Tällä liigakaudella odotettavissa on entistäkin kovempi
|
|
- Kaarlo Myllymäki
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KAUSIOPAS 0 0
2 Kauko Väinämö Mestaruusliigan puheenjohtaja Liigaseurojen kehittäminen on liigan strategian ydinasia Tällä liigakaudella odotettavissa on entistäkin kovempi taistelu liigan miesten ja naisten mestaruudesta. Kesän uutisoinnin perusteella seurat ovat vahvistaneet joukkueitaan uusilla ammattilaispelaajilla ja ne ovat uutisoineet runsaasti myös uusista yhteistyökumppanuuksista. Keväällä päivitetyn strategian Vahva liigaseura 00 mukaisesti liigan toimintaa kehitetään kokonaisvaltaisesti ja pääfokus on liigaseurojen kehittämisessä. Paikallisella markkinoinnilla saamme uusia katsojia otteluihin ja valtakunnallisella näkyvyydellä tarjoamme markkinointiviestinnän kanavia liigan yhteistyökumppaneille. Uusi strategia pyrkii kehittämään ottelutapahtumista entistä kiinnostavampia katsojille ja samalla nostamme seuratoiminnan kehittämisellä liigan tasoa muihin Euroopan liigoihin verrattuna. Uudessa strategiassa lähdemme siitä, että liigaseura on urheilullisen menestyksen lisäksi vahva myös muun organisaation ja taloudellisten resurssien suhteen. Seuran talousalueen yhteistyökumppanit ovat mukana ja ottelut pelataan areenalla, jonne mahtuu hyvin katsojia ottelua seuraamaan. Vahvalla liigaseuralla on siis hyvä joukkue ja valmennus, laaja organisaatio, vahvat yhteistyökumppanit ja liigatason peleihin soveltuva areena. Tämän lisäksi kehitetään liigaseurojen farmi- ja junioritoimintaa, koska on selvää, että fanit ja katsojat haluavat tulla Miesten liigassa ja naisten liigassa 0 joukkuetta Lentopallon Mestaruusliigan kausi 0 0 pelataan miesten joukkueella ja 0 naisten joukkueella. Naisten liigan runkosarjassa kaikki 0 joukkuetta pelaavat lisäksi vierasottelut Lentopalloliiton Kuortaneen valmennuskeskuksen tyttöjen joukkuetta vastaan. Näistä otteluista saadut pisteet lasketaan mukaan sarjataulukkoon, mutta Kuortaneen joukkue ei ole sarjataulukossa mukana. Mestaruusliigassa on tehty joitakin pieniä uudistuksia: Vapaa-alue kentän päädyissä on, metriä (ennen metriä). Liigaseuroilla on mahdollisuus pidentää kokeiluluontoisesti normaalin erätauon pituus enintään minuuttiin ja. ja. erän välinen tauko minuuttiin. Joukkueissa voi pelata rajoittamaton määrä ulkomaiseksi katsottavia pelaajia (muuttui jo edellisellä kaudella). Liigassa otetaan käyttöön sähköinen pöytäkirja osana DataProjectin tarjoamaa ja monessa CEV:in jäsenmaassa käytössä olevaa Competitions Manager -järjestelmää. (Tarkemmin oheisessa jutussa.) katsomaan erityisesti oman alueen tyttöjen ja poikien nousua ammattilaiseksi ja menestymistä mestaruusliigassa. Yksi uusi visio strategiassa on digitalisaation huomioonottaminen lajissa. Uusilla teknologioilla pyritään tehostamaan viestintää ja osallistamaan fanit ja katsojat tiiviimmin lajiin mukaan. Tuomarien kanssa on myös sovittu otteluiden elävöittämisestä ja he ovat luvanneet antaa pelaajille mahdollisuuden näyttää myös tunteitaan tiukoissa otteluissa, ilman että spontaaneista ensireaktioista nousee heti korttia. Strategian toteuttamiseksi hallitustyöskentely on jaettu kolmeen ryhmään: urheiluryhmä, talousryhmä ja markkinointiryhmä. Tämän lisäksi tullaan käynnistämään virtuaalitiimejä eri asioiden ympärillä. Ryhmät viestivät liigaseuroille omista hankkeistaan ja ensimmäisenä virtuaalitiiminä käynnistetty Digipateri -tiimi tuo sähköiset pöytäkirjat alkavan kauden otteluihin. Tiimin vetäjänä on Ilkka Sammelvuo hallituksesta ja mukana on jokaisesta seurasta nimetty digitalisaation asiantuntija viemään asioita eteenpäin omassa liigaseurassaan. Vastuu. Tällä kaudella hallitus joutui tekemään kovan päätöksen ja eväämään yhden liigalisenssin. Hallitus arvioi tilannetta ja muita vaihtoehtoja päätökselle ei ollut kun poikkeamia liigalisenssivaatimuksiin oli useita ja seuran taloudellinen tilanne hyvin vakava. Nyt LiigaSärkät Oy:llä on mahdollisuus tervehdyttää talous ja tase-rakenne tulevaisuutta varten, vuoden kuluttua se ei olisi ollut enää mahdollista. Tehdään nyt kaikki lajin harrastajat urheiluteko ja kutsutaan uusia katsojia lajin pariin ja toivottavasti heille syntyy myös kipinä tutustua lajiin omakohtaisesti paikallisissa seuroissa! LP Viestin pelaajat pääsivät viime kaudella jälleen esittelemään kultamitaleja. Yhteistyössä mukana Maajoukkuetähtiä liigakentillä sarjajärjestelmä Miehet Miesten liigassa pelataan kolminkertainen runkosarja ( ottelua). Runkosarjassa sijoille - päätyneet joukkueet pelaavat puolivälierät (- ottelua) pääsystä välieriin, Puolivälierien voittajat pelaavat välierät (määrä vielä avoin), välierien häviäjät pronssiottelut (- ottelua) ja välierien voittajat finaalit (määrä vielä avoin). Runkosarjan kolmannella kierroksella noudatetaan periaatetta, jossa vuorovuosin otteluparit pelaavat. kierroksen ottelut koti- ja vieraskentällä, kauden 0-0 osalta pelataan. kierros käänteisesti verrattuna kauteen 0-0. Runkosarjassa sijoille - sijoittuneet joukkueet saavat valita sijoituksensa mukaisessa järjestyksessä puolivälierävastustajansa runkosarjan sijoille - sijoittuneista joukkueista välittömästi runkosarjan jälkeen pidettävässä ja jokaiselle joukkueelle (sijat -) pakollisessa valtakunnallisessa mediatilaisuudessa seuraavasti: Ensimmäiseksi sijoittunut joukkue valitsee vastustajan sijoilta ja, toiseksi sijoittunut joukkue sijalta sekä edellisestä valinnasta jäljelle jääneen välillä, kolmanneksi sijoittunut joukkue valitsee joukkueen sijalta ja aikaisemmista valinnoista jäljelle jääneen väliltä. Neljänneksi sijoittunut saa vastaansa jäljelle jääneen joukkueen. Liigakarsinta Runkosarjassa sijalle 0 ja päätyneet joukkueet pelaavat pudotuspelit (- ottelua) -sarjan loppuotteluihin selvinneiden joukkueiden kanssa. Otteluparit ovat L0 -s/ ja s/-l. Kotiedun saavat liigan yhdestoista ja -sarjan ensimmäinen. Lelu Ojansivu, Olli Kunnari, Urpo Sivula, Jukka Lehtonen jne Miesten liigassa pelaa varsinainen tähtisikermä miesten maajoukkuepelaajia, joiden kansainvälisen tason esityksistä pääsee liigakatsomoissa nauttimaan. Tämän syksyn EM-kisojen maajoukkueryhmän pelaajia on Mestaruusliigassa toistakymmentä. Tiikereissä on Ojansivu ja Tommi Siirilä, VaLePassa Kunnari, Sivula, Elviss Krastins ja kesällä maajoukkueessa lopettanut Mikko Esko sekä LEKA Volleyssa Lehtonen ja muissakin joukkueissa maajoukkueuransa avanneita lahjakkaita pelaajia. Ja onhan siellä tulevaisuuden lupauksiakin kuten Sakari Mäkinen, Niko Haapakoski, Antti Vallin, Joel Laakso, Miro Määttänen, Juho Kaunisto, Samuli Kaislasalo jne. MESTARUUSLIIGA 0 0 Kannattaa mennä katsomaan! Katsojamäärät nousussa Katsojamäärät olivat liigassa viime kaudella nousussa. Naisten runkosarjassa katsojamäärä nousi prosenttia. Runkosarjan otteluissa oli keskimäärin 9 katsojaa ottelua kohden. Miesten runkosarjassa katsojia oli keskimäärin /ottelu. Se on kaikkien aikojen ennätys, mutta ero edelliseen kauteen on minimaalinen, katsoja. Isompi hyppäys katsojaluvuissa tuli jo edellisellä ja sitä edellisellä kaudella. Miesten tilastoa heikentää LiigaSärkkien keskiarvo, katsojaa. Tilaston kärjessä on komeita lukuja: Loimu 0, VaLePa 9, Hurrikaani ja Tiikerit 0. Naisten runkosarjassa parhaat katsojamäärät olivat LP Viestillä, HPK:lla, Woman Volleylla 9 ja OrPolla 0 katsojaa keskimäärin ottelua kohden. Naiset Naisten liigassa pelataan kolminkertainen runkosarja ( ottelua) sekä jokainen joukkue pelaa yhden vierasottelun Lentopalloliiton Kuortaneen valmennuskeskusjoukkuetta vastaan. Valmennuskeskusjoukkueen kotipeleistä jaetaan voitosta vierasjoukkueelle samoin kuin runkosarjassa (---0 pistettä), eikä Kuortaneen joukkuetta huomioida sarjataulukossa. Runkosarjan. kierros pelataan kaudella 0-0 siten, että kauden 0-0 järjestyksen perusteella parasta joukkuetta pelaavat kotiottelua ja huonointa kotiottelua. Kotiotteluvastustaja määritellään siten, että kukin joukkue saa vastaansa kotonaan heti edellisen kauden lopullisessa järjestyksessä seuraavana olevan joukkueen ja sen jälkeen joka toisen joukkueen sarjataulukossa siten, että sijan 0 jälkeen sijoittelu jatkuu uudelleen sarjataulukon yläpäästä. Runkosarjassa sijoille - päätyneet joukkueet selviytyvät puolivälieriin (- ottelua). Puolivälierien voittajat pelaavat välierät (määrä vielä avoin), välierien häviäjät pronssiottelut (- ottelua) ja voittajat finaalit (määrä vielä avoin). Runkosarjassa sijoille - sijoittuneet joukkueet saavat valita sijoituksensa mukaisessa järjestyksessä puolivälierävastustajansa siten, että ensimmäiseksi sijoittunut joukkue valitsee vastustajan sijoilta ja, toiseksi sijoittunut joukkue sijalta sekä edellisestä valinnasta jäljelle jääneen välillä, kolmanneksi sijoittunut joukkue valitsee joukkueen sijalta ja aikaisemmista valinnoista jäljelle jääneen väliltä. Neljänneksi sijoittunut saa vastaansa jäljelle jääneen joukkueen. Liigakarsinta Runkosarjassa sijalle 9 ja 0 päätyneet liigajoukkueet pelaavat pudotuspelit (- ottelua) -sarjan loppuotteluihin selvinneiden joukkueiden kanssa. Kotiedun saavat liigan yhdeksäs ja -sarjan ykkönen. Runkosarjan jälkeinen puolivälierien valintatilaisuus on hiukan muuttunut. (Tarkemmin sarjajärjestelmän tekstissä.) Lelu Ojansivu on tälläkin kaudella yksi liigan seuratuimpia pelaajia.
3 Somessa liiga elää Sosiaalinen media tarjoaa lentisfanille upean oman maailmansa: Facebook, Twitter, Instagram, YouTube Some on tulvillaan mielenkiintoista tarinaa liigajoukkueista ja liigapelaajista. Mestaruusliiga on mukana Facebookissa ja Twitterissä ja erilaisia videoita voi katsella vaikkapa liigan nettisivuilta. Samoilta sivuilta löytyvät jokaisen liigaseuran esittelyt ja myös linkit heidän some-kanavilleen. Monien pelaajien kohdalta löytyy linkki Twitteriin ja kukapa ei haluaisi seurata vaikkapa Lelu Ojansivun twiittailua. Olkaa mukana somessa ja nauttikaa liigalentopallosta sitäkin kautta. Somessa liiga elää. facebook.com/mestaruusliiga twitter.com/mestaruusliiga Euroopan cupeihin kahdeksan joukkuetta Liiga tuo uutta tekniikkaa kirjurien ja fanien käyttöön Mestaruusliigassa otetaan tällä kaudella käyttöön sähköinen pöytäkirja osana DataProjectin tarjoamaa ja monessa Euroopan huippumaassa käytössä olevaa Competitions Manager -järjestelmää. Myös Euroopan lentopalloliitto CEV käyttää palvelua EMkisoissa ja -karsinnoissa sekä Euroopan cupeissa. Koko liigan sarjanhallinta ja tulospalvelu siirtyy uuteen palveluun (joukkueet, pelaajat, tuomarit, ottelut, tilastot, uutiset). Järjestelmä nivoo yhteen ja automatisoi live scoren, reaaliaikaisen ottelutilastoinnin ja tilastoyhteenvedot sekä otteluja edeltävän ja niitä seuraavan uutisoinnin. Otteluista voidaan tehdä nostoja tilastojen perusteella (ennen ottelua, ottelun aikana ja ottelun jälkeen) automaattisesti Microsite-palvelun kautta. Myös tiedotusvälineiden palvelu paranee, esimerkiksi Ylen teksti-tv:n tulospäivitys automatisoidaan ja samalla tulee mahdollisuus mm. sen hetkisten parhaiden pisteentekijöiden nostot ottelun yhteyteen ja mahdollisuus liittää uutiset automaattisesti alasivuille. Järjestelmän etuja ovat myös helppokäyttöisyys ja virheettömyys, kun aiemmin käsityönä tehtyjä vaiheita jää pois. YLE näyttää liigaa ja Suomen Cupia YLE näyttää jälleen tällä kaudella useita Mestaruusliigan pelejä kanavillaan. Runkosarjasta televisioidaan neljä miesten ja kolme naisten peliä. Lisäksi nähdään yksi naisten välieräottelu ja kaikki miesten ja naisten loppuottelut. Lisäksi YLE näyttää Suomen Cupista miesten välierät.. sekä miesten ja naisten finaalit.. MTV:n kanssa neuvotellaan liigaseurojen tuottamien livestreamien lähettämisestä maksullisina MTV:n Katsomossa netissä. Kokkolan Tiikerit KOKKOLA Tommi Siirilä Syntynyt:..99 Pituus: 0 cm Liigaottelut: Pisteet: Hurrikaani LOIMAA Hallitseva mestari vaikuttaa vähintään yhtä vahvalta kuin kolmen edelliskauden finaaliryhmät ovat näyttäneet. Avainakseli Steven Kehoe-Lelu Ojansivu kylvää tutusti tuhoa tukenaan laaja materiaali kovia pelimiehiä. Tommi Tiilikaisen valmentamaan ryhmään uusina niminä avainpelaajien osalta saapuivat japanilainen libero Taichiro Koga, yhdysvaltalainen keskitiorjuja Grayson Overman sekä laitaan Enderwin Herrera Samposta. Tommi Siirilä ja Romans Sauss ovat muista jatkavista tärkeät lenkit. Edelleen Tiikereillä on lisäksi penkillä nuoria ja nälkäisiä tulevaisuuden nimiä: 9-vuotiaat Lauri ja Lasse Jylhä sekä vuoden vanhempi hakkuri Antti Ropponen. Lupauksesta on kasvanut jo Mestaruusliigan tähtiä pelipaikallaan sekä maajoukkueessakin yhä tärkeämmässä roolissa. Neljä liigakautta takana, toinen perättäinen ja kaikkiaan kolmas alkamassa Kokkolassa. Viime kaudella komeat + torjuntaa, kolmantena vuonna perättäin yli 90. Neljänä keväänä perättäin mitaleilla ollut Hurrikaani metsästää edelleen ensimmäistä mestaruuttaan. Yhdeksännen liigakauden joukkue on haaveita tukeva: neljä ulkolaispelaajaa tukenaan kolme maajoukkuetason suomalaista. Australialainen Luke Smith on näyttänyt harjoitusotteluissa kovaa osaamista, eikä muissakaan vahvistuksissa ole moitteen sanaa. Matti Oivanen ja Jesse Mäntylä ovat lisäksi pelipaikoillaan liigan ehdotonta kotimaista eliittiä. Kova kotijoukkue: viime kaudella pelin voittoputki ja kaikkiaan Liikuntahallissa 0. Siinä vahva pohja tulevallekin kaudelle. MESTARUUSLIIGA 0 0 Jesse Mäntylä libero 0++ Euroopan cupeihin lähtee mukaan peräti kahdeksan Pariisi St. Cloudin ja villillä kortilla CEV Cupiin päässyt HPK Kasimir Vuorinen yleispelaaja 0++0 suomalaisjoukkuetta: neljä miehissä ja neljä naisissa. CEV saa vastaansa sveitsiläisen Volley Könizin. Ryan Jay Owens (USA) 9 yleisp./hakkuri 0+0+ Cupeissa mukana on kuusi joukkuetta ja Challenge Cupeissa Raision Loimun vastustaja miesten Challenge Cupissa Dmytro Dolgopolov (UKR) 9 passari kaksi. on norjalainen maan mestari Nyborg VBK. Eurocupien Karri Kutinlahti 9 keskitorjuja 0++0 CEV Cupissa Suomen mestari Kokkolan Tiikerit saa vastaan ensikertalainen, rovaniemeläinen Woman Volley sai 9 Tomi Mutka 9 yleispelaaja 0++ ranskalaisen Arago de Seten. Hopeajoukkue Hurrikaani- arvonnassa vastustajakseen Norjasta Stod Volleyn, joka 0 Eemeli Kouki 9 yleispelaaja 0++ Loimaa kohtaa avauskierroksella itävaltalaisen Posojilnica kuitenkin luopui cupista kesällä, joten WoVo pääsee jatkoon Mohamed Alhachdadi (MAR) 0 hakkuri Aich/Dobin. suoraan. Matti Oivanen Kohti kolmekymppisiään etenevä Oivanen aloittaa Mauri Kurppa passari +0+ Syntynyt:..9 kolmanen kautensa Loimaalla neljään vuoteen. Villin kortin CEV Cupiin saaneen SM-pronssijoukkue VaLePa Miesten CEV Cupin avauskierros pelataan.-.. ja.-9.. Tuomas Koppanen 9 keskitorjuja 0++0 Pituus: 9 cm Viime kaudella hurjia tilastolukuja: runkosarjassa Sastamalan vastustaja on serbialainen Belgradin Punainen ja naisten CEV Cupin ja Miesten Challenge Matti Oivanen 9 keskitorjuja 0++0 Tähti eli Crvena Zvezda. Cupissa Loimu aloittaa pelit.-.0.ja WoVon torjuntaa ja 9 ässää peliin sekä pudotuspeleihin Luke Smith (AUS) 0 yleispelaaja Liigaottelut: LP Salon vastustaja naisten avauskierroksella on israelilainen pelit alkavat.-0.. ja.-.. peräti torjuntaa ja ässää peliin. Uhka kaikilla Pisteet: 0 Lähteneet: Tapio Toiviainen, Vladimir Cedic, Aivars Petrusevic, Tauno Lipp, Kalle Määttä. osa-alueilla. Liigan ehdottomia supertähtiä vuodesta Haifa VC. Hopeajoukkue LP Kangasala kohtaa ranskalaisen Tulleet: Ryan Jay Owen, Dmytro Dolgopolov, Tomi Mutka, Mohamed Alhachdadi, Mauri toiseen. Kurppa, Luke Smith. SM-kaudet: Kultaa: -, - Hopeaa: - Pronssia: - Valmentaja: Tommi Tiilikainen Nettisivut: SM-kaudet: Hopeaa: -, -, - Pronssia: - Valmentaja: Nicola Giolito, Italia Nettisivut: Lasse Jylhä 90 passari +0+0 Lauri Jylhä 9 yleispelaaja +0+0 Antti Ropponen 9 hakkuri +0+0 Steven Kehoe (USA) 9 passari ++0 Grayson Overman (USA) 0 keskitorjuja Tommi Siirilä 0 keskitorjuja +0+0 Romans Sauss (LAT) 9 yleispelaaja ++0 Robert Seppänen 9 yleispelaaja Taichiro Koga (JPN) 0 libero Antti Leppälä 9 keskitorjuja ++0 Olli-Pekka Lelu Ojansivu 9 hakkuri ++0 Enderwin Herrera (VEN) 9 yleispelaaja Ojansivu Siirilä Sauss Herrera Overman Kehoe Koga Lähteneet: Matti Hietanen, Pasi Hyvärinen, Markus Väisänen. Tulleet: Taichiro Koga, Robert Seppänen, Grayson Overman, Enderwin Herrera Al Hachadi Oivanen Kouki Smith Koppanen Dolgopolov Mäntylä
4 SEURAA LIIGAKAUDEN TAPAHTUMIA, OSALLISTU KESKUSTELUUN MESTARUUSLIIGA 0 0 Vammalan Lentopallo SASTAMALA Mikko Esko Syntynyt:.9.9 Pituus: 99 cm Pelipaikka: Passari Liigaottelut: 99 Pisteet: 0 SM-kaudet: Kultaa: -, - Hopeaa: - Pronssia: -, -0, - Valmentaja: Ugis Krastins, Latvia Nettisivut: Viisi perättäistä mitalia ja kertaa perättäin kuuden joukossa. Nyt kesän kovimmat kaappaukset tehnyt sastamalalaisjoukkue hakee vain mestaruutta, kolmatta viiteen kauteen. Kylän oma kultapoika Mikko Esko palasi pässipaitaan passariksi ja mukaan saatiin maajoukkueesta myös hakkuri Urpo Sivula, joten tuhon akseli on valmis. Kun sen ympärille laitetaan liigan viime kausien suurin tähti Olli Kunnari, Elviss Krastins, torjuntakone Eduard Venski, ukrainalaisvahvistukset Levchenko- Neviadomskyi ja libero Jarmo Korhonen sekä toinen passari Antti Esko, on Ugis Krastinsilla kasassa todella kova ryhmä. Jopa kovin vuosiin. Suomalaisen lentopallon suurimpia nimiä 000-luvulla. Edellisestä Mestaruusliigan pelistä aikaa yli vuotta. Tie vei Paterista maailmalle, jossa upea ura, samoin maajoukkueessa. Takuulla virtaa täynnä rakkaan kotiseuransa riveissä. Liigan suurimpia vetonauluja. Ikämiespelit saavat odottaa vielä pitkään, vaikka ikää on jo kauden alkaessa. Anssi Vesanen 0 keskitorjuja ++ Urpo Sivula 9 hakkuri ++0 Antti Esko 90 passari ++ Elviss Krastins 90 yleispelaaja ++ Timo Jokinen 90 yleispelaaja ++ Joonas Oksala 9 keskitorjuja Mikko Esko 9 passari +0+ Stanislav Neviadomskyi (UKR) 0 hakkuri 9 Andriy Levchenko (UKR) 0 keskitorjuja 0 Jarmo Korhonen libero ++ Toni Vahela yleispelaaja ++0 Eduard Venski (BLR) 00 keskitorjuja ++ Olli Kunnari 9 yleispelaaja +0+ Arttu Lehtimäki passari 0+0+ Lähteneet: Mauri Kurppa, Matt Pollock, Sjoerd Hoogendoorn, Sakari Mäkinen. Tulleet: Mikko Esko, Urpo Sivula, Timo Jokinen, Stanislav Neviadomskyi, Joonas Oksala, Andriy Levchenko, Toni Vahela. Pielaveden Sampo PIELAVESI SM-kaudet: Kultaa: -0, -0, -09 Hopeaa: -0, -0, -0, -0 Pronssia: -0, -0 Valmentaja: Jukka Tuovinen Nettisivut: kautta perättäin liigaa, yhdeksän perättäistä vuotta viiden joukossa ja kauden aikana vain kerran viiden sakin ulkopuolella. Siinä savolaisjoukkueen melkoinen rekordi. Jukka Tuovinen jatkaa päävalmentajana, joten se osasto on enemmän kuin kunnossa. Jared Krause tuli passariksi viime jouluna Toni Mäkitupan loukkaannuttua. Nyt kaksikko aloittaa kauden heti alusta. Laidassa Tiikereihin matkannut Enderwin Herrera korvattiin slovenialaisella Alen Djordjevicilla ja hakkuria ilmeisesti vielä haetaan Timo Leikaksen korvaajaksi. Timo Tolvanen palaa tuttuun asuun liberopaikalle. Tuli, näki ja voitti. Kanadalaispassarilta vahva mukaantulo Sammon paitaan viime kaudella joulutauon jälkeen. Johti joukkueen mm. kymmeneen voittoon yhdestätoista pelistä. Muodostaa Toni Mäkituvan kanssa todella mielenkiintoisen passarikaksikon Sivula Venski Kunnari Krastins Levchenko M.Esko Korhonen Jared Krause Syntynyt:..9 Pituus: 0 cm Pelipaikka: Passari Liigaottelut: 9 Pisteet: Häyrinen Kaatrasalo Djordjevic Poikela Väliaho Krause tolvanen Antti Poikela 9 yleispelaaja 0++ Toni Mäkitupa 9 passari Eetu Häyrinen 9 hakkuri Mikko Väliaho 9 keskitorjuja 0 Ville Heiskanen 9 yleispelaaja 0+0+ Tuomo Ikonen 9 keskitorjuja Timo Tolvanen libero ++ Jared Krause (CAN) 0 passari Aleksi Kaatrasalo 9 keskitorjuja 0++ Alen Djordjevic (SLO) 9 yleispelaaja Kasper Pennanen 9 yleispelaaja Lähteneet: Enderwin Herrera, Robert Seppänen, Aleksi Kössi, Juhani Hakala, Ilari Sivonen, Andrey Ankudovich, Timo Leikas. Tulleet: Ville Heiskanen, Timo Tolvanen, Alen Djordjevic, Kasper Pennanen. Raision Loimu RAISIO SM-kaudet: Kultaa: -, -, -, -90, -9, -0 Hopeaa: -0, - Pronssia: -, -9, -, -, -9, -9, -0 Valmentaja: Ismo Tuominen Nettisivut: Vuodesta 9 Raisiossa on painettu pääsarjaa ja maratontaulukon ykköselle mitaleita on kertynyt viisitoista, mutta vuoden 00 mestaruuden jälkeen vain yksi. Niitä oranssipaidat metsästävät entistä kovemmin. Ismo Tuomisen valmentaman joukkueen tukirangan muodostaa uusien pelaajien ulkolaiskolmikko: meksikolaishakkuri Daniel Vargas, venezuelalaislibero Joel Silva sekä yhdysvaltalainen keskitorjuja Ryan Meehan. Kotimaisista passari Ville Juntura ja yleispelaaja Ossi Rumpunen jatkavat todella tärkeissä rooleissa. Karri Sihvoselta ja Kirill Borichevilta odotetaan jällleen askelta eteenpäin. Ja onhan siellä paluun tehnyt Tuukka Anttilakin valmiina suurtekoihin Daniel Vargas (MEX) 99 hakkuri Ryan Meehan (USA) 0 keskitorjuja Joel Silva (VEN) 90 libero Ossi Rumpunen yleispelaaja 0+0+ Tuukka Anttila 0 keskitorjuja ++ Kasper Vuorinen 90 passari Kirill Borichev 9 yleispelaaja 0 Karri Sihvonen 99 keskitorjuja Ville Juntura 9 passari 0+0+ Verneri Vetriö 9 yleispelaaja Eetu Rantanen 0 libero Lentopalloseura Etta OULU SM-kaudet: Valmentaja: Olli Kuoksa Nettisivut: Oululaiset ovat olleet viitenä edellisenä kautena puolivälierissä, mutta vain kerran tie on vienyt välieriin asti. Olli Kuoksan edelleen tiukasti ohjastamassa joukkueessa nähdään mielenkiintoisena paluumuuttajana liigaan hakkuri Dean Bittner, joka teki mainiota jälkeä edellisellä vierailullaan Loimun paidassa. Savolaiskaksikko Eetu Pennanen-Markus Väisänen tuovat uusina niminä mukavaa leveyttä oululaisten riveihin, jossa tärkeänä palasina on vasta 9-vuotias passari Niko Haapakoski. Totta kai kokeneiden Juho Rajalan ja Anssi Hakalan panos on joukkueen peruskivi Vargas Meehan Rumpunen Borichev Sihvonen Juntura silva Bittner Väisänen Hakala Pennanen Kaksonen Haapakoski rajala Jussi Mäkinen 0 passari Eetu Pennanen yleispelaaja Eemeli Kupari 9 keskitorjuja Anssi Hakala yleispelaaja +0+0 Niko Haapakoski 9 passari Heikki Lehtoniemi 9 hakkuri Ville Kaksonen 9 keskitorjuja Oskari Seppä 9 yleispelaaja 0 Dean Bittner (USA) 0 hakkuri Juho Rajala 0 libero +0+0 Petteri Kiilunen libero Markus Väisänen 9 keskitorjuja ++0 Ossi Rumpunen Perusloimulainen aloittaa yhdeksännen liigakautensa Dean Bittner Pelasi Mestaruusliigassa kaudella 0 0 Raision Syntynyt:..99 oransseissa. Varma suorittaja, jo viitenä kautena Syntynyt:..9 Loimussa tehden vahvan vaikutuksen pisteen Pituus: cm perättäin yli 0 pistettä runkosarjakauteen. Pituus: 0 cm keskiarvolla runkosarjassa. Sitä odotetaan nyt myös Pelipaikka: Yleispelaaja Sai varmasti lisää virtaa kesästä pelattuaan Oulussa, jossa porukan ainoa ulkolaisvahvistus. Liigaottelut: maajoukkueessa Euroopan kisoissa Bakussa. Lähteneet: Tomi Rumpunen, Florian Ringseis, Joe Klein, Kyle Masterson, Urpo Sivula, Liigaottelut: Johtajatyyppi. Lähteneet: Markku Huuskonen, Jani Sippola, Mikko Sammelvuo, Janne Marttila, Akseli Kouki, Kaius Peltonen, Spencer Rowe. Tulleet: Verneri Vetriö, Kasper Vuorinen, Pisteet: 0 Sampsa Aitta, Ville Sorvoja, Rusty Lavaja, Joshua Walker. Joukkueen sytyttäjä ja luottomies parhaasta päästä Tuukka Anttila, Joel Silva, Ryan Meehan, Daniel Vargas. Pisteet: Tulleet: Jussi, Mäkinen, Eetu Pennanen, Eemeli Kupari, Heikki Lehtoniemi, Ville joka ilta. Kaksonen, Oskari Seppä, Dean Bittner, Markus Väisänen.
5 SEURAA LIIGAKAUDEN TAPAHTUMIA, OSALLISTU KESKUSTELUUN MESTARUUSLIIGA 0 0 LEKA Volley KUOPIO Timo Leikas Syntynyt:..9 Pituus: 9 cm Liigaottelut: Pisteet: 9 SM-kaudet: Valmentaja: Lauri Hakala Nettisivut: Mukavan lisävärin Savoon jo viime kaudeksi tuonut LEKA Volley ponnistaa toiseen kauteensa Lauri Hakalan johdolla. Viime kauden pistepörssin kärkinimen Mart Tiisaaren paikalle hakkuriksi saatiin naapurista Timo Leikas ja passariksi Petteri Penttisen tilalle jo kauden Mestaruusliigassa (Isku) pelannut Chris Austin sekä liberoksi Timo Tolvasen tilalle nuorin Hakalan veljeksistä, Juhani. Keskellä jatkaa kivikova kaksikko Jukka Lehtonen- Kristopher Johnson. Lisäksi viime kaudella hieman arkaan yleispelaajaosastoon tuli nyt vahvistusta joukkueen kolmannen yhdysvaltalaispelaajan Greg Pettyn myötä. Kolmekymppinen hakkuri vaihtoi savolaisjoukkueesta toiseen neljän Sampo-kauden jälkeen. Kaikkiaan 00 liigapisteen miehellä jo kymmenes liigakausi käsillä. Kahden viime kauden aikana lyönyt itsensä läpi Mestaruuliigan kärkihakkureiden ryhmään. Karinen Lehtonen Austin Hakala Kristopher Johnson (USA) keskitorjuja Lasse Jäntti passari Chris Austin (USA) 9 passari Eelis Karinen yleispelaaja +0+0 Juhani Hakala libero Teemu Silventoinen yleispelaaja 9 Greg Petty (USA) 9 yleispelaaja 0 Simo Puttonen yleispelaaja/keskitorjuja Antti Karttunen 9 yleispelaaja Timo Leikas 9 hakkuri Juho Kaunisto 0 yleispelaaja Jukka Lehtonen 9 keskitorjuja +0+0 Lähteneet: Timo Tolvanen, Pekka Seppänen, Tatu Säisä, Kasper Pennanen, Mart Tiisaar, Esa Hakulinen, Matti Mustonen, Petteri Penttinen. Tulleet: Greg Petty, Chris Austin, Juhani Hakala, Lasse Jäntti, Juho Kaunisto, Teemu Silventoinen, Timo Leikas. Korson Veto VANTAA SM-kaudet: 0 Pronssia: -0 Valmentaja: Petri Sainio Nettisivut: Vantaalla luotetaan jo tutusti nuoriin kotimaisiin pelaajiin tuettuna kokeneella johtohahmolla Toni Kankaanpäällä. Ulkolaispelaajia on yksi: unkarilainen keskitorjuja Alpas Szabo. Päävalmentaja Petri Sainio aloittaa toisen kautensa ja luottaa passarina -vuotiaaseen Joel Laaksoon. Todella mielenkiintoinen ja tärkeä nimi vantaalaisten koko menestystä ajatellen. Antti Vallin ja Karl Külaots ovat väläytelleet jo aiemmin, nyt on aika nousta tasaisemmin koviksi liigapelaajiksi. Näin Korsossa voidaan hyvinkin haaveilla ensimmäisestä puolivälieräpaikasta sitten kevään Leikas Johnson Petty Antti Vallin Syntynyt:..9 Pituus: 0 cm Liigaottelut: Pisteet: Toinen kokonainen liigakausi käynnistyy hakkurina roolin muututtua kesken viime kauden keskeltä laitaan. Muse teki viime kaudella lähes pistettä ottelua kohden ja pääsi mukaan myös maajoukkueeseen Euroopan kisoihin Bakuun. Mittaa riittää vaikka mihin, kehitystä viime kauden malliin ja maajoukkue kutsuu tulevaisuudessa. Vallin Szabo Kankaanpää Külaots Nurminen Laakso tarkiainen Alpár Szabó (HUN) 0 keskitorjuja Lassi Nurminen 9 keskitorjuja Antti Vallin 0 hakkuri Ville-Erik Tarkiainen yleisp./libero Marko Määttänen 9 yleisp./hakkuri Joel Laakso passari Patrik Ovaska yleispelaaja/libero 9 Karl Külaots 99 yleisp./hakkuri 0 Niko Kärkkäinen 9 yleisp./hakkuri Toni Kankaanpää 9 yleispelaaja 0+0+ Miro Määttänen 9 yleispelaaja Nuutti Niinivaara 9 keskitorjuja Lähteneet: Arto Hanni, Pasi Kuosmanen. Tulleet: Alpar Szabo, Akseli Haltia, Patrik Ovaska, Nuutti Niinivaara. Rantaperkiön Isku TAMPERE SM-kaudet: Kultaa: -, -, -0, -0 Hopeaa: -, -9, -9, -9, -9, -9, -0 Pronssia: -, -, -9, -9, -9, -0, -09, - Valmentaja: Jussi Heino Nettisivut: Vuoden kokeneempia, selkeästi valmiimpia. Rantaperkiön Iskun nuori ryhmä pysyi kasassa lähes täysin ja Jussi Heino on saanut tehdä rauhallista työtä erinomaisen rungon kanssa läpi kesän. Tuomas Tihisen lopettaminen on jättimäinen asia tamperelaisille, mutta niin myös joukkueen kokemuksen kasvu samaan aikaan. Sakari Mäkinen on vahva ehdokas kauden läpimurtajaksi siirryttyään kotikaupungin (Sastamala/VaLePa) ulkopuolelle. Conor Eaton on energiallaan juuri oikeanlainen passari nuoreen joukkueeseen, jonka kokemusta edustaa erinomaisen maajoukkuekesän vetänyt Sauli Sinkkonen.. perättäinen kausi pääsarjassa kertoo upeista perinteistä. Team Lakkapää ROVANIEMI Viidennentoista kauden aloittava rovaniemeläisjoukkue tottui melkoiseen mitaliputkeen, mutta viimeiset kolme kautta ovat olleet enemmän taistelua pudotuspelipaikasta. Viime keväänä se jäi haaveeksi jo varhaisessa vaiheessa. Viime kauden australialaisduosta peräti 0-senttinen passari Arash Dosjanjih jäi vielä seuran suureksi iloksi Napapiirille. Luka Medic tuli Serbiasta hakkuriksi ja Jouni Palokangas palasi liigakentille tärkeäksi palaksi SM-kaudet: Kultaa: -0, -0, -0, - Hopeaa: -0, -09 Pronssia: -0, - 0 Valmentaja: Normunds Veinbergs 0 Nettisivut: Kaislasalo Sinkkonen Helenius Mäkinen Härkönen Eaton Mutka hihaosastolle. Markus Kaurto otti viime kaudella lähes sata torjuntaa ja saa nyt kaverikseen keskelle australialaisen Trent O Dean. Joukkue jatkaa legendaarisen Normunds Veinbergsin valmennuksessa. Teemu Koivunen 9 keskitorjuja Petteri Friberg 9 hakkuri ++0 Eetu Rantanen 9 passari Ossi Mäkinen 90 yleispelaaja Jan Helenius yleispelaaja Sakari Mäkinen 9 yleispelaaja +0+ Samuli Kaislasalo 0 hakkuri Tatu Härkönen 90 keskitorjuja Aleksi Mutka 0 libero Tapio Toiviainen yleispelaaja 0++0 Conor Eaton (USA) 90 passari Sauli Sinkkonen 0 keskitorjuja 0+0+ Medic Kaurto P. Mäkinen Palokangas Hautala Dosanjih alatalo Joel Juurinen passari Arsh Dosanjh (AUS) 0 passari Trent O Dea (AUS) 9 keskitorjuja Roope Siliämaa libero Jouni Palokangas 9 yleispelaaja 0+0+ Peetu Mäkinen 0 yleispelaaja 9 Miikka Lemola 00 yleispelaaja 0 Jere Mäkinen 9 yleispelaaja Luka Medic (SRB) 9 hakkuri Tuomas Hautala 9 keskitorjuja Matti Alatalo libero Markus Kaurto 9 keskitorjuja Sakari Mäkinen Kotikulmiltaan Sastamalasta maailmalle ja Markus Kaurto Viime kauden runkosarjan torjuntatilaston kolmonen Syntynyt: vaihtonurkkauksesta ratkaisijaksi. Siinä teemaa toisen Syntynyt:..99 lähes sadalla (9) torjunnalla. Toinen kausi käynnistyy Pituus: 9 cm polven pääsarjalentopalloilija Sakari Mäkisen kauteen. Pituus: 9 cm pohjoisessa kahden edellisen mentyä Joensuussa Pelipaikka: Yleispelaaja Prinssi pääsee nyt näyttämään osaamistaan ja sitähän Riennossa. Parantanut kaikilla kausilla tähän Liigaottelut: riittää, kun ei turhaudu isojen torjuntojen kanssa. Vahva Liigaottelut: 0 mennessä. Nyt parantaminen viime kaudesta tietää jo Pisteet: 90 ehdokas vuoden läpimurtajaksi Mestaruusliigassa. Lähteneet: Tuomas Tihinen. Pisteet: Mestaruusliigan koviin nimiin liittymistä. Mukana kesällä Lähteneet: Joseph Smalzer, Raphael Möllers, Luke Perry, Gabor Nacsa. Tulleet: Sakari Mäkinen, Tapio Toiviainen. Bakussa maajoukkueessa. Tulleet: Trent O Dea, Roope Siliämaa, Jouni Palokangas, Jere Mäkinen, Luka Mecih. 9
6 SEURAA LIIGAKAUDEN TAPAHTUMIA, OSALLISTU KESKUSTELUUN MESTARUUSLIIGA 0 0 Riento JOENSUU Ville Louhela Syntynyt:..99 Pituus: 9 cm Liigaottelut: Pisteet: SM-kaudet: Valmentaja: Jani Säisä Nettisivut: Joensuussa alkaa kymmenes liigakausi yhdentoista kauden aikana. Paras sijoitus on seitsemäs tila, joka on otettu kahteenkin kertaan (00 ja 009). Jani Säisä jatkaa päävalmentajana ja avainpelaajista yleispelaaja Joni Savimäki, hakkuri/keskitorjuja Ville Louhela, passari Tuomas Karjalainen sekä libero Lasse Kukkonen. Joukkueen pitäisi olla vahvistunut viime kaudesta, kun se sai riveihinsä kolme ulkolaispelaajaa: laitoihin yhdysvaltalaisen Michael Pelletierin ja kenialaishakkuri Michael Chemosin sekä liigahistorian ensimmäisen ruandalaispelaajan Fred Musonin keskelle. Kolmen Isku-kauden jälkeen nyt alkaa kolmas Joensuussa. Viime kaudella selkeästi uran paras kausi tähän mennessä, runkosarjassa syntyi yli 00 pistettä lähes pisteen keskiarvolla. Todella tärkeässä roolissa itäsuomalaisten pakassa Chemos Musoni Savimäki Pelletier Hedhili Karjalainen Kukkonen Lasse Kukkonen libero Michael Chemos (KEN) 00 hakkuri Farouq Hedhili (QAT) 99 keskitorjuja Aleksi Sillanpää yleispelaaja Arttu Reijonen 9 keskitorjuja 0 Joni Savimäki 9 yleispelaaja 9 Jari Nurro yleisp./libero 0 Michael Pelletier (USA) 9 yleispelaaja Ville Louhela 9 hakkuri/yleisp Joonas Ryhänen passari Fred Musoni (RWA) 0 keskitorjuja Tuomas Karjalainen passari Lähteneet: Roope Siliämaa, Tuomas Tikka, Tuomas Sillanpää, Miikka Räsänen, Eetu Pennanen. Tulleet: Michael Chemos, Aleksi Sillanpää, Jari Nurro, Michael Pelletier, Joonas Ryhänen, Fred Musoni. 9 LP Viesti SALO Pauliina Vilponen Syntynyt: Pituus: 90 cm Pelipaikka: Yleispelaaja/hakkuri Liigaottelut: Pisteet: 0 SM-kaudet: Kultaa: -09, -0, -, -, -, -, - Hopeaa: -0, -0, -0, -0 Pronssia: -0 Valmentaja: Kari Raatikainen Nettisivut: Seitsemän viime vuoden Suomen mestarin asemaa ei todellakaan ole helppoa edes heilauttaa. Viime kauden historiallista esiintymistä ensimmäisenä pohjoismaisena joukkueena Mestarien liigassa voi pitää vain lisävoimana salolaisille, jotka tällä kaudella esiintyvät CEV Cupissa menestyksentahtoisina. Joukkue uusiutui kahden olennaisen pelaajan osalta, kun kokenut passari Viktoria Tuchashvili vaihtui LP-Vampulasta tulleeseen valkovenäläiseen Tatsiana Mysliuchykiin ja laitapelaajien ennestään kovaan rivistöön liittyi Pauliina Vilponen. Myös kaupungin oma kasvatti Ronja Heikkiniemi avaa nyt kauden seurassa. Kari Raatikaisen edelleen valmentamat salolaiset ovat voittaneet kotonaan viimeisistä 9:stä ottelusta ja lokakuun alun 0 jälkeen vain HPK on pystynyt sen kerran Salohallissa yllättämään. Pake palaa Mestaruusliigaan kahden Saksassa pelatun kauden jälkeen. Laidassa sekä hakkurina että yleispelaajana viihtyvä Vilponen metsästää ensimmäistä kultamitaliaan nyt Salon tähtisikermässä. Ilopilleri, joka on kova myös treenisalilla. Lymareva Rakic Kosonen Vilponen Jokinen Mysliuchyk Koskelo Roosa Koskelo libero ++ Lena Lymareva (UKR) yleispelaaja +0+0 Mira Hämäläinen hakkuri ++0 Noora Kosonen yleispelaaja +0+0 Kaisa Jokinen keskitorjuja ++0 Iida Murto 0 yleisp./hakkuri +0+0 Anna Czakan keskitorjuja Sari Tauriainen passari 9 Outi Immonen libero 0 Pauliina Vilponen 90 yleisp./hakkuri 0+0+ Tatsiana Mysliuchyk (BLR) passari Dubravka Rakic (SRB) 9 keskitorjuja +0+0 Ronja Heikkiniemi yleispelaaja +0+0 Lähteneet: Pia Kinnunen, Laura Pihlajamäki, Anu Ennok, Venla Hyttinen, Aino Linnamaa, Viktoriia Tuchashvili. Tulleet: Anna Czakan, Sari Tauriainen, Outi Immonen, Pauliina Vilponen, Tatsiana Mysliuchyk. Kuortane Lentopallon nuorten valmennuskeskus toimii Kuortaneen Urheiluopiston yhteydessä. Harjoittelun ohessa lentopallonuoret käyvät koulua läheisessä Kuortaneen lukiossa. Valmennuskeskuksessa opiskelee ja harjoittelee tällä kaudella tyttöä ja 9 poikaa. Kauden aikana he pääsevät myös tositoimiin valmennuskeskuksen ns. omajoukkueissa. Tyttöjen joukkue saa arvokasta liigakokemusta pelaamalla kaikkia naisten liigajoukkueita vastaan yhden kotiottelun Kuortaneella. Liigajoukkueiden pisteet näistä otteluista lasketaan mukaan liigan sarjataulukkoon. Kuortaneen joukkue itse ei kuitenkaan ole mukana sarjataulukossa vaan liigajoukkueet ratkovat sijoituksen keskenään. Kauden alkaessa Kuortaneen liigajoukkueen pelaajat ovat iältään vasta --vuotiaita ja keskiarvo on, vuotta. Varsin nuorena he siis pääsevät aloittamaan liigauransa. Toisilla pelaajilla on toki liigakokemusta jo viime kaudelta, jolloin kuortanelaiset pelasivat myös naisten liigaa. > > Seuraa lentopalloa netissä Kuortaneen valmennuskeskuksen tytöt saavat liigatason kokemusta Valmennuskeskuksen tytöt pelaavat omajoukkueella myös naisten -sarjaa. Valmennuskeskuksen pojat puolestaan saavat erinomaista pelikokemusta miesten -sarjasta ja -sarjasta, joihin poikien joukkueet osallistuvat. Nro Nimi Pituus Pelirooli KASVATTAJASEURA Vilma Ruuska yleispelaaja Pihtiputaan Ploki Emilia Kääntä 9 yleispelaaja Ylivieskan Kuula Petra Kasper keskitorjuja Savonlinnan Ajo Suvi Kokkonen yleisp./hakkuri JyväsLentis Veera Hämäläinen yleispelaaja Valkealan Kajo Veda Mansikkaviita passari Raision Loimu Milja Piesanen libero JyväsLentis 9 Taija Kaukoranta 0 passari Kempeleen Lentopallo 0 Yasmine Madsen keskitorjuja Valkealan Kajo Iina Niemelä 0 libero Raision Loimu Venessa Loukonen 0 keskitorjuja Raision Loimu Hilkka Hujanen yleispelaaja Savonlinnan Ajo Ida Mämmi keskitorjuja Kempeleen Lentopallo Annika Mikkilä 0 yleisp./hakkuri Saloisten Salama Valmentaja: Tapio Kangasniemi LP Kangasala KANGASALA Nette Tuominen Syntynyt:..990 Pituus: cm Pelipaikka: Yleispelaaja Liigaottelut: Pisteet: 0 Kangasalalaiset ovat ponnistaneet jo kaksi kertaa finaaliin kolmen kauden aikana ja neljästi perättäin välieriin. Lisäksi Suomen Cupista on tullut menestystä mainiosti. Näin joukkue onkin ollut viime vuosien aikana maan kakkonen LP Viestin jälkeen. Kangasalla katsotaan myös Eurokentille, kun joukkue esiintyy CEV Cupissa uuden kokeneen päävalmentajansa Olavi Pajalan johdolla. Suurimmat muutokset joukkueessa ovat jälleen ulkolaisosastolla, nyt luotetaan kolmeen yhdysvaltalaispelaajaan: Allison Mayfield, Elizabeth Koberstein ja Shelby Dalton. Kotimaisista avainasemassa ovat erityisesti libero Tiiamari Sievänen ja keskitorjujat Roosa Laakkonen ja Daniela Öhman. Nette Tuominen metsästää peräti kymmenettä perättäistä SM-mitaliaan. -vuotias Tuominen aloittaa jo kymmenennen liigakautensa ja mikä komeinta, hän on saavuttanut mitalin kaikilla yhdeksällä edellisillään! Tilillä on kaksi kultaa, neljä hopeaa ja kolme pronssia. Ei joukkueensa kirkkain tähti, mutta todellinen luottopelaaja. 0 SM-kaudet: Hopeaa: -, - Pronssia: - Valmentaja: Olavi Pajala Nettisivut: Dalton Laakkonen Mayfield Tahvanainen Öhman Koberstein sievänen Jasmine Tahvanainen yleispelaaja 0-- Liisa Hurskainen yleispelaaja 0--0 Outi Munnukka 0 passari 0-0- Roosa Laakkonen 9 keskitorjuja 0--0 Tiiamari Sievänen libero 0--0 Eveliina Vilponen 0 hakkuri/keskitorj Shelby Dalton (USA) hakkuri Nette Tuominen yleispelaaja -- Daniela Öhman keskitorjuja 0--0 Allison Mayfield (USA) yleispelaaja 0--0 Elizabeth Koberstein (USA) passari Lähteneet: Roosa Laakkonen, Oona Yli-Pekkala, Alison Landwehr, Sonja Laitinen, Salla Karhu, Maryna Deinega, Chantale Riddle, Jaki Ellis. Tulleet: Jasmine Tahvanainen, Outi Munnukka, Shelby Dalton, Allison Mayfield, Elizabeth Koberstein.
7 SEURAA LIIGAKAUDEN TAPAHTUMIA, OSALLISTU KESKUSTELUUN MESTARUUSLIIGA 0 0 HPK HÄMEENLINNA Michaela Madsen Syntynyt:..99 Pituus: cm Liigaottelut: 00 Pisteet: SM-kaudet: Kultaa: -00, -0, -0, -0, -0, -0, -0, -0 Hopeaa: -0, -0, - Pronssia: -99, -09, -, -, - Valmentaja: Luca Chiappini, Italia Nettisivut: Peräti kertaa perättäin välierävaiheeseen edenneet ja mitalia näinä vuosina ottaneet hämeenlinnalaiset lähtevät toiseen perättäiseen kauteen italialaisopein. Nyt vastuussa on Luka Chiappini apujoukkoineen. Viime kaudelta puolustettavana on SM-pronssi ja Suomen Cupin hopea. Eurokentillä joukkue pelaa CEV Cupia. Joukkueen ulkolaisosasto täydentynee kauden alkaessa. Passariosastolle saatiin hyvää kilpailua Annina Antikaisen liityttyä ryhmään. Myös Pihla Pelkiön paluu koko kauden vieneen loukkaantumisen jälkeen on materiaalia mukavasti leventävä asia. Saana Koljonen tuli lisäksi haastamaan Eveliina Rautiaista liberon tontilla. HPK:lla on erittäin laaja ja hyvä materiaali. Teki vahvan läpimurron liigan keskitorjujien terävimpään kärkeen ensimmäisellä vastuukaudellaan liigassa. Voitti torjuntatilaston runkosarjassa torjunnalla. Kausi katkesi ikävästi selkävaivoihin. Iso persoona muodostaa yhdessä Karoliina Fribergin kanssa kovan kaksikon: viime kaudella yhteensä torjuntaa. Nyt myös Pihla Pelkiö ja Roosa Nieminen vahvistavat ko. osastoa Korhonen Friberg Boricheva Maruotti Madsen Antikainen Koljonen Michaela Madsen keskitorjuja +0+ Annina Antikainen passari ++ Katja Kylmäaho passari 0+0+ Oona Yli-Pekkala passari 0++0 Karoliina Friberg keskitorjuja 0+0+ Anna Boricheva 9 yleispelaaja Noora Venho 0 yleispelaaja Pihla Pelkiö keskitorjuja 0++ Saana Koljonen libero 0++0 Pia Korhonen 9 hakkuri 0+0+ Martta Lemola yleispelaaja Eveliina Rautiainen libero 0+0+ Ilaria Maruotti (ITA) yleispelaaja Roosa Nieminen 9 keskitorjuja Lähteneet: Hanna Ylönen, Riikka Koivusaari, Lexi Erwin, Jekaterina Skrabatun, Nikola Senkova. Tulleet: Annina Antikainen, Oona Yli-Pekkala, Saana Koljonen, Martta Lemola, Iralia Maruotti. Oriveden Ponnistus ORIVESI MerCy Moim Syntynyt:..99 Pituus: cm Pelipaikka: Yleispelaaja Liigaottelut: Pisteet: 0 SM-kaudet: 0 Kultaa: -9 Hopeaa: -9, -0, -0, -09, -, - Pronssia: -, -0, -0, -0, - Valmentaja: Teemu Oksanen Nettisivut: Jo kaudesta lähtien liigassa pelannut ja kaikkiaan ennätyksellisen. pääsarjakautensa aloittava OrPo on jäänyt vain kolmasti ilman mitalia viimeisen kahdentoista vuoden aikana. Viime kausi päättyi putoamiseen puolivälierissä Woman Volleylle. Joukkueen kovin kiinnitys oli juuri kauden alla Maailmancupissa pistepörssin kuutoseksi hakannut kenialainen Mercy Moim, Moimhan voitti viime kaudella Mestaruusliigan pistetilaston LiigaPlokin paidassa. Toinen uusi avainpelaaja on valkovenäläinen passari Alina Adamenya. Suomalaispelaajista libero Hillaelina Hämäläinen ja yleispelaaja Salla Karhu olivat erinomaisia täsmähankintoja. Perinteisesti erittäin vahva mitalikandidaatti on nyt Pihtiputaalta siirtyneen Teemu Oksasen ohjaksissa. Viime kauden Mestaruusliigan pistepörssin voittaja LiigaPlokin paidassa. Kovia esityksiä myös Kenian maajoukkueessa, jossa Maailmancupissa juuri kauden kynnyksellä yksi koko turnauksen parhaista pistenaisista. Todellinen kulmakivi OrPon hyökkäyspelissä, mutta myös vastaanotossa. Ylä-Viteli Puukka Karhu Moim Smolander Adamenya Hämäläinen Hillaelina Hämäläinen libero +0+ Eevi Ylä-Viteli yleisp./hakkuri 0++0 Niina Ylönen keskitorjuja Jenni Tuovila 0 yleispelaaja 0++ Eeva Puukka keskitorjuja 0++ Emilia Putkisaari libero Alina Adamenya (BLR) 0 passari 9 Eveliina Smolander keskitorjuja Salla Karhu yleispelaaja Inka Raitala yleispelaaja Maria Tuominen passari ++ Mercy Moim (KEN) yleisp./hakkuri Lähteneet: Outi Munnukka, Annina Antikainen, Reetta Väisänen, Heidi Hietala, Outi Immonen, Julia Tokarenko, Bojana Martinovic, Agnes Pallag. Tulleet: Hillaelina Hämäläinen, Niina Ylönen, Jenni Tuovila, Emilia Putkisaari, Alina Adamenya, Salla Karhu, Maria Tuominen, Mercy Moim. Woman Volley ROVANIEMI SM-kaudet: Valmentaja: Teemu Mäkikyrö Nettisivut: Viime kaudella historiallisesti ensimmäisen kerran välieriin selvinnyt rovaniemeläisjoukkue luottaa jo tutusti Teemu Mäkikyröön valmennukseen ja yhdysvaltalaisvahvistuksiin. Nyt kolmen pohjoisamerikkalaisen lisäksi Napapiirille tuli Kristiina Miilen Virosta. Neljännen liigakautensa aloittava WoVo Rovaniemi on parantanut sijoituksiaan koko ajan: --. Kotimaisten pelaajien listakin on laadukas: passari Heidi Rovanperä, libero Iida Eskonmaa, laitapelaajat Jessica Kosonen, Nelli Rantanen ja Johanna Pekkarinen sekä kauden aikana peliin kuntoutuva lupaava Jenna Keskimäki Rantanen Nassar Kosonen Miilen Winters Rovanperä Eskonmaa Iida Eskonmaa libero Kristiine Miilen (EST) yleispelaaja/hakkuri Jazmine White (CAN) hakkuri/keskitorjuja Arica Nassar (USA) keskitorjuja Johanna Pekkarinen yleispelaaja Jessica Kosonen yleispelaaja Heidi Rovanperä passari Roosa Rautio passari 0 Jenna Keskimäki hakkuri Katlin Winters (USA) 9 keskitorjuja Malla Kivilompolo libero Viivi Pyhäjärvi yleispelaaja Petra Rantavuoti yleispelaaja/hakkuri Nelli Rantanen yleispelaaja/hakkuri Jessica Kosonen Pieni, mutta pippurinen. Sanonta sopii harvoin yhtä Eveliina Koljonen Kolmesta Mestaruusliigasta pelaavasta sisaruksesta Syntynyt: hyvin kuin Jessica Kososeen. Kuortaneen vuosien Syntynyt:.0.99 keskimmäinen palaa liigakentille kotikaupunkinsa Pituus: cm jälkeen -senttinen laitapelaaja pääsi jo viime Pituus: cm joukkueen riveissä. Palaa Putaalle kuuden kauden Pelipaikka: Yleispelaaja kauden lopussa maistelemaan pudotuspelifiiliksiä Pelipaikka: Passari muualla kiertämisen ja huilimisen jälkeen. Joukkueen Liigaottelut: WoVossa, nyt luvassa isoa vastuuta. -vuotias haluaa Liigaottelut: 9 Lähteneet: Hanna Anttila, Mercy Moim, Kimika Rozier, Hillary Hurley, Anni Sorvoja, Laura suomalaispelaajista ainoa enemmälti liigakokemusta Pisteet: 0 takuulla maajoukkueeseen, joten vahva näytönpaikka Iltanen, Nea Valtonen, Iida Eskonmaa, Johanna Oikari, Heta Rissanen, Emilia Nyström. Pisteet: 9 omaava, joten muodostaa ulkolaispelaajien kanssa Tulleet: Serena Warner, Rhiannon Tooker, Hanna Paananen, Maiju Hänninen, Lana läpi kauden. Lähteneet: Karoliina Kyllönen, Fanni Sankari, Amber Kaufman, Jennifer Keddy, Jana Jaudzema, Zonjic, Sini Koljonen, Eveliina Koljonen, Eeva-Maria Koskinen, Anniina Matalamäki, Nea Noora Rautio, Kory Honel. Tulleet: Iida Eskonmaa, Kristiine Miilen, Jazmine White, Arica ehdottoman rungon joukkueeseen. Hämäläinen. Nassar, Katlin Winters, Viivi Pyhäjärvi, Petra Rantavuoti, Roosa Rautio, Malla Kivilompolo. LiigaPloki PIHTIPUDAS SM-kaudet: Pronssia: -0 Valmentaja: Olli Nenonen Nettisivut: Pihtiputaalla laitettiin pakkaa uusiksi oikein urakalla. Kylän luottomies Olli Nenonen palasi valmentajaksi ja pelaajistosta ei passari Eveliina Koljosta lukuunottamatta kenelläkään ole yli yhtä kautta liigakokemusta. Viime kauden runkosarjan tehdystä LiigaPlokin pisteestä vain kymmenen pistettä tehnyt Anni Toivonen jatkaa joukkueessa. Lisäksi nuoresta joukkueesta Koljonen on ainoa 90-luvulla syntynyt, hänkin toki vain reilun kuukauden turvin. Kuudenneksi viime kaudella sijoittuneet putaalaiset kiinnittivät vahvistukset Yhdysvalloista (Serena Warner ja Courtney Felinski), Australiasta (Rhiannon Tooker) ja Kroatiasta (Lana Zonjic). Zonjic Warner Hämäläinen Felinski Tooker E.Koljonen s.koljonen Serena Warner (USA) keskitorjuja Anni Toivonen passari Rhiannon Tooker (AUS) 9 keskitorjuja Hanna Paananen libero Maiju Hänninen 0 libero Lana Zonjic (CRO) yleispelaaja Sini Koljonen libero 9 Courtney Felinski (USA) yleispelaaja 0 Eveliina Koljonen passari 0++0 Eeva-Maria Koskinen keskitorjuja Anniina Matalamäki yleispelaaja Nea Hämäläinen 0 yleispelaaja
8 Pölkky KUUSAMO iida-emilia Kivimurto Syntynyt:.9.99 Pituus: cm Liigaottelut: 9 Pisteet: SM-kaudet: Valmentaja: Tuomas Alatalo Nettisivut: Viime kaudella kuusamolaisten paukut riittivät runkosarjassa seitsemänteen tilaan ja voiton päässä oli komean taistelun jälkeen paikka mitalipeleissä asti, mutta lopulta finaaliin asti selvinnyt LP Kangasala oli parempi voitoin. Tuomas Alatalo vaihtoi juuri Kangasalan komentajasta Pölkyn peräsimeen. Joukkue lähtee kauteen viidellä ulkolaispelaajalla vahvistettuna. Viime kauden avainpelaajista mukana ovat ulkolaisduo Olena Prokopenko Yuliia Vorona sekä savonlinnalaisduo Iida Paananen Iida-Emilia Kivimurto. USA:sta lisävahvistusta tuovat keskitorjuja Me Ashah Nicholson ja libero Amanda Love. Edelliskauden naisjuniori debytoi viime kaudella liigassa napsien muun muassa komeasti torjuntaa ja yli kahdeksan pisteen keskiarvon.taistelee nuoressa kuusamoiaisjoukkueessa pelipaikasta ulkolaiskaksikon Klimova/Nicholson kautta ja samalla noususta kotimaisen keskitorjujakaartin terävimpään kärkeen. SEURAA LIIGAKAUDEN TAPAHTUMIA, OSALLISTU KESKUSTELUUN SM-kaudet: 0 Kultaa: -0 Pronssia: -9, -0 Valmentaja: Satu Natunen 9 Nettisivut: Prokopenko Nicholson Vorona Piesanen Klimova Paananen Love Iida Paananen passari +0+0 Yuliia Vorona (UKR) yleispelaaja Olena Prokopenko (UKR) yleispelaaja Lotta Piesanen 9 yleispelaaja Emmi Huovinen libero Annukka Paloniemi yleispelaaja Ekaterina Klimova (RUS) keskitorjuja 9 Me Ashah Nicholson (USA) keskitorjuja 0 Tiia Pohjonen passari Iida-Emilia Kivimurto keskitorjuja Sanna Kaakinen yleispelaaja Amanda Love (USA) libero Lähteneet: Mariia Russman, Fatou Diouck, Roosa Määttä, Henna Hämäläinen, Saana Kaartinen. Tulleet: Lotta Piesanen, Ekaterina Klimova, Me Ashah Nicholson, Amanda Love. Pieksämäki Volley PIEKSÄMÄKI Nikolina Alter Syntynyt: Pituus: 0 cm Liigaottelut: 9 Pisteet: Pieksämäellä lähdetään jo 0. perättäiseen liigakauteen. Kymmeneen vuoteen ei mitalipeleihin ole menestysvuosien jälkeen ollut asiaa ja viime vuonna liigapaikkaa jouduttiin hakemaan karsintojen kautta. Kesän parhaita liigauutisia oli Satu Natusen paluu valmennuskuvioihin ja risteyskaupunkiin päävalmentajaksi. Viime kauden seitsikkopelaajista serbialainen Nikolina Alter ja suomalaiskolmikko Outi Polso Riikka-Liisa Kärkkäinen Anna-Kaisa Kerminen jatkavat. Uusia kasvoja muutama ulkomailta ja kotimaasta erityisesti Heta Rissanen. Liigan kokeneimpiin kuuluva serbialainen aloittaa yhdeksännen liigakauden käytyään yhden kauden (0 ) välissä kotimaassaankin. Perusvarma pelaaja, jonka ympärille Pieksämäellä on hyvä rakentaa nuoremmista pelaajista joukkuetta. MESTARUUSLIIGA 0 0? Hollas Kärkkäinen Rissanen Alter Polso Kerminen Nikolina Alter (SRB) 0 keskitorjuja Eliise Hollas (EST) keskitorjuja Outi Polso passari Anastasia Chaykina 0 keskitorjuja Heta Rissanen 9 yleispelaaja Anna Kaisa Kerminen libero Elisa Naukkarinen passari Riikkaliisa Kärkkäinen yleispelaaja Lähteneet: Elina Heiskanen, Niina Ylönen, Essi Helminen, Hanna Salomäki, Neea Silvennoinen, Meri Tissari. Tulleet: Heta Rissanen, Eliise Hollas, Anastasia Chaykina. LP Vampula HUITTINEN Elli-Noora Hiltunen Syntynyt:.9.99 Pituus: cm Liigaottelut: Pisteet: 9 SM-kaudet: Valmentaja: Kai Stenius Nettisivut: lp-vampula.fi Viime kauden liiganousija kiipesi heti pudotuspeleihin ja siitä on nyt lähdetty ponnistamaan taas askelta eteenpäin. Ulkolaiskolmikosta Taylor Bruns on tuttu liigasta yhden LiigaPlokin kauden myötä. Kotimaisista pelaajista ilouutinen viime kauden liigan pistepörssin parhaan suomalaisen Elli-Noora Hiltusen jatkaminen ja Essi Helmisen tulo Pieksämäeltä. Paljon erittäin nuoria kotimaisia pelaajia. Libero Hillaelina Hämäläisen lähtö oli ikävä isku joukkueelle. Viime kauden Mestaruusliigan runkosarjan pistepörssin paras suomalainen lähes pisteen keskiarvolla ja ässätilaston voittaja peräti ässällä. Liekin löydettyään huittislaisten tärkein suomalaispelaaja ja jopa kokonaisuudessakin tärkein lenkki Helminen Mathews Sow Hiltunen Iltanen Bruns Porsanger Taylor Bruns (USA) passari Nea Valtonen yleispelaaja Elli-Noora Hiltunen yleisp./hakkuri Laura Iltanen keskitorjuja Julia Porsanger libero Essi Helminen yleispelaaja Anna Hyttinen yleispelaaja 0 Binetou Sow (SEN) yleispelaaja Alexis Mathews (USA) 9 keskitorjuja Ella Eloranta yleispelaaja Susanna Sutki passari Lähteneet: Tiina Räisänen, Jasmine Tahvanainen, Jekaterina Ripnaya, Daria Goryaeva, Hilla-Elina Hämäläinen, Tatsiana Mysliutshyk. Tulleet: Taylor Bruns, Nea Valtonen, Laura Iltanen, Essi Helminen, Anna Hyttinen, Binetou Sow, Alexis Mathews, Ella Eloranta, Susanna Sutki. Mesto TAMPERE Tampere palaa liigakartalle naisten puolella kymmenen kauden hiljaiselon jälkeen. Mestolla on erittäin arvoituksellinen ryhmä, jossa varmasti elintärkeää kokemusta tuovat ulkomaillakin useampaan kertaan pelanneet Johanna Siuro ja Taru Alho laitapelaajina. Liigakokemusta omaavat jo kivasti myös libero Sanna Häkkinen ja Rovaniemeltä tullut passari Noora Rautio. Ulkolaispelaajia on vain yksi, virolainen yleispelaaja Nette Peit. Mesto haluaa takuulla taistella tiukasti liigaputken saamisesta auki pidemmäksi aikaa. Nette Peit Syntynyt:..99 Pituus: cm Pelipaikka: Yleispelaaja Liigaottelut: Pisteet: SM-kaudet: Valmentaja: Viktor Circhenko, Venäjä Nettisivut: Ainoa ulkolaisvahvistus Meston mielenkiintoisessa kokoonpanossa. Saarenmaalainen Viron maajoukkueen yleispelaaja, joka maisteli jo ulkomaan kenttiä viime kaudella Ruotsissa. Hyvän fysiikan omaava virolainen saa vääntää kauden kovia torjuntoja vastaan. Siuro Tukia Peit Alho Lepistö Rautio Häkkinen Nette Peit (EST) yleispelaaja Venla Huurne passari Emilia Kuuppo 0 yleisp./hakkuri Noora Rautio 0 passari Laura Mäkikalli 0 keskitorjuja Saara Lepistö keskitorjuja Emma Mutka 0 yleisp./libero 9 Johanna Siuro 9 hakkuri Sanna Häkkinen libero 0+0+ Taru Alho yleispelaaja 0++0 Essi Tukia 9 keskitorjuja Mila Viljanen passari Lähteneet: Jenni Tuovila, Heidi Voss, Johanna Lepola, Anni Mäkinen, Maria Mäenpää, Eevi Ylä-Viteli, Hanna Hietikko. Tulleet: Nette Peit, Noora Rautio, Taru Alho.
9 Keskittämällä vakuutuksesi sinulla on VARAA VALITA. LÄHITAPIOLAN OMAETU JOPA % + S-RYHMÄN BONUS JOPA % Kun keskität vakuutuksesi LähiTapiolaan, voit säästää vakuutus maksuissa jopa %. Lisäksi vakuutukset kerryttävät sinulle S-ryhmän Bonusta, parhaimmillaan %. Lue lisää: lahitapiola.fi/omaetu Palveluntarjoajat: LähiTapiola Keskinäinen Vakuutus yhtiö, LähiTapiolan alueyhtiöt, LähiTapiola Keskinäinen Henki vakuutusyhtiö, LähiTapiola Varainhoito.
MIESTEN MESTARUUSLIIGAN FINAALIT
VALEPA HURRIKAANI MIESTEN MESTARUUSLIIGAN FINAALIT 2018 OTTELUT VALEPA HURRIKAANI Ti 10.4. 18:15 VaLePa - Hurrikaani (Sastamala) [Yle, Ruutu] To 12.4. 18:15 Hurrikaani - VaLePa (Loimaa) [Ruutu] Su 15.4.
MAAILMANLIIGA 2013 SUOMI KANADA 31.5.-1.6.2013 CALGARY, KANADA
MAAILMANLIIGA 2013 SUOMI KANADA 31.5.-1.6.2013 CALGARY, KANADA Joukkue Kanadaa vastaan 31.5.-1.6.2014 (numero, nimi, ikä, pituus, maaottelumäärä, mones kausi Maailmanliigassa, seura) (Maajoukkueen sivut:
Liigakauden avaustilaisuus 23.9.2014 Helsinki
Liigakauden avaustilaisuus 23.9.2014 Helsinki Mestaruusliigassa mennään nyt Kuopioon, Kalajoelle, Huittisiin ja Kuusamoon Lentopallon Mestaruusliigassa on uutta vipinää, kun listoilla vilahtelee uusia
NAISTEN MESTARUUSLIIGAN FINAALIT
LP VIESTI NAISTEN MESTARUUSLIIGAN FINAALIT 2018 OTTELUT LP Viesti To 5.4. klo 18:30 LP Viesti, Salohalli (Ruutu) La 7.4. klo 18:00 - LP Viesti, Elenia Areena (Ruutu) Ma 9.4. klo 18:15 LP Viesti, Salohalli
LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. Sampo - Piivolley
LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT - Pielaveden Salon, puolivälierien ottelut 1. ottelu: LA 13.3. klo 17:00 Pielavesi 2. ottelu: SU 14.3. klo 17:00 Pielavesi 3. ottelu: TO
LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. OrPo - Somero
LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT - -, puolivälierien ottelut 1. ottelu: 13.3. klo 17:00, Orivesi 2. ottelu: 17.3. klo 18:30, 3. ottelu, tarvittaessa: 20.3. klo 17:00, Orivesi
SM-liigan/Mestaruusliigan All Stars
SM-liigan/Mestaruusliigan All Stars 2000 2017 MIEHET Passari Hakkuri Libero 2017 Mikko Esko, VaLePa Urpo Sivula, VaLePa Aleksi Mutka, Sampo 2016 Steven Kehoe, Tiikerit Mohamed Al Hachadi, Hurrikaani Taichiro
LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. VaLePa Isku-Volley
LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT Vammalan Lentopallo Tampereen, puolivälierien ottelut 1. ottelu: 12.3. 18:30 Sastamala 2. ottelu: 14.3. 17:00 Sastamala 3. ottelu: 18.3.
lentopallon mestaruusliigaa lauantaina 30.1.2016 kello 17.00 Lapin Urheiluopistolla
lentopallon mestaruusliigaa vs lauantaina 30.1.2016 kello 17.00 Lapin Urheiluopistolla UUSI RAV4 HYBRID. KÄÄNTEENTEKEVÄÄ VOIMAA. RAV4 HYBRID POWER 197 hv tehoa + CO 2 115 g/km + Automaatti Koeaja uusi
Liigan tilastovoittajat
Liigan tilastovoittajat 1996 2016 Miehet Pistepörssi 1996 Kari Varis Isku-Volley 241 1997 Kiril Pleshakov Viesti 354 1998 Henrik Kosonen Pateri 351 1999 Normunds Veinbergs NaPa 656 2001 Marko Aho NaPa
Liigan tilastovoittajat
Liigan tilastovoittajat 1996 2017 Miehet Pistepörssi 1996 Kari Varis Isku-Volley 241 1997 Kiril Pleshakov Viesti 354 1998 Henrik Kosonen Pateri 351 1999 Normunds Veinbergs NaPa 656 2001 Marko Aho NaPa
LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 FINAALIT. Sun Volley - Sampo
LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 FINAALIT - - Pielaveden, finaalien ottelut 1. ottelu: LA 10.4. 12:45 Oulu 2. ottelu: TI 13.4. 19:30 Oulu 3. ottelu: LA 17.4. 13:45 Kuopio 4. ottelu: SU
LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT. Sampo Isku-Volley
LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT Pielaveden Tampereen, välierien ottelut 1. ottelu: SU 28.3. 17:00 Pielavesi 2. ottelu: MA 29.3. 18:30 Pielavesi 3. ottelu: KE 31.3. 18:30 Tampere
LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT. Sun Volley Loimu
LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT , Oulu Raision, välierien ottelut 1. ottelu: LA 27.3. klo 18:00 Oulu 2. ottelu: SU 28.3. klo 18:00 Oulu 3. ottelu: KE 31.3. klo 18:30 Raisio/Turku
MAAOTTELUT SUOMI TSEKKI 8.-10.9. 2013 Kokkola, Kuortane ja Sastamala
MAAOTTELUT SUOMI TSEKKI 8.-10.9. 2013 Kokkola, Kuortane ja Sastamala Joukkue Tsekkiä vastaan 8.-10.9.2013 (numero, nimi, ikä, pituus, maaottelumäärä, maaottelut tänä vuonna-pisteet-ässät-torjunnat, seura)
Lentopallon Mestaruusliiga LML
Lentopallokirja 2014 2015 Julkaisija: Päätoimittaja: Toimitus: Ulkoasu: Kansikuva: Kuvaaja: Painopaikka: Suomen Lentopalloliitto, Radiokatu 20, 00240 Helsinki. Puh. 044 5958 565 (Kimmo Nurminen), faksi
MIESTEN LENTOPALLOMAAJOUKKUE
MIESTEN LENTOPALLOMAAJOUKKUE EM-KARSINNAT 2012 TRIKALA, KREIKKA Lehdistötilaisuus 3.9.2012 / Kisakallio, Lohja EM-karsinnat 2012 Kaksi karsintaturnausta: Trikalassa 6.-8.9. (Kreikka) ja Vantaalla 14.-16.9.
Valmentajarekisteri 2015
Valmentajarekisteri 2015 Tilastossa ovat kaikki valmentajat, jotka toimivat päävalmentajina kaudella 2015-16 miesten tai naisten Mestaruusliigassa sekä Suomen A-maajoukkueissa. Jos seuran nimen perässä
Maakuntaviesti Pieksämäki
Maakuntaviesti 6.1.2018 Pieksämäki 1 Savonlinna 1:39:21.4 1 Harri Jylhä 10:48.1 2 Jari Turtiainen 19:10.7 3 Maija Tiainen 10:19.0 4 Arttu Turtiainen 9:25.8 5 Iida-Emilia Kaiponen 11:14.6 6 Waltteri Huuskonen
A-tyttöjen SM-finaalit alkavat lauantaina klo 10 ja sunnuntaina klo 9. Vapaa pääsy! Paikalla kahvio ja loistava lentistunnelma!
A-tyttöjen SM-finaalit alkavat lauantaina klo 10 ja sunnuntaina klo 9. Vapaa pääsy! Paikalla kahvio ja loistava lentistunnelma! http://junnulentis.fi/2014/04/29/a-tyttojen-sm-finaalit-viitasaarella-3-4-5-2014-2/
5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin
5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin sija nimi koulu aika Finaaliaika 1 Oona Köykkä Paulaharju 9,53 9,41 2 Ellen Ojanen Paulaharju 9,47 9,46 3 Linda Kankaanpää Mieto 9,66
MIESTEN JA NAISTEN LENTOPALLOMAAJOUKKUE
MIESTEN JA NAISTEN LENTOPALLOMAAJOUKKUE EM-KARSINTOJEN INFO 7.5.2014 KUORTANEEN URHEILUOPISTO Enää 9 päivää EM-karsintoihin Miesten lentopallomaajoukkue jatkaa valmistautumista SuperKesä 14 ensimmäiseen
MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012
MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 Neljällä voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2011 Yhteensä 19 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden
LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015
LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500
Puheenjohtajan tervehdys
Puheenjohtajan tervehdys Tervetuloa seuraamaan n toimintaa! Lentopalloseura on oululainen urheiluseura, joka on perustettu 15.3.1990. n perustivat Oulun NMKY, Oulun Kisko ja Oulunsalon Vasama. Seurojen
Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue
Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4
Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017
Woman Volley ry Uutiskirje tammikuu 2017 Tervehdys kaikille Woman Volleyn pelaajille ja vanhemmille! Lähetämme kuukausittain seuratiedotteen, missä kerromme ajankohtaisia asioita seuran toimintaan liittyen.
ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015
ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 Homenokka-turnauksessa Istumalentopallon Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 TULOKSET ry 31. SUOMEN CUP Jyväskylässä 26.-27.9.2015 L O P P U T U L O K S E T NAISTEN
Piirinmestaruus hiihdot Joroinen L Ä H T Ö L I S T A 23.1.2008 Joroisten Urheilijat ------------------- 21:12. Lähtö Sarja Nro Lis.
Miehet 12 vuotta 3 km V 11.01.30 4 29769352 Arttu Pajunen Kangasniemen Kalske 11.01.30 16 xxx Aaro Puttonen Ristiinan Urheilijat 11.01.30 32 24202842 Sami Roos Mikkelin Hiihtäjät 11.01.30 33 30134124 Juho
3-4lk. Tytöt 25m su. 5-6lk. Tytöt 25m su
3-4lk. Tytöt 25m su 1 Iida Kemppainen Soidinsuo 00:20,53 2 Tiia Liuski Lohtaja 00:22,36 3 Heta Hirvonen Soidinsuo 00:22,80 4 Katri Kemppainen Nakertaja 00:24,82 5 Emmi Loisa Keskuskoulu 00:25,97 6 Saara
Beach volleyn SM-mitalistit 1988 2015
Beach volleyn SM-mitalistit 1988 2015 Naiset 2015 1. Riikka Lehtonen/Taru Lahti 2. Essi Hasu/Anniina Parkkinen 3. Ida Sinisalo/Niina Ahtiainen 2014 1. Minna Sikiö/Maria Tuominen 2. Niina Ahtiainen/Ida
Valmentajarekisteri 2017
Valmentajarekisteri 2017 Tilastossa ovat kaikki valmentajat, jotka toimivat päävalmentajina kaudella 2017-18 miesten tai naisten Mestaruusliigassa sekä Suomen A-maajoukkueissa. Lisäksi mukana ovat ulkomaiden
Kausijulkaisu 2012 2013
Kausijulkaisu 2012 2013 www.etta.fi Puheenjohtajan tervehdys Suomen Lentopalloliiton strategiassa kerrotaan seuraavaa: Lentopalloliitto tekee eettisesti kestävää nuorisotyötä, saavuttaa pysyvää menestystä
Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty
Kuopion Uimaseuran TOP 15-20 Päivitetty 31.1.2019 Miehet Naiset 50 vu 1. Martikainen, Juuso 24,42 2015 1. Karjalainen, Heidi 26,82 2009 2. Ööbik, Mikk 24,5 1991 2. Väätäinen, Sirpa 27,44 1984 3. Ihalainen,
MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010
MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995 2003, 2009 Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden ottelun yhteistuloksella.
Toimintakertomus
Toimintakertomus 2015-2016 Sisällysluettelo Katsaus toimintakauteen... 3 Joukkue... 4 LEKA Battle... 5 Talkootoiminta... 5 Kumppanitoiminta... 6 Lopuksi... 6 Kauden 2015-2016 kaikki ottelut... 7 Katsaus
Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi
Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi Tytöt 5.v 40m 1. Helmi Moisio 10.0 2. Nella Suuronen 10.0 3. Jenniina Pöyhönen 10.4 4. Kira Karjalainen 10.6 5. Anna Kuronen 11.1 6. Seela Säntti 11.3 7. Viivi Kytöjoki 11.6
Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS
Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS T U L O K S E T Miehet 15 vuotta 3 km V 1. Tommi Härkönen Paltamon Urheilijat 7.23,7 2. Antti Huusko Ristijärven Pyry 7.23,8 0.00,1-5. 30834424 Mikko Haverinen Kuhmo-Ski
klo Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit. - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella
14.6.2018 klo 18.00 Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella Hippos on ollut monen menestyneen joukkueen kotikenttä Suomen Mestaruudet 1982 Jyväskylän Kiri 1984
MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 9:11.3 2 9:51.1 3 9:24.8 4 12:26.6 5 10:28.4 6 11:18.0 7 8:05.3 8 10:51.
MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 Teemu Pöntinen 9:11.3 2 Rosa Liukkonen 9:51.1 3 Sami Roos 9:24.8 4 Sanni Marttinen 12:26.6 5 Arttu Harjuntausta 10:28.4 6 Saana Lahdelma
KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015
KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015 Miesten SM-liiga Runkosarja a) SM-lisenssien myöntämismäärän mukaan korkeintaan kymmenen (10) joukkueen kolminkertainen sarja, jonka perusteella määräytyvät pudotuspelien
Pojat 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Tytöt 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Sija Nimi Seura Tulos Ero
Pojat 1.lk 1 km V Sija Nimi Seura Tulos Ero 1. Jarkko Kukkonen Simon koulu 6.21,8 2. Taneli Teppola Maksniemi 9.50,2 3.28,4 3. Eetu Anttila Simon koulu 9.51,9 3.30,1 4. Joel Alakärppä Simon koulu 9.55,7
IV Pohjankyrö murtsikka-cup
1 / 5 10.2.2009 17:22 IV Pohjankyrö murtsikka-cup Perinteinen, Isokyrö Ylipää 8.2.2009 T U L O K S E T N05; M05; N06; M06; N07; M07; N08; M08; N09; M09; N10; M10; N12; M12; N14; M14; N16; M16; Tytöt 5
69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.
69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.OSUUS 1 48 JOUTSA-1 Räsänen Veli-Matti 22.56,8 2 6 SAARIJÄRVI-1 Vertanen Olli 22.59,1 3 3 JYVÄSKYLÄ-1 Mikkonen Tomi 23.04,8
Sij Nimi Seura Loppuaika 1 Anni Kalilainen Pieksämäen Veikot 05:55.8
Sivu 1/6 Tulokset Iivo CUP 2019 02.02.2019 N8 1 km 1 Anni Kalilainen 40468222 Pieksämäen Veikot 05:55.8 2 Iina Anni Emilia Toikkanen 60300763 Rautalammin Urheilijat 06:31.7 3 Aino Myllylä 60298081 Kiuruveden
PK/RL-CUP LIMINKA (V)
PK/RL-CUP LIMINKA (V) 27.2.2010 T U L O K S E T Limingan Niittomiehet T06; P06; T08; P08; T10; P10; T12; P12; T14; P14; T16; P16; Tytöt 6 vuotta 0.6 km V Sija Nimi Seura Tulos Ero 1. Katriina Vuollet Tyrnävän
Lentopallon Mestaruusliiga LML
Lentopallokirja 2014 2015 Julkaisija: Päätoimittaja: Toimitus: Ulkoasu: Kansikuva: Kuvaaja: Painopaikka: Suomen Lentopalloliitto, Radiokatu 20, 00240 Helsinki. Puh. 044 5958 565 (Kimmo Nurminen), faksi
Tulokset XVI Viljo Vellosen hiihdot
Tulokset XVI Viljo Vellosen hiihdot 12.2.12 T U L O K S E T Savonlinnan Hiihtoseura Naiset 8 vuotta 1 km p Sija Nimi Seura Loppuaika Ero 1. Elina Sainio Imatran Urhei 7.12,7 2. Iida-Emilia Kaiponen Savonlinnan
PIIRIKUNNALLISET/VKS- CUP KISAT KARSTULASSA Käsiajanotto. M17 Kuula 5 kg. 1.Mika Pekkanen Karski 10,69. P m
PIIRIKUNNALLISET/VKS- CUP KISAT KARSTULASSA 27.6.2007 Käsiajanotto M17 Kuula 5 kg 1.Mika Pekkanen Karski 10,69 P15 200 m 1.Timo Pölkki KyyjKy 27,20 2.Jesse Lehto KyyjKy 30.80 P15 3-loikka 1.Timo Pölkki
Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.
OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion
Suur-Savon maakuntaviesti Mikkeli, tulokset
Suur-Savon maakuntaviesti 22.3.2009 Mikkeli, tulokset 1 Mikkeli I 2:21:34.5 1 Antti Lampinen 24:35.5 2 Esko Hänninen 14:22.1 3 Teemu Pöntinen 8:50.7 4 Netta Tuhkanen 9:30.1 5 Milla Harsia 8:09.7 6 Virpi
MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.
Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä
MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.
Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä
Raision kaupungin mestaruuskilpailut (9-13v.)
Raision kaupungin mestaruuskilpailut 1.9.2008 (9-13v.) T7 40m 1. Ilona Tättilä 7.86 2. Sirkku Korpela 7.96 3. Vilma Rajasuu 8.36 4. Vilma Jalonen 8.37 5. Tuuve Nyfors 8.38 6. Sanni Rekola 8.48 7. Nea Koski
2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5
2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna
Kurikan koululaisuinnit
Kurikan koululaisuinnit 24.11.2014 1.lk tytöt 25 m 1 Aino Tolonen Peura 30,30 2 Sanni Kahila Paulaharju 35,60 3 Jenna Syväoja Paulaharju 38,22 1.lk pojat 25 m 1 Elias Kivistö Koivisto 31,28 2 Aapo Koivuniemi
HANKASALMEN ALAKOULUJEN VÄLISET YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT KE ASEMAN KENTÄLLÄ
HANKASALMEN ALAKOULUJEN VÄLISET YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT KE 9.9.2015 ASEMAN KENTÄLLÄ TYTÖT 1-2.lk 40m 1. Emilia Tarvainen Nj 7.6 2. Vilja Salo Kv 7.7 3. Isla Smolander Nj 7.8 4. Ada Backman Kv 7.9
Mestaruusliiga-Kausiopas_ indd 1
LP- VAMPULA JOENSUU Mestaruusliiga-Kausiopas_20-20.indd 3.0.20 2. Entistä enemmän koettavaa yleisölle Huippu-urheilua livenä: mm. viisi naisten lentopallon Mestaruusliigan ottelua Ilta-Sanomien ja Urheilusanomien
Kurikan koululaishiihdot 3.2.2015 Mietaalla
Kurikan koululaishiihdot 3.2.2015 Mietaalla Tulokset 2.lk tytöt 1 km 1 4 Sanni Rajala Tuiskula 2.lk t 0:02:00 0:05:50 0:03:50 2 3 Ella Huuskonen Mieto 2.lk t 0:01:30 0:05:46 0:04:16 3 12 Sonja Hietamäki
LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ
LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ Tytöt 10v 3-ottelu LOPPUTULOKSET 0 Sija Nimi Koulu 60m Korkeus Kuula Yhteensä 1 Marjo Heikura Jamali 10,38 189
Rl-Cup Oulunsalo
Rl-Cup Oulunsalo 24.01.2009 Oulunsalon Vasama : N6; M6; N8; M08; N10; M10; N12; M12; N14; M14; N16; M16; T U L O K S E T Naiset 6 vuotta 0.4 km V 1. Aada Anttila Niittomiehet 3.02,8 2. Elina Laurila Niittomiehet
VALEPA ESITTELYKALVOT
VALEPA ESITTELYKALVOT 26.1.2019 KOLME VÄITETTÄ Junioritoiminta on tärkeintä Liiga on tärkein Naisten joukkue on tärkein MUUTOSVALMIUS Pitkä historia, Vammalan Kisa -> VaLepa Asiat muuttuu nopeasti Tärkeää
VII Pohjankyrö murtsikka-cup 2012: KyVo, YK-V, VäVi, LaihLu
KyVo YK-V VäVi LaihLu CUP Kilpailija Seura Vapaa Vapaa Perinteinen Perinteinen Yht: väliaikalähtö väliaikalähtö väliaikalähtö takaa-ajo 8.1.2012 15.1.2012 29.1.2012 4.3.2012 Tytöt 5, 2007 ja myöh. syntyneet
sivu 1/5 KANGASALAN KOULUJEN UINTIKILPAILUT 2010 TULOSTAULUKKO
sivu 1/5 KANGASALAN KOULUJEN UINTIKILPAILUT 2010 TULOSTAULUKKO 3. luokka pojat 1. Otto Ollila Raikku 19,58 2. Nico Mankinen Ruutana 21,01 3. Ilmari Jokinen Kirkkoharju 21,03 4. Paulus Silventoinen Suorama
SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET
Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat
Kurikan koululaisuinnit
Kurikan koululaisuinnit 14.11.2016 1.lk tytöt 25 m 1 Juulia Saari Luopa 32,28 2.lk tytöt 25 m 1 Helmi Ala-Nisula Luopa 33,50 2 Katri Lähdesmäki PHK 35,56 3 Emmi Ristiluoma PHK 37,00 4 Hannele Rinta-Tassi
5.-6.lk 60 m tytöt 8 nopeinta aikojen perusteella juossut finaalissa
5.-6.lk 60 m tytöt 8 nopeinta aikojen perusteella juossut finaalissa sija nimi koulu alkuerä finaali 1 Liisa Rinta-Tassi Säntti 9,59 9,31 2 Matilda Uusitalo Paulaharju 9,52 9,44 3 Aada Mäki Peura 9,76
Heinävesi, 5-kunnan kilpailut
Heinävesi, 5-kunnan kilpailut 8.9.2011 Seurojen väliset yhteispisteet Heinävesi 139 Savonranta 105 Punkaharju 222 Kerimäki 255 Enonkoski 151 P14 100m 1 Aleksi Sairanen Kerimäki 13.9 2 Jouni Laamanen Punkaharju
BMX KILPAILUPÖYTÄKIRJA 5 kilpailijan kaavio Alkuerien neljä parastaa A-finaaliin
BMX KILPAILUPÖYTÄKIRJA 5 kilpailijan kaavio Alkuerien neljä parastaa A-finaaliin Kilpailu: BMX-cup 2013, Lahti #3 Pvm: 21.7.2013 Luokka: MN-6 Lista: 1 ALKUERÄT Moto 4 Moto 5 613 Iivo Vesikko TaBC / Sportax
Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)
1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5
LASTEN OLYMPIALAISET HANKASALMEN ASEMAN URHEILUKENTÄLLÄ
LASTEN OLYMPIALAISET 14.7.2010 HANKASALMEN ASEMAN URHEILUKENTÄLLÄ Järjestäjänä LC Hankasalmi apunaan Hangan yleisurheilujaosto ja tukijana OL Keskimaa. Tulokset: Pojat 15 v. 100 m: 1. Sami Suuronen 13.4
TEAM FINLAND MEDIA GUIDE MAAILMANLIIGA 2015 SUOMI - HOLLANTI 26.-27.6.
TEAM FINLAND MEDIA GUIDE MAAILMANLIIGA 2015 SUOMI - HOLLANTI 26.-27.6. VILLE JUNTURA Passari 27 vuotias 192 cm Raision Loimu 19 maaottelua Maajoukkueessa 2014 lähtien 1 27-vuotias passari debytoi maajoukkueessa
Sija Nimi Seura Ero. 2. Lilja Pekonen Puijon Hiihtoseura 0.00, Maali 5.47,40(2.)
Naiset 8 vuotta 1 km P 1. Taru Ovaskainen Sonkajärven Pahka 0.0 - Maali 5.47,01(1.) 2. Lilja Pekonen Puijon Hiihtoseura 0.00,39 0.0 - Maali 5.47,40(2.) 3. Hilma Heiskanen Suonenjoen Vasama 0.13,22 0.0
OTTELUOHJELMA: SEKASARJA Perjantai klo17.00 alkaen
OTTELUOHJELMA: SEKASARJA Perjantai 12.7.2013 klo17.00 alkaen Pelijärjestelmä: Ottelut pelataan yhdestä 21 pisteen erästä kahden pisteen erolla ilman pistekattoa. Alkulohkojen kaksi parasta pelaavat sijoista
Kans. 53. Honkavuoren Hiihdot Lamminahon Ahto, Pyhäjärvi
Kans. 53. Honkavuoren Hiihdot 1.1.2018 Lamminahon Ahto, Pyhäjärvi M10 1,5 km P 1 5 Niilo Kouvalainen 40275348 Kiuruveden Urheilijat 05:36,0 2 9 Joel Mäki 40277593 Kiuruveden Urheilijat 05:36,9 3 4 Iiro
Pk Ruoveden Hiihdot , päivitetty 27.1.klo 20.00
Pk Ruoveden Hiihdot 28.1.2011, päivitetty 27.1.klo 20.00 Aika Sarja Nro Hiihtäjä Seura Lähtöaika 12:00:00 00:00,0 12:00:30 00:30,0 12:01:00 M 14 238 Santeri Valkama Tampereen Hiihtoseura 01:00,0 12:01:30
Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen
Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22,89 17.7.2010 Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22,36 17.7.2010 Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Leppävirta 22,28 17.7.2010 Kangaslampi 4 Matti Saukkonen
Pelinjohtajien ranking
MIESTEN YKKÖSPESIS KAUSI 2016 Pelinjohtajien ranking 1. Imatran Pallo-Veikot 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 12 2. Haminan Palloilijat 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 4 31 3. Ulvilan Pesä-Veikot 2 2 2 2 3 3 3 3 4 6 6 36 4.
Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22,
Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22,89 17.7.2010 2 Eemi Saukkonen LepU 22,36 17.7.2010 3 Seppo Julkunen LepU 22,28 17.7.2010 4 Matti Saukkonen LepU 22,26 17.7.2010 5 Ville Piisilä Vantaa 20,40
PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET
PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 4.9.13 T 8-40 M 1. ERÄ 1 Saga Kyhyräinen Punkasalmi 7,7 2 Noora Suomalainen Punkasalmi 8,5 3 Alina Jaatinen Punkasalmi 8,6 4 Emilia Kosonen Punkasalmi
Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)
16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27
274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat. 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves
274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves 248 Annika Mäkelä Kangasalan Kisa 234 Milja Rantala Kangasalan Kisa 205 Vilma Rantala Kangasalan Kisa 258 Arsi Harjuntausta
Savonlinnan kaupunki Liikuntatoimi 5-KYLÄN LASTEN JA NUORTEN YLEISURHEILUOTTELU PUNKAHARJU TULOKSET
Savonlinnan kaupunki 13.9.2013 Liikuntatoimi 5-KYLÄN LASTEN JA NUORTEN YLEISURHEILUOTTELU PUNKAHARJU 12.9.2013 TULOKSET T 10-60 M SEURA AIKA PISTEET 1 Veera Kauhanen Heinävesi 9,50 11 2 Jenna Kosonen Kerimäki
NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti
NAISET RANKING 2016 Naisilla voittaa pienempi erotus Miehillä suurempi erotus 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,10 35,0 17,10 52 Tampere 20.8.2016 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,00 35,0 17,00 51 Lahti 9.10.2016
Limingan kunnan yleisurheilumestaruudet vuosilta
yleisurheilumestaruudet vuosilta 2005-2013 Yleisurheilun kunnanmestarit 2013 M, pistekisa (100 m tai 1500 m tai kuula) tulos Matias Tiiro 708 4.13,04 (1500 m) N, pistekisa (100 m tai 1500 m tai kuula)
KAINUUN YLEISURHEILU TYTTÖJEN TILASTO 2014
KAINUUN YLEISURHEILU TYTTÖJEN TILASTO 2014 T15 SARJA: KAJAANIN KIPINÄ Annika Haverinen KajKi 100 m: 12,51 +1,3 Kajaani 8.6. 12,92-0,6 Espoo 14.6. 12,77-0,4 Espoo 14.6. 12,93 +0,0 Pudasjärvi 19.6. 12,49
LNM Sarjahiihdot 2014
LNM Sarjahiihdot 2014 Kootut tulokset Limingan Niittomiehet Sisältö: LNM Sarjahiihto (V) 3.1.2013 LNM SARJAHIIHTO 13.1.2013 LNM SARJAHIIHTO (P)(Y) 20.1.2013 LNM-SARJAH. SPRINT (V) 3.2.2013 LNM-Sarjahiihdot
Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================
Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10
SM-JAKKARANHEITTOKISAT SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 0,00 HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA PARAS
SM-JAKKARANHEITTOKISAT 1.7.2017 SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 6 PARASTA, 3 LISÄHEITTOA HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA 1 2 3 4 5 6 PARAS Timo Nissinen Jämsänkoski 30,35 30,35 1 Jukka Vesterinen Leppävirta
Stormin Avoin Teräsmieskisa
Miehet yleinen 1. 49 Vastaranta, Mikko TriStadi 00:04:26 00:36:04 00:52:18 +00:00:00 2. 31 Lampainen, Markus Turun 00:04:42 00:36:36 00:53:54 +00:01:36 Urheiluliitto 3. 23 Ruotinen, Jukka Rekolan Raikas00:04:39
Seniorit SUOMEN ITF TAEKWON-DO RY. Liikesarjat. Ottelu. HELMI CUP 2013 2.-3.2.2013 Tampere
Seniorit Naiset 9-6 gup Miehet 9-6 gup 1. Anni Lehtomäki, TamTKD 1. Lauri Paasikko, Sastamala 2. Kaisa Kyttä, Kuopio 2. Mikko Remes, Espoo 3. Liudmila Lipiäinen, Black Eagle 3. Jari Yrjänä, TKD-Akatemia
MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki
MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5
HUMPPILAN VEIKOT 90 v JUHLAVUOSI kilpailut
HUMPPILAN VEIKOT 90 v JUHLAVUOSI kilpailut 13.7.2012 TYTÖT 7 v Pallonheitto 1. Erica Syrjälä Tammelan Ryske 19,00 2. Inkeri Kaseva Forssan Salama 14,00 3. Aino-Maija Jaatinen Urjalan Urheilijat 9,56 4.
PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.
OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU
Hese-kisa Keski-Suomi Hipposhalli
Hese-kisa Keski-Suomi 24.4.2013 Hipposhalli TULOKSET Sija Koulun nimi Sukkula Sij. Pituus Sij. Keihäs Sij. Kierrosviest Sij. Yht. Sij. 1 Putaanvirran koulu Pihtipudas 94,2 1 4069 1 247,16 1 6.52,8 1 4
24.10.2004. Järj: Hontai Judo ry TULOKSET. Tuplapooli 6 osallistujaa 3. Elina Aaltonen 2.k LAH IPPON Judokaaviot Hontai Judo 3. Tea Sopanen 1.
Sarja: AT-57 Järj: Hontai Judo ry TULOKSET 1. Kaisa Kota-aho 1.k RAI 2. Taru Petäjä 2.k FUD Tuplapooli 6 osallistujaa 3. Elina Aaltonen 2.k LAH IPPON Judokaaviot Hontai Judo 3. Tea Sopanen 1.k NUM RYHMÄ
47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0
2015 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40,0 47 46,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 52N20 51,30 Jenna Pitkänen / 95 40,0 42,5 45,0 45,0 52N20 51,00 Jenna
Jehumalja 2013 Karanteeni Karting
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 8 0103 5 XX 5 0106 11 0105 11 2401 10 2902 2 0603 8 XX 6 XX 8 3303 3 XX 6 1506 2 XX 9 2802 3 0501 3 0801 5 3003 11 0502
Raision Kuulan mestaruuskilpailut Kerttulassa sähköajat. M 400 m. 1. Miikka Laiho RaisKu 54,80. M keihäs
Raision Kuulan mestaruuskilpailut Kerttulassa 5.9.2011 sähköajat M 400 m 1. Miikka Laiho RaisKu 54,80 M keihäs 1. Petri Korte RaisKu 53,42 2. Petteri Soininen RaisKu 39,41 3. Juha-Pekka Triipponen RaisKu
RL-Cup T U L O K S E T. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Ed. kisa
RL-Cup 15.01.2012 T U L O K S E T Oulunsalon Vasama M06; N06; M08; N08; M10; N10; M12; N12; M14; N14; M16; N16; Miehet 6 vuotta 0.4 km P Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Ed. kisa 1. Santeri Ukkola Kempeleen