Koksin tutkimus ja analysointimenetelmät Ruukki Metals:ssa. Olli Mattila Koksiseminaari Oulun yliopisto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koksin tutkimus ja analysointimenetelmät Ruukki Metals:ssa. Olli Mattila Koksiseminaari Oulun yliopisto"

Transkriptio

1

2 Koksin tutkimus ja analysointimenetelmät Ruukki Metals:ssa Olli Mattila Koksiseminaari Oulun yliopisto

3 Sisällys Yleistä koksista ja sen ominaisuuksista Koksille tulevat rasitteet Ruukilla Koksin standardilaatutestit Kokojakauma Irsid Micum CSR & CRI Kemiallinen koostumus Koksin tutkimusvälineet ja kohteet SEM Kuva-analyysi Kivihiilten koksautuvuuden tutkimusvälineet Koekoksaus, dilataatio, Fluiditeetti, FSI, GrayKing, Hardgrove, petrografia Eri koksijakeiden hyödyntäminen Yhteenveto 3

4 Yleistä koksista ja sen ominaisuuksista Koksi ja sen ominaisuudet optimoidaan Käyttökohteessa merkityksellisten rasitteiden ja Käyttökohteeseen kuljettamisen aikana kohdistuvien rasitteiden kompromissina Kuljetuksen aikaiset laatupoikkeamat nähdään usein suoraan silmillä (hienoainekset, pölyongelmat), mutta prosessien sisäiset laatupoikkeamat hankalampia erottaa Rasitteita simuloidaan kutakin rasitetyyppiä varten kehitetyllä mittausmenetelmällä => laatutestit Testitulosten tulkinnassa tulee muistaa mitä rasitetta mikäkin testi kuvaa! Uuden tiedon kehittymisen myötä laatutestejäkin tulee aika ajoin virittää noudattamaan paremmin sen simuloimaa rasitetta! Esim:RFCS EN New characterisation tests of the coke behaviour at high temperature

5 Dry quenching 3,50 m Hand sampling 5 Koksille tulevat rasitteet -lämpöshokit ja mekaaniset rasitteet 4,00 m 5,00 m Shaker 3,00 m 2,50 m Kuljetusten aiheuttamat rasitetyypit: Automatic sampling Coke Plant H60 (1200 m) Iskumaiset Kappalekoko Hiertävät Hienoaines Kuva: O.Kerkkonen 2006 Koksi putoaa: 37.5 m H3 3,70 m 2,50 m ,50 m BF 1 Coke Silo Shaker H61 (110 m) 2,00 m + 4,00 m 44 (55 m) Hand sampling 2,00 m 32A Uunin tyhjennyksen ja sammutuksen aiheuttamat rasitteet: Lämpöshokki Säröjä Palaminen Hävikkiä 4,20 m 32 (35 m) 2,00 m Kuva: Koksaamon esittelymateriaali

6 Koksille tulevat rasitteet Kuljetuksen aiheuttamat mekaaniset rasitteet merkittäviä myös muualla Taulukko: Research Report #693300/0060/RR/07 6

7 Koksille tulevat rasitteet Seurauksena kuljetusten aiheuttamasta rasitteesta mm. hienoaineksen määrän kasvu loppukäyttökohteessa Irsid 10 Laatutesti Masuuneilla seulottu hienoaines Kuva: O.Kerkkonen

8 Koksille tulevat rasitteet loppukäyttökohteessa Case: Masuuni Masuuni prosessina tarjoaa uniikkeja rasitteita, joita koksin täytyy kestää riittävästi Lähtötila Masuunista läpitullut koksi Kuva: Hearth efficinecy Final report Kuva: McMaster

9 Koksin standardilaatutestit - Kokojakauma Tuotetun koksin kokojakaumaa mitataan säännöllisesti Pellettiajon myötä keskusteluissa on ollut kokojakauman ja keskimääräisen kappalekoon vaikutus pellettien ja koksien sekoittumistaipumukseen. Laatuvaatimukset eivät ole vakioita Kappalekokojakaumissa eroja pellettimasuunien kesken mm FNSteel Kuva: Ruukki esittelymateriaali 9

10 Koksin standardilaatutestit - Kokojakauma Esimerkki koksin kokojakaumasta Koksin kappalekokojakauma Määrä [%] Kappalekoko [mm] 10

11 Koksin standardilaatutestit - Irsid & Micum indeksit (ISO ) 11 Irsid ja Micum testillä mitataan koksin kylmälujuutta (ts kuljetus- ja käsittelykestävyyttä) Hienoaines (alle 10 mm kuvaa kappaleiden hiertymisen kestoa Yli 40 mm kuvaa kappaleiden särörakennetta Rumpua pyöritetään Micum testissä 100 ja Irsid testissä 500 kertaa. Jonka jälkeen näyte seulotaan. Indeksit I10 ja M10 = 10 mm seulan alitteen määrä-% Indeksit I40 ja M40 = 40 mm seulan ylitteen määrä-% Testiin valitaan näyte tuotantoa edustavasti (kokojakauma) Lähtökohtaisesti erilaisen kokojakauman omaavat koksit tuottavat erilaisen tuloksen vaikka koksissa itsessään ei olisi mitään eroa!!

12 Koksin standardilaatutestit - Irsid & Micum johdannainen stabiilisuustesti Periaate sama, kuin rumputestillä, mutta jatketaan pidemmälle seuloen aina välillä. Tuloksena saadaan mm. stabiilisuusarvo joka kuvaa säröttömän koksikappaleen keskimääräistä kappalekokoa (leikkauskohta y-akselilla) suhteessa tuotetun koksin keskimääräiseen kappalekokoon Mean Coke Size^-2*10-4 Kuva: Research Report #693300/0060/RR/ Number of Revolutions 12

13 Koksin standardilaatutestit - CSR & CRI (ASTM D ) Approksimoi masuunin kuilussa koksiin kohdistuvaa kemiallista ja mekaanista rasitetta. 1. Koksia murskataan ja seulotaan - 22, mm testiin 200g 2. Uunin lämpötila 1100 C 3. Kaasutus 100% CO2 & 120 min & 5l/min 4. Kaasuuntunut massa-% = CRI 13

14 Koksin standardilaatutestit - CSR & CRI (ASTM D ).. Approksimoi masuunin kuilussa koksiin kohdistuvaa kemiallista ja mekaanista rasitetta. 1. Kaasutuksesta saatu näyte laitetaan sylinteriin pyöräytystä 30 minuutissa 3. Seulonta 9,5mm seulalla 4. 9,5 mm ylitteen %-osuus kaasutuksen jälkeisestä massasta = CSR Samanaikaista kaasutusta ja rummutusta tutkittu mm. Esim:RFCS EN

15 Koksin standardilaatutestit - Kemiallinen koostumus Koksin kemiallinen koostumus jatkuvassa seurannassa Räätälöity raudan- ja teräksenvalmistuksen tarpeisiin Kemiallinen koostumus luonnollisesti peräisin kivihiilten koostumuksesta Seurattavia asioita mm. Tuhkapitoisuus => yleinen lämpöarvo, kuonanmuodostus Haihtuvapitoisuus => riittävä koksausaika, lämpöjakauma Masuunille kriittiset aineet S, alkalit, SiO2 jne.. => kiertokuormat Teräksenvalmistusketjussa tärkeät laatuun vaikuttavat alkuaineet Cr, V, P, => koostumustähtäys 15

16 Koksin standardilaatutestit - Kemiallinen koostumus.. Esimerkki tuotannon seuraamista analyyseistä Koksilla on mitattujen ominaisuuksien lisäksi ääretön määrä muita ominaisuuksia, joiden merkitys muissa kohteissa on teräksenvalmistusta suurempi esim. Sisäiset ominaisuudet: sähkönjohtavuus, mikrohuokoisuus tuhkajakauma, haihtuvapitoisuus jne Ulkoiset ominaisuudet: bulkkitiheys, muoto, vierintäkulma jne. 16

17 Koksin tutkimusvälineet ja kohteet Pääpaino koksitutkimuksessa on evaluoida sen toimintaa masuunissa joko Selvittämällä koksin käyttäytymisen parannusmahdollisuuksia raakaainevalinnoilla (kivihiilet) tai Selvittämällä muuttuvan raaka-ainepohjan mahdollisia haittaavia vaikutuksia sen käyttäytymiseen prosessissa. Näitä voidaan selvittää mittaamalla koksia standardilaatutestein ja/tai seuraamalla prosessin vastetta muutokselle. Kuva: Horna hormikaira - Ruukki Metals 17

18 Koksin tutkimusvälineet - SEM Kemialliset analyysit joko pistemäisistä kohteista tai alueista Mahdollistaa koksin lähtömineraalien muuttumispolun määrittämisen prosessissa Mineraalit hiilimatriisin ympäröimiä -> lämpötila ja aika määräävät muutokset Masuunissa koostumusta muuttavat myös kiertävät komponentit Kuona/metallitunkeuma Kuva: Hearth efficiency 18

19 Koksin tutkimusvälineet - Kuva-analyysi Edellyttää pintahiettä ja soveltuvaa mikroskooppia Polarisaattori, analysaattori Lambda-levy Kuvasta saatavaa tietoa on mm. huokoisuus, huokosmuodot tekstuurit, inerttien jakauma ja kiinnipysyvyys, Särörakenne Koksin sisäinen reagointi Tuhkan sulaminen 19

20 Kivihiilten koksautuvuuden tutkimusvälineet Erottamaton osa koksintutkimusta miten kivihiilten eri ominaisuudet vaikuttavat valmistettavan koksin ominaisuuksiin niiden koksautuvuuden kautta Eri kivihiilten sekoittaminen sopivassa suhteessa on oma tieteensä johon tässä ei tarkemmin syvennytä. Mahdollistanut siirtymisen yksittäisestä koksautuvasta kivihiilestä halvempien yhdessä toistensa kanssa koksautuvien hiilten käyttöön Hiilivetyjen kulkeutuminen koksauksessa Vesihöyryn kulkeutuminen koksauksessa Kuva: P.Arendt

21 Kivihiilten koksautuvuuden tutkimusvälineet Kivihiilten koksautuvuutta mitataan useilla toisiaan tukevilla menetelmillä Koekoksaus, dilataatio, Fluiditeetti, FSI, GrayKing, Hardgrove, petrografia, raekokojakauma Antaa tietoa kuinka hyvin ja missä lämpötilassa eri kivihiililaadut plastisoituvat, tarttuvat toisiinsa ja jähmettyvät Tekniset mittaukset: kosteus, haihtuvat aineet, tuhka- ja hiilipitoisuus sekä kemialliset määritykset tuhkakomponenteista, raskasmetalleista yms. Vaikuttavat prosessiketjun myöhempiin osiin ja Koksin valmistettavuuteen (koksauspaine yms) Kuva: Ruukki esittelymateriaali 21 Kuva: Mattila -05 Kuva: Kashiwaya -91 Kuva: Rouzaud -94

22 Kivihiilten koksautuvuuden tutkimusvälineet Koekoksaus 7kg panos, 8% kosteus Uunin asetuslämpö 1100C Panostuslämpö 800C Purkulämpö 1010C Sammutus N2 Kehitetty laatuindeksi SOK = Sauli-Olavi-Kari Koeuunin dimensiot ja koksausajat poikkeavat tuotantouunista => eroavaisuus normaaleissa laatuindekseissä Kuva: Ruukki esittelymateriaali 22

23 Kivihiilten koksautuvuuden tutkimusvälineet Dilataatio ISO 349:1975, ISO 8264:1989(E) ja DIN Mitataan tietyllä paineella kuormitetun hiilipuristeen pituuden muutosta lämpötilan funktiona jatkuvassa kuumennuksessa kontrolloiduissa olosuhteissa. => DT1 (=pehmenemislämpötila), DT2 (=kutistuman maksimi lämpötila), DT3 (=laajentuman eli dilataation maksimi lämpötila), CON (kutistumaprosentti) ja DIL (dilataation maksimi prosentti). Fluiditeetti ASTM Mitataan vakiovääntömomentin omaavan sekoittimen pyörimisnopeutta lämmitettäessä kivihiiliseosta vakionopeudella => Max rpm, pyörimisen alkamis- ja loppumislämpötilat Kuva: Ruukki esittelymateriaali 23

24 Kivihiilten koksautuvuuden tutkimusvälineet FSI (free swelling index) ISO , DIN Mittaus tapahtuu kuumentamalla näyte nopeasti 820 ± 5 C lämpötilaan suljetussa upokkaassa. Tällöin koksautuva hiili tulee plastiseksi ja paisuu. Paisumisluvun arvo (0-9) määritetään vertaamalla syntyneen koksausjäännöksen profii-lia standardiprofiileihin. GrayKing ISA Hiilinäyte kuumennetaan hitaasti, 5 C/min, aloituslämpötilasta 325 C loppulämpötilaan 600 C. Muodostunut koksikakku arvostellaan visuaalisesti ja kokeellisesti. Jos hiili on voimakkaasti paisuva ja täyttää koko retortti-putken, määritys uusitaan seoksella, johon on lisätty tietty grammamäärä standardi -elektrodihiiltä. Näillä hiilillä GRAY-KING -tyyppi määritetään tarvittavan pienimmän elektrodihiilimäärän mukaan, jolla aikaansaadaan standardikoksi G. 24

25 Kivihiilten koksautuvuuden tutkimusvälineet Hardgrove ISO Testissä vertaillaan raekokojakautumaa, joka saadaan murs-kaamalla tietty määrä testattavaa kivihiiltä standardilait-teessa raekokojakautumaan, joka on saatu murskaamalla tunnettuja kalibrointihiiliä samoissa olosuhteissa samassa laitteessa. => mahdollistaa jauhatuslinjan valinnan hiililaatujen mukaan jos se tuotannossa muutoin on mahdollista Petrografia kivihiilen mikroskooppisen rakenteen analysointia valomikroskoopilla Luokittelu heijastuskyvyn mukaan vitriniitit, liptiniitit, inertiniitit Peräisin eri osista kasveja omaavat erilaiset koksautumisominaisuudet Kuva: Ruukki esittelymateriaali 25

26 Eri koksijakeiden hyödyntäminen Koksaamon sivutuotteet Masuunin käyttämän priimakoksin lisäksi syntyy jakeita seulonnoista ja karisteista Osa sivujakeista voidaan hyödyntää masuunissa, mutta osaa ei. 26

27 Eri koksijakeiden hyödyntäminen Kohde: Senkkojen lämmitys Laatuvaatimus: tasakokoinen, ilmassa palava Hiiliseostus Sintraamo Vedytön (kuiva), rautaan liukeneva, pieni tuhkapitoisuus Palaa ilma-atmosfäärissä, raekoko pieni(vakio), haihtuvaainespitoisuus kontrolloitu Uudet käyttömahdollisuudet Kuivia tasalaatuisia jakeita puolikoksia muutama perusjae 27

28 Yhteenveto Koksin tutkimus- ja analysointimenetelmät: - Painottuneet Ruukilla omien tarpeiden mukaan - Masuunin ominaisuusvaatimukset - Käsittelyiden asettamat vaatimukset - Valmistettavuuden asettamat vaatimukset - Testit ja mitattavat laatuarvot simuloivat raudanvalmistuksessa tulevia rasitteita. - Jokaiselle käyttökohteelle määrättävä omat kriittiset ominaisuudet, jonka koksi/hiili tulee täyttää Testit räätälöitävä käyttökohteen tarpeita simuloiviksi! 28

Koksin laatuun vaikuttaneet tekijät Ruukki Metalsin koksaamolla vuosina 2006-2011

Koksin laatuun vaikuttaneet tekijät Ruukki Metalsin koksaamolla vuosina 2006-2011 Koksin laatuun vaikuttaneet tekijät Ruukki Metalsin koksaamolla vuosina 2006-2011 Piia Kämäräinen, Ruukki Metals Oy Koksiseminaari, Oulun yliopisto, 23.5.2012 1 23/05/2012 www.ruukki.com Piia Kämäräinen

Lisätiedot

KOKSIN OMINAISUUDET MASUUNIN OLOSUHTEISSA

KOKSIN OMINAISUUDET MASUUNIN OLOSUHTEISSA 1 KOKSIN OMINAISUUDET MASUUNIN OLOSUHTEISSA Selvitys koksin kuumalujuudesta, reaktiivisuudesta ja reaktiomekanismista Juho Haapakangas CASR vuosiseminaari 2016 2 MASUUNIPROSESSI 3 METALLURGINEN KOKSI Valmistetaan

Lisätiedot

Fysikaaliset ja mekaaniset menetelmät kiinteille biopolttoaineille

Fysikaaliset ja mekaaniset menetelmät kiinteille biopolttoaineille Fysikaaliset ja mekaaniset menetelmät kiinteille biopolttoaineille Hans Hartmann Technology and Support Centre of Renewable Raw Materials TFZ Straubing, Saksa Markku Herranen ENAS Oy & Eija Alakangas,

Lisätiedot

Fysikaalisten ja mekaanisten ominaisuuksien määritys (CEN TC335 / WG4)

Fysikaalisten ja mekaanisten ominaisuuksien määritys (CEN TC335 / WG4) 24.3.200 Fysikaalisten ja mekaanisten ominaisuuksien määritys (CEN TC335 / WG4) koskevat myös Energiaturpeen laatuohjetta 2006, NT ENVIR 009 Jaakko Lehtovaara erityisasiantuntija / polttoaineet VAPO OY

Lisätiedot

Kokemukset energiatehokkuusjärjestelmän käyttöönotosta

Kokemukset energiatehokkuusjärjestelmän käyttöönotosta Kokemukset energiatehokkuusjärjestelmän käyttöönotosta Kommenttipuheenvuoro Helena Kivi-Koskinen Energia- ja ympäristöpäällikkö www.ruukki.com Ruukki tänään Liikevaihto 3,7 miljardia euroa vuonna 2006

Lisätiedot

Mamk / Tekniikka ja liikenne / Sähkövoimatekniikka / Sarvelainen 2015 T8415SJ ENERGIATEKNIIKKA Laskuharjoitus

Mamk / Tekniikka ja liikenne / Sähkövoimatekniikka / Sarvelainen 2015 T8415SJ ENERGIATEKNIIKKA Laskuharjoitus Mamk / Tekniikka ja liikenne / Sähkövoimatekniikka / Sarvelainen 2015 T8415SJ ENERGIATEKNIIKKA Laskuharjoitus KEMIALLISIIN REAKTIOIHIN PERUSTUVA POLTTOAINEEN PALAMINEN Voimalaitoksessa käytetään polttoaineena

Lisätiedot

N:o 1017 4287. Uusien polttolaitosten ja kaasuturbiinien, joiden polttoaineteho on suurempi tai yhtä suuri kuin 50 megawattia päästöraja-arvot

N:o 1017 4287. Uusien polttolaitosten ja kaasuturbiinien, joiden polttoaineteho on suurempi tai yhtä suuri kuin 50 megawattia päästöraja-arvot N:o 1017 4287 Uusien polttolaitosten ja kaasuturbiinien, joiden polttoaineteho on suurempi tai yhtä suuri kuin 50 megawattia päästöraja-arvot Taulukko 1. Kiinteitä polttoaineita polttavien polttolaitosten

Lisätiedot

Uppokaariuunin panoksen sähkönjohtavuus. Anne Hietava (os Heikkilä) Prosessimetallurgian tutkimusyksikkö

Uppokaariuunin panoksen sähkönjohtavuus. Anne Hietava (os Heikkilä) Prosessimetallurgian tutkimusyksikkö Uppokaariuunin panoksen sähkönjohtavuus Anne Hietava (os Heikkilä) Prosessimetallurgian tutkimusyksikkö 6.9.2018 Mitä on FeCr ja miten sitä valmistetaan? Ferrokromi on metalliseos, joka sisältää pääasiassa

Lisätiedot

Voimalaitoksen uudistaminen Raahen Voima Oy

Voimalaitoksen uudistaminen Raahen Voima Oy Masuunien hiili-injektio Ruukki Metals Oy, Raahe Voimalaitoksen uudistaminen Raahen Voima Oy Pekka Inkala, Raahen Voima Oy Masuunien hiili-injektio Ruukki Metals Oy, Raahe Pekka Inkala, Raahen Voima Oy

Lisätiedot

Kosteusmittausten haasteet

Kosteusmittausten haasteet Kosteusmittausten haasteet Luotettavuutta päästökauppaan liittyviin mittauksiin, MIKES 21.9.2006 Martti Heinonen Tavoite Kosteusmittaukset ovat haastavia; niiden luotettavuuden arviointi ja parantaminen

Lisätiedot

Rautapelletin ominaisuudet masuunia jäljittelevissä olosuhteissa Selvitys pelkistyvyydestä, turpoamisesta ja pehmenemisestä

Rautapelletin ominaisuudet masuunia jäljittelevissä olosuhteissa Selvitys pelkistyvyydestä, turpoamisesta ja pehmenemisestä Rautapelletin ominaisuudet masuunia jäljittelevissä olosuhteissa Selvitys pelkistyvyydestä, turpoamisesta ja pehmenemisestä DI Mikko Iljana Prosessimetallurgian tutkimusryhmä, Lectio Praecursoria Teräs

Lisätiedot

Mikrokalorimetri - uusi materiaalien palamisominaisuuksien tutkimuslaite hankittu VTT:lle

Mikrokalorimetri - uusi materiaalien palamisominaisuuksien tutkimuslaite hankittu VTT:lle Mikrokalorimetri - uusi materiaalien palamisominaisuuksien tutkimuslaite hankittu VTT:lle Johan Mangs & Anna Matala VTT Palotutkimuksen päivät 27.-28.8.2013 2 Mikrokalorimetri (Micro-scale Combustion Calorimeter

Lisätiedot

Kiinteän polttoaineen näytteenotto (CEN/TS ja -2)

Kiinteän polttoaineen näytteenotto (CEN/TS ja -2) Kiinteän polttoaineen näytteenotto (CEN/TS 14778-1 ja -2) Kiinteästä polttoaineesta tehdään polttoaineanalyysi (perustesti) aina kun raaka-aineen koostumus oleellisesti muuttuu sekä määräajoin (3 kk välein

Lisätiedot

Pelkistimien ja energian käyttö integroidussa terästehtaassa

Pelkistimien ja energian käyttö integroidussa terästehtaassa Pelkistimien ja energian käyttö integroidussa terästehtaassa Bioenergian uusia käyttömahdollisuuksia Biomassa metallurgisessa teollisuudessa 19.9.2013 Ruukki Metals Oy Kehitysjohtaja Erkki Pisilä 1 www.ruukki.com

Lisätiedot

Puhtaat aineet ja seokset

Puhtaat aineet ja seokset Puhtaat aineet ja seokset KEMIAA KAIKKIALLA, KE1 Määritelmä: Puhdas aine sisältää vain yhtä alkuainetta tai yhdistettä. Esimerkiksi rautatanko sisältää vain Fe-atomeita ja ruokasuola vain NaCl-ioniyhdistettä

Lisätiedot

www.ruukki.com MINERAALI- TUOTTEET Kierrätys ja Mineraalituotteet

www.ruukki.com MINERAALI- TUOTTEET Kierrätys ja Mineraalituotteet www.ruukki.com MINERAALI- TUOTTEET Kierrätys ja Mineraalituotteet Masuunihiekka stabiloinnit (sideaineena) pehmeikkörakenteet sidekivien alusrakenteet putkijohtokaivannot salaojan ympärystäytöt alapohjan

Lisätiedot

Johanna Tikkanen, TkT

Johanna Tikkanen, TkT Johanna Tikkanen, TkT VTT Otaniemi, Kemistintie 3 M M Huomioliivi mukaan Asianmukaiset jalkineet Keskiviikkona! M Maanantai ja torstai Betonin kiviaines Tuoreen betonin ominaisuudet Kovettuneen betonin

Lisätiedot

Uutta liiketoimintaa jätteestä tuhkien modifiointi ja geopolymerisointi

Uutta liiketoimintaa jätteestä tuhkien modifiointi ja geopolymerisointi Uutta liiketoimintaa jätteestä tuhkien modifiointi ja geopolymerisointi Tuhkasta timantteja Liiketoimintaa teollisista sivutuotteista ja puhtaasta energiasta Peittoon kierrätyspuisto -hanke Yyterin kylpylähotelli,

Lisätiedot

Pelletöinti ja pelletin uudet raaka-aineet 9.2.2010 Valtimo

Pelletöinti ja pelletin uudet raaka-aineet 9.2.2010 Valtimo Pelletöinti ja pelletin uudet raaka-aineet 9.2.2010 Valtimo Lasse Okkonen Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Lasse.Okkonen@pkamk.fi Tuotantoprosessi - Raaka-aineet: höylänlastu, sahanpuru, hiontapöly

Lisätiedot

Mitä on huomioitava kaasupäästöjen virtausmittauksissa

Mitä on huomioitava kaasupäästöjen virtausmittauksissa Mitä on huomioitava kaasupäästöjen virtausmittauksissa Luotettavuutta päästökauppaan liittyviin mittauksiin 21.8.2006 Paula Juuti 2 Kaupattavien päästöjen määrittäminen Toistaiseksi CO2-päästömäärät perustuvat

Lisätiedot

Kiviaineksen tekniset laatuominaisuudet. Pirjo Kuula TTY/Maa- ja pohjarakenteet

Kiviaineksen tekniset laatuominaisuudet. Pirjo Kuula TTY/Maa- ja pohjarakenteet Kiviaineksen tekniset laatuominaisuudet Pirjo Kuula TTY/Maa- ja pohjarakenteet Sisältö Kysymyksiä Mitä varten kiviainestuotteita valmistetaan? Mitä kiviaineksen laatu tarkoittaa? Miten ja miksi kiviaineksen

Lisätiedot

Biopolttoainemarkkinat ja standardit - seminaari , VTT Vuorimiehentie 5 Auditorio, Espoo Antero Moilanen, VTT

Biopolttoainemarkkinat ja standardit - seminaari , VTT Vuorimiehentie 5 Auditorio, Espoo Antero Moilanen, VTT Biopolttoaineiden standardit Näytteenotto ja näytteen esikäsittely Biopolttoainemarkkinat ja standardit - seminaari 23. 3. 2010, VTT Vuorimiehentie 5 Auditorio, Espoo Antero Moilanen, VTT 2 Johdanto CEN/TC335

Lisätiedot

Biomassasta aktiivihiileksi - biohiilen aktivointimenetelmistä ja sovelluksista

Biomassasta aktiivihiileksi - biohiilen aktivointimenetelmistä ja sovelluksista Biomassasta aktiivihiileksi - biohiilen aktivointimenetelmistä ja sovelluksista Virpi Siipola, VTT Kestävää liiketoimintaa biohiilestä-workshop HAMK, Forssa 15.3.2019 VTT beyond the obvious 1 Aktiivihiili

Lisätiedot

Raudan valmistus masuunissa

Raudan valmistus masuunissa Raudan valmistus masuunissa Valtaosa maailman rautamalmista valmistetaan raakaraudaksi masuuneissa. Pääosa raakaraudasta käytetään sulana teräksen valmistukseen. Masuuni on ikivanha keksintö. Todennäköisesti

Lisätiedot

Pellettien pienpolton haasteet TUOTEPÄÄLLIKKÖ HEIKKI ORAVAINEN VTT EXPERT SERVICES OY

Pellettien pienpolton haasteet TUOTEPÄÄLLIKKÖ HEIKKI ORAVAINEN VTT EXPERT SERVICES OY Pellettien pienpolton haasteet TUOTEPÄÄLLIKKÖ HEIKKI ORAVAINEN VTT EXPERT SERVICES OY Esityksen sisältö Ekopellettien ja puupellettien vertailua polttotekniikan kannalta Koetuloksia ekopellettien poltosta

Lisätiedot

Nestepisaran höyrystymistutkimus I vaihe

Nestepisaran höyrystymistutkimus I vaihe Nestepisaran höyrystymistutkimus A. Peltola, ampereen teknillinen yliopisto, 14.1.2010 Dipoli, Otaniemi, Espoo (U) NESEPISARAN HÖYRYSYMISUKIMUS HAC FLAME Sisältö: Päämäärä Lähtötilanne Koereaktori Höyrystymislämpötila

Lisätiedot

Vesiruton käyttö rehuksi Hilkka Siljander-Rasi ja Anna-Liisa Välimaa

Vesiruton käyttö rehuksi Hilkka Siljander-Rasi ja Anna-Liisa Välimaa Elodea-hanke Vesiruton käyttö rehuksi Hilkka Siljander-Rasi ja Anna-Liisa Välimaa Luonnonvarakeskus Vesirutto rehuna Kenttä- ja laboratorioanalyysien tulokset Kuusamojärvi, Toranki ja Yli-Kitka Valuman

Lisätiedot

ENY-C2001 Termodynamiikka ja lämmönsiirto TERVETULOA!

ENY-C2001 Termodynamiikka ja lämmönsiirto TERVETULOA! ENY-C2001 Termodynamiikka ja lämmönsiirto TERVETULOA! Luento 14.9.2015 / T. Paloposki / v. 03 Tämän päivän ohjelma: Aineen tilan kuvaaminen pt-piirroksella ja muilla piirroksilla, faasimuutokset Käsitteitä

Lisätiedot

SANCO Eurooppalainen kupariputki Nro 1

SANCO Eurooppalainen kupariputki Nro 1 SANCO Eurooppalainen kupariputki Nro 1 Selvän tuotekonseptin ja luotettavien ratkaisujen ansiosta SANCO -kupariputket ovat hyvä valinta kaikkiin asuntojen putkijärjestelmiin. Puhdas kupariputki juomavesijärjestelmään,

Lisätiedot

Testimenetelmän kehittäminen - Kytkinten lämmönkestävyyden testaus

Testimenetelmän kehittäminen - Kytkinten lämmönkestävyyden testaus Testimenetelmän kehittäminen - Kytkinten lämmönkestävyyden testaus Palotutkimuksen päivät 2017 Kimmo Kaukanen ja Jere Heikkinen VTT Expert Services Oy Kytkin Kytkimellä tarkoitetaan yleisesti elektroniikan

Lisätiedot

Kuivausprosessin optimointi pellettituotannossa

Kuivausprosessin optimointi pellettituotannossa OULUN YLIOPISTO Kuivausprosessin optimointi pellettituotannossa Matti Kuokkanen Kemian laitos Oulun yliopisto 11.4.2013 TAUSTAA Kuivauksen tarve Perinteisen kuivan raaka-aineen riittämättömyys, purun kuivaus

Lisätiedot

SIVUTUOTTEIDEN KERÄILY JA HYÖDYNTÄMINEN TURKISELÄINTEN REHUSSA

SIVUTUOTTEIDEN KERÄILY JA HYÖDYNTÄMINEN TURKISELÄINTEN REHUSSA SIVUTUOTTEIDEN KERÄILY JA HYÖDYNTÄMINEN TURKISELÄINTEN REHUSSA UUSIVU HANKKEEN-SEMINAARI 6.3.2018 HÄMEENLINNASSA Kaustisen Turkisrehu Oy Simo Savander 1 TURKISTARHAUS SUOMESSA Suomessa on noin 800 turkistarhaa

Lisätiedot

HEVOSENLANNAN PIENPOLTTOHANKKEEN TULOKSIA. Erikoistutkija Tuula Pellikka

HEVOSENLANNAN PIENPOLTTOHANKKEEN TULOKSIA. Erikoistutkija Tuula Pellikka HEVOSENLANNAN PIENPOLTTOHANKKEEN TULOKSIA Erikoistutkija Tuula Pellikka TUTKIMUKSEN TAUSTA Tavoitteena oli tutkia käytännön kenttäkokeiden avulla hevosenlannan ja kuivikkeen seoksen polton ilmaan vapautuvia

Lisätiedot

Ruukki on metalliosaaja, johon voit tukeutua alusta loppuun, kun tarvitset metalleihin pohjautuvia materiaaleja, komponentteja, järjestelmiä ja

Ruukki on metalliosaaja, johon voit tukeutua alusta loppuun, kun tarvitset metalleihin pohjautuvia materiaaleja, komponentteja, järjestelmiä ja Mineraalituotteet Ruukki on metalliosaaja, johon voit tukeutua alusta loppuun, kun tarvitset metalleihin pohjautuvia materiaaleja, komponentteja, järjestelmiä ja ratkaisukokonaisuuksia. Kehitämme jatkuvasti

Lisätiedot

Asfalttimassan vertailukoe 2010. PANK-menetelmäpäivä 27.1.2011 Maria Vähätalo

Asfalttimassan vertailukoe 2010. PANK-menetelmäpäivä 27.1.2011 Maria Vähätalo Asfalttimassan vertailukoe 2010 PANK-menetelmäpäivä 27.1.2011 Maria Vähätalo 2 Esityksen sisältö - Vertailukokeen tausta - Materiaalit - Tulokset - Analysointi - Esille tulleita asioita 3 Vertailukokeen

Lisätiedot

Orgaanisten materiaalivirtojen pyrolyysistä

Orgaanisten materiaalivirtojen pyrolyysistä Orgaanisten materiaalivirtojen pyrolyysistä Kimmo Rasa, vanhempi tutkija, MMT Luonnonvarakeskus Sivuhyöty-hankkeen Seminaari 8.4.2015 Esityksen sisältö Pyrolyysi teknologiavaihtoehtona Laboratoriomittakaavan

Lisätiedot

Energiaturpeen laatuohje Eija Alakangas, VTT Jaakko Lehtovaara, Vapo Oy

Energiaturpeen laatuohje Eija Alakangas, VTT Jaakko Lehtovaara, Vapo Oy Energiaturpeen laatuohje 2006 Eija Alakangas, VTT Jaakko Lehtovaara, Vapo Oy Energiaturpeen laatuohje 2006 Nordtest, NT Method, NT ENVIR 009:fi, käännös vuoden 2006 alussa ENERGIATURPEEN LAATUOHJE 2006:

Lisätiedot

Poltto- ja kattilatekniikan perusteet

Poltto- ja kattilatekniikan perusteet Poltto- ja kattilatekniikan perusteet #1 Palaminen ja polttoaineet Esa K. Vakkilainen Polttoaineet Suomessa käytettäviä polttoaineita Puuperäiset polttoaineet Maakaasu Öljy Hiili Turve Biopolttoaineita

Lisätiedot

Energiatehokkuutta koko jalostusketjuun

Energiatehokkuutta koko jalostusketjuun Energiatehokkuutta koko jalostusketjuun 8.5.2007 www.ruukki.com Kari Norberg Esityksen sisältö: Ruukki lyhyesti Ruukki energiankäyttäjänä Energiansäästösopimus Esimerkkejä energiansäästötoimista Yhteenveto

Lisätiedot

BIOHIILISEMINAARI. Biohiilipellettien ja hiilen jauhatus- ja yhteispolttokokeet 0,5MW:n pölypolttolaitteistossa Mikko Anttila Manager, R&D Projects

BIOHIILISEMINAARI. Biohiilipellettien ja hiilen jauhatus- ja yhteispolttokokeet 0,5MW:n pölypolttolaitteistossa Mikko Anttila Manager, R&D Projects BIOHIILISEMINAARI Biohiilipellettien ja hiilen jauhatus- ja yhteispolttokokeet 0,5MW:n pölypolttolaitteistossa Mikko Anttila Manager, R&D Projects Yleistiedot Polttokokeiden tavoite - Kokeellisen tiedon

Lisätiedot

Todentaminen - tausta

Todentaminen - tausta ÅF-Enprima Oy Liikevaihto 38,3 milj. v. 2005 260 energia-alan asiantuntijaa Laatujärjestelmä sertifioitu, ISO9001:2000 Omistajana ruotsalainen ÅF- Process AB Käynnissä olevia toimeksiantoja 20 maassa 1

Lisätiedot

Arab Company for Petroleum and Natural Gas Services (AROGAS) Johtaja, insinööri Hussein Mohammed Hussein

Arab Company for Petroleum and Natural Gas Services (AROGAS) Johtaja, insinööri Hussein Mohammed Hussein MISR PETROLEUM CO. Keneltä Kenelle Teknisten asioiden yleishallinto Suoritustutkimusten osasto Arab Company for Petroleum and Natural Gas Services (AROGAS) Johtaja, insinööri Hussein Mohammed Hussein PVM.

Lisätiedot

:TEKES-hanke. 40121/04 Leijukerroksen kuplien ilmiöiden ja olosuhteiden kokeellinen ja laskennallinen tutkiminen

:TEKES-hanke. 40121/04 Leijukerroksen kuplien ilmiöiden ja olosuhteiden kokeellinen ja laskennallinen tutkiminen FB-kupla :TEKES-hanke 40121/04 Leijukerroksen kuplien ilmiöiden ja olosuhteiden kokeellinen ja laskennallinen tutkiminen Ryhmähankkeen osapuolet: Tampereen teknillinen yliopisto Osahanke: Biopolttoaineiden

Lisätiedot

Puun pienpolton p hiukkaspäästöt

Puun pienpolton p hiukkaspäästöt PIENHIUKKAS JA AEROSOLITEKNIIKAN LABORATORIO Puun pienpolton p hiukkaspäästöt Jorma Jokiniemi, Jarkko Tissari, i Heikki Lamberg, Kti Kati Nuutinen, Jarno Ruusunen, Pentti Willman, Mika Ihalainen, Annika

Lisätiedot

2/19 Ympäristöministeriön asetus

2/19 Ympäristöministeriön asetus 2/19 Ympäristöministeriön asetus rakennusten vesilaitteistoihin tarkoitettujen kupariputkien tyyppihyväksynnästä Ympäristöministeriön päätöksen mukaisesti säädetään eräiden rakennustuotteiden tuotehyväksynnästä

Lisätiedot

Vertailukoe Massa-analyysi, maksimitiheys, kappaletiheys, asfalttipäällysteen paksuus

Vertailukoe Massa-analyysi, maksimitiheys, kappaletiheys, asfalttipäällysteen paksuus Vertailukoe Massa-analyysi, maksimitiheys, kappaletiheys, asfalttipäällysteen paksuus Näytteet Maksimitiheys (1 näyte/laboratorio) N. 900 g yksittäisannokset Massa-analyysi (2 näytettä/laboratorio) N.

Lisätiedot

Oikeat vastaukset: Tehtävän tarkkuus on kolme numeroa. Sulamiseen tarvittavat lämmöt sekä teräksen suurin mahdollinen luovutettu lämpö:

Oikeat vastaukset: Tehtävän tarkkuus on kolme numeroa. Sulamiseen tarvittavat lämmöt sekä teräksen suurin mahdollinen luovutettu lämpö: A1 Seppä karkaisee teräsesineen upottamalla sen lämpöeristettyyn astiaan, jossa on 118 g jäätä ja 352 g vettä termisessä tasapainossa Teräsesineen massa on 312 g ja sen lämpötila ennen upotusta on 808

Lisätiedot

JÄRVIMALMIN JALOSTUS PUUPOLTTOAINEITA KÄYTTÄVISSÄ LÄMPÖLAITOKSISSA Hajautetut biojalostamot: tulosfoorumi 14.11.2013 Tomi Onttonen Karelia-AMK

JÄRVIMALMIN JALOSTUS PUUPOLTTOAINEITA KÄYTTÄVISSÄ LÄMPÖLAITOKSISSA Hajautetut biojalostamot: tulosfoorumi 14.11.2013 Tomi Onttonen Karelia-AMK 1 JÄRVIMALMIN JALOSTUS PUUPOLTTOAINEITA KÄYTTÄVISSÄ LÄMPÖLAITOKSISSA Hajautetut biojalostamot: tulosfoorumi Tomi Onttonen Karelia-AMK Sisältö 2 - Perustuu opinnäytetyöhöni - Aineisto kerätty hajautetut

Lisätiedot

Ferri~gneettisten mineraalien mi%thritt&nisestth Curiel-tilan perusteella: aurskausmenetel- vaikutus

Ferri~gneettisten mineraalien mi%thritt&nisestth Curiel-tilan perusteella: aurskausmenetel- vaikutus Geologian tutkimuskeskus Geofysiikan osasto Q 16/1994/1 Ferri~gneettisten mineraalien mi%thritt&nisestth Curiel-tilan perusteella: aurskausmenetel- vaikutus Meri-Liisa Airo 19.12.1994 JOHDANTO Kivinaytteiden

Lisätiedot

ALKOHOLIT SEKAISIN KOHDERYHMÄ:

ALKOHOLIT SEKAISIN KOHDERYHMÄ: ALKOHOLIT SEKAISIN KOHDERYHMÄ: Työ soveltuu lukion kursseille KE1, KE2 ja KE4. KESTO: Työ kestää n.1h MOTIVAATIO: Työ on havainnollinen ja herättää pohtimaan kaasujen kemiaa. TAVOITE: Työssä opiskelija

Lisätiedot

KEHITTYNYT PUTKJÄRJESTELMÄ TYHJIÖPUTKIKERÄIMIÄ VARTEN

KEHITTYNYT PUTKJÄRJESTELMÄ TYHJIÖPUTKIKERÄIMIÄ VARTEN KEHITTYNYT PUTKJÄRJESTELMÄ TYHJIÖPUTKIKERÄIMIÄ VARTEN Powered by TCPDF (www.tcpdf.org) Jopa lämpötilaltaan +220 C:n käyttökohteisiin Integroitu lämpötila-anturin johto Tuottaa hyvän UV-säteilyn kestävyyden

Lisätiedot

Otoskoko 107 kpl. a) 27 b) 2654

Otoskoko 107 kpl. a) 27 b) 2654 1. Tietyllä koneella valmistettavien tiivisterenkaiden halkaisijan keskihajonnan tiedetään olevan 0.04 tuumaa. Kyseisellä koneella valmistettujen 100 renkaan halkaisijoiden keskiarvo oli 0.60 tuumaa. Määrää

Lisätiedot

Robust Air tutkimuksen tuloksia Betonitutkimusseminaari

Robust Air tutkimuksen tuloksia Betonitutkimusseminaari Robust Air tutkimuksen tuloksia Betonitutkimusseminaari 2017-1.11.2017 Fahim Al-Neshawy & Jouni Punkki Aalto yliopisto Esitelmän sisältö 1. Tutkimus tausta ja tavoitteet 2. Tutkimus metodiikka / materiaalit

Lisätiedot

Työpaketti TP2.1. polton ja termisen kaasutuksen demonstraatiot Kimmo Puolamäki, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Työpaketti TP2.1. polton ja termisen kaasutuksen demonstraatiot Kimmo Puolamäki, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Kimmo Puolamäki, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Tavoitteet Haetaan polton optimiparametrit kuivikelannan ja hakkeen seokselle tutkimuslaboratorion 40 kw ja 500 kw kiinteän polttoaineen testikattiloilla

Lisätiedot

JA MUITA MENETELMIÄ PILAANTUNEIDEN SEDIMENTTIEN KÄSITTELYYN. Päivi Seppänen, Golder Associates Oy

JA MUITA MENETELMIÄ PILAANTUNEIDEN SEDIMENTTIEN KÄSITTELYYN. Päivi Seppänen, Golder Associates Oy GEOTEKSTIILIALLAS JA MUITA MENETELMIÄ PILAANTUNEIDEN SEDIMENTTIEN KÄSITTELYYN Päivi Seppänen, Golder Associates Oy Käsittelymenetelmät ESITYKSEN RAKENNE Vedenpoistomenetelmät Puhdistusmenetelmät Sijoitusmenetelmät

Lisätiedot

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU Tekniikka ja liikenne / Sähkövoimatekniikka T8415SJ Energiatekniikka. Hannu Sarvelainen HÖYRYKATTILAN SUUNNITTELU

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU Tekniikka ja liikenne / Sähkövoimatekniikka T8415SJ Energiatekniikka. Hannu Sarvelainen HÖYRYKATTILAN SUUNNITTELU MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU Tekniikka ja liikenne / Sähkövoimatekniikka T8415SJ Energiatekniikka Hannu Sarvelainen HÖYRYKATTILAN SUUNNITTELU HARJOITUSTYÖOHJE SISÄLLYS SYMBOLILUETTELO 3 1 JOHDANTO 4 2 TYÖOHJE

Lisätiedot

Energiaturpeen laatuohjeen 2006 käyttö energiateollisuudessa. Matti Nuutila, ET Eija Alakangas, VTT Jaakko Lehtovaara, Vapo Oy

Energiaturpeen laatuohjeen 2006 käyttö energiateollisuudessa. Matti Nuutila, ET Eija Alakangas, VTT Jaakko Lehtovaara, Vapo Oy Energiaturpeen laatuohjeen 2006 käyttö energiateollisuudessa Matti Nuutila, ET Eija Alakangas, VTT Jaakko Lehtovaara, Vapo Oy Energiaturpeen laatuohje 2006 Nordtest, NT Method, NT ENVIR 009, Approved 2005-

Lisätiedot

Multavuuden lisäysmahdollisuudet maanparannusaineilla, mitä on tutkittu ja mitä tulokset kertovat

Multavuuden lisäysmahdollisuudet maanparannusaineilla, mitä on tutkittu ja mitä tulokset kertovat Multavuuden lisäysmahdollisuudet maanparannusaineilla, mitä on tutkittu ja mitä tulokset kertovat Tapio Salo Luonnonvarat Luke 31600 Jokioinen Sisältö Maanparannusaineiden sisältämä hiili Määrä Hajoamisnopeus

Lisätiedot

Ossi Niskakangas KIVIHIILISEOKSEN PANOSTUSPRAKTIIKAN OPTIMOINTI

Ossi Niskakangas KIVIHIILISEOKSEN PANOSTUSPRAKTIIKAN OPTIMOINTI Ossi Niskakangas KIVIHIILISEOKSEN PANOSTUSPRAKTIIKAN OPTIMOINTI KIVIHIILISEOKSEN PANOSTUSPRAKTIIKAN OPTIMOINTI Ossi Niskakangas Opinnäytetyö Kevät 2015 Kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelma Oulun

Lisätiedot

Nikkeliraaka-aineiden epäpuhtausprofiilin määritys

Nikkeliraaka-aineiden epäpuhtausprofiilin määritys Nikkeliraaka-aineiden epäpuhtausprofiilin määritys Analytiikkapäivät Kokkola 28.11.2012 Paul Cooper 1 Sisältö Tavoitteet Analyyttiset menetelmät / näytteen valmistus Nikkeliraaka-aineiden mittaaminen XRF:llä

Lisätiedot

KULJETUSSUUREET Kuljetussuureilla tai -ominaisuuksilla tarkoitetaan kaasumaisen, nestemäisen tai kiinteän väliaineen kykyä siirtää ainetta, energiaa, tai jotain muuta fysikaalista ominaisuutta paikasta

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 5.9.2016 16-6969 #1 1 (3) Pieksänkosken vesiosuuskunta Väänänen Pekka Rannanmaantie 64 73360 PAJULAHTI Tilausnro 210662 (4912/Jaksott),

Lisätiedot

Kiviaineksen petrografinen määritys & Alkalikiviainesreaktiot. by 43 Betonin kiviainekset 2018 Jarkko Klami VTT Expert Services Oy

Kiviaineksen petrografinen määritys & Alkalikiviainesreaktiot. by 43 Betonin kiviainekset 2018 Jarkko Klami VTT Expert Services Oy Kiviaineksen petrografinen määritys & Alkalikiviainesreaktiot by 43 Betonin kiviainekset 2018 Jarkko Klami VTT Expert Services Oy Kiviaineksen petrografinen määritys Standardit: SFS-EN 932-3 Yksinkertaistetun

Lisätiedot

Koesuunnitelma. Tuntemattoman kappaleen materiaalin määritys. Kon c3004 Kone ja rakennustekniikan laboratoriotyöt. Janne Mattila.

Koesuunnitelma. Tuntemattoman kappaleen materiaalin määritys. Kon c3004 Kone ja rakennustekniikan laboratoriotyöt. Janne Mattila. Kon c3004 Kone ja rakennustekniikan laboratoriotyöt Koesuunnitelma Tuntemattoman kappaleen materiaalin määritys Janne Mattila Teemu Koitto Lari Pelanne Sisällysluettelo 1. Tutkimusongelma ja tutkimuksen

Lisätiedot

VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS

VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS VAKOLA Zial Helsinki Rukkila Helsinki 43 41 61 Pitäjänmai VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS Finnish Research Institute of Agricultural Engineering 1965 Koetusselostus 578 Test report Eii va 1. Presto-viljankost

Lisätiedot

Korkealämpötilakemia

Korkealämpötilakemia Korkealämpötilakemia Gibbsin faasisääntö, kuvaajien laadinta sekä1-komponenttipiirrokset To 23.11.2017 klo 8-10 SÄ114 Tavoite Tutustua faasipiirrosten kokeelliseen ja laskennalliseen laadintaan ja siten

Lisätiedot

S-108-2110 OPTIIKKA 1/10 Laboratoriotyö: Polarisaatio POLARISAATIO. Laboratoriotyö

S-108-2110 OPTIIKKA 1/10 Laboratoriotyö: Polarisaatio POLARISAATIO. Laboratoriotyö S-108-2110 OPTIIKKA 1/10 POLARISAATIO Laboratoriotyö S-108-2110 OPTIIKKA 2/10 SISÄLLYSLUETTELO 1 Polarisaatio...3 2 Työn suoritus...6 2.1 Työvälineet...6 2.2 Mittaukset...6 2.2.1 Malus:in laki...6 2.2.2

Lisätiedot

Lapin alueen yritysten uudet teräsmateriaalit Raimo Ruoppa

Lapin alueen yritysten uudet teräsmateriaalit Raimo Ruoppa Rikasta pohjoista 10.4.2019 Lapin alueen yritysten uudet teräsmateriaalit Raimo Ruoppa Lapin alueen yritysten uudet teräsmateriaalit Nimi Numero CK45 / C45E (1.1191) 19MnVS6 / 20MnV6 (1.1301) 38MnV6 /

Lisätiedot

Vertailutestien tulosten tulkinta Mikä on hyvä tulos?

Vertailutestien tulosten tulkinta Mikä on hyvä tulos? Vertailutestien tulosten tulkinta Mikä on hyvä tulos? Pertti Virtala PANK-menetelmäpäivä 29.1.2015 Sisältö Mittaustarkkuuden käsitteitä Mittaustarkkuuden analysointi Stabiilius Kohdistuvuus Toistettavuus

Lisätiedot

Lahti Energia. Kokemuksia termisestä kaasutuksesta Matti Kivelä Puh

Lahti Energia. Kokemuksia termisestä kaasutuksesta Matti Kivelä Puh Lahti Energia Kokemuksia termisestä kaasutuksesta 22.04.2010 Matti Kivelä Puh 050 5981240 matti.kivela@lahtienergia.fi LE:n energiatuotannon polttoaineet 2008 Öljy 0,3 % Muut 0,8 % Energiajäte 3 % Puu

Lisätiedot

SISÄLTÖ Venymän käsite Liukuman käsite Venymä ja liukuma lujuusopin sovelluksissa

SISÄLTÖ Venymän käsite Liukuman käsite Venymä ja liukuma lujuusopin sovelluksissa SISÄLTÖ Venymän käsite Liukuman käsite Venymä ja liukuma lujuusopin sovelluksissa 1 SISÄLTÖ 1. Siirtymä 2 1 2.1 MUODONMUUTOS Muodonmuutos (deformaatio) Tapahtuu, kun kappaleeseen vaikuttaa voima/voimia

Lisätiedot

Lukion kemia 3, Reaktiot ja energia. Leena Piiroinen Luento 2 2015

Lukion kemia 3, Reaktiot ja energia. Leena Piiroinen Luento 2 2015 Lukion kemia 3, Reaktiot ja energia Leena Piiroinen Luento 2 2015 Reaktioyhtälöön liittyviä laskuja 1. Reaktioyhtälön kertoimet ja tuotteiden määrä 2. Lähtöaineiden riittävyys 3. Reaktiosarjat 4. Seoslaskut

Lisätiedot

Ensimmäiseen 2017 vuonna julkaistuun painokseen että 2018 julkaistuun toiseen painokseen tehdyt korjaukset

Ensimmäiseen 2017 vuonna julkaistuun painokseen että 2018 julkaistuun toiseen painokseen tehdyt korjaukset Asfalttinormit 2017 korjaukset 1 (9) Ensimmäiseen 2017 vuonna julkaistuun painokseen että 2018 julkaistuun toiseen painokseen tehdyt korjaukset Korjaukset 4.3.2019 Sivu 18 kaavan alapuolella oleva teksti

Lisätiedot

Asfalttinormit 2017 julkaistiin marraskuussa Ensimmäisen painoksen paperiversio myytiin loppuun ja kesäkuussa 2018 julkaistiin toinen painos

Asfalttinormit 2017 julkaistiin marraskuussa Ensimmäisen painoksen paperiversio myytiin loppuun ja kesäkuussa 2018 julkaistiin toinen painos Asfalttinormit 2017 julkaistiin marraskuussa 2017. Ensimmäisen painoksen paperiversio myytiin loppuun ja kesäkuussa 2018 julkaistiin toinen painos sekä sähköisenä että paperiversiona. Seuraavilla sivuilla

Lisätiedot

Kertausluennot: Mahdollisuus pisteiden korotukseen ja rästisuorituksiin Keskiviikko klo 8-10

Kertausluennot: Mahdollisuus pisteiden korotukseen ja rästisuorituksiin Keskiviikko klo 8-10 Kertausluennot: Mahdollisuus pisteiden korotukseen ja rästisuorituksiin Keskiviikko 25.10 klo 8-10 Jokaisesta oikein ratkaistusta tehtävästä voi saada yhden lisäpisteen. Tehtävä, joilla voi korottaa kotitehtävän

Lisätiedot

Pellettikoe. Kosteuden vaikutus savukaasuihin Koetestaukset, Energon Jussi Kuusela

Pellettikoe. Kosteuden vaikutus savukaasuihin Koetestaukset, Energon Jussi Kuusela Pellettikoe Kosteuden vaikutus savukaasuihin Koetestaukset, Energon Jussi Kuusela Johdanto Tässä kokeessa LAMKin ympäristötekniikan opiskelijat havainnollistivat miten puupellettien kosteuden muutos vaikuttaa

Lisätiedot

PYP I / TEEMA 4 MITTAUKSET JA MITATTAVUUS

PYP I / TEEMA 4 MITTAUKSET JA MITATTAVUUS 1 PYP I / TEEMA 4 MITTAUKSET JA MITATTAVUUS Aki Sorsa 2 SISÄLTÖ YLEISTÄ Mitattavuus ja mittaus käsitteinä Mittauksen vaiheet Mittaustarkkuudesta SUUREIDEN MITTAUSMENETELMIÄ Mittalaitteen osat Lämpötilan

Lisätiedot

13. Savisideaineet. Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto

13. Savisideaineet. Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto 13. Savisideaineet Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto Savisideaineet ovat luonnon tuotteita, jotka saadaan sitomiskykyiseksi kostuttamalla ne vedellä. Savella on taipumus imeä itseensä

Lisätiedot

kansainvälisyys JACQUET johtava, maailmanlaajuinen ruostumattomien kvarttolevyjen käyttäjä 483 työntekijää

kansainvälisyys JACQUET johtava, maailmanlaajuinen ruostumattomien kvarttolevyjen käyttäjä 483 työntekijää JACQUET kansainvälisyys johtava, maailmanlaajuinen ruostumattomien kvarttolevyjen käyttäjä 43 työntekijää 3 yksikköä 20 eri maassa / 21 palvelukeskusta 7 500 asiakasta 60 eri maassa liikevaihto 23 M5 7

Lisätiedot

Raidesepelinäytteenottoa ja esikäsittelyä koskevan ohjeistuksen taustaselvitys Mutku-päivät, Tampere Hannu Hautakangas

Raidesepelinäytteenottoa ja esikäsittelyä koskevan ohjeistuksen taustaselvitys Mutku-päivät, Tampere Hannu Hautakangas Raidesepelinäytteenottoa ja esikäsittelyä koskevan ohjeistuksen taustaselvitys 30.3.2017 Mutku-päivät, Tampere Hannu Hautakangas Taustaa Selvityshanke aloitettiin keväällä 2013 Liikenneviraston toimeksiannosta

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS.../... annettu xxx,

LIITE. asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS.../... annettu xxx, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.7.2015 C(2015) 4394 final ANNEX 1 LIITE asiakiran KOMISSION DELEGOITU ASETUS.../... annettu xxx, rakennustuotteiden paloteknisen käyttäytymisen luokittelusta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

vetyteknologia Polttokennon tyhjäkäyntijännite 1 DEE-54020 Risto Mikkonen

vetyteknologia Polttokennon tyhjäkäyntijännite 1 DEE-54020 Risto Mikkonen DEE-5400 olttokennot ja vetyteknologia olttokennon tyhjäkäyntijännite 1 DEE-5400 Risto Mikkonen 1.1.014 g:n määrittäminen olttokennon toiminta perustuu Gibbsin vapaan energian muutokseen. ( G = TS) Ideaalitapauksessa

Lisätiedot

LATVUSMASSAN KOSTEUDEN MÄÄRITYS METSÄKULJETUKSEN YHTEYDESSÄ

LATVUSMASSAN KOSTEUDEN MÄÄRITYS METSÄKULJETUKSEN YHTEYDESSÄ LATVUSMASSAN KOSTEUDEN MÄÄRITYS METSÄKULJETUKSEN YHTEYDESSÄ Metsä- ja puuteknologia Pro gradu -tutkielman tulokset Kevät 2010 Petri Ronkainen petri.ronkainen@joensuu.fi 0505623455 Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

HIILIVOIMA JA HAPPAMAT SATEET

HIILIVOIMA JA HAPPAMAT SATEET Johdanto HIILIVOIMA JA HAPPAMAT SATEET Happosateesta alettiin huolestua 1960- luvulla. Pohjois- Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa havaittiin järvieliöiden kuolevan ja metsien vahingoittuvan happosateiden

Lisätiedot

Tornion tehtaiden hiukkaspäästökohteet ja puhdistinlaitteet osastoittain

Tornion tehtaiden hiukkaspäästökohteet ja puhdistinlaitteet osastoittain LIITE 2 1 (13) Tornion tehtaiden hiukkaspäästökohteet ja puhdistinlaitteet osastoittain Ferrokromitehtaan hiukkaspäästökohteet puhdistinlaitteineen. Päästökohde Puhdistinlaite tai 1 Koksiasema, koksinkuivaus

Lisätiedot

Puun termiset aineominaisuudet pyrolyysissa

Puun termiset aineominaisuudet pyrolyysissa 1 Puun termiset aineominaisuudet pyrolyysissa V Liekkipäivä Otaniemi, Espoo 14.1.2010 Ville Hankalin TTY / EPR 14.1.2010 2 Esityksen sisältö TTY:n projekti Biomassan pyrolyysin reaktiokinetiikan tutkimus

Lisätiedot

energiatehottomista komponenteista tai turhasta käyntiajasta

energiatehottomista komponenteista tai turhasta käyntiajasta LUT laboratorio- ato o ja mittauspalvelut ut Esimerkkinä energiatehokkuus -> keskeinen keino ilmastomuutoksen hallinnassa Euroopan sähkönkulutuksesta n. 15 % kuluu pumppusovelluksissa On arvioitu, että

Lisätiedot

HENSOTHERM 4KS - Palosuojamaali

HENSOTHERM 4KS - Palosuojamaali HENSOTHERM 4KS - Palosuojamaali OMINAISUUDET JA KÄYTTÖ: HENSOTHERM 4KS on paisuva, vesiohenteinen palosuojamaali. Maalin korkean viskositeetin ja hienojakoisuuden ansiosta palosuojamaalattu pinta on tasainen.

Lisätiedot

Osio 1. Laskutehtävät

Osio 1. Laskutehtävät Osio 1. Laskutehtävät Nämä palautetaan osion1 palautuslaatikkoon. Aihe 1 Alkuaineiden suhteelliset osuudet yhdisteessä Tehtävä 1 (Alkuaineiden suhteelliset osuudet yhdisteessä) Tarvitset tehtävään atomipainotaulukkoa,

Lisätiedot

1. AINEEN TAI SEOKSEN JA YHTIÖN TAI YRITYKSEN TUNNISTETIEDOT

1. AINEEN TAI SEOKSEN JA YHTIÖN TAI YRITYKSEN TUNNISTETIEDOT 1 / 5 1. AINEEN TAI SEOKSEN JA YHTIÖN TAI YRITYKSEN TUNNISTETIEDOT 1.1 Tuotetunniste 1.1.1 Kauppanimi 1.2 Aineen tai seoksen merkitykselliset tunnistetut käytöt ja käytöt, joita ei suositella 1.2.1 Käyttötarkoitus

Lisätiedot

PYP I / TEEMA 8 MITTAUKSET JA MITATTAVUUS

PYP I / TEEMA 8 MITTAUKSET JA MITATTAVUUS 1 PYP I / TEEMA 8 MITTAUKSET JA MITATTAVUUS Aki Sorsa 2 SISÄLTÖ YLEISTÄ Mitattavuus ja mittaus käsitteinä Mittauksen vaiheet Mittausprojekti Mittaustarkkuudesta SUUREIDEN MITTAUSMENETELMIÄ Mittalaitteen

Lisätiedot

Sideaineen talteenoton, haihdutuksen ja tunkeuma-arvon tutkiminen vanhasta päällysteestä. SFS-EN 12697-3

Sideaineen talteenoton, haihdutuksen ja tunkeuma-arvon tutkiminen vanhasta päällysteestä. SFS-EN 12697-3 Sideaineen talteenoton, haihdutuksen ja tunkeuma-arvon tutkiminen vanhasta päällysteestä. SFS-EN 12697-3 1 Johdanto Tutkimus käsittelee testausmenetelmästandardin SFS-EN 12697-3 Bitumin talteenotto, haihdutusmenetelmää.

Lisätiedot

Biohiilen käyttömahdollisuudet

Biohiilen käyttömahdollisuudet Biohiilen käyttömahdollisuudet BalBiC-aloitusseminaari 9.2.2012 Kiira Happonen Helsingin Energia Esityksen sisältö Biohiilen valmistusprosessi ja ominaisuudet Miksi biohiili kiinnostaa energiayhtiöitä

Lisätiedot

Alumiinivalujen raaka-ainestandardit

Alumiinivalujen raaka-ainestandardit www.alteams.com Mitä on standardi? Normi, Normaalityyppi Vakio-, yleis- Voiko standardista poiketa? Miksei voisi, kun asiakkaan ja toimittajan kanssa näin sovitaan, esimerkiksi kustannusten pienentämiseksi

Lisätiedot

ALKOHOLIT SEKAISIN TAUSTAA

ALKOHOLIT SEKAISIN TAUSTAA ALKOHOLIT SEKAISIN TAUSTAA Kaasukromatografia on menetelmä, jolla voidaan tutkia haihtuvia, orgaanisia yhdisteitä. Näyte syötetään tavallisesti ruiskulla injektoriin, jossa se höyrystyy ja sekoittuu inerttiin

Lisätiedot

Biohiilipellettien soveltuvuus pienmittakaavaan

Biohiilipellettien soveltuvuus pienmittakaavaan Biohiilipellettien soveltuvuus pienmittakaavaan Puhdas vesi ja ympäristö seminaari 8.12.2016 Juha-Pekka Lemponen, TKI -asiantuntija Hajautettu energiantuotanto biohiilipelleteillä Biomassan torrefiointi

Lisätiedot

SÄÄTÖJÄRJESTELMIEN SUUNNITTELU

SÄÄTÖJÄRJESTELMIEN SUUNNITTELU ENSO IKONEN PYOSYS 1 SÄÄTÖJÄRJESTELMIEN SUUNNITTELU Enso Ikonen professori säätö- ja systeemitekniikka http://cc.oulu.fi/~iko Oulun yliopisto Älykkäät koneet ja järjestelmät / Systeemitekniikka Jan 2019

Lisätiedot

Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta

Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta Aihe 2: Materiaalitaseet Tavoite Tavoitteena on oppia tasetarkastelun käsite ja oppia tuntemaan, miten materiaalitaseita voidaan hyödyntää kokonaisprosessien sekä

Lisätiedot

Piikarbidi, jalokorundi ja tavallinen korundi

Piikarbidi, jalokorundi ja tavallinen korundi Piikarbidi, jalokorundi ja tavallinen korundi c/o Cerablast GmbH & Co.KG Gerhard-Rummler-Str.2 D-74343 Sachsenheim / Saksa Puhelin: 0049 7147 220824 Faksi: 0049 7147 220840 Sähköposti: info@korutec.com

Lisätiedot

3D-tulostuksen kaasut. 3D-päivä, Vossi Group Oy.

3D-tulostuksen kaasut. 3D-päivä, Vossi Group Oy. 3D-tulostuksen kaasut. 3D-päivä, Vossi Group Oy. Mikko Vaittinen Tampere, 12.3.2019 Kaasut Kaasulaadut Esimerkki Case Jakeluverkostot Atmosfäärin hallinta 3D tulostuksen aloitus Uunin kaasu syöttö Jauheiden

Lisätiedot