KESKUSTAHANKE JA KESKUSTAN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KESKUSTAHANKE JA KESKUSTAN KEHITTÄMISSUUNNITELMA"

Transkriptio

1 KESKUSTAHANKE JA KESKUSTAN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Tero Tenhunen, hankejohtaja, Keskustahanke 3 KAUPUNKIKEHITYSRYHMÄ/KESKUSTAHANKE 1

2 STRATEGINEN KESKUSTA-HANKE Strateginen Keskustahanke käynnistyi vuoden 2011 alusta. Hanke toteuttaa kaupunkistrategian päämääriä muun muassa ehyttä ja tiivistä kaupunkirakennetta sekä elävää keskustaa. Hanke kehittää muun muassa Ratinan, Ranta-Tampellan, Mustalahden ja Eteläpuiston alueita, keskustakortteleita sekä Tammerkosken rantaalueita. Hanke myös koordinoi keskustan muutoshankkeita kuten ratapiha-alueen kehittämistä sekä Tammelan ja Amurin täydennysrakentamista. Keskustahanke tekee elinkenoelämän ja kiinteistöjen omistajien kanssa yhteistyötä keskustan ja sen yritystoiminnan kehittämiseksi. Kaupungin keskustan kulttuurillista ja tapahtumallista elävöittämistä toteutetaan yhdessä kaupungin uuden tapahtumatoimiston kanssa. KAUPUNKIKEHITYSRYHMÄ/KESKUST AHANKE 2

3 KESKUSTAN KEHITTÄMISOHJELMA Kaupunginhallituksen suunnittelujaosto hyväksyi keskustan kehittämisohjelman joulukuussa 2011 strategisen Keskusta-hankkeen toteuttamisohjelmaksi. Keskustan kehittämisohjelman tarkoituksena on luoda maankäytön ja liikenteen kokonaiskonsepti, jolla kehitetään keskustaa viihtyisäksi ja elinvoimaiseksi sekä luodaan pohja keskustan pitkäjänteiselle ja johdonmukaiselle kehittämiselle. Kehittämisohjelma sisältää keskustavision, keskustan kehittämisen strategiset kulmakivet, kehittämislinjaukset toimenpiteineen ja hankkeiden alustavan aikataulun. KAUPUNKIKEHITYSRYHMÄ/KESKUST AHANKE 3

4 Seudun kehittämisen viitekehys

5 Tausta % kulkumuoto-osuus % Ydinkeskustan viihtyisyys ja elinvoima Suunnittelun nykytilanne

6 Viiden tähden Keskusta Keskusta palvelee monipuolisesti Keskusta on monipuolinen asiointi- ja ostoskeskus, tavarat ja palvelut löytävät etsijänsä. Myös lukuisat kulttuuririennot ja tapahtumat houkuttelevat väkeä. Hämeenkadun varren kortteleiden katutason ja sisäpihojen uudistunut käyttö tuo keskustaan uutta luovaa virkeyttä myös talvisin. Tammerkosken maisemareiteillä ja puistoissa viihdytään vapaalla. Keskustaan pääsee helposti julkisilla välineillä, kahdella pyörällä tai omalla autollakin, jolle löytyy helposti pysäköintipaikka. Keskusta on Kaupunki Tampereen ytimessä työ, kulttuuri, palvelut ja asuminen kohtaavat. Kaupunkiympäristö on tiivis ja ehjä koko kannaksella Näsijärven rannasta Pyhäjärven rantaan. Liikennejärjestelyt sulautuvat kaupunkirakenteeseen, ja julkinen liikenne tehostuu. Keskustan kaupunginosilla on omat luonteenpiirteensä. Ruutukaavakeskusta on jämäkkää jugendia ja punatiilistä rakennusperintöä, johon uudisrakennukset sovitetaan sitä kunnioittaen. Tammela ja Amuri kirkastavat ilmeensä täydennysrakentamisella. Uudet asuinalueet elävät urbaanisti yksilöllisinä kokonaisuuksinaan järven rannalla. Keskusta on veturi Tampereen keskusta on Manner-Suomen suosituin ja menestyvin kaupallinen keskus, jonka noste heijastuu koko Pirkanmaalle. Keskustan vetovoima ja kilpailukyky vahvistuvat hyvän saavutettavuuden ja monipuolisen tarjonnan ansiosta. Uusittu Hämeenkatu mielletään kokonaisuutena, ja se on shoppailukaupungin sykkivä suoni. Lisäksi keskusta on elinkeinoelämän arvostama sijaintipaikka ja suosittu asuinpaikka. Keskustaympäristö henkii laatua Jalankulkija on keskustassa pääosassa. Liikkuminen käy turvallisesti ja esteettömästi. Keskustassa eletään arkea ja juhlaa vehreyden keskellä. Keskustori on seremonia-aukio, ja jalankulkukaduilla soljuu arkinen elämä. Vehmaat puistot tarjoavat lepohetken kaupungin kuhinan keskellä. Keskustan uudistetussa ilmeessä on säilytetty Tampereelle ominainen identiteetti: teollisuuskaupungin rosoisuus. Laatu ulottuu yksityiskohtiin olematta kylmää tai pönäkkää. Keskusta koetaan kotoisaksi paikaksi, jolla on vahva elämys- ja oleskeluarvo. Keskustalla on Imago Keskusta on kaupungin kasvot. Keskustan silhuetti saa uudeksi maamerkikseen, Näsinneulan ja punatiilisten savupiippujen rinnalle, Keskusareenan särmikkäät huiput. Tammerkoski ja sen ainutlaatuinen tehdasperintö ovat keskeinen osa suomalaista kansallismaisemaa. Juhla-aukioksi muuttunut Keskustori on samoin Tampereen käyntikortti. Hämeenkatu on houkutteleva urbaani liikekatu. Sen kumppanina Hämeenpuiston on maan pisin teemapuisto runsaine tapahtuneen. Keskusta vetää puoleensa luovia persoonia, uusien asukkaiden on sinne helppo juurtua, eivätkä kanta-asukkaat sitä vaihtaisi pois.

7

8 KESKUSTAN KEHITTÄMISOHJELMA

9 YDINKESKUSTAN HANKKEET / KEHITTÄMISEN KULMAKIVET

10 Liikenneverkon runko

11

12 Maanalainen pysäköintiverkko FINNPARK

13

14 Kävelykeskus Ramboll

15 Kaupunkiraitiotie Ramboll

16 Pyöräilyverkko Aihio arkkitehdit

17 Keskustakorttelit

18 RANTA-TAMPELLA

19 RATINA-PROJEKTI

20 ETELÄPUISTO

21 TAMMELA JA AMURI

22 VAPRIIKIN RAITTI

23 TAMMERKOSKEN RANNAT

24 TAMPEREEN KANSI JA AREENA

25 RATAPIHANKATU JA -ALUE

26 Henkilöratapihan yleissuunnitelma Ratapihankatu Rantatien tunneli P-Hämppi S Katuraitiotie / joukkoliikenne Kevyen liikenteen pääreitti / Rongan alikulku U U Senaatin ja VR:n alueen kaavoitus Uudis- / lisärakennushankkeet S U Kansi- ja Keskusareena Asemakokonaisuus U

27 Henkilöratapihan yleissuunnitelma Ratapihankatu Rantatien tunneli P-Hämppi Katuraitiotie / joukkoliikenne Kevyen liikenteen pääreitti / Rongan alikulku Senaatin ja VR:n alueen kaavoitus Uudis- / lisärakennushankkeet Kansi- ja Keskusareena Asemakokonaisuus

28 1 Tampereen ratapihan alueen rakennushankkeet 9 1. Ratinan kauppakeskus 2. Kansi ja Keskusareena 3. VR uudisrakennushanke 4. SOK Tornihotelli 5. Pakkahuoneenaukio 6. KOY Itsenäisyydenkatu 1, uudisrakennushanke 7. Tampereen henkilöratapiha 8. Rautatieaseman aukio 9. P Hämppi 10. Scandic Station 11. VR uudisrakennushanke 12. Cumulus Rautatienkatu 13. Rongan alikulku 14. Senaatin maankäyttösuunnitelma / Ratapihankatu 15. Erikkilän silta 16. PMK:n kiinteistö lisärakentaminen

29 Maankäytön toteutusohjelman toteutuva kerrosala Asemakaavoitusohjelma Vuores- Tampere Niemenranta Kantakaup. eheyttäminen Nurmi-Sorila Ojala luonnos VE A Ranta-Tampella Hervantajärvi Lakalaiva Linnainmaa-Hankkio Lakalaiva Linnainmaa-Hankkio Hervantajärvi Nurmi-Sorila Kämmenniemi Ojala luonnos VE A Ranta-Tampella Hallila Haukiluoma, Tyvikatu II Vehmainen Kaukaniemi Haukiluoma, Tyvikatu I Hervanna lukion alue Atala, keskusta Kaleva, Pellervon koulu Keskusareena Kaukajärvi, Saarenmaantie Santalahti Hiidenmäki Tammela-Ratapihankatu Lentäävänn., keskustan eteläosa Linnainmaa, Hannulan alue Tammela-Pohjolankatu Kalevanrinne Härmälänranta Niemenranta Vuores- Tampere As.kaavoitusohJ v. Pohjoisen suuralueen kylät Kantakaup. eheyttäminen

30

31

32

33

34

STRATEGINEN KESKUSTAHANKE

STRATEGINEN KESKUSTAHANKE STRATEGINEN KESKUSTAHANKE KESKUSTAN STRATEGINEN OSAYLEISKAAVA YLEISÖTILAISUUS 6.2.2013 6.2.2013 Tero Tenhunen STRATEGINEN KESKUSTA HANKE Strateginen Keskustahanke käynnistyi vuoden 2011 alusta. Hanke toteuttaa

Lisätiedot

PTS. Konsernin investointien TAMPEREEN KAUPUNKI. Kaupunginhallituksen suunnittelujaosto 12.12.2011 Controller Hankekehityspäällikkö Tero Tenhunen

PTS. Konsernin investointien TAMPEREEN KAUPUNKI. Kaupunginhallituksen suunnittelujaosto 12.12.2011 Controller Hankekehityspäällikkö Tero Tenhunen TAMPEREEN KAUPUNKI Konsernin investointien PTS 2012 2026 Kaupunginhallituksen suunnittelujaosto 12.12.2011 Controller Hankekehityspäällikkö Tero Tenhunen INVESTOINTIEN PITKÄN TÄHTÄIMEN SUUNNITELMA 1 KONSERNIN

Lisätiedot

KAUPUNKIYMPÄRIST. RISTÖN KEHITTÄMINEN suurten investointien esittelykortit

KAUPUNKIYMPÄRIST. RISTÖN KEHITTÄMINEN suurten investointien esittelykortit suurten investointien esittelykortit INVESTOINTIEN PITKÄN TÄHTÄIMEN SUUNNITELMA 1 KAAVAHANKKEET INVESTOINTIEN PITKÄN TÄHTÄIMEN SUUNNITELMA 2 SANTALAHTI Santalahden kaupunginosaan toteutetaan ympäröivään

Lisätiedot

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN suurten investointien esittelykortit

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN suurten investointien esittelykortit suurten investointien esittelykortit INVESTOINTIEN PITKÄN TÄHTÄIMEN SUUNNITELMA 1 KAAVAHANKKEET INVESTOINTIEN PITKÄN TÄHTÄIMEN SUUNNITELMA 2 HÄRMÄLÄNRANTA Pyhäjärven rannalla sijaitseva teollisuustontti

Lisätiedot

RISTÖN KEHITTÄMINEN suurten investointien esittelykortit

RISTÖN KEHITTÄMINEN suurten investointien esittelykortit suurten investointien esittelykortit INVESTOINTIEN PITKÄN TÄHTÄIMEN SUUNNITELMA 1 KAAVAHANKKEET INVESTOINTIEN PITKÄN TÄHTÄIMEN SUUNNITELMA 2 SANTALAHTI Santalahden kaupunginosaan toteutetaan ympäröivään

Lisätiedot

Sisältö. 1. Keskustahanke 3. 2. Keskustan kehittämisestä 4. 3. Keskustan kehittämisohjelma 7. 4. Kehittämisyhteistyöstä 23

Sisältö. 1. Keskustahanke 3. 2. Keskustan kehittämisestä 4. 3. Keskustan kehittämisohjelma 7. 4. Kehittämisyhteistyöstä 23 Sisältö Esipuhe 1. Keskustahanke 3 2. Keskustan kehittämisestä 4 2.1 Tausta 4 2.2 Strategiat, ohjelmat ja näkemykset 5 3. Keskustan kehittämisohjelma 7 3.1 Keskustavisio 8 3.2 Keskustan kehittämistavoitteet

Lisätiedot

Ratikka kasvun hallintaan

Ratikka kasvun hallintaan Ratikka kasvun hallintaan Elinkeinoelämän ratikkatilaisuus 23.2.2016 Kari Kankaala Tampereen kaupunkiseudulla v. 2040 lähes puoli miljoonaa asukasta - 115000 uutta asukasta ja uutta 90000 asuntoa (Tre

Lisätiedot

Tampereen kaupungin Infrarakentaminen

Tampereen kaupungin Infrarakentaminen Tampereen kaupungin Infrarakentaminen 1.11.2018 Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen Kaupunkiympäristön palvelualue Lähtökohtia Tampereen kaupungin asukasluku n. 240 000 asukasta. Kasvu 3000-4000 asukasta/v

Lisätiedot

Ratikka tulee Tampereelle

Ratikka tulee Tampereelle Ratikka tulee Tampereelle Muutoksen hallintaa Tampereella Kehto-foorumi 26.4.2018 Ari Vandell, Suunnittelupäällikkö KAUPUNGIN TAVOITTEET RAITIOTIELLE 18.10.2016 SUUNNITTELU JA TOTEUTUS KAHDESSA OSASSA

Lisätiedot

Tampereen tonttitarjonta ja asuntotuotantoon sekä asuinympäristöön liittyvät tavoitteet lähivuosina

Tampereen tonttitarjonta ja asuntotuotantoon sekä asuinympäristöön liittyvät tavoitteet lähivuosina Tampereen tonttitarjonta ja asuntotuotantoon sekä asuinympäristöön liittyvät tavoitteet lähivuosina Kaupunkiseudun tonttipäivä 10.3.2016 Mikko Nurminen 10.3.2016 Maakunnalliset ja seudulliset suunnitelmat

Lisätiedot

Kaupunkiympäristön kehittäminen

Kaupunkiympäristön kehittäminen Kaupunkiympäristön kehittäminen T A M P E R E E N K A U P U N K I 1 Organisaatiorakenne Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Henkilöstöjaosto Tarkastustoimikunta Sisäinen tarkastus

Lisätiedot

Vuoden 2018 vuosisuunnitelman rakentamiskohteet

Vuoden 2018 vuosisuunnitelman rakentamiskohteet Liite 2 Vuoden 2018 vuosisuunnitelman rakentamiskohteet Kaupunkiympäristön palvelualue 1 5.12.2017 RAKENTAMISKOHTEET v. 2018 (milj. ) Määräraha TA 2018 Huomautus 44,57 Investointien suunnittelu 2,20 Kadut,

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 001 Tammerkoski EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 002 Keskusta EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 003 Kaakinmaa EDUSKUNTAVAALIT

Lisätiedot

Maankäytön ja palveluverkon suunnittelun yhteensovitus toteutettua ja tulevaa. Marja Uusivuori

Maankäytön ja palveluverkon suunnittelun yhteensovitus toteutettua ja tulevaa. Marja Uusivuori Maankäytön ja palveluverkon suunnittelun yhteensovitus toteutettua ja tulevaa Marja Uusivuori 20.6.2016 KymppiMoni Tampereella Taustalla PALM-suunnittelun kehittämistarve PALM= Palvelut, Asuminen, Liikenne,

Lisätiedot

VIIDEN TÄHDEN KESKUSTA 2030 NON STOP. KAUPUNKISUUNNITTELUKAHVILA JA TIETOISKUJA

VIIDEN TÄHDEN KESKUSTA 2030 NON STOP. KAUPUNKISUUNNITTELUKAHVILA JA TIETOISKUJA VIIDEN TÄHDEN KESKUSTA 2030 NON STOP. KAUPUNKISUUNNITTELUKAHVILA JA TIETOISKUJA Galleria Nottbeck 31.8.2015 Aikamatka 2030 näyttely ja Tampereen Arkkitehtuuriviikko 2015 Tampereen kaupunki / Keskustahanke

Lisätiedot

Amurin yleissuunnittelun tilannekatsaus Sakari Leinonen

Amurin yleissuunnittelun tilannekatsaus Sakari Leinonen Amurin yleissuunnittelun tilannekatsaus 1 11.1.2018 Sakari Leinonen 2 11.1.2018 Sakari Leinonen AMURIN YLEISSUUNNITELMA KESKUSTAN KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHTIA Amurin ja Pyynikintorin alue on perinteikästä

Lisätiedot

MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU ASEMAKAAVOITUSOHJELMA 2014-2016 2013 2014 2015 2016 I II III IV I II III IV I II III IV I II III IV M 6 000 O L E H

MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU ASEMAKAAVOITUSOHJELMA 2014-2016 2013 2014 2015 2016 I II III IV I II III IV I II III IV I II III IV M 6 000 O L E H aava OMISTUS PIENTALO ASUNTO MUU aupunki ASUNNOT ERROSA ERROSA kpl LA 220 000 LA 2013 1 8504 2 0 3 0 4 8477, 8478 5 8479 6 8221 7 0 8 0 9 8475 10 8455 11 7905 12 8454 13 0 14 8523 15 8389 16 8456 17 0

Lisätiedot

TAMPEREEN RAITIOTIEHANKE Yleisötilaisuus raitiotien ja bussiliikenteen suunnittelusta Galleria Nottbeck

TAMPEREEN RAITIOTIEHANKE Yleisötilaisuus raitiotien ja bussiliikenteen suunnittelusta Galleria Nottbeck TAMPEREEN RAITIOTIEHANKE Yleisötilaisuus raitiotien ja bussiliikenteen suunnittelusta Galleria Nottbeck 2.12.2015 Tampereen kaupunki Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita Tampereen väestökehitys 1989

Lisätiedot

Kunkun parkki yleisötilaisuus 3.10.2013 Tampere Kaavan laadinnan näkökulma

Kunkun parkki yleisötilaisuus 3.10.2013 Tampere Kaavan laadinnan näkökulma Kunkun parkki yleisötilaisuus 3.10.2013 Tampere Kaavan laadinnan näkökulma Tampereen keskustan kehittämisohjelma Tampereen keskustan liikenneverkkosuunnitelman (Takli) Ydinkeskustan pysäköinnin ja huollon

Lisätiedot

Kaupunkikehitysryhmä. Keskustahanke

Kaupunkikehitysryhmä. Keskustahanke MAL-VERKOSTON TAPAAMINEN 14.5.2014 Tampereen ja keskustan kehittämisohjelma Tampereen kaupunkiseudun MAL-aiesopimus ja Asemakeskushanke Tampereen Asemakeskuksen suunnittelukilpailu Tullin alueen visiotyö

Lisätiedot

Viiden tähden keskusta TAMPEREEN ASEMAKESKUS

Viiden tähden keskusta TAMPEREEN ASEMAKESKUS Viiden tähden keskusta TAMPEREEN ASEMAKESKUS 24.5.2019 TAMPEREELLA TAPAHTUU TÄLLÄ HETKELLÄ ENEMMÄN KUIN IKINÄ ENNEN 2 26.8.2019 2009 26.8.2019 4 2019 2019 26.8.2019 5 TYÖMAA rautateiden päällä 2021 2022

Lisätiedot

PTS. Konsernin investointien TAMPEREEN KAUPUNKI. Kaupunginhallituksen suunnittelujaosto 29.11.2010 Controller Tero Tenhunen

PTS. Konsernin investointien TAMPEREEN KAUPUNKI. Kaupunginhallituksen suunnittelujaosto 29.11.2010 Controller Tero Tenhunen TAMPEREEN KAUPUNKI Konsernin investointien 2011 2025 Kaupunginhallituksen suunnittelujaosto 29.11.2010 Controller Tero Tenhunen INVESTOINTIEN PITKÄN TÄHTÄIMEN SUUNNITELMA 1 KONSERNIN INVESTOINTIEN sisällysluettelo

Lisätiedot

Rakennesuunnitelman 2030 toteuttaminen kunnissa. Aulikki Graf 7.6.2011

Rakennesuunnitelman 2030 toteuttaminen kunnissa. Aulikki Graf 7.6.2011 Rakennesuunnitelman 2030 toteuttaminen kunnissa Aulikki Graf 7.6.2011 Rakennesuunnitelma Rakennesuunnitelman tavoitekokonaisuus: Väestön kasvuun varaudutaan Yhdyskuntarakennetta tiivistetään Keskustoja

Lisätiedot

Miten Ratapihankadun käy jos tunneli ei toteudu? Tammelan kerrostaloasuntojen. hyödyntäminen tulevaisuudessa?

Miten Ratapihankadun käy jos tunneli ei toteudu? Tammelan kerrostaloasuntojen. hyödyntäminen tulevaisuudessa? Asuminen Rakennus- ja ympäristön säilyttämisen näkökulma. Rakennus- ja ympäristön suojelu. Yhteisöllisyyden kehittyminen kerrostaloon -> vähän yhteistä tilaa ->tutustutaan ->syntyy naapurihuolenpitoa esim.

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelu ja kiinteistökehittäminen

Kaupunkisuunnittelu ja kiinteistökehittäminen Kaupunkisuunnittelu ja kiinteistökehittäminen Kaupunginvaltuuston iltakoulu 15.2.2016 Taru Hurme, suunnittelujohtaja / Mikko Nurminen, kiinteistöjohtaja 1 Kaupunkisuunnittelu: seudulliset suunnitelmat

Lisätiedot

Strateginen toimenpideohjelma

Strateginen toimenpideohjelma Strateginen toimenpideohjelma 2014-2018 Hämeenlinnan Kaupunkikeskustayhdistys ry Yhdistyksen tarkoituksena on vahvistaa Hämeenlinnan kaupunkikeskustan kaupallista vetovoimaa, lisätä elämää ja asiakaskäyntejä

Lisätiedot

TAMMELAN KAUPUNKISUUNNITTELUKAHVILA

TAMMELAN KAUPUNKISUUNNITTELUKAHVILA TAMMELAN KAUPUNKISUUNNITTELUKAHVILA Galleria Nottbeck 22.10.2015 Tampereen kaupunki / Keskustahanke Yhteistyössä: Tampereen Tammelalaiset ry Tampereen teknillinen yliopisto Tampereen yliopisto Tampereen

Lisätiedot

Tonttihakuohjelmointi

Tonttihakuohjelmointi Tonttihakuohjelmointi 2018-2022 Yhtiömuotoiset tontit 1 tehdään viisivuotiskaudeksi perustuu asemakaavoitusohjelmaan ohjelmoinnissa esitetään kunakin vuonna yleiseen tonttihakuun ja erilaisiin kilpailuihin

Lisätiedot

Kuusi kehityksen vuotta

Kuusi kehityksen vuotta Kuusi kehityksen vuotta Tampereen ensimmäisen pormestarin toimintakertomus. On ollut hienoa olla rakentamassa Suomen vetovoimaisinta kaupunkia. Tulokset ovat laajan yhteistyön ansiota. Timo P. Nieminen

Lisätiedot

Tampereen keskustan strateginen osayleiskaava Kaupallisten vaikutusten arviointi 19.3.2014

Tampereen keskustan strateginen osayleiskaava Kaupallisten vaikutusten arviointi 19.3.2014 Kaupallisten vaikutusten arviointi Kaupallisten vaikutusten arviointi 1 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO 2 2 NYKYINEN KAUPALLINEN RAKENNE TAMPEREEN KESKUSTASSA 3 3 KAUPAN KEHITYS TAMPEREELLA JA KAUPUNKISEUDULLA

Lisätiedot

Tampereen kestävä kaupunkiliikenne

Tampereen kestävä kaupunkiliikenne Tampereen kestävän liikkumisen ideointikeskustelu 20.11.2014 Tampereen kestävä kaupunkiliikenne 20.11.2014 Suunnittelupäällikkö Tampere kasvaa voimakkaasti liikennejärjestelmän kehittäminen on välttämätöntä

Lisätiedot

KOUVOLAN KESKUSTAN KEHITTÄMINEN. Kouvolan kaupunki, Hannu Tylli, kaavoituspäällikkö, 8.6.2015

KOUVOLAN KESKUSTAN KEHITTÄMINEN. Kouvolan kaupunki, Hannu Tylli, kaavoituspäällikkö, 8.6.2015 KOUVOLAN KESKUSTAN KEHITTÄMINEN Kouvolan kaupunki, Hannu Tylli, kaavoituspäällikkö, 8.6.2015 KOUVOLAN KAUPUNKI n. 86 500 as pinta-ala: 2 871 km 2 (maata: 2 543 km², vesistöä: 328 km 2 ) KESKEINEN KAUPUNKIALUE

Lisätiedot

Rohkea, ennakkoluuloton ja urbaani keidas SEINÄJOEN KESKUSTAN KEHITTÄMISOHJELMA

Rohkea, ennakkoluuloton ja urbaani keidas SEINÄJOEN KESKUSTAN KEHITTÄMISOHJELMA Rohkea, ennakkoluuloton ja urbaani keidas SEINÄJOEN KESKUSTAN KEHITTÄMISOHJELMA 2019 2025 2 Seinäjoen keskustan kehittämisohjelma Seinäjoen keskustan kehittämisohjelma 3 SEINÄJOEN KESKUSTAN KEHITTÄMISOHJELMA

Lisätiedot

ECO 2 - EKOTEHOKAS TAMPERE Hankkeen johtaja Pauli Välimäki

ECO 2 - EKOTEHOKAS TAMPERE Hankkeen johtaja Pauli Välimäki ECO 2 - EKOTEHOKAS TAMPERE 2020 Hankkeen johtaja Pauli Välimäki 15.2.2010 ECO 2 EKOTEHOKAS TAMPERE 2020 Mikä on ECO 2? Tampereen kaupungin energia- ja ilmastohanke, jota Suomen itsenäisyyden juhlarahasto

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ VIIDEN TÄHDEN TAMPEREEN KESKUSTAN KEHITTÄMISOHJELMA 2015 2030 TAMPEREEN KAUPUNGINHALLITUS 2.11.2015 TAMPEREEN KAUPUNKI, KESKUSTAHANKE

TIIVISTELMÄ VIIDEN TÄHDEN TAMPEREEN KESKUSTAN KEHITTÄMISOHJELMA 2015 2030 TAMPEREEN KAUPUNGINHALLITUS 2.11.2015 TAMPEREEN KAUPUNKI, KESKUSTAHANKE FI TIIVISTELMÄ VIIDEN TÄHDEN KESKUSTA TAMPEREEN KESKUSTAN KEHITTÄMISOHJELMA 2015 2030 TAMPEREEN KAUPUNGINHALLITUS 2.11.2015 TAMPEREEN KAUPUNKI, KESKUSTAHANKE TAMPEREEN KESKUSTAN KEHITTÄMINEN JA SUUNNITTELU

Lisätiedot

VIIDEN TÄHDEN KESKUSTA TAMPEREEN KAUPUNKI / KEHITYSOHJELMAT, VIIDEN TÄHDEN KESKUSTA

VIIDEN TÄHDEN KESKUSTA TAMPEREEN KAUPUNKI / KEHITYSOHJELMAT, VIIDEN TÄHDEN KESKUSTA VIIDEN TÄHDEN KESKUSTA 2018 200 TAMPEREEN KAUPUNKI / KEHITYSOHJELMAT, VIIDEN TÄHDEN KESKUSTA 5 6 11 1 2 Kuva: Tampereen kaupunkimaisema vuonna 200. Rannat kunnostettu asumisen ja virkistyksen käyttöön.

Lisätiedot

KUNKUN PARKIN TOTEUTUKSEN JA OPEROINNIN KILPAILUTUKSEN PERIAATTEET/TAVOITTEET JA LAAJUUS

KUNKUN PARKIN TOTEUTUKSEN JA OPEROINNIN KILPAILUTUKSEN PERIAATTEET/TAVOITTEET JA LAAJUUS KUNKUN PARKIN TOTEUTUKSEN JA OPEROINNIN KILPAILUTUKSEN PERIAATTEET/TAVOITTEET JA LAAJUUS Kunkun parkki keskustan kehittämisohjelmassa Kunkun parkin pysäköinti- ja huoltolaitoksen rakentaminen toteuttaa

Lisätiedot

Asuntomarkkinat 2012 Kalastajatorppa 26.1.2012

Asuntomarkkinat 2012 Kalastajatorppa 26.1.2012 Asuntomarkkinat 2012 Kalastajatorppa 26.1.2012 Antti Nikkanen, projektiasiantuntija, DI Kari Kankaala, johtaja, TkT Tampereen kaupunki, kaupunkikehitys Smart City Fiksu kaupunki All Bright! Kaupunkien

Lisätiedot

Nikkilän kehityskuva Utvecklingsbild för Nickby Maankäyttöjaostolle

Nikkilän kehityskuva Utvecklingsbild för Nickby Maankäyttöjaostolle Nikkilän kehityskuva Utvecklingsbild för Nickby Maankäyttöjaostolle 20.4.2016 Nikkilän askeleet 2035 NIKKILÄN KEHITYSKUVA ON KUNNAN YHTEINEN STRATEGIA NIKKILÄN KEHITTÄMISEKSI. KEHITYSKUVAN TAVOITEVUOSI

Lisätiedot

PERUSKAUPUNKI suurten investointien esittelykortit. PALM, maankäytön toteuttamisen ja investointien pitkän tähtäimen suunnitelma 1

PERUSKAUPUNKI suurten investointien esittelykortit. PALM, maankäytön toteuttamisen ja investointien pitkän tähtäimen suunnitelma 1 2015 PERUSKAUPUNKI suurten investointien esittelykortit PALM, maankäytön toteuttamisen ja investointien pitkän tähtäimen suunnitelma 1 2015 ICT-KEHITTÄMINEN PALM, maankäytön toteuttamisen ja investointien

Lisätiedot

Tampereen seudun joukkoliikenteen kehittämiseen liittyvät keskeiset selvitykset ja päätökset

Tampereen seudun joukkoliikenteen kehittämiseen liittyvät keskeiset selvitykset ja päätökset Ylöjärvi, Tekniikka- ja ympäristöosasto, kaavoitus Tampereen seudun joukkoliikenteen kehittämiseen liittyvät keskeiset selvitykset ja päätökset Tampereen seudullista joukkoliikennettä on kehitetty pitkäjänteisesti

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN LIIKENNEMÄÄRÄT KESÄLLÄ 2010

KEVYEN LIIKENTEEN LIIKENNEMÄÄRÄT KESÄLLÄ 2010 TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN YLEISTÄ Tampereen keskusta-alueen kevyen liikenteen laskentoja on suoritettu kesäisin käsilaskentana kesä- ja heinäkuussa noin viiden viikon aikana. Laskentapisteitä

Lisätiedot

Kaupunkikehitysryhmä Keskustahanke

Kaupunkikehitysryhmä Keskustahanke TAMPEREEN ASEMANSEUDUN HANKEKOKONAISUUS Tampereen ja keskustan kehittämisohjelma Tullin alueen visiotyö Tampereen kaupunkiseudun MAL-aiesopimus ja Asemakeskushanke Tampereen Asemakeskuksen suunnittelukilpailu

Lisätiedot

Tampereen tonttitarjonta ja asuntotuotantoon sekä asuinympäristöön liittyvät tavoitteet lähivuosina

Tampereen tonttitarjonta ja asuntotuotantoon sekä asuinympäristöön liittyvät tavoitteet lähivuosina Tampereen tonttitarjonta ja asuntotuotantoon sekä asuinympäristöön liittyvät tavoitteet lähivuosina Kaupunkiseudun tonttipäivä 21.5.2015 Mikko Nurminen 21.5.2015 TAMPEREEN KASVUUN VARAUTUMINEN / VUOSI

Lisätiedot

Läsnäoleva yleiskaava strategisen suunnittelun välineenä

Läsnäoleva yleiskaava strategisen suunnittelun välineenä Maankäytön strateginen ohjaaminen: Oikean välineen valinta MAL-verkoston seminaari 24.10.2012 Miten toimii jatkuvasti päivitettävä yleiskaava Läsnäoleva yleiskaava strategisen suunnittelun välineenä Oikeusvaikutteinen,

Lisätiedot

PALM

PALM PALM 2019-2033 1 8.11.2018 PALM-PROSESSI SUUNNITELMA INFRASTRUKTUURI -INVESTOINNEISTA KAUPUNGIN TAVOITTEET MAANKÄYTÖN TOTEUTUS- OHJELMA SUUNNITELMA KIINTEÄN MAAOMAISUUDEN INVESTOINNEISTA VÄESTÖSUUNNITE

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ RYHMÄTÖISTÄ

TIIVISTELMÄ RYHMÄTÖISTÄ SALON KAUPUNKI KESKUSTASEMINAARI 2.12.2010 Salon lukio RYHMÄT 1. Keskusta nuorison ja lasten toimintaympäristönä 2. Terveellisyys, turvallisuus ja esteettömyys sekä keskusta seniorin toimintaympäristönä

Lisätiedot

Kehittyvä yhdyskuntarakenne kasvun mahdollistajana. yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen

Kehittyvä yhdyskuntarakenne kasvun mahdollistajana. yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen Kehittyvä yhdyskuntarakenne kasvun mahdollistajana yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen 21.11.2017 UUDEN OULUN VÄESTÖENNUSTE 2010 2015 2020 2025 2030 182 528 195 733 204 465 211 665 217 609 Uuden Oulun yleiskaava

Lisätiedot

Raitiotielinjan jatkaminen Hatanpään valtatien suuntaan

Raitiotielinjan jatkaminen Hatanpään valtatien suuntaan Raitiotielinjan jatkaminen Hatanpään valtatien suuntaan Päätösehdotus kaupunginhallitukselle 12.2.2018 kokoukseen 1 projektijohtaja Ville-Mikael Tuominen Tampereen kaupunki, raitiotien kehitysohjelma v.

Lisätiedot

Palveluverkon suunnittelun näkökulma yhdyskuntarakenteen ja palveluverkon yhteensovittamiseen

Palveluverkon suunnittelun näkökulma yhdyskuntarakenteen ja palveluverkon yhteensovittamiseen Palveluverkon suunnittelun näkökulma yhdyskuntarakenteen ja palveluverkon yhteensovittamiseen Suunnittelupäällikkö Sisko Hiltunen Tampereen kaupunki, tilaajaryhmä 15.3.2011 Hyvinvointipalvelujen palveluverkon

Lisätiedot

T A M P E R E - asukkaita n. 220.409 (31.12.2013) - pinta-ala 525 km 2-403 as / km 2

T A M P E R E - asukkaita n. 220.409 (31.12.2013) - pinta-ala 525 km 2-403 as / km 2 Ilmastovaikutusten arviointi Kuntien 7. Ilmastokonferenssi Yleiskaavapäällikkö Pia Hastio 9.5.2014 T A M P E R E - asukkaita n. 220.409 (31.12.2013) - pinta-ala 525 km 2-403 as / km 2 Pohjoinen suuralue

Lisätiedot

TAMPEREEN VÄESTÖ

TAMPEREEN VÄESTÖ TAMPEREEN VÄESTÖ 31.12.2014 TAMPEREEN KAUPUNKI JULKAISUJA/TILASTOT 2015 HALLINTO- JA TALOUSRYHMÄ Tietoyksikkö http://www.tampere.fi/hallintojatalous Tampereen kaupunki Kannen kuva: Opa Latvala Tampere

Lisätiedot

Tampereen moderni kaupunkiraitiotie, Hervanta-Keskusta-Lentävänniemi, alustava yleissuunnitelma LIITE 1 SUUNNITELMAKARTAT

Tampereen moderni kaupunkiraitiotie, Hervanta-Keskusta-Lentävänniemi, alustava yleissuunnitelma LIITE 1 SUUNNITELMAKARTAT Tampereen moderni kaupunkiraitiotie, Hervanta-Keskusta-Lentävänniemi, alustava yleissuunnitelma 35 LIITE 1 SUUNNITELMAKARTAT Paasikiventie Pispalan vt Itsenäisyydenkatu TAYS TAYS TAYS TAYS TAYS TAYS TAYS

Lisätiedot

0.3 Hankkeen vaikutuksia: rakentamisen aikana, liikennemääriin ja Naistenlahden voimalaitoksen polttoainehuollon ajoreitteihin

0.3 Hankkeen vaikutuksia: rakentamisen aikana, liikennemääriin ja Naistenlahden voimalaitoksen polttoainehuollon ajoreitteihin Piirustukset 0.1 Nykytilanne ja ongelma-analyysi 0.2 Maisema-analyysi 0.3 Hankkeen vaikutuksia: rakentamisen aikana, liikennemääriin ja Naistenlahden voimalaitoksen polttoainehuollon ajoreitteihin Y1.

Lisätiedot

Keskustan strateginen osayleiskaava ja Hämeenkatu KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA

Keskustan strateginen osayleiskaava ja Hämeenkatu KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Tampereen kaupunkikeskustan aamukahvit 18.11. 2013 klo 8-10 Finlayson, Galleria Nottbeck, Satakunnank. 18, Tampere Keskustan strateginen osayleiskaava ja Hämeenkatu MUISTIO Tampere Tunnetuksi ry:n ja Tampereen

Lisätiedot

Tampereen kaupunkikeskustan aamukahvit Klo 8-10, Finlayson, Galleria Nottbeck, Satakunnank. 18, Tampere

Tampereen kaupunkikeskustan aamukahvit Klo 8-10, Finlayson, Galleria Nottbeck, Satakunnank. 18, Tampere Tampereen kaupunkikeskustan aamukahvit 24.3.2014 Klo 8-10, Finlayson, Galleria Nottbeck, Satakunnank. 18, Tampere Keskustan strateginen osayleiskaava ja ajankohtaiset hankkeet MUISTIO Tampere Tunnetuksi

Lisätiedot

Tulevien raitiolinjojen alustava toteutusjärjestys

Tulevien raitiolinjojen alustava toteutusjärjestys Tulevien raitiolinjojen alustava toteutusjärjestys Kaupunginvaltuuston iltakoulu: Raitiotien ja joukkoliikenteen linjaukset Perjantai 16.3.2018 Esitys klo 14.00 14.15 1 projektijohtaja Ville-Mikael Tuominen,

Lisätiedot

Tampereenseudun asuinalueet vähähiilisiksi TARMO+ -hanke

Tampereenseudun asuinalueet vähähiilisiksi TARMO+ -hanke Hankeaika 03/2015-12/2017 Suunnitelmallinen energiatehokkuuteen tähtäävä kiinteistönpito ja korjaaminen taloyhtiöissä Yhteiskorjaaminen Täydennysrakentaminen kohderyhmänä asunto-osakeyhtiöt, Tampereen

Lisätiedot

CORESMA 2012 Wanha Satama 8.2.2012. Antti Nikkanen, projektiasiantuntija, DI Kari Kankaala, johtaja, TkT Tampereen kaupunki

CORESMA 2012 Wanha Satama 8.2.2012. Antti Nikkanen, projektiasiantuntija, DI Kari Kankaala, johtaja, TkT Tampereen kaupunki CORESMA 2012 Wanha Satama 8.2.2012 Antti Nikkanen, projektiasiantuntija, DI Kari Kankaala, johtaja, TkT Tampereen kaupunki Smart City Fiksu kaupunki All Bright! Kaupunkien fiksuuteen vetovoimaan vaikuttaa

Lisätiedot

TAMPEREEN VÄESTÖ

TAMPEREEN VÄESTÖ TAMPEREEN VÄESTÖ 31.12.2013 TAMPEREEN KAUPUNGIN JULKAISUJA TILASTOT 2014 TALOUS- JA LIIKETOIMINTARYHMÄ PL 487, 33101 TAMPERE www.tampere.fi/hallintojatalous Tampereen kaupunki Kannen kuva: Janne Kaakinen

Lisätiedot

Tampereen kestävän kaupunkiliikenteen esiselvitys Ari Vandell

Tampereen kestävän kaupunkiliikenteen esiselvitys Ari Vandell Kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelmat Suomessa työpaja 8.10.2014 Tampereen kestävän kaupunkiliikenteen esiselvitys 8.10.2014 Suunnittelupäällikkö Tampere kasvaa voimakkaasti liikennejärjestelmän kehittäminen

Lisätiedot

Hämeenlinnan keskustan pysäköintivaihtoehtojen vertailu

Hämeenlinnan keskustan pysäköintivaihtoehtojen vertailu Hämeenlinnan keskustan pysäköintivaihtoehtojen vertailu 4.3.2015 Juha Mäkinen, Sito Oy When infrastructure counts. 2 Keskustan pysäköintipaikkojen tilanne nyt Nykyisistä autopaikoista suurin osa on lyhytaikaisia

Lisätiedot

tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo

tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo KAUPUNKISUUNNITTELUN SEMINAARI VI 2012 - UUDEN OULUN TULEVAISUUDET? tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo PÄÄTAVOITTEET Hyvinvoivat ihmiset Elinvoimainen kaupunki Kestävä ja ekotehokas yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

Tampereen tulevaisuutta tehdään nyt - tule mukaan ja vastaa kyselyyn mennessä

Tampereen tulevaisuutta tehdään nyt - tule mukaan ja vastaa kyselyyn mennessä Tampereen tulevaisuutta tehdään nyt - tule mukaan ja vastaa kyselyyn 18.6.2017 mennessä Kerro näkemyksesi Tampereen nykytilasta ja siitä millaisen haluaisit Tampereen olevan tulevaisuudessa! Kyselyssä

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö

Lisätiedot

Kuntapalvelut, strateginen tavoite

Kuntapalvelut, strateginen tavoite 1 Kuntapalvelut, strateginen tavoite Mäntsälässä asuvat ovat tyytyväisiä kunnan tuottamiin palveluihin ja kuntapalvelut osaltaan vaikuttavat ennaltaehkäisevästi lisäkustannuksia aiheuttavan palvelutarpeen

Lisätiedot

Keskustan kehittyminen on Jämsän menestymisen avainkysymys. Maankäytön kehittämiskohteet ja yhteystarpeet tulee tunnistaa

Keskustan kehittyminen on Jämsän menestymisen avainkysymys. Maankäytön kehittämiskohteet ja yhteystarpeet tulee tunnistaa 1 Jämsän kaupunki/kuvapankki Jämsän kaupunki/kuvapankki Keskustan kehittyminen on Jämsän menestymisen avainkysymys 2 Kaupunkimainen, vetovoimainen, elävä keskusta Jämsän vetovoimatekijöitä tulee korostaa

Lisätiedot

KUNKUN PARKKI ASEMAKAAVAN NRO 8437 VALMISTELUAINEISTOON LIITTYVÄN KAAVAKARTTALUONNOKSEN KUVAUS

KUNKUN PARKKI ASEMAKAAVAN NRO 8437 VALMISTELUAINEISTOON LIITTYVÄN KAAVAKARTTALUONNOKSEN KUVAUS KUNKUN PARKKI ASEMAKAAVAN NRO 8437 VALMISTELUAINEISTOON LIITTYVÄN KAAVAKARTTALUONNOKSEN KUVAUS. 22.9.2016 TAMPERE 2 Sisällysluettelo TIIVISTELMÄ... 4 1. KAAVAN TARKOITUS... 5 2. LÄHTÖKOHDAT... 6 3. TARKASTELLUT

Lisätiedot

Vantaan keskustojen kehittäminen

Vantaan keskustojen kehittäminen Vantaan keskustojen kehittäminen Asukastilaisuus Myyrmäen yritystilaisuus 2.11.2016 Kilterin 17.11.2016 koulu Anne Olkkola Lea Varpanen, kehittämispäällikkö Kansainvälinen Vantaa, maailma lähellä 6.8.2015

Lisätiedot

TONTTIHAKUOHJELMOINTI Yhtiömuotoiset tontit

TONTTIHAKUOHJELMOINTI Yhtiömuotoiset tontit TONTTIHAKUOHJELMOINTI 2019-2023 Yhtiömuotoiset tontit tehdään viisivuotiskaudeksi perustuu asemakaavoitusohjelmaan ohjelmoinnissa esitetään kunakin vuonna yleiseen tonttihakuun ja erilaisiin kilpailuihin

Lisätiedot

Tampereen paikan ainutlaatuisuuksia

Tampereen paikan ainutlaatuisuuksia Tampereen paikan ainutlaatuisuuksia BaltCICA 27.4.2011 Tampere valtuustosali 1 Pälkäne-Kangasala- Tampere-Ylöjärvi saumaharjujonon muodostuminen Näsijärven-Jyväskylän jääkieleke Tampere Jäätikkökielekkeiden

Lisätiedot

Tampereen seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma

Tampereen seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma Tampereen seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma 1 R 100 R101 R303 R301 R 303 R1 00 R305 R304 R304 R302 R302 R 101 R301 R 305 Rakennesuunnitelma ja liikenne Liikennejärjestelmän kuvaus (palvelutaso) Maankäytön

Lisätiedot

Kaisu Kammonen, erityisasiantuntija Asumisen kehittäminen ja palvelutilaverkot Pekka Veiste, analyytikko Tietojohtamispalvelut 26.4.

Kaisu Kammonen, erityisasiantuntija Asumisen kehittäminen ja palvelutilaverkot Pekka Veiste, analyytikko Tietojohtamispalvelut 26.4. LAPSIPERHEIDEN ASUMINEN TAMPEREELLA - ONKO KESKUSTA-ASUMINEN KASVUSSA? Kaisu Kammonen, erityisasiantuntija Asumisen kehittäminen ja palvelutilaverkot Pekka Veiste, analyytikko Tietojohtamispalvelut 26.4.2019

Lisätiedot

Mänttä-Vilppulan kehityskuva. Rakennemallivaihtoehdot ja vertailu 28.4.2011

Mänttä-Vilppulan kehityskuva. Rakennemallivaihtoehdot ja vertailu 28.4.2011 Mänttä-Vilppulan kehityskuva Rakennemallivaihtoehdot ja vertailu 28.4.2011 RAKENNEMALLIVAIHTOEHDOT Rakennemallivaihtoehtojen kautta etsitään Mänttä-Vilppulalle paras mahdollinen tulevaisuuden aluerakenne

Lisätiedot

SILTASAARENKATU 10, HELSINKI. Kohta täällä on kaikki. Siltasaari 10 puhaltaa elämää Helsingin kantakaupungin uuteen ytimeen, Hakaniemeen.

SILTASAARENKATU 10, HELSINKI. Kohta täällä on kaikki. Siltasaari 10 puhaltaa elämää Helsingin kantakaupungin uuteen ytimeen, Hakaniemeen. Kohta täällä on kaikki. Siltasaari 10 puhaltaa elämää Helsingin kantakaupungin uuteen ytimeen, Hakaniemeen. 2 Kautta historian moni uusi ja ihmeellinen asia on nähnyt päivänvalon Hakaniemessä. Tarina jatkuu,

Lisätiedot

20 Tampereen Asemakeskushankkeen tilannekatsaus ja kaupungin tavoitteet jatkosuunnittelulle. Valmistelija / lisätiedot: Rantanen Teppo T

20 Tampereen Asemakeskushankkeen tilannekatsaus ja kaupungin tavoitteet jatkosuunnittelulle. Valmistelija / lisätiedot: Rantanen Teppo T Tampere Ote pöytäkirjasta 2/2018 1 (5) 20 Tampereen Asemakeskushankkeen tilannekatsaus ja kaupungin tavoitteet jatkosuunnittelulle TRE:306/00.01.02/2018 Valmistelija / lisätiedot: Rantanen Teppo T Valmistelijan

Lisätiedot

TONTTIPÄIVÄ 21.5.2015

TONTTIPÄIVÄ 21.5.2015 TONTTIPÄIVÄ 21.5.2015 Kasvu tiivistyy sisäänpäin tultaessa Vuonna 2014 kaupunkiseudun väestö kasvoi 1,1 %, eli noin 4 100 hengellä (4 500 vuonna 2013), mikä vastaa keskimääräistä kasvua 2000-luvulla.

Lisätiedot

Tavoitteena on luoda toimiva matkakeskus ja korkeatasoista kaupunkiarkkitehtuuria asemaympäristön historiallisia piirteitä vaalien.

Tavoitteena on luoda toimiva matkakeskus ja korkeatasoista kaupunkiarkkitehtuuria asemaympäristön historiallisia piirteitä vaalien. Rautatieliikenne on kestävä, nopea ja turvallinen kulkumuoto, joka mahdollistaa laajenevat työssäkäyntialueet. Rautateillä kulkee tulevaisuudessa entistä enemmän liikennettä, mikä toimii myös asemaseutujen

Lisätiedot

GREEN5 Eero Kauppinen (TTY), Natalia Kanko (TTY), Helena Lukkarinen (TAMK), Sanna Pynnönen (TAMK) ja Anni Karelehto (TTY)

GREEN5 Eero Kauppinen (TTY), Natalia Kanko (TTY), Helena Lukkarinen (TAMK), Sanna Pynnönen (TAMK) ja Anni Karelehto (TTY) GREEN5 Eero Kauppinen (TTY), Natalia Kanko (TTY), Helena Lukkarinen (TAMK), Sanna Pynnönen (TAMK) ja Anni Karelehto (TTY) 72 tunnin liikennehaaste Galleria Bertel (Työväenmuseo Werstas, Väinö Linnan aukio

Lisätiedot

LÄHIÖSTRATEGIAN YHTEISTYÖ. Työkartta hyviin lähiöihin lähiöstrategia-työseminaari. Ari Juhanila Asuntoasiainpäällikkö, Lahden kaupunki

LÄHIÖSTRATEGIAN YHTEISTYÖ. Työkartta hyviin lähiöihin lähiöstrategia-työseminaari. Ari Juhanila Asuntoasiainpäällikkö, Lahden kaupunki LÄHIÖSTRATEGIAN YHTEISTYÖ Työkartta hyviin lähiöihin lähiöstrategia-työseminaari 10,02,2015 Hki Ari Juhanila Asuntoasiainpäällikkö, Lahden kaupunki LÄHIÖ - STRATEGIA - YHTEISTYÖ Lahden kaupungin strategia

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUS Ratikka Tammelassa ja Kalevassa

YLEISÖTILAISUUS Ratikka Tammelassa ja Kalevassa YLEISÖTILAISUUS Ratikka Tammelassa ja Kalevassa 13.4.2016 Suunnittelupäällikkö Ari Vandell Lähtökohdat Tampereen raitiotien yleissuunnitelma (4/2014) Hyväksytty valtuustossa 16.6.2014. Kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

ECO2 Ekotehokas Tampere 2020 Ekotehokas kaupunkisuunnittelu

ECO2 Ekotehokas Tampere 2020 Ekotehokas kaupunkisuunnittelu ECO2 Ekotehokas Tampere 2020 Ekotehokas kaupunkisuunnittelu Elina Seppänen 3.10.2013 ECO2 EKOTEHOKAS TAMPERE 2020 -HANKE Mikä on ECO2? Tampereen kaupungin energia- ja ilmastohanke, jota Suomen itsenäisyyden

Lisätiedot

PELLAVA. toimitilaa kansallismaisemassa

PELLAVA. toimitilaa kansallismaisemassa PELLAVA toimitilaa kansallismaisemassa PELLAVA toimitilaa kansallismaisemassa Kaipaatko yrityksellesi uutta toimisto- tai liiketilaa. NYT sinulla on ainutlaatuinen tilaisuus saada modernit toimitilat historiallissa

Lisätiedot

Asemakaavamuutos A-2619, Rautatienkatu 18, Rajasen kulma sekä siihen liittyvä tonttijaon muutosehdotus M

Asemakaavamuutos A-2619, Rautatienkatu 18, Rajasen kulma sekä siihen liittyvä tonttijaon muutosehdotus M MUISTUTUS 1(2) Vanha Ahtialantie 93 15300 LAHTI liekkiyhdistys@gmail.com 8.2.2016 LAHDEN KAUPUNKI Tekninen ja ympäristölautakunta diaari.teky@lahti.fi Asemakaavamuutos A-2619, Rautatienkatu 18, Rajasen

Lisätiedot

Tampereen seudun asuinalueet vähähiilisiksi TARMO+ Ilari Rautanen

Tampereen seudun asuinalueet vähähiilisiksi TARMO+ Ilari Rautanen Tampereen seudun asuinalueet vähähiilisiksi TARMO+ Ilari Rautanen 25.04.2017 Hankkeen tietoja Ekokumppanit Oy:n hallinnoima EAKR rahoitteinen kolmivuotinen (2015-2017) hanke Toiminta-alueena Tampere ja

Lisätiedot

Lähiökehältä osaksi joukkoliikennekaupunkia Case Oulun Kaukovainio

Lähiökehältä osaksi joukkoliikennekaupunkia Case Oulun Kaukovainio Lähiökehältä osaksi joukkoliikennekaupunkia Case Oulun Kaukovainio Hilkka Piippo, Plaana Oy Antti Määttä, Oulun kaupunki 1 6000 Kaukovainion kaupunginosan väestö ikäluokittain 5000 4000 3000 2000 1000

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Suomi

Sisällysluettelo. Suomi Tampereen keskustan kärkihankkeet 2016 Sisällysluettelo SISÄLLYS Viiden tähden keskusta...4 Tapahtumien Tampere...10 Kansi ja Areena Tampereen kruunuksi...12 Tampereen Asemakeskus...14 Liike-elämän ja

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelun seminaari Matti Karhula

Kaupunkisuunnittelun seminaari Matti Karhula Kaupunkisuunnittelun seminaari 8.9.2010 Matti Karhula KOHTI ELÄVÄÄ KAUPUNKIKESKUSTAA Viihtyisä Oulun keskusta sykkii elämää läpi vuoden ja vuorokauden. Se pitää arvossa pohjoista kulttuuria, hyvinvointia,

Lisätiedot

Vuoden 2019 vuosisuunnitelman rakentamiskohteet

Vuoden 2019 vuosisuunnitelman rakentamiskohteet Liite 2 Vuoden 2019 vuosisuunnitelman rakentamiskohteet Kaupunkiympäristön palvelualue 1 4.12.2018 RAKENTAMISKOHTEET v. 2019 (milj. ) Määräraha TA 2019 Huomautus 48,832 Investointien suunnittelu 2,200

Lisätiedot

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMISEN YDINPROSESSIN VUOSISUUNNITELMA 2015

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMISEN YDINPROSESSIN VUOSISUUNNITELMA 2015 1 KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMISEN YDINPROSESSIN Tilaajan vuosisuunnitelman rakenne 1. Ydinprosessin esittely ja muutokset toimintaympäristössä 2. Ydinprosessin talous (tuloslaskelma ja investoinnit) 3.

Lisätiedot

Kaupunkirakenteen kehittäminen keskustan alueella

Kaupunkirakenteen kehittäminen keskustan alueella Kaupunkirakenteen kehittäminen keskustan alueella Opiskelijafoorumi 24.3.2015 Jyväskylän keskustan kehittämishanke Projektipäällikkö Pirkko Flinkman Keskustan kehittämisen vaiheet 1. Vaihe Ohikulkutie,

Lisätiedot

ALUEELLINEN VETOVOIMA

ALUEELLINEN VETOVOIMA ALUEELLINEN VETOVOIMA Antti Mykkänen 6.11.2017 Oulussa 6.11.2017 Kunnallisalan kehittämissäätiö - Veli Pelkonen 2 6.11.2017 Kunnallisalan kehittämissäätiö 1 6.11.2017 Kunnallisalan kehittämissäätiö 4 6.11.2017

Lisätiedot

PALM

PALM PALM 2019 2033 1 12.11.2018 Sisältö I. Lähtökohdat II. Maankäytön toteutusohjelma III. Investoinnit Maanhankinnan ja maan rakentamiskelpoiseksi saattamisen investoinnit Talonrakennusinvestoinnit Peruskaupungin

Lisätiedot

RAKENNETAAN YHDESSÄ TAMPEREEN KESKUSTA 2030 CENTRE OF TAMPERE 2030 LET S BUILD TOGETHER. Tampereen kaupunki, 2015 City of Tampere, 2015 31.3.

RAKENNETAAN YHDESSÄ TAMPEREEN KESKUSTA 2030 CENTRE OF TAMPERE 2030 LET S BUILD TOGETHER. Tampereen kaupunki, 2015 City of Tampere, 2015 31.3. TAMPEREEN KESKUSTA 2030 RAKENNETAAN YHDESSÄ CENTRE OF TAMPERE 2030 LET S BUILD TOGETHER Tampereen kaupunki, 2015 City of Tampere, 2015 31.3.2015 TAMPERE 2030. VIIDEN TÄHDEN KESKUSTA. RAKENNETAAN YHDESSÄ.

Lisätiedot

Analyysi mittauspisteiden havainnoista

Analyysi mittauspisteiden havainnoista Analyysi mittauspisteiden havainnoista LUONNOS 1 Teiskontien mittauspiste 2 Teiskontien mittauspisteen liikenne 22.5.2018 Teiskontie 22.5.2018 keskustaan päin Koko vuorokauden aikana Teiskontien pisteen

Lisätiedot

KUOPION KESKUSKENTÄN ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

KUOPION KESKUSKENTÄN ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA KUOPION KESKUSKENTÄN ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA LIITE 1: SUUNNITTELUVARAUSHAKEMUS 16.12.2016 1 KUOPION KESKUSKENTÄN ALUEEN KEHITTÄMINEN SUUNNITTELUVARAUKSEN PERUSTEET Hakija on tehnyt Kuopion Keskuskentän

Lisätiedot

297 Ratapihankadun, tavara-aseman ja Morkun aukion alueen kehittämisen periaatteet ja tavoitteet. Valmistelija / lisätiedot: Nurminen Mikko

297 Ratapihankadun, tavara-aseman ja Morkun aukion alueen kehittämisen periaatteet ja tavoitteet. Valmistelija / lisätiedot: Nurminen Mikko Tampere Ote pöytäkirjasta 24/2018 1 (5) 297 Ratapihankadun, tavara-aseman ja Morkun aukion alueen kehittämisen periaatteet ja tavoitteet TRE:4546/02.07.01/2018 Valmistelija / lisätiedot: Nurminen Mikko

Lisätiedot

KAAVOITUKSEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET IISALMEN KAUPUNGISSA

KAAVOITUKSEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET IISALMEN KAUPUNGISSA KAAVOITUKSEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET IISALMEN KAUPUNGISSA SARI NIEMI IISALMEN KAUPUNKI 8.5.2012 Safa-palkinto 2011 Omaleimaisuutta ja perinteitä vaalivasta yhdyskuntasuunnittelusta IISALMI KUOPIO 85

Lisätiedot

Kaavoitusohjelma Asemakaavapäällikkö Elina Karppinen

Kaavoitusohjelma Asemakaavapäällikkö Elina Karppinen Kaavoitusohjelma 2019-2023 1 1.11.2018 Kaavoitusohjelma 2019-2023 Asemakaavoitusohjelma 2019-2023 sisältää asuntokerrosalaa yhteensä 1 427 000 krsm 2 ja muuta kerrosalaa noin 626 000 krsm 2. Kasvun vyöhykkeelle

Lisätiedot

Asemakeskus - Kansi - Monitoimiareena

Asemakeskus - Kansi - Monitoimiareena Asemakeskus - Kansi - Monitoimiareena Uusi moderni ja monipuolinen kaupunginosa Tampereen ydinkeskustaan Hanke koostuu asemakeskuksesta, maailmanluokan tapahtumia, kulttuuria ja huippu-urheilua palvelevasta

Lisätiedot