Metallin Yhteistyö Vaaliohjeet: /tyoymparisto. Antti- Teollisuuden tsv Hannu Paijola

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Metallin Yhteistyö. 1.11. 31.12.2013 Vaaliohjeet: www.metalliliitto.fi /tyoymparisto. Antti- Teollisuuden tsv Hannu Paijola"

Transkriptio

1 Metallin Yhteistyö 1/2013 Suomalaisia Mersuja Uudestakaupungista Antti- Teollisuuden tsv Hannu Paijola s. 4 Nuorten toimintaa s. 5 Perustetaanko luuserien puolue? s s Vaaliohjeet: /tyoymparisto Kun keskität pankki- ja vakuutusasiasi meille juuri nyt, voit saada vuodeksi maksutta kotivakuutuksen ja henkivakuutuksen*. Lisäksi sinulle voi kertyä OP-bonuksia**, joilla maksetaan muun muassa vakuutuksia. Aikamoisia etuja siitä hyvästä, että helpotat elämääsi. Lue lisää uuden keskittäjän eduista osoitteessa op.fi/oho Yhdessä hyvä tulee. *Edut voimassa **OP-bonuksia kertyy Osuuspankin omistajajäsenelle, jonka oma tai perheen yhteinen pankki- ja/tai vakuutusasiointi on vähintään 5000 euroa kuukaudessa. Vakuutukset myöntää Pohjola Vakuutus Oy ja OP-Henkivakuutus Oy, joiden asiamiehenä pankki toimii. Jokaisella työntekijällä on oikeus terveelliseen, turvalliseen, viihtyisään ja kehittävään työhön sekä työympäristöön. Onko sinun työpaikkasi tällainen? Anna äänesi paremman työympäristön puolesta. Osallistu työpaikkasi työsuojeluvaaleihin. Työsuojeluvaltuutettu valvoo työsuojelusäädösten noudattamista. Hän valmistelee ja toteuttaa parannuksia työsuojeluun ja työympäristöön. Hän on sinun puolellasi. Työsuojeluvaltuutettu on valittava työpaikalla, jossa työskentelee vähintään 10 työntekijää. Myös pienemmillä työpaikoilla on oikeus valita valtuutettu.

2 2 Pääkirjoitus Aluejärjestön puheenjohtajan terveiset Tervehdys lukijoille Pidät kädessäsi Metallin Yhteistyö -lehden ensimmäistä numeroa. Lehti on ilmestynyt noin 20 vuoden ajan Ruusu-Alasin-nimellä. Nimen muutos ei vaikuta olennaisesti lehden sisältöön tai toimitukselliseen linjaan. Lehti ilmestyy edelleen noin 1 2 kertaa vuodessa, ja on Metallin Yhteistyön vaaliliiton pää-äänenkannattaja. Lehteä jaetaan Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueen Metallialan työpaikoille noin kappaleen painos. Lehdessä tullaan julkaisemaan tasapuolisesti Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueen Metallin jäsenten juttuja. Vaikka lehden arvomaailma perustuu sosialidemokratiaan, lehden kirjoittajilta tai lukijoilta ei puoluekirjaa edellytetä eikä kysellä. Lehti on työpaikkojen edunvalvonnan lisäksi yhteiskunnallisesti kantaaottava ja aktiivinen, mutta ei politisoiva. Emme lähde loanheittolinjalle, vaan kuten lehden nimikin sanoo, teemme jäsenten edunvalvontaa yhteistyölinjalla. Jos haluat, että Sinunkin työpaikallesi jaetaan lehteä, ilmoita siitä minulle. Jos haluat kirjoittaa lehteen, tai jos haluat, että työpaikaltasi tullaan tekemään lehteen juttua, otan kaikki jutut ja juttuideat kiitollisena vastaan. Osmo Rantanen Vastaava toimittaja /2013 Julkaisija: Kirjoitin viime syksynä tämän lehden edeltäjään Ruusu-Alasimeen metallin kentällä käytävistä ytneuvotteluista ja massiivisista irtisanomisista. Valitettavasti sama meno on jatkunut. Nokian myynti, STX Europe Finlandin Rauman telakan sulkeminen, Mäntyluodon Technipin yt:t, Metson lisäirtisanomiset sekä monet muut henkilöstön vähentämiset. Olen itse Rauman telakan vanha kasvatti. En ymmärrä, että kannattava ja tilauskirja täynnä oleva telakka lopetetaan ja työt viedään isommalle telakalle, jolle kyseiset laivatilaukset on vain tekohengitystä. Kovaa turkulaista aluepolitiikkaa! Myös Technip Offsore Finlandin tilanne surettaa ja kiukuttaa. Ongelma ei ole suomalaisten työntekijöiden osaaminen tai kustannustaso, vaan Technip:in ranskalaisjohdon heikko osaaminen. Paljon on viime keväästä lähtien niin maamme hallituksen, kuin EK:n suunnalta perätty palkansaajilta vastuunkantoa, mutta yritysten vastuunkannos- Metallin Varsinais-Suomi Satakunnan yhteistyöryhmä Humalistonkatu 6, 3. krs, Turku Isolinnankatu 24, 2. krs, Pori ta ei ole tietoakaan. Rajattomasta ahneudesta kylläkin. Työpaikkojen huonosta työtilanteesta huolimatta on aika taas käydä työsuojeluvaalit työpaikoilla. Muistutan jo tässä kohtaa, että kun olette pitäneet vaalit ja valinneet henkilöt työsuojelutehtäviin, muistakaa myös täyttää viralliset ilmoitukset työnantajan allekirjoituksella ja toimittaa ne Metallin aluetoimistoon. Myös ammattiosastojen ehdokasasettelukokoukset ovat pian ajankohtaisia. Pidetään huoli, että olemme isolla porukalla päättämässä jäsenistön asioista osastoissa. Rakennemuutos haastaa ammattiosastot Painos: 7000 kpl Vastaava toimittaja: Osmo Rantanen Taitto: Winbase Oy Paino: Satakunnan Painotuote Oy Kokemäki 2013 Aluejärjestön puolesta toivon kaikille yt-neuvottelujen piirissä oleville, irtisanotuille ja lomautetuille paljon voimia ja uskoa parempaan työllisyyteen metallin kentällä. Janne Vainio Aluejärjestön puheenjohtaja Metalliliiton järjestörakenne on pysynyt lähes muuttumattomana vuosikymmeniä. Samaan aikaan on yritys- ja työpaikkakentässä tapahtunut radikaalia muutosta. On siirrytty suurista tehtaista verkostomaisesti toimiviin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, jotka ovat pääsääntöisesti kotimaassa toimivia alihankkijoita. Globaali teollinen rakennemuutos jatkuu ja yritysten toimintaedellytykset ovat jatkossakin haasteelliset. Tähän kehitykseen vastaaminen on koko ay-liikkeen kohtalonkysymys. Miten työt pidetään Suomessa ja miten edunvalvonta hoidetaan mahdollisimman tehokkaasti näissäkin oloissa? Edellinen liittokokous linjasi, että ammattiosastojen järjestöllinen tila selvitetään ja päätökset kehittämislinjoista tehdään 2016 liittokokouksessa. Tämän selvityksen pohjalta tehdään esitykset ammattiosastorakenteen muuttamiseksi. Lähtökohtana on, että ammattiosastot ovat jäsenpohjaltaan entistä suurempia ja ammattiosastojen rakenne noudattaa luonnollisia työssäkäyntialueita. Työ on käynnistynyt ammattiosastoille ja luottamusmiehille sekä työsuojeluvaltuutetuille tehdyllä laajalla kyselyllä ja haastatteluilla. Jo nyt voidaan todeta kriittisesti, että sääntöjen mukaisten kokousten pitäminen on useille osastoille haasteellista. Samoin sääntöjenmukaisten edunvalvontatehtävien hoitaminen on pirstaleisesta yrityskentästä johtuen ongelmallista. Nyt on aika ammattiosastoissa pohtia vakavasti, kuinka oma osasto on pystynyt hoitamaan sääntöjen mukaista perustehtäväänsä: järjestäytymistä ja jäsenhankintaa, edunvalvontaa ja koulutusta. Perustehtävien hyvin hoitaminen tarkoittaa sitä, että työpaikkaorganisaatiot ovat kunnossa ja toimivat. Sen lisäksi huolehditaan siitä, että luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut on valittu ja he ovat saaneet tarpeellisen koulutuksen. Vesa Aallosvirta järjestöpäällikkö

3 3 Aluepäällikön kynästä Elämme rajua rakennemuutoksen aikaa, mikä alkoi jo Nokian suurilla irtisanomisilla ja jatkuu Rauman telakan lopettamispäätöksellä. Jää nähtäväksi, miten meriklusteri selviää tai elpyy näiden kovien uutisten jälkeen. On vaikeaa sanoa jotain kannustavaa, kun työpaikka menee alta ja varsinkin, jos se menee koko perheeltä. Länsirannikkoa tämä rakennemuutos tuntuu murjovan enemmän kuin muuta Suomea. Yhteistyöryhmämme tulee näkyä kentällä kannustavana ja vastuuta kantavana joukkona. Elämä jatkuu lyötynäkin kohti uusia voittoja ja pettymyksiä. Ajankohtaisena asiana ovat työsuojeluvaltuutettujen sekä ammattiosastojen toimikuntien henkilövalinnat. Ympärillämme kuohuu laman aiheuttama rakennemuutos, jonka ei saa antaa vaikuttaa henkilövalintoihin. Näin voi käydä, jos annamme periksi. Yhteistyöryhmään ei kuulu periksi antaminen, vaan olemme aina kantaneet vastuun yhteistyöllä. Ollaan aktiivisia työsuojeluvaltuutettujen valinnoissa sekä ammattiosastojen henkilövalinnoissa. Pyritään avaamaan ovia niillekin, jotka eivät vielä tiedä edes olevansa ay-aktiiveja. Olemme erilaisia kuin muut, otamme kantaa ja olemme näkyvillä. William Arthur Wardin kirjoitti minusta Yhteistyöryhmälle sopivan tekstin: Usko, kun muut epäilevät. Suunnittele, kun muut kilpailevat. Opiskele, kun muut katsovat televisiota. Valmistaudu, kun muut uneksivat. Aloita, kun muut lykkäävät. Työskentele, kun muut uneksivat. Säästä, kun muut tuhlaavat. Kuuntele, kun muut puhuvat. Hymyile, kun muut murjottavat. Kiitä, kun muut kritisoivat. Anna tunnustusta, kun muut arvostelevat. Ota rennosti, kun muut pingottavat. Jatka, kun muut luovuttavat. Minusta tämä sopii hyvin toimintatapoihimme. Itse käytin telakka-aikana sanontaa, että ei muuta kun kypärän remmi piukalle ja kohti uusia haasteita ja niitä meillä riittää! Osallistukaa aktiivisesti keskusteluihin, koulutustilaisuuksiin ja erilaisiin tapahtumiin Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella. Tukekaa työnsä menettäneitä ja kannustakaa uusia toimijoita, sekä antakaa myös itselle aikaa. Jouni Nurmela aluepäällikkö Vastaava aluetoimitsija Syksy valtaa alaa ja yhä synkempää on edustamallamme alalla myös työllisyyden suhteen. Yt-neuvottelut ja niistä koituvat lomautukset ja irtisanomiset eivät näytä laantuvan. Keskeisenä syynä on työnantajapuolelta toistuvasti väitetty olevan palkansaajien joustamattomuus ja haluttomuus paikalliseen sopimiseen. Ainakaan teknologiateollisuuden alalla väite ei pidä paikkaansa. Työehtosopimus antaa lukuisissa asioissa mahdollisuuden sopia paikallisesti. Siis sopia. Sopimista ei ole se, että työnantaja esittää asiat yksipuolisesti ja ilman vaihtoehtoja. Meidän pääluottamusmiehillä ja työsuojeluvaltuutetuilla löytyy kyllä kykyä ja halua sopia asioista järkevästi, kunhan neuvotteluasetelmat ovat reilut ja tasapuoliset. Aina ne eivät sitä ikävä kyllä ole olleet. Työpaikkojen työolosuhdeasioilla on keskeinen merkitys niin työntekijöiden kuin yritysten hyvinvointiin. Niissä asioissa paljon vartioina ovat työsuojeluvaltuutetut ja heidän varaedustajansa, joiden valinta on nyt juuri käsillä. Hoidetaan siis valinnat kuntoon kaikilla työpaikoilla, myös niillä joilla tähän asti on asia ollut hoitamatta. Vain näin duunarit itse voivat varmistaa ja hoitaa omia etujaan, joihin on ihan lainsäädännönkin takaama oikeus. Ei siis jätetä sitä käyttämättä! Aluetoimistoilta sekä yhteistyöryhmän työsuojeluvaltuutettu- ja pääluottamusmieskollegoilta saa asioiden käsittelyyn apua ja tukea. Asioiden kanssa ei siis jää yksin. Siksi kannattaakin lähteä rohkeasti mukaan hoitamaan yhteisiä asioita. Käydään siis yhdessä haasteita kohti. Niitä riittää kyllä, mutta hyvällä yhteistyöllä pärjäämme. Vaikeudet on tehty voitettaviksi! Jari Kramsu vastaava aluetoimitsija Tupo ei ollut turha juttu Sepän Sällin eläketapahtuma lähestyy. Juuri päättyi pitkä sairasloma. Hengissä sentään selvittiin. Taas ollaan yhteiskunnan siinä osiossa, jossa annetaan yhteiseen hyvään, eli palkkatyössä ja veronmaksajana, eikä siinä, jossa ollaan saavana osapuolena. Sairaslomalla oli hyvää aikaa seurata ns. yhteiskunnallisia asioita eli politiikkaa vähän tavallista tarkemmin. Hallitus on yrittänyt katkaista velkakierteen ja nostaa työllisyyttä. Työmarkkinoilla on synnytetty uutta tupoa. Valtion talouden huono tilanne johtuu siitä, että Amerikoissa oli 2008 suuri pankkikriisi, mikä tunnetaan täällä eurokriisinä. Suomeen tämä on heijastunut siten, että meidän tekemät tuotteet eivät mene kaupaksi halvallakaan. Uusia, teknisesti hienoja koneita ja laitteita emme ole onnistuneet markkinoille kehittämään. Vaikka se olisi ollut välttämätöntä, koska paperikoneet ja kännykät ovat out. Olisi toivonut, että Suomen 47 kone- ja laitetekniikan professoria apulaisineen sekä yritysten tuotekehittelijät olisivat onnistuneet paremmin. Mutta kun ei niin ei. Kun vienti ei vedä, niin rahaakaan ei tänne tule. Työpaikan ainoa julkipersu on taas alkanut käydä kahviporukassa kunnallisvaalien jälkeisen boikotin jälkeen. Persu on lopettanut puhumisen siitä, että Suomen ongelmien syy on se, että Urpilainen kantaa kottikärryillä Suomen rahat Kreikkaan, jossa nämä sitten elävät iloista elämää. Hänkin on alkanut ymmärtää sen, että Suomen valtiontalouden ja vientiteollisuuden ongelmat ovat aivan muualla. Osa on itse aikaansaatuja ja osa johtuu huonosta kansainvälisestä taloustilanteesta. Kreikalla on tässä uhrin osa ja ne käyvät kovaa koirakoulua omista virheistään, mutta että Kreikka keikuttelisi muuta maailmaa!!! Verstaan pääluotto oli tyytyväinen siitä, että tupo saatiin aikaiseksi. Palkankorotukset jäivät olemattomiksi ja se tietää sitä, että henkilökohtaisella tasolla ei ostovoima kasva lähivuosina, ellei ole paljon ylitöitä. Palkansaajien ostovoima kokonaisuutena sen sijaan kasvaa, jos matalat korotukset osaltaan avittavat Suomen viennin kasvuun ja sitä kautta saadaan väkeä töihin kortistosta. Pääluotto kiitteli sitä, että tupoon liittyy sopimus, millä turvataan hänenkin tulevan eläkkeen rahoitus. Välttämättömät rakenneuudistukset tehdään vuonna 2017, jotta eläkejärjestelmä on oikeudenmukainen kaikilta osin. Olimme pääluoton kanssa samaa mieltä siitä, että Metalli teki oikein, kun se avasi ensimmäisenä suurena liittona tietä muille sopia työehdoista. Metalli torjui kaikki työnantajien huononnusesitykset ja muutamia hyviä uusia asioita saatiin aikaan. Näistä pääluotto mainitsi mm. uudet sopimusmääräykset vuokratyövoiman käytöstä sekä matka-asentajia kismittäneen kilometrikorvausten heikennysten perumisen valtion taholta. Puhuimme vakavasti siitä, että Suomessa joudutaan noin kahdenkymmenen vuoden välein pahaan vänkärakoon taloudellisesti. Mistähän tämä johtuu? Onko se jokin ylhäältä annettu, että koirakoulua on käyty , , ja nyt ? Lamat näyttävät jopa pitenevän! Olisiko aihetta tutkia tätäkin oikein tieteellisesti? Kun muut olivat jo menneet kahvitauolta työhön, esitin pääluotolle toiveen, että Suomessa vihdoin siirryttäisiin Ruotsin systeemiin, jossa vientiteollisuus tekee ensin sopimukset ja määrittelee työvoimakustannusten tason ottaen huomioon ulkomaisen kilpailukyvyn. Sen jälkeen kotimarkkinat ja julkinen sektori tyytyvät samaan. Tällöin eri alojen ja liittojen keskinäinen kilpailu saisi järkevät puitteet. Jos edellä mainittu hyväksyttäisiin, saattaisi käydä niin, että kahdenkymmenen vuoden päästä pääsisimme seuraavasta talouslamasta vähän vähemmällä!

4 4 VARSINAIS-SUOMI Työveneellä kiirettä tulossa Uudenkaupungin työveneellä työskentelee Jani Frii. Jani toimii n. 50 työntekijän työsuojeluvaltuutettuna ja pääluottamusmiehenä. Huoltomiehenä toimivalla Janilla on välillä melkoinen hoppu, kun pitää hoitaa työantajan ja työntekijöiden asiat. Jani toivookin, että työpaikalla moni muukin innostuisi työsuojeluhommista. Tällä hetkellä Janilla ei ole valittuna lainkaan varamiehiä työsuojeluvaltuutetun tehtäviin. Työtilanne on tällä hetkellä hyvä, marras-joulukuussa tulee 2 runkoa varusteltavaksi Riiasta. Työtä on runsaasti myös alihankkijoille, sillä omin voimin ei kaikkea saada tehtyä. Työsuojeluasioissa on menty eteenpäin, on saatu haalareiden alle palosuojatut nallepuvut (lämpöpuvut) ja raitisilmamaskiasiat on kunnossa. Putoamissuojaamisessa on vielä parantamisen varaa. Aluksen runko on varusteluvaiheessa täynnä aukkoja, jotka työmaalla liikkuvien pitää huomioida turvallisuusriskinä. Kun luukkuja avataan, aukkoja saattaa ilmaantua uusiin paikkoihin työn edetessä. Luukut pitääkin sulkea heti työn tekemisen jälkeen ja avoimiin aukkoihin tulee laittaa kaiteet tai putoamissuojat. Janin kesä on mennyt puutarhanhoidossa, kotona löytyy 6 neliön kasvihuone, jossa kasvoi tomaatteja, chilejä ja kurkkuja. Chilejä löytyy 3 eri lajiketta, keskiväkevän ja väkevän välillä. Valmet-Automotive nousukiidossa! Onnistuimme saamaan viime vuonna suuren tilauksen A- mallin Mesestä Daimlerilta. Tämän tilauksen on tarkoitus antaa työtä porukoillemme vuoteen 2016 asti. Ensimmäinen Suomessa valmistettu Mersu putkahti linjan päästä kuluvan vuoden loppukesästä. Sen jälkeen on kiirettä pitänyt ja voimainponnistuksia tarvittu koko henkilöstöltä. Kaikki lomautettuna olleet tehdashenkilöt ovat päässeet pitkästä aikaa autontekoon ja uutta työvoimaa on palkattu useampi kymmenen. Melkoisessa nousukiidossa ollaan. Muistetaan silti pitää pää kylmänä jotta jaksetaan ja pysytään terveinä rankkaa urakkaa tehdessä. Tekstin takaa esittäytyy Marko Turunen. Kotipaikka Uusikaupunki. Vanhempien lisäksi saman katon alla elelee nuorisoa iältään 5,12 ja 18 vuotta. Toimin toista kautta Valmet-Automotiven tehdashenkilöiden työsuojeluvaltuutettuna. Työsuojelun ja työturvallisuuden ilme on tehtaallamme noussut toimiaikani kuluessa yhdeksi tärkeäksi kilpailuvaltiksi tuottavuuden, toimitusvarmuuden ja laadun lisäksi. Tarvitaan ekologiaa ja tieto siitä minkälaisin menetelmin ja kuinka terveellisesti sekä turvallisesti tuote on tehty. Tämän päivän asiakas miettii ja vaatii näitä kaikkia osa-alueita tehdessään tuotteen hankintapäätöstä. Ja hyvä niin. Yksilötasolla voisin nostaa esille henkilökohtaisten suojainten käytön. Tässä on tapahtunut suunta parempaan. Suojainten käyttö on omaksuttu tärkeäksi osaksi työtä ja omaa terveyttä. Entistä aktiivisemmin ja herkemmin kysellään työhygieniamittauksia kemikaalien käytöstä ja melumittauksia. Yleinen turvallisuusasioiden sisäistäminen ja tietoisuus on lisääntynyt. Työsuojelua pidetään entistä tarpeellisempana. Asenteet ovat muuttuneet parempaan suuntaan. Tämän hetken ehkä tärkeimpänä ajankohtaisena asiana koen nyt uusina tulleiden työntekijöiden perehdyttämisen. Niin opettajalle kuin oppilaallekin on jäätävä molemminpuolinen ymmärrys perehdytyksen lopussa että homma on hoidossa. Tästä jatkamme yhdessä kohti entistäkin terveellisempää ja turvallisempaa työympäristöä. Että mitenkö vapaa-aikani kuluu? No, nuoria liikuttamalla paikallisessa urheiluseurassa, harrastamalla itse kestävyysliikkumista ja kuinka ollakaan mukaan mahtuu myös ay-toimintaa ammattiosastosta valtuuston jäseneksi. Murikka opiskelupaikkana on tullut tutuksi. Musaa kuunnellaan ja elokuvissa käydään. Loppuaika onkin sitten perheelle varattua laatuaikaa :) Siinäpä tuota ajankulua. Kesällä olen päässyt (kiitokset myötämielisen työnantajan osallistumismahdollisuuksistani!) käymään Murikassa lasteni kanssa muksukursseilla. Joulukuussa 12 vuotta täyttävä neitimme oli jo viidettä kertaa mukana ja 5-vuotias poikamme kolmatta kertaa. Tuulian suosikit viime kesältä; Murikan tähti (joukkuepeli jossa kerätään RAHAA ja etsitään tähteä), uiminen, frisbeegolf-rata ja seinäkiipeily. Joonatanin mieleen olivat mukavat ohjaajat, uiminen ja auditorion screenin elokuvat. Hinku olisi jo kova tulevan kesän leirillekin! Suosittelen kaikille Murikan kursseja, kannattaa käydä kokeilemassa! Näillä terveisillä: mukavaa loppusyksyä, joulun odotusta ja muistakaa, heijastin heilumaan ulkoillessanne! Marko Turunen Työsuojeluvaltuutettu tehdashenkilöt Valmet-Automotive Valtuuston jäsen

5 5 VARSINAIS-SUOMI Kuivureita ja koiria Teija ja Hannu Paijola koirineen. Vuonna 1952 perustettu perheyritys Antti-Teollisuus tekee materiaalien käsittelylaitteita, viljakuivureita ja laivan palo-ovia. Antti-Teollisuudessa asentajana ja laitosmiehenä toimiva Hannu Paijola on nyt toiminut yhden kauden työpaikan työsuojeluvaltuutettuna. Kausi on sujunut positiivisella fiiliksellä, työnantaja on suhtautunut työsuojeluasioihin vakavasti. Työsuojelua viedään jatkuvasti eteenpäin, työpaikalla tehdään säännöllisesti työn vaarojen ja haittojen selvitys- ja arviointityötä. Erilaisia suojaimia on hankittu, mm. raitisilmamaskeja maalareille. Valaistusta on pyritty parantamaan, led-valaisimia on hankittu hitsauspuolella koekäyttöön. Lähettämöön on lisätty putoamissuoja lastaushyllylle. Pääsääntöisesti henkilökohtaisia kuulo- ja silmäsuojaimia käytetään työpaikalla hyvin, mutta parannettavaakin käytössä on. Kuulovaurion riski on todellinen, kun viettää 8 tuntia vaikkapa iskevien mutterinvääntimien papatusta kuunnellen. Riski on kaikilla työympäristössä oleskelevilla, ei pelkästään konetta käyttävillä. Vapaa-aika Hannulla menee koiraharrastuksen ja vanhan omakotitalon remppailussa. Hannulla on ollut vuodesta 1978 saksanpaimenkoiria, tällä hetkellä koiria on 2 urosta ja 2 narttua. Hannu toimii Saksanpaimenkoiraliiton Kuusjoen alaosaston puheenjohtajana. Vuoteni uutena puheenjohtajana Vuosi 2013 on loppusuoralla, kun kirjoitan kuluneesta vuodesta ja miten olen sen kokenut uutena puheenjohtajana. Aloitellaan kronologisessa järjestyksessä, jotta teksti herättäisi ajatuksia ja uusia mielipiteitä. Aloittaessani ammattiosaston puheenjohtajana vuoden 2013 alussa, oli Uudenkaupungin työtilanne vielä synkkä. Tiedossa oli mm. Valmet Automotiven sekä Soijatehtaan tuleva työllisyystilanne ja nämä valoivat uskoa paremmasta työllisyydestä. Tätä kirjoittaessani Valmet Automotive on jo kutsunut takaisin töihin kaikki aiemmin lomautetut ja työllistänyt sen lisäksi n. 100 uutta työntekijää. Soijatehdas, Vahterus Oy sekä Hub Logistic ovat palkanneet jonkin verran uusia työntekijöitä. Aika ja suhdanteet ovat tulkitsijasta riippuen joko nousussa tai laskussa, kuten tuntuu olevan oikeastaan aina, kun on käynnissä TESkierros alalla kuin alalla. Globalisaation myötä olemme lisänneet kilpailukykyämme laadun suhteen. Harmi vain, että markkinat ja osakkeenomistajat ovat kiinnostuneita vain voittojen maksimoimiseen lyhyellä aikajänteellä. Olemme kuitenkin osa tuota järjestelmää, joten pitää koettaa sopeutua ja laajentaa osaamistamme tai erikoistua. Ammattiosastojen tilasta tehtiin Metalliliitossa kysely. Yhdessä liiton toimitsijan kanssa olemme käyneet vastauksia läpi voidaksemme sopeuttaa ja järkeistää toimintaamme. Osastomme kohdalla kaikki on hyvin, sillä meillä on järjestettynä edunvalvontaa ja päivystystä, ammattitaitoista jäsenpalvelua sekä neuvontaa toimistollamme. Ammattiosastomme jaoksetkin toimivat aktiivisesti (opinto-, nuoriso-, veteraani- sekä vapaa-aika jaos). Kaikki yhdessä sekä erikseen. Olemme yrittäneet järjestää seuturyhmässä pääluottamusmiehille ja työsuojeluvaltuutetuille tapaamisen. Tapaamisen tarkoituksena olisi ollut auttaa luottamushenkilöitä verkostoitumaan ja antaa heille laajempi kuva ympäröivästä tilanteesta sekä antaa paremmat eväät kohtaamaan työelämän haasteisiin. Valitettavasti seuturyhmän toiminta on ollut vaisua, ja tapaaminen ei toteutunut. Kaikkineen osastomme on järjestänyt / osallistunut ainakin seuraaviin tapahtumiin ja kokouksiin kuluneen vuoden aikana. (huom. nämä eivät ole aikajärjestyksessä): Retkeilypäivät (laskettelua Teijolla) SAK Varsinais-Suomen nuorten risteily Voice of Finland finaaliin matka Tallinnan matka MM-jääkiekko ottelut Suomi- Itävalta ja Saksa -Latvia jaosten yhteinen risteily Perheretki Puuhamaahan Aluekokous Aluetoimikunnan kokoukset Liittovaltuuston kokoukset SAK paikallisjärjestön kokoukset SAK Varsinais-suomen nuorten kokoukset Metallin aluenuorten kokoukset Veteraaneilla on vielä omat tapahtumansa. Kiitos heille jo taistelluista etuisuuksista heidän työssäolon ajalta. Nyt pitää vielä muistaa, että vaikka joku on joskus nämäkin edut meille taistellut/neuvotellut, ei niiden säilyttäminen ole itsestäänselvyys. Samoja asioita joudutaan edelleen puolustamaan, että saamme pitää ne! Osastollamme on myös kotisivut, joissa ilmoitetaan tapahtumista ja josta löydät myös edustajasi mm. SAK kokouksissa, liittovaltuustossa, aluetoimikunnassa, työpaikkasi pääluottamusmiehen, työsuojeluvaltuutetun yms. Jos huomaatte lukiessanne virheitä, tai muuten korjausliikettä vaativaa toimintaa ammattiosastossamme, ota yhteyttä allekirjoittaneeseen ja tehdään yhdessä siitä parempi. Syksyisin terveisin (miltei talvi ovella) Petri Kohtamäki Ammattiosasto268 Pj

6 6 Futismutsin aikalisä työelämästä Eurovaaliehdokas janne laulumaa Raision kaupunginvaltuuston puheenjohtaja SAK:n Varsinais-Suomen aluetoimikunnan puheenjohtaja Metalliliiton liittovaltuuston jäsen Pääluottamusmies Elektroniikkatyöntekijä Aviopuoliso, neljän lapsen isä Oikeudenmukaisuutta työhön ja yhteiskuntaan Euroopan työlainsäädännön avulla. Harmaa talous kuriin, pois Kreikan tieltä. Kattava ammattiliittojen kanneoikeus Eurooppaan. Vuorotteluvapaa, tuo hyvä, paha, paljon puhuttava asia. Minulle vuorotteluvapaa on mahdollistanut aikalisän työelämästä. Aikalisän, jolloin voin keskittyä omaan ja perheeni hyvinvointiin. Aikalisän, jonka aikana voin keskittyä minulle tärkeisiin asioihin ja jonka jälkeen taas palaan töihin pirteänä ja energisenä. Aikalisän, joka olisi tervetullut monen muunkin perheellisen arkeen. Kun lapset ovat pieniä ja oma kroppa alkaa antaa merkkejä, että jottain tarttis tehdä. Mutta kun ei ehdi, eikä jaksa... Vuorotteluvapaan alkuperäinen tarkoitus on ollut parantaa työssä jaksamista sekä parantaa pitkäaikaistyöttömien sekä nuorten työllistymistä. Nyt kuitenkin vuorotteluvapaajärjestelmää ollaan muuttamassa siihen suuntaan, että hyödyllisesti käytettynä vuorotteluvapaasta saisi paremman korvauksen. Eli jos opiskelet tai teet jotain muuta hyödyllistä, saat paremman korvauksen. Pitäisikö se nyt ymmärtää niin, että itsestä huolehtiminen ei ole niin hyödyllistä vaikka työuria halutaankin samaan aikaan pidentää? Vuorotteluvapaata haluttaisiin myös rajata niin, etteivät alle 40-vuotiaat olisi oikeutettuja vuorotteluvapaaseen. Tämähän rajaisi nämä edellä mainitut ruuhkavuosista kärsivät uupuneet perheenäidit ja perheenisät edun ulkopuolelle, koska he monesti ovat vielä alle 40-vuotiaita. Samoin tämä poistaisi alle 40-vuotiailta mahdollisuuden vuorotteluvapaaseen, kun perhettä kohtaa sairaus ja tarve hoitaa omaista. Muutenkaan mielestäni vuorotteluvapaata ei saisi sitoa ikään, koska ihmisillä on erilaiset työhistoriat iästä riippumatta. Hyvänä asiana muutosehdotuksissa näen sen, että vuorotteluvapaasijaisen pitää olla ollut työttömänä vähintään kaksi kuukautta tai olla alle 25-vuotias. Silloin vuorotteluvapaajärjestelmän toinen alkuperäinen ajatus toteutuisi paremmin. Nythän sitä voidaan työnantajien toimesta käyttää väärin, kun yksi päivä kortistossa riittää ja vuorotteluvapaasijaisiksi voidaan palkata jo talossa olleita työntekijöitä. Vuorotteluvapaan tulevaisuutta käsittelevä työryhmän on tarkoitus antaa esityksensä marraskuun aikana. Mielenkiinnolla jään odottamaan esitystä, vaikka omalla kohdalla seuraavan kerran onkin mahdollista vuorotteluvapaaseen aikaisintaan vuonna Siihen mennessä varmaankin koko järjestelmä on torpedoitu alas moneen kertaan, mutta jos se vielä silloin on mahdollista ja tunnen tarvetta aikalisälle, niin luultavasti tulen käyttämään uudelleen mahdollisuuden. Suosittelen tätä lämpimästi kaikille! Eeva-Maria Östlund, Työsuojeluvaltuutettu, Teleste Oyj Ahneus kuriin. Eurooppa ei ole vienyt töitämme Kiinaan, vaan yritysten omistajien tietoiset päätökset ja voitontavoittelu. Euroopan palkansaajien on yhdistettävä voimansa paremman tulevaisuuden vuoksi. Muista käyttää äänioikeuttasi! Europarlamenttivaalit sunnuntaina Ennakkoäänestys kotimaassa ja ulkomailla

7 7 Miksi olen ehdolla? Suomi otti euron valuuttana käyttöön 11 muun maan kanssa. Työskentelin tuolloin markat silmissä Telesten kielenopetusjärjestelmien parissa. Yhtenä työpäivänä sain yllättävän kutsun tuotannonjohtajan koppiin. Hän aloitti kysymällä tiukkaan sävyyn mitä sinä täällä teet?. Vastasin kohteliaasti, että huollan ja korjaan laitteita. Tuotantojohtaja vastasi vielä tiukempaan sävyyn, että ei meillä ole sellaista tuotannontyötä olemassa! Tiukan keskustelun jälkeen selvisi, että työnjohtajani oli toiminut omin päin sopiessaan kanssani työkuvastani. Lähdin keskustelun jälkeen ihmeissäni kotiin. Epävarmuus, kiukku ja luottamuksen menetys pyörivät päässäni. Syytin itseäni sinisilmäisyydestä. Alkushokista selvittyäni menin selvittämään asiaa tuotantojohtajan kanssa. Sovimme asiasta ja siitä miten etenemme tulevaisuudessa. Tapahtuma jätti kuitenkin ikuisen arven muistiini. Sain siirron pyynnöstäni yrityksen toiseen toimipaikkaan. Seuraavan vuoden aikana asetuin ehdolle pääluottamusmieheksi ja minut valittiin. Sillä tiellä ollaan ja matka on myös kasvattanut kulkijaa. Tarinan kaltaisia kokemuksia työpaikoilta on monilla ja yksittäinen tarina ei ehkä sinällään ole poikkeuksellinen tai ihmeellinen. Kuitenkin tällaiset tarinat usein yhdistävät meitä ammattiyhdistysliikkeessä toimivia aktiiveja. Arvotaustalla on merkitystä. Työntekijöiden edustajan tulee ymmärtää edustamiensa henkilöiden arkea. Kansainvälinen AY- liike taistelee päivittäin työntekijöiden etujen puolesta. Tätä tärkeää työtä pitää ymmärtää ja tukea. Miksi meidän on tärkeää äänestää näissä vaaleissa? Suomen ensimmäisissä EU-vaaleissa 1999 äänestysaktiivisuus oli 31.4 %. Viime EU-vaaleissa 40,3 % äänioikeutetuista käytti äänioikeuttaan. Valtaosa palkansaajista, joiden elämään päätökset vaikuttavat eniten, jättää äänestämättä. Tästä olen huolissani. Työssäni olen nähnyt EU-päätösten vaikutukset. Rikkidirektiivi heikensi huomattavasti suomalaisen teollisuuden menestysmahdollisuuksia. EU tuo mukanaan myös mahdollisuuksia vaikuttaa asioihin, jos vain osaamme ne hyödyntää. Kansainvälisillä työpaikoilla on mahdollisuus muodostaa työntekijöiden Euroopanlaajuinen neuvotteluryhmä, jota kutsutaan EWC-ryhmäksi. Tämä on luottamushenkilöiden ryhmä, joka neuvottelee työnantajan kanssa muutoksista. Suomessa on mahdollisuus vaikuttaa kansallisesti siihen, miten vaikkapa lähetettyjä työntekijöitä valvotaan. Tästä esimerkkinä rakennustyömailla käyttöön otettu pakollinen veronumero kaikilla työntekijöillä. Kansalaisille tulee selvittää Euroopan parlamentin merkitys työlainsäädännöstä. Useimmat työelämän lait päätetään EU:ssa. Ei ole siis yhdentekevää, ketkä päätöksiä tekevät. Nyt tulee ryhtyä töihin palkansaajan puolesta! Janne Laulumaa Känns det tryggt att gå till jobbet? Finland har världens bästa arbetarskyddslagstiftning. Lagen säger att arbetsgivaren inte får göra något som riskerar de arbetandes hälsa, såväl psykiskt som fysiskt. Att jobbet är tryggt är dock inte enbart arbetsgivarens ansvar. Det är upp till var och en av oss att se till att arbetsplatsen, redskapen och arbetsmetoderna är säkra och trygga. Antalet arbetsolyckor har minskat med ung 2 % de senaste åren, men olyckorna har blivit mer allvarliga och kräver längre vård. Tidspressen och bristen på personal tror jag själv att är de största orsakerna. År 2012 förolyckades arbetstagare och hela 26 personer dog på sina arbetsplatser i Finland. Det här är alltför stora tal. För metallbranschen är arbetarskyddet otroligt viktigt. Hetta, buller, stora maskiner och farliga material gör att riskerna för en olycka är stora. På arbetsplatser där man omfattat att säkerhet är en del av det dagliga arbetet sker det minst olyckor. Arbetarskyddet sköts alltid i samarbete med arbetsgivaren. En viktig nyckelperson i det arbetet är arbetarskyddsfullmäktige. Arbetarskyddsfullmäktig har rätt till utbildning och får använda en del av sin arbetstid till att övervaka att arbetarskyddet är lagenligt. Arbetarskyddsfullmäktige är den person som tar missförhållanden till tals med arbetsgivaren och tillsammans försöker de hitta en lösning. Alla arbetsplatser har rätt att välja en egen fullmäktig. Men fortfarande finns det alltför många arbetsplatser som saknar en. Är din arbetsplats en sådan? Då är det hög tid att du tillsammans med dina arbetskompisar gör något åt saken. Under tiden kan du ställa upp kandidater och rösta i Metalls arbetarskyddsval. Det är det bästa sättet att garantera att du även i morgon kan känna dig trygg då du går till jobbet. Nina Wessberg - organisationsombudsman - - tre perioders arbetarskyddsfullmäktige på heltid - twitter.com/laulumaa76 A4 eurovaaliesite_2.indd :11:14 Tuntuuko turvalliselta mennä töihin? Suomessa on maailman paras työsuojelulainsäädäntö. Lain mukaan työnantaja ei saa toimillaan vaarantaa työntekijöittensä terveyttä, ei henkisesti eikä ruumiillisesti. Työturvallisuus ei ole kuitenkaan pelkästään työnantajan vastuulla. Jokaisen on huolehdittava siitä, että työpaikka, välineet ja työmenetelmät ovat turvallisia. Työtapaturmien määrä on vähentynyt noin 2 % viimeisinä vuosina, mutta tapaturmista on tullut vakavampia ja ne vaativat pitempiä hoitojaksoja. Omasta mielestäni suurimpina syinä tähän ovat kiire ja henkilöstön puute. Viime vuoden aikana työtapaturmissa loukkaantuneiden määrä oli ja 26 henkilöä menehtyi työtapaturmaan työpaikallaan. Nämä ovat liian suuria lukuja. Työsuojelu on metallialalla erittäin tärkeää. Kuumuus, meteli, suuret koneet ja vaaralliset materiaalit nostattavat tapaturmariskiä. Työpaikoilla, joilla on omaksuttu turvallisuuden olevan osa päivittäistä työtä, tapahtuu myös vähiten työtapaturmia. Työsuojelua hoidetaan aina yhteistyössä työnantajan kanssa. Tärkeä avainhenkilö tässä työssä on työsuojeluvaltuutettu. Hänellä on oikeus koulutukseen ja hän saa käyttää osan työajastaan työsuojelun valvontaan. Työsuojeluvaltuutetun on otettava ongelmakohdat puheeksi työnantajan kanssa ja sitten yhdessä yritettävä etsiä asioihin ratkaisuja. Kaikilla työpaikoilla on oikeus valita työsuojeluvaltuutettu. Mutta vieläkin on olemassa työpaikkoja, joissa tätä valintaa ei ole tehty. Onko sinun työpaikkasi sellainen? Jos on, niin nyt on korkea aika tehdä asialle jotain yhdessä työkavereittesi kanssa. Voitte asettaa ehdokkaita ja äänestää Metallin työsuojeluvaaleissa ajanjaksolla Ja voit jatkossa töihin mennessäsi hyvin mielin tuntea olosi turvalliseksi. Nina Wessberg - järjestötoimitsija - - kolmen kauden täysiaikainen työsuojeluvaltuutettu -

8 8 SATAKUNTA Työllisyys- ja kasvusopimus, Tupoko? Maahan ollaan sorvaamassa Työllisyys- ja kasvusopimusta, jota ei jostain syystä voi kutsua Tupoksi? Samapa tuo. Hallituksen ministerit ja keskusjärjestöt suosittelevat kilpaa, että liittotasoilla hyväksyttäisiin sopimus työehtosopimusneuvotteluiden pohjaksi. Metalliliitto ja Teknologiateollisuus ovat sopimuksessa mukana. Tämä vahvistui, kun Metalliliiton valtuusto (15.10.) ja Teknologiateollisuuden työvaliokunta (17.10.) hyväksyivät neuvottelutuloksen uudeksi työehtosopimukseksi. Metalliliiton valtuusto kokoontui asian tiimoilta ylimääräiseen kokoukseen 6.9. Murikassa. Kokouksessa arvioitiin, lähteekö Metalliliitto mukaan keskusjärjestöjen neuvottelemaan Työllisyys- ja kasvusopimukseen. Puheenvuoroja käytettiin puolesta ja vastaan, painotus oli selvästi sopimuksen puolesta. Oma kantani oli sopimuksen hyväksyminen. Palkankorotusten heikko taso tietenkin mietitytti. Arvioin kuitenkin, ettemme liittokohtaisesti saisi puristettua paljonkaan parempia palkankorotuksia ilman voimatoimia, joka ei ole nykytilanteessa realistista. Liittokohtaisesti ei pystytä vaikuttamaan myöskään työttömyysturvan parannuksiin, karenssiajan lyhenemiseen tai 300 euron suojaosaan. Mielestäni näitä asioita on tärkeä saada eteenpäin ja se ei onnistu ilman keskitettyä ratkaisua. Esitin kokouksessa Työllisyys- ja kasvusopimuksen hyväksymistä liittokohtaisen neuvottelun pohjaksi sillä ehdolla, ettei minkäänlaisia tekstiheikennyksiä tai työelämän laatuun liittyviä huononnuksia hyväksytä työehtosopimukseen. Tämä oli myös Varsinais-Suomen ja Satakunnan valtuustoedustajien yhteinen näkemys. Valtuuston toisessa ylimääräisessä kokouksessa 15. lokakuuta päätettiin yksimielisesti hyväksyä Metalliliiton ja Teknologiateollisuuden sopima neuvottelutulos. Kokouksessa esiteltiin neuvottelujen tulosta ja henkeä perusteellisesti. Työehtosopimukseen ei liittokohtaisissa neuvotteluissa tule heikennyksiä, kuten Murikassa linjattiin. Heikennysten torjuminen on tärkeä tiedostaa, koska työnantajien otteet kovenevat koko ajan. Nytkin oli pöydässä monta heikennysesitystä. Toivottavasti saadaan tarpeeksi liittoja mukaan keskitettyyn sopimukseen, jotta se mahdollistaa laajan Tupon syntymisen. Jyrki Levonen Pääluottamusmies Metallin valtuuston jäsen Kaikki ei pärjää ilman nastoja Tänään satoi meilläpäin ensi lumi maahan. Eipä ollut monella vielä talvirenkaita alla ja sen kyllä huomasi mediassa. Oli monta ulosajoa ja kolaria. Itse laitoin jo viikonloppuna nastat alle. Miksi nastat? Ei täällä Pohjois-Satakunnassa vielä pärjää kunnolla ilman nastoja. Olin Metallin valtuuston kokouksessa viimeksi toissapäivänä. Päätettiin työehtosopimuksesta. Se oli OK. Ei tullut heikennyksiä Tes kirjaan, muutama parannus kylläkin. Paikallista sopimista siinä kyllä riittää, on luottamushenkilöillä työsarkaa tulevaisuudessa. Siitä hyvä kuitenkin, että perälauta on olemassa. Valtuuston ensimmäinen kokous oli 6.9 Murikassa, jossa päätettiin Työllisyys- ja kasvusopimuksesta. Miksi aloitin näin? Ei meillä täälläkään päin kaikki pärjää omillaan. Tarvitaan Liittojen ja keskusjärjestöjen apua. Joku kuitenkin menee hokeilla ja joku ilman. Ei nämä viimeiset kokoukset helppoja ollut minulle. Kun ensimmäisen kerran luin Kasvu- ja Työllisyyssopimuksen sähköpostista töiden jälkeen, niin verenpaine ja lämpö oli kohdallaan. Samana iltana kasvimaalla nousi valkosipulit kuin tyhjää vain maasta pois. Se oli sitä hätäisen reaktiota. Mutta kun lukee näitä esityksiä ensin muutaman kerran ajatuksella läpi, keskustelee muiden kanssa vaihtoehdoista ja käy läpi omat ajatuksensa, niin eipä tässä jää paljon vaihtoehtoja jäljelle. Tässä tilanteessa annetaan pallo nyt työnantajalle ja hallitukselle. Olen tässä vielä noviisi mut olen hyvä oppimaan. Rajansa on kaikella, myös minulla. Meillä on Satakunnassa nyt buumi tuotannollisten ja taloudellisten syiden varjolla väen vähentämiseen. Osittain syyt pitävät paikkansa. Onko kaikki vähentäminen kuitenkaan tarpeellista? Onhan meillä osaavaa ja ammattitaitosta porukkaa paljon. Obama yskähtää ja tuhannen henkeä irtisanotaan Suomesta saman tien! Vaikka monessa asiassa ollaan maailman kärkeä, niin tätä menoa ollaan kohta Oravannahka-taloudessa. Olen optimisti vieläkin, MUT? Harrastuksista ja etenkin metsästyksestä sen verran, että koira pelaa hyvin lintujen, erityisesti fasaanin suhteen. Millainen siitä olisikaan tullut, jos oikein olisi ehtinyt sitä kouluttamaan. Jos on maastopuku tai erävaatteet päällä, niin siitä kaverista et pääse irti. Voi sitä riemua ja menoa, kun mennään vain vaikka kävelemään metsään. Nuorimmainen poika halusi ampua ilmakolla. No eihän siitä mitään tullut, kun koira aseen näki. Ei auttanut häkkiin laitto, vaan pellolle täytyi lähteä ampumaan. Pakko oli palata muutaman minuutin päästä koira hakemaan, hulluksihan se olisi tullut siellä häkissä. Kalastan myös, mutta viime aikoina se on jäänyt vähemmälle. Pojat kyllä tykkäävät, mutta saalisvarmuus täytyy olla. Viime kesä lämpönsä puolesta ei ollut hyvä kalamiehelle. Iso kala oli nuoremmalla muksulla kyllä syksyllä kiinni, mutta pintaan sitä ei saatu. Ainakin kymppikiloinen Ahven! Piruja, kaloja ja lintuja tässä maalaten hyvää syksyä ja parempia aikoja kuitenkin odotellessa. Vesa Vuorenmaa Valtuuston jäsen Satakunta Kankaanpää

9 9 SATAKUNTA Valtuuston jäsenen puheenvuoro: Minä ja metalli Miten metalliliitosta ja sen toiminnasta tuli minulle harrastus? Muutama vuosi sitten aloitin pääluottamusmiehenä omalla työpaikalla. Ensin olin ollut varapääluottamusmiehenä yhden kauden. Ja kun asioista ei mitään syvällisempää tietoa ollut, piti sitä jostain lähteä hakemaan, jotta pärjäisi vastuullisessa tehtävässä. Vanhempien työtoverien neuvomana hain sitten kurssille Murikkaan. Ensin ajatus hieman hirvitti, yksin ja täysin vieraiden ihmisten kanssa siellä kokonainen viikko. Ensimmäisen päivän jälkeen olin yllättynyt, miten kaikki tutustui toisiinsa ja juttu luisti jo lujaa. Olihan meillä kaikilla ainakin yksi yhteinen puheenaihe, edunvalvonta ja työpaikat. Opettajat ovat mahtavia ja auttavat pulmatilanteissa, jos haluaa neuvoa kysyä. Ja mikä parasta, siellä on täysi ylläpito sekä mahtava ruoka. Laihtumaan ei pääse. Tieto lisääntyi, oppi hakemaan vastauksia ja sai varmuutta omaan edunvalvontaan. Lisäksi oli hieno tavata uusia ihmisiä. Kaikkien käytyjen keskusteluiden myötä huomasi, ettei meillä töissä asiat välttämättä niin huonosti ole. Tai oppi mitä muuta voisi tai kuuluisi olla. Innostuin asiasta niin paljon, että pakkohan sinne oli myöhemminkin vielä palata jatkamaan opintoja. Ammattiosaston puheenjohtaja otti yhteyttä ja kysyi, olenko halukas lähtemään ehdolle Metalliliiton vaaleihin. Jotenkin huomasin yhtäkkiä olevani mukana siinäkin touhussa. Ja jälleen tutustuin isoon porukkaan uusia ihmisiä, kun istuimme yhdessä suunnittelemassa vaalien teemaa ja yms. nauraen ja myös vakavasti pohtien. Jos siihen on uskominen, että nauru pidentää ikää, niin tässä Metallin porukassa se ei ainakaan lyhene. Vaalit käytiin ja omaksi yllätyksekseni huomasin päässeeni läpi liittokokoukseen. Liittokokous oli kokemuksena ainutlaatuinen. Tampere-talo täynnä Metalliliiton edustajia. Henkisenä tukena paikalla oli aluetoimistojen väki. Pakkohan (uutta kokemusta hakiessa) se sitten oli yrittää puhekin pitää. En ole elämässäni jännittänyt koskaan niin paljon, kun oma vuoro alkoi lähestyä... APUA. Sali täynnä väkeä ja jotain piti saada sanotuksi sieltä puhujanpöntöstä. Huh huh, mutta siitäkin selvisin ja se oli mahtava tunne, kun voittaa oman pelkonsa. Liittokokous valit- Turun ylioppilasteatterilla Liput 12/6 p si minut myös Metalliliiton valtuustoon. Nyt on mennyt yli vuosi sitä pestiä hoitaessa. Liittokokouksen linjaamia asioita on yritetty viedä eteenpäin. Tänä syksynä on tiukat työehtosopimusneuvottelut edessä (tätä kirjoittaessa). Ja jälleen olen tavannut ja tutustunut mahtaviin ihmisiin ympäri Suomea, ja meitä kaikkia yhdistää edelleen ainakin yksi asia, Metalliliitto ja edunvalvonta. Sanana politiikka kuulostaa nykyihmisen korvaan ehkä pahalta ja en itsekkään ole pitänyt itseäni minään poliitikkona, mutta sitähän se asioiden eteenpäin vieminen on. Se paljonko haluaa politiikkaan sekaantua, on sitten jokaisen oma asia. Mutta ammattiosastojen toiminta on paljon muutakin kuin politiikkaa. Kuten hauskaa yhdessä tekemistä ja kokemuksien jakamista. Itse suosittelen lämpimästi Metalliliiton toimintaa. Maailma avartuu ja saa huomata, ettei kaikkea pidä välttämättä pitää itsestään selvyytenä. Sieltä löytyy apua, jos omat tiedot ovat vajaita työehtoihin liittyvissä kysymyksissä. Itse olen nykyään jo muissakin tehtävissä mukana. Kunnallisvaaleissa tuli kokeiltua mukana oloa ja sen myötä vastuuta on tullut lisää. Nyt minulla on uusi iso perhe menossa mukana ja lähes joka päivä oppii jotain uutta. Mari Raikisto Lauri on paska! Musta komedia pieleen menneestä parisuhteesta. Naisenergia ja musta huumori valtaavat Turun ylioppilasteatterin lavan Heini Vahteran ohjaamassa ja käsikirjoittamassa näytelmässä Lauri on paska!. Näytelmä on irvaileva, häikäilemätön ja surkuhupaisa parisuhteen raadollisuudesta kertova komedia, josta jokainen voi löytää samaistumispintaa ja kokea oivalluksen ja vapautumisen hetkiä. Ensi-ilta lauantaina klo Esitykset klo 19.00: Marraskuu: 16./20./21./22./26./27./29. Joulukuu: 1./4./8./11./12./13./14./ 18./19./20. Liput 12/6e. Turun seudun OP:n omistajajäsenille liput 6e. Laurit pääsevät katsomaan esitystä ilmaiseksi. Kysy ryhmäalennuksista!

10 10 Arthur Lomarainen, Antti Mäki ja Mikko Pulkkinen Miten nuoret muka voisivat vaikuttaa mihinkään? Neljä nuorta tutustuu ensin toisiinsa ammattiyhdistyksen nuorisotoiminnassa ja sen jälkeen poliittisen puolueen nuorisojärjestön tapahtumissa. Mitä tästä porukasta voisi syntyä? Aluksi pitää Pikkujoulut Ykköspirtillä lauantaina Klo alkaen Saunomista Tietokilpailu Pieni esitys liitoista Ilmainen! Osoite: Ruissalon Puistotie 629, Turku Nro 8 bussilla pääsee perille. Lisätietoja tapahtumasta: Mikko Pulkkinen Tapahtuma on kaikille alle 36-vuotiaille nuorille. Kunhan kuulut SAK-laiseen liittoon. pohtia, että mitkä asiat ovat tämän nelikon yhdistäneet; Arvot, aktiivisuus ja halu muuttaa asioita. Nämä kolme asiaa yhdistää tätä porukkaa, jossa on mukana kolme turkulaista ja yksi tamperelainen kaikki vieläpä ihan sulassa sovussa! Kaikki lähti siis ay-aktiivisuudesta. Melkein kaikille meistä syntyi ensin kiinnostus ammattiyhdistystä ja sen nuorisotoimintaa kohtaan. Jokainen meistä lähti kuitenkin tähän ay-junaan vähän eri vaiheissa. Oli hyvä asia, että joku osasi olla avustamassa niillä raiteilla. Ay-toiminnan lomassa keskustelimme myös paljon muista elämän asioista. Jokainen sai myös luotua omaa sekä yhteistä verkostoa ympäri Suomea ja maailmaa. Jossain vaiheessa jokainen meistä kasvoi myös siihen ajatukseen, että mielipiteet ja arvot sekä poliittiset suuntaukset osuivat hyvin yhteen SDP:n kanssa. Luontevaa oli siis osallistua myös Demarinuorten toimintaan. Itse olin tovin poissa kaikesta toiminnasta omakotitalon saneerausurakan vuoksi ja muu kolmikko ehti soluttautua syvemmälle politiikan syövereihin ennen minua. Palasin kuitenkin uusin eväin mukaan toimintaan. Eräällä Helsingin koulutusreissulla aloimme sitten Pulkkisen Mikon kanssa leikkiä ajatuksella omasta yhdistyksestä. Varmasti ajatus oli pyörinyt Mikon ja ehkä vähän meidän muidenkin mielessä jo aikaisemmin. Ja siitähän se sitten lähti, kuten sanonta kuuluu. Eipä kulunut aikaakaan, kun tarvittiin oikeasti sitä yhdistystä. Aloimme pohtia vaihtoehtoja ja soitella puheluita sekä lähetellä sähköposteja. Saimme selville, että voisi olla mahdollista saada käyttöön vanha, ns. kuollut yhdistys. Ajatus herrasmiesvallankaappauksesta kuulosti paljon helpommalta ja mutkattomalta, kuin uuden yhdistyksen perustaminen. SDP:n Turun toimistolta saimme sitten varattua neuvottelun toiminnanjohtajan kanssa, Petja Raaska näytti meille vihreää valoa. Saimme myös siinä vaiheessa tietää, että yhdistyksemme voisi olla vanha, jo 40-luvulla rekisteröity Turun Sos.dem. Nuorisoyhdistys. Syyskuun 2013 aikana hoidettiin paperiasioita ja kutsuttiin koolle yhdistyksen vuosikokous. Kokouksessa päätettiin, että yhdistyksen puheenjohtajaksi valitaan allekirjoittanut, varapuheenjohtajaksi Mikko Pulkkinen, sihteeriksi Arthur Lomarainen ja taloudenhoitajaksi Miika Koski. Näin alkoi siis meidän, alun perin neljän ay-aktiivisen nuoren, poliittinen vaikuttaminen. Tervetuloa mukaan toimintaamme! Antti Mäki puh Turun Sos.dem. Nuorisoyhdistys ry, puheenjohtaja (Antti, Mikko, Arthur ja Miika ovat kaikki Metallin jäseniä, toim. huom.)

11 11 NUORET Facebookissa: Varsinais-Suomi Satakunta alueen metalli nuoret Tervehdys Vuosi 2013 on miltei takanapäin. Tapahtumia on ollut pitkin vuotta ympäri Varsinais-Suomea. Vielä on yksi alueellinen tapahtuma edessä, nimittäin perinteiset pikkujoulut ykköspirtillä Ruissalossa. Tässä tapahtumassa on rentoa meininkiä luvassa, tule ihmeessä mukaan. Mainoksen löydät tästä lehdestä sekä myös FB:sta Metallinuoret VarSat-sivuilta. Viime tapahtumassa Raumalla päätimme ensi vuoden pääkohdista, esim. Peli-iltoja ympäri aluetta yms. matalan kynnyksen tapahtumia. Tarkoituksena on saada uusia nuoria mukaan toimintaamme. Vuosi 2014 alkaa Nuorisovastaavien perehdyttämispäivillä, mihin toivon varsinkin kaikkien nuorisovastaavien osallistuvan. Vaikka tapahtuman nimessä on mainittu sana nuorisovastaava, etkä ole nuorisovastaava voit silti osallistua tapahtumaan. Toivon ammattiosastojen huolehtivan tapahtuman markkinoinnista osaston nuorille. Valitettavasti alueella on suuriakin ammattiosastoja, joista ei ole kertaakaan osallistunut edes nuorisovastaava alueella järjestettyihin tapahtumiin. Jos ammattiosaston nuorisovastaava ei toimi yhteistyössä muiden alueen nuorten kanssa, osaston olisi syytä valita sellainen nuorisovastaava, joka pystyy aktivoimaan paitsi muita, myös itsensä mukaan toimintaan. Myös luottamusmiehet voivat kertoa tapahtumista työpaikallaan alle 36-vuotiaille työläisille. Ota rohkeasti yhteyttä jos jokin asia jäi askarruttamaan. FB:sta sivuiltamme löytyy kaikki yhteystietomme. Ystävällisin terveisin Mikko Pulkkinen Varsinais-Suomi-Satakunnan nuorisojaoston Pj. Nuorten toimintaa pitkin vuotta Alueella on järjestetty erilaisia tapahtumia nuorille vuoden aikana. Toukokuussa järjestettiin metallialan ammattikoululaisille rinneautotapahtuma, jossa nuoret ajoivat rinnettä alas itse vuoden aikana koulussa rakentamillaan ajopeleillä. Toukokuussa olimme mukana myös SAK:n laivaristeilyllä, ja tutustuimme samalla uuteen Turussa tehtyyn Grace-laivaan. Maaliskuussa oli nuorisovastaavien tapaaminen Huittisten Huiliksessa ja viime marraskuussa Piikkiön Kavalton tilalla suunniteltiin tämän vuoden nuorten toimintaa ja sekä juhlittiin halloweenia. Joulukuussa järjestettiin yhdessä SAK:n nuorten kanssa pikkujoulut ammattiosasto 1:sen Ykköspirtillä. Pikkujouluissa oli vuokratyöasioista nuorille kertomassa Metalliliiton lakimies Susanna Holmberg. Nuoria on osallistunut tapahtumiin vähän mutta aktiivisesti. Mukaan toimintaan toivotaan uusia nuoria. Lähde rohkeasti mukaan. Tapahtumissa on rento ja mukava ilmapiiri, ja uudet henkilöt otetaan lämpimästi vastaan! Osmo Rantanen alueen nuorten toiminnasta vastaava aluetoimitsija

12 12 Kuka haluaa liittyä luuserien puolueeseen? Kaikki suomalaiset ovat heti syntymästään lottovoittajia, ja voittajia pitäisi olla valtakunta väärällään muutenkin. Vähintäänkin kannattaa äänestää voittajia, jos ei voi olla voittajan kaltainen. Kokoomuslainenkin voi olla ammattijärjestön johtaja, ja tehtaan kesätyöläinen olla sydämessään porvari. Tämä ei ole fakta-artikkeli, enkä minä osaa perustella argumenttejani, joten kerron pienen vetoavan tarinan. Olen kerran asettunut ehdokkaaksi vaaleihin, tunnustan. Lupaudun Åbo Akademin edarivaaleihin punavihreälle listalle. Sain 4 ääntä ja poliittinen urani on siihen jäänytkin, onneksi. Minun onnekseni ja muiden, koska kilpailtiin Rkp:läisten ja kokoomuslaisten opiskelijaryhmittymien kanssa. Minä sopertelin jotain opiskelijaruokalan kasvisruuan ja opiskelijaterveydenhuollon mielenterveyspalvelujen puolesta samalla, kun vaalien tulevat voittajat kertoivat, kuinka he tahkoavat 90 opintopistettä lukukaudessa ja rahoittavat opiskelunsa kokonaan työnteolla viikonloppuisin. Siinä meni höpövassarin suu äkkiä suppuun, kun painittiin niin eri sarjoissa. Tuskinpa minä mitään opiskelijapolitiikasta edes tiedän, kun opinnotkin jäivät kesken. Ne jäävät kesken monella muullakin, niin yliopistossa, toisella asteella ammattikoulussa ja lukiossa kuin ammattikorkeassa. Ehkä ravitseva kasvisruoka tai mielenterveyspalvelut eri opinahjoissa olisivat voineet auttaa. Tai kovempi kuri, laakereilla lepäämisen suitseminen tai työlupa vain menestyville opiskelijoille. Rahoittakoot vähempään pystyvät elämänsä vaikka pulloja keräämällä. Sama työttömille. Eläkeläisillekin, sillä ulkoilu pitää vetreänä. Pulloja kasvaa luonnossa, sinne keräämään. Ettei thaipoimijat vie satoa, vaikka ovatkin oikeastaan laiskoja työnvieroksujia. On noloa tunnustautua luuseriksi. Epäonnistuneeksi. Homoksi oman elämän mielenterveys-pridemarssilla. Kuka puolustaisi, kun itse ei jaksa tai pysty? Kuka asettuu luuserien puolelle? Kuka puolustaa ihmisarvoa silloin kun esitetään, että työttömät voidaan panna kadulle keräämään roskia, mieluiten yöaikaan, ettei kunniallisten ihmisten tarvitse katsoa, kunhan saadaan siivottua pois näkyvistä. Siis ne työttömät. Ihmisroskat. Mistä löytyy solidaarisuus niitä kohtaan, joita ei haluta kenenkään takapihalle? NIMBY-ilmiö (Not In My Back Yard, ei minun takapihalleni ) ei halua nähdä päihdehuoltoyksikön asiakkaita, ei sijoituslasten nuorisokotia, ei ruiskujenvaihtopistettä eikä pakolaisia. Leipäjonot huonontavat asuinalueen kiinteistöjen arvoa ja maahanmuuttajat kaupunginosien mainetta. Keskiluokkaisten maassa se, joka ei ole vakinaisessa työsuhteessa ja elä keskimääräisessä ydinperheessä mediaanipalkalla, on auttamattomasti alaluokkaa. Eihän kukaan haluaisi, että oma lapsi tai perheenjäsen tai ystävä tai naapuri olisi köyhä, ruma, hullu tai musta. Vaikka kaikki köyhät, rumat, hullut, mustat, vangit, työttömät, nistit, romanit, asunnottomat ja siirtotyöläiset aina ovat jonkun lapsia, perheenjäseniä, naapureita tai ystäviä. Kuka puolustaa minua ja minun oikeuttani olla olemassa, silläkin uhalla, että en halua tehdä itsestäni sylkykuppia ja sirkuspelleä? Saako olla luuseri? Kuka avoimesti ajaisi luuserin asiaa? Maria Ikola Kirjoittaja on työtön Metallin jäsen sekä aina krapula-aamuisin luuserien puolueen perustamista harkitseva ammattikoululainen Murikka työelämän kansanopistomme Tampereen Teiskossa Murikan kurssit vuodelle 2014 löytyvät (koulutus ja murikka -osiosta koulutusesite 2014). Myös seuraavassa Ahjossa Murikan koulutusesite tulee kaikille kotiin. Itsensä kehittäminen ja opiskelu tuovat vaihtelua arkeen ja antavat uutta ajateltavaa ja näkökulmaa asioihin! Luottamustehtävissä toimiville on kursseja, joista monet kuuluvat työnantajan taloudellisen tuen piiriin. Niille kursseille, jotka eivät ole työnantajan tuen piirissä, liitto myöntää kurssiapurahaa. Vuonna 2014 Metallin maksamat kurssiapurahat ovat: päiväraha 37,70 / kurssipäivä ja stipendi 33,95 / kurssipäivä. Huomioi, että kesäkuussa kursseille voi ottaa myös 3 13-vuotiaat lapset! Jos olet työtön tai lomautettu, voit myös lähteä kurssille Murikkaan. Ilmoita siitä TE-toimistoon tai työnantajalle, että olet kurssin aikana kutsuttavissa töihin. Tarkemmat tiedot taloudellisesta tuesta ja koulutuksista saat minulta. Kouluttautuminen kannattaa aina! Lea Wiman-Määttä koulutusasiantuntija Metallin jäsenten asioita aluetoimistoissa hoitavat: Satakunnan aluetoimisto Isolinnankatu 24, 2. krs, PORI Telekopio Aluepäällikkö Jouni Nurmela Aluetoimitsija Matti Numminen Ari Vahala Toimistosihteeri Kati Kauppila Työttömyysturvakäsittelijät Kirsi-Marja Hakkarainen Susanne Jokisalo Anna-Liisa Rautiainen Päivystys Raumalla keskiviikkoisin (02) Aittakarinkatu 1, Rauma Varsinais-Suomen aluetoimisto Humalistonkatu 6, 3. krs, TURKU Telekopio Vastaava aluetoimitsija Jari Kramsu Aluetoimitsija Jarmo Järviö (parittomat viikot) Osmo Rantanen Antti Salonen Toimistosihteeri Eveliina Korpela Työttömyysturvakäsittelijät Johanna Hyvönen Hanna Engström Sähköpostiosoiteet: Metallityöväen liitto ry kotisivu:

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Yhteistyöllä vahva liitto

Yhteistyöllä vahva liitto Yhteistyöllä vahva liitto Vaaliohjelma 2012 Yhteistyöllä vahva liitto Metallin yhteistyön vaaliliiton toiminnan perustana ovat työväenliikkeen keskeiset arvot: vapaus, tasa-arvo, solidaarisuus ja suvaitsevaisuus.

Lisätiedot

Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin:

Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin: Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin: Sinä olet jäsen ammattiosastossa eli Jyväskylän Kirjatyöntekijäin Yhdistyksessä (JKY) JKY ja noin 300 muuta ammattiosastoa ovat

Lisätiedot

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa.

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa. Liittymällä Sähköliiton jäseneksi olet hyvässä seurassa. Meitä sähköliittolaisia on noin 36 000 ajamassa parempia työehtoja kaikille. Meitä on niin rakennustyömailla, voimalaitoksissa ja tehtaissa kuin

Lisätiedot

MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN

MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN OPISKELIJAELÄMÄÄ UUDENMAAN INSINÖÖRIOPISKELIJAT UIO RY Onnittelut opiskelupaikasta! Aloittavien opiskelijoiden infossa kannattaa käväistä Opiskelun ei

Lisätiedot

Mitä kuuluu. politiikan journalismille?

Mitä kuuluu. politiikan journalismille? Mitä kuuluu politiikan journalismille? Politiikan toimittajien jäsenkyselyn tulokset Jukka Vahti Jäsenkysely Toteutettiin touko kesäkuussa 2014 sähköpostitse 49 vastaajaa yhdistyksen 132 jäsenestä vapaamuotoinen

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 Hyvääsyksynalkuakaikillejäsenillemme! KävimmeelokuunlopussaretkelläPorvoossajaHangossa.Oliupeasääjamuutenkin reissuolionnistunut.kuvassaistunmustionlinnankartanonportaikolla.enollutkäynytsiellä

Lisätiedot

VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) AMMATTIOSASTO 250 RY. 13.10.2014

VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) AMMATTIOSASTO 250 RY. 13.10.2014 VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) VANAJAN METALLITYÖVÄEN 2(6) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 SISÄLLYS 1 AMMATTIOSASTO 250 2 EDUNVALVONTA 3 TYÖSUOJELU 4 SISÄISET JÄRJESTÖTEHTÄVÄT 5 NEUVOTTELUKUNTA 6 KONSERNIYHTEISTYÖ

Lisätiedot

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 11.11.2015 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 11.11.2015 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 11.11.2015 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Edunvalvontajaoston perinteinen tehtävä on toimia ammattiosaston

Lisätiedot

JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013

JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013 JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013 KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY Lähetettiin syyskuussa kaikille Jytyn jäsenille, joiden sähköpostiosoitteet olivat jäsenrekisterissä. Vastauksia yhteensä

Lisätiedot

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä TYÖEHTOSOPIMUS INFO Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä SISÄLTÖ: Mikä on työehtosopimus Työehtosopimuksen sitovuus Työehtosopimusneuvottelut

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 15.10.2014 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 15.10.2014 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 15.10.2014 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Edunvalvontajaoston perinteinen tehtävä on toimia ammattiosaston

Lisätiedot

1 Lokakuu 2013. Mikä on työmaan esimiehen vastuu työturvallisuudessa 30.10.2013 Jukka Lintunen

1 Lokakuu 2013. Mikä on työmaan esimiehen vastuu työturvallisuudessa 30.10.2013 Jukka Lintunen 1 Mikä on työmaan esimiehen vastuu työturvallisuudessa 30.10.2013 Jukka Lintunen Työnantajan edustajana huolehtii, että nämä toteutuu Työnantajan on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan

Lisätiedot

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt 24.4.2013 Hilkka Myllymäki Hollolan kunta Hyvä mieli on osa työhyvinvointia. Mistä se rakentuu ja kuka siihen voi vaikuttaa? HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma

Lisätiedot

Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja

Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja Ammattiosaston tehtävä ja tarkoitus 1. Koota palvelu- ja niitä lähellä olevilla aloilla työskenteleviä jäseniksi 2. Toimia palkka- ja työehtojen parantamiseksi

Lisätiedot

1 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO

1 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2014-2016 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Allekirjoittaneet liitot sopivat työmarkkinoiden keskusjärjestöjen 30.8.2013 työllisyys- ja kasvusopimusta koskevan neuvottelutuloksen

Lisätiedot

Haastattelu- ja tutkimuspalvelut SUOMI EUROOPASSA 2008

Haastattelu- ja tutkimuspalvelut SUOMI EUROOPASSA 2008 Haastattelu- ja tutkimuspalvelut A SUOMI EUROOPASSA 2008 ITSETÄYTETTÄVÄ LOMAKE GS1. Alla kuvaillaan lyhyesti ihmisten ominaisuuksia. Lukekaa jokainen kuvaus ja rengastakaa, kuinka paljon tai vähän kuvaus

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Elämä ja työ -kansanopistopäivät 8.8.2012 klo15.00

Elämä ja työ -kansanopistopäivät 8.8.2012 klo15.00 METALLITYÖVÄEN LIITTO RY Puhe 1 (5) Arvoisa ministeri, hyvät kansanopistopäiville osallistujat! Syyskuun alussa tulee kuluneeksi 35 vuotta tämän Murikkaopiston toiminnan käynnistämisestä. Päätös opiston

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin?

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin? TYÖPAIKKAHAASTATTELU Voit käyttää tätä työpaikkahaastattelun käsikirjoitusta apuna haastattelutilanteessa. Tulosta käsikirjoitus ja tee omia merkintöjä ennen haastattelua, sen kuluessa ja haastattelun

Lisätiedot

Raportointi: Vuoden 2015 tulokset

Raportointi: Vuoden 2015 tulokset Posti-ja logistiikka-alan unioni PAU ry JÄSENTUTKIMUS 2015/Yhteenvetoraportti 13.4.2015 Raportointi: Vuoden 2015 tulokset Jäsentutkimus Tutkimusprosessi ja rakenne Jäsentyytyväisyystutkimuksessa vastaajaa

Lisätiedot

Luottamushenkilöt 23.10.15 Hyvinkää

Luottamushenkilöt 23.10.15 Hyvinkää Luottamushenkilöt 23.10.15 Hyvinkää Media ja edunvalvonta Kari Klemm KLEMM.IT Julkisuus on päivän sana * Media * Mediassa * Median kanssa Media(kin) on muutoksen kourissa *runsaat 2000 toimittajaa irtisanottu

Lisätiedot

LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT

LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT 1. Yleistä Luottamusmiesvalinnoissa noudatetaan Palvelualojen Ammattiliitto PAMin hallituksen vahvistamia luottamusmiesvalintoja koskevia sääntöjä. Näillä säännöillä ei ole

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA?

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? MIKÄ NUORTA AUTTAA? MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? KUN ITSE OLIN NUORI? KUINKA MONI KÄYNYT ITSE TERAPIASSA TAI SAANUT APUA? Innostunut, olen mukana kaikessa ikä Teen työni hyvin, ei muuta Oven

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen Aito HSO ry Hyvä sijoitus osaamiseen Aidossa elämässä tarvitaan oikeaa kumppania Työelämä on iso osa elämäämme. Se kulkee aivan samoin periaattein kuin muukin meitä ympäröivä maailma. Siellä on haasteita,

Lisätiedot

RL Nuorisojaoston avoin kokous 1/11

RL Nuorisojaoston avoin kokous 1/11 Aika 16.01.10 klo: 10:00 Paikka Siikaranta. Naruportintie 68, Espoo Käsiteltävät asiat Asia Otsikko 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2. Työjärjestyksen hyväksyminen 3. Vpj. valinta 4. Raksanuoret

Lisätiedot

Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013

Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013 Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013 Toteutimme syyskuussa 2013 jäsenillemme kyselyn liittyen mm. työhyvinvointiin, ajankohtaisiin työmarkkina-asioihin sekä luottamusmiestoimintaan.

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Onneksi olkoon odottava isä! Missä olit kun kuulit että sinusta tulee isä? Mitä toiveita / odotuksia / haaveita / pelkoja sinulla on lapseen liittyen? Millainen

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

TTYHY:n jäsenkysely 2014

TTYHY:n jäsenkysely 2014 TTYHY:n jäsenkysely 2014 1. Oletko saanut yhdistyksestä tarvitsemaasi apua tai palvelua? Kerrotko missä onnistuimme tai mitä jäit kaipaamaan. en Rakenneuudistus: työsopimukseen lisätty koeaika tiettyyn

Lisätiedot

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010 JÄRJESTÖSEKTORIN EXTRA Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori Iloisin mielin kohti tulevaa vuotta 2011 Joulukuu 2010 Näin joulun alla on hyvä pysähtyä

Lisätiedot

Yhdistystiedote 3/2015

Yhdistystiedote 3/2015 Yhdistystiedote 3/2015 Tervehdys yhdistysaktiivi, Kevät etenee hyvää vauhtia. Useimpien kanssa tapasimmekin jo liittokokouksessa. Tässä yhdistystiedotteessa on koottu tärkeimpiä liiton kuulumisia teille

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS

SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS A SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS GS1. Alla kuvaillaan lyhyesti ihmisten ominaisuuksia. Lukekaa jokainen kuvaus ja rastittakaa, kuinka paljon tai vähän kuvaus muistuttaa teitä itseänne. a. Ideoiden tuottaminen

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä)

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä) 3/2014 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

Löydä oma ammattiliittosi. www.liitot.fi

Löydä oma ammattiliittosi. www.liitot.fi Löydä oma ammattiliittosi www.liitot.fi Miksi juuri sinun kannattaa liittyä ammattiliittoon? Ammattiliiton toiminnan ydin on työpaikoilla, jossa ammattiliittojen ja työnantajien yhdessä sopimia työehtoja

Lisätiedot

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 36. vuosikerta JULKAISIJA Ä-tervehdys... 3 www.kalevankarhut.net... 4 Ötökän elämää... 5 Silppusäkki... 6 Virkailijat...

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat Tunteet SISÄLTÖ Värikylläinen tunne-elämä Tunne on aina viesti Olet malli tunteiden ilmaisemisessa Auta lasta tunnistamaan Auta lasta nimeämään Kiukku lapsen haasteena Kun lapsi kiukustuu Sano näin itsellesi

Lisätiedot

TYÖHÖN PALUU PROJEKTIN ARVIOINNIN TULOKSIA

TYÖHÖN PALUU PROJEKTIN ARVIOINNIN TULOKSIA TYÖHÖN PALUU PROJEKTIN ARVIOINNIN TULOKSIA Jouni Puumalainen, Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Kuntoutuspäivät 12.-13.04. 2011, työryhmä 8 24.5.2011 1 Työhön paluu -projekti (RAY 2007-2011)

Lisätiedot

VALITSE LUKIO-OPINNOT

VALITSE LUKIO-OPINNOT VALITSE LUKIO-OPINNOT OVI MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMAAN. Lukio on tärkeä ponnahduslauta tulevaisuuteesi. Se tarjoaa Sinulle hyvät valmiudet ja suoran väylän eri alojen jatko-opintoihin sekä lisäaikaa tulevaisuutesi

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajakysely ja työnantajien haastattelut Vuoden 2014 alussa työnantajille tehty työnantajakysely 161 vastaajaa 51 työnantajan

Lisätiedot

NUORISOVALIOKUNTALAISEN KÄSIKIRJA

NUORISOVALIOKUNTALAISEN KÄSIKIRJA NUORISOVALIOKUNTALAISEN KÄSIKIRJA Nuorisovaliokunnan rooli Hallituksen asettama, nuorten asioiden asiantuntijaelin. Noudattaa PAMin hallituksen laatimaa valiokuntien yleisohjesääntöä. Vie nuorten asioita

Lisätiedot

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf Ry:n Seniorikysely Ajankohta: Helmikuu 2015 Sähköpostiosoitteet: Kytäjä Golf Ry:n jäsenrekisteri Jäsenrekisterissä 1.2.2015 273 senioria (miehet 55v,

Lisätiedot

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 22.4.2015 Vantaa Kirsi Rasinaho koulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija SAK ry 22.4.2015 SAK 1 IKÄÄNTYNEIDEN JAKSAMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA 22.4.2015

Lisätiedot

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta.

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta. PAMin jäsenillä on oikeus valita keskuudestaan luottamusmies. Luottamusmies toimii pamilaisten työntekijöiden edustajana työpaikalla. Luottamusmiehen ja varaluottamusmiehen valinnat on järjestettävä niin,

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50

SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50 SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50 IKÄ % 18 24 9 25-34 35-44 26 45-54 30 55-60 13 Yli 60 7 ASEMA % Työntekijä 23 Alempi toimihenkilö 13 Ylempi toimihenkilö 31 Johtava asema 6 Opiskelija 9 Perhe-/opinto-/vuorotteluvapaalla

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Johdanto Tämä diaesitys ohjaa työyhteisöä lisäämään yhteistä ymmärrystä toimintaan liittyvistä muutoksista ja vähentämään muutoksiin liittyviä pelkoja.

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

Yhteinen työpaikka s. 6-21 TTK:n materiaalissa

Yhteinen työpaikka s. 6-21 TTK:n materiaalissa Maahanmuuttajille suunnattu tukimateriaali työturvallisuuskorttikoulutukseen/ Luonnos/ KK Tavastia / Tiina Alhainen Yhteinen työpaikka s. 6-21 TTK:n materiaalissa s. 7 Yhteinen työpaikka tarkoittaa, että

Lisätiedot

Työmarkkinoiden pelikenttä

Työmarkkinoiden pelikenttä Työmarkkinoiden pelikenttä Luennon sisältö Työmarkkinajärjestöt Palkansaajien keskusjärjestöt Työnantajien keskusjärjestöt Ammattiliitto Luottamusmiesjärjestelmä Paikallinen toiminta Toimihenkilökeskusjärjestö

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1.10.2015 Kuopion kaupungin JHL 862 toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallinen tila Yhdistyksen toiminnallinen tila Jäsenmäärä Yhdistyksen

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Hyvät sukuseuran jäsenet ja muut sukuun kuuluvat! Lähestymme TEITÄ näin ensimmäisellä sukuseuratiedotteella. Tiedotteessa

Lisätiedot

kampanjaopas #kunnontyönpäivä

kampanjaopas #kunnontyönpäivä kampanjaopas #kunnontyönpäivä mistä on kyse? Kansainvälistä kunnon työn päivää juhlitaan 7.10. Satoja tapahtumia yli 60 eri maassa. Juhlimme onnistumisia sekä muistamme, että korjattavaa löytyy vielä niin

Lisätiedot

Jäsenmaksu vuonna 2016 on vain 1,45 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa!

Jäsenmaksu vuonna 2016 on vain 1,45 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa! Liittymällä Sähköliiton jäseneksi olet hyvässä seurassa. Meitä sähköliittolaisia on noin 34 000 ajamassa parempia työehtoja kaikille. Meitä on niin rakennustyömailla, voimalaitoksissa ja tehtaissa kuin

Lisätiedot

uudenvuoden kirjoittamishaaste

uudenvuoden kirjoittamishaaste uudenvuoden kirjoittamishaaste Unelmointi on yksi suosikkiasioistani. Toki tässä hetkessäkin on ihana ja hyvä olla. Elämä on nyt. Mutta tämä hetki pohjustaa seuraavaa. Se mitä ajattelet nyt, se mihin uskot

Lisätiedot

KirjautuminenPro+ PIKA OPAS PRO+ KÄYTTÖÖN

KirjautuminenPro+ PIKA OPAS PRO+ KÄYTTÖÖN KirjautuminenPro+ 1) Ammattiliitto Pro:n sivuilla, sivun oikeassa reunassa on Pro+ jäsenille. 1) Klikkaamalla logoa, pääset kirjautumaan Pro+ sivuille. Oman profiilin julkaisu Pro+ 2) 2) Kun olet kirjautunut

Lisätiedot

Yhteisiä asioitahan ne työsuojeluasiat ovat! Työsuojeluvaltuutettujen ja varavaltuutettujen vaalit järjestetään määrävälein työpaikoilla

Yhteisiä asioitahan ne työsuojeluasiat ovat! Työsuojeluvaltuutettujen ja varavaltuutettujen vaalit järjestetään määrävälein työpaikoilla Yhteisiä asioitahan ne työsuojeluasiat ovat! Työsuojeluvaltuutettujen ja varavaltuutettujen vaalit järjestetään määrävälein työpaikoilla Työntekijöiden oikeus turvalliseen työympäristöön ja sen kehittämiseen

Lisätiedot

KYSELY TEKNISEN VIESTINNÄN TEHTÄVISSÄ TOIMIVIEN PALKKAUKSESTA JA TYÖSUHTEEN EHDOISTA. - yhteenveto tuloksista

KYSELY TEKNISEN VIESTINNÄN TEHTÄVISSÄ TOIMIVIEN PALKKAUKSESTA JA TYÖSUHTEEN EHDOISTA. - yhteenveto tuloksista 1 KYSELY TEKNISEN VIESTINNÄN TEHTÄVISSÄ TOIMIVIEN PALKKAUKSESTA JA TYÖSUHTEEN EHDOISTA - yhteenveto tuloksista Suomen teknisen viestinnän yhdistyksen syysseminaari Tampere 15.10.2013 Hanna Gorschelnik

Lisätiedot

KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008

KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 OHJE KYSELYN TÄYTTÄMISEEN: Käykää ensin läpi koko kysely. Vastatkaa sen jälkeen omaa yhteisöänne koskeviin kysymyksiin. Kyselyssä on yleinen osa, johon pyydetään vastaus

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Pajalta yritykseen. Armi Laamanen Yrityskoordinaattori

Pajalta yritykseen. Armi Laamanen Yrityskoordinaattori Pajalta yritykseen Armi Laamanen Yrityskoordinaattori Yhteistyön rakentaminen pajan ja yritysten välillä. Yrityksen vai asiakkaan näkökulma, vai molempien? Asiakkaan tukeminen ensimmäisellä työpaikalla.

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

YrittäjÄ. Hyvä työnantaja

YrittäjÄ. Hyvä työnantaja YrittäjÄ Hyvä työnantaja Yrittäjä hyvä työnantaja Kun televisiossa näytetään uutiskuvaa työelämästä, kuvassa on usein suuren tehtaan portti, josta virtaa ihmisjoukkoja. Todellisuus on kuitenkin toisenlainen:

Lisätiedot

Vaasa opiskelukaupunkina. Vasa som studiestad

Vaasa opiskelukaupunkina. Vasa som studiestad Vaasa opiskelukaupunkina Vasa som studiestad Osaaminen ja oppiminen ovat Suomalaisen elinvoiman lähteitä Osaaminen ja oppiminen muodostavat pohjan yksilön ja yhteiskunnan hyvinvoinnille. Osaaminen ja oppiminen

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

Keski-Suomen Yrittäjänaiset: Tervehdys kaikille ihanat Yrittäjänaiset. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika pikkuhiljaa rauhoittua Joulun viettoon, kukin tavallaan. Mennyt vuosi yhdistyksellämme oli varsin vaiherikas lukuisine tapahtumineen

Lisätiedot

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Olen kokenut etätyön hyväksi työskentelytavaksi Saan etätyöpäivän aikana pääosin tehtyä suunnittelemani työt Ohjeistus etätyön tekemiseen on ollut riittävää

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt

Työelämän pelisäännöt Työelämän pelisäännöt 1. Työsopimus Kun työntekijä ottaa työntekijän töihin, hän tekee työntekijän kanssa ensin työsopimuksen. Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisesti, vaikka suullinen työsopimus on yhtä

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

HYMYILE LEVEÄMMIN PALVELUAMMATISSA.

HYMYILE LEVEÄMMIN PALVELUAMMATISSA. HYMYILE LEVEÄMMIN PALVELUAMMATISSA. PAMista PAM, eli Palvelualojen ammattiliitto on yksityisillä palvelualoilla työskentelevien ja opiskelevien liitto PAMilaisia on jo yhteensä yli 232 000 PAMin alat:

Lisätiedot

HAASTATTELUKYSYMYKSIÄ

HAASTATTELUKYSYMYKSIÄ HAASTATTELUKYSYMYKSIÄ Seuraavassa luettelossa on Tako-ryhmän käyttämiä ja toimivia aihepiireja eli teemoja kysymyksineen ja mahdollisia lisäkysymyksiä vapaasti sovellettavaksi. Ensin esittelemme kaikille

Lisätiedot

NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA. Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014.

NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA. Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014. NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014. TAUSTAA Ilmarinen ja Yrittäjänaiset selvittivät verkkokyselyllä naisyrittäjien arkea ja jaksamista Tulokset julkaistiin

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot