Liikelaitoskuntayhtymä Puhdin talous- ja henkilöstöhallinnon palvelutuotannon siirto Kunnan Taitoa Oy:lle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liikelaitoskuntayhtymä Puhdin talous- ja henkilöstöhallinnon palvelutuotannon siirto Kunnan Taitoa Oy:lle"

Transkriptio

1 Yhtymähallitus Yhtymähallitus Liikelaitoskuntayhtymä Puhdin talous- ja henkilöstöhallinnon palvelutuotannon siirto Kunnan Taitoa Oy:lle 10/ /2012 Kyh 40 Nummi-Pusulan kunta on ilmoittanut eroavansa Liikelaitoskuntayhtymä Puhdista kuntaliitoksen johdosta siten, että jäsenyys päättyy Vihdin kunta ja Karkkilan kaupunki edellyttivät, että tammikuun 2012 loppuun mennessä selvitetään mahdollisuus saada Puhtiin tai muuhun toimintaa jatkavaan organisaatioon alueelta uusia osakkaita ja samalla asiakkaita. Vihdin kunta ja Karkkilan kaupunki edellyttivät samoin, että Puhdin perussopimuksen tarkoittama toiminnan sopeutusta koskeva selvitys tehdään maaliskuun 2012 loppuun mennessä. Kiinnostusta kuntayhtymämuotoiseen laajempaan alueelliseen toimijaan ei löytynyt. Muun laajemman omistajakunnan omaavan toimijan organisoiman alueyksikön palvelujen käyttäjäksi on mahdollisuus saada myös lähikuntia. Tällä perusteella aloitettiin selvitystyö Kuntien Tiera Oy:n alueyksikön perustamisesta tälle alueelle, mukana Puhdin jäsenyhteisöjen lisäksi ovat Lohjan kaupunki ja Länsi-Uudenmaan ammattikoulutuskuntayhtymä LUKSIA. Tämä selvitys valmistuu toukokuun 2012 alussa. Talous- ja palkanlaskentapalveluja on selvitetty Kunnan Taitoa Oy:n ja KuntaPro Oy:n kanssa. Molemmat toimijat ovat tehneet ns. siirtoselvityksen Puhdin palvelujen, toiminnan ja henkilöstön siirrosta näiden yhtiöiden palvelukseen. Molemmat yhtiöt kartoittavat omistajia ja asiakkaita myös muualta tältä alueelta ja laajemminkin Suomessa. Kunnan Taitoa Oy:n ja Kuntien Tiera Oy:n perustaminen pohjautui Sitran koordinoimaan Kuntien Palvelukeskus -hankkeeseen, jossa oli mukana laaja joukko kuntia, kuntayhtymiä sekä sidosryhmiä, kuten Kuntaliitto ja valtiovarainministeriö. Kaikki Puhdin jäsenyhteisöt ovat Kuntien Tiera Oy:n osakkeen omistajia. Karkkilan kaupunki omistaa myös Kunnan Taitoa Oy:n osakkeita. Yhtiöiden palveluja voivat ostaa tai käyttää vain omistajat. Valtakunnallisten yhtiöiden tarkoituksena on koordinoida kehitystoimintaa ja yhtenäistää palvelutuotantoa kuitenkin siten, että varsinainen palvelutuotanto säilyy vahvasti alueellisena toimintana. KuntaPro Oy on myös kuntaomisteinen yhtiö, jonka perustajia ovat Porissa toimiva Taloustuki Kuntapalvelut Oy ja Seutukeskus Oy Häme. Yhtiön osakkaiksi on perustamisen jälkeen liittynyt useita kuntia ja kuntayhtymiä. Yhtiön palveluja voivat ostaa vain omistajat. Koska Puhdin palvelujen järjestämiseksi uuden tai uusien toimijoiden toimesta on varteenotettavia vaihtoehtoja, ei Puhdin perussopimuksen tarkoittamaa sopeutusta koskevaa selvitystä tehty valmiiksi, vaan selvityksessä tarvittavia tietoja on käytetty tähän päätökseen liittyvässä taustamuistiossa. Taustamuistiossa tarkastellaan Puhdin toimintaedellytyksiä ja vertaillaan vaihtoehtoja toiminnan järjestämiseksi. Puhdin toiminnan jatkaminen on mahdollista, mutta Puhti on kuitenkin pieni toimija ja kehittämisresurssit jäävät pakostakin pieniksi. Toiminnan laadun ja riittävän edullisen hintatason turvaaminen on vaikeaa. Toiminnan

2 jatkaminen olisi joka tapauksessa väliaikaisratkaisu, tämä aiheuttaa epävarmuutta henkilöstössä ja vaikeuttaa palvelutuotannon toimintavarmuuden ylläpitämistä. Ongelmaksi muodostuu myös liian suuri henkilöstömäärä palvelutuotantoon nähden, jos jatketaan nykyisillä asiakkailla (ilman Nummi-Pusulaa) ja asiakasrajapinnoilla. Muiden mahdollisten vaihtoehtojen kartoituksessa ja vertailussa on etsitty pitkän aikavälin ratkaisua. Vaihtoehtojen vertailu on varsin vaikeaa, koska toimijat ovat varsin tasavertaisia. Puhdin johtoryhmässä ratkaisuksi päädyttiin esittämään Kunnan Taitoa Oy:n ja Kuntien Tiera Oy:n yhteistyölle perustuvaa vaihtoehtoa. Kunnan Taitoan uskotaan laajan omistaja- ja asiakaspohjan omaavana turvaavan pitkällä aikavälillä parhaiten talous- ja palkanlaskentapalvelujen kehityksen. Yhtiöllä on mahdollisuus yhtenäisiä toimintatapoja ja järjestelmiä kehittämällä tuoda tukea kuntien johtamiseen ja peruspalvelujen tuottamiseen kohtuullisin kustannuksin. Toimintatapojen ja järjestelmien yhtenäistäminen kuntatoimijoiden kesken on joka tapauksessa edessä. Tämä kehitystyö on Taitoalla kesken, joten kustannustietoa ei ole saatavissa. Taitoan tarjoama vaihtoehto tuo kokonaisratkaisun Puhdin palveluihin lukuun ottamatta työsuojelupäällikkö- ja eläkeasiamiespalveluja ja puhelunvälitystä. Nämä tulee järjestää kuntien ja Karviaisen keskinäisin sopimuksin. Puhelinvaihteenhoitajat ovat jo nyt Vihdin kunnan palveluksessa, joten Puhti jää vain tässä välistä pois ja Vihti myy palvelun suoraan Karkkilalle ja Karviaiselle. Työsuojelupäällikkö tulee siirtää Puhdin palveluksesta Vihdin kunnan tai Karkkilan kaupungin palvelukseen. Taitoan toimintamallissa palvelu jatkuu Puhdin nykyisillä järjestelmillä ja koko Puhdin henkilöstö siirtyy Taitoan palvelukseen (lukuun ottamatta työsuojelupäällikköä). Palvelutuotannon rajapinnat asiakkaisiin ovat lähes samat kuin Puhdilla, tämä käydään tarkemmin lävitse tuotantosuunnittelun yhteydessä. Työntekopaikka jää toistaiseksi Puhdin nykyisiin toimitiloihin. Mahdollisuuksia toiminnan laajentamiseen kartoitetaan Läntisellä Uudellamaalla. Työntekopaikka tai alueelle mahdollisesti syntyvä toimipiste säilyy alueella palvelusopimuksen ajan. Palvelusopimuksen pituudeksi on kaavailtu viittä vuotta. Puhtiin toistaiseksi olevissa työ- tai virkasuhteissa olevilla on palvelussuhdeturva palvelusopimuksen keston ajan. Ensisijaisena tavoitteena on järjestää tietotekniikan ja tietohallinnon palvelut Kuntien Tiera Oy:n toimesta laajempana alueellisena yksikkönä, mutta jos tämä ei toteudu, Kunnan Taitoa Oy järjestää myös nämä palvelut edellä selostetuin ehdoin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Vihdin kunta ja perusturvakuntayhtymä Karviainen merkitsevät Kunnan Taitoa Oy:n osakkeita, Vihti asukasmääränsä ( ) verran hintaan 3 euroa/asukas ja Karviainen yhden osakkeen 3 euron hinnalla. Merkintä tulee tehdä mennessä ja maksu 14 vuorokauden kuluessa tästä, muutoin hinta nousee 6 euroon/osake. Karkkilan kaupunki, Vihdin kunta ja perusturvakuntayhtymä Karviainen päättävät talous- ja palkanlaskentapalvelujen tuotantosuunnittelun käynnistämisestä tarkoituksena palvelutuotannon siirto liikkeenluovutuksen ehdoin Taitoan hoidettavaksi. Ellei tuotantoa siirretä, kunnat ja Karviainen sitoutuvat tuotantosuunnittelusta aiheutuvien kustannusten maksajiksi, tämä merkitsee useita tuhansia euroja/toimija (kokonaisarvio yhteensä noin euroa). Jos päätös palvelutuotannon siirrosta liikkeenluovutuksen ehdoin tehdään ennen tuotantosuunnittelua, ei sitoumusta tuotantosuunnittelun kustannuksiin osallistumisesta tarvita. Tuotantosuunnitelman hyväksymisen jälkeen Puhdin jäsenyhteisöt päättävät liikelaitoskuntayhtymä Puhdin purkamisesta ja Puhti hoitaa

3 liikkeenluovutuksen. Asiaa on käsitelty useissa Puhdin henkilöstötilaisuuksissa ja Puhdin yhteistyötoimikunnassa, joten henkilöstö on tietoinen asiasta ja päätöksentekoon menevästä esityksestä. Liitteet Liite 9, Taustamuistio Liite 10, Taitoa Oy:n esittely siirtoselvityksestä Kuntayhtymän johtajan ehdotus: Valmistelija: Hallinto- ja talouspäällikkö Lars Forsell Yhtymähallitus päättää 1) että perusturvakuntayhtymä Karviainen liittyy Kunnan Taitoa Oy:n osakkaaksi ja merkitsee yhden yhtiön osakkeen 3 euron kappalehinnalla. 2) käynnistää talous ja palkanlaskentapalvelujen tuotantosuunnittelun tarkoituksena palvelutuotannon siirto liikkeenluovutuksen ehdoin Kunnan Taitoa Oy:n hoidettavaksi. Samalla perusturvakuntayhtymä Karviainen sitoutuu maksamaan osuutensa tuotantosuunnittelusta, ellei palvelutuotannon siirtoa liikkeenluovutuksen ehdoin Taitoan hoidettavaksi toteuteta tuotantosuunnitelman valmistuttua. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kyh 133 Nummi-Pusulan kunta eroaa Liikelaitoskuntayhtymä Puhdista kuntaliitoksen johdosta siten, että jäsenyys päättyy Vihdin kunta ja Karkkilan kaupunki edellyttivät, että selvitetään mahdollisuus saada Puh tiin tai muuhun toimintaa jatkavaan organisaatioon alueelta uusia osakkai ta ja samalla asiakkaita. Kiinnostusta kuntayhtymämuotoiseen laajem paan alueelliseen toimijaan ei löytynyt. Muun laajemman omistajakunnan omaavan toimijan organisoiman alueyksikön palvelujen käyttäjäksi on mahdollisuus saada myös lähikuntia. Tällä perusteella aloitettiin selvitys työ Kuntien Tiera Oy:n alueyksikön perustamisesta tälle alueelle. Tämä selvitystyö on johtamassa Liikelaitoskuntayhtymä Puhdin tietohallintoliike toiminnan siirtoon Kuntien Tiera Oy:lle. Talous- ja palkanlaskentapalveluja selvitettiin Kunnan Taitoa Oy:n ja KuntaPro Oy:n kanssa. Puhdin jäsenyhteisöt päättivät keväällä 2012 käynnistää talous ja palkanlaskentapalvelujen tuotantosuunnittelun tarkoituksena palvelutuotannon siirto liikkeenluovutuksen ehdoin Kunnan Taitoa Oy:n hoidettavaksi. Kaikki Puhdin jäsenyhteisöt ovat merkinneet kunnan Taitoa Oy:n osakkeita. Suunnittelua on ohjannut kuntien, Karviaisen, Puhdin ja Tai toan edustajista nimetty johtoryhmä. Suunnitelman laadinnan yhteydessä on varsin perusteellisesti käyty lävitse Puhdin nykyiset palvelut, niiden tuotantotapa ja työnjako Puhdin ja asiakkaiden välillä. Samalla on laadittu palvelujen kehittämiseksi yhtenäistämis-

4 suunnitelma sekä palvelusopimus vastuunjakoineen palvelukeskuksen ja asiakkaiden välille. Palvelusisältö ei merkittävästi poikkea Puhdin nykyisistä palveluista. Palvelusopimuksen kesto on viisi vuotta, jonka jälkeen se jatkuu vuoden kerrallaan, ellei sopimusta irtisanota. Sopimuksen liitteinä on vastuunjako ja yhtenäistämissuunnitelma. Vastuunjaosta ja yhtenäistämissuunnitelmaan otetuista ja tulevaisuudessa otettavista asioista neuvotellaan vuosittain. Kustannustaso ensimmäisenä vuotena määräytyy Puhdin vuodelle 2013 lasketun kustannustason mukaan. Lisäksi tulevat Taitoan yleiskulut ja alkuvaiheen koulutus- ja muutoskuluja. Ensimmäisen vuoden osalta lähtökohtana on, että asiakkailta laskutetaan toimipisteen todelliset kulut lisättynä Taitoan yleiskululla. Tulevina vuosina siirrytään Taitoan valtakunnallisen hinnoittelun piiriin. Kunnan Taitoa myy palveluja pelkästään osakkailleen ns. omakustannushintaan, joten jatkossakin hinnoittelu perustuu asiakkaiden ostamiin palveluihin, todellisiin tuotantokustannuksiin ja Taitoan valtakunnalliseen hinnoitteluun. Vuonna 2013 ja sen jälkeen tehtävä kehittämistyö ja tuotantotapojen muutos vaikuttaa tulevien vuosien kustannuksiin. Omistajina kunnat ja kuntayhtymät voivat vaikuttaa Taitoan kehitystyöhön ohjausryhmien ja yhtiön normaalin hallinnon kautta. Ratkaisevassa asemassa on myös asiakkaiden valmius toimintaprosessiensa muutoksiin siten, että kustannussäästöt ovat mahdollisia. Puhdin nykyiselle henkilöstölle on alettu etsiä ja järjestellä Taitoan muiden asiakkaiden töitä, jotta Puhdin nykyisten jäsenyhteisöjen palvelumaksuja saadaan laskettua. Tämän vuoksi on tehty kaksi talouslaskelmaa, joista sopimuksessa käytetään huonoimman vaihtoehdon mukaista laskelmaa. Kumpikaan vaihtoehto ei toteutune sellaisenaan, vaan ensimmäisen vuoden kustannustaso on jotakin näiden laskelmien väliltä. Ensimmäisen vuoden toiminnalla pyritään tulevien vuosien kustannussäästöihin ja kehitystyön eteenpäinviemiseen, joten palvelutasoa ja palveluhintaa täytyy ajatella pidemmällä aikavälillä. Toiminta jatkuu alkuvaiheessa nykyisessä toimipisteessä nykyisellä henkilöstöllä ja Taitoa sitoutuu pitämään toimipisteen läntisellä Uudellamaalla palvelusopimuksen keston ajan. Liikkeenluovutuksessa koko toiminta siirtyy nykyisine sopimuksineen, pienirtaimistoineen ja henkilöstöineen liikkeenluovutussopimuksessa sovitulla tavalla. Puhdilla ei ole tasearvois ta omaisuutta, joka luovutettaisiin liikkeenluovutuksessa. Liikkeenluovutussopimuksessa luovutuspäivä on Sopimuksen liitteissä on lueteltu siirtyvä henkilöstö, sopimukset ja omaisuus. Sopimuksen mukaan kunnat sitoutuvat ottamaan palvelusopimuksen viiden ensimmäisen vuoden aikana liikkeenluovutuksessa siirtynyttä henkilöstöä takaisin palvelukseensa, jos Taitoan toiminta lakkaa tai ostettavien palvelujen määrä pienenee niin, ettei asiakkaan Taitoalta tilaaman työn määrä enää vastaa luovutushetkellä siirtyneiden työsuhteiden määrää. Liikkeenluovutussopimusta täydentää sopimus henkilöstön siirrosta, tässä sopimuksessa osapuolina ovat myös siirtyvää henkilöstöä edustavat henkilöstöjärjestöt. Puhdin liikkeenluovutussopimuksessa ovat mukana Puhdin lisäksi myös kunnat ja Karviainen, koska Puhdin lakkautuessa velvoitteet siirty vät kunnille ja Karviaiselle. Kuntien ja Karviaisen keskinäisestä vastuunajosta on erillinen sopimusliite. Liikkeenluovutussopimuksen ja henkilöstön siirtosopimuksen käsittelee myös Puhdin johtokunta, koska Puhti käytän nössä toteuttaa liikkeenluovutuksen. Liikkeenluovutusta säännellään työsopimuslain 1 luvun 10 :ssä. Työnantajan liikkeenluovutuksella tarkoitetaan mm. yhteisön toiminnallisen osan

5 Kuntayhtymän johtajan ehdotus: luovuttamista toiselle työnantajalle, jos luovutettava liike tai sen osa pysyy luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena. Liikkeenluovutuksessa työnantajan luovutushetkellä voimassa olevista työsuhteista johtuvat oikeudet, velvollisuudet siirtyvät uudelle omistajalle tai haltijalle. Kunnallisen viranhaltijalain 25 :ssä säännellään viranhaltijan asema liikkeenluovutuksessa vastaavasti. Kun luovutus tapahtuu yksityisoikeudelliselle yhteisölle, siirtyvät viranhaltijat työsopimussuhteeseen luovutuksensaajan palve lukseen. Oikeuksien ja velvollisuuksien siirtyminen ei kuitenkaan koske niitä oikeuksia ja velvollisuuksia, jotka johtuvat nimenomaan virkasuhtees ta eivätkä ole ominaisia työsuhteelle. Henkilöstöä on informoitu asian kaikissa valmisteluvaiheessa ja henkilöstön edustajat ovat olleet mukana asian valmistelua ohjanneessa ohjausryhmässä. Henkilöstölle pidettiin erillinen tiedotus- ja keskustelutilaisuus, jossa oli mukana myös Taitoan edustus. Liikkeenluovutussopimus ja sopimus henkilöstön siirrosta on käsitelty Puhdin YT-toimikunnassa Siirtyvää henkilöstöä edustavilta järjestöiltä on lisäksi pyydetty lausunnot em. sopimuksista mennessä. Puhdin liiketoiminnan siirto on kokonaisuus, jossa kaikkien Puhdin jäsenyhteisöjen tulee olla mukana. Kokonaisuus on niin pieni, että se ei voi toteutua osaratkaisuna. Tavoitteena on saada toimipisteelle uusia asiakkaita, jotta pystytään turvaamaan toimipisteen riittävä koko. Kokonaisuutena uudella talous- ja henkilöstöhallinnon palvelutuotannon järjestämistavalla tavoitellaan mm: - Taitoan valtakunnallisen osaamisen ja kehitystyön hyödyntä mistä - Kustannussäästöjä toimintatapojen yhtenäistämisellä ja ke hittämisellä - Volyymietuja palvelutuotannossa ja hankinnoissa - Riippumattomuutta kuntarakenteesta ja kuntien yhteistyöra kenteista ja nii den muutoksista. Perusturvakuntayhtymä Karviaisen osalta talous ja henkilöstöhallinnon kustannusten taso vuonna 2013 palvelumaksuna Puhdilta olisi noin euroa. Arvio Karviaisen osuudesta on suuntaa antava, koska Karviaisen volyymit muuttuvat nykyisestä ja muutosta on vaikea arvioida. Taitoan palvelussa kustannukset ovat tehtyjen arvioiden mukaan euroa riippuen järjestelyistä muiden asiakkaiden palvelujen hoidossa. Liitteet: Liite 1: Palvelusopimus Perusturvakuntayhtymä Karviainen/Kunnan Taitoa Oy liitteineen Liite 2: Sopimus talous- ja henkilöstöhallinnon palvelutuotannon siirtoa koskevasta liikkeenluovutuksesta Kunnan Taitoa Oy:lle liitteineen Liite 3: Henkilöstön siirtosopimus liittyen Liikelaitoskuntayhtymä Puhdin talous- ja henkilöstöhallinnon palvelutuotantoa koskevaan liikkeenluo vutukseen Kunnan Taitoa Oy:lle liitteineen Valmistelija: Lars Forsell Yhtymähallitus hyväksyy: Liitteenä 1 olevan palvelusopimuksen talous- ja henkilöstöhallinnon palvelu jen ostamisesta Kunnan Taitoa Oy:ltä.

6 Liitteenä 2 olevan sopimuksen talous- ja henkilöstöhallinnon palvelutuotantoa koskevasta liikkeenluovutuksesta Kunnan Taitoa Oy:lle siinä olevine vastuineen. Liitteenä 3 olevan henkilöstön siirtosopimuksen liittyen Liikelaitoskuntayhty mä Puhdin talous- ja henkilöstöhallinnon palvelutuotantoa koskevaan liik keenluovutukseen Kunnan Taitoa Oy:lle Käsittely: Asian käsittelyn aikana puheenjohtaja Aulis Stenholm esitti Tuukka Salmisen kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi siten, että sopimuksesta poistetaan kohdat, joissa perusturvakuntayhtymä Karviainen velvoitetaan palkkaamaan Puhdista Kuntien Taitoa Oy:lle siirtynyttä henkilöstöä omaan palvelukseen, mikäli Taitoan toiminta lakkaa tai Karviaisen Taitoalta tilaaman työn määrä ei enää vastaa luovutushetkellä siirtyneiden työsuhteiden määrää. (Liikkeenluovutussopimus kohta 5.6, 5.8, liite 5.) Päätös: Yhtymähallitus päätti yksimielisesti hyväksyä puheenjohtajan ehdotuksen.

Liikelaitoskuntayhtymä Puhdin talous- ja henkilöstöhallinnon palvelutuotannon siirto Kunnan Taitoa Oy:lle. Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Liikelaitoskuntayhtymä Puhdin talous- ja henkilöstöhallinnon palvelutuotannon siirto Kunnan Taitoa Oy:lle. Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 260 05.11.2012 Kaupunginvaltuusto 58 12.11.2012 Liikelaitoskuntayhtymä Puhdin talous- ja henkilöstöhallinnon palvelutuotannon siirto Kunnan Taitoa Oy:lle 83/02.00/2012 KHAL 260 Esittelijä:

Lisätiedot

Liikelaitoskuntayhtymä Puhdin tietohallinnon palvelutuotannon siirto liikkeenluovutuksena Kuntien Tiera Oy:lle

Liikelaitoskuntayhtymä Puhdin tietohallinnon palvelutuotannon siirto liikkeenluovutuksena Kuntien Tiera Oy:lle Yhtymähallitus 96 21.08.2012 Yhtymähallitus 132 06.11.2012 Liikelaitoskuntayhtymä Puhdin tietohallinnon palvelutuotannon siirto liikkeenluovutuksena Kuntien Tiera Oy:lle Kyh 96 Länsi-Uudenmaan kunnat ovat

Lisätiedot

Liikelaitoskuntayhtymä Puhdin tietohallinnon palvelutuotannon siirto liikkeenluovutuksena Kuntien Tiera Oy:lle

Liikelaitoskuntayhtymä Puhdin tietohallinnon palvelutuotannon siirto liikkeenluovutuksena Kuntien Tiera Oy:lle Kaupunginhallitus 261 05.11.2012 Kaupunginvaltuusto 57 12.11.2012 Liikelaitoskuntayhtymä Puhdin tietohallinnon palvelutuotannon siirto liikkeenluovutuksena Kuntien Tiera Oy:lle 479/00.04.01/2009 KHAL 261

Lisätiedot

ROVANIEMI. PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 14.06.2011. Sivu 1. Yhteistyötoimikunta KAUPKIRJ: 0 /2000

ROVANIEMI. PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 14.06.2011. Sivu 1. Yhteistyötoimikunta KAUPKIRJ: 0 /2000 ROVANIEMI Yhteistyötoimikunta KAUPKIRJ: 0 /2000 PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 14.06.2011 Sivu 1 22 Palkka ja taloushallinnon henkilöstöä koskevat järjestelyt liikkeenluovutuksessa Rovaniemen kaupunginhallitus

Lisätiedot

KPK ICT Oy (Kuntien Tiera Oy)

KPK ICT Oy (Kuntien Tiera Oy) Yhtymähallitus 30 22.03.2011 Kuntien ICT-palvelukeskuksen (Kuntien Tiera Oy) osakkeiden merkintä 93/00.04.00/2009 Kyh 30 15.9.2010 perustettiin kuntia varten kaksi tukipalveluita tuottavaa yhtiötä, KPK

Lisätiedot

LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PUHDIN PALVELUT

LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PUHDIN PALVELUT Yhtymähallitus 27.3.2012 40 Liite 9 LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PUHDIN PALVELUT Vaihtoehtoja Nummi-Pusulan kunnan erotessa kuntayhtymästä Taustamuistio päätöksenteon tueksi Hannu Nummela 19.3.2012 2 Taustaa

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto 12.11.2012

Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 6/2012 186 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 Aika 12.11.2012 klo 18:00-20:27 Paikka Karkkilasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 54 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 189

Lisätiedot

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014] SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN JA [X] OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja Helsingin kaupunki (Palmia liikelaitos)

Lisätiedot

SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINTOPALVELUJA KOSKEVASTA LIIKKEENLUOVUTUKSESTA POLARMON OY:LLE

SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINTOPALVELUJA KOSKEVASTA LIIKKEENLUOVUTUKSESTA POLARMON OY:LLE SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINTOPALVELUJA KOSKEVASTA LIIKKEENLUOVUTUKSESTA POLARMON OY:LLE SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS-

Lisätiedot

LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017

LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017 LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JA JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017 APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA 1. Sopijapuolet 1.1 Järvenpään kaupunki 0126541-4 PL

Lisätiedot

LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY

LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY 31.12.2018 LUOVUTUSKIRJA 2 1. OSAPUOLET Tämän luovutuskirjan ( Luovutuskirja ) osapuolina ovat: 1.1. Luovuttaja 1.2. Vastaanottaja 2. TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN

SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN JA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN välillä [. päivänä kuuta 2017] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 (6) 21 V 31.1.2018, Sosiaali- ja terveystoimialan varastopalvelujen siirtäminen liikkeenluovutuksena Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle HEL

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON PERHE- JA SOSIAALIPALVELUT-OSASTON FONIATRIAN POLIKLINIKKATOIMINNON LUOVUTUKSESTA HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE HELSINGIN KAUPUNGIN

Lisätiedot

SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN

SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN 1.1. 2018 ALKAEN 1. Sopimuksen osapuolet 1) Lieksan kaupunki luovuttajana 2) Lieksan Kiinteistöt

Lisätiedot

LUOVUTUSKIRJA POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY

LUOVUTUSKIRJA POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY LUOVUTUSKIRJA POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY 31.12.2018 2 LUOVUTUSKIRJA 1. OSAPUOLET Tämän luovutuskirjan ( Luovutuskirja ) osapuolina ovat: 1.1. Luovuttaja Pohjois-Savon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 185. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 185. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.06.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 185 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen, puh. 09 816

Lisätiedot

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet Kunnanhallitus 332 25.08.2014 Kunnanvaltuusto 79 01.09.2014 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 25.08.2014 332 Selostus EVTEK-kuntayhtymä Kuntayhtymän jäsenkunnat sekä osuudet

Lisätiedot

Luonnos KAUPPASOPIMUS 1 OSAPUOLET. Lappeenrannan kaupunki, Y-tunnus: PL 11, Lappeenranta. ( Ostaja )

Luonnos KAUPPASOPIMUS 1 OSAPUOLET. Lappeenrannan kaupunki, Y-tunnus: PL 11, Lappeenranta. ( Ostaja ) KAUPPASOPIMUS 1 OSAPUOLET Lappeenrannan kaupunki, Y-tunnus: 0162193-3 PL 11, 53101 Lappeenranta ( Ostaja ) ja Lappeenrannan Kuntakiinteistöt Oy, Y-tunnus: 2836239-6 PL11, 53101 Lappeenranta ( Myyjä ) Myyjä

Lisätiedot

Turun kaupungin talouspalvelukeskuksen liikkeenluovutus Kunnan Taitoa Oy:lle

Turun kaupungin talouspalvelukeskuksen liikkeenluovutus Kunnan Taitoa Oy:lle Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 675-2014 (002, 011) Turun kaupungin talouspalvelukeskuksen liikkeenluovutus Kunnan Taitoa Oy:lle Tiivistelmä: Turun kaupunki luovuttaa taloushallinnon ja palkanlaskennan

Lisätiedot

Sopimus talous- ja henkilöstöhallinnon palvelutuotantoa koskevasta liikkeenluovutuksesta Kunnan Taitoa Oy:lle

Sopimus talous- ja henkilöstöhallinnon palvelutuotantoa koskevasta liikkeenluovutuksesta Kunnan Taitoa Oy:lle Sivu 1 / 7 Sopimus talous- ja henkilöstöhallinnon palvelutuotantoa koskevasta liikkeenluovutuksesta Kunnan Taitoa Oy:lle 1. OSAPUOLET Luovuttaja LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PUHTI (Luovuttaja) Y-tunnus 2199393-7

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 Kaupunginhallitus 185 16.6.2014 93 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen,

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN LUONNOS 4.12.104 SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON SAIRAALA-, KUNTOUTUS- JA HOIVAPALVELUT -OSASTON FYSIATRIAN POLIKLINIKKATOI- MINNAN LUOVUTUKSESTA HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE

Lisätiedot

Sopimus henkilöstön siirrosta Siun Talous Oy:hyn alkaen - henkilöstöhallinnolliset periaatteet

Sopimus henkilöstön siirrosta Siun Talous Oy:hyn alkaen - henkilöstöhallinnolliset periaatteet Sopimus henkilöstön siirrosta Siun Talous Oy:hyn 1.1.2017 alkaen - henkilöstöhallinnolliset periaatteet 2 1. Sopimuksen osapuolet 1) Joensuun, Kiteen, Lieksan ja Outokummun kaupungit, Heinäveden ja Rääkkylän

Lisätiedot

YT-menettely liikkeen luovutuksessa. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

YT-menettely liikkeen luovutuksessa. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä YT-menettely liikkeen luovutuksessa Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Liikkeenluovutus pähkinänkuoressa Liikkeenluovutus on työoikeuden alalle kehittynyt käsite, jolla on seuraava

Lisätiedot

SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON TEKSTINKÄSITTELYN PALVELUTUOTANNON SIIRTÄMISESTÄ HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE

SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON TEKSTINKÄSITTELYN PALVELUTUOTANNON SIIRTÄMISESTÄ HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE Liikkeenluovutusasiakirja SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON TEKSTINKÄSITTELYN PALVELUTUOTANNON SIIRTÄMISESTÄ HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE HELSINGIN KAUPUNGIN JA HELSINGIN

Lisätiedot

Toimintojen luovutuspäivä on kello 00:00:01 ( Luovutushetki ).

Toimintojen luovutuspäivä on kello 00:00:01 ( Luovutushetki ). LUOVUTUSSOPIMUS 1 LUOVUTTAJA Wirma Lappeenranta Oy (jäljempänä Yhtiö ) Y-tunnus: 1565217-5 Laserkatu 6 53850 Lappeenranta 2 LUOVUTUKSENSAAJA Lappeenrannan kaupunki (jäljempänä Kaupunki ) Y-tunnus 0162193-3

Lisätiedot

SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON LAITOSHUOLLON JA SIIVOUSPALVELUJEN SIIRTÄMISESTÄ HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE

SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON LAITOSHUOLLON JA SIIVOUSPALVELUJEN SIIRTÄMISESTÄ HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON LAITOSHUOLLON JA SIIVOUSPALVELUJEN SIIRTÄMISESTÄ HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE välillä. päivänä kuuta 2017 1 Sopijapuolet Luovuttaja

Lisätiedot

Liikkeen luovutuksesta

Liikkeen luovutuksesta Liikkeen luovutuksesta Liikkeen luovutus tarkoittaa sitä, että yritys tai sen toiminnallinen osa luovutetaan toiselle yritykselle. Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 25 :n mukaan työnantajan liikkeen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus: Pirkanmaa2019 Henkilöstöinfot 4.4. ja , Hämeenkyrön kunta

Sote- ja maakuntauudistus: Pirkanmaa2019 Henkilöstöinfot 4.4. ja , Hämeenkyrön kunta Sote- ja maakuntauudistus: Pirkanmaa2019 Henkilöstöinfot 4.4. ja 11.2017, Hämeenkyrön kunta 13.4.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Pirkanmaa2019: yhteistoimintamenettelyn käynnistäminen 13.4.2017 2 www.pirkanmaa2019.fi

Lisätiedot

SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA

SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA luonnos 11.8.2014 SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA 1. Sopimuksen tausta ja tarkoitus Vakka Suomen Sanomain kuntayhtymä (jäljempänä kuntayhtymä )

Lisätiedot

Kuntayhtymän nimi on Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki.

Kuntayhtymän nimi on Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki. ^IIT^ ^ 1 UUDENMAAN PÄIHDEHUOLLON KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS 1 luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Nimi ia kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki.

Lisätiedot

POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS

POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS Luonnos 26.10.2011, muutokset 0 POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS Luonnos 26.10.2011, muutokset 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen taustaa 3. Sopimuksen tarkoitus 4. Yhtiön osakepääoma, osakkeiden

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN Konsernijaosto 18 28.09.2017 Konsernijaosto 24 18.10.2017 Kunnanhallitus 376 30.10.2017 Valtuusto 88 06.11.2017 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA 1.1.2018 ALKAEN 587/2.23.232/2014, 192/3.32.336/2015

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (6) 164 Sosiaali- ja terveysviraston tekstinkäsittelytoiminnan siirtäminen liikkeenluovutuksena Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle HEL 2016-013648

Lisätiedot

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA 1 (7) SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA Allekirjoittaneet Sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan toiminnan ja

Lisätiedot

Aiesopimuksen allekirjoittaminen KPK THH:n ja KPK ICT:n perustamisesta

Aiesopimuksen allekirjoittaminen KPK THH:n ja KPK ICT:n perustamisesta Maakuntahallitus I 138 14.06.2010 Maakuntahallitus I 196 27.09.2010 Aiesopimuksen allekirjoittaminen KPK THH:n ja KPK ICT:n perustamisesta 845/10/101/2009 MH 138 Sitra 7.6.2010: Ehdotus etenemisestä Kainuun

Lisätiedot

Tyks Vakka-Suomen sairaalan ja Uudenkaupungin kaupungin terveyskeskuksen vuodeosastotoimintojen yhdistäminen

Tyks Vakka-Suomen sairaalan ja Uudenkaupungin kaupungin terveyskeskuksen vuodeosastotoimintojen yhdistäminen Kaupunginhallitus 400 26.10.2015 Tyks Vakka-Suomen sairaalan ja Uudenkaupungin kaupungin terveyskeskuksen vuodeosastotoimintojen yhdistäminen 1591/06.00.00/2015 KHALL 26.10.2015 400 Palvelusopimus Uudenkaupungin

Lisätiedot

SOPIMUS SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA

SOPIMUS SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA SOPIMUS SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA [pp.kk.2016] 1. Osapuolet Tämän sopimuksen Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkamisesta (jäljempänä Sopimus ) ovat laatineet jäljempänä

Lisätiedot

INFOTILAISUUS HENKILÖSTÖLLE

INFOTILAISUUS HENKILÖSTÖLLE PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI INFOTILAISUUS HENKILÖSTÖLLE Päijät-Hämeen henkilöstö- ja talouspalvelukeskus - HETA 25.11.2011 Roope Rauhalinna Katrina Harjuhahto-Madetoja FCG Finnish

Lisätiedot

Tämä apporttiomaisuuden luovutuskirja ( Luovutuskirja ) on tehty tänään [pvm] alla mainittujen osapuolten välillä:

Tämä apporttiomaisuuden luovutuskirja ( Luovutuskirja ) on tehty tänään [pvm] alla mainittujen osapuolten välillä: APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA Tämä apporttiomaisuuden luovutuskirja ( Luovutuskirja ) on tehty tänään [pvm] alla mainittujen osapuolten välillä: 1 Osapuolet 2 Tausta ja tarkoitus 3 Apporttiomaisuuden

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA

OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA Tämä osakassopimus (jäljempänä Sopimus) on solmittu seuraavien osapuolten välillä: 1. Helsingin kaupunki (Y-tunnus 0201256-6),

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla

Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla Sami Suikkanen, 7.3.2017 Yleistä uudistuksesta Uudistusta koskevat lait ovat tulossa keväällä eduskunnan käsittelyyn. Lakiluonnosten lähtökohtana

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

SOPIMUS ITÄ-SUOMEN HUOLTOPALVELUT LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA

SOPIMUS ITÄ-SUOMEN HUOLTOPALVELUT LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA SOPIMUS ITÄ-SUOMEN HUOLTOPALVELUT LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA [pp.kk.2018] 1. Osapuolet Tämän sopimuksen Itä-Suomen huoltopalvelut liikelaitoskuntayhtymän (Y-tunnus: 2389832-7) purkamisesta (jäljempänä

Lisätiedot

Talous- ja konsernijaosto 3.6.2015, LIITE 2 1

Talous- ja konsernijaosto 3.6.2015, LIITE 2 1 Talous- ja konsernijaosto 3.6.2015, LIITE 2 1 SOPIMUS HUS:N OMISTAMIEN UUDENMAAN SAIRAALAPESULAN OSAKKEIDEN MYYNNISTÄ CAREA KUNTAYHTYMÄLLE JA KASTEK OY:N TEKSTIILIHUOLTOTOIMINNAN SIIRTÄMISESTÄ UUDENMAAN

Lisätiedot

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA LUONNOS 21.10.2014 APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA Tällä omaisuuden luovutuskirjalla luovutetaan omaisuutta Toivakan Lämpö Oy:lle seuraavin ehdoin: 1. Luovuttaja Toivakan kunta Y-tunnus: 0177201-0 Toivakantie

Lisätiedot

Luonnos 1(6) LUOVUTUSSOPIMUS. LUOVUTTAJA Imatran kaupunki, (jäljempänä Kaupunki ) Y-tunnus Virastokatu 2, Imatra

Luonnos 1(6) LUOVUTUSSOPIMUS. LUOVUTTAJA Imatran kaupunki, (jäljempänä Kaupunki ) Y-tunnus Virastokatu 2, Imatra Luonnos 1(6) LUOVUTUSSOPIMUS LUOVUTTAJA Imatran kaupunki, (jäljempänä Kaupunki ) Y-tunnus 0159216-7 Virastokatu 2, 55100 Imatra LUOVUTUKSENSAAJA Saimaan Tukipalvelut Oy, (jäljempänä Yhtiö ) Y-tunnus 0162017-2

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle

Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle Kaupunginhallituksen 17 20.03.2017 konsernijaosto Kaupunginhallitus 151 27.03.2017 Kaupunginhallitus 444 11.09.2017 Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS Jykes Kiinteistöt Oy

OSAKASSOPIMUS Jykes Kiinteistöt Oy LUONNOS OSAKASSOPIMUS 5.10.2016 Jykes Kiinteistöt Oy 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Osapuolet... 3 2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus... 3 3. Yleisvelvoite... 3 4. Yhtiön hallinto ja omistajaohjaus... 3 5. Osakkeiden

Lisätiedot

1. Ylöjärven kaupunki, y-tunnus (jäljempänä Luovuttaja ); ja. 2. Ylöjärven Vesi Oy, y-tunnus [ ] (jäljempänä Luovutuksensaaja ).

1. Ylöjärven kaupunki, y-tunnus (jäljempänä Luovuttaja ); ja. 2. Ylöjärven Vesi Oy, y-tunnus [ ] (jäljempänä Luovutuksensaaja ). APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA Tämä apporttiomaisuuden luovutuskirja ( Luovutuskirja ) on tehty tänään [pvm] alla mainittujen osapuolten välillä: 1 Osapuolet 2 Tausta ja tarkoitus 3 Apporttiomaisuuden

Lisätiedot

TUKIPALVELUIDEN SELVITYSTYÖ. Naantalin kaupunki - kevät 2016

TUKIPALVELUIDEN SELVITYSTYÖ. Naantalin kaupunki - kevät 2016 TUKIPALVELUIDEN SELVITYSTYÖ Naantalin kaupunki - kevät 2016 Selvitystyö Naantalin kaupungin tukipalvelut 1. Selvitystyön aikataulu 2. Tukipalveluiden selvitys lähtökohdat 3. Selvitystyö tammi huhtikuu

Lisätiedot

Sopimus Tyks Loimaan / Vakka-Suomen sairaalan vuodeosastoa koskevasta liikkeenluovutuksesta Loimaan / Uudenkaupungin kaupungille

Sopimus Tyks Loimaan / Vakka-Suomen sairaalan vuodeosastoa koskevasta liikkeenluovutuksesta Loimaan / Uudenkaupungin kaupungille Sivu 1 / 5 Sopimus Tyks Loimaan / Vakka-Suomen sairaalan vuodeosastoa koskevasta liikkeenluovutuksesta Loimaan / Uudenkaupungin kaupungille 1. OSAPUOLET Luovuttaja VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ

Lisätiedot

KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY:N OSAKKEIDEN KAUPPAA KOSKEVA KAUPPAKIRJA

KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY:N OSAKKEIDEN KAUPPAA KOSKEVA KAUPPAKIRJA KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY:N OSAKKEIDEN KAUPPAA KOSKEVA KAUPPAKIRJA 2 (5) 1 OSAPUOLET 1.1 Myyjä Kannuksen kaupunki (Y-tunnus: 0178455-6 ) 1.2 Ostaja Kokkolan kaupunki (Y-tunnus 0179377-8 ) 2 SOPIMUKSEN

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Työterveys Oy? Esitys VATE:lle

Etelä-Pohjanmaan Työterveys Oy? Esitys VATE:lle Etelä-Pohjanmaan Työterveys Oy? Esitys VATE:lle 11.12.2017 Mikko Tanhuamäki vastuuvalmistelija, tukipalvelut Tanja Penninkangas, vastuuvalmistelija, SOTE-tuotanto Sisältö Tausta Työryhmän raportti, kevät

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 18/2016 1 (5) Päätettävä tässä kokouksessa 9 Hammaslääketieteen perusopetuksen kliinisen koulutuksen toiminnan luovuttamista koskeva sopimus Helsingin kaupungin ja Helsingin

Lisätiedot

SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALAN VARASTOPALVELUJA KOSKEVASTA LIIKKEENLUOVUTUKSESTA

SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALAN VARASTOPALVELUJA KOSKEVASTA LIIKKEENLUOVUTUKSESTA 1 SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALAN VARASTOPALVELUJA KOSKEVASTA LIIKKEENLUOVUTUKSESTA 1 Johdanto 1.1 Sopijapuolet Luovuttaja: Helsingin kaupunki Y-tunnus: 0201256-6 Osoite: PL 1, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 197/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi henkilökunnan aseman järjestämisestä kunnallisen sosiaalihuollon tai terveydenhuollon laitoksen taikka tehtävän siirtyessä toisen kunnan tai kuntainliiton

Lisätiedot

KESKI-UUDENMAAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN PERUSTAMINEN. Palveluiden järjestäminen ja tuotanto kuntayhtymämallissa

KESKI-UUDENMAAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN PERUSTAMINEN. Palveluiden järjestäminen ja tuotanto kuntayhtymämallissa KESKI-UUDENMAAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN PERUSTAMINEN Dnro Kh 458/2017 (00.021) KH 8.5.2017 / 130 Kv 29.5.2017 / 56 Tausta Hyvinkään ja Järvenpään kaupungit sekä Mäntsälän, Nurmijärven

Lisätiedot

Palvelusopimus. Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymä. Kemin kaupunki

Palvelusopimus. Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymä. Kemin kaupunki Palvelusopimus Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymä Kemin kaupunki 1.8.2014 ATERIAPALVELUSOPIMUS 2 (8) Sisällysluettelo: 1 SOPIMUKSEN OSAPUOLET... 3 2 SOPIMUKSEN KOHDE... 3 3 SOPIMUSASIAKIRJAT

Lisätiedot

o) Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

o) Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 1 VALTUUSTON ESITYSLISTAN 20.6.2016 liite nro 12 PURKU- JA SIIRTOSOPIMUS 1. Osapuolet Tämän purku- ja siirtosopimuksen ( Sopimus ) ovat tehneet seuraavat osapuolet: a) Heinäveden kunta b) Ilomantsin kunta

Lisätiedot

Hallitus , LIITE 6

Hallitus , LIITE 6 Hallitus 16.12.2015, LIITE 6 LUONNOS 28.10.2015 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja Helsingin kaupunki (sosiaali- ja terveysvirasto) y-tunnus 0201256-6 PL 6000 00099 Helsingin kaupunki 1.2 Luovutuksensaaja Helsingin

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA LIITE 8 SOPIMUSLUONNOS KANGASALAN TYÖTERVEYDEN LIIKE- TOIMINNAN SIIRTÄMISESTÄ XXXX OY:LLE

KANGASALAN KUNTA LIITE 8 SOPIMUSLUONNOS KANGASALAN TYÖTERVEYDEN LIIKE- TOIMINNAN SIIRTÄMISESTÄ XXXX OY:LLE KANGASALAN KUNTA 6.6.2016 LIITE 8 SOPIMUSLUONNOS KANGASALAN TYÖTERVEYDEN LIIKE- TOIMINNAN SIIRTÄMISESTÄ XXXX OY:LLE Sisällys 1. SOPIJAPUOLET... 1 2. MÄÄRITELMÄT... 1 3. SOPIMUKSEN TAUSTA... 1 4. LIIKKEENLUOVUTUS

Lisätiedot

HENKILÖSTÖSIIRTOJEN TOTEUTTAMINEN KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄSTÄ

HENKILÖSTÖSIIRTOJEN TOTEUTTAMINEN KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄSTÄ LIITE 16.10.2012 SIIRTOSOPIMUS HENKILÖSTÖSIIRTOJEN TOTEUTTAMINEN KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄSTÄ 31.12.2012 1. Henkilöstön siirtyminen ja virkojen perustaminen Sovellettavat määräykset: Kuntalaki (365/1995)

Lisätiedot

Henkilöstösopimus tulee voimaan, kun kaikki sopijaosapuolet ovat sopimuksen allekirjoittaneet. Siirtymisen ajankohta:

Henkilöstösopimus tulee voimaan, kun kaikki sopijaosapuolet ovat sopimuksen allekirjoittaneet. Siirtymisen ajankohta: LOHJAN KAUPUNGIN JA PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAISEN SOSIAALI- JA TERVEYS-PALVELUJEN HENKILÖSTÖSOPIMUS Yhtymähallitus 18.9.2012 liite 109 Sopijaosapuolet: Lohjan yhdistymishallitus Perusturvakuntayhtymä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Stj/

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Stj/ Helsingin kaupunki Esityslista 8/2017 1 (5) 1 Oy Apotti Ab:n osakassopimuksen ja yhtiöjärjestyksen muuttaminen sekä uusien osakkaiden liittyminen asiakas- ja potilastietojärjestelmän käyttäjiksi HEL 2017-003483

Lisätiedot

Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen

Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen Uuden kuntalain ja järjestämislain näkökulmasta Kuntien sote forum 27.1.2015 Kaupunginlakimies Tiina Mikkola Hallituksen esitys kuntalaiksi vp. 268/2014 Järjestämislakia

Lisätiedot

Sote ja maakuntauudistus henkilöstön asema, uudet työnantajakonsernit

Sote ja maakuntauudistus henkilöstön asema, uudet työnantajakonsernit Sote ja maakuntauudistus henkilöstön asema, uudet työnantajakonsernit Kuormitus hallintaan, Kuntatalo 5.6.2017 Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas Maakunnille siirtyvä henkilöstö tehtäväalueittain

Lisätiedot

Henkilöstön asema maakuntauudistuksen yhteydessä Maakuntauudistuksen projektiryhmän liikkeenluovutusta koskeva päätös

Henkilöstön asema maakuntauudistuksen yhteydessä Maakuntauudistuksen projektiryhmän liikkeenluovutusta koskeva päätös Henkilöstön asema maakuntauudistuksen yhteydessä Maakuntauudistuksen projektiryhmän liikkeenluovutusta koskeva päätös 23.8.2016 Maakuntauudistuksen projektiryhmän päätös 23.8.2016 Säädetään erikseen siitä,

Lisätiedot

SOTE, henkilöstötyöryhmän terveiset. Laura Saurama, VTT Henkilöstöpäällikkö Naantalin kaupunki

SOTE, henkilöstötyöryhmän terveiset. Laura Saurama, VTT Henkilöstöpäällikkö Naantalin kaupunki SOTE, henkilöstötyöryhmän terveiset Laura Saurama, VTT Henkilöstöpäällikkö Naantalin kaupunki Miten henkilöstöä kuullaan? Koska asioita selviää? Harmonisoidaanko palkkoja? Säilyvätkö henkilöstöetuudet?

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.03.2014 Sivu 1 / 1 287/00.01.00/2014 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 8 24.2.2014 58 Eteva kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Juha Lappalainen,

Lisätiedot

Sitran esitys kuntien ICT- ja talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskusten perustamiseksi/aiesopimukset

Sitran esitys kuntien ICT- ja talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskusten perustamiseksi/aiesopimukset Johtotiimi 101 15.10.2009 Seutuhallitus 173 06.11.2009 Yhtymähallitus 76 12.05.2010 Yhtymähallitus 98 02.06.2010 Sitran esitys kuntien ICT- ja talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskusten perustamiseksi/aiesopimukset

Lisätiedot

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA SANTASPORT FINLAND OY:N VÄLILLÄ [pp.kk.2014] Luottamuksellinen 2 1 TAUSTA... 3 2 APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSHETKI... 3 3 APPORTTIOMAISUUS...

Lisätiedot

Henkilöstön asema sote-uudistuksessa. Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Suolahti 19.11.2014 Keski-Suomen Sote 2020 - hanke

Henkilöstön asema sote-uudistuksessa. Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Suolahti 19.11.2014 Keski-Suomen Sote 2020 - hanke Henkilöstön asema sote-uudistuksessa Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Suolahti 19.11.2014 Keski-Suomen Sote 2020 - hanke Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (Luonnos 18.8.2014) 1 Lain

Lisätiedot

Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää

Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän purkaminen, Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän (Siun sote) perussopimuksen muuttaminen ja näihin liittyvät järjestelyt

Lisätiedot

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU-LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSOPIMUS

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU-LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSOPIMUS POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU-LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSOPIMUS 1 Henkilöstösopimuksen perusteet Lakkautettavan Kankaanpään kansanterveystyön kuntayhtymän henkilöstö, Siikaisten kunnan peruspääoman

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (9) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (9) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2017 1 (9) 458 Oy Apotti Ab:n osakassopimuksen muuttaminen ja uusien kuntien liittyminen järjestelmän käyttäjiksi HEL 2017-003483 T 00 01 05 Päätös päätti hyväksyä osaltaan

Lisätiedot

Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon

Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon Kaupunginhallitus 297 26.11.2012 Kaupunginvaltuusto 77 03.12.2012 Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon Karviaisessa on

Lisätiedot

KHAL 185 Kaupunginhallitukselle on saapunut seuraavat kirjelmät, ilmoitukset ja päätökset:

KHAL 185 Kaupunginhallitukselle on saapunut seuraavat kirjelmät, ilmoitukset ja päätökset: Kaupunginhallitus 185 20.08.2012 Saapuneet kirjelmät, ilmoitukset ja päätökset KHAL 185 Kaupunginhallitukselle on saapunut seuraavat kirjelmät, ilmoitukset ja päätökset: Espoon kaupunki Pelastuslaitoksen

Lisätiedot

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA [SANTASPORT PALVELUT] OY:N VÄLILLÄ [pp.kk.2014] Luottamuksellinen 2 1 TAUSTA... 3 2 APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSHETKI... 3 3 APPORTTIOMAISUUS...

Lisätiedot

Väliaikaishallinnon kokous Maakunnallinen näkökulma

Väliaikaishallinnon kokous Maakunnallinen näkökulma M A A K U N TA U U D I S T U S Väliaikaishallinnon kokous 15.6.2017 15.6.2017 Eija-Liisa Heikkilä 13.9.2017 Maakunnallinen näkökulma 1 M A A K U N TA U U D I S T U S MUUTOSJOHTAJIEN JORY Valmistelusuunnitelma

Lisätiedot

Hallintovaliokunta

Hallintovaliokunta Maakuntien valtakunnalliset palvelukeskukset, talous- ja henkilöstöhallinto Hallintovaliokunta 12.12.17 Pauliina Pekonen, VM 1 Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus HE 15/2017 Maakuntalain 118 Valtakunnalliset

Lisätiedot

Maakuntien tilakeskus

Maakuntien tilakeskus Maakuntien tilakeskus Esitys Kiinteistöt-teemaryhmässä Pirkanmaalla 21.12.2016 Selvityshenkilö Olavi Hiekka SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS Palvelukeskuksen taustaa Palvelukeskuksen tehtävä on tukea ja tuottaa

Lisätiedot

6 16.02.2015. Kaupunkikonsernin toimitilojen rakentamisen, rakennuttamisen ja kunnossapidon uudelleenorganisointi osakekaupat ja luovutussopimukset

6 16.02.2015. Kaupunkikonsernin toimitilojen rakentamisen, rakennuttamisen ja kunnossapidon uudelleenorganisointi osakekaupat ja luovutussopimukset Kaupunginhallituksen konsernijaosto 6 16.02.2015 Kaupunkikonsernin toimitilojen rakentamisen, rakennuttamisen ja kunnossapidon uudelleenorganisointi osakekaupat ja luovutussopimukset 952/00.00.01.12/2014

Lisätiedot

Henkilöstön siirtymisperiaatteet 25.11.2011. Anne-Maj Salmi Heta henkilöstötyöryhmän puheenjohtaja

Henkilöstön siirtymisperiaatteet 25.11.2011. Anne-Maj Salmi Heta henkilöstötyöryhmän puheenjohtaja Henkilöstön siirtymisperiaatteet 25.11.2011 Anne-Maj Salmi Heta henkilöstötyöryhmän puheenjohtaja Päijät-Hämeen liitto, Hämeenkatu 9 A, 15110 LAHTI www.paijat-hame.fi/fi/paketti Heta henkilöstötyöryhmä

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS TYÖTERVEYS WELLAMO OY:N OSAKKAIDEN VÄLILLÄ

OSAKASSOPIMUS TYÖTERVEYS WELLAMO OY:N OSAKKAIDEN VÄLILLÄ Luonnos 18.9.2018 OSAKASSOPIMUS TYÖTERVEYS WELLAMO OY:N OSAKKAIDEN VÄLILLÄ Sisällys 1 SOPIJAPUOLET... 3 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS... 4 3 YHTIÖN TOIMINTA JA TALOUS... 4 3.1 Toiminta-ajatus ja Rahoitus... 4

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 LOIMAAN KAUPUNKI Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 Yhteistoimintamenettelyn perusteet Loimaan kaupunginhallitus päätti 31.3.2014 yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä vuoden 2014 talousarvioon

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Hallintosääntö Hangon kaupunki / Kvo-asia

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon ja eläinlääkintähuollon yhteistoiminnan jatkaminen Lohjan, Siuntion ja Vihdin kanssa

Ympäristöterveydenhuollon ja eläinlääkintähuollon yhteistoiminnan jatkaminen Lohjan, Siuntion ja Vihdin kanssa Ympäristölautakunta 72 06.09.2012 Kaupunginhallitus 206 24.09.2012 Kaupunginvaltuusto 78 03.12.2012 Ympäristöterveydenhuollon ja eläinlääkintähuollon yhteistoiminnan jatkaminen Lohjan, Siuntion ja Vihdin

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN, NURMEKSEN KAUPUNGIN, JUUAN KUNNAN JA VALTIMON KUNNAN YHTEISTYÖSOPIMUS LUONNOS KESKUSTELUN POHJAKSI 24.4.

LIEKSAN KAUPUNGIN, NURMEKSEN KAUPUNGIN, JUUAN KUNNAN JA VALTIMON KUNNAN YHTEISTYÖSOPIMUS LUONNOS KESKUSTELUN POHJAKSI 24.4. LIEKSAN KAUPUNGIN, NURMEKSEN KAUPUNGIN, JUUAN KUNNAN JA VALTIMON KUNNAN YHTEISTYÖSOPIMUS LUONNOS KESKUSTELUN POHJAKSI 24.4. JULKINEN 28.4.2014 seminaarin jälkeen 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS Tämän sopimuksen

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTAMENETTELY LIIKKEEN LUOVUTUKSESSA

YHTEISTOIMINTAMENETTELY LIIKKEEN LUOVUTUKSESSA 1 YHTEISTOIMINTAMENETTELY LIIKKEEN LUOVUTUKSESSA Ennen kuin työnantaja päättää yhteistoimintamenettelyn piiriin kuluvasta asiasta, siitä on neuvoteltava yhteistoiminnan hengessä yksimielisyyden saavuttamiseksi.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2016 1 (1) 191 Asianro 1950/00.04.01/2013 Kuopio-Juankoski kuntaliitos - henkilöstön sijoitussuunnitelma ja tarvittavien virkojen perustaminen Henkilöstöjohtaja Markku Mattila

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

Henkilöstön siirtyminen uuteen maakuntaan. Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Uudenmaan maakuntaparlamentti

Henkilöstön siirtyminen uuteen maakuntaan. Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Uudenmaan maakuntaparlamentti Henkilöstön siirtyminen uuteen maakuntaan Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Uudenmaan maakuntaparlamentti 24.11.2017 Henkilöstöä siirtyy maakuntakonserniin 1.1.2020 2 Maakunnille siirtyvä

Lisätiedot

Maakuntien toimitila- ja kiinteistöhallinnonpalvelukeskus

Maakuntien toimitila- ja kiinteistöhallinnonpalvelukeskus Maakuntien toimitila- ja kiinteistöhallinnonpalvelukeskus Esitys Etelä-Pohjanmaan maakunnan SOTEMAKU-seminaarissa 18.11.2016 Esitys perustuu hallituksen 29.6.2016 antamiin Sote- ja maakuntalakiehdotuksiin

Lisätiedot

Yrityspalvelun henkilöiden tehtäväkuvaukset on laadittu kehittämisjohtajan johdolla ja ao. työntekijöiden kanssa.

Yrityspalvelun henkilöiden tehtäväkuvaukset on laadittu kehittämisjohtajan johdolla ja ao. työntekijöiden kanssa. Kaupunginhallitus 462 16.12.2013 Kaupunginhallitus 4 13.01.2014 Kaupunginhallitus 41 10.02.2014 Kaupunginhallitus 56 03.03.2014 Yrityspalvelun henkilöstön palkat 267/14.01.00/2013 Kh 16.12.2013 462 Valmistelija:

Lisätiedot

KUNTALIITOKSEN VAIKUTUKSET HENKILÖSTÖN ASEMAAN JA PAIKALLISEEN SOPIMISEEN

KUNTALIITOKSEN VAIKUTUKSET HENKILÖSTÖN ASEMAAN JA PAIKALLISEEN SOPIMISEEN KUNTALIITOKSEN VAIKUTUKSET HENKILÖSTÖN ASEMAAN JA PAIKALLISEEN SOPIMISEEN TYÖNANTAJA MUUTOKSET KUNNASTA KUNTAAN KUNTAYHTYMÄSTÄ KUNTAAN KUNNASTA KUNTAYHTYMÄÄN KUNNASTA LIIKELAITOKSEEN KUNNASTA OSAKEYHTIÖÖN

Lisätiedot

Kirjanpito- ja palkkahallinnon organisointi

Kirjanpito- ja palkkahallinnon organisointi Kirjanpito- ja palkkahallinnon organisointi Hallinto- ja taloustyöryhmän loppuraportti 10.4.2015: Sote-kuntayhtymä (käynnistystiimi) ja Joensuun kaupunki PK Sote-alueen keskuskaupunkina käynnistävät neuvottelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4542/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4542/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2018 1 (1) Kaupunginhallitus 1 21.5.2018 51 Asianro 4542/00.01.00/2017 Talous- ja henkilöstöhallinnon tukipalvelut Päätöshistoria Kaupunginhallitus 21.5.2018 1 Taloussuunnittelupäällikkö

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 16.09.2015 Sivu 1 / 1 4031/02.08.00/2015 89 Vesihuollon suunnittelun ja rakennuttamisen palvelusopimus ja rakentamisen palvelusopimus Espoon kaupungin ja Helsingin seudun ympäristöpalvelut

Lisätiedot