ELYjen roolin muuttaminen konsultoivaksi maankäyttö- ja rakentamisasioissa, valitusoikeuden rajoittaminen kaavapäätöksistä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ELYjen roolin muuttaminen konsultoivaksi maankäyttö- ja rakentamisasioissa, valitusoikeuden rajoittaminen kaavapäätöksistä"

Transkriptio

1 Ympäristöministeriö Anu Kerkkänen, Matti Laitio Muistio ELYjen roolin muuttaminen konsultoivaksi maankäyttö- ja rakentamisasioissa, valitusoikeuden rajoittaminen kaavapäätöksistä 1. ELYJEN KONSULTOIVA ROOLI - TAUSTA 1.1. ELYjen ja kuntien tehtävät ja roolit alueidenkäytössä Maankäyttö- ja rakennuslaki määrittelee selkeästi kuntatason kaavoitukseen liittyvät eri toimijoiden tehtävät ja roolit. Kunnan on huolehdittava alueiden käytön suunnittelusta, rakentamisen ohjauksesta ja valvonnasta alueellaan sekä maapolitiikan harjoittamisesta (MRL 20 ). Maankäyttö- ja rakennuslaki siis korostaa kuntien valtaa ja vastuuta alueidenkäytön suunnittelussa sekä rakentamisen ohjaamisessa. ELY-keskusten roolina on puolestaan ohjata ja edistää kunnan alueidenkäytön suunnittelun ja rakennustoimen järjestämistä. ELY-keskusten on myös valvottava, että kaavoituksessa, rakentamisessa ja muussa alueiden käytössä otetaan huomioon valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, muut alueiden käyttöä ja rakentamista koskevat tavoitteet sekä kaavoitus- ja rakennustoimen hoitoa koskevat säännökset (MRL 18 ). Kuntien koosta ja voimavaroista johtuen niiden resurssit huolehtia alueidenkäyttöön liittyvistä tehtävistä vaihtelevat. Suuremmissa kunnissa on hyvä oma asiantuntemus ja pienemmät kunnat turvautuvat suuremmassa määrin ostopalveluihin. ELY-keskusten tuen tarve kuntien alueidenkäytössä ei siis ole aina samanlainen. Kaikissa tilanteissa kunnat kuitenkin arvostavat erityisesti ELY-keskusten juridista tukea maankäyttö- ja rakennuslain tulkinnoissa sekä ympäristöasioihin liittyvää monialaista osaamista. Tämän asiantuntemuksen kanavoiminen rakentavalla tavalla hyödyntämään kuntien alueidenkäytön suunnittelua on maankäyttö- ja rakennuslain keskeinen tarkoitus. Alueiden käytön suunnittelu ja maapolitiikan hoito ovat keskeisiä välineitä kunnallisen itsehallinnon näkökulmasta. Niillä edistetään kuntien kehittymistä omia vahvuuksia hyödyntäen ja turvataan ympäristöön liittyvien arvojen säilyminen. Alueidenkäyttöön liittyvät valinnat kunnan kehittämisessä ovat poliittisia valintoja, joille lainsäädäntö piirtää raamit. Näiden raamien piirtämisessä ELY-keskukset toimivat kuntien tukena, kun elinympäristöön liittyviä erilaisia tarpeita ja arvoja sovitetaan yhteen ELYjen alueidenkäytön ohjauksen nykytila 1

2 ELY-keskusten keskeisiä toimintamuotoja alueidenkäytön ohjauksessa ovat kaavoihin liittyvät viranomaisneuvottelut sekä vuotuiset kehittämiskeskustelut. Lisäksi ohjausta toteutetaan monilla muilla tavoilla. ELY-keskus voi antaa kunnalle muuta asiantuntija-apua ja neuvontaa, antaa lausuntoja merkittävimpiä kaavoja ja rakennusjärjestystä koskevista ehdotuksista, osallistua muihin kaavaneuvotteluihin kuin lakisääteisiin viranomaisneuvotteluihin ja järjestää kuntien edustajille ja muille sidosryhmille koulutustilaisuuksia. Viranomaisneuvotteluja järjestetään vuosittain noin 700. Muita kaavoja koskevia neuvotteluja (työneuvottelut, kuukausikokoukset) järjestetään lähes yhtä paljon ja niiden määrä on viime vuosina ollut myös hienoisessa nousussa. Kuntaliiton vuonna 2012 tekemän kyselyn mukaan lähes kaikista yleiskaavoista pidetään viranomaisneuvottelu. Yli 90 prosentissa yleiskaavoja pidetään kaksi viranomaisneuvottelua. Asemakaavojen osalta viranomaisneuvottelujen pitämisessä on eroavaisuuksia kunnan koosta riippuen. Pienissä kunnissa asemakaavoista pidetään viranomaisneuvottelu noin 80 prosentissa asukkaan kunnissa hieman yli puolessa asemakaavoista ja yli asukkaan kunnissa noin 40 prosentissa asemakaavoista pidetään viranomaisneuvottelu. Yli puolesta asemakaavoja, joita viranomaisneuvottelu lain mukaan koskee, pidetään kaksi neuvottelua. Viranomaisneuvotteluja ja muita kaavoja koskevia neuvotteluja pidetään lain tarkoitukseen nähden varsin paljon. Toive neuvotteluille tulee yleensä kunnista. Osassa ELY-keskuksia viranomaisneuvottelujen määrää on pyritty vähentämään säännöllisillä kuukausipalavereilla (joka kuukausi tai joka toinen kuukausi) kuntien kanssa, joilla on runsaasti vireillä olevia kaavoja. Palaverien luonne kuitenkin vaihtelee. Pääkaupunkiseudulla näitä palavereja on järjestetty maankäyttö- ja rakennuslain voimaantulosta lähtien. Vakiintunut palaverikäytäntö on myös Pirkanmaan ELYllä. Palaverissa annetut kommentit poistavat usein myös lausuntotarpeen. Muiden ELYjen kuukausikokoukset mikäli niitä järjestetään - ovat usein vapaamuotoisempia tilannekatsauksia isompien kuntien ja kaupunkien kanssa. Vuosina ELY-keskukset ovat antaneet vuosittain kaavalausuntoa. 1 Maankäyttö- ja rakennuslakia valmisteltaessa lähtökohtana oli, että viranomaisneuvottelut ovat valtion ensisijainen ohjauskeino ja lausunnot ovat neuvottelumenettelyä täydentäviä. Käytännössä lausuntomenettelyn merkitys näyttää muodostuneen arvioitua suuremmaksi. Lisäksi maankäyttö- ja rakennuslaista poiketen lausuntoja pyydetään kaavoista usein jo luonnosvaiheessa, eikä vasta ehdotusvaiheessa. Monissa ELY-keskuksissa työaikaa kuluu runsaasti etenkin pienten kuntien ohjaamiseen. Pienet kunnat haluavat toisinaan pitää viranomaisneuvotteluja tilanteissa, joissa se ei ELY-keskuksen mukaan olisi tarpeen. Pienet kunnat pyytävät ELY-keskukselta usein myös lausunnon silloinkin kun se lain mukaan ei olisi tarpeen. ELY-keskuksissa näyttää olevan myönteistä suhtautumista tällaisiinkin neuvottelu- ja lausuntopyyntöihin, koska koetaan, että pienen kunnan niukkaa asiantuntemusta voidaan siten tukea ja 1 Yleiskaavoja on samalla aikavälillä hyväksytty vuosittain ja asemakaavoja

3 saada kaavan sisältöön parannuksia. Lisäksi ELY-keskukset painottavat, että pientenkin kuntien ajankohtaiset kaavoitusasiat voivat olla merkittäviä liittyessään esimerkiksi mittaviin kaivos- tai matkailuhankkeisiin. Kuntaliitto on selvittänyt kuntien ja ELY-keskusten välisen viranomaisyhteistyön toimivuutta kyselyillä, jotka on toteutettu vuosina 2010 ja Kyselyihin vastasivat kuntien ja maakunnan liittojen kaavoituksesta vastaavat sekä ELY-keskusten alueidenkäyttövastaavat. Vuonna 2012 toteutetun kyselyn mukaan viranomaisneuvotteluja arvioitiin monessa suhteessa varsin myönteisesti. Kaksi kolmasosaa kuntien vastaajista katsoi, että kunta saa viranomaisneuvotteluissa käyttöönsä tarvitsemansa ELY keskuksen asiantuntemuksen. Lähes yhtä suuri osa oli sitä mieltä, että neuvottelut tuovat varmuutta kaavoitusprosessiin ja kaavan sisältöön liittyviin valintoihin. Kuntien vastaajista 65 prosenttia katsoi, että ELY-keskus pystyy muodostamaan yksimielisen kannan asioihin ja 60 prosenttia toi esille, että ELY-keskus ilmaisee neuvotteluissa kantansa riittävän selkeästi. Suuret kunnat eivät koe saavansa neuvotteluista yhtä paljon hyötyä kuin pienemmät. Kyselyjen mukaan kunnat kritisoivat ELY-keskuksia etenkin siitä, että niiden koetaan ottavan neuvotteluissa kantaa asioihin, jotka kunnan tulee oman näkemyksensä mukaan voida hoitaa itse. Lisäksi ELYt saavat jonkin verran kritiikkiä muun muassa yhteistyöilmapiiriin liittyen. Vuoden 2012 kyselyssä yli puolet kuntavastaajista koki kunnat ja ELY-keskukset tasavertaisiksi neuvottelukumppaneiksi, mutta neljännes kunnista oli tästä asiasta toista mieltä. ELY-keskuksen toimintatavoissa nähtiin myös eroavaisuuksia maan eri osissa. Joillakin alueilla koettiin muita enemmän saatavan lisäarvoa neuvotteluista ja tunnelma neuvotteluissa koettiin tasavertaisemmaksi kuin joillakin toisilla alueilla ELYjen alueidenkäytön ohjauksen painopisteet Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arvioinnissa todettiin, että kuntakaavoihin liittyvää viranomaisyhteistyötä tulisi entistä selkeämmin suunnata kuntien strategiseen alueidenkäytön suunnitteluun, yleiskaavoitukseen ja kestävän yhdyskuntarakenteen edistämiseen sekä valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden turvaamiseen. Näitä kysymyksiä on korostettu myös ympäristöministeriön ELY-keskuksia koskevassa tulosohjauksessa. Viranomaisneuvottelut on haluttu kohdistaa erityisen merkittäviin kaavoihin ja niiden määrän vähentämiseen on kiinnitetty huomiota. Myös strategisen alueidenkäytön suunnittelun ja yleiskaavoituksen kehittämistä on painotettu. ELY-keskusten toiminnan kehittämisessä on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että eri yhteistyömuotoja käytetään tarkoituksenmukaisesti ja päällekkäisyyksiä välttäen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi viranomaisneuvottelujen ja lausuntojen välisen työnjaon tarkastelua. Myös kaavoja koskevien viranomaisneuvottelujen ja muiden epävirallisempien kaavaneuvottelujen roolia on syytä pohtia. Viranomaisneuvottelujen vähentyessä on näiden muiden kaavaneuvottelujen määrä usealla alueella kasvanut. 3

4 ELY-keskuksilla on laaja-alaista asiantuntemusta alueidenkäyttöön sekä ympäristön- ja luonnonsuojeluun liittyvissä kysymyksissä ja ne ovat tärkeitä alueellisia toimijoita valtion ympäristöhallinnossa. Siksi ELY-keskusten on oleellista olla mukana keskeisissä ja laajalti vaikuttavissa alueellisissa hankkeissa, kuten kaupunkiseutujen rakennemallien ja maakuntastrategioiden laadinnassa. ELYjen alueidenkäytön tärkeä tehtävä on myös kuntien ja kaupunkiseutujen alueidenkäytön suunnitteluun ja hyvään hallintoon liittyvien prosessien tukeminen, johon kuuluu muun muassa kuntien tukeminen oikeiden suunnitteluvälineiden valinnassa ja maankäyttö- ja rakennuslain mukaisten yhteistyömenettelyjen kehittämisessä. 2. ELYJEN KONSULTOIVA ROOLI TOTEUTTAMISMAHDOLLISUUDET 2.1. Lakisääteisen viranomaisyhteistyön rajaaminen ELYjen konsultoiva rooli tulkitaan tässä ELYjen alueidenkäytön ohjauksen kehittämisenä siten, että ennakoivuus ja kumppanuus korostuvat. Maankäyttö- ja rakennuslain ideana on alunperinkin hoitaa asiat vuorovaikutteisesti neuvotellen, joten konsultoiva rooli ei sinänsä tuo olennaisesti uutta näkökulmaa alueidenkäytön ohjaukseen. ELYjen konsultoivan roolin kehittäminen liittyy ainakin siihen, että ollaan vuorovaikutuksessa vain niissä tilanteissa, missä se on tarpeellista. Neuvottelutarpeeseen vaikuttavat kunnan kaavoitustoimen edistyneisyys sekä maankäytön ohjauksen kehittyneisyys, joka voi ilmetä esimerkiksi yleiskaavoituksen ajantasaisuutena. Seuraavassa on esitetty näihin asioihin liittyen kolme vaihtoehtoista toteuttamistapaa ja arvioitu niiden hyviä sekä huonoja puolia. a) Kuntien erilaisuuden huomioiminen ELYn ja kunnan välisessä viranomaisyhteistyössä: kuntalista asetuksessa (Haapanalan tapaan) Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarvioinnissa (2014) todetaan, että kaavoituksensa hyvin hoitaneiden kuntien ohjausta voidaan keventää. Auvo Haapanala ehdottaa toimivuusarvioinnin taustaselvityksessään (2013) neuvottelujärjestelmän keventämistä siten, että viranomaisneuvottelua ei olisi lähtökohtaisesti tarpeen järjestää silloin kun kunta, jonka kaavoitustoimi ja muu maankäytön ohjaus on riittävän kehittynyt, laatii asemakaavaa alueelle, jolla oikeusvaikutteinen yleiskaava ohjaa riittävästi asemakaavoitusta. Kunnan kaavoitustoimen ja muun maankäytön ohjauksen kehittyneisyyden kriteerit määriteltäisiin laissa ja kunnat nimettäisiin lakiin otettavan valtuuden nojalla asetuksessa. Haapanala esittää selvityksessään myös arvion, että noin puolet kunnista voisi olla kaavoitustoimen ja muun maankäytön ohjauksen kannalta riittävän kehittyneitä. Arvio perustuu siihen, että hieman alle puolet Suomen kunnista on yli 6000 asukkaan kuntia, joissa lain mukaan tulee olla pätevä kaavoittaja. Viranomaisneuvottelujen rajaaminen ei kuitenkaan ole absoluuttinen: Kunta tai ELY keskus voisi yksittäistapauksessa pyytää neuvottelun järjestämistä. Tällöin neuvottelu olisi pidettävä. 4

5 Kuntien erilaisuuden huomioiminen viranomaisyhteistyössä: kuntalista asetuksessa (Haapanalan tapaan) Vahvuudet Heikkoudet Kuntien mainitseminen asetuksessa ei jätä tulkinnanvaraa. Kaavoitukseltaan kehittyneiden kuntien määrittely on vaikeaa. Tapahtuu helposti mekaanisesti kuntakoon mukaan. Yleiskaavan riittävän ohjaavuuden korostaminen voi johtaa turhan yksityiskohtaisiin yleiskaavoihin. Ei edistä strategista yleiskaavoitusta. Yleiskaavan riittävä ohjaavuus jättää tulkinnanvaraa Mahdollisuudet Uhat Korostaa yleiskaavoituksen roolia ja voi edistää yleiskaavoitusta Kuntien valmiudet kaavoitustoimen hoidossa voivat muuttua. Miten otetaan huomioon ja aiheuttaako tarvetta jatkuviin uudelleenmäärittelyihin? b) ELYn ja kunnan välisen viranomaisyhteistyön rajaaminen: ei neuvottelua asemakaavasta jos oikeusvaikutteinen yleiskaava Ei määritellä erikseen kaavoitustoimeltaan edistyneitä kuntia, vaan rajataan viranomaisneuvottelun tarve yleisesti siten, että neuvottelua ei tarvita pääsääntöisesti asemakaavasta, jos alueelle on laadittu oikeusvaikutteinen yleiskaava. ELYn ja kunnan välisen viranomaisyhteistyön rajaaminen: ei neuvottelua asemakaavasta jos oikeusvaikutteinen yleiskaava Vahvuudet Heikkoudet Selkeä ja konkreettinen rajaus Oikeusvaikutteisen yleiskaavan ollessa hyvin Tukee viranomaisyhteistyön keskittymistä merkittäviin / laajalti vaikuttaviin asioihin. yleispiirteinen, vähentää viranomaisten vuorovaikutusta myös sellaisissa tilanteissa, joissa se olisi tarpeen Osa yleiskaavoista on vanhentuneita Mahdollisuudet Uhat Korostaa yleiskaavoituksen roolia ja voi edistää Voi lisätä tarvetta lausuntojen pyytämiseen. yleiskaavoitusta Muuttaa vuorovaikutuksen muotoa ja painopis- 5

6 Näin muotoiltuna voi edistää myös strategisten yleiskaavojen laatimista Ei sulje pois neuvottelemista myös asemakaavoista jos kunta ja ELY-keskus niin haluavat tettä. Lakisääteisen neuvottelutarpeen vähentämiseen liittyy myös tarve MRL 77 :n muuttamiseen. Tällä hetkellä myös kaikista ranta-asemakaavoista on järjestettävä viranomaisneuvottelu. Tämä säännös voitaisiin poistaa ja arvioida viranomaisneuvottelun tarvetta ranta-alueilla samalla tavalla kuin muillakin alueilla. c) Isoimpien kaupunkien rajaaminen lakisääteisen viranomaisyhteistyön ulkopuolelle Rajataan isoimmat kaupungit lakisääteisen viranomaisyhteistyön ulkopuolelle nimeämällä kaupungit asetuksessa tai määrittämällä laissa/asetuksessa asukasluku (esim ), jonka ylittävät kaupungit vapautetaan lakisääteisestä viranomaisyhteistyöstä. Viranomaisyhteistyön rajaaminen koskisi viranomaisneuvotteluja, kehittämiskeskustelut säilyisivät edelleen laissa määriteltynä kunnan ja ELY-keskuksen välisenä yhteistyömuotona. Lakimuutos ei estäisi kaupunkeja tarvittaessa olemaan yhteydessä ELYkeskukseen ja hyödyntämästä siten ELY-keskuksen asiantuntemusta. Isoimpien kaupunkien rajaaminen lakisääteisen viranomaisyhteistyön ulkopuolelle Vahvuudet Heikkoudet Rajaus on selkeä: Ei aiheuta harkintaa tai neuvotteluja sen suhteen, missä raja kulkee Miten taataan valtion intressien toteutuminen isoimmissa kaupungeissa? Isoimmilla kaupungeilla yleensä sekä resursseja että osaamista alueidenkäytön suunnitteluun. Painopiste siirtyy isoimpien kaupunkisen osalta valvontaan Mahdollisuudet Uhat Säästetään sekä kuntien että ELY-keskusten resursseja Valittaminen voi lisääntyä 2.2. Viranomaisyhteistyön toimintatapojen / menettelyjen kehittäminen ELYjen konsultoivan roolin kehittämiseen liittyy lisäksi kehittämiskeskustelujen, viranomaisneuvottelujen ja lausuntomenettelyn sekä muun vuorovaikutuksen sisällön kehittäminen ja työnjako resurssien käytön ja vaikuttavuuden kannalta optimaalisella tavalla. Olennaista on myös, että vuorovaikutus tapahtuu mahdollisimman varhaisessa, mutta kuitenkin tarkoituksenmukaisessa vaiheessa. Seuraavassa on esitetty näihin liittyviä kehittämisideoita. 6

7 a) Viranomaisneuvottelun ajankohtien tarkistaminen Viranomaisneuvottelujen keskeisenä tavoitteena on, että kaavaa laativa kunta saa riittävän varhaisessa vaiheessa tietoonsa eri viranomaisten tavoitteet ja asiantuntemuksen. Neuvottelun järjestämisajankohdalla on vaikutusta siihen, miten hyvin se tukee kaavoitusprosessia. Yleis- ja asemakaavoja koskien viranomaisneuvottelu järjestetään kaavaa valmisteltaessa ennen kuin kunta varaa osallisille tilaisuuden mielipiteen esittämiseen. Tarvittaessa pidetään toinen viranomaisneuvottelu, kun kaavaehdotus on ollut julkisesti nähtävänä ja sitä koskevat mielipiteet ja lausunnot on saatu. Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarvioinnissa (2014) on tuotu esille näkemys, että viranomaisneuvottelujen ajankohtaa koskevaa säännöstä olisi syytä edelleen väljentää niin, että neuvottelu voidaan säännösten estämättä pitää kaavoitusprosessin kannalta tarkoituksenmukaisessa vaiheessa. Useissa tilanteissa kaavan valmisteluvaiheen kuulemisen jälkeinen ajankohta on paras ajankohta viranomaisneuvottelun pitämiselle. Tämä voisi myös vähentää toisen viranomaisneuvottelun tarpeellisuutta. Erityisesti toisen viranomaisneuvottelun järjestämisen ajankohtaa julkisen nähtävänä pitämisen jälkeen on pidetty liian myöhäisenä. Tämä edellyttää muutoksia MRA 18 ja 26 :ssä. b) Viranomaisneuvottelujen, epävirallisten kaavaneuvottelujen ja lausuntojen välisen työnjaon selkiyttäminen Epävirallisia kaavaneuvotteluja pidetään kuntien ja ELYjen välillä runsaasti ja niiden määrä näyttäisi olevan nousussa. Useat ELYt raportoivat painopisteen siirtyneen viranomaisneuvotteluista työneuvotteluihin. Varsinaisten viranomaisneuvottelujen rooli saattaa jäädä vain muodolliseksi. Eri ELYjen välillä on kuitenkin merkittäviä eroavaisuuksia sen suhteen, onko neuvottelujen painopiste epävirallisissa kaavaneuvotteluissa vai viranomaisneuvotteluissa. Epävirallisten kaavaneuvottelujen määrän yhtenä syynä on pidetty viranomaisneuvottelujen ajankohtia koskevia säännöksiä (MRA 18 ja 26 ), jotka ainakin joissakin tilanteissa voivat estää viranomaisneuvottelujen järjestämisen kaavaprosessin kannalta tarkoituksenmukaisessa vaiheessa. Näissä tilanteissa varsinaisen viranomaisneuvottelun sijaan pidetään usein epävirallinen kaavaneuvottelu. Epäviralliset kaavaneuvottelut poikkeavat viranomaisneuvotteluista muun muassa sen suhteen, että niistä ei ole lakisääteistä velvoitetta laatia muistiota. Tätä on pidetty ongelmana kaavaprosessien läpinäkyvyyden kannalta. Suuri osa ELYistä antaa varsin paljon kaavalausuntoja. Neuvottelujen lisäksi kaavoista pyydetään usein myös lausunto. Eri ELYjen antamien lausuntojen määrät kuitenkin vaihtelevat huomattavasti, eikä lausuntojen määrä ole välttämättä sidoksissa alueen kaavoitusaktiivisuuteen. 7

8 Auvo Haapanala toteaa selvityksessään (2013) että asemakaavaehdotuksesta pyydettävää lausuntoa koskevan säännöksen (MRA 28 ) sanamuoto ja valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden sisältö saattavat vaikuttaa siihen, että asemakaavaehdotuksista pyydetään runsaasti lausuntoja ELY - keskuksilta. 2 Toisaalta säännöksessä ei Haapanalan mukaan ole nykymuodossa riittävästi otettu huomioon ELYjen laajaa tehtäväaluetta. Lausunnon pyytämisen tarve saattaa aiheutua myös esimerkiksi siitä, että on tarpeen saada ELY-keskuksen kanta esimerkiksi liikennettä, pohjavesialuetta, melua tai maa-alueen pilaantumista koskevassa kysymyksessä. Haapanala ehdottaa säännöksen sanamuodon tarkistamista siten, että lausuntopyynnön tarpeellisuus voidaan harkita nykyistä paremmin tarpeen mukaan. Lausunnon tarpeellisuutta harkittaessa tulisi ottaa huomioon myös kaavaa laadittaessa mahdollisesti pidetty viranomaisneuvottelu. 3. ELYJEN VALITUSOIKEUS - TAUSTA 3.1. Valitusoikeuden käyttö ELY -keskusten puuttuminen kuntien päätöksiin valittamalla nähdään usein paljon yleisempänä kuin mitä se todellisuudessa on. Muutoksenhakijoina yksityishenkilöt ovat suurin valittajaryhmä kaavoissa, poikkeamispäätöksissä ja suunnittelutarveratkaisuissa. Vuosina yksityishenkilöiden osuus kaikista kaava-asioita koskevista valituksista oli noin 75 prosenttia, kun taas ELY-keskusten osuus kaikista kaavoja koskevista valituksista oli noin 4 prosenttia. Vuosina ELY-keskus oli valittajana kuntien kaavapäätöksistä yhteensä 59 kertaa. Ainoana valittajana ELYkeskus oli 29:ssä kunnan tekemässä kaavapäätöksessä. (Holopainen ym. 2013) As Oy ELY Muu oikeushenkilö Muu viranomainen Yhdistys Yhtiö Yksityishenkilö Kuvio 1. Kaavavalituksen valittajaryhmittäin (Holopainen ym. 2013) 2 MRA 28 : Asemakaavaehdotuksesta on pyydettävä ELY -keskuksen lausunto, jos kaava saattaa koskea valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita, luonnonsuojelun tai rakennussuojelun kannalta merkittävää aluetta tai kohdetta taikka maakuntakaavassa virkistys- tai suojelualueeksi varattua aluetta. 8

9 Asemakaavojen kokonaismäärä n kpl Asemakaavat, ei valitettu Valitusasemakaavat 6550 Asemakaavat, joista AYK/ELY valitti Kuvio 2. Asemakaavojen valitusherkkyys Lähde: Hertta/YM Valitus yk Valitus ak Valitus ranta-ak Valitus pps Valitus str Kuvio 3. ELY-keskusten valitusten määrät eräissä asiaryhmissä (MRL) Lähde: Hertta/YM 9

10 Kuntien kaavapäätöksiin kohdistuneista valituksista hyväksytään joka viides. Valittajatahoittain tarkasteltuna selvästi keskimääräistä paremmin menestyvät ELY-keskusten sekä muiden viranomaisten tekemät valitukset. Vuosina ELY-keskusten valituksista hyväksyttiin 80 prosenttia ja vain noin 15 prosenttia valituksista hylättiin. 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% Valitus hylätään Valitus hyväksytään Valitus jätetään tutkimatta /lausunnon antaminen raukeaa 0% Kuvio 4. Valitusten lopputulos valittajaryhmittäin vuosina (Holopainen ym. 2013) 4. ELYJEN VALITUSOIKEUDEN RAJOITTAMINEN TOTEUTTAMISMAHDOLLISUUDET ELYjen valitusoikeutta koskevaa osuutta täydennetään joulukuun lähetekeskustelun jälkeen. 5. ALUEHALLINTOUUDISTUS Pääministeri Sipilän hallituksen ohjelman mukaan valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös, jolla yksinkertaistetaan julkisen aluehallinnon järjestämistä (valtio, alueet ja kunnat). Ensisijaisena ratkaisuna on toimintojen keskittäminen tehtäviltään ja toimivallaltaan selkeille itsehallintoalueille. Lisäksi hallituksen ohjelmassa todetaan, että hallitus valmistelee sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisratkaisun kuntaa suurempien itsehallintoalueiden pohjalta. Hallitus teki linjauksen aluejaon perusteista ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen askelmerkeistä sekä itsehallintoalueiden perustamisesta. Perustuslain 121 :n 4 momentissa tarkoitettuja itsehallintoalueita perustetaan 18 maakuntajaon pohjalta. Linjauksessaan hallitus ohjasi myös aluehallin- 10

11 touudistuksen valmistelua. Hallituksen linjauksen mukaan itsehallintoalueet perustetaan monitoimialaisiksi ja niille osoitetaan lähtien seuraavat tehtävät: - pelastustoimen tehtävät - maakuntien liitoille kuuluvat alueiden kehittämisen ja sen rahoituksen tehtävät - ELY-keskuksissa hoidettavat alueiden ja niiden elinkeinoelämän kehittämistehtävät mukaan lukien maaseutuelinkeinojen kehittämis- ja rahoitustehtävät - mahdollisesti ympäristöterveydenhuolto Ministeriöt arvioivat tarkemmin siirrettävien tehtävien sisältöä ja siirron toteuttamistapaa. Ministeri Lauri Tarasti on nimetty selvityshenkilöksi, jonka tehtävänä on valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituslinjausten valmistelu. Selvityshenkilö laatii ehdotuksen hallituksen tammikuun lopussa 2016 tehtäväksi yhteensovituslinjaukseksi sisältäen luonnoksen itsehallintolakiin otettaviksi perussäännöksiksi itsehallintoalueen tehtävistä. Ministeriöiden selvitysten ja selvityshenkilön ehdotuksen pohjalta hallitus tekee tammikuussa 2016 erillisen päätöksen aluehallintouudistuksen valmistelusta ja itsehallintoalueille siirrettävistä tehtävistä. Lähteet: Haapanala, Auvo (2013) Ely-keskukset alueidenkäytön ja rakentamisen ohjaajina. Selvitys elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toiminnasta maankäyttö- ja rakennuslain viranomaistehtävissä. Ympäristöministeriön raportteja 6/2013. Holopainen, Heikki; Huttunen, Kimmo; Malin, Kimmo & Partinen, Hanna (2013) Muutoksenhaku maankäyttö- ja rakennuslain mukaisissa asioissa. Tarkastelussa kaavat, suunnittelutarveratkaisut ja poikkeamispäätökset sekä valituslupa-asiat. Ympäristöministeriön raportteja 19/

ELY-keskuksen rooli alueidenkäytössä. Irma Mononen, yksikön päällikkö, luonto ja alueidenkäyttö yksikkö

ELY-keskuksen rooli alueidenkäytössä. Irma Mononen, yksikön päällikkö, luonto ja alueidenkäyttö yksikkö ELY-keskuksen rooli alueidenkäytössä Irma Mononen, yksikön päällikkö, luonto ja alueidenkäyttö yksikkö 9.10.2015 2 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävät MRL 18 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Alueidenkäytön ajankohtaispäivä 19.4.2017 27.3.2017 Maankäyttö- ja rakennuslaki lyhyesti Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) on alueiden käyttöä ja suunnittelua

Lisätiedot

ELY-keskusten konsultoiva rooli ja valitusoikeuden rajoittaminen. Karalusu-työryhmä Anu Kerkkänen

ELY-keskusten konsultoiva rooli ja valitusoikeuden rajoittaminen. Karalusu-työryhmä Anu Kerkkänen ELY-keskusten konsultoiva rooli ja valitusoikeuden rajoittaminen Karalusu-työryhmä 8.3.2016 Anu Kerkkänen Uudet pykäläluonnokset: MRL 18 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävät Elinkeino-,

Lisätiedot

Aluehallintouudistus. Tilannekatsaus joulukuu

Aluehallintouudistus. Tilannekatsaus joulukuu Aluehallintouudistus Tilannekatsaus joulukuu 2015 18.12.2015 1 Juha Sipilän hallitusohjelma Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös, jolla yksinkertaistetaan

Lisätiedot

1. ELY-keskusten roolin muuttaminen konsultoivaksi maankäyttö- ja rakentamisasioissa

1. ELY-keskusten roolin muuttaminen konsultoivaksi maankäyttö- ja rakentamisasioissa Ympäristöministeriö Anu Kerkkänen Muistio 3.2.2016 1. ELY-keskusten roolin muuttaminen konsultoivaksi maankäyttö- ja rakentamisasioissa Hallitusohjelmassa todetaan seuraavasti: - ELY-keskusten rooli kaavoitus-

Lisätiedot

ELY-keskuksen rooli rakentamisessa

ELY-keskuksen rooli rakentamisessa ELY-keskuksen rooli rakentamisessa Rakentaminen nopeammaksi -seminaari Kuopio 7.2.2018 Kimmo Huttunen, ympäristölakimies Pohjois-Savon ELY-keskus 7.2.2018 ELY-keskuksen vastuualueet Elinkeinot, työvoima

Lisätiedot

Kohti Alueiden Suomea. Hanna Huttunen

Kohti Alueiden Suomea. Hanna Huttunen Kohti Alueiden Suomea Hanna Huttunen 11.11.2015 Itsehallintoalue Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelma (s. 30): Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös,

Lisätiedot

Itsehallintoalueet mitä ovat, mitä tekevät? Hallituksen linjaus

Itsehallintoalueet mitä ovat, mitä tekevät? Hallituksen linjaus Itsehallintoalueet mitä ovat, mitä tekevät? Hallituksen linjaus 7.11.2015 Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Sote- ja aluehallintouudistus Itsehallintoalue Pääministeri Juha Sipilän hallituksen

Lisätiedot

Aluehallintouudistus

Aluehallintouudistus Aluehallintouudistus www.alueuudistus.fi Tilannekatsaus tammikuu 2016 1.2.2016 1 Juha Sipilän hallitusohjelma Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös, jolla

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA Ruissalo 2013

AJANKOHTAISTA Ruissalo 2013 AJANKOHTAISTA Ruissalo 2013 Varsinais-Suomen ELY-keskus Alueidenkäyttö Anna-Leena Seppälä VARELY/ALS 17.6.2013 Maisemaselvitys Tietoa maisemasta ja suuntaviivoja suunnittelun tueksi VARELY/ALS SISÄLTÖ

Lisätiedot

Aluehallinnon uudistus

Aluehallinnon uudistus Aluehallinnon uudistus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen 15.12.2015 Itsehallintoalue Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelma (s. 30): Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta

Lisätiedot

Luonnos 13.11.2015 Perustelumuistio

Luonnos 13.11.2015 Perustelumuistio Luonnos 13.11.2015 Perustelumuistio Asetus maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttamisesta Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 14 ja 22 maakuntakaavan ja kuntien yhteisen yleiskaavan vahvistusmenettelystä

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi valmistumassa

Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi valmistumassa Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi valmistumassa P-Savon ELY-keskus 4.12.2013 Timo Saarinen, ympäristöministeriö MRL:n toimivuus arvioidaan vuoden 2013 loppuun mennessä, hallitusohjelman

Lisätiedot

Aluehallintouudistus. Valmistelun tilannekatsaus, osa IV

Aluehallintouudistus. Valmistelun tilannekatsaus, osa IV Aluehallintouudistus Valmistelun tilannekatsaus, osa IV 6.4.2016 1 Aluehallintouudistus on hallituksen kärkihanke, valmistelu käynnistyy nyt Hallitus on 5.4.2016 tehnyt ratkaisun maakunnille siirrettävistä

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus ELY-keskusten roolista uusien maakuntien rooliin Jyrki Palomäki, yksikönpäällikkö 1.12.2016 Maakuntauudistus (sekä maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) muutokset) Alueidenkäytön

Lisätiedot

ELY-keskusten hyvät käytännöt alueidenkäytön ja rakentamisen ohjauksessa

ELY-keskusten hyvät käytännöt alueidenkäytön ja rakentamisen ohjauksessa ELY-keskusten hyvät käytännöt alueidenkäytön ja rakentamisen ohjauksessa 22.10.2015 Tausta ELY-keskusten toimintaa alueidenkäytön ja rakentamisen ohjaajina selvitettiin maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden

Lisätiedot

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy

Lisätiedot

Uudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund

Uudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund 1 Uudenmaan liitto Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja Ampumaradat ja kaavoitusprosessi CASE-metropolialue Ampumaratojen tulevaisuus seminaari, 5.3.2010 Johtaja Riitta Murto-Laitinen,

Lisätiedot

Maakuntakaavojen vahvistusmenettelyn vaihtoehdot. Selvityksen esittelyaineistoa Auvo Haapanala

Maakuntakaavojen vahvistusmenettelyn vaihtoehdot. Selvityksen esittelyaineistoa Auvo Haapanala Maakuntakaavojen vahvistusmenettelyn vaihtoehdot Selvityksen esittelyaineistoa 22.1.2015 Auvo Haapanala 22.1.2015 1 Esittelyaineiston sisältö Selvityksen lähtökohta kuva 3 Taustatietoa maakuntakaavoituksesta

Lisätiedot

Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen

Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen Ympäristöterveys kaavoituksessa 6.2.2018 Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen, alueidenkäyttöryhmän päällikkö, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Nykyinen kaavajärjestelmä Suunnittelujärjestelmän

Lisätiedot

MRL:n muutokset. Merja Vikman-Kaverva

MRL:n muutokset. Merja Vikman-Kaverva MRL:n muutokset Merja Vikman-Kaverva 2.10.2015 Kaavoitusta ja rakentamisen ohjausta uudistetaan Tavoitteena menettelyjen sujuvoittaminen ELY-keskuksille kuuluva poikkeamistoimivalta siirretään kuntiin

Lisätiedot

MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa. Raportti julkistetaan 13.2.2014. Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä

MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa. Raportti julkistetaan 13.2.2014. Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa Raportti julkistetaan 13.2.2014 Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä Loppuun (luku 14) tiivistelmä, jossa keskeisimmät asiat Raporttiin tulossa n.

Lisätiedot

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KALAJOENKAUPUNKI RAUTIONASEMAKAAVAN MUUTOSJALAAJENNUS OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMA(OAS) 11.1.2012/18.2.2019 OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMANTARKOITUS MRL63 :nmukaankaavaalaadittaessatuleelaatiasuunnitelmaosallistumis

Lisätiedot

Kaavoituksen tulevaisuus Työnjako IHA:n ja kunnan välillä? Merja Vikman-Kanerva

Kaavoituksen tulevaisuus Työnjako IHA:n ja kunnan välillä? Merja Vikman-Kanerva Kaavoituksen tulevaisuus Työnjako IHA:n ja kunnan välillä? Merja Vikman-Kanerva 26.4.2016 Maakuntakaavan toimintaympäristö muutoksessa Kaavoituksen tulee vastata aluehallintouudistuksen tarpeisiin Kaavaprosessia

Lisätiedot

Posio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Posio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Posio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 05.04.2018 Seitap Oy 2018 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain muutokset. ELY-keskuksen muuttunut rooli

Maankäyttö- ja rakennuslain muutokset. ELY-keskuksen muuttunut rooli Maankäyttö- ja rakennuslain muutokset ELY-keskuksen muuttunut rooli Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, 25.9.2017 1 ELY-keskusten rooli ja tehtävät 18 Elinkeino-,

Lisätiedot

Näkökulmia maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseen

Näkökulmia maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseen Näkökulmia maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseen 12.9.2016 Uudistuksen aikataulu Lakimuutos tulisi voimaan vuonna 2017 ELY-keskuksia koskeva lainsäädäntö ja viranomaistoiminta muuttuvat vuoden 2019

Lisätiedot

Maakuntakaavojen vahvistusmenettelyn vaihtoehdot

Maakuntakaavojen vahvistusmenettelyn vaihtoehdot Maakuntakaavojen vahvistusmenettelyn vaihtoehdot Selvitystyön tilannekatsaus Maakuntakaavoituksen neuvottelupäivät Jyväskylä 1.10.2014 Auvo Haapanala 7.10.2014 1 Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarvioinnin

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus

Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus Alueidenkäyttö ja rakentaminen 26.4.2018, Oulu Anne Jarva Maakunnan ja kunnan yhteistyö alueidenkäytön suunnittelussa Maakunnan ja alueen kuntien tulee tehdä ennakoivaa

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Maakuntakaavan laatiminen Heikki Pusa. Maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Maakuntakaavan laatiminen Heikki Pusa. Maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus. Oma Häme Maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus Tehtävä: Maakuntakaavan laatiminen Heikki Pusa www.omahäme.fi Kanta-Hämeen maakunta, maakuntakaava-alue : Tehtävien nykytilan kartoitus Lakiperusta:

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 1 MITEN VOIN VAIKUTTAA RAKENNUSJÄRJESTYKSEEN? 1 Mikä on rakennusjärjestys Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla (MRL 14.1 ). Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi 2013

Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi 2013 Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi 2013 Maanmittauspäivät 20. 21.3.2013 Seinäjoki Lainsäädäntöneuvos Jyrki Hurmeranta Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) toimivuutta on seurattu jatkuvasti

Lisätiedot

RISTIJÄRVEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2004, MRL 7

RISTIJÄRVEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2004, MRL 7 LIITE 5 / Khall 11.1.2005 Erillisliite Kvalt 26.1.2005 RISTIJÄRVEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2004, MRL 7 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista

Lisätiedot

Alueiden käytön palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin

Alueiden käytön palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin Alueiden käytön palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin 1. Mitä varten ko. palvelukokonaisuus on olemassa eli mikä on sen tärkein tavoite? Alueiden käytön palveluihin kuuluvat maakuntakaavoitus, kuntien

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen - Valtioneuvoston päätöksen

Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen - Valtioneuvoston päätöksen Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen - Valtioneuvoston päätöksen 14.12.2017 valmisteluprosessista Timo Turunen ympäristöministeriöstä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet eli

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 23.11.2016 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi

Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi Tekninen lautakunta 258 06.08.2014 Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi 859/00.04.00/2014 TEKLA 258 Valmistelija/lisätiedot: kaupungingeodeetti Kari Hartikainen,

Lisätiedot

POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015

POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 YLEISTÄ KAAVAJÄRJESTELMÄSTÄ Kaavat jaetaan yleispiirteisiin ja yksityiskohtaisiin kaavoihin. Yleispiirteisiä kaavoja ovat maakunta-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TYÖNUMERO: E20600910.00 HÄMEENKYRÖN KUNTA ARONIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA, ARONIEMI 108-438-3-75 KUVA MAANMITTAUSLAITOS 2016 SWECO YMPÄRISTÖ OY Tampere Muutoslista VALMIS FIKIRV LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain muutos Kommenttipuheenvuoro / Leila Kantonen. Pohjois-Savon ELY-keskus

Maankäyttö- ja rakennuslain muutos Kommenttipuheenvuoro / Leila Kantonen. Pohjois-Savon ELY-keskus Maankäyttö- ja rakennuslain muutos 1.5.2017 Kommenttipuheenvuoro / Leila Kantonen. Pohjois-Savon ELY-keskus ELY-keskusten rooli 2019 asti? ELY:llä riittää tehtäviä MRL:n mukaisesti kaavoituksen ja poikkareiden

Lisätiedot

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2018 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja MRL:n uudistaminen -tilannekatsaus Jyrki Hurmeranta hallitusneuvos

Hallitusohjelma ja MRL:n uudistaminen -tilannekatsaus Jyrki Hurmeranta hallitusneuvos Hallitusohjelma ja MRL:n uudistaminen -tilannekatsaus 1.12.2015 Jyrki Hurmeranta hallitusneuvos MRL:n uudistamisen yleiset tavoitteet Kansanedustaja Matti Vanhanen KIRA -foorumissa 17.11.2015: Kaavoituksen

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Hallituksen esitys maankäyttöja rakennuslain muuttamisesta (HE 251/2016 vp) Ympäristövaliokunta Matti Vatilo Mirkka Saarela

Hallituksen esitys maankäyttöja rakennuslain muuttamisesta (HE 251/2016 vp) Ympäristövaliokunta Matti Vatilo Mirkka Saarela Hallituksen esitys maankäyttöja rakennuslain muuttamisesta (HE 251/2016 vp) Ympäristövaliokunta 9.12.2016 Matti Vatilo Mirkka Saarela Hallituksen esityksen tavoitteet Muutoksilla toteutetaan hallitusohjelman

Lisätiedot

Ehdotus alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän jatkovalmistelulle

Ehdotus alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän jatkovalmistelulle Ehdotus alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän jatkovalmistelulle Ympäristöministeriö MRL-uudistus Alueidenkäytön jaosto Paula Qvick, pysyvä asiantuntija, maakunnat Haasteita LÄHTÖKOHTIA 2 Valituksia tulee

Lisätiedot

Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava.

Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava. KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 LAPPAJÄRVEN KUNTA Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain

Lisätiedot

Kaavaprosessi ja kaavojen käsittely Kolarin kunnassa

Kaavaprosessi ja kaavojen käsittely Kolarin kunnassa Kaavaprosessi ja kaavojen käsittely Kolarin kunnassa Maankäyttöinsinööri Kullervo Lauri Maankäyttö- ja rakennuslain tavoite Lain tavoitteena on järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä

Lisätiedot

Yleiskaavat ja rakentaminen asemakaava-alueiden ulkopuolella

Yleiskaavat ja rakentaminen asemakaava-alueiden ulkopuolella Yleiskaavat ja rakentaminen asemakaava-alueiden ulkopuolella Valmisteilla olevat MRL:n muutokset Seminaari, sipoo 13.5.2016 Matti Laitio, ympäristöministeriö Hallitusohjelman kirjauksia Helpotetaan haja-asutusalueiden

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS A-2666 - D/3466/10.02.03.00.04/2015 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2666, Ajokatu 197 (Sulonkuja 4) ALOITE/HAKIJA Asemakaavan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 1 MITEN VOIN VAIKUTTAA RAKENNUSJÄRJESTYKSEEN? 1 Mikä on rakennusjärjestys Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla (MRL 14.1 ). Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 208 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksessä annetaan rakentamista

Lisätiedot

Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.07.2010 Seitap Oy 2010 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville.

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville. 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS

SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Luonnos 13.12.2016 EY 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennusjärjestystä

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 07.09.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Pitkämön tekojärven tilan 7:391 ranta-asemakaavan muutos

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Pitkämön tekojärven tilan 7:391 ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.3.2016 KURIKAN KAUPUNKI Pitkämön tekojärven tilan 7:391 ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan

Lisätiedot

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kaakkois-Suomen ELY-keskus 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Leena Gunnar 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Kaavoituksen muutoksenhaun uudistaminen. Hallitusneuvos Jyrki Hurmeranta Ympäristöministeriö

Kaavoituksen muutoksenhaun uudistaminen. Hallitusneuvos Jyrki Hurmeranta Ympäristöministeriö Kaavoituksen muutoksenhaun uudistaminen Hallitusneuvos Jyrki Hurmeranta Ympäristöministeriö 4.3.2016 Esityksen sisältö 1. Maankäyttö- ja rakennuslain uudistushankkeiden tilanne 2. Muutoksenhaun kehitys

Lisätiedot

HIEKKASÄRKKIEN VAIHEITTAINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA ALUEELLA 4

HIEKKASÄRKKIEN VAIHEITTAINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA ALUEELLA 4 KALAJOEN KAUPUNKI HIEKKASÄRKKIEN VAIHEITTAINEN ASEMA MUUTOS OSA ALUEELLA 4 OSALLISTUMIS ARVIOINTISUUNNITELMA 15.4.2019 OSALLISTUMIS ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS) TARKOITUS 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.01.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 382-RAK1814 IKAALISTEN KAUPUNKI KAURARANNAN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.2.2019 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7.

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. 2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599406201501 1. Innehåll SANDSUNDIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS... 1 1. SUUNNITTELUALUE...

Lisätiedot

Lupaprosessien sujuvoittaminen

Lupaprosessien sujuvoittaminen Lupaprosessien sujuvoittaminen INFRA Akatemia 22.1.2016 Anu Kärkkäinen Johtaja, elinkeinoasiat Sipilän hallitusohjelman kirjaukset lupaprosessien sujuvoittaminen Sujuvoitetaan lupa- ja valitusprosesseja

Lisätiedot

Kuntaliiton alustavia näkemyksiä MRL-uudistukseen

Kuntaliiton alustavia näkemyksiä MRL-uudistukseen Kuntaliiton alustavia näkemyksiä MRL-uudistukseen 26.1.2018 Maankäyttöä ja rakentamista on tarkasteltava kokonaisuutena Maankäyttöä ja rakentamista on tarkasteltava uudistuksessa kokonaisuutena, johon

Lisätiedot

TOKAT-hanke ja alueidenkäyttö. Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö

TOKAT-hanke ja alueidenkäyttö. Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö TOKAT-hanke ja alueidenkäyttö Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö 15.4.2015 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET VNp 30.11.2000, tarkistetut tavoitteet voimaan 1.3.2009 Osa maankäyttö-

Lisätiedot

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Ajankohtaista maankäyttöja rakennuslain muutoksista

Ajankohtaista maankäyttöja rakennuslain muutoksista Ajankohtaista maankäyttöja rakennuslain muutoksista Kuntamarkkinat 13. Lakiklinikka Minna Mättö Lakimies, Alueet- ja yhdyskunnat -yksikkö - Maakuntauudistukseen liittyvät muutokset - MRL:n kokonaisuudistus

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Valtiotieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jonna Nieminen 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Luonnos 24.2.2017 Valtioneuvoston asetus maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 31 ja 34 :n 2 momentti, sellaisena

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.12.2017 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1

Lisätiedot

Arviointi maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) toimivuudesta 2013

Arviointi maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) toimivuudesta 2013 Arviointi maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) toimivuudesta 2013 Linkki: http://www.ym.fi/fi-fi/ajankohtaista/maankaytto_ja_rakennuslain_kokonaisarvio%2828271%29 Pohjois-Savon ELY keskus 18.3.2014 Leila

Lisätiedot

Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen

Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen - vaikuttavammin, rajatummin, täsmällisemmin Käynnistystilaisuus 8.2.2016 Timo Turunen ympäristöministeriöstä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma JOUTSAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma JOUTSAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma JOUTSAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMISEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 1. YLEISTÄ: Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016

POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016 POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016 YLEISTÄ KAAVAJÄRJESTELMÄSTÄ Kaavat jaetaan yleispiirteisiin ja yksityiskohtaisiin kaavoihin. Yleispiirteisiä kaavoja ovat maakunta-

Lisätiedot

Utsjoki Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos Kortteli 14 rakennuspaikka 5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Utsjoki Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos Kortteli 14 rakennuspaikka 5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Utsjoki Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos Kortteli 14 rakennuspaikka 5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 07.10.2015 Seitap Oy 2015 Seitap

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka , 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain voimaan tulleet muutokset Maanmittauslaitoksen koulutuspäivä Mirkka Saarela, ympäristöministeriö

Maankäyttö- ja rakennuslain voimaan tulleet muutokset Maanmittauslaitoksen koulutuspäivä Mirkka Saarela, ympäristöministeriö Maankäyttö- ja rakennuslain 1.5.2017 voimaan tulleet muutokset 6.9.2017 Maanmittauslaitoksen koulutuspäivä Mirkka Saarela, ympäristöministeriö Maankäyttö- ja rakennuslain 1.5.2017 voimaan tulleet muutokset

Lisätiedot

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.2.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

KOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari KOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 29.04.2019 Seitap Oy 2019 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kärpäsen koulun tontti Kärpänen. Lahti.fi OAS A (5) D/757/ /2017. Puh.

A Asemakaavan muutos. Kärpäsen koulun tontti Kärpänen. Lahti.fi OAS A (5) D/757/ /2017. Puh. OAS A-2705 1 (5) A-2705 Asemakaavan muutos 28.3.2017 Kärpäsen koulun tontti Kärpänen Lahti.fi OAS A-2705 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2005 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus

Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus JOUTSA SIIKANIEMI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus 1. Sijainti ja nykytilanne 2. Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

Aluehallinnon uudistuksen parlamentaarinen seurantaryhmä

Aluehallinnon uudistuksen parlamentaarinen seurantaryhmä Asettamispäätös VM132:00/2015 9.12.2015 LUONNOS Aluehallinnon uudistuksen parlamentaarinen seurantaryhmä Valtiovarainministeriö on tänään asettanut aluehallinnon uudistuksen valmistelua ja toimeenpanoa

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Kaavoitusmenettely kuntakaavoituksessa

Kaavoitusmenettely kuntakaavoituksessa Kaavoitusmenettely kuntakaavoituksessa MRL-päivät Olos Leena Ruokanen Lapin ELY-keskus 12.9.2016 Kaavoitusmenettely on maankäyttö- ja rakennuslaissa sekä -asetuksessa säädetyt kaavan laadinnan vaiheet

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot