KUVITTELE ERI TAVALLA

Transkriptio

1 1 R A T K E S KUVITTELE ERI TAVALLA RATKAISU- JA VOIMAVARAKESKEISTEN MENETELMIEN LEHTI 3/2000

2 2 N:o 3 / 2000 ( ) 6.vuosikerta Julkaisija: RATKES - ratkaisuja voimavarasuuntautuneiden menetelmien edistämisyhdistys (ry.) Päätoimittaja: Tapio Malinen puh/fax: tapio.malinen@porvoo.fi Toimitusneuvosto: Ben Furman, Lauri Heikkilä, Vesa Heiskanen, Leena Helle, Kristiina Lipponen,Antti Mattila. Taitto: Timo Rytkönen trytkone@nettilinja.fi p: tai Taiteellinen suunnittelu&kansi: Kati Simonen puh: Jäsenasiat, lehdentilaus ja osoitteen muutokset: Tilipiirto os. Ratkes ry. PL 56, Hki yrjo.piirto@kolumbus.fi tai fax Internetissä Ratkesin kotisivu: Ratkesin kotisivua ylläpitää: Päivittelijä Lasse Salmi Ilmoituksista ota yhteys: Aapo Pääkkö puh: aapo@avenet.fi Jäsenmaksu+lehti yksityiset:130 mk/vuosi yhdistykset/yritykset:200mk/v Lehteä voi tilata liittymättä jäseneksi hintaan 200mk/v Sisältö 3 LUKIJALLE 4 KUVA KUVALTA, HETKI HETKELTÄ - voimittavaa videonkäyttöä Liisa Karjalainen 10 MIELEN JA KEHON RATKESKARNEVAALI Leena Helle ja Rauno Lehtonen 16 HITAASTI KIIREHTIMISEN TAITO Eve Lipchik 2 22 ERINOMAISUUDEN APOSTOLI - Ratkes-lehti haastatteli John Grinderiä ja Carmen Bosticia Lauri Heikkilä 26 MITÄ ON TERAPEUTTINEN HAMMASHOITO? Kati Sarvela 32 KOLMEN YSTÄVÄN ODYSSEIA - Ratkes-lehti vieraili Brief Therapy Practicessa Tapio Malinen 36 RATKAISUKESKEISYYS PERHETYÖN INNOITTAJANA KUUSANKOSKELLA -alueryhmien tarinoita Kirsi Riikonen ja Ritva Seppälä 37 KOKEMUKSIA VUOROVAIKUTUKSEN TUKEMISESTA VIDEON AVULLA - alueryhmien tarinoita Jaana Vaittinen 39 RATKAISUKESKEISYYS, ELÄMINEN JA JÄSEN Cristina Erola Ilmestyy neljänä numerona v Seuraava numero PUHEENJOHTAJAN PALSTA Sira Niipola Lehteen tulevan materiaalin on oltava toimituksessa mennessä. Toimituksen osoite: Kajavatie 21, 06100, Porvoo. ILMOITUSHINNAT: Takasivu 1000;-,1/1 sivu 800;- 1/2 sivu 500;-, 1/4 sivu 300;- 42 KOULUN MENU: NAMINAMIPULLAMÖSSÖÄ VAI UUSIA HAASTEITA - kirjaesittely Pekka Henttonen 44 VASTAUS AJANKOHTAISEEN TUTKIMUSHAASTEESEEN -kirjaesittely Jaakko Helander 46 RATKESIN ALUEELLINEN TOIMINTA ISSN

3 3 Päätoimittaja Tapio Malinen Lukijalle Alussa oli sana ja lopussa fraasi tai...kanonisoitu kuva. Olen alkanut karsastaa sanoja voimavara, kukoistaminen, yhdentyvä eurooppa, positiivinen ajattelu, kekkonen jne. Nämä sanat kätkevät kaiken sen, mikä ei ole sanoja. Sen sijaan että menisimme Bermudaan, luemmekin kirjoja Bermudasta ja keskustelemme kirjoista. Ei ole sattumaa, että nykyisin tutkimme kuvia kielellä, emmekä päinvastoin. Aikamme sairaus on alkuperäisen muuttuminen kopioksi, inspiraation kunnianhimoksi, ehdollistumattoman ilon tarvetyydytykseksi, voiman ylimielisyydeksi, kosketuksen manipulaatioksi. Standardoidussa maailmassa unohdamme usein, että sanat eivät välitä meille todellisuutta, ne vain osoittavat, viittaavat siihen. Sormi, joka näyttää kuuta, ei ole kuu. Sanat voivat myös ylittää itsensä. Niiden taustat, rivien välit, marginaalit, merkitysten ylijäämät, lisämerkitykset ilmaisevat usein enemmän kuin varsinainen virallinen puhe. Virallinen järjestys sisältää aina myös epävirallisen kaaoksen, vankila vapauden, selkeys hämilläänolon, kasvu patologian, sairaus terveyden, olemassaolo olemattomuuden. Joko tai on aina myös sekä että. Todellissa elämässä nautimme hunajaa koko ajan partakoneen terältä. EBTA konferenssissa viime elokuussa eurooppalainen lyhytterapiayhteisö päivitti sanakirjaansa. Vaikuttaa siltä, että erilaisten työtapojen luova integroituminen on hyvä keino välttää ratkaisukeskeisyyteenkin sisältyvä ikonisoituminen. Näin ratkaisukeskeisyys toimii myös (näennäisen) yksinkertaisuutensa, pragmaattisuutensa, asiakasta arvostavan asenteensa ja joustavuutensa vuoksi laajana, yhdistävänä ajattelu- ja työtapana, jossa perinne voi elää sovussa vimmaisen, uutta luovan kokeilun kanssa. Vietnamilainen Thich Nhat Hahn on kirjoittanut: Kun tietää että vuoret on tehty joista ja kaikesta muusta ja joet on tehty vuorista ja kaikesta muusta, voi rauhassa käyttää sanoja vuoret ja joet. 3

4 4 Kuva kuvalta, hetki hetkeltä voimittavaa videonkäyttöä Ihmisellä on kasvot, eikä kenelläkään toisella samanlaisia. Kasvot, tajuatko? Kasvoissa on kaikki. On sinun tarinasi, on isäsi, äitisi, isovanhempasi ja heidän vanhempansa, ehkä vielä joku kaukainen setä, jota kukaan ei ehkä muista. Kasvojen takana on persoonallisuus, hyvät ja vähemmän hyvät ominaisuudet, jotka olet perinyt esi-vanhemmiltasi. Kasvot ovat ensimmäinen identiteettimme, kasvojemme ansiosta voimme käydä taloksi elämään ja sanoa: hei, tässä minä nyt sitten olen. (Ote Susanna Tamaron romaanista Kulje sydämesi tietä ) Vuorovaikutuskehät ovat tärkein perusta lapsen tasapainoiselle kasvulle ja kehitykselle. Niitä luodaan vastavuoroisesti vastaanottaen ja tehden aloitteita joko kielellisellä tai ei-kielellisellä tavalla. Keinoja voivat olla katsekontaktit, eleet, ilmeet, ruumiinkieli, liikkeet sekä verbaaliset ilmaisut. Perheiden arjessa on lukemattomia tilanteita, tapahtumia ja kokemuksia, joissa vuorovaikutuskehät syntyvät, vahvistuvat ja seuraavat toinen toisiaan. Vuorovaikutuksessa on toimintojen, tekemisten ja yhdessäolon ohella aina myös kysymys lasten ja vanhempien tunteista ja niiden jakamisesta. Aikuisen tapa vastata lasten tarpeisiin vaikuttaa siihen, miten lapsi luo perheessään omia mielikuviaan ja tunteitaan. Lasten vuorovaikutustarpeiden tyydyttyminen sekä heidän vuorovaikutustaitonsa ovat kasvun portaina ja rakennustelineinä kehittymisessä. Vanhemmuuden vahvuudet ja myönteiset vuorovaikutuskeinot ovat puolestaan tikkaita vanhempana selviytymisessä.

5 5 Liisa Karjalainen Kirjoittaja on Kuntoutus- ja kehittämiskeskus Huvituksen kehittämispäällikkö, sosiaalityöntekijä, perheterapeutti sekä videoavusteisen perheohjauksen kouluttaja / työnohjaaja. Videoavusteinen perheohjaus Perheohjaus perustuu voimavarakeskeiseen, perheen omista tavoitteista ja muutostarpeista lähtevään työskentelytapaan. Menetelmä tuo oivallisen välineen voimistamaan ja herkistämään lasten ja vanhempien välistä myönteistä kasvua. Työn perusajatukset ovat: 1) onnistuneet vuorovaikutustilanteet ovat lähtökohta kasvulle ja muutoksen edistymiselle 2) video-ohjaus perustuu rakentavalle ajattelulle myös ongelmatilanteissa 3) sen tavoitteena on moninkertaistaa onnistuneiden kontaktien määrää. Videoavusteinen perhetyö etenee vaiheittain. Ensiksi perheessä opiskellaan ja harjoitellaan peruskommunikaatiotaitoja. Sen jälkeen lapset ja vanhemmat opettelevat soveltamaan taitoja omassa perheessään. Vanhemmat oppivat tukemaan lastensa kehitystä ja soveltamaan periaatteita oman yksilöllisen kehityksensä tueksi. Lopuksi perheenjäsenet soveltavat taitojaan sosiaalisissa suhdeverkostoissaan. Miten käytännössä? Aluksi minä kauhistuin, kun sitä (video-ohjauksen aloittamista) esiteltiin meille. Mua oli videoitu opiskelun aikana ja ruodittu mun käyttäytymistä ja osaamista silleen negatiivisesti. Mutta kun mulle selkis tän menetelmän idea, niin uskalsin lähteä mukaan ja kyllä kannatti. (Äidin kommentti) Perheelle on tärkeää esitellä ohjausmenetelmä perusteellisesti. Vasta sen ja mahdollisen kuvausharjoittelun, tutustumisen ja kameran kanssa tutuksi tulemisen jälkeen perheohjaaja sopii mahdollisesta aloittamisesta ja ensimmäisestä kuvauskerrasta. Ohjaaja kuvaa perheen arkista vuorovaikutusta n minuutin verran. Tämän jälkeen hän etsii siitä 2-3 vuorovaikutustilannetta ja valmistelee ne perheen vanhempien kanssa käytä-

6 6 vään palautekeskusteluun. Videonauhan analysoinnissa tutkitaan yhdessä lasten tekemiä aloitteita ja aikuisten tapaa ja tyyliä vastata niihin. Seurataan, miten vuorovaikutus syntyy ja jatkuu, minkälaisessa ilmapiirissä se tapahtuu ja kuka ohjaa tilannetta. Ovatko vuorovaikutukselliset kehät myönteisiä kyllä-kehiä vai kielteisiksi juuttuneita ei-kehiä. Aikuisen tehtävänä on ohjata arkiset vuorovaikutustilanteet kyllä-kehän kyytiin eli etsiä hankalallekin ongelmatilanteelle rakentavia ratkaisuja. Kuvasta oppimisen konkreettisena runkona toimivat ihmissuhdetaitojen ja vuorovaikutuksen perusperiaatteet (ks. kuvio 1 alla). Nämä periaatteet liittyvät läheisesti suhdekieleen. Sillä tarkoitetaan kykyä käsitellä ihmisten välisiä suhteita antaen ja saaden vastavuoroisesti palautetta. Portaikossa ovat ns. ohjaavan kasvatuksen periaatteisiin liittyvät ihmissuhdetaidot sekä videoavusteisen perheohjauksen vuorovaikutuksen perusperiaatteet. Huomiota kiinnitetään erityisesti perheenjäsenten suhteissa ilmeneviin vahvuuksiin. Vanhemmat voivat itse määritellä oman perheensä peruskommunikaatiotyylin. Se näkyy mm. lapsen itsenäistymisen tukemisessa, rajojen asettamisessa sekä hyväksymisen ja arvostamisen ilmauksissa. Vanhemmat nimeävät perheensä tyyliin sopivalla kielellä. Katottiin, miten me kaikki kolme tehtiin sitä huovutusta. Poika seuras tarkkaan, mitä isä teki. Näin pojan silmistä, miten se eläyty meijän tekemisii. Näin kuinka paljon se tykkäs olla mun ja äitinsä kanssa. Videolta näin, miten paljon se poika luottaa muhun. Sitä on alkanu ihan ku aikuistuun. (Isän kommentti). Luottamuksellisen suhteen luominen vanhempiin ja lapsiin on tärkeää perheohjauksessa. Hyvänä esimerkkinä perheen äidin, lasten ja perheohjaajan yhteistyösuhteesta erään äidin tokaisu kuvauksen alkaessa: Nyt tullee sitä oikeeta, todellista vuorovaikutusta, saahaan nähä meijän arkea! Tilanteessa pikkupojat tappelevat piparkakkumuoteista ja huutavat yhteen ääneen. Äiti käyttää koko suhdekieliarsenaaliaan; ruumiinkieltä, vuorottelutaitoja, kosketusta, jämäkkyyttä ja kielellistä ilmaisua. Nyt on Samin vuoro, sinun tullee myöhemmin. Seuraavalla kerralla palautekeskustelussa äiti nimesi videolta hänen tapansa toimia hankalassa Ihmissuhdetaitojen ja vuorovaikutuksen perusperiaatteet YHTEISTYÖTAIDOT neuvottelu, aikuisen ohjaus, ristiriidan käsittely ja sopimukset VUOROVAIKUTUKSEN SELKEYS keskustelu, vuorottelu, mielipiteiden vaihto ja niiden tutkiminen TOISEN KOHTAAMISEN TAITO aloitteen tekeminen ja vastaanottaminen, katsekontakti, kielellinen ja ei-kielellinen viestintä ITSETUNTEMUS palautteen antaminen ja vastaanottaminen, hyväksyvän ilmapiirin luominen ARVOJEN SELKIYTTÄMINEN myönteinen lapseen ja aikuiseen luottava ihmiskäsitys ja kasvatustietoisuus Kuvio 1.

7 ristiriitatilanteessa: katsekontaktin käyttö eri ikäisten lasten kanssa, tilanteiden ennakointi, lasten tasolle virittäytyminen, aaltopituuden löytäminen vahvasti ei-verbaalisin keinoin, kuuntelu, lasten itseilmaisun salliminen ja tarpeen tullen jämäkkä ohjaus. Kuvaa analysoitaessa äiti tuli tietoiseksi jo olemassa olevista vahvuuksistaan sekä havaitsi niiden merkityksen suhteessa lapsiinsa. Osa keinoista oli ollut väliaikaisesti hukassa kun aikuisen oma jaksaminen oli ollut koetteella. En oo koskaan tullu ajatelleeksi, miten minä katton lapsia, miten minä otan katsekontaktia, mutta nyt minä oon huomannu, että sillä on niin paljon vaikutusta Eräälle toiselle äidille oli mahdollista opiskella kuvan kautta, miten vauva etsii äidin kasvoja ja aloittaa yhteydenpidon jokeltamalla. Miten vauvan kanssa voi puhua, miten se nauttii äidin puheesta, äidin äänestä, kosketuksesta. Äiti oivaltaa, miten elintärkeä hän on lapselleen ja miten suunnattoman paljon pienellä vauvalla on kykyä vuorovaikutukseen. Perheen isän kanssa puolestaan tutkittiin kuva kuvalta, miltä lapsesta mahtoi tuntua, miten lapsi reagoi vanhemman tapaan olla hänen kanssaan jne. Ei mulle ole koskaan tullu mieleen, en oo tullu ajatelleeksi, miltä se Janista tuntuu kun piän sitä sylissä ja se kattoo minnuun päin. En oo hoksinut aikaisemmin, mikä ero on pittää lasta näin tai että istuu selkä minnuun päin. Jani ihan tuntuu iloiselta, hymmyilee niin. Isän ahaa-elämys vei vuoropuhelua eteenpäin myös lasten äidin kanssa. Details, details... ( Insoo Kim Berg ) Ittees on tarvinnu opettaa ettei puutu joka paikkaan. Tää on toisaalta ihan opettavainen. Voi että, miten minä nyt noin... että Tiina ihan ottaa tuolta laatikosta sen kaulimen, minä sitä katon ja neuvon, annan itte tehä... Tää mennee ihan luonnostaan. Oon mää aatellukin, että mää toimin noin, ohjaan sanomalla, menen lähelle, mutten auta liikaa. Ihan tolleen mä teen, joka päivä, montakin kertaa päivässä... ihan totta, jännä juttu. Videokuvasta havainnoidaan onnistuneita tilanteita ja kokemuksia. Huomiota kiinnitetään siihen, mikä toimii ja edistetään sitä. Videonauha antaa oivan mahdollisuuden palata takaisin aikaisempaan ja kelata uudelleen tapahtumaketjut. Lyhyet, merkittäviksi koetut hetket, pienet signaalit voidaan ottaa puheeksi ja katsottavaksi yhä uudelleen ja uudelleen. Kuvan katsominen ja analysointi voi kestää tunnin, vaikka kuvamateriaalia on vain 2-3 minuuttia. Kun videota tutkiskellaan, vanhemmalla on mahdollisuus pohtia, mitä hän näkee kuvassa, mitä tapahtuu, mitä siitä ajattelee, miltä se tuntuu, miltä lapsesta tuntuu jne. Aikuinen pukee ajatuksensa ja tunteensa sanoiksi omalla tavallaan. Perheohjaajan tehtävänä on houkutella ja rohkaista puhumaan siitä, mitä merkitystä tällä nimenomaisella tilanteella on juuri tämän perheen arkipäivässä. Kyllä se katsekontakti on tärkeä, sääntöjä ja rajoituksia antaessani Tiina minua uskoo kun mulla on tuima katse. Olen 7 oppinut antamaan tilaa Tiinalle itse toimia, olen oppinut toppuuttelemaan itseäni, on siinä ollu työmaatakin, tuskallista joskus malttaa... Siitä Tiina on kyllä ollu iloinen ja ihan ku saanu itseluottamusta kun oon oltu yhdessä ja hän on saanut tehä asioita itte, ollaan oltu silleen läheisiä, molemmilla hyvä mieli. Kuvan katsominen ja analysointi tarjoaa vanhemmille mahdollisuuden nähdä itsensä ja lapsensa uudella tavalla. Vanhemmat herkistyvät näkemään lastensa tarpeet ja oppivat vastaamaan niihin. Myös ongelmatilanteiden myönteinen käsittely käy mahdolliseksi, sillä liikkeelle lähdetään vanhempien vahvuuksien etsinnästä. Usein isät ja äidit saavat kuvaus- ja palautekertojen välillä tehtäviä harjoitellakseen uusia ja/ tai orastavia taitoja. Tavoitteena on pidentää toimivien vuorovaikutustilanteiden kestoa ja lisätä niiden sovellusta arjessa. Tehtävät voivat liittyä mm. katsekontaktin harjoitteluun kun lasta pidetään sylissä, lapselle puhumiseen vaippaa vaihdettaessa, vuorottelun harjoitteluun esim. leikkitilanteissa sekä vanhempien työnjakoon liittyviin asioihin lasten hoidossa. Videokuvan analysointi antaa vanhemmille ainutlaatuisen tilaisuuden tarkastella metatasolla ( kärpäsenä katossa ) reflektoivasti suhdettaan lapsiinsa ja/tai toisiinsa. Kuva suo perheohjaajallekin mahdollisuuden havainnoida omaa käyttäytymistään ja suhdetaitojaan. Ohjaaja käyttää samoja vuorovaikutustaitoja, joita hän perheelle opastaa. Hänen tehtävänsä on aktivoida vanhempia yhdessäolon

8 8 8 LUOTTAMUS kuvaa ja selittää ihmisten tekemisiä, heidän roolejaan. VÄLITTÄMINEN kuvastaa vastavuoroista tunnesuhdetta ja tiedonkulkua ihmisten välillä. Esim. pätevyyttä ei voi kokea aidosti ellei siihen saa tunnustusta läheisiltä. HYVÄKSYNTÄ voi näkyä ongelmatilanteissa mm. siten, että voi tuntea olevansa hyväksytty ihmisenä, vaikkei tekojani hyväksyttäisikään. sujumisessa sekä kuvaus- että palautetilanteissa. Perheohjaajan taidot tulevat vääjäämättä näkyviin kuvaustilanteissa sekä erityisesti palautekeskusteluissa. Työntekijän on osattava antaa tilaa vanhemmille, kyettävä luomaan hyvä keskusteluilmapiiri, reagoitava vanhempien aloitteisiin, maltettava odottaa, autettava vanhempia poimimaan pieniä, vähäisiäkin kultahippuja uudenlaisen, toimivan suhdekielen löytöretkeltä. Toimivan kontaktiyrityksen hetkeä tutkittaessa perheohjaaja voi virittää osaamiskeskustelun osaamattomuuskeskustelun sijaan. Työnohjaus ylläpitää ja vahvistaa perheohjaajan taitoja. Siinä työnohjaaja ja ohjattava käyvät lävitse samoja vuorovaikutuksen periaatteita, joita perheessäkin harjoitellaan. Jokainen ihminen näkee asiat eri tavalla; näkökulmia on useita samasta asiasta. Näkee miten armoton/armollinen kuva on. Miltei joka kerta olen oppinut jotain uutta, minkä voi ottaa käyttöön ihan ilman kameraakin. Yksi tärkeimmistä on vuorovaikutuksen tarkastelu, havainnointi ja kyllä-kehä. Positiivisinta on ollut omasta työskentelystä saatu palaute, sekä myönteinen että kasvattava. ( Perheohjaajan kommentti ) Punaisena lankana suhdekeskeisyys Suhdekeskeisyys on itsetuntoa tukevan, terveen vuorovaikutuksen ydin. Vanhemman käyttäytymisessä se tarkoittaa ihmissuhteitten arvostamista ja itsensä näkemistä osana suhteiden verkostoa. Tärkeää ei ole yksin lapsi tai vanhempi, vaan heidän suhteensa. Se puolestaan on osa perheenjäsenten muuta ihmissuhdeverkostoa; osa sukulaisten, ystävyyssuhteiden, naapuruston tai työpaikan ihmissuhteita. Kaikki suhteet ovat enemmän tai vähemmän yhteydessä toisiinsa. Vuorovaikutus tekee lapselle mahdolliseksi itsenäistyä ikätasoaan vastaavassa arvostavassa, hyväksyvässä, mutta myös rajoja perustellusti asettavassa ilmapiirissä. Luottamus, välittäminen ja hyväksyminen ovat osa sosiaalista olemistamme. Luottamus kuvaa ja selittää ihmisten tekemisiä, heidän roolejaan. Välittäminen kuvastaa vastavuoroista tunnesuhdetta ja tiedonkulkua ihmisten välillä. Esim. pätevyyttä ei voi kokea aidosti ellei siihen saa tunnustusta läheisiltä. Hyväksyntä voi näkyä ongelmatilanteissa mm. siten, että voi tuntea olevansa hyväksytty ihmisenä, vaikkei tekojani hyväksyttäisikään. Me haluttais saada vahvistusta asioihin, joita on tullut esiin, elikkä meidän vanhemmuuteen eli olemassa oleviin voimavaroihin. Siinä videolla Maiju oli leikkimässä sillä ankkapelillä ja sitten se selvästi yritti antaa niitä ankkoja Liisille. Me vain luultiin siinä tilanteessa, että taas se alkaa kiusata Liisiä. Siinä näki miten paljon asioita menee ohi. Ne on olleet ne kohdat, jotka ovat puhutelleet ja antaneet ajattelemisen aihetta. Mutta taas se on alottanut ne rähjäämiset eikä sitä oikein jaksa ja ymmärrä mitä osaa... ( Vanhempien kommentointia ) Ihmisten ominaisuudet kehittyvät suhteissa ja ihmissuhteita on myös mahdollista määritellä aina

9 uudelleen, entistä myönteisemmällä tavalla. On tärkeää, että perheenjäsenet, vanhemmat - asiantuntijoiden sijaan - määrittelevät itse suhteensa, elämäntilanteensa ja elämänkulkunsa sekä luovat niistä uusia merkityksiä ja omia kertomuksiaan. Videoavusteinen perheohjaus Suomessa Työtapa on lähtöisin Hollannista. Tämä intensiivinen ja lyhytkestoinen menetelmä oli alun perin kotiohjauksen väline (Video Home Training = VHT ). Suomessa sitä käytetään mm. Mannerheimin Lastensuojeluliitossa Kuntoutus- ja kehittämiskeskus Huvituksessa sekä Lapsiperhe-projektissa. Menetelmä on osa kokonaisvaltaista perhekuntoutusta. Se mahdollistaa perheenjäsenten vuorovaikutuksen ja käynnistää muutosprosesseja. Sen avulla voidaan arvioida ja tukea perheen voimavaroja ja sitä voidaan käyttää apuna, kun perheelle rakennetaan tarpeellisia tukitoimia. Huvituksessa menetelmää käytetään pääasiassa kuntoutusjaksoilla, mutta sitä voidaan tarvittaessa käyttää myös kotona tehtävässä kuntoutustyössä. Lapsiperhe-projektissa se on ollut kotiohjauksen väline, jota käytetään säännöllisesti viikoittain, muutaman kuukauden ajan. Perheohjausta on aloitettu kokeiluluonteisesti vanhempainryhmissä Huvituksessa sekä Lapsiperhe-projektin äitiryhmissä lupaavin tuloksin. Sen rinnalla kulkevaa vuorovaikutuksen ohjausta on käytetty eri muodoissa Huvituksen vammaisten ja pitkäaikaissairaiden lasten ja nuorten ryhmissä. Ohjauksen avulla on tuettu mm. lasten ja nuorten ihmissuhdetaitojen harjoittelua sekä kuntoutusvalmennusta. Video-ohjaus on ollut hyödyllistä myös ryhmänohjaajien työnohjauksessa. Erilaisia sovelluksia kehitellään edelleen. Perheohjaajaksi kouluttautuminen Työntekijöiden omien suhdetaitojen opettelu ja niistä tietoiseksi tuleminen ovat opiskelun alkuvaiheen keskeisiä asioita. Perheohjauksen harjoittelu tapahtuu koulutuksellisen työnohjauksen turvin mestari-kisällisuhteessa. Taidot vahvistuvat perheiden kanssa työskenneltäessä ja valmiudet saavutetaan yleensä 1,5 2 vuoden opiskelun jälkeen. Kouluttautumisen jälkeen työtaitoja ylläpidetään ja hiotaan työnohjauksen ja vertaistyönohjauksen avulla. Ohjaajan taidot arvioidaan kahden vuoden välein. Videoavusteisen perheohjauksen koulutuksesta vastaa tällä hetkellä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kuntoutus- ja kehittämiskeskus Huvitus. Huvituksen yhteistyökumppanina, työnohjaajana ja kouluttajana toimii Inga Nygren Hollannista. Perheohjauksen kehittymiseen Suomessa ovat vaikuttaneet erityisesti ohjaavan kasvatuksen pioneerin Toivo Röngän ajatukset, varhaisen vuorovaikutuksen teoriat ja käytäntö, voimavarakeskeinen työote sekä systeemisen perheterapian periaatteet. On rohkaisevaa nähdä kuvasta miten kaikesta huolimatta toimiikin oikein, vaikka välillä tuntuu, että lapsilla on juuri tällä hetkellä menossa vaikea ja vaativa kausi. Olemme lähteneet 9 vanhemmuuden ja parisuhteen tutkimusretkelle, lukkiutumien ratkaisemiseen emmekä lusikoiden jakoon. Olemme oppineet empaattisuutta, rohkeutta ajatella uudella tavalla, sitkeyttä ja luottavaisuutta, oman ajan ottamista ja joustavuutta työnjaossa keskenämme. Emme ole kokeneet avun hakemista minään epäluottamuslauseena vanhempana olemiseen, vaan halunneet saada vanhempien välisen suhteen toimimaan. ( Vanhempien ajatuksia ) Artikkelin lainaukset ovat MLL:n Kuntoutus- ja kehittämiskeskus Huvituksen sekä Lapsiperhe-projektin asiakkaiden kommentteja.

10 10 Mielen ja kehon ratkeskarnevaali Kirjoittajista Leena Helle työskentelee terveydenhuollon lehtorina ja Rauno Lehtonen yksityisenä kouluttajana ja työnohjaajana Turussa elokuussa Peter Sundmanin ja Kumppaneiden toimesta järjestetty EBTA ( European Brief Therapy Association ) 2000-konferenssi oli kerännyt paikalle liki kolmesataa osallistujaa Euroopan eri suunnilta. Suomalaiset olivat onnistuneet järjestelyissä erinomaisesti: käytännön toimivuus yhdistyi avoimeen epävirallisuuteen tavalla, joka loi luovan ja innostavan jakamis- ja oppimistapahtuman. Lapset, organisaatiot ja uudet innovaatiot olivat workshopeissa esillä monipuolisen keskitetysti. Ohjelman kokonaisvaltaisuus tuli esille myös tangoilussa, ohjatussa äänen availussa ja taiji-sessiossa. Konferenssin kahdessa paneelissa käsiteltiin filosofian tarpeellisuutta ratkaisukeskeisen työntekijän kannalta sekä ajankohtaisia ratkaisukeskeisiä trendejä ja haasteita. Lisäksi Ben Furman kertoi Reteaming-työskentelyssä kehitetyistä variaatioista. Ensimmäisessä paneelissa alustuksen piti Antti Mattila kommentaattoreinaan Michael Hjert Ruotsista ja Steve de Shazer USA:sta. Tosin Steve ei sanonut mitään erityistä, paitsi sen että opiskelu, lukeminen ja pohtiminen ovat tosi rankkaa työtä. Filosofian tehtävänä on kuitenkin vapauttaa meidät totutuista tavoistamme ja antaa ajatukselle tilaa. Michael Hjertin mielestä filosofinen toiminta on normaalia elämää tai elämisentaitoa. Tarvitseeko ratkaisukeskeisesti työskentelevä filosofiaa ollenkaan; elämä on luonteeltaan jo sen kyllästämää. Konferenssissa oli kaikille suunnattujen luentojen lisäksi mahdollisuus valita yhteensä neljä työpajaa, joiden yläotsikkona oli organisaatiot. Minä (RL) valitsin näistä kolme. Ne vahvistivat omaa työtapaani joko yllättävällä tai yllättävän tavanomaisella tavalla. Suodatin tietysti asioita ja mietin kuulemaani perheterapeuttina, työnohjaajana sekä työyhteisökonsulttina.

11 11 EBTA 2000 Turussa Kaikki sellaiset tavat katsoa asioita, jotka eivät yllätä meitä, ovat vääriä. Jos jokin todellisuuden alue tulee meille tutuksi, se menettää jotakin todellisuudestaan. Filosofinen ajattelu on palaamista tutusta yllättävään. Se on todellisuuden näkemistä hämmästyttävänä. (Paul Valery Antti Mattilan Filosofin vastaanotto-esitteessä) Ratkaisukeskeistä laiskottelua Viime vuosian olen erityisesti miettinyt, mitä johtajan tulee tietää toimialueestaan ja miten hänen tulee suhtautua oman osaamisensa sekä alaistensa osaamisen väliseen suhteeseen. Olen paljon myös pohtinut lausetta: Työryhmä on työtilassa silloin kun sillä on yhteisesti asetetut, jatkuvasti tarkastelun kohteena olevat tavoitteet ja käytännöt, joilla näihin tavoitteisiin pyritään. Tämä toteamus löytyy nykyisin useasta ryhmän toimintaa käsittelevästä teoksesta. Työpajassa, jossa puhuttiin ratkaisukeskeistä johtamisvalmennuksesta Birgit Billen ja Lilo Schmitz kertoivat toiminnastaan konsultaatio- ja valmennuskeskuksessa Bonnissa, Saksassa. Lilon motto työpajalle oli: Kulje hitaasti, työskentele vähemmän ja luota hyvään onneesi Birgit ja Lilo kouluttavat monien eri alojen esimiehiä. Kokonaisuus alkaa kolmipäiväisellä perusopintojaksolla, jota seuraa yhtä pitkä erityisjakso osallistujien toiveiden mukaan. Heidän ensimmäinen kysymyksensä osallistujille on: Mitä sellaista olet tehnyt yrityksessäsi ennen tätä seminaaria, joka teki mahdolliseksi osallistumisesi tähän koulutukseen? Eli alusta alkaen fokusoidaan ratkaisukeskeisiä työvälineitä käyttäen oleelliseen ja resursseihin. Lilolla ja Birgitillä oli lista ratkaisukeskeisen johtajan ominaisuuksia. Tässä niistä muutama: He ovat rentoja, pitävät maailmaa kompleksisena, turbulenttina ja ennalta arvaamattomana. He tekevät mitä voivat ja jättävät loput hyvän onnen varaan. He luottavat työntekijöihinsä, arvostavat ja toimivat hyvien työskentelyolosuhteiden hyväksi. He arvostavat tyylien ja mielipiteiden monimuotoisuutta. He keskittyvät onnistumisiin ja ajattelevat, että on normaalia välillä tehdä virheitä. He näkevät ja etsivät yrityksessään kykyjä ja resursseja. He eivät ole itse supereksperttejä. He eivät työskentele enemmän kuin alaisensa ja heillä on riittävästi vapaa-aikaa. Tässäpä haastetta johtajille ja esimiehille! Itse jäin miettimään erityisesti keskijohdon esimiehiä suomalaisissa sosiaali-, ja terveydenhuollon sekä koulutoimen työpaikoissa. Niissä edellä mainitut ominaisuudet herättävät hämmennystä ja toisaalta halua edetä niiden suuntaan. Reflektiota ja avoimia kysymyksiä Harry Norman Englannista esitteli, miten töitä voidaan tehdä ratkaisukeskeisesti reflektoiden. Demonstraationa toimi osallistujien oma työskentely tarkkoine kellonaikoineen oikeissa työtilanteissa. Tämä malli on ehkä monelle entuudestaan tuttu ja ratkeslaiset ovat jo toteuttaneetkin sitä asiakas- ja työnohjaustyössään. Työtilanne esitellään ensin kertomuksena tai todellisena suorana työnohjauskeskusteluna asiakkaiden kanssa. Sen jälkeen

12 12 reflektiotiimin jäsenet tekevät avoimia kysymyksiä ja käyvät keskustelua kuulemastaan. Tämän jälkeen tiimin jäsenet antavat palautteen pyrkien tuomaan esille resursseja näkemästään ja kuulemastaan. Lopuksi kiitetään saadusta palautteesta ja kerrotaan, mikä kuulemassa teki vaikutuksen tai pani miettimään. Hämmästyin taas kerran tällaisen työskentelyn voimakasta vaikutusta ja erityisesti siitä, että ratkaisukeskeiset kysymykset - joihin vähäinen aikakin jo pakottaa - auttavat ihmistä itse luomaan omista voimavaroistaan käsin luovia ratkaisuja työongelmiinsa. Ongelmatilanteessa käy usein niin, että omat kyvyt häviävät väliaikaisesti näkyvistä. Vielä kerran kiitos ryhmäni jäsenille, jotka auttoivat minua saamaan omaa osaamistani vaikeaksi kokemassani konsultaatio-tilanteessa käyttööni. Mielenkiintoista oli myös huomata ajan vaikutus. Annetuissa rajoissa (kun ohje oli, että niistä tulee pitää kiinni) syntyi lähes ihmeenomaisesti kaikki se, mitä tarvittiin onnistuneen kokonaisuuden ja konsultaation luomiseksi. Siis ei vellomista ja avoimia aikarajoja, kun on kyseessä työongelmat ja haasteet. Rajojen pitäjästä tulee tiimissä myös yllättäen fokusointiin ohjaava työntekijä. Tuntui siltä, että annetuissa rajoissa on hauska työskennellä ja samalla ne ylläpitävät selvästi ryhmän hyvinvointia. Ratkaisevat tarinat Englantilaiset Mark McKergow ja Paul Z Jackson esittelivät toiminnallisesti omaa malliaan tiimijohtamiskoulutuksessa. He osoittivat workshopissaan tarinoiden ja kertomuksien voiman. Saimme pienryhmissä kokeilla, miten erilaisista näkökulmista tehdyt tarinat vaikuttavat työntekijään, joka haluaa konsultoida jostain asiasta tai kun autetaan työryhmiä toimimaan paremmin. Markin ja Paulin mielestä tarinoiden tulee olla tulevaisuuteen suuntautuneita, innostavia ja mahdollisuuksiin keskittyviä, jotta ne olisivat hyödyllisiä ja auttaisivat asiakasta muutokseen. Kokeilimme työtapaa pienryhmissä. Jokaiselle jäsenelle jaettiin roolilappu. Yhdessä oli Asian esittäjä, toisessa Ammattilainen, kolmannessa Legendan, Metaforan esittäjä, neljännessä oli Minun tarinani so. miten minulle on käynyt vastaavanlaisessa tilanteessa. Viidennessä kortissa pyydettiin kertomaan jonkun läheisen tai työtoverin kertomus asian esittäjän omasta tilanteesta. Kortit jaettiin sattumanvaraisesti ryhmän jäsenille ja jokaisen piti pysyä roolissaan. Kukin oli vuorollaan oman hankalan työtilanteensa kertoja. Hän sai kuulla hyvin erilaisia tarinoita monista rooleista tuotettuina. Tämän jälkeen asian esittäjällä oli tilaisuus kommentoida niitä. Lopuksi kortit koottiin yhteen ja jaettiin uudelleen ryhmän jäsenille. Tällä tavalla saatiin esille useita erilaisia näkökulmia ja harjaannutettiin ryhmän jäseniä liikkumaan erilaisissa maailmoissa. Kyseessä oli mielestäni eräänlainen mielen kartoitus, mind maping. Kultaisen kirjan sivuja Häiriintyneiden lasten ja heidän vanhempiensa kanssa työskentelevä skotlantilainen Margaret Kay herätti työpajassaan monia tärkeitä kysymyksiä. Hän pohti erityisesti leimaamisen vaikutusta lapsen identtiteettiin. Margaretin mielestä jo esim. erityisopetus tuottaa ongelmallisia kategorioita, leimoja ja identiteettejä. Hän väittää, että emotionaalisesti häiriintynyt lapsi - leima vaikuttaa oppilaan koko myöhempään elämään; koulutukseen, työnsaantiin, elämänmuutoksiin. Margaretin työ alkaa silloin kun oppilas on vaarassa joutua erotetuksi koulusta tai on jo erotettu. Monet ovat sosiaalityön ja

13 lapsipsykiatrian asiakkaita ja lapsen ympärillä on usein jo moniammatillinen verkosto. Monilla on takanaan pitkä tarina täynnä epäonnistumisia. Ammattilaiset ovat usein turhaituneita ja ongelmakieli on vallitseva puhetapa lapsen asioita käsitellessä. Kun työ aloitetaan, kysytään lapselta, vanhemmilta, moniammatillisen verkoston edustajilta, mitä viime aikoina on tehty hyvin ja missä on edistytty. Ammattilaisten ongelmapuheeseen verrattuna näin syntyy paremmat mahdollisuudet yhteistyöhön. Verkostokokouksen aikana Margaret keskittyy yhä uudestaan edistymiseen, käyttää paljon asteikkokysymyksiä, ihmekysymystä ja pitää huolta, että puhutaan keskeisistä asioista rehellisesti, ongelmia väistelemättä. Skotlannissa kehitetty Golden Book, Kultainen Kirja on kiva tapa antaa lapselle myönteistä palautetta. Työntekijä hankkii pienen kirjasen ja sopii lapsen kanssa, että esim. vanhemmat tai toinen heistä ja opettaja kirjoittavat kirjaan kommentteja ja tarinoita lapsen osaamisesta ja edistymisestä. Margaret kysyy lapselta, kenen hän haluaa lukevan itselleen kultaista kirjaa. Sen jälkeen siihen kirjoitetaan lapsen nimen lisäksi lukijan nimi. Lapsen elämässä olevat aikuiset oppivat kirjan avulla näkemään hänessä hyviä ominaisuuksia, voimavaroja ja kehitystä. Samalla lapsen itsetunto ja identiteetti vahvistuvat. Kirjatut myönteiset askeleet voivat olla pieniä, mutta niiden on oltava todellisia. Margaret saattaa kysyä lapselta, voiko hän näyttää kultaista kirjaa esim. sosiaalityöntekijälle. Kirjassa saatetaan myös kuvata tilanteita, joissa lapsi on auttanut tai tukenut tovereitaan. Kirjan asemesta voidaan käyttää myös kasettia, johon kerrotaan lapsen ominaisuudet ja edistymiset. Lapsi voi myös itse puhua sille voimavaroistaan ja onnistuneista ratkaisukeinoista. Kasettia voidaan sitten soittaa sellaisille lapsille, jotka painiskelevat samantapaisten ongelmien kanssa. Skotlantilaisen Muksuopin kehittäjä painotti Turussa sitä, että kaikkien erityistyöntekijöiden päätavoitteena pitäisi koulussa olla opettajien ja muun henkilökunnan ongelmaratkaisutaitojen kehittäminen niin, että he oppisivat entistä enemmän luottamusta ja voimavaroja rakentavaa kielenkäyttöä. Paussinapista kännyterapiaan Mikael Gerholm ja Ulf Mårdberg FKC-Mellansjö-instituutista (Täby) kertoivat omassa workshopissaan, miten ratkaisukeskeistä lähestymistapaa voidaan muokata niin että työtä on mahdollista tehdä terapiahuoneen 13 ulkopuolella yhdessä lasten, perheiden sekä koulun ja muiden viranomaisten kanssa. Mellansjö on yhdistetty koulu- ja terapiakeskus, jossa työskentelee opettajia, erityisopettajia ja terapeutteja. Oppilaat asuvat perheissään tai muualla ja käyvät Mellansjössä kouluaan. Keskuksessa on kolme oppilasryhmää, jossa kussakin on 6-8 oppilasta. He eivät ole pärjänneet tavallisessa koulussa ja usein heillä on monenlaisia diagnooseja. Mellamsjössä luodaan ratkaisukeskeisesti yhteistyötä, mahdollisuuksia ja oppimista kirvoittavaa ilmapiiriä. Koska oppilailla on usein ollut vaikeuksia jo pitkään, tärkeää on konteksti, jossa asiat ja toiminta tapahtuvat sekä pienet edistymisen askeleet. Kun oppilas tulee Mellansjöhön, pidetään aluksi ns. verkostopalaveri. Se on eräänlainen tutustumistapaaminen, jossa kerrotaan keskuksen toiminnasta ja niistä

14 14 mahdollisuuksista, joita se voi perheelle ja lapselle tarjota. Ihmeitä ei luvata, mutta onnistumisen mahdollisuuksia pidetään suurina. Jokaiselle oppilalle laaditaan yksilöllinen tavoitesuunnitelma, joka sisältää myös lapsen jo hyvin osaamat asiat. Suunnitelmaa tarkennetaan keskimäärin viikon välein. Oppimista tapahtuu sekä luokassa että terapiassa, erilaisissa tiimeissä ja ryhmissä, retkillä ulkomaailmaan jne. Mukavalta kuulostivat myös ns. Paus Button-keskustelut. Kun oppilas on hyvin levoton eikä pysty virallisluontoisiin keskusteluihin, kuunnellaan yhdessä hänen lempimusiikkiaan. Kappaleiden välillä, taukonappia painaen voidaan aloittaa mikrokeskustelujen sarja, joilla on taipumus muuttua vähitellen yhä luottamuksellisemmiksi ja syvällisemmiksi. Monet nuoret eivät yleensä pidä kasvokkain tapahtuvista keskusteluista. Niinpä oivalliseksi yhteydenpitotavaksi on koettu kännykkä, johon kannattaa soittaa esim. nuoren ollessa kotimatkalla. Tällöin kännyterapia tapahtuu nuoren ympäristössä ja hänen ehdoillaan. Ulf ja Mikael ovat paljon miettineet, miten voisi toimia ratkaisukeskeisesti erilaisissa kriisi- ja hässäkkätilanteissa. Yleisperiaatteena on välttää kenen on syyja rankaisukeskusteluja. Esim. väkivaltatilanteissa tekijä viedään pois paikalta ja lyödystä pidetään huolta. Kun kuuma kalle on rauhoittunut tilanne käydään yhdessä lävitse. Selvitetään, mitä saa tai voi tehdä ja mitä ei. Mietitään myös mikä tällä kertaa oli ehkä erilaista. Esim. tappelit vain kolmen etkä viiden kanssa. Miten tämä oli mahdollista? Miten voisit toimia toisin ensi kerralla kun hermostut? Kuka voisi auttaa? Työntekijät painottivat myös sovinnon tekemisen merkitystä ja korostivat että lapset kyllä tietävät itse eron oikean ja väärän välillä. Pienet isot asiat Kun ensimmäinen konferenssipäivä kallistui iltaan, ohjelmassa oli Turun kaupungin vastaanotto. Miten tylsää, ajattelin (RL), mutta päätin kuitenkin mennä mukaan. Yllätyksekseni paikalla olikin suuri joukko rennosti keskustelevia ebtalaisia ja tangoorkesteri Avazona. Se tarjosi minulle päivän päätteeksi iloisen mahdollisuuden tanssin maailmaan. Tutustuin yhtäkkiä ainakin neljästä eri maasta tulleeseen ihmiseen. Tangon avulla se tapahtui nopeasti ja syvällisesti: kaksi kappaletta, yhteensä noin 10 minuuttia ja olimme tehneet pitkiä retkiä haluamiimme suuntiin. Mainiota oli myös saada aamuisin äänenavausta ja taiji-herätystä. Tanssi, äänet, liike, keskittyminen. Miten vahvoja ja syvällisiä ratkaisukeskeisiä elementtejä!

15 SUGGESTIO -pohjaisten opastamismenetelmien käyttö eri kohdealueilla uusi kirja 15 toim. Peter von Harpe A4-koko / 348 sivua! Suomen Hypnoosiyhdistys ry on järjestänyt neljäntoistavuoden ajan suggestoterapeuttikoulutusta Suomessa. Koulutukseen liittyen valmistuu joka vuosi useita upeita lopputyöteoksia, joissa käsitellään suggestoterapian osioiden käyttöä eri kohdealueilla. Suggestoterapian keskeisiä työkaluja ovat suggestiopohjaiset opastamismenetelmät: suorat ja epäsuorat suggestiot, muut kielimallit, metaforat, mielikuvatekniikat ja -harjoitukset ja ennen kaikkea rentouttaminen sekä hypnoosi. Uuteen kirjaan on koottu lopputöitä mahdollisimman monelta eri kohdealueelta. Kirjan sisältö: 1. luku Alkusanat ja SHY:n historiaa 2. luku Suggestiopohjaisten opastamismenetelmienkäyttö metaforaohjaamisessa 3. luku Suggestiopohjaisten opastamismenetelmien käyttö kieltenopetuksessa 4. luku Suggestiopohjaisten opastamismenetelmien käyttö työnohjauksessa 5. luku Suggestiopohjaisten opastamismenetelmien käyttö jännittämisen poistamisessa 6. luku Suggestiopohjaisten opastamismenetelmien käyttö oppilaiden psyykkisessä valmennuksessa 7. luku Suggestiopohjaisten opastamismenetelmien käyttö fibromyalgia-asiakkaiden kanssa 8. luku Suggestiopohjaisten opastamismenetelmien käyttö ryhmäkuntoutusinterventioissa 9. luku Suggestiopohjaisten opastamismenetelmien käyttö päiväkoti-ikäisten kanssa 10. luku Suggestiopohjaisten opastamismenetelmien käyttö vauvojen unikoulussa 11. luku Suggestiopohjaisten opastamismenetelmien käyttö työyhteisökoulutuksissa 12. luku Suggestiopohjaisten opastamismenetelmien käyttö allergian hoidossa 13. luku Suggestiopohjaisten opastamismenetelmien käyttö sydänleikkaukseen valmistautumisessa 14. luku Suggestiopohjaisten opastamismenetelmien yhteys Kalevalaan 15. luku Suggestiopohjaisten opastamismenetelmien käyttö opettajien taitojen kehittämisessä 16. luku Suggestiopohjaisten opastamismenetelmien käyttö synnytysvalmennuksessa 17. luku Tarinarentouttamis-, rentouttamis- ja hypnoosikaavoja Kirjan hinta on vain 250 mk, sisältäen postituskulut. Tilaukset: puh. (09) , fax (09) , peter.von.harpe@kolumbus.fi

16 16 Hitaasti kiirehtimisen taito Rush to Be Brief Eve Lipchik käännös Kristiina Lipponen Näkinpoika tietää: voittaakseen veden vastuksen on osattava vapaasti kellua - veden avulla / keveys on taito ei voima 16 Valmistuttuaan nuori psykodynaamisen ja käyttäytymisterapeuttisen koulutuksen saanut terapeutti keskittyi perheterapiaan. Innostunut työntekijä oli juuri avannut yksityisvastaanottonsa, kun hänestä alkoi tuntua että terveydenhoitosysteemi oli selvästi muuttamassa psykoterapian työkenttää. Terapeutti halusi olla asiansa osaava ja vastata ajan haasteisin eli tehdä työnsä lyhyesti ja tehokkaasti: hän päätti hakeutua ratkaisukeskeiseen lyhytterapian koulutukseen. Ratkaisukeskeisyys ei ollut hänelle ollenkaan vierasta; hän piti sen haasteellisuudesta ja tiesi olevansa hyvä työntekijä. Hän luotti myös siihen, että hallitsisi pian uudet taidot ja saisi siitä etua kiihtyvässä asiakaskilpailussa. Pettymyksekseen hän kuitenkin huomasi että teoriassa niin yksinkertainen ja videolla niin vaivattomalta näyttävä työtapa olikin kaikkea muuta kuin helppo toteuttaa käytännössä. Alkuperäisartikkeli Rush to Be Brief on julkaistu Family Therapy Networkerissä March/April, Kirjoittaja työskentelee yksityispraktikkona Milwaukeessa, Wisconsinissa.

17 Klassikko 17 Lehtemme lukijakilpailu Really the Best One on ratkennut. Etsimme parasta lukukokemusta englantilaisten ratkaisukeskeisyyttä käsittelevien artikkelien joukosta. Voittajaksi selviytyi Anneli Litovaaran ehdotus Rush to Be Brief, jonka on kirjoittanut BFTC:n kantajoukkoihin kuulunut Eve Lipchik. Toimitus julkaiseen lukijoittensa iloksi Krisse Lipposen tekemän käännöksen ko. klassikosta. Ohituksia Päivän asiakas oli surkean oloinen nuori nainen nimeltään Lorna. Itkusta silmänsä punaiseksi saanut asiakas ei ollut lainkaan halukas siirtymään ratkaisupuheeseen. Kun terapeutti kysyi, mikä hänet toi vastaanotolle, joutui nainen keskittymään hillitäkseen kyyneleitään ja kertoakseen poikaystävästään. Tämä oli kahden vuoden yhdessä asumisen jälkeen pakannut tavaransa ja häipynyt. Asiakas oli anonut kumppaniaan jäämään, mutta tämä oli lopulta sanonut ettei rakastanut naista enää ja itseasiassa hänellä oli jo toinen suhde. Koulutukselleen uskollisena terapeutti kysyi, oliko Lorna kokenut hetkiä, jolloin ei ollut yhtä surullinen. En koskaan, kuului vastaus. En edes silloin kun nukun tai syön, vastasi Lorna nyyhkytysten välistä. Terapeutti siirtyi ihmekysymykseen. Pystyisikö Lorna kuvittelemaan, millaista hänen elämänsä olisi jos tapahtuisi ihme? Asiakas piti kiinni kannastaan, eikä pystynyt ajattelemaan elämää, johon ei poikaystävän takaisintulo kuulunut. Terapeutti alkoi huolestua Lornan hyödyttömistä vastauksista, mutta yritti sinnikkäästi saada asiakkaansa keskittymään parempaan tulevaisuuteen. Mitä pitäisi tapahtua, jotta alkaisit voida paremmin? Lorna katsoi terapeuttiin ymmällään ja alkoi itkeä entistä kovemmin. Lopulta tapaaminen päättyi ja rasittuneen näköinen asiakas lähti, eikä enää tullut seuraavaan tapaamiseen. Toinen terapeutti oli osallistunut pariin ratkaisukeskeiseen workshoppiin, koska hänen työpaikkansa oli tehnyt sopimuksen erään terveydenhuolto-organisaation kanssa. Se edellytti korkeintaan kuutta tapaamista asiakasta kohden. Esimies oli huolestunut vähenevistä korvauksista ja tehnyt selväksi, että työpaikkansa säilyttäisivät vain ne, jotka ylläpitivät taitojaan. Työntekijä tunsi olonsa epämukavaksi uusien menetelmien paineissa. Ne tuntuivat hänestä jotenkin pakonomaisilta ja epäempaattisilta verrattuna hänen vanhaan ja lämpimään ei-ohjaavaan tyyliinsä. Tästä huolimatta terapeutti päätti onnistua. Hänen ensimmäinen uusi asiakkaansa oli pariskunta, jossa aviomies George oli tiukkailmeinen aktuaari, vaimo Gloria sujuvasanainen ja tällä hetkellä vihainen fysioterapeutti. Vaimo oli uhannut jättää Georgen 20 avioliittovuoden jälkeen, mikäli tämä ei tulisi terapiaan. Gloria syytti Georgea epähuomaavaiseksi ja tuppisuuksi: hän oli kyllästynyt tekemään kaikkensa liiton eteen kun George puolestaan ei tehnyt mitään. Mies yritti omasta mielestään kaikkensa pitääkseen vaimonsa tyytyväisenä, mutta koska mikään ei koskaan tyydyttänyt Gloriaa, hän oli myös valmis luovuttamaan. Molemmat olivat kuitenkin samaa mieltä siitä, että halusivat liittonsa toimivaksi. Terapeutti aloitti kysymällä poikkeuksista, hetkistä jolloin

18 18 Terapeutin ja asiakkaan luoma systeemi, jossa molemmat tuovat asiantuntemuksensa terapeuttiseen työhön, on edellytys prosessin jatkumiselle. avioliitto tuntui sujuvan. Molemmat kertoivat, että loma-aikoina he tulivat paremmin toimeen keskenään. Terapeutin iloksi asiakkaat osasivat selvästi kuvailla, mitkä asiat olivat silloin toisin. Lomalla molemmat kokivat läheisyyden kasvavan toisen ollessa huomaavainen ja arvostava. Terapeutti kysyi asteikkokysymyksen, jolla määriteltiin kuinka paljon asteikolla 1 10 Gloria ja George tunsivat puolisonsa ottavan toistaan huomioon. Asteikolla, jolla 1 tarkoitti ei lainkaan ja 10 paljon, Gloria vastasi 1 ja George 2. Terapeutti jatkoi ihmekysymyksellä. Molemmat vastasivat, että ihmeen aikana asiat olivat niin kuin ennen lasten syntymää. Silloin he opiskelivat ja auttoivat toinen toistaan. Tapaamisen lopuksi molemmat määrittivät vielä pienen ja konkreettisen askeleen, joka kertoisi tilanteen paranemisesta. Palautteessa terapeutti antoi kiitosta päättäväisyydestä, jolla aviopari halusi pitää suhteensa koossa. Työntekijä käytti myös asiakkaiden kertomia poikkeuksia ja ehdotti että molemmat tekisivät jotain huomaavaista puolisoaan kohtaan tulevan viikon aikana. Pariskunta tuli seuraavaan tapaamiseen entistä ongelmallisempana. George kertoi yrittäneensä olla huomaavainen, mutta hän ei ollut saanut vaimoltaan vastakaikua. Gloria kertoi unohtaneensa tehtävän kokonaan ja jatkoi valituksia Georgesta. Molemmat torjuivat kaikki yritykset löytää lisää poikkeuksia tai parempia aikoja aikaisemmista yhteisistä hetkistä. Terapeutti muisti kysyä, kuinka he olivat selvinneet näinkin pitkälle. Mitä olette tehneet, ettei tilanne ole tämän huonompi? Hän ei kuitenkaan saanut vastauksia, joiden avulla olisi päässyt eteenpäin. Loputtomalta tuntuneen 40 minuutin jälkeen tapaaminen päättyi, ja terapeutti muisti saamansa ratkaisukeskeisen ohjeen, että tehtävää ei kannata antaa, jos ei löydy tosiasiakasta. Hän neuvoikin pariskuntaa olemaan muuttamatta mitään seuraavaan tapaamiseen saakka. He eivät kuitenkaan enää tulleet uudestaan. Kun terapeutti soitti heille, Gloria sanoi, ettei kumpikaan pitänyt tapaamisia hyödyllisinä, eivätkä enää tulisi kolmatta kertaa. Yksinkertaista ja siksi vaativaa Molemmat terapeutit tunsivat olonsa petetyiksi. He olivat luottaneet siihen, että uusi työtapa olisi helposti opittavissa, sovellettavissa ja tuottaisi tuloksia. Nyt he ajattelivat, ettei lyhytterapia ehkä sovikaan kaikille. He muistivat kriitikkojen litanian siitä, miten malli toimii vain hyvinvoivien ihmisten kanssa ja asiakkaat väsyvät heltymättömään myönteisyyteen ja lopettavat pian ja ihminen on liian monimutkainen olento ja ongelmat ovat liian syvällä, jotta ne voitaisiin ratkaista näin pintapuolisesti. Minimalistinen lähestymistapa saattaa vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta sen ymmärtäminen ja tuloksekas käyttö vaatii paljon harjoitusta, kokemusta ja mielikuvitusta. Kuten kaikki menetelmät, sekin on kehittynyt pitkän ajan kuluessa teoreettisesta ajattelusta, tutkimuksesta ja käytännön kokemuksista, eikä sitä voi omaksua harjoittelematta. Lause: käytän joskus ratkaisukeskeistä mallia erottelee itseasiassa sellaisen asiantuntijan, joka ajattelee ja toimii ratkaisukeskeisesti sellaisesta, joka mieltää ratkaisukeskeisyyden vain ulkoiseksi tekniikaksi. Säilyttääkseen työpaikkansa monet terepeutit ottavat mielellään työkalupakkiinsa muutaman uuden ja irrallisen tekniikan. Näin he kuitenkin tekevät kliinisen virheen: keskittyvät tekniikkaan ja unohtavat elävän asiakkaansa. Tämä on ymmärrettävää, sillä ratkaisukeskeisen työn menetelmät saattavat vaikuttaa yksinkertaisilta ja voi näyttää siltä ettei asiakkaan omaa aktiivisuutta tarvittaisikaan. Mutta erityisesti silloin kun jäädään jumiin, pelkästään ratkaisukeskeisellä menetelmällä ei aina päästä eteenpäin. Terapeutin ja asiakkaan luoma systeemi, jossa molemmat tuovat asiantuntemuksensa terapeuttiseen työhön, on edellytys proses-

19 sin jatkumiselle. Ensimmäinen kysymys, jonka työtekijän on hyvä tehdä jumiutuneessa tilanteessa, on: Mitä tällä hetkellä tapahtuu minun ja asiakaani välillä? Kun työnohjaaja kysyi terapeutilta, mitä tämän ja Lornan välillä tapahtui, terapeutti vastasi: Hän ei vastaa kysymyksiini! Kun työnohjaaja ihmetteli miksi ei, totesi terapeutti: Hän haluaa luultavasti vain helpotusta pahaan oloonsa, mutta kukaan ei pysty sitä nyt antamaan. Kysyttäessä, miten terapeutti oli ennen ratkaisukeskeistä koulutustaan auttanut asiakkaitaan selviämään surusta, työntekijä ymmärsi oman hämmennyksensä. Hän tiesi, että surevien ihmisten oloa voidaan helpottaa auttamalla heitä ilmaisemaan tunteitaan. Samanaikaisesti hän kuitenkin kuvitteli, ettei ratkaisukeskeinen terapeutti saa käsitellä tunteita. Luulin, että meidän täytyy luoda ongelmapuheen sijaan ratkaisupuhetta ja ohjata asiakasta kohti parempaa tulevaisuutta. Työnohjaaja selitti, ettei ulkoinen tekniikka ole vielä terapiaa. Työntekijä oli sivuuttanut terapian tärkeimmän asian: asiakkaan puolella olemisen. Lorna koki, ettei terapeutti ymmärtänyt ja hyväksynyt niitä tunteita, jotka olivat saaneet hänet avun ääreen. Tällaiset tunteet ovat kuitenkin luonnollisia hänen tilanteessaan ja tarvitaan aikaa, kunnes hän taas voi jatkaa normaalia elämäänsä. Tunteet ja tavoitteet Terapeutti oli osittain myös oikeassa: ratkaisukeskeisessä terapiassa tunteiden julkituominen ei kuulu tekniikkaan. Mutta on tärkeää, että asiakkaaat voivat kertoa koko tarinansa omalla yksilöllisellä tavallaan. Näin voimme liittyä heihin, ymmärtää ja hyväksyä heidän tilanteensa. Niin kauan kuin Lorna ei usko terapeuttinsa kuulevan ja ymmärtävän häntä niin kauan hän ei suostu terapeuttiseen työskentelyyn. Tekniikkaan keskittymisen sijaan terapeutti olisi voinut odottaa pientä merkkiä osoittamaan asiakkaansa emotionaalisen tilan muutos (esim itkun vähenemistä, pään nyökkäystä). Tämä olisi kertonut työntekijälle, että asiakas on tullut kuulluksi ja ymmärretyksi. Sen jälkeen terapeutti olisi voinut kysyä, miten hän oli selviytynyt aikaisemmista menetyksistään. 19 Mitä tehdä kun asiakas jatkaakin itkemistään koko tapaamisen ajan ja ehkä vielä seuraavallakin kerralla? Miten terapia voi silloin olla ratkaisukeskeistä tai edes lyhyttä? Erityisesti vakavia menetyksiä kokeneiden ihmisten kohdalla saattaa olla hyväksi antaa heidän ilmaista tuskaansa ja tehdä ehkä joitain ehdotuksia siitä, miten he voisivat jatkaa sitä tapaamisten välilläkin. Tämä ei ehkä sovi yhteen ohjeen kanssa, jonka mukaan tavoitteiden muotoilemiseen on hyvä ryhtyä heti ensimmäisellä tapaamisella. Tunteet huomioiva vaihtoehto on kuitenkin parempi kuin se ettei asiakkaasi tule ollenkaan seuraavaan tapaamiseen. Ratkaisukeskeiset tekniikat toimivat parhaiten niiden ihmisten kanssa, joiden maailmankuvaan ja todellisuuteen ne sopivat. Kysyin kerran ihmekysymyksen köyhältä ja sairaalta asiakkaalta. Hän vastasi, että ihme olisi tapahtunut, jos hän olisi rikas ja terve. Nauroimme molemmat. Tarkoitin tietysti, mikä olisi merkittävä parannus hänen nykyisessä tilassaan. Nyt hän vastasi, että olisi hyödyllistä, jos hän oppisi kontrolloimaan vihaansa ja käyttäisi alkoholia vähemmän. Tästä seurannut kysymysten ja vastausten sarja loi asiakkaalleni toivoa, joka puolestaan motivoi häntä jatkamaan ponnistelujaan. Tuen turvin hän havaitsi olevansa jo matkalla tavoitteeseensa. Jokainen ratkaisukeskeisen terapian opiskelija oppii pian, että eräs tärkeimmistä asioista on saada asiakas tekemään selkeästi määritellyt ja konkreettiset tavoitteet. Joskus kokemattomat terapeutit ryhtyvät kuitenkin luomaan niitä vääristä lähtökohdista. Georgen ja Glorian tapauksessa työntekijä kuuli että pariskunnan tavoite oli saada suhde toimimaan. Silti tapaamisen edetessä kävi ilmeiseksi, ettei kumpikaan ollut kovinkaan haluakas tekemään mitään asian eteen. He tunsivat itsensä syvästi loukatuiksi ja odottivat toisen otta- Ensimmäinen kysymys, jonka työtekijän on hyvä tehdä jumiutuneessa tilanteessa, on: Mitä tällä hetkellä tapahtuu minun ja asiakaani välillä?

20 20 20 van koko vastuun toimivasta yhdessäolosta. Mikäli terapeutti olisi oikeasti kuullut asiakkaitaan, hän oli ymmärtänyt, että nämä olisivat toisilleen vastakkaisia tavoitteita. Yhteisen -tuhoon tuomitun - tehtävän sijaan hän olisi voinut vakuuttaa ymmärtävänsä erilaisia näkökulmia ja sitä että molemmat halusivat jotain toisiltaan. Sitten hän olisi voinut ehdottaa, että pariskunta miettisi ongelmaansa viikon ajan ja tulisi kertomaan ratkaisuideoitaan, tai heille olisi voinut tarjota erillistä aikaa. Yhdessä ja erikseen Ei ole tarkoituksenmukaista tavata perhettä tai pariskuntaa, jolla on täysin yhteensovittamattomat tavoitteet useammin kuin kerran. Mikäli asiakkaat jumiutuvat ongelmaansa heti työskentelyn alussa, on hyödyllisempää tehdä yksilötapaamisia. Niiden aikana on mahdollista esim. kyseenalaistaa niitä kielteisiä olettamuksia, joita asiakkaat ovat toisistaan tehneet. Lisäksi ongelmaansa jumiutuneet ihmiset ovat yleensä puolustuskannalla, hyvin haavoittuvaisia toistensa edessä ja pelkäävät ilmaista vapaasti itseään. Kun on mahdollisuus tavata terapeuttia erikseen, voidaan myös sopia niistä säännöistä, joita istunnon aikana noudatetaan. Toisen tapaamisen jälkeen työnohjaaja ehdotti, että terapeutti kutsuisi asiakkaansa yksilötapaamisiin, johon pariskunta suostuikin. Omassa istunnossaan Gloria valitti miehensä kylmyyttä ja itsekkyyttä ja toisti että miehen, ei hänen, tulisi muuttua. Kaksi poikkeusta kuitenkin löytyi. Glorian ollessa sairas, George oli huolehtinut hellästi vaimostaan. Samoin oli käynyt kun Gloria oli poltanut pinnansa täydellisesti. Silloin aviomies oli ollut huomaavainen vaimoaan kohtaan. Terapeutti kysyi, mitä nämä poikkeukset mahtoivat kertoa Glorian omasta käyttäytymisestä ja Georgen tunteista. Gloria muisti miehensä sanoneen usein: Et koskaan anna minun tehdä mitään sinulle. Sinä teet aina asioita minulle. Gloria kertoi nauttivansa huolehtimisesta ja tuntevansa itsensä silloin tarpeelliseksi. Hän alkoi nyt miettiä, olisiko mahdollista että hän jotenkin itse mitätöi aviomiehensä huolehtimisyritykset. Kun terapeutti kysyi, tiesikö George että Gloria tarvitsee häntä ja tietääkö Gloria, mitä George ajattelee vaimonsa tarpeista, Gloria hiljeni. Hän ei tiennyt, koska ei ollut sitä koskaan kysynyt. Omassa istunnossaan Goerge sanoin olevansa yllättynyt, mikäli vaimo tarvitsisi häntä johonkin. Hänen näkökulmastaan Gloria oli itsepäinen, omavarainen ja dominoiva nainen, joka ei luottanut mieheensä ja arvosti häntä vain perheen elättäjänä. Mutta myös Goerge oli huomannut vaimon sairastaessa, että tämä oli ollut ystävällinen ja kiitollinen saamastaan huolenpidosta. Erillisten tapaamisten myötä pariskunnalle paljastui, että he tarvitsivat toistensa huomiota ja huolenpitoa. Nyt oli terapian yhteinen tavoite selvillä. Monet lyhytterapeutit pelkäävät puolisoiden erillistapaamisia, koska uskovat kuulevansa salaisuuksia, jotka veisivät pohjan koko terapialta. Itse lupaan asiakkailleni täydellistä luottamusta lukuunottamatta hyväksikäyttö-, murha- tai itsemurhatilanteita. Jos salainen, avioliiton ulkopuolinen suhde paljastuu, sanon etten työskentele sellaisessa tilanteessa, jossa jommankumman lojaalisuus on jakaantunut kahtaalle. Tarjoan henkilökohtaisia tapaamisia, jotta asiakas voi päättää, kumman suhteen valitsee. Kerron myös yhteisessä tapaamisessa, että tarvitaan yksilötapaamisia ennen kuin voin tavata heitä yhdessä. Kukaan ei ole vielä lopettanut terapiaa sen takia, että tämä menettely ei olisi tyydyttävä. Toimivan yhteistyön luominen on hyvän ratkaisukeskeisen terapeutin tärkein taito. Se tarkoittaa asiakkaan näkökulman ymmärtämistä ja tarkentamista: Tarkoitatko, että uskot voivasi paremmin sitten kun uskallat tuoda ajatuksiasi enemmin julki? Yhteistyö tarkoittaa myös realistisen palautteen antamista: Voin auttaa sinua tulemaan paremmin toimeen esimiehesi kanssa, mutta en voi muuttaa häntä. Vaikein asia lyhytterapeutille on välttää asettamasta asiakkaalleen omia tavoitteitaan. Näin voi tapahtua terapian alussa tai se kuluessa, kun terapeutti ei kuule tai ei halua kuulla, miten asiakas tilanteensa ymmärtää tai mitä hän haluaa tai tarvitsee.