Alkavien yrittäjien tukena

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Alkavien yrittäjien tukena"

Transkriptio

1 Alkavien yrittäjien tukena

2 Neljännesvuosisata laadukasta yritysneuvontaa Vuodesta 1989 lähtien uusyrityskeskusneuvonnan avulla on perustettu uutta yritystä. Yritykset tarvitsevat ympärilleen verkostoja. Suuryritykset etsivät alihankkijoita, pienet tukeutuvat isojen kumppanuuteen. Omistajan- ja sukupolvenvaihdosyritykset hakevat jatkajia, monet yritykset kaipaavat uusia kumppaneita. Kaikki haluavat asiakkaita. Uusyrityskeskukset ovat syntyneet yrityselämän, kuntien ja kaupunkien sekä työ- ja elinkeinoministeriön yhteistyöllä. Suomessa on yhteensä 31 uusyrityskeskusta ja näillä 85 palvelupistettä. Uusyrityskeskuksissa yrittäjäehdokkaita auttaa 125 yritysneuvojaa. Uusyrityskeskus on parhaimmillaan julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä. Toiminta on yleishyödyllistä. Tavoitteena on madaltaa yrittäjäksi ryhtymisen kynnystä ja toisaalta korottaa aloitusrimaa karsimalla epäonnistumiset etukäteen. Vuosittain uusyrityskeskusverkoston avulla perustetaan yli 8000 uutta yritystä. Yrittäjäksi aikovan ja alkavan yrittäjän neuvontaa varten on luotu ensimmäisenä Suomessa ISO 9001/2008 -sertifioitu laatujärjestelmä. Laatukriteerimme edellyttävät, että kahden vuoden kuluttua yli 90 prosenttia ja viiden vuoden kuluttua 80 prosenttia uusyrityskeskusten kautta toimintansa aloittavista yrityksistä toimii edelleen. Uusyrityskeskusten toiminta on edullista. Verkoston jäsenyritykset osallistuvat yrittäjyystalkoisiin tarjoamalla maksutonta asiantuntija-apua. Tuore tutkimus osoittaa, että yksi uusi yritys maksaa alle 800 euroa. Uusien yritysten vaikutukset näkyvät menestyvien yritysten kerryttäminä verotuloina, ostovoiman lisäyksenä ja työllistymisen tuomana hyvinvointina sekä säästyneinä työttömyyskorvauksina. 2 Jari Jokilampi Nyt jos koskaan tarvitaan uutta yrittäjyyttä. Julkinen talous on vaikeuksissa. Väestön ikääntyminen ja kasvava työttömyys lisäävät kustannuksia. Suuret yhtiöt ulkoistavat toimintojaan tai siirtävät niitä ulkomaille. Tulevaisuudessa yhä suurempi osa väestöstä hankkii toimeentulonsa yrittäjinä. Uusyrityskeskusverkoston avulla on turvallista aloittaa. Tästä on näyttöä neljännesvuosisadan ajalta. Tämä konsepti toimii. Yhteistyöterveisin Jari Jokilampi Suomen Uusyrityskeskukset ry:n Toimitusjohtaja Pekka Tsupari Hallituksen Puheenjohtaja Pekka Tsupari

3 Vuonna 2014 perustettuja yrityksiä 8010 Syntyneen työpaikan hinta keskimäärin 800 Uusia asiakkaita vuonna Yli 90 prosenttia yrityksistä on toiminnassa 2 vuoden jälkeen ja 5 vuoden jälkeen lopettaneita on ainoastaan 20 prosenttia Tuhansia rahoituslausuntoja vuosittain Asiakastyytyväisyys on tärkein laatumittarimme. Nykyisten tutkimusten mukaan asiakastyytyväisyytemme on korkealla tasolla 8,9. (4-10). Ensimmäisten viiden vuoden aikana konkurssiin ajautuneita yrityksiä vain alle 1 prosentti 943 rahoituslausuntoa Finnveralle starttirahalausuntoa vuonna 2014

4 Uusyrityskeskusten hyötysuhde on valtava, koska kustannukset ovat vähäiset aloittavaa yritystä kohden. Kuvassa YritysVantaan yritysneuvoja Juuso Markkanen sekä yrittäjäksi aikova asiakas. Palvelut ja työkalut alkavalle yrittäjälle: Suomen Uusyrityskeskukset ry facebookissa Tykkää ja saat ajankohtaisia tietoja ja uutisia yrittämisestä sekä siihen liittyvistä asioista. 4

5 Näin palvelemme Uusyrityskeskukset palvelevat vuosittain lähes uutta asiakasta. Neuvonnan avulla perustetaan vuosittain noin uutta yritystä. Neuvonnan avulla perustettujen yritysten selviytyminen on korkea: 80 prosenttia jatkaa vielä viiden vuoden jälkeen, kun tilastojen mukaan kaikista aloittaneista yrityksistä on viiden vuoden jälkeen toiminnassa enää noin puolet. Laajat tutkimukset ovatkin osoittaneet, että yrityksen perustamista harkitseville on erityisen tärkeätä henkilökohtainen neuvonta ja tuki. Uusyrityskeskusten hyötysuhde on valtava, koska varsinaiseen toimintaan on panostettu erittäin kustannustehokkaasti aloittavaa yritystä kohden. Neuvontapalvelumme Liikeidea Yrittäjävalmiudet Markkinointi Myynti Talouslaskelmat Verotus Kirjanpito Yritysmuodot Toimitilat Vakuutukset Yrittäjäeläke Lakiasiat Riskit Tuotanto Rahoitus Lupa-asiat Lausunnot Verkostoituminen 5

6 Asiakkaat Uusyrityskeskuksen neuvonnan ensisijaisia asiakasryhmiä ovat: ammattitaitoiset ja palkkatyössä olevat henkilöt opiskelijat ja ammattiin valmistuvat maatilataloudesta luopuvat ostettavaa yritystä etsivät ja uuden yritysidean etsijät työttömät tai työttömyysuhanalaiset yrittäjyyttä harkitsevat Toissijaisen asiakasryhmän muodostavat jo yrityksen perustaneet yrittäjät, jotka haluavat kehittää tai muuttaa liiketoimintaansa sekä sukupolven vaihdoksen myötä yritystoiminnasta luopuvat yrittäjät. Uusyrityskeskusten neuvontapalvelu Yrittäjäksi aikova tarve saada apua Ensikontakti Neuvontatapaamiset Asiantuntijakäynnit Yli 1300 elinkeinoelämän asiantuntijaa Yhteenveto Lausunnot Yrittäjäksi ryhtyminen Yrittäjäksi ryhtynyt saa eväät menestykseen Uusyrityskeskusverkoston toiminta nojaa elinkeinoelämän tukeen ja kokeneiden yrittäjien asiantuntijaosaamiseen. Verkostossamme on 1300 eri alojen asiantuntijaa, jotka arvioivat yrittä - jiksi aikovien yrittäjäominaisuuksia ja liikeideoita. Jatkoseuranta 6

7 7

8 Kolme syytä ostaa toimiva yritys Olemassa olevan yrityksen jatkaminen on riskittömämpää kuin uuden perustaminen. Saat valmiin asiakaskannan, maineen ja toimintakonseptin. Pääset hyödyntämään ja kehittämään valmista yritystä. 8

9 Toimivan yrityksen ostaminen Suomessa on paljon yrityksiä, jotka tarvitsevat tominnalleen jatkajan. Tälläisen yrityksen löytyminen voi olla alkusysäys yrittäjäksi ryhtymiselle. Ostaminen tarjoaa uudelle yrittäjälle yksinkertaisen tavan aloittaa ja mahdollisuuden käynnistää yritystoiminta heti, koska asiakkaat ja liikevaihto ovat jo olemassa. Ostamiseen sisältyy kuitenkin aina myös riskejä. Vaihtoehtoja ovat: 1) osta liiketoiminnan osa 2) osta pelkkä liiketoiminta 3) osta yrityksen osa (yksi toiminto) 4) osta koko toimiva yritys. Myytävänä olevia yrityksiä löytyy esimerkiksi osoitteesta Näin etenet Uusi vai olemassa oleva yritys? Uusyrityskeskus Vaihtoehtojen kartoitus Yrityspörssi ja muut kauppapaikat Kohteiden tarkempi arviointi Uusyrityskeskus ja asiantuntijat Yrityskaupan rahoitus Uusyrityskeskus ja rahoittajat Kaupan tekninen toteutus Asiantuntijat Liiketoiminnan jatkaminen Sinä Yrittäjänä Kun ostat valmiin yrityksen tai liiketoiminnan, käytä asiantuntijoita apuna ostettavan yrityksen taloudellisen tilan ja kauppaan sisältyvien mahdollisuuksien ja riskien arvioinnissa. Tukenasi ovat Uusyrityskeskukset, yrittäjä järjestöt, kehittämisyhtiöt, Elykeskukset, Yrityspörssi, Yritys-Suomi ja muu laaja asiantuntijaverkosto. Yrittäjyydellä toteutat unelmasi. 9

10 Uusyrityskeskusten tuotot ja säästöt yhteiskunnalle Vuosina uusyrityskeskusten avulla perustetuista yrityksistä on edelleen elossa 82,5 %. Alkavien yritysten menestymistä tutkittiin 23 uusyrityskeskuksessa. Yrityksiä perustettiin viiden vuoden aikana yhteensä ja näistä toimii edelleen (Shop`In Research Oy 2015). Perustettujen yritysten % tilanne 2014 Yritys on toiminnassa 82,5 Yritys on lopetettu vapaaehtoisesti 6,7 Yritys on haettu konkurssiin 0,7 Yritys on myyty 0,9 Yritystä ei aloitettu lainkaan (ei merkitty kaupparekisteriin) 0,4 Yritys ei ole toiminnassa (merkitty kaupparekisteriin, mutta ei toimintaa) 8,4 Yritys on vasta perusteilla 0,4 Ostovoiman lisäys tutkimusalueen kunnissa oli vuositasolla yhteensä lähes kaksi miljardia euroa. Uusyrityskeskusten kautta perustettujen yritysten hinta oli 800 euroa/yritys. Yrityselämän panos ja maksuton asiantuntija-apu on merkinnyt alhaisia kustannuksia niin yhteiskunnalle kuin yrittäjäksi aikovalle. Uusyrityskeskusten alkuun auttamissa yrityksissä oli vuonna 2014 henkilöstöä reilut Yritysten vuotuinen tuotto yhteiskunnalle oli vuonna 2014 laskennallisesti varovaisesti arvioiden n. 3,3 Mrd. Uusyrityskeskusten veroja ostovoimatuotto Verotuotot on laskettu keskimääräisten tulotietojen perusteella alueelliset veroasteet huomioon ottaen. Alv-arviot on esitetty sekä liikevaihdon mediaanin että keskiarvon mukaan. Yhteenvedoissa on laskettu mukaan vain mediaaniin perustuvat alv-tuotot sekä minimiperus- päivärahaan perustuvat työttömyyskulut tai -säästöt. Tutkimuksen ja laskelmat on tehnyt professori Vesa Routamaa Vaasan yliopistosta Uusyrityskeskusten tuotto M yhteiskunnalle Kunnallisverot 480 Valtionvero + sova + yle 380 Yhteisöverotuotto 120 Alv-tuotto (lv-mediaani) 260 Alv-tuotto (lv-keskiarvo) 720 Ostovoima Työttömyyssäästö/ peruspäiväraha 40 Työttömyyssäästö/ 80 ansiosidonnainen Työterveyspanostus/säästö julk. terveydenhoidosta 21 Kokonaistuotto

11 11 Toiminnassa mukana olevat kunnat Akaa Alajärvi Alavus Asikkala Askola Aura Enonkoski Espoo Eura Evijärvi Hailuoto Halsua Hämeenkoski Hämeenkyrö Hämeenlinna Hamina Hankasalmi Hanko Harjavalta Hattula Hausjärvi Heinävesi Helsinki Hirvensalmi Hollola Hyvinkää Iisalmi Iitti Ikaalinen Ilmajoki Ilomantsi Imatra Inkoo Isojoki Isokyrö Jalasjärvi Janakkala Järvenpää Joensuu Joroinen Juankoski Juuka Juupajoki Juva Jyväskylä Kaarina Kaavi Kangasala Kangasniemi Kannus Karijoki Karkkila Kärkölä Kauhajoki Kauhava Kauniainen Kaustinen Keitele Kemi Keminmaa Kempele Kerava Kihniö Kirkkonummi Kitee Kiuruvesi Kokemäki Kokkola Kontiolahti Korsnäs Koski Kotka Kouvola Kruunupyy Kuopio Kuortane Kurikka Kustavi Lahti Laihia Laitila Lapinjärvi Lapinlahti Lappajärvi Lapua Laukaa Lempäälä Leppävirta Lestijärvi Lieksa Lieto Liminka Liperi Lohja Loimaa Loppi Loviisa Lumijoki Luoto Luvia Maalahti Maaninka Mäntyharju Marttila Masku Merikarvia Miehikkälä Mikkeli Mänttä-Vilppula Muhos Mustasaari Muurame Mynämäki Myrskylä Naantali Nakkila Nastola Nokia Nousiainen Nurmes Nurmijärvi Orimattila Oripää Orivesi Oulu Outokumpu Padasjoki Paimio Pälkäne Parkano Pedersöre Perho Pertunmaa Petäjävesi Pieksämäki Pielavesi Pietarsaari Pirkkala Polvijärvi Pomarkku Pori Pornainen Porvoo Pöytyä Pukkila Punkalaidun Puumala Pyhäranta Pyhtää Rääkkylä Raasepori Raisio Rantasalmi Rautalampi Rautavaara Rautjärvi Riihimäki Ruokolahti Ruovesi Rusko Sastamala Sauvo Savonlinna Seinäjoki, Siilinjärvi Simo Sipoo Siuntio Soini Sonkajärvi Sulkava Suonenjoki Taivassalo Tampere Tarvasjoki Tervo Tervola Teuva Tohmajärvi Toholampi Toivakka Tornio Turku Tuusniemi Tuusula Tyrnävä Ulvila Urjala Uurainen Uusikaarlepyy Uusikaupunki Vaasa Valkeakoski Valtimo Vantaa Varkaus Vehmaa Vesanto Vesilahti Veteli Vieremä Vihti Vimpeli Virolahti Virrat Vöyri Ylöjärvi Ähtäri

12 Vuoden valtakunnallinen Uusyrittäjä 2014 Antti Haapakorva, Talentreen Oy Suomen Uusyrityskeskus ry valitsi verkoston kesäpäivällä Porvoossa keskiviikkona valtakunnalliseksi Vuoden Uusyrittäjäksi kuopiolaisen Talentreen Oy:n toimitusjohtaja Antti Haapakorvan. Valintaperustelujen mukaan yhtiö on mainio esimerkki kasvuhakuisesta ja -kykyisestä nuoresta yrityksestä, jonka missiona on saada muita yrityksiä ja yhteisöjä menestymään. Yhtiö työllistää nykyään jo kymmenen työntekijää. Kilpailuesityksen teki Kuopioseudun Uusyrityskeskus ry, jossa Antti Haapakorva on liikeideaansa kehitellyt. Lähitulevaisuudessa tavoitteemme on kasvaa valtakunnalliseksi toimijaksi, joka tunnetaan tinkimättömästä osaamisesta, tarttuvan positiivisesta otteesta ja pitkäjänteisestä sitoutumisesta asiakkaan kasvun tukemiseen. Pidemmän tähtäimen visionamme on olla Suomen paras työpaikka, joka oman esimerkkinsä kautta toimii alan suunnannäyttäjänä. Keskeisenä keinona tavoitteiden saavuttamisessa on arvojemme noudattaminen kaikessa tekemisessä. Arvot toimivat pitkospuina, joita pitkin kuljemme oikeaan suuntaan., Antti Haapakorva kertoo yrityksen toimintafilosofiasta. Talentree Oy on vuonna 2010 perustettu yrityskasvattamo, jonka pääpalvelualueet ovat konsultointi-, valmennus- ja henkilöstöratkaisut. Lisäksi konserniin kuuluu taloushallinnon ulkoistuksiin erikoistunut Talentree Talouspalvelut Oy päättyneen tilikauden liikevaihto oli euroa ja toiminta oli erittäin kannattavalla tasolla. Valintaraadissa oli edustaja Finnverasta, Patentti- ja rekisterihallituksesta PRH:sta, Keskinäisestä työeläkevakuutusyhtiö Varmasta, Nordea Pankki Suomi Oyj:stä sekä Suomen Uusyrityskeskukset ry:stä. Yhteisen palkintoshekin voittajalle luovutti Suomen Uusyrityskeskusten hallituksen puheenjohtaja Pekka Tsupari. - Yritys on tuotteistanut palvelujaan loogiseksi kokonaisuudeksi, jolle yrityksissä on näinä vaikeinakin aikoina kysyntää. Yritys on hyödyntänyt oivallisesti myös sosiaalista markkinointia ja heillä on erinomaiset asiakasreferenssit, Tsupari totesi. 12

13 Vuoden Uusyrittäjä Talentree Oy:stä Antti Haapakorva (keskellä). Kunniamaininnan saivat Art Sonckin toimitusjohtaja Säde Sonck (vas.) sekä Iogen Oy:n perustajat toimitusjohtaja Tommi Järvinen sekä myyntijohtaja Tero Rinne (toinen vasemmalta). 13

14 Yhteinen näkyvyys kustannustehokkaasti oikeassa kohderyhmässä on osa toimintaamme. 14

15 Yhteistyöllä näkyvyyttä ja hyötyä Suomen Uusyrityskeskukset ry hakee aina myös uusia kumppaneita mukaan yhteistyöhön, joka hyödyttää kaikkia osapuolia. Tavoitteena on edistää ja tukea aloittavia ja alkuvaiheessa olevia yrittäjiä tuottamalla sellaisia palveluita, joita he tarvitsevat liiketoiminnan menestymiseen. Kumppanit voivat toimia mm. neuvontaverkoston asiantuntijoina tai tarjota tuotteitaan ja palveluitaan asiakkaillemme. Yhteinen näkyvyys kustannustehokkaasti oikeassa kohderyhmässä on osa toimintaamme. Yhteisnäkyvyyttä voidaan lisätä eri painotuotteissa, internetissä ja yhteisillä tilaisuuksilla. Kysy rohkeasti lisää yhteistyömahdollisuuksista! Yritykset yhteistyössä: Aktia Pankki Oyj Asianajotoimisto Juutilainen & Co Oy ATK-Palvelu Hakosalo Oy Finnvera Oyj Fonecta Oy Isolta Oy Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma Kone Oyj LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö Nordea Pankki Suomi Oyj Nokia Oyj Perusta Yritys FI Oy Rastor Oy Ab Stora Enso Oyj Uranus Oy Wärtsilä Oyj Abp Yhteisöt yhteistyössä: AYT-kassa Elinkeinoelämän keskusliitto EK Koneyrittäjäin Liitto Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset SMKJ Patentti- ja rekisterihallitus Pellervo-Seura ry ProAgria Keskusten Liitto ry Rakennusteollisuus RT ry Suomalaisen Työn Liitto ry Suomen Ekonomiliitto SEFE ry Suomen Kaupan liitto ry Suomen Metsäyhdistys ry Suomen Yrittäjät ry Suomen Yrityskummit ry Svenska Landbruksproducenternas Centralförbund SYT-kassa TEKES-teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekniikan Akateemisten liitto TEK Yleinen Teollisuusliitto ry 31 Uusyrityskeskusta Säätiöt yhteistyössä: Teollisuuden ja työnantajain keskusliiton (TT) -säätiö Yksityisyrittäjäin Säätiö 15

16 Helsinki panostaa voimakkaasti yrityspalveluihin Helsingin Yrityslinnassa sijaitseva yrittäjyyden edistämiskeskus tarjoaa liiketoimintaosaamista ja neuvontapalveluja yrittäjille sekä yrittäjiksi aikoville. Keskuksen päätoimija on YritysHelsinki. Kattava palvelukokonaisuus sisältää yritysneuvonnan lisäksi NewCo Factoryn kasvuyritys- ja kiihdytyspalvelut. Samois sa tiloissa toimii myös Uudenmaan TE-toimiston Alkavan yrittäjän palvelut. Helsinki on rakentanut näkyvän ja toimivan yrittäjyyden edistämiskeskuksen, jossa verkostoidutaan, sparrataan ja saadaan spar rausta. Tarjoamme yrittäjille alustan, jonka avulla kasvatetaan uutta elinvoimaa ja lisää yrityksiä sekä työpaikkoja koko seudulle, Helsingin kaupungin elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva sanoo. Panostamme yritysten perustamisneuvonnan lisäksi vahvasti kasvuyritysten palvelemiseen. Tarjoamme kasvuyritysasiakkaillemme neuvonnan lisäksi työtiloja, verkostoja ja sujuvan palvelupolun kasvuyrityksen käynnistämiseen, yksikön päällikkö Timo Onnela Yritys- Helsingistä kertoo. Menestyksen ja kansainvälisen kilpailukyvyn takaamiseen tarvitaan innovatiivisuutta. Teemme tiivistä yhteistyötä muun muassa Helsingin yliopiston kanssa. Keväällä 2013 perustettu yliopiston ja kaupungin yhteinen yrittäjyystila Helsinki Think Company sai syksyllä 2014 keskustakampuksen ohelle sivupisteen Viikkiin. Yrittäjyyteen kuuluu kokeilua, johon Helsinki Think Companyssä rohkaistaan, Rinkineva kertoo toiminta-ajatuksesta. Helsingin tavoitteena on olla Suomen yritysmyönteisin kaupunki vuoteen 2016 mennessä. YritysHelsinki kuuluuu Helsingin kaupunginkanslian elinkeinoosastoon. 16

17 Helsingin Uusyrityskeskus ry:n toimitusjohtaja, YritysHelsingin yksikön päällikkö Timo Onnela Helsingin kaupungin elinkeino johtaja, Marja-Leena Rinkineva 17

18 Uusyrityskeskuksen toimintaa ohjaavat keskeiset arvot 1. YRITTÄJYYS Keskeinen uusyrityskeskusten toimintaa ohjaava arvo on yrittäjyys, joka näkyy kaikessa palvelussa ja yrittäjiksi aikovien neuvonnassa. Uusyrityskeskusten henkilöstö toimii työssään sekä suhteessa asiakkaisiin ja sidosryhmiin oma-aloitteisesti ja palveluhenkisesti. Myös sisäinen palvelu koko verkostossa hoidetaan yhtä hyvin. 2. ASIAKASLÄHTÖISYYS Yrittäjäksi aikovien neuvonta lähtee aina asiakkaan tarpeista. Neuvontatarve ja ongelmat pyritään ratkaisemaan asiakkaan lähtökohdista. Neuvontaprosessi on aina henkilökohtainen ja luottamuksellinen. 3. KUMPPANUUS Uusyrityskeskus toimii verkottuneena yrityselämään hyvässä yhteistyössä kuntien ja valtionhallinnon, YritysSuomi-palvelujärjestelmän osapuolten ja seudullisten yrityspalvelujen kanssa yhdistäen kumppanuusperiaatteella alkavan yrittäjän neuvontapalveluja. Yhteistyö julkisen ja yksityisen sektorin välillä saa aikaan toisiaan täydentäviä alkavan yrittäjän palveluverkostoja. Uusyrityskeskukset toimivat tiiviissä yhteistyössä myös keskenään. 4. LUOTTAMUKSELLISUUS Luottamuksellisuus tarkoittaa uusyrityskeskusten tapaa käsitellä asiakkaitaan sekä näiden luovuttamia ja kertomia tietoja. Luottamuksellisuus koskee myös asiantuntijoita. Uusyrityskeskuksessa toimivat henkilöt ovat allekirjoittaneet salassapitosopimuksen. Sopimuksen mukaan henkilöstö ja asiantuntijat eivät ilman asianomaisen lupaa paljasta kolmannelle osapuolelle tai mitenkään hyödynnä niitä luottamuksellisia tietoja, joita neuvonnassa tulee esiin. 5. LAILLISUUS Uusyrityskeskus ja sen henkilöstö noudattaa toiminnassaan voimassa olevia lakeja. Yritysneuvonnassa ohjataan asiakkaita toimimaan lakien ja määräysten mukaan eikä lainvastaisesta yritysideasta tai toteutustavasta edes neuvotella. 6. EETTISYYS Uusyrityskeskus noudattaa neuvonnassa sekä muussa toiminnassaan hyvää yritysetiikkaa. Uusyrityskeskus valitsee yhteistyökumppaninsa tarkoin ja toimii sopimusten mukaisesti. Uusyrityskeskuksen raportointi on luotettavaa ja totuudenmukaista. Yhteistyö on avointa ja asenteissa korostuu palvelualttius. Asiakkaiden tietoja ei luovuteta eteenpäin ilman heidän lupaansa. Yritysneuvojat tuovat yhteiskunnalliset normit ja velvoitteet selkeästi esille neuvonnassa. Yritysneuvojat arvostavat sekä asiantuntijan että asiakkaan ajankäyttöä ja tarpeita. 7. VERKOSTOMAISUUS Uusyrityskeskuksen käytössä on yrityselämästä koostuva asiantuntijaverkosto, joiden tiedot ja taidot ovat yrittäjäksi aikovan ulottuvilla. Asiantuntijatoiminta on puolueetonta, henkilökohtaista, paikallista ja maksutonta. Verkostomaisuuden ansiosta neuvonta ja koko toiminta on kustannustehokasta. 8. AVOIMUUS Uusyrityskeskuksen neuvonta on avointa kaikille yrittäjiksi aikoville. Kanssakäyminen asiantuntijaverkoston, viranomaisten sekä muiden sidosryhmien ja uusyrityskeskusten välillä on avointa. 18

19 Visiomme on olla Suomen tuloksellisin ja tunnetuin yrittäjäksi aikovien ja aloitta vien yrittäjien neuvonta verkosto. Kuvassa YritysHelsingin henkilöstöä. Missiomme on tukea elinkelpoisen liiketoiminnan syntymistä ja kehitystä. 19

20 SUK-Palvelu Oy palvelut Suomen Uusyrityskeskukset ry:n omistama SUK-Palvelu Oy tarjoaa uusyrityskeskuksille koulutus- ja kehittämispalveluja, tuottaa oppimateriaalia, kehittää verkkopalveluja sekä auttaa mikro- ja pk-yrityksiä menestymään. Toiminnanohjausta yhteisen CRM-järjestelmän avulla Uusyrityskeskuksilla on käytössään yhteinen toiminnanohjausjärjestelmä, jonka yhtenäistää aloittavien yritysten neuvonnan verkoston laatujärjestelmän mukaisesti, helpottaa toimivien yritysten neuvontaa, auttaa mikroyrityksiä kasvuun sekä kokoaa sirpaleisen tietokannan yhteen paikkaan. Toiminnanohjausjärjestelmä vastaa uusyrityskeskusten ja yrittäjien tarpeisiin. Järjestelmästä saadaan valtakunnallista vertailutietoa uusyrityskeskusten ja ja myös viranomaisten käyttöön. Uusyrityskeskusten avulla syntyy vuosittain tuhansia mikroyrityksiä, joista monella on kasvuhaluja ja -kykyjä. Nykyteknologiaan perustuva toiminnanohjausjärjestelmä helpottaa yritysneuvojien sekä asiantuntijoiden työtä ja auttaa löytämään kehityskykyisiä mikroyrityksiä kasvupolulle. SUK-Palvelu Oy:n koulutus- ja kehittämispalvelut 1. Sertifiointiin tähtäävät kurssit yrityksien johdolle, uusyrityskeskusten yritysneuvojille, asiantuntijoille ja muille yrityskehittäjille 2. Yritysklinikat ja yrityksen kehittämisen tarvemäärittelyt 3. Yhteistyökumppaneiden osaamisen yhdistäminen yritysten kehittämistarpeisiin esim. kannattavuuden parantamisessa, uuden suunnan määrittelyssä, kasvussa, kansainvälistymisessä ja yritysjärjestelyissä 4. Yrityskohtaiset projektit ja valmennukset esim. Johtoryhmävalmennukset 5. Yritysryhmissä projektit ja valmennukset esim. Miten erottautua kilpailijoista -valmennukset 20 Liiketoimintajohtaja Jarmo Manninen korostaa, että heti yritystoiminnan alkuvaiheessa yrityksen toiminta ja toimintaprosessit kannattaa luoda toimimaan oikein. Tällä vältetään monet turhat vaikeudet ja luodaan vankka perusta yrityksen menestymiselle tavoitteiden mukaisesti. Perustamisopas alkavalle yrittäjälle 2015 Yrittäjäksi ryhtymistä on syytä harkita useasta näkökulmasta. Ajatuksen kypsyttely on hyödyllistä valmistautumista yrittäjyyteen. Uusyrityskeskuksen asiantuntijaverkosto auttaa idean kypsyttelyssä. Perustamisoppaan tarkoituksena on antaa katsaus yrittäjyyteen ja toimia oppaana yrittäjyyden alkutaipaleilla. Oppaassa on paljon hyödyllistä tietoa, joista on myös kokeneelle yrittäjälle apua.

21 Perustamisopas Alkavalle yrittäjälle 2015 SUK-Palvelu Oy:n liiketoimintajohtaja Jarmo Manninen SUK palvelu 21 CERTIFIED BY ISO 9001 Varaa aika yritysneuvojalle lähelläsi:

22 Suomen Uusyrityskeskukset ry Hallitus ja asiantuntijajäsenet Takarivi: Jussi Peltonen, Heikki Pietarinen, Timo Onnela Seuraava rivi takaa: Antti Kokkila, Anssi Kujala, Timo Liuksila Keskimmäinen rivi: Kaj Heiniö, Pehr-Göran Kåla, Otto Hietaharju Samuli Kaijomaa, Sakari Pietikäinen Eturivi: Jari Jokilampi, Kaisa Olkkonen, Pekka Tsupari Kuvasta puuttuvat Hallituksen jäsenet: Mika Pitkälä, Jaana Juutilainen Asiantuntijajäsenet: Timo Sipilä, Rauno Vanhanen, Jari Huovinen, Yrjö Westling, Anne Turula, Olli Koikkalainen 22

23 Yhteystiedot Hallitus ja asiantuntijajäsenet 2015 Suomen Uusyrityskeskukset ry (SUK) Eteläranta 10, 7 kerros HELSINKI Hallituksen puheenjohtaja Pekka Tsupari Toimitusjohtaja Jari Jokilampi Kehittämispäällikkö Heikki Pietarinen Verkkotoimittaja - assistentti Elina Ahti Liiketoimintajohtaja SUK-Palvelu Oy Jarmo Manninen Hallitus Puheenjohtaja Tsupari Pekka Yleinen Teollisuusliitto Varapuheenjohtaja Kaijomaa Samuli Nordea Oyj Jäsenet Heiniö Kaj Tampereen Seudun Uusyrityskeskus ry Ensimetri Hietaharju Otto Fonecta Oy Juutilainen Jaana Asianajotoimisto Juutilainen & Co Kokkila Antti Porin Seudun Yrityspalvelu Enter/ Prizztech Oy Kåla Pehr-Göran Keski-Pohjanmaan Uusyrityskeskus ry Oikarinen Sakari Tuhansien Järvien Uusyrityskeskus ry Olkkonen Kaisa Nokia Oyj Onnela Timo YritysHelsinki/ Helsingin Uusyrityskeskus ry Pitkälä Mika Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma Asiantuntijajäsenet Kujala Anssi Suomen Yrittäjät ry Huovinen Jari EK Sipilä Timo MTK ry Liuksila Timo Finnvera Oyj Westling Yrjö Seudulliset Kehittämisyhteisöt SEKES ry Vanhanen Rauno Suomen Yrittäjät ry Turula Anne TEKES Koikkalainen Olli Patentti- ja rekisterihallitus Peltonen Jussi Yrityskummit ry Edustajisto 2015 Puheenjohtaja Kujala Anssi Suomen Yrittäjät ry Varapuheenjohtaja Onnela Timo YritysHelsinki Esitteen kuvitus: Ilja Karsikas Valokuvat ja taitto: Mats Vuorenjuuri / Unikuva Paino: Forssaprint Oy 23

24 Uusyrityskeskukset palvelevat Espoo YritysEspoo I Espoon Seudun Uusyrityskeskus Helsinki Helsingin Uusyrityskeskus ry, YritysHelsinki, Naisyrittäjyyskeskus ry Hyvinkää Hyvinkään-Riihimäen seudun uusyrityskeskus, YritysVoimala Oy Hämeenlinna Hämeen Uusyrityskeskus ry Imatra Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy Joensuu Pohjois-Karjalan Uusyrityskeskus ry Jyväskylä Tuhansien Järvien Uusyrityskeskus ry Meri-Lappi Meri-Lapin Startti Oy Keski-Uudenmaan alue Keski-Uudenmaan Uusyrityskeskus ry Kokkola Keski-Pohjanmaan Uusyrityskeskus ry Firmaxi Kotkan-Haminan seutu Cursor Oy Kouvolan seutu Kouvola Innovation Oy Kuopio Kuopionseudun Uusyrityskeskus ry Lahti Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy Lohjan ja Raase porin alueet Novago Yrityskehitys Oy Loimaa Loimaan seutukunnan kehittämiskeskus ry - Yrityskolmio Loviisa-Porvoon seutu Kehitysyhtiö Posintra Oy Mikkeli Mikkelin Seudun Uusyrityskeskus ry Dynamo Oulu Oulun Seudun Uusyrityskeskus ry Pietarsaari Pietarsaaren Seudun Uusyrityskeskus Concordia Porin alue Prizztech Oy Savonlinna Savonlinnan Yrityspalvelut Oy / Uusyrityskeskus Seinäjoki Etelä-Pohjanmaan Uusyrityskeskus Neuvoa-Antava Sisä-Savo Kehitysyhtiö Savogrow Oy Tampere Tampereen Seudun Uusyrityskeskus ry Ensimetri Turku Turun seudun yrityspalvelukeskus Potkuri Uusikaupunki Vakka-Suomi/ Ukipolis Oy Vaasa Vaasanseudun Uusyrityskeskus Startia Vantaa YritysVantaa / Vantaan Uusyrityskeskus Varkaus Wäläkky Keski-Savon Uusyrityskeskus ry facebook.com/uusyrityskeskus

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta 1 (21) Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Uusimaa (01) Kaupunkimaiset kunnat (1) Espoo (049) 6 516 6 407 7 342 Hanko (078) 252 277 234 Helsinki (091) 23

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot Yhteensä: Manner-Suomi 87 200 334,6 10,9 58,4 97 008 300,0 11,7 51,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 4 735 399,7 12,2 63,6 3 745 380,1 14,4 56,3 Helsinki 14 957 399,2 12,1 62,4 13 921 349,0 16,7 44,0 Vantaa 5 652

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Yhteensä: Manner-Suomi 101 405 363,59 11,10 59,0 115 631 335,39 11,83 52,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 6 115 429,83 12,46 63,7

Lisätiedot

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset Ville Nieminen Käynnistyneet kuntajakoselvitykset 33 selvitystä, joissa yhteensä 169 kuntaa mukana» n. 5 kuntaa selvitystä kohden 136 eri kuntaa 8 erityisselvitystä»

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3.

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3. Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3. Lähde: Kuntaliiton tiedustelu, ennakkotieto Jos muun kuin vakituisen asuinrakennuksen veroprosenttia ei ole määrätty, on käytetty yleistä kiinteistöveroprosenttia.

Lisätiedot

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT Kunta (lopullinen kysely Manner- Suomen kuntajaon 1.1.2016 mukaan) Akaa Alajärvi Alavieska Alavus Asikkala Askola Aura Enonkoski Enontekiö Espoo Eura Eurajoki Evijärvi Forssa

Lisätiedot

7.11.2013 Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella.

7.11.2013 Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella. Koodi Kunta 020 AKAA X X X X X X X X 005 ALAJÄRVI X X X X X X X X X X 009 ALAVIESKA X X X X X X X X X 010 ALAVUS X X X X X X X X X X 016 ASIKKALA X X X X X X X X X X 018 ASKOLA X X X X X X X X X X 019

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2013. 759/2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2013. 759/2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2013 759/2013 Verohallinnon päätös metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta Annettu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2013 Verohallinto

Lisätiedot

Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä 2030. Maakunnittain

Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä 2030. Maakunnittain Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä 2030 Maakunnittain 3 Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä 2010 ja 2030: Etelä-Karjala 2 2 Taipalsaari Lappeenranta Lemi Imatra Luumäki Ruokolahti Rautjärvi

Lisätiedot

Kunta MTV3:n näkyvyysalue

Kunta MTV3:n näkyvyysalue Kunta MTV3:n näkyvyysalue Akaa Alajärvi Alavieska Keski- Alavus Asikkala Askola Aura Enonkoski Enontekiö Espoo Eura Eurajoki Evijärvi Keski- Forssa Haapajärvi Keski- Haapavesi Keski- Hailuoto Halsua Keski-

Lisätiedot

VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v ALUSTAVA TIETO

VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v ALUSTAVA TIETO VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v. 2017 ALUSTAVA TIETO NYKYINEN ALENNETTU UUSI NETTO- NETTO- 97 Hirvensalmi 2 290 111 302 105 030 580 492 574 220 250,8 435 Luhanka

Lisätiedot

Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012

Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012 Tilastot Liite 2 Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012 sivu Vammaisten tulkkauspalveluun oikeutetut ja käyttäjät 2 Vammaisten tulkkauspalveluun oikeutetut, Etelä- ja Länsi-Suomi 3 Vammaisten

Lisätiedot

asumisoikeus ARAvuokraasunnot

asumisoikeus ARAvuokraasunnot 29.11.2012 RAJOITUSTEN PIIRISSÄ OLEVA ARA-ASUNTOKANTA VUONNA 2011 ARAVA ARA 1 Uusimaa Muu maa Askola 32 32 0 32 1 Uusimaa Pääkaupunkiseutu Espoo 17493 3105 6818 1697 24311 4802 29113 1 Uusimaa Muu maa

Lisätiedot

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015 Suomen Kuntaliitto 17.2.2016 KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015 Väkilukukerroin: 0,3926575 Verotettavien tulojen kerroin: 0,00002355 1) Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavat

Lisätiedot

terveydenhuollon nettomenot Kunta Väkiluku 1000 /as /as. /as. /as.

terveydenhuollon nettomenot Kunta Väkiluku 1000 /as /as. /as. /as. Kunnan Kunnan Vuosien 2011-2013 Vuosien 2011-2013 Muutokset, Muutokset, keskiarvo vuoden keskiarvo vuoden (+)nousee (+)nousee Kaikki kunnat 5 398 173 16 676 457 3 089 16 676 457 3 089 Etelä-Karjala 132

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Helsingin kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Annikki Thodén 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska 17 Pohjois-Pohjanmaa IPRA 010 Alavus 14 Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

1.1.2013 alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. (24 %) Veroton Exkl. moms. Kunta

1.1.2013 alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. (24 %) Veroton Exkl. moms. Kunta 020 Akaa 200,00 248,00 005 Alajärvi 400,00 496,00 009 Alavieska 100,00 124,00 010 Alavus 400,00 496,00 016 Asikkala 300,00 372,00 018 Askola 100,00 124,00 019 Aura 100,00 124,00 035 Brändö 200,00 248,00

Lisätiedot

Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1b. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1b. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot 30.09.2013 Taulu 1b. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan Kunta Ajoneuvot Autot Henkilöautot Pakettiautot Kuorma-autot

Lisätiedot

Valtionosuusuudistus: Esityksen vaikutus kuntien valtionosuuteen vuoden 2014 tasossa sekä vuosien siirtymätasaus Lähde: VM/KAO 9.4.

Valtionosuusuudistus: Esityksen vaikutus kuntien valtionosuuteen vuoden 2014 tasossa sekä vuosien siirtymätasaus Lähde: VM/KAO 9.4. Valtionosuusuudistus: Esityksen vaikutus kuntien valtionosuuteen vuoden 2014 tasossa sekä vuosien 2015-2019 siirtymätasaus Lähde: VM/KAO 9.4.2014 Maakunta/kunta Asukas- Valtionosuudet Valtionosuuksien

Lisätiedot

Selvitysperusteiden tarkastelua maakunnittain päivitys 22.8.2013

Selvitysperusteiden tarkastelua maakunnittain päivitys 22.8.2013 Selvitysperusteiden tarkastelua maakunnittain päivitys 22.8.2013 Kartat perustuvat kolmen selvitysperusteen tarkasteluun: 1. kunnan väestöpohja Tilastokeskuksen väestötietoihin () pohjautuen; 2. työpaikkaomavaraisuus

Lisätiedot

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013 Dnro A129/200/2012 LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013 Annettu Helsingissä 27 päivänä marraskuuta 2012 Verohallinto on verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91a :n

Lisätiedot

Faba edustajistovaali 2015 Maidontuotanto-vaalipiirin vaalialueet

Faba edustajistovaali 2015 Maidontuotanto-vaalipiirin vaalialueet Faba edustajistovaali 2015 Maidontuotanto-vaalipiirin vaalialueet Sisältää Maanmittauslaitoksen Yleiskarttarasteri 1:4 500 000 aineistoa, 2014 Akaa Asikkala Askola Aura Eura Eurajoki Finström Forssa Föglö

Lisätiedot

RAY:n rahapelien pelaaminen: Kunnat suuruusjärjestyksessä pelaamismäärän mukaan

RAY:n rahapelien pelaaminen: Kunnat suuruusjärjestyksessä pelaamismäärän mukaan RAY:n rahapelien pelaaminen: Kunnat suuruusjärjestyksessä pelaamismäärän mukaan Pelaus / aikuisväestö KUNTA MAAKUNTA 2015 2014 Muutos Muutos % 1 Virolahti Kymenlaakso 355,54 386,89-31,34-8,10 % 2 Pertunmaa

Lisätiedot

Kuntauudistustilanne Porin seudulla ja valtakunnassa

Kuntauudistustilanne Porin seudulla ja valtakunnassa Kuntauudistustilanne Porin seudulla ja valtakunnassa Porin kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys Työvaliokunta ja ohjausryhmä 14.3.2014 Nakkila Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen 19.3.2014 Page 1 Porin

Lisätiedot

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009)

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009) KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009) KUNTA KOORDINAATTORI ETELÄ Artjärvi Asikkala Askola Borgå Esbo Espoo Forssa Hamina Hattula Heinola Helsinki Hollola Hyvinkää

Lisätiedot

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, aakkosjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus 2014 2014 2013 2012

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, aakkosjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus 2014 2014 2013 2012 RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, aakkosjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus 2014 2014 2013 2012 Akaa Pirkanmaa 174,93 85. 85. 80. Alajärvi Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, suuruusjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, suuruusjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, suuruusjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus 2014 2014 2013 2012 Virolahti Kymenlaakso 389,48 1. 1. 1. Forssa Kanta-Häme

Lisätiedot

VM/KAO, 27.2.2015 Sote-järjestämislain, vos-uudistuksen ja -leikkausten yhteisvaikutukset kuntiin

VM/KAO, 27.2.2015 Sote-järjestämislain, vos-uudistuksen ja -leikkausten yhteisvaikutukset kuntiin VM/KAO, 27.2.2015 Sote-järjestämislain, vos-uudistuksen ja -leikkausten yhteisvaikutukset kuntiin Havainnollistettu laskennallisena muutospaineena tuloveroprosenttiin (ml. valtionuudistus & vos-leikkaukset)

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus 3269 Valtioneuvoston asetus asumistuen määräytymisperusteista vuodelle 2011 Annettu Helsingissä 2 päivänä joulukuuta 2010 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa Ehdokasasetteluoikeudet vahvistettu puoluehallituksen kokouksessa 31.10.2015 (Oulun piirin osalta 16.11.2015, Lapin piiriin muutoksia 12.2.2016) Luetteloa tarkistetaan

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012. 610/2012 Verohallinnon päätös. pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012. 610/2012 Verohallinnon päätös. pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012 610/2012 Verohallinnon päätös pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä Annettu Helsingissä 7 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

Ajoneuvokanta, kaikki ajoneuvorekisterissä olevat ajoneuvot

Ajoneuvokanta, kaikki ajoneuvorekisterissä olevat ajoneuvot 8.4.2014 Ajoneuvokanta, kaikki ajoneuvorekisterissä olevat ajoneuvot 31.03.2014 Taulu 1. Kaikki ajoneuvorekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan Ajoneuvot Autot Henkilöautot Pakettiautot

Lisätiedot

Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010

Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010 Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010 Ennakkotiedot Uudenmaan ELY-keskus Kunta Tuotantosuunta Tilojen lukumäärä Työntekijöiden lukumäärä Yhteensä Miehet Naiset Työmäärä yhteensä, henkilötyövuotta

Lisätiedot

Kriteeritarkastelua maakunnittain

Kriteeritarkastelua maakunnittain Kriteeritarkastelua maakunnittain Tarkastelu perustuu kolmen pääkriteerin tarkasteluun: -Palvelu- ja väestöpohjakriteeri Tilastokeskuksen väestötietojen perusteella -- ja työssäkäyntikriteerit Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Eläkkeelle numeroina 2013

Eläkkeelle numeroina 2013 Eläkkeelle numeroina 2013 Voit tutustua eläkeläisen tukiin verkossa www.kela.fi Lisätietoja palvelunumeroista ma pe klo 8 18 Eläkeasiat 020 692 202 Omaisen kuoltua 020 692 208 Sisältö: Kansaneläke 2 Takuueläke

Lisätiedot

Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta

Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta Maakunnat 2014 Vuonna 2011 voimaan tullut Valtioneuvoston päätös maakunnista (VNP 799/2009) 020 Akaa 06 Pirkanmaa 005

Lisätiedot

Promena -jalkineet työhön ja vapaa-aikaan

Promena -jalkineet työhön ja vapaa-aikaan PROMENA JALKINEIDEN EDUSTAJAT 1. Pohjois.Suomi Paula Soronen Puhelin 045 853 0877 2. Itä-Suomi Seppo Joutsemo Puhelin 045 911 2055 3. Keski-Suomi Lea Leppänen Puhelin 045 853 0850 4. Keski-Pohjanmaa ja

Lisätiedot

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa Ehdokasasetteluoikeudet vahvistettu puoluehallituksen kokouksessa 31.10.2015 (muutoksia: Oulun piiri 16.11.2015&12.3.&15.4.2016, Lappi 12.2.2016, Varsinais-Suomi

Lisätiedot

Toimeentulotuen menot

Toimeentulotuen menot 1 (12) Perus Perus,,, yhteensä yhteensä, Uusimaa (01) Askola (018) 275 31,80 13-40,8 9-62,3 298 16,30 Espoo (049) 45 152 0,20 5 243 4 853-12,4 51 249 0,30 Hanko (078) 772-5,3 70 23,60 17-6,4 861-3,5 Helsinki

Lisätiedot

Eläkkeelle numeroina 2012

Eläkkeelle numeroina 2012 Eläkkeelle numeroina 2012 Voit tutustua eläkeläisen tukiin verkossa www.kela.fi Lisätietoja palvelunumeroista ma pe klo 8 18 Eläkeasiat 020 692 202 Omaisen kuoltua 020 692 208 Sisältö: Kansaneläke 2 Takuueläke

Lisätiedot

Kuntatalouden tunnusluvut

Kuntatalouden tunnusluvut Ii Oulu Kuntatalouden tunnusluvut Oulun selvitysalue Hailuoto Kempele Lumijoki Muhos Liminka Tyrnävä 7.5.2014 Heikki Miettinen Kuntatalouden indikaattorit Kriisikunnaksi voidaan nimetä sellainen kunta:

Lisätiedot

Maatalouslomitusta hoitava paikallisyksikkö v. 2013 sijaintikunta KUNTANIMI Numero 2013 Paikallisyksikkö Maakuntano 005 Alajärvi 5 ALAJÄRVI 14 759 Soini 5 ALAJÄRVI 14 934 Vimpeli 5 ALAJÄRVI 14 010 Alavus

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

Kunnan kuuluminen Risen yks-toimiston ja arviointikeskuksen toimialueeseen

Kunnan kuuluminen Risen yks-toimiston ja arviointikeskuksen toimialueeseen YKS-toimisto Kunta Yhdyskuntaseuraamustoimisto Osoite Puhelin Telekopio Arviointikeskus Akaa Tampereen yhdyskuntaseuraamustoimisto Rautatienkatu 10, 4 krs. 33100 TAMPERE 029 56 80900 029 56 80945 Länsi-Suomen

Lisätiedot

Kunnat ja suuralueet. 020 Akaa 3 Länsi-Suomi. 005 Alajärvi 3 Länsi-Suomi. 009 Alavieska 4 Pohjois- ja Itä-Suomi. 010 Alavus 3 Länsi-Suomi

Kunnat ja suuralueet. 020 Akaa 3 Länsi-Suomi. 005 Alajärvi 3 Länsi-Suomi. 009 Alavieska 4 Pohjois- ja Itä-Suomi. 010 Alavus 3 Länsi-Suomi Kunnat Suuralueet 020 Akaa 3 Länsi-Suomi 005 Alajärvi 3 Länsi-Suomi 009 Alavieska 4 Pohjois- ja Itä-Suomi 010 Alavus 3 Länsi-Suomi 016 Asikkala 2 Etelä-Suomi 018 Askola 1 Helsinki-Uusimaa 019 Aura 2 Etelä-Suomi

Lisätiedot

Koko maa ,74 0,36 0,94 0,02 0,43 0,02 1,05 0,02 Manner-Suomi ,75 0,36 0,94 0,02 0,44 0,02 1,05 0,02

Koko maa ,74 0,36 0,94 0,02 0,43 0,02 1,05 0,02 Manner-Suomi ,75 0,36 0,94 0,02 0,44 0,02 1,05 0,02 Kuntien vuoden 2014 veroprosentit Lähde: Verohallinto Jos muun kuin vakituisen asuinrakennuksen veroprosenttia ei ole määrätty, on käytetty yleistä kiinteistöveroprosenttia. Kunta Asukas- Tulovero-% Kiinteistöveroprosentit:

Lisätiedot

YRITYSIDEAN TOTEUTUMINEN ASIANTUNTIJAVOIMIN

YRITYSIDEAN TOTEUTUMINEN ASIANTUNTIJAVOIMIN YRITYSIDEAN TOTEUTUMINEN ASIANTUNTIJAVOIMIN Kuva Marjut Hentunen Uusyrityskeskusverkostomme avulla perustettiin viime vuonna yli 8300 uutta yritystä. Se on verkostomme historian korkein lukema. Voimme

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

VM/KAO, 3.2.2014 maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56

VM/KAO, 3.2.2014 maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56 VM/KAO, 3.2.2014 maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56 UUSI UUSI NYKYINEN MUUTOS MUUTOS 5 Alajärvi 10 268 38 422 387 16 199 217 2 144 020 56 765 624 35 079

Lisätiedot

Sairaanhoitokorvausten saajat/ Matkat

Sairaanhoitokorvausten saajat/ Matkat Koko maa Invataksi 61 836 646 451 28 369 866 50,11 43,89 Paaritaksi 29 953 54 340 6 484 076 131,84 119,32 Taksi 337 255 2 539 189 139 100 865 63,03 54,78 Akaa Invataksi 66 1 462 82 640 60,41 56,53 Paaritaksi

Lisätiedot

Kuinka moni kunta on julistautunut savuttomaksi työpaikaksi?

Kuinka moni kunta on julistautunut savuttomaksi työpaikaksi? KUNTALIITTO Hkki Punnonen 12.3.2013 "Tavoitteena savuton työpaikka" on eräs hanke, jolla käännetään tupakointia laskuun. Monet yritykset ovat julistautuneet savuttomiksi. Kaikki sairaanhoitopiirit ovat

Lisätiedot

Tulonsaajien keskitulo ja tuloluokat suurimmissa kaupungeissa, koko maassa, Päijät-Hämeen kunnissa sekä Lahdessa alueittain 2014

Tulonsaajien keskitulo ja tuloluokat suurimmissa kaupungeissa, koko maassa, Päijät-Hämeen kunnissa sekä Lahdessa alueittain 2014 Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 23.05.2016 Tulonsaajien keskitulo ja tuloluokat suurimmissa kaupungeissa, koko maassa, Päijät-Hämeen kunnissa sekä Lahdessa alueittain 2014 Keskitulolla tarkoitetaan

Lisätiedot

Työssäkäynnin pendelöinti, koko maa

Työssäkäynnin pendelöinti, koko maa Työssäkäynnin pendelöinti, koko maa Työssäkäyntialueet muodostettu 31.12.2009 pendelöintitietojen pohjalta, 1.1.2011 kuntajaon mukaan Uusimaa s. 2 Varsinais-Suomi s. 3 Satakunta s. 4 Kanta-Häme ja Päijät-Häme

Lisätiedot

Kunnat 2015 Maakunnat 2015

Kunnat 2015 Maakunnat 2015 Kunnat 2015 Maakunnat 2015 020 Akaa 06 Pirkanmaa 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa 009 Alavieska 17 Pohjois-Pohjanmaa 010 Alavus 14 Etelä-Pohjanmaa 016 Asikkala 07 Päijät-Häme 018 Askola 01 Uusimaa 019 Aura

Lisätiedot

~ 3 oo tc&.9c(ji( Helsingissä 20. joulukuuta 2011. Hallinto- ja kuntaministeri

~ 3 oo tc&.9c(ji( Helsingissä 20. joulukuuta 2011. Hallinto- ja kuntaministeri ~ 3 oo tc&.9c(ji( VALTIOVARAINMINISTERIÖ Päätös VM/251 1 02.02.06.00/2010 Kunta- ja aluehallinto-osasto 20.12.2011 j. ~4.( ~J ~2ora.. - c,s1~ Uck Kunnanhallituksille PÄÄTÖS KUNNAN PERUSPALVELUJEN LISÄYKSESTÄ

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2015

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2015 Dnro A194/200/2014 LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2015 Annettu Helsingissä 25 päivänä marraskuuta 2014 Verohallinto on verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91 a :n

Lisätiedot

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2017

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2017 Dnro A72/200/2016 LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2017 Verohallinto on verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91 a :n 3 momentin nojalla, sellaisena kuin se on laissa

Lisätiedot

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2014

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2014 Dnro A188/200/2013 LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2014 Annettu Helsingissä 26 päivänä marraskuuta 2013 Verohallinto on verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91a :n

Lisätiedot

Kuntatalouden tunnuslukuja. Ryhmä 1: Kontiolahti, Lapua, Laukaa, Lempäälä, Lieto, Siilinjärvi ja Ulvila

Kuntatalouden tunnuslukuja. Ryhmä 1: Kontiolahti, Lapua, Laukaa, Lempäälä, Lieto, Siilinjärvi ja Ulvila Kuntatalouden tunnuslukuja Ryhmä 1: Kontiolahti, Lapua, Laukaa, Lempäälä, Lieto, Siilinjärvi ja Ulvila Ryhmä 2: Forssa, Heinola, Hollola, Kuusamo, Naantali, Raisio ja Uusikaupunki 8.9.2015 Heikki Miettinen

Lisätiedot

Kohdunkaulansyöpää ehkäisevään seulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012

Kohdunkaulansyöpää ehkäisevään seulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 Kutsuikäryhmät ovat vielä joidenkin kuntien osalta puutteelliset. Kaikista kunnista tietoa Joukkotarkastusrekisteriin ei vielä ole saatavissa. Päivitetty 13.4.2012 Kohdunkaulansyöpää ehkäisevään seulontaan

Lisätiedot

81 Hartola ,50 9,20-12, ,03 0,17 0,17 0,17 0,17 82 Hattula ,00 7,70-12, ,02 0,01 0,01

81 Hartola ,50 9,20-12, ,03 0,17 0,17 0,17 0,17 82 Hattula ,00 7,70-12, ,02 0,01 0,01 VM/KAO Kuntien talouden tasapainotilan muutos ja sen laskennallinen paine kunnallisveroprosenttiin - vuoden 2016 tasolla (arviolaskelma) - kunnan taloutta ja sen muutosta tarkastellaan ns. tasapainotilalla,

Lisätiedot

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa Ehdokasasetteluoikeudet vahvistettu puoluehallituksen kokouksessa 31.10.2015 (Oulun piirin osalta 16.11.) Luetteloa tarkistetaan piirijärjestöjen esityksestä tarvittaessa,

Lisätiedot

Päätös PÄÄTÖS KUNNAN PERUSPALVELUJEN VALTIONOSUUDEN KERTALUONTEISESTA LISÄYKSESTÄ VUODELLE 2011

Päätös PÄÄTÖS KUNNAN PERUSPALVELUJEN VALTIONOSUUDEN KERTALUONTEISESTA LISÄYKSESTÄ VUODELLE 2011 VALT10VARA1 N M 1 N ISTERI Ö Kunta- ja aluehallinto-osasto Päätös 20.12.2011 VM/2511 /02.02. 06.00/2010 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI kaupunginhallitus 28. 11 1011 /S/i/Z^ II Kunnanhallituksille PÄÄTÖS KUNNAN

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Euran kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Eeva Rautiainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Sähköisten tukihakemusten määrät ELY-keskuksittain ( klo 8.45)

Sähköisten tukihakemusten määrät ELY-keskuksittain ( klo 8.45) Sähköisten tukihakemusten määrät ELY-keskuksittain (19.4.2013 klo 8.45) Sähköisen ELY-keskus Tilatunnusten määrä vuonna 2012 (kpl) tukihakemuksen jättäneet tilat (kpl) Osuus kaikista tiloista (%) Uudenmaan

Lisätiedot

287 Kristiinan- Kristinestad

287 Kristiinan- Kristinestad 1 Suomen metsäkeskuksen Julkisissa palveluissa on kolmetoista metsäkeskusaluetta. Nimet (suomeksi ja ruotsiksi), toimipaikat ja toimialueet ovat seuraavat: 01 Rannikon alue, Helsinki 49 Espoo Esbo 78 Hanko

Lisätiedot

Työssäkäynnin pendelöinti, koko maa

Työssäkäynnin pendelöinti, koko maa Työssäkäynnin pendelöinti, koko maa Työssäkäyntialueet 31.12.2008 pendelöintitietojen pohjalta, 1.1.2011 kuntajaon mukaan. Työssäkäyntialueet merkitty värein ja muu yli 10 %:n pendelöinti nuolin. Uusimaa

Lisätiedot

287 Kristiinan- Kristinestad

287 Kristiinan- Kristinestad 1 Suomen metsäkeskuksen Julkisissa palveluissa on kolmetoista metsäkeskusaluetta. Nimet (suomeksi ja ruotsiksi), toimipaikat ja toimialueet ovat seuraavat: 01 Rannikon alue, Helsinki 49 Espoo Esbo 78 Hanko

Lisätiedot

Liite / Bilaga. Lausuntokierroksen jakelu / Sändlista för begäran om utlåtande. Kunnat Kommuner Gieldat. Akaa Alajärvi Asikkala Askola Aura

Liite / Bilaga. Lausuntokierroksen jakelu / Sändlista för begäran om utlåtande. Kunnat Kommuner Gieldat. Akaa Alajärvi Asikkala Askola Aura Liite / Bilaga Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi / Uppdaterande inventering av nationellt värdefulla landskapsområden Lausuntokierroksen jakelu / Sändlista för begäran

Lisätiedot

AVI Hakija Vaikutusalue Myönnetty Etelä-Suomen AVI Asikkalan kunta Asikkala 30000 Etelä-Suomen AVI Askolan kunta Askola 60000 Etelä-Suomen AVI Espoon

AVI Hakija Vaikutusalue Myönnetty Etelä-Suomen AVI Asikkalan kunta Asikkala 30000 Etelä-Suomen AVI Askolan kunta Askola 60000 Etelä-Suomen AVI Espoon AVI Hakija Vaikutusalue Myönnetty Etelä-Suomen AVI Asikkalan kunta Asikkala 30000 Etelä-Suomen AVI Askolan kunta Askola 60000 Etelä-Suomen AVI Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia Espoo 180000 Etelä-Suomen

Lisätiedot

Kuntatalouden tunnusluvut

Kuntatalouden tunnusluvut Leppävirta Heinävesi Varkaus Kuntatalouden tunnusluvut Joroinen Keski-Savo Heinävesi, Joroinen, Leppävirta ja Varkaus 19.5.2014 Heikki Miettinen Kuntatalouden indikaattorit Kriisikunnaksi voidaan nimetä

Lisätiedot

Lainakanta 2010 Milj. Euroa/ euroa asukas. Koko maa , , , ,66 0,41 44,

Lainakanta 2010 Milj. Euroa/ euroa asukas. Koko maa , , , ,66 0,41 44, 2010 / Koko maa 5 375 276 18,98 10519,4 1 956 6655,7 1 211 12,66 0,41 44,5 10 4573 5 Alajärvi 14 10 487 20,50 18,6 1 771 6,8 745 17,47 0,33 28,8 7 3145 9 Alavieska 17 2 770 21,00 8,0 2 886 5,8 2 145 28,62

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1367. Työministeriön asetus. työvoimapoliittisen lausunnon antamisesta ja lausuntoon merkittävistä asioista

SISÄLLYS. N:o 1367. Työministeriön asetus. työvoimapoliittisen lausunnon antamisesta ja lausuntoon merkittävistä asioista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2002 N:o 1367 1368 SISÄLLYS N:o Sivu 1367 Työministeriön asetus työvoimapoliittisen lausunnon antamisesta ja lausuntoon merkittävistä

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 11 päivänä marraskuuta /2011 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Julkaistu Helsingissä 11 päivänä marraskuuta /2011 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 11 päivänä marraskuuta 2011 1125/2011 Verohallinnon päätös metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta Annettu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2011 Verohallinto

Lisätiedot

Muistio 20.12.2013. Nykyinen aluejako: 2 Hallituksen päätös rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta

Muistio 20.12.2013. Nykyinen aluejako: 2 Hallituksen päätös rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta Sisäasiainministeriö Muistio SM050:0012013 20.12.2013 1 Pelastustoimen nykyiset järjestelyt Pelastustoimen nykyinen 22 alueen järjestelmä käynnistyi vuoden 2004 alusta. Pelastustoimen aluejaosta päätti

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012. 609/2012 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012. 609/2012 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012 609/2012 Verohallinnon päätös metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta Annettu Helsingissä 7 päivänä marraskuuta 2012 Verohallinto

Lisätiedot

Kotikuntaluettelo 2014 Sisältää Manner-Suomen kunnat ja 999 = Kotikunta muu tai tuntematon

Kotikuntaluettelo 2014 Sisältää Manner-Suomen kunnat ja 999 = Kotikunta muu tai tuntematon 005 Alajärvi Alajärvi 009 Alavieska Alavieska 010 Alavus Alavus 016 Asikkala Asikkala 018 Askola Askola 019 Aura Aura 020 Akaa Akaa 046 Enonkoski Enonkoski 047 Enontekiö Enontekis 049 Espoo Esbo 050 Eura

Lisätiedot

VM/KAO 12.12.2013 Nykyinen ja UUSI järjestelmä, rakennevertailu Vuoden 2013 tiedoilla

VM/KAO 12.12.2013 Nykyinen ja UUSI järjestelmä, rakennevertailu Vuoden 2013 tiedoilla VM/KAO 12.12.2013 Nykyinen ja UUSI järjestelmä, rakennevertailu Vuoden 2013 tiedoilla Laskennalliset kustannukset: Ikärakenne Sairastavuus Työttömyys Kaksi Vieras As.tiheys Saaristo Koulutus Muut Yht.

Lisätiedot

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa Ehdokasasetteluoikeudet vahvistettu puoluehallituksen kokouksessa 31.10.2015 (muutoksia: Oulun piiri 16.11.2015&12.3.&15.4.2016, Lappi 12.2.2016, Varsinais-Suomi

Lisätiedot

Valtionosuudet UUSI ja NYKYINEN järjestelmä

Valtionosuudet UUSI ja NYKYINEN järjestelmä VM/KAO/vs, 12.12.2013 Valtionosuudet UUSI ja NYKYINEN järjestelmä Vuoden 2013 tasolla UUSI NYKYINEN UUSI NYKYINEN MUUTOS Käyttöasm VOS VOS VOS VOS uusi vs nyk. tulot v. 2012 YHTEENSÄ YHTEENSÄ /as /as /as

Lisätiedot

Population register center POPULATION IN THE MAINLAND 5298858

Population register center POPULATION IN THE MAINLAND 5298858 Population register center POPULATION IN THE MAINLAND 5298858 Region of Uusimaa 1408020 Espoo 241565 Hanko 9657 Helsinki 576632 Hyvinkää 44987 Inkoo 5575 Järvenpää 38288 Karjalohja 1481 Karkkila 9076 Kauniainen

Lisätiedot

Sähköiseen tukihakuun osallistuneiden maatilojen lukumäärä ja osuudet kunnittain prosenttijärjestyksessä, 29.4.2011

Sähköiseen tukihakuun osallistuneiden maatilojen lukumäärä ja osuudet kunnittain prosenttijärjestyksessä, 29.4.2011 Sähköiseen tukihakuun osallistuneiden maatilojen lukumäärä ja osuudet kunnittain prosenttijärjestyksessä, 29.4.2011 ELY-keskus/alue ja kunta Koko maa yhteensä (335 kuntaa) 20 664 33,21 % Ahvenanmaan valtionvirasto

Lisätiedot

Pomarkku. Lavia. Kuntatalouden tunnusluvut. Pori. Ulvila. Luvia Nakkila. Kokemäki. Porin selvitysalue

Pomarkku. Lavia. Kuntatalouden tunnusluvut. Pori. Ulvila. Luvia Nakkila. Kokemäki. Porin selvitysalue Pomarkku Kuntatalouden tunnusluvut Pori Ulvila Lavia Luvia Nakkila Kokemäki Porin selvitysalue Kokemäki Lavia Luvia Nakkila Pomarkku Pori Ulvila Kuntatalouden indikaattorit Kriisikunnaksi voidaan nimetä

Lisätiedot

KUNTA LÄHILIIKUNTAPAIKKAHANKE 2017

KUNTA LÄHILIIKUNTAPAIKKAHANKE 2017 KUNTA LÄHILIIKUNTAPAIKKAHANKE 2017 Akaa Alajärvi Alavieska Alavus Asikkala Anianpellon koulun lähiliikuntapaikka Askola Aura Brändö Eckerö Enonkoski Enontekiö Espoo Eura Eurajoki Evijärvi Finström Forssa

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 26 päivänä lokakuuta 2011. 1089/2011 Oikeusministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 26 päivänä lokakuuta 2011. 1089/2011 Oikeusministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 26 päivänä lokakuuta 2011 1089/2011 Oikeusministeriön asetus oikeusapupiireistä sekä jen toimipaikoista ja edunvalvonta-alueista Annettu Helsingissä 18 päivänä

Lisätiedot

1.1.2014 alk. Ortokuvat Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. Veroton Exkl. moms. Kunta

1.1.2014 alk. Ortokuvat Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. Veroton Exkl. moms. Kunta 020 Akaa 200.00 246.00 005 Alajärvi 400.00 492.00 009 Alavieska 100.00 123.00 010 Alavus 400.00 492.00 016 Asikkala 300.00 369.00 018 Askola 100.00 123.00 019 Aura 100.00 123.00 035 Brändö 200.00 246.00

Lisätiedot

Eläkkeelle numeroina 2014

Eläkkeelle numeroina 2014 Eläkkeelle numeroina 2014 Voit tutustua eläkeläisen tukiin verkossa www.kela.fi Sisältö Lisätietoja palvelunumeroista ma pe klo 8 18 Eläkeasiat 020 692 202 Omaisen kuoltua 020 692 208 Takuueläke Yleinen

Lisätiedot

Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd

Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd 1 (10) Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd Akaa (020) 563 457 573 Alajärvi (005) 206 181 203 Alavieska (009) 25 47 23 Alavus (010) 261 274

Lisätiedot

Äänestysaktiivisuus Äänioikeutetuista ja äänestäneistä on vähennetty ulkomailla asuvat Suomen kansalaiset. Äänioikeutetut. Ennakkoon äänestäneet

Äänestysaktiivisuus Äänioikeutetuista ja äänestäneistä on vähennetty ulkomailla asuvat Suomen kansalaiset. Äänioikeutetut. Ennakkoon äänestäneet http://192.49.229.35/tp2012k2/s/aanaktiivisuus/aanestys1.htm Etusivu - PRESIDENTINVAALI 5.2.2012 - Äänestysaktiivisuus Äänestysaktiivisuus Äänioikeutetuista ja äänestäneistä on vähennetty ulkomailla asuvat

Lisätiedot

Myynti@antennilinja.fi

Myynti@antennilinja.fi VHF Pro-antenniasentajat päivitys 28.04.2016 Antenniurakoitsija Toimipaikka Puhelin Sähköposti Toimialue Antennilinja Oy 00320 Helsinki 0400 570 160, 0400 578 076 Myynti@antennilinja.fi Espoo, Helsinki,

Lisätiedot

Tilatunnusten määrä (kpl)

Tilatunnusten määrä (kpl) Sähköisen tukihakemuksen tehneiden maatilojen osuudet alueittain, 30.4.2012 TEK Tilatunnusten (kpl) määrä Uudenmaan 3901 1128 28,92 % Varsinais-Suomen 6449 2590 40,16 % Satakunnan 3858 1549 40,15 % Hämeen

Lisätiedot

KUNTA LÄHILIIKUNTAPAIKKAHANKE 2017

KUNTA LÄHILIIKUNTAPAIKKAHANKE 2017 KUNTA LÄHILIIKUNTAPAIKKAHANKE 2017 Akaa Alajärvi Alavieska Alavus Asikkala Anianpellon koulun lähiliikuntapaikka Askola Aura Brändö Eckerö Enonkoski Enontekiö Espoo Eura Eurajoki Evijärvi Finström Forssa

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

Kauppa-alue 1. Akaa Hämeenkoski Kerava

Kauppa-alue 1. Akaa Hämeenkoski Kerava Kauppa-alue 1 Akaa Hämeenkoski Kerava Länsi- Turunmaa Pirkkala Siuntio Asikkala Hämeenkyrö Kiikoinen Marttila Pomarkku Somero Askola Hämeenlinna Kirkkonummi Masku Pori Sysmä Aura Iitti Kokemäki Miehikkälä

Lisätiedot

Kunnan kuuluminen Risen yhdyskuntaseuraamustoimiston toimialueeseen 1.5.2015 YKS-toimisto Kunta Yhdyskuntaseuraamustoimisto Osoite Puhelin Telekopio

Kunnan kuuluminen Risen yhdyskuntaseuraamustoimiston toimialueeseen 1.5.2015 YKS-toimisto Kunta Yhdyskuntaseuraamustoimisto Osoite Puhelin Telekopio Kunnan kuuluminen Risen yhdyskuntaseuraamustoimiston toimialueeseen 1.5.2015 YKS-toimisto Kunta Yhdyskuntaseuraamustoimisto Osoite Puhelin Telekopio Akaa Tampereen yhdyskuntaseuraamustoimisto Rautatienkatu

Lisätiedot

Dnro 1158/31/2010. LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna Annettu Helsingissä 29. päivänä marraskuuta 2010

Dnro 1158/31/2010. LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna Annettu Helsingissä 29. päivänä marraskuuta 2010 Dnro 1158/31/2010 LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2011 Annettu Helsingissä 29. päivänä marraskuuta 2010 Verohallinto on verotusmenettelystä 18 päivänä joulukuuta 1995 annetun

Lisätiedot

Kuntatalouden tunnusluvut

Kuntatalouden tunnusluvut Kuntatalouden tunnusluvut Jämsä Kuhmoinen selvitysalue 25.11.2014 Heikki Miettinen Kuntatalouden indikaattorit Kriisikunnaksi voidaan nimetä sellainen kunta: jonka vuosikate on negatiivinen jossa tuloveroprosentti

Lisätiedot