ALKUSANAT. Stora Enson Veitsiluodon Fine Paper -tulosyksikön Annikki Kahlos, Jarkko Tehomaa, Pekka Pitkäkari ja Seppo Ranta iloitsevat ensimmäisen

Transkriptio

1 3 ALKUSANAT TurvaMela -hankkeeseen johtanut idea syntyi Stora Enson Veitsiluodon tehtaan tulosyksikön johtajan Rainer Järvelän ja Pohjois-Suomen työsuojelupiirin piiripäällikön Pentti Pekkalan keskustelussa alkuvuodesta Konserni- ja toimialarajat ylittävälle työturvallisuuskilpailulle oli tilausta. Säännöt saatiin sovittua nopeasti ja ensimmäisen kerran Arctichrome Production Oy:n Eero Hyrkkään suunnittelemasta TurvaMela -palkinnosta kilpailtiin jo vuonna Hankkeen ohjausryhmän työskentelyyn osallistuivat työsuojelupäälliköt Pekka Pitkäkari ja Jouni Mikkola (Stora Enso Oyj Veitsiluodon tehtaat), suojelupäällikkö Eero Kasurinen (Oy Metsä-Botnia Ab Kemin tehdas ja Kemiart Liners Oy), henkilöstöpäällikkö Timo Halvari ja rakennuttajainsinööri Pekka Jäväjä (Oy Botnia Mill Service Ab), työsuojelupäällikkö Ari-Pekka Taipale (Outokumpu Stainless Oy), piiripäällikkö Pentti Pekkala (Pohjois-Suomen työsuojelupiiri), professori Seppo Väyrynen (Oulun yliopisto), yksikön päällikkö Antti Kotila (YIT Kiinteistötekniikka Oy) ja varatoimitusjohtaja Johanna Koskelainen (Kymppi-Eristys Oy). Ohjausryhmän puheenjohtajana toimi työturvallisuuspäällikkö Kenneth Johansson (Vahinkovakuutusosakeyhtiö Pohjola) ja varapuheenjohtajana riskienhallintajohtaja Kari Häkkinen (If Vahinkovakuutusyhtiö Oy). Tutkijoina hankkeessa toimivat Janne Sinisammal, Jukka Latva- Ranta ja Lasse Ketola (Oulun yliopisto). Stora Enson Veitsiluodon Fine Paper -tulosyksikön Annikki Kahlos, Jarkko Tehomaa, Pekka Pitkäkari ja Seppo Ranta iloitsevat ensimmäisen TurvaMelan voitosta.

2 4 TIIVISTELMÄ Turvallinen ja tuloksekas työnteko edellyttää niin konkreettisten kuin aineettomien edellytysten luomista ja ylläpitoa. Aineellisen työympäristön ja teknologisen välineistön on oltava hyvässä kunnossa. Toisaalta myös yksilöiden ja yhteisöjen osaaminen ja toiminta ovat yhtä tärkeitä lähtökohtia. Turvallisuusjohtaminen ja muu riskienhallinta on vietävä osaksi työn tekoa - johtamisen ja toimintajärjestelmän asioiksi. Tähän kenttään rakennettiin teollisuuden aloitteesta TurvaMela eli Meri-Lapin teollisuuden turvallisuustyön kannustuspalkinto Suurten prosessiteollisuuslaitosten tulosyksiköt ovat yhteisesti sovittujen kriteerien pohjalta seuranneet ja ohjanneet omaa turvallisuussuoritettaan pääpainon ollessa ennakoivilla mittareilla. Vuonna 2004 kokonaisuuteen liitettiin suuryrityksiä palvelevien urakoitsijoiden ja alihankkijayritysten rooli entistä selkeämmin. Tässä hankeraportissa selostetaan TurvaMelan taustaa sekä teorian että käytännön näkökulmista sekä esitellään metsä- ja terästeollisuuden tulosyksiköiden monivuotisia tuloksia yhteenvedonomaisesti. Keskeinen peruste hankkeen käynnistämiselle oli asiakkaiden ja omistajien kasvava kiinnostus suomalaisen metsä- ja terästeollisuuden kykyyn toimia eettisesti kestävällä pohjalla sekä ympäristön että oman henkilöstön kannalta. Markkinaorientoitunut globaali talous edellyttää uusia keinoja työturvallisuuden hallintaan. TurvaMela on yksi esimerkki uusien toimintatapojen etsimisestä ja eri alojen tulosyksiköiden yhteistyöstä. TurvaMelassa yhtäältä Meri-Lapin suurten prosessiteollisuuslaitosten (Outokumpu Stainless Oy, Oy Botnia Mill Service Ab, Fortek Oy, Oy Metsä-Botnia Ab Kemin tehdas, Stora Enso Oyj Veitsiluodon tehtaat ja Kemiart Liners Oy) tulosyksiköt sekä toisaalta toimittajayritykset (Lapin teollisuusrakennus Oy, Kalotti- Automaatio Ky, Lassila & Tikanoja Oyj, YIT Kiinteistötekniikka Oy, Lapmet Montage Oy, Kymppi-Eristys Oy ja Havator Oy) kehittivät työoloja turvallisemmiksi yhdessä keskustellen ja toisiltaan oppien. TurvaMela -kilpailun aikana Meri-Lapin suurissa metsä- ja terästeollisuuslaitoksissa on ollut käynnissä muitakin työturvallisuuden parantamiseen tähtääviä kampanjoita, projekteja ja ohjelmia. Tämän aktiivisuuden seurauksena työpaikkatapa-

3 5 turmataajuudet ovat viimeisten vuosien kuluessa parantuneet huomattavasti. Hankkeeseen osallistuneiden prosessiteollisuuslaitosten työpaikkatapaturmataajuudet laskivat 1990-luvun lopulta prosenttia ja tulosyksiköiden TurvaMela - pisteet kasvoivat vuosien 2002 ja 2005 välillä kolmella tehdasalueella prosenttia. Työturvallisuuden kehittämisen laaja-alaisuudesta johtuen yksistään TurvaMelan osuutta myönteisen kehityksen aikaan saamisessa on vaikea arvioida täsmällisesti. Turvallisuuskymppi -menetelmällä vuosina 2004 ja 2005 tehtyjen arviointien perusteella toimittajayritysten vahvimmat turvallisuusjohtamisen osa-alueet olivat toiminnan varmistaminen, sidosryhmät sekä riskienhallinta, joiden keskiarvo koko toimittajayritysryhmän osalta oli 2,71 (maksimi 3), mikä tarkoittaa lähes erinomaista tasoa. Eniten kehitettävää toimittajayritysten turvallisuusjohtamisessa arviointien perusteella oli hätä- ja poikkeustilanteet -osioissa, jonka keskiarvo oli 2,00, mikä sekin tarkoittaa hyväksyttävää tasoa. Myös työturvallisuuden tilaa selvittävän mittaamisen osa-aluetta tulisi toimittajayrityksissä kehittää. Kokonaisuutena TurvaMela suunniteltiin ja toteutettiin valtakunnallisen työtapaturmaohjelman viitoittamien periaatteiden ja linjausten mukaisesti. Yritysten alueellinen, omaehtoinen ja aktiivinen kehittämistyö oli hankkeen käynnistävä voima. TurvaMelasta kehittyi paikallisten työsuojeluasiantuntijoiden vilkas keskustelufoorumi, johon myös Oulun yliopiston tutkijat, viranomaiset ja vakuutusalan edustajat osallistuivat. TurvaMela -hanke päätyi vuoden 2006 lopussa, mutta alueellinen kehittämistyö jatkuu Pohton organisoiman viisivuotisen ( ) työturvallisuuden kannustuskilpailun, Turvarenkaan, myötä.

4 6 Sisällysluettelo ALKUSANAT...3 TIIVISTELMÄ TYÖTURVALLISUUSKILPAILUN TAUSTATEKIJÖITÄ TURVALLISUUSJOHTAMISTA RISKIENHALLINNAN OSANA YHTEYDET JOHTAMISEEN JA LAADUNHALLINTAAN TYÖTURVALLISUUSLAKI JA MUITA PAINOTUKSIA KOKONAISVALTAINEN LAADUNHALLINTA ALIHANKINTAKUMPPANUUS YRITYSTEN VERKOSTOT HYVÄ JOHTAMISKOKONAISUUS KULTTUURIKYSYMYS OSALLISTUVA VAAROJEN, RISKIEN JA TAPATURMIEN KÄSITTELY KILPAILU JA PALKITSEMINEN TYÖTURVALLISUUDEN KEHITTÄMISESSÄ SUURTEOLLISUUDEN JA TOIMITTAJAYRITYSTEN TYÖTURVALLISUUSKILPAILU YLEISTÄ HANKKEESEEN OSALLISTUNEET ORGANISAATIOT TURVAMELAN ARVIOINTIKRITEERISTÖT Tulosyksiköiden TurvaMela Toimittajayritysten TurvaMela TURVAMELAN VOITTAJAT TURVAMELAN TULOKSIA SUURTEOLLISUUDEN TULOSYKSIKÖT Outokumpu Stainless Tornion tehdasalue Stora Enson Veitsiluodon tehdasalue Metsä-Botnian Kemin tehdasalue TOIMITTAJAYRITYKSET Turvallisuuskymppi -menetelmä Turvallisuuskympin käyttö TurvaMelassa Turvallisuuskympin tulokset Tulosten tarkastelu MENETELMÄN TOIMIVUUDEN ARVIOINTIA YHTEENVETOA JA POHDINTAA LÄHTEET LIITE 1. HANKKEESEEN OSALLISTUNEET ORGANISAATIOT Suurteollisuusyritykset Outokummun Tornion tehdasalueella Suurteollisuusyritykset Metsä-Botnian Kemin tehdasalueella Suurteollisuusyritykset Stora Enson Veitsiluodon tehdasalueella Toimittajayritykset Yhteistyöorganisaatiot LIITE 2. TAVOITTEENASETTELU...57

5 7 1 TYÖTURVALLISUUSKILPAILUN TAUSTATEKIJÖITÄ 1.1 TURVALLISUUSJOHTAMISTA RISKIENHALLINNAN OSANA Yrityksessä on lukuisia riippuvuuksia tuotteiden, henkilöstön ja liiketoiminnan menestyksen välillä. Tästä päästään monien viime vuosien turvallisuuden kehittämisponnistusten alueelle: hyvään riskienhallintaan eli ei-toivottujen tapahtumien esiintymisen ja niiden aiheuttamien menetysten hallintaan. Tuotantotaloudessa on tapana tarkastella erikseen yrityksen ns. reaaliprosessia ja rahaprosessia, ja niinpä riskienhallinnassakin on eroteltavissa: Riskit reaaliprosessissa eli liittyen yrityksen tuotannontekijöihin, valmistukseen ja suoritteisiin. Omassa luokassaan tuotantotekijäin joukossa on työ ja sen taustalla inhimilliset voimavarat (vrt. esim. Uusi-Rauva ym. 1993). Riskit rahaprosessissa Reaaliprosessin riskit näkyvät myös rahaprosessissa. Kehittämisessä on yleisesti korostettu laaja-alaista, liiketoimintaan oleellisesti kytkettyä riskienhallintaa. Se koskettaa lähinnä reaaliprosessin riskejä, mutta sillä on rooli niin yrityksen reaali- kuin rahaprosessissa: Monissa kehittämishankkeissa kiinnitetään huomio erityisesti henkilöriskeihin, tuoteriskeihin ja liikeriskeihin (katso esim. Muita riskialueita ovat mm. kuljetusriskit, palo- ja pelastusriskit, rikosriskit, sabotaasi- ja terroririskit, keskeytysriskit, yrityskuva- eli imagoriskit, projektiriskit, tietoturvallisuusriskit sekä toimitila- ja henkilöstöturvallisuusriskit. Vaarat työympäristössä voivat realisoitua tapaturmina, joiden toteutunutta tai mahdollista vahinkokokonaisuutta mitataan edellä mainitulla käsitteellä riski (kuva 1). Riski määrällisenä numeerisena tai laadullisena kuvailevana suureena mittaa vaarojen, vahinkomahdollisuuksien potentiaalisuutta. Sen suuruuteen vaikuttaa ei-toivotun tapahtuman taajuus ja sen aiheuttamien menetysten suuruus. Menetykset voivat olla henkilövammoja ja/tai aineellisia vaurioita (konevaurioita, tuotantomenetyksiä, ympäristövaurioita jne.).

6 8 Kuva 1. Kolme tapaturmaisen - tai muun onnettomuustilanteen syytasoa. Kaavio on hieman muunneltu lähteestä (Cheremisinoff 2001). Turvallinen ja tuloksekas työnteko edellyttää niin konkreettisten kuin aineettomien lähtökohtien huomioon ottamista (esim. Väyrynen 2005). Aineellisen työympäristön ja teknologisen välineistön on oltava hyvässä kunnossa. Toisaalta yksilöiden ja yhteisöjen osaaminen ja toiminta ovat yhtä tärkeitä lähtökohtia. Suunnittelu, johtaminen, laadunhallinta, ergonomia ja riskienhallinta ovat luontaisia konteksteja ponnisteluille paremman työympäristön ja työtoiminnan turvallisuuden sekä tuotantovälineiden käytettävyyden puolesta. Työnteon terveys- ja turvallisuuslähtökohdat mielletään keskeiseksi osaksi teollistuneiden yhteiskuntien kansalaisten hyvinvoinnin edellytyksiä. Brauer (1990) on

7 9 onnistunut pelkistämään vastauksen kysymykseen Miksi turvallisuutta? kolmeen sanaan: Inhimillisyys Laki Kustannukset Ensin mainitun hän tiivistää elämän ja hyvinvoinnin turvaamiseksi. Toinen viittaa direktiivien ja lainsäädännön kokonaisuuteen. Rahaprosessi on asiassa mukana hyvin monien mekanismien kautta, suoraan ja epäsuorasti. 1.2 YHTEYDET JOHTAMISEEN JA LAADUNHALLINTAAN Kehittynyt ja jatkuvasti parannettava laadunhallinta on ollut jo vuosikymmeniä teollisuuden eteenpäin menon yksi kansainvälisesti hyödynnetty kulmakivi. Se tähtää tuotteiden ja tuotantotoiminnan ei-toivotun hajonnan ja vaihtelun hallintaan - siis vähiin virheisiin, vahinkoihin, menetyksiin ja hyvään luotettavuuteen, maineeseen ja markkina-asemaan. Näiden saavuttaminen on johdon käytäntöjen ja henkilöstön toiminnan sekä hyvän tuotantovälineistön tulos. Laadunhallintaa on käytännössä viety eteenpäin ottamalla käyttöön laatujärjestelmät. Ne ovat leviämässä kattavasti myös alihankintaketjut ja koko verkottuneen tuotantotavan käsittäviksi. Laadunhallinnan kehittäjä tohtori E. Deming korosti, että tuotteiden lopputarkastus ei ole niin tehokas laadunhallinnan väline kuin toimintaprosessien hyvä tuotannonaikainen hallinta. Toinen keskeinen kehittäjä, tohtori G. Taguchi, aiensi vielä painopistettä myös tuotteiden ja tuotantoprosessien suunnitteluun ja kehittelyyn. (Logothetis 1992) Pienenkin alihankintayrityksen on omissa ympyröissään mahdollista soveltaa hyvin ideaalisella tavalla laadunhallinnan periaatteita ja järjestelmiä. Luonnollisia vaikeuksia syntyy periaatteiden soveltamisessa sellaisessa alihankintayhteistyössä, joka käytännössä paljolti tapahtuu toisen yrityksen työyhteisön ja työympäristön sisällä. Tällöin ei ole helppoa järjestää laajaa prosessinaikaista yhteistyötä vaan laite- tai palvelutuotteen puhdas lopputulos on luonnollisempi ja helpompi seurannan kohde.

8 10 Kaikilla yrityksillä on oma tapansa hoitaa liiketoimintaansa. Johtamisjärjestelmän osaksi on yleisesti vakiintunut standardisoitu laatujärjestelmä- ja ympäristöjärjestelmä. Tähän kokonaisuuteen ollaan entistä määrätietoisemmin liittämässä työterveys- ja työturvallisuusasioita (ISO 9000, ISO 14000, Cecich & Hembarsky 1999, Hutchison 1997, Zülch ym. 1998, ks. kuva 2). Jo pitkään on puhuttu myös turvallisuusjohtamisesta, ja viime aikoina on entistä useamman mainittu käsite turvallisuuskulttuuri (esim. Cooper 1998, Häkkinen 2000, Ruuhilehto ja Kuusisto 1998, Väyrynen ja Hietala 1998). Vuonna 2000 on julkaistu suomennoksena laatu- ja ympäristöjärjestelmien kanssa yhteensopivuuteen pyrkivä spesifikaatio järjestelmällisestä työterveys- ja työturvallisuusjohtamisesta (OHSAS 18001). Yhdistetyn järjestelmän rakentamisesta ja käyttöönotosta on Leino (2002) kirjoittanut Työturvallisuuskeskuksen oppaan. OHSAS ja sitä tarkentava OHSAS tarjoaa yhden järjestelmätyyppisen keinovalikoiman hoitaa yrityksen työterveys- ja -turvallisuusasioita eli TTTtoimintaa. Se korostaa muun muassa: sidosryhmiä kuten alihankkijakumppaneita myös tilapäisiä työntekijöitä, urakoitsijana toimivaa henkilöstöä ja vierailijoita työpaikalla tärkeinä henkilöinä poikkeamien hallinta (vrt. hajonta, ei-toivottu vaihtelu) yleensäkin riskien tunnistamista / tuntemista jatkuvaa parantamista mieluiten mitattavissa olevien tietojen (vrt. esim. Henttonen 2000, Kjellén 2000) suuntaamana päämääriä, vastuita, valtuuksia tietojen välityksen varmistamista koulutusta, tietoisuutta ja pätevyyttä auditointia ja johdon katselmuksia. Prosessiteollisuuden suuryritykset ovat jo useiden vuosien ajan keskittäneet omaa työtään ja toimintojaan varsinaisen myytävän tuotteensa välittömään tuottamiseen. Merkittävä osa investointeihin ja ns. tukitoimintoihin kuuluvasta työstä tehdään ulkoistetusti, yleensä pienemmissä kumppanuusyrityksissä. Tyypillistä

9 11 on, että yritykset ovat verkostoituneet ja alihankintaketjut voivat olla pitkiäkin. Näiden muutosten myötä suuret tuotantolaitoskokonaisuudet - ja siis usein myös tehdasalueet - pitävät sisällään monimuotoisen yritys- sekä työ- ja sopimussuhteiden verkoston (Ylijoutsijärvi & Väyrynen 1998). Tehdasalueella toimii - tai ainakin käy - samanaikaisesti usean muunkin yrityksen kuin kyseisen prosessiteollisuuslaitoksen työntekijöitä. Tähän joukkoon kuuluvat mm. urakoitsijat, sopimussuhteiset palveluyritykset, tavarantoimittajat ja itsenäiset ammatinharjoittajat. Aiemmin ulkopuolisia oli lähinnä suurinvestointien toteutusvaiheessa ja korjaus- tai huoltoseisokkien aikana. (ks. esim. Väyrynen 2001) Edellä mainittujen muutosten myötä on syntynyt uusia tilanteita ja tarpeita työturvallisuuden kehittämiseen ja toimintatapojen selkiinnyttämiseen tavoiteltaessa kaikki ryhmät käsittäviä yhtenäisiä turvallisuuskäytäntöjä. Yhteisellä työpaikalla on vaikeaa kommunikoida laajasti ja välittää kaikille alihankkijan työntekijöille viesti heidänkin merkitsevyydestään kokonaisprosessin kannalta. Alihankkijan henkilöstö on vähemmän mukana tuotantokokonaisuudessa, ja siten sen sitoutumismahdollisuudet ovat rajallisemmat. Tilaisuuksia yhteiseen kokemusten jakoon on vähän. Työn toteutuksen aikaista seurantatietoa ei juuri välity alihankintaprosesseista. Suunnitelmallisuuden aste on usein alhaisempi alihankkijakumppanin puolella. Muun muassa edellä mainitut seikat näkyvät vaikeutena turvallisuuden hallinnassa, ellei erikoistilanteen haasteisiin etsitä siihen sopivia ratkaisuja. Toisaalta alihankkija on oman työalansa erikoisasiantuntija ja näin sillä on myös hyvät edellytykset luoda juuri toimintaansa räätälöidyt ja hyvin kohdentuvat turvallisuuskäytännöt. Edelleen se voi kehittää liityntäpinnat usean eri tilaavan suuryrityksen käytäntöihin. Työturvallisuustieto, -taito, -käytännöt sekä työolosuhteet ja riskit tulee saada tehokkaan kommunikoinnin, dokumentoinnin ja varmentamisen piiriin molemminpuolisessa tilaaja-toimittajavuorovaikutuksessa. Turvallisuusjohtamista ja informaatiojärjestelmiä on kehitettävä.

10 12 Kuva 2. Erillisistä johtamisjärjestelmistä (alhaalla) kannattaa pyrkiä kokonaisjärjestelmään (ylhäällä), missä TQM:n edut pääsevät oikeuksiinsa, ja TTT-johtaminen saa sitä kautta uutta tehoa täysivaltaisena, yhteensopivana osa-alueena (käännetty ja hiukan mukailtu lähteestä Zülch ym. 1998). TQM viittaa käsitteeseen Total Quality Management, eli laadun kokonaisvaltaiseen hallintaan tuotannossa. Uudet turvallisuusjohtamisen korostukset ja käytännöt on aiempaa helpompi ja tehokkaampi ottaa huomioon, jos johtamisjärjestelmä on kuvan 2 mukainen Saksassa esitetty kokonaisvaltainen toimintajärjestelmä. Siinä uusia osioita sitoo yhteen yleinen, perinteinen hallinto ja johtaminen.

11 13 Hyvää liiketoimintaa johdetaan saumattoman kokonaisvaltaisesti, sisällyttäen laadunhallinnan ja turvallisuuden eri lohkot kaikkeen johtamiseen, mutta korostaen näiden kahden alan erityisosaajien ja -osaamisen tärkeyttä tukiprosesseissa. Häkkinen (1992) tiivistää riskienhallinnan ja työtapaturmien torjunnan yhteyden: Riskienhallintanäkökulmaa on hyödyllistä soveltaa myös työtapaturmien torjuntaan. Tällöin on keskityttävä erityisesti sellaisten työtapaturmien torjuntaan, jotka seurauksiltaan ovat niin merkittäviä, että ne heilauttavat yrityksen tai tulosyksikön tilannetta tavalla tai toisella huonompaan suuntaan, esimerkiksi keskeyttämällä tuotannon nostamalla vakuutusmaksuja huonontamalla mainetta tai yrityskuvaa aiheuttamalla ristiriitoja työyhteisössä. Kokemus osoittaa, että yrityksen toiminnan kannalta haitallisia seurauksia syntyy erityisesti kaikkein vakavimmista työtapaturmista. Niistä, joiden seuraukset ovat haitallisimmat myös yksilötasolla. Vaarat aiheuttavat vahinkoriskejä. Vaarat ovat mitä moninaisempia energioita, toimia, toimintatapoja, yli- tai alikuormitusta, riskinottoa, vikaantumisia, virheitä, tiedon puutteita, konesuojusten ja henkilönsuojainten puutteita, huonoa suunnittelua ergonomian ja organisoinnin osalta jne. Riski on vaaraan liittyvän vahinkotapahtuman aiheuttaman vahinkomäärän mitta. Se on vahingon todennäköisyyden ja vakavuuden yhdistelmä. Työ- ja ympäristöturvallisuus sekä tuotannon ja tuotantovälineiden turvaaminen hoidetaan monelta osin samoilla riskienhallinnan keinoilla. Vahinkotapahtumilla on yleensä monia syitä; moni vaara(tekijä) on aktivoitunut, ja niiden yhteisvaikutus huipentuu vahingon aiheuttamaan vaaraan. Lähesonnettomuuksien ja lähestapaturmien sekä vielä yleisemmin vaaratilanteiden systemaattinen raportointi- ja jälkipuinti voi olla tehokas tapa ylläpitää organisaation riskitietoisuutta. Apuna voi olla erityinen tarkoitusta varten kehitetty tiedonkeruulomake. Myös tapaturmatilastot tulee hyödyntää riskien hallinnan tehostamiseen. Suomalainen vakavien tapaturmien tutkintamalli (TOT) on yksi monisyistä erittelyä korostava menetelmä.

12 14 Turvallisuusjohtaminen on ajattelutapa, joka pyrkii korostamaan johtamisen keinoja yrityksen turvallisuustyössä. Lähtökohta on, että yleiseen johtamiseen ja organisointiin kannattaa yhdistää myös kaikki turvallisuusnäkökohdat. Juuri tästä syystä monien mielestä pitäisi puhuakin turvallisuuden johtamisesta (esim. Simola 2005). 1.3 TYÖTURVALLISUUSLAKI JA MUITA PAINOTUKSIA Työturvallisuuslaki (738/2002) tuo esille yhteisellä työpaikalla toimivien tietyt huolehtimisvelvoitteet (49. pykälä). Myös Työtapaturmaohjelma ( ) korosti yhteisen työpaikan erityistoimenpiteitä (Työturvallisuus kohti 2001). Lisäksi helmikuun alusta 2006 voimaan tullut laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta (44/2006) selkeyttää yhteisen työpaikan työsuojelun pelisääntöjä ja valvontaa. Toiminnan peruslähtökohtien tunteminen on tärkeää työssä ja turvallisuuden tavoittelussa. Siinä mielessä nolla tapaturmaa -ajattelu, myös yksi Työtapaturmaohjelman korostus, on merkittävä näkökohta työturvallisuuskorttitoiminnankin kehittämisessä. (Kohti 0-tapaturmaa , Saari 2001). Du- Pont illa nolla tapaturmaa -ajattelun sanotaan olleen esillä vuodesta 1915 (Mottel ym. 1995). Tavoitteiden tunteminen on tärkeää työssä. Turvallisuustyö ei voi onnistua päämäärättömässä tyhjiössä vaan sille on oltava suunta tiedossa kuten kaikelle työtoiminnalle (kuva 6). (Kohti 0-tapaturmaa , Saari 2001, Turpeinen 2002). Kjellen (2000) kyseenalaistaa osin periaatteen: se luo väärää mielikuvaa johdolle nojaamalla liikaa periaatteeseen, että seurauksiltaan vähäpätöiset tapaturmat kuvaavat edustavasti kaikkia tapaturmia ja siten auttavat paljastamaan myös vakavimpien tapaturmien vaaroja. Kjellen (2000) korostaa, että seurauksiltaan pienten ja suurten tapaturmien samankaltaisuutta ei ole näytetty toteen, ja näin saatetaan uinahtaa torjunnassa väärän mielikuvan pohjalta. Safety Checklist Contractors (SCC) on Hollannissa kehitetty sertifioitava työterveys- ja työturvallisuus- (eli TTT-) ja toisaalta ympäristöjohtamisjärjestelmä. SCCsertifikaatti on yksi keino osoittaa tilaajalle, että yrityksen toiminta vastaa tilaajan TTT-vaatimuksia. (esim. Ruotsalainen ja Sulasalmi 2003). Kirjallisuuskatsaus toi esille myös muun muassa australialaisia kehittyneen tuntuisia menettelytapoja.

13 KOKONAISVALTAINEN LAADUNHALLINTA Hutchison (1997) korostaa muun muassa, että: TQM on lähestymistapa, jossa bisneskulttuuriin sisältyvät sekä laatu että turvallisuus. Turvallisuus on erottamaton osa kaikkea toimintaa. Koulutus on yksi avain saada kaikki yrityksessä toimivat yksilöt ymmärtämään, mistä he ovat vastuussa ja mikä tuon vastuun luonne on. Lisäksi yksilöiden suorituskyky voi heikentyä, jos tietoja ja taitoja ei päivitetä ylläpitämään jatkuvan parantamisen prosessia. Myös työntekijät pitää ottaa/saada mahdollisimman paljon mukaan oman työnsä kehittämiseen. Heidän pitää oppia mahdollisimman paljon myös kokonaisvaltaisesta laatuajattelusta ja turvallisuudesta voidakseen parantaa työsuoritustaan. Pienenkin alihankintayrityksen on mahdollista soveltaa laadunhallinnan periaatteita ja järjestelmiä. Vaikeuksia soveltamisessa saattaa syntyä sellaisessa alihankintayhteistyössä, joka käytännössä paljolti tapahtuu toisen yrityksen työyhteisön ja työympäristön sisällä. Tällöin ei ole helppoa järjestää laajaa prosessinaikaista yhteistyötä (TQM), vaan laite- tai palvelutuotteen puhdas lopputulos on luonnollisempi ja helpompi seurannan kohde. Lisäksi yhteisellä työpaikalla toimiessaan toimittajayritys on tyypillisesti organisoitumisessaan lean eli ohut, kevyt ja matala. Sanotaan, että tällainen organisaatio tarvitsee erityisen vahvan arvopohjan. 1.5 ALIHANKINTAKUMPPANUUS YRITYSTEN VERKOSTOT Prosessiteollisuuden suuryritykset ovat jo pitemmän ajan keskittäneet omaa työtään ja toimintojaan varsinaisen myytävän tuotteensa välittömään tuottamiseen. Perinteisesti suuret korjaus- ja huoltotyöt ovat merkinneet ulkoisen työvoiman ja palvelujen käyttöä. Merkittävä osa investointeihin ja ns. tukitoimintoihin kuuluvasta työstä tehdään ulkoistetusti, yleensä pienemmissä kumppanuusyrityksissä. Tyypillistä on, että yritykset ovat verkostoituneet ja alihankintaketjut voivat olla pitkiäkin. Verkostomaisen toiminnan riskit sinänsä ovat olleet tutkimuksen kohteena (Hallikas ym. 2001).

14 16 Näiden kehityskulkujen myötä suuret tuotantolaitoskokonaisuudet ja siis usein myös tehdasalueet pitävät sisällään monimuotoisen yritys- sekä työ- ja sopimussuhteiden verkoston Tehdasalueesta on tullut ns. yhteinen työpaikka, jolla toimii, tai ainakin käy, samanaikaisesti usean muun yrityksen (toimittajan) kuin kyseisen teollisuuslaitoksen (tilaajan) henkilöstöä. Samat monimuotoistumisen piirteet esiintyvät yleisemminkin maamme työpaikoilla. Tiedonkulun sujuva ja kattava organisointi yhteisillä työpaikoilla on haasteellinen tehtävä. Toimittajayritysten työntekijöille ei aina välity selkeää kuvaa heidän roolistaan kokonaisprosessin tuloksellisuuden ja turvallisuuden kannalta. Eivätkä vastaavasti tilaajan turvallisuustieto ja -toimet aina tavoita toimittajan henkilöstöä. Monien suurten suomalaisten tehdasyksiköiden omat aktiviteetit olivat myös suuntautuneet osaamisen varmistamiseen alihankintatilanteissa yhteisellä työpaikalla (esim. Sauni ym. 2001), ja mm. rakennusalalla oli tehty järjestelyjä asian tiimoilta (esim. Lappalainen 1997). Telakoilla oli asiaan kiinnitetty huomiota. Myös eri sidosryhmät olivat olleet aktiivisia kehittäen mm. pk-yritykselle soveltuvaa turvallisuusjohtamisen itsearviointimallia, josta vakuutusyhtiö, tilaava teollisuuslaitos ja toimittavat pk-yritykset ovat yhdessä järjestäneet tilaisuuksia (Liuhamo & Santonen 2001). Yksi onnistuneeksi osoittautunut vapaaehtoisuuteen ja vakuutussopimuksiin perustuva käytäntö eli Tulityökortti vauhditti myös ajatuksia ns. turvallisuuspassista tai -kortista, joka usein kuitenkin nähtiin tehdaskohtaisena käytäntönä. Ulkomaisissa tutkimuksissa ja teollisuuskäytännöissä tulee esille alihankkija- tai toimittajakumppanin keskeinen rooli turvallisuuskokonaisuuden kannalta. Kemianteollisuus (esim. Mottel ym. 1995) ja rakennusala (esim. Levitt & Samelson 1987) ovat esimerkkejä, joiden sisällä on korostettu mm. toimittajan valintaa ja monitorointia tarkasti myös turvallisuuskeskeisesti. Monet teollisuusalat ovat maailmanlaajuisesti liikkeellä asiassa: esimerkiksi terästeollisuudella on Accident Free Steel eli Tapaturmaton Teräs -kampanjointia (IISI 1998). Yhteisellä työmaalla toimiminen vaatii erityisosaamista ja erityisosaajia. Menestyksekäs verkostoperustainen yritysyhteistyö edellyttää riskienhallinnan sisällyttämistä kumppanuuden piiriin. Uudet toimintatavat, mukaan lukien työturvallisuuskortti, voivat edistää yhteistä kokonaisturvallisuutta entistä paremmin (Työturvallisuuskortti 2002, Työturvallisuus 2003, Väyrynen 2003). Apuna ovat

15 17 myös informaatio- ja kommunikaatioteknologiat, jotka tukevat uusia käytäntöjä muun muassa tehokkaalla viestinnällä ja palautetiedoilla. Tätä kokonaisuutta tulee seurata ja tukea tutkimusprojekteilla. 1.6 HYVÄ JOHTAMISKOKONAISUUS KULTTUURIKYSYMYS Työterveyden ja -turvallisuuden sekä työkyvyn turvaaminen pyritään monissa yrityksissä liittämään entistä selvemmin oleelliseksi osaksi yleistä johtamiskäytäntöä. Tavoitteena on tällöin brittiläisen standardin BS 8800:n mukaan: (a) minimoida henkilöstöön ja muihin kohdistuvat vahinkoriskit, (b) parantaa liiketoiminnallista suorituskykyä sekä (c) auttaa organisaatiota luomaan vastuullisuuden mielikuvaa markkinoilla. Nykyaikainen työympäristöpanostus ei vain passiivisesti suojele henkilöstöä vaaroilta, vaan "välittämällä ja arvostamalla" myös motivoi heidät aktiivisiksi toimijoiksi tuotannon ja työympäristön parhaaksi. Tämä on tärkeää painotettaessa jatkuvan parantamisen merkitystä. Esimerkiksi edellä mainitun BS-standardin suositus on, että ajankohtaiset "erikoisjohtamismenetelmät" - laatu-, ympäristö- ja työolopainotukset - voidaan, ja kannattaa, nähdä yhdessä. Jonkin osa-alueen panostus on hyödynnettävissä kahden muunkin hyväksi. Koko tuotantoketju ja tuotteen elinkaari on hyvä olla hallinnassa näiden kolmen asian osalta. Myös alihankkijat kannattaa kytkeä samoihin käytäntöihin ja vaatimuksiin kuin mitä yritys tilaajana itse noudattaa. Hutchison (1997) on modernin johtamisjärjestelmäkirjan kirjoittaja, joka korostaa muun muassa, että Turvallisuutta voidaan ajatella samanlaisten periaatteiden mukaan kuin laatua. Plan Do-Check-Act Process Cycle eli PDCA on koko kehittämistoiminnan ydin, johon mm. Deming on liittänyt erilaisia työkaluja hahmottamaan prosesseja ja niiden kehittämistä. TQM on käsite, jossa bisneskulttuuriin sisältyvät sekä laatu että turvallisuus. Tämä kokonaisuus on rakennettu tuomaan dollareita viivan alle kiitos sekä tyytyväisten asiakkaiden että henkilöstön. Toinen keskeinen näkökulma on, että turvallisuus on erottamaton osa organisaation kaikkea toimintaa. Demingin mukaan organisaation laatu määrittyy ylimmän johdon mukaan. Yritys ei voi olla tässä suhteessa parempi kuin näiden ihmisten laatutoimintaesimerkki.

16 18 Yrityksen erittelyssä ja kehittämisessä on hyödyksi tunnistaa toimintakulttuurin ja sen osan turvallisuuskulttuurin merkitys. Skelton (1997) toteaa Britanniassa päästyn parhaaseen turvallisuuskulttuuriin ydinvoimaloissa ja öljyteollisuudessa. Hän korostaa, että kulttuurille on tärkeää johdon asenne, mistä tulee antaa selviä ilmauksia. Edelleen tärkeää on jatkuvuus ja vuorovaikutteisuus. Suomen Työtapaturmaohjelmassa korostettiin turvallisuuskulttuuria (Työturvallisuus kohti 2001) seuraavasti: "Hyvällä turvallisuuskulttuurilla tarkoitetaan työtapaturmaohjelmassa työyhteisön arvoihin perustuvaa työturvallisuutta painottavaa työyhteisön vakiintunutta toimintatapaa." Simon (1999) puolestaan toteaa, että kulttuuri laajimmassa merkityksessään on se havaintojen, arvojen, uskomusten ja oletusten joukko, joka määrää miten me yksilöinä näemme ympäröivän todellisuuden ja kuinka se edelleen vaikuttaa tapaamme käyttäytyä 1.7 OSALLISTUVA VAAROJEN, RISKIEN JA TAPATURMIEN KÄ- SITTELY Yksi osa hyvää turvallisuuskulttuuria on vaarojen, riskien ja tapaturmien avoin oppiva käsittely organisaatiossa. Se auttaa ensinnäkin tiedon ja ymmärryksen lisäämisessä työympäristön mallintamisessa entistä osuvammin. Kjellen (2000) korostaa myös kommunikoinnin yhteydessä tapahtuvaa kunkin yksilön hiljaisen tiedon ja kokemuksen jakamista samalla sulautetussa muodossa toisilleen organisaatiollekin dokumentoitavaksi. Kjellen (2000) painottaa tässä yhteydessä muitakin Nonakan ja Takeuchin erittelemiä oppimismekanismeja työorganisaatioissa. Kansainvälinen rauta- ja teräsjärjestö IISI (1998) tuo esille osallistumisen merkitystä ja hyödyntämistä. Sen on oltava aitoa ja merkittävää. Kaikki on saatava aidosti mukaan ongelmienratkaisun koneistoon ja muutosten tekijöiksi. Näin syntyy sitoutuminen omistajuus ja osallisuus. Työn ja työmenetelmien kehittämiseen osallistuminen on tehokasta koulutusta sekä työntekijöille että suunnittelijoille, koska asioita joudutaan pohtimaan monesta uudesta näkökulmasta (Leppänen ym. 1991). Osallistuvaa työskentely-tapaa hyödyntävä projekti onkin monipuolinen oppimisprosessi kaikille mukana oleville (Wilson 1995).

17 19 Saarela ym. (1983) pitää työpaikan eri henkilöstöryhmien yhteistyötä työturvallisuuden kehittämisessä luonnollisena. Kun suunnittelijat, työnjohtajat ja työntekijät yhteistuumin analysoivat työpaikalla olevia turvallisuusriskejä, alkaa hiljalleen kehittyä ennakoiva ajattelutapa, jolla pyritään poistamaan poikkeamat työprosessista jo ennen kuin ne aiheuttavat tapaturmia, vaaratilanteita, materiaalivahinkoja tai muita menetyksiä. Ennakoivan ajattelumallin ja avointa keskustelua tukevan ilmapiirin synnyttäminen työpaikalle voi olla jopa tärkeämpää kuin yksittäisen turvallisuusanalyysin tulokset. Koulutuksella sekä eri henkilöstö- ja ammattiryhmien osallistumisella voidaan tukea ennakoivan turvallisuuskulttuurin kehittymistä työpaikalla. 1.8 KILPAILU JA PALKITSEMINEN TYÖTURVALLISUUDEN KE- HITTÄMISESSÄ Kilpailu on menettely, jossa palkitseminen ja palkinto sekä näiden perusteet on selkeästi etukäteen tiedossa. IISI (1998) perustelee parhaan etsimistä sillä, että ihmiset ovat kilpailullisia ja haluavat hyödyntää tästä saatavaa positiivisuutta. Terästeollisuudessa kilpailujen tavoitteina on ollut kiinnostuksen herättäminen työsuojeluasioihin, parhaiden riskienhallintamenettelyjen levittäminen, viestinnän tehostaminen, hyvän kehityksen esiin nostaminen, työturvallisuuden kehittämistyön omistajuuden siirtäminen linjaorganisaatioiden haltuun. Kilpailujen järjestelyille annetaan kriteerejä (IISI 1998): Osallistumisen vapaaehtoisuus Sääntöjen hyväksyntä kaikkien taholta Järjestelmän käytettävyys Linjajohdon aktiivisuus Tapaturmien aliraportoinnin estäminen Tavoitteellisuus Palaute- ja seurantasysteemin rakentaminen Tait ja Walker (2000) selvittivät yritysten (n=69) kokemuksia Iso-Britanniassa järjestetyistä työterveys ja -turvallisuuskilpailuista ja löysivät selvityksessään useita myönteisiä piirteitä, jotka rohkaisivat yrityksiä osallistumaan työterveys- ja työtur-

18 20 vallisuuskilpailuihin. Myönteisiä seikkoja olivat mm. työntekijöiden motivointi, työterveys ja -turvallisuustason parantaminen ja kilpailun hyödyntäminen markkinoinnissa. Lisäksi kilpailun katsottiin voivan parantaa suhteita toimintaympäristöön, mahdollistavan vertailun kilpailijoihin (benchmarking) ja toimia henkilökohtaisen tunnustuksen väylänä yrityksen työturvallisuusorganisaatiolle. Toisaalta Tait ja Walker (2000) saivat selville myös näkökohtia, jotka heikentävät työterveys ja -turvallisuuskilpailujen tehoa. Näitä olivat mm. työntekijöiden mielenkiinnon ylläpitämisen vaikeus, tapaturmien aliraportointi sekä huomio, että erilaisten työpaikkojen vertailu on toisinaan vaikeaa. Tait ja Walker esittävät, että kilpailupisteiden tulisi mieluummin kertyä työpaikan kehittämisestä turvallisemmaksi (toiminnasta), kuin esimerkiksi muutoksista tapaturmataajuudessa. Samaten on tärkeää, että koko henkilöstö ymmärtää ja hyväksyy kilpailun säännöt. Pienet yritykset (alle 50 työntekijää) osallistuivat (Iso-Britanniassa) työterveys- ja työturvallisuuskilpailuihin harvemmin kuin suuret organisaatiot, eivätkä niissä juuri menestyneet (Tait ja Walker 2000). Syitä vähäiseen kiinnostukseen ja kehnoon kilpailumenestykseen on useita: työtapaturmiin, koulutukseen ja kunnossapitoon liittyvät tietojärjestelmien puutteet, jotka ovat välttämättömiä kilpailun tulosten laskennassa, ajan ja muiden resurssien puute kilpailun valmisteluvaiheessa, osanottomaksu sekä mahdollisesti vähäiseksi koettu taloudellinen hyöty kilpailuun osallistumisesta. Työterveys ja -turvallisuuskilpailuun osallistuminen voisi tarjota pk-yrityksille tilaisuuden saattaa työterveys ja -turvallisuusjärjestelmät ajan tasalle. Toisaalta myös kilpailun järjestäjien tulisi huomioida suurten ja pienten yritysten suuryrityksiä heikommat lähtökohdat ja resurssit, ja tukea jollain sopivalla tavalla pk-yritysten aktiivisuutta. Tait ja Walker (2000) päätyvät aineistonsa perusteella ajatukseen, ettei työturvallisuuden kehittämisestä kilpailun avulla todennäköisesti koskaan tule tehokasta menetelmää ainakaan pienimpien yritysten osalta. Suomessa Uudenmaan alueella käytiin vuosina Turvallisemmin luvulle -kilpailua (Laitinen ym. 1999a, Laitinen ym. 1999b). Mukana oli 17 talonrakennusalan ja 6 maarakennusalan yritystä. Kilpailu paransi merkittävästi mukana olleiden rakennustyömaiden turvallisuustasoa. Erityisen myönteinen vaikutus kilpailulla oli työmaiden järjestykseen ja siisteyteen. Työturvallisuuskeskuksen mukaan Turvallisemmin 2000-luvulle -kilpailun aikana kilpailuun osallistuneiden yri-

19 21 tysten työmaiden turvallisuustaso kohosi keskimäärin 13 prosenttia TR-mittarilla arvioituna. Nousu oli huomattava ja jopa silmin havaittavissa. Se merkitsi parempaa työympäristöä ja lisää työturvallisuutta ja viihtyvyyttä. Myös työn laatu ja tuottavuus paranivat. Työterveyslaitoksen arvion mukaan Turvallisemmin 2000-luvulle -kilpailussa mukana olleiden yritysten tapaturmataajuus on nyt noin 20 prosenttia alle maan keskiarvon. Kilpailussa pääpaino (60 prosentin painoarvo) oli suorituksen arvioinnissa TR-mittarilla, jolloin huomio kiinnittyi asioihin, jotka olivat kunnossa ja hyvin hoidettu. Myös metalliteollisuudessa järjestettiin laaja Met haastamme - työturvallisuuskilpailu, johon osallistui vuosittain yritystä. Osanottajat jakautuivat kuuteen sarjaan: 1) metallien jalostus, 2) metallituoteteollisuus, 3) koneteollisuus, 4) elektroniikka- ja sähköteollisuus, 5) kunnossapito ja 6) oppilaitokset. Henkilöstöä kilpailutyöpaikoilla oli eri vuosina , joista noin kolmasosa oli toimihenkilöitä ja kaksi kolmasosaa työntekijöitä. Kilpailu perustui kahdesti vuodessa tehtävään yritysten arviointiin. Arviointikäynnillä, joita tekivät erityisesti tehtävään koulutetut työsuojelupiirien tarkastajat, havainnoitiin satunnainen otos työpisteitä Elmeri+ -menetelmän mukaisesti (painoarvo 60 %). Samojen työpisteiden työntekijät vastasivat työsuojelutietoja mittaaviin monivalintakysymyksiin (painoarvo 20 %). Lisäksi kilpailun pisteytyksessä huomioitiin työpaikkojen työntekijöiden tapaturmien vuoksi menetetyt työtunnit työntekijää kohti arviointia edeltävänä vuonna (painoarvo 10 %) ja työntekijöiden sairauden vuoksi menetetyt työtunnit työntekijää kohti arviointia edeltävänä vuonna (painoarvo 10 %). Kilpailun tuloksena mm. järjestyksen ja siisteyden taso työpaikoilla parani ja henkilösuojainten käyttö lisääntyi. Työntekijöiden sairasteluun kilpailulla ei ollut mainittavaa vaikutusta, mutta tapaturmien määrä ja niiden vakavuus pienenivät selvästi, joskin työpaikkakohtainen hajonta oli suuri. (Tiihonen ym. 2006) Met haastamme - työturvallisuuskilpailun osalta on tehty myös laskelmia aiheutuneista taloudellisista vaikutuksista. Tapaturmista aiheutuneiden poissaolojen arvioitiin vähentyneen kilpailun aikana siinä määrin, että säästöä osallistuneille yrityksille kertyi noin 20 miljoonaa euroa (Laakso 2006). Krause (1998) on esittänyt kritiikkiä työturvallisuudesta kilpailemista kohtaan: Tehdas, joka tekee turvallisuudesta pelin, ei ansaitse työntekijöiden luottamusta. Hänen mukaansa henkilöstöllä on sisään rakennettu tarve parantaa turvallisuutta,

20 22 jonka saa sopivilla olosuhteilla realisoitumaan toiminnaksi. Jos tätä sisäistä tarvetta yritetään muuttaa toiminnaksi tarjoamalla palkintoja, loukkaa se työntekijöitä ja eliminoi heidän luontaista suhdettaan työpaikkaan ja työtovereihin. Pahimmassa tapauksessa henkilöstö oppii sopeuttamaan työturvallisuuden eteen tehdyn työn johdon tarjoamien palkintojen arvoon. Seurauksena on noidankehä, jossa johdon täytyy tarjota joka vuosi parempia palkintoja. Jos palkinnon (rahaa tms.) saa tapaturmien vähenemisen perusteella, viesti tulkitaan niin, että turvallinen toiminta on vapaaehtoista tai vaihtoehtoista. Toisaalta on ehkä väärin arvostella työturvallisuuskilpailun ajatusta sinänsä, järkevämpää olisi arvioida kilpailuissa käytettyjä menetelmiä ja arviointikriteereitä. Usein kilpailuissa on sovellettu perinteistä tapaturmattomuudesta palkitsevaa asetelmaa, joiden yhteydessä kritiikki voi olla oikeutettua. Myös Hale (2001) kyseenalaistaa tapaturmattomuutta tavoitelleiden (pääasiassa 1980-luvulla) järjestettyjen kilpailujen mielekkyyden. Toisaalta, jos kilpailussa menestymisen kriteerinä käytetään TR-mittarin kaltaisia validoituja työolojen arviointimenetelmiä ja kilpaillaan työturvallisuuden kehittämisestä, putoaa kritiikiltä pohja. Brauer (1994) korostaa, että monien mielestä huomioiva tunnustus kunkin yksilön jokaisesta yksittäisestäkin turvallisesta käytöksestä on paras keino saavuttaa turvallisuustavoite. Oikea yksilön käyttäytyminen on hyödyllistä palkita ja mitä välittömämmin tämä tapahtuu, sitä parempi. Esimieheltä kuultuna sanoma on tehokkain ja halvin. Myös ryhmän suoritusta vertaispaineessa tehtyä ja vertaistuettua toisaalta pitää palkita. Kiinnostus aiheeseen vähenee helposti. Ryhmäprosesseilla yleensä sekä logoilla ja muilla välineillä voi olla suuri yrityskohtainen ryhmämerkitys. IISI (1998) pelkistää, että korkean riskin käyttäytymisen positiivinen vaikutus on usein välitön ja selkeä, ja vastaavasti negatiivinen vaikutus tulee viiveellä ja on epätodennäköisempi. Tilanteeseen lääkkeeksi tarjotaan joko rangaistusta riskikäyttäytymisestä tai palkitsemista ei-riskikäyttäytymisestä. IISI (1998) pitää pääsääntönä että ihminen hyväksyy mielensä ajuriksi mieluummin menestyksen saavuttamisen kuin epäonnistumisen välttämisen.

21 23 2 SUURTEOLLISUUDEN JA TOIMITTAJA- YRITYSTEN TYÖTURVALLISUUSKILPAILU 2.1 YLEISTÄ TurvaMelan kehittely alkoi vuonna 2000 mukana olevan suurteollisuuden puolelta tulleen idean pohjalta - likimain siinä hengessä, mikä on luettavissa myös valtakunnallisen Työtapaturmaohjelman (Työturvallisuus kohti 2001) toimenpidekohdasta 9: "Ohjelma edistää vapaaehtoisuuden pohjalta muodostettujen työpaikkaryppäiden syntymistä. Niissä yritykset ja muut organisaatiot vaihtavat kokemuksiaan ja ideoita työturvallisuuden edistämiseksi mm. turvallisuuskilpailuja järjestämällä. Tällainen työpaikkojen yhteenliittymä voi oppia esimerkiksi yhteisen tapaturma- ja vaaratilanneseurannan kautta." TurvaMela oli paitsi työturvallisuuskilpailu, myös tilaaja- ja toimittajayritysten sisäisen ja tehdasaluekohtaisen työturvallisuuden jatkuvan parantamisen mittari (vuosineljännesseuranta) ja viestintäväline. TurvaMelan avulla tuotiin esille kehittyvän turvallisuuskulttuurin merkitystä hyvän yritystoiminnan ja hyvän työn luontaisena osana. Yksi vaikuttamistapa oli myönteinen julkinen palaute työturvallisuuden onnistuneesta kehittämistyöstä. Parhaiten työturvallisuuden tasoa parantanut metsä- tai terästeollisuuden tulosyksikkö ja toimittajayritys palkittiin johtamistaitoa symboloivalla perämelan muotoisella kiertopalkinnolla. Kiertopalkinnon lisäksi voittajayrityksen ja -tulosyksikön johtajalle ojennettiin vuotuisessa juhlatilaisuudessa henkilökohtainen mela-aiheinen palkintofiguuri. Kannustuspalkinnon kriteerit laadittiin siten, että jokainen saattoi osaltaan vaikuttaa tulosyksikkönsä menestykseen. Työturvallisuuskilpailun säännöt sovittiin yhdessä yritysten, viranomaisten sekä vakuutusalan edustajien ja tutkijoiden kesken. Oulun yliopiston tuotantotalouden osaston työtieteen yksikkö toimi TurvaMela - hankkeen koordinaattorina sekä vastasi kertyvän aineiston dokumentoinnista ja hyödyntämisestä. Tutkijoiden työnkuvaan kuuluivat TurvaMelan tulospalvelun organisointi, kilpailusysteemin rakentaminen ja kehittäminen, tiedonkeruu, kenttä-

22 24 käynnit, ohjausryhmän kokousten järjestäminen, menetelmän toimivuuden arviointi, hankkeen dokumentointi ja raportointi sekä tulosten tieteellinen hyödyntäminen ja kertyneen tiedon hyödyntäminen opetuksessa. TurvaMela rakentui Meri-Lapin prosessiteollisuuden tulosyksiköille ja toimittajayrityksille yhteistyö- ja keskustelufoorumiksi työturvallisuuden kehittämisessä. TurvaMela tarjosi viitekehyksen, jonka avulla erityyppiset teollisuusyritykset saattoivat vertailla omia ja verrokkiensa suorituksia työturvallisuuden kehittämisessä. Erityisesti tulosyksiköiden sarjassa pääpaino oli oman suorituksen jatkuvassa parantamisessa. Työturvallisuuden pääasiallinen kehittämistyö tapahtui - luonnollisesti - tulosyksiköiden ja yritysten omien ponnistusten kautta, mutta kehittämistyön tulosten seuranta ja arviointi yritysten sisäistä tiedotusta täydentäen Turva- Melan kautta. 2.2 HANKKEESEEN OSALLISTUNEET ORGANISAATIOT Meri-Lapin teollisuuden turvallisuustyön kannustuspalkinto oli kilpailu, jossa Meri- Lapin alueen suurten prosessiteollisuuslaitosten (Stora Enson Veitsiluodon tehtaat, Outokummun Tornion terästehdas, Metsä-Botnian Kemin tehdas, Kemiart Liners ja Botnia Mill Service) tulosyksiköt kilpailivat omissa sarjoissaan yhdessä pienempien toimittajayritysten kanssa työturvallisuuden kehittämisessä. Toimittajayrityksistä kilpailuun ilmoittautuivat Lapin teollisuusrakennus Oy, Kalotti- Automaatio Ky, Lassila & Tikanoja Oyj (teollinen puhtaanapito/tornio), YIT Kiinteistötekniikka Oy (Kemin toimipiste), Lapmet Montage Oy, Kymppi-Eristys Oy ja Havator Oy. Liitteessä 1 on lyhyet kuvaukset hankkeeseen osallistuneista organisaatioista.

23 TURVAMELAN ARVIOINTIKRITEERISTÖT Tulosyksiköiden TurvaMela TurvaMela alkoi vuonna 2002 Kemin ja Tornion suurten prosessiteollisuuslaitosten tulosyksiköiden keskinäisenä kilvoitteluna. TurvaMelan säännöt sovittiin yhdessä teollisuusyritysten, viranomaisten ja tutkijoiden kesken. Myös If Vahinkovakuutusyhtiö, Pohjola ja Tapaturmavakuutuslaitosten liitto osallistuivat hankkeen suunnitteluun ja toteutukseen. Arviointikriteeristöjen laadinnassa ja yksittäisten arviointikohteiden painoarvojen määrittelyssä huomioitiin aiemmista työturvallisuuskilpailuista saadut kokemukset ja osallistuvien tulosyksiköiden näköpiirissä olleet työturvallisuuden kehittämistarpeet ja -haasteet. Haasteelliseksi pistelaskusysteemin kehittämisen teki se, että saman kriteeristön tuli soveltua metsäteollisuuden ja terästeollisuuden tulosyksiköiden arviointiin, vaikka työolot ja riskitekijät näillä toimialoilla ovat osittain erilaisia. Tuotantoosastojen lisäksi mukana oli kaksi teollisuuden kunnossapitotöitä tekevää tulosyksikköä Botnia Mill Service ja Fortek. Erilaisten tulosyksiköiden vertailu työturvallisuuden alalla oli mahdollista, kun päätettiin soveltaa suhteellista arviointia. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että arvioitiin mukana olevien tulosyksiköiden kehityksen voimakkuutta eikä niinkään vertailtu perinteisiä (absoluuttisia) työturvallisuuden tunnuslukuja. Arviointikriteeristön tavoitteena oli tukea kunkin tulosyksikön oman työturvallisuustason seuraamista ja sen omatoimista kehittämistä. Turva- Melan pistelaskusysteemissä hyödynnettiin helppokäyttöistä Tavoitematriisi - menetelmää, joka mahdollistaa eri osatekijöiden painotuksen ja selkeän tavoitteenasettelun (ks. Hannula 2000). TurvaMelassa tilaajayritysten tulosyksiköitä arvioitiin viiden eri mittarin avulla, jotka olivat: 1) johdon ja henkilöstön aktiivisuus työturvallisuuden ylläpitämisessä ja kehittämisessä, 2) toimittajayritysten turvallisuuden kehittäminen, 3) työntekijöiden sairauspoissaoloprosentti, 4) vaaratilanneilmoitusten tekeminen ja 5) tapaturmariski. Näistä mittauskohteista ensimmäinen eli johdon ja henkilöstön aktiivisuus jakautui kolmeen alakohtaan, joita olivat a) työsuojeluparien toiminta, b) turvallisuusjohtamisen taso ja c) turvallisuusaloitteet. Lisäksi tapaturmariskin osalta

24 26 pistekertymään vaikuttivat työpaikkatapaturmataajuus ja tapaturmista aiheutunut työkyvyttömyysaika. Muuttujat on koottu taulukkoon 1. Taulukko 1. TurvaMelan prosessiteollisuuslaitosten tulosyksiköiden kilpailusarjan muuttujat ja painoarvot Muuttuja Johdon ja henkilöstön aktiivisuus painoarvo Työsuojeluparien toiminta 10 Turvallisuusjohtamisen taso 10 Turvallisuusaloitteet 10 Toimittajien turvallisuuden kehittäminen 10 Työntekijöiden sairauspoissaoloprosentti 15 Vaaratilanneilmoitukset 30 Tapaturmariski Tapaturmataajuus 10 Tapaturmista aiheutunut työkyvyttömyysaika % Työsuojeluparien toiminnalla (painoarvo 10 %) tarkoitettiin tarkistuskierrosten tekemistä työpaikalla tarkoitusta varten laadittua tarkistuslistaa hyödyntäen sekä vaaratilanneilmoitusten tutkintaan osallistumista. Työsuojeluparien toimintaa arvioitiin suhteessa työpaikan asettamiin tavoitteisiin (toteutuma suunnitellusta). Turvallisuusjohtamisen tasoa (painoarvo 10 %) arvioitiin alkuvaiheessa esimiehille suunnatulla yhdeksänkohtaisella itsearviointilomakkeella ja myöhemmässä vaiheessa tehdaskohtaisia käytäntöjä hyödyntäen. Turvallisuusaloitteilla (painoarvo 10 %) tarkoitettiin kaikkia hyväksyttyjä työturvallisuutta parantavia aloitteita. Käytännössä mitattavana suureena oli aloitteiden lukumäärä sataa henkilöä kohti mukaan lukien toimihenkilöt. Toimittajien turvallisuuden kehittämisellä (painoarvo 10 %) tarkoitettiin TurvaMelan alkuvaiheessa sellaisia suurten tilaajayritysten (ei siis tulosyksiköiden, vaan koko tehdasintegraatin) tekemiä tekoja, toimittajayrityksille esittämiä vaateita tai

25 27 käynnistettyjä yhteistyökuvioita, joiden oli perustellusti syytä olettaa parantavan toimittajayritysten työturvallisuutta. Onnistumista toimittajayritysten turvallisuuden kehittämisessä arvioitiin hankkeen ensimmäisellä puoliskolla neljännesvuosittain työsuojeluviranomaisten toimesta. Tämän jälkeen toimittajien turvallisuuden kehittäminen siirtyi hankkeen sisällä suurelta osin toimittajayrityksille perustetun oman TurvaMela -kilpailusarjan kautta tapahtuvaksi. Työntekijöiden sairauspoissaoloprosentti (painoarvo 15 %) laskettiin teoreettisista työtunneista ja mukaan laskettiin kaikki muut paitsi tapaturmista aiheutuneet poissaolot. Vaaratilanneilmoitusten (painoarvo 30 %) osalta tavoitteeksi asetettiin, että niitä tulisi saada kolminkertainen määrä verrattuna työpaikkatapaturmiin ja mukaan laskettiin kaikki tehdasalueilla sattuneista vaaratilanteista tehdyt ilmoitukset. Tällä muotoilulla haluttiin rohkaista myös tehdasalueilla työskenteleviä urakoitsijoita ja muita vierailijoita tekemään ilmoituksia havaitsemistaan vaaratilanteista. Myöhemmin vaaratilanneilmoitusten pisteytystä muutettiin siten, että vaaratilanneilmoitusten tavoitemäärät suhteutettiin tehtyihin työtunteihin. Tapaturmataajuudessa (painoarvo 10 %) huomioitiin vähintään yhden päivän työkyvyttömyyden aiheuttaneet työpaikkatapaturmat koko henkilöstön osalta todellisten työtuntien mukaan laskien. Lisäksi seurattiin koko henkilöstön osalta työpaikkatapaturmista aiheutunutta työkyvyttömyyden kestoa (painoarvo 5 %). Kaikista mittauskohteista otettiin lähtötilanteeksi TurvaMelaa edeltäneiden kolmen vuoden keskiarvo, johon kilpailun aikana saavutettuja tuloksia verrattiin. Mittareille laadittiin osittain yhteiset ja osittain tulosyksikkökohtaiset tavoitetasot, mistä esimerkkinä on esitetty oheisessa taulukossa 2 turvallisuusaloitteiden tavoitteenasettelu. Liitteessä 2 on kuvattu yksityiskohtaisemmin taulukon käyttöä tavoitteenasettelussa.

26 28 Taulukko 2. Esimerkki TurvaMelan tavoitteenasettelutaulukosta. Turvallisuusaloitteiden osalta kaikilla 11 tilaajayritysten tulosyksiköillä oli sama tavoitteenasettelu. TurvaMelan arviointikriteeristön suunnittelussa oli pyrkimyksenä painottaa ennakoivien mittareiden roolia paitsi mittaamisen kannalta myös siksi, että ne ovat usein myös työturvallisuuden kehittämistekoja. Kriteeristö rakentuikin voimakkaasti ennakoivien mittareiden merkitystä korostavaksi, sillä niiden yhteenlaskettu painoarvo on peräti 70 prosenttia. TurvaMelan sääntöihin kirjattiin lisäksi, että jos jossain tulosyksikössä sattuu kuolemaan johtava tapaturma, ei ko. tulosyksikkö voi voittaa TurvaMelaa kyseisenä vuotena. Tällaisessa tilanteessa ei myöskään mikään muu ko. tehdasintegraatin tulosyksikkö voi voittaa TurvaMelaa. Lisäksi päätettiin, että jos toimittajayrityksen henkilöstölle sattuu kuolemaan johtava työpaikkatapaturma jonkin tehdasintegraatin alueella, ei toimittajayritys voi voittaa TurvaMelaa, kuten ei myöskään ko. tehdasintegraatin mikään tulosyksikkö Toimittajayritysten TurvaMela Toimittajayrityksille perustettiin oma kilpailusarja TurvaMelaan Arviointikriteeristön rakentamisen lähtökohtana oli jo käytössä ollut vastaava Kemi-Tornion