Sisällä. 3 Episkooppi. 4 Ravattulan Ristimäki todistaa: 12 Pääkirjoitus. 13 Lähetys koolla. 17 Kansainvälinen työ. 20 Näin.

Transkriptio

1 2 Toukokuu 2014

2 Sisällä 3 Episkooppi Kaarlo Kalliala 4 Ravattulan Ristimäki todistaa: Kirkko oli ennen kirkkoa Tytti Issakainen 12 Pääkirjoitus Timo Tavast 13 Lähetys koolla Mika Pajunen 17 Kansainvälinen työ arkkihiippakunnassa Anna-Liisa Hyrsky-Heikkilä 20 Näin Pekka Heikkilä 21 Sokeripalat Lasse Hautala 22 Sanan selitys Jaakko Heinimäki 24 Pienen Tarvasjoen suuri ihme Johanna Sointula 30 Oliivipuun pähkinöitä Hannes Tiira 31 Usko tai älä Erkki Kiiski 32 Mietoisten kyläportaali palkittiin Anna-Liisa Hyrsky-Heikkilä Kansi: Arkeologi Juha Ruohonen kurkottaa menneisyyttä kohti Ravattulan muinaiskirkon raunioilla. Kuva: Timo Jakonen Takakansi: Sama ihmetys joka kevät! Omenapuun mykistävät kukkanuput puhkeavat ulos kuorestaan. Kuva: Pekka Heikkilä Iankaikkisuus ei ole sama kuin iankaikkinen kesto, sillä kesto on ajan määre eikä iankaikkisuus ole aikaa. Kronometriikkaa ei tarvita iankaikkisuudessa, sillä aika, kronos, on loppunut, vaikka oleminen jatkuu. Kelloilla koneistoineen ei iankaikkisuudessa ole ainakaan ajan mittaamisen syytä olla. Mitä koneistoihin tulee, ihmisen raison d être ei ole, kuten Chaplin elokuvassaan Nykyaika näytti, olla koneiston osa rattaistolle! Pekka Heikkilä 2

3 Syy olla hdessä vaiheessa nuoruuttani en ollenkaan tajunnut, mitä tarkoitettiin, kun sanottiin, että usko Jumalaan antaa elämälle tarkoituksen. Opiskellessakin kyselin elämän tarkoitusta kurssitovereilta. En saanut tyydyttävää vastausta ainakaan en muista saaneeni. Sana tarkoitus viittaa ehkä liikaa jonkinmoiseen päämääräsyyhyn, ja sen myötä saattaa tulla väittäneeksi, että elämällä on tarkoitus vain itsensä ulkopuolella. Se olisi kummallista: tämän elämän mieli puuttuisi kokonaan. Ikään kuin meidät olisi joko vain vahingossa tai epämääräisessä koemielessä pudotettu olemassaoloon. Ulkomaankielillä voidaan käyttää monimielistä ilmaisua reason of being tai raison d être. Sen voi toki kääntää olemisen tarkoitukseksi, mutta tekisi mieli vääntää se kysymykseksi, mitä järkeä oikein on olla. Semmoinen kysely voi olla lisääntymässä. Ludwig Wittgenstein huomasi kysyä jo aikaa sitten, pelataanko tätä peliä enää lainkaan, ja mikä on oikea peli? Helsingin Sanomien kolumnisti Jani Kaaro kuvasi tätä tunnetta äskettäin sellaisen shakkinappulan hämmennyksellä, joka pölyttyy takanreunuksella koko pelaamisen tyystin loputtua ja olemisen syyn siis haihduttua. Mikä on tämän tämmöisen elämän, tämän lehdistä luetun, tämän televisiosta seuratun, tämän somessa näyttäytyvän elämän mieli tai punainen lanka tai tähtäyspiste? Mitä järkeä tässä on: onko jossakin jokin reason-of-being ja jos niin missä ja miten niin? Kyselyn tiivistyminen jos se nyt on tiivistyäkseen liittyy varmaankin siihen, että suunta parempaan, vauraampaan ja valoisampaan käy yhä epäuskottavammaksi. Oli ympäristö sitten ulko- tai sisäpoliittinen tai luomakunta, arvaamattomuus, epävakaus ja turvattomuus nousevat eivätkä laske. Paitsi ahdistavalta, oleminen saattaa tuntua myös pöhköltä. Mitä järkeä on ollenkaan olla? Piinaviikosta pääsiäiseen havaitsin, että usko Jumalaan antaa syytä olla. Peräkkäisinä iltoina, päivinä, öinä ja aamuina eri kirkoissa havahtelin todellisuusherätyksiin. Koko ajan oltiin kiinni realiteeteissa: ei kierrelty, kaarreltu, väistelty eikä peitelty. Juuri siitä syntyi kokemus, että toivo ja luottamus on perusteltua. Kirkon raison d être on kerrata noita kertomuksia, jotka antavat ihmisille syyn olla. Ihmisen reason of being on elää rakkaudessa. Kaarlo Kalliala Piispa 3

4 Ravattulan Ristimäki todistaa Kirkko oli

5 Kuvat: Timo Jakonen ennen kirkkoa Aurajokilaakson asukkaat rakensivat oman Herran huoneen ennen kuin Suomessa kirkkoa olikaan. Puolitoista vuosisataa etsitty todiste löytyi Kaarinan Ravattulan Ristimäeltä. Löytö tuo uutta valoa kirkkohistoriaan.

6 Maapeite kätkee alleen Suomen vanhimman tunnetun kirkon jäänteet. Arkeologi Juha Ruohosen johdolla kaivaukset avataan jälleen elokuussa. urajoki virtaa savisessa uomassaan. Laajat pellot myötäilevät jokea Kaarinan Ravattulassa. Avaran peltoaukean keskellä kohoaa vaatimaton kumpare. Sitä peittää metsä kuin pörröinen tukkapehko. Metsäsaarekkeen sisälle on raivattu pieni aukio. Aukiolle on pystytetty risti, kaksi narulla yhteen sidottua oksaa. Tämä on keskellä alttaria, arkeologi Juha Ruohonen toteaa ja korjailee hiukan repsahtanutta ristiä. Mikäs sen parempi paikka. Täällä on saattanut olla risti vielä 1500-luvulla. Turun yliopiston arkeologian oppiaineen assistentti Juha Ruohonen on johtanut Ravattulan Ristimäen kaivauksia neljänä kesänä. Syksyllä 2013 julkistettiin merkittävä löytö: Suomen vanhin tunnettu kirkko varhaiselta keskiajalta, 1100-luvulta. Kivet puhuvat Tuossa alttarin takana on kirkon itäseinä, Juha Ruohonen viittoo. Alttari on ollut hiukan irti seinästä. Ruohonen esittelee metsäaukiota: tässä sijaitsee kirkon kuoriosa, tässä kirkkosali, tässä ovi, tuossa ehkä kirkonkellon teline. Niin kertovat kivet. Rakennus erottuu muista aikalaisrakennuksista. Rautakauden ja keskiajan maataloissa ei käytetty kivijalkaa, vaan hirsirakennukset perustettiin suoraan maan varaan, arkeologi selvittää. Luonnonkivistä rakennetun alttarin perustus on noin puolitoista metriä kanttiinsa. Koko rakennuksen pituus 6

7 Kuva: Juha Ruohonen Kirkon rauniot paljastuivat kivi kiveltä. Vasemmalla on 6 x 6 metrin laajuinen kirkkosali, jonka poikki kulkee lattian tukikiveys. Oikealla on salia pienempi kuorihuone, jonka itäpäässä sijaitsee alttarin perustus. on yli yhdeksän metriä, leveys kuusi metriä. Runkohuoneen eli kirkkosalin poikki kulkee kivirivi. Kirkossa on siis ollut puulattia, jota kivet ovat tukeneet. Rakennuksen ympärillä leviää laaja kirkkomaa hautoineen. Leposijoja paljastunee kirkon sisältäkin. Kymmenet haudat on aseteltu lounais-koillissuuntaan kuten kirkkokin. Aluetta kiertää kirkkomaan aita. Lehmien turvissa Maallikon on vaikea havaita maastosta löytöjen piirteitä. Kaivaukset on peitetty mullalla odottamaan seuraavaa tutkimusvaihetta. Rakenteista kertovat lähinnä vain merkeiksi pystytetyt valkoiset tolpat. Vuosisatojen aikana alueen viljelijätkään eivät huomanneet saarekkeessa mitään erikoista. Lehmiä lienee kiittäminen siitä, että alue on pysynyt muokkaamattomana. Karja laidunsi siellä 1970-luvun alkuun asti. Sen jälkeen maatalous muuttui, eikä viljelijöillä ollut intoa raivata lisää peltoa. Niin kirkko sai uinua metsässään. Nykykoneilla tällaisen alueen raivaisi pelloksi parissa tunnissa, Juha Ruohonen toteaa. Koneet eivät olisi kyselleet kiviltä niiden historiaa. Saarekkeen yhtä reunaa on muokattu. Siinä on tuhoutunut ehkä osa hautausmaata. Nimi johdatti, raha ratkaisi Vaikea oli tutkijoidenkaan arvata neljä vuotta sitten, mitä pusikoituneen ja ryteikköisen metsikön sammalpeitteen alla piili. Asiakirjat eivät mainitse kirkosta mitään. Suullista perimätietoa ei paikasta tunneta eikä esineitä ole löydetty. Ristimäki valikoitui useista tarjolla olleista kohteista, joissa arkeologian opiskelijat saattoivat harjoitella 7

8 lapioiden, sutien, siivilöiden ja tietojensa käyttöä. Ristimäelle johdatti ensinnäkin kiinnostava nimi. Vaikka asiakirjoissa Ristimäki esiintyi ensi kerran vasta sata vuotta sitten, nimi saattoi nousta kansan muistista ja viitata sisältöön. Olihan joen alajuoksun varrella Kuralan Ristimäeltä paljastunut rautakautinen kalmisto ja yläjuoksulta Liedon Ristinpellosta varhainen kristillinen hautausmaa. Ristimäellä kiinnostivat myös parikymmentä vuotta aiemmin löydetyt, yhä tutkimattomat painanteet, joita oletettiin ristiretkiaikaisiksi haudoiksi. Lähistöltä oli myös tehty runsaasti arkeologisia löytöjä. Lopulta tutkimuskohteen valinta jouduttiin ratkaisemaan karusti taloudellisin perustein: opiskelijoiden oli halpaa ja helppoa tulla Ristimäelle vajaan viiden kilometrin päähän Turun keskustasta. Pyhä paljaus keskellä elämää Aikoinaan kirkon ympäristö on ollut puuton ja kirkko on näkynyt hyvin, Juha Ruohonen kuvailee. Paljaus erotti alueen maallisesta ja korosti sen pyhyyttä. Rakentajat valitsivat Herran huoneelle hyvän sijainnin. Kumpare oli kuiva hiekkasärkkä savimaan keskellä. Sinne oli helppo kaivaa vainajille lepopaikka. Ympäristö oli vanhastaan vilkkaasti liikennöity. Kirkon eteläpuolella soljui Aurajoki. Matkaa merelle oli kymmenisen kilometriä. Mereltä aukesivat kalavedet ja yhteydet Itämeren maihin. Aikoinaan jokea pitkin oli purjehdittu, mutta kirkon rakentamisen aikoihin uoma oli jo mataloitunut maannousun ja Halistenkosken syntymisen vuoksi. Silti joki oli yhä tärkeä kulkuväylä. Arkeologian opiskelijat pystyttivät ristin sinne, minne se kuuluukin: kirkon alttarin kohdalle. Narulla yhteen sidotut oksat ovat peräisin paikalla kasvaneista puista. Uskon, että vastaavia pieniä kirkkoja on ollut runsaasti." Juha Ruohonen viittoo menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Pieni kyläkirkko on aikoinaan näkynyt kauas avoimella paikallaan. Nyt löydöstä avautuu uusia näkökulmia kirkkohistoriaan. Joen toisella puolella oli jo vuosisatoja rahdattu Hämeen Härkätietä pitkin turkiksia ja muita hämäläisten tuotteita rannikolle. Tois pual jokke Kuralan kylässä käytiin myös ahkerasti kauppaa. Pohjoispuolella metsänreuna viisti kirkkoa nykyistä lähempää. Metsän keskellä lienee kiemurrellut jo silloin Vanha Ravattulantie. Edelleenkin kärrypolulla tuntuu kuin sukeltaisi kansallisromanttiseen maisematauluun. Vanhat puut kumartelevat tien molemmin puolin. Vuosisatojen takainen tunnelma on kuviteltavissa. Kirkon historia uudessa valossa Milloin kirkko sitten rakennettiin? Ketkä rakensivat kirkon? Miksi se rakennettiin? Millaiset ihmiset astuivat kirkkoon? Millaista oli heidän uskonsa? Millaista kirkollista kulttia noudatettiin? Kuka suoritti toimitukset munkitko? Keitä on kätketty kirkkomaan multiin? Miten vainajat haudattiin? 8

9 Minkä näköinen kirkko oli? Mistä se sai mallinsa? Avoimia kysymyksiä on paljon, mutta vastauksiakin odotetaan innokkaasti, sillä: Tämä on jymyjuttu, ainutlaatuinen, erittäin hyvin säilynyt kokonaisuus, Juha Ruohonen painottaa. Ravattulan löytö avaa runsaasti uusia tulkintamah dollisuuksia ja näkökulmia erityisesti varhais- ja kirkkohistorian kysymyksiin kristillisyydestä, kristillistymisprosessista ja kirkollisesta järjestäytymisestä. Ristiretkiaikaisten kalmistojen luonnetta voidaan arvioida uudelleen. Löytö antaa paremmat eväät etsiä lisää vastaavia pieniä kirkkoja. Uskon, että niitä on ollut runsaasti. Juha Ruohonen tarjoaa maistiaisia jymyjutusta, vaikka tutkijana hän muistuttaakin tutkimuksen keskeneräisyydestä. Ristimäen kirkko voisi olla varakkaan maanomistajan yksityiskirkko, mutta todennäköistä on, että kyseessä oli pieni kyläkirkko, yhden tai muutaman kylän yhteinen, Ruohonen puntaroi. Rakennus ajoittuu varhaiskeskiajalle. Se lienee rakennettu 1100-luvun toisella puoliskolla. Rakennustyyli on romaaninen. Kirkon käyttö näyttää loppuneen vuoden 1220 paikkeilla tai pian tämän jälkeen. Kyläkirkko toimi siis ennen kuin kirkkolaitos syntyi ja pitäjäseurakunnat organisoitiin. Todisteita näistä yksittäisistä kirkoista on etsitty 150 vuotta. Ristimäeltä se löytyi. Voimme löytää, kun vain etsimme. Aurajokilaakso ei ollut pakanamaa Ristimäen kirkkolöytö laittaa yhdelle spekuloinnille pisteen: Viimeistään nyt on syytä unohtaa viime aikoihin toistettu ajatus siitä, ettei kirkko olisi kyennyt vielä luvun keskivaiheillakaan tunkeutumaan Aurajokilaaksoon, pakanallisen uskon sydänsijoille, Juha Ruohonen vakuuttaa. 9

10 Kyläkirkon käytön hiipuminen käy myös yksiin sen oletuksen kanssa, että Kaarinan pitäjä perustettiin luvun alkupuolella ja että pitäjän kirkko rakennettiin Kaarinan Nummen kylään. Kyläkirkon väki alkoi käydä Nummella, jossa nykyisin sijaitsee keskiaikainen Pyhän Katariinan kivikirkko. Ristimäen kirkon kehitys sopii myös päätelmiin, joiden mukaan piispanistuin siirrettiin Nousiaisista Koroisiin 1229 tai pian tämän jälkeen. Koroisten niemi sijaitsee joen alajuoksulla vain muutaman kilometrin päässä Ristimäeltä. Jymyjuttu varoja vailla Lisää vastauksia etsitään nykyisten löytöjen analyyseissa ja tulevissa kaivauksissa. Nyt on sananmukaisesti vain raapaistu pintaa. Kaivauksia on voitu tehdä vasta parinkymmenen sentin syvyydelle, Juha Ruohonen kertoo. Neljänä kesänä siltä syvyydeltä on kaivettu kuusikymmentä neliömetriä. Enempään eivät kolmentuhannen euron vuotuiset tutkimusrahat ole riittäneet. Työ on tehty opiskelijavoimin Ruohosen johdolla. Yksi viikko menee kuopan avaamiseen, yksi viikko tutkimiseen ja yksi viikko kaivausten peittämiseen. Ristimäen löytö on ykkösluokan tutkimuskohde, mutta varoja tutkimukseen ei ole, Ruohonen hengähtää ja naurahtaa sitten: Näillä resursseilla alueen tutkimiseen menisikin 120 vuotta. Tutkimusvaroja haetaan eri tahoilta. Avuksi on perustettu myös Suomen muinaistutkimuksen tuki ry. Suuri yleisö näyttää olevan kiinnostunut Ristimäestä. Salit pursuvat väkeä, kun Ruohonen esitelmöi kirkosta. Löytöpaikan vieraskirja täyttyy päivittäisten kävijöiden merkinnöistä. Tämä on niin merkittävä löytö, että myös suuren yleisön tulee tietää siitä, Ruohonen toteaa. Tulevana syksynä kaivauksia pidetään auki kuukauden verran ja yleisöä kutsutaan tutustumaan niihin. Ristimäen tutkimuksille tehdään myös omat kotisivut. Kirja, opasteita ja reitistöjä on suunnitteilla. Tutkijan tulevaisuudenkuvissa eivät kuitenkaan väiky Ristimäelle turistilaumoja kuljettavat bussijonot. Toivon, että tästä tulisi aikanaan paikka, jossa ihmiset voisivat käydä hiljentymässä. Mielelläni näkisin ristin tässä alttarin kohdalla, arkeologi Juha Ruohonen sanoo. Tytti Issakainen PS. Lehden painoon mennessä tuli tieto Kulttuurirahaston myöntämästä apurahasta tutkimusta varten. Tuella päästään taas pieni matka eteenpäin ajan ja tilan arvoituksissa. Tutkimuksia johtavan arkeologian assistentti Juha Ruohosen kolme artikkelia Ravattulan Ristimäen kirkon kaivauksista on tilattavissa eripainoksina Suomen muinaistutkimuksen tuki ry:n sivuilta 10

11 Pekka Heikkilä Kasvit avaavat oven menneisyyteen Ravattulan Ristimäen kaivausten yhteydessä on löytynyt viljanjyviä. Ne paljastavat enemmän kuin maallikko saattaisi arvata. Dosentti Terttu Lempiäinen on löydöstä innostunut: Jyvät olivat iloinen yllätys. Ne olivat huonokuntoisia, mutta toistaiseksi on määritetty selviä ohranjyviä. Kirkon ympäristössä on aivan taatusti viljelty jo kolme vuosituhatta sitten. Ristimäkihän on Suomen vanhimman viljelyalueen laidalla. Maarian kirkon takana Niuskalassa viljeltiin kuoretonta, pienijyväistä ohraa lähes neljätuhatta vuotta sitten. Terttu Lempiäinen on paleobotaniikan, kasvillisuuden historian tutkija. Asiantuntijalle kasvien jäänteet kertovat muun muassa menneestä asutuksesta ja ympäristöstä, elinkeinoista ja kansainvälisistä yhteyksistä. Kiinnostavimpia tutkimusaineistoja ovat viljat ja niiden vanhat viljelytyypit, Lempiäinen sanoo. Viljelykasveista myös hamppu, pellava ja humala sekä peltojen vanhat rikkaruohot kuten aurankukka ja ruiskattara avaavat oven menneisyyden maatalouteen ja elämäntapoihin. Kasviarkeologin aarrearkkuja ovat paikat, joihin on kertynyt ihmisten käsittelemää tai kuljettamaa kasviainesta, esimerkiksi jätekuopat, tulisijat, maa katukiveysten alla, haudat ja keskiaikaisten kirkkojen maalattiatkin. Terttu Lempiäisen suosikkeja ovat Turun kaupungin keskiaikaiset lantakasat: Kasvijäänteet ovat siellä kuin pumpuliin pakattuja. Kuivike kuten olki imee vettä ja säilyttää kasvijäänteet erinomaisesti. Arkeologisten kasvijäänteiden tutkiminen on sananmukaisesti mikroskooppisen tarkkaa työtä. Kaivauksilta kerätään maanäytteitä. Ne upotetaan veteen, jolloin kevyt kasviaines nousee pintaan. Aines puhdistetaan ja erotellaan mikroskoopin avulla. Tutkimuksessa käytetään myös radiohiilija lämpösäteilymenetelmiä. Tytti Issakainen Kiinnostavaa luettavaa: Terttu Lempiäisen artikkeli Kasviarkeologiaa Aurajoen rannoilla teoksessa Kaupunkia pintaa syvemmältä. Toim. Liisa Seppänen. Suomen keskiajan arkeologian seura. Turku

12 Evankeliumi Aamulehden mukaan irkkoon saa kuulua, vaikka ei usko Jeesukseen näin Tampereella ilmestyvä Aamulehti julisti pitkänäperjantaina ilosanomaansa. Itse asiassa minun ei tarvitse etsiä kaukaa niitä kirkon jäseniä, jotka aidosti iloitsevat tuosta evankeliumista. Oma isäni, kristillisen kodin kasvatti, kadotti oman uskonsa 60-luvun kuohuvissa turkulaisissa opiskelijapiireissä. Luonnontieteistä tuli, ei vain maailmankuvan, vaan myös maailmankatsomuksen jäsentäjä ja nuoresta biologista tunnustava ateisti. Kirkon jäsenyydestä hän ei kuitenkaan missään vaiheessa luopunut. Päinvastoin isäni voi sanoa arvostavan syvästi kirkon jäsenyyttä ja sitä työtä, mitä kirkko tämän maailman parantamiseksi tekee. Eläkevuodet täyttyvät kansainvälisestä diakoniasta Pietarin katulasten turvakodin rakentajana sekä Suurella Sydämellä -vapaaehtoistyöstä niiden tamperelaisten hyväksi, jotka tarvitsevat arkensa avuksi taitavia käsiä. Lähimmäinen kiittää ja varmasti Jumalakin että ovet ovat avoinna aktiivisimmallekin seurakunnan jäsenyydelle, vaikka ihmiselle itselleen Jeesus on hautaansa maatunut Nasaretin mies ja Jumalakin kaikin tavoin kuollut. Edellisestä en suostu ottamaan mitään pois. Silti samalla kysyn, onko Aamulehden evankeliumista tullut myös kirkon evankeliumi tai ainakin kaikki, mitä sillä on kirkon jäsenyydestä sanottavanaan. Toisin ilmaistuna: mikä jäsenyyden alennusmyynti meillä on kirkossa meneillään? En voi välttyä viestinnälliseltä vaikutelmalta, että pidämme epätoivoisesti kiinni kansankirkollisuuden rippeistä anellen ihmisiä pysymään hinnalla millä hyvänsä kirkon jäseninä. Väitän, että tämä kääntyy lopulta itseään vastaan. Ketä lopulta kiinnostaa jäsenyys, joka ei vaadi mitään eikä lopulta merkitsekään mitään ei ainakaan muuta kuin kirkollisveron maksamista? Kiertoradallaan kirkko on kulkenut kauimmaiseen mahdolliseen pisteeseen siitä varhaisten kristittyjen tilanteesta, jossa kuuluminen seurakuntaan merkitsi Kristuksen tunnustamista ylösnousseeksi Herraksi ja Jumalaksi ja jossa tuon tien kulkemisesta saattoi joutua maksamaan henkensä hintana. Voisiko kirkon viesti mediassa olla se, että kyllä, kirkossa on tilaa epäilylle eikä kenenkään jäsenen uskoa saa käydä henkilökohtaisesti mittailemaan, mutta että samalla kirkko kutsuu omia jäseniään samoin kuin kaikkia kansoja liittymään varhaisten ylösnousemuksen todistajien tunnustukseen Jeesus Kristus on Herra? Voisiko lisäksi kirkko kaikessa viestinnässään uskaltautua lausumaan vakaumuksenaan: tuo Kristuksen tunnustaminen Jumalaksi ja Vapahtajaksi ei ole jokin triviaali kysymys ei kirkon eikä yksittäisen ihmisen kannalta. Kyseessä on pelastuskysymys. Kyseessä on kirkon perimmäinen tunnustuskysymys, joka määrittää luovuttamattomalla tavalla sitä, mitä olemme: Kristuksen kirkko. Mitä me häviämme, jos uskaltaudumme tämän kaiken esiin tuomiseen levollisesti ja kiihkotta, mutta samalla selkeästi ja kirkon identiteettiä kätkemättä? Ehkä jossakussa syvenee ajatus, että on johdonmukaisempaa olla kuulumatta kirkkoon, jos oma maailmankatsomus on täysin muuta kuin kirkon Kristus-usko. Kaikki eivät kuitenkaan lähtisi. Monen, myös isäni kaltaisten, uskon sitoutuvan yhä syvemmin kohdatessaan kirkon, joka ei kosiskele ja myy itseään halvalla. Timo Tavast Hiippakuntadekaani Kuva: Flickr 12

13 Luterilaisen maailmanliiton miehet: pääsihteeri Martin Junge, presidentti, piispa Munib Younan sekä lähetyksen ja kehityksen osaston johtaja Carlos Bock iloitsevat yhteydestä yli rajojen. Lähetys koolla saman pöydän ääressä Jos maailma luotaisiin tänään, en usko että meillä vielä huomenna olisi nykyistä kansojen, kielten ja kirkkojen moninaisuutta sekä maailmaa ravistelevaa eriarvoisuutta. Tokkopa meillä myöskään olisi luterilaista kansankirkkoa ja sen seitsemää virallista lähetysjärjestöä. Koska luomisesta on kulunut jo jonkin aikaa, toteuttaa kirkkomme lähetystehtäväänsä tässä todellisuudessa omalla paikallaan yhdessä sisarkirkkojen ja lähetysjärjestöjen kanssa. Kirkkomme lähetyksen hahmottamisesta ja hyvin hoitamisesta oli kyse ensimmäistä kertaa järjestetyssä lähetyskumppanuusneuvottelussa Järvenpäässä Neuvotteluun saapui edustus kaikista kirkkomme virallisista lähetysjärjestöistä ja yli kolmesta- kymmenestä kumppanuuskirkosta eri puolilta maailmaa sekä tarkkailijoita ekumeenisilta kumppaneilta. Neuvottelun isäntänä toimi kirkkomme arkkipiispa Kari Mäkisen ja piispa Simo Peuran sekä Kirkon lähetystyön keskuksen johdolla. 13

14 Luterilainen ja ekumeeninen kokoontuminen Koska neuvotteluihin oli päätetty kutsua etupäässä luterilaisia lähetyskumppaneita, rajautui Kirkon Ulkomaanavun tavoin pelkkään kehitysyhteistyöhön keskittyvä kumppanuus neuvottelujen ulkopuolelle. Päätös ei ehkä ollut lähetyksen kokonaisvaltaisuuden kannalta kaikkein perustelluin, mutta sitä tukivat käytännönjärjestelyt. Vaikka tilaisuuden puitteet oli erinomaisesti järjestetty, kävi Kirkon koulutuskeskus jo 130 osallistujan voimin hieman ahtaaksi. Erityisen hyvin tämä näkyi ja tuntui neuvottelun alun ja lopun messuissa, joihin kokoonnuimme yhteen ja joista meidät lähetettiin palvelemaan maailmaa Kristuksen käskyn mukaisesti. Ekumeenisen ja luterilaisen väli on joskus siinäkin mielessä häilyvä, että ekumeeninen vieras saattaa edustaa omaa tunnustustamme. Näin kävi kansainvälisten kirkkoliittojen edustajien kohdalla. Ensimmäistä kertaa kirkkomme historiassa pidimme yhtä aikaa vieraanamme Luterilaisen Maailmanliiton (LML), Euroopan Kirkkojen Konferenssin (EKK) sekä Kirkkojen Maailmanneuvoston (KMN) pääsihteerejä, joista KMN:n pääsihteeri Olav Fykse Tveit on norjalainen luterilainen, LML:n pääsihteeri Martin Junge chileläinen luterilainen ja EKK:n pääsihteeri Guy Liagre belgialainen reformoitu. Pääsihteerien puheenvuorot toivat esiin sen, että luterilainenkin kirkkoperhe näkee monet asiat hieman eri tavoin kontekstista riippuen. Hyvän esimerkin tästä tarjosi suhtautuminen sekularisaatioon, jonka Fykse Tveit nosti esiin mainiten, ettei kyseessä ole pelkästään negatiivinen asia. Tämä sai hämmästyneen vastaanoton etelänkirkoilta ja Venäjältä, joissa sekularisaatio nähtiin pääasiassa kristillisistä arvoista ja elämäntavasta luopumisena. Fykse Tveit puolestaan näki sekularisaation tarjoavan pohjoisille kansankirkoille paremman mahdollisuuden todistukseen valtion otteen heiketessä niistä samalla, kun kirkon itsehallinto kasvoi. Keskustelua tästä aiheesta tarvitaan selvästi vielä paljon niin lähetyskumppanien kuin luterilaisen kommuunionkin kesken. Elävää ekumeniaa Kysymys tunnustuksesta ja lähetysyhteistyöstä on siinäkin mielessä mielenkiintoinen, että tiukasti ottaen sen enempää kaikki neuvotteluun osallistuneet kumppanuuskirkot kuin kirkkomme viralliset lähetysjärjestöt eivät ole yksinomaan luterilaisia. Lähetysjärjestöistä Suomen Pipiliaseura on ekumeeninen toimija, joka kokoaa yhteen kristittyjä monista eri kirkkokunnista ja tunnustuksia. Suuria yhdistyneitä kirkkoja neuvottelussa taas edustivat Pakistanin yhdistynyt kirkko, joka kuuluu anglikaanien, metodistien ja reformoitujen maailman kommuunioon vaan ei LML:n sekä jälkitunnustuksellinen Kiinan Kristillinen Neuvosto, joka edustaa kaikkia Kiinan protestantteja. Käsityksen lähetyksen nykyisistä haasteista saa jo vertailemalla näitä kahta, joista Pakistanin kirkko kamppailee olemassaolostaan kristittyihin vihamielisesti suhtautuvassa ympäristössä, kun taas Kiinan kirkko koettaa tulla toimeen suuren kasvunsa kanssa. Yhteinen tekijä molemmille on sopeutuminen oman kontekstinsa haasteisiin. 14

15 Tulkoon valtakuntasi -neuvottelut kokosi kumppanit yhteen 38 maasta. Pakistanissa tämä merkitsee neuvottelemista paikallisten talebanjohtajien kanssa, että kristityt saavat järjestää pääsiäiskulkueensa. Tällä kertaa tätä toteutuu Talebanin asemiesten vartioinnissa, mikä kirvoittikin LML:n presidentin piispa Munib Younanin nimeämään heidät leikillisesti The Evangelical Lutheran Church of Talebaniksi. Kiinalaiset taas kertoivat kokouksessa kaipaavansa apua erityisesti kirkon työntekijöiden koulutukseen. Avoin evankeliointi sen sijaan on Kiinassa kiellettyä ja sanan tulee vaikuttaa tuossa yhteiskunnassa hapatteen tavoin palvelun ja evankeliumin todeksi elämisen kautta, jota ulkomaalaiset voivat tukea vain välillisesti. Lähetyksen vastavuoroisuus vahvistumassa Luterilaisten sisarkirkkojen kohdalla tilanteet vaihtelevat isojen, vakiintuneiden kirkkojen kysymyksistä pienten kamppailevien kirkkojen todellisuuteen. Esimerkiksi Namibian evankelis-luterilainen kirkko on jo nykyään suhteellisen vanha ja itsenäinen kirkko, jonka kanssa kirkkojen väliset suhteet muodostuvat suoraan ilman välikäsiä samoin kuin LML:n nyt jo ehkä suurimman jäsenkirkon, hyvin nopeasti kasvavan Etiopian Mekane Yesus -kirkon kanssa. Suurten kirkkojen kysymyksiin kuuluu lähetyksen painopisteen muutos pohjoisesta etelään. Etenkin etiopialaisilla on toiveita lähettää lähettejä meidän keskuuteemme, jolloin lähetyksen vastavuoroisuus vahvistuisi. Näiden rinnalla monien pienten kirkkojen kysymykset vaikuttivat hyvin toisenlaisilta. Niissä korostuivat uusien kristillisten yhteisöjen ja ensimmäisen sukupolven kristittyjen kokemukset, joissa keskeistä on muun muassa taloudellisen tuen ja koulutuksen tarve, jotta kirkkojen päivittäinen elämä saataisiin turvattua. Yhteistä kaikille etelän kirkoille on kolonialismin, imperialismin ja epäreilun globalisaation seurauksena syntyneen taloudellisen eriarvoisuuden kanssa kamppaileminen. Etelän kirkot kaipaavat taloudellista tukea mutta eivät almuja. Ne haluavat seistä omilla jaloillaan ja kehittää omaa varainhankintaansa, josta osoituksena esimerkiksi Namibian kirkko on perustanut sijoitusyhtiön, joka on hankkinut osuuden suuresta kalastusaluksesta. Pohjoisen kirkoilta ne kaipaavat puolestapuhumista ja globaalin markkinatalouden epäkohtiin puuttumista. Ite, missa est menkää, teidät on lähetetty! Mika K T Pajunen 15

16 1. Ensinnäkin käsitys kirkkojen yhteisestä lähetystehtävästä vahvistui. Me tarvitsemme toisiamme, emmekä tule toimeen yksinämme. Monissa puheenvuoroissa läpi neuvottelujen toistui pääsihteeri Jungen esiin nostama tansanialaisen piispa Josiah Kibiran ajatus 1970-luvulta siitä, ettei mikään kirkko ole niin köyhä, etteikö se voisi jakaa jotakin toisille, eikä mikään niin rikas, etteikö se voisi oppia jotakin toisilta. Vuorovaikutusta tarvitaan ei vain pohjoisen ja etelän vaan kaikkien kirkkojen kesken. Jokaisella on jotakin annettavaa ja jotakin saatavaa. Pohjoisen yksipuolisen dominoinnin aika on tältäkin osin ohi. 2. Mitä neuvotteluissa sitten saavutettiin? Toiseksi vahvistui näkemys siitä, että lähetys on erityisesti kirkkojen tehtävä, jota ei voida ulkoistaa järjestöjen hoidettavaksi. Kirkot kantavat lähetyksestä pääasiallisen vastuun, jossa lähetysjärjestöt avustavat omalla erityisellä osaamisellaan. Oli silmiä avaavaa huomata koulutuskeskuksen auditoriossa käsien nousevan ylös, kun osallistujilta kysyttiin, ymmärsivätkö he Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja sen lähetysjärjestöjen väliset suhteet ja tehtävänjaon ennen neuvotteluja ja neuvottelujen jälkeen. Moni etelän kirkonjohtaja hahmotti kirkkomme ja järjestöjen suhteen ensi kertaa vasta Järvenpäässä ja toivoi nyt suoraa yhteydenpitoa myös kirkon keskushallinnon ja hiippakuntien kanssa. 3. Pastori Rashid Nazir edusti Pakistanin kirkkoa kumppanuusneuvotteluissa Järvenpäässä. Kolmanneksi vahvistui yhteys eri toimijoiden välillä. Neuvottelujen aikana arvioitiin rehellisesti tehtyä yhteistyötä ja suunniteltiin tulevaa ensimmäistä kertaa yhdessä pöydässä kaikkien toimijoiden kesken. Oma kirkkomme tarjosi agendan ja puitteet tällä neuvottelulle, mutta muutoin kaikki kirkot ja järjestöt tulivat tasavertaisesti yhteen omat erityispiirteensä säilyttäen. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että vaikka samaan messuun mahduimmekin, olemme myös monesta asiasta aidosti edelleen eri mieltä, minkä sai myös tuoda neuvotteluissa kuuluviin. Yhteys säilyy vain yhdessä keskustelemalla ja rukoilemalla. Saavuimme neuvotteluun virallisina isäntinä, kumppanuuskirkkoina sekä lähetystyöhön erikoistuneina palvelujärjestöinä, mutta lähdimme sieltä veljinä ja sisarina. Vaikka maailmaa ei luotukaan tänään, on Kristuksen kirkko silti yksi, eilen, tänään ja huomenna. 16

17 Pekka Heikkilä Mission mies Kansainvälinen työ hiippakunnassa Meidät on kutsuttu palvelemaan sanoin ja teoin, sanoo uusi kansainvälisen työn hiippakuntasihteeri Anssi Nurmi. Ne julistavat Jumalan todellisuutta molemmat omalla paikallaan, välillä yhdessä, toisinaan erikseen, mutta aina kokonaisesti ja tilanteen huomioon ottaen. Anssi Nurmi aloitti uudessa tehtävässä vuoden 2014 alusta. Vastaavat virat perustettiin kaikkien hiippakuntien kapituleihin samalla kun vanhat hiippakuntien lähetyssihteerien tehtävät lakkautettiin. Uusi työ hahmottuu vähitellen kaikessa monimuotoisuudessaan. Työnkuva on laajentunut mutta samalla rajaus on myös selkiytynyt. Näen itseni ensisijaisesti seurakuntien työntekijöiden rohkaisijana ja tukijana. Sen lisäksi työhön kuuluu maahanmuuttaja- ja monikultuurisuustyötä, uskontodialogia, sekä ekumeniaa/yhteiskristillisyyttä. Myös kumppanuuskirkko- ja ystävyysseurakuntatyö on siirretty nykyiseen toimenkuvaan. Erityisesti yhteistyö El Salvadorin sisarkirkon kanssa jatkuu edelleen. Lähetystyö säilyy kuitenkin edelleen keihäänkärkenä. 17

18 Lähetysjärjestöt ja KUA kirkon ulkomaanapu MM maahanmuuttotyö MK monikulttuurisuus UD uskontodialogi EKUM/YK Ekumenia/ yhteiskristillisyys KVD kansainvälinen diakonia YST ystävyysseurakuntatyö KK kumppanuuskirkkotyö SAL El Salvador "Lähetysameeba" kuvaa Anssin työn monimuotoisuutta ja sitä kirkkoa, jonka me kaikki muodostamme. Mission kirkko Anssi Nurmi puhuu innokkaasti mission kirkosta. Se on se yhteinen kirkko, jonka me itse muodostamme. Tässä kirkossa meidät on kutsuttu ennen kaikkea olemaan ja elämään Jumalan tahtoa todeksi. Tausta-ajatuksena on vahvasti se, että Jumala itse toteuttaa missionsa maailmassa, mutta meidän tulee liittyä siihen niin kirkkona, seurakuntina kuin yksittäisinä ihmisinäkin. Se on Kristuskeskeinen kirkko, jossa me osaltamme olemme tuomassa Jumalan valtakuntaa keskellemme jo nyt, vaikkakin se on täydellisyydessään koettavissa vasta Jumalan luona taivaassa. Mission kirkko on kaikkien työmuotojen ytimessä se on aina ulospäin suuntautuva ja samalla vieraanvarainen. Sen ympärille asettuu eri tehtävät. Anssi Nurmi kutsuu muodostumaa lähetysameebaksi. Etsin rajapintoja eri työmuotojen välillä, sitä miten ne koskettavat toisiaan. Jumalanpalveluksemme voisi olla huomattavasti monikulttuurisempi. Anssi haastaa meitä katsomaan tilannetta uusin silmin niin, että monikulttuurisuus voidaan tuoda osaksi seurakunnan arkea. Lähetysameeba kuvaa niin työn laajuutta kuin myös sen muuntuvuutta. Sataa samaan laariin Seurakuntien työalat ovat useimmiten erillään toisistaan. Ne toimivat omilla saroillaan, eivätkä ne keskustele keskenään siinä määrin kuin olisi mahdollista. Nämä kaistat muodostavat ikään kuin erillisiä siiloja, joista viljan tulisi sataa samaan laariin, Jumalan valtakuntaan. Näiden töiden läpileikkauksesta tulisi syntyä Mission kirkko. Kaiken erityisosaamisemmekin keskellä on tärkeää säilyttää yhteinen näky. Monikulttuurisuus voisi näkyä meillä useammalla työalalla. Lähetystyössä sitä löytyy jo valmiiksi, mutta miten saisimme muut työalueet koskettamaan toisiaan? Esimerkiksi jumalanpalveluksissamme voisi eri kulttuurit olla esillä. Voi, kun me näkisimme erilaiset mahdollisuudet ja toisimme nämä rikastuttavat elementit mukaan myös seurakunnan arkeen. On tärkeää, ettemme näe maahanmuuttajiakaan kapeasti. Sitkeästi meissä asuu ajatus, että maahanmuuttaja on yhtä kuin muslimi! Keskuudestamme löytyy monia eri kansallisuuksia, myös niitä, jotka ovat muuttaneet maahan työn perässä. Uskontodialogi ja ekumenia etsivät vielä muotoaan tämän toimen sisällä, mutta näkyä ja suuntaa tähänkin on jo muodostumassa. Lähetysjärjestöt ja Kirkon Ulkomaanapu ovat tämän tehtävän mahdollistajina palkkauksen osalta. 18

19 Mielikuvat lähetystyöstä ovat usein hyvin yksipuolisia, pohtii Anssi Nurmi. Kuka? Anssi Nurmi, 43 Mistä kotoisin? Liedosta. Juuret syvällä varsinaissuomalaisessa savessa. Oppinut uimaan Aurajoessa. Mitä sitten? 1996 valmistui nuorisotyönohjaajaksi Suomen Raamattuopistolta. Seurakuntatyössä Vantaalla ja Naantalissa lähetystyössä Venezuelassa Lähetysseuran työssä Suomessa, viimeisimmäksi kasvatussihteerinä ja hiippakunnan lähetyssihteerinä Kasvatuksen hiippakuntasihteerin sijaisena kapitulissa alk. Kansainvälisen työn hiippakuntasihteeri kapitulissa Perhe? Noora vaimo, tyttäret Anna ja Eevi ja poika Olavi ja Camo-koira Mistä haaveilet? Haaveilen eläväni täyttä elämää mihin sisältynee perhe, ystävät / tuttavat, mökkeily ja Jumalan tahdon etsiminen. Työnsäkin voisi hyvin yrittää hoitaa. Joskus voisi vielä lähteä ainakin tuon vaimon kanssa lähetystyöhön. Toivon matkaavani täällä rukoillen. Royal Enfieldin (moottoripyörä) oston esteenä on vain minä (ja pankkitili). Tämä on hieno mahdollisuus kirkolle nähdä työmme yhteisenä missiona. Kumppanuus ja kohtaaminen mahdollistavat työtämme niin täällä kotimaassa kuin ulkomailla. Kun kohtaamme toisiamme eri järjestöinä, organisaatioina ja ihmisinä, mahdollistuu parempi yhteistyö ja ristiriidat toivottavasti vähenevät. Innostuksen vastaanottajina Anssi Nurmi haastaa seuraamaan mitä Kristuksen maailmanlaajuisessa kirkossa tapahtuu tälläkin hetkellä. Mitä voisimme oppia, mitä tuoda mukaan omaan toimintaamme? Mistä johtuu se, että Euroopan kirkkojen jäsenmäärät vähenevät, mutta useat afrikkalaiset kirkot sen sijaan kasvat huimaa vauhtia? Voimmeko viitata kintaalla karismaattisten kirkkojen kasvulle, vaikka siellä olisikin lieveilmiöitä nähtävissä? Mitä me teemme tälle asialle? Mitä voimme oppia Kristuksen maailmanlaajalta kirkolta sen kasvun ja kivun keskellä? Olemme ulospäin suuntautuva kirkko, joka ottaa vastaan ulkopuolisesta Kristuksen kirkosta. Meidän tulee olla kaksisuuntainen kirkko. Tarvitsemme edelleen liikkeelle lähtijöitä, mutta saamme jo paljon kaikuja takaisin. Olemme oppijan ja vastaanottajan paikalla. Anna-Liisa Hyrsky-Heikkilä 19

20 näin Vapaus Pekka Heikkilä Kesälomaa odottava tuomiokapitulin maallikkojäsen Kesäloma. Mikä ihana sana, mikä upea tila. Jollekin se merkitsee rästitöiden hoitamista, jollekin tiiviisti ohjelmoituja päiviä, kelle mitäkin. Minulle se merkitsee vapautta olla tekemättä mitään. Tiiviin elämänrytmin keskellä saan hetkeksi laittaa aivot narikkaan. Tuntea vapautta tiukkaan aikataulutetuista päivistä ja hetkistä. Uskallusta antaa sielulle, ruumille ja hengelle luvan levähtää olla vaan. Voin pudottautua Isän syliin ja ottaa vastaan Hänen hoitoaan, läsnäoloaan, rakkauttaan. Ja tuntea miten rauha ja lepo hiipii hiljaa joka soluun. Samalla aistit herkistyvät ja valpastuvat kokemaan jotain sellaista mihin olen luotu. Kuikan kaukainen huuto, koivun lehden kohahdus tuulessa, aallon kevyt liplatus, sisiliskon rapina rantakaislikossa, rantasipin siiveniskujen ohikiitävä viuhina, kiiltomadon valon loiste illan laskeutuessa, kuun noustessa taivaalle. Saunan ja uinnin jälkeinen keveys ja herkkyys. Jostain syvältä sisimmästä nousee kiitos, joka täyttää koko olemuksen. Kiitos ja kiitollisuus Isälle kaiken Luojalle.

21 Poimintoja hartauskirjoituksista Koonnut ja omavaltaisesti otsikoinut Lasse Hautala, Sastamalan kappalainen. Yhdessä hyvä Unelmani on tämä: tulen kotiin ja koko perhe kokoontuu keittiöön, saman pöydän ympärille pelaamaan lautapelejä. Teinitkin on kiskottu pois pleikkarin äärestä. Hanna Vuorio, Tule ja Katso 1/ 2014 Muisti valikoi Kohtaamiseen riittää läsnäolo. Harvemmin sitä muistaa, mitä joku on sanonut. Paremminkin ehkä muistaa, kuka on ollut lähellä. Anne Kössi, Salon Seurakuntasanomat Hyödyllinen huvitus Hyvän tekeminen on hauskaa, se on oikein ja se riittää. Lahjaksi olen saanut ja jotakin siitä annan. Tuija Kruus, Satakunnan Kansa Kaikki ei muutu Ennen kirkossa kuulutettu tieto meni puskaradiota pitkin hyvin perille. Ei mene enää. Nuori väki hakee tietonsa netistä ja puskaradiona toimii Facebook. Tiedon vääristyminen matkalla lienee samaa luokkaa kuin ennen. Seppo Sattilainen, Pyhä Risti, Maaliskuu 2014 Otettava vakavissaan Elämässä ei välillä lohtua ole. Kärsimystä ja kipua ei saa ikinä romantisoida eikä vähätellä. Tiinakaisa Honkasalo Salon Seurakuntasanomat 2/2014 Eläväksi elävän mieli On aika jättää kuolleet tunteet, vanhat taakat ja luutuneet käsitykset ja katsoa elämää uusin silmin. Marianne Känä, Ulvilan srk:n nettihartaus huhtikuu 2014 Turha kiire pois Me elämme nyt sitä aikaa, jolloin isien ja lasten tulisi kohdata toisiaan enemmän ovat lapset sitten minkä ikäisiä hyvänsä. Jari Ketola, Kokemäen srk:n kotisivut Oleellinen lyhyesti Juuri Sinä olet tärkeä ja maailman Suurimmalla Rakkaudella rakastettu, toivottu lapsi Jumalan valtakuntaan! Vesa Rasta, Ypäjän srk:n kotisivut Hyvä on nähdä hyvä Tulen aina hyvälle tuulelle, kun jokin asia muistuttaa minua siitä, kuinka maapallo onkin lopulta täynnä ihmisiä, jotka tekevät lähimmäisilleen hyvää ja kamppailevat ihmisoikeuksien puolesta. Risto Herranen, Tyrvään Sanomat Arvovieras Hienoin kirkkovieras on kuitenkin kirkassilmäinen lapsi, jonka mieltä maailman kylmyys ei ole vielä päässyt himmentämään. Matti Huovinen, Vesper Oleellisen varassa Pappisvirkaa hoitaa ihminen, useimmiten sukupuoleltaan nainen tai mies. Silti pappisvirkaa ei kannattele sukupuoli, yhtä vähän sitä kannattelee papin persoona. Niiden sijaan pappeutta kannattelee Jumala ja velvoittava tehtävä: Menkää kaikkeen maailmaan! Risto Leppänen, Turun Sanomat Kuulopuheita Tilaisuudessa olleet kertovat siellä lauletun hengellisiä lauluja, luetun Raamattua, rukoillun ja pidetyn hengellisiä puheita. Vaikuttivat tyytyväisiltä. Tällaistahan kirkossa yleensäkin on. Esko Laine, Liedon srk:n kotisivut Lantin kaksi puolta Voi olla totta toteamus, että kilpailu saa aikaan tehoa ja parempaan pyrkimistä. Mutta ihmisten välisellä kilpailulla on myös huonot puolensa. Ne, jotka eivät menesty kilpailussa, jäävät huomiotta ja toisten jalkoihin. Kari Erkkola, Porin Kirkkosanomat Vähemmän on enemmän Rukous ei ole tuuleen huutamista vaan elävän Jumalan edessä olemista. Katri Helin, Kirkko ja me

22 Sanan selitys Ystävä eesusta puhutellaan virsissä aika usein ystäväksi: lasten ystäväksi, syntisten ystäväksi, armaaksi ystäväksi, ystäväksi vailla vertaa sekä sielun parhaaksi ystäväksi. Ennen viimeistä ateriaa Jeesus pesi oppilaittensa jalat, vaikka sellainen oli ehdottomasti palvelusväen hommaa. Minä annoin teille esimerkin, hän sanoi. Jeesuksen esimerkkiä seuraava kristitty on siis palvelusväkeä. Siitä huolimatta Jeesus vähän myöhemmin sanoi: En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni. Kristinusko on Kristuksen seuraamista. Ei vain hänen esimerkkinsä seuraamista vaan myös hänen seurassaan kulkemista, ystävänä. Kristinusko on ystävyyttä. Kaimani Haavion kirjoittamassa virressä 543, siinä joka alkaa että Valkeus iankaikkinen, pyydetään, että minä voisin olla ystävä ja säteillä Jumalan hyvyyttä kaikille, joita kohtaan. Eikö juuri tämä ole niitä asioita, joista kristityn tunnistaa? Voisiko ystävyys ja ystävällisyys olla sitä, mitä ennen vanhaan kutsuttiin kristilliseksi kilvoitukseksi? Varsinkin maailmassa, joka näyttää myrkyttyvän kaikenlaiseen nettinärkästymiseen, muurien vahvistamiseen ja vänkäämiseen? Jaakko Heinimäki Kirjoittaja on piispan erityisavustaja 22

23 Erkki Kiiski

24 Pienen Tarvasjoen suuri ihme Tarvasjoen seurakunnan seurakuntatyö on saanut Arkkipooki palkinnon. Palkinto jaetaan tunnustuksena merkityksellisestä, ansiokkaasta ja innovatiivisesta työstä kirkon, hiippakunnan tai seurakuntien ja niiden jäsenten hyväksi. 24

25 Kuvat: Martti Santakari Pienen pieni veturi, aamulla kerran; hieroi hyvin savuisia silmiään. Sitten se pihisi ja puhisi ja yski: Tsuku tsuku tsuku tsuku, lähdetään!. Päiväkerholapset marssivat laulun tahdissa hartaushetkeen. Jonoa johtaa lastenohjaaja Maija Mäkitalo ja jonon hännillä seuraa Merja Isotalo. Aino ja Elina kertovat vetävänsä muskaria rennolla otteella. Tavoitteena on, että kaikilla olisi mukavaa. Lapsia naurattaa, kun lauletaan ja leikitään, miten maantiessä on mutkia, ylämäkiä ja hupsista sentään kuoppiakin! Äidit vetävät muskaria Tarvasjoen seurakuntatalolla on alkamassa lasten päiväkerho ja muskari. Talon vintille kapuavat äidit pienempien lastensa kanssa Aino Nurmen ja Elina Markon vetämään muskariin. Vastaamme vuoroviikoin ohjelmasta, Aino kertoo sylissään Olli-vauva, Heikin,3, kurkistellessa äitinsä selän takaa. Täällä käy vaihtelevasti 3-4 äitiä. Monilla on samaan aikaan isompi lapsi päiväkerhossa, sanoo Elina pieni Severi sylissään. Lapsella on asiaa Lastenohjaaja Maija Mäkitalo ja kerhomamma Merja Isotalo hääräävät alakerrassa kahdeksan päiväkerholaisen kanssa. Vapaaehtoisista kerhomammoista on paljon apua, Maija kiittelee. Merja jäi viisi vuotta sitten eläkkeelle ja ilmoittautui heti vapaaehtoiseksi. Lapset ovat niin ihania! Minulla on laaja syli ja lämmin sydän, vaikka en osaakaan laulaa. Hän toimii yhtenä vapaaehtoisena seurakunnan perhekerhossakin, jossa he valmistavat ruuan kerran kuukaudessa. Ruokailuun osallistuu myös pitkäaikaistyöttömien kuntouttavan työtoiminnan kerho. Virkistyn näissä hommissa, Merja kertoo hymyillen. Meillä on hyvä seurakunta ja ihana kirkkoherra ja työntekijät. He ovat aina innokkaita kaikkeen toimintaan. Sitten Merjan on keskityttävä kuuntelemaan, kun yksi lapsista haluaa kertoa hänelle, miten hän oli kerran nähnyt kissan juoksevan metsään! 25

26 Yhdessä tekeminen yhdistää Itse leivottua ehtoollisleipää kokeiltiin Tarvasjoen seurakunnassa maataloustuottajien kirkkopyhässä noin 20 vuotta sitten. Ideasta vastasi silloisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Maija Vainio. Käytäntöä jatkettiin satunnaisesti, kunnes neljä vuotta sitten itse leivottua ehtoollisleipää alettiin käyttää kerran kuukaudessa. Merja Isotalo kehitti parannellun version kirkkokäsikirjan ehtoollisleipäreseptistä ja Hanna Isotalo ryhtyi organisoimaan ehtoollisleipien leivontaa. Outi-pappi antaa päivämäärät, milloin leipää tarvitaan ja minä otan yhteyttä leipojiin. Tärkeänä olen kokenut kiitoksen sanomisen leipojille, Hanna kertoo. Innostuneita leipojia on ilmoittautunut koko ajan lisää. Sunnuntaiaamuna leipoja leipoo 2 3 teeleipää. Leivistä pyritään tekemään aina samanlaisia, ettei syntyisi vertailua. Leipoja vie leivät sunnuntaina klo 9.40 kirkkoon ja toimii sitten palveluvuorossa. Hanna on kokenut, että ehtoollisleivän leipominen yhdistää ihmisiä ja lisää yhteenkuuluvuutta koko seurakuntaan. On siunattua osallisuutta, kun saa olla mukana." Se on siunattua osallisuutta, kun saa olla mukana. Hän on myös ollut ideoimassa ja järjestelemässä Hyvinvointikeskuksen asukkaiden, vanhusten ja vammaisten kirkossa käyntejä. Seurakunnan vapaaehtoistyö saa Hannalta kiitosta, koska vapaaehtoisiin luotetaan ja heille annetaan vastuuta. Outi-pappi on sanonut olevansa iloinen siitä, että työntekijöiden ei tarvitse junailla kaikkea. On hienoa, että ihmiset voivat olla mukana omine lahjoinensa. Minä saan organisoida, kahvin kaatajana en voisikaan toimia, koska käteni tärisevät. 26

27 Kerran kuukaudessa käytetään messussa itse leivottua ehtoollisleipää. Toiminnassa ovat mukana muun muassa Merja Isotalo (oik.) ja Hanna Isotalo. Alkuseurakunnasta lähtien seurakunta on ollut kaikkien toimijoidensa yhteisö, Hanna sanoo. Jumalanpalveluselämä on tärkeintä Kirkkoherra Outi Niiniaho muistelee noin seitsemän vuoden takaisia vaikeita aikoja, kun seurakunta oli talousongelmiensa vuoksi kirkkohallituksen mustalla listalla. Talouden realiteettien kirkastuessa oltiin silloin lujilla. Nyt seurakunnan talous on tasapainossa. Jouduimme miettimään, mikä on tärkeintä? Mistä emme luovu? Luottamushenkilöiden ja työntekijöiden neuvotteluissa tulimme siihen tulokseen, että seurakunnan jumalanpalvelus on tärkein. Siitä lähti liikkeelle uudenlainen toimintakulttuuri. Jumalanpalveluselämä ja evankeliumi ovat Tarvasjoella ydintä ja niihin halutaan satsata. Kaikki viikon toiminnat tähtäävät nyt jumalanpalvelukseen. Pitkin viikkoa on tärkeää muistuttaa ihmisiä sunnuntain messusta, että nähdään siellä! Sunnuntaisiin messuihin on kutsuttu erilaisia toimijatahoja ja palveluvuorolaisia. Messussa käy keskimäärin noin 70 henkeä, se on koko valtakunnan tilastoissa huippuluokkaa. Rippikoululaisillakin on omat palveluvuoronsa. Heidän tehtävänä on muun muassa kiivetä kellotapuliin suntion kanssa soittamaan kirkonkelloja. Tarvasjoella köyhyys on herättänyt luovuuden, kekseliäisyyden ja avoimuuden. Seurakunnassa tehdään monipuolista työtä kolmen kokopäivätoimisen työntekijän ja vapaaehtoisten voimin. Seurakuntalaiset ja työntekijät ovat tasaveroisia yhteistyökumppaneita. Seurakunta ei lakkaa olemasta Köyhyys on opettanut ajattelemaan uudella tavalla. Huomasimme, että ihmisille joille uskonasiat ovat tärkeitä, on myös seurakunta rakas. Sen lisäksi, että seurakuntalainen tulee kuuntelemaan, hän voi myös antaa itsestään jotain, Outi kertoo. Työntekijäkeskeisyydestä ja työalarajoista on opeteltu laaja-alaiseen työotteeseen ja yhteistyön tekemiseen. Seurakuntalainen ei ole enää objekti vaan subjekti. Työntekijät ovat seurakuntalaisten kannustajia. Jokainen on joutunut muutoksen eteen. On pitänyt asettua taka-alalle ja antaa seurakuntalaisille oikeus toimia omassa seurakunnassaan. Ihan turha on pelätä opillisia riitoja, kyllä seurakuntalaiset ovat rippikoulunsa käyneet. Olemme nähneet, että vaikka taloudelliset resurssit kaatuvat, seurakunta ei lakkaa olemasta. Melkein mitä vaan voi toteuttaa ilman rahaakin. Yö kirkossa -ripari syntyi, kun huomattiin, että rahat eivät riitä leirikeskuksen vuokraamiseen. Nyt myös mummot ja papat haluavat omansa! Valmistelemme lauantaina sunnuntain messun. Rippikoululaiset vastaavat musiikista, esirukouksesta, saarnasta mahdollisimman paljon, leipovat ehtoollisleivän ja kirkkokaffeleivonnaiset, Outi kertoo. Uskon ydin on kirkastunut! Olemme saaneet kokea, millaista kristittyjen yhteys on, Outi toteaa. Olemme työtovereita Diakoniatyöntekijä Taru Sahlan toimenkuvaan kuuluu myös 25% nuorisotyötä. Toiminta ei ole kiinni siitä, miten minä jaksan innostaa ihmisiä. Täällä tehdään kaikkea yhdessä. Koen heidän kanssaan työtoveruutta. Välillä voi olla pientä säätöä ja ollaan eri mieltä, mutta sitten taas sovitaan. Tämä on luontevaa työtoveruutta! Joulutervehdys yli 80-vuotta täyttäneille koetaan seurakunnassa tärkeänä asiana. Kinkeripiireistä valitut henkilöt käyvät joulupaketin kanssa vanhuksia tervehtimässä. Paketin sisältökin syntyy vapaaehtoisten voimin. Yhteisvastuukeräyksestä saatava seurakunnan oma osuus käytetään tänä vuonna Hyvinvointikeskukseen sijoitettaviin saattohoidon tarvikepaketteihin. Ne syntyvät kahden opiskelijan opinnäytetyönä. Nuorisotyössä Tarulla on apuna 10 isosta, jotka toimivat nuortenilloissa, retkillä ja myös varhaisnuorten tapahtumissa. 27

28 Hoidettu hautausmaa on paikkakunnan käyntikortti, tietävät Äijät eli Arto Kankare (oik.), Kari Rekikoski ja Jouni Rastas. Mukavassa porukassa juttu lentää Eläkkeellä oleva seurakuntamestari Leena Tamminen, joka tuuraa seurakuntamestari Riitta Aaltosta, esittelee äijät Arto Kankareen, Kari Rekikosken ja Jouni Rastaan. Äijät on Outi-papin antama nimitys, Kari virnistää ja kertoo heidän tekevän kaikenlaisia siivoushommia pääasiassa hautausmaalla. Seurakuntamestari kilauttaa ja antaa käskyn, kun meitä tarvitaan, Jouni selvittää. Tänä keväänä äijät kunnostavat seurakuntatalon pihasaunaan kesäkahvilan. Miehet ihailevat Tarvasjoen rannassa olevaa rakennusta jämäkäksi. Pusikkoa pitää raivata vähän ympäriltä, Leena suunnittelee. Kyllä tästä kahvila tulee. Puutavarakin saadaan lahjoituksena, Jouni toteaa. Rahojen loppuminen ei ole uhka vaan mahdollisuus." 28

29 Tarvasjoen seurakunnan työntekijöillä on alkamassa työntekijäkokous. Oikealta Taru Sahla, Kirsi Mielonen, Minna Mäkinen, Outi Niiniaho ja Hanna Nieminen. Riimaahan meiltä pakkaa tulemaan, Arto vinkkaa. Tää on ollut meidän Outi-pappimme pitkäaikainen haave, Leena lisää. Kävellessämme kirkon pihaan miehet kertovat, miten kirkonmäen kiviaita saatiin kuntoon, kun kyseltiin kyliltä vanhojen navettojen kiviä. Seurakunta säästi ainakin euroa ja kiviä saatiin enemmän kuin osattiin odottaa. Hoidettu hautausmaa on paikkakunnan käyntikortti, Kari toteaa. Meillä on mukava porukka ja juttu lentää. Tapaamme aina välillä kysyä Piimäsiltä, että eikö ookin hyvä näin, Jouni virnuilee ja vinkkaa kirkkoon päin. Naurun seasta joku selittää, että Antti ja Mikael Piimänen rakensivat Tarvasjoen kirkon yli 235 vuotta sitten. Enemmän kuin rahaa, tarvitaan aikaa Rahojen loppuminen ei ole Outin kokemuksen mukaan uhka, vaan mahdollisuus. Seurakuntalaisilta on ollut tärkeää kuulla, millaisia unelmia heillä on Tarvasjoen seurakunnasta. Monet unelmat ja toiveet ovat käyneet toteen, kun ne on sanottu ääneen. Unelmista keskustellaan myös työntekijöiden ja luottamushenkilöiden yhteistyöpäivässä. Jokainen saa sanoa ääneen omat ajatuksensa. Arkipäiväinen asia, mutta tuntuu hyvältä, kun tulee kuulluksi ja nähdyksi. Tähän ei tarvita rahaa, vaan aikaa, Outi toteaa. Johanna Sointula 29

30 Tarjoilee Hannes Tiira 1. Mikä ja missä on Pyhän Henrikin saarnahuone? 2. Hiippakuntamme alueelta löytyvät myös nykyisen tuomiokirkon edeltäjän perustukset. Missä ne ovat? 3. Turun keskiaikaiseen tuomiokapituliin kuuluivat prelaatteina tuomiorovasti, arkkiteini, dekaani ja...? 4. Mihin eläimeen Jeesus vertasi Herodes Antipasta? 5. Mitä sukua vaikeasti raajavammainen Mefiboset oli kuningas Saulille? 6. Mikä vaivasi Pietarin anoppia? 7. Suurenko osan suomalaisista rippikoulu tavoittaa nyt? 8. Missä suuressa kaupungissamme sen suosio jopa kasvoi viime vuonna? 9. Jatka tästä: Ken tahtoo käydä Herran askelissa Minkä seurakunnan kirkkoherroja ovat olleet mm. Gabriel Fortelius, Mikael Lebell ja Heikki Huhtala? 11. Missä kaupungissa Paavali piti ensimmäisen saarnansa Euroopan maaperällä? 12. Mikä kirkko ehti valmistuttuaan v olla kymmenen vuotta maailman korkein rakennus? 13. Mikä on Victor Hugon mukaan Quasimodon a) työpaikka b) ammatti? Apuvihje kysymykseen 2. Sanapähkinät: A. Etuliitteenä arkki, nimenä...? (4 + 7 kirjainta) B. Väliaikainen pappi ei ota riskejä. (9 kirjainta) Vastaukset sivulla