Yhteiset vai ostetut? Sosiaalipalvelut hyvinvoinnin ja osallisuuden tuottajina

Transkriptio

1 /TR Yhteiset vai ostetut? Sosiaalipalvelut hyvinvoinnin ja osallisuuden tuottajina Kommenttipuheenvuoro: Puheenjohtaja Tero Ristimäki, Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry. Aikuissosiaalityön käynnit +2 %, lastensuojelun sijoitukset +11 %, vammaispalvelun päätökset +2,6 %, perheneuvolakäynnit +11 %, oppilashuollon käynnit +11 %, päivähoidon lasten määrä + 3 %, korvaushoidot -3 %, mielenterveyskuntoutujien käynnit -7 %, terveyskeskuspsykologin käynnit 5 %, päihdehuollon laitoskuntoutus -50 %. Nämä ovat sosiaalipalveluiden tämän vuoden lukuja eräästä kaupungista. Kaupunki hakee henkilöstösäästöjä myös sosiaalipalveluista painostamalla jopa uhkaamalla sosiaalityöntekijöitä ja sosionomeja ottamaan palkatonta vapaata, vaihtamaan lomarahoja vapaaseen. Samaan aikaan lastensuojelun selvityksiä ei edes ehditä aloittaa kolmen kuukauden sisällä ja toimeentulotukipäätökset viipyvät. Kunnan päättäjien mielestä he voivat tässä tilanteessa jopa lomauttaa sosiaalialan väkeään. Valvontaviranomaisten ilmoituksen kunta merkitsee tiedoksi ilman todellisia tekoja. Valvontaviranomaiset voivat asettaa kunnan ns. tarkkailulistalle ja vasta pitkän ajan kuluttua uhataan uhkasakolla. Esimerkki osoittaa, että Suomessa liian monen aikuisen ja lapsen hyvinvointi on romahtanut. Samaan aikaan liian monen kunnan sosiaalipalvelut ovat kriisissä. On siis todellinen tarve etsiä ratkaisuja suomalaisten hyvinvoinnin ja osallisuuden parantamiseen ja sosiaalipalvelujärjestelmän uudistamiseen. Tästä näkökulmasta nyt julkaistava teos on enemmän kuin ajankohtainen. Tähän lyhyeen kommenttiin aiheesta olen saanut ainekset tietenkin lukemalla teoksen. Toiseksi kommentteihini ovat vaikuttaneet takaumat 1990-luvun lamasta ja toiminnastani silloin sosiaalijohtajana. Kolmanneksi peilaan raporttia marraskuun aikana tekemääni vierailuihin useassa kaupungissa, joissa suunnitellaan henkilöstösäästöjä myös sosiaalipalveluihin ja sosiaalityöhön mm. lomautusten muodossa. Kirjassa esitettyihin toimenpidesuosituksiin on helppo yhtyä. Omasta näkökulmastani katson, että kiireellisimpiä toimenpiteitä tarvitaan sosiaalipalveluiden arviointi ja valvontajärjestelmään. Toiseksi keihään kärjeksi nostan sosiaaliset kasvuinvestoinnit. Kolmantena kokonaisuutena käsittelen lopuksi sosiaalialan henkilöstön tilannetta.

2 2 Valvonta ja arviointi Miksi kuntien annetaan vuosi toisensa jälkeen rikkoa lakia alibudjetoimalla sosiaalipalvelut niin, ettei lakisääteisissä palvelujen määräajoissa ole mitään mahdollisuuksia pysyä. Pitääkö tässäkin kohtaa lakiin kirjata erikseen rangaistus lain rikkomisesta, jotta lakia noudatettaisiin. Pelkkä lain velvoite ei tunnu kuntia kiinnostavan. Useissa kunnissa mennään räikeästi lain asettamien määräaikojen yli siinä, miten nopeasti lastensuojelun ja toimeentulotuen asiakasta tulisi palvella. Turvattomassa tilanteessa odottavan aika on pitkä. Valvontaviranomaiset eivät tunnu saavan lakia rikkovia kuntia kuriin. Valvontaresursseissa ja -keinoissa on jotain vikaa, jos yhteydenotto voidaan kunnissa vain merkitä tiedoksi tekemättä asialle mitään. Kunta voi roikkua valvontalistoilla ja jatkaa laiminlyöntejään. Tuntuvaan uhkasakkoon turvaudutaan harvoin ja vasta sitten kun laiminlyönti on kestänyt parikin vuotta. Erityisen härskin tilanteesta tekee sen, että samoissa kunnissa, joissa jo nyt lakisääteiset palvelut jäävät kuntalaisilta saamatta ajallaan, suunnitellaan sosiaalialan ammattilaisiin kohdentuvia henkilöstösäästöjä. Tässä tilanteessa olisi perusteellisesti uudistettava valvontajärjestelmä ja siirryttävä jälkikäteisvalvonnasta läpinäkyvään sosiaalipalveluiden laadun ja tason arviointiin ja luotava mekanismi, jossa poliittinen vastuu sosiaalipalveluiden tilasta osoitetaan konkreettisesti kuntien päättäjille mutta myös aina peruspalveluministerille asti Sosiaaliset kasvuinvestoinnit Sosiaalialan on yhteiskunnallinen kasvuala. Edelleen vanha peli budjetin ympärillä kuitenkin jatkuu. Kuntaliitto ja valtio pallottelevat menoja toinen toisilleen. Sosiaalija terveysministeriö ja valtiovarainministeriö vääntävät kättä keskenään. Valtionvarainministeriö voittaa. Kunnat vaativat peruspalvelujen valtionosuuksien korottamista ja kuntien veropohjan vahvistamista. Kunnat eivät kuitenkaan ole valmiita osoittamaan niitä sosiaalipalveluihin. Poliitikot ovat todistaneet yhteen ääneen, että tämän laman hoidossa ei tehdä samoja virheitä kuin 1990-luvun alussa. Päivän politiikassa nämä lupaukset ovat

3 3 unohtuneet. Poliitikot kyllä lupaavat kansainvälisen talouden elpymistä, talouskasvun nopeutumista ja työllisyystilanteen tuntuvaa parantumista, mutta missä ovat toimenpiteet kasvavan syrjäytymisen hoitamiseksi? Missä ovat toimenpiteet sosiaalipalveluiden kasvuinvestoinneista? Ensimmäinen investointikohde on päihde- ja mielenterveysongelmaisten sosiaalipalvelut sekä päihdehaittojen ennaltaehkäisy. Tällä investoinnilla pidennetään työuria, vähennetään ennenaikaisia kuolemia ja eläkkeelle jäämisiä sekä padotaan lastensuojelun kasvavia menoja. Lääketieteellisen aikakauskirja Duodecimissa 2009 (125,8:889-90) Martti Färkkilä kertoo, että Alkoholi on noussut Suomessa tärkeimmäksi työikäisten kuolinsyyksi sekä miehillä että naisilla ja ohittanut miehillä sepelvaltimokuolleisuuden ja naisilla rintasyövän aiheuttaman kuolleisuuden. Kaiken kaikkiaan vuonna 2007 Suomessa todettiin kuolemantapausta, joihin alkoholi oli ollut osasyynä. Lisäys oli 30 % kymmenessä vuodessa. Alkoholiongelmat ovat luonteeltaan myös sosiaalisia, ei pelkästään terveydellisiä. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten lukumäärän voimakas kasvu kietoutuu alkoholiongelmiin ja päihtyneiden säilöönotot pysyvät vuodesta toiseen suurina. Lisäksi alkoholin kulutus lisää väkivaltaa, onnettomuuksista, perheriitoja, työstä poissaoloja ja kietoutuu myös mielenterveysongelmiin. Mikä on todellisuus? Kunnat leikkaavat päihdekuntoutusta. Toisen investointikohteen tulee olla köyhyyden ja syrjäytymisen vähentäminen. Tarvitaan uusia innovaatiota ja satsauksia sosiaaliturvaan, sosiaalityöhön ja sosiaaliohjaukseen, joilla vähennetään köyhyyttä ja syrjäytymistä. Talouskasvun edellytys on se, että koko yhteiskunnassa tehdään enemmän ja nykyistä tuottavampaa työtä. Työikäisestä väestöstä ja osa tulevasta työvoimasta kuitenkin syrjäytyvät ja jopa kuolevat ennenaikaisesti. Jos tämä vuotoa saadaan tukittua, niin sekä syrjäytymisen kustannukset alenevat että kansantalouden työpanos kasvaa ja sosiaalihuollon investoinneille saadaan tupalatuotto. Tästä on myös tutkimusnäyttöä. Aamulehden elokuussa julkaisema uutinen, jossa kerrottiin British Medical Journalissa heinäkuussa olleesta vertailusta, jossa tarkasteltiin 18 Euroopan maan rahankäyttöä sosiaali- ja terveydenhuoltoon vuosina Vertailun tulokset

4 4 puhuvat selkeää kieltä: Sosiaalitoimeen käytetty sata dollaria asukasta kohti vähentää kuolleisuutta prosentilla. Saman uutisen mukaan suomalaisten yleisimpiä kuolinsyitä ovat köyhyys, syrjäytyminen ja alhainen koulutus. Tämä on Itä-Suomen yliopiston yleislääketieteen professorin Olli-Pekka Ryynäsen mukaan ollut tiedossa jo pitkään. Hänen mielestään rahaa pitäisi laittaa päihdehuoltoon, mielenterveysongelmaisten sosiaalipalveluihin, syrjäytymisen ja köyhyyden torjuntaan. Kolmas investointikohde on lastensuojelu. Nyt ei tule tehdä samoja virheitä kuin edellisen laman jälkeen tehtiin, kun vähennettiin lapsiperheiden kotiapua tai leikattiin avoimesta päiväkotitoiminnasta ja muusta ehkäisevästä toiminnasta. Nyt onkin tehtävä korjausinvestoinnit lapsiperheiden ehkäiseviin palveluihin. Valitettavasti tämä ei riitä. Tarvitaan lisäsatsauksia myös korjaavaan lastensuojeluun, jonka tarve kasvoi koko 2000-luvun talouskasvusta huolimatta. Mikä on todellisuus? Lastensuojelun työntekijät hukkuvat työtaakan alle ja koettavat selviytyä korjaavan toiminnan aikamääristä eikä ehkäisevälle työlle jää aikaa. Ruotsalaisen kansantaloustieteilijän Ingvar Nilssonin ja hänen kollegansa ovat kehittäneet sosioekonomisen tilinpäätöksen. Sen avulla voi mittauttaa ennalta ehkäisyn, varhaisen avun ja tuen ja onnistuneen sosiaalisen kuntoutuksen sosioekonomisen arvon. Nämä tutkijat ovat selvittäneet lasten ja nuorten syrjäytymispolkuja ja laskeneet hintalapun syrjäytymiselle. Hintalappu koostuu syrjäytymisen välittömistä hyvinvointikuluista, välillisistä kuluista, elatuskuluista, saamatta jääneistä veroista sekä tuotantotappiosta. Leksandin kunnassa Nilsson selvitti lasten tulevia syrjäytymispolkuja, jos mitään ei tehtäisi. Leksandissa oli laskentavuonna 800 alle kouluikäistä lasta 800 alle kouluikäisestä 698 lasta selviää normaalisti 102 syrjäytyy ja heistä tulee: 3 narkomaania 8 alkoholistia 24 pitkäaikaistyötöntä 24 pitkäaikaissairasta 43 mielenterveysongelmaista

5 5, jos mitään ei tehdä Nilssonin analyysin mukaan näiden lasten syrjäytymispolkujen kustannus tulevina vuosina koko yhteiskunnalle tulisivat olemaan kymmeniä miljoonia euroja. Syrjäytyminen on siis erittäin kallista. Sen sijaan varhainen apu ja tuki sekä ehkäisevä toiminta kannattavaa, mutta silti syrjäytyminen ja ulkopuolisuus vain lisääntyvät. Kun ehkäisevä työ ja sosiaalinen kuntoutus ovat usein kannattavia, miksi niiden toteuttaminen tuntuu olevan niin vaikeaa? Sosiaalipalveluissa ehkäisevä työ on nähtävä investointina. Vaikka muualla hyväksymme sijoitus-tuotto ajattelun, sosiaalialalla sen mahdollisuuksia ei nähdä. Päätettäessä seuraavista budjeteista, budjettikehyksistä ja peruspalveluohjelmasta tarvitaan siis sosiaalipalvelujen kasvuinvestointeja. Kysymys ei ole siitä, että onko meillä edellä esitettyihin kohteisiin rahaa. Kysymys on ennen muuta siitä, että onko meillä varaa jättää nämä investoinnit tekemättä. Henkilöstö Kunta-alalla työskentelevien sosiaalityöntekijöiden suuri vaihtuvuus on kaikkien kannalta ongelma. Se on asiakkaalle ongelma, veronmaksan ongelma ja työntekijöiden ongelma. Sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuuden syyt ovat huonot työolot eli asiakkaita ja työtä on liikaa työntekijämäärään nähden, tyytymättömyys palkkakehitykseen, puutteet koulutuksen ja osaamisen kehittämisessä sekä jatkuvat organisaatiomuutokset ja johtamisen puutteet. Kuntatyönantajalle vaihtuvuus on ongelma kahdelta suunnalta. Vaihtuvuus lisää henkilöstömenoja suoraan ja välillisesti. Palvelut kärsivät ja esimerkiksi ehkäisevä työ jää tekemättä, jolloin kustannukset kasvavat. Yksinkertaisesti vaihtuvuus lisää henkilöstömenoja ja vähentää työpanosta. Poislähteneen tilalle otettavan uuden työntekijän rekrytointi ja valinta maksavat. Uusi työntekijä on perehdytettävä ja koulutettava. Irtisanoutumisesta ja työsuhteen lopettamisesta syntyy kustannuksia. Työntekijän, joka on tehdyt lähtöpäätöksen, työteho ja motivaatio ennen eroamista laskevat. Täyttämätön virka tai toimi merkitsee usein ylityöntarpeen kasvua. Tähän asti tämä asia ei ole kiinnostanut kuntatyönantajaa. Keskusteluissa KT:n edustajien kanssa en ole saanut vastauksia siihen, kuinka suurta sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus on ja paljonko se maksaa. Vai onko niin, että

6 6 kuntatyönantajaa kiinnostaa vain se, että vaihtuvuus laskee palkkoja kunta-alalla, kuten kesällä Valtioneuvoston kanslian julkaisema Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunnan raportti kertoo. Vain katsotaanko kunnissa, että syntyy säästöjä, kun vaihtuvuus merkitsee jatkuvaa vajaamiehitystä sosiaalitoimessa. Kunnallisen työnantajan diagnoosi siitä, että sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuuden syy olisi sosiaalityöntekijäpula, on väärä. Niinpä KT:n ajama lääke eli kelpoisuuksien alentaminen taudin parantamiseksi ei paranna tautia vaan tapaa potilaan eli lisää edelleen vaihtuvuutta. Kunnallisessa sosiaalityössä on kehitettävä tehtäväjakoa sosiaalityöntekijöiltä sosiaaliohjaajille ja samaan aikaan palkattava lisää erityisesti sosiaaliohjaajia mutta jonkin verran myös sosiaalityöntekijöitä kuntiin. Tätä pitää tukea valtakunnallisissa asiakastyön henkilöstömitoituksilla. Rahat tähän on jo olemassa. Ne ovat vaihtuvuuskustannuksissa. Niillä voitaisiin palkata heti uusia työntekijöitä, lisätä ammattitaitoa parantavaan koulutusta ja järjestää työnohjausta sekä korottaa vielä palkkojakin eli puuttua nykyisen vaihtuvuuden todellisiin syihin. Oma esitykseni seuraavalle neuvottelukierrokselle on sosiaalipalveluiden tuloksellisuuserä, joka palkitsee sosiaalialan tehtävärakenteiden ja työnjaon kehittämistä. Erässä olisi sovittava sosiaaliohjaajien tehtäväkohtaisen palkan valtakunnallisesta tarkistamisesta. Lisäksi paikallisesti pitäisi sopia tuloksellisuuserästä, jolla palkitaan sekä sosiaalityöntekijöitä että sosiaaliohjaajia tehtäväsiirtotilanteissa. Tarvitaan myös lakia sosiaalialan ammatinharjoittamisesta ja ammattihenkilöiden rekisteröinnistä. Mitä yhteiskuntamme arvoista kertoo se, että sosiaalialan henkilöstöä ei rekisteröidä ja valvota, kun samaan aikaan autoaan katsastava tietää saavansa palvelua rekisteröidyltä ammattilaiselta, jonka nimikkeen käyttöä ja toimintaa tarkkaillaan. Vuonna 2005 sosiaalialan ammattien kelpoisuuksia alettiin muiden yhteiskunnallisesti merkittävien ammattien tavoin säädellä lailla. Poliittinen tahto hiipui kuitenkin siihen. Lain yhteydessä tavoiteltu ammatinharjoittamislaki jäi toteutumatta ja nyt tilanne on se, ettei kelpoisuuksia valvo kukaan, mikä tekee laista tehottoman. Työnantajat ovat mielissään lakiin jääneistä porsaanrei istä, sillä

7 7 esimerkiksi sosiaalityöntekijän tehtäviin määräaikaisesti palkattu epäpätevä tulee halvemmaksi. Oikeudessa meitä puolustaa tai syyttää rekisteröity asianajaja. Kuka tahansa ei voi laittaa pukua päälle ja marssia oikeussaliin. Sairauksiamme hoitaa rekisteröity lääkäri tai sairaanhoitaja. Ammattirekisteri takaa asiakkaan tai potilaan turvallisuuden, oikeusturvan ja sen, että palvelua annetaan varmennetulla ammattitaidolla. Tällä hetkellä käytännössä kuka tahansa voi marssia toisen kotiin, esittäytyä lastensuojelun sosiaalityöntekijäksi. Viranomaiset tai kansalaiset eivät voi mistään tarkistaa, onko kyseinen henkilö todella sosiaalityöntekijä, tehtävään vaadittavan koulutuksen käynyt ja oikealla asialla. Esimerkki on kärjistetty, mutta periaatteessa mahdollinen nykyisessä tilanteessa. Tarvitaan tahtoa toteuttaa puolitiehen jäänyt työ. Sosiaalialalle tarvitaan ammatinharjoittamislaki. Alan ammattilaiset on rekisteröitävä ja otettava Valviran valvonnan piirin. Vain Valviran rekisterissä oleva henkilö olisi oikeutettu käyttämään sosiaalialan ammattinimikkeitä ja hänen ammatinharjoittamisoikeuden voisi tarkistaa Valvirasta. Tarvittaessa Valvira voisi rajoittaa tai jopa kokonaan poistaa henkilön rekisteristä, jos hänet todetaan kykenemättömäksi hoitamaan ammattiaan. Näin on jo kauan ollut terveydenhoitoalalla, muttei vieläkään sosiaalialalla. Rekisteröinti on perusteltua, sillä myös sosiaalialalla toimitaan itsenäisesti ja asiakasturvallisuus sekä oikeusturva edellyttävät ammattipätevyyttä. Sosiaalipalveluja tuotetaan yhä enemmän yksityisinä palveluina. Myös kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon muutokset muuttavat palveluorganisaatiota. Tässä tilanteessa on tärkeää, että sosiaalialan henkilöstörakennetta ja osaamista voidaan luotettavasti seurata. Sosiaalialan ammatinharjoittamislaki parantaisi myös yrittäjyyden toimintaedellytyksiä sosiaalialalla ja helpottaisi takkuilevaa rekrytointia. Lopuksi Sosiaalipalvelut on nostettava poliittisen keskustelun kärkeen. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa on panostettava peruskunnissa järjestettäviin sosiaalipalveluihin, jotka toimivat rinnan terveydenhuollon kanssa ei alisteisena terveydenhuollolle.

8 8 Rakenneuudistukset tarvitsevat rahaa sosiaalipalveluihin tehtäviin kasvuinvestointeihin. On välttämätöntä myös uudistaa palveluiden arviointi- ja valvontajärjestelmä. Ilman sitoutuneita ja hyvinvoivia sosiaalialan asiantuntijoita hommaa ei hoideta. Henkilöstömitoitukset on laitettava kuntoon ja satsattava vaihtuvuuden vähentämiseen. Lisäksi sosiaalialan ammattilaisten yhteiskunnallista arvostusta on lisättävä ammatinharjoittamislailla ja sosiaalialan ammattilaisten rekisteröinnin järjestämisellä.