MAAKUNTALEHTIKATSAUS KESKIPOHJANMAA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MAAKUNTALEHTIKATSAUS 18.6.2013 KESKIPOHJANMAA"

Transkriptio

1 MAAKUNTALEHTIKATSAUS KESKIPOHJANMAA Listalla myös turkistarhausta, Himasgatea ja EU selontekoa: Kuntauudistuksessa ratkaisun päivä (STT) Tiistai on hallituksen ajaman kuntauudistuksen kannalta ratkaiseva päivä eduskunnassa. Perustuslakivaliokunnan on määrä päättää aamupäivällä lausunnostaan, ja hallintovaliokunta yrittää sorvata kuntarakennelain pykälät valmiiksi saman tien. Perustusvaliokunta yrittää löytää mahdollisimman yhtenäisen linjan tulkinnalleen siitä, millä perusteilla ja keinoilla kaavailtu kuntarakenne voidaan saada aikaan. Tiistaina eduskunnan päiväjärjestyksessä on myös turkistarhauksen kieltämistä koskevan kansalaisaloitteen toinen käsittely. Eläinsuojelujärjestöt puuhaavat samaksi päiväksi mielenosoitusta eduskunnan eteen. Eduskunnan enemmistö on hylkäämässä kansalaisaloitteen, mutta tiistaina asiasta vain keskustellaan. Turkistarhauskiellosta äänestetään keskiviikkona aamupäivällä Urpilaisen valtiosihteeri: Veronkorotuksia ei ole lyöty lukkoon Elintarvikeala valittaa makeisverosta EU komissioon (STT) Makeisista, jäätelöstä ja virvoitusjuomista perittävän veron arvostelu yltyy elintarvikealalla. Ankarasti veroa vastaan lobannut Elintarviketeollisuusliitto kertoi maanantaina tehneensä asiasta kantelun EU:n komissiolle. Liiton toimitusjohtajan mukaan nykytilanne suosii veron ulkopuolelle jäävien tuotteiden kuten keksien, makeiden leivonnaisten ja vanukkaiden valmistusta. Elintarviketeollisuuden mielestä kilpailua vääristävistä valmisteveroista pitäisi luopua kokonaan. Siksi alaa sapettaa keväällä tehdyt päätökset makeis ja virvoitusjuomaveron korotuksista. Hallitus sopi kehysriihessään, että virvoitusjuomavero nousee ensi vuoden alusta ja makeisveroa korotetaan vuonna Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) valtiosihteeri Tuire Santamäki Vuori sanoo, että kantelu huomioidaan veronkorotuksista päätettäessä. Metso vähentää Suomesta lähes 150 työpaikkaa (STT) Konepajayhtiö Metso vähentää Suomesta lähes 150 työpaikkaa. Niistä 60 lähtee Tampereelta, josta yhtiö siirtää suodatinkangastuotantoa Portugaliin. Siirto tapahtuu ensi vuoden kesäkuun loppuun mennessä. ILKKA Uutisanalyysi, Toni Viljamaa Venäjä jäi vähälle huomiolle Kultaranta keskusteluissa Suomen ulkopolitiikan ruotiminen jäi heiveröiseksi yhdeltä olennaiselta osalta presidentti Sauli Niinistön Kultaranta keskusteluissa. Maailmanpolitiikan suhdanteiden vaihdellessa yksi asia on ja pysyy. Siksi on outoa, että Suomelle tärkeää Venäjä kysymystä ei mainittu ohjelmassa. Puuttuminen huomattiin ilmeisesti viime tingassa. Ohjelmaan alustajaksi lisätty Venäjä asiantuntija Pekka Sutela piti katsauksensa kutsuvieraiden syödessä. Presidentin kesäasunnolla Naantalissa liki sata tutkijaa, poliitikkoa ja mediavaikuttajaa keskustelivat työryhmissä Chatham House säännön mukaisesti periaatteella, jonka mukaisesti sanomisia ei toisteta julkisuudessa yksityiskohtaisesti ilman sanojan lupaa. Itänaapurin perusteelliselle käsittelylle olisi ollut kysyntää, sillä Venäjän presidentti Vladimir Putin saapuu juhannuksen jälkeen vierailulle Kultarantaan. Suomen entinen Venäjän suurlähettiläs Heikki Talvitie muistutti Kultarannassa, että Suomen ulkopolitiikassa kaikki liittyy lopulta Venäjään. Presidentti J.K. Paasikiven lähes 70 vuoden takainen viisaus, "maantieteelle emme voi mitään", pätee. Itäraja kulkee yhä 1340 kilometrin pituisena.

2 Venäjään tiivistyy Suomen EU ja eurojäsenyys sekä ainaisväittely sotilasliitto Natoon liittymisestä. Suomi liittyy läntisiin ryhmittymiin erottuakseen Venäjästä ja saadakseen suojaa sitä vastaan. Venäjä on odotustilassa istuva suurvalta, vaikka Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professorin Hiski Haukkalan mukaan se parhaillaan näivettyykin taloudellisesti. Talvitien sanoin: "Välillä Venäjä on pirun vahva, välillä pirun heikko". Suomi joutuu sopeutumaan kulloiseenkin tilaan. Kansakunnan identiteettiin, käsitykseen itsestä, liittyy terve itsetunto. Suomi haki itsetuntoonsa pönkitystä hakeutumalla "EU:n ytimiin" ja yhteisvaluutta euroon sen sijaan, että se olisi paasikiviläisittäin laskenut kylmästi, mikä on kansakunnalle eduksi Haukkalan mukaan EU on kehittynyt "hyödykkeestä haitakkeeksi ja jopa turhakkeeksi". Toisin kuin Britanniassa, Tanskassa tai Ruotsissa, järki ei ohjannut päätöstä, vaan tunne identiteetistä. Tähysimme länteen, pois idästä. Eurokriisistä on tullut Suomelle viheliäistä ulkopolitiikkaa. Pankkiiri Björn Wahlroos pistäisi pisteen EU:n liittovaltiokehitykselle. Reaalipolitiikalle on nyt tilausta. Suomessa elää vahvasti kylmässä sodassa opittu ulkopoliittisen saivartelun perinne, josta saatiin näytteitä myös Kultarannassa. Niinistö muistutti, että lainopilliseen saivarteluun kuuluu, että jos sisältöasioissa ollaan heikoilla, kiinnitetään huomio asian viereen ja semantiikkaan. Kiinnostavasti termitaistoon yllytti vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Anderson, 26, joka kysyi ministereiltä, miten he näkivät Suomen liittoutumattomuuden. Kysymys tuli tarjottimella keskustan kunniapuheenjohtajalle Paavo Väyryselle, joka muistutti ääni väristen Suomen olevan puolueeton maa, koska se ei kuulu sotilasliittoon. Ulkoministeri Erkki Tuomiojalle (sd.) kelpasi nykyinen liittoutumattomuus. Naton puolesta liputtavan ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin (kok.) mukaan Suomi on poliittisesti liittoutunut, mutta sotilaallisesti paitsiossa, koska se ei ole Naton jäsen. Stubbin ajatusta mukaillen voisi pohtia, olisiko Suomelle järkevämpää olla EUpoliittisesti vapaampi maa, mutta sotilaallisesti liittoutunut? Turva Venäjää vastaan olisi tukeva ja toisaalta talouspoliittinen liikkumavara edelleen väljä. Kuntien talous ei kestä valtion säästöjä Etelä Pohjanmaan maakuntahallitus on huolissaan kuntien taloudellisesta tilasta. Kuntien mahdollisuudet hoitaa lain määrittämiä tehtäviään ovat viime vuosina heikentyneet. Valtiovarainministeriö julkaisi tammikuussa 2013 selvitysraportin, jonka mukaan kunnilla on 535 lakisääteistä tehtävää, kertoo maakuntahallitus kannanotossaan. Määrä on tuplaantunut reilussa 20 vuodessa. Maakuntahallituksen maakuntajohtaja Asko Peltolan mukaan tehtävien määrä yhdessä kuntien verotulojen vähentymisen ja valtionosuuksien leikkausten kanssa on ajanut kunnat ahdinkoon. Kuntien velvoitteita on vähennettävä. Päättäjien pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni, Peltola korostaa. Vuonna 2012 jopa kahdentoista eteläpohjalaiskunnan vuosikate oli positiivinen. Vuosikate osoittaa tulorahoituksen, joka juoksevien menojen jälkeen jää käytettäväksi investointeihin, sijoituksiin ja lainojen lyhennyksiin. Koko Etelä Pohjanmaan vuosikate oli 48 euroa asukasta kohden. Koko maassa sama summa oli 249 euroa asukasta kohden. Esimerkiksi Seinäjoen vuosikate oli 12. Heikoiten Etelä Pohjanmaalla meni Vimpelillä. Vuosikate oli huikeat 314.

3 POHJALAINEN Huippu uutinen ministeriöstä: Vaasa on yksi viidestä veturista Vaasalaisvaikuttajat huokasivat maanantaina: Huh, vihdoinkin työ tuottaa tulosta. Lopultakin on huomattu, että Vaasassa on energia alan työpaikkaa yli 100 yrityksessä. Nyt tiedettiin, etteivät pääministeri Jyrki Katainen (kok.), työministeri Lauri Ihalainen (sd.) ja elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) käyneet turhaan ällistelemässä Vaasan energiamenoa. Viesti meni perille ja tulosta tuli. Työ ja elinkeinoministeriö valitsi viisi johtavaa, uuden elinkeinoelämän kaupunkia. Kaupungit ovat Vaasa (kestävät energiaratkaisut), Oulu (tulevaisuuden terveys), Joensuu (biotalous), Tampere (uudistuva teollisuus) ja Jyväskylä (kyberturvallisuus). Keskittymiä vahvistetaan valtion varoilla ja EU:n rakennerahaston tuella. Innovatiiviset kaupungit ohjelma (eli INKA ohjelma) vie eteenpäin kansainvälistä kilpailukykyä ja liiketoimintaa. Ohjelma alkaa ensi vuonna ja kestää vuoteen Se korvaa osittain entiset osaamiskeskusohjelmat. Ohjelmasta vastaa Tekes. "Vetovastuulliset kaupungit" kuten Vaasa ovat vastuussa omasta alastaan koko maassa. Kaupungit voivat saada alaltaan myös kumppanikaupunkeja. Superkaupunkiseuduilta odotetaan Vapaavuoren mukaan vauhtia koko maan taloudelle. Kaupungit osoittautuivat hakemuksissa ja haastatteluissa sellaisiksi, että ne pystyvät luomaan uusia, konkreettisia ja innovatiivisia hankkeita. Pääkirjoitus Perussuomalaisilta ei uutta kunnille Perussuomalaisilta on kärtetty jo pari vuotta selvää kantaa kuntauudistukseen sekä sosiaali ja terveyspalvelujen remonttiin. Nyt puolue on saanut mallinsa paperille, mutta toistaiseksi asia on ohitettu olan kohautuksin. Malli ansaitsee kuitenkin tulla huomatuksi, sillä sen takana on oppositiopuolueista se suurempi. Ilmeisesti olan kohauttelut selittyvät parhaiten sillä, että kauan odotettu kannanotto ei sisällä todellisia ratkaisuja enempää kuntien kuin sosiaali ja terveyspalveluidenkaan puolella. Sen malli kuitenkin paljastaa, että oppositiopuolueet ovat löytäneet tässä asiassa toisensa. Molemmat kuitenkin karttavat todellisia uudistuksia ja ovat vanhan säilyttäjiä. Ne puhuvat samoista asioista mutta hieman eri nimillä. Perussuomalaisten arvio nykytilanteesta on oikea. Erikoissairaanhoito toimii koko maassa kohtalaisen hyvin, mutta varsinaiset ongelmat ovat perusterveydenhuollossa. Sen sijaan perussuomalaisten tekemiin johtopäätöksiin on pakko pettyä. Käytännössä malli pitäisi lähes kaiken ennallaan, ja välttämättömiin uudistuksiin tähtääviä elementtejä Suomen palvelukunnat ohjelmassa ei ole. Mallissa kaiken perusta on, että siinä halutaan säilyttää peruskunnat vaikkapa nykyisellään ja panostetaan kuntien väliseen yhteistyöhön kuntayhtymissä. Puolue jättäisi kuntaliitokset täysin jokaisen kunnan omaan harkintaan kuten keskustakin. Terveydenhuollon ongelmat se ratkaisisi säilyttämällä sairaanhoitopiirit ja liittämällä myös perusterveydenhuollon osaksi niitä. Mallin selvä heikkous on, että se ei kajoaisi epäterveisiin kunta ja palvelurakenteisiin vaan jättäisi ne samaan asentoon, jossa ne ovat olleet vuosikymmeniä. Seuraus uudistustarpeiden kiertämisestä johtaisi vain voimavarojen uusjakoon tehottomien ja aikansa eläneiden rakenteiden sisällä. Pahimmassa tapauksessa ongelmat vain vaihtaisivat paikkaa mutta eivät poistuisi. Toisiko malli jotakin merkittävää uutta pohjalaismaakuntiin?

4 Tuskin toisi. Sekä Pohjanmaalla että Etelä Pohjanmaalla hallituskin on piirtänyt sote alueet maakuntien kokoisiksi. Merkittävin ero on, että hallituksen mallissa kivijalkana olisivat elinkelpoiset peruskunnat liitosten jälkeen. Siinä missä keskusta markkinoi kotikunta maakunta malliaan, perussuomalaisten ratkaisu on jonkinlainen peruskunta piiri malli. Ylikunnallisten piirikuntien kontolle oltaisiin siirtämässä esimerkiksi työvoimapalveluja, lupa asioita, ammatillista koulutusta, pelastustointa ja maankäytön suunnittelua. Yksi erittäin tärkeä periaatteellinen ero hallituksen ja perussuomalaisten ajattelussa vielä on. Hallitus uusisi rakenteita, mutta perussuomalaiset turvaisivat palvelut erilaisissa ja erikokoisissa kunnissa säätämällä lähipalvelulain. MAAKUNTALEHTIKATSAUS KESKIPOHJANMAA Tiilikainen hallitukselle: Keskustelukerhoja ei kaivata (STT) Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen perää loppukesästä järjestettävästä hallituksen, opposition ja työmarkkinajärjestöjen tapaamisesta tuloksia. Tiilikaisen mielestä syksyllä joudutaan pohtimaan ennenaikaisia vaaleja, jos suunnanmuutokseen ei yhdessä pystytä. Keskustan esittämä yhteiskuntasopimus on Tiilikaisen mukaan paljon laajempi kuin valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) ajama työllisyyssopimus. Presidentin keskustelutilaisuudelle tulossa ehkä jatkoa: Nato kirvoitti kysymyksiä (STT) Suomen suhteet sotilasliitto Natoon askarruttavat ulkopolitiikasta kiinnostuneita kansalaisia. Aihe on suosituin yli kolmessasadassa kysymyksessä ja kommentissa, jotka on lähetetty etukäteen ulko ja turvallisuuspolitiikan keskustelutilaisuuteen. Presidentin koolle kutsuma keskustelutilaisuus kokoontuu hänen asunnollaan Kultarannassa. Maanantain työryhmiin osallistuu satakunta kotimaista ulkopolitiikan asiantuntijaa. ILKKA Pääkirjoitus Päätään nostava uusoikeistolaisuus koettelee hallituksen yhtenäisyyttä Kivulla synnytetty kuuden puolueen hallitus on taivaltanut kaksi vuotta ja jatkaa vaappuvaa menoaan. Hallitusohjelmasta tuli historian paksuin, koska kaikki kuusi puoluetta halusivat siihen omat puumerkkinsä. Vaalikauden suurimmat rakenteelliset uudistukset, kuntarakenne ja sote, etenevät edelleen epätahtisesti ja lopullista maaliaan hakien. Perussuomalaisten puoluesihteeri Ossi Sandvik kuvasi kahden vuoden takaisia hallitusneuvotteluja puolueensa kannalta kohtalonkysymykseksi: oltiinko valmiita nielemään kaikki lupaukset yhdellä kertaa (Ilkka 12.6.). Perussuomalaiset tekivät vaalitaktisesti oikean ratkaisun jättäytymällä oppositioon, sillä edessä oli liian vaikeita päätöksiä.

5 Koalition liitokset natisevat ilman tyytymättömyyspuoluettakin, mutta toistaiseksi rakennelma on pysynyt kiikun kaakun kasassa. Vaalikausi kääntyy jälkipuoliskolleen, mikä tarkoittaa hallituspuolueille varsinaisen piinan alkamista. Aloitetut suuret uudistushankkeet on vietävä loppuun tai ainakin ratkaisevasti eteenpäin ennen seuraavia vaaleja. Yleiseurooppalainen talouskriisi ei ota hellittääkseen, ja kotimaassa odotetaan pelolla syksyn työmarkkinaotteluita. Äänekästä rutinaa kuuluu sateenkaaren molemmista päistä, mistä esimerkkinä työmarkkinoiden nollatuntisopimuskiista. Se osoittaa, kuinka kaukana hallituksen ääripäät ovat juuri nyt toisistaan. Kun vasemmalla valitetaan orjuutta ja oikealla ylistetään vapautta, on vaikea mieltää, että puhutaan samasta asiasta. Kovin paljon kauemmaksi toisistaan eivät mielipiteet Suomessa pääse. Eduskunnan enemmistö on sillä kannalla, että nollatuntisopimuksen kaltaisista kummallisuuksista työmarkkinoilla olisi päästävä eroon. Käytännön puolesta toimii kuitenkin Elinkeinoelämän keskusliitto, joka näyttää tällä hallituskaudella nousseen todelliseksi maan mahtitekijäksi. EK:n kantoja myötäilee mediaseksikäs uusoikeistolaisuuden aalto, jonka räikeimmät puheenvuorot ovat tulleet kokoomuksen nuorisojärjestön sisältä. Työmarkkinajoustojen puolesta kiivailee myös Vaasan yliopiston ylioppilaskunta, joka on alkanut profiloitua uusoikeistolaisilla kannoillaan (Ilkka 14.6.). Miljardööripankkiirien, teollisuusjohtajien ja heidän rahoittamiensa ajatushautomoiden kovat ihanteet vapaasta markkinataloudesta ovat pääosin tuontitavaraa. Aatteet ovat saaneet vastakaikua erityisesti kokoomuksen ja perussuomalaisten nuorisojärjestöissä. Hallitukselle uusoikeistolainen meteli on käytännön ongelma viimeistään syksyllä, kun työmarkkinoilla ruvetaan tosissaan neuvottelemaan. Erityisesti pääministeripuolue kokoomukselta odotetaan nyt selvää kantaa siihen, kuka maassa oikein käskee ja ketä.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Presidentinvaalitutkimus, kesä 2011 Taloustutkimus Oy Jari Pajunen & Tuomo Turja

Presidentinvaalitutkimus, kesä 2011 Taloustutkimus Oy Jari Pajunen & Tuomo Turja Presidentinvaalitutkimus, kesä 2011 Taloustutkimus Oy Jari Pajunen & Tuomo Turja 30.6.2011 1 30.6.2011 T2622-2626 Jari Pajunen Toteutus Tämä tutkimus on tehty YLE Uutisten toimeksiannosta. Tutkimus- ja

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 16.3.2018 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Lakipaketit saatu nyt suurimmalta osin eduskunnan käsittelyyn Maakunta(konserni)strategian

Lisätiedot

Tutkimusosio Julkaistavissa Vajaa viidesosa suomalaisista luottaa maan hallituksen talouslinjauksiin enemmistö epäilee

Tutkimusosio Julkaistavissa Vajaa viidesosa suomalaisista luottaa maan hallituksen talouslinjauksiin enemmistö epäilee Tutkimusosio Julkaistavissa.7. Vajaa viidesosa suomalaisista luottaa maan hallituksen talouslinjauksiin enemmistö epäilee 1 Enemmistö suomalaisista suhtautuu varauksellisesti hallituksen taloutta koskeviin

Lisätiedot

PUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN PERUSTAMISTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAANKIN OLLAAN TYYTYVÄISIÄ

PUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN PERUSTAMISTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAANKIN OLLAAN TYYTYVÄISIÄ TIEDOTE PUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN PERUSTAMISTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAANKIN OLLAAN TYYTYVÄISIÄ Enemmistö ( %) kansalaisista pitää nykyistä järjestelmää, jossa kansanedustajista

Lisätiedot

Maailman laajin selvitys

Maailman laajin selvitys Maailman laajin selvitys Vastaajien tiedot: Vastaajien sukupuoli 1. Mies, 157529 kpl 2. Nainen, 145831 kpl Vastaajien ikä 1. alle 10 vuotta, 416 kpl 2. 10-15 vuotta, 4945 kpl 3. 16-20 vuotta, 28828 kpl

Lisätiedot

PERSU EI MYY P****TTÄÄN POLITIIKAN PELIKENTTÄ MIELIPIDETUTKIMUSTEN VALOSSA

PERSU EI MYY P****TTÄÄN POLITIIKAN PELIKENTTÄ MIELIPIDETUTKIMUSTEN VALOSSA PERSU EI MYY P****TTÄÄN POLITIIKAN PELIKENTTÄ MIELIPIDETUTKIMUSTEN VALOSSA Suomen Markkinointitutkimusseura 18.11.2014 Juho Rahkonen POLIITTINEN YLEISTILANNE MARRASKUUSSA 2014 Vielä muutama vuosi sitten

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus SOTEMAKU-ohjausryhmä Asko Peltola

Maakunta- ja sote-uudistus SOTEMAKU-ohjausryhmä Asko Peltola Maakunta- ja sote-uudistus 27.5.2015-8.3.2019 SOTEMAKU-ohjausryhmä Asko Peltola 29.3.2019 1 Mistä kaikki alkoi? Pääministeri Sipilän hallitusohjelma 27.5.2015: Hallitus valmistelee sosiaali- ja terveyspalveluiden

Lisätiedot

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta Puolueiden välisiä eroja on perinteisesti havainnollistettu vasemmiston

Lisätiedot

ULKOPOLITIIKAN HOITO SUOMESSA

ULKOPOLITIIKAN HOITO SUOMESSA ULKOPOLITIIKAN HOITO SUOMESSA Miten hyvin tai huonosti Suomen ulkopolitiikkaa on mielestänne viime vuosina hoidettu? 01 lokakuu 1- v. - v. - v. 0- v. ylioppil/opisto Yliopist/Ammatikork koulu Toimihenk.Yritt/Johtava

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

INSINÖÖRIAKTIIVIT MINISTERI KIURUN VIERAINA 12.2.2013 EDUSKUNNASSA

INSINÖÖRIAKTIIVIT MINISTERI KIURUN VIERAINA 12.2.2013 EDUSKUNNASSA INSINÖÖRIAKTIIVIT MINISTERI KIURUN VIERAINA 12.2.2013 EDUSKUNNASSA Tammikuun alussa Lappeenrannan Insinöörien puheenjohtaja Reijo Mustonen havahtui käydessään Ympäristöministeriön www-sivuilla, jossa ilmoitettiin

Lisätiedot

EK:n viestit. EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies

EK:n viestit. EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies EK:n viestit EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies 1 Kaupungistumisen yleinen merkitys 1. Kaupungistumisen yleinen merkitys Kaupungistumisen edistäminen on Suomessa eri hallitusten aikana ollut vähän käytetty

Lisätiedot

Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk (1 12 ) jäs. Janina Andersson /vihr

Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk (1 12 ) jäs. Janina Andersson /vihr TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 21/2007 vp Tiistai 11.9.2007 kello 12.15-13.36 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk (1 12 ) jäs. Janina Andersson /vihr Hannu Hoskonen /kesk (1 13, 14 osittain)

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan

Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan 2019 2023 Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan 2019 2023 Sisältö 1. Johdanto 4 2. Alue- ja kaupunkipolitiikka 6 3. Väestöpolitiikka

Lisätiedot

Vaikuttamisen ABC Case STTK. Lounais-Suomen Partiopiirin Lippukuntapäivä Turku

Vaikuttamisen ABC Case STTK. Lounais-Suomen Partiopiirin Lippukuntapäivä Turku Vaikuttamisen ABC Case STTK Lounais-Suomen Partiopiirin Lippukuntapäivä 28.9.2014 Turku Mikä STTK? Palkansaajakeskusjärjestö Tehtävänä parantaa toimihenkilöiden taloudellista ja henkistä hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Kyselytutkimus valtuutettujen ja kuntajohtajien kannoista uusien itsehallintoalueiden tehtäviin, määrään ja aluejakoon

Kyselytutkimus valtuutettujen ja kuntajohtajien kannoista uusien itsehallintoalueiden tehtäviin, määrään ja aluejakoon Kyselytutkimus valtuutettujen ja kuntajohtajien kannoista uusien itsehallintoalueiden tehtäviin, määrään ja aluejakoon KUNTAPÄÄTTÄJÄT: SUOMEEN 18 ITSEHALLINTOALUETTA Kaupunkien ja kuntien valtuutetuilla

Lisätiedot

Finanssialan sääntely Suomessa

Finanssialan sääntely Suomessa Finanssialan sääntely Suomessa Poliittisten päättäjien näkemyksiä finanssialan sääntelystä 16.12.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research toteutti Finanssialan Keskusliiton toimeksiannosta kyselytutkimuksen

Lisätiedot

Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä

Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä Enemmistö ( %) suomalaisista ilmoittaa, että heille on samantekevää, miten sosiaalija terveyspalvelut järjestetään maassamme, kunhan hoitoon pääsee,

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 13.3.2018 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Etelä-Pohjanmaan palvelurakenteen selvitystyö loppusuoralla Työterveyshuollon selvitys valmistuu

Lisätiedot

Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry. Toimintakertomus Yleistä

Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry. Toimintakertomus Yleistä Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry Toimintakertomus 2018 Yleistä Toimintavuosi oli järjestöllisesti ja poliittisesti erittäin aktiivinen. Alkuvuoden presidentinvaalien lisäksi vuotta sävytti puoluekokous

Lisätiedot

päättäminen Emmi Hyvönen

päättäminen Emmi Hyvönen Maakunta- ja soteuudistuksen valmistelun päättäminen Emmi Hyvönen 22.3.2019 Meneekö työ hukkaan? Vasta seuraavien lakiesitysten jälkeen tiedämme, paljonko tehtiin turhaa työtä KS2021-projektissa arvioitiin

Lisätiedot

Fiksulla kunnalla on. Oikeat kumppanit. parhaat palvelut

Fiksulla kunnalla on. Oikeat kumppanit. parhaat palvelut Fiksulla kunnalla on Oikeat kumppanit & parhaat palvelut Fiksusti toimiva pärjää aina. Myös tiukkoina aikoina. Fiksu katsoo eteenpäin Kuntien on tuotettava enemmän ja laadukkaampia palveluita entistä vähemmällä

Lisätiedot

KUNNILLA HALUTAAN SÄILYTTÄÄ TEHTÄVIÄ

KUNNILLA HALUTAAN SÄILYTTÄÄ TEHTÄVIÄ Tiedote KUNNILLA HALUTAAN SÄILYTTÄÄ TEHTÄVIÄ Kolme neljästä katsoo, että lasten päivähoidon (%), nuorisotyön (%) ja liikunnan (%) järjestäminen kuuluvat kunnan vastuulle, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Lauri Tanner 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Suomen sota päättyy. Vaaran vuodet

Suomen sota päättyy. Vaaran vuodet Suomen sota päättyy Vaaran vuodet Vaaran vuodet nimitystä on käytetty Suomessa toisen maailmansodan jälkeisestä epävarmasta ajanjaksosta, jolloin Suomen pelättiin muuttuvan kommunistiseksi valtioksi joko

Lisätiedot

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN Sivu Luottamus päättäjiin lisääntyi kuntavaalien seurauksena. Enemmistö kansalaisista ( %) luottaa erittäin tai melko paljon kotikunnan päättäjiin ja reilu

Lisätiedot

EU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset. Mikael Ohlström Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.1.2014

EU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset. Mikael Ohlström Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.1.2014 EU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.1.2014 EU:n energia- ja ilmastopolitiikan nykytila Kolme rinnakkaista tavoitetta vuoteen 2020 ( 20-20-20 ) 1) Kasvihuonekaasupäästöt

Lisätiedot

Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita

Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita TUTKIMUSOSIO Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita Suomalaisista vain reilu neljännes ( %) arvioi, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita on erittäin tai melko hyvä,

Lisätiedot

Vaalien tärkeysjärjestys: eduskunta-, kunnallis-, maakunta- ja eurovaalit

Vaalien tärkeysjärjestys: eduskunta-, kunnallis-, maakunta- ja eurovaalit TUTKIMUSOSIO Vaalien tärkeysjärjestys: eduskunta-, kunnallis-, maakunta- ja eurovaalit Yhdeksän kymmenestä ( %) suomalaisesta pitää eduskuntavaaleissa äänestämistä vähintään melko tärkeänä. Kuusi seitsemästä

Lisätiedot

Kuntakysely kohdistettiin kaikkien Manner-Suomen kuntien (295 kpl) johtaville viranhaltijoille, valtuutetuille ja hallitusten jäsenille.

Kuntakysely kohdistettiin kaikkien Manner-Suomen kuntien (295 kpl) johtaville viranhaltijoille, valtuutetuille ja hallitusten jäsenille. 2018 MDI toteutti marras-joulukuussa 2018 neljännen kerran valtakunnallisen kuntakyselyn, jolla kerättiin kuntien päättäjien ja ylimpien viranhaltijoiden näkemyksiä tulevaisuuden kunnasta. Kuntakysely

Lisätiedot

Vaalikysely. 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 2. Kotikuntanne asukasmäärä. 3. Vastaajan sukupuoli. Vastaajien määrä: 80

Vaalikysely. 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 2. Kotikuntanne asukasmäärä. 3. Vastaajan sukupuoli. Vastaajien määrä: 80 Vaalikysely 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 25% 5 75% 10 Keskusta Kokoomus Kristillisdemokraatit Perussuomalaiset Ruotsalainen Kansanpuolue 10 Sosiaalidemokraatit Vasemmistoliitto Vihreät

Lisätiedot

Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit

Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit TIEDOTE Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit Kaikkien aikojen arvostetuimmiksi tasavallan presidenteiksi nousevat ja, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta.

Lisätiedot

MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa?

MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa? MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa? MAAKUNNAT YHTEISKUNTA ENNEN JA NYT Ennen ELÄMÄ SAMASSA PAIKASSA turvallisuus, varmuus identiteetti ja mahdollisuudet määrätty auktoriteettien

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti

Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin esitys sote- ja maakuntauudistusten jatkovalmisteluun SuPer 9/2017

Lisätiedot

Puolueen valtakunnallinen toiminta ja aatteellinen linja vaikuttavat eniten maakuntavaaleissa

Puolueen valtakunnallinen toiminta ja aatteellinen linja vaikuttavat eniten maakuntavaaleissa TUTKIMUSOSIO Puolueen valtakunnallinen toiminta ja aatteellinen linja vaikuttavat eniten maakuntavaaleissa ( % uskoo sen vaikuttavan ratkaisevasti tai melko paljon) sekä aatteellinen linja ( %) ovat tärkeimmät

Lisätiedot

Kasvusopimusten ja INKAohjelman valmistelutilanne

Kasvusopimusten ja INKAohjelman valmistelutilanne Kasvusopimusten ja INKAohjelman valmistelutilanne Olli T. Alho Alueosasto 16.4.2013 Tausta ja tavoitteet Suurten kaupunkiseutujen kansainvälisen kilpailukyvyn ja veturiroolin vahvistaminen Elinkeinoelämän

Lisätiedot

Ammattiyhdistysliikkeeseen luottaa (41 %) vastanneista; vahvimmin Sdp:n (76%) ja vasemmistoliiton (67%) ja heikoimmin kokoomuksen (27%) kannattajat.

Ammattiyhdistysliikkeeseen luottaa (41 %) vastanneista; vahvimmin Sdp:n (76%) ja vasemmistoliiton (67%) ja heikoimmin kokoomuksen (27%) kannattajat. KANSALAISTEN LUOTTAMUS: TASAVALLAN PRESIDENTTI YKKÖNEN, MEDIA KAKKONEN Suomalaisten luottamuslistan kärjessä on tasavallan presidentti ( % luottaa erittäin tai melko paljon). Kokoomuksen kannattajista

Lisätiedot

Vauhtia vientiin, voimaa kotimarkkinoille

Vauhtia vientiin, voimaa kotimarkkinoille EK:n vaalitavoitteet hallituskaudelle 2015 2019 Vauhtia vientiin, voimaa kotimarkkinoille Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Vauhtia vientiin Viennin arvo on yhä 20 % pienempi kuin vuonna 2008 Kilpailukyky

Lisätiedot

SYNNINPÄÄSTÖ KUNNANVOUDILLE

SYNNINPÄÄSTÖ KUNNANVOUDILLE SYNNINPÄÄSTÖ KUNNANVOUDILLE Kunnallisverotuksen taso ei nostata kapinaa; verotaakan kasvattamista vastustetaan Sarianna Toivonen Kunnallisverotuksen taso ei herätä suomalaisissa suuria intohimoja. Kansasta

Lisätiedot

EUROOPAN OMATUNTO -KONFERENSSI

EUROOPAN OMATUNTO -KONFERENSSI KONFERENSSIOHJELMA Ohjelman muutokset mahdollisia EUROOPAN OMATUNTO -KONFERENSSI Eduskunnan Pikkuparlamentti, auditorio Helsinki 18. 19.3.2014 TI 18.3.2014 09.00 Rekisteröityminen konferenssiin 10.00 Tervetuliaissanat

Lisätiedot

Eduskuntatyön erityispiirteistä. Eduskunnan kirjaston koulutuspäivä kirjastoille tutkija Joni Krekola

Eduskuntatyön erityispiirteistä. Eduskunnan kirjaston koulutuspäivä kirjastoille tutkija Joni Krekola Eduskuntatyön erityispiirteistä Eduskunnan kirjaston koulutuspäivä kirjastoille 12.11.2018 tutkija Joni Krekola etunimi.sukunimi@eduskunta.fi Eduskunnan tehtävät lakien säätäminen valtion varojen käytöstä

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja sote-uudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja sote-uudistuksen ajankohtaiskatsaus Asko Peltola 7.3.2019 1 Valtakunnallinen tilanne Perustuslakivaliokunta (PeV) sai lausuntonsa lopulta valmiiksi 22.2.2019 sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Lisätiedot

Hallitusohjelmavaikuttaminen. Kepan kevätkokous 24.4.2015 / Pauliina Saares ja Laura Häkli

Hallitusohjelmavaikuttaminen. Kepan kevätkokous 24.4.2015 / Pauliina Saares ja Laura Häkli Hallitusohjelmavaikuttaminen Kepan kevätkokous 24.4.2015 / Pauliina Saares ja Laura Häkli Maailmantalouden tekijät oli menestys Rkp:n ehdokkaita lukuun ottamatta blogeja kirjoittivat kaikkien eduskuntapuolueiden

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017 56 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen

Lisätiedot

YH1 kurssin kertaus. Vallan kolmijakoteoria ja sen toteuttajat Suomessa. Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet. Tasavallan presidentin valinta

YH1 kurssin kertaus. Vallan kolmijakoteoria ja sen toteuttajat Suomessa. Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet. Tasavallan presidentin valinta YH1 kurssin kertaus Vallan kolmijakoteoria ja sen toteuttajat Suomessa Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Tasavallan presidentin valinta Tasavallan presidentin tehtävät ja toimenkuva Tasa-arvoinen

Lisätiedot

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUSIIN Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt Jotta vaaleissa kannattaisi äänestää, puolueilla tulee nähdä jokin rooli yhteiskunnan kehittämisessä ja ylläpitämisessä.

Lisätiedot

Mauri Pekkarinen. Jyväskylä

Mauri Pekkarinen. Jyväskylä 100 vuotta Suomen kehittämistä - aluekehittämispäivät Mauri Pekkarinen Jyväskylä 14.11.2017 Mauri Pekkarinen 1 Mauri Pekkarinen 2 Mauri Pekkarinen 3 Mauri Pekkarinen 4 Mauri Pekkarinen 5 Vanhuushuoltosuhteen

Lisätiedot

Presidentinvaalitutkimus 2011

Presidentinvaalitutkimus 2011 Presidentinvaalitutkimus 2011 Taloustutkimus Oy Jari Pajunen & Tuomo Turja 28.07.2011 1 28.7.2011 T2627-2630 Jari Pajunen, Tuomo Turja Toteutus Tämä tutkimus on tehty YLE Uutisten toimeksiannosta. Tutkimus-

Lisätiedot

INKA- Älykäs kaupunki

INKA- Älykäs kaupunki INKA- Älykäs kaupunki Tilannekatsaus Northern Glow 29.8.2014 Matti Matinheikki Älykäs kaupunki teema Tulevaisuuden talot & tilat työpaketti Yritystoiminnan pilottialusta ja palvelutoiminnan kehittäminen

Lisätiedot

Arvot ja etiikka maakuntauudistuksessa. Tommi Lehtonen

Arvot ja etiikka maakuntauudistuksessa. Tommi Lehtonen Arvot ja etiikka maakuntauudistuksessa Tommi Lehtonen 2.2.2018 Jeremy Bentham (1748 1832) Yhteiskunnan tehtävä on lisätä onnellisuutta ja vähentää kärsimystä. 2.2.2018 2 John Rawlsin oikeudenmukaisuusteoria

Lisätiedot

SAKSAN VAALIT 2017 TULOS & IMPLIKAATIOT

SAKSAN VAALIT 2017 TULOS & IMPLIKAATIOT SAKSAN VAALIT 2017 TULOS & IMPLIKAATIOT Dos. Kimmo Elo Helsingin yliopisto, poliittinen historia Schuman-seuran syyskokousesitelmä Turku 27.9.2017 VAALITULOS PÄHKINÄNKUORESSA Angela Merkelin johtama CDU

Lisätiedot

Ajankohtaista päihdepolitiikasta. Kristiina Hannula 24.3.2012

Ajankohtaista päihdepolitiikasta. Kristiina Hannula 24.3.2012 Ajankohtaista päihdepolitiikasta Kristiina Hannula 24.3.2012 2 Kansanterveysjärjestöjen ja alkoholielinkeinon suhde Terveyden edistämisen keskuksen Päihde-ja mielenterveysfoorumin nimeämä työryhmä pohti

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistuksen alasajo ja dokumentointi + mahdolliset jatkoaskeleet. HJTVR Asko Peltola

Maakunta- ja sote-uudistuksen alasajo ja dokumentointi + mahdolliset jatkoaskeleet. HJTVR Asko Peltola Maakunta- ja sote-uudistuksen alasajo ja dokumentointi + mahdolliset jatkoaskeleet HJTVR Asko Peltola 24.4.2019 1 Valmistelun alasajo VM:n ohje 20.3.2019: maakuntien esivalmisteluun ja ICTvalmisteluun

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Maakuntahallitus 86 19.06.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017

Lisätiedot

Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019. Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015

Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019. Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015 Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015 Budjettia tehdään haasteellisessa taloustilanteessa Suomen kansantalous supistui v.

Lisätiedot

KIRA-klusteri osaamis- ja innovaatiojärjestelmän haaste tai ongelma?

KIRA-klusteri osaamis- ja innovaatiojärjestelmän haaste tai ongelma? KIRA-klusteri osaamis- ja innovaatiojärjestelmän haaste tai ongelma? Tutkimus-, kehittämis-, ja innovaatiotoiminnan (TKI) ja osaamisen hallinto kiinteistö- ja rakennusalalla VTV:n työpaja, Helsinki, 11.4.2013

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja kuntien uusi rooli. Asko Peltola Valmistelujohtaja

Maakuntauudistus ja kuntien uusi rooli. Asko Peltola Valmistelujohtaja Maakuntauudistus ja kuntien uusi rooli Asko Peltola Valmistelujohtaja 19.3.2018 KUNNAT Missä ollaan nyt? MAAKUNNAT - Suomessa kunnilla paljon tehtäviä muuhun Eurooppaan verrattuna - Eniten kuntien rahoja

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Valtiotieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jonna Nieminen 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA Toimintakyky turvallisuuden johtamisessa -arvoseminaari Poliisiammattikorkeakoulu 10.10.014 Seminaarin järjestäjät: Poliisiammattikorkeakoulu, Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan

Lisätiedot

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja Sivu Suomalaisista vain neljännes ( %) ilmoitti, että hallituksen

Lisätiedot

Päijät-Hämeen seminaari: YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN

Päijät-Hämeen seminaari: YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN Päijät-Hämeen seminaari: YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN Sibelius talo, Lahti Maakuntajohtaja Juho Savo 19.4.2012 Johdantona aiheeseen: Kadonnutta kansanvaltaa etsimässä Maakunta 2020 Sitran ja maakuntajohtajien

Lisätiedot

Kuprusta sotkuun mistä uusi suunta kuntauudistukselle? Yrjö Hakanen Paikallispolitiikan seminaari 22.9.2013 Turussa

Kuprusta sotkuun mistä uusi suunta kuntauudistukselle? Yrjö Hakanen Paikallispolitiikan seminaari 22.9.2013 Turussa Kuprusta sotkuun mistä uusi suunta kuntauudistukselle? Yrjö Hakanen Paikallispolitiikan seminaari 22.9.2013 Turussa Kataisen hallituksen ohjelma Työssäkäyntialueiden perusteella suurkunnat, jotka kykenevät

Lisätiedot

MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI

MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI Eduskuntavaalien jälkeiseen hallitukseen kohdentuvia odotuksia selvitettiin kysymällä, mikä on sopiva ministerien määrä hallitusta muodostettaessa. Kysymys

Lisätiedot

Äänestysvalta kellä se on? Katsaus eduskuntaryhmien valta-asemiin (9) Jussi Salonranta

Äänestysvalta kellä se on? Katsaus eduskuntaryhmien valta-asemiin (9) Jussi Salonranta Äänestysvalta kellä se on? Katsaus eduskuntaryhmien valta-asemiin 1970-1(9) Jussi Salonranta Johdanto Suomen vaalijärjestelmä on pysynyt lähes muuttumattomana yli 0 vuoden ajan. Puolueiden virallisen aseman

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 299/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuntarakennelain muuttamisesta sekä kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 5 momentin kumoamisesta

Lisätiedot

Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus)

Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus) Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus) Selvityshenkilö, ministeri Lauri Tarasti 26.1.2016 26.1.2016 1 Lähtökohtani Asiakaslähtöisyys Ymmärrettävyys Yksinkertaistaminen

Lisätiedot

Ajankohtaista Etelä-Pohjanmaan maakunta- ja soteuudistuksesta. Asko Peltola

Ajankohtaista Etelä-Pohjanmaan maakunta- ja soteuudistuksesta. Asko Peltola Ajankohtaista Etelä-Pohjanmaan maakunta- ja soteuudistuksesta Asko Peltola 4.5.2018 Miten tähän on tultu? 1/2 Maakunta-SOTEa valmisteltu jo pitkään ennen nykyistä uudistusta: ensimmäinen laaja selvitys

Lisätiedot

Telebus vko 44A-45B/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 vuotta vuotta vuotta vuotta

Telebus vko 44A-45B/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 vuotta vuotta vuotta vuotta TALOUSTUTKIMUS OY 20101112 10:24:32 TYÖ 2545.11 TAULUKKO 12015 ss VER % Äänestäisi: Kansallinen Kokoomus Painottamaton n= 217 108 109 22 36 48 111 Painotettu (.000) N= 453 227 226 36 84 106 227 1. Kuka

Lisätiedot

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta 12.7.2016 Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta Suomalaisista alle kolmannes (30 %) ilmoittaa, että Juha Sipilän hallituksen (keskusta, perussuomalaiset, kokoomus)

Lisätiedot

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita.

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. 1. Miten laki ja perustuslaki säädetään Suomessa 3 4 p. 5 6 p. Hallitus valmistelee ja antaa

Lisätiedot

Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa

Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa Tiedote KANSALAISET EIVÄT LUOTA PÄÄTTÄJIIN Luottamus päättäjiin on heikko kaikilla tasoilla. Suomalaisista ainoastaan vajaa viidesosa luottaa erittäin tai melko paljon Euroopan unionin päättäjiin ( %).

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ (10) Jarva Marisanna. Piirainen Raimo. Kortesalmi Joukamo Pohjois-Pohjanmaa

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ (10) Jarva Marisanna. Piirainen Raimo. Kortesalmi Joukamo Pohjois-Pohjanmaa POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 (10) Aika 31.08.2016 klo 08:00-08:55 Paikka Keski-Pohjanmaan liitto, Rantakatu 14, Kokkola Läsnä Kant Esa Keski-Pohjanmaa Mustasaari Erkki Keski-Pohjanmaa

Lisätiedot

1. Kuka seuraavista sopisi mielestänne parhaiten kannattamanne puolueen omaksi presidenttiehdokkaaksi seuraavissa presidentinvaaleissa?

1. Kuka seuraavista sopisi mielestänne parhaiten kannattamanne puolueen omaksi presidenttiehdokkaaksi seuraavissa presidentinvaaleissa? TALOUSTUTKIMUS OY 20110630 11:50:11 TYÖ 2624.14 TAULUKKO 9025 ss VER % Telebus vko 22Ati-24B/2011 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis

Lisätiedot

Henkilöhistoriaa Suomen Pankissa

Henkilöhistoriaa Suomen Pankissa Juha Tarkka Suomen Pankki Henkilöhistoriaa Suomen Pankissa Profiileja Risto Rytistä Mauno Koivistoon 8.6.2015 Julkinen 1 Risto Ryti pääjohtaja 1923-1940, 1944-1945 Pankkimiehestä poliitikoksi Talvisodan

Lisätiedot

TURVALLISUUS JA KOETUT UHKATEKIJÄT (%).

TURVALLISUUS JA KOETUT UHKATEKIJÄT (%). Suomi/Nyt-kysely Osa Demokratian kohtalo -hanketta, jota johtaa ajatushautomo Magma Taloustutkimus Oy kokosi 7.2. 8.3.207 kaksi valtakunnallisesti edustavaa kyselyaineistoa 8 79 -vuotiaista suomalaisista.

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Pirkanmaan liitto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Petri Pikkuaho 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

KANSALAISET: SOTEN KILPAILUTUS HYVÄKSYTÄÄN ETUJA EPÄILLÄÄN

KANSALAISET: SOTEN KILPAILUTUS HYVÄKSYTÄÄN ETUJA EPÄILLÄÄN Tiedote KANSALAISET: SOTEN KILPAILUTUS HYVÄKSYTÄÄN ETUJA EPÄILLÄÄN Sivu 1 Suomalaisista kaksi kolmesta (2 %) suhtautuu myönteisesti (3 %) tai neutraalisti ( %) siihen, että julkiset sote-palvelut tuotetaan

Lisätiedot

Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta

Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta Hallituspuolueet sopivat marraskuussa uusista, nykyisiin maakuntiin perustuvista itsehallintoalueista, joissa ylintä päätösvaltaa käyttää

Lisätiedot

Päätöksentekoon vaikuttaminen 18.01.2013. Minerva Krohn

Päätöksentekoon vaikuttaminen 18.01.2013. Minerva Krohn Päätöksentekoon vaikuttaminen 18.01.2013 Minerva Krohn 1 Sidonnaisuudet Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri (HL) Kaupunginvaltuutettu, Helsinki, Vihreät v 1997- Kouluttajana lääkeyrityksen tilaisuudessa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Petri Lempinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Alkavan hallituskauden talouspoliittiset haasteet: Mikä on muuttunut neljässä vuodessa?

Alkavan hallituskauden talouspoliittiset haasteet: Mikä on muuttunut neljässä vuodessa? Alkavan hallituskauden talouspoliittiset haasteet: Mikä on muuttunut neljässä vuodessa? Sami Yläoutinen Jyväskylä, 3.8.2015 Esitys Julkisen talouden tila ja näkymät maailmalla Suomessa Talouspoliittiset

Lisätiedot

Kuntauudistus ajankohtaiskatsaus Tuusula

Kuntauudistus ajankohtaiskatsaus Tuusula Kuntauudistus ajankohtaiskatsaus Tuusula 16.12.2011 Kari Prättälä Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen Kuntauudistuksen tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva elinvoimainen

Lisätiedot

Suurelle valiokunnalle

Suurelle valiokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 2/2010 vp Valtioneuvoston selvitys valtioneuvoston kannanotoista Lissabonin sopimuksen aiheuttamista Eurooppa-neuvostoa koskevista muutoksista Suurelle valiokunnalle JOHDANTO

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen rahoitus 2019 Kuntamarkkinat

Sosiaali- ja terveystoimen rahoitus 2019 Kuntamarkkinat Sosiaali- ja terveystoimen rahoitus 2019 Erityisasiantuntija Mia Malmila Muutoskehitys 2010-luvulta Kunnat > kuntaliitokset >> maakunnat (valtio) Julkisen hallinnon toiminnan päälinjana on ollut, että

Lisätiedot

Esko-Juhani Tennilä /vas Erkki Tuomioja /sd sihteeri Olli-Pekka Jalonen valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 17 jäsentä.

Esko-Juhani Tennilä /vas Erkki Tuomioja /sd sihteeri Olli-Pekka Jalonen valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 17 jäsentä. ULKOASIAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 55/2009 vp Tiistai 9.6.2009 kello 11.30-14.00 Läsnä pj. vpj. jäs. vjäs. Pertti Salolainen /kok Markku Laukkanen /kesk Eero Akaan-Penttilä /kok Eero Heinäluoma /sd Liisa

Lisätiedot

Mika Riipi. SOTE lappilaisittain kunta- ja aluekehityspäivät Pyhätunturi

Mika Riipi. SOTE lappilaisittain kunta- ja aluekehityspäivät Pyhätunturi Mika Riipi SOTE lappilaisittain kunta- ja aluekehityspäivät Pyhätunturi Etunimi Sukunimi / 11.10.2012 Kuntarakennelaki 30.11.2013 ilmoitus siitä minkä kunnan tai kuntien kanssa kunta selvittää yhdistymistä

Lisätiedot

Eteläpohojalaasia näkökulmia maakunta- ja sote-uudistukseen. Asko Peltola Valmistelujohtaja

Eteläpohojalaasia näkökulmia maakunta- ja sote-uudistukseen. Asko Peltola Valmistelujohtaja Eteläpohojalaasia näkökulmia maakunta- ja sote-uudistukseen Asko Peltola Valmistelujohtaja 17.4.2018 KUNNAT Missä ollaan nyt? - Suomessa kunnalla paljon tehtäviä muuhun Eurooppaan verrattuna - Eniten kunnan

Lisätiedot

Quo vadis, kuntauudistus? Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen 18.9.2012 Keskuskauppakamarin Suuri kuntapäivä

Quo vadis, kuntauudistus? Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen 18.9.2012 Keskuskauppakamarin Suuri kuntapäivä Quo vadis, kuntauudistus? Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen 18.9.2012 Keskuskauppakamarin Suuri kuntapäivä Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen Hallitusohjelma asettaa vahvoille

Lisätiedot

Lauri Tarasti: Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus)

Lauri Tarasti: Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus) Lauri Tarasti: Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus) Lähtökohtani: asiakaslähtöisyys -ymmärrettävyys -yksinkertaistaminen -yhdenmukaistaminen Tehtävien jaosta

Lisätiedot

European Youth Parliament Finland. Euroopan nuorten parlamentti Suomessa

European Youth Parliament Finland. Euroopan nuorten parlamentti Suomessa European Youth Parliament Finland Euroopan nuorten parlamentti Suomessa European Youth Parliament Finland EYP-Finland ry Uudenmaankatu 15 A 5 00120 Helsinki http://www.eypfinland.org info@eypfinland.org

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Yrityksen kehittämisavustus ja yritystoiminnan kehittämispalvelut Anne Pulkkinen 11.4.2014 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Työelämän kehittämisstrategian valmistelu

Työelämän kehittämisstrategian valmistelu Työelämän kehittämisstrategian valmistelu Pirjo Harjunen Tuottavuusasiantuntijoiden kutsuseminaari 15.12.2011 Sokos Hotel Presidentti, Helsinki Pirjo Harjunen 14.12.2011 1 Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelman

Lisätiedot

SISÄLTÖ. II KYLMÄN SODAN VAARAT Honecker käski ampua tuhansia 39 Neuvostoliiton tuho ja lehdistön mahti 42 Media itäblokkia hajottamassa 45

SISÄLTÖ. II KYLMÄN SODAN VAARAT Honecker käski ampua tuhansia 39 Neuvostoliiton tuho ja lehdistön mahti 42 Media itäblokkia hajottamassa 45 SISÄLTÖ I KOIVISTO SERIFFINÄ JA KEKKOSEN JOUKOT Mediapresidentin suursuosio ja lehdistöongelmat 15 Myllykirjeistä paimenkirjeeseen 17 Olen julkisen sanan luomus 20 Kiivasta tuotekehittelyä 22 Koivisto

Lisätiedot

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 10 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Todettiin, ettei kokous ollut päätösvaltainen.

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 10 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Todettiin, ettei kokous ollut päätösvaltainen. TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 vp Perjantai 8.2.2013 kello 11.00-13.00 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 10, 11 osittain, 12 jäs. Lars Erik Gästgivars /r (3 Teuvo

Lisätiedot

Kokoomus kyvykkäin puolue SDP ja Keskusta kolmen kärjessä

Kokoomus kyvykkäin puolue SDP ja Keskusta kolmen kärjessä TUTKIMUSOSIO kyvykkäin puolue SDP ja kolmen kärjessä 1 Kansalaisten mielestä kyvykkäin puolue valtakunnallisissa asioissa eduskunnassa on kokoomus ( %), käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.

Lisätiedot

Läsnä pj. Antti Rantakangas /kesk (1 16, 17 osittain, 18 ja 19 ) vpj. Tapani Mäkinen /kok jäs. Marko Asell /sd

Läsnä pj. Antti Rantakangas /kesk (1 16, 17 osittain, 18 ja 19 ) vpj. Tapani Mäkinen /kok jäs. Marko Asell /sd HALLINTOVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 83/2010 vp Keskiviikko 10.11.2010 kello 11.15-13.10 Läsnä pj. Antti Rantakangas /kesk (1 16, 17 osittain, 18 ja 19 ) vpj. Tapani Mäkinen /kok jäs. Marko Asell /sd Thomas Blomqvist

Lisätiedot

Heikki Kurttila. Isäntämaasopimus. Pirtin klubi 5.4.2016

Heikki Kurttila. Isäntämaasopimus. Pirtin klubi 5.4.2016 Heikki Kurttila Isäntämaasopimus hyppy kohti NATOa Pirtin klubi 5.4.2016 Historiaa: Paasikiven Kekkosen linja Paasikivi: Olipa Venäjä miten vahva tai miten heikko hyvänsä, aina se on tarpeeksi vahva Suomelle.

Lisätiedot

ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖLLISYYS -TAVOITE LÄNSI-SUOMEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMAN SEURANTAKOMITEAN KOKOUS 1/2012

ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖLLISYYS -TAVOITE LÄNSI-SUOMEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMAN SEURANTAKOMITEAN KOKOUS 1/2012 ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖLLISYYS -TAVOITE LÄNSI-SUOMEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMAN 2007 2013 SEURANTAKOMITEAN KOKOUS 1/2012 ESITYSLISTA Aika 7. 8.6.2012 7.6. klo 12 16.30, lounas klo 11 8.6. klo 9, aamukahvia

Lisätiedot