K-VANTAA ITÄ KAUSIJULKAISU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "K-VANTAA ITÄ KAUSIJULKAISU 2004-2005"

Transkriptio

1 K-VANTAA ITÄ KAUSIJULKAISU

2 YkkösBonusta meiltä Yli 250 ravintolaa YkkösBonus-matkat: Yhteistyössä: Jos Sinulla ei vielä ole YkkösBonus-korttia, tilaa se numerosta tai internetistä YkkösBonusta saat aina kerralla enemmän

3 Hyvä vantaalainen kiekkoväki! K-Vantaa idän neljättä toimintakautta on edetty jo hyvän matkaa. Myös meneillään olevalla kaudella meillä on toimintaa luistelukoulusta ja tyttökiekosta aina B- junioreihin asti. Kuluvalla kaudella olemme ilmoittaneet pk-seudun sarjoihin 34 joukkuetta, joissa pelaa kaikkiaan noin 650 lasta ja nuorta, lisäksi vielä luistelukouluun osallistuu lähes 150 lasta. Viimekausi oli varsin tapahtumarikas nuoren seuramme historiassa. Sen lisäksi, että joukkueemme eri ikäluokissa menestyivät pk-seudun sarjoissa ja valtakunnallisissa turnauksissa, tapahtui taustalla paljon. Aloitimme yhteistyön koulujen kanssa liikunta/lajiharrastuksen edistämiseksi, koulutimme omilla ja Suomen Jääkiekkoliiton kursseilla toimihenkilöitämme ja valmentajiamme, järjestimme yhteiset kauden päättäjäiset EVU:n kanssa, saimme liitolta valtakunnallista tunnustusta Vuoden tyttökiekkoilun edistäjänä ja ehkä kaikkein merkittävämpänä saavutuksena K-Vantaa Idästä tuli jääkiekon Nuori Suomi Sinettiseura nro 74. Seuramme kasvattajatyötä arvostetaan Suomen Jääkiekkoliiton taholta tyttökiekon ohella myös siten, että Jääkiekkoliitto on myöntänyt seurallemme täysimääräisen valmennuspäällikkötuen, jonka pk-seudulla sai vain neljä seuraa. Tästä näkökulmasta katsoen vantaalainen juniorkiekkoilu kestää vertailun esim. minkä tahansa liigaseuran organisaation kanssa ja monessa asiassa olemme jopa edellä. Kuluvan kauden merkittävimpiä haasteita ovat toimintojen yhtenäistäminen ja yhteisten asioiden linjaus, sillä meillä on edelleen kolme seuraperintöä sekä vaalittavana, että rasitteena. Lisäksi jään puute Vantaalla on niin jääkiekon, kuin kaikkien jääurheilulajien yhteinen huolenaihe, eikä sitä tilannetta yhtään parantanut Tikkurilan halliyhtiön ja jääkiekkoseurojen jäänkäyttölakkoon kärjistyneet erimielisyydet viime talvena. Jäänkäyttölakko ja junioreiden marssi Vantaan kaupungintalolle oli seuramme hätähuuto yhteistyölle ja Vantaan huonolle jäätilanteelle. Huonoa jäätilannetta kuvaa ehkä pahimmillaan se, että yksi ikäluokkamme on joutunut ottamaan kuluvalla kaudella kotihallikseen Hyrylän jäähallin Uudenmaan alueelta. Seuramme harrastajamäärää joudutaankin jo rajoittamaan, vaikka kysyntää olisi entistä enemmän ja suurimmat kasvupotentiaalit olisivat nais- ja tyttökiekossa, sekä nuorten harrastekiekossa. Jäätilanteesta huolimatta seuran toimintaa kehitetään voimakkaasti ja päämäärätietoisesti. Uusi käytäntö jäänjaossa, ikäluokkajäät, auttaa seuran ja joukkueiden sisäisiä toimintoja jään niukkuuden jakamisessa. Varustepörssi ja seura-asusteiden myyntitoimintoja tullaan kehittämään. Informaation selkeyttäminen ja avoimuus on yksi kauden selkeitä tavoitteita niin seura-, kuin joukkuetasolle tätä toimintaa tukee edelleen kehittyvät seuran ja joukkueiden nettisivut. Yhteistyötä K-Vantaa edustuksen ja Junioreiden, EVU:n, Ice Hearts:n ja muiden jääurheiluseurojen kanssa kehitetään ja laajennetaan jatkuvasti yhdessä olemme enemmän. Myöskään panostaminen seuran taloudenhoitoon ja varainhankintaan ja sitä kautta tulevaisuuden turvaamiseen, ei ole niitä vähäpätöisimpiä kauden painopistealueita. On kuitenkin hyvä muistaa, että me kaikki seuramme jäsenet yhdessä, niin nuoret kiekkoilijat kuin aikuisjäsenetkin, toteutamme unelmia. Jotta unelmien toteuttaminen olisi mahdollista, on myös kiitoksen paikka. Ilman Vantaan kaupungin ja Jääkiekkoliiton tukia, sponsoreita ja vanhempien talkootöitä sekä rahallista panostusta, jääkiekon harrastaminen nykyisessä laajuudessaan Itä- Vantaalla ei olisi mahdollista. Ja kiitos kuuluu myös kaikille joukkueissa ja seurassa toimiville toimihenkilöille, jotka oman ansiotyönsä lisäksi tekevät lähestulkoon toisen työpäivän vantaalaisten nuorten eteen. Olemme kasvattajaseura sanan varsinaisessa merkityksessä. Antoisaa kauden jatkoa kaikille jääkiekon harrastajille ja toiminnassa mukana oleville tehdään unelmista totta tälläkin kaudella! Hannu Laukkanen K-Vantaa, Itä ry, puheenjohtaja KIEKKO-VANTAA, ITÄ ry KAUSIJULKAISU Julkaisija: Kiekko-Vantaa, itä ry Toimittaja: Seppo Hanste Taitto & Lay-out: Jokke Virtanen Kuvat: Seppo Hanste ja joukkueiden arkistot Painopaikka: Prismaprint, Tallinna Puh

4 Yksilölliset, laadukkaat, edulliset seura-, mainos- ja yritysasut. Myös K-Vantaa, Itä ry on valinnut pali- ja seura-asut meiltä KARRetrade Oy Lepolantie 16 B, HELSINKI Puh. (09) , Fax. (09) BIILI KUIN BIILI VARAOSAT JA TARVIKKEET MYY HESSUMOBIILI 4

5 Hallitus ja toimihenkilöt pj Hannu Laukkanen hallinto, PR, jäänjako, seurasopimukset Timo Aaltonen varusteet, seurasopimukset vpj Kari Välimaa jäänjako, NS Joni Lindström tapahtumat, varainhankinta, seurasopimukset siht. Seppo Hanste tiedotus, seuralehti, luistelukoulu Kari Rauhala tapahtumat, varainhankinta tal.pääl. Taisto Lännenmäki talous, jäsenasiat, PKS aluehallitus Aila Tyynelä NS, varusteet, tyttökiekko, luistelukoulu tstonhoit. Anne Kupula juoksevat asiat, jäsenrekisteri, kirjanpito Sinikka Eronen talous, tiedotus, internet valm.pääl. Heikki Nieminen valmennuksen koordinointi, lisenssit, sarjat, NS 5

6 Jälkipeleissä mukana McDonald s Ala-Tikkurila Aamuruskontie 2, helsinki Puh Avoinna 24 h Nuohoustoimi K.B. Lindfors Oy 6

7 Valmennuspäällikön mietteitä Onko nykylasten liikunnanharrastaminen riittävää ja tarpeeksi monipuolista? Liikkumisen monipuolisuus on yksilöllisen motorisen kehittymisen edellytys. Mitä monipuolisemmin lapsi liikkuu sitä paremmin hän kehittyy. Seuratoiminnan ohella lapsia tulisi tukea myös kaikenlaiseen omaehtoiseen liikkumiseen pihalla ja metsässä yksin ja kavereiden kanssa. Kaikenlainen liikkuminen, missä juostaan, kiipeillään, leikitään puussa, maassa tai vedessä ovat tärkeitä lasten liikunnan kannalta. Kiekko-Vantaa idässä meidän lapsemme liikkuvat hyvin ohjatussa toiminnassa osaavien valmentajien / ohjaajien kanssa 2-6 tuntia viikossa ikäluokasta riippuen. Ohjattu toimintamme tapahtuu pääosin jäällä ja harjoitusten yhteydessä tapahtuvissa alku- ja loppuverryttelyissä. Näiden tuntien lisäksi lapset liikkuvat kouluissa 1-2 tuntia viikossa. Nämä ohjatut tunnit tekevät viikossa yhteensä 4-8 tuntia liikuntaa. Asiantuntijoiden mielestä liikunnan tuntimäärien kuitenkin pitäisi olla tuntia viikoittain. Vapaaehtoistyötä tekevät valmentajamme / ohjaajamme eivät varmasti pysty näitä tunteja täyttämään, vaan lasten ja heidän vanhempiensa pitäisi ymmärtää omatoimisen liikunnan merkitys. Yhteenvetona: Seuratoiminta huolehtii lasten lajiharjoittelusta ja siihen kuuluvista oheisharjoitteista. Koululiikunta huolehtii yleisliikkumisesta ja eri liikuntalajeihin tutustumisesta. Lapset huolehtivat itse omaehtoisella liikkumisellaan motoriikasta, hermoston kuormituksista ja fyysisestä kehityksestä. Kun nämä kolme sektoria ovat kunnossa, niin lasten viikoittainen liikunta on riittävällä tasolla ja voimme odottaa saavamme terveitä, hyvin kehonsa hallitsevia nuoria. Nämä nuoret, jotka ovat huolehtineet lapsuudessaan monipuolisesta liikkumisesta ovat myös niitä, joilla on hyvät valmiudet lähteä myöhemmässä iässä varsinaiseen kilpailutoimintaan. Myös lajin vaihto on helpompaa monipuolisuuden ansiosta, jos jääkiekko ei jossain vaiheessa tunnu omalta jutulta. Jääkiekko on kaiken kaikkiaan erittäin monipuolisia taitoja vaativa laji, jonka kaikkia taitoja ei voida harjoittaa ohjatussa toiminnassa vaan siihen tarvitaan runsaasti omaehtoista liikkumista. Terveisin Heikki Nieminen, Kiekko-Vantaa, itä ry Valmennuspäällikkö Kiekko-Vantaa, itä ry Tyttöjoukkue etsii veskoja ja pelaajia! 1991 ja jälkeen syntyneet tytöt (vanhemmat vasta-alkajat) ovat tervetulleita tyttölätkän pariin. Harkat Tikkurilan ja Hyrylän halleissa kolmesti viikossa. Mukaan vaan jos joukkuepeli kiinnostaa! Lisätietoja: Joukkueenjohtaja Aila Tyynelä Puh tai 7

8 Nuohous- ja ilmastointipuhdistus Petri Valve Oy 8

9 Kiekko-Vantaan Mestisjoukkue hakee menestystä Suurin puheenaihe Mestiksen ympärillä on ollut SM-liiganousun mahdollisuus. Liiga on ilmoittanut, että Mestiksen voittajalla on mahdollisuus nousta ensi kaudeksi sarjaporrasta ylemmäksi. Nousumahdollisuus on aiheuttanut Vaasassa ja Kuopiossa ennenäkemättömiä panostuksia. Vaasan Sportin budjetti ( ) on Mestiksen suurin ja se on 5,8 kertainen pienimpään eli Haukkojen budjettiin verrattuna! Kiekko-Vantaan noin euron budjetti on Mestiksen keskikastia. Luvut ovat onneksi vain lukuja ja pelit ratkaistaan kaukalossa. Alkukauden pelit ovat osoittaneet, että Kiekko-Vantaa pystyy haastamaan kaikki kärkipään joukkueet. Huolimatta siitä, että liiganousu ei ole ajankohtainen Kiekko- Vantaalle, niin se ei tarkoita sitä etteikö sarjasta lähdetä hakemaan parasta mahdollista sijoitusta. Haastajana on hyvä lähteä pitkään ja raskaaseen kauteen. Joukkueessa nimekkäitä vahvistuksia Kesän aikana joukkueen riveihin on löytynyt vetovoimaisia pelaajia, joille on kertynyt kokemusta sekä ulkomailta, että SM-liigasta. Uusista kasvoista voidaan mainita Jypin paidassa viimekaudella kiekkoilleet Tuomo Jääskeläinen ja Kimmo Pikkarainen. Heidän tuomansa kokemus on varmasti tärkeää kokonaisuudessaan viimekautta tasokkaammassa Mestiksessä. Matias Loppi ja Janne Lehtinen ovat vahvistuksia keskushyökkääjäosastolle ja heidän panoksensa odotetaan olevan kova läpi kauden. Omista kasvateista maalivahti Antti Niemi on ottamassa paikkansa ykköstorjujana. Hyvän haasteen hänelle tarjoaa kokenut Ari Kumpula, joka on palannut opiskelutauon jälkeen tositoimiin. Jokainen juniori on tärkeä Haettaessa menestystä äärimmäisen kovatasoisessa sarjassa on seuran omilla junioreilla suuri merkitys. Kotiyleisön tuki ja sitä kautta luotu tunnelma ovat ratkaisevassa asemassa matkalla menestykseen. Vaasan suuri mies Juhani Tamminen korostaa Vaasan opettelevan voittamisen kulttuuria. Onneksemme tuo kulttuuri löytyy Vantaalta jo pienistä junioreista alkaen. Pelaajakorttijärjestelmä antaa kaikille junioreille mahdollisuuden tulla katsomaan huippujääkiekkoa oman kaupungin hallissa. Toivomme kaikkien junioreiden kannustavan edustusjoukkuetta sen matkalla kohti kevään pudotuspelejä. Tiedämme myös, että oppiakseen uutta on paljon parempi seurata Mestis -jääkiekkoa kuin puolustuspelaamista suosivaa SM-liigaa. Samalla toivomme, että myös junioreiden vanhemmat löytävät tiensä Mestis -otteluihin, jotka varmasti tarjoavat viihdettä koko rahan edestä. Sami Simola toiminnanjohtaja, Kiekko-Vantaa ry/ Mestis Kiekko-Vantaa, itä ry Toinen kausi vauhdissa Kiekko-Vantaan tyttökiekkoa. Joukkueeseen mahtuu vielä paljon uusia pelaajia! Jos jääkiekko kiinnostaa ota yhteyttä ja lähde mukaan joukkueeseen! Jos tunnet kiinnostusta joukkuepeliin, eikä jääkiekko pelota, niin kannattaa tulla kokeilemaan. Meillä 25 tyttöä suosittelee. Harkat kolmesti viikossa Hyrylän ja Tikkurilan halleissa. Lisätietoja: Joukkueenjohtaja Aila Tyynelä Puh tai 9

10 Varustepörssi uusii ilmettään Parisen kautta Tikkurilan harjoitushallissa toiminnassa olleen seuran varustepörssin ekologista tavoitetta, varusteiden kierrätystä, on tarkoitus edelleen jatkaa. Myyntiin voi tuoda ja hinnoitella itse tarpeettomaksi käyneitä varusteita. Myyntituotot vähennettynä 15 %:n provisiolla, jolla katetaan lähinnä toiminnasta aiheutuvat toimistokulut, tilitetään asianomaisen. tilille sitä mukaa, kun tavarat pörssissä vaihtavat omistajaa. Varsinkin jos hinta-laatusuhde on ollut kohdallaan, on myynti pörssissä etenkin pienten käytettyjen varusteiden osalta ollut vilkasta. Myyjän tai ostajan ei tarvitse olla välttämättä seuran jäsen. Pörssissä on voinut ostaa myös seura-asuja. Näiden välityksessä siirrytään kauden aikana asteittain pelkästään tilaus- ja nettimyyntiin. Tämä tarkoittaa sitä, että jäljellä olevaa varastoa myydään edelleen niin kauan kuin tavaraa pörssissä riittää. Jatkossa pörssistä löytyy malli- ja kokolajiltelma seura-asuista, jotka siis tilataan joko oman joukkueen toimesta yhteistilauksena tai nettitilauksena yksittäin. Pörssiin liittyvää ajankohtaista tietoa mm. aukioloajoista löytyy seuran nettisivulta varustepörssi-osion alta. Tervetuloa ostamaan tai myymään käytettyjä jääkiekkovarusteita tai sovittamaan seura-asuja! 10

11 K-Vantaa tytöt Tyttöjoukkueella ensimmäinen kausi takana ja tulevaan kauteen suunnataan uusin ideoin. Kulunut kausi raivattiin tietä ja kaadettiin aitoja. Olihan meillä edessä, monen mielestä mahdoton tehtävä, perustaa poikavoittoiseen seuraan tyttöjoukkue. Kauden alkaessa seuran poikia hymyilytti kun tytöt tulivat hallille. Kauden lopussa tyttöjen kopin ovella jyskytti poikajoukkue ja vaati päästä koppiin kamoja tuomaan. Todettakoon, että tytöt ovat saavuttaneet tasavertaisen paikkansa seurassa. Tytöt ovat olleet rohkeita ja ennakkoluulottomia, vaihtaessaan kaunarit hokkareihin. Ei onnistu kaikilta, kiskoa lätkäkamat päälle ja lähteä sarjaan vasta-alkajana. Varsinkin kun vastassa on joukkueita, joilla pelikokemusta on jo usean vuoden ajalta. Parhaimmillaan halu pelaamiseen oli niin kova, että ensimmäisten harkkojen jälkeen päätös joukkueeseen jäämisestä oli selvä ja seuraavana päivänä lisenssi hankittuna tyttö pelissä mukana. D-tytöt jäivät sarjansa viimeisiksi, mutta paransivat peliään kauden edetessä. Ensimmäinen voitto oli loppuun asti pelattu peli. Seuraavaksi riemuittiin ensimmäisestä sarjassa tehdystä maalista. Lähes jokaiseen peliin lähdettiin hakemaan voittoa, mutta loppuun asti taistellut, vaikkakin hävityt ottelut olivat hienoja kokemuksia. E-tytöt sijoittuivat oman sarjansa kakkosiksi. Tyttöjen pelit olivat kaukalossa kovaa vääntöä, ja lopputulos viivähti mielessä vain hetken, kun ajatukset jo siirtyivät muihin juttuihin. Molemmilla joukkueilla oli mahdollisuus osallistua myös turnauksiin, joista kokemukset olivat positiivisia. Tyttöjoukkue on ollut monessa mukana, niin hyvässä kuin pahassakin. On tehty paljon työtä tyttökiekkoilun edistämiseksi hankkimalla näkyvyyttä erilaisten otteluiden erätauoilla ja paikallislehdissä. Lähes kaikki tyttöjen sarjoja koskevat vastalauseet on tehty Kiekko-Vantaan toimesta ja ne ovat poikineet uusia sääntömuutoksia ja -tarkennuksia tyttösarjoihin. Kuluva kausi otetaan löysin rantein, mutta ei laiskotellen. Tyttöjen suuri ikäjakauma ja erilaiset taitotasot antavat oman haasteensa harjoitteluun ja joukkueena toimimiseen. Tytöt ovat saaneet seuran parhaat harjoitusajat. Harkkojen painottuminen viikonlopun iltapäiviin antaa tytöille aikaa keskittyä koulutyöhön sekä riittävään lepoon (luetaan: aamulla saa nukkua pitkään). Jääkiekkoa pelataan, se on selvä. Lisäksi panostetaan kunnon kohentamiseen ja omatoimiseen liikkumiseen. Kauden aikana tehdään erilaisia kuntotestejä, joilla saadaan joukkue motivoitua harjoitteluun ja parantamaan jokainen omaa suoritustaan. Vapaaehtoisuuteen perustuvan lisäharjoitus mahdollisuuden D-tytöille tarjoaa seuran NHL-joukkue. Hyvin alkanutta yhteistyötä muiden seurojen tyttöjoukkueiden kanssa, pyritään jatkamaan. Eikä sovi unohtaa oman seuran poikajoukkueita, joiden kanssa on ollut mukava pelailla ja pelaillaan toivottavasti myös jatkossa. Kauteen lähdetään kahdella D-tyttöjoukkueella (johtuen suuresta YY-pelaajamäärästä) sekä yhdellä F- tyttöjoukkueella. Tavoitteena on saattaa kausi kunnialla päätökseen reilun pelin hengessä. Toivotaan että joukkueeseen saadaan parikymmentä uutta pelaajaa, joille kaikille pelipaikka on jo varma. -aila- 11

12 LUISTELU- JA KIEKKOKOULU Kiekko-Vantaa, itä ryn vuosittain järjestämässä luistelupainotteisessa jääkiekkokoulussa opetetaan lapsille luistelun ja jääkiekon alkeita, innostetaan liikunnallisiin harrastuksiin sekä tehdään joukkueessa toimiminen tutuksi. Kiekkokoulu tarjoaa liikunnan iloa ja uusien taitojen oppimista. Seura on varannut kaksi viikkotuntia luistelukoululaisille. Syyskuun lopulla aloittaneiden mukaan on liittynyt jatkuvasti uusia innostuneita iältään 4-10 vuotiaita lapsia. Jo nyt syyskuun lopulla lapsia on mukana yhteensä noin 130. Kummassakin ryhmässä on vielä tilaa muutamalle halukkaalle. Koko kauden hinta on ollut 140 euroa sisältäen noin 30 ohjattua jääharjoitusta, mailan, harjoituspaidan ja vakuutuksen. Edulliselle hinnalla on syynsä; seura haluaa tarjota mahdollisimman monelle lapselle mahdollisuuden luistelemisen ja jääkiekkoilun perusasioiden opetteluun. Varusteiden hankitakaan ei ole heti välttämätöntä, vaan luistelu- ja kiekkokouluun riittää luistinten lisäksi kypärä ristikolla, kaulasuoja sekä tukevat käsineet. Lisäksi suositeltavia varusteita ovat polvi- ja kyynärpääsuojat. Muita varusteita kerkiää hankkiamaan myöhemminkin. Seuran varustepörssi on oivallinen paikka tehdä edullisia hankintoja ja kierrättää pieneksi käyneitä varusteita. Luistelu- ja kiekkokoulun suosio on ollut viime vuosina erittäin hyvä, viime kaudella lapsia oli mukana noin 140. Lasten kehitys luistelutaidoissa on jo muutaman kuukauden aikana huikeaa. Syksyllä lähes puolet lapsista laitti luistimia ensimmäistä kertaa eläessään jalkaansa. Jo tässä vaiheessa lähes kaikki ovat oppineet eteen ja taaksepäin luistelun sekä pysähtymisen. Lisäksi harjoiteltiin paljon muita luistelussa ja jääkiekossa tarvittavia taitoja: tasapainoa, ketteryyttä, kehon hallintaa sekä ryhmässä toimintaa. Tietysti kaikkein mieluisin harjoitusten osio eli pelaaminen saa pienimmätkin innostumaan. Myös monet kisailut ja leikit ovat tuoneet oman mukavan lisänsä toimintaan. Luistelu- ja kiekkokouluja vetävät kokeneet vastuuvalmentajat apunaan monta apuvalmentajaa. Alkuvaiheessa on hyvä, että moni vanhempi on mahdollisuuksiensa mukaan auttamassa jäällä, sillä pystyyn nostelijoita tarvitaan ja mikä parasta: pienimmät saavat tukea omilta vanhemmiltaan. Luistelu- ja kiekkokoulusta on perinteisesti koottu seuran nuorin ikäluokka. Tällä kaudella siis 98- syntyneiden joukkueet tullaan perustamaan kevään kuluessa. Mukaan tulevat jo 97-joukkueessa mukana olleet 98:t sekä halukkaat 99:t luistelu-ja kiekkokoulusta. Aiempina kausina tehtyjen palautekyselyjen mukaan olemme oikealla tiellä. Kyselyissä tiedusteltiin mm. lasten kokemuksia ja tuntemuksia luistelu- ja kiekkokoulusta sekä vanhempien mielipiteitä mm. ohjaajien toiminnasta, järjestelyistä sekä laadun ja hinnan suhteesta. Saatujen palautteiden osalta arvosanat ovat olleet kiitettäviä kaikissa kohdissa. Emme aio kuitenkaan jäädä laakereille lepäämään, vaan yritämme kehittää luistelu- ja kiekkokoulua entisestään. -Seppo 12

13 K-Vantaa -97 SiVa Joukkue suuntaa kauteen 27 pelaajan voimin, joukossamme on myös yksi tyttö vahvistuksenamme. Kautemme alkoi elokuun lopussa hieman haparoiden mutta niin oli luistimetkin kesäterässä. Nopeasti jalat kuitenkin tottuivat luisteluun ja meno on kuin ennen. Joukkueemme harjoittelee viikonloppuisin Myyrmäessä ja Tikkurilassa, pilke silmässä ja hymy suupielessä. Päämääränä tukea ryhmässä osallistuvan lapsen kehitystä urheilun keinoin. Syyskaudella osallistumme Vantaa-sarjaan ja pelaamme muutaman harjoitusottelun ja keväällä sitten pelaamme Leijona-liigaa. Kautemme huipentuu 28. maaliskuuta pelattavaan/ järjestämäämme turnaukseen Vartti-areenalla. Iloista ja elämyksellistä kautta lapsille, vanhemmille ja muille harrastuksemme tukijoille toivottaa Jari Halme, Jojo, SiVa-97 Pelaajat: Adenius Lauri, Halme Aleksi, Hirn Jonas, Honkaniemi Tomi Petteri, Huuskonen Jere, Karén Joonas Kettula Teemu, Kopra Tomas, Lahnala Valtteri, Lahtinen Severi, Lehtinen Jesper, Lehtonen Joonas, Lindström Kalle, Luoto Jaakko, Niemi Waltteri, Ottelin Arttu, Rantalainen Riku, Rokala Rami, Ronkainen Milla, Ronkainen Samu, Sajari Santeri, Siikala Jimi, Simola Joel, Soininen Tomas, Syrjäniemi Teemu, Tolvanen Ville ja Varis Kalle Huolto- ja valmennusryhmä: Kettula Tero, Siikala Pekka, vastuuvalmentajamme, Jurvanen Mauri Lahnala Marko, Lahtinen Marko, Rantalainen Esa, Simola Jaakko, Tolvanen Mika Jojo ja apujojo Halme Jari ja Kopra Juha 13

14 K-Vantaa 97 PuMu Pelaajat ylärivi vasemmalta: Roope Siitonen, Eemeli Salminen, Henri Meri, Miika Kilpeläinen, Tuomas Tuominen, Tomi Huumonen, Elias Tuominen, Aleksi Sundell, Tomi Hartikainen Pelaajat alarivi vasemmalta: Tatu Säilynoja, Tomi Laine, Jaakko Juutinen, Lauri Latvala, Eelis Okkonen, Rasmus Wide, Henri Tolvanen, Valtteri Virta Kuvasta puuttui: Markus Aho, Tuomas Eriksson, Jussi Hirvelä, Olli-Antti Kola, Jari Lindfors, Niki Lindgren ja Rami Ruotsalainen K-Vantaa 97 PunaMustat on toinen nuorimmista ikäluokan joukkueistamme ja perustettu kesän aikana. Osa pelaajista oli mukana jo viime kaudella 96 PuMu joukkueessa ja loput on tullut mukaan kiekkokoulusta tai omasta halustaan. Kaipaamme joukkueeseemme vielä muutamia pelaajia lisää 97 ja 98 syntyneistä lapsista. Joukkueen kausi käynnistyi harjoituksilla Myyrmäessä. Monilla oli jo kova into jäälle ja vauhti on ollut kovaa heti alusta alkaen. Joukkueellamme on harjoitukset kahdesti viikossa ja lisäksi pelaamme talven aikana Leijonaliigaa sekä keväällä osallistumme muutamiin turnauksiin. Joukkueen valmennuksesta vastaa Jouni Kilpeläinen apuvalmentajineen. Tavoitteenamme on tarjota lapsille mukava ja vauhdikas harrastus mikä kantaa pitkälle elämässä myös jääkiekon ulkopuolellakin. Hyvää kiekkokautta toivottaen Taneli Siitonen Joukkueenjohtaja Tiedote SJL:n Nais- ja tyttökiekkovaliokunnan kokous Kauden palkittavat Vuoden naisjääkiekkoilija Sari Fisk, Blues Naisten SM-sarjan paras maalivahti Heidi Wiik, Blues Naisten SM-sarjan paras puolustaja Terhi Mertanen, Kärpät Naisten SM-sarjan paras hyökkääjä Mari Saarinen, Ilves Naisten SM-sarjan vuoden tulokas Nina Tikkinen, TPS (alle 20-v. pelaaja tai enintään 10 ottelua edellisellä kaudella pelannut vanhempi pelaaja) Vuoden tyttö- ja naiskiekkoilun edistäjä K-Vantaa itä ry Vuoden tyttö- ja naiskiekkoilun edistäjäksi on valittu K-Vantaa Itä ry. K-Vantaa Itä ry aloitti nollasta tyttöjoukkueiden perustamisen ja on onnistunut siinä mainiosti. K-Vantaa Idän valmennuspäällikkö ja puheenjohtaja ovat olleet aktiivisesti mukana toiminnassa ja tyttöjoukkueet ovat olleet näkyvästi esillä niin seuran kausijulkaisussa kuin myös paikallislehdissä. Tämä on aktivoinut alueen tyttöjä osallistumaan seuran tyttökiekkotoimintaan. Suuri kiitos kuuluu myös tyttöjoukkueiden toimihenkilöille, jotka ovat uhranneet paljon vapaa-aikaansa joukkueiden perustamiseen, harjoituksiin, turnauksiin ja tiedottamiseen. 14

15 K-Vantaa -96 SiVa Maalivahdit vasemmalta: Joonas Lentämäki ja Santeri Kontio Alarivi vasemmalta: Henry Ruotsalainen, Joel Vaarala, Eeli Tamminen, Henry Pyyhtiä, Tuukka Grönberg, Torsti Grönberg, Joonas Mattila, Riku Rajala, Joel Mäkelä, Nico Björkbacka, Joonas Julkunen, Ilari Ahlstedt, Lassi Hirvonen. Ylärivi vasemmalta: Jesse Sauren, Emma Nuutinen, Jaakko Mäkinen, Otto Niemi, Aleksi Pärepalo, Jesse Savolainen, Joni Nurmi, Patrick Hyvärinen, Roni Heikkilä, Elias Törrönen, Santeri Hiltunen, Miro Keskitalo, Eero Virkamäki. Takana vasemmalta: Valmentaja Jari Keskitalo, Vastuu valmentaja Marko Pärepalo, Vastuu mv-valmentaja Heikki Maksniemi, Vastuu huoltaja Santeri Mäkelä,Jojot Marko Nurmi, Tiina Lentämäki, Valmentaja Harri Tamminen, Ea-vastaava Petri Björkbacka, Valmentaja Erkki Hyvärinen Sinivalkoisten -96 synt. joukkueen ensimmäinen kausi on takana. Kausi vietiin läpi yhdessä -97 ikäryhmän kanssa. Keskityimme luistelutaidon ja kiekonkäsittelyn perusteisiin, painottaen iloisuutta ja hauskuutta kaikessa jäällä tekemisessä. Kaudella pelasimme EVU:a vastaan muutaman harjoitusottelun ja osallistuimme leijonaliigaan. Oli mukavaa päästä pelaamaan toisten joukkueiden halleissa. Järjestimme -96 ikäryhmän turnauksen Pääsiäisenä Valtti-areenalla. Turnauksesta muodostui kautemme kohokohta, vaikka päivä oli pitkä, monta mukavaa hetkeä koimme yhdessä. On hämmästyttävää nähdä miten päivän aikana joukkuehenki kasvaa etenkin pelaajien, mutta myös vanhempien kesken. ISO KIITOS kuuluu kaikille, jotka osallistuivat turnauksen järjestämiseen ja läpiviemiseen. Tulevaan kauteen SiVa -96 on lähtenyt omana joukkueena ja tulemme noudattamaan viime kaudella opittuja arvoja, keskeisimpinä iloisuus ja hauskuus pelaamisessa, joita noudattamalla saamme rakennettua joukkuehenkeä entisestään. Tämän saavuttamiseksi toimintamme perusajatus on toimia ensisijaisesti lapsien ehdoilla ja heidän lähtökohdistaan. Tulevalla kaudella tulemme pelaamaan hiukan enemmän. Osallistumme yhteen tai kahteen turnaukseen ja tietysti leijonaliigaan. Näiden lisäksi pelaamme harjoituspelejä lähiseudun joukkueiden kanssa. Kokemuksemme turnauksen järjestämisestä viime kaudella olivat niin antoisia, että päätämme myös kuluvan kauden järjestämällä ikäryhmän -96 turnauksen maaliskuun lopulla. Joukkueeseen mahtuu vielä muutamia pelaajia. Rohkeasti mukaan vaikka ei olisikaan pelikokemusta vielä takana - sitä ehtii kyllä vielä hankkia. Terveisin Tiina & Marko SiVa

16 K-Vantaa 96 PuMu Vasemmalta oikealle: Alarivissä Jaakko Kemppainen, Joel Aalto, John Gästrin, Tuomas Rikkilä, Tuomas Anttila, Aapeli Saanijoki, Vesa Kainulainen, Jami Pajunen, Vili Kosonen, Axel Rosengren Takarivissä Miska Varjosaari, Patrik Antipov, Tomi Hiekkavirta, Jimi Ronkainen, Eemil Utriainen, Christian Susi, Jimi Toivonen, Miro Mäkinen, Jesse Vuorinen, Atte Mäkinen, Joel Ojala. Takana jojo Janne Gästrin sekä valmentajat Juha Sarkkinen, Erkki Kosonen, Mikko Varjosaari ja Tuomo Hiekkavirta. Kuvasta puuttuvat Tommi ja Tuomas Määttä sekä vastuuvalmentaja Jore Mäkinen. 96 Punaiset ja Mustat aloittavat kauden joka monelle on jo neljäs. Niin isoiksi on kasvettu että kaikki ovat ensi kertaa koululaisia. Pelaajia on 23. Viime kaudesta menetimme 97-joukkueeseen 7 pelaajaa. Yhden uuden olemme saaneet. Kukaan ei lopettanut kesän aikana. Myös valmentajat säilyvät. Viime kauden loppu oli joukkueelle suuren menestyksen ja kilpailullisten unelmien täyttymys. Voitimme kolmesta viimeisestä turnauksesta kaksi. Tähän kauteen lähdemme peli-intoa pursuen. Jäällä tehdään työtä isojen miesten malliin ja kopissa istuu harjoitusten jälkeen hyvin hikisiä poikia. Iloitsemme joukkueen eriomaisesta hengestä ja siitä että minkäänlaisia ongelmia ei ole ollut. Leikkimielisyys on hyvin onnistuttu säilyttämään ja jopa kehittämään vaikka valmentajien linja on samalla hyvin kurinalainen. Ehkä leikin ja kurinalaisuuden yhdistäminen on ollut yksi onnistumisen salaisuus. Janne Gästrin jojo 16

17 K-Vantaa -95 SiVa Pelaajat ylärivi: Niklas Mennander, Aleksi Pulkkila, Joel Turkulainen, Jani Kontiola, Toni Tienhaara, Joakim Sauren, Edi Aaltonen, Tuukka Arho, Juho Lesch, Patrik Virtanen, Kosti Piirainen Pelaajat keskirivi: Erik Svensson, Tony Paasonen, Jan Tuomonen, Julius Julenius, Valtteri Hovikorpi, Janne Hämäläinen, Jesse Hämäläinen, Jori Nevalainen, Samuel Latvasalo, Perttu Lesch, Roope Ronkainen, Ville Väisänen, Joona Laukkanen Pelaajat edessä: Elias Keskinen, Eelis Kauppinen, Petri Nuopponen, Aleksi Sajari Takana: Tomi Toivonen, Mika Mennander, Petri Hämäläinen, Ossi Latvasalo, Jarmo Laukkanen Sinivalkoisten 95-syntyneiden joukkueen toinen kausi on takanapäin ja uusi sopivasti alullaan. Edellisellä kaudella lisättiin pelien määrää aiempaan verrattuna. Syksyllä pelasimme useita harjoitusotteluita ja ns. Vantaa-sarjan EVU:a vastaan ennen leijonaliigan alkua. Kevätkausi startattiin turnauksella Tuusulassa ja leijonaliigapeleillä. Leijonaliigassa sijoituimme molemmilla joukkueilla vähän keskitason alapuolelle, mutta selkeästi poikien pelit ja tsemppi parani kauden edetessä. Tämä nähtiin kauden päättäneessä turnauksessa Salossa, jossa taistelimme turnauksen voitosta aivan viimeiseen minuuttiin asti. Joukkueen pelaajat ja vanhemmat hitsautuivat entistä paremmin kauden aikana yhteen ja kaikkien aktiivisuus toiminnassa on ollut kiitettävää. Joukkueen kokoonpano on pysynyt uuteen kauteen lähtiessä melkein samana kuin viime kaudella. Loppukaudesta keväällä saimme muutaman uuden pelaajan joukkoomme, kun jääkauden loputtua harjoittelimme rullakiekkoilun parissa. Kaikki odottavat innolla leijonaliigaa ja turnauksia ja kausi huipentuu pääsäisenä omaan turnaukseen Vartti-areenalla. Toivon kaikille pelaajille ja vanhemmille iloa liikunnan ja yhteisen harrastuksen parissa! Jarmo Laukkanen SiVa

18 K-Vantaa 95 PuMu Edessä vasemmalta: Robin Ehro, Roni Härkönen Toinen rivi vasemmalta: Henri Pirkkalainen, Toni Mitronen, Rami Farooq, Tommi Aromäki, Anton Ojanperä, Miro Heikura,Samu Ruotsalainen Kolmas rivi vasemmalta: Niklas Takanen, Jani Jämsä, Roni Launonen,Tim Östman, Jesse Pirskanen, Miko Montonen,Joonas Manninen Neljäs rivi vasemmalta: Jere Heinonen, Miro Kivilahti, Toni Sundell, Nikolas Nevalainen, Vikke Terho, Matias Olkkonen,Jerry Tamlander, Vili Herttuainen, Ida Hemming, Juha Koivula Takana: Juha Herttuainen, Harri Sorvari, Seppo Nevalainen, Kari Koivula Kuvasta puuttuvat: Joonas Taimisto, Valtteri Puonti, Jussi Salminen, Miko Rasilainen, Joonas Jokinen sekä valmentajat Kim Östman ja Juha Puonti Kiekko-Vantaa -95PuMu:n valmistautuminen kolmanteen toimintakauteensa ja viimeiseen Leijonaliigakauteen on sujunut jo varsin rutinoidusti. Valitettavasti muutama pelaaja on jo ehtinyt vaihtaa harrastusta tai seuraa joten joukkueen vahvuus tulevalla kaudella on 30 poikaa+ 1 tyttö. Joukkue tulee harjoittelemaan/pelaamaan pääsääntöisesti kaksi-kolme kertaa viikossa. Joukkue osallistuu Leijonaliigaan kahdella peliryhmällä Punaisilla ja Mustilla, lisäksi tullaan pelaamaan runsaasti ystävyysotteluja sekä 4-5 turnausta kauden aikana. Kaikki tapahtumat toteutetaan reilussa Kaikki Pelaa hengessä, jolloin taataan jokaiselle mahdollisuus elämyksiin ja onnistumisiin. Valmentajien johdolla harjoitukset pyrkivät monipuolisesti kehittämään luistelua ja muita jääkiekonperusasioita. Aiempien vuosien antamalta pohjalta kehitetään niin itsenäistä toimintaa pukukopissa kuin pelaamista ja muita joukkueessa olemiseen liittyviä asioita. 95PuMu joukkue ja vanhemmat sopivat yleiset pelisäännöt joiden pohjalta toiminta tapahtuu, taaten näin kaikille hyvää mieltä, jääkiekon, liikunnan ja muun yhdessä puuhaamisen parissa. Toivotan Kiekko-Vantaa95 PuMulle ja kaikille muillekin Kiekko-Vantaan joukkueille mukavaa kiekkokautta Seppo JoJo 95PuMu 18

19 K-Vantaa -94 SiVa Takaa vasemmalta: Huoltaja Harry Starkkila, jojo Tauno Väisänen, Vastuuvalmentaja Ari Hautala, MVvalmentaja Ari Tirronen, mv-valmentaja Heikki Raatikainen, huoltaja Olli Etelävuori, jojo Atso Koskinen, lihashuolto ja ravinto Carolina Rautell, jojo Ari Hautala Toinen rivi takaa vasemmalta: Joonas Heikkinen, Valtteri Ahtiainen, Antero Rokala, Joel Närhi, Tuomas Herskoi, Teemu Ahjokannas, Aki Sauso, Joonas etelävuori, Toni-Markus Korpelin, Teemu Möttönen, Jan Hautala, Casimir Öhman, Toni Hautamäki, Ville Saukkola Kolmas rivi takaa vasemmalta: Patrik Arponen, Tuomas Pulkka, Markus Rautell, Niilo Raatikainen, Sakari Starkkila, Artturi Keskitalo, Kevin Lankinen, Jesse Vuoristo, Teemu Mielonen, Miikka Huotari, Carl Schmidt, Antto-Emil Pöyhönen, Matti Pukarinen, Teemu Väisänen Eturivi: Joonas Kirjonen, Arttu Saariketo, Noora Tulus, Kaius Tirronen, Sami Nousiainen, Oskari Laaja, Ville-Petteri Koskinen, Jere Joukkueemme aloittaa nyt neljännen yhteisen kauden ja koossa on 36 pelaajaa. Viimekaudesta ei ole tullut yhtään muutosta jotenka joukkue tuntee hyvin toisensa ja on valmis uusiin haasteisiin. Kausi aloitettiin viimevuotiseen tapaan viikon jääkiekkoleirillä Savonlinnan Tanhuvaarassa. Tuleva kausi on pojille ja joukkueen toimihenkilöille niin kuin vanhemmillekin muutosten aikaa, sillä siirrymmehän pelaamaan pitkälle kentälle. Syksy meneekin tiukasti paitsioiden, pitkänkiekon ja muiden uusien sääntöjen opettelussa ennen sarjakauden alkua. Lisäksi työtä riittää joukkueiden jakamisessa kahteen tasavertaiseen porukkaan. Pitkälle kentälle meno tarkoittaa myös sitä, että pelaajat joutuvat tekemään yhä enemmän töitä selvitäkseen peleistä niin kunnon puolesta kuin taktisessa osaamisessakin. Muistamme kuitenkin, että kyseessä ovat vasta kymmenvuotiaat lapset joiden päätyönä on koulu. Joukkueena rohkaisemme lapsia avoimeen ja reippaaseen ja tasapuoliseen käyttäytymiseen pelaajakavereita ja aikuisia kohtaan, tästä hyvänä esimerkkinä tervehtiminen aina ennen harjoituksia. Vanhempien merkitys korostuu yhä enemmän, sillä nyt tarvitaan molempiin joukkueisiin riittävästi toimihenkilöitä joustavan ja tehokkaan toiminnan varmistamiseksi. Kiitänkin kaikkia vanhempia tähänastisesta aktiivisesta toiminnasta joukkueen hyväksi. Kilpailullisia tavoitteita emme ole asettaneet vaan lähdemme turnauksiin ja sarjaan kehittämään itseämme ja pelaamaan reiluja pelejä. Joukkueemme harjoittelee pääasiassa Myyrmäessä pois lukien sunnuntain tunti Tikkurilassa. Harjoituksia yhteensä neljä tuntia viikossa. Lisäksi tulemme kokoontumaan kerran viikossa Ilolan koululla lihaskuntopiirin merkeissä. Toivotan kaikille hauskaa kautta Kiekko Vantaa Itä E-94 siniset ja valkoiset Tauno Väisänen, jojo Luotomaa 19

20 K-Vantaa 94 PuMu Joukkueemme kausi pyörähti käyntiin omalla viikonloppuleirillä Pajulahdessa Mukana leirillä oli 20 poikaa, mikä on loistava määrä, sillä kokonaisvahvuutemme oli kauden alkaessa 25 poikaa: Eerikkilä Riku, Hartio Jani, Heiskanen Joonas, Hirvonen Waltteri, Jaskara Marquez Tomi, Kauria Roni, Kettunen Eetu, Kiiski Daniel, Killenberg Markus, Kontio Miika, Lindström Oskar, Lindström Robert, Neuvonen Vincent, Nevalainen Miko-Otto, Nieminen Miro, Paajanen Arttu, Pekkola Joonas, Punju Vesa, Puntari Iiro, Putkonen Pauli, Salo Lauri, Saloranta Jyri, Stockmakare Joel, Tiisala Sami, Vanhanen Tuomas. Valmentajinamme jatkaa loistava kolmikko: Muurimäki A-P, Kujala Aki sekä Jari Immonen. Treenaamme alkaneella kaudella kaksi kertaa viikossa, toisen treenin Myyrmäessä (ti) ja toisen Tiksissä (su). Tässä vaiheessa kaksi kertaa viikossa riittää mainiosti. Toimihenkilöstössämme ei ole tapahtunut muita muutoksia, kuin että yhä useampi äiti ja isä on mukana aktiivisesti. Varainkeruunkin puolella on tapahtunut kohennusta. Olemme saaneet keikkoja ja lisää pukkaa. Tuntuu upealta aloittaa kausi, kun pojat ja vanhemmat ovat mukana kympillä. Jääkiekko on kivaa, voittaminen on hauskaa - ei välttämätöntä! KANNUSTA - KULJETA - KUSTANNA! Joni Lindstöm jo-jo LÄMMITYSLAITEURAKOINTIA TEHOPOLTINLÄMPÖ Öljypoltinhuolto - Asennus - Korjaus - Myynti Polttimet - Kattilat - Sisäpiiput - Säiliöt Säätölaitteet gsm

21 K-Vantaa -93 SiVa Ylärivi vasemmalta oikealle: Vuoritsalo Sebastian, Hämäläinen Jesse, Lindell Sami, Nikkola Aku, Sormunen Santeri, Suhonen Turo, Stenberg Henri, Santala Samuli, Ajamo Tomas, Laine Sami, Klemetti Joona, Pulkkinen Jere, Rignell Jere, Arvila Timi, Aaltonen Markus Alarivi vasemmalta oikealle: Törrönen Elmo, Pöyhönen Jere, Lemetti Teemu, Skonbäck Niko, Saarelainen Miro, Lindell Esa, Nykvist Joel (mv), Yli-Tainio Niko, Rusanen Ville, Lankinen Samuli, Niinivaara Topias, Lind Antti, Javanainen Teemu Kuvasta poissa: Pasula Jori, Estola Teemu, Rautiainen Onni Tuleva kausi on joukkueelle jo viides yhteinen kausi jääkiekon parissa. Joukkue on kokenut suuria muutoksia edellisestä kaudesta, joukkueenjohto on vaihtunut, uusi valmennus aloittanut Markuksen johdolla työnsä poikien kanssa, pojista kaksi lopetti jääkiekon ja yksi vaihtoi seuraa ja neljä uutta poikaa on otettu joukkueeseen. Kauden aloitimme joukkueelle jo perinteikkäällä lätkäleirillä elokuun alussa. Tällä kertaa olimme leirillä Leppävirralla yhdessä Kalpa:n kanssa. Joukkueilla oli eri treenijäät, mutta leirin kruunasi harkkapelit Kalpaa vastaan. Toisen ottelun voitimme 5-3 ja toisen hävisimme 1-3, joten pojistakin oli mukavaa kun saimme pelata jo elokuussa kaksi tasaista vääntöä taitavaa vastustajaa vastaan. Leirillä olimme upeissa olosuhteissa, päivällä pelattiin lätkää ja illalla sai uida sydämen kyllyydestä Vesileppiksessä. Varsinaisen kauden aloitimme elokuun puolivälissä ja tätä kirjoittaessa olemme ehtineet yhteen turnaukseen Forssassa. Tuloksena oli toinen sija ja kirvelevä 2-4 tappio HIFK:lle loppuottelussa. Kausi jatkuu syyskuun lopulla Kalpa-turnauksella Kuopiossa ja lokakuun alussa Porvoossa. Vuoden vaihteessa tulemme pelaamaan molemmilla joukkueilla yhden turnauksen. Aluesarja, johon osallistumme kahdella tasavahvalla joukkueella, alkaa lokakuussa jatkuen aina maaliskuulle asti. Molemmat joukkueet pelaavat sarjaottelua. Kausi huipentuu pääsiäisenä 2005 pidettävään World Hockey-turnaukseen Itävallan Zell am Seessä, joka on yksi Euroopan kärkiturnauksia. Turnaukseen osallistuu 16 joukkuetta 16:sta eri maasta eli Suomea turnauksessa edustaa Kiekko-Vantaa -93 si&va, joten pojille on tulossa varmasti ikimuistoinen kokemus. Turnauksessa tullaan mittaamaan joukkueen taitojen kehitys ja joukkuepelin merkitys tulee olemaan suuri, mikäli joukkueemme haluaa menestyä kansainvälisessä turnauksessa. Kauden treeneissä panostamme edelleen henkilökohtaisen taidon lisäämiseen ja perustaitoihin unohtamatta kuitenkaan hauskanpitoa ja sosiaalisten taitojen kehittymistä harrastuksen ohessa. Joukkueillamme ei ole mitään etukäteen määriteltyjä tulostavoitteita vaan se, että kaikki yrittävät parhaansa, riittää. Jääkiekon harrastaminen vaatii vanhemmilta paljon vapaaehtoistyötä ja suuria ponnisteluja niin kustantajina kuin hyvinä kannustajina sekä ulkopuolisen taloudellisen avun hankintana. Joukkueessamme tämäkin puoli on erittäin hyvin hoidettu. Joukkueemme haluaa kiittää niin vanhempia kuin ulkopuolisia tukijoita, siitä suuresta panoksesta, jota olette tehneet joukkueemme eteen, mikä mahdollistaa mielekkään työn junioreidemme parissa. Jojot Kimmo & Ride 21

22 K-Vantaa 93 PuMu Mv:t vas.: Kimi Laukkanen, Miska Sydänmaa. Alarivi vas.: Henri Taipale, Miska Jauhiainen, Konsta Tyynelä, Sami Ylen, Miika Kemppainen, Miro Piittisjärvi, Markus Leppioja, Joonas Ilmaranta, Jaakko Jokela, Roni Tirkkinen, Riku Routarinne, Tino Sydänmaa ja Nikolai Skate. Keskirivi vas.: Daniel Vihervuori, Henry Malm, Roni Niskanen, Kasperi Palkama, Rami Roisko, Toni Heino, Jaakko Kokkonen, Miikkael Salmi, Ilmari Mäkelä, Jonne Mäki, Tommy Olin, Kim Miettinen, Ville Tanskanen, Tommi Kastell, Henrico Halme ja Rony Kinnunen. Ylärivi vas.: Henry Vihervuori, Petteri Sydänmaa, Juha Tanskanen, Matti Roisko, Petri Taipale, Marko Halme, Harri Jauhiainen ja Kimmo Kastell. Kuvasta puuttui pelaajat: Jani Järvelä ja Tony Nyyssölä Kiekko-Vantaa -93 punaiset ja mustat lähtevät uuteen kauteen 33 pojan voimin. Pojista lähes kaksikymmentä on ollut mukana luistelukoulusta asti. Tuolloin elettiin kautta eli käyntiin lähtee viides varsinainen kausi joukkueena. Vuosien varrelle on mahtunut paljon upeita kokemuksia ja elämyksiä jääkiekon parissa. Viimekausi oli muutosten aikaa, sillä siirtyminen Leijonaliiga-ikäluokasta ja poikittaisen kentän pelaamisesta pitkälle kentälle oli merkittävä virstanpylväs kehityskaaressa. Samoin viimekaudella joukkue sai uuden vastuuvalmentajan, Tero Koistisen, joka on ansainnut paikkansa niin poikien kuin vanhempienkin silmissä. Omalta osaltaan nyt alkava kausi on myös merkittävä ja tavallaan myös viimeinen kausi tällä samalla, jo luistelukoulusta yhdessä aloittaneella ryhmällä. Seuran pelisääntöjä noudattaen ensi kaudella -93 ikäluokan joukkueet hajotetaan ja ikäluokassa muodostetaan tasojoukkueet, jolloin voidaan taata kaikille pojille myös jatkossa mielekäs ja omaa tasoaan vastaava mahdollisuus jatkaa harrastustaan. Joukkueiden yhdistymistä harjoiteltiin omalta osaltaan jo viimekauden lopulla, jolloin -93 pumun ja sivan pojista muodostetut sekajoukkueet voittivat rullakiekon pk-seudun aluesarjassa kultaa ja hopeaa lähes näytöstyyliin. Nyt alkaneella kaudella joukkueet osallistuvat kolmeen eri turnaukseen Etelä-Suomessa syksyn aikana. Kauden kohokohdaksi muodostunee jo vuoden suunniteltu turnausmatka Kanadan Ottawaan. Ajankohta ajoittuu vuodenvaihteeseen, joten kyllä kyseessä on niin pojille, kuin vanhemmillekin upea joululahja. Varsinaiseen turnaukseen osallistutaan kahdella pelijoukkueella ja aika hulinaa tulee varmasti olemaan, sillä onhan kyseessä maailman isoin jääkiekkoturnaus. Enemmän kuin turnausottelut, poikia jännittää Kanadan matkassa perhemajoitus ja kyllä se omalta osaltaan on antanut uutta motivaatiota englanninkielen opiskeluun koulussa. Eikä se turnausmatka jännitä pelkästään poikia, sillä myös vanhempien keskustelu kääntyy kaukalon laidalla jo niin lähellä olevaan Kanadan matkaan, sillä vanhempia lähtee matkalle saman verran kuin poikia. Kanadan matkan jälkeen joukkue pelaa loput sarjaottelut ja kauden päätöstapahtumaksi muodostunee viimekauden tapaan kolmepäiväiset Nuorisuomi päivät Vierumäellä pääsiäispyhinä. Mutta ennen kuin murehditaan kauden päättymistä, on joukkueen pojilla, sisaruksilla ja vanhemmilla vielä monta ikimuistettavaa kokemusta koettavana alkaneella kaudella. Kyllä juniorjääkiekko on koko perheen harrastus nautitaan ja kerätään hienoja muistoja tuleville vuosille. Hannu Laukkanen, jojo 22

23 K-Vantaa 92 SiVa Joonas Anttila, Niko Vähäsarja, Eemi Dolk, Petri Hällström, Tuomas Kilpinen, Teemu Toivanen, Joel Kojo, Teemu Määttä, Topias Olkkonen, Jesse Laine, Riku Löf, Otto Salonen, Niko Karjalainen, Jami Kantola, Joel Luukkonen, Otto Schmidt, Christopher Bremer, Joonas Makkonen, Jouni Holmberg, Nico Kivilahti, Petri Kämppi, Samu Kumpumäki, Markus Piittisjärvi, Karim Rapatti, Niko Veijalainen, Nico Vuorijärvi, Josua Eronen, Jaakko Niinivirta, Miikka Mäki, Joonas Väänänen, Esa Vanhoja, Renny Kandelin, Niko Tulus, Niko Laakso, Joonas Pulkka, Patrik Pöllänen, Miika Kujo, Jeremias Silakka Toimihenkilöt: Valmentajat: Juha Laine, Esa Määttä, Jari Makkonen, Jukka Anttila, Jari Luukkonen Huoltajat: Pekka Vähäsarja, Ari Hällström, Toimitsijaesimies: Tapani Markus, Rahastonhoitaja: Tuula Anttila. Joukkueenjohtajat: Juha Kojo Uudet kuviot, vanhat kujeet Ja taas mennään uusi kausi on pyörähtänyt käyntiin. Seuran linjauksen mukaan ikäluokassa tehtiin täksi kaudeksi tasojoukkueet joukkueemme on se ykkösharjoitusryhmä sisältäen kaksi pelijoukkuetta. Joukkueeseen valittiin ikäluokasta 31 kenttäpelaajaa ja ikäluokan kaikki seitsemän maalivahtia, joista osa siirtyy lokakuussa ikäluokan toiseen harjoitusryhmään eli pumuun. Näiden muutosten vuoksi alkukausi menee opetteluun, me vetäjät opettelemme tuntemaan pojat ja pojat vastaavasti toisensa ja meidät vetäjät. Joukkueen alkutaipale on sujunut positiivisissa merkeissä ilman suurempia kommelluksia. Vaikka kaudessa on mukana uusia asioita, vanhat hyvät asiat eivät katoa mihinkään eli pojilta vaaditaan ennen kaikkea hyvää käytöstä ja toistensa kunnioitusta sekä positiivista asennetta harjoituksissa ja peleissä. Kilpailullisia tavoitteita me vetäjät emme aseta, meille riittää se, että tehdään se, mitä osataan se riittää juuri sellaiseen lopputulokseen kuin sen kuuluukin riittää. Ei sovi kuitenkaan unohtaa koulunkäyntiäkään, pojilla on alkanut alakoulun viimeinen eli kuudes luokka. Haluamme, että pojat huolehtivat koulunkäyntinsä tyylikkäästi. Emme järjestäneet kesäharjoituksia emmekä ole haalineet alkukaudesta turnauksia tai leirejä, vaan me vetäjät uskomme monipuolisuuteen ja toivomme poikien harrastavan myös kesälajeja. Tämän vuoksi saamme koko porukan kunnolla kasaan vasta syyskuun loppupuolella jääkiekkokautta on vielä siinäkin vaiheessa puoli vuotta jäljellä. Ehdimme pelaamaan ennen sarjan alkua viisi harjoituspeliä, joiden avulla valmentajamme tekee ykkös- ja kakkosjoukkueet sarjaan. Lisäksi osallistumme kauden aikana kolmeen turnaukseen. Hitaasti kiiruhtaen hyvä tulee toivomme, että pojat jatkavat tätä hienoa harrastusta vielä vuosia, emme halua polttaa heitä loppuun. Toivotan vetäjien puolesta pojille, poikien vanhemmille, tukijoillemme sekä vastustajillemme hyvää kiekkokautta ilman hampaiden kiristystä. Juha, -92 sivan jojo 23

24 VARATTU Kaskelan kirvesmiespalvelu Oy - OK-talot - Hallit - Perustukset - Valvonta p

25 Hockey Vantaa 92 Reds turnausmatkalla Kanadassa Joukkueellinen 92-ikäluokan pelaajia osallistui Ottawa International Hockey Festival-turnaukseen Isäntäjoukkueena viikon mittaisen reissun aikana toimi Cumberland Barons, joita vastaan joukkue pelasi ystävyysotteluita. Pelaajat asuivat myös reissun ajan joukkueen pelaajien kotona. Hauskaa oli. Kun pelaajia yhdisti jääkiekko, cokis, hampurilaiset ja tietokonepelit, vielä hieman puutteellinen kielitaitokaan ei muodostunut kommunikoinnin esteeksi. Turnaukseen osallistuvat joukkueet ottivat uutta vuotta vastaan yhdessä Ottawa Senatorsien maskotin Spartyn kanssa. Corel Centerissä kävimme katsomassa, miten Ottawa Senators voitti New York Islandersin numeroin 1-0. Joukkueen pelillinen menestys ei ollut kehuttava kovassa seurassa itse turnauksessa, mutta se ei haitannut hyvää fiilinkiä. Turnauksen pelit pelattiin sääntöjen mukaisesti ja siististi, sen varmisti kolme erotuomaria. Warm thanks to our host team Cumberland Barons! 25

26 K-Vantaa 92 PuMu Ylärivistä vasemmalta oikealle Vast.valm. Markku Oinonen, Markus Sokero,Teemu Väisänen, Joonas Heinonen, Pekka Pasanen, Joonas Haukka, Janne Välimaa, Juuso Ranne, Janne Elki, Jari Maunula, Aleksi Turnen, Santeri Halonen, Tiina Autio,Valm. Jussi Venäläinen, Jojo. Kari Välimaa ja Valm. Marko Jussila.Alarivi: Axel Honkaniemi, Lauri Pohjalainen, Sami-Pekka Ollila,Niko Tulus, Miika Kujo, Antti Marttinen, Henri Koppinen, Jere Jaatinen, Jesse Pesonen, Joni Jussila ja Eetu Venäläinen Kausi on lähtenyt liikkeelle harjoitustenmerkeissä ja muutaman pelinkin olemme jo ehtineet pelata. Tämä kausi toi tullessaan melkoisia muutoksia kun teimme 92 ikäluokassa tasojoukkueet kaikista seuran tämän ikäryhmän pelaajista. PUMU:ssa on tälläkaudella kaksi AA pelijoukkuetta, joilla osallistumme pääkaupunkiseudun sarjaan. Tavoitteet ovat edelleen henkilökohtaisten taitojen kehittämisessä unohtamatta joukkuepelin rikkautta ja sosiaalista kasvatusta. Myös vanhemmilta odotetaan rakentavaa toimintaa seuran ja joukkueen kehittämisessä. T: Kari NAKKILAN SIHUMA OY Vanha Vuohimäentie 5 PL NAKKILA Puh/Fax:

27 K-Vantaa -91 Si ylärivi: Timo Aaltonen jj, Niko Rönkkö, Petri Tepsa, Ville Naukkarinen, Stanislav Kulechov, Sebastian Bondarew, Niko Papinoja, Marko Koskinen, Daniel Hunt, Teemu Nikkonen Keskirivi: Vertti Virasjoki, Jooel Virtanen, Jarno Jämsen, Ilkka Heiskanen, Lassi Jyrinsalo, Jan Bubienczyk, Samu Aaltonen, Niklas Lindborg, Jiri Vehmassalo Eturivi: Tomas Tenhunen, Rasmus Aaltonen, Heikki Pöyhönen valm., Niklas Vanhanen, Joonas Salminen, Tero Pekanpalo Valm., Tomi Sinisalo, Niko Westerholm Edessä: Niki Grönholm, Toni Tammi Kyllä aika on hubaa. Taas on menty yksi kausi eteenpäin niin ettei meinaa perässä pysyä. Kuluneesta kaudesta voi todeta, että paljon jälleen opittiin, niin jääkiekon puitteissa kuin muutenkin. Peleissä vauhti kasvoi ja peleihin tuli semmoinen aikuismaisempi suhtautuminen kuin aikaisemmin. Viime kaudella jaettiin porukkaa ensimmäisen kerran tasojen mukaan ja oli hieno huomata että sekä pojat että vanhemmat ymmärsivät jaon merkityksen pelaajien kehittymisen ja sitoutumisen kannalta ja mm. sarjapelit antoivat kokemusta uudella tavalla kun joukkueet oli rakennettu omaa tasoa ajatellen. Kausi lopetettiin turnaukseen saksassa, Füssenin idyllisessä kaupungissa josta jokaiselle jäi varmaan hienoja muistoja. Tämä kausi aloitettiin leirillä Lohjan Kisakalliossa. Leirillä tehtiin alustavaa vertailua joukkuekokoonpanoista jota sitten tarkennettiin / tarkennetaan kauden edetessä. Yksi iso muutos 91 ikäryhmässä on se että olemme tiivistäneet yhteistyötä koko ikäryhmän kanssa niin että olemme tekemisissä toistemme kanssa sekä harjoitteita että pelejä suunnitellessamme. Tämä vaatii jojoilta, valmentajilta ja huoltajilta vähän enemmän työtä mutta vastaavasti se antaa koko ikäryhmän pojille entistä paremmat mahdollisuudet harrastaa jääkiekkoa juuri sillä tasolla ja sillä tavalla mikä on jokaiselle parasta. Uusia haasteita tulee antamaan myös yläaste jossa opiskelun rytmittäminen harjoitusten mukaan vaatii yhä enemmän panostamista. Näillä saatesanoilla koko joukkue haluaa toivottaa kaikille lukijoille hyvää alkanutta syksyä niin jääkiekon, kuin kaiken muunkin merkeissä. Terveisin -91si joukkueen johto ja valmentajat 27

28 K-Vantaa 91 Va Takarivi vasemmalta Valmentaja Timo Saavalainen, Joel Nissilä, Mikko Koskinen, Samuli Seila, Mikael Lindholm, Ville Suominen, Karri-Pekka Valta, Miro Lehto, apuvalmentaja Miku Aaltonen Keskirivi vasemmalta Tuomas Huuskonen, Sami Nevalainen, Teemu Kalo, Joonas Kauppinen, Niklas Ronkainen, Kalle Vainikka, Teemu Haataja, Joona Paarlahti, jj. Veijo Koskinen Eturivi vasemmalta Niko Partanen, Teemu Linna, Jonne Ryhänen, Tuomas Salo, Tuomo Laine, Toni Harinen, Heikki Haapasaari Edessä Patrik Varjotie, Teemu Halmela Kiekkokausi on jälleen meneillään täydessä vauhdissa. Poikien varttuessa tapahtumien määrä on kasvanut tasaiseen tahtiin, tällä kaudella harjoituksia on ollut n. 4 kertaa viikossa ja pelit päälle. Harjoittelu tapahtuu omassa kotihallissamme Tikkurilassa. Kausi alkoi täysin uusilla kuvioilla. Valmennusryhmämme vaihtui, vastuuvalmentajana toimii Timo Saavalainen apunaan Jari Sinisalo ja Jukka Lintinen. Timppa pääsi nopeasti poikien kuvioihin mukaan ja on vetänyt tiukkoja treenijaksoja, jotka ovat selvästi olleet poikien mieleen. Uutta tällä kaudella on myös entistä tiiviimpi yhteistyö koko ikäluokan joukkueiden välillä koskien sekä joukkueiden johtoa että valmentajia. Yhteisiä tapahtumia on paljon ja keskitetty koordinointi joukkueiden kesken helpottaa toimintaa. Ikäluokka harjoittelee kahdessa harjoitusryhmässä (siniset ja valkoiset) ja pelaa kolmella pelijoukkueella (siniset, punaiset, valkoiset). Tämä mahdollistaa kaikille pojille paljon peliaikaa, tasokkaita harjoituksia sekä joukkueille mahdollisuuksia vaihdella pelaajia tarpeen mukaan. Iloisella ja reippaalla mielellä mennään taas kausi läpi. jj. Veijo 28

29 K-Vantaa -90 Si eturivissä vas. : Oskari Holmberg, Jiri Tikkanen, Jere Rahikainen, Patrik Osterjärvi, Tino Suomela, Jarno Ritala (mv-valm.), Joona Kalliomäki, Tuomas Kalliomäki (valm.), Matias Olkkonen, Joonas Liikala, Jani- Pekka Meuronen, Miika Saarelainen takarivi vas.: Jari Uimonen ( huolt.), Kari Rauhala (jojo), Topi Jylhä, Teemu Heinilä, Jere Slip, Antti Ovaska, Topi Rauhala, Antti-Ville Seppä, Jesse Tommola, Juuso Julenius, Toni Suorsa, Joni Mäkinen, Veli Pensamo, Tom Tamlander, Ossi Kosonen, Mikko Koskinen, Jonne Salin, Juha Kosonen ( huolt.) Joukkue on valmistautunut alkavaan kauteen tunnollisesti ja aiemmista vuosista poiketen jo hieman enemmän vakavasti. Toukokuun puolivälissä viimeisten jääharkkojen jälkeen kokoonnuttiin 2 kertaa viikossa yhteiseen ulkotreeniin Möskärin perinteiseen tappomäkeen ja kerran viikossa Petri Aaltosen vetämiin spinning- kuntosaliharjoituksiin. Entisenä huippukiekkoilijana Petu näytti omalla esimerkillään miten spinningpyörän kampea on poljettava, että tulokset näkyisivät talvella. Alkuhämmästyksen jälkeen homma alkoi toimia ja pojat olivat erittäin tyytyväisiä paitsi innostavaan vetäjäänsä niin myös omiin parantuneisiin jalkavoimiinsa. Kesätreenejä jatkettiin juhannukseen asti jonka jälkeen joukkueharjoituksista pidettiin viiden viikon tauko mutta jokaiselle pelaajalle annettiin ennen taukoa oma harjoitusohjelma omatoimista harjoittelua varten myös loman ajaksi. Uuden jääharjoituskauden aloitimme jo perinteisesti omalla, koko ikäluokan, leiriviikolla Tikkurilassa elokuun ensimmäisellä viikolla. Leirin jälkeen olemme harjoitelleet 3-4 kertaa viikossa sekä osallistuneet turnauksiin ja pelanneet lukuisia harjoitusotteluita päämääränä olla kovassa iskussa lokakuun puolivälissä, kun sarja käynnistyy. Kari Rauhala K-MARKET ILOLA PALVELEVA RUOKAKAUPPA AR 07-21, LA 07-18, SU

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto

EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto Kaikki 07 syntyneet pelaajat ovat tervetulleita perustettavaan ikäluokkaan mukaan.

Lisätiedot

Sarja- ja harjoitusottelut. Turnausjoukkueet. Blues 01 Blue. Blues MK 00 Yellow HPK. HPK 99 Siniset. HPK 99 Valkoiset. Ilves 99. Jokerit 97.

Sarja- ja harjoitusottelut. Turnausjoukkueet. Blues 01 Blue. Blues MK 00 Yellow HPK. HPK 99 Siniset. HPK 99 Valkoiset. Ilves 99. Jokerit 97. Blues 01 Blue Blues MK 00 Yellow HPK HPK 99 Siniset HPK 99 Valkoiset Ilves 99 Jokerit 97 K-Kissat Laser HT LoKV 00 NuPS 00 Tappara Tappara Cherokee Turnausjoukkueet Turnauksen otteluohjelma Nro Pvm Aika

Lisätiedot

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 AIKATAULU BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 PERJANTAI 11.4.2014, MATINKYLÄN JÄÄHALLI Matinkartanontie 9-11,

Lisätiedot

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015 MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt

Lisätiedot

TS-Racing CC 28.07.2013. Kierrosajat 9 Kärkkäinen Sami (A)

TS-Racing CC 28.07.2013. Kierrosajat 9 Kärkkäinen Sami (A) 1 (188) 9 Kärkkäinen Sami (A) 1 15:25,20 2 16:02,35 0:00,00 3 16:21,51 0:19,16 4 16:21,62 0:19,27 5 17:55,03 1:52,68 6 16:37,86 0:35,51 7 16:36,13 0:33,78 8 16:44,08 0:41,73 2 (188) 20 Lehto Miro (A) 1

Lisätiedot

Juniorien (20 v.) vapaapainin SM-kilpailut, 4.-5.11.2011, Kaskinen (TeRi)

Juniorien (20 v.) vapaapainin SM-kilpailut, 4.-5.11.2011, Kaskinen (TeRi) Juniorien (20 v.) vapaapainin SM-kilpailut, 4.-5.11.2011, Kaskinen (TeRi) 1. Jami Torjama Karkkilan Urheilijat 2. Joona Talvitie Vaasan Toverit 3. Joni Toppinen Ylä-Tikkurilan Kipinä 4. Jimi Haapaniemi

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009

Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009 -95 Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009 1. JOUKKUEEN TOIMIHENKILÖT Tehtävä Nimi Aktiivisuus Jatkaa/Ei jatka (lopettamiset) Vastuuvalmentaja Jukka Nykänen 10 J Valmentaja Harri

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 Neljällä voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2011 Yhteensä 19 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden

Lisätiedot

SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS

SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS 25.4.2015 TURUSSA TURUN VALPAS JYVÄSKYLÄN JALO HELSINGIN HERO VANTAAN WANKAT # # # # 3 Henrik LEINO 6 Mads KNUDSEN 4 Niklas HEISVAARA 2 Lari-Pekka LARJOLA 4 Viktor TIMOFEEV

Lisätiedot

A:n maalimerkinnäta:n maalimerkinnät A:n rangaistukseta:n rangaistukset

A:n maalimerkinnäta:n maalimerkinnät A:n rangaistukseta:n rangaistukset JOUKKUE AJOUKKUE KeLy A 1 MV Holappa Leevi 1 3:00 10 71 YV 23 2 94 22:19 22:21 2 Jokela Antti 2 14:03 10-10 Korkala Benjamin 2 Sarja Fat Pipe C99 11 Hyötylä Joona 12 Pikkarainen Kalle Päiväys 24.11.2013

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012 HooGee Tiikerit 2004 Vanhempainilta 11.4. 2012 Kevään toiminta Treenejä: Tiistaisin Myntinsyrjässä ja Niittykummussa huhtikuun loppuun La 10-11 Matinkylän uudella tekonurmella Toukokuun alusta to klo 17/17.30-18.30

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Tikkakosken Tikka ry 2015

Tikkakosken Tikka ry 2015 22.6.2015 RINGETEN G-JOUKKUEEN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014 2015 Tikkakosken Tikan G-ringettejoukkueen toiminta oli suunnattu liikunnasta, ringetestä ja joukkuepelistä kiinnostuneille vuonna 2007 ja

Lisätiedot

Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m

Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kauden paras Sukunimi Etunimi Seura Synt.aika Paikkakunta 1 Nieminen Tuomas SU 160981 10,00 Seinäjoki 14.12.06 2 Kiiskinen Pertti OuTa 181073 10,30 Seinäjoki 14.12.06

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995 2003, 2009 Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden ottelun yhteistuloksella.

Lisätiedot

SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA.

SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA. SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA. DTF 3. HALKOSAARI, LASSI. POWER BULL RY 4. HIRVIMÄKI, ANTERO. JURVAN

Lisätiedot

Kierros Joukkue 1 2 3 4 5 6 1 1 3 5 7 L 2 1 4 6 L 9 3 2 4 L 7 10 4 2 L 5 8 9 5 L 3 6 8 10

Kierros Joukkue 1 2 3 4 5 6 1 1 3 5 7 L 2 1 4 6 L 9 3 2 4 L 7 10 4 2 L 5 8 9 5 L 3 6 8 10 Kierros Joukkue 1 2 3 4 5 6 1 1 3 5 7 L 2 1 4 6 L 9 3 2 4 L 7 10 4 2 L 5 8 9 5 L 3 6 8 10 J/J 1 2 3 4 5 6 1-1 2 3 4 2 * - 5 6 7 3 * * - 8 9 4 * * * - 10 5 * * * * - 6 * * * * * - Kierros Ottelu Pun Sin

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

Markkinointipäällikkö.com Viikingit D01 AA. Turnausjoukkueet

Markkinointipäällikkö.com Viikingit D01 AA. Turnausjoukkueet EVU Blue HJK Jukurit Kala Thunder KooKoo AA K-Reipas AA OKK Viikingit White Turnausjoukkueet Turnauksen otteluohjelma Nro vm Aika aikka Lohko Joukkue A Joukkue B 4..4 8:5 Kenttä D HJK EVU Blue 4 - LT 4

Lisätiedot

13.3.2015 IFK Grankulla Hockey Urheilutoimintalinjaus

13.3.2015 IFK Grankulla Hockey Urheilutoimintalinjaus 13.3.2015 IFK Grankulla Hockey Urheilutoimintalinjaus IFK GRANKULLA ISHOCKEY GrIFK on Kauniaisissa toimiva jääkiekkoseura, joka tarjoaa kaupungin vaikutusalueen pelaajille mahdollisuuden harrastaa tavoitteellista

Lisätiedot

Lahden koulujen hiihtokilpailut 2014 Urheilukeskus Lahti 13.3.2014 klo 13:00 VÄLIAIKAPISTE:

Lahden koulujen hiihtokilpailut 2014 Urheilukeskus Lahti 13.3.2014 klo 13:00 VÄLIAIKAPISTE: Lahden koulujen hiihtokilpailut 04..04 klo :00 T7,,5 km 4 5 6 7 8 9 0 4 5 6 9 Ida Pulkkanen Lahden yhteiskoulu 00:08:4,9 00:00:00,0 7 Emma Pasanen Salpausselän peruskoulu 00:08:7, 00:00:,4 0 Kia Kemppainen

Lisätiedot

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36 RIDE CYCLE STORE CUP 2012 Tulokset 10/10 osakilpailun jälkeen, sarjoissa N/M10-14 ja joukkuekilpailussa 9/9 osakilpailun jälkeen Pisteet määräytyvät seuraavasti: 20, 16, 14, 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2,

Lisätiedot

1 9 Lappi Arttu Puijon Hiihtoseura 66,0 64,8 18,5 19,0 18,5 19,0 19,0 56,5 121,3 64,0 60,0 18,5 18,5 18,5 19,0 19,0 56,0 116,0 237,3

1 9 Lappi Arttu Puijon Hiihtoseura 66,0 64,8 18,5 19,0 18,5 19,0 19,0 56,5 121,3 64,0 60,0 18,5 18,5 18,5 19,0 19,0 56,0 116,0 237,3 Pienmäen SM-kilpailu Tekn.asiantjaSeppo Hiltunen K 64 Arv.tuomari Esko Venäläinen JHS ry Tuomarit - C - Pekka Heikkinen - E - Pertti Laaksonen Pit.kerroin +/ 2,4 1 9 Lappi Arttu Puijon Hiihtoseura 66,0

Lisätiedot

TSEMPPIS JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 1.8.2011 EASY

TSEMPPIS JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 1.8.2011 EASY väylällä pelattujen erikoisrastien pisteiden määrä (max 51 pistettä). EASY Gerkman Elmo Honkoliini Riku 45 Palo Tomi Järvinen Teemu Kyllönen Lenni 49 3) Lahtinen Jenna Leminen Fia 67 Nurkkala Olivia Jenna

Lisätiedot

Aluetoimiston päällikkö on ylentänyt seuraavat reservin aliupseeristoon ja miehistöön kuuluvat 06.12.2015

Aluetoimiston päällikkö on ylentänyt seuraavat reservin aliupseeristoon ja miehistöön kuuluvat 06.12.2015 1(5) YLIVÄÄPELI Hokkanen Kari Pekka Laukaa Hämäläinen Juha Pekka Pihtipudas Löfman Sami Markus Närhi Timo Tapani Laukaa Pentikäinen Martti Olavi VÄÄPELI Heikkinen Panu Jarkko Laukaa Junka Janne Sakari

Lisätiedot

Meldeliste. KLL:n mestaruuskilpailut, vp. Nimi Seura Alue. Pulkkinen Tatu. Lappeenranta. Holm Aapo. Muhos. Yli-Savola Mico. Lahti.

Meldeliste. KLL:n mestaruuskilpailut, vp. Nimi Seura Alue. Pulkkinen Tatu. Lappeenranta. Holm Aapo. Muhos. Yli-Savola Mico. Lahti. 28 kg Pulkkinen Tatu Holm Aapo Yli-Savola Mico Juhola Valtteri Rintamäki Hugo Tuuri Joona Lamminen Felix Mustonen Jesse Harju Lenni Elkin Vadim Mäntylä Elmeri Pentinmäki Tuomas Vettenranta Nestori Tarkkio

Lisätiedot

Manno Laakson muistopainit

Manno Laakson muistopainit Tytöt 27 kg Tytöt 27 kg N 1. Runde Alondra Pereda (Janakkalan Paini-Ilves- Mari Kuisma (Hyvinkään Painiklubi) 4,0 : 0,0 4 : 0 00:14 SS 4; N 1. Runde Nea Turpeinen (Karkkilan Urheilijat) - Janna Hakala

Lisätiedot

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo. Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag 1 100,0000 939,2404 124 Nousiainen Lauri 2 97,6396 917,0707 127 Nurmi Seppo Karjala A 3 95,4658 896,6531 104 Manni Matti

Lisätiedot

Meido-kan ry. Junnu-Cup I/2007 11.2.2007. Sarja: PE-51,5. Tuplapooli 6 osallistujaa RYHMÄ A

Meido-kan ry. Junnu-Cup I/2007 11.2.2007. Sarja: PE-51,5. Tuplapooli 6 osallistujaa RYHMÄ A 11.2.2007 Sarja: PE-51,5 Tuplapooli 6 osallistujaa RYHMÄ A Nro Kilpailija Paino 1 2 3 Voitot Pisteet Sija 1 Kosti Kalke 6k Akagi, Järvenpää 46,9 0 7 1 7 2 2 Ville Tuupanen 5k Judo-kan 47,6 10 7 2 17 1

Lisätiedot

Jokelan Kisa jalkapallo

Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa tarjoaa kaikille Jokelan ja lähialueen asukkaille laadukasta jalkapalloharrastusta ikään ja tasoon katsomatta. Teemme yhteistyötä lähiseurojen kanssa tarjotaksemme

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta), Seuraluokitukseen kuuluvat sarjat ja lajit. 1. Oskari

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

Kainuun Hiihtoseura ry Hopeasompa 2005 Kajaani 4.-6.3.2005 Hyppyjärjestys

Kainuun Hiihtoseura ry Hopeasompa 2005 Kajaani 4.-6.3.2005 Hyppyjärjestys SARJA: 16-vuotiaat MÄKI: K-60 4 Joona Piironen Siilinjärven Ponnistus 1 5 Niko Karhu Lahden Hiihtoseura 1 6 Niilo Salo Puijon Hiihtoseura 1 7 Ville Ihalainen Siilinjärven Ponnistus 2 8 Jesse Jääskeläinen

Lisätiedot

SM-Hiihdot - Ruka. Miehet 50 km (V) LÄHTÖLISTA. 10 km. Mattias Skog Eero Sandgren. TD: Apulais-TD:

SM-Hiihdot - Ruka. Miehet 50 km (V) LÄHTÖLISTA. 10 km. Mattias Skog Eero Sandgren. TD: Apulais-TD: Miehet 0 km (V) - 6 m m 140 1 2 3 4 6 7 8 9 10 11 12 13 14 1 16 17 18 19 27033487 Niko Nättinen Finlandia Hiihto-Team 22763833 Santtu Nyman 13:00:30 273060 Jani-Pekka Pantti Sotkamon Jymy 13:01:00 33714826

Lisätiedot

TSEMPPITOUR FINAALI JA TSEMPPIS 2013 JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 9.8.2013 EASY

TSEMPPITOUR FINAALI JA TSEMPPIS 2013 JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 9.8.2013 EASY Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 9.8.2013 EASY Nieminen Santeri Saari Elias 82 50 32 Haapala Onni Honkanen Miikka Schuvalow Oskari 80 42 38 Leino Julius Leminen Jiro Ojala Touko 86 38 48 Roos Matias

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

Seurakysely yhteenveto huhtikuu 2013. 5.9.2013 Tuija Nikkanen

Seurakysely yhteenveto huhtikuu 2013. 5.9.2013 Tuija Nikkanen Seurakysely yhteenveto huhtikuu 2013 5.9.2013 Tuija Nikkanen Pelaajakysely yhteenveto kevät 2013 Seurakysely pelaajille ikäluokat B-00 Vastaajia 42 pelaajaa Vastaaja määrät: Pelaajakysely yhteenveto kevät

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

BJR F2 (05) Vanhempainkokous 21.08.2013

BJR F2 (05) Vanhempainkokous 21.08.2013 BJR F2 (05) Vanhempainkokous 21.08.2013 Kausi 2013 2014 Vastuuvalmentaja Jan Wasastjerna Edelleen... Urheilua Lasten Ehdoilla! HAUSKAA ja HAASTEELLISTA Tehdään vanha paremmin ja opitaan uutta => KEHITYTÄÄN

Lisätiedot

Lopputulokset. HÄTILÄ 13 Hätilä SRA Etelä-Häme Luokka: Joukkuekilpailu. Tulostettu: lauantai 6.7.2013 17:18:18

Lopputulokset. HÄTILÄ 13 Hätilä SRA Etelä-Häme Luokka: Joukkuekilpailu. Tulostettu: lauantai 6.7.2013 17:18:18 Luokka: Joukkuekilpailu Tulostettu: lauantai 6.7.2013 17:18:18 Sijoitus JoukkueID JoukkueNimi Yhteispisteet Kilpailu % Jäsenet Pisteet 1 3 VAU 1324,7205 100,0000 Heino Kari 686,1939 Lee Kenny 638,5266

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76

Lisätiedot

Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty 27.5.2013 Miehet mukana 20 parasta uinti aikaa ajalta 27.05.2013-01.01.2003

Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty 27.5.2013 Miehet mukana 20 parasta uinti aikaa ajalta 27.05.2013-01.01.2003 Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty 27.5.2013 Miehet mukana 20 parasta uinti aikaa ajalta 27.05.2013-01.01.2003 Lajit Sija Aika Nimi SV Seura pvm Paikka Miehet 25 m VU ( uimakoulut ) Miehet 50 m VU 1 18,18

Lisätiedot

Sarja Nro Nimi Seura Lähtöaika

Sarja Nro Nimi Seura Lähtöaika Miehet 10 vuotta 2 km V Viesti M10 1 Jämsänkosken Ilves Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10-1 2 km 101 Elmeri Konstari M10-2 2 km 201 Jonne Berg M10-3 2 km 1 Elias Ronkainen M10 2 Kaipolan Vire Kaipolan Vire

Lisätiedot

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8. Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)

Lisätiedot

Sarja: 16-vuotiaat Sija Nro Nimi/Seura m pp A B C D E Pist. Yht.

Sarja: 16-vuotiaat Sija Nro Nimi/Seura m pp A B C D E Pist. Yht. Kainuun Hiihtoseura ry Hopeasompa 2005 6.3.2005 Mäkihypyn lopputulokset Sarja: 16-vuotiaat Sija Nro Nimi/Seura m pp A B C D E Pist. Yht. 1. ( 32) Mika Kauhanen 62.5 66.0 18.0 18.0 18.0 17.5 18.0 120.0

Lisätiedot

Titaani Juniorit - Jäsenmäärä

Titaani Juniorit - Jäsenmäärä Titaani Juniorit ry Titaani Juniorit ry Historiaa Ennen vuotta 1974 jääkiekkoa pelattiin Sunilan Sisussa Jääkiekkoon erikoistuva Titaanit ry perustettiin 1974 Titaani Juniorit ry eriytyi Titaanit ry:stä

Lisätiedot

Pelinjohtajien ranking

Pelinjohtajien ranking MIESTEN YKKÖSPESIS KAUSI 2016 Pelinjohtajien ranking 1. Imatran Pallo-Veikot 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 12 2. Haminan Palloilijat 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 4 31 3. Ulvilan Pesä-Veikot 2 2 2 2 3 3 3 3 4 6 6 36 4.

Lisätiedot

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Seppälä Oona 1PR Edustusryhmä ma 16:00

Lisätiedot

Sibbo Vargarnan (P02) Toimintasuunnitelma 2015

Sibbo Vargarnan (P02) Toimintasuunnitelma 2015 1.Valmentajat : Ari Isomäki isomaki.ari@gmail.com Tiistaisin ja joskus sunnuntaisin Magnus Sundman Magnus.Sundman@hotmail.fi(vastuuvalmentaja) Tiistai ja joskus sunnuntaisin(huhtikuuhun asti) Aki Räsänen

Lisätiedot

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A Poikien Superpesis : pelinjohtajien arviot Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A. Koskenkorvan Urheilijat. Oulujoen Kiekko Vimpelin Veto. Vaasan Maila. Seinäjoen Maila-Jussit

Lisätiedot

HÄMEEN ALUEMESTARUUSKILPAILUT, IA

HÄMEEN ALUEMESTARUUSKILPAILUT, IA LAS TOIMINTAKESKUS, Vanhatie 22, Lahti 07. - 08.02.2015 10:23:52 10m Ilmakivääri 60 ls, sarja M 1. Teemu Lipponen NoSA 97 94 95 98 95 97 576 2. Niklas Mäkelä NoSA 96 98 98 95 93 95 575 3. Antti Raittinen

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves, ringette 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Ringettekoulu Fjuniorit Ejuniorit Djuniorit Cnuoret Bnuoret 2. Vastaaja

Lisätiedot

Kaudella 2014-2015 3-4 laji/liikunnallista treeniä + pelit Harjoituspelit: 1-2 harjoituspeliä per kk kauden aikana per joukkue

Kaudella 2014-2015 3-4 laji/liikunnallista treeniä + pelit Harjoituspelit: 1-2 harjoituspeliä per kk kauden aikana per joukkue VANHEMPAINPALAVERI 5.3.2014 KAUSISUUNNITELMA 2014-2015 JOUKKUEET Koko joukkueen tavoitekoko n. 2+28 (tällä hetkellä 1+22) Dux Titans D2 o Kilpailullisempi ja tavoitteellisempi harjoittelu/pelaaminen o

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011 Tervarit-j Juventus 04 Vanhempain palaveri 3.11.2011 Asialista Mennyt kausi Yhteenveto kuluneesta kaudesta Tulevan kauden suunnitelmat Harjoittelu Päätapahtumat Varustehankinnat Budjetti, varainkeruu Keskustelua,

Lisätiedot

Ottelukohtaiset tulokset ja loppusijoitukset (TOP4)

Ottelukohtaiset tulokset ja loppusijoitukset (TOP4) Straumann Games 2015 Tähtikisat Kajaanihalli Lauantaina 7.2.2015 Ottelukohtaiset tulokset ja loppusijoitukset (TOP4) MK-V Miesten kaksinpeli Valio-sarja Miikka Väisänen, SaSu, - Perttu Kalmakoski, JySS,

Lisätiedot

Lilliputti -turnaus 2015. Turnausjoukkueet. Ahmat Oranssi. Ahmat Valkoinen BJR LV. Jääkobrat. Kiekko-Oulu 1. Kiekko-Oulu 2 KKP.

Lilliputti -turnaus 2015. Turnausjoukkueet. Ahmat Oranssi. Ahmat Valkoinen BJR LV. Jääkobrat. Kiekko-Oulu 1. Kiekko-Oulu 2 KKP. Lilliputti turnaus 2 Ahmat Oranssi Ahmat Valkoinen BJR LV Jääkobrat KiekkoOulu KiekkoOulu 2 KKP KKP Sininen KKP Valkoinen KLaser KLaser 2 KLaser KLaser 4 Kärpät Keltainen Kärpät Musta Kärpät Valkoinen

Lisätiedot

KIEKKO-VANTAA, itä ry KAUSIJULKAISU 2006-2007

KIEKKO-VANTAA, itä ry KAUSIJULKAISU 2006-2007 KIEKKO-VANTAA, itä ry KAUSIJULKAISU 2006-2007 KUUDES KAUSI JA TAAS MENNÄÄN JÄÄPULAAN TARVITAAN UUSIA RATKAISUJA YLI 30 JOUKKUETTA LÄHES 700 PELAJAA ! " #! " # $ $ " % &!& " % &!& ' ($ $ (! )" ) $* &"(

Lisätiedot

Pamaus - LPK. LPK - JIlves LPK - PaRi. Kevät

Pamaus - LPK. LPK - JIlves LPK - PaRi. Kevät Peliminuutit 2005 Jilves-LPK PaRi - LPK LPK - BET JJK II - LPK JPS - LPK LPK - Huki Huima II - LPK LPK - KeuPa Pamaus - LPK Kevät LPK - JIlves LPK - PaRi BET - LPK LPK - JPS LPK - JJK II Huki - LPK LPK

Lisätiedot

Koitossa pelataan salibandyä ympäri vuoden kesää lukuun ottamatta. Kuka voi tulla mukaan? Ihan kaikki! Mitä me tehdään? Pelataan ja pidetään hauskaa! Miksi me harrastetaan? Siksi kun se on kivaa! Tule

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

Toistokarsinta. Maksimikarsinta. Naiset. Sivu 1. Alle 60. Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972.

Toistokarsinta. Maksimikarsinta. Naiset. Sivu 1. Alle 60. Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972. Toistokarsinta Naiset Alle 60 Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972 Alle 70 Annastiina Rajaniemi 1985 Yli 80 Tarja Perälä 1968 Maksimikarsinta Alle 60 Satu Raappana

Lisätiedot

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 - Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta

Lisätiedot

JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ

JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ Lentopalloa Torniossa, esiintyjinä aikuisjoukkueet, pääosissa junioripalloilijat, tuottajana Tornion Lentis-88, siinä on sitä perinteistä. 23. toimintakausi

Lisätiedot

Varustekirppis / Omatoiminen varusteiden vaihtopäivä lauantaina 9.11.2013. klo.10.00 13.00 Energia Areenalla (Tekojään puoleinen käytävä)

Varustekirppis / Omatoiminen varusteiden vaihtopäivä lauantaina 9.11.2013. klo.10.00 13.00 Energia Areenalla (Tekojään puoleinen käytävä) Marraskuu 2013 TULEVIA TAPAHTUMIA Varustekirppis / Omatoiminen varusteiden vaihtopäivä lauantaina 9.11.2013 klo.10.00 13.00 Areenalla (Tekojään puoleinen käytävä) kuka vaan saa tulla myymään jääkiekkovarusteita,

Lisätiedot

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 M I E H E T 60 m 7,12 +1,5 Joonas Makkonen -88 2008 hallissa 6,67 Nnamdi Anusim -72 2005 100m 10,46 +1,1 Nnamdi Anusim -72 2007 150 m 17,15-0,3 Joonas Makkonen

Lisätiedot

Lapin Yleisurheilu ry TILASTOT 2008

Lapin Yleisurheilu ry TILASTOT 2008 Lapin Yleisurheilu ry TILASTOT 2008 100m 18 Ville Kortelainen LapLu 11.25 +1.4 Kajaani 19 Arttu Hirvonen LapLu 11.31 +1.3 19.6. Pudasjärvi Timo Törmänen LapLu 11.52 +0.8 19.6. Pudasjärvi 11.43 Tornio 15

Lisätiedot

Rullaluistelusarjoissa yhteensä 34 osallistujaa: 30 miestä, 4 naista

Rullaluistelusarjoissa yhteensä 34 osallistujaa: 30 miestä, 4 naista Äetsä Kunnon Helaventti Äetsä 21.05.2009 Rullaluistelusarjoissa yhteensä 34 osallistujaa: 30 miestä, 4 naista Kilpasarjat FIC:n 2. osakilpailu Kilpasarja, miehet (14 kilpailijaa) 1. Suihkonen Jani HTL,

Lisätiedot

KIEKKO-VANTAA, ITÄ ry

KIEKKO-VANTAA, ITÄ ry KIEKKO-VANTAA, ITÄ ry KAUSIJULKAISU 2007-2008 Aluesarjansa voittaneet D- tytöt juhlatuulella -93Si voittoisana Garmish-turnauksessa 1 VARAA ENSI KESÄN TURNAUSMATKAT JO NYT! Tärkeintä ei aina ole voitto,

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

Meldeliste. Naisten ja miesten vapaapainin SMkilpailut. Nimi Seura Alue. Fatos Durmishi. Turun Voimamiehet. Kasperi Lehtonen. Järvenpään Voimailijat

Meldeliste. Naisten ja miesten vapaapainin SMkilpailut. Nimi Seura Alue. Fatos Durmishi. Turun Voimamiehet. Kasperi Lehtonen. Järvenpään Voimailijat 57 kg Fatos Durmishi Kasperi Lehtonen Mike Mesiäinen Egbal Rezakli Pavel Dovlatjan Samu Rajakangas Turun Voimamiehet Vaasan Voima-Veikot Osallistujien määrä: 6 61 kg Atte Siltala Juho Huttunen Vili Manninen

Lisätiedot

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta 25.11.2015

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta 25.11.2015 FC REIPAS Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta 25.11.2015 P09 vanhempainilta Asialista Seuraesittely Kauden toimintasuunnitelma Maksut Toimihenkilöt Viestinnän käytännöt FC REIPAS Iloa, Innostumista,

Lisätiedot

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 SB-Pro, pojat -99 ja -00 Vanhempainilta 20.5.2015, Nurmijärvi, Poliisilaitos, Käräjäsali, Klo 18:30 20:30 Agenda:

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

HAUKIPUDAS HIPPO-hiihdot la 20.3.2010 TULOKSET

HAUKIPUDAS HIPPO-hiihdot la 20.3.2010 TULOKSET HAUKIPUDAS HIPPO-hiihdot la 20.3.2010 TULOKSET Pojat 2006-syntyneet 1 Joona Meriläinen 0:01:10 2 Veeti Nurminen 0:01:11 3 Miika Nissilä 0:01:22 4 Alvar Turunen 0:01:28 5 Olli Luomajoki 0:01:36 6 Eetu Forss

Lisätiedot

KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset

KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset Kilpailijat Koulu Aika Sijoitus N9 (500m) Jessica Halonen Anttola 4:20 1 Milka Kautonen Kirkonkylä 4:23 2 Assi Kovanen Kirkonkylä 4:25 3 Henna Kosonen

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1. 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.OSUUS 1 48 JOUTSA-1 Räsänen Veli-Matti 22.56,8 2 6 SAARIJÄRVI-1 Vertanen Olli 22.59,1 3 3 JYVÄSKYLÄ-1 Mikkonen Tomi 23.04,8

Lisätiedot

Ilmaolympiapistoolin SM-kilpailut 2012 Eräluettelo Lauantai 24.3.2012 Sivu 1 (6)

Ilmaolympiapistoolin SM-kilpailut 2012 Eräluettelo Lauantai 24.3.2012 Sivu 1 (6) Lauantai 24.3.2012 Sivu 1 (6) I erä klo 11:00, toinen puolikas 15:00 1. Y 2. Heikkinen Matti P-HA Y 3. Helassalo Heikki RSA Y 4. Virtanen Seppo P-HA Y 5. Meinander Ari LAS Y 6. Nevalainen Tarja SA Y 7.

Lisätiedot

KOTIRATASOUTU TULOKSET, kevät 2013. 7 lk, tytöt

KOTIRATASOUTU TULOKSET, kevät 2013. 7 lk, tytöt 1 7 lk, tytöt 1 Inkeroisten yhteiskoulu 7 Essi Vuorela 02:01.04 2 Inkeroisten yhteiskoulu 7 Elsa Lehtomäki 02:02.10 3 Inkeroisten yhteiskoulu 7 Sara Mallat 02:03.20 4 Inkeroisten yhteiskoulu 7 Sanni Aho

Lisätiedot

Luistelu/kiekkokoulu 3-7vuotiaat

Luistelu/kiekkokoulu 3-7vuotiaat ValmennuksenLinjaus Luistelu/kiekkokoulu 3-7vuotiaat Hauska tapa tutustua luisteluun/lajiin kevät-syyskaudella. Erillaisten ratojen, leikkien, pelien muodossa. Mahdollisuus siirtyä jo olemassa olevaan

Lisätiedot

ETELÄ-VANTAAN URHEILIJAT RY 1

ETELÄ-VANTAAN URHEILIJAT RY 1 ETELÄ-VANTAAN URHEILIJAT RY 1 TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2015-2016 YLEISTÄ Tulevalla kaudella EVU jatkaa panostusta toiminnan laatuun. Valmennuspäällikön tehtävien tarkentaminen ja keskittyminen pääsääntöisesti

Lisätiedot

Vaasan Sportin Juniorit Pelaajapolku

Vaasan Sportin Juniorit Pelaajapolku Vaasan Sportin Juniorit Pelaajapolku 1 Yleistä Seuran urheilutoiminnasta vastaa valmennuspäällikkö yhteistyössä vastuuvalmentajien kanssa Seuran joukkueet pelaavat SJL:n sarjoissa ja noudattavat liiton

Lisätiedot

24.10.2004. Järj: Hontai Judo ry TULOKSET. Tuplapooli 6 osallistujaa 3. Elina Aaltonen 2.k LAH IPPON Judokaaviot Hontai Judo 3. Tea Sopanen 1.

24.10.2004. Järj: Hontai Judo ry TULOKSET. Tuplapooli 6 osallistujaa 3. Elina Aaltonen 2.k LAH IPPON Judokaaviot Hontai Judo 3. Tea Sopanen 1. Sarja: AT-57 Järj: Hontai Judo ry TULOKSET 1. Kaisa Kota-aho 1.k RAI 2. Taru Petäjä 2.k FUD Tuplapooli 6 osallistujaa 3. Elina Aaltonen 2.k LAH IPPON Judokaaviot Hontai Judo 3. Tea Sopanen 1.k NUM RYHMÄ

Lisätiedot

Nuoret: Naiset: 1 Lehikoinen Kirsi Liperin urheilukalastajat 2798 2 Ovaskainen Heidi Pielisen pilkkijät 2236. Miehet:

Nuoret: Naiset: 1 Lehikoinen Kirsi Liperin urheilukalastajat 2798 2 Ovaskainen Heidi Pielisen pilkkijät 2236. Miehet: SM-lohipilkki 20.3.2016 Pirttilahdella Osallistujia oli 560 Pakkasta oli aamulla kymmenisen astetta, mutta päiväksi lämpeni -2 asteeseen Kaloja nousi yhteensä 175,796 kg Nuoret: 1 Hirvonen Niilo Outokumpu

Lisätiedot

Imatran Ketterä Juniorit ry 21.02.2010 IMATRAN KETTERÄ D-96 TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2009-2010. 1. Kausi 2009-2010. 1.1.

Imatran Ketterä Juniorit ry 21.02.2010 IMATRAN KETTERÄ D-96 TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2009-2010. 1. Kausi 2009-2010. 1.1. IMATRAN KETTERÄ D-96 TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2009-2010 1. Kausi 2009-2010 1.1. Sarjat Kaudella 2009-2010 joukkue osallistuu D1 AAA ylialuesarjaan, ylemmässä alkusarjassa sekä kevätkaudella pelattavaan

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO Y-PELAAJAT 2015-16 KAAKKOIS-SUOMI Päivitetty 05.02.2016. Seura Paikkakunta Ikäluokka Joukkue Pelaaja

SUOMEN SALIBANDYLIITTO Y-PELAAJAT 2015-16 KAAKKOIS-SUOMI Päivitetty 05.02.2016. Seura Paikkakunta Ikäluokka Joukkue Pelaaja SUOMEN SALIBANDYLIITTO Y-PELAAJAT 2015-16 KAAKKOIS-SUOMI Päivitetty 05.02.2016 Seura Paikkakunta Ikäluokka Joukkue Pelaaja LUUMÄKI FLOORBALL TEAM RY LUUMÄKI C1-POJAT LUFT-STU KRISTIAN RÄSÄNEN NST LAPPEENRANTA

Lisätiedot

HYVINKÄÄN JÄÄ-AHMAT SYYSTURNAUS 2010 OTTELUOHJELMA

HYVINKÄÄN JÄÄ-AHMAT SYYSTURNAUS 2010 OTTELUOHJELMA HYVINKÄÄN JÄÄ-AHMAT SYYSTURNAUS 2010 OTTELUOHJELMA Ahmat D98 - AA Hyvinkää punainen valkoinen 10 Junnu Heikkinen 32 Joonas Honka 12 Elmo Karukannas 18 Julius Kauhala MV 13 Arto Meriläinen 7 Jere Neste

Lisätiedot

Suomen Cup - Vantaa 17.1.2016 Miehet 21 km (P+V)

Suomen Cup - Vantaa 17.1.2016 Miehet 21 km (P+V) 17.1.201 - Apulais- 1 4 22357032 Lari Lehtonen Imatran Urheilijat 18:58.3 (1) 37:23. (1) 30.1 (2) 54:58.8 0.0 2 3 2745314 Sami Jauhojärvi Vuokatti Ski Team Kainuu 18:58. (2) 37:23.9 (2) 31. (7) 54:59.5

Lisätiedot

Koripallo B-pojat 1991-1992

Koripallo B-pojat 1991-1992 Sivu 1/11 Koripallo >> B-pojat 1991-1992 Koripallo B-pojat 1991-1992 Ylärivi vas: Henry Sanmark, Lauri Kuorikoski, Patrik Frisk, Johannes Lehtonen, Timo

Lisätiedot