joulunavaus- ja joulunodotustunnelmista sekä pukin mietteistä enemmän sivulla 3. edullinen ruokakori tervolan salesta s -etukortilla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "joulunavaus- ja joulunodotustunnelmista sekä pukin mietteistä enemmän sivulla 3. edullinen ruokakori tervolan salesta s -etukortilla 17.-24.12."

Transkriptio

1 Joulu on pian tervolalaisten kotiovella A dventtikalentereista loppuvat kohta luukut jännitys tiivistyy. Ensi sunnuntai on neljäs eli viimeinen adventtisunnuntai. Viimeistään silloin aistii joulun juhlavan tunnelman ja havaitsee sen, että joulun odotus ja valmistelu saavat antaa tilaa joulun syvimmän sanoman vastaanottamiselle. Tervolassa viritettiin joulunvalmistelun puuhat ja touhut alkuun jo kolme viikkoa sitten. Iloinen ja mukavasti kuntalaisia koonnut joulunavaus oli piristävä pikku tapahtumien sikermä joulumyyjäisineen, joulusatuhetkineen, laulunäytelmineen ja adventinaaton kynttiläkirkkoineen. Jäälyhdyt ja avauksen kunniaksi sytytetyt jouluvalot loivat mukavaa tunnelmaa. Pikkuväelle huippuhetki oli joulupukin tapaaminen nuorisoseuratalon jouluasuisessa Joulupukin kammarissa. Tervolan joulunavaus- ja joulunodotustunnelmista sekä pukin mietteistä enemmän sivulla 3. Pizzeria TORSTAINA Numero 25/2012 Joulun aukioloajat Del Ponte: Pe ja La klo Su klo Joulupäivä klo Pe ja La klo Su klo Del Ponte toivottaa asiakkailleen Rauhaisaa Joulua ja Iloista uuttavuotta! UUDEN VUODEN JUHLAT klo Arkena suljettu. Avaamme normaalisti pe 4.1. Del Ponte p Silmäniloa joulukotiin Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2013 Kauniit istutukset, korit, kimput,asetelmat, joulukuuset ja paljon muuta ihanuutta! Poikkea kauppaan!!! Palvelemme arkisin liike suljettu Kukka- ja Hautauspalvelu K. Kreivi Osuuspankin talo, puh , fax Vuoden ensimmäinen torstaina Aineiston toimitus keskiviikkona mennessä. JOKIPOSTI Kinkkuarvonnassa onni suosi Henna Kiimalaista. Onnea voittajalle! Bonusta jopa 10% Nyt kannattaa keskittää joulun ruokaostokset Saleen Palvelemme joulun aikaan: sunnuntaina jouluaatto klo 7-12 joulupäivä suljettu tapaninpäivänä suljettu edullinen ruokakori omasta kaupasta tervolan salesta s -etukortilla jopa Bonus tuplana % Tervola Kurjentie 1 puh Palvelemme ma-pe 7-21, la 7-18, su jouluun asti Sale - siellä missä sinäkin.

2 Pertti Keräsen juhlapuhe toi sotamuistot pintaan S eurakuntakeskuksessa järjestetty itsenäisyyspäivän juhla keräsi salin täyteen juhlaväkeä etenkin perheitä on runsaasti herkkätunnelmaisessa tilaisuudessa. Tervolan kunnan ja seurakunnan yhdessä järjestämällä juhlalla on jo monivuotinen perinne. Juhlan kunniavieraina ovat aina olleet sotainvalidit, sotaveteraanit ja rintamanaiset. Sodan kauhut omakohtaisesti kokeneiden tervolalaisten määrä on vuosi vuodelta vähentynyt. Viime vuosina juhlaan on jaksanut tulla enää muutama veteraani näin oli nytkin. Juhlan odotetuin ohjelmanumero oli tälläkin kertaa koskettava juhlapuhe, jonka piti kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pertti Keränen. Hän tarkasteli viime sotiemme syitä ja seurauksia, hiljensi juhlaväen lähipiiristään koonneilla sotamuistoilla ja tarkasteli suomalaisten sitkeän jälleenrakentamisen ja uuden elämänuskon nousua. - Jo talvisotaa edeltänyt aika oli levotonta venäläisten ottaessa jatkuvasti yhteyttä Suomen hallitukseen esittäen Leningradin turvallisuutta edistäviä vaatimuksia. Neuvottelut jatkuivat ja vaatimukset kasvoivat. Itänaapurimme vaati Kannakselta rajansiirtoa pohjoiseen päin, mutta vaatimuksiin ei suostuttu. Vaatimukset kuitenkin kovenivat. Sota oli väistämätön, Keränen kuvasi yli 70 vuoden takaista jännitystä. Koskettavaa kuultavaa oli 10-vuotiaan silmin sodan mielettömyyksiä todistaneen tytön muistelus, jota Keränen siteerasi. Isä ja Pertti Keränen. äiti kuuntelivat radiota ja puhuivat keskenään. Me lapset ihmettelimme heitä, kun tavallisesti arjen asiat puhuttiin ääneen ja kaikkien kuullen. Se oli varmasti kova paikka, kun yöllä ovelta kuului kovaa koputusta. Kaksi sotilasta seisoi oven takana. He juttelivat hetken isän kanssa ja antoivat hänelle jonkun lapun. Aamulla isän täytyi lähteä sotaan. Äiti saatteli isää matkaan vuolaasti itkien. Isä oli poissa monta kuukautta, mutta tuli lopulta ehjänä kotiin. Seuraavana vuonna oli paljon pitempi sotareissu edessä; isäni käveli poispäin kotoa reppu selässä ja pussihousut jalassa. Seisoimme äidin kanssa portailla ja äiti itki katkerasti. Samainen pikkutyttö saatteli myös isoveljensä rintamalle, jonka tantereilla kaksi tytön enoa kaatui vain 19- ja 20-vuotiaina. Viisi vuotta isä oli poissa. Hänellä oli tapana sanoa, että sinne tukka ja hampaat jäivät. Muuta ei isä koskaan sodasta puhunut. Siitä ei vain puhuttu. Kaikilla oli syynsä. - Sota vaikutti sekä suoraan, että välillisesti suomalaisten elämään koko 40-luvun. Raskaista rauhanehdoista ja sotakorvauksista huolimatta Suomen kansa sinnitteli jaloilleen. Vyötä kiristettiin ja hammasta purtiin, taisteltiin yhteisen isänmaan itsenäisyyden ja säilymisen sekä sittemmin maan jälleenrakennuksen puolesta, Pertti Keränen muistutti. Keränen totesi, että 50-luvulla suomalaiset saavuttivat monta virstanpylvästä tiellään kohti normaalia rauhan ajan elämää. Kansallinen itsetunto koheni ja Helsingin olympiakisat olivat suuri ylpeyden aihe ja kansakunnan noste. Pertti Keränen tähdensi puheessaan myös vapaaehtoisen työavun ja talkootoiminnan merkitystä sodan jälkeisinä vuosina. Lähimmäisiä ja naapureita autettiin monin tavoin eikä omia työtunteja laskettu ja 50-lukujen talkoilut antoivat suomalaiselle yhteiskunnalle hallitsevan leiman jokaisen paikkakunnan arki- ja etenkin viikonloppuelämään. Ne opettivat luottamaan oman kansan voimiin. Talkootyö kohdistettiin erityisesti siirtoväen, sotaleskien ja sotaorpojen, sotavammaisten, vaikeuksissa olevien rintamamiesten ja vähävaraisten, monilapsisten perheiden auttamiseen, Keränen tähdensi. Suomi selviytyi, vaikka aika ajoin Suomessa pidäteltiin henkeä. Neuvostoliiton kanssa haluttiin elää rauhan ilmapiirissä ja välttää virhesiirtoja. - Kaiken politiikan myllerryksen keskellä suomalainen mies ja nainen elivät isojen muutosten kourissa. Oli astuttu hyvinvointiyhteiskuntaan. Maataloudessa oli alkanut murroskausi. Työn perässä muutettiin maalta kaupunkiin ja jopa siirtolaisiksi ulkomaille. Sotavuosista ja jälleenrakennuksen vaiherikkaista vuosista juhlapuhuja palasi tämän päivän aika lailla erilaiseen arkeen. Kokenut kunnallisvaikuttaja tarkasteli yhtä lempiaihettaan: kuntauudistussuunnitelmien ja paikalliskulttuurin yhteensovittamisen problematiikkaa: - Miten turvataan pitkien etäisyyksien Lapissa kuntalaisten tasaarvoinen kohtelu ja alueellinen tasa-arvoisuus? Valta keskittyy suurissa kunnissa väestökeskuksiin, ja maaseudun vaikuttamismahdollisuudet vähenevät. Elinvoimainen maaseutu takaa koko alueen tasapainoisen kehittämisen, ja kaikissa muutoksissa on huomioitava maaseudun ja kasvukeskusten välinen, toisiaan tukeva yhteistyö, Pertti Keränen painotti. Keränen totesi, että Tervolan talous on hyvässä kunnossa, palvelut kohtuullisen hyvät ja pitäjässä on pystytty vastaamaan kuntalaisten tarpeisiin. Puhujan mukaan lähitulevaisuudessa Tervolassa ei ole kuntaliitoksiin tarvetta. Kunnan- valtuusto on ottanut asiaan vahvasti kantaa itsenäisen Tervolan puolesta. Meidän puolesta eivät muut saa tehdä päätöksiä. Varsin moniulotteisen puheensa Keränen päätti kotiseutuaiheiseen tunnelmointiin: On lapsuuden kotiseutu, kotiseutu tässä hetkessä. Kotiseutu on koti, paikka, jossa on turvallista elää Tuomi kukkii sopivasti ennen Juhannusta, alkukesä oli tosi kylmä. Kuivalihakeiton tuoksu leijuu oven raosta, äiti on myös rieskaa leipomassa Pääskyset sirisevät räystään alla Maailma pienenee ympärillämme kovaa vauhtia, välimatkat lyhenevät ja eri alueiden ominaispiirteet katoavat. - Meidän on säilytettävä oma moni-ilmeinen ja rehevä kielemme, murteemme, kulttuurimme ja tapamme elää ja rakentaa tätä maata. - Arvoisa juhlayleisö Ota kiitollisena vastaan jokainen uusi päivä, sellaisena kuin se on sinulle lahjoitettu. Niin selviät onnellisena päivän haasteista. Muistakaa, että tie Ystävän kotiin ei ole koskaan liian pitkä. Toivotan kaikille hyvää Suomen itsenäisyyspäivää. Teille sotiemme veteraanit, kotirintaman veteraanit, isänmaamme rakentajat olemme erityisen kiitollisia. Teidän ansiostanne suomenlippu liehuu. Kiitos siitä Teille!, Pertti Keränen puhui koskettavasti. Tervolan tornit loistavat uutta aikaa Tervolan lähestymisopasteiden sarjan esikoinen, Kuksan aukion torni otettiin käyttöön Torni ei ole oikeasti vino kierous johtuu optisesta harhasta. T ervolassa alkoi joulukuun 12. päivänä alueviestinnän uusi aikakausi, kun näyttävien lähestymisopasteiden johtotähti vihittiin virallisesti käyttöön. Kaksitoistametrisen tornin huipulla sykkii tapahtumista, kunnan elinkeinoelämästä ja yrityksistä viestivä LEDnäyttötaulu, jolla on kokoa hulppeat 3 x 3 metriä. Lähestymisopasteen käyttöönottoa olivat juhlistamassa Kuksan aukiolla Tervolan kuntajohdon, Tervolan Yrittäjien edustajat sekä hankkeen käytännön toteutuksesta vastaavat henkilöt. Hämärässä, hieman lumisateisessa päivässä mainostaulun värikkäät joulutervehdykset ja firmojen mainostekstit loistivat kuin täysikuu talviyössä. Kunnanjohtaja Mika Simoska ilmaisi ilonsa siitä, että hanke on saatu liikkeelle. Hän kertoi, että Tervolan näkyvyyttä kohentavista lähestymisopasteista on ollut puhetta jo 70-luvulta alkaen. Moninaisten suunnitelmien karikoksi on kerta toisensa jälkeen noussut rahoitusongelma. - Nyt toiveet näyttävät toteutuvan, kun paikallinen yrittäjäjärjestö on ottanut hankkeesta toteuttamisvastuun ja löytänyt uutta virtaa opasteiden pystytykseen. Yrittäjäyhdistys kantaa kaiken vastuun, mutta myös saa korjata hedelmät, Mika Simoska muistutti. Tervolan Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara kertoi, että toivelähestymisopasteista on todellakin ollut vireillä useiden vuosien ajan. Jo 80-luvulla Kivikylän rakentamishankkeen yhteydessä suunniteltiin lähestymisopasteiden rakentamista, mutta vasta 2004 suunniteltiin hirsirakenteiset, nykymuotoiset lähestymisopasteet. - Tervolan tornit ovat alun perin Antero Lepojärven suunnittelemia, lopullisen muotonsa ne ovat saaneet tervolalaisen rakennussuunnittelu Olavi Jestilä Ky:n suunnittelupöydällä. Hankkeen toteuttamisvaihe polkaistiin jalalle Tervolan Yrittäjien ja Tervolan kunnan yhteistuumin vuonna 2008, jolloin aloitettiin opasteiden määrään, sijoituspaikkoihin ja kustannusarvioon pureutuva suunnittelu, Jorma Vaara kertoo. Viime viikolla käyttöön otettu Kuksan aukion lähestysmisopaste on neljän tornin sarjan ensimmäinen luomus. Komeista hirsistä pystytetyn tornin huipussa on pieni linnantornin näköalahuone pienine ikkunoineen. Nyt huoneen ikkunoita koristivat joulutähdet. Tervolan Yrittäjät ry. otti kolme vuotta sitten opastehankkeen vetovastuun. Hanketta on viety eteenpäin Tervolan kunnan ja Riverbank Oy:n tuella; apua on tullut esimerkiksi rahoitushakemusten laadinnassa, viranomaislupien hakemisessa ja opastornien lopullisessa muotoilussa. Lähestymisopasteiden rakentaminen on hyvässä vauhdissa. Sarjan lippulaiva valmistui muutamassa viikossa ja jatkoa seuraa Paakkolaan, Koivuun ja Louelle. Mainittujen kolmen tornin pitäisi valmistua kuluvan talven aikana. Louelle (LLAI:n lähistölle, nelostien laitaan) pystytettävä torni on sarjan toiseksi korkein, 8 metrinen, muut yltävät viiden metrin korkeuteen, sopivasti autoilijoiden silmien tasalle. Sijoittelun ideana on se, että pienemmät tornit antavat esimakua mitä tuleman pitää. Toisaalta useamman opasteen ketju on mat- Yrittäjät ovat kiinnostuneita käyttämään opastetorneja markkinoinnissaan. Vilkkaina päivinä jopa tuhannet silmäparit ehtivät nähdä LED-taululla loistavan mainoksen, joten majakan valokiilaan kannattaa liittyä. kaajalle hyvää kertausta: Tervolaan kannattaa poiketa ja jäädäkin vaikka pitemmäksi aikaa. Opastetornien rakentaminen kilpailutettiin. Kemiläisen Veljekset Toivanen Oy:n tarjous hyväksyttiin. Työt aloitettiin valamalla kaikkiin neljään torniin betoniset perustukset. Kaltevia torneja ei siis ole luvassa. Puurakenteiset tornit rakennetaan vaiheittain. Kuksan LEDopastetaulut saatiin käyttöön sopivasti joulumarkkinointiin. - Rakennustyö on ollut haasteellista ja samalla erittäin mielenkiintoista. Meille tällaiset kohteet ovat aivan uutta, sillä olemme keskittyneet vähän erilaisiin kiinteistörakentamisiin. Töissä on ollut 3-4 miestä, joista kirvesmies Hannu Kauppila on Tervolan miehiä. Hirret on hankittu Pölkky Oy:ltä, Veljekset Toivanen Oy:n työnjohtaja Pekka Kangas kertoi. Jorma Vaara luonnehti tähän asti edennyttä hanketta kaikin puolin opettavaiseksi ja vaativaksi. - Onneksi hankkeessa on aktiivisesti mukana asiantuntijoita Tervolan kunnasta ja Lapin ELY-keskuksesta sekä Peräpohjolan Kehitys ry:stä. Hanke on vaatinut suuren määrän työtä ja suunnittelua ennen toteutusvaihetta. Yhdistyksemme on ulkoistanut taulujen ylläpidon ja mainosmyynnin mainostuotannosta ja myynnistä vastaavalle Tmi Kari Vaallolle Torniosta. Mainostaulut omistaa ja niitä hallinnoi Tervolan Yrittäjät, Vaara selvitti. Tornihankkeeseen on saatu EUrahoitusta Peräpohjolan Kehitys ry:n kautta.

3 Tervola on virittynyt joulunodotukseen J oulun läheisyys näkyy ja kuuluu. Joulutunnelmaa ei välttämättä löydä suurista tavarataloista, mutta pienistä, jouluisista puodeista, perinteisesti koristelluista kodeista ja hämyisistä kyläympäristöistä sen aistii ja voi nautiskella toivottavasti kiireettömästi. Tervolan talven jouluiset kadut, sadoin kynttilöin tuikkivat hautakummut ja joulun sanoman vastaanottamiseen valmistautuvat ihmiset puhuttelevat. Ikkunatähti, jäälyhty, pihakuusi Tervolan joulunavaus sai kolme viikkoa sitten sadat kuntalaiset liikkeelle. Monet suuntasivat joulumyyjäisiin, perheittäin vaellettiin kirjastoon kuuntelemaan joulusatuja ja talutettiin pienet taaperot Korvatunturin isännän eli joulupukin juttusille nuorisoseuran taloon. Joulupukin kohtaaminen on iso asia kolmevuotiaan pojan tai tytön elämässä siinä monesti pelko hiipii puseroon, vaikka isä ja äiti yrittäisi- Perinteiset joulutähdet ovat monien mielestä sitä aidointa ja mieltä lämmittävintä joulusomistusta. vät tapaamiseen pienokaistaan valmentaa ja rohkaista. Mitäpä Korvatunturin mahtimies joulun alla haasteli? Tuuhean parran alta on totuttu kuulemaan tuhtia asiaa, niin oli nytkin. - Tasaista pienokaisten ja heidän vanhempiensa virtaa tämä on ollut. Piti lähteä sieltä Korvatunturilta autokyydillä, kun reki alkoi tökkiä hiekkaan ja kiviin. Monesti lunta on niin paljon, että tahtoo niin reki kuin porotkin upota nietoksiin. Pukki kertoi, että ainahan ne pienet lapset tahtovat pukkia vähän pelätä tai ujostella. - Yhteinen sävel löytyy yleensä nopeasti. Jos ujostuttaa on otettu äidistä tai isästä turvaa. Reippaita nämä Tervolan lapset ovat aina olleet. Joulupukki on ehtinyt käymään jo muutamat pikkujoulut, mutta se suurin juhla on edessä ja voimia on ehdittävä vielä kerätä varastoon aaton varalle, pukki huokaili. Joulupukki halusi tänä jouluna tähdentää pienten ja isojen ihmisten hyvän käytöksen merkitystä. Pukin mielestä hyvän käytöksen omaksuminen ja ihmisten huomioiminen ei ole vaikeaa; se on täysin tahdosta kiinni. Huonolla käytöksellä pilaa paitsi oman myös toisten ihmisten mielialan ja tunnelman niin jouluna kuin muina aikoina. - Meistä ei kenenkään pidä olla ahne ja itsekäs. Ei saa olla liian varma, että saa kaikki toivomansa lahjat. Ei ylettömiin lahjamääriin ole tarvetta eikä varaakaan. Vähempikin riittää, ja tärkeintähän on ilon tuottaminen lähimmäisille. On mukavampi antaa kuin ottaa, sanotaan vanhassa hokemassa, ja se pitää varmasti paikkansa. Jos lapsi ei tänä jouluna saa toivelahjaansa, pitää odottaa seuraavaan jouluun. Jospa se silloin löytyisi lahjasäkistä, Joulupukki tuumaili. Nuorisoseuran Joulupukinkammarissa piipahti joulunavauspäivänä parin iltapäivätunnin aikana runsaat 50 lasta. Korvatunturin päätonttu kirjasi lasten lahjatoiveita suureen muistivihkoon. - Toivelistan kärjessä ovat nukkekodit, leikkiponit, kaivinkoneet, porakoneet ja isot nallet. Tarja Tapalisen 4-vuotias Joel toivoi kaivinkonetta ja liki itsensä kokoista hali-nallea. Poikaa vähän ujostutti, mutta rupattelutuokio pukin kanssa selätti arkailun. - Hyvää joulumieltäkin on toivottu, mikä on tietysti oikein hyvä 3 asia, Joulupukki täydensi toivelistan antia. Väkeä liikkui kiitettävän runsaasti myös Rauhanyhdistyksen myyjäisissä, koulukeskuksen myyntipöytien äärellä, 4H-yhdistyksen jouluaskartelutuokiossa, seurakunnan kirpputorilla ja Tervolatalossa järjestettyä laulunäytelmää seuraamassa. Joulunavauksen päätöstahteja haettiin Del Ponten Joulukaraoken merkeissä. Joulupukki nautti täysin siemauksin, kun tontut pyörähtelivät ympärillä ja virittivät muutaman tutun joululaulun. Jäälyhtyjen valmistaminen vaatii napakan pakkasen ja vähän viitseliäisyyttä. Oikea jäälyhty loisti joulunavauspäivänä monella Tervolan pihamaalla ja tienristeyksessä. Tervolan yrittäjäpalkinto taitaville pullantekijöille Torilla totuteltiin T ervolan Kotileipomossa, Palonperällä, koettiin loppusyksystä yllätyksen sävyttämiä onnenhetkiä, kun Tervolan Yrittäjien sihteeri Paula Karjalainen soitti leipomoyrittäjä Mirja Juusolalle ja ilmoitti, että Tervolan Kotileipomosta leivotaan tämänvuotisen yrittäjäpalkinnon saaja. - Paula varmisteli ensin, että minulla on tuoli allani, etten pyllähdä hämmästyksestä jauhosäkkiin. Kivaltahan se tuntuu, kun leipureita muistetaan ja työtä noteerataan. Arvostan yrittäjäpalkintoa todella paljon, tunnustuksesta ilahtunut Juusola kertaa tuntojaan. Mirja oli perustamassa Tervolan Kotileipomoa 20 vuotta sitten. Leipomoalan avoin yhtiö työllistää hänen lisäkseen Marjo-tyttären (Tauriainen), joka ryhtyi pullantekoon kolmisen vuotta sitten. Leipomossa on kiireisimpinä aikoina myös kolmas käsipari; kiireisinä joulunalusviikkoina Seija Tauriainen oli mukana pipareiden, joulutorttujen, joulupullien, pitkojen ja kuivakakkujen teossa. - Meidän tavaramerkkimme on konstailemattoman maukas ja hyvän suosion saavuttanut pullapitko, jota jopa jonotetaan Kemin keskustassa olevassa myyntipisteessämme. Täällä Tervolassa toimitamme pullaa kahteen ruokakauppaan ja seurakunnan tarpeisiin. Valtaosa myydään Kemissä, Mirja Juusola kertoo. Juusola muistaa vielä hyvin alkuajat, jolloin leipomon tuotteita myytiin torilla. Juusola pitää ensi askeleita tärkeänä pioneerityönä ja tuotteiden tunnetuksi tekemisen perustyönä. Ihmiset saivat maistaa kotipullaa suoraan leipojansa kädestä. Tänä päivänä Tervolan Kotileipomon pullalla on tuhansia ystäviä. Kemissä nisu ja joulunajan muut leivonnaiset menevät kuin kuumille kiville. Parituntisen myyntipäivän aikana tuotteet loppuvat yleensä kesken. Yksi pakettiautollinen ei mahdottomia vedä kapasiteetti on sataprosenttisesti käytössä. - Aluksi kohderyhmänä olivat lähinnä eläkeläiset, jotka eivät enää itse jaksaneet leipoa. Nykyään pullanostajina on paljon nuorempaakin väkeä, kun ovat mummojen ja pappojen opettaman makuperinnön omaksuneet. Nuoret eivät juuri ehdi eivätkä malta leipoa itse, joten on vaivattomampaa ostaa vehnästä kaupasta. Toisaalta iloitsemme siitä, että aikuisilla jää ostopullan ansiosta enemmän aikaa perheen yhteiseloon, vaikka onhan se leipominen monissa perheissä yhteinen harrastus, Mirja pohtii. Voilla leivottua Mirja Juusolalta on monesti kysytty suositun pullan salaisuutta. Hän ei pihtaa tietoa. - Tuotteemme ovat voilla leivottuja. Valmistamme leivonnaisemme kustannustehokkaasti, joten pystymme myymään pullamme kilpailijoitamme edullisemmin. Useimpien pullasuiden mielestä aito voi takaa sekä hyvän maun että parhaimman rakenteen. Näin joulusesongin aikoihin voita menee läjäpäin; sata kiloa on mennyt reilussa viikossa ja torttujen täytteeksi on pursotettu kymmeniä kiloja luumumarmeladia, Juusola havainnollistaa tuotannon mittasuhteita. Juusola tietää, että oikeaoppisen, suussa sulavan, joulutortun pitää olla kiinteä ja maukas. Jos tortun joutuu kämmenellä lakaisemaan asetille, muutama asia on mennyt tortuntekijällä pieleen. - Joulu on meille kulta-aikaa, vaikka se on rankkaa touhua miltei kellon ympäri. Itse olen tullut leipomon puolelle kahden aikaan yöllä, ja siitä lähtien on painettu jopa 20 tunnin urakkaa. Työn jälkeen näkee silmissään torttuja ja pipareita, mutta ei auta valittaa. Tehtävämme on tehdä hyvää ihmisille, Mirja Juusola miettii. Ei direktiiviviidakkoon Tervolan Kotileipomo on makeiden leivonnaisten tekijä jo siitäkin syystä, että suolaisten leivontatuotteiden valmistajalla on vastassaan todellinen direktiiviviidakko. Juuso- lan mukaan viranomaismääräyksiä ja kaikenmaailman EU-direktiivejä ja tarkastusruljanssia on niin paljon, että siinä pienellä yrittäjällä tulee helposti äitiä ikävä. - Tämä nykyinen erikoistumisemme makeisiin leivontatuotteisiin on meidän ominta osaamistamme, jossa riittää meille sopivasti haasteita, Mirja Juusola kiteyttää työtauon päätteeksi. Marjo Tauriainen (Mirjan tytär) ja Mirja Juusola (takana) tekivät joulunalusviikoilla pitkää päivää torttuja, pipareita, pullaa ja kuivakakkuja leipoen ja paistaen.

4 Lämmin kiitos asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme Rauhallista Joulun aikaa ja menestystä vuodelle 2013! Yrityksemme toivottaa kaikille tervolalaisille Rauhallista Joulun aikaa ja menestyksekästä, tulevaisuuteen uskovaa Uutta Vuotta! Tervolatalo toivottaa hyvää Kiitän asiakkaitani ja yhteistyökumppaneitani kuluneesta vuodesta ja toivotan kaikille Rauhaisaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta RAKENNUS- SUUNNITTELU OLAVI JESTILÄ KY Kiitän lämpimästi kaikkia asiakkaitani ja yhteistyökumppaneitani päättymässä olevasta vuodesta Iloista Joulua ja menestystä vuodelle 2013! SKE Tilineuvos Sari Eilittä Lämpimät kiitokset kuluneesta vuodesta kaikille asiakkailleni ja yhteistyökumppaneilleni. Onnellista vuotta 2013! Tili- ja Toimistopalvelu Paula Karjalainen Itäpuolentie 1266, Tervola, Vuoden päättyessä kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme miellyttävästä yhteistyöstä. Toivotamme kaikille Rauhallista joulun aikaa ja Onnea ja menestystä vuodelle 2013! Parhaimmat kiitokset asiakkailleni ja yhteistyökumppaneilleni päättymässä olevasta vuodesta. Puh JOKIVARREN PELTI Kiittää asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan kuluneesta vuodesta 2012 ja toivottaa hauskaa joulua ja menestyksekästä vuotta 2013! Onnellista Uutta Vuotta! Lämpimät kiitokset asiakkaillemme Rauhallista Joulua ja menestystä vuodelle 2013 Veljekset Vaara Oy Saha ja höyläämö Toivotamme asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme RAUHALLISTA JOULUA ja MENESTYSTÄ VUODELLE 2013 Kiitos myös kuluneesta vuodesta! TERVOLAN SI-TA Oy Kiitos kaikille myös mukavasta yhteistyöstä v. 2012! Lämmin kiitos asiakkaillemme Onnea vuodelle 2013! Puh Puh OKT 5h+k+s/ph+lasiver.+at ym. 115/180 m 2 Lapinniemi Tervola Hyväkuntoinen, tilava tiiliverhoiltu koti. Tehty paljon peruskorjauksia sekä uusi keittiö, wc ja pintaremontit. Hirsinen pihasauna/tupa, at ja pihavarasto. Oma tontti 3793 m 2. HP SOITA ! Sisko Ylätalo, Kiinteistönvälittäjä LKV Keminmaa Jokipostin toimitus kiitää lehden taittajia ja painajia kirjapainossa, Jokipostin tunnollisia jakajia ja kaikkia muitakin, jotka ovat omalla panoksellaan osallistuneet lehden toteuttamiseen v HYVÄÄ JOULUA JA MENESTYSTÄ VUODELLE 2013 Seutulehti Jokipostin toimitus TERVOLAN KUNTA KUULUTUS Tällä kuulutuksella asetetaan nähtäville Kaisajoen asemakaavan ehdotus. Tervolan tekninen lautakunta on /106 päättänyt asettaa kaavaehdotuksen nähtäville 30 päivän ajaksi (MRL 65, MRA 27 ). Asemakaavaehdotus pidetään maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 :n mukaisesti nähtävänä kunnanviraston neuvonnassa välisen ajan sekä kunnan internet-sivuilla. Osallisilla ja kunnan asukkailla on mahdollisuus esittää mielipiteensä kaavaehdotuksesta. Mahdolliset huomautukset on toimitettava kirjallisesti nähtävänäoloaikana Tervolan kunnanhallitukselle, osoite Keskustie 81, TERVOLA. Tervolassa Tekninen lautakunta

5 Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2013 Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme Onnea Vuodelle Edessä on rikkomaton lumi. Polku vie jonnekin uuteen valkeaan. Unelma joulusta todellisista toiveista, toisten onnellisista vuosista. Toive ei ole tapahtuva Toivo on enemmän. Tervolan perussuomalaiset kunnallisvaaliehdokkaat kiittävät luottamuksesta ja toivottavat kaikille Rauhaisaa Joulua Kiitän kaikkia asiakkaitani ja yhteistyökumppaneitani Iloitsen siitä, että olen voinut olla luottamuksenne arvoinen. menestystä vuodelle 2013! Aarno Rautio Tervolan Autohuolto P Itäpuolentie 3286 C (entinen TVH:n tukikohta) Avoinna: ma-la klo tai sopimuksen mukaan. menestystä vuodelle 2013 menestystä vuodelle 2013 menestystä vuodelle 2013 KIVALOJEN SEUTUOPISTO Tervolan toimipiste tiedottaa Osoite: Keskustie 81, Tervola Puh Toimisto avoinna arkisin Rehtori Seppo Suopajärvi puh Kotisivut: kivalojenseutuopisto@tervola.fi Tietotekniikka Internet tutuksi senioreille. Tervolan koulukeskus. Juhani Fräki. Tiistaisin ja torstaisin klo Kurssilla hankitaan valmiudet rauhallisesti edeten internetissä asiointiin. Pankkipalvelut, sähköpostin käyttö, kirjastopalvelut, viranomaisten sähköisten palveluiden käyttöä (Kela, posit jne.) ja tietojen etsintää. Ilm mennessä. Kurssimaksu Digitaalisen kuvauksen ja kuvankäsittelyn perusteet. Tervolan koulukeskus. Juhani Fäki. Keskiviikkoisin klo Oletko hankkinut digikameran, mutta et tunne sen kaikkia ominaisuuksia ja perussäätöjä? Tällä kurssilla opetellaan digitaalisen kuvauksen perusteet sekä kuvankäsittelyn perusasiat, tiedostojen varmuuskopiointi, kuvien siirto tietokoneelle. Kurssille tulevien tulee hallita tietokoneen peruskäyttö. Ilm mennessä. Kurssimaksu Digikuvat kirjaksi. Tervolan koulukeskus. Seppo Suopajärvi lauantaisin klo Rakkaat muistot talteen Tee digikuvista kuvakirja! Kurssilla työstämme kirjan hyödyntäen helppokäyttöistä Ifolor-kuvakirjaohjelmaa, jonka voit ladata ilmaiseksi myös kotikoneelle myöhempää tarvetta varten. Digiaineistosta painetaan omakustanteinen aito, oikea kirja. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Ifolor:n kanssa, joten opiskelijat saavat kirjan edullisempaan hintaan. Kurssi sopii tietokoneen ja internetin perustaidot hallitseville. Kurssille mukaan oma muistitikku, jossa on kuvakirjaan tulevat kuvat. Ilm mennessä. Kurssimaksu 30. Liikunta Kuntosaliharjoittelun perusteet/selkäryhmä. Tervolan kuntosali alkaen keskiviikkoisin klo Opitaan kuntosaliharjoittelun perusteet. Tutustutaan laitteisiin. Opetellaan harjoittelutekniikat. Kurssilla tilaa! Terveysliikunta, Kaisajoki. Kaisajoen koulu. Hilkka Ollikkala alkaen tiistaisin klo Hengitys- ja verenkiertoelimistöä kehittäviä, lihaskuntoa parantavia ja liikkuvuutta lisääviä harjoituksia. Kurssilla tilaa! Työtön tervolalainen hyödynnä opiston toimistosta saatava 40 :n arvoinen työttömän opintoseteli. Toivotamme asiakkaillemme Oikein Menestystä Uudelle Vuodelle LähiTapiola sai väen liikkeelle T ervolaan hiljattain rantautunut Lähitapiolan Tervolan toimipaikka järjesti marraskuun lopulla avoimet ovet -tapahtuman, jossa tervolalaiset saivat leppoisassa ilmapiirissä tutustua ensi vuoden alussa virallisesti toimintansa aloittavan LähiTapiolan palvelukonseptiin. Väkeä riitti koko päiväksi ja makkara maistui kirpeässä alkutalven säässä. Sisällä ihmiset lämmittelivät kahvikupposen äärellä ja täyttivät arvontakuponkeja. Tietysti myös vakuutukset, pankki ja sijoittaminen kiinnostivat. Paikalla olivat edustaja Anssi Heiskarin lisäksi liiketoimintajohtaja Jukka Elkki ja pankkineuvoja Eeva Hautala. Ylä kuva: Makkara maistui hyvältä koleassa syyssäässä. Viereinen kuva: Anssi Heiskari otti tutustujat lämpimästi vastaan. Rauhallista Joulunaikaa ja Hyvää Uutta Vuotta 2013 HYVÄÄ JOULUA ja MENESTYKSELLISTÄ UUTTA VUOTTA!

6 Kuin silloin ennen Aamuhämärissä Lyytisen poika tulla rymisteli huussista kylmissään sisään. - Mies ja vaimo menivät jo työmaalleen, poika sanoa tokaisi kotiväelleen, joka oli kokoontunut aamupuurolle tuvan pöydän ympärille. Mies ja vaimo olivat pienessä punaisessa naapuritalossa asuvia halonhakkaajia. Heitä sanottiin yksinkertaisesti vain mieheksi ja vaimoksi, koska he puhuttelivat toisiaan niillä nimillä. Mies ja vaimo olivat keski-ikäisiä ja lapsettomia. - Vai menivät mies ja vaimo jo töihin, pimeähän siellä vielä on, Lyytisen Matti tuumaili verkkaiseen tahtiinsa. Matti oli vähän laiskansitkeä ja kävi hyvin Havukka-ahon ajattelijasta. - Meilläkin täytyy pistää töpinäksi. Lapset kouluun ja isäntä pöllimetsään, Kreetta-Kaisa komensi pesuettaan. Hän piti tässä huushollissa työmoraalia yllä ja oli itse ahkera ja tekevä vaimonpuoli. Halonhakkaajapariskunta oli saapunut halkolanssilleen. Ei pariskunta tietenkään nimetön ollut; vaimo oli Hanna ja miehen nimi oli Oskari, joka halkoi pitkiä, metrin mittaisia pölkkyjä haloiksi. Hanna latoi halot pinoon hakaten välillä itsekin halkoja. He tekivät niitä Vapolle, joka toimitti puita muiden muassa rautateille. Rautahevoset söivät paljon halkoja ne höyryveturit. Hanna ja Oskari olivat vantteria työssään, oikein riskejä ja terveitä ulkoilmaihmisiä. Puolilta päivin pariskunta söi eväitään ja joi kahvia rankakasan katveessa. - Pitäisiköhän sinun jäädä jo kotosalle joulua laittelemaan, mies kysäisi. - Niin kait se täytynee, vaimo myötäili. Heillä oli tapana antaa jouluaprakan hakijoille jouluista syötävää koteihinsa vietäväksi. Köyhien perheiden lapset tulivat aina joulunalusviikolla niin sanotulle jouluaprakalle eli pyytämään ruoka-apua. Hannalla ja Oskarilla kävi lapsukaisia vakituisesti kolmesta eri perheestä joka vuosi. Perheet olivat eri syistä joutuneet puutteenalaisiksi. Oli sairautta, alkoholismia ja muita syitä, joka oli suistanut kurjuuteen. - Pitääkin hakea kelkalla kaupalta pari jauhosäkkiä, ruista ja vehnää. Ja onhan meillä taas kalaa ja riistalihaa annettavaksi, vaimo puheli. Mies metsästi ja yhdessä he myös kalastelivat puhtaista järvistä ja joista. Kukaan ei tiennyt saasteista yhtikäs mitään. Vaimo Hanna jäi kotitöihin. Jouluun oli enää kolme viikkoa. Hanna teki tuvassa vähän paremman siivouksen, sitten siivosi aitan ja saunan. Siivouksen jälkeen hän aloitti leipien ja pullan leipomisen. Tarkoitus oli paistaa myös pipareita ja torttuja. Aitassa pariskunnalla oli iso puulaari, johon Hanna laitteli leipomiset. Laarissa ne vähän jäätyivät ja pysyivät tuoreina ja maukkaina. Kyllä siinä vaimolle riitti jouluista puuhaa yllin kyllin. Mies kävi halkotyömaalla päivittäin, ja siinäpä se vain joulukin lähestyi. Eräänä hämyisenä iltana vaimolle ja miehelle tulla tepsutteli Fiia-vaimo tuvan ovesta sisään. Fiia oli tavallisen mittainen ja hoikkavartaloinen vielä soreannäköinen nainen. Hän ei puhunut juuri mitään, kysyttäessä joskus vastasi tai jätti vastaamatta. Nyt hänen kasvojaan valaisi iloisen kaunis hymy kertoen riemusta ystävän näkemisestä. Fiia oli niitä Herran pienempiä lapsia. Hänet oli kunnasta sijoitettu erääseen maalaistaloon kirkolle. Fiia tapasi kuitenkin välillä kierrellä pitkin kyliä. Ihmiset antoivat hänelle yleensä aina yösijan ja syötä- JOKIPOSTIN ILMESTYMISAIKATAULU 2013 No 1 torstaina No 2 torstaina No 3 torstaina No 4 torstaina No 5 torstaina No 6 torstaina No 7 torstaina No 8 torstaina No 9 keskiviikkona 8.5. (torstai on pyhäpäivä) No 10 torstaina No 11 torstaina 6.6. No 12 torstaina No 13 torstaina 4.7. Teemat: No 14 torstaina Talvi taittuu helmikuussa No 15 torstaina 1.8. Kuntarakenne maaliskuussa No 16 torstaina Uusi kasvu/maatalous/maaseutuhallinto toukokuussa No 17 torstaina Maaseudulta käsin -messut elokuussa No 18 torstaina Koulutus/harrastukset/ työllisyys syyskuussa No 19 torstaina Asuminen/rakentaminen/ energia lokakuussa No 20 torstaina Tervolan joulu joulukuussa No 21 torstaina No 22 torstaina No 23 torstaina No 24 torstaina No 25 torstaina Aineisto toimitettava ilmestymistä edeltävän viikon keskiviikkoon mennessä ensisijaisesti sähköpostitse: mervi.hopia-jaakkola@pp.inet.fi tai postitse Tmi Viestintäneuvos Heikkiläntie Keminmaa, p Jokipostin voit lukea myös netissä: vää. Fiia oli tavallisesti vain yhden yön paikassaan ja meni sitten menojaan. Kunnassa oli samanlaisia kulkijoita muutama muukin. Ihmiset olivat siihen aikaan kuitenkin melko myötätuntoisia heikompiaan kohtaan. Sillä tavoin hoitui sosiaaliapu melko pitkälle. Vaimo laittoi Fiialle ruokailuvälineet pöytään. Ruoka oli vielä hellanreunalla, miehen ja vaimon äskettäisen ruokailun jäljiltä. - Taidankin laittaa saunan lämpenemään, mies sanoi ja veti saappaat jalkaansa lähtien astelemaan saunaa kohti. Myös Fiia saunotettiin, ja vaimo antoi hänelle uuden alusvaatekerran. Se oli ollut vaimon tapana jo muutaman joulun ajan. TERVOLAN KUNTA Tervolan kunta julistaa haettavaksi klo 14 mennessä SAIRAANHOITAJAN TOIMEN OSA-AIKAINEN SIJAISUUS (50 %) Tällä hetkellä työaika on 50 % kokoaika työstä. Sijaisuus täytetään alkaen enintään siksi ajaksi, kun varsinainen viranhaltija on osa-aikatyössä. Tämän hetkinen sijoituspaikka on terveyskeskuksen vuodeosasto. Työ on kolmivuorotyötä ja työvuorot suunnitellaan työaika-autonomian mukaan. Valitulle tarjotaan lisäksi mahdollisuutta toimia vastaanoton sairaanhoitajan tehtävissä. Sairaanhoitajalta edellytetään terveydenhuollon ammattihenkilöstä annetun lain (559 /1994) 2 mukainen kelpoisuutta. Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan. Valituksi tulleen on ennen sijaisuuden vastaanottamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Toimen täytössä noudatetaan 4 kuukauden koeaikaa. Hakemukset, joihin tulee liittää ansioluettelo ja jäljennökset opinto ja työtodistuksista, osoitetaan Tervolan sosiaali- ja terveyslautakunnalle osoitteeseen: Tervolan kunta, sosiaaliosasto Teija Mäkipeura, Keskustie 81, TERVOLA. Kirjekuoreen merkintä HAKEMUS. Hakemuksia ei palauteta. Lisätietoja antaa vuodeosaston osastonhoitaja Paula Pullola, puh Sähköposti: paula.pullola@tervola.fi. Avoterveydenhuollon osastonhoitaja Markku Alatalo puh Sähköposti: markku.alatalo@tervola.fi. Tervolassa Sosiaali- ja terveyslautakunta Tervolan alueen paikallislehti 15. vsk Päätoimittaja: Juhani Jaakkola, puh Toimituskunta: Juhani Jaakkola, Tarja Leinonen, Hilkka Ollikkala Sivunvalmistus ja painopaikka: Tornion Kirjapaino Jakelu: Tervolan kunnan alueella joka talouteen jakajana Itella Oyj Aamulla, kun oli nautittu puuro ja juotu kahvit, Fiia alkoi tehdä lähtöä. Hänellä oli isoon huiviin solmittu nyytti, jota hän kantoi käsivarsillaan. Vaimo lähti saattelemaan Fiiaa tienvarteen. Ilma oli jouluisen kirpeä, huurteisen kaunis pakkasaamu. Oli vielä aika pimeää. Tähdet tuikkivat taivaalla, ja taivaanranta alkoi sarastaa vaaleana enteillen uutta päivää. Lunta oli jo kolmisenkymmentä senttiä. Kaikki on niin kaunista, vaimo ajatteli. Tien varteen päästyään Fiia kääntyi Hannan puoleen ja sanoi: Kiitos ja hyvää joulua. Hannalla tuli kyynel silmäkulmaan ja hän ajatteli Kumpikohan meistä on saaja ja kumpi antaja? Siunattua Joulua kaikille! Salme Hast Aineisto: Tiedotustoimisto Viestintäneuvos Heikkiläntie 12, Keminmaa mervi.hopia-jaakkola@pp.inet.fi Palstamillimetri 0,70 euroa = 70snt Järjestöilmoitukset 45 snt/pmm Seuraavaan lehteen tulevan aineiston on oltava toimituksessa (kts. aineisto) ilmestymispäivää edeltävän viikon keskiviikkona. Toimitus ei vastaa pyytämättä tai tilaamatta toimitetusta aineistosta. Sosiaalitoimisto tiedottaa Sosiaalitoimisto on suljettuna välisen ajan Osasto on avoinna ennen joulua: perjantaina klo saakka Seuraavan kerran avaamme toimiston keskiviikkona klo Sulun aikana puhelinpäivystys 27., 28., ja klo numerossa Toivotamme kaikille kuntalaisille Rauhallista joulua ja Hyvää uutta vuotta. SEURAKUNTA TIEDOTTAA JUMALANPALVELUKSET: Su Sanajumalanpalvelus Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 10, johtaa Heikki Holma, kanttori Amanda Hakoköngäs. Kolehti Karatusan kirkkoprojektiin Etelä-Siperiassa Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen kautta. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit seurakuntakeskuksessa. Jouluaattona Hartaus Isossa kirkossa klo 15, johtaa Heikki Holma, kanttori Sari Vähäkangas, nuoret laulavat. Ennen laulaneet nuoret ja uudet tervetuloa harjoituksiin seurakuntakeskukseen klo 14. Jouluyön messu Vanhassa kirkossa kirkossa klo 23, johtaa Heikki Holma, kanttori Sari Vähäkangas. Kolehti Kirkon Ulkomaanavulle. Joulupäivänä Sanajumalanpalvelus Vanhassa kirkossa klo 7, johtaa Tero Saapunki, kanttori Amanda Hakoköngäs, kolehti Kirkon Ulkomaanavulle. Tapaninpäivänä Messu Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 10, johtaa Tero Saapunki, kanttori Sari Vähäkangas. Kolehti oman seurakunnan lähetystyölle. Su Messu Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 10, johtaa Tero Saapunki, kanttori Lea Kokkonen, kolehti Raamattuopetukseen ja nuorisotyöhön erityisesti Raamatun teemavuonna 2012 uudistettavaan, laajamittaisen Matka halki Raamatun projektiin Suomen Raamattuopiston Säätiön kautta. Messun jälkeen Teron läksiäiskahvit seurakuntakeskuksessa. Ke Uuden vuoden aaton yöpalvelus Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 23.30, johtaa Heikki Holma, kanttori Sari Vähäkangas. Uuden vuoden päivänä 1.1. Messu Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 10, johtaa Heikki Holma. Messun alussa sytytetään kynttilät kuluneen vuoden aikana kuolleiden Tervolan seurakunnan jäsenten muistolle ja yksi yhteinen kynttilä muille Tervolaan haudatuille. Kolehti Päihde- ja kriminaalityöhön eri järjestöille Kirkkohallituksen kautta. Messun jälkeen diakoniatyön tarjoamat kirkkokahvit seurakuntakeskuksessa. Loppiaisena 6.1. Messu Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 10, johtaa Heikki Holma, saarna Kari Pöykkö, kanttori Sari Vähäkangas. Messun jälkeen kirkkokahvit sekä kaikkien eläkeläisten yhteinen kevätkauden aloitus ja lähetystilaisuus seurakuntakeskuksessa. Kolehti Malavin kirkon julistus- ja seurakuntatyölle Suomen Lähetysseuran kautta. Maakirkko Peuran koululla klo 14, johtaa Heikki Holma, kanttori Sari Vähäkangas. VIIKKOTOIMINTA: To Hartaus Pihakullerossa klo 13. Kirkkovaltuuston kokous seurakuntakeskuksessa klo Ke 2.1. Sairaalahartaus klo 14. To 3.1. Hartaus Kotikullerossa klo ja Pihakullerossa klo Ke 9.1. Sairaalahartaus klo 14. Ke Sairaalahartaus klo 14. To Hartaus Kotikullerossa klo ja Pihakullerossa klo Eläkeläisten kerho seurakuntakeskuksessa klo 11. PÄIVÄKERHO-JA PYHÄKOULUTYÖ: Kevätkauden toiminta alkaa viikolla 4. Mahdolliset tiedustelut Leena p NUORISOTYÖ: NUORTENLEIRI Tule viettämään mukavaa viikonloppua Törmävaaran leirikeskukseen. Ilmoittaudu Juliukselle mennessä. p LÄHETYSTYÖ: Kirppis jatkaa toimintaansa ent Nordean tiloissa viikolla 5. Kiitos sekä lahjoittajille, asiakkaille että Kirppiksen vapaaehtoisille työntekijöille kuluvasta vuodesta!. TOIMITUKSET: Kastettu: Veeti Valtteri Tepsa Hautaan siunattu: Helena Kaarina Ylioinas 64v, Paavo Ilmari Hast 66v NUORTENLEIRI TÖRMÄVAARASSA Luvassa: Raikasta opetusta, hyvää ruokaa, virkistävää yhdessäoloa, ulkoilua ja talvisen riehakasta meininkiä. Ilmoittaudu mennessä p tai julius.sateri@evl.fi

7 Tervolan vanhustenpalvelut ja vuodeosasto toivottaa kiittää Teitä kaikkia, jotka erilaisin työavuin, esityksin, tavaralahjoituksin ja vanhustenhuollon tukirahastoa kartuttamalla olette tukeneet työtämme ja tuottaneet iloa ja virkistäytymistä asiakkaidemme arkeen. Lämmin kiitos myös kaikille yhteistyökumppaneille kuluneesta vuodesta Toivomme Teille oikein Onnekasta Vuotta 2013 TERVOLAN KUNNANTALO sekä nuorten työpaja, kuntosali, Tenergia Oy ja Tervolan Vesi Oy OVAT SULJETTUINA Tervolan Vuokratalot Oy on avoinna klo Tervolan Vuokratalot Oy on suljettu. Päivystysnumerot ovat: Tenergia Oy Tervolan Vesi Oy Kiinteistöhuolto VAPAA-AIKATOIMISTO TIEDOTTAA NUORKKA Nuorkka suljettu jouluviikon. Avoinna jälleen ke Avoimet nuorten illat nuorisotiloissa (kunnantalon kellarissa) maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo Älä jätä kynttilää vartioimatta Terveyskeskuksen sekä hammashoitolan ajanvaraus avoinna normaalisti: Terveyskeskus: tai Hammashoitola: Huom! Hyötyjäteasema on avoinna klo 8 18 IKÄIHMISTEN PÄIVÄJUMPPA Päiväjumpparyhmä kokoontuu jälleen torstaina klo 14. KONSERTTI Länsi-Pohjan jousikvartetin konsertti Nuorisoseuralla torstaina klo 19. TEATTERI Lapin Alueteatterin kiertue saapuu Tervolaan to Aamupäivällä päiväkoti-ikäisten näytös Siiri ja kamala possu, illalla Miika Nousiaisen romaaniin pohjautuva tragikoominen näytelmä Maaninkavaara. Tarkemmat tiedot tammikuussa ilmestyvässä Jokipostissa. Vapaa-aikatoimi toivottaa kaikille tervolalaisille Onnea Uudelle Vuodelle! VAPAA-AIKATOIMISTO TIEDOTTAA URHEILIJASTIPENDIT HAETTAVANA Urheilijastipendi voidaan myöntää urheilijalle tai joukkueelle, joka on vuonna 2012 saavuttanut mitalin avointen SM-kisojen ohjelmaan sisältyvässä urheilulajissa. Joukkueurheilumuodoissa stipendi voidaan myöntää myös pelaajille, jotka valitaan A-maajoukkueeseen sekä nuorten, poikien ja tyttöjen A-maajoukkueeseen. Ko. urheilijan on oltava kirjoilla Tervolan kunnassa ja palkittavan joukkueen tai ryhmän on edustettava Tervolassa rekisteröityä urheiluseuraa. Vapaamuotoinen hakemus, jossa luettelonomainen selvitys vuoden 2012 menestyksestä tulee toimittaa vapaa-aikatoimistoon mennessä. Hyvät tervolalaiset, Tervolan kunnan puolesta kiitämme päättyvästä vuodesta. Hyvää Joulua & Onnellista Uutta Vuotta! Joulurauhaa ja menestyksekästä vuotta 2013 Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus eljän vuoden työrupeama Tervolan valtuustossa tuli täyteen valtuustokauden viimeisessä istunnossa viime torstaina. Monet valtuustokonkarit poistuivatkin istunnon jälkeen takavasemmalle, takakeskelle ja loput kuka minnekin. Aika moni valtuutetuista siivosi valtuustopöytänsä viimeistä kertaa. Haikeus oli käsin kosketeltavissa, mutta sitä lievensi mukavasti se, että koko nelivuotinen päätösruljanssi on saatu elää onnellisten tähtien alla; kunnan talous on kunnossa. Valtuustokauden viimeisen istunnon tärkein päätöspykälä oli vuoden 2013 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman käsittely ja hyväksyminen. Sen suolistaminen hoitui kuitenkin noin tunnissa, mistä kiitos hyvälle valmistelulle ja valtuutettujen ahkeruudelle lukea kotiläksyjään. Työvoimatoimisto ja KELA ovat avoinna normaalisti. Lautakunnat Henkilökunta Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme Menestyksellistä Uutta Vuotta 2013 Tervolan terveyskeskus, työterveyshuolto Haikeus ja kiitollisuus kukkivat valtuustossa N Valtuustokauden päätteeksi valtuutetut kokoontuivat yhteiskuvaan tosin ihan kaikki eivät potrettiin ehtineet. Talousarvion yleiskeskustelussa kunnanhallituksen puheenjohtaja Jussi Vaara luonnehti budjettia Kultakauden päätökseksi. - Neljä vuotta on ollut hyvää aikaa. Saamme kiittää hyviä viranhaltijoita ja sitä, että lähtökohdat budjetin laadintaan ovat olleet poikkeuksellisen hyvät. Hyviä signaaleja on runsaasti: henkilöstömme on pysynyt ennallaan ja talousarvio antaa paljon nuorille ja lapsille sekä turvaa vanhusten hoidon. Tärkeätä on myös e, että talousarviossa on muistettu sairaanhoito ja erikoissairaanhoito. Haluankin kiittää kaikkia talousarvioon puumerkkinsä painaneita henkilöitä ja hallintokuntia. Talousarvion käteensä saavat uudet valtuutetut kohtaavat haasteellisia aikoja, sillä valtiovalta tulee ohjeineen ja määräyksineen yhä lähemmäksi meitä, Jussi Vaara viestitti. Epävarmuus häämöttää Kunnanjohtaja Mika Simoska luonnehti budjetin noudattelevan uskollisesti hallintokuntien toiveita. - Olemme vuosikatteen suhteen vielä plussalla. Investointitahti on ollut vahva. Lähivuosia sävyttää melkoinen epävarmuus, kun ei vielä tiedetä mitä vuonna 2015 tuleva uusi valtionosuusjärjestelmä pitää sisällään, Simoska totesi. Keskustan ryhmän näkemykset esittänyt Markku Alatalo kiitti Vaaran tavoin hallintokuntia ja viranhaltijoita laadukkaasta ja tunnollisesta budjettivalmistelusta. Hän ilmaisi ilonsa siitä, että kunnan vuosikate näyttää vielä pysyvän mukavasti plussalla. Lainamääräkin on kohtuullisella tasolla. - Ei niin hyvää etteikö jotain pahaakin. Kuntamme uhkatekijä on negatiivinen väestökehitys ja terveydenhuoltoalan muutokset. Budjetti on hyvä paperi, Alatalo kiteytti. Turbolenssia Vasemmiston valtuustoryhmän Erkki Kiimalainen viihtyi pitkään talousarvion sisällön parissa. Kiiteltyään viranhaltijoita ja hallintokuntia hän totesi ykskantaan, että kuntasektorilla on menossa todellinen turbolenssi. - Toivon, ettei se äityisi myrskyksi. Tässä on monta isoa muutosmyräkkää painamassa päälle: valtionosuusuudistus, uusiksi menevä kuntalaki ja sosiaali- ja terveysalan uudistus. Kuntatasolla pitäisi tehdä ratkaisuja varsin heikoin perustein. Oikeiden polkujen löytäminen voi olla todella vaikeaa, kun ei oikein tiedä mihin mennä ja pelkona on, etteivät ne mene valtion ratkaisuissa läpi, Kiimalainen kritisoi. Hän painottikin, että kuntien vaihtoehdoksi jää lopulta se, että ratkaisut tehdään omista lähtökohdista. Kiimalainen antoi kiitosta siitä, että kunnan taloussuunnittelussa on päästy jatkuvuuteen ja suunnitelmallisuus on selkeästi parantunut. Sitoutumattomat katoavat Sitoutumattomien Juha Kariniemen puheenvuoro oli samalla ryhmän testamentti kunnan valtuustotyölle, sillä ryhmä häipyy historian hämärään. - Strategiatyö kannattaa aloittaa tositoimin. Tämän budjetin toteutumista sitoutumattomat jäävät seuraamaan katsomon puolelta. On hyvä asia, että budjetissa on panostusta nuoriin ja vanhusväestöön, Juha Kariniemi huomautti. Valtuusto hyväksyi yksimielisesti talousarvion vuodelle 2013 ja siunasi saman tien myös taloussuunnitelman vuosille

8 Toivotamme asiakkaillemme Iloista Joulua ja Kiitokset kuluneesta vuodesta! Viime hetken lahjat meiltä... Lahjakortit Osis hiuslakat 500ml 18 norm Babyliss kiharrin + 500ml hiuslakka yhteishintaan 39 norm. 67 (Niin kauan kuin tuotteita riittää) Ja paljon muuta... Kampaamo Jonna Vuoden päättyessä toivotamme kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme Hius- ja Kauneuskeskus TiaRa P Keskustie 83 Menestystä vuodelle Lämpimät kiitokset myös kuluneesta vuodesta 2012! Lämmin kiitos asiakkailleni päättymäisillään olevasta vuodesta. menestystä vuodelle 2013 Lämmin kiitos Tervolan kunnalle, Tervolan Yrittäjät ry:lle ja kaikille meitä muistaneille saadessamme Tervolan yrittäjäpalkinnon. Pullantuoksuiset kiitokset myös asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme päättymäisillään olevasta vuodesta! menestystä vuodelle 2013! Tervolan Kotileipomo Itäpuolentie 1102 p Kiitos asiakkaillemme päättyvästä vuodesta. menestystä vuodelle 2013 Turvallista Joulun aikaa ja Onnea Vuodelle 2013! toivottaa VPK:n väki Muistakaa tarkastaa palovaroittimenne paristot ennen Joulua : ) Lämmin kiitos asiakkaillemme kuluneesta vuodesta! Onnellista Uutta Vuotta. Onnea Vuodelle 2013 Kivalontie Tervola p Lämmin kiitos asiakkailleni Parturi-Kampaaja Raija Alalahti Kiitos asiakkaille Iloista Joulua ja menestystä vuodelle 2013! Tervolan Jätehuolto Oy Puh Tervolan rauhanyhdistyksen arpajaisissa onni suosi seuraavia henkilöitä: Mökkiviikonloppu Ylläksellä, Tuula Alaollitervo Joulukinkku, Liisa Tasala Joulukori, Aila Ranta S-ryhmän lahjakortti, Juho Ylimartimo Onnea voittajille ja kiitos myyjäisiin osallistuneille! Lämpöpeitto WFB 1 vesipestävä 99 Ð Vietä joulun laatujuhlaa Henkilövaaka PS 1 Toivotamme asiakkaillemme Iloista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! TERVOLAN SÄHKÖ Keskustie TERVOLA p./fax Ð Stereo X HM10 MOCCAMASTER Kahvinkeitin KB 741H 149 Ð 159 Ð Ilmankostutin HU 6 79 Ð

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE?

NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE? NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE? Kyllä on! Lahjat, koristeet ja kattaukset, mitä ikinä jouluusi tarvitset! Tervetuloa jouluostoksille Espoontorille! EI ITKEÄ SAA, EI STRESSATA SAA, JOULU ON TULLUT

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

PÄÄSIÄINEN > 25.4.

PÄÄSIÄINEN > 25.4. KALENTERIJUHLAT UUSIVUOSI 1.1. Uutenavuotena paukutellaan raketteja ja valetaan tinaa, josta ennustetaan alkavaa vuotta. Tehdään leikkimielisiä uudenvuodenlupauksia. Perheet syövät kotona perheen tai ystävien

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Osallistujan palautelomake

Osallistujan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 45 Osallistujan palautelomake 1. Ikäni Kysymykseen vastanneet: 42 (ka: 4,9) (1.1) Alle 7 v 9,5% 4 (1.2) 7 v 14,3% 6 (1.3) 8 v 9,5% 4 (1.4) 9 v 9,5% 4 (1.5) 10 v 14,3% 6 (1.6) 11

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

Valmistelut avajaisia varten

Valmistelut avajaisia varten POISTARIPAJA -hanke 10.6.2014 Oona Salo Texvex Forssan avajaiset 3.6.2014 juhlistettiin Forssan Texvexin virallisia avajaisia iloisissa tunnelmissa. Päivään sopi niin lasten askartelua, tekstiilin lajittelua

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan

Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo Hyvän asian puolesta Auta Meitä Auttamaan Koululaisliikunta on tärkeää? Miksi me haluamme tehdä tätä: Yhteiskunnallinen vastuu koululaisten hyvinvoinnista Liikuntamahdollisuuksien

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Jumalanpalvelukset 26.11. Messu - Oriveden kirkko klo 10 Messu - Eräjärven kirkko klo 13 Messu - Juupajoen kirkko klo 10 Sanajp

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2012 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 2.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Bob käy saunassa. Lomamatka

Bob käy saunassa. Lomamatka Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa IkäArvokas palvelupäivä Kangaslammin seurakuntasalissa keskiviikkona 23.9.2015 klo 11-15 Leiripäivään kutsuttiin mukaan erityisesti kotona yksin asuvia ikäihmisiä, jotka harvoin pääsevät mukaan toimintaan

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen

Lisätiedot

Pepén tie uuteen päiväkotiin

Pepén tie uuteen päiväkotiin Pepén tie uuteen päiväkotiin Tämä on tarina kunnan päiväkodin rakentamisesta. Päättävistä aikuisista, kunnan sedistä ja tädeistä, päiväkotia odottavista lapsista sekä päiväkotien rakentajasta. MEIDÄN

Lisätiedot

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy TOIMINTAOHJELMA 30.11.-6.12.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA: MA, KE ja TO klo 7.30-15.30, TI 7.30-13.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-13.00. TOIMINTATUPA AVOINNA: MA klo 9.00-15.00, TI klo 9.00-13.00 ja KE JA PE

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk)

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 310 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 15/2009 KOKOUSAIKA Perjantaina 04.12.2009 kello 15.00 15.40 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta

Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta Joulu on taas, joulu on taas MYLLYPURON OstarilLa! Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta VILINÄÄ, VILSKETTÄ, RÄTINÄÄ, RÄISKETTÄ Joulu alkaa Ostarilta!

Lisätiedot

Nuorten erofoorumi Sopukka

Nuorten erofoorumi Sopukka 1 Nuorten erofoorumi Sopukka 15.-17.2.2019 IDEA: nuorten ääni mukaan Erofoorumiin! Keitä, mistä, miten? 13 nuorta Pääkaupunkiseudulta ja Oulusta 13 19 -vuotiaita tyttöjä Kasper ry:n, Yhden vanhemman perheiden

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa.

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. K O O D E E Kangasalan Kristillisdemokraattien tiedotuslehti 3/2012 Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. Sisällys: Puheenjohtajan mietteitä.. 3 Vierailu

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten iltapäivätoiminnasta

Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten iltapäivätoiminnasta Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten Syyskuun tervehdys Sää suosi syyskuussa ulkoilua. Tämä mahdollisti sen, että pystyimme olemaan paljon ulkona leikkien ja pelaten. Tutustuttiin lähiluontoon

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 1/ Tekninen lautakunta. Torstai klo Kunnanvirasto I, valtuustosali. Tikka Raija Liisa

LEMIN KUNTA 1/ Tekninen lautakunta. Torstai klo Kunnanvirasto I, valtuustosali. Tikka Raija Liisa 1/2010 1 Tekninen lautakunta Torstai 14.01.2010 klo 18.00-19.55 Kunnanvirasto I, valtuustosali Punkka Olavi Vesala Hannu Taipale Heikki Tikka Raija Liisa Penttilä Arto Rämä Maija Laitinen Sonja Buuri Riku

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto Aika Tiistai 22.1.2019 klo 18.00 Paikka Seurakuntatalo, Ylipääntie 11, 91980 Lumijoki ASIALISTA: asiat 1 9 (1-9 ) 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Sihteerin kutsuminen

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta. 2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot