Messissä! Vuoden Ylipäällikkö, Panostaja ja Tulokas on valittu. Pylonin avulla tulet nähdyksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Messissä! Vuoden Ylipäällikkö, Panostaja ja Tulokas on valittu. Pylonin avulla tulet nähdyksi"

Transkriptio

1 M.E.S. Marketing OY:n asiakaslehti yrittäjille ja henkilökunnalle Burger Päivittäistavaratukkuyhteistyöllä tehokkuutta liiketoimintaan Vuoden Ylipäällikkö, Panostaja ja Tulokas on valittu Pylonin avulla tulet nähdyksi

2 OIVA Ketjun arvo muodostuu arvoketjusta Hyvät kylän naiset ja miehet, hyvät yhteistyökumppanit. Vuosi on ollut haastava Euroopan Unionin ja Suomen näkökulmasta katsottuna. EU:n kilpailukyvystä keskustellaan usein mediassa ja siitä miten meidän tulisi palauttaa sen kilpailukyky globaalissa taloudessa. Suomen taas tulisi pärjätä EU:n sisällä etenkin naapurimaahamme Ruotsiin nähden, joka voi vielä käyttää devalvaatiokeinoa kelluvan valuuttansa avulla. Suomen on pärjättävä aidoin keinoin ja omalla osaamisellaan. Onneksi aiemmin tehdyt päätökset mm. koulutuksen ja infrastruktuurin kehittämisen osalta ovat luoneet Suomelle edellytykset selviytyä tästä tehtävästä, jos tahtoa löytyy tarpeeksi. Uskon sitä löytyvän, sillä muutakaan vaihtoehtoa ei ole. Vuosi on ollut motivoiva myös meille kaikille. Kuluttajien luottamus omaan ja Suomen talouteen on ollut laskussa jo pidemmän aikaa ja lähestyy tutkimusten mukaan neutraalia tasoa. Eli usko talouden parantumiseen on tällä hetkellä positiivisen ja negatiivisen välimaastossa. Epävarmuus heijastuu joka suuntaan. Tällaisessa tilanteessa on aina hyvä hetkeksi seisahtua tarkistamaan, että onko meillä perusasiat kunnossa. Jos perustukset ovat rakentuneet vahvoilla aineksilla sekä niiden valmistus tehty oikeiden tahojen kanssa, ovat rakenteet sen päällä turvassa vaikka pohjoistuuli hieman kovempaa puhaltaisikin. Runkoa voi aina vahvistaa ja rakenteita tiivistää. Näin energia suuntautuu oikeaan tekemiseen ja tehokkuutta ylläpidetään kylminäkin jaksoina. Näemme kaiken tämän summana, joka muodostuu liiketoimintamme arvoketjusta. Nyt on aika ottaa enemmän hyötyä jokaisesta arvonmuodostuksen osasta. Niin sanotun maaperän muodostaa oikea toimintaympäristö, johon liiketoimintamme on sijoittunut. Voimme aina tehostaa niitä hyötyjä, joita luontaisesti on ulottuvillamme lähiympäristössämme. Tarkoitamme tietenkin asiakaspotentiaaliamme. Sokkelina voidaan ajatella olevan tavaratoimittajaympäristömme ja yhteistyökumppaniverkostomme, joista muodostamme tarjoamamme. Miten tuottajat ja valmistajat voivat tuottaa meidän liiketoimintaamme lisäarvoa? Tuoteturvallisuus on tietenkin perustusten teräsranka, jonka tulee olla rikkoutumaton ja se ei saa päästä missään tilanteessa ruostumaan. Tässä asiassa riskejä ei voi hyväksyä. Mes Tukun tuotteiden valinnassa tähän kiinnitetään erityistä huomiota, kun valitsemme valmistajat tuotteillemme. Laadun ja toiminnan tulee olla kunnossa. Varsinaisen rungon muodostaa yhteinen toimintamme, jota konseptiksi kutsumme. Konsepti on tarkoin tehty suunnitelma, johon rakennetaan tarkoituksenmukainen ympäristö, jossa tarjoama ja asiakkaat kohtaavat. Logistiikka on kuin talotekniikka, jonka tarkoituksena on järjestää ilmanvaihto, lämpö, vesi ja sähkö, jotta kaikki voisi toimia. Palvelu on sideainetta, jolla asiat tehdään mahdolliseksi ja tavoitettavaksi. Lisäarvontuotanto myyntipisteissämme muodostuu monesta viimeistellystä yksityiskohdasta kuten tilasta, viestinnästä, esillepanosta, viihtyisyydestä ja henkilökohtaisesta palvelusta. Näistä syntyy oma arvonsa koko arvotuotantoketjussa. Talouden hallinta on kuten katto, joka suojaa kaikkia rakenteita ja pitää ne terveinä. Taloudenhallinnan tulee myös tuottaa tarkoituksenmukaista tietoa. Jos katto vuotaa, se pitää tietää, jotta se voidaan ajoissa paikata. Kun kaikki osat toimivat, pärjäämme vaikeinakin aikoina. Ketjumme on pärjännyt hyvin tämän ajan koettelemuksissa. Pikaruokamarkkinan ollessa kolmen kvartaalin jälkeen volyymissä -3 %:n laskusuhdanteessa, olemme me yhdessä Teidän kanssanne selvinneet voittajina +7 % kasvulla. Jälleen kerran olemme saaneet markkinaosuuttamme kasvatettua. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voisimme jäädä laakereille huilaamaan, vaan pikemminkin antaa meille rohkeutta panostaa niihin asioihin, jotka ovat näin meidät vakuuttaneet. Nyt on myös oikea hetki tehdä oikeita asioita, niin kuin myös koko Suomen. Olemme Messissä valmiit jatkamaan panostusta kaikkiin niihin arvon muodostuksen osiin ja haluamme Teidät siihen työhön tiiviisti mukaan. Otetaan yhdessä enemmän arvoa ketjusta. Juha Porrassalmi Toimitusjohtaja Toimitus Julkaisija: M.E.S. Marketing Oy Osoite: Malminkaari 5, Helsinki Onko sinulla tiedossa kiinnostava juttu, joka voisi sopia lehteemme? Ota yhteyttä! Minna Virtanen minna.virtanen@mestukku.fi p Oiva-hymiöt kertovat elintarviketurvallisuudesta Co Cooking sämpylät ja kastike, kebab Elintarvikevalvonnan tuloksista kertova Oiva-järjestelmä otettiin käyttöön toukokuun alusta Oiva on järjestelmä, jossa elintarvikevalvonnan tulokset tuodaan kuluttajien tietoon. Tarkastustulokset julkaistaan Oiva-raportteina internetissä. Oiva-raportissa arvioidaan hymynaamoin yritysten elintarviketurvallisuutta. Kun Oiva hymyilee, ovat asiat kuluttajan kannalta hyvin. Valvontatulokset löytyvät internetistä Oiva-raportin muodossa. Oiva-raportteja julkaistaan sitä mukaan, kun kuntien elintarvikevalvojat tekevät tarkastuksia paikkakunnillaan. Kun tarkastaja on käyntinsä jälkeen tehnyt raportin, se ilmestyy oivahymy.fi -sivustolle noin viikossa. Tulostettujen Oiva-raporttien esille laittaminen yrityksien sisäänkäyntien yhteyteen on tällä hetkellä vapaaehtoista, mutta se muuttuu pakolliseksi Mitä tarkastetaan? Kuntien elintarvikevalvojat tarkastavat muun muassa yrityksen yleistä hygieniatasoa, elintarvikkeiden lämpötiloja ja pakkausmerkintöjä. Arviointiohjeet käsittävät tarkastuskohteita, joiden tarkastustiheys vaihtelee. Oiva-arviointiohjeet on tarkoitettu kuntien elintarvikevalvojille viranomaiskäyttöön, mutta tutustuminen annettuihin arviointikohteisiin auttaa myös yksittäistä yritystä toimintansa suunnittelussa. Alla on luetteloitu tarkistuskohteet, jotka arvioidaan jokaisella tarkistuskerralla. - Tilojen yleinen siisteys ja puhtaus - Työvälineiden ja laitteiden puhtaus - Siivousvälinetilan ja siivousvälineiden puhtaus - Henkilökunnan työtapojen hygieenisyys - Käsihygienia - Työvaatteet - Kylmänä säilytettävät elintarvikkeet - Kuumana säilytettävät elintarvikkeet - Ruoan jäähdytys - Tuotteiden säilyvyyden ja myyntiaikojen hallinta - Erillään pito ja ristikontaminaatio Tavoitteeksi pikaruokaketju, jossa hymyillään leveästi Keittiö on kaiken toiminnan sydän. Rikkinäiset ja likaiset laitteet ovat riski henkilökunnalle ja asiakkaille. Ketjuna haluamme varmistua, että laitteet soveltuvat oikeisiin käyttötarkoituksiin ja tuotteet pystytään tekemään korkeiden laatuvaatimusten mukaisesti. Olemme yksilöineet konseptikohtaiset laitteet, joiden avulla tuotteiden tekeminen on turvallista, helppoa ja ennen kaikkea laadukasta. Hyvä tuote syntyy laadukkaista raaka-aineista. Tuoteturvallisuusnäkökulmat huomioiden on ensiarvoisen tärkeää, että toimipisteen hankkimat raaka-aineet on jäljitettävissä. Erityistä huomiota tulee kiinnittää myös raaka-aineiden käsittelyyn ja säilömiseen. On hyvä muistaa, että kuluttajien ajatuksissa palvelemme heitä yhtenäisenä ketjuna ja yksittäisen toimipisteen tarjoama tuotekokemus rakentaa mielikuvaa koko pikaruokaketjusta. Reseptiikkaan liittyvistä ohjeistuksista ei ole varaa tinkiä. Kuluttajan täytyy pystyä luottamaan, että tuote on tehty aina oikein ja oikeista raaka-aineista. Sooloiluun ei ole varaa, koska pahimmillaan väärinkäytös voi johtaa yksilön terveyteen liittyvään vakavaankin tapahtumaketjuun. Oiva-tarkastusten myötä on entistä enemmän kiinnitetty huomiota myös työntekijöiden vaatetukseen. Muun muassa päähineiden käyttö on ollut aiemmin puutteellista. Tyylikkäällä, asianmukaisella ja yhteneväisellä vaatetuksella on yksinkertaista viestiä korkeaa laatumielikuvaa. Pienellä investoinnilla saadaan helposti aikaiseksi näkyvä kokonaisuus, joka viimekädessä madaltaa myös asiakkaan ostokynnystä. Olemme kiinnittäneet tähän tarpeeseen myös ketjuna huomiota. Valikoimastamme löytyvät laadukkaat työvaatteet koko henkilökunnalle aina asiakaspalvelusta keittiöön saakka. Yhteiskunnan normit on asetettu ohjaamaan yksilöiden ja yhteisöjen käyttäytymistä. Niiden avulla luodaan turvallisuutta ja osaltaan ne tekevät yhteiskunnan toimimisen mahdolliseksi. On kuitenkin ymmärrettävä, että viimekädessä jokainen yksilö on vastuussa tekemisistään. Elintarviketurvallisuus on yksi osa tätä yhteiskunnan tarjoamaa normijärjestelmää. Muutos turvallisempaan ja laadukkaampaan tuotekokemukseen lähtee yksilön omasta päätöksestä, jota ympärillä olevan yhteisön tulee tukea. Lähde: oivahymy.fi

3 sämpylätoimittajamme: Lantmännen Unibake Päivittäistavaratukkuyhteistyöllä tehokkuutta liiketoimintaan Revonlahdella Valtatie 8:n varrella Pohjois-Pohjanmaan Revonlahdella sijaitseva hirsirakenteinen Nesteen huoltoasema on palvellut jo reilut kolme vuosikymmentä paikallisia ja ohikulkevia kuluttajia. Polttoaine- ja elintarvikemyynti aloitettiin vuonna Jo neljän vuoden päästä rohkea kauppiaspariskunta laajensi liiketoimintaansa, jonka tarkoituksena oli tarjota yhä laajempi valikoima myös syötävien tuotteiden osalta. Nykyinen kauppias Markku Leinonen otti liikepaikan vetovastuun vanhemmiltaan 90-luvun alkupuolella. Tänä päivänä liikepaikka on kasvanut kokonaisuudeksi, joka tarjoaa polttoaineen ja ruoan lisäksi myös majoituspalveluja. Tämän vuoden alkupuoliskolla Mes Tukku otti ison askeleen kohti päivittäistavaratukkuliiketoimintaa. Innovatiivinen ja kasvuhakuinen yhtiö tarjoaa nykyään pikaruokaliiketoimintansa lisäksi myös kilpailukykyisiä ja kustannustehokkaita ratkaisuja päivittäistavaroihin liittyvissä tarpeissa. Askellus kentällä on ollut aktiivista, ja ensimmäinen pysyvä jalanjälki jätettiin Revonlahden liikenneasemalle kesäkuussa. jien tarpeita ja kehitystarpeet tulee pystyä viemään lävitse nopeallakin aikataululla. Kustannustehokkuuden merkitystä liiketoiminnassa ei koskaan korosteta liiaksi. Revonlahdella muutostyön ensisijaisena tarkoituksena oli saada liiketoimintaan parempaa kannattavuutta. Taustatyö tehtiin tarkasti. Toiminnalliset asiat olivat päätöksenteossa keskeisiä, mutta lopullinen sysäys sopimukselle syntyi hintaedusta. - Ylittänyt odotukseni, arvostan Mes Tukun toimintaperiaatteita, jotka ovat olleet mutkattoman reiluja, kehuu tyytyväinen kauppias Markku Leinonen, kun häneltä kysytään, miten päivittäistavaratukkutoiminta on vastannut odotuksiaan. - Mes Tukku pystyi tarjoamaan ratkaisun, joka oli kilpailukykyinen, taustoittaa Leinonen päätöksen syntyä. Tuotevalikoiman suunnittelun tuloksena on syntynyt valikoimakirjat, jotka on räätälöity juuri ravintoloiden ja liikenneasemien tarvenäkökulmat huomioiden. Valikoimasuunnittelussa erityistä huomiota on saanut paikallisuus. Mes Tukku tarjoaa päivittäistavaratukkuvalikoiman, joka käsittää reilut 2000 yksilöityä tuotetta. - Valikoima on ollut meidän liiketoimintaa ajatellen täysin riittävä. Tilausten jättäminen on ollut helppoa ja tavaratoimitukset ovat pelanneet moitteettomasti, Leinonen kertoo. Liiketoiminta on jatkuvaa kehittämistä. Toimipistekohtaisen tuotetarjoaman tulee vastata entistä tehokkaammin kulutta- Vastuullisuus Unibakessa Lantmännen Unibake on johtava kansainvälinen leipomoryhmä, jonka erikoisalaa on pakastetut ja tuoreet leipomotuotteet HoReCalle ja vähittäiskaupalle. Suomessa tehtaamme on Vantaan Petikossa ja täällä me valmistamme hampurilais- ja hot dog sämpylöitä niin Suomen kuin kansainvälisille markkinoille. Teksti ja kuvat: Katarina Harjunpää, Lantmännen Unibake Kaikki toimintamme perustuu vastuullisuuden ja kestävän kehityksen mukaiseen ajatteluun sekä ruuan ehdottomaan turvallisuuteen. Laadukkaat tuotteemme tukevat aina asiakkaiden liitetoimintaa. Meidän vastuullisen toimintamme kulmakivet ovat: TUOTETURVALLISUUS: Emme tee kompromissejä ja pystymme toteuttamaan kaikkein vaativimpienkin asiakkaiden vaatimukset. LAATU: Varmistamme jatkuvasti kaikissa tuotantoprosessin vaiheissa, että tuotelaatu vastaa vaatimuksiamme. Tällä toiminnalla varmistamme tuotteidemme parhaan laadun. KESTÄVÄ KEHITYS: Kehitämme ratkaisuja, joilla vähennämme toimintamme vaikutuksia ilmastoon ja ympäristöön. kuun 2013 vaihteessa. Silloin arvioitiin kolme päivää elintarviketurvallisuusasioitamme. LUOTTETTAVUUS: Järjestelmällisellä toiminnan kehittämisellä pyrimme koko ajan parantamaan toimitusketjumme toimintaa. Ympäristöohjelmassamme seuraamme kuukausittain hävikkiä sekä sähkön, maakaasun ja veden kulutusta. Jätteiden hyötykäyttö on meillä lähes 100 %. Sämpyläjätteestä tehdään mm. biopolttoainetta. Kaatopaikalle ei mene enää mitään jätettä. Yrityksellämme on sertifioitu johtamisjärjestelmä, joka pitää sisällään neljä eri kansainvälistä standardia: ISO 9001, ISO 14001, ISO 22000, BRC. ISO 9001 on varsinainen johtamisjärjestelmästandardi, ISO ympäristöjärjestelmästandardi ja ISO ja BRC elintarviketurvallisuusstandardeja. Ulkopuolinen sertifiointilaitos arvioi säännöllisesti järjestelmämme toimivuutta ja viimeisin arviointi oli syys-loka- Me Lantmännen Unibakella olemme ottaneet alan edelläkävijän haasteen vastaan ja olemme valmiita kehittymään jatkuvasti. Sitoudumme kestävään kehitykseen, luonnonvarojen järkevään käyttöön ja vastuulliseen toimintaan. Valmistamme asiakkaillemme turvallisia ja laadukkaita tuotteita nyt ja tulevaisuudessa. Vuosi on kääntynyt loppusuoralle ja liikepaikoilla mietitään nyt kuumeisesti ensi vuoden tavoitteita. Kilpailu kokonaismarkkinasta on kiivasta ja menestyminen vaatii yhteistyökumppaneita, jotka pystyvät tarjoamaan kokonaisvaltaisia ratkaisuja. Toimivat liiketoimintakonseptit sekä kilpailukykyinen hinnoittelu ovat keskeisessä roolissa, kun mietitään lähitulevaisuuden valintoja. - Loppuvuosi on päätösten aikaa ja kauppiaat miettivät nyt tulevan vuoden yhteistyökumppaneitaan. Tarjoamme päivittäistavarahankintoihin ostokanavan, joka on osoittautunut kilpailukykyiseksi. Tulemme innolla kertomaan tästä kokonaisuudesta paikan päälle lisää, vakuuttaa Mes Tukun päivittäistavaratukkuliiketoiminnasta vastaava Vesa Nikkilä. Kuvia auditoinnista

4 ScanBurger-kauppiaspäivän satoa: Vuoden Ylipäällikkö, Kari Neilimo, Tarja Halonen ja Jari Litmanen Ensimmäiset, mutta ei takuulla viimeiset ScanBurger-kauppiaspäivät vietettiin onnistuneesti kesäkuussa Lahdessa. Hartwallin panimon tilat tarjosivat tapaamisellemme täydelliset puitteet. Iso kiitos Hartwallille. M.E.S. Marketing Oy:n toimitusjohtaja Juha Porrassalmen tervetuliaispuheen ja Hartwallin avainhenkilöiden esittelyn jälkeen tutustuimme uudistuneeseen M.E.S. Marketing Oy:hyn Jarkko Nissisen opastuksella. Maittavan lounaan nautittuamme pääsimme täysin vatsoin tutustumaan yhteistyökumppaneidemme tarjoamaan. Meillä oli ilo saada paikalle myös HK Ruokatalon, Unibake Lantmännen, High Peakin ja InShopin edustajat. M.E.S. Marketing Oy:n Mikko Virtanen esitteli Mes konseptit sekä uusimmat konseptielementit. Pääsimme näkemään myös toimipisteissä tehtyjä valmiita ratkaisuja. Iloksemme saimme kuulla positiivisia ja rohkaisevia uutisia myynnin vaikutukseen uusiin pyloneihin panostaneilta kauppiailta. Mes Tukun uusimpaan liiketoiminta-alueeseen eli päivittäistavaratukun valikoimaan meidät johdatteli Vesa Nikkilä. Tämä uusi mahdollisuus antaa kauppiaille laajan valikoiman tuotteita erittäin kilpailukykyisin hinnoin. Useat asiakkaamme ovatkin jo valinneet Mes Tukun myös päivittäistavaratoimittajaksi. Mikäli tahdot tutustua päivittäistavaratukkuumme lähemmin, otathan rohkeasti yhteyttä Vesa Nikkilään. Vesa tulee esittelemään teille tukkuvalikoimaamme henkilökohtaisesti. Vierailevana esiintyjänä saimme kuunnella M.E.S. Marketing Oy:n hallituksen puheenjohtajaa vuorineuvos Kari Neilimoa. Taloustieteiden tohtori Neilimo on toiminut muun muassa kolmen yliopiston professorina, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan (SOK) pääjohtajana ja Yleisradion sekä Tam- pereen yliopiston hallitusten puheenjohtajana. Hän on toiminut myös Suomen vapaamuurareiden yhdyskuntasuhteiden suurneuvojana. Kari Neilimon esitelmä ScanBurger-kauppiaspäivillä oli aiheesta: Miten ketjuyhteistyö voi parantaa itsenäisten kauppiaiden kilpailukykyä?. Esitelmässä kerrottiin, että kauppayritysten toimintaa ohjaa tällä hetkellä voimakas tarve muuntua. On entistä tärkeämpää tuntea asiakaskuntansa, tehdä asiakaslupauksia ja löytää uusia ansaintamahdollisuuksia. Tiedolla johtamisen merkitys tulee korostumaan kaupan arvoketjun tehokas hallinta, toiminnan volyymietujen hyödyntäminen ja asiakastarpeiden täyttäminen ovat edelleen kaupan menestystekijöitä. Myynti- ja asiakastietojen kerääminen, jakaminen ja hyödyntäminen ovat tärkeä kilpailukeino ketjutoiminnan kehittämisessä. Esityksessä käytiin myös läpi, kuinka kaupan arvoketjua ketjuohjausorganisaation tulee johtaa, kehittää ja koordinoida. Ketjuohjauksen toiminnan tuloksellisuutta tulee arvioida säännöllisesti kaikkien kaupan ketjun toimijoiden toimesta. Lopuksi kuuntelijat saivat esittää kysymyksiä. Kari Neilimolta kysyttiin mm. Miksi ruotsalaiset ketjut tuntuvat pärjäävän suomalaisia paremmin? Neilimo mainitsi kyseessä olevan oikeanlaisen työn tulosta, työn joka aloitettiiin Ruotsissa 80 -luvun alussa. Tällöin aloitettiin konsepti- ja ketjumaisen toiminnan kehitys, jonka hedelmiä ruotsalaiset yritykset (mm. Ikea, H&M, KappAhl, Lindex) tällä hetkellä poimivat. Suomalaiset tulevat etenkin kansainvälisessä vertailussa ketjutoiminnassa jälkijunassa, mutta meillä on mahdollisuus kiriä ja mennä ohi, kunhan teemme ketjuistamme hyvin johdettuja, kuluttajalle mielenkiintoisia ostoympäristöjä. Markkinointiosuuskunta Eräs päivän tärkeä teema oli markkinointiosuuskunnan perustaminen. Vesa Nikkilän alustuksen jälkeen teimme Innotiimin Mikko Seppäläisen ja Juha Lipposen johdolla syventäviä ryhmätöitä aiheesta. Kauppiaat olivat yksimielisiä siitä, että markkinointiosuuskunnan perustaminen on hyvä ratkaisu. Mietimme erilaisia toimintamalleja ja kustannusratkaisuja. Asiasta tullaan esittelemään tarkempi malli lähiaikoina. Hartwallin Panimon ohjatun tutustumiskierroksen jälkeen nautimme maittavan illallisen ja maistelimme Hartwallin tuotteita. Päivämme antoi kauppiaille mahdollisuuden tutustua toisiinsa sekä vaihtaa arvokkaita kokemuksia mm. ScanBurgerin tuotteiden ja markkinoinnin ympäriltä. Lämmin kiitos kaikille osallistuneille. Teitte päivästämme onnistuneen. Jokainen teistä on ansainnut Ylipäällikkö-tittelin yhteisen ScanBurger-ketjumme eteen tehdystä työstä. Taistelu jatkukoon ja ScanBurgerin lippu liehukoon yhä ylväämmin kiihtyvässä kilpailussa pikaruokamarkkinoilla. Toivottavasti tapaamme teidät kaikki tulevilla kauppiaspäivillämme, joista tiedotamme lähemmin. M.E.S. Marketing Oy halusi palkita kolmea ansioitunutta ravintolaa diplomeilla ja palkintoshekeillä. Vuoden Ylipäälikkö diplomin saaja J. Kärkkäinen on osoittanut erinomaisen arvokasta työtä ScanBurger-ketjussa, joka näkyvästi ja esimerkillisesti palvelee koko ketjun etua, vahvistaa selvästi brändiä ja ylittää kuluttajan kokemusta tuotteesta ja konseptista. Vuoden tulokas, muttei alokas diplomin saaja Neste Oil Keimola Itä on osoittanut erinomaisen arvokasta työtä ScanBurger-ketjussa hyvin aloittaneena ja suoriutuneena uutena ravintolana vahvistaen ketjua esimerkillisellä toiminnallaan, sekä yritystoiminnan vahvalla osaamisellaan. Vuoden panostaja diplomin saaja Matin ja Liisan asema on osoittanut erinomaisen arvokasta työtä ScanBurger-ketjussa panostamalla omaan toimintaansa henkilöstöään kouluttamalla, hyvällä asiakaspalvelullaan, myynnin kehittämisellään, sekä investoimalla toimipisteeseensä. Mukava iltamme huipentui hauskalla tavalla kun saimme tavata mm. Jari Litmasen, Tarja Halosen, Mika Salon, Jorma Uotisen, Andy McCoyn ja Aira Samulinin Jarkko Tammisen imitoimana. Vuoden Ylipäällikkö palkinnon otti vastaan Lahden J. Kärkkäisen Meri Syrjäläinen Sanna Isoaho esittelyssä: M.E.S. Marketing Oy:n Sanna Isoaho Tervehdys. Olen Sanna, logistiikka-assistentti Oulun tukusta. Olen kotoisin Kittilästä, mutta opinnot ja työt ovat vieneet minua välillä etelään ja ulkomaillekin. Oulussa olen asunut nyt vuodesta Aikaisemmin olen työskennellyt logistiikkatehtävissä lähinnä viennin parissa, viimeksi Nokia Siemens Networksilla. Mes Tukkuun tulin marraskuussa Kulunut vuosi on vierähtänyt todella nopeasti ja olen viihtynyt työssäni erinomaisesti. Työnkuvaani kuuluvat monet tukun päivittäiseen toimintaan liittyvät tehtävät. Vastaan tukkuun tehtävistä ostotilauksista ja niiden kuljetusjärjestelyistä sekä työskentelen tiiviisti myös asiakkaille lähtevien toimitusten parissa. Vastaan nykyään usein myös asiakaspalvelunumeroon, joten joillekin teistä olen jo sitä kautta tuttu. Työn ulkopuolella olen sporttinen perheenäiti. Perheeseemme kuuluvat mieheni Jussi ja lapset Anni ja Aapo (3- ja 6-vuotiaat). Erilaiset liikunta-aktiviteetit, kuten hiihto, juoksu, jalkapallo, laskettelu ja purjehdus kuuluvat perheen harrastuksiin. Juoksin syyskuussa Levillä ensimmäisen maratonini. Haaveilen vuoristovaelluksista sekä pyörämatkasta Eurooppaan. Aikaisemmin niin tärkeä osa elämää ollut kiipeilyharrastus on kuitenkin lasten tulon jälkeen jäänyt ainakin tauolle. Tiedä sitten vaikka sekin harrastus vielä viriäisi lasten kasvettua.

5 tule nähdyksi pylonin avulla Teksti: Sakari Tuomala / Pisa Marketing Oy ScanBurger luovaa kumppanuutta ScanBurgerin koostaan tunnetut hampurilaiset ovat jo vuosien ajan maistuneet Neste Oil Asikkala Vesivehmaalla. Paikalle ajetaan kauempaakin ravintolan omien mahtavien erikoishampurilaisten takia. Toimitusjohtaja Jarmo Immonen sai ScanBurger Vesivehmaalle lentävän lähdön, kun hän siirtyi keväällä 2011 Neste Oil Asikkala Vesivehmaan omistajaksi. Edellisen omistajan jäljiltä tiloissa toimi hyvällä menestyksellä suosittu ScanBurger-hampurilaispaikka. Jarmo Immonen päätti, että hampurilaisia myydään myös hänenkin omistamallaan huoltoasemalla. Jarmo Immonen selvitti franchisingille muitakin vaihtoehtoja, mutta hänen vertailussaan ScanBurgerin ketjuehdot ja -maksut olivat vertaansa vailla. - ScanBurgerin toimintamalli oli selvitykseni perusteella meille helpoin ja houkuttelevin vaihtoehto, toteaa Jarmo Immonen. Erityisesti Jarmo Immosta miellytti se, että yrittäjät eivät maksa erillisiä franchisingmaksuja. Yrittäjät ostavat raakaaineet tukusta, mikä varmistaa laadun ja toimitusvarmuuden. Valinnassa painoi tietenkin myös se, että ScanBurger oli aiemminkin toiminut Vesivehmaan Nesteellä. Hyvää ja toimivaa suhdetta kannatti jatkaa. - Meillä oli olemassa valmis asiakaskunta, jolle tuotteet ja ketju olivat tuttuja. Lisäksi raaka-aineiden laatu on hyvä ja ScanBurgerin maine kunnossa. Henkilökunnalla oli valmiina osaaminen ja burgereiden reseptit opittuna. Siirtyminen oli helppoa: edellisen omistajan jäljiltä lähes kaikki oli valmiina. Luotettavaa kumppanuutta Hyvä franchisingkumppanuus on parhaimmillaan toimivaa vuorovaikutusta. Siinä ketju tukee paikallisia yrittäjiä päivittäisessä tekemisessä ja vastavuoroisesti ketju kuulee kentältä yrittäjiltään ehdotuksia, palautetta ja ideoita. Näin toiminta kehittyy ja kasvaa. ScanBurger-yrittäjät saavat säännöllistä markkinointitukea kuukausittain ketjultaan. Lisäksi kampanjoita varten ketju tuottaa mainosmateriaaleja. Lisäksi ketjun tarjoamaa markkinointiosaamista hyödynnettiin Vesivehmaan ScanBurgerin paikallisen erikoisuuden markkinoinnissa. - Saamme hyvin suunnitteluapua mainostamiseen, teippausten suunnitteluun ja kalustamiseen. Kun uusia teippejä tarvittiin, ketju toimitti teippaajatkin paikalle. Nämä asiat hoituvat todella helposti ketjun avulla. - Kentällä yrittäjät näkevät hyvin, mitä tuotteita tarvitaan. Körri Hot Burgerin rinnalla yksi paikan kestosuosikeista on perinteinen ScanBurgerin juustoateria. ScanBurgerin toimintamalliin kuuluu, että paikallisuutta arvostetaan ja ketjukonsepti antaa yrittäjille mahdollisuudet edistää myyntiään luovasti uusin ratkaisuin. Omia kampanjoita ScanBurger on ollut Jarmo Immoselle yhteistyökumppani, joka on antanut yrittäjälle erittäin paljon vapaita käsiä toiminnan kehittämiseen. Vesivehmaan ScanBurger on yhteistyössä ketjun kanssa luonut esimerkiksi paikan oman hampurilaisen luonnollisesti ScanBurgerin toimittamista herkullisista raaka-aineista. - Mahtava Körri Hot Burger on myynnissä vain meidän pisteessämme. Se on myynyt itsensä erinomaisesti läpi. Osa asiakkaistamme ajaa pitkänkin matkan tullakseen juuri tämän erikoisuuden takia meille. Jarmo Immosella on kokemusta myös muista omista myynninedistämiskampanjoista, joita ketju on tukenut. - Teimme alueellisen markkinointikampanjan useamman Lahden seudun ScanBurger-yrittäjän kanssa euron hampurilaisista. Ketju on tarjonnut mahdollisuuden toteuttaa tällaisiakin omia alueellisia kampanjoita. Olimme muuten erittäin tyytyväisiä kampanjan tuloksiin. Jarmo Immosen mukaan yhteistyö ScanBurgerin kanssa on toiminut erittäin hyvin. - Asiat hoituvat juuri niin kuin sopimuksessamme lukee, eikä varmasti tule mitään yllätyksiä, painottaa Jarmo Immonen. Toimintamalli on yrittäjälle edullinen, yrittäminen on helppoa aloittaa ja ketjumarkkinointi erittäin tehokasta. PYLONIN MERKITYS ASIAKASVIRRAN KASVATTAMISEEN Liikkuuko liikepaikkasi läheisyydessä paljon autoja? Mikäli vastaus on myönteinen, pylonilla todennäköisesti olisi suuri vaikutus saada tiellä liikkujia tulemaan liikepaikallesi käymään. Pylonin valomainos näkyy avoimessa maastossa n. 1 km etäisyydelle (n. 1 min ajoaikaa ennen pihaa). Mutkaisella tiellä tai metsäisellä alueella näköetäisyys on lyhyempi. Pylonin käyttö on perusteltua, jos se on mahdollista nähdä vähintään n. 10 sekuntia ennen pihaan kääntymistä. Tämä antaa riittävästi aikaa kuskille tehdä päätöksen tulla käymään liikepaikalle. Pylonia voidaan pitää myös turvallisuustekijänä (voit mainita asiasta lupaa haettaessa), etenkin teillä, joissa ei ole erikseen kääntyvien kaistaa. Asiakasvirran mahdollisessa hyödyntämisessä on luonnollisesti liikepaikkaeroja (liikennemäärät, liittymän sijainti jne.). Lasketaan esim. niin, että saisimme pylonilla 1% lisähyödyn kävijämäärään. Eli jos tiellä liikkujia olisi päivässä 1000 kpl, lisäasiakkaita tulisi 10 kpl/pv. Myyntikate keskimäärin näiden osalta n. 40, jolloin 30 päivässä lisämyyntiä kertyisi n ja vuodessa n Tästä tulee vähentää ScanBurger pylonin sähkökustannus n. 250 /v (hämäräkytkimen takana, led valaistus n h/v) ja esim. vuokrauskulu 160 /kk tai investointikulu kertahankinnalla 5426,40. Yhden prosentin lisäasiakasvirran hyödyntämisellä edellä mainituilla luvuilla tarkoittaisi sitä, että pylonin takaisinmaksu olisi kertahankinnalla n. 4-5 kk. Ei hullummin, kun ScanBurger pylonilla on kolmen vuoden takuu ja vähintään viiden vuoden käyttöikä. Eikä siinä vielä kaikki, mikäli myymäläsi on iskussa, voit hyödyntää kaupallisesti lisäasiakasvirtaa muutenkin. Miten saan ScanBurger pylonin? Pylonin sijoittamiseksi tarvitaan maanomistajan ja viranomaisen lupa. Asemakaava-alueen ulkopuolella lupaviranomainen on ELY-keskus, asemakaava-alueella, tieliikennealueen ulkopuolella, lupaviranomainen on kunta. Poikkeuslupaa haetaan lomakkeella, jonka liitteenä on kuva mainoksesta (saat kuvan Messiltä), asemapiirros (saat kuvan esim. rakennusvalvonnasta) mainoksen sijainnista sekä maanomistajan lupa mainoksen sijoittamiseen. Lupakäsittely voi viedä aikaa jopa kaksi kuukautta. Myönteinen päätös määräaikaisesta mainosluvasta maksaa 330, kielteisistä päätöksistä veloitetaan käsittelymaksu 30. Lisätietoa asiasta ja hintojen tarkistus osoitteessa: (opasteet/mainonta tien varrella). Otathan minuun yhteyttä (mikko.virtanen@mestukku.fi), mikäli tarvitset lupakuvissa apua. Pylonin anturan periaatekuva löytyy Messiltä valmiina, kuvan avulla pystyt kysymään tarjouksia ennen virallisen luvan saamista esim. paikalliselta rakennusliikkeeltä ja sähköliikkeeltä (lisäksi rakennesuunnittelijan käyttö on perusteltua, etenkin jos maaperän koostumusta ei tiedetä). Luvan saamisen jälkeen anturan tekeminen vie pätevältä rakennusliikkeeltä n. 1-2 pv (+ betonin kuivamisaika). ScanBurger pylonin tilauksen voi tehdä sähköpostilla heidi.elers@mestukku.fi. Mainitsethan, että haluatko ostaa pylonin vai vuokrata. ScanBurger pyloneiden toimitusaika on 1-4 viikkoa. Anturan kuivattua on mahdollista asentaa pyloni paikoilleen. Mes tarjoaa pylonin asennuksen (pystytys ja sähköistys) yhteistyökumppanien avulla, jolloin varmistetaan pylonin käyttöönotto sovitussa aikataulussa. Mikäli haluat asennuttaa pylonin itse, myös se on mahdollista. Huomioithan siinä tapauksessa, että pylonin nostamiseen tarvitaan nosturi ja sähköasentaja. Suositeltavaa on, että pylonin valaistus on sekä hämärä- että kellokytkimen takana, jolloin pylonin käyttöikä pitenee ja sähkönkulutus pysyy tehokkaana. Olethan valppaana siinä vaiheessa kun ScanBurger pyloni nousee pystyyn, sillä silloin kannattaa kiirehtiä kassakoneen taakse ottamaan nykyisiä ja uusia asiakkaita vastaan! Haluatko lisätietoa pylonista? Olethan yhteydessä mikko.virtanen@ mestukku.fi tai p Mikäli haluat käytännön kokemuksia suoraan kauppiailta, niin uudenmallinen ScanBurger pyloni on asennettu mm. Toijalaan, Längelmäkeen, Espoo Mankkiin, Kangasniemeen ja Äänekoskelle. Saatujen positiivisten myyntilukujen perusteella pylonin hankintaa voidaan suositella (huomioitava myös se tosiseikka, että useassa näissä ravintoloissa on tehty myös muita toimenpiteitä myynnin kasvattamiseksi). Pylonin hankinta on kannattava investointi, mikäli liikepaikkasi sijaitsee vilkkaan liikenteen vieressä.

6 intia ino arkk M * Tavoi * Tamm tetaan ikuuss Jättitaulu Tulossa joululo a jaeta Valtakunnan suurin paikallinen tai valtakunnallinen media Valtaväylillä ja kaupunkien liittymäalueilla sijaitsevien Jättitaulujen (yli 24 m2) näyttävä mainospinta antaa loistavat mahdollisuudet huomatulle ulkomainoskampanjalle.... malais an vira et Jätt llisia N itaului lla HL-kie kkoja ScanBurger, Pepsi ja NHL tähtipelaajat samassa joukkueessa Toivotamme ketjuumme tervetulleeksi uudet ja tulevat toimipisteet: Ohiajavista autoilijoista ja matkustajista nimittäin kaksi kolmesta katsoo taulua. Jättitaulu sopii hyvin sekä valtakunnalliseen brändimainontaan että yksittäisen Neste Oil, Heinävesi kauppapaikan ohjaavaksi taktiseksi mainokseksi. Suomi Grilli, Mikkeli Lounaskahvila Saarto&Pirttijärvi, Forssa Tammela St1, Nokia TeePee, Hämeenkyrö Neste, Kuortane 9 90 Viitostupa, Pöljä Neste, Revonlahti Kappelin Grilli, Kaustinen Teimme kesällä 2013 valtakunnallisen Jättitaulukampanjan yhteistyössä Hartwallin kanssa. Kampanjassa oli mukana 73 taulua ympäri Suomea. Kampanja sai erittäin paljon positiivista palautetta ja se huomattiin, siksi uusimme kampanjan 50:llä taululla joulu-tammikuussa. Jättitaulut tavoittavat ympäri vuoden niin lomasesonkeina kuin arkenakin, sillä autolla matkustetaan päivittäin niin töihin, ostoksille kuin vapaa-ajallekin. Rutiinireittien varrella oleva mainos kohdataan päivittäin, jolloin viestin teho on kiistaton. Rauhallinen mediaympäristö ja vähäinen muu mediahäly sekä suuri pinta-ala antavat Jättitaulujen mainoksille pitkän vaikutusajan. Valaistujen pintojen näkyvyys korostuu pimeällä, kun ympärillä on vain vähän valoa. Jättitaulut tavoittavat tehokkaasti eri kohderyhmät, mutta maanteillä liikkuvat korostuneesti hyvin toimeentulevat, vuotiaat miehet. Lomasesonkeina Jättitaulukampanjalla tavoittaa runsaasti perheitä. Teillä nähdyt kampanjat tavoit- tavat nopeasti suuren joukon päivittäisistä ostoista päättäviä ihmisiä. Henkilöautoilun osuus kaikista matkoista oli vuonna tehdyn henkilöliikennetutkimuksen mukaan 58 prosenttia ja julkisen liikenteen osuus kahdeksan prosenttia. Keskimäärin yksityisautossa matkustaa aina 1,8 matkustajaa. Nyt on sen verran kova ketju jäällä, että kannattaa tehdä takan reunalle pokaaleil- Clear Channelin tarjoama Jättitauluverkosto on valtakunnallinen ja mahdollista on ostaa mitä vain yksittäisestä taulusta aina koko Suomen kattavaan verkostoon. Tarjolla on noin 1500 erinomaista lokaatiota. Hinnoittelun perusteena on lokaatio, määrä ja kampanjan kesto, jolloin hinta on hyvin kilpailukykyinen esimerkiksi muuhun paikallismainontaan verrattuna. Mikäli oma jättitaulu kiinnostaa, kysy tarjousta tai lisätietoa. le tilaa. Yhteistyö Hartwallin kanssa tuo Clear Channel, Outdoor myynti Myyntipäällikkö Lassi Liukkonen , lassi.liukkonen@clearchannel.fi Suomi on jääkiekkokansaa ja uusi vuosi starttaa energisesti Pepsi Max:n NHL-kampanjan merkeissä. Kampanjatuoteaterian ostaja saa veloituksetta virallisen NHL-jääkiekon. ScanBurger-yrittäjä saa kiekot veloituksetta muun kampanjamateriaalin mukana. maailman kovimman lätkäliigan ScanBurgereihin ja peliä pelataan virallisella NHL-jääkiekolla.

7 M.E.S. Marketing Oy Mes Tukku Asiakaspalvelu: Puh Faksi Sähköpostiosoitteet: Juha Porrassalmi Toimitusjohtaja p Helsinki Malmin raitti Helsinki Minna Virtanen Markkinointipäällikkö p Mikko Virtanen Jakelukanavapäällikkö p Martti Kuoppa Myyntipäällikkö p Timo Luhtala Asiakkuuspäällikkö p Heidi Elers Koordinaattori p Toni Kivilahti Johtaja / tarjoama ja tuotekehitys p Oulu Poikkimaantie Oulu Outi Sarajärvi Tuotepäällikkö p Sanna Isoaho Logistiikka-assistentti p Elias Sarajärvi Johtaja / asiakkuus ja ketjutoiminta p Ranua Keskustie Ranua tampere Finlaysoninkuja Tampere Vesa Nikkilä Ostojohtaja p

OIVA Valvontatietojen julkistaminen

OIVA Valvontatietojen julkistaminen OIVA Valvontatietojen julkistaminen Mikä Oiva on? Valtakunnallista uutta elintarvikevalvonnan tietojen julkistamisjärjestelmää kutsutaan Oivaksi. Valvontatietojen julkistaminen perustuu elintarvikelakiin

Lisätiedot

OIVA VALVONTATIETOJEN JULKISTAMINEN

OIVA VALVONTATIETOJEN JULKISTAMINEN OIVA VALVONTATIETOJEN JULKISTAMINEN Oiva- infopäivät elintarvikealan toimijoille Kesäkuu 2013 Kalajoen kaupunki Ympäristöterveydenhuolto / terveystarkastajat Tarkastettavat asiat koottu 18 ryhmään (elintarvikkeiden

Lisätiedot

Hämeenlinna

Hämeenlinna Hämeenlinna 24.5.2016 MIKÄ OIVA? Valtakunnallista uutta elintarvikevalvonnan tietojen julkistamisjärjestelmää kutsutaan Oivaksi. Valvontatietojen julkistaminen perustuu elintarvikelakiin (23/2006). MIKÄ

Lisätiedot

UUTTA MUOTOILUA JA HYVÄÄ FASTFOOD UUTUUKSIA & ideoita

UUTTA MUOTOILUA JA HYVÄÄ FASTFOOD UUTUUKSIA & ideoita UUTTA MUOTOILUA JA HYVÄÄ FASTFOOD UUTUUKSIA & ideoita SAUNAILLAN SUOSIKKI JA ALKUPALOJEN KUNKKU! Mini maistuu MUHKEALTA Minihampurilaiset sopivat TUOTE 100% KOOSSA erinomaisesti moniin erilaisiin tilanteisiin:

Lisätiedot

OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT

OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT Markkinointi on Asiakaslähtöistä ajattelu Tuote-, hinta-, jakelutie- ja viestintäratkaisujen tekemistä ja toimenpiteiden toteuttamista mahdollisimman hyvän taloudellisen

Lisätiedot

OIVA -valvontatietojen julkistaminen. Elintarviketurvallisuusvirasto Valvontaosasto

OIVA -valvontatietojen julkistaminen. Elintarviketurvallisuusvirasto Valvontaosasto OIVA -valvontatietojen julkistaminen Elintarviketurvallisuusvirasto 1 Mikä Oiva? Valtakunnallista uutta elintarvikevalvonnan tietojen julkistamisjärjestelmää kutsutaan Oivaksi. Valvontatietojen julkistaminen

Lisätiedot

Myydään leipomokahvilasekatavarakauppa

Myydään leipomokahvilasekatavarakauppa Myydään leipomokahvilasekatavarakauppa Juankosken keskustassa huippupaikalla Yrityksen nimi: Sepon Valinta Oy Yrityksen osoite: Juankoskentie 17, 73500 Juankoski Perustamisvuosi: 1986 Toimiala: Kauppa

Lisätiedot

OIVA valvontatietojen julkistaminen

OIVA valvontatietojen julkistaminen OIVA valvontatietojen julkistaminen Oiva- asteikko 2 Miten luet Oivaraporttia Tarkastettavat asiat koottu 18 ryhmään vähittäismyynti ja tarjoilu 1. Omavalvontasuunnitelma 2. Tilojen ja välineiden soveltuvuus,

Lisätiedot

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ BRANDS Lisää myyntiä Vahvista BRÄNDIÄ VIESTINTÄ myymälässä MIKSI SE ON TÄRKEÄÄ? Hyödyntämällä näitä tietoja voit lisätä myyntiä melkoisesti Haluatko lisätä myyntiä? Viesti enemmän Haluatko kasvattaa MARKKINAOSUUTTASI?

Lisätiedot

- Lähiruokatukku ja -myymälä. LähiPuoti Remes. - Paikallisia Herkkuja -

- Lähiruokatukku ja -myymälä. LähiPuoti Remes. - Paikallisia Herkkuja - - Lähiruokatukku ja -myymälä LähiPuoti Remes - Paikallisia Herkkuja - Yrityksen toiminta: LähiPuoti Remes Oy perustetaan ja toiminta alkaa 2012-2013 vaihteessa, Puotipuksu Kimmo Remes. Lähi- ja luomuruokaa

Lisätiedot

Mistä kannattaa aloittaa?

Mistä kannattaa aloittaa? Olet saanut yritysidean ja päättänyt perustaa yrityksen. Yhtä aikaa muiden perustamistoimenpiteiden kanssa täytyy alkaa miettimään yrityksen markkinointia. Ilman markkinointia yrityksellä ei ole yhtään

Lisätiedot

Oivahymy-pilotin kokemukset ja jatkosuunnitelmat. 24.-25.1.2012 Elintarvikevalvonnan valtakunnalliset koulutuspäivät Tampere Ulla Poutiainen, SULO

Oivahymy-pilotin kokemukset ja jatkosuunnitelmat. 24.-25.1.2012 Elintarvikevalvonnan valtakunnalliset koulutuspäivät Tampere Ulla Poutiainen, SULO Oivahymy-pilotin kokemukset ja jatkosuunnitelmat 24.-25.1.2012 Elintarvikevalvonnan valtakunnalliset koulutuspäivät Tampere, SULO Oivahymy Tausta Mitä pilotissa tehtiin Kokemukset pilotista Jatkosuunnitelmat

Lisätiedot

Matkailutuotteet ostettaviksi Sessions-työpaja

Matkailutuotteet ostettaviksi Sessions-työpaja Sami Köykkä Matkailutuotteet ostettaviksi Sessions-työpaja 26.2.2014 Agenda 10:00 Aloitus 10:20 Kertaus 10:45 Vieraileva puhuja 11:30 Lounas 12:15 Ratkaisun suunnittelu 13:20 Toteutussuunnitelma 13:50

Lisätiedot

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä

Lisätiedot

Sosiaalinen media vetovoimaisuuden edistäjänä

Sosiaalinen media vetovoimaisuuden edistäjänä Sosiaalinen media vetovoimaisuuden edistäjänä Ville Lehtovirta Aleksin Kaiku Oy 15.11.2012 Paula, taloustoimittaja Anita, asiakas Matti, myyntipäällikkö Teppo, työnhakija Viestintä www.aleksinkaiku.fi

Lisätiedot

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesäkuussa 2014. Vastauksia kertyi yhteensä 34 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille!

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesäkuussa 2014. Vastauksia kertyi yhteensä 34 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kesä 2014 ASIAKASTYYTYVÄISYYS Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesäkuussa 2014. Vastauksia kertyi yhteensä 34 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kokosimme tähän dokumenttiin yhteenvedon tutkimuksen

Lisätiedot

Länsi-Tampereen Lähiuutiset & Lielahti.com Länsi-Tampereen kaikki tarjoukset onhan sinun tuotteesi mukana!

Länsi-Tampereen Lähiuutiset & Lielahti.com Länsi-Tampereen kaikki tarjoukset onhan sinun tuotteesi mukana! Länsi-Tampereen Lähiuutiset & Lielahti.com Länsi-Tampereen kaikki tarjoukset onhan sinun tuotteesi mukana! MEDIAKORTTI 2015 SIVUSTO ( LIELAHTICOM.LÄHIUUTISET.FI ) Lisämyyntiä helposti ja nopeasti! Avaimet

Lisätiedot

Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset Kainuussa

Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset Kainuussa Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset Kainuussa Susanna Määttä susanna.maatta@helsinki.fi Kainuun Maaseutu- ja Elintarvikepäivä 28.11.2014 9.10.2013 1 Valtakunnallisen lähiruokaselvityksen tuloksia 03.12.2014

Lisätiedot

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle Bodomin kartanon väki toivottaa sinut tervetulleeksi! Master Golf toimii Bodom-järven rannalla, historiallisen Bodomin kartanon ympärillä, Espoossa. Yhtiö on perustettu vuonna 1987 ja sillä on kaksi erilaista

Lisätiedot

KESKO OSTAA SUOMEN LÄHIKAUPAN. 18.11.2015 Pääjohtaja Mikko Helander

KESKO OSTAA SUOMEN LÄHIKAUPAN. 18.11.2015 Pääjohtaja Mikko Helander KESKO OSTAA SUOMEN LÄHIKAUPAN 18.11.2015 Pääjohtaja Mikko Helander KESKO OSTAA SUOMEN LÄHIKAUPAN Velaton kauppahinta noin 60 milj. euroa Suomen Lähikaupalla on 643 Siwaa ja Valintataloa Liikevaihto 2014

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi Kari Juutilainen InHunt Group gsm 044 995 5382 kari.juutilainen@inhunt.fi www.urawulffilla.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus

Lisätiedot

Dialog Campaigns on myynnin fully automatic sarjatulityökalu. Se on ratkaisu monimutkaisten myyntihankkeiden markkinointiin.

Dialog Campaigns on myynnin fully automatic sarjatulityökalu. Se on ratkaisu monimutkaisten myyntihankkeiden markkinointiin. Dialog Campaigns on myynnin fully automatic sarjatulityökalu. Se on ratkaisu monimutkaisten myyntihankkeiden markkinointiin. 130 2 5KÄVIJÄMÄÄRÄN KASVU WWW-SIVUJEN KEHITTÄMISELLÄ ENEMMÄN SPONTAANEJA ENEMMÄN

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt 2018 WWW.PITKOSPUU.FI Sosiaalisen median mahdollisuudet Sosiaalinen media eli some, on tuonut tulleessaan muutoksen markkinointiin niin suunnittelussa kuin toteutuksessa.

Lisätiedot

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille Kerro kokemuksia ja mielipiteitä Lahjan Päivästä. Tänä vuonna kampanjaa vietetään uudella konseptilla ja senkin vuoksi on tärkeää kuulla sinun mielipiteesi

Lisätiedot

Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta

Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta Miten lisää arvoa? Kuinka saada lisää arvoa kalalle ja kalan kasvattajalle? Osallistujat ohjattiin ideoimaan keinoja kalan ja kalankasvattajien

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

Cover lasitusjärjestelmät parvekkeille ja terasseille Cover-lasitusjärjestelmät parvekkeille ja terasseille - laajentaa parvekkeesi ja terassisi käyttömahdollisuuksia säästä riippumatta - suojaa melulta,

Lisätiedot

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään. 28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 27.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

SALAATTIA ITSEPALVELUNA projektin tulokset

SALAATTIA ITSEPALVELUNA projektin tulokset SALAATTIA ITSEPALVELUNA projektin tulokset Elintarvikevalvonnan valvontasuunnitelmaan kuuluva projekti, 2015 PROJEKTIN TOTEUTUS o Projekti toteutettiin normaalien perustarkastusten eli Oiva-tarkastusten

Lisätiedot

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen Canon Essential Business Builder Program Avain yrityksesi menestykseen Essential Business Builder Program: esittely Painotoimintaan liittyy monenlaisia haasteita, ja toiminnan kasvattaminen on usein vaikeaa.

Lisätiedot

Useasti Kysyttyä ja Vastattua

Useasti Kysyttyä ja Vastattua 1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 23.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy

Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy Yrityksen toiminta: - LähiPuoti Remes Oy on perustettu tammikuussa 2013, Puotipuksuna Kimmo Remes. - Yrityksen kotipaikka on Humppila ja toiminta-alueena Lounais- ja Etelä-Suomi.

Lisätiedot

Kilpailukykyä maidontuotantoon -maidontuottajan näkökulma

Kilpailukykyä maidontuotantoon -maidontuottajan näkökulma Kilpailukykyä maidontuotantoon -maidontuottajan näkökulma Maidontuotannon kokonaisvaltainen laatu Yhteenveto: Toimintaympäristön tarkastelu- ja ennakointitilaisuus 6/6 Tilaisuuden avaus ja tavoitteet Matti

Lisätiedot

Aluetukku LähiPuoti Remes Oy

Aluetukku LähiPuoti Remes Oy Aluetukku LähiPuoti Remes Oy Yritysten toiminta: LähiPuoti Remes Oy on perustettu 2013, Puotipuksuna Kimmo Remes. Yrityksen kotipaikka on Humppila ja toiminta-alueena Lounais-Häme ja Pirkanmaa. Valikoimissa

Lisätiedot

Suomalaisia 15-79-vuotiaita internetin käyttäjiä on yli 3,9 miljoonaa.

Suomalaisia 15-79-vuotiaita internetin käyttäjiä on yli 3,9 miljoonaa. Verkkokaupan tilanne Suomalaisia 15-79-vuotiaita internetin käyttäjiä on yli 3,9 miljoonaa. 65 %:lla suomalaisista on käytössään älypuhelin. Suomalaisista kuluttajista 45 % tekee verkko-ostoksia. Vuonna

Lisätiedot

Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon

Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon Avaa ovet varasto- ja logistiikkatilaan osoitteessa Äimäkuja 6, Oulu. TERMINAALIT 2,5 KM KESKUSTA 3,5 KM ORITKARIN SATAMA 1 KM LIMINGANTIE 700 M POIKKIMAANTIE

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

3. Puhtaanapito 3.1. Tilojen yleinen siisteys ja puhtaus Oiva-huomio: Toimenpide:

3. Puhtaanapito 3.1. Tilojen yleinen siisteys ja puhtaus Oiva-huomio: Toimenpide: Liite 1qs, Elintarvikkeiden myynti ja tarjoilu (13.1.2014) Sivu 1 / 5 Tarkastuksen suorittaja Tarkastuksen pvm Huoneiston nimi ja osoite Läsnä: Toteutus A B C D Ei sovelleta Ei tarkasteta 1. Omavalvontasuunnitelma

Lisätiedot

Sähköistä asiointia graafisen alan yritysverkostossa - projektin yhteenveto - Ismo Heikkilä, VTT

Sähköistä asiointia graafisen alan yritysverkostossa - projektin yhteenveto - Ismo Heikkilä, VTT Sähköistä asiointia graafisen alan yritysverkostossa - projektin yhteenveto - Ismo Heikkilä, VTT 2 Projektin alkutilanne Suomalaiset tilaavat painotuotteita yhä enemmän ulkomaisista verkkokaupoista kaikkien

Lisätiedot

Lehdistömateriaali Julkaisuvapaa 5. kesäkuuta 2013 klo 18.00

Lehdistömateriaali Julkaisuvapaa 5. kesäkuuta 2013 klo 18.00 Lehdistömateriaali Julkaisuvapaa 5. kesäkuuta 2013 klo 18.00 The Veuve Clicquot Business Woman Award 2013 Catharina Stackelberg Toimitusjohtaja ja perustaja Marketing Clinic Oy Valintalautakunnan lausunto

Lisätiedot

RETAIL JA BRÄNDIKONSEPTIT Marina Vahtola Executive in Residence

RETAIL JA BRÄNDIKONSEPTIT Marina Vahtola Executive in Residence RETAIL JA BRÄNDIKONSEPTIT Marina Vahtola Executive in Residence 28.10.2014 YLIVOIMAINEN KONSEPTI YLIVOIMAINEN VALIKOIMA (Bauhaus) EDULLISIMMAT HINNAT (Lidl, H&M) OMA MALLISTO, DESIGNERIT (IKEA) YLIVOIMAINEN

Lisätiedot

Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi!

Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi! Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi! Coffeebrewer miten se toimii? Coffeebreweriä voidaan parhaiten kuvata kertakäyttöiseksi

Lisätiedot

PIENMEIJERIPÄIVÄT Hämeenlinna 14.11.2014 Sanna Tuomi Terveystarkastaja. Hämeenlinnan kaupunki

PIENMEIJERIPÄIVÄT Hämeenlinna 14.11.2014 Sanna Tuomi Terveystarkastaja. Hämeenlinnan kaupunki PIENMEIJERIPÄIVÄT Hämeenlinna 14.11.2014 Sanna Tuomi Terveystarkastaja Hämeenlinnan kaupunki 13.11.2014 Mikä on Oiva? Oiva-järjestelmä on Eviran määräämä tapa julkaista valvontatiedot. Valvontatietojen

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Yhteistyöstä menestystä Forma messut on Taito Shopketjun myymälöille tärkein sisäänostotapahtuma ja paikka kohdata tavarantoimittajia. Siksi se

Lisätiedot

MTL-Barometri 4Q/2012 Tulokset. Tarja Virmala Toimitusjohtaja, MTL ry

MTL-Barometri 4Q/2012 Tulokset. Tarja Virmala Toimitusjohtaja, MTL ry MTL-Barometri 4Q/2012 Tulokset Tarja Virmala Toimitusjohtaja, MTL ry 9.1.2013 1 MTL-Barometri Q4/2012 Tutkimusajanjakso 4.12. 21.12.2012 Verkkotutkimus sähköpostikutsulla Kohderyhmänä 433 Suomen suurinta

Lisätiedot

Tehtävänä lappilaisen elämän tiedon välitys suomen kieltä puhumattomille

Tehtävänä lappilaisen elämän tiedon välitys suomen kieltä puhumattomille MEDIA- KORTTI Tehtävänä lappilaisen elämän tiedon välitys suomen kieltä puhumattomille Lähde mukaan viemään oma viestisi heille, jotka sitä etsivät ja tarvitsevat. Kauttamme tavoitat alueesta kiinnostuneet

Lisätiedot

Suomen Franchising-Yhdistys ry:n tietopaketti: Franchising Suomessa. www.franchising.fi

Suomen Franchising-Yhdistys ry:n tietopaketti: Franchising Suomessa. www.franchising.fi Suomen Franchising-Yhdistys ry:n tietopaketti: Franchising Suomessa Suomen Franchising-Yhdistys ry. (SFY) Yhdistys on perustettu 1988 Vuonna 2013 yhdistys vietti 25-juhlavuotta teemalla 1000 uutta yritystä

Lisätiedot

Sosiaalinen media yrityskäytössä Yhteenvetoraportti, N=115, Julkaistu: 14.2.2011. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Sosiaalinen media yrityskäytössä Yhteenvetoraportti, N=115, Julkaistu: 14.2.2011. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Sosiaalinen media yrityskäytössä Yhteenvetoraportti, N=115, Julkaistu: 14.2.2011 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Sosiaalista mediaa hyödynnetään yrityksessäni tällä hetkellä Vastaus Lukumäärä Prosentti

Lisätiedot

FUN TAMPERE MEDIATIEDOT 2018

FUN TAMPERE MEDIATIEDOT 2018 FUN TAMPERE MEDIATIEDOT 2018 Miksi RADIO? Radiomainonnalla saa paljon hyviä kontakteja edullisesti Radio ohjaa kuluttajat nopeasti nettisivuille tai suoraan verkkokauppaan Radiomainonta kestää kontaktihinnaltaan

Lisätiedot

Suomen Franchising-Yhdistys ry:n tietopaketti: Franchising Suomessa. www.franchising.fi

Suomen Franchising-Yhdistys ry:n tietopaketti: Franchising Suomessa. www.franchising.fi Suomen Franchising-Yhdistys ry:n tietopaketti: Franchising Suomessa Suomen Franchising-Yhdistys ry. (SFY) Yhdistys on perustettu 1988 Vuonna 2013 yhdistys viettää 25-juhlavuotta teemalla 1000 uutta yritystä

Lisätiedot

Maailman johtava rototiltti Rototilt juhlii 30 vuottaan

Maailman johtava rototiltti Rototilt juhlii 30 vuottaan Paikallisesta keksinnöstä urakointialan mullistajaksi: Maailman johtava rototiltti Rototilt juhlii 30 vuottaan 30 vuotta sitten syntyi tuote, joka sittemmin muutti koko alaa. 80-luvun puolivälissä keksittiin

Lisätiedot

Sosiaalinen media muuttaa maailman. Nyt! Heti! Nopeasti!

Sosiaalinen media muuttaa maailman. Nyt! Heti! Nopeasti! Sosiaalinen media muuttaa maailman Nyt! Heti! Nopeasti! Sara-Maria Forsberg Syyskuu 2014: 2 elokuvaa ja kansainvälinen levytys-sopimus Maaliskuu 2014: Kassaneiti Sosiaalinen Media YouTube Tuotetaan sisältöä

Lisätiedot

MEDIAKORTTI 2011. Mediatiedot. Paranormaaliblogi.net on Suomen suosituin paranormaaliin uutisointiin keskittyvä sivusto.

MEDIAKORTTI 2011. Mediatiedot. Paranormaaliblogi.net on Suomen suosituin paranormaaliin uutisointiin keskittyvä sivusto. Mediatiedot Paranormaaliblogi.net on Suomen suosituin paranormaaliin uutisointiin keskittyvä sivusto. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä jo vuodesta 2007 lähtien. Tarjoamme

Lisätiedot

Markkinoinnin automaatio. Parempia liidejä myynnille! Huomispäivän asiakkaasi ovat tänään verkossa.

Markkinoinnin automaatio. Parempia liidejä myynnille! Huomispäivän asiakkaasi ovat tänään verkossa. Markkinoinnin automaatio Parempia liidejä myynnille! Huomispäivän asiakkaasi ovat tänään verkossa. Tervehdys ystävät, Markkinoinnin automaatio on tämän hetken kuumimpia termejä digitaalisessa markkinoinnissa.

Lisätiedot

Aamun ohjelma. Mika Turtia, myyntiryhmänpäällikkö, Kaleva Oy

Aamun ohjelma. Mika Turtia, myyntiryhmänpäällikkö, Kaleva Oy Aamun ohjelma Klo 9.00 Klo 9.05 Klo 9.35 Tilaisuuden avaus Mika Turtia, myyntiryhmänpäällikkö, Kaleva Oy Kuluttajaymmärryksen hyödyntäminen verkkomainonnassa Jukka Haataja, kehityspäällikkö, Kaleva Oy

Lisätiedot

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA.

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. Se tulee omalle pöydälle tai kaverin kylmälaukkuun tutusta kaupasta. Me kannamme sen kassalle tutunnäköisessä pakkauksessa, josta tiedämme tarkkaan, mitä

Lisätiedot

Myydään menestyvä kahvila Kuopiossa

Myydään menestyvä kahvila Kuopiossa Myydään menestyvä kahvila Kuopiossa Yrityksen nimi: Kahvila Malliyritys Oy Yrityksen osoite: Kauppakatu 1, Kuopio, Suomi Internet-osoite: www.kahvila.fi Perustamisvuosi: 2012 Toimiala: Majoitus, ravintola,

Lisätiedot

Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten. Mikael Alatalo, palvelutuotantojohtaja, Fonecta

Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten. Mikael Alatalo, palvelutuotantojohtaja, Fonecta Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten Mikael Alatalo, palvelutuotantojohtaja, Fonecta Asunnonvälitys Autokauppa Matka-ala Vaatekauppa Mitä verkossa ympärillämme Logistiset palvelut Pankki- ja vakuuttaminen

Lisätiedot

SUOMALAISEN HIRSITALON VIENTIVERKOSTO JAPANIIN EKOMUOTO

SUOMALAISEN HIRSITALON VIENTIVERKOSTO JAPANIIN EKOMUOTO SUOMALAISEN HIRSITALON VIENTIVERKOSTO JAPANIIN EKOMUOTO VERKOSTON VETURINA KUUSAMO HIRSITALOT CANNUS TUNTEE JAPANIN JA SEN RAKENNUSALAN ERITTÄIN KUSTANNUSTEHOKAS TAPA VIENTIIN SYNERGIAA JA KOON EKONOMIAA

Lisätiedot

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Keiturin Sote Oy Strategia 2018-2021 17.12.2017 Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Strategiatyön perusta Strategian perustana työ, joka on tehty yhdessä kuntalaisten, henkilöstön ja luottamushenkilöiden

Lisätiedot

Alustava liiketoimintasuunnitelma. Miksi alustava LTS? Ajattele vaikkapa näin. Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu

Alustava liiketoimintasuunnitelma. Miksi alustava LTS? Ajattele vaikkapa näin. Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu Alustava liiketoimintasuunnitelma Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu 15.1.2013/LTPT1013 22.4.2013/EO1213 HM Miksi alustava LTS? Jäsennetään ja selvennetään aiotun yritystoiminnan kannattavuutta

Lisätiedot

Ohjattua suorituskykyä.

Ohjattua suorituskykyä. Ohjattua suorituskykyä. Yhdyskuntatekniset ajoneuvot Toimiala Rakennuskoneet Maa- ja metsätalouskoneet Kuljetus ja logistiikka Suorituskykyä. Kaikkien komponentien täydellisen integroinnin ansiosta saavutetaan

Lisätiedot

FACE TO FACE -SEMINAARI

FACE TO FACE -SEMINAARI FACE TO FACE -SEMINAARI Menesty messuilla Forma Messut 24.5.2010 Tämän hetken ilmiöitä messuilla Huomiotalous Ihan jotakin muuta mania Viihdyttämiskilpailu Ilmaisen himo Moniaistillisuus Paljon viestejä

Lisätiedot

Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus

Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus Säätytalo Päivittäistavarakauppa ry Toimitusjohtaja 1 Elintarvikeketjun ympäristövastuu ja asiakastoiminnan haasteet Tuoteturvallisuus (Suomessa)

Lisätiedot

Myydään Kahvila Kerman liiketoiminta Varkaudessa

Myydään Kahvila Kerman liiketoiminta Varkaudessa Myydään Kahvila Kerman liiketoiminta Varkaudessa Yrityksen nimi: Kahvila Kerma Ky Yrityksen osoite: Kauppakatu 48, Varkaus Internet-osoite: www.facebook.com Perustamisvuosi: 2012 Toimiala: Majoitus, ravintola,

Lisätiedot

PUSKARADIO. toimii verkossa. - tutkittua tietoa suosittelusta

PUSKARADIO. toimii verkossa. - tutkittua tietoa suosittelusta PUSKARADIO toimii verkossa - tutkittua tietoa suosittelusta Näin pääset alkuun: 1 2 3 +1 PALVELE ASIAKKAITASI suosittelemisen arvoisesti PYYDÄ ASIAKKAITASI KERTOMAAN saamastaan palvelusta hyväksi havaittuun

Lisätiedot

METALLIALAN OSUUSKUNTASELVITYS, RAMBOLL MANAGEMENT CONSULTING

METALLIALAN OSUUSKUNTASELVITYS, RAMBOLL MANAGEMENT CONSULTING METALLIALAN OSUUSKUNTASELVITYS, RAMBOLL MANAGEMENT CONSULTING Alustavien selvitystulosten esittely Ryhmätyöskentely Me-TALLI liiketoimintamallissa Ryhmä 1: Tarjonta ja asiakas näkökulma, Ryhmä 2: Toiminnan

Lisätiedot

Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset

Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset Työryhmä: Paikallista ruokaa läheltä 18.-19.8., Maaseutututkijatapaaminen Päivi Töyli Aitoja makuja -hanke, projektipäällikkö Koulutus-

Lisätiedot

Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin. Oskari Lammi

Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin. Oskari Lammi Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin Oskari Lammi 1 Asiakastyytyväisyys mitä ja miksi Asiakas määrittelee hyvän ja huonon palvelun laadun. Jos palvelun laatu ei tyydytä asiakasta, on hänen

Lisätiedot

Tavoitteena kannattava kasvu. Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015

Tavoitteena kannattava kasvu. Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015 Tavoitteena kannattava kasvu Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015 Asiakaslupauksemme Takaamme jatkuvuuden ja teemme tulevaisuuden ajallaan ja rahallaan. 1. Toimintamme Merkittävin osa liiketoiminnastamme

Lisätiedot

muutamassa minuutissa Pystytät

muutamassa minuutissa Pystytät X-Gloo Mercedes-Benzin tuulitunnelissa testattu Maailman parhaimmat puhallettavat tulevat Saksasta. Sään kuin sään kestävät, tosi näyttävät X-Gloo teltat voit pystyttää missä vain ja ne ovat taatut katseenvangitsijat!

Lisätiedot

Kamux puolivuosiesitys

Kamux puolivuosiesitys Kamux puolivuosiesitys 1.1. 30.6.2017 24.8.2017 Kamuxin kannattava kasvu jatkui strategian mukaisesti 1. Strategia kasvaa Euroopan johtavaksi käytettyjen autojen vähittäiskaupan ketjuksi toimii Jälleen

Lisätiedot

Elintarvikealan mikroyritysten valmentaminen päivittäistavarakaupan yhteistyökumppaneina

Elintarvikealan mikroyritysten valmentaminen päivittäistavarakaupan yhteistyökumppaneina Elintarvikealan mikroyritysten valmentaminen päivittäistavarakaupan yhteistyökumppaneina Hankkeen tausta Kaupalla on valmiudet toimia kaiken kokoisten tavarantoimittajien kanssa Mikroyritysten pienemmät

Lisätiedot

Markkinointi sosiaalisessa mediassa

Markkinointi sosiaalisessa mediassa Markkinointi sosiaalisessa mediassa Digityöpaja, 30.11.2017 Outi Mertamo DigiReWork hanke Hamk.fi/digirework Minä Outi Mertamo Tuotantotalouden insinööri, 2010. Aloittanut HAMKissa markkinointisuunnittelijana

Lisätiedot

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi Meidän visiomme... Asiakkaittemme akunvaihdon helpottaminen...sinun tulevaisuutesi Uusia asiakkaita, lisää kannattavuutta ja kehitystä markkinoiden tahdissa Synergy Battery Replacement Programme The Battery

Lisätiedot

OSTOPOLKUJA. Päivittäistavarakaupassa. Copyright 33 Company 2015

OSTOPOLKUJA. Päivittäistavarakaupassa. Copyright 33 Company 2015 OSTOPOLKUJA Päivittäistavarakaupassa SUURI SUOMALAINEN SHOPPER-TUTKIMUS OSTAJAPROFIILIT OSTOMISSIOT OSTOPAIKAT OSTOKÄYTTÄYTYMINEN Millaisia ostajatyyppejä Suomessa on? Miksi he menevät kauppaan? Missä

Lisätiedot

MTL-Barometri 2Q/2013 Tulokset. Tarja Virmala Toimitusjohtaja, MTL ry 24.6.2013

MTL-Barometri 2Q/2013 Tulokset. Tarja Virmala Toimitusjohtaja, MTL ry 24.6.2013 MTL-Barometri 2Q/2013 Tulokset Tarja Virmala Toimitusjohtaja, MTL ry 24.6.2013 MTL-Barometri Q2/2013 Tutkimusajanjakso 21.5. 10.6.2013 Verkkotutkimus sähköpostikutsulla Kohderyhmänä 424 Suomen suurinta

Lisätiedot

Strategia Päivitetty

Strategia Päivitetty Strategia 2020 Päivitetty 25.8.16 Visio Matkailun identiteettimme rakentuu luontaisista elementeistä, joita alueesta viestitään muutenkin Luonto, Aurinko, Onnellisuus, Energia, Kansainvälisyys Visio muodostuu

Lisätiedot

Ajatuksia hinnoittelusta. Hinta on silloin oikea, kun asiakas itkee ja ostaa, mutta ostaa kuitenkin.

Ajatuksia hinnoittelusta. Hinta on silloin oikea, kun asiakas itkee ja ostaa, mutta ostaa kuitenkin. Ajatuksia hinnoittelusta Hinta on silloin oikea, kun asiakas itkee ja ostaa, mutta ostaa kuitenkin. Hinnoittelu Yritystoiminnan tavoitteena on aina kannattava liiketoiminta ja asiakastyytyväisyys. Hinta

Lisätiedot

PAIKALLISET ELINTARVIKKEET VÄHITTÄISKAUPASSA - case-tutkimuksen alustavia tuloksia

PAIKALLISET ELINTARVIKKEET VÄHITTÄISKAUPASSA - case-tutkimuksen alustavia tuloksia PAIKALLISET ELINTARVIKKEET VÄHITTÄISKAUPASSA - case-tutkimuksen alustavia tuloksia Jaana Paananen MTT Taloustutkimus Elintarvikeyrittäjyyden kehittämisen hankeseminaari 1. - 2.10.2002 Mikkeli Vähittäiskauppa-aineiston

Lisätiedot

Amway Partner Stores. Din online-mulighed fra Amway

Amway Partner Stores. Din online-mulighed fra Amway Amway Partner Stores Pyydämme sinua lukemaan nämä sivut, ennen kuin ostat tuotteita Amivon yhteistyöyritysten verkkokaupoista. Amivon yhteistyöyrityksiä koskeva ohjelma tarjoaa ostosmahdollisuuksia, jotka

Lisätiedot

PALVELU ON KÄYTETTÄVISSÄ, OLKAA HYVÄ!

PALVELU ON KÄYTETTÄVISSÄ, OLKAA HYVÄ! PALVELU ON KÄYTETTÄVISSÄ, OLKAA HYVÄ! HENRI PIKKARAINEN p. 044 520 7709 & KIRSI HUOTARI p. 050 547 6566 Miksi Lähiruokadiili? Lähiruokadiili tarjoaa mahdollisuuden ostaa lähiruokaa suoraan tuottajalta.

Lisätiedot

EUROOPAN ALH-SIVUSTOJEN TOIMINTAPERIAATE

EUROOPAN ALH-SIVUSTOJEN TOIMINTAPERIAATE EUROOPAN ALH-SIVUSTOJEN TOIMINTAPERIAATE 1 Euroopan ALH-sivustojen toimintaperiaate Lisätäkseen Amwayn, Amwayn tuotteiden ja Amwayn liiketoimintamahdollisuuden tunnettavuutta sekä ALH:ien tukemiseksi liiketoiminnan

Lisätiedot

PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010

PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010 PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010 uutiskuvat kotiotteluista paikallislehdessä näkyvyys kentällä myös pelien ulkopuolella näkyvyys peliasuissa näkyvyys netissä näkyvyys mainoksissa koko Lohjan alueella Kaikki

Lisätiedot

Miksi perusteella kuluttajat valitsevat puutuotteita? Kari Valtonen PKM-ohjelman loppuseminaari Lahti 13.11.2008

Miksi perusteella kuluttajat valitsevat puutuotteita? Kari Valtonen PKM-ohjelman loppuseminaari Lahti 13.11.2008 Miksi perusteella kuluttajat valitsevat puutuotteita? Kari Valtonen PKM-ohjelman loppuseminaari Lahti 13.11.2008 Tutkimuksen tarkoitus selvittää: puutuotteiden ostokriteerit kuluttajien päätöksenteossa

Lisätiedot

Ohjelma, perjantai klo

Ohjelma, perjantai klo Ohjelma, perjantai 9.12. klo 8.30-15.00 Valmentajat: Marikka Heikkilä ja Hilkka Halla, Turun kauppakorkeakoulu, Timo Makkonen, Koneyrittäjien liitto. 8.30 Mikä on tärkeää metsäalan liiketoiminnassa? Osallistujien

Lisätiedot

Next Media ja kirjastot Kristiina Markkula, 12/12/2012

Next Media ja kirjastot Kristiina Markkula, 12/12/2012 Next Media ja kirjastot Kristiina Markkula, 12/12/2012 Sisältö Viestinnän Keskusliitto Next Media Kirjastolisenssihanke Kustantajanäkökulma Pilotti Pilotin tuloksia Kuva: Harri Heikkilä, Aalto ARTS Viestinnän

Lisätiedot

Kansainvälisten myyntiliidien määrä nousuun LinkedIn-markkinoinnilla CASE AAC Global

Kansainvälisten myyntiliidien määrä nousuun LinkedIn-markkinoinnilla CASE AAC Global Kansainvälisten myyntiliidien määrä nousuun LinkedIn-markkinoinnilla CASE AAC Global Toimiala: Kansainvälinen viestintä, sen koulutus ja konsultointi Yritys: AAC Global Lähdimme testaamaan LinkedIn-markkinoinnin

Lisätiedot

Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy

Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy Mitä on lähiruoka? - Ei virallista määritelmää. - Asiasta useita eri tulkintoja - Hallituksen Lähiruokaohjelma -> miten lähiruokaa edistetään vuoteen 2020 mennessä. *

Lisätiedot

Just duunit. Kevät 2015

Just duunit. Kevät 2015 Just duunit Kevät 2015 Just duunit Mitä tehdään? Perustetaan yritys. Miten tehdään? Keksitään yritysidea. Perustetaan yritys. Laaditaan kirjallinen yrityssuunnitelma. Toteutetaan! Just duunit: Tavoite

Lisätiedot

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 Kemijärven Yrittäjät ry VISIO Kemijärven Yrittäjät ry tavoittelee vahvaa tulevaisuutta hoitamalla rakentavalla yhteistyöllä yrittäjyyden asiat kuntoon. Kemijärven Yrittäjät ry

Lisätiedot

Missiona Pohjoisen menestys. Timo Rautajoki,

Missiona Pohjoisen menestys. Timo Rautajoki, Missiona Pohjoisen menestys Timo Rautajoki, 27.4.2017 Esityksen nimi Tekijän nimi 31.08.15 2 Esityksen nimi Tekijän nimi 31.08.15 3 Esityksen nimi Tekijän nimi 31.08.15 4 Kansainvälisyys Lappi on jo nyt

Lisätiedot

PAIKALLISTEN TOIMITTAJIEN JA TUOTTEIDEN TOIMINTAMALLI KESPRO OY. Jyrki Karlsson Osto- ja Logistiikkajohtaja Kespro Oy

PAIKALLISTEN TOIMITTAJIEN JA TUOTTEIDEN TOIMINTAMALLI KESPRO OY. Jyrki Karlsson Osto- ja Logistiikkajohtaja Kespro Oy PAIKALLISTEN TOIMITTAJIEN JA TUOTTEIDEN TOIMINTAMALLI KESPRO OY Jyrki Karlsson Osto- ja Logistiikkajohtaja Kespro Oy Agenda Paikalliset tavarantoimittajat Ruokakesko ja suomalaisuus Paikallisten tavarantoimittajat

Lisätiedot

Lähiruokaa netistä kaikille tulevaisuudessa

Lähiruokaa netistä kaikille tulevaisuudessa Lähiruokaa netistä kaikille tulevaisuudessa Lähiruokaa ammattikeittiöihin seminaari. 13.11.2014. Eero Kananen, LähiPro Oy, Ruokaa Suomesta palvelu eero@lahipro.fi, 040 5862850 1 Esityksen sisältö Lähiruoan

Lisätiedot

Suomalaiset verkkoasioimassa Tutkimus suomalaisten asiakaskokemuksista verkkokaupassa

Suomalaiset verkkoasioimassa Tutkimus suomalaisten asiakaskokemuksista verkkokaupassa Suomalaiset verkkoasioimassa Tutkimus suomalaisten asiakaskokemuksista verkkokaupassa Redera ja DiVia N=548 kuluttajaa, marraskuu 2011- tammikuu 2012 Joka toinen suomalainen asioi tänä jouluna verkkokaupoissa

Lisätiedot