Matkaohjelma Hawaii & Los Angeles

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Matkaohjelma Hawaii & Los Angeles 15.2. - 28.2. 2014"

Transkriptio

1 Matkaohjelma Hawaii & Los Angeles Hawaiin rannat ja elokuvakaupungin tähtiloisto l Hawaii ei ole mikä tahansa saariryhmä maailmassa. Sieltä löytyy maailman aktiivisimmat tulivuoret, hienoja luontokohteita ja korkeat merestä nouevat vuorenhuiput. Saarilla on keksitty hula-hula ja surffaus, Vielä nykyisinkin polynesialalaiset vaikutteet ovat vahvasti läsnä. Ennen kaikkea Hawaii kuitenkin tunnetaan erinomaisista ilmastosta ja maailmankuuluista paratiiirannoista, värikkäästä polynesialaisesta kulttuurista ja historiasta. Hawaiin musiikki ja rento kansainvälinen lomatunnelma ovat käsitteitä. Oahun saarella sijaitseva Honolulu on vilkas pääkaupunki, jossa aurinkolomaa vietetään maailmankuululla Waikiki Beach rannalla. Rantaelämä on vilkata jo varhaisesta aamusta alkaen, kun lainelautailijat saapuvat ratsastamaan aalloillaan. Aktiviteetteja ja tekemistä on jokaiseen makuun. Rauhaa kaipaaville löytyy useita hiljaisia hiekkarantoja kaupungin ulkopuolelta. Iltaisin kaupungin huvielämä herää eloon mainosvalojen loisteessa. Lukuisat ravintolat tarjoavat eri kulttuurien ruokaherkkuja ja yökerhoista menoa löytyy aamun sarastukseen asti. Kaupunki ei siis nuku koskaan! Honolulu on edullinen ostoskaupunki joten lähde tyhjän matkalaukun kanssa matkaan! Nähtävyyksistä kuuluisimmat ovat Waikikin upea hiekkaranta, historiallinen Pearl Harbor, Bishop museo ja pohjoisrannikon avarat surffirannat. Majoitus Waikiki-alueen hyvätasoisissa huoneissa/huoneistoissa 8 yötä. Rentouttavan ja kokemusrikkaan rantaloman päätteeksi lähdemme kotimatkalle, mutta pysähdymme Los Angelesin suurkaupungin tähtiloistoon. Elokuvakaupungin legendat kohtaamme Hollywoodissa ja filmistudioilla. Los Angeles on Kalifornian metropoli ja tapahtumarikas kaupunki, jossa voi tuntea aidon suurkaupungin sykkeen. Vietämme esikaupunkialueen hyvätasoisessa hotellissa 4 yötä. Molemmissa kohteissa järjestetään kansainvälinen retkiohjelma ja myös golfohjelma järjestetään toiveiden mukaan. Kansainvälinen retkiopastus on englanninkielinen, mutta tarpeen mukaan tärkeimmät asiat tulkataan suomeksi. Matkamme lennot lennetään Finnairin ja American Airlinesin reittilennoilla turistiluokassa. Majoitukset kahden hengen huoneissa. (Saatavissa myös 3-4 hengen perhehuoneita). Suomenkielinen matkanjohtaja mukana koko matkan ajan. aohjelma

2 MATKAOHJELMA 1. päivä, lauantai Lento Helsinki Honolulu. Kokoontuminen Helsinki-Vantaan lentoasemalla kello Finnairin lento lähtee Helsingistä klo ja koneenvaihdot Lontoossa ja Los Angelesissa. Saavumme Honoluluun paikallista aikaa kello Lentokenttäkuljetus hotelliin, joka sijaitsee maailmankuulun Waikiki-beachin alueella. 2. päivä, sunnuntai Honolulu Waikiki Beach Omaa aikaa tutustua alueeseen, ostos- ja aktiviteettimahdollisuuksiin ja Waikikin rantaan. Iltaretki: Illallinen hawailaisittain. (Ruokailu omakustanteinen) 3. päivä, maanantai Honolulu Waikiki Beach Suuri saarikierros-retki Kokopäiväretki; Saarikierros Aamutuimaan lähdemme bussilla kokopäiväretkelle Oahun saarikierrokselle, sen luontokohteisiin ja nähtävyyksiin sekä pohjoisen maailmankuuluille surffausrannoille. Kierrämme saaren sen rantatietä 120 mailin matkan ja näemme kyliä, vuoristomaisemia ja turkoosinsinisiä maininkeja sekä Oahun asukkaita askareissaan. Luontokohteiden ja henkeäsalpaavien maisemien lisäksi näemme mm Diamond Head tulivuoren, josta on tullut Havaijin symboli. Matkan kohteina ovat lisäksi mm. Byodo-In Buddhalainen temppeli, North Shoren rannat, Chinaman's Hat saari, Mormon temppeli, Halona "Blow Hole" näköalapaikka ja Dolen ananasfarmi. Lounastauko omin kustannuksin. Tällä retkellä luot käsityksen saaren monipuolisuudesta ja kauneudesta, joten kamera mukaan! Retken jälkeen on myös helppo päättää, minne kohteisiin haluat mennä vaikka omin päin. (Retken hinta n. 55,00 ) 4. päivä, tiistai päivä, keskiviikko Honolulu Waikiki Beach, Pearl Harbor ja kiertoajelu retki Kokopäiväretki: Pearl Harbor & kiertoajelu Tänään matkaamme bussilla heti aamutuimaan saaren must-retkelle USS Arizona Memorialiin ja Visitor Centeriin Pearl Harborissa. Tutustumme historialliseen alueeseen, jossa on esiteltynä vaiheittain II maailmansodan sinne tapahtunut japanilaisten ilmahyökkäys. Näemme 20 min filmiesityksen, jonka jälkeen menemme lauttakuljetuksella lahdelle ja vierailemme USS Arizona Memorialissa, joka on kelluva muistomerkki pohjassa makaavan USS Arizona sota-aluksen yläpuolella. Alueella on tavattavissa usein myös USS Arizonan veteraaneja, jotka signeeraavat kirjoja ja mielellään muistelevat tuota II maailmansodan historiallisen traagista alkamispäivää. Sen jälkeen vierailemme USS Missourilla, jossa voi tutustua alukseen ja sen historiaan. Sen kannella allekirjoitettiin II maailmansodan päättävä Japanin antautumiskirja. Alus toimi aktiivipalveluksessa aina Persianlahden sotaan saakka ja on nyt museolaivana. Kaupunkikiertoajelulla ajamme ensin Punchbowliin, joka on vanha tulivuoren kraatterii. Siellä sijaitsee sotasankareiden laaja ja puistomainen hautausmaa. Honolulussa näemme Chinatownin, hallintorakennus the State Capitolin ja Iolanin Palaven, joka on Yhdysvaltojen ainoa kuninkaallinen palatsi, sillä Havaiji oli aikoinaan kuningaskunta. Lounastauko omin kustannuksin. (Retken hinta n. 58,00 )

3 6. päivä, torstai Honolulu Waikiki Beach Polynesia Magic iltaretki Iltaretki: Polynesia Magic taikashow. The Magic of Polynesia Show samannimisessä teatterissa on Hawaijin kävijöille ohittamaton elämys. Illan show yhdistelee taikuutta, illuusioita, polynesialaisia tansseja, lauluja. Todella innovatiivinen ja lumoava ilta tuo esiin uuden, taianomaisen, viihdyttävän ja illuusioita täynnä olevan spektaakkelin. Huikea pyrotekniikka yhdessä muiden tehosteiden kanssa tekevät illasta räiskyvän ja mielenkiintoisen. John Hirokawa toteuttaa huikeita maagisia temppuja ja esityksiä aivan silmiesi edessä. Hän on shown tähti tässä koko Hawaiin osavaltion menestyneimmässä lavashowssa. Se on hurmannut yleisöä kaikkialta maailmasta ja Hirokawa on voittanut useita palkintoja ja huomionosoituksia, josta esimerkkinä mainittakoon mm. Merlin Award palkinto omaperäisyydestä, jonka myönsi kansainvälinen taikuriseura. Magic of Polynesia Theater. (Illtaretken hinta on n. 45,00 ) 7. päivä, perjantai Honolulu Waikiki Beach 8. päivä, lauantai Honolulu Waikiki Beach Legends in concert coctail-showretki Iltaretki : Legends in concert coctailshow. Teatterikatsomosta voit seurata maailmanluokan tähtien kaksoisolentojen showta, joka taidokkuudellaan ja omaperäisyydellään vie mukanaan. Lavalla nähdään Elvis, Michael Jackson, Elton John jne, jotka esittävät musiikin omilla äänillään. Erittäin hyvän palautteen saanut showkokemus, jota ei kannata jättää väliin! (Iltaretken hinta on n. 49,00 sis. coctailin tai juoman) 9. päivä sunnuntai Lento Honolulu Los Angeles Huoneiden luovutus klo ja lähtö lentoasemalle. Lennämme klo Los Angelesiin, jonne laskeudumme kello paikallista aikaa. Kuljetus lentokentän läheisyydessä sijaitsevaan hotelliin. 10. päivä, maanantai Los Angeles Hollywood ja Universal Studios retki Kokopäiväretki Hollywood. Lähdemme bussilla kahdesta retkestä yhdistetylle kokopäiväretkelle; Los Angelesin kiertoajelulle ja tutustumme sen jälkeen Universal Studios -yhtiön studioihin ja elokuvamaailmasta tuttuihin hahmoihin teemapuistossa. Kiertoajelulla tutustumme ensin suurkaupungin keskustaan ja Hollywoodiin, jossa näemme mm. Kiinalaisen teatterin, jonka etupihalla on maailman kuuluisimpien filmitähtien käden- ja jalanjäljet nimikirjoituksineen, Kodak teatterin, missä jaetaan vuotuiset Oscar palkinnot, historiallisen Roosevelt hotellin, sekä Hollywood kyltin kukkulalla. Kiertoajelun jälkeen siirrymme Universal Studioille ja sen teemapuistoon. (Retken hinta on 135,00 sisältäen kuljetukset ja päivälipun Universal Studioille) 11. päivä, tiistai Los Angeles

4 12. päivä, keskiviikko Los Angeles Disneylandin retki. Kokopäiväretki Disneyland Anaheimiin. Alkuperäisessä Californian Disneylandissa on valittavana kaksi erilaista puistoa; Disney teemapuisto ja huvilaitteisiin keskittynyt puisto. Retkellä on nähtävää ja koettavaa vauvasta vaariin! Sanotaan tämän olevan kaikkein onnellisin paikka koko maapallolla! (Retken hinta n. 125 sisältäen kuljetukset ja päivälipun valitsemaasi puistoon. Kohteet sijaitsevat vierekkäin, joten jokainen voi valita mieleisensä kohteen.). 13. päivä, torstai Lento Los Angeles New York Helsinki Varhainen huoneiden luovutus. Lähdemme lentoasemalle, josta lento lähtee kello Lennämme New Yorkiin ja sieltä edelleen Helsinkiin. 14. päivä, perjantai Paluu Helsinkiin Saavumme Helsinkiin kello Lennot: AY 831 FINNAIR AIRBUS A321 HELSINKI, FI (HELSINKI VANTAA), TERMINAL 2 15 FEB 08:00 AAMIAINEN LONDON, GB (HEATHROW), TERMINAL 3 15 FEB 09:10 03:10 h AA AMERICAN AIRLINES BOEING ER LONDON, GB (HEATHROW), TERMINAL 3 15 FEB 12:00 LOUNAS. SNACK LOS ANGELES, CA (LOS ANGELES INTL), TERMINAL B 15 FEB 15:30 11:30 h AA AMERICAN AIRLINES BOEING 757 LOS ANGELES, CA (LOS ANGELES INTL), TERMINAL 4 15 FEB 18:10 RUOKAA MYYTÄVÄNÄ HONOLULU, HI (HONOLULU INTL), TERMINAL M 15 FEB 22:15 06:05 h AA AMERICAN AIRLINES BOEING 757 HONOLULU, HI (HONOLULU INTL), TERMINAL M 23 FEB 13:25 RUOKAA MYYTÄVÄNÄ LOS ANGELES, CA (LOS ANGELES INTL), TERMINAL 4 23 FEB 20:55 05:25 h AA AMERICAN AIRLINES AIRBUS A321 SHARKLETS LOS ANGELES, CA (LOS ANGELES INTL), TERMINAL 4 27 FEB 07:00 RUOKAA MYYTÄVÄNÄ NEW YORK, NY (JOHN F KENNEDY INTL), TERMINAL 8 27 FEB 15:30 05:30 h AY 006 FINNAIR AIRBUS A NEW YORK, NY (JOHN F KENNEDY INTL), TERMINAL 8 27 FEB 17:45 ILLALLINEN, SNACK HELSINKI, FI (HELSINKI VANTAA), TERMINAL 2 28 FEB 08:50 08:05 h Matkan hinta: Hinta 2490,00 henkilö kahden hengen huoneessa Yhden hengen huone. Lisämaksu 790,00 Lisävuodealennus kahden leveän vuoteen huoneessa kahden aikuisen lisäksi majoittuville aikuisille tai lapselle (ei erillistä lisävuodetta) -180,00 /henk. Lapsialennus alle 18 v: -15% matkan hinnasta kahden aikuisen seurassa samassa huoneessa (2 leveää vuodetta) Max 4 henkeä /huone. Paikkoja rajoitetusti ja saatavuus tarkistetaan varaustilanteessa. Matkan hintaan sisältyvät: Finnairin ja American Airlinesin reittilennot turistiluokassa sekä lentolippujen verot ja viranomaismaksut. Lentokenttäkuljetukset Honolulussa ja Los Angelesissa. Majoittuminen kahden hengen huoneessa Waikiki Beachin alueella ja Los Angelesin esikaupungin alueella. Suomalainen matkanjohtaja mukana koko matkan ajan. Matkan hintaan eivät sisälly: Ateriat, juomat sekä retket kohteissa. Palvelumaksut ja matkalaukkujen käsittelymaksut. USA:n maahantulolupa ESTA. (Palvelumaksu sisältäen ESTAN käsittelymaksut 25 /henk.) Kotimaan liittymäkuljetukset lennoille mennen tullen tilauksesta erikseen (erillisen hinnaston mukaan) Matkaohjelma on ohjeellinen ja muutokset aikatauluissa ja järjestelyissä ovat mahdollisia. TRAVEL CLUB FINLAND Matkaklubi Matkan suunnittelu ja toteutus: Matkaklubi Travel Club Finland yhteistyöössä Pohjanmaan Matkatoimisto Oy:n kanssa.. Jäsenille ja jäseniksi matkavarauksen yhteydessä liittyville jäsenetuja. Kerhon liittymismaksu on 35,00 ja jäsenmaksu 25,00. LIITY JÄSENEKSI - JÄSENETUJA Liittymällä jäseneksi matkakerhoon viimeistään matkavarauksen yhteydessä saat hyväksesi matkan jäsenedut. Jäsenmaksut kaudella 6/2013-5/2014: Matkakerho Travel Club Finland on sitoutumaton ja avoin matkaklubi kaikille matkailusta kiinnostuneille henkilöille. Kerho tekee yhteistyötä vastuullisten matkatoimistojen kanssa ja suunnittelee ja toteuttaa ryhmämatkoja mielenkiintoisiin kohteisiin. Matkakerhon toimintaa voit seurata Facebookissa; Jäsenedut tällä matkalla: 1. Matkan jäsenetuhinta asrti; Alennus -50,00 /henkilö. 2. Helsinki-Vantaalla lentokenttähotellissa huone jäsenhintaan. 3. Jäsentapahtumat ja retkialennukset kohteessa

5 Liittymäkuljetukset Alavudelta,Tuurista Ähtäristä, Virroilta, Orivedeltä ja Tampereelta: Järjestämme yhteiskuljetuksen Alavus - Tuuri- Ähtäri Virrat Tampere Helsinki-Vantaa. Meno lähtöä edellisenä iltana Helsinki-Vantaalle ja kenttähotelliin ja paluu heti koneen saavuttuasuoraan kotimatkalle. Kenttähotellimajoitus jäsenhintaan klubin jäsenille. Liittymäbussit Alavus/Tuuri/Ähtäri/Virrat Helsinki-Vantaa meno-paluu 116,00 Liittymäbussit Ruovesi/Orivesi/Tampere Helsinki-Vantaa meno-paluu 96,00 Liittymäkuljetusten toteutuminen edellyttää vähimmäisosallistujamäärää. Erityismatkaehdot HAWAII & LOS ANGELES- matkalla noudatettavat erityismatkaehdot MATKAN VARAUS- JA MAKSUEHDOT: Matkasopimus syntyy, kun matkustaja tilattuaan matkan suorittaa varausmaksun 400,00 hengeltä. Loppusuoritus maksetaan viimeistään mennessä. Jos maksusuoritukset laiminlyödään, on matkanjärjestäjällä oikeus purkaa sopimus. HINNAT: Matkapalvelujen hinnat perustuvat voimassa olleisiin hinnastoihin ja valuuttakursseihin. Näiden muuttuessa pidätämme oikeuden muutoksiin. Mahdolliset muutokset tarkistetaan 6 viikkoa ennen lähtöpäivää. MUUTOKSET JA PERUUTUKSET: Tämän matkan kohdalla noudatamme hotellien ja lentoyhtiöiden matkanjärjestäjälle antamia peruutusehtoja: Aikaisemmin kuin tapahtuneesta peruutuksesta peritään 400 henkilö. Tämän jälkeen tapahtuvista peruutuksista peritään koko matkan hinta. Vahvistettuihin matkavarauksiin tehtävät muutokset rinnastetaan peruutuksiin. Matkan toteutuminen edellyttää minimiosallistujamäärää ja matkan mahdollisesta peruuntumisesta ilmoitetaan viimeistään kaksi kuukautta ennen lähtöpäivää. Matkan peruuntuessa em. syystä palautetaan ennakkomaksut lähtijöille täysimääräisesti. VAKUUTUS: Matkapalvelujen hintaan ei sisälly vakuutusta. Suosittelemme peruutusturvan kattavan matkavakuutuksen ottamista jo varauksen yhteydessä. PALVELUJEN KÄYTTÄMÄTTÄ JÄTTÄMINEN: Matkustajalla ei ole oikeutta takaisinmaksuun käyttämättä jääneistä palveluista. MATKANJÄRJESTÄJÄN OIKEUDET JA VASTUUT: Matkanjärjestäjällä on oikeus peruuttaa matka mm. matkakohteessa ilmenevien ylivoimaisten esteiden vuoksi. Matkanjärjestäjä ei vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat "force majeure" -tapauksissa. Lisäksi matkanjärjestäjällä on oikeus muuttaa hotellia, kuljetusvälinettä, aikataulua tai reittiä, jos muutokset eivät olennaisesti vaikuta matkan sisältöön. Kuljetuksiin osallistuvien lentoyhtiöiden vastuu määräytyy ilmakuljetussopimuslain mukaisesti. VASTUULLINEN MATKANJÄRJESTÄJÄ: PMT.FI Pohjanmaan Matkatoimisto Oy Ähtärintie 48, Ähtäri, matkatoimisto(at)pmt.fi - Puhelin (06) (5433/3/MJ/MV) RYHMÄMATKAN TILAAJA JA VARAUKSET: Matkaklubi Travel Club Finland, c/o Matkakerho Travel Club Finland ry Suojankuja Ähtäri Puhelin Sähköposti info (at) travelclub.fi LISÄTIETOJA: Matka toteutetaan reittilennoin ja ilman opaspalveluita. Matkakohteissa järjestettävät retket ovat nk. kansainvälisiä retkiä (opastus englanniksi). Matkan hintaan sisältyvät lentokenttäkuljetukset kohteissa, majoitus matkaohjelman mukaisissa huoneissa ilman aterioita. USA:an vaaditaan maksullinen maahantulolupa ESTA, jonka asiakas hankkii joko itse tai se voidaan antaa myös matkanjärjestäjän haettavaksi (palvelumaksu 25 sisältäen hakemusmaksun). Asiakas maksaa erikseen hotellien perimät matkalaukkujen käsittelypalkkiot noin 8 /hotelli, jonka matkanjohtaja kerää kohteessa erikseen käteisellä sekä tarvittavat palvelumaksut ja juomarahat. Muutoin noudatetaan yleisiä valmismatkaehtoja. Tiedot annetaan muutosvarauksin. Lisätiedot ja varaukset: Vastuullinen matkanjärjestäjä: pmt.fi Pohjanmaan Matkatoimisto Oy Ähtärintie 48, Ähtäri Sähköposti matkatoimisto[at] pmt.fi (5433/3/MJ/MV) Travel Club Finland - Matkaklubi Suojankuja 5, Ähtäri Puhelin (Matkanjohtaja Pekka Periviita) Sähköposti: info [at] travelclub.fi Internet:

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia

Lisätiedot

Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Budapest. Miksi valita tämä matka: Sivu 1 / 6

Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Budapest. Miksi valita tämä matka: Sivu 1 / 6 Sivu 1 / 6 Esittely Budapestin kaupunkiloma, 4pv Budapest on yksi Keski-Euroopan aurinkoisimmista kaupungeista. Monien mielestä kevätkausi Budapestissä on kauneinta aikaa, kun kaupunki herää talven jälkeen

Lisätiedot

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7 Sivu 1 / 7 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa

Lisätiedot

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6 Sivu 1 / 6 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa

Lisätiedot

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta Kevätretki Maltalle 23 27.4.2017 Matkalla nähdään pääsaaren lisäksi Gozon vihreämpää luontoa ja tutustutaan monipuolisesti historiaan ja nähtävyyksiin. Saaren etelä-osan retkellä nähdään mm. Zurrieq laakso

Lisätiedot

Formulamatka Unkariin. Esittely. Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Hungaroring. Budapest. Miksi valita tämä matka?

Formulamatka Unkariin. Esittely. Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Hungaroring. Budapest. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6 Esittely Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Lähde jännitämään suomalaisten menestystä Hungaroringin radalle! Tällä matkalla pääset seuraamaan harjoituksia, aika-ajoja sekä tietenkin itse

Lisätiedot

Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE

Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE 24.-30.3.2019 Suomi-Portugali yhdistyksen jäsenmatka Vastuullinen matkanjärjestäjä: SUBLU TOUR PORTUGAL (www.sublutour.com/fi) - Nazaré, Portugali Ryhmän

Lisätiedot

Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE

Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE 21.-28.3.2020 Suomi-Portugali yhdistyksen jäsenmatka Vastuullinen matkanjärjestäjä: SUBLU TOUR PORTUGAL (www.sublutour.com/fi) - Nazaré, Portugali Ryhmän

Lisätiedot

KALASTUSMATKAT MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 1-17.4.2014 ja 7-23.4.2015

KALASTUSMATKAT MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 1-17.4.2014 ja 7-23.4.2015 KALASTUSMATKAT MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 1-17.4.2014 ja 7-23.4.2015 Yleisön, eli aikaisemmin Playa del Carmenissa mukana olleiden toiveesta järjestämme yllämainittuina ajankohtina kalastusmatkat.

Lisätiedot

opintomatka 2. 7.9.2013

opintomatka 2. 7.9.2013 ALUSTAVA OHJELMA Opintomatkalla tutustutaan amerikkalaiseen vanhusten ja muis;sairaiden hoidon toiminnansisältöön, sen kehi@ämiseen sekä Green House Project konsep;in. Nähtyä ja kuultua työstetään Proud

Lisätiedot

Kalastuspäiviä on neljä, aamu yhdeksästä iltapäivään kello viiteen. Majoituksemme hotelli Bahari Beach issa sisältää all inclusivepalvelun.

Kalastuspäiviä on neljä, aamu yhdeksästä iltapäivään kello viiteen. Majoituksemme hotelli Bahari Beach issa sisältää all inclusivepalvelun. Mombasan alue on tunnettu Marliinien, purjekalojen ja Doradojen urheilukalastuspaikka. Kalat alkavat siirtyä joulukuun puolessa välissä pohjoisesta etelään merivirtojen mukaan. Mombasan edustalla on hyviä

Lisätiedot

Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7

Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7 Sivu 1 / 7 Esittely Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv Huikeiden vastakohtien Islanti on kuumien lähteiden, jäätiköiden, tulivuorien ja mahtavien putousten maa. Islannista löytyy niin satojen vuosien historiaa

Lisätiedot

Islanti 22.10.- 26.10.2012 Matkanjohtajat;

Islanti 22.10.- 26.10.2012 Matkanjohtajat; Matkatoimisto PT-Matkat Tapiontie 4 34800 Virrat ALV rek Puhelin / Fax 03 4755161 GSM +358 40 5559161 Y-tunnus 1126019-0 Sähköposti pt-matkat@phpoint.fi KUVI 3484 / 00 MJM MTK-Virrat Islanti 22.10.- 26.10.2012

Lisätiedot

KALASTUS- JA/TAI METSÄSTYSMATKA PORT ELIZABETHIIN - YSTÄVYYDEN KAUPUNKIIN - ETELÄ-AFRIKKAAN 12.02.2013-25.02.2013

KALASTUS- JA/TAI METSÄSTYSMATKA PORT ELIZABETHIIN - YSTÄVYYDEN KAUPUNKIIN - ETELÄ-AFRIKKAAN 12.02.2013-25.02.2013 Bonus-Matkat KALASTUS- JA/TAI METSÄSTYSMATKA PORT ELIZABETHIIN - YSTÄVYYDEN KAUPUNKIIN - ETELÄ-AFRIKKAAN 12.02.2013-25.02.2013 Jälleen on tullut aika suunnistaa uusille vesille. Tällä kertaa olemme valinneet

Lisätiedot

MTK UUSIMAA Jäsenmatka Tšekkiin 7. 11.4.2013

MTK UUSIMAA Jäsenmatka Tšekkiin 7. 11.4.2013 MTK UUSIMAA Jäsenmatka Tšekkiin 7. 11.4.2013 ALUSTAVA MATKAOHJELMA: Sunnuntai 7.4.2013: Postitamme lentoliput ilmoittamaanne osoitteeseen noin kaksi viikkoa ennen lähtöpäivää. Suosittelemme saapumaan Helsinki-Vantaan

Lisätiedot

matkaohjelma 7.3 / Keskiviikko Aamiainen Vapaa-aikaa Chicagossa Päiväretket 19:00 Bulls vs Memphis Grizzlies 8.3 / Torstai

matkaohjelma 7.3 / Keskiviikko Aamiainen Vapaa-aikaa Chicagossa Päiväretket 19:00 Bulls vs Memphis Grizzlies 8.3 / Torstai Supermatka Chicagoon! Lauri Markkasen ura tarunhohtoisessa NBA:ssa käynnistyy tänä syksynä, kun Lauri pukee päälleen legendaarisen Chicago Bullsin pelipaidan. Järjestämme Chicagoon todellisen supermatkan

Lisätiedot

JCI WORLD CONGRESS 2015

JCI WORLD CONGRESS 2015 Japani kutsuu Lähde Nuorkauppakamarien maailmankokoukseen ja tutustu samalla lumoavaan Kiotoon ja Okinawan trooppisiin saariin! Yhteistyössä Suomen Nuorkauppakamarit ja SMT. Tarjolla on kuusi erilaista

Lisätiedot

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014 Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014 Sunnuntai 5.10.2014 17:50 Suora lento Ryanair FR1922 Tampere Frankfurt-Hahn 19:25 19:45 Matka 120 km

Lisätiedot

KALASTUSMATKA MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 7-23.4.2015

KALASTUSMATKA MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 7-23.4.2015 KALASTUSMATKA MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 7-23.4.2015 Yleisön, eli aikaisemmin Playa del Carmenissa mukana olleiden toiveesta järjestämme Playa del Carmeniin uuden kalastusmatkan. Matka soveltuu lomamatkaksi

Lisätiedot

matkaohjelma 7.3 / Keskiviikko Aamiainen Vapaa-aikaa Chicagossa Päiväretket 19:00 Bulls vs Memphis Grizzlies 8.3 / Torstai

matkaohjelma 7.3 / Keskiviikko Aamiainen Vapaa-aikaa Chicagossa Päiväretket 19:00 Bulls vs Memphis Grizzlies 8.3 / Torstai Supermatka Chicagoon! Lauri Markkasen ura tarunhohtoisessa NBA:ssa käynnistyy tänä syksynä, kun Lauri pukee päälleen legendaarisen Chicago Bullsin pelipaidan. Järjestämme Chicagoon todellisen supermatkan

Lisätiedot

Islanti 22.10.- 26.10.2012

Islanti 22.10.- 26.10.2012 Matkatoimisto PT-Matkat Tapiontie 4 34800 Virrat ALV rek Puhelin / Fax 03 4755161 GSM +358 40 5559161 Y-tunnus 1126019-0 Sähköposti pt-matkat@phpoint.fi KUVI 3484 / 00 MJM MTK-Virrat Islanti 22.10.- 26.10.2012

Lisätiedot

McDonald s Cup 2014. 17-19.10.2014, Västerås

McDonald s Cup 2014. 17-19.10.2014, Västerås McDonald s Cup 2014 17-19.10.2014, Västerås Matka-aika 16-20.10.2014, To-Ma (Turnauspäivät Pe-Su) McDonald s Cup 2014 - Järjestävä seura: BK-30 Västerås - Min 4 ottelua per joukkue - 99-01 11 vs 11 (2

Lisätiedot

BRASILIA / Antti Vauhkonen

BRASILIA / Antti Vauhkonen 1 BRASILIA / Antti Vauhkonen Lennot: ( huom. Pariisin menoaikataulu saattaa muuttua ) 27.11 AF1099 Helsinki- Pariisi klo 12.15 14.20 27.11 AF442 Pariisi Rio de Janeiro klo 23.20 07.35 06.12 AF443 Rio de

Lisätiedot

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta

Lisätiedot

Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015

Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015 Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015 Unelmamatka Kaukoitään niille, jotka pitävät kalastuksesta ja yleensä luonnossa liikkumisesta! Kalastusmuotoina ovat vetouistelu ja pohjaonginta. Varaa ja maksa

Lisätiedot

Matkaohjelma. Once in the lifetime 15.11. - 4.12. 2014 AUSTRALIAN KIERTOMATKA, MACAO JA SINGAPORE

Matkaohjelma. Once in the lifetime 15.11. - 4.12. 2014 AUSTRALIAN KIERTOMATKA, MACAO JA SINGAPORE Matkaohjelma 15.11. - 4.12. 2014 AUSTRALIAN KIERTOMATKA, MACAO JA SINGAPORE Once in the lifetime HELSINKI HONG KONG / MACAO 2 YÖTÄ - CAIRNS PALM COVE 6 YÖTÄ SUURI VALLIRIUTTA - AYERS ROCK 1 YÖ ALICE SPRINGS

Lisätiedot

Kylpyläloma Haapsalu, 8 pv. Esittely. Kylpyläloma Haapsalu. Haapsalu. Miksi valita Haapsalu kylpyläloma? Sivu 1 / 6

Kylpyläloma Haapsalu, 8 pv. Esittely. Kylpyläloma Haapsalu. Haapsalu. Miksi valita Haapsalu kylpyläloma? Sivu 1 / 6 Sivu 1 / 6 Esittely Kylpyläloma Haapsalu Se on ihanteelinen lomakohde perheille ja pariskunnille, jotka nauttivat picniceistä, kävelystä, kylpylöistä ja mutakylvyistä, purjehtimisesta ja uimisesta. Kylpylöistä

Lisätiedot

Miesten salibandymaa joukkue metsästää kultamitaleja MM-kisoissa Tsekin upeassa pääkaupungissa

Miesten salibandymaa joukkue metsästää kultamitaleja MM-kisoissa Tsekin upeassa pääkaupungissa salibandy mm praha, tsekki / 6-10.12.2018 Miesten salibandymaa joukkue metsästää kultamitaleja MM-kisoissa Tsekin upeassa pääkaupungissa joulukuussa 2018! Samaan aikaan MM-kisojen kanssa järjestettävä

Lisätiedot

THAIMAA SPECIAL. Päivä 1. Päivä 2

THAIMAA SPECIAL. Päivä 1. Päivä 2 THAIMAA SPECIAL BANGKOK - KWAI-JOKI HUA HIN GOLF KIERROS 14 päivää / 13 yötä Upea yhdistelmämatka, jossa koet Thaimaan eri puolet ja pelaat Thaimaan upeimmilla kentillä. Voit hankkia edullisia golfvarusteita

Lisätiedot

TERVETULOA MUKAAN! Karjatilallisten opintomatkalle Yhdysvaltoihin (10 pv)

TERVETULOA MUKAAN! Karjatilallisten opintomatkalle Yhdysvaltoihin (10 pv) TERVETULOA MUKAAN! Karjatilallisten opintomatkalle Yhdysvaltoihin 22. 31.10.2018 (10 pv) Yhdysvaltojen keskilännessä maisemaa hallitsevat lännenelokuvista tutut laajat preeriat, joilla karja laiduntaa.

Lisätiedot

Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Tallinnassa on asukkaita

Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Tallinnassa on asukkaita Sivu 1 / 7 Esittely Hotellimatka Tallinna / Viking Line Tallinnan hotellimatkallamme ehdit tutustua nähtävyyksiin, shoppailla, nauttia kulttuurista ja hemmotella itseäsi. Lukuisat kansainväliset ravintolat

Lisätiedot

Matkaohjelma. A- Beach Links Kohti rantalomaa. Yrjö Tervakangas

Matkaohjelma. A- Beach Links Kohti rantalomaa. Yrjö Tervakangas Matkaohjelma A- Beach Links Kohti rantalomaa Yrjö Tervakangas 2 1. Päivä: Saapuminen Siem Reapiin valitsemastanne kohteesta. Kuljetus hotellille ja sisäänkirjautuminen. Päivällinen paikallisessa ravintolassa.

Lisätiedot

BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007

BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007 BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007 tourwiseireland 1 Hotelli Dublinissa: Academy Hotel * * * Academy hotelli on mukava kolmen tähden hotelli aivan Dublinin keskustassa O Connell Street

Lisätiedot

Helsinki 27.2.2013 GOLMATKA VIETNAM 5 18.10.2013

Helsinki 27.2.2013 GOLMATKA VIETNAM 5 18.10.2013 Helsinki 27.2.2013 GOLMATKA VIETNAM 5 18.10.2013 Tervetuloa mukaan golfmatkalle Vietnamiin. Kohteina pääkaupunki Hanoi ja tunnin lennon päässä Keski- Vietnamissa Danang. Hanoissa on sekä pikkukaupungin

Lisätiedot

Kappale kauneinta Suomea

Kappale kauneinta Suomea Kappale kauneinta Suomea Kapeat mutkaiset vesistöt, saaristoiset järvenselät ja vanhat kanavat tekevät Heinäveden reitistä ainutlaatuisen elämyksen, joka kaikkien pitäisi ainakin kerran elämässään kokea.

Lisätiedot

Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä

Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Vietä pitkä viikonloppu kesäisessä Krakovassa Finnairin suorilla lennoilla Helsingistä! Krakovan värikäs historia ja eloisa nykypäivä, hyvin säilynyt UNESCO:n maailmanperintökohteisiin

Lisätiedot

TARJOUS 1 Tiina Aalto Puh. 0205 61 5306 Fax 0205 61 5333 11.8.2010 tiina.aalto@kavevatravel.fi

TARJOUS 1 Tiina Aalto Puh. 0205 61 5306 Fax 0205 61 5333 11.8.2010 tiina.aalto@kavevatravel.fi TARJOUS 1 Turun Kaupunki Pertti Heinonen Puh. 02-262 4802 pertti.heinonen@turku.fi RYHMÄMATKA RUOTSIIN JA NORJAAN Kiitämme tarjouspyynnöstänne ja tarjoamme ryhmällenne seuraavia matkapalveluita: Kohde

Lisätiedot

Saapuminen Tukholmaan, josta jatketaan välittömästi kohti Kalmaria ja Öölantia

Saapuminen Tukholmaan, josta jatketaan välittömästi kohti Kalmaria ja Öölantia Sunnuntai 11.6.2017 klo 16.30 klo 20.55 Lähtö Nurmijärven kirkon parkkipaikalta kohti Turkua Lähtee m/s Viking Grace kohti Maarianhaminaa ja Tukholmaa Maanantai 12.6.2017 klo 6.30 klo 13.00 klo 16.00 klo

Lisätiedot

Torstai / 2.4 Bussi Helsinkiin/Turkuun Viking Line Tukholmaan. Sunnuntai / 5.4. Aamiainen. Sijoitusottelu. Buffet-päivällinen.

Torstai / 2.4 Bussi Helsinkiin/Turkuun Viking Line Tukholmaan. Sunnuntai / 5.4. Aamiainen. Sijoitusottelu. Buffet-päivällinen. TURNAUS Turnauksen järjestäjät Huddinge Hockey & Legacy Global Sport Turnauksessa omat sarjat AA & AAA-joukkueille Jokainen pelaa ja saa pelipaidan Suomen väreissä Jokainen suomalaisjoukkue pelaa 5 ottelua

Lisätiedot

Farsta Cup. tukholma, ruotsi. TURNAUS Turnauksen taso AA 8 joukkueen turnaus (max 3 Suomesta) Jokainen joukkue pelaa min. 5 ottelua 2 x 15min

Farsta Cup. tukholma, ruotsi. TURNAUS Turnauksen taso AA 8 joukkueen turnaus (max 3 Suomesta) Jokainen joukkue pelaa min. 5 ottelua 2 x 15min Farsta Cup TURNAUS Turnauksen taso AA 8 joukkueen turnaus (max 3 Suomesta) Jokainen joukkue pelaa min. 5 ottelua 2 x 15min ESIMERKKIOHJELMA Perjantai / 17.3 Bussi Helsinkiin 17:30 Viking Line Tukholmaan

Lisätiedot

Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015. www.lagooncharter.fi

Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015. www.lagooncharter.fi Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015 OHJELMA*: Lauantai Lauantai 4:30 kokoontuminen Helsinki-Vantaa lentokentälle 6:30-8:30 omakustanteinen lento Helsinki-Split* 9:00-9:30 kuljetus satamaan 10-12 lounas

Lisätiedot

S-CLUBIN KUUBA. Matka-aika , 13 pv, maanantai - lauantai. Matkapaketin hinta 2 300,00 / henkilö

S-CLUBIN KUUBA. Matka-aika , 13 pv, maanantai - lauantai. Matkapaketin hinta 2 300,00 / henkilö S-CLUBIN KUUBA Matka-aika 28.1.2019-9.2.2019, 13 pv, maanantai - lauantai Matkapaketin hinta 2 300,00 / henkilö Matkapakettimme hintaan sisältyvät palvelut lennot Helsinki - Havana - Helsinki Finnairin

Lisätiedot

Helsinki 26.9.2013 GOLMATKA KAMBODZA JA THAIMAA 15 28.3.2014

Helsinki 26.9.2013 GOLMATKA KAMBODZA JA THAIMAA 15 28.3.2014 Helsinki 26.9.2013 GOLMATKA KAMBODZA JA THAIMAA 15 28.3.2014 Tervetuloa mukaan golfmatkalle Kambodzaan ja Thaimaahan. Luvassa on loistava vaihtoehto ainutlaatuista golfmatkaa etsiville laadukkaissa olosuhteissa,

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN METSÄNHOITAJAT RY. Matka Kannakselle ja Pietariin -metsäasiaa, kulttuuria, nähtävyyksiä

KESKI-SUOMEN METSÄNHOITAJAT RY. Matka Kannakselle ja Pietariin -metsäasiaa, kulttuuria, nähtävyyksiä KESKI-SUOMEN METSÄNHOITAJAT RY Matka Kannakselle ja Pietariin -metsäasiaa, kulttuuria, nähtävyyksiä Keski-Suomen metsänhoitajat ry suunnittelee kolmipäiväistä matkaa Kannaksen ja Pietarin suuntaan syksyllä,

Lisätiedot

KALASTUSMATKA MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN

KALASTUSMATKA MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN KALASTUSMATKA MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 21.3-4.4.2019 Suuntaamme jälleen kohti Playa del Carmenia, ja yritämme rikkoa edellisen matkan kalastussaaliin. Kalastuksen kohteena ovat marliinit ja purjekalat,

Lisätiedot

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 1. Päivä: Lento (Kuopio) - Helsinki München: Willkommen in Deutschland! Ajamme Münchenistä Baijerin läpi, Innsbruckin ohi, henkeäsalpaavan

Lisätiedot

Maidontuottajien ammattimatka USA, Wisconsin, 1.10 8.10.2015

Maidontuottajien ammattimatka USA, Wisconsin, 1.10 8.10.2015 Maidontuottajien ammattimatka USA, Wisconsin, 1.10 8.10.2015 Vuoden 2015 World Dairy Expo ammattimatka lähestyy. Matkan pituus on kahdeksan päivää. Ohjelman mukaan matkaan sisältyy yhteensä 8 tilavierailu,

Lisätiedot

KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, , 5 PÄIVÄÄ

KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, , 5 PÄIVÄÄ www.matkarasti.fi KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, Viehättävä ja satumaisen kaunis Alsace sijaitsee Ranskassa, Saksan ja Sveitsin rajalla. Alue tunnetaan keskiaikaisista kylistään, värikkäästä

Lisätiedot

Helsinki 22.3.2012 GOLMATKA VIETNAM 19.01 03.02.2013

Helsinki 22.3.2012 GOLMATKA VIETNAM 19.01 03.02.2013 Helsinki 22.3.2012 GOLMATKA VIETNAM 19.01 03.02.2013 Tervetuloa mukaan golfmatkalle Vietnamiin. Kohteina elämää kohiseva suurkaupunki Saigon, nykyiseltä nimeltään Ho Chi Minh City, ja tunnin lennon päässä

Lisätiedot

Illallinen hotellin ravintolassa.

Illallinen hotellin ravintolassa. 1 Lähettäjä Forssan matkatoimisto oy / Leila Rauhaniemi puh. 0207 75 77 22 sähköposti. leila.rauhaniemi@fmtours.fi Attn: Pekka Heikkilä sähköposti: pekkah09@gmail.com Talinkorvantie 11B49, 20320 Turku,

Lisätiedot

11:50 Kokoontuminen Helsinki-Vantaan lentokentällä T2. 12:00 Lentoliikenne Yhdysvaltoihin, Finnairin viestintäjohtaja Arja Suominen

11:50 Kokoontuminen Helsinki-Vantaan lentokentällä T2. 12:00 Lentoliikenne Yhdysvaltoihin, Finnairin viestintäjohtaja Arja Suominen Ohjelma: TORSTAI 21.8. 11:50 Kokoontuminen Helsinki-Vantaan lentokentällä T2 12:00 Lentoliikenne Yhdysvaltoihin, Finnairin viestintäjohtaja Arja Suominen 12:30 Tutustuminen Finnairin uuteen Premium-loungeen

Lisätiedot

MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5)

MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5) MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5) Matka 14: Myanmar (11 pvä/ 10 yötä) 1 yö Yangon- 1 yö Bagan- 2 yötä Mandalay- 2 yötä Inle-järvi- 1 yö Yangon- 3 yötä Ngpali Hotellit: Summit Park View Hotel (Yangon), Thazin

Lisätiedot

Kiehtova Katania, suloinen Taormina, tulivuori Etna, muinaisia temppeleitä, hiekkarannat, luomuviinit...

Kiehtova Katania, suloinen Taormina, tulivuori Etna, muinaisia temppeleitä, hiekkarannat, luomuviinit... Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme viinin valmistukseen, maistelemme viinejä sisilialaisen

Lisätiedot

TURKMENISTAN UZBEKISTAN IRAN 29.9. 11.10.2014

TURKMENISTAN UZBEKISTAN IRAN 29.9. 11.10.2014 TURKMENISTAN UZBEKISTAN IRAN 29.9. 11.10.2014 Alustava matkaohjelma: 29.9. maanantai Klo 13.05 Lähtö Turkish Airlinesin reittilennolla Helsingistä Istanbuliin. Lentoaika 3 t 25 min. Klo 16.30 Saapuminen

Lisätiedot

Daytona Bike Week & Key West 3.3-14.3.2016

Daytona Bike Week & Key West 3.3-14.3.2016 Daytona Bike Week & Key West 3.3-14.3.2016 Luxusmatka Floridan lämpöön, Finnairin suorat lennot, hyvät hotellit, moottoripyörät Eagle Riderilta, pieni ryhmäkoko ja matkanjohtajana Rauno Muilu. Mikä olisi

Lisätiedot

Australiasta UuteenSeelantiin

Australiasta UuteenSeelantiin Jouluristeily Australiasta UuteenSeelantiin Tutustu kauniiseen Sydneyyn, nauti Bay of Islandin maisemista, näe upea Auckland ja vieraile maorien Rotoruassa. Doha 1 yö Sydney 2+1 yötä/10 yön risteily alkaa

Lisätiedot

Sivu 1 / 8 Esittely Vihulan kartanojoulu 4 päivää Tervetuloa viettämään tunnelmallista kartanojoulua Lahemaan kansallispuiston alueella sijaitsevaan Vihulaan, noin 95 km päähän Tallinnasta itään. Vihula

Lisätiedot

MATKA MALTALLE 29.10. 3.11.2016

MATKA MALTALLE 29.10. 3.11.2016 MATKA MALTALLE 29.10. 3.11.2016 Yksi Maltan suurimmista vetonauloista on saarivaltion ympärillä vellova meri, joka vetää ihmisiä saarelle nauttimaan upeista maisemista ja kirkkaista vesistä. Maltan pitkä

Lisätiedot

Saapuminen Allbaniaan Tiranan lentokentälle kello 19.45, jossa suomea puhuva opas ja bussi vastassa.

Saapuminen Allbaniaan Tiranan lentokentälle kello 19.45, jossa suomea puhuva opas ja bussi vastassa. BALKANIN KIERROS 3-10.10.2015 : Albania, Makedonia, Kosovo Kuvassa Tirana 1. matkapäivä 3.10.2015 Helsinki - Tirana Saapuminen Allbaniaan Tiranan lentokentälle kello 19.45, jossa suomea puhuva opas ja

Lisätiedot

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat

Lisätiedot

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Chile & Argentiina luomuviinimatka Chile ja Argentiina ovat upeita valtioita, jotka ovat täynnä toinen toistaan loistavampia nähtävyyksiä.

Lisätiedot

Käyttöohje e-travel Single View

Käyttöohje e-travel Single View e-travel Single View Carlson Wagonlit Travel Online Helpdesk Puhelin: +358 (0)205 615 531 Sähköposti: Copyright 2007-2013 CWT SISÄLLYSLUETTELO 1 Mikä on Single View... 3 2 e-travel kirjautuminen... 3 3

Lisätiedot

Hotellimatka Vihulan kartanoon. Esittely. Vihulan hotellimatka 3 päivää. Vihulan kartano, Vihula Manor Country Club & SPA

Hotellimatka Vihulan kartanoon. Esittely. Vihulan hotellimatka 3 päivää. Vihulan kartano, Vihula Manor Country Club & SPA Sivu 1 / 7 Esittely Vihulan hotellimatka 3 päivää Tervetuloa Lahemaan kansallispuiston alueella sijaitsevaan Vihulaan, noin 95 km päähän Tallinnasta itään. Vihula on yksi Viron kauneimmista paikoista ja

Lisätiedot

Käyttöohje e-travel Single View

Käyttöohje e-travel Single View e-travel Single View Carlson Wagonlit Travel Online Helpdesk Puhelin: +358 (0)205 615 531 Sähköposti: Copyright 2007-2013 CWT SISÄLLYSLUETTELO 1 Mikä on Single View... 3 2 e-travel kirjautuminen... 3 3

Lisätiedot

Tutustu moderniin ja trendikkääseen Tel Aviviin, menneen ajan tunnelmaa huokuvaan Jaffaan sekä Betlehemiin ja koe Jerusalemin hengellinen tunnelma

Tutustu moderniin ja trendikkääseen Tel Aviviin, menneen ajan tunnelmaa huokuvaan Jaffaan sekä Betlehemiin ja koe Jerusalemin hengellinen tunnelma Viikonloppumatka Tel Aviviin Tutustu moderniin ja trendikkääseen Tel Aviviin, menneen ajan tunnelmaa huokuvaan Jaffaan sekä Betlehemiin ja koe Jerusalemin hengellinen tunnelma 4 päivää 4.10.2019-8.10.2019

Lisätiedot

Alkusarja 9 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 9 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 9 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI BUSSIMATKA KATOWICEEN 31.8. 8.9.2014 9 KULJETUS: LAUTTA + BUSSI HINTAAN SISÄLTYY LAUTTAMATKAT

Lisätiedot

WonderCruises Lisä- ja erityisehdot

WonderCruises Lisä- ja erityisehdot WonderCruises Lisä- ja erityisehdot 1. Yleistä WonderCruises myy ja välittää risteilypaketteja ja pelkkiä risteilyjä, jotka kuuluvat valmismatkalain piiriin ja niihin sovelletaan Yleisiä valmismatkaehtoja

Lisätiedot

TERVETULOA MUKAAN! Luonnontuotteiden jatkojalostajien opintomatkalle Sveitsiin 17.- 22.8.2014 (6 pv)

TERVETULOA MUKAAN! Luonnontuotteiden jatkojalostajien opintomatkalle Sveitsiin 17.- 22.8.2014 (6 pv) TERVETULOA MUKAAN! Luonnontuotteiden jatkojalostajien opintomatkalle Sveitsiin 17.- 22.8.2014 (6 pv) Matkan järjestäjänä toimii Kainuun ammattiopiston hallinnoima KantriKoulutus 2 hanke. Opintomatka liittyy

Lisätiedot

Tarjous 15 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Tarjous 15 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Tarjous 15 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P9 ALKUSARJA, PITKÄ 1. 15.9.2014 15 VRK ALK 1450 LENNOT HKI-KTW, KRK-HEL HINTAAN SISÄLTYY

Lisätiedot

Toronto, Kanada. Tiistai / 29.12. Aamiainen. Wayne Gretzky International Tournament

Toronto, Kanada. Tiistai / 29.12. Aamiainen. Wayne Gretzky International Tournament ESIMERKKIOHJELMA Lauantai / 26.12 Kokoontuminen Helsinki-Vantaalla 14:20-15:55 Lento Helsinki Reykjavik 17:00-17:55 Lento Reykjavik Toronto Bussi hotellille, päivällinen Sunnuntai / 27.12 Jääharjoitus

Lisätiedot

Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 8 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P1 ALKUSARJA, PITKÄ 1 8.9.2014 8 CHARTER LENNOT HKI, TRE JA KUOPIO HINTAAN SISÄLTYY

Lisätiedot

Dalmatian saaristo - Brac:n saari & Zlatni rat

Dalmatian saaristo - Brac:n saari & Zlatni rat KROATIA 08.09. - 17.09.2015 Dalmatian saaristo - Brac:n saari & Zlatni rat Kroatia on noussut yhdeksi Euroopan kesämatkailun suosikkikohteeksi. Splitin kupeessa Dalmatian saaristossa sijaitseva Bracin

Lisätiedot

Eläkeliiton Keski-Pohjanmaan piiri ry

Eläkeliiton Keski-Pohjanmaan piiri ry Eläkeliiton Keski-Pohjanmaan piiri ry JÄSENMATKA ISLANNIN IHMEITÄ SAAGOJEN SAARELLA Matka-aika: la 7.9. ke 11.9.2013 Islanti on meille monelle pitkäaikainen haave pääsisinpä käymään. Nyt tämän haaveen

Lisätiedot

Matka SFC :n suviseuroihin

Matka SFC :n suviseuroihin "Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!" Mark. 9:7 Matka SFC :n suviseuroihin Bussi - ja laivamatka Tukholmaan 30.5. - 3.6.2019 Täydenpalvelun hinta 425,00 & Ilmoittadu : Mirja : 0407635528 mirja.hanninen@hyvame.fi

Lisätiedot

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Lähtöpaikat: Lapinlahti Siilinjärvi Kuopio Hinta: 32 / henkilö (edellyttää 30 lähtijää) Sitovat ilmoittautumiset 9.2 mennessä: Jaana Neuvonen p.044-5640

Lisätiedot

MAINOS: Tule mukaan ainutlaatuiselle IMYn linja-automatkalle Belgiaan kansainväliseen Sanicolen 40-vuotis juhlalentonäytökseen.

MAINOS: Tule mukaan ainutlaatuiselle IMYn linja-automatkalle Belgiaan kansainväliseen Sanicolen 40-vuotis juhlalentonäytökseen. MAINOS: Tule mukaan ainutlaatuiselle IMYn linja-automatkalle Belgiaan kansainväliseen Sanicolen 40-vuotis juhlalentonäytökseen. Sisällys MAINOS: Tule mukaan ainutlaatuiselle IMYn linja-automatkalle Belgiaan

Lisätiedot

Lomalla Raamatun historiaa

Lomalla Raamatun historiaa Lomalla Raamatun historiaa Yhdistelmämatka Israeliin 03.-11.09.2018 v Asumme Tel Avivissa Leonardo Art- hotellissa v Teemme kaksi retkipäivää Jerusalemiin v Kaksi retkipäivää Tiberiakseen v Oppaana Ariel

Lisätiedot

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto.

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto. Sivu 1 / 6 Esittely Viking Line päiväristeily Tallinnaan Matka sisältää päiväristeilyn Päiväristeily alkaa aamupäivällä, jolloin voit nauttia lounaan Bistro Buffetissa. Päivässä ehtii vaikka mitä! Merimatka

Lisätiedot

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto.

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto. Sivu 1 / 6 Esittely Viking Line päiväristeily Tallinnaan Matka sisältää päiväristeilyn Päiväristeily alkaa aamupäivällä, jolloin voit nauttia lounaan Bistro Buffetissa. Päivässä ehtii vaikka mitä! Merimatka

Lisätiedot

MatkaMajakan 30-vuotisjuhlamatka Saksaan Satumaiset Rein-Mosel ja Luxemburg-

MatkaMajakan 30-vuotisjuhlamatka Saksaan Satumaiset Rein-Mosel ja Luxemburg- MatkaMajakan 30-vuotisjuhlamatka Saksaan 11.-15.9.2019 -Satumaiset Rein-Mosel ja Luxemburg- Elämäniloinen ja Saksan Riviera kuvaavat parhaiten tätä osaa maasta, joka on Saksan viininviljelyn tärkeimpiä

Lisätiedot

Metsälehden lukijamatka Slovakiaan maanantai 21.9. lauantai 26.9.2015

Metsälehden lukijamatka Slovakiaan maanantai 21.9. lauantai 26.9.2015 Metsälehden lukijamatka Slovakiaan maanantai 21.9. lauantai 26.9.2015 Slovakia on matkakohteena Bratislavaa lukuun ottamatta melko tuntematon, mutta siihen lähemmin tutustuvat löytävät sieltä suuren määrän

Lisätiedot

Kenian safari ja Mombasa Joulu-uusivuosi

Kenian safari ja Mombasa Joulu-uusivuosi Joulu-uusivuosi 23.12.2012 3.1.2013 12 päivää / 9 yötä perillä AMBOSELI LÄNSI- JA ITÄ-TSAVO - MOMBASA Vuodenvaihteen matkamme Keniaan tarjoaa Afrikan savannien villieläimet ja rentouttavan rantaloman Intian

Lisätiedot

Travellers Club Finland KARDINAALIEN JA YLHÄISTEN PUUTARHAT

Travellers Club Finland KARDINAALIEN JA YLHÄISTEN PUUTARHAT Travellers Club Finland KARDINAALIEN JA YLHÄISTEN PUUTARHAT 23-29.4.2020 Matka Roomaan ja sen ympäristön huviloihin kertoo meille kardinaalien, aateliston ja mesenaattien historiasta. Tällä matkalla tututkin

Lisätiedot

Färsaaret - luontomatka

Färsaaret - luontomatka Färsaaret - luontomatka Pohjois-Atlantilla Ihastu pystysuoriin kalliojyrkänteisiin, värikkäisiin pikkukyliin, runsaaseen linnustoon, Kirkjubøuriin sekä Tórshavnin vanhaan kaupunkiin Tinganesiin Tórshavn

Lisätiedot

Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä.

Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä. Sivu 1 / 7 Esittely 23h Päivä Tallinnassa risteily Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä. Suositulla Ostosristeilyllä vietät yön laivalla ja Tallinnassa

Lisätiedot

LENTOPALLON EM-2015 Viralliset fanimatkat 9. 18.10.2015

LENTOPALLON EM-2015 Viralliset fanimatkat 9. 18.10.2015 LENTOPALLON EM-2015 Viralliset fanimatkat 9. 18.10.2015 Milano // Como // Busto Arsizio // Sofia turnauksen kaupungit Busto Arsizio // Como // Milan // Sofia COMO Busto arsizio MILANO sofia PALAYAMAMAY

Lisätiedot

ClubOne-alennus edellyttää 1 kortti / hytti. Samaa korttia ei voi hyödyntää useammassa hytissä.

ClubOne-alennus edellyttää 1 kortti / hytti. Samaa korttia ei voi hyödyntää useammassa hytissä. Ikaalisten Matkatoimisto Taru Malmström 03-4580203 taru.malmstrom@ikaalistenmatkatoimisto.fi Matti Ristimäki 040-5025917 matti.ristimaki@luukku.com Tässä tarjouksemme Visbyn risteilystä 7.-9.8.2016 Matkaohjelma

Lisätiedot

Liikanen Erkki 330 Suomen Pankki Keskuspankki Johtokunta Pvm: 28.9.2012. Virkamatka. Tilitystulokset ja kustannusten kohdistus

Liikanen Erkki 330 Suomen Pankki Keskuspankki Johtokunta Pvm: 28.9.2012. Virkamatka. Tilitystulokset ja kustannusten kohdistus Liikanen Erkki 330 Suomen Pankki Keskuspankki Johtokunta Pvm: 28.9.2012 Sivu: 1 / 6 Matkakululaskelma Virkamatka Liikanen Erkki matka 10591 28.08.2012-03.09.2012 Matkan Pvm. Tapahtuma Maa Paikka Syy 28.08.2012

Lisätiedot

HYOL RY:N OPINTOMATKA BRYSSELIIN

HYOL RY:N OPINTOMATKA BRYSSELIIN HYOL RY:N OPINTOMATKA BRYSSELIIN Matka-aika: Tiistai 5.6.2012 Perjantai 8.6.2012 Bryssel on monipuolinen kaupunki, jota osaltaan värittää Euroopan Unionin keskeisten toimintojen sijaitseminen kaupungissa.

Lisätiedot

Guyanas Ranskan Guyana, Guyana, Surinam

Guyanas Ranskan Guyana, Guyana, Surinam Guyanas Ranskan Guyana, Guyana, Surinam 15.11-29.11.2014 Tässä se vihdoin tulee! Matkaohjelma, jonka valmistuminen kesti kauemmin kuin talon rakentaminen. Guyanas on pioneerimatka Etelä-Amerikkaan, poluille,

Lisätiedot

MASTERS-LEIRI RICCIONESSA, ITALIASSA 9.-16.6.2013

MASTERS-LEIRI RICCIONESSA, ITALIASSA 9.-16.6.2013 MASTERS-LEIRI RICCIONESSA, ITALIASSA 9.-16.6.2013 Odotettu masters-uimarien etelän leiri järjestetään kesällä 2013 uudessa mastersleirikohteessa, Italian Riccionessa. Matkatoimistona toimii Aurinkomatkat.

Lisätiedot

Kroatia-Montenegro, 6pv. Esittely. Kroatia ja Montenegro, 6pv. Kohdetietoa. Dubrovnik. Montenegro. Miksi valita tämä matka?

Kroatia-Montenegro, 6pv. Esittely. Kroatia ja Montenegro, 6pv. Kohdetietoa. Dubrovnik. Montenegro. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7 Esittely Kroatia ja Montenegro, 6pv Etsitpä sitten kulttuuria, historiaa, rantoja tai hyvää ruokaa, Kroatian Dubrovnikista ja Montenegrosta löydät sen varmasti. Näille Adrianmeren helmille on

Lisätiedot

Toronto, Kanada. wayne Gretzky Tournament

Toronto, Kanada. wayne Gretzky Tournament ESIMERKKIOHJELMA 26.12 / Päivä 1 Kokoontuminen Helsinki-Vantaalla 14:20-15:55 Lento Helsinki Reykjavik 17:00-17:55 Lento Reykjavik Toronto Bussi hotellille, päivällinen 27.12 / Päivä 2 Jääharjoitus (kanadalainen

Lisätiedot

Liikanen Erkki 330 Suomen Pankki Keskuspankki Johtokunta Pvm: 7.10.2013. Virkamatka. Boston-Jackson Hole 20.-26.8.2013

Liikanen Erkki 330 Suomen Pankki Keskuspankki Johtokunta Pvm: 7.10.2013. Virkamatka. Boston-Jackson Hole 20.-26.8.2013 Liikanen Erkki 330 Suomen Pankki Keskuspankki Johtokunta Pvm: 7.10.2013 Sivu: 1 / 6 Matkakululaskelma Virkamatka Liikanen Erkki matka 13323 20.08.2013-26.08.2013 Matkan Pvm. Tapahtuma Maa Paikka Syy 20.08.2013

Lisätiedot

Pohjois-Viro 16. 19.5.2013.

Pohjois-Viro 16. 19.5.2013. Pohjois-Viro 16. 19.5.2013. Torstai 16.5. klo 6.30 lähtö Lahdesta, kuljetuksista vastaan tuttu Reissu-Ruoti ja luottokuskimme Jukka Ruoti klo 9.15 laiva lähtee. Matkalla meribrunssi (kuuluu matkan hintaan)

Lisätiedot

IDÄN KAUNEIMMAT SAARET Ryhmämatka = 17 pv

IDÄN KAUNEIMMAT SAARET Ryhmämatka = 17 pv MATKAOHJELMA IDÄN KAUNEIMMAT SAARET Ryhmämatka 23.11. - 9.12.2017 = 17 pv - HONG KONG - GUAM (Mariaanit, Oceania USA) - PALAWAN KIERTOMATKA (Filippiinit) - MANILA (Filippiinit) TORSTAI 23.11.2017 - HELSINKI

Lisätiedot

Kodokan Tour 2010 matkasuunnitelma. Kodokan Tour 2010. Japanin kiertueen matkasuunnitelma. Harri Hagman ja Jorma Vihavainen

Kodokan Tour 2010 matkasuunnitelma. Kodokan Tour 2010. Japanin kiertueen matkasuunnitelma. Harri Hagman ja Jorma Vihavainen Kodokan Tour 2010 Japanin kiertueen matkasuunnitelma Harri Hagman ja Jorma Vihavainen 1 Matkan ajankohta ja kesto Matka-ajankohta ajoittuu kirsikankukkien aikaan, jolloin Japanissa on luonnollisestikin

Lisätiedot

PIIRIEN JÄSENMATKA ISLANTIIN SAAGOJEN SAARELLE

PIIRIEN JÄSENMATKA ISLANTIIN SAAGOJEN SAARELLE PIIRIEN JÄSENMATKA ISLANTIIN SAAGOJEN SAARELLE Matka-aika: ma 13.10. pe 17.10.2014 Islanti on meille monelle pitkäaikainen haave pääsisinpä käymään. Nyt tämän haaveen toteuttamiseen tarjoutuu erinomainen

Lisätiedot