RAKENTAJAIN VUOSIKATSAUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RAKENTAJAIN VUOSIKATSAUS"

Transkriptio

1 RAKENTAJAIN VUOSIKATSAUS Koonnut DI Sirkka Saarinen syyskuu 2006 elokuu 2007 TAPAHTUMIA SYYSKUU 06 Oikorata Kerava Lahti valmistui Keravan ja Lahden välinen oikorata valmistui suunnitellussa aikataulussa ja hankkeelle budjetissa myönnetyllä 331 miljoonan euron rahoituksella. Radan rakentaminen kesti neljä vuotta. Säännöllinen liikenne radalla alkoi 3. syyskuuta Oikoradan kokonaispituus on 74 km. Radalla on kaksi uutta asemaa, Haarajoki ja Mäntsälä. Oikorata lyhentää matka-aikoja Suomessa ja tarjoaa mahdollisuudet myös Suomen ja Venäjän välisen liikenteen kehittämiseen ja nopeuttamiseen. Oikoradan avaamisen jälkeen Lahden ja Helsingin välinen junamatkustus on yli kaksinkertaistunut. Sen ansiosta väliä liikennöiviä z-lähijunavuoroja lisättiin jo syyskaudelle Sopimus urakoitsijan ilmoittamismenettelystä Tilaajavastuulaki velvoittaa tarkistamaan urakoitsijan luotettavuuden. Tilaajan tulee pyytää alihankkijaltaan ja työvoimaa vuokraavalta yritykseltä laissa määritellyt selvitykset. Vastaavasti alihankkija ja työvoimaa vuokraava yritys on velvollinen selvitykset antamaan. Urakoitsijailmoitusten tekeminen perustuu tilaajia ja urakoitsijoita edustavien järjestöjen väliseen sopimukseen. 17 rakennus- ja kiinteistöalan järjestöä allekirjoitti sopimuksen urakoitsijan ilmoittamismenettelystä. Menettely ovat tarkoitettu noudatettavaksi kaikessa rakentamisessa. Henkilötunnisteet ja kulkuluvat työmaalla liikkuville Työturvallisuuslaki on määrännyt alkaen henkilötunnisteet rakennustyömaille. Rakennuttaja huolehtii siitä, että jokaisella siellä työskentelevällä on työmaalla liikkuessaan näkyvillä henkilön yksilöivä kuvallinen tunniste. Kukin urakoitsija hankkii henkilökortit ja ilmoittaa työntekijänsä kohteen päätoteuttajalle. Rakennuskohteen päätoteuttajan on tiedettävä keitä työmaalla työskentelee. Siksi henkilöt ja heidän palkanmaksajansa tulee kirjata kulkulupaluetteloon, minkä jälkeen työntekijöille annetaan kulkulupa. Parhaimmillaan kukin työnantaja hankkii jokaiselle työntekijälleen kuvallisen tunnisteen, jota voidaan käyttää myös sähköisenä kulkulupana niillä työmailla, joilla on käytössä sähköinen kulunvalvonta. Kun työntekijä siirtyy työmaalle, jolla ei ole sähköistä kulunvalvontaa, kuvallinen kortti toimii pelkkänä lain vaatimana kuvallisena henkilötunnisteena. Euroopan rakennusperintöpäivät esittelivät lähdön ja saapumisen paikkoja 15. kertaa pidetyt Euroopan rakennusperintöpäivät esittelivät lähdön ja saapumisen paikkoja: niihin tutustuttiin 48 paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Päivien tapahtumat jakoivat 11

2 tietoa, kertoivat tarinoita ja johdattivat yleisön tutustumaan mielenkiintoisiin rakennuksiin ja ympäristöihin. Valtakunnallista pääjuhlaa vietettiin Lappeenrannassa. YRITYSKAUPPOJA Technopolis osti Tampere Science Parks Oy:n noin 20 miljoonalla eurolla. Metsäliitto Osuuskunta myi PW Interior Oy:lle järjestelmäväliseiniä valmistavan HSL Elementsin (entinen Heinolan Seinälinja). Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 6,4 miljoonaa euroa. Insinööritoimisto Mikko Vahanen Oy osti rakennusten kosteustekniikkaan ja -mittauksiin erikoistuneen Humi-Groupin. Tekmanni osti Oulun LVI-Ykkösen. LVI-urakointia ja tukkukauppaa harjoittava yritys tekee noin kymmenen miljoonan euron liikevaihtoa ja työllistää noin 70 henkilöä. Skanska myi moskovalaisen tytäryhtiönsä ZAO Skanska Olssonin Kazakstaniin rekisteröidylle IPG-Eurazia rakennus- ja sijoitusyhtiölle. Moskovasta vetäytymisen syynä olivat kannattavuusongelmat. PALKINTOJA JA HUOMIONOSOITUKSIA Vuoden isännöitsijä: Mikko Astala Suomen Isännöintiliitto ry valitsi Vuoden isännöitsijäksi insinööri-amk, AIT Mikko Astalan. Hän on kehittänyt perinteistä perheyhtiötä esimerkillisellä tavalla ja panostanut sekä omaan että koko henkilöstön osaamiseen. Tavoitteena ovat pitkät kumppanuuteen perustuvat asiakassuhteet tasokkaan asumis- ja liiketoimintaympäristön luomiseksi Vuoden 2006 Puupalkinto FMO Tapiola -toimistotalolle Metsäliiton Puutuoteteollisuuden (Finnforest) kehittämä ja rakennuttama FMO Tapiola -toimistotalo sai Vuoden 2006 Puupalkinnon. Finnforest Modular Office (FMO) Tapiola on modulaarisista osista koostuva toimistorakennus, josta on taitavalla suunnittelulla luotu miellyttävä ja valoisa työympäristö. Viisikerroksisen toimistotalon rakenteissa ja pintaverhouksessa on lukuisia puurakentamista kehittäviä innovaatioita ja tuotesovelluksia. Puuta on käytetty monipuolisesti ja sitä on yhdistelty modernisti muihin materiaaleihin, kuten kiveen, lasiin ja teräkseen. Puupalkinnon jakaa Puuinformaatio ry. TAPAHTUMIA LOKAKUU 06 Rakennusvirhepankki edistämään hyvää rakennustapaa Rakennus-, LVI- ja kiinteistöalan henkilöpätevyyksiä toteava FISE perusti ympäristöministeriön toimeksiannosta rakennusvirhepankin (RVP). Se perustuu onnettomuustutkintakeskuksen vuoden 2003 suuronnettomuuksien vaaratilanteiden suositukseen. Rakennusvirhepankki on kaikille avoin verkkopalvelu, josta voi helposti hakea tarvitsemansa RVP-kortin. 12

3 FinnBuild 17. kerran Suomen suurin rakennusalan tapahtuma FinnBuild 06 järjestettiin jo 17. kerran. Messuilla oli mukana 551 näytteilleasettajaa 28 eri maasta. Rakennusalan osaamista esiteltiin perustus- ja rakennusrunko-osista sisäpintoihin ja talotekniikkaan. Näytteilleasettajien tarjoamaa tuote- ja asiantuntijatietoutta täydensivät monipuoliset työnäytökset, tietoiskut ja seminaarit. FinnBuildiin tutustui neljän päivän aikana lähes rakennusalan ammattilaista, opiskelijaa sekä oman kodin rakentajaa ja remontoijaa. Seuraavan kerran FinnBuild järjestetään YRITYSKAUPPOJA Are osti pääkaupunkiseudulla toimivan Putki-Sammon. Yhtiön liikevaihto on 6 miljoonaa euroa ja henkilökuntaa 35. Sponda osti lokakuun lopussa valtion kokonaan omistaman Kapiteelin osakekannan noin 950 miljoonalla eurolla. PALKINTOJA JA HUOMIONOSOITUKSIA Vuoden 2006 Ympäristörakenne -tunnustus Aurinkolahdelle Aurinkolahden länsiosan kaava-alue Helsingin Vuosaaressa palkittiin Vuoden 2006 Ympäristörakenteena. Kunniamaininnan kilpailussa saivat Vaasan uusi kävelykeskusta ja Oulujoen hautausmaan laajennusosa. Kisan järjestävät vuosittain Puutarhaliitto ja Rakennusteollisuus RT ry Tuoteteollisuusjaosto Rakennustaiteen valtionpalkinto Pekka Helinille Valtion rakennustaidetoimikunnan myöntämän rakennustaiteen valtionpalkinnon sai arkkitehti Pekka Helin, joka kuuluu Suomen eturivin arkkitehteihin. Helinin työ on sekä laadultaan että intensiteetiltään pysynyt vuodesta toiseen poikkeuksellisen korkeatasoisena Rakennustietopalkinto Opetusministeriölle Rakennustietosäätiö RTS palkitsi Opetusministeriön Vuoden 2006 Rakennustietopalkinnolla. Tunnustus myönnettiin ansiokkaasta ja pitkäjänteisestä työstä tiedon levittämiseksi. Hyvänä esimerkkinä tästä työstä on ministeriön laaja Liikuntapaikka -julkaisusarja. Tunnustus on rakennuskeskusten kansainvälisen liiton UICB:n perustama. Suomessa se jaetaan joka toinen vuosi. 13

4 RIL-palkinto Oulun rakennusvalvonnan laatuprojekteille Suomen Rakennusinsinööriliitto RIL jakoi RIL-palkinnon (aikaisemmin Vuoden Rakennusinsinöörityö) Oulun rakennusvalvontaviraston laatuprojekteille, jotka korostavat laadun tiedostamista ja ohjausta pientalorakentamisessa uudella tavalla. Internetissä kaikille avoin pientalojen teknisen laadun arviointi- ja ohjausjärjestelmä ( Pientalon tekninen laatu Tähtiluokitus ) on tarkoitettu apuvälineeksi pientalojen rakennuttajille, heidän asiantuntijoilleen ja pientaloteollisuudelle SAFA-palkinto Suomen Kotiseutuliitolle Vuoden 2006 SAFA-palkinnon sai Suomen Kotiseutuliitto rakennuskulttuurin ja -perinnön aktiivisesta vaalimisesta. Suomen Kotiseutuliitto on satojen paikallisyhdistystensä voimin vaalinut pitkäjänteisesti rakennuskulttuuriperintöämme ja toiminut aktiivisesti kulttuuriympäristön puolesta: tehnyt esityksiä rakennusperinnön suojelemiseksi, osallistunut kaavaprosesseihin, välittänyt asiantuntemusta ja koulutusta ja kouluttanut aktiivisesti lukuisia jäsenyhdistyksiään ja niiden jäseniä. Vuonna 1974 ensimmäisen kerran jaetun SAFA-palkinnon saajan valitsee Suomen Arkkitehtiliiton, Suomen Kuntaliiton ja ympäristöministeriön edustajista koostuva lautakunta Vuoden 2006 valtakunnallinen työsuojelupalkinto Kirsi Tammiselle Työsuojelupalkinto jaettiin jo 28. kerran. Palkinnon sai työterveyshoitaja Kirsi Tamminen. Palkinnon myöntämisen perusteena on ollut ansiokas, pitkäjänteinen ja edelleen jatkuva työ työterveyden ja työturvallisuuden alalla. Tamminen on työskennellyt yli 20 vuoden ajan työterveyden ja turvallisuuden edistämiseksi erityisesti rakennusalalla. Rakennusalalla tapahtuu eniten tapaturmia edelleen, noin 80 tapaturmaa miljoonaa työtuntia kohti. TAPAHTUMIA MARRASKUU 06 Rakennusmestareita koulutetaan taas Valtioneuvosto hyväksyi uuden tutkintonimikkeen rakennusmestari (AMK) asetusmuutoksella. Sen ansiosta kuudessa ammattikorkeakoulussa alkaa syksyllä 2007 uusi rakennusalan työnjohdon koulutusohjelma. Hakijoita sekä neljään nuoriso- että kahteen aikuisopiskeluun suunnatuille linjoille oli runsaasti. Tarmo Pipatti Rakennusteollisuus RT ry:n toimitusjohtajaksi Rakennusteollisuus RT ry:n hallitus nimitti liiton uudeksi toimitusjohtajaksi varatuomari Tarmo Pipatin. Hän astuu keskusliiton palvelukseen keväällä Tarmo Pipatti on toiminut Lahden kaupunginjohtajana vuodesta 2003 alkaen. 14 RAKLI ry ja ASRA ry yhdistivät toimintansa Suomen toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry ja Asuntokiinteistö- ja rakennuttajaliitto ASRA ry yhdistivät toimintansa lukien. Uudistuva RAKLI ry jatkaa toimintaansa kiinteistö- ja rakennusalan markkinoiden ja toimintaympäristön kehittäjänä ja vaikuttajana. Asunto- ja toimitilasektorien yhdistyminen muodostaa jäsenmäärältään laajemman yhteisön, parantaa liiton toimintaedellytyksiä ja mahdollistaa nykyistä monipuolisemmat

5 ja paremmat jäsenpalvelut. Uudistuvan RAKLI ry:n nimeksi muutettiin Asunto-, toimitilaja rakennuttajaliitto RAKLI ry. Nimi otettiin käyttöön vuoden vaihteessa. Helsingin Musiikkitalo Helsingin Musiikkitalon rakennustyö, erityisesti sen pääurakka puhutti jo ennen alkamistaan. Marraskuussa 2006 alkaneet maarakennustyöt ovat edenneet, mutta Helsingin musiikkitalon kiinteistöyhtiön hallitus hylkäsi toukokuussa kaikki kolme Musiikkitalon pääurakkatarjousta joko urakkatarjouspyynnön vastaisena tai liian kalliina. Hinta oli kaksinkertainen pääurakan 70 miljoonan euron budjettiin nähden. Senaatti järjestää uuden kilpailun projektinjohtourakkana. Siihen on pyydetty tarjoukset kahdeksalta mukaan ilmoittautuneelta. Urakkamuoto muutettiin uudessa kilpailussa kiinteähintaisesta projektinjohtourakaksi, jonka uskotaan olevan vallitsevassa markkinatilanteessa perinteistä kiinteähintaista urakkamuotoa edullisempi vaihtoehto. Pääurakoitsija on tarkoitus valita lokakuun aikana, jolloin pääurakka voidaan käynnistää joulukuussa Suunnitelmien mukaan Musiikkitalo valmistuu ja otetaan käyttöön vuoden 2010 aikana. YRITYSKAUPPOJA Ramirentin ruotsalainen tytäryhtiö Ramirent Ab osti konevuokraamo Mavexin Ruotsissa. PALKINTOJA JA HUOMIONOSOITUKSIA Vuoden Katto 2006 Kauppakeskus Sellossa Kattoliitto ry palkitsi Kauppakeskus Sellon kattotyön Espoossa Vuoden kattona Kattourakoitsijan kokonaistoimituksena toteutettu laaja ja vaativa työ on hyvin tehty ja suunniteltu. Myös työturvallisuuteen ja huoltoon liittyvien seikkojen huomioiminen suunnittelusta toteutukseen osoittaa palkitsemisen arvoista kokonaisnäkemystä hyvästä ja laadukkaasta rakentamisesta Vuoden Rakennusmestari 2006: Olli Hanhiniemi Valtakunnallisen Vuoden Rakennusmestari -palkinnon 2006 sai porilainen insinööri (AMK) Olli Hanhiniemi. Palkintolautakunnan pääperuste valinnalle oli Hanhiniemen vahva paikallisosaaminen ja ansiokas kokemus pientalorakentamisesta ja yritystoiminnasta. Myös hänen valvomansa suuret rakennuskohteet ovat olleet elintärkeitä alueellisia investointeja, joissa julkinen sektori ja teollisuus ovat niin ikään luottaneet hänen lujaan ammattitaitoonsa. Tunnustuksen myöntää Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry Vuoden rialainen: Kiinteistöjohtaja Markku Koskinen Valtakunnallisen Vuoden rialainen -palkinnon sai rakennusinsinööri Markku Koskinen. Pääperuste valinnalle oli Helsingin seurakuntayhtymän kiinteistöjohtajan Markku Koskisen vahva rakennuttamisen osaaminen ja laaja-alainen kokemus koko kiinteistöalalta. Koskinen on esimerkillisellä johtamisellaan saavuttanut työssään myös yhteistyökumppanien ja työntekijöiden luottamuksen ja arvostuksen. Tunnustuksen myöntää Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry. 15

6 Vuoden Teräsrakenne: Kampin keskus Vuoden 2006 Teräsrakennepalkinto annettiin Kampin keskuksen maanpäällisille osille Helsingissä. Kampin keskuksen suunnittelu ja toteutus on ollut Suomen mittakaavassa ennennäkemättömien haasteiden edessä. Innovatiivisella teräsrakenteiden käytöllä on luotu arkkitehtoninen kokonaisuus, joka onnistuneesti yhdistää matkustamisen, asumisen, työskentelyn, ostamisen sekä vapaan oleskelun yhden korttelin sisällä. Julkisten ulko- ja sisätilasarjojen ratkaisut henkivät huolellista ja kokonaisvaltaista suunnittelua. Palkinnon jakaa vuosittain Teräsrakenneyhdistys ry. TAPAHTUMIA JOULUKUU 06 Tuotemallintamisen käyttöönotto etenee Suomi ja Senaatti-kiinteistöt on kansainvälisesti edelläkävijä tuotemallinnuksen hyödyntämisessä rakennushankkeissa. Tuotemallintamisesta saamiensa kokemusten pohjalta Senaatti-kiinteistöt päätti ensimmäisenä suomalaisena kiinteistönomistajana vaatia tuotemallinnuksen käyttöä uudis- ja peruskorjaushankkeissaan. Syksystä 2007 lähtien mallien käyttö ja tietosisältö tulevat olemaan suunnittelusopimuksissa sitovia vaatimuksia. Mallinnusvaatimuksen ulkopuolelle jäävät vain sellaiset kohteet, joissa mallinnuksesta ei nähdä oleellisia hyötyjä. 16 Vuosi 2006: Rakennusalalla korkein työtapaturmataajuus Työtapaturmien ja ammattitautien sekä määrä että taajuus ovat olleet Tapaturmavakuutuslaitosten liitto TVL:n tilastojen mukaan kaksi vuotta selvässä kasvussa. Työpaikkatapaturmien määrä ja taajuus ovat nousseet erityisesti rakentamisessa, kiinteistö-, vuokraus- ja tutkimuspalvelussa sekä kuntasektorilla. Vuonna 2006 palkansaajille sattui ennakkoarvion mukaan yhteensä noin korvaukseen johtanutta työtapaturmaa ja ammattitautia, kun vastaava lukumäärä vuonna 2005 oli noin Kasvu oli noin 3 prosenttia. Korvattujen työtapaturmien ja ammattitautien taajuus vuonna 2006 oli ennakkoarvion mukaan 40,2 tapaturmaa miljoonaa työtuntia kohden. Vuonna 2005 taajuus oli 39,0. Työturvallisuustilanteessa 2000-luvun alun myönteinen kehitys näyttäisi tilastojen valossa pysähtyneen ja kääntyneen huonompaan suuntaan. Syiksi on arvioitu tuotannon rakenteissa tapahtuneita muutoksia, noususuhdanteen aiheuttamaa kiirettä, töiden ulkoistamista, alihankintatöiden ketjuuntumista ja sirpaloitumista. Vuonna 2006 työpaikkatapaturmien määrä edellisvuoteen verrattuna kiinteistö- ja vuokrauspalvelun töissä 16 prosenttia, kuntatöissä 4 prosenttia, teollisuuden töissä 3 prosenttia ja rakennustöissä 2,5 prosenttia. Vuonna 2006 työpaikkatapaturmariskiä kuvaava taajuus nousi kiinteistö-, vuokraus- ja tutkimuspalvelun töissä 10 prosenttia, kuntatöissä 5 prosenttia, teollisuuden töissä 1 prosenttia ja rakennustöissä 2 prosenttia. Korkein päätoimialojen tapaturmataajuus vuonna 2006 oli rakennusalan töissä, joissa sattui

7 noin 85,5 työpaikkatapaturmaa miljoonaa työtuntia kohden. Teollisuuden töissä tapaturmataajuus oli noin 43 työpaikkatapaturmaa miljoonaa työtuntia kohden. TVL:n tilastojen mukaan vuokratyössä sattui vuonna 2006 arviolta 2200 työtapaturmaa ja ammattitautia, joista työpaikkatapaturmien osuus oli noin 1900 tapausta. Näistä tapaturmista 30 % on sattunut rakennustöissä, 20 % teollisuuden töissä ja 15 % hotelli- ja ravintola-alan töissä. Kaikkien vuokratyöntekijöiden tapaturmataajuus on noin 60 työtapaturmaa miljoonaa työtuntia kohden vastaten keskimäärin teollisuustyöntekijöiden tapaturmataajuutta. Suurimman osan työkuolemista, vuonna 2006 ennakkotietojen mukaan 170, aiheuttivat ammattitaudit, erityisesti asbestisairaudet. 105 ammattitautikuolemasta lähes 100 oli asbestin aiheuttamaa, yleensä työkyvyttömyys- tai vanhuuseläkkeellä olleita putkiasentajia, sähköasentajia, kirvesmiehiä ja maalareita. Heidän asbestialtistuksensa oli pääosin peräisin mm. rakennustyömailta, telakoilta, teollisuudesta sekä autokorjaamoista 60- ja 70-luvuilta mutta joitakin tapauksia on ollut myös 80-luvulta. Työpaikalla kuolemaan johtaneita työtapaturmia sattui vuonna 2006 ennakkotiedon mukaan yhteensä 45, edellisvuonna 51. Kolmasosa työpaikalla kuolemaan johtaneista tapauksista on sattunut rakennusalan töissä ja kolme niistä johtui kaivannon reunan sortumisesta. YRITYSKAUPPOJA Turve- ja pellettiyritys Vapo osti sopimusvalmistajansa Wood Pelletsin Ylistarosta ja Scanpellin Kärsämäeltä. PALKINTOJA JA HUOMIONOSOITUKSIA Suomen paras asuinalue on Sulva Sulvan kylä Mustasaaren kunnassa valittiin Suomen parhaaksi asuinalueeksi Hyvä asuminen kehitysohjelman järjestämässä kilpailussa. Sulva voitti ylivoimaisesti internetissä järjestetyn yleisöäänestyksen ja kuului myös kilpailun asiantuntija-raadin mielestä kärkikaksikkoon. Helsingin Käpylälle raati antoi kunniamaininnan kestävästä, laadukkaasta ja monipuolisesta asuinympäristöstä Vuoden työmaa: Skanskan Reimantorni Espoon Kivenlahdessa sijaitseva Skanskan As. Oy Reimantornin työmaa voitti Rakennuslehden Vuoden työmaa -kilpailun ensimmäisenä asuntokohteena kilpailun 21-vuotisessa historiassa. Perusteluiden mukaan Reimantorni on loistavasti ja hyvin vastuullisesti hoidettu työmaa. Kohde on jo sinänsä haasteellinen korkeutensa, sijaintinsa ja tiukan aikataulunsa vuoksi. Kilpailun raati piti muun muassa hankkeen riskienhallintaa, työturvallisuutta ja laadunvarmistussuunnitelmaa erinomaisina. Erityisen vaikutuksen raatiin tekivät monet innovatiiviset tekniset ratkaisut sekä lukuisat kehityshankkeet, kuten oppilaitosyhteistyö ja tuotantomallin käyttö aikataulutuksessa. 17

8 Vuoden Korjaustyömaa -palkinto NCC:lle NCC:n kvr-työnä toteuttama Myyrmäen sosiaali- ja terveysasema Vantaalla on Vuoden Korjaustyömaa. Valinnan teki Rakennuslehden kokoama asiantuntijaraati, joka valitsi parhaan korjaustyömaan Vuoden Työmaa -kilpailuun ilmoittautuneiden kolmen korjaustyömaan joukosta Pietilä-palkinto Arkkitehtitoimisto JKMM Oy:lle Rakennustietosäätiö RTS:n joka toinen vuosi jaettavan Pietilä-palkinnon saivat Arkkitehtitoimisto JKMM Oy:n nuoret arkkitehdit Asmo Jaaksi, Teemu Kurkela, Samuli Miettinen ja Juha Mäki-Jyllilä tunnustuksena menestyksestään arkkitehtikilpailuissa. Palkintosijoituksia toimistolle on tullut jo yli 40 suomalaisissa ja kansainvälisissä arkkitehtuurikilpailuissa Vuoden Rakennustuote: Pinekko-ekopuu Helsingin Rakennuskeskus valitsi Vuoden 2006 Rakennustuotteeksi Pajutex Oy:n markkioiman öljykyllästetyn Pinekko-ekopuun. Sitä ei kyllästetä myrkyillä, vaan siihen imeytetään öljyä niin paljon ettei puu pääse kastumaan. Pinekko sopii erityisesti maisema-, puuja piharakentamiseen. TAPAHTUMIA TAMMIKUU 07 Matti Rautiola aloitti RTS:n yliasiamiehenä Professori Matti Rautiola aloitti työnsä Rakennustietosäätiö RTS:n uutena yliasiamiehenä. Hänen edeltäjänsä, professori Gunnel Adlercreutz jäi eläkkeelle vuoden 2006 lopussa. RTS on yksityinen säätiö, jonka edustajistossa on edustettuna Suomen koko rakennusala 47 alan yhteisön kautta. Maarakennus- ja asfalttiurakoitsijat yhdistivät voimansa Maa- ja vesirakennusalan urakoitsijoita edustava Suomen Maarakentajien Keskusliitto ry muutti nimensä vuoden alussa Infra ry:ksi. Asfalttiurakoitsijoita edustava Asfalttiliitto ry liittyy Infra ry:n jäseneksi. Infra ry:n jäseninä on urakointiliikettä ja urakoitsijaa. Yrittäjäasemassa olevien perheyrittäjien lisäksi jäsenillä on henkilöstöä noin Yritysten vuotuinen liikevaihto on noin 2,3 miljardia euroa. SNIL SKOL:iin Suomen Konsulttiyhdistys SNIL ry:n yhdistyi ja sulautui Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liittoon SKOLiin vuoden 2007 alusta. Yhdistymisen taustalla on liittojen toiminnan tehostaminen ja alan järjestörakenteen selkeyttäminen. Tähän mennessä SNIL on hoitanut suunnittelijoiden pätevyyteen ja auktorisointiin liittyvät asiat ja SKOL yrittäjäpoliittiset ja työantajakysymykset. Liittojen yhdistyessä SNILin yli 1000 hengen jäsenistö siirrettiin SKOLin konsulttirekisteriin. SNILin myöntämät auktorisoinnit säilyvät. SNILin stipendirahasto jatkaa toimintaansa ennallaan ja jakaa vuosittain stipendejä alan opiskelijoille ja opinnäytetöille. 18

9 Puuinfo Oy organisoitui Puutuoteteollisuuden, puutavarakaupan ja puurakentamisen menekinedistämistä sekä tutkimus- ja kehitystoimintaa tehneen Wood Focus Oy:n uudelleen organisointi saatiin valmiiksi. Vuoden alussa alkaneen Puuinfo Oy:n toiminnan rungon muodostavat puun käytön ohjeistuksen ja suunnittelua avustavien työkalujen kehittäminen, tuottaminen ja jakelu. Puun käytön positiivisen kehittymisen varmistamiseksi myös tulevien suunnittelijoiden ja rakentajien koulutukseen tullaan erityisesti panostamaan yhteistyössä oppilaitosten kanssa. Kotimaan menekinedistämisorganisaatio Puuinfo Oy uudistui myös omistuspohjaltaan. Yhtiön omistavat yhdistykset; Metsäteollisuus ry, Suomen Sahat ry sekä Suomen Puutavara- ja Rakennustarvikekauppiasyhdistys SPY ry. Toiminnan rahoittajina jatkavat puutuoteteollisuuden ja puutavarakaupan yritykset. YRITYSKAUPPOJA Onninen Oy osti telekommunikaatio- ja televerkkotuotteita maahantuovan Teletekno Oy:n. Tukkukaupan lisäksi Teleteknolla on omaa valokaapeli- ja kuparikaapelituotteiden valmistusta ja siihen liittyvää tuotekehitystä. Yrityksen liikevaihto on 26 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on 120 työntekijää. Etteplan on ostanut kouvolalaisen prosessi- ja tehdassuunnittelupalveluja tarjoavan LCA Engineering Oy:n. LCA Engineering työllistää 37 ihmistä, liikevaihto on noin kolme miljoonaa euroa vuodessa. TAPAHTUMIA HELMIKUU 07 Lisää joustoa energiatehokkuuden parantamiseen Ympäristöministeriö antoi helmikuussa asetuksina uudistetut rakentamismääräyskokoelman osat C3 (Rakennuksen lämmöneristys), D3 (Rakennusten energiatehokkuus) ja D5 (Rakennuksen energiankulutuksen ja lämmitystehon tarpeen laskenta). Määräysten uudistaminen ei tiukenna rakennusten energiankulutusta koskevaa vaatimustasoa, vaan tuo joustavuutta niihin ratkaisuihin, joilla uudisrakennusten energiatehokkuutta parannetaan. Uusitut rakentamismääräyskokoelman osat tulevat voimaan Oy Alfred A. Palmberg Ab 100 vuotta Suomen vanhin rakennusliike Oy Alfred A. Palmberg täytti 100 vuotta. Myllynkivien valmistuksella toimintansa aloittanut yritys on kuulunut Lemminkäinen -konserniin vuodesta Nykyään Palmbergin uudis- ja korjausrakennustoiminta sisältää kilpailu-urakoinnin sekä liike- ja teollisuusrakennusten perustajaurakoinnin. Se toimii kymmenen tytäryhtiön voimin valtakunnallisesti sekä Ruotsissa Uumajan seudulla. Työvoimapula uhkaa rakennusalaa Kiinnostus rakennusalan opiskeluun on jatkuvasti kasvanut. Onneksi, sillä rakennus- ja kiinteistöklusteri tarvitsee jo lähivuosina runsaasti uusia osaajia kaikissa ammattiryhmissä. Nykyiset koulutusmäärät eivät kuitenkaan riitä kattamaan täysin vajetta, joka alalle syntyy suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle. Lisätarvetta on etenkin ammattityönteki- 19

10 jöistä, rakennusmestareista sekä LVI- ja rakennesuunnittelijoista. Tilanne käy ilmi ympäristöministeriön ja alan järjestöjen laatimasta koulutus- ja osaamisbarometrista. Siihen on koottu alan tarpeet vuosina Pelkkä aloituspaikkojen lisääminen ei ratkaise tulevaa osaajatarvetta. Oppilaitosten opiskelijoiden valmistumismäärät ovat huomattavasti pienempiä kuin aloittaneiden määrät melkein kaikilla koulutustasoilla. Entistä tärkeämpää onkin houkutella motivoituneita henkilöitä alalle ja kiinnittää huomiota opiskelumotivaation ylläpitämiseen ja opiskelijoiden valmistumiseen. Tämä asettaa haasteita myös opintosisältöjen suunnitteluun ja opetuksen laatuun. Helena Soimakallio RILin toimitusjohtajaksi RILin toimitusjohtajaksi nimitettiin järjestön varatoimitusjohtaja, diplomi-insinööri Helena Soimakallio. RILin aikaisempi toimitusjohtaja diplomi-insinööri Jyrki Keinänen siityi RIL Sovittelu Oy:n toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi. Vuoden 2006 lopulla perustettu RIL Sovittelu Oy keskittyy toiminnassaan sopimusjohtamisen konsultointiin, erimielisyyksien hallintaan, riitojen ratkaisuihin sekä aihepiiriin liittyvään valmennukseen ja julkaisutoimintaan. ROTI: huoli korjausvelasta ROTI - Rakennetun Omaisuuden Tila on säännöllisesti toistettava tilasto- ja mittaustietojen analyysi ja asiantuntija-arvio rakennetun ympäristön tilasta ja alan kehityksestä. Tuoreen ROTI-analyysin keskeiseksi huolenaiheeksi nousi rakennetun omaisuuden ylläpidon laajamittainen laiminlyönti. Pelkästään julkisessa hallinnassa olevan omaisuuden korjausvelka on yli kolme miljardia euroa. Kouluarvosanaksi kaikelle rakennetulle omaisuudelle tuli 7+, mutta suunta on monin paikoin alaspäin. Parhaan arvosanan sai ilmaliikenneverkosto, 9½. Positiiviseen suuntaan ovat kehittymässä myös vesi- ja jätehuoltojärjestelmät, viranomaisohjaus sekä omakoti- ja vapaa-ajanasunnot. Koko analyysi on luettavissa hankkeen nettisivuilla Seuraava arvio rakennetun ympäristön tilassa tapahtuneesta kehityksestä julkistetaan vuonna PALKINTOJA JA HUOMIONOSOITUKSIA Vuoden ympäristöhanke 2006: TTY:n päärakennuksen laajennus Vuoden ympäristöhankkeeksi 2006 valittiin Tampereen teknillisen yliopiston päärakennuksen laajennus ja vanhan osan talotekniikan saneeraus. Tuomaristo arvosti rakennuttajan, Senaatti-kiinteistöjen järjestelmällistä ympäristötavoitteiden läpivientiä rakentamisesta kiinteistön ylläpitosopimuksiin asti. Senaatti-kiinteistöt käyttää omaa ekologisen rakennuttamisen menettelyään kaikissa yli yhden miljoonan euron hankkeissa ja tekee Kiinteistö-Promisella rakennuskannan ympäristöarviointeja energiakatselmusten tapaan. 20

11 Vuoden Promise-kehittäjä 2006: VVO-Rakennuttaja Oyj Vuoden Promise-kehittäjä VVO-Rakennuttaja Oyj:n rohkean strategisen ympäristölinjauksen mukaan tavoitteena on vuoteen 2009 mennessä koko kiinteistökannan eli lähes 900 kohteen Promise -luokitus. Hanke-Promisen vähimmäistasoksi se on päättänyt luokan C ja tavoitetasoksi luokan B. Koko vuokra-asuntotuotanto tullaan luokittelemaan Hanke-Promisella TunnustusPAANU 2006 Bromarvin Marttayhdistykselle Suomen Arkkitehtiliiton vuoden 2006 TunnustusPAANU, kestävän kehityksen palkinto annettiin Bromarvin Marttayhdistykselle (Bromarf Marthaförening) toiminnasta valveutuneena ja ympäristöystävällisenä rakennuttajana. Bromarvin Marttayhdistys rakennutti ekokylän saamansa perinnön turvin ja rakennuttamispäätöstä edelsi neuvonpito tavoitteista koko kylän väen kesken. Tarkoituksena oli saada lapsiperheille ja vanheneville ihmisille edullisia vuokra-asuntoja ja saada palvelut säästymään 650 asukkaan kylässä Vuoden Betonirakenne 2006: Kerava-Lahti oikorata Kerava-Lahti oikorata palkittiin Vuoden 2006 Betonirakenteena esimerkillisen hyvin ja ammattitaitoisesti johdettuna projektina, jonka merkitys ympäristölle ja yhteiskunnalle on suuri. Perusteluissa mainittiin mm. kestävän kehityksen periaatteet ja betonin monipuolisten ominaisuuksien hyödyntäminen. Kilpailussa kunniamaininnalla palkittiin Espoon vanhan Weilin & Göösin painotalon muutos- ja peruskorjaus sekä laajennus kulttuuri- ja museokeskus WeeGee -taloksi sekä Asunto Oy Helsingin Triadi. Palkinnon jakaa vuosittain Suomen Betonitieto Oy. TAPAHTUMIA MAALISKUU 07 Hallituspohja vaihtui Eduskuntavaalit käytiin maaliskuussa. Hallituspohja vaihtui, mukana uudessa hallituksessa ovat Suomen keskusta, Kansallinen Kokoomus, Vihreä Liitto ja Ruotsalainen kansanpuolue. Huhtikuussa aloitti toimintansa pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) II hallitus, jossa rakentamiseen liittyviä asioita hoitavat mm. liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk.), ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.) ja asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok). YRITYSKAUPPOJA Lemminkäinen Betonituote Oy osti Repo-yhtiöihin kuuluvan, betonielementti- ja valmisbetoniliiketoimintaa harjoittavan KM Repo Oy:n. Viime vuonna 13,5 miljoonan euron liikevaihdon tehneen yhtiön tuotantolaitokset sijaitsevat Savonlinnassa ja Savonrannassa. Cramo Oyj:n tytäryhtiö Cramo Sverige AB osti työmaatilojen, työlavojen ja sähköistykseen liittyvien koneiden ja laitteiden vuokraukseen erikoistuneen Pohjois-Ruotsissa toimivan Göby AB:n osakekannan. Parma Oy osti Specifinn Oy:n Suomen liiketoiminnat tuotantolaitteistoineen sekä yhtiön nimen. Siirtyvän liiketoiminnan liikevaihto on noin 8 miljoonaa euroa. 21

12 Teräsrakenteita ja julkisivupalveluja tuottava Normek Oy osti Alavudella teräsrakenteita valmistavan Eurosteel Welding Oy:n koko osakekannan. HTM-Yhtiöt Oy (Helsingin Tukkumyynti) osti Nummelan Raudoitustekniikka-NRT Oy:n. PALKINTOJA JA HUOMIONOSOITUKSIA Vuoden Silta RIL:n vuosittain palkitsema Vuoden Silta -tunnustus jätettiin jakamatta. Syynä olivat loppusuoralle päässeiden siltojen laatupuutteet. Palkitsematta jättäminen katsottiin samalla kannanotoksi suunnittelukilpailujen tärkeyden puolesta. Tuomaristo jakoi kaksi kunniamainintaa, jotka saivat Porvoon Aleksanterinkadun ja Porin Lukkarin sillat. Ne ovat suunnittelukilpailujen menestyjiä ja estetiikkaan panostaminen näkyy myönteisellä tavalla. Kokonaisuudet ovat jääneet toteutuksen osalta hieman vajaiksi, mutta hyviä yksityiskohtia löytyy.teräksen ja betonin ominaisuuksia on osattu hyödyntää rakenteiden muotoilussa Vuoden rakennushankkeet Turussa ja Lappeenrannassa Senaatti-kiinteistöt valitsi vuoden 2006 rakennushankkeiksi ICT-talon Turussa ja Etelä-karjalan verotoimiston peruskorjauksen Lappeenrannassa. Arkkitehtonisesti näyttävä ICT-talo täydentää Turun Science parkin alueen rakennukset tiiviiksi toiminnalliseksi kokonaisuudeksi. Verotoimiston peruskorjausta kiitettiin mm. johdonmukaisesta ja kattavasta toimintojen analysoinnista, tilojen suunnittelusta ja toteutuksesta, käyttöönotosta ja seurannasta. TAPAHTUMIA HUHTIKUU 07 Länsimetron hankesuunnittelu käynnistyi Espoo ja Helsinki käynnistivät Länsimetron hankesuunnittelun välillä Ruoholahti Matinkylä. Suunniteltava rataosuus on 13,4 km. Rata kulkee koko matkan tunnelissa. Asemia on suunnitteilla Helsingin puolelle kaksi ja Espoon puolelle viisi. Espoon kaupunginvaltuusto hyväksyi Länsimetron rakentamisen syyskuussa 2006 vuosikausia/kymmeniä käydyn keskustelun päätteeksi. YRITYSKAUPPOJA 22 Ahlsell osti teknisen kaupan jälleenmyyjän TKP-tools Oy:n Broman Groupilta sekä Pohjan Laakerin, Savon Hitsauskeskuksen, Työkaluparin ja Pohjan Tarvikkeen. Kaunisto Yhtiöihin kuuluva Kiinteistötekniikka KS Kitek Oy osti LVI-Suora Oy:n liiketoiminnan. Kitekin liikevaihto vuonna 2006 oli 5,9 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä noin 50. LVI-Suora Oy:n liikevaihto vuonna 2006 oli 1,1 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä kahdeksan. EHP-Talotekniikka -konserniin kuuluva Etelä-Hämeen Putkityö Oy osti tamperelaisen KR-Airshaft Oy:n. Etelä-Hämeen Putkityön liikevaihto kasvaa kaupan jälkeen noin 4,4 miljoonaan euroon.

13 PALKINTOJA JA HUOMIONOSOITUKSIA Vuoden rakennusalan DI: Tage Eriksson Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL valitsi Vuoden 2007 rakennusalan diplomi-insinööriksi DI Tage Erikssonin, joka on Finnmap Consulting Oy:n toimitusjohtaja. Hän on pitkän linja konstruktööri. Valinnassa painotettiin insinööriosaamisen lisäksi Erikssonin kansainvälisiä meriittejä Europa Nostra -mitali Porthanian korjaustyölle Helsingin yliopiston Porthanian korjaustyö sai Europa Nostra -mitalin vuoden 2006 rakennusperintösarjassa. Arkkitehti Aarne Ervin suunnittelema Porthania valmistui vuonna Tuolloin rakennus edusti rakennustekniikan uusinta osaamista. Porthaniaa pidetään Suomen ensimmäisenä elementtirakenteisena talona. Syksyllä 2006 valmistuneen peruskorjauksen yhteydessä suuri osa tiloista palautettiin alkuperäiseen 1950-luvun asuun Museoviraston ohjeiden mukaisesti. Suuren ja merkittävän yliopistorakennuksen, restaurointi ja toiminnallinen ajanmukaistaminen on perustunut huolellisiin selvityksiin, alkuperäisyyden kunnioitukseen ja käytännön näkökohtiin; työ sopii malliesimerkiksi 1900-luvun perinteen säilytystyölle. TAPAHTUMIA TOUKOKUU 07 Matalaenergiatekniikka tulee kerrostaloihin Espoon Suurpeltoon rakennetaan pohjoismaiden ilmeisesti ensimmäiset matalaenergiakerrostalot. Ensimmäisenä alkaa noin 7000 kerrosneliön suuruisen vuokrakerrostalon rakentaminen. Aloitteen hankkeesta teki VTT:n tutkimusten perusteella Rakennusliike Reponen Oy. Kohde toteutetaan yhteistyössä VVO:n kanssa. Energiaa säästyy noin 70 prosenttia mm. uuden sukupolven huoneistokohtaisen ilmanvaihtolämmitysjärjestelmän, matalaenergiabetonituotteiden sekä matalaenergiaikkunoiden ansiosta. Lisäkustannus on 2 prosenttia normaalirakentamiseen nähden. Olkiluodon ydinvoimalatyömaa Olkiluodon tuleva kolmas ydinvoimalaitos on pysynyt otsikoissa myös rakentamisen osalta siitä lähtien, kun ensimmäinen sen urakkasopimus maanrakennustöitä solmittiin tammikuussa Kaudella ovat keskustelun pääaiheiksi nousseet aikatauluviiveet, suomalaisten pienenä pidetty osuus urakoista sekä laatu- ja turvallisuuspoikkeamat. Keväällä 2007 Olkiluoto 3 -projektissa oli noin 1500 suoraa alihankkijayritystä 28 eri maasta. Työmaan vahvuus oli noin 1700, joista 45 % oli suomalaisia. Laitostoimittajan ilmoituksen mukaan OL3:n kaupallinen käyttö voi alkaa vuonna Alun perin laitos piti ottaa käyttöön jo vuonna Kiista Lemminkäinen -konserniin kuuluvan Forssan Betoni Oy:n koko voimalaitostyömaata koskevista betonitoimituksista johti siihen, että osapuolet: Forssan Betoni ja päätoimittaja Areva sopivat muutoksista alkuperäisen sopimuksen. Forssan Betoni sai erilliskorvauksen siitä että siltä jäi iso siivu sovituista kuution betonitoimituksista saamatta, kun rakennuttaja hankki alueelle oman betoniaseman. 23

14 Telinetorstai-toimintapäivä Rakennusalan yhteisen Telinetorstai-projektin toimintapäivä järjestettiin työmailla Vuosittain järjestetyssä teemapäivänä kiinnitetään huomiota erityisesti työtelineiden turvallisuuteen osana putoamisvaaran torjuntaa. Työmaapäivän keväisestä ajankohdasta johtuen nyt korostettiin julkisivutöiden turvallisuutta, erityisesti julkisivutelineiden ja henkilönostinten käyttöä. Myös A-tikkaiden ja nojatikkaiden turvallista käyttöä korostettiin: nojatikkailla työskentely on kielletty. Tapaturmavakuutuslaitosten liiton teettämän tutkimuksen mukaan rakennustöissä tapahtui vuosina yhteensä 66 kuolemaan johtanutta työtapaturmaa. Lähes kolmasosa työkuolemista johtui työntekijän putoamisesta ja näistä kolmasosaan liittyi telineiden ja tikkaiden käyttö. Kaksi kolmannesta kuolemaan johtaneista onnettomuuksista sattui niin sanotuilla yhteisillä rakennustyömailla, joilla oli usean työantajan työntekijöitä. Yhden työnantajan työmailla sattui noin kolmasosa kuolemista. Merkittävä osa kuolemista sattui aliurakoitsijoiden työntekijöille. Yhteisillä rakennustyömailla sattuneista kuolemantapauksista noin puolet johtui pääasiassa toisen työnantajan toiminnasta ja puolet uhrin oman työnantajan toiminnasta. 80 prosenttiin kuolemista vaikutti organisaation toiminta tai menettelytavat ja joka viides kuolemaan johtanut työtapaturma aiheutui yksilön toiminnasta. Suurin osa putoamistapaturmista pystyttäisiin välttämään, jos noudatettaisiin rakennustyötä koskevia turvallisuusmääräyksiä, esimerkiksi telineiden kuntoa on jatkuvasti tarkkailtava ja kunnossapitotarkastus on tehtävä vähintään kerran viikossa. Putoamisia voidaan tehokkaasti estää järjestämällä korkealla tehtävää työtä varten tarkoitukseen sopivat ja turvalliset työtelineet tai käyttämällä esimerkiksi siirrettäviä henkilönostimia. YRITYSKAUPPOJA 24 Cramo Oyj:n tytäryhtiö Cramo Finland Oy sopi Kirkkonummella sijaitsevan JM-Alltrans Oy:n vuokrausliiketoiminnan ostamisesta. Lempääläinen Steelpa Oy osti maanrakennus- ja murskauskoneiden parissa toimivien Niskakankaan Terästuote Oy:n ja Heavy Fix Oy:n liiketoiminnat. Steelpa tavoittelee liikevaihtonsa kasvattamista 8 miljoonasta eurosta yli 30 miljoonaan 3 5 vuodessa. Rakennesuunnittelutoimisto Finnmap Consulting Oy osti talotekniikkaan, teollisuuteen ja ympäristöön keskittyvän suunnittelutoimiston, AIRIX-yhtiöiden suunnittelutoiminnan. AIRIX:in palveluksessa työskentelee noin 300 asiantuntijaa ja sen liikevaihto vuonna 2006 oli 18,2 miljoonaa euroa, josta viennin osuus oli 13 %. Algol-konserniin kuuluva Algol Technics Oy on myynyt maa- ja vesirakentamisen, ympäristörakentamisen sekä silta- ja betonirakentamisen tekniikkaan ja tuotetoimituksiin erikoistuneen Kaitos Oy:n osakekannan yhtiön toimitusjohtajalle Olli Böökille. Kaitoksen kokonaismyynnin vuositaso on noin 12 miljoonaa euroa. Lemminkäinen-konserniin kuuluva Tekmanni Oy on hankkinut raisiolaisen sähköurakointiin ja -kunnossapitoon keskittyvän Sähköraisio Oy:n osakekannan. Sähköraision palveluksessa on 20 henkilöä ja sen liikevaihto vuonna 2006 oli noin 1,7 miljoonaa euroa. Kotiremontteja tekevän Rustholli Remontit Oy:n omistava Rustholli Invest Oy osti Remontti-Alexi Oy:n koko osakekannan. Rusthollin liikevaihto oli viime vuonna 17,6 miljoonaa euroa. Työntekijöitä sen palveluksessa on noin 220. Remontti-Alexin liikevaihto on noin 6 miljoonaa euroa, ja se työllistää noin 70 ihmistä.

15 Lemminkäinen Oyj hankki virolaisen louhinta-, räjäytys- ja purkutöihin erikoistuneen rakennusyhtiö Lõhketööd OÜ:n osake-enemmistön. Lõhketöödin liikevaihto oli viime vuonna noin 1,5 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on 18 henkilöä. Destia osti Salvor Oy:n kaatopaikkarakentamisen liiketoiminnan. Kauppaan sisältyy Trisoplast-polymeeri-lisenssi. Ramirent Oyj:n Tsekin tasavallassa toimiva tytäryhtiö Ramirent s.r.o. sopi ostavansa KMB Stavební Servis s.r.o:n vuokrausliiketoiminnan. Luvata (entinen Outokumpu Copper Products) osti lämmönvaihdinkierukoiden ja jäähdyttimien valmistajan ECO SpA:n sen toimivalta johdolta sekä pääomasijoitusrahasto Compass Partners European Equity Fundilta. ECO Groupin palveluksessa on noin henkeä, ja sen liikevaihto oli viime vuonna 325 miljoonaa euroa. Pöyryn Infrastruktuuri & ympäristö -liiketoimintaryhmä osti määrä- ja kustannuslaskentaa tarjoavan Insinööritoimisto Rakennuslaskenta NHL Oy:n osakekannan. Rakennuslaskenta NHL:n liikevaihto viime vuonna oli yli 2 miljoonaa euroa. Sen palveluksessa on 23 asiantuntijaa. Palmberg-yhtiöihin kuuluva Oka Oy osti imatralaisen Rakennusliike Sulo Lipsanen Oy:n liiketoiminnan. Rakennusliike Sulo Lipsasen palveluksessa on 11 toimihenkilöä ja keskimäärin 35 työntekijää. Yhtiön edellisen tilikauden liikevaihto oli noin 7 miljoonaa euroa. PALKINTOJA JA HUOMIONOSOITUKSIA Kestävä Kivitalo -palkinto Katajanokan Mastokadun korttelille Kestävä Kivitalo -yritysryhmä myönsi Kestävä Kivitalo -palkinnon Helsingin Katajanokalla sijaitsevalle Mastokadun korttelille. Asunto-osakeyhtiöiden Helsingin Svingi ja Stanssi muodostamassa korttelin arkkitehtuurissa on palkintoraadin mukaan ennakkoluuloton ja uudentyyppinen ote. Kortteli täydentää modernilla tavalla Katajanokan ympäristöä, ja talojen suunnittelussa on ajateltu pitkää elinkaarta Esteettömyyspalkinto ELSA -hankkeelle Ensimmäisen ARMI ry:n ja Invalidiliitto ry:n esteettömyyspalkinnon sai Liikenne- ja viestintäministeriön tutkimus- ja kehittämisohjelma ELSA valtion ylläpitämän liikenneinfrastruktuurin ja julkisen liikenteen palveluiden esteettömän liikuntaympäristön kehittämisestä. Kunniamaininnat saivat Tampereen teknillisen yliopiston Arkkitehtuurin osasto esteettömyysajattelun sisällyttämisestä opetusohjelmaan ja Espoon WeeGee -näyttelykeskus panostamisesta esteettömyyteen ja helposti saavutettavuuteen. 25

16 Casa Humana -palkinto Suomen Asuntomessujen vuosittain myöntämän Casa Humana -palkinnon saivat Simo Kaarisalo, Tiina Leppänen ja Jenni Partanen joustavien rakennustyyppien kehittämisestä epäkonventionaalisiin rakennuspaikkoihin. Tutkimuksen tarkoituksena on tarjota ratkaisuja kasvukeskusten tonttipulaan. TAPAHTUMIA KESÄKUU 07 Energiatehokas rakennus asuntomarkkinoiden myyntivaltti Kiinteistömarkkinoille syntyi erityisesti asunnon ostajia ja vuokraajia hyödyttävä instrumentti, kun ympäristöministeriö antoi asetuksen rakennusten energiatodistuksesta. Todistuksen avulla kuluttajat voivat vertailla rakennusten energiatehokkuutta. Energiatodistus tulee pakolliseksi uusille rakennuksille ja suurelle osalle olemassa olevia rakennuksia. Vanhoille omakotitaloille ja enintään kuuden huoneiston kiinteistöille energiatodistus on vapaaehtoinen. Todistusta ei vaadita myöskään esimerkiksi vapaa-ajan asunnoilta, joita käytetään alle neljä kuukautta vuodessa, alle 50 m 2 rakennuksilta tai teollisuusrakennuksilta. Rakennuksen energiatodistus tulee voimaan , minkä jälkeen se koskee kaikkia uusia rakennuksia. Asetus perustuu eduskunnan huhtikuussa hyväksymään lakiin rakennuksen energiatodistuksesta. Ennen lain voimaantuloa valmistuneisiin rakennuksiin lakia sovelletaan vasta vuoden 2009 alusta. Sipooliitos puhutti Helsingin kaupunginvaltuusto päätti kesäkuussa 2006 esittää valtioneuvostolle, että osa Sipoota liitettäisiin Helsinkiin. Samalla toteutettaisiin pieni alueliitos Vantaan kanssa, jotta Helsingille ja Sipoolle saataisiin liitoksen vaatima yhteinen maaraja. Kiivaita tunteita herättänyt liitosaie eteni vuoden aikana niin että Valtioneuvosto päätti , että Vantaan kaupungista liitetään ns. Västerkullan kiila ja Sipoon kunnasta lounaisosa Helsingin kaupunkiin kuntajakoselvittäjä Pekka Myllyniemen tekemän selvityksen mukaisesti. Valtioneuvosto äänesti päätöksestä. Kuntajaon muutos tulee voimaan Sipoon kunnasta Helsinkiin siirrettävän alueen pinta-ala on vajaat 30 neliökilometriä ja alueella on vähän yli asukasta. Vantaasta Helsinkiin siirrettävän alueen pinta-ala on runsaat 2 neliökilometriä ja alueella on noin 30 asukasta. Sipoon kunta sekä lukuisat yksityiset ja yhteisöt ovat valittaneet päätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. KHO pyrkii tekemään päätöksen Sipoon lounaisosien liittämisestä Helsinkiin viimeistään vuoden 2007 lopulla. Ahti Junttila RKL:n toimitusjohtaksi Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty rakennusinsinööri Ahti Junttila Espoosta. Hän aloittaa RKL:ssä syksyllä 2007 varatoimitusjohtajana. Kun nykyinen toimitusjohtaja Timo Nieminen siirtyy vuodenvaihteessa eläkkeelle, Junttila ottaa vastuun RKL:n toimitusjohtajana alkaen. 26 Talotekniikan instituutti aloittaa toimintansa jo vuonna 2007 Teknillisen korkeakoulun yhteyteen perustettava talotekniikan instituutti aloittaa toimintansa jo vuoden 2007 loppupuolella. Instituutin rahoitus on varmistettu ensimmäiselle viidelle vuodelle. Rahoituksen jatkoa tarkastellaan alan teollisuuden mukaan siinä vaihees-

17 sa, kun nähdään, syntyykö tutkimuksessa uusia mahdollisuuksia ja tapahtuuko opetuksessa uudistumista. Asuntojen hintatietopalvelu osoittautui huippusuosituksi Kesäkuun alussa internetissä avattu asuntojen hintatietopalvelu osoittautui heti huippusuosituksi. Ympäristöministeriön ja Valtion asuntorahaston tarjoamassa palvelussa voi etsiä kerrostalo- ja rivitaloasuntojen myyntihintoja 12 viime kuukauden ajalta. Palvelu kattaa Kiinteistömaailman, OP-Kiinteistökeskuksen ja Realia Groupin kaupat 15 kaupungissa. YRITYSKAUPPOJA Rakennuttajatoimisto-HTJ Oy osti Infratec Oy Ltd:n liiketoiminnan. Consolis-konserniin kuuluva Parma Oy on myynyt Rajaville Oy:n Oulun liiketoiminnat sekä Rajaville-nimen Nord Elementti Oy:lle. Kaupan myötä Parma tulee 47,5 prosentin osuudella omistajaksi Nord Elementtiin, jonka ovat omistaneet tasaosuuksin Betset Oy, Ruskon Betoni Oy ja Ylitornion Betonituote Oy. Samalla Nord Elementin nimi muuttuu Rajavilleksi. Yhtiöllä on noin 200 työntekijää ja budjetoitua liikevaihtoa noin 25 miljoonaa euroa. Pöyryn Infrastruktuuri & ympäristö-liiketoimintaryhmä laajensi toimintaansa ostamalla 70 prosenttia arkkitehti- ja kiinteistökonsultointiyhtiön Evata Worldwide Oy:n osakekannasta. Evatan palveluksessa on noin 100 asiantuntijaa ja sillä on toimistot Helsingin päätoimipaikan lisäksi Tallinnassa Virossa ja Pekingissä Kiinassa sekä edustusto Pietarissa Venäjällä. Yhtiön vuotuinen liikevaihto on noin 8 miljoonaa euroa ja sen liiketoiminta on kannattavaa. Luja-yhtiöihin kuuluva Fescon Oy osti Haukiputaalla toimivan Kellon Kuivalaasti Oy:n. Kaupan myötä Fescon täydentää tuotevalikoimaansa kuivahiekkatuotteilla. Kellon Kuivalaasti on vuonna 1993 perustettu perheyritys, jonka liikevaihto oli 1,1 miljoonaa euroa viime vuonna. Cramo Oyj:n tytäryhtiö Cramo Finland Oy sopi ostavansa Oskarin Vuokrakone Oy:n vuokraus- ja myyntiliiketoiminnan. Kiinteistökonserni Realia Group Oy osti Baltian ja Itä-Euroopan markkinoilla toimivan kiinteistönvälitys- ja manageerausyhtiö Ober-Haus Real Estate Advisorsin. Ober-Hausilla on 35 toimipistettä ja lähes 400 työntekijää Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa ja Ukrainassa. Yrityskaupan myötä konserni työllistää lähes henkilöä Suomessa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa ja Ukrainassa. Konsernin liikevaihto tulee olemaan 140 miljoonaa euroa tänä vuonna. Ruotsalainen Swegon Ab on ostanut asuintalojen ilmastointiin erikoistuneen Ilto Air Oy:n ja sen tytäryhtiö Meptek Oy:n. Kaarinassa toimivien Ilton ja Meptekin yhteinen liikevaihto on 19 miljoonaa euroa, ja niillä on 65 työntekijää. 27

18 PALKINTOJA JA HUOMIONOSOITUKSIA Eurooppalainen naiskeksijä: Aino Heikkinen Euroopan unionin naiskeksijöiden ja -innovaattoreiden verkosto EUWIIN on antanut Aino Heikkiselle eurooppalaisen naiskeksijäpalkinnon. Heikkinen on keskittynyt työssään betonin ominaisuuksien ja tuotannon kehittämiseen. Hän on kehittänyt mikroteknologiaa, jonka avulla betonin ominaisuuksia voidaan ratkaisevasti parantaa ja samalla vähennetään valmistukseen liittyvää ympäristökuormitusta. Heikkinen on varkautelaisen CT Laastit Oy:n perustaja ja johtaja Innovaatiopalkinto Kertopuun kehittämisestä Teknillisen korkeakoulun puutekniikan professori Matti Kairi ja Metsäliiton Puutuoteteollisuuden Kerto-tuotteet saivat puutuotealan eurooppalaisen innovaatiopalkinnon Schweighofer Prizen. Palkinto annettiin tunnustuksena Kairin kolmikymmenvuotisesta työstä Kertopuun parissa. TAPAHTUMIA HEINÄKUU 07 Korjausrakentamisen strategia Korjausrakentamisen strategiatyöryhmä luovutti ehdotuksensa korjausrakentamisstrategiaksi asuntoministeri Jan Vapaavuorelle. Strategian pohjalta valmistellaan syksyn kuluessa valtioneuvoston periaatepäätös korjausrakentamisesta. Työryhmän keskeisiä näkemyksiä ovat se, että rakennuksista, jotka muodostavat yli puolet kansallisvarallisuudestamme, on pidettävä parempaa huolta, ja että rakennusten suunnitelmallinen ylläpito ja korjaaminen parantaa myös elämisen laatua. Korjausrakentamisen strategialle on vahva tilaus nyt, kun 1960-luvun jälkeen rakennettu rakennuskanta on tulossa korjausikään. Kolme neljännestä Suomen rakennuksista on rakennettu tänä aikana. Myös väestön ikääntyminen asettaa rakennuksille uudenlaisia haasteita, kun esteettömyyden vaatimus lisääntyy. Lisäksi rakennusten energiatehokkuutta on parannettava ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Asuntomessut Hämeenlinnassa Vuoden 2007 Asuntomessut olivat Hämeenlinnassa luonnonkauniilla Harvoilanmäellä. Asuntomessualueen omaleimaisuus syntyy yhteisöllisyydestä sekä vanhan ja uuden rakentamistavan yhdistämisestä. Suunnittelun lähtökohtana oli perinteinen hämäläinen raitti, jossa messutalot rakennetaan katuun kiinni. Ihmiset kohtaavat toisensa jalkakäytävillä, puistoissa ja aukioilla, mutta jokaisella talolla on myös yksityinen pihan puoli. Alueella oli nähtävänä yli 50 kohdetta: moderneja ja perinteisiä omakotitaloja, paritaloja, kytkettyjä pientaloja sekä vuokra- tai omistuskohteiksi tarkoitettuja kerrostaloasuntoja. Myös suuri yleisö löysi messut, kävijöitä oli yhteensä

19 TAPAHTUMIA ELOKUU 07 Asuntokauppaan uusia muotoja YIT Koti ja Oikotie.fi toivat ensimmäisinä Suomen markkinoille palvelun, jossa asunnonostajat voivat tehdä tarjouksia uusista asunnoista verkkosivujen kautta. Asuntokohtainen tarjoustilanne näkyy verkossa kaikille reaaliaikaisesti. Elokussa aloitetun palvelun avulla asunnonostajilla on mahdollisuus määritellä minkä arvoinen asunto on. Avoin tarjouspalvelu asuntokaupassa on uutta Suomessa. Vastaavanlaisia palveluja on käytössä mm. Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Verohallinto ryhtyy kitkemään rakennusalan harmaata taloutta Verohallinto lähtee kitkemään rakennusalalla rehottavaa harmaata taloutta neljän vuoden tehotarkastuksella. Valtiovarainministeriö arvioi toimialalla liikkuvan vuositasolla jopa 400 miljoonaa euroa pimeää rahaa. Verohallinto valmistautuu yhteistyökumppaneineen mittavaan rakennusalan toimialatarkastukseen, jota kaavaillaan vuosiksi Rakennusalalla on toimijoita noin Tehotarkastuksen aikana on tarkoitus tutkia satoja yrityksiä vuosittain. Verohallinnon edellinen laaja toimialatarkastus kohdistui vuosina ravintola-alaan. Rakennusalan koulutus kiinnostaa Kiinnostus rakennusalan opiskeluun on kasvanut kaikkien rakennusalan ammattiryhmien osalta. Hakijamäärät syksyllä 2006 ja 2007 alkaviin koulutuksiin kasvoivat kaikilla koulutusasteilla. Diplomi-insinöörikoulutukseen hakijoiden määrä Otaniemeen ja Tampereelle on 1990-luvun notkahduksen jälkeen noussut 1980-luvun tasolle. TKK:n 131 aloituspaikkaa haki vuonna 2007 ensisijaisesti yhteensä 235 nuorta. TTY:ssä ensisijaisia hakijoita oli 234, joista hyväksyttiin 99. Arkkitehtiosastolle haki TKK:hon ensisijaisesti 309, joista sisään pääsi 35, TTY:oon 221, joista sisäänotto oli 32 ja Oulun yliopistoon 164, joista opiskelupaikan saavutti 40. Rakennusinsinööri AMK -koulutusta annetaan yhteensä 17 oppilaitoksessa, vuonna 2007 niissä oli aloituspaikkoja yhteensä 861. Hakijamäärät myös AMK-koulutukseen ovat kasvaneet koko 2000-luvun, vuonna 2006 hakijoita oli runsaat Uusimuotoinen rakennusmestari AMK -koulutus alkoi syksyllä 2007 kuudessa ammattikorkeakoulussa. Yhteishaussa jaossa olleisiin rakennus- ja LVI-tekniikan 120 aloituspaikkaan pyrki 1200 henkilöä, joista noin 500:lle rakennusmestarikoulutus oli ensisijainen suuntautumisvaihtoehto. Hakijoista lähes puolella oli toisen asteen ammatillinen perustutkinto, rakennusmestareiksi hakeutuu siis käytännön rakentamisesta kiinnostuneita ammattilaisia. Aikuisten 40:tä koulutuspaikkaa haki ensisijaisesti 254, siis kuusinkertaisesti tarjolla oleviin koulutuspaikkoihin verrattuna. Myös ammatillisen koulutuksen hakijamäärät kasvoivat yhteishaussa. Ammatilliseen koulutuksessa suosiossa kakkosena oli arkkitehtuuri ja rakentaminen: 6400 hakijaa, kasvu edellisvuodesta oli 590 henkilöä. Rakentamiseen liittyvää ammatillista perustutkintoa annetaan tällä hetkellä 85 oppilaitoksessa ympäri Suomea. Rakentamisen koulutuslinjat ovat rakennusala, LVI-ala ja pintakäsittelyala. Toisen asteen koulutukseen ovat hakijoiden määrät kasvaneet voimakkaasti viime vuosina ja ylittäneet aloituspaikkojen määrät. Myös alueellisesti tilanne on parantunut, sillä se on yhtä positiivinen kaikissa piireissä. Vuonna 2006 rakennusalan toisen asteen ammatilliseen koulutukseen pyrki rakennus- 29

20 puolelle lähes 3500, joista opiskelupaikan saavutti noin LVI-puolen hakijoita oli noin 2200, joista sisäänotto oli hieman yli 1000 opiskelijaa. Oppilaitosten opiskelijoiden valmistumismäärät verrattuna aloittaneiden määrään ovat kuitenkin laahanneet selvästi aloitusmäärien jäljessä. Esimerkiksi rakennusalan AMK-insinööriopiskelijoista valmistuu keskimäärin vain vähän yli 60 % aloittaneista. Myös diplomi-insinöörien valmistumismäärä aloittaneisiin verrattuna on edelleen alhainen johtuen osaston vaihdoista ja muista keskeyttämisen syistä. Vaikka peruskoulutuksen kautta saatava rakentamisen ammattitutkinnon suosio on nuorten parissa ilahduttavasti kasvanut, se ei näillä näkymin tuota riittävästi korvaavia osaajia eläkkeelle jäävien tilalle. Aikuiskoulutuksen kautta on arvioitu tarvittavan lisäksi yli 1300 työntekijää vuosittain. Talonrakennusalalla näyttötutkinnon perus-, ammatti- tai erikoisammattitasolla suoritti vuonna 2006 runsaat 1000 henkilöä ja maa- ja vesirakentamispuolella noin 650 henkilöä. YRITYSKAUPPOJA Skanska Talonrakennus Oy osti loput eli jäljellä olleen 10 prosentin vähemmistöosuuden Rakennus Vuorenpää Oy:n entiseltä johdolta. Rakennus Vuorenpää on kuulunut Skanska-konserniin vuodesta 1998 lähtien. Sen palveluksessa on noin 120 henkilöä, jotka jatkavat osana Skanska Talonrakennuksen Länsi-Suomen yksikköä. Ramboll sopi ostavansa brittiläisen suunnittelutoimisto Whitbybirdin. Brittifirmalla on yli 650 työntekijää. Britannian lisäksi yhtiöllä on toimistoja myös Yhdistyneissä Arabiemiraateissa, Italiassa sekä Intiassa. Kaupan jälkeen Ramboll Groupin henkilöstömäärä nousee yli 6 000:een. Ahlsell sopi ostavansa Sähkötarvike-ryhmän, johon kuuluu kolme tukkukauppaa, Pohjolan Sähkötarvike, Kokkolan Sähkötarvike ja Karjalan Sähkötarvike. Noin 13 miljoonan euron liikevaihtoa pyörittävät yritykset maahantuovat ja markkinoivat sähkötarvikkeita urakoitsijoiden ja teollisuuden tarpeisiin. Pöyry Oyj osti 90,1 prosenttia Insinööritoimisto Pöysälä & Sandberg Oy:n osakekannasta ja äänimäärästä, myös jäljelle jääneistä osakkeista on tehty tarjous. Pöysälä & Sandberg Oy on erikoistunut teollisuuden investointirakentamiseen sekä liike- ja toimistorakennusten rakennesuunnitteluun. Sen liikevaihto oli viime vuonna 7,5 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on noin 100 asiantuntijaa. Saksalainen HeidelbergCement myy Maxit Groupin ranskalaiselle Saint-Gobainille. Suomessa Saint-Gobain omistaa jo muun muassa Isoverin ja Gyprocin. Myyntihinta on miljoonaa euroa. Maxit valmistaa muun muassa laasteja, kalkkihiekkatiiliä, Leca-harkkoja ja kivitaloja. Yhtiön liikevaihto on yli 200 miljoonaa euroa. PALKINTOJA JA HUOMIONOSOITUKSIA Vuoden sähkösuunnittelija: Insinööritoimisto Lausamo Oy Sähkö-ja teleurakoitsijaliitto STUL ry ja Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI palkitsivat Vuoden sähkösuunnittelijana Insinööritoimisto Lausamo Oy:n. Vuonna 1984 perustetulla yrityksellä on kokemusta vaativista hankkeista sekä Suomessa että ulkomailla. Palkitsemisperusteita olivat mm. hyvä palvelu, vahva osaaminen sekä sovittujen aikataulujen noudattaminen, asiakkaan kuuntelu ja hänen tarpeidensa selvittäminen.

Työvoimakyselyn 2016 tulosten yhteenveto

Työvoimakyselyn 2016 tulosten yhteenveto Työvoimakyselyn 2016 tulosten yhteenveto 9.1.2017 Työvoimakyselyn julkistustilaisuuden ohjelma 9.1.2017 kello 11.30 12.30 Rakennusalan työllisyys ja työttömyystilanne, veronumeron ja ilmoitusmenettelyn

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 2/2016

Asuntotuotantokysely 2/2016 Asuntotuotantokysely 2/2016 Sami Pakarinen Kesäkuu 2016 1 (2) Kesäkuun 2016 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) Kiinteistölautakunta Vp/4 31.03.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) Kiinteistölautakunta Vp/4 31.03.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) 4 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle kiinteistönkaupan esisopimuksen tekemiseksi ja tonttien myymiseksi (Kaartinkaupunki, Kasarmitori, tontit

Lisätiedot

4ECHNOPOLIS /YJ N 9LEISÚANTI

4ECHNOPOLIS /YJ N 9LEISÚANTI 4ECHNOPOLIS /YJ N 9LEISÚANTI -!2++)./).4)%3)4% 4ËSSË MARKKINOINTIESITTEESSË ESITETYT TIEDOT PERUSTUVAT LISTALLEOTTOESITTEESEEN JOHON SIJOITUSTA HARKITSEVIA KEHOTETAAN TUTUSTUMAAN ENNEN SIJOITUSPËËTÚKSEN

Lisätiedot

JULKISET RAKENNUKSET HIRRESTÄ

JULKISET RAKENNUKSET HIRRESTÄ JULKISET RAKENNUKSET HIRRESTÄ HIRSIRAKENTAMISTA PUDASJÄRVELLÄ 1700-LUVULLA PUDASJÄRVEN KIRKKO MAAILMAN PISIN KATETTU HIRSIAITA 1370 m 1884 LAKARIN KOULU TOIMII KOULUKÄYTÖSSÄ EDELLEEN 1980-LUVUN HIRSITALOKORTTELI

Lisätiedot

Lehto Group Oyj:n liiketoimintakatsaus, tammi maaliskuu 2016 Liikevaihdon kasvu jatkui kaikilla palvelualueilla

Lehto Group Oyj:n liiketoimintakatsaus, tammi maaliskuu 2016 Liikevaihdon kasvu jatkui kaikilla palvelualueilla Lehto Group Oyj:n liiketoimintakatsaus, tammi maaliskuu 2016 Liikevaihdon kasvu jatkui kaikilla palvelualueilla Tämä ei ole IAS 34 -standardin mukainen osavuosikatsaus. Yhtiö noudattaa arvopaperimarkkinalain

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2011

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto RATUKE-seminaari 11.11.2010, Kansallismuseo Tarmo Pipatti Työturvallisuuskannanotto 2010-2015 :n hallitus asetti vuoden 2010 alussa tavoitteen, jonka mukaan

Lisätiedot

Suomen Tilaajavastuu Oy

Suomen Tilaajavastuu Oy Suomen Tilaajavastuu Oy Aspida Oy perustettiin vuonna 2006, joka muuttui Suomen Tilaajavastuu Oy:ksi vuonna 2010. Enemmistöosakkaiksi 2010 perustettuun yhtiöön tulivat Rakentamisen Laatu RALA ry ja Sähkö-

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN SISÄÄNOTOT 2016 RIL-JÄSENKELPOISET OPISKELIJAT

YLIOPISTOJEN SISÄÄNOTOT 2016 RIL-JÄSENKELPOISET OPISKELIJAT YLIOPISTOJEN SISÄÄNOTOT 2016 RIL-JÄSENKELPOISET OPISKELIJAT 9.12.2016 TIIVISTETTYNÄ YLIOPISTOJEN Alalle johtaville linjoille haki yhteishaussa ensisijaisesti 547 henkilöä. Edellisvuonna 2015 ensisijaisia

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 1/2017

Asuntotuotantokysely 1/2017 Asuntotuotantokysely 1/2017 Sami Pakarinen Helmikuu 2017 1 (2) Helmikuun 2017 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmasti

Lisätiedot

FISE:N TOTEAMAT PÄTEVYYDET

FISE:N TOTEAMAT PÄTEVYYDET Rakennusalan pätevyysnimikkeet Suomessa. Tilanne keväällä 2009. Yleistä. Rakennusalalla on pääasiassa kolme pätevyyksiä rekisteröivää tahoa: FISE, joka on keskittynyt toimihenkilötasolle rakennus ja LVI-alalla,

Lisätiedot

YIT:n maantieteellinen laajentuminen

YIT:n maantieteellinen laajentuminen 1 YIT:n maantieteellinen laajentuminen Hannu Leinonen Toimitusjohtaja Tilaisuus, analyytikoille, sijoittajille ja medialle 30.5.2008 2 Sisältö Maantieteellisen laajentumisen strategian toteuttaminen YIT:n

Lisätiedot

Kannattavasti kasvava YIT

Kannattavasti kasvava YIT 1 14.11. 2007 YIT OYJ Kannattavasti kasvava YIT Sijoitus - Invest 14.11.2007 klo 11.30-11.50 Konsernijohtaja Hannu Leinonen 15.11.2007 klo 15.30-15.50 Varatoimitusjohtaja Sakari Toikkanen 2 14.11. 2007

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Verha/Ktj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Verha/Ktj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 56 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto valtuutettu Koulumiehen ym. aloitteeseen, että Helsingin luovuttava keskustakirjastohankkeesta HEL 2014-002641 T

Lisätiedot

Hanskat tiskiin vai vasara käteen?

Hanskat tiskiin vai vasara käteen? Hanskat tiskiin vai vasara käteen? Mitä suomalaiset ajattelevat kotiensa kunnossapidosta ja korjaamisesta Tiedotustilaisuus 12.4.2011 Tina Wessman, Qualitems Oy Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Tarkoitus:

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma

Maaseudun kehittämisohjelma Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tilannekatsaus joulukuu 2014 Sivu 1 5.12.2014 Jyrki Pitkänen Aikataulu (1) Valtioneuvosto hyväksyi Manner-Suomen maaseutuohjelman huhtikuussa EU:n komission käsittely:

Lisätiedot

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton

Lisätiedot

Puurakentamisen RoadShow2012 -seminaarisarja Puurakentaminen valtiovallan näkökulmasta

Puurakentamisen RoadShow2012 -seminaarisarja Puurakentaminen valtiovallan näkökulmasta Puurakentamisen RoadShow2012 -seminaarisarja Puurakentaminen valtiovallan näkökulmasta Sixten Sunabacka, strateginen johtaja Markku Karjalainen, kehittämispäällikkö TEM / MSO / Valtakunnallinen puurakentamisohjelma

Lisätiedot

Rakentamisen tiedonantovelvollisuus

Rakentamisen tiedonantovelvollisuus Rakentamisen tiedonantovelvollisuus Kuka, mitä ja miten? Ketä menettely koskee? Yrityksiä toimialasta riippumatta, kuntia, asunto-osakeyhtiöitä, yhdistyksiä sekä valtiota, jotka rakentavat tai rakennuttavat

Lisätiedot

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset SijoitusInvest 08 Sari Tulander Neomarkka Oyj, Aleksanterinkatu 48 A, 00100 Helsinki Neomarkka lyhyesti Neomarkka Oyj:n on sijoitusyhtiö, joka sijoittaa

Lisätiedot

Toimivuutta ja turvaa katolle. Katse kattoon. REM-Taloyhtiötapahtuma 2016 Helsinki Jari Suuronen

Toimivuutta ja turvaa katolle. Katse kattoon. REM-Taloyhtiötapahtuma 2016 Helsinki Jari Suuronen Toimivuutta ja turvaa katolle Katse kattoon REM-Taloyhtiötapahtuma 2016 Helsinki 6.4.2016 Jari Suuronen Nordic Waterproofing Group Liikevaihto n. 200 M Henkilöstöä n. 650 Valmistusta Suomessa, Ruotsissa

Lisätiedot

Rakentamisen uudet velvoitteet

Rakentamisen uudet velvoitteet Rakentamisen uudet velvoitteet Lain tarkoitus ja tavoite Reaaliaikaisen kokonaiskuvan luominen yrityksistä ja työntekijöistä Tietojen avulla voidaan käsitellä, arvioida ja määritellä asiakkaiden verotusstatusta

Lisätiedot

V U O S I K A T S A U S

V U O S I K A T S A U S VUOSIKATSAUS 2002 POWEST OY VUOSIKATSAUS 2002 POWEST OY omistaa sellaisia palvelu- ja teknologiayhtiöitä, jotka ovat voimantuotannon kannalta strategisesti tärkeitä. Pohjolan Voima Oy haluaa Powestin omistajana

Lisätiedot

Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025

Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025 Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025 Metsäneuvos Marja Kokkonen MMM/LVO/MBY Puuta liikkeelle ja luontopolitiikkaa luottamuksella seminaari 14.10.2015

Lisätiedot

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton

Lisätiedot

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2016

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2016 Irja Henriksson 1.3.017 Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 016 Vuonna 016 Lahteen valmistui 35 rakennusta ja 75 asuntoa. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto laski yhdeksän prosenttia ja asuntotuotanto

Lisätiedot

Kulosaaren Ostoskeskus Oy

Kulosaaren Ostoskeskus Oy Kulosaaren Ostoskeskus Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Esittely- ja keskustelutilaisuus 02.11.2015 HENKILÖESITTELY Hankkeen projektipäällikkö rkm. Toimi Niesniemi o edustaa hankkeessa Kulosaaren

Lisätiedot

HE 108/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain 39 :n muuttamisesta

HE 108/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain 39 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain 39 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Marraskuu 2016 Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne helpottamassa Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on rakennusalan

Lisätiedot

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-9/2008

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-9/2008 YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-9/28 Hannu Leinonen Konsernijohtaja Analyytikko- ja sijoittajatilaisuus 29.1.28 Itävalta Latvia Liettua Norja Puola Romania Ruotsi Saksa Suomi Tanska Tshekki Unkari Venäjä

Lisätiedot

Laki rakennuksen energiatodistuksesta 27.2.2013: Usein kysyttyjä kysymyksiä & vastauksia

Laki rakennuksen energiatodistuksesta 27.2.2013: Usein kysyttyjä kysymyksiä & vastauksia Laki rakennuksen energiatodistuksesta 27.2.2013: Usein kysyttyjä kysymyksiä & vastauksia K: Mikä on rakennuksen energiatodistus? Energiatodistus on työkalu rakennusten energiatehokkuuden vertailuun ja

Lisätiedot

Rakennetun ympäristön haasteet vai ovatko ne mahdollisuuksia?

Rakennetun ympäristön haasteet vai ovatko ne mahdollisuuksia? Rakennetun ympäristön haasteet vai ovatko ne mahdollisuuksia? Arto Saari Rakennustuotannon ohjauksen professori Tekniikan tohtori Uusien professorien juhlaluento 8.2.2016 Tampereen teknillinen yliopisto

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus 2015 Jyri Luomakoski toimitusjohtaja. Varsinainen yhtiökokous 2016

Toimitusjohtajan katsaus 2015 Jyri Luomakoski toimitusjohtaja. Varsinainen yhtiökokous 2016 Toimitusjohtajan katsaus 2015 Jyri Luomakoski toimitusjohtaja Varsinainen yhtiökokous 2016 Liikevaihto Uponor-konserni, M 2014 2015 Muutos Liikevaihto 1 023,9 1 050,8 2,6 % Orgaaninen kasvu 5,2 % ilman

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 3/2014

Asuntotuotantokysely 3/2014 Asuntotuotantokysely 3/2014 Sami Pakarinen Lokakuu 2014 1 (3) Lokakuun 2014 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 3/2016

Asuntotuotantokysely 3/2016 Asuntotuotantokysely 3/2016 Sami Pakarinen Lokakuu 2016 1 (2) Lokakuun 2016 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 4 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä 73,0 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0,7 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2014

Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 14.10.2014 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Datakeskusinvestoinnin merkitys kunnan näkökulmasta case: Hetzner Gmbh. Marko Kauppinen, elinkeinopäällikkö

Datakeskusinvestoinnin merkitys kunnan näkökulmasta case: Hetzner Gmbh. Marko Kauppinen, elinkeinopäällikkö Datakeskusinvestoinnin merkitys kunnan näkökulmasta case: Hetzner Gmbh Marko Kauppinen, elinkeinopäällikkö Tuusulalla on keskeinen sijainti Tuusula on yksi pääkaupunkiseudun kehyskunnista eli KUUMA-kunnista

Lisätiedot

Rakennusten paloturvallisuus määräykset ja ohjeet

Rakennusten paloturvallisuus määräykset ja ohjeet Rakennusten paloturvallisuus määräykset ja ohjeet 2011 6.4.2011 Puurakentamista on pyritty edistämään kauan Puun rakennuskäytön lisäämiselle vahva tahtotila Hallitusohjelmissa Lipponen I:stä lähtien Puurakentamista

Lisätiedot

Kilpailu on valtakunnallinen ja kattaa seuraavat viisi maantieteellistä aluetta: (Etelä Suomi, Länsi Suomi, Keski Suomi, Itä Suomi, Pohjois Suomi).

Kilpailu on valtakunnallinen ja kattaa seuraavat viisi maantieteellistä aluetta: (Etelä Suomi, Länsi Suomi, Keski Suomi, Itä Suomi, Pohjois Suomi). 1 OLOSUHDETALKOOT 2011 SUUNNITTELUKILPAILU KILPAILUN SÄÄNNÖT 1. Kilpailun järjestäjä Schneider Electric Buildings Finland Oy Kellokukantie 2 PL 250 01300 Vantaa 2. Kilpailu ja sen tausta Schneider Electric

Lisätiedot

Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 %

Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 % Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 % Digia Oyj Tilinpäätöstiedote 2016 Timo Levoranta 3.2.2017 Kasvustrategian vaiheet toteutus vaatii muutosta ja tuo mahdollisuuksia

Lisätiedot

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Selvityksen tavoitteet ja toteutus Taustaa Keski- Suomen ja erityisesti Jyväskylän seudun elinkeinorakenne osoittautui laman

Lisätiedot

Hanhikivi 1 -hankkeen tilannekatsaus

Hanhikivi 1 -hankkeen tilannekatsaus Hanhikivi 1 -hankkeen tilannekatsaus Oulun Kauppakamari 4.10.2013 Pekka Ottavainen Hallituksen puheenjohtaja Fennovoima esittää omistajilleen investointipäätöstä Rosatomin laitoksesta Fennovoima ja venäläinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Asuntotuotantotoimikunta Tj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Asuntotuotantotoimikunta Tj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2011 1 (5) 227 Jakomäen Kiinteistöt Oy/Kankaretie 9 a ja b, peruskorjauksen urakkatarjoukset ja urakkasopimusten tekeminen HEL 2011-009630 T 02 08 03 00 Att 73148 Päätös

Lisätiedot

KNX 25 vuotta. KNX Finland ry Puheenjohtaja Veijo Piikkilä Tampere

KNX 25 vuotta. KNX Finland ry Puheenjohtaja Veijo Piikkilä Tampere KNX 25 vuotta KNX Finland ry Puheenjohtaja Veijo Piikkilä Tampere 1990-1991 EHS EIB Windows 3.0 BatiBus 06.08.1991: http://info.cern.ch/hypertext/www/theproject.html 2 1991-1994 1991: 1. Väyläyhdisti (Siemens)

Lisätiedot

Hanhikivi 1 -hanke. Oulu Business Breakfast 14.4.2016. Jaana Kangas aluetiedottaja

Hanhikivi 1 -hanke. Oulu Business Breakfast 14.4.2016. Jaana Kangas aluetiedottaja Hanhikivi 1 -hanke Oulu Business Breakfast 14.4.2016 Jaana Kangas aluetiedottaja FENNOVOIMA 2016 Fennovoima yrityksenä Perustettu vuonna 2007 Rakentaa ydinvoimalaitoksen Pyhäjoelle Mankala-yhtiö, jonka

Lisätiedot

Taustaa Turvapuistolle

Taustaa Turvapuistolle Taustaa Turvapuistolle Työtapaturmista Tapaturmat ovat sekä henkinen, että taloudellinen rasite» 128 264työtapaturmaa vuosittain.» 15 000 rakennusteollisuudessa» Keskimääräinen kustannus 8500 / tapaturma.»

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Hanna Heikinheimo (09) 1734 2978 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Lohja 12.10.2011 12.10.2011 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat

Lisätiedot

Infra-alan kehityskohteita 2011

Infra-alan kehityskohteita 2011 Infraalan kehityskohteita 2011 Hinta vallitseva valintaperuste Yritysten heikko kannattavuus Panostukset tutkimukseen ja kehitykseen ovat vähäisiä, innovaatioita vähän Alan tapa, kulttuuri Toimijakenttä

Lisätiedot

Työpaikat Vaasassa

Työpaikat Vaasassa Työpaikat Vaasassa 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasassa vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa 2017.

Lisätiedot

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2011

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 12.10.2012 Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2011 Lahden seudun rakennusvalvonnan mukaan Lahteen rakennettiin vuoden 2011 aikana uutta kerrosalaa yhteensä

Lisätiedot

Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry:n lausunto koskien yliopistojen koulutusvastuiden muutosesitystä 2017

Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry:n lausunto koskien yliopistojen koulutusvastuiden muutosesitystä 2017 15.12.2016 1 (4) Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi Viite: OKM/42/010/2016, asiakirja nro 304490 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry:n lausunto koskien yliopistojen koulutusvastuiden

Lisätiedot

-Työllisten insinöörien ja arkkitehtien lukumäärät alueilla. -Teknologiateollisuus maakunnissa ja T&K- volyymit seutukunnissa

-Työllisten insinöörien ja arkkitehtien lukumäärät alueilla. -Teknologiateollisuus maakunnissa ja T&K- volyymit seutukunnissa -Työllisten insinöörien ja arkkitehtien lukumäärät alueilla -Teknologiateollisuus maakunnissa ja T&K- volyymit seutukunnissa -Turun kaupungin toimenpiteet valmistavan teknologiateollisuuden sekä teknillisen

Lisätiedot

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-6/2008

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-6/2008 YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-6/2008 Hannu Leinonen Konsernijohtaja Analyytikko- ja sijoittajatilaisuus 25.7.2008 1 Sisältö Osavuosikatsaus 1-6/2008 Strategisia askeleita kaudella Näkymät vuodelle 2008

Lisätiedot

Luotettava ratkaisutoimittaja

Luotettava ratkaisutoimittaja Luotettava ratkaisutoimittaja 40 vuoden kokemuksella 1 Asiakaslähtöistä ongelmanratkaisua jo 40 vuotta Vuonna 1976 perustettu Sermatech Group on kasvanut 40 vuodessa mekaniikan suunnittelu- ja valmistusyhtiöstä

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät

Rakentamisen suhdannenäkymät Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Julkiset palvelurakennukset m 3 8 7 6 5 4 3 2 1 23 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Bo Salmén Markku Leppälehto Huhtikuu 214 Varsinais-Suomen talonrakentamisen

Lisätiedot

TalokeskusYhtiötOy. Korjausrakentamisen ulottaminen käyttöönottoon ja ylläpitoon. Rakennettu ympäristö ohjelman ja LCIFIN2-hankkeen työpaja 11.6.

TalokeskusYhtiötOy. Korjausrakentamisen ulottaminen käyttöönottoon ja ylläpitoon. Rakennettu ympäristö ohjelman ja LCIFIN2-hankkeen työpaja 11.6. TalokeskusYhtiötOy Korjausrakentamisen ulottaminen käyttöönottoon ja ylläpitoon Rakennettu ympäristö ohjelman ja LCIFIN2-hankkeen työpaja 11.6.2014 Stefan Fransman Kehityspäällikkö Suomen Talokeskus Oy

Lisätiedot

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Promoting Blue Growth Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Merellisessä liiketoiminnassa on valtava potentiaali uusille innovaatioille ja kasvulle. Blue Growth

Lisätiedot

Luotettava Laatutyömaa

Luotettava Laatutyömaa Luotettava Laatutyömaa Rakentamisen Laatu RALA ry Suomen Tilaajavastuu Oy Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Rakennusteollisuus RT ry Rakennusliitto Lähtökohtana harmaan talouden ja rakentamisen

Lisätiedot

PALVELUJA KOKO KIINTEISTÖN ELINKAARELLE

PALVELUJA KOKO KIINTEISTÖN ELINKAARELLE PALVELUJA KOKO KIINTEISTÖN ELINKAARELLE Tarjoamme asiakkaillemme talotekniikan palvelut uudiskohteiden urakoinnista kiinteistön ylläpitoon ja huoltoon sekä korjausrakentamiseen. Yhteistyössä asiakkaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (8) Kaupunginhallitus Kaj/2 08.04.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (8) Kaupunginhallitus Kaj/2 08.04.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (8) 400 Honkasuon Haapaperhosen alueen kolmen asuintontin ja niitä palvelevien autopaikkatonttien varaaminen Oulun Rakennusteho Oy:lle (Malminkartano, tontit 33350/1

Lisätiedot

Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Esko Lotvonen

Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Esko Lotvonen Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2017-18 Esko Lotvonen 19.10.2015 Tavoitteet 2016-18 Ei alijäämäisiä vuosia Talouden aito tasapaino 2018 Tuloveroprosenttia ei koroteta Lainamäärän katto 2200 /asukas

Lisätiedot

Metsätalouden näkymät

Metsätalouden näkymät Metsätalouden näkymät Pääkaupunkiseudun Metsäpäivä 3.9.2016 Metsäjohtaja Juha Mäntylä Metsäteollisuus ja puun käyttö Metsäteollisuus pitää Suomen elinvoimaisena 4 Metsäteollisuus on elintärkeää yli 50

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 18.3.2014 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011 Vuoden 2011 lopussa Lahdessa oli 47 210 työpaikkaa ja työllisiä 42 548. Vuodessa työpaikkalisäys oli 748,

Lisätiedot

MTI-opetuksen tulevaisuusseminaari Loppupuheenvuoro. Ilari Pirttilä Metsämiesten Säätiö

MTI-opetuksen tulevaisuusseminaari Loppupuheenvuoro. Ilari Pirttilä Metsämiesten Säätiö MTI-opetuksen tulevaisuusseminaari 29.-30.10.2015 Loppupuheenvuoro Ilari Pirttilä Metsämiesten Säätiö Metsäalan tulevaisuus on valoista BKT ja hyvinvointi Olemme tässä Biotalous Fossiilitalous Luontaistalous

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2011 lopussa

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9. Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.2013 Tampere on kansallinen koordinaattori INKA-ohjelmaan kuuluvassa

Lisätiedot

Työpaikat Vaasan seudulla

Työpaikat Vaasan seudulla Työpaikat Vaasan seudulla 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasan seudulla vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa

Lisätiedot

Talonrakennus TOT 21/01. Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun päältä 2,3 m maahan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT.

Talonrakennus TOT 21/01. Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun päältä 2,3 m maahan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. TOT-RAPORTTI 21/01 Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun päältä 2,3 m maahan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun

Lisätiedot

Korjausrakentamisen viranomaismääräykset nyt ja tulevaisuudessa

Korjausrakentamisen viranomaismääräykset nyt ja tulevaisuudessa Korjausrakentamisen viranomaismääräykset nyt ja tulevaisuudessa Ylijohtaja Helena Säteri Korjausrakentamisen iltapäivä Sanomatalo, Helsinki 17.9.2013 Rakennetulla ympäristöllä on suuri vaikutus kestävään

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 682. Laki. Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

SISÄLLYS. N:o 682. Laki. Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä elokuuta 2001 N:o 682 687 SISÄLLYS N:o Sivu 682 Laki Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Tekninen toimi TOIMINNALLISET TAVOITTEET TALOUSARVIOVUODELLE JA NIIDEN TOTEUTUMINEN TAVOITE TOIMENPIDE TOTEUTUMINEN

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Tekninen toimi TOIMINNALLISET TAVOITTEET TALOUSARVIOVUODELLE JA NIIDEN TOTEUTUMINEN TAVOITE TOIMENPIDE TOTEUTUMINEN TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekla 16.6.2015 29, liite no 10 Tekninen toimi TOIMINNALLISET TAVOITTEET TALOUSARVIOVUODELLE JA NIIDEN TOTEUTUMINEN Lapinlahden terveyskeskuksen peruskorjauksen jatkaminen Alapitkän

Lisätiedot

RAOS Project Oy. Turvallisen ja ilmastoystävällisen ydinvoimalaitoksen toimittaja. Esityksen otsikko yhdellä tai kahdella rivillä

RAOS Project Oy. Turvallisen ja ilmastoystävällisen ydinvoimalaitoksen toimittaja. Esityksen otsikko yhdellä tai kahdella rivillä Esityksen otsikko yhdellä tai kahdella rivillä t RAOS Project Oy Suurhankevalmennus 17.3.2016 Outi Pelkonen Turvallisen ja ilmastoystävällisen ydinvoimalaitoksen toimittaja Kokenut ja asiantunteva RAOS

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 3 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä 73,6 prosenttia, eli samalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Työllisten

Lisätiedot

Rakennushankkeen oikeudelliset roolit

Rakennushankkeen oikeudelliset roolit Rakennushankkeen oikeudelliset roolit Pohjois- Suomen Kiinteistöyhdistys 15.10.2014 AA, VT, KTL Juha Ryynänen Asianajotoimisto Juha Ryynänen Oy 2 Mitkä ovat rakennushankkeen keskeiset osapuolet? Mitkä

Lisätiedot

Energiatehokkuuden kansalliset tavoitteet ja toteutus

Energiatehokkuuden kansalliset tavoitteet ja toteutus Energiatehokkuuden kansalliset tavoitteet ja toteutus Helena Säteri, ylijohtaja ARY 4.8.2009 Valkeakoski Helena Säteri, ympäristöministeriö/ ARY Asuntomessuseminaari Valkeakoskella 4.8.2009 Kohti uutta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 184/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2016 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne on hyvä Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne

Lisätiedot

Rakennusala työllistää RT:n katsaus Tapio Kari

Rakennusala työllistää RT:n katsaus Tapio Kari Rakennusala työllistää RT:n katsaus Tapio Kari Rakennusteollisuus RT Tapio Kari Rakennusteollisuus RT Tapio Kari Rakennusteollisuus RT Tapio Kari Rakennusteollisuus RT Tapio Kari Työkokeilu Kuuden euron

Lisätiedot

Tarkistusvuosi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 I I I I I I I I I I I. Käyttö arvonlisäverolliseen liiketoimintaan 80% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60%

Tarkistusvuosi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 I I I I I I I I I I I. Käyttö arvonlisäverolliseen liiketoimintaan 80% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% Esimerkki 1/ Arvonlisäverollisen käytön osuus pienenee Tarkistusvuosi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 I I I I I I I I I I I liiketoimintaan 80% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% Vähennyksen määrä 80 000 Tarkistettava

Lisätiedot

HAXLOG RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE

HAXLOG RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA OPTIMAALINEN SIJAINTI PÄÄKAUPUNKI- ALUEELLA Tampereen Kehä lll

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Heikki Malinen 1 Strategia ja toimintatapa Viisi toiminnan ydinaluetta Investointien elinkaaren kattava konsepti Teknologian ja paikallisten olosuhteiden hyvä tuntemus Vahva markkina-asema

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017 A. Ennakointi ja varautuminen 1. Otetaan ikääntyneiden asumisen parantaminen huomioon valtion asuntopolitiikan toteutuksessa

Lisätiedot

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 2 SISÄLTÖ 1 ' Toiminta-ajatus... 3 2 ' Päävastuualueen toimielimet, tulosalueet ja jäsenmäärä... 3 3 ' Toimielimen ratkaisuvalta...

Lisätiedot

Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia Tilannepäivitys syyskuu 2014

Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia Tilannepäivitys syyskuu 2014 Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia Tilannepäivitys syyskuu 2014 Hankkeen tavoitteet Rakennusvalvonnan tavoitteena on jo loppuneen RESCA (Renewable Energy Solutions in City Areas) hankkeen, sekä tulevaisuuden

Lisätiedot

Fennovoiman kaksi suoraa osakasta

Fennovoiman kaksi suoraa osakasta Lapin liiton valtuustoseminaari 20.5.2010 Maira Kettunen Fennovoima Oy Fennovoiman kaksi suoraa osakasta Suomalainen enemmistöomistus turvattu osakassopimuksin 48 paikallista energiayhtiötä 15 teollisuuden

Lisätiedot

10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus

10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus 10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus Wulff merkittävä toimistomaailman toimija Pohjoismaissa ö 1 Wulff-Yhtiöt lukuina ö 2 Wulff-Yhtiöt Oyj liikevaihdon jakautuminen vuonna 2010

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 215. Kaupunginhallitus 20.06.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 215. Kaupunginhallitus 20.06.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 0.06.06 Sivu / 68/06 0.05.05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 7 5..06 Kaupunginhallitus 59 8..06 5 Kiinteistö Oy Ankkurin osakkeiden myyntiä koskevan päätöksen tarkistaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.

Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto. Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Sisältö Keski-Suomen Energiatoimisto, kuluttajien energianeuvonta

Lisätiedot

Asumisen klusterin Road Show Joensuussa 18.9.2012

Asumisen klusterin Road Show Joensuussa 18.9.2012 Asumisen klusterin Road Show Joensuussa Asukaslähtöinen asumisen kehittäminen Energia- ja elinkaaritehokkuus kaupunkiasumisen ja aluerakentamisen kohteissa Energiaviisas rakentaminen vuoteen 2020 (ERA

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 30.9.2013 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 Lahdessa oli vuoden 2012 lopussa 53 880 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 558 asuntokunnalla.

Lisätiedot

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia 2010-2015 Satakunnan YES-keskus Projektipäällikkö Jenni Rajahalme Miksi maakunnallinen strategia? - OKM:n linjaukset 2009 herättivät kysymyksen:

Lisätiedot

Infrahankkeiden projektipäällikkökoulutus 1. jakso 16. 17.3.2016 Helsinki 2. jakso 6. 7.4.2016 Helsinki 3. jakso 27. 28.4.

Infrahankkeiden projektipäällikkökoulutus 1. jakso 16. 17.3.2016 Helsinki 2. jakso 6. 7.4.2016 Helsinki 3. jakso 27. 28.4. 1. päivä 16.3.2016 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi, materiaalin jako 9.00 Koulutusohjelman avaus Tavoitteet Osallistujat Johtaja Anu Karvonen Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL 9.15 Projektipäällikön

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINNIN OHJAUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN

TYÖHYVINVOINNIN OHJAUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN PUUSTELLI GROUP OY LOPPURAPORTTI TYÖHYVINVOINNIN OHJAUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN Laatija: Timo Hemmilä, Hemcon Oy Päiväys: Luottamuksellisuus: julkinen Hyväksynyt: Tarmo Vesimäki, Puustelli Group Oy Projektin

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tilannekatsaus

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tilannekatsaus Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tilannekatsaus Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman 2013-2017 väliseminaari, 16.12.2015, Finlandia talo, Helsinki ohjelmapäällikkö Sari Hosionaho, FT Taustaa

Lisätiedot

Kuntajakoselvittämisen mahdollisuudet ja haasteet Kuntamarkkinat klo kh. 3.1.

Kuntajakoselvittämisen mahdollisuudet ja haasteet Kuntamarkkinat klo kh. 3.1. Kuntajakoselvittämisen mahdollisuudet ja haasteet Kuntamarkkinat 12.9. klo 13.00-13.45 kh. 3.1. Markus Pauni: Avaus (3 min) Kari Prättälä: Kuntajakoselvitykset kuntauudistuksessa (10 min) Markus Pauni:

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2010

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2010 3 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 010 Työllisten määrä jäi Helsingissä vuoden 010 viimeisellä neljänneksellä runsaan prosentin pienemmäksi kuin vuosi sitten. Pääkaupunkiseudun,

Lisätiedot

Metsä Groupin biotuotetehdas. Timo Merikallio, projektinjohtaja, Metsä Fibre

Metsä Groupin biotuotetehdas. Timo Merikallio, projektinjohtaja, Metsä Fibre Metsä Groupin biotuotetehdas Timo Merikallio, projektinjohtaja, Metsä Fibre Metsäteollisuuden suurin investointi Suomessa Investoinnin arvo 1,2 mrd. euroa Sellun vuosituotanto 1,3 milj. tonnia (nykyisin

Lisätiedot