ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Otsikko Sivu 71 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 153. Otsikko Sivu 71 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA"

Transkriptio

1 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Kunnanvaltuusto AIKA 18:00-21:15 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 71 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA 156 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 72 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN LEPPÄMÄEN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVA, MONNINKYLÄ 74 UUDENMAAN PÄIHDEHUOLLON KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMINEN 75 VEIKKO POHJANPELLON RAHASTOJEN SÄÄNTÖUUDISTUS 76 KUNTASTRATEGIA ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA TALOUDEN RAPORTOINTI LISÄMÄÄRÄRAHAHAKEMUS PERUSTURVALAUTAKUNNAN ALAISEEN TOIMINTAAN 80 LASTENSUOJELUN SOSIAALITYÖNTEKIJÄN VIRAN PERUSTAMINEN ALKAEN 81 VASTAAVAN LASTENTARHANOPETTAJAN TOIMEN MUUTTAMINEN PIENEN PÄIVÄKODIN JOHTAJAN VIRAKSI TULOVEROPROSENTIN VAHVISTAMINEN VUODELLE KIINTEISTÖVEROPROSENTTIEN MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE VUODEN 2014 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2017 SAAKKA) 85 VALTUUTETTUJEN ALOITTEET ILMOITUSASIAT JA MUUT MAHDOLLISET ASIAT

2 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ OSALLISTUJAT Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Aaltonen Pasi 18:00-21:15 valtuutettu Aaltonen Tero 18:00-21:15 valtuutettu Berg Anne 18:00-21:15 valtuutettu Eloranta Ari-Pekka 18:00-21:15 valtuutettu Falck Hanna 18:00-21:15 valtuutettu Felin Ali 18:00-21:15 valtuutettu Honkasalo Riku 18:00-21:15 puheenjohtaja (poissa ) Hämäläinen Heli 18:00-21:15 valtuutettu Hämäläinen Seija 18:00-21:15 valtuutettu Kurki Sanna 18:00-21:15 valtuutettu Merihaara Olavi 18:00-21:15 valtuutettu Ollila Antti 18:00-21:15 valtuutettu Pitkänen Asko 18:00-21:15 valtuutettu Pusula Erkki 18:00-21:15 valtuutettu Simelius-Nieminen Saga 18:00-21:15 valtuutettu Sorsa Simo 18:00-21:15 valtuutettu Stenbäck Reija-Riikka 18:00-21:15 valtuutettu Suominen Tero 18:00-21:15 valtuutettu Sääski Pia 18:00-21:15 valtuutettu Tiljander Jari 18:00-21:15 valtuutettu Tummala Jaana 18:00-21:15 valtuutettu Vettenranta Jari 18:00-21:15 valtuutettu Vihreäluoto Hannu 18:00-21:15 valtuutettu Vilkki Jouni 18:00-21:15 valtuutettu Wäre Petriina 18:00-21:15 valtuutettu Saarinen Riku 18:00-21:15 varavaltuutettu (Erik Franzen) Haapamäki Seija 18:00-21:15 varavaltuutettu (Juhani Korkatti) Ellilä Heikki 18:12-18:13 varavaltuutettu ( 74 Riku Honkasalo) POISSA Franzen Erik valtuutettu Korkatti Juhani valtuutettu Ikonen Antti vt.toimialajohtaja MUU Rautiainen Esko 18:00-21:15 kunnanjohtaja Jahnsson Kari 18:00-21:15 controller Martikainen Jouni 18:00-21:15 tekninen johtaja Saloranta Tuija 18:00-21:15 vt.hallintojohtaja Perjopuro Anne 18:00-21:15 vt.sivistystoimenjoht aja Broms Ulla 18:00-21:15 perusturvajohtaja Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Asiat 71-86

3 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Pöytäkirjan Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Sanna Kurki ja Olavi Merihaara. tarkastustapa Pöytäkirja tarkastetaan Pöytäkirjan allekirjoitus Riku Honkasalo Pasi Aaltonen Tuija Saloranta ja varmennus puheenjohtaja puheenjohtaja 74 pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjan Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen mukaiseksi. tarkastus Pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla varustettu nimikirjaimillamme Askolassa 20. päivänä marraskuuta 2013 Pöytäkirjan tarkastajien allekirjoitukset Sanna Kurki Olavi Merihaara Pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä Askolan kunnanvirastolla 22. päivänä marraskuuta 2013 pöytäkirjanpitäjä

4 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Kunnanvaltuusto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN KVALT 71 Tästä kokouksesta on ilmoitettu Uusimaa -nimisessä sanomalehdessä ja kokouskutsu on julkaistu kunnan ilmoitustaululla Ko kous kut su ja esityslista liitteineen on lähetetty kunnanvaltuuston työjärjes tyksen mu kai sesti valtuutetuille ja hallituksen jäsenille Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on yleisesti nähtävillä kunnanvirastossa klo Kuntalain 58 :n mukaan kunnanvaltuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa (2/3) valtuutetuista on läsnä. Päätösehdotus: Kokous todetaan laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi sekä todetaan kokouksessa läsnäolevat valtuutetut ja varavaltuutetut. Kokouksen puheenjohtaja Riku Honkasalo totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi sekä todettiin kokouksessa läsnäoleviksi 25 valtuutettua ja 2 varavaltuutettua.

5 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Kunnanvaltuusto TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN KVALT 72 Lisäesityslistalla ja sen oheismateriaalina seuraavat lisäselvitykset: Asia 15: VUODEN 2014 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2017 SAAKKA) * päivitetty talousarvio Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanvaltuusto hyväksyy kunnanvaltuuston ko kouk sen työjär jes tyksen ja lisäselvitykset. Kunnanvaltuusto päätti hyväksyä päätösehdotuksen mukaisesti.

6 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto LEPPÄMÄEN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVA, MONNINKYLÄ KHALL Aluearkkitehti Askolan kunnan kaavoituskatsauksen ja kaavoitusohjelman sekä Keskustaajamien osayleiskaavan alue varausten mukaisesti käynnistetään asemakaavan laajentaminen Monninky län teollisuusalueen eteläosassa. Keskustaajamien osayleiskaavassa alue on osoitettu Työpaikka-alueeksi (TP/r). Alue liittyy kiinteästi Monninkylän nykyiseen Monninkyläntien etelä-puolella sijaitsevaan yritys alueeseen. Laajennus tarjoaisi myös nykyisille yrityksille laajentumismah dollisuuden. Alueella voisi olla palvelutyöpaikkoja sekä ympäristöä häirit semätöntä teollisuutta. Alueen asemakaavoittamista on käsitelty kaavoitus- ja maanhankintatoimikunnan kokouksessa Kaavoitettava alue käsittää kunnan omistukseensa viime vuon na hankkimia alueita. Lisäksi neuvotellaan vielä kaavan kannalta tärkeän noin 3000 m2 lisämaan saamisesta kunnalle alueen eteläosasta. Tarkoituksena on kuuluttaa asemakaavatyö vireille ja käynnistää kaavan laatiminen välittömästi. Ta voitteena on saada kaavaluonnos nähtäville loppuvuoden aikana. Kaavan laatimisesta on pyydetty tarjous Karttaako Oy:ltä; saa-dun tarjouksen mukaisesti asemakaavatyön kokonaishinta olisi 6000 e + alv. Esityslistan oheismateriaalina on osayleiskaavaote, jolla on esitetty asemakaa van laa jen nuk sen alus tava ra jaus. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus päättää käynnistää Leppämäen yritysalueen asemakaava työn ja kuuluttaa asemakaavan vireille tulosta. Lisäksi kunnanhallitus hyväksyy Kart taako Oy:n tarjouksen asema-kaa van laatimisesta. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Merkitään pöytäkirjaan, että asiantuntijana kokouksessa tämän pykälä esittelyn ajan oli aluearkkitehti Juhani Karilas.

7 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Täytäntöönpano: aluearkkitehti, Karttaako Oy Lisätiedot: aluearkkitehti Juhani Karilas, puh tai KHALL Aluearkkitehti Suunnitellun Leppämäen yritysalueen pinta-ala on kokonaisuudessaan noin 6 ha. Alue rajoittuu Mon ninkyläntiehen ja Teollisuustiehen, länsiosaltaan rakennettuun teollisuus alueeseen. Alueella on kaksi teollisuusyritystä ja omakotitalo. Pääosa alueesta on rakentamatonta ja kunnan omistuksessa. Alueen eteläpuolella olevan noin 3000 m2 suuruisen lisämaan saamisesta kunnan omistukseen ja asemakaavoitettavaksi osana Leppämäen yritysaluetta on tehty esisopimus. Leppämäen yritysalueen asemakaavatyö on kuulutettu aiemmin vireille. Kaavan laatiminen on tilattu Karttaako Oy:ltä. Tavoitteena on turvata keskeisellä paikalla sijaitsevien yritystonttien tarjonta sekä nykyisten yritysten laajentumismahdollisuudet. Monninkyläntien varrelle pyritään osoittamaan myös mahdollisuus myymä lärakentamiseen ja asiakkaita palvelevaan yritystoimintaan. Kaavaluonnok sessa esitettyjä rakennusoikeuksia tarkennetaan ehdotusvaiheeseen mennes sä, tavoitteena on mahdollistaa erityyppisten yritysten sijoittuminen sopival la tavalla alueelle. Asemakaavaluonnos, kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä luonnos kaavaselostukseksi ovat nyt esiteltävissä kunnanhallitukselle. Kaava-aineistosta käyvät tarkem min ilmi alueen rajaus ja liittyminen lähiympäristöönsä sekä kaavaluon noksen sisältö. Kaavaluonnos on nyt tarkoitus laittaa nähtäville ja pyytää lausunnot osallistumis- ja arviointisuunnitel man mukaisesti. Kaavaluonnoksen sisältöä ja kaavamääräyksiä tarkenne taan luonnoksesta saadun palautteen perusteella. Tarpeen mukaan täydennetään kaava-alueeseen liittyviä selvityksiä. Leppämäen osallistumis- ja arviointisuunnitelma on esityslistan liitteenä. Kaavaluonnoskartta sekä kaavamerkinnät ja -määräykset selostusluonnos lähetetään sähköpostilla hallituksen jäsenille. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus päättää, että Leppämäen yritysalueen asema kaavan ja asemakaavan muutoksen luonnos laitetaan nähtäville maankäyt tö- ja rakennuslain sekä -asetuksen mukaisesti ja aluearkkitehti/kaavoittaja oikeute taan

8 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto tarvittaessa tekemään pieniä teknisiä muutoksia kaavaluonnokseen en nen sen nähtäville asettamista. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Merkitään pöytäkirjaan, että valtuuston puheenjohtaja Riku Honkasalo saapui kokoukseen klo Täytäntöönpano: aluearkkitehti Lisätiedot: aluearkkitehti Juhani Karilas, puh tai KHALL Valmistelija: Aluearkkitehti Juhani Karilas Leppämäen yritysalueen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen luonnos se kä kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma olivat nähtävillä Askolan kunnanvirastolla ja niihin oli mahdollista tutustua myös kunnan kotisivuilla. Luonnoksesta pyydettiin lausunnot maankäyttö- ja rakennuslain, -asetuksen se kä kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti seuraavilta vi ran omai sil ta: Uudenmaan ELY-keskus, Uudenmaan liitto, Mu seo vi rasto/ar ke olo gi an osasto, Porvoon museo, Itä-Uudenmaan pelastuslaitos, Porvoon kaupunki/terveydensuojelu, Askolan rakennus- ja ym pä ris tön suo je lulau ta kun ta sekä Tekninen lautakunta. Kaavoittaja on laatinut yhteenvedon vi ran omai sil ta saaduista lausunnoista ja muista mielipiteistä sekä eh do tuksen kaavaan niiden perusteella teh tä vis tä muutoksista. Asemakaavoituksella ratkaistaan keskeisesti myös katujen ja muun kun nallis tek niikan sijoittaminen alueelle. Infran rakentamisen kustannukset riip puvat merkittävästi maaperäolosuhteista. Kaavoitettavan alueen maaperästä, pe rus ta mis olois ta ja pohjarakennusolosuhteiden edullisuudesta on val mis tunut Insinööritoimisto Severi Anttosen laatima selvitys. Selvityksen mu kaan alu een kunnallistekniikan linjaukset on mahdollista toteuttaa kaa va eh do tukses sa esitetyllä tavalla. Fimet Oy on lähettänyt kunnanhallitukselle kirjeen, jossa pyytää, että Leppä mäen asemakaava-alueen vieressä sijaitseva yrityksen omistama korttelin 106 tontti 2 otettaisiin mukaan kaava-alueeseen. Yritys tarvitsee lisää va rasto ti laa toimintaansa varten. Kaavamuutosta tarvitaan, koska voimassa olevan asemakaavan mukainen rakennusoikeus on jo käytetty.

9 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kaavaehdotuksessa korttelin 106 tontti 2 on nyt otettu mukaan kaa va-alu eeseen ja sen tehokkuusluku on esitetty muutettavaksi 0.40:sta 0.50:een. Valtuus ton hyväksymien maapolitiikan periaatteiden mukaisesti neuvotellaan Fi met Oy:n kanssa ja laaditaan sopimus asemakaavan muutostyön ja li sä raken nus oi keu den korvaamisesta kunnalle. Leppämäen yritysalueen asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotuksen kaa va kart ta, asemakaavamerkinnät ja -määräykset sekä havainnekuva aluees ta ovat esityslistan oheismateriaalina. Kaavaselostus toimitetaan säh köpos tit se hallituksen jäsenille. Oheismateriaalina on myös kaavoittajan laatima yhteenveto kaa va luon nokses ta saa duis ta viranomaislausunnoista ja muista mielipiteistä sekä ehdotus kaa vaan nii den johdosta tehtävistä muutoksista. Ehdotetut muutokset ovat mu ka na kaa va eh do tus kar tas sa. Oheismateriaalina myös Fimet Oy:n päivätty kirje korttelin 106 ton tin 2 ot ta mi ses ta mukaan kaava-alueeseen. Kaava-aineisto on nähtävillä kun nan hal li tuk sen kokouksessa. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus päättää, että Leppämäen yritysalueen asemakaava- ja asema kaa van muutosehdotuksessa otetaan huomioon viranomaisten kaa valuon nok ses ta antamissa lausunnoissa esittämät sekä muissa mielipiteissä esi te tyt muutokset kaavoittajan ehdotusten mukaisesti. Samalla kunnanhallitus päättää, että Fimet Oy:n omistama korttelin 106 tontti 2 ote taan mukaan Leppämäen asemakaavaehdotusalueeseen päi vä tyn kirjeen mukaisesti. Asemakaavan muutostyön kor vaami ses ta kunnalle so vi taan Fimet Oy:n kanssa ennen kaavamuutoksen hyväk sy mis kä sit te lyä val tuus tos sa Lisäksi kunnanhallitus päättää, että Leppämäen yritysalueen ase ma kaa va- ja ase ma kaa van muutosehdotus laitetaan julkisesti nähtäville maan käyt tö- ja ra ken nus lain sekä -asetuksen mukaisesti Kunnanhallitus oikeuttaa aluearkkitehdin/kaavoittajan tarvittaessa tekemään pie niä teknisiä muu tok sia kaavaehdotukseen ennen sen nähtäville aset ta mista Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

10 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Pöytäkirja tämän päätöksen osalta tarkistettiin välittömästi kokouksessa. Täytäntöönpano: aluearkkitehti Lisätiedot: Aluearkkitehti Juhani Karilas, p ; ju hani. tai DI Pertti Hartikainen, Karttaako Oy, p ; KHALL Valmistelija: Aluearkkitehti Leppämäen yritysalueen asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotus on jul ki ses ti nähtävillä ja siihen on voinut tutustua myös kunnan kotisivuilla. Toistaiseksi yhtään muistutusta asemakaava- ehdotuksesta ei ole tehty. Mahdollisesti ehdotuksen nähtävilläoloajan loppuun mennessä tul leet muistutukset sekä kaavoittajan niihin laatimat vastineet esitellään kun nan hal li tuk sen kokouksessa. Kaavan osallistumis- ja ar vioin ti suun ni telman mukaisesti lausunnot kaavasta oli pyydetty luonnosvaiheessa, ja koska kaa vaa ei sen jälkeen ole olennaisesti muutettu, ei lausuntoja eh do tus vaihees sa enää uudestaan pyydetty. Kaavaehdotuksessa korttelin 106 tontti 2 on mukana kaava-alueessa ja sen te hok kuus lu ku on muutettu 0.40:sta 0.50:een. Valtuuston hyväksymien maa po li tii kan periaatteiden mukaisesti sovitaan Fimet Oy:n kanssa ko. tontin vähäisestä asemakaavan muutoksesta kunnalle aiheutuvien kustannusten kor vaa mi ses ta ennen kaavan hyväksymiskäsittelyä valtuustossa. Leppämäen yritysalueen asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotuksen kart ta sekä kaavamerkinnät ja -määräykset ovat esityslistan oheis ma te ri aa lina. Kaavaselostus on toimitettu aiemmin kunnanhallituksen jäsenille. Kaava-aineisto on nähtävillä kunnanhallituksen kokouksessa. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että Leppämäen yritysalueen ase ma kaa va- ja asemakaavan muutosehdotus hyväksytään. Lisäksi kunnanhallitus päättää, että aluearkkitehti/kaavoittaja oikeutetaan tar vit taes sa tekemään pieniä teknisiä muutoksia ja täydennyksiä kaa va eh dotuk seen ja selostukseen ennen valtuuston käsittelyä.

11 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Pöytäkirja tämän päätöksen osalta tarkistettiin välittömästi kokouksessa. Täytäntöönpano: valtuusto Lisätietoja asemakaavasta: aluearkkitehti Juhani Karilas, p tai DI Pertti Hartikainen, Karttaako Oy, p KVALT 73 Kunnanvaltuusto päätti hyväksyä päätösehdotuksen mukaisesti. LIITE 16 asemakaava

12 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto UUDENMAAN PÄIHDEHUOLLON KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMINEN KHALL Valmistelija: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymän yhtymäkokous esittää jäsenkunnille muutosta kuntayhtymän perussopimukseen 2 :n osalta. Perussopimuksen 2 esitetään muutettavaksi muotoon: Jäsenkunnat Kuntayhtymän jäsenkunnat ovat: Askola, Espoo, Helsinki, Hyvinkää, Iitti, Järvenpää, Karkkila, Kerava, Kouvola, Lohja, Myrskylä, Mäntsälä, Nurmijärvi, Orimattila, Pornainen, Pukkila, Tuusula, Vantaa ja Vihti. Muutosesityksen taustalla on vuoden 2013 alussa tapahtunut Lohjan, Karjalohjan ja Nummi-Pusulan kuntaliitos sekä jo aiemmin tapahtunut Orimattilan ja Artjärven kuntaliitos. Kaikki mainitut kunnat ovat olleet Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymän jäsenkuntia. Käytännössä Artjärven osuus kuntayhtymän peruspääomasta on siirtynyt Orimattilan kaupungille ja Karjalohjan ja Nummi-Pusulan osuudet Lohjan kaupungille. Jäsenkuntien osuudet peruspääomasta ovat alkaen seuraavat: Jäsenkunta Osuus peruspääomasta euroa Osuus % Askola ,86 2,0 Espoo ,71 11,5 Helsinki ,02 9,5 Hyvinkää ,38 7,8 Iitti ,89 3,2 Järvenpää ,32 4,6 Karkkila ,28 3,4 Kerava ,68 2,9 Kouvola ,55 5,7 Lohja ,85 9,5 Myrskylä ,04 1,1 Mäntsälä ,68 2,9 Nurmijärvi ,71 4,0 Orimattila ,53 4,9 Pornainen ,42 1,4 Pukkila 3 101, 22 0,3 Tuusula ,89 3,2 Vantaa ,44 17,5 Vihti ,10 4,3 Peruspääoma yhteensä ,77

13 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kuntalain 79 :n mukaan perussopimusta voidaan muuttaa, jos vähintään kaksi kolmannesta jäsenkunnista sitä kannattaa ja niiden asukasluku on vähintään puolet kaikkien jäsenkuntien yhteenlasketusta asukasluvusta. Kuntayhtymän hallitus pyytää jäsenkuntien valtuustoja käsittelemään perussopimuksen muutoksen ja tiedottamaan asiasta kuntayhtymää käsittelyn jälkeen. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se hyväksyy Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymän perussopimuksen 2 :n muutoksen esitetyssä muodossa. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Merkitään pöytäkirjaan, että valtuuston puheenjohtaja Riku Honkasalo poistui esteellisenä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi klo Pöytäkirja tämän päätöksen osalta tarkistettiin välittömästi kokouksessa. Täytäntöönpano: valtuusto Lisätietoja: kunnanjohtaja Esko Rautiainen, puh tai etunimi.sukunimi@askola.fi KVALT 74 Merkitään pöytäkirjaan, että valtuuston puheenjohtaja Riku Honkasalo totesi itsensä esteelliseksi asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Pasi Aaltonen toimi puheenjohtajana tämän pykälän ajan. Riku Honkasalon varajäsenenä tämän pykälän ajan toimi Heikki Ellilä klo Kunnanvaltuusto päätti hyväksyä päätösehdotuksen mukaisesti.

14 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto VEIKKO POHJANPELLON RAHASTOJEN SÄÄNTÖUUDISTUS KHALL Valmistelija: kunnanjohtaja Kunnalla on kaksi varatuomari ja metsäneuvos Veikko Pohjanpellon an tamin lahjoitusvaroin perustettua rahastoa, joiden tarkoitus on tukea lukio- ja yli opis to- (tiedekorkeakoulu-)opiskelua. Rahastot ovat olemassa pysyvästi ja lahjoittajan alkuperäinen tahto on nimenomaisesti ollut lukio- ja kor keakou lu opin to jen tukeminen. Rahastot ovat kasvu- ja tuottohakuisia siten, että niiden pääomat koostuvat lä hes yksinomaan pörssinoteerattujen yhtiöiden osakkeista, joiden vuo sit taises ta tuotosta on osa sijoitettava takaisin rahaston pääoman kasvattamiseen. Ra has to jen yhteenlaskettu pääoma päivätyn omaisuusraportin mukaan on ,38 euroa, joka on tuottanut vastaavasti ,70 euron osin ko-, korko ja rahastotuotot. Rahaston hallitus katsoo, että Veikko Pohjanpellon alkuperäisen tahdon toteut ta mi sek si rahastot olisi syytä yhdistää. Varainhoitaja on puolestaan varain hoi don näkökulmasta katsoen samaa mieltä. Rahaston hallitus on antanut toimeksiannon varatuomari, AA Riitta Leppiniemelle uu dis taa säännöt siten, että rahastot yhdistetään, jolloin ne toteuttavat par hai ten tarkoitustaan sekä toiminnallisesta että varainhoidon näkökulmasta kat soen. Uudistettu sääntöluonnos on esityslistan liitteenä. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että metsäneuvos Veikko Poh jan pellon rahasto ja varatuomari Veikko Pohjanpellon rahastot yhdistetään ja että Veikko Pohjanpellon rahaston säännöt hyväksytään tulemaan voimaan alkaen. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Pöytäkirja tämän päätöksen osalta tarkistettiin välittömästi kokouksessa. Kokouksessa pidettiin tauko klo Täytäntöönpano: valtuusto

15 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Lisätietoja: kunnanjohtaja Esko Rautiainen, puh tai etu KVALT 75 Kunnanvaltuusto päätti hyväksyä päätösehdotuksen mukaisesti. LIITE 17 säännöt

16 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto KUNTASTRATEGIA 2020 KHALL Valmistelija: kunnanjohtaja Kunnan johtaminen on vastuun kantamista kunnan asukkaiden hy vin voinnis ta, paikallisesta elinvoimaisuudesta sekä kestävästä kehityksestä nyt ja tu le vai suu des sa. Kunnan johtaminen ja kuntastrategiat voidaan siten mää ritel lä kunnan perustehtävästä huolehtimiseksi kunnan luottamushenkilö- (val tuus to-kun nan hal li tus-lau ta kun nat) ja viranhaltijajohdon välisenä yhteis työ nä. Strategia ei ole niinkään oppikirjamainen tulkinta tulevaisuudesta, vaan kyse on enemmänkin oppimisesta ja kunnan voimavarojen suuntaamisesta oikein. Strategian tulee näkyä kaikessa vastaisessa päätöksenteossa ja sen toteu tu mis ta tulee tarkistaa määrävälein. Kunnan viranhaltija- ja luottamushenkilöjohdon välisenä yhteistyönä valmis tel tu strategia on pyritty laatimaan sekä selkeäksi että konkreettiseksi siten, että yhteys vision tavoitteiden ja keinojen välillä on nähtävissä. Strategialuonnos on esityslistan oheismateriaalina. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus esittää valtuustolle kuntastrategian hyväksymistä esi tys listan liitteen mukaisessa muodossa. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Pöytäkirja tämän päätöksen osalta tarkistettiin välittömästi kokouksessa. Täytäntöönpano: valtuusto Lisätietoja: kunnanjohtaja Esko Rautiainen, puh tai etu KVALT 76 Kunnanvaltuusto päätti hyväksyä päätösehdotuksen mukaisesti. LIITE 18 kuntastrategia

17 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2012 KHALL ARVIOINTIKERTOMUKSEN VALMISTELU Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnan tehtävänä on vuosittain arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet, ja antaa siitä valtuustolle arviointikertomus. Tarkastuslautakunta Ehdotus pj:tarkastuslautakunta päättää arviointikertomuksen valmiste lusta. Tarkastuslautakunta päätti jatkaa arviointikerto muksen val mistelua tasekir jaan tutustumisen jälkeen seuraavassa kokouk sessa. Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa. Arviointikertomusluonnos on lähetetty säh köpostina erikseen. Tarkastuslautakunta Ehdotus pj: Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelus ta. Tarkastuslautakunta päätti ehdotuksen mukaisesti ja päätti jat kaa arviointi kertomuksen valmistelua seuraavassa kokouksessa. Tarkastuslautakunta Ehdotus pj: Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelus ta. Tarkastuslautakunta päätti ehdotuksen mukaisesti jatkaa val mistelua seuraa vassa kokouksessa. Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua. Tarkastuslautakunta Ehdotus pj.: Tarkastuslautakunta - hyväksyy ja allekirjoittaa vuoden 2012 arviointikertomuksen, - lähettää arviointikertomuksen kunnanvaltuustolle ja - esittää kunnanvaltuustolle, että lautakunnilta ja toimialoilta pyydetään vastineet arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista, selvi tyspyyn nöistä ja suosituksista kunnanhallitukselle ja uudelle tarkastuslauta kunnalle viimeistään syyskuun loppuun mennessä ja edelleen kunnanval tuustolle vii meistään lokakuun loppuun mennessä. Tarkastuslautakunta päätti ehdotuksen mukaisesti.

18 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto KHALL Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus merkitsee arviointikertomuksen vuodelta 2012 tietoonsa saa tetuksi ja saattaa sen edelleen valtuuston käsiteltäväksi tarkastuslautakun nan esittämällä tavalla. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: valtuusto KVALT 55 KHALL Valmistelija: Kunnanvaltuusto päätti hyväksyä päätösehdotuksen mukaisesti. Kunnanvaltuusto on pyytänyt toimielimiltä selvityksen toimenpiteistä, joihin ne ovat ryhtyneet arviointikertomuksessa esitettyjen havaintojen joh dosta. Seuraavien toimielimien antamat selvitykset vuoden 2012 ar vioin ti ker tomuk ses ta ovat liitteenä: -perusturvalautakunta, , 56 -sivistyslautakunta , -tekninen lautakunta, Yleishallinto-osaston osalta kunnanhallitus toteaa arviointikertomuksen havain toi hin seuraavaa: Tilinpäätöksessä ei ole esitetty strategisten tavoitteiden toteutumista. Kunnal le ollaan juuri hyväksymässä strategiaa, joka ulottuu aina vuodelle 2020 ja tämä raportoinnin parantaminen otetaan jatkossa huomioon. Tarkastuslautakunta on kiinnittänyt huomiota, että yleishallinnon toi min nalli set tavoitteet eivät ole täysin toteutuneet. Asiakaspalvelukoulutus on jäänyt toteuttamatta, mutta henkilöstöraportin mukaan koulutuspäiviä yleis hallin to-osas tol la on kuitenkin ollut 63 päivää vuoden 2012 aikana. Tämä on kes ki mää rin 1,4 pv/hlö. Varsinaiseen tilinpäätökseen on jäänyt kirjaamatta se kä sairauspoissaolojen toteutunut määrä että koulutukseen osallistuminen. Nä mä tiedot löytyvät kuitenkin erillisestä henkilöstöraportista. Jatkossa kiin ni te tään huomiota tähän ja tiedot viedään myös tilinpäätösteksteihin.

19 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Henkilöstöpalveluiden tavoitteista ei toteutunut työhyvinvoinnin edis tä mista voi te, mutta aktiivista yhteistyötä työterveyshuollon kanssa on tehty kuiten kin edelleen. Esimiehiä pyydetään noudattamaan hyvää tavoitetta eli, että kehityskeskustelut käydään kerran vuodessa henkilöstön osalta. Yritystonttien myyntitavoite jäi tavoitteista ja tämä johtuu yleisestä epä varmas ta taloustilanteesta. Myös hyvistä kaavoitetuista yritystonteista on pulaa, mut ta Leppämäen alueen kaavoitus tuo asiaan huomattavaa parannusta. Asun to tont tien myyntitavoite toteutui kuitenkin vielä arvosanalla hyvä. Kunnalle vuodet ovat olleet hyvin vaikeita vuosia ja vuonna 2012 on hyväksytty myös talouden tasapainottamisohjelma, jonka to teu tumis ta seurataan. Kunnanhallitus yhtyy tarkastuslautakunnan esittämään kantaan, että välttämätön talouden tervehdyttäminen toteutetaan pit kä jän tei sesti, tehokkaasti ja tuloksellisesti. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus merkitsee eri toimielinten antamat selvitykset vuoden 2012 ar vioin ti ker to muk ses ta tietoonsa saatetuksi ja saattaa ne ja oman lau sun tonsa yleishallinnon osalta edelleen tiedoksi valtuustolle. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Pöytäkirja tämän päätöksen osalta tarkistettiin välittömästi kokouksessa. Täytäntöönpano: valtuusto Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh tai etu KVALT 77 Kunnanvaltuusto päätti hyväksyä päätösehdotuksen mukaisesti.

20 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto TALOUDEN RAPORTOINTI KHALL Valmistelija: vt. halllintojohtaja Tuija Saloranta Vuoden 2013 talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan lautakuntien tu lee antaa kunnanhallitukselle raportti käyttösuunnitelmiensa toteutumisesta huhtikuun lopun ja syyskuun lopun tilanteesta ja tilinpäätöksen tilanteesta sekä silloin, kun kunnanhallitus näin päättää. Kunnanhallituksen kokouksen oheismateriaalina ovat raportit ajalta Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus merkitsee talouden ja toiminnan raportit tietoonsa saatetuksi. Edelleen kunnanhallitus päättää saattaa edellä mainitut tiedoksi valtuustolle. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Merkitään pöytäkirjaan, että controller Kari Jahnsson oli kokouksessa asiantuntijana paikalla klo ja Riku Honkasalo saapui kokoukseen klo tämän pykälän käsittelyn aikana. Kokouksessa pidettiin tauko klo Täytäntöönpano: valtuusto Lisätietoja: controller Kari Jahnsson, puh tai KVALT 78 Kunnanvaltuusto päätti hyväksyä päätösehdotuksen mukaisesti.

21 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto LISÄMÄÄRÄRAHAHAKEMUS PERUSTURVALAUTAKUNNAN ALAISEEN TOIMINTAAN KHALL Valmistelija: perusturvajohtaja Ulla Broms Talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan valtuuston hyväksymää määrärahaa toimielimelle ei saa ylittää ilman valtuuston lupaa. Lautakunnan tehtävänä on huolehtia meno- ja tulomäärärahoissa pysymisestä sekä etsittävä vaihtoehtoisia toteutusratkaisuja. Perusturvalautakunnan talousarvio vuodelle 2013 on tehty alunperin realistiseksi senhetkisen tiedon valossa. Perusturvalautakunnan alainen toiminta on lähes kokonaan lakisääteistä kuntalaisten terveydenhuoltoa ja sosiaalihuoltoa, joita palveluja kuntalaisilla on oikeus saada ja useimpiin on subjektiivinen oikeus. Kunnan asukasluku on kasvanut kuluvan vuoden aikana, joka näkyy kasvavana palvelujen tarpeena ja jota ei riittävässä määrin ole ennakoitu talousarviota tehtäessä. Perusturvalautakunnan tulosalueista osa pysyy talousarviossa tai alittaa varatun määrärahan ja osassa määräraha ei riitä ennakoimattomista muutoksista johtuen. Määrärahaa tarvitaan lisää erikoissairaanhoitoon, vammaispalveluihin, sosiaalityöhön, toimeentuloturvaan, lastensuojeluun ja palvelukeskus Mäntyrinteelle. Erikoissairaanhoidon koko vuoden kustannuksia on tässä vaiheessa vaikea tarkasti arvioida, joten lisämäärärahan tarve on laskettu siten, että vuoden viimeisimmän neljänneksen käyttö on HUSin palvelusuunnitelman mukaisella tasolla. Vammaispalvelujen ja kehitysvammahuollon lisämäärärahan tarve johtuu palvelutarpeen lisääntymisestä. Palvelukeskus Mäntyrinteen käyttö on alkuvuoden aikana ollut yli 100 % käyttöasteen ollessa keskimäärin 104 %/kk. Mäntyrinne on toiminut pääasiassa vastaanottavana hoitolaitoksena erikoissairaanhoidosta. Lisäksi palvelukeskus Mäntyrinteellä on ollut pitkiä sijaisjärjestelyjä. Lastensuojelussa on ollut kiireellisiä sijoituksia ja sijaishuollon tarvetta, joihin ei ole ollut varattuna riittävää määrärahaa talousarviossa. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että perusturvalautakunnalle myönnetään lisämäärärahaa vuoden 2013 talousarvioon seuraavasti: Erikoissairaanhoitoon Vammaispalveluihin Sosiaalityöhön

22 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Toimeentulotukeen Palvelukeskus Mäntyrinteelle Lastensuojelun laitoshoitoon Yhteensä Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Pöytäkirja tämän päätöksen osalta tarkistettiin välittömästi kokouksessa. Täytäntöönpano: valtuusto Lisätietoja: perusturvajohtaja Ulla Broms, puh tai etunimi.sukunimi@askola.fi KVALT 79 Kunnanvaltuusto päätti hyväksyä päätösehdotuksen mukaisesti.

23 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto LASTENSUOJELUN SOSIAALITYÖNTEKIJÄN VIRAN PERUSTAMINEN ALKAEN PTLTK 23 Valmistelija: perusturvajohtaja Ulla Broms Askolan kunnassa on aloittanut uusi so siaali työnte kijä ja virkanimike on muutettu johtavaksi so siaali työnte ki jäksi kun nanvastuuston kokouksessa ( ) voimaan astu neen lasten suoje lulain mukaan joh ta va sosiaalityöntekijä, joka te kee hallin to-oi keudel le hakemuksen lap sen huostaanottamiseksi ja sii hen liitty vän si jaishuol lon järjestämiseksi (LsL 43 2 mom), ei voi toimia lapsen asiois ta vastaa vana sosi aalityöntekijänä. Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä vastaa lastensuojelutarpeen selvittämi sestä ja läheispiirin kar toit tami sesta ja asiakassuunnitelmien laadinnas ta. Lisäksi hän valmiste lee johtavan viranhaltijan pää tösvaltaan kuulu vat asiat. Val mistelutehtävät on määrätty suoraan lain no jalla lap sen asiois ta vas taa val le sosiaalityönte kijälle. Siirto muille viranhal tijoille ei ole mah dollista. Lap sen asiois ta vas taava sosiaali työntekijä valvoo lapsen etua ja hänellä on velvollisuus ta vata lasta sijais huollon ai kana. Mm. tä män vuoksi väliaikaisena ratkaisuna As kolan kunnalla on tällä hetkellä toistaiseksi voi massa ole va sopimus Sipoon kunnan kanssa, jot ta lain vaatimat edellytykset saa daan minimis sään täytettyä. Lastenvalvoja ja lastensuojelun sosiaalityöntekijä käyvät viikoittain As kolassa. Li säksi lain edellyttämiä lasten suojelun tukitoi mia jou dutaan ostamaan ostopal ve luna yksityisiltä palvelun tuottajilta. Työn sujuvuuden, suunnitelmallisuuden, tavoitteellisuuden ja asiakassuhteiden jatku vuuden kannalta tilanne on haavoittuvainen. Lastensuojelutapausten määrä on lisääntynyt aiempiin vuo siin verrattuna ja ti lan ne on lain noudatta misen kannalta haas teel li nen. Virkaan vaaditaan Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 272/2005 mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus. Kelpoisuuslain 12 1 mom mukaan, jos so siaalihuollon ammatillisen henki löstön tehtä vään ei saada henkilöä, jolla on säädetty kel poisuus, tehtävään voidaan ottaa enintään vuodeksi henkilö, jolla suoritettujen opin to jen pe rus teella on riit tä vät edel ly tyk set tehtävän hoitamiseen. Sosiaalityöntekijän vuosipalkka 5 vuoden työkokemuksella sosiaalikuluineen on noin Päätösehdotus (perusturvajohtaja): Perusturvalautakunta esittää kunnanhallitukselle, että kuntaan perustettaisiin lukien las tensuojelun so siaalityönteki jän virka ja että perusturvalautakunta voisi ryh tyä tä män perus tettavan viran täytön valmisteluun.

24 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: kunnanhallitus Lisätietoja: perusturvajohtaja Ulla Broms, puh tai KHALL Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus esittää valtuustolle perusturvalautakunnan päätöksen mukaisesti, että kuntaan perustetaan lukien lastensuojelun sosiaalityöntekijän virka. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Pöytäkirja tämän päätöksen osalta tarkistettiin välittömästi kokouksessa. Täytäntöönpano: valtuusto Lisätietoja: perusturvajohtaja Ulla Broms, puh tai KVALT 80 Kunnanvaltuusto päätti hyväksyä päätösehdotuksen mukaisesti.

25 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto VASTAAVAN LASTENTARHANOPETTAJAN TOIMEN MUUTTAMINEN PIENEN PÄIVÄKODIN JOHTAJAN VIRAKSI SIVLTK 77 Joustavia hoitoaikoja tarvitsevien varhaiskasvatuksen asiakkaiden määrä Askolassa on lisääntynyt. Vuorohoitoa tarvitsevien lasten määrä päiväkoti Puolukassa on kaksinkertaistunut kahden vuoden aikana. Toiminnan organisoimiseksi vastaamaan paremmin nykyisen päivähoidon tarpeeseen ehdotetaan muutettavaksi vastaavan lastentarhanopettajan toimi pienen päiväkodin ryhmässä toimivan johtajan viraksi. Päiväkoti Puolukan johtaja vastaa kaikista vuorohoitoon liittyvistä järjestelyistä. Kokonaisvaltainen vastuu päivähoidon taloudesta ja talousarviosta sekä lapsivalinnat säilytetään edel leen varhaiskasvatusjohtajan tehtävinä. Päätösehdotus (sivistystoimenjohtaja): Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen -valtuustolle, että Päiväkoti Puolukan vastaa van lastentarhanopettajan toimi muutetaan ryhmässä toimivan päiväkodin johtajan viraksi alkaen. Päiväkoti Puolukan päiväkodin johtajan tehtäväkohtaiseksi palkaksi vahvistetaan /kk (Hinnoitteluttelukoodi 05PKO011). Virkaan esitetään siirrettäväksi nykyinen päiväkodin vastaava lastentarhanopettaja, mikäli hän antaa siirtoon suostumuksensa. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaan. Täytäntöönpano: Kunnanhallitus ja edelleen valtuusto Lisätietoja: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen, puh tai KHALL Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Päiväkoti Puolukan vastaavan lastentarhanopettajan toimi muutetaan ryhmässä toimivaksi päiväkodin johtajan viraksi alkaen. Ryhmässä toimivan päiväkodin johtajan tehtäväkohtaiseksi palkaksi vahvistetaan /kk (Hinnoitteluttelukoodi 05PKO011).

26 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Pöytäkirja tämän päätöksen osalta tarkistettiin välittömästi kokouksessa. Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh tai Täytäntöönpano: valtuusto KVALT 81 Kunnanvaltuusto päätti hyväksyä päätösehdotuksen mukaisesti.

27 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto TULOVEROPROSENTIN VAHVISTAMINEN VUODELLE 2014 KHALL Valmistelija: controller Kari Jahnsson Kuntalain 66 :n (veroja koskevat päätökset) mukaan "viimeistään ta lous arvion hyväksymisen yhteydessä on valtuuston päätettävä kunnan tu lo ve ropro sen tis ta, kiinteistöveroprosentista sekä muiden verojen perusteista." Kunnan tuloveroprosentin ilmoittamisvelvollisuus perustuu ve ro tus me nette lys tä annetun lain (1558/1995) 91 a :ään (1263/2004). Vuoden 2014 veroprosentit on ilmoitettava Verohallitukselle viimeistään mar ras kuun 18. päivänä Jos kunta ei ilmoita tietoja määräajassa, käyte tään vuoden 2014 ennakkoperinnässä vuoden 2013 veroprosentteja. Tällöin kunnan verotulot kertyvät vanhan veroprosentin mukaan koko vuoden 2014 ajan. Tuloveroprosentti ilmoitetaan neljännesprosenttiyksikön tarkkuudella. Vuonna 2013 tuloveroprosentti on Askolan kunnassa 20,25. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että se vahvistaa Askolan kunnan vuo den 2014 veroprosentiksi 20,50 %. Jari Vettenranta esitti vuoden 2014 veroprosentiksi 20,25. Lisäksi Jari Vetten ran ta esitti, että verotulokertymäksi vuodelle 2014 arvioitaisiin olevan euroa. Keskustelun kuluessa Erik Franzen ja Saga Simielius-Nieminen kannattivat Ja ri Vettenrannan esitystä. Koska oli tehty kunnanjohtajan päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esi tys, suoritettiin äänestys. Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi ni menhuu to ää nes tys tä siten, että ne, jotka kannattavat kunnanjohtajan pää tös eh dotus ta äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat Jari Vettenrannan ehdotusta ää nes tä vät "EI". Kunnanjohtajan esitystä kannatti 2 (Seija Hämäläinen ja Reija-Riikka Stenbäck) ja Jari Vettenrannan esitystä kannatti 5 (Jari Vettenranta, Erik Franzen, Sanna Kurki, Saga Simelius-Nieminen ja Olavi Merihaara). Näin ollen Jari Vettenrannan esitys tuli kunnanhallituksen päätökseksi: Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että se vahvistaa Askolan kunnan vuoden 2014 veroprosentiksi 20,25 %.

28 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Merkitään pöytäkirjaan, että controller Kari Jahnsson oli kokouksessa asian tun ti ja na paikalla klo Pöytäkirja tämän päätöksen osalta tarkistettiin välittömästi kokouksessa. Täytäntöönpano: valtuusto Lisätietoja: kunnanjohtaja Esko Rautiainen, puh tai etu KVALT 82 Hannu Vihreäluoto esitti, että tuloveroprosentiksi vuodelle 2014 vahvistettaisiin 20,50 %. Seija Hämäläinen kannatti Hannu Vihreäluodon tekemää esitystä. Pia Sääski esitti, että tuloveroprosentiksi vuodelle 2014 vahvistettaisiin 21 %. Tero Aaltonen kannatti Pia Sääsken tekemää esitystä. Pasi Aaltonen esitti, että tuloveroprosentiksi vuodelle 2014 vahvistettaisiin 19,75, mutta esitystä ei kannatettu. Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kaksi kannatettua muutosesitystä, suoritetaan äänestys. I äänestys: Hannu Vihreäluodon esitys 20,50 % / Pia Sääsken esitys 21 % Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä siten, että ne, jotka kannattavat Hannu Vihreäluodon esitystä äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat Pia Sääsken esitystä äänestävät "EI". Valtuutetun nimi Jaa Ei Tyhjää Poissa 1. Aaltonen Pasi x 2. Aaltonen Tero x 3. Berg Anne x 4. Eloranta Ari-Pekka x 5. Falck Hanna x 6. Felin Ali x 7. Franzén Erik Saarinen Riku x 8. Hämäläinen Heli x 9. Hämäläinen Seija x 10. Korkatti Juhani Haapamäki Seija x 11. Kurki Sanna x 12. Merihaara Olavi x 13. Ollila Antti x

29 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Pitkänen Asko x 15. Pusula Erkki x 16. Simelius-Nieminen Saga x 17. Sorsa Simo x 18. Stenbäck Reija-Riikka x 19. Suominen Tero x 20. Sääski Pia x 21. Tiljander Jari x 22. Tummala Jaana x 23. Vettenranta Jari x 24. Vihreäluoto Hannu x 25. Vilkki Jouni x 26. Wäre Petriina x 27. Honkasalo Riku x Yhteensä Äänestyksessä saatiin 15 JAA ääntä (Hannu Virheäluodon esitys 20,50 %) ja 3 EI ääntä (Pia Sääsken esitys 21,00 %) ja 9 TYHJÄÄ ääntä. II äänestys: Kunnanhallituksen esitys 20,25 / Hannu Vihreäluoto 20,50 % Valtuutetun nimi Jaa Ei Tyhjää Poissa 1. Aaltonen Pasi x 2. Aaltonen Tero x 3. Berg Anne x 4. Eloranta Ari-Pekka x 5. Falck Hanna x 6. Felin Ali x 7. Franzén Erik Saarinen Riku x 8. Hämäläinen Heli x 9. Hämäläinen Seija x 10. Korkatti Juhani Haapamäki Seija x 11. Kurki Sanna x 12. Merihaara Olavi x 13. Ollila Antti x 14. Pitkänen Asko x 15. Pusula Erkki x 16. Simelius-Nieminen Saga x 17. Sorsa Simo x 18. Stenbäck Reija-Riikka x 19. Suominen Tero x 20. Sääski Pia x 21. Tiljander Jari x 22. Tummala Jaana x 23. Vettenranta Jari x 24. Vihreäluoto Hannu x 25. Vilkki Jouni x 26. Wäre Petriina x 27. Honkasalo Riku x Yhteensä 18 9

30 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Äänestyksessä saatiin 18 JAA ääntä (kunnanhallituksen päätösehdotus) ja 9 EI ääntä (Hannu Vihreäluodon esitys). Puheenjohtaja totesi äänestyksen jälkeen, että kunnanvaltuusto päätti hyväksyä kunnanhallituksen esityksen mukaisesti, että se vahvistaa Askolan kunnan vuoden 2014 tuloveroprosentiksi 20,25 %. Merkitään pöytäkirjaan, että kokouksessa pidettiin tauko klo

31 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto KIINTEISTÖVEROPROSENTTIEN MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2014 KHALL Valmistelija: controller Kari Jahnsson Kuntalain 66 :n (veroja koskevat päätökset) mukaan "viimeistään ta lous arvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on päätettävä kunnan tu lo ve ropro sen tis ta, kiinteistöveroprosentista sekä muiden verojen perusteista." Kiinteistöverolain (654/1992) 11 pykälän kunnanvaltuusto määrää kunnan kiin teis tö ve ro pro sen tin suuruuden laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa vuo sit tain etukäteen samalla, kun se vahvistaa varainhoitovuoden tu lo ve ropro sen tin. Kiinteistöveroprosentit määrätään prosentin sadasosan tark kuudel la. Vuoden 2014 kiinteistöveroprosentti on pyydetty ilmoittamaan Ve ro hal lituk sel le viimeistään Jos ilmoitusta ei ole annettu määräajassa, ve ro tuk ses sa voidaan noudattaa edellisen vuoden kiinteistöveroprosentteja, kui ten kin vähintään alinta lain mukaista prosenttia. (1026/1999) Korkeampi rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentti voidaan mää rätä asuntotarkoitukseen kaavoitetulle rakentamattomalle rakennuspaikalle. Kor keam pi kiinteistöveroprosentti ei koske loma-asutusta varten kaa voi tettu ja rakennuspaikkoja. Jos erillistä veroprosenttia ei ole määrätty, kiin teistö ve ro asuntotarkoitukseen kaavoitetusta rakentamattomasta ra ken nus paikas ta maksuun pannaan yleisen kiinteistöveroprosentin mukaan. Mikäli kun ta määrää rakentamattomana rakennuspaikan kiinteistöveroprosentin kun nan tulee vuosittain selvittää ne rakennuspaikat, jotka täyttävät ra ken tamat to man rakennuspaikan kiinteistöveron edellytykset ja ilmoittaa ne samoin kuin muut tarpeelliset tiedot ja asiakirjat verovirastolle verotuksen toimit ta mis ta ja muutoksenhakua varten. Niin ikään kiinteistöverolain 13 a :n mukaan kunta voi määrätä tu lo ve rolain 22 :ssä tarkoitetun yleishyödyllisen yhteisön omistaman rakennuksen (yh dis tys- ja seurojentalot yms.) ja sen maapohjan kiinteistöveroprosentin kiin teis tö ve ro lain 11 :ssä säädettyä alhaisemmaksi, jos kiinteistöllä si jaitse va rakennus on pääasiallisesti yleisessä tai yleishyödyllisessä käytössä. Täs sä tarkoitetun kiinteistön kiinteistövero-prosentiksi voidaan määrätä myös 0,00. Vuoden 2013 verotuksessa kiinteistöveroprosenttien rajat ovat seuraavat: - yleinen kiinteistöveroprosentti 0,60-1,35 % - vakituisten asuinrakennusten veroprosentti 0,32-0,75 % - muiden asuinrakennusten veroprosentti 0,60-1,35 % (kuitenkin enintään 0,60% korkeampi kuin vakituisen asunnon) - rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentti 1,00-3,00 % Askolan kunnan vuoden 2013 kiinteistöveroprosentit ovat seuraavat:

32 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto yleinen kiinteistöveroprosentti 1,05 - vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 0,65 - muiden asuinrakennusten veroprosentti 1,25 - yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentti 0,00 - voimalaitosten kiinteistöveroprosentti 3,00 - rakentamaton rakennuspaikka 3,00 Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että se päättää Askolan kunnan vuoden 2014 kiinteistöveroprosentit seuraavasti: - yleinen kiinteistöveroprosentti 1,05 - vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 0,65 - muiden asuinrakennusten veroprosentti 1,25 - yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentti 0,00 - voimalaitosten kiinteistöveroprosentti 3,00 - rakentamaton rakennuspaikka 3,00 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Merkitään pöytäkirjaan, että controller Kari Jahnsson oli kokouksessa asiantuntijana paikalla klo Pöytäkirja tämän päätöksen osalta tarkistettiin välittömästi kokouksessa. Täytäntöönpano: valtuusto Lisätietoja: controller Kari Jahnsson, puh tai etu nimi.sukunimi@askola.fi KVALT 83 Kunnanvaltuusto päätti hyväksyä päätösehdotuksen mukaisesti.

33 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto VUODEN 2014 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2017 SAAKKA) KHALL Valmistelija: controller Kari Jahnsson Kunnanhallitus hyväksyi talousarvion ja -suunnitelman laatimisohjeet kokouk ses saan Askolan kunnanvaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan ta louden tervehdyttämisohjelman. Toimialoja on ohjeistettu huomioimaan terveh dyt tä mis oh jel maan kirjatut toimenpiteet omissa vuoden 2014 ta lous arvio esi tyk sis sään ja vuosien taloussuunnitelmissaan. Erityistä huomiota kiinnitetään toimintamenojen kasvun hillintään siten, että talouden tervehdyttämisohjelmaan kirjatut suunnittelukausien tavoitteet saa vu te taan. Tämä edellyttää lukuisia valintoja ja eri osapuolten vahvaa sitou tu mis ta ohjelmaan. Verotukseen tarvittaneen tarkistuksia alustavien valtionosuuslaskelmien olles sa edellisvuotisella tasolla. Kansainvälisen finanssikriisin ja talouden taan tu man vaikutukset voivat kuitenkin merkitä ensi vuonna verotulojen las kua budjettiehdotuksen tasosta. Samaan aikaan inflaatio ja sitä mukaa kus tan nuk set jatkavat kasvuaan. Tulevina vuosina valtionosuusjärjestelmän uu dis tus ten vaikutukset ovat vielä epäselvät. Johtoryhmä on käsitellyt vuoden 2014 talousarviota ja investointeja kokouk ses saan ja ohjeistanut toimialoja kustannusten uu sin ta tarkas te luun erityisesti henkilöstömenojen ja palveluostojen osalta. Alustavat talousarvioraportit toimitetaan myöhemmin. KUNTALAKI 8 luku Kunnan talous 65 ( /578) Talousarvio ja -suunnitelma Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seu raavak si kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä val tuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodek si (suunnittelukausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman en simmäi nen vuosi. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset ja talou del li set tavoitteet. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että edel ly tyk set kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.

34 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuo den pituisena suunnittelukautena, jos talousarvion laatimisvuoden ta seeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää. Jos taseen alijäämää ei saada katetuksi suun nit te lu kau te na, taloussuunnitelman yhteydessä on päätettävä yk si löidyis tä toimenpiteistä (toimenpideohjelma), joilla kattamaton alijäämä ka tetaan valtuuston erikseen päättämänä kattamiskautena (alijäämän kat ta misvel vol li suus). Talousarvioon otetaan toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa on käyt tö ta lous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus merkitsee talousarvion 2014 ja vuosien ta loussuun ni tel man (investoinnit 2018) tämän hetkisen valmisteluvaiheen tie toonsa saatetuksi. Kunnanhallitus korostaa talouden tervehdyttämisohjelman mukaisen tason saa vut ta mis ta talousarviossa ja taloussuunnitelmissa. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Merkitään pöytäkirjaan, että controller Kari Jahnsson oli kokouksessa asiantuntijana paikalla klo Täytäntöönpano: kirjanpito, hallintokunnat Lisätietoja: controller Kari Jahnsson, puhelin tai etu KHALL Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että se hyväksyy Askolan kunnan talous ar vion vuodelle 2014 ja taloussuunnitelman vuosille sekä in ves toin ti suun ni tel man

Täytäntöönpano: työryhmä

Täytäntöönpano: työryhmä Kunnanhallitus 21 01.02.2017 Kunnanhallitus 68 15.03.2017 Kunnanhallitus 115 10.05.2017 Kunnanvaltuusto 29 22.05.2017 HALLINTOSÄÄNTÖ 1.6.2017 ALKAEN KHALL 21 Valmistelija: kunnanjohtaja Jouni Martikainen

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2013 414

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2013 414 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2013 414 Kunnanhallitus 05.11.2013 AIKA 17:00-23:18 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 215 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 417 216 KUNTASTRATEGIA 2020 418

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 17.10.2016 Kunnanhallitus 303 31.10.2016 Valtuusto 81 07.11.2016 KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 1355/02.03.01/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (p.

Lisätiedot

KUNTALAIN 43 MUKAINEN ALOITE KUNNANJOHTAJAN IRTISANOMISEKSI TAI SIIRTÄMISEKSI MUIHIN TEHTÄVIIN

KUNTALAIN 43 MUKAINEN ALOITE KUNNANJOHTAJAN IRTISANOMISEKSI TAI SIIRTÄMISEKSI MUIHIN TEHTÄVIIN Kunnanhallitus 146 30.06.2015 Kunnanvaltuusto 31 20.08.2015 KUNTALAIN 43 MUKAINEN ALOITE KUNNANJOHTAJAN IRTISANOMISEKSI TAI SIIRTÄMISEKSI MUIHIN TEHTÄVIIN KHALL 146 Valmistelija: kunnanhallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA)

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA) Kunnanhallitus 204 12.10.2016 Kunnanhallitus 219 26.10.2016 Kunnanhallitus 237 02.11.2016 VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA)

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8 Tarkastuslautakunta Aika 10.05.2017 klo 15:00-15:35 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 16 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN Kunnanhallitus 274 11.10.2017 Kunnanhallitus 156 06.06.2018 Kunnanhallitus 191 27.06.2018 Kunnanhallitus 306 05.11.2018 Kunnanhallitus 319 21.11.2018 Kunnanvaltuusto 79 04.12.2018 VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA)

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA) Kunnanhallitus 204 12.10.2016 Kunnanhallitus 219 26.10.2016 Kunnanhallitus 237 02.11.2016 Kunnanvaltuusto 61 16.11.2016 Kunnanhallitus 259 21.11.2016 VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA) Kunnanhallitus 263 10.10.2018 Kunnanhallitus 302 05.11.2018 Kunnanhallitus 317 21.11.2018 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 Kunnanhallitus 263 11.11.2013 Valtuusto 89 18.11.2013 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 267/02.03.01/2013 KHALL 263 11.11.2013 Kuntalain 66 :n

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014 Kunnanhallitus 326 16.11.2010 Kunnanhallitus 116 17.04.2012 Kunnanhallitus 210 19.08.2014 Kunnanhallitus 146 02.06.2015 Kunnanhallitus 174 11.08.2015 Kunnanvaltuusto 42 31.08.2015 Rantayleiskaavan muutos

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 1/2017 1

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 1/2017 1 ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 1/2017 1 Elinkeinotoimikunta AIKA 18.01.2017 klo 17:00 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KOKOUSASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 19.02.2016 AIKA 19.02.2016 klo 09:00-12:00 PAIKKA Kunnanviraston kokoushuone, Keskuskatu 14 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Laillisuus

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 19 astuslautakunta 2013-2016 AIKA 18.05.2017 klo 14:33-15:33 PAIKKA Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 12 Pöytäkirjan

Lisätiedot

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen Kunnanhallitus 119 11.05.2016 Kunnanhallitus 162 10.08.2016 Kunnanhallitus 172 22.08.2016 Kunnanhallitus 177 31.08.2016 KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 3 27.01.2015 Kunnanhallitus 36 04.02.2015 Kunnanvaltuusto 5 04.03.2015 Kunnanhallitus 121 08.06.2015 VAHIJÄRVEN KOULU

Tekninen lautakunta 3 27.01.2015 Kunnanhallitus 36 04.02.2015 Kunnanvaltuusto 5 04.03.2015 Kunnanhallitus 121 08.06.2015 VAHIJÄRVEN KOULU Tekninen lautakunta 3 27.01.2015 Kunnanhallitus 36 04.02.2015 Kunnanvaltuusto 5 04.03.2015 Kunnanhallitus 121 08.06.2015 VAHIJÄRVEN KOULU TEKLTK 3 Valmistelija: vs. tekninen johtaja Antti Kailio Askolan

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 114 Kunnanhallitus 04.03.2015 AIKA 17:45-17:49 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 62 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 116 63 ERON MYÖNTÄMINEN MIRA YLETYISELLE

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA

KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA Kunnanhallitus 169 31.05.2017 Kunnanvaltuusto 43 14.06.2017 KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA KHALL 169 Valmistelija: : hallintojohtaja Esityslistan

Lisätiedot

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/2017 1 Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymä Aika 29.12.2017 klo 17:10-17:42 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat

Lisätiedot

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari Viitasaaren kaupunginhallitus 212 31.10.2016 Viitasaaren kaupunginvaltuusto 90 07.11.2016 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari 650/211/2016 Viitasaaren kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014 Kunnanhallitus 34 03.03.2014 Kunnanhallitus 143 16.06.2014 Kaavoitusjaosto 5 25.02.2015 Kunnanhallitus 189 18.05.2015 Kaavoitusjaosto 7 03.03.2016 Kunnanhallitus 47 21.03.2016 Korttelin 53 asemakaavan

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 27.06.2017 klo 09:00-11:15 Paikka Kaupungintalon 2. kerroksen kokoustila Osallistujat Nimi Tehtävä Anttila Ari pj. Venesjärvi Seppo vpj.

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Sivu 42 (51) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Sivu 42 (51) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Sivu 42 (51) Valtuusto KOKOUSAIKA Maanantai 14.11.2011 kello 18.00-18.15 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 19 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

7 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUKSEN MUUTOS LUKIEN

7 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUKSEN MUUTOS LUKIEN Kunnanhallitus 113 10.05.2017 Kunnanhallitus 135 31.05.2017 Kunnanvaltuusto 42 14.06.2017 Kunnanhallitus 7 30.08.2017 7 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUKSEN MUUTOS 1.6.2017 LUKIEN KHALL 113

Lisätiedot

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh Kunnanhallitus 268 04.11.2014 Kunnanvaltuusto 55 10.11.2014 Kiinteistöveron veroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 263/02.03.02/2014 Khall 04.11.2014 268 Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 22.10.2015 Ilmoitustaulunhoitaja Anne Härkälä

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 22.10.2015 Ilmoitustaulunhoitaja Anne Härkälä Kokousaika 26.1.215 klo 17. Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 224 225 226 227 228 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Kiinteistöveron määrääminen

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KUNNANVIRASTON ALUEEN TONTTIEN MYYMINEN JA VUOKRAAMINEN

KIRKONKYLÄN KUNNANVIRASTON ALUEEN TONTTIEN MYYMINEN JA VUOKRAAMINEN Kunnanhallitus 38 02.03.2016 Kunnanvaltuusto 13 10.03.2016 KIRKONKYLÄN KUNNANVIRASTON ALUEEN TONTTIEN MYYMINEN JA VUOKRAAMINEN KHALL 38 Valmistelija: tekninen johtaja Jouni Martikainen Kunnan voimassa

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 13.11.2017 klo 18.00-19.00, tauko 18.35-18.40 Puumilan Taitotalo Ala-Katara Severi Alkkiomäki

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA)

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA) Kunnanhallitus 204 12.10.2016 Kunnanhallitus 219 26.10.2016 Kunnanhallitus 237 02.11.2016 Kunnanvaltuusto 61 16.11.2016 Kunnanhallitus 259 21.11.2016 Kunnanvaltuusto 71 19.12.2016 VUODEN 2017 TALOUSARVION

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2018 1 Aika 12.12.2018 klo 17:00-18:20 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat Nimi Tehtävä Kyöstilä Mauri pj. Gripenberg Marianna

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2019 19 astuslautakunta AIKA 07.06.2019 klo 15:00-15:25 PAIKKA Taipalsaaren kunnanvirasto, Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

Kokousaika Torstai klo 14:00-15:26

Kokousaika Torstai klo 14:00-15:26 Suonenjoen kaupunki Kokouspöytäkirja 2/2019 1 (9) Tarkastuslautakunta Kokousaika Torstai 28.03.2019 klo 14:00-15:26 Kokouspaikka Kaupungin tekninen toimisto, Sairaalapolku 3, neuvotteluhuone Luettelo käsitellyistä

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 7/2017 1

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 7/2017 1 ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 7/2017 1 Kunnanvaltuusto AIKA 15.11.2017 klo 17:00 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KOKOUSASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN 2 TOTEAMINEN 2 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 13 Tekninen lautakunta 19.02.2019 AIKA 19.02.2019 klo 10:30-12:51 PAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 9 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA 15 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

MONNINKYLÄN KOSKEN ALUEEN KAAVARUNGON JA KEVYEN LIIKENTEEN VAIHTOEHTOJEN TARKASTELU SEKÄ KAAVOITUKSEN ALOITTAMINEN

MONNINKYLÄN KOSKEN ALUEEN KAAVARUNGON JA KEVYEN LIIKENTEEN VAIHTOEHTOJEN TARKASTELU SEKÄ KAAVOITUKSEN ALOITTAMINEN Kunnanhallitus 177 28.06.2017 Kunnanhallitus 33 31.01.2018 Kunnanhallitus 90 28.03.2018 Kunnanhallitus 118 18.04.2018 Kunnanhallitus 199 27.06.2018 Kunnanhallitus 250 19.09.2018 Kunnanvaltuusto 53 18.10.2018

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman 2013-2016 hyväksyminen 219/00.01/2013 SOS 19.11.2013 144 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri pyytää jäsenkuntia tekemään 5.12.2013 mennessä päätöksen terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen Pöytäkirja 11/ kuntayhtymä

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen Pöytäkirja 11/ kuntayhtymä Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen Pöytäkirja 11/2019 1 Tarkastuslautakunta 14.08.2019 Aika 14.08.2019 klo 08:00-10.30 Paikka Tönölä Osallistujat Läsnä olleet Varsinainen jäsen läsnä poissa Varajäsen

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014 Kunnanvaltuusto 101 11.11.2013 Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014 KVALT 101 KHALL 273 Kunnanjohtaja Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1 PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1 AIKA 09.02.2018 klo 09:00 PAIKKA Pöytyän kunnan Kyrön toimipiste ASIAT Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10 Tarkastuslautakunta Aika 28.09.2016 klo 15:00-16:45 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 19 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 ) Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 Perusturvalautakunta AIKA 12.03.2019 klo 17:00 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KOKOUSASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN 2 TOTEAMINEN

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1. 1 Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1. 1 Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3 PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Tarkastuslautakunta Aika 13.02.2014 klo 13:00-16:15 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 1 Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3 2 Kunnanjohtaja

Lisätiedot

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen Kunnanhallitus 528 14.12.2015 Kunnanhallitus 149 11.04.2016 Kunnanhallitus 332 05.09.2016 Kunnanhallitus 7 16.01.2017 Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus

Lisätiedot

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Esityslista 10/2018 1 Kunnanhallitus Aika 14.12.2018 klo 12:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 159 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/2017 1 Tarkastuslautakunta1 AIKA 06.11.2017 klo 14:00 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

VAHIJÄRVEN KOULU. Valmistelija: vs. tekninen johtaja Antti Kailio

VAHIJÄRVEN KOULU. Valmistelija: vs. tekninen johtaja Antti Kailio Tekninen lautakunta 3 27.01.2015 Kunnanhallitus 36 04.02.2015 Kunnanvaltuusto 5 04.03.2015 Kunnanhallitus 121 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 20 17.06.2015 Kunnanhallitus 181 30.09.2015 VAHIJÄRVEN KOULU TEKLTK

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1 Kunnanhallituksen hyvinvointijaosto AIKA 12.08.2014 klo 18:00 PAIKKA Taipalsaaren kunnantalo, Ruorisilta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 22 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen Kunnanhallitus 104 26.03.2012 Työyhteisötoimikunta 13 02.05.2012 Valtuusto 30 30.05.2012 Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen 2722/04/041/2012 KHALL 104 Kuntalain

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9 Tarkastuslautakunta Aika 18.05.2016 klo 14:00-16:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 12 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 3/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30 Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO Jäsen

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 8/2017 1

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 8/2017 1 ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 8/2017 1 Kunnanvaltuusto AIKA 07.12.2017 klo 17:00 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KOKOUSASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN 2 TOTEAMINEN 2 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen; Kunnanhallitus 176 28.06.2017 Kunnanhallitus 328 13.12.2017 Kunnanhallitus 6 10.01.2018 Kunnanhallitus 26 31.01.2018 Kunnanhallitus 96 28.03.2018 Kunnanhallitus 159 06.06.2018 KUNTASTRATEGIAN LAATIMINEN

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2015 Kokousaika: 20.4.2015 klo 13.00 16.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12 Tarkastuslautakunta Aika 12.02.2019 klo 15:00-17:05 Paikka Tekninen toimi, kokoushuone, Asikkalantie 21 Käsitellyt asiat Asia Sivu 1 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto astuslautakunta 2013-2016 32 16.11.2015 astuslautakunta 2013-2016 4 20.01.2016 astuslautakunta 2013-2016 8 09.03.2016 astuslautakunta 2013-2016 13 06.04.2016 astuslautakunta 2013-2016 18 25.05.2016 astuslautakunta

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2014 1. Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2014 1. Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2014 1 Tarkastuslautakunta 11.09.2014 Aika 11.09.2014 klo 13:00-16:50 Paikka Kaupungintalo, Kokoushuone Petäjä Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Vuoden 2015 arviointikertomus

Vuoden 2015 arviointikertomus astuslautakunta 2013-2016 32 16.11.2015 astuslautakunta 2013-2016 4 20.01.2016 astuslautakunta 2013-2016 8 09.03.2016 astuslautakunta 2013-2016 13 06.04.2016 astuslautakunta 2013-2016 18 25.05.2016 astuslautakunta

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 16.12.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 53 Hoito- ja vanhuspalvelujohtajan

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/

SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2019 54 Tarkastuslautakunta 05.09.2019 AIKA 12:53-14:38 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 37 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 56 38 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 AIKA 16.11.2015 klo 17:30 PAIKKA Kärsämäki-sali, Frosteruksenkatu 25 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 276 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2017 1

ORIMATTILAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2017 1 ORIMATTILAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2017 1 Laatimispvm Tarkastuslautakunta 5.12.2017 Aika 14.12.2017 klo 09:00 Paikka Osanottajat Kaupunginhallituksen kokoushuone Nimi Tehtävä Anttila Ari pj. Venesjärvi

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 Tarkastuslautakunta 11.05.2017 Aika 11.05.2017 klo 13:00-15:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen Kunnanhallitus 255 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 69 11.11.2013 Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen 349/02.03.02/2013 Kunnanhallitus 28.10.2013 255 Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen

Lisätiedot