LEHTI. f u k s i - 1 /

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LEHTI. f u k s i - 1 / 2 0 0 5"

Transkriptio

1 LEHTI f u k s i - 1 /

2 P Ä Ä K I R J O I T U S Elämme muutoksen aikoja Kesä on fiilistelyn aikaa. Koska lämmin ilma tekee minut spontaaniksi, aion fiilistellä vähän. Silloin kun minä olin nuori, kesät olivat lämpimämpiä ja talvet kylmempiä. Silti koko vuoden pärjäsi samoilla vaatteilla. Ruoassa oli enemmän makua ja juoma oli kosteampaa. Koiranpennut olivat suloisempia, naiset ystävällisempiä ja Berliinin muuri pystyssä. Internetissä ei ollut vielä tuolloin aikuisviihdettä eikä kukaan ollut kuullutkaan huomiotaloudesta. Dingo oli listaykkösenä, intiaaneja ei ollut vielä tungettu reservaatteihin ja feodalismi oli kova sana. Jos en nyt ihan väärin muista, ei dinosauruksiakaan oltu vielä tuolloin metsästetty sukupuuttoon. Ei minun nuoruuteni kuitenkaan täydellinen ollut; silloin ei esimerkiksi näytetty öisin televisiossa kuvaa piirretystä päästä hokemassa "toimitusjohtaja". Kuitenkin moisesta pikkuseikasta valittaminen tuntuu yhtä absurdilta ja tekopyhältä kuin syöpäsairaan valitus tylsänvärisestä hengityskoneesta. Me elämme muutoksen aikoja. Asioista, joita me ennen pidimme tärkeinä, on tulossa postmoderneja reliktejä. Kissoista halutaan tehdä koiria ja ihmisistä instituutioita. Brändejä. Kuminauhoja, jotka venyvät päämäärättömästi boing-boing. Boing-boing-boing. Olen myös keskustellut asiasta Pekka Saurin kanssa öisin radiossa. Hän on sitä mieltä, että "joo-o, nii-in". Sinäkin voit osaltasi vaikuttaa ilmapiirin kehitykseen näinä hävityksen ja muutoksen aikoina. Sinun on pakko. Ne jotka ei tottele, uhrataan lohikäärmeelle. Kuten Qlÿg'ron totesi ilmestyessään minulle näyssä tyhjässä junavaunussa, Ngarwangörin aika on lähellä. Taivas lyö tulta! Pusipusi! Kiitos ja anteeksi. Tervetuloa YKIin. Pahoittelen, että lehden sivunumerot katosivat johonkin taittovaiheessa. Joonas Saukkonen kirjoittaja vastustaa pääkirjoituksia.

3 T ä s s ä n u m e r o s s a 2 Pääkirjoitus Joonas Saukkonen pureutuu pääkirjoituksessaan kiperään ongelmaan: mitä tehdä, kun pitäisi kirjoittaa pääkirjoitus eikä ole oikeasti mitään sanottavaa? 3 Tämä Sivu Lyhykäinen katsaus lehden sisältöön. 4 Osastonjohtajan terveiset Ympäristötekniikan osaston osastonjohtaja Helge Lemmetyinen sanoo pari sanaa. 5 Topin palsta Ympäristöteekkarikillan PJ sanoo pari sanaa. 6 Hallitus esittäytyy Ympäristöteekkarikillan hallitus sanoo pari sanaa. 10 Tutorit esittäytyvät Ympäristötekniikan tutorit sanovat pari sanaa. 13 Topi ja Taina esittäytyvät Ympäristöteekkarikillan Fuksivastaava ja fuksitoimari sanovat pari sanaa. 14 Maria esittäytyy Ympäristötekniikan osaston opintoneuvoja sanoo pari sanaa TEK esittäytyy Tekniikan akateemisten liitto sanoo pari sanaa. LEHTI on Tampereen Ympäristöteekkarikillan oma julkaisu, joka ilmestyy muutaman kerran vuodessa. Varo halpoja kopioita (mm. tai vaahteranlehti). Postia saa lähettää

4 O s a s t o n j o h t a j a n t e r v e h d y s Tervetuloa TTY:hyn ympäristö- ja biotekniikan opiskelijat! Onnitteluni - sinut on valittu opiskelemaan ympäristö- tai biotekniikkaa Tampereen teknilliseen yliopistoon. Olet valinnut alan, jolla voit vaikuttaa tulevaisuuteen. TTY:n ympäristö- ja energiatekniikan koulutusohjelman opetus perustuu vahvaan luonnontieteelliseen peruskoulutukseen, joka kytketään kiinteästi soveltaviin tekniikoihin. Perusopinnoissa koulutusohjelmallamme on jo pitkään ollut yliopistomme laaja-alaisin luonnontieteiden opetus. Biotekniikan koulutusohjelmassa luonnontieteellinen perusta vahvistuu entisestään monipuolisella biotieteiden opiskelulla. Ympäristö- ja energiatekniikan koulutusohjelman vuotuinen sisäänotto on vakiintunut 45 opiskelijaksi. Valmistuneiden diplomi-insinöörin määrän keskiarvo on noussut 40:ksi. Tämän vuoden kesäkuussa valmistuneita oli jo 31. Viidennes opiskelijoistamme valmistuu kiitettävillä arvosanoilla. Nämä ovat hyviä tuloksia merkittävästi keskitason yläpuolella - ja ovat vahvoja indikaattoreja opiskelijoittemme ja opettajiemme motivaatiosta sekä tehdyn työn laadusta. Biotekniikan koulutusohjelma aloittaa toisen toimintavuotensa 25 uudella opiskelijalla. Kilpailu opiskeluoikeudesta oli kovempaa kuin koskaan yliopistossamme. Opettajiemme ja opiskelijoittemme systemaattisen työn tuloksena osastomme kaksi koulutusohjelmaa ovat koulutuksen laadun kärkijoukossa ja saavat arvostusta laajemminkin maassamme. Meiltä valmistuu TTY:n korkeatasoisimmat ja nuorimmat diplomi-insinöörit edustaen tasaisesti molempia sukupuolia. Edessä oleva lukuvuosi on muutosten vuosi. Uudet opiskelijat alkavat toteuttaa kaksiportaista tutkintoa, jossa ensin suoritetaan tekniikan kandidaatin tutkinto ja sen jatkona valmistutaan diplomi-insinööriksi. Koulutusohjelmissamme on tähän kuitenkin valmistauduttu ja muutos toteutunee ongelmitta. Joustavuutta sen sijaan vaaditaan koko yliopistoväeltä, kun TTY:ssä samanaikaisesti siirrytään viiteen vuotuiseen opetusjaksoon, mikä muuttaa perusteellisesti yliopistoyhteisössä noudatettuun käytännön. Yliopisto ei ole vain opiskelua varten - elämässä tulee olla myös muuta. Opiskeluaika on parhain ja yksi tärkeimmistä elämänjaksoista. Silloin luodaan pohja ammatilliselle uralle sekä tulevaisuudelle. Opiskeluaika on samalla myös ihmissuhteiden ja kestävien ystävyyksien solmimisaikaa. Aktiivinen toiminta erilaisissa opiskelijajärjestöissä, killassa, harrastejärjestöissä sekä ylioppilaskunnassa sekä osallistuminen näiden järjestämiin tilaisuuksiin synnyttää elinikäisiä ihmissuhteita, joiden arvon tulevaisuus tulee osoittamaan. Me opettajat näemme miellämme ympin ja bion opiskelijat aktiivisina niin opiskelun kuin muun harrastetoiminnan piirissä. Tervetuloa Tampereen teknilliseen yliopistoon! Helge Lemmetyinen Ympäristötekniikan osaston osastonjohtaja

5 PeeJiiltä Moron kaikki tulevat fuksit! Koko ympäristöteekkarikillan puolesta haluan toivottaa teidät tervetulleiksi kiltaamme. Killan hallituksen (http://www.students.tut.fi/ ~yki/arkisto/laystake05.jpg.) tehtävänä on huolehtia killan jäsenten eduista. Hallitus puuhastelee arkipäiväisten asioiden kuten Aku Ankan, kahvin ja kopiokoneiden parissa sekä järjestää tapahtumia sekä yksin että muiden kiltojen kanssa. Välillä olemme talkoohommissa toteuttamassa yliopiston isompia tapahtumia. Ympäristöteekkarikilta on pieni, kokoonsa nähden aktiivinen kilta. Järkkäämme vuoden aikana runsaasti ohjelmaa niin fukseille kuin vanhemmille opiskelijoillekin, mukaanlukien koko yliopistolle tarkoitetut Porobleet sekä Ei tipu bileet. Keväällä juhlitaan killan 13- vuotissitseillä. Osallistuminen tapahtumiin laidasta laitaan niin killassa kuin muuallakin yliopistolla on hyvää vastapainoa opiskelulle ja tilaisuus tutustua uusiin, mielenkiintoisiin ihmisiin. Osallistukaa siis rohkeasti killan toimintaan, sillä opiskelijaelämä ei tarkoita pelkkää opiskelua... Nähdään syksyllä, Topi Karilainen, PJ 2005 Ympäristöteekkarikillan kotisivut löytyvät osoitteesta YKIn tytöt esittelevät yhden mahdollisen tavan virkistäytyä opintojen lomassa.

6 H a l l i t u s t e r v e h t i i L e h d e n l u k i j o i t a Ympäristöteekkarikillan hallitukseen on valikoitunut harvinaisen kauniita ihmisiä. Ja toimareiksikin. Kysyimme hallitukselta: 1. Ei paras, muttei mielestäsi huonoinkaan kurssi? 2. Prisma vai diili? 3. Explain the reasons for abandoning the Bohr theory of the atom. Hei, olen Veera Mustajoki (alarivi, 1. vasemmalta). Toimin hallituksessa sihteerinä, eli kirjoitan pöytäkirjoja. Opiskelen täällä toista vuotta, ja ympäristöpuolelle olen suuntautumassa, jos nyt pöytäkirjojen kirjoittamiselta mitään ehdin opiskella. Vapaaaikana tykkään tanssia, hoitaa kahta kissaani ja kirjoittaa pöytäkirjoja. Pidän kauhuelokuvista, perjantaipizzoista ja pöytäkirjojen kirjoittamisesta. 1. AUTS (no ei oikeesti, mutta toi lyhenne on niin hauska) 2. Diili 3. En tiedä, mutta kantsii kysyä Eira Laitiselta. Moro! Nimeni on Elina Yli-Rantala (alarivi, 2. vasemmalta) ja toimenkuvani kaulimen kanssa heiluminen eli emännän hommia yritän hoitaa parhaan kykyni mukaan. Opiskelen TTY:llä toista vuotta ja pääaineeni on ilmeisesti kemia. 1. Energiatekniikan perusteet. Aika mauton ja hajuton kurssi. Paitsi ne laskut on kyllä pahuutta. 2. Prisma tietenkin. Diilissä puhuu vain raha ja siinä ollaan ilkeitä ihmisille. 3. The Bohr theory of the atom was too bohring. Moi, olen Topi (alarivi, keskellä), 22-vuotias Ympäristöteekkarikillan puheenjohtaja Sysmästä. Harrastuksiini kuuluu ja soitan lisäksi kitaraa Duck Huntissa. Luonteeltani olen mukava ja vaikeasti lähestyttävä. Ehkä parhaita tuntomerkkejäni ovat vihreät silmät

7 ja hyvä puhelinääni. Tule kiltahuoneelle, tunnista ja hämmästy! 1. Mikrobiologia I 2. Prisma, koska siinä on käsikirjoitus 3. Koska on kiva sanoa "kvantittunut" Tervehdys! Olen Teppo Siirilä (alarivi, 2. oikealta) 3 vuoden YKIläinen Suomen Mustasaaresta. Kolmantena hallitusvuotenani olen päätynyt opintovastaavan pestiin tarkoituksenani muuttaa homman imagoa seksikkäämpään suuntaan. Opintovastaavan hommissa ei juoksevia asioita niin paljon ole, joten on aikaa miettiä toimintaa vähän laajemmassa mittakaavassa, kuin vain omalta alueeltaan. 1. Operaatiotutkimus, juuri meneillään oleva ihanan käytönnönläheinen matikankurssi, mutta matematiikkaa se on silti. :) 2. Prisma tietysti! Lisäks diggaan tietty nää Atlas, A-talk, A-plus ja A-Team. Diiliä en oo jaksanut katsoa. Jari Sarasvuo, hohhoijaa No toi Bohrin malli ei kuvaa järin tarkasti noita atomeja, kun siinä muistaakseni oletetaan elektronit hiukkasiksi, kun niillä on kuitenkin myös aaltoluonne. Bohrin malli on kuitenkin sen verran helppo (eli käyttökelpoinen) että sitä voidaan käyttää aproksimoinnissa. Moro, nimi on Erno (alarivi, 1. oikealta) ja toimenkuva hallituksessa tiedotusvastaava. Kotoisin olen Jyväskylästä ja ikää on kertynyt lähes 22 vuotta. Opiskelujen suhteen on menossa toinen vuosi. Harrastan. 1. Automaatio- ja säätötekniikka 2. Tapsantori 3. It was just too simple...and stuff Huum.taj. 20 v (II vsk) tekn. yo. ets. seur. tos.tark. Yst. vast. lehd. toim. nimim. "VPJ". 1. Laaja kemia 2. En muista siitä mitään, mutta OINFOssa näkyy suoritus. 2. Prisma. Sieltä saa bonusta. 3. Bohr oli väärässä. (kaverin nimi oli siis Juha Suvanto ja hän on ylärivissä 1. vasemmalta. toim.huom.) Oon Ossi (ylärivi, 2. vasemmalta), fuksivastaava, ja myös tutor. Käyn koulua ja löhöän killassa aktiivisesti. Mie oon kolmatta vuotta täällä ja innokas. Tykkään sulkapallosta ja hyvästä ruoasta, lenkistä. 1. Ympäristönsuojelutekniikan perusteet 2. Prismasta saa ruokaa 3. No eihän se ihan täysillä pelitä Kalja maistuu joskus mut uidessa vesi... Morjens! Olen Tomi Miikkulainen (ylärivi, keskellä), tänä vuonna 22 ikävuoteen ajautuva hullu pentu. Ykin hallituksessa täytän excursiovastaavan, en ehkä piripintaan, mutta toivottavasti tarpeeksi. Pirkanmaalle olen taivaltanut Keski- Suomesta, tarkemmin sanottuna Muuramesta. Harrastuksiini kuuluu luonnossa liikkuminen (Hervanta on ihana!), ja (luonto)valokuvaus. Tipuja olen bongannut melko lailla pienestä pitäen, köh... Kalja maistuu, mutta sen mainitseminen harrastuksena voi herättää kyseenalaista huomiota, joten listataan se kiinnostuksen kohteeksi. 1. Peruskemia. Ei tarpeeksi asiaa että voi sanoa kurssiksi. Hyvät päikkärit. 2. Prisma. Mä pelkään Jari Sarasvuota. 3. Kanada. Eetu (ylärivi, 2. oikealta), isäntä, vapaata luonnehdintaa. 1. Ruotsi (yleensä) 2. Prismasta saa halvempaa kaljaa ja poonusta. 3. It was too bohring. Moi! Olen Mirka (ylärivi, 1. oikealta) ja toimin rahastonhoitajana. Hommanani on pitää huolta, että killan järjestämään kaikkeen kivaan puuhasteluun löytyy myös rahaa : ) Sekä pitää tuloista ja menoista jonkin näköistä kirjanpitoa yllä. Rahastonhoitajan nakki tuntui kaikista omimmalta hommalta, mikä ehkä parhaiten kertoo lievästi kieroutuneesta luonteestani Numerojen lisäksi elämääni kuuluvat tennis, leffat ja paheena Mars-patukat, joilla pystyy hengissä kokonaisen koulupäivän. Testattu monesti. 1. Ympäristönsuojelutekniikka 2. Diili (jenkkiversio)

8 3. Kai siinä jotain vikaa oli, kun se hylättiin Käykää Atomifysiikka jos oikeesti kiinnostaa :) Tällä sivulla T O I M A R I T fuksit;)...olen toista vuotta opiskelemassa ja maaliskuussa täytän 21 v. Olen Tampereelta kotoisin ja kämppä on haussa Hervannasta. Fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista pitää huolen Astanga jooga. Aikaa kuluu myös kaikenkarvaisissa riennoissa TiTepk...tuskan hikeä ja hirveetä vääntöö. 2. Ehdottomasti Prisma!...raha haisee. 3. Ööööööh... Olen Joonas "Päätoimittaja" Saukkonen ja päätoimitan kiltajulkaisuja kahdessa eri killassa - YKIssä Lehteä ja TiTessä Nibbleä. Toisinaan se on masentavaa ja minua itkettää. Tyttöystäväni mielestä se on söpöä jos itken. Yleensä jos tytöt sanovat minua söpöksi, menen sanattomaksi ja punastun. Se johtuu varmaankin siitä, että olen ujo. 1. Informaatioteoria vaikutti mielenkiintoiselta. Luovutin kolmannen luennon jälkeen, koska en ollut päässyt selville puhuiko luennoitsija ranskaa vai englantia. 2. Kruuna vai klaava? Totuus vai tehtävä? Meille vai teille? 3. Atoms can be really nasty. You don't wanna piss them off. Helöy! Olen Emmi se_emmi Snellman. Strategiset vuodet: 23/3/5. Sisältää iän, opiskeluajan TTY:llä ja menneen kokonaisopiskeluajan satumaisessa järjestyksessä. Syy siihen että olen nyt toimari nimeltä Yleiskäpy on se, että muut vaihtoehdot olivat Vanhakäpy ja Vanha Piika. Toimenkuvani on avustaa kaikenlaisissa asioissa, ja huomauttaa kaikesta mikä tehtiin ennen toisin Harrastukseni ynnä muut löpinät voitte lukea viime vuotisesta Lehdestä. Ainut muutos on yksiö. 1. Teollisuuden prosessit. 2. Prisma, Diiliä en ole seurannut (mutta juhanahelmenkalastaja-nimeni on Jussi Sintinsotkija). 3. Bohr theory joo oon varmaan joskus kuullut tai jotain. Mottoni: Kyllä vähän tyhmä saa olla kunhan ei samalla ole energinen. Hyvää kevättä kaikille! Heipä hei! Nimeni on Taina Tervahauta ja olen Ykin Fuksitoimari. Toimin myös tämän lukuvuoden tutorina ja intohimona on

9 K I R J O I T A L E H T E E N Nimi: Niina Maarit Apajainen Yhteystiedot: p Koulu: Toista vuotta YKI:ssä Status: Prujutoimari Toimenkuva: Vastaan prujumyyntiin liittyvistä käytännön asioista ja muistakin tarvittaessa. Rakastan: Ruokaa ja ruoanlaittoa Vihaan: Itsekkyyttä Nautin: Liikunnasta ja musiikista En nauti: rap- musiikista ja muusta melusta 1. Ohjelmointi І 2. Prisma 3. There are not enough words to explain Mitä haluaisit kertoa? Onko sinulle sattunut jotain hauskaa? Onko sinulle sattunut jotain ikävää? Haluatko ostaa vokaalin? Jättää deitti-ilmoituksen? Levittää juoruja? Haluatko miljonääriksi? Leffatähdeksi? Latva-artisokaksi? LEHTI on ykiläisten oma lehti, äänitorvi ja vaikutuskanava. LEHTI jakaa jäsenistön ilot ja surut. Seuraava LEHTI kolahtaa post eipäs, vaan saapuu kiltahuoneelle luettavaksi syksyllä. Jos sinulla on juttu tarjolla siihen, otamme sen mielihyvin vastaan. Toimi ennen kuin joku toinen ehtii toimia ensin! Moi! Nimeni on Sara, olen fuksi ja liikuntatoimari. Järjestän mielelläni kaikenlaisia uusia liikuntatapahtumia ja osallistun muutenkin killan toimintaan. Pidän musiikista, liikunnasta, reissaamisesta ja kavereista. On kivaa kun on kavereita. 1. Inssifysiika 1 2. Vesipisara on prisma 3. Käytiinköhän tätä laaja kemia ykkösessä vai kakkosessa. Kumpikaan ei kyllä mitenkään loistavasti oo menny. Älä anna TiTe-nörttien vallata LEHTEÄ kirjoita juttu jo tänään! Lähetä juttusi osoitteella - ja LEHTI kiittää. Hallituksen yhteystiedot löydät YKI:n sivuilta osoitteesta

10 t u t o r i t e s i t t ä y t y v ä t Kirsi & Heidi Heipsan! Olemme kaksi viime vuoden fuksityttöä, Heidi (vm -84) ja Kirsi (vm -81). Heidi on kotoisin Eurajoelta, Rauman ja Porin välimaastosta ja löytänyt tiensä Hervannan Opiskelijankadulle Ranskan kautta. Kirsi on kotoisin Puolangalta Kainuun vaarojen keskeltä ja päätynyt Oulun yliopiston ja Tampereen yliopiston kautta TTY:lle. Vapaa-aikaamme kuuluu erinäisten opiskelijarientojen lisäksi harrastelijaurheilu, kuten kuntonyrkkeily, lenkkeily ja sulkapalloilu (ja muu palloilu). Opiskelemme upouudessa biotekniikan opintosuunnassa ja kohdistamme tutorkykymme erityisesti teihin biotekniikan uudet fuksit. Odotamme jo malttamattomina, että saamme tutustuttaa teidät opiskelun ja opiskelijaelämän kiehtovaan maailmaan. Siispä tervetuloa syksyllä Hervantaan! Kirsi Kemppainen p Heidi Lahti p Outi & Varpu Tervehdys! Tervetuloa Hervantaan uudet fuksit! Olemme Outi ja Varpu, vuosimallia 84 ja 85. Aloitimme enemmän tai vähemmän ahkeran opiskelun viime syksynä, jolloin muutimme Valkeakoskelta ja Vaasasta tänne Hervannan metsiin. Harrastuksiimme kuuluu teekkarijumppa ja tavallinen jumppa, opiskelu sekä tulevana syksynä teidän uusien ykiläisten tutorointi. Varpu Odotamme innolla, että pääsemme tutustumaan teidät sekä opiskeluun että opiskelijaelämään. Outi Älkää epäröikö ottaa yhteyttä, jos tulee jotain kysyttävää.

11 t u t o r i t e s i t t ä y t y v ä t Sara & Henna Moro! Olemme teidän ensi syksyn vauhdikas tutorpari, Sara ja Henna. Olemme molemmat viime vuoden fukseja ja molemmat 20, paitsi Sara, joka täyttää vasta syyskuussa. Henna (kuvassa oikealla) on kotoisin Varkaudesta ja Sara Vaasasta. Henna on vannoutunut keskustan asukas ja Sara viihtyy hyvin Hervannassa. Hieman epäaktiivisemman syksyn takia onnistuimme saamaan jonkin verran opintoviikkojakin kasaan, joten osaamme perehdyttää teidät opiskeluun. Yliaktiivisen kevään vuoksi osaamme taas tutustuttaa teidät myös railakkaaseen opiskelijaelämään! Kuvassa olemmekin jo päässeet Wapunvieton alkuun. Tervetuloa TTY:lle, me pidämme teistä hyvää huolta! Ja jos haluatte kysyä meiltä ihan mitä vain, niin ottakaa yhteyttä. Sara Henna Timo & Manu Tervehdys! Manu Somerkallio Timo Kronlöf Tänä vuonna Ykin fuksit, eli Te arvoisat uudet opiskelijat, voitte hakeutua muiden muassa tämän tutorparin luo. Tuo pitkä mutta lempeä kaveri on Manu ja toinen on hemmo nimeltään Timo. Katseemme on kuvassa suunnattuna utuisesti tulevaisuuteen, jossa siintää uusi uramme Teidän tukenanne ja turvananne. Meitä ei siis kannata pelätä, vaan täysin pyyteetön halumme on auttaa Teidät mukavaan alkuun Suomen viihtyisimmän yliopiston bileissä ja riennoissa opinnoissa. Olemme molemmat viime syksyn tulokkaita, joten ongelmat ja epäselvyydet ovat tuoreessa muistissa kuten myös omat tyhmät kysymyksemme.

12 t u t o r i t e s i t t ä y t y v ä t T o m i & E e t u Otteita poikien keskustelusta (tietoahan ei luonnollisesti välity): E: Moi T: HV E: No mitä Keski-Suomen karvaisin mies, onko darra, vai tentti tulollaan? T: Nää, perusmela otsassa vaan. Kahdenkymmenenyhden kriisi, tiedäthän. E: Tiedänpä hyvinkin, itsekin elän samaa vaihetta, mutta olennaisinta ei ole fyysinen ikä vaan henkinen, ja siinä emme ole lähelläkään samoja lukemia. T: Aivan, kriisi voidaan siis unohtaa. Onko Joensuussa bisnekset reilassa? E: Bisnes äs juusual, lumpioihin vielä vähän koskee, mutta karjalainen osaa ottaa lunkisti. T: Totta, pitäis kai itsekin käväistä taas Muuramessa moikkaamassa vanhoja pässejä. E: Niin, lampaannus T: Turpa kiinni, meidän on tarkoitus antaa itsestämme positiivinen kuva. Kuvassa Laura. Mihinköhän se Vilma jäi? E: No siultahan se sujuu, kun olet kuvaamista harrastanut aikaisemminkin. T: Tosiaan, meidän kuvaamiseenhan sanat eivät riitä. Ottakaahan immeiset yhteyttä: Tomi: puh Eetu: puh Kuvassa vasemmalla Eetu, oikealla se toinen V i l m a & L a u r a Hei! Olemme Vilma (20 v.) ja Laura (21 v.). Laura on kotoisin metsän keskeltä Kangasalalta, Vilma maalta Hollolasta. Nyttemmin olemme molemmat tosin jo tamperelaistuneet. Lauralle nukkuminen on suurin ilo, sen ohessa hän ehtii kiipeillä ja pyöräillä. Vilma pitää myös pyöräilystä, mutta tyytyy vain laskemaan rinteitä alas suksilla ja laudalla. Kummallekin fuksivuosi oli niin mahtava kokemus, että se oli pakko ottaa uusiksi tutorin roolissa. Tosin Lauralla fuksivuosia on kertynyt jo kaksi, viimeisin biotekniikan puolella, ja hän toivookin olevansa avuksi erityisesti biofukseille. Odotamme jo innokkaina, että pääsemme tutustuttamaan teidät sekä opintoihin että teekkarielämään - sopivassa suhteessa tietysti. Jos asia kuin asia askarruttaa, ota yhteyttä! Vilma: Laura:

13 O s s i j a T a i n a s a n o o m o r j e n s Moi, Mä oon Ossi, fuksivastaava. Kontiolahdelta, Joensuun naapurikunnasta olen tänne eksynyt. Mulla on kokemusta täällä opiskelusta ja teekkarina elämisestä kahden ja puolen vuoden ajalta. Harrastelen kohtuullisen runsaasti liikuntaa, erityisesti sulkapalloa olen pelannut mutta myös monen muunlainen liikunta tempaa minut mukaansa. Mun tehtäväviini kuuluu sinusta huolehtiminen ja vapaa-ajan poistaminen. Siis toisin sanoen multa saat tulla kysymään ihan mitä vain, voit soittaa tai lähettää sähköpostia vaikka heti jos jotain sydämelläsi on. Lisäksi yritän järjestää kaikenlaisia kivoja tapahtumia koulupäivän jälkeiseksi ajaksi, jotta tutustuisit muihin kohtalontovereihisi ja saisit ikimuistettavan alun opinnoillesi. Luvassa on kaikenlaista toimintaa koulun suurimmista yhteisistä riennoista aina YKIn omiin urheiluiltoihin, grillauksiin, saunomisiin ja muihin miitingeihin. Itse muistan hyvin kuinka tulin ensimmäisenä vuotenani kouluun ihan pihalla kaikesta ja vailla tuttuja ihmisiä. Mutta lukuisat infot ja tapahtumat, joita varsinkin alussa riittää tuovat mukanaan paljon tietoa ja kavereita. Kaiken lisäksi tutoreiden lämmin vastaanotto ja muu ilmapiiri sai minut todella tuntemaan oloni tervetulleeksi. Ossi Suhonen, puh , Heipä hei fuksipallerot!!! Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi Tampereen teknilliseen yliopistoon ja avausinfoon, jossa sinut sijoitetaan tutorryhmään ja aletaan opastamaan hauskan pitoon. Nähdään ja jutskataan viimeistään syksyllä! Olen Taina, teidän tuleva Fuksitoimari arvojärjestyksessä Fuksisetä-Ossia himpun verran alempana. Olen Tampereelta kotoisin ja asetuin vihdoin alkukesästä tänne Hervantaan asumaan (Hervanta on lähiöiden ykkönen;). Ikää on kertynyt 21 vuotta ja opiskelua takana 2 vuotta. Vapaa-aika kuluu fuksitoiminnan ohella kaikenlaisen liikunnan parissa. Tärkeimpänä niistä Astanga-jooga, joka hoitaa niin kropan kuin mielenkin! Mutta se itsestäni ja syksyllä haluan kuulla kaiken teistä! Olen mukana saattamassa teitä opiskelijan ihmeelliseen elämään! Jos jo kesällä tulee esille tiukkoja kysymyksiä, otahan yhteyttä! Puhelin: Sähköposti: Syksyllä nähdäänj!

14 Heippa kaikille! O p i n t o n e u v o j a e s i t t ä y t y y Olen Ympäristötekniikan osaston opintoneuvoja Maria Lukkala. Tampereella ja ympäristötekniikan opintojen parissa olen viihtynyt jo useamman vuoden, niin kutsuttu n:s vuosikurssi siis meneillään. Ulkomaillakin ehdin opintojeni lomassa jo piipahtaa ihmettelemässä ja Tampereen yliopistolla (siis sillä toisella, eiteknisellä) olen ehtinyt luentoja käydä seuraamassa. Hihansuihini tarttuneen kokemukseni pohjalta siis mielelläni autan niin uusia kuin vanhempiakin opiskelijoita opiskelun kiemuroita selvittämään. Ja jos opinnoista ei ole kysyttävää, minulta voi vaikkapa tiedustella hyvien lenkkimaastojen sijaintia tai reseptiä sipulipiirakkaanj. Tutorisi varmasti opastaa sinut luokseni huoneeseeni FA 117, itsenäisestikin toki saa tulla käymään. Huonehan sijaitsee samalla käytävällä missä Yki:n kiltahuonekin. Minun luokseni saa tulla kysymyksen jos toisenkin parissa tai vaikka muuten vaan ihmettelemään. Lupaan olla avuksij Tervetuloa Tampereelle opiskelemaan! Nähdään! T. Maria Jos kysyttävää on, vastailen maileihin jotka tulevat osoitteeseen S y k s y n Y K I - t a p a h t u m i a : 24. elokuuta: fuksien grilli-ilta 1. syyskuuta: YKIn ja TaRaKin fuksisauna 8. syyskuuta: YKIn ja TiTen pubirundi jossain vaiheessa syyskuuta: Näyttelijänpuiston liikuntasessio Syysretki 15. joulukuuta: Fuksivala Tiukka biljardiottelu käynnissä grilli-illan päätteeksi.

15 Tekniikan Akateemisten Liitto TEK esittäytyy MIKÄ ON TEK? Tekniikan Akateemisten Liitto TEK on maamme suurin diplomi-insinöörien, arkkitehtien ja vastaavan koulutuksen saaneiden palvelujärjestö. TEK: issä on jäseniä n , joista opiskelijajäseniä noin Näistä luvuista on helppo ymmärtää, miksi opiskelijatoimintaan panostetaan TEK:issä huomattavan paljon. MIKSI MINÄ HALUAN LIITTYÄ TEK:iin? Opiskelijan kannattaa liittyä TEK:n jäseneksi jo opiskeluaikana. JÄSENYYS ON OPISKELUAIKANA MAKSUTON. Ja opiskeluajan jälkeen kukaan ei ole pakottamassa siihen jäämään. (Lähes tulkoon kaikki kuitenkin jäsenyyttään jatkavat). Pelkkä jäsenyys ja sen maksuttomuus eivät kuitenkaan ole riemun kiljahduksia herättäviä syitä kuulua TEK:iin. Vaan niitä on paljon muita: KYMMENEN SYYTÄ OLLA TEK:IN OPISKELIJAJÄSENENÄ: 1) Jäsenetulehdet: TEK lähettää kaikille halukkaille jäsenilleen lehtiä, joissa kerrotaan tekniikan alan uutuuksia, innovaatioita ja opiskelijoita kiinnostavia muita juttuja. 2) Harjoitteluopas ja harjoittelupalkkasuosituks et: TEK on opiskelijan asialla ja toimii myös opiskelevan jäsenensä etujärjestönä. TEK tukee opiskelijan työn hakemista ja saantia ynnä kertoo kuinka paljon työstä tulee saada palkkaa. 3) Palkkaneuvonta 4) Työsuhdepalvelut: Edunvalvontaa niin yksityisen- kuin julkisenkin sektorin TEKkiläisille. 5) Oppaita työelämän tarpeisiin: Monia oppaita, joista on ihan reaalista hyötyä työskenellessä ensimmäisessä työpaikassa ja kun asiat ovat muuten uusia. 6) Muut julkaisut: Mm vinkkejä työnhakuun ja potentiaalisia kesätyöpaikkoja!! 7) TEKrekry, joka välittää työpaikkoja TEKin jäsenille (myös D-työ): TEKrekryssä työnantajat ilmoittavat oman alasi työpaikoista. Voit jättää CV:n tietokantaan, josta TEK tekee suoraan hakuja työnantajien avoimiin paikkoihin. 8) Vastuu- ja oikeusturvavakuutus: 9) Muita hyödyllisiä vakuutuksia Ja tämä kaikki siis aivan ILMAISEKSI!!! Pientä korvausta vastaan myös todella suuri etu: 10) Työttömyysvakuutus: Todella edullinen tapa varmistaa, että työttömyysturvasi on kunnossa vaikka valmistuessasi olisi suhdanteet huonot ja työpaikkaa ei heti löytäisi. KUINKA SIIS MINUSTA VOI TULLA TEKin JÄSEN? Jäseneksi voi liittyä tässä samassa paketissa tulleella liittymislomakkeella, netissä osoitteessa: -> Opiskelijat -> Jäseneksi liittyminen. Tai viimeistään koulun ekalla viikolla lomakkeita on jaossa tutustumistilaisuuksissa. Jos kaikesta tästä huolimatta et lomaketta käsiisi saa, niin ota yhteyttä minuun tai koulun TEK-yhteyshenkilöön. NÄKYYKÖ TEK YLIOPISTOLLA? Kyllä näkyy ja tulet sen huomaamaan. Jokaiseen kiltaan on nimetty oma TEK-yhdyshenkilö, joita komentaa Teekkariyhdysmies. Tällä porukalla TEK on edustettuna teekkaritapahtumissa ja infoissa, joista saa informaatiota enemmänkin. Omalta kiltahuoneelta löytyy myös TEK-kansio, josta kannattaa käydä tutustumassa enemmän TEK:in asioihin. Ja yhteyttä voi aina ottaa TEKkiin liittyvissä asioissa. (Miksei muissakin) Kiltayhdyshenkilö: Timi Lehtonen, Teekkariyhdysmies: Heikki Ruski,

16 O N E R I N A S T A A O L L A Y K I L Ä I N E N

KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE. KeTeKin phukseille 2015 2016

KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE. KeTeKin phukseille 2015 2016 KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE KeTeKin phukseille 2015 2016 ONNEA UUDELLE PHUKSILLE! Onnittelut oikeasta valinnasta ja opiskelupaikasta lappeen Rannan kemiantekniikan koulutusohjelmassa. Tässä lärpäkkeessä

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20 fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Tehtävä: Lämmittely

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Hallituksen järjestäytymiskokous 2007-01, esityslista

Hallituksen järjestäytymiskokous 2007-01, esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous 2007-01, esityslista Aika: Läsnä: Maanantaina 8.1.2007, klo 18.00 Maija Mustonen, Puheenjohtaja Varpu Nurmi (saapui klo 18.45) Saila Huhtiranta Paikka: Ympäristöteekkarikillan

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

Hei ja tervetuloa Katkolle! Olen Erika, 21-vuotias yleisen kasvatustieteen toisen vuoden opiskelija. Sivuaineena minulla on toistaiseksi ollut vain

Hei ja tervetuloa Katkolle! Olen Erika, 21-vuotias yleisen kasvatustieteen toisen vuoden opiskelija. Sivuaineena minulla on toistaiseksi ollut vain Hei uusi Turun yliopiston opiskelija! Onnittelut pääsystä Turun yliopistoon kasvatustieteiden tiedekuntaan. Eikö olekin mahtava tunne, kun suuresta hakijajoukosta juuri sinä pääset punaista haalaria kantavien

Lisätiedot

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely OPINTOKYSELY 2014 Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely Inkubio on saanut ensimmäiset uuden kandidaattiohjelman mukaiset opiskelijat fuksien myötä ja korkeakoulun päässä sorvataan paraikaa maisteriuudistusta.

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät

Lisätiedot

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.

Lisätiedot

VALITSE LUKIO-OPINNOT

VALITSE LUKIO-OPINNOT VALITSE LUKIO-OPINNOT OVI MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMAAN. Lukio on tärkeä ponnahduslauta tulevaisuuteesi. Se tarjoaa Sinulle hyvät valmiudet ja suoran väylän eri alojen jatko-opintoihin sekä lisäaikaa tulevaisuutesi

Lisätiedot

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

Keski-Suomen Yrittäjänaiset: Tervehdys kaikille ihanat Yrittäjänaiset. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika pikkuhiljaa rauhoittua Joulun viettoon, kukin tavallaan. Mennyt vuosi yhdistyksellämme oli varsin vaiherikas lukuisine tapahtumineen

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

YHTEISKUNTATIETEIDEN TUUTORIT 2015 2016 / ITÄ SUOMEN YLIOPISTO

YHTEISKUNTATIETEIDEN TUUTORIT 2015 2016 / ITÄ SUOMEN YLIOPISTO YHTEISKUNTATIETEIDEN TUUTORIT 2015 2016 / ITÄ SUOMEN YLIOPISTO Moikkamoi! Olen Eeva, 21-vuotias sosiaalityön opiskelija, tuutori ja teidän tulevan ainejärjestönne Socius ry:n fuksi- ja tuutorvastaava.

Lisätiedot

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2012

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2012 1 RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2012 24 kysymystä sisältänyt kysely toteutettiin sähköisesti 11.1.2012 20.1.2012 Tieto kyselystä lähetettiin sähköpostitse TARAKI:n jäsenille ja sitä mainostettiin koko TTY:n sähköisessä

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin?

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin? TYÖPAIKKAHAASTATTELU Voit käyttää tätä työpaikkahaastattelun käsikirjoitusta apuna haastattelutilanteessa. Tulosta käsikirjoitus ja tee omia merkintöjä ennen haastattelua, sen kuluessa ja haastattelun

Lisätiedot

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten? TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset

Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset Kyselyn tavoite selvittää nuorten tulevaisuuden suunnitelmia ammattiin, opiskeluun sekä opintojen sisältöihin ja oppimisympäristöihin (Mun koulu!) liittyviä

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 MATKAPÄIVÄKIRJA Suomen palloliitto järjestää vuosittain valioerotuomareille ja Veikkausliigan avustaville erotuomareille koulutus- ja harjoitusleirin. Tänä vuonna

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

Häjyjen pj:n kommentti Simo Nikulan Ilkassa 25.7.2014 olleeseen kirjoitukseen, jossa hän käsitteli E-P:n liikuntatapahtumia.

Häjyjen pj:n kommentti Simo Nikulan Ilkassa 25.7.2014 olleeseen kirjoitukseen, jossa hän käsitteli E-P:n liikuntatapahtumia. Sippolan Eero hei! Olen Hölkkä- ja kuntoliikuntaseura Häjyt ry:n puheenjohtaja. Toivon, että julkaisette ao. tekstini Ilkassa ja mahd. muissakin Ilkka-konsernin julkaisuissa. Asia koskee mm. Nikun kommenttia

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Jäsenistön tyytyväisyyskysely - Perusraportti

Jäsenistön tyytyväisyyskysely - Perusraportti Jäsenistön tyytyväisyyskysely - Perusraportti 1. Vuosikurssi 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 1 2 3 4 5 N 2. Oletko toiminut/toimitko kilta-aktiivina? Kyllä 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 En 3. Oletko

Lisätiedot

Yhdistystiedote 3/2015

Yhdistystiedote 3/2015 Yhdistystiedote 3/2015 Tervehdys yhdistysaktiivi, Kevät etenee hyvää vauhtia. Useimpien kanssa tapasimmekin jo liittokokouksessa. Tässä yhdistystiedotteessa on koottu tärkeimpiä liiton kuulumisia teille

Lisätiedot

TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA. 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen

TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA. 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen Hei kuudesluokkalainen! Siirtyminen peruskoulun yläluokille (7.-9.) merkitsee koulunkäynnissä

Lisätiedot

Tulevaisuuden tuotteet ja tuotanto

Tulevaisuuden tuotteet ja tuotanto Ohjelmassa toteutetaan uusi kehitys- ja koulutuskonsepti, jossa kehitetään sekä yritysten liiketoimintaa että henkilöstön osaamista ja tutkintotasolta toiselle opiskelua. Ohjelman ytimen muodostaa pitkä

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika. Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä 26.4.2015

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika. Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä 26.4.2015 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä 26.4.2015 Mikä on suosikkipaikkasi Jyväskylässä? Jyväskylä on fuksin uusi koti Ihminen on onnellisempi,

Lisätiedot

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa.

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa. Liittymällä Sähköliiton jäseneksi olet hyvässä seurassa. Meitä sähköliittolaisia on noin 36 000 ajamassa parempia työehtoja kaikille. Meitä on niin rakennustyömailla, voimalaitoksissa ja tehtaissa kuin

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Skenaario 1: Paavo kokouksessa

Skenaario 1: Paavo kokouksessa Vaatimusmäärittely liite A: Skenaariot 1-6 Skenaario 1: kokouksessa Osapuolet Tero Eeva Siirrettävä data Paikkatieto Kalenterimerkinnät Käyttäjän tunnistus Oikeuksien luovutus Käyttäjäprofiilit Tilanne

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti YHDEKSÄN N + 1 KYSYMYSTÄ YSEILLE Pohjois-Karjalan kauppakamari ja Pohjois-Karjalan Aikuisopisto toteuttivat 13.-24.11.2006 Yhdeksän + 1 kysymystä yseille internetkyselyn Pohjois-Karjalan peruskoulujen

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset sanat selkeät sanat CC Kirsi Alastalo 2016 Kuvat: Papunetin kuvapankki, www.papunet.net, Sclera

Lisätiedot

Opiskelumotivaatio 12.11.2015. Tiina Kerola

Opiskelumotivaatio 12.11.2015. Tiina Kerola Opiskelumotivaatio 12.11.215 Tiina Kerola Motivaatiosta yleisesti Motivaatiolla viitataan yleisesti ottaen syyhyn, syihin tai perusteluihin, miksi joku tekee jonkin teon tai suorituksen Opiskelussa: perustelu

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

ITALIA, Torino. Syksy 2009

ITALIA, Torino. Syksy 2009 ITALIA, Torino Harri Aaltonen Ville Veijola Syksy 2009 KOT7SN2 KOT7SN2 Torino Asukkaita 909 000 Sijaitsee Po-joen varrella Piemonten maakunnassa Pohjois- Italiassa. Torino tunnetaan erityisesti Fiat-autotehtaasta.

Lisätiedot

Osallistujan palautelomake

Osallistujan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 45 Osallistujan palautelomake 1. Ikäni Kysymykseen vastanneet: 42 (ka: 4,9) (1.1) Alle 7 v 9,5% 4 (1.2) 7 v 14,3% 6 (1.3) 8 v 9,5% 4 (1.4) 9 v 9,5% 4 (1.5) 10 v 14,3% 6 (1.6) 11

Lisätiedot

Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Sukupuoli 1. Nainen 415 49,11% 2. Mies 430 50,89% 2. Ikä 1. alle 30 19 2,25%

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Golf Digest lukijatutkimus

Golf Digest lukijatutkimus Golf Digest Golf Digest lukijatutkimus Toteutettu web-kyselynä toukokuussa 8 Vastaajat ovat Golf Digest lehden tilaajia ja lukijoita Vastaajia n = 479 Lehden jutut luetaan tarkkaan Luen lehden jutut Vastaajista

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. 1. Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun opiskelijoita,

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

SÄTKÄPAPERI SYYSKUU 2006

SÄTKÄPAPERI SYYSKUU 2006 SÄTKÄPAPERI SYYSKUU 2006 Tervehdys 2cv immeiset! Mennyt kesä on ollut mitä otollisin 2cv:llä cruisailuun. Ne joilla on avattava katto ovat saaneet nauttia auringosta täysin siemauksin. Me joilla katto

Lisätiedot

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Palaute Nyytin ja SPR:n Hengailuillasta 4.11.2011 Yhteenvetoraportti Osallistujia 31, joista 8 miestä. Palautteita 24 Sukupuoli Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% 1. Nainen 16 66,67% 2. Mies

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom Mikun koekuvausmateriaali MUSTA RUUTU. Kuulemme musiikkia. Ruudun oikeaan ala-laitaan ilmestyy grafiikkaa: SANNA on POKEttanut sinua. S0 INT.

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA?

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA? 1. Ihmissuhde-Seppo/Saara Seppo/Saara opiskelee ensimmäisen vuoden kevättä. Hän on alkanut seurustelemaan samassa ryhmässä opiskelevan opiskelijan kanssa. Nyt asiat ovat alkaneet kuitenkin mennä huonoon

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN YRITTÄJÄNAISET TIEDOTTAA 2/2013

KESKI-SUOMEN YRITTÄJÄNAISET TIEDOTTAA 2/2013 Ihanaa kevättä hyvät Yrittäjänaiset! Vihdoinkin kevät alkaa näyttää tuloaan, pieniä yöpakkasia lukuun ottamatta. Räystäät tippuvat vettä ja lakaisukoneet täyttävät katuja ja linnut laulaa Ihmiset alkavat

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA TORJUNTAVOITTOJA JA BANAANIPOTKUJA ROHKEITA PELINAVAUKSIA JYTY PELAA SUJUVASTI MONILLA PELIKENTILLÄ JA TEKEE ROHKEITA PELINAVAUKSIA JÄSENTENSÄ HYÖDYKSI. ME EMME TYYDY VAIN TURVAAMAAN

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys tutkimusohjelma Avajaisseminaari

Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys tutkimusohjelma Avajaisseminaari Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys tutkimusohjelma Avajaisseminaari Ajankohta: 15. 16.4.2010 Paikka: Hotelli Scandic Rosendahl, Pyynikintie 13, Tampere 12:05-12.35 Entä jos? - tosipuhetta lasten

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen Aito HSO ry Hyvä sijoitus osaamiseen Aidossa elämässä tarvitaan oikeaa kumppania Työelämä on iso osa elämäämme. Se kulkee aivan samoin periaattein kuin muukin meitä ympäröivä maailma. Siellä on haasteita,

Lisätiedot

HOPS - HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA (Tietojenkäsittelytieteet)

HOPS - HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA (Tietojenkäsittelytieteet) HOPS - HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA (Tietojenkäsittelytieteet) Nimi: Täytetty..2015 Tämä lomake on tarkoitettu opiskelijoille, jotka suorittavat sekä kandidaatin että maisterin tutkinnon. Tässä

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VASTAAJIA: 56 SUKUPUOLI MIES (11) NAINEN (43) EI VASTAUSTA/EOS (2) ELÄMÄNTILANNE TYÖSSÄ (18) TYÖTÖN (6) KOULULAINEN/OPISKELIJA (5) ELÄKELÄINEN (26)

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä)

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä) 3/2014 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

1. Montako diplomi-insinööriä, tekniikan lisensiaattia ja tekniikan tohtoria valmistui osastolta v. 2001?

1. Montako diplomi-insinööriä, tekniikan lisensiaattia ja tekniikan tohtoria valmistui osastolta v. 2001? Seppo Saastamoinen 25.9.2003 Sivu 1/5 SÄHKÖ- JA TIETOLIIKENNETEKNIIKAN OPINTO-OPAS 2003-2004, luvut 1 10 ( (http://www.sahko.hut.fi/opiskelijat/opinto-opas2003-2004/estopas2003/index.htm) (http://www.sahko.hut.fi/opiskelijat/opinto-opas2003-2004/tltopas2003/index.htm)

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta

Koululaisten oma yhteiskunta Koululaisten oma yhteiskunta Yrityskylä on peruskoulun kuudensille luokille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden opintokokonaisuus. Yrityskylä-opintokokonaisuus sisältää opettajien koulutuksen,

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

4.5. MATEMAATTISTEN AINEIDEN OPETTAJANKOULUTUS. 4.5.1. Tutkinnon rakenne. Matemaattisten aineiden koulutusohjelma

4.5. MATEMAATTISTEN AINEIDEN OPETTAJANKOULUTUS. 4.5.1. Tutkinnon rakenne. Matemaattisten aineiden koulutusohjelma Matemaattisten aineiden 82 4.5. MATEMAATTISTEN AINEIDEN OPETTAJANKOULUTUS Koulutuksesta vastaa professori Seppo Pohjolainen, Matematiikan laitos, huone Sg207, puhelin 365 2424 email: seppo.pohjolainen@tut.fi.

Lisätiedot

Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan. Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia.

Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan. Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia. Suomikoululainen Tammikuu 2012 Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia 1 Puheenjohtajan palsta Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2012! Mitähän tuleva

Lisätiedot

Tietokone työvälineenä

Tietokone työvälineenä Tietokone työvälineenä Aloitusluento 30.8.2013 Emilia Hjelm Yleistä kurssista Pakollinen Mahtava Työläs Palkitseva Kurssin laajuus 1 opintopiste ei vastaa kurssin todellista laajuutta. NYYH! Mutta TVT-ajokortista

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011

Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011 Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011 Nuoret journalistit -tutkimus Nuoret journalistit -tutkimuksessa kiinnostuksen kohteena ovat journalismin uudet sukupolvet. Millainen on tulevien

Lisätiedot

AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET

AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET 1 AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET Opiskelija täyttää itse hakemansa opintojakson tiedot eli mitä opintojaksoa tai opintojakson osaa hän hakee tunnustettavaksi. Samoin opiskelija

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot