Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 851/2013 vp Ehdonalaiset elinkautiset, armahdukset ja vankeusrangaistusten paljousalennukset Eduskunnan puhemiehelle Elinkautinen vankeusrangaistus tarkoittaa periaatteessa vankeutta tuomitun kuolemaan saakka. Maan tapana on ollut, että elinkautiset kestävät kuitenkin vain noin vuotta tekojen julmuudesta riippumatta. Esimerkiksi presidentti Tarja Halonen armahti murhista tuomittuja naisia jo 13 vuoden vankeuden jälkeen. Lokakuussa 2006 voimaan tullut laki elinkautisvankien armahtamisesta ja ehdonalaisesta vapaudesta johti siihen, että kaikkien 12 vuotta istuneiden elinkautisvankien vankeuden jatkaminen tulee hovioikeuden käsiteltäväksi. Tämä käytännössä tarkoittaa, että elinkautinen on muuttunut tai muuttumassa määräaikaiseksi rangaistukseksi. Useassa maassa vangeilla on mahdollisuus armahdukseen, mutta sitä pitäisi pohtia, onko vuoden ehdoton vankeusrangaistus törkeistä ja julmista murhista tuomituille henkilöille riittävä. Puolassa armahdus tulee mahdolliseksi 25 vuoden vankeusrangaistuksen jälkeen. Naapurimaa Virossa elinkautinen vankeusrangaistus tarkoittaa myös tosiasiassa loppuelämää vankilassa. Viron itsenäisyyden aikana yhtäkään elinkautisvankia ei ole armahdettu. Suomessa presidentin armahdusten lisäksi oikeusasteet ovat katsoneet, että raaoista murhista tuomitut henkilöt ovat kuitenkin kykeneväisiä palaamaan yhteiskuntaan, ja myöntäneet heille ehdonalaisia. Esimerkkejä on lukuisia. 1) Alkuviikosta Helsingin hovioikeus päätti, että kolme murhaa tehnyt henkilö pääsee ehdonalaiseen. Henkilö oli tuomittu elinkautiseen kolmesta murhasta, kahdeksasta murhan yrityksestä ja kolmesta tapon yrityksestä. 2) Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus oli tuominnut miehen taposta lähes 10 vuoden vankeusrangaistukseen. Hänet oli äskettäin vapautettu ehdonalaiseen aiemmasta tuomiostaan, ja tämä johti rikoksen uusimiseen. 3) Salon käräjäoikeus tuomitsi vantaalaismiehen raa'asta murhasta elinkautiseen vuonna Mies oli Perttelissä hakannut toisen vantaalaismiehen hengiltä käyttäen vesuria ja pitkäteräisiä veitsiä. Mies pakotti lisäksi kaksi lastaan ja heidän kolme kaveriaan oleskelemaan murhapaikalla yli kolmen tunnin ajan. Edellä mainittujen ehdonalaisiksi muutettujen tuomioiden lisäksi oikeusasteilla on tapana antaa niin sanottuja paljousalennuksia. Helsingin käräjäoikeudessa törkeästä raiskauksesta tuomittu henkilö valitti hovioikeuteen, joka alensi vankeustuomiota miehelle aiemmin langetetun huumetuomion takia. Hovioikeuden mukaan aikaisempi ehdoton vankeusrangaistus voidaan ottaa rangaistusta määrättäessä huomioon rangaistusta alentavana seikkana. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Onko hallitus tietoinen elinkautisten vankeusrangaistusten toimeenpanon epäsuhdasta verrattuna esimerkiksi Viroon, Versio 2.0

2 miksi aiempi ehdoton vankeusrangaistus voidaan ottaa huomioon rangaistusta alentavana seikkana ja miksi elinkautisvankien vankeuden jatkaminen otetaan automaattisesti uudelleen käsittelyyn 12 vuoden vankeusrangaistuksen jälkeen, vaikka tuomio olisi annettu elinkautisena? Helsingissä 27 päivänä syyskuuta 2013 James Hirvisaari /ps 2

3 Ministerin vastaus KK 851/2013 vp James Hirvisaari /ps Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja James Hirvisaaren /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 851/2013 vp: Onko hallitus tietoinen elinkautisten vankeusrangaistusten toimeenpanon epäsuhdasta verrattuna esimerkiksi Viroon, miksi aiempi ehdoton vankeusrangaistus voidaan ottaa huomioon rangaistusta alentavana seikkana ja miksi elinkautisvankien vankeuden jatkaminen otetaan automaattisesti uudelleen käsittelyyn 12 vuoden vankeusrangaistuksen jälkeen, vaikka tuomio olisi annettu elinkautisena? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Elinkautisvangin vapauttamisesta säädetään rikoslain 2 c luvun 10 :ssä ja pitkäaikaisvankien vapauttamismenettelystä annetussa laissa. Elinkautiseen vankeusrangaistukseen tuomittu voidaan päästää ehdonalaiseen vapauteen aikaisintaan 12 vuoden vankilassaoloajan jälkeen. Jos teko on tehty alle 21-vuotiaana, kyseinen aika on kymmenen vuotta. Elinkautisvankien vapauttamisesta päättää lähtien Helsingin hovioikeus. Myös tasavallan presidentti voi armahtaa elinkautisvangin. Helsingin hovioikeudessa vapauttamisasia tulee vireille vangin hakemuksesta. Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikkö voi myös erityisestä, lähinnä vangin terveydentilaan liittyvästä syystä tehdä hakemuksen vangin vapauttamisesta. Helsingin hovioikeuden päätöksellä on lähtien vapautunut yhteensä 31 elinkautisvankia. He ovat päässeet ehdonalaiseen vapauteen keskimäärin 14 vuoden 4 kuukauden vankilassaoloajan jälkeen. Elinkautisvangit eivät ole yhtenäinen ryhmä, vaan eroavat toisistaan muun muassa rikostensa laadun, uusimisriskinsä ja vaarallisuutensa perusteella. Ehdonalaiseen vapauteen päästettyjen suorittaman rangaistuksen tosiasiallinen pituus on vaihdellut 12 vuodesta 22 vuoteen. Elinkautisvankien vankilassaoloaika on selvästi pidentynyt viimeisten 10 vuoden aikana. Vuosina tasavallan presidentin armahduksella elinkautisesta vankeusrangaistuksesta vapautettujen vankeus kesti keskimäärin vuotta, kun se nykyisin on 14 vuotta 4 kuukautta. Viimeaikainen eurooppalainen kehitys on johtanut kohti entistä täsmällisempää rangaistuksen pituuden määrittelyä. Useissa Euroopan maissa ei ole enää lainkaan käytössä elinkautista vankeusrangaistusta, vaan rangaistukset tuomitaan määräaikaisina. Rikoslain 7 luvussa säädetään yhteisen rangaistuksen määräämisestä. Rikoslain 7 luvun 1 :n mukaan rikoksentekijä tuomitaan rikoksista yhteiseen vankeusrangaistukseen, jos hänet tuomitaan samalla kertaa kahdesta tai useammasta rikoksesta vankeusrangaistukseen. Säännöstä täsmentää saman luvun 2, jonka mukaan yhteistä rangaistusta määrättäessä eri rikoksista seuraavan ankarimman enimmäisrangaistuksen saa ylittää, mutta rangaistus ei saa olla eri rikosten enimmäisrangaistusten yhteisaikaa pidempi. Rangaistus ei myöskään saa olla lyhyempi kuin eri rikoksista seuraava ankarin vähimmäisrangaistus. Rikoslain 7 luvun 6 :ssä säädetään aikaisemmin 3

4 Ministerin vastaus tuomitun vankeusrangaistuksen huomioon ottamisesta. Sen mukaan jos ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomittua syytetään hänen ennen tämän rangaistuksen tuomitsemista tekemästään muusta rikoksesta, aikaisempi ehdoton vankeusrangaistus voidaan ottaa uutta rangaistusta määrättäessä kohtuuden mukaan rangaistusta alentavana tai lieventävänä seikkana. Tällä säännöksellä pyritään siihen, että rikoksentekijän kokonaisrangaistus muodostuu samaksi riippumatta siitä, onko eri aikoina tehdyt rikokset käsitelty yhdessä vai useammassa oikeudenkäynnissä. Helsingissä 10 päivänä lokakuuta 2013 Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson 4

5 Ministerns svar KK 851/2013 vp James Hirvisaari /ps Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 851/2013 rd undertecknat av riksdagsledamot James Hirvisaari /saf: Är regeringen medveten om diskrepansen i verkställigheten av fängelsestraff på livstid mellan Finland och till exempel Estland, varför kan ett tidigare utdömt ovillkorligt fängelsestraff beaktas som en straffnedsättningsgrund, och varför tas fortsättningen av en livstidsfånges fängelsestraff automatiskt upp till behandling efter att tolv år av straffet har avtjänats i fängelse även om fången har dömts till fängelse på livstid? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Bestämmelser om frigivning av livstidsfångar finns i 2 c kap. 10 i strafflagen och i lagen om förfarandet vid frigivning av långtidsfångar. Livstidsfångar kan friges villkorligt tidigast när de har avtjänat tolv år av straffet i fängelse. Om brottet har begåtts före 21 års ålder är denna tid tio år. Från och med den 1 oktober 2006 har beslut om frigivning av livstidsfångar fattats av Helsingfors hovrätt. Också republikens president kan benåda en livstidsfånge. Ett frigivningsärende inleds i Helsingfors hovrätt på fångens ansökan. Av särskilda skäl kan även Brottspåföljdsmyndighetens centralförvaltningsenhet ansöka om frigivning av en fånge. Ett sådant särskilt skäl är främst fångens hälsotillstånd. Sedan den 1 oktober 2006 har sammanlagt 31 livstidsfångar frigetts genom beslut av Helsingfors hovrätt. I genomsnitt har den villkorliga frigivningen skett när fången har avtjänat 14 år och 4 månader av straffet i fängelse. Livstidsfångar är ingen enhetlig grupp utan det finns skillnader mellan fångarna bl.a. med hänsyn till brottets art, risken för återfall och fångens farlighet. Den faktiska längden på straffet hos fångar som frigetts villkorligt har varierat från 12 till 22 år. Under de senaste tio åren har fängelsetiden för livstidsfångar blivit betydligt längre. De livstidsfångar som genom benådning av republikens president frigavs åren hade avtjänat i genomsnitt år av sitt straff i fängelse, medan den genomsnittliga fängelsetiden för livstidsfångar för närvarande är 14 år och 4 månader. I Europa har utvecklingen under de senaste åren gått i riktning mot en mer noggrann definition av straffets längd. I många europeiska länder har fängelse på livstid fullständigt slopats och alla straff döms ut för en bestämd tid. I strafflagens 7 kap. föreskrivs om bestämmande av ett gemensamt straff. Enligt 7 kap. 1 ska ett gemensamt fängelsestraff bestämmas för brotten, om gärningsmannen på en gång döms för två eller flera brott för vilka straffet är fängelse. Bestämmelsen preciseras i 7 kap. 2, där det föreskrivs att när ett gemensamt straff bestäms, får det strängaste maximistraff som kan följa på de olika brotten överskridas, men strafftiden får inte vara längre än den sammanlagda tiden för brottens maximistraff. Straffet får inte heller vara kortare än det strängaste minimistraffet för något av brotten. I 7 kap. 6 finns bestämmelser om beaktande av ett tidigare utdömt fängelsestraff. Det föreskrivs i paragrafen att om den som har dömts till ett ovillkorligt fängelsestraff åtalas för 5

6 Ministerns svar ett annat brott som han eller hon begått innan detta straff dömts ut, kan det tidigare ovillkorliga fängelsestraffet skäligen beaktas som en straffnedsättningsgrund eller strafflindringsgrund vid bestämmandet av det nya straffet. Syftet med denna bestämmelse är att säkerställa att det totala straffet är detsamma oberoende av om de brott som gärningsmannen har begått vid olika tidpunkter har behandlats i en eller flera rättegångar. Helsingfors den 10 oktober 2013 Justitieminister Anna-Maja Henriksson 6