Lahja lapselle -keräys etsii joulun ihmeen tekijöitä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lahja lapselle -keräys etsii joulun ihmeen tekijöitä"

Transkriptio

1 Kyrkan och vi Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä 10/ Lahja lapselle -keräys etsii joulun ihmeen tekijöitä Keskiaukeama Adventtiaikana soivat taas kauneimmat joululaulut. Tule mukaan laulamaan. Kaikki tilaisuudet takasivulla. Diakonin i Åbo erbjuder mjukt bemötande i en allt hårdare värld. Sidan 8 Sankarivainaja haudattiin isänmaan multiin yli 70 vuoden odotuksen jälkeen. Sivut 6 7

2 Yksi maailma kerrallaan ALUKSI Oletko kokenut sen kutkuttavan tunteen, kun olet keksinyt läheiselle ihmiselle juuri sopivan lahjan? Juuri sellaisen, jota tiedät tämän kaipaavan ja tarvitsevan tai joka lämmittää ja saa hyvälle tuulelle? Kertoo siitä, että hän on sinulle tärkeä? Entä sen pienen jännityksen, kun saaja avaa lahjaansa? Sen riemun, kun valitsemasi lahja on ilostuttanut, koskettanut, jopa silminnähden liikuttanut? Kun lahja on täyttänyt tarpeen? Ja kun yhteydentunne on siitä entisestään vahvistunut? Yksi maailman parhaita tunteita. Antajan ilo. Siitä kerrotaan tässäkin lehdessä. Satakunta vapaaehtoista antaa aikaansa ja reilu tuhat lahjan hankkijaa varojaan tuntemattoman lapsen joulumielelle. Lahja lapselle -keräys järjestetään tänä vuonna jo viidettä kertaa. Lahja toiveet kerätään diakonian asiakasperheiltä, joilla ei itsellään ole tänä jouluna varaa lapsen toivelahjaan, jotta näissäkin perheissä voitaisiin kokea antamisen ja saamisen iloa. Antajan ilosta kertoo muun muassa se, että Lahja lapselle -vapaaehtoisia oli taas tänä vuonna tulossa enemmän kuin on vapaaehtoistehtäviä tarjolla. *** Niin SPR kuin Kirkon Ulkomaanapukin kertovat, että suomalaiset ovat halunneet avokätisesti auttaa filippiiniläisiä taifuunin jälkeen. Ylen Nenäpäivä välittää ennätyksellisesti apua lasten aseman parantamiseen kehitysmaissa. Tämäkin kertoo antamisen ilosta. Kirkon Ulkomaanapu kerää tällä hetkellä apua myös Syyrian pakolaisten sekä Mosambikin tulvien uhrien auttamiseksi ja Suomen Yksi ihminen voi olla toisen ihmeidentekijä. Lähetysseuran perinteinen joulukeräys parantaa vammaisten lasten mahdollisuuksia selvitä arjesta ja elää tasavertaista arkea. Maailma on yhden ihmisen kokoinen kerrallaan: yhden ihmisen toivo ja epätoivo, yhden ihmisen ilo ja ilottomuus. Yhden ihmisen lapsen tai aikuisen - kokoinen kokemus elämästä kerrallaan. Kun globaalissa mittakaavassa miljoonat tarvitsevat erityistä lähimmäisyyttä, tuntuu joskus siltä, että yhden ihmisen mahdollisuudet uppoavat näkymättömiin valtavan kärsimyksen suohon. Ei kukaan pysty kantamaan koko maailman murhetta tai lievittämään koko maailman kaipuuta, mutta yksi ihminen voi olla toisen ihmisen ihmeidentekijä. *** Ihmeitä voi tapahtua niin turkulaisissa ja kaarinalaisissa perheissä kuin pakolaisleireillä ja hätäapupisteissä, klinikoilla ja väliaikaissuojissa. Koko maailman suru ja kärsimys on jotain, jonka sisältöä, suuruutta ja aikajännettä ei yksittäinen ihminen voi koskaan ymmärtää. Mutta kun maailma on yhden ihmisen kokoinen kerrallaan, silloin ihmeiden tekeminenkin on mahdollista. Se tuottaa tekijälleenkin iloa. Antajan iloa. Minna Vesanto PS. Lahjan antamista on myös muistaminen iltarukouksessa. SATTUVAT SANAT Tekstailemme siitä, mistä kaikesta olisi taas tulossa vuoden äiti -palkinto. Se vitsi ei taida vanheta koskaan, että kohta lapsi on terapiassa, kun ei ole viittä harrastusta / äiti joi kaljan / tein töitä enkä pelannut lautapelejä. Käsitelköön sitä sitten aikuisena! Se pulma vitsailussa on, että monet aikuiset ihan oikeasti oireilevat lapsuuttaan vähintään kantavat kodin mallit aikuiselämäänsä. Sillä on väliä, millaisia vanhempia olemme. Vanhemmuus on valtava vastuu, ja kyllä siinä sitten kompastellaankin. Mikä olisi terve määrä syyllisyyttä? Mikä riittäisi vanhempana? Aika usein sanotaan: lapselle riittää rakkaus. Tekisi mieli protestoida vähän, sen verran usein kuulee aikuisen sanovan: Kyllä äiti minua varmasti rakasti, mutta Sitten ei tule mitään kivaa kuultavaa. Toimittaja Reetta Räty, Helsingin Sanomissa Raamattu on hieno oppikirja ja kulttuuriaarre, josta löytyy paljon ammennettavaa. Esimerkiksi Vuorisaarnasta löytyy suunnattoman hienoja ajatuksia, joiden mukaisesti kaikkien voisi olla hyvä elää. Jokainen voi hyötyä ja rikastua henkisesti tästä kristikunnan aarteesta. Samalla Raamattua on luettava nykypäivän kriittisen otteen eikä fundamentalistisen sanasta sanaan -tulkinnan kautta. Uskonnollinen suvaitsemattomuus ja kapeakatseisuus sekä moraalinen ylimielisyys ovat pelottavia ja joskus jopa vaarallisia ilmiötä. Uutisankkuri Peter Nyman, Sana Plus Kilttiydestä on tullut piirre, jonka kitkemiseksi tehdään paljon töitä. Kiltti tyttö on vaarassa joutua toisten hyväksikäyttämäksi ja vielä aikuisena naisenakin muiden armoilla raatavaksi surkimukseksi. Liiallinen kiltteys riivaa kuulemma nykyisin myös miehiä. niitä tossun alla luuraavia tiskirättejä, jotka eivät uskalla katsoa enää jääkiekkoakaan, edes salaa. Minä en ole koskaan tavannut ylikilttiä ihmistä. Olen tavannut nöyryytettyjä, pelkääviä, laiskoja, hitaita, avuttomia, arkoja, hiljaisia, varovaisia ja sosiaalisesti kömpelöitä ihmisiä, mutta tarpeettoman kilttejä en. Tiedottaja Rebekka Naatus, Kotimaa KUUKAUDEN SANA Terveisiä Filadelfiasta Kakolan vankilan muuton jälkeen kymmenettuhannet kiinnostuneet pääsivät aiemmin hyvin suljetulle alueelle, neljän vuoden ajan. Vielä viime aikoinakin on järjestetty hyväntekeväisyystempauksia esimerkiksi Nenäpäivän merkeissä Turku-oppaiden ja taidealoja opiskelevien toimesta. Ensi kertaa kävin vankilan kaikissa yksiköissä 17-vuotiaana humanitäärisen järjestön vierailulla, vankilapastorin seurassa. Mieleen jäivät erityisesti vanhat pimeät eristyssellit ja lähes ikäiseni vankimielisairaalaan asukki, joka ajatuksissaan imuroi käytäväänsä. Sähköshokkipöydän nahkaremmit eivät nekään poistu koskaan mielestä. Näinä vuosina olen kiertänyt Kakolan tyhjennettyä vankilaa useaan kertaan kuulostellen ja miettien kaikkia kuulemiani kertomuksia alueesta ja sen asukkaista. Tsaarinaikuiset graniitti- ja tiililinnat, hiljaiset sellit lukkoineen ja ryntäyssalpoineen; seinille liimattuine lehtileikkeineen ja mietelauseineen, joista osa on täysin julkaisukelvottomia, osa kirkkaan ymmärryksen läpäisemiä. Monien sukupolvien perintö, jota vanki tekemiensä valintojen kautta sovittaa. Mutta kuka maamme vuotiaista lapsista on asettanut tavoitteekseen joutua vankilaan? Eikö lopulta meistä jokaisella ole vastuu näistä nuorimmista, joita ympärillämme tallustelee kansakunnan tulevaisuudesta? Kuinka monen välinpitämättömyyttä, ehdollista rakkautta tai kestämätöntä tietoa jakaneen aikuisen työ näkyy noilla seinillä ja vieläkin aistittavassa ahdistuksen ilmapiirissä? Kuitenkin Jeesus sanoo itsestään: Herra on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta (Luuk. 4:18 19). Vankilan työhön antoi isoisäni oman panoksensa 1900-luvun alun opiskeluvuosinaan. Hän vakuuttui siellä siitä, mitä sitten sovelsi oppilaisiinsa. Kasvatusoptimismista yhdistyneenä selkeisiin lapsia rohkaiseviin periaatteisiin. Toivon ja ehdottoman hyväksymisen välittämisestä tiedon ohella. Pyrkimyksestään siihen, miten monenlaisen näkymättömiin jäävän ahdistuksen voisi välttää. Isoisäni arvioi kasvattajan rooliaan johtaessaan kouluaan Tuusulassa: Luokalle tulleen uuden oppilaan on saatava tuntea tulevansa hyväksytyksi ensimmäisen puolen Leena Koski vuoden kuluessa. Ei siis vain kuulluksi tai huomioiduksi vaan nimenomaan hyväksytyksi. Hyväksymisen tavoite oli isoisälle ehdoton. Vain näin lapsen lahjat ja persoona vapautuisivat, ja näin hän lopulta löytäisi myös paikkansa yhteiskunnassa, sen arvostettuna jäsenenä, mitä ikinä sitten tekisikin työkseen. On ollut erikoista ymmärtää, että kuin viitteenä menetetystä ovat vapautensa menettäneelle olleet erityisen tärkeitä kanttiini, kirkko ja kirjasto. Materia, usko ja tieto? Vai ruumis, sielu ja henki? Mutta eivätkö juuri äärimmilleen pelkistetyssä ahdistuksen, pelon tai yksinäisyyden tilassa arvot pelkisty ja motiivit selkiydy? Ja vaikka tiedon jakaminen tai hyvä elinympäristö ovat tärkeitä muutokselle, niin ilman rakkautta Jeesukseen ja vailla uskon ikuista näkökulmaa jää lopulta vain pimeys. Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen. (Joh. 12:46). Tuo kirkkaus työntää synkkyyden tieltään tänäkin aikana, eivätkä sisimpäämme sidotut salaisuudet enää vie voimiamme, kun ne ovat valossa. Syntinen saa anteeksi. Joulu saa todellisen merkityksensä, kun Jeesus-lapsi saa oikean paikkansa. Omat lahjamme pääsevät näkyviin ja kykenemme vihdoin ymmärtämään Jumalan hyväksynnän. Myös me löydämme oikean paikkamme. Jukka Hildén Martinseurakunnan pappi KANNEN KUVAT Lomautukset ja työttömyys ajavat yhä useampia lapsiperheitä diakoniaasiakkaiksi. Lahja lapselle -keräyksellä tuodaan joulun iloa ja lämpöä myös näiden perheiden lapsille. Kuva Jussi Vierimaa vuosikerta Julkaisija Utgivare Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Åbo och S:t Karins kyrkliga samfällighet. Ilmestyy 11 kertaa vuodessa. Seuraava Kustantaja Kotimaa Oy Toimitusneuvosto Anni Itähaarla, Pasi Ahola, Mia Henriksson, Lauri Palmunen, Harri Raitis, Ann-Mari Rannikko, Aiju von Schöneman, Päätoimittaja Paula Heino, paula.heino@evl.fi Toimitussihteeri Mervi Sipilä-Koski, mervi.sipila-koski@evl.fi Toimittajat Aleksi Rajamäki, Leena Koski, Minna Vesanto Seurakuntien ilmoitukset turku.tiedotus@evl.fi Taitto ja kuvan käsittely Erkki Kiiski ja Kotimaa Oy Ilmoitusmarkkinointi Jaana Mehtälä, puh , , jaana.mehtala@kotimaa.fi Jakelu Itella oyj Jakeluhuomautukset puh Toimitus Tiedotustoimisto, Eerikinkatu 3 PL 922, Turku puhelin (02) turku.tiedotus@evl.fi

3 3 Kerttu Palmunen Lakisääteisten tehtävien kustannukset katettava Taskulan seurakuntakoti Maariassa on yksi säästölistan seitsemästä kohteesta. Seitsemälle seurakuntatalolle etsitään muuta käyttöä Seitsemän seurakuntatalon myynnistä tai vuokrauksesta Turussa ja Kaarinassa neuvotellaan. Tähän saatiin lupa seurakuntayhtymän yhteiseltä kirkkovaltuustolta lokakuussa. Päätös liittyy Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän säästötarpeeseen. Kiinteistötoimisto voi kiinteistöjohtaja Seppo Kosolan mukaan nyt jatkaa valtuuston luvalla neuvotteluja ja tuoda myöhemmin luottamushenkilöiden päätettäväksi kokonaisesityksen asiasta. Tilat, joista ollaan luopumassa, ovat Härkämäen seurakuntakoti Mikaelinseurakunnan alueella, Taskulan ja Runosmäen seurakuntakodit Maarian seurakunnan alueella, Yrjänän seurakuntakoti ja Merimiehenkatu 7:ssä ja 9:ssä olevat tilat Martinseurakunnassa, Kesämäen seurakuntakoti Kaarinassa ja Kupittaan seurakuntakoti Tuomiokirkkoseurakunnan alueella. Katariina sai pitää kokoontumispaikkansa Listalta jäi pois Hurttivuorten seurakuntakoti Katariinanseurakunnassa. Hurttivuori säilyy siis seurakunnan käytössä, samoin kuin Jaanin seurakuntatalo. Hurttivuoressa on toimintaa esimerkiksi partiolaisilla ja vanhemmalla väellä ja Jaanissa pidetään muun muassa lasten iltapäiväkerhoja. Maarian seurakunnan Runosmäen seurakuntakodin osalta kyseeseen voi tulla mahdollisuus, jossa nykyisen ostoskeskuksen tontille suunnitellaan kaavamuutosta, uusia asuinkerrostaloja ja palvelutilaa. Uudisrakennuksesta voidaan vuokrata seurakuntatilaa, jos se aikanaan nähdään tarpeelliseksi. Seurakuntayhtymän rakennuskanta on kasvanut ja rakennusten käyttökustannukset ovat kohonneet vuosittain 2,5 4 prosenttia eli 2,6 miljoonaa euroa vuodesta 2000 vuoteen Koska seurakuntien jäsenmäärä on vähentynyt, myös tilatarve on pienempi kuin vuosituhannen alussa. Mikael ja Henrik ovat keskittäneet toimintaa Kiinteistötoimisto on esittänyt, että vähäkäyttöisistä seurakuntatiloista tulisi luopua ja toimintaa keskittää. Tilojen vähentäminen on onnistunut vain Mikaelinseurakunnalta, joka on luopunut Vienolan ja Patterihaan seurakuntakodeista, ja Henrikinseurakunnalta, joka Henrikinkirkon laajennuksen valmistuttua kolme vuotta sitten siirsi Ispoisten seurakuntakodin toiminnan kirkolle. Ilpoisten seurakuntakoti vuokrattiin kaupungille ja tiloissa toimineelle partiolle vuokrattiin pienemmät tilat. Seurakuntayhtymällä on Turussa ja Kaarinassa runsaasti tiloja: 14 kirkkoa tai seurakuntakeskusta, 26 seurakuntataloa ja 21 seurakuntahuoneistoa. Lisäksi käytössä ovat leirialueet ja siunauskappelit. Viime vuoden kirkollisverotuotto Turussa ja Kaarinassa osoittautui ennakoitua alhaisemmaksi ja seurakunnat ja yksiköt hakivat kuluvan vuoden alussa kymmenen prosentin säästöt. Uusi budjetti vuodelle 2013 hyväksyttiin kirkkovaltuustossa toukokuussa. Ensi vuodelle yhteinen kirkkoneuvosto on antanut seurakunnille ja yksiköille tehtäväksi hakea keväällä hoikistuneeseen budjettiin vielä kolmen prosentin säästöt. Monille seurakunnille tämä tarkoittaa laihaa vuotta ja osa seurakunnista onkin päätynyt jäädyttämään tai lakkauttamaan virkoja löytääkseen riittävät säästöt. Miinus pienenee kolmella miljoonalla Vuoden alun äkkijarrutus on kuitenkin purrut niin, että kun viime vuoden osalta seurakuntayhtymän budjetti oli 4,6 miljoonaa euroa pakkasella, miinusta arvioidaan tältä vuodelta tulevan enää 1,5 miljoonaa euroa. Vuosikate on kuitenkin vain 1,47 miljoonaa euroa, joka ei riitä kattamaan 3,3 miljoonan euron poistoja. Poistovarausta tarvitaan kiinteistöjen korjausrahaa varten. Kirkkorakennusten korjaukset ovat kalliita ja vuosien kuluessa tulee erityisen kalliiksi sellainen tilanne, jossa korjauksia ei lainkaan tehtäisi. PH Seurakuntien taloudellinen tilanne on heikentynyt edelliseen vuoteen verrattuna. Vuodesta 2011 vuoteen 2012 kirkollisvero- ja yhteisöverotulo yhteensä laskivat vajaa 3 prosenttia. Yhteisöverolukeman lasku 26 prosentista 24,5 prosenttiin laski myös kirkon saamaa yhteisöveroosuutta. Yhteisöverotuotot eivät riittäneet kattamaan kirkon yhteiskunnallisista tehtävistä syntyneitä kustannuksia. Seurakunnille annettuja lakisääteisiä tehtäviä ovat hautausmaiden ylläpito sekä vanhoihin kirkonkirjoihin sisältyvien väestötietojen ylläpito ja tietojen luovutukseen liittyvät tehtävät. Lisäksi seurakunnat ylläpitävät merkittävää kansallista kulttuuriperintöä. Vuonna 2012 tehtävistä aiheutuneet nettomenot olivat 139 miljoonaa euroa verrattuna kirkon saamaan 96 miljoonan euron yhteisöveron jako-osuuteen. Pelkästään hautaustoimen kulut olivat 113 miljoonaa euroa. Yhteiskunnallisista tehtävistä kirkon itsensä kustannettavaksi jäi siis 43 miljoonaa euroa. Tehtävistä luopumistakaan ei nähdä vaihtoehtona. Mielestäni ei ole realistista ajatella, että joku muu taho ottaisi hautainhoidon hoitaakseen, sanoi arkkipiispa Kari Mäkinen kommentoidessaan kirkon tehtävistä kertyneitä kustannuksia marraskuun ensimmäisellä viikolla Turussa pidetyssä kirkolliskokouksessa. Mäkinen muistutti siitä, että edellä mainitut tehtävät ovat kirkon virallisia yhteiskunnallisia tehtäviä. Tämän lisäksi perustehtävinään kirkko huolehtii paikallisseurakuntien kautta myös kasvatuksesta ja diakoniasta. Muutosesitys valtiovarainministerille Tulevia vuosia ajatellen kirkkohallitus on antanut valtiovarainministeriölle lausunnon, jonka mukaan yhteisöveron jako-osuuksien vuosina tulisi kompensoida kirkolle jako-osuuksiin tehtävistä muutoksista aiheutuvat verotuottomuutokset. Lausuntoa perustellaan laskelmilla, joiden mukaan saatu yhteisövero-osuus ei riitä kattamaan seurakunnille säädettyjen yhteiskunnallisten tehtävien nettomenoja. Hallituksen laskelmien mukaan ehdotettujen jako-osuuksien tuotto kattaisi arvioidut hautaustoimen nettomenot vain vuonna Tuotto ei riittäisi kirkonkirjojen tai kansallisen kulttuuriperinnön ylläpitoon. Hallituksen esitys jako-osuudeksi olisi 2,8 prosenttia vuonna 2014, 2,7 prosenttia vuonna 2015 ja 2,21 prosenttia vuonna Kirkkohallituksen ehdotus vuodeksi 2014 on 3,7 prosenttia, 3,39 prosenttia vuodeksi 2015 ja 3,26 prosenttia vuodeksi KT/ LK Ledeistä iso säästö Tuomiokirkossa Turun tuomiokirkon ledvalaistuksesta on vuoden aikana kertynyt säästöä kaikkiaan lähes kilowattituntia. Valaistuksen vaihtaminen led-lampuiksi on pudottanut kansallispyhäkön sähköntarvetta jopa noin kolmanneksella. Energian hintana säästö on noin 4800 euroa ja saman verran on säästynyt lampunvaihtotöistä, laskeskelee Tuomiokirkon ylivahtimestari Ari Vierula. Turun tuomiokirkon valaistus vaihdettiin led-lampuiksi syksyn 2012 lopulla. Koko katedraalissa korvattiin kaikkiaan 176 hehkutai säästölamppua energiapiheillä led-lampuilla. Vaihdettujen lamppujen wattimäärä oli ennen yli wattia, mutta vaihdon jälkeen enää noin 3000 wattia. Tuomiokirkossa valaistuksen jälkeen eniten sähköä kuluu lämmitykseen, joten katedraalin koko sähkönkulutus vaihtelee ilmoista riippuen. Tuomiokirkko on avoinna ja siis myös valaistuna joka päivä klo 9 18 ja siellä järjestetään vuosittain noin 1800 tilaisuutta. MV Timo Jakonen Tuhannet punapäät toivat hyvää mieltä Nenäpäivänä Katariinaan kymmenen hakijaa Katariinanseurakunnan kirkko herran virkaan ovat hakeneet Mikaelinseurakunnan kappalainen Pasi Jaakkola, Harjavallan seurakunnan kirkkoherra Matti Kaipainen, Martinseurakunnan vs. kappalainen Leena Kairavuo, kasvatuksen teologi Kari Kanala, Maarian seurakunnan kappalainen Jari Laaksonen, yhteiskunnallisen työn pappi Petri Laitinen, Katariinanseurakunnan seurakuntapastori Juhana Markkula, Marttilan kirkkoherra Janne J. Nurmi, Salon seurakunnan Kiikalan ja Suomusjärven aluekappalainen Miika Rosendahl ja Ruskon kirkkoherra Pasi Salminen. Arkkihiippakunnan tuomiokapituli haastattelee hakijat ja asettaa kolme heistä vaalisijoille. Katariinanseurakunnan kirkkoherran virka vapautuu kirkkoherra Martti Hirvosen jäädessä eläkkeelle vuodenvaihteessa. Kirkkoherranvaalin ajankohtaa ei ole vielä päätetty. Noin kolmentuhannen kaupunkilaisen ketju Tuomiokirkolta Aurasillalle ja takaisin tempaisi hyvän asian puolesta. Samalla ketju juhlisti myös seurakuntayhtymän kasvatusasiainkeskuksen puolivuosisataista taivalta. Viime vuoden adventtina alkaneen juhlavuoden aikana lasten ja nuorten asiat ovat olleet esillä monella eri areenalla Hirvensalon laskettelurinteessä järjestetyistä toppahousukarnevaaleista Kasvatuksen foorumiin, jossa pohdittiin urheilun hintaa.

4 4 Timo Jakonen Kulttuurin kymmenottelija Ilmari Mäenpää: Säveltäminen on ikkunoiden avaamista Koivunoksaan korkealle olokolon rakentaneella Ilmari Mäenpäällä on laajat näkymät moneen suuntaan, myös kulttuuriin. Ilmari Mäenpään ideoi Tuomiokirkostakin sunnuntaisin lähetettävän virtuaalikirkon, mutta oikeastaan hän on säveltäjä. Ja on hänessä suunnittelijan vikaakin; seitsemän lapsen isän kun on syytä taipua moneksi. Ai niin, hänellä on myös sauna koivun oksalla. Ollakseen oululainen Ilmari Mäenpäällä on aika monta rautaa tulessa Turussa. Hän vastaa esimerkiksi verkkokirkosta eli Tuomiokirkon jumalanpalveluksista, joita lähetetään suorana netissä. Niin ikään kaupunginorkesterin esityksiä on päässyt katselemaan hänen toimestaan. Nyt uusimpana, joskaan ei yhtä harmonisena, lähetetään netissä myös kaupunginvaltuuston kokouksia. Sen lisäksi miehen suunnittelemaa luontotarkkailijan Olokoloa valmistetaan täälläpäin. Kuitenkaan mikään näistä ei ole hänen varsinainen työnsä, sillä Mäenpää on säveltäjä. Tuorein teos, Jousikvartetot 3 ja 4 saivat kantaesityksensä Oulun Uuden Musiikin Lokakuussa jota mies niinikään on ollut perustamassa. Ehtiväinen mies, semminkin kun kotona on seitsemän lasta ja elämä siis muutenkin puuhakasta. Niin että mikä mies se tällainen oikein on? Googlataanpa. Syntynyt Valmistunut musiikkitieteestä, opiskellut myös Sibelius-Akatemiassa ja Taideteollisessa korkeakoulussa. Säveltäjä. Olokolo. Mikä helkutin Olokolo? Mukavuutta luonnossa Klik klik. Nettisivun kuvassa Olokolo näyttää hiukan asuntovaunulta, mutta on tyylikkäämpi. Youtubesta löytyy video, jossa Leif Segesrtamin pihalle paraikaa toimitetaan moista. Maestro ottaa Olokolon vastaan tyypillisen kaoottiseen tyyliinsä. Häntä viehättää sekin, että Olokolo on palindromi. Mikä se siis on, Ilmari Mäenpää? Olokolo on ihmisille, joita kiinnostaa seurata mitä luonnossa tapahtuu ilman, että tulee sellainen olo että lähtee henki kun on niin kylmää ja märkää. Tilassa on olennaista se, että tuntuu kuin sitä ei olisi. Luonto on se tärkein, Mäenpää määrittelee. Se on siis eräänlainen siirrettävä kevyteräkämppä. Olokoloja on kahta kokoa: suurempi on 2,4 m korkea ja 4,5 metriä pitkä, Leif Segerstamilla on sellainen ja Sakari Oramokin kuulemma hankki saunaksi. Pienemmän saa suksille ja moottorikelkan perään. Se toimii Lapissa hyvin, turistit tykkäävät kun pääsevät katsomaan revontulia vähän mukavammin, ilman pilkkihaalareita. Itselläni on Olokolo 6,5 metrin korkeudessa koivussa. Siitä on veteen 10 metriä ja siellä on sauna. Toisia todellisuuksia Tarina Olokolon taustalla kuvaa Mäenpään suhdetta yleisemminkin maailmaan ja taiteeseen. Olen aina ollut kiinnostunut visuaalisuudesta, myös musiikin visuaalisuudesta. Haluan luoda musiikilla tilan ja siitä syntyi idea Olokolollekin. Sävelsin Helium-teostani, jossa on vahvana leijumisen kokemus. Käsitin, että leijua voi myös alhaalta ylös. Siis vähän niin kuin jos juna on laiturilla ja viereinen juna lähtee. Silloinhan on ihan sama kumpi liikkuu, kokemus liikkeestä on sama. Sama pätee pilvien liikkeeseen kun niitä katsoo alhaalta esimerkiksi Olokolosta. Samanlaista kurkistamista ylös toisiin todellisuuksiin on Mäenpään mielestä myös taide: Minusta niin uskonto kuin taidekin voivat kertoa metafyysisestä tai tuonpuoleisesta, miten sitä nyt tahtoo kutsua. Taide on kurkistamista uusiin ulottuvuuksiin. Kun teen musiikkia, en kuitenkaan ajattele, että loisin tuonpuoleista, mutta voin luoda sinne ikkunoita ja se on asia, joka jotenkin värittää kaikkea tekemistäni. Olokolossa on sama juttu: minä en keksinyt taivaan sineä tai vihreyttä, minä vain sahasin luontoon ikkunan, josta on mukava katsella. Omalla tontilla se Olokolon katselukohta sattuu olemaan puussa: Olimme siellä kerran yhdellä porukalla ja kuuntelimme Sibeliusta. Ympärillä olivat koivut ja vesi ja luonto... Ihmisiä alkoi ihan itkettää se kauneus. Mutta enhän minä tehnyt siinä mitään muuta kuin nostin Olokolon puuhun! Kaikki muu tuli muualta. Kirkko ja klassinen musiikki Muutama vuosi sitten saatu ajatus virtuaalikirkosta on oikeastaan samaa ikkunoiden avaamisen idean jatkumoa. Se lähti tosin musiikista: Asun Oulussa. Siinä on se hyvä puoli, ettei tarvitse istua niissä helsinkiläisissä kapakoissa, joissa kerrotaan, millaista musiikin pitää olla ja millaista ei. Pohjoisessa on vähän outsideri ja siksi voi myös tehdä taidetta helpommin omista lähtökohdista. Toisaalta on niin, että jos muuttaa kauas Helsingistä, lakkaa ikään kuin olemasta. Siksi kehitin e-concerthouse.com -sivuston. Siellä voi nähdä konsertteja suorana netissä, eikä haittaa onko Oulussa vai missä. Turun Filharmoninen orkesteri oli ensimmäinen asiakkaani täällä, se oli kulttuurivuonna 2011, Mäenpää kertoo. Konserteista oli lyhyt matka kirkkoon, sillä netissä lähetettävät konsertit pidettiin usein kirkossa: Ehdotin, että koska konsertteja on paljon, kannattaisi hankkia kiinteät laitteet kirkkoon ja ryhtyä saman tien lähettämään jumalanpalveluksia livenä. Muutenkin klassinen musiikki ja kirkko tuntuivat sopivan hyvin yhteen: Kirkko ja klassinen musiikki ovat kulkeneet käsi kädessä vuosisatoja. Kirkko on yksi länsimaisen kulttuurin keskeisimpiä toimijoita. Ajattelen myös että kirkko ja klassinen musiikki ovat ikään kuin samankaltaisessa tilanteessa. Molemmat ovat viihteellisen ja tuotteistetun kulttuurin vastapooleja, sellaisia jotka vaativat hiljentymistä ja paneutumista. Se on lähestymistapa, joka ei ollut kovin in viime vuosina. Äänieristetty työhuone auttaa Entä se Mäenpään oma musiikki? Youtubesta löytyy yksi esimerkki, keväällä on Spotifysta saatavana lisää. Sen yhden kappaleen perusteella Mäenpään musiikki on... kaunista. Onko säveltäjä samaa mieltä? Ainakin haluan liputtaa kauneuden puolesta. Toivon, että voisin säilyttää kirkasotsaisuuden ja innostuksen kaikessa tekemisessä. Kyynisyyttä vastaan pitää taistella, elatusmurheet saavat väistyä! En halua kertoa, että maailmassa on ekokatastrofi ja pläts, tämä teokseni kuvaa sitä. Minua kiinnostaa rikastava kokeminen, taiteen pitäisi olla myös sellaista, että vähän hiljennyttäisiin. Vaan ehtiikö suurperheen monessa mukanaoleva isä itse hiljentyä, esimerkiksi säveltämään? Minulla on kyllä äänieristetty Olokolo taipuu moneksi. Tästä olokolosta sopii tarkkailla talvista luontoa, omansa Ilmari Mäenpää nosti puuhun. työhuone kotona... Suosikkini onkin se Sibelius sketsi Kummelissa, jossa Aino koko ajan keskeyttää Jannea, kun tämä on juuri säveltämässä Finlandiaa tietysti meilläkin elämä on aika hektistä. Pyrin kuitenkin siihen, että olisi aikaa säveltämiselle ja että voisi tehdä asioita vähän periodimaisesti, että voisi keskittyä paremmin yhteen juttuun, mutta käytännössä se on hankalaa. Lasten suhteen perheessä ollaan jo voiton puolella: Vanhin on armeijassa, nuorinkin jo viisi. Haaveenani on, että voisi keskittyä enemmän säveltämiseen, vaikka toisaalta olenkin kiitollinen, että olen saanut kokeilla kaikenlaista ja tavata monenlaisia ihmisiä. Mutta välillä sitten ahdistaa kotona, kun tuntuu ettei kehity säveltäjänä, kun on niin paljon kaikkea muuta. Säveltäjän riesana tietokone Mäenpää aloitti musiikin harrastamisen itse asiassa melko myöhään, mutta sitäkin päättäväisemmin: Olin 15 kun hankin ensimmäisen sähköpianon, isältä salaa. Hän huomasi asian, kun piano kannettiin sisään. Ei ollut suostunut hankkimaan sitä kun pyysin, joten kyllähän siitä hetki keskusteltiin. 19-vuotiaana ostin panttilainaamossa saksofonin, silloin ihan omilla rahoilla. Entä pitääkö säveltäjän osata soittaa? Ei välttämättä, mutta on siitä hyötyä. Pianolla on helpompaa hahmottaa asiat, joita haluaa musiikilla kertoa. Tietokone sen sijaan on lähinnä riesa. Nykyään odotetaan, että säveltäjältä saadaan ihan loppuun saakka tehdyt nuotit, kun ennen kustantajalla oli aika iso rooli siinä. Roope Lipasti

5 5 Viestintuojana presidentti ja solistina Tarja Turunen Yksi vuoden juhlavimmista joulun ajan tilaisuuksista on Turun tuomiokirkossa torstaina 12. joulukuuta klo 18. Ekumeeninen Joulu Suomen Turussa -tilaisuus on kahdeskymmenes kerta, kun piispat ja kirkonjohtajat kokoontuvat esittämään rauhanvetoomuksen Turkuun. Tilaisuuden teemana ovat maahanmuuttajat ja vieraanvaraisuus. Juhlavuoden kunniaksi humanitaarisen viestin tuojana on tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Kirkkokuntien ekumeenisen rauhanvetoomuksen esittävät tänä vuonna Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Kari Mäkinen, ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo, katolisen kirkon piispa Teemu Sippo sekä Suomen Baptistikirkon johtaja Jari Portaankorva. Illan solistina esiintyy Buenos Airesissa asuva suomalainen sopraano Tarja Turunen. Turunen on tunnettu sekä klassisen että rockmusiikin taitajana ja musiikillisia rajoja rikkovana artistina. Illalla pääsee Sauli Niinistö ääneen myös yleisö, joka saa laulaa perinteisiä joululauluja Suomen Lähetysseuran Kauneimmat joululaulut -vihkosta. Tarja Turunen Illan aikana esiintyvät myös Turun filharmoninen orkesteri kapellimestarinaan Pertti Pekkanen, CCIpoikakuoro Heikki Rainion johdolla sekä urkuri Markku Hietaharju ja kanttori Jukka Pietilä. Maksuttomat pääsyliput ovat jaossa Turun tuomiokirkon aulassa maanantaista aina keskiviikkoon klo sekä torstaina klo Lippuja saa kaksi kappaletta hakijaa kohti. Kirkkoon ei pääse ilman lippua. Paikat ovat numeroimattomia, joten ajoissa saapumalla saa hyvän paikan. Illan ohjelma on jaossa kirkossa. Koska tilaisuus televisioidaan, yleisön tulee olla kirkossa viimeistään klo Televisiotaltiointi lähetetään YLE TV 1:ssä jouluaattona juuri ennen joulurauhan julistusta. Jaana Räsänen-Nauska Paula Heino Ihmeellinen ilo Vivamon Raamattukylän jouluvaellukset 2013: klo 16 ja klo 13 ja ei näytöksiä klo 10, 14 ja klo 10, 14 ja klo 10, 14 ja klo 14 ja klo 13, 16 ja klo 13 ja 16 Pääsylippu 12 e, alle 3 v. ilmaiseksi. Ryhmäalennus. Varaukset puh tai vivamo@sana.fi Vivamon Raamattukylä Vivamontie 2, Lohja, puh Leena Koski Seimen maisema rakentui marraskuussa Agricolan kappeliin. Kuvaa otettaessa seimi oli vielä kesken. Yleisölle se avautuu Lucian päivänä 13. päivä joulukuuta. Erkki Alikosken muistokonsertti Taas kaikki kauniit muistot Italialaista seimitaidetta Tuomiokirkkoon Valtava seimi rakennetaan Turun tuomiokirkon Agricola-kappeliin. Rakennelman pohjan pinta-ala on reilu 20 neliötä ja korkeutta maisemalla on useita metrejä. Seimi sijoittuu Etelä-Italiassa sijaitsevan Basilicatan maakunnan Materan vanhankaupungin eli Sassi di Materan ainutlaatuiseen kukkula- ja kalliomiljööseen. Seimi on elämys valaistuksineen ja lukuisine ihmis- ja eläinfiguureineen. Seimeä ovat olleet rakentamassa myös Turun ammattiopistosäätiön opiskelijat. Noin neljän minuutin valoesityksen aikana maisema elää aamukajastuksesta yön pimeyteen. Taiteilija Francesco Artesen teoksia on ollut näytteillä New Yorkissa, Unescon kutsumana Betlehemin Jeesuksen syntymäkirkon museossa, Pariisissa, Assisin Pyhän Fransiskuksen basilikassa, Buenos Airesissa ja lukuisissa muissa paikoissa, kuten Rooman Pietarinkirkon aukiolla viime jouluna. Turusta hän matkustaa Brasiliaan. Turun seimi on osa italialaista seimitaidetta ja -perinteitä esittelevää tapahtumaa, joka on Suomessa Italian kulttuuri-instituutin ja Italian Suomen suurlähetystön aloitteesta. Helsingin tuomio kirkon kryptassa on usean taiteilijan seiminäyttely, mutta asetelmia on esillä myös muualla Helsingissä, esimerkiksi rautatieasemalla. Tuomiokirkossa iloitaan kulttuuriyhteistyöstä. Joulurauhaa ei olisi ilman seimen lasta. Jeesus-lapsi syntyi seimeen, jotta me voisimme löytää rauhan sydämiimme, sanoo tuomiorovasti Heimo Rinne. Turun tuomiokirkko on oiva paikka taiteilija Francesco Artesen seimelle. Olemme erityisen iloisia ja ylpeitä, että se saadaan juuri tänne. Suomen kirjakielen isän, Mikael Agricolan, mukaan nimetyssä Agricolan kappelissa seimi tavoittaa lukuisat lapset ja aikuiset ja kertoo viehättävällä tavalla joulun sanomaa. Kiitämme tästä kunnianosoituksesta paitsi taiteilijaa, myös Italian suurlähetystöä ja Turun kaupunkia, joiden tuella seimen rakentaminen kirkkoomme mahdollistui. Seimi on esillä Tuomiokirkossa päivittäin klo Ryhmien kannattaa ottaa etukäteen yhteyttä kirkon infoon, p. (02) , ja varmistaa, ettei kirkossa ole muita tapahtumia samaan aikaan klo 19 Turun Tuomiokirkko Matti Salminen, laulu Markku Hietaharju, urut Reino Kotaviita, trumpetti Turku Ensemble, Juha-Pekka Vikman liput 30 ennakolta L-S Syöpäyhdistyksen toimistosta, Itäinen Pitkäkatu 30 ja Meri-Karinan toiminta- ja palvelukeskuksesta, Seiskarinkatu 35, Turku, puhelin (02) ja tuntia ennen ovelta. Erkki Alikosken muistokonsertin järjestää: Lounais-Suomen Syöpäyhdistys r.y. Kuva: Jane Iltanen

6 6 Timo Jakonen Isä tuli kotiin Alpo Vepsä oli neljän kuukauden ikäinen, kun isältä ei enää tullutkaan kirjeitä. Oli vuosi 1941 ja isä Väinö oli kadonnut Syvärillä. Yli 70 vuotta myöhemmin hän löytyi ja pääsi vihdoin viimeiseen lepoon vaimonsa viereen. Kun yhtäkkiä takavasemmalta kuuluu laukaus, saattoväki hätkähtää. Sitten kuuluu vielä toinen ja kolmaskin. Vaikka kunnialaukauksista tiedettiin etukäteen, pamaukset tulevat vähän yllättäen. Tällaiseen ei oikein ole totuttu sankarivainajien hautajaiset eivät ole ihan jokapäiväisiä ja hyvä niin. Sukulaisten ja ystävien lisäksi paikalla on puolustusvoimat. Tykistön tulenjohtaja, alikersantti Väinö Valdemar Vepsä ( ) saa ansaitsemansa sotilaalliset hautajaiset kovin myöhään, mutta parempi sekin kuin ei koskaan. Toinen hänen pojistaan on joka tapauksessa vielä elossa ja suku jatkuu: hautajaisissa on paikalla lapsenlapsenlapsiakin. Väinö Vepsän poika Alpo kertoo, että tieto isän löytymisestä tuntui uskomattomalta: Olimme ajatelleet, että hän oli jäänyt vangiksi. Isän veli oli autojoukoissa Syvärillä siinä aika lähellä ja hän uskoi niin. Ilmeisesti oli kuitenkin käynyt niin, että kun venäläiset tulivat saksalaisten lohkolta yli ja suomalaiset joutuivat perääntymään, Väinö lähti epäonnekseen vielä hakemaan korsusta kelloaan. Kyse oli sekunneista tai enintään minuuteista, ja Väinö huomasi, että vihollinen oli katkaissut tien eikä hän päässyt takaisin. Suomalaiset valloittivat myöhemmin alueen takaisin, viisi päivää siitä taisteltiin. Sinä aikana Väinön ruumis sitten hautautui sinne kranaattisateeseen juoksuhaudan pohjalle. Kyllähän se oli tärkeä asia saada tietää, mitä oli tapahtunut, ja oli myös mukavaa, että isä pääsi äidin viereen. Nyt on sitten hauta, jolla käydä. Myös se oli hienoa, että venäläinen löytäjä oli hautajaisissa, Alpo Vepsä miettii. Etsintää vapaaehtoistyönä Aivan ennenkuulumaton Väinö Vepsän tapaus ei ole. Suomessa toimivan sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen tilaston mukaan vuosina on löytynyt 1100 sodassa kaatunutta, joista 300 on tunnistettu. Vepsän, kuten suurimman osan muistakin, löysivät venäläiset etsiessään omiaan. Löytäjä, 27-vuotias Dmitri Zibnev etsii paikallisen venäläisen yhdistyksen jäsenenä sotakentille jääneitä vainajia. Tarkoituksena on saada heidät kotiin ja kunnialla hautaan. Venäläisinä he tietenkin etsivät omiaan, mutta jos suomalaisia löytyy, heidätkin pyritään saattamaan kotimaansa multiin. Meillä on Venäjällä sellainen sanonta, ettei sota ole ohi ennen kuin viimeinenkin sotilas on haudattu, Zibnev sanoo. Hänelle kaatuneiden etsiminen on paitsi isänmaallisuutta, myös harrastus. Siinä saa liikkua luonnossa, kuulla paikallisten tarinoita, tehdä hieman salapoliisityötä ja mahdollisesti löytää etsimänsä. Sukulaisten ilo ja helpotus kauan kadonneen vaarin löytymisestä on tietysti jo itsessään palkinto. Hänen Väinö Vepsä katosi Syvärillä vuonna 1941, yli seitsemänkymmentä vuotta myöhemmin hän sai viimeisen leposijansa Turusta. oma isoisänsäkin oli mukana sodassa, joskin hän kaatui Ukrainassa. Meidän tavoitteenamme on myös katsoa loppuun asti, että vainaja pääsee kotiin riippumatta siitä kummalla puolella hän oli. Siksi olen itsekin nyt täällä Suomessa, ensimmäistä kertaa muuten, Zibnev kertoo. Hän ei saa työstä palkkaa, sitä tehdään ihan puhtaasti harrastuneisuudesta. Ja paljon siihen sitten aikaa meneekin kaikki mitä työltä ja perheeltä jää. Etsintäkausi alkaa keväällä kun lumet lähtevät ja jatkuu syksyyn. Tänä vuonna he ovat löytäneet jo 19 venäläistä. Suomalaisia löytyy harvemmin, Väinö Vepsä oli ensimmäinen, jonka Zibnev löysi. Käytännössä se menee sitten niin, että maastosta löytyneet suomalaiset vainajat siirretään ensin Viipurin Agricolan kirkkoon, josta heidät aikanaan tuodaan Suomeen, jossa alkaa tunnistus. Puolentoista metrin syvyydessä Väinö Vepsä löytyi juoksuhaudasta Lotinanpellon paikkakunnalla. Arkistot kertoivat, että sillä alueella oli käyty kiivaita taisteluita, siksi menimme sinne. Sinänsä siellä päin on etsitty jo viiden vuoden ajan. Luulimme, aluksi että vainaja oli venäläinen, mutta tunnistuslaatta osoitti toisin, Zibnev kertoo. Vepsän jäännösten luota löytyi myös hylsyjä, ammuksia sekä kynänpätkä. Oli melkoinen sattuma, että hän ylipäänsä löytyi, sillä hän oli juoksuhaudassa puolentoista metrin syvyydessä. Käytännössä hakeminen tapahtuu pitkän metallikepin avulla, jolla pistetään maata ja haetaan paikkoja, joissa on sellainen tuntu, että maa voisi olla kohtuullisen tuoretta no, 70 vuotta vanhaa, mutta kuitenkin. Tarvittiin kuitenkin vielä melkoisesti tuuria ennen kuin Väinö Vepsä saatiin Suomeen. Kävi niin, että Marja Lampi -niminen suomalaisnainen oli käymässä siellä päin etsimässä aikanaan kadonnutta sotalentokonetta. Hän kun oli tehnyt aiemmin aihepiiristä dokumentin ja hänet ohjattiin Zibnevin pakeille. Lentokoneesta tällä ei ollut tietoa, mutta sen sijaan hän kertoi suomalaisesta sotilaasta jonka he olivat löytäneet. Siitä se sitten alkoi: Vepsän sukulaiset oli helppo löytää Googlen avulla. Tehtiin DNA-testi, joka todisti, että kyseessä tosiaan oli Väinö. Tähän kaikkeen meni melkein pari vuotta. Yksityiskohtana mainittakoon, että kun Alpo Suomalaisvainajia löytynyt yli tuhat Suomessa sotakentälle jääneiden vainajien etsintöjä hoitaa Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys ry. Se on perustettu vuonna 1998 ja jatkaa opetusministeriössä aloitettua sotavainajien muiston vaalimistyötä. Vainajia etsitään tai etsittiin, sillä nykyään keskitytään enemmänkin muistomerkkien ja vastaavien hoito- ja kunnostustehtäviin Venäjän puolelta. Vuosina on löydetty ja palautettu Suomeen haudattaviksi noin 1100 sotilaan jäänteet. 300 on pystytty tunnistamaan. Yhdistyksen toimintaa rahoittaa puolustusministeriö ja etsintätyö on tehty vapaaehtoisvoimin. Etsintöihin on osallistunut lähes 250 vapaaehtoista etsijää, joista useat ovat olleet mukana alusta alkaen.

7 7 Omaisille kukkienlasku oli koskettava hetki. Väinö Vepsän elämäntarina sai arvoisensa päätöksen. Sankarihautajaisia vietetään nykyään vain harvoin. Hyvä niin. Puolustusvoimat muistivat Väinö Vepsää juhlavalla seremonialla ja kukkaseppeleellä. Vepsälle ilmoitettiin asiasta sattui olemaan hänen syntymäpäivänsä. Sen verran ainutlaatuinen tapaus oli, etteivät pappi eikä kanttori olleet koskaan ennen kohdanneet vastaavaa. Merivoimillakin oli näytön paikka: kappelissa oltiin puolitoista tuntia aikaisemmin harjoittelemassa, että varmasti kaikki menee niin kuin pitää. Sen verran on maailma muuttunut Väinö Vepsän ajoista, että varusmiehistä yksi on nainen. Epätietoisuus loppui Ja kaikki meni kuten piti. Hautajaiset olivat kauniit ja liikuttavat varsin poikkeuksellisella tavalla. Sopii olla iloinen, ettei sellaisiin ole meidän aikanamme totuttu. Aluksi paikalle tuotiin Suomen lippu. Arkku oli pieni, paljon ei ollut haudattavaa. Paikalla oli nelisenkymmentä ihmistä. Isä lepää rauhassa kotimaan mullissa luki pojan muistokortissa. Puolustusvoimatkin muisti: Muistolle kunniaa tehden. Kun kukat oli laskettu, yksi sotilaista otti arkun syliinsä ja kantoi ulos. Haudalla kuultiin kunnialaukausten lisäksi Porilaisten marssi. Itse asiassa Väinö Vepsän perhe on karulla tavalla esimerkki siitä ikävästä, mitä 70 vuotta sitten tapahtui. Sisaruksia oli viisi, ja sankarihautajaisia on ollut neljät tosin Väinöllä kahdet, sillä hänet oli jo aikaisemmin, vuonna 1945, siunattu sankarihaudan lepoon Imatralla. Siellä vain itse hauta on tyhjä. Kolme poikaa viidestä on joka tapauksessa melkoinen hinta yhdelle perheelle. Ja sitäkin tärkeämpää oli saada selville sen yhden kadonneen kohtalo. Väinön pojantytär Tuija Tenhunen kertoi muistopuheessaan, kuinka paljon merkitsi saada isoisä vihdoin kotiin: että on paikka, johon voi käydä viemässä kynttilän. Että tietää, miten on käynyt. Mummon Väinön vaimon suuri huoli oli vuosikymmeniä, että mitä jos mies on jäänyt vangiksi, mitä hänelle silloin on käynyt? Hyvääkin maailmassa Nykykuulijaa herkistivät myös kirjeet rintamalta. Vähän ennen kuolemaansa Väinö kirjoittaa kuinka ovat saaneet korsun kuntoon ja ampuneet metson ja hirven, niin ettei ruuasta juuri sillä hetkellä ollut pula. Hän on myös huolissaan perheen selviämisestä talven yli perhe joutui kaksi kertaa lähtemään evakkoon ja päätyi lopulta Eurajoelle: Koeta hankkia marjoja, vaikkei sokeria olisikaan, laita sakariinin kanssa, ei tiedä kuinka kova vuosi tulee, Väinö kirjoittaa. Ja toisaalla: Heinä tuoksuu niin ihanasti, että tekee oikein pahaa kun ei pääse niittämään omaa peltoa. Vaimolle kuusivuotishääpäivänä hän kirjoittaa: Kukapa olisi uskonut, että kuuden vuoden päästä olemme näin kaukana toisistamme ja minä jo toisessa sodassa.. Viisivuotiaalleen isä kertoi kuinka asuu kangasteltassa, jossa on kamiina keskellä ja kuinka hänellä on reppu ja pyssy ja paljon kuulia. Isä uskoi, että kohta vihollinen ajettaisiin pois ja hän itse pääsisi kotiin: Sitten käydään katsomassa, vieläkö se leikkiauto siellä kodin vintillä odottaa!. Nuoremmasta isä kysyy karjalaisittain, että joko se Alpo on kasvanut isoksi ja haastaa? Terveisiä täältä sodasta, lopettaa isä kirjeen. Mutta ei hän sitten tullutkaan takaisin, pojat saivat elää elämänsä ilman isää. Se ei siihen aikaan ollut ennenkuulumatonta, mutta yhtä kaikki surullista: Kyllähän lapsi isää tarvitsee. Neuvomaan ja olemaan kaverina. Minusta tuntuu, että isä olisi ollut hyvä kaveri, Alpo Vepsä miettii. Mitä tulee siihen kotiin pääsyyn, niin sekään ei toteutunut. Kotia tai kotikylää ei enää edes ole. Sota tuhosi kaiken. Ja kuitenkin nyt, 70 vuoden jälkeen, ilmassa on kotiinpaluun tuntu: Se että Väinö löytyi antaa toivoa, että hyvääkin tässä maailmassa voi tapahtua, sanoi muistopuheessaan pojantytär Tuija Tenhunen. Ja entisen vihollisen pojanpoika taas: Olen iloinen, että hän pääsi vaimonsa viereen ja että saimme tämän työn loppuun. Roope Lipasti Väinö Vepsä laskettiin haudan lepoon vaimon viereen. Nyt perheellä on paikka, jonne tulla muistelemaan. Dmitri Zibnev (keskellä) löysi Väinö Vepsän jäännökset entisiltä sotatantereilta. Tunnistuslaatta kertoi Vepsän kansalaisuuden, DNA-testi varmisti hänen henkilöllisyytensä. Hautaan siunaus erilaisine seremonioineen oli juhlava ja mieleenpainuva kokemus kaikille osanottajille.

8 8 Diakonin hjälper att förändra acceptera och Ylva Vikström Diakonin kan erbjuda ett mjukare bemötande på mångahanda problem, säger ÅSF:s ledande diakon Eija Grahn. Åbo svenska församlings ledande diakon Eija Grahn har arbetat i församlingen sedan Tillsammans med sin kollega Carita Eklund ansvarar hon för all svenskspråkig diakoni i Åbo och S:t Karins. I arbetet ingår bl.a. rådgivning, hembesök och arbete med gemensamhetsskapande grupper. Vissa samlingar är öppna, t.ex. Café Orchidé som ordnas en gång i veckan och är uppskattat speciellt bland äldre. Andra, t.ex. sorggruppen och gruppen för ensamstående föräldrar, är slutna och kräver anmälning. Utöver det ordnas utåtriktad verksamhet som läger och utfärder. Vid sidan om det fortlöpande arbetet deltar ÅSF:s diakoner också i samfällighetens gemensamma diakoniprojekt, för tillfället i Ge barnet en gåva. Vi kontaktar familjer som vi vet att inte skulle ha råd med julklappar och ber dem skriva en önskelista. Den går sedan till diakonicentralen, och därifrån får den som vill hjälpa till reda på vilka julklappar som behöver köpas. Vi har frivilliga som slår in paketen, och sedan delar vi i församlingen ut dem. Allt sker alltså anonymt, säger Grahn. I fjol delades över 1000 julklappar ut inom ramen för projektet, och den som vill vara med i år får kontakta diakonicentralen mellan och på tel Vem söker sig till diakonin? Människor som råkat i en livssituation som de inte längre kan hantera. Den gemensamma nämnaren är låga inkomster, men det kan bero på allt från otrygg anställning eller svår familjesituation till alla typer av ohälsa och sjukskrivningar, säger Grahn, och poängterar att det aldrig bara finns en orsak, utan flera. Under Grahns tid i församlingen har antalet klienter gått upp och ner. Efter att den ekonomiska krisen bröt ut 2008 hade vi otroligt högt tryck på mottagningen. Just nu är det lite lugnare, men alla svårigheter i samhället syns här. Framför allt ser vi hur svårt det är att komma tillbaka in i samhället om man en gång slagits ut. Rent ekonomiskt kan församlingen inte bidra med mer än enstaka, mindre summor vid akutbehov. Annars handlar det i första hand om att hjälpa klienterna att söka stöd från allmänna socialtjänsten. Diakoniarbetet går ut på att hjälpa klienterna att förändra sin situation, men också att acceptera det som inte kan förändras. För många är det viktigaste att få prata om sin situation. Vi upplevs som mjukare än socialtjänsten, som är styrd av ett regelverk. Vi har också möjlighet att arbeta mer långsiktigt med samtalsstöd. Ändå handlar sorgligt nog väldigt mycket om pengar. Frivilliga behövs I ÅSF finns en grupp frivilliga trotjänare som hjälpt till med hembesöken sedan 90-talet. Den typen av långsiktigt engagemang är svårare att få till stånd i dag, men Eija Grahn säger att behovet av frivilliga i diakoniarbetet blir allt större. Man väldigt gärna ta kontakt om man t.ex. vill besöka boenden, vara lägerledare, eller vad som helst. Vi samarbetar med Röda korset och brukar skicka våra frivilliga på deras vänutbildning. Diakoniarbetet bjuder på många tunga möten, och Grahn lyfter fram vikten av utbildning och handledning för dem som arbetar med det. Det gäller också att ha som grundinställning att man hjälper där man kan, men man kan inte hjälpa alla. Det som gör att man orkar är att få se dem som klarar sig, de gånger man når en bra lösning. Matas med otrygghet På frågan om vilka faktorer i samhället som bidrar till att minska folks välmående i dag lyfter Eija Grahn fram globaliseringen. Vi har mindre möjligheter att kontrollera de saker som påverkar vårt liv. T.ex. kan något som händer på andra sidan jorden resultera i att arbetsplatser här dras in, och det är stressande för människor. Dessutom finns ingen tydlig ideologi i samhället som kan säga oss att allt ska bli bra, vi matas istället med att allting är så otryggt. Grahn oroar sig också över den ökande polariseringen mellan fattiga och rika, men vill lyfta fram att det finns många som gör sitt bästa för att hjälpa andra. Skulle diakonin behövas i en perfekt värld? Inte den ekonomiska biten, men grupperna där människor får träffas och stöda varandra skulle finnas ändå. En viktig del av vårt jobb är att värna om den diakonala uppfostran: att lära människor att vi ska bry oss om varandra, att vi både ger och får kraft av att hjälpa. Ylva Vikström Marina Sjöblom-Kyllönen är ledande handledare på ungdomsverkstaden Troja som erbjuder stöd på svenska åt ungdomar i Åbo. Kringlan blev Troja, men arbetet fortsätter Diakonins roll i samhällets sociala arbete har nyligen lyfts fram i en doktorsavhandling i teologi vid Helsingfors universitet. Sanna Lehtinen disputerade den 6 september med avhandlingen Julkisen sektorin apulaiset, kansalaisyhteiskunnan talkoolaiset: Suomen evankelis-luterilaiset seurakunnat Euroopan sosiaalirahaston projekteissa (ung. Den offentliga sektorns hjälpare, medborgarsamhällets talkoarbetare: Finlands evangelisk-lutherska församlingar i Europeiska socialfondens projekt ). I avhandlingen lyfts bland annat det åboländska projektet Kringlan fram, som ett exempel på samarbete mellan församlingen och andra sociala instanser. Kringlan r.f. var ett samarbete mellan Åbo svenska församling, Svenska studiefonden, Folkhälsan och Kårkulla samkommun. I samband med jubelåret 2000 grundade kyrkostyrelsen en jubileumsfond vars syfte var att stöda projekt som skulle motverka marginalisering bland yngre. I Åbo råkade det då finnas flera svenskspråkiga föreningar som ville jobba för det här, så ett svenskspråkigt resurscenter grundades, säger ÅSF:s pensionerade kyrkoherde Eero Sepponen. Diakonin har bråda dagar när julhelgen närmar sig. Eija Grahn sorterar gåvor som ska skickas inom ramen för Hoppets stjärna. Ungdomar i blickfånget Projektet finansierades med EU-medel, men omständiga ansökningsprocesser och sena utbetalningar gjorde att Kringlans verksamhet år 2010 köptes upp av Kårkulla samkommun. I dag utgörs verksamheten av ungdomsverkstaden Troja i Åbo, som finansieras enbart med statliga medel. Verksamheten inriktar sig på åringar, och består både i uppsökande ungdomsarbete, d.v.s. kontakt med skolor och annat förebyggande arbete, och verkstadsarbete på Trädgårdsgatan 19 i Åbo. I stora, ljusa rum finns hantverksutrymmen, datorer och ett storkök som förbereder mat för 30 personer varje dag. Verkstaden har fyra anställda, och kan ha kring sju ungdomar åt gången på arbetsprövning inom ramen för olika kontrakt. Kontakten med församlingen och diakonin är fortfarande viktig. Vi behöver ofta hjälp och råd av dem, till exempel när vi har ungdomar med snabblånsskulder och obetalda räkningar, säger ledande handledare Marina Sjöblom- Kyllönen. Troja har öppet må fre, Är man intresserad av verksamheten eller i behöv av hjälp går det bra att titta in under dessa tider. YV Hosianna! Det är dags för advent Det är dags att samlas igen för att få sjunga Hosianna, psalmen som aldrig blir ihjälsjungen. Skönt, det är just det som är den psalmens styrka. Hosianna behåller sitt värde för att den inte blir söndersjungen. Ta motsatsen, julsångerna t ex; Ännu i denna stund har jag inte hört dem spelas i affärerna men när du läser detta är det nog full rulle, Jul jul, strålande jul, trots att vi ännu inte ens har advent. Det finns en jättegod tanke med advent. Den kan ge tid för stillhet, för eftertanke, för reflektion och förberedelse. Tid för lugn och ro. Advent är som en förberedelsetid för att öppna sig för Gudsriket och låta det goda växa inom oss. Stillheten och eftertanken har dock en förmåga att göra oss rastlösa och vilsna. All jäkt och allt jagande gröper ur vår själ och berövar oss något väldigt viktigt? Vi själva ska väl kunna påverka våra egna liv mycket mera än vad någon annan kan göra? Vi är ju fria individer och vill bestämma över vårt eget. Vi dagens moderna människor protesterar om någon ens får för sig att vilja bestämma för oss. Eller är det ändå så, att andra säger åt oss vad och hur vi ska tänka, vara och agera? Nej säger vi! Vi protesterar. Vår berättelse om advent hittar vi i bibelordet. Ett folk som längtar efter sin Gud, Gud som ska befria från ockupation och slaveri. Men sådant behöver ju inte vi? Vi, fria från allt, föutom stress och hysteri som andra lägger på oss. Som andra lägger på oss? Men vänta nu? Inte är det väl vi själva som bestämmer oss för att rusa allt snabbare och agera hysteriskt? Inte är de väl vi själva som skaffar oss våra stressrelaterade sjukdomar? Inte är det väl vi som behöver gå till läkaren för att få lugnande för att kunna stressa ner? Eller är det trots allt vi? Är vi trots allt ofria och gör vad andra bestämmer? Behöver vi advent för att bli befriade, få hjälp att stanna upp, ställa oss frågan? Advent är att vänta på Kristus, inte det nyfödda barnet för han är redan född. Vi väntar på Kristus, befriaren. Han vill befria oss från allt som binder oss, och framför allt från det som får oss att bli sjuka. Hosianna är en bön, en bön om hjälp, En bön om Gudsriket inom oss. En bön om att låta det goda växa. God advent! Johan Mullo

9 9 Toiveita toteuttamassa Timo Jakonen Lahja lapselle -keräyksen vapaaehtoiset tuovat joulun iloa vähävaraisten perheiden lapsille Joulu on hyvän tahdon juhla. Ilo ei kuitenkaan ole ylimmillään, jos lapsi jää perheen taloustilanteen takia ilman joululahjaa. Jotta mahdollisimman moni lapsi saisi toivoa itselleen edes yhtä lahjaa, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä järjestää Lahja lapselle -keräyksen. Lahjoittajat pääsevät toteuttamaan lapsen toiveen ja olemaan osa joulun ihmettä. Keräyksellä voi ilahduttaa pientä joulun odottajaa, vaikka heitä ei lähipiirissä olisi. Lapselle joululahja voi olla koko maailma. Mukana keräyksessä on yhtymän työntekijöiden lisäksi yli sata vapaaehtoista sekä tietysti lahjoittajat. Yksittäisten ihmisten lisäksi keräykseen osallistuu muun muassa työporukoita. Viime vuonna lahjoja lapsille hankkivat myös TPS:n jääkiekkoilijat Veli-Matti Vittasmäki ja Tero Koskiranta.

10 10 Jussi Vierimaa TPS:n Veli-Matti Vittasmäellä (vas.) ja Tero Koskirannalla on jouluna muutama vapaapäivä peleistä ja harjoituksista. Kummallakaan ei ole erityisiä lahjatoiveita, mutta jouluna isäksi tuleva Vittasmäki toivoo tervettä lasta. Lahja lapselle -keräys on kehitetty Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä. Vaikka vastaavantyyppisiä keräyksiä on muuallakin, Kaarinan seurakunnan diakoniatyöntekijä Anu Aarnivala kertoo, että aivan samanlaisena eli lapsilta itseltään kysyttyjä toiveita täyttämällä sitä ei toteuteta muualla Suomessa. Keräyksessä lahjan toivojia ja saajia ovat sellaiset lapset, joiden perhe on kuluvan vuoden aikana ollut seurakuntayhtymän diakoniatyön asiakkaana. Tänä vuonna keräys järjestetään jo viidettä kertaa. Ensimmäistä kertaa se pidettiin 2009, jolloin mukana oli vain osa yhtymän seurakunnista. Mietimme silloin diakoniasihteerin kanssa, mitä uutta voisimme tehdä ja ideoimme keräystä, jossa lapsi saisi juuri sen lahjan, jota on toivonut, Aarnivala sanoo. Lapsiperheiden osuus diakoniatyön asiakkaista on kasvanut viime vuosina. Näin myös joululahjoja on tarvittu joka joulu yhä enemmän. Ensimmäisen vuoden ja noin 400 lahjan jälkeen toiminta laajeni, ja 2010 lahjamäärä kaksinkertaistui. Tämän jälkeen lahjatoiveita on tullut vuosittain satakunta lisää, ja viime vuonna lahjoja jaettiin reilu tuhat. Asiakasperheiden määrä on kasvanut osin keräyksen ansiosta. Omista ongelmista on usein vaikeaa tulla kertomaan, mutta lapselle on matalampi kynnys pyytää apua. Lahjatoiveet käsittelee diakoni, joka antaa jokaiselle lahjan saajalle koodinimen. Lahjan antaja saa tietää lapsesta vain iän, sukupuolen, lahjatoiveen ja koodinimen. Lahja siis välitetään perille anonyymisti. Keräyksessä seurakuntalainen auttaa toista, eikä rahaa huku byrokratiaan. Joulun hengessä tehtävästä lahjakeräyksestä Timo Jakonen on tullut kaikille osapuolille mieluinen, sillä seurakuntayhtymä ei ole saanut siitä lainkaan negatiivista palautetta. Lahja voi olla muusta pois Joulunalusaika on diakoniatyössä kiireistä. Aarnivala kertoo, että monet lapsiperheet velkaantuvat juuri silloin. Myös tammikuussa puhelimet soivat, kun joulun laskut alkavat erääntyä. Vaikka varaa ei olisi, jotkut hankkivat ensin lapsille joululahjat ja vasta sitten ruokia, jos rahaa jää. Pienten lasten lahjatoiveet ovat pieniä, mutta isommat lapset voivat toistaa toivettaan niin pitkään, että vanhempi väsyy ja hankkii lahjan, vaikka mikä olisi. Toisaalta jotkut lapset eivät uskalla toivoa mitään, koska tietävät, että se on muusta pois. On surullista, että lapset joutuvat kantamaan huolta perheen toimeentulosta, Aarnivala pohtii. Lahja lapselle -keräyksessä olennaisinta se, että lapsi saa olosuhteista huolimatta haaveilla ja toivoa itselleen lahjaa ja se, että toive toteutuu. Viime vuonna meille tuli perheiltä hermostuneita kyselyjä, joissa tiedusteltiin, toteutuvatko toiveet varmasti. Se kertoo siitä, että perheet ovat tiukoilla. Tänä vuonna asiakasperheet ovat kysyneet keräyksestä jo elokuussa. Työttömyys on perheiden talousahdingon tavallisin syy, mutta taustalla voi olla myös esimerkiksi sairastamista. Aarnivala kertoo, että Kaarinassa diakoniatyön asiakasperheistä puolet on lapsiperheitä ja näistä neljä viidestä on yksinhuoltajaperheitä. Köyhyys rajoittaa lasten tekemisiä monella tavalla. Jos rahaa ei ole, lapsi ei aina voi osallistua samoihin asioihin, joita kaverit tekevät. Aarnivala tietää, että pahimmillaan tilanne voi johtaa kiusaamiseen tai lapsen jäämiseen yksin. Muun muassa päiväkotien lelupäivät joulun jälkeen voivat vähävaraisille perheille olla hankalia tilanteita. Monet teini-ikäiset toivovat keräyksessä lahjakorttia esimerkiksi vaatekauppaan. Sen ansiosta he voivat päästä tammikuun alennusmyynteihin shoppailemaan kavereidensa kanssa, vaikka tavallisesti se ei onnistuisikaan. Aina perheillä ei riitä rahaa edes kirpputorivaatteisiin. Epäilen, että nyt on tulossa kiireinen loppuvuosi, koska tänä vuonna on tullut paljon irtisanomisia ja lomautuksia. Joulukuussa asiakaskäyntejä tulee usein yhtä monta kuin koko alkuvuoden aikana yhteensä. Valtaosa keräyslahjaan oikeutetuista perheistä tarttuu mahdollisuuteen ja lähettää lahjatoiveen, mutta aina se ei ole tarpeen, vaan joululahjoista vastaavat vaikkapa isovanhemmat. Joillain perheilla taloudellinen tilanne on myös ehtinyt kohentua alkuvuodesta niin, etteivät he tarvitse apua. Lapset esille Lahjatoiveiden kysyminen ja täyttäminen on konkreettinen lapsia koskettava diakoniatyön muoto. Aarnivala kertoo, että keräys on tuonut lapset aiempaa näkyvämmäksi myös diakoniatyöntekijöille. Samalla voidaan jutella siitä, mitä lapsille kuuluu ja keskustella lapsiin liittyvistä tärkeistä asioista, kuten koulukiusaamisesta, harrastuksista tai esimerkiksi viikkorahoista. Keräyksen ohjeissa mainitaan myös se, että vanhempien tulee keskustella lapsen kanssa tämän lahjatoiveesta. Lasta kuuntelemalla halutaan varmistaa se, ettei lahjatoive ole vanhemman keksimä, vaan lapsen oma vaikka se aikuisen mielestä ei ehkä olisikaan se kaikkein järkevin. Joillekin lapsille keräyksestä tuleva lahja on joulun ainoa. Monet perheet tuovat lahjatoivelapun henkilökohtaisesti diakonille, jotta se varmasti tulee perille. Osa vanhemmista kertoo lapsilleen, mistä lahja on peräisin. Kerran meille tuli ennen joulua käymään asiakasperhe, jonka poika tiesi, että hänen lahjansa tulee meiltä. Hän yritti etsiä pakettia innokkaasti monesta paikasta, mutta lahjoja säilytettiin muualla, eikä hän löytänyt sitä, Aarnivala muistelee. Lahjan saaminen on monille perheille koskettava tapahtuma. Niin se oli myös teinitytölle, joka otti yhteyttä Diakoniakeskukseen. Tällä hetkellä lastenkodissa asuva tyttö halusi osallistua keräykseen neulomalla pehmolelueläimiä, joita voimme laittaa paketteihin mukaan, kertoo vapaaehtoistyön toiminnanjohtaja Kaisa Lundén Diakoniakeskuksesta. Joskus toivelahjan lisäksi perheille voidaan antaa myös lahjoituksena saatuja villasukkia tai muuta. Esimerkiksi Kaarinassa perheille annettiin viime vuonna lahjoituskirjoja. Joulun ihmeen tekijät Keräyksen toteuttamiseen osallistuu vuosittain noin vapaaehtoista. Projektiluonteiseen hommaan on helppoa tulla mukaan, koska aikaa ei välttämättä tarvitse varata kuin yksi ilta. Vapaaehtoiset ovat mukana myös suunnittelemassa keräystä ja kouluttamassa uusia vapaaehtoisia, Kaisa Lundén luettelee. Vapaaehtoiset ovat olleet mukana keräyksessä vuodesta 2010 lähtien. Heidän määränsä on joka joulu kasvanut, ja samalla myös toimenkuvat ovat laajentuneet. Erilaisia tehtäviä vapaaehtoisille on useita. Lundén kertoo, että niistä suosituimpia ovat lahjojen vastaanotto ja paketointi. Ihmiset pitävät yhdessä tekemisestä. Monet vapaaehtoiset ovat tuoneet mukanaan myös ystäviään joko keräyksen lahjoittajiksi tai vapaaehtoisiksi. He ovat asian äänitorvia omassa lähipiirissään. Keräyksen suosiosta kertoo se, että vapaaehtoisia on monena vuonna ilmoittautunut enemmän kuin mukaan voidaan ottaa. Myös lahjan antajia on joskus ollut enemmän kuin tarvitsijoita. Lisää lahjan saajia ei kuitenkaan haalita mistään, vaan paketit menevät ainoastaan diakonian asiakasperheille. Lahjat menevät perheille, joilla on niille oikeasti tarvetta. Tunnemme perheet ja heidän tilanteensa. Harva keräykseen osallistuvista vapaaehtoisista on ollut mukana muussa seurakuntien tai diakoniatyön vapaaehtoistoiminnassa. Monet ovat tulleet ensin mukaan lahjoittajina, ja jotkut ovat itse saaneet aiemmin perheeseensä joululahjan Lahja lapselle -keräyksestä. Lundén kertoo, että monelle vapaaehtoisena olosta on tullut jouluperinne. Eräs alakouluikäinen poika on pyytänyt päästä mukaan vapaaehtoisten perehdytysiltaan, koska hänen äitinsä on

11 11 Ilman vapaaehtoisia ja lahjoittajia Lahja lapselle -keräystä ei olisi olemassa. Heidän ansiostaan yli tuhannen lapsen silmät loistavat ilosta jouluaattona. Keräys on tuonut lapset aiempaa näkyvämmäksi myös diakoniatyöntekijöille. ollut monena vuonna vapaaehtoisena keräyksessä ja poika on innostunut auttamaan äitiään lahjojen etsimisessä. Lahjoittajiksi lähtevissä perheissä keskustellaan Lundénin mukaan lasten kanssa usein siitä, miksi Lahja lapselle -keräys on olemassa. Joissain perheissä lapset ovat halunneet siirtää yhden oman lahjatoiveensa eteenpäin keräykseen, jotta muutkin lapset voivat saada joululahjan. Lahja menee siis lapselta lapselle. Osa lahjoittajistakin haluaa tuoda lahjat perille koko perheen voimin. Joulu ja lasten asialla oleminen kirvoittavat lahjan tuojia usein kertomaan vapaaehtoisille omiakin joulumuistoja. Keräykseen osallistuu yksittäisten ihmisten lisäksi muun muassa työporukoita. Viime vuonna mukana oli myös joukko Turun Palloseuran jääkiekkoilijoita. Veli-Matti Vittasmäki ja Tero Koskiranta kertovat, että aloitteen keräykseen osallistumisesta tekivät Antero Niittymäki ja hänen puolisonsa. Sain muistaakseni kymmenvuotiaan pojan lahjatoiveen. Kävin kaupassa muutamat hyllyt läpi, mutta en löytänyt oikeaa Play Station -peliä, ja kysyin myyjältä apua. Liikkeessä oli niitä vain yksi jäljellä. Kaikki joukkuelaiset taisivat onneksi löytää tarvittavat lahjat, Koskirantaa muistelee. Joukkueen pelaajat osallistuvat monenlaisiin hyväntekeväisyystempauksiin. Lahja lapselle -keräys tuo heillekin hyvää mieltä. Lahja on tärkeä asia sen saajalle. On hyvä, kun antaja tietää, että siitä on iloa. Lahjan antamisesta tulee hyvä fiilis, Vittasmäki pohtii. Monen muotoiset paketit Lahja lapselle -keräyksen lahjojen saajat ovat 0 17-vuotiaita lapsia. Seurakuntayhtymällä ei ole leluvarastoa, josta lahjoja ammennetaan, vaan keräyksen onnistuminen on lahjoittajien varassa. Perheille luvataan, että lahjatoiveet toteutuvat. Koska mukana olevien lasten ikähaitari on laaja, myös lahjatoiveet vaihtelevat laidasta laitaan. Pienet lapset toivovat leluja, mutta vanhemmista joku voi haluta myös tarve-esineitä, vaikka Monille lapsille keräyksen kautta tullut paketti on joulun ainoa lahja. silitysraudan. Joku taas toivoo hajuvettä tai lahjakorttia harrastukseen. Vähävaraisissa perheissä vaatelahjat ovat tavallinen toive. Suositut lahjat vaihtelevat vuosittain, ja joskus joku niistä uhkaa loppua kaupoista. Silloin keräystä pyörittävien sekä lahjoittajien on oltava valppaana. Talvi 2010 oli luminen ja moni toivoi Stiga-rattikelkkaa. Ne loppuivat monesta paikasta, mutta onnistuimme varaamaan kymmenen Stigaa yhdestä liikkeestä ja lähetimme lahjan ostajia sinne, Kaisa Lundén muistelee. Jos lahjaa ei kerta kaikkiaan löydy mistään, perheeltä voidaan kysyä uutta toivetta. Yleensä kaikki lahjatoiveet on kuitenkin pystytty täyttämään, sillä lahjojen ostajat ovat Lundénin mukaan olleet valmiita näkemään paljon vaivaa löytääkseen juuri oikean lahjan. Lahjatoiveen toteuttamiseen tarvitaan monen ihmisen työpanos. Lapsi ja hänen toiveensa ovat keräykseen osallistujille tärkeitä. Mukana on paljon rakkautta. Välillä suosikkilahjat voivat aiheuttaa päänvaivaa ostajien lisäksi myös vapaaehtoisille. Jouluna 2011 suosittu lahjatoive olivat muun muassa Hello Kitty -säkkituolit, joiden paketoiminen oli varsin haasteellista. Yksi vapaaehtoisista onnistui kehittämään tekniikan, jolla säkkituoli saatiin paketoitua palloksi, Lundén kertoo. Koska keräyksessä toteutetaan satoja lahjatoiveita, sattuu joskus kommelluksia. Viivästyneet lahjatoiveet tai -toimitukset sekä muut sattumat ovat kuitenkin tavallisesti kääntyneet parhain päin. Kerran saimme myöhässä yhden lapsen lahjatoiveen, joka oli legopaketti. Täysin sattumalta eräs vapaaehtoisista oli tuonut meille ylimääräisen lahjan, joka oli juuri se sama legopaketti, jota lapsi oli toivonut. Vapaaehtoinen kertoi olevansa isoäiti, joten hänellä oli hyvä tuntuma suosikkilegoihin, Anu Aarnivala selittää. Lahjojen perille löytäminen voi olla monen sattuman summa. Eräänä vuonna Kaarinaan oli kirjoitusvirheen takia toimitettu lahjaksi kaksi samanlaista lasten leikkikeittiötä. Lahjojen jaon jälkeen ylimääräiseksi jäi myös yksi poni. Leikkikeittiötä ei lahjan koon takia oltu voitu toimittaa Kaarinasta takaisin diakoniatoimistoon, mutta se osoittautui onnenpotkuksi. Jouluaattona meille tuli isä, joka oli hiljakkoin eronnut kahden tyttärensä äidistä, eikä hän ollut voinut hankkia lapsilleen lahjoja. Mies puhkesi kyyneliin, kun annoimme ylimääräiset lahjat hänelle. Minna Uusivirta Lahja lapselle -keräys Järjestäjänä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä. Tänä vuonna keräys järjestetään viidettä kertaa. Lahjan saajat ovat seurakuntayhtymän diakoniatyön asiakasperheiden alaikäisiä lapsia. Viime vuonna keräyksen kautta jaettiin reilut tuhat lahjaa. Lasten lahjatoiveet ovat arvoltaan euroa. Yli kymmenvuotiaat lapset ovat voineet toivoa tavaran sijaan enintään 40 euron arvoista lahjakorttia erikoisliikkeeseen. Lahjoittajaksi voi ilmoittautua joko puhelimitse klo numeroon Miten lahjat päätyvät lapsille? Jotta paketit löytävät saajansa jouluun mennessä, tarvitaan monen ihmisen työpanos. Keräys on monivaiheinen, koska siinä halutaan täyttää lasten tarkat toiveet. Näin keräys etenee askel askeleelta: Keräys alkaa marraskuussa, kun diakonia- 1 työn asiakasperheiltä kysytään lahjatoiveita. Kun toiveet on kerätty, 2 seurakunnan työntekijä varmistaa, että ne täyttävät keräyksen kriteerit ja toimittaa toiveet Kaisa Lundénille Diakoniakeskukseen. Marraskuun lopulla 3 remmiin astuvat vapaaehtoiset lahja-agentit, jotka selvittävät muun muassa lelukuvastoista mistä toivottuja lahjoja voi hankkia ja mihin hintaan. Yksi lahja-agentti saa selvitettäväkseen lahjatoivetta, joiden saatavuudesta hän laatii listan. Lahjoittajien kerääminen alkaa 4 marraskuun tai sähköisellä lomakkeella osoitteessa Lahjat on toimitettava paketoimattomina Diakoniakeskukseen välisenä aikana klo11 18 (ei kuitenkaan ) tai Kaarinan kirkolle klo Paketit toimitetaan perheille joulua edeltävän viikon aikana. 28. päivä ja kestää viikon. Kun lahjoittaja ilmoittautuu, hän saa joko puhelimitse tai sähkö postilla lapsen lahjatoiveen sekä tiedon siitä, missä lahjaa myydään. Toive pyritään sähköpostillakin välittämään mahdollisimman nopeasti. Lahjoittajat käyvät 5 hankkimassa lahjan ja toimittavat sen viimeistään Diakoniakeskukseen. Vapaaehtoiset 6 ottavat lahjat vastaan ja tarkistavat, että ne vastaavat lahjatoiveita. He myös lajittelevat ja paketoivet lahjat. Kun paketit ovat valmiina, seuraava ryh- 7 mä vapaaehtoisia kuljettaa ne seurakuntiin pari viikkoa ennen joulua. Samaan aikaan tarkistetaan, että kaikki toivotut lahjat on hankittu. Viimeisellä viikolla 8 ennen joulua diakoniatyöntekijät jakavat lahjat perheille.

12 12 SHOPRIDER LOGOTERAPIAOPINNOT 25 op TYÖNOHJAAJAKOULUTUS 60 op Työhyvinvointia, tuloksellisuutta, tarkoituksellisuutta! Haku koulutuksiin on alkanut! Muurlan Opisto Muurlantie Muurla puh VERRATON APUVÄLINE LIIKKUMISEEN apuajoneuvo.fi TAATTUA LAATUA! TILAA KATTAVA ESITE MAAHANTUONTI, MYYNTI JA VUOKRAUS: KUUSILUOTO OY Kehittäjänkatu MAAHANTUONTI, 16, MYYNTI MYYNTI JA JÄRVENPÄÄ VUOKRAUS: JA VUOKRAUS: KUUSILUOTO OY OY Kehittäjänkatu 16, 16, JÄRVENPÄÄ JÄRVENPÄÄ Ilmoittaja, ota yhteyttä. Jaana Mehtälä kotimaa.fi Taiteen keinoin Rakennetaan keskelle yhteistä aulaa aikasyöppö! Yhteistä aulaa? Tarkoitan työpaikan aulaa. Tai, jos ei ole työpaikkaa, jotakin muuta aulaa, Kelan aulaa tai TE-keskuksen odotustilaa. Aikasyöppö? Irvistävä pahvilaatikko syö ruoakseen lappuja, joissa kerromme, mihin aikamme kuluu, minne se katoaa. Mikä, tai kuka, sitä syö. Aikasyöppö täyttyy lappusistamme ja kun se on täysi, voimme lukea ne. Mun aikaa syö huoli tekemättömistä töistä. Siivoamaton vintti. Mun aika hukkuu kaikenmaailman työryhmissä, joissa mietitään mitä pitäisi tehdä. Ei ehdi tehdä, kun pitää raportoida tekemisensä. Turhauttaa luukulta toiselle juokseminen. Loputtomien sähköpostien lukeminen ja niihin vastaileminen. Ihan vain välillä käväisen facebookissa Huoli vie ajan ja voimat. Kun jokainen päivä on niukka, eikä tiedä huomisesta. Aikasyöpön sisukset on tarkoitus tutkia yhdessä syöppöä lappusillaan ruokkineiden kanssa. Tavoitteena on keskustelu, ongelmien tunnistaminen ja ratkaisujen etsiminen. Pitää priorisoida. Ymmärtää, miksi joku turhalta tuntuva on tärkeää. On luovuttava KOLUMNI jostakin. Keskityttävä. Ja ehkä käy niinkin iloisesti, että kun aikaa vievät ongelmat kirjoittaa ylös ne huomaa sellaisiksi, joille voi sanoa hei hei! Muut mahdolliset inhottavuudet työpaikan, tai elämän yleensä voi tunkea vaikka ämpäriin. Vuorovaikutusongelmat. Organisaatio iso kuin mammutin maha. Epäselvä marssijärjestys. Ei tule hymyä, ei tervehdystä. Ynseä ilme. Kiire. Mitään en ole saanut, vaikka kaikkeni olen antanut Myös inhokkiämpärin äärelle on hyvä pysähtyä yhdessä. Olenko minä se nariseva marttyyri? Muistanko tervehtiä ja vielä hymyillä päälle? Voiko asioille tehdä jotakin? Varmasti. Kuvaukset aikasyöpöstä ja inhokkiämpäristä ja monista muista kiinnostavista jutuista löytyvät uudenuutukaisesta kirjasta nimeltä Taiteesta toiseen taidelähtöisten menetelmien vaikutuksia (Rantala&Jansson 2013). Hankkeessa vietiin taidelähtöisiä menetelmiä työyhteisöihin ja synnytettiin muun muassa kehittävää keskustelua. Työyhteisöteatterissa esitettiin tilanteita, joihin töissä voi joutua. Kohtaamisia pomon ja alaisen kanssa. Katsottiin. Puhuttiin. Tehtiin näkyväksi. Purettiin koettua ja mietittiin, mitä voisi tehdä toisin, jos tilanne tulisi eteen uudestaan. Asioiden käsittely voi olla vaikeaa. Paineita sieltä ja täältä, irtisanomisia, alamäkeä. Yhdessä tekeminen ja asioista puhuminen saattaisivat puhdistaa ilmaa ja auttaa jaksamaan. Ilot on hyvä jakaa. Samoin huolet. Taide ja leikki voisivat hyvin olla keinoja, joiden avulla lukkoja avataan. Vaikka eiväthän aikuiset leiki. Eivätkä taiteile. Mieluummin jurotetaan nurkassa. Hauska ajatus: mitä virallisempi työyhteisö, sitä leikkisämmät ja pakollisemmat! Taidetta taloon -viikot. Inhokkiämpäreiden ja ilojenammeiden tyhjentäminen aina silloin tällöin saattaisi olla helppo tapa pitää työyhteisön hyvää henkeä yllä. Minä kerron ja tulen kuulluksi. Minä kuulen ja voin tarttua ongelmiin! Heti on parempi fiilis. Niina Repo Turkulainen kirjailija Grace & Peace FROM THE INTERNATIONAL CONGREGATION The Pilgrim, Martha, Mommy and the Hermit Kauneimmat Joululaulut kajahtavat vammaisten oikeuksien puolesta. Katso, missä voit laulaa ja tehdä hyvää. Voit tehdä lahjoituksen myös tekstiviestillä. Lähetä viesti JOULU5 JOULU10 tai (5 ) (10 ) numeroon Vuoden varainhankintateko 2012 Vastuullinen Lahjoittaminen Ry Keräyslupa: Manner-Suomi 2020/2012/2695, voimassa , myönnetty , Poliisihallitus. Ahvenanmaa 2012/6893, voimassa 2013, myönnetty , Ahvenanmaan maakuntahallitus. Kerätyt varat käytetään vuosien aikana Suomen Lähetysseuran ulkomaantyöhön. So, I was sitting at our home office having decided that, as I needed to write this column and there were a few other tasks that required something resembling creativity, I would get more work done that way. I tried to put myself to the day when this newspaper would be published. It was a typical November day - although slightly warmer perhaps than it usually had tended to be. Sun was not shining but then again it was not raining either. And I thought to myself what if anything would I want to hear at the very end of November as Advent season would be about to begin. Couldn t think of anything. Nothing. I am a pastor and, please forgive me, but nope, nothing. Two days before I had started reading a book about pilgrimages (Liisa Seppänen s Kelttiläisillä poluilla). The writer was especially in love with Celtic spirituality, much like I am, which is why I had the book in the first place. And the thought of giving well meaning but in the worst scenario utterly useless or even insulting advice about how to approach this season filled me with, well, I don t know. Annoyance? Well, no. Fear? No. Frustration, well, sort of. You see, ours that is my specific denomination is a very wordy church. We explain, teach, preach and whatnot a lot. And make no mistake I am one who loves writing and reading but somehow, well, it just didn t feel right for me to try to educate anyone on anything right now. For the first I did not have a clue as to how one should best approach the season of Advent on a practical level. And the thing is if I cannot get my act together on that level whatever I may have to say about the spirituality of the season becomes rather useless. That s at least how I see it. And therein lies my problem. The thing is that there s a little pilgrim inside me. That pilgrim wants me to stop dashing around and take a deep breath and go out and enjoy the magnificent world God has created. At the same time there s a little Martha (yes, she is still very active!) who wants me to stop everything else and scrub the house from roof to bottom. Then there s the Mommy. The one who desperately wants to create those sunshiney, fragrant, mistletoe memories of Christmas time we all recognize from the movies and Coca Cola ads. And if I am honest, there s a fourth one in there too, the Hermit, who really only wants to take a book and dive into it and forget about everything including Christmas and this is surprsing to me since I actually enjoy and love Christmas. With these four on tow I find myself trying to look for a way forward. I do my best to try to remind myself to enjoy the beauty of each season be it November or December and as I do so I am trying to teach my child about the things that are of true value. I am trying to convince Martha that Christmas can come even if I do not clean every nook and cranny of the house and bully the rest of the family into doing the same. Of the four the Hermit is the most quiet one and usually refrains from making any demands in the first place. But I recognize her presence and I think I need to allow time for reading, too. I cannot promise I will not exhaust myself trying to create the Perfect Christmas but I do recognize that I ve got it all wrong. Christmas is God s gift to us. Neither He or Christmas requires anything from us. We are, in fact, simply called to join the pilgrims of all ages and receive. Mia Pusa University Chaplain and Pastor of the Turku Cathedral International Congregation

13 13 Tuomiokirkon kuusen valot syttyvät kea kuusi saatiin tänä vuonna Kaisa ja Jari Perämäen pihasta Pernosta. Kuusi on 24 metriä korkea ja sen arvioidaan painavan 5000 kiloa. Kuusi seisoo paikallaan Nuutinpäivään saakka. Koko perheen voimin kannattaa lähteä liikkeelle tulevana lauantaina, adventin aattona 30. marraskuuta. Kuusen valot syttyvät juhlassa, joka alkaa klo 17 ja kestää puoli tuntia. Vanhalta Suurtorilta tulee Tuomiokirkkotorille kulkue, johon osallistuu päiväkotilapsia kynttilälyhtyineen ja Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoiden väkeä, kuten itse joulupukki ja joulumuori seurueineen. Kulkueessa astelevat myös oikeat ja keksityt historialliset hahmot, esimerkiksi paitatehtaan omistaja Carl Fredrik Juselius ja kauppias Eliel Åström vaimoineen sekä palvelustyttö Hulda ja kauppa-apulainen Niilo. Juhlassa esiintyy raisiolainen nais- Timo Jakonen Tuomiokirkon edustan kor- Pikkuinen Rouskis-rotta ja Naakka juontavat adventin aattona pidettävän juhlan, jossa sytytetään Tuomiokirkon kuusen 700 lamppua. Kirkon sisälle Rouskis on piilottanut joulun päähenkilöitä. Tarkkasilmäiset voivat löytää kirkosta niin paimenet, lampaat kuin kuin Jeesus-lapsenkin. Kirkossa voi kurkistaa myös Rouskiksen pieneen kotikoloon. kuoro Resonus johtajanaan Kari Jantunen. Luvassa on myös yhteislaulua. Puheen pitää kappalainen Sari Lehti Tuomiokirkkoseurakunnasta. Ja sitten se tapahtuu! Kuusi syttyy loistamaan noin 700 led-valon voimin klo Sen jälkeen lauletaan ja leikitään ja Resonus-kuoro esiintyy. Lopuksi lauletaan yhdessä Joulupuu on rakennettu. Juhlan juontavat Naakka ja Rouskisrotta. Valot kuuseen tarjoaa Turku Energia. Kuusen kuljetuksesta vastasi Turun Seudun Kuntatekniikka Oy ja sen tilasi Turun Kiinteistöliikelaitos Lopuksi lapset voivat vanhempineen piipahtaa Tuomiokirkossa. Sinne Rouskis on piilottanut joulun päähenkilöitä, lampaat, tähden, paimenet, enkelin ja Jeesus-lapsen. Siellä voi myös kurkata pikkuruiseen Rouskiksen kotiin. Lapsille on varattu kirkkoon pieni tuliainen. MESSUT LUTHERIN KIRKOLLA Su klo 11 Messu, Timo Nisula Su klo 11 Messu, Timo Nisula, messun jälkeen Joulujuhla ja myyjäiset! Su klo 11 Messu, Olli Koskenniemi Su klo 11 Messu, Timo Nisula Turun Lutherin kirkko, Puutarhakatu 8 a Turvallista ja kodikasta asumista Turun diakoniasäätiön Palvelutalo Esikossa, Uittamontie Turku. Tervetuloa tutustumaan! Lisätietoja: Toiminnanjohtaja Anu Salmi, p PH Jouluradio 93,8 soi entistä rouheampana Lisänä kuusi nettiradiokanavaa Toivontuottajien Jouluradio käynnistyy Hoosiannalla 11. kertaa päivän vaihtuessa ensimmäiseksi adventtisunnuntaiksi 1. joulukuuta. Jouluradio soi jälleen niin FM-taajuuksilla kuin netissäkin aina loppiaiseen saakka. Turun alueella Jouluradio jatkaa antennitalouksissa tutulla taajuudella 93,8 MHz ja kaapelitalouksissa 90,1 MHz (Turku TeliaSonera) ja 98,0 MHz (Raisio DNA). Netissä jouluiset kanavat avautuvat osoitteesta jouluradio.fi. Joulumusiikin pää-äänenkannattajan Toivontuottajien Jouluradion kanavaperhe kasvaa tänä vuonna kahdella uudella nettikanavalla: Xmas ja Rouhea joulu. Perheeseen kuuluvat jo ennestään Pikku Jouluradio perheen pienimmille, Kauneimmat joululaulut yhteistyössä Suomen Lähetysseuran kanssa se- Gallup kä Julradion myös suoraan osoitteesta julradion.fi. Uudet nettikanavat tunnelmoivat ja rytisevät Uusista nettikanavista Xmas edustaa svengaavaa, kansainvälistä joulua. Kanavalla kuullaan niin vanhan koulukunnan kultakurkkujen kuten Elviksen tunnelmaa tihkuvia joulukappaleita kuin tuoretta, sielukasta tulkintaa. Jouluun ei yleensä yhdistetä rokkia eikä varsinkaan metallimusiik- kia. Rouhean joulun soittolistoilla Jarkko Aholan, Marco Hietalan ja kumppanien tulkinnat joulusta yllättävät varmasti jokaisen, joka antaa heille tilaisuuden. Jouluradion musiikkipäällikön pesti on aitiopaikka laajentaa joulumusiikin käsitettä, kertoo uusi musiikkipäällikkö Olli Aimola. Jouluradion musiikki koostuu perinteisistä joululauluista ja sävelmistä niistä tutuimmista ja rakastetuimmista mutta mukaan mahtuu tänäkin vuonna uusia ja moderneja sovituksia sekä todellisia harvinaisuuksia ja yllätyksiä. Kaikkia kappaleita yhdistää edelleen yksi yhteinen tekijä: laatu. Tunnetuksi ja suosituksi kasvanut joulukanava Viime vuonna Jouluradiolla oli Finnpanelin kuuntelijatutkimuk- sen mukaan noin viikkokuuntelijaa. Netissä yksilökävijöitä oli noin ympäri maailmaa. Facebookissa on tavoitettu jo tykkääjää. Kymmenen vuotensa aikana Jouluradiosta on kasvanut tunnettu ja suosittu kanava: Taloustutkimuksen mukaan jo kaksi viidestä tietää siitä. Erityisen hyvin kanava tunnetaan pääkaupunkiseudulla ja Turun alueella. Mainoksettoman ja tauotta joulumusiikkia soittavan Jouluradion tuottaa Helsingin, Espoon ja Vantaan ev.lut. seurakuntien mediatoimitus Toivontuottajat. Jouluradio kuuluu radiotaajuuksilla eri puolilla maata Kuopiota ja Rovaniemeä myöten. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä tarjoaa kanavan Turun seudulla asuville. Toivontuottajat, MV Ostatko joululahjoja? Reetta Meriläinen: Ei unohdeta vähäosaisia Pepe ja Merja Tolosen lähetysnäky: Romaniaan viedään monen tason apua Riitta Keskimäki: Jumalan valitsema Maria Jorma Laitinen: Selättääkö joulu syyllisyyden ja häpeän? Paljon, paljon muuta! Pihla Syrjänen Meillä on tapana perheen kesken arpoa, kuka antaa lahjan kenellekin, jottei tarvitse ostaa kuin yksi lahja. Joulun Sana 2013 on perinteinen joululehti, joka virittää sydämet joulun odotukseen. Lahjoita Joulun Sana lähimmäisellesi viemään sanomaa Vapahtajan syntymästä eteenpäin. Joulun Sana on mainio lahjaidea! TÄSSÄ JOULULEHDESSÄ MM. Pihla Syrjänen Tiina Marttila Joulun Sana 2013 Briitta Karvinen En oikeastaan. Lapsia on tullut autettua muutenkin niin paljon, etten näe joulussa erityistä merkitystä. Olli Lukkarinen Ostan joululahjoja perheen jäsenilleni ja itsellenikin. Lauri Mattila Jouluna ostan lahjan veljelleni, vanhemmilleni ja mummilleni. Joskus olen tehnyt lahjoja myös itse. Tilaamalla saat joulukortit kaupan päälle: kahdella lehdellä viisi korttia, kolmella kymmenen jne, max 25 kpl. Pyhä Jumala, Me katsomm taivaallinen Isä. e Iisain suvun ihmettä: kannosta nousee seimeen syntyy sinun Poikasi, verso, maailman Vapahtaja. Kiitämme sinua siitä, että hänen syntymässään sanasi lupauks Anna meille et ovat toteutuneet. elämä hänen niin että sydäme elämästään, uuden elämän ssämme puhkeaisi ja me kantais verso imme rakkauden ja rauhan hedelmää. Hinta 5 e, CD 7 e Myynti: kristilliset kirjakaupat, tai KRS/puh , tuotemyynti@sana.fi,

14 14 HAUTAUSJÄRJESTELY-VIHKO noudettavissa liikkeestämme veloituksetta. Avustamme myös vihkon täyttämisessä. HAUTAUSTOIMISTO Annikki Perttala-Koskinen Oy Alkuperäinen, v perustettu perheyritys Linnankatu 3 Puh Myös liikeajan jälkeen Vähätorilla Maksuton asiakaspysäköinti Kaikkea maan ja taivaan väliltä. kumppanina Sivut sujuvasti nettiin Laajan valikoiman ja hyvän palvelun kristillinen kirjakauppa. Puh Tasavuosia täyttävä Kotimäen seurakuntatalo on tarjonnut monipuolista toimintaa läpi vuosikymmenten. Kuva lasten juhlasta lienee otettu joskus 1960-luvulla. Kuusikymppinen Kotimäki juhlii joulukuussa Maarian seurakunnan Kotimäen seurakuntatalossa juhlistetaan talon 60-vuotista historiaa sunnuntaina kello 16 alkaen. Juhlassa esitellään seurakuntatalon toimintaa vuosikymmenten ajalta puhein ja valokuvin. Kotimäen juhlassa vahtimestari Helena Mäkinen kuvaa talon historiaa ja Kotimäen seurakuntatalon isäntänä pitkään toiminut Salme Ahlamo kertoo aluetyöstä. Tilaisuuteen tuovat tervehdyksensä myös kirkkoherra Katri Rinne ja alueneuvoston puheenjohtaja Merja Nurmio. Juhlassa on lisäksi luvassa muun muassa yhteislaulua Mari Luodon säestyksellä sekä Oili Kouvon runon lausuntaa. Mukana on myös partiolaisia. Juhla on kaikille avoin. Pohjois-Maarian alueella toimiva Kotimäen seurakuntatalo on yksi Maarian seurakunnan seitsemästä seurakuntatalosta. Lisäksi Maarian toimitiloihin kuuluvat Maarian ja Pallivahan kirkot sekä Maarian pappila ja talli. Kotimäen seurakuntatalo sijaitsee Jäkärlässä osoitteessa Arkeologinkatu 1. Lauantai klo Sunnuntai klo Joulumarkkinoiden glögikeidas Domcaféssa Perinteiset joulumarkkinat valtaavat Vanhan suurtorin taas tuttuun tapaan joulun alla. Kun kylmä alkaa kiristellä markkinaväen varpaita ja nenää, on aika suunnata kohti Tuomiokirkon kivijalassa sijaitsevaa lähetyskahvilaa. Domcafé palvelee joulumarkkinoiden ajan lauantaista sunnuntaihin klo Kahvila on avoinna , ja Kahvilassa on myynnissä 3,5 euron hintaan glögi tai kahvi ja joulutorttu sekä 2 euron hintaan glögi ja pipari. Kynttilänhämytunnelma tulee kaupan päälle. Timo Jakonen Emma Theman 2013 Tervetuloa Joulutunnelmaan! Perinteistä joulua Lapin maisemissa Vuontispirtillä Enontekiössä vietetään joulua perinteiseen tapaan. Turusta starttaa bussi kohti Lapin talvista maisemaa , takaisin palataan Matkalla ovat mukana monille turkulaisille tutut Leena ja Heikki Suominen. Matkat, majoittuminen kahden hengen huoneissa ja täysihoito perillä maksavat 540 /hlö. Vuontispirtillä on mahdollisuus koristella kuuset itse tehdyillä koristeilla, ulkoilla kaamoksen hämyssä, laulaa kauneimpia joululauluja ja osallistua hartaushetkiin. Joulukirkkoon mennään Hettaan ja tapaninpäivänä pääsee poroajelulle sekä kahvittelemaan kodalle. Nälkä ei matkan aikana pääse yllättämään, sillä joulupöydät notkuvat herkuista. Tuttujen suosikkien lisäksi tarjolla on myös lapinherkkuja. Lisätietoja: Aki Grandell, p Varsinkin huonosti liikkuvat ikäihmiset ovat usein arkoja lähtemään iltaisin järjestettäviin tilaisuuksiin. Kulttuurikaverin kanssa lähtemisen kynnys mataloituu ja kaksistaan on muutenkin mukava jakaa yhteisiä kokemuksia. Kulttuuria kaverin kanssa Kulttuuri maistuisi ikäihmisillekin, mutta monesti lähteminen jää, kun ei ole ketään kaveria. Kulttuuriystäväpalvelu tuo ratkaisun tähän ongelmaan, sillä sen kautta voi tilata kaveriksi vapaaehtoisen kulttuuriystävän, joka pääsee ikäihmisen mukana maksutta yhteistyökohteisiin, joten palvelusta ei synny lisäkustannuksia tilaajalle. Kustannettaviksi jäävät vain mahdollinen oma pääsymaksu sekä yhteiset matkakulut ikäihmisen kodin ja vierailukohteen välillä. Yhteiskohteita ovat esimerkiksi Turun kaupunginteatteri, TFO:n konsertit, Turun taidemuseo. Yhtä hyvin ystävän voi tilata seurakseen myös maksuttomiin kulttuuritapahtumiin kuten vaikkapa Kauneimpiin joululauluihin. Lisätietoa toiminnasta saa arkisin klo Turun SPR:n toimistosta numerosta

15 15 Jouluradio 93,8 (90,1 ja 98,0) MHz Lue Jouluradiosta ja sen nettikanavista lisää sivulta 13. YLE Turun Radio 94,3 (97,3) MHz Seurapuheessa sukelletaan syvemmälle ja luodataan laajemmalta niin ihmiselon vaiheita kuin kulttuurin kulkuja. Seurapuhe torstaisin noin klo Radio Melodia 89,0 (95,7) MHz Toivo2000 seuraa kirkkovuoden kulkua, ottaa näkökulmaa adventtiajan pyhien teksteihin sekä kertoo kirkolliset uutiset. Joulukuussa lauletaan hoosiannaa, puhutaan kunniasta ja vannomisesta, hutkitaan hengellistä kieltä ja tutkitaan kristillistä kasvatusta. Ohjelmaisäntänä Hannu Huppe Hurme. Toivo2000 sunnuntaisin klo sekä uusintoina keskiviikkoisin ja perjantaisin klo Hyvän mielen pestejä, ole hyvä! AALLON PITUUKSILLA Suurella sydämellä -verkkosivusto tarjoaa sekä kertakeikkoja että pidempiä hyvän mielen vapaaehtoispestejä. Suurellasydamella.fi -palvelussa on tarjolla yli viisikymmentä vapaaehtoispestiä Turussa ja Kaarinassa. Juuri nyt tarvitaan muun muassa: Autottomille kyytiä jouluaattona. Olisiko sinulla jouluaattoiltana aikaa yhden kuskauksen verran? Tuomiokirkossa järjestetään jouluaaton vietto heille, joilla ei ole ympärillään läheisiä jouluna, ja koskapa julkiset eivät enää kuljeta jouluaattoiltana niin illan mittaan tarvittaisiin kyytejä kotiin. Kinkunpaistaja Tuomiokirkon jouluaattoon. Samainen Tuomiokirkon jouluaatonvietto kaipaa taidokasta kinkunpaistajaa. Vammaistyön joulujuhlan tekijöitä. Vammaisryhmien yhteinen joulujuhla järjestetään lauantaina 7. joulukuuta. Apua kaivataan kattamiseen, tarjoiluun, koristeluun, tiskaamiseen ja jälkisiivoukseen. Aikuisia koululaisten leirille ja retkille. Martinseurakunnan kouluikäisten leireillä ja retkillä toimii tällä hetkellä työntekijöiden lisäksi vapaaehtoisia nuoria, mutta lapset kaipaavat mukaan myös kaikenikäisiä aikuisia. Tarkemmin näistä ja muista hyvän mielen vapaaehtoistöistä internetissä suurellasydamella.fi. Lisätietoja saa myös toiminnanohjaaja Kaisa Lundénilta tai puh Henrikissä koottiin vapaaehtoistyöt Henrikinseurakunnassa on koottu yhteen erilaisia tehtäviä innostuneille vapaaehtoistyöntekijöille. Seurakunta toivottaakin tervetulleeksi mukaan aktiiviseen ja merkitykselliseen toimintaan työntekijöiden rinnalla. Radio Dei Turku 107,3 (99,4) MHz Päivittäiset ohjelmatiedot osoitteessa radiodei.fi > Ohjelmat. Kinoteekki-leffaohjelmaa jatkaa blogi osoitteessa kinoteekkielokuvakritiikki.blogspot.fi. Virtuaalikirkko.fi Kansallispyhäkön sunnuntaimessut lähetetään suorana internetissä klo 10. Auta. Henrikinseurakunnassa on tarjolla vapaaehtoispestejä läksyjentekoapuna maahanmuuttajalapsille, lähimmäisenä yksinäiselle, lasten pyhäkouluhetkien vetäjinä, kerhomameina ja kerhovaareina perhekerhoissa ja vauvakahvilassa, musisoijina Maailmojen messussa, ranskan- ja englanninkielisten tekstien lukijoina, autonrenkaiden vaihtajina, kirkkokahvien keittäjinä, leipureina, lähetyslounaiden emäntinä, lipaskerääjinä ja niin edelleen. Lisätietoa näistäkin löytyy suurellasydamella.fi -sivuilta. MV LÖYDÄ PIPLIAN LAHJAT Tutustu myös keskikokoisiin ja nahkakantisiin virsikirjoihin MISTÄ LÖYDÄT? PIPLIA Hauskat piirrokset ovat täynnä jännittäviä yksityiskohtia, löydätkö ne? Isokokoisessa kirjassa on pahviset sivut. Soveltuu 2 7 vuotiaille. 14,90 / KPL SOINNUTETUT TASKUVIRSIKIRJAT Kaikki virret ovat soinnutettuina omalla sivullaan. Mukana katekismus. Neljä kansivaihtoehtoa. 12,90 / KPL UUSI FARKKURAAMATTU! 24 / KPL Suomen Pipliaseura myynti myynti@piplia.fi Kotimaa tuntee kirkon. Kotimaa on Uutta tulossa! Vammaisten päivänä juhlitaan Taide Kaikille eli TaiKa-festivaali tuo taiteen kaikkien ulottuville tiistaina 3. joulukuuta klo Festivaalin järjestää kansainvälisenä vammaisten päivänä Kynnys ry. Juhlan paikkana on Turun VPK:n talo, Eskelinkatu 5. Ohjelmassa on muun muassa liikuntavammaisista muusikoista koostuva maineikas yhtye V. Auer, viittomakielinen teatteri Totti, runokioski, Katariinan koulun nuorten esitys sekä Kynnys ry:n oma tanssiryhmä. Illan aikana julkistetaan myös vuotuinen Kynnys-palkinnon saaja. TaiKa-festivaalin teemana on suvaitsevaisuus, ja iskulause Katso peiliin kehottaa kaikkia miettimään omia asenteitaan erilaisia ihmisiä kohtaan. TaiKa-festivaalin tavoitteena on kaventaa kuilua vammaisten ja vammattomien henkilöiden välillä sekä vähentää vammaisiin kohdistuvia ennakkoluuloja. Tapahtuma-alue on esteetön, ja tilaisuudessa on huomioitu myös näkö- ja kuulovammaiset henkilöt. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Maariassa avautuu seiminäyttely Maarian pappilan porttirakennuksessa, Sorolaisenkatu 4, voi hiljentyä adventin aikana isokokoisen seimen äärelle. Pyhän perheen vieraaksi saapuvat enkelit ja paimenet lampaineen. Hahmot ovat suunnitelleet ja tehneet eläkkeellä olevat opettajat, harrastelijataiteilijat Leena Törmä, Marjatta Risku, Tuuli Kastemaa ja Heidi Nummila. Näyttelyrakenteiden tekemisessä on avustanut Charlston Palombo Correia. Lisäksi pappilan leivintupaan kootaan yksityiskodeista erilaisia pienoisseimiä. Seiminäyttelyn avajaiset ovat sunnuntaina noin kello Maarian kirkon adventtimessun jälkeen. Näyttelyn avaa kirkkoherra Katri Rinne. Maarian seurakunnan kuoro Verbum Sonans järjestää myyjäiset avajaisten yhteydessä. Kaupan on monenlaisia jouluherkkuja sekä arpoja. Seimeen voi tutustua loppiaiseen 6.1. ja pienoisseimiin saakka. Näyttelyt ovat opastettuina avoinna Maarian kirkon ja tallin seurakuntatilaisuuksien jälkeen sekä sunnuntaisin kello Näyttely sopii erilaisten aikuis- tai lapsiryhmien sekä koululuokkien adventinajan vierailuun. Ryhmävaraukset Maarian seurakuntasihteeriltä, p (ma-pe klo 9 15). Kotimaa on nyt enemmän kuin koskaan. Kotimaa on nyt PRO nimensä veroisesti palvelu ammattilaiselle ja nimensä mukaisesti kirkon puolesta. Kotimaa Pro -kokonaisuuteen kuuluvat sekä Kotimaa-lehti että verkkopalvelu. Se on printin ja sähköisen palvelun yhdistelmä kaikille kirkollisten asioiden parissa toimiville. Varmista, että kokonaisuus on käytössäsi alkaen.

16 16 Joulu soi Henrikinkirkossa su klo 15 Joulukonsertti, NMKY:n Aura Brass Band. Vieraina vaskimusiikin suomalaiset suurmiehet Jouko Harjanne, trumpetti ja Harri Lidsle, tuuba. su klo 16 Laulun ja Sanan hetki, Jarvansalo, Pätsi to klo 18 Turun NMKY:n musiikkiopiston oppilaskonsertti Kaarinan kirkossa pe klo 18 Kamu-kuoron konsertti, johtaa Pekka Nebelung, kahvitarjoilu pe klo 18 Arkipelagin Lucia-konsertti, vapaa pääsy pe klo 19 Kuusiston puhaltajien joulukonsertti, vapaa pääsy, ohjelma 10 e, järj. Kaarina-seura ja seurakunta Kuusiston kirkossa su klo 17 Joulu Ainainen -levynjulkistamiskonsertti. DoReMi -kuoro, joht. Ari Ainasoja, vapaa pääsy ti klo 19 Kuusiston joulu, Sanna-Maija Rautakoski, sopraano, Janne Sundqvist, basso ja Joni Poutanen, urut Maarian kirkossa ma klo 19 Joulua odottaessa, CCIpoikakuoron kaikki ryhmät, Epp- Inna Westergård, Sanna-Maija Rautakoski, Rainio, Rinne pe klo 18 Karjalan Käkösten ja Pandora-kuoron yhteiskonsertti. Glögi- ja piparitarjoilu Maarian pappilan tallissa, hartaus Mikko Laurén. Konsertin avaa Mika Ketola. la klo 16 ja klo 19 Key Ensemblen joulukonsertit Teemu Honkasen johdolla ke klo 19 Turun NMKY:n seniorikuoro, Rainio, Rinne la klo 20 Heikki Rainio & Adastra Ensemble Martinkirkossa su klo 16 Turun NMKY:n Aura Brass Band -joulukonsertti, vapaa pääsy, maksullinen ohjelma. F. E. Sillanpään joulusaarna, lukijana Mikko Kouki to klo 18 Kanttoreiden joulukonsertti Kun joulu valkeneepi, Riina Rautakoski, kantele; Martinseurakunnan kanttorit ma klo 16 Turun NMKY:n Tähdet Kertovat -tyttökuoron joulukonsertti, joulupuhe Antti Koponen Mikaelinkirkossa la klo 18 Mikaelin ystävien joulukonsertti, Viktor Klimenko, Marko Hakanpää (Finlandia), ohjelma 10 e su klo Urkutuokio ja urkujen esittely su klo 19 Samuli Edelmann: Hiljaisuuden valo -konsertti, 25 e / 23 e S-etukortilla Turun Timo Jakonen alueen Prismoista ja Wiklundilta. Mikaelinseurakunta lahjoittaa konsertin tuoton Tyksin lastenklinikalle. ma klo 19 Turun Linnan Muusikot 20 vuotta -juhlakonsertti, Heikki Seppänen, joht., Markku Hietaharju, urut; Dan Karlström, tenori; Lisa Fornhammar, sopraano. Vapaa pääsy, ohjelma 15 e. la klo LAPSEN TÄHDEN -joulukonsertti. Esiintyjinä 13 kuoroa, solisteina Emma Salokoski, Riki Sorsa, Silvia Koski, Onni Kunnola, Nooa Leiwo ja Sanna-Mari Titov. Muusikot - Collegium Musicum Turku, Palapeli -orkesteri ja Mikko Tuominen. Konsertin tuotto vähävaraisten lasten ja nuorten musiikkiharrastuksen tukemiseen. Liput 20 e, Järj. Turun Mikaelinseurakunta ja Viihdekuoroliitto ry. Paattisten kirkossa ma klo 18 Paattisten koulun joulukonsertti Pallivahan kirkossa la klo 16 Hengellisen romanimusiikin joulukonsertti, Taivaasta tuulee -yhtye Leonard Stenroosin johdolla. Konsertin avaa Mikko Laurén. Kahvitarjoulu konsertin jälkeen. Piikkiön kirkossa pe klo 19 Hilpeä joulunavaus ke klo 18 Pekka Simojoen konsertti, kolehti Hosainan kuurojenkoululle su klo 18 Joulutunnelmissa sopraano Mari Palo ja urkuri Tiina Ilonen, vapaa pääsy, ohjelma 10 e to klo Toivonlinnan koulun joulukonsertti, vapaa pääsy pe klo 19 Resonus-kuoron konsertti, vapaa pääsy, ohjelma 15/10 e ti klo 18 Joulujuhla seurakuntatalolla, musiikkikoulun oppilaat, lapsikuoro, nuorten musaryhmä, tarjoilua, liput 5 e, lapset ja nuoret maksutta. Pyhän Katariinan kirkossa su klo 10 Georg Philipp Telemann in adventtikantaatti. Kvartetti Turun seudun musiikkiopistolta: Johanna Koiranen, laulu; Erica Kuusela, huilu; Elli Liippo, piano; Vilhelm Suksi, sello. Esitys 1.adventtisunnuntain jumalanpalveluksen aluksi. Tuomiokirkossa su klo Händelin Messiasoratorio: Adastra, CCI, TCYC joht. Heikki Rainio ja Åberg. Liput 20/15 e. ti klo 19 Turun tuomiokirkon kuoron joulukonsertti, joht. Maria Utriainen, urut Markku Hietaharju. Vapaa pääsy, ohjelma 5 e. ke klo 19 Kamarikuoro Novan joulukonsertti, joht. Pietilä, urut ja piano Hietaharju pe klo 19 Turun tuomiokirkon käsikelloyhtye Hups! sekä palkittu nuorisokuoro Turku Cathedral Youth Choir. Musiikinjohto Anu Åberg, Markku Hietaharju, urut ja piano. Liput 10 e ovelta tuntia ennen konserttia tai kuorolaisilta. Myyjäisistä joulun makuja, tuoksuja ja lämpöä To klo Muotinäytös ja myyjäiset Raunistulan srktalossa, Murtomaantie 12. Vinkkejä pukeutumiseen, malleina kaikenikäisiä ja -kokoisia naisia. Myynnissä mm. herkkuja, kosmetiikkaa, koruja, sisustustarvikkeita. Liput 5 e, sis. kahvin ja leivonnaisen. Tuotto Raunistulassa, Halisissa ja Runosmäessä toimivien lippukuntien partiotyöhön. Järj. Koroisten Ritarien ja Maarian Kämmeköiden partioäidit. La klo Adventtimyyjäiset Henrikinkirkossa, Peltolantie 2. Kotitekoisia leivonnaisia, jouluruokia, joulutuotteita, arpajaisia, grillimakkaraa, joulupuuroa ja kahvia ym. La klo Perinteiset joulumyyjäiset Kaarinan kirkossa, Voudinkatu 2 Käsitöitä, leivonnaisia, askarteluja, joulukoristeita ym. Kahvio diakoniatyön hyväksi. Mukana kaarinalaisia yhdistyksiä, piirejä, partiolaisia ja käsityöläisiä. La klo Mikaelin srk-kodissa, Puistokatu 13. La klo Diakonia- ja lähetystyön joulumyyjäiset Martin srktalossa, Temppelikatu 1. Myynnissä hernekeittoa, kahvia, leivonnaisia, lanttu- ja porkkanalaatikkoa, käsitöitä ja joulukortteja. Arpajaiset ja kirpputori. Myyntipöydät seurakunnan eri viiteryhmistä. La klo Hirvensalon kirkossa, Honkaistentie 85. Järj. Martinseurakunnan partiotyttölippukunta Louhentytöt ja Hirvensalon Martat. Su klo Adventtimyyjäiset ja seiminäyttelyn avajaiset Maarian pappilassa, Sorolaisenkatu 4. Järj. Maarian seurakunnan kuoro Verbum Sonans. Pe klo 11 alkaen Katariinan Marttojen järjestämät kirkkokahvit, myyjäiset ja arpajaiset Nummen srk-kodissa, Papinkatu 2. Pe klo 11 alkaen partiolaisten joulumyyjäiset Nummen srk-talossa, Papinkatu 2. Myynti alkaa itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksen jälkeen. Järj. partiolippukunta Kaarinan Sädetytöt. La klo Partiolaisten joulumyyjäiset Hannunniitun srk-talossa, Virmuntie 2. Järj. partiolippukunnat Kaarinan Sädetytöt ja Kaarinan Ristiritarit. La klo Paattisten srk-talossa, Paattistentie 857. Kahvio aukeaa klo La klo Runosmäen srk-kodissa, Munterinkatu 15. Anne Kiiski Joulurauhaa karvaturreille ja kotiväelle Perinteisessä joulurauhan julistamisesta tunnetussa kaupungissa myös kodeissa ja luonnossa elävät eläimet saavat oman joulurauhanjulistuksensa. Kaikenkarvaiset perheiden lemmikit ovat tervetulleita omistajineen mukaan Henrikinkirkon ulkoalueella järjestettävään jouluiseen Hau hau -hartauteen keskiviikkona klo 18. Tilaisuuden jälkeen tarjoillaan jouluisissa tunnelmissa glögiä ja pipareita. Myös Mikaelinkirkonmäen ulkoalueella iloisessa joulunalustapahtumassa julistetaan joulurauhaa eläimille sunnuntaina klo 15. Mukana tilaisuudessa on kirkkoherra Jouni Lehikoinen. Tuomaanpäivänä klo 17 julistetaan eläinten joulurauha vanhaan, tuttuun tapaam Virnamäellä Halisten alueella. Ennen joulurauhan julistusta kokoonnutaan Kalloisten kadun ja Valkkimyllynkujan kulmassa, josta mennään yhdessä lyhtykulkueena Virnamäelle. Tilaisuuteen kannattaa pukea ylle säänmukainen varustus sekä ottaa mukaan oma lyhty. Tarkkasilmäinen voi kuulaana talvi-iltana katsoa, näkeekö Virnamäeltä kolme vanhaa kirkkoa: Tuomiokirkon, Pyhän Katariinan kirkon ja Maarian kirkon. Joulurauhanjulistuksen jälkeen kotiseutuyhdistys Halisseura Maarian ja Katariinanseurakunnan yhteisessä tilaisuudessa glögiä ja pipareita Komoisten tilan mailla. LK Jussi Vierimaa

17 17 DIAKONIA- RUOKAILUT Halisten sunnuntailounaat Halisten srk-kodissa, Gregorius IX:n tie Su klo Lounas 1,50 e, lapset 7 12 v. 1 e, alle kouluikäiset ilmaiseksi Haliskahvila Kardinaalinkatu 3A, kellarikerros Kahvia tarjolla joka ti ja to klo Ruokakassien jako klo 12 Jesari, Jäkärlän puistokatu 20 Ruokakassien jako pe klo Karderoopi, Kaarlentie 2 Keittopäivä ke klo Keitto, leipä, levite, maito, kahvi/tee Vapaaeht. 1 e:n maksu Varissuon kirkko, Kousankatu 6 Su klo Jouluruokailu, ruokaa varattu 100:lle hengelle, ilm. ruokailuun diakoniatyöntekijöille ti ja pe klo , p Runosmäen keskiviikkokeitto Runosmäen srk-kodissa, Munterinkatu 15 Ke klo Vapaaeht. maksu 1 e, lapset ilmaiseksi Runosmäen nuorisotalo Ruokakello Piiparinpolku 13 Ruokakassien jako to klo 10 Yrjänän seurakuntakoti Itäinen Pitkäkatu 49 To klo 12 Diakoniaruokailu työttömille ja muille tarvitseville. Aikuiset 1 e, lapset ilmaiseksi (ruoka, juoma, leipä, kahvi/tee) ELÄKELÄISET Maarian Vireiden nuorekkaiden eläkeläisten puurojuhla ke klo 11 Maarian pappilassa, Sorolaisenkatu 4. Tarjoilumaksu 5 e. Ilm menn. Raunistulan diak. toimistoon ti ja to klo , p Eläkeläisten joulujuhla to klo Mikaelin seurakuntakodissa, Puistokatu 13. Joulupuuro ja kahvit, yhteislaulua, hartaus, joulujumppa. Maksuton bussikyyti: klo 11 Kans.palvelutalo, Kustavint, Talinkorventie, Suikkilan srk-koti, Artukaistent, Hyrköistent, Pernont, klo Messukentänt, Vienolan srk-koti, Kanslerint, Iso-Heikin palvelutalo, Puutarhak. Paluu n. klo samaa reittiä. Nuorekkaat eläkeläiset La Teatterimatka Uudenkaupungin teatteriin, jossa esitetään Charles Dickensin kertomus Saiturin joulu. Lähtö Tuomiokirkolta klo 12. Matkan hinta on 30 e, sis. teatterilipun, bussin, väliaikakahvin. Tied. Sirpa Salminen, p Ti Tiistaitreffit klo 13 juhlasalissa, Eerikink. 3. Uskonnot osa ongelmaa vai osa ratkaisua? Piispa Kaarlo Kalliala. Lopuksi juttukahvit (2 e) Ke Joulujuhla klo 15 juhlasalissa. Ilm. p (ti ja to klo 9 11). Järj. Tuomiokirkkoseurakunnan diakoniatyö HENGELLISTÄ OHJAUSTA Ohjatut rukousviikot , elämän ja uskon vuoropuhelua rukouksen hengessä. Osallistujat sitoutuvat päivittäiseen puolituntiseen rukousmietiskelyyn kotona Raamatun tekstien äärellä ja viikoittaiseen kahdenkeskiseen tapaamiseen ohjaajansa kanssa. Kuusiviikkoisen jakson alussa ja lopussa osallistumme yhdessä messuun ja ryhmätapaamiseen. Tied. ja ilm. Auli Hynönen- Rinne, p , auli.hynonen-rinne@evl.fi. JUMALAN- PALVELUKSET Koroisten ristin joulunajan ulkoilmahartaus ke klo 18, Laurén, Niemi. Tilaisuuden juontaa Mika Ketola, mehutarjoilusta vastaa Halinen-Räntämäki-seura. Omat lyhdyt mukaan! VAMMAISTYÖ Kehitysvammaistyö Musiikkikerho ma klo Syyskauden päätös. Henrikinkirkon Ruususalissa, Peltolant. 2. Tunteiden Tupa n. klo Jouluretki Kuralan Kylämäkeen. Kehitysvammaistyön joulukirkko ma klo 9.30 Henrikinkirkolla. Tilaisuuden jälkeen tarjolla glögiä ja piparia. Vuonna 2014 toiminnat pyörähtävät taas käyntiin viikolla 3 ja 4. Lisät. vammaistyön diakoni Tarja Muurinen, p , tarja.muurinen@evl.fi. OLLAAN YHDESSÄ Cafe Mikael Hyrköistentie 26, Pansio (bussi nro 32, 42)ma pe klo Lounasaika klo 11 14, lounaspöytä 5 e. Aamuhartaus ja aamiainen ma klo 8 9, 2 e. Kaikki tuotto diakoniatyöhön. Tietovisa lähetyskahvila Domcaféssa joka to klo 17. Testaa tietosi tai tule yleisöksi viihtymään rentoon tietovisailuun. Martinseurakunnan jouluiset Missiotreffit pe klo Hirvensalon K-supermarketissa. Tarjolla glögiä, pipareita ja kotikirkkosi väkeä. Vähävaraisten itsenäisyyspäiväjuhla pe klo Kauppatorilla. Musiikkia, vaikuttavia puheita, ruokakassien jakoa, soppaa tykistä, pullakahvit 1000 ensimmäiselle. Yhteistyössä Turun seudun kristilliset seurakunnat. Jouluaattoillan vietto Tuomiokirkossa klo Sinä, jolla ei ole läheisiä ympärilläsi jouluna, tule viettämään jouluaattoa Tuomiokirkkoon. Aloitamme aattohartaudella, jonka jälkeen syömme yhdessä Tarkk ampujan kappelissa: kukin tuo tullessaan itselleen jotakin syötävää. Nautimme joulun tunnelmasta sisällä ja ulkona. Lisät. ja ilm. viim. to Raija Eevalle p Järj. Tuomiokirkkoseurakunnan diakoniatyö OMAISHOITAJAT Infotilaisuus omaishoitajille ja puurojuhla to klo Ruusukorttelin hyvinvointikeskuksessa, Puistokatu 11. Omaishoidon kauneimmat joululaulut ke klo Varissuon kirkossa, Kousankatu 6. PERHEILLE Joulukorttipaja ti klo nuortentalolla, Eerikinkatu 1. Tervetuloa askartelemaan ja nauttimaan pientä jouluista tarjoilua lämpöisessä adventtitunnelmassa! Voit tulla yksin, perheen taikka vaikka kaverin kanssa. Joulunäytelmä Ilouutinen ma klo Kaarinan kirkossa, Voudinkatu 2. Kas kummaa -nukketeatteri, jouluaskartelua alakerrassa. RETKET Henrikinseurakunnan jouluretki Jouluvaellukseen Vivamoon la Tied. ja ilm menn. Kaarina Hembree, p Aikuiset 25 e, lapset 3 12 v 15 e ja lapset alle 3 v ilmaiseksi. Lähtö Henrikinkirkolta klo 11 ja paluu n. klo 17. RETRIITIT Hiljaisuuden retriitit Tammilehdossa Varjele meitä, Korkein kädelläs Leena Nieminen, Markku Ahlstrand Nuorten ja nuorten aikuisten retriitti, Miika Ahola, Hannele Lund Hinta tässä 30 e Nyt seisahdun mä seimelles Salme Ahlamo, Anneli Leppänen Retriittien hinta v e, op., eläk. ja tyött. 56 e Jumalan kämmenellä Tuomasretriitti Aira Kuvaja, Pekka Saurio, Varpu Ruohonen Ikonimaalausta ja rukousta. Ekumeeninen retriitti jo yhden ikonin maalanneille. Antti Narmala, Martti Haltia Candlemass Silent Retreat in English, Timo Viitanen, Mia Pusa Retriittien hinta v e, op., eläk. ja tyött. 62 e Tied. ja ilm. p tai , auli.hynonen-rinne@evl.fi Katso myös TAIDEKAPPELI Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli Hartaus torstaisin klo Martinseurakunnan järjestämänä. Pyhän kosketus a Touch of the Sacred, ke klo Koskettava tutustuminen Taidekappeliin, hinta 10 e aikuinen. Pe klo 19 Joulun tarinajoulukonsertti, Ääniräätälin Laulustudio, liput 10/5 e. Su klo 13 Kappeli soi, Iina Kivimäen kanteleoppilaat Su klo 16 Joulukonsertti, Turun ortodoksisen kirkon kuoro, joht. kanttori Pasi Torhamo, ohjelma 5 e. Kauneimmat joululaulut, ks. takasivu. Näyttelyt: joulukuussa avautuu ikonitaitelija Sinikka Rikkilän ikoninäyttely Avoinna ti pe klo 11 15, to , la-su YKSINELÄVÄT Su klo Joululaulukaraoke, Mikonmökki, Puutarhakatu 24. Ma klo Sinkkuilta: Sokeripalashow, Petri Laitinen ja Pasi Salminen, Eerikinkatu 3. Ma klo Moniryhmäilta, Mikko: Grönlantia matkaillen, Tuula ja Unelma: Joulukorttiaskartelu, Porinaryhmä, Eerikinkatu 3. La klo Kulttuurikahvila: levyraati, Aurakatu 18. Ma klo Yksinelävien joulujuhla, Eerikinkatu 3. Ti klo 18 Yksinelävien joulukirkko Mikaelinkirkossa. Hoosianna-kirkot Ensimmäisen adventtina kirkoissa ympäri maan kaikuvat Hoosianna-hymnit avaavat uuden kirkkovuoden. Monille lapsuusja nuoruusvuosilta tuttu laulu kajahtaa ilmoille muistuttaen lähestyvästä joulusta ja joulun ilosanomasta. Hoosianna on rukous- ja tervehdyshuuto, joka tarkoittaa auta tai pelasta. Kansanjoukot huusivat tätä tervehdystä Jeesuksen ratsastaessa palmusunnuntaina Jerusalemiin. Tapahtumaa muistellaan adventtina, koska silloin alkaa Jeesuksen syntymäjuhlan odotus. Adventti tulee sanasta Adventus Domini eli Herran tuleminen. Hoosiannaa lauletaan sunnuntaina klo 10 alkavissa jumalanpalveluksissa Henrikin, Kaarinan, Maarian, Martin, Mikaelin, Piikkiön ja Pyhän Katariinan kirkoissa sekä Tuomiokirkossa. Aamu-unisemmat ehtivät mukaan laulamaan Pallivahan kirkkoon klo 11 ja Varissuolla sekä Kuusiston kirkossa klo 12 pidettäviin jumalanpalveluksiin. Paattisilla Hoosianna kaikuu klo 16. Tuomiokirkossa juhlistetaan adventin aikaa klo 17 alkavassa jumalanpalveluksessa, samoin Paattisten ja Varissuon kirkossa. Tarkemmat tiedot Hoosianna-jumalanpalveluksista lehden sivuilla HENRIKINKIRKKO, Peltolantie 2 Säännöllinen viikkotoiminta: Ma klo 9.30 Perhekerho (syksyn viim ) Ma klo 17 Miesten Raamattupiiri Ma klo 19 Henkari Henrikin aikuisten Raamattupiiri ( Ti klo 12 Kolmen vartin kuoro Ti klo 13 Päivähartaus (kauden viim ) Ti klo 13 Lähetyspiiri Ti klo 13 Merimieskirkkopiiri Ti klo Rukoustanssiryhmä Ke klo 14 Henrikin lukupiiri (paritt. vkot) Ke klo Henrikin Lapsikuoro Ke klo 18 Henrik's Singers To klo 13 Torstaipiiri Jumalanpalvelukset: La klo 18 Sateenkaarimessu, Miettinen, Laakkonen. Iltatee. Su klo 10 Adventtisunnuntain messu, Mäntylä, Miettinen. Laakkonen, Paaso, Henrik s Singers ja Lapsikuoro. Kirkkokahvi. Ke klo 18 Christmas Carol Service, Mia Pusa. Kirkkokahvi. Pe klo 16 Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus ja partiokirkko. Jokinen, Odell, Moilanen. Kirkkokahvi. Su klo 10 Messu, Pätsi, Mäntylä, Laakkonen. Kirkkokahvi. Su klo 15 Maailmojen messu, Jokinen. Su klo 10 Messu, Odell, Huoponen, Moilanen. Toiminnallinen pyhäkoulu lähes koko messun ajan, Sirkka Selin. Kirkkokahvi. Ti klo 18 Nuorten messu, Mäenpää, Huoponen, Nuorten bändi. Muu toiminta Henrikinkirkolla: To klo ja klo 19 Rippikoulujen aloitustapahtumat (klo ryhmät 103, 104, 107) ja (klo 19 ryhmät 105, 106) La klo Adventtimyyjäiset. Kotitekoisia leivonnaisia, jouluruokia, joulutuotteita, arpajaisia, grillimakkaraa, joulupuuroa ja kahvia ym. Su klo 16 Laulun ja Sanan hetki, Jarvansalo, Pätsi Ti klo 13 Päivähartaus, Mäntylä, Laakkonen Ke klo 18 Hau-hau-hartaus, Huoponen To klo 18 Rukousilta, rukouslauluja alk. klo 18.30, Rukoustyöryhmä, Jokinen Su klo 16 Virsiakatemia, vieraana tutkija, pastori Panu Pihkala, Laakkonen Su klo 18 Sohva, Petri Laitinen. Ti klo 13 Päivähartaus, Huoponen (kauden viimeinen). To klo 18 Turun NMKY:n musiikkiopiston oppilaskonsertti Nuorten viikkotoiminta Henrikinkirkolla: Ma Bändiharjoitukset klo Ti Piikki (avoimet ovet) klo Ke Raamis klo Nuorten viikkotoiminta Kupittaan alasalissa, Syreenikuja 1 To Peli-ilta klo LAUSTEEN SRK-KOTI, Maistraatinkatu 1 Säännöllinen viikkotoiminta Ke klo 13 Keskiviikkokerho (paritt. vkot) Ke klo Raamattupiiri To klo 10 Perhekerho (syksyn viim ) KOIVULAN SRK-KOTI, Sävelkuja 3 Säännöllinen viikkotoiminta: Ma klo 13 Seniorikahvila Ma klo 17 Raamattupiiri Saviruukut Ti klo 10 Vauvakahvila. Vertaistukiryhmä ekavauvojen perheille. (syksyn viim ) Pe klo 9.30 Perhekerho (syksyn viim ) KARDEROOPI, Kaarlentie 2 (ent. Ispoisten seurakuntakoti) Säännöllinen viikkotoiminta To klo 13 Eläkeläisten kerho LEHMUSVALKAMA, Karviaiskatu 7 Ke klo 13 Hartaus, Odell, Paaso Ti klo 13 Hartaus, Jokinen, Moilanen Laura Yliluoma, p KAARINAN KIRKKO, Voudinkatu 2 To ja klo 9.30 Perhekerho To ja klo 18 Miesten piiri Pe klo 18 Kamu-kuoron konsertti, joht. Pekka Nebelung, kahvitarjoilu Su klo 10 Adventin perhekirkko, Kesti, Peltonen, Kaarinan kirkkokuoro, Valkeavuoren koulun musiikkiluokkien kuoro, Poikluoman päiväkerholaiset, piparikahvit ja -mehut klo 17 Veisukirkko, Kesti, Valtanen, ja rippikoulujen aloitus Su klo 10 Messu, Auer, Rautakoski, Turun Naispoliisilaulajat Ma klo 13 Diakoniapiiri Pe klo 18 Arkipelagin Luciakonsertti, vapaa pääsy Su klo 10 Messu, Kesti, Peltonen klo 14 Veisukirkko, Laura Kajala Ma klo Joulunäytelmä Ilouutinen. Kas kummaa -nukketeatteri, jouluaskartelua alakerrassa KUUSISTON KIRKKO, Linnanrauniontie 157 Su klo 12 Messu, Vahtola, Peltonen Pe klo 10 Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus, Heino, Kuoppala, Rautakoski, seppeleenlasku sankarihaudalla. Kirkkokuljetus klo 9.00 Ravattulan Citymarket Kaarinantie Menninkäisenkatu Vanha Littoistentie Monitoimitalo Littoistentie Verkakaari Kaarinantie Littoisten yritystalon pysäkki klo Krossinkatu Nummenniityntie

18 18 Jumpurintie Kaarinantie Oskarinaukio Kaarinan kirkko klo 9.30 Hovirinnantie Kartanontie Paraistentie Kuusiston kirkko LITTOISTEN SRK-TALO, Kampakuja 1 To ja klo 9.30 Perhekerho POIKLUOMAN SEURAKUNTATALO, Poikluomantie 9 To klo 9 Äiti Teresan peittopiiri Su klo 18 Sanan ja laulun ilta Ti klo 9.30 Perhekerho To klo 18 Raamattupiiri, Heino Ma klo 18 Päihdeongelmaisten läheisryhmä Ti klo 18 Naisten piirin nyyttikestit HARTAUDET JA PIIRIT To klo 13 Voivalan lähetyspiiri Peltosilla, Voudinkatu 6 B 6 Ke klo 13 Hartaus, Lähitupa Ti klo Ehtoollishartaus, Hovirinnan palvelukeskus Ti klo 13 Hartaus, Onnikka Ti klo 13 Hartaus, Onnikka PYHÄN KATARIINAN KIRKKO, Kirkkotie 46 Su klo 10 Messu, Paatere, Toljamo, Lautjärvi, ennen messun alkua Georg Philipp Telemann in adventtikantaatti, ks. Joulu soi s. 16 Su klo 18 Armas Maasalon Adventtivesper, Viirros, Lautjärvi, Pyhän Katariinan kuoro Su klo 10 Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus, Markkula, Viirros, Pyhän Katariinan kuoro, seppeleen lasku sankarihaudalle, Katariinan Marttojen kirkkokahvit, myyjäiset ja arpajaiset Nummen srk-kodissa, kirkkobussi Huom. uusi reitti: Lähtö klo 9.10: Varissuon kirkko Littoistentie Satakielenkatu Tilhenkatu Littoistentie Jaanintie Karjakuja Säkönkatu Virmuntie Petkeltien päätepysäkki Kuralankatu Kohmo Kuralankatu Vanha Hämeentie Tammitie Hakapellonkatu Pyhän Katariinan kirkko. Paluu samaa reittiä noin klo Su klo 10 Messu, Toljamo, Forsström-Roivanen, Hartikainen Su klo 10 Messu, Viirros, Paatere, Lautjärvi VARISSUON KIRKKO, Kousankatu 6 Maanantaisin klo 8.30 Rukouspiiri: 2.12., 9.12., Torstaisin klo 16 Isoskoulutus: , 5.12., Joka toinen to klo 18 Raamattupiiri Pikkutuvassa (tied. Timo Rantanen p tai timo.rantanen@abo.fi): , To klo 8.15 Aamun hiljainen musiikkituokio; Iina Kivimäki, harppu, tilaisuuden jälkeen tarjolla aamupalaa, vapaaeht. maksu Armon päiväkodin ja koulun toiminnan tukemiseen Ghanassa. To klo 15 Yhteisvastuu-aktiiveille Kiitos 2013 työstä ja vuoteen 2014 suuntaava tapaaminen. Tervetuloa kaikki, uudet ja konkarit, ilm. diakoniatyöntekijöille. Pe klo 9.30 Perhekerho Su klo 12 Sanajumalanpalvelus, Toljamo, Hartikainen Su klo 17 Yhteyden messu, Markkula, aiheena Valoa pimeyden keskelle, vieraana pastori Jorge Vega, iltapala Ti klo 13 Varttuneen väen kerho Su klo 12 Messu, Toljamo, Forsström-Roivanen, Hartikainen Ti klo 13 Raamatun äärellä Voittosaatossa kulkijat Mater Dolorosa, tuskien äiti ; Sirkka-Liisa Vappula To klo 15 Vapaaehtoisten joulupuuro, tervetuloa vanhat ja uudet, ilm menn. p tai hanna.boateng@evl.fi. Su klo 12 Sanajumalanpalvelus, Paatere, Lautjärvi Su klo 17 Yhteyden messu, Vesti, aiheena Uusi tie, diakoni Kaija Grundellin lähettäminen, kirkkokahvit Ma klo 14 Hanna-ryhmä Rukous kantaa NUMMEN SRK-KOTI, Papinkatu 2 Tiistaisin klo 10 Perhekerho (Pun.tupa): 3.12., Ti klo 13 Varttuneen väen piiri Ti klo Lähetyspiiri HANNUNNIITUN SRK-TALO, Virmuntie 2 Torstaisin klo 9.30 Perhekerho: / / HURTTIVUOREN SRK-KOTI, Punatulkunkatu 1 Joka toinen to klo 13 Varttuneen väen piiri: , JAANIN SRK-TALO, Karjakuja 75 Joka toinen ma klo 14 Sirpan kerho (Sokkelo, Jaanintie 36): 2.12., PETKELTIE 5 KERHOHUONE Joka toinen ma klo 12 Raamattupiiri: 2.12., suon kirkossa to klo 15. Lisätietoja konserteista, ks. Joulu soi s. 16 Kauneimmat joululaulut, ks. takasivu MAARIAN KIRKKO, Maunu Tavastin katu 2 Su klo 10 Messu, Rinne, Loukiala, Haikka, Niemi, Verbum Sonans To klo 18 Virsiseurat Pe klo 10 Sanajumalanpalvelus, Laurén, Rainio, Turun NMKY:n seniorikuoro Su klo 10 Messu, Sirén, Kokkola, Niemi Ma klo 19 Joulua odottaessa, CCI-poikakuoron kaikki ryhmät Pe klo 18 Karjalan Käkösten ja Pandora-kuoron yhteiskonsertti La klo 16 ja 19 Key Ensemblen joulukonsertit Su klo 10 Messu, Rajamäki, Kokkola, Vuola Ke klo 19 NMKY:n seniorikuoron joulukonsertti PALLIVAHAN KIRKKO, Paltankatu 2 Su klo 11 Perhejumalanpalvelus, Ruskeepää, Vuola, Visertävä puu -kuoro, Kirkonmäki To klo 17 Legopyhäkoulu Su klo 11 Sanajumalanpalvelus, Laaksonen, Haikka, Kirkonmäki To klo 17 Legopyhäkoulu La klo 16 Hengellisen romanimusiikin joulukonsertti Su klo 11 Messu, Myllymäki, Haikka, Kirkonmäki MAARIAN PAPPILA, Sorolaisenkatu 4 Su klo Kirkkokahvit, adventtimyyjäiset ja seiminäyttelyn avajaiset, ks. lisää s. 15 Ti 3.12., , klo 10 Juttutupa Ke klo 11 Vireiden nuorekkaiden eläkeläisten puurojuhla, ks. lisää ed. aukeama To klo 18 Lataamo, nuoret aikuiset HALISTEN SRK-KOTI, Gregorius IX:n tie 8 Ke 4.12., ke klo 18 Raamattuja rukousryhmä, Laurén. Tutkimme Markuksen evankeliumia. Ke klo Kaakaopyhäkoulu Su klo 16 Halisten alueen adventtijuhla HEPOKULLAN SRK-TALO, Varkkavuorenkatu 23 To klo 13 Lähetyspiiri Ma klo 13 Muisteluryhmä Ma 2.12., ma klo 18 Raamattupiiri Ti 3.12., ti klo Tuolijumppa To klo 13 Kultatuvan ja lähetyspiirin adventtijuhla KOTIMÄEN SRK-TALO, Arkeologinkatu 1, Jäkärlä Ma klo 14 Naistenpiiri Ti klo 13 Kädentaidot Ti klo 14 Tasapainoilua Ke klo 13 Päiväpiiri Su klo 16 Kotimäen srk-talon 60-v juhla, ks. lisää s. 14 Ma klo 14 Naistenpiiri Ti klo 14 Tuolijumppa Ke klo 13 Muistijumppa RAUNISTULAN SRK-TALO, Murtomaantie 12 To klo 18 Muotinäytös/ myyjäiset, järj. partioäidit Ke 4.12., klo 13 Pappi paikalla Ma klo 13 Selvä suunta -eläkkeelle jäävien ryhmä Ti klo 13 Eläkeläisten päiväpiiri Ke klo 18 Joululaulujen ilta RUNOSMÄEN SRK-KOTI, Munterinkatu 15 Maanantaisin klo ja torstaisin klo (hartaus klo 11.30) Ystäväntupa: to 28.11, ma 2.12., to 5.12., ma 9.12., to Ma klo Omaishoitajat Ma klo 17 Raamattupiiri Ke klo 12 Lähetyspiirin adventtijuhla, Lehtinen, Laurén La klo 12 Runosmäen joulumyyjäiset Su klo 16 Sunnuntaipyhäkoulu Ma klo 13 Ystäväntuvan joulujuhla, Sirén, Haikka Japanin-lähetyspiiri ke klo 18 Lutherin kirkolla, Puutarhakatu 8 a. PERHEKERHOT Maarian pappilan talli ma klo 9 11 Hepokullan srk-talo ti klo Yli-Maarian srk-talo ke klo , to klo Pallivahan srk-keskus to klo Halisten srk-koti pe klo Kotimäen srk-talo pe klo VAUVAKERHO Taskulan srk-koti, Mullintie 16, ti klo MARTINKIRKKO, Huovinkatu 1 To klo 18 Martin alueen päiväkerhon ja iltapäiväkerholaisten adventtikirkko, Hildén, Erkamaa, Satomaa, lastenohjaajat Su klo adventin messu, Hildén, Norvasuo, Satomaa, Takkula, Martinkirkon kuoro Su klo 10 Pyhäkoulu tornikappelissa Ke klo 18 Arki-illan ehtoollinen, pappi tav. klo 16 alk., Mustonen, Takkula Pe klo 10 Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus, Kuusela, Mustonen, Salakari Su klo 10 Pyhäkoulu Su klo Adventin messu; Mustonen, Norvasuo, Takkula, Salakari; kolehti Viron Suure-Jaanin ystävyysseurakunnan työlle. Ke klo 18 Arki-illan ehtoollinen, pappi tav. klo 16 alk.; Kuusela, Salakari Su klo Adventin messu, Norvasuo, Hägglund, Salakari Su klo 10 Pyhäkoulu, joulutauon jälk alk. Ke klo 18 Arki-illan ehtoollinen, pappi tav. klo 16 alk.; Hildén, Takkula HIRVENSALON SRK-KESKUS, Honkaistentie 85 To klo 9.30 Perhekerho, Erkamaa To klo 18 Rukouspysäkki Hirvensalon kirkon kerhotiloissa Su klo adventtisunnuntain Missiomessu; Miten ja miksi ylistää Herraa?, Anna Kotamäki, Liisa Kuusela Ma 2.12 klo Joulukorttipaja, lastenohjaajat Seija ja Tuulikki, Marjaana To klo 9.30 Perhekerho, Erkamaa To klo 9.30 Perhekerho, minimessu, Mustonen, Erkamaa To klo 18 Rukouspysäkki Hirvensalon kirkon kerhotiloissa KAKSKERRAN KIRKKO, Kakskerran kirkkotie 110 Pe klo 12 Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus ja sankarihaudoilla käynti, kirkkokahvit Hennalassa; Riihimäki, Salakari Huom. Martin srk-talo vielä remontissa varmista alla olevien tapahtumien kokouspaikat esim. muista lehti-ilmoituksista! MARTIN SRK-TALO, Temppelikatu 1 La klo Joulumyyjäiset Ti klo Lähetyksen ompeluseurat, Metso Ma klo 18 Kylväjäpiiri, Metso UITTAMON SRK-KOTI, Rusthollinrinne 1 Pe klo 9.30 Perhekerho, Erkamaa Su klo 15 Messu, Hägglund, Takkula Pe klo 9.30 Perhekerho, Kuusela, Erkamaa YRJÄNÄN SRK-KOTI, Itäinen Pitkäkatu 49 Pe klo 17 Rukoustanssi, Tenhu p Pe klo 18 Lähetyksen puuhapiiri Pe klo 17 Rukoustanssi, Tenhu Pe klo 17 Rukoustanssi, Tenhu Pe klo 18 Lähetyksen puuhapiiri, Metso HENNALAN SRK-KOTI, Hennalantie 10, Satavan saari Ti klo 9.30 Perhekerho, Erkamaa Ti klo 9.30 Perhekerho, Norvasuo, Erkamaa Ke klo Hennalan piiri PYHÄN HENRIKIN EKUMEENINEN TAIDEKAPPELI, Seiskarinkatu 35 Taidekappelin hartaus klo 18 torstaisin: , 5.12., , Myllymäentie 22 Ke klo 14 Lähetyspiiri, ted. Maija Vanhanen p MERIMIEHENKATU 7 Ma klo 9.30 Vauvakahvila 1. lapsen vanhemmat. Vertaistukea ja virikkeitä arkeen, Erkamaa Ma klo 9.30 Vauvakahvila; Norvasuo, Erkamaa. MIKAELINKIRKKO, Puistokatu 16 Su klo adventtisunnuntain messu, Lehikoinen, Jaakkola, M. Hakanpää, Koski, Aboa Gospel, tekstinluku Hanna Suomela. Kimppabussi: klo 9.00 Kans.palv.talo-Vakka Suomentie Kustavintie Talinkorventie Suikkilantie klo 9.20 Artukaistentie Hyrköistentie Pernontie klo 9.35 Messukentäntie Vienola Suikkilantie Pansiontie Kanslerintie klo 9.40 Iso-Heikkilän ymp. Nuutinkatu klo 9.45 Mikaelinkirkko. Kyytiin kaikilta pysäkeiltä. Paluu samaa reittiä klo 12. Ke klo 18 Iltamessu, Seivästö, M. Hakanpää Pe klo 15 Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus, Jaakkola, K. Hakanpää, M.Hakanpää, Koski, tekstinluku: Mikko Nieminen. La klo 18 Mikaelin ystävien joulukonsertti Su klo adventtisunnuntain perhemessu, K. Hakanpää, Tuulia Myftari, M. Hakanpää, Kuorikoski, Kaarinan musiikkiluokkien lapsikuoro, lastenohjaajat klo 12 Urkutuokio ja urkujen esittely klo 19 Hiljaisuuden valo -konsertti, Samuli Edelmann Ma klo 19 Turun Linnan Muusikot 20 vuotta -juhlakonsertti Ke klo 18 Iltamessu, Jaakkola La klo Lapsen tähden -joulukonsertti Su klo adventtisunnuntain jumalanpalvelus (rippikoulujen starttikirkko), Sankamo, näytelmäsaarnaryhmä, Hakanpää, Koski, nuorten musaryhmä klo 15 Eläinten joulurauhanjulistus Mikaelinkirkon mäellä, glögiä, mehua ja pipareita, Lehikoinen Ke klo 18 Iltamessu, Hanttu, M. Hakanpää MIKAELIN SRK-KOTI, Puistokatu 13 To klo 18 Rippikoulujen yhteinen vanhempainilta La klo Mikaelin joulumyyjäiset Ti ja klo Mikaelin Raamattukoulu To klo 12 Eläkeläisten joulujuhla, ks. ed aukeama. Su klo 17 Kohtaamispaikan joulujuhla To klo Merimieskirkkotyön joulujuhla, joulupuuro (Klubi) - Wanhan ajan ompelupiiri (klubi) ma klo Lähetyspiiri (klubi) ti klo Aamurukous (klubi) ke klo 8 - Eläkeläiskerho (srk-sali) ke klo (4.12. asti) - Vauvakerho (srk-sali) ke klo ( asti) - Pienpiiri (klubi) ke klo 19 - Hepreapiiri to klo 10, tied. Ritva Lunden, p Merimieskirkkopiiri (klubi, asti) to klo tied, p Mikaelin omaishoitajat (klubi) ke klo (4.12.) tied. p Diakoniatyöntekijöiden ajanvaraus (Keskusta, Puistokatu 13 B 2. krs) to klo , p MIKONMÖKKI, Puutarhakatu 24 Aikuisille: Syvällisemmin Raamattuun ti klo , tied. p Lapsille ja nuorille: Askartelukerho alakouluikäisille ma klo Nuorten musaryhmä (14 20 v.) to klo , tied Leffailta nuorille to klo 18 Nuortenilta pe klo (ei 6.12.) Missio Mikonmökki lähetyspiiri joka toinen to klo Perhekerho pe klo Muualla: Lisätietoja: Facebook-ryhmä Turun GG SUIKKILAN SRK-KOTI, Konstanzankatu 1 Pienpiirit ma klo 19 Erkki Aihela ja to klo 19 Eija Pursimaa Perhekerho ti klo Eläkeläiskerho to klo PAAKARLAN SRK-KOTI, Laivateollisuudenk. 28 To klo 18 Toivon torstai Elämän leipää ja ruokakasseja To klo 18 Toivon torstai joululauluja ja ruokakasseja - Lähetyspiiri ke klo Puuhakerho alakouluikäisille ke klo Naisten piiri joka kk:n toinen ke klo 19 - Tuolijumppa ja eläkeläiskerho to klo (vapaaeht. kahviraha 2 e) - Pilates pe klo Perhekerho pe klo (kerran kk:ssa, ) - Diakoniatyöntekijöiden ajanvaraus (Laivateollisuudenk. 28) ma klo , p HÄRKÄMÄEN SRK-KOTI, Säkäkuja 1 Su klo 18 Joulujuhla, K. Hakanpää Perhekerho to klo Raamattupiiri to klo 19 PALVELUTALO ISO-HEIKKI, Iso-Heikkiläntie 5 Eläkeläishartaus ma klo (9.12.) Ti klo 15 Jouluhartaus MUUTA OHJELMAA Miehille Miesten saunailta ma klo Turun merimieskirkolla (Suikkilantie 2). Äijäkävely ke klo 18. Startti Mikaelinkirkolta. Yleisöluistelu HK Areenalla Ei mailoja, maksuton. klo (su 8.12.) klo (su 1.12., su ) Kuorot Mikaelinkirkon kuoro ke klo Mikaelin srk-kodissa Aboa Gospel ke klo Mikaelin srk-kodissa (Tied. kanttori Silvia Koski , silvia.koski@evl.fi.) PAATTISTEN KIRKKO, Paattistentie 847 Su klo 16 Perhekirkko ja lyhtykulkue, Heikkinen. Glögitarjoilu ennen perhekirkkoa.

19 19 Ma Paattisten koulun joulukonsertti Pe klo 11 Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus ja seppeleenlasku sanakarihaudoille, Heikkinen Su klo 10 Sanajumalanpalvelus ja kirkkokahvit, Heikkinen Su klo 17 Nuorten valmistama joulumessu, Heikkinen PAATTISTEN SRK-TALO, Paattistentie 857 Maanantaisin klo 9 Avoin kerho Keskiviikkoisin klo 16 ja 17 Muskarit Ke klo 16 Muskarin joulujuhla La klo Joulumyyjäiset, kahvio aukeaa klo Ke klo 13 Seniorien joulujuhla pappila To klo 17 Isoskoulutus ja klo 18 nuortenilta PIIKKIÖN KIRKKO, Hadvalantie 5 Pe klo 19 Hilpeä joulunavaus -konsertti, urkumusiikkia, kuoro- ja yhteislaulua Su klo adventin messu, lähetyspyhä, saarnaa Jarmo Mäki- Mikola Lähetysyhdistys Kylväjästä, lit. Mikko Nieminen, kirkkokahvit + lähetysmyyjäiset/kirpputori srk-talolla (klo ). Pöytävuokra 10 e, vuokratuotto Etiopian Hosainan kuurojenkoululle, pöytävaraukset pe menn.: riikka.saloranta@evl. fi / mikko.nieminen@evl.fi (p ) Ke klo 18 Pekka Simojoen konsertti. Pe klo 10 Itsenäisyyspäivän Suomalainen messu. Ijäs, Ilonen. Seppeltenlasku hautausmaalla ja kakkukahvit srk-talolla. Su klo adventin messu, Hermonen, Ilonen Su klo 18 Sopraano Mari Palo konsertoi. Uruissa Tiina Ilonen. Vapaa pääsy, ohjelma 10 e To klo Toivonlinnan koulun joulukonsertti, vapaa pääsy Pe klo 9.30 Lasten kirkkohetki ja heti perään perhekerho jouluisissa tunnelmissa Pe klo 19 Resonus-kuoron konsertti Su klo adventin messu, Hermonen, Ilonen PIIKKIÖN SRK-KESKUS, Hepojoentie 4 Pe EI perhekerhoa Ti klo 18 Jouluvaellus. Yhteistyössä Turun Krist. opiston lastenohjaajaopiskelijat ja Piikkiön srk. Kesto n. puoli tuntia. Pukeudu sään mukaan! To klo 18 Ilosanomailta. Ilta Pyhästä Hengestä. Pekka Heikkilä, Marja-Leena ja Seppo Jaakkola. Ti klo 17 Pikantti ja klo 18 Korintti VANHA SRK-TALO, Hepojoentie 4 Ma 2.12., 9.12., klo 16 Jouluaskartelua Ke klo 16 Musiikkiryhmä vuotiaille: opetellaan mm. kitaransoittoa, lauletaan. PYÖLINRANTA, Pyölintie 77 Miestenpiiri parill. vkot ke klo 18, sauna klo 17 Diakonia Omaishoitajien Torstaitupa Tupasvillassa, Hepojoentie 7, joka kuun ensimm. to klo Tule mukaan kahville ja kertomaan kuulumisia! Yhteistyössä Kaarinan kaupunki, Piikkiön srk ja Punainen Risti Tupasveisujen jouluhartaus Tupasvillan päivätoiminnan salissa pe klo Mukana pastori Antti Ijäs ja kanttori Tiina Ilonen. Yhteistyössä Piikkiön srk ja Tupasvilla. Diakoniatoimiston asiointi- ja ajanvarausaika ti klo 11 12, p / (ovi paloaseman puolella). piikkionseurakunta TUOMIOKIRKKO, Tuomiokirkonkatu 1 Pappi tavatt. rippiä ja sielunhoitoa varten ma klo 16 18, to klo 12 keskipäivän ehtoollisen jälk. ja la klo 18 alkavan iltakirkon jälk. Tapaamisesta voidaan sopia erikseen puhelimitse. Jumalanpalvelukset klo 10 Su Messu, Rinne, Lehti, Pietilä, Hietaharju, Kamarikuoro Nova Pe Sanajumalanpalvelus, Lehti, Kairavuo, Pietilä, Hietaharju, mieskuoro Naskalit, joht. Tommi Saalas Su Messu, Hokkanen, Kairavuo, Pietilä, Åberg, Resonus, joht. K. Jantunen Su Messu, Helin, Rinne, Pietilä, Hietaharju Viikkomessut Aamuehtoollinen ke klo 8. Keskipäivän ehtoollinen to klo 12. Iltaehtoollinen la klo 18 (alkoholit. viini) Konsertit, ks. Joulu soi s. 16 Muita tapahtumia Vesper (illan rukoushetki) ma pe klo 18 (5.12. saakka). Vesper ranskaksi to klo 17 Tarkk ampujan kappeli Luetaan yhdessä kirjaa Antti Laato: Kristus psalmeissa ma-pe klo (5.12. saakka) Tuomiokirkon ulkokuusen valojen sytytys la klo 17 Kirkkojuhla, SULASOL pe klo 16, kolehti sotaveteraanien hyväksi. Virsistä voimaa ke klo Ekumeeninen joulu to klo 18, liput ennakkoon kirkon infosta. TOIMITALO, Eerikinkatu 3 Siioninvirsiseurat su klo 16, kahvit. alk. klo PERHEILLE Perhekerho to klo 9.30 Kupittaan srk-koti, Sirkkalank. 4 Hoosiannakirkko su klo 17, Helin, Hietaharju. KOULULAISILLE Joulukorttipaja nuortentalolla, Eerikinkatu 1, ti klo Askartelua, jouluista tarjoilua. ELÄKELÄISILLE Tuolijumppa ke klo 13 toimitalon juhlasalissa Eläkeläisten yhteinen joulujuhla ke klo juhlasalissa, Eerikinkatu 3. Ilm men. p (ti ja to klo 9 11). LÄHETYSPIIRIT Lähetyksen kaffetuokio klo 13: Jo joulu sarastaa, Rinne, Soile Ahlqvist. Betel-piiri parittomat ma klo 13 Yläsali, Terttu-Sisko Meskanen Lähetyspysäkki to klo 13 Kupittaan seurakuntakoti (Sirkkalank. 4): Terttu-Sisko Meskanen Hepr : Kestävyys uskon kilvoituksessa ja Jumalan tahdon mukainen elämä. Runopiiri parilliset to klo 13 Kupittaan seurakuntakoti, Sirkkalank. 4, Ulla Puranen ja Raila Räty Kupittaan Hannat to klo Kupittaan seurakuntakoti: Lähetyspysäkin väki ja Anneli Rantalaiho vierailevat. La Puurojuhla. RAAMATTU- JA KESKUSTELUPIIRIT Ilosanomapiiri joka ke klo Kupittaan srk-koti. Aiheena Johanneksen evankeliumi. Sakari ja Pirkko Ansaharju sekä Helmi Neuvonen. Naisten aamu parill. to klo 10 Kabinetti, Sari Lehti. Timon Raamis paritt. to klo Salonki, Timo Rantanen. KIRJALLISUUTTA JA MATKAKUMPPANUUTTA Puikkoset-piiri ti klo 10 Salongissa. Lukulamppu to klo Kupittaan srk-koti: Imre Kertesz, Kohtalottomuus Elixiiri luovan sanataiteen opintopiiri tiistaisin. Uudet jäsenet ilm. Hilkka Pulli, p Kirjallisuuspiiri paritt. ke klo Salonki. MÅNDAGAR kl Hanna Östmans fotografiutställning Förändring är öppen i Aurelia (1 vån.) t.o.m Intäkterna går till Kyrkans Utlandshjälps arbete i Syrien. kl West Coast Gospel Choir s övning i Aurelia (1 vån.) t.o.m TISDAGAR kl Tonårskörens övning i Aurelia (3 vån.) t.o.m kl. 18 Lovsång och förbön i Aurelia (1 vån.), ONSDAGAR kl Familjecafé i Papinholma församlingshem. kl. 11 Förbönsgruppen träffas i Aurelia (3 vån.) t.o.m kl. 12 Frukostklubben på Svenska Klubben (Aurag. 1), jämna veckor. kl Café Orchidé i Aurelia (1 vån.), t.o.m kl Café aderton (åk. 3-6). t.o.m kl Barnkören Kristallernas övning i Aurelia (3 vån.) kl Barnkören TIDOs övning i Aurelia (3 vån.) kl Hanna Östmans fotografiutställning Förändring är öppen i Aurelia (1 vån.) t.o.m Intäkterna går till Kyrkans Utlandshjälps arbete i Syrien. kl Ungdomscafé i Aurelia (2 vån.) t.o.m kl. 17 Gudstjänstgrupps möte i Aurelia (3 vån.) kl. 18 Veckomässa i Aurelia (1 vån.) kl Café för unga vuxna i Aurelia (2 vån.) t.o.m kl. 19 Tyst meditation i Aurelia (1 vån.) t.o.m TORSDAGAR kl Familjecafé i Aurelia (2 vån.) t.o.m kl Hanna Östmans fotografiutställning Förändring är öppen i Aurelia (1 vån.) t.o.m Intäkterna går till Kyrkans Utlandshjälps arbete i Syrien kl Barnkören Korallernas övning i Sirkkala skola kl Barnkören SOLAs övning i Sirkkala skola kl Kyrkokörens övning i Aurelia (3 vån.) LÖRDAGAR kl Kyrkans barntimme i Aurelia (2 vån.) t.o.m SÖNDAGAR kl. 12 Högmässa i Domkyrkan, kyrkkaffe efter högmässan ADVENTSFEST efter högmässan i Aurelia (1 vån.) är det kyrktaxi till högmässan. Kyrktaxin kan beställas per tel senast fre kl. 12 To. 5.12: kl. 19 Vesper i Skarpskyttekapellet, Camerata Aboensis medverkar Fre. 6.12: kl Gudstjänst i Aurelia. Kören ÅSMA medverkar (dir. Marina Pettersson). Självständighetsdagens traditionella missionsbasar direkt efter gudstjänsten. Fotografiutställningen FÖRÄNDRING avslutas. Sö. 8.12: kl Kontaktgruppen för studerande till kyrkliga yrken träffas i Aurelia (2 vån.) To : kl. 11 Knattekyrka i Aurelia (1 vån.) Fre : kl Luciaandakt i Domkyrkan kl. 19 Ungdomarnas och unga vuxnas julfest i Aurelia (1 vån.) Lö : kl. 12 Barnens julfest i Aurelia (1 vån.) ÅSFs barnkör medverkar kl. 15 Luciaandakt i S:t Karins kyrka Sö : kl. 10 Gudstjänst i Aurelia. Kyrkkaffe efter gudstjänsten Samstag, 7.12., Uhr, Die schönsten Weihnachtslieder im Dom Weihnachtstag, , Uhr, Gottesdienst in der Scharfschützenkapelle, anschl. Kirchkaffee in der Gemeinde, Kaskenkatu 1 Dec 1, First Advent Holy Communion (MP), Dec 4 Advent Carol Service 6pm, St Henry s Peltolantie 2, Dec 8 Second Advent Service of the Word (KB), Dec 15 Third Advent Holy Communion (MP), Dec 22 Fourth Advent Service of the Word (KB). Thu Dec 26 Boxing Day Holy Communion (MP), Dec 29 Service of the Word (KB). All other services in the Tarkk ampuja Chapel of the Cathedral at 4 p.m. Tuomiokirkonkatu 1 except Dec 29 when the service will be held in the Agricola Chapel of the Cathderal. Some books, toys and crafts materials are available for kids during services. Pastor Mia s address is mia. pusa@evl.fi. Phone: Office hours at Kasvatusasiain keskus, Eerikinkatu 3, 5 th floor, Wed a.m. 1 p.m. Lastenkirkon valtakunnallinen joulukalenteri uudistuu tänä vuonna sekä hahmoiltaan että tekniikaltaan. Viime jouluna yli käyntiä kerännyt Rouskis-joulukalenteri muuttuu tänä jouluna Tähtipojan jouluseikkailuksi ja aukeaa ilmaisena mobiilisovelluksena älypuhelimissa ja tablet-laitteissa. Joulukalenterin uutena hahmona seikkailee sympaattinen Tähtipoika-supersankari, joka lähtee etsimään ilkikuristen hiirten varastamaa joulun tähteä. Tähti tarvitaan takaisin, jotta joulun sanoma ja hyvä joulun mieli saadaan palautettua ihmisten sydämiin. Lyhytelokuvia, kuvakuunnelmia, hiirten bändin tähdittämiä laululuukkuja, mobiilipelejä ja paljon muuta sisältävä joulukalenteri ilmestyy maksutta ladattavaksi App Store, Google Play ja Jouluseikkailu Joulukalenteri mahtuu kännykkään Windows Market -mobiilisovelluskauppoihin ennen joulukuun alkua. Kalenterissa voi seikkailla tuttuun tapaan myös lastenkirkko. fi -sivustolla, jos ei omista älypuhelinta tai tablettia. Joulukalenterin tuottavat yhdessä Lastenkirkon kanssa Rauhan Asema Oulusta, Lasten Pyhäkoulu -lehti, Toivontuottajat ja Zoan Oy. Mobiililaitteisiin laajenemalla kalenteri tavoittaa entistä enemmän pieniä jouluseikkailijoita, koska tutkimusten mukaan suurin osa lapsista ja varhaisnuorista käyttää nykyään enemmän mobiililaitteita kuin tietokonetta. Lastenkirkko.fi on vuotiaille suunnattu virtuaalinen maailma, jossa lapsi voi luoda oman hahmonsa ja seikkailla kirkossa ja sen ympäristössä. Joulukalenteri on ollut Lastenkirkon kävijämagneetti jo muutaman viime joulun ajan. Turun Linnan muusikot juhlivat Kaksikymmentä vuotta sitten perustettu kamariorkesteri Turun Linnan muusikot juhlii työn parissa. Orkesteri pitää juhlakonsertin Mikaelinkirkossa maanantaina klo 19. Konsertin johtaa orkesterin perustaja Heikki Seppänen. Orkesteri perustettiin lähinnä Turun Linnan Kamarikuoron säestysinstrumentiksi ja ne esittivät yhdessä suuria kirkkomusiikin teoksia barokin tyylin mukaisesti. Orkesterin soittajat olivat perustamisen aikoihin nuoria musiikin opiskelijoita Turun konservatoriosta ja useat heistä soittavat nykyään Turun Filharmonisen orkesterin riveissä. Juhlakonsertin ohjelmassa on Francis Poulencin Urkukonsertto g solistina Tuomiokirkon urkuri Markku Hietaharju, Johann Sebastian Bachin Konsertto kahdelle viululle ja basso continuolle d-molli solisteina Juha-Pekka Vikman ja Juha Viljanen sekä aarioita ja joulumusiikkia solisteina Dan Karlström tenori ja Lisa Fornhammar, sopraano, molemmat Leipzigin oopperasta. Ohjelmistossa on muun muassa Adolphe Adamin Oi jouluyö ja Schubertin Ave Marian. Vapaa pääsy, ohjelma 15 euroa.

20 20 KAUNEIMMAT JOULULAULUT 2013 Kirkoissa Henrikinkirkko Peltolantie 2 su klo 18 Henrik s Singers, Laakkonen Kaarinan kirkko Voudinkatu 2 su klo 18 Vahtola, Rautakoski ke klo 18 lähetyspiiri kahvittaa Raskaammat joululaulut, glögitarjoilu, Anna-Lotta Valtanen ja bändi su klo 16 Lasten kauneimmat joululaulut Kakskerran kirkko Kakskerran kirkkotie 110 su klo 16 Martinkirkon kuoro, Kakskerta-seuran glögitarjoilu; Riihimäki, Satomaa Kuusiston kirkko Linnanrauniontie 157 ke klo 19 Kuoppala, Peltonen, Kaarinan kirkkokuoro su klo 16 ja 18 Kauneimmat joululaulut ja joulurunot, Heino, Rautakoski Maarian kirkko Maunu Tavastin katu 2 to klo 13 Eläkeläisten kauneimmat joululaulut Niemi, Myllymäki su Maarian kamarikuoro Niemi, Rajamäki la klo 18 Rainio, Myllymäki Martinkirkko Huovinkatu 1 ke klo 15 Eläkeläisten kauneimmat joululaulut; Kirkkokuoroseniorit, joht. Jorma Osari; Larkela, Nurmi, Hirvilahti, Salakari, Takkula su klo 18 Riihimäki, Satomaa, Takkula, Martinkirkon kuoro Mikaelinkirkko Puistokatu 16 su klo 16 ja klo 18 Hakanpää, Koski Jälkimmäisessä tilaisuudessa mukana myös bändi la klo 22 Yön kauneimmat joululaulut su klo 10 Kauneimmat joululaulut -messu su klo 18 Kauneimmat joululaulut, Tuomasmessu ti klo 22 Kauneimpien joululaulujen kirkko Paattisten kirkko Paattistentie 847 su klo 16 Pallivahan kirkko Paltankatu 2 su klo 16 Lasten kauneimmat joululaulut Visertävä puu -kuoro, Vuola, Ruskeepää ma 6.1. klo 17 Kauneimmat joululaulut -messu Kiitostilaisuus vapaaehtoisille, Rinne, Laurén, Haikka Piikkiön kirkko Hadvalantie 5 ke klo 13 Eläkeläisten kauneimmat joululaulut, joulukahvit srk-talolla, mukana Veteraanikuoro. su klo 15 Perheiden kauneimmat joululaulut su klo 18 Kaiken kansan kauneimmat joululaulut Pyhän Katariinan kirkko Kirkkotie 46 su klo 15 Markkula, Lautjärvi, Pyhän Katariinan kuoro su klo 17 Forsström-Roivanen, Lautjärvi, Laulavat Kipparit Tuomiokirkko Tuomiokirkonkatu 1 pe klo 15 Tulkkaus viitotulle puheelle su klo 18 ja 20 Mukana Puhallinorkesteri SUMU, joht. Rami Koskinen su klo 16 Kauneimmat joululaulut urkujen ja pianon säestyksellä perheille su klo 18 Kauneimmat joululaulut urkujen ja pianon säestyksellä Varissuon kirkko Kousankatu 6 ke klo 13 Omaishoitajien kauneimmat joululaulut, Paatere, Hartikainen. Järj. Katariinansrk ja Diakoniakeskus su klo 16 Outi Toljamo, Johanna Hartikainen, Katariinan nuorisokuoro ti klo 14 Lasten kauneimmat joululaulut Antero Paatere, Johanna Hartikainen, Tiia Karhi, huilu Muualla Hannunniitun srk-talo Virmuntie 2 la klo 16 Johanna Viirros, Markku Lautjärvi Hepokullan srk-talo Varkkavuorenkatu 23 to klo 18 Rajamäki, Kokkola, Haikka Hovirinnan palvelukeskus Isännänkatu 4 ke klo 13 Sauli Hannuksela Hurttivuoren srk-koti Punatulkunkatu 1 ke klo 18 Markkula, Hartikainen Härkämäen srk-koti Säkäkuja 1 to klo 18 Hövelin palvelutalo Hyrköistentie ke klo 18 Joulun avaus ja Kauneimmat joululaulut Jaanin srk-talo Karjakuja 75 to klo 18 Annika Forsström-Roivanen, Johanna Hartikainen Koivulan srk-koti Sävelkuja 3 ke klo 18 Kotimäen srktalo Arkeologinkatu 1 ma klo 18 Haikka, Loukiala Lehmusvalkama Karviaiskatu 7 pe klo 12 Moilanen Littoisten srk-talo Kampakuja 1 su klo 16 Vahtola, Rautakoski Paakarlan srk-koti Laivateollisuudenkatu 28 su klo 16 Kauneimmat joululaulut ja perinteinen joulujuhla PalvelutaloVärttinä Luhakuja 1, Littoinen to klo 13 Rautakoski Poikluoman srk-talo Poikluomantie 9 su klo 16 Lasten kauneimmat joululaulut, Kesti, Engström Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli Seiskarinkatu 35 ti klo 15 ja su klo 13 sekä ke klo 18 jolloin laulamme yhdessä Mynämäen kirkkokuoron kanssa Kauneimmat joululaulut -vihon kaikki laulut Raunistulan srk-talo Murtomaantie 12 ke klo 18 Joululaulujen ilta Runosmäen srktalo Munterinkatu 15 la klo 15 Niemi, Lehtinen Suikkilan srk-koti Konstanzankatu 1 su klo 18 Paakkanen Yli-Maarian srk-talo Mittumaarintie 73 ke klo 18 Yli-Maarian kvartetti Rainio, Loukiala Åbo Svenska Församling Lö kl. 20 De Vackraste Julsångerna, i Domkyrkan Lö kl. 19 De Vackraste julsångerna, Kyrkokören, ÅSFs barnkör medverkar, i Domkyrkan Deutsche Ev.luth. Gemeinde Samstag Uhr Die schönsten Weihnachtslieder im Dom Arkihuolesi kaikki heitä, Mieles' nuorena nousta suo. Armas joulu jo kutsuu meitä Taasen muistojen suurten luo... Timo Jakonen

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys FOKUS grammatik Konjunktiot yhdistävät sanoja, lauseenosia ja lauseita. Konjunktiot jaetaan rinnastus- ja alistuskonjunktioihin. Jag och min kompis ska resa till Köpenhamn. Minä ja kaverini matkustamme

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN Hyvä kotiväki Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta sekä

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Lasten tarinoita Arjen sankareista

Lasten tarinoita Arjen sankareista Arjen sankarit Lasten tarinoita Arjen sankareista 112-päivää vietetään vuosittain teemalla Ennakointi vie vaaroilta voimat. Joka vuosi myös valitaan Arjen sankari, joka toiminnallaan edistää turvallisuutta

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Keskustelun yhteenveto -Vaasa

Keskustelun yhteenveto -Vaasa Keskustelun yhteenveto -Vaasa Viisi tapahtumaa eri puolilla Suomea: Turku, Joensuu, Rovaniemi, Jyväskylä, Vaasa Päätapahtumana on ollut Erätauko-dialogi, jossa pureuduttu koulutukselliseen tasa-arvoon.

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

www.rosknroll.fi 0201 558 334

www.rosknroll.fi 0201 558 334 www.rosknroll.fi 0201 558 334 Rollella ei ole peukalo keskellä kämmentä, joten lähes kaikki rikki menneet tavarat Rolle korjaa eikä heitä pois. Etsi kuvista 5 eroavaisuutta! Rolle har inte tummen mitt

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä ÄÄ ÄÄ ÄÄ SV: Niin, kertokaa minulle! Yleisö: Jokaisessa lahjoituksessa on siunauksensa. SV: Kyllä, mutta miksi tehdä lahjoitus? Yleisö: Lahjoittamista on,

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats?

Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats? Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats? Maarit Nevalainen, terveyskeskuslääkäri, Mäntsälän terveyskeskus Ei sidonnaisuuksia, inga bindingar (till några firmor förutom

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta Pääsiäisaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 24.3. klo 10 Palmusunnuntain messu Tiellä ken vaeltaa? Suomen Lähetysseuran

Lisätiedot

Lataa Mervi-hirvi - Älgen Mervi - Markku Harju. Lataa

Lataa Mervi-hirvi - Älgen Mervi - Markku Harju. Lataa Lataa Mervi-hirvi - Älgen Mervi - Markku Harju Lataa Kirjailija: Markku Harju ISBN: 9789529364893 Sivumäärä: 147 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 26.62 Mb Mervi-hirvenvasan tarina on koskettanut satojatuhansia

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas samtidigt då man gräver.

Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas samtidigt då man gräver. Torgmöte 3½ 3.3 kl. 12:30-14 i Saima, stadshuset Kim Mäenpää presenterade projektet Skede 1 av HAB och torgparkeringen Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Kan du vara snäll och hjälpa mig? Avun pyytäminen Talar du engelska? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Kan du vara snäll och hjälpa mig? Talar du engelska? Talar du _[språk]_? Tiedustelu

Lisätiedot

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi  Facebook: Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi annmari.salmela@vapaaehtoistyo.fi Twitter: @AnnmariSa / @Vapaaehtoistyo Facebook: Vapaaehtoistyofi.fi Trendit uutta yhteisyyttä kohti Seurakunnat

Lisätiedot

WHO-Koululaistutkimus 2014 WHO-Skolelevstudie 2014

WHO-Koululaistutkimus 2014 WHO-Skolelevstudie 2014 WHO-Koululaistutkimus 2014 WHO-Skolelevstudie 2014 Kansainvälinen pitkäkestoinen koulukyselytutkimus, jossa tarkastellaan kouluikäisten lasten ja nuorten terveyskäyttäytymistä ja elämäntyylejä eri konteksteissa.

Lisätiedot

Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015

Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 212 16.12.2014 Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015 1010/05/03/00/2014 SosTe 212 Valmistelija; palvelujohtaja

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Arkeologian valintakoe 2015

Arkeologian valintakoe 2015 Sukunimi Kaikki etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Valintatoimiston merkintöjä KAR A (C) Sähköpostiosoite Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Arkeologian valintakoe 2015 Tarkista sivunumeroiden

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Mitä arvoa luonnolla on ihmiselle? Vilket är naturens värde för människan?

Mitä arvoa luonnolla on ihmiselle? Vilket är naturens värde för människan? Mitä arvoa luonnolla on ihmiselle? Vilket är naturens värde för människan? Lotta Haldin luontoympäristöyksikkö/ naturmiljöenheten AVAJAISTILAISUUS / INVIGNING perjantaina/fredag 9.10. klo/kl. 9 11.30 Vaasan

Lisätiedot

Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA

Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA TUTKIMUSALUE North (Torne) Saami - 4000 (25 000) Lule Saami - 500 (1500)

Lisätiedot

JAKOBSTAD PIETARSAARI

JAKOBSTAD PIETARSAARI Hyvää päivähoitoa jo 110 vuotta. 110 år av högklassig dagvård. JAKOBSTAD PIETARSAARI Jakobstad ordnar småbarnspedagogisk verksamhet på svenska och finska. I Jakobstad finns dessutom ett populärt och fungerande

Lisätiedot

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Raportti ajalta 02.03.2017-30.06.2017. Vastauksia annettu yhteensä 580 kpl. Minkä ikäinen olet? / Hur gammal är du? Alle 18 /

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Missa. Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa. 1 Harjotus. 2 Harjotus. Kunka Missa ellää S.4. Mikä Missa oon? ... Minkälainen Missa oon? ...

Missa. Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa. 1 Harjotus. 2 Harjotus. Kunka Missa ellää S.4. Mikä Missa oon? ... Minkälainen Missa oon? ... Missa Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa Kunka Missa ellää S.4 1 Harjotus Mikä Missa oon?.. Minkälainen Missa oon?.. Miksi Missa hääty olla ykshiin niin ushein?.. Missä Liinan mamma oon töissä?

Lisätiedot

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR

SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR Kaksikieliset keskustelukortit syystunnelman herättelyä ja syyskauden suunnittelua varten Kysymykset liittyvät: mielipiteisiin kokemuksiin toiveisiin muistoihin. Tulosta,

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset. Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset. Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast Huomionosoitusten ilo vaikkei innostuisikaan juuri siitä mitä saa, ani harvaa oikeasti

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Voisitko auttaa minua? Avun pyytäminen Puhutko englantia? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Kan du vara snäll och hjälpa mig? Talar du engelska? Puhutteko _[kieltä]_? Tiedustelu

Lisätiedot

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi. Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kommunal verksamhet och service nu på finska! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosan kunta osa suomen kielen hallintoaluetta Kommunal

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Samin teesit Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Polku Akateemiset, kauniit ja rohkeat Kehittäminen vs. byrokratia Kiitos! Tukihenkilöiden

Lisätiedot

Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10

Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10 Medan vi lever Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10 Till läraren Filmen och övningarna är främst avsedda för eleverna på högstadiet, men övningarna kan också

Lisätiedot

Nuuksio - Luontopääkaupungin sydän

Nuuksio - Luontopääkaupungin sydän Nuuksio - Luontopääkaupungin sydän Luonnon virkistys- ja matkailukäyttö Nuuksion kansallispuistossa 7-13.3.2019 Luontokeskus Haltian johtaja Tom Selänniemi Haltia naturcentrets direktör Tom Selänniemi

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa IkäArvokas palvelupäivä Kangaslammin seurakuntasalissa keskiviikkona 23.9.2015 klo 11-15 Leiripäivään kutsuttiin mukaan erityisesti kotona yksin asuvia ikäihmisiä, jotka harvoin pääsevät mukaan toimintaan

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT 1.- 2.LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 1. OLEN (rastita itsellesi oikea vaihtoehto) 6 VUOTTA 7 VUOTTA 8 VUOTTA 9 VUOTTA 1%

Lisätiedot

Matkustaminen Liikkuminen

Matkustaminen Liikkuminen - Sijainti Jag har gått vilse. Et tiedä missä olet. Kan du visa mig var det är på kartan? Tietyn sijainnin kysymistä kartalta Var kan jag hitta? Tietyn rakennuksen / n sijainnin tiedustelu Jag har gått

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY 1 KASTE ON LAHJA Ylösnoussut Kristus antoi kirkolleen tehtävän: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Adjektiivin vertailu

Adjektiivin vertailu Adjektiivin vertailu Adjektiivin vertailu Adjektiivilla on kolme vertailumuotoa: Positiivi Komparatiivi Superlatiivi fin finare finast hieno hienompi hienoin 1. Säännöllinen vertailu: -are ja -ast Positiivi

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nuorten erofoorumi Sopukka

Nuorten erofoorumi Sopukka 1 Nuorten erofoorumi Sopukka 15.-17.2.2019 IDEA: nuorten ääni mukaan Erofoorumiin! Keitä, mistä, miten? 13 nuorta Pääkaupunkiseudulta ja Oulusta 13 19 -vuotiaita tyttöjä Kasper ry:n, Yhden vanhemman perheiden

Lisätiedot