ja vanhempien vastaukset sekä niiden kattavuus kunnittain 2018

LTH-tutkimukseen osallistuneet perheet, terveydenhoitajien ja vanhempien vastaukset sekä niiden kattavuus kunnittain 2018 Tutkimukseen osallistuneet perheet Terveydenhoitajien vastaukset Vanhempien vastaukset 4-vuotiden lasten määrä, joista vähintään Osallistuneiden Terveydenhoitajien Vanhempien yhden perheiden vastausten

Lisätiedot

Koko maa ,74 0,36 0,94 0,02 0,43 0,02 1,05 0,02 Manner-Suomi ,75 0,36 0,94 0,02 0,44 0,02 1,05 0,02

Koko maa ,74 0,36 0,94 0,02 0,43 0,02 1,05 0,02 Manner-Suomi ,75 0,36 0,94 0,02 0,44 0,02 1,05 0,02 Kuntien vuoden 2014 veroprosentit Lähde: Verohallinto Jos muun kuin vakituisen asuinrakennuksen veroprosenttia ei ole määrätty, on käytetty yleistä kiinteistöveroprosenttia. Kunta Asukas- Tulovero-% Kiinteistöveroprosentit:

Lisätiedot

Kiinteistörajat / kiinteistörekisterikartta Fastighetsgränser / fastighetsregisterkarta

Kiinteistörajat / kiinteistörekisterikartta Fastighetsgränser / fastighetsregisterkarta Akaa 270.00 334.80 Alajärvi 345.00 427.80 Alavieska 120.00 148.80 Alavus 375.00 465.00 Asikkala 270.00 334.80 Askola 105.00 130.20 Aura 75.00 93.00 Brändö 90.00 111.60 Eckerö 60.00 74.40 Enonkoski 75.00

Lisätiedot

Sote-järjestämislain, vos-uudistuksen ja -leikkausten yhteisvaikutukset kuntiin

Sote-järjestämislain, vos-uudistuksen ja -leikkausten yhteisvaikutukset kuntiin VM/KAO/vs, 25.2.2015 Sote-järjestämislain, vos-uudistuksen ja -leikkausten yhteisvaikutukset kuntiin Havainnollistettu laskennallisena muutospaineena tuloveroprosenttiin (ml. vos-uudistus & vos-leikkaukset)

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat elokuussa Sivu 1 (10)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat elokuussa Sivu 1 (10) Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat elokuussa 2014 Kunta ja maakunta kuntia kpl /kk m2 kuntia kpl /kk m2 Yhteensä: Manner-Suomi 88949 318,86 10,70 56,7 101640 283,88 11,58

Lisätiedot

Selvitysperusteiden tarkastelua maakunnittain päivitys 22.8.2013

Selvitysperusteiden tarkastelua maakunnittain päivitys 22.8.2013 Selvitysperusteiden tarkastelua maakunnittain päivitys 22.8.2013 Kartat perustuvat kolmen selvitysperusteen tarkasteluun: 1. kunnan väestöpohja Tilastokeskuksen väestötietoihin () pohjautuen; 2. työpaikkaomavaraisuus

Lisätiedot

Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1a. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1a. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot 31.12.2014 Taulu 1a. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan Maakunta, Autot Henkilöautot Pakettiautot Kuorma-autot Linja-autot

Lisätiedot

kuntia kpl /kk /m2/kk m2 kuntia kpl /kk /m2/kk m2 Yhteensä: Manner-Suomi ,24 10, ,56 11,16 49,2 46,9 %

kuntia kpl /kk /m2/kk m2 kuntia kpl /kk /m2/kk m2 Yhteensä: Manner-Suomi ,24 10, ,56 11,16 49,2 46,9 % Taulu 2 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat elokuussa 2013 Kunta ja maakunta Yhteensä: Manner-Suomi 83080 310,24 10,31 57 93983 274,56 11,16 49,2 46,9 % Pääkaupunkiseutu

Lisätiedot

Taulu 2 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat tammikuussa Sivu 1 (10)

Taulu 2 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat tammikuussa Sivu 1 (10) Taulu 2 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat tammikuussa 2013 Kunta ja maakunta Yhteensä: Manner-Suomi 80155 304,84 10,01 57,3 89341 270,27 10,82 49,5 47,3 % Pääkaupunkiseutu

Lisätiedot

Kiinteistörajat / kiinteistörekisterikartta Fastighetsgränser / fastighetsregisterkarta

Kiinteistörajat / kiinteistörekisterikartta Fastighetsgränser / fastighetsregisterkarta 1 (7) 020 Akaa 270,00 334,80 005 Alajärvi 345,00 427,80 009 Alavieska 120,00 148,80 010 Alavus 375,00 465,00 016 Asikkala 270,00 334,80 018 Askola 105,00 130,20 019 Aura 75,00 93,00 035 Brändö 90,00 111,60

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012. 610/2012 Verohallinnon päätös. pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012. 610/2012 Verohallinnon päätös. pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012 610/2012 Verohallinnon päätös pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä Annettu Helsingissä 7 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2015 kunnittain. Syntymävuosi X X

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2015 kunnittain. Syntymävuosi X X Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2015 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella. Syntymävuosi 19 65 64 63 62 61 60 59 58 57 56 55 54 53 52 51 50 49 48 47

Lisätiedot

KOKO MAA ,1 0,6 1,47 Kuntien välinen lasten 0-15 nettomuutto , %

KOKO MAA ,1 0,6 1,47 Kuntien välinen lasten 0-15 nettomuutto , % KOKO MAA 5374499 5486616 2,1 0,6 1,47 29 2011- muutos 2011-2015 Helsinki Uudenmaan maakunta 588384 628510 6,8-0,58 5,00-1,51-0,16 2,74 1,5 2,71 Espoo Uudenmaan maakunta 247869 269496 8,7 0,35 0,87 0,35-0,12

Lisätiedot

Camera obscura -toiminta Toiminnan kohdennus. 1 Päivitetty Suomen NMKY:n liitto. CAM Toteutuksen suunnittelun lähtökohta

Camera obscura -toiminta Toiminnan kohdennus. 1 Päivitetty Suomen NMKY:n liitto. CAM Toteutuksen suunnittelun lähtökohta 1 Päivitetty 26.11.2018 Indikaattori Tarve* Sijoitus 14- vuotiaat vuonna 2017 CAM Toteutuksen suunnittelun lähtökohta Akaa C 110 209 Voi olla vuosittain Alajärvi D 44 125 Voi olla joka toinen vuosi, yhteistyötä

Lisätiedot

Henkilöasiakkaiden lainat paikkakunnittain 2018

Henkilöasiakkaiden lainat paikkakunnittain 2018 Henkilöasiakkaiden lainat paikkakunnittain 2018 Taulukkoon on koottu vuoden 2018 aikana kaikki henkilöasiakkaiden tekemät lainat, mukana ovat sekä kirjastojen että Celian rekisteröimien käyttäjien lainat.

Lisätiedot

Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta

Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta Maakunnat 2014 Vuonna 2011 voimaan tullut Valtioneuvoston päätös maakunnista (VNP 799/2009) 020 Akaa 06 Pirkanmaa 005

Lisätiedot

Valtionosuusuudistus: Esityksen vaikutus kuntien valtionosuuteen vuoden 2014 tasossa sekä vuosien siirtymätasaus Lähde: VM/KAO 9.4.

Valtionosuusuudistus: Esityksen vaikutus kuntien valtionosuuteen vuoden 2014 tasossa sekä vuosien siirtymätasaus Lähde: VM/KAO 9.4. Valtionosuusuudistus: Esityksen vaikutus kuntien valtionosuuteen vuoden 2014 tasossa sekä vuosien 2015-2019 siirtymätasaus Lähde: VM/KAO 9.4.2014 Maakunta/kunta Asukas- Valtionosuudet Valtionosuuksien

Lisätiedot

METSÄKANALINTUJEN METSÄSTYSAJAT

METSÄKANALINTUJEN METSÄSTYSAJAT METSÄKANALINTUJEN METSÄSTYSAJAT 1.8.2019-31.7.2020 ETELÄ-KARJALA METSO TEERI PYY RIEKKO KIIRUNA Imatra 10.9.-10.11. 10.9.-10.10. Lappeenranta 10.9.-10.11. 10.9.-10.10. Lemi 10.9.-10.11. 10.9.-10.10. Luumäki

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2014 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2014 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2014 858/2014 Verohallinnon päätös metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta Annettu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2014 Verohallinto

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2013 Verohallinnon päätös metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta Annettu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2013 Verohallinto on 22

Lisätiedot

Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain

Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain Tilausnumero, Kunta Maakunta Tilausnumero, suomi ruotsi (jos on erillinen numero) Akaa Pirkanmaa 0800 98 811 Alajärvi Etelä-Pohjanmaa 0800 99 090

Lisätiedot

Sairaanhoitokorvausten saajat/ Matkat

Sairaanhoitokorvausten saajat/ Matkat Koko maa Invataksi 61 836 646 451 28 369 866 50,11 43,89 Paaritaksi 29 953 54 340 6 484 076 131,84 119,32 Taksi 337 255 2 539 189 139 100 865 63,03 54,78 Akaa Invataksi 66 1 462 82 640 60,41 56,53 Paaritaksi

Lisätiedot

Kohdunkaulansyöpää ehkäisevään seulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2013

Kohdunkaulansyöpää ehkäisevään seulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2013 19.8.2013 Kohdunkaulansyöpää ehkäisevään seulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2013 Kuntia 320 Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella. Syntymävuosi 19 93 92 91 90 89 88 87 86 85

Lisätiedot

MATKAPUHELUHINNAT ULKOMAILLE alkaen

MATKAPUHELUHINNAT ULKOMAILLE alkaen 1/6 MATKAPUHELUHINNAT ULKOMAILLE 1.1.2013 alkaen nnumero Afganistan 93 2,022 1,631 Alankomaat 31 0,467 0,377 0,285 0,23 - matkapuhelimiin 0,691 0,557 0,508 0,41 Alankomaiden Antillit 599 1,698 1,369 Alaska

Lisätiedot

Työllistymistä edistävässä palvelussa tai muussa toiminnassa. Työ- tai yritystoiminnan tuloa

Työllistymistä edistävässä palvelussa tai muussa toiminnassa. Työ- tai yritystoiminnan tuloa Kela, Tilasto- ja tietovarastoryhmä Aktiivimallin arvioitu kohdejoukko* Kelan työttömyysturva-asiakkaista tammi-maaliskuussa 2018 ja heille kirjatut aktiivisuustiedot 3.4.2018 mennessä * 1.1.2018 alkaneen

Lisätiedot

KUNNAT 2017 MAAKUNNAT 2017

KUNNAT 2017 MAAKUNNAT 2017 KUNNAT 2017 MAAKUNNAT 2017 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa 009 Alavieska 17 Pohjois-Pohjanmaa 010 Alavus 14 Etelä-Pohjanmaa 016 Asikkala 07 Päijät-Häme 018 Askola 01 Uusimaa 019 Aura 02 Varsinais-Suomi

Lisätiedot