Palvelutuotannon raportointi, Touko-elokuu 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Palvelutuotannon raportointi, Touko-elokuu 2016"

Transkriptio

1 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, Touko-elokuu 2016 Pudasjärven kaupunki Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1

2 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain Perhepalvelut Vastuuhenkilö: perhepalvelujohtaja Mirva Salmela Sosiaalityö, vammaispalvelut, työ- ja päivätoiminta, päihdepalvelut, neuvolapalvelut, erityisryhmien asumispalvelut Tavoitteet ja toimenpiteet v Tilanne Kommentit, jatkotoimet Kaikkia palvelualoja koskevat tavoitteet Palvelut tuotetaan vähintään lainsäädännön edellyttämällä tavalla ja hoitotai palvelutakuun aikarajoissa. Perhe-, terveys- ja vanhuspalvelut tekevät keskenään saumatonta yhteistyötä. Tiedolla johtaminen ohjaa Oulunkaaren toimintaa, ja raportointijärjestelmät toimivat sen tukena vahvistaen kuntayhtymän asemaa tulevaisuuden palveluntuottajana. - Varmistetaan resurssien oikea kohdentuminen - Toimintatapojen yhtenäistäminen, esim. oikeaoppinen tietojen kirjaaminen Palvelujärjestelmän kehittämisessä vahvistetaan ennalta ehkäiseviä, hyvinvointia tukevia ja varhaisen tuen palveluja. Palvelut on tuotettu lainsäädännön edellyttämällä tavalla palvelutakuun rajoissa. Perhepalveluissa on tehty tiivistä yhteistyötä mm. eri toimintojen/palveluiden kehittämisessä, yhteisten asiakkaiden asioiden hoitamisessa, yhteisissä verkostoissa ja moniammatillisissa tiimeissä/työryhmissä. Perhepalveluissa seurataan aktiivisesti mm. kustannusten kehittymistä, asiakasmääriä, henkilöstömitoitusta, palvelutakuiden toteutumista. Tiedolla johtaminen on palveluiden ja toimintojen kehittämisen pohjana. Perhepalveluissa on kiinnitetty erityistä huomiota asiakastietojärjestelmän kirjaamiskäytänteisiin, jotta tietojärjestelmästä saatavat tilastotiedot olisivat luotettavia. Varhaisen tuen palveluiden vahvistamiseksi on otettu käyttöön mm. Lapset puheeksi -toimintamalli, vanhempainkoulu ja perheasioiden sovittelu. Lisäksi perheneuvolapalvelut toimivat matalan kynnyksen palveluna, jolloin asiakkaat voivat itse hakeutua palveluun suoraan ilman erillisiä lähetteitä. Kehitteillä olevassa palveluohjauksen toimintamallissa korostetaan myös ennalta ehkäisevää toimintatapaa. Oulunkaaren nettisivuilla olevalla chat-toiminolla esim. aikuissosiaalityöntekijän ja päihdetyöntekijän keskustelutunneilla pyritään antamaan ohjausta ja neuvontaa varhaisessa vaiheessa. Toimeentulotuen, lastensuojelun ja vammaispalveluiden määräaikojen toteutumista seurataan säännöllisesti. Tulevaan sähköiseen arkistointiin liittyen kirjaamisvalmentajakoulutus käynnistyy syyskuussa. 2

3 Kaikkia palvelualoja koskevat tavoitteet Hyvinvoinnin edistämisessä korostetaan kuntalaisten omaa osuutta esim. palvelu- ja hoitosuunnitelmia laatimalla; tavoitteena on osallistava asiakkuus. Lisätään sähköisten palvelujen kirjoa ja parannetaan saatavuutta, ja kasvatetaan käyttäjien määrää. - Henkilöstöä motivoidaan ottamaan käyttöön sähköisiä palveluja yhdessä asiakkaiden kanssa - Omahoito-palveluun tavoitellaan vuoden 2016 loppuun mennessä 7000 rekisteröitynyttä käyttäjää, ja seurataan, vähentyvätkö puhelut tai muu palvelujen käyttö samassa suhteessa kuin sähköinen asiointi kasvaa Työyhteisöt toimivat vastuullisesti, yhteisöllisesti ja monipuolista osaamista tukien. - Kehittäminen kuuluu kaikille, ja kaikkien kehittämisehdotukset kuullaan - Työntekijöiden osaamista ja ammattitaitoa parannetaan seudullisten käytäntöjen avulla - Painopiste kohdentuu henkilöturvallisuuteen ja sen kehittämiseen (esim. asiakastyötä tekeville järjestetään turvallisuusalan koulutusta) Kehitetään ryhmämuotoisia toimintoja edelleen. Kehitetään ohjauksen ja neuvonnan osuutta kuntalaisten palveluissa. Tilanne Kommentit, jatkotoimet Asiakassuunnitelman tekemisessä asiakas on mukana ja hänen mielipiteensä ja näkemykset kirjataan. Kuntalaisten osallisuutta on vahvistettu mm. asiakasraadeissa ja kehittäjäasiakkaiden mukaan ottamisessa. Perhepalveluissa Omahoidossa yhteenlasketut viestimäärät ovat lisääntyneet verrattuna edelliseen kolmannekseen. Työntekijöiden työn tukena toimivat mm. seudullinen lastensuojelu-, vammaispalvelu-, perheoikeudellisten asioiden sekä työikäisten palveluiden tiimi. Lisäksi eri toimijoiden kanssa kehitetään niin hankkeissa kuin omana toimintanakin esim. palveluohjausta, perhekuntoutusta, huolen polkua ja perheasioiden sovittelua. Eri asiakasryhmille suunnattuja ryhmätoimintoja on otettu käyttöön tarve- ja asiakaslähtöisesti. Palveluohjauksen toimintamallia kehitetään parhaillaan. Omahoidosta tiedottamista niin henkilöstölle kuin asiakkaillekin tulee edelleen jatkaa aktiivisesti. Asiakkaita pyritään saamaan entistä enemmän mukaan aktiiviseen toimintaan ryhmissä. Yleiset perhe- ja sosiaalipalvelut Tilanne Kommentit, jatkotoimet Luodaan asiakaslähtöinen yleisiä sosiaalipalveluja koskeva palveluohjauksen malli. Palveluohjauksen kuuluu mm. lapsiperheiden kotipalvelun palvelutarpeen arviointi, perhetyön organisointi, Lapset puheeksi -toimintamallin neuvonpitojen järjestäminen, perheohjauksen Aamukahavien järjestely, sosiaalihuoltolain mukaisten yhteydenottojen vastaanottaminen ja palvelutarpeen arviointi. - Käytyjen Lapset puheeksi -keskustelujen ja -neuvonpitojen määrä, menetelmää hyödyntäneiden työntekijöiden määrä, menetelmäkouluttajien määrä, vaikuttavuus raskaampien palveluiden käyttöön - Asiakasmäärät Palveluohjauksen toimintamalli on valmistunut sosiaaliohjaajien (palveluohjaajien) sekä palveluesimiesten yhteistyönä Lasten Kaste -hankkeen järjestämissä työpajoissa; sovittu ohjauksen sisällöistä, ajankohdista, työkaluista, tiedonkeruusta (esim. asiakasmäärät) ym. yhteisistä asioista Palveluohjauksen toimintamalli on sisällytetty perhepalvelut-opetuspalvelut ja perhepalvelut-varhaiskasvatus Lapset puheeksi -huolipolkumalliin. Palveluohjaus avautuu asiakkaille Uudesta palvelusta tiedotetaan asiakkaille paikallislehdissä, internetissä. Palveluohjausmalli jalkautuu ammattilaisten keskuudessa yksiköiden esimiesten toimesta huolipolkutoimintamallin jalkautuksen yhteydessä ja muun tiedottamisen myötä. 3

4 - Aamukahavien kutsujen määrä Perustetaan perhe- ja sosiaalipalvelupiste/ perhekeskus. Toimeenpannaan palvelutuotantolautakunnassa vahvistettu Lapset puheeksi -toimintasuunnitelman toimenpiteet. Toimintoja järjestetään verkostomaisesti olemassa olevien toimitilojen puitteissa. Toimintasuunnitelman mukaiset Lapset Puheeksi -keskustelut ovat käytössä niissä palveluissa, missä henkilöstö on saanut menetelmäkoulutuksen. Koulutettavien määrä on vielä vähäinen (koko kunnassa alun perin 3 kouluttajaa, joista vain 1 työssä) Palvelupiste avautuu Asiakkaat voivat asioida tiettynä aikana ilman ajanvarausta ja lisäksi käytössä ovat puhelinajat. Laaditaan koulutussuunnitelma menetelmän käyttökoulutuksista yhteistyössä kaupungin kanssa. Pyritään lisäämään kouluttajien määrää ja sitä myöten koulutettujen menetelmäosaajien määrää. Sosiaalisen kuntoutuksen kehittäminen asiakkaan sosiaalisen toimintakyvyn vahvistamiseksi. Vahvistetaan sosiaaliohjauksen toimintamallia sekä selkiinnytetään sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien työtehtäviä ja omatyöntekijän roolia. Sosiaalisen kuntoutuksen sisältöä on työstetty yhdessä työikäisten palvelujen tiimin kanssa Virta II -hankkeen tuella. Sosiaalisen kuntoutuksen työpaja on järjestetty yhdessä ELY-keskuksen MYP-hankkeen kanssa 5/2016 ja yhteistyötahojen kanssa 6/2016. Työstetty työntekijöiden kanssa yhdessä alustavat työtehtävärungot Virta II-hankkeen tuella. Oulunkaarella on laadittu seudullinen sosiaalisen kuntoutuksen prosessi, jota työntekijät ja yhteistyötahot tulevat koulutuksen ja opastuksen myötä käyttämään. Työnjaon selkiinnyttäminen tuottaa resurssien oikeanlaista kohdentamista asiakastyössä. Yleiset perhe- ja sosiaalipalvelut Tilanne Kommentit, jatkotoimet Toimeentulotuen Kela-siirtoon valmistautuminen. Hyödynnetään Virta II hanketta TYPtoiminnan (työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu) käynnistämisessä sekä sosiaalisen kuntoutuksen kehittämisessä. - Seurataan asiakassuunnitelmien ja aktivointisuunnitelmien määrää Sosiaaliohjauksen resursoinnin selvittäminen. Yhden sosiaaliohjaajan viran perustaminen. Perustoimeentulotuki siirtyy Kelalle Henkilöstölle (etuuskäsittelijät) on asiasta pidetty tiedotustilaisuus Kela on kohdentanut rekrytoinnin toimeentulotuen tehtävissä työskenteleville henkilöille. Aikuissosiaalityössä on tehty mm. arviota sosiaalityön piiriin jäävistä asiakasmääristä ja tuen tarpeista. Lisäksi aikuissosiaalityössä/virta II -hankkeessa mietitty uusia työmenetelmiä. TYP-toiminta on käynnistynyt. Virta II -hanke toteuttanut mm. sosiaalisen kuntoutuksen työpajan 5/2016 Sosiaaliohjaajan virka on perustettu ja rekrytointi on suoritettu. Oulunkaarella on 3 päätoimista ja yksi 60 % työajalla työskentelevä etuuskäsittelijä, joiden osalta on käyty yt-neuvottelut. Pudasjärvellä toinen etuuskäsittelijä on siirtymässä eläkkeelle ja toinen on jo siirtynyt Talouspalvelujen puolelle. Toimeentulotuen Kela-siirron osalta on tarpeen käydä yhteinen keskustelu palveluohjauksen ja yhteispalvelupisteen yhteistyöhön liittyen. TYP-suunnitelmia tehdään asiakaskohtaisesti, työntekijät ovat hakeneet tarvittavat tunnukset ja henkilökortit. Ely-keskuksen MYP-hanke järjestää koulutusta TYP-toimintaan liittyen lokakuussa Sosiaaliohjaaja aloittaa virassa Sähköiset palvelut Tilanne Kommentit, jatkotoimet Jatketaan sähköisten palveluiden kehittämistä sekä etäpisteistä tuotettavien palveluiden käyttöönottoa eri palveluissa (etäasiointi). Omahoidosta on pidetty infotilaisuus/käyttöopastus sosiaalitoimen henkilöstölle. Omahoidossa yhteen- Omahoidosta tiedottamista niin henkilöstölle kuin asiakkaillekin jatketaan, jotta käyttöä saataisiin edelleen lisättyä. 4

5 Tavoitteena on sosiaalipalveluiden asiakkaiden Omahoito-palveluun kirjautuneiden lukumäärän merkittävä kasvu. - Lastenvalvojan ajanvaraus - Lapsiperheiden kotipalvelun hakemus - Chat-toiminto lasketut viestimäärät ovat lisääntyneet verrattuna viimeiseen neljännekseen. Oulunkaaren nettisivuilla on otettu käyttöön chat-toiminto. Työikäisten palveluissa ja päihdepalveluissa chat-ajat toimivat edelleen viikoittain. Lastensuojelu Tilanne Kommentit, jatkotoimet Kotiin annettavan perhekuntoutuksen pilotti (seudullinen). - Tavoitteena kodin ulkopuolelle tehtävien sijoitusten voimakas väheneminen - Seurataan avohuollon sijoitusten ja huostaanottojen määrää ja kestoa Seurataan lastensuojelun määräaikojen toteutumista sekä asiakasmääriä. - Suositusten mukaisesti sosiaalityöntekijällä on asiakasta Perhekuntoutuksen toimintamallia on luonnosteltu sekä kartoitettu perhekuntoutuksesta hyötyvät perheet. Tällä hetkellä tehdään arviota mahdollisesti syntyvistä kustannuksista. Kustannuksia vertaillaan ostopalveluna tuotettavaan perhekuntoutukseen. Lastensuojelun määräajat ovat toteutuneet määräaikojen puitteissa. Lastensuojelun asiakasmäärät/työntekijä ovat suositusten mukaiset (34). Perhekuntoutusta tarvitsevia perheitä ei ole ollut riittävästi, jotta oman toimintamallin käyttöön otto olisi kustannukset huomioiden taloudellista. Lastensuojelun sosiaalityöntekijällä on lastensuojeluasiakkuudessa olevien asiakkaiden lisäksi myös sosiaalihuoltolain mukaisissa palveluissa olevia asiakkaita. Vammaispalvelut Tilanne Kommentit, jatkotoimet Vammaispalveluprosessien asiakaslähtöinen kehittäminen ja asiakkaiden itsemääräämisoikeuden vahvistaminen sekä vaikuttavuuden ja kustannustehokkuuden parantaminen - Otetaan käyttöön henkilökohtaisen avun vaihtoehtoisia toteuttamistapoja - Palvelutarpeen arvioinnin työkaluna käytetään toimintakykymittareita ja muita tarpeellisia arviointimenetelmiä (esim. ICF-luokitus) - Vammaispalvelun työntekijöiden osaamisen vahvistaminen yhteisten koulutusten myötä - Vammaispalvelun myöntämiskäytännöt ja päätöksenteko - Palveluasumisen myöntämiskriteerit - Sosiaalipalvelupisteen hyödyntäminen myös vammaispalveluiden asiakkaiden palveluohjauspisteenä Erityisryhmien asumispalvelut ja työja päivätoimintapalvelut Jatketaan kehitysvammaisten asumispalveluyksiköiden ja työ- ja päivätoimintapalveluiden yhteistyön ja toimintojen sisällöllistä kehittämistä. - Kehitysvammaisten toimijuuden vahvistaminen; järjestetään seudullisia asiakasfoorumeja - Henkilöstö toimii joustavasti kehitysvammahuollon asiakkaiden arjen tukena Vammaispalveluissa on kartoitettu mm. henkilökohtaisen avun palvelutarpeita. Palvelutuotantolautakunta on hyväksynyt palvelusetelin käyttöönoton alkaen. Sosiaalityöntekijöiden päätöksenteon tueksi on laadittu vammaispalvelulain soveltamisohjeet 1/2016. Vammaispalvelutiimi kokoontuu kuukausittain. Siellä käsitellään mm. palveluien myöntämisperiaatteita sekä ajankohtaisia oikeusratkaisuja. kokoon- Vammaispalvelutiimi tuu säännöllisesti. Syksyn aikana tullaan järjestämään yhteistä koulutusta vammaispalvelun työntekijöille mm. palvelutarpeen arviointiin ja palvelusuunnitelmiin liittyen. Sosiaalipalvelupiste avautuu myös vammaispalvelun asiakkaille palveluohjauksen osalta. Tilanne Kommentit, jatkotoimet Toimintojen sisällöllinen kehittäminen on käynnissä. Henkilöstön yhteiskäyttöä on lisätty. Säännölliset yhteiset henkilöstöpalaverit ovat käytössä. Ensimmäinen seudullinen asiakasfoorumi on toteutunut Oulussa. Toinen seudullinen asiakasfoorumi on suunniteltu pidettäväksi Oulussa. Tämän lisäksi asiakasfoorumit järjestävät itse kunnittain erilaisia tapahtumia syksyn 2016 aikana. 5

6 Mielenterveyskuntoutujien tukiasumisen kehittämisessä jatketaan Pudasjärven mallin toimeenpanoa. - Tuetun asumisen asiakasmäärä - Ostopalveluiden ja oman toiminnan suhdeluvun kehitys Asiakasmäärä on kasvanut tasaisesti ja uusien palveluasumispaikkojen tarve on pysähtynyt. Ostopalveluja on saatu purettua ja omaa toimintaa vahvistettua. Päihdepalvelut Tilanne Kommentit, jatkotoimet Jatketaan päihdepalvelujen avohuollon kehittämistä yhteistyössä terveyspalveluiden kanssa sekä kehitetään uusia ryhmämuotoisia toimintoja. Päihdetyön asiakkaiden oikea hoidonporrastus sekä päihdetyöntekijän erityisasiantuntijuuden oikea kohdentuminen. Tiimityöskentely on tiivistä ja jatkuu saumattomasti (päihde- ja korvaushoitoasiakkaat). Ryhmämuotoisia toimintoja kehitetään. Päihdeasiakkaan avohoitopainotteisuus. Kuntoutusjaksoille motivoituneet asiakkaat, erityistilanteet otetaan huomioon. Vertaisryhmätoimintoja paikkakunnalla. on Seudullista yhteistyötä ja linjauksia kehitetään edelleen. 6

7 Neuvolapalvelut Tilanne Kommentit, jatkotoimet Täsmennetään vajaakuntoisten terveystarkastusten jälkeisiä hoitopolkuja. Terveydenhoitajan 50 % resurssin lisäys asiakasmäärän lisääntymisen vuoksi. Isyyslain muutos 1/2016: lastenvalvojan tehtävistä osa siirtyy äitiysneuvolan terveydenhoitajille. - Terveydenhoitajien koulutus - Työtehtävien muutos Perhekeskustoiminnan kehittäminen: erityistyöntekijöiden (psykologi, sosiaalityöntekijä) jalkautuminen neuvolaan ja kotikäynneillä. Terveystarkastusten sisältö noudattelee työttömien terveystapaamisen sisältöä, on sujuva ja asiakkaat ohjautuvat esim. lääkärinvastaanotolle yksilöllisen tarpeen mukaan terveystarkastuksen jälkeen Tehtävään on valittu terveydenhoitaja, joka vastaanottanut tehtävän, mutta on työlomalla saakka. Sijaista ei ole saatu hakumenettelyn, eikä te-palveluiden kautta; yhteistyössä henkilöstön kanssa päätetty hoitaa nykyinen asiakasmäärä olemassa olevalla resurssilla, kunnes vakinainen työntekijä aloittaa. Isyydentunnustuksia ja yhteishuoltajuussopimuksia on tehty uuden isyyslain mukaisesti. Yhteistyö perheneuvolan psykologin ja sosiaalityöntekijän kanssa sekä muiden peruspalveluiden, kuten perhetyön kanssa on vakiintunut käytäntö. Toiminta jatkuu entisellään Vakinainen terveydenhoitaja aloittaa työn äitiys- ja perhesuunnitteluneuvolan terveydenhoitajana. Sovitaan työnjaosta toisen äitiysneuvolan terveydenhoitajan kanssa. Toiminta jatkuu nykyisellään. Monialainen yhteistyö jatkuu ja syvenee käynnistyvän Lapset puheeksi -huolipolkumallin jalkauttamisen myötä. Oppilashuolto Tilanne Kommentit, jatkotoimet Vahvistetaan koulukuraattorin, psykologin ja terveydenhoitajan työn kohdentumista ennaltaehkäiseviin palveluihin sekä nivotaan sosiaalihuoltolain mukaisiin yleisiin palveluihin. - Mallinnetaan asiakkaan hoitopolku Selvitetään videovälitteisten palvelujen hyödyntämistä oppilashuoltopalveluissa. Seudullinen huolipolkumallipilotti on tehty työpajassa yhdessä perhepalvelujen ja varhaiskasvatuksen sekä opetuksen henkilöstön ja esimiesten kanssa. Mallissa painottuu huolen puheeksi ottaminen ja varhainen puuttuminen. Työkaluna puheeksi otossa käytetään Lapset puheeksi keskustelua ja neuvonpitoa. Mallinnuksessa otettu huomioon eri lait, kuten oppilashuoltolaki ja sosiaalihuoltolaki. Selvittelyä jatketaan. Seudulliset kuraattoreiden tapaamiset jatkuvat. Huolipolku työmallin työpajatyö käynnistyy esimiesten kokouksella syyskuussa. Toimintamalli jalkautuu yksiköihin henkilöstön ja esimiesten yhteisten työpajojen myötä monialaisesti kaupungin (opetus, varhaiskasvatus) ja Oulunkaaren palveluissa. 7

8 Terveyspalvelut Vastuuhenkilö: palvelujohtaja Jyri Moilanen ja hoitotyön päällikkö Ritva Väisänen Vastaanotto, kuntoutus, mielenterveystyö, osastohoito, suun terveydenhuolto, työterveyshuolto, erikoissairaanhoito Tavoitteet ja toimenpiteet v Tilanne Kommentit, jatkotoimet Kaikkia palvelualoja koskevat tavoitteet Palvelut tuotetaan vähintään lainsäädännön edellyttämällä tavalla ja hoito- tai palvelutakuun aikarajoissa. Perhe-, terveys- ja vanhuspalvelut tekevät keskenään saumatonta yhteistyötä. Tiedolla johtaminen ohjaa Oulunkaaren toimintaa, ja raportointijärjestelmät toimivat sen tukena vahvistaen kuntayhtymän asemaa tulevaisuuden palveluntuottajana. - Varmistetaan resurssien oikea kohdentuminen - Toimintatapojen yhtenäistäminen, esim. oikeaoppinen tietojen kirjaaminen Palvelujärjestelmän kehittämisessä vahvistetaan ennalta ehkäiseviä, hyvinvointia tukevia ja varhaisen tuen palveluja. Hyvinvoinnin edistämisessä korostetaan kuntalaisten omaa osuutta esim. palveluja hoitosuunnitelmia laatimalla; tavoitteena on osallistava asiakkuus. Lisätään sähköisten palvelujen kirjoa ja parannetaan saatavuutta, ja kasvatetaan käyttäjien määrää. - Henkilöstöä motivoidaan ottamaan käyttöön sähköisiä palveluja yhdessä asiakkaiden kanssa - Omahoito-palveluun tavoitellaan vuoden 2016 loppuun mennessä 7000 rekisteröitynyttä käyttäjää, ja seurataan, vähentyvätkö puhelut tai muu palvelujen käyttö samassa suhteessa kuin sähköinen asiointi kasvaa Hoitotakuu toteutuu hyvin. Kotisairaanhoidon, osaston ja vastaanoton välistä kehittämistyötä viety eteenpäin. SAP-työryhmät kokoontuvat säännöllisesti (entinen SAS). Tilastointikäytäntöjä yhtenäistetty. Yhtenäinen kirjaamistapa sekä oikeanlainen tilastointi vaativat kuitenkin edelleen kehittämistä. 75-vuotiaiden terveystarkastukset toteutuvat kaikissa kunnissa. Omahoitopalvelun sisältö tukee kuntalaisten omaehtoisen hyvinvoinnin lisäämistä. Hoitosuunnitelmien laadinta seudullisena kehittämiskohteena. Lääkäreiden osalta yhteinen kehittämisiltapäivä, jossa aiheena pitkäaikaissairaan hoitosuunnitelma. Efficaan hankittu HOITOS-lomake, jolle hoitosuunnitelma jatkossa kirjataan ja siirtyvät sieltä myös Kanta-palveluihin asiakkaan nähtäville. Omahoidossa tällä hetkellä 7227 rekisteröitynyttä käyttäjää. Jono lääkärin kiireettömälle vastaanotolle on saatu purettua Pudasjärvellä. Syksyn aikana tulossa infoja hoidonsaatavuusdialogin käyttöön liittyen. Hoidonsaatavuusdialogin käytön suhteen havaittavissa yksilöstä riippuvia eroavaisuuksia. Hoitosuunnitelman käyttö aloitettu ja toimintamalleja jatkokehitetään kokemusten perusteella. Sairaanhoitajan sähköinen ajanvaraus kehitteillä, käyttöönoton aloitus viivästynyt Effica-laskutuksen käyttöönoton vuoksi. Omahoitopalvelun käyttäjämäärässä on päästy vuoden 2016 tavoitteeseen. 8

9 Kaikkia palvelualoja koskevat tavoitteet Tilanne Kommentit, jatkotoimet Työyhteisöt toimivat vastuullisesti, yhteisöllisesti ja monipuolista osaamista tukien. - Kehittäminen kuuluu kaikille, ja kaikkien kehittämisehdotukset kuullaan - Työntekijöiden osaamista ja ammattitaitoa parannetaan seudullisten käytäntöjen avulla - Painopiste kohdentuu henkilöturvallisuuteen ja sen kehittämiseen (esim. asiakastyötä tekeville järjestetään turvallisuusalan koulutusta) Kehitetään ryhmämuotoisia toimintoja edelleen. Kehitetään ohjauksen ja neuvonnan osuutta kuntalaisten palveluissa. Terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista annetun lain mukaisen seurantajärjestelmän luominen. Työyhteisön yhteisiä kehittämispäiviä pidetty mm vastaanotolla. Yksiköissä toteutetaan jatkuvan kehittämisen ideologiaa arjesta nousseiden kehittämistarpeiden pohjalta. Henkilöturvallisuuskoulutukset toteutuvat suunnitellusti syksyllä. Oppiportin verkkokoulutukset otettu käyttöön ja tavoitteena, että vuoden loppuun mennessä on suoritettu potilasturvallisuuteen liittyviä kurssiosioita (mm. laiteturvallisuus, infektiontorjunta). Kehittäminen ideointivaiheessa. Asia suunnitteluasteella. Potilasturvallisuussuunnitelmaa päivitetty ja samalla valmistumassa myös laiteturvallisuuden seurantajärjestelmä. Oppiportin verkkokoulutuksia suoritettu n. 750 elokuun loppuun mennessä. Henkilöturvakoulutusten ajankohdat sovittuna joka kuntaan. Chat-palvelua kokeiltu kuntalaisten neuvonnassa palvelujohtajien ja hoitotyön päällikön toimesta. Tavoite on, että vuoden 2016 lopussa seurantajärjestelmä on käytössä yksiköissä ja yksikkökohtaiset potilasturvallisuussuunnitelmat on myös päivitetty. Vastaanotto Tilanne Kommentit, jatkotoimet Lääkärityövoiman vakiinnuttaminen. Hoitajien ja lääkärien välisen työnjaon selkeyttäminen, hoitajien vastaanotot. Vastaanoton lääkäriviroissa 5/6 on vakituinen haltija. Yksi virka on täytetty pidemmillä määräaikaisilla työsopimuksilla. Osa lääkäreistä tekee 100 % työaikaa ja osa noin 80 % työaikaa. Tästä resurssista annetaan aikaa säännöllisesti neuvolaan, kouluille, mielenterveyspalveluihin, vanhuspalveluihin ja osastolle. Lisäksi lähes aina on joku lääkäri ollut lomalla tai koulutuksessa. Hyvä vastaanotto -toimintamallin vakiinnuttaminen käyttöön kaikissa kunnissa. - Seurataan kiireettömien lääkäri- ja hoitajapalvelujen saatavuutta T3-mittarilla (monenko päivän kuluessa on saatavissa kolmas kiireetön vapaa aika) - Tavoite: T3 lääkärit päivää, hoitajat 3-5 päivää Kokonaisuutena vastaanotolla on ollut vajaan 7 lääkärin työpanos. Lääkäreiden ja hoitajien työjako on selkeää. Hoitajat pitävät itsenäistä vastaanottoa. Hyvä vastaanotto -toimintamallia kehitetään edelleen. T3 on nyt 30 pv lääkärin kiireettömälle vastaanotolle ja 4 pv hoitajan kiireettömälle vastaanotolle. Hoidontarpeenarvio tehdään 1-2 pv kuluessa. Kesä- ja heinäkuussa pääsi lääkärin kiireettömälle vastaanotolle jopa 3-7 päivän kuluessa. 9

10 Vastaanotto Tilanne Kommentit, jatkotoimet Muistihoitajien vastaanottojen kehittäminen vuonna 2015 suunnitellun toimintamallin mukaan vuotiaiden terveystarkastusten käyttöönotto Omahoito-palvelujen laajentaminen. - Kuntalaisten oman ajanvarauksen käyttöönotto hoitajavastaanotolla Puhelinsaatavuuden parantaminen edelliseen vuoteen verrattuna. Muistihoitajan työtä tekee kaksi sairaanhoitajaa, työpanos yht. 80 %. 75-v. terveystarkastukset toteutuvat suunnitellusti ja kuntalaiset ovat toimintamalliin tyytyväisiä. Palveluesimies on suorittanut tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnon. Kesän aikana saadaan rakennettua Omahoito-alustassa ja Efficassa pohjat valmiiksi, jolloin kesälomien jälkeen kuntalainen voi varata itse vastaanottoajan rajatulle aikavälille astma-, diabetes-, sydänja reumahoitajalle. Puhelinoperaattorin tekniset ongelmat ovat huonontaneet puhelinsaatavuutta laadullisesti. Effica-pääkäyttäjien kesälomien ja koulukannan teknisen vian vuoksi pohjia ei päästy tekemään kesän aikana. Tavoite on saada pohjat syyskuun aikana valmiiksi ja päästä testaamaa mahdollisimman pian. Kuntoutus Tilanne Kommentit, jatkotoimet Fysioterapeuttien vastaanotoille pääsyn nopeuttaminen ja puhelinneuvonnan kehittäminen. - Asiakkaat ottavat itse yhteyttä fysioterapian ajanvaraukseen ja saavat ensimmäiset hoito-ohjeet jo puhelimessa Sähkökäyttöisten apuvälineiden vuosihuoltojen järjestäminen. - Terveydenhuollon laitteista annetun lain toimeenpano Ergonomiakoulutuksen järjestäminen Toimintamalli suunniteltu ja ajanvarausnumero tilattu. Otetaan käyttöön syyskuun aikana. Säännöllistä huoltoa vaativat apuvälineet on kartoitettu ja huolto kilpailutettu elokuussa. Huollot aloitetaan vielä syksyn aikana. Useita koulutuksia pidetty vanhuspalveluiden hoitajille. Ergonomiavideot tehty ja laitettu intraan. Koulutukset jatkuvat syksyllä. Mielenterveystyö Tilanne Kommentit, jatkotoimet Päivätoiminnan sisällön kehittäminen hoitavaan ja kuntouttavaan suuntaan. Moniammatillisen yhteistyön tiivistäminen yli sektorirajojen, verkostoituminen. Saumaton yhteistyö erikoissairaanhoidon kanssa. - Jokaiselle kuntoutujalle laaditaan kuntoutujan itsensä ja toimintaterapeutin johdolla yksilöllinen kuntoutussuunnitelma, johon kirjataan tarpeet ja tavoitteet Päivätoiminnan kesä on toteutunut suunnitelman mukaan. Toiminta on ollut vilkasta. Osviitan toimintaan osallistuu sekä päivä- että työtoiminnassa olevat mielenterveyskuntoutujia sekä kuntouttavassa työtoiminnassa että työkokeilussa olevia. Ohjatun päivätoiminnan piirissä oleville kuntoutujille on kaikilla laadittuna kuntoutussuunnitelma. Syksyn aikana ohjaajat kouluttautuvat SCIT-ryhmäterapiamenetelmän käyttöön. 10

11 Osastohoito Tilanne Kommentit, jatkotoimet Kuntouttavan työotteen vahvistaminen, työhyvinvointia ja kuntouttavaa hoitoa edistävän ympäristön luominen. Saumaton palveluketju asiakaslähtöisen hoito-/hoiva- /asumispaikan löytämiseksi. Kotihoidon tehostamisen tukeminen. Iissä aloitetaan uudentyyppisen hoitopolkumallin pilotointi parantumattomasti sairaan potilaan hoidossa. Palvelumallissa hyödynnetään turvallista sähköisen asioinnin kanavaa viestinvälitykseen ja tiedon jakamiseen. Tällä tavalla tuetaan itsehoitoa. - Mikäli malli toimii hyvin, se otetaan pikaisesti käyttöön myös muissa kunnissa hoito-osaston käyttöaste on ollut 108 %. Hoito-osastolla on ollut hoiva- ja asumispalvelupaikkaa odottavia vanhuksia 18 ja heillä on 902 hoitopäivää. Pudasjärveläisiä on ollut muissa kunnissa hoidossa 681 hoitopäivää. Sasryhmä kokoontuu kerran/kk, jolloin suunnitellaan yhdessä vanhuspalveluiden kanssa vanhusten sijoittamista asumis- tai hoivayksikköön sekä mietitään keinoja, miten vanhus voi eri tukitoimenpiteillä selvitä kotihoidossa mahdollisimman pitkään. Osastolla toteutetaan toimintakykyä ylläpitävää työotetta. Pilotti käynnissä Iissä ja odotellaan kokemuksia toimintamallista. Suun terveydenhuolto Tilanne Kommentit, jatkotoimet Otetaan käyttöön Hyvä Potku toimintamalli, jolla lisätään terveyshyötyä sekä parannetaan palvelujen saatavuutta ja työn hallintaa. - Kiireettömien hammaslääkäri- ja suuhygienistipalvelujen saatavuutta mitataan viikoittain T3-mittarilla (monenko päivän kuluessa on saatavissa kolmas kiireetön vapaa aika) - Tavoite: T3 hammaslääkärit 40 päivää, suuhygienistit 20 päivää Valistustyön tehostaminen neuvolaikäisten lasten vanhemmille ja koululaisille noudattaen asetusten mukaisia tarkastusvälejä. T3-mittaukset on tehty viikoittain. T3 hammaslääkärit 11 vrk. T3 suuhygienistit 18 vrk. Suuhygienistit tarkastavat lapset ja koululaiset asetuksen mukaisin välein. Työterveyshuolto Lääkärityövoiman vakiinnuttaminen. Kolmikantaneuvotteluiden (työterveyshuolto, työntekijä, työnantaja) varhainen järjestäminen työkyvyn selvittämiseksi. Toiminnan taloudellisen kannattavuuden optimointi. - Kerätään palautetta niin yksittäisiltä henkilöasiakkailta kuin palveluja ostavilta työnantajaorganisaatioilta - Yhtiöittäminen tehdään, mikäli siihen tulee pakottava tarve Kokenut työterveyslääkäri on jäänyt vuoden virkavapaalle ja haasteet lääkärityövoiman suhteen jatkuvat. Sairasvastaanotto nyt toimii mutta tarve työterveyslääkärille TTH:n perustyöhön on edelleen olemassa. Lääkärityövoiman vakiinnuttamisen eteen tehdään koko ajan selvityksiä ja yhteistyötä paikallisesti Vastaanoton kanssa. Asiakasyritysten tyytyväisyyskysely tehty ja vastauksia käyty työkokouksessa läpi henkilökunnan kanssa ja jatkossa palautteen käsittely myös johdon kanssa. 11

12 Erikoissairaanhoito Psykiatrian erikoislääkäripalveluja järjestetään omilla terveysasemilla. Muita erikoislääkärikonsultaatioita ostetaan kohdennettuina yksityisiltä palvelujentuottajilta. Sairaanhoitopiirien palveluja käytetään, kun perusterveydenhuollon palvelut eivät vastaa tutkimuksen tai hoidon vaativuutta. Erikoislääkäripalvelujen järjestäminen toteutunut suunnitellusti. 12

13 Vanhuspalvelut Vastuuhenkilö: palvelujohtaja Matti Vähäkuopus Kotihoito, asumispalvelut, hoivahoito Tavoitteet ja toimenpiteet v Tilanne Kommentit, jatkotoimet Kaikkia palvelualoja koskevat tavoitteet Palvelut tuotetaan vähintään lainsäädännön edellyttämällä tavalla ja hoito- tai palvelutakuun aikarajoissa. Perhe-, terveys- ja vanhuspalvelut tekevät keskenään saumatonta yhteistyötä. Tiedolla johtaminen ohjaa Oulunkaaren toimintaa, ja raportointijärjestelmät toimivat sen tukena vahvistaen kuntayhtymän asemaa tulevaisuuden palveluntuottajana. - Varmistetaan resurssien oikea kohdentuminen - Toimintatapojen yhtenäistäminen, esim. oikeaoppinen tietojen kirjaaminen Palvelujärjestelmän kehittämisessä vahvistetaan ennalta ehkäiseviä, hyvinvointia tukevia ja varhaisen tuen palveluja. Hyvinvoinnin edistämisessä korostetaan kuntalaisten omaa osuutta esim. palveluja hoitosuunnitelmia laatimalla; tavoitteena on osallistava asiakkuus. Myönnettyjen asumispalveluiden paikka on voitu osoittaa tammi- kesäkuun 6 kk:n seurannassa suosituksen mukaisesti alle 90 vuorokaudessa. Tilanne on herkkä ja vielä ei voida puhua vakiintuneesta tilasta. Palvelutarpeen arviointi toteutetaan suositusten mukaisesti. Asumispalveluiden ja omaishoidontuen hakemukset käsitellään kuukauden kuluessa saapumisesta. Kotihoidossa palvelutuotanto tekee yhteistyötä erityisesti perhepalveluiden kanssa. Yhteiset suunnittelu ja palvelutarvekokoukset (aspa- ja saptyöryhmät) toteutuvat säännöllisesti. Tilastointia on kehitetty ja suoritetietojen keräämiseen on saatu tukea. Tiedolla johtaminen on vahvistunut ja asenne tiedon keräämiseen on parantunut. Asiakaspalautteen kerääminen toteutuu suunnitelman mukaisesti Hoivakodin ja palveluasumisen asukkaille käynnistetty MNA-ravitsemustestit, jolla on selvitetty asukkaiden ravitsemuksen tilaa. Omaishoidon tuen saajien hoitajia tuetaan mm. hyvinvointikäynneillä, ikääntyneitä ohjataan päivätoimintaan ja hyvinvointikäyntejä (80 v.) toteutetaan. Palveluohjaus on vahvistunut ja se on ottanut tärkeää roolia palvelujen oikeassa kohdentumisessa. Palvelusuhteiden käynnistyessä osallisuus on ohjaava tekijä. Palveluohjauksella on ratkaiseva merkitys tämän tavoitteen saavuttamisessa. Asumispalveluiden ja hoivan suhteen odotetaan parannusta toimintavuoden 2016 lopussa kun Hirsikartano valmistuu. Yhteistyötä on jo olemassa ja sen kehittämistä pidetään tärkeänä. Kehittämistä jatketaan. Tilastolliseen raportointiin keskitetään voimavaroja ja sisäistä koulutusta ja ohjausta. Ravitsemuksen seuranta jatkuu ja vakiintuu käytäntönä hoivahoidossa ja palveluasumisessa. Ennaltaehkäiseviä ja varhaisen tuen palveluita kehitetään edelleen. Toimintoja kehitetään edelleen. 13

14 Kaikkia palvelualoja koskevat tavoitteet Tilanne Kommentit, jatkotoimet Lisätään sähköisten palvelujen kirjoa ja parannetaan saatavuutta, ja kasvatetaan käyttäjien määrää. - Henkilöstöä motivoidaan ottamaan käyttöön sähköisiä palveluja yhdessä asiakkaiden kanssa - Omahoito-palveluun tavoitellaan vuoden 2016 loppuun mennessä 7000 rekisteröitynyttä käyttäjää, ja seurataan, vähentyvätkö puhelut tai muu palvelujen käyttö samassa suhteessa kuin sähköinen asiointi kasvaa Työyhteisöt toimivat vastuullisesti, yhteisöllisesti ja monipuolista osaamista tukien. - Kehittäminen kuuluu kaikille, ja kaikkien kehittämisehdotukset kuullaan - Työntekijöiden osaamista ja ammattitaitoa parannetaan seudullisten käytäntöjen avulla - Painopiste kohdentuu henkilöturvallisuuteen ja sen kehittämiseen (esim. asiakastyötä tekeville järjestetään turvallisuusalan koulutusta) Kehitetään ryhmämuotoisia toimintoja edelleen. Kehitetään ohjauksen ja neuvonnan osuutta kuntalaisten palveluissa. Toteutetaan vanhuspalveluiden tiekarttaa (vuoteen 2020) - Hyvinvointia tukevat ja varhaisen tuen palvelut (Vatupassi) - Asiakastyön uudelleenmäärittely ja organisointi - Arjen turvaa -toimintamalli ja palvelukokonaisuus Toimeenpannaan lakisääteinen suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi (vuoteen 2017 mennessä) - Hyvinvointi ja yhteisöllisyys - Koti toimivana asuinympäristönä - Elämänlaatua ja hyvinvointia tukeva asumispalvelu ja hoivahoito Kehitetty ja suunniteltu ajalle 6-12/2016 ns. vanhuspalveluiden digikummipalvelua määräaikaisena. Tässä toiminnassa tavoitteena opastaa loppukäyttäjiä, henkilökuntaa ja muita toimijoita sähköisten palveluiden käytön lisääntymiseen. Ammatillista osaamista on vahvistettu muilla koulutuksilla. Henkilöturvallisuuskoulutuksen suunnittelu on edennyt hyvin. Kehittämistä on viety eteenpäin laajasti sekä kotihoidossa että asumis- ja hoivapalveluissa. Päivätoiminnassa ryhmämuotoinen palvelu jo toimii. Suunnitellaan edelleen uudenlaisia toimintoja. Sähköisten palveluiden kehittäminen tulossa kesän jälkeen. Palveluohjaajien rooli ja SenioriPistetoiminta korostuu edelleen. Tiekartan periaatteet ohjaavat kehittämistä. Suunnitelman mukaisesti kotona asumista tuetaan monin erilaisin tukimuodoin. Yksilöllinen palveluiden suunnittelu on lähtökohtana Sähköisten yhteydenottojen määrän lisäämistä pyritään tehostamaan. Työtä jatketaan edelleen Työtä jatketaan edelleen. 14

15 Kotona asumista tukevat palvelut Tilanne Kommentit, jatkotoimet Hyvinvointia tukevat ja varhaisen tuen palvelut vahvistuvat edelleen ja tukevat kotona asumista. - STM:n (Sosiaali- ja terveysministeriön) laatusuositus toteutuu: 75 v. täyttäneistä asuu kotona % - Hyvinvointia tukevat kotikäynnit toteutuvat 100 % 80 v. täyttävillä (kotikäyntiä haluavat kuntalaiset) - SenioriPisteiden toiminta kehittyy Koti toimivana asuinympäristönä. - STM:n laatusuositus toteutuu: 75 v. täyttäneistä säännöllisen kotihoidon piirissä on % - Käynnistetään palvelurakenteen muutos Kotihoidon toimintamallien ja prosessien kehittäminen: - STM:n suositus välittömästä asiakastyöstä toteutuu (vähintään 60 %). - Mobiilikotihoito ja optimointi ovat vakiintunut toimintamalli kotihoidon asiakastyössä. - Tablet-tietokoneet ovat asiakaskäytössä ja ne korvaavat soveltuvin osin perinteisiä palveluja tai tuottavat uutta perinteisen palvelun rinnalle. Päivätoiminta on suunnitelmallista, kuntouttavaa ja asiakkaan toimintakykyä laaja-alaisesti ylläpitävää/kehittävää. - Päivätoiminnan kävijöiden määrä lisääntyy - Päivätoiminnan vaikuttavuuden arviointi toteutuu 2 kertaa vuodessa (osavuosikatsaukset 1 ja 3). - Videoavusteisia toimintakykyä ylläpitäviä palveluita kehitetään ja käynnistetään päivätoiminnassa. - Päivätoiminnan kehittämisessä huomioidaan yhteistyö eri toimijoiden kanssa, mm. yritykset, yhdistykset, oppilaitokset, omaiset, vanhusneuvostot jne. Hyvinvointia tukevat kotikäynnit suunnitellaan toteutettavaksi loppuvuoden 2016 aikana. SenioriPiste muuttanut palvelukeskuksessa toimivampiin tiloihin. Asiakaspääte otettu käyttöön. Toimintavuoden 2016 alkaessa kotihoidon peittävyys 17 %. Yläkartanossa toteutettu rakenneuudistus, jonka asiakkaista 12 siirtynyt asumispalvelujen piiriin. Välitön työaika toteutuu %:sti. Kotihoidossa mobiili vakiintumassa, Yläkartanossa mobiili otettu käyttöön Tablet-tietokoneet vähäisessä käytössä. Päivätoiminnan suunnitelma laadittu. Päivätoiminta muuttanut uusiin tiloihin Yläkartanoon, jossa kuntosalin käyttömahdollisuus. Päivätoiminnan vaikuttavuuden ensimmäinen arviointi valmistumassa. Päivätoiminnan kotikäynnit aloitettu. Päivätoiminnassa aloittanut uusia asiakkaita Yläkartanon tiimistä. Hyvinvointia tukevat kotikäynnit toteutusta vaille. Niihin kiinnitetään nyt tehostetusti huomiota. Hirsikartanon valmistumisen myötä palvelurakennetta voidaan tarkastella tehokkaammin. Kotihoidon asiakkaaksi siirtymistä kehitetään palveluohjausta tehostamalla. Vähennystarve STM:n suosituksiin on 3 %. Jatkossa tulee tarkastella välittömän työajan kohdentumista etenkin rakennemuutoksen toteuttaneen Yläkartanon osalta. Loppuvuonna myös Tuohikodin asiakkuuksien siirtäminen mobiilikotihoidon piiriin. Nämä yksiköt ovat kotihoidolla tuettua asumispalvelua. Päivätoiminnan kävijöiden määrä lisääntyy. Päivätoiminnan videoyhteyden hyödyntäminen kuntouttaviin koteihin (Välipirttiin). 15

16 Kotona asumista tukevat palvelut Tilanne Kommentit, jatkotoimet Omais- ja vuorohoito toteutuvat optimaalisesti tukien kotona asumista. - STM:n laatusuositus toteutuu: 75 v. täyttäneistä omaishoidon tuen piirissä on 6-7 %. - Omaishoidon lakisääteiset vapaat toteutuvat kaikille niihin oikeutetuille, jotka haluavat palvelua käyttää. - Intervallihoitoja kehitetään perhehoitopainotteisesti ja vuorohoitovuorokausien määrä perhehoidossa lisääntyy. - Selvitetään mahdollisuutta hyödyntää sähköisiä ja videoavusteisia palveluja omaishoitajien ja -hoidettavien hyvinvoinnin tukena. Omaishoidon piirissä STM:n mukainen asiakasmäärä. Omaishoidon lakisääteiset vapaat toteutuvat lain hengen mukaan. Perhehoidon myötä vapaiden toteuttamisvaihtoehdot lisääntyneet. Intervallihoitoa tuotetaan perhehoidossa lisääntyvässä määrin. Asumispalvelut Tilanne Kommentit, jatkotoimet Aloitettu omaishoitajien hyvinvointikäynnit. Omaishoitajien hyvinvointikäynnit jatkuvat suunnitellusti. Palvelurakenne toteutuu STM:n laatusuositusten mukaisesti % 75 v. täyttäneistä on tehostetun palveluasumisen piirissä - Käynnistetään palvelurakenteen muutos Perhehoito vakiintuu osaksi vanhuspalveluiden palvelukokonaisuutta yhtenä asumispalveluiden muotona. Vanhuspalveluiden palveluasumisen yksiköissä kehitetään osallisuutta, toiminnallisuutta ja arjen mielekkyyttä yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. - SenioriKaste-hanke toimii kehittämisen tukena Kehitetään toimintakykyä tukevia videoavusteisia tai internet-verkkoon pohjautuvia malleja. Toimintavuoden 2016 alkaessa tehostetun palveluasumisen piirissä oli 4,4 % asiakkaista. Määrä on alle STM:n suositusten. Pudasjärvellä on laadittu suunnitelmat hoivahoidon ja tehostetun palveluasumisen rakenteelliselle muutokselle. Rakenteellista muutosta on jo osittain toteutettu, osa Willa Talvikkia on muutettu asumispalveluyksiköksi, Leinikiksi. Perhehoito on vakiintunut yhdeksi palvelutuotteeksi lähinnä lyhytaikaisena palveluna. Asumispalveluiden tavoitteiden mukainen kehittäminen on edennyt. SenioriKaste-hanke on loppunut ja toiminnan jatkuminen tapahtuu omin voimin. Yhteydet eri yhdistyksiin ja maahanmuuttajiin ovat toimineet ja yhteistyötä tehdään jatkuvasti. Ei ole edennyt vielä kunnolla. Laaditaan suunnitelmia mm. päivätoiminnan videovälitteisestä palvelusta. Käynnistetään rakenteellinen muutos korvaamalla tehostetulla asumispalvelulla hoivahoitoa. Tehostettua asumispalvelua tulisi lisätä runsas 2 %. Rakenteellista muutosta jatketaan syksyn aikana, jolloin saadaan uusi yksikkö Hirsikartano käyttöön. Tavoitteena on saada pitkäaikaista perhehoitoa lisää. Uusia perunoita ovat asukkaat saaneet omasta viljelystä syödä. Kuntosaliin tulee syksyllä useampi ryhmä ja asukkaiden mahdollisuuksia ulkoiluun kehitetään edelleen. Maa- ja kotitalousyhdistys on varannut ulkoilutuspäivän ja maahanmuuttaja on työelämän harjoittelussa ollut asumispalveluyksikössä. Eri yksiköiden asukkaiden toimintakykyä ja sosiaalista osallisuutta pyritään kehittämään digitaalisten palvelujen avulla. Toiminnan kehittämiseen on pyydetty apua digikummilta. 16

17 Hoivahoito Tilanne Kommentit, jatkotoimet Palvelurakenne toteutuu STM:n laatusuositusten mukaisesti % 75 v. täyttäneistä on hoivahoidon piirissä - Käynnistetään palvelurakenteen muutos Hoivahoidon yksiköissä kehitetään osallisuutta, toiminnallisuutta ja arjen mielekkyyttä asiakaslähtöisesti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. - SenioriKaste-hanke toimii kehittämisen tukena Toimintavuoden alkaessa hoivahoidon peittävyys oli 3,6 %. Rakenteellisen uudistuksen myötä tavoitteena vähentää noin 1 % hoivahoidosta. Rakenteellinen uudistus on käynnissä. Willa Talvikista on muutettu hoivapaikkoja asumispalvelupaikoiksi ja niistä on muodostettu uusi yksikkö Leinikki, johon on tullut asukkaat mm. Koivukodista. Tällä hetkellä Leinikissä on jo asumispalvelupaikalla 10 asukasta. HoivaLakkariin on lisätty 9 hoivapaikkaa, mikä edellytti, että Willa Talvikista osa asukkaista siirtyi sinne. Lakkarista vuorohoitopaikat on siirretty Koivukotiin. Tavoitteiden mukainen kehittäminen on edennyt. SenioriKaste-hanke on loppunut ja toimintaa ja sen kehittämistä jatketaan omin voimin. Rakennemuutos on edennyt suunnitellusti ja toiminta yksiköissä on sujunut hyvin. Suunnitelman mukaan Leinikkiin tulee 16 asumispalvelupaikkaa, hoivapaikkoja Talvikkiin 10 ja Lakkariin 20. Oma henkilökunta ja kolmassektori suunnittelevat ja jatkaa toimintaa asukkaiden kanssa. 17

Järjestämissopimusten toteutuminen Liikennevaloraportit, osavuosikatsaus 1-4/2016

Järjestämissopimusten toteutuminen Liikennevaloraportit, osavuosikatsaus 1-4/2016 Järjestämissopimusten toteutuminen Liikennevaloraportit, osavuosikatsaus 1-4/2016 Perhepalvelut: seudullinen katsaus Toimii hyvin, tavoitteisiin päästy Toimeentulotuen Kela-siirtoon valmistauduttu

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2016

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2016 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2016 Pudasjärven kaupunki Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2016

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2016 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2016 Vaalan kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2016

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2016 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2016 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Järjestämissopimus Oulunkaaren kuntayhtymä Vaalan kunta

Järjestämissopimus Oulunkaaren kuntayhtymä Vaalan kunta Järjestämissopimus 2016 Oulunkaaren kuntayhtymä Vaalan kunta 1 Sisältö 1 Sopimuksen osapuolet... 3 2 Sopimuksen voimassaolo... 3 3 Tavoitteet ja toimenpiteet... 3 4 Lisävakanssit... 11 5 Investoinnit...

Lisätiedot

Järjestämissopimus Oulunkaaren kuntayhtymä Utajärven kunta

Järjestämissopimus Oulunkaaren kuntayhtymä Utajärven kunta Järjestämissopimus 2016 Oulunkaaren kuntayhtymä Utajärven kunta 1 Sisältö 1 Sopimuksen osapuolet... 3 2 Sopimuksen voimassaolo... 3 3 Tavoitteet ja toimenpiteet... 3 4 Lisävakanssit... 11 5 Investoinnit...

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, Touko-elokuu 2016

Palvelutuotannon raportointi, Touko-elokuu 2016 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, Touko-elokuu 2016 Vaalan kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Järjestämissopimus 2016. Oulunkaaren kuntayhtymä Pudasjärven kaupunki

Järjestämissopimus 2016. Oulunkaaren kuntayhtymä Pudasjärven kaupunki Järjestämissopimus 2016 Oulunkaaren kuntayhtymä Pudasjärven kaupunki 1 Sisältö 1 Sopimuksen osapuolet... 3 2 Sopimuksen voimassaolo... 3 3 Tavoitteet ja toimenpiteet... 3 4 Lisävakanssit... 11 5 Investoinnit...

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2016

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2016 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2016 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi: tammi-huhtikuu 2016

Palvelutuotannon raportointi: tammi-huhtikuu 2016 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi: tammi-huhtikuu 2016 Iin kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Järjestämissopimus 2016. Oulunkaaren kuntayhtymä Iin kunta

Järjestämissopimus 2016. Oulunkaaren kuntayhtymä Iin kunta Järjestämissopimus 2016 Oulunkaaren kuntayhtymä Iin kunta 1 Sisältö 1 Sopimuksen osapuolet... 3 2 Sopimuksen voimassaolo... 3 3 Tavoitteet ja toimenpiteet... 3 4 Lisävakanssit... 11 5 Investoinnit... 11

Lisätiedot

Järjestämissopimus Oulunkaaren kuntayhtymä Simon kunta

Järjestämissopimus Oulunkaaren kuntayhtymä Simon kunta Järjestämissopimus 2016 Oulunkaaren kuntayhtymä Simon kunta 1 Sisältö 1 Sopimuksen osapuolet... 3 2 Sopimuksen voimassaolo... 3 3 Tavoitteet ja toimenpiteet... 3 4 Lisävakanssit... 11 5 Investoinnit...

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2016

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2016 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2016 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, Syys-joulukuu 2016

Palvelutuotannon raportointi, Syys-joulukuu 2016 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, Syys-joulukuu 2016 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Liikennevaloraportit 1-4/2015: Järjestämissopimusten toteutuminen

Liikennevaloraportit 1-4/2015: Järjestämissopimusten toteutuminen Liikennevaloraportit 1-4/2015: Järjestämissopimusten toteutuminen Järjestämissopimusten toteutuminen strategisten painopisteiden näkökulmasta Sähköiset palvelut ja etäasiointi Perhepalvelut: Omahoitopalvelut,

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, Touko-elokuu 2016

Palvelutuotannon raportointi, Touko-elokuu 2016 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, Touko-elokuu 2016 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi: syys-joulukuu 2016

Palvelutuotannon raportointi: syys-joulukuu 2016 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi: syys-joulukuu 2016 Iin kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, Touko-elokuu 2016

Palvelutuotannon raportointi, Touko-elokuu 2016 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, Touko-elokuu 2016 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2015

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2015 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2015 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi: touko-elokuu 2016

Palvelutuotannon raportointi: touko-elokuu 2016 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi: touko-elokuu 2016 Iin kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2016 ja TP Simo 1-4/2016. Simo TP 2015

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2016 ja TP Simo 1-4/2016. Simo TP 2015 Horisontti 14/2016 7 000 6 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 14/2016 ja 5 000 4 000 3 000 1 000 809 1 654 205 765 154 363 1 582 121 1 652 3 573 1 649 4 551 841 2 920 242 594

Lisätiedot

Horisontti: Osavuosikatsaus, tammi-elokuu 2016 Perhepalvelut

Horisontti: Osavuosikatsaus, tammi-elokuu 2016 Perhepalvelut Horisontti: Osavuosikatsaus, Perhepalvelut Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset nuoret (perhehoito, lyhytaikaiset avohuollon sijoitukset, laitoshoito ja ammatilliset perhekodit) Määrä yhteensä (lapset

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2015 ja TP

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2015 ja TP Horisontti 6 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja 5 000 4 000 3 000 1 000 1 161 649 263 600 518 271 1 749 542 960 2 288 1 384 4 348 960 3 261 120 365 600 2 165 14 TP14 14

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät Si TP15. Si TP14

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät Si TP15. Si TP14 Horisontti TP 7 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 2014 6 000 4 000 3 000 1 000 809 649 1 654 1 161 537 1 749 3 573 2 692 4 551 4 456 2 920 3 816 594 365 2 128 2 646 TP15 TP14

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Utajärven kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Järjestämissopimusten toimeenpano palvelualoittain... 3 1.1 Perhepalvelut...

Lisätiedot

Järjestämissopimus Oulunkaaren kuntayhtymä Iin kunta

Järjestämissopimus Oulunkaaren kuntayhtymä Iin kunta Järjestämissopimus 2017 Oulunkaaren kuntayhtymä Iin kunta 1 Sisältö 1 Sopimuksen osapuolet... 3 2 Sopimuksen voimassaolo... 3 3 Tavoitteet ja toimenpiteet... 3 4 Lisävakanssit... 12 5 Investoinnit... 12

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Vaalan kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Järjestämissopimusten toimeenpano palvelualoittain... 3 1.1 Perhepalvelut...

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2015

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2015 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2015 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Perhepalvelut. Katso myös kuvaajat aineiston lopusta

Perhepalvelut. Katso myös kuvaajat aineiston lopusta Osavuosikatsaus 2: tammi-elokuu 2014 Uutta Maiseman korvaavaa raportointijärjestelmää kehitetään parhaillaan. Tiedot täydentyvät ja tarkentuvat tilinpäätöksen yhteydessä. Katso myös kuvaajat aineiston

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2017

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2017 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2017 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Johdon ja esimiesten raportointi

Johdon ja esimiesten raportointi Johdon ja esimiesten raportointi Uutta Maiseman korvaavaa raportointijärjestelmää kehitetään parhaillaan. Tiedot täydentyvätj ja tarkentuvat elokuun osavuosikatsaukseen. Perhepalvelut Kodin ulkopuolelle

Lisätiedot

Järjestämissopimus Oulunkaaren kuntayhtymä Simon kunta

Järjestämissopimus Oulunkaaren kuntayhtymä Simon kunta Järjestämissopimus 2017 Oulunkaaren kuntayhtymä Simon kunta 1 Sisältö 1 Sopimuksen osapuolet... 3 2 Sopimuksen voimassaolo... 3 3 Tavoitteet ja toimenpiteet... 3 4 Lisävakanssit... 11 5 Investoinnit...

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja TP Simo Simo TP 2016

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja TP Simo Simo TP 2016 Horisontti 7 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja 6 5 1 89 4 3 116 328 1 24 1 44 3 463 1 56 4 795 761 2 76 6 48 365 1 92 12 649 472 1 445 Perhehoidon ja lyhytaikaisen avohuollon

Lisätiedot

Palvelut järjestetään monimuotoisesti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa

Palvelut järjestetään monimuotoisesti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa Ryhmän nimi: Sosiaali- ja terveyskeskus TOIMINTAA OHJAAVAT TAVOITTEET TOIMENPITEET JA SEURANTA TOTEUTUMINEN 25.4.2016 1. Sujuvat arjen palvelut Kuntalaiset saavat lain edellyttämät sotepalvelut Palvelut

Lisätiedot

Järjestämissopimus Oulunkaaren kuntayhtymä Utajärven kunta

Järjestämissopimus Oulunkaaren kuntayhtymä Utajärven kunta Järjestämissopimus 2017 Oulunkaaren kuntayhtymä Utajärven kunta 1 Sisältö 1 Sopimuksen osapuolet... 3 2 Sopimuksen voimassaolo... 3 3 Tavoitteet ja toimenpiteet... 3 4 Lisävakanssit... 11 5 Investoinnit...

Lisätiedot

Järjestämissopimus Oulunkaaren kuntayhtymä Pudasjärven kaupunki

Järjestämissopimus Oulunkaaren kuntayhtymä Pudasjärven kaupunki Järjestämissopimus 2017 Oulunkaaren kuntayhtymä Pudasjärven kaupunki 1 Sisältö 1 Sopimuksen osapuolet... 3 2 Sopimuksen voimassaolo... 3 3 Tavoitteet ja toimenpiteet... 3 4 Lisävakanssit... 12 5 Investoinnit...

Lisätiedot

Perhepalvelut. Oulunkaaren sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue Lähiesimiesorganisaation perustaminen

Perhepalvelut. Oulunkaaren sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue Lähiesimiesorganisaation perustaminen Oulunkaaren sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue Lähiesimiesorganisaation perustaminen Perhepalvelut Nimike: perhepalvelujen palveluesimies, virka Tehtävät: Perhepalvelujen palveluesimies

Lisätiedot

Tilinpäätös > Lisää suoritetietoja tarvittaessa saatavilla Anu Vuoriselta )

Tilinpäätös > Lisää suoritetietoja tarvittaessa saatavilla Anu Vuoriselta ) Tilinpäätös 214 --> Lisää suoritetietoja tarvittaessa saatavilla Anu Vuoriselta (anu.vuorinen@oulunkaari.com, 44 365 5473) Perhepalvelut Kuntien väkiluvut 9 61 8 537 3 356 2 945 3 193 Katso myös kuvaajat

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Simon kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Järjestämissopimusten toimeenpano palvelualoittain... 3 1.1 Perhepalvelut...

Lisätiedot

Järjestämissopimus Oulunkaaren kuntayhtymä Vaalan kunta

Järjestämissopimus Oulunkaaren kuntayhtymä Vaalan kunta Järjestämissopimus 2017 Oulunkaaren kuntayhtymä Vaalan kunta 1 Sisältö 1 Sopimuksen osapuolet... 3 2 Sopimuksen voimassaolo... 3 3 Tavoitteet ja toimenpiteet... 3 4 Lisävakanssit... 12 5 Investoinnit...

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2017

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2017 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2017 Pudasjärven kaupunki Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen

Lisätiedot

Koske Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Äänekosken palveluohjausmalli Auli Savolainen ja Päivi Pulli

Koske Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Äänekosken palveluohjausmalli Auli Savolainen ja Päivi Pulli Koske Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Äänekosken palveluohjausmalli Auli Savolainen ja Päivi Pulli 12.9.2008 Taustalla uusi Äänekoski 1.1.2007 Rakennettu uutta kuntaa/perusturvaa; Suolahti, Sumiainen

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Turvallisesti kotona Arvoa asiakkaalle ja hukka pois Palvelun laatu, vaikuttavuus ja turvallisuus Espoolaisten toimintakyky,

Lisätiedot

Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammaispalvelut.

Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammaispalvelut. Sosiaalilautakunta 18.2.2016 1 liite 1 Toimintakertomus 2015 Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammais. Talousarviota ja toimintasuunnitelmaa

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2015

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2015 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2015 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2015

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2015 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2015 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2017

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2017 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2017 Vaalan kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta

Lisätiedot

Järjestämissopimus 2015. Oulunkaaren kuntayhtymä Vaalan kunta

Järjestämissopimus 2015. Oulunkaaren kuntayhtymä Vaalan kunta Järjestämissopimus 2015 Oulunkaaren kuntayhtymä Vaalan kunta 1 Sisältö 1 Sopimuksen osapuolet... 3 2 Sopimuksen voimassaolo... 3 3 Tavoitteet ja toimenpiteet... 3 4 Lisävakanssit... 10 5 Investoinnit...

Lisätiedot

Toiminnalliset tavoitteet vuodelle 2019 SOSIAALIPALVELUT

Toiminnalliset tavoitteet vuodelle 2019 SOSIAALIPALVELUT 2019 Toiminnalliset tavoitteet vuodelle 2019 SOSIAALIPALVELUT S i v u 1 SOSIAALITOIMEN YLEISET TAVOITTEET VUODELLE 2019 Sosiaalilautakunnan tehtävänä on järjestää lakisääteiset sosiaalipalvelut ja kehittää

Lisätiedot

2014 Toimintakertomus

2014 Toimintakertomus sosiaalilautakunta 29.1.2015 1 2014 Toimintakertomus 2.6 Sosiaalilautakunta Sosiaalitoimen tehtävänä on edistää ja ylläpitää yksityisen henkilön, perheen ja yhteisön sosiaalista turvallisuutta ja toimintakykyä

Lisätiedot

Soten kehittämistoiminta ja hankkeet

Soten kehittämistoiminta ja hankkeet Soten kehittämistoiminta ja hankkeet Alueellinen ja valtakunnallinen kehittämistoiminta ja hankkeet Oulunkaaren kehittämistoiminta Perustuu Oulunkaaren strategiaan, palvelujen järjestämissuunnitelmaan

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2017

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2017 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2017 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta

Lisätiedot

2014 Toimintasuunnitelma, toteuma ajalta 1-8/2014

2014 Toimintasuunnitelma, toteuma ajalta 1-8/2014 2014 Toimintasuunnitelma, toteuma ajalta 1-8/2014 2.6 Sosiaalilautakunta 1 Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; Sosiaalitoimen hallinto, Sosiaalityö, Vanhustyö/kotipalvelu sekä Vammais. Sitovuustasoihin

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2015

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2015 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2015 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018

Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018 Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018 SHL 21 :n mukaista tehostettua asumispalvelua henkilöille, joilla hoidon ja huolenpidon tarve on ympärivuorokautinen palvelusuunnitelman mukaisesti

Lisätiedot

Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013

Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT Vastaanottopalvelut + 0,9 me Hoitoonpääsy ja yhteydensaanti parantunut Tavoite 90 %:n vastausprosentti lokakuussa > tason ylläpitäminen ja parantaminen Siilaisen vastaanottotilojen

Lisätiedot

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso KOKONAISUUS A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen Kuntoutus ja ennaltaehkäisy TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso Eija Janhunen TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN IDEAALIMALLI KUNTOUTTAVAN

Lisätiedot

Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma

Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli Kuopio Anna-Mari Juutinen Kuntakokeilukoordinaattori 9.12.2015 Kuopion kaupunki Perusturva

Lisätiedot

Ikäihminen toimijana hanke

Ikäihminen toimijana hanke Ikäihminen toimijana hanke Väliarviointi 4/2014 Johtoryhmä 28.4.2014 LAPPI: väliarviointi 4/2014 Hanketyönä on kunnissa kirjattu vanhussuunnitelma (5 ) ikääntyneen väestön tukemiseksi. Vanhusneuvoston

Lisätiedot

Hyvinvoinnin palvelumalli hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto

Hyvinvoinnin palvelumalli hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto Hyvinvoinnin palvelumalli 2020 16.4.2013 hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto Hyvinvointipalveluiden talouden kokonaishaasteet Skenaariossa 1 menojen kasvuvauhti jatkuu vuoden 2012 mukaisena kantaoulun

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA

IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA Omenamäen palvelukeskus Tulliportinkatu 4 06100 Porvoo Puh 040 676 1414 www.porvoo.fi/ruori Ikäihmisten palveluohjaus yhdessä paikassa! Tervetuloa! TAUSTALLA VANHUSPALVELULAKI

Lisätiedot

Merikarvia MERIKARVIA PORI ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS

Merikarvia MERIKARVIA PORI ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS MERIKARVIA PORI ULVILA KUNTAKORTTI 6 Väestöennuste Huoltosuhde 3 ja ennusteet, ja 4 3 346, 4,6 3 4 8 79,8 8,9 8, 77 6 3 3 4 4 6 8 483 36 64-6 7-4 -64 6-74 7-84 8- yhteensä 3 4 4 *Tilastokeskus *Tilastokeskus

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2015

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2015 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2015 Pudasjärven kaupunki Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä) POSIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 633 30,8 % (1163 hlöä) 2975 2766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1123 (31 %) 1341 (45%) kasvu

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2015

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2015 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2015 Vaalan kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013 Vaalan kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelut

Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut sisältävät palveluohjauksen, kotihoidon tukipalveluineen, omaishoidontuen, palveluasumisen ja terveyskeskussairaalan palvelut ja ennakoivan ja kuntouttavan toiminnan

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

Ikääntyneiden palvelutarpeen arvioinnin prosessi

Ikääntyneiden palvelutarpeen arvioinnin prosessi Ikääntyneiden palvelutarpeen arvioinnin prosessi 1.4.2019 Jaako Taina, Roslakka Titta, Inna Miia, Mälkiä Pia EKSOTE 1 15.4.2019 Sisältö: - hallinnollinen sijainti Eksoten organisaatiossa - ohjaavaa lainsäädäntöä

Lisätiedot

Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019

Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019 Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019 Ikäihmisen palvelukokonaisuus Omaehtoinen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, toimintakyvyn ylläpitäminen Vapaaehtoiset arjen tukena, päivätoiminnan eri muodot

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2017

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2017 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2017 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etunimi Sukunimi Tavoitteet Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja toimintakykyä ylläpitävät toimintatavat ovat käytössä ja asiakkaiden

Lisätiedot

TOIMINTAA OHJAAVAT TAVOITTEET TOIMENPITEET JA SEURANTA TOTEUTUMINEN /

TOIMINTAA OHJAAVAT TAVOITTEET TOIMENPITEET JA SEURANTA TOTEUTUMINEN / Ryhmän nimi: Sosiaali- ja terveyskeskus TOIMINTAA OHJAAVAT TAVOITTEET TOIMENPITEET JA SEURANTA TOTEUTUMINEN 25.4.2016 / 27.2.2017 1. Sujuvat arjen palvelut Kuntalaiset saavat lain edellyttämät sotepalvelut

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden päätösvalta ja viranomaistehtävien hoito

Sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden päätösvalta ja viranomaistehtävien hoito Liite nro 1 Pela 13.1.2009 1 (9) Sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden päätösvalta ja viranomaistehtävien hoito Perusturvan tilaajaorganisaatio Viranhaltija viranomaistehtävä Tilaajajohtaja -

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2015

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2015 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2015 Pudasjärven kaupunki Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2015

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2015 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2015 Vaalan kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Sisäinen hanke/suunnitelma

Sisäinen hanke/suunnitelma Sisäinen hanke/suunnitelma 10.2.2015 Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman tavoitteena mm. ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan toiminnan vahvistaminen, kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Ohjelman

Lisätiedot

PERUSTURVAN TOIMIALAN PALVELUOHJELMA

PERUSTURVAN TOIMIALAN PALVELUOHJELMA PERUSTURVAN TOIMIALAN PALVELUOHJELMA SISÄLLYS 1. Tilannekuva 2 2. Tavoitteet ja toimenpiteet 2 2.1. Pitkän aikavälin tavoitteet 2 2.2. Toiminnalliset tavoitteet 2 3. Palvelulupaukset 3 4. Yksikkökohtainen

Lisätiedot

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi: tammi-huhtikuu 2017

Palvelutuotannon raportointi: tammi-huhtikuu 2017 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi: tammi-huhtikuu 2017 Iin kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta,

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta, Perusturvalautakunta 50 26.09.2018 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2019 779/01.01.00/2018 PETUR 26.09.2018 50 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset

Lisätiedot

Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015

Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015 Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015 Vanhusten palvelujen johtaja Matti Lyytikäinen Espoon kaupunki Omaishoidon tuki on palvelukokonaisuus, joka koostuu

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä) KEMIJÄRVI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 7 892 31,9 % (2617 hlöä) 6 517 6 068 Ikääntynden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 2 544 (32%) 2 901 (45%) kasvu

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu SALLA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 781 31,9 % (1258 hlöä) 3 091 2 852 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1 240 (32%) 1 430 (46%) kasvu

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMAT Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue

KÄYTTÖSUUNNITELMAT Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue KÄYTTÖSUUNNITELMAT 2018 Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.12.2017 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN PALVELUALUEEN KÄYTTÖSUUNNITELMATAVOITTEET 2018 Terveyden edistäminen

Lisätiedot

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä)

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä) KITTILÄ 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 6 470 18,7 % 7 476 7 835 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 211 (19%) 1 798 (24%) kasvu 587 hlöä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori 14.10.2013

Lisätiedot

SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS Projektipäällikkö Leila Mukkala

SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS Projektipäällikkö Leila Mukkala SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS 14.10.2015 Projektipäällikkö Leila Mukkala Hankkeen tavoitteet Muistisairaan ihmisen alueellisen palveluprosessimallin luominen, jossa

Lisätiedot

Pori MERIKARVIA PORI PORIN PERUSTURVAKESKUS

Pori MERIKARVIA PORI PORIN PERUSTURVAKESKUS MERIKARVIA PORI ULVILA KUNTAKORTTI 216 Väestöennuste Huoltosuhde 21 ja ennusteet 21, 22 ja 24 9 8418 8 71,7 7,1 8 7 7 6 9,8 61, 62, 6 4 2 2947 214 21 22 22 2 2 24 4 2 1 1914 84 6721 641 2441-6 7-14 1-64

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi: tammi-huhtikuu 2015

Palvelutuotannon raportointi: tammi-huhtikuu 2015 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi: tammi-huhtikuu 2015 Iin kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Tavoite Toimenpiteet 2012 Mittarit Toteutuma Henkilöstö Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö

Tavoite Toimenpiteet 2012 Mittarit Toteutuma Henkilöstö Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö 4.2 Perusturvatoimi TOIMIELIN SOSIAALITYÖ JA HALLINTO Perusturvajohtaja Anne Hokkanen Sosiaalityön ja hallinnon osasto vastaa sosiaalitoimen hallinnosta ja sosiaalityöstä. Sosiaalityön tehtävänä on asiakkaan

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.4.2017 Omistajaohjausryhmä/Kuntajohto Yhtymähallitus Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus 1 Osavuosikatsaus

Lisätiedot

TP 2014 TP 2015 TA 2016 Huhtikuu

TP 2014 TP 2015 TA 2016 Huhtikuu JOENSUU Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 35 565 35 043 39 740 18 570 KV kk kumulatiivinen lääkäriasiakkaat 24 341 26 548 12 112 kk kumulatiivinen hoitaja-asiakkaat 29 164 28

Lisätiedot

TAVOITE 2016 1 906 308 000 TAVOITE 2015 2 160 502 000. Hoitopäivät Kustannukset. Suunnitelma valmis Toiminnan aloittaminen 12/2015 8/2016

TAVOITE 2016 1 906 308 000 TAVOITE 2015 2 160 502 000. Hoitopäivät Kustannukset. Suunnitelma valmis Toiminnan aloittaminen 12/2015 8/2016 Joensuu Palveluohjelma: Työikäisten palvelut Kehitysvammaisten palvelujen organisointi Kärkihanke: Kehitysvammaisten asumispalveluiden avopainotteisuuden edistäminen Tuotantopuolen vastuuhenkilö: Sosiaalipalvelujen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Hanketta hallinnoi Rovaniemen kaupunki Toteutuksesta vastaa Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Mukana Lapin

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 20.10.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)

Lisätiedot

Järjestämissopimus Oulunkaaren kuntayhtymä Utajärven kunta

Järjestämissopimus Oulunkaaren kuntayhtymä Utajärven kunta Järjestämissopimus 2015 Oulunkaaren kuntayhtymä Utajärven kunta 1 Sisältö 1 Sopimuksen osapuolet... 3 2 Sopimuksen voimassaolo... 3 3 Tavoitteet ja toimenpiteet... 3 4 Lisävakanssit... 10 5 Investoinnit...

Lisätiedot