juurihoidolla 8 9 Johanna Rusasen mielestä kirkko uudistuu Nuorten yletön juominen ihmetyttää Suomessa asuvia sudanilaisia.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "juurihoidolla 8 9 Johanna Rusasen mielestä kirkko uudistuu 13 3.8.2011 Nuorten yletön juominen ihmetyttää Suomessa asuvia sudanilaisia."

Transkriptio

1 Nuorten yletön juominen ihmetyttää Suomessa asuvia sudanilaisia. 7 KANSIKUVA MARKKU MATTILA - PIKKUKUVA LEA LAPPALAINEN Johanna Rusasen mielestä kirkko uudistuu juurihoidolla 8 9 Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti. www. kuopionseurakunnat.fi

2 2 Ajankohtaista Aseet pois kodeista LEA LAPPALAINEN Aseiden täyskielto vähentää myös hirmutekoja. Kuopion yliopistollisen sairaalan psykiatrian professori Jukka Hintikka sanoo, että Suomen asekontrollista olisi pitänyt keskustella jo kauan sitten. Hän kannattaa Suomeen tiukkaa asekontrollia. Se säästää ihmishenkiä, koska juopuneilla, elämän kolhimilla ja itsemurhaa hautovilla ei olisi kodin komerossa asetta saatavilla. Hintikan väitöstutkimuksen mukaan nuorten miesten itsemurhista 60 prosenttia on tehty ampumalla. Hintikka sanoo, että puoliautomaatti- ja automaattiaseiden käytön kieltäminen voisi vähentää myös kouluampumisia sekä Norjan kaltaisia hirmutekoja. Ladattavan aseen käsittely vie enemmän aikaa. Kokemukset Australiasta osoittavat sen, että automaatti- ja puoliautomaattiaseiden täyskielto vähensi myös joukkoteurastusten määrää. Asekontrollin kiristämistä vastustavilla on kovin vähän argumentteja sanojensa taakse. Tämä ei Hintikan mukaan tarkoita ampumaurheilun tai metsästyksen kieltoa. Miksi joistain tulee tappajia Anders Breivikistä Hintikka ei lähde tekemään diagnoosia, mutta arvailee hänen olevan joko psykopaatti tai mielisairas. Äärimmäisen itsekeskeinen, ihmisistä piittaamaton, joka ei välitä tippaakaan siitä, miltä muista tuntuu. Hänen todellisuudentajunsa on vääristynyt, mutta silti hänen toimintakykynsä on pitkäjänteistä. Manifestissaan Breivik kutsuu itseään Kristukseksi ja sanoo olevansa Euroopan merkittävin kulttuurikonservatiivi sitten 1500 luvun. Hän ei halua luopua 5000 euron rannekellostaan, vaikka varallisuus on hävinnyt pörssikeinottelussa. Taudinkuvaan kuuluu Hintikan mielestä Norjan suurlähetystön portaat Helsingissä ovat kukkia ja kynttilöitä täynnä. eristäytynyt kehitys, joka alkaa nuorena. Vertaisyhteisöjä ei ole. Hyvin pienet poikkeamat perimässä saattavat vaikuttaa siihen, mitä ihmisestä lopulta tulee. Joistakin tulee tappajia, toisista jännän äärellä verkkaisesti ihmetteleviä. Ei tätä voi etukäteen ennustaa eikä jälkikäteen selittää. Vaikka maailmassa tapahtuu kaiken aikaa hirvittäviä tekoja, elämän tarkoitus on elämän jatkuminen. Kaikki ihmisen elämää aiheuttavat teot ovat äärimmäinen rikos ihmisyyttä vasteen. Tekijälle en suo ymmärrystäni. Hintikan mielestä esimerkin vaara on olemassa. Siksi hänen mielestään uutisoinnin pitää olla kohtuullista. Asiat on selitettävä, mutta rikolliselle ei saa antaa kohtuutonta tilaa eikä tapahtuneella pidä herkutella. Ihmismieli pyrkii pelkäämään tulevaa aiemmin tapahtuneen perusteella. Jos jotain poikkeavaa tapahtui eilen, pelätään, että huomennakin käy niin. Vaikka niin voi tapahtua, elettävä on. LAHJA PYYKÖNEN pysäkillä Kun etsimme läheisyyttä, voimme kohdata Jumalan PETRI JAUHIAINEN Kirkkokahvit ovat pastori Uwe Mäkisen mielestä hyvä mahdollisuus kohtaamiselle. Kahviseurana Maija Iivanainen (vas.) ja Leena Laurinkari.

3 Lähes 4000 henkeä osallistui viikonloppuna Kansan Raamattuseuran ja Heinäveden seurakunnan vuotuisille Kirkastusjuhlille. Juhlat levittäytyivät kirkonmäeltä myös torille ja puistoihin. Useissa puheenvuoroissa muisteltiin heinäkuussa kuollutta evankelista Kalevi Lehtistä. Lehtinen aloitti pappina Kansan Raamattuseurassa 1960-luvulla kunnes siirtyi kansainvälisen evankelioimisjärjestön palvelukseen. Hän puhui usein missioissa eri puolilla Suomea ja kiersi ahkerasti entisen itä-blokin aluetta. Lehtinen rohkaisi jokaista kristittyä viemään evankeliumia eteenpäin. Kirkastusjuhlien teema oli Tulkaa ja levähtäkää vähän. Väärnin Pappilassa järjestetään konsertti perjantaina 5.8. klo 19 Itä-Afrikan kuivuudesta kärsivien hyväksi. Meillä on niin paljon niin hyvin -tapahtumassa esiintyy Jarkka Rissanen Snacks, jossa soittavat Tero Holopainen, kitara, Tero Kaario, koskettimet, Hese Hintikka, basso ja Esa Kärki, rummut. Jarkka Rissanen laulaa ja soittaa kitaraa. Liput maksavat 10 euroa, ja tuotto ohjataan perille Kirkon Ulkomaanavun kautta. Kuopion seurakuntien pihaseurat ovat vetäneet runsaasti väkeä. Korttelimuseon pihaseuroissa on käynyt joka kerran yli sata henkeä. Alavan seurakunnan pihaseurojen kauimmainen kävijä tuli Irlannista. Myös pääkaupunkiseudun kesävieraita on poikennut Alavan kesäseuroihin. Vauhdikkaimmat pihaseurat pidettiin Puijon kirkon pihalla, kun nuoret ajelivat paikalle skoottereilla laulamaan Punaisen laulukirjan lauluja. Tuomiokirkon torstai-illan iltamusiikit ovat vetäneet kuulijaa. Iltamusiikit jatkuvat elokuun loppuun. Männistön maanantain päivämusiikkia on käynyt kuuntelemassa kuulijaa. Sami Länsivuori haluaa oikaista haastattelussa olleen väärinymmärryksen (KK 12). Jos on huippulahjakas, maailman huipulle päästäkseen ei tarvitse käyttää dopingia. pääkirjoitus Jos toivo kuolee On sanottu jo niin paljon. Eikä tietä takaisin ole. Oslo on täyttynyt kukista ja kynttilöistä. Tuomiokirkon vartija päästää kirkkoon 20 henkilöä kerrallaan, jotta mahdollisuus hiljentymiseen säilyy. Jono kirkon ovella on jatkuva. Tämän ei pitäisi olla mahdollista, ja silti on. Puhuttelevinta murheen ja kaaoksen keskellä on ollut Norjasta välittynyt yhteisöllisyys ja avoimuus. Norjalaiset ovat surreet ja puolustaneet avointa yhteiskuntaa yhdessä. Pääministeri Jens Stoltenbergin viisas ja karismaattinen johtajuus yhdisti kansan. Toinen vaihtoehto olisi ollut viha, raivo sekä viranomaisten ja pelastustoimien raju arvostelu. Jopa kosto. Näiden aika tulee, mutta tämä järjestys kauhun ja kaaoksen sekoittamassa ihmismielessä on ainoa oikea. Jos tätä ei itse tajua, johdon on annettava siihen esimerkki. Norjan poliittisten johtajien avarakatseisuudessa on oppimista. 3 Kaavojen takana on turvallista. Mutta Jumala haluaa yllättää. Vehmersalmen aluepappi Uwe Mäkisen puhe pakottaa terästämään kuuloa. Seitsemän vuotta sitten Saksasta Kuopioon muuttaneen Mäkisen puheessa on ulkomaalainen korostus ja vaikeimmat sanat hakevat vielä ulospääsyään. Tulojumalanpalvelus lupaa merkkejä kirkollisesta keväästä, askelta elävämpään seurakuntaelämään. Noukitaanpa avainsanoja: lähelle ihmistä, pois kaavojen takaa, yllätyksiä ja seikkailua, seurakunta avoimeksi arkeen. Armo ei välity kaavojen kautta Katsokaa nyt! Täällä me istumme kuten suomalaiseen perinteeseen kuuluu, väljästi kirkon takaosassa. Vaikka kirkko on pieni, etäisyys omalta paikalta alttarille on kaukaisuudessa, kymmenien metrien päässä. Mutta ei istuta kauan. Uwe Mäkinen kättelee penkkien päissä istuvat ja kehottaa kirkkoväkeä siirtymään eteenpäin. Seurakunnan joukkoon hän jää istumaan itsekin mukanaan jumalanpalvelusavustaja Janne Miettinen. Automatismi, Mäkinen miettii kuvaavaa sanaa. Kävelenkö kirkkoon kuin unissani ja lähden pyörittämään samaan myllyä. Vaikka Jumala haluaa yllättää meidät jokaisena sunnuntaina. Kaavat luovat turvallisuutta sekä papille että kuulijalle, mutta kaavat ovat myös vaarallisia. Mitä jää kaavan taakse? Kaava on raami, mutta Jumalan rakkaus ja armo eivät välity ensisijaisesti kaavojen kautta. Kirkko auki myös arjelle Kaavan taakse jää ihminen. Mäkinen kertoo esimerkin raamattupiiristä, jonne sama joukko oli kokoontunut vuosikausia. Uusi pappi halusi ensin kaikkien esittäytyvän. Esittelykierroksessa menikin varatut kaksi tuntia. Ja nämä vieri vieressä istuneet ihmiset ihmettelivät, miten en tuotakaan sinusta ollut aiemmin tiennyt. Tulitko minun vai Jumalan takia, on Mäkisen veikeä tervetulotoivotus kirkonmäellä. Avain Jumalan ja ihmisen suhteelle ei ole dogmatiikka, vaan Jumalan läsnäolo ihmisten keskellä. Meiltä edellytetään, että etsimme läheisyyttä toisiin ihmisiin. Silloin voimme itsekin kohdata Jumalan. Kirkossa helposti suljemme pois ihmisen arkisen elämän. Mäkinen toivoo, että kirkossa löydettäisiin ihminen. Pappien ja työntekijöiden roolia ei saa ymmärtää virkamiesmäiseksi. Mäkinen on siitä erikoinen pappi, että hän pitää puhelintaan auki aina, myös vapaina päivinään. Hän ei ole omimmillaan kaavatilaisuuksissa ja vierastaa sanoja työn laatu ja asiakas. Meillä ei tarvitse olla lukkoon lyötyjä vastauksia emmekä saa painaa jarrua. On rohjettava jättää asioita auki. Meistä itsestämme riippuu se, miten tuomme sanoman tälle aikakaudelle. Vallankumouksellinen sanoma Olen tyttönimeltäni Lehmann, Mäkinen huvittaa kirkkokahvilaisia Vehmersalmella. Hänen puolisonsa on Männistön seurakunnan kirkkoherra Aulikki Mäkinen. Lastensa Miian ja Joonan kanssa he ovat juuri muuttamassa pitkän rakennusprojektin tulokseen, omakotitaloon Vehmersalmelle. Kun Mäkinen tuli ensimmäisen kerran Suomeen, hän ihmetteli, onko Suomi katolinen maa. Saksalaiseen traditioon tottuneelle näytti Emme reagoi ongelmiin ennen kuin muut ne näkevät. Keskusteluun pakotetaan ulkopuolelta. siltä, että papit käyttävät katolisuutta muistuttavia tapoja. Mutta tämä oli vain ulkoinen vaikutelma. Nyt hän kummastelee kirkon roolia hitaana perässäkulkijana, vaikka Raamatun sanoma on vallankumouksellinen ja ajaton. Me emme reagoi ongelmiin ennen kuin muut ne näkevät. Keskusteluun pakotetaan ulkopuolelta. Linjat konservatiivien ja liberaalien välillä ovat kovat, erilaisuutta pelätään. Ennen jumalanpalvelusta Vehmersalmen kirkkopihassa katseltiin taivaalle. Pieleen menivät sekä säätieteilijän että papin ennustukset. Emännät olivat ehtineet varmuuden vuoksi kattaa kirkkokahvin helteisen seurakuntasalin puolelle, mutta aurinko näyttää vähäuskoisille taivaan merkit. Kuuro ropisee naamalle vasta sitten kun Väinö Matti Miettisen opastamat hautausmaalla kävelijätkin ovat turvallisesti kotona. Lahja Pyykönen Meillä suruaikaa ei ole, vaan politikointi omaan laariin aloitetaan heti. Näin tapahtui Jokelan ja Kauhajoen kouluampumisten jälkeen. Meillä halutaan pitää pää kylmänä. Taisteluun pelkoa vastaan käydään lakien ja asetusten voimin. Järkytyksen tilassa hyviksi tarkoitetut lausunnot ovat yhdentekeviä. Surun sijasta Suomessa tehdään politiikkaa ja holhotaan tiedotusvälineitä. Norjan viranomaiset ja poliisi ovat auttaneet mediaa tekemään työtään. Siellä on ymmärretty, että myös läheisten kertomukset ovat tärkeitä. Tarinoiden on tultava ulos. Uhrit ja heidän omaisensa ovat ihmisiä, eivät vain lukuja. Siksi on tärkeää myös Toivon tausta on tumma, koska tulevaisuus on joka hetki epävarmaa. uhrien nimien julkaiseminen. Muutoin joukkosurmaaja tanssittaa mediaa tahtonsa ja tarkoitustensa mukaan. Surevien kasvot ja kertomukset ovat tärkeämpiä kuin Anders Breivikin 1500 sivuinen manifesti. Järkytyksen vierelle Norjassa on noussut toivo. Se näkyy sanoissa ja sanattomuudessa, kukissa ja kyynelissä. Miten profeetallisesti professori Martti Nissinen puhuikaan toivosta Oulun herättäjäjuhlilla, suuren tragedian alla. Toivoa ei olisi, ellei sitä tarvittaisi. Toivon tausta on tumma, koska tulevaisuus on joka hetki epävarmaa. Toivo tietää sodat ja väkivallan, mutta samalla etsii kulkutietä niiden välistä, kohti valoa. Toivo on hengellinen, maallinen ja poliittinen asia. Toivo estää vahingolliset mallit toimia. Jos toivo kuolee, silloin tulee pimeys. Lahja Pyykönen lahja.pyykonen@evl.fi

4 4 kolumni Alhaalta ylös, sisältä ulos Saako lähetysjärjestö tehdä kehitysyhteistyötä? Tätä kysytään Suomessa. Tansaniassa aids työtä tehdessäni oli selvää, että työni oli kirkon työtä. Valtiorahoitteisella hankkeellamme oli vahva diakoninen ulottuvuus: kotikäynnit, pienlainahankkeet, neuvonta, sielunhoito ja aids-orpojen kummilapsiohjelma tavoittivat kaikkein köyhimpiä. Toimittiin pienellä rahalla: yhden nuoren kouluttaminen vei n. 200 euroa vuodessa ja 45 euron lainalla aloitettiin kanaprojekti. Vaikuttava kehitysyhteistyöhanke vaatii hieman rahaa ja ennen kaikkea kutsumustietoisia paikallisia toimijoita. Paras palkinto on se, että ihmisessä syttyy toivo ja tarmokkuus, orpo pääsee kouluun, aidsiin sairastunut voi jättää pienen bisneksensä turvaksi perheelleen, luottamus palautuu, avioliitto saa uuden alun ja anteeksianto mahdollisuuden. Onko kirkko eskatologinen vai profeetallinen? Eskatologinen yhteisö kiinnittää katseensa maailman loppuun ja Jeesuksen toiseen tulemiseen. Tämä saa yhteisön kääntymään sisäänpäin ja eristäytymään maailmasta. Keskeisin huoli on oma pelastus. Ympäröivä maailma muuttuu uhkaksi: muut ovat väärin uskovia ja väärin tekeviä. Maailma on paha ja siitä on pysyteltävä erossa. Paras palkinto on se, että ihmisessä syttyy toivo ja tarmokkuus. Eskatologinen uskonyhteisö vähät piittaa muista: se ei halua parantaa todellisuutta, vaan paeta sitä. Se ei halua hoitaa maailman haavoja, vaan vain omiaan. Millainen on profeetallinen kirkko? Se on maailman kärsimykseen osallistuva ja se suuntautuu ulospäin. Se julistaa Jumalan rakkautta ja hänen hyvää tahtoaan koko maailmaa kohtaan. Se julistaa, opettaa, palvelee, asettaa itsensä alttiiksi. Jeesuksen esimerkin mukaan se ruokkii nälkäisiä, vaatettaa alastomia, lohduttaa surevia, asettuu heikomman puolelle ja julistaa Jumalan valtakuntaa maan päällä. Ristin sanoma ja oma vapahdetuksi tulemisen kokemus luonnostaan synnyttävät meissä halua hyvän tekemiseen. Syntyy rakkaus ihmisiä ja maailmaa kohtaan ja kiitollisuus Jumalan hyvistä lahjoista. Kristityn elämästä nousevat konkreettiset hyvät teot, koska ne ovat Jumalan rakkauden luonnollinen seuraus meissä. Kati Kemppainen Kirjoittaja on teologian tohtori, joka työskentelee Suomen Lähetysseuran kasvatussihteerinä Kuopion hiippakunnassa.. Kaksi hakijaa kirkkoherr Kaksi huumoria ymmärtävää ihmistä hakee kirkkoherraksi Siilinjärvelle. kirkon kulmilta Kadonnut kuopiolaispuutarha Herännäisyys on sekä Arja Huuskoselle että Seppo Laitaselle läheisin herätysli Huumorintajuisiksi he itseään luonnehtivat. Ehkä ympäristö jäykistää, sillä haastattelutilanne Siilinjärven kirkkoherranvirastossa antaa heistä hiukan vaisun ja vakavan kuvan. Seppo Laitanen kuvaa itseään joustavaksi joukkuepelaajaksi, Arja Huuskonen toiset huomioonottavaksi. Kilpakumppaninsa Laitanen on nähnyt asiantuntevana, Huuskosen mielestä Laitanen on rauhallinen. Mutta annetaanpa heille itselleen mahdollisuus hiukkasen nostaa omaa nokkaa: Seppo: Osaan ajatella yhteistä hyvää ja kuunnella toisia. Minua on sanottu rauhan mieheksi, osaan sovitella asioiden ja ihmisten suhteen. Heikkouteni on, että olen jonkin sortin taiteilijaluonne, en ole tehokas enkä nopea, seurakunnan huonomuistisin ja hajamielisin pappi. Arja: Olen hyvä laulamaan, puhetyylini on rauhallisen selkeä. Työyhteisössä minua on kehuttu johdonmukaisista työntekijäkokouksista ja tasapuolisuudesta. Tärkeinä asioina pidän armoa, rukousta, tasa-arvoisuutta, heikommista huolehtimista ja luomakunnan pyhyyden kunnioittamista. Sen sijaan että Seppo Laitasella ei ole ollut kirkkoherran virkaan kovin suuri hinku ja vaaliin lähtemistäkin hän harkitsi viime metreille saakka, Huuskoselle halu edetä on ollut selvää opiskeluajoista asti. Juuan ympyrät tuntuvat hänestä lasten kasvaessa liian pieniltä, kakkoskoti on Pielavedellä. Molemmat myöntävät, että ison seurakunnan johtajan virka on haasteellinen. Arja Huuskosen mielestä johtajan pitää olla visionääri ja yhteistyökykyinen, joka osaa erottaa oleelliset asiat. Seurakunnan rakenteen ja hallinnon hyppysissä pitäminen on kirkkoherralle tärkeää siksi, että työntekijät voivat rauhassa keskittyä omiin tehtäviinsä. Seppo Laitanen näkee kirkkoherranviran liikaa keskittyvän henkilöön. Yhteinen hyvä edistyy hänen mukaansa joukkuepeliin komppaamalla. Ajan henkeen vai vastavirtaan Seppo Laitanen vierastaa kirkollisen ajattelun kaksinapaisuutta. Hänen mie- Valokuva vie 1800-luvun lopun kuopiolaispuutarhaan, Herckmanin pihaan, Aleksanterinkatu 8:aan. Tällaista osoitetta Kuopiossa ei enää ole. Sama paikka on nyt Kuopionlahdenkatu 2. Vuonna 1946 Aleksanterinkatu muuttui Kuopionlahdenkaduksi. Numerointi oli muuttunut jo aiemmin, kun nyt Venemiehenkatuna tunnettu Piispanpuiston itäpuolinen osa Aleksanterinkatua nimettiin 1903 Wellamonkaduksi ja länsipuoli numeroitiin uudelleen. Victor Barsokevitschin kuva on vuodelta Talo oli valmistunut 10 vuotta aiemmin. Sen rakennutti valtiopäivämies K. A. Herckman, joka toimi vuosikymmenet Kuopion ensimmäisen hiippakunnan tuomiokapitulin sihteerinä. Piirustukset laati kirkkoarkkitehtina tunnetuksi tullut Josef Stenbäck, joka silloin työskenteli Kuopiossa kaupungintalon rakentamistehtävissä. Vuonna 1884 Stenbäck sisällytti Herckmanin talostaa pienen uutisen perustamansa ja toimittamansa Suomen teollisuuslehden sivuille: Tuomiokapitulin sihteeri, w-tuomari A. Herckman rakennuttaa puukartanon tontille lähelle lääninhallituksen virkataloa. Piirustukset vahvistettiin Kuopion läänin kansliassa marraskuun 12 päivänä 1884, allekirjoittajina kuvernööri Alexander Järnefelt ja varalääninkamreeri Igor Östling. Myöhemmin tonttia laajennettiin eteläsivulle ja alakulmiin nousi kauppias Johan Samoiloffin rakentamat asuintalot, päädyt silloiselle Väinölänkadulle. Niiden paikalla ovat nyt Brahenpuiston kerrostalot, päädyt Brahenkadulle. Alkuosa Väinölänkadusta on vuodesta 1946 tunnettu Kallanrantana. Herckmanin talo hävisi kaupungin katukuvasta 1960-luvun alkupuoliskolla Hackmanin kerrostalon tieltä. Tänään tontilla on lehtevä pihapiiri metsäyhtiön aikaisine puineen, niiden joukossa muiden muassa riippakoivu, punasaarni, siperianlehtikuusi, riippapihlaja ja sembramänty. Kuvan kadonnut puutarha on korvautunut uudella, perennat ja pensaat ovat vaihtuneet lehteviin puihin. HELENA RIEKKI

5 aksi Siilinjärvelle TIMO HARTIKAINEN toihin. kiistojen keskeinen taustakysymys on ymmärrys Raamatusta. Onko Raamattu kuin käsikirja, josta löytyy suora toimintaohje elämän ilmiöihin vai antaako se suuntaviivat niiden ymmärtämiseen ja kohtaamiseen? Ajan hengen mukaan perinteitä säilyttäen, Arja Huuskonen muotoilee. Kirkko kantaa arvoja ja kulttuuriperintöä, mutta sen on pysyttävä valppaana, osallistuttava ja vaikutettava. Huomattava ihminen, jonka tarpeet pysyvät muuttumattomana. Huuskonen kaipaa kirkolta hienovaraista lähestymistä, joka ei näyttäydy tuomitsevalta eikä syyllistävältä. Vakavoidutaan vielä lisää. Norjan joukkomurhan jälkeen Oslon tuomiokirkosta on tullut surun keskus. Mitä papilla on sanottavaa? Seppo: Sanomisen vähyys. Surua ei saa täyttää sanoilla. Kysymyksiä jää. Välinpitämättömyydestä välittämiseen. Arja: Yhdessä suremaan, hiljentymään ja kysymään, etsimään tukea yhteisöstä. Kuopion Tila-Auto Oy turistibussit 32 ja 50 matkustajalle pikkubussit invataksit p. taksiajot p. tilausajot Ahertajankatu 3, Varkaus p LAHJA PYYKÖNEN ike. Siionin virret on heille myös rukouskirja. lestään nyt on kirkon aika profiloitua selkeämmin opetuksessaan. Herätysliikkeitten kanssa on käytävä riittävästi keskustelua keskeisistä kysymyksistä. Kirkko näyttää ulospäin hajanaiselta ja riitelevältä. On selkeytettävä, mitä kirkon opetus sisältää. Laitanen kaipaa juurille, kestäviin ja ydintä kantaviin raamatuntulkin- mitä mielessä? Kirppiksen nuori yrittäjä Ann-Mari Merkel perusti helmikuussa Kuopioon kirpputorin. 21 vuotias Merkel suunnitteli ensin alkavansa myydä torilla vaatekauppojen poistoeriä. Liikeidea kuitenkin laajeni ja Merkel emännöi nyt Charlotte s second hand -kirppispuotia. Miksi ryhdyit kirpputoriyrittäjäksi? Ehkä siksi, että olen aiemminkin työskennellyt asiakaspalvelussa, ja pidän siitä. Ideana on harjoittaa kirpputoritoimintaa sekä antiikkikauppaa. Olet nuori yrittäjä. Pelottiko yrityksen perustaminen? Ei pelottanut. Äitini Jaana Savolainen on toiminut yrittäjänä vaatealalla, ja hän auttaa ja neuvoo minua jatkuvasti. On ollut hyvät fiilikset alusta asti. Käykö asiakkaita? Mikä on kiireisin viikonpäivä? Asiakkaita käy jatkuvasti. Lauantait ovat kiireisimmät päivät. Täällä käy myös ulkomaalaisia, kuten esimerkiksi virolaisia ja venäläisiä. Mitä kaikkea kirpputorilta etsitään? Polttareihin, syntymäpäiville ja tee- 1.vaalisija Siilinjärven seurakunnan 2. kappalainen, rovasti Seppo Laitanen (s. 1954). Vaalinäyte sunnuntaina klo 10 Siilinjärven kirkossa Kirkkokahvit ja kyselytunti. 2.vaalisija Juuan seurakunnan kirkkoherra Arja Huuskonen (s.1970). Vaalinäyte sunnuntaina klo 10 Siilinjärven kirkossa. Kirkkokahvit ja kyselytunti. Vaalikeskustelu seurakuntatalossa sunnuntaina 4.9. klo 18. Ennakkoäänestys Kirkkoherranvaali Siilinjärven kirkossa sunnuntaina klo Vaalin tulos julkistetaan noin klo 21. majuhliin haetaan erityisesti lukujen ja 50-luvun vaatteita, toiset taas ostavat vaikkapa vanhoja VHS -kasetteja. Lasitavaraa meni vielä viitisen vuotta sitten, mutta nyt se ei enää mene kaupaksi, kuten silloin. Jokaiselle oma ostos on löytö, vaikka se maksaisi euron. Toisen turha tavara on toisen aarre. Mikä on erikoisin myymäsi tavara? Varmaankin Veikkauksen retro-valokyltti. Se oli hauska. Mitä kirpputorille voi tuoda myyntiin? On helpompi sanoa, mitä ei voi tuoda. Eli kaikkea muuta voi tuoda, paitsi ei piraattituotteita, eikä likaisia tai rikkonaisia tavaroita. Mitä kaikkea kuuluu kirpputoriyrittäjän työpäivään? Voisi luulla, että istun vain tiskin takana, mutta työ sisältää kaikkea muutakin. On suunniteltava mainontaa, somistettava näyteikkunoita, siivottava ja hoidettava asiakaskontakteja. Millaisia asiakkaita savolaiset ovat? Ainakin he ovat kovia tinkimään! Antiikin myynnissä se toisinaan onnistuukin. Silloin asiakkaalle jää hyvä mieli, vaikka tingattu hinta olisikin vain muutaman euron halvempi kuin lähtöhinta. PIRJO TIIHONEN Hoidamme isännöinnin huolella ja kirjanpidon tarkasti isännöimme seuraavanlaisia kohteita: asunto-osakeyhtiöt kiinteistöosakeyhtiöt palvelutalot veteraanitalot senioritalot Yksilöllinen ja reipas isännöintipalvelu. Anna taloyhtiösi ammattitaitoisiin, osaaviin käsiin ja se on tietenkin Isännöintipalvelu Isarvo Oy. Puijonkatu 13, Kuopio, Puh Toimisto avoinna arkisin kello Parhaan Sisustuskaupan Paras Tapettitarjous! 9 90 rll Kamillapaperitapetti 53 x 10,05 cm 36 kuosia (19,20/rll) Tarjous on voimassa Kuopio: Tehdaskatu 8, p. (017) , palvelemme: ma pe 7 18, la 9 14 Iisalmi: Karjalankatu 36, p. (017) , palvelemme: ma pe 8 17, la 8 13 Joensuu: Kuurnankatu 2, p. (013) , palvelemme: ma pe 8 18, la 9 14 Kuopio juhlii Elonkorjuujuhla Taiteiden juhla Terve Kuopio -päivä Ohjelmassa mm. Olonkorjuutori Elonkorjuujuhlan yhteydessä, lisäksi perjantaina Hapelähteen puiston avajaiset, lauantaina kaupungintalon avoimet ovet ja retkipäivä Pilpan majalle. Lisätietoja ohjelmasta:

6 6 lähetysnurkka tapahtuu Eroan sinusta Tutustuin Lenaan hänen ollessaan hepreankielisen seurakunnan diakoniatyöntekijänä Jerusalemissa. Hän on suorittanut sosiaalialan maisterinopinnot Israelissa Suomen Lähetysseuran tuella. Yritteliäs neljän lapsen yksinhuoltaja. Vuonna 2009 Lena rekisteröi diakoniatyön omaksi Machaseh järjestökseen. He toimivat aktiivisesti yhteistyössä maan muiden kansalaisjärjestöjen kanssa naiskaupan uhrien ja ihmisoikeuksien asialla sekä syrjäytyneiden, alkoholisoituneiden ja perheväkivallasta kärsivien parissa. Lenan kanssa keskustellessani häntä tuli tapaamaan irakilaistaustainen A, musliminainen, jonka juutalaiset juuret mahdollistivat hänen perheensä paluumuuton Israeliin. Kuitenkin jo pian muuton jälkeen A: n väkivaltainen ja huumeita käyttävä mies hankkiutui suhteeseen toisen naisen kanssa. Sitä jatkui muutaman vuoden ja lopulta mies jätti A: n toistaen kolme kertaa: Eroan sinusta. Sharia lain mukaan se riittää eroksi. A: lle jäi kolme lasta huollettavaksi. Hän olisi erossa jäänyt täysin tyhjän päälle, mutta Lenan avustuksella saatu asianajaja on ajanut A:n asiaa. Lapset oireilevat. A: n tytär on yrittänyt itsemurhaa, poika on ollut vankilassa huumausainerikoksesta. Lapsilla ei ole Tällä palstalla lähetystyöntekijät kertovat välähdyksiä työstään. Monet ongelmat olisivat ratkenneet, jos olisin kieltänyt uskoni Jeesukseen. virallista statusta maassa. He voisivat sen saada suorittamalla sotilaspalveluksen, mutta armeija ei halua palvelukseen huumausainerikoksesta tuomittua tai itsemurhaa yrittänyttä. B on työskennellyt leipomossa Israelissa. Hän kertoo työnantajien maksavan hänelle huonommin kuin laki vaatii, mutta ilman virallista statusta maassa hän on voimaton. B kertoo useilta tahoilta saaneensa ohjeita kieltää Jeesus, silloin hänen asiansa edistyisi. Silloin hän voisi hakea virallisesti töitä ja lapset pääsisivät valtion kouluun. Vuosia kestäneen epävarmuuden jälkeen B: n avioliitto alkoi voida pahoin. Silloin hän kuuli Machaseh järjestöstä. Jos B: n perhe siirretään pakolaiskeskukseen, hän menettää työpaikkansa Jerusalemissa. Kun heidän pakolaisstatuksensa Israelissa päättyy, heillä ei ole maata minne mennä. Järjestö yrittää löytää heille sijoituspaikkaa. Kaikkien näiden vuosien kestäneiden vaikeuksienkin keskellä B on pysynyt uskossaan. Vaikka monet ongelmat olisivat ratkenneet sillä että hän olisi kieltänyt uskonsa Jeesukseen. Siunausta koulutielle Ekaluokkalaisten koulutielle siunaaminen keskiviikkona Alavan kirkossa klo 17.30, Särkiniemen kirkossa klo ja Neulamäen kirkossa klo 18. Koko perhe on tervetullut puolen tunnin juhlahetkeen. Uusi ekaluokkalainen siunataan oman aikuisen kanssa alttarilla. Kouluun lähtevien siunaaminen Siilinjärven kirkossa keskiviikkona klo 18. Kaisa Yletyinen ja Marjaana Kaisto. Perhejumalanpalvelus ja koulunsa aloittavien siunaaminen Syvänniemen kirkossa sunnuntaina klo 16. Matti Pentikäinen, Tuija Soini, Richard Nicholls. Kesäseuroja Virsiseurat Vehmersalmen museolla sunnuntaina 7.8. klo 19. Pihaseurat ja veteraaniseurat Mummon mökissä tiistaina 9.8. klo 13. Kesäseurat Krögerillä, Leirikyläntie 177, tiistaina 9.8. klo 19. Pihaseurat Tammekanilla, Omakotitie 24, keskiviikkona klo 18. Pihaseurat Korttelimuseon pihapiirissä keskiviikkona klo 19. Kesäkauden lopettajaisseurat Petosen seurakuntatalolla tiistaina klo 19. Eläkeliitto juhlii Muuruvedellä Muuruveden eläkeliitto täyttää 40 vuotta. Merkkipäivää juhlitaan messussa Muuruveden kirkossa sunnuntaina klo 10. Musiikkia kirkoissa Kesälauluilta Vehmersalmen Mustinlahden kylätalolla keskiviikkona 3.8. klo 19. Kesän iltamusiikki Tuomiokirkossa torstaina 4.8. klo 21. Lauluyhtye Versio, johtaa Arto Anttila. Iltamusiikki Alavan kirkossa sunnuntaina 7.8. klo18. Olli Kinnunen ja Ossi Jauhiainen. Päivämusiikki Männistön Pyhän Johanneksen kirkossa maanantaina 8.8. klo 12. Anneli Malkki, laulu. Heikki Mononen, urut. Päivämusiikki Männistön Pyhän Johanneksen kirkossa maanantaina klo 12. Maini Mänkkönen, alttoviulu. Partiolaisten Hehkuleiri pidettiin kesäkuussa Lapissa. Ekaluokkalaisia siunataan koulutielle Kuopiossa ja Siilinjärvellä. Kesän iltamusiikki Tuomiokirkossa torstaina klo 21. Bach-Listz-Saint Saens Mestari ja hänen opetuslapsensa. Risto-Matti Marin, piano ja Ville Urponen, urut. Mitä kuuluu Jerusalem? Jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön ICEJ:n Israel-tilaisuus pidetään Petosen seurakuntatalolla lauantaina 6.8. klo 16. Puhujana pastori, tri Davit Elmsin Englannista, tulkkina Juha Ketola. Helinä Schroderus Partioon Siilinjärvellä Partio alkaa Siilinjärvellä. Vanhojen partiolaisten ilmoittautuminen tapahtuu seurakuntatalon pienessä salissa keskiviikkona klo ja samaan aikaan Vuorelan kirkolla. Huoltaja mukaan. Uusien partiolaisten ilmoittautuminen on seurakuntatalon pienessä salissa torstaina klo ja samaan aikaan Vuorelan kirkolla. Huoltaja mukaan. Siiliemot tapaavat Yhden vanhemman perheiden vertaisryhmä Siiliemot kokoontuu Siilinjärven seurakuntatalolla maanantaina klo alakerrassa. Lapsille omaa ohjelmaa. Lähetysasiaa Egyptistä Kesäisten laulujen ja makkaranpaiston ilta Siilinjärven seurakuntatalon pienessä salissa tai kauniilla säällä ulkona tiistaina klo 18. Vieraana lähetystyöntekijä Leena Mäkäräinen Egyptistä. Vuorelan lähetyspiiri Vuorelan kirkolla tiistaina klo 10. Leena Mäkäräinen. Mervi Saukkoriipi Ahti Latvala SIRPA RISSANEN Kirjoittaja sekä hänen miehensä Roy Rissanen ovat Alavan seurakunnan lähetteinä Jerusalemissa. Kirjoitus on ote Sirpa Rissasen blogista. Muruuveden laulumiehet laulaa sunnuntaina klo 10 messussa Muuruveden kirkossa.

7 Lukion jälkeen menemme armeijaan ja sitten opiskelemaan, nuorten sudanilaisten leirille osallistuneet Norma Arial (vas.) ja Rahil Khalifa suunnittelevat. Kulttuurierojen korkeakoulussa Sudanilaiset eivät ole Suomessa huviretkellä. Kaksi kaunista naista lehahtaa saunapuhtaina Poukaman leirikeskuksen tyhjään ruokasaliin. Vaasalainen Rebecca Manase ja jyväskyläläinen Norma Arial alkavat letittää toistensa hiuksia. Pallokentällä kolme nuorta miestä heittelee leppoisasti palloa verkon yli. Mutta missä ovat muut? Matkalla, Kallaveden seurakunnan diakoni Martti Olsen, leirin turvallisuusvastaaava tietää kokemuksesta. Nyt vain odotellaan. Väkeä tippuu yksitellen sitä mukaa kun iltapala lähestyy. Tulimme oppimaan lisää Jumalasta. Minä olen ollut Suomessa seitsemän vuotta, yhden kuukauden ja 24 päivää Barnabe Koko vitsailee. Kolmihenkinen perhe on Kuopion vuosina kasvanut viisihenkiseksi. Sotaa pakoon lähtenyt Barnabe kertoo soittavansa joka päivä Sudaniin jollekin sukulaiselle. Ja joka kerran kuulee huonoja uutisia. Iltapalalla puntaroidaan suomalaisten kirkossakäymistä. Sosiaalisia sudanilaisia kummastuttaa kaksi asiaa: harvalukuinen väki istuu penkeissä hiirenhiljaa, mutta kahdesti vuodessa, jouluna ja pääsiäisenä temppelit täyttyvät. Hyvä, että tulevat silloin, teologiharjoittelija Anu Backman sanoo. Sudanilaisten ilmeet vetää vakaviksi myös vanhusten yksinäisyys. Miten joku voi hylätä vanhempanansa vuodeksi omiin oloihinsa? Nuorten juominen on outoa Uusi aamu, uudet aiheet. Ensiksi Suomen lippu salkoon ja sitten ruokapöytään. Helle on helpottanut ja joukko kasvanut. Osa porukasta on seurustellut aamuviiteen, mikä ei näytä häiritsevän raamattutunnille kokoontumista. Opetus tapahtuu arabian kielellä. Sudanilaisten kristillisyys on henkilökohtaista, se näkyy ja kuuluu. Raamatun teemoista on helppo aloittaa keskustelu missä tahansa. Jeesus on kanssamme. Siitä he elävät, Olsen kuvaa. Kun Raamattujen kannet on pantu kiinni, yksi pöytäkunta alkaa vuolaasti kertoa johtajuudesta, opetuksen aiheesta. Jeesus on paras johtajan malli, Rahil Khalifa ja Norma Ariel kiteyttävät. Lukiolaiset tutustuivat ystävän häissä ja ovat olleet sen jälkeen erottamattomat. He kuuluvat nuorten leirin vakiokävijöihin. Tulimme oppimaan lisää Jumalasta ja tutustumaan toisiin. Uutta kotimaata kiitellään, pienin varauksin. Emme hyväksy kaikkea suomalaisessa kulttuurissa. Outoa on nuorten yletön juominen. Hienovarainen rasismi on tuttua, esimerkiksi työnhaussa. Tasa-arvo ulottuu vain valkoihoisiin. Suomalaiset ovat Rahilin ja Norman mielestä unohtaneet, mitä hyvää elämä on heille antanut. Siitä voisi useammin kiittää Jumalaa. Aikaa on aina koko päivä Leirit ovat kulttuurierojen ymmärtämisen korkeakoulua. Erilaisuus tuo kitkaa, mutta myös ystävyyssuhteita syntyy. Barnabe on jo niin suomalainen, että hänen kanssaan voin puhua autoista tai uskosta. Hän ymmärtää jo huonotkin vitsit. Suomalaisesta hän poikkeaa vain siinä, että on raitis, Olsen sanoo. Afrikkalaiset eivät piittaa kellonajoista. Se on saanut maltillisen miehen otsarypyt joskus syvenemään. Afrikkalainen on läsnä ja aikaa on aina koko päivä. Työtoveri, leirin pappi Juha Määttä myhäilee analyysille. Diakoniatyöntekijänä Olsenia harmittaa, kun maahanmuuttaja elää yli varojensa, aivan kuin kantasuomalainen. Hankitaan luotolla kaikenlaista hilavimputinta. Suomalaisia työmarkkinoita hän moittii huonosti toimiviksi maahanmuuttajien kotoutumisessa. Tekemätön työ ja tulijoiden halu tehdä työtä eivät kohtaa. On kuin vaihde olisi täysin pois päältä tässä hommassa. LEA LAPPALAINEN Lea Lappalainen Kesävinkit 7 J. V. Snellmanin kotimuseo ke ja la klo Korttelimuseo, Näyttelysali: Kaupungin kasvot Kuopio postikorteissa ti-su klo Auki ti-su klo Sulj. ma. Museokahvila, samat ajat. VB-valokuvakeskus (Kuninkaank ): Elävä arkisto Living Archive, Lien Botha ja Nomusa Makhubu, Etelä-afrikkalaista nykyvalokuvausta ; kierrätysmateriaalipaja nonstop klo Barson kellarissa: Kuopion taivaan alla, Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan kirjojen tapahtumapaikoilla Galleria Tila33 (Suok.33) Carmen Pennanen ja Robert Pennanen: Thriller Taitemia-galleria (Piispank.8), Hanna Korvela Kotona, Muodosta tulevaisuus -muotoilupalkintonäyttely mape 10 18, la-su Kuopion taidemuseo: Tuttuja ja outoja lintuja asti; Matti Karppasen lintumaalauksia 6.11.asti. Galleria Carree, Kristina Isaksson: Maalauksia 7.8. asti. Galleria 12, Eija Hakkola: Maalauksia; Butiikki, Kaisa Törmänen: Taidetta ja vaatteita vintagehengessä asti. Kuopion museossa Suomen Nukketaiteilijat ry:n näyttely Nukkemaailma lavatanssin ja joulusaunan tarina kertoo eletystä elämästä nukkejen kautta Kuopion museo: Aikamatka maisemaan. Itä-Suomen maiseman kehitys maapallon alkuajoilta nykypäivään saakka, yhteistyössä 125-vuotisjuhlaa viettävän Geologian tutkimuskeskuksen kanssa. Kuopion kulttuurihistoriallinen museo: Jääkärintie tie Herman Huotarin tarina -pienoisnäyttely saakka. Kuopion museo: Sademetsän lapset Museon torni: Leluja ja leikkijöitä. Leluja ja Victor Barsokevitchin lapsikuvia saakka. Pikku-Pietarin Torikuja (Hatsalank, 24/Puistok.21) ma-pe 10 17, la Tallikahvilassa Maija Koposen keramiikkaveistoksia ja metalligrafiikkaa Valkeisen sairaala (Sairaalak.2): Vierivät kuvat. Ikäihmisten valokuvapajan tuloksia asti. Sotaveteraanimuseo, Tulliportink. 37 D auki pe klo ; la-su klo Kuopion Eläinpuisto (Rantasuontie 39) Vehmasmäessä, noin 20 km Kuopiosta, kesäaikana joka päivä klo Eemilän Kotimuseo, Humalajoki 28, Hiltulanlahti: noin 2000 esinettä 1800-luvun alusta 1970-luvulle, avoinna asti to ja pe klo Riuttalan talonpoikaismuseo ja kahvila, Riuttalantie 719, Karttula saakka ke-su klo Riitmotti ja sapluuna-näyttely.13.8.rukiinleikkuun SMkisat klo 11 ja elopäivällinen klo 16 (etukät.var.) Teatteriesitykset klo 13 ja Galleria Tila33: Carmen Pennasen ja Robert Pennasen Thriller-näyttelystä Carmen Pennasen Yön vaarat -maalaus

8 8 Kirkon kieli latistunutta Kirkko ei ole vastannut riittävästi modernin ih- Modernille ihmiselle kirkko ei näyttäydy mitenkään houkuttelevana. Timo Hartikainen Taika taka Opillinen hajaannus nakertaa kirkon uskottavuutta. Professori Juha Hämäläisen mukaan kirkon kriisi näkyy syvälle käyvänä katsomuksellisena hajaannuksena. Kyse on erilaisista ja yhteen sovittamattomista uskonnäkemyksistä. Perusjännite on vanhauskoisten ja modernistien välinen jos näitä termejä halutaan käyttää. Erot eivät Hämäläisen käsityksen mukaan koske vain erilaisia näkemyksiä kirkon perustehtävästä ja toimintavoista, vaan kyse on erilaisista tavoista katsella maailmaa, tulkita ajan ilmiöitä ja elää omaa ihmisyyttä. Hämäläinen sanoo, että sivusta katsojalle hajaannus näyttäytyy kykenemättömyytenä tai joskus haluttomuutena käydä avointa ja analyyttistä keskustelua. Valtataisteluja ja luottamuspulaa Lehtitietojen perusteella näyttäisi olevan boikotteja, sensurointia, vallankäyttöön nojaavaa jallitusta, luottamuspulaa ja muuta sellaista, mitä ei odottaisi kirkon kaltaiselta totuus- ja luottamusinstituutiolta. Toisaalta hän muistuttaa, että oppiriidat kuuluvat poliittisiin ja uskonnollisiin liikkeisiin ja organisaatioihin. Mutta ei ole samantekevää, miten niitä käsitellään. Hämäläisen mielestä opillinen hajaannus nakertaa kirkon uskottavuutta hengellisenä ja maallisena instituutiona. Näkemyserot ovat fundamentaalisia. On ilmeisen mahdotonta, että tältä osin päästäisiin yksimielisyyteen. Ajan henkeen vai vastarintaan Yhteiskunnallinen muutos on ollut erityisen voimakasta viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Kirkko kamppailee tahollaan siitä, missä määrin tulisi seurata ajan henkeä ja missä määrin toimia vastavoimana maallistumiskehitykselle. Ihmisten vieraantuminen hengellisistä asioista, tulee Hämäläisen mukaan nähdä sekä kirkon sisäisenä että laajemmin yhteiskunnallisena ilmiönä. Kirkon asiat ovat yhdentekeviä, ja vaikka kuulutaan kirkkoon, sen arvot ja opetus eivät lainkaan liikuta. Tämä näyttäisi olevan monien nuorten aikuisten kokemus ja ainakaan heidän kohdallaan kirkko ei ole onnistunut rakentamaan toimivaa vuorovaikutusta. Hämäläinen korostaa sitä, että hänen oma näkemyksensä on rajoittunut ja perustuu paljolti siihen kuvaan, jonka media on välittänyt kirkon asioista. Hämäläinen on myös Kuopion seurakuntayhtymän nuoriso- ja oppilaitostyön johtokunnan puheenjohtaja. Ei ole yhdentekevää, miten oppikiistoja käsitellään kirkossa, Itä-Suomen yliopiston professori Juha Hämäläinen sanoo.

9 uskoa 9 Markku Mattila pihalla misen tarpeeseen käsitellä älyllisesti ihmisenä olemisen kysymyksiä, Hämäläinen sanoo. Myönteisenä poikkeuksena hän mainitsee Esko Valtaojan ja Juha Pihkalan keskusteluihin perustuvat kirjat. Niissä elämän ja uskon perusteita käsitellään kiinnostavasti argumentoivan dialogin kautta. Kirkko itsessään ei kuitenkaan näyttäydy modernille ihmiselle mitenkään houkuttelevana tahona käydä eksistentiaalista jaakobinpainia. Yhtenä syynä Hämäläinen pitää kirkon kieltä, joka on arkipäiväistynyt ja latistunut. Puhe ei myöskään aina ole kovin argumentoivaa. Tämä on omiaan vieraannuttamaan nykypäivän ihmistä kirkosta. Jokainen on oikeassa Median paisuttelemien kiistakysymysten Saarnat ovat ohentuneet. Raamatun arvovallasta on tingitty. Diplomi-insinööri Antti Airas vaikuttaa Kallaveden seurakunnan luottamushenkilönä ja kuuluu vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen. Kirkon tulee Raamatun ja luterilaisen opin pohjalta osoittaa ihmiselle tietä taivaaseen. Airaksen mukaan saarnan pitää kertoa kuulijalle, että ihminen on syntinen ja tarvitsee Jumalaa, parannussaarnaa ja vapauttavaa evankeliumia. Näitä asioita ei enää teroiteta riittävästi kotona, rippikoulussa tai kyläyhteisössä. Kirkko voi tarjota kartan ja kompassin ihmiselle, jolta on hämärtynyt tie taivaaseen. Airaksen mukaan kirkolla on kiusaus mielistellä ja ulottaa toimintansa liian laajalle. Pelätään, että ihmiset loukkaantuvat siitä, mitä Raamattu sanoo. Pahennusta ei tarvitse pelätä, sillä sana voi myös parantaa. Airas sanoo, että saarnojen laimentuminen vie terän Raamatulta, jonka kuuluu olla kirkon korkein auktoriteetti. On kirkossa Airaksen mielestä myös paljon myönteistä. Diakonia on laajentunut vanhus- ja vammaistyöstä perhe- ja lapsidiakoniaan. Seurakuntien tilat ja toimintamuodot vastaavat suhteellisen hyvin ajan tarpeita. varjoon ovat Hämäläisen mukaan jääneet monenlaiset taikauskot ja mielikuvitususkomukset. Ne rehottavat kansankirkon takapihalla, mutta kirkolta ei juuri liikene huomiota ilmiölle. Aihe on hankala käsitellä aikana, jolloin uskomusten markkinoilla kaikki käy ja jokainen on oikeassa. Hämäläinen myöntää pohtivansa, mitkä mahtavat olla kirkon realistiset toimintaedellytykset moniarvoistuvassa ja kulttuurisesti pirstoutuvassa yhteiskunnassa. Kirkolla on ollut vaikeuksia toimia avoimen ja argumentoivan kansalaiskeskustelun puolestapuhujana. Kärjistetysti voisi sanoa, että se ei ole antanut esimerkkiä sellaisesta keskustelusta edes omassa piirissään asioissa, jotka ovat sille merkityksellisiä. LEA LAPPALAINEN Viihteen sijaan kartta ja kompassi Ihmisen oma tunne, käsitys ja tulkinta menevät helposti Jumalan sanan ohi, Antti Airas sanoo. Viihteellisyys kuitenkin vaanii. Viihtyä saa. Se lisää yhteisöllisyyttä, mutta viihteelle emme pärjää, eikä tulekaan pärjätä. Onko jäsenmäärä ja jäsenten tuoma raha tärkein asia? Ovatko talous ja valtarakenteet tärkeämpi kuin ihmiset ja kirkon perustehtävä? Perustehtävän kirkastaminen lujittaa jäsenyyttä. Airaksen mukaan homokysymykseen ei auta jumiutua, vaikka se myllertää kirkkoa perin pohjin. Se on itse rakennettu ansa. Tässäkin pitää palata Raamattuun, joka erottaa homoseksuaalisen taipumuksen ja teot. Edes kirkon ykseys ei ole Airakselle itseisarvo. Tärkein on Jumalan sanan viitoittama suunta, johon kuljetaan. LEA LAPPALAINEN Kuva Ritva Reponen Joulukirkko ei saa muuttua, sanoo oopperalaulaja Johanna Rusanen-Kartano. Perinteisiin kuuluu, että hän toivoo jälleen ensi jouluaattona laulavansa Kuopion tuomiokirkossa. Metsä ei riitä kirkoksi Juuria vahvistamalla kirkko uudistuu, sanoo oopperalaulaja Johanna Rusanen-Kartano. Lähtö pitkälle lennolle on huomisaamuna, mutta Johanna Rusanen-Kartano kuulostaa levolliselta. Reilun yhdeksän tunnin lennon jälkeen sisarukset ovat Chicagossa, jossa Johanna ja Ville Rusanen laulavat Sibeliuksen Kullervo sinfonian solistiosuudet kahdessa Grant Park Music Festivalin konsertissa. Kolmevuotias Aleksanteri odottaa äitiä viikon kuluttua Niiralan mummolaan Kuopioon. Minä olen tottunut niin hyvään, Kuopion tuomiokirkon parvella urkujen ja isän vahvan baritonin pauhussa kasvanut Johanna Rusanen- Kartano sanoo. Kirkko on aina ollut elämässä mukana monimuotoisena pyhäkoulunopettajasta ja rippikoulun isosesta alkaen. Laulajan kotikirkot ovat vaihtuneet, mutta Rusanen lähtee kolmevuotiaan poikansa kanssa kirkkoon aina kun se pyhäisin on mahdollista. Lapsuudessa saatu siemen elää ja kasvaa, vaikka se tuntuisi kuinka vanhanaikaiselta sanoa. Juuria pitää kirkossa vahvistaa, ei päästää niitä pölyttymään ja homehtumaan. Rusanen toivoo, että perinne kantaa vielä vuosikymmentenkin jälkeen. Häntä itseään tukee yhä körttiseurojen väkevä veisuu. Kun poikamme veisaa Ystävä sä lapsien, toivon, että nämä ihanat asiat eivät häneltä koskaan unohdu. Sisällissodat lopetettava Kirkon täytyy muuttua tietyltä osin, mutta sen sanoma ei saa muuttua. Jumalanpalvelukseen kuuluu Rusasen mielestä urkujen pauhu, rytmikäs veisuu ja evankeliumin sanoma. En tykkää jos saarna on yleishumanistista liirumlaarumia tai jos jumalanpalvelus on hätäisesti koottu. Ihmiset tarvitsevat lohdutuksen, armon ja ylösnousemuksen toivon sanaa. Enkä kuuna päivänä voisi kuvitella, että kirkossa olisi säestyssoittimena yksinomaan kitara. Harmissaan Rusanen on seurannut kirkon sisällissotaa, jossa kirkko leimataan tuomitsevaksi yhteisöksi. Surullinen hän on siitäkin, että ajattelevat ihmiset eroavat kirkosta. Koska ulkopuolisena ei voi vaikuttaa. Kirkon pitää olla edelläkävijä, mutta median vietävinä ei pitäisi olla. Rusasen mielestä tässä ajassa eläminen edellyttää, että kirkolla on imagokonsultti, joka on hereillä ennen kuin jotain tapahtuu. Kirkko ei saa kosiskella, mutta sisältöön on panostettava. Kirkko on ihmisen tuki ja turva, ruisleipää. Seurakuntayhteys esirukouksineen on valtava voimavara, jonka kokee jokainen jumalanpalvelukseen osallistuva. On aika itsekästä ajatella, että metsä riittää kirkoksi. Suomessa on kansankirkko, jonka leipäjonotkin kertovat sen monimuotoisesta tärkeydestä. Kirkko tekee niin paljon tärkeää työtä lasten, nuorten, perheiden ja vanhusten parissa. Matkaraamattu mukana Laukut ovat valmiina. Mukana on myös Rusasen vanha matkaraamattu, suomennos vuodelta Mielen pinnalle nousee muisto Pohjois-Koreasta, jossa Rusanen oli konserttimatkalla Viktor Klimenkon kanssa. He olivat siellä jumalanpalveluksessa, josta ei voinut tietää, oliko se totta vai teatteria. Siellä kuitenkin luettiin Psalmin jae: Kiitetty olkoon Herra, sillä hän osoitti minulle ihmeellisen armonsa piiritetyssä kaupungissa. Se oli järisyttävä kokemus. Eikä minulla ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö Taivaan isä olisi ollut läsnä siinä hetkessä. LAHJA PYYKÖNEN

10 10 Seurakunnat Hoivapalvelut Siivouspalvelut Kotisairaanhoidon palvelut Palveluja kotiin jo vuodesta 1993 Gerttu Ky Kuopion Hellähoito Oy Kotihoito Saga Oy Puh Maaherrankatu 15-19, Kuopio NÄKÖALAPAIKKA ELÄMÄÄN Jyväskylän kristillinen opisto Oletko hämilläsi, siitä mitä itsessäsi ja ympärilläsi tapahtuu, tai etsitkö paikkaasi seurakunnassa. Tässä sinulle näköalapaikka. Raotamme koulutuksessa ikkunaa itseemme, Jumalaan ja lähimmäisiin päin mm. enneagramin ja läsnäolon kautta haku mennessä Ota yhteyttä Kerron mielelläni lisää: Riitta Komu (pappi, DMin, heng.ohj.) jko.fi, Onko perheesi lakiasiat kunnossa? Tarvitsemmeko avioehtosopimuksen? Pitäisikö testamentti päivittää? Miten perinnönjako hoidetaan? Kuka hoitaa asiani, jos en itse pysty? Ota yhteyttä pankkimme lakipalveluihin, niin saat vastaukset Sinua askarruttaviin perheoikeudellisiin kysymyksiin. Kun olet OP-bonusasiakas, saat bonusta tavallisesta pankkiasioinnista - lainat mukaan lukien. Bonuksia voit käyttää myös lakipalveluiden palkkioiden maksamiseen. Varaa aika asiantuntijoillemme numerosta ja tule käymään. Tuomiokirkko Tuomiokirkko Tuomiokirkko avoinna tutustumista ja hiljentymistä varten klo 10-18, lisäksi keskiviikkona ja perjantaina puh Kesäillan ehtoollinen ke 3.8. klo 19. Sari Kärhä. Kesän iltamusiikki to 4.8. klo 21. Lauluyhtye Versio, johtaa Arto Anttila. Vapaa pääsy. Ohjelma 5 Messu su 7.8. klo 10. Saarna Erkki Väänänen, liturgia Sari Kärhä, kanttorina Pertti Rusanen ja urkurina Juha Komulainen. Musiikkia Väänäs-kvartetti ja Erkki Väänänen. Mukana Väänästen sukuseura. Ei kesäillan ehtoollista ke klo 19. Pihaseurat Korttelimuseon pihapiirissä, Kirkkokatu 22. Viikkomessu ke klo 19. Olli Viitaniemi. Keskusseurakuntatalo Suokatu 22 Seurakuntamestarit puh Veteraaniseurat ti 9.8. klo 13 Mummon mökissä, Puijonkatu 10. Mummon mökki Puijonkatu 10 Avoinna ma-to klo Mökki suljettu puh Yhdistetyt pihaseurat ja veteraaniseurat ti 9.8. klo 13. Risto Lyytikäinen ja Ilpo Rannankari. Pihaseurat ke klo 19. Ilpo Rannankari, Sari Kärhä ja Pertti Rusanen. Korttelimuseon pihapiirissä, Kirkkokatu 22. Kansanlaulukirkko su klo 12 Tätilässä. Sari Kärhä, Ilpo Rannankari, Naapurin pojat. Perhetyö Naisten lenkkipiirit kokoontuvat Poukamassa maanantaina 12.9., 3.10., , , 7.11., ja klo Huom! Epäsäännölliset kokoontumisajat. Lisätietoja Kati Ukkoselta puh KASTETUT Matias Henrik Juusola, Aatos Oiva Aleksis Kaksonen, Venla Jessica Syrjälahti, Seela Maria Voikkala, Elias Karri Olavi Tuomainen, Ella Kerttu Katriina Tuomainen, Aaro Eemil Kinnunen, Aada Emilia Tuomainen. KUULUTETUT Jyrki Tapani Paavilainen ja Taru Johanna Raatikainen, Topi Ville Matias Blomberg ja Niina Johanna Markkanen, Tuomas Olavi Malinen ja Henna Marleena Koivusilta, Samu Pekka Kraft ja Sanna Marjaana Ronkainen, Olli Mika Tapani Hytönen ja Krista Marianne Helo. KUOLLEET Terttu Tyyne Tellervo Ruuskanen 84 v, Jani Henrikki Martikainen 37 v, Saara Irene Seppälä 74 v, Maire Helena Pirskanen 73 v, Sirpa Maria Eronen 71 v, Siiri Maria Puukko 92 v, Hilkka Liisa Markkanen 85 v, Hilkka Anneli Taskinen 85 v, Veikko Johannes Tuppurainen 77 v, Seppo Tapio Tiihonen 47 v. alava Alavan kirkko Keihäskatu 5 puh Messu su 7.8. klo 10. Saarna ja liturgia Pirjo Kuula, kanttorina Olli Kinnunen. Hirvijärvi 1 rippileirin konfirmaatio. Konfirmaatiojumalanpalvelus su 7.8. klo 13. Saarna ja liturgia Juha Välimäki, kanttorina Ossi Jauhiainen. Hirvijärvi 2 rippileirin konfirmaatio. Iltamusiikki su 7.8. klo 18. Olli Kinnunen ja Ossi Jauhiainen. Ohjelma 5 musiikkityölle. Messu su klo 10. Saarnaa Hannu Koskelainen, liturgina Juha Välimäki, kanttorina Olli Kinnunen. Diakonia Hyvää huomenta arki ke klo 11. Tervetuloa nauttimaan kuppi kuu- Kansanlaulukirkko su klo 12 Tätilässä. Alavan seurakuntakeskus Keihäskatu 5 B Pihaseurat ke klo 18 Taina ja Miika Tammekanilla, Omakotitie 24. Hannu Koskelainen, Pirjo Kuula, Olli Kinnunen. Neulamäen kirkko Vesurikuja 4 puh Messu su klo 13. Saarnaa Hannu Koskelainen, liturgina Juha Välimäki, kanttorina Olli Kinnunen. Perhetyö Perhekerhot alkavat viikolla 37. Lisätietoja myöhemmin Kirkko ja Koti -lehdessä ja Alavan seurakunnan nettisivuilta www. kuopionseurakunnat.fi/ alava. Ekaluokkalaisten koulutielle siunaaminen ke Alavan kirkossa klo 17.30, Särkiniemen kirkossa klo 18.30, Neulamäen kirkossa klo 18. Puoli tuntia kestävä kirkkohetki, jossa uudet ekaluokkalaiset voivat tulla yhdessä oman aikuisen kanssa alttarille siunattavaksi. Tervetuloa koko perheellä! KASTETUT Iiris Helene Heikkinen, Lenni Veikko Ruusuvuori, Peetu Elmeri Vaaramo, Eljas Jaan Huttunen. KUULUTETUT Teppo Ville Aleksi Leinonen ja Ritva Johanna Ijäs, Aatu Eljas Lukkarinen ja Tytti Johanna Kiviranta, Jani Olavi Junes ja Soili Annukka Pirnes. KUOLLEET Edit Esteri Kiviniemi 93 v, Aulis Ensio Heinonen 81 v, Tarja Leena Kyytsönen 66 v, Jani Juhani Muikku 34 v, Veikko Aukusti Husso 70 v. Esko Jämsä kallavesi Kallaveden kirkko Rauhalahdentie 21 puh Messu ja R3 konfirmaatio su 7.8. klo 10. Saarna Matti Pentikäinen, liturgia Marjaana Mäkinen ja kanttorina Anna-Mari Linna. Vaellusrippikoulun konfirmaatiomessu su 7.8. klo 14. Saarna Mikko Huhtala, liturgia Juha Määttä ja kanttorina Anna-Mari Linna. Messu ja päivärippikoululaisten konfirmaatio su klo 10. Saarna Raimo Hakkarainen, liturgia Anna-Maija Hella ja kanttorina Anna-Mari Linna. Sanajumalanpalvelus su klo 10. Saarna Esko Konttinen, liturgia Raili Rantanen ja kanttorina Anna-Mari Linna. Petosen seurakuntatalo Pyörönkaari 21 puh ICEJ:n Israel-tilaisuus la 6.8. klo 16. Puhujana pastori, tri Davit Elmsin Englannista, tulkkina Juha Ketola. Mukana myös Matti Pentikäinen ja kaavilainen lauluryhmä. Pyhäillan messu su 7.8. klo 18. Veli Mäntynen ja Richard Nicholls. Konsertti Pietarin katulasten hyväksi su klo 14. Tule nauttimaan hyvästä musiikista ja kuuntelemaan ajankohtaisia uutisia Pietarin katulapsityöstä. Pääesiintyjänä laulaja ja lauluntekijä Juha Heiskanen. Vieraita Pietarista. Kahvitarjoilu. Järj. Kallaveden seurakunta, Kansan Raamattuseura ja Pietarin lasten tuki ry. Kesäkauden lopettajaisseurat ti klo 19. Anna-Maija Hella ja Richard Nicholls. Hirvilahden kappeli Länsirannantie 2410, Hirvilahti puh Kesäillan kirkko su klo 18. Raili Rantanen ja Anna-Mari Linna. Syvännniemen kirkko Kuttajärventie 117 Messu su 7.8. klo 10. Reijo Mustonen, Richard Nicholls. Perhejumalanpalvelus su klo 16. Matti Pentikäinen, Tuija Soini, Richard Nicholls. Koulunsa aloittavien siunaaminen. Huom! Aika. Messu su klo 10. Mikko Väisänen, Anne Keränen, Lasten draama, Syvänniemen kyläyhdistys. Kesäkauden päätöstapahtuma. Karttulan kirkko Kirkkotie 23 Rukousilta ma klo 19. Seppo Juntunen, Maarit Rajamäki. Karttulan seurakuntakoti Kissakuusentie 14 Karttulan alueneuvosto ke 3.8. klo 17. Kallaveden seurakuntaneuvosto ke klo 18. Musiikki Nuortenkuoron (yläasteikäisille) harjoitukset keskiviikkoisin alkaen klo Kallaveden kirkolla. Kuoron johtajana toimii Richard Nicholls puh tai richard.nicholls@evl.fi. Lapsikuorojen (ala-asteikäisille) harjoituksen keskiviikkoisin alkaen klo Kallaveden kirkossa ja klo Vehmasmäen koululla. Kuoronjohtajana Richard Nicholls puh tai richard.nicholls@evl.fi. rukoilemme Kun sairauteni kriiseissä Jumala tuntui minut kokonaan hylänneen, jouduin mielessäni kokoamaan kaiken, mitä olin Hänestä saanut kokea. Löytyi vain yksi vastaus: en ole erehtynyt. Pelko kaiken loppumisesta maakuoppaan on epäkristillinen. Olen henkiolento, jonka tilapäinen asuinsija kätketään ehkä ensi viikolla maahan. Sieluni jatkaa elämäänsä, saan nähdä kirkkauden, saan nähdä Kristuksen kasvoista kasvoihin. Omaiseni? Eikö hän, joka ottaa minut pois, pidä huolen heistä moninverroin paremmin kuin minä. ROLF ARNKIL

11 11 maa ja jutustelemaan hyvässä seurassa. Leväsen messu ti 9.8. klo Esko Konttinen ja Riina Impiö. Kesäseurat ti 9.8. klo 19 Helena ja Kari Krögerillä, Leirikyläntie 177. Esko Konttinen ja Riina Impiö. Ystävänkammarin retki ke klo 9-16 Maaningalle ja Siilinjärvelle. Kaikille avoin. Ilmoittautumiset Irja Luhtala puh tai Osmo Rissaselle puh mennessä. Retken hinta 25 euroa (sis. kuljetus, ruokailu ja kahvi) Aikuistyö Miesten saunailta ke 3.8. klo Tapani Kukkosella, Pulkkilansalmentie 183. Miesten lenkkipiiri to klo Jarkko Kuhasella, Rantalantie 159, Syväniemi. KASTETUT Mila Roosa Lumia Lähdesmäki, Helmi Saara Johanna Hämäläinen, Aleksi Emil Juhani Riikonen, Stella Maria Hannele Björn, Onni August Forsström, Pinja Alina Jalasaho, Juuso Oskari Heikkinen, Vilma Inka Aurora Kokkonen, Tiina Inkeri Hytönen, Teemu Elmeri Miettinen, Elina Sofia Miettinen, Rasmus Kevin Tapio Joye, Topias Martti Aaron Kinnunen, Markus Kyllönen, Nooa Ossi Olavi Pursiainen, Jenna Ida Julia Keinänen, Aino Edith Jalkanen, Natalia Susanne Väänänen. KUULUTETUT Niko Tapio Pylkkänen ja Heli Hannele Räsänen, Taneli Henrik Kinnunen ja Taimi Hannele Airas, Ilkka Tapio Räsänen ja Janiika Liisa Kristiina Vilkuna, Marko Tapani Pölönen ja Heidi Maria Hartikainen, Pasi Rainer Mecklin ja Pirjo Helena Kuikka. KUOLLEET Marja Helena Sirkka 48 v, Pirjo Tuulikki Salmelainen 64 v, Veikko Tapio Airaksinen 85 v. männistö Pyhän Johanneksen kirkko Kellolahdentie 8 puh Penkereen konfirmaatiomessu su 7.8. klo 10. Saarna ja liturgia Mika Niskanen, kanttorina Ville Perkkiö. Päivämusiikki ma 8.8. klo 12. Anneli Malkki, laulu, Heikki Mononen, urut. Rytky II konfirmaatiomessu su klo 10. Saarna ja liturgia Tarja Säynevirta, kanttorina Heikki Mononen. Päivämusiikki ma klo 12. Maini Mönkkönen, alttoviulu. Männistön Vanha kirkko Lönnrotinkatu 24 puh Messu su 7.8. klo 13. Saarna ja liturgia Aulikki Mäkinen, kanttorina Ville Perkkiö. Diakonia Diakoniatyöntekijöiden ajanvarauspäivystys kesätiistaisin asti klo 9-10 Pyhän Johanneksen kirkolla, p (otetaan vastaan kotikäyntipyyntöjä). KASTETUT Vilma Reeta Maria Räty, Eerik Viljami Laitinen, Eetu Oskari Vepsäläinen, Elmeri Matias Oja. KUULUTETUT Markku Olavi Kärsämä ja Hanna Eveliina Lavikka, Ari Juhani Keinänen ja Jenni Liisa Kaarina Tuhkanen, Toni Ilmari Suvenkari ja Sari Marjut Hannele Juntunen. KUOLLEET Anna-Maija Savolainen 65 v, Jorma Uolevi Kasurinen 57 v, Pentti Olavi Svenn 80 v, Hilkka Elisabet Laine 85 v, Mikko Bernhard Turpeinen 79 v, Elma Elina Repo 82 v. puijo Puijon kirkko Taivaanpankontie 3 puh Runebergin virsien kesäseurat ke 3.8. klo 18 Puijon kirkon pihalla. Sanna Alanen, Riitta Murtorinne, Riikka Setälä. Sateisella säällä seurat pidetään seurakuntasalissa. Messu su 7.8. klo 10. Teol. yo. Aki Hätinen saarnaa, Sanna Alanen, kanttorina Riikka Setälä. Konfirmaatiomessu su klo 10. Sanna Alanen saarnaa, Pekka Nieminen, Markku Puhakka, Riitta Murtorinne, Panu Pohjolainen, kanttorina Joona Saraste. Penkere II rippikoulun konfirmaatio. Puijon, Männistön ja Kallaveden seurakuntien omaishoitajien leiri Rytkyn leirikeskuksessa. Tiedustelut ja ilmoittautumiset puijolaisten osalta ajalla Raili Lehtoviidalle puh KASTETUT Katri Juulia Lyytikäinen, Severi Antti Olavi Tirkkonen, Laura Johanna Akkila, Viivi Kristiina Pikkarainen. KUULUTETUT Maunu Matias Toiviainen ja Minna Maria Helin, Jarkko Petteri Hytönen ja Elisa Maria Vähäkangas, Matti Sakari Pitkänen ja Aino Maija Inkeri Ahonen. KUOLLEET Väinö Antero Ruotsalainen 84 v, Aune Marjatta Ukkonen 76 v, Aku Simo Turunen 28 v, Olli Petri Oksman 47 v, Janne Petteri Nousiainen 34 v. Järvi-kuopio Riistaveden kirkko Joensuuntie 2505 Messu su 7.8. klo 13. Uwe Mäkinen ja Marjatta Piironen Messu su klo 13. Mikko Huhtala ja Marjatta Piironen Kansanlaulukirkko su klo 18. Reijo Leino, Markku Holopainen ja Tuusniemen Harrastajamuurikot ry. Kirkossa ei ole messua klo 13. Juankosken Ylösnousemuksen kirkko Mäntytie 5 Aamurukous ke 3.8. klo 8. Päivärukous to 4.8. klo 12. Messu su 7.8. klo 13. Aamurukous ke klo 8. Päivärukous to klo 12. Messu su klo 13. Aamurukous ke klo 8. Juankosken seurakuntatalo Mäntytie 5 Miesten raamattupiiri to klo 18. Pieni kerhohuone Miesten raamattupiiri ke klo 18 seurakuntatalon pienessä kerhohuoneessa. Kaavin kirkko Kaavintie 24 Messu su 7.8. klo 13. Ilkka Koponen ja Riikka Tuura. Messu su klo 13. Mikko Huhtala ja Taru Parviainen. Messu su klo 13. Ilkka Koponen ja Taru Parviainen. Metsäkirkko Mäntyjärvellä su klo 13. Ilkka Koponen ja Taru Parviainen. Kylyhdistys järjestää kirkkokahvit. Muuruveden kirkko Kirkkotie 1 Messu su 7.8. klo 16. Komulainen ja Tuura. Messu su klo 10. Eläkeliiton Muuruveden yhdistys 40 v. juhla, Muuruveden laulumiehet. Muuruveden seurakuntatalo Kirkkotie 1 Miesten piiri to klo 18. Viikkomessu to klo 12. Muurutvirran hoitokodissa. Säyneisen kirkko Kirkkoharjuntie 2 Messu su 7.8. klo 10. Messu su klo 10. Ilkka Koponen ja Jukka Leutonen. Säyneisen seurakuntakoti Kirkkoharjuntie 2 A Vastuuryhmä ke klo 18. Virsien yhteislauluilta to klo 19. Päivystävä pappi tavattavissa kesä- ja loma-aikana pääsääntöisesti Riistaveden seurakuntatoimistossa ke klo Säyneisen aluepapin tavoittaa kuitenkin lähes jatkuvasti puh Lomalla Tuusniemen kirkko Keskitie 21, Tuusniemi Messu su 7.8. klo 10. Ilkka Koponen ja Riikka Tuura Messu su klo 10. Eija Niiranen ja Riikka Tuura Tuusniemen seurakuntatalo Koivukuja 2 Aamurukous ti 9.8. klo 10. Kammarissa. Aamurukous ti klo 10. Kammarissa. Naisten piiri pe 5.8. klo 18. Pajulahdessa Kuopiontie 380 Vehmersalmen kirkko Lempeläntie 17 Kirkko avoinna ma-to klo 9-15 ja pe 9-13 Messu su 7.8. klo 10. Uwe Mäkinen ja Marjatta Piironen Messu su klo 10. Rauhanyhdistyksen kirkkopyhä, Mikko Huhtala ja Marjatta Piironen. Messun jälkeen ruokailu ja seurat seurakuntatalolla. Diakoniatoimisto Vehmersalmen alueen diakoni lomalla asti. Kiireellisissä tapauksissa voit ottaa yhteyttä pastori Uwe Mäkseen p Kesälauluilta ke 3.8. klo 19. Mustinlahden kylätalolla Virsiseurat su 7.8. klo 19. Museolla. (Pappilantie 10). Kesälauluilta ke 3.8. klo 19 Mustinlahden kylätalolla. KASTETUT Eetu Heikki Antero Hallikainen, Muuruvesi, Elna Aliisa Amalia Miettinen, Muuruvesi, Entti Johannes Ruotsalainen, Vehmersalmi. KUULUTETUT Pentti Sakari Ruotsalainen ja Sari Annikki Juuti, Vehmersalmi, Janne Kalevi Hartikainen ja Leena Hannele Pekkarinen, Riistavesi, Ilkka Tapio Räsänen ja Janiika Liisa Kristiina Vilkuna, Riistavesi, Reijo Eino Kullervo Mustonen ja Pirkko Marjatta Lipponen, Tuusniemi. KUOLLEET Hilkka Elina Rissanen 88 v, Tuusniemi, Reijo Aulis Kokkonen 68 v, Riistavesi, Toimi Petteri Hämäläinen 82 v, Muuruvesi, Salli Kaarina Nykänen 71 v, Kaavi, Yrjö Kaarlo Elias Niskanen 88 v, Riistavesi, Eero Olavi Mäkelä 66 v, Tuusniemi, Aimo Juhani Asikainen 52 v, Tuusniemi, Elsa Mirjam Parviainen 87 v, Tuusniemi, Anna Hilkka Miettinen 82 v, Kaavi, Jouko Tapio Miettinen 55 v, Muuruvesi. siilinjärvi Kirkko Haarahongantie 4 Konfirmaatiomessu (ryhmä 11) su 7.8. klo 10. Seppo Laitanen, Matti Hoffrén ja Airi Heiskanen. Kouluun lähtevien siunaaminen ke klo 18. Kaisa Yletyinen ja Marjaana Kaisto. Sanajumalanpalvelus su klo 10. Matti Hoffrén ja Marjaana Kaisto. Joonas vähäsöyrinki Kuka pelkää hyvää oloa? Kuinka moni nuori mahtoikaan viime viikolla sanoa tutulla leirisaarella: On hyvä, että olemme täällä. Ja vain muutaman hetken kuluttua hyvä olo muuttui kauhuksi ja murheeksi, joka nyt koskettaa meitä kaikkia. Yhden ihmisen oman hyvän tavoittelu sai aikaan (taas) pahaa lukemattomille muille. Ihminen on kuulemma jo syntyessään mielihyvähakuinen. Ja myöhemminkin, pitkin elämän matkaa, hyvää oloa pitää saada milloin mistäkin, muodossa missä tahansa, jopa hinnalla millä hyvänsä. Sunnuntain evankeliumin jälkeen tulevat jakeet osoittavat, että kirkastusvuorelta palanneet opetuslapset olivat yhä yhtä kyseleviä kuin ennenkin. Kirkastusvuorikokemus ei ollut heidän tietämystään jumalallisista asioista olennaisesti lisännyt. Hyvän olon tavoittelu on ehkä jo jonkinlaista luovuttamista, tyytymistä korvikkeeseen todellisen rinnalla. Todella hyvä elämässä on tavallisesti monimutkaisempi asia. Yleensä siihen liittyy kokemus myös jostakin raskaasta ja vaikeasta, joka antaa horisontin hyvälle. Usein hyväksi tunnistaakin lopulta sen, että on jossain kohdin luopunut omasta hyvästä toisten hyväksi. Mielihyvän tavoittelussa hyvän varastot lopulta tyhjenevät, Kirkastussunnuntai. Kirkastettu Kristus. Mark. 9: 2-8 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen, pois toisten luota. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä, ja hänen vaatteensa alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan. Sitten heille ilmestyi Elia ja hänen kanssaan Mooses, ja nämä keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: Rabbi, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle, Moosekselle ja Eliaalle. toisten rakastamisessa ja palvelemisessa ne täyttyvät. Hyvää oloa on kenties syytä vähän varoa, jopa pelätä. Voi kysyä, onko minun hyvä oloni pois joltakulta toiselta. Onko minun hyvä oloni saatukin jonkun muun kustannuksella? Onko siihen hyvään oloon oikeasti aihetta ja muidenkin silmissä kestäviä perusteluja? Ja toisaalta: Jos ihmiselle on joskus jossakin tarjolla hetki kirkastusvuoren kaltaista hyvää - selkeyttä, kiireettömyyttä, mahdollisuus pysähtyä jonkin asian äärelle ilman että mieli on täynnä tuhansien täytymisten sirpaleita, kukapa ei sellaista haluaisi? Kirkastusvuorelle kutsutut opetuslapsetkin erehtyivät puhumaan asian vierestä suurten näkyjen pelästyttäminä. Niin taitaa käydä meillekin usein, kun olemistamme yleensä ja hyvää oloa erityisesti pohdimme tyydymme liian helppoon, liian pieneen ihmisen tavoitteeksi elämässä. Kristuksen kirkastumisesta siinä silloin oli kysymys, ei Pietarin, Jaakobin tai Johanneksen. Varjoon saivat jäädä myös Mooses ja Elia. Jääkööt he varjoon edelleenkin, sillä juuri Kristuksella, kuoleman ja ylösnousemuksen kirkastamalla, on meille annettavaa. Seppo Laitanen Kirjoittaja on Siilinjärven seurakunnan 2. kappalainen.

12 12 Perunkirjoitukset Luotettavasti asiakasystävällisin hinnoin Tilisara, Tapionkatu 5-9, Kuopio Suru on hitaasti vaalenevia varjoja... Hautaustoimisto J. NURRO OY Kauppakatu KUOPIO Puh , PERHEOIKEUDEN LAKIASIAT esim. perusmuotoinen avioehto, testamentti, perunkirjoitus e + kulut + alv 23 % Asianajotoimisto Kalevi Pitkänen Oy Puistokatu 6, Kuopio, puh faksi , aatsto@kalevipitkanen.com ASIANAJOTOIMISTO NURMI Jyrki Nurmi asianajaja, varatuomari perunkirjoitukset, testamentit ym. lakiasiat kilpailukykyiset hinnat maksuton alkuneuvottelu puh. (017) tai asianajotoimistonurmi@dnainternet.net Toimistot Kuopiossa ja Järvenpäässä ASIANAJOTOIMISTO KOLARICO.OY Seppo Kolari, Matti Reinikainen, Ville Heikinheimo, Katriina Manninen, Kristian Kakko Kauppakatu 39 A, 4.krs, KUOPIO (017) /puh. (017) /fax. Kestääkö kattosi Suomen sääolot? Sammaloituminen ja rapautuminen riesana? Suoritamme kattopinnoitukset tiili- ja mineriittikatoille. Myös peltikattojen pinnoitukset. Kysy lisää! Muista kotitalousvähennys! Tommi Lipponen ARJEN TAIDOT KOTITALOUS- OPETUKSESTA Kotitalousopetus, pk, yo Kansainvälispainotteinen kotitalousopetus (englanninkielipainotteinen), yo Opiskelu alkaa 4.8 klo 9 ja päättyy Matot vuodevaatteet ym. Itkonniemenkatu 27, Kuopio Puh. (017) Koulutus Ordén Ky Tietokoneapu Kotitalousvähennys 60% Sielunhoitoterapia SYDÄN- JUURI Helena Lehtimäki YTM, sosiaalityöntekijä, MU-sielunhoitoterapeutti Vastaanotto Kuopiossa P , hennalehtimaki@gmail.com HAUTAKIVET KAIVERRUKSET KULTAUKSET ENTISÖINTITYÖT KIVILYHDYT Sari Kämäräinen Jääskelänkatu Kuopio puh Tilaa kaunis hopearisti lahjaksi tai itselle 19 Seurakuntatalo Vanhojen partiolaisten ilmoittautuminen ke klo pienessä salissa. Huoltaja mukana. Uusien partiolaisten ilmoittautuminen to klo pienessä salissa. Huoltaja mukana. Yhden vanhemman perheiden vertaisryhmä Siiliemot ma klo alakerrassa. Lapsille omaa ohjelmaa, iltapala. Kesäisten laulujen ja makkaranpaiston ilta ti klo 18 pienessä salissa tai kauniilla ilmalla ulkona. Vieraana lähetystyöntekijä Leena Mäkäräinen Egyptistä. Vuorelan kirkko Vanhojen partiolaisten ilmoittautuminen ke klo Huoltaja mukana. Koulun lähtevien siunaaminen ke klo 19. Kaisa Yletyinen ja Marjaana Kaisto. Uusien partiolaisten ilmoittautuminen to klo Huoltaja mukana. Vuorelan lähetyspiiri ti klo 10. Nimikkolähetti Leena Mäkäräinen Egyptistä vierailee. Kesäkirkko to 4.8. klo 18 Haapamäen havaintotilalla (Toivala). Sirpa Ylikotila ja Marjaana Kaisto. Hartaus ke klo 14 Akuliinassa. Matti Hoffrén ja Airi Heiskanen. Eläkeikäisten retkipäivä Ruokoniemeen. Linja-auto lähtee Vuorelasta klo 9 ja kirkonkylältä klo 9.20, paluukyyti Ruokoniemestä lähtee klo Hinta 15, sisältää ruoan ja kahvin sekä yhteiskyydin. Ilmoittautumiset diakoniatyöntekijä Raija Hallikaiselle puh tai Erja Valkoselle puh Pyhä kutsuu kulkemaan -kävelyretki Ruokoniemeen. Lähde vaeltamaan yhdessä kävellen Siilinjärven ev.lut.kirkolta seurakunnan leirikeskukseen Ruokoniemeen. Lähdemme matkaan su 4.9. kirkosta klo 9. Taitamme matkaa kulkien polkuja ja tienreunaa osin toisten kanssa ajatuksia jakaen ja osin hiljaisuudessa. Reitin varrella on pysähdyspaikkoja, jotka virittävät meitä kuulemaan myös hiljaisia ääniä. Kappelissa on lopuksi yhteinen hartaus. Matka on pituudeltaan noin 18 kilometriä, joten kävelyretkellä on huoltopaikkoja sekä perillä meitä odottaa lämmin sauna ja ruokailu. Retken osallistumismaksu on 10, joka sisältää tarjoilut ja paluukyydin. Tiedustelut ja ilmoittautumiset 8.8. alkaen diakoniatyöntekijä Esko Rasa puh KASTETUT Neela Eerika Loimi, Jeremias Usko Armas Kuvaja, Onni Vihtori Roivainen, Nella Maria Marcant, Nea Erica Häkkilä, Joona Markus Mikael Pöllänen, Nuutti Viljami Soininen, Kerttu Lotta Maria Väänänen, Miro Juhani Tikkanen, Kalle Adam Rautiainen, Niklas Veikko Johannes Penttinen. KUULUTETUT Markku Olavi Antero Heikkinen ja Sirpa Hannele Haatainen, Joni Matias Miettinen ja Anne Maria Hiltunen, Mika Petteri Selkimäki ja Anne Eveliina Kokkonen, Eerik Matti Olavi Väänänen ja Annastiina Maria Pesonen, Petri Juha Antero Jäntti ja Sari Maarit Lukkarinen, Juho- Matti Viljakainen ja Inka Eveliina Tuhkanen, Juho Erik Oksman ja Anniina Karoliina Muhonen. KUOLLEET Kauko Kuohula 85 v. Diakoniakeskus Suokatu 31 puh Diakoniakeskus avoinna normaalisti. Diakoniatyöntekijöiden vastaanotot ja kierrätyspiste ovat avoinna ma, ke ja pe klo Pullakirkko pe 2.9. klo 12. Nuottia-kahvio avataan ma 5.9. klo Näkövammaisten retkipäivä Rytkylle järjestetään la Ilmoittautumiset diakoniakeskukseen Katri Kunnakselle, puh mennessä. Opiskelijat ja nuoret aikuiset KANSANLÄHETYKSEN OPISKELIJATOIMINTA Seurakunna Sairaalakatu 11 Lentopalloa tiistaisin klo 18 Väinölänniemen urheilukentän takana. Kolme Kohtaamista raamis keskiviikkoisin klo 18, Sairaalakatu 11. Jalkapalloa torstaisin klo Minarin koulun kentällä. Perheasiain neuvottelukeskus Suokatu 22 Luottamuksellista ja maksutonta keskusteluapua parisuhteen kysymyksis sä. Käynnit sopimuksen mukaan. Tiedustelut puh ma-pe klo Palveleva puhelin PALVELEVA PUHELIN päivystää su - to klo 18-01, pe - la klo 18-03, puh Puhelun hinta on paikallisverkkomaksu/ matkapuhelinmaksu. Nettiosoite: pp.kuopio@evl.fi Järjestöt POHJOIS-SAVON EV.LUT. KANSANLÄHETYS Sairaalakatu 11 puh , Olemme myös Facebookissa. Kristillinen Kirjapalvelu Lähetyskodissa ma-pe klo Kuopio: Kesäseurat su 7.8. klo 18 Lähetyskodissa. Timo Mönkkönen, Ritva Holopainen. Kesäseurat su Lähetyskodissa klo 18. Timo Mönkkönen. P-SKL:n ohjelma Radio Dei:llä Kohtaamispaikkana Jumalan Sana pe klo 19. KANSAN RAAMATTUSEURA Sanan Kulma, Tulliportinkatu 22 puh krs-kuopio@sana.fi Rukouspäivystys pe klo SUOMEN LUTERILAINEN EVANKELIUMI- YHDISTYS Evankelisten opiskelijoiden kotisivuosoite www. sley.fi/eo/html/fi/kuopio.html Itä-Suomen piirin työntekijä Johannes Häkämies, p , johannes. hakamies@ sley.fi Kari Kuronen Suoritetusta peruskoulupohjaisesta kotitalousopetuksesta saa kolme valintapistettä haettaessa toisen asteen ammatilliseen peruskoulutukseen. Lisätietoja puh. (017) , info@kuopiontalouskoulu.fi, Asemakatu 4, Kuopio Katso kaikki mallit ja hinnat ja tilaa kirkkomuseo@ort. tai puh SUOMEN ORTODOKSINEN KIRKKOMUSEO

13 t muistio 13 KUOPION YMPÄRISTÖN RAUHANYHDISTYS Ahmatie 22 Seuroja voi kuunnella osoitteessa Seurat ke 3.8. klo Tuusniemen palvelukeskuksessa. Seurat su 7.8. klo 15. Lauluseurat ke klo 19. Seurat la klo Leväsen palvelukeskuksessa. Kesäseurat su klo 10 Vehmersalmen kirkossa. Kesäseurat su klo Vehmersalmen srkkodissa. RISTEILYJÄ TUUSNIEMELTÄ VALAMON LUOSTARIIN sunnuntaisin lähtö klo 10 ryhmien vetäjät, ottakaa yhteyttä, neuvotellaan juuri teille sopiva paketti seurat syntymäpäivät myös kaikki muut merkkipäivät ja juhlat Tiedustelut p Tuusvesi Oy Seurat ti klo Mäntylän palvelukeskuksessa. HERÄTTÄJÄYHDISTYS Kuninkaankatu 22 Toimisto suljettu Yhteydenotot tarvittaessa puh Tulossa: Maakunnalliset seurat La klo 18 seurat Tuomiokirkossa ja klo Keskusseurakuntatalolla. Su klo 10 messu Tuomiokirkossa, ruokailu Keskusseurakuntatalolla messun jälkeen, klo Raamattutunti ja klo13.45 päätösseurat. pyhä puuha AHOLANSAARI Teologikokous Aholansaarigolf Ruskaviikko LÄHETYSKAUPPA VAKKA Kuninkaankatu 22 Avoinna ti-pe klo 11-15, la klo puh , Lähetyskauppa Vakka on kiinni kesätauolla saakka. Jalkahoitoja kotikäynteinä Mirja Pyykkö p Asianajotoimisto J.S KETTUNEN asianajaja, varatuomari Kuiluntie 3 B, Siilinjärvi Puh , fax jouni@jskettunen.fi riita- ja rikosasiat testamentit perunkirjoitukset ja perinnönjaot avioerot, ositukset perintä ym. Välitämme. Ilmoitusmarkkinointi Vappu Kuusiniemi (014) , vappu.kuusiniemi@kotimaa.fi Tehtävän laati Susanna Holma Hyvyys on pahuutta vahvempi Jumala, armollinen Jumala, Sinulle valo on pimeyttä suurempi kaikesta huolimatta. Sinulle hyvyys on pahuutta vahvempi kaikesta huolimatta. Jumala, armollinen Jumala, liitämme rukouksemme niihin rukouksiin, joissa ympäri maailman muistetaan lähes sadan norjalaisen nuoren elämää, jonka julmat luodit lopettivat. Ota sinä vastaan heidät siellä, missä julmuutta ja pahuutta ei enää ole. Ota sinä vastaan isien, äitien, sisarusten ja rakkaiden tuska ja järkytys. Ole Oslon kaduilla ja kaikkialla siellä, missä sanoja ei ole, vastaukset ovat kadonneet ja suunnitelmat särkyneet. Jumala, älä anna pelon voittaa, älä anna vihan vallata, anna jokaisen löytää tapamme levittää luottamusta luoda oikeudenmukaisuutta tarjota vieraanvaraisuutta. Jumala, sinulle valo on pimeyttä suurempi. Sinulle hyvyys on pahuutta vahvempi. Siksi me turvaamme sinuun elämässä ja kuolemassa. Piispa Irja Askola. Ote iltahartaudesta ANTERO PESONEN AA-ryhmä, Hatsalankatu 37, p savuttomat palaverit arkisin klo 11 ja 19, su klo 9 ja 19. AA- ryhmä Kotipolku 7, Siilinjärvi. Savuttomat palaverit to klo 19, la klo 9 ja su klo 18. AAL-ryhmä alkoholistisessa tai toimimattomassa perheessä kasvaneille aikuisille torstaisin klo Propellissa, Minna Canthinkatu 4 C 3. krs. Satamakadun puolelta, p ma ja ti klo Aamun sana ja rukous yhteiskristillinen hetki perjantaisin klo 8 Eelim -temppelissä, Vuorikatu 29. Al-Anon ryhmät alkoholiongelmaisten läheisille, Hatsalankatu 37 su klo 19, p ja Kotipolku 7, Siilinjärvi ke klo 19, p sekä Kirkkorannantie 1, seurakuntatalon vanha puoli, Kaavi ti klo 19. Imetystukiryhmä parillisten viikkojen maanantaisin Maljapuron päiväkodissa klo Kaikille avoimesta ryhmästä lisätietoja, p tai Irti huumeista puhelinpäivystys ma-pe klo 18-21, p Läheisryhmät, p Katiska, Särkiniemen asukastupa, Rimpitie 2 avoinna arkisin klo 9-16, p www. sarkiniemi.toimikunnat.net Kirkon Ulkomaanavun tuotteita myytävänä arkisin tilaisuuksien aikana Keskusseurakuntatalon aulassa, Suokatu 22. Kompassi, Kuopion Setlementti Puijolan Monikulttuurikeskus, Myllykatu 1-3. Avoinna ma, ke, to, pe klo ja ti klo Ilmaiset suomen kielen kurssit ma klo 9-12, ti klo ja to klo Kotikulma, kohtaamispaikka avoinna ark. klo Kuopion Setlementti Puijola ry, Jalkasenkatu 7, p Kriisikeskuksessa kriisipäivystys joka päivä klo 14-21, p ja Ajanvaraus ma - pe klo Kuopion A-Kilta, Mäkikatu 11, käynti päihdeosaston rak. päädystä. Avoimet vertaistuki-/keskusteluryhmät päihteettömyyden tukemiseksi ma, ti, ja to klo 18, p ryhmäiltoina. Kuopion Kristilliset Eläkeläiset, Retki Wanhaan Roinilaan Rautavaaralle ja Lehtomäen kotiin Nilsiään la Tied tai Kuopion mielenterveystuki ry Koljonniemenkatu 2 II krs. P , , Kuopion Työttömät ry. Suokatu 18. Avoinna ma-pe 8-15, p www-kuty.fi. Länsi-Puijon asukastupa avoinna ma - pe klo Ruokapäivät ti, ke, to ja pe klo Nimettömät narkomaanit su klo 16 Vinkkelissä, Kauppakatu 46. NMKY, Kauppakatu Elämänkatsomuspiiri tiistaisin klo 9. Miesten raamattupiiri parillisen viikon ti klo 18. NNKY:n Itu -puhelinpäivystys ja tukipalvelu yllätysraskaustilanteissa ja abortin jälkeen ilmenneissä kriiseissä ma-pe klo 17-21, p Narsistien uhrien vertaistukiryhmä jää kesätauolle. Syksyn aloitus ilmoitetaan elokuun lopulla. Tied. p /Sirkka. Pelastusarmeija lauantaisin klo avoimet ovet, kahvi ym. tarjoilun keskustelun ja laulujen kera. Petosen asukastupa Pyörönkaari 19, II. krs. Avoinna ma-pe klo , p Portti, terveysneuvonta- ja välineiden vaihtopiste suonensisäisesti huumeita käyttäville, Vuorikatu Avoin na ma ja to klo 14-16, ti klo Asiointi nimettömänä. Puijonlaakson asukastupa palvelukeskuksessa, Sammakkolammentie 12. Avoinna mape klo Leivän jakelu ma. Päihdeklinikka Puistokatu 14-16, II krs. Päivystys vastaanotto ma - pe klo Ajanvaraus alkaen klo 8, p Päihdeosasto, Mäkikatu 11 p Rikosuhripäivystys käytännön neuvoja, ohjausta ja henkistä tukea. Palvelupiste/Kriisikeskus, p Auttava puhelin, p , ma-ti klo ja ke-pe klo Help line, p ma-ke klo Juristin puhelinneuvonta ma-to klo 17-19, p Turvakoti- ja lastensuojelu 24/vrk puh Sotaveteraanimuseo ja kahvila Tulliportinkatu 37 rakennus D. Varaukset ryhmille, p klo 9-13 ti to. Suomen mielenterveysseuran keskusteluryhmä lapsena hyväksikäyttöä kokeneille ja heidän läheisilleen kuukauden 1. keskiviikkona klo aluetoimiston kokoustilassa, Myllykatu 8 II. krs. Turvakoti- ja lastensuojelu 24h/vrk p Perhekriisiyksikkö, Lastentie 1. Vertaisryhmä itsemurhan tehneiden läheisille ti klo 18 Mielenterveysseuran koulutustilassa, Myllykatu 8, sisäpiha II krs. Tied. Liisa Paatelainen, p , Anneli Hartikainen, p Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry:n eroinfo ma-to klo 10-16, ke klo 10-19, p Yksinhuoltajien Kanava ry tiistai-iltaisin, Kotopolku 7, Siilinjärvi. Tied. Marjut Kankkunen, p KIRPPUTORIT: Kierrätyskeskus, Telkkistentie 6. Avoinna ma-pe klo 8-15, p Kirpputori Toivonsäde, Asematie 11, Siilinjärvi. Avoinna ma-pe 10-18, la , p Kehitysmaakauppa Elämänlanka, Torikatu 17. Ma-pe klo 11-17, la klo 10-15, p Pohjois-Savon Syöpäyhdistyksen kirpputori, Kuninkaankatu 23. Kirpputori suljettu kesäaikana alkaen. Avataan klo 10. Tiedustelut, p Rihma, Puijonkatu 39. Avoinna ark. klo ja la klo 10-15, p Vapaaseurakunnan kirppari Ropo, Käsityökatu 28. Avoinna ma-pe klo 10-17, p

14 14 viikon valinta Virret kantavat kulttuuria Kun kaksi virsien tuntijaa ja kirjallisuuden ammattilaista ryhtyy yhteistyöhön, syntyy hyvää luettavaa. FT Liisa Enwald ja FT Tuula Hökkä ovat toimittaneet Virren virtaa -teoksen, jossa pohditaan virren poetiikkaa. Virsi on aina ajankohtainen, syntyy uusia sovituksia ja kokonaan uusia virsiä. Kulttuuri on edennyt vuosisatoja uskonnollisen kirjallisuuden avulla. Silloin kun luku- ja kirjoitustaito oli vielä harvojen ihmisten taito, riimit ja mitallisuus auttoivat muistamaan sanat. FT Pirjo-Liisa Niinimäki toteaa: Virsikirja oli usein ainoa kirja, joka löytyi köyhästäkin talosta. Hän johdattaa lukijan myös säätyläisrouvien saleihin. Tilapäärunoja on julkaistu arkkiveisuina ja lopulta virsinä. Piiloviestit 1600-luvulta ovat kiinnostavia. Arvellaan, että arkkijulkaisut ovat todennäköisesti miesten kirjoittamia, ainakin painamista varten tarvittiin miesten apua. Talonpoikaisrunoilija Paavo Korhonenkin tarvitsi vielä oppineiden apua. Enwald purkaa virsirunon auki. Alkutaivalta ei häirinnyt taidelyyrinen elitismi enempää kuin tekijän oikeudellinen purismi. Esimerkiksi Oi Jumalan Miten kerron erosta lapselle Karitza -virsi ei ole tunteiden juhlaa, vaikka sydän-sana toistuu, Hökkä toteaa. FM Leena Jäppilä kirjoittaa Lutherista virren virittäjänä. Wittenbergin satakielen hierarkiassa musiikki oli toisella sijalla heti teologian jälkeen. Virsikirjauudistus saa sijansa virren virrassa. Kirkkoherra Toivo Hyyryläinen tuo mukaan Lapin eksotiikkaa peuravirrellään. Teos on tehty ammattilaisille ja veisaajille, joilla on kalliita virsimuistoja. Lapsuudessani virret siivittivät mummon ja äidin töitä, joten Virren virtaa on kiinnostava aarreaitta kaltaisilleni. Liisa Enwald ja Tuula Hökkä, toim.: Virren virtaa. Veisattu runo ennen ja nyt, 374 s., 34 e., Kansanvalistusseura RITVA KOLEHMAINEN ristivetoa Kuopion hautausmai Maisa Tonterin kirjoittama ja Virpi Talvitien kuvittama Okko Oravan kaksi pesää kertoo sadun keinoin miten oravat selviävät erosta. Isäorava ja äitiorava syyttelevät toisiaan ja Okko pitelee korviaan. Se ei halua kuunnella riitaa. Mökötyshiljaisuuskin ahdistaa. Metsän eläimiä moinen meno suututtaa. Viisas pöllö neuvoo, jos ette osaa asua sovussa, tehkää omat pesät. Niin tehdään, ja isä ja äiti alkavat tempoa Okkoa omalle puolelleen. Okko ei halua valita vain toista, koska pitää kummastakin. Isän ja äidin pesien väliin rakennetaan riippukeinu Okolle. Mutta hän tuntee olevansa tyhjän päällä ja korkealla pelottaa. Metsän muut eläimet tarjoavat apuaan: tule meille! Ei Okko halua. Lopulta isä ja äiti rakentavat omat pesät vähän kauemmaksi toisistaan, ja Okko on vuoroin kummankin luona. Rauha palaa metsään. Vaaran uhatessa Okolla on koti aina lähellä, jompaankumpaan ehtii aina. Sadun keinoin voi päästä alkuun erotilanteen kertomisesta lapselle. Maisa Tonteri ja Virpi Talvitie: Okko Oravan kaksi pesää, 28 s., 24 e., Lasten Keskus RITVA KOLEHMAINEN Sankarihautausmaan kesäbegoniat kukkivat nyt parhaimmillaan. Kesäbegonia Tuija Pennanen Paha, hullu vai poikkeava Norjan terroritekoja mediassa paljon kommentoinut Psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerma julkaisi Pahuuden anatomian jo pari vuotta sitten. Mikä pahuudessa kiehtoo? Miksi pahuus voi jollakin yltää joukko- tai sarjamurhien tuottamaan nautintoon? Lauerma on sitä mieltä, että pahuus siinä missä hyvyyskin on ihmisen, myös ns. tavallisen ihmisen biologiassa 13 Kuopion ja Siilinjärven seurakuntalehti. 98. vuosikerta. Seuraava numero ilmestyy Kustantaja Kustannus-Oy Kotimaa, Hietalahdenranta 13, Helsinki. Julkaisija Kuopion ev.lut. seurakunnat, PL 1064, Kuopio, p , faksi , Toimitusneuvosto Paavo Kaitokari, Hannu Koskelainen, Kirsi Leino, Pauli Kurkirinne, Marketta Rantama Painopaikka Lehtisepät Oy, Kuopio. Painos kpl syvällä. Luonnehäiriöpohjaista väkivaltaista ihmistä voidaan auttaa, ellei hän ole piinkova psykopaatti. Lauerman kirja antaa mielenkiintoisen kuvan myös Isä Camillosta, Herran hilpeästä gangsterista. Tämän luettuaan tuskin kukaan pappi haluaa olla kuin Isä Camillo. LAHJA PYYKÖNEN Hannu Lauerma: Pahuuden anatomia 240 s. Edita 2009 Toimitus Suokatu 22 B, 5. krs., avoinna ma pe klo Lahja Pyykönen, päätoimittaja, p Ulla Remes (virkavapaalla) Lea Lappalainen, p Hanna Karkkonen, p Seija Rytkönen, verkkotoimittaja, p Taitto Kotimaa-Yhtiöt. Ilmoitukset Vappu Kuusiniemi, Kotimaa-Yhtiöt, p , vappu.kuusiniemi@ kotimaa.fi Tilaukset Kuopion ulkopuolelle 20 /vuosikerta. Jakelu Itella Posti Oy, Suora Lähetys Oy. Jakelupalaute: puh Pietarin tukiasuntolan johtaja Elena Levshina ja katulapsityön kuopiolainen puuhamies Reijo Holopainen. Pietarin lapset kadulta kotiin Parin korttelin päässä uljaasta keskustasta löytyy toisenlainen Pietari. Moni kuopiolainen tuntee Pietarin lasten tuen toimipisteen Petosella, Pyörönkaari 15:ssä. Siellä otetaan vastaan ehjiä vaatteita. Kuopiolaiset vievät avustuskuormia Pietariin ja Karjalaan monta kertaa vuodessa. Olen kokenut suurta Jumalan siunausta tässä työssä., kuvailee katulapsityön energinen puuhamies Reijo Holopainen. Kansan Raamattuseura on auttanut kadulla, hädänalaisissa perheissä ja laitoksissa eläviä lapsia Pietarissa vuodesta Nyt Pietarin Lastensuojelun Säätiöllä on 30 työntekijää. Katulapset yöpyvät ullakoilla tai ystävien nurkissa ja hankkivat elantonsa kerjäämällä, varastamalla, prostituutiolla ja satunnaisilla aputöillä. Monet käyttävät huumeita. Aina on kuitenkin myös heitä, jotka haluavat pois kadulta. Siksi työntekijät vierailevat siellä, missä kodittomat lapset käyvät. He keskustelevat lasten kanssa ja tarjoavat neuvoja, lääkkeitä, ruokaa ja vaatteita sekä mahdollisuutta päästä turvakotiin. Katupartiointi ja turvakodit on yksi osa työtä. Tärkeää on köyhien perheiden tukeminen niin, että estettäisiin lasten joutuminen kadulle. Perheitä autetaan myös kummitoiminnan avulla. Lisäksi Pietarissa on päiväkeskus, johon lapset tulevat koulun jälkeen. Turvakodin pojille on aikuistumisvaiheessa apuna tukiasuntola. HELENA KANTANEN Konsertti Pietarin katulapsityön hyväksi Petosen seurakuntatalolla sunnuntaina klo 14. Laulaja ja säveltäjä Juha Heiskanen Vapaakirkosta musisoi. Päätteeksi Reijo Holopaisen syntymäpäiväkahvit.

15 15 den kuuma ja kostea kesä imo Hartikainen on pieni, mutta kiitollisin kasvi hautausmailla. kissa pöydälle Kuka vei rahat? Kukat kuolivat ja home leviää. Silti hautausmailla on kaunista. kiitoksia Kuopi- suuren hautausmaan työntekijöille. Kaunista ja sielu lepää. Paljon Nämä kiitokset Savon Sanomien Kuumalta linjalta luettiin viime viikolla kreivin aikaan. Kuopion hautausmaiden työntekijät ja työnjohto on tänä kesänä ollut ennätysmäisen lujilla. Ensin tuli murheellinen kukkaruljanssi. Kekkilän lannoitetehtaalla tapahtuneen boorin yliannostuksen takia hoitohautojen mukulabegoniat piti vaihtaa. Hollannista tulleita ruusubegonioita istutettiin Eikä siinä kaikki. Nyt nämä pistokkaista istutetut hautakukat ovat saaneet päälleen harmaan pölyn näköisen härmän, kasvitaudin. Puistopäällikkö Aarne Laukkanen vilkaisee työhuoneensa mittaria: ilmankosteus nousee 60 prosenttiin. Niin kauan kuin hikiset päivät jatkuvat, kasvitautia pidetään kurissa ruiskuttamalla rypsipohjaista ainetta viikon välein. Viilenevä ilma pelastaisi kukat. Samaa huonetta ja sukua Huuskoset kokoontuivat sukuparlamenttiin Siilinjärvelle. Suvun viiri liehuu isännänviirinä Arja ja Raimo Huuskosen kodissa Juuassa sekä kesäpaikassa Pielavedellä. Yhteisöllisyys ja yhteenkuuluminen vetivät viime viikonvaihteessa Huuskosten sukua Siilinjärvelle liki sata henkilöä. Suku kokoontuu kolmen vuoden välein. Väliaikoina linkkinä on suvun lehti Sukuviesti. Nyt kylpylähotellissa kaikuivat vuorotellen Kallavesj, Karjalan kunnailla, Kesäpäivä Kangasalla sekä Savolaisen laulu. Sunnuntaina sukuseuralaiset kokoontuivat Siilinjärven Kirkkoherra Arja Huuskonen luopui vuosia kestäneestä sukuseuran hallituksen jäsenyydestä. Tilaa uusille. TIMO HARTIKAINEN Kesäbegonia on paras kukka hautausmaille. Siihen ei tule hometta eikä härmää. Se kestää sateen, paahteen ja varjon, puistopäällikkö Aarne Laukkanen suosittaa. Meillä on ollut poikkeuksellinen kesä. Jonkun verran olemme joutuneet tinkimään hautausmaiden yleishoidosta, mutta onneksi omaiset ovat tämän ymmärtäneet. Seurakunnan vastuu hoitohaudoista on vierinyt puistopäällikön uniinkin. On ollut öitä, jolloin mikään taikavene ei vie johtajaa höyhensaarille. Työ ei onnistu etäpisteestä Järvi-Kuopion seurakunnan myötä hautaustoimelle tuli 12 hautausmaata lisää. Etäisimmät hautausmaat ovat noin 140 kilometrin päässä toisistaan. Meidän on turvattava kaikille hautausmaille tasavertainen hoito ja riittävä henkilökunta. Laukkasen mielestä kaikki hautausmaat tarvitsevat paikallisen työntekijän, ns. etumiehen. Tätä työtä ei voida hoitaa etäpisteestä. Työt ovat sellaisia, että ne pitää tehdä tietyn ajan puitteissa, ja vaativat henkilökunnan paikallaoloa. Työpöydän ruudulla on parhaillaan ensi vuoden talousarvio. Uusien hautausmaiden investoinnit ovat satojatuhansia euroja. Tämä tarkoittaa jätteiden lajittelun järjestämistä, varastoalueiden rakentamista sekä Muuruvedellä jopa tien tekoa. LAHJA PYYKÖNEN kirkkoon. Minun vuoroni on saarnata joka sukukokouksessa, sanoo kirkkoherra Arja Huuskonen tehtävästä hyvillään. Huuskosten suvun alkujuurista ei ole varmaa selitystä. Nimi on muotoutunut Huiskosta Huuskoseen. Tyrvään kirkonkirjoissa on mainittu vuonna 1469 Olaff Huisko, Asikkalassa Olaff Huska. Vesannolla puolestaan 1530 luvulla jo kotikutoisempi Pietari Huuskonen. Savoon tullessa täällä yleinen nen pääte on tarttunut nimeen mukaan. Huuskosten sukuseura on perustettu Kuopiossa vuonna Suvulla on myös FT Jari Huuskosen suunnittelema vaakuna. Mustan kilven yläkentässä on hirsi, alakentässä tähkä, joista molemmat ovat kultaa. Hirsi kuvaa suvun jatkuvuutta, tähkä hengen viljaa. LAHJA PYYKÖNEN Vihapuheesta teoiksi Norjalainen nuorukainen valui vihantäyteisten vuosien saatossa, verilöylyä suunnitellessaan, Jumalan antaman järjen ja omantunnon äänen ulottumattomiin. Terve side ihmiskuntaan ja inhimillisyyteen katkesi. Mies upposi netistä avautuvan ääriajattelun mustavalkoiseen fantasiamaailmaan, missä hän oli ritarien ritari, pelastaja koko eurooppalaiselle sivilisaatiolle. Myötätuntoa, sääliä, pahojen tekojen tuottamaa syyllisyyttä saati rakkautta lajitovereitaan kohtaan tämä yli-ihminen ei enää tuntenut. Marttyyri sai bensaa liekkeihinsä muukalaisvihamielisestä ideologiasta: ne pahat, muslimit ja muukalaiset, valloittavat Euroopan! Suvaitsevaisten ihmisten suosiollisella avustuksella. Me hyvät pelastamme henkemme kaupalla puhdasveriset kuraverisiltä. Sota alkakoon suvaitsevaisten demarinuorten teurastamisella Tappolistalla olivat myös kirkon johtajat, jotka puhuvat Jeesuksen tapaan lähimmäisenrakkaudesta, joka ei koske vain omaa heimoa ja kansaa. Vielä pelottavampaa kuin se, mihin yksittäinen hullu pystyy, on viha, jota terveiden kirjoissa olevat lietsovat. Uskontojakin käytetään kyllä vallanhalun ja vihan välineinä. Ääri muslimit ja - kristityt häpäisevät uskontonsa taantuessaan uskonsotien aikaiseen ajatteluun ja viholliskuviin. Vielä pelottavampaa kuin se, mihin yksittäinen hullu pystyy, on se viha, jota terveiden kirjoissa olevat lietsovat. Netin vihapuhepalstoilla rasistit ruokkivat toistensa alhaisimpia vaistoja: vieraan pelkoa, aggressioita, halveksuntaa. Oman itsetunnon pönkittämisen strategia on valita syntipukki, jota pitää paljon itseään huonompana epäihmisenä. Jussi Halla-aho mainittiin massamurhaajan Manifestissa. Halla-aho ei kannata väkivaltaa, mutta miesten kirjoituksissa on osin samoja ajatuskulkuja ja kuvia. Suomen eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajan blogista (Kirjoituksia uppoavasta lännestä) löytyvää Islamin aikapommi -artikkelia ja norjalaista Manifestia rinnakkain lukiessa kylmäsi paikoin. Janne Villa Meneekö apu varmasti perille? Kulunut kysymys on ihmisten huulilla jälleen, kun järjestöt kesähelteitä uhmaten keräävät rahaa Afrikan sarven kuivuuden nujertamiseksi. Kahvi meni suviaamuna väärään kurkkuun, kun käsiin osui hollantilaisen journalistin Linda Polmanin poleemisia kirjoituksia avustusrahojen kohtalosta. Matkusteltuaan Afrikassa, Afganistanissa ja Haitissa Polman on kirjoittanut pinon kirjoja, jotka peilaavat avustuskolonnien saapumista kriisialueille. Polman puhuu avustusteollisuudesta. Jos avustusdollarit lasketaan yhteen, ne muodostaisivat maailman viidenneksi suurimman kansantalouden, toimittaja väittää. Hän sanoo, että avustukset ovat poikkeuksetta alttiina väärinkäytöksille ja osa rahoista katoaa väärin taskuihin. Näin tapahtui Ruandan kansanmurhan aikana ja Sudanin kriisissä. Mutta yrittää pitää. Ja onneksi joku aina kolkuttelee omiatuntoja. Tällä kertaa Britannian pääministeri David Cameron kantaa huolta maailman köyhimpien lasten kohtalosta. Cameron ajaa lakia, joka takaisi maan budjetista 0.7 prosenttia kehitysapuun. Ei ole oikein, että annamme miljoonien lasten kuolla, kun oma talous on kuralla, Cameron toteaa. Suomi ei ole vuosikymmeniin täyttänyt sitoumustaan nostaa kehitysapunsa 0.7 prosentin tavoitteeseen. Asia on kuitenkin - taas kerran- kirjattu uuteen hallitusohjelmaan. Lea Lappalainen Palstalla kirjoittavat vuorotellen yliopistonlehtori Helena Kantanen Kuopiosta sekä toimittaja Janne Villa Helsingistä.

16 16 Lea Lappalainen Muutoksentekijät -verkoston päätehtävä on kampanjointi ja meille tärkeiden asioiden esille tuominen. Keskustelulla voi vaikuttaa, Tuomo Kantele sanoo. Maailmantuska pakotti työhön Kansalaisvaikuttaminen on myös hengellisen elämän hoitoa. Rippikoululeirejä riittää kesäviikosta toiseen. Vetäjät ehtivät käydä kotona vain vaihtamassa vaatteensa. Nuorisotyönohjaaja Tuomo Kanteleen ripareista vaellusrippikoululeiri päättyy tänään, kun parinkymmenen hengen porukka palaa Inarista Kuopioon. Leirivapaiden jälkeen katse kääntyy syksyn isoskoulutuksiin, varhaisnuorten kerhoihin ja kouluyhteistyöhön. Viime jouluksi nuorisotyöhön diakoniaammattikorkeakoulusta valmistunut Kantele paiskii töitä ensimmäisessä työpaikassaan Järvi-Kuopion seurakunnassa. Sijaisuus jatkuu vuoteen Valmiina pitämään ääntä Kolmisen vuotta sitten Kantele liittyi Kirkon Ulkomaanavun yhteydessä toimivaan Changemaker -nimiseen vapaaehtois- ja vaikuttamisverkostoon. Pian hänet huudettiin Kuopion työn vetäjäksi. Hän toimii myös verkoston ympäristöasioiden valtakunnallisena yhteyshenkilönä. Kotimaa -lehti kirjoitti Herättäjäjuhlien jälkeen, että körtit ovat kirkon punk. Minulle vaikuttamistyö on punkkia. Täytyy pitää ääntä asioista, jotka muuten jäävät jalkoihin. Mukaan hän sanoo lähteneensä kristilliseltä arvopohjalta. Lähimmäisenrakkaudesta. Toinen motiivi oli hätä maailman tilasta ja köyhistä, joilla ei ole mahdollisuutta tehdä paljoakaan ongelmiin, kuten ilmastonmuutokseen. Armo muistuttaa, että peliä ei ole pelattu, vaikka välillä tuleekin takkiin. Jotain on tehtävä. Jos en itse ole siihen valmis, miksi kenenkään muun pitäisi olla. Verkosto tuli Norjasta Vaikuttamistyö on maailmanparantajalle harrastus, joka ei tuo kukkaroon euron pyörylää. Mutta Kantele uskoo työn rikastuttavan ja täydentävän nuorisotyötä. Kansainvälinen diakonia tulvii aiheita, joita voi pohtia te loissa ja -päivissä. Diakonit ovat olleet iloisia siitä, että kehitysmaatietämys kasvaa Changemaker-toiminnan myötä. Verkosto, joka kantaa huolta maailmanlaajasta köyhyydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta, syntyi Norjassa parikymmentä vuotta. Suomeen rantauduttiin vuonna Paikallisia vastuuryhmiä on eri puolilla maata. Kuopion porukka ei ole järin iso, mutta sitäkin tiiviimpi ja ketterämpi käänteissään. Verkosto on jäsentensä näköinen, ja sen toiminta on itsensä näköistä. Vuosiaiheet vaihtelevat. Tänä kesänä kampanjoidaan teemalla Velan vangit. Kampanja tarttuu niin kutsuttuun Proyecto Finlandia -tapaukseen, jossa Suomi tuki Instrumentarium-Medko Medicalin sairaalalaitevientiä Costa Ricaan korkotukiluotoilla vuosina Velka on kriitikoiden mukaan epäoikeutettua, sillä sairaalalaitteet osoittautuivat ylihintaisiksi ja tarpeettomiksi. Hanke kyseenalaistettiin jo ennakkoselvityksissä ja on tuomittu jälkeenpäin. Ja vaikka näin järeät ja monimutkaiset kysymykset ovat pöydällä, Kantele sanoo näin: Kansalaisvaikuttaminen on minulle myös hengellisen elämän hoitoa. Rukouksen ja virsien rinnalla. Neuvonpitoa Nokian kanssa Kansalaisjärjestöjen työ vaikuttaa usein pisaralta meressä, kun keskustelukumppaneina ovat valtiot ja monikansalliset yhtiöt. Kotiläksyt pitää tehdä hyvin ja kampanjat suunnitella kunnolla. Ilman meitä ei olisi edes sitä pisaraa, Kantele toteaa. Hän ottaa esimerkin onnistuneesta vaikuttamisesta parin vuoden takaa, jolloin Nokian kännykkäjättiä muistutettiin eettisen kaupan periaatteista. Tämä sähköpostikampanja kertoo siitä, mitä dynaaminen ja asiaansa sitoutunut verkosto voi saada aikaan toimimalla nopeasti eteen tulevissa ongelmissa. Kantele myöntää, että syyllistäminen on kurjaa, mutta jonkun on sekin homma hoidettava. Kampanjoinnit tähtäävät tavalla tai toisella kohtuullisuuteen ja saavat myös vastakaikua. Tarvitsenko kolmea kännykkää? Sitä kukin voisi joskus miettiä. Positiivinen perintö Tuomo Kanteleen vanhemmat ovat työskennelleet kirkon viroissa. Olen sitä tietä kasvanut tavalliseen kirkkokansaan. Hyvin mutkattomasti. Isä valittiin joku vuosi sitten Pieksämäen positiivisimmaksi henkilöksi. Isältä hän uskoo perineensä kuuntelemisen ja toisten ihmisten huomioonottamisen. Osittain körttiläinen, hän luonnehtii lapsuudenkotinsa toista hengellistä virtaa, Herättäjäjuhlilla käyntiä ja seuroja.. Nuori mies ei karsasta muitakaan herätysliikkeitä. Yhdessä mennään. Rippikoulun hän kävi Kansan Raamattuseuran Lohjan toimintakeskuksessa. Tuumattiin parhaan kaverin kanssa seitsenvuotiaana, että samalle riparille mennään. Kaverin vanhemmat olivat Kansan Raamattuseuran väkeä ja niin mentiin Vivamoon, josta jäi hyvät muistot. Armo vilahtelee Kanteleen puheissa. Armo ei ole minulle niinkään omia uskon ratkaisuja, päätöksiä tai tekoja vaan jotain pysyvämpää. Armo merkitsee sitä rakkautta, joka meille on annettu. Se kuuluu jakaa eteenpäin. Armoon voi turvautua ja siinä saa levätä. Armo muistuttaa, että peliä ei ole pelattu, vaikka välillä tuleekin takkiin. LEA LAPPALAINEN

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN Kannen Tuomiokirkon kuva: Hannu Korhonen Muut kuvat: Pixabay ja Kirkon kuvapankki TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN 2.12. 1. Adventtisunnuntai klo 10 Messu, Tuomiokirkon kamarikuoro

Lisätiedot

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta Pääsiäisaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 24.3. klo 10 Palmusunnuntain messu Tiellä ken vaeltaa? Suomen Lähetysseuran

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI PASTORIN TERVEHDYS Miten sinun pääsiäisesi meni? Vietämme tällä hetkellä kristikunnan suurinta ja merkittävintä juhlaa, pääsiäistä.

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2015 KALLAVEDEN KIRKKO (Rauhalahdentie 21) su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ Näiltä sivuilta löydät Kuopion ev.lut. seurakuntien leiri- ja retkitarjonnan sekä ilmoittautumisohjeet. Tervetuloa mukaan!

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Akaan srk:n riparivuosi 2017

Akaan srk:n riparivuosi 2017 Akaan srk:n riparivuosi 2017 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PERUSTEHTÄVÄ / MISSIO Seurakunta kutsuu ihmisiä armollisen ja kolmiyhteisen Jumalan yhteyteen, julistaa evankeliumia ja rohkaisee

Lisätiedot

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11. Päiväohjelma 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.40 2x oppitunti (kaksoistunti tai 13.40-14.20/14.25-15)

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Kirkkovuosi Vihreä on kesän ja kasvun väri Liturgiset värit Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Musta on surun ja murheen väri. Talvi Ensimmäinen

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin.

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2017 Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa 2017 joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Mennyt vuosi ja tuleva joulu

Lisätiedot

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22,89 17.7.2010 Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22,36 17.7.2010 Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Leppävirta 22,28 17.7.2010 Kangaslampi 4 Matti Saukkonen

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22,

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22, Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22,89 17.7.2010 2 Eemi Saukkonen LepU 22,36 17.7.2010 3 Seppo Julkunen LepU 22,28 17.7.2010 4 Matti Saukkonen LepU 22,26 17.7.2010 5 Ville Piisilä Vantaa 20,40

Lisätiedot

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY 1 KASTE ON LAHJA Ylösnoussut Kristus antoi kirkolleen tehtävän: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin.

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2016 Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa 2016 joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Mennyt vuosi ja tuleva

Lisätiedot

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Kun sinut kastettiin, vanhemmillesi, kummeillesi ja seurakunnalle annettiin tehtäväksi huolehtia kristillisestä kasvatuksestasi. Kuulostaa juhlalliselta.

Lisätiedot

HAIKEUS ROHKEUS ONNI YLPEYS RAKKAUS VÄLINPITÄMÄTTÖ- MYYS VIHA PELKO IHASTUS RAUHALLISUUS ILO VÄSYMYS INHO RIEMU TOIVO PETTYMYS KAIPAUS PIRTEYS

HAIKEUS ROHKEUS ONNI YLPEYS RAKKAUS VÄLINPITÄMÄTTÖ- MYYS VIHA PELKO IHASTUS RAUHALLISUUS ILO VÄSYMYS INHO RIEMU TOIVO PETTYMYS KAIPAUS PIRTEYS TYYTYVÄISYYS AHDISTUS SURU IHASTUS LUOTTAMUS EPÄLUULO ILO KAIPAUS VÄLINPITÄMÄTTÖ- MYYS PIRTEYS ONNI TOIVO JÄNNITYS RIEMU TUSKA EPÄTOIVO MIELIALAPÄIVÄKIRJA YLPEYS VIHA RAUHALLISUUS PELKO ROHKEUS VÄSYMYS

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Su 1.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu Nuorisokuoro Merituuli Su 1.12. klo 18 Hoosianna!

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot