Osaamista opintojen ohessa -pilotti Jyväskylän yliopistossa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osaamista opintojen ohessa -pilotti Jyväskylän yliopistossa"

Transkriptio

1 Osaamista opintojen ohessa -pilotti Jyväskylän yliopistossa Leena Penttinen, projektipäällikkö Jyväskylän yliopisto yliopistostatyoelamaan.fi Peda-Forum-päivät Tampere

2 Työskentelymuodot: Osaamista Opintojen Ohessa Co-curriculum Yliopistossa ohjattua toimintaa Työskentely kumppanuusverkostoissa Itsenäinen työskentely Aloitustapaaminen 1,5 t Verkostoituminen 1,5 t Osaamisen tunnistaminen 1,5 t VERTAISRYHMÄTAPAAMISET 6 x 1,5 t Osallistava työskentely min. 80 t Mentorointi 3 t Kumppanuusverkostoissa Teema 1. Yhteiskunnallinen osallistuminen ja aktiivinen kansalaisuus Teema 2. Oman ja muiden hyvinvoinnin lisääminen Teema 3. Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus Portfolio Arviointiseminaari 1,5 t Arviointiraati Jyväskylän yliopiston tunnustus lokakuu 2012 syyskuu 2013

3 Ryhmän muodostaminen Hakuvaihe: motivaatiokirje Millaisia hakijoita saimme, mikä motivoi? Aktiivisia harrastajia, jonkin verran vapaaehtoistyökokemusta Innostusta toisten auttamiseen ja hyvinvoinnin lisäämiseen Omien rajojen koetteleminen, aktiivisuuden lisääminen, rohkeuden kasvattaminen Työllistymismahdollisuuksien kartoittamista Kansainvälisyyden kehittämistä Yhteiskunnallinen vaikuttaminen, maailman parantaminen Kaikki hakijat hyvin motivoituneita, aikataulullisista syistä jättäytyi pois muutama opiskelija 2 ryhmää = suomalaisten ja kansainvälisten tutkintoopiskelijoiden ryhmät

4 Vertaistuki osaamisen tunnistamisen tukena Ohjauksellisesti vertaisryhmä nähdään paikkana, jossa voidaan jakaa kokemuksia saadaan emotionaalista tukea ja palautetta toisilta saadaan uusia näkökulmia, lisätään tietoisuutta vahvistetaan tärkeitä sosiaalisia taitoja vahvistetaan uskoa ja luottamusta tulevaisuuteen vahvistetaan myönteistä asenteiden ja käyttäytymisen muutosta (Coman, Evans & Burrows 2002, Symes 1998) Ryhmän tuki > ohjaajan tuki?

5 Ryhmän käynnistäminen Toimivassa ryhmässä toteutuvat Yhteiset intressit ja tavoitteet Ryhmän jäsenyys, turvallisuus ja vaikuttamismahdollisuus (Borgen ym. 1998) OOO-ryhmän I tapaaminen Tutustuminen ja ryhmäyttäminen Symbolityöskentelyä (kortteja, esineitä, värejä, piirtämistä) Tehtävät temaattisesti suuntautuneita OOO-ryhmän tarkoitukseen: Kuka olen, mistä tulen Mitä odotan tältä ryhmältä/ooo-toiminnalta Ohjaajien roolin muutos Ryhmäläisten keskinäinen vuorovaikutus prioriteettina Paljon huomiota keskinäiseen palautteen antamiseen ja tukemiseen!

6 Osaamisen tunnistaminen ryhmässä I-vaiheessa omin sanoin sanoitettua osaamista: Symbolityöskentelyä (kortteja, esineitä, värejä, piirtämistä) Palautteen antamisen harjoittelua!. Oman OOO-projektin hahmottamista: Mitä osaamistani haluaisin kehittää? II-vaiheessa valmiiden taitoluokitusten ja jäsennysten hyödyntämistä: Näkökulma omaan OOO-toimintaan Harjoittelunohjauksen tukimateriaali (taitokortit): Palautteenanto edelleen mukana työskentelyssä!

7 Oman projektin löytäminen Jyväskylän kaupungissa yli 100 vapaaehtoistoimintaa tarjoavaa järjestöä, organisaatiota tai yhteisöä Tutustuminen eri mahdollisuuksiin ja omien mielenkiinnon kohteiden valikoiminen Osallistuminen vapaaehtoistoimintaa esitteleviin tilaisuuksiin Ryhmäläisten intressejä Jyväskylässä mm. monikulttuurisuuskeskus Gloria, Eurooppanuoret, Setlementin tyttötoiminta, Keski-Suomen Liikunta Kukin ottaa itse kontaktia tomijatahoon (opiskelijan aktiivisuus!) Oman toimintasuunnitelman tekeminen

8 Portfolion ideointia ryhmässä Portfolion työstäminen opiskelijalähtöisesti: Portfolion funktioita: Mihin portfoliota voi käyttää? Tarralapuin ideointia ja jäsennystä 4 teemaa: työnhaussa käytettävä osoitus osaamisesta itselle oman oppimisen/kehityksen jäsentäminen muistoksi henkilökohtaisesti merkityksellisen kokemuksen dokumentointi konkreettinen tehtyjen asioiden dokumentointi Portfolion muotoja edellisiin tarkoituksiin, ideointia pienryhmissä

9 Ryhmän edetessä Facebook-ryhmä tiedottamiseen, keskusteluun, kommentointiin jne. etuja tiedottamisen nopeus ja epämuodollisuus Keskustelun jatkaminen, dokumentteja (esim. toimintasuunnitelmat, portfoliokaavailut jne.) Ohjaajat osallistuvat minimiperiaatteella Suomalaisten tutkinto-opiskelijoiden ryhmä järjestänyt myös keskinäisiä vapaamuotoisia tapaamisia, joihin ohjaajat eivät osallistuneet HUOM! Ohjaajat ja opiskelijat eivät fb:ssä kavereita keskenään

10 Kokemuksia pilotista Suomalaisopiskelijoilla ryhmän tuki toimiva Yksilöllisten kv-opiskelijoiden ryhmäyttämisen haasteet Tuntimäärä (80 t.) vapaaehtoistyöskentelyyn sopiva Mentorointi ei toteutunut muodollisesti Portfoliot vielä työn alla Arviointiraati? Hallinnon näkökulmasta keskustelua opintopisteistä: tarvitaanko niitä, mikä toiminnan ja ryhmän lisäarvo on?

A! PEDA INTRO (5 op)

A! PEDA INTRO (5 op) A! PEDA INTRO (5 op) LP 1: Minä yliopisto-opettajana Oppimispalvelut Yliopistopedagoginen koulutus Miia Leppänen (SCI) ja Päivi Kinnunen (BIZ) 3.2.2016 Ohjaajat ja yhteystiedot Miia Leppänen Asiantuntija

Lisätiedot

Student Life. Jyväskylän yliopiston

Student Life. Jyväskylän yliopiston Jyväskylän yliopiston Student Life tavoitteena on luoda optimaaliset edellytykset akateemiselle opiskelulle ja siinä tapahtuvalle oppimiselle sekä tukea myös muilla tavoin opiskelijoiden kehittymistä ja

Lisätiedot

Teoriasta käytäntöön akateemisen opiskelun pedagoginen työelämähorisontti

Teoriasta käytäntöön akateemisen opiskelun pedagoginen työelämähorisontti Teoriasta käytäntöön akateemisen opiskelun pedagoginen työelämähorisontti Terhi Skaniakos, FT Jyväskylän yliopisto Strateginen kehittäminen Miksi työelämätaitoihin tulisi kiinnittää huomiota? Opiskelijat:

Lisätiedot

HYVÄ KÄYTÄNTÖ PIENRYHMÄOHJAUS OPETTAJATUUTORIN TYÖSSÄ. Helena Rautiainen

HYVÄ KÄYTÄNTÖ PIENRYHMÄOHJAUS OPETTAJATUUTORIN TYÖSSÄ. Helena Rautiainen HYVÄ KÄYTÄNTÖ PIENRYHMÄOHJAUS OPETTAJATUUTORIN TYÖSSÄ Helena Rautiainen 26.8.2014 1 OPETTAJATUUTORITOIMINTA Opettajatuutorit ovat ammattikorkeakoulun opintojen ohjauksessa erittäin keskeisiä toimijoita.

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

Liikuntaseura toiminnassa

Liikuntaseura toiminnassa Liikuntaseura toiminnassa Seuraprojektilla käytännönläheisyyttä opintoihin Minna Kettunen amanuenssi Liikuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Liikkeelle! 1. Liikunnan yhteiskuntatieteiden opiskelijat:

Lisätiedot

OSALLISUUTTA VERTAISUUDESTA

OSALLISUUTTA VERTAISUUDESTA OSALLISUUTTA VERTAISUUDESTA LEENA PENTTINEN OSALLISUUTTA VERTAISUUDESTA - ETELÄ-SAVON OPPIMISEN, OHJAUKSEN JA NUORISOTAKUUN KOULUTUSPÄIVÄ MIKKELISSÄ ORIENTAATIO Mitä on vertaisuus? Ota kortti, joka sinun

Lisätiedot

Erillisopintooikeuslomake. Täyttäkää ja antakaa kouluttajille Jos et muista opiskelijanumeroasi, niin henkilötunnus riittää

Erillisopintooikeuslomake. Täyttäkää ja antakaa kouluttajille Jos et muista opiskelijanumeroasi, niin henkilötunnus riittää Erillisopintooikeuslomake Täyttäkää ja antakaa kouluttajille Jos et muista opiskelijanumeroasi, niin henkilötunnus riittää A! PEDA INTRO (5 op) LP 1: Minä yliopisto-opettajana Yliopistopedagoginen koulutus

Lisätiedot

CAREER & COMPETENCE - CAREER COACHING GROUP FOR INTERNATIONAL DEGREE STUDENTS

CAREER & COMPETENCE - CAREER COACHING GROUP FOR INTERNATIONAL DEGREE STUDENTS CAREER & COMPETENCE - CAREER COACHING GROUP FOR INTERNATIONAL DEGREE STUDENTS 1.12.2011 Milja Tuomaala Valmis tutkinto työelämävalttina - hankkeen päätösseminaari VALOA valmennuksella kansainvälisiä osaajia

Lisätiedot

Kulttuuri hyvinvoinnin edistäjänä ja aikuisen naisen voimapaikkana

Kulttuuri hyvinvoinnin edistäjänä ja aikuisen naisen voimapaikkana Kulttuuri hyvinvoinnin edistäjänä ja aikuisen naisen voimapaikkana Maritta Pohlsin (Suomalainen Naisliitto) ja Paula Syväniemen (Kalevalaisten Naisten Liitto) vetämässä teematyöpajassa Kulttuuri hyvinvoinnin

Lisätiedot

KORKEASTI KOULUTETUT TYÖTTÖMÄT HÄMEESSÄ JA HEILLE SUUNNATUT PALVELUT

KORKEASTI KOULUTETUT TYÖTTÖMÄT HÄMEESSÄ JA HEILLE SUUNNATUT PALVELUT KORKEASTI KOULUTETUT TYÖTTÖMÄT HÄMEESSÄ JA HEILLE SUUNNATUT PALVELUT Vuokko Laine, yrityspalvelut Korkeasti koulutettujen yhdyshenkilö 1 11.6.2015 Hämeen TE-toimisto/Vuokko Laine Taustaa Kesällä 2014 nimetty

Lisätiedot

Miten tukea lasta vanhempien erossa

Miten tukea lasta vanhempien erossa Miten tukea lasta vanhempien erossa Kokemuksia eroperheiden kanssa työskentelystä erityisesti lapsen näkökulma huomioiden. Työmenetelminä mm. vertaisryhmät ja asiakastapaamiset. Eroperheen kahden kodin

Lisätiedot

Oppimisen ja koulun käynnin tuki

Oppimisen ja koulun käynnin tuki Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri / Valteri-koulu Oppimisen ja koulun käynnin tuki Erityisasiantuntemus: autismin kirjo, neuropsykiatriset häiriöt, kieli ja kommunikointi, kuuleminen, näkeminen, liikkuminen

Lisätiedot

GLOBAALIN VAIKUTTAMISEN HAASTEET

GLOBAALIN VAIKUTTAMISEN HAASTEET GLOBAALIN VAIKUTTAMISEN HAASTEET Maailmankansalainen ja media -seminaari 13.-14.5.2008 Kristina Kaihari-Salminen Osaamisen ja sivistyksen asialla KANSAINVÄLISTYMINEN JA VALTAKUNNALLISET OPETUSSUUNNITELMAPERUSTEET

Lisätiedot

Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies. Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle?

Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies. Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle? Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle? Puustinen 19.4.2012 Kokeiluohjelmasta poimittua Tavoitteet ammattikorkeakouluyhteistyölle

Lisätiedot

A! PEDA INTRO (5 op) LP 1, : Minä yliopisto-opettajana. Oppimispalvelut Yliopistopedagoginen koulutus Maire Syrjäkari ja Kari Nuutinen

A! PEDA INTRO (5 op) LP 1, : Minä yliopisto-opettajana. Oppimispalvelut Yliopistopedagoginen koulutus Maire Syrjäkari ja Kari Nuutinen A! PEDA INTRO (5 op) LP 1, 3.10.2017: Minä yliopisto-opettajana Oppimispalvelut Yliopistopedagoginen koulutus Maire Syrjäkari ja Kari Nuutinen TERVETULOA KURSSILLE! Lähipäivä 1: Minä opettajana Ohjaajat:

Lisätiedot

Duodecim- Osaamisen kehittämisen seminaari

Duodecim- Osaamisen kehittämisen seminaari Duodecim- Osaamisen kehittämisen seminaari 26.4.2018 Laura Ihamuotila SUOMEN MENTORIT RY Perustettu 2013 TEHTÄVÄMME: Työtä korkeakoulutetuille ja raikasta uudistusta työelämään yhdistämällä koulutetut

Lisätiedot

Yhteenveto kyselyn tuloksista

Yhteenveto kyselyn tuloksista Yhteenveto kyselyn tuloksista Asukas-, kotiseutu- ja kyläyhdistykset ja kaupungin johdon tapaamiset 2013/6 2014/1 1 Yleistä kyselystä Lähetettiin sähköpostitse n. 50 yhdistykselle tai edustajalle Vastauksia

Lisätiedot

SIMUPEDA -ohjaajakoulutuksen esittely, ohjaajan opas ja mentorointi

SIMUPEDA -ohjaajakoulutuksen esittely, ohjaajan opas ja mentorointi SIMUPEDA -ohjaajakoulutuksen esittely, ohjaajan opas ja mentorointi 19.3.2014 Eeva Haavisto Birgitta Ojala Savon ammatti- ja aikuisopisto SIMUPEDA ohjaajakoulutus (2op.) Kohderyhmänä on sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Pirkanmaan LAPE. Perhekeskustoimintamallin kehittäminen Pirkanmaalla

Pirkanmaan LAPE. Perhekeskustoimintamallin kehittäminen Pirkanmaalla Pirkanmaan LAPE Perhekeskustoimintamallin kehittäminen Pirkanmaalla 28.11.2017 Esityslista 30.11.2017 Tervetuloa Terveiset 22.-23.11.2017 Valtakunnallisilta LAPEpäiviltä Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen

Lisätiedot

Vertaistukea ja tietoista orientoitumista kandidaatintyöhön

Vertaistukea ja tietoista orientoitumista kandidaatintyöhön Vertaistukea ja tietoista orientoitumista kandidaatintyöhön Jussi Maunuksela Fysiikan laitos, PL 35 (katuosoite Survontie 9C), 40014 Jyväskylän yliopisto s-posti: jussi.o.maunuksela@jyu.fi 11.8.2017 Vaasa

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatussuunnitelma 1.8.2017 Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatus tukee lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista ja edistää lapsen ja hänen perheensä hyvinvointia Pyhäjärven

Lisätiedot

Koulun nimi: KÄRPÄSEN KOULU

Koulun nimi: KÄRPÄSEN KOULU Koulun nimi: KÄRPÄSEN KOULU Mitä oppimiskokonaisuuksia koulussa jo on? Lukuvuoden aikana neljä Teemapäivää 1.LUOKKA -Äidinkieli: Näytelmän tekeminen, esittäminen. Huom! Tallennusmahdollisuus -Liikunta:

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen. 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta

Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen. 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta Lapsen oikeudet LOS:ssa Lapsella on oikeus: Suojeluun Osallistumiseen ja vaikuttamiseen Osuuteen yhteiskunnan voimavaroista

Lisätiedot

Sulautuva ohjaus oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa

Sulautuva ohjaus oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa Opintoasiain ja Peda forum päivät 2011, 23.8.2011 Työpaja 3 Sulautuva ohjaus oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa Tiina Pyrstöjärvi ja Leila Saramäki Koulutus ja kehittämispalvelu Aducate, Avoin yliopisto

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen vasun tekeminen perustuu varhaiskasvatuslakiin. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaan LAPE Pippuri

Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaan LAPE Pippuri Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen 2.10.2017 Pirkanmaan LAPE Pippuri 1 4.10.2017 Päivi Viitanen-Marchegiano Päivän ohjelma 2.10.2017 Kuulumiskierros Terveiset THL:n Valtakunnallisilta LAPE-päiviltä

Lisätiedot

Kotoisa -hanke. Kotoutumispalvelut

Kotoisa -hanke. Kotoutumispalvelut Kotoisa -hanke Kotoutumispalvelut AMIF Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto Sisäministeriö on vastuuviranomainen Rahasto (engl. Asylum, Migration and Integration Fund) perustettiin EU-rahoitusohjelmakaudelle

Lisätiedot

Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii!

Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii! Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii! Minna Koirikivi, Centria-ammattikorkeakoulu Reetta Leppälä, Centria-ammattikorkeakoulu Mari Myllylä, Alavieskan kunta Paula Santapakka, Centria-ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Osaava II: Laatua Siikalatvalla. Laatustartti 12.3.2013

Osaava II: Laatua Siikalatvalla. Laatustartti 12.3.2013 Osaava II: Laatua Siikalatvalla Laatustartti 12.3.2013 Ohjelma 13.00 16.00 Johdantoa työskentelyyn ja kuntien linjauksia Laadun verkkokurssin antia ja laatuväittämät Heinon ja Liisan puheenvuoro Jokihelmen

Lisätiedot

* * * * * *-merkistä tavoitteisiin ja sisältöön *-merkistä tehtäviin. Opiskelijaohjaajakoulutus 3 op Lähiopetus 18,5 h Verkko-opiskelu 62 h

* * * * * *-merkistä tavoitteisiin ja sisältöön *-merkistä tehtäviin. Opiskelijaohjaajakoulutus 3 op Lähiopetus 18,5 h Verkko-opiskelu 62 h Opiskelijaohjaajakoulutus 3 op Lähiopetus 18,5 h Verkko-opiskelu 62 h Verkkostartti 2 x 1,5 h Verkkotyöskenteltyöskenteltyöskentely Verkko- Verkko- 1. 2. 3. Lähipäivä Lähipäivä Lähipäivä * 25 h * 21 h

Lisätiedot

OSAII. Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot

OSAII. Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot OSAII Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot Tukimateriaalin rakenne OSA I Johdanto pedagogiseen dokumentointiin Videoluento 1: Johdanto, Kirsi Tarkka OSA

Lisätiedot

Ainejärjestöjen kansainvälisyyskoulutus. 2.2.2013 Jaana Romppainen, JYYn hallituksen kv-vastaava

Ainejärjestöjen kansainvälisyyskoulutus. 2.2.2013 Jaana Romppainen, JYYn hallituksen kv-vastaava Ainejärjestöjen kansainvälisyyskoulutus 2.2.2013 Jaana Romppainen, JYYn hallituksen kv-vastaava Kv-opiskelijat yliopistossamme Toukokuussa 2012 JY:ssa opiskeli 1117 ulkomaalaista opiskelijaa 92 eri maasta

Lisätiedot

MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin

MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin Kaupunginhallitus 8.1.2018 Liite 1 7 MIKKELIN STRATEGIA 2018-2021 Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin Strategisesta ajattelusta käytännön tekoihin Miten teemme yhteisestä visiosta totta? Arvokirjan

Lisätiedot

Te Startup-lukion pilottikoulut olette kyselleet meiltä runsaasti kysymyksiä, ja yritämme koostaa vastauksia niihin kaikkiin tähän dokumenttiin.

Te Startup-lukion pilottikoulut olette kyselleet meiltä runsaasti kysymyksiä, ja yritämme koostaa vastauksia niihin kaikkiin tähän dokumenttiin. HEISSAN! Te Startup-lukion pilottikoulut olette kyselleet meiltä runsaasti kysymyksiä, ja yritämme koostaa vastauksia niihin kaikkiin tähän dokumenttiin. AIKATAULU Opiskelijoiden ilmoittautuminen kursseille

Lisätiedot

KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille

KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille Vapaaehtoistoiminnan harjoittelu - oppimisen arviointilomake sosionomiopiskelijoille Lomake täytetään vapaaehtoistoiminnan harjoittelun (4. Harjoittelu) lopuksi

Lisätiedot

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo etunimi.sukunimi@vtkl.fi Esityksen sisältö Koordinaatiossa tapahtunutta

Lisätiedot

POLKU OSAAMISEN YTIMEEN

POLKU OSAAMISEN YTIMEEN OSAAMISMATKA POLKU OSAAMISEN YTIMEEN MIKSI OSATA? Ohjauksen ja opetuksen roolin tulee muuttua siten, että se tukee oppijan osaamisidentiteetin kehittymistä ja antaa valmiuksia rakentaa omia yksilöllisiä

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS 1 LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 Lapsen nimi syntymäaika Kasvatuskumppanit: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön

Lisätiedot

Seurakehittäjien osaamisohjelma. Infotilaisuus 8.5.

Seurakehittäjien osaamisohjelma. Infotilaisuus 8.5. Seurakehittäjien osaamisohjelma Infotilaisuus 8.5. Tavoitteet Seuratoiminnan laadun ja toimintaedellytysten kehittäminen ja sen kautta seuratoimintaan osallistuvien määrän kasvattaminen Seurakehittäjien

Lisätiedot

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki liikunnassa Terhi Huovinen, Jyväskylän yliopisto

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki liikunnassa Terhi Huovinen, Jyväskylän yliopisto 4.11.2015 Liikkuva koulu seminaari Hämeenlinna Ohjaus, eriyttäminen ja tuki liikunnassa Terhi Huovinen, Jyväskylän yliopisto Vähän liikkuville liikuntatunnit merkityksellisiä: Vapaa-ajallaan fyysisesti

Lisätiedot

MAAHANMUUTTA J I L L E

MAAHANMUUTTA J I L L E 1 OMNIAN OSAAMISKESKUS MAAHANMUUTTA J I L L E 2.5.2019 A N N U K K A J A M I S T O PA L V E L U PÄ Ä L L I K K Ö 2 MITÄ? Espoon kaupungin, Omnian ja TE-toimiston yhteistyö maahanmuuttajataustaisten henkilöiden

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Hyvän ohjauksen kriteerityö Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot

Lisätiedot

VERKKOVÄLITTEINEN VERTAISMENTOROINTI JÄRJESTÖTYÖN TUEKSI EMESSI2. 12.2.2015 /Minna Rajalin

VERKKOVÄLITTEINEN VERTAISMENTOROINTI JÄRJESTÖTYÖN TUEKSI EMESSI2. 12.2.2015 /Minna Rajalin VERKKOVÄLITTEINEN VERTAISMENTOROINTI JÄRJESTÖTYÖN TUEKSI EMESSI2 12.2.2015 /Minna Rajalin EMESSI2 11/2013 11/2015 Tavoite: edistää verkossa tapahtuvan vertaismentoroinnin avulla järjestötyöntekijöiden

Lisätiedot

RYHMÄMENTOROINTI. Jyväversitas-projektin esittely

RYHMÄMENTOROINTI. Jyväversitas-projektin esittely RYHMÄMENTOROINTI Jyväversitas-projektin esittely 19.12. PROJEKTISSA MUKANA: Minna Lapakko Marianne Peltola Anna Mäkelä Yhteistyössä: Student Life, Kielten laitos ja Työelämäpalvelut Haaveiletko työurasta,

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Toimintasuunnitelma 2012

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Toimintasuunnitelma 2012 Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Toimintasuunnitelma 2012 7.11 2011 Toimintasuunnitelma hyväksytään joulukuun johtoryhmän kokouksessa, kun ensi vuoden toimintabudjetti on tiedossa. Valmentautuminen TAVOITE:

Lisätiedot

OPO-ops T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta

OPO-ops T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta OPO-ops 7.11.2015 T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta Osallisuus ja S1: Oppiminen ja opiskelu muodostamaan kokonaiskäsitys aktiivinen toiinta vuosiluokkien 7-9 -Nivelvaihe

Lisätiedot

Kokemus esiin 50+ -projekti. Taina Paananen

Kokemus esiin 50+ -projekti. Taina Paananen Kokemus esiin 50+ -projekti Taina Paananen 24.4.2015 Perustiedot hankkeesta ESR rahoitus 2/2013-6/2015 lisäksi rahoittajina Vantaan ja Espoon kaupungit ja Edupoli Toiminta-alue Vantaa vuosina 2013-2014,

Lisätiedot

Harjoittelukurssi lukuvuonna Leena Mattila

Harjoittelukurssi lukuvuonna Leena Mattila Harjoittelukurssi lukuvuonna 2013-2014 Leena Mattila Harjoittelu ennen Opiskelija hankki harjoittelupaikan itsekseen Työn jälkeen kirjoitti raportin ja liitti siihen työtodistuksen Raportti luettiin laitoksella

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2011

TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Kepan voimassaolevan strategian ja ohjelman mukainen Tavoitteena poliittinen muutos, köyhdyttävien rakenteiden purkaminen ja köyhdyttämisen lopettaminen 29,3 % rahoituksesta käytetään

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010

Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010 Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä Maija Innola 17.11.2010 Ulkomaisten opiskelijoiden määrä kasvanut suomalaisissa korkeakouluissa Vuonna 2009 ulkomaisia

Lisätiedot

Kulttuurisesti kestävän kehityksen huomioiminen täydennyskoulutuksissa

Kulttuurisesti kestävän kehityksen huomioiminen täydennyskoulutuksissa Kulttuurisesti kestävän kehityksen huomioiminen täydennyskoulutuksissa Helsinki 24.01.2013 Risto Tenhunen Osuuskunta Eco-One & Erkka Laininen OKKA-säätiö Oppilaitosten kestävän kehityksen sertifiointi

Lisätiedot

TIEDEKULMA 2017 MEDIA CORNER TAUSTAMATERIAALIA

TIEDEKULMA 2017 MEDIA CORNER TAUSTAMATERIAALIA TIEDEKULMA 2017 MEDIA CORNER TAUSTAMATERIAALIA MEDIA CORNER TIEDESISÄLTÖJEN KV- NÄKYVYYDEN MAKSIMOINTI MEDIA CORNER Media Cornerista löydät apua ja työvälineitä tiedesisältöjen omatoimiseen tuottamiseen

Lisätiedot

Pedagoginen mentorointi (4 op)

Pedagoginen mentorointi (4 op) Pedagoginen mentorointi (4 op) 2012 Esittelyt ja alkutunnelmia Kuka olen, mistä ja millaisesta opistosta tulen ja mitä siellä teen työkseni? Tuntemukset tällä hetkellä/odotukset tälle koulutukselle? Miten

Lisätiedot

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ Tuomo Lukkari 8.5.2019 HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ KEHITTÄMISEN PERUSAJATUS Hyvinvointia voidaan vaikuttavimmin tukea siellä missä lapset ja perheet elävät arkeaan. Sen vuoksi kasvuympäristöissä

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

Lisää liikettä lapselle ja nuorelle peruskouluiässä KOULU JA SEURA

Lisää liikettä lapselle ja nuorelle peruskouluiässä KOULU JA SEURA Lisää liikettä lapselle ja nuorelle peruskouluiässä Molemmat avaavat ovia lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi KOULU JA SEURA Yhteisen kuvan ja tekemisen vahvistaminen Koulussa opitaan ja innostutaan

Lisätiedot

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma 2017

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma 2017 Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma 2017 Luonnos 9.3.2017 9.3.2017 1 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä

Lisätiedot

Nuoret tutkija -hanke. Hankekoordinaattori Kaisa Hytönen Henkilöstöpalvelut

Nuoret tutkija -hanke. Hankekoordinaattori Kaisa Hytönen Henkilöstöpalvelut Nuoret tutkija -hanke Hankekoordinaattori Kaisa Hytönen Henkilöstöpalvelut Nuoret tutkijat -hankkeen taustaa Yleinen huoli tohtoreiden työllistymisestä Suuri osa tohtoreista työllistyy yliopiston ulkopuolisiin

Lisätiedot

Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa

Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kehittämis- ja koulutusyhteistyö 2014-2016 Helsingin kaupungin aineistopankki

Lisätiedot

Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen (sisältöehdotuksia)

Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen (sisältöehdotuksia) Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen (sisältöehdotuksia) Yhteiset tutkinnon osat uudistuvat! -yhteistyöseminaari 15.8.2017 Opetusneuvos Minna Taivassalo Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Yhteiskunta-

Lisätiedot

Sosiaalinen media kivi- ja teräsrakentamisen ammatillisessa koulutuksessa

Sosiaalinen media kivi- ja teräsrakentamisen ammatillisessa koulutuksessa Sosiaalinen media kivi- ja teräsrakentamisen ammatillisessa koulutuksessa 1- vaihe Tammi 2010 touko 2011, toteutuma sekä 2-vaiheen suunnitelma Raahen ammattiopisto Aija Keski-Korsu Sisältö Osallistuminen

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA POGOSTAN KOULU 1. TOIMINTA-AJATUS Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain (19.12.2003/1136)

Lisätiedot

Järjestöedustajan kokemuksia

Järjestöedustajan kokemuksia Järjestöedustajan kokemuksia Raadeista yleistä Raatilaisen näkökulma Toteutusesimerkkejä Keskeistä raatien toiminnassa Sipilän hallitusohjelma: Tavoitteena vahvistaa kokemusasiantuntemuksen käyttöä ja

Lisätiedot

Sinulle, joka työskentelet ryhmien kanssa.

Sinulle, joka työskentelet ryhmien kanssa. Sinulle, joka työskentelet ryhmien kanssa. ( Sovellusalueina mm. työnohjaus, kasvatus, koulutus, terapia, taide, seurakuntayö tai muu yhteisöllinen työ. ) TERVETULOA Tarinainstituuttiin! Tarinainstituutti

Lisätiedot

Kuvataiteen perusopinnot (25 op) - ayukuv1700

Kuvataiteen perusopinnot (25 op) - ayukuv1700 Kuvataiteen perusopinnot (25 op) - ayukuv1700 Opetus toteutetaan vuonna 2016 Riihimäellä yhteistyössä Riihimäen kansalaisopiston kanssa. Ajankohta Kevät 2016 - Syksy 2016 Opiskelijan tulee omata riittävät

Lisätiedot

Tukiohjelman vaikutukset irtisanottujen työllistymiseen ja hyvinvointiin

Tukiohjelman vaikutukset irtisanottujen työllistymiseen ja hyvinvointiin Tukiohjelman vaikutukset irtisanottujen työllistymiseen ja hyvinvointiin Anu Hakonen, Riitta Rönnqvist & Matti Vartiainen, Aalto-yliopisto Työsuojelurahaston Tutkimus tutuksi aamukahvitilaisuus 29.1.2016

Lisätiedot

- Muun muassa Ilka Haarni: Kolmas elämä. Aktiiviset eläkeikäiset kaupungissa. Gaudeamus,

- Muun muassa Ilka Haarni: Kolmas elämä. Aktiiviset eläkeikäiset kaupungissa. Gaudeamus, Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Ilka Haarni 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - VTT, dosentti, vapaaehtoistoiminnan kehittäjä/konsultti 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit - Muun

Lisätiedot

Teknologinen muutos verkkojakso

Teknologinen muutos verkkojakso Teknologinen muutos verkkojakso 25.8. - 26.9.2003. Teknologinen muutos -jakson tarkoituksena on kartoittaa ajatuksia yliopistojen tulevaisuuden toimintakentästä ja luoda kuvaa edessämme olevista teknologisista

Lisätiedot

Hankekahvit Kajaanissa

Hankekahvit Kajaanissa Hankekahvit Kajaanissa 7.9.2016 TYPO koordinaatio hankkeen kuulumisia lyhyesti Kainuussa on nimetty yhteyshenkilöt työllisyyshankkeille TE-toimistoon, tiedotetaan tarkemmin syksyn aikana. Toimintatapaa

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat. Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki

Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat. Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki 13.4.2018 17/04/2018 Opetushallitus 2 17/04/2018 Opetushallitus 3 Kulttuurinen osaaminen,

Lisätiedot

TieVie-asiantuntijakoulutus: Organisatorinen muutos verkkojakso Sini Lehto Opetusteknologiakeskus

TieVie-asiantuntijakoulutus: Organisatorinen muutos verkkojakso Sini Lehto Opetusteknologiakeskus TieVie-asiantuntijakoulutus: Organisatorinen muutos verkkojakso 29.8.-2.10.2005 Sini Lehto Opetusteknologiakeskus Organisatorinen muutos verkkojakson tavoitteet Saat perustiedot tieto- ja viestintätekniikan

Lisätiedot

Toimivan verkoston rakentaminen ja verkoston toimintamallit. Mikä on verkosto? Mikä on verkosto? Miksi verkostot kiinnostavat?

Toimivan verkoston rakentaminen ja verkoston toimintamallit. Mikä on verkosto? Mikä on verkosto? Miksi verkostot kiinnostavat? Toimivan verkoston rakentaminen ja verkoston toimintamallit Lasse Lipponen Kasvatustieteen professori Opettajankoulutuslaitos, Helsingin yliopisto 27.1.2011 VOIMAA KANSAINVÄLISTYMISEEN VERKOSTOISTA Mikä

Lisätiedot

Palaute: Pienjärjestöjen verkostotapaaminen

Palaute: Pienjärjestöjen verkostotapaaminen Palaute: Pienjärjestöjen verkostotapaaminen 7.9.2018 Toiveet kokoontumisten määrästä, puitteista, ajankohdista Seitsemän palautetta 2+2 -tapaamismäärän puolesta Verkostoitumisaamukahvit Toivoisin pienverkostolle

Lisätiedot

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 20 Lapset ja nuorisotyö - Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta Puijolan nuorisotyö 2 Päätavoite PUIJOLA EDISTÄÄ SOSIAALISTA NUORISOTYÖTÄ jakautuu 4 osatavoitteeseen

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä 2018-2020 Vanhusneuvoston seminaari 31.5.2018 Tampere Etsivää ja osallistavaa vanhustyötä Espoossa, Helsingissä ja Tampereella Helsingin Diakonissalaitoksen

Lisätiedot

H E L S I N G I N K A U P U N G I N S O S I A A L I - J A T E R V E Y S V I R A S T O

H E L S I N G I N K A U P U N G I N S O S I A A L I - J A T E R V E Y S V I R A S T O ASIAKKUUDEN MÄÄRÄYTYMINEN JA KRITEERIT AIKUISSOSIAALITYÖSSÄ Tutkimuskysymys: Keitä aikuissosiaalityön asiakkaiksi ohjautuu asiakaskriteeristön perusteella? Toimiiko asiakaskriteeristö? Aineisto: asiakaslistaukset,

Lisätiedot

Kansainvälisen opiskelijavaihdon saavutettavuus

Kansainvälisen opiskelijavaihdon saavutettavuus Kansainvälisen opiskelijavaihdon saavutettavuus Paula Pietilä, Turun yliopisto Sini Piippo, CIMO Hannu Puupponen, Jyväskylän yliopisto Kv-kevätpäivät Lahti 23.5.2012 klo 8:30-10:00 Kansainvälisen opiskelijavaihdon

Lisätiedot

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Etelä-Suomen kv-hankepäivä Helsinki 23.5.2017 Sivu 1 19.5.2017 Esityksen sisältö

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Teematyöpaja III. Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Teematyöpaja III. Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017 Teematyöpaja III Opetushallitus 22.1.2016 TEEMATYÖPAJAN 22.1.2016 OHJELMA / PROGRAM 9.30 10.00 Ilmoittautuminen ja kahvi/ Anmälan och kaffe, Monitoimisalin aula

Lisätiedot

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014 ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat Järjestökoulutus 11.2.2014 Keskustelun teemoja Kansainvälisyys yliopistossa ja ylioppilaskunnassa Miten kansainvälisyys tällä hetkellä näkyy ainejärjestöissä?

Lisätiedot

Ohjauksen skenaarioista

Ohjauksen skenaarioista Ohjauksen skenaarioista Anu Järvensivu ja Sanna Vehviläinen Ryhmätyöskentely tilaisuudessa TULEVAISUUDEN TYÖ OHJAUKSEN SKENAARIOT koulutus ja työpaja 6.4.2017 klo 8.30 12.15, Joensuu 1 Ohjauksen yleinen

Lisätiedot

Matalaa vastausprosenttia selittää osaltaan se, että kyselyjärjestelmästä lähtevistä viesteistä osa on päätynyt roskapostikansioihin.

Matalaa vastausprosenttia selittää osaltaan se, että kyselyjärjestelmästä lähtevistä viesteistä osa on päätynyt roskapostikansioihin. 1 Matalaa vastausprosenttia selittää osaltaan se, että kyselyjärjestelmästä lähtevistä viesteistä osa on päätynyt roskapostikansioihin. 2 Ks. https://www.ok-sivis.fi/media/materiaalit-osio/selvitykset-ja-tutkimukset/koulutustarpeet-2015.pdf

Lisätiedot

Siirtymät sujuviksi SISU -hanke

Siirtymät sujuviksi SISU -hanke Siirtymät sujuviksi SISU -hanke 1.8.2015-31.03.2018 PKKY, OSAO, WinNova ja SEDU Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Tavoitellut tulokset > Ohjauksellinen ja pedagoginen toimintamalli

Lisätiedot

PALOMA- projekti 2013-2015

PALOMA- projekti 2013-2015 Toimintamalli ikääntyvien maahanmuuttajien hyvinvoinnin lisäämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi Jyvässeudulla asuinalueittain PALOMA- projekti 2013-2015 PÄÄTAVOITE Pysyvän asuinalueittaisen toimintamallin

Lisätiedot

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY VIRTAIN KAUPUNKI Liikunta- ja nuorisotoimi 15.02.2012 LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY Virtain kaupungin liikunta- ja nuorisotoimi myöntää vuosittain liikuntatoimintaan

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset TIEDOTUSTILAISUUS Ryhmä 2

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset TIEDOTUSTILAISUUS Ryhmä 2 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2015 TIEDOTUSTILAISUUS 6.2.2015 Ryhmä 2 Opetushallituksen valtionavustustoiminta Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeet tukevat kansallisen

Lisätiedot

Eloisa ikä -ohjelman esittely ja poimintoja hankkeista Vanhustyön vastuunkantajat Finlandia-talo 15.5.2014

Eloisa ikä -ohjelman esittely ja poimintoja hankkeista Vanhustyön vastuunkantajat Finlandia-talo 15.5.2014 Eloisa ikä -ohjelman esittely ja poimintoja hankkeista Vanhustyön vastuunkantajat Finlandia-talo 15.5.2014 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Vanhustyön keskusliitto ry reija.heinola@vtkl.fi 1 Vanhustyön keskusliitto

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Toimintasuunnitelma Hyväksytty vuosikokouksessa

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Toimintasuunnitelma Hyväksytty vuosikokouksessa Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Toimintasuunnitelma 2013 Hyväksytty vuosikokouksessa 10.12.2012 Sisällys 1. Valmentautuminen 2. Opiskelu 3. Tuki- ja asiantuntijapalvelut 4. Hallinto 5. Tehostamishanke

Lisätiedot

Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista

Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista Irma Garam, CIMO Kv kevätpäivät Lahti 22.5.2012 Jun- 12 Selvitys: Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja

Lisätiedot

MINNO Innovaatioprojekti 2014 Loppukatselmus. Simanitas Promootiovideo hankkeelle Lapinlahden Lähde

MINNO Innovaatioprojekti 2014 Loppukatselmus. Simanitas Promootiovideo hankkeelle Lapinlahden Lähde MINNO Innovaatioprojekti 2014 Loppukatselmus Simanitas Promootiovideo hankkeelle Lapinlahden Lähde 6.11.2014 Mikä MINNO on? - Metropolian kaikkien alojen opiskelijoiden opintoihin kuuluva, pakollinen 10op

Lisätiedot

Startti lokakuun alussa

Startti lokakuun alussa Ryhmät RAMKin ohjaussuunnitelmaan (opetuksen tukitoimet) ja ryhmän suunnitelma Yhteydenotto sähköpostitse loppuvaiheen opiskelijoihin ja markkinointi Ilmoittautuminen sähköpostitse ohjaajalle ja ryhmään

Lisätiedot

OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen

OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen OSATA Osaamispolkuja tulevaisuuteen Miksi OSATA? Tulevaisuuden työelämässä uudenlaiset osaamisyhdistelmät korostuvat eikä työ sitoudu enää välttämättä tiettyyn ammattiin Opinto- ja työpolut eivät ole enää

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

RAY TUKEE HYVIÄ TEKOJA. Niina Pajari Kuusankoski

RAY TUKEE HYVIÄ TEKOJA. Niina Pajari Kuusankoski RAY TUKEE HYVIÄ TEKOJA Niina Pajari 17.11.16 Kuusankoski RAY, VEIKKAUS JA FINTOTO YHDISTYVÄT UUDEKSI RAHAPELIYHTIÖKSI -> UUSI RAHAPELIYHTIÖ VEIKKAUS VASTAA VAIN RAHAPELITOIMINNASTA, EIKÄ KÄSITTELE AVUSTUKSIA

Lisätiedot