Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2008

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2008"

Transkriptio

1 Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2008

2 NESTE OILIN TAMMI-SYYSKUUN OSAVUOSIKATSAUS Vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi ja oli kolmannella neljänneksellä 199 miljoonaa euroa Kolmas neljännes lyhyesti: Vahva 199 miljoonan euron vertailukelpoinen liikevoitto (Q3/07: 159 milj.) Liikevoitto 44 miljoonaa euroa (Q3/07: 180 milj.), jota painoi nopeasta öljyn hinnan laskusta seurannut 180 miljoonan euron varastotappio Liiketoiminnan kassavirta -175 miljoonaa euroa (Q3/07: -32 milj.) johtuen neljänneksen lopun tilapäisesti korkeista saatavista Hyvä taloudellinen asema; ei merkittäviä tarpeita uudelleenrahoitukseen lyhyellä tai keskipitkällä aikavälillä eikä luottotappioita vastapuolipankkien kanssa Kokonaisjalostusmarginaali ennätykselliset 13,54 dollaria barrelilta (Q3/07: 10,20) Porvoon dieselin tuotantolinja 4:n seisokki toteutettiin suunnitellusti, ja linja on toiminut normaalisti lokakuun alusta lähtien Varatoimitusjohtaja Jarmo Honkamaa: Olemme tyytyväisiä vahvaan tulokseemme kolmannen neljänneksen varsin poikkeuksellisessa toimintaympäristössä. Öljymarkkinoiden vaihtelut olivat tavallistakin voimakkaampia, ja raakaöljyn hinta putosi nopeasti kahdeksan kuukauden yhtäjaksoisen nousun jälkeen. Tämä näkyy kolmannen neljänneksen IFRS:n mukaisessa liikevoitossamme suurena varastotappiona. Vertailukelpoinen liikevoittomme, joka kuvaa parhaiten yhtiön toiminnallista tulosta, oli yksi historiamme parhaista. Siihen vaikuttivat ennen kaikkea korkea kokonaisjalostusmarginaalimme sekä vahva dieselmarkkina ja Shippingin tämänkin neljänneksen hyvä tulos. Keskitisleiden ja dieselin kysyntä määrittävät jalostusmarginaaleja jatkossakin, ja siksi on ilo todeta, että kaikki dieselin tuotantoyksikkömme toimivat taas normaalisti Porvoon linjan elosyyskuisen seisokin jälkeen. Lisätietoja: Jarmo Honkamaa, varatoimitusjohtaja, puh Risto Takkala, vt. talous- ja rahoitusjohtaja, puh Sijoittajasuhteet, puh Tiedotustilaisuus ja puhelinkonferenssi Suomenkielinen lehdistötilaisuus järjestetään tänään klo Hotelli Kämpin Peilisalissa osoitteessa Pohjoisesplanadi 29, Helsinki. Esitysmateriaali ja verkkolähetys tilaisuudesta ovat nähtävissä Neste Oilin internetsivuilla osoitteessa Englanninkielinen puhelinkonferenssi sijoittajille ja analyytikoille pidetään tänään klo Puheluun voi osallistua soittamalla numeroon +44 (0) Tunnus on Neste Oil. Puhelua voi seurata myös osoitteessa ja puhelun nauhoite on kuunneltavissa viikon ajan numerossa +44 (0) , koodi

3 NESTE OILIN OSAVUOSIKATSAUS Tilintarkastamaton Suluissa olevat luvut viittaavat edellisvuoden vastaavaan jaksoon, ellei toisin mainita. AVAINLUVUT Miljoonaa euroa (ellei toisin mainita) 7 9/08 7 9/07 1 9/08 1 9/ Viim. 12 kk Liikevaihto Liikevoitto ennen poistoja Poistot ja arvonalentumiset Liikevoitto Vertailukelpoinen liikevoitto * Tulos ennen veroja Osakekohtainen tulos, euroa 0,13 0,52 1,51 1,86 2,25 1,91 Investoinnit Liiketoiminnan kassavirta Viim. 12 kk Oma pääoma Korolliset nettovelat Sijoitettu pääoma Sijoitetun pääoman tuotto ennen veroja (ROCE), % 20,7 28,5 26,2 19,5 Keskimääräisen sijoitetun pääoman tuotto verojen jälkeen (ROACE), % ,5 13,1 Oman pääoman tuotto (ROE), % 21,1 28,7 25,6 20,4 Oma pääoma/osake, euroa 9,75 9,10 9,47 - Kassavirta/osake, euroa 0,10 1,25 2,11 0,96 Omavaraisuusaste, % 45,1 49,4 49,9 - Velan osuus kokonaispääomasta, % 34,1 27,4 23,7 - Velkaantumisaste (gearing), % 51,7 37,7 31,1 - * Vertailukelpoinen liikevoitto on laskettu vähentämällä varastovoitot/-tappiot, omaisuuden myyntivoitot/- tappiot sekä öljy- ja rahtijohdannaisten avoimien positioiden käypien arvojen muutokset raportoidusta liikevoitosta. Yhtiön kolmannen neljänneksen tulos Korkeat öljyn hinnat kasvattivat Neste Oilin liikevaihdon kolmannella neljänneksellä miljoonaan euroon. Liikevaihto oli noin 52 prosenttia korkeampi kuin vuoden 2007 kolmannella neljänneksellä. Vertailukelpoinen liikevoitto oli 199 miljoonaa euroa (159 milj.), ja siihen vaikuttivat erityisesti vahva kokonaisjalostusmarginaali sekä Shippingin hyvä kannattavuus. Kertaluontoiset erät rasittivat vertailukelpoista liikevoittoa 19 miljoonalla eurolla. Myös heikolla Yhdysvaltain dollarilla oli negatiivinen vaikutus. Öljynjalostuksen kolmannen neljänneksen vertailukelpoinen liikevoitto oli 149 miljoonaa euroa (125 milj.), Uusiutuvien polttoaineiden -3 miljoonaa euroa (-6 milj.), Erikoistuotteiden 29 miljoonaa 2

4 euroa (34 milj.), Öljyn vähittäismyynnin 7 miljoonaa euroa (21 milj.) ja Shippingin 23 miljoonaa euroa (-1 milj.). Konsernin kolmannen neljänneksen liikevoitto oli 44 miljoonaa euroa (180 milj.), joka sisältää nopeasta öljyn hinnan putoamisesta johtuneen 180 miljoonan euron varastotappion. Konsernin tulos ennen veroja oli 36 miljoonaa euroa (168 milj.) ja voitto 34 miljoonaa euroa (132 milj.). Osakekohtainen tulos oli 0,13 (0,52). Konsernin tammi-syyskuun tulos Konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa miljoonaa euroa (8 642 milj.). Tammi-syyskuun vertailukelpoinen liikevoitto oli 499 miljoonaa euroa (542 milj.). Vahva kokonaisjalostusmarginaali vaikutti vertailukelpoiseen liikevoittoon positiivisesti, mutta sen vaikutusta laimensivat Erikoistuotteet-toimialan huonompi kannattavuus, heikko Yhdysvaltain dollari sekä kasvaneet kiinteät kustannukset. Yhdeksän kuukauden liikevoitto oli 538 miljoonaa euroa (658 milj.). Varastovoitot vähenivät 14 miljoonaan euroon (120 milj.). Öljynjalostuksen yhdeksän kuukauden vertailukelpoinen liikevoitto oli 379 miljoonaa euroa (399 milj.), Uusiutuvien polttoaineiden 12 miljoonaa euroa (-16 milj.), Erikoistuotteiden 56 miljoonaa euroa (107 milj.), Öljyn vähittäismyynnin 27 miljoonaa euroa (49 milj.) ja Shippingin 52 miljoonaa euroa (32 milj.). Konsernin tulos ennen veroja oli 511 miljoonaa euroa (633 milj.) ja voitto 390 miljoonaa euroa (477 milj.). Osakekohtainen tulos oli 1,51 euroa (1,86). Liiketoiminnan pääomavaltaisuuden vuoksi Neste Oil käyttää keskimääräisen sijoitetun pääoman tuottoa verojen jälkeen (ROACE, %) tärkeimpänä taloudellisena tavoitteenaan. Kahdentoista kuukauden kumulatiivinen ROACE oli syyskuun lopussa 13,1 prosenttia. Neste Oilin ROACEtavoitteena on vähintään 15 prosenttia suhdannekierron aikana (tilikausi 2007: 15,5 %). 7-9/08 7-9/07 1-9/08 1-9/ Viim. 12 kk VERTAILUKELPOINEN LIIKEVOITTO avointen öljyjohdannaispositioiden käypien arvojen muutokset varastovoitot/-tappiot omaisuuden myyntivoitot LIIKEVOITTO Investoinnit ja rahoitus Tammi-syyskuun investoinnit olivat 323 miljoonaa euroa (236 milj.), josta Öljynjalostuksen osuus oli 98 miljoonaa euroa, Uusiutuvien polttoaineiden 141 miljoonaa euroa, Erikoistuotteiden 19 miljoonaa euroa, Öljyn vähittäismyynnin 41 miljoonaa euroa ja Shippingin 1 miljoona euroa. Muutsegmentin investoinnit olivat 23 miljoonaa euroa, missä suurin yksittäinen tekijä on Rinteknon yritysosto. Tammi-syyskuun poistot olivat 168 miljoonaa euroa (139 milj.). 3

5 Korolliset nettovelat olivat syyskuun lopussa miljoonaa euroa ( : 755 milj.). Kasvun taustalla oli pääasiassa nettokäyttöpääoman kasvu, joka johtui syyskuun lopun tilapäisesti normaalia suuremmista saatavista. Korkea nettokäyttöpääoma johti tammi-syyskuussa myös aikaisempaa heikompaan liiketoiminnan kassavirtaan, joka oli 26 miljoonaa euroa (321 milj.). Nettorahoituskulut olivat tammi-syyskuussa 27 miljoonaa euroa (25 milj.). Neste Oilin luottojen keskikorko oli 4,9 prosenttia syyskuun lopussa ja luottojen erääntymisaika keskimäärin 4,3 vuotta. Maksuvalmius säilyi hyvänä; rahat ja pankkisaamiset sekä käyttämättömät, sitovat luottolimiittisopimukset olivat syyskuun lopussa miljoonaa euroa ( : milj.). Yhtiö ei näe merkittäviä tarpeita uudelleenrahoitukseen ennen vuotta Lyhyen aikavälin tarpeet hoidetaan syndikoiduilla luottosopimuksilla ja luotollisilla pankkitileillä. Yhtiön nykyisissä luottosopimuksissa ei ole tulokseen, taseeseen tai kassavirtaan sidottuja ehtoja. Yhtiön omavaraisuusaste oli 45,1 prosenttia ( : 49,9 %), velkaantumisaste 51,7 prosenttia ( : 31,1 %) ja velan osuus kokonaispääomasta 34,1 prosenttia ( : 23,7 %). Neste Oil on suojauspolitiikkansa mukaisesti suojannut pääosan seuraavien 12 kuukauden ennustetusta nettovaluuttavirrasta. Suojausinstrumentteina on käytetty pääasiassa valuuttatermiinejä ja -optioita. Tärkein suojattava valuutta on Yhdysvaltain dollari. Markkinakatsaus Raakaöljyn hinnat putosivat rajusti kolmannen neljänneksen aikana noustuaan sitä ennen kahdeksan kuukauden ajan. Brent Dated saavutti heinäkuun alussa ennätyskorkean 144 dollarin barrelihinnan, mutta putosi takaisin 90 dollarin tasolle ja maksoi heinä-syyskuussa keskimäärin 115 dollaria barrelilta (75). Maailmantalouden heikentyneet näkymät ja kysyntäennusteiden alentuminen muuttivat markkinoiden tunnelmia, ja rahaa vedettiin pois hyödykkeistä. Samalla Yhdysvaltain dollari vahvistui. Aiempaa vahvemmat polttoöljyn marginaalit ja Keski-Idän raakaöljyjen toimitusvaikeudet nostivat venäläisen raakaöljyn hintaa, mikä kavensi Brent Dated ja Urals -raakaöljyjen välistä hintaeroa -2,61 dollariin barrelilta (-2,53). Jalostusmarginaalit vahvistuivat kolmannella neljänneksellä, mihin vaikuttivat ennen kaikkea häiriöt Yhdysvaltojen öljyntuotannossa ja jalostuksessa Meksikon lahdella. Häiriöiden taustalla olivat hurrikaanit Gustav ja Ike. Raakaöljyn halventuminen tuki öljytuotteiden kysyntää. Luoteis- Euroopan kehittyneiden, ns. complex-jalostamoiden kansainvälinen viitejalostusmarginaali (IEA Brent Cracking) oli keskimäärin 5,24 dollaria barrelilta (4,39). Keskitisleiden marginaalit pysyivät vahvoina, joskin hieman toisen neljänneksen huippulukemia matalammalla tasolla. Dieselin tarjonta kasvoi, ja voimaloiden tuotanto-ongelmien synnyttämä lisäkysyntä väheni. Syyskuussa keskitisleiden marginaalit vahvistuivat Yhdysvaltojen hurrikaanien ja Euroopan jalostamoiden huoltoseisokkikauden seurauksena. Yhdysvaltojen bensiinin kysyntä jatkoi laskuaan, mikä johtui sekä talouden taantumisesta että korkeista hinnoista. Marginaalit olivat korkeimmillaan syyskuussa, kun hurrikaanit aiheuttivat seisokkeja Meksikonlahden jalostamoilla. Syys-lokakuussa marginaalit ovat pysytelleet melko hyvällä tasolla verrattuna toisen neljänneksen lukemiin. Polttoöljyn marginaalit olivat yllättävän vahvat. Laivapolttoainetta kuljetettiin Euroopasta Itä- ja Kaakkois-Aasiaan paikallisen kysynnän kasvun seurauksena. Lisäksi polttoöljyn käyttö voimaloiden energiatuotantoon kasvoi Persianlahdella. 4

6 Kasviöljyjen aikaisempaa edullisemmat hinnat ovat johtaneet biopolttoaineiden hintojen laskuun. Korkealaatuisten uusiutuvien polttoaineiden marginaalit ovat pysyneet hyvällä tasolla. Kysyntä on laskenut Neste Oilin vähittäismyyntimarkkinoilla vuonna 2008, mihin ovat vaikuttaneet sekä korkeat hinnat että kasvanut taloudellinen epävarmuus. Kysynnän muutos on näkynyt ennen kaikkea bensiinin myynnissä. Raakaöljyn rahtimarkkinat pysyttelivät vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen vahvoina. Sekä Pohjanmeren että Itämeren raakaöljyn rahtihinnat olivat noin 85 prosenttia korkeammat kuin edellisen vuoden kolmannella neljänneksellä. Merkittävimmät markkinatekijät Elokuu 2008 Elokuu /08 7-9/07 1-9/08 1-9/07 IEA Brent cracking -marginaali, USD/bbl 5,24 4,39 4,79 5,33 6,63 2,90 5,09 Neste Oilin kokonaisjalostusmarginaali, USD/bbl 13,54 10,20 12,65 10,63 n.a n.a 10,46 Urals-Brent-hintaero, USD/bbl -2,61-2,53-3,32-3,18-1,61-2,76-3,10 Brent dated raakaöljy, USD/bbl 114,78 74,87 111,02 67,13 76,39 82,49 72,52 Raakaöljyrahdit, Aframax WS-pistettä USD/EUR-valuuttakurssi 1,51 1,39 1,52 1,35 1,36 1,42 1,38 Myynti ja tuotanto Neste Oilin myynti omasta tuotannosta tuotelajeittain (1 000 tonnia ja % kokonaismyynnistä) 7-9/08 % 7-9/07 % 1-9/08 % 1-9/07 % 2007 % Moottoribensiini Bensiinikomponentit Diesel Lentopolttoaine Perusöljyt Lämmitysöljy Raskas polttoöljy Nestekaasu NExBTL-diesel Muut tuotteet YHTEENSÄ Neste Oilin myynti omasta tuotannosta markkina-alueittain (1 000 tonnia ja % kokonaismyynnistä) 7-9/08 % 7-9/07 % 1-9/08 % 1-9/07 % 2007 % Suomi Muut Pohjoismaat Muu Eurooppa Yhdysvallat ja Kanada Muut maat YHTEENSÄ

7 Neste Oil jalosti kolmannen neljänneksen aikana 3,8 miljoonaa tonnia (4,0 milj.) raakaöljyä ja muita syöttöaineita, mistä 3,1 miljoonaa tonnia (3,3 milj.) Porvoossa ja 0,7 miljoonaa tonnia (0,7 milj.) Naantalissa. Porvoon jalostamon raakaöljyn jalostuskapasiteetin käyttöaste oli 88 prosenttia (99 %) ja Naantalin jalostamon 99 prosenttia (100 %). Venäläisen Russian Export Blend -raakaöljyn osuus Neste Oilin jalostamoiden kokonaissyötöstä oli toisella neljänneksellä 52 prosenttia (62 %). Yhtiön myynti- ja trading-toimintoja keskitetään vuoden 2009 alussa Sveitsin Geneveen. Samalla nykyinen Lontoon trading-toimisto suljetaan. SEGMENTTIKATSAUKSET Neste Oilin liiketoiminta on jaettu kuuteen segmenttiin, jotka ovat: Öljynjalostus, Uusiutuvat polttoaineet, Erikoistuotteet, Öljyn vähittäismyynti, Shipping ja Muut. Öljynjalostus 7-9/08 7-9/07 1-9/08 1-9/ Viim. 12 kk Liikevaihto, MEUR Liikevoitto, MEUR Vertailukelpoinen liikevoitto, MEUR Investoinnit, MEUR Kokonaisjalostusmarginaali USD/bbl 13,54 10,20 12,65 10,63 10,46 11,91 Öljynjalostuksen vertailukelpoinen liikevoitto oli 149 miljoonaa euroa (125 milj.) ja liikevoitto -2 miljoonaa euroa (148 milj.). Vertailukelpoisen liikevoiton kasvu johtui korkeasta kokonaisjalostusmarginaalista, joka oli 13,54 dollaria barrelilta (10,20). IEA Brent cracking -viitejalostusmarginaali oli 5,24 dollaria barrelilta (4,39). Vuoden 2007 vastaavaan jaksoon verrattuna heikko Yhdysvaltain dollari vaikutti edelleen negatiivisesti. Hyvä kokonaisjalostusmarginaali selittyy vahvoilla dieselmarginaaleilla sekä kannattavalla bensiinin viennillä Pohjois-Amerikkaan. Uuden dieselin tuotantolinja 4:n huoltoseisokin seurauksena Neste Oil kykeni hyödyntämään venäläistä raakaöljyä vain rajoitetusti. Myös kasvaneilla energiakustannuksilla oli negatiivinen vaikutus kokonaisjalostusmarginaaliin. Öljynjalostuksen kumulatiivinen 12 kuukauden vertailukelpoinen sidotun pääoman tuotto oli syyskuun lopussa 19,3 prosenttia. Uusiutuvat polttoaineet 7-9/08 7-9/07 1-9/08 1-9/ Viim. 12 kk Liikevaihto, MEUR Liikevoitto, MEUR Vertailukelpoinen liikevoitto, MEUR Investoinnit, MEUR

8 Uusiutuvien polttoaineiden kolmannen neljänneksen vertailukelpoinen liikevoitto oli -3 miljoonaa euroa (-6 milj.) ja liikevoitto -2 miljoonaa euroa (-7 milj.). Vaikka Porvoon ensimmäisen NExBTL-diesellaitoksen toiminta oli kannattavaa, myyntimäärät laskivat verrattuna toiseen neljännekseen. NExBTL-dieselin marginaalit ovat säilyneet vahvoina. Projekti- ja kehityskustannuksilla oli negatiivinen vaikutus segmentin tulokseen. Uusiutuvat polttoaineet -segmentin kumulatiivinen 12 kuukauden vertailukelpoinen sidotun pääoman tuotto oli syyskuun lopussa 8,3 prosenttia. Erikoistuotteet 7-9/08 7-9/07 1-9/08 1-9/ Viim. 12 kk Liikevaihto, MEUR Liikevoitto, MEUR Vertailukelpoinen liikevoitto, MEUR Investoinnit, MEUR Erikoistuotteiden kolmannen neljänneksen vertailukelpoinen liikevoitto oli 29 miljoonaa euroa (34 miljoonaa euroa) ja liikevoitto 23 miljoonaa euroa (34 milj.). Perusöljyjen marginaalit paranivat edellisiin neljänneksiin verrattuna, mikä johtui raaka-aineiden hintojen laskusta. Bensiinikomponentit kärsivät heikosta bensiinimarkkinasta. Nynasin kannattavuus oli hyvä, ja sitä vahvisti normaali kausivaihtelu. Erikoistuotteiden kumulatiivinen 12 kuukauden vertailukelpoinen sidotun pääoman tuotto oli syyskuun lopussa 15,8 prosenttia. Öljyn vähittäismyynti 7-9/08 7-9/07 1-9/08 1-9/ Viim. 12 kk Liikevaihto, MEUR Liikevoitto, MEUR Vertailukelpoinen liikevoitto, MEUR Investoinnit, MEUR Kokonaismyynti*, m bensiinin myynti asemilla, m dieselin myynti asemilla, m lämmitysöljy, m raskas polttoöljy, m *Sisältää sekä asemien myynnin että suoramyynnin Öljyn vähittäismyynnin kolmannen neljänneksen vertailukelpoinen liikevoitto oli 7 miljoonaa euroa (21 milj.) ja liikevoitto 9 miljoonaa euroa (22 milj.). Segmentin tulokseen vaikutti negatiivisesti 11 miljoonan euron määräinen yhteistyökumppanin saatavista tehty alaskirjaus. Saman tapauksen johdosta raportoitiin 4 miljoonan euron alaskirjaus jo toisella neljänneksellä. Suomen asemaverkoston uudistus kasvatti kiinteitä kustannuksia. 7

9 Neste Oil on onnistunut säilyttämään markkinaosuutensa Suomen bensiinimarkkinoilla, vaikka bensiinin kysyntä on laskenut läpi vuoden Heikompi kysyntä on painanut myös bensiinin vähittäismyyntimarginaaleja. Dieselin myynti on kasvanut edelleen. Öljyn vähittäismyynnin Suomen toimintojen kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantamiseen tähtäävä projekti on edennyt suunnitelmien mukaan. Itämeren alueen muissa maissa talouden heikentyminen on näkynyt myyntimäärien laskuna, mutta ei merkittävästi vähittäismyynnin marginaaleissa. Luoteis-Venäjällä sekä myyntimäärät että marginaalit olivat hieman edellisvuoden vastaavaa jaksoa matalammat. Neste Oililla oli syyskuun lopussa 891 (896) asemaa Suomessa ja 279 (257) muissa maissa Itämeren alueella. Öljyn vähittäismyynnin kumulatiivinen 12 kuukauden vertailukelpoinen sidotun pääoman tuotto oli syyskuun lopussa 10,0 prosenttia. Shipping 7-9/08 7-9/07 1-9/08 1-9/ Viim. 12 kk Liikevaihto, MEUR Liikevoitto, MEUR Vertailukelpoinen liikevoitto, MEUR Investoinnit, MEUR Laivaston käyttöaste, % Shippingin vertailukelpoinen liikevoitto oli 23 miljoonaa euroa (-1 milj.) ja liikevoitto 22 miljoonaa euroa (-4 milj.). Vahvan kannattavuuden taustalla olivat vuodenaikaan ja vertailujaksoon nähden poikkeuksellisen korkeat rahtihinnat sekä erinomainen laivaston käyttöaste. Shippingin kumulatiivinen 12 kuukauden vertailukelpoinen sidotun pääoman tuotto oli 16,4 prosenttia. Osakkeet, kaupankäynti ja omistus Kolmannella neljänneksellä käytiin kauppaa yhteensä Neste Oilin osakkeella eli noin 1,3 miljardilla eurolla. Osakkeen korkein noteeraus oli 17,89 euroa ja alin 14,25 euroa. Neljänneksen päätöskurssi oli 14,57 euroa ja yhtiön markkina-arvo syyskuun lopussa 3,7 miljardia euroa. Päivittäin vaihdettiin keskimäärin 1,3 miljoonaa osaketta, mikä vastaa 0,5 prosenttia yhtiön osakkeista. Neste Oilin kaupparekisteriin merkitty osakepääoma oli syyskuun lopussa 40 miljoonaa euroa ja osakkeiden kokonaismäärä Yhtiö ei omista lainkaan omia osakkeitaan, eikä hallituksella ole oikeutta ostaa takaisin yhtiön osakkeita eikä laskea liikkeeseen vaihtovelkakirjalainoja, osakeoptioita tai uusia osakkeita. Syyskuun lopussa Suomen valtio omisti Neste Oilin osakkeista 50,1 prosenttia, ulkomaiset instituutiot 23,0 prosenttia, suomalaiset instituutiot 18,2 prosenttia ja suomalaiset kotitaloudet 8,6 prosenttia. 8

10 Oikeudenkäynti Neste Oil on täsmentänyt YIT:lle kohdistamiaan vaatimuksia huhtikuun alussa välimiesoikeuden ratkaistavaksi annetussa urakkakiistassa. Neste Oilin täsmennetyt vaatimukset YIT Teollisuus- ja verkkopalvelut Oy:tä kohtaan ovat yhteensä noin 107 miljoonaa euroa. Summa koostuu urakan viivästykseen liittyvistä vahingoista, jotka ovat täsmentyneet noin 38,5 miljoonaksi euroksi, ja viivästymisestä seuranneista tuotannon menetyksistä johtuvista noin 68,5 miljoonan euron vahingoista. Yhtiöiden välinen kiista perustuu Neste Oilin Porvoon öljynjalostamolle kesällä 2007 valmistuneen tuotantolinja 4:n mekaanisten asennustöiden taloudellisessa loppuselvityksessä syntyneeseen erimielisyyteen. YIT on esittänyt Neste Oilia kohtaan vastavaatimuksia noin 25 miljoonan euron edestä. Niiden pääasiallisena perusteena ovat urakassa suoritetut työt ja urakan pitkittymisestä johtuneet lisäkustannukset. Osapuolet kiistävät puolin ja toisin toistensa vaatimukset. Muutoksia yhtiön johdossa Toimitusjohtaja Risto Rinne jäi yli 30 vuoden palveluksen jälkeen eläkkeelle Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Matti Lievonen, joka aloittaa tehtävässä Siihen asti toimitusjohtajan tehtäviä hoitaa varatoimitusjohtaja Jarmo Honkamaa. Talous- ja rahoitusjohtaja Petri Pentti jätti Neste Oilin syyskuun lopussa siirtyäkseen toisen yhtiön palvelukseen. Hänen seuraajaansa ei ole vielä nimitetty. Corporate Controller Risto Takkala toimii väliaikaisena talous- ja rahoitusjohtajana, kunnes uusi henkilö nimitetään. Henkilöstö Neste Oililla oli kolmannella neljänneksellä keskimäärin (4 806) työntekijää. Syyskuun lopussa yhtiö työllisti henkilöä ( : 4 834). Terveys, turvallisuus ja ympäristö Neste Oilin tärkein työturvallisuuden mittari TRIF oli syyskuun lopussa 5,8 (5,7). Mittari kertoo oman henkilöstön ja yhtiölle työskentelevien aliurakoitsijoiden kirjattujen tapaturmien kokonaismäärän miljoonaa työtuntia kohden. Tavoite vuodelle 2008 on alle 5. Syyskuun loppuun mennessä sattui 41 poissaoloon johtanutta tapaturmaa, ja poissaoloon johtavien tapaturmien määrän miljoonaa työtuntia kohti kertova tapaturmataajuus (LWIF) oli 3,4. Tavoitetaso on alle 3. Strategian toteuttaminen Neste Oil on jatkanut puhtaamman liikenteen strategiansa toteuttamista. Siihen liittyen yhtiö investoi parhaillaan tehtaisiin uusiutuvan NExBTL-dieselin ja huippulaatuisten perusöljyjen tuotannon kasvattamiseksi. Lisäksi yhtiö rakentaa isomerointiyksikköä, jolla parannetaan bensiinin laatua. Kaikki käynnissä olevat investointihankkeet Porvoossa, Singaporessa, Rotterdamissa ja Bahrainissa etenevät suunnitelmien mukaan. Perusselvitys uuden jatkojalostusyksikön (vetykrakkeri) rakentamisesta Naantaliin on saatu tehdyksi. Kansainvälisen talouden epävarmuuden ja korkeiden investointikustannusten takia yhtiö ei tässä vaiheessa näe edellytyksiä hanketta koskevalle investointipäätökselle. 9

11 Mahdolliset lyhyen ja pitkän aikavälin riskit Öljymarkkinat ovat edelleen hyvin vaihtelevat. Öljynjalostajat ovat alttiita poliittisille ja taloudellisille tapahtumille sekä luonnonilmiöille, jotka voivat vaikuttaa sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä öljytuotteiden kysyntään ja tarjontaan. Lähitulevaisuuden suurimmat epävarmuustekijät liittyvät maailmantalouden heikentymiseen, joka vaikuttaa todennäköisesti öljytuotteiden ja erityisesti bensiinin kysyntään. Kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden ongelmat ovat lisänneet yleistä epävarmuutta, minkä seurauksena asiakkaiden saatavien hallinta on entistäkin tärkeämpää. Myös äkilliset, suunnittelemattomat tuotantokatkokset yhtiön laitoksilla muodostavat lyhyen aikavälin riskin. Nopeat ja suuret raaka-aineiden ja tuotteiden hinnanvaihtelut voivat johtaa merkittäviin varastovoittoihin tai -tappioihin tai käyttöpääoman muutoksiin. Näillä puolestaan voi olla selvä vaikutus yhtiön IFRS:n mukaiseen liikevoittoon sekä kassavirtaan. Pitkällä aikavälillä rahoituksen saatavuus, kasvavat pääomakustannukset sekä uusien, kilpailukykyisten ja kustannustehokkaiden raaka-aineiden hankkimiseen ja kehittämiseen liittyvät haasteet saattavat vaikuttaa konsernin kasvusuunnitelmiin. EU:n ja eräiden muiden keskeisten markkina-alueiden biopolttoaineita koskevan lainsäädännön kehitys ja sisältö voivat vaikuttaa biopolttoainemarkkinoiden kehityksen nopeuteen. Tärkeimmät Neste Oilin tulokseen vaikuttavat markkinatekijät ovat kansainväliset jalostusmarginaalit, Pohjanmeren Brent-raakaöljyn ja venäläisen raskaamman raakaöljyn (REB) välinen hintaero sekä Yhdysvaltain dollarin ja euron välinen valuuttakurssi. Tarkempia tietoja Neste Oilin riskeistä ja riskienhallinnasta on saatavissa yhtiön vuoden 2007 vuosikertomuksesta ja tilinpäätöksestä. Lähiajan näkymät Epävarmuustekijät maailmantaloudessa näyttävät jatkuvan, ja ne ovat jo johtaneet ennätyksellisiin vaihteluihin öljyn hinnoissa. Neste Oil arvioi raportoivansa lisää varastotappioita vuoden 2008 neljännellä neljänneksellä. Maailmanlaajuista öljyn kysyntää koskevia arvioita on korjattu alaspäin läpi vuoden. Tämä on koskenut etenkin bensiinin kysyntää ja näkynyt varsinkin Yhdysvaltojen bensiinin kulutuksessa. Dieselin ja keskitisleiden kysyntä näyttäisi pysyvän vahvana suhteessa bensiiniin, minkä taustalla on ennen kaikkea Aasian kysyntä. Tästä hyötyvät jalostuskapasiteettinsa dieselin tuotantoon suunnanneet jalostajat kuten Neste Oil. Uusiutuvan NExBTL-dieselin tuotantomäärät jäävät pieniksi viimeisellä vuosineljänneksellä, koska Porvoon NExBTL-laitoksella toteutetaan puolentoista kuukauden suunniteltu huoltoseisokki. Perusöljyjen marginaalien odotetaan säilyvän vahvoina loppuvuonna Bensiinikomponentti iso-oktaanin kysynnän ennustetaan kärsivän heikosta bensiinimarkkinasta. Talouskasvun hidastumisen odotetaan hiljentävän vähittäismyyntimarkkinoita Suomessa ja Itämeren alueella. 10

12 Öljyn rahtihinnat ovat normalisoituneet kahden edellisen neljänneksen tasolta, joka oli vuodenaikaan nähden epätavallisen korkea. Konsernin investointiennuste vuodelle 2008 on laskettu 550 miljoonaan euroon aikaisemmasta 600 miljoonasta eurosta. Neljännen neljänneksen ja koko vuoden 2008 tulokset Neste Oil julkistaa neljännen neljänneksen ja koko vuoden 2008 tuloksensa noin klo 9. Espoossa 23. lokakuuta 2008 Neste Oil Oyj Hallitus Edellä esitetyt tiedot sisältävät tai niiden voidaan katsoa sisältävän tulevaisuudennäkymistä annettuja lausuntoja, jotka liittyvät tuleviin tapahtumiin tai yhtiön tulevaan taloudelliseen tulokseen, mukaan lukien strategiset suunnitelmat, potentiaalinen kasvu, suunnitellut liiketoimintojen muutokset, arvioidut pääomakustannukset, tulevan kassavirran lähteet ja sitä koskevat vaatimukset, likviditeetti ja kustannussäästöt, joihin sisältyy tunnettuja ja tuntemattomia riskejä, epävarmuustekijöitä ja muita tekijöitä, joiden seurauksena Neste Oil Oyj:n tai sen toimialojen todelliset tulokset, toiminnan tasot tai saavutukset voivat olla merkittävästi erilaiset kuin tulevaisuudennäkymistä annetuissa lausunnoissa on esitetty tai annetaan ymmärtää. Joissakin tapauksissa tällaiset lausunnot voi tunnistaa ehdollisesta ilmaisutavasta ("saattaa", "ehkä", "tulee olemaan", "odotetaan", "suunnitellusti", "arvioidaan", "uskotaan", "ennustetaan", "potentiaalinen" jne.) tai muista vastaavista ilmaisuista. Tulevaisuudennäkymistä annettuihin lausuntoihin liittyy aina riskejä ja epävarmuustekijöitä, koska ne liittyvät tapahtumiin ja riippuvat olosuhteista, joiden ilmenemisestä tulevaisuudessa ei ole varmuutta. Tulevat tulokset voivat olla merkittävästikin erilaisia kuin tulevaisuudennäkymiä koskevissa lausunnoissa esitetyt tai vihjatut tulokset. Kaikki tässä katsauksessa tulevaisuudennäkymistä esitetyt lausunnot perustuvat Neste Oilin johdon nykyhetkiseen tietämykseen, eikä Neste Oil Oyj sitoudu päivittämään niitä. Tämän katsauksen tietoja ei tule katsoa sijoitusneuvoiksi eikä tarjoukseksi myydä tai kehotukseksi ostaa arvopapereita tai muutoin osallistua sijoitustoimintaan. 11

13 NESTE OIL KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI-SYYSKUU 2008 Tilintarkastamaton KONSERNIN TULOSLASKELMA milj. euroa Liite 7-9/ / / / /2007 Viim. 12 kk Liikevaihto Liiketoiminnan muut tuotot Osuus osakkuusyritysten ja yhteisyritysten tuloksesta Materiaalit ja palvelut Henkilöstökulut Poistot ja arvonalentumiset Liiketoiminnan muut kulut Liikevoitto Rahoitustuotot ja -kulut Rahoitustuotot Rahoituskulut Kurssierot ja käypien arvojen muutokset Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä Voitto ennen veroja Tuloverot Kauden voitto Jakautuminen: Emoyhtiön osakkeenomistajille Vähemmistölle Tulos / osake laskettuna emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluvan voiton perusteella laimentamaton ja laimennettu (euroa / osake) 0,13 0,52 1,51 1,86 2,25 1,91 12

14 NESTE OIL KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI-SYYSKUU 2008 Tilintarkastamaton KONSERNIN TASE milj. euroa Liite VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Osuudet osakkuusyrityksissä ja yhteisyrityksissä Pitkäaikaiset saamiset Eläkesaamiset Laskennalliset verosaamiset Johdannaissopimukset Myytävissä olevat rahoitusvarat Pitkäaikaiset varat yhteensä Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset ja muut saamiset Johdannaissopimukset Rahat ja pankkisaamiset Lyhytaikaiset varat yhteensä Varat yhteensä OMA PÄÄOMA Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma Muu oma pääoma Yhteensä Vähemmistöosuus Oma pääoma yhteensä VELAT Pitkäaikaiset velat Korolliset velat Laskennalliset verovelat Varaukset Eläkevelvoitteet Johdannaissopimukset Muut pitkäaikaiset velat Pitkäaikaiset velat yhteensä Lyhytaikaiset velat Korolliset velat Verovelat Johdannaissopimukset Ostovelat ja muut velat Lyhytaikaiset velat yhteensä Velat yhteensä Oma pääoma ja velat yhteensä

15 NESTE OIL KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI-SYYSKUU 2008 Tilintarkastamaton LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA Emoyhtiön omistajille kuuluva Osake- Vara- Käyvän Muuntoerot Edellisten Vähemmistö- Oma pääoma rahasto arvon tilikausien osuus pääoma milj. euroa Liite rahastot voitto yhteensä Oma pääoma Maksettu osinko Omat osakkeet Suoraan omaan pääomaan kirjatut tuotot ja kulut Muuntoerot ja muut muutokset Rahavirran suojaukset kirjattu omaan pääomaan, veroilla vähennettynä siirretty tuloslaskelmaan, veroilla vähennettynä Nettosijoitusten suojaukset, veroilla vähennettynä -2-2 Osakeperusteinen palkitseminen 2 2 Vähemmistöosuuden muutos -7-7 Suoraan omaan pääomaan kirjatut erät yhteensä Kauden voitto Tilikaudella kirjatut tuotot ja kulut yhteensä Oma pääoma Osake- Vara- Käyvän Muuntoerot Edellisten Vähemmistö- Oma pääoma rahasto arvon tilikausien osuus pääoma milj. euroa Liite rahastot voitto yhteensä Oma pääoma Maksettu osinko Suoraan omaan pääomaan kirjatut tuotot ja kulut Muuntoerot ja muut muutokset Rahavirran suojaukset kirjattu omaan pääomaan, veroilla vähennettynä -1-1 siirretty tuloslaskelmaan, veroilla vähennettynä Nettosijoitusten suojaukset, veroilla vähennettynä 0 0 Osakeperusteinen palkitseminen 0 0 Suojausrahastot osakkuus- ja yhteisyrityksissä -1-1 Vähemmistöosuuden muutos 0 0 Suoraan omaan pääomaan kirjatut erät yhteensä Kauden voitto Tilikaudella kirjatut tuotot ja kulut yhteensä Oma pääoma

16 NESTE OIL KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI-SYYSKUU 2008 Tilintarkastamaton LYHENNETTY KONSERNIN KASSAVIRTALASKELMA milj. euroa Liite 7-9/ / / / /2007 Liiketoiminnan kassavirta Voitto ennen veroja Oikaisut, yhteensä Käyttöpääoman muutos Liiketoiminnan kassavirta ennen rahoituseriä Rahoituskulut, netto Maksetut verot Liiketoiminnan kassavirta Investoinnit aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin Tytäryrityksen hankinta Aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden myynnit Myydyt osakkeet Muiden sijoitusten muutos Kassavirta ennen rahoitusta Lainojen nettomuutos ja muut rahoituserät Osingonjako yhtiön osakkeenomistajille Rahavarojen muutos, lisäys (+) / vähennys (-) TUNNUSLUVUT Viim. 12 kk Sijoitettu pääoma, milj. euroa Korollinen nettovelka, milj. euroa Investoinnit aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin sekä tytäryrityksen hankinta, milj. euroa Sijoitetun pääoman keskimääräinen tuotto verojen jälkeen, ROACE % ,5 13,1 Sijoitetun pääoman tuotto ennen veroja, ROCE % 20,7 28,5 26,2 19,5 Oman pääoman tuotto,% 21,1 28,7 25,6 20,4 Oma pääoma/osake, euroa 9,75 9,10 9,47 - Kassavirta/osake, euroa 0,10 1,25 2,11 0,96 Omavaraisuusaste, % 45,1 49,4 49,9 - Velkaantumisaste (gearing), % 51,7 37,7 31,1 - Velan osuus kokonaispääomasta, % 34,1 27,4 23,7 - Osakkeiden lukumäärä keskimäärin Osakkeiden lukumäärä kauden lopussa Henkilöstö keskimäärin KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEEN LIITETIEDOT 1. LAADINTAPERIAATTEET Konsernin lyhennetty osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa käyttöönotettua (IAS 34) Osavuosikatsaukset -standardia noudattaen. Osavuosikatsausta tulee lukea päättyneeltä tilikaudelta laaditun tilinpäätöksen kanssa. Laadintaperiaatteet ovat yhtenäiset konsernin vuositilinpäätöksen 2007 periaatteiden kanssa siten, että konserni soveltaa IFRS 8 Operating Segments - standardia alkaen. Seuraavat tulkinnat ovat pakollisia vuoden 2008 tilinpäätöksessä, mutta niillä ei ole merkitystä konsernin toiminnassa: - IFRIC 11 - IFRS 2 Group and Treasury Share Transactions - IFRIC 12 - Service Concession Arrangements. 2. OMAT OSAKKEET Tilikaudella 2007 Neste Oil solmi sopimuksen ulkopuolisen palveluntuottajan kanssa konsernin ylimmän johdon uuden osakepalkkiojärjestelmän hallinnoinnista. Osana hallinnointisopimusta palveluntuottaja hankki helmikuussa 2007 yhteensä Neste Oilin osaketta järjestelmän perusteella maksettaviin palkkioihin liittyvän kassavirtariskin suojaamiseksi. Palkkioiden maksusta osa tapahtuu rahana ja osa Neste Oilin osakkeina vuosina 2010 ja Suojaustransaktion juridisesta muodosta riippumatta se on konsernitilinpäätöksessä käsitelty IFRS 2, Osakeperusteiset maksut -standardin ja SIC-12 Konsernitilinpäätös - erityistä tarvetta varten perustetut yksiköt -tulkinnan edellyttämällä tavalla, ikään kuin Neste Oil olisi hankkinut omia osakkeita. Konsernitaseessa ja konsernin oman pääoman laskelmassa järjestely on käsitelty sen kirjanpidollisen luonteen mukaisesti vähentämällä 12 miljoonaa euroa konsernin omasta pääomasta. Tämä summa vastaa ulkopuolisen palveluntuottajan osakkeista maksamaa euromäärää. 15

17 NESTE OIL KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI-SYYSKUU 2008 Tilintarkastamaton 3. SEGMENTTIKOHTAISIA TIETOJA Neste Oilin liiketoiminta on jaettu kuuteen segmenttiin, jotka ovat: Öljynjalostus, Uusiutuvat polttoaineet, Erikoistuotteet, Öljyn vähittäismyynti, Shipping ja Muut. Konserniesikunta, keskitetyt palveluyksiköt, Tutkimus ja Teknologia -yksikkö sekä Neste Jacobs kuuluvat Muut -segmenttiin. LIIKEVAIHTO milj. euroa 7-9/ / / / /2007 Viim. 12 kk Öljynjalostus Uusiutuvat polttoaineet Erikoistuotteet Öljyn vähittäismyynti Shipping Muut Eliminoinnit Yhteensä LIIKEVOITTO milj. euroa 7-9/ / / / /2007 Viim. 12 kk Öljynjalostus Uusiutuvat polttoaineet Erikoistuotteet Öljyn vähittäismyynti Shipping Muut Eliminoinnit Yhteensä VERTAILUKELPOINEN LIIKEVOITTO milj. euroa 7-9/ / / / /2007 Viim. 12 kk Öljynjalostus Uusiutuvat polttoaineet Erikoistuotteet Öljyn vähittäismyynti Shipping Muut Eliminoinnit Yhteensä POISTOT JA ARVONALENTUMISET milj. euroa 7-9/ / / / /2007 Viim. 12 kk Öljynjalostus Uusiutuvat polttoaineet Erikoistuotteet Öljyn vähittäismyynti Shipping Muut Yhteensä OSUUS OSAKKUUSYRITYSTEN JA YHTEISYRITYSTEN TULOKSESTA milj. euroa 7-9/ / / / /2007 Viim. 12 kk Öljynjalostus Uusiutuvat polttoaineet Erikoistuotteet Öljyn vähittäismyynti Shipping Muut Yhteensä SIDOTTU PÄÄOMA milj. euroa Öljynjalostus Uusiutuvat polttoaineet Erikoistuotteet Öljyn vähittäismyynti Shipping Muut Eliminoinnit Yhteensä

18 NESTE OIL KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI-SYYSKUU 2008 Tilintarkastamaton SIDOTUN PÄÄOMAN TUOTTO, % Viim. 12 kk Öljynjalostus 22,6 31,5 30,1 23,1 Uusiutuvat polttoaineet 7,5-19,3-11,4 7,2 Erikoistuotteet 20,2 44,7 36,8 18,0 Öljyn vähittäismyynti 11,2 20,3 17,4 10,8 Shipping 23,9 15,4 9,9 16,1 VERTAILUKELPOINEN SIDOTUN PÄÄOMAN TUOTTO, % Viim. 12 kk Öljynjalostus 20,6 25,1 22,7 19,3 Uusiutuvat polttoaineet 8,2-22,1-12,3 8,3 Erikoistuotteet 20,2 42,7 32,9 15,8 Öljyn vähittäismyynti 9,7 19,5 17,1 10,0 Shipping 23,9 14,0 9,3 16,4 SEGMENTTIKOHTAISIA TIETOJA NELJÄNNEKSITTÄIN LIIKEVAIHTO NELJÄNNEKSITTÄIN milj. euroa 7-9/ / / / / / /2007 Öljynjalostus Uusiutuvat polttoaineet Erikoistuotteet Öljyn vähittäismyynti Shipping Muut Eliminoinnit Yhteensä LIIKEVOITTO NELJÄNNEKSITTÄIN milj. euroa 7-9/ / / / / / /2007 Öljynjalostus Uusiutuvat polttoaineet Erikoistuotteet Öljyn vähittäismyynti Shipping Muut Eliminoinnit Yhteensä VERTAILUKELPOINEN LIIKEVOITTO NELJÄNNEKSITTÄIN milj. euroa 7-9/ / / / / / /2007 Öljynjalostus Uusiutuvat polttoaineet Erikoistuotteet Öljyn vähittäismyynti Shipping Muut Eliminoinnit Yhteensä POISTOT JA ARVONALENTUMISET NELJÄNNEKSITTÄIN milj. euroa 7-9/ / / / / / /2007 Öljynjalostus Uusiutuvat polttoaineet Erikoistuotteet Öljyn vähittäismyynti Shipping Muut Yhteensä OSUUS OSAKKUUSYRITYSTEN JA YHTEISYRITYSTEN TULOKSESTA NELJÄNNEKSITTÄIN milj. euroa 7-9/ / / / / / /2007 Öljynjalostus Uusiutuvat polttoaineet Erikoistuotteet Öljyn vähittäismyynti Shipping Muut Yhteensä

19 NESTE OIL KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI-SYYSKUU 2008 Tilintarkastamaton 4. YRITYSHANKINNAT Neste Oil Oyj:n tytäryhtiö Neste Jacobs Oy hankki 90% insinööritoimisto Rintekno Oy:stä, jonka palveluksessa on 230 henkilöä. Yrityskauppa saatiin päätökseen Neste Jacobs on ennestään omistanut 10 % Rinteknosta. Rintekno on öljynjalostusteollisuuden, kemianteollisuuden ja biofarma-alan yrityksille suunnittelupalveluita tarjoava insinööritoimisto. Neste Jacobs ja Rintekno ovat pitkään tehneet yhteistyötä Neste Oilin investointiprojektien suunnittelussa. Tilauskantaan, asiakassuhteisiin ja Rinteknon nimeen liittyviä aineettomia oikeuksia on kirjattu konsernitaseeseen käypään arvoon yhteensä 1 miljoonan euron arvosta. Aineettomat oikeudet poistetaan niiden taloudellisena pitoaikana 1-5 vuodessa. Rinteknon palveluksessa oleva osaava ja kokenut henkilöstö sekä synergiat Rinteknon aiemmasta kokemuksesta Neste Jacobsin alihankkijana Neste Oilin merkittävissä investointihankkeissa johtivat liikearvon syntymiseen. Neste Oilin konsernituloslaskelmaan sisältyvä Rintekno -konsernin tulos on merkitykseltään vähäinen. Johto arvioi, että Rinteknon vaikutus Neste Oil -konsernin liikevaihtoon tai kauden voittoon tuloslaskelmassa olisi ollut vähäinen, jos hankinta olisi toteutunut Rintekno -konsernin varat ja velat Käypä Kirjanpitomilj. euroa arvo arvo Aineettomat hyödykkeet 1 0 Aineelliset hyödykkeet 1 1 Myyntisaamiset ja muut saamiset 5 5 Rahat ja pankkisaamiset 6 6 Varat yhteensä Ostovelat ja muut velat 5 5 Eläkevelvoitteet 1 1 Velat yhteensä 6 6 Hankittu nettovarallisuus 7 6 Hankintahinta 16 Hankintaan liittyvät kulut 0 Liikearvo 9 Rahana maksettu kauppahinta 16 Hankintaan liittyvät kulut 0 Rintekno -konsernin rahavarat -6 Rahavirtavaikutus AINEETTOMIEN JA AINEELLISTEN HYÖDYKKEIDEN MUUTOS JA SITOUMUKSET AINEETTOMIEN JA AINEELLISTEN HYÖDYKKEIDEN MUUTOS milj. euroa Kirjanpitoarvo kauden alussa Poistot ja arvonalentumiset Investoinnit aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin Vähennykset Muuntoerot Hankitut tytäryritykset Kirjanpitoarvo kauden lopussa SITOUMUKSET milj. euroa Sitoumukset aineellisten hyödykkeiden ostamiseen Sitoumukset aineettomien hyödykkeiden ostamiseen Yhteensä JOHDANNAISSOPIMUKSET Korko- ja valuuttajohdannaiset sekä osaketermiinit Nimellis- Käypä arvo, Nimellis- Käypä arvo, Nimellis- Käypä arvo, milj. euroa arvo netto arvo netto arvo netto Koronvaihtosopimukset Valuuttatermiinit Valuuttaoptiot Ostetut Asetetut Osaketermiinit Öljy- ja rahtijohdannaiset Määrä Käypä arvo, Määrä Käypä arvo, Määrä Käypä arvo, miljoonaa bbl netto milj.euroa miljoonaa bbl netto milj.euroa miljoonaa bbl netto milj.euroa Myyntisopimukset Ostosopimukset Ostetut optiot Asetetut optiot Johdannaissopimusten käyvät arvot perustuvat tilinpäätöshetken markkinahintoihin siltä osin kuin sopimukset ovat julkisen kaupankäynnin kohteena. Muiden sopimusten käypä arvo perustuu niistä aiheutuvien kassavirtojen nykyarvoon ja optioiden osalta arvonmääritysmalleihin. Summat sisältävät maksamattomat suljetut positiot. Johdannaissopimuksia solmitaan pääasiassa kurssierojen, korkotason ja hintariskin hallitsemiseksi. 18

20 NESTE OIL KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI-SYYSKUU 2008 Tilintarkastamaton 7. VASTUUSITOUMUKSET milj. euroa Annetut vakuudet ja vastuusitoumukset Omasta puolesta Velan vakuudeksi annetut Pantit Kiinteistökiinnitykset Muihin sitoumuksiin annetut Kiinteistökiinnitykset Vastuusitoumuksiin ja muihin vastuisiin annetut Yhteensä Osakkuusyritysten ja yhteisyritysten puolesta annetut Takaukset Vastuusitoumukset ja muut vastuut Yhteensä Muiden puolesta annetut Takaukset Vastuusitoumukset ja muut vastuut Yhteensä Yhteensä milj. euroa Käyttöleasingvastuut Yhden vuoden kuluessa Yli vuoden ja enintään viiden vuoden kuluttua Yli viiden vuoden kuluttua Yhteensä Muut vastuusitoumukset Fortum Oil and Gas Oy:n jakautumisen seurauksena yhtiöllä on yhteisvastuullinen vastuusitoumus Fortum Heat and Gas Oy:n kanssa. Vastuusitoumus perustuu osakeyhtiölain 17 luvun 16.6 :n säädökseen. 19

21 NESTE OIL KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI-SYYSKUU 2008 Tilintarkastamaton Tunnuslukujen laskentakaavat Taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut Liikevoitto = Vertailukelpoinen liikevoitto = Oman pääoman tuotto (ROE), % = 100 x Liikevoitto sisältää tuotot tuotteiden ja palveluiden myynnistä, muut liiketoiminnan tuotot, kuten osakkeiden ja aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden myyntivoitot, sekä osuuden osakkuusyritysten ja yhteisyritysten tuloksesta. Liikevoitosta on vähennetty osakkeiden ja aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden myyntitappiot sekä kulut, jotka liittyvät tuotteiden ja palvelujen tuotantoon, markkinointiin ja myyntiin sekä yleishallintoon, sekä poistot ja arvonalentumiset. Öljy- ja rahtijohdannaisten realisoituneet ja realisoitumattomat käyvän arvon muutokset sekä tulevan rahavirran, myyntien ja ostojen, suojaamiseen käytettävien valuutta- ja öljyjohdannaisten realisoituneet voitot tai tappiot, jotka kirjataan tuloslaskelmaan, sisältyvät myös liikevoittoon. Liikevoitto -/+ varastovoitot/-tappiot -/+ osakkeiden ja aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden myyntivoitot/-tappiot - öljy- ja rahtijohdannaisten realisoitumaton käypien arvojen muutos Voitto ennen veroja - verot Oma pääoma keskimäärin Sijoitetun pääoman tuotto ennen veroja (ROCE), % Sijoitetun pääoman keskimääräinen tuotto verojen jälkeen (ROACE), % = 100 x = 100 x Voitto ennen veroja + korko- ja muut rahoituskulut Sijoitettu pääoma keskimäärin Kauden voitto (oikaistuna varastovoitolla/-tappiolla, aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden myyntivoitoilla/-tappioilla sekä realisoitumattomilla öljy- ja rahtijohdannaisten käypien arvojen muutoksilla verojen jälkeen) + vähemmistöosuus + korkokulut ja korollisiin velkoihin liittyvät rahoituskulut (verojen jälkeen) Sijoitettu pääoma keskimäärin Sijoitettu pääoma = Taseen loppusumma - korottomat velat - laskennalliset verovelat - varaukset Korollinen nettovelka = Korolliset velat - rahat ja pankkisaamiset Velan osuus kokonaispääomasta, % = 100 x Velkaantumisaste (gearing), % = 100 x Omavaraisuusaste, % = 100 x Sidotun pääoman tuotto, % = 100 x Vertailukelpoinen sidotun pääoman tuotto, % = 100 x Korolliset nettovelat Korolliset nettovelat + oma pääoma yhteensä Korolliset nettovelat Oma pääoma yhteensä Oma pääoma yhteensä Taseen loppusumma - saadut ennakot Segmentin liikevoitto Segmentin sidottu pääoma keskimäärin Segmentin vertailukelpoinen liikevoitto Segmentin sidottu pääoma keskimäärin Segmentin sidottu pääoma = Osakekohtaiset tunnusluvut Tulos / osake (EPS) = Oma pääoma / osake = Kassavirta / osake = Segmentin aineettomat hyödykkeet, aineelliset hyödykkeet, osuudet osakkuusja yhteisyrityksissä, eläkesaamiset, vaihto-omaisuus sekä segmenteille kohdistetut korottomat saamiset, velat, varaukset ja eläkevelvoitteet Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva kauden voitto Osakkeiden keskimääräinen osakeantioikaistu lukumäärä tilikauden aikana Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva oma pääoma Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä tilikauden lopussa Liiketoiminnan nettokassavirta Osakkeiden keskimääräinen osakeantioikaistu lukumäärä tilikauden aikana 20

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

Tilinpäätös 2015. Matti Lievonen, toimitusjohtaja 4. helmikuuta 2016

Tilinpäätös 2015. Matti Lievonen, toimitusjohtaja 4. helmikuuta 2016 Tilinpäätös 215 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 4. helmikuuta 216 Sisältö 1 2 Vuosikatsaus 215 Tulos 215 3 Segmenttikatsaukset 4 Ajankohtaiset aiheet 5 Liitteet 2 Disclaimer Jäljempänä esitetyt tiedot

Lisätiedot

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2013

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2013 Ensimmäisen neljänneksen tulos 2013 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 24. huhtikuuta 2013 Sisällys 1 Q1 tulos 2 Markkinoiden kehitys 3 Näkymät 4 Ajankohtaiset painopisteet 5 Liitteet 24.4.2013 2 Disclaimer

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

Kolmannen neljänneksen tulos Matti Lievonen, toimitusjohtaja 26. lokakuuta 2017

Kolmannen neljänneksen tulos Matti Lievonen, toimitusjohtaja 26. lokakuuta 2017 Kolmannen neljänneksen tulos 2017 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 26. lokakuuta 2017 Sisältö 1. Q3/17 Konsernin tunnusluvut 2. Tammi-syyskuu 2017 -katsaus 3. Q3/17 Segmenttikatsaukset 4. Ajankohtaiset

Lisätiedot

Kolmannen neljänneksen tulos Matti Lievonen, toimitusjohtaja 23. lokakuuta 2015

Kolmannen neljänneksen tulos Matti Lievonen, toimitusjohtaja 23. lokakuuta 2015 Kolmannen neljänneksen tulos 2015 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 23. lokakuuta 2015 Sisältö 1 2 3 4 Q3/15 Konsernin tunnusluvut Tammi-syyskuu 2015 -katsaus Q3/15 Segmenttikatsaukset Ajankohtaiset aiheet

Lisätiedot

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2014

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2014 Ensimmäisen neljänneksen tulos 2014 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 25. huhtikuuta 2014 Sisällys 1 2 3 Q1/14 Konsernin tunnusluvut Q1/14 segmenttikatsaukset Ajankohtaiset aiheet 4 Liitteet 25.4.2014 2

Lisätiedot

Tilinpäätös Matti Lievonen, toimitusjohtaja 7. helmikuuta 2018

Tilinpäätös Matti Lievonen, toimitusjohtaja 7. helmikuuta 2018 Tilinpäätös 2017 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 7. helmikuuta 2018 Sisältö 1. Vuosikatsaus 2017 2. Konsernin tulos 2017 3. Segmenttikatsaukset 4. Ajankohtaiset aiheet 5. Liitteet 2 Disclaimer Jäljempänä

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2008

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2008 Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2008 NESTE OILIN TAMMI-KESÄKUUN OSAVUOSIKATSAUS 2008 - toisen neljänneksen vertailukelpoinen liikevoitto 181 miljoonaa euroa Toinen neljännes lyhyesti: Liikevaihto 4 420 miljoonaa

Lisätiedot

Q Matti Lievonen toimitusjohtaja

Q Matti Lievonen toimitusjohtaja Q3 2018 Matti Lievonen toimitusjohtaja SISÄLTÖ 1. Q3 2018 katsaus 2. Konsernin tulos 3. Segmenttikatsaukset 4. Ajankohtaiset aiheet 5. Liitteet 2 Disclaimer Jäljempänä esitetyt tiedot sisältävät tai niiden

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu

IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu KESKO OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.3.2019 KLO 09.00 IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin t vertailutiedot tammijoulukuu 2018 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset standardi

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4

Lisätiedot

Q Matti Lievonen toimitusjohtaja

Q Matti Lievonen toimitusjohtaja Q2 2018 Matti Lievonen toimitusjohtaja SISÄLTÖ 1. Q2 2018 katsaus 2. Konsernin tulos 3. Segmenttikatsaukset 4. Ajankohtaiset aiheet 5. Liitteet 2 Disclaimer Jäljempänä esitetyt tiedot sisältävät tai niiden

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2012

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2012 Ensimmäisen neljänneksen tulos 2012 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 26. huhtikuuta 2012 Sisällys 1 Q1 tulos 2 Markkinoiden kehitys 3 Näkymät 4 Liitteet Disclaimer Jäljempänä esitetyt tiedot sisältävät

Lisätiedot

Q Matti Lievonen toimitusjohtaja

Q Matti Lievonen toimitusjohtaja Q1 2018 Matti Lievonen toimitusjohtaja SISÄLTÖ 1. Q1 2018 katsaus 2. Konsernin tulos 3. Segmenttikatsaukset 4. Ajankohtaiset aiheet 5. Liitteet 2 Disclaimer Jäljempänä esitetyt tiedot sisältävät tai niiden

Lisätiedot

Tilinpäätös Peter Vanacker toimitusjohtaja

Tilinpäätös Peter Vanacker toimitusjohtaja Tilinpäätös 2018 Peter Vanacker toimitusjohtaja SISÄLTÖ 1. Vuosikatsaus 2018 2. Konsernin tulos 2018 3. Segmenttikatsaukset 4. Ajankohtaiset aiheet 5. Liitteet 2 Disclaimer Jäljempänä esitetyt tiedot sisältävät

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa. GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus Matti Lievonen, toimitusjohtaja 3. elokuuta 2017

Puolivuosikatsaus Matti Lievonen, toimitusjohtaja 3. elokuuta 2017 Puolivuosikatsaus 2017 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 3. elokuuta 2017 Sisältö 1. Q2/17 Konsernin tunnusluvut 2. Tammi-kesäkuu 2017 -katsaus 3. Q2/17 Segmenttikatsaukset 4. Ajankohtaiset aiheet 5. Liitteet

Lisätiedot

Suomen Posti konsernin tunnusluvut

Suomen Posti konsernin tunnusluvut n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %

Lisätiedot

Kolmannen neljänneksen tulos Matti Lievonen, toimitusjohtaja 25. lokakuuta 2016

Kolmannen neljänneksen tulos Matti Lievonen, toimitusjohtaja 25. lokakuuta 2016 Kolmannen neljänneksen tulos 2016 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 25. lokakuuta 2016 Sisältö 1 2 3 4 Q3/16 Konsernin tunnusluvut Tammi-syyskuu 2016 -katsaus Q3/16 Segmenttikatsaukset Ajankohtaiset aiheet

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/2004 10-12/2003 2004 2003 Liikevaihto 391,0 683,8 2 533,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 9,3 6,7 89,5 28,0 Kulut -353,0-625,6-2

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0

Lisätiedot

Q Puolivuosikatsaus

Q Puolivuosikatsaus Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden

Lisätiedot

Ensimmäisen neljänneksen tulos Matti Lievonen, toimitusjohtaja 27. huhtikuuta 2017

Ensimmäisen neljänneksen tulos Matti Lievonen, toimitusjohtaja 27. huhtikuuta 2017 Ensimmäisen neljänneksen tulos 2017 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 27. huhtikuuta 2017 Sisältö 1. Q1/17 Konsernin tunnusluvut 2. Q1/17 Segmenttikatsaukset 3. Ajankohtaiset aiheet 4. Liitteet 2 Disclaimer

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1

Lisätiedot

Toisen neljänneksen tulos Matti Lievonen, toimitusjohtaja 28. heinäkuuta 2016

Toisen neljänneksen tulos Matti Lievonen, toimitusjohtaja 28. heinäkuuta 2016 Toisen neljänneksen tulos 2016 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 28. heinäkuuta 2016 Sisältö 1 2 3 4 Q2/16 Konsernin tunnusluvut Tammi-kesäkuu 2016 -katsaus Q2/16 Segmenttikatsaukset Ajankohtaiset aiheet

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus 30.7.2009 Osavuosikatsaus Neste Oilin osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2009 - Toisen neljänneksen vertailukelpoinen liikevoitto 47 miljoonaa euroa (Q2/2008: 181 milj.) Toinen neljännes lyhyesti: Dieselmarginaalit

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013 Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/2004 4-6/2003 1-6/2004 1-6/2003 2003 Liikevaihto 729,9 671,9 1 447,2 1 371,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 17,2 3,8 23,6

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

Kolmannen neljänneksen tulos 2014

Kolmannen neljänneksen tulos 2014 Kolmannen neljänneksen tulos 2014 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 23. lokakuuta 2014 Sisällys 1 2 3 4 Q3/14 Konsernin tunnusluvut Tammi syyskuu 2014 -katsaus Q3/14 segmenttikatsaukset Ajankohtaiset aiheet

Lisätiedot

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,

Lisätiedot

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0

Lisätiedot

Q Tilinpäätöstiedote

Q Tilinpäätöstiedote Q4 1.1.2017 31.12.2017 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2017 10-12/2016 Muutos% 1-12/2017 1-12/2016 Muutos% Liikevaihto, MEUR 248,5 238,1 4,4 % 796,5 775,8 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

Kolmas neljännes 2009

Kolmas neljännes 2009 Kolmas neljännes 29 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 29.1.29 Tärkeimmät markkinatekijät heinä-syyskuussa Talouden kehitys ja öljyn kysyntä Talouden toipumisesta ensimmäisiä merkkejä, mutta ei merkittävää

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2014 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2014 20 20 Liikevaihto 287,9 154,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 27,4

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus 29.10.2009 Osavuosikatsaus Neste Oilin osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2009 Kolmannen neljänneksen vertailukelpoinen liikevoitto 42 miljoonaa (Q3/2008: 199 milj.) Kolmas neljännes lyhyesti: Öljynjalostusmarkkinat

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015 Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6

Lisätiedot

* oikaistu kertaluonteisilla erillä

* oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu (milj. euroa) 20 20 20 20 20 Liikevaihto 245,1 146,3 607,6 448,0 607,1 Käyttökate (oik.*) 11,0 10,1 39,0 33,4 42,3

Lisätiedot

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Munksjö Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.20 huhti-kesä tammi-kesä tammi-joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 208,0 154,1 362,5 301,7 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,5 11,4 28,0 23,4 42,3 Käyttökateprosentti

Lisätiedot

Tilinpäätös 2011. Toimitusjohtaja Matti Lievonen 3.2.2012

Tilinpäätös 2011. Toimitusjohtaja Matti Lievonen 3.2.2012 Tilinpäätös 211 Toimitusjohtaja Matti Lievonen 3.2.212 Disclaimer Jäljempänä esitetyt tiedot sisältävät tai niiden voidaan katsoa sisältävän tulevaisuuden näkymistä annettuja lausuntoja, jotka liittyvät

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008 NESTE OILIN TAMMI-MAALISKUUN 2008 OSAVUOSIKATSAUS - Vertailukelpoinen liikevoitto 119 miljoonaa euroa, laskua 25 % edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna Ensimmäinen

Lisätiedot

03 Elokuu 2018 Nesteen puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018

03 Elokuu 2018 Nesteen puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 03 Elokuu 2018 Nesteen puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 Julkaistu Tiedotteet ja uutiset Neste Oyj, Puolivuosikatsaus, 3.8.2018 klo 9.00 Vahva tuloskehitys jatkui Uusiutuvien tuotteiden vetämänä Toinen

Lisätiedot

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Lyhennetty konsernin tuloslaskelma

Lyhennetty konsernin tuloslaskelma MUUTETTU JA AIKAISEMMIN JULKAISTU (VANHA) TIETO VUODELLE VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN Fortum allekirjoitti 13 maaliskuuta 2015 sopimuksen Ruotsin sähkönsiirtoliiketoiminnan myynnistä. Kauppa saattaa päätökseen

Lisätiedot

Q Peter Vanacker toimitusjohtaja

Q Peter Vanacker toimitusjohtaja Q1 2019 Peter Vanacker toimitusjohtaja SISÄLTÖ 1. Q1 2019 katsaus 2. Konsernin tulos 3. Segmenttikatsaukset 4. Ajankohtaiset aiheet 5. Liitteet 2 Disclaimer Jäljempänä esitetyt tiedot sisältävät tai niiden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2007

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2007 Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2007 NESTE OILIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI SYYSKUU 2007 Kolmannen neljänneksen vertailukelpoinen liikevoitto oli 159 miljoonaa euroa Kolmas neljännes lyhyesti: Vertailukelpoinen

Lisätiedot

Ensimmäisen neljänneksen tulos Matti Lievonen, toimitusjohtaja 27. huhtikuuta 2016

Ensimmäisen neljänneksen tulos Matti Lievonen, toimitusjohtaja 27. huhtikuuta 2016 Ensimmäisen neljänneksen tulos 2016 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 27. huhtikuuta 2016 Sisältö 1 2 3 Q1/16 Konsernin tunnusluvut Q1/16 Segmenttikatsaukset Ajankohtaiset aiheet 4 Liitteet 27.4.2016 2 Disclaimer

Lisätiedot

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA 1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015 Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/2004 7-9/2003 1-9/2004 1-9/2003 2003 Liikevaihto 695,2 683,0 2 142,4 2 054,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 57,6 11,7 80,2

Lisätiedot

VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA

VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA 30.9.2019 PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA TUNNUSLUVUT Milj. euroa, prosenttia 1 9/2019 1 9/2018 1 12/2018 Saadut tilaukset

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, %

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % Munksjö Tilinpäätöstiedote 2016 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % Liikevaihto 282,4 290,0-3% 1 142,9 1 130,7 1% Käyttökate (oik.*) 36,1 22,1 63% 136,7 93,6

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto 1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote

Tilinpäätöstiedote Q4 1.1.2016 31.12.2016 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2016 10-12/2015 Muutos% 1-12/2016 1-12/2015 Muutos% Liikevaihto, MEUR 238,1 231,7 2,8 % 775,8 755,3 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammi-syyskuu 2018

IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammi-syyskuu 2018 KESKO OYJ PÖRSSITIEDOTE 19.12.2018 KLO 09.00 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin t vertailutiedot tammi-syyskuu 2018 1.1.2019 voimaan astuva Vuokrasopimukset standardi käsittelee

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio

Lisätiedot

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote

Tilinpäätöstiedote 5.2.2009 Tilinpäätöstiedote Neste Oilin tilinpäätöstiedote vuodelta 2008 Tilikauden vertailukelpoinen liikevoitto 602 miljoonaa euroa (2007: 626 milj.) Vuosi 2008 lyhyesti: Vertailukelpoinen liikevoitto

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus 29.4.2010 Osavuosikatsaus Neste Oilin osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2010 - Vertailukelpoinen liikevoitto oli 88 miljoonaa euroa (Q1/2009: 56 milj.) sisältäen 47 miljoonan kertaluonteisen vakuutuskorvauksen

Lisätiedot