HALOO KYLÄMAJA! Iloa ja valoisia ajatuksia! Asukastalo Kylämajan aukioloajat:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HALOO KYLÄMAJA! Iloa ja valoisia ajatuksia! Asukastalo Kylämajan aukioloajat:"

Transkriptio

1 1 HALOO KYLÄMAJA! A S U K A S T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A M A R R A S - J O U L U K U U Iloa ja valoisia ajatuksia! Vuosi on lähes lopuillaan ja nopeastihan tämän on kulunut taas kerran. Vastahan olimme keväässä, nautimme kesän pitkistä päivistä ja syksyn upeista sävyistä. Pirteät pikkupakkaspäivät ovat täällä ja kun aurinko paistaa, niin mikäs tässä ollessa. Asukastalon vuosi on pitänyt monenlaista sisällään. On ollut juhlia, tapahtumia, arkista aherrusta, naurua, mutta myös eronhetkiä. Olemme tänäkin vuonna sanoneet näkemiin mukaville työtovereille, jotka ovat jatkaneet matkaansa kohti uusia haasteita. Jokainen heistä on jättänyt jälkensä asukastaloon ja olemme siitä kiitollisia. Tuleva vuosi tuo taas uudet haasteensa, joita kohden lähdemme uusin voimin joululoman jälkeen. Sitä ennen kuitenkin totuttelemme asukastalon uuteen aukioloaikaan ja nautimme yhteisistä hetkistä kera Elävän Joulukuun Kalenterin. Lämpimästi tervetuloa! Asukastalo Kylämajan aukioloajat: UUSI AUKIOLOAIKA alkaen ma, ti, to ja pe klo ja ke klo Löydät meidät osoitteesta Matinkatu 7, kerrostalon kivijalasta, vanhan ostoskeskuksen luota, toiselta puolelta tietä.

2 2 E M Y N U U T I S I A Asukastalossa kumppanina Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry Emy:n ryhmätoiminta Asukastalo Kylämajassa jää joulutauolle viimeistään viikolla 51. Asukastalon ollessa kiinni ovet ovat auki Lilla Karyllissa ja Meriemyssä seuraavan aikataulun mukaisesti (huomaa poikkeus aukioloajat): Lilla Karyll (Pappilantie 7, p ) Avoinna ma-pe klo Jäsenpäivystys useimmiten sunnuntaisin klo Varmistathan muiden kuin arkipäivien aukiolot soittamalla Lilla Karyllin puhelimeen suljettu suljettu auki klo suljettu Meriemy (Merenkäynti 3, p ) Avoinna ma-pe klo Jäsenpäivystys useimmiten lauantaisin klo Varmistathan muiden kuin arkipäivien aukiolot soittamalla Meriemyn puhelimeen auki klo klo klo klo (varmistettava aukiolo soittamalla Meriemyyn, koska vapaaehtoiset pitävät auki Puh ) Lisätietoja saat kotisivuilta ( tai Emyn kuukausitiedotteesta!

3 3 A S U K A S T A L O L L A K U M P P A N E I N A E S P O O N K A U P U N K I Asukastalossa kumppanina Espoon kaupunki Espoon kaupunki tarjoaa palveluohjausta ja neuvontaa lähellä kaupunkilaisia Asukastalo Kylämajan tiloissa. Jos haluat tukea tai neuvontaa esimerkiksi asumiseen, omaan jaksamiseen, terveyteen ja hyvinvointiin, lasten kasvatukseen, vanhemmuuteen, työllistymiseen, opiskeluun, lomakkeiden täyttämiseen, viranomaisasiointiin tai arjen asioiden hoitoon, ota yhteyttä. Palveluohjaaja Pia Hänninen on tavattavissa maanantaista perjantaihin klo Voit myös varata ajan numerosta Palveluohjaus on lomalla Anna henkilön tai ryhmän esittelyvinkki! Oletko tavannut asukastalolla ihmisen, oletko ollut ryhmässä tai nähnyt jotain muuta mielenkiintoista? Toivoisitko pientä juttua asiasta Haloo Kylämaja! - uutiskirjeeseen? Laita hyvä kiertämään ja kerro siitä meille! Ota yhteys Minnaan (minna.miettinen@kalliola.fi, ).

4 4 HALOO KYLÄMAJA! Elävä Joulukuun Kalenteri Järjestyksessään toinen ELÄVÄ JOULUKUUN KALENTERI aukeaa luukkuineen maanantaina Asukastalo Kylämajassa. Luukkujen sisältä tupsahtaa mielenkiintoisia ihmisiä ja tilaisuuksia, ja tietysti herkkuja. Tule mukaan, tehdään joulukuusta eläväinen! Ennakkokatsaus joulukuun luukkuihin: Ma Jouluista huovutusta Minnan ja Soinnun kanssa klo Ti Tarjolla glögiä ja pipareita koko päivän Ke Soppapäivä klo Huovutettujen tuotteiden myyntiä klo (Omnian opiskelijat) To Suomalainen joulu klo asukastalo sulkeutuu klo 14 Pe Itsenäisyyspäivä asukastalo on kiinni Ma Tarjolla glögiä ja pipareita koko päivän Ti Tarjolla glögiä ja pipareita koko päivän Ke Soppapäivä klo Joulumyyjäiset klo (asukastalon vapaaehtoiset toimijat) To Iranilainen iltapäivä klo Pe Äijäryhmän lauluryhmä Raspikurkut klo Ma Tarjolla glögiä ja pipareita koko päivän Ti GeoGuessr-maantietopeli klo Ke JOULUJUHLAT klo To Asukastalo sulkeutuu klo Hyvää joulunaikaa! Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin!

5 5 Opiskelijoiden huovutustuotteet Kylämajassa on myynnissä huovutustuotteita keskiviikkona kello Kyseessä on Omnian ammattiopiston opiskelijoiden yrittäjyyden harjoituskurssi. Opiskelijat ovat muodostaneet harjoitusyrityksen, joka toimii yhden lukuvuoden ajan. NY-yrityksen tarkoituksena on työelämätaitojen ja yrittäjämäisen asenteen ja toimintatavan oppiminen. NY-yritys on osa NY Vuosi yrittäjänä (Perusja toinen aste) tai NY Oma yritys (korkea-aste) -opinto-ohjelmaa. Tule tutustumaan opiskelijoihin ja heidän tuotteisiinsa. Jos haluat ostaa jotakin, varaathan mukaasi käteistä rahaa. Suomalainen joulu Tule tutustumaan suomalaiseen jouluun torstaina kello Katsotaan yhdessä ohjelma alustukseksi, keskustellaan yhdessä ja vaihdetaan ajatuksia omista perinteistä. Kylämajan Joulumyyjäiset Järjestetään keskiviikkona kello Myynnissä mm. villasukkia ja muita käsitöitä, puisia kynttiläjalkoja ja leikkuulautoja sekä leivonnaisia. Jos haluat ostaa jotakin, varaathan mukaasi käteistä rahaa. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia, lämpimästi tervetuloa!

6 6 HALOO KYLÄMAJA! Iranilainen iltapäivä Shäbe Yälda Chele Kylämajassa pidetään torstaina kello juhlatilaisuus, jossa seuraavaa ohjelmaa: Tarinan kertominen, syömme iranilaisia hedelmiä vesimelonia ja granaattiomenaa, opetamme miten syödään iranilaisia pähkinöitä ja istumme korsien alla. Lauletaan yhdessä! Äijäryhmän oman lauluryhmän Raspikurkut tapaat asukastalolla perjantaina kello Tule tutkimusmatkalle! Teen sukellus GeoGuessr-maantietopelin mielenkiintoiseen maailmaan tiistaina kello Kylämajan Joulujuhla Vietämme yhteistä joulujuhlaa keskiviikkona kello Tarjolla joulupuuroa ja yhteislaulua, joulumuorin vierailu ja joulusatuja, glögiä ja pipareita sekä mukavaa yhdessäoloa! klo Yhteislaulua! Etelä-Espoon Eläkeläisten Juhannusbändi klo Joulupuuro klo Joulumuori tavattavissa. Lapsille herkkupussit! klo Yhteislaulua! Etelä-Espoon Eläkeläiset ja Juhannusbändi

7 7 HALOO KYLÄMAJA! Talvinen soppakeskiviikko Tervetuloa joka keskiviikko viettämään yhdessä soppapäivää klo Poikkeuksellisesti joulupuuro tarjoillaan klo Tarjolla perinteistä kotiruokaa maukkaan keiton muodossa (soppa ja leipä maksaa 2,50 annos). Café Kylämajan menu joulukuussa: lohikeitto nakkikeitto joulupuuro Vielä ehtii mukaan! SUOMEA ALOITTELIJOILLE ryhmä maanantaisin klo Vuoden viimeinen tapaaminen ! Ryhmässä opetellaan aakkosia, numeroita ja helppoa arkikieltä. Ryhmässä ohjaajana Jila Samandarpoor (p ). JOOGATUOKIO AIKUISILLE torstaisin klo Vuoden viimeinen tapaaminen ! Ryhmässä ohjaajana Jila Samandarpoor (p ). KAUNEUSTUOKIO perjantaisin klo Vuoden viimeinen tapaaminen ! Tarjolla kulmakarvojen muotoilua ja kynsien lakkausta. Ryhmässä ohjaajana Jila Samandarpoor (p ). Vuoden viimeinen englannin kielen kerhotapaaminen! Vielä ehdit mukaan englannin kielen keskustelukerhon tapaamiseen. Vuoden viimeinen tapaaminen on keskiviikkona klo Ryhmän jatko päätetään myöhemmin, joten seuraa tiedotustamme!

8 8 Asukastalon aukioloajoista Torstaina asukastalo sulkeutuu klo Perjantaina Itsenäisyyspäivä asukastalo on kiinni Torstaina asukastalo sulkeutuu klo Asukastalo on kiinni pe välisen ajan. Ovet aukeavat joulutauon jälkeen tiistaina klo Poimintoja kerhotoiminnasta ATK LUOKKA kokoontuu perjantaisin klo Vuoden viimeinen tapaaminen ! Tule kysymään apua matalalla kynnyksellä. Ota oma läppäri mukaan, mutta lainaläppärikin löytyy asukastalolta. MINIATYYRIKERHO kokoontuu lauantaisin klo 12 alkaen Kylämajan keltsussa. Vuoden viimeinen tapaaminen ! Miniatyyrikerhossa maalataan figuureja (esim. Warhammer) ja pelataan yhdessä. Voit myös rakennella ja maalata muita pienoismalleja! Rentouttavaa ASAHI-terveysliikuntaa aina keskiviikkoisin klo Vuoden viimeinen tapaaminen ! Tule tekemään läksyjä yhdessä muiden kanssa opettajan tuella! SPR:n LÄKSY- HELPPI kokoontuu maanantaisin klo (vuoden viimeinen kerta 9.12.) ja SPR:n MATIKKAKERHO kokoontuu maanantaisin klo (vuoden viimeinen kerta ) ja torstaisin klo (vuoden viimeinen kerta ).

9 9 Kaikki joukolla MLL:n PERHEKAHVILOIHIN! Vietä mukavaa aikaa muiden perheellisten ja lapsien kanssa! MLL:n PERHE- KAHVILA kokoontuu keskiviikkoisin klo ja KANSAINVÄLINEN PERHEKAHVILA kokoontuu keskiviikkoisin Vuoden viimeiset tapaamiset ! Huomioithan, että muissakin ryhmissä saattaa olla joulukuussa poikkeusaikatauluja. Tiedustele asiaa oman ryhmäsi ohjaajalta! Asukastalo maistiaisia tammikuussa 2014 Uusi naisten oma PELIMIMMIT-ryhmä aloittaa maanantaina klo asukastalolla. Ryhmä tulee kokoontumaan kuukauden parittomina viikkoina. Tule mukaan innokkaiden mimmien porukkaan pelaamaan korttipelejä! Uusi vertaisryhmä juuri eläkkeelle jääneille (vuoden sisällä jääneille) tai kohtapuoliin jääville naisille. Tule mukaan ensimmäiseen suunnittelutapaamiseen maanantaina klo Tule jakamaan ajatuksia toisten samassa elämänvaiheessa olevien kanssa. Vertaisuudessa on voimaa! Huomioithan, että lista ei ole täydellinen otanta Asukastalo Kylämajan ryhmätoiminnasta. Avoimet ryhmät löydät asukastalon viikko-ohjelmasta, jonka saat asukastalolta tai kotisivuilta (

10 YHDESSÄ ETEENPÄIN 10 Kiitetään kuluneesta ja mennään uutta kohden! Lämmin kiitos teille kaikille kuluneesta vuodesta. Paljon olemme yhdessä tehneet ja kiinnostavia keskusteluja on vuoden mittaan käyty. Vuosi 2013 on ollut työntäyteinen ja on sisältänyt monia mielenkiintoisia tilanteita. Asukastalo Kylämaja täytti kaksi vuotta, mutta tuoreudestaan huolimatta paljon on jo vakiintunutta toimintaa. Ja ehkä juuri siksi, että olemme niin nuoria, olemme valmiita myös hyväksymään sen, ettei kaikki ole vielä valmista ja monia asioita vielä harjoitellaan. Pidetään kiinni tästä untuvikkona olemisesta, koska uskomme tässä piilevän myös ihmettelyn ja tuoreiden ideoiden mahdollisuuden. Ei luuduta liikaa ja pidetään mieli vireänä myös vuonna Kunnes jälleen kohtaamme! Lämpimin terveisin, Minna ja muut kylämajalaiset Ota meihin yhteyttä ja tule tapaamaan asukastalolle! Asukastalon puhelin Asuastalon vastaavana Sointu Tulkki, , Asukastalon käynnistämishankkeessa projektivastaava Minna Miettinen, , Palveluohjaaja Pia Hänninen, Espoon kaupunki, , Toiminnanohjaaja Riikka Koola, Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry, , Ohjaaja Bouchra Fathallah, Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry, , Ohjaaja Kian Dowlatabadi, Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry, ,

HALOO KYLÄMAJA! Kynttilöitä ja kirkasvalolamppuja! Asukastalo Kylämajan aukioloajat:

HALOO KYLÄMAJA! Kynttilöitä ja kirkasvalolamppuja! Asukastalo Kylämajan aukioloajat: 1 A S U K A S T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A M A R R A S K U U 2 0 1 3 Kynttilöitä ja kirkasvalolamppuja! Nyt tarvitaan keinovaloa, koska kuljemme vuoden

Lisätiedot

HALOO KYLÄMAJA! Valoa päin! Asukastalo Kylämajan aukioloajat:

HALOO KYLÄMAJA! Valoa päin! Asukastalo Kylämajan aukioloajat: 1 HALOO KYLÄMAJA! A S U K A S T A L O K Y L Ä M A J A N Ä Ä N I T O R V I T A M M I - H E L M I K U U N 2 0 1 4 U U T I S K I R J E Valoa päin! Pirteä pakkanen ja kylmän kirkas aurinko on täällä. Pitkään

Lisätiedot

HALOO KYLÄMAJA! Vielä on kesää jäljellä! Asukastalo Kylämajan aukioloajat:

HALOO KYLÄMAJA! Vielä on kesää jäljellä! Asukastalo Kylämajan aukioloajat: 1 HALOO KYLÄMAJA! A S U K A S T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A SYYSKUU 2013 Vielä on kesää jäljellä! Kesä oli kaunis ja päivät olivat pitkiä ja lämpöisiä.

Lisätiedot

haloo kylämaja! kesäkuu Soppaa suurella sydämellä Maista ja nauti yhdessä toisten kanssa Hyvää mieltä ryhmätoiminnasta ja iloa ihmisten kohtaamisesta

haloo kylämaja! kesäkuu Soppaa suurella sydämellä Maista ja nauti yhdessä toisten kanssa Hyvää mieltä ryhmätoiminnasta ja iloa ihmisten kohtaamisesta 1 haloo kylämaja! kesäkuu A S U K A S T A L O K Y L Ä M A J A N U U T I S K I R J E K E S Ä K U U 2 014 TULE MUKAAN! Vielä ehdit aistia Kylämajan tunnelmaa TAPAHTUMARIKAS KEVÄT Soinnun ääni Soppaa suurella

Lisätiedot

HALOO KYLÄMAJA! Syksyn kirpeät tuulet puhaltavat! Asukastalo Kylämajan aukioloajat:

HALOO KYLÄMAJA! Syksyn kirpeät tuulet puhaltavat! Asukastalo Kylämajan aukioloajat: 1 HALOO KYLÄMAJA! A S U K A S T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A SYYS- L O K A K U U 2 0 1 3 Syksyn kirpeät tuulet puhaltavat! Syyskuun pirteät tuulet puhaltavat,

Lisätiedot

haloo kylämaja! heinä-elokuu

haloo kylämaja! heinä-elokuu 1 haloo kylämaja! heinä-elokuu Kuule kesän äänet Rentoudu luonnossa Lataudu auringossa Kirmaa kesälaitumille Tunne ruusujen tuoksu ASUKASTALO KYLÄM AJAN UUTISKIRJE HEINÄ-ELOKUU 2014 2 A S U K A S T A L

Lisätiedot

A S U K A T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A M A R R A S - J O U L U K U U 2 0 1 2

A S U K A T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A M A R R A S - J O U L U K U U 2 0 1 2 A S U K A T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A M A R R A S - J O U L U K U U 2 0 1 2 Vuoden viimeisiä viikkoja vietetään ja kohti tunnelmallista joulunaikaa

Lisätiedot

Kevät keikkuen tulevi!

Kevät keikkuen tulevi! 1 A S U K A S T A L O K Y L Ä M A J A N Ä Ä N I T O R V I T O U K O K U U 2 0 1 4 U U T I S K I R J E Kevät keikkuen tulevi! Pääsiäinen ja vappukin ovat jo takana ja ihana toukokuu käsillä. Kaikenlaisia

Lisätiedot

A S U K A S T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A H U H T I - T O U K O K U U 2 0 1 3

A S U K A S T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A H U H T I - T O U K O K U U 2 0 1 3 1 HALOO KYLÄMAJA! A S U K A S T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A H U H T I - T O U K O K U U 2 0 1 3 Neiti kevät on täällä taas! Sir Elwoodin hiljaiset värit

Lisätiedot

haloo kylämaja! marraskuu Hyvästä paikasta parhaaksi! Omista asioista yhteisiin asioihin! Kahvikupin äärellä nähdään! Yhteinen fiilis!

haloo kylämaja! marraskuu Hyvästä paikasta parhaaksi! Omista asioista yhteisiin asioihin! Kahvikupin äärellä nähdään! Yhteinen fiilis! 1 Hyvästä paikasta parhaaksi! Kahvikupin äärellä nähdään! Omista asioista yhteisiin asioihin! Yhteinen fiilis! Meidän tarinamme! haloo kylämaja! marraskuu ASUKASTALO KYLÄM AJAN UUTISKIRJE MARRASKUU 2014

Lisätiedot

haloo kylämaja! lokakuu Nähdään ja tehdään! Kuunnellaan ja katsotaan! Annetaan arvoa! Tehdään yhdessä! Kokoonnutaan yhteen!

haloo kylämaja! lokakuu Nähdään ja tehdään! Kuunnellaan ja katsotaan! Annetaan arvoa! Tehdään yhdessä! Kokoonnutaan yhteen! 1 Nähdään ja tehdään! Kuunnellaan ja katsotaan! Annetaan arvoa! Kokoonnutaan yhteen! Tehdään yhdessä! haloo kylämaja! lokakuu ASUKASTALO KYLÄM AJAN UUTISKIRJE LOKAKUU 2014 2 A S U K A S T A L O N V A S

Lisätiedot

A S U K A T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A L O K A K U U 2 0 1 2

A S U K A T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A L O K A K U U 2 0 1 2 A S U K A T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A L O K A K U U 2 0 1 2 Pitäkää hatuistanne kiinni, se on syksy nyt! Tuuli tuivertaa ja sukat pyörivät jaloissa.

Lisätiedot

A S U K A S T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A H E L M I - M A A L I S K U U 2 0 1 3

A S U K A S T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A H E L M I - M A A L I S K U U 2 0 1 3 1 HALOO KYLÄMAJA! A S U K A S T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A H E L M I - M A A L I S K U U 2 0 1 3 Kevät tulee villavaatteet naftaliiniin? Helmikuu, mutta

Lisätiedot

Tove Janssonin Muuminpeikon kesärunon sanoin hyvää kesää kaikille:

Tove Janssonin Muuminpeikon kesärunon sanoin hyvää kesää kaikille: 1 HALOO KYLÄMAJA! A S U K A S T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A K E S Ä N U M E R O K E S Ä K U U S T A E L O K U U H U N 2 0 1 3 Helli meitä helle! Kesäinen

Lisätiedot

Auringon energiaa! mielenkiintoista ja toivoaksemme runsaasti myös kohtaamisia.

Auringon energiaa! mielenkiintoista ja toivoaksemme runsaasti myös kohtaamisia. 1 A S U K A S T A L O K Y L Ä M A J A N Ä Ä N I T O R V I M A A L I S - H U H T I K U U 2 0 1 4 U U T I S K I R J E Auringon energiaa! Keväinen aurinko hellii meitä ihmisiä. Ihmisten energiataso tuntuu

Lisätiedot

HALOO KYLÄMAJA! Lämpimästi tervetuloa! www.kylamaja.fi. Muistakaa

HALOO KYLÄMAJA! Lämpimästi tervetuloa! www.kylamaja.fi. Muistakaa A S U K A T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A T O U K O - K E S Ä K U U S S 2 0 1 2 Tervehdys Kylämajasta näin ihanan kevätkesän keskeltä. Tässä tietokoneen

Lisätiedot

haloo kylämaja! tammi-helmikuu

haloo kylämaja! tammi-helmikuu 1 haloo kylämaja! tammi-helmikuu A S U K A S TA L O K Y L Ä M A J A N U U T I S K I R J E TA M M I - H E L M I K U U 2 0 1 5 2 A S U K A S T A L O N V A S T A A V A N P A L S T A S O I N N U N Ä Ä N I

Lisätiedot

haloo haloo kylämaja! kylämaja! helmi-maaliskuu maaliskuu

haloo haloo kylämaja! kylämaja! helmi-maaliskuu maaliskuu 1 haloo haloo kylämaja! kylämaja! helmi-maaliskuu maaliskuu A S U K A S TA L O K Y L Ä M A J A N U U T I S K I R J E M A A L I S K U U 2 0 1 5 2 A S U K A S T A L O N Y H T E Y S T I E D O T MISTÄ LÖYDÄT

Lisätiedot

HALOO KYLÄMAJA! Lämpimästi tervetuloa! käynnistää aivan omanlaista toimintaa. Tämä on Asukastalo Kylämajan ensimmäinen kuukausittain ilmestyvä

HALOO KYLÄMAJA! Lämpimästi tervetuloa! käynnistää aivan omanlaista toimintaa. Tämä on Asukastalo Kylämajan ensimmäinen kuukausittain ilmestyvä A S U K A T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A H U H T I K U U S S A 2 0 1 2 Tämä on Asukastalo Kylämajan ensimmäinen kuukausittain ilmestyvä tiedote. Tarkoituksenamme

Lisätiedot

haloo kylämaja! syyskuu

haloo kylämaja! syyskuu 1 haloo kylämaja! syyskuu Yhteiset soppakeskiviikot jatkuvat Ryhmätoiminta käynnistyy täysillä! Tapahtumarikas syksy tiedossa Kivoja ihmisiä tavattavissa Apua ja neuvontaa, juttukaveria ja toimintaa! A

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

haloo kylämaja! toukokuu

haloo kylämaja! toukokuu 1 Asu Kylämaja kas Kylämaja haloo kylämaja! toukokuu K Y L Ä m A J a talo Kylämaja A S U K A S TA L O K Y L Ä M A J A N U U T I S K I R J E T O U K O K U U 2 0 1 5 2 A S U K A S T A L O N Y H T E Y S T

Lisätiedot

haloo kylämaja! kesänumero

haloo kylämaja! kesänumero 1 Kylämaja haloo kylämaja! kesänumero Kylämaja Kylämaja K y l ä K m Y A L j Ä a m A J a Kylämaja A S U K A S TA L O K Y L Ä M A J A N U U T I S K I R J E K E S Ä N U M E R O 2 0 1 5 2 A S U K A S T A L

Lisätiedot

A S U K A S T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A M A A L I S - H U H T I K U U 2 0 1 3

A S U K A S T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A M A A L I S - H U H T I K U U 2 0 1 3 1 HALOO KYLÄMAJA! A S U K A S T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A M A A L I S - H U H T I K U U 2 0 1 3 Missä se on se kevät? J.Karjalainen lauloi joskus menneinä

Lisätiedot

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 Oma Malk (6.lk) NUUKSION KOULUSSA TAPAHTUU: Menemme Solvallaan vielä keskiviikkona 30.11. Vietämme koululla Hyvät käytöstavat -teemaviikkoa 16.-25.11. Harjoittelemme

Lisätiedot

A S U K A T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A E L O K U U 2 0 1 2

A S U K A T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A E L O K U U 2 0 1 2 A S U K A T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A E L O K U U 2 0 1 2 Arki on saapunut majaamme Normaali päivärytmi on pikkuhiljaa palannut Kylämajaan. Lomat ovat

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N PA L S TA : S O I N N U N ÄÄNI

A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N PA L S TA : S O I N N U N ÄÄNI 1 U U T I S K I R J E 2 A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N PA L S TA : S O I N N U N ÄÄNI Kiitos Espoon kaupungille ja Raha-automaattiyhdistykselle (RAY) toimintamme tukemisesta tänäkin vuonna! Tämä vuosi

Lisätiedot

haloo kylämaja! huhtikuu

haloo kylämaja! huhtikuu 1 haloo kylämaja! huhtikuu Kylämaja Kylämaja K Y L Ä m A J a Kylämaja A S U K A S TA L O K Y L Ä M A J A N U U T I S K I R J E H U H T I K U U 2 0 1 5 2 A S U K A S T A L O N Y H T E Y S T I E D O T MISTÄ

Lisätiedot

Terkuin, Mari. Ps. Oletko mahdollisesti hukannut huivisi, käsineesi tms.? Ttule tarkistamaan Asukastalon löytölaatikko! Kysy vahtimestareilta.

Terkuin, Mari. Ps. Oletko mahdollisesti hukannut huivisi, käsineesi tms.? Ttule tarkistamaan Asukastalon löytölaatikko! Kysy vahtimestareilta. 1 U U T I S K I R J E 2 A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N M A R I N PA L S TA Olen toiminut asukastalon vastaavana helmikuun puolesta välistä alkaen, Soinnun siirryttyä uusiin haasteisiin. Otin tämän

Lisätiedot

JOULUKUU Tervetuloa! Puh

JOULUKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 4/2016

Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 4/2016 Mielenvireys ry:n Jäsentiedote 4/2016 Taas eletään vuoden pimeintä aikaa. Loppuvuosi tuo mukanaan erilaisia tapahtumia ja juhlia. Mielenvireydessä vietämme mm. mielenterveysviikkoa, kynttilätapahtumaa,

Lisätiedot

A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N M A R I N PA L S TA

A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N M A R I N PA L S TA 1 2 A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N M A R I N PA L S TA Tiesitkö, että yksinäisyys on terveydelle vaarallista? Tutkimusten mukaan yksinäisyys on kolme kertaa pahempi terveyshaitta kuin ylipaino ja tuhoisampaa

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Asukastalo Kylämajan uutiskirje

Asukastalo Kylämajan uutiskirje 1 Asukastalo Kylämajan uutiskirje A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N M A R I N PA L S TA 2 Tämän vuoden Kylämajajuhlassa 16.4. tehtiin osallistujaennätys: 228 osallistujaa. Kyllä oli vilskettä ja vilinää!

Lisätiedot

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni KESÄ-ELOKUU 2019 - Inspis kiinni 15.-26.7.2019 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Atalan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

A S U K A T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A T A M M I - H E L M I K U U 2 0 1 3

A S U K A T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A T A M M I - H E L M I K U U 2 0 1 3 1 HALOO KYLÄMAJA! A S U K A T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A T A M M I - H E L M I K U U 2 0 1 3 Mihin tämä aika oikein menee? Aivan juuri vaihtui vuosi

Lisätiedot

Kämmenniemen koulu, Kämmenniemen ja Terälahden koulutalot

Kämmenniemen koulu, Kämmenniemen ja Terälahden koulutalot HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kämmenniemen koulu, Kämmenniemen ja Terälahden koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä

Lisätiedot

Jäsenkirje / Kevät 2016

Jäsenkirje / Kevät 2016 Jäsenkirje / Kevät 2016 Hei MLL Kaarinan jäsen! Kiitos, että kuulut paikallisyhdistykseemme. Uusi jäsenyyskausi on startattu käyntiin osittain uudella hallituksella. Uusien ja vanhojen jäsenten yhteystiedot

Lisätiedot

Kalliolan setlementti haluaa olla mukana edistämässä yhteisöllisyyttä, yhdenvertaisuutta

Kalliolan setlementti haluaa olla mukana edistämässä yhteisöllisyyttä, yhdenvertaisuutta 1 A S U K A S TA L O K Y L Ä M A J A N U U T I S K I R J E 2 K A L L I O L A N S E T L E M E N T I N T O I M I N N A N J O H T A J A N T I M O L E M M E T Y I S E N K I R J O I T U S Kalliolan setlementti

Lisätiedot

A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N PA L S TA : S O I N N U N ÄÄNI

A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N PA L S TA : S O I N N U N ÄÄNI 1 U U T I S K I R J E 2 A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N PA L S TA : S O I N N U N ÄÄNI On tullut aika kiittää kuluneista vuosista kanssanne täällä asukastalossa. Aikaani täällä on vaikea pukea sanoiksi.

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

Poimintoja maaliskuun ohjelmasta:

Poimintoja maaliskuun ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lamminpää koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lamminpää koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lamminpää koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Poimintoja toukokuun ohjelmasta:

Poimintoja toukokuun ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

ri KEVÄT 2019 te n le Avoin Paja taka INSPIS inimto

ri KEVÄT 2019 te n le Avoin Paja taka INSPIS inimto Toimintakalenteri KEVÄT 2019 2018 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen hyvinvointia

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aleksanterin koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa

klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa TOIMINTAOHJELMA 30.5.-5.6.2016 Maanantaina 30.5. RUOKASALISSA KANSAINVÄLINEN VIIKKO! klo 10.00 ULKOIL UA klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017.

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 Seuraava Yhdessä vireä arki -kehittämisiltapäivä on 6.2.2019 klo 13.30 Tule mukaan suunnitelmaan ja toteuttamaan Keinupuiston lähitoria! Tiistai

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy TOIMINTAOHJELMA 30.11.-6.12.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA: MA, KE ja TO klo 7.30-15.30, TI 7.30-13.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-13.00. TOIMINTATUPA AVOINNA: MA klo 9.00-15.00, TI klo 9.00-13.00 ja KE JA PE

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

ELOKUU Tervetuloa! Puh

ELOKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49

Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49 Sivu 1 Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49 Tirlittan-näytelmä Viides luokka esittää Tirlittan-näytelmän Wiljamissa (Urheilukatu 1). Koulun oma näytös on tiistaina 16.12. klo 12.00. Koulupäivä päättyy näytöksen

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa

Lisätiedot

Härmälän koulu lv

Härmälän koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Härmälän koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 16.8.2016 12.5.2017. Hip kerhot ovat

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot. lv 13.9.2016 HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä

Lisätiedot

J U V A N K U N T A T I E D O T T A A

J U V A N K U N T A T I E D O T T A A K U U L U T U S J U V A N K U N T A T I E D O T T A A Kunnanvirasto on avoinna ma - pe klo 9.00-16.00 Lähiosoite: Juvantie 13, 51900 Juva Puh. 040 755 1100, telefax 015 651 601 Sähköpostiosoite: juva.kunta@juva.fi

Lisätiedot

Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018

Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018 Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018 Tammelan lähitori on kaikenikäisten kaupunkilaisten kohtaamispaikka 2. LÄHITORIN PALVELUOHJAUS Mietityttääkö sinua jokin asia? Oletko yksinäinen? Tarvitsetko

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2018 Sisällys Lukijalle... 2 Aijjoos-toiminta... 3 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 3 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 3 Järviseudun

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17. Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

Yhdistysviesti

Yhdistysviesti 1 Yhdistysviesti 5-2018 Tärkeimmät: Onhan ensi syksyn 2019 tilavaraukset kunnossa? Olohuone joulutauolla 13.12.2018-13.1.2019! Onko teillä ideoita ilmassa? Uutiset... 2 Joulutauko 13.12.2018-13.1.2019...

Lisätiedot

Linnainmaan koulupolku

Linnainmaan koulupolku 1 HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulupolku Linnainmaa - Leinola lv. 2017-2018 9.8.2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä

Lisätiedot

KINGI ON TÄÄLLÄ! TERVETULOA HELSINGIN HAUSKIMPAAN KAUPUNGINOSAAN.

KINGI ON TÄÄLLÄ! TERVETULOA HELSINGIN HAUSKIMPAAN KAUPUNGINOSAAN. KINGI ON TÄÄLLÄ! TERVETULOA HELSINGIN HAUSKIMPAAN KAUPUNGINOSAAN. Pohjoismaiden laajin laitevalikoima on saanut uuden odotetun hurjimuksen. Uskallatko kokea kesän uutuuslaitteen KINGIn ja 75 metrin vapaapudotuksen?

Lisätiedot

Vapaaehtoiskeskus. Ohjelma 1. maaliskuuta 30. syyskuuta 2016

Vapaaehtoiskeskus. Ohjelma 1. maaliskuuta 30. syyskuuta 2016 Vapaaehtoiskeskus Ohjelma 1. maaliskuuta 30. syyskuuta 2016 Onko sinulla hetki aikaa? Fagerstassa asuu paljon yksinäisiä ihmisiä, jotka ilahtuisivat, jos sinulla olisi hetki aikaa heille. Vapaaehtoiskeskuksessa

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot

Vanhustyön keskusliiton Senioritoiminta järjestää ikäihmisille avointa ja maksutonta kerhoa. IIRISKERHO

Vanhustyön keskusliiton Senioritoiminta järjestää ikäihmisille avointa ja maksutonta kerhoa. IIRISKERHO Vanhustyön keskusliiton Senioritoiminta järjestää ikäihmisille avointa ja maksutonta kerhoa. IIRISKERHO Keskiviikkoisin Klo 10.00 11.30 Marjaniementie 74, tapaaminen aulassa Kerhossa tarjolla kahvia ja

Lisätiedot

Tietokone työvälineenä

Tietokone työvälineenä Tietokone työvälineenä Aloitusluento 30.8.2013 Emilia Hjelm Yleistä kurssista Pakollinen Mahtava Työläs Palkitseva Kurssin laajuus 1 opintopiste ei vastaa kurssin todellista laajuutta. NYYH! Mutta TVT-ajokortista

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE

LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE JOULUKUU 2015 LAPIN LUMO SATUNURKAN TALVINEN AISTITILA Avajaiset ti 1.12. klo 9-16 (glögiä, mehua, pipareita, tunnelmaa) Lapin LUMOn satutuokiot aamuisin klo 9 ke 9.12, to 10.12.

Lisätiedot

Joka viikolla Kirsti Koivulan Aika arvuuttelua- kirjasta aivopähkinä kerhokerran alkupalaksi.

Joka viikolla Kirsti Koivulan Aika arvuuttelua- kirjasta aivopähkinä kerhokerran alkupalaksi. MALMIN MUKAVAT Malmilla Syystien monipuolisen palvelukeskuksen ryhmätilassa Foorum (2. krs) os. Takaniitynkuja 3, 00780 Helsinki Maanantaisin KLO 10.00 11.30 Senioritoiminnan järjestämä kerhoryhmä on kaikille

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Koulutuksellista toimintaa. Kevät-kesä 2019

Koulutuksellista toimintaa. Kevät-kesä 2019 Koulutuksellista toimintaa Kevät-kesä 2019 28.3.2019 2 Hyvän mielen talon järjestämät koulutukset ovat maksuttomia, ellei koulutuksen kohdalla toisin mainita. HYVINVOINTIA TUKEVAT KOULUTUKSET Mielenterveyden

Lisätiedot

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2017-2018 Tähän lehtiseen on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

klo Huom! 13.00- OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00- MUISTA PÄÄASIA tapahtuma Ruokasalissa Minun aivoterveyteni

klo Huom! 13.00- OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00- MUISTA PÄÄASIA tapahtuma Ruokasalissa Minun aivoterveyteni TOIMINTAOHJELMA 10.8. 16.8.2015 30.8. SAAKKA: MA-PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-13.00 31.8. ALKAEN: MA-PE 7.30-15.30 ja LA 7.30-13.00 TOIMINTATUPA AVOINNA: MA-TI 9.00-15.00, KE-PE 9.00-14.30. Maanantaina 10.8.

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

Kevätlukukausi to 7.1. la Talviloma ma su (vko 9) Pääsiäinen pe 2.4. ma

Kevätlukukausi to 7.1. la Talviloma ma su (vko 9) Pääsiäinen pe 2.4. ma 2 LUKUVUODEN 2009-10 AIKATAULUT TYÖAIKA Lukuvuosi ke 12..2009 la.6.2010 Syyslukukausi ke 12.. pe 1.12.2009 Syysloma ma 12.10 su 1.10.2009 Joululoma la 19.12.2009 ke 6.1.2010 Kevätlukukausi to.1. la.6.2010

Lisätiedot