kuulijan silmiin. Myös asukkaana mat otteet isänsä pian julkaistavasta kirluin, koskettivat syvästi kuulijakuntaa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "kuulijan silmiin. Myös asukkaana mat otteet isänsä pian julkaistavasta kirluin, koskettivat syvästi kuulijakuntaa."

Transkriptio

1 TAPAHTUMIA Vuosaari & Pasila TEKSTI IRMA VÄÄTÄINEN Muistorikas kansallinen veteraanipäivä Hoitokoti Päiväkummun Vuosaaren Ryti Erkinheimo piti puheen, joka sai kyy- yksikössä on usein pysähdytty kunnioittamaan ja juhlimaan sotiemme sankareita. olevan Ahti Jantusen pojan, Martin, lukeneleet kuulijan silmiin. Myös asukkaana Myös vuoden 2005 Kansallista veteraanipäivää vietettiin perinteisin menoin: laujasta koskettivat syvästi kuulijakuntaa. mat otteet isänsä pian julkaistavasta kirluin, runoin ja muisteloin kahvikupposen Tuleva kirja kertoo riipaisevalla tavalla ääressä kauniisti katetussa pöydässä. nuoren parin tunnoista sotakirjeenvaihdon välityksellä myös Ihantalan taistelu- Pasilan yksikössä käynnistyi ensimmäisen veteraanipäivän vietto hoitokodin johtajan alkutervehdyksen jälkeen oituksesta entistä syvemmälle saadestantereelta. Päämme painuivat kunni- erään asukkaan omaisen, Hanna-Liisa samme kuulla myös Ahdin itsensä kertovan tuon ratkaisevan Ihantalan taistelun Ryti Erkinheimon koskettavalla puheella veteraaneille. Hän toi terveiset edellisenä elävää historiaa. Lopuksi lauletut laulut kesänä vietetystä Ihantalan taistelun 60- Veteraanin iltahuuto ja Maamme tiivisti vuotismuistojuhlasta, josta saatiin nähdä tunnelman sanoiksi: KIITOS VETERAANIT - myös video. Videollakin Hanna Liisa MEILLE KALLIS ON MAA! Hoitokodin siunaustilaisuus Pasilassa TEKSTI IRMA VÄÄTÄINEN Yhteisesti vietetystä pääsiäispäivän kirkkojuhlasta oli kulunut kolmisen viikkoa kun Pasilan yksikön väki kokoontui samaan paikkaan, toisen kerroksen juhlasaliin, saadakseen hoitokodille ja sen suojissa sykkivälle elämälle kotiseurakuntansa siunauksen. Kirkkoherra Heikki Laukkanen saatteli lämpimin siunaavin sanoin hoitokodin elämän kohti valoisampia aikoja raskaan muuttokevään jälkeen ja kertoi värikkäällä tavallaan Itä - Pasilan historiasta. Hän lahjoitti seurakunnan puolesta myös virsikirjat arkikäyttöön ja tulevia yhteisiä tilaisuuksia varten, joita pyri- 4

2 tään järjestämään säännöllisesti vähintään kerran kuussa. Samalla kirkkoherra yhdessä kanttorin ja seurakuntasisaren kanssa toivotti päiväkumpulaiset tervetulleeksi myös kirkolle ja läheiselle seurakuntasalille erilaisiin tilaisuuksiin. TEKSTI MERVI KÄMPER Äitienpäiväjuhla Kaunis ja liikuttava tilaisuus pidettiinkaikille hoitokodin asukkaille teemana,että Meillä kaikilla on tai on ollut äiti Tilaisuuden avasi Irma Väätäinen, Sanoja äidille. Yhteislauluina laulettiinlaulu Äidin sydän ja Lapin äidin kehtolaulu. Laulaja Eeva Kasvio ja hanuristi Hannu Jylö esittivät kauniita ja monien silmäkulman kostuttavia äitienpäivään liittyviä lauluja. Vuosaaren henkilökunnan virkistäytymisilta TEKSTI KIRSI LINDEQVIST Näin kesän kynnyksellä päätimme rentoutua viettämällä yhdessä virkistävän saunaillan. Paikaksi valitsimme Ramsinniemen Merihiekan, joka sijaitsee luonnonkauniilla paikalla meren rannalla. Sää ei meitä kovin suosinut, mutta onneksi saimme nauttia sisätiloissa mukavasta ilmapiiristä. Perille päästyämme sauna alkoi lämmetä samalla, kun odottelimme mukaan kutsuttuja tirehtöörejä Irmaa, Mirjaa ja Annelia. Paikalle saapui myös Am Way:n edustaja mukanaan ihonhoitotuotteita, joilla saimme hemmotella itseämme. Rantasaunan löylyt ja yhdeksänasteinen merivesi saivat veren kiertämään, ja samalla talviturkit jäivät aaltoihin lähes jokaiselta. Saunomisen ja uimisen jälkeen virkistäydyimme kasvonaamioilla ja ihanilla hoitovoiteilla. Meillä oli myös mahdollisuus ostaa erilaisia ihonhoitotuotteita. Eikä vähemmälle huomiolle jäänyt myöskään sisäinen nautinto. Päiväkumpu tarjosi ihania herkkuja; makkaraa, salaatteja, virvokkeita ja muuta naposteltavaa. Eiköhän näillä eväillä taas jaksa eteen päin. Illanvietosta saivat nauttia Irma, Mirja, Anneli, Outi, Kirsi, Anneli, Riitta ja Leena. TEKSTI MERVI KÄMPER Vappujuhlat ja tanssit Hoitokodin ensimmäinen vappu otettiin vastaan riehakkaasti tanssien ja syntymäpäiväsankareita kukittaen. Irma Väätäinen alkupuheessaan toivotti vappuiloa kaikille. Erityisesti juhlittiin 90 vuoden ikään ehtinyttä Anna Mustosta Pasi 4:lta. Annalle laulettiin yhdessä onnittelulaulu. Serpentiinien koristaessa monia asukkaista kilisteltiin yhdessä siman kanssa. Samassa yhteydessä onniteltiin myös lähihoitaja Kirsi Lindeqvistiä syntymäpäivän ja kihlautumisen johdosta sekä hyvästeltiin sairaanhoitaja Rauni Hyvönen. Tämän jälkeen alkoi vapputanssit. Monet huonosti liikkuvatkin innostuivat pyörähtelemään tuttujen sävelmien tahdissa. Kesä Jälleen kukkii niittyleinikki, lentää perho kaunis valkosiipi. Kantaa tuuli tuoksua sireenin, linnunlaulu pääni yllä kiirii. Paistaa päivä, tunnen lämmön sen, näen taivaan kirkkaan sinisen. Hohtaa järven selkä hopeinen, päivänkehrä laskee taakse sen. Yöhyt saapuu, hiljaa verkalleen, kuuhut kulkee, kiertää taivaan rantaa. Painaa lintu päänsä siivelleen, huilun ääni jostain kaukaa kantaa. Tuuli nukkuu, luonto hiljaa on, kesäyön on rauha sanaton. Vielä hetki aikaa aamun on, päivän uuteen, nousuun auringon. KAMMONEN ANNELI RYHMÄKOTI VELLAMON HOITAJA 5

3 Naisten Kymppi TEKSTI KIRSI LINDEQVIST Naisten kympille starttasi n naista, Vastaava hoitaja Irma Väätäinen otti joista 23 oli Hoitokoti Päiväkummun hoi- maalissa onnelliset mutta kaikkensa anta- tajia. Ennen lähtöä saimme silmänruokaa neet hoitajat vastaan kuohuviinipullojen Scandinavian Hunkseista, jonka jälkeen kera. Ministeri Paula Lehtomäki avasi tapahtuman. Päiväkummun naiset rynnistivät intoa puhkuen 10km lenkille, juosten, hölkäten Mirkku ja Kaitsu olivat kattaneet pöydät koreaksi mm. juustoa ja punaviiniä. Pääsimme siis nauttimaan hyvästä huollosta rankan juoksu lenkin jälkeen. ja kävellen. Tunnelma oli viileästä ilmasta Tunnelma oli maaliin tulon jälkeen huolimatta aurinkoinen ja kaikki puhkuivat todella hyvä ja kaikki hehkuivat positiivista liikunnan iloa ja yhdessä oloa. energiaa. Tapahtuma lähensi mukana Lähtölaukaus juoksijoille tapahtui olleita ja herätti ajatuksia ja keskustelua klo:13.00 hölkkääjille ja kävelijöille tulevista yhteisistä liikunta tapahtumista Saimme mahdollisuuden tutustua eri ryh- Vajaan tunnin päästä saapuivat ensim- mäkotien henkilökuntaan vapaa-ajan mäiset maaliin ja sen jälkeen hölkkääjiä merkeissä. Päätimme myös yhteisesti, että saapui tasasin väliajoin. Kävelijät saapui- Naisten kymppi tapahtumasta tehdään vat klo: jokavuotinen traditio. Mikä on tärkeää? Elämme tämän vuorokauden 21.tuntia ja pian alkavasta vanhasta suomalai- muistojen muodossa. Oli jälleen tarve kes- suurin osa asukkaista on jo nukkumassa. sesta elokuvasta, mitä voisimme yhdessä kustella ja kuunnella. Päivä on lauantai, mutta ei mikä tahansa katsoa. Tarjoilemme kahvin viinereineen ja Iltateeaikaan saimme palata samaan lauantai vaan erilainen siinä mielessä, että joku kysyy, että miksi tänään liputetaan? keskusteluun. Televisiosta tuli ohjelma Puo- ihmiset juhlivat tänään niin kovasti erilaisia Mietimme, pohdimme eihän aikaisem- lustusvoimain lippujuhlaparaatista. Porilais- asioita. kes- min kai ole koulujen päättymistä ole lipu- ten marssi sai kylmät väreet menemään Kerron teille esi- tettu. Keskustelemme hetken aikaa kuinka pitkin selkärankaa ja lisäsimme volyymia, merkin Hoitokoti paljon valkolakkeja katukuvassa oli näky- jotta kaikki voisivat kuunnella mitä ohjel- Päiväkummun nyt, kun tulin töihin ja kuinka on kurjaa, kun massa kerrottiin. Sotilaspastori piti saar- kahvipöytä- sateisessa ilmassa pitää valmistautumista nansa, minkä jälkeen alettiin esitellä Puo- juhlia. Keskustelu ei jatkunut pidempään. lustusvoimain eri aselajeja kulkueessa. kustelusta tänään Hetken päästä joku sai ahaa-elämyk- Kulkue kulki läpi Oulun keskustan ja pari lauantaina sen päivämäärästä: Tänään on lippu- löysi itselleen tuttuja maisemia. Muutamat juhla!. Niin ja toinen uuden ahaa-elä- muistelivat millaisilla aseilla ja ammuksilla o n myksen: Niin ja tänään on Mannerheimin sodassa taisteltiin. Päiviteltiin kuinka esi- har maa ja ulos ei ole syntymäpäivä!. Siitä riittää keskustelta- merkiksi tämän päivän singoilla voi ampua mukava mennä. On päiväkah- vaa ja selvästi huomaa, että mikä on tär- jopa 11kilometrin päähän ja kuinka hienoa vihetki. Onnittelemme asukastamme nimi- keää. Ilmassa on selvästi isänmaallista hur- kalustoa on olemassa. Samaan aikaan päivän johdosta ja hän on kovasti otettu mosta ja keskustelu vei voiton lakkiaiskes- tokaistiin, että toivottavasti ei enää kos- siitä, että voimme ruveta nimipäiväkahville kustelusta. Isänmaallisuus, evakkoon läh- kaan tarvitsisi sotaa käydä ja saisimme hänen kunniakseen. teminen koti-karjalasta ja ennen muuta elää turvallisessa Suomen maassa. P ä i v ä 6 Saa arvailla sataako kohta ja kerron veteraanien omat koettelemukset tulvivat TEKSTI MERVI KÄMPER

4 KOHTAAMINEN PALSTALLA TUTUSTUTAAN HOITOKOTI PÄIVÄKUMMUN ASUKKAISIIN HOITOKODISSA Elämästä saa nauttia Tässä kuvassa on 93-vuotias Aune. Aune rouva muutti Hoitokoti Päiväkumpuun pian Pasilan yksikön avaamisen jälkeen. Hän on ollut tyytyväinen päästyään hoitokotiin - hänen mukaansa tässä iässä on vaikeaa pärjätä yksin kotona. Erityisesti muiden seura on tuottanut iloa ja lisäksi nyt on aina apua tarvittaessa saatavilla. Aune muistelee lapsuuttaan ja menneitä aikoja. Hän on syntynyt Lapinjärvellä Porlommin kylässä. Perheeseen kuului tuolloin kahdeksan vuotta Aunea vanhempi veli, isä, äiti, vitsikäs ja iloinen mummo sekä totinen vaari. Äiti leipoi usein ja isä hoiti muut tehtävät. Auttamalla vanhempiaan lapset oppivat jo varhaisessa iässä tekemään kaikenlaisia kotitöitä. Ensimmäiseksi merkittäväksi työkseen Aune koki naapurinlasten hoitamisen. Hänen mukaansa lapsuus oli varsin onnellista aikaa. Isompana neitosena Aune opiskeli Helsingissä ja vähän myöhemmin stipendiaattina Italiassa. Tämä työkseen lapsia opettanut rouva toimi välillä myös kotiopettajana. Työt ja matkat ovat vieneet häntä myös TEKSTI KALLI RÄISÄNEN ulkomaille, muun muassa Saksaan, Englantiin, Kreikkaan, Italiaan ja Espanjaan. Aune on nauttinut matkustamisesta ja kielten opiskelusta - hän on saanut myös hyviä ystäviä ulkomailta. Aunen suvussa on tullut tavaksi, että vanhemmat kasvattavat lapsia ja lapset hoitavat omat vanhempansa sitten myöhemmin. Tämä on ollut tärkeä periaate Aunellekin ja myös hän on huolehtinut perinteen jatkumisesta omia vanhempia hoitaessaan. Omia lapsia Aunella ei ole. Toisinaan Aunea on harmittanut se, ettei hänellä ole ollut omaa perhettä, mutta hänellä on ollut paljon hyviä ystäviä. Ikä on vienyt jo osan ystävistä pois ja osa sairastelee, mutta näistä ihanista ystävyyssuhteista on jäänyt paljon hyviä muistoja. Myös harrastukset ovat olleet hänelle tärkeitä. Tällä hetkellä Aunen suurimpina toiveina ovat, että hän pystyisi vielä nauttimaan muiden seurasta ja että hoitajat jaksaisivat hoitaa heitä yhtä ihanasti kuin ennenkin. Lisävoimat auttaisivat - halu elämästä nauttimiselle on vielä kova. Muistutanko perunaa? Tarjoillessani perunoita, vanha herrasmies halusi olla kohtelias ja ilahduttaa minua. Hän sanoi: Voi miten sinä olet kaunis! Niin pieni ja pyöreä ihan kuin tämä peruna! Maarit Rouva sanoi miespuoliselle hoitajalle tämän kulkiessa hänen ohitseen. Olet kyllä paremman näköinen mainoksena! Samainen rouva toisena päivänä ehdotti, että pidetäänkö naurupaussi? ja alkoi itse nauraa. Ryhmäkoti Vanamo Mikä mesta? Huono muistinen asukas ryhmäkoti Vipulassa kyselee monta kymmentä kertaa päivässä hoitajilta Mikä mesta tää on missä me ollaan? Eräänä päivänä toinen yhtä huono muistinen tulee ensin mainitulta kysymään: Kuulkaa, satutteko yietämään mikä paikka tämä on? ja vastaus tulee välittömästi: Tää on Hoitokoti Päiväkumpu! Anneli yritti houkutella vastahakoista asukasta saunaan. Asukas kieltäytyi sanoen menevänsä huomenna saunaan. Maarit yritti auttaa ja sanoi että saunasta tulisi hyvä olo, mihin asukas: No sitten mulla on huomenna hyvä olla. 7

5 kuntonurkka Hartiat vetreiksi TEKSTI JA KUVISSA KIRSI LINDEQVIST Nyt on jalkaa nostettu mukavasti naistenkympillä ja peruskunnon kohotus jatkuu kesäisillä liikuntalajeilla kuten, pyöräily, uiminen, rullaluistelu jne. Kesälomat ovat alkaneet. Kesä on ainutlaatuista aikaa jolloin täytyy muistaa nauttia rentoutua ja harrastaa liikuntaa sopivasti. Jokaisella on erittäin rankka talvi / kevät takanapäin joten nyt on aika nauttia Suomen kesästä, ilmoista riippumatta. Erittäin tärkeää on nyt kerätä voimia pitkään syksyyn ja talveen. Kesällä ei pidä unohtaa liikkumista, monipuolisia liikuntamuotoja on paljon. Jokainen löytää varmasti itseään miellyttävän liikuntamuodon, jota on helppo toteuttaa. Nyt vahvistamme hartioita, sillä herätät varmasti huomiota jos hartiasi ovat vahvat. Hartiat joiden muodon voi nähdä jopa vaatteiden läpi kertoo, että olet kunnossa. Hartioita harjoitellessa täytyy kiinnittää huomiota vaihteluun. Hartiaseudun lihakset koostuvat kolmesta alueesta: etu-, keski-, ja takaosan lihaksista. Yksi liike ei harjoita kaikkia samaan aikaan, joten niitä on harjoiteltava erikseen. 1 2 Tässä perus tuttu liike, jonka voi suorittaa istuen tai seisten. Nostetaan hartiat korviin ja alas, kädet ja selkä pysyy suorana ja rentona. Muista hengittää suorituksen aikana tasaisesti. Halutessasi raskaamman liikkeen ota käsiin jotkut painot, käytä mielikuvitusta painoja etsiessäsi. Aloita kolmen sarjalla esim. 3* 30s. Kuuntele kehoasi miltä tuntuu mutta muista, että kun voimat tuntuvat loppuvan niin senkin jälkeen sinulla on vielä voimaa. Silloin on harjoit- telu tehokkainta ja tuloksia alkaa näkyä ajan kanssa. Siis Pyörittele hartioita suorituksen jälkeen molempiin suuntiin ja ravistele hartiat rennoiksi. Rasituksen jälkeen on tärkeä venyttää lihasta. Tässä yksi vaihtoehto miten saat hartiat venymään. Mene seinän vierelle ja laita käsi taakse seinää vasten. Käännä vartaloasi toiseen suuntaan. Tasainen pitkä venytys, hengitä rauhallisesti. Pidä selkä suorana venytyksen ajan. Käden pienillä siirroilla ylös tai alas saat venytyksen tuntumaan eri kohdissa. Tee venytys molemmilla käsillä. muista usein, tahto loppuu ennen lihasta! 3 Lopuksi viet oikean käden, vasemman käden ja lapaluun yli ja vasemman käden oikean käden ali kohti lapaluita selkärankaa. Nyt on aika rutistaa ja sanoa HUOM!! ÄÄNEEN.. KIITOS, OLEN TODELLA HYVÄ, MINÄ TYKKÄÄN SUSTA! Näkymisiin, Kuulemisiin. Rentouttavaa ja aurinkoista kesää kaikille! RYHMÄKOTIEN JA KEITTIÖN UUDET NIMET Hoitokoti Päiväkummun nimikilpailuun, jossa etsittiin nimiä kaikille viidelle ryhmäkodille ja keittiölle, saatiin 29 ehdotusta. Nimiraadin tehtävä oli siis haasteellinen. Keskustelujen jälkeen päädyttiin Kalevala idean siivittäminä valitsemaan ryhmäkodeille ja keittiölle seuraavat nimet: PASILA 1 AINOLA PASILA 2 VIPULA PASILA 3 KULLERVO PASILA 4 VANAMO VUOSAARI VELLAMO KEITTIÖ KARPALO Mitään ehdotusta ei valittu suoraan. Nimikilpailun pääpalkinto, 100 euron lahjakortti ravintola Töölönrantaan, annettiin Olli Rauhalalle, jonka ehdotus perustui Kalevalaan. Lämmin kiitos kaikille kilpailuun ja raatiin osallistuneille! HOITOKOTI PÄIVÄKUMPU

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Hoitokoti Päiväkumpu on perustettu kolmen sisaren toimesta vuonna 2001.

Hoitokoti Päiväkumpu on perustettu kolmen sisaren toimesta vuonna 2001. Hoitokoti Päiväkumpu on perustettu kolmen sisaren toimesta vuonna 2001. Hoitokoti Päiväkumpu tarjoaa ympärivuorokautisia elämäniloa tuottavia hoito- ja hoivapalveluja turvallisissa ja kodinomaisissa ryhmäkodeissa.

Lisätiedot

Lajitekniikka: venyttely

Lajitekniikka: venyttely Alaraajat Etureiden lihakset Seiso ryhdikkäästi. Ota yhdellä tai kahdella kädellä kiinni nilkastasi. Pidä jalat samansuuntaisena ja lantio suorassa. Työnnä lantiota hiukan eteenpäin jännittämällä pakaralihakset.

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy. 18.05.2015 Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja

Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy. 18.05.2015 Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy Pesutilanteet Vastustelu pesutilanteissa on aika yleistä Voi johtua pelosta Alapesu voi pelottaa, jos ihmistä on käytetty hyväksi seksuaalisesti tai hän on

Lisätiedot

VENYTTELYOHJE EVU - 00. Mika Laaksonen

VENYTTELYOHJE EVU - 00. Mika Laaksonen VENYTTELYOHJE EVU - 00 Mika Laaksonen MIKSI ON HYVÄ VENYTELLÄ PELIEN JA HARJOITUSTEN JÄLKEEN? Kova harjoittelu ja treeni kiristävät lihaksia, jos venyttely laiminlyödään. Näin lihakset väsyvät nopeammin

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

ENSIAPUA NISKA-HARTIAKIPUUN

ENSIAPUA NISKA-HARTIAKIPUUN ENSIAPUA NISKA-HARTIAKIPUUN 1 Hyvä Nuori! Niska on kipeä, selkää särkee, päätä jomottaa Kuulostaako tutulta? Et ole yksin näiden ongelmien kanssa. Nuorten niska-hartiakivut ja päänsärky ovat yleistyneet

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen.

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen. SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: 1. -ko/-kö -kysymys; vastaus alkaa aina kyllä- tai ei-sanalla esim. Asutko sinä Lahdessa? Autatko sinä minua? Oletko sinä iloinen? Kyllä, minä asun. (positiivinen)

Lisätiedot

Hoitokoti Päiväkumpu on perustettu kolmen sisaren toimesta vuonna 2001. Hoitokoti Päiväkumpu tarjoaa Elämäniloa tuottavia hoito- ja asumispalveluja.

Hoitokoti Päiväkumpu on perustettu kolmen sisaren toimesta vuonna 2001. Hoitokoti Päiväkumpu tarjoaa Elämäniloa tuottavia hoito- ja asumispalveluja. Hoitokoti Päiväkumpu on perustettu kolmen sisaren toimesta vuonna 2001. Hoitokoti Päiväkumpu tarjoaa Elämäniloa tuottavia hoito- ja asumispalveluja. Viihtyisät yksiköt on tarkoitettu päivittäisissä toiminnoissaan

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET REIDEN LÄHENTÄJÄT PAKARALIHAKSET

KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET REIDEN LÄHENTÄJÄT PAKARALIHAKSET KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET Ojenna toinen jalka suoraksi eteen ja pidä toinen jalka koukistettuna vieressä. Nojaa ylävartaloa eteen kohti venytettävää jalkaa. Pidä selkä suorana.tunne

Lisätiedot

Bulevardi 12:n WSOY:n kirjamyymälään Vuojoen kartanon kesäretkestä. WSOY:n edustaja Joni Strandberg WSOY "Puutarhan aika" "Onnellinen puutarhuri"

Bulevardi 12:n WSOY:n kirjamyymälään Vuojoen kartanon kesäretkestä. WSOY:n edustaja Joni Strandberg WSOY Puutarhan aika Onnellinen puutarhuri Kirja- ja matkailta Karkasimme puutarhaan kirjojen ja matkojen pariin karkauspäivänä 29.2. Hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkua väkeä alkoi saapua Bulevardi 12:n WSOY:n kirjamyymälään tekemään edullisia

Lisätiedot

KOTIKUNTOILUOPAS. Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat

KOTIKUNTOILUOPAS. Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat KOTIKUNTOILUOPAS Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat Tämä opas on tehty opinnäytetyönä aiheena Seniorit kuntoon kotikonstein. Oppaan ovat tehneet Kouvolan seudun ammattiopiston sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

VENYTTELYOHJE B-juniorit

VENYTTELYOHJE B-juniorit VENYTTELYOHJE B-juniorit Venyttelyn perusteet: Toisin kuin yleensä uskotaan, lihasta voidaan venyttää myös ennen tai jälkeen raskaan suorituksen. Venyttelyn ja lihaksen venyttämisen kesto riippuu siitä,

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon!

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Jo vuodesta 2007 lähtien Euroopan Unionin Komissio on järjestänyt EU-maiden 17-vuotiaille lukiolaisille käännöskilpailun,

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

VEIJOLLA ON LASTENREUMA

VEIJOLLA ON LASTENREUMA VEIJOLLA ON LASTENREUMA T ässä on Veijo ja hänen äitinsä. Veijo on 4-vuotias, tavallinen poika. Veijo sairastaa lastenreumaa. Lastenreuma tarkoittaa sitä, että nivelet ovat kipeät ja tulehtuneet. Nivelet

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi?

Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi? KERTAUSTEHTÄVIÄ WS 05/06 A Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi? 1. Juha käy aina lauantaina (TORI). 2. Juna saapuu (ASEMA). 3. Olemme (HELSINKI). 4. (MIKÄ KATU) te asutte?

Lisätiedot

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN Aistikahvilan saattaminen ympärivuotiseksi Deme-passi koulutus 2012-2013 LOMAKOTI ILONPISARA Toiminnan alku Aistikahvila sai alkunsa THL (terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen) Mental healthprojektista,

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Juhla-,kokous- ja muistelumamatka Lappiin Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Kukonlaulun aikaan syyskuun 19.päivänä aloitimme LaaksojenAutoteknillisen yhdistyksen matkan Rovaniemen suuntaan.

Lisätiedot

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia Hannele Haapala, TYKS, Keskola Separaation vähentäminen Hoitojaksot keskolassa saattavat kestää kuusikin kuukautta. Keskosvauva kotiutuu

Lisätiedot

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa IkäArvokas palvelupäivä Kangaslammin seurakuntasalissa keskiviikkona 23.9.2015 klo 11-15 Leiripäivään kutsuttiin mukaan erityisesti kotona yksin asuvia ikäihmisiä, jotka harvoin pääsevät mukaan toimintaan

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS

TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS SUOMEN URHEILUOPISTO VALMENNUSKESKUS Pia Pekonen & Annimari Savolainen ASKELKYYKKY KÄDET YLHÄÄLLÄ Polvissa noin 90 asteen kulma Keskivartalossa pito Käsien vienti yhdessä ylös

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mikä tekee sinut onnelliseksi? Mikä tekee sinut onnelliseksi? Minut tekee onnelliseksi terveys! Minut tekee onnelliseksi sen oivaltaminen, että KIIRE on keksitty juttu eikä annettu, muuttumaton elämän muoto. Minut tekee onnelliseksi

Lisätiedot

Liikuntakoneiston huolto

Liikuntakoneiston huolto Liikuntakoneiston huolto Lihakset kaipaavat vahvistamisen lisäksi myös huoltoa. Huolla liikuntakoneistoasi säännöllisin venytyksin ja liikkuvuusharjoituksin. Sisällytä huoltoa jokaiseen harjoitukseesi

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

Loppuverryttelyn yhteydessä venytysten kesto 15-30 sekuntia per jalka/puoli. *Keskipitkä venytys

Loppuverryttelyn yhteydessä venytysten kesto 15-30 sekuntia per jalka/puoli. *Keskipitkä venytys Johdanto Tässä oppaassa on kuvattu ja esitetty jalkapalloilijan tärkeimpiin lihasryhmiin kohdistuvat venytykset. Tavoitteena on selkeyttää pelaajille ja valmentajille sekä pelaajien vanhemmille mitä venytyksiä

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhempien Akatemia toimivia kasvatuskäytäntöjä vanhemmuuden tueksi Toteuttaja Nuorten Ystävät ry RAY:n tuella Vuosille

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu 5. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu 5. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU SAUNASEURA 1.10.2014 1/11 5. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Ti 9.9. - Su 14.9. 2014 PAIKKA: Pulmankijärvi, Nuorgam ja Pykeijä, Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin

Lisätiedot

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

Kotikonsertti. Sen jälkeen Mari lauloi Jonnen kitaran säestyksellä Juha Tapion Kaksi vanha puuta. Marin soolo-laulun kertosäe on:

Kotikonsertti. Sen jälkeen Mari lauloi Jonnen kitaran säestyksellä Juha Tapion Kaksi vanha puuta. Marin soolo-laulun kertosäe on: Kotikonsertti Sunnuntaina, 26.1.2014 klo 15.00 oli kotikonsertin aikaa. Konsertti järjestettiin 94-vuotispäivän kunniaaksi. Päivänsankarin vieraina olivat lapset, lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset. Mukana

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Hyvinvoiva Sinä - Kehon ja Mielen vireyttä ja lepoa pe 1.3.- su 3.3.2013 Tervetuloa nauttimaan hyvinvoinnista! Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Mitä voit saada?

Lisätiedot

Työntekijänä 24h taloudessa: Mobiilipäiväkirjatutkimus päivittäisestä hyvinvoinnista ja terveydestä

Työntekijänä 24h taloudessa: Mobiilipäiväkirjatutkimus päivittäisestä hyvinvoinnista ja terveydestä Työntekijänä 24h taloudessa: Mobiilipäiväkirjatutkimus päivittäisestä hyvinvoinnista ja terveydestä Anna Rönkä JY, Sanna Sihvonen JAMK, Mari Punna JAMK, Ulla Teppo JAMK & Kaisa Aunola JY Näkökulmamme epätyypilliseen

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

RATSASTAJAN VENYTTELYOHJEET. Riikka Kärsämä & Jonna Haataja Fysioterapian koulutusohjelma / OAMK Elokuu 2013

RATSASTAJAN VENYTTELYOHJEET. Riikka Kärsämä & Jonna Haataja Fysioterapian koulutusohjelma / OAMK Elokuu 2013 RATSASTAJAN VENYTTELYOHJEET Riikka Kärsämä & Jonna Haataja Fysioterapian koulutusohjelma / OAMK Elokuu 2013 MITEN VENYTELLÄ? MIKSI VENYTELLÄ? Ennen liikuntasuoritusta/ alkulämmittelyn jälkeen Lyhytkestoiset

Lisätiedot

iloa yhdessä liikkuen KUMINAUHALLA VOIMAA

iloa yhdessä liikkuen KUMINAUHALLA VOIMAA iloa yhdessä liikkuen KUMINAUHALLA VOIMAA LIHASVOIMAHARJOITUSTEN LIIKEPANKKI HARTIASEUDUN LIIKKEET VETO LEUKAAN Kohota kyynärpäät ylös ja venytä kuminauhaa leuan alle. HARTIASEUDUN LIIKKEET HARTIOIDEN

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm.

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm. Liikkuvuuden kehittäminen Venyttelyn merkitys koripalloilijalle voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan: Valmistava venyttely: suoritetaan ennen harjoitusta tai peliä! Valmistavassa venyttelyssä avataan

Lisätiedot

www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20

www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20 www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20 Ota isompi vesikanisteri tai vaikka matkalaukku syliin. Jalat hartianlevyiseen haaraasentoon, jalkaterät suoraan eteenpäin. Polven tulee ehdottomasti mennä

Lisätiedot

Terveiset yritysvierailulta 17.10. S. G. Nieminen ilahdutti esittelyillassa

Terveiset yritysvierailulta 17.10. S. G. Nieminen ilahdutti esittelyillassa Terveiset yritysvierailulta 17.10. S. G. Nieminen ilahdutti esittelyillassa Puutarhanaiset kävivät kylässä Vantaalla Juurakkokujalla S. G. Niemisellä. Paikkaan oli helppo löytää kehä III:lta, ja siellä

Lisätiedot

Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission. Leaving Certificate 2011. Marking Scheme. Finnish. Higher Level

Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission. Leaving Certificate 2011. Marking Scheme. Finnish. Higher Level Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission Leaving Certificate 2011 Marking Scheme Finnish Higher Level VASTAUKSET I Tehtävä: Vastaa kaikkiin kysymyksiin. 1. Selitä omin sanoin seuraavat

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

AAMUNAVAUKSEN TEEMA: LIIKUNTA RAVINTO LEPO MUU, MIKÄ? AIHE: KESTO: VIIKON HAASTE (huomioi valitsemanne teema): AAMUNAVAUKSEEN TARVITTAVAT VÄLINEET:

AAMUNAVAUKSEN TEEMA: LIIKUNTA RAVINTO LEPO MUU, MIKÄ? AIHE: KESTO: VIIKON HAASTE (huomioi valitsemanne teema): AAMUNAVAUKSEEN TARVITTAVAT VÄLINEET: AAMUNAVAUKSEN TEEMA: LIIKUNTA RAVINTO LEPO MUU, MIKÄ? AIHE: KESTO: VIIKON HAASTE (huomioi valitsemanne teema): AAMUNAVAUKSEEN TARVITTAVAT VÄLINEET: Hyvää huomenta kaikille! Tänään puhutaan kouluruokailusta.

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Bremenistä bussi Groningeniin (Public Express), joka maksaa

Lisätiedot

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin?

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Yhteensä 25 teatteri- ja musiikkiesitystä (9800 euroa) Kirjakassit (1000 euroa) Kirjakasseissa

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit!

Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! LUONNOS Sukumuistelupeli Tärkeät paikat Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! Voit myös keksiä itse lisää kysymyksiä! Jokainen

Lisätiedot

Kirjalliset ohjeet Kulkureiden jumppaliikkeistä

Kirjalliset ohjeet Kulkureiden jumppaliikkeistä Kirjalliset ohjeet Kulkureiden jumppaliikkeistä 1. Hartiat ja yläselkä Olkapäiden pyörittely. Pyörittele olkapäitä rennosti eteenja taaksepäin. Varo, ettet jännitä liikaa hartioita. Hartioiden pyörittelyjen

Lisätiedot

Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla!

Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla! Selkä suoraksi Suomi TM Pidetään hauskaa harjoittelemalla! "Selkä suoraksi Suomi" ʺSelkä suoraksi Suomiʺ on helppo muutaman minuutin harjoitusohjelma, joka päivittäin tehtynä auttaa lapsia kehittämään

Lisätiedot

8-99- vuotiaille taikuri + yleisö

8-99- vuotiaille taikuri + yleisö 8-99- vuotiaille taikuri + yleisö Pelin tavoite: Tulla taikuriksi FI Sisältö: 61 korttia (48 kortin pakka + 6 tuplatausta korttia + 1 lyhyt kortti + 6 temppukorttia 4 perhettä (punainen, sininen, vihreä,

Lisätiedot

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Tarjoamme lapsille niin kodinomaista elämää kuin se on mahdollista laitoksessa.säännöllisen päivärytmin avulla luomme lapsille turvallisuutta.

Lisätiedot

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA Miten perfekti muodostetaan? Perusmuoto Perfekti 1. verbityyppi ottaa olen, olet, on ottanut, olemme, olette, ovat en ole, et ole, ei ole ottanut emme ole, ette

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6.

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6. MAAILMAN NAPA Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008 apa_mv_a7.indd 1 4.6.2007 22:32:08 Ketä sinä kosketit viimeksi? Miltä tuntui koskettaa? Miten

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa Venyttelyohje: Jalat 1. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa. Paina lantiota eteen. 2. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja

Lisätiedot

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 Puheenjohtajan palsta Hei kaikille venesjärveläisille ja lehden lukijoille. Nyt se ISOKESÄ vihdoin alkoi. Niin ainakin omat lapset sanoivat

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

ONNE NUIT. Unelmahuone

ONNE NUIT. Unelmahuone ONNE NUIT Unelmahuone Lempisisustuskauppa Teinin huone uusiksi Unelmien huone Chilli huone VS sivistynyt huone Sisustusvinkit Millainen huone sopii sinulle? Horoskoopit unelmien huone Ida Hyrylä Neljä

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK Mitä tarkoittaa positiivinen kannustaminen? - rohkaiseminen Miten sitä voidaan toteuttaa a) kotona - jos lapsi ei vielä ymmärrä tehtävää, niin vanhemmat

Lisätiedot

Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta.

Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta. Osastollamme tehdään paljon erilaisia tutkimuksia. Lääkärin pyynnöstä haluamme ottaa sinusta EEG- eli aivosähkötutkimuksen, joka tutkii aivojen toimintaa. Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta

Lisätiedot

Tehtävä: Seuraamusajattelusta

Tehtävä: Seuraamusajattelusta Tehtävä: Seuraamusajattelusta TILANNE 1: Haluat ostaa kumppanillesi synttärilahjan. Viikko sitten näit tavaratalossa sopivan lahjan. Kun menet osastolle, jossa sen näit, myyjä kertoo, että sehän myytiin

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

KUVAT JA MUISTOT MUISTOJEN KUVAT. Taideterapeuttinen ryhmä Mariankodissa 20.10. -24.11.2015

KUVAT JA MUISTOT MUISTOJEN KUVAT. Taideterapeuttinen ryhmä Mariankodissa 20.10. -24.11.2015 KUVAT JA MUISTOT MUISTOJEN KUVAT Taideterapeuttinen ryhmä Mariankodissa 20.10. -24.11.2015 Mariankodissa toteutettiin taideterapeuttinen ryhmä, jossa oli mukana kuusi asukas/omainenparia. Ryhmä kokoontui

Lisätiedot