Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download ""

Transkriptio

1 JOULUKUU 05 Päätoimittajalta Tervehdys! Solukko on kaikessa hiljaisuudessa jatkanut toimintaansa pitkin syksyä sähköisesti. Tässä avautuu eteesi ensimmäisen verkkolehden numero 1/2005. Ole hyvä ja tutustu! Lehden toimittajina on lukiomme oppilaita freelancer-pohjalta: kuka tahansa saa kirjoittaa Solukkoon sananvapauden rajoissa (melkein) mitä tahansa, ja päätoimittaja siis allekirjoittanut on siitä äärettömän onnellinen! Vapaan toimittajan kriteerit ovat toteutuneet siinäkin mielessä, että kirjoittajilla on vapautta ollut riittävästi ja palkkakin tulee epämääräisenä koodina (ÄIS11 Lehdenteon kurssi). Solukossa on aina siis kurssipalkkaa vastaan paikka avoinna aktiivisille toimittajille ehdota jutunaiheita ja kirjoita Solukkoon! Seuraava päivitys on vapun tienoilla. Ensimmäisen Internet-lehden sisältö noudattaa lukiolehden perinteitä: mukana on sotunkilaisten kirjoittamia, ajatuksia ravistelevia mielipidetekstejä. Tutustu esimerkiksi kannanottoihin miesten stailaamisesta, naisjalkapallosta tai liikuntatuntien sukupuolikiintiöistä. Käytävägallupin kohteeksi ovat tällä kertaa joutuneet ykköset. He kertovat mietteitään lukio-opiskelun ensimmäisistä kuukausista. Urheiluhaastattelu tutustuttaa meidät pari kertaa vuodessa eri valmennuslajeihin ja menestyneisiin osaajiin, ja tässä päivityksessä HNMKY:n koripalloilija Aino Virtanen esittäytyy. Lukiomme käytävillä kulkee urheilijoiden kanssa sulassa sovussa kenties tulevia kirjailijoita ja näyttelijöitä. Vakuutut siitä lukemalla Kulttuuriluukusta Aki Toivosen tuotantoa ja kurkistamalla, mitä Elsa Hirvisaari ja Heini Kiuru vastaavat kysymyksiin teatterin tekemisestä. Solukon kuvitus on pääosin Taina Erlingin kuvataideryhmäläisten taidonnäytteitä. Joulun lähestymistä ei voi olla huomaamatta, kun lehtorit Tuija Kae ja Kirsi Matikainen tuovat tuliaisiksi (lahjasäkillisen) kokemuksia Lontoon joulukaduilta ja virittävät meidät odottamaan ansaittua joululomaa. Kiitän lopuksi edellistä päätoimittajaa Ulla Jänttiä kymmenen vuoden uurastuksesta Solukko-lehden parissa. Ulla on aikoinaan perustanut Solukko-lehden! Nyt näin joulun alla myös tämä paketti vaihtaa omistajaa! Rauhallista, rentouttavaa joulua kaikille! Kirsi Helin Äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja TAITTO: ESKO LIUS info Kevätlukukausi alkaa Kootut tauot -teatteriesityksen ensi-ilta > vuositason vanhempainilta Avoimet ovet Penkkarit & Wanhojen juhla MUUTOKSET & LISÄINFO > > Tiedotteet ja Tulossa

2 Käytävähaastattelussa ykköset: Myös Sotunki on ykkönen! Räntää sataa, on pimeää ja ahistaa Suomen joulukuu on siis parhaimmillaan! Me lukioelämän konkarit kakkoset, kolmoset, neloset ja opettajat olemme jo tottuneet siihen, että ennen joulua lukio-opiskelu tuntuu usein tahmealta puurtamiselta kohti joululomaa. Mutta mitä miettivät ensimmäisen lukiovuoden opiskelijat kahden kiivaan opiskelujakson jälkeen? Näiden anonyymien ykkösten haastattelusta voimme yllättäen päätellä, että heillä virtaa riittää! Kaksi jaksoa takana Sotungin lukiossa, kolmatta pukkaa. Mitkä ovat fiilikset? T: Tosi hyvä fiilis. Kolmannesta jaksosta mennään läpi niin, että heilahtaa. Tryffeli: Kun alkuhössötykset on takana, on melkoisen mukava mieli jatkaa opiskelua. Minni: Mikäs tässä. Yritetään puskea eteenpäin, vaikka motivaatio onkin näin joulukuussa vähän hukassa. TF: Tahti vähän keventyy, kun joulu tulee, eli lomafiilikset on jo päällä. Mikä on ollut syksyn mittaan Sotungissa mukavinta? Minni: Tutustuminen uusiin ihmisiin ja oppilaskuntatoimintaan. Have: Rento fiilis. Tryffeli: Ehdottomasti uusiin ihmisiin tutustuminen. Uppis: - ja valmennus. Mihin olet syksyn aikana pettynyt? Have: Aikataulut on aika tiukkoja. Tryffeli: Ruokailuajat on vähän sekavat tai ainakin niitä noudatetaan huonosti. T: Pitäisi saada syödä 10 minsaa pidempään. TF: Mä luulin, että lukio-opiskelu olis raskaampaa, mutta ei se tietenkään ole pettymys, ettei se olekaan. Mitä mieltä olette Sotungin legendaarisesta hyvästä hengestä? Tryffeli: Se on totta! Hyvä ja leppoisa henki! T: Kyllä se tosiaankin legendaarinen on! Uppis: Erittäin hyvä henki samojen ja eri ikäryhmien välillä. Minni: Mäkin oon tyytyväinen, koska esimerkiksi kakkosille ja kolmosille tarkoitetuilla kursseilla ei ole ykkösillä ulkopuolinen olo. TF: On ollu ihan hyvä henki, tiedä sitten siitä legendaarisesta Onko kommentoitavaa opetuksen tasosta, valmennuksesta, ruokailusta ja muista lukiolaisen elämään olennaisesti vaikuttavista asioista? Uppis: Tähän mennessä opet on ainakin olleet päteviä. Tryffeli: Joo, opetus on tuntunut tasokkaalta. T: Kyllä taso on hyvää, maailman eliittiä ehkä J! Valmennus on jees. Valmentajat sais vain vähän enemmän näkyä käytävillä. TF: Jotkut maikat on ollu rentoi ja jotkut vähemmän. Valmennus on hyvää, vaikka siellä vois saada vähän enemmän neuvoja. T: Kouluruoka on kuitenkin ihan syötävää. Uppis: Joo, ihan jees. TF: Ei ole ollu valittamista pöperöistä. Lisää vaan sitä tonnikalapastaa! Millaisia terveisiä lähettäisit tuleville ykkösille? Minni: Tervetuloa Sotunkiin ja ottakaa kaikki irti näistä vuosista! T: Koittakaa ottaa ohjat omiin käsiin heti alusta alkaen. Ei kannata löysäillä, koska se kostautuu. Vitosella pääsee läpi, mutta siihen ei kannata pyrkiä! Tryffeli: Muistakaa, että Sotungin lukion etu on pieni koko. Tää on rento, viihtyisä ja hyvä lukio TF: Olkaahan kiltisti! Haastettelija : Kirsi Helin Seniorit näyttävät opiskelun mallia nykyisille ja tuleville ykkösille. 02

3 Ei potkupalloa vaan jalkapalloa Se on rumaa, kun mies on koree Tytöt ja pojat samoille liikuntatunneille Ei potkupalloa vaan jalkapalloa! Jalkapallo on miesten laji. Se on fyysistä ja vaatii kovaa kuntoa, eivätkä heiveröiset naiset ja tytöt pärjää siinä. Tytöillä ei ole tarvittavaa tekniikkaa, joten heidän pelinsä on pikemminkin potkupalloa. Tytöt eivät vain yksinkertaisesti osaa pelata jalkapalloa. Olen pelannut jalkapalloa jo yli 12 vuotta, aivan kuten suurin osa joukkuetovereistanikin. Se on mielestäni melko monta vuotta ja luulen, että sen huomaa meidän taidoistamme. Moni kaveripoikani on pelannut paljon vähemmän kuin minä ja muut joukkuelaiseni, mutta silti kuulemme usein vähätteleviä kommentteja harrastuksestamme. Jos olen urheilukaupassa katsomassa uusimpia nappulakenkiä, myyjä tulee kysymään heti, kun lähestynkin jalkapallo-osastoa, tarvitsenko apua. Aivan kuin hän luulisi, että olen eksynyt väärään paikkaan! Tämä on mielestäni loukkaavaa ja siitä huomaa selvästi sen, kuinka tyttöjalkapallo ei ole vieläkään saavuttanut maassamme sen ansaitsemaa arvostusta. Talin jalkapallohalli on yksi pääkaupunkiseudun parhaimmista talviharjoittelupaikoista. Siellä yleensä harjoittelevat menestystä saavuttaneet joukkueet. Tarkoitan siis menestystä saaneet poikajoukkueet. Harjoitusvuoroista kaksi kolmasosaa on poikien käytössä, tosin onhan poikafutaajia tietysti enemmän kuin tyttöfutaajia. Mutta ovatko kaikki poikien joukkueet todellakin niin paljon menestyksekkäämpiä kuin pääkaupunkiseudun tyttöjoukkueet? Tytöillä on myös suhteessa enemmän saliharjoitusvuoroja kuin pojilla, eikä jalkapalloa ole tarkoitettu koulun liikuntasaleihin, mutta nähtävästi on parempi sijoittaa tytöt harjoittelemaan koulujen ahtaisiin nurkkiin. Jos me tytöt olemme esimerkiksi pelitaidoiltamme paljon poikia jäljessä, miksi meille ei anneta kunnon harjoitusolosuhteita, joissa voisimme kehittyä parhaalla mahdollisella tavalla? Sponsorit ovat tärkeä osa minkä tahansa joukkueen talouden kannalta. Pyysimme keväällä erästä ihonhoitotuotteita valmistavaa firmaa sponsoriksemme, sillä joukkueessamme jokainen käyttää kyseisiä tuotteita ja luulimme, että olisimme juuri oikeaa kohderyhmää. Luulimme väärin, sillä kyseisen firman toimitusjohtaja oli sitä mieltä, että jalkapalloilijat eivät kuulu heidän kohderyhmäänsä. Mutta eivätkö nuoret, urheilevat naiset ole juuri niitä, jotka ihonhoitotuotteita käyttävät? Ilmeisesti emme ole tarpeeksi tyttömäisiä kyseisen firman imagoa ajatellen, mutta mihin ryhmään jalkapalloilevat tytöt sitte kuuluvat? Me emme oikeastaan ole minkään tuotteen kohderyhmää, sillä tyttömäiset tytöthän ainoastaan meikkaavat ja käyttävät hajuvesiä, toisin kuin tytöt, jotka pelaavat jalkapalloa. Urheiluliikkeet taas suosivat poikajoukkueita, sillä jalkapallohan on vain poikien ja miesten laji. En ymmärrä, miksi harrastuksemme määrittelee meidät johonkin tiettyyn lokeroon? Tyttöfutaajilla ei edes taida olla mitään lokeroa, koska mehän emme osaa pelata jalkapalloa, mutta me emme kuitenkaan sovi tavallisen tytön muottiinkaan, sillä emme harrasta esimerkiksi tanssia. Suomen naiset menestyivät viimekesäisissä jalkapallon Euroopan mestaruuskisoissa upeasti. Naisten maajoukkue teki samalla suomalaista palloiluhistoriaa pääsemällä ensimmäisen kerran karsinnoista lopputurnaukseen asti. Luulisi tämän, jos minkä, lisäävän naispalloilun arvostusta ja kiinnostusta siihen, mutta vieläkään ei televisiosta näytetä naisten pelejä kuin yleensä koosteena ja niitäkin hyvin harvoin. Mitä muuta naisten jalkapallomaajoukkueen pitää vielä saavuttaa, ennen kuin tulemme näkemään jokaisen maaottelun televisiosta? En ymmärrä, miksi alle 21-vuotiaiden poikien maaottelut esitetään televisiosta, jos naisten otteluille ei löydy kanavatilaa, vaikka he juuri ovat tehneet Suomesta vakavasti otettavan jalkapallomaan. Vuosi vuodelta kannattajamäärät tyttöjalkapallon parissa kasvavat kohisten, meitä innokkaita pallon potkijoita voi tavata jo melkein joka paikassa. Kannatuksen noususta huolimatta tyttöfutiksen arvostus on pysynyt miltei samana, ainoastaan pientä parannusta on ehkä tapahtunut. Jos haluamme, että tytöt jatkavat ja että heidän kiinnostuksensa jalkapalloon säilyy, on asenteiden muututtava paljon ja nopeasti! Uskon, että joka kerta, kun joku pieni lettipäinen palloilija kuulee vähätteleviä kommentteja harrastuksestaan, se heikentää hänen omaa käsitystään jalkapallon soveliaisuudesta tytön harrastukseksi. Jokaisen, joka pitää vielä jalkapalloa pelkästään miesten lajina, pitäisi saapua 2000-luvulle. Vuosituhannelle, jossa jalkapallo on myös naisten laji. Jalkapalloilija 03

4 Se on rumaa, kun mies on koree! Ei potkupalloa vaan jalkapalloa Se on rumaa, kun mies on koree Tytöt ja pojat samoille liikuntatunneille Mitä miehille on tapahtumassa? Kauppojen hyllyt notkuvat miesten kauneus- ja ihonhoitotuotteita, ja kauneudenhoidon mainostetaan olevan miehille arkipäivää siinä, missä naisillekin. Kosmetiikkasarjat ovat täydentyneet miehille suunnitelluilla tuotteilla, ja markkinoidaanpa miehille omia kosmetologihoitojakin. Miehet ovat alkaneet kiinnittää myös pukeutumiseensa enemmän huomiota. Muodin mukaan pukeutuminen ja trendien seuraaminen eivät enää ole vain niin kutsuttua homojen hommaa, vaan jokaisen miehen oikeus. Erään aikakausilehden julkaiseman tutkimuksen mukaan nuoret pojat käyttävät nykyään vaatteisiin jopa enemmän rahaa kuin samanikäiset tytöt. Tällaiset peilin edessä viihtyvät miehet ovat saaneet varta vasten heitä kuvaamaan kehitetyn termin: metroseksuaali. Heidän joukkonsa on viime vuosina, ikävä kyllä, kasvanut räjähdysmäisesti. Minua tämä ilmiö huolestuttaa. Vaikka en itseäni kovin konservatiivisena pidäkään, suhtaudun ehdottoman kielteisesti tähän miehiä kohdanneeseen muutokseen. Ajatus miesten kauneudenhoitotuotteista lähinnä naurattaa: mihin miehet sellaisia yhtäkkiä tarvitsevat, ovathan he aina ennenkin pärjänneet ilman? Mikä sitten saa miehen tarttumaan puuterihuiskuun? Syitä uuteen asennoitumiseen on monia, mutta median antama malli on niistä varmasti merkittävimpiä. Television Sillä silmällä -ohjelmassa stailataan joka viikko joku heteromies uuteen uskoon, lehdet uutisoivat jalkapalloilijoiden uusista hiustyyleistä ja kauniit mannekiinimiehet komeilevat katumainoksissa. Myös musiikkimaailmasta tutut esikuvat ovat saattaneet innostaa miehiä koristautumaan rohkeammin. Toisaalta, voihan myös olla, että miehet haluavat vain kaikessa solidaarisuudessaan edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa. Harmi vain, ettei tämä herrasmiesmäinen ele meitä kaikkia naisia ilahduta. Miesten kaunistautuminen luo myös naisille uusia ulkonäköpaineita. Ennen miehensä rinnalla loistanut kaunotar joutuu kilpailemaan katseista nyt myös miehensä, eikä vain muiden naisten kanssa. Näin kautta aikojen naisten välillä vallinnut kilpailu leviää, ei vain miesten keskuuteen, vaan myös naisten ja miesten välille. En kiistä, etteikö miesten kiinnostus kauneudenhoitoon poikisi jotain hyvääkin. Ehkäpä miehet oppivat ymmärtämään naisia paremmin, kun kokevat itse sen tuskan, jonka esimerkiksi lohjennut kynsi tai yön aikana nenänpäähän ilmestynyt finni aiheuttaa. Romanttiset treffitkään eivät enää mene pieleen kotiin unohtuneen huulipunan vuoksi, jos miehetkin alkavat kantaa meikkipussia mukanaan. Ja onhan se upeaa, että nyt miehilläkin on mahdollisuus suojautua ennenaikaisilta rypyiltä kiinteyttävien seerumien avulla. Vielä oikein luvan kanssa. Mielestäni miehet voisivat kuitenkin lopettaa hömpötyksensä ja alistua taas olemaan se rumempi sukupuoli. Sanoohan sen jo järkikin, ettei suomalaisen miehen tarvitse olla kaunis. Tietenkin on vain positiivista, että miehet ovat alkaneet pukeutua paremmin ja huolehtia siisteydestään. Toiveissani ei olekaan palauttaa nykyajan miehiä luolamiesten tasolle, vaan estää heitä viemästä ilmiötä enää pidemmälle. Tuskin voisin kunnioittaa papiljotit päässä istuvaa äijän körilästä. Hartaasti toivon, että 2000-luvun alku vie villityksen mennessään, ja miehet viskaavat meikkinsä nurkkaan. Mieltä kalvaa kuitenkin pelko siitä, että ilmiö on tullut jäädäkseen. Ovatko sukupuoliroolit todellakin väistymässä? Ehkäpä seuraavan kerran kotiin tullessani löydän äitini pihalta vasara kädessä ja isäni kylpyhuoneesta mutanaamio kasvoillaan. Lumene Tytöt ja pojat samoille liikuntatunneille! Ainoa kouluaine, jossa tyttöjä ja poikia opetetaan erikseen, on liikunta. Myös opettajan pitää olla oppilaiden kanssa samaa sukupuolta. Miksei yhteisiä liikuntatunteja ole? Jotta yhteiset liikuntatunnit olisivat mahdollisia, ihmisten pitäisi muuttaa käsitystään siitä, mitkä ovat tyttöjen ja mitkä poikien lajeja. Joukkotiedotusvälineiden kuva urheilusta johtaa lajien erittelyyn sukupuolen mukaan jo nuorena. Esimerkiksi jääkiekko ei voi olla tyttöjen laji, koska tytöt ovat hentoisia ja (liian) yleisen mielipiteen mukaan heille kuuluu mieluummin vaikkapa tanssiminen. Pojat eivät missään tapauksessa voi tanssia balettia, koska he ovat siinä kömpelöitä, eikä baletti ole miehekäs laji: se on tarkoitettu vain tytöille. Tyttöjen ja poikien erillinen liikunnanopetus on enemmänkin traditio. Liikuntatunnit ovat olleet aina eri erillään, ja tätä ei uskalleta muuttaa. Kyse on paljolti myös pelkästään asenteista. Suomessa liikunnanopetus sukupuolen mukaan on erikoinen asia, kaikissa maissa ei ole erillisiä tunteja. Tyttöjen ja poikien fyysinen erilaisuus on muutoksen suurin haittatekijä. Pojat ovat voimakkaampia kuin tytöt, ja tytöt taas ovat usein notkeampia. Nykyään tytöt ovat kuitenkin alkaneet harrastaa niin sanottuja poikien lajeja. On joitakin tyttöjä, jotka ovat ruvenneet pelaamaan esimerkiksi jääkiekkoa jo pienenä ja jotka ovat siinä yhtä hyviä ja taitavia kuin pojat. Minä harrastan jalkapalloa ja olen siinä aika hyvä, melkein poikien veroinen. On turhauttavaa pelata jalkapalloa tyttöjen kanssa liikuntatunneilla, sillä tytöt eivät osaa pelata sitä hyvin. Jos pelaisin poikien kanssa, saisin siitä enemmän irti. Tempo olisi kovempaa ja siellä oppisi paremmin. Poikien kanssa pelatessa myös kehittyisi todennäköisesti nopeammin. Tunneilla olisi riittävästi haastetta, ja tyttöjen pitäisi yrittää pelata tosissaan. Jos tytöt ja pojat olisivat samoilla liikunnantunneilla, kummankin sukupuolen yrittäminen olisi varmasti parempaa. Pojat haluaisivat näyttää tytöille, kuinka hyviä ja osaavia he ovat eri lajeissa. Jos yhteiset tunnit järjestettäisiin, tytöt ja pojat tutustuisivat samalla myös toisiinsa liikuntatuntien aikana, ja se olisi kivaa yhdessä olemista. Mielestäni tytöillä ja pojilla voisi olla opittavaa toisiltaan. Olisi hyvä, jos yhteisiä tunteja haluavilla olisi siihen mahdollisuus. Yhteistä liikunnanopetusta voisi ainakin kokeilla, ja se voisi olla kivaa ja erilaista ainakin minun mielestäni. Urheilija 04

5 laji: Aino Virtanen, koripalloilija Mikä seura ja joukkue? HNMKY, eli Helsingin Namika. A-tytöt, edustusjoukkue. Mitä kuuluu? -Oikein hyvää. :) Liikuntasalin korit voisi tosin uusia, vinksvinks! Miten kauan olet koripalloillut? Harjoitusmäärä / vk? - Kuutisen vuotta on koripallon parissa vierähtänyt. Innostus aloittaa uusi harrastus tuli perheeltä. Vanhemmille ja isosiskolle laji oli jo tuttu. Säännöllisiä treenejä viikossa 3 + koulun urheiluvalmennus ja viikonlopun pelit, joita parhaimmillaan kahdesta kolmeen. Miksi koris kannattaa valita lajiksi? - Koripallo on monipuolinen laji, joka antaa mahdollisuuden kehittyä sekä yksilönä että joukkuepelaajana. Se antaa haasteita, onnistumisen elämyksiä ja mahdollisuuksia reissailla turnauksiin loistavassa seurassa. Ja tietysti kaiken mukavan lomassa kunto kasvaa ja koordinaatio kehittyy. Olennaisinta on, että koris harrastuksena ei ole vain pelkkää lajia itseään; harjoitteluun sisältyy paljon muutakin kuin pallon pomputtamista. Esimerkiksi kesällä, joka on syksyisin alkavan koripallokauden ulkopuolella, tehdään pääosin nopeus- ja voimaharjoittelua. Silloin tulevat urheilukenttien juoksuradat tutuiksi. Miten naisten ja miesten pelaama koripallo eroaa toisistaan? - Ensimmäinen asia, joka mieleeni tulee, on väistämättömät fyysiset erot: pituus ja voima ovat mieskoripalloilijoille olennaisia ja usein naisten saavuttamattomissa, vaikka vauhtia pelikentällä riittäisikin. Myös teknisyyden merkitys näkyy selvästi mies- ja naiskoripalloa vertaillessa. Mikä on tähänastisen urasi huippuhetki? - Yksittäistä huippuhetkeä ei juuri nyt tule mieleeni, mutta upeita kokemuksia ovat olleet esimerkiksi ulkomaille suuntautuneet koripalloturnaukset, kuten viime kevät Prahassa ja edellinen Wienissä. Myös se on hienoa, kun toisinaan peleissä huomaa yllättävänsä jopa itsensäkin. Mikä olisi unelmasuorituksesi lähitulevaisuudessa? - Mielenkiintoinen kysymys Lähitulevaisuudesta puhuttaessa toivon voivani viettää rentouttavan joululoman ilman treenivelvoitteita. Toisaalta unelmasuoritus olisi olla jatkuvasti tehokas ja aktiivinen; sitä toivoisin myös pelikentille. Joukkueelleni SM-sarjan finaalipaikka mitaleineen olisi keväällä päättyvän koriskauden unelmasuoritus. Miten koripallon ja opiskelun yhdistäminen sujuu Sotungissa? - Oikein mukavasti. Koripallo on Sotungissa uusi laji mutta urheiluvalmennus (ja valmentajat) on järjestetty mielestäni mallikelpoisesti, lukuun ottamatta pientä pukuhuoneahtautta alakerran yläastelaisten kanssa. Opettajatkin ovat joustaneet ilahduttavasti esimerkiksi tuntien lopetusajoissa, jotta kiireinen koripalloilija ehtisi illan treeneihin. Omantunnon kysymys: jos sinun pitää valita kokeisiin lukeminen tai harkat, niin kumman valitset? Harkat. Jos on järkevä, aloittaa kokeisiin lukemisen hyvissä ajoin. Tähän varmaan valmentajanikin sanoisi: järjestelykysymys. Todennäköinen ammattisi tulevaisuudessa? - Voi olla mitä vain maan ja taivaan väliltä. Pallon perässä tulen varmasti vielä useita vuosia juoksemaan. Haastattelija Kirsi Helin Lisätietoa osoitteesta 05

6 kultt Huomenna minä kärsin, minut raastetaan, haudataan elävältä. Huomisen kauhut kurkkivat jo portin raoista. Teljetkää portti! Kuka tietää, mistä huominen tulee? Mistä se koostuu? Ei kukaan. Huomisen täytyy olla paha. Tähän asti se on vain pahentunut, ja nyt tänä päivänä minä viimein ymmärrän. Huominen on paha. Mies istui lyyhistyneenä huoneen nurkassa. Huone oli pimeä, vaikka aurinko oli noussut jo korkealle. Verhot oli vedetty ainoan ikkunan eteen. Mies näytti itkevän. Käeksi häntä kutsuttiin. Käki oli hukkunut huoneen varjoihin. Loppumaton tikitys täytti huoneen uudelleen ja uudelleen. Tik-tok, tik-tok Se raastoi hänen hermojaan, muistutti tulevasta huomisesta. Jo lapsuudestaan hän muisti tuon tikityksen, tuon pahuuden kuiskauksen. Silloin hän kuunteli noita ääniä sydän toivoa täynnä, odottaen parempaa huomista, niin kuin äiti oli luvannut. Mutta huominen ei ollut parempi. Se oli vain pahempi. Käen herätessä aamun sarastaessa löysi hän äitinsä jättäytyneenä eiliseen. Siitä lähtien jokainen uusi aamu oli noussut edellistä tuskallisempana. Askelten äänet kaikuivat kylmässä huoneessa. Käki käveli ympyrää repien päätään. Hänen jalkansa olivat paljaat, ja niitä paleli. Käki oli kävellyt noita samoja jälkiä jo pitkän tovin. Aurinko oli juuri alkanut pudota taivaan laelta. Jalat vain jatkoivat kävelyä ikään kuin eivät voisi tehdä muutakaan. Käki sulki kaiken ulkopuolelle ja keskitti ajatuksensa ongelmaan. Hän ei kuullut jalkojensa läpsytystä, ei kellon tikitystä. Hän ei nähnyt viisareiden jatkavan matkaansa, pääsemättä koskaan perille. Vain kysymyksen hän näki, kuuli, tunsi. Miten estää huominen? Lopulta jalkojen liike loppui. Käki lysähti maahan ja vaipui rauhattomaan uneen. Hän näki kuvia, jotka vaihtuivat kiihtyvään tahtiin. Kuvat olivat sekavia, täynnä varjoja ja pelkoa. Yhtäkkiä Käen ruumis nytkähteli. Unen viimeinen kuva sai hänet hämmennyksen valtaan. Se ei vaihtunut enää uuteen kuvaan ja kesti paljon kauemmin. Käki näki vedenalaisen maailman, joka oli täynnä täysin samanlaisia kelloja kaikki pysähtyneitä. Kaiken keskellä hohti kalpea valo, joka hiljalleen erottui ihmisruumiiksi, kunnes Käki viimein tunnisti henkilön. Se oli äiti. Käki heräsi haukkoen henkeään. Viimeinen kuva oli ainoa asia hänen ajatuksissaan. Maattuaan jonkin aikaa aloillaan Käki alkoi nähdä taas ympärilleen. Hänen katseensa osui kelloon, samanlaiseen kuin unessa. Kello tikitti edelleen. Käen mieleen palasivat unen kellot. Hän nousi rauhallisesti ylös ja käveli kellon luo. Hän tutkiskeli kelloa käsillään ja paiskasi sen lattiaan. Samoin hän teki jokaiselle ajannäyttäjälle,kunnes aika pysähtyi. Käki luuli jo onnistuneensa, mutta sitten hän näki verhon raosta ilmaantuvia valonsäteitä. Aurinko oli laskenut jo niin alas, että valo pääsi tunkeutumaan Käen asumukseen. Taivas oli verenpunainen ja lopulta aurinko upposi taivaanrantaan. Portti oli jo raollaan. Pettymys ei ollut niin suuri, että olisi saanut Käen lannistumaan. Hän mietti untaan kuumeisesti. Hän oli varma, että se tarjoaisi pakomahdollisuuden. Lopulta Käki ymmärsi. Ulkona oli pimeää. Käki käveli nopeasti, lähes juoksi, metsän halki suunnistaen rantaa kohti. Hän oli edelleen paljain jaloin, ja männynneulaset pistelivät jalkapohjia, mutta Käki ei tuntenut sitä. Hän saapui hietikolle. Aava meri syleili rantaa, ja tyrskyt löivät kiviä vasten uudelleen ja uudelleen. Käki pinkaisi juoksuun. Hän juoksi, kunnes ei liikkunut enää. Yön pimeydessä hänen hahmonsa hävisi aaltojen sekaan. Aamun ensimmäiset valonsäteet alkoivat hohtaa taivaanrannassa. Portti tempautui natisten auki. Käki ei kuullut sen ääntä. Aurinko nousi punaisena taivaanrannassa. En tiennyt mikä olin vai olinko enää mikään. Oliko minusta enää ihmisen nimikkeeseen vai olinko alentunut alhaiseksi ja kelvottomaksi hurtaksi. Aamuisin minusta tuntui aina pahalta, mutta nyt tuntui vielä pahemmalta. Tuntui kuin olisin nielaissut sieluni ja oksentanut sen takaisin. Siinä se nyt haukkoi henkeään limaisena ja happamana, selkä kumarassa ja katse maassa. Aurinko vilkuili minua alentavasti sälekaihdikon takaa, satuttaen silmiäni. En ansainnut silmiä, en aurinkoa. Varjoni pakeni huoneen nurkkaan nilkuttaen. Olin kyllästynyt tähän kaikkeen. Vika ei ollut minussa, se oli muissa, se oli yhteiskunnassa, se oli maailmankaikkeudessa. Vika ei lähtenyt minusta, mutta minä aioin tehdä sille jotain. Nyt oli loppuelämäni ensimmäinen päivä, oli paras tehdä siitä jonkin arvoinen. Tunsin rohkeuden kasvavan minussa pitkästä aikaa. Se palasi siitä kolosta jonne se oli paennut, kun varjot olivat pidentyneet ja sormet osoittaneet minuun. Se oli kulunut ja harmaa, mutta ihan käypä vielä. selkäni suoreni, sieluni hengitti uhmakkaasti. Huomasin olevani taas täynnä sitä voimaa, joka minussa virtasi ennen. Aurinko pakeni, kun astuin ulos. Se huomasi ilkkuneensa väärä miestä. Tänään se ilkkui väärää miestä! Astelin ylväänä katuja, viimein tajusin - ei viimein muut tajusivat, kuka olen. Yhtäkkiä näin vikoja. Näin niitä kaikkialla. Bussipysäkeillä, ostoskeskuksissa, pankeissa, kaikkialla. Kaikki olivat viallisia. Ymmärsin nyt kaiken. Onnea sai ostos-keskuksesta, potkaisin ikkunan rikki. Televisio oli kaiken järkevän kehto, heitin sen kadulle. Ihmiset kadehtivat toisiaan, löin heidät maahan. Kaikki olivat epätäydellisiä, kelvottomia. Nyt oli loppuelämäni ensimmäinen päivä, oli parasta tehdä siitä jonkin arvoinen. Minulla oli tehtävä. Se oli mahdoton. Vaikka kuinka yritin parantaa maailmaa, eivät viat poistuneet. Tyhmät ihmiset tekivät tyhmempiä tekoja. HE eivät ansainneet ihmiseksi kutsumista. He ajoivat minut nurkkaan, mutta minä taistelin tieni pois. He painoivat pääni pinnan alle, mutta nyt minulla oli kidukset. Olin täydellinen, he eivät olleet mitään. Saavuin sillalle, kurjuuden muistomerkille. Vesi helmeili sinisenä alapuolella. Tummat kivet pilkottivat pinnassa. Kohosin ylös kaiteelle. Tuuli tuiversi hiuksiani. Alhaalla oli kauniimpaa. Tämä maailma ei ansainnut minua. Jalkani ponnistivat ja putosin alaspäin kohti kiiltävää vedenpintaa. Nyt oli loppuelämäni ensimmäinen päivä ja viimeinen. Aurinko laski punaisena taivaanrantaan. Novellit: Aki Toivonen 06

7 AISTIHARHOJA Sisällä sattuu, salamoi Ruumis eloton ja turta Kipu vain pintaa huhmaroi Sielussa korventavaa tulta Ainainen kärsimys ja tuska Saa tuntemaan sokoksi Ei toivoa, ei parannusta Syttyy mieli kokoksi Hukkuva ei näe maata, rantaa Ei tarvitse ilmaa Eikä mitään ole niin raskas kantaa Kuin omaa maailmaa meidät kutsutaan pois raivoaville aalloille riepotteleville tuulille korkeimmille vuorille matalimpiin hautoihin meidät haetaan täältä olemme sankareita kurjia ryöväreitä pieniä palasia suuria osasia meidät otetaan pois koemme ilon rakkauden poltteen kylmän kuoleman silmittömän surun ja yhden silmänräpäyksen ajan olemme jossain muualla KUN ESIRIPPU LASKEUTUI kun esirippu laskeutui olivatko sanat vain sanoja eleet vain eleitä jäikö siitä mitään? emmekö enempään pystyneet olimmeko edes siinä elimmekö sitä hetkeä? jäikö äänemme kaikumaan tyhjänä ja merkityksettömänä oliko varjomme vain häilyvä silmämme valottomat? kuulen kuinka linnut laulavat betoniviidakossa kuulen kuinka niiden laulu tukahtuu kuulen elämän joen virtaavan eteenpäin kuulen kuolon korjaavan lopulta kaiken näen kuinka aurinko nousee taivaalle näen kuinka aurinko lävistää maan ja värjää taivaan verenpunaan näen värien täyttävän maailman se vääristyy niiden painosta haistan talven jäljet maassa haistan tunkkaisen ilman haistan ihmiset häkeissään haistan elämän ympärilläni haistan epävarmuuden maistan syljen ja veren maistan tyytymättömyyden maistan pelon tunnen kovan maan maan joka ei pehmennä laskuani tunnen kylmän ulkona ja sisällä tunnen kivun aavistan että jonain päivänä kukaan ei enää näe aurinkoa koska kukaan ei ole sitä katsomassa aavistan että tämän päivän jälkeen tulee seuraava tämän vuoden jälkeen tulee seuraava Runot: Aki Toivonen vain kuvia pimeässä uuri 05

8 Haastateltavana Heini Kiuru ja Elsa Hirvisaari Kootut tauot monologinäytelmä Sotungin lukiossa 11.1., ja Kaikki esitykset klo Sotungin lukion teatteri on syksyn mittaan työstänyt jälleen uutta näytelmää. Näytelmän nimi on Kootut tauot, ja sen ohjaa tuttuun tapaan Sami Nieminen. Solukko pyydysti verkkoonsa Sotungin käytävältä pari pitkäkestoista teatterintekijää, Elsan ja Heinin, jotka nyt raottavat meille vielä rakentamattomien kulissien takaista teatterielämää. Miksi näytelmän nimi on Kootut tauot? Heini: Näytelmä koostuu monologeista, ja jokainen monologi on oma tarinansa. Ne ovat sellaisia hetkiä näiden erilaisten hahmojen elämästä, jolloin he ovat pysähtyneet miettimään maailman menoa. Nimi on myös ohjaaja-samille tärkeä, koska se on erään hänelle rakkaan novellikokoelman nimi. Elsa: Koska joskus yksi tauko kertoo enemmän kuin kymmenien sanojen sarjatulitus. Miettikääpä sitä! Kerro jotain olennaista roolistasi tulevassa näytelmässä? Heini: Teen kaksi tosi erilaista monologia. Toinen on psykopaatti, jolle puutarha on kaikki kaikessa ja toinen on materialisti, joka huomaa lopulta olevansa aivan yksin. Molemmat monologit tarjoavat sopivasti haastetta. Elsa: Tulevassa esityksessä olen Hildegardniminen, uraputkessa elävä nainen, jonka elämää työ ohjaa ankaralla kädellä. Ammattilaisen kuoren alla kuitenkin sykkii tyhjän elämänsä tunnistanut sydän. Mikä on ollut syksyn projektin valmistamisessa kutkuttavinta? Heini: Aikaisemmissa projekteissa lavalla on voinut tukea vastanäyttelijään ja hakea tältä energiaa, mutta nyt monologeja tehdessä energia pitää löytyä yleisöstä ja omasta tekemisestä. Elsa: Opetella istumaan ergonomisesti.. No ei sentään, hmm. Kutkuttavinta? Jaa-a. Varmaan se, että tulevassa esityksessä esitän käytännössä koko osuuteni yhdessä kohtauksessa. Aiemmissa esityksissä olen tullut ja mennyt näyttämöllä, ja nyt heitän kaiken kehiin yhdellä kertaa! ;) Entä rasittavinta? Heini: Rasittavinta oli vaihe, jossa monologit olivat irrallisia, eikä kukaan tiennyt, miten ne liittyvät toisiinsa ja miten niistä saa kokonaisen näytelmän. Elsa: No se istuminen.. Se on rankempaa kuin luulisi. Samaan aikaan pitäisi vain istua ja olla kiinnittämättä mitään huomiota itseensä. Ja samalla olla näytelmässä läsnä ja keskittynyt. Tiedätte varmasti Suomen televisiossakin esitetyn, James Liptonin isännöimän haastatteluohjelman Tähdet kertovat. Ohjelmassa Lipton haastattelee tunnettuja näyttelijöitä ja esittää heille lopuksi kymmenen assosiaatiokysymyksen sarjan. Alun perin nämä kymmenen kysymystä kehitti ranskalainen Bernard Pivot ohjelmassaan "Bouillon de Culture". Koska saatatte päätyä jonain päivänä New Yorkiin Actors Studioon Jamesin haastateltavaksi, valmennan teitä jo nyt vastaamaan kysymyksiin. 1. Mikä on lempisanasi? Heini: Aprikoosi. Elsa: Minulla on tapana toistella joka väliin pikkusanaa no, joten se on kyllä aika lemppari. 2. Mistä sanasta et pidä? Heini: Jumppa tai hikijumppa on vielä kauheempi. Elsa: Veripalttu ei ainakaan ole kovin kiva sana. 3. Mikä saa sinut innostumaan? Heini: Suklaa! Elsa: Hehee.. Moni asia saa minut innostumaan, kuten hyvä musiikki, mukaansa tempaava seura ja sellainen hyvä tunnelma. 4. Mikä saa sinut lannistumaan? Heini: Se, jos jollain kaverilla on paha mieli. Elsa: Syyttely ja valehtelu. 5. Mikä on lempikirosanasi? Heini: Vittu. Elsa: Parsifal. Ristiriitainen kysymys sinänsä, koska en pidä kiroilua ollenkaan hyvänä käytöksenä ja arvostan kunnollisia käytöstapoja. 6. Mitä ääntä rakastat? Heini: Vaatteiden tarrojen avaamisesta tai sulkemisesta kuuluu kiva ääni. Elsa: Kissan kehräystä <3 7. Mitä ääntä inhoat? Heini: Ku rekka peruuttaa ja se piippaa! Elsa: Mikroaaltouunin loppupiippausta! 8. Haluaisitko olla ammattinäyttelijä? (sovellettu Pivot-Helin) Heini: En ehkä kuitenkaan. Jos Suomessa näyttelijät saisivat enemmän töitä, voisin miettiä uudelleen. Elsa: Voisin harkita. 9. Mitä ammattia et haluaisi kokeilla? Heini: Jotain kirjanpitäjän tai vastaavan konttorihommaa. Teurastamistakin kokeilisin mieluummin. Elsa: En haluaisi päivääkään olla mestaaja. 10. Jos Jumala on olemassa, mitä haluaisit hänen sanovan sinulle taivaanporteilla? Heini: Mee vaan takasin elelemää tuu sit joskus myöhemmin. Elsa: Jos mä taivaaseen olisin pääsemässä, niin silloin olisi kyllä jo Jumalakin hiljaa.. No ei sentään. Tervetuloa! olisi aika mukava lausahdus, tai Sinua onkin jo odotettu. Haastattelija: Kirsi Helin 08

9 London always exciting and new Englanninopettajat Kirsi ja Tuija viettivät itsenäisyysviikonlopun Lontoossa ja kertovat hieman kuulumisia kaupungista. Lämmin syksy näyttää jatkuvan myös Englannissa. Hyde Parkissa kukkivat orvokit, nurmikot viheriöivät ja puissa on vielä lehtiä. Olemme reippaalla aamukävelyllä puistossa ja käymme ihmettelemässä Dianan muistomerkkiä Serpentinejärven vieressä. Vain kävelysauvat puuttuvat varustuksesta siinäpä olisikin lontoolaisilla ihmettelemistä kun paineltaisiin sauvat suhisten lenkkeilijöiden vieressä. T-paita ja shortsit näyttävän olevan lontoolaisille lenkkeilijöille riittävä varustus joulukuussakin. Pipoja tai käsineitä nyt ei kukaan tosibritti käytä, pikkulapsetkaan. Alkuperäisväestöön on kuitenkin hieman vaikea törmätä, sillä Lontoon näyttävät vallanneen turistit, erityisesti espanjalaiset. Tämä Spanish Armada velloo ostoskassit kädessä keskustan ostoskaduilla ja puistoissakin. Tungos Oxford Streetillä ja Regent Streetillä on käsittämätön, Hamleysin kuuluisa lelukauppa on erityisen turvoksissa. Covent Gardenin pikkupuoteja ja esiintyjiä ihmettelemään on uskaltautunut turistien lisäksi jokunen englantilainenkin. Lontoon visiittiin kuuluu shoppaamisen lisäksi musikaalit. Käymmekin lauantai-iltana katsomassa uudehkon Billy Eliot musikaalin. Itse ohjaaja Stephen Daldry on paikalla toivottamassa katsojat tervetulleiksi, sillä kyseessä on musikaalin juhlanäytös. Katsomossa onkin runsaasti paikallisia julkimoita. Nytpä tiedämme miltä näyttää esim. Elton Johnin ex-poikaystävä ja muutamat Coronation Streetin ja Emmerdalin tähdet. Matkalla hotelliin maanalaisessa tai Tubessa bongaamme vielä kirjailija Salman Rushdien, tai ainakin hänen kaksoisolentonsa. Lontoo on täynnä gallerioita ja museoita, joita kiertämällä voisi viettää päiviä, viikkoja tai kuukausia. Meille riittää vesivärimaalausten näyttely Watercolours from Gainsborough to Turner, joka on esillä Somerset Housissa. Taidenautinnon lisäksi saamme nauruterapiaa katsomalla engelsmannien luistelua Somerset Housen sisäpihalla olevalla luistinradalla ellei kyseessä ole sitten nuo kaikkialle levinneet espanjalaisturistit. Lontoon alkuperäiset doubledecker-bussit siirtyivät historiaan juuri matkamme jälkeen Me ehdimme vielä körötellä niillä. Ja todellakin köröttelyvauhtia bussit nimittäin jouluruuhkassa kulkevat. Parempi onkin siirtyä maanalaiseen, kunhan muistaa mind the gap ettei kompastu ostoskassien kanssa ja mätkähdä laiturille espanjalaisten polkemaksi. Summa summarum: Lontoossa on joulukuussa leutoa, kaupat täynnä, tungosta joka puolella ja joulutunnelmaa saa hakemalla hakea. Mutta ah, Lontoo on kuitenkin niin kovin ihastuttava paikka, josta löytyy aina uutta nähtävää ja koettavaa. So go and see it yourself! Tuija Kae ja Kirsi Matikainen 09

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli SEISKALUOKKA Itsetuntemus ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on, että oppilaat pohtivat sukupuolen vaikutusta kykyjensä ja mielenkiinnon kohteidensa muotoutumisessa. Tarkastelun kohteena

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017)

Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Vienna (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Kävelimme kylmässä ilmastossa Pakastunutta hengitystä ruuduissa Valehteleminen ja odottaminen Mies pimeästä kuvakehyksiin Niin mystinen ja sielukas

Lisätiedot

2.12.2011. Titta Hänninen

2.12.2011. Titta Hänninen 2.12.2011 Titta Hänninen Kotitehtävätekstit! Palauta viimeistään, viimeistään, viimeistään ensi viikolla (koska meillä on viimeinen tunti)! OHJE JEŠTĔ JEDNOU: 1. Etsi internetistä jokin suomenkielinen

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata LIIKUNTA Lämmittely Harrastatko liikuntaa? Miksi / miksi et? Millainen liikunta sopii sinulle? Mitkä asiat ovat tärkeitä, kun valitset kuntosalin / liikuntakeskuksen? Mitä liikuntapaikkoja tiedät sinun

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - f-pojat - E-pojat - dp j ft - D tytöt - naiset - D-tytöt - ft-04 - D-Pojat - E-Pojat - F-t04 -

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

2. Mistä muut voivat huomata, että Jarkkoa pelotti? 3. Mitä ohjeita haluat antaa Jarkolle ja hänen vanhemmilleen?

2. Mistä muut voivat huomata, että Jarkkoa pelotti? 3. Mitä ohjeita haluat antaa Jarkolle ja hänen vanhemmilleen? Pelko kiusaamisesta Jarkkoa kiusattiin koulussa. Häntä pelotti herätä aamuisin ja ajatella kouluun lähtemistä. Millä tavalla häntä kiusattaisiin tulevana päivänä? Jarkko tunsi yhä useammin aamuisin vatsakipua

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää KADUILLA, PUISTOISSA 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää 2. Omissa, vieraissa kämpissä yksin tai ystävän kanssa aamuun

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ilves

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ilves Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 Ringettekoulu F E D C B 2. Vastaaja isä 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

Kaija Rantakari. hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10

Kaija Rantakari. hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10 Kaija Rantakari hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10 astun tarinan yli, aloitan lopusta: sydämeni ei ole kello putoan hyvin hitaasti ansaan unohdan puhua sinulle,

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN www.flow.fi MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN Joka tahtoo matkalle kohti uutta, hänen on lähdettävä. Miten matkalle voi lähteä? Omin jaloin, ottamalla ensimmäinen askel. Mitä sitten tapahtuu? Kyllä se selviää, askel

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Peltolan uutiset 2/2011

Peltolan uutiset 2/2011 Peltolan uutiset 2/2011 Peltolan uutisten toisessa numerossa luodaan katsaus kentänhoitoon. Mitä kaikkea goflkentän hoitaminen vaatii? Haastattelussa kenttämestari Mikko Eskelinen. Lopuksi katsotaan taas

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 1/19 2/19 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0 0%

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin?

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin? KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Moi Radek! Moi! Tunnetko jo Jussin? En tunne. Hän on Jussi, meidän työkaveri. Hauska tutustua. Mä oon Radek. Ootko sä se uus puolalainen? Joo, kyllä olen. Hauska tutustua

Lisätiedot

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet Henkinen valmennus -luento Annen Akatemia 27.7.2007 Eerikkilä Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet ITSE- TUNTEMUS ITSE- LUOTTAMUS INTOHIMO & PÄÄTTÄVÄISYYS KORKEAT TAVOITTEET KESKITTYMIS- KYKY SOPIVA

Lisätiedot

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA!

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! 1 Ulkona on kaunis ilma. Noah herää. Häntä eivät herätä auringonsäteet vaan herätyskello, joka vilkuttaa valoa ja tärisee. Noah on kuuro ja siksi hänen herätyskellonsa

Lisätiedot

Kysymys ka. 1 2 3 4 5

Kysymys ka. 1 2 3 4 5 Kausikyselyn tarkoituksena oli selvittää pelaajien kehitystarpeita ja tavoitteita. Lisäksi kysyttiin osallistumisinnkuutta turnauksiin ja Eerikkilän leirille. Vastausten pohjalta kehitetään joukkueen toimintaa

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Perustiedot a) Ikä 12 vuotta 67 % 6 13 vuotta 33 % 3 b) Kuinka monetta vuotta olet oppilaana kuvataidekoulussa? 1. vuotta 22 % 2 3. vuotta 11 % 1 4. vuotta

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa IkäArvokas palvelupäivä Kangaslammin seurakuntasalissa keskiviikkona 23.9.2015 klo 11-15 Leiripäivään kutsuttiin mukaan erityisesti kotona yksin asuvia ikäihmisiä, jotka harvoin pääsevät mukaan toimintaan

Lisätiedot

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 MATKAPÄIVÄKIRJA Suomen palloliitto järjestää vuosittain valioerotuomareille ja Veikkausliigan avustaville erotuomareille koulutus- ja harjoitusleirin. Tänä vuonna

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan. KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80 Sisällys Esipuhe.... 6 0. Aakkoset ja koulussa 8 Aakkoset Koulusanat Mikä sinun nimi on? Tavaaminen 4. Torilla 80 Isot numerot Mitä maksaa? Ruokia ja juomia Millainen? Partitiivi Negatiivinen verbi ko/kö-kysymys

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO OPETTAJAN MM- KISAVIHKO 2013 TYTTÖJEN ALLE 18-VUOTIAIDEN JÄÄKIEKON MM-KISAT Vierumäki ja Heinola 29.12.2012-5.1.2013 Sytytä tähti Light up a Star! Sisällys TYTTÖJEN MM-KISAT... 2 OPETTAJAN MM-KISAVIHKO...

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat Tunteet SISÄLTÖ Värikylläinen tunne-elämä Tunne on aina viesti Olet malli tunteiden ilmaisemisessa Auta lasta tunnistamaan Auta lasta nimeämään Kiukku lapsen haasteena Kun lapsi kiukustuu Sano näin itsellesi

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain Sanat SISÄLTÖ Puhuminen ja kuunteleminen tie läheisyyteen Mitä on viestintä? Puhumisen tasoja Miten puhun? Keskustelu itsensä kanssa Puhumisen esteitä Kuuntelemisen tasoja Tahdo kuunnella Kehitä kuuntelutaitojasi

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.

Lisätiedot

Bahá u lláh, Ridván muistio. www.bahai.fi/lamppu

Bahá u lláh, Ridván muistio. www.bahai.fi/lamppu Jumalallinen kevätaika on koittanut... Kiiruhda kaiken luomakunnan edessä ylistämään Jumalasi nimeä ja kaiuttamaan hänen kiitostansa, niin että kaikki luodut virvoittuisivat ja uudeksi muuttuisivat. Bahá

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

P U M P U L I P I L V E T

P U M P U L I P I L V E T T U O M O K. S I L A S T E P U M P U L I P I L V E T Runoja TUOMO K. SILASTE Teokset: Matka, romaani; 2007 Rakkaani kosketa minua, runoja; 2007 Apolloperhonen, runoja; 2008 Rakastettu leskirouva Gold,

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä? Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä

Lisätiedot