METSÄLAIN MUUTOKSEN VAIKU- TUS TALOUSMETSIEN KÄSITTE- LYYN JA UUDISTAMISVELVOITTEE- SEEN SEKÄ NIIDEN VALVONTAAN

Transkriptio

1 Hannu Liimatta METSÄLAIN MUUTOKSEN VAIKU- TUS TALOUSMETSIEN KÄSITTE- LYYN JA UUDISTAMISVELVOITTEE- SEEN SEKÄ NIIDEN VALVONTAAN Opinnäytetyö Metsätalouden liiketoiminta ylempi amk-tutkinto Heinäkuu 2015

2 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä Tekijä Hannu Liimatta Nimeke Koulutusohjelma ja suuntautuminen Metsätalouden liiketoiminta ylempi amk-tutkinto Metsälain muutoksen vaikutus talousmetsien käsittelyyn ja uudistamisvelvoitteeseen sekä niiden valvontaan Tiivistelmä Opinnäytetyön avulla tuli tutkia ja selvittää metsälain muutoksen vaikutus lähinnä metsänhoidollisiin hakkuisiin ja niistä aiheutuvaan uudistamisvelvoitteeseen sekä metsäkeskuksen valvontatyöhön. Työstä tuli olla hyötyä metsäkeskuksen harjoittelijoiden ja uusien toimihenkilöitten perehdyttämisessä ja koulutuksessa. Opinnäytetyötä varten keräsin tietoa metsätalouden kirjallisuudesta, metsäkeskuksen tietojärjestelmästä ja metsälainsäädännöstä. Hakkuita koskevat säännökset muuttuivat merkittävästi. Keskeisin ja samalla historiallinen muutos on, että eriikäisrakenteisen metsänkasvatuksen puunkorjuu rinnastetaan tasapuolisesti vallitsevan käytännön mukaisiin kasvatushakkuisiin. Muita keskeisiä muutoksia on taimikon perustamisilmoitusmenettelyn sekä uudistushakkuissa ikä- ja järeyskriteerien poistaminen. Metsälaki muodostaa yhteiskunnan tavoitteiden ja kestävyyden näkökulmasta vähimmäisvaatimukset metsien hoitotoimenpiteille ja puunkorjuun toteutukselle. Metsälaissa säädetään näin rajat käytössä oleville metsänkäsittelymenetelmille ja metsänomistajien metsäomaisuuden hoidolle sekä asetetaan metsänomistajalle uudistushakkuun päättymisestä seuraava uudistamisvelvoite. Taimikon perustamisilmoitus menettely poistui joten uudistamisvelvoitteen valvonta voi olla työteliäs ja pitkäkestoinen prosessi. Suuresta uudistamisen toteutusmäärästä tarkastetaan maastossa vain muutama prosentti. Kiinnijäämisen riski uudistamisvelvoitteen laiminlyönnistä on siis pieni. Asiasanat (avainsanat) Metsälaki, uudistettu metsälaki, metsälain valvonta, uudistamisvelvoite, metsäkeskus Sivumäärä Kieli URN 79 s. + liitt.11 s. Suomi Huomautus (huomautukset liitteistä) Ohjaavan opettajan nimi Pasi Pakkala Opinnäytetyön toimeksiantaja Suomen metsäkeskus

3 DESCRIPTION Date of the master's thesis July 16, 2015 Author Hannu Liimatta Name of the master's thesis Degree programme and option Master s Degree in Natural Resources Business Operations in Forestry Influence of renewed Forest Act to the forest processing and the forest regeneration and its control Abstract The purpose of this thesis was to find out how renewed forest law affect forest handling and achieving a new tree stand and how to control them. The purpose of this thesis was also to clarify the process of law-enforcement by the department of authority in Forestry Centre of Finland. The inform was gathered from forestry literature, information system of Forestry Centre and forest legislations. This thesis came to be beneficial to the forest center of trainees and new member of staff induction and training. Forest Act significant substantive changes were made to promote the use of wood, forestry and industrial framework, improving the protection of the owner's property, in order to safeguard biodiversity and to improve forest law enforcement. The legislations of logging changed significantly. The most important and at the same time a historical change is that the uneven-aged silviculture method is permitted in the same way as the current forest management method. Also the trees age and thickness requirements have been removed when regeneration felling is going to be done. The forest regeneration control can be a laborious and lengthy process. Only a few percent of a large number of forest management is inspected in terrain. Risk of being caught the forest regeneration failure is therefore small. If we want to reach better results with forest management, we have to increase the resources of Forestry Centre, limit the law and also increase information with firms and forestry society. Subject headings, (keywords) Forestry Centre, Forest Act, renewed forest law, achieving a new tree stand Pages Language URN 79 p. + app. 11 p. Finnish Remarks, notes on appendices Tutor Pasi Pakkala Employer of the master's thesis Forestry Centre of Finland

4 SISÄLTÖ KUVAILULEHDET 1 JOHDANTO METSÄLAIN MUUTOS KESKEISIÄ MUUTOKSIA Hakkuitten toteuttamiselle lisää vaihtoehtoja ja uudistamisvelvoitteelle selkeät määräajat Vastuita lisää Metsänkäyttöilmoituksen jättöaika lyheni, taimikon perustamisilmoitus ja katselmusmenettely poistuivat Erityisen tärkeisiin elinympäristöihin lisäyksiä ja ominaispiirteisiin tarkennus Uudistamisvelvoitetta ei muodostu Rangaistussäännöksiin muutoksia METSÄLAIN TARKOITUS JA SOVELTAMISALA METSÄTALOUDEN KESTÄVYYS Taloudellinen kestävyys Ekologinen kestävyys Sosiaalinen kestävyys SOVELTAMISALA METSÄLAIN MÄÄRITELMÄT MAANKÄYTTÖMUODON MUUTTAMINEN OIKEUS MUUTTAA MAANKÄYTTÖMUOTOA MAANKÄYTTÖMUODON MUUTOKSEN EDELLYTYKSET KÄSITTELYKIELTO MAANKÄYTTÖMUODON MUUTOKSESSA TOIMENPITEET NELJÄN VUODEN MÄÄRÄAJAN JÄLKEEN METSÄLAIN METSÄNHOIDOLLISET LÄHTÖKOHDAT TALOUSMETSIEN KÄSITTELYN PÄÄLINJAT TARKASTELUTAPA MUUTTUNUT KASVATUSHAKKUUT Erityyppiset kasvatushakkuut Kasvatushakkuun tekotapa Kasvatuskelpoinen puusto Kasvamaan jätettävän puuston määrä Eri-ikäisrakenteinen metsänkasvatus Pienaukkohakkuut ja poimintahakkuut Kasvamaan jätettävän puuston jakautuminen Kasvamaan jätettävän puuston laatu Säännösten vastainen kasvatushakkuu Korjuuvauriot Ylispuuston poistaminen SÄÄSTÖPUUT KOTITARVEHAKKUUT ERITYISHAKKUUT UUDISTUSHAKKUUT Viljellen tai luontaisesti Luontainen uudistaminen UUDISTAMISVELVOITTEEN TÄYTTÄMINEN UUDISTAMISVELVOITTEEN SYNTYMINEN TAIMIKON PERUSTAMINEN UUDISTAMISESSA KÄYTETTÄVÄT PUULAJIT PERUSTAMISTOIMIEN MÄÄRÄAIKA... 37

5 6.5 UUDISTAMISVELVOITTEEN SISÄLTÖ UUDISTAMISVELVOITTEEN MÄÄRÄAJAT TULOSVASTUU POIKKEUKSET UUDISTAMISVELVOITTEESTA VASTUU UUDISTAMISVELVOITTEESTA UUDISTAMISVELVOITE PAKKOHUUTOKAUPASSA JA KONKURSSISSA METSÄLAIN VALVONTA METSÄKESKUKSET VALVOVAT VALVONTATEHTÄVIEN HOITAMINEN METSÄKESKUKSEN VASTUU VALVONNASTA VALVONTA JA SEURAAMUKSET METSÄNKÄYTTÖILMOITUS Ilmoitusvelvollisuus Ilmoituksen sisältö Ilmoituksen toimittaminen metsäkeskukselle Vapautukset ilmoitusvelvollisuudesta Käytännön valvonta ja seuraamukset NEUVOTTELUVELVOLLISUUS KÄSITTELYKIELTO VÄLIAIKAINEN KÄSITTELYKIELTO UHKASAKKO JA TEETTÄMISUHKA Menettelyn vaiheet Kiinteä tai juokseva uhkasakko Katselmus RANGAISTUSSÄÄNNÖKSET SEURAAMUSTEN JAOTTELU Metsärikkomus Metsärikos Vanhentuminen Menettämisseuraamus Korjaavat toimenpiteet Valtion saamisen perintä ja panttioikeus Virka-apu ja ilmoitus poliisille Muutoksenhaku POHDINTA MUUTOSTEN VAIKUTUKSIA METSÄKESKUKSEN RESURSSIT VÄHENEVÄT TEHOSTAMISKEINOJA UUDISTAMISEN VALVONTAAN LÄHTEET LIITTEET

6 1 1 JOHDANTO Vuoden 1997 alussa voimaan tulleen metsälain (1093/1996) tarkoituksena oli edistää taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää metsien hoitoa ja käyttöä siten, että metsät antavat kestävästi hyvän tuoton samalla kun niiden biologinen monimuotoisuus säilytetään. Lailla velvoitettiin puuntuotannon jatkuvuuden turvaamiseksi huolehtimaan uuden puuston aikaansaamisesta hakatun metsän tilalle. Samalla rajoitettiin metsissä toteutettavia voimakkaita kasvatushakkuita sekä nuorten metsien uudistushakkuita. Metsälaissa säädettiin lisäksi muun muassa hakkuun toteutuksesta, metsänhakkaajan vastuusta ja metsänuudistamisessa käytettävistä puulajeista. Metsän uudistamisvelvoite muodosti perustan metsien kestävyyden turvaamiselle. Metsälain valvonta uudistamisvelvoitteen osalta perustui pääosin taimikon perustamistoimenpiteiden valvontaan. Metsälaki velvoitti toteuttamaan taimikon perustamistoimenpiteet kolmen vuoden kuluessa hakkuun päättymisestä, mitä valvottiin taimikon perustamisilmoituksilla ja maastotarkastuksilla. Uudistamisen valvonnan kannalta taimikko oli perustettu, kun taimilla katsottiin olevan edellytykset kehittyä kasvatuskelpoiseksi taimikoksi. Kasvatuskelpoiseksi taimikoksi katsottiin keskipituudeltaan 1,3 metrin taimikko, jota ei välittömästi uhannut muu kasvillisuus. Vaikka perustamistoimenpiteiden tekemisen jälkeen metsänuudistamisvelvoite oli voimassa keskipituudeltaan 1,3 metrin taimikkoon asti, niin valvonta kohdistettiin pääasiassa taimikon perustamistoimenpiteisiin. Metsänomistajien tavoitteiden monipuolistuminen ja siten myös tarve metsänkäsittelymenetelmien monipuolistamiselle nousi esille monissa tutkimuksissa. Tarve voimistui siitä huolimatta, että 2000-luvulla metsäpolitiikalla ja metsälainsäädäntöön tehdyillä muutoksilla on edistetty metsien monikäyttöä. Metsänomistajille suunnatut kyselytutkimukset nostivat esille, että huomattava osuus metsänomistajista koki säännösten rajoittavan liikaa metsien monikäyttöä tai taloudellisesti perusteltua metsien käsittelyä. Tutkimusten mukaan osa metsänomistajista painotti aikaisempaa voimakkaammin metsätalouden taloudellista näkökulmaa ja osa puolestaan muun muassa metsän maisemallisia ja virkistyksellisiä arvoja. Lisäksi puu-

7 2 ta käyttävä teollisuus oli monipuolistunut ja perinteisellä metsäteollisuudella oli tarve kehittää toimintojaan ja puunhankintaa nykyistä kustannustehokkaammaksi. Metsälain linjauksiin kohdistui siis merkittäviä muutospaineita mm. metsänomistajien tavoitteissa, metsäsektorin toimintaympäristössä ja suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtuneiden muutosten seurauksena. Muutospaineita kohdistui myös säädösten selkeyttämiseen, koska metsänomistajien ja muiden toimijoiden oikeusturvan kannalta lainsäädännön tulkinnan tulee olla yhdenmukaista ja selkeää. Valtioneuvosto hyväksyi periaatepäätöksenä Kansallinen metsäohjelma 2015:n maaliskuussa 2008 ja sen tarkistuksen joulukuussa Periaatepäätöksessä todettiin, että metsälainsäädäntö uudistetaan ohjelman tavoitteiden mukaisesti. Metsälain uudistaminen päätettiin toteuttaa kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa toteutetut perustuslailliset muutokset astuivat voimaan Toisessa metsälain uudistamisen vaiheessa esitettiin metsälain sisältöön muutoksia. Metsälain uudistaminen sisältyi myös Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan. Siihen oli kirjattu, että metsätalouden ja metsäteollisuuden taloudellista toimintapohjaa on uudistettava metsälainsäädännön kokonaisuudistuksella, jolla turvataan niin luonnon monimuotoisuus ja monikäyttöisyys kuin kansantalouden, puunkäyttäjien ja metsänomistajan edut. Lisäksi hallitusohjelmassa todettiin, että uudistuksella edistetään kestävää ja nykyistä monipuolisempaa metsänhoitoa ja metsien uudistamista ja mainitaan, että kasvatuskelpoisen taimikon aikaansaamiseksi korostetaan määräaikojen ja ensiharvennuksen merkitystä. Hallituksen esitys (HE 75/2013) metsälain muutoksesta annettiin eduskunnalle Eduskunta hyväksyi lopullisesti metsälakiin tehtävät muutokset. Muutettuun metsälakiin tuli kaksi historiallisesti merkittävää uudistusta. Eriikäisrakenteisen metsänkäsittelyn salliminen perinteisen metsäkäsittelyn rinnalle sekä järeys- ja ikäkriteerien poistaminen uudistushakkuista. Muutettuun metsälakiin sisältyy edelleenkin uudistamisvelvoite, mikä muodostaa perustan metsien puuntuotannollisen kestävyyden turvaamiselle ja ainespuun saannille tulevaisuudessa. Lain mukaan metsän uudistamisvelvoite on täytetty,

8 3 kun käsittelyalueelle on saatu aikaan taimikko alueen maantieteellisestä sijainnista riippuen viimeistään vuoden kuluessa velvoitteen muodostavan puunkorjuun päättymisestä. Taimikko katsotaan saaduksi aikaan, kun se on riittävän tiheä, taimet ovat tasaisesti jakautuneina, niiden keskipituus on 0,5 metriä ja niiden kehittymistä ei uhkaa välittömästi muu kasvillisuus. (Metsälaki 1085/2013, 8.) Metsälain mukaan metsäkeskusten tehtävänä on edistää metsälain tarkoituksen toteutumista ja valvoa lain noudattamista. Metsäkeskukset suorittavat lain valvontaa mm. etukäteisneuvonnalla ja otantatarkastuksilla. Suomen metsäkeskuksen Pohjois-Karjalan alueyksikön johtava esittelijä halusi opinnäytetyön avulla tutkia ja selvittää, että miten metsälain muutos vaikuttaa lähinnä metsänhoidollisiin hakkuisiin ja niistä aiheutuvaan uudistamisvelvoitteeseen sekä metsäkeskuksen valvontatyöhön. Opinnäytetyöstä tuli olla hyötyä metsäkeskuksen metsäharjoittelijoiden ja uusien toimihenkilöitten perehdyttämisessä ja koulutuksessa. Edellä mainitun perusteella tässä opinnäytetyössä käsitellään lähinnä muutetun metsälain hakkuutapoja, uudistamisvelvoitetta ja niiden valvontaa metsäkeskuksissa. Metsälain erityisen tärkeiden elinympäristöjen käsittely ja siihen liittyvät säännökset on jätetty tarkoituksella vähälle huomiolle. 2 METSÄLAIN MUUTOS Metsälakiin tehtiin merkittäviä sisällöllisiä muutoksia metsätalouden ja puuta käyttävän teollisuuden toimintaedellytysten edistämiseksi, maanomistajan omaisuudensuojan parantamiseksi, metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi ja metsälain valvonnan tehostamiseksi.

9 4 2.1 Keskeisiä muutoksia Hakkuitten toteuttamiselle lisää vaihtoehtoja ja uudistamisvelvoitteelle selkeät määräajat Hallituksen esityksen (HE 75/2013) perusteella metsälaissa tarkennettiin lain soveltamisalaa sekä uudistus- ja kasvatushakkuiden toteuttamista koskevia säännöksiä, uudistamisvelvoitteen muodostumisen jälkeisiä velvoitteita sekä uudistamisvelvoitteen täyttämiseksi vaadittavan taimikon määrittelyä. Uudistamisvelvoitteen täyttämiselle säädettiin selkeät määräajat uudistettavan alan maantieteellisestä sijainnista riippuen. Määräajat ovat samat metsänviljelylle ja luontaiselle uudistamiselle, jotta uudistamismenetelmän valinta ei vaikuttaisi itse uudistamisvelvoitteen sisältöön. Metsälain 8 a :ssä säädettyä puulajivalintaa väljennettiin. Kasvatushakkuiden toteuttaminen vapautettiin metsänkäsittelymenetelmien monipuolistamisen takia. Metsänkäsittelymenetelmien monipuolistamisen myötä eri käsittelyvaihtoehdot, kuten pienaukkohakkuut ja poimintaluonteiset eriikäisrakenteisen metsänkasvatuksen hakkuut, rinnastettiin tasapuolisesti vallitsevan käytännön mukaisiin kasvatushakkuisiin. Lisäksi uudistamishakkuiden ikä- ja järeyskriteerit poistettiin Vastuita lisää Metsälakiin lisättiin hakkaajan vastuihin liittyen maanomistajalle ja Suomen metsäkeskuksen alueyksikölle ilmoitusvelvollisuus hakkuiden käsittelyalueella mahdollisesti sijaitsevista tiedetyistä erityisen tärkeistä elinympäristöistä sekä muista tärkeistä vastaavista erityiskohteista. Samoin lisättiin säännös metsän hakkaajan vastuun lisäksi myös leimikkosuunnittelijan tekijänvastuusta. Metsälain (1085/2013) 7 :n mukaan metsän hakkaajan on puunkorjuussa ja muissa siihen liittyvissä toimenpiteissä osaltaan huolehdittava metsälain noudattamista.

10 5 Metsän hakkaajalla tarkoitetaan lain 2 a :n 7. kohdan mukaan maanomistajaa tai, silloin kun hakkuuoikeus on luovutettu toiselle taholle, hakkuuoikeuden haltijaa. Vuoden 2014 alusta lukien on metsälakiin otettu uusi käsite; hakkuun toteutusta ohjaavan leimikkosuunnitelman tekijä, jolle on asetettu vastuuta leimikkosuunnitelman perusteella tehdyn hakkuun laillisuudesta. Suunnitelman tekijä vastaa siitä, että leimikkosuunnitelma on metsälain mukainen. Vaikuttaa käytännössä rikosoikeudellisen vastuun kohdentumiseen. Rangaistus voi kohdistua sekä toimenpiteen tekijään, että sen suunnittelijaan (leimikkosuunnitelman tekijään), jos lainvastainen puunkorjuu toteutetaan leimikkosuunnitelman mukaisesti (Uitamo, 2013). Suomen metsäkeskuksesta annetun lain (418/2011) 35 :n 2 momentin mukaan se, mitä metsäkeskuksesta tai metsäkeskuksista muualla säädetään, koski tämän lain voimaan tultua metsäkeskuksen alueyksikköä. Vaikka metsäkeskusorganisaatio on rakenteeltaan muuttunut, niin sitä koskevia korjauksia ei ollut tarvetta esittää koko metsälakiin. Esityksen perusteluissa tuodaan kuitenkin esille alueyksikkö käytännön toimijana Metsänkäyttöilmoituksen jättöaika lyheni, taimikon perustamisilmoitus ja katselmusmenettely poistuivat Hallituksen esityksen (HE 75/2013) perusteella metsänkäyttöilmoituksen jättöaika lyhennettiin 10 päivään ja lisättiin metsätuhoihin liittyvä erityinen ilmoitusmenettely. Hallinnon keventämiseksi laista poistettiin suojametsäalueilla toimenpiteiltä vaadittava hakkuu- ja uudistamissuunnitelma, taimikon perustamisilmoitusmenettely, metsälain mukainen katselmusmenettely sekä uuden puuston aikaansaamisen varmistamiseksi säädetty vakuusmenettely. Vakuusmenettelyä on voitu käyttää ainoastaan, jos maanomistaja on aiemmin laiminlyönyt metsälain mukaisen uudistamisvelvoitteen, jonka seurauksena metsälain 20 :n nojalla on toteutettu korjaavia toimenpiteitä velvoitteen täyttämiseksi.

11 Erityisen tärkeisiin elinympäristöihin lisäyksiä ja ominaispiirteisiin tarkennus Yhtenä keskeisenä luonnon monimuotoisuutta edistävänä muutoksena sisällytettiin metsälailla turvattaviin erityisen tärkeisiin elinympäristöihin nykyisten kohteiden lisäksi myös metsäkorte-, muurain- ja lähdekorpi sekä Lapin maakunnan alueella sijaitsevat letot. Lisäksi erityisen tärkeiden elinympäristöjen ominaispiirteitä tarkennettiin ja niiden määrittelyyn lisättiin niiden pienialaisuus tai taloudellinen vähämerkityksellisyys. Metsälaissa säädetään erityisen tärkeiden elinympäristöjen ominaispiirteet säilyttävästä käsittelystä ja toimenpiteitä koskevista rajoitteista lain tasolla valtioneuvoston asetuksen sijasta. Aikaisemmin rajoitteet on säädetty metsien kestävästä hoidosta ja käytöstä annetulla valtioneuvoston asetuksella, mutta perustuslain mukaisesti velvoittavien rajoitteiden säätäminen tulee toteuttaa lain tasolla. (Metsälaki 1085/2013, 10.) Metsälain (1085/2013) 23 a :ään lisättiin säännös erityisen tärkeää elinympäristöä koskevan ennakkotiedon maksuttomuudesta. Metsälain 11 :ssä määriteltiin vähäisen taloudellisen menetyksen raja, kun arvioidaan poikkeusluvan myöntämistä. Myös metsälain soveltamisalaan tehtiin tarkennuksia monimuotoisuuden turvaamisen edistämiseksi Uudistamisvelvoitetta ei muodostu Uudistamisvelvoitetta ei muodostu uudistushakkuun jälkeen vähätuottoisilla (kituja joutomaa) ojitetuilla turv la, koska metsänomistajilta ei voida edellyttää taloudellisesti kannattamattomia investointeja. Uudistamisvelvoitetta ei myöskään muodostu, jos viranomaisen tai alueyksikön hyväksymän suunnitelman mukaisesti alun perin avoin tai harvapuustoinen suo tai perinneympäristö ennallistetaan. (Metsälaki 1085/2013, 5 a.)

12 Rangaistussäännöksiin muutoksia Metsärikosta ja metsärikkomusta koskevaa metsälain (1085/2013) 18 :ää tarkistettiin muualle metsälakiin esitettyjen muutosten johdosta ja metsärikkomuksen syyksiluettavuusvaatimus muutettiin siten, että huolimattomuus muutettiin törkeäksi huolimattomuudeksi. Metsärikkomusta koskevaa säännöstä muutettiin muun ohella lisäämällä siihen myös leimikonsuunnittelijan vastuuta koskeva rangaistussäännös. 3 METSÄLAIN TARKOITUS JA SOVELTAMISALA 3.1 Metsätalouden kestävyys Metsälain (1085/2013) tarkoituksena on edistää metsien taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää hoitoa ja käyttöä siten, että metsät antavat kestävästi hyvän tuoton samalla, kun niiden biologinen monimuotoisuus säilytetään Taloudellinen kestävyys Metsälakiesityksen kohdassa 3 on kestävän metsätalouden edellytykset määritelty vain siten, että pitkällä aikavälillä taloudellisesti hyödynnettävä puuntuotannon taso vastaa puuraaka-aineen tarvetta. Tämä viittaa puunjalostuksen tarpeisiin. Siitä, että puuta tuotiin jo tuolloin huomattavia määriä, mikä vaikutti kotimaisen puun kysyntään ja tarpeeseen, ei mainita mitään. (Kiviniemi 2015, 266.)

13 8 Matti Kiviniemen (2015, 267) mukaan metsälain voimassa ollessa raakapuun kauppa on kansainvälistynyt joten tulevaisuuden asetelmaksi voi muodostua se, että puun tuonti määrää raakapuun hintatason ja metsälain taloudellisen kestävyyden velvoite ja metsille ehdotettu kiinteistövero varmistavat puun saatavuuden. Kestävän metsätalouden rahoituslain tukitoimilla, eli valtion varoilla, varmistetaan toiminnan yksityistaloudellista kannattavuutta. Suomen sisäiset puumarkkinat eivät siis ole varsinaista markkinataloutta. Metsälain 1 :ssä edellytetään, että metsien on annettava kestävästi hyvä tuotto. Laista tai perusteluista ei ilmene, että tarkoitetaanko tällä mahdollisimman suurta puuraaka-aineen tuotosta vai rahallista tuottoa. Toinen peruskysymys on pitkään ollut se, että säädelläänkö metsien talouskäyttöä yksityistalouden vai kansantalouden tarpeitten takia. (Kiviniemi 2015, 267.) Varsinaista tehometsätaloutta, eli tavoitetta hyödyntää metsämaan puuntuottokyky mahdollisimman tehokkaasti, ei metsälain perusteluissa ole ollut. Aiemmin metsälakia ei myöskään ole perusteltu paternalismilla, eli ajatuksella, että metsälailla tarkoitettaisiin estää metsänomistajia tekemästä ymmärtämättömyyttään omalta kannaltaan vahingollisia hakkuuratkaisuja tai laiminlyöntejä. Silti metsälailla on tosiasiallisesti paljonkin viimeksi mainitunlaisia vaikutuksia ja menneiden vuosikymmenten metsäpoliittisessa keskustelussa ne tuotiin nykyistä selkeämmin esille. (Kiviniemi 2015, ) Ekologinen kestävyys Metsien ekologisesti kestävällä hoidolla ja käytöllä tarkoitetaan metsien uusiutumiskyvyn ja elinvoimaisuuden turvaamista Sosiaalinen kestävyys Hallituksen esityksen (HE 75/2013) määritelmissä metsien sosiaalisesti kestävällä hoidolla ja käytöllä tarkoitetaan sitä, että monikäyttömahdollisuudet turvataan, paikallisen väestön toimeentuloa ei vaaranneta ja tuleville sukupolville taataan

14 9 mahdollisuus käyttää metsiä, soita ja vesistöjä monipuolisesti sekä paikallisella, kansallisella, että kansainvälisellä tasolla. Varsinkin metsien kansainvälinen virkistys- ja muu monikäyttö herättää voimakkaita erimielisyyksiä, mutta se on ollut yksi metsäpolitiikkamme päämääristä, mikäli hallituksen esityksessä tarkoitetaan sitä mitä kirjoitetaan. (Kiviniemi 2015, 269.) 3.2 Soveltamisala Metsälain (1085/2013) 2 :n mukaan lakia sovelletaan metsän hoitamiseen ja käyttämiseen metsätalousmaaksi luettavilla alueilla. Metsätalousmaaksi luokitellaan maa, jolla ei ole muuta pääasiallista käyttötarkoitusta ja se jaetaan vakiintuneesti neljään pääluokkaan: metsämaahan, kitumaahan, joutomaahan ja muuhun metsätalousmaahan. Jako tehdään puuntuottokyvyn perusteella seuraavasti. (Hyvän metsänhoidon suositukset 2014, 229.): Metsämaa on puun tuottamiseen käytettyä tai käytettävissä olevaa maata, jolla puuston keskimääräinen vuotuinen kasvu on suotuisimpien kasvuolojen vallitessa ja suositeltavaa kiertoaikaa noudatettaessa vähintään yksi kuutiometri hehtaarilla. Kitumaa on puun tuottamiseen käytettyä tai käytettävissä olevaa maata, jolla puuston keskimääräinen vuotuinen kasvu on 100 vuoden kiertoaikaa käytettäessä alle yksi mutta vähintään 0,1 kuutiometriä hehtaarilla. Joutomaa on lähes puutonta maata, jossa puuston keskimääräinen vuotuinen kasvu on 100 vuoden kiertoaikaa käytettäessä alle 0,1 kuutiometriä hehtaarilla. Muuta metsätalousmaata ovat metsätalouteen kuuluvat metsäautotiet, metsätalouden pysyvät varasto- ja tonttialueet, metsäkokonaisuuteen kuuluvat sorakuopat, riistapellot, turpeennostopaikat yms. Seuraavilla alueilla voi olla metsätalousmaata, mutta metsälain (1085/2013) 2 :n 1 momentin mukaisesti niillä ei kuitenkaan sovelleta metsälakia:

15 10 1) luonnonsuojelulain (1096/1996) nojalla muodostetuilla suojelualueilla, valtion luonnonsuojelutarkoitukseen hankkimilla alueilla, eikä muilla valtion omistamilla alueilla, joita hoidetaan Metsähallituksen tai valtion maata hallinnoivan viranomaisen suojelupäätöksen mukaisesti; 2) maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) mukaisessa kaavassa suojelualueeksi osoitetulla alueella; 3) erämaalain (62/1991) mukaisilla alueilla muutoin kuin tämän lain 12 :n 1 momentin osalta; 4) asemakaava-alueilla lukuun ottamatta maa- ja metsätalouteen osoitettuja alueita; 5) alueilla, joilla on voimassa toimenpiderajoitus asemakaavan laatimiseksi; 6) oikeusvaikutteisen yleiskaavan alueella lukuun ottamatta maa- ja metsätalouteen ja virkistyskäyttöön osoitettuja alueita; 7) puolustusvoimien ampuma-alueiden maalialueilla. Sen estämättä mitä tässä laissa säädetään, vahingoittuneet puut on poistettava siten kuin metsätuhojen torjunnasta annetussa laissa (1087/2013) säädetään. 3.3 Metsälain määritelmät Metsälain (1085/2013) 2 a :ssä on määritelty monia metsälaissa olevia käsitteitä (liite 1). Metsien hoidosta ja käytöstä annetun valtioneuvoston asetuksen (1308/2013) 1 :ssä on lisäksi omat määritelmänsä (liite 2).

16 11 4 MAANKÄYTTÖMUODON MUUTTAMINEN 4.1 Oikeus muuttaa maankäyttömuotoa Metsälain (1085/2013) 3 :n mukaan metsälaki ei estä metsätalousmaan ottamista muuhun käyttöön. Kyseessä on ilmoituksenvarainen toimenpide, ellei muu lainsäädäntö säädä toimenpidettä luvanvaraiseksi. Metsänkäyttöilmoituksessa on vain annettava tieto uudesta käyttötarkoituksesta mutta säännöksissä ei edellytetä maanomistajan esittävän mitään todistelua ilmoituksensa todenperäisyydestä tai toteuttamismahdollisuuksistaan. Metsälaissa ei lainvalvojalle ole annettu oikeutta tarkoituksenmukaisuusharkintaan, eli harkintaan, että onko maankäyttömuodon muutos taloudellisesti tai ympäristöllisesti järkevä. Voidaan vain valvoa, että onko muutos todellinen, jolloin selvästi mahdottomiin hankkeisiin voidaan puuttua etukäteen. (Kiviniemi 2015, 287.) Milloin metsätalousmaan muuhun käyttöön ottaminen sisältää sellaisen toimenpiteen, johon vaaditaan viranomaisen lupa, niin alueeseen sovelletaan tämän lain säännöksiä siihen saakka, kunnes luvan myöntämistä koskeva päätös on saanut lainvoiman tai kunnes lupaviranomainen on toimivaltansa rajoissa antanut suostumuksensa tällaiselle toimenpiteelle. (Metsälaki 1085/2013, 3.) Jos 3 momentissa tarkoitettu hakkuu tai muu toimenpide todetaan tapahtuneeksi vastoin tämän lain säännöksiä, tulee syyteharkinnassa ja korjaavia toimenpiteitä koskevassa arvioinnissa harkita, että onko aie ottaa alue muuhun käyttöön ollut todellinen ja, että onko peruuntuminen johtunut sellaisesta esteestä tai syystä, johon ei ole voinut kohtuudella varautua. (Metsälaki 1085/2013, 3.) 4.2 Maankäyttömuodon muutoksen edellytykset Metsälaista riippumatta muu lainsäädäntö voi tehdä maankäyttömuodon muutoksen luvanvaraiseksi. Tavallisimpia lupia ovat rakennus- ja maa-aineslupa. Luvan-

17 12 varaisten hankkeiden alueilla sovelletaan metsälakia siihen saakka kunnes lupa on lainvoimainen tai kunnes lupaviranomainen on toimivaltansa nojalla antanut suostumuksensa maankäyttömuodon muutosta tarkoittavalle toimenpiteelle. Metsälakia sovelletaan tosin vain kaavoittamattomien haja-asutusalueitten rakennuspaikoilla, asemakaavojen maa- ja metsätalousalueilla ja oikeusvaikutteisten yleiskaavojen maa- ja metsätalouteen ja virkistyskäyttöön osoitetuilla alueilla. (Kiviniemi 2015, 286.) Rakennustarkoituksia tai piha-alueita varten tehtävät hakkuut ovat tavallisimpia maankäyttömuodon muutoksia. Vaikea on arvioida, että miten suuri alue katsotaan rakennuspaikan kuten esim. maatilan talouskeskuksen tai loma-asunnon pihaalueeksi, jolloin metsälaki syrjäytyy. Rajanveto riippuu täysin olosuhteista mutta puolta hehtaaria pienempiin hakkuisiin ei yleensä ole puututtu. Toisinaan esitetään, että piha-alueeksi tarvitaan selvästi enemmän maata. Tällöin metsänomistajalta voidaan pyytää selvitystä, että millaisesta käyttötarpeesta on kyse. Vaikka metsälakia sovellettaisiinkin piha-alueen ulkopuolella, niin mahdollistaa metsälain 5 sielläkin kohteen erityisluonteen edellyttämät hakkuut. (Kiviniemi 2015, ) Metsälain 3 :n 2 momentista seuraa, että uusien rakennustonttien osalta maankäyttömuodon muutoshakkuu voidaan aloittaa vasta kun rakennuslupa on lainvoimaisesti myönnetty. Mikäli hakkuu halutaan aloittaa aiemmin, niin yksi vaihtoehto on hakea rakennuslupa mahdollisimman aikaisin. Toinen vaihtoehto on toteuttaa aluksi metsälain yleisten hakkuusäännösten mahdollistamat hakkuut ja jatkaa niitä rakennusluvan saamisen jälkeen, jolloin metsänkäyttöilmoitusta on tarkistettava, koska hakkuutapa muuttuu aiemmin ilmoitetusta. Kolmas vaihtoehto on hakea ensin maisematyölupa, jos alueella on kaavoituksesta johtuva toimenpiderajoitus. Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 72 mahdollistaa kaivamisen, louhimisen, puiden kaatamisen tai muun näihin verrattavan rakentamista valmistelevan toimenpiteen suorittamisen maisematyölupamenettelyn avulla. Maisematyölupa on tuolloin myös metsälain 3 :n 2 momentissa edellytetty lupa. (Mt.)

18 Käsittelykielto maankäyttömuodon muutoksessa Maaseutuvirasto voi metsälain (1085/2013) 16 :n perusteella kieltää metsäkeskuksen esityksestä toimenpiteen toistaiseksi tai määräajaksi, jos se epäilee, ettei toimenpide ole metsälain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten mukainen. Metsäkeskus voi em. metsälain 16 a :n perusteella antaa väliaikaisen käsittelykiellon enintään 30 päiväksi, jos metsälain 16 :n 1 momentissa tarkoitetun käsittelykiellon edellytykset täyttyvät ja painavat syyt sitä vaativat. Käsittelykielto voidaan antaa vain harvoin, koska maankäyttömuodon muutos on pääsääntöisesti laillinen sen taloudellisesta tai ympäristöllisestä tarkoituksenmukaisuudesta riippumatta. On nimittäin hyvin vaikea etukäteen väittää tai näyttää toteen, ettei maata tulla lain sallimassa neljässä vuodessa ottamaan muuhun käyttöön. Käsittelykiellon tueksi voitaneen esittää perusteita esimerkiksi, jos samalla maanomistajalla on muita vastaavia toteuttamatta jääneitä maankäyttömuodon muutoshankkeita. Näin myös silloin, jos toimenpide vaatii muun viranomaisen luvan, eikä lainvoimaista lupapäätöstä tai lupaviranomaisen päätöstä ole. Käsittelykielto voidaan antaa epäiltäessä metsälain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten rikkomista. Muiden uhkien torjumiseksi ei sitä voi antaa. (Kiviniemi 2015, 290.) 4.4 Toimenpiteet neljän vuoden määräajan jälkeen Metsälain 3 :n 3 momentin mukaan metsänomistajalla on hakkuun tai muun toimenpiteen päättymisestä neljä vuotta aikaa toteuttaa maankäyttömuodon muutos. Vasta tämän neljän vuoden määräajan jälkeen alueeseen ja sillä suoritettuun hakkuuseen tai muuhun toimenpiteeseen sovelletaan jälleen metsälakia. Esimerkiksi rakennushankkeen tosiasialliseksi muuhun käyttöön ottamiseksi voitaisiin metsälain perustelujen mukaan katsoa perustustöiden toteuttamisen. Pellonraivauksessa uutta oikeuskäytäntöä ei ole mutta aikaisemman yksityismetsälain soveltamiskäy-

19 14 tännön mukaan voidaan maankäyttömuodon katsoa muuttuneen kun ensimmäinen sato on korjattu. (Kiviniemi 2015, 290.) Metsälaki ei tunne oikeusohjetta sen varalle, että maankäyttömuodon muutostarve ilmenee hakkuun jälkeen mutta ennen uudistamisvelvollisuuden loppuun saattamista. Myös tuolloin on syytä tehdä uusi metsänkäyttöilmoitus, vaikkei metsälain 14 sisälläkään säännöksiä tällaisen ilmoituksen tekemisestä tai sen oikeusvaikutuksista. Monesti maankäyttömuodon muutostarve tulee tietoon vasta useita vuosia hakkuun jälkeen. Tällöinkin alue pitäisi ottaa muuhun käyttöön neljässä vuodessa hakkuun päättymisestä lukien, jos metsälain 3 :n 3 momentin sanamuotoa noudatetaan. Tällaisessa tilanteessa voitaneen määräaikaa soveltaa joustavasti. (Kiviniemi 2015, 287.) Metsälaissa tai sen perusteluissa ei ole määritelty toimenpiteen päättymisestä. Samassa hakkuuhankkeessa saattaa olla useita metsikkökuvioita, joita hakataan eri aikoina, vuosienkin väliajoin. Metsälain 8 :ssä katsotaan uudistushakkuun päättyneeksi kun puunkorjuun seurauksena käsittelyalueelle on syntynyt yli 0,3 hehtaarin avoin alue. Siten voitaneen päätellä, ettei metsälaissa tarkoiteta hakkuun päättymisellä koko hakkuuhankkeen päättymistä vaan jonkun tietyn vaiheen päättyminen riittää. Mikäli tuolloin havaitaan, ettei maankäyttömuotoa olekaan muutettu, niin ensi vaiheessa on selvitettävä kolme seikkaa. (Kiviniemi 2015, 290.): 1. Onko hakkuu ollut metsälain vastainen (Metsälaki 5, 5 b, 10 a, 10 b, 12 tai 13 )? 2. Onko hakkuun jälkeen laiminlyöty uuden puuston aikaansaamisvelvoite (Metsälaki 5, 5 a tai 8 )? 3. Onko erityisen tärkeän elinympäristön ominaispiirteitä vahingoitettu muutoin kuin hakkuulla (Metsälaki 10 a ja 10 b )? Toimenpiteitä on harkittava metsälain 5 luvun ja rikoslain 48 a luvun mukaisten seuraamusten määräämiseksi, jos on syytä epäillä, että metsälakia on rikottu em. tavoilla. Metsänkäyttöilmoituksessa on annettava tieto uudesta käyttötarkoituksesta ja siitä, että onko käyttömuodon muutokselle myönnetty viranomaisen lupa, jos metsäta-

20 15 lousmaata otetaan metsälain 3 :ssä tarkoitettuun muuhun käyttöön. Maankäyttömuodon muutokseen liittyvien mahdollisten lupien hankinnasta vastaa hakija. Metsänuudistamisen valvonnan yhteydessä selvitetään neljä vuotta vanhojen maankäyttölajin muutosilmoitusten todellinen tilanne metsäkeskuksen kartta-, ilmakuva- ja metsävaratietojen avulla ja tarvittaessa maastotarkastuksin. Pellonraivausten osalta selvitetään todellinen muutos tarvittaessa kunnan maatalousviranomaiselta. (Metsäkeskuksen työohjeet 2014.) 5 METSÄLAIN METSÄNHOIDOLLISET LÄHTÖKOHDAT 5.1 Talousmetsien käsittelyn päälinjat Metsälain 5 ja 5 a :t sisältävät lain talousmetsien käsittelyn päälinjat. Em. pykälät ovat luvussa kaksi, joka on otsikoitu: Puunkorjuu ja metsän uudistaminen. Otsikko on johdonmukainen, koska metsälaki ei velvoita ketään hoitamaan metsiään. Rajoitteita ja velvoitteita tulee vain, jos korjaa puustoa. Pääsääntöjä on kolme (Kiviniemi 2015, 294.): 1. Kasvatushakkuu on tehtävä siten, että sen jälkeen käsittelyalueelle jää riittävästi kasvatuskelpoista puustoa tasaisesti jakautuneena. (Metsälaki 5 1.) 2. Uudistushakkuun päättymisestä seuraa metsän uudistamisvelvoite. (Metsälaki 5 a 1.) 3. Puunkorjuu on toteutettava niin, että vältetään käsittelyalueelle kasvamaan jätettävän puuston vaurioitumista. Lisäksi on vältettävä aiheuttamasta puuston kasvuolosuhteita heikentäviä maastovaurioita. (Metsälaki 6.) Metsälain (1085/2013) 2 a :n mukaan puunkorjuulla tarkoitetaan puiden kaatoa tai katkomista, sekä korjattavan puun kuljetusta käsittelyalueelta välivarastolle. Metsälain 5 :n 1 momentin mukaan kasvatushakkuun jälkeen on käsittelyalueelle jäätävä riittävästi kasvatuskelpoista puustoa tasaisesti jakautuneena. Sen jälkeen lainkohdassa on esitetty riittävyyden arviointiperusteet, mitkä ovat hakkuualueen

21 16 sijainti, kasvupaikka, kasvatushakkuun toteuttamistapa ja puuston valtapituus. Metsälaissa ei ole määritelty, että minkä tuloksen riittävyydestä on kyse eli mitä talousmetsissä tavoitellaan. Tämä tavoitteenasettelu olisi pitänyt säätää laissa. Arviointiperusteet ovat eri asia kuin tavoite, jonka toteutumista arvioidaan. (Kiviniemi 2015, 294.) Riittävyyskäsitteen tulkinnalle ei ole enää vuoden 2014 alussa voimaantulleen lainmuutoksen jälkeen ratkaisevaa merkitystä, koska metsänomistajalle on annettu hyvin laaja harkintavalta sekä kasvatus- että uudistushakkuun toteuttamisesta. Valtioneuvoston asetuksen nojalla voidaan kasvatushakkuissakin metsät hakata hyvin harvoiksi ja kaikki metsät voidaan metsälain estämättä myös uudistaa riippumatta niiden kehitysvaiheesta. Tästä voidaan päätellä, että hyvin vähäinenkin metsänhoidollinen vaatimustaso katsotaan nykyisin riittäväksi. Matala vaatimustaso on johdonmukainen, koska lainmuutokseen johtaneen hallituksen esityksen mukaan puuntuotannon ylijäämä oli noin neljännes metsien kestävästä hakkuukertymästä. (Kiviniemi 2015, 295.) 5.2 Tarkastelutapa muuttunut Metsälain (1085/2013) 5 ja 8 :ien mukaan tavanomaisten talousmetsien kasvatushakkuut ja uudistamisvelvoitteen täyttäminen arvioidaan käsittelyalueittain, eikä esimerkiksi puittain, puuryhmittäin tai metsikkökuvioittain. Käsittelyalueella tarkoitetaan metsälain 2 a :n määritelmän mukaan metsikkökuviota tai kartalle rajattua aluetta, jolla tehdään samantyyppisiä hakkuu- tai muita metsänhoitotoimenpiteitä pääasiassa koko alueella. Käsittelyalueeseen voi sisältyä useampia metsikkökuvioita tai niiden osia. Metsikkökuviolla tarkoitetaan vakiintuneesti kasvupaikaltaan tai puustoltaan yhtenäistä metsän osaa. Käsittelyalueen määrittely on tuullut metsälakiin vuoden 2014 alusta lukien. Aiemmin käsittely-yksikön muodosti metsikkökuvio, joka määräytyi metsällisten olosuhteitten perusteella mutta nykyisin käsittelyalue määräytyy siis suoritettavan toimenpiteen perusteella. (Kiviniemi 2015, 296.)

22 17 Uudet säännökset ovat epäjohdonmukaisia ja vaikeaselkoisia, koska useissa lain ja asetusten kohdissa velvoitetaan kuitenkin metsikkökuviokohtaiseen arviointiin. Vaikka siis metsälain 5 :ssä puhutaan kasvatushakkuiden arvioinnista käsittelyalueittain, niin velvoittaa lain 14 ilmoittamaan kasvatushakkuutiedot kuvioittain. Valtioneuvoston asetuksen 2 :n 1 momentin mukaan puuston määrä arvioidaan koko käsittelyalueelta, mutta asetuksen liitteessä on harvennustiheydet määritelty kasvupaikan ravinteisuuden mukaisesti, mikä merkitsee metsikkökuviokohtaista tarkastelua. On todennäköistä, että säännöksiä selkeytetään aikanaan. Siihen mennessä on syytä noudattaa yleisiä laintulkintaperiaatteita. Mikäli samanarvoiset säännökset ovat keskenään ristiriidassa, niin lainvalvonnassa on noudatettava sitä, mikä tuo valvonnan kohteelle lievemmän lopputuloksen. (Mt.) Metsälain 5 :n 1 momentissa ja 5 a :n 1 momentissa määritellään vain hakkuutavat, kasvatushakkuu ja uudistushakkuu, mutta metsiä ei jaeta metsätaloudessa vakiintuneella tavalla kehitettäväksi kelvollisiin ja muihin metsiin tai kasvatettaviin ja uudistettaviin metsiin. Tämä johtuu siitä, että uudistuskypsässäkin metsässä voi tehdä kasvatushakkuun ja metsänhoidollisesti kasvatettaviksi määriteltävissä metsissä voi tehdä uudistushakkuun. Metsälaki ei myöskään tunne vajaatuottoisen metsän käsitettä, vaikka vajaatuottoisuus on yksi metsätalouden tärkeimpiä mittapuita. (Kiviniemi 2015, ) Uitamo (2013) pohtii kehitysluokkia ja vajaatuottoisuutta seuraavasti: Säädökset eivät tunne kehitysluokkia. Puusto on eri-ikäisrakenteinen, jos latvusto ei jakaannu selviin jaksoihin, vaan muodostuu eri jaksojen eri-ikäisistä ja erikokoisista puista. Puuntuotannon kannalta taloudellisesti vajaatuottoinen metsikkö voi olla jatkokasvatuksen kannalta kehityskelpoinen tai kehityskelvoton. Taloudellisesti vajaatuottoinen metsikkö on kehityskelvoton, kun sen odotettavissa oleva arvokasvu on niin alhainen, että uudistaminen on kannattavampaa kuin jatkokasvattaminen. Kehityskelpoinen se on, kun odotettavissa oleva arvokasvu, ottaen huomioon mahdolliset metsänhoitotoimenpiteet, on vajaatuottoisuudesta riippumatta niin suuri, että kasvattaminen on kannattavampaa kuin välitön uudistaminen.

23 18 KUVA 1. Metsälain mukaiset hakkuuvaihtoehdot (Kiviniemi 2015, 297.) 5.3 Kasvatushakkuut Erityyppiset kasvatushakkuut Metsälain 2 :n mukaan kasvatushakkuulla tarkoitetaan puunkorjuuta, joka tehdään alueelle jäljelle jäävän puuston kasvattamiseksi taikka tämän ohella myös uuden taimiaineksen syntymistä edistävällä tavalla. Kasvatushakkuuta on siis kahta tyyppiä (Kiviniemi 2015, 298.): 1. Jäljelle jäävän puuston kasvattamista edistävät kasvatushakkuut. 2. Jäljelle jäävän puuston kasvattamista ja uuden taimiaineksen syntymistä edistävät kasvatushakkuut.

24 Kasvatushakkuun tekotapa Kasvatushakkuu on tehtävä siten, että kasvatushakkuun jälkeen käsittelyalueelle jää riittävästi kasvatuskelpoista puustoa tasaisesti jakautuneena. Kasvatushakkuussa jätettävän kasvatuskelpoisen puuston riittävän määrän arvioinnissa otetaan huomioon käsittelyalueen maantieteellinen sijainti, kasvupaikka, kasvatushakkuiden toteuttamistapa sekä valtapituus, jolla tarkoitetaan hehtaarin sadan paksuimman puun pituuden aritmeettista keskiarvoa. (Metsälaki 1085/2013, 5.) Mikäli metsä on jo ennestään hyvin harva, niin siinä ei mahdollisesti voi lainkaan tehdä kasvatushakkuuta vaan ainut talousmetsän hakkuuvaihtoehto on uudistushakkuu. (Kiviniemi 2015, 298.) Kasvatushakkuusta aiheutuu metsän uudistamisvelvoite, jos jäljelle jäävän puuston määrä ja laatu eivät ole riittävät puuston kasvattamiseksi edelleen. Uudistamisvelvoite täyttyy, kun alueelle on saatu taimikko metsälain 8 :n mukaisesti. Kasvatushakkuussa uudistamisvelvoite syntyy vain siinä tapauksessa, että kasvatushakkuun jälkeen käsittelyalueelle ei jää riittävää määrää kasvatuskelpoista puustoa. Lähinnä kaiketi teoreettista mielenkiintoa on sillä, että voisiko kasvatushakkuun toteuttaminen sellaisella käsittelyalueella, jolla ei ennen hakkuuta ole riittävää kasvatuskelpoista puustoa (esim. kasvatuskelvoton puulaji), aiheuttaa metsänuudistamisvelvoitteen syntymisen. Kasvatushakkuita koskevan metsälain 5 :n sanamuodon perusteella näin näyttäisi käyvän. Kun toteutettu kasvatushakkuu ei kuitenkaan muuttaisi tilannetta; alueella ei ennen hakkuuta olisi ollut riittävästi kasvatuskelpoista puustoa, eikä sitä olisi riittävästi myöskään hakkuun jälkeen. Siten tuntuisi oudolta, että uudistamisvelvoite syntyisi hakkuun seurauksena. Mikäli siis kysymyksessä on ollut kangasmaan hieskoivikko, jossa kasvatuskelpoista puustoa ei ole ollut riittävästi myöskään ennen kasvatushakkuuta, niin lienee selvää, että uudistamisvelvollisuutta ei synny. Jos sen sijaan kangasmaan kasvatushakkuussa jätetään kasvamaan hieskoivut, vaikka ainekset kasvatuskelpoisista puista (mm. mänty) koostuvaan metsään olisivat olleet olemassa, niin uudistamisvelvollisuus luonnollisesti syntyy. (Uitamo, 2013.)

25 20 Jos käsittelyalueeseen sisältyy yhtenäinen metsälain 8 :n mukainen taimikko, niin taimikon muodostamaa aluetta ei lasketa mukaan käsittelyalueen puuston riittävyyttä arvioitaessa. Valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin kasvatushakkuussa jätettävän kasvatuskelpoisen puuston riittävästä laadusta, määrästä ja jakautumisesta kasvatushakkuun toteuttamistavan mukaisesti maan eri osissa ja erilaisilla kasvupaikoilla Kasvatuskelpoinen puusto Kasvatuskelpoisella puulla tarkoitetaan metsälain (1093/1996) 8 a :ssä tarkoitetun puulajin latvukseltaan elinvoimaista puuta, jossa ei ole vaurioita ja jonka rinnankorkeusläpimitta on vähintään seitsemän senttimetriä (Valtioneuvoston asetus 1308/2013, 1 ). Edellä 8 :n 1 momentissa tarkoitetussa metsän uudistamisessa taimikon saa perustaa männyn, kuusen, rauduskoivun, haavan, siperianlehtikuusen, vaahteran, tervalepän, tammen, kynäjalavan, vuorijalavan, metsälehmuksen, saarnen ja hybridihaavan alkuperältään ja kasvupaikalle sopivilla taimilla tai siemenillä. Taimikon saa perustaa hieskoivun taimilla tai siemenillä vain turv la, kangasmaiden soistuneissa osissa ja tiiviillä savi- tai hiesuvaltaisilla mailla. Muilla kasvupaikoilla hieskoivua voidaan käyttää sen kasvupaikasta ja alueen maantieteellisestä sijainnista riippuen täydentävänä puulajina. (Metsälaki 1085/2013, 8 a.) Säännöksistä tai niiden perusteluista ei selviä, että voisiko hieskoivun hyväksyä täydentäväksi puulajiksi myös kasvatushakkuissa. Luettelossa ei siis ole esim. harmaaleppää, pihlajaa, pajua tai tuomea mutta metsälain 8 a hyväksyy myös muut kuin luettelossa mainitut puulajit, jos metsänkäyttöilmoituksessa esitetään riittävä selvitys niiden kasvatuskelpoisuudesta ja alkuperän soveltuvuudesta alueen olosuhteisiin. (Kiviniemi 2015, )

26 Kasvamaan jätettävän puuston määrä Harvennusvoimakkuus on ainut kasvatushakkuiden suorittamistapaa rajoittava vaatimus, minkä noudattamista voidaan selkeästi arvioida säädösten pohjalta. (Kiviniemi 2015, 299.) Kasvatushakkuun jälkeen metsikössä on oltava vähintään valtioneuvoston asetuksen liitteen A- tai B-kohdan (liite 3) mukainen määrä kasvatuskelpoista puustoa. Liitteen A- tai B-kohdan mukainen puuston määrä arvioidaan koko käsittelyalueelta. Puunkorjuuta varten tehdyt ajourat sekä ojat ja ojalinjat luetaan metsikön pinta-alaan kasvatuskelpoisen puuston määrää mitattaessa. (Valtioneuvoston asetus 1308/2013, 2.) Valtioneuvoston asetuksen (1308/2013) mukaan ojitetulla turv la kasvatuskelpoisen puuston määrä voi kasvatushakkuun jälkeen olla liitteen A- tai B- kohdan (liite 3) määrää enintään 20 prosenttia alhaisempi. Vähimmäismäärä voidaan myös kasvupaikan kallioisuuden tai muun erityisen syyn vuoksi alittaa. Tällainen erityinen syy on esitettävä metsälain 14 :ssä tarkoitetussa metsänkäyttöilmoituksessa. Mikäli käsittelyalueeseen sisältyy yhtenäinen, metsälain vaatimukset täyttävä taimikko, niin metsälain (1085/2013) 5 :n 3 momentin mukaan taimikon muodostamaa aluetta ei lasketa mukaan puuston riittävyyttä arvioitaessa. Metsälain 5 b :ssä tarkoitetuissa erityiskohteissa toteutetussa puunkorjuussa käsittelyalueilla kasvatuskelpoisen puuston vähimmäismäärä määritetään käsittelyalueen käyttötarkoituksen, kasvupaikan ja kasvatettavien puulajien ominaisuuksien mukaan. (Valtioneuvoston asetus 1308/2013, 2.) Ennen hakkuuta olleita selviä aukkoja ja harvapuustoisia alueita ei käytännössä oteta huomioon pohjapinta-alan arvioinnissa, sillä metsäkeskuksen maastotarkastusohjeessa ( , s. 25) mainitaan: Jos runkoluku ja pohjapinta-ala ovat alle suositusten, mutta lähtöpuusto on ollut selvästi ryhmittäistä ja luontaisesti aukkoista, niin arvostelu voi olla hyvä, jos toteutettu hakkuu on ryhmissä suositusten mukainen.

27 Eri-ikäisrakenteinen metsänkasvatus Kasvatushakkuun lainmukaisuutta arvioidaan eri tavalla riippuen siitä, että onko kyseessä tasaikäisrakenteinen vai eri-ikäisrakenteinen metsänkasvatus. Valtioneuvoston asetuksen liitetaulukko on kuitenkin ainut säädös, mikä tuntee nämä käsitteet. Eri-ikäisrakenteisessa metsän kasvatuksessa on tavoitteena edistää myös uuden taimiaineksen syntymistä. Metsälain 2 a :n 3 kohdassa jaetaankin kasvatushakkuut kahteen tyyppiin, mitkä ovat (Kiviniemi 2015, ): 1. Jäljelle jäävän puuston kasvattamista edistävät hakkuut. 2. Hakkuut, joissa jäljelle jäävän puuston kasvattamisen ohella edistetään myös uuden taimiaineksen syntymistä. Asetuksen liitteen kieliasu viitta siihen, että hakkuutavan valinta riippuisi siitä, että oliko käsittelyalue ennen hakkuuta tasaikäisrakenteinen vai eri-ikäisrakenteinen tai onko kohteella edellytykset käytettävään hakkuutapaan. Näin ei kuitenkaan ole tarkoitettu ja tämä ilmenee valtioneuvoston asetuksen liitteen B kohdan johdantolauseesta. Sen mukaan pelkästään metsänkäyttöilmoitukseen tehty merkintä eriikäisrakenteisesta metsänkasvatuksesta antaa oikeuden hakata metsä harvemmaksi kuin tasaikäisrakenteisessa metsänkasvatuksessa. (Kiviniemi 2015, 303.) Uuden taimiaineksen saaminen ennestään olevan puuston alle on monilla kohteilla vaikeaa ja käytännön kokemustakin on toistaiseksi vähän. Sen takia säännöksiin on ollut vaikea kirjoittaa yleisiä tunnusmerkkejä kohteista ja menetelmistä, joiden perusteella uudistamisvarmuutta voitaisiin arvioida etukäteen tai hakkuun jälkeenkään. Ilmeisesti tämän takia metsälaki tai valtioneuvoston asetus eivät rajoita eriikäisrakenteisen metsänkasvatuksen kohdevalintaa ja tarkkoja säännöksiä on vain harvennusvoimakkuudesta. Säännöksiä ei ole poistettavan tai jäljelle jätettävän puuston puulajisuhteistakaan taikka painottumisesta eri latvuskerroksiin. Edellytyksenä ei myöskään ole, että alueella olisi ennen hakkuuta syntynyttä taimikkoa. (Kiviniemi 2015, 303.)

28 Pienaukkohakkuut ja poimintahakkuut Metsälain uudistusesityksen perusteluissa jaetaan eri-ikäisrakenteisen metsän hakkuumenetelmät pienaukkohakkuisiin ja poimintahakkuisiin mutta tätä jakoa ei ole säädösteksteissä. Pienaukkohakkuiden yleinen sallittavuus kasvatushakkuissa selviää valtioneuvoston asetuksen 3 :stä, minkä mukaan käsittelyalueen sisällä voi olla enintään 0,3 hehtaarin kokoisia yhtenäisiä alueita, missä on vähän tai ei lainkaan kasvatuskelpoista puustoa tai taimikkoa. Pienaukkohakkuut ovat siis kasvatushakkuita eivätkä uudistushakkuita ja asetuksen 3 näyttäisi sallivan niiden teon kaikissa kasvatushakkuissa, kunhan puuston vähimmäismäärää ei käsittelyalueella aliteta. Ajatuksena on, että tämän kokoisen ja tätä pienempien alueitten luontainen uudistumisvarmuus on niin hyvä, ettei niillä tarvita metsälaissa erityistä uudistamisvelvollisuutta. (Kiviniemi 2015, 304.) Metsä on uudistettava metsälain 5 :n mukaan, jos hakkuussa muodostuu yli 0.3 hehtaarin suuruinen avoin alue. Perusteluidensa valossa on lainkohtaa tulkittava niin, ettei 0,3 hehtaaria tai sitä pienempää aukeaksi hakattua aluetta tarvitse uudistaa edes saarissa, peltosaarekkeilla tai muillakaan paikoilla, joilla ei ole reunametsää tai siemenpuitakaan. (Kiviniemi 2015, 304.) Suomen metsäkeskuksen johtava lakiasiantuntija Janne Uitamo (2014) kertoo metsäkeskuksen Metsään lehdessä pienaukkoasiasta muun ohella seuraavasti: Pienaukkohakkuulla käsiteltävällä alueella harvennetaan puustoa ja tehdään pieniä avoimia alueita, joilla ei ole kasvatuskelpoista puustoa tai taimikkoa. Pienaukkojen tulee jakautua käsittelyalueelle tasaisesti ja niiden välialueilla on oltava kasvatuskelpoista puustoa niin paljon, että käsittelyalueella, johon sisältyvät sekä pienaukot, että niiden välialueet on kokonaisuutena arvioituna puustoa riittävästi. Pienaukon pinta-ala voi olla enintään 0,3 hehtaaria. Tätä suuremmat puunkorjuussa syntyvät avoimet alueet ovat uudistushakkuita, joihin liittyy metsälaissa

29 24 säädetty puuston uudistamisvelvoite. Pienaukoilla uudistamisvelvoitetta ei ole mutta laissa ei luonnollisestikaan kielletä aktiivisia uudistamistoimenpiteitä, jos niitä halutaan tehdä. Uudistamisvelvollisuus kohdistuu ensisijaisesti pienaukkoihin, jos pienaukkohakkuussa puuston vähimmäismäärä käsittelyalueella alittuu. Pienaukko lakkaa olemasta aukko kun siihen muodostuu metsälaissa säädetty vakiintunut taimikko, jonka keskipituus on vähintään 0,5 metriä ja, jonka kehittymistä muu kasvillisuus ei välittömästi uhkaa. Taimettunutta pienaukkoa voidaan tämän jälkeen laajentaa uudella pienaukolla esim. poistamalla alkuperäisen pienaukon laidoilta puustoa, jonka alle on jo syntynyt taimia. Aluetta, jolle vakiintunut taimikko on jo muodostunut, ei enää lasketa muuhun käsittelyalueeseen arvioitaessa puuston riittävyyttä uuden pienaukkohakkuun jälkeen. Pienaukkojen edellytetään jakautuvan tasaisesti käsittelyalueelle mutta niiden lukumäärää ja etäisyyttä toisistaan ei ole säännelty (Uitamo, 2013). KUVA 2. Kasvatushakkuiden vaihtoehdot (Kiviniemi 2015, 305.)

30 Kasvamaan jätettävän puuston jakautuminen Kasvatushakkuu on tehtävä siten, että kasvatushakkuun jälkeen käsittelyalueelle jäävä kasvatuskelpoinen puusto on luontaiset kasvuolosuhteet huomioiden tasaisesti jakautunut. Käsittelyalueen sisällä voi kuitenkin olla tasaisesti jakautuneena enintään 0,3 hehtaarin yhtenäisiä alueita, joilla on vähän tai ei lainkaan kasvatuskelpoista puustoa tai joilla ei ole 11 :n 2 momentin mukaisesti taimikkoa. (Valtioneuvoston asetus 1308/2013, 3.) Säännöksissä ei ole mittapuuta puuston tasaisen jakautumisen arvioimiseksi, mutta metsänhoidossa vakiintuneiden koealamenetelmien avulla sitäkin voidaan periaatteessa valvoa. Puustoltaan ennestään epätasaisissa metsissä hakkuu ei ole ainakaan tältä osin lainvastainen, ellei epätasaisuus ole hakkuussa suurentunut. (Kiviniemi 2015, 306.) Metsäkeskuksen maastotarkastusohjeessa (2015, s ) kerrotaan, että tasaikäisrakenteisen metsän hakkuun perusmittaustapa on systemaattinen koealojen mittaus. Muita mittaustapoja käytetään vain erikoistapauksissa ja selkeissä kohteissa. Systemaattinen koealojen mittaus aloitetaan määrittämällä mitattavan alueen pisimmän halkaisijan muodostama keskilinja, jolta koealat mitataan. Koealaväli määräytyy kuvion pinta-alan perusteella ja mitattavien koealojen määrä on oltava vähintään viisi kappaletta. Minimi tulee käytettäväksi vain pienillä kuvioilla. Mikäli mittaustulos on ns. rajatapaus, niin koealoja mitataan lisää täydentäviltä koealalinjoilta. Saman maastotarkastusohjeen (s. 17) mukaan eri-ikäisrakenteisten kasvatushakkuiden tarkastuksessa valitaan käsittelyalueelta edustava koealaotos (4 8 koealaa/käsittelyalue). Puusto ositellaan puulajeittain kolmeen ositteeseen (mänty/kuusi/lehtipuu) ja läpimitoittain kolmeen ositteeseen (alle 7 cm, 7-16 cm ja yli 16 cm). Mikäli yo. menetelmällä puiden pohja-pinta-ala jää alle valtioneuvoston asetuksen liitetaulukon minimipohja-alan, niin alueella tehdään tarkempi mittaus.

31 Kasvamaan jätettävän puuston laatu Kasvatushakkuussa on ensisijaisesti jätettävä kasvamaan hyväkasvuisia ja hyvälaatuisia puita. Elinkelvottomia ja asetuksen 5 :ssä tarkoitettuja vaurioituneita puita ei lueta kuuluviksi kasvatuskelpoiseen puustoon. (Valtioneuvoston asetus 1308/2013, 4.) Säännökset sallivat kasvatushakkuun tekemisen kaikilla kasvupaikoilla minkä tahansa metsälain 8 :ssä tarkoitetun puulajin hyväksi kunhan puut ovat hyväkasvuisia ja -laatuisia ja kunhan hieskoivun erityisiä kasvupaikkavaatimuksia noudatetaan. Esim. kuusi sallitaan pääpuulajiksi karuillakin kasvupaikoilla, vaikka se kasvaa niillä huonosti. (Kiviniemi 2015, ) Säännösten vastainen kasvatushakkuu Metsälain 5 :n 2 momentin mukaan kasvatushakkuusta aiheutuu metsän uudistamisvelvoite, jos jäljelle jäävän puuston määrä ja laatu eivät täytä valtioneuvoston asetuksen vaatimuksia. Vuoden 2014 alun jälkeen ei kyseessä ole kuitenkaan metsälain 18 :n nojalla rangaistava metsärikkomus tai rikoslain 48 a luvun 3 momentissa rangaistavaksi säädetty metsärikos. Silti uudistamisvelvoite voidaan toteuttaa pakkotoimin metsälain 20 :n tarkoittamana korjaavana toimenpiteenä. (Kiviniemi 2015, 306.) Korjuuvauriot Metsälain (1085/2013) 6 :n mukaan puunkorjuu on toteutettava niin, että vältetään käsittelyalueelle kasvamaan jätettävän ja käsittelyalueen ulkopuolella kasvavan puuston vaurioitumista. Lisäksi on vältettävä aiheuttamasta puuston kasvuolosuhteita heikentäviä maastovaurioita. Valtioneuvoston asetuksen (1308/2013) 5 :ssä katsotaan puu korjuun seurauksena vaurioituneeksi, jos kasvatuskelpoisen puun puuaines on rikkoontunut tai puun

32 27 kuori on vaurioitunut yhdestä tai useammasta kohdasta rinnankorkeuden alapuolella yhteensä yli 12 neliösenttimetrin tai koko rungon alueella yhteensä yli 30 neliösenttimetrin laajuudelta. Juurivaurioita arvioitaessa otetaan huomioon vain yli kahden senttimerin paksuiset juuret, jotka ovat enintään yhden metrin päässä rungon keskipisteestä. Kasvatushakkuiden ja erityiskohteissa toteutettujen hakkuiden puunkorjuussa käsittelyalueelle jäävän puuston vaurioprosentti ei saa ylittää 15 prosenttia puunkorjuun jälkeen. Puuston vaurioprosentti lasketaan 1 momentin mukaisten vaurioituneiden puiden runkoluvun ja kaikkien runkolukuun luettavien puiden, joihin luetaan myös korjuussa vaurioituneet puut, suhteena. (Valtioneuvoston asetus 1308/2013, 5.) Kasvatushakkuissa ja erityiskohteissa puunkorjuun aiheuttamien urapainaumien keskimääräinen osuus ei saa ylittää kangasmaalla 20 prosenttia ja turvemaalla 25 prosenttia käsittelyalueen ajourien kokonaispituudesta. Urapainaumaksi katsotaan kangasmaalla yli metrin pituinen ja kenttäkerroksen alareunasta laskettava yli 10 senttimetriä syvä painauma. Turvemaalla urapainaumaksi katsotaan yli metrin pituinen turpeeseen leikkautunut yli 20 senttimetrin syvyinen painauma. (Valtioneuvoston asetus 1308/2013, 5.) Tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta aiheutunut korjuuvaurio on metsälain 18 :n mukaan rangaistava metsärikkomus. Tahallisuus ja törkeä huolimattomuus ovat kuitenkin harvinaisia; yleensä on kysymys ammattitaidon puutteesta, mikä ei ole rikos. Metsälain 20 :ssä säädettyjä korjaavia toimenpiteitä ei voida määrätä metsälain 6 :n rikkomisesta joten monissa tapauksissa korjuuvaurioiden aiheuttamisesta ei tule seuraamuksia metsälain nojalla. (Kiviniemi 2015, ) Elinkelvottomia ja valtioneuvoston asetuksen 5 :ssä tarkoitettuja vaurioituneita puita ei lueta kuuluviksi kasvatuskelpoiseen puustoon (Valtioneuvoston asetus 1308/2013, 4 ). Em. takia voi metsä jäädä asetuksessa sallittua harvemmaksi, vaikka pohjapintaala muutoin olisikin riittävä. Pienehkötkin korjuuvauriot voivat siis tehdä hak-

33 28 kuusta lainvastaisen. Seurauksena on ennen aikainen metsänuudistamisvelvoite ja kasvutappioita. (Kiviniemi 2015, 321.) Metsäammattilaisten keskusteluissa on esitetty sellainenkin väite, että korjuuvaurioita voi olla runsaastikin kunhan terveitä puita jää vähintään harvennusmallien alarajan verran. Tämä näkemys ei ole oikea, sillä metsälain 6 :n mukaan korjuuvaurioilta on suojeltava kasvamaan jätettävää puustoa. Lakitekstin mukaan asiaan ei vaikuta, että jätetäänkö hakkuussa puustoa jäljelle vain lain vaatima minimimäärä vai enemmän. Puustovaurioiden 15 %:n raja ei tarkoita sitä, että metsälainsäädäntö yleisesti olisi hyväksynyt korjuuvauriot tähän rajaan saakka. Lainmuutos voi kylläkin tuoda helposti mittapuun myös käytännön elämässä vaadittavalle huolellisuudelle. (Kiviniemi 2015, ) Ylispuuston poistaminen Metsälain 5 :n alkuperäisten perusteluiden (HE 63/1996) mukaan on siemen- tai suojuspuuhakkuun yhteydessä jätetyn ylispuuston poistaminen taimikon yltä kasvatushakkuuta. Alueelle syntynyt taimikko on tällöin 5 :n 2 momentissa tarkoitettu riittävä kasvatuskelpoinen puusto. Asiaa voidaan arvioida myös toisin päin. Mikäli siementai suojuspuuhakkuun jäljiltä ei ole syntynyt metsälain edellytykset täyttävää taimikkoa, niin ylispuustoa ei saa poistaa kasvatushakkuuna. Hakkuu voidaan tehdä uudistushakkuuna, minkä jälkeen alue on viljeltävä, koska luontaisen uudistumisen edellytyksiä ei voitane katsoa olevan. (Kiviniemi 2015, 308.)

34 Säästöpuut Metsälain alkuperäisten perusteluiden (HE 63/1996) mukaan sekä kasvatus- että uudistushakkuissa voidaan hakkuualalle jättää monimuotoisuuden säilymisen ja maiseman kannalta tärkeää elävää ja kuollutta puustoa, ns. säästöpuita. Vuoden 2014 lainuudistuksen perusteluissa ei asiasta ole kasvatushakkuiden osalta mainintaa, muttei siinä ole myöskään kumottu alkuperäisten perustelujen kannanottoa. (Kiviniemi 2015, 308.) Uudistamisalojen säästöpuista säädetään valtioneuvoston asetuksen 9 :n 2 momentissa, missä metsälain 8 :n 2 momentissa tarkoitetuiksi taimikon perustamista haittaaviksi puiksi tai pensaiksi ei katsota uudistettavalle alueelle jätettäviä verhopuita, ylispuita, luonnon monimuotoisuutta tai maisema-arvoja säilyttäviä jaloja lehtipuita ja vanhoja yksittäisiä puita tai niiden muodostamia puuryhmiä, lahopuita, katajia, kasvatuskelpoisten puiden ryhmiä taikka enintään viiden aarin kokoisia riistatiheikköjä. 5.5 Kotitarvehakkuut Kotitarvehakkuita ei ole hakkuutapojen osalta asetettu metsälaissa erityisasemaan. Vuoteen 1997 saakka voimassa olleen yksityismetsälain mukaan kotitarvehakkuita sai tehdä vapaammin kuin myyntihakkuita. Nykyisin ainoa kotitarvehakkuita koskeva lievennys on vapautus metsänkäyttöilmoituksen teosta. (Kiviniemi 2015, 307.)

35 Erityishakkuut Metsälain (1085/2013) 5 b :n 1 momentin mukaan hakkuu voidaan tehdä kohteen erityisluonteen edellyttämällä tavalla, jos hakkuun kohteella on erityistä merkitystä: 1. metsän monimuotoisuuden säilyttämisen; 2. maiseman tai 3. metsän monikäytön kannalta Tutkimus-, opetus- tai muussa erityiskäytössä oleva metsä voidaan käsitellä sen käyttötarkoituksen edellyttämällä tavalla. Erityiskohteissa toteutettavat käsittelyalueen toimenpiteet ja niiden perustelut on esitettävä metsänkäyttöilmoituksessa (Metsälaki 1085/2013, 5 b ). Lainkohta ei velvoita ottamaan siinä lueteltuja arvoja huomioon mutta antaa siihen oikeuden maanomistajan niin halutessa. Metsälain perusteluiden mukaan erityishakkuu voitaisiin toteuttaa esim. valikoimalla kasvatushakkuussa jäävä puusto monikäyttömerkityksen perusteella. Tuolloin jäljelle jäävän puuston kasvatuskelpoisuudella tai tasaisella jakautuneisuudella ei välttämättä ole ratkaisevaa merkitystä ja kohteen erityisluonne ratkaisee hakkuun tavoitteet ja tekotavan. (Kiviniemi 2015, ) Monimuotoisuus-, monikäyttö- ja maisemakohteilla ei metsän uudistamisvelvoitteesta ole mainittu mitään, eikä myöskään tutkimus-, opetus- tai muilla erityiskohteilla. Asiaa pitää lähestyä metsälain rakenteesta käsin, koska ongelmaan ei metsälaissa ole suoraa vastausta. Metsälaissa on säädetty uudistamisvelvoite vain lain 5 a :ssä tarkoitettujen uudistushakkuiden ja 5 :n 2 momentissa tarkoitettujen liiallisten kasvatushakkuiden jälkeen. Koska metsälain 5 b :ssä tarkoitettujen hakkuiden tai metsänkäsittelyn jälkeen ei ole säädetty uudistamisvelvoitetta, niin ei sellaista voi katsoa olevan. Näin senkin takia, että Suomen perustuslain 2 :ssä säädetyn oikeusvaltioperiaatteen mukaisesti julkisen vallan käytön on perustuttava lakiin. Jollei ole säännöstä, niin ei ole velvoitettakaan. (Kiviniemi 2015, 317.)

36 Uudistushakkuut Uudistushakkuulla tarkoitetaan metsälain 2 :n momentin mukaan puunkorjuuta, jossa käsittelyalue hakataan uuden puuston aikaansaamiseksi tarvittaessa jätettäviä säästö-, siemen- tai suojuspuita lukuun ottamatta avoimeksi alueeksi. Uudistushakkuun päättymisestä seuraa metsän uudistamisvelvoite. Uudistushakkuu katsotaan päättyneeksi, kun puunkorjuun seurauksena käsittelyalueelle on syntynyt yli 0,3 hehtaarin avoin alue (Metsälaki 1085/2013, 5 a ). Vuoden 2014 alusta lukien voi metsän pääsääntöisesti uudistaa riippumatta sen iästä, järeydestä tai kasvukunnosta. Hyvin nuoria ja hyväkasvuisiakin metsiä voi siis hakata avohakkuulla. Uudistamishakkuiden enimmäispinta-alaakaan ei ole rajoitettu, joten uudistusala voi olla kymmenien hehtaarien suuruinen. Laissa ei ole myöskään niin sanottua tilakohtaisen kestävyyden periaatetta. Näin ollen maanomistaja voi hakata vaikka kaikki metsänsä kerralla. (Kiviniemi 2015, ) Viljellen tai luontaisesti Metsälain (1085/2013) 8 :n 2 momentin mukaa uudistaminen voidaan toteuttaa viljelemällä tai luontaisella uudistamisella. Viljellen toteutettavan uudistamisen edellytyksistä ei ole säännöksissä mainittu mitään, joten talousmetsän voi aina uudistaa viljellen. Viljely tarkoittaa käytännössä avohakkuuta, jonka jälkeen metsä uudistetaan kylvämällä tai istuttamalla. Luontaista uudistamista on sen sijaan rajoitettu. (Kiviniemi 2015, )

37 Luontainen uudistaminen Luontaisessa uudistamisessa alueella on oltava puuston, maaperän ja pintakasvillisuuden perusteella ennalta arvioiden riittävät edellytykset hyväksyttävien taimien syntymiselle luontaisesti. Lisäksi luontaisen uudistamisen edellytyksenä on, että uudistettavalla alueella tai sen reunalla kasvaa riittävästi siemeniä tuottamaan kykeneviä kasvatuskelpoisia puita tai, että uudistettavalla alueella on riittävästi uudistushakkuussa säilyviä, hyväksyttäviä taimia. (Valtioneuvoston asetus 1308/2013, 8.) Vuoden 2013 loppuun voimassa olleen valtioneuvoston asetuksen (1234/2010) 12 :n 2 momentin mukaan kuusen luontainen uudistaminen edellyttää selvää taimettumista jo ennen uudistushakkuuta. Nykyisessä asetuksessa ei tällaista määräystä ole, vaikka kokemusperäisesti pidetään melko selvänä, ettei kuusi uudistu luontaisesti, ellei taimia ole jo ennen uudistushakkuuta. Haapa- ja hybridihaapametsikkö voidaan uudistaa luontaisesti juurivesoista (Valtioneuvoston asetus 1308/2013, 8). Jos luontainen uudistaminen perustuu reunametsän siementävään puustoon eikä uudistettavalla alueella ole valmiiksi riittävästi uudistushakkuussa kasvatuskelpoisena säilyvää taimiainesta, luontaisesti uudistettava alue voi ulottua enintään 50 metrin etäisyydelle reunametsästä (Valtioneuvoston asetus 1308/2013, 8 ). Nykyisen metsälain vallitessa on huomattava, että kasvatushakkuussa voi hakata valtapuustoa voimakkaastikin mutta luontaiseen uudistumiseen tähtäävässä hakkuussa se on kiellettyä, jolleivät luontaisen uudistumisen edellytykset tämän jälkeen täyty. (Kiviniemi 2015, 312.) Puuntuotannollinen vajaatuottoisuus ei estä luontaista uudistamista, jos sen edellytykset täyttyvät. Luontainen uudistaminen voi perustua myös naapurin puolella olevan reunametsän siementämiseen. (Kiviniemi 2015, 312.) Luontaisen uudistamisen edellytykset arvioidaan valtioneuvoston asetuksen (1308/2013) 8 :n 1 momentin mukaan etukäteen.

38 33 Lainvalvojan ei siis tarvitse odottaa niin pitkään, että uudistaminen epäonnistuu. Toimenpiteisiin voidaan siis ryhtyä jo metsänkäyttöilmoituksen perusteella, jollei luontaisen uudistumisen edellytyksiä ole. (Kiviniemi 2015, 313.) 6 UUDISTAMISVELVOITTEEN TÄYTTÄMINEN 6.1 Uudistamisvelvoitteen syntyminen Metsälain (1085/2013) 5 :n mukaan siis uudistushakkuun päättymisestä seuraa metsän uudistamisvelvoite. Uudistushakkuu katsotaan päättyneeksi, kun puunkorjuun seurauksena käsittelyalueelle on syntynyt yli 0,3 hehtaarin avoin alue. Uudistamisvelvoite täyttyy, kun alueelle on saatu taimikko siten kuin metsälain 8 :ssä säädetään. Enintään 0,3 hehtaarin pienaukon hakkuusta ei seuraa metsän uudistamisvelvoitetta. Jos hakkuuta kuitenkin jatketaan ennen kuin pienaukkoon on muodostunut kasvatuskelpoista puustoa ja siten syntyy yli 0,3 hehtaarin avoin alue, niin hakkuu muuttuu metsälain 5 a :n mukaisesti uudistushakkuuksi, johon liittyy uudistamisvelvoite. (Uitamo, 2013.) Uudistamisvelvoite voi aiheutua myös liian voimakkaasta kasvatushakkuusta metsälain 5 :n 2 momentin perusteella sekä metsälain 2 a :n perusteluiden (HE 75/2013) mukaan metsätuhojen jälkeen kaatuneitten puiden korjuusta. Uitamon (2013) mukaan metsän uudistamisvelvoitteen syntyminen määräytyy hakkuuta tehtäessä voimassa olleiden säännösten mukaisesti mutta velvollisuuden sisältö lainmuutoksen siirtymäsäännösten perusteella metsälain uudistetun 8 :n mukaisesti.

39 34 Mikäli puustoa ei myrskyn, metsäpalon tai muun vastaavan metsätuhon jälkeen korjata, niin ei uudistamisvelvoitettakaan ole (Kiviniemi 2015, 333). Metsälain (1085/2013) 2 a :n 1 kohdan mukaan puunkorjuulla tarkoitetaan puiden kaatoa tai katkomista sekä korjattavan puun kuljetusta käsittelyalueelta välivarastolle. Uudistamisvelvoite ei koske ennestään puuttoman alueen tai muusta käytöstä pois jääneen maan metsittämistä. Mikäli ei ole uudistamisvelvollisuutta, niin ei ole taimikon jälkihoitovelvoitettakaan. Vaikka pelto siis olisi metsitetty, niin alueelle syntyneen taimikon hoitorästit eivät ole metsälain vastaisia; metsälakihan ei sisällä yleistä metsänhoitopakkoa. (Kiviniemi 2015, 333.) 6.2 Taimikon perustaminen Uudistamisen yhteydessä on tarvittaessa raivattava taimikon kasvua haittaavat puut ja pensaat, torjuttava heinittyminen, käsiteltävä maanpinta ja järjesteltävä vesitalous. Lisäksi edellä mainittujen perustamistoimenpiteiden jälkeen on tarvittaessa huolehdittava taimikon täydennysistutuksesta tai -kylvöstä ja muusta jälkihoidosta. (Metsälaki 1085/2013, 8.) Vuoden 2013 loppuun asti voimassa olleen valtioneuvoston asetuksen (1234/2010) 11 :n 3 momentin mukaan uudistusalue oli pääsääntöisesti muokattava, ellei alueella ole tapahtunut selvää taimettumista ennen uudistushakkuuta. Vuoden 2014 alusta alkaen muokkaus on tehtävä tarvittaessa. (Kiviniemi 2015, 334.) Metsälain 8 :n 2 momentissa tarkoitetuiksi taimikon perustamista haittaaviksi puiksi tai pensaiksi katsotaan havupuuvaltaisissa taimikoissa siemen- ja vesasyntyiset lehtipuiden taimet, jotka haittaavat taimikon jatkokehitystä. Taimikon perustamista haittaaviksi puiksi tai pensaiksi ei kuitenkaan katsota uudistettavalle alueelle jätettäviä verhopuita, ylispuita, luonnon monimuotoisuutta tai maisemaarvoja säilyttäviä jaloja lehtipuita ja vanhoja yksittäisiä puita tai niiden muodos-

40 35 tamia puuryhmiä, lahopuita, katajia, kasvatuskelpoisten puiden ryhmiä taikka enintään viiden aarin kokoisia riistatiheikköjä. (Valtioneuvoston asetus metsien 1308/2013, 9.) Jos turvemaan vesitalous on uudistushakkuun vuoksi siinä määrin muuttunut, että se vaarantaa metsälain 8 :n 1 momentissa tarkoitetun taimikon aikaansaamisen, mainitun lain 8 :n 4 momentissa tarkoitettuihin kohtuullisiin toimenpiteisiin kuuluu tällöin myös vesitalouden järjestely (Valtioneuvoston asetus 1308/2013, 9 ). Suo (eli turvemaa) on kasvupaikka, jolla on suokasvien vallitsema turvetta kerryttävä kasviyhdyskunta. Metsälain tarkoittamaksi turvemaaksi katsotaan suot, joissa kivennäismaa on vähintään 30 cm:n syvyydellä. Soistunut kivennäismaa on kivennäismaata, jossa märkyydestä johtuen yli 25 prosenttia pintakasvillisuudesta on suokasvillisuutta. (Hyvän metsänhoidon suositukset 2014, 230.) Vesitalouden järjestely tarkoittaa Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion julkaisemien metsänhoidon suositusten (Hyvän metsänhoidon suositukset 2014, s. 112) mukaan seuraavaa: Uudistusalojen vesitalouden järjestelyyn käytettäviä maanmuokkausmenetelmiä ovat ojitus- ja naveromätästys sekä Pohjois-Suomessa lisäksi säätöauraus. Naveromätästystä ja säätöaurausta käytetään pintavesien ohjaamiseen mutta tavoitteena ei ole vesien johtaminen pois käsittelyalueelta. Uudistusalan pysyvä kuivaaminen pohjaveden pinnan tasoa laskemalla toteutetaan ojitusmätästyksellä. 6.3 Uudistamisessa käytettävät puulajit Metsän uudistamisessa taimikon saa perustaa männyn, kuusen, rauduskoivun, haavan, siperianlehtikuusen, vaahteran, tervalepän, tammen, kynäjalavan, vuorijalavan, metsälehmuksen, saarnen ja hybridihaavan alkuperältään ja kasvupaikalle sopivilla taimilla tai siemenillä. (Metsälaki 1085/2013, 8 a.) Ymmärtääkseni puulajin sopimattomuuteen voidaan vedota hyvin rajoitetusti, koska hallituksen esityksen perusteluista käy ilmi, että puulajivalintaa on nimen-

41 36 omaan haluttu vapauttaa. Kannattaa myös huomata, että metsälain 8 a edellyttää taimien tai siementen olevan alkuperältään ja kasvupaikalle sopivia. Vaikka sopivuuden katsottaisiin koskevan myös puulajia, niin missään ei sanota, että sopivuudella tarkoitettaisiin puuntuotannollista sopivuutta eli sitä, että puulaji tuottaa kyseisellä kasvupaikalla markkinakelpoista puuta enemmän kuin jokin toinen puulaji. Oikeudellisessa katsannossa säännöksen sisältöä pitäisi pikemminkin tulkita lähtien metsälain tavoitteista; taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävästä metsätaloudesta. Esimerkiksi haavan käyttäminen uudistamisessa voisi olla perusteltua lähtien ekologisen kestävyyden tavoitteista. Säännöksen perusteella voitaisiin ehkä sulkea pois jotkin äärimmäiset viritykset kuten jaloilla lehtipuilla uudistaminen Ylä-Lapissa. (Uitamo, 2013.) Taimikon saa perustaa hieskoivun taimilla tai siemenillä vain turv la, kangasmaiden soistuneissa osissa ja tiiviillä savi- tai hiesuvaltaisilla mailla. Muilla kasvupaikoilla hieskoivua voidaan käyttää sen kasvupaikasta ja alueen maantieteellisestä sijainnista riippuen täydentävänä puulajina. (Metsälaki 1085/2013, 8 a.) Uitamo (2013) täsmentää, että vesasyntyiset hieskoivut eivät uudistamisessa kelpaa, koska taimikko voidaan perustaa kasvupaikalle sopivilla taimilla tai siemenillä. Valtioneuvoston asetuksen (1308/2013) 1 :n 6. ja 7. kohtien mukaan kangasmaalla tarkoitetaan kasvupaikkaa, jossa kivennäismaa on lähempänä kuin 30 senttimetrin syvyydellä maanpinnasta ja turvemaalla kasvupaikkaa, jossa kivennäismaa on vähintään 30 senttimetrin syvyydellä. Jos taimikko perustetaan muilla kuin 1 momentissa mainituilla puulajeilla, on metsänkäyttöilmoituksessa esitettävä riittävä selvitys niiden kasvatuskelpoisuudesta ja alkuperän soveltuvuudesta uudistettavan alueen olosuhteisiin (Metsälaki 1085/2013, 8 a ).

42 Perustamistoimien määräaika Taimikon aikaansaamiseksi tehtävät perustamistoimenpiteet on saatettava loppuun kolmen vuoden kuluessa velvoitteen aiheuttaneen puunkorjuun päättymisestä. Lisäksi perustamistoimenpiteiden jälkeen on tarvittaessa huolehdittava taimikon täydennysistutuksesta tai -kylvöstä ja muusta jälkihoidosta. (Metsälaki 1085/2013, 8.) Metsälain 14 a velvoitti vuoden 2013 loppuun asti tekemään taimikon perustamisilmoituksen. Ilmoitus tehtiin taimikon perustamistoimenpiteitten loppuun saattamisen jälkeen metsäkeskukselle, mutta sen laiminlyönnistä ei ollut säädetty seuraamuksia. Ilmoitusvelvollisuus kumottiin vuoden 2014 alusta lukien. (Kiviniemi 2015, 337.) 6.5 Uudistamisvelvoitteen sisältö Metsän uudistamisvelvoite on täytetty, kun käsittelyalueelle on saatu aikaan taimikko alueen maantieteellisestä sijainnista riippuen viimeistään vuoden kuluessa velvoitteen muodostavan puunkorjuun päättymisestä. Taimikko katsotaan saaduksi aikaan, kun se on riittävän tiheä, taimet ovat tasaisesti jakautuneina, niiden keskipituus on 0,5 metriä ja niiden kehittymistä ei uhkaa välittömästi muu kasvillisuus. (Metsälaki 1085/2013, 8.) Arvioitaessa sitä, täyttääkö taimikko metsälain 8 :n 1 momentissa säädetyt vaatimukset, on otettava huomioon uudistusalan maantieteellinen sijainti, taimikon pääpuulaji sekä uudistusalan viljavuus ja pintakasvillisuus (Valtioneuvoston asetus metsien kestävästä hoidosta ja käytöstä 1308/2013, 11 ). Edellä mainitun valtioneuvoston asetuksen 11 :n mukaan taimikossa on oltava uudistamisvelvoitteen määräajan päättymiseen mennessä riittävän tasaisesti jakautuneena hyväksyttäviä taimia hehtaaria kohden vähintään:

43 38 1) pohjoisen Suomen alueella: a) havupuuvaltaisissa taimikoissa 1200 tainta; b) lehtipuuvaltaisissa taimikoissa 1100 tainta; 2) keskisessä ja eteläisessä Suomessa: a) havupuuvaltaisissa taimikoissa 1500 tainta; b) lehtipuuvaltaisissa taimikoissa 1100 tainta. Edellä tarkoitettua taimikon tasaista jakautumista ei edellytetä arvokkaiden ominaispiirteiden säilyttämiseksi dyynimetsissä tai harjujen paahderinteissä. Näillä käsittelyalueilla hyväksyttävien taimien hehtaarikohtainen määrä voi olla 700 tainta pienempi. Valtioneuvoston asetuksen (1308/2013) :n 11 mukaan taimikon puulajivaltaisuus määritetään metsikkökuvioittain hyväksyttävien taimien lukumäärän perusteella. Alle 0,5 metrin etäisyydellä toisistaan olevista hyväksyttävistä taimista vain yksi taimi voidaan laskea mukaan hyväksyttävien taimien vähimmäismäärään. Lisäksi em. valtioneuvoston asetuksen mukaan, jos käsittelyalueella on kasvatuskelpoisten puiden muodostamia ryhmiä, niiden vaatimaa kasvualaa ei lasketa mukaan käsittelyalueen pinta-alaan hyväksyttävien taimien vähimmäismäärää laskettaessa. 6.6 Uudistamisvelvoitteen määräajat Metsälain (1085/2013) 8 :n 1 momentissa tarkoitettu taimikko on saatava aikaan: 1) suojametsäalueella sekä sen lisäksi kokonaisuudessaan Inarin, Kittilän, Muonion, Sallan, Savukosken ja Sodankylän kuntien alueella 25 vuodessa; 2) muulla kuin 1 kohdassa tarkoitetulla pohjoisen Suomen alueella 20 vuodessa;

44 39 3) keskisen Suomen alueella 15 vuodessa; 4) eteläisen Suomen alueella 10 vuodessa. Määräajat alkavat kulua velvoitteen muodostavan puunkorjuun päättymisestä eli siitä kun metsälain 5 a :n 1 momentin mukaisesti puunkorjuun seurauksena käsittelyalueelle on syntynyt yli 0,3 hehtaarin avoin tai valtioneuvoston asetuksen 2 ja 3 :ssä tarkoitettu vähäpuustoinen alue. TAULUKKO 1. Metsän uudistamisen määräajat (Kiviniemi 2015, 339) Velvoitteita Taimikon Säädetyt vaatimukset täyttävä taimikko on oltava aiheuttava perustamispuunkorjuu toimenpiteet eteläinen keskinen pohjoinen pohjoisin päättyy on saatettava Suomi Suomi Suomi Suomi - on syntynyt loppuun yli 0,3 ha:n avoin alue 3 vuotta 10 vuotta 15 vuotta 20 vuotta 25 vuotta Maantieteelliset alueet on säädetty valtioneuvoston asetuksen 1 :ssä seuraavasti: Pohjoisella Suomella Lapin maakunnan sekä Kuusamon, Pudasjärven, Taivalkosken, Hyrynsalmen, Puolangan ja Suomussalmen kuntien muodostamaa aluetta, johon sisältyy saamelaiskäräjistä annetun lain (974/1995) 4 :ssä tarkoitettu saamelaisten kotiseutualue; Keskisellä Suomella Keski-Pohjanmaan maakunnan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien alueilta muiden kuin pohjoiseen Suomeen kuuluvien kuntien, Pohjois-Karjalan maakunnan alueelta Juuan, Ilomantsin, Lieksan, Nurmeksen ja Valtimon kuntien, Keski-Suomen maakunnan alueelta Pihtiputaan, Kinnulan, Ki-

45 40 vijärven ja Kyyjärven kuntien sekä Pohjois-Savon maakunnan alueelta Kiuruveden, Vieremän, Sonkajärven ja Rautavaaran kuntien muodostamaa aluetta; Eteläisellä Suomella Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Päijät-Hämeen, Kanta-Hämeen, Kymenlaakson, Pirkanmaan, Etelä-Karjalan, Pohjanmaan, Etelä- Pohjanmaan ja Etelä-Savon maakuntien sekä Pohjois-Karjalan, Keski-Suomen ja Pohjois-Savon maakuntien alueilta muiden kuin keskiseen Suomeen kuuluvien kuntien muodostamaa aluetta. KUVA 3. Maantieteelliset alueet (Suomen metsäkeskuksen metsälain koulutusaineisto, 2013) 6.7 Tulosvastuu Metsälain 8 :n 1 momentin mukaan uudistamisvelvoite on täytetty, kun käsittelyalueelle on saatu määräajassa aikaan tietyt vaatimukset täyttävä taimikko. Tämä tarkoittaa tulosvastuuta eli uudistamistulos on pääsääntöisesti saatava aikaan, vaa-

46 41 tipa se enemmän tai vähemmän työtä taikka useampia yrityksiä. Riittävää ei siis välttämättä ole se, että metsänhoidollisesti oikeat toimenpiteet on tehty oikeaan aikaan. Tosin metsälain 8 :n 4 momentissa on tärkeä poikkeus tulosvastuusta. (Kiviniemi 2015, ) Uudistamisvastuun sisältöä kuvaa Rovaniemen hallinto-oikeuden antama päätös (00382/00/3710). Kyseessä oli luontainen uudistushakkuu siemenpuitten avulla. Siemenpuut olivat kuitenkin tuhoutuneet voimakkaassa myrskyssä ja maanomistaja oli hakenut alueen metsittämistä kestävän metsätalouden rahoituslain perusteella. Metsäkeskus oli hylännyt metsän uudistamishankkeen rahoitushakemuksen, koska maanomistajalla on uudistamishakkuun jälkeen velvollisuus huolehtia uuden puuston aikaansaamisesta. Valtion rahoitusta ei nimittäin saa käyttää työhön, mikä on säädetty maanomistajan velvollisuudeksi. Hallinto-oikeus katsoi, että sillä seikalla, että hakkuussa jätettyjen siemenpuitten tuhoutumisen jälkeen alue on käytännössä puuton, ei ole maanomistajan velvoitteen poistavaa merkitystä, koska luontaisen uudistamisen valinta on tapahtunut maanomistajan etujen mukaisesti ja siten hänen riskillään. 6.8 Poikkeukset uudistamisvelvoitteesta Metsälain (1085/2013) 8 :n 4 momentin mukaan uudistamisvelvoite raukeaa, jos kohtuullisiksi katsottavista toimenpiteistä huolimatta alueelle ei synny taimikkoa. Harkittaessa, raukeaako metsälain 8 :n 1 momentissa tarkoitettu metsän uudistamisvelvoite, on otettava huomioon, onko mainitun lain 8 :n 2 momentissa tarkoitetut kohtuullisiksi katsottavat toimenpiteet tehty metsänhoidollisesti oikeaan aikaan, onko niitä tehtäessä noudatettu riittävää huolellisuutta sekä, onko uudistamisen epäonnistuminen johtunut sellaisesta luonnontuhosta, johon ei ole voitu kohtuudella ennalta varautua. (Valtioneuvoston asetus 1308/2013, 13.) Metsälain 8 :n muutosten perusteluissa on katsottu, että luontaisen uudistamisen yhteydessä mahdollisesti tapahtuva uudistamisen epäonnistuminen tulee kertaalleen korjata viljelemällä ennen velvoitteen raukeamista.

47 42 Tämä on tärkeä kannanotto mutta sisältää metsälain 8 :n 4 momenttia ja valtioneuvoston asetuksen 13 :ää ankaramman velvoitteen. Niinpä lausuma ei yksin ratkaise luontaisen uudistamisen epäonnistumisen seuraamuksia vaan asiaa on tutkittava ensi sijassa valtioneuvoston asetuksen 13 :ssä annettujen harkintaperusteiden pohjalta. (Kiviniemi 2015, 341.) Aikaisemmin mainittu Rovaniemen hallinto-oikeuden ratkaisu oli annettu ennen vuoden 2014 alussa voimaan tullutta lainmuutosta, eikä sen nojalla voi siis yksin ratkaista, että vapauttaako siemenpuitten kaatuminen uudistamisvelvoitteesta. Kaatumisriskiin voi ainakin jossain määrin varautua metsikkökuvioiden rajauksella ja uudistamisjärjestystä suunnittelemalla joten ei liene kohtuutonta edellyttää edelleenkin alueen viljelemistä, ellei se ole uudistunut. Sitä paitsi metsälain 8 :n perusteluissa on myös katsottu, että siemenpuiden kaaduttua olisi hakkuualue uudistettava viipymättä viljellen joko istuttamalla tai kylvämällä. Kyseessä olisivat tällöin taimikon täydennysistutusta ja kylvöä koskevat jälkihoitotoimet, joilla varmistettaisiin metsälain 8 :ssä tarkoitetun taimikon aikaansaaminen. (Kiviniemi 2015, 341.) Metsälaissa säädettävään uudistamisvelvoitteeseen sisältyy taimikon täydennysistutus tai -kylvö mutta ei perustamistoimenpiteiden tekemistä kokonaan uudelleen sen jälkeen kun on aikaansaatu nuori taimikko. Siis, jos kertaalleen laissa säädettyjen vaatimusten mukaisesti perustettu nuori taimikko tuhoutuu kokonaan, niin perustamistoimenpiteiden uusimisvelvoitetta ei mielestäni ole. Jos tuho on vain osittainen, niin taimikko on metsälain muutosehdotuksen perustelujen mukaan täydennettävä tarpeen mukaan. Luontaisen uudistamisen yhteydessä mahdollisesti tapahtuva uudistamisen epäonnistuminen tulee kertaalleen korjata viljelemällä ennen velvoitteen raukeamista. Luontaisen uudistamisen epäonnistumisella, joka pitää korjata, tarkoitetaan siis tilannetta, jossa taimikon perustamistoimenpiteet on kylläkin tehty mutta nuorta taimikkoa ei ole alueelle syntynyt. Epäonnistuminen voi johtua esim. siitä, että tuuli kaataa alueelle jätetyt siemenpuut ennen kuin taimikkoa on ehtinyt muodostua. Metsän uudistamisvelvollisuus on tällöin edelleen voimassa; maanomistaja on valinnut riskialttiin uudistamistavan ja uudistaminen on epäonnistunut. Jos alueelle sen sijaan on jo ehtinyt muodostua nuori taimikko, jonka esim. myyrät tuhoavat kokonaan, niin uudistamisvelvoite ymmärtääkseni

48 43 raukeaa. Oma juttunsa sitten on, että pystytäänkö jälkikäteen arvioimaan uudistamiseen liittyvien toimenpiteiden riittävän huolellisesti tekemistä ja taimikon syntymistä. (Uitamo, 2013.) Uudistamisvelvoitteen raukeaminen ei edellytä minkään viranomaisen vahvistusta mutta sen, joka väittää tehneensä kohtuulliseksi katsottavat toimenpiteet, on pystyttävä todistamaan väitteensä (Kiviniemi 2015, 341). Jos metsälain (1085/2013) 2 :n 1 momentin 4 6 kohdan mukaiselle alueelle kohdistuvassa maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitetussa maisematyöluvassa on metsätaloudelle asetettu sellaisia toimenpiderajoituksia, joiden noudattaminen ei mahdollista tämän lain mukaista metsän uudistamisvelvoitteen täyttämistä, tätä lakia katsotaan kuitenkin noudatetun. Uudistamisvelvoite raukeaa, jos kohtuullisiksi katsottavista toimenpiteistä huolimatta alueelle ei synny taimikkoa. Edellä mainittu lainkohdan viittaussäännös on hieman epäjohdonmukainen mutta tarkoituksena lienee soveltaa poikkeusmahdollisuutta kaikilla sellaisilla maisematyölupa-alueilla, joilla metsälaki on voimassa (Kiviniemi 2015, 341). Uudistamisvelvoitetta ei ole puuntuotannollisesti vähätuottoisella ojitetulla turvemaalla, jolla runkopuun vuotuinen kasvu on alle kuutiometrin hehtaaria kohden. Tällöin käsittelyalueelle on jätettävä luonnon monimuotoisuutta edistävää puustoa. (Metsälaki 1085/2013, 5 a.) Luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi vähätuottoisille ojitetuille turv le on jätettävä vähintään 20 runkoa hehtaarille (Valtioneuvoston asetus 1308/2013, 6 ). Kyseessä ei ole siemen- tai suojuspuusto joten jätettävien puiden puulajeja ja laatua ei ole säännöstelty, eikä jäljelle jäävän puuston tarvitse olla tasaisesti jakautunut käsittelyalueelle (Kiviniemi 2015, ). Uudistamisvelvoitetta ei ole myöskään alueella, jolla Suomen metsäkeskuksen tai jonkun viranomaisen hyväksymän suunnitelman perusteella ennallistetaan alun perin avoin tai harvapuustoinen suo taikka perinneympäristö (Metsälaki 1085/2013, 5 a ).

49 44 Lain sanamuoto siis edellyttää, että metsäkeskus tai joku muu viranomainen tekee ennallistamisesta hallintopäätöksen. Päätöksen tekemisestä tai sen muista edellytyksistä ei ole säännöksiä. (Kiviniemi 2015, 341.) Alun perin avointa tai harvapuustoista suota taikka perinneympäristöä ennallistettaessa maanomistajan tai hallintaoikeuden taikka muun sellaisen erityisen oikeuden haltijan tai hänen valtuuttamansa on toimitettava Suomen metsäkeskuksen alueyksikölle tai toimivaltaiselle elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle ennen metsänkäyttöilmoituksen jättämistä ennallistettavaa aluetta koskevat aiemmat asiakirjat, joilla voidaan varmistaa ennallistettavaksi ilmoitettavan alueen aiempi tila, ja selvitys suunnitelluista toimenpiteistä ennallistamisen toteuttamiseksi. (Valtioneuvoston asetus 1308/2013, 7.) Metsälain 5 :n mukaan metsän uudistamisvelvoitetta ei olisi kohteella, jolla alun perin harvapuustoinen suo tai perinneympäristö ennallistetaan suunnitelman perusteella. Lain sanamuodon mukaan uudistamisvelvoitteesta vapautuminen näyttäisi siis edellyttävän sitä, että suunnitellut ennallistamistoimet tehdään. Toisin kuin 3 :ssä säädetylle maankäyttömuodon muuttamiselle ei metsälain 5 a :n mukaisille ennallistamistoimenpiteille kuitenkaan ole määräaikaa. Tämän vuoksi niiden toteuttamatta jättämiseen puuttuminen voisi käytännössä olla vaikeaa. Kertaalleen ennallistetulle kohteelle ei synny metsän uudistamisvelvoitetta, vaikka sopimus perinneympäristön hoitamisesta lakkaisikin. Vaikeampi kysymys on se, että tulisiko uudistamisvelvoite voimaan, jos sopimuksessa/päätöksessä edellytettyjä toimenpiteitä ei ole toteutettu eli ennallistaminen on osittain tai kokonaan tekemättä. (Uitamo, 2013.) 6.9 Vastuu uudistamisvelvoitteesta Metsälain (1085/2013) 9 :n mukaan maanomistajan on täytettävä 8 :ssä säädetty uudistamisvelvoite. Kiinteistön tai muun alueen omistusoikeuden siirtyessä 8 :n mukainen uudistamisvelvoite siirtyy uudelle omistajalle.

50 45 Siltä osin kuin kiinteistön tai muun alueen sellainen hallintaoikeus, käyttöoikeus tai muu erityinen oikeus, johon sisältyy oikeus tehdä -uudistushakkuu, kuuluu muulle kuin maanomistajalle, myös vastuu uudistamisvelvoitteen toteuttamisesta kuuluu tällaisen oikeuden haltijalle, ellei toisin ole sovittu tai määrätty tai ellei olosuhteet huomioon ottaen ole erityisestä syystä kohtuullista kohdistaa velvoite oikeuden haltijan sijasta maanomistajaan. Silloin kun maanomistaja on luovuttanut yksinomaan metsänhakkuuoikeuden, uudistamisvelvoitteen toteuttaminen kuuluu maanomistajalle. (Metsälaki 1085/2013, 9.) Metsälain 9 :n mukaan maanomistaja on velvollinen uudistamaan metsän hakkuun jälkeen. Hakkuoikeuden haltija ei siis vastaa tästä. Kun alue vaihtaa omistajaa, niin uudistamisvelvoite siirtyy uudelle omistajalle. Uuden omistajan tietämättömyydellä uudistamisvelvoitteesta tai lain sisällöstä ei ole merkitystä, eikä myöskään hänen muulla vilpittömällä mielellään. Vanha omistaja vapautuu uudistamisvelvollisuudesta. Mikäli hän kuitenkin on jo omana omistusaikanaan syyllistynyt rangaistavaan laiminlyöntiin, niin myös hänet voidaan tuomita rangaistukseen. Kiinteistön luovutus ei siis taannehtivasti vapauta rangaistusvastuusta. (Kiviniemi 2015, ) Rikosoikeudessa lähdetään rikoslain 8 luvun 3 :n mukaisesti siitä, että laiminlyöntirikoksen tekoaika on se, milloin laiminlyöty teko olisi viimeistään pitänyt suorittaa. Esimerkiksi, jos metsälain 8 :n 3 momentissa tarkoitettu kolmen vuoden määräaika perusmetsitystoimenpiteitten suorittamiselle tai valtioneuvoston asetuksen 10 :ssä taimikon aikaansaamiselle säädetty määräaika on jo kulunut vanhan omistajan omistusaikana, niin vanhakin omistaja voidaan tuomita rangaistukseen. Sen sijaan metsälain 20 :ssä tarkoitettuihin korjaaviin toimenpiteisiin voidaan lakiesityksen 9 :n perusteluiden mukaan tuomita vain uusi omistaja. (Kiviniemi 2015, 342.) Kiinteistön kaupassa ei lainvalvojaa voi sitovasti sopia metsän uudistamisvelvoitteen kohdentamisesta. Asianosaiset voivat sopia keskenään, että kuka tekee työt tai maksaa kustannukset, mutta tällaisilla sopimuksilla on merkitystä vain asianosaisten välisiä mahdollisia vaatimuksia ratkaistaessa. Metsäkeskus ja Maaseutuvirasto harkitsevat toimenpiteet metsälain 9 :n vastuusäännösten perusteella, jos uudistamistyöt jäävät tekemättä. (Kiviniemi 2015, 342.)

51 46 Uudistamisvelvoitetta ei ole merkitty kiinteistörekisteriin, eikä mihinkään muuhunkaan niin sanottua julkista luotettavuutta omaavaan rekisteriin. Lainsäädäntö (lähinnä maakaaren 2 luvun 22 ) kuitenkin lähtee siitä, että kiinteistön ostaja tarkastaa kiinteistön ennen kauppaa. Keskeneräiset tai aloittamattomat metsänuudistamistyöt on tuolloin helppo havaita ja ne voidaan ottaa huomioon sovittaessa kauppahinnasta. (Kiviniemi 2015, 342.) Metsälain 9 :n 3 momentin mukaan sillä, jolla on maanomistajan sijasta oikeus tehdä uudistushakkuu kiinteistön hallinta-, käyttö- tai muun näihin rinnastettavan oikeuden nojalla, on myös metsän uudistamisvelvollisuus. Tästä asiasta voidaan sopia toisinkin yksityisoikeudellisella sopimuksella. Tällainen sopimus sitoo lain mukaan myös lainvalvojaa. (Kiviniemi 2015, 342.) Metsälain 9 :n 3 momentin mukaan uudistamisvelvoite voidaan kohdistaa hallinta-, käyttö- tai muun erityisen oikeuden haltijan sijasta poikkeuksellisesti maanomistajaan, vaikkei hänellä ollutkaan oikeutta uudistushakkuuseen. Näin voi tehdä, jos se on olosuhteet huomioon ottaen erityisestä syystä kohtuullista. On syytä korostaa, että em. tapauksessa on kyseessä poikkeussäännös, jota on tulkittava suppeasti. Oikeudenhaltijan ei ole pakko hakata metsää, jos hän katsoo sen itselleen epäedulliseksi. (Kiviniemi 2015, 343.) 6.10 Uudistamisvelvoite pakkohuutokaupassa ja konkurssissa Metsälain 9 :n 1 momentissa ei ole erotettu muista sellaista metsänomistajaa, joka on saanut kiinteistön pakkohuutokaupassa. Uudistamisvelvoite on lakisääteinen, kiinteistön kulloisellekin omistajalle säädetty velvoite, joten myös pakkohuutokauppaostaja on vastuussa metsänuudistamisesta, vaikkei olisi tiennyt velvoitteesta kiinteistöä ostaessaan. Vaatimus ei ole kohtuuton, koska uudistamistyöt nostavat kiinteistön arvoa. (Kiviniemi 2015, ) Vallitseva käsitys on, että omaisuuden luovuttaminen konkurssiin ei vapauta konkurssipesää metsän uudistamisvelvollisuudesta kuten ei muistakaan lakisääteisistä kiinteistön hoitovelvollisuudesta. Konkurssin alkamisen jälkeen toteutettujen met-

52 47 sänuudistamistöiden kustannukset on katsottu konkurssipesän massavelaksi. Näkemystä on perusteltu sillä, että uudistamisvelvoitteen toteuttaminen on normaalia metsäomaisuuden hoitoa ja nostaa pesään kuuluvan kiinteistön arvoa. (Kiviniemi 2015, 344.) 7 METSÄLAIN VALVONTA 7.1 Metsäkeskukset valvovat Metsälain (1085/2013) 25 :n perusteella Suomen metsäkeskus valvoo tämän lain noudattamista. Maa- ja metsätalousministeriöllä on oikeus antaa tarkempia määräyksiä Suomen metsäkeskukselle tämän lain noudattamisen valvontojen teknisestä toteuttamisesta. Kaavoitettavien ja kaavoitettujen alueiden osalta Suomen metsäkeskuksen tulee olla riittävässä yhteistyössä kuntien kanssa tämän lain ja maankäyttö- ja rakennuslain tavoitteiden yhteen sovittamiseksi. Metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikössä johtaja, metsäjohtaja ja rahoitus- ja tarkastuspäällikkö käyttävät ratkaisuvaltaa metsäkeskuslain (1421/2014) 8 :ssä tarkoitettujen tehtävien osalta julkisen vallan käyttöä koskevissa asioissa. Johtajan tehtävänä on varmistaa, että metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikössä on riittävä määrä rahoitus- ja tarkastuspäällikköjä ratkaisutoiminnan varmistamiseksi. Rahoitus- ja tarkastuspäällikkö huolehtii metsäkeskukselle 8 :ssä säädettyjen julkista valtaa sisältävien tehtävien hoitamisesta. Metsäkeskuksen johtajan on määrättävä ne henkilöt, jotka johtajan, metsäjohtajan ja rahoitus- ja tarkastuspäällikköjen lisäksi voivat 8 :ssä tarkoitettuja tehtäviä hoidettaessa käyttää julkista valtaa. Näitä henkilöitä ovat hallintoasioita esittelevä

53 48 toimihenkilö (esittelijä) ja tarkastuksia tekevä toimihenkilö (tarkastaja). (Laki Suomen metsäkeskuksesta (1421/2014.) Metsäkeskuksen johtajaan, metsäjohtajaan, rahoitus- ja tarkastuspäällikköön 14 :n 4 momentissa tarkoitettuihin toimihenkilöihin sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä (Laki Suomen metsäkeskuksesta 1421/2014). 7.2 Valvontatehtävien hoitaminen Metsäkeskuksen tarkastukset perustuvat vuosittain annettavaan maa- ja metsätalousministeriön määräykseen, missä määrätään tarkastusten vähimmäismäärät, tarkastettavien kohteitten valintaperusteet sekä tarkastusmenettelyn pääpiirteet. Maa- ja metsätalousministeriön määräyksessä (Nro 6/15) määrätään mm. seuraavista asioista: Valvonta- ja tarkastustoiminnan ensisijaisena tarkoituksena on varmistaa säädösten noudattaminen ja metsäkeskuksen johtokunnan ja johtajan on osaltaan huolehdittava siitä, että valvonta- ja tarkastustoiminnan hoitoa varten osoitetaan riittävät resurssit. Tarkastustoiminnan yhteydessä kerättyjä tietoja käytetään metsäkeskuksen metsävaratietojen päivityksessä ja niistä saadaan tietoa metsien hoito- ja käyttötoimenpiteiden yleisestä laadullisesta tasosta. Tarkastusmääräyksen toteuttamiseksi metsäkeskuksen tulee laatia vuotuinen tarkastussuunnitelma (liite 4), missä ohjeistetaan yksityiskohtaisemmin valvonta- ja tarkastustoiminta ja kohteiden valinta. Maa- ja metsätalousministeriön metsälain määräyksen perusteella metsäkeskuksen on tarkastettava kaikki metsänkäyttöilmoitukset vähintään hallinnollisena tarkastuksena. Valvonta- ja tarkastustoiminta tulee kohdistaa metsänkäyttöilmoituksiin ja niissä ilmoitettuihin metsien hoito- ja käyttötoimenpiteisiin sekä niihin kohteisiin ja toimenpiteisiin, joista ei ole metsänkäyttöilmoitusta tehty. Metsäkeskus selvittää

54 49 esimerkiksi uusien kaukokartoitusaineistojen avulla kohteet, joista ei ole tehty metsänkäyttöilmoitusta, mutta joissa on tehty metsän hakkuu. Metsänkäyttöilmoituksista metsäkeskus tarkastaa vähintään 1 prosentin maastossa pääsääntöisesti ennen hakkuuta. Tarkastukseen valitaan metsänkäyttöilmoitusten kuvioita, joissa hakkuu rajoittuu erityiskohteeseen, esimerkiksi metsälain 10 :n 2 ja 3 momentissa tarkoitettuun erityisen tärkeään elinympäristöön, luonnonsuojelulain mukaiseen erityisesti suojeltavan lajin tai suojellun kasvupaikan esiintymään tai, jos metsäkeskuksella on syytä epäillä, että ilmoitettu hakkuu tai muu toimenpide ei ole metsälain tai sen nojalla annettujen säädösten ja määräysten mukainen. Lisäksi tarkastuksissa valvotaan luontaisen uudistamisen edellytyksiä. Metsäkeskus valvoo harkinnan mukaan maastotarkastuksilla metsälain 5 :n mukaisten hakkuiden toteuttamista, painottaen eri-ikäisrakenteisen metsänkasvatuksen hakkuisiin ja erityisen tärkeiden elinympäristöjen käsittelyä. Lisäksi metsäkeskus tekee hakkuiden korjuujäljen tarkastuksia vähintään 400 kohteella. Perusjoukon muodostavat pääasiassa tarkastettavaa vuotta edeltävän vuoden aikana saapuneet metsänkäyttöilmoitukset. Metsäkeskus valvoo myös metsälain 8 :n taimikon perustamistoimenpiteitä ja uudistamisvelvoitteen täyttymistä kohdennetun maastoinventoinnin alueilla ja näiden alueiden ulkopuolella vähintään 1 prosentilla vuonna 2010 saapuneiden metsänkäyttöilmoitusten uudistushakkuukuvioista. Kohdevalinnassa tulee hyödyntää metsävaratiedosta tehtyjä paikkatietoanalyysejä. Metsäkeskuksen valvonta- ja tarkastustoiminnassa on lisäksi noudatettava maa- ja metsätalousministeriön hyväksymiä teknisiä tarkastusohjeita. Niillä tarkoitetaan metsäkeskuksen valmistelemia maastotarkastusohjeita, jotka päivitetään metsäkeskuksen ja maa- ja metsätalousministeriön kesken erikseen sovittavalla tavalla. Valvonta- ja tarkastustoiminnassa tulee erityistä huomiota kiinnittää hallintolain (434/2003) 39 : ään, missä säädetään asianosaisen oikeusturvasta tarkastuksissa (ennakkoilmoitus, läsnäolo-oikeus, tietojen saanti, tarkastuskertomus ja sen tie-

55 50 doksi antaminen). Valvonta- ja tarkastustoiminnassa on lisäksi kiinnitettävä erityistä huomiota asianosaisen kuulemiseen. 7.3 Metsäkeskuksen vastuu valvonnasta Nimensä mukaisesti metsänkäyttöilmoitus ei ole lupa vaan yksi lainvalvonnan apuväline. Niinpä se, ettei metsäkeskus mahdollisesti huomaa jotakin hankkeeseen liittyvää lainvastaista piirrettä, eikä siis ryhdy ilmoituksen takia mihinkään toimenpiteeseen, ei ole minkäänlainen hyväksyntä toimenpiteelle. Suomen metsäkeskus ei myöskään vastaa niistä mahdollisista yksityisistä vahingoista, joita virheellisesti toimeenpantu metsänkäsittelyhanke aiheuttaa. Myöskään ei siinä tapauksessa, että toimenpiteestä olisi etukäteen ilmoitettu metsäkeskukselle. (Kiviniemi 2015, 374.) Asiaa on käsitelty Imatran käräjäoikeuden tuomiossa (nro 10132). Käräjäoikeus tuomitsi metsäyhtiön hankintaesimiehen ja hakkuun työnjohtajan, kummatkin 30 päiväsakkoon metsärikkomuksesta, millä oli turmeltu metsälain 10 :ssä tarkoitettu erityisen tärkeä elinympäristö. metsänkäyttöilmoituksen merkityksestä käräjäoikeus lausui seuraavaa: Se, ettei metsäkeskus metsänkäyttöilmoituksen saatuaan kieltänyt alueen avohakkuuta, ei poista eikä vähennä metsänkäyttöoikeuden haltijan vastuuta. Metsänkäyttöilmoituksen tarkoitus on valvonnallinen. 8. VALVONTA JA SEURAAMUKSET 8.1 Metsänkäyttöilmoitus Metsälain valvonnan tärkein ja käytännössä ainoa apuväline on metsänkäyttöilmoitus.

56 Ilmoitusvelvollisuus Metsälain (1085/2013) 14 :n mukaan maanomistajan taikka hallintaoikeuden tai muun sellaisen erityisen oikeuden haltijan tai hänen valtuuttamansa on tehtävä metsäkeskukselle metsänkäyttöilmoitus käsittelyalueella aiotusta kasvatushakkuusta, uudistushakkuusta, metsätuhon johdosta tehtävästä hakkuusta ja muusta hakkuusta sekä 10 :n 2 momentissa tarkoitettujen erityisen tärkeiden elinympäristöjen käsittelystä. Vastuunjaosta valtuuttajan ja asiamiehen välillä ei ole säännöksiä, eikä asia ilmene selvästi vuonna 2014 voimaan tulleen lainmuutoksen perusteluistakaan. Perustelut voi kuitenkin ymmärtää niin, että ensi sijainen vastuunkantaja on asiamies, jos ilmoitus laiminlyödään. Maanomistajaa tai erityisen oikeuden haltijaa ei tällöin tuomita. (Kiviniemi 2015, ) Metsänkäyttöilmoituksesta vastuulliseksi on metsälain 14 :ssä määrätty muun ohella hallintaoikeuden tai muun sellaisen erityisen oikeuden haltija. Vaikka metsänhakkuuoikeus onkin maakaaren järjestelmässä erityinen oikeus, niin se ei ole hallintaoikeuteen rinnastettava erityinen oikeus. Metsänhakkuuoikeuden haltijalla ei nimittäin ole hallintaoikeutta hakkuualueeseen vaan pelkästään irrottamisoikeus. Toisinaan syyttäjät ja tuomioistuimet eivät ole riittävästi selvittäneet tämän käsitteen sisältöä ja hakkuoikeuden haltijoiden edustajia on perusteettomasti tuomittu rangaistuksiin metsänkäyttöilmoituksen laiminlyönnistä. Metsänhakkuuoikeus poikkeaa käytännössä esim. maa-ainesten otto-oikeudesta, jossa oikeuden haltijalla on irrottamisoikeuden lisäksi usein vuokraoikeus alueeseen, eli alueen hallinta. (Mt.) Ilmoituksen sisältö Jos kyseessä on kasvatushakkuu, toteuttamistapa on ilmoitettava kuvioittain. Jos kyseessä on uudistushakkuu, on lisäksi ilmoitettava uudistamistapa. Metsätuhon

57 52 johdosta tehtävässä hakkuussa on ilmoitettava myös tuhon aiheuttaja. (Metsälaki 1085/2013, 14.) Metsän uudistamisedellytysten valvonnan takia on uudistushakkuut ilmoitettava kuvioittain. Samalla käsittelyalueella voivat nimittäin kasvupaikka ja maalaji vaihdella niin paljon, että käsittelyalueen eri osissa on käytettävä eri uudistamismenetelmää. Uudistushakkuissa on lisäksi ilmoitettava uudistamistapa. Metsätuhon johdosta tehtävästä hakkuusta on ilmoitettava tuhon aiheuttaja mutta v voimaan tulleen lainmuutoksen perusteluissa on kuitenkin todettu, ettei hyönteistuhoissa edellytetä tuhon aiheuttaneen hyönteisen tunnistamista. (Kiviniemi 2015, ) Metsälain 14 velvoittaa ilmoittamaan myös kasvatushakkuut kuvioittain, vaikka lain 5 :n mukaan niitä arvioidaan käsittelyaloittain. Asiassa on epäselvyyttä mutta todennäköisesti käytäntö vakiintuu niin, että kasvatushakkuutkin ilmoitetaan kuvioittain. (Kiviniemi 2015, 378.) Metsänkäyttöilmoituksesta säädetään metsälain 14 :n lisäksi maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa (1320/2013), jossa säädetään metsänkäyttöilmoituksessa annettavat tiedot (liite 5) Ilmoituksen toimittaminen metsäkeskukselle Metsälain (1085/2013) 14 :n mukaan ilmoitus katsotaan toimitetuksi metsäkeskukselle, kun se on saapunut metsäkeskuksen toimipaikkaan taikka kun ilmoitus tai vastaavat tiedot on toimitettu metsäkeskuksen toimihenkilölle. Metsänkäyttöilmoitusta on tarkistettava ennen toimenpiteen toteuttamista, jos hakkuutapa tai käsittelyalue muuttuu merkittävästi aikaisemmin ilmoitetusta. Metsänkäyttöilmoitukseen voi sisältyä useita eri käsittelyalueita. Metsänkäyttöilmoituksen tarkistaminen on eri asia kuin ilmoituksen tekeminen. Tarkistamiseen ei metsälain 14 :n perusteella liity määräaikoja. Tarkistaminen on kuitenkin tehtävä ennen toimenpiteen toteuttamista. Tarkistamisvelvollisuus

58 53 syntyy, kun aiottu hakkuutapa tai käsittelyalue muuttuu merkittävästi aiemmin ilmoitetusta. Tarkistaminen voi siis koskea käsittelyalueen laajentumista mutta ei kokonaan uutta käsittelyaluetta. (Uitamo, 2013.) Ilmoitus on toimitettava viimeistään kymmenen päivää ja aikaisintaan kolme vuotta ennen hakkuun tai muun toimenpiteen aloittamista. Määräajan laskemisessa sovelletaan määräaikojen laskemisesta annettua erityislakia (150/1930). Ilmoitusta koskevan määräajan laskeminen alkaa vasta jättöpäivää seuraavana arkipäivänä. Metsäkeskus voi hakemuksesta myöntää poikkeuksen edellä mainitusta määräajasta. Metsänkäyttöilmoituksen voi tehdä lomakkeella, muutoin kirjallisesti tai sähköisesti. Suomen metsäkeskuksen verkkosivuilla on ilmoituslomake mutta sitä ei ole pakko käyttää. Sen sijaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa mainitut tiedot on oltava, tekipä ilmoituksen millä tavalla tahansa. (Kiviniemi 2015, 378.) Vuoden 2014 alussa voimaan tulleen metsälain muutoksen perusteluissa on selvitetty metsänkäyttöilmoituksen tekotapaa seuraavasti: Suullisesti ilmoituksen voisi tehdä hallintolain (434/2003) 19 :n perusteella alueyksikön suostumuksella. Mahdollisuus ilmoituksen antamiseen suullisesti riippuisi siis aina alueyksikön harkinnasta. Ilmoituksen tekemisen jälkeen alueyksikkö voi ottaa vastaan suullista selvitystä, esim. puutteelliseen ilmoitukseen suullisesti tehtäviä täydennyksiä, harkintansa mukaan. Metsänkäyttöilmoitukset toimittamistavat koskisivat sekä normaaleja, että alueyksikön osoittamalta tuhoalueelta normaalista määräajasta poiketen tehtäviä ilmoituksia. Jos kyse on laajasta merkittäviä tuhoja elävässä puustossa aiheuttaneesta metsätuhosta, metsänkäyttöilmoituksen tekemiselle 4 momentissa säädettyä poikkeuksen hakemista ei edellytetä, ellei kyseessä ole 10 :n 2 momentissa tarkoitettu erityisen tärkeä elinympäristö. Metsäkeskuksen on tällöin osoitettava tuhoalue ja ilmoituksen kohteena olevalla käsittelyalueella korjataan pääasiallisesti metsätuhossa kaatunutta, vaurioitunutta tai tuhoissa kuollutta puuta.

59 Vapautukset ilmoitusvelvollisuudesta Metsänkäyttöilmoitusta ei kuitenkaan tarvitse tehdä seuraavista hakkuista, elleivät ne kohdistu 10 :n 2 momentissa tarkoitettuun erityisen tärkeään elinympäristöön (Metsälaki 1085/2013, 14.): 1) kotitarvehakkuusta; 2) pienikokoisen puuston hakkuusta; 3) sähkölinjojen ja junaratojen reunavyöhykkeiden hakkuista eikä oja-, vesijohto- tai viemärilinjan hakkuusta eikä pienialaisista tie-, sähkö- tai muun vastaavan linjan hakkuusta. Kotitarvehakkuilla on vakiintuneesti tarkoitettu tilan tai samaan taloudelliseen kokonaisuuteen kuuluvan toisen tilan käyttöön tulevien rakennuspuiden, polttopuiden tai muiden tilan tarpeisiin käytettävien puiden hakkaamista. Kyseessä ei ole kotitarvehakkuu, jos puita käytetään tilalla kaupallisen toiminnan raaka-aineina. Tulkinnassa pannaan painoa sanalle koti. Se tarkoittaa luonnollisen henkilön yksityistaloutta ja lisäksi vakiintuneen käytännön mukaisesti tilalla harjoitettavaa maatilataloutta. (Kiviniemi 2015, 380.) On huomattavaa, että kotitarvehakkuu ja myyntihakkuu eivät ole toisensa poissulkevia hakkuutapoja. Hakkuuoikeus voidaan nimittäin myös lahjoittaa tai vaihtaa. Silloin ei yleensä ole kysymys ainakaan kyseisen tilan kotitarpeeksi tehdystä hakkuusta. (Kiviniemi 2015, 381.) Ilmoitusvelvollisuudesta vapautetuksi pienikokoisen puuston hakkuuksi katsotaan kasvatushakkuu, jossa puuston keskiläpimitta ennen hakkuuta on enintään 13 senttimetriä (Valtioneuvoston asetus 1308/2013, 18 ). Tielinjoilla tarkoitetaan sekä yleisten, että yksityisten teiden ajoratoja kuten myös tarpeellisia luiskia ja ojia (HE 218/1998).

60 Käytännön valvonta ja seuraamukset Metsäkeskus valvoo yleensä otannalla, että onko hanke metsälain mukainen. Ilmoitukset tallennetaan metsäkeskuksen KANTO tietojärjestelmään. Tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta johtuvasta metsänkäyttöilmoituksen antamisen laiminlyönnistä tai sen myöhässä tekemisestä voidaan asianomainen tuomita metsärikkomuksesta sakkoon (Metsälaki 1085/2013, 18 ). Rikoslain 16 luvun 8 :n mukaisesti katsotaan rangaistavaksi tahallinen väärien tietojen antaminen metsänkäyttöilmoituksessa. Em. lainkohdassa rikosnimikkeenä on väärän todistuksen antaminen viranomaiselle. Lainkohdan esitöiden (HE 6/1997) mukaan asiaa valaisevan tärkeän seikan salaaminenkin voi täyttää tunnusmerkistön. Täten tilan omistusoikeus olisi tutkittava aktiivisesti. Poiketen siitä, mitä Suomen metsäkeskuksesta annetun lain (418/2011) 26 :ssä säädetään, metsänkäyttöilmoitus ja ennakkotieto tämän lain 10 :n 2 momentissa tarkoitetusta erityisen tärkeästä elinympäristöstä ovat maksuttomia (Metsälaki 1085/2013, 23 a ). Metsäkeskus perii päätöksestä 80 euron (v. 2015) suuruisen maksun, jos metsänkäyttöilmoituksen jättämisen 10 päivän määräajasta halutaan poiketa. 8.2 Neuvotteluvelvollisuus Mikäli on perusteltua syytä epäillä, että suunniteltu, aloitettu tai toteutettu hakkuu tai muu toimenpide on tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastainen taikka, että uudistushakkuun jälkeen ei metsänkäyttöilmoituksessa mainitulla tavalla saataisi aikaan 8 :ssä tarkoitettua taimikkoa, niin metsäkeskuksen on pyrittävä neuvottelemaan maanomistajan taikka hallintaoikeuden tai muun sellaisen erityisen oikeuden haltijan kanssa ja tarvittaessa metsänhakkuuoikeuden haltijan kanssa tarpeellisen muutoksen aikaansaamiseksi (liite 6). Maanomistajan

61 56 on metsäkeskuksen pyynnöstä esitettävä suunnitelma korjaavista toimenpiteistä. (Metsälaki 1085/2013, 15.) Metsäkeskuksen toimihenkilön koolle kutsuman neuvottelun tavoitteena on siis selvittää tosiasiatiedot ja lain vaatimukset sekä sopia hankkeeseen tarvittavista muutoksista. Hyvään hallintotapaan kuuluu, että lakisääteisestä neuvottelusta pidetään pöytäkirjaa. On huomattava, että metsälain vaatimustaso ja lain rikkomisesta koituvat seuraamukset eivät ole sopimuksenvaraisia asioita. Neuvotteluissa ei siis voida käydä kauppaa mahdollisesti tehtävistä rikosilmoituksista, korjaavista toimenpiteistä tai menettämisseuraamusten vaatimisista. Metsäkeskuksen velvollisuus on pyrkiä saamaan neuvottelu aikaan mutta aina se ei onnistu. Metsäkeskuksen on silloin pystyttävä selvittämään, että millä tavoin asianosaisia on yritetty tavoittaa ja osoittamaan syy, miksei neuvottelua ole saatu aikaan. (Kiviniemi 2015, 387.) 8.3 Käsittelykielto Metsälain (1085/2013) 16 :n perusteella voi maaseutuvirasto metsäkeskuksen esityksestä kieltää hakkuun tai muun metsälaissa säännellyn toimenpiteen toistaiseksi tai määräajaksi (liite 7). Näin voidaan tehdä, jos on perusteltua syytä epäillä, että suunniteltu, aloitettu tai toteutettu hakkuu tai muu toimenpide on tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastainen. Käsittelykielto edellyttää lisäksi, ettei metsälain 15 :ssä tarkoitettua neuvottelua ole muusta kuin metsäkeskuksesta riippuvasta syystä saatu aikaan tai, jos neuvottelu ei ole johtanut tulokseen. Käsittelykielto voidaan antaa myös, jos metsänkäyttöilmoitusta ei ole annettu 14 :ssä säädetyssä määräajassa. Käsittelykielto annetaan tarpeellisessa laajuudessa. Käsittelykieltoa koskeva kirjallinen päätös on viipymättä saatettava maanomistajan ja metsänhakkuuoikeuden haltijan tai muun erityisen oikeuden haltijan tietoon. Maaseutuvirasto voi metsäkeskuksen esityksestä asettaa päätöksensä tehosteeksi uhkasakon, johon sovelletaan uhkasakkolakia (113/1990). Päätöksessä voidaan määrätä, että päätöstä on

62 57 noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää. Metsälakiesityksen alkuperäisten perusteluiden (HE 63/1996) mukaan voidaan käsittelykielto antaa esim. silloin, jos hakkuulla pyritään luontaiseen uudistamiseen, vaikkei siihen ennalta arvioiden ole edellytyksiä. Metsälakiin v tehdyn muutoksen perusteluiden (HE 203/2001) mukaan hakkuun suunnittelua olisi metsänkäyttöilmoituksessa ilmoitettu aikomus hakata tietty alue. Myös hakkuukoneiden vienti alueelle voisi perusteluiden mukaan olla osoitus hakkuun suunnittelusta. Perusteluiden mukaan käsittelykielto koskisi vain kyseessä olevaa lainvastaiseksi epäiltyä hakkuuta tai muuta toimenpidettä alueella, jota kielletty toimenpide koskee. Metsälain 16 :n mukaan käsittelykielto voidaan antaa määräajaksi tai toistaiseksi. Laista tai sen perusteluista ei ilmene, miten kauan toistaiseksi annettu voi olla voimassa. Käsittelykielto pitäisi poistaa silloin kun lain rikkomisen uhka voidaan tavalla tai toisella todeta päättyneeksi. (Kiviniemi 2015, 389.) Käsittelykiellolla ei ole mitään suoranaisia oikeusvaikutuksia joten on vaikea kuvitella, että missä tilanteessa käsittelykielto annettaisiin asettamatta uhkasakkoa. Asiahan on jo kertaalleen käsitelty metsälain 15 :ssä tarkoitetussa neuvottelussa. Asianomainen ei todennäköisesti noudata oikeusvaikutuksiltaan suosituksenomaista käsittelykieltoakaan, jos hän ei hyväksy neuvottelussa metsäkeskuksen näkemystä tai pakoilee neuvottelua. Käsittelykiellon tehosteeksi annettava uhkasakko on uhkasakkolain 19 :n nojalla ilmoitettava Maanmittauslaitokselle merkittäväksi lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin. (Kiviniemi 2015, 390.) 8.4 Väliaikainen käsittelykielto Metsälain (1085/2013) 16 a :n perusteella metsäkeskus voi väliaikaisesti kieltää hakkuun tai muun toimenpiteen (väliaikainen käsittelykielto) enintään 30 päiväksi, jos metsälain 16 :n tarkoitetun käsittelykiellon edellytykset täyttyvät ja painavat syyt sitä vaativat (liite 7).

63 58 Väliaikainen käsittelykielto annetaan tarpeellisessa laajuudessa. Väliaikaista käsittelykieltoa koskeva kirjallinen päätös on viipymättä saatettava maanomistajan ja metsänhakkuuoikeuden haltijan tai muun erityisen oikeuden haltijan sekä Maaseutuviraston tietoon. Väliaikaista käsittelykieltoa koskevaa päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää. Väliaikainen käsittelykielto on saatettava viivytyksettä ja viimeistään kahden viikon kuluessa Maaseutuviraston ratkaistavaksi. Kielto raukeaa, jos Maaseutuvirasto ei ole 30 päivän kuluessa kiellon antamisesta tehnyt metsälain 16 :ssä tarkoitettua päätöstä tai pysyttänyt väliaikaista käsittelykieltoa voimassa. Metsäkeskuksen tulee poistaa väliaikainen käsittelykielto, jos kiellon määräämisen perusteet lakkaavat. Metsälain 16 :n perusteluissa (HE 178/2006) ei ole käsitelty asianosaisten kuulemista väliaikaista käsittelykieltoa annettaessa. Kuten metsälain 16 :n käsittelykiellonkin ollessa kyseessä, on asianomaisia pääsääntöisesti kuultava hallintomenettelylain 34 :n mukaisesti. Tavoitteena on, että asianosaisia kuultaisiin metsälain 15 :ssä tarkoitetun neuvottelun yhteydessä mutta se ei aina onnistu. Väliaikaiset käsittelykiellot on tarkoitettu käytettäväksi poikkeuksellisen kiireellisiin ja vakaviin tilanteisiin joten monesti on perusteltua soveltaa hallintomenettelylain 34 :n 2 momentin 4 kohdan poikkeussääntöä. Sen mukaan saa asian ratkaista asianomaista kuulematta muun ohella silloin, jos kuuleminen saattaa vaarantaa päätöksen tarkoituksen toteutumisen tai kuulemisesta aiheutuva asian käsittelyn viivästyminen aiheuttaa huomattavaa vaaraa ympäristölle. (Kiviniemi 2015, 392.) Pelkästään väliaikaisen käsittelykiellon rikkomista ei ole säädetty rangaistavaksi, mutta ne metsälain rikkomiset, joiden estämiseksi väliaikainen käsittelykielto annetaan, ovat poikkeuksetta rangaistavia tekoja metsälain 18 :n tai rikoslain 48 a luvun 3 :n nojalla. Käsittelykiellon teho vaikeissa tilanteissa tulee vain siitä, että poliisi on velvollinen antamaan asiassa virka-apua metsälain 21 :n nojalla. (Kiviniemi 2015, 392.)

64 Uhkasakko ja teettämisuhka Metsälakiesityksen alkuperäisten perusteluiden mukaan uhkasakkoa käytetään käsittelykiellon tehosteena erityisesti silloin kun toimenpiteestä metsäluonnolle tai puustolle aiheutuvat vahingot eivät ole korjattavissa. Käytännössä käsittelykiellon tehosteeksi annetaan lähes aina uhkasakko. Uhkasakkoa tai teettämisuhkaa käytetään myös metsälain 20 :ssä tarkoitettujen korjaavien toimenpiteiden tehosteena (liite 8). (Kiviniemi 2015, 392.) Menettelyn vaiheet Uhkasakkomenettelyssä on kolme päävaihetta: Ensin tehdään esitys uhkasakon asettamisesta. Toisessa vaiheessa viranomainen asettaa uhkasakon. Kolmannessa vaiheessa uhkasakko voidaan tuomita maksettavaksi, jos uhkasakon kohteena olevaa velvoitetta on rikottu. Samaa menettelyä noudatetaan teettämisuhassa. KUVA 4. Uhkasakko ja teettämisuhka (Kiviniemi 2015, 393.)